Lähettäjä: kdkak 
Päivämäärä:   18.8.12 16:16:09

JATKOA ooteltas tänne:) kirjottajana toimii siis: jjs94 kai? :DD edelline tuli täytee:)

Lähettäjä: uk 
Päivämäärä:   18.8.12 16:26:42

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=858765&t=858765 tossa linkki edellisee :)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   18.8.12 16:32:06

Edellinen

Ja minä toimin kirjoittajana :P Jatkoa tulee sitten illemmalla :)

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   18.8.12 18:52:13

jeeii jatkoo pian!!!

Lähettäjä: Tiddex 
Päivämäärä:   18.8.12 19:16:21

Ihaanaa! Vähä actionii;) ja jatkoo:)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   18.8.12 19:35:13

Kiitos kaikille kommentoijille ja uuden topicin aloittajalle. Tässä jatkoa ;)

Justus

Mä koitin etsiä Matiasta, sillä mä olisin halunnut puhua sille. En kuitenkaan löytänyt sitä ja kun muut menivät sisälle pelaamaan korttia -Harrilla oli pelikortit mukanaan- mäkin päätin lähteä sisälle pelaamaan. Ajattelin, että kyllä se Matias tulisi mun luokse, jos se tahtoisi mun kanssa puhua. Niin kuin se oli tullut ja neuvonut mulle ihan kirjaimellisesti kädestä pitäen sen pöytäliinan käytönkin. Kasvoni saivat punaista väriä miettiessäni sitä ja ravistin äkkiä kiivaasti päätäni ja koitin olla ajattelematta sitä tai mitään muutakaan Matiakseen liittyvää. Ehkä olisi vain hyvä ottaa taas vähän etäisyyttä kundiin, vaikka toisaalta en sitä olisi halunnutkaan. Olisin oikeastaan halunnut viettää jostain kumman syystä mahdollisimman paljon aikaa kyseisen kundin kanssa. Tuhahdin ajatuksilleni ja keskityin pelaamaan muiden kanssa korttia. Olimme ottaneet myös tyttöjä mukaan ja mä huomasin, ettei Elli ollut paikalla. Missähän se oli? Toivottavasti ei ainakaan Matiaksen kanssa tekemässä mitään. Vaikka toisaalta mitäpä se minulle oikeastaan edes kuului. Olin kuullut, kun muut pojat keskustelivat siitä, että Harri ja Tuomo olivat bonganneet Ellin ja Matiaksen istumassa täällä huoneessa samalla sängyllä. Se sai minut ehkä jopa hieman mustasukkaiseksi ja vihaiseksi ja ihmettelin todella, mikä minua oikein vaivasi. Minun pitäisi todellakin puhua Matiaksen kanssa ja selvittää päätäni, mutta ei enää tänään, sillä nyt pelaisin muiden kanssa ja unohtaisin kaiken oudon ja ikävän ja keskittyisin vain elämään elämääni tässä ja nyt -täysillä.

Ilta kului nopeasti, kun söimme ja valmistauduimme nukkumaan ennen iltarukoushetkeä. Rukousryhmä valmisteli huomen aamuista rukoushetkeä ja meidän muiden ei tarvinnut tehdä oikeastaan mitään. Katsoin taulukosta mitä meidän ryhmän pitäisi tehdä huomenna ja meillä olisi huomenna vuorossa rukoushetken suunnittelu. Irvistin hieman ajatukselle ja näin Matiaksen laahustavan viimein sisälle kämpille. Jätkä oli jäänyt ulos ja viitsi viimein saapua paikalle. ”Meillä on huomenna vuorossa rukoushetken suunnittelu.” sanoin kundille ja vasta sitten, kun se käänsi vihreiden silmiensä surullisen katsee mun omiini jään sinisiin silmiini, mä tajusin ettei sillä ollut kaikki okei. Jotain mullistavaa oli taas tapahtunut sen elämässä ja musta tuntui että se alkaisi pian ehkä jopa itkeä.
Mä pälyilin ympärilleni ja kun en nähnyt eteisessä ketään muita menin pariovista sinne ja sanoin Matiakselle: ”Tuu tänne.”
Poika seurasi minua kuin zombie ja mä laitoin pariovet kiinni. Siellä eteisessä mä sitten vedin Matiaksen turvaan mun omaan lämpöisään syliini. Kiedoin käteni pojan ympärille suojelevasti ja mun suojeluvaisto sai taas uutta sytykettä ja roihahti liekkeihin.
”Onks kaikki okei?” mun oli pakko kysyä, vaikka kysymys kuulosti tyhmältä ja ei tilanteeseen hyvin sopivalta. Työnsin kundin vähän kauemmas itsestäni, sillä mä halusin nähdä sen ilmeen, mä halusin katsoa sen silmiä. Matias oli rauhoittunut huomattavasti, mutta tuntui silti jotenkin oudon jännittyneeltä ja hermostuneelta.
Se kuitenkin sanoi: ”E-ei tässä enää mitään. Ku-kunhan sä-sä oot vaan siinä.”
En kysellyt enää enempää vaan vedin pojan takaisin syliini. Matias kietoi omat kätensä mun ympärille ja me halattiin siinä toisiamme jonkin aikaa. Kun Matias sitten vetäytyi pois ja katsoi mua, sen kasvoilla oli taas jo hymy.
Mä vastasin sen hymyyn ja poika selitti: ”Oikeastaan mä jä-järkityin vain ihan pienestä asiasta. Ei se mitään ko-kovin vakavaa ees oo, mutta toisaalta ehkä si-sittenkin on.”
Katsoin jätkää ymmälläni ymmärtämättä tämän filosofisoinnista pitkääkään, mutta se ei jaksanut haitata minua. Kunhan kundi vain hymyilisi niin se kertoi mulle jo tarpeeksi paljon ja sain siitä tietooni, että jätkä oli ihan kunnossa.
”Tuu mennään.” sanoin kundille ja me lähdettiin siitä eteisestä takaisin muiden ihmisten ilmoille. Meillä oli enää se iltarukoushetki sinä iltana, sitten valmistauduimme lopullisesti nukkumaan menoa varten ja kun sen aika viimeinkin koitti kömmimme kaikki ihan tyytyväisinä sänkyihimme nukkumaan.

Aamulla Sarin ryhmä tuli herättelemään meitä. Muut jäivät pukeutumaan ja valmistautumaan tulevaa päivää varten, mutta Viivin ryhmään kuuluvat, Harri, Tuomo ja Matti joutuivat lähtemään laittamaan meille muille aamupalaa, koska heillä oli keittiöryhmä vuoro. Kun Viivin ryhmä oli lopultakin saanut aamupalan valmiiksi, söimme aamupalan. Sen jälkeen menimme kaikki pirttiin ja siellä kuuntelimme Sarin ryhmän rukoushetken. Leena ja Kaisa kertoivat ensi alkuun minkälainen heidän ja heidän koko ryhmänsä mielestä meidän riparimme oli. Sillainenkin juliste, jossa lukisi millainen ripari meidän mielestämme olisi, jokaisen ryhmän pitäisi tehdä ja se laitettaisiin sitten pirtin seinälle. Heidän mielestään riparimme oli mukava, onnistunut ja toimiva. Sari ja Lauri kertoivat kaksi virttä, jotka he olivat valinneet laulettavaksi ja lauloimme virret. Lopuksi vielä Ossi ja Mika lukivat pätkän Raamattua. Siinä se aamuhartaus menikin ja mä tuumiskelin, että meidän pitäisi huomenna vetää meidän ryhmän kanssa noi samat jutut. Mitähän siitäkin oikein mahtaisi tulla? Huokaisin ja sitten siirryimmekin heti omiin ryhmiimme ja meidän piti taas lukea Raamattua ja meillä oli tietovisa osio. Se kuului joka päiväiseen rutiiniin ja me lukisimme Raamattuja, joka päivä, paitsi että emme lukeneet niitä ensimmäisenä päivänä emmekä lukisi kuulemma viimeisenäkään. Joka kerta lukemastamme alueesta pidettäisiin vielä tietovisa ja koko tietovisan voittajaksi selvinnyt joukkue saisi jonkun palkinnon. Tällä kertaa mäkin päätin tosissani keskittyä tähän hommaan ja tuntui, että koko ryhmämme oli asian suhteen tosissaan, sillä kun tulosten kerronnan aika koitti, hyppäsimme viimeisestä sijastamme ensimmäisiksi ja mä olin yllättynyt siitä kuinka paljon me loppujen lopuksi pystyttiin muistamaan, jos vain kunnolla panostettiin asiaan.

Tietovisa osion jälkeen oli vähän aikaa vapaata, sitten katsoimme videon ja sen jälkeen olikin jo päivällisen aika.
Syötyämme Ritva ilmoitti meidän ryhmälle: ”Nyt teillä on vapaa-aikaa kuuteen asti eli siis yksi kokonainen tunti ja sen jälkeen te kaikki mun ryhmään kuuluvat tulette ja me kokoonnutaan tuonne kerhohuoneeseen ja suunnitellaan se rukoushetki huomen aamuksi.” ”Alright!” Pihla huikkasi Ritvalle ja lähti kiireen vilkkaa pois paikalta, jotta kerkeäisi varmasti viettämään vapaa-aikaa. Heikki oli sanonut, että saisimme käyttää järvellä olevia veneitä ja kalastusvälineitä ja pojat olivat innostuneet ajatuksesta ja päättäneet, että lähtisivät kalaan. Mua ei huvittanut mennä ja ei ilmeisesti Matiastakaan, joka oli vain vaitonaisena mennyt huoneeseen. Mikähän ihme sitä oikein vaivasi? Se oli taas ollut kummallisen hiljainen ja arka eilisestä lähtien. Mä halusin piristää sitä ja musta tuntui hyvältä ajatukselta, että menisimme uimaan. Oli nääs poikien uima- ja saunontavuoro, mutta kundit olivat innostuneet enemmän ajatuksesta lähteä onkimaan. Niinpä jos me nyt mentäisiin Matiaksen kanssa uimaan, me saataisiin olla ihan kahdestaan ja voisi olla, että saisin edes vähän piristettyä poikaa.

Matias istui sängyllä ja näytti jotenkin surkealta. ”Moi.” huikkasin hiljaa kundille, joka kääntyi katsomaan minua ja vastasi yhtä hiljaisesti ellei jopa vielä vähän hiljaisemmin: ”Moi.”
Sillä hetkellä mä ajattelin, että se tosiaan kaipasi piristystä ja niin mä ehdotin sille: ”Lähtisitkö Matias uimaan?”
Matias vain istui paikoillaan ja tuntui, että se oli jähmettynyt siihen.
Maanittelin poikaa: ”Tulisit nyt. Ei siellä ois sitä paitsi ketään muita kuin me.” Kun sanoin sen Matiaksen kasvoille levisi pieni hymy ja ihmettelin vähän aikaa mitä se mahtoi tarkoittaa.
”E-en mä nyt tiiä.” Matias kuitenkin sanoi ja varmana siitä, että se suostuisi aivan pian lähtemään mun kanssa uimaan totesin: ”Tuu nyt. Meillä on sopivasti aikaa ja sitä paitsi täällä on ihan híton kuuma.” Matias huokaisi, mutta suostui lopultakin lähtemään mun kanssa uimaan ja mä hihkaisin riemusta, ajatuksissani. Me vaihdettiin uimahousut päälle ja kaapattiin pyyhkeet mukaamme ja sitten me oltiinkin jo valmiita lähtemään järvelle ja uimaan.

Porhalsimme mäen alle ja Matias, joka meni ensimmäisenä ja jo selvästi iloisempana, hyppäsi veteen. Mä jäin seisomaan laiturille ja katselemaan pojan menoa. Pian Matias nousikin jo pintaan ja kääntyi katsomaan minua. Tuntui, että pojan katse viipyi minussa ehkä hieman liian pitkään, mutta kun tämä lopulta käänsi katseeni silmiini ja huomasin tämän hymyilevän, unohdin sen, että se oli katsellut mua niin kauan ja olin vain tyytyväinen, että kundi taas hymyili.
”Tu-tuut sä?” Matias kysyi ja tajusin, että olin jäänyt kykkimään sinne laiturille.
”Joo.” vastasin naurahtaen ja hyppäsin itsekin veteen. Painuessani veden alle hiukset tulivat taas naamalle.

Noustessani pintaan ravistelin päätäni ja hiukset siirtyivät ravistelun ansiosta sivuun, jotta saatoin taas nähdä eteeni. Uin laiturin viereen ja laitoin jalat pohjaan. Laiturin vieressä oli juuri ja juuri niin matalaa, että siinä pystyi seisomaan ilman, että pää menisi veden alle, jos jalat olisivat pohjassa. Matias ui luokseni ja nousi hänkin seisomaan. En voinut vastustaa kiusausta vaan kaadoin pojan nurin. ”Mitä sä nyt?” Matias kysyi ja ui selällään. Mä vain virnistin kundille hyväntuulisesti ja en sanonut mitään. Käännyin ympäri ja sukelsin veden alle. Noustessani pintaan katselin ympärilleni, mutta en huomannut Matiasta missään. Mihinhän se oli mennyt? Katselin ihmeissäni ympärilleni, mutta en vain saanut Matiasta näkökenttääni. Ei kai se nyt vain ollut lähtenyt pois? Tai ei kai sille nyt vain ollut sattunut mitään? Nousin seisomaan, sillä olin uinut järven suuntaisesti niin kuin aikuiset aina kehottivat uimaan. Äkkiä päälleni lensi vesipisaroita ja käännyin ympäri. Siellähän se Matias oli ja huitoi käsillään kovaa vauhtia vettä mun päälle.
”Kui sä sinne jo kerkesit?” ihmettelin, mutta nyt oli pojan vuoro vain virnuilla ja lappaa päälleni vettä. Okei mä olin ehkä ansainnut ton. Rupesin itsekin lappamaan vettä Matiaksen päälle ja olin erittäin iloinen, kun kundi hymyili taas ja oli kuin mitään ikävää ei koskaan olisikaan tapahtunut. Mitähän silloin eilen sitten oikein tapahtui? Olisin halunnut tietää, mutta en juuri sillä hetkellä keskittynyt siihen, vaan keskityin pitämään hauskaa Matiaksen kanssa.

Kun saimme vesisodasta tarpeeksemme nousimme pois vedestä ja päätimme, että hyppäisimme takaisin veteen. Itse ainakin tykkäsin uimahypyistä ja hyppiminen tuntui joskus jopa hauskemmalta kuin itse uiminen. Matias kapusi ensimmäisenä ylös ja mennessäni perässä mä keskityin katselemaan sitä. Sillä hetkellä mä vasta älysin, että kun oltiin uimassa ei päällä ollut muuta kuin uimasortsit. Katselin Matiaksen paljasta ylävartaloa ja mun täytyi myöntää, että mä pidin siitä. Poika ei ollut kovin lihaksikas, mutta se ei haitannut, kun otti huomioon, ettei tämä ollut mikään kukkakeppi, vaan juuri sopiva ja hyvässä kunnossa. Juuri mun makuuni niin kuin olin jo aiemmin todennut ja punastuin omille ajatuksilleni ja ravistin kiivaasti päätäni, tyytyväisenä siitä, että Matias oli mennyt ensimmäisenä ja ei huomannut mun katsetta. Mietin kun poika oli katsellut minua ja tuumiskelin olikohan tämä tehnyt samanlaisia havaintoja omasta hieman laihemmasta ja lihaksikkaammasta kropastani. Puraisin huultani ja kapusin kiireen vilkkaa ylös järvestä keskittyen katsomaan mitä tahansa muuta kuin Matiasta. Tultuani ylös Matias otti hiukan vauhtia ja hyppäsi sitten pommilla veteen. Katsoin hänen menoaan ja kun hän lopulta oli noussut pintaan ja kerennyt väistää, otin itsekin vauhtia ja hyppäsin pommilla veteen.

Olimme niin keskittyneitä uimaan, että unohdimme kokonaan ajan kulun. Ajalla eikä millään muullakaan tuntunut olevan väliä. Olimme pomppineet veteen ja uineet muutenkin. Emme olleet puhuneet paljoa, mutta meillä molemmilla oli ollut hauskaa. Päätin, että voisimme hypätä vielä kerran veteen ennen kuin meidän tarvitsisi lähteä pois, jotta ennättäisimme kuudeksi kerhohuoneeseen ja suunnittelemaan oman ryhmämme kanssa sitä aamurukoushetkeä. Nousin tikkaita pitkin pois vedestä ja Matiaksen noustessa perässäni ojensin tälle käteni. Matias katsoi mua kysyvästi, mutta ymmärsi kuitenkin, että halusin auttaa tätä, vaikka olisihan Matias varmasti omin avuinkin päässyt niitä tikkaita ylös. Matias tarttui käsiini ja mä kiskaisin pojan käsistä vähän liian kovaa. Seurauksena oli se, että mä lensin selälleni siihen laiturille ja Matias mahalleen siihen mun päälle.
”Oho.” kommennoin vain ja katsoin Matiasta, joka makasi päälläni. Katseeni kääntyi pojan silmiin, jotka olivat suunnattuna omiini. Jähmetyin katsomaan pojan silmiä ja ajattelin taas kerran, että ne todellakin olivat kauniit. Ehkä jopa kauneimmat silmät mitä olen ikinä nähnyt. Tunsin pojan ihon omaa ihoani vasten, tähän märät kädet omissani ja tuon oudon, mutta erittäin itsessään kiinni pitävän katseen omissa silmissäni. Matias oli niin lähellä, vähän liiankin lähellä, aivan liian lähellä, huomasin ajattelevani ja mieleni olisi tehnyt kuitenkin vain jostain kumman syystä painautua lähemmäksi ja painaa omat huuleni pojan huulille. Pystyin vieläkin muistamaan miltä ne olivat tuntuneet omiani vasten, vaikka siitä olikin jo monta kuukautta ja vaikka meidän eka pusu oli todellakin ollut vain todella lyhyt pussaus.
Lumous kuitenkin särkyi, kun kuulimme Ellin närkästyneen äänen: ”Kröhöm! Pojat jos viitsisitte nyt viimeinkin tulla niin mekin päästäisiin suunnittelemaan sitä rukoushetkeä kunnolla ja viettämään sitten sitä vapaa-aikaa, kun ei tarvitsisi koko ajan vain odottaa teitä.”
Matias irrotti nopeasti otteensa käsistäni ja nousi nopeasti ylös todeten Ellille: ”Jo-joo, me o-oltiin just tu-tulossa.” Matiaksen äänestä kuului taas surullisuus ja huolestuneisuus.
Mä olin itsekin sillä hetkellä aivan pyörällä päästäni ja musta tuntui, että mä olin sekoamassa täydellisesti. Ajatella, jos Elli ei olisi tullut paikalle niin mä olisin varman suudellut Matiasta! Ei hyvä ihme, mikä mulla oikein oli? Mä en todellakaan ollut mikään homo ja mä en ollut voinut ajatella mitään tollaista tosissani mitä mä olin just ajatellut. Lähdin kulkemaan taas kuin sumussa Matiaksen ja Ellin perässä ja en voinut olla ajattelematta, että Matiaksen outo käytös liittyi jotenkin Elliin. Musta tuntui, että asia oli täysin varma. En kuitenkaan pystynyt keskittymään siihen, sillä mulla riitti omissakin ajatuksissani miettimistä ja paljon. Miksi kummassa Matiaksen piti aiheuttaa mussa tällaisia tuntemuksia? Miksi mä halusin viettää sen kanssa niin paljon aikaa ja miksi mä halusin, että se oli tyytyväinen ja hyvällä tuulella? No ei noissa vielä mitään, ne pystyi laittamaan sen piikkiin, että mä olin sen kaveri ja tahdoin vain sen parasta, mutta tässä oli vielä se suurin pulma eli miksi mä ennen kaikkea olin meinannut suudella sitä? Siinä ei ollut järkeä ja sitä ei voinut laittaa vain pelkän ystävyyden piikkiin, ei vaikka olisimme kuinka hyviä kavereita tahansa.

