Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   2.8.12 20:15:33

Aloitan nyt julkaisemaan tällaista tarinaa täällä. Tämä on siis poikaxpoika tarina ja tarinan päähenkilöt Matias ja Justus toimivat tässä kertojina. Eli jokatoinen pätkä tulee aina Matiaksen ja joka toinen Justuksen näkökulmasta. Kerronta on minämuodossa. Eipä tässä nyt tämän enempää ja päästän teidät lukemaan itse tarinaa.

Matias

Se istui luokassa yleensä takapulpetissa niin kuin juuri tälläkin hetkelle. Se kuului koulun pahiksiin. Se tupakoi ja oli ihan yleisesti badass. Sillä oli hankaluuksia koulussa, se ei tullut opettajien kanssa toimeen. Se kiroili ja kertoi usein rehellisen mielipiteensä asioista. Välillä se oli aivan mahdoton, mutta silti musta tuntui, että mä tykkäsin siitä paljon. Vaikka se olikin sellainen pahis ja aivan eri luokkaa kuin mä.

Olin itse ujo ja arka ja en saanut kovinkaan usein suustani ulos sanan sanaa, vaikka joku joskus kysyikin minulta jotain, tuntui että en välttämättä silloinkaan saanut suutani auki ja jos sain, niin tuntui ettei sieltä koskaan tullut ulos mitään järkevää. Mutta sellainen mä olin ja olin jo hyväksynyt itselleni, että olin ja tulisin aina olemaan hiljainen ja ujo, mitään aikaan saamaton vätys. Toisaalta tiesin, ettei se pitänyt paikkaansa, sillä mä olin hyvä koulussa. Jaksoin useimmiten seurata oppitunneilla opetusta, kuunnella opettajaa, tehdä aina läksyt ja lukea kokeisiin hyvin. Mutta sosiaalisissa tilanteissa, mä olin se toivoton tapaus. Mun suu ei auennut, vaikka mikä olisi. Joskus mua sai ihan tosissaan patistaa puhumaan ja silloinkaan en aina välttämättä sanonut mitään. Huokaisin. Toista oli Justuksella, tuolla luokan pahiksella, johon mä olin salaa ihastunut. Ei siitä kukaan tiennyt ja olin suoraan sanottuna vasta äskettäin sen itsekin tiedostanut, että katseeni kääntyi pojan suuntaa usein ja että mä olin erittäin kiinnostunut pojan ulkonäestö ja tekemisistä. En siis voinut kieltää, ettenkö olisi ihastunut kundiin. Mulla ei vain ollut mitään mahdollisuuksia sen suhteen. Me oltiin molemmat 8. luokalla ja vielä 14-vuotiaita.

Kaikki koulun tytöt olivat salaa kuséssa Justukseen, mutta kukaan niistä ei ollut uskaltanut siitä huolimatta mennä puhumaan sille, sen pahis luonteen takia. Eikä ihme, jätkän kasvoilla oli usein viileä ja tympäätynyt ilme. Jos edes kukaan tytöistä ei uskaltanut mennä puhumaan sille, niin kuinka minä sitten? Olin arka ja ujo ja yleensä ihan omissa oloissani ja tytötkin olivat useimmat tai oikeastaan melkein kaikki minua rohkeampia. Ja jos kukaan heistä ei ollut uskaltanut mennä puhumaan Justukselle niin, kuinka ihmeessä minäkään sitten oikein muka olisin voinut? Ajatuksessa ei ollut mitään järkeä ja koitin vain kaikin keinoin unohtaa Justuksen, mutta se oli mahdotonta. Nytkin katseeni kääntyi automaattisesti hänen suuntaansa ja en voinut tehdä mitään, estääkseni silmiäni katsomasta tuota yhtä riviä taaempana istuvaa poikaa.

Mietin, mikä minua siinä Justuksessa oikein niin kovasti viehätti. Ehkä se oli se ulkonäkö ja se, että se uskalsi sanoa mitä mieltä oli asioista ja se, kun se oli niin erilainen kuin mä. Huokaisin ja vilkaisin taas salaa poikaa, joka muistutti ulkonäeltään vähän Hot Chelle Rae-bändin rumpali Jamietä. Itse en kyseistä bändiä pahemmin kuunnellut, mutta satuin kuulemaan ja katsomaan hieman yhtä heidän musiikkivideotaan siinä samalla, kun systerini Matleena kuunteli heidän musiikkivideotaan Tonight Tonight. Satuin videon aikana huomaamaan bändin rumpalin ja mietin itsekseni, että hän näytti mielestäni aika paljon Justukselta. Kun pääsin itse koneella, klikkasin youtuben auki ja kirjotin hakuun heti Hot Chelle Rae ja kuuntelin ja katsoin ensimmäisen vastaan tulleen videon, joka oli I Like It Like That. Musiikkivideosta sain tietooni, että bändin rumpalin nimi on Jamie. Justuksen ulkonäköä olisi voinut kuvailla myös mainitsemalla, että hän näytti Jamien lisäksi myös vähän Justimusfilmsin Juholta. Myös Justimusfilmsistä tai toisin sanoen JF:stä olin alunperin myös kuullut Matleenalta, 12-vuotiaalta pikkusiskoltani. Justus muistutti siis sekä Juhoa että Jamietä ja hänen ulkonäkönsä oli jotain noiden poikien yhdistelmään ja siinä oli tietysti myös Justusta itseään, joka lopulta teki Justuksesta Justuksen.

Huokaisin salaa itsekseni ja mietin, kuinka äskeinen miettimiseni liittyi mihinkään. Ainakaan se ei liittynyt millään tavalla juuri meneillään olevaan maantietoon. Opettajamme Sanni selitti luokan edessä parhaansa mukaan meille maantiedollisia ilmiöitä ja viittoili käsillään samalla. Hänellä oli sellainen tyyli, että hän koitti aina imitoida ilmiöitä ja asioita. Siksi hän usein viittoi käsillään, päästeli omituisia ääniä ja teki muutakin ehkä hieman omituista ja hupaisaa. En tiedä auttoiko se meitä oppimaan asioita yhtään sen paremmin kuin, jos asiat olisi selittänyt ihan vain normaalisti puhumalla, mutta Sannin viittominen ja huitominen toi muuten niin synkkään päivääni ainakin vähän hupia. Hymähdin vähän ja katsoin vieressäni istuvaa Emiliaa. Hän oli keskittynyt opiskeluun ja seurasi tarkasti Sannin huitomista. Se huvitti minua hieman. Vilkaisin vielä salaa takana istuvaa Justusta ja päätin sitten itsekin keskittyä opiskeluun taas kunnolla.

Lähettäjä: Minho ekkk 
Päivämäärä:   2.8.12 21:56:46

tosi hyvä alku, pistä ihmees jatkoa

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   2.8.12 22:47:31

hmhm. hyvältä kuulostaa. teksti on selkeetä & kirjotustapasi on hyvä. jatkoa tulemaan niin kirjottelen rakentavampaa C:

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.8.12 23:54:10

Tosi kiva alku, jään seuraamaan

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   3.8.12 10:06:26

Kiitos kaikille kommentoijille ja tässäpä olisi nyt jatkopätkä :)

Justus

Polttelin tupakkaa mietteissäni ulkona. Koulu oli loppunut vähän aikaa sitten ja olin kävelemässä kotiini. Matka ei onneksi ollut pitkä, mutta välillä oli todella ärsyttävää kävellä kouluun. Kun ei todellakaan ollut sellaista fiilistä tai kun oli huono keli, eikä ainakaan silloin, kun nämä molemmat yhtälöt olivat voimassa yhtä aikaa. Hymähdin ja ajattelin kuulostavani ihan jonkin sortin nörtiltä. Mitä ihmettä minä, Justus, yksi koulun pahimmista pahiksista, mietin tällaista sontaa. Ihan niin kuin minua olisivat mitkään yhtälöt tai koko koulu yhtä paskán vertaa voineet kiinnostaa. Tiesin kyllä, että minun pitäisi ehkä muuttaa asennettani ja keskittyä opiskelemaan, jotta saisin hyviä numeroita ja pääsisin jatkamaan jonnekin ammattikouluun tai lukioon. Se puoli minne jatkaisin oli vielä meikäläisellä hakusessa. Huokaisin ja polttelin tupakkani loppuun. Lähdin tallustelemaan kotia kohti.

Kotona nakkasin reppuni huoneeni lattialle ja mietin mitä tekisin. Muita ei ollut kotona kuin minä. Veljeni oli lukiossa ja hänellä menisi vielä pitkään. Äiti oli töissä niin kuin melkein aina ja isä oli kuollut neljä vuotta sitten liikenneonnettomuudessa. Isän kuolema oli tullut yllätyksenä ja se oli ollut järkytys, vaikka emme loppujen lopuksi olleetkaan olleet niin hirveän läheisiä ja se harmitti minua. Jäin hetkeksi miettimään niitä aikoja jolloin isä oli vielä ollut täällä. Silloin kaikki oli ollut toisin ja äitikin oli paljon useammin ollut kotona ja ei ollut stressannut mistään. Nykyään hän oli usein töissä ja kotona ollessaan stressasi siitä, että minulla ja Juhalla meni hyvin koulussa ja että söimme ja voimme hyvin joka päivä. Välillä en olisi jaksanut äidin hönkötyksiä, mutta tiesin hänen vain ajattelevan minun ja veljeni parasta.

Katsoin jääkaappiin ja ajattelin, että voisin syödä jotakin, kunnes totesin, että jääkaappi oli lähes tyhjä. Koska minulla ei ollut muuta tekemistä, päätin, että voisin käydä kaupassa. Huomasin keittiön pöydällä ostoslistan ja se mukanani lähdin kauppaan. Onneksi sinnekään ei ollut pitkä matka, sillä asuimme keskustassa omakotitalossa.

Astuin sisälle kaupan ovista ja huomasin vähän matkan päässä karkkihyllyllä pojan, joka näytti jotenkin tutulta. Vähän aikaa kelailtuani tunnistin pojan ja tiesin jopa mistä yhteydestä. Tarkkailin hiljaista, blondia poikaa, joka tutki karkkihyllyllä olevia karkkeja. Mietin mitähän karkkeja tuo ottaisi. Poika oli suunnilleen yhtä pitkä kuin minä, arviolta ehkä vähän lyhyempi. Itse olen 171 cm ja arvioin, että Matiaksen, tuon blondin kundin tuolla karkkihyllyllä, pituuden täytyisi niin olleen olla jotain 166 cm tai jotain sinnepäin. Huomasin äkkiä, että Matias oli käätynyt tännepäin ja katsoi minua. Hänen vihreät silmänsä kääntyivät tuijottamaan omia sinisiä silmiäni ja tuijotimme siinä hetken toisiamme, ennen kuin älysin kääntää katseeni pois ja lähteä etsimään äidin ostoslistassa olevia tuotteita.

Etsiskelin ostoksia ja ajatukseni kääntyivät Matiakseen. Kundi oli samassa koulussa ja samalla luokalla kanssani. En meinannut aluksi edes muistaa sitä, koska poika oli niin hiljainen ja arka. Sellaisilla ihmisillä ei valitettavasti ollut tilaa ajatuksissani tai ehkä se oli vain hyvä, kun otti huomioon mun pahis luoteen, vaikka en mä koskaan hakannut ketään ilman syytä. Minusta se oli turhaa ja hullua. Miksi ihmeessä piti mennä hakkaamaan itseään heikompia ja arempia? Siinä ei ollut järkeä ja se ei todellakaan osoittanut, että olisit itse vahva ja viisas. Se teki sinusta pahiksen, mutta oli pahikseksi tulemiselle muitakin mahdollisuuksia niin kuin minun tilanteessani. Tarvitsi vain polttaa ja aukoa päätää väärään aikaan ja väärille tyypeille, sillä tiesin, ettei kesken oppitunnin ja opettajan selostaessa olisi ollut suotavaa aukoa päätään ja huutaa kuinka turhaa tämä oikein oli, vaikka tottahan se loppujen lopuksi kyllä ainakin minun mielestäni oli.

Sain ruuat ja kaiken muun tarpeellisen kerättyä koriini ja suuntasin kassalle maksamaan ostokseni. Maksettuani ostokset pakkasin ne ostamaani muovipussiin. Kuljin kaupan ovista ulos ja pälyilin ympärilleni. Matiaksesta ei näkynyt jälkeäkään. Kundi oli varmaan ostanut karkkinsa ja lähtenyt pois kaupasta, luultavammin kotiinsa, sillä sillä ei ainakaan minun tietääkseni ollut liiemmin kavereita. Loppu peleissä aika kurjaa sekin. Itsekään en tiennyt Matiaksesta paljon mitään, vaikka samalla luokalla olimmekin ja olimme olleet jo vuoden. Huokaisin ja tuumin, että ehkä minun pitäisi tutustua poikaa, sillä tämä vaikutti mielenkiintoiselta ja luulenpa, että hänen aran luonteensa takaa paljastuisi vielä erittäin mukava henkilö, tiedä häntä. Lopetin tuumailuni siihen ja käppäilin takaisin kotiin, mielessäni jo herkullinen juustomakkaravoileipä jonka aikoisin valmistaa itselleni heti, kun olisin vain ensin päässyt kotiin ja saanut ostokset purettua ja laitettua paikoilleen. Loppujen lopuksi en minä niin hirveä pahis ollut, koulussa nyt vain piti jostain kumman syystä saada esittää sellaista.

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   3.8.12 17:04:10

hmhm c: hyvältä kuulostaa ! siistiä tekstiä, hyvät kappale jaot ja henkilöt on kiinnostavia. ei muuta kuin jatkoa peliin !

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   4.8.12 15:29:04

varma, mukavaa että pidät tarinastani =) Laitan luultavasti tänään illemmalla jatkoa!

Lähettäjä: Cabriella 
Päivämäärä:   4.8.12 16:27:02

Jatka ihmeessä :)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   4.8.12 20:00:38

Tässäpä olisi taas jatkoa.

Matias

Ajatukset meinasivat taas karata Justukseen. Sitä tapahtui nykyään aika usein. Toisaalta se oli vähän ärsyttävää, mutta toisaalta en mahtanut sille mitään. Varsinkaan nyt, kun jätkä oli ollut samaan aikaan kaupassa kuin minä ja vielä kaiken lisäksi katsonut minua. Söin ostamiani M&M’s suklaakarkkeja mietiskellessani samalla Justusta ja koulua ja kaikkea muutakin. Juuri näitä M&M’s karkkeja olin ostamassa, kun Justus oli ilmaantunut kauppaan. Huoahdin ja mietin, että olin tosissani kiinnostunut Justuksesta. Asialle pitäisi tehdä jotakin, mutta mitä?

Nyt oli torstai ilta ja olin toisaalta tyytyväinen, että huomenna olisi perjantai. Olisi vielä yksi koulupäivä ennen viikonloppua ja saisin taas huomenna nähdä Justuksen. Mietin jo valmiiksi tulevaa vapaavalinnaista liikuntatuntia, joka olisi huomen aamulla. Olin itse nääs valinnut liikunnan ja myös Justus oli siellä. Se olisi toinen vapaavalinnainen liikuntatunti tänä vuonna ja koskaan mitä minulla tai kellään meistä muista kaseista olisi ollut. Koulu oli alkanut kaksi viikkoa sitten ja viime viikolla oli ollut ensimmäiset vapaavalintaistunnit. Olin valinnut liikunnan, kuvaamataidon ja atk:n. Atk taisi kyllä olla vika tikki, koska ainakin viime viikon tunti oli tuntunut tylsältä. Siellä käytiin vain asioita jotka tällainen atk-nörtti niin kuin mä, osasi jo hyvin. En oikeastaan kyllä edes ollut mikään nörtti, kunhan vain vietin muuten aika paljon aikaa koneella, pelaillen ja katsellen videoita. Ja olihan mulla tietty facebook ja siellä pari tosi hyvää kaveri, joille puhuin melkein aina, kun ne olivat paikalla. Ikävä kyllä tyypit eivät asuneet täällä, vaan toisella paikkakunnalla ja mä olin tutustunut niihin aikaisemmin ja saanut ne kavereikseni facessa. Facessa juttelu oli helppoa, mutta kasvotusten ja vieraiden ihmisten keskuudessa jutteleminen oli kokonaan ihan eri asia. Kun en tuntenut ketään, niin en voinut jutella kenellekään ja olin sen takia yksin. En tiedä sitten sitä, mikä minusta oikein oli tehnyt niin aran, mutta jostain syystä olin arka ja mieluummin vain kuuntelin ja katselin toisten juttuja, ilman että itse osallistuisin niihin.

Kaivoin lukujärjestyksen esille ja katsoin siitä mitä meillä olisi huomenna. Kaksi ensimmäistä tuntia olisivat vapaavalinnaisia eli minulla liikuntaa, sitten olisi englantia, matikkaa, historiaa ja maantietoa. Huokaisin itsekseni. En pitänyt mistään muista aineista paitsi vapaavalinnaisista ja historiasta. Historia oli mielestäni oikein kiinnostava aine ja liikunta innosti minua siksi, että Justus oli siellä myös. Hyvällä tuurilla pääsisin jätkän kanssa, vaikka samaan joukkueeseen ja se voisi, vaikka syöttää mulle. Tiesin sen kuulostavan vähän epätoivoiselta, mutta jos niin olisi käynyt olisi sekin jo saanut minut onnelliseksi. Silloin ainakin tietäisin, että kundi oli huomannut minut ja ajattelisi, että minäkin voisin olla hyödyllinen tai ainakin hän antaisi minulle mahdollisuuden yrittää. Maantietokin toisaalta menettelisi, sillä Emilia istuisi vieressäni ja hän vaikutti ihan mukavalta tyypiltä. Justus taas istuisi melkein takanani... Justus ja Justus, voi hítto! Enkö mä nyt osannut olla ajattelematta sitä jätkää, edes pariakymmentä sekuntia? Aina se vain pomppasi mun ajatuksiin, ainakin jos mietin koulua. Pitäisi sitä koulua varmaan muunkin syyn takia käydä eikä vain sen takia, että Justus sattui olemaan siellä ja olemaan niin helvetín hyvän näköinen. Ja taas! Mä olin ihan epätoivoisesti ihastunut siihen jätkään ja kauheinta tässä oli se, että en tiennyt miksi mulla oli tällaisia tunteita sitä poikaa kohtaaan. Eikö se ollut jotenkin väärin? Väärin tai ei, nyt minun pitäisi kuitenkin tehdä läksyt, että ei vain tulisi kiire. Aloin tekemään läksyjä ja sain niiden myötä viimein ajatukseni edes hetkeksi pois Justuksesta.

Kello näytti 20.20, kun sain läksyt tehtyä. Pakkasin kirjat reppuuni jo aamua varten valmiiksi ja valkkasin liikuntavaatteet valmiiksi huomista liikkaa varten. Matleena ilmestyi huoneeni ovelle.
Hän katsoi minua ja kysyi: ”Moi broidi, saitko jo läksyt tehtyä?”
Vastasin: ”Joo, kuinka niin?”
Kotona oli hyvä, kun sai ja uskalsi olla sellainen kuin halusi, ei tarvinnut pelätä mitään tai ajatella, että kuulusti jotenkin tyhmältä. Ja kotonani minä saisin kuulustaan ihan miltä halusin, mutta sitten, kun piti mennä ulos ja paikkaan jossa oli muita ihmisiä niin heti se jännitys ja arkuus vain jotenkin iski päälle.
Matleena sanoi: ”Eipä minulla mitään syytä ollut, kuhan vain kysyin.”
Hymähdin ja Matleena totesi: ”Simpsonit alkaa muuten kohta, jos ajattelit niitä katsoa.”
Simpsonit oli yksi ohjelma, jonka katsomisesta nautin. Se oli mielestäni mukava ja hauska ohjelma.
Kommentoin Matleenalle: ”Ahah. Aiotko säkin kattoo niitä?”
Matleena vastasi: ”Voisin mä. Ei oo oikeestaan muutakaan tekemistä.”
Nyökkäsin pikkusysterilleni ja sen jälkeen tallustimme molemmat olohuoneeseen ja laitoimme television päälle ja subille. Odotimme hetken, että Simpsonit alkaisivat ja aloimme sitten katsomaan niitä. Äiti ja isä tuntuivat keskustelevan jotain keittiössä ja minä mietin, että meillä oli oikein mukava pikkuinen perhe, johon kuului minä, Matleena, äiti ja isä sekä meidän kissamme Sandy. Kaikki oli päällisin päin hyvin, mutta silloin kun kukaan tuttu ei ollut paikalla ja minä olin muiden ihmisten seurassa niin, silloin olin se ujo ja arka. Kaikki oli siis muuten hyvin, paitsi että olin arkajalka ja että olin ihastunut yhteen koulun pahista pojista plus olin vielä itsekin poika. Huokaisin, minulla näitä harmeja tai pitäisikö paremminkin sanoa ongelmia, tuntui riittävän ihan kylliksi, vaikka muille jakaa. Vaikka tiesinkin, että ongelmani eivät kuulostaneet välttämättä kovin suurilta, niin kyllä ne silti sitä olivat minulle. Lopulta päätin antaa asioiden olla siltä illalta ja keskityin vain katsomaan Simpsoneita ja nauramaan Bartin ja Homerin hauskoille jutuille yhdessä Matleenan kanssa. Ikävät asiat unohtuivat ainakin hetkeksi ja saatoin hetken olla taas se ihan oma itseni, Matias Laukkarinen, ihan omassa ja rennossa persoonassani, ilman että tarvitsi pelätä ketään tai mitään.

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   4.8.12 20:50:51

hihi c: pidän tästä tarinaisesta ! jatkoa

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   5.8.12 20:05:27

Justus

Oli perjantai aamu. Heräsin herätyskellon ärsyttävään ääneen. Vielä tämä päivä ja sitten olisi taas viikonloppu, mietin tyytyväisenä, ei menesi enää pitkään, että viikonloppu alkaisi. Ei tarvitsisi kestää kuin tämä yksi päivä, tarkemmin sanottuna kuusi tuntia ja sitten olisi taas kaksi ihanaa päivää vapaata ja ei tarvitsisi mennä sinne kirottuun kouluun.

Nousin ylös sängystä ja katsoin lukkarista mitä meillä olisi tänään. Eka olisi valinnaiset eli liikuntaa. Kaivoin kaapista mustan topin ja samaan väriä edustavat urheilusortsit. Pakkasin liikuntavaatteet ja -kengät, jotka olivat huoneeni lattialla, reppuun ja samoin tein englannin-, matikan-, historian ja maantiedonkirjoille. Kas noin, nyt reppu oli pakattu ja valmiina tätä päivää varten. Otin kaapista farkut ja tungin ne jalkaani. Vetäisin mustan t-paidan päälleni ja se sai kaverikseen vielä mustan, ohuen hupparin, jossa on vetoketju. Jätin vetuketjun auki ja mietin, että melkein kaikki vaattteeni olivat mustia. Minkäs sille mahtoi, suosin mustaa väriä. Farkut nyt sentään olivat ihan sinisen väriset ja toivat edes pienen värivivahteen muuten melko mustiin vaatteisiini.

Rymistelin keittiöön ja vilkaisin kelloa. Se näytti jo puoli yhdeksää. Minun pitäisi kiirehtiä ellen halunnut myöhästyä, sillä kohta tulisi kiire, koulu kun alkaa joka aamu 8.50. Otin jääkaapista piirakan ja laitoin sen mikroon. Odotellessani, että piirakka valmistuisi söin jogurttia, jonka olin senkin kaapannut jääkaapista käteeni. Lappasin jogurttia suuhuni lusikalla ja sain sen pian syötyä. Mikro piippasi sen merkiksi, että piirakka oli valmis. Otin sen pois mikrosta ja söin nopeasti. Sitten kävin äkkiä pesemässä hampaani, kaappasin repun matkaani ja kiirehdin koululle. Liikuntatunti alkaisi pian.

