|
Lähettäjä: Nuuki
Päivämäärä: 2.7.13 16:00:08
Hmm, tässäpä nyt, tänkin kanssa tuli kiire oikoluvun suhteen.
Vähän pidempää pätkää tälläkertaa, olkaapa hyvät :P ja kiitos kommenteista jokaiselle tasapuolisesti!
LUKU 9.
Mä en tuntenut oloani kovin kotoisaksi istuessani lopulta täyteen ahdetun klubin yhessä nurkkapöydässä kaljatuoppini kanssa. Taustalla soiva jumputus ja tanssilattialla heiluvat ihmiset vaan vähensivät sitä tunnetta ja mä vajosin alemmas pehmeällä sohvalla. Ei siinä, olin mäkin vielä pari vuotta sitten käynyt tämänkaltaisissa baareissa ihan tiuhaan, mutta jotenkin nykyään ei enää kiinnostanut - mieluummin sitä vaan istui jossain pubissa. Vähän masentuneena kulautin tuoppini tyhjäksi ja vilkaisin tanssilattialle jossa Roni oli parin naispuolisen kaverinsa kanssa. Jätkä ei voinut olla yhtään stereotyyppisempi. Mä kelasin, että joku körmy vielä hakkaisi sen vessaan kun sen homous näkyi niin selvästi.
Utuisin silmin laahustin lopulta tiskille ja jäin venailemaan baarimikkoa turhautuneena pitkistä jonoista. Turhautti mua kyllä muukin, nimittäin Leevi. Mä olin keksinyt ajankuluksi miehelle ehkä sata haukkumanimeä, ja lopulta en enää keksinyt yhtään. Känni vaan lisäsi mun ärtymystäni ja vihaisuuttani, niin että hetkeksi mä jopa unohdin pettymyksen ja loukkaantumisen. Mä olin yksinkertaisesti vaan vihainen Leeville. Vitun múlkku Leevi. Tosin olin mä myös vihainen itselleni, kun olin niin idiootti ja lapsellinen. Vitun tyhmä Eetu. Mä nojauduin kättäni vasten tympääntyneenä ja humalassa, tuijottelin baarimikkona toimivaa nuorta naista, joka pyyhki otsaansa kiireisenä kiikuttaen sitten juomaa asiakkaille. Lopulta se seisahtui mun kohdalle ja kohotti vähän meikattuja kulmiaan.
- Kaks fisua ja olut, sanoin ja kohottauduin käteni varasta. Hyvä tuhlata viimeiset pennit alkoholiin. Ojensin naiselle kympin ja kiskoin shotit peräjälkeen naamaani vähän irvistäen. Päässä heitti aika kiitettävästi, enkä mä ollut ihan varma miten selviäisin pystyssä kotiovelle asti. Huojuin takaisin pöydän ääreen ja aloin hörppiä kaljaani turhankin raivokkaalla nopeudella. Mä en tiedä miten kauan mä siitä itsekseni istuin, mutta jonkun ajan kuluttua Roni palasi takaisin ja istui mun viereeni kännisesti hymyillen.
- Ootpä sä masentunu, se sanoi ja joi viinamixeriään. Mä katsoin jätkää hymähtäen ja hieraisin vähän silmiäni.
- Emmää oo.
- Etpä! Roni vastasi ja joi lasinsa tyhjäksi, - mennäänkö tupakille?
- Ethän sä polta.
- No kyllä mä kännissä.
- Jaahas.
Kohautin olkiani ja sitten Roni repi mut puoliväkisin ylös siitä sohvalta. Mä otin vielä yhden ison kulauksen oluestani, kunnes me suunnattiin ihmispaljouden läpi kohti ulko-ovea. Bassojumputus soi mun pääni sisällä vielä silloinkin kun me päästiin huhtikuiseen yöhön. Mä olin ottanut takkini narikasta koska jostain syystä mä jopa tajusin humalatilastani huolimatta etten varmaan pääsisi enää sisälle tässä kunnossa. Vähän horjahtaen sytytin tupakan ja ojensin askia Ronille.
- Sä et kyl varmaan pääse enää sisälle, jätkä sanoi lukien mun ajatukseni samalla kun sytytti savukettaan.
- Mmm-mm, voi olla joo, sammalsin ja hieraisin silmiäni samalla kun imin savua keuhkoihini.
- Mennäänkö sun luo? Roni kysyi hytisten kylmästä ja mä vilkaisin kundia.
- Vaikka.
- Mä haen mun takin narikasta, oota.
- Mmh, joo.
Jätkä tiputti lähes kokonaisen röökinsä lumen alta paljastuneeseen asfalttiin ja mä nojauduin seinää vasten kun Roni katosi sisälle baarin ovista. Olo tuntui hiton sekavalta ja mä suljin vähäksi aikaa silmäni. Kovin kauaa mä en ehtinyt siinä nojailla kun kuulin tutun äänen vierestäni.
- Eetu, ootsä okei?
Avasin silmäni ja kohtasin ne kasvot joita en helvetíssä olisi nyt halunnut nähdä. Leevi tiputti tupakan sormistaan ja kohotti kulmiaan pitäen katseensa mussa. Vitun täydellinen kusípää.
- Painu nyt jo víttuun oikeesti, mumisin humalaisesti ja vein röökin huulilleni.
- Pääset sä kotiis tossa kunnossa? Leevi kysyi sivuuttaen mun kiroamiseni.
- No víttu pääsen, luuletsää että mä oon tulossa sun luo? En víttu enää ikinä, mä sanoin äkäisesti ja katsoin miestä utuisin silmin.
- En luule, mutta j...
- Ei kiinnosta, painu víttuun oikeesti nyt, vitun páska, ei kiinnosta nähä sua, mä puhuin Leevin päälle jatkaen kännistä raivoamistani. Ei se nyt kovin fiksulta kuulostanut, oikeastaan lähinnä jotenkin ylidramaattiselta, mutta en mä osannut tässä kuosissa hillitä kieltäni. Puhalsin savua keuhkoistani ja huomasin Ronin astelevan ulkoilmaan vetäen takkia päälleen.
- Koittasit ees Eetu kasvaa aikuiseks, Leevi tuhahti tälläkertaa tylymmin. Mä tiputin tupakan sormistani ja lopetin sen nojailuni hermostuneena. Samantien tasapaino petti ja tottakai mä sitten horjahdin melkein Leevin syliin. Ei voinut mennä yhtään paremmin. Mies auttoi mut pystyyn, mutta mä liikahdin kauemmas siitä heti saatuani jalat tukevasti maanpinnalle. Voi luoja.
