Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.4.09 20:59:15

Edellinen

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   5.4.09 22:22:19

Ohoh, näin mones jo tätä pätkää!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.4.09 18:26:08

32. Barabbas

Barabbaksesta huolehtiminen valui jotenkin Veskun harteille. Sen haava ei ollut mitenkään paha, mutta pisti sen könkkäämään sen verran, ettei sillä voinut ratsastaa muutamaan ensimmäiseen päivään. Sisällä sitä ei voinut pitää, sillä se turhautui pienessä karsinassa, kun oli tottunut olemaan laitumen kingi. Se näytti ahdistuneelta Hannan pienissä tarhoissakin, mutta kun Vesku ehdotti, että se ja Baryton laitettaisiin samaan tarhaan, Hanna kielsi. – Ne on nyt kisahevosia eikä enää mitään leikkikoululaisia. Ne ei tarhaa yhdessä ja hajota toisiaan.

Niinpä Vesku yritti pitää hevoselle seuraa ja keksiä sille jotain viihdykettä milloin vain muilta hommiltaan ja viikonlopun kisoilta ehti. Häntä suretti katsoa sitä, kun se oli kuin häkkiin vangittu villieläin, mutta Hanna kielsi häntä hempeilemästä ja käski hänen ennemmin takoa sille vähän tapoja päähän.
- Jos kerrot mulle, miten sen saa tajuamaan, ettei sen tarvii juosta aidanviertä edestakasin ja huutaa koko hiton päivää, Vesku puuskahti.
- Sano sille, että pallit lähtee, jos se aikoo juosta ittensä kuoliaaksi. Juoksuta sitä vaikka, ja totuta siihen traikkuun. Totuta kuorkkiinkin.
- Juoksuta vaikka se ontuu?
- No sehän juoksee joka tapauksessa. Juoskoon sitten hallitusti. Eihän sillä nyt mitään jännevammaa tai murtumaa ole, pelkkä naarmu vaan.

Bosse oli kyllä ollut ihan hakoteillä väittäessään, että ori oli hullu, päätteli Vesku muutaman päivän päästä, kun hän oli jo tutustunut siihen aika hyvin. Nyt sitä pyörittivät enimmäkseen hormonipöllyt ja uuden, suuren maailman ihmeelliset tammat ja poikahevoset, joista olisi pitänyt ottaa mittaa, mutta toisaalta se oli hirveän arkakin. Vesku ei jaksanut uskoa, että Bosse tai kukaan Bossen väestä olisi pidellyt sitä pahoin, mutta se varoi ihmistä suorastaan yltiönöyryyteen asti. Karjahdus riitti saamaan sen polvet vapisemaan. Sen tajuaminen kyllä teki sitten helpompaa sillä ratsastamisesta, kun se aika koitti. Vesku sai kunnian kiivetä sinne ensimmäiseksi, ja kerrankin hän jätti huomiotta Hannan komennot, kun tämä muun katsomaan tulleen seurueen keskeltä huuteli niitä.
- Mä en ala höykyttää sitä. Se on kauhuissaan, Vesku sanoi.
- Onko? Hanna kysyi hiukan ivallisesti, mutta pisti suunsa kiinni ja Vesku saattoi jatkaa omin päin. Hän yritti olla samalla kertaa herkempi kuin koskaan ja tukea ja rohkaista ja se oli äärettömän vaikeaa, etenkin kun kaikki tuijottivat heitä. Hän lopetti aikaisemmin kuin oli aikonutkaan, sillä tunsi itsekin jännittyvänsä ollessaan kaikkien katseiden käristettävänä.
- Herkko voisi kokeilla sitä huomenna, jos ei kisoissa mene liian kauan, Hanna sanoi miettiväisesti.

Sillä kertaa Vesku oli yleisön joukossa. Herkko oli taitava ratsastaja, kärsivällinen ja hienovarainen, mutta Barabbaksen kanssa hän ei löytänyt yhteistä säveltä. Oli melko kalseaa katseltavaa, miten hevonen säntäili hänen altaan karkuun. Ryppy Hannan kulmakarvojen välissä syveni minuutti minuutilta.
- Näinköhän tosta tulee mitään.
- Älä nyt heitä kirvestä kaivoon, Vesku sanoi nopeasti. Hän tunsi vastuun raskaana niskoillaan. Hänen valintansa.
- En tietenkään heitä. Mä kokeilen sitä itse huomenna. Hei, joku menee nyt laittamaan mulle Barytonin, Hanna sanoi ja heitti musertavan silmäyksen Katjaan ja Oskariin niin, että nämä häipyivät molemmat. Veskulle hän ehdotti, että tämä voisi mennä päästämään Herkon piinasta ja jäähdytellä Barabbaksen, sillä hän halusi puhua Herkon kanssa.

Vesku ei tohtinut kiivetä hevosen selkään, sillä se tuntui olevan valmis sinkoamaan jonnekin jo pelkästä katseesta, hän vain lähti taluttamaan sitä ympäri maneesia ja vilkuili samalla Hannaa ja Herkkoa, jotka juttelivat katsomon portailla. Hän tunsi yllättäen tumman mustasukkaisuuden leimahduksen. Pitikö Hannan seistä noin lähellä Herkkoa? Kai metrinkin päästä olisi kuullut, jos olisi vähän korottanut ääntä?

Lähettäjä: miiuska 
Päivämäärä:   6.4.09 19:33:51

Kiva pätkä, jatkuu :)

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   6.4.09 21:11:08

toivottavasti siitä nyt tulee jotain :D Vesku on niin reppana

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.4.09 19:11:37

Oli jo myöhä, mutta Vesku viivytteli tallissa Barabbaksen kanssa, kunnes Oskari oli ehtinyt ottaa loput hevoset sisään ja Katja ja Herkko olivat lähteneet. Heillä oli ollut kohtalaisen rankka päivä, eikä ketään muuta kuin Veskua huvittanut viivytellä tallilla.
- Mä voin ruokkia ne, hän lupasi Oskarillekin, joka naputteli odottavasti kengänkärkeään lattiaan, uskaltamatta aloittaa niin kauan kuin Hanna viipyi Barytonin kanssa.
- Kyllä säkin kohta saat kenkää, Oskari tuhahti, mutta lähti siltä seisomalta. Hänen sanansa tuntuivat jäävän ilmaan leijumaan, eivätkä parantaneet Veskun mielialaa ollenkaan. Mistä lie tullutkin moinen melankolisuus. Puhuihan Hanna Herkon kanssa päivittäin, eli ehkä se johtui siitä, että takana oli taas kisaviikonloppu ja Veskua ei ollut huolittu yökylään taas pariin yöhön. Hänellä oli ikävä ja hän oli epävarma. Tuntui hyvin mahdolliselta, ettei Hanna tänäänkään haluaisi häntä.

Hanna tuli Barytonin kanssa pyörremyrskymäiseen tapaansa.
- Missä Oskari on?
- Mä käskin sen lähteä jo.
- Aijjaa. No, ota sä tää. Mä taidan mennä jo suihkuun.
- Hanna… Vesku sanoi, kun Hanna vain kääntyi kannoillaan sanomatta hänelle sen enempää.
- Noh?
- Tota… haluatko sä… tuunko mä?
Hanna kääntyi uudelleen niin, että saappaankorko narahti betonilla.
- Vesku-pieni. Mikset sä tulisi? hän kysyi ja puristi Veskua poskesta niin, että tämä tunsi itsensä kuusivuotiaaksi.
- No mä ajattelin olla hienotunteinen ja kysyä varmuuden vuoksi, Vesku väitti ja peittääkseen hämäännyksensä nappasi vapaalla kädellään Hannasta kiinni.
- Ai, miten hienotunteisesti sä puristatkaan mua pyllystä, Hanna nauroi, mutta hänen ilmeensä hälvensi Veskun huolet ainakin toistaiseksi.
- Jos sä odotat mua, me voidaan mennä yhdessä suihkuun, hän ehdotti.
- No sauna lämpiää sillä aikaa kun sä hoidat iltatallin.

Helpottuneena Vesku kiirehti iltahommat ja hölkkäsi sitten Hannan luo. He saunoivat ja rakastelivat ja sen jälkeen Vesku jo puoliksi unessa kiskoi Hannan kainaloonsa. Hetken aikaa tämä viihtyikin siinä, kunnes irrottautui päättäväisesti.
- Kuule, Vesku sanoi heräten todellisuuteen.
- Mm, Hanna sanoi nautinnollisesti ja kääriytyi peittoonsa.
- Mihin me oikeen ollaan menossa?
- Miten niin?
- Sinä ja minä. Me.
- Voi víttu, ihmissuhdekeskusteluja keskellä yötä, Hanna huokaisi ja näytti heräävän, eikä ihan mielellään. Veskun teki mieli vetää sanansa takaisin, mutta vahinko oli jo tapahtunut.
- Mä rakastan sua, hän sanoi puolustuksekseen. Se oli totta, vaikkei hän ollutkaan uskaltanut sitä vielä koskaan kertoa Hannalle. Ainahan oli toki mahdollista, että Hanna ilahtuisi siitä, palaisi ehkä halaamaan häntä ja vastaisi samoin sanoin. Toisaalta, Veskun mieleen tuli, se saattaisi olla Hannan mielestä vielä pahempaa kuin se, että hän kehtasi haluta halailla häntä. Äärimmäistä tunkeutumista kielletylle alueelle. Ehkä jo liiankin röyhkeää.

Hanna ei kuitenkaan osoittanut häntä suoraa päätä ovelle vaan nousi istumaan sängyn päätyä vasten, kuin selvittääkseen tämän asian nyt kerralla lopullisesti.
- Me ei olla menossa yhtään mihinkään, hän sanoi varmasti.
- Sä et välitä musta, Vesku syytti.
- Totta kai mä välitän, en mä nyt muuten olisi viikkokausia sua katellut. Mutta mä olen sanonut useammin kuin kerran, etten mä aio sitoutua.
- Etkö ikinä?
- En ainakaan nyt. Sitä paitsi sähän olet häipymässä.
- Enhän, Vesku väitti kauhistuneena.
- Sä olet mun käsittääkseni muuttamassa Helsinkiin syksyllä, Hanna muistutti. – Vai jättäisitkö sä sen tekemättä, jos mä sillä ehdolla lupaisin, että tää on jotain vakavaa?

Vesku siirsi katseensa Hannasta kattoon. Oliko tuo jokin uhkavaatimus? Haluaisiko Hanna olla hänen kanssaan mieluummin, jos hän haluaisi pysyä hevosalalla sen sijaan, että aikoi lääkäriksi – seikka, jota hän rehellisesti sanoen ei ollut ajatellut pitkään aikaan.
- Oisko sillä eroa, jos mä olisin menossa Ypäjälle? hän kysyi.
- Musta sun kannattaisi hakea sinne, jos sä nyt haluat opiskella, sulla on taipumuksia. Mutta ei se tässä ole oleellista.
- En mä lähtisi, jos sä pyytäisit, Vesku sanoi hetken mietittyään. Hän saattoi oikein hyvin kuvitella vaihtavansa opiskelun tähän, että saisi olla Hannan kanssa täällä ja auttaa pyörittämään tallia.
- Sähän sanoit, että sä oot aina halunnut lääkikseen.
- Mä haluan enemmän olla sun kanssa.

Se ei näyttänyt yllättävän Hannaa juurikaan, hän toivotti hyvää yötä ja käänsi Veskulle selkänsä, mutta ei ärähtänyt, kun tämä otti hänestä kiinni.

Lähettäjä: miiuska 
Päivämäärä:   7.4.09 21:43:05

Huah idiootti Vesku. Mut hyvää tekstiä.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.4.09 17:57:22


Barabbas ei esittänyt Hannallekaan seuraavana päivänä mitään hyvää.
- Sun pitää olla varovaisempi, Vesku neuvoi, vaikkei ikinä ennen ollut uskaltanut mitenkään puuttua Hannan ratsastukseen. Nyt hän kuitenkin oli huolissaan siitä, että nainen tuomitsisi orin ratsastuskelvottomaksi ja lähettäisi sen takaisin.
- Jos sä kerran osaat niin näytä, Hanna sanoi kiukkuisesti, vaikka hän oli nähnytkin Veskun ratsastavan Barabbaksella.
- Ajatuksella vaan, se säikähtää, kun sä isket jalat sen kylkiin, Vesku yritti selittää.
- Mä en suostu ratsastamaan tällä jalat irti. Ratsasta itse.
- En mä tarkottanut… äh. Veskulle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kiivetä itse satulaan. Onneksi hänellä oli vielä kypärä päässä, kun hän oli jäänyt katselemaan Hannaa ja antanut Oskarin viedä Ivanin pois. - Kyllä siitä varmaan tulee ihan hyvä, hän sanoi Hannalle toiveikkaasti.
- Totta kai tulee. Mä en ole vielä tavannut hevosta, joka ei olisi ratsastettavissa. Mä haluan vaan nähdä mitä sä teet sen kanssa, Hanna puuskahti.

Tänään ei kuitenkaan Veskukaan saanut mitään otetta hevoseen. Hän tajusi sen saman tien päästyään selkään. Barabbas oli sellaisessa mielentilassa Hannan jäljiltä, ettei hän ollut varma, huomasiko se edes ratsastajan vaihtuneen. Oli ihan sama, miten hievahtamatta hän yritti istua satulassa ja ohjata sitä ajatuksillaan, se vain steppasi ja väisti auringonläikkiä. Kun maneesin oven takaa kuului hiljainen vihellys, jonka Oskari usein unohti, se lähti muutamalla pitkällä loikalla maneesin toiseen päähän. Vesku saattoi vain kuvitella, mitä se olisi tehnyt, jos Oskari olisi vain rempaissut oven auki tavalliseen tapaansa. Tai jos he olisivat olleet ulkona kentällä kaikkine pensaissa rapistelevine lintuineen.

Hanna vain seisoi ja katseli sanomatta sanaakaan. Vesku yritti houkutella hevosen rentoutumaan, mutta hän alkoi tuntea itsensä voimattomaksi ja epätoivoiseksi. Hän ei vaan osannut.
- Ei tästä tule tänään mitään, hän tunnusti lopulta.
- Vähän huonolta näyttää, Hannakin myönsi, muttei mitenkään syyttävästi. Oskari liikahti katsomon puolella, ilmeisesti tullakseen ottamaan hevosen, mutta hän sattui samalla potkaisemaan väliseinään ja se riitti Barabbakselle sillä hetkellä: se käännähti salamannopeasti takajaloillaan ja karkasi taas äärimmäiseen nurkkaan niin, että Hanna sai hiekkaryöpyn kasvoilleen ja Vesku jäi niille sijoilleen, vaikka hevonen katosi alta.
- Anteeksi, en mä tajunnu, että se on noin hermoherkkä, Oskari sanoi tyrmistyneenä.
- Tampio, Hanna sähähti hänelle ja marssi ottamaan hevosta kiinni. Vesku jäi yrittämään pystyyn. Hän oli laskeutunut oikealle jalalleen ja siinä tuntui nyt inhottava, tykyttävä kipu, eikä sen varassa auttanut ponnistaa yhtään.

- Takasin selkään, Hanna sanoi järkähtämättä taluttaessaan Barabbaksen takaisin Veskun luo.
- Mä en taida päästä, tämä irvisti yrittäessään nostaa vasenta jalkaansa jalustimen suuntaan. Sitä ei vaan voinut kohottaa maasta ja jättää painoa oikealle.
- Satutitko sä ittes? Kokeile toiselta puolelta.
Se ei onnistunut sen paremmin, silloin hänen olisi pitänyt nousta oikean jalan varaan jalustimelle ja sitä paitsi hevonen ei pitänyt ollenkaan siitä, että joku räpiköi sen väärällä kyljellä. Siinä vaiheessa Hanna rypisti otsaansa ja käski Oskarin kiskoa Veskun saappaan pois. Hän nousi itse nopeasti satulaan ja taputti hevosta rauhoittavasti, kävellen sitten sen kanssa kierroksen. Se näytti lopen uupuneelta, Vesku huomasi. Ihan kuin se olisi alistunu ja antanut periksit. Mutta sitten hänen ajatuksensa palasivat hänen nilkkaansa, joka tykytti kipua entistä pahemmin nyt, kun Oskari oli saanut saappaan pois.
- Oskari, auta se autoonsa, Hanna määräsi ratsastaessaan ohi.

Vesku antoi Oskarin auttaa itsensä pystyyn ja totesi, ettei kävelemisestä tullut mitään. Tulisiko autolla ajamisesta? Miten hän pääsisi autosta terveyskeskukseen? Konttaamalla? Soittaisiko hän parkkipaikalta ajanvaraukseen ja pyytäisi jotakuta tulemaan pyörätuolin kanssa hakemaan potilaan pienestä vihreästä volkkarista? Mutta Hanna jatkoikin seuraavaa kierrosta ratsastaessaan, että sitten Oskari saisi tulla ottamaan Barabbaksen, hän kävisi heittämässä Veskun lääkäriin.

Terveyskeskuksessa ei ollut kummoista ruuhkaa, ja kun Vesku pomppi sinne yhdellä jalalla Hannan olkapäästä tukea ottaen, hän pääsi saman tien lääkärille. Hanna, joka ei ollut kahta sanaa sanonut koko matkalla, jäi odotushuoneeseen selailemaan lehtiä ja käänteli sivuja jo suorastaan väkivaltaisesti, kun Vesku vajaata tuntia myöhemmin palasi kainalosauvojen kanssa.
- No? hän sanoi vaativasti nousten seisomaan.
- Se on vaan nyrjähtänyt, Vesku sanoi äärettömän helpottuneena. Kipu oli ollut niin kova, että hän oli tosissaan pelännyt murtumia ja koko kesää ilman ratsastuskilpailuja.
- Ja sä sait silti kepit?
- Joo, pari päivää pitää mennä näillä.
- Sairaslomaa?
- Viikon.

Se sai Hannan hymyilemään pikkuriikkisen.
- No hyvä. Ei ollenkaan niin pahaa kuin mitä mä pelkäsin.
- Mä kokeilen ajaa nyt. Siinä on nyt semmonen liimaside, että se varmaan kestää sen.
- Kokeile ihmeessä, Hanna sanoi ja nappasi sairaslomatodistuksen hänen kädestään. – Sähän voit viedä mut takasin tallille ja mennä sitten kotiin potemaan.
- Mä tulisin paljon mieluummin sun luokse potemaan.
- En mä ehdi hoitaa sua, mulla on ihan hitosti hommia nyt, kun sä et oo remmissä.
- En mä kaipaa hoitamista, sua mä kaipaan!
- Sori, sä oot sairaslomalla. Sä et voi tulla tallille niin kauan kuin sulla on saikkua – mun täytyy ajatella vakuutuksia.
- Sun talo ei ole talli, Vesku väitti vastaan. He olivat päässeet jo autolle asti ja hän kaiveli vähän aikaa taskujaan, ennen kuin muisti, että avaimet olivat Hannalla.
- Se on samaa tonttia, pahoitteli Hanna ilman, että näytti ollenkaan pahoittelevalta.
- Sä et halua nähdä mua kokonaiseen viikkoon, Vesku ymmärsi. Johtuiko se siitä, että hän nyt oli muutaman päivän vammainen ja hyödytön, vai oliko Hanna nyt huomannut kyllästyneensä häneen? Vai johtuiko tämä siitä, että hän oli uskaltanut edellisyönä ruveta kyselemään tulevaisuudesta?

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   9.4.09 07:32:38

:D jatkoa, Barabbas raukka

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.4.09 17:25:46

33. Back to Business

Meni kaksi päivää ja sitten Vesku heitti kepit eteisen nurkkaan. Hän pystyi jo kävelemään aika hyvin, ja olisi varmasti pystynyt ratsastamaankin, etenkin ratsastamaan. Hanna ei kuitenkaan suostunut siihen, että hän olisi tullut tallille, hän ei aina vastannut puhelimeenkaan, eikä Vesku vaan tohtinut mennä sinne nimenomaista kieltoa vastaan.

Hänellä ei siis ollut muuta tekemistä kuin yrittää saada vanhoja kavereita kiinni, ja nämä antautuivatkin innolla hauskuuttamaan sairaslomalaista. Sattui olemaan jo lämmintä ja kesäistä ja Ilja oli ottanut asiakseen yrittää intiaaniksi. Hän tuli ensin Veskun pihaan grillaamaan itseään ja sitten, kun tämä pääsi jo ongelmitta liikkeelle, he siirtyivät uimarannalle. Iltaisin Pate liittyi seuraan ja yhtenä iltana he löysivät rannalta Teemunkin, jota Vesku ei ollut nähnyt sen jälkeen, kun oli lakannut ratsastamasta Järssillä. Kun aurinko alkoi painua matalalle, he ottivat tavakseen siirtyä rannalta kaupungin terasseille ja ellei Vesku olisi ollut niin sydän syrjällään Hannan takia, hän olisi varmaan nauttinut täysillä. Nyt hän ei uskaltanut tunnustaa sydänsurujaan kuin Iljalle. Vaikka tyyppi oli monesti kerta kaikkiaan käsittämätön, tuntui hän itse käsittävän asiat puolesta sanasta, nekin, joita ei sanottu ääneen.

Kovin luotettava Ilja ei kuitenkaan ollut, tosin ei Vesku ollut ymmärtänytkään pyytää häntä pitämään omana tietonaan kuulemansa. Pate ja Teemu näyttivät tajuavan, että Veskua harmitti enemmänkin hajonnut sydän kuin hajonnut jalka, vaikka Teemu ymmärsi kiitettävästi senkin, että Veskua otti päähän sairasloma ratsastamisesta. Pate kuitenkin otti asiakseen esittää heidän kaikkien ihmettelyt.
- Oletko sä muka tosiaan päässy sen sänkyyn? Oliko se hyvä? Kerro kaikki!
- Turpa kiinni, Vesku murahti. – Se ei ole sun korville sopivaa kuultavaa.
- Miten niin?
- Tommonen viaton pikkupoika.
- Siis et ookkaan, sanoi Pate ja katsoi häntä ovelasti sivusilmällä.
- Sovitaan niin, Vesku sanoi ja sai ystävänsä ähkäisemään.
- Ei hemmetti, jos sulla on varaa kieltää niin kai se on totta.

Se oli perjantai ja työssäkäyvätkin olivat valmiita jatkamaan terassin jälkeen sisätiloissa. Vesku mietti kaihoisasti, että asioiden toisin ollen hän olisi parhaillaan vähintään matkalla nukkumaan noustakseen aamulla kisakyytiin. Niinpä hän ei oikeastaan hämmästynyt, kun kuvitteli näkevänsä Hannan vaaleat hiukset peremmällä. Tietystikin se oli pelkkää kuvitelmaa, eihän Hanna koskaan käynyt ulkona ennen kisapäiviä, eikä hän viitsinyt edes vilkaista toista kertaa. Hänen ikävänsä teki kepposia, ja sitä paitsi Teemu oli juuri käynyt hakemassa tarjottimellisen oluttuoppeja ja niiden siivittelemänä he alkoivat suunnitella juhannusta. Siihen oli vielä aikaa, mutta ei niin mahdottomasti.
- Mä en tiedä, onko mulla kisoja tai tallivuoroja, Vesku sanoi lupautumatta mihinkään.
- Ei kai kukaan nyt niin hullu oo, että olis jussina töissä?
- Joidenkin on pakko.
Hän nousi lähteäkseen vessaan. Olut tahtoi ulos.

Aulassa, missä vessat olivat, Vesku törmäsi Hannaan, eikä vielä sittenkään ollut uskoa silmiään.
- Mitä sä täällä teet? hän kysyi ja tarttui naista olkapäistä.
- Hei, poju. Sä näemmä kävelet jo, Hanna hymyili.
- Mä olen kävellyt jo pari päivää ja sä tietäsit sen, jos vastaisit puhelimeesi. Miten sä olet täällä, eikö huomenna oo kisat?
- Herkko menee traikun ja Katjan kanssa. Mä otin vapaapäivän, kun yks mun tuttu on ohipurjehdusmatkalla. Vaikka miten mä sulle oon selitysvelvollinen, sitä mä en kyllä tiedä.
- Mä tiedän, Vesku ilmoitti, vilkaisi ympärilleen ja työnsi Hannan invavessaan, jonka kohdalla he olivat. Hänen mieleensä ei juolahtanut, että voisi saada korvilleen, eikä hän saanutkaan. Hanna tirskahti kuin ilahtuneena, kun hän lukitsi oven.
- Tiikerinpentu! hän nauroi ja antoi Veskun suudella itseään ensin suulle ja sitten kaulalle. Eriö ei ollut kovinkaan romanttinen terävine valoineen ja valkoisine kaakeleineen, mutta hän ei kiinnittänyt siihen huomiota, totesi vain, että Hanna oli pukeutunut kuin tennismatsiin menossa, valkeaan vekkihameeseen, tosin sen seurana hänellä ei ollut tennispaitaa vaan valkoinen paitapusero, jonka helmiäisnappien kimppuun Vesku kävi seuraavaksi.

