Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.5.09 21:30:25

Edellinen

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   7.5.09 22:45:09

<3

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.5.09 22:57:54

Olipa hyvä, että laitoin niin lyhyen pätkän. Saa tähänkin topicciin vähän tavaraakin synttäreiden kunniaksi :)
-----------

Tosin eivät he heti alkuun päässeet varsinaista asiaa opiskelemaan. Heitä paimennettiin kuin lammaslaumaa ja istutettiin tuntikausia luennolla toisensa perään, ei kuuntelemassa mitään lääketieteellisiä totuuksia vaan kuvauksia siitä, mihin he oikein olivat pistäneet päänsä. Säikyttelyjäkin, välillä, siitä miten rankkoja vuosia olisi edessä ja miten paljon sitoutumista ja jaksamista vaadittaisiin.
- Muutama teistä katoaa jo ennen joulua, hyvästelkää, sanoi eräskin luennoija tuimasti ja sai kaikki vilkuilemaan toisia epäilevästi, kuin yrittääkseen tunnistaa luuserit.

Ja heti, kun he alkoivat tuntea jonkinlaista yhteenkuuluvaisuutta, hajotettiin pakka ja heidät jaettiin ryhmiin. Nimilistoista oli mahdotonta vielä tunnistaa ihmisiä, joten uteliaana Vesku hölkkäsi ensimmäiseen tapaamiseen pienryhmänsä ja tutorin kanssa – hän oli eksynyt käytäville ja ollut hetken aikaa totaalisen hukassa. Huoneessa oli pieni joukko nuoria miehiä, joista yksikään ei vielä ollut kasvoilta käynyt tutuksi, paitsi se iso korsto.
- Anteeksi, että mä olen myöhässä, Vesku sanoi ja istui vapaalle tuolille.
- Sä tarjoat kaljat, hörähti korsto, joka ei sitten kuitenkaan osoittautunut ollenkaan niin pahaksi kuin mitä Vesku oli kuvitellut. Okei, olihan hänellä kova ääni ja hänen ensimmäinen ratkaisuehdotuksensa kaikkiin ongelmiin oli lähteä kaljalle miettimään asiaa, mutta yhtä vakavissaan hän oli opiskelemassa kuin he muutkin, jotka olivat nörtimmän näköisiä.

Vesku nautti täysin siemauksin elämästään. Hän luki hankkimiaan oppikirjoja jo ennen kuin luennotkaan alkoivat, vähän samaan tapaan kuin oli pienenä lukenut äidinkielen ja kielten kirjat läpi samana päivänä, kun ne koulussa jaettiin. Hän oli lopultakin tekemässä unelmastaan totta. Niin täysillä hän heittäytyi kouluelämään, että tunsi suurta harmistumista, kun parin ensimmäisen viikon jälkeen äidin viikottaisen puhelun lisäksi soitti Riikkakin ja komensi hänet kotiin viikonlopuksi.
- Miksi mä sinne tulisin? hän kysyi töykeästi. Hänellä ei ollut mitään hinkua Hankoon, hän halusi ennemmin pysyä täällä, omassa aurinkoisessa kämpässään, missä ei ollut mitään muistoja tai hajujälkiä Hannasta, ja mennä lauantai-iltana leffaan uusien kavereidensa kanssa.
- Äidillä on synttärit, siksi. Sä et ole käyny täällä yli kuukauteen – melkeen kahteen!
- Ai, Vesku sanoi tuntien syyllisyyttä. Kyllä hän oli jossain taustalla muistanut äidin syntymäpäivät, mutta ei niin aktiivisesti, että ne olisivat herättäneet mitään tarvetta toimia. – Kai mun sitten pitää. Onko meillä joku lahja?
- Mulla on, ja mä luulen, että sulta riittää kun sä ilmestyt paikalle.

Jaska ja Titta olivat lapsilaumoineen tietysti myös lähdössä ja pahaa-aavistamaton Vesku pyysi päästä heidän kyydissään.
- Meille tulee ahdasta, Jaska varoitti.
- No ei ne ipanat niin paljon tilaa vie takapenkillä, etten mäkin sinne mahtuisi, vai mitä?
- Eri asia onkin, haluatko sä sinne, sanoi Titta, joka näytti puolikuolleelta. Hänen silmänympäryksensä olivat kuin pandakarhulla.
- Antaa sen kokeilla, jospa ne hiljenee ihmetyksestä, sanoi Jaska purevasti, mutta niin ei käynyt. Vauva oli sidottuna turvaistuimeensa, eikä siitä ollut kuin korvin kuultavaa häiriötä, mutta kaksi isompaa olivat vikkelämpiä kuin öljytyt muikut pujottelemaan turvavöistä ja kiljuivat ihastuksissaan, kun Vesku lopulta uhkasi istua heidän päälleen, elleivät he pysyisi aloillaan. He istuivat sen sijaan hänen päällään.
- Sä tulit loistavasti toimeen niiden kanssa, kiitti Titta, kun he olivat perillä ja ipanat, pikkuinen tyttö ja pikkuinen poika tahtoivat, että Vesku kantaisi heidät sisään, vain Vesku eikä kukaan muu.
- Miten mä muka jaksan, kun te ootte peuhannu mut puolikuoliaaksi? hän kysyi tuijottaen alas metrin korkeudelle.
- Kainalossa, ipanat nauroivat ja alkoivat kiivetä häntä pitkin kuin pikkuiset apinat. Se oli aika hellyttävää, mutta kun Veskun katse osui Hanni-serkun autoon, joka myös oli pihatiellä, hän päätti tarkistaa, olisiko tämän autossa tilaa paluumatkalla.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.5.09 16:09:38

42. Opiskelijaelämää

Veskun äiti näytti pahastuvan niin ajatuksesta, että hänen nuorin poikansa kävisi vain kääntymässä ja palaisi saman tien Helsinkiin, että Veskun piti kuitenkin luvata jäädä yöksi. Ahdasta Hannin autoonkin olisi tullut, kun siellä olivat jo hänen sisarensa ja vanhempansa, mutta lähtiessään hän vannotti Veskua ottamaan yhteyttä. Heidän pitäisi ehdottomasti käydä ulkona tai jotain.
- Totta kai, Vesku lupasi. Häntä ihmetytti edelleenkin se, että serkkutyttö oli yhtäkkiä aikuinen ja mietti, mitä tämä mahtoi tarkoittaa ulkona käymisellä. Ravintolaako? Hänellä oli aika paljon iltamenoja opiskelujenkin puolesta, ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestettiin kaiken maailman tutustumispippaloita, joista ei oikein uskaltanut jäädä poiskaan. Ensimmäinen tenttikin lähestyi, ja siihen oli satoja sivuja luettavaa. – Heti kun vähän helpottaa, hän lisäsi suojatakseen selustansa. Hän ei tiennyt, koska helpottaisi – ehkä jouluksi? Tai sitten neljän-viiden vuoden kuluttua?

Kaikki vieraat eivät olleet lähteneet kahvitarjoilun jälkeen, eivät Jaska ja Tittakaan, jotka aikoivat lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käydä samalla katsomassa muutamaa myytävää taloa Hangossa. He viihtyivät Helsingissä, mutta olivat silti alkaneet harkita muuttoa sieltä pois, jonnekin, missä kasvavalle perheelle saisi samalla rahalla vähän enemmän tilaa. Lapset jäivät Leenan hoiviin siksi aikaa, joskin isommat olivat edelleen Veskun kimpussa.
- Joko sä kohta alat suunnitella omaa perhettä? tahtoivat hänen isoäitinsä tietää, kun hän makasi lattialla ja lapset ratsastivat hänen mahansa päällä.
- Miten semmosta voi yksin suunnitella? Vesku ähkäisi, kun ilmat karkasivat äkkiarvaamatta hänen keuhkoistaan.
- No entäs se nätti tyttö, joka oli Riikan rippijuhlissa.
- Ei se suostu mun lasteni äidiksi, Vesku sanoi lyhyesti ja toivoi, että muorit jättäisivät sen puheenaiheen.
- Oletko kysynyt?
- Ei se suostu puhumaankaan mulle nykyään, enkä mä sitä paitsi mitään perhettä ala miettiä, ennen kuin oon valmistunut, Vesku sanoi harmistuen ja nousi istumaan lasten vastalauseista välittämättä.
- Kai sulla joku tyttöystävä on?
- Ei tässä semmosia ehdi etsiä.
- Oletpa sä negatiivinen, ei, ei, ei, nauroi Riikka.
- No ei mulla oikeesti ole aikaa kuin opiskella.
- Sä oletkin aina ollu tommonen hikipinko. Kai sä aiot kiriä koko koulun läpi kolmessa vuodessa?

Iltaan mennessä talo oli rauhoittunut ja Vesku huomasi, että oli sittenkin mukava olla taas oikein kotona. Tosin oli omituista istua vain tuijottamassa telkkaria ja juttelemassa, ilman mitään, mitä lukea siinä samalla. Hän katui, ettei ollut ottanut tenttikirjoja mukaan.
- Mikset sä menisi vähän kaupungille? hänen isänsä kysyi, kun hän oli jonkin aikaa pomppinut ylös ja selaillut ulottuvilla olevat lehdet ja sitten taas istunut paikoillaan vähän aikaa.
- Miksi mä niin tekisin, mä luulin, että te halusitte nähdä mut?
- Niin tietysti haluttiinkin, mutta ei kai sun sovi vanhoja ystäviäkään unohtaa? Et kai sä ole niitäkään viikkokausiin nähnyt?

Vesku mutisi jotain rauhallisesta koti-illasta ja pakottautui istumaan hiljaa. Hän ei missään nimessä aikonut lähteä pyörähtämään kaupungilla. Kisakausi oli jo lopuillaan ja riski törmätä Hannaan oli ihan liian suuri. Hän oli seurannut tämän tekemisiä netistä niin tarkkaan, että tiesi joka ainoan käydyn kisan ja tulokset. Hyvin Hannalla oli mennyt, ei siinä mitään, mutta olisi tulostaulukossa hyvin vielä ollut tilaa Katrinallekin.

Helsingin asunto tuntui hiljaiselta ja pieneltä sunnuntai-iltapäivällä, kun Vesku raahasi kädet särkien senkertaisen muuttokuormansa sinne. Miten paljon tavaraa yhdellä miehellä oikein olikaan? Ja oliko tosiaan niin, ettei pääkaupungista saanut ruokaa? Olisi ehkä pitänyt lähteä opiskelemaan Ouluun, kuten Reinekin, että olisi saanut napanuoran kerralla katkaistua, Hankoon pääsi ihan liian nopeasti ja helposti ja äiti oli pistänyt hänet lupaamaan, että tulisi uudestaan käymään aikaisemmin kuin parin kuukauden kuluttua.
- Muuten mä tulen pitämään tupatarkastuksen, hän oli uhannut. – Oletko sä imuroinut kertaakaan?
- Joka viikko, Vesku oli vakuuttanut, valehdellen vain hiukan.

Sitten hänen puhelimensa soi, juuri, kun hän oli saanut ruoat jääkaappiin.
- Medisiinarinplanttu, oletko sä vielä lihapatojen ääressä? Se oli Jarin römeä ääni.
- Just pääsin kotiin.
- Hyvä. Me tullaan hakemaan sut vartin päästä.
- Mihin?
- Ihan välttämätön meno. Me ollaan unohdettu jotain opintosuunnitelmasta, jotain ihan oleellista.
- Ja mitähän se voisi olla? Vesku kysyi ajatusten säntäillessä.
- Golf. Alotetaan minigolfilla nyt, kun ollaan vasta alottelemassa. Mutta laita golfhousut!
- Ei mulla ole!
- No kääri lahkeet.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   8.5.09 19:22:04

Nyt tää saa semmosta kivaa piristystä selkeesti! =)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.5.09 12:42:03

Toivottavasti :)
-------------

Vesku oli aina pitänyt lukemisesta ja opiskelusta, ja nyt hän oli ensimmäistä kertaa löytänyt samanhenkisiä ystäviä. Heidän pienryhmässään päntättiin kilpaa, kilpailtiin sekä keskenään että kaikkien muiden satakunnan aloittelijan kanssa.
- Tää on kohtalon ivaa, että mut on pantu tämmöseen seuraan, oli Jari sanonut pöyristyneenä heti alkuun. – Mä oon varmaan tehny jotain pahaa edellisessä elämässäni.
- Suu kiinni. Jos sä teet selvää kolmannesta luvusta niin voit saada mun muistiinpanot toisesta, sanoi Mikael, joka oli kaikista eniten lukutoukan näköinen heistä, laihakaulainen, kapeaharteinen ja silmälasipäinen. Mutta mukava, ehdottomasti. Hän pystyi tiivistämään asioita ytimekkäästi niin, että kymmenien sivujen sijaan selvisikin parilla A4:lla, mutta ei hän luovuttanut hengentuotteitaan vastapalveluksetta. Vesku mietti joskus, että päinvastoin Jari oli varmastikin tehnyt jotain hyvää edellisessä elämässään, kun oli tullut tuupatuksi juuri heidän kanssaan samaan ryhmään, joukon pahimpien pinkojen. Häneen varmasti imeytyi oppia jo ihan pelkästään yhteisestä lounastauosta. Asennetta ainakin.

Muut tyypit olivat Sebastian, Lauri Lahdesta ja Pekka Vilen, ja heistä Lauri asui melko lähellä Veskua, itse asiassa samassa opiskelija-asuntosäätiön talossa kuin Jarikin. Hänen kanssaan Vesku totesi olevansa kaikista eniten samalla aaltopituudella. He ajattelivat samaan tapaan monista asioista, pitivät kirjoista, muistakin kuin oppikirjoista ja kummallakin oli pikkusisko. Kun ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijat lähtivät risteilylle taas kerran tutustuakseen ja verkostoituakseen, he varasivat yhteisen hytin ilman, että siitä tarvitsi edes neuvotella ensin. Vilen-parka joutui tyytymään yhteiseen hyttiin Jarin kanssa, mutta Jari lohdutti häntä lupaamalla, ettei kuluttaisi hyvää huvitteluaikaa siellä riutumiseen.

Siinä vaiheessa mentiin jo lokakuussa ja he olivat selvittäneet ensimmäiset tentit, samoin ensimmäiset onnelliset oli arvottu seuraamaan ruumiinavausta. Opiskelijoiden keskuudessa kiersi huhu, etteivät kaikki ehtisi nähdä moista perustavanlaatuista tapahtumaa lukujärjestyksen puitteissa, joten Vesku oli erityisen tyytyväinen huomatessaan ilmoitustaululta, että heidän ryhmänsä oli määrä ilmoittautua patologian laitoksella risteilypäivän iltapäivällä. He saisivat mennä sinne laukkuineen ja siirtyä sieltä suoraan laivaan.

Jostain kumman syystä Vesku tuntui olevan tässä uudessa elämässään kaikkialta myöhässä. Ei paljon, sen verran vain, että aina sai vähän juosta ja sitten tupsahtaa hengästyneenä paikalle viime tingassa. Hän päätteli sen johtuvan siitä, että hän luotti sinisilmäisesti siihen, että raitiovaunut kulkivat kuten aikatauluissa sanottiin ja että hän aina yllättyi siitä, miten pitkä lyhytkin matka isossa kaupungissa oli. Patologian laitokselle hän kuitenkin ennätti melkein puoli tuntia ennen määräaikaa ja totesi tyytyväisenä oppineensa ainakin sen, että sairaala-alue oli pienen kaupungin kokoinen ja ettei rakennuksesta toiseen siirtymiseen riittänyt minuutti tai pari.

Seuraavaksi paikalle tuli se pitkä ja laiha tyttö, jonka nimenkin Vesku nykyään tiesi: Annukka.
- Kuinkas sä tänne eksyit? Vesku kysyi ehkä aavistuksen varuillaan. Ei kai kukaan ollut sekoittanut mitään niin, ettei ollutkaan hänen ryhmänsä vuoro nähdä avausta? Mutta tyttö hymyili rauhoittavasti.
- Mä ajattelin, että varmin konsti päästä varmalla mukaan, on ängetä etukäteen johonkin ensimmäisistä ryhmistä.
- Ai? Voiko niin tehdä?
- No, mä kerroin, että joudun loppulukukauden käymään päivittäin sädehoidoissa ja että mä pelkään, etten sitten pääse, kun on meidän ryhmän vuoro.
- Älä, joudutko tosiaan?
- No en joudu, ei tarvii näyttää osaaottavalta. Mä en vaan halua missään nimessä menettää tätä.
- Entäs sitten, kun tulee teidän oma vuoro?
- Sitten mä tulen uudelleen, sanoi Annukka tyytyväisenä, kun muutkin alkoivat valua paikalle.

Se oli jännittävä paikka, se oli se, mistä oli juteltu etukäteen ja mitä pidettiin vähän kuin ylimääräisenä pääsykokeena. Siistissä ringissä opiskelijat seisoivat teräksisen pöydän ympärillä ja tuijottivat kelmeää vanhan miehen ruumista, joka sillä makasi. Patologi selvitti lyhyesti, mitä aikoi tehdä, ja tarttui sitten skalpelliin leikatakseen ihon rikki. Kun melkein sinertävän ihon alta paljastui sinipunertavaa lihasta ja yllättävän keltainen rasvakerros, kuului ähkäisy ja sitten, ennen kuin kukaan ehti muuta kuin kääntää katseensa, raskas tumpsahdus. Se oli Jari, mutta onneksi hän oli tipahtanut vain polvilleen, joskin huojui parhaillaan vaarallisen näköisesti. Mikael ja Annukka, jotka seisoivat hänen kummallakin puolellaan, tarttuivat häntä salamannopeasti kainaloista, ennen kuin hänen silmänsä kääntyivät kohti kattoa ja hän jatkoi kaatumista.
- Pankaa se tonne seinän viereen, sanoi patologi, kuin kyseessä olisi ollut jokapäiväinen tapahtuma. Kuka tietää, ehkä se näin syksyisin olikin.

Jari ei ollut ihan muissa maailmoissa kuitenkaan, hän kävi ähkäisten istumaan selkä seinää vasten ja painoi päänsä polviensa väliin. Vesku vilkuili häntä hetken aikaa, mutta unohti hänet sitten, kun rintalasta leikattiin halki ja sisäelimet paljastuivat. Se oli kiehtovaa. Ehkä hiukan ällöttävää joissain kohdin, mutta äärettömän mielenkiintoista.

Jossain vaiheessa takavasemmalta alkoi kuulua kahinaa ja hiljalleen Jari nousi seisomaan. Hän kurkki muiden välistä, mitä leikkauspöydällä tapahtui, muttei luopunut seinän antamasta turvasta, ja kun Y-viilto lopulta harsittiin suurpiirteisin ompelein umpeen, hän poistui vähin äänin salista.
- Joka ikinä mainitsee tästä tän porukan ulkopuolella, voi varautua menettämään terveytensä jollain tuskallisella tavalla, hän ilmoitti, kun muutkin tulivat ulos.
- Yritätkö sä kiristää meitä? kysyi Annukka kohottaen huvittuneena kulmakarvojaan.
- Kuulostaako siltä?
- Mä suosittelisin, että sä kokeilisit mieluummin lahjontaa. Porkkana toimii paremmin kuin keppi, tiedäthän sä. Me voidaan alottaa terminaalin baarissa. Mä pidän viskistä.
Ajatus risteilystä sai Jarin piristymään silminnähden ja hän vilkaisi kelloaan.
- No menoksi sitten vaan, ettei myöhästytä laivasta.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   9.5.09 15:18:12

Mä luulin et Satakunta on lääni tms, ja lääkis sijaitsis Helsingissä. Olisko sadankunnan osuvanpi ulkoasu?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.5.09 16:03:55

Oho, mä voin vannoa, etten oo ikinä kuullu tommosta taivutusmuotoa tosta sanasta :o
Google kumminkin löytää niitä jonkin verran, joten olenpa taipuvainen uskomaan, että oot oikeassa :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.5.09 21:55:45


Risteilyllä ei ollut mitään kummempaa ohjelmaa. Iltapäivällä oli ollut, muutama lääkefirma oli hankkiutunut laivalle esitelläkseen tuleville lääkäreille tuotteitaan ja lahjoakseen heitä kuplajuomin ja suolatikuin, mutta kukaan Veskun porukasta ei tietenkään ollut ehtinyt sinne ruumiinavauksesta. He saapuivat laivaan muutenkin vasta vähän ennen lähtöä, kun olivat pysähtyneet terminaalin kuppilaan, että Jari saisi aloittaa lahjontansa, ja he olivat teinityttömäisen hyvällä tuulella. Jari oli ollut niin huvittava nolostellessaan ja oli empimättä tarjonnut heille muutaman kierroksen.
- Mihin aikaan me halutaan syömään? Mä voin käydä varaamassa meille pöydän, sanoi Annukka ja kaikki pojat kääntyivät katsomaan häntä, kuin olisivat vasta huomanneet, että hän oli edelleen mukana.
- Missä sun oma ryhmäsi on? lipsautti Sebastian.
- Tarkoitatko sä, että painu hemmettiin? No, mä menen kumminkin varaamaan pöydän ja sitten mä menen tonne pubin eteen istumaan kello seitsemän. Mä ymmärrän vihjeen, ellei kukaan teistä ilmesty sinne, Annukka sanoi, vilkaisi hyttiavaintaan ja lähti etsimään omaa makuusijaansa.