- En tarvii mitään jeesiä ja muutenki, mulla on parempaaki tekemistä ku kuunnella sun paskánjauhantaas, sanoin tylysti ja Ronin astellessa siihen mun viereeni, kiskaisin pörröpäätä kyynervarresta ja lähdin kävelemään kämpille päin. Tai horjumaan, ei sitä siksakkia ehkä ihan kävelyksi voinut kutsua.
- Kuka tuo oli? Roni kysyi kauempana.
- Yks vaa, kaverin eno, ihan páska tyyppi, totesin ja vilkaisin Ronia joka kohotti kulmiaan, - ei jaksa puhuu siitä, jatkoin ja koitin edes jotain hymyntapaista. Ilmeisesti onnistuin ihan hyvin koska kohta Ronin kalpeille kasvoille nousi se tuttu innokas virnistys.
Viileä huhtikuinen yö ehkä jollain tavalla selvensi mun päätäni koska olo tuntui vähän paremmalta kun me päästiin kämpille. Riisuttuani kengät ja takin mä raahauduin keittiön ja join lasin vettä ihan vaan koska mä kerrankin tajusin. Roni seurasi mua ja mä laskin lasin tiskipöydälle vilkaisten jätkää.
- Haluutsä jotain? kysyin ja Roni pyöritti päätään. Se näytti siltä, että sanoisi jotain, mutta ei se sitten ehtinyt puhua kun mä astelin hetkenmielijohteesta sen luo ja painoin huuleni sen huulille. Roni inahti yllätyksestä, mutta kohta sen huulet liikkuivat mun huuliani vasten. Tätä vartenhan me tänne tultiin, tai ainakin mä. Toivoin ettei Roni kuvittelisi meistä mitään muuta ja kieltämättä omatunto nakutti pääkopassa kun mä toin Ronin tänne vain seksin takia. Koska siis, mikä mä olin Leeville raivoamaan kun mä olin itse ihan samanlainen. Tai no en nyt samanlainen, mutta hitto, kuitenkin. En kuitenkaan kyennyt ajattelemaan ihan selkeästi tällaisessa kännissä ja niinpä mä annoin halujen määrätä järjen sijaan. Kiskoin paidan lyhyemmän pojan yltä ja annoin käteni liukua Ronin laihalla vartalolla. Me hoiputtiin sängylle ja mä kumarruin Ronin ylle samalla kun jätkä repi hupparin ja t-paidan mun päältäni. Ei Roni varsinaisesti herättänyt mussa muutoin mitään sen suurempia kiksejä, ei se ollut yhtään mun tyyliseni kundi, mutta juuri nyt mä kuitenkin halusin sitä aika paljon.
- Sä oot ihana, Roni kujersi mun kaulaani samalla kun hyväili mun housujeni alla tuntuvaa erektiota. Mä painoin huuleni sen huulille ja me suudeltiin jonkin aikaa, kunnes kiskottiin housut jaloistamme ja kaaduttiin uudelleen sängylle. Viimeinen muistikuva yöltä oli hämärä huone ja laiha, kovaan ääneen voihkiva kundi mun allani.
*
Mä nukuin huonosti ja näin jotain sekavia painajaisia meidän kolarista, kunnes lopulta heräsin kamalaan päänsärkyyn. Aurinko pilkotteli jostain verhojen välistä ja vähän aikaa mä makasin paikallani odotellen huonon olon aaltoa, mutta kun sitä ei tullut niin uskaltauduin nousemaan istumaan siinä sängyllä. Hetken aikaa tuijottelin ympärilleni koittaen muistella eilisiltaa, kunnes muistin Ronin ja siirsi katseeni sängylle. Siinä se nukkui ja tuhisi, alasti toisella puoella sänkyä. Voi víttu. Juuri näin, hienoa Eetu. Hieroin kipeää päätäni irvistellen ja päätin hakea buranaa, mutta en ehtinyt niin pitkälle kun vieressä makaava kundi liikahti ja lopulta avasi silmänsä. Mä katsoin Ronia hetken aikaa enkä osannut sanoa mitään.
- Huomenta, kundi kähisi silmiään hieroen.
- Öö, huomenta, mumisin takaisin ja vedin peittoa syliini.
- Mihis sä olit menossa?
- Hakeen särkylääkettä.
- Onko kanuuna? Roni virnisti ja mä hieraisin otsaani.
- Vähän pää kipee.
Jätkä nauroi ja painoi mut takaisin makuulleen. Sitten se kapusi hajareisin mun päälleni ja suukotti mun huuliani. Mä en tosiaan olisi jaksanut Ronia yhtään juuri nyt, mä halusin vaan lääkettä ja ruokaa ja suihkun ja jotain juomista. Suuta kuivasi aika helvetísti.
- Sä olit ihana viime yönä, Roni kujersi ja iski toista silmäänsä, - ja tuhma, jätkä jatkoi hihitellen ja mä ähkäisin jotenkin ahdistuneesti. Mä en tosiaan tiennyt miten mä saisin Ronin mahdollisimman pian heivattua ulos kämpästäni olematta sille ilkeä, koska siis, en mä halunnut sitä loukata. Tosin en mä kyllä millään sitä juuri nyt jaksanutkaan. Jätkä kumartui lähemmäs ja alkoi suukotella ja näykkiä mun kaulaani, niin että siinä vaiheessa mun oli pakko tehdä jotain. Mä en tosiaan halunnut mitään teinimäisiä fritsuja taas kaulaani täyteen, niin kuin viimekerralla oli käynyt.
- Kuule, mun on pakko saaha se burana tai mun pää räjähtää, totesin ja Roni kohottautui siirtäen katseensa muhun. Vähän aikaa se näytti jotenkin ärtyneeltä keskeytyksestä, mutta kohta se hymyili kuitenkin. Mä taputin jätkän laihaa reittä ja lopulta se liikahti mun päältäni, niin että mä saatoin nousta. Olo tuntui jokseenkin krapulaiselta, silmäluomet tuntuivat painavan satakiloa ja pää oli kuin keilapallo jota joku nakutteli vasaralla. Pérkeleen alkoholi, taas kerran.
- Haluutsä käydä suihkussa? kysäisin ollakseni kohtelias ja nappasin pyyhkeen kaapista. Roni virnisti ja nousi ylös astellen mun luokseni.
- Joo, mut sun kaa, se sanoi ja kiersi kätensä mun yläkroppani ylle. Kirosin itseäni ja eilisiä haluja mielessäni, kunnes lopulta nyökkäsin alistuvasti. Víttu tästä darrapäivästä tulisi normaalia tuskaisempi, ihan totta.
Kello näytti jotain neljää kun Roni viimein tajusi lähteä. Mun päänsärkyni oli siihen mennessä kadonnut, mutta siltikin olo tuntui hiton väsyneeltä ja rasittuneelta, niin kuin mulla olisi ollut pidempikin putki päällä. Haukotellen lysähdin sohvalle television eteen järsimään näkkäriä, koska muuta ruokaa mulla ei oikeastaan ollut. Olisihan se syöminen ihan siistiä jos sellaiseen olisi varaa. Mä kelasin, että mä kuihdun varmaan kuoliaaksi. Nälkä huusi mahanpohjassa ja vähän hermostuneena koitin etsiä parempaa asentoa kovalla sohvalla. Mulla oli vähän morkkis eilisestä, ei mun nyt olisi kuitenkaan pitänyt mennä säätämään Ronin kanssa, mutta minkäs mahtoi. Ja joo, olihan mun raivokohtaukseni Leevillekin vähän ylidramaattinen, mutta tulipahan äristyä. Se mies todennäköisesti piti mua ihan vitun lapsellisena pentuna. Tosin ei sillä enää mitään väliä ollut. Vähän tuhahtaen surffailin kanavilla ja lopulta mä varmaan nukahdin. Kello kuuden aikaan mä nimittäin säpsähdin puhelimen pirinään. Silmät sikkurassa kurottauduin nappaamaan korean ihmeeni, jonka ruudussa vilkkui numerosarja.
- Eetu, mutisin ja tungin loputkin näkkäristä suuhuni, niin että melkein tukehduin murusiin, jotka takertuivat kurkkuun. Alkoi yskittää.
- Eemeli arvaa kuka on vapaa mies nykyään! tuttu ääni kailotti puhelimeen. Mä en tiedä mistä se lähti, että Antton alkoi kutsua mua Eemeliksi, mutta jäbällä oli se lempinimi melko pitkälti jäänyt päälle.
- Oot sä kunnossa? Anttonin ääni kysyi puhelimessa ja mä koitin saada yskääni laantumaan.
- Jho-oo, kähisin ja nousin hakemaan vettä, - hitto, ihan huikeeta, millonka sä pääsit? kysyin saatuani lasillisen kurkusta alas. Mä olin melkein unohtanut Anttonin ehdonalaiskäsittelyn ja kieltämättä jätkän vapautuminen piristi aika perhanasti.
- Eilen, víttu mä oon fiiliksissä, Antton hehkutti ja mun kasvoille nousi virnistys, - onks mies missä? se kysyi sitten.
- Ihan kämpillä, tuu moikkaa.
- Joo, mä koitan pummia broidilta kyydin.
- Jees, ja tuo mulle pizzaa tullessas, mä kuolen kohta nälkään.
- Vitun pummi, ryypännykö sä sun rahas taas oot?
- Mitäs luulet?
Antton nauroi, mutta mua ei varsinaisesti naurattanut. Siltikään en voinut estää virnettä, joka kohosi mun kasvoilleni. Ilmeisesti Anttonin vapautuminen sai mut vaan niin hiton iloiseksi.
- Katotaan jos mä jonkun Saarioisten roiskeläpän sulle tuon, jätkä tuumasi huvittuneena, - menee tunti, jees, moro.
- Moro.
Meni ehkä neljäkymmentä minuuttia kun ovikello soi. Haukotellen kiskoin paidan paljaan ylävartaloni peitoksi ja laahustin eteiseen avaten sitten oven. Anttonin leveä virne sai mun kasvoille nousemaan hymyn. Mikki oli luonnollisesti jätkän mukana ja nähdessäni toverini kasvot, saatoin tyytyväisenä todeta etten ollut ainoa joka kärsi krapulasta.
- No iltaa, jätkä naurahti ja kiersi kätensä mun ympärille halaukseen, - vitun mahtavaa nähä jätkää pitkästä aikaa muurien tällä puolella.
- Samat sanat, virnistin ja taputin kaljupäätä selkään, - tälläkertaa sit pysytkin poissa sieltä.
- Aivan varmasti, Antton vastasi ja mä päästin kaksikon sisälle. Molemmilla oli mukanaan kaljaa ihan kiitettävästi, mikä ei kyllä toisaalta yhtään ihmetyttänyt. Kundit riisuivat takkinsa ja kenkänsä astelen sitten peremmälle mun yksiööni.
- Siinä on neidille pizzaa, Antton lopulta sanoi ja ojensi mulle ihan liian hyvältä tuoksuvan pizzalaatikon, - heti ollaan vaatimassa kaikenlaista kun kaveri on vapaalla jalalla, mikä vitun pizzalähetti mä oon, jätkä virnuili ja mä pukkasin sitä vähän kylkeen.
- Tattis, pelastit just mun hengen, vastasin ja astelin olkkariin lysähtäen sitten sohvalle. Avasin pahvisen lootan nälkäisenä ja revin suurikokoisesta pizzasta itselleni palan. Hitto että voi ihmisellä olla nälkä.
- Kunnon poikamiesboksi, Antton sanoi istuessaan mun viereen. Mikki lysähti nojatuoliin ja korkkasi kaljan. Mä mietin oliko se missään vaiheessa ollutkaan tänään selvinpäin, en nimittäin yhtään ihmettelisi jos se olisi kiskonut kaljaa ihan aamusta asti. Jätkä näytti aika kuolleelta.
- Joo, ei oo siivoominen ihan mun juttu, totesin samalla kun hotkin pizzaani, - ja paraskin puhuja, oma kämppäs oli vielä pahemmassa kunnossa sillo joskus, jatkoin virnistäen ja Antton naurahti, kunnes ojensi mulle kaljan Sandelsin kontista. Mun fiilis oli kyllä ihan huikeassa noususuhdanteessa Anttonin vapautumisen myötä, vielä aamulla mä olin ollut ihan páskana, mutta juuri nyt vaan nauratti.
- Mulla on vieläki darra, sanoin tölkkiä ojentavalle jätkälle.
- Mistä lähtien sä oot ilmasesta kaljasta kieltäytyny, se huomautti ja mä irvistin vähän kunnes nappasin tölkin sen kädestä.
- Sitähän mäki.