Päästyäni koulun pihalle kello soi. Kiiruhdin askeliani ja kävelin monitoimitalolle, jossa myös liikuntasali sijaitsi. Meillä olisi sisäliikuntaa. Astuin sisään poikien pukkariin ja huokaisin helpotuksesta. Siellä olivat melkein kaikki liikuntaan osallistuvat jätkät ja he olivat vielä vaihtamassa liikuntavaatteita päälleen. Se siis merkitsi, että en ollut vielä myöhässä.
”Kato Jutskukin viittii tulla paikalle.” Kari, yksi rinnakkaisluokkainen, totesi. Jutsku oli sen kehittelemä lempinimi ja käytti sitä muutkin. Kari oli myös yksi koulun pahiksista ja se oli ehkä jopa se pahin. Se nimittäin hakkasi ja kiusasi melkein kaikkia muita, varsinkin niitä pienempiä ja arempia oppilaita ja oli jopa jäänyt luokalleen. Se kävi nyt siis kasia uudestaan oli jo 15-vuotias. Vaistomaisesti katsahdin hieman sivummalla olevaa Matiasta ja mietin, että kyllä se Kari oli tainnut jo sitäkin ojentaa eli siis, että se oli hakannut Matiasta ja haukkunut tätä tämän arkuuden ja lyhyyden takia. Vaikka en itsekään ollut Matiaksesta kuin ehkä vain ne vaivaiset viisi senttiä pidempi, mutta koska en ollut arkajalka vaan tällainen rääväsuinen pahis, niin ei Kari mua kiusannut, vaan piti enemmänkin kaverina ja kuuluttiin varmaan ainakin sen mielestä ”samaan jengiin.” Itse en välttämättä ollut asiasta samaa mieltä.
”No, tulin kuhan vaan kerkesin.” virnistin vastaukseksi Karille. Kundi oli saanut pelikengät jalkaansa ja oli jo valmis lähtemään saliin.
”Mä meen jo. Ja Jutsku, koita joutua pian, että saadaan tääki tunti kunnolla alotettua.”
”Joo, joo.” mumisin ja katsoin, kun Kari, joka oli todella pitkä noin 186 cm, nousi siitä penkiltä ja käveli pois pukkarista, saliin.

Istuin alas penkille ja rupesin vaihtamaan päälleni liikuntavaatteita. Mietin samalla, mikä mahtoi oikeastaan olla Karin ongelma. Siis kun jätkähän hakkasi ja kiusasi muita, jopa niitä pienempiä ja arempia. Kyllä silloin jotenkin tuli vain mieleen, että itse kiusaajalla oli jotain pielessä. Minulle tuli mietiskelystäni huono omatunto, sillä silloin kun Kari hakkasi muita, seisoin itse vieressä ja en tehnyt tilanteelle mitään tai no tein, saatoin itsekin haukkua kiusattua. Aika säälittäävää, mietin ja katsoin taas Matiasta, joka sitoi pelikenkiensä nauhoja. Silloinkaan, kun Kari oli hakannut sitä en ollut tehnyt mitään. Matiaksen itseluottamusta ei ainakaan ollut niin kohennettu. Mä päätin sillä hetkellä, että seuraavan kerran mä tekisin asialle oikeasti jotakin, että tilanne ei menisi samalla tavalla. Mutta silloin mä en vielä todellakaan osannut aavistaa mitä tuleman piti ja mistä tilanteesta vielä löytäisin itseni...

Kun olin viimein saanut liikuntakamppeet päälleni, astelin itsekin saliin. Siellä oli jo melkein kaikki muutkin vapaavalinnaiseen liikuntaan osallistuvat, paria tyttöä puuttui enää ja pian hekin tulivat paikalle. Vihdoin saattaisimme aloittaa. Mietin jännityksellä mitähän meillä mahtaisi oikein olla, sillä vaikka tämä oli olevinaan valinnaista liikuntaa, niin silti se vaikutti olevan opettaja, joka päätti mitä meillä oikein olisi. Tai niin Raino, meidän liikunnanopettajamme, oli ainakin viimeksi tehnyt ja näytti tekevän niin nytkin.
”Okei kaikki ovat paikalla,” Raino selosti ja jatkoi: ”Tänään meillä olisi liikunnassa koripalloa. Onko vastaväitteitä?” Jotkut eivät näyttäneet tyytyväisiltä, mutta kun kukaan ei sanonut mitään, se oli sitten päätetty. Tänään meillä olisi siis todellakin liikunnassa koripalloa, lainatakseni Raipea eli Rainoa, mutta kutsuimme häntä yleensä Raipeksi, joka oli meidän hänelle antamamme lempinimi.

”No niin aloitetaan. Minä jaan joukkueet!” Raino huusi meille ja alkoi luetella oppilaiden nimiä: ”Laukkarinen ja Vuorela samaan joukkueeseen...” Rainolla oli sellainen omituinen tapa, että sen piti kutsua meitä sukunimillä, ainakin niin se tuntui tekevän aina jakaessaan joukkueita. Matias ja mä oltaisiin siis samalla puolella. Laukkarinenhan on jätkän sukunimi ja oma sukunimeni on Vuorela. Justus Vuorela, ei hullumpi nimi. Hymähdin, pitikö sitä nyt oikein ruveta omaa nimeään miettimään ja kehumaan itselleen kesken liikuntatunnin? Menin Matiaksen luokse seisomaan. Pian meidän joukkueeseen tuli myös muita oppilaita, mukaan luettuna Kari. Raipe jakoi myös toisen joukkueen ja kun joukkueet olivat viimein valmiit pidimme alkuverryttelyn. Siinä jokaisen piti ottaa itselleen pari ja syötellä tämän kanssa koripalloa. Minä olin Karin kanssa pari ja katsoin syrjäsilmällä, kun Matias sai parikseen Tiinan. Tiina oli ihan menevä mimmi, mutta ei kuitenkaan mitenkään yrityinen vaan sellainen aika tavallinen ja tylsä tapaus, jos minulta kysyttiin.
Heittelimme palloja pareittain jonkin aikaa, kunnnes Raipe ilmoitti, että: ”Riittää jo!” Sitten vastapuolen pelaajat pukivat liivit päälleen, jotta joukkueet erottuisivat toisistaan. Joukkueet menivät omille puolilleen ja viimeinkin itse korispeli saattoi alkaa.

Aloituksessa oli meidän joukkueesta Kari ja vastapuolelta Jukka. Molemmat pitkiä kundeja, tuumin ja katsoin jännityksellä, kumpi niistä pöllisi pallon omalle joukkueelleen. Jukka sai huitaistua pallon omalla puolelleen ja Kari ei näyttänyt tyytyväiseltä. Peli alkoi nyt toden teolla. Minna oli saanut pallon ja kuljetti sitä nyt uhkaavasti meidän koriamme päin. Jäin puolestamaan koria ja kyttäämään mitä tapahtuisi seuraavaksi. Kari meni eteen, mutta Minna sai syötettyä pallon Joonalle. Matias oli Joonan lähellä ja epäröi mitä tehdä.
”Puolusta nyt perkéle!” Kari huusi ohjeita ja ajattelin, että oli silläkin otsaa. Mutta itseasiassa, Karin huuto sai Matiakseen vauhtia. Aluksi jätkä oli vain meinannut katsoa mitä tapahtuu, mutta nyt se meni kunnolla Joonan eteen ja koitti tosissaan estää Joonaa heittämästä palloa oman puolelaisilleen. Joona heitti pallon ja jollain ihmeen kaupalla Matias sai sen! Olisin sillä hetkellä voinut pomppia ilosta ja melkein jo huusin: ”Hyvä Matias!” ennen kuin tajusin, mennä hyökkäämään ja hänen avukseen. En siis pomppinut, enkä kehunut Matiasta, vaan ryntäsin hirmuisella vauhdilla vastapuolen joukkueen korille ja huusin: ”Matias, täällä, syötä tänne!”

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   5.8.12 21:59:36

tää luku meni vähä niin ja näin. kirjotatko sä kirjakielellä vai oonko niin tyhmä ? jos kirjotat ni voi siksi tuntuu oudolta mun lukea kun ite oon lueskellu enemmä niitä puhekielellä kirjoitettuja tarinoita.

no kuitenkin ! hyvältä vaikuttaa c: jatka !

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   6.8.12 12:19:25

varma, itseasiassa en osaa sanoa tarkalleen. Luulen, että kirjotan jotain puhe- ja kirjakielen sekotusta. Saattaa olla ehkä enemmän kirjakieltä, kun koulussa piti olla aina niin tarkka niistä säännöistä. Mutta on tuolla tarinassa kyllä puhekieltäkin esim. ihmisistä kirjotan tähän yleensä "se" vaikka kirjakielessähän se ois oikeesti "hän".

Välillä saatan kyllä kirjottaa esim. "otin reppuni" joka on kirjakieltä. En nyt tiedä auttoiko tää mun sekava selostus mitään, mutta toivottavasti tuo kirjakielellisyys ei haittaa, jos sitä ilmaantuu ja jatkat tarinan lukemista :)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.8.12 13:45:23

Tää on tosi kiva tarina, jään seuraamaan

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   6.8.12 20:08:34

., kiitos kommentista ja tässäpä olisi taas jatkoa!

Matias

Tänään siis pelattaisiin koripalloa, tuumin, kun Raino oli sanonut niin. Ei siitäkään tulisi mitään. Kuultuani, että olisin Justuksen kanssa samalla puolella, piristyin vähän ja ajattelin, että ehkä siitä sittenkin voisi tulla jotain. Peli aloitettiin ja kun Joonalla oli pallo, satuin olemaan siinä lähellä. Jäin epäröimään mitä tehdä. Koittaako puolestaa vai astua suosiolla pois edestä? Sillä enhän minä osannut puolustaa tai tehdä oikein muutakaan. Mutta kun kuulin Karin huudon, sain jostain ihmeellistä voimaa ja sillä hetkellä mä päätin, että píru vie, mähän näyttäisin tolle jätkälle! Niinpä sitten jotenkin ihmeen kaupalla sai pallon Joonalta ja jäin tyhmänä seisomaan paikoilleni. Mitäs nyt? Ei mulla ollut oikeastaan milloinkaan ollut sellaista tilannetta, että olisin tosiaan saanut pallon käsiini. Sitten mä kuulin sen pelastavan äänen: ”Matias, täällä, syötä tänne!” Käännyin salamannopeasti äänen suuntaan ja heitin pallon tuon ihanan äänen omistajalle, Justukselle. Poika sai pallon kiinni ja syötti korin alla seisovalle Karille. Kari teki korin ja pelitilanne oli siis 1-0, meidän eduksemme.
”Loistavaa pojat! Hienoa syöttelyä!” Raipe huusi meille ja jostain syystä mä olin todella tyytyväinen itseeni. Kävellessämme takaisin omalle puolellemme Justus virnisti minulle. Tuntui kuin mahassani olisi ollut yhtäkkiä suuren suuri perhoslauma.

Pelasimme pelin loppuun ja ottelu päättyi 4-3, meidän voitoksemme. Tuntui hyvältä olla voittajajoukkueessa, vaikka eihän se voittaminen ollut tärkeintä, vaan reilu peli ja hauskanpito yhdessä. Hymähdin itsekseni, sillä tuo tosiaan kuulosti niin kliseiseltä, mutta tottahan se ainakin oli olevinaan. Hauskanpito yhdessä. Mietin sitä oikein urakalla. Siitä oli jo aika paljon aikaa, aivan liian paljon aikaa, kun olin pitänyt jonkun kanssa hauskaa. Kyllähän minä liikunnasta tykkäsin, mutta en oikein osannut sanoa koululiikuntaa hauskanpidoksi, sillä en oikein tuntenut muita ja kun olin se arka ja ujo tapaus niin joskus mietin ihan oikeasti, että osaisinkohan mä edes pitää hauskaa. Tuhahdin turhille ajatuksilleni ja menin pukkariin vaihtamaan vaatteita.

Saatuani vaatteet vaihdettua kävelin monarilta eli monitoimitalolta, koululle. Katsoin koulun seinällä olevasta ilmoitustaulusta lukujärjestystä ja kun sain siitä tietooni, että meillä, kahdeksan A:lla olisi ruokavälkkä, suuntasin kulkuni ruokalaan. Ruokana oli kasvissosekeittoa. Jotkut eivät tykänneet siitä, mutta omasta mielestäni se oli ihan hyvää. En olisi ehkä sitä vapaa-ajallani ihan ensimmäisenä syönyt, mutta kouluruokana se oli itseasiassa aika hyvää. Otin tarjottimen, lautasen ja lasin. Kaadoin lasiin maitoa ja otin kauhalla keittoa lautaselleni. Katsoin ympärilleni ja totesin, että ruokalassa ei ollut melkein vielä ketään syömässä. Se johtui siitä, että liikunnat pidettiin aina yhteen ja kello oli vasta puoli yksitoista, muut oppilaat pääsisivät vasta varttia vaille tunneiltaan. Istuin nurkkapöytään ja rupesin miettimään asioita. Syötyäni ensimmäisen lusikallisen kasvissosekeittoa, olin edelleen sitä mieltä, että se oli hyvää. Perjantai oli siitä jännä koulupäivä, että silloin oli aina ruokana joko keittoa tai puuroa. Ei se minua haitannut, mutta toisaalta se tuntui vain vähän kummalliselta. En kerennyt syödä paljoakaan, kun jo muut liikunnassa olleet oppilaat tulivat paikalle. Kari ja Jukka olivat etupäässä, kuten myös Joona ja Minna. Justus näkyi tulevan heidän takanaan. Ihmeekseni pojan katse kääntyi suuntaani ja jos en vain kuvitellut kaikkea, niin poika hymyili minulle. Yhtäkkiä käteni rupesi vapisemaan ja minusta tuntui hankalalta syödä. Ei hítto! Kyllä sen Justuksen piti aina saada olla ajatuksissani ja nyt sen piti vielä saada häiritä syömistäni. Vilkaisin uudelleen pojan suuntaan ja olin helpottunut, kun huomasin, ettei tämä enää katsonut suuntaani. Kari, Jukka ja Joona olivat saaneet jo ruokaa itselleen ja kävivät istumaan vastakkaiseen pöytään ”omaa” pöytääni nähden. Minna jäi kavereineen istumaan poikien pöydän taakse ja Justus tuli istumaan poikien kanssa samaan pöytään ja vielä kaiken lisäksi minuun päin. Se oli sekoittaa syömiseni lopullisesti. Minulle tuli kiire ja ahmin äkkiä keittoni loppuun. Join maidon yhdellä kulauksella ja lähdin kiireesti, mutta tyylitellyn hallitusti, ulos ruokalasta, laitettuani ensin likaiset astiat paikoilleen.

Aulassa istuin penkille ja katsoin kelloa. Se näytti olevan varttia vaille yksitoista. Nyt siis muutkin luokat pääsisivät välitunnille ja suuntaisivat syömään. Se oli mielestäni hassua, että vaikka meillä oli koulussa ruokailuvuorot, niin siitä huolimatta melkein kaikki söivät ekalla ruokatunnilla, vaikka eivät periaatteessa olisi saaneet tehdä niin. Mutta ei niitä kiinnostanut, pääasia tuntui olevan, että pääsi syömään ja mitä pikemmin sen parempi. Itse pidin enemmän toisesta ruokatunnista tai -välkästä - kuka mitenkin asian haluaa ilmaista, koska silloin ruokalassa ei ollut niin paljon ihmisiä ja kun söi myöhemmin, jaksoi olla paremmin loppupäivän koulussa ilman että oli nälkä. Välkkää kestäisi siis vielä puolituntia ennen kuin englannintunti alkaisi.
”Voi ei englantia”, mieleni olisi tehnyt parahtaa ääneen, mutta en kuitenkaan sanonut mitään. En tykännyt henkilökohtaisesti kielistä, sillä jos en puhunut paljon suomeksikaan niin en kyllä sitten ainakaan muilla kielilläkään. Vaikka olinkin aika hyvä kielissä, niin en yhä edelleenkään ollut hyvä sosiaalisissa tilanteissa ja silloin oli periaatteessa ihan sama mitä kieltä käyttäisi. Kieli ei siis ollut se suurin ongelma vaan itse sanojen sanominen ja tuottaminen. En halunnut kuulostaa tyhmältä, joten olin vain järkevästi hiljaa, vaikka se ei todellakaan aina edes ollut se paras vaihtoehto.

Kaikkea tällaista minä silloin mietin, kun en miettinyt Justusta. Silloin kun ajatukseni saivat jollain konstilla itsensä edes hetkeksi eroon tuosta kyseistä kundista, josta pidin niin paljon ja tänään olin vain oppinut pitämään pojasta vieläkin enemmän. Oli ollut mukavaa kuulla tämän sanovan nimeni ja auttavan minua siinä kiperässä tilanteessa, että kenelle syöttää ja mitä tehdä seuraavaksi. Mietteet olivat katkenneet kuullessani sen äänen ja ne sanat: ”Matias, täällä, syötä tänne!” Tulisin varmasti muistamaan nuo sanat vielä pitkään. Jännään sehän muisti mun nimen! Tajusin siinä samalla ja kasvoilleni ilmestyi typerä virne, mutta mä olin silloin ihan oikeasti ainakin hetken aikaa onnellinen, kun ajattelin sitä sinisilmäistä, ruskeatukkaista poikaa, jonka tukka oli melkein niin pitkä, että yletti sen olkapäille.

”Hei Matias!” Yllätyin aidosti kuullessani jonkun puhuvan minulle. Katsoin ylöspäin puhuttelin suuntaan. Puhuja oli Emilia, tyttö joka istuu luokassa vieressäni.
”Ni-niin?” kysyin arasti, sillä minusta oli outoa, mutta erittäin mukavaa, että joku viitsi tulla puhumaan minulle.
Näytti, että Emilia harkitsi seuraavia sanojaan jonkin aikaa ennen kuin sanoi ne ääneen: ”Älä nyt ymmärrä tätä väärin, mutta kun sä näytät aika yksinäiseltä, niin ajattelin, että jos haluaisit niin voisit viettää aikaa mun, Joonan, Ellin ja Nitan kanssa.”
Siinä oli jengi, jossa Emilia itse vietti aikaansa. Tytöillä ja Joonalla näytti olevan mukavaa keskenään. Mietin Emilian sanoja ja katsoin tätä vain tyhmästi silmiin sanomatta sanaakaan.
”Mieti sitä.” Emilia sanoi ja lisäsi hetken päästä: ”Siis me kaikki haluttaisiin, että sulla ois kavereita joten voisit tulla messiin, jos vaan haluat.”
Hetken oli hiljaista ja sitten älysin avata suuni ja sanoin hiljaa: ”Okei, vo-voin kai mä tullakin.” ”-kin” tavu oli enää vain hiiren hiljainen kuiskaus, mutta taisi Emilia sen kuulla.
Mä katsoin sitä ja se hymyili ja totesi: ”Kivaa. Nyt sunkaan ei tarvii olla ihan yksin Matias. Mä meen nyt syömään, mutta voit tulla meidän porukkaan aina välkillä ja niin. No nähdään kohta ja jos ei enää välkällä niin viimeistään tunnilla.”
Emilia vilkutti kädellään ja suuntasi itsensä keittiöön. Hymyilin vaisusti ja vilkutin tälle pikkuisen kädelläni. Vai että Emilian, Ellin, Nitan ja vapaavalinnaisessa liikunnassa olleen Joonan jengiin. No, voisinhan mä ainakin seurata vierästä heidän juttujaan, vaikka en nyt niin kauhean kiinnostunut ollutkaan. Tytöt olivat keskenään kaikki hyviä kavereita ja Joona seurusteli Nitan kanssa, jos olin oikein ymmärtänyt. Joona ei kuulunut meidän koulun pahiksiin ja voisi hänkin siis menetellä seurana. Mikäpä siinä, ajattelin ja ajattelin myös meneväni mukaan, niin en ainakaan näyttäisi aina niin pírun yksinäiseltä, vaikka sitä sitten oikeasti ehkä siitä huolimatta olisin vieläkin.

Katsoin kelloon, se näytti tasan yhtätoista ja mä mietin, etteikö tämä välkkä loppuisi ikinä. Tuntui kuin se olisi jo kestänyt ikuisuuden. Kari, Jukka, Justus ja samalla luokalla minun ja Justuksen kanssa oleva Niilo tulivat syömästä ja istuivat toiselle penkille, sen penkin viereen, jossa itse istuin. He halusivat varmistaa, että kuulisin heidän puheensa varmasti, sillä heidän puheenaiheensa koski minua, sillä se oikeastaan olin minä. Kari ja Jukka olivat rinnakkaisluokkalaisia, mutta pojat olivat kaikki pahiksia ja heillä oli oma porukkansa, johon kuului myös muita koulun pahiksia ja jonne ei otettukaan muita kuin vain badareita. Pojat aloittivat juttelunsa ja sillä hetkellä toivoin tosiaan, että olisin istunut tai ollut ihan missä tahansa muualla, sillä heidän juttelunsa ei ollut mitään kivointa kuunneltavaa. Se liittyi siihen, että Justuksen pitäisi todistaa todella olevansa badari ja hakata joku hiljainen, arka ja ujo tyyppi. Ja kukahan oikein mahtaisi olla selllainen? Kaikkien viereisellä penkillä istuvien poikien katse kohdistui minuun. Nielaisin epätoivoisena ja mietin, että eihän Justus oikeasti vain aikoisi hakata mua?

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   6.8.12 22:22:19

jälleen oikein mukava ja hyvä luku ! nyt oon oppinu vähä ns lukemaan tätä tarinaa. en nyt jaka kauheen pitkää kommenttia kirjoittaa, mutta jatka ihmeessä ! hienolta kuulostaa (---:

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   7.8.12 13:04:03

jatkoa <3

Lähettäjä: Mävaa 
Päivämäärä:   7.8.12 15:08:08

Jatkoa <33

Lähettäjä: dappa 
Päivämäärä:   7.8.12 17:14:02

uus lukija ilmottautuu <3 ihana tarina, jatkoa <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   7.8.12 20:18:50

Kiitos paljon kaikille kommentoijille ja tässä olisi jatkopätkä =)

Justus

Tultuamme kundien kanssa syömästä istuimme penkille, joka oli sen penkin vieressä jolla Matias istui. Mietin mitä jätkillä oikein mahtaisi olla mielessään. Ja olisin voinut maksaa aika paljon, että en olisi koskaan saanut tietää sitä, sillä kundien, kyseisten ”kavereideni”, asia ei ollut mitään musiikkia korville vaan jotain aivan päinvastaista.

Niilo puhui ensimmäisenä: ”Justuksen pitää todistaa olevansa oikeasti pahis!”
Kari säesti mukana: ”Juuri niin. Ei se riitä, että vain polttaa tupakkaa silloin tällöin ja aukoo suutaan opeille. Sun pitää nyt hítto soikoon, tehdä jotain pahempaa, niinku vaikka hakata joku!”
Jukka jatkoi: ”Niin, niinku vaikka joku pieni, arka ja pelokas tyyppi.”
Silloin kaikkien katse kääntyi kuin refleksinomaisesti Matiakseen. Jätkä näytti vielä pelokkaammalta ja epätoivoisemmalta kuin yleensä eli siis todella todella surkealta. Ja tuoko minun pitäisi hakata? Ei helvestíssä! Mutta kuinka sanoa se jätkille? Siis että ne oli aivan väärässä ja niin poispäin. Siitä ei kyllä hyvää seuraisi. Se olisi joko mä tai Matias tai pahimmassa tapauksessa me molemmat. Minulla ei ollut vaihtoehtoja, mun piti valita se, että mä hakkaisin Matiaksen, pidin mä siitä sitten tai en.

Katselin Matiasta, tuota bondia, vihreäsilmäistä poikaa, joka pojaksi oli ehkä hieman lyhyt, ja joka oli myös hieman pullea. Kun sanon että hieman pullea, niin tarkoitan, että jätkä oli lieman lihava, mutta ei kauheasti vaan sillai sopivasti. Sillä oli lihaa luiden päällä ja se ei ollut mikään langan laiha vaan juuri sopiva mun makuun. Hetkinen, juuri sopiva mun makuun? Olinko mä, Justus Vuorela juuri ajatellut, että Matias Laukkarinen oli juuri sopiva mun makuun? Mitä víttua!? Eihän se nyt niin voinut mennä. Ajattelin asiaa tarkemmin ja totesin, että Matias oli painonsa suhteen mun makuun. Siis että kundi ei ollut liian lihava, mutta ei liian laihakaan, vaan juuri sopiva. Sisimmässäni mä arvostin sellaisia ihmisiä, joilla oli paino hallussa ja jotka olivat siinä keskivaiheilla. Itse olin vähän liian laiha ja se ärsytti minua joskus. Katseeni viipyi Matiaksessa jonkin aikaa ja mietin mitä híttoa oikeasti tekisin. En mä vois tuota kundia hakata, mutta jätkät painosti siihen. Pitäisi olla jokin pakotie, mun vain pitäisi ekaksi keksiä se. Mun pitäisi päästä juttelemaan Matiaksen kanssa kahden kesken ja neuvotella asiasta. Ajatukseni katkesivat, kun koulun kello soi ja ilmoitti että oppitunnit alkaisivat.

Suuntasin kulkuni englanninluokkaan, opettajamme Riikka oli jo paikalla ja päästi meidät luokkaan. Tänään kuunneltaisiin uusi kappale ja suomennettaisiin se. Suurin osa oppilaista oli keskittynyt kuuntelemaan kappeletta tai sitten vain esitti olevansa, sillä minäkin olin hiljaa, mutta ajatukseni olivat jossain aivan muualla kuin englannin kielessä. Koitin yhä keksiä kuinka voisin välttyä Matiaksen hakkaamiselta.