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   18.8.12 19:44:41

ihana jatko :3 mä ehkä pyydän liikaa mut saisko pian lisää :333 <333

Lähettäjä: uha 
Päivämäärä:   18.8.12 21:04:51

voii aaawwwsss:3 lisää tällästä! <3

Lähettäjä: lara 
Päivämäärä:   18.8.12 21:34:05

aapuaa tää on ihana! jatkoaa :)

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   18.8.12 23:23:33

awawaw c: jatkoa odotellessa ! en nyt jaksa kirjoittaa rakentavaa :c anteeksi

Lähettäjä: Tiddex 
Päivämäärä:   18.8.12 23:27:59

Aaaw jaa äää vää toi elli:)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   19.8.12 11:00:59

Kiitos jälleen kerran kaikille kommentoijille ja tässä jatkopätkä ^^

Matias

Kävellessäni Ellin perässä ajatukseni olivat ihan sekaisin. Juuri kun minulla oli taas ollut kivaa ja pystyin olemaan ajattelematta yhtään ikäviä asioita ja viettämään aikaa vain Justuksen kanssa, oli käynyt näin. Mä olin lentänyt sen päälle ja musta jotenkin tuntui, että se olisi suudellut mua tai tehnyt jotain vastaavaa ellei Elli olisi tullut paikalle ja ilmoittanut, että meidän piti mennä suunnittelemaan sitä rukoushetkeä sekä palauttanut mun mieleen niitä eilisiä ikäviä asioita. Yleensä, kun jollekin sanottiin, että tykkäsi tästä paljon se oli iloinen asia, mutta mulle se ei tässä tilanteessa todellakaan ollut sellainen. Mä en tuntenut Elliä kohtaan niin kuin se tunsi mua kohtaan ja mä jostain syystä pelkäsin kertoa sille sitä. Mun pitäisi kuitenkin kertoa sille ja tavallaan jättää se. Se ei ollut pelkoni suurin aihe, vaan se oli se, että mä itse olin niin epätoivoisesti ihastunut Justukseen ja jos mä joskus kertoisin sille tunteistani, niin kuin Elli oli kertonut mulle, niin tekisikö Justus silloin samalla tavalla mulle kuin mä joutuisin tekemään Ellille? Ja tuota mä olin miettinyt eilisestä asti, se teki musta taas sen hiljaisen ja sulkeutuneen persoonan. Justus oli sitten kuitenkin tullut ja halunnut viettää aikaa kanssani, joka oli saanut minut unohtamaan kaiken ikävän ja kaiken mikä liittyi Elliin. Mutta sitten Elli oli itse tullut paikalle ja palauttanut mut taas todellisuuteen sieltä yläilmoista, joissa parhaillaan leijuin Justuksen ansiosta. Huokaisin ja kävelin Ellin perässä kämpille vilkaisemattakaan taakseni tietäen, että Justus olisi kannoillamme. Vaihdoimme Justuksen kanssa vaatteet ja valmistauduimme menemään kerhohuoneeseen, jossa joutuisimme suunnittelemaan yhdessä oman ryhmämme kanssa huomisen aamunrukoushetken.

”No niin, pojatkin viitsivät viimein tulla paikalle.” Ritva sanoi, kun astelimme kerhohuoneeseen.
Elli tokaisi: ”No tulihan ne, kun me kävin ne hakemassa.”
Ritva vain nyökkäsi ja sanoi: ”Nyt kun olemme kaikki paikalla voimme miettiä mitä jokainen tekee huomenna siinä hartauksessa.”
”Aivan niin!” Pihla hihkaisi ja oli meistä selvästi tällä hetkellä se iloisin ja valmis tekemään ihan mitä tahansa hänen vain käskettäisiin tehdä.
Ritva jatkoi: ”Niin. Yksi henkilö voisi valita virret jotka huomenna lauletaan, kaksi voisivat etsiä Raamatusta jonkun kivan kohdan, jonka sitten lukevat huomenna ja loput kaksi saavat sitten tehdä julisteen ja esitellä sen huomenna. Kaikki voimme sitten yhdessä miettiä mitä siihen julisteeseen kirjoitetaan, mutta ne jotka ottavat sen julistejutun hoitaakseen sitten kirjoittaa ne siihen julisteeseen ja esittelee sen sitten huomenna muille. Ymmärretty? Ja kuka tahtoo tehdä mitäkin?”
Pihla hihkaisi ensimmäisenä: ”Mä voin valita ne virret.”
Ritva sanoi: ”Ymmärretty. Mitäs Matias haluaisit tehdä?”
Yllätyin Ritvan kysyessä minulta mitä haluaisin tehdä, mutta kun Elli tai Justuskaan ei sanonut mitään, mun täytyi vastata jotain.
”Va-vaikka sitä julistetta.” mumisin epämääräisesti, mutta Ritva tuntui saavan selvää.
Elli puhui seuraavaksi: ”Mä voin tehdä Matiaksen kanssa sen julisteen.”
Ritva löi asian lukkoon ja ilmoitti: ”Okei. Mä ja Justus katotaan sit sieltä Raamatusta joku kohta, joka me sitten luetaan siellä hartauksessa. Ja nyt kaikki hommiin!”

Ritvan käskystä aloimme puuhiin. Rupesimme miettimään sitä minkälainen tämä ripari mielestämme oikein olisi. Päässäni vilisi sanoja, kuten kummallinen ja outo, mutta ne eivät sopineet julisteeseen pätkän vertaa, ne sopivat paljon paremmin äskeiseen tapahtumaan, joka oli tapahtunut siellä ulkona laiturilla.
Olin vajota epätoivoisiin ajatuksiin, kunnes Ellin ääni taas kiskaisi minut todellisuuteen: ”Miellyttävä.”
Elli tuntui tuumivan ja mä kysyin vain: ”Täh?” koska en ollut kuunnellut ollenkaan.
”Miellyttävä.” Elli toisti ja Ritva sanoi: ”Sehän on oikein hyvä. Kirjoittakaa se vaan siihen julisteeseen.”
Silloin mä käsitin, että Ellin mielestä meidän ripari oli miellyttävä.
Jäin miettimään, mitä ripari oli omasta mielestäni ja pitkään en kerinnyt miettimään, kun kuulin Justuksen sanovan: ”Omaperäinen.”
Pihla, joka selasi virsikirjaa kysyi kummissaan: ”Omaperäinen?”
Justus selitti: ”No siis, silleen meidänlainen. Sellainen kuin me ollaan, silleen jännästi.”
En ollut ihan varma, mitä Justus tarkoitti, mutta saatuani Ritvan myöntymyksen kirjoitin julisteeseen ”omaperäinen.”
”Pitäisköhän sitä jotenkin selittää?” Elli mietti ja mä olin asian suhteen vähän samailla linjoilla. ”Mi-miten?” kysyin ja Ritva katsoi Justusta ja totesi: ”Justus kerropa se meille, sehän oli sun keksintö.” Käänsin katseeni Justukseen ja kundin huomatessa mun katseeni, se käänsi oman katseensa pois ja selitti punaisena: ”No kirjottakaa siihen vaikka sulkuihin meidänlainen tai jotain.”
Justuksen käytös sai taas pienen hymyn huulilleni ja kirjoitin julisteeseen ”omaperäisen” jälkeen ”(meidänlainen).”
”Vielä ainakin yksi juttu.” Ritva ohjeisti meitä ja meidän muiden miettiessä, mikä se voisi olla Pihla kysyi: ”Käykö niiksi virsiksi Jumalan kämmenellä ja Hoosianna?”
Ritva vastasi: ”Joo käy. Ja koitetaan nyt vielä keksiä se yksi sana siihen julisteeseen niin on valmista. Kun mekin saatiin jo Justuksen kanssa se kohta valituksi tästä Raamatusta, joka luetaan.”
Äkkiä Justus käänsi sinisten silmien katseensa muhun ja meidän katseemme kohtasivat hetkeksi. Ensimmäinen ajatus jonka sain mieleeni katseidemme kohdatessa oli se, että juuri sillä hetkellä mä tunsin oloni jotenkin ihmeen hyväksi ja viihtyisäksi. Viihtyisä, siinähän se kaipaamamme sana olisi.
Aukaisin suuni ja sanoin hetkeäkään epäröimättä: ”Viihtyisä!” Kaikkien katse kääntyi minuun ja Justus avasi yllättäen ensimmäisenä suunsa ja totesi: ”Toihan on tosi hyvä.”
Ritva vahvisti: ”Todellakin. Kirjoittakaa se ylös ja sitten on valmista.”
Elli otti käteensä paksun punaisen tussin ja kirjoitti kartongin palaseen, joka oli meidän hieno julisteemme: ”Viihtyisä.” Sen jälkeen korjasimme jälkemme, laitoimme huomen aamuna tarvitsemamme jutut pinoon siihen kerhohuoneen pöydälle ja lähdemme tyytyväisinä viettämään omaa vapaa-aikaamme, jota meillä on taas iltarukoushetkeen asti.

Vetäydyin poikien huoneeseen ja kaivoin mp:ni esille. Tungin kuulokkeet korviini ja minusta tuntui, että nyt jos koskaan tarvitsin enemmän kuin mitään muuta omaa rauhaa. Ikävä kyllä Justuskin tuntui olevan samoilla linjoilla, sillä poika tuli huoneeseen. Justus ei kuitenkaan sanonut minulle mitään, tuskin edes katsoi minua, kun kipusi ylempään petiin kerrossängyssä. Kuuntelin musiikkia ja annoin sen tulla alitajuntaani ajatellen samalla kaikkia viime päivien tapahtumia, päätyen kuitenkin aina vain siihen yhteen ja tiettyyn tänään tapahtuneeseen asiaan, joka tapahtui juuri tuon kundin kanssa joka parhaillaan makoili sängyssä yläpuolellani. En vain voinut olla miettimättä tapahtunutta ja sitä, että mun ja Justuksen pitäisi puhua, mutta en kuitenkaan olisi tiennyt mitä sanoisin kundille ja ajatukseni olivat vielä liian sekaisin. Joten tyydyin vain makoilemaan siinä sängyllä ja odottamaan sitä, että iltahartaus alkaisi ja pääsisimme nukkumaan.

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   19.8.12 11:15:03

jeees :-) ihana jatko ja kirjotat tosi hyvin <3 onhan jatkoo iltapäiväl :)

Lähettäjä: ef 
Päivämäärä:   19.8.12 12:12:36

ihana pätkä :3 jatkoa tulemaan! <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   19.8.12 18:15:10

Kiitos JAsssuu ja ef kommenteista ja tässä olisi taas jatkoa :)

Justus

Seuraavana päivänä heräsin siihen, kun Ritva huusi meitä heräämään. Tänään olisi siis meidän ryhmän vuoro toimia herätysryhmänä ja tuhahdin koko ajatukselle. Kuinka mä voisin muka olla herättämässä muita, kun en itsekään ollut herännyt? Nousen kuitenkin ylös, hyppäsin sängystä alas ja aloin yhdessä Ritvan kaverina herätellä muita. Tänään meidän pitäisi pitää se aamuhartaushetkikin, ajattelin väsyneenä ja hieman pitkästyneenä. Huomasin, että Matiaskin vain nukkui sängyssään ja kun uskaltauduin lähemmäksi poikaa, huomasin, että tällä oli vieläkin mp:n kuulokkeet korvissaan. Hymähdin pojalle ja kiskoin kuulokkeet varovasti pois tämän korvista.
”Matias.” kuiskasin pojan korvaan ja jätkä aukaisi silmänsä. Nähtyään mut nenänsä edessä Matias kääntyi ympäri sängyssään ja nousi pian ylös. Mä vain nauroin pojan käytökselle jo melkein kokonaan unohtaen eilisen, mutta kun se tuli mieleeni käännyin itsekin nopeasti ympäri ja lähdin kiireen vilkkaa herättämään muita.

Kun kaikki olivat heränneet ja keittiöryhmä oli saanut aamupalan valmiiksi, söimme aamupalan. Sen jälkeen menimme pirttiin ja oli meidän ryhmän vuoro pitää aamuhartaus. Aloitimme hartauksen siitä, että Matias ja Elli menivät ensimmäiseksi esittelee meidän julisteen siitä millainen ripari meidän mielestämme olisi.
Elli aloitti ja roikutti julistetta niin, että kaikki varmasti näkisivät sen: ”Joo eli meidän ryhmän mielestä meidän riparimme on miellyttävä.”
Matias jatkoi ja mä tuumin, että sille oli jäänyt vaikein homma koko jutussa -selittää mun omaperäinen ja se mitä mä oikein olin tarkoittanut sillä.
Matias osasi hoitaa homman kuitenkin yllättävän hyvin, sanoessaan: ”Ja meidän mi-mielestä tää ri-ripari on myös omaperäinen, sellainen me-meidänlainen. Sellanen niinku me o-ollaan ja m-millanen me siitä tehdään.”
Mä katselin Matiasta ylpeänä, se oli ymmärtänyt tasan tarkkaan mitä mä tarkoitin ”omaperäisellä.” En kuitenkaan uskaltanut katsoa poikaa silmiin, sillä jostain syystä se pelotti mua. Eilisen jälkeen mäkin olin vähän alkanut pelkäämään. Mua melkein nauratti mun ajatukset, mä kovis-Justus pelkäsin arkaa ja ujoa Matiasta. No ei se ihan niin ollut, vaan mä pelkäsin sitä, minkälaisia tuntemuksia Matias mussa aiheutti ja se kuinka paljon kyseinen kundi oikein veti minua puoleensa.
Elli jatkoi julisteen loppuun ja sanoi: ”Ja sit tää ripari on meidän mielestä vielä viihtyisä.”
Muut taputtivat Ellille ja Matiakselle ja he laittaivat julisteen teipillä seinälle Sarin ryhmän julisteen viereen. Seuraavaksi lauloimme Pihlan valitsevat virret Jumalan kämmenellä ja Hoosianna. Virsien jälkeen mä ja Ritva luettiin Raamatusta pätkä ja siinä se aamuhartaus sitten olikin. Seuraavaksi luimme taas Raamattuja ryhmässä ja pidimme sen päivän tietovisa osion. Tällä kertaa meidän ryhmä sijoittui kakkosiksi. Sitten oli ruokailu ja sen jälkeen vapaa-aikaa.

Syötyäni kävelin poikien huoneeseen ja kapusin omalle sängylleni. Matias näkyi myös makaavan taas sängyssään ja mä mietin kuuntelisiko poika taas mp:tään. Tällaiseksiko tää meidän ystävyys nyt sitten menikin? Kumpikin vain makasi vuoteillaan ja ei sanonut toiselle suoraan sanaakaan. Toivoin, että en olisi ojentanut Matiakselle käsiäni ja suostunut ollenkaan auttamaan kundia pois sieltä järvestä. Kyllä Matias olisi itsekin päässyt ja oltaisiin vältytty tältä sekasotkulta, joka sotki taas meidän koko ystävyyden. Mutta täytyi siinä olla jotain muutakin. Heti Ellin ilmestyttyä paikalle, Matiaksesta oli taas tullut se outo ja jotenkin surumielinen persoona. Ehkä asiat liittyivät Elliin ja Matiaksen ja sen välillä oli tapahtunut jotakin. Olisin halunnut tietää mistä oikein oli kyse, mutta tuntui, että en ollut kuitenkaan vielä aivan valmis puhumaan Matiakselle. En ollut vielä sinut tunteitteni kanssa ja en tiennyt mitä sanoisin Matiakselle.

Minulla oli omiakin ongelmia, sillä nikotiiniriippuvuuteni oli yhtäkkiä iskenyt päälle. Riparilla oli ollut niin paljon toimintaa ja tapahtumia, että olin unohtanut koko polttamiseni näiden muutamien ensimmäisien päivien aikana, mutta nyt kun vain makailin siinä sängyllä, nikotiinin tarve iski yllättäen päälle. Olisi tuntunut helpottavalta kaivaa tupakka taskusta ja lähteä ulos polttelemaan sitä ja miettimään kunnolla asioita, mutta se ei ollut mahdollista. Tuntui myös, että Matias pystyi jotenkin häivyttämään tuskaani ja tarvetta polttaa tai edes ajatella koko asiaa. Mutta nyt kun en pystynyt viettämään kundin kanssa kahden keskeistä aikaa tai edes katsomaan sitä silmiin, nikotiinin tarve oli noussut melkein huippulukemiinsa. Katselin täriseviä käsiäni ja huulta purren koitin vain olla ajattelematta koko asiaa. Vapaa-aika tuntui olevan enemmän pahasta kuin hyvästä, sillä silloin kun ei ollut tekemistä, nämä kohtaukset heräsivät eloon. Mietin, että kunpa en olisi koskaan edes kokeillut ja aloittanut tupakan polttamista. Onneksi oireeni olivat kuitenkin aika pieniä ja jäivät siihen, että käteni tärisivät välillä. Se ei ollut kauhea ongelma, mutta ei se kivaakaan ollut. Onneksi en ollut polttanut vielä kovin pitkään. Äkkiä huomasin, että Matias oli noussut ylös sängystään ja seisoi siinä sänkyjemme vieressä.
Kundi katseli mua ihmeissään ja kysyi: ”O-oot sä k-kunnossa?” Matiaksen näytti olevan vaikea puhua minulle, eikä kundi edes katsonut suoraan suuntaani, mutta oli kuitenkin huomannut, ettei kaikki ollut ihan ok.
”Joo.” vastasin hieman käheästi ja jostain kumman syystä jatkoin hieman naurahtaen: ”Pieniä vierotusoireita vaan.”
Matias nyökkäsi ja uskoin sen ymmärtävän tai ainakin toivoin, että se ymmärsi, että tämä mun tilani johtui tupakasta ja siitä, että en ollut päässyt vähään aikaan polttamaan.

Iltapäivällä vapaa-aikamme loputtua meillä oli vuorossa pelejä ja leikkejä. Yleensä en oikein ollut innostunut mistään sellaisesta, mutta täällä jotenkin tykkäsinkin niistä ja ainakin ”sanomalehti” -peli oli ollut erittäin iskevä. Lisäksi saisin jotain muuta ajateltavaa kuin nikotiinin tarve tai Matias, sillä yleensä näissä peleissä joutui kuitenkin miettimään jonkin verran asioita ja sitä kuinka nämä pelit oikein toimivat.
Viivi oli vauhdissa ja selitti meille pelin ohjeita: ”Eli pelataan aluksi paritervapataa. Jokainen ottaa nyt itselleen parin.”
Rupesimme ottamaan itsellemme pareja ja yllätyin, kun huomasin Matiaksen tulleen parikseni. En sanonut mitään vaan seisoin siinä kundin vierellä.
Viivi jatkoi selostusta: ”Hyvä nyt kun jokaisella on pari, otatte sitä parianne kädestä kiinni ja muodostatte kaikki yhdessä yhden piirin.”
Tartuin Matiasta kädestä ja kaikki muutkin tarttuivat parejaan käsistä. Elli, joka oli Pihlan pari, mulkoili minua hetken jotenkin oudosti, mutta ennen kuin kiinnitin asiaan kunnolla huomiota, Ellin ilme oli taas normaali eikä hän edes katsonut tänne päinkään. Menimme kaikki rinkiin ja Viivi kertoi ohjeet loppuun: ”Tämä on nyt siis muuten ihan tavallista tervapataa paitsi, että tämä toimii pareittain. Kiertäjiä on kuitenkin vain yksi ja kiertäjä tiputtaa kepin yhden parin taakse. Se kumman taakse hän pareista tiputti kepin, joutuu nostamaan sen ja molempien on kuitenkin juostava. Jos kiertäjä kerkeää ennen paria paikalle, hän saa parikseen sen jonka taakse hän ei tiputtanut keppiä. Siitä jonka taakse hän tiputti kepin tulee taas uusi kiertäjä. Ja minä osallistun tähän peliin itse ja olen ensimmäinen kiertäjä. Kerron teille nyt vielä esimerkin sääntöjä selventääkseni. Eli kun minä olen kiertäjä ja jätän kepin vaikkapa Harrin ja Tuomon taakse ja keppi on enemmän Harrin takana, joutuu Harri sen poimimaan ja sitten te lähdette kumpikin juoksemaan. Jos minä kerkeän ennen teitä paikalle niin minusta ja Tuomosta tulee uusi pari ja Harri joutuu kiertäjäksi. Siinä ne pelin säännöt olivatkin. Kaikki ymmärsivät?”

Kaikki tuntuivat ymmärtäneen ja peli saattoi alkaa. Viivi oli ensimmäinen kiertäjä niin kuin oli sanonutkin ja hän pudotti kepin Tiinan ja Matin taakse. Viivi oli pudottanut kepin enemmän Matin taakse, joten Matti poimi kepin kiireellä ja lähti Tiina perässään juoksemaan julmetulla vauhdilla. Tiina ei kuitenkaan ollut ihan mukana juoksussa, joten Viivi kerkesi nopeammin paikalle ja hänestä ja Tiinasta tuli uusi pari. Matti katseli hieman vihaisena Tiinaa, mutta lähti sitten kuitenkin kiertämää rinkiä. Matti kulki minun ja Matiaksen ohi ja kun käännyin katsomaan huomasin, että se oli pudottanut kepin meidän taakse. Poimin kepin kiireestä ja lähdin Matiaksen kanssa juoksuun. Matias oli ajan tasalla ja yhdessä me oltiin kuin ihmeen kaupalla nopeampia kuin Matti.
”Sori vaan.” hymyilin Matille ja ojensin tälle kepin takaisin. Matti mulkoili keppiä, mutta lähti taas kiertämään. Peliä jatkui vielä jonkin aikaa, kunnes oli seuraavan pelin vuoro.

