|
Lähettäjä: jjs94
Päivämäärä: 4.9.12 20:37:28
Tässäpä tämä toinen pätkä.
Luku 2/2
Justus
Kun elokuva loppui, nousin venytellen ylös sohvalta. Haukottelin ja menin ottamaan dvd:n pois soittimesta. Laitoin levyn koteloonsa ja kotelon jätin siihen sohvapöydälle.
”Mennäänkö syömään?” esitin Matiakselle, sillä itselläni oli jo ainakin hirmuinen nälkä. En ollut syönyt mitään sitten aamupalan jälkeen, ja kello huiteli jo iltapäivän puolella.
”Mennään vaan,” Matias totesi ja nousi hänkin ylös sohvalta. Me käveltiin keittiöön ja mä otin esille leivän lisäksi levitettä, makkaraa ja juustoa. Pääsisin taas tekemään itselleni makkarajuustovoileipiä. Ne olivat mun erikoisalaani ja siihen se mun ruuanlaittotaitoni oikeastaan loppuikin. Kuten se oli jo todettu aikaisemminkin, niin musta ei ollut näihin kodinhoito juttuihin. Mä en osannut pedata sänkyä, en pyyhkiä oikeaoppisesti pöytää, enkä laittaa pahemmin ruokaakaan. Onneksi Matias oli puolestaan aika hyvä näissä jutuissa ja suostui ainakin useimmiten auttamaan, kun mä en osannut. Mä olin kiitollinen avusta ja vastapainoksi mä varmistin, ettei kukaan tekisi mitään pahaa sille. Matias oli hyvä ihminen ja ansaitsi tulla kohdelluksi niin.
Mielestäni kaikki ihmiset ansaitsivat tulla kohdelluksi niin, ainakin jos he eivät olleet itse tehneet mitään pahaa kenellekään. Toinen juttu oli sitten joku, joka oli tehnyt pahaa toisille. Mutta ihminen on erehtyväinen ja oppii uusia asioita, sen mäkin olin huomannut. Matias oli saanut mut huomaamaan, että mä olin väärällä puolella. Vietin ennen enimmäkseen aikaa kiusaajien kanssa ja kiusasin itsekin muita, mutta nykyään en kiusannut ketään ja yritin päinvastoin auttaa kiusattuja. Niilon, Karin ja Jukan tekemisistä en voinut mennä vannomaan, mutta yritin parhaani mukaan saada heitäkin ainakin vähentämään kiusaamista. Oli mun puheet ehkä jopa hieman auttaneet ja nykyään ne ei ainakaan kiusanneet Matiasta, joka jo sekin oli hyvä asia. Saipahan Matias olla rauhassa ja se oli todella hyvä juttu. Pojan itseluottamus oli pikkuhiljaa ruvennut kasvamaan ja ehkä vielä jonain päivänä tämä olisi rohkea ja uskaltaisi sanoa ihan oikeasti mitä mieltä oli asioista, ilman että välittäisi pätkän vertaa muiden mielipiteistä. Niin mä ainakin toivoin.
Sain juuri valmiiksi ensimmäisen makkarajuustovoileipäni ja olin jo aikeissa ruveta syömään, kun Matias kysyi: ”Voitko tehä mullekin tollasen?” Hymähdin vähän toisen kysymykselle. Eikö tämä nyt itse osannut tehdä itselleen leipää, vaikka olikin meistä varmasti se parempi keittiössä?
”Et sä voi tehä ite?” mun oli pakko kysyä asiaa, vaikka toinen puoli minusta olisi kovasti halunnut jo suostua ja ruveta tekemään Matiakselle makkarajuustovoileipää. Kundi mytristi hieman suutaan.
”Voihan mä tietysti, mutta sun tekemät maistuu paremmilta.” Siinä oli taikasanat, joilla Matias sai mut suostuteltua tekemään itselleen leivän.
”No okei, okei,” naurahdin ja aloin silittämään jäbälle leipää. Toinen katseli voittajan hymy huulillaan, kun silittelin leipää ja laitoin siihen päälle vielä makkaran ja sen jälkeen juuston.
”Tossa arvon prinssille!” mun oli pakko pilailla ojentaessani leivän Matiakselle.
”Kiitos arvon herra,” toinen vastasi ja purskahti melkein saman tien nauruun.
”Mikäs nyt on noin hauskaa arvon prinssi?” kysyin ja koitin pitää rooliani yllä, mutta en enää itsekään voinut olla rupeamatta nauramaan. Kaikkea sitä mekin aina keksittiin. No, pääasia oli, että meillä oli hauskaa yhdessä.
Syötyämme menimme ulos.
”Tehdään lumiukko!” Matias huudahti huomattuaan, että lumi oli nuoskalunta, ja että siitä pystyi
tekemään lumipalloja. Katsoin toista kummissani. Oliko tämä nyt ihan tosissaan? Kaksi 16-vuotiasta poikaa ulkona talvella tekemässä lumiukkoa.
”Ookkanää nyt ihan tosissas?” mun oli aivan pakko kysyä toiselta. Epäuskoinen ilmeeni varmaan kertoi jo aivan tarpeeksi paljon siitä mitä mieltä olin toisen ehdotuksesta.