Lauri ja Vesku vaihtoivat vain muutaman sanan pukeutuessaan bilevaatteisiin ja päättivät yhteistuumin ainakin liittyä Annukan seuraan. Tyttö oli osoittautunut varsin hauskaksi ja syödähän piti joka tapauksessa.
- Se ei ole kyllä kummonenkaan ruusu, Lauri tuumasi ja irvisti saman tien kuin häveten lausumaansa.
- Miksi sen tarttisi olla? Tässä porukassa sen ruusun on parempi olla korvien välissä, Vesku tyrmäsi.
- Korvien välissä se naamakin kyllä on.
- No ihan sama, en mä ainakaan ajatellu sekaantua kurssikavereihin.
- Kakkosetkin on mukana, Lauri muistutti ja tökkäsi häntä kylkiluihin.
- Sekään ei ehkä olisi hyvä ajatus.
- Njoo. No, kai täällä on muutama semmonenkin tytsy, jotka ei opiskele Haariksessa. Mennään katsomaan.

Annukan niskasta ei voinut erehtyä, vaikkeivät he sitä aiemmin olleetkaan nähneet, kun hän tapasi pitää hiuksiaan vapaana hippityyliin. Kenelläkään muulla ei kuitenkaan voinut olla yhtä pitkää ja kapeaa kaulaa ruskean nutturan alla. Pojat hakivat itselleen oluet ja pujottelivat sitten Annukan luo istuakseen ikkunalaudalle.
- Terve, aikoi Lauri sanoa, mutta sana juuttuikin hänen kurkkuunsa. – Vau, hän sanoi sitten. Vesku yritti pitää hämmästyksensä paremmin piilossa, vaikka Annukka olikin ihan eri näköinen.
- Sä olet jättänyt silmälasit pois, hän oivalsi.
- Niin olen, Annukka sanoi selvästi hymyillen heidän hämmennykselleen. Oli hän jotenkin muutenkin eri näköinen, mutta Vesku ei kehdannut tuijottaa häntä niin tarkkaan, että olisi saanut selville, miksi. Ehkä se oli vain meikkiä. Tai nuo suuret korvakorut?

Sebbe ja Mikaelkin ilmestyivät paikalle, mutta Jaria ja Vileniä ei kuulunut seitsemään mennessä, joten paikalla olevat päättivät mennä käyttämään pöytävarauksen keskenään.
- Mä luulen, ettei Jari kuitenkaan tuhlaa hyvää juontiaikaa syömiseen, Mikael arveli. He muut söivät koko rahan edestä ja enemmänkin ja joivat runsaasti viiniä ateriansa kanssa siirtyäkseen sitten katsastamaan laivan tanssiravintoloita. Siinä vaiheessa Veskua pelkästään ilahdutti nähdä luennoilta tuttuja naamoja, ja hän kiskoi Laurin mukaansa muutamaan pöytään, jossa oli oman kurssin tyttöjä. He eivät kaikki olleet yhtä asiallisia ja askeettisia normaalioloissakaan kuin Annukka, mutta nyt he suorastaan hehkuivat. He olivat ihania kuin Saaronin liljat, eikä heillä ollut mitään sitä vastaan, että heitä pyöritettiin tanssilattialla. Vesku viihtyi siellä itsekin tavattoman hyvin, minkä hän pisti juomansa viinin piikkiin. Hän ei ollut koskaan kovinkaan paljon perustanut tanssimisesta, mutta nyt hän huomasi sen olevan kauhean hauskaa. Sitä paitsi hän oli siinä kauhean hyväkin. Ainakin tänään.

Jari liittyi seuraan jossain vaiheessa aamuyötä kovaäänisenä ja humalaisena. Hän halusi tanssia ripaskaa rivissä, mutta kukaan ei ollut sentään tarpeeksi humalassa suostuakseen siihen.
- Ei kuule, ei me tanssita ripaskaa, sanoi Vesku vakuuttavasti, kun Jari kietoi kätensä hänen harteilleen.
- Eikö? Mitä me tanssitaan?
- Mitä jos sä menisit istumaan. Jos sä meet nurin täällä, voi tulla pahaa jälkeä.
- Älä ala, Jari sanoi kasvot synkistyen. Ylenpalttinenkaan ryypiskely ei ollut näköjään vienyt hänen mielestään noloa tilannetta päivemmällä.

Sebben avulla Vesku sai Jarin suostuteltua siirtymään yhden heidän valtaamansa pöydän ääreen, hakipa tälle vielä oluenkin, ettei kaverille tulisi heti mieleen lähteä taas liikkeelle ja kaatua kuin ikihonka. Sitten hän palasi taas lattialle Susan ja Barbron ja Arlan kanssa. He tanssivat hurjasti, kunnes musiikki hidastui, ja Vesku päätyi vatsa vatsaa vasten lähinnä olleen Susan kanssa. Oli yllättävän miellyttävää pitää pitkästä aikaa tyttöihmisestä kiinni, mutta Vesku nujersi äkillisen halun yrittää suudella tätä. Tanssiminen oli selvittänyt päätä sen verran, että hän muisti päätöksensä olla sotkeutumatta kehenkään opiskelukavereistaan ainakaan tällaisessa tilanteessa.

Susa ja muut tytöt vaikuttivat onneksi olevan samoilla linjoilla. Arla näytti tönivän Mikaelia kauemmas, kun tämän tanssiote kävi turhan kiihkeäksi ja Lauri ja Barbro tanssivat siveästi kuin kummankin äidit olisivat olleet katsomassa. Aamuyöstä he alkoivat hyytyä.
- Mennään yöpalalle, haukotteli Lauri.
Pyttipannu keulabaarissa vielä parin oluen kanssa sai Veskun haaveilemaan valkoisista lakanoista ja pehmeästä tyynystä, mutta muihin se vaikutti päinvastaisella tavalla.
- Mä kävin laivan kaupassa ja olen valmis jakamaan, ilmoitti Barbro ja kikatti päälle.
- No mä voin siinä tapauksessa jakaa meidän hytin, ilmoitti Lauri herrasmiesmäisesti huomaamatta kysyä Veskulta mitään.

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   9.5.09 22:29:28

Samat sanat tänne kuin mansikkakesäänki:
Ilmottaudun edelleen päivittäiseksi lukijaksi, energiaa ei vaan riitä kommentointiin. Nautin siis hiljaisuudessa :)

Lähettäjä: < 
Päivämäärä:   10.5.09 19:29:37

ylöös

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   10.5.09 19:52:51

No niin, nyt on vierailtu äitienpäivävierailut. Phuuh.
--------------------
43. Kummitus menneisyydestä

Aamulla Vesku totesi hankkineensa elämänsä krapulan. Hassua, ei hän illalla eikä vielä aamuyöstäkään ollut osannut sellaista uumoilla. Eihän hän ollut edes osallistunut jatkoihin, jotka oli järjestetty alasängyssä, vaan oli kiivennyt yläsänkyyn nukkumaan. Nyt, kun hän kurkisti reunan yli, hän näki vain Laurin jalat, jotka sojottivat puolessavälissä hyttiä. Illalla – tai aamuyöllä – siinä oli ollut koipia useampikin pari, kun tytötkin olivat olleet kylässä ja istuneet alasängyllä kuin kanat orrella. Lattialla oli tyhjän näköinen lonkerolaatikko ja roskis oli kukkuroillaan tölkkejä.

Mekaaninen kilahdus kajahti hytissä niin, että Vesku hätkähti. Naisääni kuulutti, että he saapuisivat Helsinkiin viidentoista minuutin kuluttua. Se sitten tästä päivästä. Ei meriaamiaista, ei loiventavaa olutta, ei edes tuliaisia kaupasta. Kouluun menoa oli turha edes harkita tässä kunnossa, tosin eipä siellä mitään erityistä tänään ollutkaan.

Laurikin havahtui kuulutukseen: hänen jalkansa liikahtivat ja alhaalta kuului ähkäisy ja hiljainen kirous.
- Kankkunen? kysyi Vesku vahingoniloisena, vaikkei mitenkään ollut mahdollista, että Laurilla olisi pahempi kuin hänellä. Oli silti hauskaa, jos kaverilla oli edes kohtuullinen.
- Hmmph.
Sen enempää Lauri ei myöntänyt, alkoi vain keräillä tavaroitaan. Hänen hiuksensa seisoivat takaraivolta pystyssä ja vaatteista näki, että ne päällä oli nukuttu. Vesku päätteli itse näyttävänsä suunnilleen samalta ja hyppäsi alas. Jotain pitäisi tehdä siistiytymisen eteen. Hän ei sentään halunnut pelästyttää lapsia matkalla kotiin, tai saada sääliviä tai kauhistelevia katseita osakseen matkalla pois laivasta.

Heillä meni sen verran aikaa, että käytävä oven takana alkoi jo hiljentyä, kun se aluksi oli kuulostanut siltä kuin norsulauma olisi juossut siellä kilpaa.
- Me mennään suorinta tietä siihen terminaalin kuppilaan, ilmoitti Lauri, kun he ohittivat avoimeksi jätettyjä hytinovia.
- Hullu, eikä mennä, Vesku sanoi tosissaan.
- Yhdet vaan. Se auttaa paremmin kuin burana. Eihän me sitä tavaksi oteta.
Paitsi sopimattomalta, se tuntui myös houkuttelevalta, joten Vesku ei pistänyt hanttiin sen enempää vaan seurasi Lauria. Kylmä olut tuopissa näytti paitsi virkistävältä, myös raikkaalta ja herkulliselta, ja se maistui ihanalta. Ja mikä parasta, Lauri oli oikeassa. Olo parani jo ensimmäisen suullisen jälkeen.
- Alkoholistit ottaa aamuhuikkia, Vesku sanoi silti.
- Ei se meistä alkoholisteja tee, jos me kerran vuoteen tehdään niin. Usko mua, musta tulee lääkäri, Lauri sanoi leveästi hymyillen ja se oli niin totta, että Veskun oli pakko nauraa ääneen. Yksien jälkeen he siirtyivät taksitolpalle, jossa alkoi olla enemmän autoja kuin jonottajia. Taksin käyttö oli tietysti tuhlausta, mutta kuten Lauri sanoi, he olivat säästäneet pitkän pennin, kun eivät olleet ehtineet laivalla kauppaan.
- Anna mulle kakskymppiä ja mä maksan kaiken sit kun pääsen itse kotiin.
.
Vesku painui suoraa päätä suihkuun päästyään kotiin ja mietti pizzan tilaamista antaessaan veden valua päälleen. Kaapeissa ei ollut mitään, mikä olisi mitenkään houkutellut, ja hänellä oli äkkiä kiljuva nälkä. Pizza ja litra limsaa ja sitten päikkärit. Ihana tulevaisuudenkuva. Hän kiskoi jalkaansa pyjamanhousut ja lähti etsimään puhelintaan, hätkähtäen, kun alaoven summeri pärähti eteisessä hänen ohi mennessään. Pizzalähetti se ei tietenkään vielä voinut olla, varmaankin joku mainostenjakaja. Hän painoi nappia, joka avasi alaoven ja jatkoi matkaa keittiöön. Jääkaapissa ei ollut muuta juotavaa kuin olutta, joten hän avasi sellaisen, omatunnon pistäessä vain pikkuisen. Päivähän oli joka tapauksessa jo menetetty. Sitten ovikello soi ja omatunto puraisi kunnolla. Oliko se joku koulupoliisi tai Kelan täti, joka tuli toteamaan, että opintotuen turvin juotiin kotona kaljaa keskellä iltapäivää opiskelun sijaan? Ei, ajatushan oli idioottimainen. Koska hänellä oli televisiolupa, hän tallusteli avaamaan, vaikkei voinut käsittää, kuka siellä olisi.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   10.5.09 20:16:39

Hurjaa opiskelumenoa=D

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   10.5.09 20:18:41

No kuka se nyt on?:O

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   10.5.09 21:53:45

se on hanna :D oispa se, tulee pyytämään anteeksi !

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   10.5.09 22:12:02

Oikeesti Sennnu, sulla on paha tapa katkasta kinkkisiin tilanteisiin!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   10.5.09 22:16:20

0:)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   10.5.09 23:37:14

mäkin kävin kaikkien kolmen äidin luona.. Isoäitien luona kahteenkin kertaan, ekalla kerralla vein kynttilät ja toisella hirvittävät kimput valkovuokkoja. En meinannu löytää äidin äitiä kun sillä ei ole kiveä vielä.. Mutta oli ainoa hautapaikka jolla ei kasvanut ruohoa. Oman äidin luona viihdyin jopa useamman tunnin ja vein ison aaltomaljakon täydeltä valkovuokkoja :)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   11.5.09 19:33:50

Tää oli jossain ihan pywwyssä eilisen puolella! :o

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.5.09 19:50:07

Ehkä siks kun tähän oli eilen viimeks kirjotettu? ;D
------------

Rappukäytävässä seisoi Hanna ja Vesku nielaisi tyhjää tunnistaessaan tämän. Sydän tuntui hyppäävän yhden lyönnin yli.
- Miten sä tänne osasit? Vesku kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hannalla oli pitkä musta takki, joka sai hänet näyttämään vakoojalta ja siitä päätellen, miten korkealta hän katsoi Veskua, usean sentin korot.
- Sun osoite on numeropalvelussa.
- Mutta mitä sä täällä teet?
- No saanko mä tulla sisään vai pitääkö kailottaa tässä käytävässä?

Vesku siirtyi ovenraosta ja päästi kohteliaasti Hannan sisään. Tämän hiuksissa oli sadepisaroita: päivän harmaus oli siis muuttunut sateeksi. Nainen käveli peremmälle, pysähtyi katsomaan huonetta ja jatkoi sitten matkaansa keittiöön. Vesku meni perässä ja havaitsi Hannan katsovan olutpulloa, jonka hän juuri oli avannut.
- Vai tämmöstä opiskelijaelämää sä vietät, hän sanoi huvittuneena.
- Mä tulin just… mitä se sua liikuttaa? Vesku kysyi ja otti uhmakkaan ryypyn.
- Oletko sä mennyt ihan rappiolle?
- Oliko sulla jotain asiaa?
- Tarjootko mullekin oluen?
- En.
- No en mä olisi ottanutkaan, mä olen autolla.
- Miksi sä tänne tulit? Vesku kysyi ja istui pikkuisen pöytänsä ääreen. Ensihämmästys oli kadonnut ja sen tilalle oli noussut loukkaantuminen kolmen kuukauden takaisesta välirikosta. Hanna oli ollut niin väärässä, niin epäoikeudenmukainen. Vesku oli onnistunut unohtamaan sen, eikä ollut mukavaa, että Hanna oli tullut muistuttamaan.

Hanna ei vastannut, katseli vaan uteliaan näköisenä ympärilleen ja meni uudestaan kurkistamaan huoneen puolelle.
- Aika kiva kämppä, hän sanoi. Vesku ei vastannut, hän ei halunnut ruveta rupattelemaan Hannan kanssa vaan toivoi tämän kakaisevan asiansa ulos. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut, vaan hän joutui kysymään vielä kerran. Hanna rypisti hiukan otsaansa, istui Veskua vastapäätä ja huokaisi kuin olisi ollut käymässä jonkin inhottavan mutta pakollisen homman kimppuun. Hän ei kuitenkaan vieläkään sanonut mitään, vaan avasi takkinsa ja kuoriutui siitä niin, että se jäi roikkumaan tuolin selkänojalle. Ja hiljaisuus jatkui, kunnes Vesku ojensi kätensä ja avasi ikkunalaudalla asuvan pienen radion.
- Ratsastatko sä jossain nykyään? Hanna kysyi.
- En, Vesku sanoi lyhyesti.
- Mutta mikset? Mä voisin varmaan löytää täältä jonkun tutun, joka tarvitsisi pilottia.
- Ei tarvitse. Ei mulla ole aikaa.
- Mä tulin sanomaan sulle, että mä olin väärässä ja pyytämään anteeksi, Hanna henkäisi sitten, kuin se olisi ollut vaikeinta, mitä hän oli ikinä joutunut tekemään. Vesku hämmästyi suunnattomasti, vaikka tietysti jotain tällaista oli kai ollut odotettavissakin, kun Hanna kerran ilmestyi tänne ensin vannottuaan, ettei enää ikinä halunnut nähdä Veskua.

Hän ei kuitenkaan oikein tiennyt, mitä sanoa, ja Hannan ilme muuttui kärsimättömämmäksi.
- No? hän tivasi ja Vesku suutahti.
- Mitä no? Ihan kiva, että sä oot tullu järkiisi. Voit mennä nyt.
- Ai sä oot mulle vihanen.
- Miksen olisi? Sä pilasit mun loppukesän. Mun loppukauden. Ehkä mä en halua enää ikinä nähdä sua.
- Mä ymmärrän kyllä, Hanna sanoi sovittelevasti. – Sulla oli varmaan paskamaista, mutta oli mullakin. Ja tietysti mä tajusin ihan pian, ettet sä ollut tahallasi pistäny niitä samaan tarhaan.
- Mä en voi ymmärtää, että sä ikinä luulit semmosta. Näytänkö mä hullulta, vai?
- No mutta johonkin mun piti saada purkaa se. Anteeksi vaan, että se olit sinä. Me muuten astutettiin Katrina.
- Ai? Vesku sanoi kiinnostuen. – Millä?
- Doxylla. Samallahan se seisoessaan kasvattaa varsaa.
- Tuleeko se vielä kuntoon?
- Toivottavasti.

Sitten Vesku muisti olevansa vihainen ja veti kasvonsa taas tuimiiksi.
- Sä voit nyt varmaan lähteä. Vai oliko sulla jotain muuta?
- Mä toivoin, että me oltais sovittu.
Veskun teki mieli heltyä ja luvata, teki kovastikin, mutta jokin pisti hanttiin. Hän ei halunnut Hannan kuvittelevan, että oli aina vaan sulaa vahaa heti, kun tämä suvaitsi kääntää kasvonsa hänen puoleensa.
- Mun täytyy vähän miettiä, hän sanoi ja Hanna katsoi häntä tarkasti, pää kallellaan.
- Okei. Käytkö sä kotona viikonloppusin? Tule käymään tallillakin. Tule ratsastamaan. Soittele, mennään vaikka ulos.

Olisi ollut herkullista kysyä, että eikö Hanna tosiaankaan koko Hangosta löytänyt enää tarpeeksi hyväuskoisia miehiä kynsiinsä, mutta se olisi ehkä ollut turhan ilkeätä. Vesku ei aikonut olla yhtä häijy kuin Hanna. Hän nousi ja tarttui Hannan takkiin, valmiina auttamaan sen tämän päälle ja Hanna nousi seisomaan ja sujautti kätensä hihoihin.
- Terve sitten. hän sanoi.
- Niin, Vesku sanoi ja meni avaamaan ulko-oven. Häntä oli alkanut huvittaa oma teatraalisuutensa ja hän joutui puristamaan huulensa yhteen, ettei olisi alkanut hymyillä. Sitä huvia Hanna ei saisi.