Loppu tunti kului kuin sumussa ja samoin kävi myös matikan ja historian tunneille. Välitunneilla olin myös ihan omissa ajatuksissani ja kundit luuli, että mä jo innolla mietin kuinka hakkaisin Matiksen, kun mä oikeasti koitin vain keksiä pakotietä koko tilanteeseen. Ja lopulta mä sen keksinkin. Keksin ratkaisun historian tunnin keskivaiheilla. Nyt mun pitäis enää vaan päästä Matiaksen juttusille ennen kuin viimeinen tunti alkaisi. Ratkaisun avain nääs piili siinä mitä Matias tekisi ja että me voitaisiin hämätä kundeja, mun pitäisi päästä Matiaksen juttusille ja kertoa tälle suunnitelmastani. Ja se olisi tehtävä seuraavalla eli viimeisellä välitunnilla, ennen koulun loppua, koska koulun loputtua jätkät varmasti haluaisi, että mä höyhentäisin Matiasta. Ehkä opettajamme Petteri aisti, että mulla oli kiire Matiaksen juttusille tai sitten sillä oli itsellään kiire jonnekin, ken tietää, mutta se päästi meidät onneksi pois jo silloin kun kello oli vasta viittä vailla. Pakkasin reppuni tahallisen hitaasti ja odotin ja kyttäsin Matiasta. Lopulta sekin sai reppunsa pakattua ja kiiruhti ulos luokasta. Odotin hetken ja sitten kirmasin hänen peräänsä.

Seurasin Matiasta ja pidin kohtuullisen välimatkan, jotta kukaan ei osaisi epäillä mitään. Minun onnekseni ja ehkä jopa ennen kaikkea omaksi onnekseen Matias meni vessoille. Vessat sijaitsivat aivan koulurakennuksen toisessa päässä ja siellä ei ollut luokkia. Kukaan ei suuremmin käyttänyt vessoja, paitsi joskus jotkut viettivät siellä ihan muuten vain aikaa, kun eivät jaksaneet olla ulkovälkillä ulkona. Koulun aulassa oli invavessa ja useimmat käyttivät sitä, kun tarvitsivat mennä vessaan, mutta onneksi Matias suuntasi kulkunsa nyt vessoille. Katsoin taakseni ja pälyilin muutenkin ympärilleni ja huomasin, että muita ei ollut paikalla kuin minä ja Matias. Nyt tai koskaan, päätin ja ryntäsin Matiaksen luokse. Matiaksen koko olemus oli hirveän arka ja se tosissaan säikähti, kun mä astelin sen luokse parilla juoksuaskeleella. Sen kasvot vääristyivät pelosta ja jätkä näytti olevan valmiina ottamaan kunnon iskun vastaan. Sillä hetkellä mä vasta ihan tosissani tajusin kuinka híton peloissaan se oikeasti oli. Äkkiä musta tuntui vaikealta puhua sille, mutta mun olisi pakko puhua sille. En mä nyt voisi hakata sitä, kun se oli jo muutenkin noin pelokas. Tartuin jätkää hartioista ja käänsin sen suuntaani. Puristin sen hartioita kevyesti, sillä tuntui paremmalta pitää siitä kiinni, jottei se lähtisi pois ennen kuin kerkeäisin sanomaan sille asiani. Matias uskalsi aukaista silmiään vähän ja se selvästi ihmetteli mitä mä oikein tein tai missä se isku oikein viipyi. Raukka, huomasin ajattelevani. Mun ois tehny jostain kumman syystä mieli halata sitä, mutta sellaiseen ei nyt olla aikaa ja siitäkös se vasta olisikin pelästynyt.
Aloitin: ”Hei Matias, kuule. Sä varmaan kuulit mitä me juteltiin poikien kanssa... että mun pitäs todistaa olevani oikeasti pahis ja hakata joku...” puhuin hiljaa ja jätin lauseet heilumaan siihen ilmaa. Asiasta oli vaikea puhua, sillä mä en todellakaan halunnut hakata ketään, en ainakaan ilman kunnon syytä ja Matias ei todellakaan ollut tehnyt mitään väärää, päinvastoin. Se pelas tänään niin hienosti sitä koristakin. Víttu! Ei mun tässä tilanteessa pitäisi sellasia ajatella vaan sitä mun suunnitelmaan ja sen kertomista Matiakselle.
”Ni-niin”, poika henkäisi ja värähti pelästyneenä siinä mun vieressä. Ei hítto, se tosiaan pelkäsi ja ajatteli, että mä olin nyt tullu hakkaamaan sen. Niinpä aloin nopeasti selittää: ”Jätkät haluis, että mä hakkaisin sut, mut sitä mä en kyllä tee. Joten Matias älä huoli, mä en hakkaa sua, mulla on suunnitelma. Kuuntele nyt tarkkaan niin mä kerron sulle, kuinka me selvitään tästä tilanteesta ilman, että mun tarvii hakata sut.”
Ja niinpä mä sitten kerroin suunnitelmani Matiakselle. Kun olin saanut sen kerrottua, varmistin, että poika ymmärsi: ”Ok?” kysyin siis ja Matias vastasi: ”Ok.” Sillä hetkellä se katsoi mua suoraan silmiin ensimmäisen kerran niin läheltä ja hetkeksi mä häkellyin. Ne sen vihreät silmät olivat vain jotenkin niin kauniit ja puoleensa vetävät. Siinä me sitten seisottiin hetki ja vain katsottiin toisiamme silmiin, kunnes koulun kello soi ja ilmoitti, että tämän päivän viimeinen tunti alkaisi.

Lähettäjä: trololo 
Päivämäärä:   7.8.12 20:29:49

jatkoa! <333

Lähettäjä: Minho ekkk 
Päivämäärä:   7.8.12 21:04:37

ihanaa, jatkoa<3

Lähettäjä: sinppa 
Päivämäärä:   7.8.12 23:33:07

Uus lukija ilmottautuu!:) Tää vaikuttaa ihan kivalle tarinalle ja jään kyllä seurailemaan!:)

Lähettäjä: oh noooh 
Päivämäärä:   8.8.12 15:32:37

jatkoa ! <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   8.8.12 15:35:19

Tässäpä olisi taas jatkoa. Ehkä hieman kökkö pätkä, mutta toivottavasti ei haittaa.

Matias

Se oli yllättävää, todella yllättävää. En olisi voinut uskoa, että niin todella kävisi, mutta niin oli kuitenkin vain käynyt. Justus oli tullut juttelemaan minulle ja se ei halunnut hakata mua. Se tuntui uskomattomalta. Lähes yhtä uskomattomalta kuin se sen suunnitelmakin. Kun olin kuunnellut peloissani sen vaahtoamista ja suunnitelman selostamista niin musta alkoi jopa tuntumaan, että se jätkä saattaisi sittenkin välittää musta. Siis kun ajatellaan, että se uhrasi aikaansa miettimällä kuinka voisi välttyä hakkaamasta mut ja etsi mut käsiinsä ja kertoi sen mulle. Helpommalla se olisi päässyt jos olisi vain muutaman kerran lyönyt mua. Mutta ei, sitä se ei halunnut tehdä. Siksi se olikin kehitellyt sen suunnitelman ja se kuulosti itseasiassa aika híton hyvältä suunnitelmalta. Mutta tiesin sen, että tänään se voisi mennä lävitse, mutta ei enää myöhemmin. Olin kuitenkin erittäin innokas kokeilemaan sitä tai ainakin innokkaampi kuin ottamaan turpaani. Ja jostain syystä mä luotin Justukseen ja uskoin, että se vetäisi tän homman läpi ilman, että mä en saisi iskun iskuakaan tai en ainakaan kovin kovaa sellaista, jos sattuisin saamaan, niin se oli ainakin tän homman suunnitellut.

Maantiedon tunti kului nopeasti ja tällä kertaa mä en pystynyt keskittymään opetukseen lainkaan. Onneksi meidän tarvitsi vain kirjoittaa asioita vihkoon. En tajunnut lauseista enkä sanoista mitään, kirjoitin kaiken vain automaattisesti ylös, sieltä vihkostahan ne asiat sitten löytyisivät. Ajatukseni olivat taas kerran Justuksessa ja siinä sen suunnitelmassa. Toimisisikohan sen suunnitelma? Voin vain toivoa niin, sillä jos suunnitelma kusísi niin sitten mä olisin pulassa ja saisin todellakin turpaani. Toivoin siitä huolimatta, että jos niin kävisi, että Justus hakkaisi minut, sillä jotenkin mä uskoin, että se ei löisi niin kovaa kuin ne muut. Ainakaan en uskonut, että Justus löisi kovaa, koska jos se ei ylipäätään halunnut hakata mua, niin että jos se sitten joutuisi hakkaamaan mua, niin tuskin se sitä tosissaan tekisi. Annoin sekavien ajatusteni valloittaa pääni ja pian huomasin, että kello oli 15.00 ja tämän päivän osalta koulu oli päättynyt. Pakkasin mahdollisimman hitaasti tavarat reppuuni ja ajatukset olivat koko ajan siinä tappelujutussa ja Justuksen kehittämässä suunnitelmassa.

Aulassa puin takin hitaasti päälleni, ennen kuin lähdin ulos. Ja siellähän ne pojat olivat, Niilo, Kari, Jukka ja Justus. Nyt se sitten nähtäisiin olisiko Justus kova poika vai onnistuisi sen kehittämä suunnitelma.

Mä en edes yrittänyt lähteä pakoon, sillä se olisi ollut turhaa. Olisi ne saaneet mut kuitenkin kiinni ja oli ehkä vain parempi luottaa Justukseen ja siihen sen ideaan. Odottelin hetken ja en tehnyt mitään. Pojatkin vain seisoivat paikoillaan ja supattelivat jotain keskenään. Oli parempi odottaa, että opettajat olisivat lähteneet. Niitä ei tässä juonessa tarvittu. Hetken päästä kävelin poikien ohi ja pojat päästivät mut kulkemaan kulman taakse. Aivan pikkuruisen hetken päästä Justuskin ilmaantui kulman taakse.
Se kuiskasi mulle hiljaa: ”Suunnitelma käyttöön, okei? Luotat vaan muhun.” Nyökkäsin, sillä en siinä tilanteessa saanut sanoja suustani.
Sitten Justus puhui kovempaa, jotta pojat kuulisivat: ”No niin Matias, nyt saat kunnolla turpiis!” Justus tarttui kiinni hartioistani ja työnsi minut tiiliseinää vasten. Kohtelu ei ehkä ollut kaikken paras mahdollinen, mutta tiesin silti, ettei Justus todellakaan ollut käyttänyt siihen paljon voimaa. Ynähdin jotain, jotta tunnelma olisi ollut mahdollisimman uskottava. Pian muutkin ilmestyivät nurkan takaa paikalle. Pojat irvistelivät ja kehottivat Justusta jatkamaan. Justus työnsi minua hieman kovemmin tiiliseinää vasten ja sen silmissä oli pahoitteleva katse. Ynähdin uudelleen.
”Hyvä Justus. Sussahan on ainesta.” kuului Niilon ääni.
Kari säesti: ”Nyt vaan lyöt sitä!” Nyt oli todellisen suunnitelman toteuttamisen paikka. Kaikki oli mennyt hyvin tähän asti. Justus kohotti toisen kätensä ja valmistautui iskuun, kun meikä yhtäkkiä pyörtyi. Silmissäni sumeni ja mä kaaduin. Justus päästi hölmistyneenä irti ja pian mä makasin maassa.
”Hei mitäs nyt!?” kysyjä oli Jukka.
Justus näytti hölmistyneeltä ja totesi uskottavasti: ”Se näköjään pyörty.”
”Oli niin pelottavaa, että piti oikein pyörtyä.” Kari sanoi ivallisesti, mutta ei onneksi sekään sitten osannut tehdä muuta.
Silloin Justus otti ohjat: ”Eiköhän toi jo riitä. Jätetään se tohon ja häivytään.” Jätkät katsoi sitä ihmeissään, mutta koska Justuksella ei ollut mitään sitä vastaan, että he jättäisivät mut siihen maahan, niin ei sitten ollut niillä muillakaan. Niinpä ne lähti pois. Mä olin koko ajan salaa pitänyt silmiäni vähän auki, että voin seurata tapahtumien kulkua. Kun mä olin varma, että kundit olivat häipyneet ja menneet tarpeeksi kauas, mä nousin ylös ja lähdin siitä koulun luota tallustelemaan kotiini. En mä siis oikeesti pyörtynyt, eikä mun silmissä ollut sumentunut, vaan se oli ollut se Justuksen suunnitelma ja kertoessani nyt sitä olin vain vähän värittänyt tarinaa, jotta jännitys säilyisi paremmin yllä. Mutta yksi asia oli varmaa ja se oli se, että Justuksen suunnitelma oli toiminut moitteettomasti.

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   8.8.12 22:26:24

noh. hieman sekava - jotenkin. oon tottunu vähä vanhempien poikien homotarinoiden lukemiseen. siis että henkilöt on tyyliin 16 - 20 vuotiaita. eli ei näin nuoria, siks välillä sekaannun näissä ja oon iha pihalla. xd kirjotat hyvin noista et kasiluokkalaisten jätkien tekee mieli olla vähän koviksia ym. kappalejaot on hyvät, teksti sujuvaa ja mielenkiintoista.

henkilötkin on kivoja ! en oikeestaan keksi paljoa mitään huonoa tästä tarinasta, paitsi että välillä on hieman sekavia kohtia luvuissa. kirjoitusvirheitäkään ei näy. mä oon kauheen huono kirjottaa rakentavaa, joten tääkin on tällästä sössötystä. plussaa myös siitä että jatkat ihanan usein ! c:

jatka ihmeessä, mä odottelen.

Lähettäjä: lll 
Päivämäärä:   9.8.12 00:31:11

Jatkoaa <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   9.8.12 08:38:44

varma, kiitos pitkästä kommentistasi! Ja joo tiedän, että nuo henkilöt ovat aika nuoria, mutta seuraavassa pätkässä on aika hyppy ja siinä hypätäänkin yli puoli vuotta eteenpäin.

Kiitos kehuista :) Ja jotkut kohdat saattaa olla hieman sekavia, mutta olen kyllä yrittänyt kirjoittaa niistä selkeitä. Jatkoa tulee siksi niin usein, koska olen jo oikeastaan kirjoittanut tämän tarinan valmiiksi tai ainakin tämän tarinan ensimmäisen osan niin voin sitä jatkoa sitten laittaa =) Kiitos vielä kerran kommentistasi!

lll, jatkoa laitan ihan pian!

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   9.8.12 08:48:08

Tässäpä olisi nyt tämä jatkopätkäkin, kun en enää tänään pääse myöhemmin koneelle. Tässä pätkässä on tosiaan tuollainen aikahyppy ja toivottavasti se ei nyt sitten sekoita ketään.

Justus

Ei hítto, että mä olin tyytyväinen tähän suunnitelmaan. Se oli onnistunut paremmin kuin hyvin. Jätkiä oli niin helppo höynäyttää. Ei tarvittu kuin pikkuinen suunnitelma ja sen kertominen Matiakselle ja jätkät oli ihan poissa tolaltaan. Ne oikeasti usko, että Matias oli pyörtynyt, vaikka se pyörtyminenhän tässä oli ollut se mun suunnitelman ydin ja se oli toiminut loistavasti. Matias osasi kyllä näytellä hyvin tuon pyörtymisensä. Jos en olisi tiennyt, että se oli meidän yhteinen suunnitelma, olisin varmaan itsekin mennyt halpaan. Niinpä me vaan lähettiin siitä jätkien kanssa ja mentiin viettämään ”laatuaikaa” yhdessä.

Noin 7 kuukautta myöhemmin

Viimeisten 7 kuukauden aikana ei sitten tapahtunutkaan mitään ihmeellistä. Mä en ollut Matiaksen kanssa ihmeemmin missään tekemisissä, vaikka olinkin ajatellut mennä juttelemaan sille ja tehdä jotain, jos jätkät meinaisivat kiusata sitä, mutta sen pyörtymiskohtauksen jälkeen kukaan ei ollut pahemmin hakannut sitä tai tehny sille mitään negatiivista ja se näkyi viettävän aikaansa Emilian, Joonan ja parin muun tytön seurassa. Niinpä mä tavallaan vaan unohdin sen, että olin edes meinannut tutustua Matiakseen paremmin. Mutta aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee ja ihmeitä voi tapahtua...

Nyt siis elettiin jo maaliskuuta ja kevät oli jo kovaa vauhtia tuloillaan. Oli se vain ihmeellistä kuinka aika meni niin nopeasti eteenpäin. Tuntui kuin koulu olisi vasta alkanut tänä lukuvuonna ja nyt oltiin jo keväässä ja kohta koulu loppuisi ja 8. luokka olisi käyty. Ei se kyllä minua yhtään haittaisi, pääsisipähän kesälomalle. Ja silloinkin olisi vielä se ripari niin, että ei siitä koulusta pääsisi eroon edes kesän ajaksi. Huokaus. No sellaista se elämä on, tuumin ja polttelin tupakkaa salaa välitunnilla. Olisi enää yksi tunti ja tästäkin kurjasta koulupäivästä pääsisi eroon. Viimeinen tunti olisi bilsaa. Maantieto oli vaihtunut bilsaksi, nyt kevätlukukauden alettua. Se ei haitannut minua, vaan oli mielestäni hyvä asia, sillä henkikohtaisesti pidin paljon enemmän bilsasta kuin maantiedosta ja siinä käytävistä makkarajärvistä sun muista eriskummallisuuksista, joista ei älynnyt oikeastaan mitään. Koska jakso oli vaihtunut, niin oli myös istumajärjestys vaihtunut. Enää en istunut vinottain Matiaksen takana vaan istuin sen edessä. Matias, mistähän kummasta poika nyt oikein tuli ajatuksiini? Emme olleet olleet tekemisissä sen pyörtymissuunnitelmamme toteuttamisen jälkeen. Minusta kuitenkin tuntui, että minun pitäisi puhua jätkälle ja kysyä oliko sillä kaikki ihan varmasti okei. Sillä vaikka se vietti aikaa muiden seurassa niin se jotenkin tuntui siltikin vielä siltä samalta ja aralta pikku kundilta kuin puoli vuotta sitten. Puoli vuotta? Herranen aika, oliko siitäkin jo niin kauan? Ja mähän olin päättänyt puhua kundille jo aikoja sitten. Toisaalta niinhän mä olin tehnyt, kun olin mennyt juttelemaan sille siitä pírun suunnitelmastani, mutta voisin mä nyt muutenkin mennä sille puhumaan. Matias vain tuntui jotenkin niin salaperäiseltä ja sellaiselta jätkältä, joka osasi halutessaan tehdä vaikka mitä. Se jätkä pitäisi vain saada rohkeammaksi ja uskomaan enemmän itseensä. Eikä se haitannut, vaikka ei aina onnistuisi, sillä me kaikkihan olemme ihmisiä ja teemme joskus virheitä, ei se maailmaa siitä kaadu ja jos kaatuu, niin antaa maailman sitten kaatua. Se on minun mottoni ja pidin siitä kiinni. Ja jos maailma tosiaan kaatuisi pienistä tai vähän suurimmistakin virheistä, niin sitten se olisi kaatunut jo aika monta kertaa minun toimistani. Koulun kellon soiminen keskeytti pitkät ja yksinäiset filosofisointini, sillä olin sanonut muille haluavani olla välillä yksin. Sain miettiä asioita rauhassa ja pistää niitä tärkeysjärjestykseen. Nyt tärkeysjärjestyksessä oli ekana mennä sinne vítun typärelle tunnille ja puhua myöhemmin Matiaksen kanssa ihan kahden kesken.

Lähdin kävelemään sisälle päin, kun näinkin yhtäkkiä Matiaksen siinä lähelleni. Päätin, että voisinkin jutella Matiaksen kanssa heti, kun siihen nyt kerta tarjoutui oiva tilaisuus.
Harppasin itseni parilla askeleella Matiaksen viereen ja sanoin kundille: ”Moi Matias!”
”Moi.” kuului vaisu vastaus ja mä jatkoin: ”Voitasko mennä koulun jälkeen jonnekin? Vaikka Nesteelle limsalle tai jotain?”
Matias näytti lievästi sanottuna hölmistyneeltä, mutta onnistui hetken päästä mongertamaan: ”Se-selvä.” Mä hymyilin sille pikaisesti ja sitten me kiiruhdettiin sisälle ja viimeiselle sen päivän tunnillemme.

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   9.8.12 11:49:42

mukavainen luku, ehkä hieman lyhykäinen - mutta se ei haittaa koska näitä lukuja tänne usein laitat. :) nyt pisti silmään tuo sun kirjoittamistyylis kun ihmiset puhuu. mulle on aina opetettu että kun kirjoitat " - merkeillä puhumista, se tapahtuu näin:

"Okei", mä sanoin.
eikä
"Okei." mä sanoin

tossa loppu puhekohdassa siis tuli tuo asia mieleen kun laitoit pisteen vaikka mun mielestä siihen kuuluu pilkku tuon " - merkin jälkeen. mulle on opetettu siis näin. et varmaan ymmärtäny mitä koitin selittää, muttamutta. ei tuo virhe haittaakkaan lukemistani, mutta pisti nyt tällä kertaa vaan silmään. :)

jatka samaanmalliin, tää tarina tuntuu mielenkiintoselta ja ootan innolla seuraavaa lukua !

Lähettäjä: d 
Päivämäärä:   9.8.12 20:58:24

Jatkoaaa nopeestiii;) <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   10.8.12 17:09:37

varma, ymmärsin mitä tarkoitit. Mullekin on kyllä koulussa opetettu, että siihen vuorosanan jälkeen tulee , eikä . mutta se piste nyt vain tuntuu jotenkin luontevammalta. Toivottavasti se ei haittaa lukemista, koska oon kirjoittanut tähän noi kaikki puheet tuolla lailla, mutta jos se rupeaa häiritsemään niin voin korjata asian :) Ja kiitos taas kommentistasi!

d, seuraava luku tulee pian, mun täytyy ensin vain oikolukea se =)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   10.8.12 17:18:55

Tässäpä tämä jatkopätkä.

Matias

Taas kerran Justus oli yllättänyt minut täydellisesti. Eipä sillä, että siihen olisi paljon vaadittu. Mutta jos totta puhuttiin niin, yllätyin jätkän ehdotuksesta täysin. Tottakai mä lähtisin sen kanssa, vaikka maailman toiselle puolen, jos se vain keksisi kysyä, että haluaisinko tulla mukaan. Meillä olisi treffit! Jippii! Hetkinen... Ei ne mitkään treffit olisi. Me vain menisimme Nesteelle limsalle. Ja muutenkin kuulostin enemmän innokkaalta teinitytöltä kuin -pojalta. Minun täytyisi ryhdistäytyä ainakin vähän ennen kuin menisin Justuksen kanssa limsalle. Mietin mitä varten Justus edes halusi tavata minua ja jutella mulle. Se tuntui oudolta, mutta samalla myös uskomattoman hyvältä.