Hanna antoi hänen touhuta siihen asti, että pusero valahti hänen olkapäiltään, mutta sitten hän tarttui Veskua niskahiuksista.
- Kuules nyt. Luuletko sä tosiaan, että mä aion ruveta naimaan Casinon invavessassa?
- Mikset rupeaisi? Omituisempiakin paikkoja on, sanoi Vesku rohkaistuneena ja liu’utti kätensä Hannan hameen alle. Hän tavoitti jotain ohutta ja pitsistä, joka suorastaan tarttui sormiin ja houkutteli kiskomaan pois. Hanna henkäisi, kun hän samalla painoi huulensa tämän soliskuoppaan, mutta siihen se sitten jäikin.
- No niin, tämä tästä, nainen sanoi ja työnsi hänet kauemmas yrittämättä edes näyttää muuta kuin huvittuneelta. – Mun täytyy mennä, me ollaan just lähdössä Tomin veneelle. Ne varmaan ihmettelee, että minne mä jäin.

- Kuka Tomi? Vesku kysyi, kun Hanna napitti nopeasti puseronsa takaisin kiinni.
- Tom, se on kaverin kaveri. Ota sä nää niin sulle ei tuu niin yksinäistä, Hanna sanoi ystävällisesti ja poimi nilkoistaan sinne tipahtaneet pitsistringit. Sitten hän avasi oven ja välittämättä katsella, millaiseen ihmisjoukkoon astui, purjehti pois kuin kuningatar. Onneksi siinä ei ollut mitään tungosta, sillä Vesku ei ajatellut nenäänsä pidemmälle, vaan astui perässä, pitsihepene kädessään roikkuen ja tuijottaen, miten hänen tyttöystävänsä matkasi kohden jonkun Tomin venettä ilman pöksyjä. Teemu siihen kuitenkin törmäsi miestenvessasta ja näytti tajuavan koko tilanteen kerralla, Veskun ja alushousut ja Hannan, jota pieni joukkio jo odotti.
- Ei vítun körmy, hän sanoi ihastuneena ja läimäytti Veskua selkään niin, että tämä horjahti metrin eteenpäin.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   9.4.09 19:11:44

Hanna on vaan niin loistava :D Ja Vesku puolestaan hämmentyny pikkupoika, ei se raukka osaa ollenkaan käsitellä tollasta naista :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   10.4.09 18:28:28

Pikku raukka niin :D
--------

Seuraavalla viikolla Vesku palasi tallille kahdeksalta sinä aamuna, kun hänellä ei enää ollut sairaslomaa. Hanna ei ollut vastannut puhelimeensa sen koommin kun he olivat ravintolassa törmänneet ja hän vuoroin käristyi mustasukkaisuudessa, vuoroin kamppaili saadakseen henkeä toivottomuudessa. Hän ei voinut olla kuvittelematta Hannaa muiden kanssa – mutta oliko tämä ikinä mitään hänelle luvannutkaan? Eipä ollut.

Tallissa oli ventovieras nuori mies, mikä sai Veskun kavahtamaan heti ovella. Hän alkoi ymmärtää Oskaria. Oliko tuo Hannan uusi, vai vielä pahempaa, oliko se joku, joka oli tullut hänen tilalleen? Hänhän oli ollut poissa vain viikon! Hän päätti äkkinäisesti jättää tyypin huomiotta ja kolisteli suoraan yläkertaan vaihtamaan ratsastusvaatteisiin. Sitä ei tuntisi itseään niin vieraantuneeksi sitten.

Lepohuoneessa oli pannun pohjalla pahanhajuista kahvia, jonka Vesku jätti huomiotta. Sohvapöydällä lojui iso paperiarkki, kalenteripohja, jollaiselle Hanna tapasi tehdä kisasuunnitelmia ja työvuorolistoja ja uteliaana Vesku nappasi sen käteensä. Oli helpottavaa nähdä oma nimensä siinä samalla paikalla kuin aina, ja hevosia jonossa samalla rivillä. Tai hevonen. Barabbas toistui siinä päivä päivän jälkeen. Eikö kukaan muu halunnut sen selkään? Hiukan kaksijakoisin ajatuksin Vesku kaivoi ratsastushousunsa kaapista ja palasi sitten talliin.
- Kukas sä olet? hän kysyi ensimmäiseksi uudelta kaverilta, joka tuli vastaan täysien kottikärryjen kanssa. Hyökkäys oli paras puolustus.
- Hara, tämä sanoi ja päästi irti kädensijoista.
- Vesku, Vesku sanoi yhtä lyhyesti. – Mikäs sä olet miehiäsi?
- Duunari vaan, toinen sanoi ehkä hiukan loukkaantuen.
- En mä tiennyt, että me tarvittiin uusia.
- No näköjään te tarvitsitte. Niin ainakin työkkäristä sanottiin.
- Okei. Kai me sitten tarvittiin. Mäkin taidan ruveta hommiin.

Vesku ei viitsinyt edes vilkaista satulahuoneen oven listaa. Kai siinäkin oli Barabbasta Barabbaksen perään. Hän lähti hakemaan orin sisään ja kuvitteli huomaavansa jonkinlaista ilahtumista ja tunnistamista sen ilmeessä, kun hän alkoi väkertää putkiaidan porttia auki. Hän ainakin ilahtui nähdessään sen, ja käytti runsaasti aikaa harjatakseen sen ennen ratsastusta, vaikka kyllä se varmaan oli jo harjattu. Kai tuo uusi kaverikin oli heti opetettu talon tavoille. Kun hän vei hevosen maneesiin, hän tunsi kuitenkin hiukan epämiellyttävän jännityksen kuristuksen kurkussaan. Ei sitä voinut tipahtaa ja joutua siitä suorinta tietä terveyskeskukseen ilman minkäänlaisia jälkioireita. Lisäksi hän toivoi, että olisi sittenkin vilkaissut lukujärjestystä edes sen verran, että olisi nyt tiennyt, koska hevosella oli viimeksi ratsastettu ja miten tehokkaasti. Vai oliko ollenkaan?

Hän pääsi kuitenkin yllättymään positiivisesti. Barabbas ei enää tuntunut dynamiittipötköltä kuin ensimmäiset kymmenen minuuttia, sitten se alkoi pärskähdellä ja hakeutua matalammaksi. Joko se oli kotiutunut hänen poissa ollessaan tai sitten joku oli hevoskuiskaillut sille. Jommin kummin, Vesku ei välittänyt koetella onneaan kovin pitkään, vaikka hevosen liitävät askeleet saivat hänet tuntemaan jumalaista voitonriemua. Miten hieno siitä tulisikaan – ja se oli hänen valintansa! Kun kaikki tuntui parhaimmalta, hän hyppäsi alas satulasta ja talutti hevosta kymmenkunta kierrosta ympäri maneesia, pysähdellen välillä ja vaihtaen suuntaa ja teeskennellen, ettei huomannut koko perässään seuraavaa otusta. Hänen pitäisi jonain päivänä tuoda se tänne vain leikkimään.

Lähettäjä: Böö 
Päivämäärä:   10.4.09 21:44:14

oi tääkii on ihana! oon lukennu nyt tän kokonaan ja jatkoa oottelen :)

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   10.4.09 21:56:31

Palasin viimein tuolta kaukaa pohjosesta, ni oli paljon lukemista oottamassa:) Kivasti homma kehittyy.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.09 22:01:39

oliha tuo koskettava ja surullinen tarina

Lähettäjä: Böö 
Päivämäärä:   11.4.09 17:53:03

jatkoa jo! :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.4.09 18:13:00

Käskystä!
-------------

Herkko oli ilmestynyt hänen ollessaan ratsastamassa, mutta Hannaa ei näkynyt aamupäivän aikana. Vesku oli Barabbaksen jälkeen ratsastanut myös Katrinan, mutta sitten hänen nilkkaansa oli alkanut jomottaa, ja hän oli iloinen siitä, ettei hänen kohdallaan ollut useampia hevosia sinä päivänä. Minnekään hän ei silti ollut aikonutkaan lähteä ennen kuin näkisi Hannan, vaikka Herkko lähti jo omille teilleen ja Harakin häipyi. Vesku vain jäi. Hän heittäytyi loikoilemaan lepohuoneen sohvalle ja hieroskeli hiljaksiin nilkkaansa miettien, lähteäkö käymään Hannan luona, ellei tätä alkaisi kuulua. Ja miten hitossa ratsastaminen saattoi kipeyttää hänen jalkansa tällä tavalla? Hän ei ollut mennyt kevyttä ravia kuin ihan välttämättömässä määrin. Sen täytyi johtua kaikesta muusta liikkumisesta, hevosten hakemisesta tarhasta ja Barabbaksen loppukävelytyksestä.

Sitten portaista kuuluivat kaivatut askeleet. Kukaan muu ei liikkunut noin napakasti, noin tarmokkaasti, ei kukaan muu kuin Hanna. Vesku yritti pystyyn sohvalta, mutta sotkeutui jotenkin jäseniinsä ja saattoi vain kurkistaa selkänojan yli, kun Hanna astui huoneeseen.
- Hei, hän sanoi ja havaitsi sotkeutuvansa sohvaan yhä pahemmin, vaikkei se noin järjellisesti ajatellen ollutkaan mahdollista.
- Hei, Hanna sanoi ja meni nuuhkaisemaan kahvikannua. Hänellä oli vaaleansiniset ratsastushousut ja valkoinen T-paita ja hiukset pitkällä letillä niskassa. – Miten sä pärjäät? hän kysyi kaadettuaan itselleen mukillisen kahvia ja hänen katseensa oli nauliutunut Veskun saappaattomaan jalkaan.
- Ihan hyvin, Vesku sanoi, ja sai lopultakin jäsenensä järjestykseen niin, että hän saattoi nousta istumaan ihan ihmismäiseen tapaan. Hanna oli uskomattoman kaunis, kuin unikuva, eikä hän voinut mitään sille, että tämän näkeminen tuntui koko hänen kropassaan. Vinosta hymystään päätellen Hannakin huomasi sen, hänen katseensa ainakin oli nauliutunut Veskun housuihin.

- Älä tuijota, Vesku puuskahti ja nousi halatakseen Hannaa. Hän arveli vähintäänkin korviensa punoittavan noloina.
- Tsot tsot, Hanna sanoi ja astahti vähän taaksepäin, kuin suojellakseen kahviaan. Vesku otti sen hänen kädestään ja laski pöydälle.
- Mulla on ollu sua ikävä, hän huokaisi. – Onko sulla kauheesti ratsastettavia?
- Miten niin? Hanna kysyi, se vino hymy edelleen huulillaan väreillen.
- Voitko sä jättää ne sikseen, niin että me voidaan painua suoraan sun luokse?
- Kuules nyt, pikkupukki. Istu alas, pitää puhua työjuttuja.

Vesku totteli, mutta piti kätensä Hannan ympärillä, vaikka tämä kurotti käteensä sen samaisen paperiarkin, jota Vesku oli aiemmin silmäillyt.
- Onko susta kilpailemaan viikonloppuna? Hanna kysyi asiallisesti.
- On tietysti.
- Oletko sä varma? Mä hermostun, jos sä ratsastat huonosti ja sitten keksit ihme selityksiä, Hanna sanoi ankarasti kuin opettaja.
- Olenko mä koskaan selitellyt? Vesku kimmastui. Hän inhosi selittelijöitä. Hänestä oli epämiellyttävää selitellä, miksi jokin oli mennyt niin kuin meni jopa silloin, kun sitä kysyttiin.

He juttelivat vähän aikaa, sitten Hanna kurkisti kuppiinsa, totesi sen tyhjäksi ja sanoi kevyesti.
- No niin, mä meen säätämään vähän Viablea. Katja on varmaan saanu sen jo lämmiteltyä.
- En mä tiennyt, että Katja on täällä.
- Se tuli iltatalliin, tietystikin.
- Olisin mä voinut laittaa sen sulle. Mä tuun katsomaan, kun sä ratsastat.
- Kuule, sun ois varmaan parasta mennä kotiin lepuuttamaan tota koipea. Se näyttää kipeeltä, kun oot joutunu saappaankin riisumaan siitä, muttet toisesta.
- No en mä sinne halua!
- Et sä voi tulla munkaan luo, niin että turhaan sä jäät katsomaan, jos sä sitä odotat.
- Miten niin? Vesku kysyi, vaikka tuntui siltä, kuin joku olisi lyönyt häntä palleaan.
- Mulla on vieraita?
- Kuka?

Mutta Hanna ei vastannut, painoi vain etusormensa hänen nenälleen ja meni.

Lähettäjä: Böö 
Päivämäärä:   11.4.09 21:13:09

äöää jatkoa tää on nii ihana!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.4.09 19:25:19

34. Ei kummoinenkaan yllätys

Vesku ajoi kotiin muistamatta jälkeen päin matkasta yhtään mitään ja oli hyvin lähellä, ettei hän vielä samana iltana palannut tallille, tai siis Hannan luo. Hän suunnitteli mielessään, miten käyttäisi kellarin ovea, jonka Hanna itse oli hänelle neuvonut, hiipisi sisään ja yllättäisi heidät. Kenet, sitä hän ei tietenkään tiennyt, mutta sen, joka oli vienyt hänen paikkansa Hannan sängyssä.
- Ei se sanonut semmosta, hän mutisi itselleen ääneen niin, että hänen isänsä ja äitinsä, jotka istuivat katsomassa telkkaria, vilkaisivat häneen oudoksuen, kommentoimatta kuitenkaan mitään.
- Mä taidan mennä jo maate, Vesku ilmoitti, mutta ajatus oli onnistunut hiukkasen lohduttamaan häntä. Eihän Hanna ollut tosiaankaan puhunut mitään sen tyyppistä, että olisi löytänyt itselleen uuden viihdyttäjän. Ehkä hänen vieraansa oli vanhapiikatäti Eckeröstä, joku, jolle ei voinut esitellä poikaystävää ilman, että tämä alkaisi suunnitella häitä saman tien. Olisi ihan Hannan tapaista käristää häntä sillä tavoin. Toisaalta ei ollut Hannan tapaista olla paiskaamatta epämiellyttävää totuutta päin naamaa, jos sellainen oli olemassa, joten ehkä sellaista ei ollutkaan.

Siltikin hän pyöriskeli sängyssään puolen yötä ja viivyttely aamulla oli melkeinpä tuskallista, kun ei hän voinut lähteä tallille ennen kuin aikaisintaan seitsemän maissa. Sekin oli liioitellun aikaisin, mutta pääsisipähän sanomaan aamutallilaiselle, ettei turhaan veisi ulos Barabbasta. Äiti tuntui ilahtuvan, kun hän laahusti keittiöön kuuden aikoihin.
- Miten sä viitsit aina nousta näin aikaisin, Vesku kysyi.
- Mä olen aamukukkuja. Ja nää aamuhetket yksin, ennen kuin te heräätte, on maailman ihanimpia. Sitä ehtii suunnitella päivänsä kaikessa rauhassa.
- No anteeksi vaan, että mä tulin häiritsemään, Vesku sanoi happamesti. – Mä varmaan lähdenkin tästä sitten, että sä saat nauttia yksinäisyydestä.
- Älä ole hölmö. Istu. Sun kanssasi ei ole liikoja päässyt viime aikoina juttelemaan. Otatko sä paahtoleipää vai eilisiä sämpylöitä?
- Sämpylöitä, kiitos, Vesku virnisti ja istui pöydän ääreen. Hän ei ollut ollut ihan tosissaan.
- Sä olet ollut aika lailla kotona nää viime päivät, Leena huomautti.
- Mä olen ollu sairaslomalla, vai joko sä unohdit?
- Koska sä tuot sen tytön näytille?
Vesku oli varautunut siihen kysymykseen jo jonkin aikaa, mutta tänään se tuntui julmalta.
- En mä tiedä, onko ketään tuotavaa, hän urahti.
- Niinkö? Leena sanoi ja nousi nostamaan pöytään raparperipiirakan, jonka oli edellisiltana leiponut. – Sitten se ei ollut sulle oikea.

Aamuhetki äidin kanssa oli lohduttava ja Vesku ajoi tallille rohkaistuneena ja vakuuttuneena siitä, että oli dramatisoinut liikaa ja että Hannan luona oli ennemminkin se vanhapiikatäti kuin joku uros. Hänen rohkeutensa ei kuitenkaan riittänyt kääntyä jo Hannan talolle vievästä tienhaarasta, vaan hän meni tallille. Hannan ei tarvinnut sentään nähdä hänen konttaavan ovelleen. Oli hänelläkin arvokkuutensa.
- Huomenta, hän kajautti ovelta, vaikka arvasikin, että sieltä ei tulisi kovinkaan iloista vastausta. Hän pysähtyi kesken askeleen oikein miettimään sitä asiaa. Hän oli enimmäkseen aina tullut toimeen ihmisten kanssa, mutta täällä oli Oskari, joka oli inhonnut häntä jo aikojen alussa, ihan syyttä, ja Katja, jolla ehkä oli vähän syytä, ja Hara, jolle hän muisti itse asiassa olleensa epäluonteenomaisen nokkava eilen. Se oikeastaan hävetti vähän nyt.

Katja oli vuorossa.
- Huomenta, hän sanoi pisteliäästi Viablen karsinasta. – Mitä sä teet täällä tähän aikaan yöstä?
- Yöstä? Mä olen ollu jalkeilla jo pari tuntia, Vesku pröystäili ja meni Barabbaksen karsinan luo. – Oletko sä tän jo harjannut?
- Olen, mutta harjaa toki uudestaan!
Vesku mietti hetken vastatako häijysti vai vähemmän häijysti ja päätyi jälkimmäiseen.
- En kai mä nyt ala sun hommiasi uusiksi tekemään? hän naurahti.

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   13.4.09 18:30:40

Hei, jokos tulis tämän päivän pätkä?

Viikonlopun ajan on tullut luettua kännykän kautta niin kommentointi on jäänyt. Mut mua edelleen ärsyttää toi koiranpentu-Vesku, eihän siinä oo yhtään munaa! Hanna on kyllä silti huippu :) ja sitä tuskin tarvii mainita et teksti hyvää ja sujuvaa :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.4.09 18:39:16

Hyvä kun muistutit, eilenkin meinasin unohtaa :)
-----------
Yllättävää kyllä, Katja tuli notkumaan karsinan ovelle, kun Vesku oli rapsutellut oria tervehdykseksi ja kiinnitti sille suojia jalkoihin. Ihan niin kuin aikojen alussa, ennen sitä yötä.
- Mitä sä meinaat tehdä sen kanssa? tyttö kysyi.
- Me mennään metsään, Vesku sanoi hajamielisesti. Niin hän oli yön aikana päättänyt. Katjan silmät levisivät.
- Ethän? Sä oot hullu!
- Ei ratsain, Vesku kiirehti sanomaan. Sitä hän ei tosiaankaan aikonut kokeilla ihan lähiaikoina, mutta hän arveli, että Barabbas saattoi ruveta olemaan aika kyllästynyt liikkumaan joka päivä maneesissa. Kävellen hän lähtisi, ja jos se sujuisi hyvin, hän voisi jossain vaiheessa uskaltautua sinne ratsastaenkin.
- Ahaa, Katja sanoi, muttei lähtenyt siitä mihinkään. Veskua alkoi ärsyttää. Joko Katja taas aikoi aloittaa hänen piirittämisensä?
- No? Oliko sulla vielä jotain? hän sanoi nousten seisomaan, tiuskaisi melkein, mutta Katja ei pelästynyt.
- Sä näytät… tai no, ei mitään.

Katja kääntyi mennäkseen jatkamaan hommiaan.
- Mä näytän miltä? Vesku kysyi kuitenkin sulkiessaan Barabbaksen oven, ettei se saisi päähänsä lähteä haahuilemaan mihinkään hänen hakiessaan suitsia ja liinaa.
- Mä meinasin sanoa, että ihmeen iloselta olosuhteet huomioon ottaen, mutta ehkä sä et ollu tosissas senkään kanssa, Katja sanoi.
- Kenen?
- No Hannan.
- Miten niin?
- No siten niin, että sä et taida enää yöpyä pomon luona, Katja sanoi nostaen leukaansa uhittelevasti.
- Mistä sä mun yöpymiseni tiedät?
- Sitä näkee kaikenlaista, mitä naapuritalossa tapahtuu. Niin kuin vaikka millasia autoja siellä on pihalla.
- Ja mitä mun yöpymiset sua kiinnostaakaan? Vesku kysyi terävästi.
- Ei kiinnostakaan, älä kuvittelekaan.

Se puheenaihe jäi siihen, kun molemmat vaikenivat ja jatkoivat hommiaan. Veskua suututti vähän Katjan puuttuminen hänen asioihinsa, hänen ja Hannan, mutta enemmän hän oli iloinen siitä, että he olivat taas puheväleissä. Naljailukin keskustelusävyyn oli miellyttävämpää kuin huutaminen. Satulahuoneen oven lukujärjestyksessä oli lappunen, joka sai Veskun hyvälle tuulelle. Siinä Hanna kehotti häntä olemaan kymmenen aikoihin valmiina Katrinan kanssa, hän tulisi katsomaan, että heidät kehtaisi lähettää kisoihin Veskun loman jälkeen. Se häivytti mielestä Katjan vihjailut ja kun Barabbas vielä käyttäytyi suhteellisen fiksusti metsässä, hamuillen kuusenoksia mistä yletti, alkoi päivä tuntua hyvältä. Kovin pitkää lenkkiä Vesku ei uskaltanut tehdä peläten nilkkasärkyä, mutta sen jälkeen hän päästi orin kentälle ja antoi sen liikkua omia aikojaan vähän aikaa. Ja hyvin se liikkuikin tajuttuaan olevansa vapaana isossa tilassa. Sitä riemua oli ilo katsella.

Sitten Katrina. Vesku vaihtoi lenkkarit saappaisiin vasta viime hetkellä, sillä tukiside ei sopinut niiden sisään ja painui kentälle verryttelemään. Oli sulaa hulluutta käyttää maneesia kesällä, ellei sitten satanut kaatamalla. Sieltä Hanna löysi heidät suunnilleen siihen aikaan kun oli luvannutkin.
- Osaatko sä vuoden kasiysi A:n? hän kysyi esivalmisteluitta ja pisti Veskun miettimään hetkeksi. Hän osasi suuren joukon ohjelmia nykyään ulkoa, mutta vei aina hetken muistella, mikä niistä oli mikäkin.
- Kyllä kai, hän arveli.
- No kokeile, mä vihellän sitten, jos sä menet väärin, Hanna sanoi ja istui portin eteen muovituolille. Vesku alkoi ratsastaa ja totesi kohta, että tehtävä oli mahdoton valmistautumattomalle. Hän ei ollut sitä nimenomaista rataa vielä kertaakaan kilpailuissa mennyt, joten se ei ollut mielessä yhtä hyvin kuin ne radat, joita oli tullut kerrattua useammin. Hanna sai huudella aika lailla ohjeita, mutta lopulta hän näytti tyytyväiseltä.
- Okei, kyllä sä kelpaat, hän sanoi ja nousi, ilmiselvästi lähteäkseen.
- Stop, Vesku sanoi ja hyppäsi alas satulasta portin kohdalla.
- Kai sä aiot jäähdytellä sen? Vai oletko sä pyytänyt Katjaa?
- Mä jäähdyttelen sen kyllä, Vesku vakuutti ja pisti vapaan kätensä Hannan vyötärölle. – Älä sä juokse koko ajan karkuun. Kuka sun luona oikein majailee niin, ettei mua voi päästää sinne?

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   13.4.09 18:42:26

Vesku on semmonen kiltti vässykkä =)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.4.09 20:27:03


Hanna näytti lyhyen hetken ajan melkeinpä nololta, mutta huokaisi sitten.
- Sehän ei kuulu sulle.
- Mun mielestä se kuuluu. Vai oletko sä dumpannut mut, etkä vaan saa kakaistua sitä ulos, Vesku naurahti. Hanna viivytteli vastaustaan muutaman sekunnin liian pitkään. Vesku tajusi siitä asiain oikean laidan – että juuri niin oli tapahtunut.
- Mitähän sä nyt tarkoitat dumppaamisella? Mun mielestä meidän olisi pitänyt ensin seurustella, ennen kuin niin voi tapahtua, Hanna ilmoitti.
- Ja mä olin vaan joku petikaveri, Vesku sanoi hitaasti.
- No et kai sä raukkapieni kuvitellut olevasi muuta? Mähän sanoin sulle kaiken aikaa.
- Niinhän sä taisit sanoa. Mä en vaan tainnut uskoa.
- Sä olet niin mahdottoman kiltti ja hyvin kasvatettu. Kai sä olet aina miettinyt avioliittoon asti ennen kuin hyppäät sänkyyn jonkun kanssa, Hanna naurahti ja taputti Veskua poskelle. Hän irrottautui päättäväisesti tämän otteesta ja nosti tuolin kainaloonsa, ennen kuin Vesku ehti kieltää ja meni. Portilla hän vielä käännähti. – Oletko sä nyt varmasti kisakunnossa?
- Ai sitä sä tarkotit eilen, Vesku sanoi ja tunsi suuttumuksen valtaavan mielensä. Siitä Hanna olikin puhunut, hänen päästään ja sydämestään eikä nilkastaan.
- Sitäkin.
- Ihan takuulla olen. Et kai sä kuvittele, että mä alan rypeä sydänsuruissa? Sähän olit sanonu mulle kaiken aikaa, Vesku matki. Hannan kulmakarvat kohosivat äkkiä korkealle, kuin hän ei olisi ollut oikein tyytyväinen vastaukseen, mutta sitten hän kohautti olkapäitään ja jatkoi matkaansa.