Sari selitti meille tällä kertaa säännöt: ”Tässäkin pelissä kaikki seisovat rengissä, mutta enää ei tarvita paria. Tässä on siis ideana, että jos minä nyt olen leikin aloittaja, mä kävelen jonkun kundin luokse ja sitten me lyödään mahat vastakkain, halataan, lyödään kyljet vastakkain ja vielä lopuksi peput vastakkain. Ritva tule tänne niin näytetään mallia!” Ritva meni Sarin luokse ja yhdessä he näyttivät mallia ja lauloivat jotain ihmeellistä laulua, joka meni jotenkin tähän tapaan: ”Pikkuiset ponit ne leikkii näin, sitten ne vatsansa yhteen näin. Sitten he halaavat toisiaan näin, sitten kylki kylkeä vasten näin ja lopuksi vielä peppu peppua vasten näin.”
Olin nauraa jo koko leikin typeryydelle, sillä tuossa jorussa ei ollut järven hiventäkään ja koko leikki tuntui ihan tyhmältä. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan päätin leikkiä mukana tätä ”Pikkuiset ponit” -leikkiä.
Sari jatkoi vielä: ”Eli siis noin. Ja laulatte tuota lorua siinä samalla. Tätä jatkuu niin kauan, kunnes jokainen piirissä olija on tällainen pikkuinen poni, sillä aina kun tanssit jonkun kanssa tämän tanssin ja laulatte tuota lorua niin siitäkin tulee pikkuinen poni. Ja ai niin tässä on vielä ideana se, että tyttö menee aina jonkun pojan luokse ja poika taas tytön luokse, paitsi sitten kun tytöt loppuu niin sitten vaan menette niiden luokse, jotka eivät vielä ole pikkuisia poneja. Toivottavasti älysitte ja kuka tahtoo olla ensimmäinen pikkuinen poni? Me isoset kun emme osallistu tähän leikkiin, jotta kaikille riittää sitten parit.”
Elli ilmoitti haluavansa olla ensimmäinen ”pikkuinen poni” ja leikki pääsi alkuunsa. Siinä sitä leikkiessämme minä mietin, että olimmeko me muka todella jo 14-vuotiaita ja sitä vanhempia. Ajatukseni kuitenkin katkesivat siihen, että Elli meni Matiaksen luokse ja he tanssivat ja lorusivat tuon lorun. Katselin hieman mustasukkaisena Ellin ja Matiaksen toimintaa ja voin vain taas miettiä mikä ihme minulla oikein oli. Huokaisin ja alistuin tanssimaan Pihlan kanssa, joka oli ilmestynyt luokseni.
”Pikkuiset ponit...” aloimme laulumaan yhdessä muiden kanssa ja mä olin oikeasti melkein aikeissa revetä nauramaan. Kaikki tuntui vain niin hullulta ja oudolta, tätä leikkiä myöten.

”Pikkuiset ponit” -leikin jälkeen Ritva sanoi: ”Nyt meillä on vielä yksi leikki ja sitten saatte taas vapaa-aikaa syönnille asti. Tämä leikki menee niin että olette edelleen kaikki ringissä, mutta kaikki menette makuulle ja laitetta jalat kohti taivasta.” Kaikki tottelivat Ritvaa ihmeissään. Mitähän nyt mahtaisi olla tulossa? Asento ei ollut mikään kaikkein mukavin ja tuntui, etteivät jalat halunneet mitenkään pysyä sellaisesta asennossa, eivät ainakaan kovin kauaa.
Ritva jatkoi: ”Okei, hyvä. Seuraavaksi me isoset tuodaan täältä tällainen pesuvati, jossa on vettä. Me lasketaan se nyt sattumanvaraisesti jonkun teidän jalkojen päälle ja sitten teidän täytyy vain pelkkien jalkojenne avulla kuljettaa se toisen jaloille ja tätä jatkuu aina niin kauan, kunnes se on käynyt kaikkien jaloilla ja palannut takaisin ensimmäisen jaloille. Ymmärretty ja peli alkaa?”
Ritva kuulutti ja laski vadin Ossin jaloille. Ossi koitti siirtää parhaan kykynsä mukaan vadin vieressään makaavan Leenan jaloillemme, mutta ei onnistunut, vaan koko vati kaatui ja kasteli lähettyvillä olevat.
”Iiik!” Leena huusi kylmän veden tullessa päälleen, isoset ja muutamat leiriläiset nauroivat ja Ossi mumisi: ”Mahdotonta.”
Sain pian todeta sen itsekin, kun isoset kävivät täyttämässä vadin uudelleen järvessä ja toivot sen seuraavaksi mun jalkojen päälle. Koitin saada vadin Laurin jaloille ja melkein jo onnistuinkin, mutta en kuitenkaan ja vati kaatui vesineen päivineen mun ja Laurin päälle.
”Kiitti vaan jäbä.” kuului Laurin ääni ja kundi nauroi ihan märkänä. Mulkaisin läpimärkiä vaatteitani, mutta nauroin pian itsekin. Tämä tosiaan oli mahdotonta. Ritva sanoi: ”Äsh! Antaa olla, ette te kuitenkaan saisi tätä sujumaan. Olette tässä ihan toivottomia. Pääsette nyt viettämään vapaa-aikaa ja voitte vaikka mennä uimaan.”
Monet ottivat Ritvan neuvosta vaarin ja menivät uimaan. Pojat heittelivät paitojaan ja housujaan rannalle ja hyppäsivät järveen pelkät bokserit jalassa.
Leena hyppäsi järveen t-paita ja caprit päällään ja noustessaan takaisin laiturille tokaisi vain: ”Ihan sama, tässä on mennä vaatteet päällä uimaan, kun on jo kuitenkin valmiiksi märkä.”
Lauri oli samaa mieltä ja hyppäsi hänkin vaatteet päällä uimaan. Hän katsoi minua kujeilevasti ja ymmärsin pojan katseen tarkoittavan, että minun takiani hänenkin oli ollut ihan sama hypätä vaatteet päällä uimaan. Naurahdin muiden toiminnalle ja heitin farkut pois jalastani hypäten sitten veteen valkoinen t-paita ja bokserit päällä. Pidin hauskaa muiden kanssa ja katseeni kääntyi laiturilla istuvaan Matiakseen. Tämän kasvoilla oli pieni hymy ja poika vaikutti taas ihan iloiselta, vaikka ei osallistunut uintiin. Kaikki olivat jääneet järvelle ja jos eivät uineet katsoivat toisten uintia ja osallistuivat yhdessä hauskanpitoon. Mä unohdin kokonaan sen aamuisen ja eilen iltaisen kurjuuteni, vaikka mun ajatukset koittivatkin karata taas eilen iltaiseen ja siihen, että mun pitäisi tosissaan selvittää asioita taas Matiaksen kanssa.

Mennessämme syömään päivällistä Heikki huikkasi meille: ”Tänään päivällistä ei syödä keittiössä. Tänään me menemme ulos syömään nuotion ääressä makkaraa.”
Heikin sanottua sen kaikki ryntäsivät takaisin ulos ja rannalle. Pian Heikki ja Maija olivat paikalle ja sytyttivät nuotion. Maija availi makkarapaketteja ja jakoi jokaiselle halukkaalle makkaranpaistotikkuja ja itse makkaroita. Heikki touhusi nuotion kimpussa ja totesi, että siinä saisi paistaa nyt makkaroita. Paistoimme ja söimme makkaroita ja juttelimme samalla nuotion ympärillä. Katseeni kääntyi koriin, joka oli penkin vierellä, jolla istuimme ja huomasin, että siellä oli virsikirjoja.
Maija huomasi katseluni ja sanoi: ”Ajattelimme myös Heikin kanssa, että voisimme laulaa täällä jotain ja lisäksi teidän pitäisi päättää konfirmaatio laulunne. Se on laulu jonka te kaikki sitten laulatte yhdessä konfirmaatio päivänä.”
Maijan sanottua tuon, alkoi hirmuinen kuiskuttelu ja jokainen otti virsikirjan ja rupesi selaamaan sitä ja miettimään, mikä olisi hyvä konfirmaatio laulu. Monia ehdotuksia tuli, mutta mikään ei näyttänyt kelpaavan kaikille.
”Johan se on kumma.” Harri mumisi ja laittoi virsikirjan kiinni ja aukaisi sen sitten sattumanvaraisesti jostakin.
”Siunaa koko maailmaa.” Harri lausui virren nimen ja oli jo laittamassa kirjaa uudelleen kiinni, kun Heikki sanoikin: ”Sehän olisi oikein hyvä laulu ja luulisin, että se jopa saattaisi onnistua teiltä.”
Harri kertoi meille muille sivun ja kaikki aukaisivat virsikirjan siltä sivulta.
”Täähän vaikuttaa aika kivalta.” Miina totesi ja olin hänen kanssaan samaa mieltä. Minä en paljon virsistä tiennyt ja minulle oli melko sama minkä niistä laulaisimme, mutta Sienaa koko maailmaa tuntui jotenkin aika osuvalta biisiltä.
”Käykö se kaikille?” Maija tiedusteli asiaa ja saatuaan vain myönteisiä kommentteja, hän julisti.
”Se on sitten päätetty. Teidän konfirmaatio laulunne on Sienaa koko maailmaa.”
Heikki jatkoi: ”Se on hyvä laulu. Lauletaanpa se nyt sitten harjoitukseksi.”
Heikin sanojen päätteeksi aloimme laulaa ja vaikka laulumme oli vielä aika epävireistä ja hiljaista, minusta tuntui että tämä oli meidänlainen laulu ja juuri sopiva meille konfirmaatio lauluksi. Katsoin mietteideni päätteeksi Matiasta ja jostain kummaan syystä mä uskoin kundin ajattelevan täysin samoin.

Sinä iltana meillä ei sitten enää ollut muuta toimintaa. Istuimme nuotiolla, juttelimme ja harjoittelimme laulua uudelleen. Saimme vapaa-aikaa ja pelasimme ulkona ensimmäistä kertaa jalista ja heittelimme tikkaa tikkatauluun. Kokoonnuimme päivän päätteeksi taas pirttiin ja iltahartauksen jälkeen kävimme nukkumaan. Tänäänkään en siis ollut puhunut Matiaksen kanssa ja käydessäni sänkyyn, siitä huolimatta että olin jo väsynyt, vieroitusoireet iskivät taas vähäksi aikaa päälle. Huokaisin, mutta nukahdin ennen pitkää.

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   19.8.12 18:46:22

jeees taas jatkooo :33 pian lisäää!!! pliis jo tänäään!!

Lähettäjä: ef 
Päivämäärä:   19.8.12 19:17:12

jatkoaaa pliis vielä tänään!:D <3 oon ihan koukussa tähän tarinaan <3 ja seuraavassa pätkässä jotain;))

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   19.8.12 20:33:21

Laitan nyt vielä tämän jatkopätkän tänään. Olkaapa hyvät :D

Matias

Olin hereillä jo ennen herätysryhmää jona tänään toimisi Viivin ryhmä. Vuorot olivat nyt kiertäneet kaikilla ryhmillä kerran ja aloittaisimme alusta. Tänään me siis olisimme keittiöryhmä. Vilkaisin kelloa ja totesin, että voisin mennä jo laittamaan aamupalaa, kun kello oli jo niin paljon. Olin juuri lähdössä, kun huomasin, ettei Justuskaan tainnut nukkua. Käännyin pojan suuntaan ja varovaisesti käänsin katseeni pojan kasvoihin.
Justuksen silmät olivat auki ja poika kuiskasi juuri ja juuri niin hiljaa, että siitä pystyi saamaan selvää: ”Huomenta.”
Vedin farkut jalkaani ja vastasin pojalle yhtä hiljaa: ”Huomenta.”
Nyökkäsin ovea kohti ja lähdin hiljaa pois huoneesta. Hetken kuluttua myös Justus ilmestyi huoneeseen josta pääsi kaikkiin muihin huoneisiin. Lähdin kävelemään kerhohuonetta kohti, koska sehän on ainoa huone josta pääsi keittiöön. Menin keittiöön ja Justus seurasi minua.

Keittiössä käännyin pojan suuntaan ja sanoin: ”Vo-vois vissiin sitä a-aamupalaa laitella.”
Justus vain nyökkäsi ja käännyin lähteäkseni jääkaapille. Justus kuitenkin tarttui minua kädestä ja käännyin ihmetellen ja kysyvä ilme kasvoillani takaisin pojan suuntaan.
”Matias, meidän täytyy puhua.” Justus aloitti ja mä mietin, mitä se sanoisi seuraavaksi.
Pian Justus jatkoikin: ”Ei täällä, mutta myöhemmin, kun ollaan varmasti kahden ja muita ei ole paikalla. Vaikka illalla järvellä?”
Pojan äänestä pystyi kuulemaan, ettei se varsinaisesti ollut toteamus, vaan jonkinlainen kysymys -ehdotus.
”Jo-joo.” vastasin hiljaa ja pian muista huoneista alkoi kuulumaan ääniä, jotka kielivät siitä, että me emme olleet enää ainoat heräillä olijat.
Justus päästi kädestäni irti ja sanoi: ”Laitellaan vaan sitä aamiaista.”
Uskaltauduin katsomaan pojan kasvoja ja näin pienen hymyn tämän huulilla. Omillekin kasvoilleni nousi pikkuinen hymy, kun kävelin jääkaapille. Justus laittoi muroja ja leipiä esille ja mä otin jääkaapista tomaatti-, kurkku-, juusto- ja voiastian. Laitoin astiat pöydälle leipien viereen ja hain niihin jokaiseen haarukan. Justus oli ottanut pöydälle jo lautaspinon ja veitsikulhon. Juuri kun olin aikeissa ruveta miettimään, mitä seuraavaksi tytöt ilmestyivät keittiöön.
Ritva ihmetteli: ”Ohoh! Pojat olettekin jo täällä laittamassa aamiaista.”
”Joo.” vastasin vain ja katsoin, kun Elli mulkoili Justusta taas jotenkin vihaisesti. Hänen ilmeensä palasi kuitenkin taas pian normaaliksi iloiseksi Elli ilmeeksi.
Pihla päivitteli: ”Ei ois kyl teistä uskonu.”
Justus vain tokaisi: ”No tää on hyvitystä sille toissapäiväiselle.”
Ritva sanoi: ”Okei, te kundit olette nyt tehneet tarpeeksi, me hoidetaan tää aamupala nyt loppuun likkojen kanssa. Te voitte lähteä.”
Mumisin vain: ”Kiitti.” Ja Ritva hymyili meille meidän astellessa pois keittiöstä odottamaan, että tytöt saisivat aamupalan valmiiksi.

Kun tytöt olivat saaneet aamupalan valmiiksi, söimme sen ja sitten kokoonnuimme taas pirttiin aamuhartauksen pariin. Tällä kertaa oli Viivin ryhmän vuoro pitää aamuhartaus. Aamuhartaus alkoi, sillä että Harri ja Tuomo esittelivät julisteen, jossa kertoivat millainen ripari heidän ryhmänsä mielestä oli.
Harri aloitti: ”Okei. Eli meidän mielestämme tää ripari on hauska.”
Tuomo jatkoi: ”Toiminnallinen...”
”...Ja jännä!” Harri täydensi Tuomon lauseen loppuun. Me taputimme ja pojat laittoivat julisteen seinälle, meidän muiden ryhmien julisteiden viereen. Seuraavaksi lauloimme Tiinan ja Miinan valitsemat virret ja lopuksi kuuntelimme, kun Matti ja Viivi lukivat Raamattua. Sen jälkeen kokoonnuimme taas omiin ryhmiimme ja luimme pätkän Raamattuja ja pidimme tietovisa osion. Tietovisassa sijoituimme viimeisiksi. Tietovisan jälkeen kello olikin jo niin paljon, että meillä oli ruokailu. Ruokailun jälkeen oli omaa aikaa.

”Tulkaas nyt kaikki!” Sari hoputti meitä. Lähtisimme kuullemma metsään. Kiskoin sinisen hupparini päälleni ja en voinut sille mitään, että aloin taas hymyillä kuin idiootti. Se huppari vain sattui tuomaan hyviä muistoja mieleen ja mä ajattelin, ettei sade ehkä sittenkään ollut niin kurja asia kuin mä olin kuvitellut. Justus laittoi päälleen mustaa hupparia ja hetken aikaa mä olin hieman pettynyt, kun kundi ei voinut pukea sitä päälleen minuun päin. Olisin halunnut nähdä tämän kasvot ja ilmeen. Viestittikö huppari tälle mitään? Tuhahdin omille tyhmille ajatuksille ja mietin jo illan jutteluhetkeämme. Tulisikohan siitä mitään? Ja saisimmekohan edes olla kahdestaan? Toivoin koko sydämestä, että saisimme ja lähdin laittamaan kenkiä jalkaani valmiina lähteäkseni metsään.

”Ovatko kaikki valmiina?” Heikki tiedusteli ja kun hän sai myöntyviä vastauksia hän totesi: ”Hyvä ja sitten mennään!” Lähdimme Heikin johdolla pirtin takana olevaa polkua pitkin metsään. Kävelimme jonkin matkaa ja vain kuuntelimme ja katselimme luonnon ihanuutta. Suomalainen luonto osasi olla erittäin kaunis paikka, jos siitä vain osasi nauttia ja arvostaa kunnolla.

Käveltyämme jonkin matkaa syvälle metsään tulimme paikkaan, jossa kasvoi neljä puuta lähellä toisiaan. Niistä muodostui eräänlainen suorakulmio. Puiden ympärille oli laitettu naru.
Heikki alkoi selittää: ”Täällä olisi nyt sitten tällainen testi. Jokainen ottaisi itselleen parin ja koittaisi mennä tuota narua pitkin tästä päästä tuonne toiseen päähän, putoamatta kertaakaan. Se on kuulkaas paljon vaikeampaa kuin miltä näyttää. Kaikkien ei ole pakko kokeilla, jos ei halua, mutta olisi mukavaa jos mahdollisimman monet kokeilisivat. Vapaaehtoisia aloittamaan?”
Heikki tiedusteli ja en ollut yllättynyt, kun kuulin Harrin äänen: ”Mä ja Tuomo voitas kokeilla.”
Harri tuntui ihmiseltä, joka oli valmis kokeilemaan mitä vain. Mitä hullumpi juttu, sitä varmempaa, että jos sitä piti kokeilla niin Harri olisi kokeilemassa. Maija sanoi: ”Selvä. Menkää paikoillenne ja kokeilkaa.”
Pojat nousivat puusta tukea ottaen narulle. Naru kulki vain puiden runkojen kohdalla noin puolen metrin korkeudessa ja poikien piti ottaa toisistaan tukea, pysyäkseen pystyssä. Pojat huojuivat ja koittivat kestää tasapainossa, mutta ennen pitkää Tuomo putosi.
”Jos putoatte, teidän täytyy aloittaa alusta.” Heikki kertoi ja minulle tuli mieleen joku peli, jossa täytyi aina aloittaa alusta, vaikka pääsisi kuinka pitkälle tahansa, jos siis meni ja putosi tai kuoli ihan viime metreillä.

Pojat siirtyivät pois ja antoivat muillekin tilaa kokeilla. Minna ja Tiina yrittivät seuraavaksi, mutta eivät päässet paljon poikia pidemmälle. Pojat yrittivät uudestaan, mutta eivät onnistuneet taaskaan.
”Muita halukkaita kokeilemaan?” Maija tiedusteli ja yllättäen huomasin Justuksen vierelläni. Poika katsoi minua silmiin ja pystyin lukemaan niistä suurta luottamusta, jos nyt siis osasin tulkita Justuksen silmistä lähtevän pilkkeen ja määrätietoisen katseen oikein.
”Kokeillaanko?” oli Justuksen kysymys ja jostain kumman syystä mun rohkeus ja uhmakkuus nousi taas esiin. Pitäisihän noille muille näyttää kuinka se oikein tehtäisiin.
Joten vastasin Justukselle hetkeäkään epäröimättä: ”Annetaan mennä!”
Nousimme puita apuna käyttäen narulle ja lähdimme liikkeelle. Irrotin otteeni puusta ja olin lentää melkein saman tien nurin. Justus kuitenkin tarttui määrätietoisesti kädestäni ja esti putoamisen. Mulle tuli tunne, ettei kundi antaisi mun pudota, ei ainakaan kovin mielellään. Justus itse piti vielä puusta kiinni, mikä siis mahdollisti sen, että kun se otti mun kädestä kiinni, se ei itse pudonnut. Unohdin muut ympärillä olijat ja keskityin vain saamaan tasapainoni takaisin. Kun olin taas saavuttanut tasapainoni, otin Justuksen olasta kiinni. Poika irrotti kätensä kädestäni ja laitoin toisenkin käteni pojan harteille. Olin täydellisessä tasapainossa, mutta siitä sain kiittää Justusta. Poika päästi varovasti toisella kädelleen irti puusta ja laski omat kätensä mun harteille. Me seisottiin nyt naruilla ilman muuta tukea kuin toisemme. Me lähdettiin pikkuhiljaa etenemään eteenpäin. Mä vähän horjahtelin välillä, mutta Justuksen tukevan otteen ansiosta mä en päässyt kaatumaan. Pojalla tuntui olevan uskomaton tasapaino ja yhdessä me selvittiin aloituspäästä loppupäähän asti, putoamatta kertaakaan.
”Hyvä pojat, se oli hienoa!” Pihla hihkui meidän laskeutuessamme takaisin maahan.
Viivi kailotti: ”Niin oli.”
Heikki sanoi: ”Hyvä pojat. Olette esimerkki täydellisestä parista, siis sellaisesta, jossa kumpikin luottaa toiseen ja ei halua toisen putoavan. Täydennätte toisianne ja pidätte huolta siitä, että ette etene liian nopeasti, vaan juuri sopivaan tahtiin ja se tuottaa lopulta hyvän lopputuloksen.”
Ihmettelin mitä Heikki tarkalleen ottaen oikein selosti ja jostain kumman syystä musta tuntui, että sillä oli jokin syvempi merkitys kuin vain se, että me oltiin juuri edetty narua pitkin.

Muut innostuivat kokeilemaan narulla kävelyä pitkään ja koittivat ottaa mallia mun ja Justuksen suorituksesta. Lopulta myös muita onnisti ja kaikki kokeilivat narulla kävelyä. Harrilla ja Tuomolla asia ei kuitenkaan ottanut luonnistuakseen.
”No ei mahda mitään.” Tuomo selitti ja Harri vain totesi: ”Me ei muodosteta täydellistä paria!”
Kaikki nauroivat Harrin läpälle ja mä tunsin oloni taas pitkästä aikaa iloiseksi.

Päästyämme takaisin kämpille söimme ja sen jälkeen olikin taas vapaa-aikaa. Pojat lähtivät kalalle ja oli poikien saunavuoro. Nyt mulla ja Justukselle olisi siis ollut viimeinkin aikaa jutella kunnolla kahdestaan, mutta meidän keittiöryhmä vuoromme painoi päälle.
Yllätyksekseni Kaisa ja Leena ilmaantuivat keittiöön ja Kaisa kysyi: ”Voidaanko me siivota?”
Leena säesti häntä selittämällä: ”Meillä on kauhean tylsää ja haluaisimme olla hyödyksi.”
Ritva suostui järjestelyyn ja sanoi hyväntuulisesti mulle ja Justukselle: ”Pojat saattekin sitten vapaata. Te olitte aamulla jo niin aikaisin laittamassa aamiaista ja muutenkin olette tehneet kaiken aina hyvin, vaikka olittekin silloin kerran myöhässä.” Ritva kuitenkin vain hymyili ja oli sanojensa kanssa tosissaan. Mun ois tehnyt melkein mieli rynnätä halaamaan sitä, niin iloinen mä olin tästä vapaasta jonka saisin nyt viettää Justuksen kanssa ihan kahden.
”Kiitos tosi paljon!” tyydyin vain huikkaamaan ja Justuskin kiitti Ritvaa. Rohkeus, jonka olin saanut metsässä oli vielä tallella, mutta kun lähdimme Justuksen kanssa kävelemään kahden kesken järvelle, se vaihtui pian taas jännitykseen ja hermostuneisuuteen. Pitkään odotettu keskustelutuokiomme olisi pian käsillä.

Jäimme nurmikolle ja istuimme alas.
Istuimme siinä hetken ja Justus aloitti: ”Siitä toissapäiväisestä...”
Vaikutti ettei Justuksenkaan ollut helppoa puhua aiheesta.
”Ni-niin?” kysyi ja johdattelin kundia aiheeseen. Justus jatkoi: ”Mä vaan... että mä oon pahoillani siitä. Jos mä en ois vetäny sua sieltä, niin sitä ei ois tapahtunut.”
Katsoin Justusta ja sanoin vain: ”Ei-ei se haitannu.” Katselin edelleen Justusta, joka selvästi rentoutui sanojeni myötä. Kundi näytti siinä istuessaan melkein niin rauhalliselta kuin vain olla ja voi. Sen toinen jalka lepäsi pitkin pituuttaan suorana nurmella ja toinen jalka oli koukistettuna. Justuksen toinen käsi lepäsi sen koukistetun jalan polven päällä ja toista kättään se piti selkänsä takana ja nojasi siihen vähän. Mä itse istui molemmat jalat koukistettuna ja olin kietonut käteni jalkojeni ympärille.
Justus kysyi yllättäen: ”Onko kaikki meidän välillä siis kunnossa?”
Käänsin katseeni pojan silmiin ja näin sen kysyvien sinisten silmien katseen.
Katsoin poikaa silmiin ja totesin: ”On.”
Tunnelma meidän välillä helpottui entisestään ja mäkin vaihdoin asentoa mukavampaan.
”Hyvä.” Justus sanoi ja pojan kasvoille oli ilmestynyt hymy. Hymyilin pojalle takaisin ja nautin täysin rinnoin kesäillasta ja tästä hetkestä. Aurinko oli laskeutumassa ja värjäsi taivaan punaisen erisävyihin. Taivas oli vaaleanpunainen ja oranssi, jotenkin erittäin rauhoittava. Ainoat äänet jotka kuuluivat olivat linnun laulu, pienoinen tuuli ja pikkuriikkisten laineiden liplatus ja tietysti mun ja Justuksen hengityksestä lähtevä ääni, vaikka ei siitä hengityksestä nyt niin hirveästi ääntä lähtenytkään. Mä tunsin oloni taas rauhalliseksi ja hyväksi.

Tuokion päästä Justus katsoi minua ja sanoi: ”Älä liiku.” Jäin miettimään mihin poika pyri tällä ja olin aivan aloillani. Justus kehotti minua uudelleen olemaan liikkumatta ja tottelin poikaa. Justus laittoi kätensä pääni päälle ilmaan ja kohta hän löi minua päähän. Katselin poikaa ihmeissäni. Justus silitti hetken päätäni ja hiuksiani ja otti sitten kätensä pois.
”Itikka.” poika totesi ja näytti kämmenellään olevaa kuollutta itikan ruumista. Hymähdin ja olimme molemmat taas tovin hiljaa.

Minä ajattelin Justuksen kosketusta ja sen lempeää tyyliä silitellä päätäni, poimiessaan itikan raadon sieltä.
Hetken päästä Justus puhui kuitenkin uudelleen: ”Matias voit sä kertoo mulle miks sä oot viime päivinä olla etäinen ja surullinen?”
Katselin Justusta ja enää kundi ei hymyillyt. Sen katse oli kysyvä ja ehkä vähän uteliaskin, mutta ennen kaikkea taas se huolehtiva. Mietin halusiko kundi oikeasti tietää.
Justus jatkoi pian: ”Sun ei tietenkään oo pakko kertoo, jos et halua, mutta musta ois vaan mukava kuulla. Mä tahdon nimittäin auttaa sua Matias ja se helpottaa, jos sä kerrot.”
Mietin mitä Justus oikeastaan edes selitti, mutta mä muistin sen luottavan katseen ja Heikin sanat siitä, että me olimme täydellinen pari, että täydensimme toisiamme ja että meidän välillämme oli oikeaa luottamusta. Ja mähän luotin Justukseen ja päätin kertoa sille Ellistä.
”No siis...” aloitin mumisemalla ja Justus siirtyi vähän lähemmäksi ja käänsi niiden kysyvien silmiensä katseen taas muhun.
”...Elli sanoi, että...” jatkoin, mutta mun oli taas pakko lopettaa. Puhuminen oli toisinaan vain niin vaikeaa, vaikka puhuisitkin sille ihmiselle josta välitit niin paljon ja jolle tahdoit kertoa kaikki huolesi.
”Niin, mitä Elli sanoi?” Justus kehotti minua jatkamaan ja pakkohan minun oli jatkaa, kun jo niin pitkälle olin päässyt: ”S-se sanoi, että se ty-tykkää musta.”
Käänsin vuorostani katseeni Justukseen ja huomasin, että jätkä jähmettyi paikoilleen. Se tuijotti suoraan eteensä järvelle ja jos ei olisi ollut kesä ja lämmintä, mä olisin voinut veikata, että se oli jäätynyt siihen paikoilleen.

Hetken päästä Justus kääntyi hitaasti puoleeni, mutta ei katsonut minuun, vaan jäi tuijottamaan maata.
”Mi-mitä sä sanoit siihen?” Justuksenkin puhe katkeili vähän ja mä mietin mistä se johtui. Saattoiko pojalla sittenkin olla jotain tunteita mua kohtaan?
”Oikeastaan mä en sanonut sille mitään.” kuulin sanovani, vaikka en ollutkaan miettinyt mitä sanoisin. Sanat vain karkasivat suustani ja tuntui, etten edes itse ollut sanonut niitä.
Jatkoin kuitenkin kiireesti: ”Mu-mutta mä en ole ki-kiinnostunut siitä. Va-vaan yhestä to-toisesta...” Jotenkin vain tuntui, että se piti sanoa nyt heti, kun siihen oli tilaisuus ja jotta Justus ymmärtäisi, että mä en todellakaan ollut kiinnostunut Ellistä. En hítto vieköön, mä olin kiinnostunut Justuksesta itsestään! Mutta ennen kuin edes kerkesin sanomaan lausettani kunnolla loppuun Justus oli kurottautunut suuntaani ja laskenut kätensä mun selälle melkein niskaan, mutta ei kuitenkaan. Kundi pysähtyi katsomaan kuinka mä reagoisin. Mä värähdin vähän ja mulle tuli hassu olo. Kylmät väreet menivät selkiini pitkin, mutta mun olo oli samalla myös erittäin hyvä ja tuntui kuin mahassa olisi taas ollut perhosparvi. Justus hivuttautui lähemmäksi ja laski toisen kätensä mun olalle. Sitten se pikku hiljaa liu'utti kätensä mun niskaan ja toisen kätensä mun kaulalle. Justus oli yhtäkkiä niin kovin lähellä. Ja tuli vain koko ajan lähemmäksi. Pian mä tunsin pojan huulet omillani ja mä värähdin taas, mutta värähdys johtui ehkä enemmän mielihyvästä, kuin pelosta tai mistään muusta. Justuksen suudelma oli kokeileva ja epäröivä, mutta pian poika uskaltautui painamaan huulensa hieman rohkeammin omilleni minun vastatessani suudelmaan. Kohta Justus kuitenkin vetäytyi irti minusta aivan kuin tajuten mitä oikein oli tekemässä. Justus nousi äkkiä ylös siitä nurmelta, katsoi mua jotenkin pahoittelevasti ja lähti sitten kiireellä pois sieltä järveltä. Mä jäin vain ihmeissäni istumaan siihen rannalle.

Hetkisen päästä mä kuulin askeleita ja mietin kuka oikein tuli paikalle. Voisiko se olla Justus? En oikein uskonut, sillä pojalla oli viimeksikin kestänyt jonkin aikaa ennen kuin tämä oli ilmoittanut haluavansa keskustella kanssani. Käännyin tulijan suuntaan ja siinä samalla, kun huomasin kuka tulija oikein oli minun olisi tehnyt mieli tehdä ”justukset” ja vain häipyä paikalta niin kuin Justus äsken. Tulija oli nimittäin kukas muukaan kuin Elli. Huokaisin, mutta istuin edelleen paikoillani valmiina keskustelemaan Ellin kanssa ja kertomaan tälle, että en ollut kiinnostunut hänestä.
Elli istahti alas ja sanoi varovaisesti: ”Moi.” Käännyin tytön suuntaan hieman närkästyneenä ja vaikka Justuksen suudelma painoi ajatuksissani paljon, ei edes se saanut minua näyttämään iloiselta Ellin saapuessa siihen. Nyt olisin nimittäin vain tarvinnut omaa tilaa ja aikaa miettiä asioita. Toisaalta olisi ehkä parempi käsitellä kaikki asiat pois alta ja miettiä vasta sitten.
”Moi.” vastasin tytölle hiljaa ja sitten käännyin kunnolla katsomaan tätä.

Ellilläkin oli siniset silmät niin kuin Justuksella, mutta Ellin silmät eivät olleet yhtä tummat tai kauniit kuin Justuksen.
Avasin suuni ja yllätyin siitä kuinka helposti osasin loppujen lopuksi Ellille puhua: ”Kuule Elli,” aloitin ja jatkoin: ”Mä olen nyt miettinyt tätä asiaa ja mun on pakko sanoa sulle, että mä en ole ki-kiinnostunut susta. Mä olen pahoillani, mutta mä en tunne sua kohtaan samoin kuin sä mua. Sä olet kiva tyyppi ja mun kaveri, mutta siihen se sitten jääkin.”
Yllätin jopa itseni, sillä kuinka pitkään puhuin ja siitä, että en ollut takellellut kuin kerran sanoessani sanan ”kiinnostunut.”
Elli vain nyökkäsi ja näytti pettyneeltä, mutta sitten hän sanoi: ”Ei se mitään. Ja niin mä vähän arvelinkin...”
”Mu-mutta voidaan me olla ka-kavereita jos sä haluat?” kysyin Elliltä, sillä ystäviä mulla ei todellakaan ollut liikaa ja Elli oli kuitenkin ihan kiva tyyppi.
”Kyllä se käy, jos se käy sulle.” Elli sanoi ja mä nyökkäsin.
Miksipäs ei? En mä ollut kiinnostunut siitä ja se ei olisi mikään uhka. Toisaalta ei siinä sitä paitsi mitään pahaa ollut, että Elli oli tykästynyt musta, mutta mä en vain tuntenut samoin. Istuimme hiljaa siinä järvellä taas jonkin aikaa, mutta Ellin seuraava kysymys yllätti mut todella. Jos mä olin silloin ollut järkyttynyt ja ihmeissäni, kun se kysyi olinko mä sinkku, niin nyt mä vasta järkyttynyt olinkin. Pomppasin varmaan pari metriä ilmaan Ellin kysyessä: ”Matias oot sä homo?” Kysymys tuli niin yllättäen ja ei minkäänlaista varoitusta ennen sitä. Oli kuin Elli olisi kaivanut pommin taskustaan ja laittanut sen mun syliini ja mä olisin saanut tietää, että pommi räjähtää kahden sekunnin kuluttua. Niin että mä kerkeäisin juuri tajuta, että mulla oli pommi sylissäni ja että se räjähtäisi.
Olin hiljaa ja taisin olla jo paljastavan kauan hiljaa ennen kuin lopulta sanoin: ”Joo.” Myöntämiseni oli ollut vain epämääräinen inahdus ja katsoin hermostuneena kuinka Elli siihen reagoisi. Toinen istui kuitenkin vain sivistyneenä paikoillaan ja oli kuin olisin juuri vastannut kysymykseen ”eikä olekin kaunis ilma?” joo, kuin siihen, että olin homo.

Yllätyin positiivisesti Ellin käytöksestä ja Elli sai minulta kyllä nyt täydet pisteet suhtautumisensa vuoksi.
Elli sanoi: ”Selvä. Sitä mä vähän oletinkin.”
”Ku-kuinka niin?” mun oli pakko kysyä, sillä tahdoin tietää mistä Elli pystyi olettamaan niin.
”Älä nyt pahastu,” Elli aloitti, kääntyi katsomaan kunnolla minua ja jatkoi: ”Mutta kun mä siis olin ja olen kai edelleenkin kiinnostunut susta, niin mä katselin sua. Mä aloin vain epäilemään sitä, kun te olette Justuksen kanssa aika paljon yhdessä. No ei siinä ole vielä mitään epäilyttävää, mutta sun tyylissä katsoa sitä ja siinä kun Justus aina saapui paikalle. Silloin sun ilme tuli iloisemmaksi ja jotenkin mä vain aloin epäilemään. Ja sitten kun mä näin teidät silloin tuolla laiturilla makaamassa, kun tulin hakemaan teitä sitä rukoushetken suunnittelua varten. Itse asiassa en mä edes tiedä tarkalleen, mutta ehkä se sitten kuitenkin oli sun käytös, joka paljasti sut mulle.”
Kuuntelin Ellin sanoja keskittyneenä ja koittaen painaa jokaisen sanan ja sen merkityksen mieleeni. Nyökkäsin vain Ellille, sillä tuntui, että en voinut tehdä tai ainakaan sanoa mitään. Toivoin vain ettei kukaan muu ollut huomannut.
Kuin lukien ajatukseni Elli sanoi: ”Tuskin sitä kukaan muu on tiedostanut ja munkin ajatukset heräsivät vasta kunnolla esiin siitä, että sä olisit homo, kun mä huomasin sut ja Justuksen tuolla laiturilla.”
Hymähdin ja sanoin: ”E-ei se ollu mitään.”
Elli nyökkäsi ja sanoi: ”Justus ei kyllä vaikuta homolta ja en mä ois sustakaan uskonut.”
Hymähdin uudestaan ja kommennoin: ”E-en mä edes ti-tiedä onko Justus...”
Elli nyökkäsi ja säästi minut lauseen loppuun sanomisen vaikeudelta.
”Mutta sä oot kuitenkin kiinnostunut siitä?” Elli kuitenkin kysyä pamautti ja enää minua ei hätkähdyttänyt sen kysymykset.
Ellillä oli ainakin suora tyyli puhua asioista ja hän ei kierrellyt ja kaarrellut asioita niin kuin monet muut olisivat saattaneet samassa tilanteessa tehdä. Olin taas paljastavan tovin hiljaa ja ynähdin sitten: ”J-joo ja paljon.”
Elli nyökkäsi ja halasi mua, kun musta tuntui että mä aloin melkein itkeä. Elämä ei ollut helppoa ja siinä sai aina kokea sekä ylä- että alamäkiä.
”E-ethän kerro muille?” varmistin vielä Elliltä.
”En kerro.” Elli sanoi ja katsoi minua silmiin ja uskoin, että pystyisin luottamaan tämän sanaan.

Lähettäjä: ef 
Päivämäärä:   19.8.12 20:56:16

aaawwwsss:3333 lisäää!! <3

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   19.8.12 21:25:18

”Se on sitten päätetty. Teidän konfirmaatio laulunne on Sienaa koko maailmaa.”
^ yhden virheen bloggasin. epäile ettei sen biisin nimi ole sienaa vaan siunaa ? :--D

joo pikkutarkkaa. uutta lukua odotellessa ! edelleen hyvältä vaikuttaa (: JA AWS toi niiden pusukohta

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   19.8.12 21:36:08

Vihdoin!!! siis se suudelma :3 odotan innolla jatkoa!! <33

Lähettäjä: emBo 
Päivämäärä:   20.8.12 15:39:35

tuiii:3 jatkoo! <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   20.8.12 16:09:35

Kiitos kaikille kommentoijille ja mukavaa, että tykkäätte :)

varma, joo sen laulun nimi tosiaan on siunaa eikä sienaa, pienoinen kirjoitusvirhe :P

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös tämä tarina loppuu pian. Jatko-osan olen ajatellut kirjoittaa, mutta en ole sitä vielä aloittanut ja en tiedä milloin aloitan. Mutta sellainen on todennäköisesti tulossa sitten joskus tulevaisuudessa. Nauttikaa loppu tarinasta ja kiitos vielä paljon kaikille kommentoijille ja lukijoille! <3 :)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   20.8.12 16:30:30

Tässä jatkoa ja tämän pätkän jälkeen ei enää olekaan kuin neljä pätkää ennen kuin tämä tarina loppuu. Jos joku ei ole lukenut vielä tuota ylempää kommenttiani, niin suosittelen lukemaan sen :)

Justus

Suudelman jälkeen olin vain häipynyt pois rannalta niin pian kuin mahdollista. Mitä ihmettä mä olin oikein mennyt tekemään? Suudella nyt toista jätkää ja vielä ihan vapaaehtoisesti!? Eikä edes ketä tahansa jätkää vaan juuri Matiasta, sitä kenestä mä välitin ja johon mä halusin pitää hyvät välit. Kaikki oli mennyt siihen asti täydellisesti, ennen kuin Matias oli kertonut mulle, mitä Elli oli sanonut sille. Silloin mun päässä vain jostain syystä naksahti ja mä tein ensin ja ajattelin vasta sitten. Toisaalta Matias ei sanonut olevansa kiinnostunut Ellistä, mutta mistä siitäkään tiesi? Entä jos se sanoi toista ja teki toista? Muttei Matias kyllä todellakaan ollut sellainen tyyppi. Se oli luotettavampia ja ihanimpia ihmisiä joihin mä olin koskaan törmännyt. Ja nyt mä olin mennyt ja ihastunut siihen tosissani. Mä Justus Vuorela olin totaalisesti kuséssa Matias Laukkariseen! Ei sen niin pitänyt mennä, mutta niin se kuitenkin vain oli mennyt. Kävelin kämpille ja kapusin omalle sängylleni haudaten pääni tyynyyn. Täältä mä en nousisi enää ikinä, jos se olisi musta kiinni. Tiesin ajatuksen kuitenkin turhaksi ja jäin vain märehtimään äskeistä keskustelua järvellä Matiaksen kanssa. Ainakin olin saanut selville sen, mikä kundia oli vaivannut pari viime päivää.