Kymmen aikaan illasta mä tajusin olevani taas kännissä, kiitos Anttonin tarjoamien kaljojen ja litran Leijona-pullon, joka tyhjeni meidän kolmen suihin turhankin nopeasti. Musta tuntui vahvasti ettei mun alkoholinkäyttöni ollut taas ihan tervettä, mulla meni kuitenkin useampi ilta viikossa ihan tuiskeessa. Juuri nyt asia ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa.
- Tiiättekö, meikän eka lauantai-ilta vapaalla jalalla, joten tänään mä aion lähtee baariin ja nússia sen paikan kuuminta mimmiä, se on aivan vitun varma juttu, Antton selosti kun mä astelin keittiöstä takaisin olkkariin. Mikin katse hahaili kännisesti seinillä ja mä läpsäisin jätkää vähän takaraivoon, niin että se säpsähti ja sen sirrillään olevat silmät aukenivat.
- No lähetään sit jo, mä naurahdin ja Antton virnisti laskien lestin pöydälle. Mä olin tarttumassa pulloon, mutta Antton siirsi mun käteni sivuun.
- Mulla on jotain parempaa, se sanoi naurahtaen ja otti housujensa taskusta minigrip-pussin valkoista jauhetta. Mä katsoin valkoista ainetta hetken kunnes kohotin katseeni Anttoniin.
- Sä oot ehonalaises, onks ihan fiksuu? mä sanoin Anttonin ottaessa lompakostaan pankkikortin ja setelin, - muutenki mä luulin että sä et enää kisko mitään, jatkoin vähän hermostuen, mutta jätkä vaan nauroi.
- Víttu mä oon päässy linnasta, kyl mä aion sitä juhlistaa ihan kunnolla, se sanoi samalla kun taiteili kortin avulla olkkarin pöydälle viivat, - mistä lähtien susta on tullu tollanen kanaemo? jätkä jatkoi virnuillen ja mä käänsin katseeni pöydän pinnasta jätkään itseensa.
- Mitä sul on? Mikki kuitenkin kysyi ennen kuin mä ehdin vastata Anttonille mitään.
- Koksua.
- Miten sä sitä oot saanu tähä hätään, vitu kallista ja hankala saada näillä markkinoilla, Mikki jatkoi sammaltaen ja Antton naurahti.
- Mulla on keinoni, se vastasi virnistäen humalaisesti ja kääri kympin setelin rullalle niistäen sitten sen kautta valkoisen kokaainiviivan nenäänsä. Vähän aikaa se niiskutti ja pyyhki nenäänsä, kunnes ojensi setelin mulle.
- En mä vedä mitään páskaa, kieltäydyin ja Antton virnisti.
- Koka on vitun rentoo, ota nyt, se totesi typerä hymy kasvoillaan ja vähän aikaa mä katsoin Anttonia, kunnes lopulta otin setelin sen kädestä. Mä en todellakaan tykännyt huumeista, joten en mä siksi ikinä kiskonut muuta kuin alkoholia ja pilveä, joskus olin nimenomaan Anttonin kautta napannut ekstaasinappeja, mutta ei muuta. Jostain syystä mä kuitenkin kelasin nyt että aivan hiton sama. Kumarruin pöydän ylle ja vein setelirullan pään sieraimelleni, kunnes niistin valkoisen jauheen sisääni. Nenää kirveli hetken ja niskuttaen mä ojensin setelin Mikille, joka ei tosiaan olisi kyllä tarvinnut enää yhtään enempää mitään päätäsekoittavaa. Ei me kuitenkaan sitä estetty, ei sitä kukaan koskaan estellyt, vaikka oikeasti ehkä joskus olisi pitänytkin.
Ei ne viivat tietenkään jääneet yhtiin, ja kun me asteltiin yhdentoista jälkeen yhden melko menevän baarin ovista sisälle, niin mulla oli ihan älyttömän energinen, euforinen ja onnellinen olo. Mulla oli kerrankin sellainen olo, että mä voisin lähteä tanssimaan. Naurahdellen suuntasin baaritiskille ja kaivoin hilut taskustani tilaten kossubatteryn.
- Tiiäkkö Eemeli sä oot mulle ku veli, Antton sanoi tilattuaan kaljan ja kiersi kätensä mun hartioiden ympärille. Katsahdin itseäni pidempää kaljupäätä huvittuneensti naurahtaen.
- Samat sanat, sanoin ja Antton virnisti kunnes käännähti ja suuntasi istumaan yhteen harvoista vapaista pöydistä. Mä istuin Mikkiä ja Anttonia vastapäätä, enkä olisi millään halunnut tai kyennyt olemaan paikoillani. Musta tuntui, että mä kykenisin ihan mihin vaan. Niin, että @!#$ joku Leevi, mä olin vaan ihan liian hyvä sille. Omapa oli menetyksensä. Jes, Eetu on kingi!
Musta tuntui, ettei mulla varmaan aikoihin ollut edes ollut niin hauskaa jossain tanssimestassa. Tai ehkä se johtui siitä, että mä kerrankin olin tanssilattialla. Meidän hyppiminen ja riekkuminen kovaäänisen bassojytkeen ja valomeren keskellä sai osakseen melko paljon huomiota, mutta pakosti ainakin vähän positiivista koska jossain vaiheessa Anttonilla tosiaan oli kainalossa tosi nätti daami, niin kuin se oli vannonutkin. Myöhemmin jätkä imutteli sen kanssa yhdellä sohvalla siihen malliin, että mä epäilin vahvasti että ne rupeaa hässimään siinä ja nyt. Meidän pöytä ei ollut muutenkaan enää kovin tyhjä, siinä istui joku jätkä ja pari mimmiä.
- Eetu, mä esittelin itseni niistä jokaiselle ylipirteästi.
- Sanokaa sitä vaa Eemeliks, sitä ärsyttää se, Antton heitti väliin ja mä tönäisin kundia, joka ei kuitenkaan tönäissyt takaisin, sen verran tiiviisti sen kädet oli kiinni sen tytön rinnoissa.
- Mä tiiän sut jostaki, mun vieressä istuva tyttö sanoi ja katsoi mua vähän aikaa, - ootko sä Joonan veli? se sitten kysyi ja mä kohotin kulmiani.
- No oon, mistä sä sen tiiät? virnistin ja liikahtelin vähän tuolillani. Oli hiton hankala pysyä paikallaan.