Suljettuaan oven Vesku rojahti sängylleen. Pizzanhimo oli kadonnut jonnekin ja hän tunsi itsensä voimattomaksi ja väsyneeksi. Hän ei kuitenkaan nukahtanut vaan jäi miettimään, olisiko Hanna suostunut menemään sänkyyn hänen kanssaan, jos hän olisi suhtautunut myötämielisemmin tämän sovinnontekoon. Onneksi siihen asti ei ollut päädytty. Vesku halusi harkita hyvin pitkään ja perusteellisesti, halusiko hän enää olla Hannan kanssa tekemisissä. Tietysti hän antaisi anteeksi – hänen teki mieli jo soittaa Hannan perään ja ilmoittaa se – mutta senhän ei tarvinnut merkitä sen enempää kuin että he kaupungilla tavatessaan tervehtisivät eivätkä tuijottaisi toisen ohi.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   11.5.09 21:11:48

oh, mä tiesin ^^ :D

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   11.5.09 21:58:38

Hienoa Vesku!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.5.09 18:35:50


Vesku meni Hankoon jo sinä samana viikonloppuna. Hän oli luvannut niin ajatellessaan, että voisi samalla viedä vähän tuliaisia laivalta, ja tenttien suhteen oli nyt hiukan hiljaisempi hetki. Sitä paitsi hänen piti ruveta pohjustamaan sitä tosiseikkaa, että viettäisi joululoman Helsingissä. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat olivat kollektiivisesti levittäytyneet hakemaan loman ajaksi töitä Helsingin eri sairaaloista, niin myös Vesku, ja hän viettäisi enimmän osan joulu- ja tammikuusta vanhusten vuodeosastolla. Ajatus hoitotyöstä tuntui vähän kummalliselta, mutta fatalistisesti hän ajatteli, että oli jo aika päästä sairaalaan ja potilaiden pariin. Ei kai haittaisi osata perusasioitakin, vaikkei hän enää valmistuttuaan syöttäisi tai pesisi potilaita.

Onneksi hän ei ollut etukäteen leveillyt olemattomilla laivatuliaisillaan, sillä hän vei mennessään vain kassillisen kesävaatteita. Kämpässä ei kerta kaikkiaan ollut tilaa säilyttää kaikkea ympäri vuoden. Äiti vaikutti kyllä ihan ilahtuneelta niistäkin.
- Koska sulla alkaa joululoma? oli hänen ensimmäinen kysymyksensä, vähän niin kuin Vesku oli pelännytkin.
- Joulukuun ekalla viikolla periaatteessa, mutta mä olen saanut työpaikan.
- Mutta etkö sä tarvitse lomaa rankan syksyn jälkeen? Eikä sun rahan takia tarvitse mennä töihin. Tarvitsetko sä enemmän rahaa?
- En mä rahan takia töihin menekään. Tai no, ehkä vähän, mutta pääasiassa kokemuksen takia. Mitäs täällä on ohjelmassa?
- Mitäs meillä, tavallista elämää vaan, Leena naurahti. – Voisit auttaa vaihtamaan talvirenkaat autoihin. Isähän sai keväällä noidannuolen, kun se vaihtoi molempiin autoihin.

Vesku otti vinkistä vaarin ja meni ähräämään pikkuvolkkarin kimppuun; toinen auto kun oli vielä isän mukana töissä. Saatuaan nastat alle hän lähti ajamaan huoltoasemalle tarkistaakseen ilmanpaineet, mutta jäi sen jälkeen seisomaan miettiväisenä, avaimia pyöritellen. Oli jo aika myöhä, Hanna ei varmaankaan ollut enää tallilla. Tuskin siellä oli enää muita kuin iltatallin tekijä, ellei sitten joku yksäreiden omistajista.

Mutta ei. Johonkuhun hän saattaisi siellä törmätä ja sitten sana hänen vierailustaan kulkeutuisi Hannan korviin ja tämä vetäisi hätäisiä johtopäätöksiä. Hän menisi sinne varmaankin vielä joskus, mutta ei näin pian. Ei heti saatuaan luvan. Joskus, kun Hanna olisi jo lakannut odottamasta häntä.

Hänellä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi konsteja olla menemättä poikien kanssa ulos. Ilja oli heillä odottamassa häntä, oli tietysti kuullut hänen tulostaan samalla tavalla, kuin kaikki perheiden pikku-uutiset tuntuivat äitien välillä valuvan.
- Nyt lähetään bilettämään, hän sanoi iloisesti.
- Kuule, mulla on tän viikon kiintiö jo täynnä. Tän kuukaudenkin. Ehkä ens kuunkin.
- Ai onko sulla joku nenänvalkaisuviikko meneillään? Kuule, sitä parempi! Sä saat olla kuski.
- Mihin te kuskia tarviitte?
- Me mennään Anan tyttöystävän mökille. Saatko sä autonkin?
- Kai mä saan, mutta jos te rupeette ihan kauheesti örveltämään niin mä lähden pois, olitte te kyydissä tai ette. Missä se mökki on?
- Lappiksessa. Lähetään sitten, mä jo soitin Patelle ja Larille, että me tullaan kohta hakemaan ne.
- Jos mä en lähdekään, Vesku puuskahti, ärsyyntyneenä siitä, että hänen tekemisistään päätettiin näköjään ihan muualla.
- No lähdethän sä, kunnon kaveri, Ilja sanoi suostuttelevasti ja läppäsi häntä selkään.

Ja niin hän lähtikin, olihan selvää, ettei hän ainakaan Anan tyttöystävän mökillä voisi törmätä Hannaan. Sen sijaan hän törmäsi Jossu-nimiseen tyttöön, jonka emäntä, Janna, esitteli hänelle heti kuullessaan, että hän asui nykyään Helsingissä.
- Jossukin asuu siellä, ootteko te tavannu?
- Siellä asuu puol miljoonaa muutakin, joten en mä ainakaan muista, Vesku sanoi, mutta totesi, ettei välttämättä laittaisi hanttiin, vaikka niin vastaisuudessa kävisikin.
- En mä oikeesti edes asu Helsingissä vaan Vantaalla, Jossu sanoi tummat silmät iloisesti välähtäen, ja kun Vesku kuuli, että hän oli ihan oikea, jo valmistunut lähihoitaja, he uppoutuivat juttelemaan aiheesta työ niin, että vasta naisten saunavuoro erotti heidät.
- Se ei ole yhtä hyvän näköinen kuin se sun blondisi oli, arvioi Pate.
- Mitä sä höpötät? Me juteltiin vaan työjuttuja, Vesku sanoi vähän harmistuneena.
- Itse höpötät. Mä näin, että te vaihdoitte puhelinnumeroita.
- Entäs sitten? Me puhuttiin siltikin vaan työjuttuja, Vesku sanoi, ja se oli tottakin. Innostuksen puuskassa hän oli kysynyt Jossun numeroa, ja tämä oli sen antanut – tai ainakin jonkun numeron – mutta se ei vielä tarkoittanut sen enempää. – Joko te haluatte lähteä kotiin?
- Ei kun me mennään ensin saunaan ja uimaan. Ja sä tulet kanssa.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   12.5.09 21:56:36

Uutta tyttöä kehiin vaan;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.5.09 19:04:01

44. Treffit

Viimeiset viikot olivat sitten totista pänttäämistä, niin intensiivistä, että Vesku tuskin huomasi sitä, miten Susa alkoi putkahdella heidän seuraansa useammin kuin mitä aikaisemmin ja kuin mitä saattoi pitää pelkkänä sattumana. Niin kuitenkin kävi ja tajuttuaan sen Vesku ehti hetken muistella heidän tanssimistaan laivalla. Hän totesi kuitenkin, ettei tyttö hänelle hymyillyt ja jutellut, vaan pääasiassa Laurille. Se oli oikeastaan helpotus. Hänestä ei edelleenkään tuntunut hyvältä ajatukselta sotkeutua suhteisiin kurssikavereiden kanssa, sen paremmin kuin työkavereidenkaan. Jälkimmäisistä ei ainakaan hänelle ollut ollut mitään muuta kuin hankaluuksia, ja kurssikaverit olisivat väistämättä mukana hänen elämässään seuraavat viitisen vuotta. Paitsi tietysti, jos hän mokaisi kaikki tenttinsä ja joutuisi potkituksi pois. Sitten voisi pikkuisen kaduttaa.

Lauria ei tuntunut moinen huolettavan.
- Susa on kiva, eikä tää ole vakavaa, ainakaan vielä. Me mennään leffaan ja ehkä kaljalle sen jälkeen perjantaina, vikan tentin kunniaksi. Tuu mukaan.
- Kolmanneksi pyöräksi? Älä nyt luule mua ihan hölmöksi.
- Pyydä joku mukaan. Tai Susa voi pyytää Arlan tai Barbron.
- Ei kiitos. Sittenhän mä olisin samassa jamassa kuin sä. Luuletko sä, ettei mulla ole omasta takaa naisseuraa? Vesku pröystäili.
- No hyvä, Lauri sanoi tyytyväisenä ja jätti Veskun pohtimaan, mistä hän nyt yhtäkkiä hommaisi sanojensa katteeksi deitin. Reine olisi ollut täydellinen, hän olisi lähtenyt kyselemättä ja ihmettelemättä Veskun tarkoitusperiä ja ollut hauskaa seuraa, mutta hän nyt oli ihan liian kaukana ja pienen tytön äiti. Annukka oli vähän samantyyppinen, mutta siitä ei päässyt mihinkään, että hänkin oli koulukaveri, eikä Vesku halunnut, että heistä lähtisi liikkeelle mitään epämääräisiä huhuja. Hänen mielessään kävi jopa toimittaa pikkusisko Hangosta avuksi, Riikka olisi todennäköisesti tullut riemusta kiljuen viikonlopuksi Helsinkiin, mutta hänestä ei olisi ollut seuraa kuppilaan elokuvan jälkeen, alaikäinen kuin oli.

Tilanne ei kuitenkaan ollut ihan toivoton. Vesku muisti Jossun ja vähän aikaa asiaa puntaroituaan kokeili tämän antamaa numeroa. Tyttö kuulosti hyvin hämmästyneeltä, mutta ilahtuneelta myös.
- Mä en luullut, että sä soittasit, mutta en mä kyllä voi lähteä.
- Ai, Vesku sanoi pettyneenä.
- Niin kun mulla on perjantaina yövuoro. Mutta joku toinen kerta vaikka.
No, ainakin syy oli hyvä. Sitten, kun kerran oli asialle ruvennut, Vesku soitti Hanni-serkulleen. Olihan tämäkin vannottanut, että heidän pitäisi joskus tavata ja koko syksy oli livahtanut ohi ilman, että kumpikaan oli tehnyt sen eteen mitään.
- Ei mulla ole mitään perjantaina, voin mä tulla, serkku sanoi. – Mitä me mennään katsomaan?
- En mä tiedä, onko noi valinnu vielä mitään. Jospa me päätetään sitten kun tavataan.

Sitten melkein viime hetkellä, Hanni perui. Hän oli yrittänyt soittaa Veskulle hurjasti perjantai-aamuna, mutta tämä oli ollut tentissä puhelin äänettömänä ja huomasi yritykset vasta myöhemmin. Ymmällään hän soitti takaisin.
- Mä olin just tekstaamassa sulle, serkku sanoi käheällä äänellä.
- Oletko sä kipeä? Vesku kysyi.
- Ai kuuleeko sen? Hanni sanoi sarkastisesti. – Mulla ei oo ääntä mutta kuumetta on. Mä en kyllä pääse mihinkään tänään.
- Harmi, Vesku sanoi ja vilkaisi Lauria ja Susaa, jotka kuuntelivat kiinnostuneina hänen puheluaan. – No, koita parantaa itsesi.
- Vesku-raukka, peruiko sun treffiseura? sanoi Susa myötätuntoisesti.
- Se on kuumeessa.
- No kai sä tuut silti? Mä voin pyytää Arlankin.

Susa näytti niin säälivältä, että Vesku kimmastui. Hän ei käsittääkseen tarvinnut apua saadakseen naisseuraa.
- Pyydä ihmeessä, jos haluat, mutta ei sun mun takia tarvitse. Mä voin kysyä jotakuta muuta, Vesku sanoi ja näpelöi puhelintaan yrittäen keksiä edes jonkun. Hannan nimi osui hänen silmiinsä ja hän hämmentyi – eikö hän muka ollut poistanut sitä jo kesällä? Ei, hänen silmänsä näkivät omiaan, se oli Hannin nimi ja Hannin numero. Mutta eikö hän muka muistanut Hannan numeroa vielä vaikka otsaluullaan? Ja eikö Hanna ollut halunnut sovintoa?

Hän soitti ennen kuin ehti harkita tarkemmin, ja Hanna vastasi.
- Mistäs nyt tuulee? Hän ei selkeästikään ollut poistanut Veskun numeroa omasta kännykästään, tai sitten hän oli laittanut sen jossain vaiheessa takaisin.
- Leffaa ja kuppilaa tarjolla, jos sä hankkiudut mun luokse kuudeksi, Vesku sanoi lyhyesti. Hannasta pääsi pieni ääni, tai sitten linjalla naksahti.
- Kuule, yritätkö sä jotenkin hyppyyttää mua? kuului sitten. – Luuletko sä, että mulla on tämmösellä varotusajalla aikomus ajaa Hesaan ja lähteä sun kanssasi leffaan?
- Ihan miten sua huvittaa.
Oli helppo kuvitella, miltä Hanna parhaillaan näytti. Hän rypisti varmasti tummia kulmakarvojaan, mutta todennäköisesti hänen suupielensä kaartuivat ylöspäin, sillä seuraavaksi hän sanoi:
- No kun sä noin kauniisti kerran pyydät, niin mä voin yrittää ehtiä.
- Älä myöhästy, Vesku murahti ja tunki puhelimen takaisin taskuunsa. Susa ja Lauri olivat edelleen ihan vieressä ja tuijottivat häntä ihmeissään.
- Sä sait jonkun tulemaan, Susa totesi.
- No joo, kun laarin pohjia lakaisin, Vesku naurahti. Hän oli äkkiä oikein hyvällä tuulella.
- Nähdään sitten illalla.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   13.5.09 19:11:58

Buahaha .D

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   13.5.09 19:27:32

Hahahaa :D aivan loistavaa!

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   13.5.09 21:26:29

voi vitsit :) ne odottaa jotain annukan näköstä hiirulaista mutta sieltä tuleekin hanna :D

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   13.5.09 22:33:29

Very interesting.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.5.09 20:18:54


Hanna soitti summeria viittä vailla kuusi ja ovikelloa pari minuuttia myöhemmin. Hän nojaili rappukäytävän seinään sen näköisenä, ettei Vesku enää ollut ihan varma siitä, oliko ollut viisasta soittaa hänelle moinen äkseerauspuhelu. Toisaalta, mitäpä hänellä oli menetettävääkään? Se oli ainakin ollut hauskaa, samoin se, että hän oli saanut Hannan liikahtamaan toistasataa kilometriä.
- Sä olet ajoissa, hän totesi. – Lähdetään sitten saman tien menemään.
- Mihin me ollaan menossa?
- Parin mun koulukaverin kanssa leffaan.
- Mihin asti? Millä?
- Keskustaan. Raitiovaunulla.
- Miksei me mennä autolla?
- Koska siellä parkkeeraaminen maksaa omaisuuksia ja sitten sä et voisi ottaa mitään, jos me mennään sen jälkeen yhdelle tai kahdelle.
- Ei mulla ole pikkurahaa raitiovaunuun, sanoi Hanna äkkinäisesti, kuin periksi antaen.
- Mä tarjoan. Mähän sut kutsuinkin, sanoi Vesku ritarillisesti ja veti naulakosta takin päälleen.

He eivät paljon puhelleet matkalla ratikkapysäkille, eivätkä sielläkään, vaikka heidän piti hytistä ja odottaa aika kauan.
- Miksi sä tulit? kysyi Vesku katsellessaan, miten Hanna hypähteli viileässä viimassa.
- Koska mä en muista, koska mä olen viimeksi ollut leffassa, Hanna vastasi ja hymyili odottamatta leveästi. – Ja koska sä kuulostit niin herttaselta.
- Koska?
- Kun sä soitit. Mun oli pakko tulla katsomaan, että mikä kersantti susta on yhtäkkiä tullut.
- Mä en vaan ole enää vellit housussa lääpälläni suhun, Vesku ilmoitti ja huomasi saman tien, että hänellä oli ollut ihan hirveä ikävä Hannaa. Ei pelkästään romanttisessa mielessä, vaan koska Hanna oli niin… Hanna. Halutessaan mitä hauskinta seuraa, kieron huumorintajuinen ja säkenöivän nokkela.
- Hélvetin hienoa, Hanna sanoi ja kiskoi kaulustaan korviensa suojaksi. – Onko täällä aina tämmönen tuuli? Sä joudut kohta lämmittämään mua.
- Ei tarvii, nyt se tulee, Vesku sanoi kuullessaan tutun kirskahduksen kadunkulmasta, missä kiskot kääntyivät.

He olivat vähän liian aikaisin perillä ja katselivat aikansa kuluksi elokuvien mainoksia odotellessaan Susaa ja Lauria.
- Etkö sä sitten löytänyt seuraa lähempää? Hanna halusi tietää käytyään ostamassa pari litraa pop corneja.
- Ne teki kaikki oharit, Vesku tunnusti. –Töitä ja tauteja.
- Jaa, sulla on kumminkin jonkinlaista vipinää olemassa.
- Mahdollisesti, Vesku sanoi ajatellessaan Jossua. Siitä saattaisi tullakin jotain, yhtä hyvin kuin olla tulematta. Ainakin he saattaisivat tavata työn merkeissä. Jossu kiersi kuulemma kaupungin sairaaloita, aina sen mukaan, missä milloinkin tarvittiin sijaisia.
- Ketäs nää sitten on, keitä me odotetaan? Hanna jatkoi tenttaamistaan.
- Mun paras kaveri ja yksi koulukaveri, jonka kanssa sillä on jotain sutinanpoikasta. Ja tossa ne on.

Lauri ja Susa ilmestyivät posket, nenät ja korvat punaisina, esittäytyivät ja katsoivat uteliaina Hannaa.
- Sopiiko teille James Bond? kysyi Susa. – Mä tykkään James Bondista ihan mahottomasti.
Se sopi, he ostivat liput ja siirtyivät saliin ostettuaan vielä vähän lisää evästä. Elokuva alkoi korvia huumaavalla musiikilla ja henkeä salpaavalla toiminnalla ja Vesku uppoutui tuoliinsa tyytyväisenä Susan valintaan. Tämä oli juuri sopivan aivotonta ajanvietettä ja mitä Hanna olisi kuvitellut, jos he olisivat päätyneet johonkin rakkauselokuvaan, oli se sitten hänen syytään tai ei? Toisaalta, ei hän kauheasti yllättynytkään, kun Hanna jossain vaiheessa laski pop corn –astiansa syliinsä ja etsi hänen kätensä. Olisi hyvin hannamaista yrittää muhinoida elokuvissa, kun joka suunnassa oli vieraita ihmisiä. Niinpä Vesku tarttui Hannan käteen ja piti siitä lujasti kiinni, ennen kuin se ehtisi pidemmälle. Se kiemurteli hiukan päästäkseen irti ja Vesku tiukensi otettaan, kunnes Hanna kumartui ihan lähelle hänen korvaansa.
- Jos et sä lakkaa puristamasta, mä puren sua.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   14.5.09 20:42:42

Olinki jo kitisemässä tän päivän pätkää. Nyt ku on luettu vois mennä nukkumaan. jaksa irkkiikään avaa.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.5.09 20:52:48

Ei siellä mtn tapahdukaan. HY!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.5.09 18:15:56


Oli hyvin helppoa kääntää päätä niin että heidän huulensa melkein kohtasivat.
- Mä en luota suhun, Vesku kuiskasi takaisin, mutta ei hän voinut olla suutelematta Hannaa, kun tämä nyt oli siinä niin lähellä.
- Älä kuvittele mitään, Hanna sanoi vetäytyen heti pois. Kätensäkin hän palautti pop corn –ämpäriin jättäen Veskun samaan epätietoisuuteen aikeistaan ja ajatuksistaan kuin aina. Mikään ei ollut muuttunut, Vesku ajatteli ja valui alemmas penkillään.

