|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 4.3.09 17:08:39
He tanssivat, ja Reine tanssi Patenkin kanssa, ja Iljan, mutta tämä katosi sitten jonnekin ja vähän ennen valomerkkiä he eivät enää löytäneet Pateakaan mistään. Heillä molemmilla oli sentään lakit tallella. Niitä lojui siellä täällä pitkin ravintolaa, niin lattialla, penkeillä kuin pöydilläkin.
- Mitä jos lähdettäis, Reine ehdotti. Hän horjahteli hiukan seistessään, eikä Veskukaan tuntenut oloaan mitenkään tukevaksi, oikeastaan erittäin paljon päinvastoin.
- Otetaan taksi, hän ehdotti. Hän ei eläessään ollut mennyt ravintolasta kotiin taksilla, mutta tänään oli jotenkin hälläväliä olo.
- Ei kun kävellään. Mä haluan selvitä vähän, Reine sanoi päättäväisesti ja Vesku huokaisi.
- Haluatko sä, että mä saatan sut? hän kysyi ritarillisesti.
- Joo.
Puolivälissä matkaa Reine alkoi itkeä. Vesku ei alkuun edes huomannut sitä, mutta pitkä nyyhkäisy ja kiukkuinen silmienpyyhkäisy sai hänet havahtumaan.
- Sitä Taneako sä suret? hän kysyi myötätuntoisena, joskin vähän kiusaantuneena.
- Niin kai, Reine vastasi pitkän ajan kuluttua, kun Vesku oli jo kuvitellut, ettei saisi vastausta ollenkaan. Onneksi he alkoivat olla jo lähellä Reinen kotia. Hän ei oikein tiennyt, mitä itkeville tytöille pitäisi tehdä.
- Kuule, tämä sanoi parhaillaan ja pyyhki poskiaan, jotka olivat vähän tahraiset ripsiväristä. – Tuu meille yöksi.
Vesku epäröi. Hänen vaistonsa oli ehdottomasti sitä mieltä, että olisi parempi ottaa etäisyyttä itkevään tyttöön, mutta olisiko se toisaalta ollut raukkamaista, kun tämä oli niin surkean näköinen? Reine taisi aavistaa hänen ajatuksensa, sillä hän tuhahti tarmokkaasti, kuin pisteeksi vetistelylle.
- En mä enää paru, mä lupaan. Paitsi jos mä joudun nukkumaan yksin, sitten mä takuulla parun.
- No kai mä voin tulla, ettei sun tarvitse parkua, Vesku arveli ja liioitellun varovaisesti he avasivat ensin portin ja sitten ulko-oven. Reine riisui kenkänsäkin, ennen kuin alkoi kiivetä portaita yläkertaan, mutta löi sitten varpaansa rappuseen ja alkoi hihittää villisti. Vesku yritti ravistella häntä hiljaiseksi, mutta se taisi vain yllyttää, Reine ei lakannut nauramasta, ennen kuin hänen silmänsä taas vuotivat vettä.
- Mä kuolen, hän läähätti.
- Mitä jos sä vaikka joisit lasin vettä tai jotain, Vesku ehdotti.
- Joo. Mä juon. Mee sä vaan nukkumaan, mä tulen, kunhan oon rauhoittunut, Reine henkäisi, päästi vielä pienen hihityksen ja meni penkomaan jääkaappiaan. Vesku kävi vessassa ja meni sitten Reinen makuuhuoneeseen, jota aamunkajo jo valaisi. Hän riisui vaatteensa läjäksi sängynpäätyyn, jättäen vain kalsarit jalkaansa ja pujahti peiton alle. Niitä oli vain yksi, vaikka sänky oli leveä. Jos heitä alkaisi palella, heidän olisi pakko nukkua aika lähekkäin.
Reine kuului laskevan loputtomiin vettä kylpyhuoneessaan ja Veskun silmät painuivat väkisinkin kiinni. Hän tajusi vain hämärästi askeleet ja vaatteiden kahinan Reinen tullessa huoneeseen, mutta jaksoi hyvin vastustaa kiusausta kurkistaa, miten tämä vaihtoi yöpuvun leninkinsä tilalle.
- Kyllä oli mukavaa, että sä suostuit tulemaan, Reine sanoi tyytyväisenä ja kömpi itsekin peiton alle. – Pidä musta kiinni, jooko?
Vesku totteli ja heräsi kertaheitolla, kun hänen kätensä tapasi sileän, paljaan selän pehmeän puuvillan sijasta.
- Sulla ei oo vaatteita.
- Entäs sitten? Reine sanoi ja käpertyi hänen kylkeään vasten.