Kello tuntui liikkuvan yhtä hitaasti kuin etana, mutta lopulta bilsan tuntimme päättyi ja kello näytti tasan 15.00. Biologian opettajamme Kirsti antoi meille vielä läksyt ja sen jälkeen olimme vapaita lähtemään. Maantiedon vaihduttua bilsaksi myös opettajamme oli vaihtunut. Sanni opetti nyt 8 B:lle maantietoa ja Kirsti meille biologiaa. Oli aika jännää, että vaikka olimmekin periaatteessa samalla luokalla niin kävimme asiat kuitenkin erijärjestyksessä. En kuitenkaan enää tuon jälkeen uhrannut ajatustakaan koululle, vaan käänsin ajatukseni taas Justukseen.
Siitä taisi olla jo puoli vuotta, kun jätkä oli viimeksi edes jutellut minulle, jos viime välitunnin loppua ei laskettaisi. Mietin jo kovasti mitä asiaan pojalla mahtoi minulle olla. Toivottavasti se ei ainakaan liittyisi siihen, että kundit aikoisivat taas hakata mua. Sen pyörtymiskohtaukseni jälkeen olin saanut nääs olla rauhassa ja hyvä niin. Joten toivottavasti kundit eivät vain olisi taas keksineet mun olemassa oloani. Myös mun muut asiat näytti menevän jo hieman paremmin, sillä olin melkein joka välkkä yhdessä Emilian, Nitan, Ellin ja Joonan kanssa. Tyypeillä oli mukavia juttuja ja vaikka en heidän keskusteluihinsa vielä hirveästi osallistunutkaan, he pitivät minulle kuitenkin seuraa ja jotenkin tuntui hyvältä, kun oli sellainen oma porukka, vaikka en siihen ihan sataprosenttisesti kuulunutkaan. Olin siis päässyt kiusaajista eroon ja saanut muutaman kaverin itselleni.
En kuitenkaan ollut edennyt Justuksen suhteen mihinkään ja olin vieläkin se arka ja ujo tapaus. Olin vain koittanut unohtaa Justuksen parhaan kykyni mukaan, mutta en kuitenkaan ollut voinut, kun näimme kuitenkin joka arkipäivä ja kun olimme samalla luokalla. Välillä olimme katsoneet Justuksen kanssa toisiamme, mutta muuta ei ollutkaan tapahtunut sen hitsin pyörtysepisodin jälkeen. Ennen tätä päivää. Hihkuin sisäisesti riemusta ja kiiruhdin aulaan, jotta pääsisin mahdollisimman pian viettämään aikaa Justuksen kanssa. Toisaalta minua jännitti kauheasti ja ehkä jopa pelottikin vähän, mutta samaan aikaan olin ihan innoissani ja olisin voinut pomppia riemusta, mutta niin en tehnyt, siihen asiaan minun arka luonteeni ei antanut sijaa muualla kuin päässäni tai jos muita ihmisiä ei olisi ollut näkemässä.

Justus seisoskeli aulassa ja jutteli muiden pahiksien kanssa. Kun se näki mut, se nyökkäsi mulle huomaamattomasti ja lähti sen jälkeen ulos muut kundit vanavedessä. Puin takin, pipon ja lapaset mahdollisimman hitaasti päälleni, jotta muut kundit vain ennättäisivät lähteä ennen kuin työntäisin pärstäni pellolle. Rupesin jo hirveimmissä mielikuvissani ajattelemaan, että Justus oli vain huijannut minua ja kun menisin ulos, siellä olisivat ne kaikkein pahimmat kiusaajat ja saisin kunnolla turpaani. Mutta sitten muistin taas sen, kun Justus auttoi minua siinä koripallo pelissä ja kun se ei halunnut hakata mua. Silloin olin ainakin luottanut jätkää täysillä ja suunnitelma oli onnistunut. Luotin Justukseen ja jostain kumman syystä mulla oli vahva tunne, että se kundi tosiaan oli mun luottamuksen arvoinen. En miettynyt enää enempää vaan, kun olin viimein saanut puettua ulkovaatteet päälleni, lähdin ulos valmiina kohtaamaan Justuksen ja selvittämään mitä tällä oikein olisi mielessään.

Olin ollut oikessa sen suhteen, että saatoin luottaa Justukseen. Kun astuin ulos koulun ovista niin Justus seisoi siinä aika lähellä ulko-ovea ja poltteli yksinään tupakkaa. Omasta mielestäni tupakan polttaminen ei todellakaan ollut viisasta, mutta minkäs teit, kun jätkä poltti niin se poltti. Myöhemmin sille voisi kyllä tulla jotain vakavia oireita, kun otti huomioon, että tyyppihän olin vasta 14-vuotias...
Itse en ollut polttanut koskaan ja en kyllä koskaan aikonutkaan polttaa. Katselin, kun Justus poltti tupakkansa loppuun ja lähti sitten kävelemään pois siitä koulun pihalta. Mä lähdin epävarmana seuraamaan sitä. Hetken päästä kundi kääntyi ympäri aivan kuin varmistaakseen, että mä tulisin perässä. Se hymyili mulle rohkaisevasti ja hidasti kulkuaan niin, että kuljimme rinnakkain ja molemmat samassa tahdissa. Näytin varmaan taas kerran hieman järkyttyneeltä, mutta elekieli oli se mun kommunikointi väline. Ilmeet vain tulivat luonnostaa ja tuntui paljon helpommalta väännellä naamansa ja ilveillä kuin avata suunsa ja puhua.
Justus katseli minua hetken ja totesi sitten: ”Hei Matias, tiiäkkö ei sun tarvii pelätä mua tai mitään. Kävellään tässä vaan sinne Nesteelle ja otetaan siellä jotain juomista ja silleen.” Justuksen selostus kuulosti hieman epämääräiseltä, ei kai se tiennyt oikein itsekään kuinka minun kanssani pitäisi menetellä.
Sänkötin sille vastaukseksi: ”E-en mä s-sua pel-pelkääk-kään.”
Justus hymyili vähän ja sanoi: ”Ai, mietin vaan, kun vaikutat jotenkin hermostuneelta. Mutta tiedä se, että mä en koskaan löis sua tai tekis sulle mitään pahaa.” Katsoin vuorostani Justusta ja onnistui taikomaan pienen pienen hymyn tai jonkin sitä muistuttavan ilmeen kasvoilleni. Justus vastasi hymyyni ja mä tunsin oloni paremmaksi.

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   10.8.12 19:39:45

aws c: tosi söpö toi loppu. nyt koitin olla oikeen tarkkana ku porkkana ja kattella tarkasti kaikenmaailman virheitä - enkä löytänyt niitä ! okei, en oo varma oliko siellä jotain pilkku virheitä mutta ei ne nyt elintärkeitä ole.

ja älä vaan ala korjailemaan noita puhevuorojuttuja. ei ne mua niin paljoa häiritse - tuskin muitakaan lukijoitasi. (: pääasia on se että selvää saa ja teksti on sujavaa ja helppoa lukea.

ainut asia joka otti hieman lukemisessa oudoksi oli tämä lause alussa ;
' Kello tuntui liikkuvan yhtä hitaasti kuin etana, mutta lopulta bilsan tuntimme päättyi ja kello näytti tasan 15.00. '

^ tuon lopun kellon ajan tasan 15.00 olisi voinut kirjoittaa sujuvammin näin; kello näytti tasan kolmea.

tuokaan ei ollut elintärkeä, eikä todellakaan sitä olisi edes pakosti tarvinnut korjata, mutta itse olisin sen kirjoittanut noin. :)

jatka ehdottomasti tätä hyvää ja selvää tarinaa :) !

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   11.8.12 14:16:27

varma, kiitos taas pitkästä kommentista! Piristää mieltä :) Joitain pilkku virheitä voi olla, sillä en oo aina ihan varma mihin väliin niitä tulee laittaa ja laitan joskus niitä vääriin paikkoihin :P

En korjaile niitä puhevuoroja, jos ne ei haittaa ja loppujen lopuksihan , ja . on aika samanlaisia =)
Ja kun itekki nyt luen tuon lauseen niin, kyllä se ehkä kuulostaa paremmalta, jos oisin laittanu tasan kolmea eikä tasan 15.00. On vähän saman tankkaamista tuo, mutta ainakin asia tulee kaikille selväksi, siis se kellon aika :D

Kiitos vielä kerran ja jatkoa laittelen taas tänään viimeistään illalla, jos en jo aikaisemmin. Kuhan nyt katsoo ja ensin pitäisi päästä omalle koneelle, jossa se tarinakin on

Lähettäjä: deee 
Päivämäärä:   11.8.12 14:20:59

Jatkoaaa <333

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   11.8.12 15:39:29

Tässäpä olisi taas jatkoa, kun nyt pääsin omalle koneelle ja kerkesin tämän nyt laittamaan :)

Justus

Me astuttiin sisälle Nesteen ovista. Katsoin nopeasti ympärilleni ja huokaisin salaa helpotuksesta, sillä sisällä ei ollut ketään tuttua tai muutenkaan paljon ketään. Paikalla oli vain joku mies, joka istui yhdessä pöydässä lukemassa sanomalehteä ja jolla oli kahvikuppi siinä pöydällä. Ajattelin että tuo lähtisi pian. Kassalle oli menossa maksamaan ostoksiaan joku nainen ja kassalla olevan miehen lisäksi muita ei sitten ollutkaan paikalla, paitsi tietystä minä ja Matias. Toisaalta en ihmetellyt sitä paljon ollenkaan, sillä oli perjantai iltapäivä ja koulu oli juuri loppunut. Useimmat menivät Pizza ja kebab paikkaan syömään tai tulivat vasta illemmalla ulos. Jotkut valmistautuivat bilettämään ja osa porukasta meni vain kotiinsa rentoutumaan pitkän kouluviikon jälkeen. Sen takia minun oli nyt hyvä viettää aikaa Matiaksen kanssa niin saisimme olla kahdestaan.

”Käykö jos otetaan kokista?” kysyin Matiakselta, sillä limsallehan tässä oltiin tultu ja itse pidin kokiksesta eniten, jos piti jokin limsa valita.
”Jo-joo.” kuului hiljainen ja ujo vastaus.
Itse sanoin: ”Okei. Mä meen ostamaan juomat meille niin valkkaa sä sillä aikaa meille pöytä.”
Tuntui oudolta kuinka luontevasti osasin puhua Matiakselle, vaikka en koko jätkää pahemmin tuntenut. Mä menin ostamaan meille juomia ja Matias tallusteli nurkkapöytään istumaan. Sillä taisi olla jokin ihmeellinen fobia, kun piti aina saada istua nurkkapöydässä. Toisaalta ei siinä mitään vikaa ollut ja itsekin kyllä kannatin ainakin juuri tänään ja tässä tilanteessa nurkkapöytää. Sillä koska se oli kaikken kauimpana niin, saisimme jutella ja olla muutenkin rauhassa. Ja jos otti huomioon, että Matias oli ujo ja arka niin minun ongelmani olivat ainakin itselleni fyysisesti pahempia. Sillä mähän poltin tupakkaa ja join silloin tällöin. Itse asiassa en todellakaan juonut paljoa, koska se ei ollut terveellistä ja ei meillä ollut juhlia paljoakaan. Mutta tupakoin useammin ja olin tainnut jäädä jo koukkuun tupakan suhteen. Nikotiini riippuvuus oli suuri ja poltin melkein joka päivä ainakin sen yhden tupakan ja joskus paljon enemmänkin. Mietin jo kauhulla kesän rippileiriä ja sitä, ettei siellä saisi polttaa. Pitäisi ehkä vain jemmata tupakat mukaan tai sitten ottaa itseään niskasta kiinni ja koittaa ihan oikeasti vähentää tupakointia, sillä en haluaisi mitään keuhkosyöpää enkä kuolla nuorena vain sen takia, että olin aloittanut polttamisen. Mutta nyt kohdistin ajatukseni taas nykyhetkeen ja siihen, että olin tosiaankin täällä Nesteellä yhdessä Matiaksen kanssa aikeenani vähän jututtaa kundia ja mahdollisesti tutustua tähän vähän paremmin. Siitä, että minkä takia oikeastaan edes halusin jutella Matiakselle, ei ollut edes itselläni tietoa.

Maksoin juomat ja kävelin niiden kanssa nurkkapöytään jossa Matias istui yhä hermostuneen ja jännittyneen oloisena. Mikähän sillä oikein mahtoi olla? Ja miksi se oli koko ajan niin varuillaan? Enhän mä nyt niin pelottava ollut vain olinko? Laskin toisen mukin, jossa oli kokista Matiaksen eteen ja istuin itse kundia vastapäätä oman kokismukini kanssa. Katselin hiljaisuuden vallitessa salaa Matiasta. Kundilla oli päällään harmaan ruudullinen toppatakki ja vihreä pipo. Jalassa sillä oli mustat colleget. Mustat lapasensa se oli heittänyt pois kädestään ja ne olivat siinä pöydällä sen vieressä. Mietin, etteikö jätkällä olisi yhteen kuuma noissa tamineissa. Sen ruskea reppu lojui lattialla ja nojasi pyödän jalkaa vasten. Itselläni oli päällä tummansiniset farkut, musta nahkatakki ja musta pipo. Vaatteistani huolimatta täällä sisällä oli kuuma. Riisuin oman turkoosin reppuni selästäni ja laitoin sen penkille viereeni. Otin nahkatakkini pois ja join vähän kokista. Ulkona ilma tuntui vielä aika kylmältä, mutta se johtui siitä, kun lunta oli vielä aika paljon ja nythän elettiin vasta maaliskuuta. Aurinko paistoi kyllä jo ihan mukavasti ja lämmitti jo vähän, minkä takia meitsi pärjäsikin vain pelkällä nahkatakilla ja pipolla. Mulla ei ollut edes hanskoja. Pidin käsiä sitten taskuissa, jos niitä rupesi paleltamaan.

Katsoin Matiasta, joka tämäkin oli jo rohkaistunut maistamaan kokistaan.
Päätin aloittaa keskustelun ja kysäisin: ”Mitäs mietit?”
Matias laski kokiksen pöydälle ja katseli vain mukiaan. Ihan kuin se olisi koittanut vältellä mun katsetta. En antanut sen häiritä vaan olin iloinen, että kundi oli edes suostunut lähtemään mun kanssa limsalle. Toisaalta mä vähän ihmettelin sitä. Se jotenkin osoitti, että Matiaksessa oli sitä rohkeutta, mutta se oli vain piilossa sen sisällä. Rohkeus pitäisi saada kaivettua sieltä esiin. Minua rupesi melkein naurattamaan, kun ajattelin tilannetta ja sitä, että tässä sitä istuttiin saman pöydän ääressä kokiksella, yksi koulun pahiksista ja yksi niistä koulun arimmista.
Matias vastasi: ”En o-oikein mi-mitään... tai siis ku, ki-kiitti, tästä.” jätkä nyökkäsi mukiaan kohti ja vasta silloin tajusin itsekin, että mähän olin maksanut myös sen kokisen. No ei se mitään.
”Eipä mitään.” vastasin myös Matiakselle ja olin jopa hieman ihmeissäni sen vastauksesta, sillä se oli pisin lause, jonka se oli mun kuullen sanonut, vaikka lauseessa olikin ollut pieni tauko. Katselin Matiasta ja huomasin, että jätkä oli kasvoiltaan ihan punainen, eikä ihme, sillä täällä tosiaan oli aika kuuma. En sillä hetkellä tullut ajatelleeksi, että pojan kasvojen punaisuus voisi johtua jostain aivan muustakin.

Olin pian melkein juonut koko kokikseni ja tunnelma meidän välillä oli jotenkin vaivaantunut. Matias oli riisunut takkinsa ja hieman rentoutunut, mikä sopi mulle. Mietin mitä voisin kysyä seuraavaksi. Matiaksesta ei tuntunut saavan irti oikein mitään ei ainakaan, jos ei itse kysynyt jätkältä jotain. Yllätyin positiivisesti, kun jätkä kysyikin multa: ”Mi-miks sä tahdoit mun kanssa li-limsalle?” Vieläkään tuo ei saanut äänestään pois sitä hermostunutta vivahdetta, mutta puhui jo hivenen kovempaa eikä änkyttänyt enää niin paljon.
Vastasin mitä ensimmäisenä mieleen tuli: ”En oikein itsekään tiedä. Jotenkin mä vaan halusin pitää sulle seuraa ja haluaisin tutustua suhun paremmin tai jotain.” Nyt minusta tuntui, että kuulostin jotenkin idiootilta, mutta tulipahan sekin sanottua. Siitä Matias vasta menikin taas hiljaiseksi ja sen hermostuneisuus kasvoi taas kovalla vauhdilla.
”Ai.” kuului sen ihmettelevä ääni ja sitten se nousi ylös, katsoi mua epävarmasti, nyökkäsi pienesti ja syöksyi sitten ulos koko paikasta. Nyt oli mun vuoro jäädä tyrmistyneenä istumaan siihen tuolille. Mietin mikä kundiin oli mahtanut mennä ja katseeni osui sen pöydälle jättämiin lapasiin. Hetken aikaa pohdiskeltuani, kaappasin lapaset käteeni ja lähdin jätkän perään.

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   11.8.12 16:42:49

jälleen oikeen mukavaine luku :) tykkään kovasti ku näitä lukuja tulee näin usein, yleensä joutuu odottamaan monia päiviä jopa viikkoja että tulee uutta lukua. eli oikein hyvä et oot kirjottanu tätä lukua jo valmiiksi ! (:

mä en oikeen keksi mitään mitä kirjoittaisin, koska tässä luvussa ei ole mitää negatiivistä. en huomannut virheitä, kappalejaot oli hyvin sijoitettu ja teksti oli jälleen selvää ja mukavaa luettavaa. :)

toi justus tuntuu mielenkiintoselta tyypiltä ! mä oon aina tykänny tarinoissa jossa on vähä sellanen rohkeempi päähenkilö, eihän matiaksessakaan mitään vikaa ole. eiköhän sekin ala rohkaistumaan kun alkaa justuksen kanssa juttelemaa enemmän tai jotain :):)

odottelen jatkoa !

Lähettäjä: ¨'¨'¨'¨'¨' 
Päivämäärä:   11.8.12 18:50:35

jatkoaaa <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   12.8.12 10:07:33

varma, kiitos kommentistasi! Mukavaa kuulla, että tuo pätkä oli hyvä :)

Itsekin pidän ehkä enemmän Justuksesta, mutta olen itse enemmän samanlainen kuin Matias siis irl :P Ja kyllä se Matiaskin siitä rohkaistuu, mutta se vie oman aikansa, sillä jos on ujo niin on ujo ja sille ei oikein mitään voi.

Ja jatkoa laitan kohta (:

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   12.8.12 10:16:44

Tässä jatkopätkä. Tässä pätkässä onkin sitten hieman toimintaa. En nyt tiedä onko kovin hyvä pätkä, mutta tässä ainakin siis sattuu ja tapahtuu :p

Matias

Mä en tiedä, mikä mulle oikeastaan edes tuli, mutta kun Justus vastasi haluavansa tutustua muhun paremmin ja haluansa viettää aikaa kanssani niin, tuntui kuin olisin seonnut lopullisesti. Ei siinä ollut järkeä ja siitähän mä olin aina unelmoinut, että voisin olla jätkän kaveri tai oikeastaan paljon enemmänkin ja että ylipäätään voisin edes viettää aikaa sen kanssa. Sitten kun siihen viimein tuli tilaisuus mä olin taas se vítun pelkuri ja otin jalat alleni. Takin ja repun olin kerennyt koppaamaan mukaani, mutta lapaset olivat ilmeisesti jääneet sinne pöydälle. Voi hítto! No asialle ei enää mahtanut mitään ja en varmasti lähtisi niitä enää takaisinkaan hakemaan, en ainakaan niin pitkään aikaan ennen kuin olisin varma, että Justus olisi lähtenyt pois paikalta. Jostain syystä mä en vain kestäisi nähdä sitä enää. Mulla oli liian vahvat tunteet sitä kohtaan ja jos se saisi koskaan tietää mun tunteista, se ei enää edes katsoisi mua. Joten oli vain parempi rynnätä pois paikalta. Nyt aloin jopa toivoa, ettei Justus koskaan olisi keksinyt sitä pírun suunnitelmaansa, vaan olisi vain tullut ja läsäyttänyt mua oikein olan takaa turpaan. Sitten olisi ollut ainakin helpompaa unohtaa koko jätkä ja ei todellakaan oltaisi nyt tässä tilanteessa. Mä vain juoksin eteenpäin näkemättä mitään tai ketään ja mun silmistä taisi valua jopa kyyneleitä. Hmm, mun elämä oli tosi loistavaa, muuta ei voinut sanoa. Yhtäkkiä törmäsin johonkin. Se oli toinen ihminen, joku mies, jota en tuntenut.
Aukaisin silmäni ja sopersin: ”A-anteeksi.” Nyt sain vasta silmäni kunnolla auki ja huomasin, että olin törmännyt johonkin juoppoon ja että olin jossain ihan ihme kujalla, jota en ollut nähnyt koskaan ennen.

Koitin lähteä vain mahdollisimman nopeasti pois paikalta, mutta tämä juoppo esti aikaani tarttumalla minua ranteesta. Miehen ote oli kova ja se ei hellittänyt, vaikka koitinkin tehdä vaikka mitä.
”Mihinkäs sinulla on sellainen kiire?” mies kysäisi ja veti minut seinää vasten. Mies oli minusta vain vähän pidempi, mutta hän haisi vahvasti viinalle ja oli pelottava. En sanonut mitään, sillä en varmaan olisi edes saanut sanottua mitään. Silmistäni tuli kyyneleitä ja kysyin itseltäni, minkä ihmeen takia olin lähtenyt pois Justuksen luota. Se ei koskaan olisi tehnyt mulle mitään pahaa. Tämä mies oli taas aivan toista luokkaa ja voisi tehdä mitä tahansa. Koitin huutaa apua, mutta se jäi vain epätoivoiseksi yritykseksi. Katselin kauhuissani kuinka mies avasi takkini vetoketjua ja mietin paniikissa mitä hän oikein aikoisi tehdä. Sitä en onneksi koskaan saanut selville, sillä mun sankari saapui paikalla ja pelastamaan mua jo kolmannen kerran pulasta.

Justus syöksyi paikalle ja kun se näki mitä oli meneillään se riuhtaisi vauhdilla miehen pois mun kimpusta.
”Matias ooksä kunnossa?” Justus kysyi. Nyökkäsin itkuisena, sillä en todellakaan saanut sanan sanaa suustani. Olin aivan järkyttynyt ja paniikissa. Onneksi Justus oli kuin ihmeen kaupalla saapunut paikalle juuri oikeaan aikaan. Ties mitä olisi tapahtunut, jos Justus ei olisi saapunut paikalle juuri nyt. Mies koitti käydä käsiksi myös Justukseen, mutta Justus pisti hanttiin erittäin pahasti ja jopa löi tuota juoppoa. Mä en ollut koskaan nähnyt Justuksen lyövän ketään, mutta tuota se löi ja kovasti. Mies kirosi ja hänen nenästään rupesi valumaan verta kovaa vauhtia. Emme jääneet katsomaan mitä tapahtuisi vaan Justus otti minua kädestä ja juoksimme käsi kädessä pois ja turvallisempaan paikkaan. Ainut asia jonka pystyin tajuamaan kunnolla oli se, että Justuksella oli kädessään mun lapaseni. Se oli outoa, että kiinnitin siihen huomiota, mutta se oli ainut ajatus, joka sillä hetkellä pystyi pitämään ajatukseni poissa äskeisestä tilanteesta. En enää koskaan haluaisi joutua vastaanvaan tilanteeseen. Se oli ollut vielä paljon pelottavampaa kuin yksikään koulumme pahiksien antamista selkäsaunoista.

Hetken päästä juostuamme pysähdyimme ja Justus kysyi olinko kunnossa. En osannut vastata mitään. Katsoin vain lasittunein silmin eteenpäin ja olin järkyttynyt. Katseeni pysähtyi Justuksen käteen, joka piti omasta kädessäni kiinni ja jossa oli oma musta lapaseni. Ei, en todellakaan ollut kunnossa. Justus oli varmasti huolissaan minusta, en tiennyt, sillä en pystynyt ajattelemaan järkevästi tai edes nostamaan katsetta käsistämme. Yhtäkkiä Justus otti kätensä pois ja paniikki iski uudelleen. Silmiini nousi kyyneleitä ja olin varma, että nyt Justuskin kääntäisi selkänsä minulle. Niin ei kuitenkaan tapahtunut vaan jätkä siirsi kätensä mun harteilla ja sieltä aina selälleni saakka ja halasi mua. Itkin hiljaa järkytyksestä Justuksen syleilyssä ja oloni parani hieman. Olin kuitenkin vieläkin niin järkyttynt, että jos joku olisi kysynyt minulta mitä tapahtui niin, tuskin olisin osannut kertoa tai tuskin pystyisin edes muistamaan. Tovin päästä Justus piti mua taas kiinni hartioista ja sitten tunsin sen viileiden ja pehmeiden huulten painuvan otsaani vasten. Jostain syystä mä rupesin itkemään vain entistä enemmän sitä äänetönsä itkuani ja lopulta mä pyörryin siihen lämpimään ja turvalliseen Justuksen otteeseen.

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   12.8.12 10:39:10

awsaws c: ihana loppu jälleen kerran. Tää tarina on kerrassaan ihana !

löysin yhden virheen ;) Olin kuitenkin vieläkin niin järkyttynt << yksi y - kirjain tais jäädä välistä.

enempää en virheitä huamannutkaan ! tää on selkee ja hyvä tarina, edelleen .. en taaskaan keksi mitään muuta kirjotettavaa, koska musta tuntuu että hoen aina samaa :d

mutta jatkoa odottelen :):)

Lähettäjä: Jamis 
Päivämäärä:   12.8.12 13:40:10

Mun on pitänyt kommentoida jo ekasta pätkästä lähtien, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Viimeisen vuoden aikana en oo löytänyt täältä yhtäkään hyvää tarinaa, joten voit ehkä kuvitella minkä reaktion tää aiheutti minussa. Pitkästä aikaa jotain, jota oikeasti jaksaa ja kiinnostaa lukea pätkästä toiseen ja vielä kun jatkat niin nopeasti :) Poikarakkaustarinat ei oo mun suosikkitarinoiden kärjessä, mutta ne menee kunhan ne on hyvin kirjoitettu ja hyviä juoneltaan - tää on kumpaakin.