Vesku ei ruvennut rypemään sydänsuruissa. Terveellinen suuttumus oli tullut apuun juuri sopivalla hetkellä, eikä hän tosiaan aikonut ruveta kulkemaan tallilla murheenmurtaman näköisenä ja huokaillen. Oskarilla ja Katjalla olisi ollut ihan liian hauskaa, ja hän sai synkkää tyydytystä siitäkin, miten Hanna välillä vilkaisi häntä kummeksuvan näköisenä. Nainen oli tainnut odottaa häneltä vähän tunteellisempaa reaktiota, mutta sitä hän ei saisi. Kulmat kurtussa ja otsa pysyvillä rypyillä Vesku liikutti hevosia ihan niin paljon kuin mitä hänen listalleen niitä oli määrätty, eikä osoittanut sanallakaan pahaa mieltään. Sunnuntaina hän ratsasti elämänsä siihen asti ehdottomasti parhaan radan, ja vaikkei se riittänytkään lyömään Hannaa ja Viablea, hakkasivat he kaikki muut kirkkaasti.
- Víttu miten makeeta, henkäisi Hanna hänelle, kun he seisoivat rinnakkain palkintojenjaossa.
- Niin kai.
- Eikö susta?
- Mitä väliä, mähän oon vaan töissä täällä.

Oli kuin tallille olisi laskeutunut välirauha tai aselepo. Oskari lakkasi naljailemasta Veskulle, rupesipahan paremminkin veljeilemään, kohtalotovereita kun olivat. Katja iski silmänsä ja kyntensä Haraan ja muuttui iloiseksi kuin peipponen. Herkko oli oma hiljainen itsensä ja Hanna kävi välillä herättämässä hämmennystä, tosin ehkä hiukan harvemmin kuin tavallista. Se vaivasi Veskua, mutta hän ei antanut sen näkyä, ja hiljalleen se lakkasikin kirveltämästä niin pahoin. Eihän hän toisaalta missään vaiheessa oikein ollut osannut uskoa, että hänen ja Hannan suhde olisi kovin pitkäikäinen. Hehän olivat ihan eri maailmoista. Liekö Hannan kanssa samasta maailmasta ketään olikaan. Tosin se tyyppi, jonka Veskukin muutaman kerran ohimennen näki joko Hannan pihalla tai tämän kanssa kaupungilla, olisi saattanut olla. Auringonvalkea tukka, tasainen rusketus ja merkkivaatteet ainakin antoivat ymmärtää, ettei rahasta ollut suurempaa pulaa. Melko lailla vahingoniloisena Vesku mietti, että tuskin tuokaan kovin kauan kestäisi.

Hevosten kanssa sujui melko hyvin, jos ei laskenut mukaan Barabbasta. Se edistyi vain hiirenaskelin, mutta edistyi sentään, ja vaikka Vesku epäili, pääsisikö sen kanssa sillä kaudella ensimmäiseenkään takametsän harjoituskisaan, oli sillä ajoittain todella hyviäkin hetkiä. Se nautti suunnattomasti metsässä kulkevalla radalla käymisestä ja siellä se liikkui paljon vapautuneemmin kuin kentällä tai maneesissa. Muista hevosista Hanna jätti nuoremmat nyt vähemmälle huomiolle ja laati minuuttiaikatauluja Viablelle, Katrinalle ja Kadmialle. Hän aikoi pakata ne autoon ja matkustaa Haminaan viikonlopuksi ennen juhannusta. Päiväkausia hän epäröi Boogien kanssa, mutta päätti sitten ottaa senkin mukaan, kun autossa kerran oli tilaa.

Se oli Veskun ensimmäinen koko viikonlopun kisamatka ja hän huomasi olevansa siitä tavattoman innostunut. He kilpailisivat molempina päivinä, paitsi Boogie, joka saisi lepuuttaa itseään sunnuntain, kun luokat muuttuivat sille liian vaativiksi, mutta matkustaisivat paikan päälle jo perjantaina, jotta hevosten ei tarvitsisi suoraan autosta lähteä radalle.
- Missä me nukutaan? Vesku halusi tietää.
- Onko sulla telttaa? Siellä on kai jonkinlainen leirintäalue. Mä nukun autossa, Hanna ilmoitti ja Herkko päästi epämääräisen äännähdyksen.
- Mun serkku asuu Haminassa, mä menen sen luokse, hän ilmoitti. – Säkin voit Vesku varmaan tulla sinne. Kuka lähtee hoitajaksi?
- Eiköhän me oteta Katja, Hanna arveli. – No, ehkä sillä on teltta.
- Onhan livingissä kerrossänky, Vesku muistutti. Oliko Hanna niin nirppanokka, ettei suostuisi jakamaan hengitysilmaansa kenenkään palkollisen kanssa? Vai aikoiko hän ottaa sinne mukaan uusimman puppelipoikansa? Jos Katjalla olikin teltta, ajatus siitä, että hän osaisi pystyttää sen, tuntui vähän epätodennäköiseltä.
- Varmaan Katjakin mahtuu sinne mun serkulle, Herkko sanoi tasaiseen tapaansa. – Mä otan selvää.

Kävi ilmi, että Herkon serkku aikoi lähteä viikonlopuksi mökille, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että talossa majoituttaisiin sillä välin.
- Hara voisi lähteä kanssa, kun teitä on noin monta kisaajaa, Katja ehdotti viattomana, mutta Hanna ei suostunut.
- Mä en jaksa uskoa, että Oskari haluaa tehdä koko viikonlopun ympäripyöreetä päivää. Kyllä sä riität.
- No, pääasia, ettei mun tarvitse nukkua yksin autossa, Katja sanoi ja värähti ajatellessaan moista. – Mä olisin varma, että joku himomurhaaja tulee ja tekee musta viillokkia.
- Joo, ei tarvitse, mä vahdin hevoseni itse, Hanna sanoi siihen sävyyn, että kuka muu tahansa antaisi varmasti varastaa tai huumata ne.
- Luotto sata, Vesku mutisi kuulumattomasti, kun Hanna meni varustehuoneeseen tutkimaan valkoisten pintelien ja satulahuopien tilannetta.

Lähettäjä: sharppi 
Päivämäärä:   14.4.09 20:53:43

aivan älyttömän hyvä pätkä taasen (:

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   15.4.09 18:47:14

Kick the baby!! Ain't kick the baby... KICK THE BABY!!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.4.09 18:52:03

Mä en tölki aina ihan tajuu sua... mut voin mä potkasta, jos haluat.
------
35. Bastionin varjossa

Kisojen aattona Vesku uskaltautui poikien kanssa baariin. He lähtisivät perjantaina vasta iltapäivällä, eikä hän kuitenkaan joutuisi ajamaan, ja Pate oli lomalla ja innokkaasti viihteellä enimmän osan aikaa. Juhannusjutut olivat edelleen päällimmäisenä puheenaiheena. Jostain syystä siitä tuntui tulleen Patelle elämää suurempi kysymys – missä ja kenen kanssa ja miten siitä saisi ikimuistoisimman.
- Vuokrataan vene, ehdotti Ilja.
- Kuka meistä osaa ajaa venettä? Ja kuka haluaa pysyä nollapromilleilla? kysyi Vesku kuivasti.
- No ei kai me sitä mihinkään ajettais, istuttais laiturissa ja kutsuttais ohikulkevia naikkosia drinksulle, Ilja puuskahti. – Luuletko sä, että avomerellä kulkee ihania nuoria naisia ohi kovinkaan paljon?
- Merenneitoja, ehdotti Teemu, joka oli löytynyt baarista hänkin.
- Paten porukoilla on vene, Ilja muistutti.
- Ja Paten porukat on sen veneen kanssa jossain avomerellä.
- On meilläkin vene, Teemu sanoi yllättäen. – Jos te haluutte bailata laiturilla ja leikkiä Miami Vicea niin mennään sinne.

Pate innostui siitä suunnattomasti ja alkoi haastatella Teemua: mikä, missä ja millainen. Vesku ei jaksanut seurata keskustelua kovin pitkälle vaan keskittyi olueensa ja katseli hajamielisesti ympäri terassin. Heillä ei ollut kisoja tiedossa juhannusviikonlopuksi, ja hänkin todennäköisesti onnistuisi järjestämään itselleen vapaata nyt, kun Harakin oli remmissä. Hänestä oli kuitenkin jokseenkin samantekevää, miten hän juhannusaattonsa viettäisi. Ei tuntunut todennäköiseltä, että siltä olisi odotettavissa muuta kuin kaverillista kännäilyä, tätä täsmälleen samaa, joka suoraan sanottuna alkoi jo pikkuisen maistua puulta. Samat jutut toistuivat illasta iltaan.
- Kai me pyydetään jotain tyttöjäkin? Ilja sanoi huolestuneena.
- Mitä me niillä, kun sä keräät ne kaikki ohi kulkevat sinne? Vesku havahtui.
- No mutta jospa kukaan ei kuljekaan ohi. Sitten ollaan ihan ilman. Jos pyytäisi jotakuta niin kuin varuiksi. Teemu, sä voit varmaan kerätä sieltä tallilta kaikkia misuja.
- Vesku kanssa, sanoi Pate silmät välähtäen. – Tuo se blondi.
- Mä en rupee työkavereiden kanssa viettämään vapaa-aikaa, Vesku tuhahti. Kuvitteliko Pate tosiaan, että Hanna tulisi heidän seuraansa juomaan pussikaljaa jonkin pikku moottoriveneen kannelle edes vaikka he olisivat olleet yhdessä?
- Mä luulin, että sä olet viettänyt aika lailla vapaa-aikaa sen kanssa.
- Ehkä mulla on kiintiö täynnä.
- Ehkä sä oot heittäytyny homoks jos sä oot siihen kyllästyny, Pate ehdotti uteliaana, mutta Teemu keskeytti hänet alkamalla selittää Iljalle, miten kaikki Järssin tallitytöt olivat alaikäisiä ja pahasti. Vesku käänsi katseensa takaisin kaukaisuuksiin, toivoen, että Pate unohtaisi Hannan. Hän ei ollut juuri huudellut siitä, että hänet oli hylätty, sivuutettu ja dumpattu, mutta kaipa kaverit sen olivat tajunneet, kun hänellä oli nykyään jatkuvasti aikaa olla heidän kanssaan. Ja eipä hän ollut aikoinaan huudellut jutun alkamisestakaan. Tuntui väärältä puhua Hannasta selän takana ja nololta tunnustaa tulleensa jätetyksi.

Niiden muutaman minuutin aikana, joina Veskun huomio oli ollut omassa pöydässä, oli Salla ilmestynyt paikalle. Hän istui parin pöydän päässä jonkun silmälasipäisen nuoren miehen kanssa, minkä Vesku hätkähtäen totesi. He keskustelivat vilkkaasti ja Salla oli selvästi innoissaan. Hänen kätensä puhuivat yhtä vilkkaasti kuin suukin ja hän hymyili ihastuneesti. Joku aika sitten Vesku olisi antanut vaikka vasemman kätensä, jos olisi itse saanut tuollaisen hymyn. Nyt hän huomasi, ettei se tuntunut enää missään. Salla oli mennyttä, taakse jäänyttä, unohtunut. Hänelle ei enää ollut tilaa Veskun ajatuksissa, ei edes varpaan vertaa. Hanna oli vienyt kaiken liikenevän tilan. Syrjäyttänyt kaiken muun ja kadonnut sitten itse.

Tosin, Vesku tajusi, se alkoi tosiaankin helpottaa. Vähän aikaa Hannan kanssa oli parempi kuin ei ollenkaan aikaa Hannan kanssa.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   15.4.09 19:30:03

South Parkista.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   15.4.09 22:11:46

Tuohan on sitten jo SE juhannus?=)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.4.09 22:14:37

Ei ule. :) Silloin Vesku ei asunut enää Hangossa. :)

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   15.4.09 22:27:12

Niinhän se tais ollakin:) Hyvä vaan, et juttu vielä jatkuu:P

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.4.09 19:41:06

Pakkaus ja lastaus sujui tavanomaiseen tapaan. Hanna oli ehkä aavistuksen paremmalla tuulella kuin tavallista, varmaan koska ei ollut epäinhimillisen aikaista.
- No niin, menoksi sitten vaan, hän sanoi tarkistettuaan kaiken pari kertaa. Vesku meni hakemaan kassinsa tallista. Äiti oli aamulla kuskannut hänet tavaroineen tallille, jottei auto jäisi sinne turhanpanttina seisomaan koko viikonlopuksi ja Vesku lähti viemään sitä Herkon autonromuun, jolla tämä aikoi ajaa Haminaan, jotta he pääsisivät liikkumaan jollain Bastionin ja yöpaikkansa väliä.
- Stop, mitä sä aiot? Hanna kysyi.
- Pakata kamani.
- Sä tuut kuorkkiin pitämään mulle seuraa.
- Enkä tule, sanoi Vesku suoralta kädeltä.
- Juu, tulet sä, jos et mieluummin jää tänne.
Vesku katsoi Hannaa epäillen, mutta vaikka tämä hymyilikin kevyesti, ei Vesku uskaltanut pitää sitä vitsinä.
- Kiristäjä, hän puuskahti ja nosti kassinsa livingiin Herkon takakontin sijaan. Näitä kisoja hän ei jättäisi väliin, vaikka joutuisi matkustamaan Haminaan peukalokyydillä.
- Työntekijä tekee työnantajan määräämiä tehtäviä, Hanna huomautti.

Hanna rupatteli hyväntuulisesti ensimmäiset parikymmentä kilometriä ja Vesku murahteli vastaukseksi silloin, kun naisen puheeseen tuli odottavantuntuinen tauko. Oli kaunis päivä ja autossa oli kuuma; Vesku veivasi ikkunaa hiukan raolleen niin, että viileä ilmavirta pääsi sisään.
- Mikset sä ottanut sitä surffiblondia pitämään ittellesi seuraa? hän kysyi happamasti.
- Se ei ymmärrä hevosista mitään.
- Tarttisko sen? Et säkään ole tähän asti puhunut kuin telkkariohjelmista. Semmosista telkkariohjelmista, mitä mä en oo ikinä nähny.
- Mä avarran sun tietoisuuttasi. Mutta voidaan me puhua hevosistakin. Oletko sä koskaan ollu raveissa? Mä olen ajatellu ostaa ravihevosen.
- Oletko sä hullu? Osaatko sä muka valmentaa ravureitakin? Vesku kysyi unohtaen olla lyhytsanainen.
- No en voi väittää, että osaisin. Mutta ei mun tarttiskaan, se olis tietysti valmennuksessa jossain ratatallilla ja mä vaan nostasin palkintorahoja.
- Ja miten monen ravurin sä luulet juoksevan rahaa omistajalleen?
- On niitä joitakin. Ainakin enemmän kuin ratsuja, jotka elättää itsensä palkintorahoilla. Mitä sanot, oisko suokki parempi vai lämminverinen? Ja ori, tietysti.

Vesku yritti keksiä vastaväitteen toisensa jälkeen, lähinnä huvin vuoksi. Mitäpä se hänelle kuului, jos Hanna halusi ruveta elättämään ravuria, ja miksei hän saattaisi löytääkin juuri sellaista hevosta, joka tosiaan elättäisi itsensä ja muutaman kouluratsunkin siinä sivussa. Hannalta kun tuntui kaikki onnistuvan.
- Osta sitten, hän puuskahti lopulta.
- Niin no, enhän mä nyt sulta lupaa ollutkaan pyytämässä? Oletko sä ennen käynyt Haminassa?
- En.
- No avaa silmät, me aletaan lähestyä.

Kaupunki tuntui käsittävän vain matalia omakotitaloja ja se näytti auringonpaisteessa siltä, kuin se olisi ollut jostain idyllisestä elokuvasta. Hanna osoitti kauempana näkyvää suurta rakennelmaa ja sanoi, että siellä kisat olisivat.
- Sen mä olen nähnyt telkkarissa, Vesku sanoi, mutta hänen katseensa oli jo kiinnittynyt eteenpäin. He olivat tulossa suurelle kentälle, jossa oli riveittäin siirtokarsinoita. Sellaisia hän ei ollut ennen nähnyt. Hanna pysäköi niiden lähelle ja sammutti moottorin.
- Koita sä saada Herkko tai Katja kiinni ja selvitä, onko ne jo täällä ja onko ne ottanu selvää, mitkä jabat on meidän, hän sanoi, mutta ennen kuin Vesku ehti totella, mainittu kaksikko ilmestyi auton luokse.
- Oletteko te löytäny minkäänlaista toimistoa? Hanna tohotti, ja kun Herkko osoitti hänelle suunnan, hän häipyi saman tien.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   16.4.09 22:43:29

No kylläpä se Hanna on hyväntuulinen! Näkee naamasta, kun lakkaa... Eli menee aika jees.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.4.09 19:39:10

Kun Hanna palasi, he ottivat hevoset ulos ja veivät Boogien ja Kadmian siirtokarsinoihin. Sitten autosta ruvettiin tekemään tallia myös. Väliseinät olivat irrotettavissa ja Hannan neuvojen mukaan Herkko ja Vesku saivat niistä eristettyä kumpaankin päähän kohtuullisen kokoisen karsinantapaisen. Viable ja Katrina vietiin niihin ja kun kaikki neljä oli juotettu ja syötetty, Hanna ehdotti, että he lähtisivät syömään jonnekin ja palaisivat sitten liikuttamaan hevoset.
- Mun autolla varmaakin? Herkko arveli.
- Sun. Kuorkkia ei nyt liikauteta ennen sunnuntaita.

He kävivät lähimmässä baarissa syömässä pihvit ja muusit ja palasivat sitten kilpailualueelle.
- Mulla ei ole ratsastuskamoja mukana, tunnusti Katja, kun Hanna esitti, että hän saisi verrytellä Boogien.
- Miten se on mahdollista? Hanna älähti.
- No hevosenhoitajaksi mä tulin enkä ratsastamaan, Katja puolustautui. – Sitä paitsi en mä haluakaan ratsastamaan missään kilpailupaikalla. Kaikki kattoo, että mikä ihmeen puskakuski tänne on tullut.
- Mä voin ratsastaa sen Katrinan jälkeen, jos sä laitat niiden harjat, Vesku lupasi nopeasti. Hän oli aika hyvä palmikoimaan jo itsekin, mutta ei hän sitä väkertelyä mitenkään rakastanut.
- Selvä, Katja sanoi helpottuneena ja käänsi selkänsä Hannan mulkoilulle.

Kilpailut olivat alkaneet jo tänään helpoilla luokilla ja verryttelykentällä näkyi vielä kisa-asuisia ihmisiä, joskin enää vain muutama. Katrina oli jäykkä ja hapan ja huonotuulinen, vaikkei matka nyt niin kauhean monta tuntia ollut kestänytkään. Oli ihan turha yrittää houkutella sitä mihinkään vaativampiin suorituksiin, hyvä että sen sai yleensä liikkeelle, ja kesti pitkän aikaa, ennen kuin se alkoi tuntua hyvältä. Hanna ja Herkko olivat jo valmiita, kun Vesku vielä laukkasi.
- Älä vedä sitä piippuun, Hanna neuvoi.
- Mä tuun kohta, Vesku lupasi, kun Katrina lopultakin pärskähti ja venytti kaulaansa. Silloin se alkoi taas liikkua sulavaan tapaansa ja Vesku taputti sitä kiintyneesti. Hän oli ruvennut pitämään mustasta tammasta hirveästi. Se oli tullut jotenkin salaa, eikä hän muiden nähden silitellyt sitä, naureskeli vain sen yrmeydelle. Se tuntui jotenkin epäammattimaiselta. Ei Hannakaan hevosiaan paaponut, ratsasti vain. Työvälineitä ne olivat.

Kävelytettyään Katrinaa vielä parikymmentä minuuttia Vesku palasi autolle.
- Hidastelija! syytti Katja, joka piteli jo satuloitua ja palmikoitua Boogieta.
- Mikäs kiire meillä on mihinkään? Vesku kysyi seesteisesti hymyillen. Ilta oli vasta alussa, kello oli tuskin seitsemää, eikä tässä mitään muuta tekemistä enää olisi ennen aamua kuin hevosten ruokkiminen. Tuskin Katjakaan suunnitteli karkaavansa minnekään Haminan yöhön, kun aamulla piti aikaisin palata tänne.
- Ei olekaan, sanoi Herkko tasaiseen tapaansa. Kadmia oli sidottu auton kyljessä olevaan renkaaseen ja hän viimeisteli sen sykeröitä.

Vesku ei pitänyt kiirettä Boogienkaan kanssa vaan antoi sen kävellä kaikessa rauhassa pitkät alkukäynnit samalla, kun hän itse vilkuili muita ratsukoita, joita verryttelyalueella oli jonkin verran. Hän tunnisti joitakin hevosia, mutta ei kaikkia. Näin idässä osallistujajoukko ei ollut ihan sama kuin heillä lännempänä, vaikka pahimmat kilpakumppanit olivat toki täälläkin. Nämä kisat olivat yksi kesän huipputapauksista. Tuntui aina vaan vähän käsittämättömältä, että hän itse oli siinä joukossa mukana. Sen rinnalla tuntuivat aika pieniltä sydänsurut – hän ei ikinä pystyisi mitenkään maksamaan Hannalle takaisin saamaansa tilaisuutta.

Tehdäkseen kuitenkin parhaansa, hän ratsasti Boogietakin, kunnes se tuntui täysin rennolta ja liikkui halukkaasti, muttei kuitenkaan vielä puuskuttanut tai hionnut ja palaili sitten taas pääkallonpaikalle. Kuorma-auton luona ei nyt näkynyt ketään, joskin Viable ja Katrina olivat autossa, joten Vesku riisui vain Boogien satulan siinä ja talutti hevosen sitten sille merkittyyn jabaan. Hän haki sille vettä, samoin Kadmialle, joka pyöri ympyrää omassa karsinassaan ja kuopi maata. Se ei juonut, vaikka Vesku yritti parhaansa mukaan tunkea sille ämpäriä turvan alle, kuopi vain kuopimistaan. Ajatuksissaan hän lähti takaisin autolle.

Hanna ilmestyi sinne, kun hän oli saanut satulan ja suitset pyyhittyä ja paikoilleen.
- Kadmia ei tykkää olla tuolla, Vesku ilmoitti ja nyökkäsi kohti jabarivistöä. Hanna rypisti nopeasti otsaansa.
- Miten niin?
- Se vaan pyörii ympyrää siellä ja kaivaa maata. Kohta sillä on kuoppa siellä.
- Hmh. Mennääs katsomaan. Perhanan narttu.
Tamma teki sitä edelleen, pysähtyen vain hetkeksi katsomaan heitä syyttävästi.
- Vaihdetaan sen ja Katrinan paikkaa, Hanna päätti. – Ehkä se on fiksummin autossa, kun se näkee Viablen. Jos se jatkaa tota koko yön niin ei siitä ole huomenna radalle. Ja Viable ei mene jabaan.

