Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.3.09 22:57:14

Edellinen

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   18.3.09 00:20:50

Toi Katja vois painua jonnekin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.3.09 16:42:08

Aqua on haukansilmä ;)
-----------

Viski oli vahvaa. Kahden tai kolmen jälkeen Vesku meni laskuissa sekaisin siitä, monestiko oli käynyt tiskillä hakemassa lisää, mutta ei se haitannut enää siinä vaiheessa. Siinä vaiheessa Katjakin oli lakannut ärsyttämästä häntä. Nina oli jatkanut matkaansa jonnekin ja Lari samaten, joten pöydän ääressä oli jo paremmin tilaakin. Katja juotti Veskulle pieniä siemauksia ja antoi aina välillä suukon.
- Näin Vesku juo viskiä. Vesku juo viskiä, hih…
- Oletteko te yhdessä? kysyi Reetta uteliaana.
- Ei tää oo mitään vakavaa, Vesku sanoi iloisesti ja käänsi päänsä niin, ettei Katja saanut juotettua enempää. Hänen kurkkunsa tuntui olevan tulessa.
- Vielä, sanoi Katja painokkaasti ja tyhjensi lasin itse. Sitten hän alkoi penkoa laukkuaan. – Mä voi hakea seuraavan. Voi jeesus!
Vesku ei kiinnittänyt hänen huudahdukseensa huomiota, Katja kun oli ruvennut puhumaan solkenaan niin, että äänivirrasta oli mahdotonta poimia ne sanat, joissa oli asiaakin. Tyttö kuitenkin alkoi ravistella häntä.
- Kuule Vesku, mä olen unohtanu… tai siis, mun piti sanoa sulle heti kun mä tulin, mutta sä juttelit sen Ninan kanssa ja sitten mä unohdin.
- Mitä sä nyt unohdit, ei se voi olla niin vaarallista, Vesku nauroi, sillä Katja näytti pelästyneeltä.
- Oskari, se käski sanoa sulle, että sun pitää tulla tekemään aamutalli, se on kuulemma kipee.
- Häh?
- Sori sori sori! Mä oon kananaivo! Katja sanoi murheissaan ja istui takaisin alas. Veskulla meni hetki, että sanat oikein jysähtivät tajuntaan.
- Olisit sanonu, ennen kuin mä aloin ryypätä, hän puuskahti ja katsoi kelloaan. Jo melkein puoliyö.
- No et mene! sanoi Reetta kuulostaen tuohtuneelta. – Ei tolleen voi komentaa toista töihin yhtäkkiä vaan.

Mutta Vesku ei hetkeäkään harkinnut sitä mahdollisuutta, että jättäisi hevoset oman onnensa nojaan. Jos Oskari ei aikonut aamulla tallille, hänen oli mentävä. Hän vain toivoi, että olisi tiennyt asiasta monta viskiä aikaisemmin. Nyt ei uskaltaisi aamulla lähteä autolla, sen verran päässä pyöri jo. Hevoset eivät pahastuisi vanhan viinan löyhkästä niin kuin liikennepoliisit, jos hän sattuisi joutumaan puhallusratsiaan. Tosin pyöräileminenkin krapulassa tutui ajatuksena luotaantyöntävältä.
- Voi perse, hän puuskahti ja Katja alkoi näyttää siltä kuin alkaisi kohta itkeä, mutta pian hän piristyi.
- Vesku, mä keksin. Mä tuun auttamaan sua.
- No kiva, Vesku sanoi lohduttautumatta. – Ei mua haittaa ne hommat – eihän niitä oo paljon mitään kun talli on puoliks tyhjä, se vaan että miten mä pääsen sinne aamulla.
- Vesku, mä keksin taas. Otetaan taksi ja mennään sinne yöks, niinku nyt! Katja innostui ja alkoi pomppia tuolinsa reunalla.
- Talliin?
- Yläkertaan.

Se tuntui täysin järkevältä idealta. Loistavalta suorastaan. Vesku nyökytteli muutaman kerran, auttoi Katjaa keräämään tavaransa ja toisistaan tukea ottaen he lähtivät kadulle etsimään taksia, joka löytyikin yllättävän helposti. Oli jo sen verran kevät, että taksit alkoivat siirtyä kesäaikaan, mutta turisteja ei vielä oikeastaan ollut. Kuski pyysi toistamaan osoitteen kahdesti, mutta ei kai ihmetystään, vaan koska Veskun puheesta oli ehkä vähän vaikea saada selvää.

Vasta, kun ajovalot keilasivat tallin seinää ja Hannan taloa sen taustalla, Vesku säikähti.
- Ois pitäny kävellä. Hanna soittaa poliisit, se luulee, että tänne tulee jotain ryöstäjiä tai vandaaleja.
- Hanna on Tanskassa, Katja muistutti hellästi hänen kainalostaan, mihin hän oli käpertynyt ja Vesku meni noloksi. Miten hän oli saattanut sen unohtaa? Hän kaiveli mitään sanomatta taskujaan, löysi rypistyneen setelin ja nousi autosta. Katja lennätti oman ovensa auki, mutta ei näköjään päässyt seisaalle, ennen kuin Vesku kiersi taksin perän ympäri auttamaan häntä.

Sille ei voinut mitään, että he herättivät kaikki hevoset kompastellessaan sisään, mutta Vesku arveli, että se oli pienempi paha kuin se, että ne saisivat odottaa aamuruokintaa vastuullisen jouduttua juoppoputkaan. Ne varmaan nukahtaisivat pian uudelleen.
- Keitetäänkö kahvia? Vai otetaanko kuohuviiniä? kysyi Katja kurkkien lepohuoneen jääkaappiin.
- Ruvetaan nukkumaan, Vesku päätti ja mittaili katseellaan sohvaa ja nojatuoleja. Kai hänen olisi pakko antaa Katjalle sohva ja yrittää itse saada unta tuolissa.
- Hölmö. Mennään tänne, Katja sanoi ja kiskoi hänet perässään siihen pieneen asuntoon, joka yläkerrassa myös oli.
- Mä olin unohtanu tän, Vesku tunnusti, kun Katja laittoi sinne valot. Se oli kalustettu, jopa vähän nuhruinen täkki ja pari tyynyä lojui sängyllä paljaan patjan päällä.
- Mä en, Katja kihersi ja heittäytyi sängylle. – Sammuta valot ja tuu tänne.
- Herätys pitää laittaa.
- Niin. Ala tulla jo.

Vesku heräsi kännykän freneettiseen piippaukseen ja tunsi päänsä yllättävän selkeäksi heti ensi hetkestä. Fyysisesti puuroiseksi ja karheaksi kuin santapaperi, mutta ajatukset kulkivat säkenöivän terävinä. Hän tiesi tasan, missä oli, sekä myös miksi ja kenen kanssa.
- Älä hoppuile, Katja mutisi unisesti, kun hän aikoi nousta ylös.
- Mä meen ruokkimaan hevoset.
- Ne pärjää hyvin vielä puol tuntia, Katja sanoi ja nousi kyynärpäänsä varaan suukottelemaan häntä. Se tuntui hyvältä, sitä Vesku ei voinut kieltää, Katjan alaston ruumis puoliksi hänen omansa päällä. Hittoako tässä ujostelemaan. Oli kai sama hoitaa se homma kahdesti kuin jättää yhteen kertaan. Ja itsehän Katja kerjäsi.

- Nyt mä menen, Vesku sanoi kuitenkin päättäväisesti vähän myöhemmin. Hänen oli joka tapauksessa pakko päästä vessaan ja vähän hélvetin äkkiä. Ja vaikka Katjan halaus ja hiljalleen tasaantuva hengitys juuri silloin tuntuivatkin hivelevän hyviltä, alkoi Veskun omatunto heräillä. Olkoonkin, että Katja oli ollut liikkeellepanevana voimana siinä, että he olivat lopulta päätyneet samaan sänkyyn, ei Vesku mielestään silti ollut tehnyt oikein.
- Mä meen, hän toisti ja vetäytyi irti.
- Mä laitan meille aamukahvit sillä aikaa, Katja lupasi ja käpertyi huokaisten peiton alle. Veskun teki mieli muistuttaa, että illalla tyttö oli luvannut tulla tallihommiin hänen kanssaan, mutta piti suunsa kiinni. Hän ei halunnut Katjaa alas talliin pulputtamaan, sitä paitsi tytön baarivaatteet olivat kaukana sopivista työvaatteista. Ja mikä tärkeintä, hän tunsi käyttäneensä tyttöä hyväkseen, eikä hän tosiaankaan halunnut vahvistaa sitä tunnetta teettämällä tällä vielä osa töistäkin.

Kun Vesku oli ruokkinut, harjannut ja tarhannut hevoset, hän kiipesi takaisin yläkertaan, mutta siellä ei tuoksunut kahvi. Siellä ei tuoksunut mikään pölyä kummempi. Vesku kävi askeleitaan varoen kurkistamassa kämpän puolelle, missä Katjasta näkyi vain tupas tummia hiuksia peiton reunan alta ja kevyt kuorsaus täytti hiljaisuuden. Hyvin helpottuneena Vesku otti takkinsa ja lähti äänettömästi kohti kotia.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   18.3.09 16:48:28

Alaston ruumis kuulostaan nekrofilialta .D

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   18.3.09 20:53:04

Nii oon=D Nyt ei kyl löytyny yhtään virhettä..

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   18.3.09 21:23:19

Desi, mäki naureskelin vähän sille :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.3.09 17:30:21

Nekrofiliaa in your dreams x)
-----------------
25. Naisen raivo

Kun Vesku palasi päivemmällä antamaan hevosille päiväruoat, oli Katja kadonnut. Veskunkin teki mieli häipyä tallilta saman tien, mutta velvollisuudentunto ei antanut myöten jättää liikuttamatta paria hevosta, tosin hän teki sen vain juoksuttamalla. Olo ei ollut vieläkään maailman parhain. Vähän apeana hän mietti, joutuisiko hän tulemaan myös iltatalliin: Herkolla oli vapaa viikonloppu ja entä jos Katja oli niin krapulassa, ettei pääsisi takaisin tallille illaksi? Hän päätti, ettei voisi muuta kuin tulla katsomaan. Jos hevoset jäisivät ulos, ne vilustuisivat ja katkoisivat jalkansa takuulla, tai joku varastaisi ne, tai ainakaan hän ei saisi nukuttua koko yönä, kun tuskittelisi vain sen ajatuksen kanssa.

Suunnaton helpotuksen tunne tuli kuitenkin, kun hän lähti ajamaan tallilta pois ja ison tien liittymässä Katja käveli vastaan. Tyttö pysähtyi tunnistaessaan hänen autonsa ja alkoi huitoa molemmilla käsillään, mutta raukkamaisesti Vesku vain virnisti ja vilkutti takaisin, kaasuttaen sitten mahdollisimman pian pois. Hän ei halunnut puhua Katjan kanssa, ei nyt, eikä mieluummin enää koskaan, ja kun hänen puhelimensa alkoi hetkeä myöhemmin soida, hän painoi kylmästi punaista luuria joka kerran.

Katja soitteli soittelemistaan pitkin iltaa, mutta yhä pitenevin välein ja lähetti sitten muutaman tulikivenkatkuisen tekstiviestin. Veskulle oli jo tullut siinä vaiheessa mieleen, että entäpä jos tyttö oli vaikka sairastunut hänkin ja olisi tarvinnut tuuraajaa sunnuntai-aamuksi, mutta sellaisesta ei ollut mitään mainintaa, ainoastaan Veskun persoonasta ja käytöksestä.

Tilanne ei siis ollut hyvä, mutta ainakin se oli nyt selvä, ja se oli helpotus. Hyvillä mielin Vesku lähti sunnuntaina aamupäivällä kohti Järssilää ja löysikin Sallan sieltä tarmokkaasti sukimassa Nadaa.
- Joko sä olet päässy tän selkään, Vesku kysyi kunnioittavasti. Nada oli hiukkasen säpäkkä alkeiskurssiratsuksi, tai oli ollut ainakin hänen aikoinaan.
- Miten niin? Salla kysyi. – Mä olen menny sillä jo kaks kertaa.
- Joko sä olet sitten hyvä tai se on rauhoittunut, Vesku sanoi tapaillen jonkinlaista kohteliaisuutta.
- Olit kuulemma krapulassa eilen, Salla sanoi noteeraamatta sitä mitenkään.
- Mistä sä sen tiedät? Vesku kysyi hölmistyneenä.
- Reetta kertoi, ettet sä oo mitenkään voinu selvitä perjantaisesta ilman.
- Jaa. No, ei se ollut kuolemaksi, Vesku sanoi vähän harmissaan. Hän oli unohtanut, miten tyttöjen puskaradio suhisi kaikki asiat eteenpäin tyynelläkin säällä. Reetta oli tietysti juorunnut senkin, että Katja ja hän olivat lähteneet yhdessä, taksilla, tallille. Toisaalta, eikö se nyt taas sopinut Iljan suunnitelmaan…
- Haluaisitko sä hakea mulle satulan ja suitset, Salla sanoi välittämättä jatkaa siitäkään aiheesta.
Vesku haki ja siirtyi sitten kentän laidalle katsomaan tuntia. Se ei nyt suorastaan särkenyt silmiä, mutta hänen oli pakko myöntää, ettei Salla ollut ainakaan luontainen lahjakkuus satulassa. Mutta tarvitsiko hänen ollakaan? Vesku oli rakastunut häneen jo ennen kuin hän oli käynytkään hevosen selässä.

Salla ei suostunut lähtemään hänen kanssaan kahville tunnin jälkeen.
- Mulla on ollut tapana katsoa toi seuraavakin tunti nyt, kun tuli kevät ja tarkenee jo, hän selitti. – Sitä oppii kauheasti kun katsoo muiden ratsastamista.
- Niin oppiikin, Vesku oli samaa mieltä. – Mä voisin jäädä sun seuraksi kanssa. Mulla ei oo mikään kiire töihin.
- Sun tuskin tarvii enää imeä oppia Järssin tunneista, Salla sanoi ja katsoi häntä vähän vinoon.
- Saan kai mä silti katsella? Ja miten niin ei muka tarvitsisi, se on sentään ratsastanut kaksi kertaa kauemmin kuin minä.
- No täällä kiertää huhu, että sä olet menossa kouluratsastuksen suomenmestaruuskisoihin.
- Enkä ole, Vesku puuskahti nolostuen, mutta sitten hänen mieleensä juolahti, että ehkä se ei ollutkaan niin kaukaa haettu ajatus. Hannalla oli tapana valittaa, miten vähän vaativan ja vaikean tason kilpailuja olikaan, ja miten niihin sai matkustaa hirveitä matkoja. Hän itse oli takuulla menossa, joten hän saattaisi haluta täyttää auton ja raahata Veskunkin mukaan. Toisaalta nyt oli Herkkokin kuvioissa ja se saattaisi muuttaa Veskun tilanteen kokonaan.

- Mä olen ajatellut ottaa toisenkin tunnin, Salla pohdiskeli, kun he nojailivat kentän aitaan.
- Siitä vaan, kerran viikossa on vähän vähän.
- Mun pitää vaan tulla vähän kurkkimaan, että koska täällä olisi sen näkösiä tunteja, että mä pärjäisin. Onko hyppääminen kivaa?
- Ihan järjettömän kivaa, Vesku sanoi hartaasti. Hitto, koska hän oli viimeksi hypännyt? Joskus paljon ennen Hannan leipiin siirtymistä. Vanha kutina täräytti täysillä, ja kun Järssi lopetti tunninpidon, Vesku hetken mielijohteesta kysyi Järssiltä, sopisiko hänen tulla kuokkimaan jollekin estetunnille joskus.
- Eikö niillä lettipäähevosilla jalka nouse? Järssi kysyi.
- Kai se nousisi, mutta en mä uskalla. Jos ne hajoo. Mä maksaisin korvauksia vielä eläkkeestänikin.
- Tule pois. Joka ilta on kuudelta estetunti. Mutta et sä ilman saa, vaikka ootkin guru ja julkkis.
- Totta kai mä maksan, Vesku sanoi punehtuen hiukan harmista. Tarvitsiko Järssin vinoilla?
- Kerro mulle koska sä tulet. Mä tuun katsomaan, Salla henkäisi.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   19.3.09 17:35:52

Ei, mä oon nähny ihan muunlaisia (märkiä) unia viime aikoina!

Ja sinisilmäunia kans ./

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.3.09 17:42:15

Pöh :/ Jälkimmäiselle, eka lienee laskettava positiiviseksi... ;)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   19.3.09 21:54:23

ui! Vesku esteille!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.3.09 16:46:45


Aamu- ja iltatallit oli viikonloppuisin jaettu niin, että aiempi päiväruokinta ja karsinoiden siivous kuului aamutallilaiselle ja kello neljän heinät ja hevosten sisäänotto ja iltaruokinta iltavuorolaiselle. Kukin sai sitten omien mieltymystensä mukaan hoitaa kontollaan olevien hevosten liikutuksen siinä välissä kun tahtoi. Vesku esimerkiksi oli muutaman kerran viikonloppuisin käynyt vain ruokkimassa ja tarhaamassa, painunut takaisin kotiin nukkumaan ja ruvennut ratsastamaan vasta iltapäivällä. Sinä sunnuntaina Vesku viivytteli mahdollisimman pitkään tallille menoa, jotta Katja olisi varmasti ehtinyt lähteä ja saapui vasta vähän ennen neljää. Talli oli tyhjä, ihan niin kuin hän oli toivonutkin ja helpottuneena hän kärräsi tarhoihin välipalaheinät. Sitten hän kiipesi ylös keittääkseen itselleen kahvia sillä aikaa kun odotti, että hevoset saisivat syötyä.

Katja oli unohtanut kahvinkeittimen päälle, yläkerrassa leijui ällöttävä lemu ja lasikannun pohjaan oli palanut kiinni musta kerros. Vesku yritti aikansa saada sitä puhtaaksi, mutta luovutti sitten. Se tuntui olevan niin lujassa, ettei lähtisi ilman dynamiittia. Hän saisi vaan tulla toimeen kahvitta tänään. Hän toivoi, ettei Katja ollut tehnyt sitä tahallaan hänen kiusakseen, sillä se olisi tarkoittanut, että hän oli edelleen aika kiukkuinen. Tosin siitä asiasta ei enää jäänyt epäilystä, kun Vesku meni kaapilleen vaihtaakseen ratsastushousut jalkaan. Hänen kaappinsa oveen oli kirjoitettu siististi mutta näkyvästi mustalla tussilla ”@!#$”. Vesku nuolaisi sormeaan ja yritti pyyhkiä sitä pois, mutta teksti ei edes levinnyt. Siihenkin pitäisi kai käyttää dynamiittia tai jotain. Onneksi Katja ei ollut sentään keksinyt leikellä suikaleiksi hänen saappaanvarsiaan tai ratsastushousujaan, Vesku totesi helpottuneena avatessaan kaapin oven. Ehkä hän ei vaan ollut tullut ajatelleeksi, että kaappi olisi auki. Vesku ei ollut koskaan kuvitellut, että hänen tarvitsisi lukita sitä täällä, missä ei käynyt kuin muutama ihminen, työkaveri, mutta se saattaisi olla viisaampaa tästedes. Hän toivoi kyllä, että Katja leppyisi pikkuhiljaa.