Varma on aika paljonkin huomautellut asioista, joista oisin itsekin sanonut enkä niihin puutu sen enempää. Onko sulla käytössä minkälainen kirjoitusohjelma? Oon löytänyt jonkun verran yhdyssanavirheitä, ei mitään hirvittävän häiritseviä, mutta koska vaadin tarinalta paljon, että viitsin seurata loppuun asti, ne alkaa pidemmällä juoksulla ärsyttämään. Kannattaa siis hommata kirjotusohjelma, joka häikkää virheistä tai betalukija. Ei sen takia, että mä pysyisin mukana, vaan sun oman kirjoittamisen takia :)

Toinen asia on tämä. En tiiä, miten tästä vois kirjottamalla sanoa, joten teen sen esimerkillä :D
Hän katsoi minua ja kysyi: ”Moi broidi, saitko jo läksyt tehtyä?”
Vastasin: ”Joo, kuinka niin?”
Laittaisin itse mieluummin näin:
"Moi broidi, saitko jo läksyt tehtyä?" hän kysyi minulta.
"Joo, kuinka niin?" vastasin.
Ymmärsitkö, mitä ajoin takaa?

Toivottavasti tästä kommentista on jotain hyötyä sulle :) Aion varmasti jäädä seurailemaan ja kommentoimaankin aina, kun keksin jotain muutakin kuin "jatkoa".

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.8.12 14:11:39

awwww toi loppu oli iha yyber sulonen :,33 laitathan sää illalla jatkoa!! <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   12.8.12 14:53:54

varma, kiitos :) Ja juu näköjään se yksi y-kirjain jäi sieltä välistä pois. Pitää koittaa jatkossa lukea vieläkin tarkemmin, että saisin nuo kaikki virheet pois :p

Jamis, ei haittaa, että et ole kommentoinut, mutta erittäin mukavaa, että kommentoit nyt! Ja suuri kiitos kommentistasi! Olen otettu :) Ja tarinaa jatkan sen takia nopeasti, koska olen kirjoittanut tämän jo tavallaan valmiiksi (tai ainakin tämän ensimmäisen osan) niin tarvitsee vain oikolukea nuo pätkät ja lisätä tänne. En sitten tiedä, kun joskus aloitan kirjoittaamaan sitä toista osaa, että kuinka nopeasti se sitten onnistuu...

Kirjoitan tuolla open officella ja se on siitä "kiva" kirjoitusohjelma, että se ei näytä niitä virheitä eikä niitä hieman omituisesti muotoiltuja lauseita niin kuin esim. word. Oon kyllä ajatellu, että pitäs ehkä vaihtaa kirjoitusohjelmaa, mutta koitan lukea ja muotoilla noista lauseista järkeviä ja oikein olevia. Ja yhdyssanat on aina ollu mulle yks ongelma. Googlaan niitä kaikken eniten itseäni mietityttäviä. Kesälomalla kirjoittanut tuon tarinan niin voi johtua nuo virheet vähän siitäkin ( = aivot kesälomalla + ajatus ei juokse kunnolla :p)

Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitit tuolla toisella asialla, siis että nuo vuorosanat olisivat ensin ja sitten vasta se kuka ne sanoi. Oon kyllä välillä kirjoittanut niitä niinkin päin, mutta jotenkin tuntuu luontevammalta kirjoittaa ensin se kuka sanoi ja mitäkin, että toivottavasti se ei kauheasti laittaa. Pahoitteluni näistä virheistä ja toivon, että nämä eivät ole kauhean häiritseviä. Koitan jatkossa kiinnittää niihin huomiota entistä enemmän.

Kiitos kommentistasi ja koitan jatkossa olla tarkempi :) Heh taisi tulla aika pitkä vastaus, mutta toivottavasti sanoin tässä nyt kaiken tarpeellisen ja vielä kerran kiitos, että kommentoit =)

.., kiva että pidit siitä :) Ajattelin vähän, että voisin laittaa illalla jatkoa. Katsoo sitten illalla, että jaksanko, mutta uskoisin, että jatkoapätkä olisi luultavasti tulossa tänne vielä tänään (:

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   12.8.12 19:33:09

Pistänpähän nyt toisen pätkän tänään, kun sitä toivottiin, joten tässäpä olisi olkaa hyvät :)

Justus

”Matias, Matias!” mä huusin järkyttyneenä ja epätoivoisena. Jätkä oli sitten mennyt pyörtymään. Ei kiva. Mietin minne voisin kuljettaa jätkän ja ainut paikka, joka tuli mieleeni oli oma kotini. Sinne ei olisi pitkä matka ja onnistuisin varmaan jollakin keinolla raahaamaan tai kantamaan Matiaksen sinne. Ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Kannoin jonkin matkaa Matiasta, kunnes totesin jätkän olevan painava. Onneksi matkaa ei ollut enää jäljellä kuin jotain 250 metriä niin, että saisin Matiaksen raahattua perille. Kun olin saanut Matiaksen raahattua ovelle, laitoin pojan nojaamaan olkaani vasten ja avasin ulko-oven avaimella. Kiskoin Matiaksen sisälle kämppään ja retuutin tämän perässäni kotini olohuoneeseen ja sohvalle. Nyt Matias olisi turvassa.
Istuin sohvan viereen lattialle ja läähätin. Pojan vetäminen mukana ei ollut ollut mikään helppo juttu. Kiitin onneani, että asuimme keskustassa ja lähes tulkoon kaikki liikkeet ja koulu olivat siinä ihan lähellä. Katselin Matiasta ja minusta tuntui, että jätkä vain nukkui siinä sohvalla. Hymähdin tyhmille ajatuksilleni ja kiskoin kengät Matiaksen jalasta. Vein ne eteiseen ja jätin Matiaksen kenkien seuraksi omat kenkäni. Riisuin myös piponi, reppuni ja nahkatakkini. Mietin mitä tekisin seuraavaksi. Katseeni kääntyi sohvalla retkottavaan Matiakseen ja ajattelin, että voisin riisua pojalta ulkovaatteet pois niin, että sitten kun se heräisi - missä ei toivon mukaan menisi enää kauaa- sillä ei olisi kauhean kuuma. Menin jätkän luo, otin siltä repun, takin ja pipon pois päältä ja vein ne eteisen naulakkoon. Kirosin mielessäni sitä juippia, joka oli käynyt Matiakseen käsiksi. Pojalla tuntui olevan jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa, ilman että jonkun huligaanin tarvitsi käydä käsiksi. Purin huultani ja mietin, mitä helvettíä se ukko olisi tehnyt Matiakselle ellen mä olisi tullut paikalle ajoissa. Matias oli ollut viisas unohtaessaan lapasensa sinne Nesteen pöydellä.

Lapasista puheen ollen, katsoin käsiäni ja totesin, että Matiaksen lapaset olivat vieläkin käsissäni. Olin lähtiessäni vain kaapunnut ne mukaani, mutta ulkona käsiäni oli alkanut paleltaa. Niinpä olin laittanut Matiaksen mustat lapset käsiini ja todennut niiden olevan juuri sopivan kokoiset ja mukavan lämpimät. Pojalla tosiaan oli hyvät lapaset ja ne olivat voineet pelastaa kundin monilta ruhjeilta. Otin lapaset pois kädestäni, vein ne naulakkoon ja palasin taas siihen sohvan luokse. Matias oli edelleen tajuton. Katselin kundia huolissani ja toivoin sen pian heräävän. Mitähän se mahtaisi tuumia, kun löytäisi itsensä täältä. Huoh, toivottavasti se ei vain pelästyisi lisää. Mä en todellakaan halunnut sille mitään pahaa ja olisi kauheaa, jos se nyt pelästyisi ja mä en voisi koskaan tutustua siihen kunnolla. Sitä mä en todellakaan tiennyt, miksi oikein halusin edes tutustua koko kundiin, mutta se mun oli pakko myöntää, että Matias vain vaikutti niin pírun kiinnostavalta kundilta ja ehkä se olikin se syy. Kävelin hajamielisesti jääkaapille ja otin sieltä jogurtin. Otin kaapista lusikan ja menin takaisin sohvan luokse. Söin jogurttia kuin sumussa ja ajatukset koko ajan sohvalla makaavassa pojassa. Mietin mitä varten se oikein lähti sieltä Nesteeltä niin kiireesti ja juuri, kun mä olin sanonut haluavani tutustua siihen. Ehkä se vain pelkäsi mua, vaikka olin mielestäni aika hyvin osoittanut ettei mua tarvii pelätä. Kuka tietää? Syötyäni vein jogurttipurkin ja lusikan tiskipöydälle ja näin keittiön pöydällä lapun jossa luki: ”Menee myöhään töissä. Tulen vasta huomenna joskus 9-10 aikaan kotiin. T: Äiti!” Vai niin. Äidillä olisi siis yötöitä. Se oli sairaanhoitaja ja todella usein töissä. Se tykkäsi hoitaa potilaita ja viettää aikaa muiden ihmisten kanssa. Sairaanhoitaja oli juuri oikea työ sille ja se tuntui olevan vielä aika hyväkin siinä. Mietin, miksi juuri tänään äiti ei voinut tulla kotiin, sillä hän olisi voinut katsoa Matiasta ja arvioida tämän tilan, vaikka uskoin jätkän olevan vain järkyttynyt tapahtumista. Ehkä asiat tapahtuivat liian nopeasti ja yllättäen sille. Kännykkä piittasi taskussani ja kaivoin sen pois sieltä, lukeakseni saapuneen viestin. ”Juha” luki kännyn näytössä ja mä mietin mitä asiaa broidilla oikein mahtaisi olla. Aukaisin viestin ja luin: ”Joo elikkä mä jään ton yhen Rosan luo yöks. Koita pärjäillä sä vaan himas, broid.” Hymähdin ja en vastannut Juhalle mitään. Sen viestit oli aina yhtä outoja, mutta kyllä se oli ihan fiksu jätkä. Jaksoi vain aina kiusoitella mua ja laittaa tuollaisia ihme viestejä joista kukaan ei oikein ottanut kunnolla selvää. Sen sain kuitenkin Juhan viestistä tietooni, että olisin tänään yksin -ei vaan Matiaksen kanssa- kotona. Olin tyytyväinen Matiaksen seurasta, sillä en yleensä ollut yksin, vaan joko äiti tai Juha olivat aina edes jompikumpi kotona, varsinkin nyt isän kuoltua. Mutta aika oli mennyt eteepäin ja asiatkin kulkivat eteenpäin kovaa vauhtia. Matiaksesta ei kyllä ollut pahemmin seuraa tajuttomana, mutta olo tuntui silti paremmalta, kun joku muu oli paikalla ja uskoin, että Matias heräisi pian.

Hätkähdin, kun kuulin kännykän tekstiviestiäänen, joka ei kuitenkaan kuulunut omasta puhelimestani. Ääni kuului Matiaksen puhelimesta ja silloin vasta tajusin, ettei sen porukoilla ollut mitään tietoa siitä. Vaivaantuneena kaivoin pojan puhelin esille sen collegeiden taskusta ja mietin kuka mahtoi olla ”Matleena”, jonka nimi näytöllä luki. Tiesin, ettei toisten viestejä saanut lukea, mutta tämä olisi hätätapaus. Mietin vielä hetken ja ennen kuin kerkesin painaa ok:ta Matiaksen puhelin rupesi soimaan. Katsoin näytöllä vilkkuvaa nimeä ja totesin sen olevan jälleen kerran ”Matleena.” Hetken emmittyäni painoin vihreää luuria.
”Haloo?” vastasin tyhmänä puhelimeen, sillä minulla ei ollut harmainta aavistustakaan kuka Matleena oli sen paremmin kuin siitäkään kuinka Matias yleensä vastaisi tälle.
Puhelimesta kuului itkuinen tytön ääni: ”Missä sä... Hetkinen.”
Hetken hiljaisuus ja sitten kysymys: ”Hei, et sä oo Matias! Missä mun veli on?” Kysymyksestä päättelin, että puhujan täytyi olla Matiaksen sisko. Voi hitsi, mitä mä nyt sille vastaisin.
Päätin taas kerran turvautua siihen, että sanoin vain mitä ensimmäisen mieleen tuli: ”Täällä on Justus. Mä oon Matiaksen, öö, kaveri.” Olisin voinut kirota ääneen. ”Öö, kaveri”, kuulistikin niin helevetín fiksulta, että huhhuh.
”Matias on nyt tajuton ja ei voi puhua.” jatkoin ja kerroin vielä lisää: ”En usko et se on mitään vakavaa ja luulisin, että Matiaksella on kaikki hyvin.” Kuulin itkua muistuttavaa ääntä puhelimesta ja olin jo itsekin mennä aivan sekaisin. Voi hyvä elämä! Mitä nyt tekisin?

Kerroin Matleenalle jotain ja koitin parhaan kykyni mukaan rauhoitella sitä. Yhtäkkiä huomasin sohvan suunnalla liikettä. Matias liikkui! Se oli heräämässä! Kävelin sen luokse ja enempää miettimättä, tyrkkäsin sen kapulan sille.
”Siellä on Matleena.” sanoin. Matias katsoi mua oudosti ja ihmeissään, mutta otti puhelimensa ja sanoi sinne: ”Matias.”

Lähettäjä: e 
Päivämäärä:   12.8.12 21:04:41

jatkoooo <333333

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   12.8.12 21:19:46

jälleen mukava luku :):) mutta alun 250 metriä olisin jälleen vaihtanut esim ; päälle kakssataa metriä tai muuta vastaavaa. jos tajusit.

nyt en kerkee mitää rakentavaa kirjottaa, koska kiire. .___. mutta oottelen jälleen kerran jatkoa

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   12.8.12 23:00:33

Jatkoo :D

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   13.8.12 17:45:42

varma, joo tajusin, eli siis että ois voinu kirjoittaa sen luvun ihan kirjaimilla eikä numeroilla, mutta niitä numeroita on vaan kivempi laittaa, kun en jaksa niitä kirjoittaa, laiska kun olen :P

e ja Pavetsi, jatkoa tulee tuota pikaa, kunhan ensin taas vain oikoluen tuon pätkän :)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   13.8.12 18:01:50

Tässäpä jatkopätkä taas kerran ja tässä pätkässä on sitten ainakin kaksi tuollaista ärsyttää kellonaikaa, mutta kun tässä Matias katsoo ne digitaali kellosta niin ne nyt sitten saavat olla tuolla tuollaisenaan :P

Matias

Mä olin jollain sohvalla pitkälläni. Viimeinen muistikuva oli se, kun olin ollut Justuksen sylissä ja kaikki oli vain yhtäkkiä pimentynyt. Nyt en siis yhtään tiennyt missä olin, muuta kuin sen verran, että makasin jollakin sohvalla. Liikutin kättäni ja aukaisin silmäni. Päätä särki ja uskoin olon olevan vähän niin kuin silloin, jos on darra, vaikkei mulla kyllä koskaan ollut darraa ollutkaan. Ensimmäinen asia, jonka näin oli Justus. Se roikutti mun puhelinta kädessään ja oli jotenkin hätäisen näköinen.
”Siellä on Matleena.” Justus sanoi. Katsoin kundia ihmeissäni ja mietin miksi se nyt Matleenan kanssa puhui ja ennen kaikkea mistä.
Otin kuitenkin luurin itselleni ja sanoin sinne: ”Matias.”
”Matias oi kuinka ihanaa kuulla sun ääni.” Matleena toitotti iloisella ja itkun sekaisella äänellä. Mä olin tainnutkin viipyä limsalla Justuksen kanssa vähän liian kauan.
”Mitä kello oikein on?” kysyin tyhmästi ja Matleena vastasi heti: ”Se on jo kahdeksan illalla.” Kahdeksan!?” Missähän mä ees olin?
”Hei kuule, mun pitää puhua Ju-Justuksen kanssa, mä soitan sitten uudelleen sulle. Moikka.” Matleenan kanssa oli helppo puhua, mutta Justuksen nimen mainitseminen ei ollutkaan enää niin helppoa. Mä istuin ihmeissäni siinä sohvalla ja katsoin Justusta kysyvästi. Missä nyt oikein mentiin?

”Ootsä okei?” kuului Justuksen kysymys ja mä olin kuulevinani huolta sen äänestä.”
”Jo-joo.” vastasin.
Justukselle oli edelleen vaikea puhua. Katselin ympärilleni ja ihan mihin tavansa muualle, paitsi itse kundiin. Jotenkin tunsin itseni noloksi ja en halunnut nähdä pojan kasvoja.
”Mi-missä me oikein o-ollaan?” kysyin jo hieman rohkaistuneena ja sen takia, että mun oli aivan pakko saada tietää.
”Me ollaan meillä.” kuului Justuksen vastaus.
”Ai.” oli ainut asia minkä sain suustani ulos vastaukseksi.
Hetken aikaa oli ihan hiljaista ja sitten mä totesin: ”Mun ois vi-vissiin parasta lä-lähteä kotiin.” Justus ei sanonut mitään. Mä nousin istumaan siinä sohvalla. Olo oli kummallinen ja päähän koski. Ajattelin, ettei se ollut mitään vakavaa ja nousin seisomaan. Mua kuitenkin huippasi edelleen. Lähdin kaatumaan eteenpäin ja olisin varmasti kaatunut siihen lattialle nenälleni, ellei Justus olisi tullut ja ottanut musta kiinni. Poika talutti minut takaisin sohvalle ja istuin siihen mielelläni.
”On ehkä parempi, jos oot yötä täällä.” kuului Justuksen vastaus. Huokaisin ja totesin sen olevan paras vaihtoehto.
”Ni-Niin kai sit...” mumisin vastaukseksi ja äkkiä mahani kurisi. Mulla oli nälkä ja se ei ollut ihmekään, sillä olin viimeksi syönyt koulussa kellon ollessa yksitoista. Katsoin kännykkäni kelloa ja huomasin sen olevan jo 20.13. Olisi tosiaan parempi jäädä Justuksen luokse yöksi.
Justus sanoi: ”On parempi jos jäät tänne. Mä meen laittamaan meille syömistä, soita sä sillä aikaa Matleenalle ja sano jääväs tänne yöksi.”
Justus katosi keittiöön ja mä jäin hölmönä istumaan siihen sohvalle. Meni noin puoli minuuttia ennen kuin älysin valita puhelimestani Matleenan numeron ja soittaa tälle.
”Matleena.” sisko vastasi nimellään ja mä kerroin asiani: ”Me juteltiin nyt Jus-Justuksen kanssa ja mä jään tänne sen luokse yöksi.”
”Ai.” kuului Matleenan epävarma vastaus.
”Onhan äiti ja isä kotona?” kysyin, sillä en todellakaan haluaisi, että Matleena olisi yksin koko yötä kotona.
Siskon vastaus kuului: ”On ne. Nekin jo ihmetteli missä sä oikein olet. Mä kerroin niille, että sä oot kaveris luona.”
Sanoin: ”Okei, kiitos. Jos voit vielä informoida niille, että mä jään tänne ”kaverin” luokse yöksi.” Oli helpompi käyttää Justuksesta nimitystä ”kaveri”, kuin puhua jätkän oikealla nimellä, sillä olisin vain taas änkyttänyt sen nimen sanoessani.
”Okei.” kuului Matleenan ääni.
Mä vastasin sille vielä: ”Kiitti ja nähään taas huomenna.”
Matleena vastasi: ”Joo, heippa ja öitä sulle broidi.” Sitten se oli jo sulkenut puhelimensa ja mennyt luultavasti kertomaan meidän vanhemmille, että mä jäin Justuksen luokse yöksi.

Hetken päästä Justus ilmestyi keittiöstä ja sillä oli mukanaan tarjotin, jolla oli makkarajuustovoileipiä. ”Toivottavasti tykkäät makkarasta ja juustosta.” Justus huikkasi, laski tarjottimen sohvan edessä olevalle pyödälle ja hetken epäröityään istui siihen sohvalle mun viereen.
”Ky-kyllä tykkään.” sönkötin ja punastuin vähän. Tilanne oli jotekin hassu. Tässä mä istuin yhden koulumme koviksen kanssa, kun itse olin se arka tapaus. Ja vieläpä ennen kaikkea sen koulun pahiksen kanssa johon olin salaa ihastunut.
”Hyvä.” Justus vastasi puolestaan lyhyesti ja otti yhden leivistä. Mä seurasin sen esimerkkiä ja otin toisen leivistä. Maistoin leipää ja se oli todella hyvää. Söin hyvällä ruokahalulla leipäni ja en miettinyt oikeastaan mitään muuta kuin sitä syömistä ja sitä, että Justuksen tekevät leivät olivat todella hyviä. Syötyäni sen leivän loppuun otin toisen. ”Näyttää maistuvan.” Justus kommentoi ja mä aistin sen äänestä pientä huvittuneisuutta. Käännyin katsomaan ensimmäistä kertaa kundia sen luona ollessani ja sen kasvoilla oli pieni huvittunut hymy. Hymyilin epämääräisesti takaisin ja samalla tunsin punastuvani. Käänsin äkkiä katseeni pois ja se osui huoneen vastapäätä olevaan televisioon. Television alalaidassa oli digitaalinen kello ja se näytti 20.31. Simpsonit alkaisivat siis aivan pian. Jos olisin ollut kotona, olisin varmaan ollut istumassa omalla sohvallamme ja katsomassa Matleenan kanssa Simpsoneita. Mutta nyt istuin täällä Justuksen kanssa ja televisio oli kiinni. Aivan kuin lukien ajatukseni Justus totesi: ”Simpsonit alkais ihan kohta... Katotsä niitä?” Hymähdin, sillä minusta oli jännää, että myös Justus katsoi Simpsoneita.
Vastasin sille: ”Jo-joo, kotona a-aina Matleenan kanssa ka-katotaan.” Justukselle oli jo vähän helpompi puhua, nyt kun saimme olla kahden ja koska olin juuri puhunut Matleenan kanssa.
Justus sanoi: ”Okei. No, mä laitan töllön päälle niin voidaan kattoo täälläki.” Justus otti pyödältä, tarjottimen viereltä lätkän ja laittoi telkkarin aukeamaan.
”Onkos tää Matleena sun sisko?” Justus kysäisi siinä samalla, kun telkkari käynnistyi.
”Joo, se on m-mun pikkusisko.” vastasin jo lähes änkyttämättä ollenkaan. Mä olin tyytyväinen itseeni ja siihen, että pystyin puhumaan Justukselle jo melko normaalisti, vaikka olinkin ihan hermona ja jännittynyt. Tilani johtui siitä, että olin pojan luona ensimmäistä kertaa ja että tuo istui niin kovin lähellä mua, eikä sillä ollut harmainta aavistustakaan mun ajatuksista. Eipä sillä, että minullakaan olisi ollut harmainta aavistusta sen ajatuksista. Söin toisen leipäni loppuun ja Simpsonit alkoivat. Niiden aikaan emme puhuneet Justuksen kanssa sanaakaan -emme edes mainoskatkolla.

Lähettäjä: ö 
Päivämäärä:   13.8.12 19:08:05

oiiii ;) laita pliis vielä jatkoo tänää ni saan huomenna voimaa ekalle koulupäivälle:DDD <33

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   13.8.12 20:30:39

ö, laitan jatkoa, kun sitä nyt toivoit ja kun mun on nyt kerta mahdollista sitä laittaa :)
Tämä pätkä onkin sitten ensimmäinen pidempi pätkä ja tästä eteenpäin nämä pätkät ovatkin sitten tällaisia pidempiä =)

Justus

Simpsonien loputtua istuimme Matiaksen kanssa taas hiljaisen tovin aloillamme. Mä laitoin töllön kiinni ja mietin mitä sanoisin jätkälle. Yhtäkkiä mieleeni putkahti omasta mielestäni omituinen kysymys ja mun olin vain aivan pakko päästä kysymään se kundilta. Niinpä mä kysyi: ”Milloin sä täytät 15?”
Matias näytti taas kerran hölmistyneeltä, mutta vastasi sitten: ”Tä-tämän kuun 24. päivä. E-entäs sä?” Yllätyin hieman vastakysymyksestä, mutta vastasin kuitenkin: ”Elokuun 12. päivä.”
Matias mumisi ”ok” vastaukseksi ja mä ajattelin, että kundin synttärithän olisivat ihan pian. Jätkä oli siis musta melkein puoli vuotta vanhempi. Hymähdin ja katsoin, kun se tunki suuhunsa jo kolmatta mun tekemääni makkarajuustovoileipää. Joko sillä oli ihan hirmuinen nälkä, samanlainen makuaisti kuin mulla tai sitten nää mun tekevät leivät olivat vain muuten hyviä. Sitten tajusin, että en ollut kysymys Matiakselta haluaisiko se jotain juotavaa. Sanoin: ”Hei, tahtoisit sä jotain juomista?”
Matias sössötti leipää suussaan: ”Vo-voidin mä vaikka maithoo o-ottaa.” Hymyilin jätkän sönkätykselle ja lähdin hakemaan sille maitoa. Se oli aika suloinen sönköttäessään ja ollessaa niin ujo mun seurassa. Mietin mistä se oikein johtui. En keksinyt mitään muuta kuin sen, että jätkä yhä vain pelkäisi mua, vaikka sen puheet ja toisaalta käyttäytyminenkin viittasivat muuta. No, ehkä se oli vieläkin vain vähän poissa tolaltaan ja oli sen takia niin varautunut.