”Olen, olen,” Matias vain totesi ja hymyili leveästi mun ilmeelle.
”Hei camoon!” huusin toiselle. ”Me ollaan jo kuustoista.”
”Niin, entä sitten?” kuului vuorostaan Matiaksen kysymys.
”Eikö toi nyt oo vähän lapsellista?” tiedustelin kundilta. Toinen oli kerännyt käteensä lunta ja viskasi sitä vähän mun päälle.
”Koskaan ei voi olla liian vanha tekemään juttuja joista oikeasti pitää,” toinen heitti takaisin ja mun oli pakko suostua sen ehdotukseen. Hymyillen aloin pyörittelemään lumiukkoa varten suurinta, alimmaista palloa. Loppujen lopuksi totesin homman olevan ihan kivaa ja ainakin siinä sai kuntoiltua, kun työnsi valtavan kokoista lumipallo ympäri pihaa.
”Tuu auttaa,” ähkäisin, kun lumipallo ei tuntunut enää liikkuman mihinkään.
”Ohhoh!” pääsi Matiakselta, kun poika oli päässyt vierelleni ja kun koitimme saada pallon liikkeelle. Se oli kahdestaankin jo aika hankalaa ja Matiaksen ”ohhoh” äännähdys oli kertonut siitä, että se oli ihan aidosti ihmeissään mun vierittämästä lumipallosta. Täytyi mun itsenikin myöntää, että se tosiaan oli hirmuinen, kun ei me sitä kahdestaankaan meinattu saada liikkumaan.
Kun olimme viimein saaneet lumiukon alavartalon haluamallemme paikalle, nostin sen keskivartalon paikoilleen. Matias oli sillä aikaa pyöritellyt sen, kun mä olin puurtanut ton alavartalon kimpussa. Vielä pitäisi tehdä pää ja etsiä jostain lumiukolle silmät, suu ja nenä. Sitten se olisi valmis.
”Mä voin tehä pään,” ehdotin Matiakselle.
”Okei. Mä etin sillä aikaa kiviä sille naamaks,” toinen sanoi ja mä rupesin pyörittelemään päätä meidän lumiukolle. Innostuin vähän liikaa ja pian huomasin, että pää oli isompi kuin keskiruumis.
”Pitäsköhän tätä nyt pienentää?” tuumiskelin ääneen ja kohta Matiaskin oli tullut paikalle kantaen käsissään muutamia kiviä, jotka se oli löytänyt. Toinen oli purskahtaa taas nauruun ja kun itsekin järkkäilin tekemääni päätä lumiukkoon muuten, olin revetä nauruun. Mä olin tosiaan innostunut lumipallon pyörittämisestä ja pää oli melkein puolet isompi kuin keskivartalo. Naureskellen päätin kuitenkin nostaa pään paikoilleen. Ongelmaksi muodostui se, ettei pää tahtonut kestää lumiukon pienoisen keskivartalon päällä.
”Onks tää nyt joku lumiakka vai?” Matias kyseli ja nauraa räkätti siinä vierellä. Tarkemmin ajateltuna lumiukkomme taisi tosiaan muistuttaa enemmän naista kuin miestä. Ei millään pahalla tietenkään, mutta ainakin piirrettyjen pää ja keskivartalo suhde oli osunut kohdilleen. Alaruumis oli kuitenkin aivan väärää sarjaa muun lumiukon tai – akan kanssa. Kuka nyt mitenkin halusi asian ilmaista.
Naurava Matias ja omat ajatukseni eivät auttaneet mua pitelemään lumiteostamme kasassa. Koitin pyytää toista avuksi, mutta itseänikin rupesi naurattamaan kovasti ja puhuminen ei tuottanut tulosta. Matias kuitenkin huomasi naurunsa lomasta, että mulla oli vaikeuksia pitää lumiukkoa pystyssä ja tuli auttamaan. Matias meni toiselle puolelle lumiukkoamme ja koitti vuorostaan pitää sitä pystyssä siltä puolelta. Kundi kuitenkin vahingossa nojasi lumiukkoon ja seurauksena oli se, että koko lumiukko kaatui ja mä jäin sen alle. Matias tuli liikkeen voimasta perässä ja koko lumiukko liiskaantui meidän väliin. Mä repesin raikumaan nauruun uudelleen, juuri kun olin jo saamassa nauruni loppumaan. Lumi tuntui lämpimistä vaatteista huolimatta kylmältä, mutta jostain syystä mä en jaksanut välittää siitä ja mua vain nauratti. Samaa mieltä asiasta näytti olevan myös Matias, joka nauraa retkotti pitkin pituuttaan päälläni. Mä mietin, miltähän mekin oikein mahdettiin näyttää. Kaksi kundia, jotka kasasi lumiukkoa ja sitten kun se sortui ja liiskaantui niiden väliin, ne vain alkoivat nauraa kuin heikkopäiset. Ehkä me oltiin hieman lapsellisia, mutta niin kuin Matias oli sanonut, ei koskaan voinut olla liian vanha tekemään sitä mistä nautti. Tarkemmin ajateltuna olisin itsekin mieluummin aina hieman lapsellinen kuin liian aikuismainen. Aikuisuus kun nyt sattui vain tuntumaan tylsältä ajatukselta.
