|
Lähettäjä: bananasplit
Päivämäärä: 13.3.12 10:50:21
Noniin, tässä tarinaa. Tämä ei ole tähän suoraan kirjoitettu, vaan Microsoft Works tekstinkäsittelyllä. Huomautan sen verran, että S-näppäimeni on jotenkin jäykkä, joten voi olla, että siitä aiheutuu jotain virheitä. Noh, tarinaan ja toivottavasti nautitte! J
Kiristin Summin satulavyötä ja ärähdin sille, koska se liikkui levottomasti. Energian oikein näki pursuavan ruunasta, mikä toisaalta oli ihan hyväkin asia. Kunhan pysyisi käsissä, keskittyisi jalkoihinsa eikä kaahaisi, sekä kääntyisi hyvin, niin olisin tyytyväinen. Säädin estejalustimet ja minua jännitti. Tänään olisi kenraaliharjoitus - huomennahan kun olisi sitten jo kisat. Samalle tunnille kanssani tulivat Elli, Make ja Jessica.
“Alkukäynneissä yritätte saada heti hevosten korvat taakse, kuuntelemaan teitä. Mikä onkaan hyvä tapa saada hevosia kuulolle? Annie?” Leena huikkasi minun noustessa Summin selkään. Punastuin hiusmartoa myöten. Minulla meni hetki miettiä vastausta, ennen kuin keksin:
“Peruuttaminen?”
“Hyvä, sekin. Pohkeenväistö laittaa myös hevoset kuulolle, koska silloin niiden pitää ajatella jalkojaan.” Leena nyökkäsi ilmeisesti hyväksyen vastaukseni ja minä huokaisin helpotuksesta. Kävelimme alkukäyntejä ja teimme peruutuksia, pohkeenväistöjä, voltteja ja mitä kaikkia. Jopa Jessica viitsi tehdä näitä, mutta uskoin, että hän teki niitä siksi, jottei Leena alkaisi nipottamaan hänelle. Lopulta Leena antoi meille käskyn alkaa tehdä ravi ja laukka siirtymisiä ja varmistaa, että jokainen apu toimisi moitteettomasti. Hän alkoi itse laittaa kentällä olevien esteiden puomeja oikeaan korkeuteen.
Summi tuntui todella kevyeltä kädelle ja se liikkui hyvin eteenpäin. Laukassa jouduin kokoamaan sitä todella paljon, koska se olisi halunnut vain mennä. Maken Quella oli myös samaa vikaa isommassa mittakaavassa. Tamma heitteli peppuaan ja jos Make ei ollut tarkkana, lähti liitämään. Minua hymyilytti. Muistin kun Make oli joskus sanonut Quea red bull hevoseksi ja sehän se totta vie olikin. Tein Summin kanssa vielä hetken siirtymiä ja kaikkia tehtäviä, mitä ikinä keksin, jotta se olisi varmasti kuulolla. Pikkuhiljaa se jopa rauhoittuikin sopivampaan tahtiin.
“Siirtykää käyntiin! Teemu, haluaisitko puomin nostaja pojaksi?” Leena huuteli ja vilkaisi katsomoon. Oho, henkäisin nähdessäni pojan. En ollut lainkaan huomannut, että hän olisi ollut siellä. En ollut nähnyt tätä nimittäin edes tallissa.
“Tottakai”, Teemu lupautui ja lähti rentoa kävelyään kentälle. Leena osoitti hänelle paikan esteen vieressä, missä hän sai seisoa.
“Tässä on kymmenen hyppyä, nämä kaksi mennään kaksi kertaa.” Leena osoitti rataa ja alkoi neuvoa meille järjestystä. Kuuntelin tarkkaan ja kertasin kuulemaani, jotta varmasti muistaisin sen.
“Jessica, aloita sinä.” Leena huikkasi ja tyttö väläytti iloisen hymyn, jonka uskoin olevan suunnattuna ennemminkin Teemulle kuin Leenalle. Tämä siirsi Flipin laukkaan ja lähti ensimmäistä estettä kohden. Flip oli varma hyppääjä ja hyppäsi kaikki esteet siististi ja puhtaasti, vaikka Jessicalla oli laukka-askeleet pahemman kerran hukassa.