Niin he tekivät, ja se vaikutti hyvältä ratkaisulta. Katrinaa ei haitannut joutua eriöön ja Kadmia puuskahti helpottuneen oloisena päästyään tallikaverinsa kanssa samaan tilaan.
- Heitetään niille iltasafkat ja pannaan luukut kiinni ja sitten ne saa olla, Hanna sanoi.
- Mihin sä olet Herkon ja Katjan piilottanut? Vesku kysyi, kun hevoset oli ruokittu ja hän tajusi heidän olevan kahden.
- Voi, ne lähti jo aikoja sitten sinne Herkon serkulle. Eikö kuulostakin hassulta? Herkon serkku. Melkein kuin Herkun Serkku.
- Mun piti mennä sinne kanssa! Vesku älähti.
- Ai, pitikö? Hanna kysyi viattomasti.
- Piti, sä tiedät sen ihan hyvin!
- Niin no, taisi Herkko jotain semmosta sanoakin. Mutta kai sä voit yhtä hyvin nukkua täällä?
- Sun kanssasi? Älä unta näe, mä menen ennemmin vaikka taksilla niiden perään kuin jään tänne.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   17.4.09 20:43:21

Hah, Hanna on pleijjeri =D

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   18.4.09 16:45:37

"- Sun kanssasi? Älä unta näe, mä menen ennemmin vaikka taksilla niiden perään kuin jään tänne."
Hyvä Vesku:D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.4.09 17:10:27


Hannan ilme meni pahastuneeksi ja hetken Vesku tunsi katumusta, mutta se katosi saman tien. Hevosasioissa hän olisi ehkä Hannalle velkaa koko loppuelämänsä, mutta muuhun hänellä ei ollut enää halua. Etsiköön Hanna lelunsa muualta.
- Tuu tänne, Hanna sanoi ja tarttui hänen käteensä, kiskoen hänet sitten livingin ovelle. Veskun teki mieli kaivaa kantapäänsä hiekkaan ja nojata vastaan.
- Mitä sä meinaat?
- Mä ajattelin pyytää sulta anteeksi, mutta jos sä haluat, että mä mieluummin teen sen tässä niin sopii sekin, Hanna sanoi, pysähtyi ja katsoi häntä vihaisen näköisenä. Vesku tunsi hänen sormensa housujensa vyötärönauhalla ja vetoketjulla, mutta kun Hanna laskeutui polvilleen hänen eteensä, hän hypähti metrin taaksepäin.
- Oletko sä hullu?
- En mä pure sitä poikki, älä pelkää, Hanna nauroi ja kömpi pystyyn. – Mä olen ihan tosissani. Mulla on ollut paha mieli sun takia.
- Miten sä olet ehtinyt mua miettiä? Sullahan oli uus viihdyttäjä.
- Se oli ja meni. Typerä mies. Tuu nyt vaihtamaan vaatteet, mennään käymään kisabileissä.
- Häh?
- Pääset piireihin. Mä esittelen sulle meidän pahimmat kilpailijat.
- Miksi mulle? Miksei Herkolle? Vesku kysyi varuillaan.
- Osaatko sä kuvitella sitä istumassa grillin ääressä kaljapullo kädessä?

Ahaa. Tämä olikin vain jokin Hannan psykologinen juoni. Hän varmaan nauroi parhaillaan Veskulle minkä jaksoi, kun tämä oli kuvitellut ties mitä.
- Onko täällä jotkut grillibileet? hän varmisti.
- Jep, Södergrahnin autolla. Käydään siellä vähän kehumassa toisiamme ja hevosiamme, sen jälkeen saat mennä jos haluat.

Vesku vaihtoi puhtaan paidan ja farkut ratsastushousujen tilalle, kuten Hannakin, ja sitten he lähtivät kohden pysäköintialuetta. Siellä oli auto, joka ei hävennyt vähääkään Hannan autolle ja sen edessä oli tosiaan grilli kuumana. Hanna oli lastannut Veskun syliin pari kuohuviinipulloa livingin jääkaapista, ennen kuin he lähtivät, ja pian he istuivat kymmenkunnan muun ihmisen seurassa auton edustalla. Tuoleja oli useimmille, mutta osa ihmisistä istuskeli maassa ja siihen Veskukin rupesi. Hanna kiskoi hänet oman tuolinsa viereen ja näpelöi hänen hiuksiaan, kuin hän olisi ollut lemmikkikoira. Vesku antoi hänen, sillä hän oli hiukan pihalla tässä seurassa. Hän oli nähnyt suurimman osan näistä ihmisistä vain radalla ja lehdissä. Nyt he halusivat keskustella hänen kanssaan, spekuloida hevosista ja moittia kilpailujärjestelyjä. Vesku alkoi ymmärtää, että tämä oli vain jokin suunnattoman hienovarainen näytelmä, ja vaikka hän yritti vastailla poliittisesti korrektisti, olla mollaamatta ketään ja kehua vain maltillisesti Hannan hevosia, alkoi se osoittautua mahdottomaksi.

Hanna onneksi kiskoi hänet mukaansa jo yhdentoista aikoihin, sillä siinä vaiheessa häntä oli alkanut ärsyttää pulleanpuoleisen Henna Södergrahnin tallityttö, joka istui hänen vieressään ja yritti urkkia Hannan valmennusmetodeja. Ei sillä, että Vesku olisi niitä ruvennutkaan julistamaan, kun Hannan polvet painuivat kipeinä hänen olkapäihinsä, tai muutenkaan. Tämä ei ollut juhla, tämä oli liikeneuvottelu. Jonkinlainen. Tai teollisuusvakoilutilaisuus.
- Me mennään nyt, Hanna sanoi suloisesti hymyillen. – Mun tarvii nousta aamulla jo ennen teitä sen raakileen kanssa.
Veskulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata Hannaa.
- Käydään vielä katsomassa hevoset, Hanna sanoi ja pisti kätensä hänen vyötäisilleen. Vesku antoi sen olla siinä niin kauan, kun muut näkivät, muttei raaskinut sitä sittenkään ravistaa pois.

Kaikki neljä ratsua nuokkuivat ihan tyytyväisen oloisina, Kadmiakin, ja sen todettuaan he jäivät seisomaan auton viereen odottavan hiljaisuuden vallitessa.
- Missähän päin se Herkon paikka on, Vesku sanoi epätietoisena. Olisi kyllä vähän noloa soittaa Herkolle tähän aikaan ja kysyä osoitetta, etenkin pienessä pöhnässä, mutta ei hän toisaalta tiennyt, halusiko hän jäädäkään, eikä sitäkään, halusiko Hanna hänen jäävän, aiemmista vitsailuistaan huolimatta.
- Sä voit jäädä mun viereen, jos haluat, Hanna sanoi jalomielisesti.
- Sun viereen? Sähän saat hepulin, jos joku on niin lähellä.
- Täällä ei oo parisänkyä, Hanna sanoi surullisesti. – Joten mä ehkä kestän sen.

Hän otti Veskua niskan takaa kiinni ja suuteli häntä.
- Miksi mä muka kelpaan sulle taas? Vesku kysyi epäluuloisena.
- Totta kai sä kelpaat. Sitä vaan välillä kaipaa vähän vaihtelua.
- Mä en kaipaa vaihtelua, mä kaipaan pysyvyyttä.
- Mä tiedän, mutta sitä sä et multa saa.
- Mun pitää siis vaan hyppiä niin kuin sua huvittaa käskeä?
- Mäkin voin hyppiä välillä, jos sua huvittaa, Hanna lupasi. – Kunhan muistat, ettei se, että me ollaan yhdessä tänä yönä tarkota sitä, että sä olet siinä automaattisesti ensi yönäkin.
- Ai sä vamppaat Herkon ensi yöksi?
- Hölmö, Hanna tyrskähti. – Älä ota niin kirjaimellisesti. Tää ja ens yö kuuluu samaan kauppaan. Herkko ei ole mun tyyppiä.

Lähettäjä: Hruuna 
Päivämäärä:   18.4.09 23:46:19

Sennnu, täällä taas ja pahasti jäljessä. Löytääkös tämän tarinan alkujuuret jostakin, että saisi otettua kiinni?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.4.09 10:09:09

Löytyypä toki, seuraa vaan linkkejä tänne asti.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.4.09 15:55:17

36. Kisahulinaa

Hanna piti lupauksensa ja nukahti puoliksi Veskun päälle, mutta niin ihanaa kuin se olikin, piti Veskun lopulta kömpiä sieltä pois. Sänky vaan oli liian kapea kahdelle, eikä ollut mitään järkeä jumittaa heidän molempien lihaksia hankalissa asennoissa. He olivat kuitenkin urheilukilpailuissa ja seuraavana päivänä oli hyvä olla vetreänä. Hän kiipesi yläsänkyyn, venytteli autuaana ja nukahti saman tien, herätäkseen siihen, että minimaalisen pienestä ikkunasta paistoi kiusoitteleva auringon säde suoraan hänen kasvoilleen. Vai oliko se se? Ehkei sittenkään, vaan alasängystä kuuluva kahina.
- Mihin sä olet kadonnut? kysyi Hanna unisesti ja Vesku totesi äkkiä olevansa täysin hereillä.
- Tänne, hän sanoi ja hyppäsi alas vain pujahtaakseen takaisin Hannan viereen.
- Mä jo luulin, että sä olet kadonnut kuin varas yöllä.
- Oisko sua harmittanut? Vesku kysyi. Hanna oli hänestä suunnattoman suloisen näköinen puoliunissaan, hiukset pörrössä.
- No ei oo kivaa tulla jätetyksi.

Kas, että Hanna tiesi sen itsekin. Vesku ei kuitenkaan hennonnut kommentoida sitä mitenkään. Hanna oli luvannut hänelle ensi yönkin, mutta ainahan hän saattoi muuttaa mielensä, jos Vesku tarpeeksi naljailisi.
- Mihin aikaan Boogien luokka alkaa?
- Ysiltä, mutta ei kello ole vielä kuuttakaan.
- Mistä sä tiedät?
- Koska mun kello ei ole vielä soinut. Me ehditään vielä vaikka mitä, ennen kuin Herkko ja Katja tulee.
- Mihin aikaan ne tulee?
- Mä sanoin, ettei niiden tarvitse ennen yhdeksää, että sä autat mua laittamaan Boogien ja ruokkimaan muut.
- Sä olit niin varma siitä, että mä jään, Vesku älähti.
- No ellet sä olis jääny niin oisit sitten saanu hankkiutua tänne kuudeksi takaisin, Hanna nauroi ja imeytyi hänen kaulaansa, mutta esti Veskua tekemästä samoin. Hän ei kuulemma halunnut mennä radalle kaula syötynä.
- Ja mun pitää?
- Ja menekin ylpeänä!

Siirtotallialueella kävi jo pienoinen kuhina, kun Vesku ja Hanna lähtivät tarkastamaan hevosensa ja antamaan niille aamuruoat. Kaikki näyttivät edelleen hyvävoimaisilta ja kun Katrina oli syönyt, hän otti sen liinan päähän ja kävi pyöräyttämässä sitä muutaman kierroksen verryttelykentällä. Se liikkui huomattavasti paremmin kuin edellisiltana, se oli tosiaankin vain jännittänyt lihaksiansa matkustaessaan niin, että oli reissun jäljiltä ollut jumissa.
- Oliko toi sun mielestä tärkeämpää kun laittaa mulle Boogie kuntoon? Hanna sanoi pisteliäästi, kun hän palasi.
- No oli. En kai mä olisi voinut sinne kaikkien verryttelevien ratsukoiden sekaan voinut mennä sitä juoksuttamaan. Mee sä vaan ilmoittautumaan, mä laitan sun kopukkasi.
- Lämmintä vettä ei ole enää, Hanna huomautti lähtiessään. – Sori.
- Kylmä kelpaa mulle.

Vesku jätti aamupesun kuitenkin myöhemmäksi; siksi kun joutuisi itsekin vaihtamaan kisakamat päälle. Hän ehtisi ennen sitä ryvettää itsensä Boogieta ja Katrinaa laittaessaan, joten ei kannattanut. Sitä paitsi hän halusi nähdä Hannan ratsastuksen, ja tarvitsi tämä häntä joka tapauksessa pintelien käärimiseen ennen rataa. Lisäksi yksinkertainen totuus oli, ettei hän halunnut päästää Hannaa silmistään. Hänen järkensä sanoi, että maanantaina hän saattaisi taas lentää nurkkaan kuin leppäkeihäs, mutta se päivä ei ollut tänään. Eikä vielä huomennakaan.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   19.4.09 22:08:12

Uppista.

Lähettäjä: luuri 
Päivämäärä:   19.4.09 23:08:41

Nyt tätä on taas kiva lukea, kun ei tarvi koko ajan tuntea myötähäpeää Veskun puolesta:D Se on tossukka, mutta selvästi myös ajattelee..

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.4.09 00:29:32

Kiva. Niin kuin joku (Pingo?) sanoikin, silä on vielä aika lailla matkaa siksi Veskuksi, joka on Jessijutuissa välillä liiankin viisas. Onneksi tässä on vielä aikaa...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.4.09 17:30:00

Kai. Hanna ratsasti hänen luokseen ehkä vartin verryteltyään ja näytti tyytymättömältä.
- Se tuntuu kauhean väsyneeltä. Sä varmaan ratsastit sillä liikaa illalla, hän sanoi.
- Ei se näytä väsyneeltä, Vesku väitti, vaikkei hän oikeastaan ollut kiinnittänyt hevoseen mitään huomiota, ratsastajaan vain.
- Hmph, Hanna sanoi ja ratsasti pois.
- Sait nokillesi, kuului Katjan hilpeä ääni ihan vierestä.
- Jep, sanoi Vesku onnistumatta kuulostamaan apealta. – Missä te kuppasitte?
- Oot saanu näköjään vähän muutakin, Katja jatkoi vastaamatta, katse Veskun kaulassa. Sille hän ei viitsinyt kuin virnistää hyväntuulisesti.

Vesku ei edelleenkään nähnyt väsymystä Boogiessa, mutta Hanna lopettikin sen säätämisen aika lyhyeen ja tuli takaisin vetääkseen kisatakin päälleen ja käärittääkseen pintelit pois. Herkko ja Katja hoitivat hevosen, Vesku auttoi takin Hannan päälle.
- Hyvin se menee, hän kuiskasi naiselle, mutta ei saanut vastaukseksi kuin äkäisen puhahduksen ja olkapäiden ravistuksen. Okei. Kiukutelkoon Hanna, hän pysyttelisi kauempana, kunnes tuulen suunta muuttuisi.

Hannan rata näytti katsomosta käsin oikein hyvältä. Herkkokaan ei nähnyt erityistä uupumusta Boogiessa, päinvastoin se näytti koko ajan olevan oikein singahtamassa seuraavaan tehtävään, kunnes se ohjelman loppupuolella kompasteli muutaman kerran. Se ei kuitenkaan enää riittänyt pilaamaan muuten varsin hyvää esitystä, eikä Hanna mitenkään pihissyt kiukusta tullessaan radalta pois.
- Mä sain saamari kantaa sitä koko radan, mä kaipaisin suihkua! hän sanoi huvittuneena.
- Toi ainakin kaipaisi, Herkko sanoi vakavana ja katsoi Boogieta, joka vaahtosi useammastakin paikasta kuin kaulalta.
- Älkää peskö sitä vielä. Saattaa olla, että me sijotutaan. Kävelytä vaan, Katja, mä meen katsomaan loput radat.

Nyt Vesku kelpasi seuraksi, Hanna istui hänen takkinsa päälle ollakseen tahrimatta housujaan ja kommentoi puoliääneen kilpakumppaneitaan. Hän ei kuitenkaan antanut Veskun suukotella itseään.
- Ei mitään kuhertelua, kisa-asu velvoittaa, hän sanoi vakavana.
- Häh?
- Ei tupakointia, ei kännäämistä, ei julkista seksiä. Kuohuviiniä voi roiskuttaa muttei ryypätä niin kauan kun on pellepuvussa.
- Mä en ole pellepuvussa.
- Sitä pahempi. Ja sitten täällä on ihan liikaa kameroita. Jos ja kun meistä tehdään juttu johonkin hevosalan juorulehteen niin sä saat ainakin olla frakissa siinä kuvassa. Mä menen etsimään Katjan, mä luulen, että me sijotutaan.
Hanna ponkaisi matkoihinsa ja Vesku, joka totesi, että Boogien pintelit olivat hänen hallussaan, lähti seuraamaan häntä. Hanna pääsi viidennelle sijalle, ja sitten heillä oli hetken verran vapaata. Kisoissakin oli tauko, ja välissä oli vielä yksi luokka, johon kukaan heistä ei osallistunut.
- Me mennään nyt lounaalle, ilmoitti Hanna Herkolle ja Katjalle. – Te ootte kumminkin kiskoneet kunnon aamiaisen niin että kai te vielä pärjäätte. Boksitkin pitää putsata, muista se, Katja.

Vesku alkoi tuntea kilpailujännitystä, tai paremminkin jonkinlaista hurmosta ängetessään Hannan perässä läpi yleisömeren kohden yhtä ravintolateltoista. Järjestelyt täällä olivat huippuluokkaa. Hän oli tottunut siihen, että kisoissa saattoi ostaa grillimakkaran tai jonkun seura-aktiivin äidin tekemän kuivahtaneen sämpylän, mutta täällä oli ihan oikeaa ruokaa. Tosin vaihtoehtoja ei ollut ihan kauheasti, isoilla pannuilla käänneltiin joko pyttipannua tai jonkinlaista vihannessörsseliä, mutta niiden kanssa saattoi ostaa lasillisen viiniä, jos halusi. Vesku ei halunnut, ei siinä kohden, mutta suuri osa yleisöstä näköjään halusi. Oli hiton hienoa olla täällä. Onneksi hän ei vieläkään ollut kisavaatteissa, oli mukavampi olla näkymätön tallipoika ja katsoa, miten Hannaa vilkuiltiin ja supateltiin hänen ratsastuksestaan. Hänen oma naamansa ei ollut mitenkään niin tunnettu, että hän olisi erottunut teltanseinästä nuhruisissa kamppeissaan. Katselijat varmasti olettivat vain Hannan tuoneen henkilökuntansa syömään, ja ihan tottahan se olikin.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   20.4.09 19:06:51

Voi että :D mie vain vähän ootan millon sillä nousee se kusipäähän pahasti :D ja mitä sille katrinalle tapahtuu :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.4.09 19:30:42

- Mikä vahinko, ettei sua voinut tuupata tohon luokkaan, sanoi Hanna ohimennen, kun he pysähtyivät vilkaisemaan radalla parhaillaan esiintyvää ratsukkoa matkalla kilpailukansliaan.
- Sehän oli nuorille, eikö vaan? Ei Katrina oo enää kovin nuori.
- Nuorille ratsastajille, törppö. Etkö sä lue kisakutsuja?
- Miksi mä lukisin, sinähän ne kuitenkin luet ja päätät.
- Kannattaisko joskus?
- No en mäkään enää niin kovin nuori ole, Vesku arveli.
- Voi, kyllä sä olet. Sä olisit luultavasti voittanut ton mennen tullen, mutta sitten sä et olisi voinut osallistua huomiseen luokkaan niin, että ei voi mitään. Mä oletin, että sä kumminkin mielelläsi osallistut SM:iin.
- Kai mä nyt mieluummin voitan SM-luokan kuin nuorten luokan, Vesku hymähti.
- Hups, et sä sitä voita, et ihan heti kohta.
- No et kai sä sitä nyt tosissasi ottanut. Vesku oli hiukan hämillään, sillä osallistumissäännöt olivat kaikonneet hänen päästään kuin tuulen pyyhkiminä sen jälkeen, kun hän oli käynyt pakollisen sääntökoulutuksen saadakseen kilpailulupansa. Mihinkähän hän ilman Hannaa olisi onnistunut päänsä tunkemaan? Johonkin poniluokkaan ehkä?

Mutta sitten oli aika ruveta valmistautumaan. Katja oli ruskeatahraisista kasvoistaan päätellen saanut hevosten asuinsijat siivottua ja istui nyt otsaansa pyyhkien lastaussillalla. Herkko harjasi jo hiljaa vihellellen Kadmiaa ja Vesku lähti samaan hommaan Katrinan luo. Tamma vilkaisi häntä välinpitämättömään tapaansa ja irvisti siinä vaiheessa tutusti, kun Veskun harjakäsi osui sen vatsan alle. Se oli nukkunut seisaallaan, sillä sen kiiltävässä karvassa ei ollut turpeen hitustakaan. Kaikki sykerötkin olivat vielä tiukkoina paikoillaan.
- Näytetään niille, Vesku ehdotti sille katsottuaan enemmän hinkkaamisen turhanpäiväiseksi. Hän oli ottanut tavakseen lahjoa sitä porkkananpaloilla, mutta nyt hän oli unohtanut herkut, eikä Katrina välittänyt mitenkään reagoida hänen toiveeseensa. Niinpä hän vain kielsi sitä piehtaroimasta sillä aikaa, kun hän kävisi vaihtamassa vaatteet.

Kisatunnelma alkoi tuntua käsinkosketeltavana solmuna vatsassa, kun Vesku laittautui säällisen näköiseksi. Ihanana solmuna. Tänään kaikki tuntui yhtäkkiä mahdolliselta. Hänestä tuntui, ettei mikään voisi mennä pieleen.
- Pidä kiirettä! Hanna tiuskaisi hänelle, kun hän astui ihmisten ilmoille valkoisissaan. Viable ja Kadmia olivat jo valmiit, Herkko oli jo noussut satulaankin. – Mä lähetin jo Katjan laittamaan Katrinan.
- Mikäs paniikki tässä sitten on, Vesku tuumasi ja ravisteli frakkiaan, vaikkei se ollutkaan pölyinen matkustettuaan pukupussissa. Hannan äyskintä kuulosti jotenkin kaukaiselta.

Se luokka oli samalla karsinta seuraavan päivän SM-luokkaan, joten Hannalla ehkä oli syytäkin jännittää. Hän saisi joka tapauksessa ison osan kunniasta, jos he kaikki kolme suorittaisivat tiensä sinne. Vesku ei suoraan sanoen kauheasti ajatellut Hannan odotuksia. Hän tekisi mihin pystyisi ja se riittäisi mihin riittäisi. Katrinaa hän vain mietti, että mahtoiko se vielä olla miten jumissa, ja jos olisi, mitä tehdä sille.

Ei se kuitenkaan ollut. Se oli aika näpsäkässä vireessä ja yritti hyvin notkeasti heittää Veskun selästään alkupuolella verryttelyä, kun alueella oli melkoinen hässäkkä muutenkin. Se ei ollut Katrinan tapaista ja sai Veskun hiukan huolestumaan, mutta kun hän vetäytyi alueen takanurkkaan, missä oli väljempää, hevonenkin rentoutui ja ratsastamisesta tuli nautittavaa.
- Älä nyt verkkaa sitäkin kuoliaaksi, Hanna sanoi hänelle jossain vaiheessa, kun he kohtasivat.
- Ei se ole vielä väsynyt, Vesku väitti vastaan, mutta lopetti silti. Eihän sitä ollut tarkoituskaan väsyttää, eikä hän uskaltanut jättää Hannan ohjetta huomioimatta. Saattoihan hän nähdä jotain, mitä Vesku ei itse huomannut.

Katrina oli kuitenkin virkeä kuin keväinen vasikka, kun tuli heidän vuoronsa. Yleensä se esiintyi tyylikkäästi ja omanarvontuntoisesti, mutta nyt sillä oli merkillinen halu kipittää mahdollisimman kovaa ja korkealla. Veskusta tuntui kuin hän olisi istunut saippuapalan päällä, ja että se saippuapala oli juuri karkaamassa hänen altaan jonnekin kaukaisuuteen. Hänen oli pakko pitää niin kovasti vastaan, että muutamassa minuutissa hänen sormensa olivat tunnottomat ja hän tajusi roikkuvansa hevosparan suussa. Se todennäköisesti kulki suu ammollaan kuin hammaslääkärillä. Hanna oli luvannut raippoja sellaisesta ratsastuksesta, joten hän hillitsi vetämistään ja Katrina tuntui kasvavan entisestään. Ainakin sen askeleet kasvoivat. Veskun oli mahdotonta kuvitella, minkälaisen vaikutelman he lopulta oikein antoivat, kun he kohteliaiden taputusten saattelemina poistuivat radalta. Suoranaisia virheitä he eivät olleet tehneet, mutta jos Katrina oli muistuttanut koko pitkän ohjelman ajan enemmän kuristumaisillaan olevaa hirveä, se näkyisi joka ainoassa arvostelukohdassa.

Herkko oli jo ratsastanut ja Hanna pääsisi radalle ihan piakkoin, mutta Vesku ei voinut jäädä ratsain kurkkimaan radalle. Oli vain pakko odottaa ja toivoa, että Katja olisi saanut nauhalle jotain radoista. Hän oli kehittynyt hiukan ensimmäisistä videokuvausyrityksistään, muttei tulisi ikinä saamaan palkintoja kuvaajana. Hän antoi Katrinalle pitkät ohjat ja lähti katsomaan, näkyisikö jossain Herkkoa.
Mies kiersi verryttelyaluetta aidan ulkopuolella, vapain ohjin.
- Miten teillä sujui? Vesku kysyi liittyessään seuraan.
- Aika hyvin kai. Entäs teillä?
- Muistin mä ainakin radan.
Sen enempää he eivät puhuneet, antoivat vain hevosten edetä. Niillä tuntui olevan vielä hyvin jaksamista, kumpikin askelsi tarmokkaasti eteenpäin. Lopulta Herkko sanoi, että hänen piti päästä vessaan ja pitäisikö Vesku molempia hevosia sen aikaa. Vesku lupasi, tietenkin, ja jäi kahden käsihevosen kanssa seisoskelemaan. Kaipa Hanna ja ainakin Katja kohta jostain ilmestyisivät.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   22.4.09 00:47:51

uiii mä odotan niin kauheesti veskun menestymistä :)

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   22.4.09 19:54:49

Hyvin se varmasti meni=)

Lähettäjä: ssfä 
Päivämäärä:   22.4.09 20:12:34

Kääk tätäkin on jo näin paljon tullut. :o Mulla riittää nähtävästi tekemistä koko loppu kevääksi ja kesäksi. :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.4.09 21:00:43

Ennen niitä naisia Veskua lähestyi kuitenkin tarmokkaan näköinen täti, jolla oli auringonvaalea polkkatukka ja aurinkolasit. Hän ei vaivautunut nostamaan niitä silmiltään esittäytyessään toimittajaksi.
- Saanko mä kysellä sulta vähän?
- Kysele pois, Vesku sanoi vaivaantuneena. Tähän hän ei ollut valmistautunut, vaikka kai olisi pitänyt. Poiskaan ei voinut lähteä, hän oli siinä niin selkeästi vain odottamassa jotakuta avukseen.
- Sähän olet se Laakso-ojan poika? nainen varmisti.
- Olenhan mä, Vesku nyökkäsi.
- Oletko sä jonkunlainen ihmelapsi?
- En kai?
- Tai oletko sä asunut ehkä ulkomailla?
- En koskaan.
- Miten sulla ei sitten ole minkäänlaisia kisatuloksia kuin vuodelta?
- Onhan mulla nyt jotain, oli mulla aluelupa jo toissakesänä. Vaikka niissä ei kyllä ole mitään mainitsemista, Vesku lisäsi muistaen ensimmäiset ratansa Zairen kanssa.
- Sä olet aloittanut kisaamisen toissakesänä? Naisen jokainen lause tuntui olevan kysymys. Vesku nyökkäsi taas.
- Olet sä sitten ihmelapsi. Kaikki nää sun kilpakumppanisi on aloittaneet jo varmaan alle kymmenvuotiaina.
- Alotin mäkin ratsastuksen alle kymmenvuotiaana, Vesku sanoi nopeasti. Naisen ihmelapsipälinä ei ollut yksinomaan imartelevaa.
- No vanhakos sä oikein olet?