Kun me lopulta saatiin itsemme hillittyä, mä pälyilin nopeasti ympärilleni ja huomatessani, ettei ketään näkynyt, mä suikkasin nopean suukon Matiaksen suulle.
”Tiiätkö sä oot söpö,” kuiskasin vielä toisen korvaan ennen kuin tämä nousi pois päältäni ja auttoi mut ylös.
”Niin säkin, ja pöhkö,” toinen kertoi mulle silmät ilosta säihkyen. Matiaksella oli myös híton kauniit silmät. Olin aina ollut ja tulisin aina olemaankin sitä mieltä. Me päätettiin jättää meidän lumitekele siihen ja mennä sisälle vaihtamaan jotain kuivaa päällemme. Muutenkin mukava lämpöinen sisäilma tuntui jo houkuttelevalta ajatukselta kaiken tän lumessa peuhaamisen jälkeen.
”Tos on sulle t-paita ja housut,” sanoin ja heitin Matiakselle oman mustan t-paitani ja ruskeat colleget. Itse kaivoin kaapista itselleni tummahkot farkut ja valkoisen t-paidan.
”Kiitti,” jätkä kiitteli ja painui vessaan vaihtamaan vaatteitaan. Huokaisin hieman toisen tyylille. Olinko mä nyt niin pelottava, ettei edes samassa huoneessa voinut vaatteita vaihtaa? En mä olisi katsonut, en edes kurkkinut, jos toinen ei sitä kerta halunnut ja jos se vielä noin paljon pelkäsi mua. Niinhän se vain meni, ettei me koskaan mitään halailua ja suutelua hurjempaa oltu tehty. Itsekin olin vieroksunut ajatusta ensi alkuun aika kauankin, mutta kun todella olin huomannut toisesta pitäväni olisin tahtonut kokeilla sitä. Enhän mäkään kyllä koskaan ollut toisen kundin kanssa sängyssä silleen ollut, mutta Matias nyt vain oli erikoistapaus. Joskus olin jotain säätänyt muutaman tytön kanssa, mutta ne nyt olivat olleet jotain ihme sekoilua ja taisi siinä olla alkoholillakin jonkin verran asiaan vaikutusta. Mua ihan puistatti muistella noita mun ”vanhan” elämän kuvioita. Kun Matias oli astunut mun elämään kunnolla, niin tuntui, että mä olin tosiaan muuttunut. Mikä ei tosiaan ollut huono juttu vaan juuri hyvä.
Kiskoin märät vaatteet pois päältäni ja aloin vaihtaa kuivaa ylleni. Olin juuri kiskomassa farkkuja jalkaani, kun Matias jo oli tulemaisillaan huoneeseen.
”Hups, sori,” toinen totesi, kun huomasi, että mä olin vasta pukemassa ja meinasi jo kääntyä ja laittaa oven kiinni, kun mä tokaisinkin:”Voit sä nyt tänne tulla.” Matias näytti miettivän tovin mitä tehdä, mutta kääntyikin sitten takaisin. Kundi ei näyttänyt oikein tietävän mihin katseensa laskisi ja se oli jotenkin suloinen yrittäessään katsella ihan mitä tahansa muuta kuin mua. Lopulta kundi ei voinut kuitenkaan itselleen mitään ja käänsi katseensa mun puoleen. Mä virnuilin tälle paljon puhuvasti ja toinen käänsi äkkiä katseensa pois ihan punaisena. Sain viimein kiskottua housut kunnolla jalkaani. Sitten kävelin Matiaksen luo ja halasin toista.
”Sä oot niin sulonen, kun et tiedä minne sen katseesi loisit,” mun oli pakko infota toiselle. Matias tuntui olevan hämillään ja ei tiennyt mitä tehdä. Mä vain halasin sitä ja osoitin sille, ettei se haitannut. Eikä se oikeasti haitannutkaan. Tässä meidän suhteessa kaikki oli hieman uutta ja ihmeellistä ja jouduin itsekin aina miettimään kuinka piti toimia. Yleensä kuitenkin toimin luonteeni mukaisesti eli ensin ja mietin vasta sen jälkeen. Aina se ei ehkä ollut se viisain keino, mutta niin asiat saatiin vietyä ainakin eteenpäin.
Otin Matiasta hihasta kiinni ja varoin tarkkaan, etten vain koskisi sitä siitä mustelmasta. Voi toista, kun sellaisen oli jo mennyt itselleen hankkimaan. Mustelmat eivät tosiaan olleet kivoja. Talutin Matiaksen tietokoneeni luokse. Toinen istui kummissaan koneeni äärelle ja mä istuin toiselle tuolille.
”Pelataan nettipelejä!” huudahdin toiselle ja nyt oli Matiaksen vuoro katsoa mua kummissaan.
”Oikeesti?” toinen varmisti ja mä nyökyttelin varman oloisena. Matias suostui ideaani ja vaikka sekin oli ehkä hieman lapsellista, niin en mä tähän hätään muutakaan keksinyt. Nettipelit olivat sitä paitsi hyvää ajanvietettä ja niiden avulla Matiaskin voisi unohtaa kaikki äskeiset hämmennyksen aiheensa ja keskittyä vain pelaamaan.
Menimme Miniclip – nimiselle sivustolle ja pelailimme siellä erilaisia nettipelejä. Vähän aikaan surffailtuamme aukaisimme pelin nimeltä Zombie Crypt.
”Hei tätähän voi pelata kumpikin!” Matias huudahti ja rupesimme pelaamaan. Peli oli erittäin hauska, mutta siinä tosiaan joutui miettimään kuinka pääsisi eteenpäin. Pelin pääideana oli tappaa kentän zombit päästäkseen eteenpäin ja aina seuraavalle tasolle. Kuulostaa helpolta, mutta ei käytännössä kyllä ihan niin helppoa ollutkaan. Peli oli hauska ja sille sai nauraa.
”Aijai, aijai,” valittelin jo ääneen, kun vatsaan koski kaiken nauramisen jäljiltä. En ollut ainut, joka tänään oli nauranut hirmuisesti, sillä vieressäni istuva kundi oli saanut ihan kyyneleet silmiinsä naurettuaan niin paljon.
”Huh, nyt pittää kyllä lopettaa,” Matias puuskutti ja pyyhki silmäkulmiaan saadakseen sinne ilmestyneet kyyneleet pois.
”Joo, samaa mieltä,” kommennoin ja suljin nettiselaimen. Kävelin laiskana oman huoneeni sängylle ja Matias seurasi perässä. Mä rupesin pitkälleni ja Matias köllähti mun viereen. Sillä hetkellä mä tunsin oloni erittäin hyväksi. Mulla oli ollut mahtava päivä ja Matiaksen kanssa vietetty aika oli aivan huippua. Kukaan muu ei ollut koskaan saanut mua yhtä hyvälle tuulelle eikä varmasti voisikaan saada. Tässä asiassa Matias oli aivan omaa luokkaansa ja kukaan ei siinä voisi sille koskaan kilpailla. Tai no tietysti voisi, muttei siinä olisi mitään järkeä, sillä Matias voittaisi 6-0 kaikki erät, ainakin jos mä olisin tuomaroimassa.
Äkkiä talosta alkoi kuulua ääniä. Mä mietin kuka oikein tuli paikalle. Mä nousin ylös sängystä ja olin juuri menemässä Matiaksen yli tarkistaakseni kuka oli tullut paikalle, kun huoneeni ovi avautui. Ovelle seisoi Juha ja kun se näki mut siinä Matiaksen päällä, niin se katsoi meitä tosissaan ihmeissään. Sen silmät olivat laajentuneet melkein teevadin kokoisiksi ja ilme oli näkemisen arvoinen. Hyppäsin nopealla liikkeellä Matiaksen yli ja käänsin sinisten silmieni kylmän katseen veljeeni. Mitä híttoa se nyt täällä teki? Eihän sen tänään pitänyt tulla kotiin ollenkaan. Senhän piti olla Rosan luona yötä ja tulla ties vasta milloin kotiin. Mutta siinä se nyt seisoi mun huoneen ovella ja hetken päästä rauhoituttuaan sai suunsakin jopa auki. Ennen kuin Juha oli kuitenkaan kerinnyt sanomaan sanaakaan, myös Matias oli noussut ylös ja istui nyt siinä mun sängyllä. Poika oli kohdistanut katseensa lattiaan ja tunnelma oli jotenkin vaivaantunut.
”Niin mä tulin siis vaan hakemaan paria juttua…” broidi alkoi selostaa ja sen ääni oli hieman puuromaista. Tiedä sitten mistä se johtui. Oliko se kenties jo ottanut jotain vai johtuiko äänen puuromaisuus äsken nähdystä kohtauksesta?
”Jaa. No ei ne sun juttus vissiin täällä oo?” kysäisin toiselta hieman viileästi, mutta kuitenkin koittaen samalla olla niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Toivottavasti broidi ei nyt vain ollut tajunnut yhtään mitään. Ei se nyt kovin tyhmä ollut, mutta toivoin ettei se ollut osannut laskea yhteen yksi ynnä yksi tässä tilanteessa.
”Juu ei. Ajattelin vaan tulla kattomaan, että kuka tänne on tullu, kun tuolla eteisessä oli noita vaatteita ja toi reppu,” veljeni jatkoi selostustaan ja mä ajattelin, että kunpa toinen ei vain olisi tullut, ei ainakaan niin nopeasti.
”No Matiashan täällä vain on,” vastasin toiselle. Juha katsoi Matiakseen, ihmeekseni moikkasi kundia ja sanoi sitten ottavansa kamansa ja lähtevänsä. Sitten se lähti huoneesta ja laittoi oven kiinni perässään. Vähän aikaa kuului kolistelua, kun broidi penkoi jotain tavaroitaan. Pian tämä tuntui kuitenkin saavan kaiken mukaansa ja häipyvän. Menin vielä olohuoneeseen ikkunaan katsomaan, kun tämä lähti. Hyvä, nyt siitäkin päästiin, ajattelin ja kipaisin takaisin huoneeseeni, jossa Matias istui vieläkin sängylläni ja katseli lattiaa aivan kuin se olisi ollut koko maailman kiinnostavin asia.
”Luulet sä, että se tajus?” Matias kysyi ja kohotti vähän katsettaan lattiasta puoleeni. Huokaisten istuin huoneessani olevaan toimistotuoliin ja mietin hetken mitä vastaisin kundille.
”Emmä usko tai toisaalta jos totta puhutaan, niin mä en tiedä. Ei Juha tyhmä ole ja sen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, jos tässä tilanteessa voi niin sanoa, mutta jos se nyt jotain älys niin se otti asian ainakin ihan hienosti. Ja jos se jotain kyselee niin voihan mä sille jotain shaíbaa koittaa selittää.” Matias nosti katseensa nyt kunnolla mun puoleen ja katsoi mua silmiin. Sen kasvoilla väreili kevyt pieni hymy ja mä vastasin kundin hymyyn. En oikeasti tiennyt oliko Juha nyt aavistanut mun ja Matiaksen todellisen suhteen, mutta jos oli, niin ei tuo nyt niin kauheasti sitä ollut ottanut. Toivon mukaan se nyt olisi siellä Rosan luona pitkään ja sekoittaisi päänsä niin, ettei muistaisi tosta äskeisestä mitään. Ei se nyt mua kauheasti haitannut, vaikka se tietäisikin, mutta toisaalta oli vain parempi mitä vähemmän ihmisiä tiesi koko asiasta niin, ettei tää meidän juttu nyt vain ainakaan pääsisi leviämään. Sekin, että Elli tiesi tästä oli jo ihan tarpeeksi paljon. Ja myös se että koulussa joutui aina välillä kuuntelemaan Harria, vaikkei se mitään pahaa nyt tarkoittanutkaan, ja onneksi kaikki tuntuivat ottavan sen puheet ihan läppäperiaatteella eikä tosissaan. Siitä ei hyvää seuraisi, jos muut saisivat oikeasti tietää kuinka mun ja Matiakseen suhteen laita oikein oli. Musta tuntui, että me saataisiin sen jälkeen kunnolla selkäämme. Niilo, Kari ja Jukka tuskin ainakaan hyväksyisivät mun ja Matiaksen suhdetta. Varsinkin kun ne jo muutenkin olivat kiusanneet Matiasta, mitä ne nyt eivät onneksi olleet enää tehneet pitkään, pitkään aikaan.
”Eiköhän nyt vaan unoheta toi Juha täks illaks ja mennä syömään? Ei se nyt ainakaan tänään enää tuu tänne ja jos tulee, niin se on kyl yks hélvetti sen kanssa,” mupisin ja tarkoitin joka sanaa. Oli se nyt aikamoinen tapaus, että toinen yhtäkkiä puhaltaa paikalle ja ei ilmoita itestään mitään. Ei, ei voi edes koputtaa huoneen oveen vaan pitää vain rynnätä sisälle. Entäs, jos me oltaiskin tehty Matiaksen kanssa jotain muuta kuin vain maattu siinä sängyllä? Siinäpä Juhalle vasta olisikin ollut ihmettelyn aihetta. Tuo äskeinen ei nyt ollut ollut vielä edes kovin pahannäköistä toimintaa. Toisaalta kyllä siinäkin jo oli miettimisen aihetta. ”Minkä takia Justus oli Matiaksen päällä?” voisi olla esimerkki broidini ajatuksista tai ”minkä takia ne edes ylipäätään makas siinä samalla sängyllä?” Voisinhan mä tietysti selittää niin kuin asia oli, mutta en oikein uskonut, että broidi tyytyisi selostukseen siitä, että me oltiin pelattu nettipelejä niin antaumukselle, että oltiin sitten väsähdetty ja köllähdetty samaan sänkyyn. Ja että kun mä kuulin, että se oli tulossa, olin noussut ja
olin juuri menossa toisen yli tarkistamaan kuka oli oikein tullut paikalle. Olin vain ollut hieman liian hidas ja kerinnyt juuri nousemaan Matiaksen päälle, loikatakseni kundin yli, kun ovi avaantui ja – ah niin ihanan rakas- veljeni astui sisään tai no jäi siihen oviaukolle silmät ymmyrkäisinä.
”Unohetaan vaan ja mennään syömään!” kuului Matiaksen ääni ja kundikin oli taas iloisemmalla tuulella. Ei sitä nyt jaksanut vatvoa iäisyyksiin, kun ei sitä voinut tietää, siis sitä oliko Juha tajunnut meidän jutun vai ei.
Keittiössä laitoin valmispitsan mikroon ja odotimme Matiaksen kanssa minuutin ajan sen lämpenemistä.
”Jauhelihapitsa,” raportoin Matiakselle. ”Ostettu joku aika sitten kaupasta. On vielä ihan okei, mutta joutaa jo syödä pois.”