Seuraavana päivänä ei kuitenkaan ollut mitään merkkejä sellaisesta näkyvissä. Vesku tuli tallille jo päivällä – ajatus hyppäämisestä oli jäänyt kaivertamaan niin, että hän aikoi jo samana iltana palata Järssille – ja kun hän palasi Boogien kanssa talliin maneesista, sillä välin saapunut Katja kävi kimppuun kuin yleinen syyttäjä välittämättä siitä, että Oskari ja Herkkokin olivat kuulemassa. Varsinainen väentungos.
- Mä en olisi ikinä uskonut, että sä oot tommonen sika! Mä luulin sua kunnolliseksi!
- Et viittis kiljua, Vesku sanoi kiusaantuneena, kun tyttö seurasi häntä Boogien karsinaan.
- Mun tekee mieli kiljua! Sä halusit vaan panna mua ja se siitä sitten, hei hei, Katja!
- No jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin etkö se kuitenkin ollu sinä, joka sitä vonkasi? Vesku kysyi. Se ei tietysti ollut ihan tahdikkuuden huippu, mutta ei hän kyllä pitänyt itseään yksin vastuullisena kaikkeen tapahtuneeseen.
- Minäkö? Miten sä kehtaat? Miksi sä sitten pyysit mua ulos?
- Sä pyysit mua, Vesku muistutti.
- Sä olet ällöttävä! Katja ilmoitti, mutta sitten hänen alahuulensa alkoi vapista ja hän kääntyi juoksemaan yläkertaan. Veskun teki mieli jäädä Boogien boksiin toimittamaan jotain olematonta, sillä Oskari nauroi tallikäytävällä ääneen, mutta eihän se käynyt päinsä.
- Sinuna en paljon hekottaisi, Vesku tuhahti hänelle viedessään satulaa ja suitsia varustehuoneeseen.
- Ai miten niin?
- No ei taida sunkaan naisasiat ihan mallillaan olla.

Sen olisi tietysti voinut jättää sanomattakin, paljastaa, että hän oli sattunut kuulemaan, miten Hanna antoi pakit Oskarille, mutta tämän ilmeen näkeminen teki siitä kyllä vaivan arvoista.
- Kusípää, sähähti Oskarikin ja Vesku tunsi itsensä varsin suosituksi. Herkko ei sentään naljaillut hänelle mitään, tutkaili vain miettiväisen näköisenä hevosten lukujärjestystä. Se oli harva kuin reikäinen hämähäkinverkko nyt, kun viisi hevosta oli poissa ja Vesku sai ajatuksen.
- Kuule, sähän oot vähän niin kuin pomo täällä nyt, hän sanoi Herkolle.
- Niin kai.
- Mä jään nyt lomalle. Me sovittiin siitä jo Hannan kanssa ja te pärjäätte täällä kyllä kolmestaan paremmin kuin hyvin.
- Sitä mä just katoin, että melko vähän on puuhaa, Herkko myönsi.
- No niin, mä häivyn sitten, ennen kuin joku pistää rotanmyrkkyä mun kahviin.
- Hyvää lomaa, Herkko toivotti.

Vesku kävi hyvin vähin äänin hakemassa yläkerrasta välttämättömimmät tavaransa. Katja kyyhötti sohvalla eikä ollut huomaavinaan häntä, onneksi, kun hän pyörähti kaapillaan. Oli turha edes vaihtaa vaatteita, jos hän seuraavaksi aikoi Järssille hyppäämään. Hän istui kypärä edelleen päässään autoonsa ja näpytti pari tekstiviestiä: yhden Sallalle kysyäkseen, tulisiko tämä tallille lupauksensa mukaan katsomaan, miten hän tekisi kuperkeikkoja esteiden sekaan ja toisen Hannalle pyytääkseen tätä ilmoittamaan, koska aikoi palata Suomeen. Kai hänkin jo silloin uskaltaisi palata lomalta. Takuulla Katja olisi siihen mennessä leppynyt. Kai? Sitten hän unohti koko Katjan, kun Salla vastasi tulevansa.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.3.09 16:50:41

Äh, toinen kusípää sensuroitui.

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   20.3.09 17:50:05

Huh, kylläpä helpotti :) mut kunnon ääliö toi Katja, eikö oo ihana välillä kirjoittaa ihan kusipäisiä hahmoja ;) varsinki ku ne voi sit sensuroida.

Haha, ja naurut sain Veskun vastauksista :D noinhan se meni.

Lähettäjä: |katie| 
Päivämäärä:   20.3.09 22:28:42

Miks kaikissa tarinoissa aina Katjat on ilkeitä ja juoksee kaikkien miesten perässä? :D Onko se joku enne tai jotain, tuleeko mustakin tollanen? :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.3.09 22:36:35

Uups! Ainoa mun tuntema Katja oli aika häijy tyyppi, ja sitäpaitsi sen bimbo sisko vei mun hoitohevosen!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.3.09 18:03:34

26. Lomalla

Järssin ilme ei juuri värähtänyt, kun hän löysi jo ennen ensimmäistä tuntia Veskun tallilta notkumasta ja neuvomasta yhdelle tuntilaiselle, miten päin suojat oli tarkoitus laittaa jalkoihin.
- Sä tulit sitten, hän vain totesi.
- Mä saatan tulla joku toinenkin päivä.
- Mä arvasin, että sä kyllästyt siihen nylpertämiseen jossain vaiheessa.
- Ei kun mä olen lomalla, Vesku sanoi. Siitähän ei ollut kysymys, että hän olisi kyllästynyt Hannan hevosiin. Itse asiassa häntä vähän epäilytti se, miltä tuntuisi niiden jälkeen nousta jonkun Järssin turtuneen ja läpiratsastamattoman elikon selkään. – Millä mä menisin?
Järssi näytti pienen hetken epätietoiselta.
- Ootko sä oppinu yhtään ratsastamaan siellä?
- Oon mä hiukkasen, Vesku arveli.
- Kun mä ostin talvella yhden tamman, jota mä en oikein saa joka päivä tunneille. Se ei oikein tahdo pysyä käsissä noilla asiakkailla.
- Jaa Meppu? kysyi se tuntilainen, joka parhaillaan asensi suojaa väärinpäin ratsunsa jalkaan ja näytti epäilevältä.
- Meppupa hyvinkin.
- Ei kai se meidän tunnille tule?
- Ei kun seuraavalle.
- Näytä se Meppusi, Vesku ehdotti.
- Täällähän se.

Hevonen oli jo sisällä ja ehkä neljäntoista ikäinen tyttö harjasi sitä uutterasti.
- No ton sä oot ostanu pelkän ulkonäön takia, Vesku arveli.
- En, Järssi väitti. – Se oli halpa.
Sitäkään Vesku ei uskonut, ellei hevonen sitten ollut hullu tai muuten ratsastamattomissa. Se oli selvästi jonkinlainen risteytys, hyvinkin hevosen kokoinen, mutta kirjava kuin shetlanninponi.
- Tinkeriä? hän kysyi.
- Tinker-lämppäri, kuulemma, Järssi myönsi.
- Okei, ehkä se sitten oli halpa. Kuka sen on kouluttanu?
- Hitostako minä tiedän, mutta on se koulutettu. Vuosia sitten jo, se on jo viidentoista. Se on vaan vähän tulinen. Mutta kai sä siellä pysyt.

Vesku sipaisi tamman valkeaa turpaa, jota se ojensi uteliaan ja ystävällisen näköisenä. Kai hän pysyisi.
- Se on maailman kiltein, sanoi sen hoitaja uskollisesti, kun Järssi häipyi komentamaan ensimmäisen tunnin ratsukoita kentälle.
- Mitä se sitten tunneilla tekee?
- Se vaan menee kovaa. Joskus se kyllä pukitteleekin, mutta enimmäkseen se vaan menee. Mä voin laittaa sen sulle kuntoon.
- Laita vaan, Vesku sanoi, mutta kävi kuitenkin satulahuoneessa tutkimassa hevosen varusteet. Suitsissa, joihin kiinnitetyssä avaimenperässä luki Meepanee, oli tavalliset nivelkuolaimet. Eipä Järssi toisaalta paljon kummempia voinut oppilaidensa käsiin antaakaan.

Vaikka Vesku miten vilkuili ja odotti, ei Sallaa näkynyt, ennen kuin hän oli jo kentällä kiristämässä Mepun satulavyötä, silloin tyttö ilmestyi aidan taakse ja vilkutti sieltä. Vesku huiskautti takaisin, nyt saisi seuranpito jäädä myöhemmäksi. Ehkä silloin olisi enemmän jutunjuurtakin. Meppu tepasteli paikoillaan ja kilisytteli kuolaimiaan ja osoitti kaikin tavoin olevansa täynnä intoa, toisin kuin suurin osa muista hevosista, jotka näyttivät käyttävän hyväksi viimeisen tilaisuuden ottaa pikku torkut ennen työrupeamaa. Järssi rakenteli esteitä, Vesku nousi satulaan ja päästi hevosensa uralle. Se eteni hyvin tarmokkaasti, kiireisin askelin ja Veskun mieleen tuli, että olikohan sillä montakin vapaapäivää takana. Toistaiseksi se kuitenkin tuntui vain miellyttävän vireältä.
- Ruvetkaa vaan verryttelemään omaan tahtiin, vasen kierros, kevyttä ravia, Järssi huusi.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   21.3.09 19:04:49

Repesin =D

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   21.3.09 21:22:53

tinker lämppäri :D ehkä hirvein risteytys mitä voin nyt tähän kuvitella :D:D

Lähettäjä: koukussa 
Päivämäärä:   21.3.09 21:55:15

Ilta on vielä nuori ja viikonloppuisin on ollut tapana laittaa pari pätkää. Saavutettu etu, sanoisin. ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.3.09 22:02:17

Oukei.
Hitto, että mulla on ollut kiire viikko! Kirjottamiseen ei oo ollu aikaa oikeastaan ollenkaan! Mutta ehkä se tästä...
----------

Meppu mennä tohisi, mutta Vesku ei ainakaan vielä keksinyt, miksi se nautti epäsuosiota. Jäykkä se oli kuin lankunpätkä, ja täysin tunnoton ulkopohkeelle, mutta ei se yrittänyt riistäytyä mihinkään ja kääntyi kun käännettiin. Toiseen suuntaan ongelmat olivat vähän toisenlaisia, mutta ei Vesku mitään semmoista huomannut, mitä ei pienellä herkistelyllä olisi saanut hiottua. Sitten he saivat luvan ruveta laukkaamaan, ja silloin hevonen yllätti hänet nousemalla tottuneesti kuolaimen yläpuolelle niin, että hänen ohjasotteensa menettivät suurimman osan tehostaan. Vesku tunsi melkein neulanpistoina kaikkien paikallaolevien katseet itsessään ja tunsi hetken ajan itsensä aika avuttomaksi. Hannan nuoret saattoivat joskus heittäytyä yhtä ratittomiksi ja jarruttomiksi, mutta eivät näin määrätietoisesti vaan paremminkin vahingossa. Meppu taisi tietää ihan tarkkaan, miten toimia saadakseen oikoa jalkojaan siihen iloiseen tahtiin kuin se itse halusi.
- Pärjäätkö sä sen kanssa? Järssi kysyi, kun Vesku oli kiskaissut hevosen kerran suunnilleen istumaan.
- Totta kai mä pärjään, Vesku tuhahti, ei hän mitään muuta olisi voinut sanoa. – Mä meen tonne päätyyn vähäksi aikaa pois teidän jaloista.

Esteet oli rakennettu kentän tallinpuoleiseen päätyyn, ehkä kiitos Järssin laiskuuden, mutta tässä tapauksessa onneksi. Kaukana kentän päädyssä oli hyvin tilaa parinkymmenen metrin ympyrälle ja sinne Vesku meni tahkoamaan. Olisi sulaa hulluutta lähteä ylittämään esteitä hevosella, johon ei ollut minkäänlaista tuntumaa. Se siitä estetunnista. Hitaasti, mutta taipumattomasti Vesku alkoi muistutella hevoselle, että hänkin halusi sanoa jotakin aiheesta vauhti ja suunta. Meppu ei ollut oikeastaan ollenkaan vastahankainenkaan, kunhan oli saanut purettua pahimmat puutumat jaloistaan. Ennen kuin muut alkoivat hyppäämään rataa, se ravasi jo aika hyvin taipuneena voltilla ja laukkasikin turpa alhaalla ja Vesku ehti mukaan hyppäämään parille viimeiselle kierrokselle.
- Tästä tunnista mä en kyllä maksa sulle mitään, sun pitäisi maksaa mulle, Vesku sanoi Järssille tunnin päätteeksi.
- Maksaa sulle? Äläs nyt.
- No mä läpiratsastin sitä kolme neljäsosaa tunnista. Koska sä oot itse viimeksi mennyt sillä?
- En mä muista. Mitä väliä sillä on?
Vesku katsoi uusin silmin muitakin hevosia. Järssi ei hänen aikoinaankaan ollut juuri ratsastanut muilla kuin Zairella, ja maastoja vetäessään milloin milläkin. Oli hyvin mahdollista, ettei yhdenkään hänen hevosensa ollut vuoteen tai kahteen ollut muita kuin oppilaita.
- Mä voisin tehdä sulle palveluksen, hän ehdotti. – Ne kaipaisi varmaan kaikki läpiratsastusta.
- Sitä tullaan hyppimään silmille kun ollaan niin mahottoman taitavia?
- Älä oo idiootti. Mä tarjoan apua.
- Mä mietin. Mun pitää nyt lähteä maastoon, Järssi urahti, sillä se ryhmä odotteli jo epätasaisena rivinä tallin edessä.

Järssi ei ollut hölmö mies, vaikka olikin vähän ottanut nokkiinsa Veskun sanoista. Kun hän maastosta tullessaan löysi pojan istuskelemasta tallinedustalta, hän oli jo päättänyt ottaa tarjouksen vastaan.
- Okei, hän sanoi taluttaessaan Drakman sisään Veskun ohitse.
- Mitä? Vesku havahtui. Hän oli jo unohtanut, mistä oli puhunut Järssin kanssa aikaisemmin ja oli siinä yrittänyt syväanalysoida Sallaa. Tyttö oli näyttänyt pettyneeltä, kun ei hän ollutkaan hypännyt sen enempää, pyörinyt vain kaikkien muiden takana ympyrää, ja sitten lähtenyt kiireesti sanoen aikovansa elokuviin. Pitikö se paikkansa ja oliko Salla tosiaan ihan välinpitämätön? Ja tulisiko hän uudelleen katsomaan, jos Vesku yrittäisi ängetä toiselle estetunnille?
- Että tuu vaan ratsastamaan niitä, jos sulla kerran on aikaa, Järssi sanoi, kun Vesku vääntäytyi hänen peräänsä talliin.
- Jaa sitä. Okei, tulenhan mä! Ei mulla ole nyt muuta kuin aikaa muutamaan viikkoon. Menisinkö mä Zairellakin.
- Ei tarvitse.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   21.3.09 23:13:52

Tulis jo se Hanna takasin sieltä Tanskasta! =D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.3.09 23:15:39

Huomenna. Varmaankin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.3.09 11:38:55

Tai huomenna.
----------
Niin Vesku pääsi sittenkin ratsaille. Hän otti tavakseen tulla tallille iltapäivällä niin, että ehti hyvin ratsastaa ennen kuin tuntiratsastajia alkoi tipoitellen saapua, ja sitten hän notkui siellä loppuillan. Se meni ihan lomasta. Oli kivaa, kun tallilla oli vilinää. Hän ei ollut huomannutkaan, miten paljon oli kaivannut juttuseuraa Hannan luona, missä Hannalla usein oli kiire, Oskari vain murahteli ja Katjaa oli mieluummin kuuntelematta. Täällä pyöri tyttöjä kymmenittäin, eivätkä kaikki olleet yläasteikäisiä. Nina ja Essi olivat kuvioissa edelleen, samoin Siru, johon Teemu oli ammoin ollut niin ihastunut, ja joka sittemmin oli saanut hänkin oman hevosen. Osa hoitajistakin oli jo kasvanut ihan naisen ikäisiksi ja kokoisiksi ja he tuntuivat pitävän Veskusta.
- Sä olet nähtävyys, sanoi Nina yhtenä iltana, kun Vesku oli luvannut kyyditä pari tytöistä tuntien jälkeen McDonaldsille.
- Olenko? Vesku hämmästyi.
- Joo. Oikeastaan enemmänkin kuin nähtävyys. Sä olet kuin hevoshömppäkirjoista. Kuuluisa kilparatsastaja palaa vanhalle tallilleen. Neljä viidesosaa noista pikkulikoista näkee märkiä unia susta.
- En mä ole kuuluisa, Vesku ähkäisi ja punastui niin perinpohjaisesti korviaan myöten, että Nina alkoi nauraa.
- Olet sä näissä ympyröissä. Onneksi sä et ole paskamaisempi tyyppi. Menis vielä päähän.

Ninan ei olisi kannattanut avata hänen silmiään, sillä oli hyvin helppoa antaa ihailun mennä päähän. Vesku alkoi katsella uusin silmin ympärilleen ja nähdä, että osa tallilla pyörivistä tytöistä ainakin esitti taitavasti ihastunutta. Hän saattoi saada heidät punastumaan vain puhumalla heille, pyytämällä vaikka apua johonkin turhanaikaiseen, kuten satulan viemiseen satulahuoneeseen tai kinuamalla huikkaa limsapullosta. Hän alkoi ottaa tavakseen tarjota muutamille tytöistä kyytiä kaupunkiin iltaisin, sillä aina siellä oli muutamia, jotka eivät olleet tulleet pyörällä tai joilla ei vielä ollut autoa tai ajokorttia ja parhaimmillaan Leenan pikku auton takapenkillä oli seitsemänkin tallityttöä. Vesku ei tietenkään ollut ihastunut kehenkään heistä, mutta Salla loisti poissaolollaan, vaikka oli luvannut tulla etsimään itselleen sopivaa tuntia, ja he olivat hauskaa seuraa. Perjantaina ja lauantaina hän törmäili kaupungilla tallilta tuttuihin tyttöihin niin, että olisi voinut kuvitella näiden varjostavan häntä. Onneksi Katja ei kuulunut joukkoon, mutta ei toisaalta kuulunut Sallakaan, joka oli sanonut olevansa flunssassa ja yrittävänsä saada itsensä poppakonstein kuntoon sunnuntain ratsastustuntiin mennessä.
- Senkö takia sä et ole käynyt tallillakaan, Vesku oli kysynyt ilahtuneena.
- No kuka siellä kipeenä jaksaa notkua?

Sallaa ei näkynyt sunnuntainakaan, vaikka Vesku oli varta vasten hankkiutunut hienoisesta krapulasta huolimatta tallille. Ilja oli väen vängällä ängennyt mukaan. Hän oli ollut edellisiltana todistamassa, miten Veskuun oli törmäillyt tallilta tuttu tyttö toisensa jälkeen ja päättänyt ruveta hevosihmiseksi itsekin.
- Viihdytä itseäsi, mä käyn vähän ratsastamassa, Vesku sanoi jalomielisesti. Hän ei ajatellut jaksaa odottaa, että tunnit olisivat ohitse ja hän saisi kentän käyttöönsä, mutta hän voisi mennä pienelle maastolenkille Mepun kanssa, jota hän taas edellispäivänä oli vääntänyt ja kääntänyt niin, että hevosparka olisi takuulla ihan jumissa, ellei saisi vähän palauttavaa liikuntaa. Ilja voisi kaikin mokomin sillä aikaa vääntää ja kääntää itsensä tallityttöjen suosioon.

Kun Vesku palasi, hän löysikin Iljan pienen tyttölauman keskeltä ja virnisti tyytyväisenä. Ilja oli niin omaperäinen tyyppi, että yleensä tytöt nauroivat hänelle, koska eivät käsittäneet, millaiset aivot mustan hiuspörrön alla oli. Ehkä täällä tallilla, missä miespuolisia henkilöitä oli harvassa, oltaisiin suvaitsevaisempia.

Kysymys oli kuitenkin ihan muusta. Ilja näytti kalpealta ja Sirpa, Mepun hoitaja, kiiruhti Veskua vastaan.
- Toi sun kaverisi tunki kätensä Cuban karsinaan ja se taisi puraista siltä sormen irti. Mä voin ottaa Mepun, kai sä viet sen sairaalaan tai jotain.
Siihen ei ollut paljon sanomista. Vesku komensi Iljan autoon ja he poistuivat kohtuullisen kiireesti.
- Onko se irti? Vesku kysyi puolittain uteliaana vilkuillen pyyhkeeseen käärittyä myttyä, joka oli Iljan käsi.
- En mä ole uskaltanut katsoa, Ilja sanoi ja kalpeni vähän lisää.
- Jos karsinan seinässä lukee, että ”varo, puree” niin ei sulle tullu mieleen, että se voi pitää paikkansa?
- En mä huomannu.

