Lähettäjä: aaee 
Päivämäärä:   9.7.12 01:47:44

edellinen: http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=853751&t=853751

kirjoittajana Bananasplit, täällä jatkuu :)

Lähettäjä: amalia 
Päivämäärä:   9.7.12 02:17:46

juu jatkoo vaa! :))

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   9.7.12 09:58:21

up

Lähettäjä: iitu 
Päivämäärä:   9.7.12 10:54:13

jatkoo ja oon 15

Lähettäjä: inamoi 
Päivämäärä:   9.7.12 12:14:45

jatkoo, ja mä oon 16:)

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   9.7.12 13:11:16

joo ja olen 16

Lähettäjä: Minho 
Päivämäärä:   9.7.12 14:12:04

jes ihanaaa, jatkoo vaa :DDD ja oon 13

Lähettäjä: evan. 
Päivämäärä:   9.7.12 14:52:05

18 olen :)

Lähettäjä: mmmmma 
Päivämäärä:   9.7.12 15:25:12

en kertakaikkiaan voi ymmärtää miten onnistut kirjottamaan pätkä toisensa jälkeen yhtä täydellisen hyvää tarinaa! tää on ihan mahtava, ei voi olla tykkäämättä! :) reilu 15 olen :)

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   9.7.12 20:22:27

14

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   9.7.12 22:27:51

jatkuu, oon kohta 16.

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   9.7.12 23:53:20

jatkoaa:) ja oon kohta 16

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.7.12 14:26:04

jatkoo ja 15 oon :)

Lähettäjä: Bananasplit<3 
Päivämäärä:   10.7.12 15:06:58

Kiitos kommenteista!
Olen aloittanut jo jatkon kirjoittelua, en osaa sanoa ilmestyykö se tänään vai huomenna. Leiritunnelmiin kuitenkin päästään ;)!

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   11.7.12 07:02:05

up <3 ja oon 14 :)

Lähettäjä: Bananasplit<3 
Päivämäärä:   11.7.12 12:27:46

Jatkoa :) Voi jonkun mielestä tuntua tylsältä, mutta leiristä on kuitenkin tulossa jännittävä, minkä varmaan sitten huomaattekin! (:

“Onko kaikki paikalla?” Leena huusi metelin ja puheensorinan yli. Hän laski meidät nopeasti ja niin kuin pitikin, kaikki kahdeksan leiriläistä oli paikalla. Me seisoimme tallin ilmoitustaulun edessä ja odotimme Lainan suuria hevosautoja, jotka hakisivat meidät hevostemme kanssa leirille. Kaikki muut ottivat omat hevoset, mutta Teemu sai lainata Leenan kisahevosta Diandraa, koska hänen oma ratsunsa kärsi jostain jalkavaivasta.
“Laina lähetti tänne kaksi tallipoikaa kahdella hevoskuljetusautolla. Muodostakaa nyt kinatta kaksi neljänhenken ryhmää, ketkä matkaavat samassa autossa.” Leena opasti ja vilkuili talliovesta pihalle päin. Hevosautojen olisi pitänyt olla jo täällä.
Cara teki nopeasti päätöksen. Hän halusi olla Teemun kanssa ja siihen ryhmään tuli myös Jessica sekä Natalia. Näin ollen minä, Elli, Anssi ja Make olimme toinen ryhmä. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin.
“Miksei Kirsi tullut?” Elli rypisti kulmiaan ja kohautin olkiani. Alun perin Kirsinkin oli pitänyt tulla mukaan hevosellaan Eclipsellä.
“No, kahdeksan on ihan hyvä määrä,” Elli jatkoi ja hymyilin:
“Harmi vain, että puolet kahdeksasta on tuollaisia mätiä.” Keskustelumme lopetti peräkanaa tulevat suuret hevosautot, joiden kummassakin kyljissä komeili MB-siittolan huikeat logot. Nämä parkkeerasivat autot vierekkäin ja Leena antoi meille käskyn alkaa kantaa matkalaukkuja ja varustekaappeja autoihin.
“Päivää,” tukevassa kunnossa olevat kuskit hyppäsivät autoista avaten hevosauton ovia. Minä ja Elli haimme nopeasti sisältä varustekaappimme ja matkalaukkumme ja raahasimme ne meidän hevosautoon. Varusteeni painoivat kuin synti, mutta olivat pientä verrattuna snobien tavarapaljoudelle. Natalia oli vielä jopa kehunut, kuinka monet bikiniparit hänellä oli mukana. Ja niitä oli enemmän kuin kymmenen.
“Sitten hevoset! Täytetään ensin hevosauto numero kakkonen, johon Annie, Elli, Make ja Anssi majoittuu hevosineen.” Leena komensi ja lähdin hakemaan tallista levotonta Summiani. Olin laittanut sille kuljetussuojat kaiken varalle. Tämä pörhisteli, kun naksautin riimunnarun sen riimun lukkoon ja lähdin taluttamaan sitä lastaus-sillalle.
“Onpa komea otus,” toinen kuskeista kommentoi tupakka tupruten. Kiitin ja talutin ruunan ylös reunimmaiseen karsinaan. Se seurasi tottuneena perässä. Quen lastaus kesti kauemmin, mutta Kinkku ja Pilkku kävelivät aivan yhtä kokeneina konkareina kyytiin, kuin Summikin oli kävellyt.
“Minä tulen toisessa autossa noiden kanssa. Käyttäytykää sitten. Neljän tunnin ajomatka ei ole välttämättä leirin kivoin osuus.” Leena virnisti meille lyöden kuskin kanssa hevosauton lastausillan kiinni ja ylös. Me heilutimme kiusallamme myös snobeille, kun auto kaarsi pois pihasta.
“Kymmenen päivää paratiisia,” Anssi venytteli pitkiä jalkojaan ahtaassa tilassa. Olimme kaikki neljä vierekkäin takapenkillä kuin sillit suolassa. Kuski ei ollut halunnut ketään eteen vedoten alaikäisyyteemme, mutta olihan kuitenkin kivempaa olla kaikki takana, jotta voisimme jutella kunnolla.
“Siinä Leenan listassa luki, että joku päivä uitettaisiin hevosia ja laukattaisiin rannalla!” Elli hihkui intoa täynnä. Minä olin yhtä innostunut, mutta uimisesta,.. No, kai se menettelisi.
“Jos nyt Que pysyisi edes käsissä, niin olisin tyytyväinen,” Make tuhahti ja minä mulkaisin tätä:
“Ei saa olla noin negatiivinen.”
“Anteeksi, äiti.”
“Mahtaa ne upeat siitosorit ja tammat saada sätkyn, kun näkee Kinkun.” Anssi keskeytti meidän lupaavan riidan alkumme. Virnistin. Olihan se varmasti hassua, että kaikkien niiden täysiveristen keskellä seisoi lihava karvakasa röyhtäillen ja piereskellen.
“Kyllä ne Kinkkuun tottuu. Äh, leiristä tulee täydellinen! Voitaisiinko olla jo perillä?” Elli hymyili pienesti ja näytti onnelliselta. Hymyilin ystävälleni lämpimästi. Mitä muutakaan leiristä voisi tulla kuin uskomattoman upea?

___

“Nyt käännymme MB-tallin vievälle tielle. Katsokaahan ulos; joka paikassa hehtaarittain isoja ja upeita laitumia ja vielä upeampia hevosia,” kuskimme huomautti. Meistä jokainen terästäytyi ja katsoimme ikkunasta ulos. Tien kummallakin puolella oli tosiaan isoja laitumia, jossa tammat varsoineen kirmailivat. Kaikki näytti todella satumaiselta.
“Tuossa on päätalli,” kuski osoitti vasemmalla puolella olevaa rakennusta. Se oli iso, valkoiseksi maalattu puinen kaunotar, jonka vastapäätä oli MB-tallin kartano. Ja me saisimme asua kymmenen päivää tuossa ihanassa marmoripalatsissa!
Kuski pysäytti auton pihalle ja astui ulos. Me seurasimme esimerkkiä perässä silmät vieläkin ihan lautasen kokoisina. Koko talli ja pihapiiri näytti vieläkin hienommilta, kuin kuvissa.
“Ottakaa tavarat, niin näytän, mihin ne viedään. Vasta sen jälkeen hevoset,” kuski sanoi laiskasti ja kaivoi taskustaan tupakkaa. Me otimme kapsäkkimme ja seurasimme kuskia, joka johdatti meidät päätalliin. Matkalaukut ja muut omat tavaramme olimme jättäneet kartanon eteen. Se oli sisältä maalattu valkovihreäksi ja joka paikassa oli siistiä. Yksikään ainut heinänkorsi ei ollut pudonnut talli-lattialle.
“Tänne varustehuoneeseen,” Kuski tuuppasi meille oven auki ja yritimme laittaa kamat mahdollisimman siistiksi nurkkiin. Varustehuone oli pienen kaupan kokoinen. Joka puolella tuoksui nahan haju ja joka ikinen varuste oli siististi omalla paikallaan. Huone oli oikea varusteurheilijan temppeli.
“Sitten haetaan hevoset. Ne pääseekin heti laitumelle. Onko teillä jollain ori, koska silloin se joutuisi eri laitumelle?” Kuski tiedusteli näyttäen kärsimättömältä, kun me vain ihastelimme varustehuonetta.
“Eipä ole,” vastasimme lähes kuorossa. Minä ja muut seurasimme kuskia taas autolle, jossa hän tottuneesti avasi auton lastaus-sillan. Koska veisimme hevoset heti laitumelle, riisuimme kuljetus-suojat ja muut kapineet heti autossa.
“Summi pikkuinen!” Huudahdin ruunalleni, joka hirnui kuorossa toisten hevosten kanssa. Nappasin tältä kuljetus-suojat pois ja odotin toisia. Ruuna oli hieman levottoman tuntuinen, se kai aisti, että tultiin uuteen paikkaan.
“Sitten vuorotellen alas,” kuski opasti. Minä talutin Summin ensin ja muut tulivat perässäni. Kinkku lähes torkkui paikallaan, eikä ollut moksiskaan toisinkuin Que-neiti, joka vinkui ja tanssi paikoillaan. Edes Maken murhaavat katseet eivät saaneet sitä asettumaan.
“Seuratkaapas taas minua. Hevosenne pääsevät kaikki samaan ja kun se toinen auto tulee, nekin tulee samaan olettaen, ettei heilläkään ole oreja,” kuski puhui hieman epäselvästi tupakka suussaan. Seurasimme tätä tielle päin, josta olimme tulleet. Tämä näytti meille tyhjän, suuren laitumen, joka oli täynnä ruohoa.
“Tämä on sinun taivaasi,” mutisin ruunalleni, joka lähti heti ravissa tutkimaan laidunta. Que viskoi päätään ja laukkasi villisti sinne tänne, kun taas Kinkku ja Pilkku upottivat heti päänsä ruohoon ja alkoivat evästää.
“Tuo taitaa olla hieman lihaisa,” kuski nauraa hörötti osoittaen Kinkkua. Anssi halasi suomenhevostaan ja virnisti:
“Se vain syö hyvin.”
Laitoimme laitumen portin kiinni ja ihailimme hetken hevosia. Myös Natalian, Caran, Jessican ja Teemun auto kaarsi pihaan ja siirryimme auttamaan heitä. Leena hyppäsi ensin autosta, heilautti meille kevyesti kättään ja lähti painelemaan kartanolle päin. Hän kai meni ensin juttelemaan Lainalle.
“Tulisitteko, pojat, auttamaan minua näiden laukkujen kanssa?” Jessica huusi koukistaen sormeaan Anssille ja Makelle. Nämä katsoivat toisiaan, enkä osannut sanoa, kumpi näytti närkästyneemmältä. Ehkä se oli tasapeli. Kun kumpikaan ei tehnyt elettäkään, Jessica rypisti otsaansa:
“Ettekö kuulleet? MINÄ tarvitsen apua!”
“Parempi mennä, ettei se järjestä kohtausta,” Make sanoi katsoen minuun ja kohauttaen olkiaan. Irvistin tälle. Eiköhän tosiaan voinut sanoa Jessicalle lyhyesti ja ytimekkäästi ei? Myös Anssi raahautui Maken perään ja tyttö hymyillen osoitti heille, mitä kasseja näiden tulisi kantaa. Paikalle ilmestyi myös Natalia räpyttelemään Makelle ja Cara ja Teemu roikkuivat toistensa huulissa.
“Ällöä,” Elli tokaisi.
“Kuvottavaa,” vastasin.
Make ja Anssi kantoivat ensin Natalian ja Jessican matkalaukut kartanon eteen meidän tavaroiden viereen ja sitten raahasivat heidän varustekaappejaan varustehuoneeseen.
“No jos neitien laukuilla on kantajat, niin ottakaa te hevosianne ulos,” heidän kuski tokaisi toisen kuskin liittyen tämän seuraan ja tarjoten tälle tupakkaa. Hänelle kun tupakka näytti maistuvan.
“Avaisitko lastaus-sillan,” Cara komensi. He ottivat hevosensa ulos ja kuskit näyttivät näille saman laitumen, missä meidän hevoset jo syödä rouskuttivat.
“Huh, niiden kassit painoi kuin mursut,” Anssi älähti liittyen seuraamme Maken kanssa. Elli katsoi tätä peitellen ärtymystään:
“Piti sitten niiden kasseja kantaa ja meille et tarjonnut apuasi?”
“Minä tiedän, että te pystytte siihen itse, mutta nuo ovat niin avuttomia, että pakkohan heitä oli jeesata,” Make selitteli ja Anssi nyökytti. Minä ja Elli vilkaisimme toisiamme ja hihitimme. Lähdimme yhdessä kartanon eteen ja jätimme pojat seisomaan ihmeissään paikoilleen.

