|
Lähettäjä: Bananasplit<3
Päivämäärä: 27.8.12 19:58:59
Olin ahkerana ja kirjoitin normaalia pidemmän pätkän. Ja julkaisen sen siksi nyt, koska viikonloppuna en luultavasti ehdi kirjoittelemaan, joten tämä tulee vähän niinkuin korvaukseksi siitä. Kiitos taas kommenteista ja tässä uutta pätkää! ;)
“Desiree,” Cara hymyili itsetyytyväisesti nähdessään tytön, jota piti pahimpana uhkaajanaan tallilla. Tyttö ratsasti hevosellaan aivan liian hyvin ja uhkasi kauneudellaan Caran kauneutta.
“Niin?” Desiree kääntyi sirosti ja näytti viileältä kuin vuorien alppiruusu. Kun Jessica ei ollut paikalla, Cara tiesi olevansa arvoasteikolla Nataliaa ylempänä ja käytti sen hyödykseen. Nytkin Natalia seisoi sivummalla mulkoilen Desireetä, mikä olikin hänen ainut tehtävänsä.
“Minä inhoan sinua,” Cara sanoi hitaan laskelmoivasti, mutta jatkoi:
“Mutta meidän on silti liittouduttava.”
“Anteeksi mitä?” Desiree sylkäisi sanat suustaan ja vilkaisi ovelle päin. Kaksi vihaista teinihirviötä oli piirittänyt hänet paikalleen, eikä hän kyennyt liikkumaan.
“Kuulit kyllä,” Cara sanoi venyttelevästi kuin laiska kissa. Hänellä ei ollut mikään kiire.
“Sinun on autettava meitä tuhoamaan Annie.”
“Ja miksi luulet, että minä sinua auttaisin?” Desiree naurahti jäisesti. Hän piti Anniesta paljon, koska tytöstä oli vain niin helppo pitää. Hän pitäisi mieluummin Annien, kuin Caran puolta, mikä oli selvää.
“Sinun on pakko,” Natalia virnisti ja Cara mulkaisi tätä hiljentymään. Jessica oli tänään kipeänä, joten hän sai käyttää asemaansa mielin määrin hyväkseen. Ja hän todella nautti siitä.
“Minun ei ole pakko kuin kuolla,” Desiree letkautti ja otti askeleen ovelle päin. Caran hoikka varsi kuitenkin pysäytti tytön ja he mulkoilivat toisiaan silmästä silmään, jää jäätä vasten.
“Mitä Annie tuumaisi, jos hän tietäisi sinun suudelleen Teemua heidän vielä ollessaan yhdessä?” Cara sanoi hitaasti nauttien joka sanasta, kuin herkullisesta jäätelöstä. Desiree valahti niin kalpeaksi, että häntä ei olisi erottanut valkoisesta seinästä.
“Sinulla ei ole todisteita!” Desiree pihahti, minkä vain ääntään enää ulos sai.
“En ole tyhmä. Uhkaisinko sinua, jos minulla ei niitä olisi?” Cara naurahti ja napsautti käsiään käskevästi. Natalia kaiveli hetken taskujaan ja ojensi varovaisesti kuvan Caralle.
“Katso.” Cara sanoi ja Desiree katsoi. Kuva oli täysin selvä ja siitä erottui, että hän ja Teemu suutelivat.
“Eikä nämä tähän loppuneet. Tiesin, että näistä olisi vielä hyötyä,” Cara nauraa räkätti ja näytti sitten toista ja kolmattakin kuvaa. Desiree nielaisi äänekkäästi. Yksi suudelma ei olisi ollut niin paha, kuin nuo kaikki kuvat eri paikoista ja eri päiviltä. Ja joka kuvissa oli vielä päivämääräkin; oli totta, että hän oli ollut Teemun kanssa, kun tämä oli ollut vielä Annien kanssa. Eikä hän voinut edes puolustella, ettei tiennyt, että Teemu oli ollut varattu. Tiesihän hän sen, mutta ei ollut välittänyt. Se oli ollut hänen elämänvaiheensa, josta hän ei ollut välittänyt pätkääkään.