Hän sai selvittää ratsastuksiaan hyvän aikaa, Järssin poika-alkeiskurssista alkaen, ja antaen sitten kaiken kunnian sinne, mihin se kuului, Hannalle.
- Niin, sä olet sitten edennyt kuin raketti sen jälkeen kun pääsit Lundille töihin, toimittaja totesi. – Onko Hannalla tapana tällä lailla auttaa eteenpäin nuoria ratsastajia?
- En mä tiedä, Vesku tunnusti. – Töissä mä siellä vaan olen.
- Vain töissäkö? nainen kysyi ja nyt hän laski vähän aurinkolasejaan, vilkaisten niiden yli kuin saalistava kissa, ja nyt Vesku totesi olevansa pinteessä. Vastaisi hän mitä tahansa, se kuulostasi epäilyttävältä, ”en kommentoi” ehkä kaikkein epäilyttävimmältä. Se panisi tuon tädin haistamaan palaneen käryä siinäkin tapauksessa, ettei hän ollut sattunut näkemään, miten he olivat liikkuneet Hannan kanssa yhdessä aamupäivällä, ja nyhjänneet kylki kyljessä katsomossa. Tai ehkä joku Södergrahnin autolla edellisiltana olleista oli heittänyt vinkin, makupalan? Oliko hän muka juoruilun arvoinen?

Tai no, Hanna tietysti oli. Vesku alkoi toivoa, että tätönen katoaisi, ennen kuin Hanna ilmestyisi paikalle.
- Mihin lehteen sä sanoitkaan kirjottavasi? hän kysyi äkillisen päähänpiston siivittämänä. – Seiskaanko?
- Jooei, ihan vaan teen raporttia näistä kisoista alan lehtiin, toimittaja sanoi nopeasti, häkeltymättä.
- No mulla ei oo työsopimusta mukana, mutta on se olemassa.
- En mä sillä… sopii kai, jos mä otan vähän kuvia?
- Ota pois, Vesku sanoi leppyen, sillä tenttaus vaikutti päättyneen. Hän käänsi hevoset kohden aurinkoa ja hymyili itsekin, kun käskettiin.

- Toi käärmeensikiö ja pahahenki, sanoi Hanna tuohtuneena, kun toimittaja oli kadonnut ja Vesku huomasi yhtäkkiä olevansa oman porukkansa ympäröimä. Oli kuin he kaikki olisivat odottaneet jossain puskassa piilossa uskaltamatta tulla paikalle ennen naisen poistumista. – Mitä se halusi?
- Haastatella, Vesku sanoi.
- Minustako?
- Minusta, itse asiassa. Tai yritti se saada selville, että minkälaisista palveluksista sä mulle oikein maksat, Veskun oli pakko lisätä hilpeästi. Nyt, kun hän oli selvinnyt tilanteesta käsittääkseen kunnialla, se tuntui lähinnä huvittavalta. Samoin Hannan reaktio.
- Ja mitä sä sanoit?
- Noo, että kaikki mikä ei tapahdu tallilla, menee ylitöinä… älä lyö! En tietystikään sanonut!
- Parempi, ettet sanonut, Hanna sanoi uhkaavasti. – Katja, käy kattomassa tuloslistaa. Onko teillä jo teidän arvostelut? Ei sillä niin väliä, kuka tänään voittaa, kunhan päästään kaikki huomenna pääluokkaan. Kai te menitte hyvin?

He olivat menneet riittävän hyvin, jotta kaikille heltisi osallistumislupa sunnuntain luokkaan, ja se riitti Hannalle. Katja oli onnistunut säheltämään videokameran kanssa niin, että Herkon radasta ei näkynyt mitään, Veskun radasta vähän loppua ja Hannan radasta alku. Muu osa nauhaa oli lähinnä hänen varpaitaan ja polviaan.
- Oletko sä varma, ettet sä ole värjännyt hiuksiasi tummemmiksi? Hanna kysyi hiukan tuohtuneena, mutta Katja ei jaksanut loukkaantua, nauroi vain.
- Mä en ole blondi kuin henkisesti. Mä yritän huomenna muistaa katsoa, että siellä lukee REC.
- Parempi olisi, Hanna tuhahti ja kysyi sitten Herkolta, mahtaisiko hänen serkkunsa luona saada käydä suihkussa.
- Mitenpä se tietäisi siitä pahastua? Sinne vaan.
- Käytä sä meidät. Katja voi pitää silmällä hevosia sen aikaa.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.4.09 23:22:20

37. Kuka haluaa mitä

Heillä meni reissussa pari tuntia, vaikka Hanna käytti meikkaamiseen ja hiusten kuivaamiseen vain minimaalisen ajan. Sen jälkeen hän halusi kuitenkin Herkon käyttävän heitä ruokakaupassa ja harmitteli melkein jalan polkemiseen asti, että Alko oli jo ehtinyt sulkeutua.
- Kiinni mikä kiinni, Herkko sanoi vain ja avasi auton oven valmiiksi. Hanna romahti etupenkille je puhisi vähän aikaa, mutta huokaisi sitten.
- No, onneksi autossa on kai vajaa pänikkä viiniä.
- Et kai sä suunnittele mitään ryyppäjäisiä? Vesku kysyi ymmällään. Okei, Hanna oli kuohuviiniaddikti, mutta tuo alkoi jo kuulostaa alkoholismilta.
- Hölmö, en tietenkään. Mä olisin ostanu pullon tai pari jotain mikä polttaa perskarvatkin pois tullessaan ja vienyt Södergrahneille illalla. Se on sen verran sieppo täti, että sitten se olisi ollut huomenna radalla ihan kalpeena. Vihreenä ehkä jopa!
- Jaha, taasko grillibileet.
- Iltaohjelma on pitkien kisojen piristys.

- Et kai sä tosissasi halua taas sinne? Vesku esitti, kun hän oli lastannut aamiaisvoileivät ja juomat jääkaappiin ja katsoi Hannaa, joka paranteli meikkiään.
- Jep.
- Entäs jos mä en halua?
- Niin?
- Sä sanoit, että sä voit hyppiä jos mä käsken, entä jos mä haluan jäädä tänne ja pistää sut sänkyyn?

Hanna kääntyi katsomaan häntä ja hänen kasvonsa levisivät hymyyn.
- Hitto, niinhän mä sanoinkin. Mutta hei, tää on tavallaan tärkeetä. Sosiaalisia paineita ja silleen.
- Silti, Vesku ehdotti, pyöräytti hänet itseään vasten ja puristi takapuolesta.
- Sä olet sitten sulkku kun sä leikit machomiestä, Hanna sanoi hellästi ja antoi hänen sotkea huulipunansa. – Mutta hei, musta tää on oikeesti tärkeetä. Mitä jos mä lupaan, että sä saat puolen tunnin kuluttua kaapata mut olkapäälle ja kantaa tänne?
- Ja sitten mun kimpussa on huomenna kolme uutta toimittajaa, jotka haluaa tietää, ratsastanko mä sulla vai sun hevosilla?
- Jos me ei mennä ollenkaan, niitä on kuus kyselemässä.
- Mä en ehkä ymmärrä tota tärkeyttä mutta jos puol tuntia riittää niin olkoon.

Juhlat Södergrahnin auton luona olivat tällä kertaa vähän riehakkaammat kuin edellisiltana. Nauru ja kovaääninen jutustelu kuului jo kauas ja Vesku kuuli Hannan hyräilevän tyytyväisenä, kun he lähestyivät.
- Niukalla linjalla sitten, hän varoitti Veskua.
- Luuletko sä, että mä alkaisin ryyppäämään ekan suomenmestaruusratani alla?
- Toiset ei voi jättää juomatta ilmasta viinaa. Älä anna kenenkään kaataa sulle mitään. Tai jos kaataa, älä juo sitä.
- Hei haloo, mitä sä luulet täällä tapahtuvan? Me ollaan urheilukilpailuissa.
- Jepjep.
- Etkö sä ennemminkin luule, että joku douppaisi hevoset? Vesku sai päähänsä kysyä.
- Siellä on vahdit. Boksit on lukossa. Hankalaa. Paljon helpompaa on doupata pilotit.

Hanna yritti siinä suhteessa parhaansa. Hän istui viinilaatikoineen Hennan viereen ja Veskun nähden vajutti tälle ainakin kolme mukillista tiheään tahtiin, ennen kuin nousi ja pudisti takapuoltaan.
- Meidän pitääkin varmaan lähteä kattomaan hevoset, hän sanoi ja siinä se oli siltä iltaa.
- Kolme lasia viiniä ei ehkä saa sitä vihreeks, Vesku huomautti.
- Se juo varmaan loputkin ihan itse, sillä oli vähän semmonen ilme. Ja ehtii se valitettavasti kyllä huomiseksi kuntoutua. Olis eri asia, jos meidän luokka olisi heti aamusta. Mutta tulipahan vähän tupattua. Ajatus on tärkein.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   23.4.09 10:55:58

Mmmmm.... Kaksi pätkää <3

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   23.4.09 12:58:11

Ihanan kieroa:D

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   23.4.09 16:26:48

hihiih hanna on niin ihana :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.4.09 18:17:14

Tölkki, saat kiittää Donkkista, se vaatisi :D
------------

Pari tuntia myöhemmin Vesku makasi edelleen valveilla ja katseli pimeyteen. Hanna oli nukahtanut, sammunut kuin saunalyhty, ja makasi nyt selkä Veskun vatsaa vasten, rauhallisesti hengittäen. Se oli huomattavasti parempi asento kuin edellisöinen, mutta Vesku arveli joutuvansa jossain vaiheessa silti siirtymään taas yläsänkyyn. Ei hän pystyisi makaamaan oikealla kyljellään koko yötä, ei edes Hannan vuoksi.

Viimeksi kuluneet kaksikymmentäneljä tuntia Vesku oli ollut silkasta onnesta niin soikeana ja sinisenä, ettei ollut ajatellut mitään, kulkenut vain Hannan perässä todennäköisesti kuola valuen, vaikkei itse ollut huomannutkaan. Nyt tuntui normaali järki ja ajattelukyky palanneen. Hän tunsi itsensä idiootiksi, kun oli niin helposti solahtanut takaisin tähän, Hannan sätkytettäväksi. Ei naisella takuulla ollut sen vakavampia aikeita hänen suhteensa kuin aiemminkaan keväällä. Hetkellistä huvia vain. Ihan sama, vaikka Vesku siinä sivussa vuodattaisi sydänverensä.

Pattitilanne se oli, mahdoton selvittää niin, että kaikki voittaisivat. Että edes joku muukin kuin Hanna voittaisi. Mutta sitten hänen ajatuksensa karkasivat seuraavan päivän kilpailuun. Hänen tärkeimmät kisansa ikinä. Tietysti niihin pääseminen oli jo voitto, ei hän voinut mitenkään odottaa saavansa erityisen hyvää sijoitusta Suomen parhaimmiston joukossa, ihan sama, miten hieno hevonen hänelle oli lainattu. Haaveet eivät kuitenkaan suostuneet tunnustamaan realismin rajoja. Hän nukahti pokatessaan parhaillaan sinivalkoisen ruusukkeen Hannan ja Hennan nenän edestä.

Veskusta ei tullut suomenmestaria, ja vaikka luokan kolmanneksi viimeinen sija kieltämättä kirpaisikin hetken, hän järkeili itsensä äkkiä taas tyytyväiseksi siitä, että oli päässyt edes yrittämään. Ei tullut Hannastakaan, eikä Herkosta, Henna voitti kisan heidän molempien nokan edestä juhlimisestaan huolimatta. Herkko sai Kadmiasta irti jotain ennennäkemätöntä ja Vesku sai tyytyä uudelle naamalle jaettaviin ripepisteisiin. Tai niin Hanna hänelle sanoi.
- Yritätkö sä lohduttaa mua? Vesku kysyi ihmeissään.
- Raadollista mutta totta. Vuoden päästä sä saat paremmat pisteet huonommalla ratsastuksella. Lähetään himaan.

Pitkä viikonloppu alkoi painaa paluumatkalla. Vesku oli iloinen siitä, että aina energinen Hanna ajoi, sillä hän itse nuokahteli puoliunessa ja säpsähti tämän tästä hereille, kun kolautti päänsä sivuikkunaan. Se oli inhottavaa, eikä hän ollut mitenkään hyvällä tuulella, kun he pääsivät perille. Onneksi sekä Oskari että Hara olivat tallilla, jälkimmäinen tosin kai Katjaa vastassa ennemminkin kuin töissä. Joka tapauksessa he olivat hyvävoimaisia ja purkivat vikkelästi hevoset ja tavarat, ja Vesku siivosi auton. Se tuntui pienemmältä pahalta kuin järjestää tavaroita tallin hälinässä. Hänestä tuntui, että hän ei halunnut puhua kenenkään kanssa, eikä halunnut kenenkään puhuvan itselleen. Ei edes Hannan. Nainen oli rupatellut puolen matkaa kaikesta muusta mahdollisesta, mutta ei siitä, miten heidän suhteensa tästä etenisi. Vaiko mitenkään? Loppumatkan hän oli ollut yhtä hiljaa kuin Veskukin.
- Páska, Vesku sihahti hampaidensa välistä ja paukautti lopuksi kostonhimoisesti luudalla väliseiniä. Hän veisi sen nimenomaisen aineen lantalaan kottikärryistään, ottaisi kassinsa ja lähtisi kotiin. Ellei Hanna sitten esittäisi parempaa vaihtoehtoa. Hän ei ainakaan jäisi norkoilemaan tallille sen näköisenä, että odottaisi yökyläkutsua.

Hannaa ei näkynyt tallissa, mutta Herkko näkyi juuri tekevän lähtöä ja Vesku pummasi nopeasti häneltä kyydin.
- Totta kai, Herkko sanoi ystävällisesti. Hän ajoi vieläpä kierroksen Veskun kautta eikä häirinnyt tätä kuin muutamalla huomautuksella kuluneesta viikonlopusta.
- Kiitos kyydistä, Vesku sanoi helpottuneena, kun he olivat perillä. Hänen teki mieli miettiä, mitä Hanna teki, ihmettelikö tämä hänen katoamistaan ja – mikä tärkeintä – soittaisiko hän? Hän piti kuitenkin päättäväisesti ajatuksensa muissa asioissa, ja onneksi kotiväki vaati koko hänen huomionsa halutessaan kuulla, miten kisoissa oli mennyt. Vesku vastaili, mutta piti salavihkaa huolen siitä, ettei puhelin ollut hänestä kovin kaukana edes saunassa, ja kun hän katsoi parhaaksi kaatua sänkyyn, se oli tyynyn vieressä. Hanna ei kuitenkaan soittanut, ja uneen vaipuessaan Vesku tunsi siitä omituista tyytyväisyyttä. Hän oli ennakoinut oikein, ja mikä tärkeämpää, hän oli poistunut tilanteesta kuin mies, jäämättä vonkaamaan Hannalta mitään, mitä tämä ei aikonut antaa. Se tuntui helpottavan selkeältä ja lopulliselta. Ja se oli hänen päätöksensä.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   23.4.09 21:38:44

Oi ihanaa, ku oli tullu näin monta pätkää viime kerran jälkeen :) Vesku on ollu must pari viime pätkää paljon miehekkäämpi, luojan kiitos! Hanna onki tehny suuren palveluksen sille.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.4.09 21:54:49

Moi Bambinen :)
Kiitos ja koskas sulta saa taas lukea jotain?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.4.09 18:36:22


Maanantaina Vesku ei pitänyt kiirettä tallille. Vähän aikaa hän jo harkitsi pitää vapaapäivän, mutta Herkko oli sanonut olevansa vapaalla, ja jonkun piti ratsastaa nuoria, vaikka Katja tai Hara liikuttaisikin kevyesti kisoissa olleet hevoset. Barabbas oli todennäköisesti seissyt koko viikonlopun, ja vaikkei sillä vielä täysillä ratsastettukaan, halusi Vesku tehdä sen kanssa jotakin. Se kaipasi toimintaa elämäänsä, josta oli riistetty kaikki lajitoverit. Ja ehkäpä Hannakin pitäisi vapaapäivän kisaviikonlopun päälle. Tosin Vesku ei oikein tiennyt toivoako sitä vai ei. Toisaalta hän paloi halusta näyttää, miten vähän viikonloppu kuorma-autossa olikaan hänelle merkinnyt. Se, että se todellisuudessa oli merkinnyt hyvinkin paljon, ei muuttanut sitä tosiasiaa, ettei hän ollut paljastanut sitä. Hän tunsi kerrankin olevansa, ellei suorastaan niskan päällä, niin ainakin lähes tasoissa.

Hanna ei ollut tallilla. Vesku ratsasti Ivanin ja Barytonin ja Poren kunnolla ja vei Barabbaksen metsään lenkille ja katsoi sitten tehneensä osansa. Enempää ei kerta kaikkiaan ollut tekemistä, ja huomatessaan viivyttelevänsä tallilla ihan turhan päiten, hän kiukustui itselleen ja hipsi hyvin vikkelästi matkoihinsa. Seuraavana päivänäkään hän ei nähnyt Hannaa, mutta lukujärjestyksessä oli tarralappu, jossa tämä ilmoitti haluavansa nähdä hänet ja Barabbaksen seuraavana aamuna. Se sai ikävän palan Veskun kurkkuun. Näytön paikka, ehkäpä? He eivät olleet edenneet vielä juuri mihinkään. Päättäisikö Hanna huomisen perusteella hankkiutua eroon orista?

Jottei kuluttaisi koko iltaa murehtien Hannan lisäksi vielä Barabbastakin, Vesku maleksi Iljan luo. Tämä ei vastannut puhelimeensa, mutta se ei ollut mitään uutta. Vesku löysikin hänet pihalta lukemasta läjää Agentti X9-sarjakuvia. Hän nappasi laiskasti pinosta itsekin yhden ja tunsi saman tien humahtavansa kymmenen vuotta ajassa taaksepäin. Nämä oli luettu läpi niin moneen kertaan, että ne osasi melkein ulkoa.
- Tee mun kanssa jotain, mulla on tylsää, hän sanoi. Ilja innostui heti.
- Mennään kaljalle!
- Hemmetin sieppo, sanoi Vesku harmistuneena. – Eikö sun päässäsi liiku mitään muuta? Nyt on tiistai ja sä olet epäilemättä istunut terassilla koko viikonlopun ja parin päivän päästä on juhannus ja taas otetaan.
- Sitä varten voisi harjoitella, Ilja sanoi pahastumatta.
- Mennään pelaamaan rantalentistä, tai lenkille, tai jotain. Naiset tykkää liikunnallisista, Vesku sanoi ovelana.
- Jaa… kai sitä voisi mennä lenkille, Ilja sanoi mietteliäästi.

Vesku oli ottanut tavakseen lenkkeillä säännöllisen epäsäännöllisesti, yleensä aina sen jälkeen, kun Hanna oli pitänyt hänelle tuntia ja hän oli ollut läkähtyä. Silloin siitä sisuunnuksissaan ajatteli, ettei enää koskaan – mutta aina kuntoiluinnostus sitten hiipui seuraavaan kertaan mennessä. Vesku ei siis mitenkään katsonut olevansa hyvässä kunnossa mutta Iljaan verrattuna hän oli kuin huippumaratoonari. Tämä yski aivojaan pellolle jo parin kilometrin jälkeen.
- Oletko sä ruvennut tupakoimaan? Vesku kysyi epäluuloisesti. Ilja puisteli kovasti päätään.
- Mulla taitaa olla astma. Mennään sittenkin kaljalle.
- Eikä mennä. Kävele sä, mä juoksen sun ympäri, Vesku tuhahti, mutta olosuhteiden pakosta lenkki jäi sitten melko lyhyeksi. Sen jälkeen Ilja vaati päästä rantasaunaan ja siellä he istuivat auringon alkaessa laskea pyyhkeet ympärillään. Ilja jutteli juhannuksesta.

- Juhannus on hei joka vuosi, mä en ymmärrä miten te ootte jaksanu jauhaa tästä jo viikkokausia, Vesku ihmetteli. – Ihan samanlainen viikonloppu se on kuin kaikki muutkin.
- Paitsi että kaupunki on täynnä turistityttösiä.
- Ette kai te oo munasillaan? kuului nurkan takaa Riikan varovainen ääni.
- Haluaisitko sä että oltais? Ilja huusi takaisin ja Vesku tönäisi häntä käsivarteen. Pikkusiskon ei tarvinnut kuunnella tuollaista.
- Näpit irti lapsista, hän kivahti.
- Ei toi enää mikään lapsi ole, väitti Ilja vastaan, kun Riikka sipsutti esiin bikineissään ja kuin suomut olisivat tipahtaneet Veskun silmiltä: hän huomasi, ettei ollutkaan.
- Sitä suuremmalla syyllä, hän mutisi miettien kuumeisesti, miten vanha Riikka olikaan. Se tieto tuntui kadonneen hänen päästään, mutta varmasti se oli enemmän kuin kolmetoista, mikä ensin tuli mieleen. Viisitoista, kohta kuusitoista. Niin se oli. Miten muuten se olisikaan voinut olla, kun tyttö pääsisi ripille parin päivän päästä.

- Sofia ja Hannis tulee meille juhannukseksi, Riikka sanoi innoissaan ja istui terassin kaiteelle. Hän puhui heidän serkuistaan, Sofia oli Riikan ikäinen ja Hannis vähän Veskua nuorempi. Sofia ja Riikka olivat olleet ylimmät ystävät kunnes tyttöjen perhe oli muuttanut Hangosta pois.
- Onko toi nyt mikään uutinen? Kaikkihan tänne tulee sun rippijuhliin, Vesku sanoi suostumatta innostumaan.
- No niin niin, mutta ne jää. Meidän pitää keksiä niille jotain kivaa tekemistä juhannusaatoksi. Mitä sä ajattelit tehdä?
- Me pidetään venebileet huvivenesatamassa, kiirehti Ilja vastaamaan, ennen kuin Vesku ehti sanoa mitään.
- Ai? Kenen veneellä? Mutta se kuulostaa kivalta, Riikka sanoi helpottuneena.
- Te ette ole tulossa, Vesku sanoi jyrkästi.
- Älä höpötä. Totta kai ne tulee. Ne on tyttöjä, Ilja valisti.
- Ei herrajumala sä et ala vokotella mun vauvasiskoa, tai vauvaserkkuja sen paremmin!
- Ei sun tarvii meistä huolehtia, me ollaan nähty tähän ikään yhtä ja toista, vakuutti Riikka suurin silmin. – Me halutaan vaan vähän juhlia juhannusta, ja ehdottomasti jossain muualla kuin meidän pihalla.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.4.09 18:43:55

38. Ja taas askel takaisin

Tuntui kuluneen ikuisuus siitä, kun Vesku oli nähnyt Hannan viimeksi, vaikkei sunnuntaista ollut kuin kaksi kokonaista päivää. Hänen päässään oli kuitenkin tapahtunut asioita monen päivän edestä. Viikonloppu oli ollut hämmentävä, toisaalta unelmien täyttymys, mutta toisaalta hän tunsi entistä selvemmin, että Hannasta ei seuraisi hänelle mitään hyvää. Ehkä se oli itsesuojeluvaisto, joka oli puuttunut peliin ja pitänyt hänet norkoilemasta tallilla hetkeäkään ylimääräistä.