Iljan sormet olivat kuitenkin kaikki paikoillaan kynsiä myöten eivätkä puremajäljetkään tarvinneet tikkejä vaan laastari riitti.
– Ei musta taidakaan tulla hevoskuiskaajaa, Ilja huokaisi.
- Älä nyt pienistä masennu. Mennään takasin.
- En mä tule sinne enää. En ainakaan, ennen kuin mä olen saanut käsiteltyä tän trauman. Oikeastaan sä voisit tarjota mulle tuplakonjakin jossain, sinähän mut sinne raahasit. Eikö se ole hyvä lääke järkytykseen?
- Raahasin? Sä anelit, että mä otan sut mukaan. Enkä mä lähde mihinkään kuppilaan ratsastuskamoissa. Ota aspiriinia vaan.

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   22.3.09 13:36:01

Hahaha, voi Ilja..

Lähettäjä: |katie| 
Päivämäärä:   22.3.09 18:07:15

Ilja on huippu :D
Miekin ootan jo Hannaa takasin :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.3.09 18:32:45


Vesku oli jo melkein unohtanut, ettei oikeasti ollutkaan töissä Järssillä, kun hän seuraavana viikonloppuna sai viestin Hannalta. Tämä ilmoitti saapuvansa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja pyysi Veskua olemaan tallilla vastassa. Veskun teki mieli vastata, että hänellä oli öisin parempaakin tekemistä kuin notkua tallilla odottamassa, tulisiko hevoskuorma iltayöstä vai aamuyöstä, mutta hän tuli ajatelleeksi, millaista Hannan olisi palata pimeään, tyhjään talliin ajettuaan tuntikausia. Siinä vaiheessa auttava käsi hevosten purkamisessa olisi takuulla arvokkaampi kuin läjä kultaa, ja ketä muutakaan Hanna olisi pyytänyt? Oskariako, sen jälkeen kun oli lempannut tämän sänkykaverikerhostaan? Oikeastaan oli aika hienoa olla se, jonka apua toivottiin. Hän vastasi olevansa paikalla ja odotti hetken kiitosviestiä tai edes kuittausta, mutta sen enempää Hannasta ei kuulunut.

Sitten iski paniikki. Hän ei enää ehtisi rampata Järssilässä, ei sen paremmin ratsastamassa kuin katselemassa Sallan tuntejakaan. Kuluneella viikolla Salla oli sentään käynyt muutaman kerran tallilla, mutta nyt he vieraantuisivat taas. Hänen täytyisi tehdä siirtonsa. Onneksi Salla oli takuulla huomannut hänen ihailijakerhonsa, sillä hän oli kuivaan tapaan huomautellut Veskulle siitä, miten auliisti tältä vietiin hevonen käsistä ratsastuksen jälkeen ja kiikutettiin muki kahvia kentän laidalle, kun he olivat seisseet tuntia katsomassa. Vesku oli ollut kuin ei olisi huomannut mitään erityistä, vaikka riemuitsikin salaa siitä, että asiat etenivät juuri niin kuin he olivat Iljan kanssa suunnitelleet.

Sunnuntai-aamuna hän hankkiutui tallille tavallista aikaisemmin ehtiäkseen viimeisen kerran ratsastaa Mepulla. Sallan tunnin jälkeen hän kaappaisi tytön autoonsa, sanoi tämä mitä tahansa, ja raahaisi tämän kahville tai ajelulle ja puhuisi asiat selviksi. Tarjoaisi koko paketin. Eihän Salla voisi kieltäytyä koko tallin tavoitelluimmasta poikamiehestä? Lähes ainoastakin, mutta se oli sivuseikka.

Kaikki sujui ihan suunnitellusti. Vesku ilmoitti Järssille, että hänen lomansa oli lopussa ja että hän joutuisi palaamaan Hannan tallille, kun tämä tuli tunninpitoon. Muutama hoitajatytöistä kuuli sen ja juttu lähti kiertämään paikalla olevien keskuudessa kuin kulovalkea.
- Etkö sä enää aio käydä täällä? he tulivat yksi toisensa jälkeen kysymään, ja kerran toisensa jälkeen Vesku selitti, ettei varmaan juuri ehtisi, kunnes Järssi karjui häntä viemään hovinsa hélvettiin kentän aidan takaa, sillä he häiritsivät opetusta. Vesku kuitenkin arveli hyvästelleensä jo suurin piirtein kaikki, eikä liikahtanutkaan.
- Tule mun kanssa kahville, hän sanoi Sallalle tunnin päätyttyä.
- En mä tiedä jaksanko mä, Salla puuskahti. Hippa oli ollut tavallista laiskemmalla päällä ja tyttö punoitti kaulaansa myöten.
- Sulla on nestehukka, täytyy se paikata, Vesku houkutteli. – Sitä paitsi mulla on sulle asiaa.
- Mitä asiaa?
- No en mä sitä täällä ala kertoa.
- Okei sitten, Salla huokaisi.

Sillä kertaa Vesku ei huolinut takapenkille yhtäkään tallitytöistä vaan ajoi kahdestaan Sallan kanssa siihen samaan kahvilaan, missä he tapasivat käydä.
- Haluatko sä kahvia vai jotain kylmää? Vesku kysyi. Punoitus Sallan kasvoilta oli ehtinyt laskea, mutta hänen otsatukkansa oli jäänyt kosteaksi ja pörröttäväksi päästyään kypärän alta esiin.
- Kylmää, Salla toivoi.
- Istu, mä haen.
Vesku lastasi tarjottimelle pari kahvia, pullollisen kivennäisvettä ja pari munkkia ja palasi sitten pöytään.
- Munkit lihottaa.
- Mutta ne on hyviä, Vesku sanoi ja tunki puolet omastaan suuhunsa. Sitten hän katui, kun Salla kysyi saman tien, että mikä hänen salainen asiansa oli. Olisi ollut parempi vain antaa tulla sen sijaan, että joutui nyt miettimään sanojaan sen aikaa, että sai suunsa tyhjäksi. Melko spontaanisti hän kuitenkin sai sitten kakaistua ulos:
- Mä olen rakastunut suhun ja mä haluaisin olla sun kanssasi.

Salla tuijotti häntä hiljaisena niin kauan, että Vesku alkoi epäillä, ettei ollut sanonutkaan mitään, kuvitellut vain sanovansa. Hän liikahti vaivautuneesti. Pitäisikö hänen toistaa? Mitä tuo hiljaisuus oikein tarkoitti?
- Unohda koko juttu, sanoi Salla kuitenkin sitten ja hänen äänensä oli kuin piiskan sivallus.
- Mitä sä tarkotat?
- Että sä olet viimenen tyyppi, kenen kanssa mä suostusin seurustelemaan. Sä et kolahtanut edes sillon abikeväänä, ja sen jälkeen susta on tullut vaan pahempi, oikea itseään täynnä oleva naistennaurattaja. Miten sä kuvittelet, että kukaan haluaisi katsoa tommosta käytöstä poikaystävältään?
- Mutta, Vesku sanoi täysin ymmällään. Ei tämän näin ollut pitänyt mennä, ei ollenkaan. – Mutta suhun mä olen rakastunut. En muihin.
- No se on sun vahinkosi. Mä en ole suhun. Pidä pullasi, Salla sanoi ja nousi seisomaan. Vesipullon hän kuitenkin nappasi mukaansa ja jätti Veskun istumaan siihen kuin nallin kalliolle.

Kassakoneen vieressä tiskiin nojaileva myyjätyttö tuijotti häpeilemättä kohtausta, huomasi Vesku, kun ovi oli kolahtanut Sallan perässä ja hän itse oli vähän aikaa kokoillut ajatuksiaan. Hitonko nähtävyys hän oli? Odottiko myyjä, että hän alkaisi itkeä tai jotain? Hän keräsi arvokkuutensa, nappasi takkinsa, jonka oli riisunut viereensä penkille ja lähti itsekin. Tuntui ihan järkyttävän tyhjältä, paitsi että saattoiko tyhjyys tehdä kipeää? Tämä teki.

Lähettäjä: luuri 
Päivämäärä:   22.3.09 19:06:07

Tää on niin hyvä!!

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   22.3.09 19:46:11

Haha, pidä pullas =D

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   22.3.09 20:39:33

loistava :D

Lähettäjä: miiuska 
Päivämäärä:   22.3.09 21:04:31

Hähää saipas Vesku nenilleen, hihii :D jatkuujatkuu!

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   22.3.09 21:10:26

Haha, noiden sekopäiden jälkeen ei oo ihmekään, et Vesku rakastuu ihan head over heels Jessiin... :)

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   23.3.09 13:03:44

Voi Vesku raukka :D

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   23.3.09 19:14:10

kääk tää oli jo tippunut toiselle sivulle!!!! :O

;D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.3.09 19:33:20

Mun kone meinas tehdä tiltin! Voi jessus että pelkäsin pari tuntia, ettei se enää nouse - arvatkaas, olenko nyt ottanut varmuuskopioita enemmänkin kuin yhden?
---------------
27. Pomon paluu

Siinä mielentilassa ei haitannut yhtään joutua lähtemään yöksi tallille. Vesku malttoi tuskin odottaa, että kello tulisi niin paljon, että hän voisi häipyä kotoa. Normaalin julkisivun esittäminen perheelle oli vaatinut suunnattomia ponnistuksia, mutta hän arveli onnistuneensa siinä kuitenkin vähintäänkin kohtuullisesti. Riikka tosin katsoi häntä epäileväisesti, mutta se taisi mennä sen piikkiin, ettei sisko uskonut hänen olevan lähdössä töihin.
- Menet kumminkin jonnekin naisiin, ja sun velvollisuus on raportoida sellasista mulle. Mä olen sentään sun siskosi.
- Páskat, Vesku älähti epäkohteliaasti. – En kertois vaikka olisinkin. Sä olet ihan liian utelias. Ja sitä paitsi sä olet alaikänen.
- Miten se liittyy mihinkään?
- Ei sen tarvii liittyäkään, se on vaan fakta.
- No mutta mitkä konit muka kaipaa mitään hoitoa koko yötä?
- Semmoset, jotka on matkustanu yhdellä seisomalla Tanskasta asti.

Puoli yhdeksältä hän lähti. Sen paremmin Oskari kuin Katjakaan eivät ikinä venyttäneet iltatallia paljon yli iltakahdeksan, ellei sitten ollut kisapäivä niin, että he pääsivät hommiin vasta sieltä palattuaan. Vesku luotti siihen, että talli olisi hiljainen ja pimeä, kun hän ajoi sinne kuulaassa kevätillassa, ja niin se olikin.

Sana Hannan saapumisesta ei selvästikään ollut kantautunut tallille asti. Hämärässäkin Vesku näki, ettei pomoa odotettu. Tallikäytävä oli lakaisematta ja boksien edessä roikkui tavaroita. Ivanilla oli harjapussi ja Boogien ovenvierustalla peräti suitset. Hanna saisi raivarin nähdessään sellaista leväperäisyyttä, joten Vesku vei ne pois, mutta lakaisemaan hän ei ruvennut. Se oli yksi asia, joka oli täällä iskostunut hänen päähänsä. Tallissa ei lakaistu hevosten ollessa sisällä. Hän kiipesi yläkertaan asettuakseen taloksi. Joku oli käynyt ostamassa uuden kahvipannun, hän totesi, ja laittoi muutaman kupillisen tippumaan. Uteliaisuuttaan hän vilkaisi jääkaappiinkin: siellä oli avattu maitopurkki ja muutama olut. Hän ei ollut ikinä nähnyt, ettei siellä olisi yhtään pulloa kuohuviiniä. Joku oli epäilemättä juonut ne janoonsa osaamatta kuvitella, että Hanna palaisi näin äkkiarvaamatta, ennen kuin ne ehtisi korvata. Eipä ollut hänen murheensa. Hän avasi telkkarin ja heittäytyi sohvalle katsomaan sitä. Keskittymiskyky ei tuntunut riittävän lukemiseen, eikä se riittänyt kyllä televisioonkaan, mutta sen tuijottaminen oli jotenkin mielekkäämpää kuin kirjansivujen. Ainakin kuva liikkui.

Odottaminen oli tappavan tylsää, etenkin sitten, kun televisio-ohjelmat loppuivat. Veskua ei kuitenkaan nukuttanut, siitä piti huolen kahvi, jota hän oli kitannut, mutta tuskin hän olisi saanut unta muutenkaan. Hän kulutti parikymmentä minuuttia hinkuttamalla tiskialtaan alta löytyneellä puhdistusaineella kaapinoveaan, kunnes siinä ei näkynyt Katjan terveisistä kuin enää haalea jälki ja järjesti sitten mukanaan tuomansa ratsastusvarusteet takaisin kaappiin. Hänen mielessään kävi Hannan keväinen huomautus frakista ja silinteristä, joita ei ollut tullut vieläkään hommattua. Vieläköhän Hanna luuli hänen tarvitsevan niitä?

Armollisen aikaisin, jo kahden aikoihin, alkoi pihalta kuulua moottorin jyrinää ja se aiheutti heti liikehdintää tallissakin. Vesku hyppeli portaat alas, sytytti valot ja leväytti tallin oven auki. Hanna seisoi sormi lastaussillan napilla ja venytteli ja haukotteli samaan aikaan.
- Voi luoja, mä olen puuduksissa, hän ilmoitti.
- Oletko sä ihan poikki? Vesku katsoi hyväksi kysyä.
- En, jumissa vaan. Mä nukuin illalla laivalla ja musta tuntuu, että mun niska on vinossa kuin Kirvesniemellä, Hanna sanoi ja hieroi sitä. – Ota sä Katrina siitä niin mä otan Viablen. Kävelytetään niitä vähän pihan ympäri, ettei nekin jumahda.

Katrina käänsi korvansa luimuun, kun Vesku meni hakemaan sitä, mutta hän huomasi ilahtuvansa sen näkemisestä. Ehkä sekin hiukan hänen, ainakaan se ei yrittänyt purra. Tai sitten se huomasi tulleensa kotiin. Sitten he tekivät saman tempun Kadmialle ja Timothinelle ja veivät nekin talliin.
- Et sä oo huomannu melassivettä laittaa? Hanna kysyi ja kun Vesku pudisti päätään, hän alkoi itse laskea lämmintä vettä ämpäreihin.
- Haluatko sä, että mä siivoan auton, Vesku kysyi nöyrästi.
- Ei, antaa sen olla aamuun, paremmin näkeekin sitten. Pistä vaan silta kiinni. Seisköön siinä.

Kukin matkalaisista joi ämpäristään ainakin suurimman osan ja sai tupon heinää, sitten Hanna venytteli taas kerran.
- No niin. Mitäs tänne kuuluu?
- Ei aavistustakaan, mä olen ollu lomalla, Vesku sanoi pohtien, voisiko nyt lähteä kotiin. – Tarviitko sä mua vielä?
- Tarviin tietysti, Hanna sanoi ja meni tutkimaan hevosten lukujärjestystä. – Mm. Ainakin tän mukaan niillä on jopa tehty jotain.
- No siitä mä en tiedä, mähän sanoin, etten mä ole ollu täällä. Mitä mun pitää tehdä?
- Avata mulle pullo kuplivaa, mä olen ansainnu sen tän ajamisen jälkeen! Hanna ilmoitti ja lähti kiipeämään yläkertaan. Hän ehti jääkaapille, ennen kuin Vesku ehti perässä.
- Siellä ei näytä olevan mitään, Vesku sanoi anteeksipyytävästi.
- Just just. Sitä on työskennelty niin rankasti, että on tarvinnu kuoharia vetää janojuomaksi. No, mä oletan, että se joku janoinen pitää huolen siitä, että tää täyttyy taas pikapuoliin.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   23.3.09 20:53:17

:D haha.. oispa se hanna nähny sen katjan kirjotuksen ja heittäny sen pellolle epäammattimaisuuden takia

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   23.3.09 23:39:38

Oi Hanna :)

Mutta mitämitä, onko se liian väsynyt naljaillakseen?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.3.09 17:07:29

Ohoh. Pari viimestä riviä on jäänyt eilen pois vikasta kappaleesta.
----------

- Ota olut, Vesku ehdotti.
- No en. On mulla sisällä. Hei, tuu seuraksi? Äiti sanoo aina, että yksin ryyppääminen on alkoholismin alku.

Se kuulosti houkuttelevammalta kuin painua kotiin pyöriskelemään sängyssä, joten Vesku ei miettinyt sen enempää, kun Hanna vielä lupasi kertoa kaiken matkasta ja mitkä olivat hänen uusimmat suunnitelmansa. Sitä paitsi aamuöinen vierailu Hannan luona oli jotain, minkä saattoi aina heittää päin Oskarin naamaa, jos tulisi tarvis.
- Selvä, ei mulla muutakaan tekemistä ollu suunniteltuna loppuyöksi, hän sanoi.
- Loistavaa. Sä kai voit auttaa mua raahaamaan mun tavarat kotiin?

Tuskin Hanna siksi oli häntä kutsunut, mutta aika painavat ja isot olivat hänen kassinsakin, tai ainakin ne kaksi, jonka Vesku raahasi perille keltaisen talon oven taakse. Hanna kaivoi taskustaan avaimen ja astui sisään sytytellen valoja sitä mukaa kuin eteni. Vesku seurasi perässä katsellen uteliaana, miten Hanna oikein asui. Aika hulppea paikka se oli, eikä siellä ollut häivääkään vanhanaikaisesta maalaisromantiikasta, jonka Vesku muisti hänen vanhempiensa luota. Keittiö varsinkin näytti hiukan modernimmalta kuin keskivertoavaruusaluksen ohjaamo, vaikka Vesku ei jotenkin osannut kuvitella Hannaa käyttämässä sieltä muuta kuin jääkaappia.
- Istu vaan, Hanna sanoi ja avasi jääkaapin, ottaen sieltä pullollisen kuohuviiniä. Toisesta kaapista hän otti kaksi isoa oluttuoppia ja tyhjensi pullon niihin. – Ole hyvä.
- Oisko sulla tarjota ämpärillistä kaviaaria tän seuraks? Vesku kysyi käännellen lasia.
- Ei, mutta on pakastimessa jotain pienempiä astioita. Haluatko sä? Pengo itse jos haluat, mä käyn laittamassa saunan päälle.

Hanna häipyi korot kopisten, mutta Vesku ei tehnyt elettäkään lähteäkseen penkomaan pakastinta. Se olisi varmaan ollut Hannan mielestä hävytöntä, eikä hänellä sitä paitsi ollut mitään kaviaarinhimoa. Hän vain maistoi varovasti lasinsa reunasta.
- Löysitkö sä mitään? Et? Okei, juodaan sitten vaan, Hanna sanoi ja romahti tuolille. Hän tarttui ahnaasti omaan tuoppiinsa ja joi, kunnes valtaisa nikotus keskeytti hänet. – Sori… mulla on kaamea nestehukka! Tiedätkö sä, että mulla on ollu ihan jumalaiset kolme viikkoa?
Sitä Vesku ei oikeastaan tiennyt, mutta arveli kuulevansa niistä piankin tarkemmin.