Pian kuulin kun huoneeseen tuli muitakin. Pojat olivat ilmeisesti tulleet kalasta.
”Katos katos.” Harri sanoi ja käveli sängyn jalkopäähän.
”Justus, mikä jätkää vaivaa?” Harri tiedusteli ja mä vain tuhahdin jotain. Pystyin kuvittelemaan kuinka Harri raapi niskaansa ja seisoi mietteliäänä sängyn vieressä, miettien mikä mulla olisi ja kuinka se voisi oikein auttaa mua. Kuulin myös kun joku toinen asteli huoneeseen ja pian sain tietää, että se oli Lauri. Harri sanoi: ”Hei Lauri, mikä tota Jutskua oikein vaivaa?”
Lauri käveli sängyn jalkapäähän myös, siihen Harrin viereen ja antoi nopean analyysinsä: ”Naishuolia, naishuolia.”
Olin kaiken sen epätoivon ja turhautuneisuudenkin läpi nauraa kuullessani Laurin vastauksen. Naishuolia oli nyt viimeinen asia, joka minua tässä tilanteessa ahdisti, pikemminkin päinvastoin kundihuolia, olisi ollut oikea termi. Tai toisaalta, jos Ellistä puhuttaisiin niin sitten naishuolia, mutta aivan eritavalla kuin pojat luulivat.
”Sitä vähän minäkin.” Harri totesi ja kun minä en reagoinut heidän puheisiinsa millään tavalla he tuntuivat lähtevän pois huoneesta ja päättäneen, että mun olisi parasta olla nyt yksin. Ja mä olin kiitollinen siitä kundeille, että ne tarjos mulle sen mahdollisuuden, sillä mä todellakin halusin nyt vain olla yksin ja ajatella ja miettiä kaikkea tänään ja koko riparilla tapahtuvia asioita.

Mä vain makoilin siinä sängyllä ja kuulin, kun huoneen ovi kävi. Mä mietin kukahan oikein mahtoi tulla sisälle, mutta en viitsinyt kääntyä nähdäkseni tulijaa. Tulija käveli hiljaa ja ehkä jopa jotenkin vaivaantuneen oloisesti. Uteliaisuuteni heräsi, mutta mä pidin kasvoni tyynyssä ja olin niin kuin en olisikaan. Huoneessa olija oli ilmeisesti tullut sängyn jalkopäähän, koska en enää kuullut tämän askelia, mutta olin kuullut ne vielä hetki sitten aivan läheltä.
Tulija tarttui mua varovasti jalasta ja änkytti: ”Ka-kaikki o-okei?”
Äänestä ja puhetyylistä pystyin tietämään, että se oli Matias. Mä en hievahtanutkaan enkä sanonut mitään. Mitä mä muka olisin voinut sanoa siihen, kun olin mennyt ja suudellut kundia kesken riparin ja paikassa jonne kuka tahansa olisi voinut tulla kesken kaiken? Ja ainut asia jonka Matias halusi tietää oli, että olenko mä okei? Olinhan mä, mutta oliko se?

Matias tuntui istuvan ja vaikka en nähnyt uskoin sen istuvan viereiseen petiin, jotta se saattoi katsella mua koko ajan. Pystyin kuvittelemaan mielessäni pojan istumaan siihen sängylle vaivautuneen oloisena ja hermostuneen näköisenä. Se luultavasti katseli käsiään ja mietti mitä sanoisi mulle.
Matias alkoi vain puhumaan ja minusta tuntui, ettei se välittänyt mun läsnäolosta mitään, vaan puhui aivan kuin olisi ollut yksinään: ”Muut kundit luulee, että sulla on naishuolia. Ne käski mun tulla puhumaan sulle, kun mukamas tunnetaan parhaiten. Koitin sanoo niille, etten mä osais auttaa, mutta ei ne sitä uskonu vaan patisti mut tänne. No mä sitten tulin...”
Matias jupisi koko ajan jotain puuta heinää ja oli kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Olin ihan ihmeissäni siitä ja samoin siitä, että se pystyi juttelemaan mulle rennosti, kun en osoittanut edes kuuntelevani. Musta alkoi todella tuntumaan, että Matias ei ollut se pelkuri, vaan että mä olin se pelkuri.
Matias vain jatkoi höpötystään: ”...Mä juttelin sitten Ellikin kanssa. Se tuli sinne rannalle aika pian, kun sä olit lähtenyt. Mä kerroin sille mun tunteista ja se osasi ottaa sen yllättävän hyvin. Me sovittiin että voitas olla vielä kavereita. Ja no sitten me tultiinkin tänne kämpille ja mä sain kuulla, että sä podet täällä ”naishuolia.” Ja noi käski mun tulla tänne ja puhua sulle.”
Sen Matias oli ainakin tehnyt. Kundi oli nyt puhunut yhteen putkeen jo aika kauan.

Mulle tuli mieleen, että sekin saattaisi haluta aina sanomaan vaikka mitä, jos sille tarjottaisiin vain tilaisuus ja jos sitä ei haukuttaisi. Ehkä se riippui myös kundista itsestään ja siitä, että se pelkäsi puhua muille ja luuli, että sen jutut olisivat tyhmiä. Mutta ei ne olleet, ne oli asiaa ja niissä oli paljon järkeä. Musta tuntui, etten mä voinut antaa Matiaksen höpistä vain yksinään joten mä vähän liikuin. Matias tosiaan istui viereisen sängyn alapedillä ja katseli mua.
”Hei, Ju-Justus...” Matias sönkötti taas, kun sai tietää, että mä olin heräillä ja kuullut, joka sanan. Pieni hymy nousi huulille, sillä pojan sänkötys oli suloista, ei siitä mihinkään päässyt.
”Onks ka-kaikki ok?” Matias tivasi ja tahtoi edelleen tietää. Itse asiassa en ollut aivan varma, mutta Matiaksen höpiseminen ja huolehtiminen saivat mut paremmalle tuulelle.
”On kai.” vastasin pojalle ja kysyin: ”Sul?”
”On.” kuului Matiaksen vastaus ja sitten me vaan oltiin hiljaa ja tuijotettiin toisiamme. Olin edelleen sitä mieltä, että Matiaksella oli kauniit silmät.

Pian muitakin kundeja ilmestyi huoneeseen ja itsenikin oli pakko nousta ylös. Pojille vain selitin, että Matiaksen kanssa juttelu oli auttanut ja sehän oli ihan totta. Välttelin kuitenkin Matiaksen katsetta ja en halunnut jäädä enää pojan kanssa kahdestaan. Toisaalta tunsin itseni epäkohteliaaksi, mutta en enää uskaltanut jäädä pojan kanssa kahden. Siitä mitä tekisin seuraavaksi, kun ei tuntunut olevan takeita. Poikien kanssa sitten pelailimme korttia ja heitimme hauskaa läppää aina iltahartaukseen asti. Sen jälkeen kävimmekin sitten taas nukkumaan. Jotkut jäivät valveille ja heillä tuntui olevan meneillään jotain hullua. Itse kapusin vain sänkyyni ja rupesin nukkumaan heti, kun se oli mahdollista. En kuitenkaan nukahtanut vielä pitkään aikaan ja minulla oli tilaisuus miettiä taas kaikkea. Huomenna olisi jo leirin 6. päivä ja se olisi viimeinen kokonainen päivämme täällä. Ylihuomenna pääsisimme jo kotiin.

Heräsin huomen aamuna siihen, kun Leena karjui meitä heräämään. Se oli taas Sarin ryhmän vuoro herätellä meitä ja nousimme suosiolla ylös kömpien aamupalalle. Viimeinen leiripäivä olikin paljon täynnä toimintaa ja vapaa-aikaa ei enää ollut niin paljon kuin aikaisempina päivinä. Aamupalan jälkeen oli aamuhartaus ja sitten viimeinen kerta, kun meidän piti lukea Raamattuja ja osallistua tietovisaan. Sarin joukkue voitti, me tulimme toisiksi ja Viivin joukkue hävisi.
”Palkintonne on tässä!” Maija julisti ja piti kädessään dumle karkkipussia.
Mietin, että tuonko takia tässä oltiin sitä Raamattua oikein luettua ja en ilmeisesti ollut ainut, kun Harri pamautti: ”Tuonko takia mä luin tätä Raamattua!?”
Mun olisi tehnyt mieli sanoa, että et ole ainut, mutta jätin asian sikseen ja hymyilin vain Harrin toteamukselle. Harrilta tosiaan irtosi hauskaa läppää, ainakin jos sattui omistamaan samanlaisen huumorintajun kuin se. Sarin ryhmäläiset menivät ja ottivat karkkipussin ja tekivät samalla ryhmähalin.
”Meidän ryhmä on paras!” Kaisa hehkutti ja mä vain tyydyin pyörittämään silmiäni. Ihan kuin se nyt olisi ollut siitä kiinni kuka voittaa jonkun tyhmän tietovisan. Totuushan oli tietysti, että Ritvan eli meidän ryhmä, oli paras. Hymähdin ajatuksilleni ja lähdin muiden mukana syömään.

Lounaan jälkeen harjoittelimme Siunaa koko maailmaa -kappaleen laulamista ja mitä enemmän sitä lauloimme sitä paremmalta se rupesi kuulostamaan. Nyt laulumme kuulosti jo ihan laulamiselta ja kun sanat alkoivat tulla tutuiksi niin koko laulaminenkin sujui paljon paremmin.
”Oikein hyvä!” Heikki kehui meitä.
”Seuraavaksi otetaan rennommin ja mennään ulos pelailemaan pelejä.” Kuullessani sanat ”pelailemaan pelejä” minusta alkoi tuntumaan, etteikö täällä oltu muuta tehtykään. Välillä luettiin vähän Raamattua ja sitten pelailtiin pelejä. Ripari ei totisesti ollut hullumpi.

Menimme siis ulos ja Heikki kaivoi autonsa takakontista tyhjiä juomapullotelineitä. Niitä oli yhteensä viisi ja saatuaan kaikki ne ulos autostaan Heikki alkoi selittää: ”Eli nyt pelataan perinteistä suon ylitys peliä. Menette omiin ryhmiinne ja saatte kukin ryhmä aina vuorollanne ylittää suon. Tämä ”suo” on siis tietty matka joka teidän täytyy kulkea ja saatte astua vain näiden juomapullotelineiden päälle. Maata pitkin ei siis saa mennä. Kukin ryhmä saa telineitä aina joukkueen jäsenistä riippuen joko kaksi tai kolme. Viivin ryhmä aloittaa ja koska teitä on paljon saatte kolme tällaista telinettä. Olkaapa hyvät.”
Heikki kävi merkkaamassa aloitus- ja lopetuspaikan ja me muut katselimme mielenkiinnolla, kun Viivin ryhmäläiset rupesivat ylittämään suota. Harri oli taas vauhdissa ja meni ensimmäisenä. Hänen perässään meni Tuomo ja Tuomon perässä Matti. Kaikki pojat seisoivat nyt samalla telineellä. Tytöt menivät seuraavaksi ja jäivät kaikki seisomaan yhdessä toiselle telineelle. Viivi poimi kolmannen telineen ja antoi sen Harrille, joka aski sen suohon. Viivin ryhmä jatkoi matkaa ja oli pian ylittänyt suon. Seuraavaksi oli Sarin ryhmän vuoro ja hekin saivat kolme telinettä. Sarin ryhmä eteni samalla tavalla ja sai suon ylitettyä. Seuraavaksi olikin sitten meidän ryhmän vuoro. Koska meitä oli vain viisi saimme kaksi telinettä.
”Jos ei onnistu niin saatte kolmannenkin.” Heikki lupasi ja me lähdettiin kokeilemaan. Mä menin ensin. Laskin ekan telineen maahan ja nousin sille, heittäen sitten toisen telineen siihen melko lähelle. Seuraavana tuli Matias ja se lyöttäytyi siihen mun viereen, sille telineelle. Nielaisin hieman vaivautuneena, kun tajusin, että meidän kaikkien viiden henkilön pitäisi mahtua yhdelle sellaiselle. Se tarkoittaisi sitä, että joutuisimme ottamaan toisistamme tukea.

Tytöt tulivat perässä ja onnistuimme kaikki änkäämään yhdelle telineelle. Se olikin sitten yhtä huojumista ja tärisemistä, mutta pysyimme pystyssä. Välillä jonkun jalka saattoi osua maahan, mutta se ei kauheasti haitannut. Edellisen telineen ottaminen koitui pienoiseksi ongelmaksi, mutta pienen kommervenkin jälkeen Ritva onnistui saamaan sen ja ojentamaan sen minulle. Otin sen mieluusti vastaan ja laitoin sen varovasti maahan. Tällä taktiikalla meidänkin onnistui ylittää suo ja vielä kahdella telineellä kolmen sijaan.

Sitten siirryimme piirileikkeihin.
Heikillä oli kädessään jonkinlainen puutikku ja hän selitti säännöt: ”Tämä leikki on nimeltään norjalainen páska tikku. Nimi tulee siitä, että norjalaiset kiipeilijät kiipeilivät vuorilla ja siellä heillä ei ollut muuta keinoa pyyhkiä peppuaan kuin tällainen tikku. Mutta se siitä ja nyt niihin sääntöihin. Eli tässä pelissä kaikki seisovat ringissä jalat harallaan. Keppiä pidetään kädessä ja se jolla se keppi on laittaa kepin jalkojensa välistä näin,” Heikki näytti mallia - ”ja sitten hän heittää kepin jalkojensa välistä ja koittaa osua sillä johonkuhun toiseen. Jos hän osuu kepillä toiseen ihmiseen, tämä johon hän osui täytyy poimia keppi ja laittaa toinen jalkansa siihen missä keppi oli ennen kuin hän poimi sen. Sitten tämä poimia jatkaa ja heittää kepillä taas jotain toista ihmistä jalkojensa välistä. Jos heittäjä ei osu kehenkään niin, sitten keppi annetaan hänelle takaisin ja hänen täytyy heittää sitä niin monta kertaa, kunnes hän osaa johonkuhun muuhun. Säännöt ymmärretty?”
Kukaan ei täysin älynnyt sääntöjä, mutta päätimme siitä huolimatta kokeilla peliä ja vähän aikaa pelattuamme totesimme, ettei siinä ollut järjen hiventäkään. Peli oli kuitenkin aika hupaisa ja kun Mika sai kepin käsiinsä ja ei saanut sitä heitettyä kenenkään muun päälle, se oli aika hupaisaa. ”Ei tästä tuu mitään.” poika mupisi, mutta onnistui lopulta osumaan vieressään olevaan Ossiin ja peli jatkui.

Tuon keppipelin jälkeen pelasimme siinä ringissä vielä jotain pallopelejä ja kun niistä oli selvitty saimme lopultakin vapaa-aikaa. Pojat menivät pelaamaan futista ja mäkin päätin lähteä niiden mukana pelaamaan sitä. Matias jäi vain seisoskelemaan siihen pihalle ja mulle tuli sellainen olo, että olisi mun velvollisuus mennä juttelemaan sille ja kutsua se mukaan peliin.
”Tuutko mukaan?” päädyin vain kysymään, koska en oikein osannut sanoa muutakaan.
”Mä o-oon huono.” Matias vastasi, mutta mä sanoin: ”Etkä oo. Tuu ny.” Jotenkin se meni aina niin, että mä jouduin taivuttelemaan Matiaksen mukaan. Toisaalta ei se haitannut ja jostain syystä mua rupesi hymyilyttämään. Oli jotenkin omaa mieltäkin kohottavaa kertoa tuolle, ettei tämä ollut huono.
”Mut mä oon!” Matias sanoi päättäväisesti ja mä vain tokaisin: ”No et tasan ole. Tule nyt. Sä pelasit silloin liikuntatunnillakin sitä korista niin hyvin.” Olin vähän ihmeissäni mistä se oli putkahtanut näin yllättäen mieleeni, mutta se mun oli joka tapauksessa jo pitänyt kertoa pojalle pitkään.
Matias kysyi: ”Oikeestikko?”
Ja mä vastasin: ”Ihan oikeesti.”
Katsoin Matiasta silmiin, niihin kauniisiin vihreisiin silmiin ja hymyilin kundille. Kerta sitä ei haitannut se mun suudelma, niin ei se sitten jaksanut vaivata enää muakaan. Píru vie, mä pidin tästä ihmisestä todella paljon ja se oli ihan sama mitä muut siitä ajattelisivat. Matias oli loistotyyppi ja mä olin ihastunut siihen ja sillä selvä.
”N-no okei.” pojan hieman änkyttävä ja epävarma suostumus sai vain hymyni leviään entistä enemmän ja poika vastasi hieman ihmeissään mun mielialan muutoksesta hymyyni. Musta tuntui, että kaikki oli taas hyvin ja meidän välit paremmassa kunnossa kuin koskaan. Mennessämme juoksujalkaa kentälle kosketin vielä Matiaksen kättä ja katsoin kundia kujeilevasti. Matiaksen kasvoilla oli pientä punaa, mutta poika näytti hymyilevän ja mä täysin, että se tykkäsi mun kosketuksesta.

Jalkapallo pelin jälkeen kokoonnuimme taas pirttiin harjoittelemaan konfirmaatio lauluamme. Sen jälkeen meidän piti kokoontua vielä kerran omiin ryhmiimme lukemaan Raamattuja. Saimme jonkin kohdan Raamatusta ja meidän piti tehdä siitä näytelmä ja esitellä se muille ryhmille. Me saimme kohdaksemme sen missä Jeesus ratsastaa aasilla. Mun päätöksestä Matias sai näytellä Jeesusta ja aasina toimi penkki. Kun Matias sitten ”ratsasti” tällä hienolla ”aasilla” me muut repesimme siinä näytelmää harjoitellessamme nauruun. Poika vain näytti niin hassulta kinkatessaan tuolilla eteenpäin. Elli ja Pihla olivat aasin omistajat ja minä ja Ritva olimme opetuslapsia. Meidän piti käydä hakemassa tämä ”aasi” Jeesukselle ja aasin omistajat kysyivät miksi me veimme heidän aasinsa. Kun näytelmä oli valmis menimme pirttiin ja kun kaikki olivat taas siellä esitimme näytelmämme muille.

Muiden esitykset eivät olleet ihan niin hauskoja, mutta muut esittivät ne hyvin ja asiallisesti. Meidän näytelmämme sai muut nauramaan ja siinä tapahtui vähän kommervenkkeja. Elli ja Pihla ottivat ”aasin” ja veivät sen paikoilleen. Minä ja Ritva lähdimme hakemaan aasia ja mä olin jo kerennyt unohtaa mitä meidän tarkalleen ottaen edes piti sanoa.
Ritva koppasi tuolin käteensä ja Elli ja Pihla kysyivät: ”Miksi te viette aasin?”
Mä vain huusin takaisin: ”Sille on...” mutta älysin laittaa suuni ajoissa kiinni, kun Ritva korjasi: ”Jeesus tarvitsee sitä.”
Olin punainen ja muut vain nauroivat. Matiastakin meinasi naurattaa, mutta kundi näytti myös jännittyneeltä. Ritva laski ”aasin” Matiaksen eteen ja poika nousi ratsaille ja lähti liikkeelle. Mun ja Ritvan piti heittää vielä vaatteitamme aasin jalkoihin tarinan mukaisesti ja mä heitin mun paidan ja Ritva samoin omansa. Emme olleet kuitenkaan harjoituksista riisuneet vaatteitamme ja kun Matias ”ratsasti” tuolilla niitä kohti, tuolinjalka tarttuikin vaatteeseen ja Matias oli lentää nurin tuoleineen päivineen. Mä juoksin kiireellä paikalla ja kerkesin estämään Matiaksen kaatumisen.
”Ki-kiitti.” kundi mumisi ihan punaisena ja mä vain totesin: ”Taitaa olla aika vikuri tuo aasi.”
Muut repesivät nauramaan ja Heikki totesi nauraen: ”Eiköhän tämä ollut tässä.”
Maija sanoi myös: ”Joo oli. Ja teillä näytti olevan hieman omanlainen sovellettu versio tästä Jeesuksen aasilla ratsastuksesta.”
Matias vastasin: ”Jo-joo, se oli m-meidänlainen, omaperäinen.”
Yllätyin jätkän sanoista, sillä ne olivat tismalleen samat mitä olin sanonut tämän riparinkin olevan. Katsoin kummissa Matiasta ja kundi vain hymyili edelleen hieman punaisena mulle ja mulle tuli outo olo. Olo ei ollut huono, päinvastoin se oli hyvä, mutta en ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa.

