|
Lähettäjä: Nuuki
Päivämäärä: 2.1.14 11:30:09
Kiitos uuden topan tekemisestä! En nyt sit ehtiny kokeilla tota, että oisin laittanu sen neliömössön tähän, kun kirjoitin raivoissani ton pätkän ihan alusta uudelleen. : D tässäpä siis jatkoa.
LUKU 14
- Mikset sä oo vastannu puhelimeen?!
Mä puhalsin savua tunkkaiseen huoneilmaan ja huokasin itsekseni kiroten ylipäänsä sitä, että olin lopulta vastannut Siljan loputtomasti jatkuviin puheluihin. Hittojako mä jaksoin sille selittää yhtään mitään, hittojako mä jaksoin selittää yhtään kellekään.
- Emmä oo kerenny, mutisin olevinaan hyvinkin uskottavasti ja tuijottelin kattoon leijailevaa savua. Vitun viisasta tupakoida sisällä kun parvekkeelle oli vaan parin askeleen matka. Vaikka eihän asia mua sinällään yhtään kiinnostanut, kun ei ylipäänsä kiinnostanut yhtään mikään muukaan just nyt.
- Älä valehtele Eetu, Silja vastasi huvittavan topakasti ja mä irvistin itsekseni.
- En mä valeht...
- Ootko sä kunnossa? Vitun hölmö mä oon ollu huolissani susta ku et oo vastannu moneen päivään, mimmi jatkoi läksyttämistään ja mä kelasin jos mä vaan katkaisisin puhelun tai jotain, koska mä en jaksanut Siljaa just nyt, vaikka hyväähän se vaan tarkoitti. Ja todellisuudessa mun pitäs olla kiitollinen kun omistin näinkin huolehtivaisia frendejä.
- Mikäs mulla, kaikki on iha jees, vastasin käheästi. Tuntui oudolta puhua usean päivän puhumattomuuden ja sisällä makaamisen jälkeen.
- Ei siltä vaikuta, Silja sanoi ja mä tumppasin röökini lattialla lojuvaan kaljatölkkiin. Savu jäi häilymään katon rajaan etsien ulospääsyä sitä kuitenkaan löytämättä. Mä tuijottelin sitä tyhjästi ja kelasin, että miten mies saattoi olla näin sáatanan säälittävä kuin mitä mä olin. Leevi ei ollut enää soittanut tiistain jälkeen, ei ollenkaan, ja nyt oli kuitenkin lauantai. Enkä mä ollut tehnyt viimeiset neljä päivää muuta kuin maannut sängyssä omassa surkeudessani, tupakoinut ja ikävöinyt niin vítusti että ihan sattui. Enkä mä edes saanut soitettua Leeville itse, vaikka olin monesti meinannut. Loppupeleissä mä olin ihan varma, ettei sitä miestä todellisuudessa enää edes kiinnostanut, ei sen jälkeen mitä tiistaina tapahtui. Mä olin kuitenkin vaan ihan tavallinen jätkä, en mä ikinä voisi painia samassa sarjassa Leevin kauniin ex-naisystävän ja näiden yhteisen lapsen kanssa. Olihan mä itsekin nähnyt miten Leevi oli katsonut noita tiistaina, siinä katseessa oli ollut jotain uskomatonta suojelunhalua. Nehän oli perhe, lopulta ne kuitenkin oli, vaikka eivät olisikaan koskaan varsinaisesti perhe-elämää viettänetkään.
- Ootko sä siel? Siljan ääni herätti mut surkeista ajatuksistani ja mä selvitin kurkkuani.
- Juu.
- Hei, johtuuko tää nyt jotenki Leevistä? tyttö kysyi ja mä mietin, että miten hitossa se pystyi aina tajuamaan kaikki mun asiani. Se oli varmaan asentanut jonkun helvetín mikrosirun muhun ja kamerat mun kämppääni. Rypistin otsaani skitsofreeniselle mielikuvalle.
- No ei todellakaan johdu mikään yhtään mistään, murahdin ja Silja huokasi raskaasti.
- Eli johtuu, Eetu ihan oikeesti mit...
- Silja ihan oikeesti, mulla on kaikki hyvin, sanoin vähän ärtyneesti, vaikka tiesin ihan hyvin, että ei mulla ollut mitään oikeutta Siljalle äristä.
- Sä tiiät, että mä en usko sua.
- Anna olla, víttu ihan oikeesti! Mä en jaksa puhua nyt, ärähdin äkkipikaisesti ja sytytin uuden röökin. Ihme, ettei naapurin mummot olleet tulleet oven taakse valittamaan käytävälle tulevasta savunhajusta.
- Okei, Silja sanoi varovaisemmin, - mut jos sä haluut puhua niin...
- Joo joo, mä keskeytin ja yritin puhaltaa savurengasta siinä kuitenkaan onnistumatta. Sekin masensi jotenkin luonnottoman paljon.
- Noh, nähäänkö joku päivä?
- Joo.
- Okei, moikka sit.
- Moro.
Mä laskin puhelimen korvaltani ja kirosin hiljaa. Ihme, että Siljalla edes riitti ymmärrystä mulle kun mä vaan tiuskin sille. Mä käännyin mahalleni sängyllä, laskin leuan käsivarren päälle ja tuijotin seinää tyhjästi samalla kun vein röökin huulilleni. Mä kelasin, että jos mä vaikka nukahtaisin ja se rööki jäisi palamaan mun sormiin ja sytyttäisi koko kämpän tuleen niin kuin kaikissa leffoissa kävi. Ois ihan mun tuuria. Tosin mulla oli kyllä ihan sellainen olo, että voisi vaikka palaa elävältä ajankuluksi, ei jaksanut kiinnostaa. Mä en tajunnut miten mä saatoin vajota tällaiseen masennukseen ja alkuloisuuteen yhden miehen takia. Mä olin pitänyt sydänsuruja ja tällaista synkistelyä ihan hölmönä ennen tätä, mutta víttujako mä mistään rakkaudesta olin ennen Leeviä edes tiennyt mitään. Tässä se nähtiin. Oli ihan kamala olo, vítutti, masensi, ahdisti ja oli ihan järkyttävä ikävä, ja vielä viikko sitten mä olin ollut suunnilleen Suomen onnellisen jätkä. Mä olisin halunnut vaan, että Leevi olisi soittanut ja asiat ois ollut ihan niin kuin aiemminkin, mutta mitä useampi päivä kului, niin sitä varmempi mä olin ettei asiat enää olisi samoin. Ei Leeviä kiinnostanut kun se ei ottanut mitään yhteyttä, ja mä itse olin ihan liian säälittävä soittaakseni sille.
