|
Lähettäjä: bananasplit
Päivämäärä: 1.4.12 11:21:32
Jatkoa tulee taas (:
“Voisitko pitää myös Summia, jos kävisin nopeasti vessassa?” Kysyin Elliltä. Tämä ojensi hymyillen kätensä tarttuen hevoseni ohjiin.
“Jos lupaat, ettet viivy kauan”, Elli virnisti jatkaen:
“Tässähän tuo menee. Ovathan se ja Pilkku ystäviä.”
“Kiitos”, hymyilin kiitollisena ja lähdin tallustelemaan tallille päin. Tallin vessan kohdalla oli ihan järjetön jono jonka perään liityin. Tuntui, ettei jono liikkunut milliäkään. Joku oli ilmeisesti juuttunut pyttyyn pahemman kerran.
“Annie, tulisitko käymään täällä?” Teemu huikkasi kävellen tallikäytävää pitkin lähemmäs. Minä vilkaisin häntä varovasti. Exä jutusta pitäisi ainakin häneltä saada vastaus, ihan mielenterveyteni vuoksi.
“No en mä nyt..” Vastasin osoittaen jonoa.
“Tää on tärkeetä, ei tässä kauan mene”, Teemu ei kuunnellut vastaväitteitäni, vaan tarttui minua kädestä ja alkoi retuuttaa minua tallikäytävää pitkin Summin karsinalle, jossa ilmeisesti saisimme puhua rauhassa.
“Elli pitää tuolla Summia ja hän ihmettelee, jos viivyn kauan”, huomautin pojalle kohottaen kulmakarvaani. Minunhan hänelle piti puhua, joten en ymmärtänyt taaskaan, mitä asiaa hänellä olisi.
“Hän odottaa kyllä”, Teemu sanoi näyttäen varmalta. Minä vaihdoin painoa jalalta toiselle ja odotin, että Teemu aloittaisi. Viimein poika havahtui tähän maailmaan mietteistään ja hymähti:
“Talli, johon minä ja Casher lähdemme, on koulutalli, mutta siellä on myös pari erittäin hyvää esteryhmää.”
“Niin?” Keskeytin kärsimättömänä, sillä Elli odotti minua. Teemu ei antanut sen haitata:
“Tulisit mukaan Summin kanssa, Annie. Me voitais asua samassa tallikämpässä ja treenata yhdessä. Sä saisit siellä paljon parempaa opetusta, kuin Leenalta ikinä. Leenan talli on pieni ja Chayan kisat ovat vuoden isoin tapahtuma, kun taas tuolla tallilla tämä olisi pikku kisa ja joku SM kisat olisi iso juttu.” Minä jouduin ottamaan tukea karsinan seinästä. Minä? Toiselle tallille?
“Vanhempani ei ikinä suostuisi”, huomautin ja jatkoin:
“Ja minä oikeasti viihdyn Leenan tallilla. Täällä on Elli, Make ja muita kavereita ja se on Summin koti.”
“Vai että Make?” Teemu puuskahti ärtyneenä:
“Jäätkö tosiaan tänne sen vuoksi? Mieti, mitä voisit saada ja mitä menettää, jos jäisit Leenan talliin.”
“Ainut, mitä menetän, olet sinä!” Huudahdin, mutta madalsin nopeasti ääntäni muistaen, ettemme olleet tallissa yksin:
“Kyllä sä tiedät, etten mä voi lähteä. Emmä vaan voi.”
“Voisit sä, kyllä sun vanhemmat varmasti suostuis. Ei sua mikään pidättele täällä vaan sä et vaan halua tulla mun mukaan, eikö?” Teemu katsoi minua tutkivasti ihanilla silmillään. Minä potkaisin kuivike kasaa vihaisena:
“Ei, en halua muuttaa, mutta se ei tarkoita, ettenkö rakastaisi sinua.”
“Se tarkoittaa, ettet rakasta minua tarpeeksi”, Teemu korjasi painokkaasti. Katsoin häntä väsyneenä:
“Mitä sinä vaadit?”
“Sinut”, Teemu älähti ja astui askeleen lähemmäs:
“Mutta sinä olet hylkäämässä minut noin vain. Tuntuu, että sinä olet tärkeämpi minulle, kuin minä sinulle.”
“Mutta mehän jo puhuttiin tästä! Puhelimet, tietokoneet ja autot on keksitty. Me nähtäisiin viikonloppuisin”, sopersin väsyneenä. Ääneni tuntui hukkuvan tallin meluun, mutta ainut, kenet näin oli vain Teemu.
“Puppua. Tiedät, että viikonloppuisin on kisat ja valkat. Myönnä, emme näkisi koskaan”, Teemu murahti katsoen minua tiukasti:
“Se on sun päätös nyt. Ota tai jätä, mutta pallo on sinulla.”