Kaadoin maitoa kahteen lasiin ja palasin takaisin olohuoneeseen. Laskin toisen lasin Matiaksen eteen ja kävelin toinen kädessäni siihen sen vierelle. Istahdin sohvalle ja huomasin jätkän vähän värähtävän, kun mun jalka vahingossa koski sen jalkaa. Kundi ei tainnut olla pahemmin viime aikoina minkäälaisissa hyvissä kosketuksissa kehenkään. Siis meinasin tällä nyt sitä, että aina kun joku jätkä koski sitä niin se taisi saada enimmäkseen turpiinsa tai jotain muuta yhtä kamalaa. Siitä tuli mieleeni, että olin itsekin työntänyt sen aika kovakouraisesti sitä tiiliseinää vasten. Matias nosti lasiaan ja joi siitä.
Sitten se sanoi ihan selvällä äänellä ja yhtään ilman änkyttämistä: ”Kiitos...” Meinasin taas jo kommentoida, että eipä mitään, sillä oitis luulin jätkän tarkoittaman ”kiitos maidosta ja leivistä,” mutta sitä se ei ollutkaan tarkoittanut, sillä pian se jatkoi: ”...siis ihan ka-kaikesta Ju-Justus.”
Silloin mä ymmärsin, että se tosiaan tarkoitti kaikkea, sitä kun mä olin puolustanut sitä siltä juopolta, sitä kun mä olin tuonut sen tänne ja antanut sille syömistä ja juomista. Ja kuka tietää, ehkä se kiitti mua siitäkin etten mä ollut hakannut sitä. Jostain syystä mä vain ymmärsin sen kaiken noista sen sanoista ja mulle tuli yhtäkkiä outo olo. Mun sisällä liikahti jotain lämmintä ja yhtäkkiä mä tunsin itseni jotenkin tarpeelliseksi ja onnelliseksi.
Mä kaappasin Matiaksen halaukseen ja sanoin sille käheästi: ”Ole hyvä.” Kundi kietoi hämmästyksissään omat kätensä ympärilleni ja mä suutelin sen otsaa. Tilanne oli vähän niin kuin uusinta sille aikaisemmalla, sille kun olin halannut Matiasta sen juopon käytyä sen kimppuun.
Mä sanoin Matiakselle yhä sen ollessa mun otteessa: ”Matias, mä haluun suojella sua. Mä haluun, että sulla on kaikki hyvin. Mä voin olla sulle vähän niin kuin veli, jos se vaan käy sulle.”
Kuulessaan sanan ”veli” Matiaksen ote vähän hellitti ja se sanoi ääni jotenkin tympääntyneen kuuloisena: ”Se ois kiva..” Mietin, mitä ihmettä mä olin taas tehnyt väärin, mutta mietteet katkesivat pian, kun Matias nukahti siihen mun syliin. Hymyilin kundille ja nousin varovasti pois sohvalta, laskien pojan samalla varovasti nukkumaan siihen. Mä hain sille peiton ja tyynyn. Laitoin tyynyn varovasti sen pään alle ja heitin peiton sen päälle. Katselin vähän aikaa nukkuvaa poikaa, korjasin astiat pois ja menin sen jälkeen omien iltatoimieni päätteeksi nukkumaan itsekin.

Matias itki ja oli surullisen näköinen. Mä menin sen luokse ja kiedoin käteni sen ympärille. Mä vedin sen lähemmäksi itseäni. Omaan turvalliseen syliini. Mä kuiskasin pojan korvaan: ”Matias, mä voin olla sulle niin ku veli.” Poika värähti vieressäni, riuhtaisi itsensä irti ja katsoi minua kylmästi. Jostain kaukaisuudesta kuului ääni: ”Matias haluu, että sä olisit sille enemmänkin kuin veli...”

Hätkähdin heräille. Kesti tovin tajuta missä olin. Olin omassa huoneessani ja istuin sängyllä. Olin vain nähnyt unta. Erittäin outoa ja kummallista unta. Matias haluaa, että olet sille enemmän kuin veli, kaikui yhä päässäni ja mä mietin, mitä sillä oikein mahdettiin tarkoittaa. Ajatukseni kääntyivät Matiakseen. Mä ajattelin niitä kaikkia hetkiä, jotka mä olin viettänyt yhdessä sen kanssa. Niitä sen kauniita silmiä, sitä että se oli mun makuun ja sitä, kun kundi oli nukkuessaan suloinen. Hetkinen... Tämähän kuulosti ihan siltä kuin mä olisin ihastunut Matiakseen! Eihän se niin voinut olla. Emmä nyt mikään homo ollut! Eihän se, että ajatteli jostain toisesta kundista niin kuin mä äsken olin ajatellut tarkoittanut vielä mitään, eihän? Painoin pääni epätoivoisena takaisin tyynylle ja jäin miettimään asioita. Pyörin sängyssäni pitkään ennen kuin nukahdin uudelleen. Enää en nähnyt tietoisaeti unia, mutta en nukkunut erityisemmin hyvinkään enää sinä yönä, vaikka en herännyt enää uudelleen. Aamulla herätessäni en muistanut enää yöllistä untani tai ajatuksianikaan. Olo oli vähän tunkkainen, mutta parani pian, ainakin kun menin olohuoneeseen ja näin sohvalla yhä rennon oloisesti nukkuvan Matiaksen.

Katsoin jätkän nukkumista ja menin tekemään aamupalaa. Valmistin taas makkarajuustovoileipiä ja tuumiskelin, että Matiaskin heräisi varmaan pian. Join lasillisen appelsiinimehua ja menin sitten huoneeseeni laittamaan päivävaatteet päälle. Vetäisin päälleni farkut ja valkoisen t-paidan. Tallustelin takaisin olohuoneen puolille ja siellä Matias oli juuri heräilemässä.
”Nousehan jo.” huikkasin yhä sohvalla makaavalle pojalle ja katsoessani, että kello näytti jo olevan puoli kymmenen aamulla. Mietin, että äitini voisi tulla ihan millä hetkellä hyvänsä töistä.
”Hmm. Kohta, kohta.” kuului mumini sohvan uumenista ja mä hymyilin itseksini. Matias ei tainnut muistaa olevansa täällä mun luona. Ei se ainakaan sen äänestä kuulunut tai sitten kundi oli uniensa myötä saanut lisää rohkeutta. Unien. Siitä tuli mieleeni oma viimeöinen uneni. Matias haluaa, että olet sille enemmän kuin veli. Enemmän kuin veli. Mitähän sillä mahdettiin oikein tarkoittaa? Miten mä muka voisin olla kundille enemmän kuin veli? Ajatukseni keskeentyivät, kun kännykkäni piippasi viestin saapumisen merkiksi.
Kävin hakemassa sen huoneestani ja katsoin äidiltä saapuneen viestin sisällön: ”Käyn vielä kaupassa ja tulen sitten kotiin. Nähdään pian!” Hymähdin äidin viestille, sillä se oli aina niin kiltti ja ei tainnut ihan olla perillä mun koulussa esittämästä pahis imagosta. Vastasin nopeasti äidille ja katsoin, kun Matias viimein heräsi.
”Huomenta!” huikkasin väsyneen näköiselle jäbälle.
”Huo...” Matias oli jo vastaamassa, kunnes se yhtäkkiä huudahti: ”Justus!?”
Katsoin ihmeissäni tyyppiä, joka vaikutti yhtäkkiä olevan ihan paniikissa. Se kiskaisi peiton pois päältään ja helpottui huomattavasti huomattuaan eiliset vaatteet päällänsä. Sitten se luultavammin kelaili eilistä ja sen ilmeet muuttuivat sen kasvoilla. Ensin sen ilme oli melko tyyni, sitten jännittynyt, seuraavaksi taas melkein paniikinomainen, sitten jotain hymyn tapaista muistuttava ja lopulta ehkä vähän nolon näköinen.
Jätkä väänsi kasvojensa ilmee kuitenkin melko nopeasti normaaliksi ja sanoi: ”Hu-huomenta.”
Mä en antanut sen käytöksen häiritä itseäni vaan totesi ihan tyyvesti: ”Mä tein muutes jo aamupalaa, että jos on nälkä niin voit tulla keittiöön syömään.”
”Kiitti.” kuului hiljainen vastaus ja sitten lähdimme yhdessä tuumin keittiöön syömään iän ikuisia makkarajuustovoileipiäni.

Syödessämme Matiaskin alkoi jo rauhoittua. Sen kännykkä piippasi vuorostaan saapuneen tekstiviestin merkiksi. Jätkä kaivoi ihmeissään kännyn taskustaan ja luki miettiliään näköisenä itselleen saapuneen viestin. Sen jälkeen se meni taas jotenkin oudoksi. Mä kelailin, että mikähän ihme silläkin koko ajan oikein oli.
Meinasin juuri avata suuni ja udella, että kuka viestin oli laittanut, kun kuulin Matiaksen sanovan: ”Se-se oli Emilialta. Se ta-tahtois, että mä me-menisin niille. Si-sillä ois mu-mulle joku yllätys.” Nyt mäkin olin ihmeissäni. En edes tiennyt, että Matiaksella oli Emilian numero. No ei se minua haitannut. Mietin mikä mahtaisi olla kyseinen yllätys. Kommentoin kuitenkin: ”No vastaa sille, että tulet kattomaan mikä se yllätys on.”
Opastin kundia ja se sönkötti: ”Mu-mut kun en ti-tiedä missä se asuu.” Voi elämä! Mä tuumiskelin ja ajattelin, että oli siinäkin tyypillä kavereita. Pyysivät käymään luonaan, eivätkä olleet edes viitsineet kertoa missä asuisivat.
”Tai on tä-tässä osote, mut en ti-tiiä missä tä-tää paikka on.” kuului Matiaksen selostus aivan kuin kundi olisi lukenut ajatukseni.
”Näytäs sitä tänne.” kuulin itseni sanovan sen kummempia miettimättä ja luettuani osoitteen totesin: ”Mä tiedän miss toi paikka on, voin viedä sut sinne.”
”Oikeesti? Kiitti!” Matias sanoi innoissaan ja oli jo unohtanut ainakin vähäksi aikaa aran olemuksensa.
”Voitko säkin tu-tulla sinne Emilialle?” jätkä kysyi hetken päästä ja mä olin yllättänyt. Vai halusi se mut mukaan ihan muutenkin kuin vain opastamaan oikealle talolle.
”Voin kai mä tullakin.” vastasin hetkisen päästä ja Matias alkoi naputella viestiä kännykällään. Mä söin leipääni vaiteliaana ja taas mun ajatuksiin palasi se sama lauseen pätkä enemmän kuin veli. En ehtinyt murehtia sitä tarkemmin kun ulko-ovelta rupesi kuulumaan ääntä.
Matias katsoi mua kysyvästi ja mä tokaisin: ”Se on mun mutsi. Se tulee just töistä ja se on käyny kaupassakin.” Matias vain nyökkäsi ja näppäili nopeasti tekstarinsa loppuun.

Äiti asteli keittiöön normaalisti ja moikkasi: ”Moi Justus! Ja kukas sinä olet? En olekaan nähnyt sinua aiemmin.”
Äitini hymyili lempeästi meille ja minä pyörittelin salaa silmiäni. Olihan se tietysti mukavaa, kun äiti oli mukava, mutta välillä tuntui että se esitti oikeasti liikaa. Tuntui että se ei ollut paljoakaan perillä edes musta ja Juhasta niin, että miksipä se sitten olisi ollut perillä meidän kavereistakaan, vaikka ei se kyllä oikeasti ollut koskaan Matiasta meillä nähnytkään.
”Moi.” vastasin ja jatkoin: ”Joo, tää on Matias. Meidän pitäskin tässä varmaan kohta lähtee sen yhen kaverin luokse, kun sillä on bileet.” selitin ympäripyöreästi, mutta minusta tuntui jotenkin oudolta olla samassa tilassa Matiaksen ja äitini kanssa. Äitini vain kommentoi: ”Ai. No oli kiva nähdä Matias. Mä olen muuten Annikki ja tuon Justuksen äiti.”
Matias hymyili epävarmasti äidilleni ja sanoi: ”Jo-joo hauska t-tutustua.” Mä päätin, että nää olivat nyt jo tutustuneet tarpeeksi ja kiskaisin Matiaksen mukaani eteiseen.
Sieltä mä huikkasin mutsille: ”Me mennään nyt, moikka.”
”Moikka ja pitäkää hauskaa!” kuului äitini vastaus.

Ulkona mä kysyin Matiakselta: ”Mennäänkö me nyt sinne Emilialle. Siis että joko sinne voi mennä vai onko liian aikasta?”
Matias vastasi: ”Ei oo. Me-mennään vaan.” Niinpä me lähdettiin tallustelemaan kohti Emilian kotia, mä edeltä ja Matias vanavedessäni.

Lähettäjä: Tiddex 
Päivämäärä:   13.8.12 21:42:49

Ihanaa kun sä pystyt jatkaa tätä näin usein:) tää on paras ja uber koukuttava<3

Lähettäjä: ii 
Päivämäärä:   14.8.12 14:00:08

oiijj jatkooo <3 jotain pientä säpinäää taas :D!

Lähettäjä: Jamis 
Päivämäärä:   14.8.12 15:09:49

Oih, kuin söpöjä nuo kaks on! En henk.koht. tykkää ollenkaan JF:n Juhosta, jonka näköiseksi oot Justuksen kuvannut, joten mun on välillä vaikea lukea siitä mitään, kun nään vaan Juhon silmissäni :D Hellyttävää, että Justus haluaa ottaa Matiaksen suojelemisen omille harteilleen ja haluaa pitää huolta. Hämmästyin, miten rohkeasti Justus siltikin toimi, vaikka tunteekin suojelunhalua Matiasta kohtaan. En oo 14-vuotias poika, enkä tiiä kuin helposti sellaiset halailee. Ne suukot otsalle oli mun mielestä aika rohkea veto, koska jätkät tuskin suukottelee toisiaan vaikka kuin pitäisivät. Tällä hetkellähän Justuksen tunteet Matiasta kohtaan on suojelevat ja kaverilliset.

Sitten mun piti nipottaa (nyt kun oon toiseen kertaan lukenut kaikki pätkät), että jätä asioiden toistaminen vähemälle :) Yhdessä Matias-pätkässä toistuu monta kertaa se, ettei Matias uskalla puhua ja se on ujo jne.

Edelleen hyvää tekstiä, meikäläinen jää odottelemaan jatkoa!

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   14.8.12 15:44:32

Tiddex, kiitos kommentistasi ja kehuista! :) Ja jatkoa tulee usein, koska olen periaatteessa jo kirjoittanut tämän tarinan tai ainakin tämän tarinan ensimmäisen osan valmiiksi, silleen jännästi :P

ii, seuraavassa pätkässä tapahtuu jotain, mutta enpä kerro mitä (;

Jamis, kiitos pitkästä kommentista! Ja itekki kyl ajattelen sen Justuksen näyttämään siltä JF:n Juholta :P Ja Justus nyt on tässä vähän sekasin noitten tunteidensa kanssa ja niin se vähän niin ku tekee ensin ja miettii vasta sitten. En kyllä itsekään ole mikään 14-vuotias poika sen puoleen, että tietäisin kuinka he oikein käyttäytyvät :P Ja oot oikeessa noista Justuksen tämän hetkisistä tunteista.

Tiedän, että toistan noita joitain asioita eli kärsin lievästä tautologiasta näin hienosti sanottuna x) Koitan vähäntää sitäkin, mutta joskus se vaan tulee luonnostaan se samojen asioiden toistaminen.

Ja jatkoa tulossa taas pika puoliin, täytyy ensin lukuista toi pätkä :)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   14.8.12 16:10:58

Tässä jatkopätkä ja noi rivitykset saattaa mennä vähän oudosti, mutta toivon mukaan ei haittaa ketään.

Matias

”Olihan se nyt varmasti kolkyt?” Justus varmisti minulta ja vastasin: ”Joo.” Seisoimme sillä kadulla ja sen kadun talon numero 30 luona ulkona, missä Emilian pitäisi asua.
”Sitten se on tää.” Justus sanoi ja aivan kuin vahvistukseksi hänen sanoilleen Emilia avasi ulko-oven ja huitoi meitä tulemaan lähemmäs.
”Matias kivaa, että sä sitten tulit!” Emilia oli innoissaan ja sitten se huomasi Justuksen: ”Ja moi Justus myös.” Emilia sanoi hieman laimeammin Justukselle, mutta ei kundi näyttänyt siitä ottavan ainakaan kovin pahasti nokkiinsa. Me mentiin sisälle ja riisuttiin ulkovaatteet ja kengät eteiseen. Mä laitoin myös reppuni sinne, sillä sehän oli mulla edelleenkin mukana, kun en ollut vielä perjantaisen koulupäivän jälkeen päässyt sitä kotiinikaan viemään.
”Odottakaa vähän.” Emilia sanoi ja oli jo menossa, kunnes tulikin toisiin ajatuksiin ja sanoi: ”Tai oikeastaan sä Justus voisit jo tulla, mutta Matias jää sä vielä tänne niin se yllätys ei mene pilalle.”
Jäin hölmistyneenä seisomaan eteiseen ja katsoin, kun Justus ja Emilia hävisivät jonnekin. Pian kuitenkin Emilia tuli takaisin ja kuljetti minut olohuoneeseen. Olohuoneen seinällä oli suuri valkoinen kangas jossa luki isoilla punaisilla kirjaimilla: ”Hyvää syntymäpäivää Matias!” Olin ihan ällikällä lyöty ja sitten kun vielä Justus, Joona, Elli ja Nita pomppasivat sohvan takaa esiin ja huusivat yhteen ääneen: ”Yllätys!” Kaverit olivat sitten järjestäneet mulle yllätysjuhlat. Ja ne tosiaan olivat yllätysjuhlat, sillä mulla ei ollut ollut harmainta aavistustakaan niistä.
”Täh?” oli ainut asia jonka sain ulos suustani.
Nita hymyili minulle ja selitti: ”Päätettiin järjestää sulle juhlat. Se oli oikeestaan Emilian idea ja se sai facessa selville että sulla on synttärit tänään.” Mietin oliko nyt tosiaan jo 24. päivä maaliskuuta ja mun synttärit.
Joona huikkasi: ”Ja ei sitten keksitty mitään muuta paikkaa niin järjestettiin nää juhlat täällä.”
Elli säesti: ”Niin ja onneks Emilialla oli sun numero niin se pysty infoomaan sulle tästä.”
Emilia hymyili ja sanoi: ”Niin. Järjestettiin sulle tällaset kemut. Toivottavasti kelpaa ja onneks osasit tulla tänne pelkän osotteen avulla. Vähän kyllä epäilin, mutta onneks sä tulit.”
Onnistuin sönköttämään: ”Ki-kiitos ka-kaikille. Ja e-emmä ilman Ju-Justusta ois tienny.”
Kaikki kääntyivät katsomaan Justusta ja musta tuntui, että mä olin taas kerran tahtomattoni, ajanut sen kiperään tilanteeseen. ”Si-siis, kun mä o-olin sen, luona sillo...” selitin epätoivoisesti ja olin taas vaipua epätoivoon, mutta onneksi Joona pelasti tilanteen: ”Kuka olisi arvannut? Matias on sitten niin kovaa jätkää oikeasti. Sä vaan esität tollasta pelokasta jätkää. Oikeesti oot tosi kova jätkä. Varastit multakin sen koripallon sillo ja vietät tän Justuksen kanssa aikaa.”
Itse sisäisesti tiesin, etteivät Joonan sanat pitäneet aivan paikkaansa, mutta en kerennyt sanomaan mitään, kun Justus oli jo päässyt ääneen: ”Niinhän se on. Matias on kovempi jätkä kuin kukaan meistä olisi koskaan arvannut ja en mä nyt niin hirvee pahis ees oo... Mutta eiköhän laiteta nämä bileet pystyyn?” Kakki innostuivat Justuksen ehdotuksesta ja lähtivät ottamaan virvokkeita. Vai, että meitsi muka kova jätkä? Ajatus rupesi melkein naurattamaan minua ja se sai mutkin paremmalle tuulelle -oikealle juhlatuulelle.

Menimme pöydän ääreen, joka notkui herkuista. Ainakin tämä porukka osasi valmistaa hienot juhlat. Pöydässä oli käärretorttua, korvapuusteja, muffinsseja, jäätelöä, karkkia, piirakoita ja suuren suuri kakku, johon oli koristeltu karkeilla 15, sen merkiksi, että meikä täytti 15 vuotta juuri tänään. Juomapuolella oli kokista, jaffaa ja spritea. Otin käärretorttua, karkkeja ja kokista ja muiden kehotuksesta aloitin täytekaakun. Muutkin söivät herkkuja innolla, joivat limpparia ja puhuivat innoissaan. Minä keskityin vain syömiseen ja muiden kuuntelemiseen ja mietin, että juuri tällä hetkellä mä olin ihan oikeasti onnellinen. Täällä oli mun kaikki läheiset kaverit, Justus mukaan lukien. Minua vähän harmitti vieläkin pojan esitys siitä, että hän voisi olla minulle kuin veli. Olihan sekin parempi vaihtoehto kuin ei mitään, mutta kun olisin halunnut pojasta paljon enemmän itselleni.

Joona herätti minut yksinäisistä mietteistäni ja kysyi: ”Miltäs nyt Matias tuntuu olla 15?”
Vastasin englanniksi ihmeellisen rennosti: ”It´s cool.”
Elli hihkaisi: ”No on se kyllä aika makeeta varmasti.” Hymyilin ja Justus totesi: ”Indeed.” Todellakin ja siinä se oli oikeassa. Oli se aikas coolia olla 15 ja istua saman pöydän ääressä näiden kivojen ja itselle tärkeiden ihmisten seurassa. Mä mietin mun elämää puoli vuotta sitten ja pystyin toteamaan, että mun elämä oli mennyt vain jyrkästi kohti parempaa suuntaa.

”Mitäs sitten tehtäisiin?” kysyjä oli Nita. Olimme juuri kaikki syöneet itsemme lähes tulkoon ähkyyn ja ketään ei oikein innostanut tehdä mitään, ei ainakaa syödä enää ollenkaan. Ruuan näkeminenkin sai aikaan melkein huonon olon.
Emilia hihkaisi: ”Synttärisankari päättää! Eli Matias mitäs seuraavaksi?”
Katselin epämääräisesti ympärilleni ja koitin keksiä jonkinlaisen pelastuksen huoneesta. Silmiini osui sohva ja sen edessä oleva televisio ja stereojärjestelmä. Stereoiden lähellä oli hylly, jossa oli paljon cd-levyjä.
”Kuunnellaan musaa!” vastasin jo omalla rennolla tyylilläni ja viimeinkin minusta tuntui, että osasin olla oma rento itseni kavereideni kanssa.
”Sehän sopii mainiosti!” Emilia sanoi innostuneena ja spurttasi cd-hyllyn viereen.
”Mitäs kuunneltaisiin?” Emilia kysyi ja kävelin hänen luokseen. Tytöllä oli kädessään jos jonkinmoista cd:tä ja ehdotin, että voisimme kuunnella cd:tä, joka oli nimeltään Summer heat 2011. Siinä olisi paljon erilaisia biisejä ja varmasti jokaiselle jotakin, ainakin toivon mukaan. Emilia ilmoitti levyn nimen muille ja laittoi sen soimaan. Emilia oli laittanut 2 cd:n soimaa ja stereoista alkoi kuulumaan Jare & Villegalle Ft. Märkä Simo – Häissä. Biisi kelpasi minulle ja istuin väsyneenä sohvalle. Joona ja Nita jäivät tanssimaan keskenään ja Justus, Elli ja Emilia istuivat myös sohville. Justus istahti viereeni sohvalle ja tytöt istuivat keskenään toiselle sohvalle. Olin aistivinani Ellin ilmeessä pientä närkästystä Justuksen istuessa viereeni, mutta en ollut varma, sillä Ellin ilme oli taas pian iloinen. Itse olin tyytyväinen, että juuri Justus oli istunut viereeni. Siinä me sitten juttelimme, kävimme välillä tanssimassa ja ennen kaikkea nautimme hyvästä musiikista jota stereot meille syytivät.

Levyn loputtua istuimme kaikki sohville ja vain nautimme hetken aikaa olostamme. Kaikki olivat iloisia ja kaikilla oli hyvä olo. Minäkään en ollut jännittänyt tai ollut yhtään peloissani koko aikana. Paitsi silloin mahan pohjassa oli tuntunut pienen pientä jännitystä, kun Justus oli istunut siihen mun viereen sohvalle. Pian Nita ja Elli ehdottivat, että olisimme totuutta ja tehtävää, mutta vain niin, että jokaisen pitäisi kertoa totuuksia, sillä tytöt olivat itse liian väsyneitä liikkumaan siitä sohvalta. Se kävi myös meille muille.
”Okei. Kuka aloittaa?” Elli kysyi ja Emilia vastasi automaattisesti: ”Matias tietenkin! Hänhän on juhlan sankari ja saa päättää mitä utelee ensimmäiseksi.” Kaikkien utelias katse kääntyi minuun ja mietin kuumeisesti mitä tiedostelisin muilta.
Sitten keksin helpon asian ja sanoin sen muille: ”Jokainen kertoo itsestään asian jota muut eivät tiedä.”
Justus aloitti: ”Mä en oo oikeesti mikään kovis, sillä mä en oo hakannu oikeestaan ketään, paitsi yhtenä päivänä annoin kunnolla turpaan yhelle idiootille, kun puolustin yhtä kaveria.” Justus vinkkasi mulle salaa silmää ja mun kasvoilla kävi hetken aikaa epämääräinen ilme, mutta sain sen taas pian vaihduttua normaaliin ilmeeseen.
Elli jatkoi: ”Mä rakastan videopelejen pelaamista. Kukaan ei sitä tiedä, mutta mä pelaan usein videopelejä ollessani yksin kotona tai silloin kun ei oo muuta tekemistä.”
Sitten oli Emilian vuoro: ”Mä opiskelen ahkerasti ja olen muka joku hikke, mutta totuus on, että mä en lue kokeisiin kuin kerran sen koealueen läpi. Tunneilla mä koulussa seuraa opetusta, koska sitä vartenhan me ollaan siellä ja mä en halua olla opettajille enkä niille jotka haluu oikeesti oppia, ilkee.”
Seuraavana vuorossa oli Joona, joka sanoi: ”Mä tykkään pelata korista, vaikka en ookkaan siinä kovin hyvä.” Sitten Nita: ”Mä tykkään oikeesti tosi paljon pinkistä väristä, mutta en tykkää käyttää mitään pinkkiä, koska mun mielestä se on vähän lapsellinen väri.”
Kaikki olivat kuunnelleet toistensa juttuja mielenkiinnolla ja pistivät niitä muistiin. Nyt oli vielä mun vuoro kertoa itestäni jotain mitä muut eivät tienneet.
Valitsin sen helpoimman asian: ”Meillä on kissa jonka nimi on Sandy ja mä tykkään kissoista.” Jatkoimme peliä eteenpäin ja Justus kysyi seuraavaksi: ”Mikä on lempiohjelmanne tv:ssä?”
Vastasin ensimmäisenä: ”Mun on Simpsonit.” Joona vastasi Pasilan, tytöt sanoivat kaikki Salatut elämät ja Justus sanoi myös Simpsonit.
Peli jatkui eteenpäin ja Ellin tiedostelema asia sai minut värähtämään: ”Jokainen kertoo oman ihastuksensa.”
Rentouduin huomattavasti, kun Elli jatkoi: ”Tai ei tarvii kertoo ihastuksen nimee, mutta kertoo siis jos on ihastunu ja sen minkäikänen se sun ihastus on.” Nita sanoi: ”No mä oon Joonan kanssa ja Joona on 14.” Joona taas sanoi samaa Nitasta.
Emilia ja Justus eivät olleet ihastuneet kehenkään ja itse sanoin: ”O-Oon ihastunu ja s-se on 14.” Kaikki katsoivat uteliaana minua, mutta enempää minusta ei saanut irti ja Justus katsoi minua jotenkin pitkään ja kysyvästi. Toivottavasti se nyt ei aavistanut mitään. Elli kertoi asian olevan samoin hänen kohdallaan paitsi, että tyypin iäksi hän sanoi 15. Siitäkin pystyi jo päättelemään oman osansa. Jatkoimme kyseistä peliä vielä jonkin aikaa, kunnes päätimme seuraavaksi olla piilosta. Se oli ehkä vähän hassu idea, mutta en keksinyt parempaakaan leikkiä ja se näytti kelpaavan muille. Olinhan mä sentään se synttärisankari jonka velvollisuus oli päättää mitä tehtiin.

Emilia lupautui olemaan ensimmäinen etsijä ja mä lähdin Justuksen kanssa juoksemaan samaan suuntaan. Muut olivat lähteneet erisuuntiin yksinään. Me juostiin Justuksen kanssa jonkin huoneen ovelle ja mentiin sinne huoneeseen. Huone osoittautui Emilian huoneeksi ja se oli sisustettu kivan tyttömäisesti. Siellä oli pöytä jolla oli kannettava tietokone, sänky jolla oli kukkapäällysteinen lakana, kukkatyynyjä ja muutama musta tuoli. Huoneessa oli myös pieni kirjahylly, joka oli täynnä kirjoja, sekä kirjahyllyn vieressä pieni kirjoistuspöytä, jolla oli Emilian koulukirjoja. Huone oli aika pieni, mutta yhdellä henkilölle juuri sopivan kokoinen, koneella oloa, läksyjen tekoa ja nukkumista varten. Mä jäin oven viereen piiloon, niin että jos ovi avattaisiin jäisin sen taakse piiloon, ja Justus koitti löytää itselleen huoneesta jotain piilopaikkaa. Se koitti jopa mennä sängyn alle, mutta se yritys osoittautui turhaksi, kundi oli liian iso mahtuakseen sinne. Niinpä Justus jäi vain epätoivoisena seisomaan mun eteen ja sillä oli hieman pahoitteleva ilme kasvoillaan. Mä olin ymmälläni. Ei sen nyt tarvitsisi pahoitella sitä, että ei päässyt piiloon ja joutui vain seisomaan siinä mun edessä. Ei se nimittäin olisi enää muuallekaan kerennyt menemään. Äkkiä ovi aukesi ja Emilia astui sisään. Justus sattui seisomaan juuri oven takana ja oven aukeamisen voimasta kundi lensi suoraan mun päälle. Itse paiskauduin seinää vasten ja kiedoin refleksinomaisesti käteni pidemmän pojan ympärille ja meidän huulet painautuivat yhteen. Tunsin Justuksen pehmeät ja lämpimät huulet omiani vasten. Justus katsoi minua kauhuissaan, heti kun toipui suurimmasta järkytyksestä, irrottautui otteestani ja lähti kiireen vilkkaa ulos avonaisesta huoneen ovesta. Emilia oli onneksi kävellyt suoraan huoneensa keskelle ja ei ollut ainakaan toivon mukaan nähnyt mitään.
Nyt se kuitenkin kääntyi ja sanoi hymyillen: ”Matias löydetty! Äläkä nyt näytä noin säikähtäneeltä. Et ole edes ensimmäinen jonka löysin.”
”O-okei.” sopersin ja koitin palauttaa kasvojeni ilmeen normaalin neutraaliksi. Olin kyllä itsekin järkyttynyt tästä mun ja Justuksen vahinkopususta, mutta olin samalla myös erittäin tyytyväinen Emiliaan, joka oli suin päin rynnännyt huoneeseensa. Huokaisin helpotuksesta, sillä se ei onneksi ollut huomannut mitään tai ei ainakaan siltä vaikuttanut. Tuskin se nyt muuten olisi vain hymyillyt ja käskenyt olla näyttämättä niin säikähtäneeltä.

Huoneesta kiireellä rynnännyt Justus poikkoili nyt ympäri olohuonetta, koittaen löytää itselleen uutta piiloa.
”Turha juttu Justus, sinut on nähty!” Emilia kuitenkin huusi jo melko pian tultuaan itse, minä vanavedessä, olohuoneeseen. Elli oli vielä piilossa, mutta Emilia löysi tämän pian. Kello oli jo iltapäivän puolella ja näytti kolmea. Juhlat olivat kestäneet jo viisi tuntia. Heti piilosen loputtua Justus ilmoitti, että hänen oli lähdettävä. Kundi ei edes katsonut minuun, mutta ajattelin sen ajattelevan sitä pusua ja että se oli sen vika ja eihän se tiennyt, ettei se pusu mua todellakaan ollut haitannut vaan aivan päinvastoin. Myös Nita ja Joona sanoivat lähtevänsä. Niinpä tyypit sitten lähti ja mä ja Elli jäätiin Emilian luokse vielä vähäksi aikaa. Me mentiin syömään herkkuja ja tytöt juttelivat keskenään. Mä olin ihan omissa ajatuksissani ja kenenkään ei varmaan ollut vaikeaa arvata mitä mä vain kelailin mielessäni. No, jos joku ei arvannut, niin paljastettakoon, että se liittyi Justukseen ja siihen mitä tuolla Emilian huoneessa oli hetki sitten tapahtunut. Sitä en tiedä, mitä Justus ajatteli tapahtumasta ja haluaisiko kundi enää koskaan edes nähdä mua, mutta mä olin pakahtumaisillani onnesta ja yksi asia oli varmaan; nämä olivat parhaimmat synttärini ikinä ja siitä sain kiittää suurimmaksi osaksi Emiliaa ja hänen toimintaansa.

Lähettäjä: titinalle 
Päivämäärä:   14.8.12 16:16:31

Ihana tarina! Kiva ku sä jatkat tätä näi usein! Voit laittaa toisenki pätkän vielä tänää :D

Lähettäjä: dfewfefewf 
Päivämäärä:   14.8.12 16:53:40

oii, vähä ku söpöö :33 laitathan tänään vielä yhen pätkän ?:D

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   14.8.12 18:34:05

vielä yks pätkä tänää ! =))

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   14.8.12 19:02:15

Laitan tänään vielä yhden pätkän, kun niin moni toivoo sitä :) Laitan sen joskus tunnin päästä. Ja kiitos kaikille kommentoijille! =)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   14.8.12 19:58:43

Tässä lupaamani jatkopätkä. Loppuu ehkä vähän huonoon kohtaan, mutta minkäs teet :P

Justus

Voihan paskójen paská, manasin mielessäni äskeistä tapahtumaa. Pírun piilonen ja Matias, joka oli ehdottanut sitä. Tai eihän se oikeastaan sen vika ollut ollut. Itsehän mä seurasin sitä samaan piiloon ja jäin seisomaan siihen sen nenän eteen. Ja sitten vielä tää Emilia! Kuka senkin oli keskenyt singota huoneeseensa kuin pahainen raketti? Ihmettelin suorastaan tämän toimintaa. Sen ryntäilyn vuoksi mä olin painautunut Matiasta vasten ja me pussattiin! Siis ihan oikeasti pussattiin! Onneksi se oli vain lyhyt pusu ja kaikki mitä siinä tapahtui oli oikeastaan Emilian vika. Mutta jostain syystä, vaikka mä olin vihainen tapahtuneelle, mä olin salaa myös tykännyt siitä. Siinä oli ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita tai oikeastaan tilannetta kerrakseen. Mitähän Matiaskin mahtoi ajatella kaikesta? Pitäisikö mun jutella sen kanssa vai olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kaikkein helpointa voisi vain olla, jos en enää menisi juttelemaan pojan kanssa. Unohtaisin koko kundin ja sen mitä olin ajatellut tekeväni sen suhteen. Ainakin se oli selvinnyt miten voisin olla pojalle enemmän kuin veli. Matias haluaa, että olet sille enemmän kuin veli, palasi taas mieleeni. Voisiko se olla oikeasti totta? Olisiko poika muka ihastunut minuun? Oliko se ho...mo? Koko sano tuntui jotenkin kauhealta ja väärältä, vaikkei siinä mitään pahaa tietysti ollutkaan, mutta en kyllä itse todellakaan olisi halunnut mikään hintti olla. Ei se vain tuntunut itseltä eikä muutenkaan hyvältä. Ihmiseen ihastutaan ei sukupuoleen, tällainen toinen kummallinen ajatus tuli yhtäkkiä mieleeni. Kirosin hiljaa mielessäni ja pistin tupakaksi. Mä olin nyt tympääntynyt ja pettynyt itseeni. Miksi mä en voinut antaa tän asian olla ja vain todeta Matiakselle: ”Ohoh. Sori tää ei kyl oikeestaan ees ollu mun vika. Unohdetaan koko juttu.” Ja asia olisi ollut sillä selvä. Mä olin vain rynnännyt häntä koipien välissä pois paikalta ja nyt olin menettää järkeni miettiessäni tilannetta. Mitä mä oikeasti tekisin ja miten mä suhtautuisin Matiakseenkaan enää? Matias ja Matias! Mä en ollut ihastunut siihen ja mä en todellakaan enää ajattelisi koko kundia. Sitten ajatuksiini iskeytyi ripari ja se että olisin kundin kanssa samalla riparilla. Parahdin ääneen ja sytytin toisen tupakan poltettuani ensimmäisen loppuun.

Ainoa keino jonka mä keksin oli tosiaan se, että mä taas vältteleisin Matiasta. Mä en voinut sille mitään, mutta en mä vaan tiennyt mitä sanoa jätkälle tai kuinka edes käyttäytyä sen seurassa. Mä en edes ollut täysin varma mun tunteista ja mua pelotti se, että entä jos mä olinkin ihastumassa siihen kundiin. Ei! Niin ei saisi tapahtua! Se ei olisi normaalia ja ajatella mitä muutkin sanoisivat tilanteesta. Näin jo sieluni silmin omien ”kavereideni” mulkoilevan minua kuin jotain saastaa ja hakkaaman minut ja Matiaksen niin kovaa kuin vain ikinä osaisivat. Sitä en todellakaan halannut. Kaikkein paras ja helpoin keino oli siis pysytellä mahdollisimman eteellä kundista ja olla niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Mä en kuitenkaan voinut mun tunteille mitään ja mä edelleenkin ajattelin, että Matiaksella oli kauniit silmät. Välillä mä hain katsekontaktia ja sainkin sen, mutta siihen se sitten taas jäi. Sori Matias, mutta mä en vaan voisi...

Kevät eteni etenemistään ja pian koulut loppuivat, kesä alkoi ja kesälomakin pääsi käyntiin. Luulisi, että olisin ollut iloinen, mutta jostain syystä olin ihan maani myynyt. Kun koulu loppui se tarkoitti, että mä en näkisi enää Matiasta. Jostain syystä mä kaipasin sen seuraa ja halusin yhä edelleen tutustua siihen. Ehkä mä olin kuitenkin jotenkin ihastunut siihen tai jotain. Mä en enää tiennyt itsestäni enkä varsinkaan tunteistani enää paljon mitään ja mieleni olisi tehnyt vain käpertyä sänkyyn ja murehtia elämän kurjuutta. Ripari iski kuitekin mieleeni ja vaikka se olisikin vasta ensi kuussa ei aikaa sinne olisi enää paljoa. Varsinkin kun olin lupautunut menemään kesätöihin ja työt alkaisivat jo huomenna. Minulla ei sitten ollutkaan paljon vapaata kesällä ei ainakaan alkukesästä, mutta se ei haitannut, sillä en tykännyt yleensä vain löhötä kotona. Nyt olisin voinut antaa aika paljonkin siitä, että olisin saanut vain olla yksin ja murehtia omaa elämääni ja tilannettani. Mä taisin olla aika säälittävä, mutta minkäs sille mahtoi. Tällaista se oli kun pussasi ensimmäisen kerran jätkää, kun itse oli jätkä -ainakin mun tapauksessa.

Seuraavana päivänä olin jo ryhdistäytyneempi ja en ajatellut Matiasta ollenkaan. Se sujuikin aika hyvin, kun oli kaikkea muuta tekemistä. S-marketissa, jossa siis olen kesätöissä, riitti paljon puuhaa ja siellä kävi yllättävän paljon ihmisiä. Mielialani kohentui vähän ja sain taas elämänilosta kiinni, ainakin hetkeksi ennen kuin eräs nimeltä mainitsematon tyyppi astui kauppaan. Se suuntasi kulkunsa karkkihyllylle ja mä olin juuri itsekin menossa sinne ison pahvilaatikon kanssa täyttämään hyllyjä. Kerkesin jo kävellä siihen karkkihyllylle ja ruveta hommiin ennen kuin paikansin tämän ihmisen. Matias, kukas muukaan. Olin juuri ottanut käteeni karkkipusseja aikaanani laittaa niitä hyllyyn, kun huomasin Matiaksen ja tietysti kaikki pussit putosivat lattialle. Matias kääntyi katsomaan suuntaani ja punastuen kyykistyin lattialle poimimaan niitä ylös. Jätkä auttoi ja keräsi karkkipussin.
Se toi sen mulle ja mä mumisin: ”Kiitos.”
Matias ei sanonut mitään ja oli jo kääntynyt toiseen suuntaan, kunnes mä huomasin yhtäkkiä nousevani ylös ja tarttuvani sen hihasta kiinni. Sillä oli yllään sininen huppari, vaikka olikin jo kesä ja lämmintä. Poika katsoi minua ihmeissään ja odottavasti, vähän kysyvästikin.
”Meidän täytyy puhua.” sanoin ja pälyilin ympärilleni. Kun huomasin, ettei kukaan katsonut meitä, retuutin Matiaksen kaupan takahuoneeseen ja sanoin sille: ”Mulla on nyt töitä, mutta niiden jälkeen me voidaan puhua.”
”Mi-mistä?” Matias kysyi ja mun ois tehny mieli hakata päätäni seinään. Välillä mä vaan olin niin tyhmä.
En kuitenkaan tehnyt niin vaan sanoin ihan asiallisesti: ”No, kyl sä tiiät...”
”Mo-monelta su-sulta loppuu työt?” Matias kysäisi ja ei näköjään vieläkään ollut päässyt änkytyksestään eroon tai sitten se vain johtui siitä, että siitä kun olimme viimeksi puhuneet oli vierehtänyt aikaa taas jo ihan kivasti.
”En tiedä.” vastasin tyhmänä, mutta se oli ihan totta. Jatkoi kiireesti: ”Siis, kun tää on mun eka päivä täällä ja mä en tiedä vielä monelta pääsen. Mutta jos mä voin ottaa suhun yhteyttä niin ilmoitan...” Jätin lauseen kesken ja nyt minun olisi todellakin tehnyt mieli hakata päätäni seinään, mä kuulostin niin tyhmältä, ainakin omiin korviini.
Matias ei siihen kuitenkaan kiinnittänyt huomiota tai sitten se ei vain välittänyt, en tiedä, mutta se sanoi: ”Jo-jos mä a-annan su-sulle, vaikka mun kä-kännykän numeron?” Pitkä kysymys Matiaksen suusta, mutta toisaalta hyvä, että se kysyi sitä. Itse en enää olisi kehdannut sellaista ehdottaa omien ”viisaiden” kommenttieni jälkeen.
”Joo käy.” vastasin pojalle ja me vaihdettiin numerot ja sovittiin, että mä soittelisin Matiakselle työpäiväni jälkeen. Sitten me käveltiin pois sieltä takahuoneesta ja mentiin takaisin karkkihyllylle. Katsoin kun kundi otti hyllystä M&M’s suklaakarkkeja ja käveli kassalle. Mennessään se kääntyi vielä katsomaan mua ja mä virnistin sille pikkuisen. Se vastasi mun virnistykseen ja yhtäkkiä musta ei enää tuntunutkaan niin kamalalta. Mä taisin olla ihastunut tohon jätkään, mutta sitä mä en kyllä myöntänyt edes itselleni. Ei se ei voinut olla mahdollista ja tälle ”alkaneelle suhteelle” laitettaisiin tänään loppu. Musta tuntui, että se saattaisi satuttaa Matiasta, mutta en mä nyt hyvänen aika sentään voinut alkaa pojankaan kanssa seurustelemaan, enhän?

Lähettäjä: e 
Päivämäärä:   14.8.12 22:43:13

aawww <3 mut hei, ei tälläseen kohtaan saa jättäää !! :DD äääää, jatkoo nopeestiii <3

Lähettäjä: hanoi 
Päivämäärä:   14.8.12 22:44:56

Kai mäki voisin nyt kommentoida tähä ku sain suunillee kaikki pätkät luettua. :D Elikkäs kiva ja suloinen tarina ja sulla on mun mielestä selkee kirjotustyyli, eikä ainakaan mun silmiin oo virheitä pahemmin osunu.

Pakko sanoo et mulle tulee tästä vähän mieleen täällä pyörinyt poikarakkaustarina Juoksisitko luokseni. En tiiä ootko lukenu, mutta nää muistuttaa vähän toisiaan. Enkä tarkottanu, että se ois mitenkää huono asia tai mitää, kuhan vaa sanoin. :D

Mutta joo ja jos jotain rakentavaa tai kritiikkiä pitää sanoa ni ehkä kuvailua vois ollla vähä enemmän! ;) Ja välillä aika isoja tekstipötköjä, kappalejakoa vois olla ehkä enemmän? Pääosin kuitenki siis tosi kiva tarina ja jatkat ihanan usein, eikä pätkät silti oo mitään lyhyitä tynkiä, se on iso plussa! :)

Lähettäjä: e 
Päivämäärä:   15.8.12 14:51:21

Jatkoa ootellessaa :3

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   15.8.12 15:13:11

joo mulle tulee sama tarina mieleen kuin hanoilla, tuo juoksisitko luokseni (:

edelleen hyvä tarina, enkä virheitä löytänyt. nyt en viitsinyt kummoisemmin kommentoida, enkä usko että kommentoin näin kauhean usein :) taidan tehdä niin että seurailen tätä ja kommaan aina kun on jotain rakentavampaa sanottavaa ..

jatkoa :) !

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   15.8.12 15:26:48

Kiitos taas paljon kaikille kommentoijille! :)

e, jatkoa laitan ihan pian tulemaan.

hanoi, kiitos kehuista ja mukavaa, jos pidät tarinasta! =) Ja olen itsekin lukenut sen tarinan Juoksisitko luokseni. Erittäin hyvä tarina, vaikka kesken jäikin.

Ajattelin ruveta jo aikaisemmin kirjoittamaan tällaista tarinaa, mutta kun luin tuon Juoksisitko luokseni tarinan niin sitten innostuin ihan oikeasti ja rupesin kirjoittamaan tätä. Tää mun tarina saattaa muistuttaa sitä, en mene kieltämään, mutta tässä olevat henkilöt ja tapahtumat olen keksinyt itse.

Kuvailusta en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata :P Olen ehkä vähän huono kuvailemaan asioita, mutta parhaani yritän.
Välillä saattaa tosiaan olla aikas pitkiä kappaleita, mutta koitan tässä nyt oikolukiessani niitä lyhennellä, jos se nyt vain tuntuu olevan mahdollista. Kun ihan mistä tahansa vaan niitä kappaleita ei voi kuitenkaan pätkiä (: Ja kiitos kehuista + jatkoa tulossa taas aivan pian :)

varma, kiitos kommentista ja kehuista =) Ja voit kommentoida, vaikkei nyt olisi mitään niin kauhean rakentavaakaan. Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita ja piristävät päivää ^^

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   15.8.12 15:31:59

Matias

Kesä oli tullut ja koulu oli loppunut. Kesäloma, tuumailin ja ajattelin mitähän oikein tekisin. Aivan niin kuin olin arvellutkin Justus ei ollut puhunut mun kanssa sen vahinkopusumme jälkeen. Huokaus. Mutta jätkä kuitenkin haki aina välillä katsekontaktia, tai ainakin katsoi mua. Siitä ei sitten ottanut selvää, miksi se oikein katseli mua. Oliko se kenties sittenkin kiinnostunut musta? Vai halusiko se edelleen olla mun kaveri? Vai katseliko se mua jotenkin halvaksuvasta ja ajatellen että ”hyi, saatána, mikä hintti!” Toivoin vain, ettei Justus olisi ajatellut minusta ainakaan tuota jälkimmäistä, sillä mä en ollut mennyt ja pussannut sitä, vaan itse se oli mun päälle lentänyt, Emilian ryntäämisen takia. Pusu ei siis oikeastaan ollut ollut kummankaan vika ja jos Justus nyt sanoisi, että se ei ollut sen eikä mun vika niin se selitys kelpaisi mulle. Ja jos se vielä tahtoi niin voisin mä olla sen kanssa ihan vain kaverikin tai ainakin yrittää olla sen kaveri. Mä halusin nimittäin nähdä sitä vielä niin kauan kuin se vain olisi mahdollista, vaikkei meidän välillä sitten olisikaan mitään muuta kuin ystävyyttä. Tuntuisi paremmalta edes olla sen ystävä, kuin vain antaa koko jutun olla, sillä musta tuntui, että mä olin jo tullut ehkä vähän liian riippuvaiseksi siitä.