Viikko vaihtui ja hassua sinällään, mutta lopulta se oli keskiviikkona Antton joka sai mut lähtemään ihmisten ilmoille luvaten tarjota muutaman huurteisen. Jätkä sanoi, että mun piti lähteä terassille tsiigailemaan sen kanssa naisia, joiden pukeutuminen oli muuttunut vähemmän peittäväksi ilmojen lämmetessä. Ihme pelle. Ihan niin kuin mua olisi kiinnostanut. Vaikka ei sillä, Anttonin seura piristi ainakin jollain tasolla. Sen kanssa oli siinä mielessä tosi jees juoda parit bisset, kun se ei kysellyt turhia, vaikka mä en ollutkaan ihan oma rento itseni. Me vaan jauhettiin páskaa, eikä ne oluet lopulta jääneet vaan pariin, niin kuin arvata saattaa kun Anttonin kanssa jonnekin lähti. Lopulta kun mä hoipuin kämpille ja nukahdin, en mä aamulla mitenkään muistanut miten olin päätynyt sängyn sijaan nukkumaan nojatuoliin tyyny kainalossani.
Torstaina mulla oli sitten surkean fiiliksen lisäksi vielä darrakin, joten olo ei ollut ihan kehuttava. Mä tilasin lähipizzeriasta pizzaa kun en saanut edes sen vertaa aikaiseksi, että olisin kävellyt sinne. Ja mä ahmin rasvalätyn helvetín nopeasti, niin kuin en olisi viikkoon ruokaa nähnytkään, enkä mä nyt vasinaisesti edes kunnolla ollutkaan. Niin hölmöltä kun se kuulostikin. Jos keskiviikko oli ollut ihan kiva päivä ja mulla oli ollut hauskaa, niin torstai oli sitten taas yhtä ankea kuin kaikki muutkin päivät viimeisen viikon aikana. Mä kelasin, että mun pitäisi ryhdistäytyä, eikä rypeä surkeassa itsesäälissä, koska mä olin omasta mielestänikin ihan helvetín säälittävä. Eikä tällainen ollut muutenkaan yhtään mun tapaistani, en mä ikinä ollut näin lyöty kenenkään ihmisen takia. Paitsi nyt. Mä en ymmärtänyt miten Leevistä pystyi niin lyhyessä ajassa tulemaan niin tärkeä mulle. Hymähtäen mä tiputin röökin tölkkiin ja keskityin tuijottamaan telkkarissa pyörivää ohjelmaa flegmaattisesti. Jonkun puoli tuntia mä ehdin sitä katsoa, kunnes ovikellon rimputus herätti mut takaisin maanpinnalle.
- Hitto, mutisin itsekseni ja siirsin katseeni ovelle koittaen nähdä puun läpi, että kuka käytävällä seisoi. En mä tietenkään onnistunut siinä. Hyvin vahvasti mä epäilin, että joku naapureista oli vihdoin saanut jotain aikaiseksi ja tullut huutamaan mulle sisällä tupakoinnista. Tai sitten oven takana oli Silja, joka repisi mut väkisin kanssaan keskustaan. Kirosin hiljaa ja istuin siinä vielä tovin odottaen, että rimputus loppuisi, mutta se jatkui sitkeänä, niin että lopulta oli pakko nousta. Ainahan mä voisin sanoa Siljalle, että mä olin kipeä tai vaihtoehtoisesti haistattaa naapurustolle páskat jos joku oli naapureista oli oikeasti uskaltautunut mun oven taakse. Ärtyneenä sammutin telkkarin ja huidoin vähän aikaa ilmaa saadakseni savun hälvenemään, kunnes lampsin ovelle.
- Noh? aloitin turhautuneena, mutta en ehtinyt sanoa enempää kun mä tajusin kenen katseen mä kohtasin oven avattuani.
- Vaivaiduit sitten avaamaan, Leevi hymähti ja vilkaisi sisälle kämppään, - poltatko sä sisällä?
- Ei kuulu sulle, mä vastasin levottomana. Leevin näkeminen hermostutti jotenkin luonnottoman paljon ja hetken aikaa mä mietin sulkevani oven sen nenän edestä. Tuntui kuin mä olisin jotenkin ärtynyt miehelle, vaikka eihän me oltu edes tapeltu tai riidelty, viimekertainen näkeminen meni muuten vaan oudoksi.
- Just, Leevi hymähti värittömästi ja mä järsin huultani hermostuneena, - et sit vastannu puhelimeen.
- No etpä oo hirveesti soitellu.
- Soitinhan.
- Niin, yli viikko sitten.
- Ja aamulla, mutta et sä vissiin osaa pitää sitä kännykkääs auki, Leevi sanoi ja jostain syystä mua alkoi ärsyttämään kamalasti.
- Aha, mä tuhahdin.
- Mikä víttu sua vaivaa? mies tivasi ja mä siirsin katseeni sen silmiin.
- Mieti sitä, vastasin äkkipikaisesti ja Leevi huokasi.
- No voitko päästää mut sisälle?
- Miks?
- Vaikka siks, että oletettavasti mä oon sun mies ja meidän pitäis puhua, Leevi sanoi ja mä katsoin sitä hermostuneena sanomatta mitään. Vähän aikaa oli hiljaista, kunnes Leevi työnsi mun oven kahvalla lepäävän käteeni sivuun ja asteli sisään odottamatta sen pidempään myöntävää vastausta. Mä mulkaisin miestä, mutta suljin lopulta oven hammasta purren. Leevi seisahtui eteiseen ja katsoi olkkariin sen verran pitkään, että mä katsoin sitten myös. Víttu mun kämppä näytti kamalalta läävältä kun siitä kohdalta katsoi. Röökinhajun keskellä lojui kaljatölkkejä, astioita ja vaatteita - tavaroita oli ympäriinsä, niin että hyvä kun lattiaa näkyi ollenkaan.
- Et paljon oo siivonnu viime aikoina, Leevi totesi ja nojautui seinää vasten katsellen olkkariin.
- No ei oo kiinnostanu, mä vastasin värittömästi ja mies siirsi katseensa muhun.
- Siis mikä sulla oikeesti Eetu nyt on?
- Luulis sun tietävän, vaikka toisaalta, eihän sua vois varmaan víttuakaan mun tunteet kiinnostaa, mä ärähdin levottomasti, enkä edes yrittänyt hillitä kiristyneitä hermojani. Mä en tajunnut miten Leevi teki sen taas, sai mut hiton ärtyneeksi.
- Älä viiti, mies tuhahti kyllästyneesti, - sä et tajua miltä musta tuntuu kun...
- Sä et tajua miltä musta tuntuu! mä keskeytin, - sä et tajua miltä musta tuntuu kun sä taas feidaat mut, et soita tai mitään, ja sit yllättäen ilmestyt ovelle, ihan niin ku mun pitäs kestää sitä, että välillä sä haluut olla mun kaa ja välillä heität syrjään! mä huusin kovempaa kuin oli tarkoitus.