“Ai joko muuta, niin ollaan yhdessä tai jää Leenan talliin, niin erotaan?” Kysyin järkyttyneenä ja jatkoin:
“Haluaisitko mieluummin erota minusta, kuin olla kaukosuhteessa?”
“En kestäisi nähdä sinua vain tietokoneen ruudulta. Olet minulle liian tärkeä johonkin etäsuhteeseen. Siis, päätös on sinulla. Menen nyt seuraamaan kisoja ja niiden jälkeen voit varmasti kertoa päätöksesi. Muista, että rakastan sinua,” Teemu sanoi painokkaasti ja lähti. Minä valuin karsinan seinää pitkin kuivikkeille ja upotin pääni käsiini. Teemu halusi joko minun muuttavan tai eroavan. Minusta se oli kohtuutonta, sillä rakastinhan minäkin häntä. Minun teki mieleni vain itkeä ja olla yksin, mutta hämärästi muistin Ellin, jolle lupasin olla nopea. Voi hitto, parkaisin ääneen ja hoipertelin jotain humalaisen juoksua ulos tallista. Se vessassa käyntikin oli jäänyt. Elli näytti ärtyneeltä tullessani hänen kohdalleen.
“Anteeksi, anteeksi, anteeksi!” Huudahdin halaten tätä ja tarttuen ruunani ohjiin. Summi katsoi minua uteliaana, kuin kysyen, missä se omistaja viipyikään.
“Ei se mitään. Vessassa taisi olla jonoa?” Elli nyökkäsi jo onnekseni hymyillen.
“No.. Niin.” Nyökkäsin. Päätin olla kertomatta Ellille Teemusta. Ei siksi, etten luottaisi häneen. Lähinnä siksi, että jos puhuisin vielä kerrankin Teemusta, alkaisin itkeä pari tulvaa.
“No, nyt olet täällä. Leenakin äsken kävi, sanoi Maken päässeen uusintaan. Vielä on kuulemma pari ja sitten on uusinta, jossa siinäkin on yli kaksikymmentä ratsukkoa.”
“Ai. No se on hyvä.” Vastasin vaisusti.
“Se, että kaksikymmentä ratsukkoa vai? Olisi paljon parempi, jos niitä olisi vain kymmenkunta!” Elli ihmetteli hieraisten kädellään Pilkkunsa kaulaa.
“Ei vaan siis se Maken uusintaan pääsy.” Selitin kumartuen Summin kaulaa vasten hengittämään ihanaa, rauhoittavaa hevosen tuoksua.
“No se on kieltämättä hyvä juttu, aika uskomatonta, että Que käyttäytyi.” Elli selitti hymyillen. Hänestä tuntui puheen virtaavan ulos, toisin kuin minusta. Olin apaattinen, vaisu ja hiljainen. Enkä edes jaksanut korjailla asennettani.
“Se on hyvä juttu.” Toistin vilkuillen ratsastuskisakenttää:
“Pitäisikö meidän mennä tuonne päin?”
“Ehkä. Mennään vain varmuudeksi”, Elli nyökkäsi ja talutimme yhdessä hevosia sinnepäin. Siellä näkyi muita ratsukoita, mutta myös Make ja Jessica hevosineen. Maken huomattua meidät hän talutti Quea lähemmäs.
“Kuulitteko jo?” Hän kysyi happamasti. Minä ja Elli katsoimme toisiamme. Kuulimme mitä?
“Uusintaa ei tämän vuoden Chayassa tule. Kaikki ketkä eivät tiputtaneet, eikä aikaraja ylittynyt, heidän tuloksensa lasketaan paremmuusjärjestykseen.” Make selitti. Minä ja Elli taas katsoimme toisiamme. Elli näytti vihaiselta, hän olisi selvästi halunnut ratsastaa uusinnan. Minä en tiedä, miltä minusta tuntui. Tavallaan olin vihainen ja tavallaan myös ehkä hieman helpottunut. Uskoin, että estejärjestys ei takuulla pysyisi nyt niin hatarassa päässäni muistissa, kiitos Teemun sanojen.
“Miksi te noin hiljaiseksi menitte? Minusta tämä on aika hyvä juttu, koska uusinnassa olisi voinut tyriä.” Make puhui taputellen ylpeänä tammaansa, joka oli ylittänyt kaikkien odotukset. Kaikkien tarkoitti siis poikaa itseään ja hänen äitiänsä.
“Tämä on ilkeää, olisin halunnut uusintaan”, Elli nurisi kuiskuttaen Pilkulle, miten ihmisiä aina sorretaan.