“Sinä saat meiltä käskyjä ja tottelet niitä täysin. Et saa enää puhua Annien kanssa,” Cara varoitti ja Desiree punnitsi hetken vaihtoehtoja. Niitä ei ollut. Hän nyökkäsi hitaan jäykästi ja Cara virnisti tyytyväisenä. Jessica olisi niin iloinen, kun kuulisi, miten hän oli asiat järjestänyt.
“Yksikin niskurointi ja nämä kuvat menevät Annielle,” Cara muistutti vielä ja asteli sitten näyttävästi Natalian kanssa ulos. Desiree lysähti varustehuoneen lattialle ja manasi itsekseen, millaiseen pinteeseen hän oli itsensä järjestänyt.
___
Minä nauroin Maken ilmeelle tämän hämmästellessä ääneen, miten kovaa Emppu pääsikään. Istuimme yhdessä kärryillä ja juttelimme mukavia ponin hölkötellessä nyt jo vähän rauhallisempaa tahtia eteenpäin.
“Sinun pitäisi kyllä ratsastaa tällä enemmän, eikä vain ajaa,” Make moitiskeli minua enemmän lempeästi, kuin toruvasti. Nyökkäsin kuivasti. Tiesin, että niin minun pitäisi tehdäkin. Mutta olin hurahtanut kärryttelyyn ja jotenkin se oli usein voittanut kentällä tahkoamisen. Mutta huomenna saisin luvan ottaa itseäni niskasta kiinni ja ilmoittautua Leenan koulutunnille ahertamaan.
“Niinpä niin,” vastasin hyväntuulisesti ja siristelin silmiäni. Päivä oli täydellisen aurinkoinen ja lämmin.
“Miten olisi iltamaasto Summilla ja Quella?” Ehdotin pojalle ja hidastin orin käyntiin. Se vähän puhalsi, mutta sen kunto oli kuitenkin parantunut roimasti.
“Se olisi mahtavaa, mutta minun täytyy pitää niille kolmelle se tunti. Ja ilmeisesti myös Desireelle; Cara kävi ilmoittamassa, että myös hän liittyisi valmennettaviini,” Make selitti ja rypistin kummastuneena otsaani. Desireehän ei voinut sietää kolmikkoa.
“Toivottavasti he eivät ole ottaneet Desireetä silmätikukseen,” sanoin huolestuneena. Desiree oli aivan liian upea ihminen nälvittäväksi, ajattelin ja valtava puolustusvimma suorastaan sykähti sisälläni.
“Enpä usko. Tänäänkin ne olivat neljästään kentän reunalla notkumassa,” Make tuhahti laiskasti, mikä sai minut entistä enemmän tietoiseksi, että jotain oli tekeillä. Olin ehkä utelias, mutta minun olisi kysyttävä heti tallille palattuamme Desireeltä, mistä oli kyse. En tahtonut hänelle mitään ongelmia siitä, että oli ystäväni.
“Miksei muuten Elliä ole näkynyt aikoihin tallilla?” Make tuumi ja hymähtäen laittoi hiuskiehkuran, jonka tuuli oli tuivertanut kasvoilleni, korvani taakse. Niin pieni ele liikutti minua valtavasti.
“Ei sen puoleen Anssiakaan ole,” vastasin ja pidätin Emppua, joka oli taas hetken puhallettuaan meno tuulella. Oli kyllä totta, että Ellin tallikäynnit olivat harventuneet. Siinäpä siis toinen asia, joka minun olisi selvitettävä.
“Ehkä ne eivät ehdi, kun ovat toistensa kimpussa kokoajan,” Make ehdotti ja vilkaisi sitten ilkikurisesti hiekkasuoraa:
“Miten olisi pieni spurtti?”
“Menoksi, poni!” Naurahdin ja annoin Empulle luvan juosta. Se lähti kuin raketti kiitämään tietä pitkin ja hiekka vain pöllysi sen pienistä kavioista kasvoillemme. Make virnuili minulle ja unohdin kaikki huoleni, Desireet ja Ellit. Nyt nauttisin vielä hetken vain poikaystäväni seurasta - niin ja tietysti nopeasäärisen ponini.
___
“Desi! Minulla onkin asiaa sinulle,” Tartuin ystävääni kädestä ja tämä säpsähti nähdessään minut. Kurtistin kulmiani:
“Oletko kunnossa?”