- Et oo tosissas noin itsekäs, Leevi ärähti, - tajuutko sä miltä musta tuntu viime viikolla kun Jimi ja Sara ilmesty mun ovelle ja yllättäen mä oon taas isä, tajuutko sä miten järkyttyny mä olin siitä? Sä et haluu ymmärtää mun tilannetta yhtään, sä et haluu ymmärtää miltä musta tuntuu nähä mun poikaa, jota mä en oo ikinä kunnolla saanu ees tuntee, sä oot just niin pentu, että sä aattelet vaan ittees! mies huusi hermostuneena ja jos mä olisinkin jotenkin rauhoittunut, niin nyt se oli mahdotonta. Leevi tiesi ihan varmasti, miten mä suutuin kun se haukkui mua lapselliseksi pennuksi tai muuta vastaavaa, ja siltikin se juuri nyt teki niin.
- Painu sitte helvettíin täältä, mä ärähdin ja tönäisin Leeviä voimalla rintakehään saaden miehen ottamaan askeleen taakse päin.
- Víttu älä töni mua, Leevi sanoi varoittavasti ja samassa työnsi mut seinää vasten, niin kuin ehkä kaksikymmentä kertaa aiemminkin. Mä olin suunnilleen raivoissani, enkä edes tajunnut miten se meni tähän.
- Painu víttuun, mä sihahdin ja työnsin miehen irti itsestäni.
- Nii just, Leevi sanoi levottomana, - oishan mun pitäny tietää, että sun kaa ei voi jutella asiallisesti, mies jatkoi kylmästi. Vielä Leevin sanoja enemmän mua sattui miehen äänensävy.
- Joo, tiiätkö mä en halua jutella sulle enää, ärähdin vihaisena ja tönäisin miestä ihan uhallani uudelleen rintakehään.
- Lopeta toi helvetín töniminen, Leevi sanoi vihaisesti ja tönäisi mua vuorostaan rintakehään saaden mut horjahtamaan, - víttu sä käyttäydyt Eetu lapsellisesti, koittaisit kasvaa aikuseks, mies sitten jatkoi ilkeän halveksivasti ja jotenkin mulla sitten taas napsahti. Ennen kuin mä ehdin miettiä, mä nostin käteni ja löin, en tosin nyrkillä vaan avokämmenellä Leeviä poskelle. En mä olisi halunnut, mutta en mä voinut enää peruakaan. Mies kirosi ja vei käden poskelleen ottaen askeleen taaksepäin. Mä tuijotin sitä hiljaa ja laskin käteni levottomana. Leevi nosti katseensa muhun ja peruutti sitten ulko-ovelle.
- Okei, se sanoi hiljempaa ja avasi sitten oven. Mä katsoin miestä hiljaa, enkä saanut sanottua mitään, oikeastaan mä en tiennyt mitä mä olisin sanonut. Mä en halunnut enää huutaa, mutta ilmeisesti oli myöhäistä tehdä mitään muutakaan.
- Ajattelisit muitaki ku vaan ittees, Leevi sanoi ja hipaisi punoittavaa poskeaan kunnes käveli käytävälle. Mä tuijotin tyhjästi kuinka ovi paukahti kiinni, seisoin siinä varmaan minuutin, kunnes lysähdin voimattomasti eteisen tuolille. Painoin pään hetkeksi käsiini ja kiroilin hiljaa toivoen, että äskeisen olisi voinut jotenkin pyyhkiä pois. Mä kirosin itseäni ja omaa tyhmyyttäni ja raivoamistani, ja mä kelasin, että kaikki oli viimeistään nyt mennyt ihan vítuilleen. Surkeana nostin pään käsistäni, enkä voinut sille mitään, että yksinäinen kyynel tipahti väkisin mun silmäkulmasta poskelle, valui leukaan ja tipahti pois. Faija sanoi aina, että Kalliolan pojat ei itke, mutta mä en lopulta voinut sille mitään. Niitä vaan tuli, ne tipahteli mun silmistä ja sai mut nyyhkimään, enkä mä lopulta enää jaksanut yrittää estää niitä. Mä annoin itkun vaan tulla.
*
Toukokuu vaihtui kesäkuuksi seuraavalla viikolla, mutta en mä oikein edes tajunnut sitä. Ilmat oli muuttuneet hiton aurinkoisiksi ja lämpimiksi ja normaalisti mä olisin tähän aikaan vuodesta viettänyt kaiket päiväni pihalla tai rannalla olutta juoden, mutta nyt en. Nyt mä vaan makasin sisällä ja tupakoin, niin kuin olin tehnyt viimeiset pari viikkoakin. Mulla oli kahta kamalampi olo mun ja Leevin riidan takia, ja kun lopulta uskalsin soittaa sille, niin se ei vastannut. Eikä se soittanut takaisin, enkä mä enää soittanut uudelleen, vaikka olisin halunnut. Ahdisti hitosti ja mä tunsin jotain suurta inhoa itseäni kohtaan. Mä olin varma siitä, että Leevi oli ihan oikeassa, mä olin vaan itsekäs kakara, enkä mä sen myötä enää ihmetellyt yhtään, ettei Leevi jaksanut mua. Mä itse kuitenkin ikävöin sitä ihan joka päivä.
Se oli lauantai iltapäivä kun mun harmaassa arjessa tapahtui pitkästä aikaa jotain erilaista. Mä olin kerrankin saanut itseni raahattua parvekkeelle auringonpaisteeseen röökille, kun mä kuulin tutun naurun jostain kauempaa. Ja mä olin oikeasti yllättynyt kun mä näin paidattoman, naureskelevan Aarnin ja sen mukana olevan porukan kävelevän mun kotitietä pitkin mäyräkoirien ja kilisevien kassien kanssa. Pihla huomasi mut ensin ja alkoi heiluttaa kättään iloinen virne kasvoillaan. Mä kohotin kulmiani vähintään ihmeissään.
- Sä oot elossa! Aarni huusi ja seisahtui lopulta mun parvekkeen alle. Mä levitin käsiäni ja puhalsin savua kesäkuiseen ilmaan. Mä tosiaan tajunnut missä vaiheessa ilmat oli muuttuneet näin lämpimiksi.
- Tuu alas, lähetään ottaa rannalle kuppia, Silja huikkasi ja nosti aurinkolasit päälaelleen. Mä purin huultani ja tiputin tupakan alas parvekkeelta.
- Emmä tiiä jaksanko mä kun...
- Nyt víttu Kalliola lopeta se runkkaaminen siellä ja ala tulla alas! astetta humaltuneempi Antton keskeytti ja heitti tyhjentyneen tölkkinsä mua päin osuen kuitenkin vaan partsin kaiteeseen. Porukka nauroi ja mä pyöritin päätäni huvittuneena. Helvetín sekopää.
- Sulla ei oo vaihtoehtoja, Aarni sanoi ja virnisti Anttonille. Oikeastaan Aarni ei ollut ikinä digannut Anttonista kovin paljon, johtuiko se sitten Anttonin rikostaustasta ja linnassa istumisesta vai siitä että jätkä oli joskus viime kesänä yrittänyt baarissa kovasti iskeä Pihlaa, mutta nyt noiden välillä ei näyttänyt olevan mitään probleemaa.
- Meillä on ikävä sua, Mikki mölähti yhtä sekavana kuin aina ennenkin ja Aarni tönäisi sitä.
- Älä nyt helvettí kuitenkaan liiottele.
- No oli mulla ainaki! budipää älähti ja Aarni nauroi.
- Voitte leikkiä sitä Romeoo ja Juliaa sit myöhemmin, kunhan Eetu saa ittesä hilattua alas, jätkä sanoi ja mä katsoin sitä huvittuneena.
- No niin, nyt ala Eetu tulla sieltä, loppuu toi Mikin ikävöinti ja pääsette juoksee yhessä sinne vitun auringonlaskuun, Antton sanoi ja mä näytin jätkälle keskaria, - mä tuun kohta hakee sut väkisin, jätkä jatkoi ja heilautti nyrkkiään. Lopulta mä en voinut estää huvittunutta virnettä joka kohosi mun kasvoilleni alhaalla huutelevan porukan myötä. Mä en sitä aina muistanut, mutta nyt mä taas tajusin, että mulla oikeasti oli maailman huikein frendiporukka, siitä ei päässyt mihinkään.
- Joo joo, mä tuun leipoo sua turpaan sinne alas, totesin Anttonille, joka virnisti. Pyöritin huvittuneena päätäni ja lopulta käännyin ja kävelin takaisin sisälle. Mun fiilis parani kuin taikaiskusta aika huomattavasti ja mä vaihdoin äkkiä vaatteet, suihkautin Axet kainaloon ja nappasin puhelimen, lompakon ja avaimet painellen sitten ulos vähintäänkin sotkuisesta asunnostani. Vaikka jaksoikin masentaa, niin kun mä astuin aurinkoiselle pihamaalle, niin mä päätin, että tänään mä yrittäisin piristyä. Pakkohan mun oli, ja mikä siihen paremmin auttaisi kuin aurinko, olut ja hiton hyvä seura.
Me käveltiin kaupan kautta rannalle, istuttiin ruohikolle ja mä nappasin astetta tyytyväisempänä oluen mäyräkoirastani. Sieltä täältä pikkuhiljaa porukka kasvoi ja pitkästä aikaa mulla oli oikeastaan aika hauskaa.
- Mä en tajuu missä vaiheessa tuli kesä, hymähdin kuudennen olutpullon kohdalla Pihlalle. Mimmi vilkaisi mua virnistäen ja mä nostin hetkeksi arskat päälaelle.
- Sä vissiin missasit sen hölmö, Pihla naurahti ja mä tönäisin sitä hellästi kylkeen.
- Ehkä, mut onks se jotenki uutta?
- No ei tosiaan, tyttö joi tölkkinsä tyhjäksi ja heitti jonnekin selkänsä taakse, - hei onhan sulla kaikki ihan okei, me ollaan oltu huolissaan, se sitten sanoi hiljemmin ja mä jotenkin liikutuin Pihlan ja aiemmin kyselleen Siljan huolenpidosta. Mä en tosiaan ollut yksin.
- Mikäs mulla, ainahan meitsillä on kaikki jees, sanoin mahdollisimman huolettomasti ja Pihla kohotti kulmiaan.
- Eiku ihan tosissaan, onks sulla jotain ihmissuhdehuolia tai perheongelmia? se kyseli ja mä heilautin kättäni huolettomasti.
- Vähän kaikenlaista, mä kerron joskus, mut nyt kaikki on ihan hyvin, sanoin ja väänsin kasvoilleni virneen. Ihan niin kuin mä nyt Pihalle voisin kertoa, että mun surkea fiilikseni johtui sen enosta. Mimmi hymyili vinosti ja taputti mua olalle avaten sitten uuden juoman. Sitten mä kyselin sen jalasta ja se kertoi, että kaikki alkoi olla jo ihan kunnossa ja hiton hyvä sitten niin. Aika tuntui menneen ihan tajuttoman nopeasti, tuntui kuin ihan vasta mä olisin ajanut meidät siinä mutkassa ojaan, vaikka siitäkin oli jo puoli vuotta. Irvistin ajatuksilleni siitä illasta ja pyyhin mietteet väkisin pois mielestäni. Mä en tosiaan halunnut ajatella nyt mitään ankeaa, vaikka ennenkaikkea Leevin poissulkeminen mun ajatuksistani olikin pääsääntöisesti hyvin vaikeaa.
Ilma viileni iltaa kohden, mutta lopulta mä en edes huomannut asiaa kun aloin olla sen verran hyvässä kuosissa. Pitkästä aikaa mä nauroin ihan kunnolla ja se tuntui hiton vapauttavalta, niin kuin ylipäänsä muutenkin siinä istuskelu. Antton ja Mikki hölöttivät jotain tulevan juhannuksen suunnitelmista ja siitä miten pitäisi lähteä mökille porukalle niin kuin aiempinakin vuosina. Mä avasin astetta hyväntuulisempana uuden kaljan ja annoin humaltuneen katseeni kuljeskella ympäristössä.
- Arvaa mitä, mä sain just uuden serkun, Pihlan hyväntuulinen ja humaltuneen iloinen höpötys Siljalle sai mut vilkaisemaan kaksikkoa sivusilmällä.
- Täh?
- Nii-in, se on tosi outo juttu, mut Leevillä on lapsi ja nyt se tavallaan niinku tapas sen uudelleen vuosien jälkeen, Pihla selosti ja yhtäkkiä mun kurkkua alkoi kuristaa, - se Jimi on ihan älyttömän sulonen, se ja sen mutsi Sara asuu vissiin vähän aikaa meillä, tyttö jatkoi ja mä yritin sulkea korvani sen puheelta, mutta en kyennyt. Jotain kylmää levisi mun sisälläni ja kiertyi mun sisuskalujen ympärille. Mä en tosiaan halunnut kuulla sanaakaan Leevistä tänään, mutta mistäs Pihla sen tiesi.
- Vautsi, vähän jos jännää, Silja vastasi ja mä tunsin sen katseen itsessäni, - hei muute, millo lähetään sinne leffaan, mun pitäs käyttää ne ilmaisliput ihan tässä kuussa? Se sitten vaihtoi aihetta niin kuin olisi tajunnut mun olemuksen muuttuneen. Mä koitin näyttää neutraalilta sytyttäessäni röökiä, mutta se oli jotenkin hiton hankalaa. Tiputin arskat takaisin silmille ja otin kulauksen pullostani jääden sitten hetkeksi vaan tuijottamaan tyhjästi eteenpäin. Mä en tiedä miten kauan mä vaan istuin hiljaa ja tuijottelin, mutta kohta tunsin jonkun tarttuvan mun käsivarteen ja koittavan repiä mua ylös. Nostin katseeni ja kohotin kulmiani Siljan epätoivoiselle yritykselle saada mut omin voimin siitä ylös.
- Mitä? kysyin käheästi ja Silja kallisti päätään.
- Mulla on asiaa.
- Mitä asiaa?
- No on nyt vaan, tuu tonne, Silja intti ja lopulta mä nousin ja huokaisten laahustin tytön kanssa syrjemmälle muusta porukasta.
- Niin mitä? toistin ja heitin röökin maahan.
- No kyl sä tiiät.
- Tiiän mitä?
Silja huokasi ja oli vähän aikaa hiljaa, kunnes tuikkasi röökin huulilleen ja sytytti.
- No kai mä nyt näin miten sä lannistuit Pihlan sanoista, se sitten sanoi ja mä puraisin vahingossa kieleeni.
- No @!#$ mitään lannistunu, yritin, mutta Siljan katse kertoi, ettei se tietenkään uskonut.
- Sä tiiät etten mä usko sua, mimmi huomautti ja mä join pulloni tyhjäksi yhdellä kulauksella, - en mä arvannu et se sun ja Leevin juttu on noinkin vakavaa.
- On mitä on, mut mä en ihan oikeesti nyt haluu puhuu siitä, sanoin ja työnsin kädet housujen taskuihin. Silja nappasi aurinkolasit mun silmiltäni ja katsoi mua hetken, kunnes nyökytteli.
- Eikä tarviikkaa, kunhan tiiät et mä oon aina paikalla jos sä haluut jutella, se sanoi lämpimästi ja mun kasvoilla kävi pieni hymy. Silja oli loistotyyppi, mä olin hiton onnekas, että mulla oikeasti oli niin huikea tyyppi ystävänä.
- Kyl mä tiiän, sanoin sitten ja tavoittelin huolettomampaa äänensävyä. Sitten mä levitin käteni ja nappasin tytön toverilliseen halaukseen saaden sen nauramaan huvittuneena mun olkaani vasten.
- Sä oot ihan vitun super, sanoin kun me erkaannuttiin ja Silja virnisti. Mä nappasin aurinkolasini sen kädestä ja laitoin takaisin silmille pienesti hymyillen.
- Sä oot, se vastasi ja tönäisi mua kevyesti, - ei täällä paista enää aurinko hölmö, se jatkoi viitaten mun arskoihini.
- Ei niin, mut tää onkin ulkonäkökysymys, heitin takaisin ja pörrötin tytön hiuksia.
- Ai noillako saa?
- No aivan varmasti.
Silja virnisti ja oli sanomassa jotain, mutta ei ehtinyt kun sen katse kiinnittyi johonkin kauempana.
- No mitä hittoo..? se mölähti ja nosti sitten kätensä vilkutukseen, - Aleksi!
Mä siirsin katseeni kauempana kävelevään nelihenkiseen porukkaan, joista kolme, Jennan, Tumpin ja Iinan, mä tunnistin Siljan vanhoiksi lukiokavereiksi. Se ainoa tuntematon nosti virnistäen kätensä ja porukka lähti lampsimaan meitä kohti. Jenna kikatteli ja hoippui, riensi halaamaan Siljaa ja sitten mua, vaikka ei me oikeastaan edes juuri tunnettu.
- Moi, blondi hihkui ja Silja naurahti.
- Mitä sä oot kiskonu?
- Emmä mitään ihmeitä, Jenna nauroi heleästi ja otti sitten kulauksen limpparipullostaan, jossa oli jotain värikästä ja ilmeisen vahvaa sekoitusta. Mä sytytin uuden tupakan ja vilkaisin vähän ympärilleni.
- Nii just, Silja hymyili ja puhalsi savua ilmaan kunnes siirsi katseensa siihen mulle tuntemattomaan aurinkolasipäiseen jätkään, - mitä helvettíä Aleksi teet täällä?
Jätkä naurahti ja laittoi päässään olevaa cap-mallista lippistä enemmän takaraivolle niin että sekaiset ja ylikasvaneet hiukset pyrkivät enemmän näkyville lakin alta.
- Alko Stadi vítuttaa niin palasin takas vanhoille hoodeille, se virnisti ja hörppäsi kaljaansa, - mä pääsin ammattikorkeeseen tänne, muutin ihan vasta.
- Oho, vau, et sit hemmetti oo mulle mitään ilmotellu, Silja vastasi ja mä kelasin, että mä hiippailisin takaisin meidän porukkaan, mutta en enää kehdannut lähteä kun olin siihen jäänytkin.
- En uskaltanu, se Aleksi sanoi hyväntuulisesti naurahtaen ja kiersi kätensä Siljan harteiden ympärille, - anna anteeks.
- Tän kerran, Silja irvisti ja vilkaisi sitten mua, - Eetu, Aleksi, se esitteli ja mä vilkaisin kundia.
- Moro, tervehdin ja heilautin kättäni, mutta jätkä ojensikin kätensä, joten mä sitten tartuin siihen kun kerta niin tahdottiin.
- Tsau.
- Onpa susta tullu asiallinen, Silja virnisti.
- Pitää antaa hyvä ensivaikutelma, Aleksi sanoi vinosti hymyillen ja sytytti sitten röökin.
- Aijaa? Silja kohotti kulmiaan ja heitti röökin maahan, - mut hei, me istutaan tuolla, tulkaa seuraks.
- Hirmu lössi teitä, Jenna avasi suunsa ja kulautti taas nestettä kurkustaan alas, - mut joo, voijaanhan me hetkeks tulla, meinattiin kyl baariin jossain vaihees, se sitten jatkoi sammaltaen ja lähti etunenässä hoippumaan porukkaa kohti.
- Ihan niin ku tuo enää mihinkään baariin sisälle pääsis, Silja huomautti huvittuneena ja mä hymähdin vähän, kunnes kohdalle päästyäni istahdin nurmelle ja kaivoin käsiini uuden bissen.
Mäyräkoiran ja Anttonin viinojen jälkeen mä aloin oikeasti olla ihan kivassa tuiterissa. Toisaalta känni sai mut ajattelemaan tahtomattani Leeviä, mikä oli huono juttu, koska mä en halunnut alkaa masistella. Teki mieli kysyä Pihlalta mitä Leeville kuului, mutta luojan kiitos mulla oli sen verran älyä vielä siinä vaiheessa että mä mennyt utelemaan ja vaikuttamaan epäilyttävältä. Vähän huokaisten otin ruohikolla lepäävän Leijonapullon käteeni ja kulautin irvistellen kirkasta nestettä kurkusta alas. Pihla ja Silja hoilasivat jotain Aarnin kajareista kuuluvaa biisiä, Antton pokasi Iinaa, Mikki nuokkui ja jengi oli muutenkin aikalailla päissään. Mulla ei ollut mitään havaintoa paljonko kello oli, mutta ei varmasti mitenkään erityisen vähän. Hymähtäen mä tuikkasin kessun huulille ja vein kädet taskuihini sytkärin toivossa. Tietenkään sitä ei sieltä löytynyt, vaikka mä miten koitin kaivella.
- Vittuh, mä mumahdin sekavasti ja otin kädet taskuistani.
- Tarttetko sä tulta?
Vierestä kuuluva ääni sai mut kääntämään katseeni sinne suunnalle ja ensin mä katsoin sytkäriä ja sitten sitä ojentavaa Aleksia, kunnes hiffasin napata sen sytyttimen sen kädestä.
- Kiitti.
Käytin stenkkua tupakan alla ja ojensin sitten takaisin jätkälle, joka oli ilmaantunut mun viereeni ilman että mä olin tajunnut.
- Näytätpä sä hilpeeltä, se sanoi sarkastisesti ja virnisti.
- Niinhä mä oonki, vastasin ja vilkaisin Aleksia, joka otti arskat päästään huvittuneesti hymyillen, - eiks teijän pitäny lähtee baariin? jatkoin nyt kun kerran juttukaverin sain.
- Nii piti, mut Tumppi hävis jonneki ja noi sun frendit varasti noi meijän tytöt, jätkä vastasi ja mä vilkaisin nuokkuvaa Mikkiä, jota vasten Jenna nojaili, sekä Iinaa joka ilmeisesti alkoi kuitenkin vähän lämmetä Anttonin hölmöille jutuille.
- Miten vítussa noi aina onnistuu, mä hymähdin ja katsoin kavereitani huvittuneena kunnes vein röökin huulilleni.
- No mitä, kuulinko mä kateutta tossa puheessa? Aleksi virnuili ja mä vilkaisin suunnilleen itseni ikäistä kundia kulmieni alta.
- Äsh, ei mua kiinnosta nais... Nii, siis että ei mua just nyt jaksa kiinnostaa, selostin ja jätkä kohotti kulmiaan mun epäselville höpötyksilleni.
- Aijaa, huono päivä vai?
- Mitä sä kyselet?
Mä siirsin katseeni Aleksiin, jonka sinisissä silmissä näkyi hassu pilke.
- Yritän saaha susta jotai irti.
- Miks?
- Läpällä.
Mä kohotin kulmiani ja pyöritin vähän päätäni, mutta en saanut hyväntuulisuutta pyyhkiytymään jätkän kasvoilta. Ihme tyyppi.
- No mitä víttua, mä hymähdin ja imin savua keuhkoihi.
- No mitä víttua, se matki virnuillen, - ihme jurottaja, oot sä sellanen takapulpetin paha poika? se härnäsi ja mä siirsin katseeni siihen vähintäänkin hölmistyneenä.
- En tiiä siitä, mut sä oot vitun outo, vastasin ja Aleksi virnisti.
- Mä myönnän sen, se sanoi ja nappasi arskat mun silmiltä, - oot sä vetäny kamaa ku pitää aurinkolasit olla silmillä?
- Haluutko sä turpaas? mä kysyin puolivakavasti ja Aleksi kallisti päätään.
- Haluutko sä lyödä? se esitti vastakysymyksen ja mä koitin napata lasit sen kädestä, mutta se oli nopeampi ja vei kättään kauemmas, - haluutko?
- Sä haluut.
- Haluun mitä? kundi virnuili ja samassa mä painoin sen vähemmän hellästi maata vasten.
- Että mä lyön, tuhahdin ja Aleksi kohotti kulmiaan. Mä painoin sitä maata vasten kovemmin ja lopulta se ojensi arskat takaisin.
- Okei, mä lopetan, älä hermostu, se sanoi ja mä otin lasini ja päästin sen takaisin istumaan. Kukaan ei edes tajunnut mitään ja mä vilkaisin kännistä porukkaa hymähtäen. Heitin lasit päälaelleni ja kurottauduin hörppämään Anttonin pullosta. Se Aleksi avasi oluttölkin istuskellen edelleen muina miehinä mun vieressä.
- Ihme sekopää, mä hymähdin sille ja se naurahti vähän, kunnes otti kulauksen oluttaan.
- Siks mä saankin aina turpaani.
- En ihmettele yhtään.
Käänsin katseeni Aleksiin, joka tuijotteli hetken eteensä, kunnes sytytti tupakan ja vilkaisi mua. Mä en tiennyt miten tosissaan se asioista puhui, se oli jotain mun kokonen jätkä, eikä mikään hiiri, kyllä se varmasti pystyi vastaan laittamaan jos vaan halusi.
- Onpa jees olla takas täällä, se sanoi vähän ajan päästä ja puhalsi savua ilmaan. Mä katsahdin sitä ja tumppasin röökini.
- Mitä sä Helsingissä teit? kysyin jo selkeästi rauhallisemmin ja mukavammalla äänensävyllä.
- Tein duunia, kävin koulua, olin pilvessä, perus settiä, se vastasi hymyillen leikkisästi ja pyyhkäisi hatun alta tulevia hiuksiaan, - oot sä täältä kotosin?
- Joo, mä vastasin ja annoin humaltuneen katseeni kuljeskella ympäristössä, - ihan täältä joo, vois kyl vaihtaa maisemaa välillä.
- Nii mäki kelasin, mut lopulta tuli koti-ikävä, Aleksi virnisti ja joi oluttaan, - ja oli pakko tulla pistää pikkusysteri ruotuun, se vitun teini ei muuta tee ku kännää, pyörii väärillä papereilla baareissa ja luulee itestään vähän liikoja.
- Kuulostaa mun pikkubroidilta, mä totesin vähän huvittuneena.
- Semmosia ne on, Aleksi tuumasi ja puhalsi savurenkaan ilmaan, - Amandaki pyörii jonku yhtä tyhjäpäisen jätkän kanssa, víttu mua huvitti kattoo niitä yks ilta baarissa.
Mä kohotin kulmiani ja vilkaisin Aleksia kuullessani tutun nimen.
- Ai kenen kanssa?
- Emmä tiiä, joku Joona se oli, jätkä totesi ja hymyli huvittuneena.
- Mitä víttua, oot sä sen Amandan veli? mä mölähdin ja Aleksi kohotti kulmiaan. Mä koitin nähdä jotain yhtäläisyyksiä Aleksin ja sen joku aika sitten baarissa Joonan kaulassa roikkuneen teinitytön välillä, mutta en oikein löytänyt mitään.
- Häh?
- Joona on mun broidi, mä sanoin ja Aleksi kohotti kulmiaan.
- Ai semmonen lippispäinen lökäpöksy?
- No kuule just se, mä sanoin ja Aleksi nauroi.
- Ihan totta? se kysyi ja pyöritti päätään, - no okei, nyt ku kattoo ni on teissä samaa näköö.
- Joo ei vítussa ole, mä sanoin huvittuneena ja Aleksi puhalsi savua ilmaa virnuillen.
- Okei, sä oot huomattavasti paremman näkönen, jos yhtään lohduttaa, jätkä sanoi ja mä katsoin sitä vähän aikaa kulmat koholla.
- Pakko kai sen on, vastasin ja nopea vino hymy kävi mun kasvoilla.
- Kato, sainhan mä sut hymyilemään, Aleksi naurahti ja heitti röökin sormistaan.
- Oliks sulla vai sellanen tavote?
- Ehkä olikin, jätkä sanoi leikkisästi ja mä katsoin sitä huvittuneena, kunnes otin taas kulauksen kirkasta, vaikka tässä kuosissa mä tuskin olisin tarvinnut.
- Hitto maailma on pieni, sanoin hetken päästä ja Aleksi nyökytteli.
- Mä kelasin samaa.
Mun kasvoille nousi pieni hassu hymy.
Me istuttiin siinä ties miten kauan ja juteltiin jotain turhaa, eikä Aleksi oikeastaan loppuunsa niin rasittava edes ollut. Porukka hävisi pikkuhiljaa ja kello näytti jotain puolta kolmea ja mua palelsi kun mä lopulta nousin kännisenä ylös nurmelta.
- Víttu mulla on nälkä, mä hymähdin humaltuneena ja sytytin röökin vähän horjahtaen. Antton, Mikki ja ne mimmit käveli vähän matkan päässä meistä, mutta sen pahemmin Aarnia, Pihlaa kuin Siljaakaan ei näkynyt missään. Mä en tajunnut tai muistanut missä vaiheessa ne oli lähteneet.
- Vois hakee pizzaa jostai, Aleksi vastasi silmät seisten ja mä vilkaisin sitä nyökytellen.
- Joo-o..
Me lähdettiin lampsimaan pois päin rannalta ja Aleksi hyräili jotain Popedaa kännisenä, niin että mun oli vaikea olla nauramatta.
- Älä sä naura mulle, se sanoi huvittuneena ja kiersi kätensä mun harteiden ympärille, - et ossais ite paremmin, se jatkoi ja mä puhalsin savua ulos keuhkoistani huvittuneena.
- Ja kun Suomi pelaa lätkää, se iskee joka jätkään... Aleksi hymisi ja mä kiersin käteni sen kaulan ympärille.
- ... Kaljaa koneeseen ja ukkometso! huusin ja Aleksi nauroi.
- Just niin, se sanoi ja musta tuntui, että meni ikuisuus ennen kuin me päästiin lähimmän aukiolevian pizzerian ovelle. Vaikka ei sillä, eihän meidän kävely mitään erityisen nopeaa ollut siinä kunnossa. Me hoiputtiin sisälle ja venattiin toinen ikuisuus lättyjämme, kunnes asteltiin takaisin viilentyneeseen kesäyöhön.
- Perkéle ku on kylmä, mä mutisin ja vilkaisin ympärilleni.
- Juo sitä brenkkuas, Aleksi sanoi ja koitti saada röökiään syttymään.
- Hölmö, sä joit sen pullon tyhjäks ihan niin ku puol tuntia sitte, mä sanoin ja Aleksi naurahti.
- En varmasti muute juonu, ite sä sen joit, se väitti ja mä tönäisin sitä vähän, - no okei, ehkä mä vähän maistoin, mut ihan sama, tuu mun kämpille yöks.
- Täh?
- Nii, tuu mun luokse ni ei tarvi kävellä täällä kylmässä.
- Missä sä asut? mä hymähdin ja Aleksi viittoi vasemmalle.
- Ihan kuule korttelin päässä tästä, se sanoi ja kiskaisi mua kyynertaipeesta, niin että lopulta mä sitten lähdin lampsimaan sen vierellä vähän hoippuen. Me rymisteltiin pizzojemme kanssa kerrostalon rappuun ja hissillä viidenteen kerrokseen ja mä kelasin, että mä kuolisin nälkään ihan kohta.
Aleksin kämppä oli jotain samaa kokoluokkaa kun munkin, tosin huomattavasti siistimpi kuin mun koppini tällä hetkellä. Irvistin itsekseni ja potkin kengät jalastani astellen sitten peremmälle pieneen yksiöön.
- Tämmönen tää mun lukaali on, jätkä sanoi vähän sammaltaen samalla kun lysähti sohvalle ja avasi pizzalaatikkonsa. Mä seurasin esimerkkiä ja istuin Aleksin viereen haukotellen. Päässä heitti aika hitosti, mutta mä en jaksanut välittää.
- Ei huonompi, mä vastasin ja vilkaisin humaltuneesti hymyilevää jätkää, - kiitti sulle hei, että majotat meitsin täks yöks, jatkoin sammaltaen ja revin pizzastani palan jaksamatta kysellä sen pahemmin veitsen kuin haarukankaan perään. Mulla oli ihan helvetín kova nälkä,
- No problems, jätkä on hyvä tyyppi hei, Aleksi selosti ja mä nauroin huvittuneena, kunnes otin ison haukun palastani. Aleksi laittoi telkkarin päälle ja hetken aikaa me vaan keskityttiin ahmimaan ruokaamme ja vilkuilemaan välillä ruudussa näkyvää ohjelmaa. Lopulta mä työnsin pizzalaatikon sylistäni olkkarin pöydälle ja nousin.
- Mä haen vettä, ilmoitin niin kuin siinä olisi ollut jotain ilmoituksen aihetta.
- On siel jääkapis kokistaki, Aleksi vastasi ja mä horjahdin vähän, - tuo mulleki.
- Katellaan, sanoin ja katsahdin jätkään vähän virnistäen. Aleksi irvisti ja näytti keskaria. Mä kävelin jääkaapille ja otin täyden pullon hyllyltä kaivaen sitten puhelimen taskustani. Kännisenä tihrustin ruutua ja totesin kellon olevan lähempänä neljää. Tosin loppuunsa se ei ollut kellonaika, joka mun huomioni vei, vaan näytöllä näkyvät kaksi puhelua. Leevin nimen näkeminen ruudulla sai mun kurkkuun nousemaan hetkeksi inhottavan palan ja vähän aikaa mä vaan tuijottelin kännykkääni hiljaa, kunnes kuulin Aleksin astelevan keittiöön.