Paitsi että oli sittenkin. Hän oli kuitenkin ollut jo niin kauan ilman Hannaa, että vaikka tämä nousisi ja marssisi matkoihinsa saman tien, ei Veskun nykyelämä siitä miksikään muuttuisi. Eikä Hanna mennyt minnekään, venytteli vain autuaallisesti, kun lopputekstit alkoivat pyöriä ja himmeät valot syttyivät.
- Ja mihinkäs nyt? hän kysyi. – Mulle mainittiin jotain oluesta tai jotain.

He neuvottelivat hetken, ennen kuin astuivat ulos kylmään ja siirtyivät vain kulman ympäri lähimpään oluthuoneeseen.
- Mun täytyy käydä peremmällä, Hanna sanoi hädin tuskin maistettuaan oluttaan.
- Mäkin tulen, sanoi Susa ponkaisten pystyyn ja molemmat tytöt häipyivät jonnekin peremmälle. Lauri nosti tuoppiaan ja kilautti sillä Veskun omaa.
- Kuule, sä sanoit jotain laarinpohjista. Onko se jotenkin jälkeenjääny vai mitä sä tarkotit?
- Mitä? Hanna? Vesku kysyi ymmärtämättä, kunnes muisti, minkälaisen ensivaikutelman tämä yleensä teki. – Ei, siinä ei ole mitään muuta vikaa kuin häijy luonne. Se on terävämpi kuin sinä ja minä yhteensä.
- Kerro toki lisää!
- Sä et halua kuulla, Vesku sanoi, mutta summasi kuitenkin muutamaan lauseeseen heidän on-off-suhteensa, välittämättä mennä tarkemmin heidän työkuvioihinsa. Onneksi ei tarvinnutkaan, sillä tytöt palasivat jo. Hanna hymyili niin madonnamaisesti, ettei Vesku hämmästynyt nähdessään Susan olevan hyvin miettiväisen näköinen, suu tiukasti kiinni puristettuna. Hän ei osannut arvella, mistä naistenhuoneessa oli ollut puhe, mutta hän oli havainnut, että Hanna ei juuri ystävystynyt muiden naisten kanssa. Nytkin keskustelu muuttui hiukan omituiseksi. Susa jutteli Laurille ja Veskulle, samoin Hanna, mutta toisiaan nämä eivät olleet huomaavinaan. Tai ei, Hanna kyllä puhui Susalle, tämä ei vain ollut kuulevinaan.

Oli vielä suhteellisen aikaista, ei edes puoliyö, kun Hanna alkoi hamuta takkiaan tuolin selkänojalta.
- Voitaisko me Vesku ruveta lähtemään. Mun tarttisi olla kahdeksalta Inkoossa valmentamassa.
- Mä luulin, että sulla ois vapaa huomenna, niin kuin meilläkin, Veskulta pääsi. Hanna olisi voinut mainita, se olisi ollut oikein hyvä tekosyy olla tulematta.
- Valmentamassa mitä? kysyi Lauri.
- Ratsastajia, ystävä kallis.
- Sä ajat sinne ainakin tunnin, parempi mennä ja äkkiä. Olisit sanonut aikaisemmin, Vesku sanoi ja nousi seisomaan.
- Älä tohota, Vesku-kulta. Mä ehdin kyllä.

Hanna ei halunnut enää matkustaa ratikalla, hän huitoi ohi ajavan taksin pysähtymään ja he istuivat takapenkille.
- Mitä sä oikein sanoit Susalle? Se oli kuin sitruunan niellyt, kun te tulitte vessasta, Vesku tiukkasi.
- Se rupesi tuttavalliseksi, Hanna tuhahti.
- Häh? Eikö ole ihan normaalia yrittää hieroa tuttavuutta? Ystävällistä jopa?
- Naisilla on aina jotain taka-ajatuksia, jos ne on ystävällisiä.
- Ja sulla on asennevamma, sanoi Vesku ihmeissään. – Se oli sulle kiltti ja sä loukkasit sitä?
- Se halus tietää, seurustellaanko me.
- No mitä pahaa siinä on?
- No ei mun vastauksessakaan ollut mitään sen pahempaa.
- Mitä sä sitten sanoit?
- Että me ollaan vaan @!#$ buddyja ja kysyin, että haluuko ne mukaan niin kokeillaan nelisin.
Siihen Vesku ei osannut sanoa mitään, valui vain äänettömäksi nurkkaan odottamaan, että he pääsisivät perille. Hän ei tiennyt, millä sanoin Susa oli kyselynsä esittänyt, mutta ei takuulla pahassa tarkoituksessa. Tyttö oli sydämellisyyden perikuva.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.5.09 18:19:50

fúckbuddyja... *huoh*

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   15.5.09 18:23:42

Go Hanna =D \o/

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   15.5.09 21:19:07

olisit sanonu vaan et jumppakavereita, ei tääkään osaa olla niin ovela.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   15.5.09 22:14:46

Ihana Hanna :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.5.09 17:25:46


Sitten hän unohti välikohtauksen, kun he pääsivät kotiin ja hän alkoi tajuta, että he päätyisivät samaan sänkyyn ihan muutaman minuutin kuluttua. Ajatus oli pyörinyt hänen mielessään jo alkuillasta ja hän oli vaihtanut lakanat ja etsinyt ylimääräisiä tyynyjä ja toisen peitonkin, vaikka olikin pitänyt hyvin todennäköisenä, että Hanna saattaisi jättää tulemattakin, tai päättäisi lähteä kotiin sen sijaan, että jäisi yöksi. Nyt hän oli selkeästi jäämässä: hän oli napannut autostaan pienen laukun ja sulkeutunut sen kanssa vessaan. Vesku tiputteli hitaasti vaatteitaan ja tunsi outoa ujostusta. Siitä oli jo aikaa.

- Tsoh, irti, sanoi Hanna kuitenkin, kun Veskukin pujottautui peiton alle. Hän oli käpertynyt mukavasti sängyn toiselle laidalle, kuin olisi jo puoliunessa eikä aloittelemassa minkäänlaista lemmenyötä. Vesku vetäisi kätensä pois, mutta palautti sen hetkeä myöhemmin takaisin Hannan ympärille. Se oli varmaankin vain vitsi, Hanna oli aina tuntunut nauttivan rakastelemisesta hänen kanssaan ja ollut yleensä itse sitä ehdottamassa. Nyt hän kuitenkin pamautti kyynärpäänsä kipeästi Veskun kylkiluihin.
- Irti, mä sanoin. Luuletko sä, että mä tulin tänne asti naimaan sun kanssa?
- Väitätkö sä tullees tänne asti James Bondin takia? Vesku kysyi ällistyneenä.
- Sama se, nyt mä aion nukkua.

Sitä Vesku ei ollut osannut odottaa ja hän sekä suuttui että loukkaantui. Hän oli olettanut… etenkin, kun Hanna oli vielä taksissa laskenut leikkiä aiheesta. Hetken hänen teki mieli jatkaa, sanoi Hanna mitä tahansa – vaatia tai vongata, pakottaa tai ruikuttaa – mutta hän tuli järkiinsä. Hanna ei muutenkaan ehtisi nukkua monta tuntia ennen aamua, vaikka todistettavasti hän pärjäsi oikein hyvin muutamankin tunnin yöunilla, jos oli tarvis.
- Joo, hyvää yötä, Vesku sanoi säätäen äänensä tasaiseksi ja ilmeettömäksi. Missään tapauksessa Hanna ei saisi kuulla siitä mitään muuta kuin välinpitämättömyyttä. Ei ainakaan pettymystä eikä noloutta torjutuksi tulemisesta. Hän käänsi naiselle selkänsä ja vetäytyi niin lähelle sängyn toista reunaa kuin oli putoamatta mahdollista. Sekin tuntui äkkiä hölmöltä. Sänky oli hänen ja hän sai nukkua siinä ihan niin leveästi kuin halusi. Hän kääntyi takaisin selälleen ja sammutti valon.

Minuutit kuluivat ilman minkäänlaista aavistusta unen tulemisesta. Vesku tuijotti pimeässä kattoon ja kuunteli Hannan tasaista hengitystä. Tyyppi oli uskomaton. Hän itse tuskin saisi unta ainakaan tuntiin, ja kokemuksesta hän tiesi, että kymmenenkin pimeässä odoteltua minuuttia tuntuisi jo tunnilta. Olisipa edes ollut vielä jokin tentti jäljellä, jotain mitä kerrata mielessään. Paremman puutteessa hän alkoi käydä läpi vastauksia, joita oli aamulla raapustanut koepaperiinsa, ja niiden kertaaminen saikin ajatukset vähitellen liikkumaan hitaammin ja raskaammin.
- Mä huijasin, sanoi Hanna kääntyen yhtäkkiä ripeästi ympäri ja jäi nojaamaan kätensä varassa Veskun rintakehään.
- Missä asiassa? Vesku kysyi avaamatta silmiään.
- Mun tarvii olla Inkoossa vasta yhdeksältä.
- Okei. Hyvää yötä.
- Mä huijasin siinäkin asiassa. Mä en tosiaankaan ajanu tänne vaan leffan ja parin kaljan takia.
- Jaa, no ihan sama. Mä nukun nyt.
- Ää-älä nuku, Hanna maanitteli. – Mä vaan halusin nähdä, oletko sä puutteessa vai onko susta tullu kúsipää.
- No?
- Ei kai sitten.
- Päinvastoin kun sinä, Vesku naurahti.
- Haluatko sä tulla mun mukaan aamulla sinne Inkooseen? Hanna kysyi ja alkoi kaivautua oman peittonsa alta Veskun peiton alle.
- Tiedä viittinkö mä nousta, mulla alko loma, Vesku mumisi. – Älä herätä mua kun lähdet.

Lähettäjä: böö 
Päivämäärä:   17.5.09 18:41:31

jatkooo

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.5.09 19:19:04

45. Hoitsunhommia

Tietenkin Hanna herätti. Hänen kännykkänsä piippasi herätyksen, hän nousi ja meni suihkuun ja jätti puhelimen tyynylleen, missä se jatkoi piipitystään kuuden minuutin välein. Vesku ei jaksanut kuunnella sitä, vaan nousi itsekin. Hän vei puhelimen kylpyhuoneeseen, missä Hanna parhaillaan kuivasi itseään hänen kylpypyyhkeeseensä.
- Sammuta se.
- Sammuta itse.
- Mä en näpelöi sun puhelinta etkä sä mun. Mua ei kiinnosta, kuinka monta puhelua ja viestiä sä olet saanu yön aikana.
- Eikö? Hanna kysyi kohottaen kulmakarvojaan.
- Ei vähääkään, Vesku murahti ja meni keittämään kahvia. Hanna tuli perässä noin viiden minuutin kuluttua, pukeutuneena ja olikohan hänellä hiukan meikkiäkin. Hän osasi näköjään olla nopea tarvittaessa.
- Sulla ei ole hiustenkuivaajaa, hän sanoi syyttävästi.
- Ei niin.
- Voisit hommata. Nyt mä saan kuolemantaudin kun joudun menemään tukka märkänä kylmään maneesiin.
- No ei mitkään kaupat vielä ole auki. Laita pipo päähän.
- No vastasen varalta, ja tietenkin mä laitan pipon, kun en kerran oo saanu föönattua hiuksia.

Veskua ei enää hämmästyttänyt mikään, ei tuokaan vihjaus siitä, että Hanna saattaisi yöpyä hänen luonaan toistekin. Tai oikeastaan hiukan hämmästytti se, ettei se vaikuttanut mitenkään.
- Ota oma mukaan seuraavan kerran, hän ehdotti ja tarjosi Hannalle kahvimukia.
- Haluatko sä tulla mukaan? Hanna kysyi. – Koska sä olet viimeksi nähnyt hevosen?
Sitä piti oikein miettiä.
- Elokuussa, Vesku laski.
- No eikö olisi aika? Siellä on pari ihan hyvää ratsukkoa, ja mä saisin ajoseuraa.
- Ja millä mä pääsisin pois Inkoosta?
- No mä voin palauttaa sut, jos se siitä on kiinni.

Ajatus alkoi tuntua liian houkuttelevalta. Monta kuukautta ilman edes hevosenhajua ja vapaapäivä saivat Veskun lupautumaan mukaan ja katselemaan melkein kipeänä kateudesta ratsukoita, joita Hanna äkseerasi isoon untuvatakkiin kääriytyneenä. Ehkä hänen pitäisi aloittaa uudelleen Helsingin tallien koluaminen. Ehkä sitä voisi tyytyä vähän vähempäänkin, vaikka mennä mukaan ratsastustunnille, tai vaikka vain maastoilemaan, jos joku uskaltaisi lainata hänelle hevosta.
- Mikset sä lähtisi saman tien Hankoon? Hanna kysyi, kun hevoset oli viety pois ja he pääsivät lähtemään.
- En mä, kahvinkeitin tais jäädä päälle.
- Eikä jäänyt, mä näin kun sä sammutit sen. Sähän sanoit, että sulla alkoi loma.
- Joo, loma koulusta. Huomenna alkaa jo työt.
- No kai sä jossain välissä tulet kotonakin käymään?
- Pakkohan mun on, joulu ja kaikki.
- No sitten tuut ratsastamaankin, Hanna sanoi jämäkästi.
- Oletko sä varma? Entä jos mä rampautan taas jonkun sun hevosista.
- Älä enää naputa siitä, mähän pyysin jo anteeksi.

Vesku hyppäsi pois Hannan kyydistä kotitalonsa edessä ja jäi hetkeksi katsomaan poistuvan auton perään. Kyllä hän menisi, varmasti menisi. Oli jotenkin kevyempi olo nyt, vaikka Hannasta näkyikin enää vain jarruvalojen välähdys. Oli hyvä olla taas sovussa, ja oli hyvä huomata, ettei häntä pahastikaan surettanut nähdä niitä jarruvaloja. Hanna oli hauskaa seuraa, mutta Vesku ei enää ollut varpaanvälejään myöten hänen pauloissaan.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   17.5.09 20:46:48

Voi jeesus kristus tota soivaa mainosta >.( Meni hyvät doomit ihan näppylöille.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.5.09 13:53:07

Töihin meneminen jännitti melkein enemmän kuin opiskelujen aloittaminen. Okei, Vesku muistutti itselleen, että hän halusi hoitaa ja parantaa ihmisiä, ja että tämä oli paljon lähempänä sitä kuin teoria, jota he olivat päntänneet koko syksyn, näkemättä muuta potilasta kuin sen kalmon patologian laitoksella. Siinä se olikin, nyt hän joutuisi kohtaamaan ihan oikeita, eläviä, sairaita ihmisiä.
- Pääsen, en joudu, hän oikaisi itseään.

Sunnuntai-aamu oli ehkä outo ajankohta aloittaa työnteko, mutta hänet oli pantu ylimääräiseksi niin, ettei hänen tumpeloinnistaan olisi kohtuutonta haittaa. Oli siitä silti. Hän oli hidas ja kömpelö tekemään rutiininomaisia juttuja, joista muut selviytyivät nopeasti ja vaivattomasti, eikä kukaan oikein ehtinyt neuvomaankaan. Onneksi työt eivät sinänsä olleet mitään avaruusfysiikkaa, mutta eivät ne tottumattomalle helppojakaan olleet. Vesku ei ollut eläessään syöttänyt muita kuin itseään, eikä pessyt, eikä hän osannut suhtautua potilaisiin, vanhoihin pappoihin muutoin kuin omiin isoisiinsä, kunnioittaen ja kuunnellen. Siitä ei ollut kuin haittaa, eivätkä potilaatkaan sitä tuntuneet arvostavan, rähisivät vain hänelle, tai kiroilivat, yritti joku lyödäkin.

- Miten sä pärjäät? kysyi Marja, joka oli osoitettu neuvomaan häntä, kun he yhdessä sitoivat kiinni pyykkisäkkiä, jonka Eija sanoi olevan liian painava hänen yksin nostaa pyykkikuiluun.
- Sano sinä, Vesku ähkäisi ja pyyhkäisi hikistä otsaansa. Työ ei ollut yhtä rankkaa kuin tallityö, mutta rankkaa silti, kun syksyyn ei ollut kummempia liikunnallisia harrastuksia sopinut.
- No hitaastihan se menee. Älä juttele niille niin paljon.
- Mutta tuntuu niin epäkohteliaalta pitää semmosta kiirettä.
- Meillä on aikaa kohteliaisuuteen sitten, kun kaupunki raaskii palkata kahdeksan aamuun viiden sijaan.
- Sitä ei taida ihan heti tapahtua, Vesku ähkäisi ja Marja virnisti hänelle.
- Ei ehkä.

Se oli miestenosasto, jolla asui viimeisiä vuosiaan 33 enemmän tai vähemmän höpsöä papparaista. Vain osa pääsi enää omin jaloin liikkeelle ja Veskun teki mieli kritisoida tapaa, jolla osa runtattiin pyörätuoleihin ja sidottiin kiinni aamutakinvöillä, mutta hän oli liian uuvuksissa ja hämmentynyt. Työporukassa oli sinä aamuna sentään yksi toinenkin mieshoitaja, joten hän ei tuntenut itseään ihan kummajaiseksi. Marja oli sanonut, että heitä oli enemmänkin, neljä kaikkiaan. Mieshoitajien katsottiin pärjäävän paremmin miespotilaille, jotka joskus saattoivat harhoissaan ja turhaannuksissaan äityä väkivaltaisiksi.
- Musta tuntuu, että mä olen ollu täällä kuustoista tuntia enkä kuusi, Vesku puuskahti, kun he lopulta istahtivat kahville. Joku iltavuoroon tulleista hoitajista tuhahti vähän pilkallisesti, mutta Marja
katsoi häntä ystävällisesti.
- Pian siihen tottuu, hän sanoi.

Se oli totta. Viikkoa myöhemmin Vesku piti jo itseään vanhana tekijänä ja oli valmiina neuvomaan, kun uusia sijaisia tuli lisää. Hän ei oikein tiennyt, mitä ajatella kaikesta osastolla näkemästään, elämä oli raadollisempaa kuin hän halusi uskoakaan, mutta jos jätti turhat pohdinnat sikseen, hän viihtyi. Työkaverit olivat kivoja ja sairaanhoitajat antoivat hänen roikkua mukana aina, kun tuli eteen jokin kiinnostava toimenpide.

Monet opiskelukaveritkin olivat saaneet töitä loman ajaksi. Lauri oli saanut paikan kotikulmiltaan, Lahdesta, mikä jätti Veskun vähän yksinäiseksi. Olihan noita toki muitakin, eikä Lahteen ollut matka eikä mikään, mutta se sai hänet soittamaan uudemman kerran Jossulle. Hän oli tosiaan puolittain odottanut törmäävänsä tähän heti ensimmäisenä työpäivänään, vaikka tyttö saattoi hyvin olla noin sadassa muussa paikassa todennäköisemmin. Ja olikin. Kahville hän kuitenkin lupasi lähteä ja pienellä yrittämisellä he löysivät vuorotyöläisen kalentereistaan sopivan vapaahetken.

Vesku ei tunnistanut koko Jossua saapuessaan treffipaikalle ja istui tyhjään pöytään odottelemaan, harmissaan toisen myöhästymisestä. Meni muutama minuutti, ja Jossu siirtyi hänen pöytäänsä.
- Sä et tainnut huomata mua, hän sanoi syyttävästi.
- En niin! Vesku hätkähti. Hänen muistikuvissaan Jossulla oli paljon tummaa tukkaa ja vilkkuvat tummat silmät, tällä tytöllä oli asiallinen poninhäntä ja silmälasit.
- Piilarit pääsi loppumaan, tämä kuittasi ja istui alas, mutta ei se ihan paras mahdollinen lähtökohta ollut. Veskua nolotti erehdyksensä, ja hänen oli vaikea keksiä puhuttavaa. Jossunkaan puhe ei soljunut ollenkaan niin vuolaana kuin mökkibileissä ja kun kahvi Veskun kupissa alkoi olla haaleaa ja vähissä, hän oli mielessään käärinyt jo koko jutun kokoon ja unohdettavaksi.
- Saanko mä kysyä sulta yhtä juttua? Jossu sanoi.
- Kysy ihan mitä vaan, mä vastaan ihan mitä vaan, Vesku murjaisi.
- Oletko sä homo?