___

“Joko saitte vietyä tavaranne huoneisiinne? Kaikille sopii, että tytöt nukkuu yhdessä huoneessa ja pojat toisessa?” Leena kysyi meidän kokoontuessa valtavaan saliin nojatuolille. Olimme juuri vieneet tavarat huoneisiimme. Minä ja Elli joutuimme nukkumaan snobien kanssa! Mutta kyllä me sen kestäisimme, kun leiristä oli muuten tulossa niin kiva.
“Tuota,..” Cara aloitti kiemurrellen tuolissaan ja ristien nilkkansa, niin kuin mallit tekivät:
“Minä ja Teemu kyllä haluaisimme nukkua samassa huoneessa..”
“Höpöhöpö,” Leena keskeytti tiukasti ja Cara rypisti suutaan pettyneenä kuin pikkulapsi. Myös Teemu näytti ärtyneeltä; ilmeisesti hän olisi halunnut tuutia kultansa kainalossa.
“Joko kaikki ovat paikalla?” Salin edestä kuului ja me kaikki käänsimme päämme sinne. Se oli Leenan kaksoisolento; yhtä pitkä ja laiha, mutta ruskeahiuksinen.
“Hauska nähdä teidät kaikki. Olen Laina, Leenan sisar. Tulette viettämään täällä kymmenen ikimuistoista päivää!” Laina hymyili meille kävellen Leenan viereen seisomaan.
“Kerro heille vähän ratsastuksesta ja muista järjestelyistä,” Leena nyökkäsi Lainaa kohden.
“Niin, elikä me ratsastamme joka päivä vähintään kaksi tuntia. Tunnit vaihtelevat; koulua, esteitä, toisinaan myös maastoilua ja irrottelua tuolla meidän hiekkarannallamme. Luultavasti pidämme myös jonkun leikkitunnin, mikä onkin oivaa tasapainotreeniä. Nyt haluan kuulla teistä jokaisesta jotain ja saatte myös kertoa hevosestanne.” Naiset istuutuivat meitä vastapäätä ja Laina osoitti reunassa istuvaa Anssia aloittamaan. Tämä virnisteli hämmästyneenä, kuin ei tiennyt, mitä kertoa. Hän kuitenkin aloitti:
“Olen Anssi ja olen ratsastanut melkein koko ikäni. Hevoseni on elämäni keskipiste. Se ei ole hieno puoliverinen tai mikään ihmeellinen kultakenkä, vaan tukevassa kunnossa oleva ex-ravuri, jota en vaihtaisi mihinkään.”
“Eihän hevosen rodulla ole mitään merkitystä! Odotan innolla näkeväni tämän,” Laina tokaisi lämpimästi ja sai heti Anssin pisteet puolelleen. Nainen nyökkäsi Anssin vieressä istuvaa Elliä kohti ja tämä aloitti punehtuen:
“Olen Elli ja minulla on hevosenani Pilkku. Vanhempani ostivat sen ja se on minulle tärkeintä.”
“Kuulostaa hyvältä. Sitten sinä tyttö siinä,” Laina osoitti minua ja aloin selittää:
“Olen Annie. Vanhempani ostivat Summin Leenalta ja siitä asti se on ollut minulla. Meillä on ollut omat ala- ja ylämäkemme, mutta rakastan sitä silti.”
“Onko hevosesi siis Zero’s Black?” Laina kysyi vilkaisten minua ja Leenaa vuorotellen. Nyökytimme kummatkin.
“Tiedänkin sen, muistan kun kävin Leenan luona sen ollessa varsa. Se oli hyväsydämisin varsa jonka olen ikinä tavannut,” Laina hymyili miettien muistojaan ja osoitti sitten Makea sanoen, että nyt olisi tämän vuoro.
“Que on oikeastaan äidin hevonen, tyhmä kuin pässi. Se sekoaa pienistäkin jutuista ja on niin neiti kun olla voi.” Make selitti ja virnisti, kun hänen äitinsä näytti saavan hepulin ja Laina-tätikin katsoi moittivana.
“Quebella on erittäin tasokas estehevonen. Maken on nyt tapana aina vähän pilkata sitä, mutta oikeasti se on Maken silmäterä,” Leena selitti Lainalle ja Make huusi vastaväitteensä:
“Puppua!”
“Make, Chayan kisoissakin teillä meni hienosti ja sillä tammalla on kapasiteettia vaikka mihin korkeuksiin. Eli lakkaa parjaamasta sitä.” Leena sanoi katsoen poikaansa tiukasti.
“Que kuulostaa omalta persoonaltaan. On hyvä, että hevosessa on luonnetta. Kerropa nyt sinä itsestäsi,” Laina toppuutteli äidin ja pojan riitaa vilkaisten seuraavaa tyttöä, Nataliaa. Tämä heilautti hiuksiaan taaksepäin ja alkoi selittää:
“Olen Natalia ja omistan Mankun. Manku on hyvä hyppääjä ja hyvä koulussakin.”
“Kuulostaa hyvältä. Oletko kisannut sen kanssa paljon?” Laina hymyili tälle. Natalia virnisti:
“Totta kai. Tavoitteenamme on hypätä vielä tänäkin vuonna pari isompaa luokkaa.” Laina nyökkäsi ja vilkaisi Natalian vieressä istuvaa poikaa.
“Olen Teemu ja oma hevoseni Casher on sairaslomalla, joten otin mukaani Leenan kisahevosen Dindran. Olen ratsastanut sillä pari kertaa ja se on ihan mukava, leiskuvaluonteinen.”
“Olen kasvattanut Deen itse,” Laina totesi ylpeänä ja vilkaisi Leenaa hymyillen:
“Onko se vieläkin niin upea kuin varsana?”
“Upeampi. Sillä on aivan loistava hyppytekniikka,” Leena vannoi. Laina kävi vielä läpi Jessican ja Caran ja lähetti sitten meidät ruokasaliin, jossa hänen kokkinsa toi meille ruokaa nenien eteen. Ruoan jälkeen tutustuisimme talliin hänen johdollaan ja illalla olisi ensimmäinen leirituntimme.

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   11.7.12 13:39:11

<3 en ymmärrä miten pystyt kirjottamaan näin hyvin?! Jatkoa jatkoa;)

Lähettäjä: iitu 
Päivämäärä:   11.7.12 14:34:28

oisin odottanut ehkä hieman jotain hieman snobimaisempaa kolmikolta tuossa esittelyssä, mutta hyvä pätkä oli silti ja innolla myös oottelen jatkoa! ;)

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   11.7.12 14:45:47

Rakastan tätä <3 Sanon sen taas :DD<333

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   11.7.12 14:50:06

Kiva kun olit taasjatkellu. Jatkoa jään odottelemaan :)! En malta odottaa mitä tästä leiristä kehkeytyy!

Lähettäjä: Banansplit <3 
Päivämäärä:   11.7.12 16:29:38

Olin ahkera, jatkuu nyt heti! :)

“Heissä kaikissa on paljon hyvää, mutta korjattavaakin löytyy,” Laina arveli Leenalle. He seisoivat kentän keskellä ja pitivät meille tuntia. Kenttä oli iso, mutta se ei kuulemma edes ollut heidän isoin kenttänsä. Laukkasin Summilla pääty-ympyrää suu hymyssä. Summi meni todella hyvin, aivan kuin sekin olisi halunnut näyttää kykynsä Lainalle. Maken Quekin oli purkanut ylimääräiset energiansa laitumella ja se väläyttely jopa rauhallista laukkaa.
“Jokainen hyppää kerran tuon pystyn ja toiset katsoo, ettei tule tiellä! Aloita sinä Jessica,” Laina huusi ja asettui esteen viereen niin, että näkisi joka ikisen avunkäytön ja esteistunnan mahdollisimman tarkasti.
Jessica oli ollut tyytyväinen Flipiin koko tunnin. Make oli eilen ennen leiriä läpiratsastanut sen ja Jessica uskoi, että siksi Flip oli nyt vähän laiskahko. Hän osasi ratsastaa paremmin kuin Make ikinä, mutta päästi tätä välillä ratsastamaan hevosellaan. Anssi oli toki hänen uusi kohteensa, mutta voisihan Makeakin pitää varasijalla.
Jessica antoi ruunalle laukkapohkeet ja ohjasi sen esteelle. Flip hoiti homman kotiin ja Jessica taputti tätä.
“Se hyppää hyvin, istuit hyvin hypyssä ja avut eivät olleet liian isoja, mutta sinun pitää saada kätesi hiljaiseksi.” Laina selitti.
“Minä myötäsin, en sahannut!” Jessica katsoi Lainaa epäuskoisena, niin kuin tämä olisi sanonut kirosanan.
“Eihän kukaan sahaamisesta ole puhunutkaan. Älä huoli, kyllä me saamme kätesi hiljaisiksi. Ei tuo pahaa ollut, mutta voimme hoitaa sen helposti poiskin,” Laina selitti ja Leenakin nyökytti. Jessica käänsi hevosensa poispäin uralle ja suorastaan hehkui raivoa. Hän oli ratsastanut tuhat vuotta ja hänenkö kädet eivät muka pysyneet paikoillaan? Tottakai ne pysyivät! Vika oli opettajissa, ei hänessä. Seuraavaksi hyppäsi Natalia, ja Manku kolisutti puomia. Laina sanoi hänellä olevan istunta ja vartalo hallinnassa, mutta Mankun pitäisi liikkua enemmän eteen. Kolmanneksi ängennyt Carakaan ei saanut täydellisiä kommentteja; Laina sanoi, että hän mukautui hyppyyn liian myöhään.
“Sitten Teemu,” Laina huikkasi. Teemu käänsi Diandran voltille ja sen rauhoittaessa temperamenttinsa hän ohjasi tämän esteelle.
“Hyvin hypätty, mutta istut siellä satulassa vieläkin vähän niin kuin koulusatulassa,” Laina sanoi ja selitti, miten tätä asiaa lähdettäisiin korjaamaan. Seuraavaksi Make ja Que lehäyttivät esteen yli aikamoisella ilmavaralla ja siihen Lainalla ei oikeastaan ollut mitään muuta kritiikkiä, kuin Maken kantapäiden paikka. Estettä laskettiin hiukan ja sitten Anssi Kinkulla hyppäsi sen yli. Vaikka Kinkun tekniikka ja tyyli olivat omintakeisia, minut valtasi hirveä hellyys tuota suomenhevosta kohtaan. Se yritti parhaansa, oli oma itsensä. Miten sille voisi suuttua? Laina selvästi huomasi samat asiat kuin minä ja antoi niistä kehua. Hän kuitenkin lisäsi, että sen hyppytekniikkaa oli treenattava, koska sen nykyinen rasitti enemmän sen selkää.
“Sitten Annie,” Leena huikkasi ja ohjasin Summin esteelle. Se kuunteli apuja ja imi esteelle hyvin. Vaivainen 80cm pysty oli hetkessä takanamme.
“Hienosti istunta, ryhti ja kaikki muukin pysyi hallinnassa. Meidän tarvitsee sinun kanssasi harjoitella laukka-askelien pidennystä ja lyhennystä tarkemmiksi, koska tässä ne vähän jäivät,” Laina opetti ja nyökkäsin tälle. Olin surkea laukka-askelia laskemaan, mutta asia oli kuitenkin tärkeä. Viimeisenä Ellillä meni ehkä parhaiten. Laina suitsutti häntä ja Pilkkua, eikä sanonut negatiiviseksi asiaksi kuin sen, että Ellin pitäisi pitää nyrkit paremmin pystyssä. Vilkaisin ystävääni hymyillen ja tämä hehkui onnellista hehkuaan takaisin.
“Sitten voitte alkaa jo kävellä! Hienosti meni, kaikilla. Hoitakaa hevosilta satulat pois ja sitten takaisin laitumelle. Nähdään salissa, niin jutellaan lisää, mitä jokainen haluaa ratsastuksessaan panostaa ja parantaa,” Laina huikkasi ja lähti Leenan kanssa kentältä. Minä ohjasin väsyneen laiskasti kävelevän Summin Maken viereen ja hymyilin tälle:
“Que meni tosi hienosti!”
“Niin meni. Ehkä siinä on sittenkin jotain ainesta,” Make virnisti vaatimattomasti. Naurahdin kysyvästi:
“Eikö Questa siis tulekaan kisahevosesi?”
“Leirin jälkeen olen varmaan jo päättänyt, tuleeko vai eikö. Diandra olisi kuitenkin kaikella järjellä parempi valinta kisahevosekseni, kun se ei stressaa uusia paikkoja, ei kyttäile, hermoile ja tai ole neiti. Päätän leirin jälkeen,” Make toisti katsoen johonkin kauas ja lipuen ajatuksiinsa. Nyökkäsin ja vilkaisin Diandraa. Jostain syystä pidin enemmän Questa. Ei sillä, eihän Diandrassa mitään vikaa ollut. Kun olimme kävelleet tarpeeksi (Natalia, Jessica ja Cara olivat kävelleet kaksi minuuttia ja vieneet sitten hevosensa laitumille) me muut nousimme hevosten selästä ja veimme ne puomille. Riisuin hikiseltä Summilta satulan suitsineen ja talutin sen laitumelle, jossa se piehtaroi sydämmensä kyllyydestä muiden kaveriensa kanssa.
“Mennäänkö nyt sisälle?” Anssi ja Elli huikkasivat minulle, kun halailin Summia laitumella. He olivat laitumen portin vieressä ja huomasin, että he pitivät toisiaan käsistä kiinni. Ihanan romanttista!
Tullessani lähemmäs käsi irtosi kädestä ja Elli vilkaisi nolostuneena hevosia päin. Virnistin itsekseni ja lähdin heidän kanssaan sisälle kartanoon.

***

Nyt ne poistuivat, hän huokaisi helpottuneena nähdessään Annien kavereineen lähtevän laitumelta kartanolle päin. Hän pudisteli hiekkaa vaatteistaan, jota oli tullut puskan takaa kyyhöttäessä, kun hän oli odottanut muiden poistuvan. Hänen kätensä olivat jännityksen hiestä nihkeät, mutta nyt hän oli yksin ja koston aika oli tullut. Hän hiipi mustan hevosen luokse ja silitteli tätä hyytävä virne naamallaan. Pian, pian olisi aika tehdä ensimmäinen siirto.

***

Vaihdoin huoneessani ratsastusvaatteet tavallisiksi vaatteiksi. Tylsä t-paita ja hieman polvien ylitse ulottuvat Capri-housut. Sitaisin hiukseni nopealle poninhännälle ja kerrankin uskaltauduin laittamaan myös vähän ripsiväriä. Se sai silmäni näyttämään ihmeen hyvältä.
“Tule nyt pois siitä peilin edestä!” Cara kivahti minulle ja mulkaisin tätä ärtyneenä, mutta tottelin kuitenkin. Cara teki oikean pitkän kaavan meikkauksen. Ripsiväriä, luomiväriä, jotain ihme tököttiä jota en tunnistanut ja huulipunaa hajuvettä unohtamatta.
“Täällä on ihan karseat vessat,” Natalia vinkui tullen sisään huoneeseen ja jatkoi:
“Siellä haisikin joltain pesuaineelta!”
“Hui kamalaa,” Elli supatti minulle ja virnistimme molemmat. Oli hauska katsoa, kun kolmikko yhdessä meikkasi itseään ja toisiaan. Ihan kuin aidot barbi bileet.
“Mitä te mulkkaatte?” Jessica ärähti laittaen kädet lanteilleen. Minä ja Elli kohautimme olkiamme ja tämä kääntyi peilinsä viereen mutisten jotain selittämätöntä.
“Minä ja Teemu teemme sen varmaan tänään,” Cara hymyili lisäten peiteväriä. Hän näytti se ihollaan aivan posliininukelta ja nyt hän pääsi lempiaiheeseensa. Hän ja Teemu sängyssä.
“Missä muka? Nukutte eri huoneissa,” Natalia kysyi vetäen minishortsit jalkaansa. Paino sanalle mini.
“Täällä on tuhat vapaata huonetta,” Cara puuskahti tehden kädellään laajan liikkeen ja vilkaisi minua ivallisena:
“Tänään Teemu saa jotain, mitä ei Annielta saanut.”
“Luultavasti,” nyökkäsin kasvot perusilmeellä ja tyttö vilkaisi minua suuttuneena. Häntä kai ärsytti, kun en reagoinut enempää.
“Siis seksiä,” Cara selitti kuin olisin tyhmä, enkä tajuaisi, mistä hän puhui. Elli huvittui ja minäkin virnistin:
“Tajuan kyllä, mistä puhut.”
“Sepä ihme. Se asia ei tainnut tulla teidän ‘suhteessanne’ edes puheeksi?” Cara nälväisi ja Jessica ja Natalia seisoivat hänen takanaan ivallisina urheina sotajoukkoina. En vastannut mitään vaan vilkaisin Elliä. Tämä nyökkäsi ja lähdimme yhteisestä sopimuksesta huoneesta ulos.
“Katsokaa, likat, olin oikeassa! Ei Teemu tuollaista hipaisisikaan!” Jessican voitonriemuinen ääni kaikui takanamme, johon kuului vielä Nataliankin valistus:
“Ei Makekaan siihen koske, onhan silläkin silmät päässä.”