Hanna puhui kuin olisi joutunut olemaan hiljaa koko matkansa ajan, useamman viikon ja Vesku kuunteli. Oli toki kiinnostavaa kuulla Hannan kisasuunnitelmia, mutta hän muutti niitä niin vikkelästi, selvästikin vain ajatteli ääneen, että Vesku uppoutui ennen pitkää omiin mietteisiinsä.
- Kurkkua kuivaa, Hanna naurahti lopulta ja avasi toisen kuohuviinipullon.
- Ei ihme, tolla tavalla kun sä papatat.
- No papata sä välillä. Mitä täällä on tapahtunut? Ai niin, sä olit lomalla. Oliko hyvä loma? Olitko sä jossain matkalla? Onko jo ikävä ratsastamaan?
Veskun oli pakko hymyillä. Tuopillinen kuoharia oli kihahtanut Hannan päähän, ei hän muuten ikinä ollut noin puhelias. Eipä sillä, kyllä se tuntui hänen omassakin päässään.
- En mä missään ollut, paitsi että kävin läpiratsastamassa Järssin tuntsareita.
- Häh? Oliko siinä nyt jotain hauskaa?
- Olihan siinä, tavallaan.
- Otit lomaa tallilta jotta pääsisit toiselle tallille hommiin? Mä en tajua. Ai mutta mä menen nyt sinne saunaan.

Vesku lähti katselemaan ympärilleen Hannan mentyä. Olohuoneessa oli suunnaton, pehmeän näköinen sohvaryhmä, joka olisi toisissa oloissa ehkä suorastaan houkutellut loikkaamaan syliinsä, mutta kumma kyllä Veskua ei nukuttanut vieläkään. Paljon muuta huoneessa ei sitten ollutkaan, vain matala hyllykkö, johon oli kasattu televisio ja kaikki muu mahdollinen viihde-elektroniikka. Seinillä oli muutama iso hevosaiheinen painokuva. Olisi voinut olla hotellissa paitsi että sohvapöydällä lojui vähän lehtiä. Huone oli kuitenkin kotoisampi kuin keittiö, joten Vesku istui sohvanreunalle selailemaan lehtipinoa. Hänen pettymyksekseen ne olivat muoti- eivätkä hevoslehtiä ja yksi kuvien mallitytöistä näytti yhtäkkiä ihan Sallalta. Itse asiassa joka toinen heistä näytti, sama se, olivatko he vaalea- vai punatukkaisia ja oliko heillä silmälasit vai ei. Vesku oli aamulla hetken ehtinyt haaveilla, että hän saattaisi tänä yönä hevoset vastaanotettuaan ehkä päästä hiipimään Sallalle, tai saada tämän houkuteltua heille ja muisto alkoi tuntua kestämättömältä.

- Mikä sua vaivaa?
Vesku ei ollut huomannut ajan kulumista ja Hannan ääni yllätti hänet. Hän nosti päänsä pystyyn käsien varasta ja katsoi naista pelästyneenä. Hannan hiukset roikkuivat märkinä ja hänellä oli farkkujen ja neulepaidan sijaan yllään valkoinen aamutakki, kun hän tassutteli keittiöön hakemaan lasinsa ja romahti sitten Veskun viereen. – Sä olet kuin aaveen nähnyt, hän sanoi keskustelusävyyn.
- Kunhan mietin omiani.
- Miksi sä oikeastaan halusit pitää lomaa? Mä en jaksa uskoa, että Järssin kaakit houkutteli niin paljon.
- Meille tuli pieni konflikti, Vesku huokaisi kiitollisena siitä, että hänen oli pakko ruveta ajattelemaan jotain muuta kuin Sallaa. Sitä paitsi Hanna saisi kuulla Katjasta ja hänestä ensimmäiseksi aamulla joka tapauksessa, joko tältä itseltään tai luultavimmin Oskarilta. Sama kai oli kertoa itse.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   24.3.09 17:37:29

Mua säälittää Vesku, kun se on noin heartbroken sen typerän Sallan takia. No, liekö kauaa enää...

Mua kanssa hirvittää meidän kone. Tää jumittaa vähän väliä ja jos toi virtajohto vähänki liikahtaa pois paikoiltaan, nii tää sammuu (akku ei kestä sekuntiakaan). Et jeejee, onneks on muistitikut!

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   24.3.09 21:21:37

Unohtais nyt vaan sen Sallan..:P

Lähettäjä: koukussa 
Päivämäärä:   24.3.09 21:35:53

Aqua, eiköhän se ihan kohta unohda. ;)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   24.3.09 23:13:13

Aika herkulliseen kohtaan katkasit.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.3.09 23:18:28

Mä paan nyt herkut jakoon, sillä mä menen huomenna ulos ja tuun vasta herraties mihin aikaan laittamaan jatkoa.
----------------

Hannasta se oli näköjään suunnattoman hauskaa. Vesku katsoi vähän aikaa hänen nauramistaan, mutta se tarttui ja hänen omiakin suupieliään alkoi nykiä.
- Se ei ollu oikeastaan hauskaa, hän huomautti kuitenkin.
- No olihan se! Ajatella että sulla on sittenkin munaa. Mä jo vähän aloin pelätä, että olin palkannu homon.
- Mitä hittoa? Vesku huomasi loukkaantuvansa.
- No ethän sä ikinä puhu mistään tyttöystävästä.
- Kun ei semmoista ole, Vesku huokaisi, ja sitten häneltä pääsi koko tarina Sallastakin. Sille Hanna ei nauranut.

- Melko kylmää kyytiä, hän huomautti.
- No, ei sekään ollut oikeastaan hauskaa, Vesku myönsi. – Itse asiassa se oli ihan helvetillistä.
- Jopa minä olisin hoitanu ton tilanteen hienotunteisemmin, usko tai älä. Sinuna mä en surisi mokomaa narttua. Se halusi vaan jostain syystä tahallaan loukata sua.
- Niinkö sä luulet?
- Mä tunnen naiset. Mä olen sellanen, ellet oo sattunu huomaamaan.
- No en mä sua koskaan ole naisena pitänyt, Vesku huokaisi miettien, että ehkä hän ei ollutkaan luomakunnan iljettävin olio, jos hänen ei tarvinnut ottaa Sallan sanoja kirjaimellisesti. Nyt Hanna kuitenkin näytti loukkaantuneelta.
- Mikä mä sitten olen, jos en nainen?
- En mä sillä tavalla tarkottanut, ähkäisi Vesku ajatellen, että hänen pitäisi muistaa loppuelämänsä pidättäytyä syvällisistä keskusteluista vastakkaisen sukupuolen kanssa. Niiden kanssa ei vaan ollut yhteistä kieltä.
- Millä tavalla sitten?
- Sä olet pomo, ja valmentaja. Ja guru ja orjapiiskuri ja sitä paitsi varattu. Riittääkö?
- Miten niin varattu?
- No, Oskari.
- Äh, älä mainitse sen idiootin nimeä, ei se ollu mikään varaus vaan pelkkä pano, Hanna sanoi harmistuneena.
- Siinä nyt kumminkin oli viis syytä.
- Jos sä unohdat ne niin kerro, mitä sä sitten ajattelet, Hanna ehdotti nojaten sohvan selkänojaan ja heilutellen varpaitaan.

Tilanne oli omituinen. Vesku olisi voinut vannoa, että Hanna kalasteli kohteliaisuuksia, mutta mitä hänelle toiseksi alimman palkollisensa mielipide merkitsi?
- Jos mä en olisi sun pomo niin yrittäisitkö sä iskeä mut? Hanna johdatteli.
- En.
Se oli Hannan ilmeestä päätellen taas väärä vastaus, joten Veskun oli pakko kiirehtiä perustelemaan. – Miksi mä yrittäisin? En mä kuitenkaan onnistuisi. Sun näköset tytöt seurustelee ruotsalaisten kreivien tai filmitähtien tai semmosten kanssa.
- Toi oli aika hyvä, Hanna sanoi mietittyään hetken ja nyökkäsi. Sitten hän nousi sohvalta. – Hei, se sauna on varmaan vielä lämmin. Mene säkin.

Oli helpointa totella Hannaa, joten Vesku meni Hannan perässä siniseksi kaakeloituun kylpyhuoneeseen.
- Tästä saat pyyhkeen ja kylpytakin, Hanna sanoi nurkassa olevan kaapin luota ja poistui sitten. Vesku nosti epäileväisesti kylpytakin eteensä. Miksi Hannalla oli moinen miestenkokoinen vaate kaapissaan? Oliko se Oskarin vai kävikö hänellä jatkuvasti miehiä saunassa?
- Ei kuulu sulle, hän sanoi puoliääneen, riisuutui ja meni tummennetun lasioven läpi pikkuruiseen saunaan. Siellä oli vielä ihan riittävän kuuma ja lopultakin Veskusta alkoi tuntua, että hän ehkä saattaisi nukahtaakin tänä yönä. Hän nojasi seinään ja sulki silmänsä antaakseen lämmön rentouttaa kehonsa, joka kuitenkin pisti ihmeellisesti vastaan. Ajatus puolipukeisesta Hannasta vain parin oven takana oli jännittävä. Olisikohan hänellä jotain mahdollisuuksia…? Hän tosin ei ollut ruotsalainen kreivi, mutta ei hitto soikoon ollut Oskarikaan.

Vaan olisiko siinä mitään järkeä? Eikö hän ollut mitään oppinut Katjasta? Tietysti Hanna oli monta porrasta enemmän maailmannainen, ja vaikkei olisi ollutkaan, ei Veskulla olisi ollut mitään vaikeuksia kohdata häntä seuraavana päivänä. Päinvastoin. Olisi pelkästään upeaa, jos Hanna olisi hänen kimpussaan samaan tapaan kuin Katja oli yrittänyt.

Ja kuu oli juustoa. Sellaista ei ikinä tapahtuisi. Vesku avasi silmänsä ja päätti, että olisi parasta painua kylmään suihkuun ja siirtyä sitten tallinylisille nukkumaan, ennen kuin tulisi sanoneeksi Hannalle jotain hölmöä ja saisi näpeilleen, tai peräti korvilleen. Hän ei kaivannut tälle vuorokaudelle enempää rukkasia.

Lasiseinäisessä suihkukopissa oli paitsi hempeän pastellivärisiä tuoksuvia pulloja myös miesten saippuaa ja Vesku tuli taas miettineeksi, ketä varten. Hän kuitenkin käytti sitä huolettomasti ja käänsi sitten suihkun huomattavan viileälle. Se kohisi hänen korvissaan niin, ettei hän kuullut oven aukeamista vaan tajusi Hannan vasta tuntiessaan lämpimän ihon ja pienten rintojen painautuvan itseään vasten.
- Laitetaan tää vähän lämpösemmälle, kylmät suihkut on täällä kiellettyjä, Hanna sanoi ja Vesku tunsi veden lämpenevän samalla, kun tämän kädet kietoutuivat hänen niskansa taakse.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   24.3.09 23:31:47

Hanna on niin bitch :D

Mä olen odottanut tätä kohtaa jo aikas kauan :D

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   25.3.09 09:44:41

Nyt Sennu kipin kapin kotiin laittamaan jatkoa, skippaat sen ulkoilun.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   25.3.09 16:09:00

Haha, senki paskiainen .D No, onneks mä viihdytän tänään itteeni toisaalla, ja ehkä tölkkikin pääsee kuoleen nauruun.

Lähettäjä: miiuska 
Päivämäärä:   25.3.09 16:32:53

aASDGAKHELRT4WITUJA<O saakelin Hanna :D äääääääääääääää voi että. JATKOA.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   25.3.09 22:00:20

Odotellaan...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.3.09 23:04:48

;)
--------
28. Seuraavana päivänä

Hannan makuuhuone oli melkein yhtä askeettinen kuin olohuonekin, kuin jostain sisustuslehdestä, mutta ainakaan Veskun ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, missä oli, kun hän avasi silmänsä. Sänky oli äärettömän mukava melkein rapean tuntuisine lakanoineen, samoin paksu mutta kevyt peite ja tyynyt, joihin tuntui uppoavan. Parasta oli kuitenkin Hanna itse, se että hän nukkui poski vasten Veskun käsivartta ja näytti lempeältä ja viattomalta kuin taivaan enkeli. Se oli tietystikin vain suuri illuusio, sillä kunhan hän heräisi, olisi enkelimäisyys kaukana. Vesku arvasi, että siinä vaiheessa hän saisi, ellei suorastaan tylyn, ainakin pikaisen lähdön. Siitä huolimatta hän ei voinut olla kääntymättä ja halaamatta Hannan unista olemusta niin, että tämä päästi pienen, heräävän äännähdyksen. Vesku painoi kasvonsa hänen hiuksiinsa ja totesi olevansa melkein pyörryksissä ihmetyksestä. Tietystikään hän ei ollut koskaan kuvitellut päätyvänsä Hannan sänkyyn, mutta ei se tehnyt siitä asiasta yhtään sen vähemmän merkillistä, että niin oli käynyt.

Vesku oli tainnut sittenkin herättää Hannan, sillä tämän käsi terävine kynsineen tuntui liikkuvan hänen selällään, sitten se siirtyi hänen kyljelleen. Se oli epäilemättä hereillä, vaikkei Hanna mitään sanonutkaan.
- Mitähän kello on? Vesku kysyi kokeilevasti. Hän voisi ehkä vastauksesta päätellä, olisiko parasta häipyä heti vai voisiko hän ensin kokeilla onneaan ja päästä toistamaan edellisöisen.
- Ja mitä sillä on väliä? Hanna kivahti ja huokaisten Vesku kääntyi noustakseen ja lähteäkseen etsimään vaatteitaan. Nyt Hanna kuitenkin avasi silmänsä ja painoi kätensä hänen vatsalleen. – Mihin sä olet menossa?
- Töihin? Vesku ehdotti.
- Miksi? Ei kai sulla ole aamutallia?
- Ei, ei mua kukaan vielä odota töihin, kai.
- No paikka sitten. Mä en ajatellu nousta vielä moneen tuntiin. Mä olen sentään matkustanut koko yön.
- Mä en ole matkustanut metriäkään.
- Se taas ei kuulu kenellekään. Mihinkäs me jäätiin?
Vesku oli lipsauttamassa ”miten niin” –kysymyksen, mutta ehti sulkea suunsa. Se olisi kuulostanut lapselliselta.
- Tähän, hän sanoi ja suuteli Hannaa.
- Mm. Joo, niin taidettiinkin. Vieläkö sä mietit sitä Sallaa?
- Ketä? Vesku kysyi. Sen hän antoi lipsahtaa, vaikka sekin oli kai aika lapsellinen kysymys. Salla tuntui kuitenkin kaukaiselta, värittömältä ja unohtuneelta juuri nyt.
- Hyvä, Hanna hymyili.

He nousivat vasta kahden aikoihin, nälkään.
- Miten sulla voi olla kaappi täynnä ruokaa? Vesku ihmetteli napittaessaan farkkujaan keittiössä, kun Hanna nosteli jääkaapista aamiaistarpeita. – Siis, eikö noi oo pilaantunu kolmessa viikossa?
- Ei nää ole kuin lauantaisia, mä pyysin Tiinaa tuomaan.
- Tiinaa?
- Siivooja, Hanna sanoi kuin se olisi ollut itsestäänselvyys. Niinhän se oikeastaan olikin. Tallitöihin hänet saattoi vielä jotenkin kuvitella mutta ei mitenkään mopinvarteen. – Laita sä kahvia tulemaan, jooko.
Vesku etsi kahvipaketin ja teki niin, mutta sitten hän ei voinut vastustaa kiusausta kääntyä ja kietoutua vasten Hannan aamutakin verhoamaa selkää, kun tämä teki voileipiä. Hänelläkin oli nälkä, mutta vielä mieluummin hän olisi painunut takaisin sänkyyn.
- Mitäs nyt? hän kysyi ja painoi huulensa nopeasti Hannan niskaan.
- Mennään töihin.
- Oletko sä varma, että sä olet levänny jo tarpeeksi?
- Ei voi pelkästään pitää hauskaa, Hanna torui huvittuneella äänellä. – Ihmisellä on velvollisuuksia.
- Niin, mä arvaan. Sun pitää mennä kylvämään herran pelkoa siihen, joka uskalsi eilen jättää lakaisematta tallissa.
- Täsmälleen niin, ja sä saat jalotella noi hevoset, mitkä mulla oli mukana. Ihan kevyesti vaan, mutta sen verran, että ne saa kaikki jumit auki. Vähän pitkää laukkaa ja sellasta. Kyllä sä tiedät. Otatko sä paprikaa leivän päälle?

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   26.3.09 10:51:59

oivoivoi...

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   26.3.09 11:18:24

:) :) :)

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   26.3.09 11:32:54

Olipas kiva piristys lukea pätkä ATK-tunnilla :)

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   26.3.09 15:58:00

Musta tuo vesku on jotenkin tyhmän yksinkertanen :D aina vähän ollukki ja on kyllä vieläki :D mutta toisaalta sehän on kummiski vaan mies :D ihana pätkä oli taas !

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   26.3.09 16:46:44

Polli, miten totta! :D
------------

He söivät suunnattoman määrän voileipiä, sitten Hanna nousi tarmokkaasti seisomaan.
- Työ kutsuu.
Vesku vääntäytyi viivyttelevämmin pystyyn. Hän ei halunnut lähteä pois. Hän ei halunnut, että Hannakaan menisi minnekään, mutta minkäs teit.
- Haluatko sä, että mä menen tallille jotenkin edeltä tai sun jälkeen tai kiertotietä? hän kysyi muistaen, miten salassa Oskarin käynnit Hannan luona oli yritetty pitää.
- Se voisi olla vähän turhaa touhua, Hanna hymyili.
- Miten niin?
- Sun autos on tallilla, mutta sä et ole. Missä sä oikeen muualla voisit olla kuin täällä, paitsi tietysti, jos olisit lähteny metsään lenkille ja eksynyt?
- Mä en tullut ajatelleeksikaan…
- Sä olet niin viaton raukka, Hanna sanoi ja taputti häntä poskelle. – Ajattelitko sä mennä kotiin tai johonkin?
- Tietysti.
Mihinkäs sitten?
- Tuo tullessas pari pulloa kuohuviiniä. Täälläkään ei ole enää liikoja.
Hetkinen.

- Meinaatko sä, että mä tulisin takaisin tänne? Vesku kysyi.
- Joo. Etkö sä meinannut tulla?
- Mä en arvannut, että… mä ajattelin että se siitä sitten.
- Yhden yön juttu? No jos sä haluat, Hanna sanoi ravistaen olkapäitään, kunnes Vesku tarttui niihin.
- Mä tulen yhdellä ehdolla, hän sanoi ja Hanna kohotti kulmakarvojaan.
- Mitäs ehtoja sä ajattelit esittää? Hän korosti hiukkasen sanaa ”sä”, mutta Vesku ei antanut sen säikäyttää itseään. Ennenkin Hanna oli tuntunut pitävän siitä, että hän ei sanonut kyllä ja kiitos kaikkeen vaan yritti välillä olla omaakin mieltään.
- Että jos mua huvittaa halailla sua tallissa niin mä teen niin.
- Ai teet vai.
- Jep. Justhan sä itsekin sanoit, että niiden on pakko ymmärtää, että mä olen täällä, enkä mä muutenkaan halua luikkia nurkissa niin kuin Oskari. Kyllä se jäi kiinni useammin kuin kerran.
- Selvä juttu, Hanna sanoi asiallisesti. – Sovitaan niin. Jos mua huvittaa, tietenkin.
- Tietenkin. Veskulla ei ollut siihen vastaansanomista. Maailma pyöri näillä tienoin sen mukaan, mikä Hannaa huvitti.

Hanna halusi todeta, että kaikki hevoset tarhoissa näyttivät terveiltä, etenkin ne, jotka olivat juuri seisseet tunteja ja tunteja kuljetusautossa, mutta Vesku otti niistä Katrinan mukaansa ja ehti sisään ensin. Tallissa oli koko porukka, Herkko ja Oskari ja Katja, ja sisätilat olivat tahrattoman siistit.
- Tervehdys, hän toivotti nähdessään Katjan pesemässä ruoka- ja juomakuppeja ja Herkon ja Oskarin hääräämässä Boogien karsinassa.
- Terve vaan, Herkko sanoi ystävällisesti, mutta muut eivät noteeranneet häntä mitenkään. Vesku piti hyvänä merkkinä sitä, ettei Katja käynyt pesuvälineineen hänen kimppuunsa. Tyttö oli tosiaan ehtinyt tyyntyä hänen pysytellessään poissa.