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   18.5.09 14:51:32

:DD

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   18.5.09 16:41:03

No olishan homo ny tajunnu piilarien sijaan lasit ja muuttuneen hiustyylin .D

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   18.5.09 20:44:13

Heei, lisempää?

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   18.5.09 22:27:29

Nii justiinsa! Kansa tahtoo lisää sirkushuveja!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.5.09 22:51:19

Kitisijät :D
--------

Se kysymys ei enää ollut Veskulle ihan outo. Hän ei kuitenkaan oikein ymmärtänyt, mistä Jossu oli sen repäissyt, ei hän ollut tälle kertonut ratsastavansa.
- En ole, hän vastasi huokaisten.
- Okei. Mun vaan piti tarkistaa. Monet mieshoitajat on.
- No mä en ole. Mä olen hoitajana, koska mä haluan oppia nää hommat alusta alkaen. Eikä mua kummempiin hommiin vielä huolittaiskaan, puolen vuoden opiskelun jälkeen.
- Selvä, Jossu sanoi tyytyväisen näköisenä.
- No kerro nyt sinäkin synkkä salaisuutesi? Oletko säkin hetero?
- Jaa… olen. Ja mulla on pieni poika.

Se oli yllätys.
- Sä näytät liian nuorelta äidiksi, Vesku töksäytti.
- Mä olinkin. Mutta en mä sitä vaihtaisi pois mistään hinnasta.
- Et tietenkään, Vesku kiirehti sanomaan. Hän oli hiukan järkyttynyt.
- Ja se siitä. Mun täytyy nyt lähteä hakemaan se päiväkodista, Jossu sanoi ja nappasi lapasensa pöydänkulmalta.
- Ai se on niin iso jo?
- Viisivuotias. Kiitos kahvista, oli ihan kiva jutella.
- Nähdäänkö me uudelleen?
Veskun kysymys näytti yllättävän Jossun.
- Oletko sä tosissasi? Yleensä tässä vaiheessa kaikki sanoo että oli kiva tavata, hei-hei.
Se oli kieltämättä ollut Veskunkin ensimmäinen ajatus, mutta miten sen ilkeäisi tunnustaa, ja miksi pitäisi?
- Mä rakastan lapsia, hän sanoi.

Siitä alkoi, ellei nyt suorastaan romanssi niin jonkinlainen hento seurusteluntapainen. Tosin niin hento, ettei se oikeastaan ansainnut sellaista nimitystäkään ollenkaan, ellei sitten siksi, että Jossu mielellään piti Veskua kädestä, kun he kävelivät yhdessä ja saattoi nojata päätään tämän olkapäähän elokuvissa. Kovin usein he eivät kuitenkaan tavanneet, hyvä jos kerran viikossa, eikä Jossu esitellyt Veskulle lastaan. Vesku huomasi, että asiat olivatkin hyvin niin. Hän ei ollut rakastunut Jossuun, ei edes ihastunut, eikä hän voinut kuvitella harrastavansa hurjaa seksiä äiti-ihmisen kanssa vain pitämispohjalta. Tosin ei mitään sellaista tuntunut olevan tarjollakaan, ei hurjaa eikä tylsää. Mutta kuka kielsi katsomasta, mihin tämä etenisi?

Vesku mietti päänsä puhki, pitäisikö hänen kenties ostaa Jossulle jokin joululahja, mutta päätti sitten antaa sen asian olla. Ei hän ostanut muillekaan kavereilleen, eikä hänellä sitä paitsi ollut ylimääräistä rahaakaan. Palkkapäivä olisi vasta uutena vuotena. Jossu, pätkätyöläinen, oli järjestänyt itselleen jouluksi muutaman päivän vapaan niin, että hän pääsisi Lassin kanssa viettämään sukujoulua jonnekin Etelä-Hämeeseen. Veskulla oli vapaata aattoillasta tapaninpäivän aamuun, ja hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin matkustaa Hankoon yöntietämiksi. Eipä sillä, että hän mitään muuta olisi halunnutkaan tehdä. Mikä joulu se olisi istua yksin yksiön seiniä tuijottamassa?

Jotta Vesku pääsisi sinne aattoiltana töiden jälkeen, hän joutui edellisinä vapaapäivinään käymään kotona, hakemassa itselleen äidin auton. Jostakin syystä jouluvaloihin puetun kodin näkeminen sai äkkinäisen koti-ikävän puhkeamaan täysiin voimiinsa, kun hän käveli illalla asemalta. Hän oli käynyt kotona pitkin syksyä vain harvakseltaan ja silloin, kun oli tuntunut, että piti, mutta nyt hän olisi ollut valmis jäämään sinne vaikka saman tien esimerkiksi viikoksi. Ehkä juuri selvitetty viiden päivän työputki vaikutti asiaan. Oli maailman mukavinta heittäytyä äidin hemmoteltavaksi.

Aamulla moinen tunteellisuus tuntui hölmöltä, mutta Leenan kysyessä hän lupasi auliisti viipyä molemmat vapaansa siellä.
- Enhän mä viitsi viedä sun autoasi ennen kuin on pakko, hän selitti. Sitä paitsi hän pyöritteli päässään ajatusta mennä tallille ja arvioi sopivaa aikaa soittaa Hannalle. Ja illalla pitäisi tietysti nähdä pojat. – Mä menen ehkä ratsastamaan, hän huomautti.
- Ai sä olet taas väleissä Hannan kanssa, Leena ilahtui.
- Se halusi sopia mun kanssa, Vesku myönsi.
- Kivaa. Pyydä se kahville. Mä haluaisin tutustua siihen vähän paremmin.
- Ei sun tarvitse tutustua siihen yhtään paremmin. Ei se ole edelleenkään liittymässä perheeseen.

Osoittautui kuitenkin, että Hanna oli lähtenyt myös etukäteen jouluvierailulle vanhempiensa luo, ja vaikka hän kehotti Veskua kaikin mokomin menemään ja tekemään tallilla, mitä huvitti, se ei tuntunut hyvältä idealta.
- En mä sinne viitsi mennä, ellet sä ole siellä, Vesku ilmoitti. – Sotkemaan muiden rutiineja. Koska sä tulet takasin?
- Huomenna jo. Koska sä lähdet takasin?
- Huomenna jo, vastasi Veskukin puolestaan.
- No sitten tulet huomenna!
- Selvä, Vesku sanoi eikä voinut olla tuntematta miellyttävää värähdystä. Hän yritti väittää sen johtuvan hevosista, mutta tiesi sen olevan huijausta, Hannan äänestä se johtui. Hän odotti Hannan näkemistä ihan yhtä paljon kuin ratsastamistakin, todennäköisesti enemmänkin.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   19.5.09 08:46:16

Nii ollaankii!

Ja nyt kun sä oot hereillä, ni... ,)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.5.09 19:28:33

46. Yöjalassa

Joulu meni tavanomaisessa hälinässä, tai pahemmassakin kuin tavanomaisessa. Veljien lapsia alkoi olla jo niin paljon ja he olivat niin eläväisiä ja äänekkäitä, että se oli melkein ahdistavaa. Tosin Leena näytti nauttivan joka hetkestä.
- Mä lähden kotiin lepäämään, päätti Vesku joulupäivän iltana.
- Mä luulin, että sä tulit tänne lepäämään Ja huomenna tulee vielä lisääkin vieraita, eikä Hannakaan ole käynyt, Leena yritti.
- Mun pitää olla huomenna yhdeltä töissä, Vesku muistutti. – Ja Hannasta puhuttiin jo, enkä mä sitä paitsi jaksa uskoa, että se viihtyisi tässä sirkuskoulussa.
- Eikö se pidä lapsista?

Vesku ei ollut koskaan tullut kysyneeksi, mutta arveli, että näin saattaisi olla. Hän pakkasi vähin äänin kamppeensa, mukaan lukien joululahjansa, ja lähti vaeltamaan kohti asemaa. Illan hiljaisuus tuntui soivan korvissa, eikä vastaan tullut edes koiranulkoiluttajia. Sitten hän sai idean, joka tuntui paremmalta kuin tyhjä kotikolo Helsingissä ja soitti Hannalle. Oli ollut epämääräistä puhetta, että he saattaisivat ehtiä tapaamaan joulunpyhinä, mutta ei Vesku ollut ehtinyt edes ajatella sitä koko päivänä sukulaisten ja tuttavien virratessa sisään ja ulos koko päivän. Nyt hän voisi tehdä oman jouluvierailunsa, ellei Hannalla sitten ollut muuta seuraa.
- Mä olin lähdössä kaupungille, Hanna sanoi.
- Joulupäivänä?
- Joo. Mun seura on hyvää, mutta ei se yksinään jaksa mua viihdyttää kovin monta päivää.
- Mä voin tulla viihdyttämään sua, jos sä heität mut aamulla asemalle. Niin, ja jos sä haet mut asemalta.
- En mä voi hakea sua enää, mä olen juonu puoli litraa glögiä. Ota taksi.

Niin Vesku lykkäsi kotiinpaluuta yhden yön verran ja matkusti aamupäivän ehtien juuri ja juuri ajoissa iltavuoroon. Osastolla oli jotenkin hiljaista, vaikka vierailijoitakin oli tavallisuudesta poiketen päiväsalissa muutaman potilaan kanssa. Henkilökuntaa oli kuitenkin minimimäärä, itse asiassa liian vähän.
- Mä en oo saanu sulle iltakaveria, sanoi aamuvuoron sairaanhoitaja pahoitellen, kun Vesku oli vaihtanut vaatteensa ja tullut kahvihuoneeseen.
- Miten niin et? Luuletko sä, että mä paimennan noi kaikki keskenäni sänkyyn ja syötän ja siivoan? Vesku kysyi.
- No on täällä tietysti sairaanhoitaja, ja aamuvuorolaiset voi auttaa lattamaan osan sänkyyn ennen kuin ne lähtee. Yökköjä tulee kuitenkin kaksi, ne voi sitten laittaa loput, ellet sä ehdi.
- Mutta miten niin ei ole sijaista?
- No ei vaan ole, nainen sanoi puristaen suunsa kiinni. – Mä olen soittanut koko kortiston läpi. Jatka itse, tossa hyllyssä on puhelinluettelo.

Välittämättä ivailusta Vesku meni hakemaan puhelimensa kaapistaan ja istui selaamaan sitä. Hänellä oli sentään kymmeniä opiskelukavereita, jotka kaikki olivat ihan yhtä päteviä kuin hänkin, ja jotka saattaisi hyvänä vitsinä saadakin tapaninpäivän iltana juoksemaan höpsöjen pappojen perässä. Ensimmäiseksi hän kuitenkin soittaisi Jossulle. Ehkä tämä olisi jo ehtinyt joulureissultaan, ehkä ei, mutta kannatti ainakin yrittää. Jossu vastasi, Vesku selvitti asiansa ja yllättävää kyllä, tällä ei ollut mitään ylimääräistä työvuoroa vastaan.
- Mä olin muutenkin lähdössä Lassin kanssa just kotiin päin, mutta mä taidan jättää sen tänne mummin kanssa ja hypätä junaan ihan yksin. Mutta en mä siellä ihan tunnin päästä vielä ole.
- Mä hoidin itselleni työkaverin illaksi, meni Vesku ilmoittamaan ja sai hänelle puhelinluetteloa tarjonneen sairaanhoitajan hypähtämään.
- Kuka? Millainen? Osaako se asiansa?
- Mitäs väliä sillä on, minähän sen kanssa joudun työt tekemään. Mutta osaa, se on lähihoitaja.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   19.5.09 22:22:07

Tulee Jessin hoitsuajat mieleen tästä=)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.5.09 15:35:58

Jossu tuli neljän aikoihin ja Vesku oli todella iloinen nähdessään hänet. Juhlapyhän kunniaksi aamuvuorolaiset olivat jo karanneet ja hänellä oli jo hiki, kun hän yritti saada potilaat siistittyä siihen kuntoon, ettei kohta, ruokakärryn tullessa, tarvitsisi ruveta vaihtamaan vaippoja ja vuodevaatteita.
- Luojan kiitos, hän sanoi nähdessään jo valkoiseen työmekkoon vaihtaneen tytön. – Tuu mun kanssa katsomaan noi loppupään huoneiden hemmot, ruoka tulee koska tahansa.
- Jepjep, älä hätäile. Mä olen ollut täällä ihan pari kuukautta sitten, mä muistan nää paikat vielä ihan hyvin, Jossu sanoi hälventäen kaikki Veskun huolet tulevan illan suhteen.
- Mikset sä sitten ollut kanslian kortistossa?
- Koska mä tulen muutenkin poolin kautta. Kortistoissa on yleensä opiskelijat ja semmoset, jotka keikkailee vaan sillon tällön.

Ilta oli rankanpuoleinen, mutta loppui se aikanaan. Vesku vaihtoi siviileihin potilaiden kylpyhuoneessa, jättäen pukuhuoneen Jossulle, ja he lähtivät osastolta samalla ovenavauksella.
- Mitäs nyt? Jossu kysyi.
- Nukkumaan kai, ja aamulla takaisin, Vesku arveli.
- Höh, älä ole tylsä. Mulla on hei vapaailta ja se on sun syytäsi, kun kutsuit mut kaupunkiin. Vapaayökin, kun Lassi tulee vasta äidin mukana huomenna. Tule kylään.
Jossu katsoa tapitti Veskua sen näköisenä, että kysymys oli enemmänkin kuin pelkkä sivumennen heitetty kutsu. Vesku heitti kaihoisan ajatuksen oman kotinsa suuntaan ja kohensi olallaan painavaa kassia, jossa olivat edelleen kaikki hänen joulunpyhiksi pakkaamansa tarpeelliset tavarat, joululahjat ja äidin puoliväkisin mukaan pakkaamat eväät, joista tosin osa oli jo syöty edellisyönä Hannan luona. Sitä paitsi oliko se nyt vähän paksua, viettää yksi yö yhden tytön luona ja seuraavana lähteä toisen luo?

Paitsi ettei Jossu ollut mitään yöpymisestä maininnut. Todennäköisemmin hän vain halusi tarjota iltateetä. Ja itse kutsuhan oli sinänsä kunnianosoitus, sen Vesku ymmärsi, koska sen tuleminen oli kestänyt niin kauan.
- Selvä, hän sanoi rupeamatta analysoimaan tilannetta sen enempää. Hän oli pettynyt siihen, miten Jossun tapaaminen näin monen päivän eron jälkeen ei ollut tuntunut miltään, mutta oli pistänyt sen arkisen ympäristön syyksi. Tosin hän pelkäsi huijaavansa itseään. Jossu ei ehkä ikinä tulisi sykähdyttämään häntä samoin kuin Hannan näkeminen teki, että sydän hyppäsi lyönnin yli, mutta eihän siitä voinut varma olla.
- No hyvä, Jossu sanoi ja hymyili nopeasti. Hississä hän tarttui Veskua kädestä, mutta se ei tuntunutkaan hellyttävältä, kuten joskus, paremminkin melkein ärsyttävältä. Se sai Veskun ärsyyntymään itseensä ja hän puristi Jossun sormia, mikä sai tämän taas hymyilemään.

He joutuivat menemään ensin keskustaan ja jatkamaan sieltä paikallisjunalla.
- Sulla on aikamoinen työmatka, Vesku huomautti.
- Ei sen kummempi kuin miljoonalla muullakaan. Sitä paitsi junat on nopeita. Sillon kun ne kulkee. Nyt me mennään pois.
Jossun kotiin ei ollut asemalta enää matka eikä mikään, se oli kerrostalon toisessa kerroksessa ja rapusta oli palanut lamppu siitä kerroksesta, mutta tottuneesti Jossu silti työnsi avaimen lukkoon. Asunto oli pimeänä, tietenkin, mutta kun hän sytytti eteiseen valon, Vesku näki olla kompastumatta pulkkaan, joka nojasi seinään ihan oven vieressä. Hän tipautti kassinsa sen viereen.
- Mä laitan teetä ja katotaan, onko mulla mitään syömäkelpoista jääkaapissa. Kauhea nälkä.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   21.5.09 14:25:17

Heitetään ylös.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.5.09 19:19:42


Niin oli Veskullakin, mutta Jossun jääkaapin antimet olivat aika vähäiset. He söivät margariinilla siveltyjä näkkileipiä ja Veskun kassistaan kaivamia joulutorttuja ja sahramipullia ja sen jälkeen Jossu veti Veskun viereensä olohuoneen sohvalle ja avasi telkkarin.
- Eihän sun tarvii vielä mennä? hän kysyi.
- Kukas mua odottaisi?
- Mulla on pullo viiniä, juodaanko pois?
- Jos sä haluat, Vesku sanoi kohteliaasti. Muutama lasillinen viiniä ei saisi häntä nukkumaan aamulla pommiin, ellei sitten ympäri kaupunkia ramppaaminen keskellä yötä. Kun Jossu palasi keittiöön, hänkin nousi ja katseli ympärilleen. Selkeästi lapsiperheen koti. Joka paikassa oli leluja ja makuuhuoneessa kaksi sänkyä, runkopatja ja keltainen, laidallinen lastensänky.
- Kunhan Lassi kasvaa niin, että tarvii oman huoneen, mä muutan olohuoneeseen, sanoi Jossu, joka oli seurannut häntä viinilasi kummassakin kädessään.
- Tai hommaat isomman, Vesku ehdotti.
- Joo, jos saan lottovoiton. Mennään hei kattomaan, eikö telkkarista tulis jotain kivaa.

Siinä vaiheessa Vesku oli vielä vakaasti lähdössä yöksi kotiin, mutta kun he olivat tuijottaneet loppuun yhden joulun perhe-elokuvista, joka jostain syystä tuli yömyöhällä, Jossu oli jo mukavasti hänen kainalossaan ja pyysi häntä jäämään. Viisas mies olisi kerännyt kamansa ja mennyt, mutta Vesku ei raaskinut. Jossu vaikutti niin yksinäiseltä.
- Missä mä nukun?
- Saat tulla mun viereen. Jos haluat, tietysti. Tässä sohvassa ei voi nukkua, ellei ole parin promillen humalassa.
- Oletko sä varma, että se on hyvä idea? Vesku kysyi.
- Jos sä et halua ottaa taksia.
- Eikö junia muka enää mene?
- Tosi harvoin näin myöhään. Nythän on pyhäpäivä.

Niin Vesku päätyi Jossun sänkyyn. Se ei ollut ihan kapeinta mallia ja hän jätti alimmat vaatteensa päälle, sillä tilanne oli edelleen ärsyttävän epämääräinen. Tyttö tarjoili hänelle puolta pedistään, mutta ei kai hän voinut enempää tarkoittaa – eiväthän he olleet koskaan edes suudelleet. Hetken mietittyään hän riisui kuitenkin vielä T-paidan. Se tuntui kuristavan, kun ei hän ollut tottunut nukkumaan vaatteet päällä. Jossu kolisteli vielä hetken vessassa ja sammutti valot tullessaan huoneeseen niin, että oli säkkipimeää. Hän kahisteli vaatteidensa kanssa ja siinä vaiheessa, kun Veskun silmät alkoivat tottua hämärään, hän vilahtikin jo vikkelästi peiton alle.
- Hyvää yötä, hän sanoi ja Vesku vastasi samoin, mutta unta hän ei saanut. Oli liian outoa maata vieraassa sängyssä lähes vieras ihminen vieressään. Hengitysäänistä päätellen Jossukin oli täysin hereillä ja kääntyi lopulta huoahtaen häneen päin.
- Mä en saa unta.