***

“Noista ei kannata välittää,” Elli katsoi minua myötätuntoisena, kun laskeuduimme marmorisia kierrerappuja alas saliin päin.
“En välitäkään,” hymisin. Se ei ollut täysin totta. Olin ihminen, totta kai minullakin oli tunteet. Välitin, vaikken halunnut.
“No tulittehan tekin! Missä ne kolme vielä viipyy?” Leena huudahti meidät nähdessään ja selitti nopeasti siskolleen:
“Ne ovat aina sellaisia mattimyöhäisiä.”
“Hyvinhän tässä on aikaa. Istukaa alas ja ottakaa teetä, tarjoilija kantoi sen juuri, joten sen pitäisi olla sopivan kuumaa,” Laina toppuutteli. Istuimme Ellin kanssa Maken, Anssin ja valitettavasti myös Teemun viereen sohvalle. Anssi liimautui heti Ellin kylkeen, mikä oli mielestäni hirmu suloista. Itse istuin sohvan reunassa, mahdollisimman kaukana Teemusta, vaikka Elli ja Anssi olikin meidän välissämme.
“Sinulla Annie meni tunti tänään aika hyvin,” Teemu huikkasi minulle kuin aistien ajatukseni. Hän yritti pitää huikkauksensa rentona, mutta se oli ennemmin vähän pelokkaan kysyvä.
“Niin teilläkin,” vastasin jäykästi takaisin. Sanani viestittivät, että tuki turpasi ja ole hiljaa, en halua puhua kanssasi enää hetkeäkään. Mutta Teemu ei ymmärtänyt:
“Älä vähättele, Summi ja sinä olette täydellinen pari!” En tiennyt mitä vastata, joten pakotin itseni hymyilemään hänelle ja käänsin katseeni sitten pois. Make vilkuili minua kysyvästi ja huudahti sitten:
“Väistä Elli, minä haluan tuon meidän täydellisen ratsastajamme viereen!” Elli väisti kiltisti iskien minulle silmää ja siinä samassa Make oli vierelläni. Teemu vilkaisi meitä kahta hiljaa ja keskittyi sitten nyppimään kynttään. Leena ja Lainakin vilkuili Makea ja hymyilivät sitten toisilleen tietäväinen hymy huulillaan. Aikuiset!
“Voi ei, taidamme olla hieman myöhässä!” Natalia kirkaisi hymyillen ja sipsutteli korkokengissään viereiselle sohvalle.
“Ei me huomattu ajankulua,” Jessicakin sirkutti menen Caran kanssa Natalian molemmille puolille istumaan.
“Ei se mitään, tytöt. Ottakaa tuosta teetä. Nyt haluaisin kuulla ajatuksianne tunnista,” Laina hymyili kolmikolle lämpimästi.
“Saanko aloittaa?” Cara kysyi hymyillen yli-ystävällisesti Leenalle ja Lainalle. Nämä kummatkin nyökkäsivät hyväksyen ehdotuksen. Cara vetäisi henkeä ja risti säärensä kaikessa rauhassa. Hän nautti muiden katseluista. Hän melkein pystyi kuvittelemaan, kuinka Teemu kuolasi hänen pitkiä, hoikkia jalkojaan.
“Tuuli meni erittäin hienosti tänään. Ainahan se menee, mutta tänään se antoi parastaan. Se myös näytti hirveän nätiltä.” Cara selitti räpsytellen ripsiään ja heilauttaen jalkojaan uuteen asentoon niin, että hame nousi vieläkin ylemmäs. Tyttö nautti muiden katseista ja hän tiesi, että kaikki paikalla olevat miespuoliset voisivat vaikka sotia hänen huomiostaan. Ja tytöt kateudesta, kuka saisi olla hänen paras ystävänsä - sotaa.
“Hieno juttu,” Laina tokaisi ja rypisti hieman kulmiaan, mikä sai minut purskahtamaan nauruun. Tuo äskeinen oli täyttä Caraa ja pian Laina saisi huomata sitä lisää.
“Manku meni myös nätisti. Silleen tosi sirosti. Se hyppää tosi hyvin aina, mutta nyt se hyppäsi täydellisesti. Sen suojat vaan vähän pyörivät jaloissa, mikä häiritsi sitä. Manku tarvitsee aina mittatilaus suojat ja noi nyt vaan oli jotain halpaa kingslandia.”
“Ahaa.” Laina hymyili epävarmasti ja vilkaisi Jessicaan, joka aloitti juttunsa kermaakin kermaisemmalla äänellä:
“Flip tekee aina parhaansa ja se näkyy. Kuitenkin ikä alkaa jo painaa sitä - sehän täyttää pian yhdeksän. Siksi ajattelin, että jos sinulla, Laina, olisi myytävänä joku huippu kisahevonen, ostaisin sen mielelläni.” Minun leukani loksahti polviin, enkä ollut ainoa. Täyttää pian yhdeksän? Eihän se ollut ikä eikä mikään! Kyllähän esteissä hevosilla kisattiin vielä kuusikin toista vuotiaana!
“Siitä meidän pitää puhua sitten tarkemmin,” Laina nyökkäsi ja jatkoi varovaisena:
“Mutta Flipissä on kyllä kapasiteettia ja pomppua. Kannattaa harkita kunnolla.”
“Oi, en minä Flipiäni myisi ikinä! Ostaisin uuden sen seuraksi,” Jessica henkäisi muka kauhistuneena ajatuksestakin.
“Meidän pitää puhua tästä joku päivä,” Laina nyökkäsi ilmeettömästi. Tämä kysyi myös meiltä muilta mietteitä tunnista ja sitten puhuimme myös huomisesta. Silloin olisi aamupäivällä estetunti ja illalla viilentyessä maastoilua.
“Nyt menkää nukkumaan, kello on jo kymmenen. Suosittelen, että alatte nukkua, koska aamulla voi olla aikainen herätys,” Laina virnisti meille ja poistui Leenan kanssa salista. Me hiivimme joukoin yläkertaan ja pojat tulivat hetkeksi vielä meidän huoneeseen juttelemaan.
Kello kahdeltatoista olimme viimein jokainen omissa sängyissämme ja nukahdimme ennen kuin huomasimmekaan.

***

“Minä tulin, aivan niin kuin lupasin,” hän mutisi hevosille laitumella. Hän ei tiennyt, kenet valitsisi. Lainan hevosista jonkun, vai kenties leiriläisten hevosista jonkun. Hän koitti toisen kerran taskuaan varmistaakseen, että tarvittava oli siellä. Olihan se, siististi paikallaan. Jostain oli aloitettava. Hän oli ennenkin tehnyt tämän, nyt ei saisi jänistää. Hän hiippaili oritarhalle ja katseli hevosia. Upea valkoinen Andalusian hevonen kiehtoi häntä paljon, mutta oli parempi aloittaa jostain mitättömämmästä. Kuin vaikka tuosta nuoresta, tuskin kolmivuotiaasta ruskeasta orista, joka seisoi paikallaan ja söi ruohoa. Niin pahaa aavistamaton.
“Poika, isukki tässä,” hän sanoi kolkolla äänellä kävellen varovasti lähelle ruskeaa hevosta. Tämä nuuhki häntä tuttavallisesti, turpakarvat kutittelivat kättä. Mikä sääli tehdä se, mitä piti.
“Anteeksi, poika,” hän pyysi ja kaivoi taskunsa tupesta suuren ylpeydensä. Veitsen, jolle ei ollut vertaa. Iso, pitkä ja ennen kaikkea terävä ja sellainen, joka tekisi pahaa jälkeä.
“Haistahan, poika. Tällä tapan sinut siihen paikkaan,” hän hykerteli ja antoi hevosen nuuhkaista veitsensä kylmää terää. Sitten hän sivalsi hevosen kaulan auki veitsellään ja katsoi nauttien orin lyyhistyessä maahan potkien ja sätkien. Hetken kuluttua sen silmät lasittuivat, eikä henki enää kulkenut. Hän nauroi ja potkaisi ruhoa. Nauraen ja itseensä tyytyväisenä hän katosi metsään verinen veitsi kädessään verta noruen. Päivän työ oli tehty. Voi kuinka hän odottikaan, miten huomenna hevosen löytäneet reagoisivat.

Lähettäjä: Minho 
Päivämäärä:   11.7.12 16:46:52

hyyyyyiii!!! mut jatkoa, ei saa jättää näin jännää paikkaa :D:D:D

Lähettäjä: iitu 
Päivämäärä:   11.7.12 20:11:37

kaks pätkää samana päivänä, jee! ja miks joku kirjottaa samalla nimel ku mä?!

Lähettäjä: =) 
Päivämäärä:   11.7.12 21:20:10

Voi vitsi , paras pätkä aikoihin! :) todella jännittävä loppu, jatka ihmeeassä pian! :)

Lähettäjä: ida 
Päivämäärä:   11.7.12 22:52:46

Hehe, meitä iituja oli sitten vissiin muutamakin täällä, vaihdoin nimimerkin;)

Ja joo, taas tosi hyvä tarina, seurailen!

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   12.7.12 12:30:52

iu tuo loppu! Mut kiva pätkä! jatkoa odottaen:>

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   12.7.12 18:44:21

up

Lähettäjä: up 
Päivämäärä:   12.7.12 21:59:33

jatkajatka jo! :)

Lähettäjä: amalia 
Päivämäärä:   12.7.12 23:01:50

mun o ny pakko antaa propsit sulle!

ensinnäki,
TODELLA harva kirjotta muistaa näin tosi usein meit lukijoit, eli jatkoo tulee usein mikä on tosi hyvä!

toiseks,
sul on mieletön tyyli mukaan tempast lukija, virheit en hirveest löytäny oo mut oon ite täysin paska kieliopis jote ei siit se enempää.

kolmanneks,
tää on aivan mahtava tarina! :)))

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   13.7.12 06:55:45

up

Lähettäjä: inamoi 
Päivämäärä:   13.7.12 10:48:57

iyy tooi loppu DDD:: jatkoo :))

Lähettäjä: Jenna (phone) 
Päivämäärä:   13.7.12 12:30:09

Oliskos mahdollista saada noiden ensimmäisten osien linkkejä? Tonne kutoseen kun ei oltu linkattu vitosta..

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   13.7.12 21:31:38

up

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   14.7.12 11:21:45

jatkoa?

Lähettäjä: Bananasplit 
Päivämäärä:   14.7.12 12:03:01

Anteeksi, meillä on serkut kylässä ja siksi seuraava jatko saattaa venyä ehkä maanantaiseen. Olen kuitenkin sitä jo aloittanut, eli jos tässä viikonloppuna on joku vapaa väli, sitten saatte sen tänne luettavaksi! :) Sormet syyhyäisi kirjoittamaan, mutta pitää noiden serkkujenkin kanssa olla, kun niitä harvemmin näkee.

Amalia: Kiitos! Kiva että pidät! :)<3

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.7.12 21:47:36

voisiko joku linkittää tänne sen vitos osa, kun sitä ei ollut viime topaan linkitetty?:)

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   14.7.12 22:12:22

up

Lähettäjä: Bananasplit 
Päivämäärä:   15.7.12 10:41:02

Jatkoa :)

“Älä sure. He saavat varmasti sen kylmäverisen viiltäjän kiikkiin,” Leena lohdutti halaten vahvaa siskoaan. Tämän tunteet kuohuivat, mutta hän ei silti romahtanut. Siskokset yhdessä katsoivat poliisiautoja, jotka lähtivät hiljakseen tallilta pois.
Kun tallipoika oli aamu kierroksellaan löytänyt orilaitumelta Zozzinopolin kaula auki viilettynä, hän oli antanut ylen puskaan ja juossut herättämään Lainan. Laina ja Leena olivat soittaneet paikalle heti poliisit, jotka olivat nuuskineet pari tuntia paikkoja löytämättä kuitenkaan mitään epäilyttävää. Sanoivat, että tekijä oli luultavasti aineissa oleva narkkari, eikä tapaus varmaankaan toistuisi.
“Uskotko sinä, että se oli vain joku aineissa oleva narkkari?” Laina kysyi vetäen takkiaan tiukemmin luisille hartioilleen. Häntä paleli. Hän oli itse nähnyt oriinsa, joka oli saanut synkän lopun. Se olisi ansainnut niin paljon parempaa.
Laina ei ollut yrjönnyt, eikä edes itkenyt. Poliisien tultua hän pysyi vieläkin vahvana ja antoi heidän ja tallipoikien auttaa hevosen hautaamisessa. Vasta nyt, kun ori makasi mullan alla ja poliisit olivat lähteneet, itku alkoi pyristellä esiin. Zozzi oli ollut hänelle tärkeä. Se ei ollut kallein, eikä arvokkain, mutta se oli jättänyt kavionkuvansa Lainan sydämeen.
“Minä haluan uskoa niin. Ei kukaan voi olla näin julma, että huvikseen hevosen tappaisi. Se oli varmasti joka narkkari, joka ei palaa,” Leena vannoi antaen katseensa vaeltaa Lainan muissa oreissa, jotka söivät ruohoa laitumella. Ne ei näyttäneet tajuavan, että yksi heistä oli lopullisesti poissa.
“Miten me selitämme heille, että yksi hevonen on tapettu? Kuinka he uskaltavat pitää hevosensa täällä?” Laina osoitti kartanolle päin miettien leiriläisiä. Se narkkari tai mikä olikaan olisi ihan hyvin voinut valita uhrikseen jonkun heidänkin hevosistaan.
“Järjestämme työväellesi vahtivuorot ja leiriläisten ja sinun kalleimmat hevosesi nukkuvat yöt karsinoissa,” Leena totesi ja jatkoi ennen kuin Laina ehti väittää vastaan:
“Minä kerron heille, kun he heräävät. Heistä jokainen on fiksuja ja he ymmärtävät kyllä. Sinä menet nyt nukkumaan ja minä järjestän kaikki heidän tuntinsa ja muut sellaiset. Sanon myös työväellesi, että hevosia on pidettävä nyt silmällä vuorokauden ympäri. Luultavasti se oli narkkari, joka ei enää palaa, mutta voimme ainakin olla varuillamme.”
“Niin kai on parasta. Päätäni särkee ihan kauheasti. Mahtoikohan Zozzinopol kärsiä?” Laina kysyi ja ei voinut estää kyyneleitään. Hän oli niin vihainen, että melkein tärisi. Teon takana ollut saisi hänet vastaansa.
“Shh, turha sinun on tuollaisia miettiä. Mene nukkumaan, minä kerron tallityöntekijöille ohjeet ja herätän sitten leiriläiset.” Leena halasi sisartaan lujasti, joka nyökkäsi hyväksyvästi.