Esitysten jälkeen harjoittelimme Siunaa koko maailmaa vielä kerran ja sitten meillä oli iltapala ja vähän aikaa vapaata. Kaikki olivat kokoontuneet siihen huoneeseen josta pääsi muihin huoneisiin ja he istuivat juttelemassa riparista. Matiaskin istui siellä ja mä istuin kundin viereen huomattuani, että siinä oli tilaa. ”Jutskukin tulit paikalle.” Lauri heitti ja jatkoi: ”Taidat olla taas iloinen.”
Vastasin: ”Joo Matiaksen kanssa jutteleminen auttoi niin kuin mä jo muistaakseni kerroin.”
Lauri myönteli: ”Joo ja hyvä niin. Suakin mielluummin kattelee ilosena.”
Naurahdin pojan kommentille ja Leena kysyi: ”Mikäs on ollut parasta tällä riparilla?”
Mika vastasi: ”Se, että muutkin on töppäillyt täällä, kun minä!”
Mika tunnettiin siitä, että hän aina sekoili ja saattoi välillä vähän töppäillä asioiden kanssa. Jotkut nauroivat hyväntahtoisesti Mikalle ja Kaisa sanoi: ”Pelit ja yhdessä olo.”
Muut yhtyivät Kaisan mielipiteeseen, sillä se oli totta. Kaikkein parasta oli yhdessä vietetty aika ja hauskat pelit, joita kukaan ei voisi pelata yksinään. Meillä oli myös hyvä ryhmähenki ja se auttoi asiaan. Pian menimme pirttiin ja vietimme siellä viimeisen iltahartaus hetkemme. Tunnelma oli haikea, mutta myös tyytyväinen ja ennen kaikkea kaikilla oli ollut mukavaa ja sehän oli se pääasia.

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   20.8.12 20:46:56

ihanaaa ja jatkoo piiaaan!!!

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   20.8.12 22:15:39

tää on tosi ihana tarina ! (: jatkoo :)

Lähettäjä: Tiddex 
Päivämäärä:   20.8.12 22:15:54

Aaw, oot taitava! Jatkoo:)

Lähettäjä: emm 
Päivämäärä:   20.8.12 22:18:12

aws <3 jatkoaa <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   21.8.12 14:49:41

Kiitos kaikista kommenteista ja tässä jatkopätkä :)

Matias

Viimeinen aamu ja meidän ryhmän vuoro toimia herätysryhmänä. Ritva huusi meitä hereille ja nousin haikeana ylös. Katsoin vielä sängyssään makaavaa Justusta ja tökkäsin kundia vähäsen, että tämäkin älyäisi herätä.
”Hmm.” kuului vain pojan suusta ja mä naurahdin. Pojan epämääräinen mumina vain sattui kuulostamaan hauskalta.
”Ju-Justus herätys!” sanoin kundille ja olin vieläkin vähän ärsyyntynyt itselleni siitä, että toisinaan sanoessani kundin nimen sänkötin vieläkin.
Justus kuitenkin nousi hieman vastahakoisena ylös ja sanoi: ”Huomenta.”
”Huomenta!” vastasin kundille itselleenkin ja katselin, kun Justus hyppäsi kerrossängystä alas. Se olikin varmaan viimeinen kerta, kun se teki niin tämän riparin aikana. Huokaisin ja jouduin epätoivoisena myöntämään, että riparimme oli automaattisesti loppumaisillaan.

Kun kaikki olivat heränneet, söimme aamupalan. Aamupalan jälkeen siivosimme koko kämpän. Koska oli viimeinen ripari päivä, meillä ei enää ollut aamuhartausta. Kannoimme kaikki omat täkkimme ja tyynymme ulos tuulettumaan, kun olimme ensin ottaneet niistä lakanat pois. Imuroimme myös kaikki huoneet läpi ja kannoimme täkit ja tyynyt takaisin vuoteisiin. Sänky piti pedata ja joillain tuntui olevn vaikeuksia siinä Justus mukaan luettuna.
”E-et oo oppinu vieläkään?” kysyin ja katselin poikaa, joka koitti epätoivoisena saada täkin taiteltua oikeaoppisesti sinne sänkyyn.
”En.” toinen vastasi ja koitti uudelleen, mutta ei taaskaan onnistunut.
”A-anna mä.” tarjouduin auttamaan ja Justus ojensi täkkinsä taas mulle. Laitoin peiton kaksinkerroin, mutta sitten tuli ongelma. Peitto piti nääs saada ylempään sänkyyn ja en ollut ottanut sitä huomioon. Nousin seisomaan viereisen sängyn alapedillä ja sain sieltä täkin laitettua sänkyyn. Olin kuitenkin niin reunalla sänkyä, että lipesin alas ja olisin kaatunut aika hyvin ellei Justus olisi seisonut siinä sen sängyn edessä, jonne sitä peittoa laitoin.

Juuri, kun sain peiton heitettyä sinne yläpetiin jalkani hipesi ja lensin siis Justusta vasten. Toinen kaappasi mut syliinsä ja esti mun kaatumisen.
Muut pojat katsoivat meitä vähän ihmeissään ja Harri huusi: ”Hei pojat älkää ny homoilko siellä.”
Justus laski mut varovasti maahan ja tokaisi muille: ”No ei me mitään homoilla! Mä nyt vain otin Matiaksen kiinni, kun se meinas taas tapansa mukaan kaatua.”
Hymähdin Justukselle sen sanoessa, että mä meinasin tapani mukaan kaatua, mutta katsoin sitä hymyillen ja kiittävästi. Ilman Justusta mä olisin kaatunut jo monta kertaa ja satuttanut itsensä.
”No se oli läppä!” Harri huusi takaisin, pyöritteli vähän päätään ja jatkoi oman sänkynsä petaamista. Astuin vähän kauemmas Justuksesta ja katsoin sen kasvoja. Poika vain hymyili minulle ja mietin mitä se oikein mahtoi ajatella kaikesta. Sen yllättävä asenteen muutos olla hiljaa koko suudelmasta oli yllättynyt minut, mutta koska se ei näyttänyt sitä haittaavan niin ei se todellakaan haitannut muakaan.

Pian kämppä oli siivottu ja pääsisimme lähtemään takaisin kotiin. Joidenkin vanhempia saapui jo paikalle. Ennen kuin kuitenkaan voisimme mennä kotiin meillä olisi vielä harjoitukset kirkossa, mutta vanhempien piti tulla hakemaan meidät pois riparilta. Seisoin Justuksen ja muiden kanssa pihalla laukut pakattuina ja odottelimme kyytejämme saapuviksi.
”Voihan víttu!” Justus äkkiä mupisi ja mä kysyin sitä kummissa kysyen: ”Mi-mitä?”
Justus näytti hieman vihaiselta ja epätoivoiselta ja mä rupesin ihmettelemään, mikä sille oli tullut.
Poika selitti tilanteen: ”Mun mutsi ei pääsekään hakemaan mua ja nyt mulla ei oo kyytiä.”
Katsoin ihmeissäni Justusta koittaen paikallistaa sen sanoman.
”No tuut meidän kyydillä!” tokaisin ja tuntui kuin sanat olisivat taas tulleet suustani itsestään ja että joku muu olisi sanonut ne kuin minä.
”Mahtuuks teidän kyytiin?” Justus kysyi ja senkin ääni kuulosti jotenkin vieraalta.
”Kyl sä mahut.” lupasin ja toivoin, ettei Matleena vain ainakaan olisi mukana. Mutta siinä paha missä mainitaan, sillä pian meidän sininen Volkswagenimme ajoi pihaan ja kyydissä istui vanhempieni lisäksi Matleena. Huokaisin, sillä autossa tulisi olemaan ahdasta, jos me kaikki aioimme ängetä sinne.

Vanhempani nousivat ulos autosta ja samoin myös Matleena.
”Moi broidi!” Matleena kailotti jo sieltä autolta.
”Mukavaa nähdä sinua taas.” puhuja oli äiti, joka oli jo päässyt luokseni ja halasi minua.
Mä olin siinä hieman nolona, kun Justus katseli tapahtumia ihan vierestä.
Iskäkin oli jo kerennyt paikalle ja löi minua rennosti olkaan kysyen: ”Millainen ripari oli?” Hymyilin perheelleni ja sanoin: ”Moi! Ja ripari oli aivan mahtava!” Matleena kiinnitti ensimmäisenä huomiota lähellä seisovaan Justukseen.
”Hei kuka toi on?” utelias pikkusiskoni kysyi.
”Se on Justus.” Esittelin pojan ja olin tyytyväinen itseeni, kun sain kerrankin sanottua Justuksen nimen ilman änkyttämistä.
”Moi.” kundi sanoi perheelleni ja mä olin aistivinani, että sitä jännitti. Se oli ensimmäinen kerta, kun huomasin, että jätkä ei ollut niin rento ja luonteva kuin yleensä.
”Hei vaan. Mä olen Matiaksen äiti Magdalena. Hauska tutustua sinuun viimein Justus. Matias on kertonut sinusta paljon.” äitini esitteli itsensä.
”Kuin myös.” Justus vastasi ja sen kasvoille ilmestyi punaista väriä. Poika oli todella söpön näköinen punastuessaan ja tietysti aina muulloinkin.
”Minä olen Matiaksen isä Joni.” isäni sanoi ja ojensi kätensä Justukselle. Poika tarttui isäni käteen ja kätteli tätä.
”Ja mä olen Matleena.” suurisuinen siskoni sanoi. Justus nyökkäsi Matleenalle ja esittelyt oli hoidettu pois alta.
Huokaisin ja otin asian puheeksi: ”Voisko Justus tulla meidän kyydillä kirkolle, kun sillä ei oo kyytiä?”
”Tottakai sinä voit tulla.” äitini sanoi Justukselle ja huomasin, että tämä oli ihastunut Justukseen heti. Hymyilin ja äiti sai täydet pisteet käytöksensä ansiosta.
”Kyllähän se käy.” isänikin myöntyi ja laitoimme mun ja Justuksen laukut takakonttiin. Nousimme autoon ja minä onnistuin keplottelemaan itseni keskipenkille. Isä istui kuskiksi ja äiti etupenkille. Justus istui oikealla ja Matleena vasemmalla puolellani. Kotimatka saattoi alkaa.

Kävimme ensiksi Justuksen kotona ja kundi vei nopeasti laukkunsa kotiinsa. Sitten se nousi takaisin kyytiin ja ajoimme kirkolle. Siellä meillä olisi vielä harjoitukset ennen kuin ripari olisi varsinaisesti ohi. Konfirmaatio olisi elokuun ensimmäisenä sunnuntaina, joka sattuikin olemaan jo ensi viikolla. Nyt oli 25. päivä ja keskiviikko. Konfirmaatiomme olisi siis 5. päivä elokuuta sunnuntaina. Siitä viikko eteenpäin ja olisi Justuksen synttärit. Koulu alkaisi ikävä kyllä jo 9. elokuuta. Huokaus, koulun alkuun ei totisesti ollut enää pitkä aika. Kirkon pihassa nousimme Justuksen kanssa kyydistä ja Justus kiitti vanhempiani kyydistä. Mulle mun porukat sanoivat ajavansa nyt kotiin ja että saisin sitten kävellä kotiin. Huikkasin asian olevan selvä ja lähdimme Justuksen kanssa sisälle kirkkoon.

Sisällä kirkossa menimme aluksi takahuoneeseen ja siellä valitsimme jokaiselle sopivan konfirmaatiopuvun, joka on siis eräänlainen valkoinen kaapu ja mikä täytyisi olla jokaisella päällä konfirmaatiotilaisuudessa. Siinä menikin hetki aikaa, että jokaiselle löytyi oikean pituinen kaapu. Kun olin löytänyt itselleni sopivan, laitoin sen henkariin ja henkariin lapun jossa luki ”Matias.”
Jokainen laittoi kaavun, jossa oli oma nimi henkariin ja sitten telineeseen. Siinä ne olisivat sunnuntaita varten valmiina ja nimilappujen ansiosta jokainen tunnistaisi omansa. Seuraavaksi menimme kirkon eteiseen ja siellä teimme pituusjonon. Mun ja Justuksen väliin ei jäänyt ketään, sillä olimmehan me melkein samanpituisia. Sitten muodostimme kaksi jonoa eli eräänlaisen parijonon, jossa sitten astelisimme kirkkoon. Justus seisoi vieressäni parinani ja mä hymyilin tälle ujosti. Justus hymyili takaisin ja Heikin sanat siitä, että me oltiin täydellinen pari, kaikuivat taas korvissani. Leena ja Ossi olivat jonojen kärjessä ja he olivat kaikkein lyhyimmät, vaikka hekin olivat mielestäni aika pitkiä, arviolta sanottuna jotain 155 cm. Lähdimme talsimaan Leenan ja Ossin perässä kirkkoon. Nyt meillä oli ihan omat vaatteet päällä, mutta yhdentoista päivän päästä meillä kaikilla olisi valkoset kaavut. Leena kantaisi myös puuristiä ja Ossi Raamattua. Leena saisi sitten laskea puuristin alttaripöydälle ja Ossi Raamatun siihen viereen.

Talsimme kirkkoon ja kävimme istumaan aivan ensimmäisiin penkkeihin. Justus jäi toiselle puolelle ja Pihla ja Mika istuivat vieressäni. Seuraavaksi harjoittelimme alttarille menoa ja ehtoollisen syömistä. Emme kuitenkaan syöneet ehtoollista vaan Heikki ja Maija vain kertoivat meille kuinka se tapahtuisi. Mika jäi kulmaan, mutta hänet neuvottiin heti siirtymään pois sieltä. Okei, ei saa mennä kulmaan, ajattelin ja koitin pitää sen mielessäni. Kun tämä kaikki oli selvillä, harjoittelimme vielä pari kertaa Siunaa koko maailmaa. Sen jälkeen harjoitukset alkoivat olla pulkassa. Kävimme ”ohjelman” vielä uudelleen läpi ja kaikki epäselvyydet, joita oli jäänyt muutama. Kun niistäkin oli selvitty, olimme vapaita lähtemään.
”Nyt se on sitten riparikin käyty!” Pihla tuuletti heti päästyään ulos ja mä hymyilin hieman vaitonaisena. Ripari oli ehdottomasti ollut upea kokemus kaikkine kokemuksineen. Mun ja Justuksen suhdekin oli edennyt valtavasti. Mietin, että mikä tämä meidän juttumme nyt oikeastaan edes oli, mutta toisaalta ei sillä ollut niin hirveästi väliä, sillä me oltiin nuoria ja vapaita sekä valmiina tekemään mitä vain. Koko maailma oli vielä edessä ja se saisi tarjota mulle mitä vain, jos ja ainakin Justus olisi mukana.

”Kaipa tästä nyt voi lähteä kotiin?” Mika jaksoi ihmetellä ja olla pihalla asioista niin kuin yleensäkin.
”No voi lähteä.” Sari naureskeli ja muutkin isoset olivat hänen kannoillaan valmiina oikeaa kotiinlähtöä varten. Mä seisoskelin kirkon pihalla ja nautin auringon paisteesta täysin rinnoin. Odottelin samalla myös Justusta, joka sanoi muille kundeille heippoja.
”Törmäillään taas pojat!” Menijä oli Lauri, joka huikkasi heipat meille molemmille.
”Joo!” Justus huusi tälle ja huiskutti myös vähän kättään pojan perään. Tein samoin ja tuumailin, että Lauri oli aika loistotyyppi, kun siihen vain ensin tutustui ja kun se ei koko ajan mietiskellyt kaikkea. Paikalla oli vielä Tuomo, Harri ja Elli. Kaikki muut olivat jo lähteneet. Elli tuli meidän luoksemme seuraavaksi ja tällä kertaa se ei katsonut Justusta vihaisesti vaan ehkä jopa jotenkin nöyrästi.
”Moikka Matias ja Justus. Nähdään viimeistään sunnuntaina ja Matias älä huoli mä en kerro kenellekään.” Elli hymyili meille, iski silmää mulle, naurahti sen jälkeen ja lähti. Justus katsoi kysyvästi minua, mutta ei kerennyt sanomaan mitään, kun Tuomo ja Harri tulivat paikalle.
”Viettäkää hyvä loppu kesä kundit!” Tuomo huikkasi meille ja lähti. ”K-kuin myös.” huikkasin vuorostani pojan perään ja vielä olisi hyvästeltävänä Harri.
”Ja pojat taas kahdestaan...” Harri aloitti kiusoittelevasti, mutta sanoi sitten: ”Läppä, vain pelkkä läppä. Älkää suuttuko ja viettäkää aivan híton mahtava loppu kesä!”
”Sää myös!” Justus sanoi kundille ja Harri lähti naureksien hänkin kotiinsa. Viimein kaikki olivat lähteneet ja oli mun ja Justuksenkin aika lähteä koteihimme. Lähdimme kävelemään yhtä matkaa ja emme puhuneet paljoakaan kävellessämme.

Saapuessamme keskustaan ja lähelle Tokmannin pihaa, josta Justuksella olisi enää lyhyt matka kotiinsa, kundi kysyikin yllättäen: ”Olleenhan me sujut?” Ihmettelin jäbän kysymystä ja sanoin: ”E-eiks me olla aina oltu?”
Katsoin kundia ihmeissäni ja tuon kasvoille palasi taas hymy. Hymyilin itsekin ja katsoin Justuksen ihania sinisiä silmiä. Kundi tosiaan hymyili, sillä sen iloisuuden pystyi lukemaan silmistä asti.
”Hyvä.” Justus vain kuiskasi, tuli luokseni ja halasi minua nopeasti, ennen kun irrottautui ja lähti siitä mun viereltä kotiinsa. Mennessään poika kääntyi vielä katsomaan minua ja heilutin tälle kättäni sydän täynnä rakkautta tätä kohtaan.

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   21.8.12 15:31:21

aawww jatkooo pian vaiks viel tänään :33 ja olis ihanaa jos tekisit jatkotarinan oot niin hyvä kirjottamaan :)

Lähettäjä: emm 
Päivämäärä:   21.8.12 15:41:57

oi aws ! <3 jatkoo tänää vielää!<3

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   21.8.12 16:08:13

jatkoo vielä tänään ((==

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   21.8.12 16:52:10

JAsssuu, kiitos! Ja jatko-osaa olen suunnitellut päässäni jo jonkin verran. Siihen tiedän jo alun ja lopun ainakin =) Että todennäköisesti kyllä aion tästä sen jatko-osan tehdä ja julkaista tänne, mutta sitä en osaa sano, että milloin sitä sitten rupeaisin julkaisemaan, kun en ole vielä aloittanutkaan sitä sen kirjoittamista.

emm ja --, jatkoa laitan vielä tänään illemmalla :)

Lähettäjä: baviaani 
Päivämäärä:   21.8.12 18:40:10

onpas tullu paljo jatkoa! :) tää on tosi kiva tarina ja ihanaa kun on kirjoittaja joka laittoo jatkoo tarpeeks usein :D

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   21.8.12 20:00:29

baviaani, kiitos kommentista :) Jatko:

Justus

Emme nähneet Matiaksen kanssa ennen kuin vasta konfirmaatio sunnuntaina. Olo oli hieman omituinen, koska olin sommistautunut pukuun ja samoin myös kaikki muut kundit. Hymyilin nähdessäni Matiaksen, sillä sille tosiaan sopi puku ja se oli aivan syötävän suloisen näköinen. Kirosin hiljaa mielessäni ajatuksiani ja toivoin, että osaisin pitää itseni kurissa. Sillä vaikka pojasta paljon pidinkin niin, en todellakaan ollut vielä valmis myöntämään sitä koko maailmalle, enkä vielä edes Matiaksellekaan. Jo muutaman päivän ero pojasta oli tuntunut kamalalta. Olin saanut miettiä asioita kunnolla ja tullut siihen tulokseen, että mä todella pidin tuosta kundista enemmänkin kuin kaverina, oli se sitten oikein tai väärin. Huokaisten kävelin yhdessä enoni Jannen kanssa kirkon takahuoneeseen valmiina pukemaan valkoisen kaavun päälleni.