Veskukin kääntyi, pisti kätensä tunnustelevasti tytön ympärille ja totesi, että tällä oli yöpaita päällään. Heidän kasvonsa olivat aivan lähekkäin, joten suuteleminen seurasi ihan luonnostaan, ja siitä sitten yksi asia vei toiseen.
- Mulla ei ole kortsuja, Vesku sanoi, kun alkoi tuntua siltä, että oli viimeinen hetki vetäytyä.
- Mä syön pillereitä.
- Mutta… Hanna oli fanaattisen tarkka kumeista, vaikka hänkin söi pillereitä. Hänellä oli itse asiassa posliinimaljallinen kondomeja yöpöydällään, kuin karamelleja. ”Mä olen kaukana yksiavioisesta”, hänellä oli tapana sanoa. Jossu tuskin harrasti lähellekään samanlaista seksihurjastelua. Miten olisi voinutkaan, jos metrin päässä nukkui aina lapsi?

Ehkei Jossu harrastanut seksiä missään muodossa, tuli Veskun mieleen. Tyttö oli jotenkin poissaolevan ja haluttoman oloinen, kuin olisi päätynyt tähän vain, koska jokin kirjoittamaton sääntö sanoi niin. Hoikan Hannan jälkeen hän tuntui pyöreältä, melkein upottavalta, mikä ei itse asiassa ollut ollenkaan vastenmielistä. Mutta vähän eloa hänessä oli saanut olla. Vesku yritti parhaansa saadakseen aikaan jonkin reaktion ja onnistuikin lopulta – Hannan kanssa oli oppinut tempun jos toisenkin.
- Sehän oli… kivaa, hän sanoi hämmästyneenä.
- Tietysti se oli. Miksi sitä muuten viitsisi? kysyi Vesku vähintään yhtä hämmästyneenä.
- No ei se yleensä ole.
- Miksi sä sitten halusit?
- Mä ajattelin, että sä halusit.
- Kuulostaapa sovinistiselta.
Mutta Jossu ei vastannut, hymähti vain ja alkoi hengittää tasaisemmin, ja nyt Veskukin nukahti. Aamulla Jossu oli noussut ennen häntä ja asunnossa tuoksui kahvi.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.5.09 18:04:13

47. Hikipinkoilua

Vesku palasi töihin tuntien itsensä typeräksi raahatessaan edelleen isoa matkakassiaan ja jokin katumuksentapainen jyskyttäen mielessä. Ei ehkä olisi ollut ihan tarpeellista päätyä Jossun kanssa sänkyyn, vaikka se oli ihan hauskaa ollutkin. Mitä jos tyttö ottaisi sen turhan vakavasti, kuten Katja? Veskulle oli käynyt sitten eilisillan selväksi, ettei hän halunnut osaksi Jossun elämää, kaksioon kalseaan betonilähiöön jumalan selän takana, tai isänkorvikkeeksi pikkupojalle, jota ei ollut koskaan edes nähnyt. Hän halusi rakastua eikä vain ajautua. Hän halusi, että joku saisi hänen päänsä sekaisin edes vähän samaan tapaan kuin Hanna, vaikkei sellainen hullaantuminen enää toistamiseen tuntunutkaan todennäköiseltä. Veskua hävetti tuntea helpotusta siitä, että Lassi tulisi tänään kotiin ja että Jossu oli epäillyt, ettei vähään aikaan saisi poikaa taas hoitoon muuta kuin työvuorojensa ajaksi. Hänen äitinsä kuului olevan kylmähkö ihminen, joka kyllä suostui lapsenvahdiksi aika ajoin, mutta halusi vastalahjaksi tilaisuuden saarnata siitä, miten tytär oli pilannut elämänsä tekemällä lapsen yksinään ja aivan liian nuorena. Jossu väitti käyttäneensä useamman viikon lapsenvahtikiintiön jättämällä äitinsä selviytymään Lassin kanssa maalta kaupunkiin.

Se sai Veskun tuntemaan sääliä, muttei yhtään sen enempää kiintymystä, ja hän mietti puolen aamua, olisiko ennemmin huonotapainen, jollei soittaisi Jossulle enää ikinä, vai olisiko ystävällisempää katkaista kaikki yhteydenpito tähän ja jättää tyttö siihen uskoon, että hän oli ollut vain sitä yhtä vailla. Kumpikaan vaihtoehto ei ollut hänen mieleensä.

Onneksi opiskelukaverit heräsivät näin joulun jälkeen eloon, vaikka Lauri olikin edelleen Lahdessa. Jari soitti illalla ja ilmoitti viettävänsä joulua solukämpässään ja halusi Veskun mukaan.
- Mä olen viettänyt jo yhden joulun, Vesku huomautti.
- Niin me kaikki. Nyt vietetään toinen ja parempi, kun ollaan vähän harjoteltu. Onko sulla äidin tekemiä herkkuja?
- On tietysti, Vesku sanoi.
- Ota ne mukaan ja tule tänne. Mulla on koko solu käytössä.

Se kuulosti niin piristävältä, että Vesku päätti univelkojen kuittaantuvan, jollei vapaapäivänä niin sitten haudassa ja lähti. Jarin luona olivat Sebbe ja Mikael ja Annukka ja Veskun kinkunpalanen ja muut jämät otettiin ilolla vastaan.
- Mä en tiedä, onko niitä enää viisasta syödä, hän tosin sanoi. – Ne on ollu mun kassissa lauantai-illasta asti.
- Pannaan ne uuniin, jos niissä elää jokin niin se paistuu, sanoi Jari huolettomasti ja oli tekemässä niin, mutta Annukka onneksi otti ohjat käsiinsä ja tutki jokaisen tuodun ruoanmurenan heittäen osan surutta roskikseen.
- Ja alkoholihan steriloi, Jari yritti vielä.
- Joillakin on huomenna työpäivä. Monillakin. Mutta steriloi sinä toki.

He huuhtelivat improvisoidun jouluaterian alas glögillä ja punaviinillä ja anastivat käyttöönsä Jarin kämppiksen antiikkisen pleikkarin. Oli virkistävää olla vaihteeksi miettimättä mitään sen vakavampaa. Annukka vaihteli levyjä soittimeen ja siemaili viskiä, hän oli kieltäytynyt ampumasta sorsia.
- Mä olen niin ilonen, kun joulu on ohi, hän ähkäisi romahtaessaan taas kerran Veskun viereen sohvalle.
- Etkö sä pidä joulusta?
- Ei siinä noin instituutiona ole mitään vikaa, mutta mä en kestä sukulaisten päivittelyjä. Ne haluaa kaikki syöttää mua, on aina halunneet, ja etenkin jouluna. musta tuntuu, että mä olen lihonut viis kiloa.
- No etkä ole, Vesku sanoi vilkaisten nopeasti tytön langanlaihaa vartta.
- En olekaan, mutta tuntuu siltä. Hei, pelaatko sä squahsia?
- En mä ole kokeillut.
- No kokeile! Mun tekisi mieli pelaamaan.
- Mä saan ihan tarpeeksi liikuntaa töissä, kiitos vaan, Vesku väitti, mutta ajatus kuulosti siltikin ihan hyvältä. Hän oli laiskistunut keskittyessään koko syksyn vain lukemiseen, eikä töitäkään enää monta viikkoa ollut. – Mutta voinhan mä kokeilla. Koska ja missä?
- Mä otan selvää huomenna.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   22.5.09 22:40:17

Antiikkinen pleikkari? Ampumasta sorsia? Sorsia ammuttiin vanhalla kunnon 8bit Nintendolla!!!!!

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   23.5.09 11:59:48

Joo, niis oli viel sellanen punanen pyssy!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.5.09 18:26:36


He tapasivat palloiluhallissa vain paria päivää myöhemmin, ja Vesku joutui pahan kerran rökitetyksi.
- Tää ei ole reilua, hän puuskutti hien valuessa kirvelevänä silmiin. Annukka katsoi häntä huvittuneena, posket vain hiukan punehtuneina.
- Taidat olla rapakunnossa.
- No luulin olevani paremmassa, Vesku myönsi. – Mutta osuin mä sentään palloon, sun ei vaan olisi tarvinnut lyödä sitä joka kerta eri suuntaan.
- Älä valita, eikö tullut hyvä olo? Tullaanko ens viikolla uudestaan?
- Tullaan.
- Jäädään tohon kahvioon juomaan jotain, jooko? Mulla menee puolisen tuntia suihkussa.

Annukan kanssa oli helppo jutella, Vesku totesi. Ennen kuin huomasikaan hän oli kertonut tälle Jossusta ja miten oli raukkamaisesti jättänyt soittamatta takaisin, kun oli huomannut tämän soittaneen kesken työpäivän.
- Tommonen ei sovi, sanoi Annukka ankarasti. – Onko sun tapana olla liero luuseri? Sä et vaikuta semmoselta.
- Toivottavasti ei, Vesku sanoi vähän huolissaan.
- Jos sä olet ollut tytön kanssa sängyssä niin vähintäänkin sä saat luvan huomata sen sen jälkeenkin. Ehkä se haluaa viettää sun kanssa uuden vuoden?
- Niin, Vesku sanoi pienellä äänellä ja tunsi itsensä nilviäiseksi. – Ehkä mä soitan sille.
- Ehkä?
- Tietysti. Tietysti mä soitan sille. Kun vaan tietäsin, mitä sanoa.
- Mitä jos puhuisit ihan totta vaan?

Vesku teki sen vasta illalla, arvioituaan ajan sellaiseksi, että jos Jossu oli kotona, lapsi olisi ehkä jo nukkumassa, tai jos töissä, vähintäänkin vaihtamassa vaatteita ja lähdössä. Hän arvioi kuitenkin väärin. Puhelimeen vastasi pikkulapsi: - Haloo.
- Lassiko siellä? Vesku kysyi ystävällisesti, vaikka hänen teki mieli ähkiä. Lasten kanssa puhelimessa puhuminen oli hankalaa, ainakin hänen veljiensä lasten. He saattoivat seistä minuuttikaupalla vain hengittämässä raskaasti luuriin, kuurona kaikille pyynnöille antaa puhelin isälle. Niin teki tämäkin, joten hän pyysi: - Anna puhelin äidille, jooko.

Mitään ei tapahtunut ja Vesku jatkoi maanitteluaan, kunnes äkkiä sai korvaansa vihlovan kiljaisun. Sitten räsähti jokin, kuului kolahdus, ja hän tunnisti Jossunkin äänen. Se oli ensin moittiva, melkein vihainen, niiltä osin, mitä huudon seasta erotti, sitten kuului vielä kovempi räsähdys ja sitten vain hiljaisuutta. Kun hän katsoi puhelintaan, se oli tyynen hiljainen. Ei puhelua käynnissä. Mitään ei myöskään tapahtunut, kun hän yritti soittaa uudelleen, hän kuuli vain nauhoitetun tiedotteen. Kohtalon sormi. Ehkä Lassi oli paiskannut Jossun puhelimen seinään tai jotain muuta viehättävää?

Juuri niin oli käynytkin. Se selvisi, kun Vesku varmuuden vuoksi yritti vielä parin tunnin kuluttua uudelleen.
- Mä yritin aikasemmin, hän sanoi epäröiden.
- Ai se olit sinä. Niin mä vähän pelkäsinkin, Jossu sanoi surullisesti.
- Teille taisi tulla vähän kinaa puhelimesta?
- Ei oikeastaan – Lassi-parka pelästyi kauheesti. Sitä on kielletty puhumasta namusetien kanssa.
- Ai semmonenko mä olen?
- Et tietystikään ole! Mitä tommonen pikkuinen nyt vielä ymmärtäisi? Mutta mun puhelin kyllä meni rikki. Onneksi mulla oli vanha varapuhelin laatikossa.
- Sä olit yrittäny soittaa mulle päivemmällä? Vesku muisti alkuperäisen asiansa ja hiukan ontto olo valtasi hänet taas. Puhu totta, oli Annukka sanonut.
- Niin… kuule. Mä luulen, ettei tästä voi tulla mitään, ainakaan ennen kuin Lassi vähän kasvaa.

Jossu kuulosti surulliselta, mutta vakuuttavalta. Hän ei halunnut sotkea Lassin ympyröitä tässä herkässä kehitysvaiheessa. Lassi vähän pelkäsi vieraita miehiä. Jossun oli ajateltava ennen kaikkea lastaan. Vesku suorastaan harmistui hänen selvitykseensä.
- Aiotko sä antaa koko elämäsi pyöriä vaan Lassin ympärillä?
- Mitä muutakaan mä voin?
Veskun teki mieli sanoa monia asioita, mutta muisti sitten oman asemansa. Asiat menivät paremmin kuin hyvin.
- Kyllä sunkin pitää välillä saada pitää vähän hauskaa, hän sanoi silti.
- Mä pidänkin, välillä. Mutta ei siitä näköjään voi mitään sen kummempaa ajatella tulevan. Mä olen pahoillani.
- Niin, sanoi Vesku, mutta nilviöolo palasi. Puhu totta. – Kuule, ei sulla tarvitse olla paha mieli mun takia.
- Sä olet kiltti, Jossu sanoi.
- Enkä ole. Eihän tää nyt sillä tavalla niin vakavaa ollutkaan.
- Eikö sun mielestä?
- Jossu kuule, ei ollut. Ei vielä ainakaan, Vesku lisäsi. Toisessa päässä oli pitkään hiljaista.
- Ai, no hyvä niin, sanoi Jossu sitten. – Hyvää loppuelämää vaan.

Hän sulki puhelimensa antamatta Veskulle tilaisuutta edes toivottaa samaa, mutta se oli pelkästään helpotus. Tämä pyyhkäisi otsaansa ja totesi hikoilleensa – mutta nyt oli hyvä ja kevyt olo. Mitään ei ollut jäänyt hampaankoloon, eikä hän ollut joutunut käyttämään edes tekovalttikorttiaan, jota oli miettinyt puolen iltaa: kuullessaan, että hänellä oli kotona Hangossa tyttöystäväntapainen Jossu olisi varmaankin kiukustunut, mutta lopputulos olisi ollut sama. Hänet valtasi äkkiä halu saada jutella Hannan kanssa, ja hän etsi numeron.

- Mitäs tänne alvariinsa soittelet? Hanna kysyi hyväntuulisesti vastattuaan.
- Alvariinsa?
- No just jouluna soitit, ei siitä oo viikkoakaan.
- Koska sä tulet käymään?
Hanna hiljeni hetkeksi ja tunnelman viilentyminen melkein tuntui korvassa.
- Mistä mä tiedän, koska mua huvittaa, jos koskaan? Hanki itsellesi joku vakipano sieltä lähempää.
- Mä just hankkiuduin eroon yhdestä ehdokkaasta, siksi mulle tulikin sua ikävä, Vesku sanoi urhoollisesti, vaikka Hanna ei ollutkaan kovin rohkaiseva.
- Oho, reipas poika! Siis jos sulla sentään oli ehdokas.
- Niin kai. Mitä sä teet huomisiltana?
- Mitäs luulet? Biletän hurjasti. Sä teet varmaan töitä?
- Mitäpä muutakaan, Vesku huokaisi, vaikka yhdeksän jälkeen olisi kyllä hyvää aikaa juhlia vuoden vaihtumista. Seuraavan aamun aikainen nousu vain kummitteli jo mielessä. – Mutta okei, en mä tän enempää vaivaa. Soittele joskus jos siltä tuntuu. Ens vuonna.
- Mä en tiedä vielä ens vuodesta mitään, mutta varmasti siitäkin tulee hyvä, Hanna nauroi. – Eikö niistä yleensä tule? Mulla ei ainakaan ole vielä ollut erityisen huonoa vuotta. Elämä on hyvää.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   23.5.09 18:26:45

(nyt se saleen pimittää koko illan tota pätkää ku vinoiltiin sille .D)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.5.09 18:30:58

Haha, olinpas just sopivasti vikkelämpi! :D
Harkitsin kyl kirjottaa saatteeksi, että hankkikaa isommat pipot kun noin kiristää :D

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   23.5.09 18:44:09

Ei o pipoo päässä. Mut ponnarin vois kyl löysentää, alkaa sattuu päänahkaan .D

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   23.5.09 19:47:25

Se pyssy on oranssi! Ja jotenkin toi toivotus hyvää loppuelämää kuulostaa tutulta =D

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   23.5.09 19:57:26

Mä olen entistä vahvemmin sitä mieltä, et tätä tarinaa pitäis lomittaa Jessien alun kans edes vähän matkaa.. vaikka ekaan Vesku-kertoo pätkään asti ;) (tai sit muutaman kuukauden) tuli taas mieleen noista Veskun naisajatuksista :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.5.09 20:03:00

Pingo, mä oon hyvää vauhtia jo lomittamassa, tosin en mä aio jaksaa kauhean kauan. On suunnattoman rasittavaa vilkuilla koko ajan Mansikkakesää, että mitä mä olen siihen kirjottanut, ettei mene pahasti ristiin. Kun pääasiat on kyllä päässä mutta sitten semmoset jutut kuin kuka lähti kenen autolla mökiltä juhannuksena, ei tod. ole.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   23.5.09 20:56:52

Ne tuli Hannin Renaultilla takas sieltä! Tais olla viel Meksu sekin.

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   24.5.09 13:08:20

Hienoa Sennnu :D ei tarvii kauheen pitkästi, mut hyvä et jonki matkaa menee :)

Mitenkäs noi vuodet asettuu, joko se on seuraava juhannus, vai pitäiskö vielä vuosi mennä välissä?

Ja toki seuraavanki pätkän vois jo laittaa tulemaan ;)

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   24.5.09 13:17:55

Joo, seuraava juhannus on The Juhannus.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.5.09 13:36:58


Vesku oli iloinen, kun joululoma alkoi lähestyä loppuaan ja pääsisi takaisin luennoille ja opiskelemaan. Pappojen kylvetys ja vaippojen vaihto ei ollut ihan nautinnollisimmasta päästä työtä, mutta siitä huolimatta hän sopi alustavasti palaavansa kesällä. Antoi hän myös lisätä puhelinnumeronsa kanslian kortistoon siltä varalta, että joskus tarvittaisiin sijaista. Häntä kuitenkin poltteli jo päästä eteenpäin kouluhommien kanssa. Hän oli itse asiassa joululoman aikana hankkinut muutaman vasta tulossa olevan kurssin materiaalin ja kahlannut ne lävitse. Jari haukkui häntä pingoksi, mutta Annukka halusi lainata ja lukea kirjat seuraavaksi ja alkoi laskea, pystyisikö mitenkään valmistumaan etuajassa, jos kuokkisi muutamilla ylempien vuosikurssien kursseilla ja saisi luvan tenttiä niitä jo nyt. Se houkutteli Veskuakin. Hän halusi valmistua ei vain tiedekunnan historian parhaimpana vaan myös nopeimmin.

- Oletko sä nyt varma, ettet sä yritä alisuorittaa? naljaili Lauri, joka oli palannut pääkaupunkiin. – Jos sulla on noin paljon ylimääräistä opiskelukapasiteettia, niin mikset lukisi hammaslääkäriksi saman tien?
- Hyvä idea, tuumasi Vesku suuttumatta. – Pidä vaan huoli, ettet itse alisuorita, kun kaikki sun aikasi menee riiustellessa.
Se ei kylläkään pitänyt paikkaansa. Susan ja Laurin romanssintapainen näytti näivettyneen pitkän joululoman pitäessä heidät eri paikkakunnilla, ilmeisesti kuitenkin ilman mitään suurta dramatiikkaa, sillä Susa ystävineen lyöttäytyi usein heidän kanssaan samaan pöytään syömään, jos he osuivat samaan aikaan ruokalaan.