____

“Huomenta! Nouskaahan ylös aamupalalle. Minulla on teille asiaa!” Leena herätti meidät. Vilkaisin kelloani, joka kävi kahdeksaa. Olisin halunnut nukkua pidempäänkin, mutta nousin ylös ja aloin pukea päälleni. Snobit eivät hievahtaneetkaan ja Cara nurisi jotain kauneusunien pituuden tärkeydestä.
Kun minä ja Elli saimme vaatteet päälle, myös Cara, Jessica ja Natalia alkoivat nousta. Nämä kai muistivat, että heidän piti meikata ennen aamiaista, joten heille tuli kiire.
“Mennään alakertaan,” Elli sanoi minulle hyväntuulisena. Olin itsekin pirteä. Olin nukkunut kuin tukki, vahvasti sikeässä unessa. Odotin innolla tämänpäiväisiä tunteja ja rantalaukkailua.
“Huomenta,” Make huikkasi meille silmät ristissä. Hän, Anssi ja Teemu voitelivat salissa itselleen leipiä ja näyttivät kaikki aika väsyneiltä.
“Eikö Cara jo herännyt?” Teemu vilkaisi meitä pettyneenä ja Elli pudisti päätään. Minä menin istumaan Makea vastapäätä ja kaadoin itselleni kahvia, vaikka sitä en yleensä juonutkaan.
“Missä ne kolme nyt on?” Leena pyyhälsi ohitsemme täyttä vauhtia suu mutrussa. Meitä nauratti hänen juoksunsa, emme ymmärtäneet, miksi tämä piti tuollaista kiirettä. Hetken kuluttua alas tallusti ärtynyt kolmikko. Caran toinen silmä oli meikattu ja toinen ei ja Jessicalta puuttui toinen korkokenkä. Leena ei ollut näköjään antanut heille hetkeäkään aikaa.
“Istukaa,” Leena osoitti tuoleja ja pyöri hermostuneena sinne tänne. Minun teki mieleni käskeä hänen istua, koska hänen liikehdintä stressasi minua.
“Kello on vähän päälle kahdeksan!” Jessica kitisi oman mielipiteensä, jolle Leena ei antanut mitään arvoa:
“Ja minä heräsin neljän aikaan Lainan ravisteluun. Tallipoika oli herättänyt hänet. Orilaitumelta oli.. Siellä oli tapettu eräs hevonen.” Leena selitti hiljaisesti. Me vilkaisimme toisiamme ja Leenaa vuorotellen. Ei voinut olla totta!
“Tapettu?” Anssi kysyi silmät pyöreinä lopettaen leipänsä syönnin.
“Niin. Veitsellä viilletty kurkku auki,” Leena selitti ja katui heti sanojaan. Hänen piti kertoa varovaisemmin asia, koska lapsiahan nuo pöydässä olijat kuitenkin olivat, olivat miten teinejä tahansa. Minä hengähdin kuin kala kuivalla maalla:
“Onhan Summi kunnossa? Minun pitää mennä katsomaan sitä!”
“Annie, istu ja rauhoitu. Teidän hevoset ovat kaikki kunnossa, tarkastimme asian heti. Tämä on tietysti ikävä tapaus Lainalle ja meille kaikille. Poliisit kuitenkin uskovat, että tämä oli aineissa ollut huumeiden käyttäjä, joka vain sai yhtäkkiä ajatuksen ohi kulkiessaan, että tapanpas hevosen. Tällainen ei siis tuskin toistu, joten teidän ei tarvitse huolehtia. Vartiot ovat kuitenkin nyt päällä ja hevosenne nukkuvat kaiken varalla sisällä yöt,” Leena puhui rauhoittavasti ja vilkaisi poikaansa, joka näytti kerrankin kalpealta. Minä puristin käteni nyrkkiin. Oli hirveä ajatus, että joku ihminen pystyi silmää räpäyttämättä tappamaan niin kauniin ja uljaan olennon, kuin hevosen.
“Mehän voisimme etsiä sieltä laitumelta johtolankoja,” Natalia hihkaisi innoissaan. Minä katsoin häntä kuin halpaa makkaraa. Yksi hevonen oli tapettu raa’asti ja hän halusi leikkiä neiti etsivää?
“Voisimme napata syyllisen ja ehkäpä pääsisimme uutisiin,” Cara hymyili unelmoivasti, mutta Leena keskeytti ärähtäen heidän juttunsa:
“Teidän ei tarvitse sotkeutua tähän, koska poliisit jo kävivät, eivätkä löytäneet vihjeitä. Pitäkää vaan silmänne auki, älkääkä nyt vain alkako varjoja säikkyä.”
“Oliko se ori Lainalle rakas?” Elli kysyi myötätuntoisena ja vilkaisi snobeja, jotka edelleen kuiskivat toisilleen.
“Lainan jokainen hevonen on hänelle kuin oma lapsi,” Leena nyökkäsi näyttäen hänkin pahoillaan olevalta. Minun teki mieli juosta halaamaan naista. Jos menettäisin itse Summin.. En pystyisi varmaan edes elämään. Olin menettänyt jo ensimmäisen hevoseni, toisesta en luopuisi.
“Nyt, syökää rauhassa. Minä menen hetkeksi talliin tekemään Lainan askareita ja pidetään vähän päästä tunti. Pidetään koulutunti, koska illemmalla laukkaaminen rannassa on raskasta.” Leena hymyili meille pienesti ja lähti väsyneenä kulkemaan salista poispäin. Hänen lähdettyään me vilkuilimme hetken aikaa vain toisiamme, emmekä sanoneet mitään. Kaikki lauseet ja sanat tuntuivat nyt täysin turhilta, hyödyttömiltä. Tapahtumaa ei saanut tekemättömäksi.
“Onneksi se ei ollut Manku,” Natalia rikkoi hiljaisuuden järjettömällä kommentillaan. Yli puolet pöydän väestä mulkaisivat häntä, mutta tyttö ei sitä huomannut, kunhan jatkoi:
“Ei se Lainalla missään tunnu, koska hänellä on parisataa hevosta.”
“Oikeuttaako se tuon teon?” Anssi kysyi silmät rävähtämättä ja Natalia hymyili muka niin kauhistuneena:
“Voi ei tietenkään! Mutta -”
“Ole jo hiljaa!” Make äyskäisi hänelle keskeyttäen tämän lauseen. Make näytti niin vihaiselta, että voisi räjähtää koska vain. Minä painoin pääni käsiini ja olin hiljaa. Inhosin riitatilanteita.
“Make, ymmärrän, että olet suuttunut, mutta sinulla ei ole mitään oikeutta purkaa sitä minuun.” Natalia puhui hellästi ja oli jo kiertämässä käsiään pojan kaulan yli halaukseen, kun Make pinkaisi ylös tuolista hölmistyneenä.
“Mitä sinä oikein lääpit?”
“Lääpin? Minä aioin halata sinua,” Natalia nyrpisti nenäänsä loukkaantuneena, kun Make oli työntänyt hänet syrjään muiden edessä. Me muut vain katselimme tätä yhden rakastuneen naisen ja yhden maamiinan näytöstä.
“No älä aio!” Maken ääni kohosi lähes hysteeriseksi ja olin jo vähällä nauraa. Nauraa, kunnes muistin tapetun hevosparan.
“Mennäänkö katsomaan hevosia?” Elli kysyi vilkaisten minua, Anssia ja Makea yrittäen parhaansa pelastaa pojan. Tämä näki pakotien ja meni juoksujalkaa laittamaan kenkiä jalkoihinsa.
“Eikö sinun pitäisi olla tyytyväinen, kun nainen roikkuu kaulassasi?” Anssi virnuili kiusallaan Makelle tämän talsiessa meidän muiden edessä laitumelle päin.
“Riippuu, ketä roikkuu,” Make tuhahti edelleen kärttyisästi ja minä ja Elli virnistimme tämän selän takana. Laitumelle päästyämme huokaisin helpotuksesta. Meidän jokainen hevonen oli siellä, elossa ja terveenä.
“Quebella, äksypussi, oletko kunnossa?” Kuulin Maken lepertelevän varmaan ensimmäistä kertaa hevoselleen. Tämä todisti sen, että Que oli hänelle tärkeä, vaikka poika aina tätä ääneen parjasikin.
“Summi,” mumisin ruunalleni ja kiersin käteni sen kaulan ympäri. Tämän pehmeä turpa tökki minua niskasta ja hymyilin tälle pienesti:
“Ai leipää sinä vaan tahtoisit?” Vastoin yleisiä tapojani, ojensin sille leivän palan taskustani ja voisin vaikka vannoa, että ruuna oli katsonut minua ilahtuneena. Mutisin, että tämä oli sitten vain poikkeustilanne, mutta Summia ei enää kiinnostanut. Se upotti päänsä ruohoon ja alkoi taas kaikin sielun ja ruumiin voimin syödä.
“Tuuli! Tuuuuliii,” Cara kiekui hypäten mahdollisimman kevyen näköisesti aidan yli ja lähtien sitten kävelemään tammansa luo. Tuuli katsoi emäntäänsä epäröiden. Keskityin taas Summiin, kunnes Caran ääni kaikui taas ilmassa:
“Tuulia on viiletty! Tuulia on viiletty jalkaan! Se murhaaja!”
“Mitä?” Make huusi kaikkien muidenkin kiinnittäessä huomion Tuuliin. Menimme lähemmäs ja Cara jatkoi:
“Siitä tulee verta! Tuuli kuolee!”
“Lakkaa nainen huutamasta, pelotat hevosen.” Make äyskäisi ja vilkaisi varovasti tamman jalkoja. Etujalassa oli todellakin kintereen kohdalla parin sentin haava, mutta se oli tullut laitumelta, eikä veitsestä.
“Viedään se talliin ja puhdistetaan haava. Se on ihan laitumelta tullut, eikä veitsenterän aiheuttama,” Make selitti kärsivällisesti Caran pudistellessa päätään:
“Kyllä minä tiedän, että murhaaja teki tuon. Se teki tuon,” Cara toisteli ja halasi Jessicaa ja Nataliaa onnistuen tirauttamaan kyyneleenkin.
“Tämä haava on pieni ja harmiton, mutta puhdistetaan se silti. Toistan, että se on tullut ihan laitumelta. Joku risu tai toinen hevonen vähän potkaissut.” Make jatkoi, vaikka suoni hänen otsallaan pullistelikin jo uhkaavasti. Tytön oli paras olla hiljaa, sillä pian hän räjähtäisi.
“Makeliini, kyllähän minä hevoseni tunnen. Enkö tunnekin, Teemu?” Cara jatkoi nauttien täysin esittäen järkyttynyttä. Teemu halasi häntä ja hiveli hänen hiuksiaan ennen kuin vastasi:
“Tottakai Cara tunnet hevosesi.”
“Mutta Teemu, katso nyt itse tätä!” Make katsoi silmät pyöreinä poikaan ja osoitti haavaa hevosen jalassa. Tuuli näytti tyytyväiseltä ollessaan keskipisteenä. Tullut omistajaansa. Teemu kumartui katsomaan ja nousi pystyyn. Cara ja Make kummatkin katsoivat häntä vaativasti.
“Minä en ole haava ekspertti,” hän sopersi jatkaen:
“Mutta tuo näyttää kyllä omituiselta, en usko, että se tuli risusta tai potkusta.”
“Niinpä!” Cara säteili ja muutkin snobit nyökkäilivät.
“Siinä tapauksessa voit itse puhdistaa ja lääkitä hevosesi haavan,” Make murahti ja siirtyi sivummalle, missä minä, Anssi ja Elli olimme katsoneet näytöstä.
“Teemu, voisitko sinä millään puhdistaa tuon haavan?” Cara kysyi räpsytellen ripsiään ja roikkuen edelleenkin pojan kaulassa. Tämä ei ainakaan näyttänyt pistävän pahakseen.
“Vai että murhaajan tekosia,” Anssi naureskeli taputtaen Kinkkua, joka katsoi palvovasti omistajaansa.
“Sitäpä juuri,” Make tuhahti raapaisten niskaansa. Joskus hän ei ymmärtänyt tyttöjä.
"Mennään vaihtamaan ratsastusvaatteet ja unohdetaan nuo?" Ehdotin, johon kaikki nyökkäilivät. Tänään olisi vielä paljon ratsastusta, joten olisi hyvä mennä hetkeksi lepäämään.

Lähettäjä: inamoi 
Päivämäärä:   15.7.12 12:05:47

jee:)

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   15.7.12 14:03:55

oikein mukava pätkä taas ! :) hyvin kirjoitat! olisi mukava jos jossain vaiheessa selviäisi , kuka hevosen tappoi :(

Lähettäjä: pirson moppeli 
Päivämäärä:   15.7.12 14:51:57

Jäinkö ees koukkuun? No kiitos kysymästä KYLLÄ :D Jatkoo vaan :)) Ps. Mua pilkunnussijana haittaa noi sun alituset yhdyssanavirheet, mut iän puolesta annettakoon antees ;) Jajajajtka!

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   15.7.12 15:56:49

hyvä pätkä jäälleen!

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   16.7.12 16:22:59

up

Lähettäjä: Cabriella 
Päivämäärä:   16.7.12 16:51:13

jatka ihmeessä :) Täytän ensiviikon tiistaina 13

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.7.12 17:31:27

äkkiä taas jatkoo! ja mahdollisimman pitkä;D

Lähettäjä: Bananasplit <3 
Päivämäärä:   16.7.12 19:51:23

Jatkuu! :)

”En tainnut nyt oikein ymmärtää, mitä selititte.” Leena vilkaisi kummeksuen Jessicaa ja Nataliaa. Muut leiriläiset varustivat hevosiaan tunneille, mutta nämä kaksi käärivät kuljetussuojia hevostensa jalkoihin.
”Täällä liikkuu hevosmurhaaja, joka on tappanut yhden hevosen ja aiheuttanut Caran hevoselle pahan haavan.” Natalia selitti asiaa kuin tyhmälle ja Leena tukahdutti huokauksensa. Tuulin jalassa oleva haava oli kaikkea muuta, kuin veitsellä tehty.
”Siksi minä ja Natalia lähdemme täältä pois. Me emme ole niin hulluja, että jäisimme tänne mistään hinnasta. Cara jää ilmeisesti vain Teemun takia, mutta me lähdemme pois.” Jessica lisäsi vilkaisten Leenaa jäänsinisillä silmillään. Leena näki heidän ilmeistään, etteivät suostuttelut enää kannattaneet. Mutta hän yritti silti.
”Se, ketä tappoi –”
”Murhasi,” Jessica keskeytti hänen lauseensa vihaisesti.
”Olkoon, murhasi hevosen täällä, oli luultavasti vain joku narkkari. Tapaus ei varmasti toistu.” Leena selitti ja räpäytteli silmiään. Oli väärin, että hän piti elämänsä ensimmäistä leiriä ja se oli jo nyt menossa hevonperseille.
”Et voi sanoa sitä varmaksi,” Natalia huomautti piikikkäästi ja Leena nyökkäsi alistuen:
”Ehkä en. Haluatteko te muutkin poistua? Ymmärränhän minä sen, ymmärrän täysin.”
Minä vilkaisin Elliä huolestuneena. En halunnut altistaa Summia vaaraan, mutta se viettäisi yöt valvotussa tallissa. Olisi siis kai ihan turhaa huolestua.
”Minä jään,” sanoin hiljaisesti ja Leena hymyili minulle ilahtuneena. Minun jälkeeni myös muut alkoivat nyökkiä; Elli, Make, Anssi, Teemu ja Cara. Mutta Natalia ja Jessica eivät heltyneet.
”Isi hakee meidät pian pois täältä.” Jessica selitti ja tunki Flipinsä korviin pumpulia. Se oli herkkä hevonen ja sitä stressasi traileri, joten pumpuli oli hyvä konsti rauhoittaa se.
”Palautan toki teidän rahat leiristä,” Leena nyökkäsi hieroen päätään kuin yrittäen pitää migreeniä loitolla ja jatkoi muille leiriläisille:
”Minä menen nyt kentälle keräämään esteet sieltä pois. Tulkaa sinne, kun olette valmiit.”
”Päästään kahdesta snobista,” Elli kuiski minulle nostaen peukalonsa pystyyn. Hymyilin tälle itsekin tyytyväisenä:
”Se on varmaan parasta, meidän mielenterveytemme kannalta.” Elli nyökkäsi ja minä ujutin kuolaimia Summin suuhun. Summilla oli tavalliset kolmipalat ja ne toimivat sillä oikein hyvin.
Ruuna nappasi kuolaimet tottuneesti suuhunsa ja alkoi mäyssätä niitä minun kiristäessä remmejä. Inhosin nykyisiä suitsiamme. Ne olivat vanhat ja nahka alkoi koppuroitua inhottavasti. Minun pitäisi vain kotiin päästyä jatkaa viikonlopputöitä Leenalla, jotta pystyisin ostamaan uusia varusteita.
”Oletteko te jo valmiit?” Anssi kysyi pitäen toisella kädellä Kinkun ohjista ja toisella kädellä kiristi kypäräänsä. Kaikki muut olivat, paitsi Cara.
”Odottakaa ihan hetki, minun pitää vaihtaa Tuulille koulu kuolaimet,” tämä huikkasi, mutta ei pitänyt kuitenkaan mitään kiirettä irrottaessaan estekuolaimiaan ja alkaessa vaihtaa niitä toisiin. Hän tiesi, että muut kyllä odottaisivat häntä.