- Mä luulin, että sä sammuit ku sua ei näkyny, jätkä sanoi ja mä työnsin kännykän taskuuni pyyhkien Leevin mielestäni. Se oli hiton hankalaa, enkä mä voinut hetkeen muuta miettiä kuin syitä sille miksi mies oli soittanut. Hammasta purren mä lopulta siirsin katseeni Aleksiin ja koitin näyttää normaalilta.
- Onks kaikki hyvin? jätkä kysyi ja mä yritin vääntää kasvoilleni hymyn.
- Loistavasti, vastasin ja Aleksi naurahti kunnes nappasi pullon mun kädestäni.
- Mä kuolen janoon, se sanoi ja vei pullon suun huulilleen.
- No nii mäki, huomautin ja Aleksin lopetettua otin pullon jätkän kädestä.
- Vaikka koko illan oot juonu, se sanoi virnistäen ja mä tönäisin sitä vähän, kunnes vein kokispullon suun huulilleni ja join aika hitosti. Sitten mä ojensin pullon takaisin Aleksille, joka laittoi korkin kiinni ja siirsi katseensa muhun. Vähän aikaa se katsoi mua, kunnes sen kasvoille nousi hassu virnistys.
- Ootko viime aikoina peiliin tsiigaillu? se kysyi ja mä kohotin kulmiani.
- Täh?
- Sun naama on ihan majoneesissa.
Mä pyyhkäisin suupieltäni hupparin hihaan.
- Ei varmasti oo, väitin sitten ja Aleksi naurahti humaltuneesti.
- Onhan, vitun hölmö, jätkä sanoi ja asteli mun eteeni pyyhkäisten sormellaan mun poskea, - miten sä oot osannu? se virnisti ja mä kohotin jälleen kulmiani vähän ihmeissäni kundin eleistä.
- Emmä tiiä, vastasin ja Aleksi kallisti vähän päätään, - mulla oli nälkä, puolustelin sitten ja jätkä virnisti leikkisästi kasvot ihan lähellä mun omiani. Mä en varsinaisesti tajunnut miksi Aleksi oli siinä sillätavalla niin lähellä, että mä suunnilleen tunsin sen hengityksen mun iholla. Me oltiin vähän aikaa ihan hiljaa, kunnes Aleksi kumartui jonnekin mun korvan suunnalle.
- Sä oot ihan vitun kuuma, se hymisi humalaisesti mun korvaani ja mä vähän niin kuin yllätyin ihan hitosti. En mä todellakaan ollut arvannut Aleksin suuntaumista, enkä mä tiennyt miten se oli arvannut mun. Tai sitten joku Silja oli sanonut sille, mistä sen tietää. Aleksi siirsi katseensa muhun, eikä jäänyt odottamaan mun vastaustani, vaan tuli lähemmäs ja kohta sen lämpimät huulet painuivat mun omilleni humaltuneen hapuilevasti. Normaalisti mä en hämmentynyt mistään tällaisesta, mutta just nyt niin kuitenkin kävi. Ja mun mieleeni tuli väkisin Leevi ja se, etten mä halunnut tai voinut vaan tehdä jonkun toisen kanssa mitään tällaista, ennen kuin meidän välit oli edes jotenkin saatu kuntoon. Mä kuitenkin olin edelleen Leevin kanssa yhdessä, tai ainakin oletettavasti niin oli. Ja niin mä sen halusin olevan. Mä halusin olla Leevin kanssa onnellinen, vaikka en enää tiennytkään olisiko se mahdollsta.
- Etkö sä halua? Aleksi mutisi irrottauduttuaan mun huuliltani. Mä siirsin utuisen katseeni sen sinisiin silmiin ja puraisin huultani.
- Mä tota... Siis haluan, mut mä en vaan... Aloitin, mutta en saanut sanottua mitään sen järkevämpää. Aleksi laski kätensä mun kaulalle ja tuli vähän vielä lähemmäs.
- Anna sit vaan mennä, se sanoi ja hymyili pienesti, kunnes kumartui painamaan huulensa mun kaulalle. Mä en voinut kieltää, etteikö tuonkaltainen kosketus tuntunut hyvältä näiden surkeiden viikkojen jälkeen. Aleksi suuteli hellästi mun kaulaani, vei toisen kätensä mun hupparin alle ja mun hengitys muuttui tiheämmäksi sen myötä. Lopulta jätkä siirsi katseensa mun silmiini ja katsoi hetken aikaa, kunnes painoi huulensa uudelleen mun huulille. Meni pieni hetki, mutta lopulta mä en voinut muuta kuin vastata sen humaltuneeseen, haluavaan suudelmaan. Jotenkin mä pyyhin Leevin pois mielestäni ja annoin kännin ja halun viedä, vaikka se miten väärin olisi ollut. Mä katuisin tätä aamulla, en mä halunnut pettää, mutta lopulta mä en halunnut tai kyennyt miettimään niinkään pitkälle. Aleksi työnsi mut pois keittiöstä ja mä kiskoin paidan sen päältä antaen käsieni koskea paljasta ihoa. Me horjahdeltiin humaltuneena sängylle ja mä heitin hupparini jonnekin huoneen nurkkaan Aleksin sitten vetäessä t-paidan mun päältäni.
- Mä haluun sua, jätkä sanoi hengähtäen kun mä keskityin avaamaan sen housuja. Mä kiskoin farkut sen jalasta ja kumarruin sen ylle antaen huulteni painua raollaan oleville huulille haluavina.
- Mä sua, mumisin suudelman välissä samalla kun Aleksi availi mun housujeni vyötä. Ei tämän pitänyt ihan näin mennä, en mä olisi halunnut sen menevän näin, mutta Aleksin alastoman kropan liimautuessa kiinni mun omaani, en mä voinut enää mitenkään lopettakaan.
Joidenkin tovien kuluttua me maattiin hengästyneenä sängyllä ja vaikka Aleksi oli tuntunut helvetín hyvältä, niin mulla oli lopulta vaan huono omatunto tästä.
- Öitä, kundi sanoi ja suukotti mun kaulaani hymyillen, kunnes painautui kiinni muhun. Mä tuijottelin kattoa hetken, ennen kuin silmäluomet painuivat myös mulla ihan väkisin kiinni. Viimeinen asia jota mä mietin ennen kuin nukahdin, oli Leevi ja sen harmaat silmät ja käsivarret, jotka pitivät musta kiinni niinä öinä kun me oltiin nukuttu yhdessä.
Mulla oli oikeasti vaan niin kamala ikävä sitä miestä.
|