”Selvä,” toinen vain hymyili ja näytti siltä, ettei olisi tarvinnut ihan niinkään laajaa raportointia. Matiakselle nyt vain sattui olemaan muhun sellainen vaikutus, että tämä sai mut tekemään ja kokeilemaan kaikkea hullua. Ja tälle mä olisin voinut selittää ummet ja lammet vaikka mistä tahansa asiasta. Paitsi jos asia olisi ollut sellainen josta en tiennyt hölkäsen pöläystäkään. Kun pitsa oli valmis, otin sen pois mikrosta ja me mentiin istumaan pöydän ääreen.
Mä aloin syömään pitsaa toiselta puolelta ja Matias toiselta. Se oli ehkä hieman outo tapa, mutta ei me jaksettu sitä pitsaa puolittamaankaan ruveta, eikä ainakaan millään haarukoilla tai veitsillä syömään. Tää on mun koti ja mähän syön kodissani niin kun haluan ja Matiaskin sai syödä ihan niin kuin parhaaksi näki, vaikka päällään seisten jos halusi. Ajatus rupesi naurattamaan ja hyvä, etten purskahtanut nauruun. Matias päällään seisten ja siinä samalla pitsaa syömässä meidän keittiössä, nyt vain sattui olemaan aika hauska yhtälö ja varsinkin, jos mä olisin ollut vielä siinä vieressä ja koittaisin syödä sitä samaa pitsaa siinä samaan aikaan.
”Mitä sä virnuilet siellä?” Matias kysyi pitäen taukoa ja juoden välillä kokista, jota mä olin kaivanut jääkaapista pullollisen ja kaatanut meille laseihin.
”Kelailin tässä vaan yhtä aika tyhmää asiaa,” selittelin toiselle ja naurahdin vähän, kun en enää pystynyt pidättelemään itseäni ja mielikuvaani hallinnassa.
”Kerro,” toinen pyysi ja sen silmät tuikkivat uteliaisuudesta ja tiedonhalusta.
”Mä vaan ajattelin, että täällä sä saat syödä niin ku haluut…” aloitin ja selostin toiselle.
”No mitä hauskaa tossa nyt on?” Matias kysyi.
”Ei vielä mitään, mutta siis, kun mä ajattelin, että sä saat syödä täällä vaikka päälläs seisten.” tokaisin ja repesin hieman. ”Niin, että mä ajattelin sut tohon seisomaan päälläs ja syömään tätä pitsaa ja sitten vielä itseni siihen sun viereen ja koittamaan syödä tätä samaa pitsaa.” Matias istui hetken ajan vain hiljaa ja koitti sisäistää mun kertomaa. Mä hörppäsin kokistani ja kun toinen yhtäkkiä rupesi nauramaan hirmuisesti oli vähällä, että kokikseni ei löytänyt uutta oleskelupaikkaa toisen päältä. Nielaisin kokikseni kiireellä ja sain kauhean yskimiskohtauksen. Matias nauroi, mutta vakavoitui pian huomattuaan mun yskimiseni. Jätkä tuli tapattelemaan mua selkään ja mun olo helpottui tovin kuluttua.
”Pöhkö,” toinen vain ilmoitti ja oli mun vuoro katsoa tätä kummissani.
”Miten niin?” kysyin.
”No, kun tommosii ajattelet ja sitten meinaat vielä mennä ja tukehtua siihen kolaas.”
”Kiitti tiedosta,” sanoin toiselle ja kuulostin ehkä hieman viileältä. Juttu oli kuitenkin ollut hauska ja Matiaksen nauramisen takiahan mä meinasin siihen kolaani tukehtua. Tiesin kyllä, ettei toisen ”pöhkö” nimitys tarkoittanut pahaa, mutten mä nyt niin mielelläni mikään pöhkö olisi ollut.
”Ja sua ei ois kiinnostua yhtään, vaikka olisinkin tukehtunut,” jatkoin ja aloin taas esittää jotain ihme roolia, sillä tiesin, etteivät mun sanani pitäneet ollenkaan paikkaansa. Halusin vain nähdä Matiaksen reaktion.
”No hei toi ei tod oo totta!” toinen huudahti äkisti. Uskoin toista ja näykkäisin pitsaa, joka olikin jo melkein syöty. Matiaskin puraisi pitsaa ja pian sitä oli enää pienen pieni pala jäljellä. Söimme palan loppuun yhtä aikaa ja huulemme koskettivat toisiaan. Se sai oloni paremmaksi, mutta en malttanut lopettaa toisen kiusaamista ihan vielä.
”Todista se,” käskin toista. Matias nousi ylös, käveli luokseni ja istuutui syliini. Sitten jätkä suuteli mua kunnolla suulle ja mä olin saanut varmuuden siitä, että toinen välitti. Tapitin toista silmiin ja sanoin: ”Okei, kyl mä jo nyt uskon ja jos totta puhutaan niin uskoin kyl koko ajan, mut halusin vaan testata sua.”
”Ilkee,” toinen kommentoi, mutristi vähän suutaan, mutta ei kuitenkaan oikeasti näyttänyt loukkaantuneelta.
”Ja sä oot söpö,” vastasin vain toiselle, laskin käteni sen pään päälle ja pörhistin sen tukkaa. Kundin kasvoille palasi hymy ja kaikki oli taas hyvin.