--

Hän virnisti nähdessään, kun teinijoukko lähti jonossa kentälle päin. He pitivät kamalaa ääntä ja melua, varsinkin tuo yksi laiha, kireävaatteinen tyttö. Voi kuinka hänen teki mieli tappaa tämän hevonen, jotta tyttö saisi opetuksen, mutta hän tiesi, että oli turhaa uhrata veitsen terää moiseen. Rikas tyttö saisi kuitenkin uuden hevosen ja tuskin kaipaisi vanhaa.
Hevosen valitseminen oli vain osa hänen huviaan. Sen hengen riisto toi vasta huipennuksen. Varsinaisen loppu huipennuksen aiheutti hänen työnsä jäljen löytänyt henkilö. Mutta hän halusi järkyttää Lainaa vielä pahemmin. Kuinka hän olikaan pidätellyt nauruaan naisen seisoessa sisarensa kanssa kuolleen hevosen ruhon vieressä. Nämä eivät olleet nähneet häntä, hän oli ollut kuuloetäisyyden päässä kiikarien kanssa. Häntä kuitenkin loukkasi, ettei Laina ollut itkenyt. Hän ei ollut huutanut, kirkunut tai pyörtynyt, niin kuin hän olisi naisen halunnut tekevän. Vain se typerä lihava tallipoika oli oksentanut vatsansa sisällön maahan.
”Laina, Laina, Laina,” Hän hoki hymyillen ja siveli hellästi taskuaan, jossa hänen aarteensa oli. Aarre, joka päätti elämän ja aloitti kuoleman. Hänen korvansa kuulivat trailerin kääntyvän Lainan tallille vievälle tielle, joten hän sujahti nopeasti puiden taakse. Hymyillen hän katsoi traileria ja naurahti ääneen:
”Tällä kerralla sinäkin itket, Laina.”

--

”Annie! Pidä kätesi tasaisempina,” Leena huusi minulle kolmatta kertaa. Huokaisin ärtyneenä, lähinnä itselleni ja yritin keskittyä käsiini. Summi puri hampaillaan kuolainta vastaan, eikä toiminut niin hyvin, kuin yleensä. Tällä kerralla vikaa oli varsinkin minussa, mutta myös ötököissä, jotka kiusasivat hevosia ja ratsastajia armotta.
Nostin Summilla uuden laukan ja se nousi kuitenkin hyvin. Laukka pyöri tasaista tahtia eteenpäin ja kätenikin olivat hiljaa.
”Hyvä, johan parani! Sinun pitää vain aktivoida takajalkoja, jotta ne laukkaisivat yhtä hyvin, kuin etujalat,” Leena muistutti kääntyen sitten Caran puoleen. Tyttö oli yrittänyt parhaansa, jottei joutuisi koulutunnille. Hän oli vedonnut hevosensa haavaan (joka oli täysin harmiton) ja myös siihen, ettei hän halunnut ratsastaa aamupäivällä. Kumpikaan yritys ei ollut mennyt läpi.
”Cara, te laukkaatte liian kovaa! Millaista kouluratsastusta tuo on, tyttö? Ja miksi luulet, että Tuuli ei pyöristä niskaansa, vaan kulkee kuin kameli turpa taivaissa? Se johtuu tuosta tappaja raudasta, jonka olet laittanut sen suuhun!” Leena huusi peitellen närkästystään. Tuon tytön kanssa he olivat jo monesti käyneet sopivat kuolaimet läpi. Tuulilla oli edellisessä kodissa ratsastettu kuolaimettomilla ja kaulanarulla – se ei todellakaan tarvinnut niin kovia ja ilkeitä kuolaimia, mitä Cara sen suuhun tunki.
”Nämä olivat DressageHorsen kuvastossa,” Cara naksautti kieltään jatkaen:
”Ne sopivat herkille, vaikeille ja kuumille hevosille, niin kuin esimerkiksi Tuulille.”
”Tuuli on reipas, mutta se on pehmeä, eikä lähde käsistä, ei pukita, ei säiky turhia. Sinun pitää vain oppia tuntemaan sitä paremmin,” Leena puhui niin kiltisti ja asiallisesti kuin vain osasi. Minä vilkaisin Tuulia uusin silmin. Olin pitänyt sitä jotenkin hulluna, mutta ilmeisesti se johtui vain osaamattomasta ratsastajasta. Joku taitava saisi ilmeisesti vähän äreän tamman näyttämään parhaansa.
”Ellillä, Anniella ja Makella sujuu nyt niin, että alkakaa te kävellä. Teemu, Diandra on niin herkkä, että sinun pitää pystyä tekemään pienempiä puoli-pidätteitä. Nosta uusi laukka. Cara, sinä voit höllätä ohjia noin metrin ja kokeilla sitten laukkaa. Ja Anssi, istut hyvin, mutta Kinkku lönköttää eteenpäin. Pari kunnollista laukkaa, kiitos.” Leena ohjeisti ja hymyillen annoin Summille pitkät ohjat. Tänään olisi vielä ihanaakin ihanampi rantaratsastus, jota odotin jo innolla.

--

”Minusta nämä näyttävät kivemmilta, kuin kahdet edelliset, eikö?” Elli keikkui peilin edessä pienissä mustavalkoisissa bikineissään. Vilkaisin aavistuksen kateellisena hänen litteää vatsaansa, pieniä reisiään ja kapeaa uumaansa. Miksei minulla ollut tuollaisia?
”Ne ovat varmaan parhaat,” nyökkäsin ja otin varovaisena paitaa pois. En ollut luonteva vähissä vaatteissa edes Ellin seurassa. Ennemmin hän tökkäisi neulalla silmäänsä, kun sanoisi minua lihavaksi, mutta silti minulla oli vaivaantunut olo.
”Annie,” Elli ärähti, kun kaivoin kassistani uimapukua:
”Et sinä kyllä uimapukua laita! Onko sinulla bikinit mukana?”
”Yhdet, mutta –”
”Suu kiinni ja testaa.” Elli hiljensi minut ja heitin uimapukuni takaisin laukkuun. Kaivoin sieltä hetken, kunnes löysin bikinit, jotka olin varoiksi pakannut kuitenkin miettien, että niitä en ikinä kuitenkaan käytä.
”Nämähän ovat ihanat,” Elli hipelöi bikineitäni ihailevasti. Ne käyttivät kieltämättä upeilta – jonkun toisen päällä monta kokoa pienempinä. Ne olivat merensiniset ja yläosa sidottiin niskaan kiinni. Ne eivät olleet liian paljastavat, mutta kuitenkin sopivan viettelevät.
”En minä näitä voi ikinä laittaa,” huokaisin ja olin jo tunkemassa mokomia laukkuun, kun Elli tarttui käteeni:
”Kokeile edes.”
Vilkaisin ympärilleni, mutta Caraa ei näkynyt. Hän kai oli kylpyhuoneessa ja kun hän siellä oli, hän oli kauan. Riisuin nopeasti kaikki vaatteeni ja sujahdin bikineihini. Olo tuntui alastomalta niiden kanssa.
”Nehän ovat upeat! Katso nyt peiliin, Annie. Et sinä rannalle voi mennä missään uimapuvussa vaan juuri noissa.” Elli hihkui tullen viereeni peilin ääreen. Ihme ja kumma, en inhonnut näkemääni. Totta kai olin edelleen lihava, mutta bikinit jotenkin laihduttivat minua. Näytin vähän hoikemmalta, kuin oikeasti olin. Ja se oli upeaa!
”Minä laitan nämä,” hymyilin Ellille, kunnes kauhistuin muistaessani pojat ja Caran, joiden kanssa siellä rannalla ratsastelisin ja uisin. Ehkä omasta mielestäni näytin laihemmalta, mutta heistä olisin vain se sama merimakkara, joka olin aina ollut.
”Hyvä valinta. Ne sopivat sinulle täydellisesti,” Elli nyökkäsi vilkaisten minuun tyytyväisenä.

--

”Noniin. Minä johdan ja te seuraatte minua parijonossa.” Leena huikkasi edeltä. Hänen allaan oli joku rautias tamma, Lainan omistama. Näin, kun Elli meni Anssin pariksi, joten vilkaisin Makea ja tämä virnisti minulle:
”Onnenpäiväsi, kulti. Olen vapaa juuri sinulle.”
”Haista kukka,” naurahdin ja kehotin Summin liikkeelle. Niin, vielä oloni oli itsevarma, iloinen, onnellinen, eli kaikkea tuollaista. Mutta rannalla kun riisuisimme satulat – ja siinä samassa paidat ja housut uikkarien päältä – varmuuteni katoaisi kuin pieru saharaan.
”Mitä olet pitänyt leiristä? Jos nyt unohdetaan se hevonen.” Make kysyi minulta ja kohautin olkiani:
”Viihdyn täällä hyvin, nautin tunneista ja seurasta. Summikin on onnellinen.” Itse asiassa ruuna allani oli huippu innokas. Sen korvat sojottivat joka sekunti eri suuntaan ja se käveli reippaasti, kuin ruutitynnyri. Se rakasti maastoilua vähintäänkin yhtä paljon kuin minä. Uskoin vakaasti sen ilahtuvan vielä enemmän rantalaukasta ja kenties se uskaltautuisi uimaankin.
”Täällä on kyllä upeaa. Ja nämä maastot – näitä ei voi edes kuvailla.” Make hymyili osoittaen ympärillemme. Hän puhui ihan totta. Menimme hiekkatietä eteenpäin ja maisema oli kuin postikortista. Joka paikassa vihreitä nummia, suuria puita ja laitumia. Leenahan omisti koko saaren, joten laitumia täällä oli hevosille enemmän kuin tarpeeksi.
”Otetaan ravia!” Edestä kuului Leenan kehotus. Olimme Maken kanssa ihan hänen perässään ja muu joukkue tuli takanamme. Sieltä kantautui kovaäänisen Caran naura ja tyttömäinen kikatus.
Summi ja Que ravasivat rinta rinnan ja minä ja Make hymyilimme toisillemme aina, kun katseemme kohtasivat. Sydäntäni kouraisi jo nyt ikävästi. Tiesin, ettei Make vilkaisisikaan minuun, kun vain näkisi minut rannalla. Se sattui ihmeen paljon.
”Mitä sinä mietit?” Make kysyi hidastaen Quea, joka oli yrittänyt koventaa tahtiaan.
”Kaikkea,” kohautin olkiani välinpitämättömästi, mutta Make tunsi minut liian hyvin. Hän ei kuitenkaan kysynyt, josta olin kiitollinen.

--

Hän kurkisti puiden takaa ja pyöritteli silmiään. Typerä lihava vahtimies nukkui omenapuun alla ja kuorsasi kuin kirottu. Hänet olisi helppo hoitaa, mutta hän ei nähnyt sitä tarpeelliseksi. Nukkukoon siinä rauhassa ja hän kävisi hommiin. Muita ihmisiä ei näkynyt mailla eikä halmeilla ja ne äänekkäät teinit olivat lähteneet maastoon.
Tällä kertaa hän tappaisi tamman. Lainan parhaat ja kalleimmat hevoset olivat tallissa, joten niitä ei edes hän uskaltanut mennä yrittämään. Siellä olisi kuitenkin ne helvatun kamerat, tallipojat ja muutenkin liian riskialtista.
Ulkokamerat hän oli hoitanut helposti – eihän hän tyhmä ollut. Ainut tyhmä oli tässä tapauksessa Laina, joka oli antanut hänelle potkut. Potkut! Hän oli ollut aivan loistava työntekijä, mutta nainen potkii hänet pellolle niin vähäpätöisestä syystä, kuin hevosen rankaiseminen. Hän oli vain kolauttanut oria talikolle takalistolle, kun hevonen oli käyttäytynyt huonosti. Ei se ollut mikään syy erottaa ketään. Laina saisi siis kitkerän suloisen kostonsa, juuri niin kuin hän itse kerjäämällä kerjäsi erottaessaan hänet.
Oli taaskin vaikea valita tamma. Punainen veri näyttäisi kuitenkin varmaan upealta tuon kimon päällä. Hän astui lähemmäs ja lähemmäs, eikä ihmisiin tottunut ystävällinen tamma tajunnut vaaraa.
”Hei, ystäväiseni. Oletpa sinä oikein kaunis ja pulska,” hän virnisti ojentaen kätensä ja antaen tamman nuuhkia tätä. Riimun nimilapussa luki nimi Bandora.
”Bandora, kuinka kaunis nimi. Sopii sinulle kuin lakki päähän,” Hän jatkoi ja nauroi omalle sutkautukselleen. Hän silitteli tammaa hellästi ja vilkaisi olan yli kaukana häämöttävää vahtia, joka nukkui edelleenkin kuin tukki.
Hitaasti hän kaivoi taskunsa tupesta veitsen, jossa kiilteli vieläkin edellisen uhrin verta. Tamma kavahti haistaen siitä veren, mutta hän oli jo tarttunut tätä riimusta.
”Ei tämä satu, lupaan sen,” hän hymyili ja kohotti veitseä tamman kaulan korkeudelle ja sivalsi. Tamma räpiköi, vajosi polvilleen ja sitten selälleen potkien ja köhien. Hän virnisti ja katsoi tamman silmien hidasta lasittumista ja veren valumista. Näky oli niin upea ja koukuttava. Mutta tämä ei jäänyt tähän. Hän pyyhkäisi veitsestä verta kämmenelleen ja nautti sen hajusta. Veri oli ihanaa, niin tuoretta ja punaista.
”Meidän pitää järkyttää Lainalta henki pois, kultaseni,” hän jutusteli viiltäen nyt veitsellä tamman vatsan auki. Sieltä pulpahti ulos verta, suolia ja kaikkea ihmeellistä mössöä. Hän levitti suolet, lihat ja elimet tamman eteen ja viereen mahdollisimman dramaattisesti. Kaikkeuden kruunasi vielä pieni kaiverrus veitsellä tamman lautaselle. Pieni, upeasti viilletty risti.
”Siunausta sinulle,” Hän nauroi ja katsoi nyt työtään kauempaa hymyillen ja kuin tallentaen näyn iäksi mieleen. Hän oli suunnattoman ylpeä itsestään. Iloisesti vihellellen hän poistui puiden taakse odottamaan, että Laina näkisi hevosensa. Tai siis, entisen hevosensa.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.7.12 20:59:42

jatkoo nopee! ;)

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   16.7.12 21:07:55

Huui, mitä tapahtuu?! Äkkiä tommonen hullu kiinni :(
Toisaalta tosi hyvä juonen käänne mutta hyyi silti :(
Jajaja oot huippu ja silleen, jatkoaa :D

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   16.7.12 21:10:24

Tota loppuu en pystyny lukee ku ahistaa ajatuski jostai noin hirveästä, mut alku oli taas kiva! Lisää säpinää Annie- Make välille;)? Ja jatkoo nopee

Lähettäjä: Bananasplit <3 
Päivämäärä:   16.7.12 21:10:38

Kiitos, kiva jos pidät! (: Pääsin kirjoittamisen makuun, joten jos oikein ahkera olen, tänään ilmestyy jatkoa :D

Pirsonmoppeli ylemmissä kommenteissa: Ainaiset yhdyssanavirheet? Tuleeko niitä paljonkin? :o

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   16.7.12 21:28:18

en ainakaa mä huomaa mittää viheitä ku lueskelen vaa menee ku en pysty keskeyttääkkääx) Joo jatkoo tänää> ilta pelastettuXD

Lähettäjä: Minho 
Päivämäärä:   16.7.12 21:41:31

hitsit tää on jännä, jatkoa!:D

Lähettäjä: pläääh 
Päivämäärä:   16.7.12 21:54:39

jatkoa nopee! eii enempää hevosia ei saa kuolla, en pysty lukemaan .. `:( ja äkkiä tapaja kiinni & vankilaaan !!! mutta loistava pätkä!