“Tietysti,” tyttö sanoi epävarmasti ja vilkuili ympärilleen, niin kuin tekisi jotain luvatonta.
“Ei millään pahalla, Annie, mutta minun pitää laittaa Lucia nopeasti kuntoon. Menen tunnille,” Desiree selitti nopeasti ja käveli varustehuoneeseen. Minua ei noin vain karistettu kannoilta. Kävelin hänen perässään ja vilkuilin tyttöä, joka ei vaikuttanut omalta, iloiselta itseltään. Hän oli ennemminkin jäykkä ja etäinen.
“Olenko minä suututtanut sinut jotenkin?” Kysyin siirtäen painoa jalaltani toiselle.
“Et, et tietenkään,” Desiree huudahti vilkaisematta minuun ja poimi vain kiireellä varusteita hoikille käsivarsilleen. Näytin tyytymättömältä:
“Voitko sanoa, mikä sinua vaivaa?”
“Ei mikään!” Desiree ärähti ja minä sain tarpeekseni. Lähdin varustehuoneesta ja paukautin oven tarpeettoman lujasti kiinni. Tällä kertaa Desiree seurasi minua, vilkuillen edelleen ympärilleen, kuin häntä oltaisiin väijytty.
“Anteeksi, Annie. Ei tämä sinusta johdu. Sinun täytyy ymmärtää..” Desiree supisi ja vilkuili edelleen hermostuneena olkansa yli. Olisin halunnut polkea jalkaani lattiaan:
“En voi ymmärtää, jos et selitä!”
“Parempi, ettemme ole ystäviä nyt. Sinulla on Elli,” Desiree tokaisi ja minä vilkaisin häntä ymmärtämättä mitään:
“Haluat lopettaa ystävyytemme, noin vain?”
“Niin.”
Sen sanottuaan Desiree kääntyi kannoiltaan ja lähti pikakävelyä hevosensa karsinan luokse. Minä vilkaisin hänen peräänsä ristiriitaisin tuntein. Näköjään minun ystävyyteni häneen oli vahvempaa, kuin hänen minuun.
“Mikä sinut saa noin tyrmistyneeksi?” Teemu asteli talliin ja vilkaisin häntä happamasti. Poika näytti kuin muotilehdestä tulleelta. Ratsastussaappaat ja kypärä hohtivat puhtauttaan. Toisin kuin resuinen Make, mietin ja hymyilin itsekseni. Make oli joka tapauksessa paljon komeampi ja ihanampi persoona, kuin Teemu.
“Monet asiat,” vastasin lyhyesti. Teemu siirtyi viereeni ja nyökkäsi:
“Elämä on ihmeellistä.”
“Kun sen oikein oivaltaa, vai?” Jatkoin, enkä peitellyt pilkallista äänensävyäni. En tajunnut enää mistään mitään. Desiree vihoitteli minulle - tai oikeastaan oli vain tunteeton, kylmä. Pelkäsin mielessäni, että Ellikin oli jostain syystä - tai syyttä - minulle vihainen.
“Ratsastatko vielä Summin tänään?” Teemu kysyi kääntäen puheenaihetta niin taitavasti, etten huomannut. Ajatukseni olivat ihan jossain muualla.
“Niin minun piti, mutta taitaa jäädä huomiselle,” nyökkäsin harmissani. Tiesin, ettei tässä mielentilassa ratsastamisesta tullut mitään.
“Tuletko katsomaan minun kanssa Maken tuntia?” Teemu ehdotti ja nyökkäsin vaisusti. Ei minulla nyt muutakaan tekemistä ollut. Samalla saisin omin silmin nähdä, kaveeraisivatko snobit Desireen kanssa, niin kuin Make oli minulle väittänyt.
Kävelimme kentälle päin ja siellä he jo olivat nousemassa hevostensa selkään. Heilautin hymyillen Makelle kättä ja tämä iski minulle silmää kuitenkin näyttäen ärtyneeltä Teemun seurasta. Minä ja Teemu livahdimme kentän sisäpuolen reunalle tuoleihin.
“Sitten alkuverkkauksia. Niissäkin jo hevosta huomiolle, eikä vain matkusteta,” Make aloitti ja huomasin hänen vilkuilevan välillä meidän suuntaan. Vaistomaisesti hivutin tuoliani hivenen kauemmaksi Teemusta, jotta Make rauhoittuisi.