Kun kaikki olivat saaneet kaavut päälleen, kello olikin jo niin paljon, että kirkonmeininki alkaisi pian. Kävelimme kirkon eteiseen ja muodostimme siellä parijonon. Enoni ja muiden kummit tai muut siunaajat olivat menneet jo istumaan kirkkoon. Janne siunaisi minut, sillä sen lisäksi että hän on enoni, hän oli myös kummini. Katselin vieressäni seisovaa Matiasta ja hymyilin tälle. Kyllä tästä selvittäisiin. Poikaa näytti jännittävän ja tämä oli tuttuun tapaansa hermostunut ja jännittynyt. Minun olisi tehnyt mieli ottaa pojan käsi rauhoittavasti käteeni, mutta en kehdannut muiden ollessa paikalla. Siispä turvauduin vain hymyilemään ja Matias vastasi pienesti hymyillen takaisin kaiken jännityksensä keskellä.

”Joko me voidaan mennä?” toisen jonon ensimmäisenä olevan Leena tiedusteli. Hänen käsissään oli puuristi ja hänen kätensä tärisivät vähän.
”Kohta.” Viivi vastasi. Hän oli ottanut velvollisuudekseen vahtia milloin olisi sopiva hetki antaa meidän mennä.
”Nyt.” Viivi sanoi ja lähdimme astelemaan parijonossa kirkkoon. Kirkossa olijat kääntyivät katsomaan meitä ja mä hymyilin heille. Bongasin myös äitini ja Juhan penkeiltä sekä Matiaksen perheen. Hymyilin heillekin ja käännyin sitten katsomaan Matiasta, joka hänkin hymyili, mutta oli yhä edelleen myös hermostuneen oloinen. Kävelimme etumaisten penkkien viereen ja Leena ja Ossi kävivät jättämässä ristin ja Raamatun alttaripöydälle. Odotimme, että soitto loppui ja menimme sitten istumaan paikoillemme. Minä istuin Ellin ja Harrin vieressä. Olin iloinen, kun Elli ei enää katsellut minua vihamielisesti, mutta yhtäkkiä Ellin Matiakselle jättämät heipat riparin jälkeen nousivat mieleeni. Matias älä huoli mä en kerro kenellekään. Plus tyttö oli vielä iskenyt kundille silmää. Mun täytyisi kysyä Matiakselta mitä Elli oikein oli sillä meinannut.

Kirkonmeininki alkoi ja me kuunneltiin, kun Heikki puhui. Välillä lauloimme virsiä ja kuuntelimme seisaaltaan papin puhetta. Heikki puhui siitä, kun me riparilaiset nyt olimme saaneet riparin loppuun ja kaikkea muutakin. Mä en oikeastaan edes pahemmin jaksanut kuunnella. Pian tuli ehtoollisen aika. Kävelimme jonossa ehtoolliselle ja asetuimme alttarille valmiina ottamaan vastaan ehtoollisen. Kaavun kanssa toiminta oli vähän vaikeampaa, mutta onnistui kyllä ihan hyvin. Heikki ja joku toinen pappi jakoivat meille ehtoollisen. Heikki jakoi meille valkoiset leivät ja kun olin hetken katsellut sitä ja miten muut menettelivät sen kanssa, pistin sen suuhuni ja söin. Se ei maistunut oikein miltään ja oli kuivahko. Naispappi jakoi meille pikarillisen viiniä ja mä join sen yhdellä kulauksella. Ei se kovin hyvää ollut, mutta menetteli ja olihan se juotava.

Ehtoollisen jälkeen kummit tulivat ja siunasivat meidät. Sitten saimme nousta ja mennä takaisin istumaan paikoillemme. Olin kompastua kaavun helmaa, sillä se oli aika pitkä. Pysyin kuitenkin pystyssä ja pian olimme istumassa eturivissä. Muu seurakunta meni ehtoolliselle ja sillä vähän me jotka emme olleet ehtoollisella lauloimme virsiä. Ehtoollisen jälkeen menimme takaisin eteen ja lauloimme Siunaa koko maailmaa. Sitten kuljimme taas takaisin istumaan ja Heikki rupesi puhumaan ja jakamaan meille riparilaisille todistuksia riparin käymisestä. Kun siitä oli selvitty, alkoi kirkonmeininki olla ohi. Kävimme vielä istumaan ja vielä laulettiin yksi virsi ja sitten olimme vapaita lähtemään. Minulle oli jäänyt hyvä mieli riparista ja konfirmaatiosta. Ei ripari ollut ollenkaan niin paha kuin olin luullut, vaikka heti kun pääsin kotiin minun olikin ollut pakko polttaa muutama tupakka. Se oli ollut ainut huono juttu riparissa, ettei siellä saanut polttaa. Ja jostain syystä mä olin ollut kiltti poika ja en ollut ottanut niitä tupakoita sinne mukaan. Matiaksella täytyi olla oma vaikutuksensa siihen.

Kun mä vihdoin selvisin ulos kirkosta äidin, Juhan, Jannen ja muiden sukulaisten luokse, äiti tuli ja halasi ja onnitteli minua ensimmäisenä: ”Mun pieni poika on jo kasvanut isoksi ja käynyt riparin!” äiti sanoi siinä minua halatessaan. Myös muita sukulaisia tuli halaamaan ja onnittelemaan ja sain heiltä myös ruusuja.
”Kiitos, kiitos!” sanoin kaikille onnittelijoille ja toivoin jo, että tämä loppuisi. Oli vain jotenkin outoa, että kaikki tulivat halailemaan ja onnittelemaan, kun enhän mä nyt ollut tehnyt mitään ihmeellistä. Olin vain viettänyt híton mukavan leirin yhdessä muiden kanssa ja siitäkö minua nyt piti oikein onnitella näiden kaikkien halausten ja kukkien kera? Nauroin vain hymyssä suin ja halailin kaikkia sukulaisia, vaikka homma alkoikin pidemmän päälle jo tympäistä. Otimme vielä äidin tahdosta muutaman kuvan, jossa se oli itse mun ja muiden sukulaisten kanssa ja jossa oli myös mun lisäksi muita sukulaisia.
Mulla oli koko ajan se kaapu päällä ja kun kuvat oli otettu, huikkasin muille: ”Mä käyn viemässä tän!” Janne sanoi: ”Okei.”

Lähdin kirkon takahuoneeseen ja laitoin siellä kaavun henkariin. Oli helpottavaa päästä siitä eroon, vaikka vielä menisikin pitkään ennen kuin voisin riisua puvun ja huokaista helpotuksesta. Matias sattui samaan aikaan takahuoneeseen ja kun tämäkin oli saanut kaavun pois päältään ja laitettua sen henkariin, mä laitoin käteni sen pään päälle ja silitin sen päätä. Sen lyhyet hiukset tuntuivat käteni alla pehmeitä, mutta samalla aikaa myös hieman karheilta. Hiukset tuntuivat jänniltä käteni alla ja olisin voinut silittää niitä, vaikka kuinka pitkään.
Lopetin kuitenkin pian ja sanoin Matiakselle: ”Onnea nyt sullekin!”
”Kiitos!” poika vastasi ja oli näköjään saanut jo suurimman jännityksensä sivuun. Hetken aikaa me taas vain seisottiin paikoillamme hiljaa ja katsottiin toisiamme silmiin. Miksi Matiaksen täytyi ollakin niin pírun hyvännäköinen? Ja entäs ne sen silmät sitten? Ne olivat vain niin kauniit.
”Onnee myös sulle!” Matias sanoi kuitenkin tovin päästä ja rikkoi hiljaisuuden.
”Kiitti!” vastasin pojalle ja soin tälle lämpimän hymyn. Matias hymyili takaisin ja ojensi kätensä kuin tehdäkseen jotain, mutta hän kuitenkin pysäytti liikkeen, kun Kaisa asteli sisälle takahuoneeseen heittääkseen kaapunsa sinne.
”Pojatkin vielä täällä.” Kaisa tuumasi ja mä ajattelin mistä se pystyi sen tietämään, että me oltiin oltu täällä jo jonkin aikaa.
Kaisa kuitenkin kommentoi: ”Siis tarkotan, että ootte täällä vielä palauttamassa näitä kaapuja, kun suurin osa on jo lähtenyt kotiin.”
Sanoin ihmeissäni: ”Ai. No me vasta tultiin tänne ja kun toi kaapu on nyt paikoillaan niin, vois tästä lähteäkin.”
Kaisa nyökkäsi ja sanoi: ”Joo. No moikka sullekin ja onnea.”
Vastasin Kaisalle: ”Kiitti samoin ja moikka.” Hipaisin vielä mennessäni Matiaksen kättä ja sanoin tällekin nopeasti heipat. Sen jälkeen astelin ulos kirkosta valmiina lähtemään kotiin ja juhlimaan omia riparin valmistujaisjuhliani.

Lähettäjä: emm 
Päivämäärä:   21.8.12 22:18:03

ihanaaa:3 jatkoa! <3

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   22.8.12 08:40:13

jeeei pian jatkoa!!

Lähettäjä: Tiddex 
Päivämäärä:   22.8.12 18:09:48

Jatkoo:)<3!

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   22.8.12 18:34:28

jatkuuko tää tänään viel?

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   22.8.12 18:43:46

Kiitos taas kaikista kommenteista! Ja JAsssuu kyllä jatkuu, olin juuri lukemassa tätä pätkää :P Tässä siis jatko, joka onkin jo tokavika pätkä:

Matias

Ripari oli nyt sitten käyty ja kesäloma loppui ja koulu alkoi. Emme nähneet Justuksen kanssa enää ennen koulun alkua. Riparin muistelussa oli mennyt aikaa ja samoin myös juhliessa ripiltä pääsyä. Olin saanut lahjaksi erilaisia ristejä, ruusuja, nomination-korun ja rahaa. Nominationissa mulle oli laitettu kolme palaa valmiiksi ja niissä paloissa oli risti, M-kirjain ja eräänlainen kala, kristinuskon symboli.

Huokasin aamulla herättyäni ja tajuttuani, että oli elokuun 9. päivä, torstai ja että koulu alkaisi. Pistin päälleni sinisen hupparini ja farkut. Kaulaani laitoin yhden riparilahjoiksi saamistani risteistä ja käteeni vielä nomination-koruni. Söin aamupalaksi kaksi ruisleipää ja omenan ja kaappasin ruskean reppuni olalleni valmiina lähtemään kouluun. Repussa oli vain penaali. Tänään alkaisi jo yhdeksäs luokka. Aika oli mennyt aivan pírun nopeasti ja kohta olisi myös Justuksen synttärit. Aikoikohan poika viettää synttäreitään ja jos aikoi niin ketähän kaikkia se sinne kutsuisi? En voinut tietää asiaa, vaan lähdin mietteliäänä käppäilemään koululle valmiina taas tämän syksyn ensimmäiseen koulupäivään ja oikeastaan vain toivoen, että se olisi jo ohi.

Ekana koulupäivä emme vielä opiskelleet kauheasti mitään, mutta saimme jo joitakin kirjoja ja lukujärjestykset. Välitunneilla hengasin pitkästä aikaa taas Emilian, Joonan, Ellin ja Nitan kanssa. Ellinhän mä olin viimeksi nähnyt sunnuntaina siellä konfirmaatio tilaisuudessa, mutta muita en ollutkaan nähnyt koko kesänä. ”Matias, moi!” Emilia huusi innoissaan ensimmäisellä välitunnilla mulle. ”Moi!” vastasin tälle yhtä iloisesti, sillä Emilia oli todella mukava tyyppi ja iloitsin hänen näkemisestään taas pitkästä aikaa. ”Kuis sulla on kesä mennyt?” Emilia kysyi ja halusi tietää. ”Hyvinhän se.” vastasin ja jatkoin: ”Ripari tuli käytyä ja hieno kokemus oli.” Emilia hymyili ja sanoi: ”Joo, varmaan. Ainakin meillä oli kiva ripari.” Emilia viittasi toiseen ripariin jolla hän, Joona ja Nita sekä muita nyt jo yhdeksäsluokkalaisia, oli ollut. Nyökkäsin ja jatkoimme keskustelua ripareista. Oli mukavaa kuulla millainen ripari, Joonalla, Nitalla ja Emilialla oli ollut. Myös mä ja Elli kerrottiin omasta riparistamme muille. Ripari keskustelun jälkeen suuntasin katseeni Justukseen, joka näkyi viettävän aikaansa yhdessä Karin, Jukan ja Niilon kanssa. Muistin erittäin hyvin sen päivän jolloin pojat saivat tietää, että me oltiin Justuksen kanssa kavereita ja kun me käveltiin sieltä metsästä sitten takaisin keskustaa. Itse asiassa mulle oli se sama huppari päällä taas. Siitä nyt vain oli sattunut tulemaan oma lempihupparini eräästä tietystä syystä. Muistin myös sen, kun kundit olivat jupisseet, ettei se jäisi siihen, muttei niistä nyt sitten kuitenkaan ollut kuulunut mitään. Ja tuolla Justus nyt seisoi niiden kanssa ja ne näytti olevan oikein hyvää pataa keskenään. Mietin oliko riparilla edes tapahtunut mitään meidän välillä, sillä nyt arjen palattua kehiin kaikki vaikutti taas normaalilta, liiankin normaalilta.

Olin kuitenkin väärässä sen suhteen, että Justus olisi unohtanut minut, sillä toisella välkällä tältä tuli tekstari: ”Voinko mä tulla teille nopeesti käymään koulun jälkeen?” Luin tekstarin hymyssä suin ja vastasin pojalle: ”Joo :)” Justus lähetti vielä takaisin: ”Hyvä =)” Hymyilin vain tekstarille ja en enää vastannut siihen mitään. Istuin koulun aulassa penkillä ja Justus ”kavereineen” istui taas siihen viereiselle penkille. Tällä kertaa jätkät ei onneksi noteeranneet minua sen tarkemmin. Niillä riitti puuhaa Justuksen piirityksessä. ”Kelle sä koko ajan laitat viestiä?” Niilo tiedusteli ja oli heti Justuksen kimpussa. Myös Lauri, Tuomo ja Harri istuivat aulassa. ”En pahemmin kellekään ja laitoin vaan kaks viestiä.” Justus vastasi vähättelevästi ja Harri, joka myös seurasi keskustelua kiinnostui: ”Sillä on joku muija!” Harri huudahti ja kaikkien katse kääntyi tähän. ”Mistä sä sen tiiät?” Kari halusi tietää. Harri vastasi: ”Sillä oli naishuolia riparilla, siitä vaan päättelin.” Mun ois tehnyt mieli parahtaa ensin ääneen ja sen jälkeen nauraa, mutta istuin vain siinä hiljaa itsekseni ja kuuntelin mihin suuntaan keskustelu etenisi. Justus meinasi sanoa jotain, mutta Jukka oli nopeampi: ”Oliks sulla Jutsku, oikeesti naishuolia?” ”Ei ollu!” poika ärähti jo vähän vihaisesti ja mua vain rupesi jostain syystä hymyilyttämään. Tilanne oli kauhea ja mä tiesin sen, mutta en voinut sille mitään, että Justuksen ahdistuneisuus ja ennen kaikkea sen tietämättömät kaverit naurattivat mua. ”Jotain sä kyl siellä leirillä surit.” Tuomo puuttui keskusteluun ja myönsi asian. Lauri istui vai järkevänä hiljaa ja näytti miettivän taas kovaa vauhtia jotakin. Harri sanoi: ”Niin. Myönnä nyt pois vaan Justus!” ”No hyvä on, hyvä on!” poika lopulta myöntyi ja nyt mä vasta kiinnostuneena tätä keskustelua kuuntelinkin. ”No niin kerro siitä sun muijastas jotain!” Kari hoputti ja Justus vain totesi: ”No ainakin sillä on ihan híton kauniit silmät.” ”Onks se blondi vai brunette?” Jukka tiedusteli, mutta Justus vain pudisti päätään ja ei suostunut kertomaan enempää. Mä olin kuunnellut keskustelua mielenkiinnolla ja kun Justus suostui myöntämään, että sillä oli joku muija, mulle tuli omituinen tunne. Oliko sillä oikeasti joku muija? Mutta mullehan se oli ainakin niitä tekstareita lähetellyt. Voisiko olla, että se lähetti niitä jollekin toisellekin? Sitä en tiennyt, sillä Justuksen kertoman ”ainakin sillä on híton kauniit silmät” kommentin perusteella ei voinut tietää ketä se tarkoitti. Ei, edes mä en tiennyt.

Ensimmäisen koulupäivän kunniaksi koulu loppui jo yhdeltä. Jäin aulaan odottamaan, että Justuksen kaverit lähtisivät ja että pääsisimme lähtemään meillä. Se olisikin ensimmäinen kerta, kun Justus tulisi meille. Tänään myös Matleenalla oli alkanut yläkoulu ja tuntui oudolta nähdä oma sisko aina välillä jossain käytävällä tai syömässä samaan aikaa. Siihenkin kyllä varmasti tottuisi ajan mittaa. ”Hei Matias, mä meen käymään Jonnan luona.” Matleena tulikin siihen luokseni ja huikkasi mulle. ”Okei.” vastasin tälle ja tuntui todella oudolta, että meiltä loppui koulu samaan aikaan. Matleena lähti kavereidensa kanssa ja pian myös kaikki muutkin olivat lähteneet. Katsoin ulos ja Justus seisoi siellä yksinään polttamassa tupakkaa. Tuhahdin pojan tavalle ja lähdin itsekin ulos. Ulkona me lähdettiin vaitonaisina kävelemään meille.

Meidän talo sijaitsi syrjemmässä ja ei ihan keskustassa. Meiltä tuli ehkä suunnilleen noin kilsan verran matkaa keskustaan ja kouluun vähän pidempi matka. Matka oli ihan jees kävelylenkki aina päivän lenkiksi. Talsimme takapihan kautta meille. ”Vau teillähän on tramppa!” Justus innostui takapihallemme olevasta trampoliinista. ”Joo.” vastasin pojalle hymyillen. Toinen kaivoi kengät jaloistaan, laski turkoosin reppunsa siihen kenkiensä viereen ja kapusi trampalle. ”Tuu säkin!” Justus sanoi ja naurahtaen otin kenkäni pois jaloista, heitin repun selästäni ja kipusin pojan kehotuksesta itsekin trampalle. Hypimme jonkun aikaa, kunnes emme enää jaksaneet. Mä istahdin trampoliinille ja Justus kävi makuulle. Mä katselin sen makoilua hetken aikaa ja tovin mietittyäni kävin itsekin makuulle, siihen sen viereen ja aika lähellä sitä. Taivas oli ihanan sininen ja siellä oli auringon lisäksi muutama valkoinen pilvi. Oli erittäin kaunis ja vielä onneksi kesäinen sää. Kohta alkaisi jo syksy ja kesäisistä säistä ei saisi nauttia enää pitkään.

Me vain makoiltiin siinä trampalla ja ei juteltu paljon mitään. Juteltavaa meillä olisi kyllä ollut, mutta kun Justus ei avannut suutaan, niin en minäkään sitten viitsinyt. Hetken päästä Justus nousi istumaan ja sanoi: ”Mun pitäs lähtee kotiin.” ”Ai.” oli kaikki mitä sain sanottua. Justus nousi ylös ja meni pois trampalta. Mä jäin sinne trampalle. Konttasin reunalle, tikkaiden viereen ja katselin siitä konttaus asennossa, kun Justus laittoi kenkiä jalkaansa. ”Tule meille sunnuntaina.” poika sanoi äkkiä ja mä muistin automaattisesti, että silloinhan olisi Justuksen synttärit. Meinasin vastata jo ”joo!” mutta päätinkin vastata hieman sivistyneemmin: ”Voin mä tullakin.” ”Ois tosi kivaa, jos tulisivat.” Justus puheli ja kun se oli saanut kengät jalkaansa, se käveli siihen mun eteen. ”Mihin aikaan?” kysyin ja ihmettelin kuinka luontevasti osasin pojalle taas puhua. ”Joskus iltapäivällä vaikka. Ei sillä ajalla niin väliä.” ”Okei.” mumisin ja jäädyin taas katsomaan Justuksen silmiä. Kundilla oli kyllä kauniit jään siniset silmät. Sitten ajatuksiini lensi tämän lausahdus: ”ainakin sillä on híton kauniit silmät.” Olisin halunnut tietää, kuka se henkilö oli, mutta en viitsinyt kysyä. ”Tiiätkö sulla on híton kauniit silmät.” Justus sanoikin sitten ja mä hätkähdin. ”Ki-kiitti.” mä jopa onnistuin mumisemaan yllättyneenä vastaukseksi. Justus pälyili nopeasti ympärilleen ja kun huomasi, ettei ketään ollut lähettyvillä, kundi painoi nopeasti omat huulensa mun huulille. Vastasin täysin yllättyneenä sen suudelmaan. Pian Justus kuitenkin vetäytyi taas irti ja lähti sitten kiireellä kotiinsa. Mä jäin vain istumaan siihen trampalle ihmeissäni ja miettimään vieläkö tuon kutsu saapua sunnuntaina paikalle olisi voimassa?