Lähettäjä: Bananasplit <3 
Päivämäärä:   16.7.12 22:21:00

Ja jatkuu.. Iski kirjoitusinspis ;) Nauttikaa! ps. Ei jatku varmaan huomenna, mutta ylihuomenna sitten.

”Noniin, tämä koko komeus on vain ja ainoastaan meidän käytössämme!” Leena huudahti meille ja nauroi, kun me kaikki auoimme suitamme kuin kalat kuivalla maalla. Rantaviiva oli ainakin kilometrin, ellei jopa kahden pituinen. Hiekka oli pieniä, kultaisia, täydellisiä hippuja hevosten jalkojen alla. Jo laskevaksi alkanut aurinko väritti meille kauniin taivaan ja vesi oli ihan tyyni.
”Voi miten ihanaa!” Cara kiljaisi niin, että Que säpsähti. Make kirosi jollain vieraalla kielellä, ehkä siansaksalla.
”Nyt ensin laukataan ihan satulalla. Tässä kohtaa, missä minä ja Lainan hevonen Berry olemme, on aloitusviiva. Näättekö tuolla kaukana nuo kaksi puuta? Se on maaliviiva. Laukataan sinne ryhmässä ja jokainen säilyttää kontrollin.” Leena selitti ja me kaikki nyökkäilimme innosta. Summikin tanssahteli Quen vieressä ja Make virnisti minulle kaikkitietävästi:
”Lyödäänkö vetoa, että voitan sinut?”
”Make! Tämä eka laukka otetaan rauhallisesti. Sen jälkeen alamme ottaa laukkakisoja ensin satulalla, sitten ilman,” Leena toppuutteli poikaansa ja nosti Berryllä laukan. Minä pidättelin ensin Summia, joka meinasi räjähtää käsiin, mutta laukkasin sitten Maken ja Quen rinnalla kasvot hymyssä. Elli ja Anssi olivat aivan kannoillamme ja Teemu Caroineen piti perää.
”Ihanaa!” Takaa kuului Ellin riemunkiljahdus, joka sai minut virnistämään. Laukkasimme reippaasti eteenpäin, mutta mitään kiitolaukkaa muistuttavaa se ei vielä ollut. Kahden puun tekemä linja tuli vastaan melkeinpä liian nopeasti minun nauttiessani Summin keinuvasta temposta.
”Käyntiin!” Leena huusi hidastaen hevostaan ja jatkoi:
”Nyt minä laukkaan takaisin tuonne, mistä laukkasimme tänne. Huudan sieltä hep ja silloin kaksi ratsukkoa tulee niin kovaa, kun jaloistaan pääsee sinne. Otan ajat kännykkääni. Häviäjä ja voittaja saa kummatkin ihanan yllätyksen,” Leena selitti meille salaperäisenä ja katsoimme häntä innoissamme.
”Huudan teille sitten tuolta! Olkaa nopeita, se kannattaa!” Leena hihkui ja ampaisi kuin pallosalama Berryn kanssa meidän nykyiselle maaliviivalle. Make virnuili äitinsä perään ja katsoi minua sitten ihanilla, ihanilla silmillään:
”Haluaisitko ottaa kilpailun?”
”Sinä tulet niin häviämään,” hymyilin pojalle ilkikurisesti ja tämä tuhahti jotain ilmaistaakseen erimielisyytensä.
”Elli, vai mitä että minä voitan – oho,” Olin kääntämässä päätäni taakse Ellin puoleen, kun puheeni lopetti hänen ja Anssin romanttinen kohtaus. Nämä suutelivat toisiaan hevosten selästä ja hymyilin heille onnellisena. Ellin erkaantuessa pojasta ja huomatessaan minut hän suorastaan valahti punaiseksi kasvoiltaan.
”Noniin, Annie, kasvot tännepäin,” Make komensi virnuillen tuttuun tapaansa. Kiusallaan tulin lähemmäs melkein sentin päähän hänen kasvoistaan ja sitten nauraen vetäydyinkin irti.
”Tuo oli jo ilkeää!” Make nurisi pettyneenä. Samaan aikaan Leena oli jo laskeutunut Berryn selästä ja laittoi kännykkäänsä valmiiksi.
”Ketkä aloittavat?” Teemun ääni kantautui jostain takaani. Se sai vieläkin kylmät väreet kiirimään selkärankaani pitkin.
”Minä ja Annie olemme tässä valmiina, niin voimme aloittaa,” Make vastasi vilkaisten Teemua jotenkin oudosti, ääni kireänä kuin jousi. Teemu ei tätä kuitenkaan tajunnut.
”HEEEP!” Kuulimme Maken kanssa samaan aikaan Leenan hyytävän kovan huudon ja kannustimme hevoset laukkaan. Summi tuntui ihan raketilta ja siirryin kevyeen istuntaan antaen kaikkeni. Ja niin antoi Summikin. Se laukkasi niin kovempaa, kuin olin sillä ikinä mennyt.
”Rakkaani, eihän tuo ole mitään laukkaa!” Make huusi minulle laukan läpi ja syöksyi Quen kanssa johtoon. Kannustin Summia entistä kovempaan ja se sai kun saikin itsestään irtoamaan lisää vauhtia. Maalilinja lähestyi ja saimme kirittyä välimatkaa umpeen, mutta Make voitti silti reilusti hevosenmitalla.
”Hienoa menoa!” Leena huusi peräämme, kun vasta maalilinjan jälkeen aloimme hiljentää ja rauhoittaa hevosia. Summi puhkui ja puhisi, mutta hiljensi kuitenkin laukasta käyntiin. Laskeuduin alas sen selästä ja virnistin Makea kohden:
”Ilman satulaa kisassa me ollaan sitten hakoja! Olen treenannut sitä Summilla vaikka kuinka.”
”Tällä ilman satulaa? Voittosi on taattu,” Make murahti ja siirryimme Leenan luokse.
”En vielä kerro aikojanne. Menkää ottamaan vaatteita pois ja pysykää poissa muiden laukkalinjalta. Hevosilta satulat veke,” tämä selitti. Siirryimme Maken kanssa reunaan ja aloin ottamaan Summilta satulaa pois. Se ei olisi millään malttanut seisoa aloillaan.
”Katso, sieltä ne tulee!” Make osoitti kauas, josta Anssi ja Elli vilistivät. Lihavassa suomenhevosessa oli odotettua enemmän ruutia. Se paineli Ellin siron puoliverisen rinnalla täyttä jalkaa.
”Hyvä Elliiii!” Kannustin ystävääni niin kovaäänisesti, että Summi vilkaisi minua näyttäen loukkaantuneelta. Tyrskin naurusta sille anteeksipyynnön ja Make vilkaisi minua pyöritellen silmiään. Hevosille puhuja mikä hevosille puhuja.
Ellin ja Anssin hurjan kiitolaukan voittajaa en voinut sanoa, kumpi se oli. He olivat olleet täysin tasaisia, rinta rinnan maalilinjan ylittäneitä.
Laskin varovaisesti Summin satulan hiekalle ja mietin vähän jännittyneenä, pysyisinkö samassa menossa ilman satulaa. Koko ajatuskin tuntui luonnottomalta. Hevonen painaisi minkä pystyisi ja toinen horjuisi sen selässä satulatta.
”Voisitko jo riisua vaatteesi?” Make kysyi istuutuen hiekalle uimashortseissaan ja pidellen toisessa kädessä Quen ohjia. Tamma nuuhki hiekkaa Maken takana ja näytti aika pirteältä vaihteen vuoksi.
Hengitykseni lamaantui kokonaan vilkaisten Makea. Hoikka lihaksikas vartalo kuin pilkkasi omaani. Yht’äkkiä kaikki varmuuteni rippeet vajosivat jonnekin, josta en enää saanut niitä takaisin.
”En taida uida,” sopersin kääntäen katseeni pojasta Summiin. Tämä pudisteli hiekkaa itsestään ja tuli lähemmäs pidellen kasvojani hänen käsiensä välissä:
”Annie, minä pidän sinusta. Miksi sinun on niin vaikeaa käsittää sitä?”
”Minä tiedän, kuka minä olen ja kuka sinä olet,” sanoin ääni tuskaa tihkuen. Maken kasvot lähenivät taas uhkaavasti omiani ja suljin epävarmana silmäni.
”Kerro minulle, kuka sinä olet ja kuka minä olen,” Make puhui lempeästi kuin jukuripäiselle varsalle.
”Minä olen lihava, ruma ja sinä olet hoikka, lihaksikas, täydellinen,” mumisin pitäen silmiäni edelleen kiinni, jottei kyyneleet puskeneet läpi ja jotta en joutuisi katsomaan Makea silmiin. Tämä nykäisi Quen ohjia tamman vaappuessa sinne tänne ja jatkoi sitten minulle puhumista:
”Miksi minä näen asian niin eri tavalla? Minä näen rehellisen, ihanan tytön, jolle olen luottanut kaikki asiani. Sinä olet erilainen, kuin kukaan muu. Annie, katso minua.” Make ravisteli minua kevyesti hartioista ja suljin silmäni entistä tiukemmin. Nyt minua itketti hänen sanansa. Minulle ei ole koskaan kukaan puhunut kauniimmin kuin hän.
”Avaa silmäsi,” Make pyysi täysin tietämättä sitä, että meitä tuijotettiin ja että Cara ja Teemu laukkasivat tällähetkellä ohitsemme. Avasin varovaisesti silmäni, jotka kiiltelivät märkyyttään.
”Älä itke,” Make pyysi ja jatkoi sitten hymyillen:
”En osaa käsitellä itkeviä naisia.”
”En minä itke,” tuhahdin, mutta salakavala kyynel vasemmasta silmäkulmastani paljasti minut.
”Voi sinua, senkin valehtelija,” Make huokaisi ja keinutti minua sylissään. Laskin varovaisesti leukani hänen olkapäätään vasten ja suljin silmäni. Seisoimme siinä vain halaten toisiamme, kunnes Summi ja Que alkoivat palauttaa meitä maanpinnalle. Summi tökkäisi minua niin selkään, että olin kaataa Maken alleni. Sen puoleen, että se varmaan häntä edes haittaisikaan.
”Tulkaa kuulemaan tulokset!” Leena kiljui ja astuin kaksi askelta taaksepäin Makesta. Tämä hymyili minulle hellästi, mutta lähti jo edeltä kävelemään Leenalle päin. Hän kai aisti, että tarvitsin nyt hetken aikaa. Upotin pääni Summin harjaan ja hengitin hetken. Päässäni humisivat Maken sanat, mutta yritin jättää ne takaa alalle ja kävelin Summi vierelläni Leenan lähistölle.
”Ensiksi paljastetaan voittaja, joka on poikani Make. Onnea! Ja häviäjä on Teemu Diandralla, joka on nopea kuin salama. Kerropa poika hyvä selitys tälle.” Leena virnisti ja kertoi meille tietonsa. Make iski minulle silmää ja oloni parani vähäsen.
”Häviäjä saa tehdä teille kaikille iltaruuan. Kokki lähti tänään nimittäin kuumeen kourissa kotiin,” Leena hymyili Teemulle, joka näytti kauhistuneelta. Niin näytimme me muutkin. Poika varmasti tappaisi meidät ruoillaan.
”Kaikilta on jo satulat pois, siispä –” Ennen kuin Leena sai lausettaan loppuun, puhelin hänen taskussaan pirisi vaativaisesti. Hän näytti vähän kummastuneelta, mutta avasi kuitenkin simpukkapuhelimensa. Kun puhelu loppui, hänen kasvonsa värit vaihtelivat, mutta hän tyyntyi nopeasti.
”Minun pitää palata takaisin tallille. Lainalle syntyy varsoja ja hän tarvitsee kipeästi apuani. Osaatteko samaa reittiä takaisin? Voitte olla täällä vielä hetken ja tulla sitten perässäni takaisin. Kunhan vannotte, ettei kukaan huku taikka tipu niin, että sattuu selästä.” Leena kertoi meille asiansa. Nyökkäilimme ja Leena heilautti meille kättään kavuten notkeasti Berryn selkään ja lähtien ravissa poispäin. Varsat olivat vain tekosyy, jotta hän saisi pidettyä leiriläiset nyt poissa. Hevonen oli tapettu taas ja Laina tarvitsi mitä kipeimmin apua.
”Mennäänkö uittamaan hevosia?” Cara ehdotteli heti ottaen itselleen johtajan paikan. Ainut, ketä vastasi hänelle, oli Teemu. Nämä kaksi ravasivat vesirajaan ja alkoivat siellä nauraen kannustaa hevosiaan veteen.
Minä tiesin, että nyt minun oli aika kuoriutua eroon t-paidastani ja capreista, joilla olin ratsastanut. Kädet hieman vapisten avasin caprini ja heitin housut pois ja samalla riisuin paitanikin. Sen enempää miettimättä heilautin itseni Summin selkään ja lähdin ravissa vesirajalle. Cara katsoi minua ivallisena, mutta ei onneksi sanonut mitään. Ei ollut takuita, olisinko kestänyt sen.
Summi kuopi niin, että vesi pärskyi sen kavioista. Naurahdin ja rapsutin sitä lempeästi sään päältä, niin kuin olin lukenut emien tekevän varsoilleen näitä rauhoitellen.
”Näytät upealta,” Elli kuiskasi minulle nostaen peukaloaan ja ohjaten Pilkun tottuneesti veteen. Se talsi sinne muitta mutkitta ja Elli nauroi riemusta.
”Summi, mene kaverisi perään,” yritin houkutella ruunaa, joka mulkoili vettä epäluuloisesti. Se otti kuitenkin askeleen, sitten toisen ja rapsutin ja kannustin sitä lisää.
”Odota, me tulemme perässäsi,” Make huikkasi minulle ja antoi pohkeita Quelle, joka temppuili rantaviivalla. Make suorastaan pakotti sen veteen, ja alistuneena Que käveli vettä ruiskien Summin viereen. Maken vilkaistessa minua meinasin taas kerran punastua. Kirosin Ellin ja tyhmät siniset bikinit sinne minne aurinko ei paistanut.
”Sinä se meistä täydellinen olet,” Make tokaisi minulle ääni vilpittömyyttä täynnä. Olin imarreltu hänen kehuistaan, vaikka tiesin, etteivät ne pitäneet paikkaansa. Olihan minullakin silmät päässä.
”Voi sinua, senkin valehtelija,” vastasin hänelle hymyillen sen, minkä hän oli sanonut minulle. Make tiirasi minua ärtyneenä ja puuskahti sitten:
”Sinä et todellakaan usko sanojani?”
”Make,..” huokaisin ja kannustin Summia eteenpäin. Vesi ulottui jo sen polviin ja ruuna alkoi rentoutua toisin kuin Que, joka katsoi vettä kuin murhaaja uhria.
”Pysäytä se hevonen. Pysäytä!” Make komensi minua ärtyneenä ja pysäytin Summin. Hän pakotti Quen ruunan vierelle ja nykäisi minua kädestä niin, että meinasin horjahtaa veteen. Hän otti taas kasvot käsiini ja katsoi minua niin syvälle silmiin, että uskoin hänen näkevän takaraivoni.
”Minä olen rehellinen ihminen ja tarkoitan, mitä sanon. Minä en sano, että rakastan sinua. Sanon, että olen ihastunut sinuun ja pidän sinusta paljon, koska se on realistisempaa. Sanon myös, ettei vartalossasi ole mitään vikaa. Ja nyt sanon, että aion suudella sinua.” Sen sanottuaan Maken huulet hipaisivat huuliani ja hengitykseni pysähtyi kokonaan. Maken huulet erkanivat ja hän vilkaisi minua kiusoitellen:
”Uskotko?”
”Taidan uskoa,” tokaisin takellellen ja Make nauroi painaen huulensa taas huulilleni. Virnistin hänen huuliaan vasten ja tönäisin hänet veteen.
”Odota, kun saan sinut kiinni,” Maken märkä pää nousi kiukkuisena meren pinnalle ja minä virnistin painaen pohkeeni Summin kylkiin ja huudahdin:
”Siinä tapauksessa – ota minut kiinni!”
Meillä oli rannalla hauskempaa kuin pitkään aikaan. Sieltä lähdettyämme käynnissä takaisin tallille päin sydämeni tykytti vieläkin kuin hullu. Make oli suudellut minua koko jutun aikana kahdesti. Hän oli sanonut, että olen kaunis. Viimein tunsin tajuavani sen, mikä oli mullistus. Hymyillen ja rupatellen lähdimme tallille päin, kunnes tallinpihalla meidän hyväntuulisuus oli kuin hetkessä pyyhitty pois

