|
Lähettäjä: Bananasplit
Päivämäärä: 12.8.12 20:07:30
Olin ahkera ;)
Tallustelin väsyneenä tallille päin. Näytin tänään rutkasti entistä rumemmalta; hurjat zombi silmäpussit eivät olleet kenellekään eduksi.
Olin valvonut koko yön ja miettinyt Makea. Olin todella luullut, että meidän juttumme oli ollut aito. Mutta miten aitoa se oli voinut olla, jos Make oli heti Desireen nähtyään hurahtanut tähän?
“Äh, lopeta ajattelu!” Mumisin itselleni hieroen päätäni. Olin ajatellut koko yön kaikkea ja nukkunut ehkä vain pari tuntia, jos sitäkään. Olin myös itkenyt silmät päästäni. Olin antanut itselleni luvan itkeä sen päivän kuin suihkulähde, mutta muina päivinä en itkisi, enkä tuhlaisi kyyneltäkään Makelle.
“Voi sinua!” Elli huudahti astuessani talliin ja hän kapsahti heti halaamaan minua. Elli oli ollut niin kultainen, että oli eilen siivonnut karsinani, kun en tahtonut tulla tallille.
“Älä viitsi,” hymyilin pienesti työntäen Ellin varovaisesti pois:
“En halua enää itkeä.”
“Minun tekisi mieli vääntää siltä pelleltä niskat nurin,” Elli nurisi ja siirtyi sivuun, kun joku tuntilainen meni ohitsemme. Nyökkäsin vaisusti. Eilen olin vain parkunut ja ollut surkeana, tahtonut Maken takaisin. Tänään aamulla oli herännyt ne vihamieliset, murhanhimoiset tunteet. Toivoin todella, etten näkisi poikaa tänään, koska se olisi hänen loppunsa.
“Haluatko tulla seuraksi? Menen ajamaan Empun ja tarvitsen jonkun, joka saa minut unohtamaan Maken.” Ehdotin ja nostin taas käteni hieromaan ohimoitani. Päänsärky teki tuloaan.
“Tietenkin. Voin liikuttaa Pilkun myöhemmin. Menetkö illalla Summin kanssa estevalkkaan?” Elli nyökkäsi ja minä hymyilin. Vastasin hänelle, että menen, koska Summilla en ollut hypännytkään pitkään aikaan.
“Laita Emppu valmiiksi, minä käyn sillä välin katsomassa, kun Anssi ratsastaa Kinkulla.” Elli sanoi ja käski minun pysyä vahvana. Helpommin sanottu kuin tehty.
Lähdin hakemaan Empun harjapakkia, siloja ja suitsia ajo-ohjineen pihalle puomin juurelle. Olin saanut Leenalta silat ja muut ajohärpäkkeet lainaksi, koska omiin minulla ei ollut varaa.
“Mitä murmeli,” hymyilin Empulle, joka tuli rintarinnan Summin kanssa portille heti nähtyään minut. Summi katsoi minua selvästi mustasukkaisena, kun otin Empun ulos kaksikon tarhasta.
“Älä murehdi, pääset tänään hyppimään,” huikkasin ruunalle ja talutin Empun puomille. Se oli taas vaihteeksi täynnä virtaa ja ei meinannut pysyä käsissä. Kun viimein sain sidottua sen puomiin, sain huokaista.
“Hankala tapaus,” Teemu kommentoi kauempaa tullen lähemmäs. Minä mulkaisin häntä vihaisesti. Teemu oli toinen, joka oli tehnyt minulle niin kuin Make.
“Silti rehellinen ja pitää lupauksensa,” letkautin takaisin ja kumarruin ottamaan harjan käteeni. En välittänyt Empun pyörimisestä vaan aloin harjata sitä päättäväisesti. Päättäväinen oli Teemukin, joka jäi puomin vierelle, vaikka selvästi näki, etten ollut juttu tuulella.
“Mistä kiikastaa?” Hän kysyi nojaten puomiin ja sivellen Empun päätä. Ori nautti tästä ja lopetti hyörintänsä, mikä helpotti työtäni.
“Miten niin?” Kivahdin ja harjasin ponia entistä raivokkaammin. Teemu pyöritteli päätään ja virnisti:
“Just joo.”
“Lopeta,” pyysin ja aloin laittamaan ponille siloja selkään. Emppu innostui tajutessaan, että pääsisi kärryjen eteen ja aloitti uuden sarjan levottomia liikkeitään. Ajoraippa olisi varmasti turha tälle lenkille.
“Saitko sinä, paksukainen, emäntäsi noin vihaiseksi?” Teemu leperteli Empulle, joka otti jokaisen rapsutuksen ja huomionosoituksen avosylin vastaan. Minä murahdin jotain epäselvää.
Kun olin kiinnittämässä mahavyötä, huomasin sivusilmästäni Maken, joka käveli rennosti talliin. Hän ei tainnut edes muistaa nimeäni enää. Viha pulpahti taas pintaan, mutta yritin kätkeä sen tyynen ulkokuoren alle.