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   22.8.12 18:45:10

Hups, unohdin nuo rivitykset. Kaikki meni nyt sitten yhteen pötköön. Toivottavasti ei haittaa ainakaan kamalasti...

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   22.8.12 18:52:55

laittaisiksä sen vimpan osan myös tänään :33

Lähettäjä: lalaaa 
Päivämäärä:   22.8.12 19:32:40

heei jatkoo pian :3 ihana tarina

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   22.8.12 20:03:14

Tässä nyt sitten vielä tämä viimeinen pätkä:

Justus

Koulu oli alkanut ja ensimmäinen viikko sitäkin oli taas käyty tai no oikeastaan kaksi ensimmäistä päivää. Nyt oli lauantai-ilta ja huomenna olisi mun synttärit. Eilen me ei oltu Matiaksen kanssa puhuttu koulussa mitään eikä nyt lauantainakaan. Mietin kuumeisesti tulisiko kundi huomenna tänne. Mä olin taas mennyt ja suudellut sitä. Mikä ihme mulla oli? Miksi mä en vain voinut pitää käsiäni ja varsinkaan suutani erossa siitä kundista? Muistin kuitenkin Matiaksen vastanneen suudelmaan ja se lämmitti mieltäni. Mahassa oli tuntunut kummalta suudellessani poikaa ja muutenkin aina, kun koskin tähän nykyään tai jos katsoin niihin smaragdinvihreisiin silmiin vähänkin pidempään. Kuin perhosparvi olisi lennellyt siellä. Se ei kuitenkaan tuntunut ikävältä tai vastenmieliseltä, vaan juuri ihanalta ja se tunne toi tullessaan myös valtavan hyvänolon tunteen. Mä olin vain niin ihastunut Matiakseen. Ei siitä mihinkään päässyt. Olikohan kundi sitten ihastunut muhun? En tiennyt, mutta siitä mä olin sataprosenttisen varma, että jos se huomenna vain astuisi jalallaankaan tänne niin, me kyllä juteltaisiin nämä asiat selviksi. Aivan kaikki, mitään ei jätettäisi pimentoon. Ei varsinkaan sitä, mitä ne Ellin heipat ja ”en kerro kenellekään” jutut olivat olleet. Katsoin vähän aikaa telkkaria ja kun kello näytti jo aika paljon, päätin käydä nukkumaan. Ennen nukahtamista ajattelin vielä Matiasta ja sitä tunnetta, joka mulla oli ollut, kun mä suutelin sitä jäbää.

Huomenna tein kaikki aamupuuhat ja rupesin sitten katsomaan taas töllöä. Odottelin ja mietin tulisiko Matias. Mä olin yksin kotona. Mutsi oli töissä ja Juha oli mennyt Rosan luokse. Rosa ja Juha oli nykyään kimpassa ja ne seurusteli. Ei siis huolta, että broidikaan tulisi vielä pitkään aikaan kotiin. Kukaan ei edes tuntunut muistavan sitä, että mulla oli tänään synttärit ja että mä täyttäisin 15 vuotta. En ollut kutsunut muita kuin Matiaksen, sillä mä en nyt kaivannut muita kundeja tänne örveltämään. Kun telkkarin katsominen alkoi kyllästyttää, päätin taas olla kiltti poika ja menin tekemään läksyjä.

Meille ei oikeastaan ollut tullut vielä mitään paitsi matikkaa. Olimme saaneet jo matikan, äikän, bilsan ja ruotsin kirjat. Matikasta oli tietenkin tullut jo läksyjä. Opettajamme Katariina antoi meille aina läksyjä, paitsi jos oli koe tai loma tiedossa. Huokaisin ja rupesin laskemaan laskuja. En jaksanut pahemmin keskittyä niihin, mutta onneksi ne olivat aika helppoja ja menivät suurin osa rutiinilla. Kun sain läksyt tehtyä, istuin vähäksi aikaa koneelle. Menin youtubeen ja kirjoitin hakuun Eminem. Kuuntelin musaa ja surffailin vain jotain netissä. Mulla ei ollut facebookia ja en yleensä edes istuskellut koneella. Mulla ei ollut pahemmin tekemistä, sillä mä yleensä vapaa-ajalla katoin telkkaria ja olin kavereiden kanssa. Nyt en kuitenkaan tahtonut olla kenenkään kanssa paitsi tietysti Matiaksen, mutta kundia ei vielä ollut näkynyt. Kaivoin kännykän farkkujeni taskusta ja katsoin sen näytöltä kelloa 12.14. Kello näytti. Matias voisi tulla millä hetkellä hyvänsä, jos se nyt siis oli aikeissa tulla ollenkaan.

Surffailin siinä koneella jotain ja häkellyin, kun ovikello yllättäen soi. Suljin nettiselaimen ja menin ovelle. Aukaisin oven ja sen takana seisoi hieman jännittyneen ja hermostuneen oloinen Matias.
”Moi.” mä sanoin kundille vähän ihmeissäni. Siirryin siitä oviaukolta niin, että kundi pääsi sisälle.
”Moi.” toinen vastasi ja astui sisälle. Se jätti kenkänsä eteiseen. Mä menin olohuoneeseen ja Matias asteli mun perässä. Sillä oli päällään se sininen huppari ja mun mieleen palasi taas se kerta, kun kundi oli sanonut mua pöhköksi. Lämmin hyvänolon tunne valtasi mut sen muiston myötä.
”Tä-tää on sulle.” Matias änkytti ja ojensi mulle kirjekuoren.
”Kiitos.” kiitin ihmeissäni ja otin pojalta kuoren jossa luki selkeällä käsialalla oma nimeni. Aukaisin kuoren ja sieltä paljastui esiin kortti, jossa oli Karvinen ja luki ”Onnea!” sekä viiden euron seteli. Karvis-kortti sai mun kasvoille hymyn, sillä se oli hauska. Viiden setelin raha taas lämmitti mieltä muuten.
”Hyvää syntymäpäivää!” Matias sitten toivotti jo rohkeammin.
”Kiitos!” vastasin kundille iloisena ja olin oikeasti tyytyväinen, että olin kutsunut sen.
”Oota hetki.” sanoin Matiakselle ja kävin viemässä rahan ja kortin huoneeseeni. Sitten tulin takaisin olohuoneeseen, missä Matias istui sohvalla.
”Tä-täällä ei sitten oo muita?” Matias kysyi ja mä vastasin: ”Ei oo ei. Mutsi on töissä ja broidi tyttöystävänsä luona. Ja ketään muita mun kavereita mä en viittyny kutsua tänne, kun en nyt jaksa mitään ryyppyjuhlia pitää.”
”Mmm.” Matias mumisi ja nyökkäsi. Tunnelma oli yhtäkkiä vähän vaivaantunut meidän välillä.
”Kuulu Matias...” aloitin ja sain pojan huomion. Jätkä käänsi niiden vihreiden silmiensä katseen taas omiin silmiini ja unohduin tuijottamaan niitä hetkeksi ennen kuin osasin taas jatkaa: ”...Meidän pitäis puhua.”
”Niin.” kuului Matiaksen vastaus.

Me istuttiin siinä sohvalla ja tällä kertaa Matias aloitti kysymällä kaksi kysymystä. Kysymykset oli ilmeisesti vaivanneet sitä jo pitkään. Ensimmäinen näistä kysymyksistä vaivasi myös mua, jos totta puhuttiin.
Matias kysyi: ”Justus, mikä tää meidän juttu on? Ja kun s-sä kerroit muille, kun ne ky-kyseli siitä, että onko sulla mui-muija niin onko sulla?”
Jäin miettimään ensimmäiseen kysymykseen vastausta ennen kuin Matias kerkesi kysymään toisen kysymyksensä.
Heti sen kuultuani sanoin: ”Mitä!?”
Muistelin hetken tapahtumia ja ne palasivat mieleeni. Sanoin: ”Tarkotan siis, ettei mulla ole. Kundit nyt vaan painosti niin pakkohan mun niille oli niin väittää. Ja sulle mä ne tekstarit laitoin. Ja mä oon kyllä kiinnostunut eräästä henkilöstä, jolla on kauniit silmät. Ja ennen kun kysyt mitään niin mä haluun tietää, mitä se Ellin ”mä en kerro kenellekään” juttu oli?”
Matias istui vaivautuneena hiljaa ja mietti mun sanoja, mutta sitten se sanoi: ”Su-sun on eka vastattava siihen, mikä tää meidä juttu on.”
Purin huultani ja mietin mitä vastaisin. Mä todella pidin Matiaksesta, mutta mulla ei ollut harmainta aavistuskaan mitä kundi ajatteli musta.
”Mitä sä tahtoisit sen olevan?” mun oli pakko esittää vasta kysymys. Kundi nielaisi ja tarttui mua kädestä. Katsoin meidän käsiä ja sitten kysyvästi Matiasta. Kundi oli hermostunut, mutta ei antanut sen haitata vaan jatkoi kovaa vauhtia eteenpäin vastaten samalla mun kysymykseen: ”Tätä...” se tarkoitti meidän yhteen puristettuja käsiä.
”...tätä...” kundi laski kätensä mun hiuksille ja silitti mun tukkaa ja päätä lempeästi
”...ja tätä.” Matias sanoi ja tuli aivan lähelle mua ja suuteli mua. Mun mahassa tuntui olevan perhosparvi ja samaan aikaan tuntui myös kuin joku olisi räjäytellyt siellä ilotulitusraketteja. Vastasin kundin suudelmaan ja mun olo oli erittäin hyvä. Hetken päästä Matias vetäytyi irti ja katsoi mua hieman nolon oloisesti, mutta hymyillen. Sitten se käänsi katseensa pois musta.
Mä laskin käteni kundin pään päälle ja yllätin jopa itseni seuraavien sanojeni myötä: ”Matias mä tykkään susta ja mä haluun olla sun kanssa -enemmän kun vaan kaverina.” Kundi kääntyi hitaasti katsomaan mua ja se katsoi mua silmiin tovin ennen kuin tuntui uskovan, että mun jokainen sano oli täysin totta.
”Ja mä haluun olla sun kanssa.” toinen kuiskasi ja mä suutelin sitä ja tällä kertaa mä en enää ajatellut, mikä mulla oikein oli vaan mä antauduin tilanteelle ja nautin suudelmasta täysin rinnoin.

”Mut mikä se Elli juttu oli?” mun oli pakko kysyä, kun olimme saaneet suudelman loppuun. Meidän välit oli nyt selkeytyneet paljon ja kohta meidän välillä ei olisi enää salaisuuksia.
”Se-se...” Matias taas aloitti ja mä jäin odottamaan jatkoa jota tuli pian: ”Mä ke-kerroin Ellille, että mä en ty-tykkää siitä, vaan yhestä toisesta.”
Pieni tauko ja jatkoa taas: ”Elli sit kysyi, e-että oonko mä homo. Mä vastasin sille myöntävästi ja sit se kysy, että oonko mä ihastunu suhun.”
Matias piti taas tauon ja mä aloin jo ymmärtää missä tässä oli kyse: ”M-mä myönsin asian olevan niin ja sanoin, että en t-tiiä oot sä. Sitten mä kysyin Elliltä, e-että eihän se kerro kenellekään ja se lupas o-olla kertomatta.”
Matias lopetti siihen kertomuksensa ja viimein mä ymmärsin. Ellistä en tiennyt, mutta toivoin tämän olevan Matiaksen luottamuksen arvoinen.
”Vai niin.” oli kaikki mitä mä sain sanottua, sillä hetkellä. Musta tuntui, että mulla oli vielä sanottavaa.
Ja mä aloitin ja kerroin kaiken yhteen putkeen: ”Matias ei se haittaa. Ja ei Elli tiedä, mitä mä tunnen sua kohtaan. Ja toisaalta se on ihan sama, vaikka koko maailma sais tietää, mutta ei ihan vielä. Riittää että sä tiedät. Mä palasin nyt mun vanhaan kaveriporukkaan, kun ne sanoi, että niille onkin ihan okei, jos sä ja mä ollaan kavereita. Nykyään mä voin viettää aikaa niiden kanssa toisinaan, mutta en halua olla niiden kanssa koko ajan. Ja en todellakaan osallistu niiden kiusaamisjuttuihin tai mitään sellaista. Ja mulla ei todellakaan oo ketään naista ja ainut ihminen josta mä oon pitkiin aikoihin ollu kiinnostunut istuu siinä mun vieressä nyt ja sillä on híton kauniit silmät. Ehkä jopa kauneimmat silmät mitkä mä oon koskaan nähnyt.”
Lopetin pitkän puheeni ja katsoin Matiasta. Nyt kundille pitäisi olla täysin selvää mitä mä tunsin sitä kohtaan.
”Kiitos.” toinen kuiskasi ja sanoi vielä: ”Toi on varmaan kauneinta mitä mulle on sanottu ikinä. Ja Justus mä tykkään susta hirveesti ja oon tykänny aina kasi luokan alusta lähtien.”
Matias oli unohtanut sen aran persoonansa taas jonnekin ja se sopi mulle paremmin kuin hyvin. Katsoin poikaa silmiin hymyillen onnellisesti ja poika katsoi mua samalla tapaa takaisin. Mä olin todella onnellinen. En varmaan koskaan ollut ollut yhtä onnellinen kuin nyt. Mä kaappasin Matiaksen syleilyyn ja suutelin tätä antaumuksella suulle. Poika vastasi innoissaan mun suudellaan ja ainut asia, mitä mä ajattelin oli, että nämä olivat parhaat syntymäpäiväni ikinä. Parempia ei todellakaan ollut ollut ja ei tulisi varmaan koskaan olemaankaan.

THE END
--------------

Ja näin tarinan loppuun haluan vielä kiittää kaikkia kommentoijia ja lukijoita eli suuri kiitos teille kaikille! <3 Toivon, että laitatte vielä kommenttia, kun olette lukeneet tämän tarinan loppuun. Olisi nääs kiva kuulla mitä mieltä olitte tarinasta ja jos teillä olisi vielä jotain rakentevaa kommenttia tai jos joku asia jäi epäselväksi. Toivottavasti tämä loppu ei ollut tökerö. Eipä minulla tässä nyt varmaan muuta. Suuri kiitos vielä kerran kaikille lukijoille ja erityisesti kaikille jotka kommentoitte tarinaa! =) Ja sen voin vielä sanoa, että tämä tarina on melkein 65 A4-paperia pitkä näin tietokoneella kirjoitettuna :P

Lähettäjä: Tiddex 
Päivämäärä:   22.8.12 20:33:07

Aivan super hyper ihana tarina, ja sun pitäis ehottomasti kirjottaa lisää!:)

Lähettäjä: emm 
Päivämäärä:   22.8.12 20:43:54

voi aws! <3333 melkeen itkeen aloin :D harmi ku tää loppuu nyt sit...

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   22.8.12 21:22:17

eeeeei :C miksimiksimiksi aina hyvät tarinat loppuu aivan liian nopeasti.

yhen virheen viime luvusta löysin ;
”Kuulu Matias...” aloitin ja sain pojan huomion.
^ kuule matias ;);)

mut hei oikeesti. tee toinen osa joskus. oot upee kirjottaja, kiitos ihanasta tarinasta <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   23.8.12 14:47:39

Tiddex, kiitos paljon! Ja aion kyllä kirjoittaa sen toisen osan tai ainakin se on kovasti harkinnassa. En nyt osaa yhtään sanoa, että milloin aloitan kirjoittamaan sitä.

emm, kiitos sinullekin ja niin tämä tarina loppui nyt sitten tähän, mutta olen aikeissa vielä joskus kirjoittaa tälle jatkoa :)

varma, kiitos sinullekin! =) Tämä nyt loppui ehkä sen takia nopeasti, kun pystyin laittamaan joka päivä tänne ainakin sen yhden pätkän ja joskus jopa kolmekin pätkää kerralla. Mutta positiivinen ajattelu, julkaisin tarinan loppuun ja se ei jäänyt kesken. Ja sitä jatkoa olen tosissaan ajatellut vielä joskus tulevaisuudessa kirjoitella :P

Joo, näköjään sinne on jäänyt tuollainen virhe. Kiitos sen bongaamisesta. Kiitos vielä kehuista ja kyllä mä aika varmasti sen toisen osan teen. Kun mulla on jo suunnitteilla mitä kaikkee siinä vois tapahtua.

Kiitos vielä kaikille lukijoille ja kommentoijille! Ja sellasta vielä, että kannattaa aina välillä käydä katsomassa tätä topaa, jos tämä on tuolla ylhäällä, sillä saatan ilmoitella tässä kaikkee jatko-osaan liittyvää yms.

Ja sellastakin olen ajatellut, että saattaisin jonkun jouluspesiaalin tästä ehkä lähiaikoina jo kirjoitella ja mahdollisesti julkaistakin, vaikkei nyt vielä mikään joulu olekaan. Ja jos sen sitten kirjoittelen ja julkaisen niin se sitten ehkä tulis tähän topaan, jos tätä nyt siis enää kukaan lukee/käy katsomassa :D

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   25.8.12 00:26:18

Hei jos kiinnostaa niin voisin ottaa projektiksi oikolukea sun pätkät kaikki läpi, itsellä niin paljon aikaa :) kuitenkin noita kirjoitusvirheitä/yhdyssanavirheitä tuolla jonkunverran on. Ja tosta änkytysjutusta. Ensimmäiset pari repliikkiä kuuluisi kirjottaa se änkytys ja sen jälkeen kirjoittaa täysin normaalisti repliikit ja kuvailuissa mainita änkyttämisestä. Sääntö on sen takia että väliviivat haittaa jonkin verran lukemista. Oikein ihana tarina, propsit loppuun viemisestä! :) kiitos

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   25.8.12 12:25:19

Toi, kiitos kommentistasi. Ja jos haluat niin voisin sinut oikolukijaksi ilomielin ottaa :) Ja niitä virheitä siellä on varmasti jokunen, vaikka niitä parhaani mukaan olen yrittänyt välttää/saattavat johtua tuosta huonosta kirjoitusohjelmastakin.

Ja tuollaisesta säännöstä en ole edes kuullutkaan :P Mutta pistetään muistiin jatkoa ajatellen. Kiitos kommentista ja mukavaa, että tykkäsit tarinasta. Ja jos aiot siksi oikolukijaksi ryhtyä niin onko sulla sitten jotain sähköpostia jonne voisin niitä pitkiä sitten joskus tulevaisuudessa lähettää, vai kuinka oot ajatellut tän asian?

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   25.8.12 14:13:19

Nonii se on nyt tos nikin takana :)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   25.8.12 16:08:59

Toi, okei. Laittelen sitten sulle sähköpostia, kunhan saan ensin jotain aikaiseksi :P

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   3.9.12 19:26:24

Nostelenpas tämän nyt yläspäin ja ilmoitan tässä samalla, että olen saanut kirjoitettua jatkoa tarinalle! Jatkoa on siis kaksi pitkää pätkää ja tää jatko ois niin ku sellanen talvispesiaali. Teen sille spesiaalille oman topan, niin kaikki ainakin toivottavasti sitten huomaa sen ja älyävät lukea :P Topan nimeksi tulee joku "Ihmeitä voi tapahtua -talvispesiaali" tai vastaava. Julkaisen sen ekan pätkän siitä vissiin jo tänään myöhemmin illalla tai sitten huomenna.

Toi toimi spesiaalissa oikolukijana ja suuri kiitos hänelle siitä! :)

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   10.9.12 22:09:28

oottelen innolla (8 ilmotteletko tänne kun oot julkassu pätkän ? seurailen tätä topaa nimittäin vielä :)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   11.9.12 08:33:50

varma, olen julkaissut nyt tuon talvispesiaalin, että tarkoititko sitä? En tiedä oletko jo lukenut sen, mutta laitan tähän vielä sen linkin siihen :) Eli tuossapa olisi:

Ihmeitä voi tapahtua -talvispesiaali

Ja olen jo aloittanut kirjoittamaan sitä toista osaa, mutta se on aivan alkutekiöissään eli menee vielä pitkään ennen kuin saan sen kirjoitettua ja valmiiksi. Siihen voi ehdotella ideoita, että mitä siinä voisi tapahtua, kun se on auki vielä itselläkin :P Jos sulla on jotain ideoita niin voit kirjoittaa niitä tänne tai tuonne talvispesiaaliin, niin lueskelin niitä sitten :)