Hän laittoi Katrinan karsinaansa siksi aikaa, kun kävi itse yläkerrassa vaihtamassa ratsastushousut ja saappaat, ja kun hän palasi alas, oli Katja ehtinyt satuloida sen valmiiksi. Veskulle tuli ensimmäiseksi mieleen kiskaista satula pois ja tarkistaa, oliko satulahuopaan piilotettu nasta tai jotain. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Ei Katja olisi uskaltanut.
- Tota, anteeksi, hän sanoi puoliääneen ja tyttö vilkaisi häntä pisteliään näköisenä.
- Sika, hän vastasi, mutta ei ollenkaan niin vihaisesti kuin olisi voinut.
- Niin taidan olla, Vesku myönsi ja Katja oikoi huolellisesti Katrinan huopaa. Hänellä ei selvästikään ollut kiire satulahuoneeseen, mistä kuului Hannan ja miesten ääniä, mutta kun Vesku iski kypärän päähänsä ja tarttui Katrinan ohjiin, hänellä ei ollut enää vaihtoehtoja.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   26.3.09 22:13:59

mä en nyt tykkää tästä hommasta. Miten Vesku uskaltaa asettaa ehtoja Hannalle ja silitellä sitä? Hanna on vaan pomo eikä vesku ajattele sitä naisena!!½

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.3.09 17:24:24


Vesku ratsasti Katrinan ja Viablen ja lähti sitten käymään kotona sillä aikaa kun hevoset söisivät iltapäiväateriansa. Hän ei tiennyt, missä kaikki muut olivat ja mitä he tekivät, mutta omat hommansa hän tiesi ja ne oli paras hoitaa. Kuten kuohuviinin ostaminen. Sen hän hoiti ensimmäiseksi ja sitten jossain hulluuden puuskassa hän pysähtyi pressukattoisen kukkakojun eteen ja kaappasi sieltä mukaansa puntin ruusuja. Hän ei ollut ikinä ennen ostanut kukkia kenellekään, mutta nyt se vain tuntui sopivalta. Hän jättäisi ne autoon siksi aikaa, kun kävisi kotona vaihtamassa vaatteita ja ilmoittautumassa, ne herättäisivät muuten kiusallisia kysymyksiä.

Siellä ne saivat odottaa senkin aikaa, kun hän kävi ratsastamassa vielä Kadmian ja Timothinen. Katjalla näkyi olevan iltavuoro, mutta ilmeisesti hänellä ei ollut enää muuta tehtävänä kuin odottaa, että tulisi aika hoitaa iltahommat, sillä hän lojui yläkerrassa katselemassa televisiota. Vesku oli aikonut mennä vaihtamaan vaatteet, mutta ei hän ilennyt ruveta strippaamaan, kun Katja oli samassa huoneessa. Vaikka naurettavaahan se tietysti oli. Katja oli nähnyt hänestä enemmänkin kuin alushousut.
- Mä häivyn, Vesku sanoi kevyesti.
- Siitä vaan, kuului sohvasta, mutta Vesku oli jo menossa. Hänen ajatuksensa liihottelivat kaukana edellä ja niitä seuraten hän hyppäsi autoon. Hän olisi ollut nopeammin Hannalla juoksemalla tallin ympäri kuin ajamalla ensin isolle tielle ja sitten vasta Hannan pihalle, mutta hänellä oli kuitenkin siellä tavaraa: viinit ja ruusut ja puhtaat kalsarit.

Hannan maasturia ei näkynyt missään, eikä kukaan tullut avaamaan ja ovi oli lukossa. Vesku tunsi onton olon valuvan vatsaansa ja istui portaille kasseineen ja typerine puskineen. Hanna oli tainnut sittenkin päättää, että yhden yön juttu oli kaikki, mitä hän Veskulta halusi. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja pyöritteli sitä epäröiden ja epätietoisena. Soittaa Hannalle? Kuulla, että tämä oli muuttanut mielensä ja että hän voisi jättää kuohujuomat siihen ja hei hei sitten. Se vaati vähän valmistautumista, mutta toisaalta olihan tämä kaiken aikaa tuntunut enemmänkin unelta kuin todelta.

Vesku oli selannut puolen tusinaa kertaa ohi Hannan nimen ja takaisin ja veti juuri henkeä soittaakseen, kun tieltä kuului auton ääntä. Pihatieltä siis, isoa tietä nyt meni autoja vähän väliä. Hannan auto sieltä tuli ja pysähtyi huolettomasti vinoon Veskun äidin pikku kauppakassin viereen. Hanna itse hyppäsi ulos ja oli muutamalla askeleella portailla.
- Oho, sä olet jo täällä, hän sanoi leveästi hymyillen ja kumartui suutelemaan Veskua. – Mikset sä ole menny sisään?
- Mulla ei ole avainta.
- Olisit menny kellarin kautta. Se on tuolla sivussa ja sen oven avain on ovenpielen päällä.
- Mä en tienny, että sulla on kellarin ovi, Vesku sanoi tavoitellen syyttävää sävyä, mutta kömpi pystyyn niin vikkelästi kuin kerkesi.
- Mä päätin vasta, että mä voin kertoa sulle siitä. Tuu nyt sisään sieltä.

Hanna ripusti pitkän takkinsa vaatepuulle ja Vesku potki kenkänsä samaan paikkaan, jatkaen sitten matkaansa keittiöön. Hän nosti kuohuviinipullot jääkaappiin, aukoi kaappeja kunnes päätyi pistämään ruusut tuoppiin ja alkoi sitten ihmetellä, mihin Hanna oli kadonnut.
- Missä sä olet?
- Täällä, kuului vaimeasti kylpyhuoneesta ja sitten Hanna tuli esiin. Hän oli kuoriutunut ulos pitkistä housuistaan ja puserostaan ja hänen yllään oli ainoastaan alusvaatteet, mikä sai Veskun nielaisemaan tyhjää.
- Nyt kun mennään sänkyyn niin meidän ei tarvii nousta sieltä puoleen vuorokauteen, Hanna sanoi ja pisti kätensä hänen poskilleen.
- Niin pian? Vesku sanoi ja alkoi työntää Hannaa makuuhuonetta kohti. – Eikö meillä koskaan ole vapaapäivää? Eikä puoltoista vuorokautta kuulostais paljon paremmalta? Tai kaksi ja puoli?
- Mm, vapaapäivä, Hanna sanoi kuin maistellen. – Ei oikeastaan yhtään huono idea. Ehkä meillä on huomenna vapaapäivä.

Valitettavasti Hanna ei ihan jakanut hänen haluaan sulkeutua makuuhuoneeseensa noin kesäkuuhun asti. Yksikin vapaapäivä sai hänet levottomaksi ja huonotuuliseksi ja lupauksestaan huolimatta hän kiskoi seuraavana iltana vaatteet päälleen mennäkseen tallille.
- Siellä on kaikki ihan pilkulleen kohdallaan, Vesku huomautti. Hän tunsi itsensä maailman valtiaaksi loikoillessaan Hannan sängyssä kädet päänsä takana.
- Mä tiedän mutta mä menen katsomaan, mitä mä tarviin huomenna rehukaupasta, Hanna sanoi tunkien T-paitaa farkkujen sisään.
- Mäkin tuun, Vesku huokaisi muistaessaan, että hän ei oikeastaan voinut olettaa saavansa palkkaa siitä, että viihdytti pomoaan tämän sängyssä.
- Ei sun kannata nousta. Sitä paitsi mun on helpompi merkata tää koko päivä sulle palkatonta vapaata kuin ruveta miettimään, ootko sä tehnyt jotain hyödyllistä tänään.

Se oli hyvin tyypillinen repliikki Hannalta, eikä Vesku noussut istumaan protestoidakseen palkka-asioitaan, vaan siksi, ettei ollut varma, olisiko kardinaalimoka uskoa, ettei hänenkin olisi parempi mennä.
- Oletko sä varma? hän kysyi.
- Mä olen aina varma. Mistä asiasta? Hanna kysyi ja letitti hiuksiaan.
- Ettet sä halua mua mukaan.
- Pysy sä siinä vaan ja pidä peti lämpösenä. Mä yleensä tarkotan sitä mitä mä sanon, Hanna naurahti ja tönäisi Veskun takaisin makuulle. Hänen askeleensa loittonivat ja ovi kolahti. Vesku risti kätensä uudelleen niskan taakse ja jäi katselemaan kattoa. Hän tunsi jotain epämääräistä oikean lapaluunsa alla ja tutkiessaan tilannetta tarkemmin, löysi sieltä murusia. He olivat jossain vaiheessa syöneet keksejä.

Hiukan epämiellyttävästi itsensä pikkuvaimoksi tuntien Vesku nousi ylös ja vaihtoi lakanat. Hanna oli tarkka niistä, ja jos hän löytäisi murusia, homma olisi edessä kuitenkin. Sitten mikään ei estänyt häntä palaamasta tuohon pehmeyden tyyssijaan. Hän ei viitsinyt analysoida, miksi Hanna oli yhtäkkiä päättänyt haluta hänet sänkyynsä. Todennäköisesti se oli sattumaa: hän oli vain ollut sopivasti paikalla ja osoittautunut kelvolliseksi. Se oli joka tapauksessa hänenkin kannaltaan hiton hienosti ajoitettu: Hanna oli niin räiskyvä, niin kokonaisvaltaisesti läsnä ja niin suuri persoona, että Vesku oli unohtanut Sallan jo. Hän jopa arveli, ettei se ollut voinut mitään oikeaa rakkautta edes olla, kun ei se ollut tuntunut miltään tähän verrattuna. Nyt hän oli rakastunut, täysin hullaantunut.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   27.3.09 17:39:58

Hmm, epämäärästä, että se luulee kokoajan olevansa rakastunu... mä luulin, että teinitytöt on tollasia, ei niinkään pojat. Toisaalta enpä oo mies :D

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   27.3.09 20:30:44

eipä ole sennukaan... toivottavasti :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.3.09 20:38:54

Kuulis sun tietävän x)
Mä oon kipee, en ees muista, koska mullois ollu näin paljon kuumetta :/ Eijjaksa mitään.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   27.3.09 20:54:55

joo, enköhän mä tiedä.. vaikka on meillä töissäkin nainen joka oli mies!!

Mutta voih, koita parantua pian ja pysy poissa koneelta!

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   27.3.09 22:48:44

Bambi no Veskulla nyt taitaa erittää tietyt määrät estrogeeniä, päätellen siis muustakin sen toiminnasta .D

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   28.3.09 16:22:28

^^:DD

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.3.09 16:30:15

29. Aurinko paistaa risukasaan

Veskun mieleen ei sittenkään tullut tallilla esittää rakastunutta miestä, vaikkei Hanna sitä ollut kieltänytkään. Hanna itse oli siellä yhtä tiukka kuin aina muulloinkin, ei se houkutellut kiskaisemaan häntä mihinkään hämärään nurkkaan pikaisia suukkoja varten. Tuntuipa vielä, että häntä huvitti höykyttää Veskua tavallista enemmän, mikä sai Oskarin virnistelemään tyytyväisenä. Vesku ei kuitenkaan loukkaantunut. Hanna saattoi olla aikamoinen tyranni, mutta hän oli kuitenkin yleensä pohjimmiltaan reilu. Olisi ollut vähemmän reilua, jos hän olisi antanut Veskun lusmuilla töistä toisten kustannuksella.

Mitä tuli Veskun ratsastukseen, Hanna kyllä meni aika lähelle epäreiluuden rajoja. Kun Katrina ja Kadmia olivat saaneet levätä matkan rasitukset pois, hän pisti Veskun ratsastamaan kummallakin ja repi kirjaimellisesti hiuksiaan katsellessaan.
- Voi jeesusmaariaperkele, mä käyn ulkomailla asti virittämässä sun kisahevosia ja sillä aikaa sä menet esteratsastamaan! Miten sä oot voinu romahtaa noin vaivasessa kolmessa viikossa?
- Olenko? Vesku kysyi pelästyneenä. Mitä ihmeen pahoja tapoja hän oli muka ehtinyt hankkia?

Ei mitään maata mullistavaa sitten kuitenkaan. Niin pikkuisia asioita, että niistä mainitsemisen olisi voinut ottaa nipottamisena, mutta Vesku ei ottanut. Hän tiesi jo, että Hanna oli perfektionisti.
- Sä et sitten enää mene ratsastamaan Järssin hevosia, jos aiot pysytellä täällä töissä.
- Hei, tuskin sitä niiden viaksi voi pistää. Ota nyt huomioon sekin, ettet sä ole ollu opettamassa mua, Vesku yritti lepytellä.
- Älä yritä nuoleskella. Ota ne ohjat kunnolla käteen, Hanna määräsi, mutta Vesku oli näkevinään nopean, huvittuneen pilkkeen hänen silmissään. Tosin se katosi saman tien, eikä palannut.

Hanna ohjasi Herkkoakin, mutta vähän kunnioittavampaan sävyyn, ja sitten hän alkoi taas käynnistää kisarumbaa. Hän oli jo ennen Suomeen tuloaan ensimmäiseksi viikonlopuksi ilmoittanut itsensä ja Veskun kisoihin, nyt hänen tarvitsi enää katsoa, mihin tunkisi Herkon ja nuoret hevoset.
- Mitä jos mä olisin tosiaan menny rappiolle sun poissa ollessa? Vesku kysyi uteliaana katsellessaan lähtölistoja. – Tai vaikka katkassut jonkun luun?
- No sitten ois vaan vaihdettu pilottia, ei kai siinä sen kummempaa, Hanna sanoi. – Mikä sun frakkitilanne on? Nyt se alkaa.
- Olematon, Vesku tunnusti.
- No niin, se on sitten ohjelmassa heti huomenna. Mä otankin sut enkä Oskarin raahaamaan tavaraa niin näen, että sä ostat kunnollisen.

Aikaisemmin Vesku ei ollut tajunnut, miten paljon hommaa tallinpidossa riitti Hannallekin, hän kun oli tuntunut vain aika ajoin ilmestyvän paikalle määräilemään muita ja ratsastamaan jonkun valmiiksi verrytellyn hevosen tai pitämään jonkin ratsastustunnin. Muutamassa päivässä, pois lukien sen vapaapäivän, hän alkoi ymmärtää, miten paljon Hanna teki silloin, kun häntä ei näkynyt. Hän kävi valmentamassa muuallakin ja juoksi hankkimassa talliin milloin mitäkin, neuvotteli heinän- ja turpeentoimittajien kanssa, laati valmennussuunnitelmia, kengitys-, hieronta- ja eläinlääkäriaikatauluja ja seurasi kunkin hevosen kuntoa ja ruokintaa sen mukaan, mitä Herkko ja Vesku niistä olivat kirjanneet ylös. Sen lisäksi hän oli aika lailla osallisena siinä, mitä Bosse teki Ahvenanmaalla, kuten tämäkin oli hänen tallinpidossaan. Loppuviimeksi Hanna hoiti molempien kirjanpidon, mikä tuntui kaikista uskomattomimmalta.
- Sähän voisit vaan heittää kaiken johonkin kirjanpitotoimistoon.
- Mä en halua. Mä rakastan numeroita, Hanna sanoi ja taputti kiintyneesti tietokonettaan. – Ja rahaa, hän lisäsi.

Lähettäjä: koukussa 
Päivämäärä:   28.3.09 19:49:30

Tässä on melko pitkä edessä. Ilman lukemista. Ihan ilman mitään lukemista... ;)

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   29.3.09 01:03:22

Täh, kello on ehk sata yöllä eikä tänne oo tullu ees konmentteja.

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   29.3.09 09:02:48

Oon käyny joka päivä lukemassa, mut en oo ehtiny/jaksanu kommentoida. Ihana kuitenki ku päästiin tänne asti mitä oon koko ajan odottanu ;) Vesku on kyllä melkonen koiranpentu tuossa.. :P

Lähettäjä: king kill 
Päivämäärä:   29.3.09 11:26:16

sainpa vihdoinkin luettua. >:D
joskus ennenkin seuraillut. eipä tästä kyl mitään valittamista keksi, mitä nyt veskun naiivius ärsyttää välil. :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   29.3.09 12:56:32


Sitä ei kyllä oikeastaan voinut huomata, siihen tahtiin hän kasasi syliinsä erinäköistä vaatetta ja vermettä, kun he seuraavana aamuna olivat ajaneet Lahteen.
- Miksi maailmassa tänne asti? Agrimarketti ois ollu paljon lähempänä, Vesku kysyi.
- Sponsorikiemuroiden takia, Hanna sanoi lyhyesti ja vei kassalle läjän tavaraa. – Nyt sinä.
Veskun suureksi riemastukseksi Hanna änkesi hänen mukanaan pukukoppiin ja rutisti häntä vyötäisiltä. Hän kuitenkin vetäytyi irti, ennen kuin Vesku ehti kunnolla vastata, veti hänen pusakastaan vetoketjun auki ja tarttui hänen vyöhönsä.
- Riisu, hän komensi.
- Hei kuule…
- Sun pitää kokeilla vaatteita. Et kai sä mitään sen kummempaa kuvitellut, Hanna kysyi viattomasti.
- Ei mun tarvii riisua housuja takin sovitusta varten.
- Ja mä en oikein usko että sä oot saanu aikaseks ostaa varahousuja?
- En niin, Vesku tunnusti.
- Mä haen.

Tuskastuttavan puolen tunnin kuluttua Vesku katsoi itseään peilistä. Hän näytti jonkun operetin avustajalta.
- Mä toivosin niin, ettei tää ois välttämätöntä, hän puuskahti.
- Mutta se on, sanoi Hanna iloisesti ja pisti päähänsä yhden vääränkokoisista silintereistä. Kun hänellä sattui olemaan valkoiset housut ja tumma takki, hänkin näytti yhtäkkiä olevan valmis kouluradalle ja Veskun oli pakko virnistää. Hän laittoi kätensä Hannan ympärille.
- Nää on niin hienot vermeet, että näissä sopisi mennä vaikka naimisiin, hän sanoi.
- Älä nyt haihattele! Me ei tosiaankaan olla menossa naimisiin, Hanna sanoi ja vetäytyi irti.
- Eikö?
- No ei varmasti. Ja jos mä joskus joudun mielenhäiriöön ja menen naimisiin, niin en ainakaan työvaatteissa. Mutta todennäkösesti en. Ota ne nyt pois niin lähdetään. Tänään on vielä hommaa vaikka miten. Ja kysy sun äidiltä, onnistuisko sen ottaa pikkusen kyljistä sisään tosta takista. Ihan vähän.

Hanna jätti Veskun vaihtamaan vaatteita, minkä tämä teki hitaasti ja mietteliäänä. Mistä lie koko hääajatus tullutkin hänen mieleensä. No, ainakin oli tullut selväksi, mitä Hanna siitä ajatteli, eikä se oikeastaan yllättänyt. Ei se kyllä mukavaltakaan tuntunut. Olikohan nainen ollenkaan vakavissaan, vai oliko hän vain kuukauden leikkikaveri?

Siihen mennessä Vesku ei ollut ehtinyt ajatella, koko vajaa viikko siitä hetkestä, kun Hanna oli palannut, oli ollut yhtä hyökyaallolla surffausta, mutta nyt hän alkoi pohtia, mihin oli päänsä pistänyt.
- Miksi sä olet noin hiljanen? Hanna kysyi, kun he olivat ajaneet viitisenkymmentä kilometriä takaisin Hangon suuntaan.
- En mitään, Vesku sanoi nopeasti.
- Biip, väärä vastaus. Et kai sä tosissasi kuvitellut, että me mennään naimisiin ja ratsastetaan yhdessä auringonlaskuun? Sehän sua vaivaa, eikö vaan?
- Mitä me sitten ollaan? Pelkkiä panokavereita?
- Eikö se muka riitä sulle? Siinä tapauksessa sä olet tosi omituinen mies.
- Mä haluan vaan tietää, missä me mennään.
- Nyt me mennään tässä, huomisesta ei tiedä, Hanna sanoi kevyesti.
- Teetkö sä ikinä mitään muuta kuin mitä sua sattuu huvittamaan?
- En, Hanna sanoi ja painoi yhtäkkiä jarrua niin voimakkaasti, että Vesku nyökähti melkein tuulilasiin ja takaa kuului äkäinen tuuttaus. Hän kaarsi bussipysäkille ja pysäytti auton siihen.