“Pelkäätkö minua?” Teemu kysyi tyytyväisenä huomatessaan tarkkana siirtoni. Sadattelin itseäni.
“Pitäisikö?”
“Vastaatko aina kysymykseen kysymyksellä?” Teemu kysyi niin närkästyneenä, että purskahdin pakostakin nauruun. Teemu vilkuili minua hyväntahtoisesti ja kysyi sitten lauhkeasti:
“Eikö hän pidä siitä, että me juttelemme?”
“Älä sekoita Makea tähän,” varoitin hiljaisesti. En halunnut puhua pojalle Makesta.
“Sujuuko teillä hyvin?” Teemu jatkoi varoittelustani huolimatta. Huokaisin ärtyneenä. Ei minun ja Maken asiat pojalle kuuluneet.
“Sujuu.”
“Mutta hän ei edelleenkään luota sinuun?”
“Miten niin?” kysyin siristäen silmiäni ja vilkaisten Makea. Tämä näytti täydelliseltä seisoessaan kentän keskellä ja neuvoessaan Nataliaa. Natalia tuntui keskittyvän enemmän flirttailuun hänen kanssaan, kuin ratsastukseen, mutta Make ei onneksi huomioinut tätä hänen haluamallaan tavalla.
“Make vahtii sinua, kokoajan. Hän luo noita silmäyksiään, vahtii, että pidän näppini erossa sinusta,” Teemu selitti ja virnisti ivallisena Makelle, joka kuin ajatuksen voimalla kääntyi vilkaisemaan minua.
“Sen ei pitäisi olla vaikeaa,” vastasin kipakasti ja Teemu kohotti kulmiaan kääntyen lähemmäs minua:
“Minkä?”
“Näppien erossa pitämisen.”
“Se on vaikeampaa, kuin luuletkaan,” Teemu tuhahti ja vilkaisi minua niin omistavasti, että värähdin.
“Parempi onnistua,” huomautin ja keskityin taas tuntiin. Make tosiaan vilkuili meitä, mutta en voinut siitä häntä syyttääkään. Jos minä olisin Maken tilalla ja hän istuisi tässä esimerkiksi Jessican kanssa, vahtisin häntä luultavasti ihan samalla tavalla. Luotimme toiseemme, mutta jokaisessa suhteessa piti olla tervettä mustasukkaisuutta.
“Mitä jos en onnistu?” Teemu jatkoi pilke silmäkulmassaan ja minä suorastaan kiemurtelin tuolillani. Vihasin tätä aihetta.
“Älä viitsi,” pyysin ja Teemu repesi nauruun. Hän tyrski hetken ja näytti ihan siltä, ettei saisi ilmaa. Myös Make katsoi, mutta hän ei näyttänyt niin iloiselta.
“Lopeta!” Suhahdin ja punastuin korviani myöten. Halusin upota tuoliini ja syvälle. Teemu voivotteli toivuttuaan naurukohtauksestaan ja hymyili sitten:
“Sinä olet varmaan ainoa ihminen, joka saa minut oikeasti nauramaan.”
“Hiphurraa. Kiva tunne olla pellenä,” vastasin kuivasti ja virnistin Teemun pyyhkiessä silmäkulmiaan. Hän olisi mukava ystävänä, jos ymmärtäisi, etten muuta hänen kanssaan voisikaan olla. Enkä tahtoisikaan. Minullahan oli Make.
“Rakastatko häntä?” Teemu kysyi totisena ja nyökkäsin:
“Rakastan.”
“Ja minä en voi muuttaa asiaa?” Teemu kysyi kumartuen vieläkin lähemmäksi, niin lähelle kasvojani, että hengitykseni salpaantui. Nousin äkkiä pystyyn kuin jousi:
“Sinun täytyy lopettaa tuo!”
“Et vastannut,” Teemu hymyili tyytyväisenä ja nojasi autuaasti tuoliinsa. Tunteet myllersivät sisälläni ja loin poikaan ärtyneen katseen. Käännyin ripeästi kannoiltani ja lähdin kentältä lepuuttamaan hermojani Summin ja Empun tarhalle. Ensin Desiree, nyt Teemu. Jos vielä joku alkaisi vaatimaan minulta jotain, poksahtaisin.
|