Se oli tainnut toimia, Vesku tuumi laittaessaan aamutuimaan Barabbasta kuntoon. Hän ei tiennyt tarkalleen, mihin aikaan Hanna oli tulossa heidät katsastamaan, mutta hän epäili yhdeksää, ja oli siksi tullut jo aikaisin. Hänen suunnitelmansa oli ratsastaa orilla ainakin tunti metsässä ennen kentälle siirtymistä. Se väsyttäisi sitä hiukan, kyllä, mutta rauhoittaisi myös, ja jos tämä päivä osoittautuisi kerta kaikkiaan mahdottomaksi, hän näkisi sen itse ennen Hannaa ja voisi selvittää tilanteen jotenkin.

Barabbas alkoi liikehtiä innokkaasti, kun Vesku nousi selkään jo tallipihalla. Se tiesi, mitä tarkoitti, ettei sitä ensin talutettu maneesiin tai kentälle. Joinakin päivinä metsäkin oli pelottava paikka, etenkin jos tuuli, mutta useimmiten se oli siellä innokas ja anteeksiantavainen, tuntuipa välillä kokonaan unohtavan ratsastajan selässään. Tänään oli hyvä päivä. Se vaihtoi askellajia suunnilleen ajatuksella ja pärski innoissaan, kun Vesku antoi sen laukata. Sen kanssa laukkaaminen oli metsässä paljon hauskempaa kuin kentällä tai varsinkaan maneesissa. Veskun mieleen ei ollut juolahtanut, että entäpä, jos se ei antaisikaan kiinni, eikä olisikaan mitään kulmaa, mihin pysäyttää se. Toistaiseksi se oli suostunut hiljentämään tarvittaessa.

Vesku oli vähällä unohtaa ajan kulun nauttiessaan ratsastamisesta aamunviileässä metsässä, mutta Barabbas alkoi hidastella omia aikojaan ja hän tajusi sen alkavan väsyä. Oli aika mennä kentälle. Hanna seisoskeli siellä jo portinpielessä hiekkaa potkien, mutta kohotti päänsä kuullessaan askelten rahinan hiekalla.
- Huomenta, hurmuri, hän sanoi pirteästi ja Vesku tunsi, miten hänen sydämensä humpsahti johonkin, missä ei ollut sen oikea paikka.
- Mitä sä sanoit?
- Että huomenta. Miltäs se tuntuu?
- Aika hyvältä tänään, Vesku sanoi ja ratsasti kentälle. Hanna sipaisi heitä, ennen kuin kääntyi sulkemaan portin, eikä Vesku voinut tietää, oliko se tarkoitettu hevoselle vai hänelle, lavalle vai reidelle.

Barabbas tuntui jäykistyvän tavalliseen tapaansa huolestuneena kentällä, mutta Vesku yritti viestittää sille telepaattisesti, ettei tämä ollut sen kummempaa kuin metsässäkään. Jonkin ajan kuluttua se alkoikin sujua aika hyvin. Sen osaamiset olivat edelleen aika vähissä, se osasi vaihtaa askellajia ja taipua ja asettua ja siinä se melkein olikin, mutta ainakaan se ei heittänyt Veskua selästään.
- Se näyttää paljon paremmalta kuin mitä mä odotin, Hanna sanoi yllättäen.
- Sillä on hyvä päivä.
- Kyllä siitä voi sittenkin tulla jotain. Antaa sen nyt vähän aikaa pureskella, voitais kattoa sille jotain kisoja tossa ens kuun puolella.
- Eikö se ole vähän hätästä? Vesku kysyi yllättyneenä. Jos hevonen olisi ollut hänen, hän ei olisi haaveillutkaan minkäänlaisista kilpailuista vielä tänä kesänä.
- Sen on pakko, jos se aikoo pysyä ikäluokassa mukana. Barytonin on kanssa. Mutta ei tuputeta liikaa, annetaan sille nyt vähän lomaa.

Koska oli ratsastanut jo vaikka miten kauan, Vesku laskeutui satulasta taluttaakseen loppukäynnit ja hänen yllätyksekseen Hanna tuli ja tarttui häntä käsikynkästä.
- Mitä muuta sä ratsastat tänään? hän kysyi.
- Katrinan, ja Ivanin, ellet sä sitten ota sitä, Vesku vastasi yrittäen ymmärtää, mitä tapahtui. Hän oli tullut tänne puhtaasti vain tehdäkseen työnsä, ja nyt Hanna käyttäytyi kuin he seurustelisivat. Vaikkei hän koskaan ollut suostunut käyttämään sitä sanaa.
- Mä voin ratsastaa Katrinan. Ota sä Ivan, me ehditään ennen niiden päiväruokia. Mennään sitten syömään.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   25.4.09 21:02:55

ohhoh, mistäs nyt tuulee?

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   25.4.09 22:26:29

^^Todellakin:O

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   26.4.09 17:39:34

Oisko juhannusheila mielessä

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   26.4.09 17:57:36


- Mä en totisesti tiedä, mitä mun pitäisi sun kanssa tehdä, Vesku sanoi muutamaa tuntia myöhemmin. He olivat ratsastaneet, sitten menneet Hannalle syömään voileipiä ja päätyneet sänkyyn.
- Miten niin tehdä? Ei sun mun kanssa tarvii mitään ton kummempaa tehdä, Hanna sanoi ja piirteli sormellaan ympyröitä Veskun vatsaan. – Oletko sä taas ruvennut ajattelemaan? hän lisäsi ja rypisti pikkuisen otsaansa. Vesku myönsi, että hän ajatteli enimmän osan aikaa.
- Mä en tiedä, pitäskö mun olettaa, että me seurustellaan tai jotain, kun en mä koskaan tiedä, mitä sä musta haluat.
- Me ei seurustella. Enkö mä sitä ole vielä saanut sun päähäsi?
- Mutta helposti vois erehtyä. Useimmiten ihmiset kai seurustelee jos ne harrastaa seksiäkin.

Hanna huokaisi, kuin olisi kyllästynyt tankkaamaan samaa kerran toisensa jälkeen.
- Et kai sä ole kehittänyt mitään kummallista juhannusohjelmaa? hän kysyi.
- Jotain hengailua kavereiden kanssa vaan, Vesku sanoi hämmentyen hiukan äkillisestä aiheenvaihdoksesta. – Ja pikkusiskon rippijuhlat. Niin että mä tarttisin melkeen vapaapäivän aattona.
- Tuutko sä mun kanssa veneelle?
- En mä tiennyt, että sulla on vene.
- Ei mulla olekaan, yhdellä kaverilla on. Tai, no, parillakin, mutta tän yhden veneellä me ollaan aina juhannuksena.
- Se Tom? Vesku kysyi synkästi.
- Ei, ei, se ei enää pyöri näillä vesillä, Hanna nauroi. – Tuu sä mun kanssa sinne niin mä tuun sun kanssa niihin rippijuhliin.
- Miksi tulisit?
- No enkö mä saa? Mä haluaisin nähdä sun perheen. Sä puhut niistä niin nätisti.

Seurauksena siitä keskustelusta Vesku heräsi juhannusaattoaamuna Hannan luota herätykseen. Hannan kännykkä oli piipannut jo tuntia aikaisemmin ja hän istui alusvaatteisillaan peilin edessä viimeistelemässä meikkiään. Hänen hiuksensa olivat nutturalla paitsi muutamaa pitkää kiehkuraa kasvoja reunustamassa, ja hän näytti tyrmäävältä.
- Me myöhästytään kohta kirkosta, hän huomautti Veskulle.
- Ei mitenkään myöhästytä, meillä on tunti aikaa! Ja mulla menee vaan kymmenen minuuttia, kun käyn suihkussa ja puen.
- Todista, nauroi Hanna uhitellen, mutta ei se ollut ollenkaan hankalaa. Vesku sai sen jälkeenkin vielä odottaa Hannan pukeutumista.

Oli omituista mennä kirkkoon Hanna käsipuolessa. Vesku ei voinut olla miettimättä, oliko se sittenkin jonkinlainen enne, ja hän tunsi raskaina, joskin miellyttävinä, sukulaisten uteliaat katseet. Hän oli parhaansa mukaan yrittänyt selittää, ettei se, että hän yöpyi Hannalla ja tulisi tämän kanssa sitten aamulla juhlimaan, merkinnyt mitään, mutta vaikka Leena ja Riikka olivat nyökytelleet ja vakuuttaneet ymmärtävänsä, heidän ilmeensä juorusivat päinvastaista. Hanna teputteli Veskun vieressä suorastaan hurskaan näköisenä niin, että Veskua nauratti. Hanna itsekin näytti siltä, että hänen suupielensä nykivät.
- Jos mä joskus menisin naimisiin, niin ehkä papin kanssa, hän kuiskasi Veskulle, kun he istuivat.
- Miks ihmeessä?
- Musta ois ihanaa esittää hyveellistä kerran viikossa.
- Kai papinrouvien pitäis olla hyviä loputkin kuus päivää viikossa?
- No sitä mä en varmasti kuitenkaan olisi. Mä vilkuttelisin täältä salaa mun miehelle niin, että siltä menisi saarnat väärään kurkkuun.
- Älä pistä mun sukulaisilta mitään väärään kurkkuun, Vesku sanoi pahojen aavistusten vallatessa hänet. Hän saattoi äkkiä kuvitella Hannan keskustelemassa seksivälineistä hänen isoäitiensä kanssa.
- En tietenkään, Hanna virnisti.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   26.4.09 21:10:28

Yllättävä veto Hannalta.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   26.4.09 23:34:11

Äääääääääh, jatkuis jo, tää on sangen kutkuttavaa =D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.4.09 20:24:55


Ei hän tehnytkään mitään sellaista vaan käyttäytyi kerrassaan suloisesti. Hän oli tuonut Riikalle hopeisen kaulaketjun, sievän, muttei liian arvokkaan vieraalta, ja hän toisteli kerran toisensa jälkeen kyselijöille, että he olivat Veskun kanssa vain ystäviä ja työkavereita, samat sanat, jotka Veskukin sai sanoa määrättömiä kertoja. Jotenkin Hanna onnistui vain jopa punastumaan ja näyttämään vakuutteluissaan niin syylliseltä, ettei häntä tainnut kukaan uskoa.
- Miten sä teet ton, Vesku kovisteli häntä kiskottuaan hänet hetkeksi sivummalle.
- Minkä?
- Punastelun. Vesku itse punasteli ihan aidosti.
- Mä vaan pidätän hengitystä, Hanna nauroi ja Vesku ravisteli häntä. Hän saisi selitellä Hannaa lopun kesää.
- Hiton riiviö!
- Tykkäät kuitenkin.
- Niin tykkäänkin.

He päätyivät saunalle istuksimaan Riikan, serkkujen ja Iljan, joka perhetuttuna oli itseoikeutettu vieras, kanssa. Hanni ja Sofia eivät kiinnittäneet mainittavaa huomiota Hannaan sen jälkeen, kun olivat ymmärtäneet, etteivät Vesku ja Hanna aikoneet viettää juhannusaattoa heidän kanssaan, mutta Iljaan sitäkin enemmän. He halusivat tietää, millainen vene Teemulla oli ja mitä siellä oli tarkoitus tehdä.
- Katselette auringonlaskua ja pidätte noi tyypit poissa iholta, Vesku ilmoitti katsoen karsaasti Iljaa.
- Älä sä nyt leiki mitään moraalinvartijaa. Itse oot menossa tekemään ties mitä, Ilja puhahti.
- Me ollaan vaan hyviä ystäviä, sanoivat Vesku ja Hanna yhteen ääneen.
- Älä sä meistä huolehdi, mä olen jo iso tyttö, sanoi Hanni tosissaan. – Koska sä muuten muutat Hesaan? Meidän pitää sitten lähteä vähän bailaamaan. Mä näytän sulle paikkoja.
- Elokuussa, Vesku sanoi ja katsahti yllättyneenä serkkuaan. Hanni oli päässyt kasvamaan täysi-ikäiseksi yhtä salaa kuin Riikka rippikouluikään. Hän oli ajanut tänne Helsingistä volkkarinroiskolla, jonka oli kuulemma ostanut ensimmäisellä palkallaan.
- Me voitaisiin lähteä vähitellen, Hanna sanoi.
- Nyt jo?
- Jep. Siellä on bileet jo täydessä vauhdissa.

Vesku onnistui jättämään hienoisen epävarmuutensa kotiin puvuntakkinsa kanssa. Hän ei tosin tiennyt, mitä pitäisi Hannan ystävistä ja saisivatko nämä hänet tuntemaan itsensä tyhmäksi lapseksi, mutta Hanna itse oli niin loistavalla tuulella, että hänellä oli hyvä syy odottaa hauskaa iltaa. He ajoivat Hannan maasturilla satamaan ja vilkuttelivat laiturilla hetken aikaa, kunnes kauempana avovedessä kelluvasta isosta veneestä huomattiin heidät ja tultiin hakemaan. Veneellä oli puolen tusinaa ihmistä ja he kaikki tervehtivät Veskua ystävällisesti niin, että hän tunsi itsensä täysin tervetulleeksi. Muutaman rentouttavan oluen jälkeen hänestä tuntui, että hän oli tuntenut porukan koko ikänsä.
- Älä usko sanaakaan, mitä noi sulle sanoo, varoitti Hanna istuessaan hänen viereensä heti, kun Marianne-niminen tyttö, joka oli ensimmäisenä ottanut Veskun hoiviinsa, nousi siitä ja katosi kannen alle.
- Noi? Näitä kauniita naisiako sä tarkotat? Vesku kysyi suudellen hänen poskeaan. Marianne oli hauska ja sievä, mutta ei yltänyt lähellekään Hannaa.
- Nimenomaan. Jokainen niistä kaivaisi multa silmät päästä, jos vaan pystyisi.
- Mä luulin, että ne on sun ystäviä.
- Mulla ei ole ystäviä. Kuule, osa porukasta aikoo kai rantaan ja ravintolaan vähäksi aikaa.
- Et kai sä halua? Vesku kysyi. Hänellä ei ollut mitään hinkua pois täältä. Juomaa ja ruokaa oli riittävästi, aurinko paistoi vielä ja hiljaiset aallot keinuttivat venettä juuri sopivasti.
- En, musta me voitaisiin hyvin jäädä tänne, Hanna sanoi ja kiskaisi häntä niskahiuksista.

Heidän oli tarkoitus yöpyäkin veneellä ja Vesku oli uteliaana käynyt alhaalla katselemassa paikkoja. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään valtamerilaiva, vaikka alus isonpuoleinen olikin. Siellä saisi nukkua puolen metrin päässä seuraavasta ilman mitään yksityisyyttä. Jos kaikki nyt lähtisivät kaupunkiin, he ehkä ehtisivät vähäksi aikaa vallata makuutilat ihan yksityiseen käyttöönsä.

Veneen omistaja, Markus, jäi kuitenkin heidän seurakseen. Hän oli ihan yhtä ystävällinen kuin kaikki muutkin, eikä Vesku siksi osannut olla hänelle siitä kiukkuinen. Hän oli jo lähemmäs kolmekymppinen ja kertoi kiehtovia juttuja työkomennuksiltaan – hän oli viettänyt viimeisen vuoden Dubaissa. Hanna istui mukavasti sääret Veskun sylissä, ja kun Markus lähti hakemaan alhaalta lisää kylmää olutta, hän sanoi Veskulle ilmoitusluontoisesti:
- Mä ajattelin kisata Katrinalla itse loppukauden. Sä saat keskittyä tekemään siitä oriinruojasta kisakelpoisen.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   28.4.09 09:32:46

;D haha sieltäpä se tuli :D hanna on ihanan ketku

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   28.4.09 16:47:52

Haha, katoin, että tos vikassa pätkässä lukee "He päätyivät saunalle kuksimaan" :D

Samaa mieltä pollin kanssa muuten.

Kyllä tota varmaan jossain vaiheessa saa julkaisuvaiheeseen asti, mut oon vaarallisesti kymmenessä sivussa ja ennen juhannusta en oikeen ehi kirjottaa säännöllisesti, enkä viitti pitää viikon välejä pätkillä, niin että toistaseks oon ajottanu julkaisupäivää heinäkuulle.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.4.09 18:58:49

No kai niinkin ois voinu käydä... :D
--------------
39. Testosteronia

Vesku ei osannut ottaa kovasti itseensä Hannan uusista suunnitelmista. Hänhän oli vain duunari ja oli selvää, että Hanna saisi Katrinan kanssa parempia tuloksia kuin hän, jo senkin takia, että hänellä oli nimeä ja Veskulla ei, puhumattakaan siitä, että hän oli noin sata kertaa taitavampi ratsastaja. Ei se silti tietenkään hauskaa ollut. Hän oli nauttinut Katrinan kanssa kilpailemisesta, mutta saisihan hän liikuttaa sitä edelleen kotioloissa. Se oli hänen henkilökohtainen lellikkinsä samoin kuin Barabbaskin ja hän arveli, että hänen tulisi niitä kumpaakin syksyllä ikävä. Kova ikävä.

Katja oli yllättäen kovin loukkaantunut Veskun puolesta.
- Mä marssisin ulos koko paikasta, jos multa yhtäkkiä vietäisiin mun kilparatsu, hän puhisi.
- Ethän sä kilpaile.
- Mutta sä kilpailit!
- Jäihän mulle Barabbas, Ja muut nuoret. Mä olen hei vaan töissä täällä. Ja sitäkin enää vähän aikaa.

Hannan ajatukset kulkivat ehkä vähän samaa rataa kuin Katjan, ainakin hän oli erityisen kiltti Veskulle. Ei niin kiltti, että olisi perunut ja antanut Veskun jatkaa Katrinan kanssa, mutta niin kiltti, että auttoi häntä kovasti Barabbaksen kanssa ja antoi hänen kömpiä iltaisin sänkyynsä. Veskulla ei ollut juurikaan valittamista. Barabbas alkoi edistyä, ainakin kotioloissa. Hän ratsasti sillä treenatakseen vain muutaman kerran viikossa, mutta kävi muina päivinä sen kanssa metsässä, usein itsekin jalkaisin, joskus selästä käsin. Sellaisten päivien jälkeen se saattoi yhtäkkiä vaikuttaa kentällä ihan toiselta hevoselta, kuin jokin olisi naksahtanut sen päässä ja se olisi ikääntynyt ja järkevöitynyt parin-kolmen päivän sijaan pari-kolme kuukautta.

Sen kisoihin vieminen ei silti ollut mitenkään houkutteleva ajatus. Hanna oli kuitenkin sen asian suhteen järkähtämätön.
- Nyt on pakko alottaa. Jos siitä ei tuu mitään niin munat pois ja myyntiin, mutta ei sitä voi siirtää eteenpäin ikuisesti vaan sen takia, ettet sä uskalla. Ellei se kisaa ekan kerran tällä kaudella, on myöhästä.
- Miten niin en uskalla, Vesku sanoi loukkaantuneena.
- No mitä sä sitten vitiset vastaan? Ei se voi kun heittää sut selästä.
- Ja karata radalta, keilata tuomarit, tallata yleisön, kieltäytyä menemästä radalle, jäädä auton alle, aiheuttaa kolarin ja astua kaikki muut hevoset.
- Niin, Hanna sanoi suupieli vähän nykien. – Sun valinta, muistatko sä?
- Muistan, Vesku huokaisi. – Okei sitten, kyllä mä olen valmis nolaamaan itseni, mutta mitä jos se satuttaa itsensä? Tai satuttaa jotakuta muuta?
- Sitä varten on vakuutukset. Mä etin jotain kivaa, pientä ja hiljasta, missä ei oo sataa kilpailijaa.
- Kato sitten kanssa semmoset, missä kaikki muut ei oo kymmenvuotiaita, joiden ponitammat tunkee tyrkylle.
- Se on mahdotonta. Helppo C. Tähän aikaan kaudesta sitä ei kisaa kuin ponitytöt.

Hanna näki selvästi vähän vaivaa asian eteen, mutta lopulta hän löysi kisat, jotka eivät menneet päällekkäin minkään tärkeämpien kanssa, ne olivat eräänä keskiviikko-iltana. Niissä ei ollut kuin kaksi helppoa luokkaa, eikä luvassa kovin kauheaa hälinää. He pakkasivat Barabbaksen ja Barytonin ja ottivat varuiksi mukaan niin Katjan kuin Harankin ja lähtivät seikkailemaan. Nuoret hevoset oli puunattu ja pintelöity jo kotona, jotta kisapaikalla pääsisi mahdollisimman pian itse asiaan. Lastaus sujui hyvin, mutta kun he kisapaikalla ottivat hevoset ulos, näki Vesku heti, että Barabbas oli taas kankeana kauhusta. Se seisoi jalat tanassa, vilkuili pöyristyneenä ympäriinsä ja Vesku näki parhaaksi heittää sille mahdollisimman äkkiä satulan selkään ja kiivetä itse perässä. Se saisi ainakin ottaa hänet mukaansa, jos päättäisi poistua.
- Mennään verryttelykentälle, siellä on ainakin aidat ympärillä, sanoi Hanna hiukan huolestuneen näköisenä Barytonin satulasta.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   29.4.09 18:13:59

Siellä olivat myös ne kaikki ponitammat, joista Vesku oli nähnyt painajaisia. Barabbas-parka muuttui pelokkaasta bambista viriiliksi oriksi puolessa kierroksessa kentän ympäri. Se alkoi tuntua kuurolta kaikelle, mitä hän teki sen selässä, sen pää vain pyöri, kun se yritti saada selkoa, millaiseen laumaan se oli nyt päässyt. Lopulta hän ratsasti sen pää kulmaan ja odotti, että Hanna ratsastaisi ohi ja pysähtyisi neuvomaan.
- Anna sille piiskaa, Hanna sanoi.
- Auttaako se muka?
- No hitto, jos se auttaisi sen verran, että se muistaisi sun olevan kyydissä. Räväytä sitä. Peruuta. Vaadi sitä tottelemaan. Ja pidä kiirettä, jos sä haluat yhtään liikuttaa sitä ennen rataa, te olette heti toisena ja pimpelitkin pitää ottaa pois.

Vesku kuvitteli saavansa orin pieneksi hetkeksi hallintaansa, mutta näki sitten jo ensimmäisen ratsukon starttaavan viereisellä radalla, joten enempi verryttely saisi jäädä. Barabbas ei halunnut poistua verryttelyalueelta. Se vilkuili taakseen jääviä ratsukoita, joita sen kiihkeä hirnunta näytti hiukan pelottavan ja alkoi nousta pystyyn. Hara tuli lopulta taluttamaan sen ulos portista.
- Älä tule alas, koita vaan pitää se paikoillaan, hän sanoi Veskulle, kun hän ja Katja kumartuivat käärimään pinteleitä hevosen jaloista.
- Se on ihan hullu, Vesku puuskahti ja tipautti raipan muistaessaan maahan. Barabbas ei halunnut pysyä paikoillaan, mutta taitavasti Hara ja Katja saivat hommansa hoidettua, ja sitten hän kuuli nimensä kuulutettavan.

Radalla oltiin onneksi yksin. Barabbas tosin kiinnitti kaiken huomionsa viereisen kentän toisiin hevosiin ja Vesku yritti epätavanomaisen kovin avuin taas muistuttaa olemassaolostaan. Hän ei tiennyt, oliko syytä itkeä vai nauraa, mutta päätti ottaa positiivisesti. Barabbas sentään liikkui, ja hän oli enimmäkseen pelännyt etukäteen, ettei se suostuisi menemään radalle tai lähestymään tuomaria. Hän puhui sille taukoamatta, vaikka tiesi sen olevan kiellettyä, ja pelasi ohjilla ja kuolaimilla samaan tapaan kuin hänen äitinsä sukkapuikoilla televisiota katsellessaan, ja jotenkin he saivat rämmittyä ohjelman läpi.
- Pannaan se suoraan traikkuun, Vesku puuskutti Katjalle päästyään pois radalta ja niin he tekivät, ennen kuin Barabbas ehti oikein tajutakaan, mitä tapahtui. Vesku riisui satulankin vasta väliseinän yli kurotellen, kun takaluukku oli suljettu, ja pujotteli suitset palasina riimun alta pois. Barabbas tönäisi häntä turvallaan kummastuneen näköisenä, kuin olisi juuri herännyt syvästä unesta.
- Pirun hormonihirviö, Vesku sanoi sille hellästi ja lähti hakemaan arvosteluaan.

Samalla hän pääsi näkemään Hannan ratsastuksen. Barytonin esiintymisessä ei ollut paljonkaan moitittavaa. Se ravasi radalla ihan nätisti ja nosti oikean laukankin, kun sen aika oli. Vesku arveli näkemänsä perusteella, että Hanna saattaisi saada jopa hyväksytyn tuloksen, 50 prosenttia. Hän itse saisi olla tyytyväinen puoleen siitä.

Hän sai paperin käsiinsä edes nimeään sanomatta ja sai säälivän hymyn naiselta, joka hallinnoi kansliapöytää.
- Se oli ensimmäisissä kisoissaan, Vesku sanoi ja olisi halunnut sitten puraista kieleensä. Se meni selittelyn puolelle. Hän osti kupillisen kahvia ja siirtyi sivummalle silmäilemään numeroitaan. Siinä oli kauniisti vuorotellen ykkösiä ja kakkosia, mutta ei yhtään nollaa. Siitä kai piti olla iloinen? Ja hänen henkilökohtaiset pisteensä olivat ihan kelvolliset, joskin ronskia apujen käyttöä moitittiin. No, ilman potkimista Barabbas ei olisi liikkunut mihinkään. Olisipa hauska nähdä, mitä Hanna sanoisi tästä.