- Miksi pitäisi tehdä mitään muuta kuin mitä huvittaa?
Veskun mieleen tuli sellaisia asioita kuin sopivaisuus ja velvollisuudentunto ja kasvatus ja hyvät tavat, mutta hänen miettiessään, nauraisiko Hanna sellaisille, tämä oli ehtinyt väistää vaihdekeppiä ja siirtyä pois ratin takaa. Sitten hän olikin jo hajareisin Veskun sylissä ja taputti häntä molemmille poskille, kuin söpöä pikkulasta.
- Oletko sä koskaan rakastellu autossa? Hanna kysyi otsa kevyesti rypyssä.
- Sä et tarkota! Vesku pelästyi kääntäen automaattisesti katseensa Hannan ohi. He olivat valtatien laidassa, autoja meni ohi koko ajan. Ei nyt nauhana, mutta vähän väliä. Hannaa se ei tuntunut häiritsevän ollenkaan, nainen vain painoi huulensa hänen huulilleen. Vesku veti henkeä ja tunsi itsensä avuttomaksi.
- En tarkotakaan, Hanna sanoi sitten hänen suureksi helpotuksekseen. – Sua on vaan niin kiva säikyttää. Olisit nähny ilmeesi!
- Entäs jos mua huvittaisikin? Vesku kysyi napaten kiinni Hannan vyötäisiltä, vaikka tämä yritti siirtyä pois. Hanna yllättyi.
- No mutta pupunpoikanen! Ei tää oo hyvä hetki!
- Itte alotit!
- Niin, mutta toi käsijarru ei oo ihan luotettava, Hanna sanoi vakavasti, kuin se olisi ollut ainoa ajateltavissa oleva syy pidättäytyä seksistä bussipysäkillä keskellä kirkasta kevätpäivää.
- Mene sitten siitä, Vesku nauroi. Hannakin nauroi ja siirtyi takaisin ratin taakse, eikä Veskua sillä matkalla enää kalvanut ajatus kaiken epävarmuudesta.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   29.3.09 20:40:32

mie en jotenki vaan osaa kuvitella tätä :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   29.3.09 22:16:39

Polli, kui et? :D
Sähän oot tienny, että näin tapahtui :)
Vai olenko mä jotenkin epäuskottava? ;)

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   29.3.09 22:37:27

niin olenki :D mutta silti jotenki tosi vaikia vain kuvitella :D

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   30.3.09 12:19:14

Mäki jotenki aattelin, et Vesku ois enemmän joutunu säväyttämään :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.3.09 16:59:31

Hmm. Mä luulen ettei Vesku olisi mitenkään uskaltanut yrittää säväyttää Hannaa. Ei edes, vaikka ois jostain syystä tullut sellaista ajatelleeksi.
--------
Se palasi perjantaina, kun Hanna ei huolinut häntä yöksi.
- Musta ei oo ajamaan huomenna kisoihin, jos mä peuhaan sun kanssasi aamuyöhön, Hanna sanoi.
- Me voidaan nukkua, Vesku ehdotti. He olivat kaksin tallissa, sillä Herkko oli juuri lähtenyt, kun he olivat todenneet kaiken tarpeellisen tulleen pakattua tallin oven edessä seisovaan autoon, eikä hän epäröinyt halata Hannaa.
- Mä nukun paremmin yksin, Hanna sanoi lyhyesti, joten Vesku katsoi parhaaksi lähteä kotiin. Hän oli käynyt kotona siellä päivittäin, mutta vastaanotto siellä oli silti suureellinen.
- Mitä sä täällä teet? Hei, mä laitan paremmat kupit iltateelle, huudahti Riikka silmät suurina.
- Tuliko mun auto käymään? Mun täytyy käydä tervehtimässä sitä, sanoi heidän äitinsä samaan sävyyn niin, että Vesku ei tiennyt suuttuako vai nauraako.
- Hahaa. Te ootte kauhean hauskoja, hän ilmoitti ja lisäsi Riikalle: – Mitä sä itse täällä teet? Ei oo treffejä?
- Mä kerään voimia huomiseen, Riikka ilmoitti.
- Syötkö sä ennen kuin häivyt taas? Leena kysyi palaten olennaiseen.
- En mä häivy tänään mihinkään, mä painun nukkumaan, että jaksan nousta aamulla kisoihin. Kunhan oon syöny, tietenkin.

Itse asiassa oli mukavaa olla kotona taas, vaikka Vesku pyörikin vähän aikaa ennen nukahtamista miettien, oliko Hanna ollut tosissaan vaiko vain hätävalheen nojalla lähettänyt Veskun tiehensä. Kun hän sai päätellyksi, että todennäköisesti Hanna ei vaivautuisi keksimään hätävalheita missään tilanteessa, hän nukahti syvään uneen. Oma tyyny tuntui ihanammalta kuin Hannan untuvaiset.
- Mä voin mennä pyörälläkin, hän sanoi aamulla vähän anteeksipyytävästi päästessään valmiiseen aamiaispöytään, kuten tavallista.
- Miten sä muka saat kaikki tavarasi vietyä pyörällä? Ota vaan se, me voidaan käydä kaupassa isän autolla.
- Mä en tarvii tavaroita tänään, mä menen vaan kisahoitajaksi. Mulla on kisat vasta huomenna.
- Tuutko sä sitten ensi yöksikin kotiin.
- Todennäkösesti, Vesku arveli.
- Kivaa. Lämmitetään rantasauna.

Niin siinä kävi. Kisapäivä ei ollut järjettömän pitkä, sillä Hannan nuoret hevoset menivät vain kahdessa luokassa, mutta sen jälkeen Veskun piti herkistellä omat ratsunsa seuraavan päivän koitosta varten ja sitten hän hoiti iltatallin, jotta Katja pääsisi seuraavana päivänä kisahoitajaksi ilman uhkailuja soittaa työsuojeluvaltuutetulle.
- Mä en tienny, että se osaa semmosia sanoja, oli Hanna sanonut häijysti, muttei sentään Katjan kuullen.
Sinä yönä Vesku ei nukkunut yhtä hyvin. Häntä ahdisti ajatus siitä, että edessä oli hänen ensimmäinen vaativa ratansa ja hän manasi Hannaa, joka oli pakottanut hommaamaan frakin ja silinterin. Normaaleissa ratsastusvaatteissa olisi ollut jotenkin kotoisampaa mennä. Hän ei voinut olla aavistelematta, että Kadmia heittäisi hänet selästään ja hän halkaisisi päänsä ilman kypärää.

Katja oli ehtinyt hoitaa muut kuin matkaan lähtevät hevoset jo ulos, kun Vesku saapui, sillä tänään heillä ei ollut kiirettä kisapaikalle ennen kuin noin yhdeksitoista.
- Huomenta, Vesku sanoi ja Katja nyökkäsi lyhyesti. Jipii, he olivat loistavissa väleissä. Hiukan myöhemmin saapui Hannakin, eikä hän tullut yksin vaan hänellä oli mukanaan pitkätukkainen nuori mies, jonka kanssa hän jutteli vilkkaasti. Veskun leuka oli loksahtaa jonnekin solisluiden tienoille ja Katja näytti pahanilkisen vahingoniloiselta. Hanna kuulosti olevan oikein hyvällä tuulella, vaikka oli kisa-aamu, ja mikä tuo jäppinen oikein oli?
- Alkaako ne olla valmiita lastattavaksi? Hop hop sitten vaan, Hanna komensi.
- Huomenta, Vesku sanoi hänellekin, toivoen, että Hanna ymmärtäisi, mitä se oikeastaan tarkoitti: että kuka tuo mies oli ja miksi. Hanna ei kuitenkaan ymmärtänyt, tai ollut ymmärtävinään. Vasta, kun hevoset olivat autossa ja ihmistenkin oli aika kiivetä kyytiin, se selvisi.

- Te saatte mennä taakse, Benkku tulee pitämään mulle seuraa, Hanna ohjeisti Veskua ja Katjaa ja kivi, tai ainakin osa niistä, putosi Veskun sydämeltä niin, että häneltä pääsi helpottunut puuskahdus. Hannahan oli viikolla ajatellut ääneen muutamaankin otteeseen, kiukutellut henkilökuntansa vähyyttä ja miettinyt, kenet saisi kiristettyä sunnuntaina kuvaamaan. Tämän täytyi olla se hänen valokuvaajaystävänsä, jonka hän oli sitten muistanut, nimi täsmäsi. Katja virnisti, ja niin teki Hannakin, nipistäen Veskua poskesta. Hänestä oli takuulla ollut hirveän hauskaa tupsahtaa tallille toisen miehen kanssa ja katsoa, minkäväriseksi Veskun naama menisi.
- Tän sä maksat, Vesku kuiskasi hänen korvaansa ja nipisti takaisin, valkoisten housujen peittämästä takapuolesta.
- Näkis vaan ja kuulis kolinaa, Hanna kikatti. – No, vauhtia nyt!
- Joko se on saanu hyvin tai sitten se on ottanu väärät aamulääkkeet, sanoi Katja happamasti, kun he sulkeutuivat Veskun kanssa livingiin ja auto jyrähti käyntiin. Vesku ei viitsinyt kommentoida. Hän ei tiennyt, miten hyvin tallilla tarkkaan ottaen tiedettiin hänen yöpymisistään Hannan luona, mutta tietenkin Katjalla oli silmät päässä, eikä hän ollut voinut huomaamatta, miten Vesku oli tohtinut kajota pomonsa paikkoihin ja silti saanut säilyttää silmänsä. Lopun matkaa Katja olikin armeliaasti hiljaa.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   30.3.09 21:33:09

Oikein Hannamaista:P

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   31.3.09 15:58:52

Oi :) Nyt alkaa vanha tuttu Hanna väläytellä. Ehkä Vesku ei yleensä huomaa, kuin pirullinen se onkaan...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   31.3.09 17:23:05


Oli kaunis, toukokuinen päivä ja kisat olivat jo ulkona. Kisapaikka oli oikein juhlallisen näköinen auringonpaisteessa ja Vesku tunsi kaksijakoista kiihtymystä. Olisi hienoa päästä taas kilpailemaan, mutta olisi hitto vie paljon mukavampaa mokata ratsastustakissa kuin frakissa.
- Mennään ilmottautumaan, Hanna sanoi ja tarttui häntä kädestä, mikä sai Veskun unohtamaan jännityksensä. Hanna ei siis aikonut piilotella häntä täälläkään, missä kaikki tunsivat tai ainakin tiesivät hänet. Hän tunsi itsensä prinssipuolisoksi, mutta se oli pelkästään hyvä tunne.
- Sä olet häijy, Vesku sanoi, kun he lähtivät etsimään kilpailukansliaa. Benkku kulki videokameran kanssa heidän perässään ja kuvasi.
- Olenko mä ikinä väittäny, etten olisi? Hanna kysyi ja hymyili hänelle aurinkoisesti.

Sitä hän ei tosiaankaan ollut tehnyt, joten Vesku tyytyi osaansa. Hän luki lähtölistasta joutuvansa ensin radalle Kadmian kanssa, mikä oli pieni pettymys. Hän oli toivonut saavansa tehdä ensimmäisen vaativansa Katrinan kanssa, joka oli huomattavasti varmempi. Tosin molemmat olivat tosiaan palanneet reissulta parempina kuin lähtiessään, mitä lie Hanna niille sitten siellä tehnytkään. Kadmia ei vaan päässyt luonnostaan sen paremmin kuin leopardi pilkuistaan, se saattaisi koska tahansa unohtaa olevansa hieno kouluratsu. Vesku rypisti ajatuksissaan otsaansa ja uppoutui suunnittelemaan, miten verryttelisi Kadmiaa, jos se suostuisi yhteistyöhön.

Siitä tuli kuitenkin hyvä päivä, oikeinkin hyvä. Kadmia oli hyvällä tuulella ja esitteli verryttelyssä parempaa ravia kuin koskaan aikaisemmin, mikä sai Veskun varsin luottavaiseksi, ja vaikka se ei radalla yltänytkään enää ihan samaan, ei se tehnyt siellä mitään kamaluuksiakaan. Takaosakäännökset tosin levisivät pahasti ja Vesku tiesi saavansa Hannalta haukut niiden takia. Kadmia osasi tehdä ne todella kauniisti, hänen olisi vain pitänyt ratsastaa vähän varmemmin.

Hanna naputtikin ihan odotetusti ja Benkku tallensi joka sanan, mutta onneksi hänellä oli kiire verryttelemään itse Timothinea. Vesku jäi autolle juomaan ja pitelemään Katrinaa, kun Katja kääri sille valkoisia pinteleitä. Tyttö ei edelleenkään sanonut hänelle yhtä ainutta ylimääräistä sanaa ja Vesku lähti mahdollisimman pian lämmittelemään mustaa tammaa. Tuskin Katja enää hänen kanssaan rupeaisikaan riitelemään, mutta tunnelma autolla oli vähän viileä. Sitä paitsi hän halusi mielellään nähdä Hannan radan. Se meni hyvin, kuinkas muutenkaan ja Benkku ikuisti joka hetken pitkät hiukset leppeässä kesätuulessa liehuen. Vesku päätti joskus muistaa kysyä Hannalta, oliko hänelle ikinä sattunut kunnon mokaa radalla.

Katrinakin tuntui lämmitellessä paremmalta kuin koskaan ennen. Se tuntui uhkuvan hiljaista, sulavaa voimaa, jota tarvitsi vain pyytää, ja Vesku päätti olla ratsastamatta yhtään enempää kuin mitä oli ehdottoman välttämätöntä. Ehkä hän oli verkannut Kadmiaa liikaa ja se oli ollut radalla jo vähän väsynyt? Parinkymmenen minuutin kuluttua hän jo palasi autolle hakemaan takkinsa ja hattunsa ja jättämään pintelit pois.
- Joko sä tulit? Mä olisin halunnu tulla katsomaan teidän verkan, Hanna sanoi kulmiaan rypistäen.
- Se on hyvä. Mä en halua rassata sitä nyt liikaa.
- Okei, Hanna sanoi epäilevästi, kuin olisi harkinnut, luottaako Veskun arvostelukykyyn.

Vesku oli kuitenkin oikeassa. Oli kuin Katrinakin olisi harmitellut sitä, ettei ollut saanut liikkua enempää, kun oli kerran kaunis päivä ja hyvä pohja ja se laukkasi sulavasti kuin keinuhevonen radalle, kun heidän vuoronsa tuli. Takapuolessaan Vesku tunsi, että se seisoi täsmälleen tasajaloin, kun hän pysähtyi tervehtimään tuomareita ja tällä kertaa takaosakäännöksetkin olivat hyvin täsmälliset – hän kiinnitti erityistä huomiota niihin.
- Toi oli varmaan sun paras rata ikinä, ilmoitti Hanna, joka odotti radan ulkopuolella.
- Eikö ollukkin, huohotti Vesku. Hän oli unohtanut hengittää kunnolla viimeisellä laukkaosuudella ja tunsi nyt kärsivänsä hapenpuutteesta. Hetken mielijohteesta hän kumartui satulassa ja antoi Hannalle suukon välittämättä siitä, että muisti kyllä Benkun todennäköisesti ikuistavan senkin. Ikuistakoon!
- Mene pintelöitäväksi ja kato, että Katja on laittanu Timollekin. Mä haen kahvia, Hanna sanoi. – Me mennään palkintojenjakoon.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   31.3.09 21:09:54

"– Me mennään palkintojenjakoon."
Itsevarmuutta löytyy.

Lähettäjä: |katie| 
Päivämäärä:   31.3.09 21:21:06

oo, Vesku ja Hanna :D

Voittaakohan Vesku nyt Hannan noissa kisoissa? :D
Siis mä en kyllä ymmärrä miten sä Sennu teet tän, joka ikinen sun tarinas on ihan loistava!
Aluks mie en kyllä tykänny tästä, mut pari pätkää luettuani tiesin jo et tää on taattua Sennu-laatua!

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   31.3.09 21:34:17

Hanna alkaa muistuttaa nyt sitä Hannaa mikä se on nuissa edellisissä tarinoissa :D

Lähettäjä: roosaaa- 
Päivämäärä:   1.4.09 13:03:00

täää on niin huippu tää tarina ! ihana lukee veskun ''entisestä'' elämästä =DD

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   1.4.09 18:26:39

Kiitti kiitti ^^
------------
30. Hannan kanssa

He palasivat tallille kuuden aikaan Hannan voitettua Viablella viimeisen luokan. Benkku näytti uuvahtaneelta ja mutisi vain, kun Hanna kysyi, lähtisikö hän mukaan seuraavanakin viikonloppuna. Hän ei edes jäänyt katsomaan kuvauksiaan vaan kiipesi saman tien autoonsa, vanhaan pikku pösöön, joka oli aamulla ollut piilossa Veskun pienen auton takana.
- Hoidatko sä iltatallin? Hanna esitti Katjalle, joka näytti hetken siltä kuin olisi halunnut protestoida, mutta nyökkäsikin sitten vain. Vesku auttoi häntä purkamaan hevoset autosta, mutta sitten Hanna nappasi hänet mukaansa. – Mennään mun luokse katsomaan videot ja sitten lähdetään juhlimaan.
- Mihin? Vesku kysyi uteliaana. – Meinaan että vaihdanko mä nää sukkahousut farkkuihin vai oisko nää paremmat?
Hanna rypisti otsaansa ja vilkaisi Veskun vaatetusta.
- Kai sulla nyt kotona jotain fiksumpaakin on? Käy vaihtamassa ja tuu sitten mun luo.

Vesku totteli ja käveli jo tuntia myöhemmin sisään Hannalle. Ovikellon soitto ei ollut aiheuttanut mitään liikehdintää siellä, mutta ovi oli auki ja hän löysi Hannan meikkaamassa selvästikin suihkun jäljiltä.
- Kuule, katotaan ne radat joskus myöhemmin. Mä kuolen nälkään, Hanna sanoi huomatessaan hänet peilin kautta. Veskulla ei ollut mitään sitä vastaan. Hänen omakin vatsansa murisi, oli murissut siitä lähtien, kun hän kotona oli kieltäytynyt syömisestä kiireen varjolla.
- Mihin mennään? Ja millä?
- Mä varasin pöydän Casinolta, vaikka ei siellä mitenkään täyttä tänään varmaan olekaan, ja eiköhän oo viisainta ottaa taksi.

Vaikkei tosiaankaan ollut ensimmäistä kertaa ravintolassa, eikä edes Casinolla, joka oli aika jäykän oloinen paikka, Vesku tunsi itsensä vähän epävarmaksi. Hän ei pelännyt syövänsä väärällä haarukalla – pöytätavat oli tarkkaan opetettu kotona – mutta hän ei ollut ihan varma siitä, mistä hänen pitäisi puhua Hannan kanssa pihvin ja viinilasien yli. Eihän ravintolassa voinut jutella samoista asioista kuin tallilla tai sängyssä, ainakaan jälkimmäisessä? Hän peitti hämmennyksensä auttamalla kohteliaasti Hannalta takin päältä ja yritti esittää maailmanmiestä vetämällä tälle tuolin valmiiksi esiin, kun he pääsivät pöytäänsä.
- Mä kuolen nälkään, mitä saa nopeimmin? Hanna henkäisi tarjoilijalle, joka silmän rävähtämättä lateli muutaman vaihtoehdon, joista Hanna tilasi samaa vauhtia ja lisäsi perään vielä viinitilauksen. Vesku ei ehtinyt kuin nyökätä, kyllä hänelle kelpasi sama kuin Hannallekin.