Syksyllä tiheään toistuneet viihdeillat olivat vähentyneet kevätpuolelle siirryttäessä ja lukukausi alkoi tuntua pitkältä jo puolivälissä. Ilman Annukkaa, joka edelleen kiskoi hänet kerran viikossa pelaamaan squashia, Vesku olisi todennäköisesti lukenut itsensä kyttyräselkäiseksi. Se oli kuitenkin niin kiehtovaa, että häntä harmitti aina välillä irrottautua käydäkseen jonain viikonloppuna kotona näyttäytymässä. Hän olisi jopa ehkä harmistunut siitäkin, jos Hanna olisi soittanut ja yrittänyt vaatia hänen kallisarvoista aikaansa, mutta sellaista ei tapahtunut sen paremmin tammi- kuin helmikuussakaan. Maaliskuussa, kun Vesku oli kotona käymässä ja äitinsä kanssa kauppareissulla, he osuivat sattumalta yhtaikaa huoltoasemalle tankkaamaan autojaan ja Hanna komensi hänet kahville tapaamisen kunniaksi.
- Mä en voi, sanoi Vesku tankin ylitse. – Mulla on äiti mukana.
- Ota äiti mukaan.
- Ei käy. Meillä on takakontti täynnä pakasteita.
Se oli pikkuisen liioiteltua, ja Leena pilasi yrityksen veivaamalla ikkunan auki.
- Totta kai me ehditään kupilliset kahvia juoda, hän ilmoitti aurinkoisesti.
- Siinäs kuulit, sanoi Hanna ja Vesku ajoi auton pois mittarilta ajatellen, että elämä oli ihmeellisempää kuin moni romaani. Hän oli aika lailla pähkäiltyään tullut siihen ymmärrykseen, että hän saisi heittää Hannan ja kaiken, mitä heidän välillään oli ikinä ollut, romukoppaan, mutta Hanna ei taaskaan toiminut oletetulla tavalla.

Hanna ja Leena menivät jo edellä, Hanna oli paksusta takistaan päätellen ehkä tulossa valmentamasta ja hän jutteli Leenan kanssa kuin he olisivat tunteneet toisensa ikiajat.
- Hae sä meille kahvit, hän vain livautti Veskulle olkansa yli. Tämä haki kolme mukillista ja muutaman munkin ja kantoi ne pöytään.
- Leidit on hyvät, hän sanoi liioitellun kohteliaasti.
- Kiitos ja kerro nyt kaikki mitä sulle kuuluu, Hanna sanoi innokkaasti, kuin olisi kaivannut hänen kuulumisiaan koko alkukevään.
- Kerro sä mitä tallille kuuluu, ei sua kiinnosta mun luennot, Vesku vastusteli. Hän tajusi yllätyksekseen, ettei hänellä oikein mitään muuta raportoitavaa ollutkaan. Tenttien arvosanoja olisi tietysti voinut luetella ja saada ehkä Hannasta irti hyväksyntää tai jopa ihailuakin, tai sitten ei. Hanna joka tapauksessa innostui puhumaan hevosistaan ja toistamaan ainaisen kutsunsa ratsastamaan.

- Mä taidan mennä käymään vessassa, sanoi Leena jonkin ajan kuluttua, juotuaan kahvinsa pois.
- Sun äitisi on hienotunteinen, Hanna sanoi hyväksyvästi katsoen tämän poistuvaa selkää.
- Mitä? Vesku ei ymmärtänyt.
- No nyt me voidaan puhua kaikki, mitä sen kuullen ei voi sanoa.
- Ei kai meillä mitään semmosta ole.
- No mutta voidaan vaikka suunnitella, miten livahdetaan seuraavaks puolestamme vessaan pienille pikasille.
- Ei tietystikään mennä, luuletko sä, ettei se tajuaisi… äh sun kanssasi, Vesku keskeytti, kun Hanna alkoi nauraa. – Mä voin tulla pikavisiitille sun luokse, jos sä sitä oot vailla.
- Sori, nyt ei käy, Hanna sanoi siniset silmät täynnä naurua. – Mika odottaa mua kotona.
- Jaha. Mä en viitsi edes kysyä, kuka ja mikä Mika. Tai että miksi sä teet mulle ehdotuksia, jos sä kerran olet jonkun kanssa, Vesku sanoi syyttävästi.
- Tiedäthän sä mut.
- Joskus maailmassa sulle käy vielä köpelösti. Mitä jos sä vaikka rakastut?
- Luoja varjelkoon, Hanna nauroi ja teeskenteli puistatusta.

Lähettäjä: Lady-Rahtari 
Päivämäärä:   25.5.09 17:03:24

Eipä anneta pudota!! JATKOA KAIVATAAN!!

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   25.5.09 17:36:03

Olipas tullut kivan paljon tekstiä, kun en moneen päivään päässyt koneella käymään :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.5.09 20:18:48

48. Nollaus

- Me tarvitaan lomaa, sanoi Lauri, kun ydinporukka istui eräänä huhtikuisena perjantaina kaljalla. Oli vasta iltapäivä, mutta he olivat olleet tentissä, eikä sille iltapäivälle ollut enempää pakollista ohjelmaa.
- Siinä sä olet oikeassa, innostui Jari, joka oli ehtinyt paikalle ensimmäisenä hutaistuaan kokeen ja joi nyt noin neljättä tuopillistaan. – Mä tiedän. Lähdetään meidän mökille.
- Mä ajattelin jonnekin vähän pidemmälle, jonnekin missä voi paistaa itseään hiekkarannalla ja astua merisiileihin, Lauri naurahti.
- Selvä, mihin lähdetään ja koska, Vesku sanoi. Laurin muutamat sanat olivat heti saaneet hänet näkemään itsensä kuumalla hiekkarannalla kädessään drinkkilasi, jossa tökötti paperinen sateenvarjo ja se tuntui äkkiä ainoalta asialta maailmassa, mitä hän halusi.
- Mennään matkatoimistoon ja kysytään, mitä niiltä löytyisi, ehdotti Lauri. – Jos olisi talvi, me voitaisiin varmaan mennä meidän lomaosakkeeseen, mutta nyt meillä ei oo taas varausta sinne ennen kuin joskus joulun jälkeen.
- Joskus loppukesällä ois hyvä, ehtii ensin ansaita vähän rahaa.

He uppoutuivat puntaroimaan Välimeren valtioita huomaamatta, että muut olivat tarttuneet Jarin ehdotukseen ja olivat jo kiistelemässä siitä, lähteäkö saman tien vai vasta seuraavana päivänä. Vesku havahtui, kun Mikael tökkäsi häntä käsivarteen.
- Montako sä olet juonut?
- Kaksi, miten niin? Vesku sanoi hetken mietittyään.
- No et säkään sitten voi ajaa sinne. Kai meidän pitää lähteä vasta aamulla.

Vesku ymmärsi, että muut suunnitelmat vaativat hänen ja Laurin huomiota. Nuo tilaisivat muuten kohta taksin ja lähtisivät siltä istumalta sinne minne nyt sitten olivatkaan lähdössä.
- Ei me nyt lähdetä mihinkään. Mä aion ainakin lukea huomisen ensi viikon tentteihin.
- Minäkin, sanoi Annukka. – Lähdetään ens viikonloppuna. Sillon kaikki tentit on ohi, tai ainakin melkein.
Hän oli nykyään joukon jäsen siinä missä kuka tahansa pojista, eikä kukaan tuntunut muistavan, ettei hän ollut ollut mukana alusta asti, paitsi kun hän loisti poissaolollaan pienryhmäistunnoista. Kukaan ei myöskään tuntunut muistavan, että hän oli vastakkaista sukupuolta. Se naisellisuuden välähdys, jonka pojat olivat nähneet laivalla, ei ollut toistunut. Mutta hyvä jätkä hän oli, oli hänellä housuissaan sitten mitä tahansa.

Annukka oli myös äärimmäisen järkevä ja sai mökkiviikonlopusta innostuneet pojat säyseästi suostumaan siihen, että lähtemistä lykättäisiin seuraavaan perjantaihin, mutta olikin sitten itse yhtä innoissaan lähdössä. Heillä oli kaksi autoa, Sebben ja Vilenin, ja niillä he lähtivät kohden ensimmäistä pysähdyspaikkaa: kauppaa. Sieltä matka jatkui sisemmälle Suomeen ja lopulta oikein idyllisen järvenrantamökin pihaan.
- Tervetuloa, sanoi Jari aurinkoisesti. Hän oli istunut Sebben vieruspaikalla neuvomassa tietä ja hörppimässä kossupullosta koko matkan ja oli nyt humalainen ja hyväntuulinen. Vesku tarttui hänen ojentamaansa pulloon ja maistoi. Mökille tuleminen tuntui koko kevään parhaalta idealta. Nyt hänestäkin tuntui, että lukemista oli ollut ihan riittävästi, ellei liikaakin ja oli aika hellittää. Hän otti toisenkin huikan ja ojensi pullon sitten eteenpäin.

He kuluttivat uskomattoman määrän alkoholia alkaen siitä hetkestä ja kunnes se kerta kaikkiaan loppui seuraavana iltana, mikä oli hyvin ajoitettu ajatellen, että ainakin muutaman piti selvitä tarpeeksi ajaakseen heidät takaisin kotiinkin. Vesku yritti kokoilla itseään mustan kahvin voimalla auringon alkaessa laskea järven taakse lauantai-iltana ja tunsi kaameaa morkkista. Hän oli viettänyt melkein vuorokauden Kännimaassa, eikä hänellä ollut ihan selvää mielikuvaa kaikesta tapahtuneesta. Saunoneet he ainakin olivat, ja uineet huhtikuun hyisessä vedessä ja Mikael oli liukastunut matkalla takaisin saunaan ja lyönyt leukansa saunan rappusiin. Oli hänen onnensa, että seurana oli puoli tusinaa innokasta lääketieteen opiskelijaa. Epäonnea oli se, että he olivat kaikki olleet niin pierussa. Tuskin he kuitenkaan olivat isompaa vahinkoa saaneet aikaan, eivät he olleet ruvenneet tikkaamaan ongensiimalla tai mitään, vaikka Sebbe olisi halunnutkin.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   25.5.09 21:11:24

Tosta alkaa känniviikonloppuperinne:P

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   25.5.09 21:12:20

Eiku pääntyhjennys.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.5.09 21:15:03

Hihi, känniviikonloppu kuulostaa semmoselta 52 x vuodessa :D

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   25.5.09 22:01:06

No niin joo:D

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   25.5.09 23:09:57

Mut jos ne on kaikki kännissä, ni onks ne sit pieruissa eikä pierussa?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.5.09 23:13:20

No eikö ne sitten ois olleet myös kännIssä tai humaloIssa? ;)

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   26.5.09 18:52:29

Illan pätkää jo odotellaan :P

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   26.5.09 19:05:58

känneIssä piti tohon ylemmäs tietty kirjaltaa.
-------------

Sillä hetkellä oli kuolemanhiljaista. Vesku oli herännyt hiukan aikaisemmin lepotuolista saunan terassilta täristen kylmästä. Päivemmällä oli ollut oikeinkin lämmintä huhtikuuksi, mutta ilta oli laskenut lämpötilaa kovasti ja hän oli todennut tarvitsevansa jotain lämmikettä ja pian. Alkoholia ei tosiaankaan enää ollut, mutta hän halusikin jotain kirjaimellisesti lämmintä ja mökin keittiössä oli kahvinkeitin.

Odottaessaan kahvin tippumista hän tarkisti pääluvun. Annukka nukkui sohvalla ja kaikki pojatkin löytyivät kuka mistäkin, nukkuen, kuorsaten ja koristen. Siihen hommaan Veskukin aikoi kohta ruveta, ei vaan ihan vielä. Hän veti niskaansa untuvatakin, joka roikkui mökin ovensuussa ja palasi ulos kahveineen. Morkkis alkoi haihtua samalla, kun pää alkoi selvitä. Ainakin heillä oli ollut hauskaa, sen Vesku muisti varmasti ja tunsi lämmintä kiintymystä ellei peräti jonkinlaista laskuhumalaista rakkautta ystäviään kohtaan. He olivat tehneet ensimmäisestä vuodesta koulussa hyvän. He olivat sparranneet toisiaan ja tukeneet, kun päivät olivat näyttäneet synkiltä, ja sitten he olivat sinetöineet kaiken tällä hurjalla viikonlopulla. Asiat olivat lähteneet sujumaan paremmin kuin mitä hän oli lukukauden alussa osannut toivoakaan. Oli suunnattoman hieno juttu, että he olivat lähteneet vain tällä porukalla, vaikka pitkään oli väännetty kättä siitä, pyydettäisiinkö muitakin kurssilta, tyttöjä siis.

Nyt kaikki oli muuten ohitse, sillä Vesku arveli selvittäneensä tentit kunnialla, mutta hän aikoi yrittää saada vielä yhden ylimääräisen kurssin suoritettua toukokuun aikana, se olisi sitten poissa seuraavalta lukuvuodelta. Yksi kurssi monen samanaikaisen sijaan olisi kuitenkin lastenleikkiä. Hänelle jäisi väkisinkin aikaa – hän voisi ehkä aloittaa työt vähän aikaisemmin ja kerätä lisärahaa Kreikan matkaa varten, jonka he Laurin kanssa olivat varanneet. Hän voisi ehkä lopulta ajatella taas hevosjuttujakin. Käydä vaikka jossain tunnilla. Nyt, yhdeksän kuukauden tauon jälkeen hän voisi olla ihan valmista kamaa vaikka yhdeksän pikkutytön tai uusioratsastajatädin seuraan opettelemaan laukkaympyröitä. Kaikista Hannan kutsuista huolimatta hän ei ollut tullut kertaakaan käyneeksi tallilla, ei vaikka oli käynytkin Hannan luona kerran tai pari. Tarkalleen sanottuna kerran kahvilla ja kerran yökylässä.

Vesku totesi olevansa sopivan melankolisessa mielentilassa pohtiakseen aihetta Hanna oikein juurta jaksain. Hän haki lisää kahvia ja istui takaisin portaille, miettien, mahtoiko Hanna rakastaa edes vanhempiaan. Naikkonen teki täysin tunteettomasti vain, mitä häntä sattui kulloinkin huvittamaan, välittämättä ollenkaan siitä, miltä se tuntui toisista. Pahinta oli, että kaikki tuntuivat sallivan sen hänelle. Eikö hän itse ollut hyvä esimerkki? Saatuaan niin kirvelevät lähdöt, ettei hän ensin ollut kuvitellut niistä ollenkaan selviävänsä, hän oli palannut nöyrästi takaisin olemaan Hannan käytettävissä.

Mutta sitten Vesku ryhdistäytyi ja virnisti tyytyväisenä. Ei hän sentään enää ollut valmis konttaamaan joka sormenkoukistuksesta ja Hanna tuntui pitävän siitä, ettei hän ollut alati helppo ja varma. Joskus Vesku jopa epäili, että Hanna saattoi pikkuisen pitää hänestä, siis mikäli hän nyt yleensä pystyi sellaiseen.
- Sitoutumiskammoinen narttu, hän lausahti puoliääneen.
- Minäkö?
Veskun sydän hypähti kurkkuun ja alkoi hakata rummun lailla.
- Älä hemmetissä pelottele tolla lailla krapulaista, hän äsähti Annukalle, joka oli myös löytänyt itselleen kahvia ja istui Veskun viereen.
- Onko sulla muka jo krapula? Mulla on vasta laskuhumala. Mun tekisi mieli laulaa surullisia lauluja, Annukka sanoi, eikä kuulostanut ollenkaan omalta topakalta itseltään.
- Laula pois.
- En. Todellakaan. Kuka sitten on sitoutumiskammoinen?
- Yksi vanha tuttu vaan, Vesku huokaisi. Hän ei ollut keksinyt Hannalle sopivaa titteliä. Hän ei ollut tyttöystävä, ei ollut koskaan kai omasta mielestään ollutkaan, eikä eksä, kun he kerran edelleen tapailivat, eikä edes tarpeeksi vakituinen vakipanoksi. Mahdoton määritellä siinäkin suhteessa.
- Haluatko sä kertoa siitä? Annukka kysyi ja sytytti sikarin, jotka olivat paljastuneet hänen paheekseen tänä viikonloppuna, ja Vesku huomasi haluavansa. Oli hyvä, että Annukka oli porukassa. Joistakin asioista vaan ei voinut jutella kuin tytöille.

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   26.5.09 19:09:58

Aiku söpöä :)

Tää tarina rupee polttelee kun tietää et Jessit lähestyy. Toisaalta harmi kun tietää et loppukin lähenee :P

Lähettäjä: fififi 
Päivämäärä:   26.5.09 22:28:15

pingo> voi kuule, sithän me painostetaankin sennnu kirjottaa Hannan elämänkerta :DDDDDD
Hieno pätkä.

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   27.5.09 09:42:47

Edellisen viestin ehdotus on liian hyvä hukattavaks, Sennnu, onhan? ;D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.5.09 12:36:01

Ei nyt Hannaa tähän just, kiitos, kun mä oon hiljalleen onnistunut orientoitumaan taas jatkamaan Jessijuttuja :D

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   27.5.09 13:44:11

Minäkin kannatan enemmän Jessien jatkoa :) minusta tuntuu et Hanna menee vähän pilalle jos sen aivoituksia tietää liikaa. En ehkä siis haluiskaan lukea Hannan elämänkertaa :) Hanna on just hyvä tollasena et saa aina vähän pohtia et mitä siellä päässä oikein liikkuu.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.5.09 18:13:49


Porukka alkoi liikehtiä yllättävän aikaisin sunnuntai-aamuna, ehkä johtuen siitä, että kaikki olivat simahtaneet sijoilleen jo alkuillasta lauantaina, ja Annukka ja Veskukin olivat jutelleet vain muutaman tunnin, ennen kuin olivat painuneet takaisin nukkumaan. He olivat verottaneet mennessään yhteisesti hankittuja eväitä ja olivat ehkä siitä syystä varsin hyvässä kunnossa herätessään ääniin ja liikehdintään.
- Me ei olla voitu juoda vielä kaikkea, mesosi Jari keittiössä.
- Apua, kohta se alkaa penkoa autojen takakonteista pakkasnestettä, mutisi Annukka, joka venytteli käsiään sohvan käsinojan yli. Hän oli ystävällisesti antanut Veskulle tyynyt, jotka tavallisesti pehmustivat selkänojaa, ja niiden päällä tämä oli nukkunut onnellisena kuin lapsi telttaretkellä.
- Ei se nyt niin mahdoton ole, Vesku arveli, mutta nousi istumaan ja totesi olevansa ihan elossa. Muihin verrattuna hän oli valmis puolimaratonille.

- Teillä on verensokeri Mongoliassa, kun sen pitäisi olla Espoossa, hän sanoi opettavaisesti kävellessään keittiöön. Joku oli onnistunut laittamaan kahvinkeittimen päälle, mutta muuta toimintaa ei näkynytkään, joten Vesku alkoi hoivata ystäviään. He eivät olleet jostain syystä ymmärtäneet ostaa limsaa; grillimakkarat ja sinappi ja olut olivat tuntuneet tärkeämmiltä, mutta hän löysi kaapista sokeripaloja ja jakeli niitä avokätisesti jokaisen kahvikuppiin ja kun Vileniä alkoi oksettaa ja tämä painui ulos, Vesku huusi perään, että laittaisi saman tien saunan lämpiämään.

Ensimmäisen toivottomuuden jälkeen jopa krapulapäivä oli miellyttävä tässä joukossa. He saunoivat ja uivat, ilman haavereita tällä kertaa, ja suunnittelivat tulevaa kesää ja tulevaa lukuvuotta. Iltapäivällä Sebbe ja Vilen ilmoittivat olevansa ehkä taas ajokunnossa ja he kokoontuivat autoihin. Sebbe asui Espoossa, joten hän keräsi siihen suuntaan menevät omaan kyytiinsä, Jari ja Lauri ja Vesku ja Annukka menivät Vilenin kyytiin.
- Kuule, sanoi Annukka, kun he olivat päässeet moottoritielle, jossa jo näkyi aavistus sunnuntain mökiltäpaluuruuhkasta, joka vain pahenisi tästedes joka viikko syksyyn asti.
- Mm, Vesku sanoi. Annukka lienee puhunut hänelle, ainakin tyttö katsoi häntä.
- Mikset sä menisi mukaan Galoppiuksen vaellukselle, jos sä kerran haluat ratsastaa?
- Häh? Vesku kysyi.
- No niin sä sanoit yöllä. Äläkä väitä, ettet oo kuullu meidän ratsastuskerhosta, jos mäkin kerran olen.
- En mä ole kuullutkaan, Vesku väitti, mutta hänen muistinsa alkoi himmeästi pistää vastaan. Kyllä hän ehkä oli sittenkin tiennyt. Joillain ihan alkusyksystä pidetyistä esittelytilaisuuksista oli mainittu siitäkin, mutta hän oli silloin ollut niin vereslihalla, että oli tietoisesti päättänyt jättää sen asian rekisteröimättä. Nyt se melkeinpä harmitti. – Mähän voisin oikeastaan ottaa selvää. Vaikka ehkä nekin on jo kesälomafiiliksissä, eikä ole tekemässä mitään enää.