- Mun pikkusisko Amanda pyörii sen kanssa, tyttö jatkoi hymyillen ja mä mietin kikattelevaa muijaa Joonan seurassa silloin baarissa, - mä katoin ku oot vähän samannäkönen, paitsi että sä oot kyllä paljon komeempi, se jatkoi flirttaavasti. Mun oli yleisesti ottaen vieläkin hankala suhtautua naisten flirttiin baarissa, vaikka useamman kerran joku tyttö tuli juuri tuollaiseen sävyyn juttelemaan. Kuitenkin juuri nyt mulla oli niin hiton itsevarma olo, etten mä mennyt yhtään jäihin.
- Älä valehtele, virnistin ja se mimmi hymyili leveästi, - kai mä saan kysyy sun nimee?
- Anniina, se vastasi.
- No Anniina, mä tarjoisin sulle drinkin, mutta lompakko jäi tonne ferrarin hanskalokeroon, sanoin virnistäen ja tyttö nauroi.
- Sä oot hauska, se virnisti ja hörppäsi juomastaan. Mä hymyilin huvittuneena ja lopulta mä en enää psytynyt olemaan paikoillani, vaan mun oli ihan pakko nousta. Kiskoin sen Anniinan ylös ja vetäisin mukanani tanssilattialle. Se nauroi mun käsipuolessani ja joo, kyllä mun oli vähän pakko itsenikin nauraa itselleni. Tosin väliäkö sillä, mulla oli hiton huikea fiilis, hemmetti!
*
Kun mä kolmen aikaan yöllä rymistelin ulos baarin ovista, ei mulla sitten enää ollut erityisen hilpeä fiilis. Lähinnä vaan jotenkin hermostunut ja levoton. Olin saanut Anniinan karistettua itsestäni irti ja nyt mä halusin vaan kotiin. Ulkona oli hiton kylmä ja mä kirosin, että olin pukenut niin vähän päälle. Vedin ohutta takkia paremmin päälleni ja hoippuen lampsin pois baarikadulta.
- Víttu, mutisin itsekseni ja vedin pipoa korville. Toivoin, että kämpille olisi lyhyempi matka, mutta juuri nyt matka tuntui jotenkin ihan älyttömän pitkältä. Oli huono olokin, vapisutti, hermostutti ja jotenkin ärsytti.
- Eetu!
Säpsähdin sekavista mietteistäni ja horjahdellen seisahduin sekä käänsin katseeni taaksepäin. Voi sáatana. Oikeasti, eikö tuo mies voinut vaan pysytellä hiton kaukana musta, mä en tosiaan halunnut nähdä sitä. Tuntui vaan hemmetin pahalta ja juuri nyt ärsyttikin, joten olisi vaan pystynyt poissa mun silmissäni. Tuhahtaen käännähdin ja jatkoin hidasta matkaani, mutta tottakai Leevi sai mut kiinni. Se oli myös aika kännissä. Tunsin käden laskeutuvan olkapäälleni ja kevyesti Leevi pysäytti mut.
- Minne matka? se kysyi ja mä hieroin silmiäni hermostuneena. Olo oli tosi sekava ja levoton.
- Kotiin, sanoin ärtyneenä ja kohtasin sumein silmin Leevin harmaat silmät.
- Oisit tullu mun kaa johonki juomaan bisset, mies sanoi hymyillen vinosti.
- Baarit menee kiinni.
- Puol tuntia vielä aikaa.
- Jaa, en tuu, sanoin levottomana ja vilkaisin ympärilleni.
- Ootpa sä äkänen, mikä mättää? Leevi kyseli sammaltaen ja hipaisi mun kättäni.
- Tiiätkö ei kuulu sulle.
- Vieläkö sä oot mulle vihanen? mies hymyili leikkisästi ja mua ärsytti sen hymy. Se kusípää ei oikeasti voinut käsittää, että mä olin loukkaantunut. Ilmeisesti se tosiaan ajatteli vain itseään. Mua vítutti ja hermostutti ja ahdisti ja toisaalta myös halutti ihan hitosti. Pyyhin kuitenkin hyvin nopeasti kaikki villit mietteet Leevistä pois mielestäni ja keskityin vaan olemaan ärtynyt.
- Eetu hei, älä viiti käyttäytyä noin dramaattisesti, ei me mitää teinejä olla, Leevi sanoi sitten naurahtaen ja kohta mä tunsin miten sen kädet laskeutuivat haluavina mun kyljilleni. Hetken ajan mä olin huumassa sen kosketuksesta ja tuoksusta, mutta lopulta järjen ääni, kerrankin, herätti mun tilanteesta ja sai mut irrottautumaan miehen otteesta.
- Mä meen kotiin, sanoin ärtyneenä, mutta Leevi tarttui mun käteeni ja pakotti mut jälleen kuuntelemaan. Víttu nyt oikeesti.
- Miks sä oot noin hermona? mies kysyi ja mä kohtasin sen katseen.
- Anna olla.
- Eiku oikeesti? Leevi intti ja se oli niin lähellä, että hetken ajan mä halusin suudella sitä, mutta en tehnyt niin. En varmasti enää ikinä ottaisi mitään lähempää kontaktia tuohon mieheen, en varmasti antaisi Leeville sitä iloa. Me katsottiin vähän aikaa toisiamme, mä vihaisesti ja Leevi kysyvästi, kunnes miehen huulet lopulta kuitenkin painuivat mun huulilleni. Taas kerran. Mä en voinut sille mitään, että mä vastasin siihen tupakanmakuiseen suudelmaan. Leevi työnsi mut kevyesti tiiliseinää vasten ja sen kädet liukuivat mun kaulalleni, siitä rintakehälle, kyljille, alaselälle. Sitten mä tajusin mitä tein. Vihaisena sekä itselleni että Leeville irrottauduin suudelmasta ja tyrkkäsin miehen pois läheltäni. Vitun kusípää! Itsehän Leevi sanoi ettei meidän pidä enää tehdä mitään tallaista ja kuitenkin se itse tulee muhun kiinni heti kun vähän tekee mieli seksiä. Pitikö se mua oikeasti näin helppona panona?
- @!#$ älä koske muhun! raivosin ja epäilin vahvasti, että siitä kujalta mun huutoni kuului kyllä muuallekin. Mulla oli paha olla.
- Mikä sulla on Eetu? Leevi kysyi levottomana ja asteli lähemmäs jotenkin yllättyneenä. Se tarrasi mun käteeni kevyesti ja mä purin hammasta.
- Sä oot ihan kusípää, ärähdin ja revin käteni sen kädestä.