- Mä ajattelin antaa Kadmian Herkolle ratsastettavaksi, Hanna sanoi saaden Veskun unohtamaan pohdintansa siitä, pitäisikö hänen ruveta romanttiseksi ja kehua, miten kauniilta Hanna näytti ilta-auringossa.
- Mun Mian? hän älähti.
- Mun Mian, Hanna huomautti terävästi. – Mä luulen, että se voi sopia sille, se on niin patarauhallinen tyyppi, ja mä lupasin, että se pääsee kisaamaan muutakin kuin helppoa aata.
- Miksei Timothine?
Hanna ei näköjään pitänyt siitä, että hänen päätöksiään kyseenalaistettiin.
- Koska mä sanon. Ja koska mä aion myydä sen.
- Okei, sanoi Vesku alistuen paikalleen. Onneksi ei sentään Katrinaa.
- Herkko on joka tapauksessa paljon sua kokeneempi. Mä luulen, että se saa Kadmiasta nopeemmin ulos sen, mitä siellä on otettavaa. Jos toi Timothinen kauppa toteutuu niin mä ajattelin lähteä hakemaan papalta pari hevosta lisää. Tuletko sä mukaan?
- Ahvenanmaalle? Totta hitossa, Vesku innostui. Muutama lomapäivä kahdestaan Hannan kanssa kuulosti sopivalta balsamilta haavoille, mutta silloin heidän ruokansa tuotiin ja he keskittyivät syömiseen ja juomiseen seuraavat hetket.

- Mitä sä haluat nyt? Vesku kysyi, kun he olivat tyhjentäneet lautasensa ja tuhonneet puolitoista pulloa viiniä.
- Mä haluaisin tanssimaan, mutta mä olen liian täynnä, Hanna huokaisi ja nojasi taaksepäin tuolissaan, kuin hänen housunsa olisivat kiristäneet.
- Jos sä haluat tanssimaan niin sitten mennään tanssimaan. Yläkertaan?
- Ei viitsi. Siellä on kuitenkin ihan tyhjää tähän aikaan. Tulis jo kesä, niin tulisi tähänkin käpykylään vähän elämää, Hanna sanoi pahantuulisesti.
- Mennään sitten takasin sun luokse.
- Ei kun mä tiedän kivan pienen kuppilan. Mennään sinne kahville ja konjakille ja sä saat kertoa, miten hyvä mä olen. Kaks ruusuketta tänään!
- Mäkin sain yhden, Vesku muisti.
- No lähdetään kehumaan toisiamme.

He päätyivät siihen pikku baariin, missä Vesku oli kerran nähnyt Hannan Oskarin kanssa, ihan niin kuin Vesku oli uumoillutkin. Hänellä oli siinä vaiheessa niin leppoisa olo kaikesta siitä viinistä, mitä he olivat juoneet, ettei hänen mieleensä tullutkaan istua pikkupöytiin, joita oli pitkin lattiaa, vaan hän kiskoi Hannan isompaan loosiin, missä he joutuivat istumaan vierekkäin.
- Nyt sä olet siinä ja sillä hyvä, hän sanoi ja veti Hannan kainaloonsa.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   2.4.09 13:50:26

Vai sellasta.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   2.4.09 16:18:57

mua kiinnostaa kamalasti tuo katrina :D ja mitä sille sitte oikeasti tapahtu

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.4.09 16:51:51

Hevosen myyminen ei ollut ihan niin nopeaa hommaa kuin mitä Vesku oli kuvitellut aiemmin näkemänsä perusteella. Yleensä, kun Hanna oli ilmoittanut myyvänsä jonkun, oli kaikki ollut vain hevosen hakua vailla valmista, mutta nyt hän oli tullut lipsauttaneeksi Timothinen myynnistä Veskulle vähän aikaisemmin, vasta saatuaan kisoista tultuaan puhelinsoiton tammasta. Maanantai-aamuna hänen puhelimensa soi uudestaan hyvin aikaisin ja Vesku kuuli äänestä, että Hannaa harmitti puhua työasioista sängyssä.
- Ai sä haluat kuitenkin koeratsastaa sen? No jo mä ajattelinkin, että kyllä se kannattaisi. Tule vaan, hän sanoi.
- Meinasko joku ostaa sulta hevosen kokeilematta sitä? Vesku kysyi, kun Hanna tiputti puhelimen kädestään.
- No meinasi, mutta kai sen valmentaja oli saanut taottua sille vähän järkeä päähän. Mä tiedän sen tyypin, se hommaa itselleen hienoja ja kalliita ja liian vaikeeta hevosia ja kun se mokaa niiden kanssa, se etsii uuden. Ja isipappa maksaa.
- Ja sille sä aiot myydä Timon? Vesku oli huvittunut Hannan tuohtuneesta ilmeestä. Tämä ei takuulla tiennyt, että antoi aika lailla samantapaisen kuvan itsestäänkin, poislukien tietenkin se seikka, että hän osasi ratsastaa.
- No jos se välttämättä haluaa tunkea mulle montakymmentä tonnia niin en mä valita. Ei se sitä riko, joku saa siitä parin vuoden kuluttua halvalla hienon hevosen, mitä tarvii vaan vähän laitella.
- Sä olet oikea kettu, Vesku sanoi ja yritti halata Hannaa, mutta tämä huitaisi hänet pois.
- Nyt pitää nousta. Se on jo tulossa.

Ostajaehdokas oli ehkä Veskun ikäinen nuori nainen ja hänellä oli mukanaan vanhempi nainen, hänen valmentajansa. Vesku oli ottanut sisään Timothinen, joka harvinaista kyllä näytti aika hapanta naamaa päästyään vain pyörähtämään tarhassa ja satuloi sen valmiiksi kolmen silmäparin seuratessa tarkasti hänen toimiaan.
- Teidän pitää mennä kentälle, maneesia lanataan parhaillaan, Hanna sanoi vilkaisten kelloaan ja ostaja nyökkäsi.

Uteliaisuuttaan Vesku seurasi perässä katsomaan, miten heillä sujui. Timothine oli kyllä aika kiitollinen ratsastettava, sillä se ei ottanut nokkiinsa juuri mistään, vaikka tamma olikin. Se ei vain tehnyt mitään, mitä ei osannut oikein pyytää, ja aika välinpitämättömän näköisenä se nyt juoksi eteenpäin uuden ratsastajan alla. Hanna nojasi aitaan käsi poskella eikä äännähtänytkään kuunnellessaan, miten valmentaja yritti neuvoa Tiiaa.
- Se tuntuu hienolta, ratsastaja ilmoitti kokeiltuaan muutamia yksittäisiä laukanvaihtoja ja ilmeisen tietämättömänä siitä, että tamma oli vaihtanut vain etujaloilla.
- Annatko munkin kokeilla, hänen valmentajansa huokaisi ja hänellä olikin vähän parempi ote. Timothine lakkasi näyttämästä ratsastuskouluhevoselta. Tiia seisoi kentän keskellä ja nyökytteli.

Vajaan tunnin kuluttua Vesku sai hevosen ohjat käsiinsä, mutta jäi kuuntelemaan naisten keskustelua.
- Sä pyydät siitä aika paljon, Tiia sanoi Hannalle.
- No jaa, ei ton tason hevosia kauheesti oo tarjolla tähän aikaan kaudesta, Hanna sanoi välinpitämättömästi. – Mä ajattelin kokeilla sen kanssa SM:iin.

Se riitti Tiialle, hänen silmiinsä syttyi uudestaan innostuksen pilke, kuin hän olisi jo nähnyt itsensä suomenmestarina.
- Eläinlääkärin tarkastus, valmentaja huomautti.
- Joo joo, tietysti.
- Mä oletan, että te haluatte kuvauttaa sen, Hanna sanoi. – Älkää varatko aikaa perjantaiksi. Mä olen ilmottanu sen viikonloppuna kisoihin ja jos se on vielä mulla, sillon pitää viilata viimeiset.
- Voi, se on mulla ennen perjantaita, ehkä se olenkin minä, joka sillä menee kisoihin, Tiia nauroi.

Niin nopeasti se ei kuitenkaan käynyt. Klinikoilla oli ilmeisesti ruuhkaa, sillä Timothine käytiin hakemassa ostotarkastusreissulle vasta seuraavalla viikolla, kun se oli taas yhtä ruusuketta pätevämpi ja Hanna pohti, voisiko mitenkään nostaa hintapyyntöä sen perusteella. Sitten Tiian piti päästä eroon edellisestä hevosestaan, ennen kuin hän saattoi hakea Timothinen.
- Se ehdotti, että mä ottaisin sen vaihdossa, Hanna sanoi miettiväisenä. – Mutta en mä taida. Se näyttää kyllä ihan kivalta, mutta en mä tiedä viitsinkö ruveta paikkaamaan toisten jälkiä, kun sillä on joka tapauksessa pari huonoa kautta ikuisena painolastina. Mieluummin mä noita omia kasvatteja laittelen. Osta hei sinä se.
- En mä voi ostaa hevosta, Vesku sanoi varmasti. – Mitä mä tekisin sen kanssa syksyllä, kun mä lähden Helsinkiin?
- No kai sielläkin talleja on. Tai pidä täällä, ei tää matka nyt niin ylitsepääsemätön ole, ettet voisi Hesasta käsin käydä ratsastamassa.

Vesku antoi ajatustensa hetkeksi lipua todellisuuteen, jossa hän omistaisi ihan itse jotain niin suurta kuin hevosen. Järki kuitenkin puuttui peliin kesken haaveiden.
- En mä voi. Mä olen köyhä opiskelija. Menee kuule vuosia, ennen kuin mulla on varaa pistää tuhansia euroja hevoseen. Vuosikymmeniä ehkä.
- No onhan sulla vanhemmat, kai ne voi vähän avittaa sun harrastusta?
- Ei kilpahevosen verran, ei voi.
Veskua harmitti, että Hanna oli ottanut koko asian puheeksi, sillä se oli palauttanut hänen mieleensä sen faktan, että kesän jälkeen hän joutuisi muuttamaan. Miten kävisi sitten Hannan ja hänen?
- Tuletko sä sitten käymään mun luona Hesassa? hän kysyi ja toivoi saman tien, ettei olisi kysynytkään. Hanna todennäköisesti nauraisi ja sanoisi, ettei hän todellakaan tehnyt suunnitelmia niin pitkälle kuin syksyyn, ellei kyse ollut hevosista.

Nainen ei kuitenkaan nauranut.
- Jaa. Onhan se aina mahdollista, hän sanoi kevyesti ja lähti kohden maneesia, mihin Katja oli jo hetki sitten taluttanut Boogien. Vesku jäi talliin miettimään elämäänsä. Tavallaan teki mieli pistää Hanna seinää vasten, puristaa tästä ulos, että oliko heillä oikeasti mitään mahdollisuuksia. Hanna ei vaan varmastikaan olisi pitänyt siitä, olisi ehkä potkaissut hänet sängystään saman tien, eikä Vesku sitä halunnut. Hän olisi halunnut enemmänkin, mutta Hanna ei tarvinnut sitä, mitä hänellä oli antaa. Kai hän oli jotenkin omituinen, kun ei ollut tyytyväinen hurjaan seksiin ja ajoittaisiin ravintolailtoihin ilman sitoumuksia.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   2.4.09 19:50:38

Sennnu, sun tarinoissa on aina joku johon samaistua.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.4.09 20:46:25

Hmh, samaistutko sä nyt Tiian kenties? =D
Kuule, teidän hevonen oli tänään mutaisinta mitä oon pariin vuoteen nähny.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   2.4.09 21:18:27

Sennnu nööy! Eiks niin et tarhat kuivuu parissa päivässä, eiks?

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   2.4.09 21:40:03

En, en todellakaan siihen =D Ja ei toi oo ees pahinta, mitä meijän heppa on ollu ;D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.4.09 21:42:03

Toivottavasti :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.4.09 18:09:04


Lähtö Ahvenanmaalle tuli yllätyksenä, vaikka sitä oli odotettukin. Hanna oli ollut pisteliäällä tuulella koko päivän ja kaikki olivat yrittäneet pysyä poissa hänen tieltään, Veskukin, ja ratsastettuaan kaikki senpäiväiset hevosensa hän lähti hiljaisesti kohti kotia. Hanna saisi soittaa perään, jos tahtoi hänet viereensä – ja olisiko sittenkin fiksua vai hullunrohkeaa kerrankin kieltäytyä? Sitä pohtien Vesku oli pyöräillä kotikadun kulmassa Iljan yli.
- Seis, pidätän teidät liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä! Ilja ilmoitti pensasaidasta, mihin oli loikannut.
- Sori, mä en huomannu sua, Vesku sanoi anteeksipyytävästi.
- Lähde mun kanssa kaljalle.
- Nytkö? Arki-iltana?
- No maanantai tai sunnuntai, välikö sillä?
- Sulla ei siis edelleenkään ole töitä, Vesku tulkitsi.
- Mä luen pääsykokeisiin, Ilja sanoi ylpeänä.
- Mihin pääsykokeisiin?
- Oikeustieteelliseen, ja englannin kielen, ja olen mä lukenut vähän saksaakin. Sulla on suku täynnä lakimiehiä, tuu sädettämään mulle tietoa.
- Okei, Vesku lupasi ja käänsi pyöränsä. Olisi kai vaatteet voinut käydä vaihtamassa, mutta ei Iljakaan ihan ykkösissä ollut. Hän oli laiminlyönyt ystäviään pahasti viime viikot.
- Kyyditse mua niin mä soitan Patelle matkalla, Ilja sanoi ja istahti tarakalle.

Tuskin puolta tuntia myöhemmin kaikki kolme istuivat jo terassilla tuoppien ääressä, mutta Vesku oli tuskin ehtinyt maistaa omastaan, kun hänen puhelimensa alkoi piipittää.
- Jos se on joku nainen niin pyydä tänne, sanoi Ilja toiveikkaana. Vesku pudisti päätään nähdessään Hannan nimen näytöllä.
- Enpä taida, hän sanoi ja vastasi.
- Missä sä olet? Hanna kysyi esittelyittä.
- Kaljalla kavereiden kanssa.
- No nyt ois lähtö, jos sä maltat jättää ne. Mä varasin just paikan yölaivaan. Ne tulee huomenna hakemaan Timothinen. Vai jäätkö sä mieluummin kaljottelemaan?
- En, Vesku sanoi ja totesi Paten ja Iljan tuijottavan häntä kuin olisivat yrittäneet päästä selville siitä, kenen kanssa hän puhui ja mistä.
- Meillä ei oo liikaa aikaa. Missä sä olet? Mä tulen hakemaan sut.
- Mun tarttis varmaan pakatakin jotain.
- No mennään sitten teidän kautta. Et kai sä paljon muuta tarvii kuin hammasharjan. Ei me sinne viikoksi jäädä.
- Tässä mä istun terassilla, Vesku sanoi eikä voinut peittää hienoista hymyä. Olisi hauskaa päästä Hannan kanssa matkalle. Olisi myös hauskaa nähdä Paten ja Iljan ilmeet, kun Hanna tulisi maasturillaan hakemaan hänet.

- Tuleeko meille seuraa? Pate kysyi.
- Ei kun mun pitää häipyä.
- Nytkö? Vastahan me tultiin.
- Mun pitää ehtiä Turkuun ennen kuin yölaiva lähtee.
Tahallaan Vesku ei kertonut enempää vaan antoi toisten nyhtää hänestä vastauksen kerrallaan.
- Sä lähdet muka laivalle pomosi kanssa, sanoi Pate lopulta epäuskoisena. – Niin kuin kahdestaan?
- Ihan kahdestaan, Vesku vakuutti.
- Niin kuin työmatkalle? Ilja kysyi.
- No ei oikeastaan. Tai no, tavallaan. Käymään sen vanhempien luona.
Se sai Patenkin hiljaiseksi ja aina ajoituksen täydellisesti hallinnut Hanna ajoi parahiksi paikalle. Maasturin perässä oli hevostraileri ja hän tyyttäsi tarmokkaasti, vaikkei se ollut tarpeellistakaan, sillä traikku peitti yhtäkkiä auringonvalon poikien pöydästä.
- Pitää mennä, Vesku sanoi ja kiipesi autoon.

- Sun kavereita? Hanna kysyi ja kurottui katsomaan Iljaa ja Patea. Hän ei enää kuulostanut ollenkaan piikikkäältä vaan paremminkin oikein hyväntuuliselta.
- Jep.
- Kivaa, Hanna sanoi, hymyili pojille leveästi ja vilkutti. Sitten hän suuteli Veskua. – Yh, kalja haisee sitten kamalalle. Kato, onko hanskalokerossa yhtään purkkaa.
- Sä olet ihan huippu, Vesku nauroi.
- No uskoko ne muka, että sä oot päässy mun pöksyihin? Mä vaan pelastin sut valehtelijan maineelta.
- En mä ole kertonu niille.
- Mikset? Oletpa sä omituinen! Onko mussa muka jotain hävettävää? Hanna kysyi muka vihaisena.
- Mun mielestä sun pöksyt ei kuulu niille.

Hanna oli varannut hytin ja päästyään vilkaisemaan laivan baariin Vesku antoi ihan suosiolla vetää itsensä suoraan sen ohi. Siellä ei juotu kahvia vaan oluen löyhkä pelmahti jo ovella kasvoille. Hänellä oli tosin ihan järjetön nälkä, terassilla juotu tuopillinen oli vain kasvattanut sitä, mutta Hannaa ei tosiaankaan istutettu tuollaiseen räkälään. Ja olihan hyttiin sulkeutumisellakin puolensa, vaikka se olikin tuskin vaatekomeroa suurempi. He mahtuivat tuskin laukkuineen seisomaan tyhjässä tilassa, joka jäi sängyn ja oven väliin.
- Meidän on kai pakko mennä sänkyyn, Vesku sanoi asiallisesti.
- Joo, nukutaan pari tuntia, vaikka saahan sitä perillä nukkua lisää, Hanna sanoi ja kurottui kääntämään alas yläsänkyä.
- Nukutaan? Vesku vihjaisi.
- Joo. Vai? Hanna ei kuulostanut mitenkään innostuneelta mistään muusta, mutta jätti kuitenkin sängyn sikseen ja katsoi Veskua arvioivasti. – Jos sä haluat panna sun pitää panna mut haluamaan.
- Mäpä kokeilen, Vesku sanoi pidätellen hymyä. Hanna oli välillä niin huvittava, mutta tällä hetkellä hän saattaisi tulkita hymyn ihan väärin ja Vesku saisi viettää yön hytin oven toisella puolella.
- No anna palaa, matadori.

Matka ei kestänyt niin kauan, että he olisivat ehtineet mainittavasti nukkua rakasteltuaan. Vesku oli ehtinyt jonkinlaiseen onnelliseen horteeseen Hanna sylissään, kun tämän kännykkä jo alkoi piipata.
- Ei me voida olla vielä perillä, hän mutisi ja tarttui tiukemmin kiinni pois pyrkivästä Hannasta.
- Kohta ollaan. Mä menen suihkuun.
- Käy sitten perillä, Vesku ehdotti, vaikka tiesikin sen turhaksi. Hänen vatsansa kurahti taas ja Hanna alkoi nauraa.
- Mulla on sulle jotain, hän sanoi ja kaivoi kassinsa taskusta pätkän voipaperiin ja servettiin käärittyä täytettyä patonkia.
- Miltä vuodelta tää on? Vesku kysyi nousten piristyneenä istumaan.
- Hölmö, eilen ostin.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   4.4.09 00:49:56

vitsi et hanna on ihana :) vesku vaan ei sovi sille ollenkaan :s

Lähettäjä: hra 
Päivämäärä:   4.4.09 18:59:28

.. molemmat on ihania! :D
ja vesku sopii paremmin ehkä jessille, on se kyl hauska hannankin kanssa. >:)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.4.09 19:53:47

31. Bossen luona

Tilalla ei näkynyt vielä elonmerkkiäkään, kun he ajoivat pihaan.
- Nää yölaivat on itse asiassa aika paskamaisia, Hanna haukotteli sammuttaessaan auton moottorin. Vesku oli kaikessa hiljaisuudessa samaa mieltä.
- Mennäänkö nyt nukkumaan? hän ehdotti.
- Ei kun aamiaiselle, ja sitten tallille.
- Eikö sua nukuta?
- Ei. Musta on ihana tulla tänne taas, Hanna sanoi kiintymystä äänessään.