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   16.7.12 22:27:06

Ihana pätkä<3 huomenna jatkoa? :) Nyt tuli toivottua säpinää;)

Lähettäjä: Bananasplit <3 
Päivämäärä:   16.7.12 22:29:22

Tuossa äskeisessä pätkässä lukee, että ylihuomenna varmaan, huomenna heppailua ja muuta kiireistä (:

Lähettäjä: pläääh 
Päivämäärä:   16.7.12 23:38:19

aivan mahtava pätkä! nyt make ja annie pysyvästi yhteen! hienoa työtä :) !

Lähettäjä: Minho 
Päivämäärä:   16.7.12 23:40:05

ihanaaaa!!!

Lähettäjä: Eliisa 
Päivämäärä:   17.7.12 11:17:42

Voi miten joku osaakin kirjoittaa noin hyvin. Ja noin nuorena!
Koukuttavaa luettavaa ja pienet kirjoitusvirheet ei ainakaan minua haittaa. Niitä nyt sattuu kaikille. Kirjoituksen tasokin on noin yleisesti parantunut huomattavasti tarinan edetessä. Varsinkin 5 ja 6 topiikin välissä.

Ainoa kritiikki jota voisin viljellä on ajantaju.
Kappaleet ovat aavistuksen sekavat missä vuodenajassa ollaan. Vastikään oli lunta ja nyt ollaan kesäleirillä? Niihin jos kiinnität huomioita, niin tää kuittaa ja kiittää :D

Jatkoa ootan jo hirrrrrmuisesti ;)

Lähettäjä: Jessie 
Päivämäärä:   17.7.12 12:29:27

Ihanaa! Make ja Annie pysyvästi yhteen, mutta saa tulla ala- ja ylämäkiä. En malta oottaa et Annie ja Make menee tallille ja sitte Natalia ja Jessica näkee ne! Hihii!! Aaro (salkkareista) on eksyny tappamaan hevosia :O No ei :D
Ihana, ihana, ihana, ihana... pätkä taas kerran!

Lähettäjä: inamoi 
Päivämäärä:   17.7.12 12:35:44

ooi ihanaa jatkoooo :))

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   17.7.12 14:10:17

up

Lähettäjä: ;) 
Päivämäärä:   17.7.12 14:42:32

Ihana pätkä lisää vaan tapahtupia Aniien ja Maken välille :) ♥

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   17.7.12 16:54:21

äää.. ihana pätkä.... taas. Mutta tosi kiva nyt varsinkin kun on jotain säpinää Maken ja Annien välillä, samaten kuin Ellin ja Anssin välillä tapahtuu.

Mutta nyt toi kamala murhaaja pois tarinasta, tai ei sen pois tarvi lähteä, se tuo mukavasti jännitystä, mutta ei nyt enempää kuolleita hevosia... Vapaana se voi vielä olla ja tehdä jotain muuta ei niin hirveenkauheeta, kuitenkin, mua aina melkein itkettää kun luen kuolleista hevosista:D:D

Joo,oma mielipide, jatka miten tykkäät, hyvä tää kuitenkin on!:)

Lähettäjä: iitu 
Päivämäärä:   17.7.12 20:24:06

vihdoinki pääsin tarinatuokioo asti ja täällähän ootti kaks aivan mahtavaa pätkää!
vähän ehkä häiritsee kun käytät kuka sanan paikalla ketä

Lähettäjä: Bananasplit 
Päivämäärä:   17.7.12 22:41:14

Ensinnäkin, kiitos kaikille ihanista kommenteista! <3 Niistä saan aina voimia kirjoitella tätä lisää :)
Tosiaan, nyt on kesä ja silloin jossain vaiheessa oli talvi :D Kaikessa ei voi aina onnistua :P Yleensä laitan ennen tarinaa "enjoy" tai "nauti", mutta tähän sopii ehkä paremmin "vapiskaa". Siispä, vapiskaa! :D

“En ymmärrä tätä yhtään,” Elli mumisi kai lähinnä itselleen harjaten märkiä hiuksiaan. Hevosten hoitamisen ja sisälle jätön jälkeen meidät oli häädetty sisälle pois jaloista. Yksi hevonen oli taas kuollut ja poliisit pörräsivät edelleenkin tallipihassa.
“Nyt he ainakin käsittävät, ettei tuo ole mikään narkkari. Kaikki hevoset ovat vaarassa!” Vastasin ja istahdin levottomasti sängylleni. Caraa ei näkynyt mailla eikä halmeilla, mutta oli helppo vetää johtopäätös, että tämä olisi Teemu rakkaansa kainalossa.
“Oletko sinä huolissasi Summista?” Elli vilkaisi minua totisesti laskien nyt harjan kädestään. Jos näin oikein, hänen kätensä vapisi.
“Tietenkin olen,” huokaisin ja jatkoin:
“Tiedän, että se on tallissa ja turvassa, mutta -”
“Aivan. Mutta. Kuulitko, kun Laina sanoi, että pihan turvakamerat ovat rikottuja? Sehän voi tarkoittaa, että tallin sisäisetkin kamerat ovat rikki. Ja nämä niin sanotut vahtimiehet eivät tunnu kovin ahkerilta,” Elli paasasi huolestuneet rypyt suunsa ympärillä ja lisäsi vilkaisten minua toiveikkaana:
“Tiedän, että tämä kuulostaa hullulta, mutta mitä sanoisit, jos nukkuisimme tallissa? Saisimme vahdittua rakkaitamme.”
“Normaali oloissa vastaisin ehdottoman Ein, mutta kyse on Summista. Ja tietenkin myös teidän muiden hevosista!” Huudahdin kiihtyneenä ja nousin kolmatta kertaa sängyltä ja aloin astella levottomasti sinne tänne.
“Pyydetäänkö Teemu ja Make mukaan?” Elli kysyi vilkaisten ikkunasta ulos. Poliisit alkoivat tehdä lähtöä. Niin kuin heistä muutenkaan mitään apua olisi.
“Miksi?” Ihmettelin jatkaen talsimistani. Oli epäreilua, että muuten niin ihanan päivän pilasi joku kamala ihminen tappamalla hevosen. Kaikesta huolimatta kasvoilleni nousi hymy, kun ajattelin Makea ja kahta suudelmaamme.
“Lähinnä tueksi ja turvaksi,” Elli virnisti ja punastui. Hymähdin:
“Entä jos he eivät suostu?”
“Sitten heidän ei tarvitse tulla. Teemulle ja Caralle, eikä tietenkään aikuisille emme hiiskukaan,” Elli tokaisi päättäväisenä ja viittoi minua ovelle käskien, että nyt lähdettäisiin etsimään pojat.
He juttelivat kumpikin omassa huoneissaan päät melkein yhdessä ja kummallakin samanlainen, tiukka ilme kasvoillaan. Jos olisin maalari, olisin halunnut ikuistaa heidät kankaalle. He näyttivät jotenkin niin maalattavilta.
Kummankin kasvot kirkastuivat heidän nähdessä minut ja Ellin ovella.
“Tulitteko viettelemään meidät? Turha vaiva, olemme jo teidän lumoissanne,” Anssi tokaisi niin kuivasti, että olin purskahtaa nauruun. Elli istahti luontevasti hänen viereen ja minä istahdin vähemmän luontevasti lattialle.
“Oliko se hevonen Lainalle tärkeä?” Kysyin varovaisena Makelta, joka silmäili minua lähes omistavasti.
“Bandora oli jo iäkäs, viisitoistavuotias siitostamma, mutta olisihan sillä ollut jäljellä vielä kymmenenkin hyvää vuotta. Kyllä, se oli Lainalle tärkeä - niin kuin jokainen hänen hevosensa,” poika selitti ja näytti äkkiä kauhean pahoillaan olevalta. Oli varmasti hirveää, että oman tädin hevosia tapettiin.
“Meillä on idea. Me pyydämme teitä mukaan, mutta jos ette suostu, niin se ei muuta mitään. Teemme sen silti,” Elli varoitti rikkoen alkavan hiljaisuuden ja katsoi minua viestittäen, että nyt olisi minun aika puhua.
“Me nukumme tämän yön tallissa. Liityttekö seuraan?” Vilkaisin poikia kysyvästi. Nämä katsoivat toisiaan ja sitten meitä kuin olisimme idiootteja.
“Luuletko tosiaan, että päästän sinut sinne? Typerä ajatuskin! Sehän murhaaja voi tulla sinne ja löytää teidät ja sitten.. En kestä edes ajatella. Annie ja Elli, luovutte heti tuosta typerästä ajatuksesta,” Maken ääni kohosi melkein kimeäksi ja muussa tapauksessa olisin nauranut sille. Nyt olin lähinnä vihainen. Ei hänellä ollut mitään oikeutta määräillä minua!
“Elli, olen ihan samaa mieltä Maken kanssa,” Anssi vastasi, kun tyttö katsoi tätä kysyvästi. Katsoimme Ellin kanssa toisiamme vihaa sihisten. Ei me miesten tukia tarvittu.
“Luvatkaa, ettette mene sinne,” Make pyysi ja katsoi minua anovasti. Hänen ruskeat silmänsä katsoivat minua niin pyytäväisinä, että olin jo lähellä suostua, kunnes muistin hevoseni.
“Selvä, emme sitten mene sinne. Oletko nyt tyytyväinen?” Elli katsoi kumpaakin poikaa niin vihaisesti, että heihin paloi varmasti kaksi reikää.
“Tule Annie. Jätetään nuo tänne,” tyttö ojensi minulle kätensä ja kuljin hänen perässään pois huoneesta.
“Hyvä, että tulitte järkiinne!” Anssi huusi meidän perään ja huomasin, että se sai ystäväni näkemään entistä enemmän punaista. Tämä lähes sylki tulta ja pelkäsin, että hän nirhaisi minutkin, ihan vain huvikseen.
“Emme siis mene?” Kuiskasin Ellin huoneessa ja näytin minäkin ärtyneeltä. Olisin halunnut suojella Summia vaikka sitten nukkuen epämukavasti jossain piilossa.
“Voi kyllä menemme. Ei siihen tuollaisia puskajusseja tarvita,” Elli sihahti ja minä nyökkäsin tyytyväisenä. Me menisimme!
“Syödään iltapala ihan normaalisti, esitetään, että ollaan pojille vihaisia. Sitten kun Cara nukahtaa - siis jos hän edes tulee tähän huoneeseen nukkumaan, hipsitään talliin,” Elli selosti minulle suunnitelmansa ja minä nyökkäilin aina väleissä. Sotasuunnitelmamme oli valmiina - mutta sen toteutus olikin sitten aivan eri asia.

---

“Paarmat syövät minut elävältä!” Kuiskasin Ellille, joka avasi hiljaa tallinovea. Cara oli tullut huoneeseemme nukkumaan, mutta kun luuli meidän nukahtaneen, hän hipsi pois, eikä tullut takaisin. Lähti mitä luultavammin armaansa viereen. Nyt me olimme toteuttamassa suunnitelmaamme.
“Se on auki!” Elli kuiskasi voitonriemuisena avatessaan tallinovea. Minä en tiennyt, oliko se hyvä asia. Se murhaajakin siis pääsisi vapaasti sisään.
Äkkiä edestä alkoi kuulua askelia ja minä tökkäsin Ellin nopeasti sisään tallivessaan, joka oli tallioven vieressä.
Meidän ohitsemme ulos meni ilmeisesti tallimestari. Hän lukitsi ulko-oven ja vihellellen lähti pihan poikki kartanolle päin.
“Mikä ajoitus! Pääsimme juuri ja juuri sisään,” Elli virnisti minulle ja avasi vessan oven. Haimme varustehuoneesta pari loimea ja levittäydyimme ensimmäiseen tyhjään karsinaan. Siitä näkisimme koko tallikäytävän.
Talli oli oikeastaan aika pelottava nyt, kun kaikki valot olivat pimeinä. Silmämme olivat jo tottuneet pimeyteen, mutta silti kaikki oli mustaa. Kuului vain hevosten liikahduksia ja olkien kahinaa.
“Pelottavaa,” Elli mumisi kuin aistien ajatukseni ja sulki oman tyhjän karsinamme oven. Leiriydyimme yhteen nurkkaan niin, ettei meitä voisi karsinan ovesta nähdä. Onneksi karsinassa oli paljon olkia. Kasasimme niistä keon ja levitimme loimia päällemme.
“Nyt sitten vain odotellaan,” kuiskasin ja Elli nyökkäsi. Valvoisimme luultavasti koko yön, koska nukkuminen ei tullut tällä hetkellä mieleenkään.

--

“Voi pentele,” mies raapaisi niskaansa puiden takaa. Joka laitumella oli ainakin yksi vartiomies. Ja valitettavasti kaikki hereillä ja joidenkin housujen taskuissa pullotti ikävästi. Kokemuksella hän tiesi, että kyseessä olisi ase. Eikä hän aikonut tänään kuolla. Tänään kuolisi hevonen, joku Lainan kultakaivos. Bandora-yllätys oli mennyt aivan pieleen. Se typerä tallipoika ja poliisit eivät antaneet Lainan nähdä hänen taideteostaan, täysin nyljettyä ruhoa. Mutta hän jatkaisi hevosten tappoa niin kauan, kunnes hän saisi Lainan itkemään, huutamaan, parkumaan.
Kun häntä lähinnä seisova vahti käänsi päänsä, hän pisti juoksuksi. Hän juoksi täysiä tallikatoksen suojaan ja huokaisi helpotuksesta huomatessaan, ettei kukaan nähnyt tätä. Mies tiesi, että tallin ovi oli lukossa, mutta hän oli ollut Lainalla tarpeeksi kauan töissä tietääkseen, että heinävintiltä ja oli täysin vapaa pääsy talliin, jos uskalsi hypätä lattia luukusta.
Ei ollut asioita, mitä hän ei uskaltanut tehdä. Niinpä hän hiippaili katokselta heinävarastolle ja virnisti huomatessaan oven olevan avoinna. Kuinka tyhmiä ne Lainan työntekijät oikein olivatkaan? Hän hiipi kaikenvaralta portaat ylös ja siirsi heinäpaalia, jonka alta paljastui lattialuukku. Se aukesi onneksi narisematta. Luukun alapuolella oli kuin tilauksesta jo valmiina aamua varten heinäpaaleja. Hän tiputtautui paalin päälle ja virnisti seisoessaan nyt tallikäytävän päässä.
Nyt pitäisi vain valita hevonen ja hoitaa homma kotiin. Mutta sehän olisi liian tylsää, eikö? Miksei saman tien tappaa pari muutakin hevosta - tai kaikki kerralla!