“Tulokset kuullaan kahdenkymmenen minuutin päästä, että ehdimme vielä viedä hevoset karsinoihin ja ottaa varusteet vene.” Make kuunteli kovaäänistä. Minä nyökkäsin ja lähdin taluttamaan Summia tallille päin. Ajatukseni raksuttivat kuin kello. Enhän minä voi muuttaa, mutta eroa, sitäkään en halua. Enkä kestäisi.
“Voi sinua Summi, oletko sinä ainut, mikä on pysyvää?” Mumisin puoliääneen ruunalleni ja talutin sen karsinaansa. Itku ei ollut kaukana. Yritin ottaa Summin suitsen, satulan ja suojat yrittäen olla ajattelematta mitään. Se onnistui aika kehnosti. Kuitenkin hevoseni seisoi paikallaan ymmärtäväisesti ja nuuhki välillä olkapäätäni. Se piristi ja rauhoitti minua aina, mikä oli kyllä tullut jo huomattua. En viitsinyt laittaa ruunaa edes kiinni vaan harjailin sitä vain. Olin vähän kuin zombi, fyysisesti paikalla mutta henkisesti ehkäpä avaruudessa.
“Joko tulet, mennään kuuntelemaan tuloksia!” Elli kiljui innoissaan karsinani ovelta. Hänen seurassaan oli virnuileva Make ja Jessica, jonka ilme myöskin oli jännittyneen odottava.
“Joo”, Nyökkäsin ja laitoin karsinan oven kiinni heittäen harjan harjakoppaan. Seurasin vaitonaisena iloista, puhelevaa kolmikkoa. Jessicakaan ei jaksanut olla nyrpeä, koska tuntui niin odottavalta tuloksia kohtaan. Kaikki uusinnasta selvinneet käskettiin kentälle ilman hevosta. Varmaan yli kaksikymmentä ihmistä lipui sinne suoraan riviin ja minä ja Elli puristimme toisiamme käsistä. Meitä kumpaakin jännitti.
“Ensiksi paljastan sijoittuneet. Viidenneksi tuli Edgar ja Nora Peltinen, neljänneksi Make koivunen ja Quebella, kolmanneksi Rea syvälahti Siniuikulla ja toiseksi Karri Kovalski Casanovalla. Voittaja on Mia Vaara ja Loretta! Onnea sijoittuneille!” Kuuluttaja rätisi. Minä ja Elli vilkaisimme toisiamme. Vau, Make oli neljäs! Mutta Quehan meni aina kovaa ja esteet olivat pysyneet kasassa, eli siis ei se niin kauhean ihme ollut.
Joku tuomareista tuli antamaan sijoittuneille ruusukkeet ja kolme ekaa saivat pokaalit. Make iski silmää minulle ja Ellille saadessaan hienon ruusukkeen käteensä ja me nostimme hänelle peukkua ylös. Kuuluttaja kuulutti myös muiden sijoittuneiden järjestyksen. Elli oli kymmenes ja Jessica kahdestoista. Minä olin viidestoista, mistä olin todella tyytyväinen. Ekat kisat Summin kanssa puhtaalla radalla, kai siitä sai iloita, vaikkemme ruusuketta saaneetkaan.
“Voi jestas, kun olen niin kamalan ylpeä teistä!” Leena riensi pää kolmantena jalkana meidän luokse päästyämme kentältä salamavalojen ristitulesta pois.
“Hienoa Make ja hienoa muut! Aivan fantastista!” Leena kiersi halaamassa jokaisen ja hän halasi myös Kirsiä vakuuttaen tälle, että heilläkin sujuisi ensikerralla paremmin ja hyvin oli nytkin mennyt. Kirsi piristyi heti.
“No, laitetaanko sitten hevoset autoon ja kotiin mars?” Leena ehdotti säteillen ja muistutti topakasti:
“Mutta tällä kertaa ensin viette varusteet.” Nyökytimme Leenan ohjeille ja lähdimme tallille päin. Summi saisi kotitallissa ainakin kaksi porkkanaa hyvästä suorituksesta, lupasin mielessäni.
***
“Joo, menkää vain.” Make huusi. Minä talutin Summin lastaussiltaa pitkin hevosautoon ja se seurasi minua tottuneesti perässä. Make talutti heti perään Quen, joka ihme kyllä meni täysin vikuroimatta sinne. Ehkä siitä hullusta alkoi kuoriutua hevonen?
“Sitten vielä Eclipse. Missä se Kirsi edes on?” Make kysyi ärtyneenä antaen katseensa kiertää Jessicasta ja Ellistä minuun. Pudistelimme päätämme, emme tienneet.
“Minä käyn vilkaisemassa tallissa ja te vahditte hevosia.” Make ohjeisti ja lähti reipasta kävelyään tallille.