Niin ei kuitenkaan ollut. Kun Vesku sai jäljitettyä kerhon vetäjän, tämä luetteli nopeasti, mitä kaikkea he vielä olivat suunnitelleet: islanninhevosilla ratsastusta, puolen päivän suomenhevosvaellusta, tutustumiskäyntiä Ypäjälle, kokeilutuntia vihtiläisellä ratsastuskoululla.
- Nyt on niin paljon helpompaa järjestää kaikkea kuin talvipakkasilla, hän sanoi, kun Vesku ihmetteli tapahtumien määrää.
- Mutta ne on varmaan kaikki täyteen buukattuja, Vesku tuli ajatelleeksi.
- No niin on, paitsi Ypäjän retkelle nyt mahtuu niin monta kuin haluaa tulla, ainakin jos on auto käytössä. Mutta voihan aina tulla peruutuksia. Haluatko sä, että mä soitan sulle, jos niin käy?
- Soita vaan, Vesku sanoi, ja lisäsi sitten: - Vaikka issikoista mä en kyllä jaksa innostua. Mä olen liian iso niille.

Ihan varuiksi hän pakkasi mukaan kypärän, saappaat ja ratsastushousut käydessään äitienpäivänä kotona ja se olikin hyvä, sillä suomenhevosvaellukselta vapautui viime tingassa yksi paikka. Se tosin tarkoitti, että hänen piti hankkiutua Vihdin metsiin lauantai-aamuksi, mikä ensin tuntui ylitsepääsemättömältä esteeltä, mutta Sebbe oli ystävä ja lainasi hänelle autoa. Sen jälkeen ainoa ongelma olikin löytää perille. Hänellä oli osoite ja kartta, mutta usko meinasi loppua, kun metsäisiä hiekkateitä oli taittunut lähemmäs kymmenen kilometriä ilman mitään merkkiä minkäänlaisesta hevostilasta. Auringonsäteet siivilöityivät vain välillä silmiin oksien välistä niin, että äkkiseltään oli vähällä sokaistua. Vaikka hän oli mielestään varannut runsaasti aikaa, alkoi turhautuminen jo voittaa ja hän harkitsi pysähtyä, soittaa olevansa estynyt ja lähteä ajamaan takaisin. Mikäli hän nyt ikinä enää löytäisi pois tästä lumotusta aarniometsästä.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   27.5.09 21:33:36

Ooh :D kuulostaa kivalta

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.5.09 21:43:45

Pakko mainita, että toi paikka ja vaellus on suoraan mun omasta elämästä. :) Nimet tietysti muutin.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   27.5.09 22:45:48

Toi uskon loppuminen ajaessa on kyl vammasimpien tunnetilojen top kympissä, kevyesti .D

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   27.5.09 23:11:23

Kyllä

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   28.5.09 19:56:13

Missä päivän pätkä? :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.5.09 20:42:11

Sorisorisori! Kauheesti asioita hoidettavana... :x
------------

Silloin hän näki kyltin, jota oli odottanut ja oli muutamassa minuutissa maalaistalon pihapiirissä. Kaksi muutakin autoa oli parkkeerattu punamullanvärisen rakennuksen sivustalle ja niiden vieressä seisoskeli puoli tusinaa ratsastusasuista ihmistä. Näky oli helpotus, vaikkei hän ketään heistä tuntenutkaan.
- Tervehdys, hän huikkasi noustessaan autosta ja avatessaan takakontin saadakseen saappaat ja kypärän.
- Sun täytyy olla Vesku, sanoi yksi naisista ja Vesku tunsi hänet äänestä samaksi, jonka kanssa oli puhunut puhelimessa. Hän nyökkäsi ja tuli esitellyksi toisille, joista jotkut hän muisteli nähneensä koululla, ei kuitenkaan kaikkia. Mukana oli toinenkin miespuolinen, pitkänhuiskea laiha kaveri nimeltä Alex.

Sitten heidät otettiin haltuun nopeasti ja tehokkaasti.
- Mä olen Malla, mä tulen vetämään teidän vaelluksen. Ketäs te olette ja minkälainen ratsastuskokemus teillä on? sanoi nainen, jolla oli punertava letintynkä niskassaan ja kokochapsit. Vesku antoi muiden esittäytyä ensin ja tunsi pientä pettymystä, kun muutama kertoi innoissaan ratsastaneensa jo kokonaisen vuoden. Ei siis ehkä ollut juurikaan luvassa vauhtia tai vaarallisia tilanteita. Hän häivytti kuitenkin moiset ajatukset. Puoli päivää ratsailla – niin pitkään sessioon ei kai sellaisia tarvinnut sopiakaan. Samalla hän tuli ajatelleeksi, että mahtoiko tämä olla ihan järkevin tapa aloittaa harrastus uudelleen melkein vuoden tauon jälkeen. Jos hän pääsisi huomenissa sängystä ylös, se olisi pienimuotoinen ihme. Olisi parempi muistaa venytykset tänään.
- Mä olen Vesku ja olen ratsastanut vähän toistakymmentä vuotta, viimeksi viime heinäkuussa, hän sanoi säyseästi oman vuoronsa tullessa.
- Sulle voisi sitten sopia Ylvi. Se löytyy vasemmalta, kun menee tosta talliin sisään, Malla sanoi sen kummemmin kommentoimatta.

Vesku katsoi ratsuaan silmästä silmään hämärässä karsinassa ja tunsi tulleensa kotiin. Isolla punarautiaalla hevosella oli varmaan yli puolen metrin mittainen pää ja ystävälliset silmät pitkän otsatukan takana. Se oli kiiltävän ja hyvälihaisen näköinen, mutta kun Vesku kokeili sen satulansijaa, hän tunsi sormissaan puruja. Harjaushommiin siis. Siitäkin oli ihan liian kauan aikaa, kun hän oli sitä tehnyt.

Noin puolen tunnin kuluttua he kerääntyivät taas pihalle, tällä kertaa hevosineen ja nousivat satuloihin. Malla järjesti heidät jonoon oman ratsunsa, kimon puoliverisen perään ja sitten he lähtivät.
- Ratsastetaan pari tuntia, sitten pysähdytään lounaalle ja levähtämään ja sitten jatketaan, hän ilmoitti. Paljon enempää Vesku ei hänen jutusteluistaan kuullutkaan, sillä hän oli saanut jäädä peränpitäjän paikalle, mikä sopi hänelle hyvin. Ratsastamaan hän oli tänne tullut, eikä kuuntelemaan juttuja Vihdin paikallishistoriasta, joita hän hajanaisista lauseenpätkistä päätteli Mallan kertovan. Ylvi eteni halukkaasti, pitkä harja heilahdellen, ja satuloiden narina kuulosti kotoisalta.
- Käydään vähän laukkaamassa niin kauan kun ei matka vielä paina, huusi Malla niin, että Veskukin sen kuuli ja johdatti heidät aukealle, josta lähti leveä hiekkainen tie kumpaankin suuntaan. – Tää on yhden ravitallin hiittirata, mutta me saadaan lainata tätä. Mennään vaan ensin kerran ympäri ravissa niin että nähdään, ettei kukaan ole just päästelemässä kärryjen kanssa.
Hevoset tiesivät ihan tarkkaan missä olivat, ja kaikkien ravi oli lennokasta kuin monte-kisoissa. Rata oli heitä lukuunottamatta tyhjä ja Malla pysäytti heidät samaan paikkaan uudestaan.
- No nyt voidaan mennä. Se joka saa mut ja Welman kiinni saa lounaan kanssa pullon kylmää olutta! hän hihkaisi ja oli samassa jo liikkeellä. Suomenhevoset eivät juuri jääneet ihmettelemään, mutta ei niistä ollut vastusta edellä pinkovalle kimolle. Veskun Ylvi oli melko nopea ja laukkasi mielellään ja väsymättä, mutta Vesku ei viitsinyt suuremmin yllyttää sitä. Tämäkin vauhti riitti. Hän oli tainnut tehdä virheen jättäessään hevostelut syksyllä sikseen. Tämä jos mikä oli pääntyhjennystä.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   28.5.09 20:42:32

Kakkuvuoassa? .D (se lyö mua viel joku päivä ku oon tällanen rääväsuu .D)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.5.09 20:46:40

Des, sähän olet hienotunteisuuden ruumiillistuma, jos Tölkkiin verrataan :P

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   28.5.09 20:56:01

Ylvi, buahahaha .D

No joo, ehkä mä olen. (ja sit se on Tölkki ku lyö mua .D)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   28.5.09 21:28:26

Mä kanssa nauroin tolle Ylville =D Ja mitä mä nyt muka oon tehny, hmh!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   29.5.09 18:08:55

49. Kesä

Vesku oli sunnuntai-aamuna melkein niin jäykkä ja kipeä kuin oli pelännytkin, ja mikä pahempaa, hinkusi uudestaan ratsastamaan. Totuus oli kuitenkin, ettei hänellä juuri ollut varaa, jos halusi loppukuun syödä muutakin kuin kaurapuuroa. Viiden tunnin vaelluksesta lounaineen oli rokotettu ihan kivasti, ja bensat Sebben autoon vielä päälle. Hän yritti venyttää kirraavia reisilihaksiaan ja pohti, olisiko hänellä röyhkeyttä marssia Ruskeasuolle ja tarjota palveluksiaan ensimmäiselle vastaantulevalle hevosenomistajalle. Voisi printata Kipasta edelliskauden tulosluetteloita referenssiksi – ranking-listalla hän oli pudonnut surullisesti, kun kauden viimeiset kuukaudet olivat jääneet ratsastamatta. Vai olisiko Tuomarinkylä antoisampi? Ja pah, ei hänestä olisi tuppautumaan kumpaankaan paikkaan, ei edes, vaikka vaelluskavereista yksi edellispäivän lounaalla oli äkkiä alkanut katsoa häntä pää kallellaan ja kysynyt, oliko hän joku julkkis. Vesku oli kieltänyt, mutta tyttö oli jäänyt miettiväisen näköiseksi ja kysynyt hänen sukunimeään. Vaelluksen päätyttyä hän oli nyhjäissyt Veskua hihasta riemastuneen näköisenä.
- Mä mietin koko loppumatkan ja nyt mä tiedän – Susta on ollut juttu Villivarsassa, eikö olekin? Vähän nuorempana siis. Sä olet esteratsastaja?

Sen Vesku oli pystynyt täysin vilpittömästi nauraen vakuuttamaan erehdykseksi, eikä hän ollut saanut siinäkään kohden mainituksi, mistä tyttö ehkä hänen nimensä tai kasvonsa saattaisi muistaa. Vaikka ei siinä kai mitään pahaa olisi ollut. Eikä hänestä olisi myöskään kinuamaan ratsastettavia hevosia vanhoilla meriiteillään kehuskellen.
Siihen ei olisi ollut aikaakaan. Hänelle soitettiin sairaalasta ja pyydettiin, aneltiin ja rukoiltiin tulemaan iltavuoroon.
- Mikäs siinä, ens viikollahan mä tulen joka tapauksessa, Vesku sanoi hyväntuulisesti ja lähti hommiin.

Alkava kesä lupaili kaikkea hauskaa. Ainakin Helsingissä luulisi tapahtuvan enemmän kuin Hangossa, jossa sielläkin tapahtui kesäaikaan ihan riittävästi. Hänellä oli töitä ja kavereita, vaikkei hevosia ollutkaan. Laurikin oli saanut kesätöitä kaupungista, mikä ilahdutti Veskua erityisesti. Ja sitten heillä olisi lomansa heinäkuussa. Siinäkin oli odotettavaa. Hän ei saanut mitenkään esitettyä, että olisi ollut pahoillaan siitä, ettei pääsisi kuin käväisemään Hangossa.
- Koska sä kutsut mut kylään? halusi Riikka tietää, kun hän käväisi kotona muutamana vapaapäivänä kesäkuun alussa.
- Miksi ihmeessä mä haluaisin sut kylään? Vesku kysyi laiskasti pohtien, yrittäisikö soittaa Hannalle vai ei. Jos olisi ollut viikonloppu, hän ei olisi edes harkinnut, kisat pitäisivät Hannan kuitenkin kiireisenä, mutta kiitos kolmivuorotyön hänellä oli vapaata keskellä viikkoa.
- Koska musta olisi kivaa ja mä olen sentään sun rakkain pikkusiskosi, Riikka sanoi ja räpytteli hänelle ripsiään.
- Oletko?
- Olen. Sitä paitsi mä haluaisin tavata Hannin ja Sofian.
- Mene niille, Vesku ehdotti.
- Ei kun me tullaan kaikki sun luo. Eihän me niiden vanhempien nähden voida kontata yömyöhällä… Riikka sulki suunsa niin että napsahti, kun heidän äitinsä pisti päänsä keittiöstä.
- Vesku, ei kai se noin vaikeaa ole vähän ilahduttaa Riikkaa?
- No eihän se ole, Vesku huokaisi ja päätti soittaa Hannalle. Jos Riikka aikoi tulla Helsinkiin juhlimaan ja kutsua serkkutytötkin hänen yksiöönsä, olisi parasta katsoa sellainen ajankohta, että hän pääsisi tänne karkuun.

Hanna kuulosti vaihteeksi ilahtuneelta hänen soitostaan. Edelliskerralla hän oli sanonut tuskin kahta sanaa, tai olihan niitä ollut tarkalleen viisi: ”Mulla on kiire, soitellaan myöhemmin”.
- Mä olen lähdössä käymään Turussa, tuu seuraksi, hän sanoi oikopäätä ja Vesku suostui kyselemättä sen tarkemmin, mitä oli lähdössä tekemään. Hanna kurvasi portin eteen vain viisitoista minuuttia myöhemmin ja Vesku kiipesi kyytiin. Hanna nojautui häntä kohden kuin tarjoten poskeaan suudeltavaksi ja kulmiaan kohottaen Vesku teki niin.
- Menetkö sä valmentamaan? hän kysyi.
- Ei kun shoppailemaan.
- Auts. Päästä mut sittenkin pois.
- Nope, Hanna sanoi ja napsautti ovet lukkoon. – Sä olet just hyvä makutuomari. Paitsi etten mä kyllä luota kuin omaan makuuni. Joko sä olet tullut kesälomalle?
- Ei mulla ole lomaa kuin viikko heinäkuussa, Vesku sanoi alistuen olemiseensa.
- Niinkö? Oletpa sä ahkera. Mitä sä teet? Kai sä olet edes ratsastushommissa?
- Mä hoidan höperöitä pappoja sairaalassa.
- Etkä, Hanna sanoi, mutta se hiljensi hänet monen kilometrin ajaksi.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   29.5.09 22:08:45

Oho, Hanna hiljeni *viiva seinään*

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.5.09 19:12:42


Vesku oli vähän toivonut, että Hanna olisi shoppailemassa vaikka rehuja, joskin niitä sai kyllä lähempääkin, mutta ei, he marssivat tosiaankin naistenvaateliikkeeseen. Onneksi se oli sen verran ylellinen paikka, että Vesku löysi tuolin takapuolensa alle siksi aikaa, kun Hanna linnoittautui pukuhuoneeseen, käyden vain välillä näyttäytymässä hänelle. Ihastuttavan nopeasti sieltä kuitenkin selvittiin.
- Mä olin ihan turhan panttina mukana, Vesku väitti saadessaan kassit kannettavakseen.
- Et ollu. Mä en olis ottanu sitä punaista mekkoa, ellet sä olis meinannu tipauttaa silmiäsi. Punanen ei ole mun väri.
- Sun värejä on kaikki värit.
- No mutta, kiitos, Hanna sanoi ja jos kyseessä olisi ollut joku muu, olisi häkeltyminen ehkä ollut oikea sana. – Tosta hyvästä mä tarjoan sulle pizzan. Vai haluatko sä pihvin mieluummin?
- Pizza sopii hienosti, Vesku sanoi. Hän tiesi Hannan melkein perverssin rakkauden kuumaan juustoon.

He menivät pizzalle ja Hanna oli edelleen mitä parhaimmalla tuulella, hän taisi olla todella tyytyväinen ostoksiinsa. Sitä paitsi hän oli vasta käynyt Tanskassa valmentautumassa parin viikon ajan ja oli saanut hevoskantansa kuulemma ennenkuulumattoman hyvään kuosiin kesän kisoja ajatellen.
- Ketäs sulla on töissä nykyään? kysyi Vesku kiinnostuneena.
- Ei ketään sulle tuttua, mutta se on ihan oma syysi, kun et oo käynyt.
- Ai sä olet pistänyt koko henkilökunnan kiertoon.
- No on Herkko vielä. Mutta tiedäthän sä – hyvää henkilökuntaa on niin vaikea saada! Hanna sanoi ja näytti niin huolestuneen pohtivalta, että Veskua alkoi naurattaa. Tässä tapauksessa oli varmasti paremminkin kyse pomon hyvyydestä. Hetken mielijohteesta hän kumartui pöydänkulman yli ja suuteli Hannaa suulle, näköjään ällistyttäen tämän täysin. Nainen vain katsoi häntä hetken, pizzansuikale haarukassa puolimatkassa suuhun, ja sitten se tipahti lautaselle.
- Nyt mennään mun luokse, Hanna sanoi ja tyrkkäsi lautasensa kauemmas.
- Syö nyt toki loppuun ensin, Vesku ehdotti. Hän oli ehtinyt jo omastaan tehdä selvän.
- En. Se on jo kylmääkin. Vauhtia nyt, Hanna sanoi nousten seisomaan. Hän keräili kassejaan toisella kädellä ja toisella veti Veskua olkapäästä. Nyt hänen oli pakko nauraa ääneen.
- Mikä kiire sulle tuli? Tilataan nyt vaikka jätskit jälkiruoaksi, hän esitti.
- Mulla on jätskiä pakastimessa. Mä voin tehdä Banana Splitin sun napaasi, kunhan päästään meille.

Sitä Hanna ei sentään tehnyt, mutta he viettivät muutaman nautinnollisen hetken sängyssä ajettuaan ensin lievää ylinopeutta takaisin.
- Tästä alkaa tulla tapa, Vesku lausahti silitellessään Hannan selkää.
- Joo, mulla on hyviäkin tapoja.
Vesku ei ollut ihan varma siitä, oliko tämä hyvä tapa. Miellyttävä, kyllä, mutta jos tämä toistuisi aika ajoin herra ties miten kauan niin mahtaisiko hän ikinä päästä Hannasta kokonaan eroon. Seksi oli hyvää, mutta hän halusi vähän enemmän kuin satunnaisia panoja rannikkokaupungin kuningattaren kanssa. Hän halusi arkea.
- Mitä sä aiot tehdä juhannuksena? Hanna kysyi äkkiä kohottaen päänsä hänen olkapäältään. Hänen silmämeikkinsä oli hiukkasen levinnyt ja hiukset pörrössä.
- Töitä vaan.
- No sepä hävytöntä. Juhannushan on vapaapäivä.
- Papat pitää hoitaa pyhinäkin.
- No etkö sä saa mitenkään hoidettua sitä vapaaksi? Tulisit mun kanssa taas veneilemään.

Lähettäjä: Pingo 
Päivämäärä:   30.5.09 22:13:17

Pöh, en olis halunnu et Vesku vehtaa vielä Hannan kans näin lähellä Jessin tapaamista. Tässä kuitenki on jo kesä, eli juhannus tosi lähellä?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.5.09 22:36:51

No kesäkuuta. Ja eihän Vesku-parka tiedä...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.5.09 22:39:55

Ja varuiksi jo uusi.

Lähettäjä: momo 
Päivämäärä:   30.5.09 22:40:52

OIOIOI lähenee lähenee! (: