|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 4.2.09 22:59:32
Otsikosta saatte kiittää ihan itseänne! :D Mä yritin ja yritin ja pyysin apua, mutta tähän mä nyt päädyin. :D
Tää on siis Veskun tarinaa ajalta paljon ennen Jessiä.
Saa kommentoida.
----------
1. Nuorta rakkautta
Toukokuun ilta oli kaunis mutta kylmä. Mereltä puhaltava tuuli tunkeutui armotta vaatteiden läpi ja sai posket punoittamaan ja korvat kihelmöimään.
- Mennään juomaan jotain kuumaa, Lisbet sanoi ohuella äänellä. He olivat kävelleet ehkä viisi kilometriä, mikä oli enemmän kuin riittävästi. Hän peitti korvanlehtensä käsillään, jotka olivat nekin punaiset kylmästä.
- Mä en ottanu lompakkoa mukaan, Vesku pahoitteli hamuillen silti vuoroin kaikkia taskujaan, josko jonnekin olisi jäänyt unohtunut seteli. Kaikki mitä hän löysi, oli pari kolikkoa. – No, ehkä näillä saa yhden kupillisen kahvia tai jotain.
- Juodaan puoliksi, Lisbet lupasi ja suuntasi pienen kahvilan ovelle. Hetkeä myöhemmin he istuivat nurkkapöydässä yhden suuren kaakaomukin kanssa.
Söpö nuoripari, ajatteli vanhempi nainen kahvilan tiskin takana, kun he molemmat kietoivat sormensa sen ainoan mukin ympärille lämmittääkseen niitä. Hän katsoi hyväksyvästi nuorten vaatetusta, joka paljasti heidän lähteneen ulos nimenomaan ulkoilemaan, ehkä peräti juoksulenkille. Valtaosa nuorista, jotka hänen kuppilassaan pistäytyivät, oli yleensä pukeutunut kuin rock-konserttiin menossa, mustia vaatteita ja mustia silmämeikkejä, pystyyn lakattuja hiuksia, joillakin ketjuja ja niittejäkin. Hiukset noillakin oli pörrössä, mutta se ei ollut ihme, sellainen tuuli kuin ulkona oli.
- Mitä sä mietit? Lisbet kysyi, kun Vesku irrotti sormensa mukista ja nojautui taaksepäin tuolissaan, katseen silti siirtymättä hänestä.
- En mitään, poika väitti totuudenvastaisesti. He olivat olleet yhdessä nyt melkein kaksi kuukautta ja todellisuudessa hän pohti, pitäisikö merkkipäivää juhlistaa jotenkin. Ehkä hän voisi ostaa Lisbetille jotain, vaikka jonkin pienen korun. Hän saattoi kuvitella, miten tytön suuret, ruskeat silmät alkaisivat loistaa, kun hän avaisi pakettia.
- Mietit kumminkin, Lisbet naurahti ja tönäisi Veskun pöydällä lepäävää kättä. Hän oli sievä muutenkin kuin vain silmistään, hänellä oli sydämenmuotoiset kasvot ja paljon hiuksia, jotka tällä hetkellä olivat kiharretut ja vaaleanruskeat. Hän kävi kampaajakoulua ja kurssin tytöt tuntuivat harjoittelevan toistensa hiuksilla jatkuvasti.
- Okei, mä laskin päiviä, Vesku myönsi.
- Mihin?
- Lauantaina on kaks kuukautta siitä, kun me alettiin olla yhdessä.
- Niin on, Lisbet hymyili. – Me voitais tehdä jotain kivaa. Mennään vaikka leffaan.
- Mä arvaan, sä haluat katsomaan jotain ällöimelää rakkaushömppää, Vesku kiusasi ja kumartui takaisin pöydän ylle voidakseen katsoa tyttöä suoraan silmiin.
- Itse sä valitsit viimeksi semmosen, mä olisin halunnu nähdä Bondin, Lisbet puolustautui nauraen, mutta antoi pojan tarttua käsiinsä.
He eivät toisiltaan huomanneet, miten kahvilan ovi kävi taas, mutta nainen tiskin takana ryhdistäytyi nähdessään, kuka yritti sisään.
- Sulle ei myydä täällä, hän tokaisi pitkälle nuorelle miehelle, jota hän juuri oli muistellut vastapainoksi nurkkapöydän pariskunnalle. Kaverilla oli mustat farkut, musta nahkatakki ja mustat hiukset, ei sentään ketjuja eikä nyrkkirautoja mutta punertava ruhje leuassa.
- Älä nyt ala keuhkoo.
- Sun porukkas hajotti viimeksi pöydän ja kaks tuolia.
- No en mä oo tulossa tänne istuskelemaan, mä haluun vaan ostaa röökiä!
- Osta muualta. Mulla on sormi hälytysnapilla ja mä painan sitä ihan just, nainen sanoi uhkaavasti. Poika heilautti kätensä ilmaan kuin antautumisen merkiksi. Tiskin alla oli hälytysnappi, ainakin siitä päätellen, miten nopeasti vartijat edellisen kerran olivat ilmestyneet.
- Vítun lehmä, hän huomautti ja kääntyi menemään takaisin ulos.
Lisbet ja Vesku eivät kiinnittäneet huomiota koko välikohtaukseen vaan siemailivat juomansa loppuun kiistellen toistensa elokuvamausta. Lopulta kuppi oli eittämättömän tyhjä eikä siitä ollut enää sormienlämmikkeeksikään.
- Eiköhän lähdetä, Vesku ehdotti, vilkaisten tiskin taakse. Tietenkään hänen mieleensä ei voinut tulla, ettei siellä kahvinkeitintä lataavalla naisella ollut mikään kiire päästä heistä eroon, että hän päinvastoin harkitsi juuri tarjota heille toisen kupillisen omaan piikkiinsä. He olivat kuitenkin jo lämmenneet ja Lisbet nousi reippaasti seisomaan.
- Kiitos! hän huikkasi tiskin taakse viedessään kupin tiskikärryyn.
Viileä tuuli iski taas ovella vastaan, mutta nyt se tuntui vain virkistävältä. Käsi kädessä he lähtivät jatkamaan matkaa, mutta jo kulman takana heidät keskeytettiin. Kahvilassa käynyt kaveri, joka oli istuskellut puistonpenkillä parin samanoloisen kanssa, hypähti pystyyn ja astui heidän eteensä.
- Heittäkää rööki.
- Ei oo, Vesku sanoi lyhyesti ja hänen kulmakarvansa rypistyivät ihan omia aikojaan. Jos hän olisi pysähtynyt harkitsemaan, hän ei ehkä olisi ruvennut ilmeilemään tuontyyppiselle kaverille, etenkin kun niitä oli muutama lisää heti takaoikealla, mutta häntä ärsytti se, miten tyyppi kehtasi keskeyttää heidän matkansa. Olisi vaan huudellut sivusta niin hän olisi vastannut kaikessa ystävyydessä.
- Entäs tytsyllä? poika kysyi ja siirsi katseensa Lisbetiin, joka tuijotti häntä suurin silmin.
- Ei silläkään ole, Vesku sanoi töykeästi ja oli jo ottamassa askeleen eteenpäin. Lisbet ei kuitenkaan ollut seuraamassa, eikä näyttänyt mitenkään pelokkaalta, hiukan hämmentyneeltä vain. Sitten hän naurahti.
- Ei mulla ole, mutta mä lupaan hommata niin että seuraavalla kerralla kun nähdään, on, hän sanoi.
- Tee se, söpöläinen, poika sanoi ja kääntyi palatakseen kadun toiselle puolelle. Keskellä katua hän kuitenkin pysähtyi niin, että lähestyvä auto joutui pysähtymään, ja mittaili Lisbetiä katseellaan päästä jalkoihin ja takaisin.
- Ei se olis meille mitään tehnyt, Vesku vakuutti ja kaappasi Lisbetin kainaloonsa, vaikkei hän ollutkaan ihan sataprosenttisen varma. Hänen kokemuksensa mukaan tuollaiset uhoajat innostuivat vain, jos vastapuoli näytti pelästyneeltä, mutta toisaalta ei voinut olla varma siitä, mitä kaveri oli vetänyt. Ei kai ainakaan mitään, mikä olisi saanut hänet kuvittelemaan itsensä Hulkiksi, kun hän kerran oli poistunut niin helpolla.
- Niin, ei varmaankaan, Lisbet sanoi. sen enempää hän ei sitten sanonutkaan, ennen kuin he olivat hänen kotitalonsa kulmalla.
- Tuu meille? Vesku sanoi toiveikkaana. Lisbet kävi heillä paljon, he katselivat telkkaria ja istuivat iltaa ja pelasivat välillä Veskun pikkusisaren kanssa lautapelejä. Veskun vanhemmat tuntuivat adoptoineen Lisbetin toiseksi tyttärekseen ja hän tuntui viihtyvän siellä paremmin kuin kotonaan. Ei kai se ihme ollutkaan, hän asui ahtaasti yksinhuoltajaäidin ja pahassa murrosiässä olevan pikkusiskon kanssa ahtaassa asunnossa. Tällä kertaa Lisbet kuitenkin puisti päätään.
- En mä nyt, hän sanoi havahtuen kuin unesta.
- Oisit tullu vaikka yöks, Vesku maanitteli.
- En mä voi. Mulla on hommia… koulujuttuja vielä, Lisbet sanoi ja painoi kevyen suukon Veskun poskelle.
- Okei, poika sanoi alkamatta kinuamaan. Koulu oli hänen arvojärjestyksessään aika paljon korkeammalla kuin Lisbetillä tuntui olevan omassa listassaan. Jos nyt oli jokin loppuryhdistäytymisen aika, ei hän ainakaan aikonut sitä estää, vaikkakaan hän ei voinut kuvitella, minkälainen olisi kampaamo-opiston lukukauden loppu verrattuna lukion kakkoseen.
- Tuuthan sä viikonloppuna ainakin? Tai huomenna? hän kysyi ja antoi nopean suukon Lisbetin huulille.
- Soitellaan siitä, tyttö sanoi ja kääntyi menemään sisälle.
Lisbet ei tullut seuraavana iltana, mikä ei ollut mitenkään epätavallista. He eivät useinkaan tavanneet torstaisin, sillä Veskulla oli illalla ratsastustunti ja hänellä meni siellä yleensä koko ilta. Aika vain jotenkin hupeni käsistä tallilla, vaikkei hän mielestään edes tehnyt siellä mitään erityistä. Hoiti hevosensa ennen ja jälkeen ratsastuksen, jutteli tuntikavereiden ja tallityttöjen kanssa ja seurasi sivusilmällä edeltävää tuntia, vaikka se olikin ponilasten estetunti. Siinä yleensä kuitenkin riitti vauhtia ja sattumuksia. Niin tänäänkin, pikkuinen Tipue sai ratsastajansa ketoon peräti kolmesti, pääsi joka kerran karkuun, ja villitsi loput ponit laukkaamalla pukitellen niiden sekaan.
- Tulkaa hei vasta varttia yli, huusi Järssi tuskastuneena heille aidan taakse. Hän oli tallin omistaja, opettaja ja lähes ainoa työntekijä, hiukan alle kolmikymppinen mies. Hänen tyttöystävänsä Pirja auttoi joskus tallitöissä, kun oikeilta töiltään ehti, tai vei ryhmiä maastoon. Järssi ratsasti itsekin vakavissaan, hänellä oli hieno estehevonen, jonka kanssa hän kiersi isompia kisoja lähes joka viikonloppu.
- Kai mekin saadaan ratsastaa tunti ja vartti? huusi takaisin Teemu, jonka syytä oikeastaan oli se, että Vesku oli parhaillaan tallilla. Tai oikeastaan se oli hänen äitinsä syytä. He olivat olleet ala-asteella, kun Järssi oli keksinyt järjestää oman kesäkurssin pikkupojille, inkkarit ja länkkärit –kurssin. Teemun äiti oli halunnut ehdottomasti Teemun sinne omien ammoisten ratsastusaikojensa muistoksi ja oli kysellyt luokkakaverit läpi saadakseen pojalle seuraa. Vesku oli lähtenyt, samoin pari muuta, mutta vain he kaksi olivat jääneet koukkuun.
- Jos te porsastelette tällä lailla kuin nää ipanat niin ette ratsasta varttia pidempään, Järssi uhkasi. Oli merkillistä, että hän saattoi käyttäytyä kuin saksalainen vääpeli, ja käyttäytyikin, eivätkä pienimmätkään ponitytöt silti pelänneet häntä. Kunnioittivat, kyllä, kukaan ei ikinä napissut puolta sanaa vastaan Järssille, mutta palvoivat häntä selvästi silti.
Järssi höykytti heitä ihan kiitettävästi niin, että lopulta niin hevoset kuin ratsastajat olivat hikisiä ja puuskuttavia ja Pirja oli jo ehtinyt tulla ja aloittaa iltatallin teon, ennen kuin he lopettivat. Pyöräiltyään vielä kotiin Vesku oli oikeastaan aika tyytyväinen, kun ei puhelin juorunnut mitään Lisbetistä. Kai hän olisi vielä kontannut kaupungille, jos tyttö olisi pyytänyt, mutta tänään oli mukavaa, ettei tarvinnut. Sitten hänelle tuli huono omatunto moisista ajatuksista ja hän nousi hakemaan puhelimensa, vaikka oli jo ehtinyt sänkyyn. Lisbet ei vastannut, oli kai taas unohtanut puhelimensa äänettömälle tai jotain. ”Hyvää yötä, kulta”, Vesku tekstasi.
|