|
Lähettäjä: Bananasplit <3
Päivämäärä: 24.7.12 17:48:28
Jatkoa :) Kiitos kaikille kommenteista! Niistä saa voimaa kirjoittaa tätä aina lisää. Olisi aika huikeaa, jos oikeasti tästä saisi kirjan, mutta epäilen vahvasti :D Cabriella, valitettavasti en pystynyt kirjoittamaan eilen synttäriesi kunniaksi, mutta toivotan sinulle tässä nyt paljon onnea! :) Nauttikaa tarinasta.. :)
“Herää, pöljä! Huhuu, haloo, Annie?” Make ravisteli minua ja karjui, mihin heräsin ihan pöllämystyneenä. Make nauroi ilmeelleni ja sitten vasta huomasin kaikki muut huoneessa olijat; Lainan, Leenan, Teemun, Maken, Anssin, Ellin ja Caran.
“Mmmitä?” mumisin hämmentyneenä nousten istuma asentoon. Onneksi olin nukkunut tavallisella t-paidalla ja shortseilla, mietin nopeasti.
“Me haluamme Lainan kanssa osoittaa kiitollisuutemme sinulle ja Ellille.” Leena aloitti, mutta Elli keskeytti hänet heti:
“He itse asiassa puhuivat siitä jo minulle, mutta en suostunut. Tämä ‘kiitollisuudenosoitus’ kuuluu vain sinulle, koska sinähän se urhea olit.”
“Älä puhu kakkaa, Elli! Sinä olit siellä ihan yhtä urhea kuin minäkin!” Vastasin tiukasti ystävälleni, vaikken edes kunnolla tiennyt, mistä tässä puhuttiin.
“Niin mekin Ellille sanottiin ja sovimme yhteistuumin, että lahjoitan hänelle uuden kunnollisen estesatulan. Merkin hän saa valita itse,” Laina toppuutteli meitä ja hymyili Ellille sydämellisesti. Tämä virnisti Anssille ja kapsahti sen kaulaan:
“Saan satulan! Ihana lahja, kiitoksia.”
“Ei mitään, murunen. Olisit saanut puolet tuosta isostakin lahjasta, jos vain olisit halunnut.” Leena muistutti tiukasti, mutta Elli pudisteli heti päätään:
“Se iso lahja kuuluu vain ja ainoastaan Annielle. Ja minulla on tarpeeksi työtä Pilkun kanssa.” Nyt minä katsoin kaikkia entistä uteliaampana. Laina ja Leena kääntyivät Ellistä minuun päin ja virnuilivat kuin teinit minulle. He suorastaan paistoivat minua jännityksessä. Huomasin ainakin Caran tietävän jotain, koska hän näytti tavallista murhanhimoisemmalta. Ja Make, joka istui toisella puolellani, näytti odottavalta kuin pikkulapsi karkkikaupassa.
“No?” Kärsivällisyyteni petti ja Make oli tukahtua nauruun, vaikka itsekin oli selvästi yhtä jännittynyt kuin minä.
“Haluamme muistaa sinua MB-tallin omalla kasvatilla, Empirellä.” Laina sanoi hymyillen minulle niin leveästi, että pelkäsin tämän kasvojen halkeavan.
“Muistaa? Empire?” En ollut kovin järkevällä tuulella, taas tänäänkään.
“Emppu on itse kasvattamani nelivuotias ori, jonka haluan antaa sinulle eräällä osaomistuksella. Minä maksan hänen tallivuokrat ja syömiset Leenalle, mutta muuten poni on kokonaan sinun. Ainut vaan, että se on ori ja haluankin sen pysyvän orina, jos joskus lainaan sitä tammoilleni,” Laina selitti, eikä varmaan ymmärtänyt, että olin tippunut kärryillä jo ajat sitten. Antaa nyt toiselle hevonen? Tai oikeastaan poni, niinhän se sanoi? Enhän minä millään ponilla voisi ratsastaa!
“Poni? Minulle?”
“Tyttöystävälläni on nyt vähän ongelmia,” Make sanoi huolettomasti virnistäen, mikä sai minun sydämeni takomaan entistä kovemmin:
“Tyttöystäväsi?”
“No, emmekös me pari ole?”
“En minä tiedä,” puuskahdin häkeltyneenä ja virnistin nolostuneena, kun olimme huomion keskipisteinä.
“Puhutaan tästä myöhemmin,” Make naurahti hyväntuulisena ja jäi odottamaan Lainan selityksiä.
“Se on sellainen 148cm vuonohevonen, poniksi kutsun. Emppu on perusratsastettu ja se vetää myös kärryjäkin. Pomppua sillä on niin paljon, että Leena arveli sen olevan kuin sinulle tehty projektihevonen.” Laina hymyili vaihtaen painoaan jalalta jalalle. Katsoin hädissäni Ellistä tukea, mutta tämä nojaili Anssiin, eikä varmaan edes muistanut nimeäni.
“Annatko minulle siis hevosen?” Kysyin peittämättä hämmästystäni. Laina vastasi yhtä suorasti:
“Annan jos otat sen.”
“En tiedä, mitä äitini sanoo. Olisihan se houkuttelevaa, jos ei karsinamaksuja ja hevosta itse tarvitsisi maksaa..”
“Äitisi sanoi, että se on ihan sinun päätös,” Leena huikkasi väliin ja virnisti:
“Totta kai varmistin häneltä ensin.”
“Mene tutustumaan Emppuun ja mieti, pystyisitkö pitämään kahta hevosta. Voisit ottaa vaikka toiselle välillä liikuttajan,” Laina ehdotti tarkkaillen tiukasti ilmeitäni kuin etsien vastausta:
“Niin voisin tietysti aina tehdä,” nyökkäsin ja vilkaisin Makea hymyillen:
“Mennäänkö katsomaan Emppua?”
“Haluatko minut mukaan?” Nyt poika meni sanattomaksi.
“Tietysti!”
“Sen satulat ja suitset ovat varustehuoneessa. Käykää koittamassa sitä kentällä. Te muut, autatteko siirtämään meidän tammat ja orit eri laitumille? Siinä kestää aikansa, jokainen talutetaan yksi kerrallaan,” Laina neuvoi ja ohjasi muut huoneestani ulos. Make odotti minua oven takana, kun innosta soikeana puin ratsastusvaatteet ylleni.
“Et ole kyllä edes syönyt aamupalaa,” Make huolehti minun tullessani ovesta ulos.
“Ei minulla ole edes nälkä, ei tuollaisten uutisten jälkeen. Oletko itse koskaan nähnyt sitä Emppua?” Kysyin ja loikin portaita alas Maken edellä kuin päätön kana. Poika piti minua varoiksi hupusta kiinni, etten tipahtaisi alas.
“En itse asiassa kyllä ole, mutta olen tietoinen, että hän on kasvattanut vuonohevosiakin.”
“Oma vuonis olisi kyllä jännä! Summille kaveriksi,” minä jatkoin hihkumistani, mutta pysähdyin sitten äkisti portaille otsa rypyssä:
“Mutta jos ottaisin sen, ehtisinkö liikuttaa Summia tarpeeksi?” Make laski kätensä olalleni ja tuhahti:
“Ehtisit. Minä esimerkiksi olisin innokas pääsemään välillä vuonohevosesi kyytiin ja kärryillekin, joten voisin välillä auttaa sitä liikuttamaan,” Make lupautui ja minä halasin häntä kiljaisten:
“Ihanaa!”
“Puserrat minut hengiltä,” poika tokaisi kuivasti, vaikka mielihyvä läikkyikin vahvasti hänen rinnassaan.
___
“Katso, sillä on merkkisatula!” Huomautin Makelle, kun veimme Empun kamoja pihalle puomin viereen. Aloin pikkuhiljaa olla varma siitä, että Lainan oli pakko olla ökyrikas.
“Tuolla näkyy vuonohevosia.” Make osoitti tallin taakse ja lähdimme kävelemään sinne. Siellä tosiaan oli vuonohevosia, mutta tammoja (ja aivan Super ihania) varsoja. Ei ori tosiaankaan voinut olla niiden joukossa.
“Katsotaan nuo tarhat tuolta,” Make ehdotti ja seurasin häntä jännittyneenä. Olin aina jotenkin kuvitellut, että kun Summi laukkaa vihreille niityille, otan uuden hevosen. Mutta nyt minulle olikin esitetty tällainen hurja - ja täysin epätodentuntuinen tarjous, jolle ei oikeastaan voisi sanoa ei.
Pikkutarhoissa, jossa hevoset olivat yksittäin tosiaan näkyi pari vuonohevosta. Sydämeni tahti kiintyi hetkessä. Ensimmäisessä tarhassa näkyi ihana vuonohevonen, joka kurkki meitä veikeästi otsatukkansa alta. Make avasi minulle portin jalat täristen kuljin sitä lähemmäs. Tämä tuli tuttavallisesti vastaan.
Silittelin sen pehmoista turpaa ja juttelin sille, kuinka kaunis se oli. Sitten vasta katsoin sen riimua, jossa luki “Edmund.”
“Ei tämä ole Empire,” huokaisin hivenen pettyneenä. Edmund olisi ollut syötävän söpö.
“Ei se mitään, etsitään Emppu,” Make lohdutti kavutessani vuonohevosen tarhasta pois. Nyökkäsin vaiti. Heti Edmundin vieressä oli toisen vuonohevosen tarha. Sen asukki oli jyrätä päälleni, kun astuin tarhaan sisään. Se kyhnytti antaumuksella päätään minuun ja suorastaan vaati rapsutuksia.
“Tärppäsikö?” Make kysyi kivuten notkeasti valkoiselle aidalle. Häntä oli ilo katsoa, mietin hymyillen ja kurkistin ponin riimunlappuun. Empire!
“Tärppäsi,” hymyilin ja rapsuttelin oria, joka oli maailman hellyyden kipein. Kehotin Makenkin tulemaan paijaamaan sitä ja sanomaan mielipiteensä ehkä tulevasta uudesta hevosestani. Tai poniksi minä sitä ehkä ennemmin kutsuisin. Emppu näytti varsin sporttiselta vuonohevoselta, ei lainkaan miltään lihavalta paksukaiselta.
“Aika hauska tapaus,” Make kommentoi ja avasi minulle porttia. Odotin, että Make sai portin paikalleen ja lähdimme sitten yhdessä taluttamaan Emppua puomille. Se tuntui aika energiseltä, ei meinannut pysyä vierelläni, kun talutin sitä.
“Tuleeko sinustakin sitten niitä ponityttöjä?” Make kysyi virnuillen alkaessani sitoa oria puomiin. Pudistelin nauraen päätäni:
“Olen aina Summi-tyttöjä.”
“Vannomatta paras. Tiedä vaikka rakastuisitkin Emppuun ja Summi jäisi kakkoseksi,” Make huomautti ja ojensi minulle harjan. Emppu ei millään olisi malttanut pysyä paikoillaan, kun me harjasimme sitä samanaikaisesti molemmilta puolilta.
“Tietysti rakastaisin Summia ensiksi enemmän. Mutta ehkä kun suhteemme syvenisi, tästä tulisi yhtä tärkeä. Tai tärkeämpi. Eihän sitä voi koskaan tietää, vaikkakin uskon, että Summi tulee aina olemaan minulle The Hevonen,” rupattelin ja virnuilin, kun Emppu venytti alahuultaan nauttien harjauksesta. Jos se tulisi minun omistukseeni, aloittaisin heti karsimaan sen huonot tavat pois. Taluttaessa se meinasi jyrätä ja harjatessa ei millään pysy paikoillaan. Noiden tapojen kitkentä alkaisi heti.
“Siinähän te olettekin! Saadaanko me tulla katsomaan, kun ratsastat tuolla.. karvakasalla?” Anssi huudahti ja rypisti otsaansa nähdessään Empun. Minä murahdin pahaenteisesti. Emppu ei ollut lainkaan mikään takkuturkki paksukainen, vaan hienosti hoidettu sporttinen kaviokas.
“Nimimerkillä omistan lihavan ja aakkosia pierevän suomenhevosen?” Virnistin tietäen, ettei Anssi loukkaantuisi. Tämä virnuili takaisin ja kiersi kätensä luontevasti Ellin hartioille. Se pari näytti juuri toisilleen kuuluvilta. Näytimmeköhän minä ja Makekin tuolta yhdessä?
“Tulkaa ihmeessä katsomaan. Tuota elukkaa ei ole kuulemma liikutettu aikoihin, joten voi olla jännääkin katsottavaa,” Make huikkasi ja nosti ärhennellen Empun kavion ylös. Tämä kuopi ja ei olisi millään nostanut jalkaansa. Lisäsin nämä asiat listaani, mitä sen kanssa olisi harjoiteltava ja mitkä tavat kitkettävä.
“Oletpa sinä soma,” Elli tuli lähemmäs ojentaen kätensä orin haisteltavaksi.
“Toivottavasti myös mukava ratsastaa ja mieluiten hyppäisikin niin hyvin, kun Laina kuvaili,” nyökkäsin ja aloin laittaa satulaa. Make vilkaisi minuun tiukasti:
“Kun Laina jotain sanoo, hän tarkoittaa sitä.”
“En väitä vastaan. Mutta voihan olla, että Emppu on liian haastava minulle. Onhan se ori ja Lainakin sanoi sitä projektiksi. Vasta nelivuotias!”
“Pärjäät kuumalle puoliverisellekin, eli eiköhän se hyvin suju. Ei tehdä tästä nyt ensimmäistä riitaamme, muru,” Make kuittasi niin hellyttävästi, että minun oli pakko nauraa. Nauru muuttui kuitenkin pian ähkimiseksi, kun en meinannut saada vyötä kireälle. Emppu taisi pullistuksen salat. Lopulta jouduin nöyrtymään ja pyytämään Makea apuun. Tämä näytti tyytyväiseltä itseensä kun sai lähes tuosta vain orin vyön kireälle. Suitsia laittaessani hermoni meinasi mennä, kun Emppu nakkeli päätään, eikä suostunut avaamaan suutaan.
“Onpa se vikuri,” Anssi tokaisi ihmeissään.
“Se on poni,” painotin ja jatkoin hymyillen:
“Ponityttöjen hermot ovat maailman vahvimpia ja nyt ymmärrän, miksi.”
___
Kun olimme saaneet tuolle suloiselle hävityksen kauhistukselle suitset päähän, lähdin taluttamaan sitä kentälle. Saattojoukko seurasi minua innokkaana perässä ja mukaan liittyi Teemu (valitettavasti), Cara (valitettavasti hänkin) ja Leena ja Laina.
“Juoksutanko sitä ensin?” Kysyin ja lähinnä kai Lainalle tarkoitin kysymykseni. Elli piti Emppua paikoillaan ja minä yritin laittaa itselleni sopivan kokoisia jalustimia maasta käsin.
“Mitä turhia, kyytiin vain! Se on reipas ja tohelo, mutta se kunnioittaa ihmistä,” kuului Lainan rempseä vastaus. Elli katsoi minua ehkä hivenen säälivästi ja toivotti onnea. Nielaisin kuuluvasti.
Nousin pörräävän Empun selkään ja se lähti heti kävelemään reippaasti eteenpäin. Tämäkin asia tulisi korjattavien asioiden listalleni. Empun askeleet olivat lyhyempiä kuin Summin, mutta ei silti tikittäviä. Se käveli reippaasti ja ohjasin sitä välillä uralla volteille ja muille, jottei se saisi ikävystyessään mitään päähänpistoja.
“Se osaa nostaa laukat, peruttaa, siirtymiset, käännökset, pohkeenväistön jotenkuten ja hypätä tietenkin. Koulupuolella sitä ei ole kovinkaan paljon siis treenattu,” Laina huikkasi minulle ja jatkoi:
“Esteissä ja laukatessa se kuumuu ja välillä peppukin saattaa lentää. Ala vain jo ravailla, niin minä tulen tekemään vähän puomeja ja este härpäkkeitä tänne.”
Nyökkäsin ja siirsin Empun raviin. Se ravasi lennokkaasti eteen ja käänsin sen niin pienelle voltille, että sen oli pakko hidastaa. Kun ravi alkoi rullata sopivana, käänsin sen uralle ja aloin keventää. Poni tuntui kyllä kivalta ja se oli erittäin pehmeä suustaan. Rakastin sen hassuntuntuisia askelia jo nyt.
___
“Sehän sujuu,” Make hymyili muille katse kiinni Anniessa. Hän oli tyytyväinen, jos Annie päättäisi ottaa Empun. Niin tyttö kävisi ehkä vielä nykyistäkin useammin tallilla ja he tietty näkisivät useammin.
“Jaa no. Tuo poni menee ihan kylkimyyryä ja ja pää polvissa,” Cara kommentoi niin hiljaa, ettei pienen matkan päässä ollut Leena vain kuulisi. Make vilkaisi tyttöä siristellen silmiään:
“Oletko koskaan kuullut sanaa eteen-alas? Ja itse varmasti menisit paremmin, eikö?”
“En halua leuhkia, mutta menisin. Annie vain pompottaa menemään tekemättä mitään,” Cara nyökkäsi vilkaisten tyytyväisenä poikaan. Jos hän ei kerran voinut saada tätä, niin olisi parhainta tehdä hänen elämästään hel-vet-tiä, tavuttain.
“Sitten olet joko sokea tai tyhmä,” Make kommentoi ja luikki Anssin ja Ellin viereen. Kyyhkyläisten kuhertelu oli parempaa seuraa kuin Caran käärmemäinen sihinä.
“Mitäs sanotte, eikö Annie menekin hyvin tuolla orilla?” Leena liittyi pian heidän seuraansa. Make nyökkäsi hymyillen:
“Toivottavasti hän itsekin tajuaa sen. Emppu mahtuisi hienosti meidän talliimme.”
“Annieta vain huolettaa, pystyykö hän liikuttamaan kummatkin,” Elli huomautti varovasti. Leena nyökkäsi pitäen silmänsä tiukasti Anniessa, joka ravaili pohkeenväistöjä:
“Hän on järkevä tyttö, siksi häntä huolettaa se. Huolettihan sinuakin ja siksi et tahtonut toista hevosta.”
“No.. kyse ei ole vain siitä,” Elli punastui ja sai myös Maken ja Anssin huomion itseensä. Leena käänsi päänsä pois ratsukosta Elliin ja kysyi ihmetellen:
“No mikä sitten?”
“Minä en ole kertonut tästä kuin Anssille, mutta olen saanut erään liikutettavan hevosen. Käyn liikuttamassa sitä Pilkun lisäksi kolme kertaa viikossa eräällä yksityistallilla ja saan myös alkaa kilpailla sen kanssa. Eli aikani ei millään riittäisi tuohon Emppuun,” Elli sanoi ja nyppi takkinsa hihaa. Hän teki sitä aina kun oli hermostunut.
“Vau!” Make tokaisi ja taputti Ellin selkää:
“Sillä lailla!”
“Onneksi olkoon, kultaseni,” Leena hihkaisi ja halasi Elliä hymyillen ylpeänä. Elli virnisti Anssille helpottuneena. Enää hän ei edes tajunnut, miksi oli jännittänyt tätä, eikä ollut kertonut edes Annielle.
Jatkuu (:!
|