- Ja sä oot outo, et sä ennenkään oo vastaan mulle laittanu, päin vastoin, oot halunnu tätä ihan yhtä paljon kun mäkin, Leevi sanoi ja musta tuntui vaan jotenkin että mä alkaisin porata siinä tai jotain miehen sanojen myötä. Mulla oli kylmä ja sekava olo, tuntui muutenkin ihan páskalta. En mä kuitenkaan itkenyt kun en mä oikeastaan juuri koskaan itkenyt, mutta juuri nyt teki kyllä mieli.
- Víttu sä et tajua miltä musta tuntuu olla sulle vaan joku lelu! raivosin ja hieroin otsaani ahdistuneena, - heti oot mussa kiinni ku vähä tekee mieli, hitto sä ajattelet vaa ittees! jatkoin ja vähän mun ääni särkyi loppua kohti vaikka kuinka yritin ettei niin kävisi. Mulla oli ihan surkea olo.
- Älä viiti, ihan samalla tavalla säki aiemm... Leevi aloitti, mutta en mä enää voinut mitään itselleni. Kokaiini jätti jälkeensä tajuttoman ärtymyksen ja levottomuuden, joten niinpä mä kohta tajusin olevani taas Leevin kimpussa. Ihan totta mä en ollut koskaan tapellut kenenkään kanssa näin monesti näin lyhyessä ajassa. Ja samaan aikaan mä en myöskään ollut koskaan tuntenut ketään kohtaan näin. Nyt mä kuitenkin kävelin sen luo ja iskin nyrkkini sen kasvoihin niin kovasti kun mä siinä kunnossa pystyin. Leevi näytti yllättyvän ja se horjahti taaksepäin kiroillen. Mä kävin sen päälle uudestaan ja löin, eikä Leevi edes laittanut vastaan. Tai jos laittoikin, niin hyvin vähän. Tai sitten se vaan oli liian kännissä. Tosin ei sillä, olinhan mäkin ihan sekaisin.
- Víttu... se kirosi ja sylki verta märkään asfalttiin. Mä katsoin sen auennutta huulta ja punoittavaa silmäkulmaa levottomana, enkä tiennyt mitä olisin oikeastaan ajatellut koko tilanteesta. Hiton hermostunut ja ärtynyt mä ainakin olin. Leevi kohottautui seisomaan ja katsoi mua pyyhkien huulta hihaansa. Siitä tuli verta ihan mainittavan paljon.
- Oliko muuta? se kysyi ärtyneenä ja sylkäisi verta.
- Ei, oliko sulla? vastasin vähintäänkin vihaisesti ja hipaisin kipeitä rystysiäni. Leevi ei sanonut mitään, katsoi vaan mua, joten niinpä mä päätin vaan lähteä pois koko tilanteesta. Ahdisti ja ärsytti ja tuntui tosi pahalta, eikä inhottavan kylmästi puhaltava tuuli ainakaan parantanut mun oloani. Helvetín helvétti! Nieleskellen mä kävelin pois siitä kujalta ja toivoin että olisin jo kotona, mä halusin vaan nukkumaan.
Tietenkin kun yhdestä harmista pääsee eroon, niin toinen tulee tilalle. Mä olin jo melkein kotikulmilla kun huomasin jonkun porukan puiston luona. Tai ei siinä porukassa sinällään mitään ihmeellistä ollut, lähinnä mun huomioni kiinnitti jonkun tytön pelokkaat äännähdykset. Edelleen hermostuneena mä kävelin lähemmäs porukkaa ja vasta sitten mä oikeastaan tajusin mitän tapahtui. Reunaan parkkeeratun Volvon etuovea vasten painettu tyttö tuskin oli siinä ihan vapaaehtoisesti ja vaikka mä tiesin, etten mä mitenkään voisi tässä kuosissa pärjätä noille kahdelle mua isompikokoiselle miehelle, jotka tyttöä ahdistelivat, niin en mä tietenkään voinut vaan kävelleäkään ohi.
- Hei, onks siellä joku ongelma? mä kysyin lähemmäs päästäyni ja toinen jätkistä kääntyi katsomaan mua.
- Ei meillä, mutta sulla voi olla jos et ala hipsiä víttuun siitä, se sanoi karheasti ja mä katsoin itkevää, luonnottoman laihaa tyttöä, - meillä on keskustelut tässä meneillään, että ala vetää, jätkä jatkoi ja mä kävelin lähemmäs.
- Päästä irti siitä, sanoin, vaikka tiesin, ettei mun sanoillani olisikaan mitään vaikutusta. Toinen miehistä naurahti. Ne oli mua vanhempia, toinen ehkä jopa kolmisenkymmentä.
- Viimesen kerran, painu víttuun, vanhempi noista sanoi ja siinä samassa mä kävin sen päälle ja revin sen irti nyyhkyttävästä tytöstä. Ihan älytöntä miten useasti mä olin joutunut nyrkkikärhämään viimeisen kuukauden aikana. Ei ollut yhtään normaalia mulle. Mä en kuitenkaan ehtinyt kuin repiä jätkän irti tytöstä, kun toinen niistä múlkuista tarrasi muhun ja iski nyrkkinsä mun kasvoihin. Suuhun tulvahti veri ja kiroten mä koitin hakea tasapainoa. Koski hitosti. Mä sain kuitenkin itseni koottua ja kävin mua lyöneen kundin päälle. Iskin sitä leukaan, vaikka se ihan turhaa olikin. Minkä mä niille mahdoin. Hyvin nopeasti mä tajusin, että toinen noista iski mut maahan. Se tyttö oli lähtenyt juoksemaan karkuun ja mä kelasin, että se oli joku narkkari, ainakin hyvin vahvasti se näytti nistiltä.
En kuitenkaan ehtinyt kauaa asiaa pohtia kun tajusin nyrkin iskun kasvoissani, ja heti perään toisen. Suuhun pursusi verta, enkä mä tiennyt tuliko se nenästä vai huulesta, vai molemmista. Paljon sitä ainakin oli. Silmäkulmaan koski hemmetisti ja hetken ajan mä kirosin tuuriani.
- Víttu sun takias toi húora pääs karkuun, toinen niistä jätkistä raivosi mulle kunnes painoi mun poskeani vasten kylmää hiekkaa. Inahdus karkasi mun huuliltani ja mä mietin hetken aikaa, että mä kuolen siihen tai jotain. Miehestä lähtevä viinan haju sai mut voimaan pahoin, eikä veren nieleskely ainakaan auttanut asiaa. Mä tajusin, että mua pelotti. Oikeastaan pelotti aika paljonkin. Koitin päästä irti päälläni olevan miehen alta, mutta en onnistunut. Tunsin miten veri valui paksuina vanoina poskille ja aina leukaan asti.