Kun me oltiin levätty vähän aikaa syönnin jälkeen, me päätettiin taas mennä ulos. Nyt siellä oli jo pimeää ja tähdet ja kuu valaisivat pimeää iltataivasta. Aika kaunista, ajattelin ja halusin jo ulos. Vaikka en niin kauheasti talvesta pitänytkään, tähtitaivas oli yksi asia josta pidin. Ja sehän näkyi oikeastaan vain talvella milloin oli pimeää ja kylmää. Toisaalta pimeys ja kylmyys unohtuivat hetkessä, kun vain vilkaisinkin Matiakseen jonka silmissä paistoi auringon lämpöinen katse. Se katse tuntui saavan koko ympäristön loistamaan ja tuntumaan paljon lämpimältäkin. Ja jos Matias tuonne ulos halusi, niin sinne se myös pääsisi ja tietysti mä menisin sen perään. Me puettiin ulkovaatteet päällemme ja ne olivat jo ihme kyllä kerinneet kuivumaan ihan hyvin. Sitten me käveltiin ulos. Loin katseeni iltataivaalle ja henkäisin ihastuksesta, niin että hirmuinen höyrypilvi lähti suustani. Yötaivas tosiaan oli kaunis, vaikkei sen kauneutta voinut vieressäni olevaan poikaan verratakaan. Matias vei tietysti tässäkin asiassa voiton. Se tuntui hassulta, mutta minkäs sille mahtoi, kun toiseen olin kerta ihan tosissani mennyt ja ihastunut tai paremminkin sanottuna rakastunut. Ei tää vain pelkkää ihastumista ollut ollut enää pitkään aikaan. Mun tunteet oli tuota poikaa kohtaan vahvemmat. Se pelotti mua, sillä me ei oltu vielä kovinkaan vanhoja, mutta tunteilleni en mitään mahtanut ja onnekseni toinen tuntui tuntevan samoin. Se oli paljon helpompaa, kun ei ollut tunteidensa kanssa yksin.
”Kaunista,” Matias sanoi rikkoen hiljaisuuden ja viitaten iltataivaaseen ja siellä loistaviin miljooniin tähtiin ja kuuhun. Pojan silmät säihkyivät ja loistivat yhtä kirkkaasti kuin yötaivaan tähdet, elleivät sitten jopa paljon kirkkaamminkin.
”Niin,” myönsin ja olisin halunnut sanoa toiselle jotain muutakin, mutta jostain syystä mä en yhtäkkiä jotenkaan vain uskaltanut enkä tuntunut löytävän sopivia sanoja.
”Justus,” toinen henkäisi, puhaltaen naamalleni höyryä. Katsoin toista kysyvänä, mutta kun tämä ei saanut sanaa suustaan, otin tätä kädestä kiinni. Talutin pojan perässäni meidän lumiukon luo ja istuunnuin siihen alimmalle pallolle, joka enää oli jäljellä meidän koko lumiukosta. Vedin pojan perääni ja syliini istumaan. Toinen katsoi mua ihmeissään ja ehkä hieman epäillen, mutta mä sanoin sille: ”Ei täällä kukaan nää. Täällä on pimeetä ja meillä on tummat vaatteet.” Se oli totta ja en uskonut, että ketään loppujen lopuksi olisi edes kiinnostanut. Minua ei ainakaan kiinnostanut, sillä mä halusin nyt vain istua tässä mun rakkaan kanssa ja katselle tähtitaivasta. Ei sillä ollut merkitystä näkikö joku tai mitä se sitten ajattelisi jos näki. Mä todella pidin Matiaksesta ja halusin, sen istuvan siinä mun sylissä ja katselemassa tätä kaunista näkyä.
”Pöhkö,” toinen ei voinut vastustaa kiusausta sanoa sitä ja mä katselin nopeasti ympärilleni ja huomattuani, ettei ketään näkynyt, mä suutelin toista. Tällä kertaa mä en ottanut nokkiini toisen kommentista, vaan mä toimin niin kuin mua huvitti ja jouduin myöntämään, että oma toimintani oli ehkä hieman pöhköä. Mutta jos toinen kerta tykkäsi siitä, niin ei sitten muuta kuin vain antaisi asioiden mennä.
Me oltiin aika kauan ulkona ja vain nautittiin olostamme ja toistemme seurasta. Päivä oli ollut ihana ja ilta jaksoi jatkua yhtä ihanana, vaikka Juha olikin käynyt häiritsemässä meitä. Kumpikaan ei kuitenkaan jaksanut muistella sitä, vaan me keskityttiin vain toisiimme. Kun kylmyys alkoi tuntua ikävältä, me lähdettiin takaisin sisälle. Kello näytti olevan jo aika paljon ja mä ajattelin, että oli jo ihan korkea aika mennä nukkumaan. Me tehtiin iltapuuhat ja kavuttiin mun huoneeseen ja samaan sänkyyn nukkumaan. Tuskin Juha tulisi kotiin ennen kuin vasta joskus huomenna iltapäivällä ja jos tulisi, niin toivon mukaan se nyt olisi jo oppinut viime kerrasta, eikä työntäisi nokkaansa sisään. Ja jos oppi ei olisi mennyt jakeluun, niin eipä se olisi mun vika. Ei mua jaksanut enää kiinnostaa mitä se ajattelisi. Eikä Matiaskaan tuntunut jaksavan olevan siitä huolissaan, sillä poika kapusi tottelevaisena perässäni sänkyyn ja tuli ihan mun kylkeen kiinni. Mulle tuli hassu olo ja musta tuntui erittäin hyvältä. Mä olin jo uuvuksissa pitkän päivän jälkeen ja ennen kaikkea, kaiken se nauramisen jälkeen, mutta tuntui kuin Matias olisi ollut mun voimavara ja antanut mulle vielä hieman lisää virtaa.