“Annie?” Kuulin takaani maailman ihanimman äänen, joka tällähetkellä kuulosti vaativalta. Pyörähdin ympäri kääntäen kasvot Teemua kohti ja tämä suuteli minua yhtäkkiä vaativasti kaikkien Jessicoiden ja Ellien edessä.
“Mm..” Irrottauduin päättäväisesti ja kävelin hevosauton etuosaan poika perässäni, ettei muut kuulisivat.
“Tulethan mukaani?” Teemu kysyi hivuttaen sormeaan poskellani. Katsoin häneen anovasti ja silmäni tulvahtivat täyteen kyyneleitä:
“En halua menettää sinua!”
“Shh.. Ethän sinä menetäkään.. Tulet mukaan, etkö tulekin?” Teemu hyssytteli minua.
“Teemu, en voi tulla.” Sanoin kyynelehtien rajusti.
“Onko päätöksesi siis ei?” Teemu varmisti ääni muuttuen kylmäksi.
“Ei muutolle. Mutta ei erolle.” Paruin.
“Annie, se on nyt tässä. Rakastan sinua ja voit aina muuttaa mielesi ja muuttaa Summin kanssa minun ja Casherin luokse. Niin kuin olen jo sanonut, olet minulle liian rakas kaukosuhteeseen. Pidä huolta itsestäsi. Rakastan sinua aina”, Teemu sanoi ja halasi minua vielä. Vielä viimeisen kerran ja lähti katsomatta taakseen. Minä vaivuin auton eturenkaan viereen ja itkin silmät sumeina ja posket märkinä.
“Annie?!” Elli ilmaantui viereeni katsoen minua hämmästyneenä. Minä vain itkin ja keinutin itseäni.
“Mitä ihmettä?” Makekin tietysti ilmaantui paikalle ja katsoi minua ja Elliä järkyttyneenä.
“Hei, mikä sulla on?” Make kysyi lempeästi ja Elli ojensi nenäliinaa. He olivat ihania, mutta nyt minua vain ahdisti.
“Anteeksi”, Sopersin ja nousin huojuen pystyyn kuivaten silmäni. Sujautin aurinkolasit taskustani päähän ja yritin hengitellä tasaisesti, jottei naamani olisi enää itkusta niin punainen.
“Haenko minä Teemun tänne, niin voit kertoa huolesi hänelle, jos et meille halua puhua?” Make kysyi ahdistuneena hänkin. Itkevä nainen oli joka miehen painajainen. Ja Teemun nimen kuullessani aloin itkeä aurinkolasien alta.
“Annie, kerro mikä sulla on?” Elli ravisteli minua hellästi olkapäistä. Pudistelin päätäni ja yritin saada itkua laantumaan. Lopulta, kuin vähän tasaannuin, hoipertelin autoon ikkunan viereen istumaan. Muiden tullessa autoon esitin katsovani ikkunasta ulos, vaikka oikeasti itkin hiljaa.
“Oletteko valmiita lähtöön?” Leena kysyi pirteästi tullen hetken päästä autoon ja istahtaen ratin taakse. Hän sai myöntäviä vastauksia. Minä vain istuin ja katsoin maisemia. Tai no, en nähnyt mitään sumeineni silmieni ja aurinkolasieni vuoksi. Kännykkäni tärisi taskusta ja avasin sen väsyneenä. Toivoin, että Teemu olisi lähettänyt sen ja pyytänyt anteeksi ja sanonut, että kaukosuhde olisi ihan okei. Mutta viesti olikin Makelta, missä hän kysyi, että miksi oloni oli niin surkea ja painotti, että viidestoista oli ihan hyvä sija. Minua ärsytti. Luuliko hän, että olin niin ahne, että olisin halunnut olla ensimmäinen?!
>>Viidestoista on hyvä sija, olen tyytyväinen. Ei tämä siitä johdu.>> Tekstasin hänelle takaisin kääntäen katsettani ikkunasta. Poika oli toisen ikkunan vieressä ja välissämme oli Elli ja Jessica.
>>Mistä sitten?>> Sain uuden viestin.
>>Teemu.>> Kirjoitin nimen täristen ja meinasin taas alkaa itkeä ääneen. Kyyneleet valuivat, mutta onneksi ääntä ei tullut. Sitten laitoin kännykkäni offline tilaan, jottei Make pystyisi kyselemään enempää.
***
Tullessamme takaisin kotiin, vein varusteet varustehuoneeseen ja talutin Summin karsinaansa. Silittelin sitä hetken ja annoin lupaamani porkkanat, mitkä ruuna rouskutti heti parempiin suihin. Livahdin aika nopeasti kotiin, jottei Elli ja Make ehtisi kysellä enempää. Tämän illan tahdoin vain itkeä ja olla yksin, niin masentavalta kuin se kuulostikin.
|