- Hei, mähän tiiän tän jätkän, se mies sitten sanoi ja käänsi mun päätäni. Mä yritin päästä sen alta, mutta oikeastaan olo tuntui heikolta, eikä mun yrityksistäni tullut mitään. Yskitti ja keuhkoihin koski miehen painaessa niitä polvillaan.
- Noh? se toinen murahti.
- Petu Kalliolan pikkuveli, mies sanoi ja naurahti kylmästi, - ja tiiätkö mikä on vielä vitun outoa? Mä oon nähny tän pikkupáskan yhen vanhan tutun kanssa joskus.
Musta tuntui että mä tukehdun kohta.
- Saa-ta-na, kähisin ja koitin rimpuilla, mutta tunsin vaan miten nyrkki iskeytyi uudelleen mun kasvoihin. Tuntui, että taju lähtee, sattui hiton paljon.
- Kenen? se toinen kysyi ja mä tunsin miten kyynel pusertui väkisin silmäkulmasta. Víttu! Mä en tajunnut miten mä päädyin tähän, mä halusin vaan hiton nopeasti kotiin. Nyt mä en edes tiennyt selviäisinkö mä sinne asti. Leukaa kirveli, silmäkulmaa kirveli ja tuntui ettei verenntulo koskaan loppunut vaan sen iljettävä punainen neste täytti mun suuni. Mä varmaan tukehtuisin omaan vereeni tai muuta vastaavaa.
- Leevin, mun päälläni oleva vanhempi mies sanoi ja virnisti sitten jotenkin häijysti. Mun oli vaikea uskoa korviani, mutta en ehtinyt ihmetellä asiaa enempää kun kipu ja suussa maistuva rautainen veren maku keskittivät ajatukset itseensä.
- Haanpään?
- No víttu kenen muunkaa?
Mun oli pakko miettiä, että mistä Leevi nuo korstot tunsivat, mutta kai sitä kusípäällä yleensä oli kusípäisiä tuttaviakin. Mä yskin verta ja koitin hengittää vaikka se oli hiton vaikeaa.
- Ei helvettí, se kauempana oleva sanoi ja tuli lähemmäs. Vanhempi miehistä nousi lopulta mun päältäni ja mä aloin samantien yskiä ja haukkoa henkeäni. Keuhkoihin ja kasvoihin koski hiton paljon. Käännyin kyljelleni siinä hiekkalla voimatta olla vaikeroimatta kivusta.
- Vittú... henkäisin omaan korvaanikin säälittävästi.
- Ei oo Leevin uusissa frendeissä paljon kehumista, vanhempi noista sanoi ja samantien tunsin potkaisun kyljessäni. Kovaääninen älähdys pääsi mun huuliltani ja nipistin silmäni kiinni ähkäisten kivusta.
- Kuule, kerro narkkaribroidilles terveisiä ja sille Haanpään páskiaiselle kans, samainen jätkä sanoi, mutta mä en avannut silmiäni. Mä ajattelin, että mä jään siihen, en mä varmaan pääsisi enää ylös. Sattui ihan vítusti. Olinko mä nyt oikeesti tehnyt jotain helvetín pahaa kun kaikki páska piti tapahtua juuri samaan aikaan? Víttu.
- Kyllä se narkkarilútka takas tulee, jos ei huomenna niin viimestään ens viikolla, nuorempi miehistä sanoi ja sitten nuo menivät. Mä kuuntelin miten auton moottori hurahti käyntiin ja kohta ääni katosi jonnekin kauas. Mä koitin hengittää varovasti ja jonkun aikaa mä makasin siinä, ennen kuin pääsin ylös. Olo tuntui tosi sekavalta ja heikolta. Irvistin kivusta ja pitelin kipeää kylkeäni jonkin aikaa kun pääsin jaloilleni. Yskien, kiroten ja verta nieleskellen sekä sylkien mä lähdin sitten lopulta kävelemään kohti kotia, enkä ollut varma olisiko ollut fiksuinta soittaa ambulanssi. En mä kuitenkaan soittanut, en mä olisi jaksanut niille selitellä, mä halusin nyt vaan nukkumaan.
*
Kun mä sunnuntaiaamuna sitten heräsin kaiken jälkeen ihan omasta sängystä niin olo oli kamala. Sen lisäksi, että mulla oli krapula juomisesta, niin illan mittaan niistellyt viivat aiheuttivat jälkiseurauksina kamalan tärinän ja levottomuuden, joka jatkui pitkälle päivään. Noiden lisäksi mun kylki oli tosi kipeä, huulessa oli haava, silmäkulma oli turvonnut ja ihan sinimusta, samoiten leuka oli muuttanut värinsä punaisenvioletiksi. Mä en voinut käsittää miten mulle kävi näin, tuntui, että mä olin kokoajan saamassa turpaani tai jotain. Mulla oli myös tosi huonot fiilikset, johtuen sekä eilisestä episodista puistossa, että Leevin sanoista. Se mies ei tosiaan ajatellut mua yhtään, oletti että mä olin joku hiton helppo pano, jolta se sai milloin halusi. Eikä se yhtään tajunnut miten pahalta musta tuntui kun se sanoi jotain sellaista mitä se oli eilen sanonut. Mulla oli oikeasti tosi surkea fiilis, suunnilleen juuri sellainen, että mä olisin halunnut vaan jäädä peiton alle koko seuravaksi viikoksi.
En mä kuitenkaan voinut jäädä peiton alle, koska hyvin nopeasti mä tajusin sen tosian että rööki oli loppunut. Tai todennäköisesti aski oli tippunut eilisessä puistoepisodissa, enkä mä ollut huomannut asiaa. Ihan sama, röökiä mulla ei kuitenkaan ollut. Enkä mä helvetíssäkään viitsinyt lähteä hakemaan röökiä tämännäköisenä. Mun naama ei ollut ikinä näyttänyt näin pahalta, ei edes pahimpina darra-aamuina. Mä näytin juuri niin turpaansaaneelta ja hakatulta kun vaan voi näyttää. Surkeana mä tuijottelin itseäni melkein vartin peilistä, kunnes nikotiinintarve kasvoi sen verran suureksi, että oli pakko mennä. Siinäpähän taas tuijottaisivat naapurin mummotkin Kalliolan poikaa, jolla on silmä ja leuka mustana, voi helvettí.