“Jessica, sinun pitää paremmin laskea esteiden välit. Muuten oli sopiva laukka ja et hienosti antanut Flipin rynniä. Sinun täytyy vain oikeasti keskittyä laukka-askeliin, vai mitä?” Leena puhutteli tyttöä. Tämä mutisi jotain myöntävää ja siirtyi kentän nurkkaan meidän muiden kanssa.
“Sitten vaikka Annie”, Leena kehotti ja nyökkäsin. Ohjasin Summin voltille ja nostin siitä laukan. Olin nimittäin todennut, että sain sen parempaan laukkaan voltilla kuin suoralla. Kun Summi kuunteli, ohjasin sen ekalle esteelle, joka oli tämä ihana limenvihreä trippeli, jota Summi oli joskus pelännyt. Nytkin tunsin ruunan epäröivän ja ohjasin sitä reilusti enemmän eteen. Kaiken kaikkiaan hyppäsimme trippelin melko hyvässä tasapainossa ja käänsin Summin seuraavalle sarjalle. Laskin kuusi laukka-askelta ja mukauduin hyppyyn. Seuraava pystyn suoritimme helposti, vaikka yleensä pystyt tuottivat hevosille ongelmia. Tulimme taas trippelin uudestaan, jossa tällä kertaa Summi ei edes epäröinyt. Sitten oli taas sarja, jossa Summi lähti vähän lapasestani. Otin sitä puoli-pidätteillä kiinni, mutta hyppäsimme sen silti aivan liian kovaa, enkä voinut välttää torumasta itseäni. Viimeinen este oli pysty, joka sentään onnistui hyvin. Siirsin Summin ravin kautta käyntiin ja pysähdyin kuuntelemaan Leenan ajatukset.
“Hyvä, puhdas rata ja käännökset sujuivat erinomaisesti. Pidä vain huoli, ettei se pääse tuolla lailla kiitämään, ellei kyseessä ole uusinta-rata. Jos sinä itse epäröit jollain esteellä, niin hevonenkin epäröi. Summi kun on herkkä; se peilaa ratsastajansa tunteita täydellisesti. Ole vain varma, niin sekin on ja suoritatte radan leikiten.” Leena neuvoi hymyillen. Nyökkäsin hänelle kiitollisena.
“Ole myös tarkkana, että nyrkit pystyyn ja kantapäät alas.” Teemu jatkoi hymyillen. Minä nyökkäsin. Hän tietysti antoi kouluratsastajana tällaisia mielipiteitä ja olihan se tärkeää, mutta en pitänyt siitä, että joku muu neuvoi, kun opettaja, jos olin kerran opettajan tunnilla. Mutta Teemu ei kuitenkaan tarkoittanut pahaa ja halusi vain auttaa minua, muistutin itseäni äänettömästi ja seurasin, kun Make ja Que lähtivät liitämään.
“Teillähän sujui ihan mukavasti.” Elli hymyili minulle aurinkoisesti, omana itsenään. Taputtelin pärskivää Summia ja virnistin:
“Tästä hevosesta se johtuu. Yrittää aina parhaansa. Mutta kyllä meillä vielä ihan hirveästi parannettavaa on.”
“Kaikilla on”, Elli lohdutti kyhnyttäen hevostaan harjantyvestä. En ymmärtänyt, miten Pilkku oli noin rauhallinen ja seisoi puoli nukuksissa Ellin alla ja sitten esteillä se oli herkkä ja taitava lentokone. Make ja Que olivat saaneet romutettua yhden pystyn, mutta muuten muu rata oli Leenan mukaan mennyt hyvin. Seuraavana radalle lähti Elli ja Pilkku meni aivan upeasti hänellä. Puomit pysyivät kannattimissaan, laukka oli täydellistä ja kaikki “natsasi”. Tajusin, että Ellillä olisi parhaimmat mahdollisuudet jopa sijoittua meitä muita kolmea ajatellen. Olin todella ylpeä parhaasta ystävästäni ja Leenankin palaute oli vain ja ainoastaan positiivista. Hyppäsimme saman radan vielä pari kertaa uudestaan, kunnes kaikilla sujui kuten Ellillä ja Pilkulla. Vihdoin Leena oli tyytyväinen ja antoi meille luvan alkaa kävellä loppukäyntejä.