“Ai, Makeko?” Teemu kysyi tarkkaillen minua ja hän kuulosti niin tyytyväiseltä, että minua oksetti. Toisen kärsimys oli näköjään toisen onni.
“Ei se sinulle kuulu,” muistutin napakasti ja aloin asettaa kärryjä Empun perään. Käskin Teemun laittaa ponille suitset, koska poika nyhjötti edessäni tyhjänpanttina.
“Tuossa tilassa ei pidä mennä yksin ajamaan,” poika lopulta kommentoi. Nyt vasta muistin Ellin, jota ei näkynyt mailla eikä halmeillakaan. Napsautin pikalukot paikoilleen ja kaivelin kännykkääni aikeissa soittaa Ellille. Mutta tämä oli lähettänyt pahoittelevan viestin, ettei pääsisikään, kun oli unohtanut hammaslääkäri aikansa, joka oli tänään.
“Voi kakka,” ärähdin ja otin Teemulta ohjat käteeni.
“Saanko tulla seuraksi?” Poika kysyi varovaisesti ja nyökkäsin. Yksin en todellakaan haluaisi mennä ajatusteni jylläämisen takia, joten Teemu olisi parempaa seuraa kuin ei mitään.
Teemu istahti tyytyväisenä viereeni kärryille ja annoin Empulle luvan liikkua. Se lähti heti reippaasti liikkeelle häntä viuhtoen kiusaavia öttiäisiä.
“Saanko kysyä, miksi olet vihainen Makelle?” Teemu yritti hetken ajettuamme hiljaisina. Kävin sisäistä kamppailua. Tarve puhua jollekin oli suuri.
“Hän on vähän samanlainen kuin sinä,” naurahdin ivallisena ja lisäsin:
“Miten kukaan voi vastustaa Desireetä?”
“Minä ainakin voin,” Teemu puolustautui, johon aloin nauraa:
“Oikea syy on se, ettei Desiree huoli sinua!”
“En ottaisi siltikään, vaikka huolisi,” poika vänkäsi, mutta tiesin, ettei tuo ollut totuus. En jaksanut kinata, joten annoin olla ja otin ohjat paremmin käsiini. Empusta ei vielä oikein tiennyt, mitä se ajatteli. Joskus se vaikutti melko maastovarmalta, mutta sitten joskus laukkasimme karkuun lehden rapinaa pää kolmantena jalkana.
“Olisit luottanut minuun, minähän varoitin Makesta,” Teemu jatkoi sinnikkäästi.
“Sinun on kuule vähän huono puhua, kun olet itse samanlainen!”
“Niin, mutta minä kadun sitä, olen pahoillani siitä,” Teemu sanoi vilkaisten minua pitkään ja tutkivasti:
“Me olemme aina olleet paljon parempi pari kuin sinä ja Make.”
“Miten niin?” Kysyin ja annoin Empulle luvan juosta. Teemu sai tarttua tiukasti kärryjen laitaan, kun vuonohevoseni lähti. Se suorastaan ampaisi liikkeelle ravaten upeaa ravia ja selvästi nauttien joka askeleesta. Hymyilin ponille ja toivoin, että voisin itsekin olla hevonen. Silloin olisi paljon helpompaa. Tai mistäs minä sitä edes tiesin.
“No, olihan se selvää,” Teemu selitti näyttäen ehkä pikkuisen kalpealta Empun antaessa palaa. Pidin ohjilla vastaan, ettei se vieläkään täysiä päässyt. Olin tarkka siitä, ettei ori saanut mennä laukkaa kärryjen edessä. Aina jos se yritti laukalle, otin sen takaisin raviin.
“Mutta en voi väittää, ettenkö olisi iloinen, kun sinä ja Make olette nyt eronneet,” Teemu naurahti ja minä vilkaisin häntä happamasti. Make ei kai vielä edes tiennyt, että olin nähnyt hänet. Olisi hauska tietää, mitä poika minut nähtyään tekisi. Leikkisi, että kaikki olisi ennallaan ja tunnustaisiko hän edes tapahtuneen?
“Älä turhaan,” tokaisin kuivasti nyt hiljentäen Empun rauhalliseen hölkkään. Ori totteli ihmeen nöyrästi, mutta jos en ollut tarkka, se oli herkästi lisäämässä vauhtia.
“En minä ala olemaan kanssasi, vaikka Make on poissa kuvioista,” sanoin tiukasti. Teemu virnisti:
“Voi olla, mutta nyt minulla on ainakin lupa yrittää.”
“Yritit silloinkin, kun Make oli pelissä mukana,” tuiskahdin syyttävästi ja muistutin:
“En todellakaan enää ikinä seurustele kanssasi, Teemu, joten sen voit suosiolla unohtaa. Ystäviä ehkä pystymme ajan myötä olemaan.”
“Emmekö me jo ole?” Teemu näytti hämmentyneeltä. Nyt oli minun vuoroni virnistää ja annoin Empulle ohjaa, jotta se saisi taas juosta ja juosta ehkä minunkin huoleni pois.