Vesku tiesi vanhastaan, että vaikka Hannan äiti näytti siltä, että kulutti päivänsä ensin nukkuen puoleen päivään ja sen jälkeen lakaten kynsiään ja föönaten hiuksiaan, se ei pitänyt paikkaansa. Hän saattoi olla vielä tärkeämpi palanen tilanpidossa kuin Bosse, isäntä, sillä hän muonitti koko tilalla pyörivän ihmisjoukon ja tähän aikaan hän oli ainakin aloittelemassa aamiaisen kokoamista, ihan niin kuin Veskunkin äiti varmaan kotona. Noiden kahden naisen ero oli kuitenkin suunnaton, eikä Vesku mitenkään palavasti halunnut tavata Ingelaa heti aamutuimaan. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, joten hän tallusteli Hannan perässä sisään aprikoiden, mahtoiko heidän kasvoiltaan näkyä, että he olivat vain vähän aikaa sitten nousseet samasta sängystä.

Ingela oli tosiaan jo keittiössä ja näytti ilahtuvan nähdessään Hannan. He halasivat, mutta Veskulle hän ojensi viileästi kätensä.
- Huomenta, Vesku sanoi toivoen, ettei kuulostaisi ihan juntilta. Hassu mielleyhtymä, hän kai tässä oli juuri matkustanut kaupungista tänne jumalan selän taakse.
- Onko kahvia? Hanna kysyi, vaikka kahvinkeitin oli ilmeisen täynnä. Veskukin sai mukillisen ja istuutui pikkuisen pöydän ääreen keittiöjakkaralle selailemaan sillä lojuvaa sanomalehteä, sulkien korvansa Hannan ja tämän äidin kuulumisten vaihtelulta ja yrittäen sulkea nenänsä tuoksulta, joka hellalta levisi, kun Ingela paistoi pekonia ja munia.

Onneksi muukin väki alkoi sitten heräillä ja he saattoivat siirtyä ruokasalin puolelle syömään. Bosse ja Matias ja Nisse tervehtivät Veskua huomattavasti lämpimämmin kuin Ingela, muita Vesku ei tuntenutkaan.
- Missä Helen on? hän kysyi.
- Vauvalomalla, ilmoitti Matias kasvot ylpeyttä loistaen ja odottaen onnitteluja.

Aamiaisen jälkeen Vesku lähti muiden mukana talliin, vaikka Hanna jäikin vielä jutustelemaan äitinsä kanssa. Mitäpä hän siellä kolmantena korvana ja sitä paitsi hän paloi halusta saada nähdä hevoset.
- Mitä Hanna aikoo ottaa mukaan? hän uteli Bosselta.
- No sitä se ei varmasti tiedä kuin itse. Parhaat.
- Mutta kai sä tiedät, mitkä on sen mielestä parhaat?
- Mitä jos katsosit itse? ehdotti Bosse. – Katotaan, millanen silmä sulla on.

Vesku epäili, ettei hänen silmänsä ollut kovinkaan luotettava, jos piti arvioida, kenestä nuorista hevosista olisi parhaat mahdollisuudet kouluratsuna, mutta sama se. Hän auttoi viemään yhden mustan nuoren riiviön ulos tarhaan ja jäi sitten Bossen kanssa nojailemaan aitaan ja seuraamaan, miten joukko otti ilon irti päästessään oikomaan jalkojaan yön jälkeen.
- Neljäkö niitä vaan on tänä vuonna?
- Tässä on vaan pojat. Tammoja on kolme, ne on vielä tuolla varsatammojen kanssa, Bosse osoitti.
- Ota noista nyt selvää, kun ne menee tommosta kyytiä, Vesku nauroi. Bosse ei sanonut mitään, katsoi vain rakastavin silmin, miten hänen kasvattinsa tosiaan menivät. Laumana ne pinkoivat halki aitauksen, tekivät aitaa lähestyessään äkkipysähdyksen ja vaihtoivat suuntaa. Vesku yritti arvioida niiden liikkeitä, mutta vasta, kun ne alkoivat rauhoittua, hän osasi valita.
- Toi rautias iso on mun mielestä parhaan näköinen, hän sanoi. Sen askelissa oli jotain sellaista lennokkuutta, mitä toisilla ei ollut.
- Se on aika hieno, Bosse myönsi. – Vaikka vähän hullu se on. Mutta tuskin Hanna sitä pitää pahana. Haluatko sä ratsastaa sillä?
- Ton jälkeen mitä sä sanoit? Loistoidea. Ei mulla sitä paitsi ole kamoja mukana.
- Lainaat Matiakselta.
- Ehkä Hanna haluaa itse mennä sillä.

Lähettäjä: luuri 
Päivämäärä:   4.4.09 20:06:55

bosse se vasta onkin ihana!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.4.09 22:13:54

Erikoistilauksesta x)
You made my day :)
------------

Sitä Hanna ei kuitenkaan halunnut.
- Ratsastakaa te, mä katon, hän sanoi Veskulle ja Matiakselle, ja sitten metsästettiin Veskulle sopivaa kypärää ja he kiipesivät satulaan kerran toisensa jälkeen ja yrittivät parhaansa mukaan saada nuoret hevoset näyttämään mitä ne osasivat. Tosin eivät ne osanneet vielä juuri mitään.
- Yksi enää jäljellä, virnuili Bosse, joka toi viimeiseksi kentälle sitä hulluksi mainitsemaansa oria. – Kumpi haluaa?
- Ole hyvä vaan, sanoi Vesku kohteliaasti Matiakselle.
- Etkö sä halua? Kokeile pois, Matias rohkaisi vastaan.
- Kokeile sä, Vesku, Hanna määräsi. – Mä tiedän, että sä ratsastat samaan tapaan kuin mäkin.

Niinpä Vesku kiipesi orin satulaan ajatellen fatalistisesti, että jos se tosiaan oli hullu niin oli kai samantekevää, heittäisikö se hänet selästään nyt vai myöhemmin. Hän oli vilkuillut sen verran Matiaksen ratsastusta ja pystynyt arvioimaan omaansakin, ettei kukaan muista hevosista edelleenkään ollut esittänyt yhtä komeita liikkeitä kuin tämä aikaisemmin laitumella. Tosin eipä ollut niin varmaa, että ratsastajan kanssa irtoaisi mitään sen tapaista.

Vaikka Vesku oli varautunut kaikkeen mahdolliseen pystyynnoususta pukkilaukkaan ja aidan yli karkaamiseen, ei mitään tapahtunutkaan. Hevonen tuntui vaivaantuneen hänestä kovasti ja reagoi ylikorostetusti herkimpäänkin apuun niin, että Vesku yritti lopulta olla tekemättä yhtään mitään selässä.
- Nääh, ei tosta taida olla mihinkään, Hanna sanoi hänen suureksi yllätyksekseen.
- No mutta onhan. Sä et nähny, miten se meni tuolla itsekseen! Vesku vastusti.
- Niinkö?
- Ihan totta. Musta se on koko joukon paras.
- No jos sä sanot niin. Pannaan se sitten sun piikkiin tulemaan takasin, jos ei siitä tuu mitään.
Veskun ilme taisi mennä aika kauhistuneeksi, sillä Hanna alkoi kikattaa ja sai lopulta pyrskittyä, ettei hän ollut ollut tosissaan.

Lopun päivää Vesku kulki Bossen mukana tarkistamassa aitoja Hannan touhutessa jotain äitinsä kanssa, kunnes hän melkein kirjaimellisesti nukahti päivällispöytään.
- Koska sä ajattelit, että me lähdetään pois? hän kysyi Hannalta tipautettuaan puoliunissaan sämpylänsä lautaselle.
- Mä ajattelin, että jäädään yöksi, Hanna sanoi ja haukotteli salaa kätensä takana. – Mennään nukkumaan.
- Veskun vanha huone on tyhjillään, Ingela huomautti.
- Voi ei, mä otan sen mukaan, Hanna ilmoitti Veskun iloksi. Hän oli vähän uumoillut, että saisi ehkä yön varjoissa hiipiä Hannan luo, jos tämä ei tahtoisi tehdä vanhemmilleen tiettäväksi, että he nukkuivat yhdessä.
- Niinkö? Ingela kysyi ja Veskusta tuntui, että nainen katsoi häntä ensimmäistä kertaa kunnolla. Katse oli pistävä kuin röntgensäde.
- Vai semmosta, sanoi Bosse, ja näytti paljon vaimoaan tyytyväisemmältä. – Ai sä oletkin vävyehdokas.

- Älä ala kuvitella mitään, Hanna sanoi, kun he sulkeutuivat vaaleasävyiseen makuuhuoneeseen. – Mä en mene ikinä naimisiin.
- Sun vanhemmat ei taida tietää sitä.
- Kai ne tietää, muttei ne halua uskoa. Ne on sitä sukupolvea, joiden mielestä naisella ei oo tarpeita. Ja nyt mulla ei olekaan kuin unentarve niin, että pysy siellä omalla reunallasi.
- Miksi sä sitten halusit mut mukaan? Vesku kysyi aavistuksen pettyneenä.
- Siltä varalta, että mä muutan mieleni.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   5.4.09 20:00:44

Hanna on vain niiiiin paras :D

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   5.4.09 20:04:31

Nyt toi Hanna on ruennu vaikuttamaan tutummalta, mut Vesku taas vieraammalta. Jotenki niin hassua et Vesku on tollanen vähän epävarma 'nuorempi rakastaja' ;) mielenkiintoista kuitenki. Toivottavasti jatkat tätä vaikka pikkaisen vielä lomittain Jessijuttujen alun kanssa (ekat pari kuukautta esim).

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.4.09 20:17:43

Voi apua, mä oon ihan unohtanu laittaa tänne tänään mitään!
Mullon melkeen pieni paniikki, koko viikko on menny niin, että hyvä jos oon saanu sivua kirjotettua :x
---------

Vesku heräsi siihen, että sai kavion mahaansa. Se oli se rautias ori, se oli tosiaankin hullu, ihan niin kuin Bosse oli sanonut. Paitsi, ettei se ollutkaan, se oli Hanna.
- Sä yrität taas tukehduttaa mut, Hanna sanoi kiivaasti ja käytti kyynärpäätään toisen kerran. – Monestiko mä olen sanonut, etten mä halua, että sä nukut mun ympärillä, mulle tulee kuuma!
Se taisi pitää paikkansa, hänen niskassaan ja ylähuulellaan kimmelsi muutama hikipisara. Vesku veti henkeä ja tunnusteli kylkiluitaan. Mustelma, varmasti, mutta tuskin sen pahempaa.
- Mä sut kuule tukehdutan, hän sanoi tulistuneena aiheettomasta rökityksestä. Olisi kai tuon voinut hiukan hellemminkin ilmaista kuin rupeamalla väkivaltaiseksi. Häntä oudoksutti muutenkin Hannan suhtautuminen, hän oli ihmetellyt sitä alusta asti. Mitä seksiin tuli, tämä oli valmis kokeilemaan suunnilleen mitä tahansa, mutta sylikkäin nukkuminen oli jotain, mihin hän ei voinut suostua, vaikka se olisi ollut Veskun mielestä miten ihanaa.

Vesku nappasi Hannan ranteista kiinni ja kierähti tämän päälle koko painollaan silläkin uhalla, että saisi polven haaruksiinsa. Hanna ei sitä kuitenkaan pannut ollenkaan pahakseen, vaan alkoi nauraa.
- Toi on ihan eri asia. Mutta ei me nyt ehditä, meidän pitää nousta tai jäädään laivasta.
- Ei meillä niin kiire voi olla, Vesku sanoi välittämättä edes vilkaista, olisiko missään lähettyvillä kelloa.
- No etko sä halua aamiaista?
- Kiitos vaan, mutta mieluummin mä katselen sua siinä kuin sun äitiä pöydän toisella puolella. Se yrittää joka tapauksessa tuijottaa mut kuoliaaksi niin, että parempi kai antaa sille syykin?

He sitten rakastelivat syömisen sijaan ja Vesku painui suoraan tallille sen jälkeen jättäen Hannan hyvästelemään äitinsä. Siellä oli jo täysi tohina päällä. Hannan traikku oli avoinna ja tallissa Matias ja Bosse käärivät jo kuljetussuojia hevosten jalkoihin.
- Meillä ei voi olla noin kiire, sanoi Vesku taas.
- Parasta alottaa lastaaminen jo. Ne ei oo ollu kopissa sen jälkeen kun tulivat orilaitumelta, se voi ottaa vähän aikaa, Bosse tuumasi rauhalliseen tapaansa.
- Mitä ne sanoo, kun ne joutuu seisomaan siellä tuntikausia, ja vielä laivassa? Vesku kysyi ja hänelle tuli epämiellyttävä olo.
- Jaa. Arvaile sä jotain, mä voin arvailla jotain muuta, yhtä lähelle todennäkösesti osutaan. Ei vaan, yllättävän fiksusti ne yleensä osaa olla.

Pienempi hevosista, mustanruunikko ruuna, meni traileriin pysähtyen vain kerran lastaussillalle, mutta se ruskea, Barabbas, ei tahtonut. Se kerta kaikkiaan kieltäytyi koskettamasta siltaa kavionkärjelläänkään.
- Antakaa sille luudasta, ehdotti vanha Nisse, joka oli pysähtynyt katsomaan showta, samoin kuin pieni joukko muitakin.
- Ei se sillä mene, arveli Vesku. Hannan hevoset lastautuivat yleensä hyvin, joten hänellä ei ollut paljonkaan kokemusta tällaisista tilanteista, mutta hänestä näytti, ettei ori jäkittänyt itsepäisyyttään. Sen silmät pyörivät päässä ja korvat vaihtoivat suuntaa taukoamatta. Se näytti ennemminkin olevan aidosti kauhuissaan, ja sitten se keksi nousta takajaloilleen. Bossen oli pakko väistää, ettei olisi saanut heiluvista etukavioista osumaa.
- Aikalisä, mies sanoi ja kiepautti liinan orin turvan ympäri, kunhan se laskeutui takaisin alas.
- Pistä sille säkki päähän, Vesku ehdotti.
- Niinkö luulet?
- No sama kai se on sitä kokeilla ennen luutaa?
- Totta, Bosse myönsi ja Vesku riisui takkinsa kietoen sen hevosen pään ympärille. Se hengitti kiivaasti ja hohkasi hikistä kuumuutta ja äkkinäinen sokeus sai sen säpsähtämään. Sitten se jäi seisomaan jalat tukevasti tanassa, kuin ei olisi ollut ihan varma siitä, oliko näön lisäksi mennyt tasapainokin. Bosse maiskautti ja luottavaisesti hevonen nyt seurasi häntä hämärään traileriin. Vesku kiirehti sulkemaan takapuomin ja nostamaan sillan, ennen kuin se keksisi peruuttaa sieltä pois ja Hannakin tuli siihen juuri parahiksi.
- Hyvä, te oottekin valmiita. Eiköhän me sitten vaan lähdetä.

Trailerista kuului epämääräistä kopinaa aika ajoin matkalla satamaan, mutta varsinainen räiske alkoi vasta, kun he olivat päässeet laivaan ja Hanna sai yhdistelmän parkkeerattua. Silloin takana alkoi kuulostaa siltä, että Barabbas määrätietoisesti ja järjestelmällisesti oli päättänyt pistää trailerin palasiksi.
- Mitä se nyt alko riehumaan, kun pysähdyttiin, Vesku kysyi melkeinpä kauhistuneena.
- Autonmoottorit kuulostaa kyllä aika kamalilta täällä, kun kaikuu, Hanna sanoi. – Ja jos se niistä ottaa kierroksia niin arvaa vaan, mitä tapahtuu, kun laivan moottorit käynnistyy. Saa nähdä, onko meillä kyydissä vaan tonni hevosenlihapihviä, kun päästään mantereelle.
- Ei kai me voida vaan odottaa, että se potkii itsensä ja sen toisenkin hajalle?
- Mä laitan sille korvatulpat, Hanna päätti ja avasi traikun satulakaapin. Sen pohjalla oli pieni pakki, jota Vesku ei ollut ennen huomannutkaan ja sieltä Hanna penkoi esiin isot pallukat.

Barabbas taukosi hetkeksi potkimasta, kun sivuovi aukesi. Toinenkin hevosista, Baryton, näytti levottomalta, mutta paremminkin se näytti pelkäävän Barabbasta kuin ylimääräisiä, vieraita ääniä. Hanna sujautti tupot orin korviin ja silitti sen päätä.
- Voi raukkaa, hän sanoi sille, eikä Vesku ollut koskaan kuullut hänen puhuvan niin hellällä äänensävyllä. – Mä taidan antaa sille pienet päiväkännit. Ei oikeesti oo kivaa, jos se hajottaa ittensä.
- Millä sä sen kännäät?
- Siellä pakissa pitäs olla rauhottavaa, anna tänne. Äkkiä, meidät tullaan ajamaan täältä ihan pian pois.

Niin tapahtuikin, mutta onneksi trailerin matkustaja oli jo hiljentynyt siihen mennessä, vaikka laivankin moottorit olivat jyrähtäneet käyntiin.
- Mä haluan tulla käymään täällä, Hanna ilmoitti, kun heidät saatettiin matkustamon puolelle.
- Tänne ei saa tulla ilman henkilökuntaa.
- Mä tiedän, te henkilökunta vaan hautaudutte yleensä jonnekin kahville. Mä vaan varotan, että mä haen sitten vaikka kapteenin mukaan komentosillalta.
- Haetko? Vesku kysyi huvittuneena, kun he suuntasivat kahvilaan myöhäistä aamiaista tai aikaista lounasta saadakseen.
- Kai mun pitää, ellei ne oo unohtaneet ovea auki, joskus käy niinkin, Hanna hymähti.

Hän tosiaan kävi autokannella muutaman kerran matkan aikana jättäen Veskun varaamaan heidän paikkojaan ja palasi sieltä aina yhtä tyytyväisenä.
- Nuokkuu kuin valtion duunari. Sä saat ruveta harjottelemaan sen kanssa kuljetuksia heti, kun päästään kotiin.
- Minä?
- No sinä sen halusit. Mä olisin ottanu sen tamman.
- Just joo. Ja jos se on hajottanu trailerista jotain niin sä epäilemättä pidätät sen mun palkasta, Vesku murahti.

Mutta ei se ollut, ei mitään, mitä ei olisi voinut ensi hätään jeesusteipillä paikata. Kun he pääsivät perille ja tutkivat vahingot, oli trailerinseinässä muutama halkeama potkujen jäljiltä, kuljetussuojat olivat suikaleina lantakasassa ja Barabbas ontui, ilmeisestikin oikeassa takavuohisessa olevan nahattoman nirhautuman takia.
- Aika vähällä selvittiin, Hanna totesi.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   5.4.09 20:56:40

noniin, ja miksei tästä huippuorista ole saanut lukea aikaisemmin? vai onko? :D ei oo mieleen jäänyt ainakaan :o

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.4.09 20:58:01

Öö... ehkä koska mä vasta keksin sen? :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.4.09 20:59:57

Ja uusi

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   5.4.09 21:16:04

no nyt sun pitää sitten ujuttaa se jonnekin kisoihin Jessi-juttuihin.. ihan noin sivumennen vaan jos se nyt pääsee pitkällekin, sehän on merkittävä hevonen kun kerran Veskun valinta!