Onneksi sunnuntai oli siinä mielessä hiljainen päivä, ettei vastaantulijoita ollut kovin montaa. Pari sunnuntailenkkeilijää katsoi meikäläistä aika pitkään, mutta kyllä mäkin katsoin niitä, olihan niillä ne hiton järkyttävät violetinkeltaiset tuulipuvut. Niin että kumpi oli pahempi, hakattu naama vai ne vitun tuulipuvut? Mä sainoisin, että tuulipuvut. Kauppaan asti päästyäni mä laahustin tiskille ja ostin Bonuksen purut ja rislat, kunnes suuntasin takaisin viimaan samaanaikaan ärtyneenä ja surullisena. Yllättäen mä löysin itseni miettimästä Leeviä. Hemmetti, en mä tiennyt että sydänsurut oli tällaisia, en mä oikein koskaan ollut sillätavalla kunnolla ihastunut. Kirosin koko kusípään jonnekin manalaan ja toivoin, etten näkisi koko miestä ihan hetkeen. Samaan aikaan mä kelasin myös niitä eilisiä miehiä, jotka olivat jotenkin tunteneet Leevin. Ilmeisesti nuo eivät olleet ihan väleissä, tai ainakaan kovin iloiseen sävyyn nuo eivät olleet Leevistä puhuneet. Ihme páskiaisia nekin. Mä tiesin, että mun pitäisi tehdä rikosilmoitus pahoinpitelystä, mutta en mä aikonut tehdä. Ei tuollaisten múlkkujen kanssa vaan kannatanut ruveta säätämään, varsinkin kun ne tiesivät, että mä olin Petun veli. Mä toivoin vaan mielessäni, että ne kärsisivät jotenkin muuten, jäisivät vaikka jonkun hiton auton alle tai jotain. Ihan totta.
Käänsin itselleni tupakan ja irvistin vähän kyljessä tuntuvan kivun takia, kunnes tuikkasin savukkeen huulteni väliin ja sytytin. En ehtinyt ottaa kuin parit savut kun huomasin ohiajavan auton hidastavan vauhtiaan mun kohdallani.
- Ei helvettí, mun huulilta pääsi heti kun mä tunnistin mustan Golffin. Eikö se mies voinut ihan totta jättää mua rauhaan? Pelkääjän puolen ikkuna aukesi, mutta mä en katsonut ratin takana olevan miehen suuntaan, lähinnä vaan poispäin.
- Eetu, tsau, Leevi tervehti jotenkin vaisusti, mutta mä en jaksanut välittää, - voidaanko me puhua?
- No ei voida, mä sanoin äkeästi ja hipaisin kirvelevää leukaani. Nopeensin vauhtiani ja kun Leevin taakse alkoi kertyä jonoa, niin miehen oli pakko ajaa normaalivauhtia. Astetta tyytyväisempänä vein tupakan huulilleni, mutta kovin kauaan mä en iloinen voinut Leevin katoamisesta olla kun huomasin miehen kääntävän autonsa vieressä olevalle parkkipaikalle ja astelevan ulos pirssistään.
- Oota! Leevi huikkasi lukittuaan ovet, mutta mä tyydyin vaan kävelemään. Kohta mies hölkkäsi mut kiinni ja kiroillen imin savua keuhkoihini pitäen edelleen reipasta vauhtia yllä. Joskin kylkeen sattui sen verran, että oli pakko välillä vähän varoa liikkeitään.
- Hei, oikeesti, mä haluun puhua sun kanssa, Leevi sanoi ja hölkkäsi mun eteeni pakottaen mut seisahtumaan, - kuulitko, mä... Jumaláuta, mitä sulle on sattunu?!
Hammasta purren siirsin katseen kenkiini ja vein röökin huulilleni osaamatta sanoa mitään. Oliko Leevin ihan pakko kokoajan ilmestyä mun tielleni? Mies kallisti vähän päätään ja koitti tavoittaa mun katsettani, mutta mä pidin katseeni visusti poissa niistä sykähdyttävän harmaista silmistä. Sivusilmällä mä kuitenkin huomasin Leevinkin silmäkulman sinertävän, joten ihan toivottoman hiljaa mä en ollut eilen lyönyt.
- Ei helvettí, sä näytät ihan piestyltä, mitä sulle on käyny? mies kyseli ja hetken ajan mä uskoin kuulevani sen äänessä huolta, mutta lopulta päätin, että kuulin harhoja. Leevi oli itsekäs kusípää, sen pituinen se. Mies nosti kätensä ja hipaisi mun arkaa silmäkulmaani, mutta mä liikahdin kauemmas.
- Älä koske muhun, ärähdin ja imaisin vielä savut, kunnes heitin tupakan maahan. Leevi vei kätensä pois ja katsoi mua, mutta mä päätin jatkaa matkaa ja kävelin miehen ohi. Leevi tietenkin seurasi mun vierelläni, vaikka mä kuinka toivoin toisin. Mä tykkäsin Leevistä niin hitosti, että sen seura vaan pahensi mun oloani.
- Eetu, kerro mulle mitä on sattunu, toi näyttää pahalle, mies sanoi ja mä aloin kääntää uutta röökiä.
- Luuletko sä tosiaan, että mä kerron sulle enää mitään? Painu víttuun Leevi, oikeesti, sanoin ärtyneenä ja kieritin sätkän kiinni, kunnes pistin huulteni väliin ja sytytin. Leevi ei lähtenyt mun sanoistani huolimatta ja mun olo tuntui hermostuneelta ja huonolta.
- Ei tarvii kertoo, mies vastasi vähän vaisusti, - mut mä haluun puhuu sun kanssa, mä oon pahoil...
- Tiiätkö kun mua ei vaan kiinnosta, mee ettii seuraa sinne sänkyyn víttu ihan mistä vaan muualta, ärähdin tylysti ja katsahdin miestä, joka siirsi katseensa hetkeksi jonnekin katuun hiljaa ja jotenkin vähän surullisena, kunnes sytytti myös tupakan.
- Mä haluun vaan että sä kuuntelisit mua hetken Eetu, jooko? Leevi sanoi ja mä pysähdyin.
- Nyt mee oikeesti pois, mua ei kiinnosta páskanvertaa, ärähdin ja tyrkkäsin miestä rintakehään hermostuneena, kunnes lähdin astelemaan kohti kämppääni. Kylkeä vihloi ja irvistellen vein tupakan huulilleni, samalla kun koitin koota itseäni ja rauhoittua. Hemmetti taas kerran. Juoksin raput ylös kivusta huolimatta ja kämpille päästyäni mä suuntasin parvekkeelle, sytytin uuden tupakan ja jotenkin voimattomana valuin betoniseinää pitkin kylmälle lattialle.
|