---

“Mikä se oli?” Kuiskaan ja tarraudun Elliin tiukasti. Tämä laittaa sormen huulilleen ja olemme vierekkäin pieninä myttyinä nurkassa. Tallikäytävällä selvästi astelee joku ja yhtäkkiä tajuan, kuinka typerä ja lapsellinen suunnitelmamme on. Miten me voisimme estää miestä, jolla oli veitsi kädessä?
Hiljaa ja varovaisena Elli hivuttautui vähän ylös ja kurkisti kalterien raosta tallikäytävälle. Siellä tosiaan seisoi mies jonkun karsinan edessä kuin patsas.
“Naputa viesti Leenalle, Lainalle, jollekin!” Elli kuiskasi pelokkaana ja laskeutui alas. Tuo ei ollut tallityöntekijä. Se oli hevosmurhaaja.
Kaivoin kännykän taskustani ja naputtelin viestin:

>>Me ollaan tallissa, piilossa. Se hevosmurhaaja on täällä. Soittakaa poliisit ja auttakaa!>>

Lähetin viestin Leenalle, Caralle, Makelle ja Anssille. Toivoin ja rukoilin, että joku heistä saisi sen. Muiden numeroja minulla ei ollutkaan. Olisi ollut fiksua ottaa Lainan numero.
“Sinäpä olet kaunis hevonen.” Kuulimme jylisevän äänen käytävältä ja käheän naurun. Ponkaisin pelokkaana pystyyn, emme tienneet, mitä hevosta hän tarkoitti.
“Alas! Me emme voi tehdä mitään!” Elli kuiskasi minulle räpytellen kyyneleitä silmistään. Minä purskahdin äänettömään itkuun ja Elli kietoi kätensä ympärilleni itkien hänkin.
“Mikä sinun nimesi on, tyttö? Diandrako se oli?” Mies kähisi kiihkon vallassa ja Elli tarttui minuun yhtä kovin, kun minä häneen. Diandra oli Leenan kilpahevonen, jota Teemu lainasi.
“Meidän on mentävä väliin,” itkin ja Elli piti minua paikoillaan. Tämä pudisti pahoillaan olevasti päätään.
“Harhautetaan sitä edes,” Kuiskasin keksien ja kaivoin nopeasti karsinan pohjaa. Löysin etsimäni. Hevosten kavioista tuli yleensä kiviä sisälle karsinaan. Kohottauduin hieman ylös ja paiskasin kiven varustehuoneen eteen betonille. Se piti riittävän kovan äänen herättääkseen miehen huomion.
“Mitä..” Mies puheli vilkaisten karsinasta ulos. Minä ja Elli tuskin hengitimme. Mies hiippaili Diandran karsinasta vähän matkaa lähemmäs meitä, mutta kääntyi sitten takaisin ja nauroi:
“Olen tullut ihan vainoharhaiseksi, vai mitä tamma? Päästetään sinut päiviltä nyt ensiksi. Ajatella, saat olla ihan eka heistä kaikista muista. Se on kunnia,” Mies leperteli ääneen ja minä ja Elli itkimme ääneti entistä vuolaammin. Mies alkoi nauraa ja kuulimme, kuinka hevonen vajosi potkien maahan. Voi Diandra!
En pystynyt olemaan paikoillani, en voinut. Syöksähdin karsinasta ulos juosten hakemaan viereisen karsinan nurkalta terävän rautatalikon ja Elli juoksi taakseni kasvot itkun turvottamat.
“Mitä hiivattia?” Mies säikähti kääntyen ympäri tamman edestä, joka vuoti kuiviin karsinassaan. Hän astui uhkaavana tallikäytävälle ja päästi naurun kohdatessaan meidät silmästä silmään.
“Aikooko kaksi pientä pikkutyttöä estää tosiaan toimeni?” Tämä hykerteli ja minä kohotin talikkoa sanoen ääni särkyen pelosta ja vapinasta:
“Älä tule lähemmäs!”
“Voi teitä lapsia, miksi te aina leikitte sankareita? Kuka näistä on sinun hevosesi, tyttö,” mies nauroi ääneen vilkuillen ympärilleen. Elli itki jo ääneen ja minä pidin talikkoa tanassa rukoillen, että joku heistä olisi saanut viestin.
“Luuletko tosiaan, että kerron?” Kysyin yrittäen pitää itseni kasassa. Tiesin, että me tarvitsisimme nyt aikaa ja yritin parhaani mukaan viivytellä puheillani miestä, jottei hän tappaisi meitä ja jotta muut ehtisivät väliin.
“Kerrotko tälle?” Mies jatkoi nauruaan ja kaivoi taskustaan mustan, kiiltävän aseen ja tähtäsi sillä minua päähän. Vapisin entistä rajummin ja Elli itki rajusti.
“Puhu! Kuka näistä on sinun hevosesi?” Mies komensi ja ampui yhden luodin heinäkasaan minusta ja Ellistä vain vähän ohi. Polveni meinasivat pettää:
“Se on tuolla viimeisessä karsinassa,” Sanoin ääni täristen. Summini jossain Diandran lähellä. En tietenkään voinut kertoa tuolle miehelle, että hevoseni nimi on Summi, joten keksin siis hädissäni ‘viimeisen karsinan’.
“Seuratkaa,” Mies käski ja tähtäsi meitä aseella. Elli tökkäsi minua eteenpäin ja kävelimme hänen perässään viimeiselle karsinalle. Siellä nukkunut ruskea hevonen varsansa kanssa säpsähti pystyyn.
“Onko sinun hevosellasi tosiaan varsa, tyttö? Tiesin heti, että huijaisit. Katso, miten huijareille käy,” Mies nauroi ja pakotti meidät astumaan niin, että näkisimme varsan ja tamman kunnolla. Mies tähtäsi aseella ensin varsaa ja ampui sitä päähän.
“Älä!” Kiljuin nyt jo täristen itkusta ja vihasta. Tamma suorastaan sekosi ja mies nauraen ampui senkin. Minä olin jo valmiina käymään miehen päälle, mutta Elli piti itkien minua hartioista kiinni.
“Katso nyt, miten huijareille käy,” Mies toisti ja nauroi tullen lähemmäs ja virnistäen meille, että kuolisimme, jos yrittäisimmekin pakoa. Seisoimme siis kuin patsaat miehen tullessa lähemmäksi.
“Kääntykää. Onneksi olen varautunut kaikkeen,” Mies puhui ja vaikutti lähes hyvän tuuliselta. Elli kääntyi heti hartiat täristen itkusta, mutta minä yritin saada meille lisää aikaa. Silloin päähäni ei ilmeisesti pälkähtänyt, että miehellä oli ase ja häntä todellakin pitäisi totella.
“Entä jos en käänny?” Kysyin nostaen leukaani uhmakkaasti.
“Silloin aivosi ovat pitkin käytävää,” mies vastasi lähes lempeästi. Aseen piippu osoitti minua niin, että kylmät väreet kiirivät selkäydintäni pitkin.
“Neiti marple on hyvä ja kääntyy,” Mies ärähti ja käännyin niin hitaasti kuin uskalsin. Tämä ilmeisesti kaivoi taskuaan ja sitoi kätemme teipillä taakse.
“Seuratkaa,” Mies komensi ja tökkäsi meidät kovakouraisesti jonkun hevosen kanssa samaan karsinaan. Se oli ilmeisesti Lainan hevonen.
“Te pysytte kiltisti siellä, kun hoidan tehtäväni loppuun,” Mies sanoi jälleen nauraen ja käskien meidän istuutua. Hän sitoi ensin Ellin jalat ja sitten minun jalkani. Elli istui kuin halvaantuneena nojaten karsinan seinää, mutta minä yritin potkia ja pyristellä.
“Lopeta jo!” Mies ärsyyntyi minuun ja löi minua nyrkillä silmän alle. Minuun sattui ja kiljuinkin ääneen, kun mies meinasi taas huitaista minua.
“Kädet ylös, ellet halua, että ammun sinut siihen paikkaan! Älä edes yritä ampua minua tai kuolet itsekin. Minun Magnumini on paljon nopeampi, kuin sinun pieni surkea käsiaseesi!” Takaa kuului ilmeisesti tallimestarin ääni. Minä aloin nyt sortua ja aloin itkeä ääneen kuorossa Ellin kanssa. Mies vain hymyili tallimestarille ja naurahti:
“Minä ammun tämän tytön, jos ammut minut.” Nyt vasta huomasin, että mies ojensi aseensa minun päätäni kohden. Minua huimasi, mikä kai lähinnä johtui nyrkiniskusta. Pelkäsin kuolevani ensimmäistä kertaa elämässäni.
Yhtäkkiä laukaukset täyttivät ilman ja mies vajosi päälleni. Minä ja Elli huusimme ja itkimme, kun hevostenmurhaaja oli puoliksi jalkojemme päällä kuolleena.
“Voi teitä, oletteko kunnossa,” Tallimestari huudahti ja hänen takaansa Laina, Leena ja pojat syöksyivät esiin. Viimeiseksi näin Maken huolestuneet ja vihaiset kasvot. Sen jälkeen menetin tajuntani.

Lähettäjä: Minho 
Päivämäärä:   17.7.12 22:52:33

huii kamala!!! jatkoa:OO

Lähettäjä: Bananasplit 
Päivämäärä:   17.7.12 22:55:20

Piditkö, Minho? (:
En uskalla luvata, että jatkan huomenna, mutta ylihuomenna sitten ainakin!

Lähettäjä: Cabriella 
Päivämäärä:   17.7.12 23:05:17

“Pyydetäänkö Teemu ja Make mukaan?” Elli kysyi vilkaisten ikkunasta ulos. << Teemun piti varmaan olla Anssi? :D Mä veikkaisin ;D Mut jatka :>>> Yli surullista ;((

Lähettäjä: Cabriella 
Päivämäärä:   17.7.12 23:15:04

Kilttikiltti xddd tarvin jatkoa tai kuolen!!! Jos sulla on intoa niin viitsitkö jatkaa viel tänää??? Mut jos ei niin ;((((((((((((((((

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.7.12 23:23:49

kamala ! jatka...!!:oo tykkääntykkään!!!<3 mutta alussa häiritsi, kun elli sanoi että pyydetään makea ja TEEMUA mukaan, mutta sitten make tulikin anssin kanssa huoneeseen ja tytöt pyysivät heitä :D pieni virhe :)

Lähettäjä: Bananasplit 
Päivämäärä:   17.7.12 23:29:44

Cabriella ja -: Juu, sen tosiaan piti olla Anssi :) Tarkastin tekstin ennen tänne laittoa, mutta olen varmaan omille virheilleni sokea.
Enää tänään en millään jaksa kirjoittaa enää, sormet ihan koppurassa :D

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.7.12 23:45:09

äää etkö millään viitsi edes pikkupätkää jatkaa? *koiranpentu ilme* :3

Lähettäjä: Bananasplit 
Päivämäärä:   18.7.12 00:11:25

Koiranpentuilmeet ei auta! :D Kirjoittaja kiittää ja koittaa ja poistuu nukkumaan ;)

Lähettäjä: Bananasplit 
Päivämäärä:   18.7.12 00:11:54

kiittää ja kUittaa* siis tarkoitin :p

Lähettäjä: Cabriella 
Päivämäärä:   18.7.12 00:23:01

Tuli itku :< Nuku hyvin xd

Lähettäjä: Minho 
Päivämäärä:   18.7.12 02:37:07

tykkäsin, ihan sairaasti, hirveen pelottava :D

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   18.7.12 07:18:21

Meinasin itkee tossa ! Mut jatkoo tänää ?:)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.7.12 10:58:41

Kai tänään sit jo pätkä?
http://tinyurl.com/ctvfo8a (saapasjalkakissa)
Koska kisu ilme tehoo paremmin kuin koira ;)

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   18.7.12 14:13:52

ai kauheeta! Mut onneks toi saatiin kiinni! Elän ihan tarinassa mukana;)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.7.12 15:27:55

Koska jatkoa :). TÄnään??

Lähettäjä: pirson moppeli 
Päivämäärä:   18.7.12 15:49:12

yyyy jatkoa JO PIAAAAAN :DDD

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   18.7.12 17:44:24

tänäänkin jatkoa ja pian? tä on oikeesti iha huippu! :))<3

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.7.12 18:36:14

Kai jatkoa vielä tänään :)`?

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   18.7.12 20:23:00

up

Lähettäjä: khihi 
Päivämäärä:   18.7.12 20:24:59

voiii jatkoa jo tänään? pliiiis:)!

Lähettäjä: pirson moppeli 
Päivämäärä:   18.7.12 21:34:45

ei mun elämäst tai töist tuu enää midii ku kokoajan käyn kyttäää et onks kirjotettu >8D

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   18.7.12 21:48:57

^^ sama käyn tyylii varti välein kattoo oisko tänne tullu jatkoo;)

Lähettäjä: khihi 
Päivämäärä:   18.7.12 22:11:38

mullaki iha sama! :D

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   19.7.12 08:37:07

up

Lähettäjä: Bananasplit 
Päivämäärä:   19.7.12 09:09:13

Anteeksi, eilen ei jatkunut, mutta tänään illemmalla yritän! Kiva huomata, että jotkut tosiaan odottaa tätä tarinaa noin paljon ^^ :D

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   19.7.12 13:26:34

<3

Lähettäjä: inamoi 
Päivämäärä:   19.7.12 16:59:07

hyiii kauheeta :o jatkooo!!!

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   19.7.12 18:18:35

Jokos tänään jatkoo :)?

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   19.7.12 19:49:36

up

Lähettäjä: Bananasplit 
Päivämäärä:   19.7.12 21:21:35

Anteeksi, anteeksi, anteeksi!
Luulin, että ehtisin nyt illalla kirjoittaa tarinan, mutta enpäs ehdikään, itsestä riippumattomista syistä. Aamupäivällä teille tekstiä luvassa! :d
Oli niin väsyttävä ratsastustunti, että täytyy toivoa pääsevänsä tänään aikaisin nukkumaan :D

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   19.7.12 22:23:21

Ei se mitää :) Huomenna sitte.

Lähettäjä: rasina 
Päivämäärä:   19.7.12 22:24:26

lisäää! Voi diandraaa :((((

Lähettäjä: Troolari 
Päivämäärä:   19.7.12 22:31:47

Niipä voi diandraaaa :(

Lähettäjä: Troolari 
Päivämäärä:   19.7.12 22:32:06

ainii ja teen uude ku viestimäärä menee umpeeee?

Lähettäjä: Kerppu 
Päivämäärä:   19.7.12 22:34:05

Joo huomen siiitten! :)