”Hei kuule Justus,” Matias aloitti ja puhui aralla äänellä. Siitä äänensävystä mä tiesin, että sillä oli jotain asiaa, joka nyt painoi sen mieltä. Matias kun oli jo oppinut puhumaan mulle rohkeasti ja luontevasti, mutta vieläkin aina toisinaan, sitä tuntui arastuttavan, jos puhe kääntyi johonkin asiaa, joka pelotti tai askarrutti sitä ihan kunnolla.
”Must tuntuu, että me voitas… niinku, no kyl sä tiiät,” toisen ääni hiipui loppua kohden ja mä mietin, mitä me voitas. Huoneessa paloi enää yksi hyvin himmeä lamppu ja se ei tuonut paljon valoa. Siinä valaistuksessa mä olin kuitenkin näkevinäni sen verran, että toinen oli kasvoiltaan ihan punainen.
”Voitas mitä?” kysyin tyhmänä ja olin niin kuin en muka tietäisi mitä toinen tarkoitti, vaikka olihan mulla tietysti omat aavistukseni.
”Kyl sä tiiät,” toinen vain kuiskasi uudelleen ja nyt ainakin olin ihan sata prosenttisen varma, että tämän kasvot olivat ihan punaiset.
”Ootsä varma? Tai tarkotan siis valmis? Kyllähän sä tiiät, että mä en satuta sua ja sanot vaan niin mä kyl lopetan heti,” juttelin pojalle ja omatkin kasvoni saivat yllättäen väriä. Mä en ollut hyvä puhumaan näistä asioista ja en pahemmin ollut kenenkään muun kanssa niistä puhunutkaan. Matiaksen kanssa mä kuitenkin halusin olla varma asiasta ja mähän en sitä pakottaisi mihinkään, mihin se ei ollut valmis.
”Mä tarkotin kyllä Juhalle kertomista,” toinen pamautti ja musta tuntui totaalisen tyhmältä.
”Ai,” mä vain naurahdin, mutta äkkiä Matias painautui mua vasten tiukemmin ja tokaisikin: ”No en oikeesti, kyl mä tarkotin sitä mitä sä luulit. Ja kyllä mä jo uskoisin olevani valmis. Ja mä luotan suhun.” Matiaksen sanojen päätteeksi katsoin tätä vielä kysyvästi, en sanonut enää mitään ja kun huomasin, että tämän silmistä paistoi suuri luottamus ja ehkä jopa pieni halu, mä aloin varovasti hommiin ja riisumaan toiselta vaatteita. Matias ei keskeyttänyt mua missään vaiheessa ja me edettiin pidemmälle kuin vielä koskaan aikaisemmin ja mä olin pojasta ylpeä, vaikka sen pelot saivatkin siitä pian vallan. Poika kuitenkin taisteli pelkojaan vastaan ja sillä suurella luottamuksella, joka sillä oli mua kohtaan, me päästiin jo ihan tosi toimiinkin asti.
Kun toimenpide oltiin saatu päätökseen, me mentiin suihkuun.
”Ei se nyt ollut niin paha vai mitä?” mä kyselin Matiakselta, sillä mä halusin tietää toisen fiiliksen.
”Ei niin,” toinen vastasi hieman arasti, mutta kuitenkin hymyillen. Mä olin ollut varovainen ja varmistanut parhaani mukaan, ettei toista ollut sattunut. Matias tuntui olevan ihan kunnossa ja vakuutteli, että kaikki oli hyvin. Suihkun jälkeen me kömmittiin takaisin sänkyyn ja Matias tuli ihan mun kylkeen kiinni.
”Kiitti,” tämä kuiskasi mun korvaani ja mä tiedustelin: ”Mistä?”
Toinen huokaisi hieman ennen kuin vastasi: ”Kaikesta. Siitä, että mä saan olla täällä, olla just tässä, siitä et sä oot noin ihana ja huolehtivainen ja ylipäätäänkin melkein kaikesta.” Kasvoilleni nousi lämmin hymy ja olo oli uskomaton. Toisen sanat piristivät oloa ja mä vastasin takaisin: ”Ei vaan kiitti sulle, että sä oot täällä ja että sä oot tollanen ihana ihminen.” Matias ei sanonut enää mitään ja ei siinä tilanteessa enää mitään sanoja tarvittukaan. Toinen vain painautui mua vasten vielä entistä paremmin ja me halattiin. Olo oli hyvä, turvallinen ja lämpöinen. Siihen oli ihana nukahtaa, toisen ihmisen viereen, jota rakastat eniten koko maailmassa.
Loppu
|