***
“Mitäs sanoit, eikä estetiimini ole aika hyvä? Tosin siihen kuuluu vielä monta muitakin, kuin he” Leena kääntyi iloisesti hymyillen Teemun puoleen. Poika nyökkäsi:
“Onhan se. Ihan tulee ikävä Casherin ja minunkin estetreenejä, mutta sillä on potentiaalia kouluun ja minäkin olen ihme kyllä tykästynyt siihen lajiin.” Teemu hymyili hivenen haikeasti.
“Ymmärrän. Mutta onneksi voit hyppiä muilla hevosilla.” Leena nyökytti lohduttavasti. Teemu nyökkäsi ja vilkaisi Annieta, joka käveli pitkin ohjin Summinsa kanssa. Salaa hän oli erittäinkin kateellinen tälle. Hänen ja Casherinkin olisi pitänyt osallistua Chayaan, kunnes eläinlääkärin tuomio heitti sen haaveen roskakoriin.
“Tulkaa vain jo alas selästä! Hienosti meni kaikilla, huomenna ajoissa sitten tänne. Tänään pakkaatte sitten jo kaikki valmiiksi!” Leena huusi oppilailleen.
***
“Onpas se hikinen,” Teemu totesi minulle ottaessani Summin satulaa pois siltä. Nyökkäsin hymyillen:
“Olen varmasti yhtä hikinen! Se tunti oli ihan tapporääkki.”
“Saat olla ylpeä itsestäsi ja hevosestasi, teillä kun sujui hienosti. Olin jo tulla kateelliseksi.” Teemu katsoi minua silmiin ja siirsi ponnarista irronneen hiuksen pois kasvoiltani. Hymyilin pojalle ja ojensin hänelle satulan virnistäen:
“Sitä, puomin nostaja apupoika voit varmasti huoltaa tämän. Ota samalla nuo suitset tosta ja pese kuolaimet, kiitos.”
“Jos olisin tiennyt, että olet tuollainen orjapiiskuri, en olisi ikinä puhunutkaan sinulle.” Teemu marmatti virnuillen, mutta teki työtä käskettyä. Virnistelin itsekseni kuivaten Summia olkituppo systeemilläni. Olin aivan fiiliksissä. Ihana tunti, ihana poikaystävä, ihana paras kaveri, ihana hevonen, ihana opettaja,.. Mitä muuta voisin toivoa? Hetken kuluttua, kun sain kuivattua väsyneen ruunani, harjasin sen piikkisualla ja loimitin sen lämpimään fleeceen, jossa oli ihana lena Furberg logo. Olin pienestä pitäen fanittanut naisen sarjakuvia hevoshullusta ja kun olin löytänyt loimen, en miettinyt hetkeäkään, ostaisinko sen vai en.
“Jää sinä tänne huilimaan ja kerää voimia huomiseksi, muru. Omistajasi menee katsomaan varusteesi kasaan.” Hymyilin ruunalle suukottaen sitä sen silkin pehmeälle turvalle. Tämä hörähti mikä sai valtavan kiintymyksen tunteen paisumaan sisälläni. Halasin hevosta ja vakuutin sille, ettei mikään tai kukaan ollut tärkeämpi, kuin se.
“Enkö edes minä?” Oven takaa ääni kysyi. Käännähdin pelästyneenä kannoiltani ja olin ärähtää.
“Tiedät tuohon ihan itse vastauksen.” Sanoin tiukasti ja jatkoin hevoseni kaulailemista. Make tunkeutui itsepintaisesti karsinaan ja taputteli Summia rennosti kaulalle.
“Miksi halailla hevosta, kun Makesi on tässä?” Poika kysyi viattomasti räpsyttäen ripsiään niin, etten voinut välttää naurukohtausta. Haukoin henkeäni toivuttua siitä ja poika sekä hevonen katsoivat minua kummeksuen.