Niin, siihen Vesku ei oikein osannut vastata. Entäs sitten, eikö alastomuus ollut ihan luonnollista? Hän oli kuitenkin kiitollinen omista kalsareistaan. Uni oli kaikonnut jonnekin, mistä sillä ei tuntunut olevan aikomustakaan palata, mutta ei Reinekään nukkunut. Hänen kätensä meni pitkin Veskun ihoa.
- Muistatko sä kun sä olit täällä viimeksi yötä, Reine sanoi miettiväisesti.
- Sitä mä tässä just mietin, Vesku sanoi rehellisesti, hän oli tosiaan ajatellut edellistä juhannusta. – Sillon sulla oli pyjama päällä.
- Ja sulla oli kaikki vaatteet ja sä näytit muutenkin siltä. kuin pelkäisit, että mä puren sulta pään irti. Reine naurahti niin, että hänen hengityksensä kutitti Veskun kaulaa ja hänen teki mieli kysyä, että mitä hélvettiä tyttö oikein aikoi. Okei, he olivat silloin aikoja sitten, alkusyksyllä, välillä kuherrelleet ja se oli ollut hauskaa kaveripohjaltakin. Olivat he kaverisuukkojen lisäksi joskus jutelleet kaveriseksistäkin, mutta Vesku oli pitänyt sitä vain teoreettisena keskusteluna, ja sitten Taneli olikin tullut kuvioihin.
- Mitä sä, hän aloitti, mutta vikkelästi kuin hyökkäävä silmälasikäärme Reine kohottautui kyynärpäänsä varaan ja suuteli häntä.
- Älä nyt höpötä siinä, tyttö sanoi moittivasti. – Sä et seurustele, enkä tosiaan minäkään, ja jos sä et ole puhunut mulle ihan puuta heinää niin et sä ajatellu säästää kaikkea hääyöksi.
Vesku tunsi itsensä hiukan hyväksikäytetyksi, mutta se oli vain pieni tunne jossain taka-alalla. Kaveri tai ei, Reine oli ihan liian pehmeä ja liian lähellä ja liian suloinen. Tosin ehkä myös liian humalassa. Mitäs jos hän aamulla heräisi katuvana ja syyttäisi häntä painostamisesta, tai vaikka raiskauksesta?
Mutta ei, siihen Reine oli liian hyvä jätkä.
- Mikä hääyö? Mä en varmaan ikinä mene naimisiin, Vesku naurahti ja suuteli Reineä takaisin. – Kukaan ei näytä huolivan mua.
- Mä huolin nyt.
Kello oli jo yksi seuraavana päivänä, kun Vesku heräsi itsepintaiseen piipitykseen. Kun hän tunnisti sen puhelimekseen, hän kierähti suoraan lattialle, kun ei muistanut olevansa vieraassa sängyssä. jossa oli reuna siinä kohden, missä ei pitänyt. Puhelin löytyi vaateläjästä sängyn vierestä, mihin se oli jossain vaiheessa tipahtanut ja hän vastasi siihen ehtimättä katsoa, kuka soitti.
- Missä sä olet? Mutsi kulkee ympyrää keittiössä, kun ei sua näy, eikä se uskalla soittaa sulle, ilmoitti Riikka. Vesku yskäisi vastaukseksi. Kurkku tuntui turvonneelta ja suu kuivalta.
- Mä nukuin.
- Puistonpenkillä? Vai ootko sä putkassa? Onko sulla krapula? Riikka kysyi toiveikkaalla äänellä.
- Mä oon Reinellä, ei mulla mitään hätää ole. Mä tuun jossain vaiheessa.
- No höh, oisit nyt kerrankin tehny jotain villiä.
Veskua ei huvittanut tehdä mitään villiä, jos tuossa olivat Riikan hyväksymät vaihtoehdot. Hän tipautti puhelimen takaisin vaateläjään ja nousi takaisin sänkyyn. Hän kuvitteli ensin Reinen nukkuvan, mutta tämä käänsi päätään ja katsoi häneen, kun hän levitti peiton paremmin tämän päälle.
- No? Vesku sanoi vähän epävarmana. Nyt ne tulisivat jos olisivat tullakseen, syytökset ja itsesyytökset ja itku ja morkkis.
- Mitä sä ajattelit tehdä tänään? Reine kysyi pienellä äänellä.
- En yhtään mitään.
- Et mee ratsastamaan tai mitään?
- En mene.
- No tehdäänkö yhdessä ei-mitään?
- Tehdään vaan, Vesku sanoi. Reine kuulosti niin surulliselta, että hän tunsi suurta hellyyttä tyttöä kohtaan ja veti tämän kainaloonsa, mihin tämä taas asettui kuin kotiinsa.
- Kyllä kaveripojilla on puolensa, Reine sanoi pitkän ajan kuluttua, kun Vesku oli jo epäillyt hänen nukahtaneen uudestaan.
|