Hanna yllätti taas, tapansa mukaan.
- Eipä ole kehumista, hän sanoi vertaillessaan Veskun arvostelua omaansa, jossa oli todellakin huomattavasti parempia arvosanoja. – Pitäisköhän se ruunata?
- Sä kadut sitä vielä, kunhan se oppii käyttäytymään ja siitä tulee häikäisevän hieno, sanoi Vesku varoittavasti. Sillä hetkellä hän ei uskonut ihan sataprosenttisesti siihen, että niin kävisi, mutta hän paloi halusta antaa orille tilaisuuden. Ei kai se nyt mikään ihme ollut, jos se vähän innostui päästessään pitkästä aikaa näkemään vieraita hevosia?

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   29.4.09 18:26:58

Pimpelit:D Onko tää joku näppihäiriö vai joku uus nimitys pinteleille(?)?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   29.4.09 18:28:52

Mun tuttavapiirissä puhutaan ihan yleisesti pimpeleistä :D

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   29.4.09 22:16:30

Erittäin yleisesti!

Lähettäjä: Hruuna 
Päivämäärä:   30.4.09 13:50:30

Here again. Alan kohta ottaa teitä muita kiinni. Voi kestää tosin aika kauan.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   30.4.09 17:10:03

Meillä päin en oo kuullu:D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.4.09 18:15:34

Pimpeli-pompeli, ja moi taas Hruuna!
-----------
- Entäs jos siitä ei tule häikäisevän hienoa orina?
- No älä nyt yhden kerran perusteella tee päätöksiä.
- En teekään. Se saa tulla viikonloppunakin mukaan kisoihin. Ja sinä kanssa.
- Mutta ethän sä ikinä… luuletko sä, että sille on hyväksi kisata monta kertaa viikossa?
- Ei kilpailemaan. Ei sille ole luokkia noissa viikonlopun pippaloissa. Mukaan vaan, ettei se metsity tonne tallille. Ja te voitte tulla mukaan perjantaina, kun mä menen valmentamaan. Sitä pitää totuttaa siihen, ettei sen maailma ole vaan putkitarhasta talliin.

Niin Barabbas alkoi kulkea mukana vähän kuin lemmikkikoira. Suurenpuoleinen lemmikkikoira. Vesku ratsasteli sillä sopivissa paikoissa, kuten kun Hanna kävi pitämässä tunteja ja joillain kisapaikoilla, missä oli sopivat puitteet. Toisissa paikoissa hän talutteli sitä orikuolaimen kanssa ja hanskat kädessä ja onnistui kuin ihmeen kaupalla olemaan karkuuttamatta sitä, vaikka jonkin kerran olikin lähellä. Hänestä näytti siltä, ettei orin kiinnostus muita hevosia kohtaan kadonnut mihinkään, päinvastoin, mutta uusiin paikkoihin ja matkustamiseen se alkoi tottua. Se ravasi nykyään ulos autosta kuin maailmanomistaja, täysin sen maahanjuuttuneen pelokkaan otuksen vastakohtana, ja hirnui hurjia haasteita kaikille kuulolla oleville.

- Se vaan pahenee, totesi Hanna, kun toiset varsinaiset kilpailut olivat ohitse. Barabbas oli juossut radan läpi katse ihan muualla ja kolauttanut Haraa polveen pyöriessään lastausalueella. – Mä tilaan sille eläinlääkärin.
- Jätkäparka, Vesku sanoi murheissaan, mutta ei hän oikeastaan voinut olla muutakaan mieltä. Nämä reissut Barabbaksen kanssa eivät olleet mitenkään hauskoja ja pahinta oli, että se oli alkanut röyhennellä kotioloissakin. Se oli onneksi Hannan ainoa ori sillä hetkellä, mutta tammojahan tallilla oli kyllä ja erityisesti se näytti ottaneen silmätikukseen Jiisus-paran, jolle se huuteli murhanhimoisesti niin, ettei niitä uskaltanut liikuttaa yhtaikaa.
- Älä nyt näytä noin surkeelta, saathan sä pitää pallisi.
- Mutta eikö siitä kannattaisi tehdä yksi varsa, ihan siltä varalta että siitä tulee sitten hemmetin hieno kouluruuna?
- Ei tähän aikaan kesästä enää viitsi astuttaa, eikä meillä varmaan ole enää tyhjiä tammojakaan. Plus että sitten se pitäisi roudata Ahvenanmaalle. Ei, toi sukulinja ei vaan jatku.

Vesku kohautti olkapäitään väittämättä vastaan. Hänestä se oli sääli, mutta päätöshän oli Hannan, ja järjellä ajatellen se oli oikein hyvä päätös.
- Me ei sitten varmaan tulla mukaan kun sä huomenna meet valkuttamaan, hän arveli.
- Jooei. Oikeestaan se voisi saada ihan hyvin lomaa nyt. Sillä on ollu nyt aika lailla menoa tonikäseks. Jatketaan sitten kun se on ruunattu.

Katja pyysi Veskua huolehtimaan perjantain aamutallista puolestaan; hän oli menossa Haran kanssa illalla ulos, kun viikonloppu menisi taas kisoissa eikä silloin voinut ajatella juhlimista. Vesku suostui mukisematta: ei hevosten ulosviemisessä ja boksien siivouksessa kauan menisi, ja sitten hän voisi lähteä käymään kotona ja palata tallille jakamaan päiväruoat. Siihen mennessä Hannakin olisi jo palannut ja he voisivat ratsastaa iltapäivällä yhdessä. Herkko tuli jo ani varhain ratsastamaan Kadmian ja Vesku sai häneltä kyydin kotiin kymmenen aikoihin, kun kaikki oli kunnossa ja järjestyksessä.
- Sä tulit kuin tilauksesta, saat tulla mun kanssa kauppaan, Leena ilahtui nähdessään nuorimman poikansa niin äkkiarvaamatta.
- Mulla on vaan pari tuntia aikaa ja voitko sä sitten heittää mut tallille puoleksi päiväksi, mun pyörä jäi sinne?
- Joo, ei meillä niin kauan mene.

Heillä meni kuitenkin. Vesku vilkuili jo kojelaudan kelloa huolissaan raahattuaan viimeiset kassit autoon.
- Mä vien sut ensin töihin, jos sulla on noin kiire, Leena päätti.
- Sä joudut sitten raahaamaan kassit itse autosta sisään… mutta toisaalta Hanna puree multa pään poikki, jos hevosten ruoka myöhästyy yli puol tuntia.
- Enköhän mä selviä kantamisesta paremmin kuin sinä päättömänä.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   1.5.09 18:59:03


Vesku hyppäsi kyydistä tallipihalla ja sai samalla silmiinsä valonväläyksen Hannan pihasta, kuin aurinko olisi heijastunut autonikkunasta. Tämä oli ilmeisestikin juuri palannut valmennusressulta, Vesku oli ehtinyt juuri sopivasti. Hän kiirehti talliin lastaamaan heiniä kärryihin ja painui yhtä kiireellä niiden kanssa ulos, vain kohdatakseen Hannan ovella.
- Mennään jonnekin lounaalle, kun sä oot jakanu ne, mä kuolen nälkään, Hanna sanoi ja tökkäsi häntä etusormellaan vatsaan.
- Tuu auttamaan niin menee nopeammin, Vesku ehdotti. – Vai onko se sopimatonta neidin arvolle?
- Meinaatko sä, että mä katkasen kynteni siinä hommassa? Hanna nauroi vilkaisten pitkiä, vaaleanpunaiseksi lakattuja kynsiään.
- Jotain semmosta.
- No mäpä näytän sulle, kun ei täällä ole ketään muuta järkyttymässä kuoliaaksi moisesta.

Naureskellen he työnsivät heinäkärryn tarhoille, mistä kuului jo toiveikkaita hörähdyksiä, kuten aina. Kaikki ei kuitenkana ollut ihan niin kuin piti. Vesku silmäili nopeasti tarharivistöjä, mutta ensimmäinen oli ja pysyi tyhjänä.
- Mitä hittoa, häneltä pääsi. Barabbas oli lopultakin päättänyt tehdä jotain idioottimaista, mutta miten se oli päässyt yli lähes sataseitsemänkymmentäsenttisen aidan, sitä Vesku ei ymmärtänyt. Oliko joku varastanut sen?
- Voi jumalauta, Hanna sihahti ja seuratessaan hänen katseensa suuntaa, Veskukin näki oriin. Se oli kauempana Katrinan kanssa samassa aitauksessa. Miten hän ei ollut huomannut mitään omituista äsken, tullessaan? Hänellä oli ollut niin hiton kiire ruokkimaan niitä, siksei. Nyt ne saisivat kyllä odottaa heiniään, hän jätti kärryt siihen ja juoksi Hannan perään.

Hevoset seisoivat tarhan vastakkaisissa kulmissa ja Vesku huokaisi jo helpotuksesta, kunnes kummankin liikkumattomuus alkoi tuntua pahaenteiseltä. Kumpikin lepuutti toista etujalkaansa ja Hanna heitti hänelle riimunnarun vastapäisen tarhan portilta.
- Vie se sáatanan roikale pois, ennen kuin mä pieksen sen kuoliaaksi, hän sähisi ja Vesku kiirehti Barabbaksen luo Hannan mennessä Katrinan luo. Hän lähti viemään sitä kohden porttia, mutta ensimmäinen epätasainen liikahdus, jonka hän havaitsi silmäkulmastaan, sai hänet pysähtymään. Ori könkkäsi suorastaan kolmella jalalla, laskematta oikeaa etustaan maahan ollenkaan.
- Tää ei voi kävellä, vie sä se pois, hän sanoi Hannalle. – Mä menen soittamaan eläinlääkärin.

Katrinankaan liikkuminen ei näyttänyt oikein hyvältä, mutta se sentään varasi omalle kipeälle etuselleen. Hanna talutti sen ulos tarhasta, Vesku sulki portin, vaikkei uskonutkaan, että Barabbaksella olisi mitään haluja vaeltaa sieltä ulos, ja säntäsi talliin lunttaamaan eläinlääkärin numeron varustehuoneen seinältä. Onneksi mies vastasi saman tien, ja Vesku sai hänet vakuutettua siitä, että vaikka hän olisi ollut menossa minne, täällä oli kiireellisempää tehtävää.

Tallin ovella hän törmäsi Hannaan, joka oli jättänyt Katrinan vuorostaan Barabbaksen tarhaan. Nainen näytti myrskynmerkiltä ja tönäisi Veskua molemmin käsin rintaan.
- Mitä @!#$ä sä oikeen ajattelit? Idiootti!
- M-mitä? Vesku änkytti. Hän oli tietysti säikähtänyt ja adrenaliini virtasi hänen suonissaan, mutta ei hän tiennyt olevansa syyllinen siihen, että Barabbas oli päätynyt tamman tarhaan. Tietysti hän oli jättänyt hevoset keskenään käydäkseen kotona, mutta ei täällä koskaan ollut hevosia niin tarkasti vahdittu. Totta kai niitä vilkaistiin aina ohi mennessään, mutta yleensä kaikilla oli jotain oikeaa tekemistä, ratsastamista tai muuta.
- Sun vaan oli pakko sääliä sitä ja päästää se kerran pukille, niinkö? Ja nyt ne on molemmat rampoja!
- Mutta en mä…
- Älä selitä, painu helvettiin täältä, mä en halua enää ikinä nähdä sua! Toivo vaan, etten mä tee susta rikosilmotusta!
- Hei Hanna, ihan oikeasti, luuletko sä…
- Häivy! Jos sä ikinä näytät naamasi täällä uudelleen niin mä soitan poliisille, siitä voit olla varma!

Hanna osoitti teatraalisesti ovesta ulos ja niin murhaava oli hänen katseensa, että vaikka Vesku muutaman kerran vielä avasi suunsa, hän ei saanut sieltä sanaakaan ulos. Hän ei saisi juuri nyt Hannaa kuuntelemaan mitään, hänen olisi varmasti pakko vain totella ja antaa tämän rauhoittua ajan kanssa. Kunhan ensijärkytys menisi ohi, nainen varmasti ymmärtäisi, miten naurettavia hänen väitteensä olivatkaan.

Lähettäjä: sharppi 
Päivämäärä:   1.5.09 19:35:40

OIOIOI! nopee jatkooo (:

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   1.5.09 20:27:14

Kauhian jännittävä kohta:D

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   2.5.09 02:37:32

siis anteeksi mitä??

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.5.09 14:22:56

Mitä sä Tripi ihmettelet? :D
-------------
40. Pakoon

Hannasta ei kuulunut mitään loppupäivänä ja Vesku loikoili pihassa tuskaillen hevosia, Katrinaa ja Barabbasta. Miten niiden oikein oli käynyt? Hannahan ei tosiaan voinut luulla häntä niin hölmöksi, että hän olisi pistänyt orin ja tamman tahallaan samaan tarhaan ja toivonut, että luonto tekisi tehtävänsä? Eihän? Ja entä hänen huominen starttinsa Ivanin kanssa? Lopulta hänen oli pakko soittaa. Hanna ei vastannut, hänen puhelimensa vain vaihtoi äkkiä ääntä varatuksi, joten Vesku ymmärsi saavansa punaisesta luurista. Hän yritti seuraavaksi Katjalle. Tämäkään ei vastannut, mutta soitti muutaman minuutin kuluttua takaisin.

- Mitä sä olet oikein menny tekemään, tyttö kysyi ihastuneena. – Mä en ole ikinä nähny tota narttua noin vihasena!
- Välikö sillä, miten hevoset?
- Etkö sä tiedä?
- Mä lähdin ennen kuin eläinlääkäri tuli. Et kai sä kuvittele, että mulla on jotain osaa tai arpaa niiden loukkaantumiseen?
- Mistä minä tiedän. Onko sulla?
- No ei tosiaankaan! Mitä se eläinlääkäri sanoi niistä? Kuulitko sä?
- En, mä en ollu vielä tullut, mutta ei kuulemma mitään hyvää. Hanna lähti klinikalle niiden kanssa.
- Molempien?
- Jep.
- Hei, soita mulle, kun ne tulee, jooko? Hanna ei vastaa mulle.
- Ei ihme. Se käski Oskarin kerätä sun ratsastuskamppeesi kaapista ja heittää ne roskikseen ja repäisi sun rivisi pois lukujärjestyksestä.
- Ohh. Mä en taida lähteä huomenna kisoihin, Vesku henkäisi tuntien olonsa tyhjäksi.
- Mä en usko, että sä lähdet. Sinuna mä tulisin hakemaan noi ridakamat pois nyt ennen kuin Hanna tulee takaisin. Se voi oikeesti tehdä niistä rovion, jos niillä on jotain vakavampaa.
- Tehköön, mitä mä niillä ilman Hannan hevosia, Vesku sanoi katkerasti.
- Hullu, rahanarvosta tavaraa. Mä paan ne talteen, Herkko varmaan voi tuoda ne sulle jonain päivänä.
- Soita mulle kun kuulet Katrinasta ja Barabbaksesta, jooko?
- Mä soitan, Katja sanoi ystävällisesti.

Hän soittikin, ei paljonkaan myöhemmin.
- Huonoja uutisia, tosi huonoja, hän sanoi, vaikka sen olisi Vesku kuullut jo äänestäkin.
- No, hän sanoi malttamattomasti.
- Katrinalla on jännevamma, aika paha. Siitä ei ainakaan tällä kaudella enää ole mihinkään.
- Ja Hannan piti mennä sen kanssa vaikka mihin, Vesku ähkäisi. – Entäs Barabbas?
- Vielä pahempaa.
- Voiko olla pahempaa?
- No murtuma. Etusääri säpäleinä. Siitä tulee nyt saunalenkkiä.

Vesku sulki puhelimen, sillä hän ei keksinyt mitään sanottavaa. Jospa hän ei olisi lähtenyt aamulla käymään kotona! Tietysti hän olisi voinut olla ratsastamassa Ivanilla Barabbaksen karatessa, mutta ei välttämättä. Hän olisi voinut huomata sen ja tehdä jotain, ennen kuin mitään vahinkoa olisi päässyt tapahtumaan. Varmasti Katrina oli kiljunut kuin uhrattava neitsyt orin ilmestyessä sen tarhaan. Ja edelleenkin Veskua ihmetytti, miten Barabbas oli sinne päätynyt. Sen oli ollut pakko hypätä, mutta aita oli kyllä ihan hirvittävän korkea. Ja sitten vielä toinen hyppy, sisään Katrinan aitaukseen. Ehkä Barabbas olikin satuttanut itsensä jo siinä hypyssä? Mutta totuus siitä ei selviäisi ikinä.

Tuntui tyhjältä nousta ylös lauantai-aamuna kaikessa rauhassa. Vesku oli hiukan elätellyt toivoa, että saisi aamutuimaan herätä puhelinsoittoon, jossa Hanna haukkuisi hänet pommiin nukkumisesta, ja sanoisi, että hän saisi ajaa itse perässä kisapaikalle, mutta sellaista puhelua ei tullut.
- Sä et mennykkään kisoihin tänään? Leena kysyi yllättyneenä, kun hän laahusti aamiaiselle.
- En, Vesku sanoi. – Mä en taida kilpailla enää.
- Miten niin? kysyi Riikka välittömästi, silmät uteliaina vilkkuen.
- Mä taisin saada potkut.
Se hiljensi hetkeksi niin äidin kuin sisaren, ja niin asia olisi Veskusta saanut jäädäkin.
- Miksi sä sait potkut? uteli Riikka kuitenkin.
- No sähän olisit joka tapauksessa lopettanut ihan pian, sanoi Leena lohduttavasti täsmälleen samaan aikaan. Vesku kaatoi itselleen mukillisen kahvia ja meni oven takanaan paukauttaen ulos rappusille juomaan sen.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   2.5.09 15:56:37

Vihdoin tässä Oikeesti tapahtuu jtn! =D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.5.09 19:18:31


Siinä hän istui iltapäivälläkin, kun Herkko ajoi autonsa pihatielle ja sammutti moottorin.
- Miten teillä meni kisat? Vesku kysyi hypähtäen pystyyn.
- Ei kehuttavasti, kuudes ja yhdeksäs sija.
- Menitkö sä Ivanilla?
- Joo. Ja täällä on sun tavarat, Katja pyys tuomaan ne.
Vesku katsoi masentuen tavaraläjää takakontissa.
- Hanna on sitten edelleen kiukkunen.
- Se sähisee kuin kiuas, jos joku mainitsee sun nimesi. Mitä sä oikein teit?
- En mitään! Vesku vakuutti ja kertoi muutamalla sanalla sen, mitä itse oli nähnyt edellispäivän surullisista tapahtumista. Herkko kuunteli sortumatta sen paremmin surkutteluun kuin syyttelyynkään, ja sanoi lopuksi:
- Sinuna mä en välittäisi. Toi on epäoikeudenmukaista ja epäreilua. Ja olihan ne joka tapauksessa vakuutettu.
- Paha siitä on olla ihan välittämättäkään, Vesku sanoi surkeana. Herkolle sitä ei viitsinyt erityisesti mainostaa, mutta olihan hänellä mennyt tässä vähän enemmänkin kuin kisahevoset ja kesätyöpaikka.
- Törmäillään jossain, Herkko sanoi, auttoi nostamaan Veskun saappaat ja kengät rappusille ja lähti sitten matkoihinsa.

Itseään piristääkseen Vesku lähti illalla kaupungille. Hän ehkä törmäisi siellä johonkuhun tuttuun, vaikkei hän ketään ollut välittänyt yrittääkään kiinni; hän ei ollut ehdoin tahdoin selittämässä pojille, miksi yhtäkkiä oli viikonloppuna viihteellä. Hannaan hän ei ainakaan törmäisi, kun tämä oli seuraavana päivänä menossa kilpailemaan Viablella ja… Viablella. Riikka lähti samaa matkaa kaverilleen ja lörpötteli iloisesti kunnes erosi omille teilleen. Hänen mentyään tuntui kahta tyhjemmältä ja Vesku tunsi hiljaisen suuttumuksen ryömivän mieleensä. Hanna ei ollut reilu. Hän oli hölmö, kun antoi koko asian vaivata itseään. Hänen pitäisi olla onnellinen siitä, ettei enää ollut Hannan taluteltavissa.

Ajatus jalostui, kun hän kiersi pari-kolme kantaterassia näkemättä poikia missään, tosin näin heinäkuussa kaupungilla oli niin ruuhkaista, ettei ollut vaikea hukata sinne vaikka vasenta kättään. Törmäilevät turistit ärsyttivät häntä lyömähimoon asti, samoin se, että joutui jonottamaan kymmenenkin minuuttia saadakseen terassin tiskiltä oluen ja sen jälkeen joutui juomaan sen seisten tungoksessa, kun istumapaikkoja ei tuntunut olevan missään.
- Hullun hommaa, hän mutisi itsekseen, hillitsi halunsa kallistaa tuoppinsa päin kävelevän keski-ikäisen naisen rinnuksille ja päätti poistua, ennen kuin hankkiutuisi hankaluuksiin. Hän ostaisi grillimakkaran, pyytäisi mukaan kilon sinappia ja mutustaisi sen kävellessään kotiin. Okei, kaupunki oli täynnä iloisia kesäihmisiä, ja suuri osa heistä oli nuoria, huvittelunhaluisia naisia, mutta tänä iltana sellaiset kiinnostivat Veskua vähiten maailmassa.

Snagarin jonossa hän totesi seisovansa Haran perässä ja talloi ajatuksissaan varpaitaan tämän tilatessa parit makkaraperunat mukaan. Tavallaan hänen teki mieli häipyä siitä ja tulla takaisin vasta työkaverin varmasti kadottua, mutta toisaalta hän oli utelias, eikä saanut lähdettyä.
- Kato, moi, Hara sanoi yllättyneenä kääntyessään foliopaketteineen.
- Moi, Vesku sanoi ja tilasi makkaransa. – Mitäs tallille? livahti hänen suustaan sitten.
- Silkkaa @!#$ä, sanoi Hara vilpittömästi. – Että se akka osaa olla mahdoton!
- Barabbas…
- Se jäi sinne klinikalle perjantaina, kai se on jo koukussa. Me lähdetään viemään Katrina Ahvenanmaalle huomenna.
- Te?
- Joo, Hanna pyys mut mukaan.
- Just niin, Vesku sanoi ja maksoi makkaransa. Tyhjyys sen kuin paheni. – Älä sano terveisiä.
- En mä uskaltaisi sun nimeäs mainita.

Loppumatkalla kotiin Vesku tahri paitansa sinapilla ja potki pikkukiviä, ja isompiakin. Hän ei halunnut ajatella, että Hanna matkustaisi yölaivalla Haran kanssa, vaikkei hän mitenkään voinut kuvitella, että Hara kiinnostaisi Hannaa. Sitten hän suuttui itselleen kahta pahemmin. Oli jo aika jättää tämä hedelmätön mustasukkaisuus. Hanna ei ikinä ollut ottanut häntä vakavasti, ja tämä tilanne olisi tullut vastaan joka tapauksessa ilman Katrinan ja Barabbaksen juttuakin. Hänen pitäisi olla iloinen siitä, että se oli tapahtunut näin nopeasti ja siististi ja tavalla, joka antoi hänelle luvan olla Hannalle vihainen. Nyt hän voisi aloittaa uuden elämänsä opiskelijana Helsingissä ilman ikävää ja kiirettä viikonlopuiksi takaisin.

Ja mikä häntä oikeastaan esti aloittamasta sitä saman tien?

Lähettäjä: luuri 
Päivämäärä:   3.5.09 20:03:39

Mä itseasiassa vähän yllätyin, että Katriina ei ehtinyt ton enempää niittää mainetta.. Mutta ihanaa tätä on lukea!

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   3.5.09 22:41:45

sama vika, mä oletin että sillä oltais voitettu suomenmestaruuksia tai jotain

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   4.5.09 15:35:57

mie luulin kanssa :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.5.09 17:16:08


Kukaan ei hämmästynyt suuremmin, kun Vesku ilmoitti maanantaina, että voisi oikeastaan jo pakata kamansa ja muuttaa. Helsingin asunto oli ollut lähinnä Riston työmatkojen yöpymispaikkana sen jälkeen, kun Jaska ja Titta olivat saaneet vauvansa ja muuttaneet isompaan asuntoon. Veskun äiti olisi halunnut ottaa sinne kesäksi vuokralaisen – Ristolla ei kuitenkaan ollut kovin pitkä matka ajaa Hankoon illalla, vaikka hän joutuisikin asioimaan pääkaupungissa – mutta onneksi se suunnitelma oli jäänyt ajatusasteelle. Ei sillä, etteikö tulijoita varmaan olisi ollut, mutta nyt oli hyvä tietää, että asunto oli tyhjillään.
- Mitä sä teet siellä koulun alkamiseen asti? Leena murehti.
- Mä voin etsiä vaikka pariksi viikoksi töitä, ja opettelen kulkemaan koulumatkan, hankin kirjat ja totuttelen kaikkeen, Vesku sanoi. Hänelle oli tullut oikein hyvä ja rauhallinen mieli sen jälkeen, kun päätös oli syntynyt.
- No koska sä ajattelit lähteä?
- Mikä mua täällä pitelee? Mä lähden saman tien.
- Tänään?
- Miksei tänään?
- Sun vaatteet… ne on kaikki likasina…
- Mamma-kulta, eikä ole, Vesku nauroi. – Mä en tarvitse kuin parit farkut ja paidat. Mä ehdin käydä täällä vielä kymmenen kertaa ennen kuin koulu alkaa.