___
Ajaminen oli ollut varsinaista terapiaa. Päänsärkyni ja oloni olivat vähän helpottuneet, kun olimme kiitäneet tietä eteenpäin. Hymyilin Empulle ja päästin sen tarhaan. Ori oli hionnut, joten olin pesaissut sen nopeasti. Tällä treenillä se alkaisi saada lihaksia. Moikkasin myös Summia, joka tuli heti mustasukkaisena Empun viereen. Silittelin ja paijasin ruunaa ja lupasin tulla ihan pian hakemaan sen valmennusta varten.
“Näkeehän sinuakin!” Kuulin Maken äänen takaani ja pyörähdin jäykästi ympäri. Poika hyppäsi rennosti aidan yli ja käveli luokseni kumartuen antamaan minulle pusun.
“Mitä sinä teet?” Karjaisin ja hypähdin taaemmas silmät leimuten. Make vilkaisi minua hämmästyneenä:
“Mitä nyt?”
“Mitä nyt?” Vaahtosin ja pidättelin itkuani. Olin luullut poikaa edes rehelliseksi, mutta hän todella aikoi esittää, ettei tiennyt, mitä oli tapahtunut.
“Voisin tappaa sinut!” Kiljuin pelästyttäen Summin. Se ravasi minusta vähän kauemmas ja tunsin pienen omatunnon pistoksen.
“Annie, minä en tiedä, mitä olen ikinä tehnyt, mutta -” En antanut Maken sanoa lausettaan loppuun. Pyyhkäisin suuttuneena pari karannutta kyyneltä käteeni ja vilkaisin Makea pettyneenä, vihaisena ja surullisena. Kaiken muun olisin ymmärtänyt, mutta en sitä, että Make joskus rikkoisi sydämeni.
“Annie!” Make karjui järkyttyneen oloisena perääni, mutta vaelsin tarhasta pois ja oloni tuntui, kuin olisin usvassa. Väsyneenä hain puomilta Empun varusteet takaisin varustehuoneeseen ja tartuin sitten kottikärryihin ja talikkoon. Nyt minun olisi siivottava karsinat itse.
En ajatellut mitään, heitin vain likaista purua kottikärryihin sellaisella vimmalla, että herkempi olisi jo pelästynyt. Elämä oli niin syvältä juuri nyt, että minun teki vain mieli mennä kotiin ja käpertyä peiton alle. Mutta Summin takia en voisi tehdä sitä.
“Nyt riitti,” Make tuli karsinaan ja lukitsi minut käsineen seinän viereen. En päässyt pyristelemään irti vaan mulkoilimme toisiamme silmästä silmään vihaisina kuin ampiaiset.
“Mulkku,” ärisin ja sihisin Makelle, joka ei näyttänyt enää hämmästyneeltä. Vain vihaiselta.
“Sinä et voi haukkua minua kertomatta, mitä minä olen tehnyt! Joten voisitko kertoa, koska en todellakaan tiedä!” Poika ärhenteli takaisin ja vilkaisin häntä ivallisena:
“Mitä tekopyhyyttä!”
“Mitä minä olen tehnyt?” Make toisti nyt jo rauhallisemmin. Hänen teräksen lujat kätensä pitivät minut yhtä paikoillani.
“Jos et todellakaan tiedä, sitten olet tyhmempi miltä näytät,” tuiskahdin ja näin, kuinka Make lehahti punaiseksi. Nyt hän oli jälleen yhtä vihainen kuin minä.
“Mitä minä olen tehnyt?” Make karjui ja minä vilkaisin häntä huvittuneena:
“Tiesitkö, ettei tallissa saisi huutaa? Ainiin, oletkin muutenkin sellainen sääntöjen rikkoja. Et varmaan tiennyt, että seurustellessa ei saa suudella muita tyttöjä,” jatkoin ivaani. En voinut enää huutaa, koska silloin olisin purskahtanut itkuun. Paras keino puolustautua oli siis puhdas iva. Nyt Make vaikutti hämmästyneeltä, melkein jopa aidosti hämmästyneeltä. Mikä näyttelijä.
“Mistä sinä puhut? En minä ikinä suutelisi ketään muuta!” Tämä älähti.
“Miksi menit hööksiin uudelleen Desireen kanssa?” Kysyin nyt pitäen ääneni tasaisena.
“Ai, sinä näit meidät? No, tuota..” Maken selittely sai minut melkein itkemään.
“Niin näin. Näin myös teidän suudelmanne,” tokaisin ivallisena ja nyt Make pusersi minua entistä tiukemmin ja ravisteli minua:
“Minä en suudellut häntä!”
“Etpä juu! Et kerro, miksi olit hööksissä ja väität, että näen harhoja!” Nyt minäkin kiljuin unohtaen arvokkuuteni.
“Minä en ole suudellut häntä,” Make toisti painokkaasti ja huudahti sitten:
“Mutta ripsen otin pois hänen silmän vierestään! Näit väärin!”
“Älä viitsi,” purskahdin nyt jo itkuun ja Make irrotti painostavan otteensa. Minä laskeuduin seinää pitkin maahan itkien ja ulvoen rajusti. Poika ei tiennyt, mitä tehdä.
Jatkuu ;) Tarkoituksella jännään paikkaan.
|