“Lakkaa vainoamasta minua!” Puuskahdin ja silittelin vielä hetken Summia. Tämä oli onneksi tottunut omistajansa outoihin kohtauksiin.
“Turha luulo sillä -” Make ei saanut lausettaan loppuun, kun Teemu pölähti paikalle. Tämä katsoi epäilevästi Makea, mutta astui karsinaan sisälle ja kutitti Summia. Silittelimme kaikki kolme hevostani, emmekä sanoneet mitään. Painostava hiljaisuus teki oloni vaivaantuneeksi ja livahdin nopeasti karsinasta ulos napaten harjapakin ja viiletin sen kanssa nopeasti varustehuoneeseen, turvaan.
“Mitä sinä kaahailet?” Elli kysyi vilkaisten minua kysyvästi laskiessani harjapakin oikealle paikalleen.
“En tiedä, älä kysy.” Mutisin hieroen päätäni.
“Teemu jätti sen, sitä se tossa parkuu.” Jessica pölähti varustehuoneesta kaapin takaa saaden Ellin ja minut kirkumaan. Emme olleet huomanneet hänen korkeuttaan.
“Näimpä näin.” Tuhahdin kuivasti tytölle, joka ei tajunnut ivaani. Tähdet syttyivät hänen silmiin ja hän vuorostaan kirkaisi riemusta:
“Tiesin tämän, upeaa! Loistavaa! Natalia saa itselleen poikafrendin!”
Ennen kuin ehdimme korjata asiaa, Jessica oli jo into piukassa painellut varustehuoneesta pois. Elli pyöritti silmiään:
“Mistä tuollaisia ihmisiä oikein tulee?”
“Älä kysy. Aiotko pakata nyt jo varusteet? Itse ajattelin tulla tänne illalla uudestaan ja pakata vasta sitten. Jos lähdettäisiin nyt vaikka shoppailemaan?” Ehdotin ja Elli riemastui. Shoppailu oli yksi hänen intohimoistaan ratsastuksen lisäksi.
“Pitäisikö sinun hyvästellä Teemu vielä sitä ennen?” Elli kysyi mietteissään, kun astuimme varustehuoneesta ulos. Nyökkäsin menen tallikäytävää pitkin Casherin karsinalle, joka oli tyhjä. Ei poikaa, ei hevosta.
“Mitä ne tuolla tekee?” Elli suhahti minulle. Vilkaisin hänen osoittamaan suuntaan ja pojat näyttivät olevan vielä molemmat Summin karsinassa.
“Aiotteko silittää sen puhki?” Yritin kysyä rennosti karsinan ovelta.
“Juutuimme vain juttelemaan.” Make väläytti pepsodent hymynsä ja astui karsinasta ulos Teemu perässään.
“Mitäs me nyt tehdään?” Poika kysyi katsoen minua silmiin niin, että perhosparvi lehahti lentoon vatsassani.
“Minä ja Elli ajattelimme mennä shoppaamaan.” Sanoin ja kysyin:
“Onko se ok?”
“Tottakai. Minä menen nyt ratsastamaan Casherilla. Mutta eikös teidän pitäisi pakata?” Teemu ihmetteli haroen hiuksiaan.
“Sitä pakkausta ei todellakaan kannata unohtaa, ellette halua äitini repivän teidät kappaleiksi.” Make muistutti ja lähti jatkamaan matkaansa varustehuoneelle päin.
“Tulemme sitten illalla pakkaamaan.” Elli selitti hymyillen. Teemu virnisti Ellille:
“Vahdithan sitten Annieta? Ettei hän vaan eksy.”
“Laitan hänelle talutushihnan ja liimaan tarran hänen selkäänsä, jossa lukee osoitetiedot, jos hän eksyy.” Elli esitti vakavaa tuoden kätensä päätä kohden, kuin sotilas. Tirskahdin huvittuneena. Ihan kuin olisin joku vauva.
“Hienoa! Luotan sinuun.” Teemu hymyili ja hän ja Elli kättelivät yhteisymmärryksestä. Minä ja Teemu vaihdoimme vielä hellyyttävän pusun, ennen kuin Elli kiskoi minut matkaan.
Tällainen tarina nyt J Toivottavasti tykkäsitte!
|