Siinä vaiheessa Ilja lampsi sisään kuin kotiinsa, kuten hänellä oli joskus tapana, ja hän innostui suunnattomasti kuullessaan Veskun suunnitelman.
- Mä tulen auttamaan sua muutossa! Mä voin raahata pari kassia! Mennäänkö me junalla?
- Ei kai me muullakaan, Vesku tuumasi, mutta Leena älähti siinä kohden vastalauseensa.
- Mä vien sut. Mä haluan joka tapauksessa nähdä, että missä kunnossa se asunto on, ja onko siellä mitään jääkaapissa.
- Mäkin tulen sitten! ilmoitti Riikka ja alkoi pomppia tuolillaan.
- No just niin, Vesku sanoi teeskennellen harmistunutta, vaikka ei oikeastaan ollut ollenkaan. Olisi päinvastoin oikein mukavaa saada seuraa matkalle, ja Iljan ilme lupaili, ettei hän ehkä aikonut ihan heti saman iltana palata kotiin. – Ei kai sitten muuta kuin menoksi.
- Mene sä pakkaamaan vaatteita ja muuta, mitä tarvitset, mä kerään sulle vähän ruokaa sinne, Leena sanoi.

Riikka ryntäsi etupenkille ja oli kuin olisi ollut lomalle lähdössä poikien ahtautuessa takapenkille ison kassin kanssa.
- Mä voin mennä shoppailemaan sillä aikaa kun te siivoatte, hän ilmoitti iloisesti.
- Luuletko sä, että siellä on siivottavaa Riston jäljiltä? Vesku murahti.
- Jos sillä on pimeä puoli.
- Jos sillä on, niin se on se, että se pesee hammasharjalla vessanpönttöä, Vesku lohkaisi ja Ilja hörähti niin, että Leenaakin alkoi naurattaa.
- Risto on siistein teistä lapsista, hän sanoi moittivasti.
- Ja ilkein ja tylsin.

Asunto oli hiukan pölyinen, mutta muutoin moitteettoman siisti. Riikka pyörähti huoneessa, keittiössä ja parvekkeella ja ilmoitti sitten lähtevänsä kaupungille.
- Mihin? Leena kysyi varuillaan.
- Stockalle, ja Forumiin.
- Ei me olla täällä tuntikausia. Täytyy mennä takasin tekemään isälle ruokaa.
- Niin kuin se tulisi ennen seitsemää. Ostetaan pizza matkalta.
- Se ei tosiaankaan tarvitse pizzaa niillä kiloilla.
- Mä viivyn ihan vaan tunnin. Tai kaks. Tai hei, jos mä jään tänne Veskun kanssa pariksi päiväksi niin sä voit lähteä ihan koska haluat.
- Mä jään tänne Veskun kanssa pariksi päiväksi, ilmoitti Ilja heittäytyen raajat levällään sängylle ja Vesku tunsi helpotuksen läikähdyksen. Olisi ollut apeata yhtäkkiä jäädä ihan yksin tuijottelemaan seiniä, todennäköisesti koko muutto olisi alkanut tuntua ojasta allikkoon hyppäämiseltä vielä samana iltana.

Leena tohotti muutaman tunnin, pisti pojat pyyhkimään pölyt ja lattian ja lähti näyttämään heille lähikaupan ja esitteli, miten pesukone toimi. Eteisen kaapeissa roikkui yksi Riston puku ja pari paitaa ja ne Vesku kääri huolettomasti mytyksi ja tunki keittiöstä löytyneeseen muovipussiin. Ellei veli olisi ollut häntä lyhyempi ja hennompi, hän ei olisi vaivautunut – mistä sitä tiesi, vaikka yhtäkkiä olisi tullut vastaan paikka lainata pukua, mutta ei hän olisi sopinut siihen.
- Jaska on hävittänyt mun hyvät vanhat sänkyni, nurisi Leena pedatessaan puhtaita lakanoita parisänkyyn.
- No onhan se ainakin hommannut tilalle uuden.
- Te joudutte nyt nukkumaan vierekkäin.
- Yääk, vinkaisi Ilja, kuin olisi kuvitellut Leenan odottavan jonkinlaista reaktiota, mutta tämä alkoi jo vilkuilla kelloa ja pyöritellä kännykkäänsä. Ovisummeri kuitenkin soi, ennen kuin hän ehti ruveta soittelemaan ja Riikka pölähti sisään.
- Mun olisi pitänyt ottaa sut mukaan. Multa loppu rahat, kun mä löysin Veskulle tupaantuliaislahjan.
- Mitä sä vähiä rahojas muhun hassaat.
- No kun se huusi sun nimeäsi, Riikka sanoi ja nosti yhdestä kassista pienen hevostaulun.
- Kiitos, Vesku sanoi lyhyesti. Pikkusisko oli joskus varsin ärsyttävä, mutta toisaalta kauhean hellyttäväkin. Olisi luullut, että hän olisi nähnyt ostosreissullaan ennemminkin meikkejä ja hepeneitä, jotka huusivat hänen nimeään, kuin tämän.

Vesku ei yllättynyt, kun Ilja halusi lähteä kaupungille sillä sekunnilla, kun ovi sulkeutui naisväen perässä.
- Sä olet oikea alkoholistin alku.
- No haluatko sä ennemmin tutustua kaikkiin kaupungin kapakoihin yksin ja ruveta katsomaan pikkukakkosta? Ihan väärin, jos sä kuvittelet, että sä voit varata kaikki Hesan naiset ilman, että mä saan edes nähdä niitä.
- Sä saat mun puolesta pitää kaikki Hesan naiset, Vesku tuhahti ja istui sängyn reunalle niin, että humpsahti. Hän oli juuri muistanut Reinen. Tästä ei ollut kuulunut mitään taas ikiaikoihin, mutta kaipa tyttö edelleen asui täällä. Ajatus riemastutti häntä kovasti, mutta soittaminen saisi jäädä toistaiseksi. Sille olisi hyvää aikaa, kunhan Ilja olisi lähtenyt kotiin.

He kävivät kiertämässä kattavan kapakkakierroksen, alkaen siitä kuppilasta, jonka Jaska oli Veskulle aikoinaan näyttänyt, ja horjahtelivat nukkumaan puolenyön aikaan. Seuraava päivä meni melko pitkälle sängyssä, mutta illalla Ilja oli valmiina uuteen taistoon.
- Tää loppuu tähän, ilmoitti Vesku, mutta suostui vielä nousemaan ratikkaan ja ajamaan keskustaan. – Mulla ei ole varaa käydä juomassa kymmentä tuoppia joka ilta. Eikä halua. Saat painua takasin kotiin alkoholisoitumaan.
- Joo joo, Ilja lupasi. – Mä menen, mutta en vielä tänään.

Lähettäjä: sharppi 
Päivämäärä:   4.5.09 22:08:04

nam<3 kauhee riippuvuus tätä kohtaan. (:

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.5.09 17:44:20

41. Pääkaupungissa

Kun Ilja sitten lähti, Vesku totesi jo pitävänsä pikku yksiötä kotina. Hän huomasi viihtyvänsä siellä ja kulutti muutaman päivän perehtyen kirjahyllyn sisältöön ja tutkien lähikulmia. Linnanmäki oli ihan vieressä ja siellä saattoi vaellella iltaisin. Toisina päivinä hän puki lenkkarit jalkaan ja juoksi sen ympäri. Ei ollut mitään syytä antaa itsensä lässähtää, vaikkei enää ollutkaan aktiiviurheilija. Sitten hän sai päähänsä ottaa selvää kaupungin hevostilanteesta. Kaksi tallia hän tiesi ennestään kisareissuilta ja hän kävi molemmissa katsomassa menoa näin mahdollisen asiakkaan näkökulmasta, mutta innostuksen kärpänen ei puraissut. Tunneilla oli kymmenen tai kaksitoista ratsukkoa opettelemassa laukkaympyröiden tekoa ja pohkeenväistöä ja Vesku ymmärsi, että hän unohtaisi ennemmin koko ratsastamisen kuin harkitsisi jotain sellaista. Mutta ehkä Reinellä olisi jonkinlainen käsitys paikkakunnan hevoselämästä, ellei halunnut tunneille alle viisitoistavuotiaiden tyttöjen kanssa? Oli aika soittaa hänelle.

- Vesavaldemar, vastasi Reine puhelimeensa, kuulostaen ilahtuneelta.
- Hyi, se ei ole mun nimeni, Repsukka.
- Entä sitten? Mikä suo mulle tällaisen kunnian, että ihan otetaan ja soitetaan?
- No vaikka se, että sä olet lähes ainoa ihminen, jonka mä tunnen täältä.
- Täältä? Oletko sä muuttanut?
- Olen. Voidaanko me tavata, vai oletko sä tapasi mukaan jonkun mustasukkaisen gorillan nyrkin ja hellan välissä?
Reine hiljeni hetkeksi ja Vesku tajusi, että oli tainnut olla aika tahditon.
- Tavataan ihmeessä, hän sanoi kuitenkin sitten. – Mä olen kyllä töissä nyt, mutta mä pääsen neljältä. Jos mentäis vaikka kahville sen jälkeen?
- Sano vaan missä niin mä tulen.

Reine neuvoi hänet Itäkeskukseen, joka osoittautui niin isoksi paikaksi, että Veskulta meni hyvinkin viisitoista minuuttia, ennen kuin hän löysi oikean kahvilan ja Reinen sieltä. Tyttö hypähti pystyyn hänet nähdessään ja he halasivat toisiaan.
- Sä näytät hyvältä, Vesku sanoi, vaikkei ollut ihan täysin sitä mieltä. Reine oli pyöristynyt kovasti, ehkä vähän liikaakin.
- Kiitos. Tuotko sä mulle teetä?
- No tuon. Pullaa? Tai jotain?
- Ei, teetä vaan, Reine sanoi ja istui takaisin Veskun lähtiessä tiskille.
Keskustelunaiheet tuntuivat äkkiä kadonneen, kun he istuivat mukiensa ääressä ja vähän aikaa kuului vain lusikoiden kilinää.
- Missä sä olet töissä? kysyi Vesku sitten.
- Yhdessä toimistossa tuolla yläkerrassa, Reine osoitti kohden kattoa. – Joko sulla nyt alkaa opiskelut?
- Ei vielä, mä tulin vähän etukäteen, Vesku sanoi, muttei halunnut heti kättelyssä ruveta valittamaan elämänsä onnettomuuksia vaan vaihtoi vikkelästi puheenaihetta kysyen, oliko Reine käynyt jossain ratsastamassa täällä.

- Mä kävin keväällä tunneilla yhdessä paikassa, mutta lopetin toukokuussa, Reine sanoi vilkastuen. – Mutta se ei ole sulle sopiva paikka. Sun kannattaisi hommata joku vuokrahevonen. Ei täällä ole semmosia ratsastuskouluja, jotka pystyisi sulle mitään opettamaan, ei ainakaan, ellet halua ajaa useampaa kymmentä kilometriä.
- Mä en halua ajaa yhtään, ei mulla ole autoa.
- No sitten mä suosittelisin, että sä menet nettiin ja katselet vuokrahevosilmoituksia, tai laitat oman.
- Miksi sä lopetit ratsastuksen?
- Ensinnäkin, siellä on kesän ajan vain leirejä, ja jotain hassuja irtotunteja, ja toiseksi, koska mun piti ruveta järjestämään muuttoa ja oikeastaan pääasiaksi, koska mä saan vauvan, Reine luetteli vienosti hymyillen.
- Häh?
- Ukkokulta sai työpaikan Oulusta.
- Sä aiot muuttaa Ouluun? Ja saat vauvan? Veskun katse valahti alaspäin. Reinen pyöristyminen sai ihan uuden selityksen.
- Oulussakin on yliopisto, mä voin jatkaa lukujani siellä, kun en mä nyt ajatellu kuitenkaan jäädä yksinhuoltajaksi tänne.
- Öh… onnea, kai, Vesku sopersi ja Reine hymyili hänelle huvittuneena kädet teemukinsa ympärillä.
- Kiitos.
- Oletko sä onnellinen?
- Olen mä, Reine sanoi sen verran vakuuttavasti, että Vesku antoi itsensä uskoa. Hän ei halunnut olla uskomatta, vaikkei lähtökohtaisesti pitänytkään ketään miestä Reinelle tarpeeksi hyvänä.
- Koska te muutatte?
- Se muutti jo kuun alusta. Mä menen perässä parin viikon päästä.
- Tarvitsetko sä apua pakkaamisessa?
- Voinpa tarvitakin, seura ainakin kelpaa. Ja sitten me voitais etsiä sulle joku kopukka.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   5.5.09 20:02:34

Jaha, selitys sille miksei Reinestä oo kuulunu mitään .D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.5.09 20:06:14

Niin, sinäkö sen keksit vai kuka se oli? :D

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   5.5.09 20:46:20

emmä tiiä mut jos oonki ollu niin fiksu ni mitään en myönnä .D

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   6.5.09 19:36:26

Hey, tän päivän pätkä?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.5.09 19:40:09

Joojoo, meinas unohtua kun oli kaikkee tohinaa tässä :D
------------

Vesku vietti ne pari viikkoa kiinteästi Reinen seurassa. Tämä oli töissä vielä osan aikaa, mutta oli ottanut viimeisen viikon vapaaksi muuttovalmisteluja varten, ja silloin hän kierrätti Veskua tietämillään talleilla ja muissakin paikoissa, jotka oli havainnut hyödyllisiksi tietää, kuten kirpputoreilla ja Korkeasaaressa.
- Mun pitäisi oikeastaan olla sulle vihanen, Vesku arveli yhtenä iltana, kun oli päätynyt Reinen luo katsomaan telkkaria, joka ei ollut vielä muuttanut Ouluun, kuten suurin osa huonekaluista. Asunto oli lähes tyhjä ja loput Reine sanoi jättävänsä tuttaville tai roskikseen.
- Miksi sä haluaisit olla mulle vihanen?
- Koska sä karkaat kuudensadan kilometrin päähän heti, kun mä muutan tänne.
- Puhelimet on hei keksitty.
- Niin. Ja montako kertaa me ollaan soiteltu viimesen puolen vuoden aikana?
- Auts.
- Ja sitten, kun sulla on vauva, sä ehdit muistella mua entistä vähemmän.
- Mutta sitten, kun mä muistan sut, me voidaan jatkaa just tästä pisteestä, vaikka se tapahtuisi kahdenkymmenen vuoden kuluttua, Reine sanoi ja käpertyi Veskun kainaloon.
- Se on varmaan totta, Vesku huokaisi. – Hei, anna mä kokeilen sun mahaa.

Reinen vauva täytti Veskun suurella ihmetyksellä. Saattoi siihen olla osansa Jaskan ja Titan vauvallakin, jota hän oli käynyt katsomassa jo pari kertaa. Tullessaan julmassa teini-iässä sedäksi, kun Risto oli saanut aikaan perheenlisäystä, Vesku oli kuitannut tulokkaat sisäisesti irvistellen ja vitsaillen sinappikoneista, mutta nyt hän havaitsi ajatustensa äkkiä heittäneen häränpyllyä.
- No kokeile, Reine kihersi ja ojensi jalkansa suoriksi sohvapöytänä toimivan pahvilaatikon sisään niin, että pieni kumpu nousi esille. – Kiva kun joku on siitä kiinnostunut.
- Eikö Enska ole?
- On tietysti, mutta ei se ole täällä haluamassa silitellä sitä.

Vesku silitteli varovasti. Tietenkin kaikki heidän yhteiset yönsä olivat käyneet hänen mielessään silloin, kun hän oli soittanut Reinelle ensimmäisen kerran, mutta tässä tilanteessa sellainen ei enää tullut kysymykseenkään. Oli eri asia pujahtaa petiin vanhojen aikojen muistoksi puolivahingossa ravintolaillan päätteeksi, kuin yrittää houkutella sinne tuleva äiti. Sellaista ei vain tehty.
Ovikellon soitto keskeytti heidät ja Reine hypähti pystyyn pelästyneen näköisenä.
- Kuka hitto siellä on?
- Televisiolupatarkastaja? Vesku ehdotti ja kurotti kaukosäätimen käteensä sammuttaen televisiosta äänen.
- On meillä lupa, ei sitä tarvitse pelätä.

Hän tassutteli eteiseen avaamaan oven ja Veskukin nousi pystyyn epätietoisena kuullessaan ovelta miesäänen, jota Reine tervehti, jollei nyt suorastaan ilahtuneena, niin ainakin tunnistaen. Ainakaan se ei ollut asunnon isäntä, muuten hän kai olisi ilahtunut selvemmin.
- Mä tulin kattomaan, miten sä pärjäät, miesääni sanoi.
- Hyvinhän minä. Kaikki kamat alkaa olla kohta pakattu.
- Me tullaan sitten Tepon kanssa auttamaan sua kantamisessa lauantaina.
- Kiva.
- Etkö sä pyydä mua kahville?
- Tietysti, Reine sanoi alistuneesti ja Vesku terästäytyi. Hän ei tiennyt kuka ja mikä tyyppi sieltä oli tulossa, mutta hän arveli parhaaksi olla olematta sen näköinen, että oli juuri hipelöinyt emännän napaa.

- Tässä on… Mattiko se oli? Reine esitteli naama peruslukemilla johdattaessaan olohuoneeseen isokokoisen miehen. Vesku nyökytteli olevansa Matti samalla, kun Reine jatkoi kylmäveristä satuiluaan. – Se tuli ostamaan ton lampun. Mäpä katon, oisko mulla joku tarpeeksi iso kassi sille.
- Et sä ottaisi sohvaa saman tien? Reinen vieras kysyi avuliaasti.
- Ei mulla ole tilaa sille ja sitä paitsi mä olen metrolla, sanoi Vesku ja sitten Reine jo palasikin laajan muovikassin kanssa ja pisti sinne suurenpuoleisen lampun, joka seisoi ikkunalaudalla.
- Tässä ja kiitos kaupoista, Reine sanoi ja ojensi pussin hänelle vilkuttaen silmiään ulko-oven suuntaan.
- Kiitos itsellesi ja näkemiin, Vesku sanoi ja meni. Hän jäi hetkeksi seisomaan kerrostalon pihalle, miettien, mitä tekisi. Siitä kiireestä päätellen, jolla hänestä oli hankkiuduttu eroon, oli Reinen vieras joku, jonka ei tarvinnut nähdä, että tällä oli miesvieras. Ehkä Enskan kavereita?

Koska ei voinut siihenkään jäädä, Vesku lähti kohden metroasemaa ja ehti kotiin asti lamppuineen, ennen kuin Reine soitti.
- Anteeksi, että mä heitin sut ulos sillä lailla. Mä en halunnu, että Esko saa mitään asiaa juoruta Enskalle, että mulla on kavereita kylässä.
- Miksi sun pitäisi olla möllöttää yksin? Vesku kysyi hyökkäävästi.
- Ei mun pidäkään, mutta miesystävät on epäilyttäviä.
Veskun teki mieli kommentoida jotain terävää, mutta huokaisi ja jätti sanomatta. Reine tuskin ilahtuisi, jos hän alkaisi arvostella.
- Sun lamppus on nyt sitten mulla.
- Sun täytyy nyt sitten pitää se. Enhän mä voi enää ottaa sitä takaisin, kun oon kerran myynyt sen.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   6.5.09 21:21:38

:D haha aika tylyä

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.5.09 19:35:12


Reinen lähdettyä kohti pohjoista pikku autonsa epäilemättä kattoon asti täyteen lastattuna, Vesku oli taas hetken aikaa yksinäinen, mutta vain vähän aikaa. Pate ja Ana tulivat vuorostaan kylään ja toivat tullessaan muutaman laatikollisen Veskun tavaroita ja obligatorisen ruokakassillisen äidiltä, ja sitten lähestyi vääjäämättä sekin päivä, jolloin hänen pitäisi mennä ilmoittautumaan läsnä olevaksi ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelijana. Hangossa hän ei ollut ehtinyt Reinen löydettyään käymään ja koko paikka tuntui jo yllättävänkin etäiseltä, samoin kuin muistot Hannasta ja hevosista. Ne näivettyivät, kun niitä ei päästänyt pinnalle. Vuokrahevonen oli jäänyt löytymättä, mutta eipä hänellä ollut ratsastuskamojakaan. Sikäli kun Vesku tiesi, ne saattoivat edelleen olla läjässä kotihuvilan kuistilla, vaikka todennäköisemmin äiti oli pessyt ja puhdistanut ne ja vienyt ullakolle talteen. Olkoon koko homma, lapsuuden haihatuksia. Oli aika ruveta aikuiseksi.

Kovin aikuiselta olo ei kuitenkaan tuntunut, kun hän jonotti kymmenien muiden enemmän tai vähemmän hermostuneiden uusien opiskelijoiden kanssa päästäkseen kirjoihin ja kansiin. Paremminkin mieleen tuli ensimmäinen koulupäivä joskus toistakymmentä vuotta sitten. Äiti oli yrittänyt pitää häntä kädestä, mutta Vesku oli ravistanut hänet irti ja astunut puoli metriä kauemmas, jottei kukaan kuvittelisi hänen olevan joku mammanpoika. Oli tämä kuitenkin sitä päivää helpompi tilanne ja saatuaan asiansa toimitettua, Vesku alkoi katsella uteliaana ympärilleen. Nämä ihmiset olivat hänen uusi jenginsä, ja epäilemättä jotkut heistä olisivat hänen uusia ystäviään. Kuka tiesi, vaikka hän katselisi parhaillaan tulevaa vaimoaankin, tuli mieleen ja hänen katseensa hidastui muutaman sievän tytön kohdalla. Mutta ei, sitä varten hän ei ollut tänne tullut. Eikä hän sitä paitsi halunnut ruveta vehtaamaan kenenkään naispuolisen kanssa juuri nyt, kun oli tärkeämpiäkin asioita ajateltavana. Kuka sitä paitsi tuntuisi miltään Hannan jälkeen? Häijyn mutta hurmaavan Hannan.

Vesku selasi saamaansa paperinippua, jossa oli sama ohjelma kuin ilmoitustaululla seinällä. Hän ehtisi etsiä ruokalan ja syödä jonkinlaisen lounaan, ennen kuin hankkiutuisi auditorioon kello yhdeksi. Nyt, kun alku oli selvitetty, hän havaitsi olevansa nälkäinen. Aamulla hän ei ollut ollut. Kyllä tämä tästä.

Muutamat tyypit alkoivat pistää silmään jo ensimmäisinä päivinä. Yhdellä tytöllä oli yllään niin kirkkaan vaaleanvihreä villatakki, että hän oli erehtymätön opaste, jos epäröi, mihin suuntaan oli tarkoitus lähteä seuraavalle luennolle. Ensimmäisenä koko joukosta avasi suunsa tehdäkseen muutaman kysymyksen hyvin pitkä ja laiha tyttö, joka muutoin ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota, ellei sitten pituudellaan, eikä luennoitsija osannut vastata hänelle, vaan lupasi palata asiaan myöhemmin. Yksi miespuolisista herätti niinikään huomiota koollaan, mutta hän oli paitsi pitkä, myös muuten kookas, jopa hiukan lihava. Hän oli myös kovaääninen ja rempseä käytökseltään ja Vesku harkitsi pysyä hänestä etäällä, sillä hän vaikutti tyypiltä, joka ennemminkin hankaloitti koko ympäristönsä oppimista. Häirikkö mikä häirikkö.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   7.5.09 19:52:00

Jari :)

Pakko kysyä, että ketä oikein on Ana..?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.5.09 19:54:18

Joku niitä Veskun hangonkavereita. Mä löysin sen tuolta Mansikkakesästä, joten se piti ottaa mukaan tähänkin, vaikka vaan sivulauseessa :D (laiska ei jaksanut tutkia omia kirjotuksiaan tarpeeksi ennen kuin alotti)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   7.5.09 21:21:32

Mua kovasti kiinnostaa, miten Vesku ja Hanna palaa takasin niinkin hyviin väleihin =D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.5.09 21:25:40

Sä näet sen ennemmin tai myöhemmin :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.5.09 21:31:51

Ja uusi!

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   7.5.09 21:32:23

Mieluummin ennemmin ;P