Tuntui pahalta, kun jätkä oli vain kokonaan unohtanut mut taas, mutta nyt kun olin mennyt kauppaan kohtalo oli puuttunut peliin ja ihmeitä oli tapahtunut. Ensinnäkin Justus oli kaupassa töissä, toiseksi se sattui juuri samaan aikaan mun kanssa sinne karkkihyllylle ja kolmanneksi se vielä halusi puhua mulle. Musta tuntui, että herättelin taas vain turhia toivomuksia sen suhteen, mutta en aikonut antaa periksi niin helpolla. Mieluummin kaveri kuin ei mitään, oli nyt mun uusi asenteeni ja siitä mä aioin pitää kiinni.

Mietin kuumeisesti mitä asiaa Justuksella mahtaisi olla. Se oli sanonut, että mä tietäisin kyllä ja mulla oli omat aavistukseni. Olisi kuitenkin ihan mukavaa kuulla mitä asiaa pojalla olisi taas muutaman kuukauden hiljaisuuden jälkeen. Ehkä mun tosiaan oli turhaa kuvitella siitä mitään muuta kuin kaveria, jos kundilla ei kerta ollut aikomuksia viettää kanssani aikaa kuin pari kertaa yhdessä kuussa ja pitää taas monen kuukauden tauko. Huokaisin raskaasti ja Justuksen kuva piirtyi mieleeni. No, jätkä oli ainakin antanut mulle oman puhelinnumeronsa ja luvannut soittaa. Nyt mun pitäisi vain odotella, että sen työt loppuisivat ja että se sitten oikeasti soittelisi. Käppäilin kotiin ja istui koneelle, aukaisin M&M’s karkkipussini ja tuumin, että meidän juttu oli oikeastaan tainnut lähteä liikkeelle siitä, kun olin ostamassa näitä samaisia karkkeja kaupassa noin vuosi sitten. Siitä oli jo kauhean pitkä aika, mutta paljon sinä aikana olikin jo kerennyt tapahtumaan.

Hätkähdin, kun kännykkäni rupesi soimaan. Kaivoin sen vapisevin käsin taskustani ja katsoin näytöllä vilkkuvaa nimeä. ”Justus.” Kello näytti jo 18.22 ja tuumin, että kundin työvuoro oli tainnut loppua kuudelta.
Painoin vihreää luuria ja vastasin puhelimeen: ”Ma-Matias.”
Justuksen ääni kuului toisesta päästä: ”Moi. Mä pääsin nyt töistä ja me voitas nähä.”
Vastasin lyhyesti: ”Jo-joo. Missä?” Paikkaanhan me ei oltu vielä sovittu ja olisi ihan kiva tietää missä me oikein nähtäisiin.
Justus ehdotti: ”No jos nähtäisiin, vaikka siinä Nesteen pihalla? Kävellään ja puhutaan asiat selviksi.”
”O-ok.” sänkötin puhelimeen ja sovimme, että näkisimme kohta. Vai, että Nesteen pihalla, eh? Tuumin ja mietin, että sieltä meidän juttu sai ihan oikeasti ja kunnolla alkunsa. Olisikin ihan kiva puhua ”asiat” selviksi ja saada tietää, mikä tää meidän juttu oikeastaan edes olisi. Mitä Justus mahtoi tarkoittaa ”asioilla” siitä en sitten ollut enää niin varma. Valmistauduin lähtöön, menin ulos ja suuntasin kulkuni Nesteen pihalle.

Perille päästyäni Justus seisoskeli jo paikalla. Sillä oli päällään tavanomaiset tummansiniset farkkunsa sekä musta t-paita. Itselläni oli päällä mustat colleget ja se sama sininen huppari, joka mulla oli ollut siellä kaupassakin. Justus nosti kättään tervehdyksen merkiksi ja mä nostin kättäni myös. Pudotin hupun päästäni ja jäin odottamaan mitä Justus tekisi seuraavaksi. Jätkä nyökkäsi vähän päätään ja lähti kävelemään. Pään nyökäytys oli ollut merkki siitä, että mä lähtisin seuraamaan sitä. Niinpä mä lähdin. Ensin Justus käveli edellä, mutta pikkuhiljaa se hidasti ja pian me käveltiin siinä vieri vieren. En edes tiennyt minne olimme oikein menossa, mutta päätin, että Justus saisi valita paikan rauhassa ja aloittaa juttelemaan niistä mieltään painavista ”asioista.”

Me käveltiin vielä jonkin matkaa, kunnes oltiin aika rauhallisella alueella. Ei täällä kyllä muutenkaan liikkunut paljon ihmisiä, sillä asuimme pienellä paikkakunnalla ja täällä ihmismääräkin oli siis pieni ja koostui enemmän vanhemmista ihmisistä kuin meistä nuorista. Justus pysähtyi ja jäi seisomaan paikoilleen. Me seisottiin jossain metsikössä ja siinä oli meidän vierellä penkkikin. Mä istuin siihen penkille ja jäin katselemaan Justusta ja sen vaivautunutta olemusta. Mun ois tehny mieli sanoa sille jotain, mutta mä en oikein tiennyt mitä mä olisin sanonut sille ja mä uskoin, että Justuksella oli samanlainen tilanne. Niinpä me vain oltiin siinä hiljaa. Mä istuin penkillä ja Justus seisoi siinä vieressä.

Tilanne oli epätoivoinen ja yhtäkkiä minua rupesi naurattamaan koko juttu. Yleensä en pahemmin nauranut, en ainakaan vieraassa seurassa enkä ihmispaljouden keskellä. Mutta nyt täällä oli paikalla vain Justus ja ei se nyt enää mulle niin tuntematon ollut. Mua rupesi naurattamaan koko kuvio. Se, että mä olin ihastunut siihen, se että sillä saattoi olla tunteita mua kohtaan. Mua nauratti jopa se vahinkopusu ja se että mä en tiennyt mitä sanoa tai tehdä ja että Justus näytti olevan samanlaisessa tilanteessa. Yleesä mä en siis nauranut ääneen, vaikka mua naurattikin, mä vaan hymyilin, mutta nyt mua nauratti ihan tosissaan. Mä tiesin, että mulla oli todella kummallinen huumorintaju ja yhtäkkiä mä en enää voinut itselleni mitään, vaan mä purskahdin raikuvaan nauruun.

Justus katseli mua ihmeissään ja sen ilme kieli siitä, että se ajatteli mun olevan seonnut lopullisesti. Sen kummeksuva ilme nauratti mua vain lisää ja mä vain nauroin ja nauroin ja tuntui, ettei mun naurulle tulisi loppua ollenkaan. Justus katseli minua ja yritti kysyä oliko kaikki okei, mutta ei kuitenkaan kerennyt kysymyksessään niin pitkälle vaan rupesi itsekin nauramaan. Mä nauroin siinä tuolilla ja pidin vatsastani kiinni. Justustakin nauratti ja kundi istui siihen mun viereen pidellen omaa vatsaansa kaksin käsin. Mä aloin jo pikkuhiljaa rauhoittua ja mun olo oli pitkästä aikaa taas onnellinen ja jotenkin yllättävän rento. Nauru auttoi asiaa. Vatsassa tuntui hyvältä ja siellä tuntui taas olevan suuren suuri perhoslauma.

Mä katselin Justusta ja sitä, kun se hekotti siinä mun vieressä vielä hetken ennen kuin rauhoittui ja sai kysyttyä: ”Mikä oli noin hauskaa?”
Pojan äänestä pystyi kuulemaan pienoisen nauran vieläkin ja mä vain pudistelin päätäni ja totesin: ”Eikun vaan mietin tätä meidän tilannetta.”
Sen sanottuani Justus vakavoitui äkkiä ja musta tuntui että mä aloin saada takaisin sen tutun hermostuneisuuden tunteen.
”Siitä pususta...” jätkä aloitti ja sen näytti olevan erittäin vaikea sanoa sitä. Se oli kuitenkin ottanut asian puheeksi ja mä päätin, että nyt mä auttaisin sitä, että me saataisiin taas välit kuntoon.
Niinpä mä kiirehdin sanomaan: ”Se-se ei ollu sun vika. Se oli Emilia, joka t-tuli sieltä.” Justus näytti miettivän jotain, sitten se katsoi mua silmiin ja me oltiin vain hetken hiljaa.
Pian kundi käänsi katseensa pois ja sanoi: ”Niin.” Sitten me taas istuttiin hiljaa ja mä totesin: ”Eli se e-ei siis ollut ku-kummankaan vika. Ei s-sun eikä m-mun.”
Justus myönsi taas: ”Niin.” Ja mä ajattelin, että mä täällä puhuinkin loppujen lopuksi niistä asioista eikä se.
Mutta mä olin tuominnut Justuksen liian aikaisin, koska se sanoi: ”Mitä jos unohdetaan vaan koko juttu? Sovitaan, että se oli Emilian vika ja sillä selvä.” ”Hmm.” oli ainoa mitä sain suustani, sillä minusta tuntui, että Justukselle oli vielä jotain muutakin sanottavaa. Mumisin siis vain myöntävästi ja työnsin ”pallon” toiselle jääden odottamaan mitä tämä sanoisi tai tekisi seuraavaksi.
Justus tuntui ottavan ”pallon” haltuunsa ja jatkoi: ”Niin siis unohetaan koko juttu, jos sulle käy ja jatketaan siitä mihin jäätiin ennen sitä. Sillä, kyllä mä vieläkin haluaisin tutustua suhun ja olla sun kaveri.”
Hymähdin ajatuksissani ja olin jotenkin tyytyväinen Justuksen sanavalintaan. ”Kaveri” kuulosti paljon paremmalta kuin joku ”veli” ja päätin, että me voitaisiin unohtaa nää kommervenkit ja alottaa alusta vähän niin ku puhtaalta pöydältä.
Niinpä mä totesin Justukselle: ”J-joo käy. Uno-unohetaan vaan ja ol-ollaan kavereita.”
Justus kääntyi katsomaan minua ja tuntui, että kaikki oli taas hyvin meidän välillä. Justus hymyili ja tällä kertaa mäkin osasin jo hymyillä sille ihan aidosti. Vaikka kundi ilmoittikin haluavansa olla mulle vain kaveri ja haluavansa tutustua muhun paremmin, niin mulle oli outo aavistus, ettei tämä jäisi vain tähän. Tulevasta minulla ei ollut vielä tietoakaan, mutta omat tunteeni olivat erittäin vahvat tuota vieressäni istuvaa kundia kohtaan ja mun sydän oli pakahtua onnesta, jo pelkästään siitä syystä, että Justus taas puhui mulle ja halusi viettää aikaa mun kanssa, vaikkei siinä sitten mitään intiimimpiä olisikaan.

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   15.8.12 19:16:54

luin tänään ekan kerran sun tarinan ja tä on ihana! Voisiksä laittaa jatkoo viel tänäää :33

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   15.8.12 20:06:26

jatkoo vielä tänää jooko ((:::

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   15.8.12 20:15:54

Kiitos kommenteista ja tässä vielä jatkopätkä :) :

Justus

Me saatiin asiat sovittua Matiaksen kanssa ja pitkästä aikaa mun oli taas hyvä olla. Kundikin tuntui olevan sitä mieltä, että unohdettaisiin vain se pusu ja aloitettaisiin alusta tai jatkettaisiin siitä mihin jäätiin ennen sitä. Jostain kumman syystä mä vaan halusin olla sen kanssa, tutustua siihen paremmmin ja viettää aikaani sen kanssa. Se kuulosti toisaalta vähän huolestuttavalta, mutta kun en nyt vain sekottaisi tunteitani tähän yhtään enempää ja keskittyisin Matiakseen vain kaverina kaikki sujuisi hyvin. Me noustiin siitä penkiltä ja lähdettiin kävelemään yhdessä takaisin kylämme keskustaan.

Matka sujui niin pitkään hyvin, kunnes ne tultiin pois sieltä metsästä ja alettiin jo olla aika lähellä keskustaa. Kun astuttiin ulos sieltä metsästä, meidän näkökenttää ilmestyi tutun näköisiä hahmoja. Ne olivat Niilo, Kari ja Jukka. Voi víttu! Manasin mielessäni ja ajattelin, että tästä ei hyvää seuraisi.
Meinasin jo kääntyä takaisin ja ottaa Matiasta taas hihasta kiinni jotta voisin käännyttää tämänkin, kun kuulin Karin äänen: ”Katos, katos, sehän on Jutsku!” Kari huuteli ja piti pienen tauon ennen kuin huusi oikeasti aidosti yllättyneenä: ”Ja mitä helvettíä! Eikös se ole Matias, jos nyt en aivan väärin näe!?” Nyt myös Niilo ja Jukka kääntyivät tännepäin ja huomasivat mut ja Matiaksen.
Jukka kommentoi: ”Kyllä se on Matias. Hei Jutsku, mitä sä sen kanssa oikein duunaat täällä keskellä mettää?” Mietin kuumeisesti mitä vastaisi kundeille.
Lopulta päätin vain puhua totta ja möläytin: ”Kuhan vaan aikaani vietän...”
Niilo matki sarkastisesti: ”Kuhan vaan aikaani vietän... Et sitten voinut parempaa vitsiä murjaista.” Kari jatkoi: ”Just niin. Mistä asti sä olet muka tollasten luusereiden kanssa aikaas viettänyt?” Nyt minulla alkoi todella ruveta keittämään. Mietin oliko noi jätkät oikeasti mun kavereita, vai olinko vain tuhlannut elämääni lyöttäytymällä heidän seuraansa. Onneksi niillä ei sentään ollut mitään tietoa siitä pususta tai sitten ne vasta olisivatkin olleet ”innoissaan.”
Vastasin vain kundeille: ”Siitä asti, kun mä olen huomannut, että te ette oo maailman ainoot ihmiset!” Heitin ilkeästi takaisin ja mua rupesi oikeasti pikkuhiljaa ärsyttämään. Katsoin vieressäni seisovaa Matiasta, joka koitti näyttää pelottamalta ja olla kovan näköinen, mutta jota oikeasti taisi pelottaa aika urakalla. Ja just kun me oltiin saatu sovittua ja kaikki oli taas hyvin niin näiden kundien piti sitten ilmestyä paikalle. Mä kävelin Matiaksen eteen ja levitin käteni suojelevasti sivuilleni. Käänsin päätäni pojan suuntaan ja kuiskasin tälle: ”Mä hoidan tän. Älä pelkää.” Matias vain nyökkäsi ja näytti pelokkaalta. Toivoin että voisin tosiaan hoitaa tämän yhtä mallikkaasti kuin sen pyörtymissuunnitelman kehittämisen.

”Kattokaa nyt se oikein suojaa sitä!” Niilo huusi Karille ja Jukalle, jotka katsoivat toimintaani ihmeissään. En itsekään oikein tiennyt mistä tämä suuri suojeluvaisto oli herännyt, mutta tuntui jotenkin tärkeältä suojella Matiasta noilta kundeilta. Kaikkia ei voinut auttaa, mutta yksikin ihminen pystyi tekemään halutessaan yllättävän paljon ja auttamaan ainakin jotakuta toista ihmistä ja tässä mä nyt olin ja seisoin kerrankin oikealla puolella ja valmiina taistelemaan hyvän ihmisen puolesta.
Mä olin nyt valintani tehnyt ja musta tuntui tosiaan paremmalta seisoa täällä Matiaksen tukena kuin kävellä tonne kundien luokse ja sanoa niille että: ”Antaa vain nyrkin laulaa.” Sillä Matias ei tosiaan ollut ansainnut sellaista kohtelua, koska se oli mielenkiintoinen ja normaali ihminen, joka vain tuntui tarvitsevan tukea ja oikean kunnollisen ystävän, joka ei jättäisi sitä koskaan. Ja nyt mä vasta sen tajusin! Sillä hetkellä mä päätin, että nyt mä ihan oikeasti koittaisin olla jätkälle juuri sitä mitä se tarvitsi, eli juuri tuollainen ystävä, en mikään veli enkä mitään muutakaan vaan juuri se ainoa ja oikea ystävä, jolle se voisi kertoa kaikki huolensa. Se joka välittäisi ja kuuntelisi ja auttaisi pahoissa tilanteissa niin kuin tässä ja nyt.

”Hei Jutsku, ootko sä nyt ihan tosissasi?” asian tiedustelija oli Kari ja se tosiaan katsoi mua kysyvästi. Ihmettelin kuinka kundit jaksoivat edes kysellä moista ja epäillä mua. En kai mä tässä seisoisi ja puolustaisi Matiasta, jos en ollut ihan tosissani asian suhteen? Kai mä olisin sitten kävellyt niiden luokse ja antanut koko asian olla, mutta ei, nyt mä olin tän asian suhteen aivan tosissani ja mähän puolustaisin kerrankin sitä heikompaa ja sitä kenelle se puolustus oikeasti kuuluisi. Enkä vain menisi seisomaan isompien ja mukamas viisaampien joukoon, jotka taisivat oikeastaan itse olla niitä suurimpia pelkureita ja tyhmimpiä. Mutta mä olin tajunnut sen ja kääntänyt kelkkani. Mä olin päättänyt muuttaa elämääni. Ainakin sen verran, että Matias tosiaan kuuluisi siihen ja että en olisi mukana kenen tahansa kiusaamisessa.
Huusin Karille ja muillekin pojille: ”Kyllä, mä olen tosissani. Matias on mun kaveri ja se ei todellakaan ole mikään luuseri..."
"...vaan te ootte!”, täydensin lauseen mielessäni valmiiksi. Yhtäkkiä rupesi satamaan kunnolla vettä ja me vaan seisottiin paikoillemme. Mulle tuli nopeasti kylmä, sillä ilma ei enää ollut lämmin ja vettä satoi kaatamalla. Kari, Jukka ja Niilo katsoivat taivaalle ja totesivat, että vesisade oli hirmuinen.
Jukka kommentoi: ”Antaa olla pojat. Lähetään menemään!”
Niilo ja Kari myöntyivät asiaan, mutta Kari huusi vielä mulle ja Matiakselle: ”Ja tämä ei todellakaan jää tähän. Siitä voitte olla varmoja!” Sitten pojat hyppäsivät mopojensa selkään ja ajoivat pois. Mä huokaisin helpotuksesta ja olin todella iloinen, etteivät kundit olleet samalla riparilla kuin mä ja Matias.

Kaatosade jatkui vieläkin ja mä laskin käteni alas ja käännyin Matiaksen puoleen. Poika oli vetänyt hupun takaisin päähänsä ja näytti vieläkin hieman pelokkaalta.
”Oot sä kunnossa?” mä varmistin.
Matias tuhahti jotain ja vastasi: ”A-aina sä oot si-sitä kyselemässä. Ja o-oon mä kunnossa. E-entäs sä?” Tällä kertaa pojan änkytys taisi johtua vähän sateestakin, sillä kova kaatosade kasteli meidät äkkiä ja olo tuntui kylmältä, vaikka olisikin huppari päällä tai ainakin niin mä uskoin.
”Joo oon mä.” vastasin ja virnistin kundille sanojeni päätteeksi.
Matias vain nyökkäsi ja totesi: ”Sä o-oot ihan märkä ja m-mun takia nyt rii-riidoissa noiden kanssa.”
Mua ihmetytti, että se jaksoi välittää sellaisesta ja mä tokaisin: ”No ei se haittaa. Vähän kylmä täällä on, mutta muuten mä oon okei. Ja sitä paitsi, se että mä oon nyt riidoissa noiden kanssa ei haittaa mitään, sillä mä just tajusin, että ne on todellakin idiootteja kaikki ja jos totta puhutaan niin oon mä sitä jo aikasemminkin kelaillu.” Matias nyökkäsi taas ja näin pojan kasvoilla huvittuneen ilmeen. Mietin mistä se oikein johtui, mutta päätin antaa asian olla.

Me lähdettiin kävelemään sinne keskustaan ja kaatosade se vain halusi jatkua. Se olikin ensimmäinen kunnon sade tänä kesänä.
Pian Matiaksenkin ilme vakavoitui taas ja se sänkötti: ”I-ihan oikeesti, su-sulla on varmasti kylmä. Sä-sä oot ihan läpimärkä.” Mietin mihin poika tällä oikein pyri ja katsoin ihmeissäni, kun se heitti sen hupparin pois. Hupparin alla jätkällä oli pitkähihainen ruskea paita.
”O-ota tää.” Matias kehotti ja ojensi huppariaan minua kohti.
”Emmä nyt sitä voi ottaa.” sanoin kauhuissani siitä, että jätkälle tulisi vuorostaan kylmä.
”Kyllä sä sen nyt otat!” Matiaksen äänestä kuului ensimmäisen kerran uhoa ja mä ajattelin sen olevan tosissaan. Mulle tuli yllätyksenä se kuinka uhmakkaalta se osasi halutessaan kuulostaa.
”No hyvä on, hyvä on.” suostuin lopulta, mutta lisäsin: ”Mutta nyt sä kastut.”
Matias vain mumisi: ”Ei se haittaa.” Ei se ehkä sitä haitannut, mutta mua se kyllä haittasi. Kommennoin: ”No ei se oo hyvä niinkään. Mennään näin!” sanoin ja levitin hupparin pääni päälle, mennen sitten ihan kiinni Matiaksen kylkeen niin, että huppari oli myös sen päällä. Nyt me molemmat oltiin hupparin alla ja meidän päät ei ainakaan kastuisi.
”Oot säkin kyllä yks pö-pöhkö!” Matias sanoi ja aistin pientä huvittuneisuutta sen äänestä.
”Enhän ole!” puolustin itseäni ja olin vain tyytyväinen siihen kuinka olin keksinyt sen miten pitää hupparia, jotta se olisi meidän molempien yllä ja jotta kumpikaan meistä ei kastuisi. Matias vain hymyili hieman typerän näköisenä ja ei sanonut enää mitään. Mäkin annoin asian vain olla ja musta tuntui jotenkin erityisen hyvältä. Ihan niin kuin mä olisin itsekin löytänyt itselleni juuri sen oikean ja ainoan sydänystävän.

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   15.8.12 21:11:14

jeeeeei kiitoos :333

Lähettäjä: esw 
Päivämäärä:   15.8.12 21:12:55

ihanaaaaa <33 jatkoo nopeestiii:3

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   15.8.12 22:20:38

aws c::: kaks lukuu jatkoo tullu. edelleen ihana tarina, oottelen uutta lukua jälleen kerran. virheitä en ees jaksanu ettiä ku kello on näin paljon ja väsyttää :c - mutta tuskin niitä siellä edes oli.

jatkoa tulemaan kiitos !

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   16.8.12 15:34:56

Kiitos kaikille kommentoijille ja tässä jatkopätkä:

Matias

Kotiin päästyäni mä suunnistin heti ekaksi huoneeseeni. Tungin huoneen oven kiinni ja kaaduin sängylle sen sinisen hupparini kanssa. Huppari ei ollut mulla päällä vaan mä pidin sitä kädessäni. Nuuhkaisin hupparia. Se tuoksui hieman tunkkaiselta, märältä ja sateiselta, mutta siinä oli myös Justuksen tuoksua.
Me oltiin kävelty sieltä metsästä pois keskustaan ja kaatosade oli jatkunut sinne asti, mutta sitten se oli loppunut ja Justus työnsi mulle mun hupparin sanoen: ”Ota sä se nyt vaan. Se on sun ja ei täällä enää sada, sitä paitsi mulla on tästä enää lyhyt matka kotiin.” Mä otin hupparini vastaan ja katsoin, kun jätkä lähti kulkemaan omaa kotiaan kohden. Mennessään se vielä kääntyi ja vilkutti mulle vähän aikaa. Vilkutin takaisin ja älysin sitten lopulta lähteä kävelemään omaan kotiini.
Ja nyt mä olin täällä perillä ja mietiskelin kaikkea äsken tapahtuneita juttuja typerä virne naamallani. Mä en vain voinut sille mitään, että olin niin onnellinen. Justus oli puolustanut mua ja ei ollut tällä kertaa jättänyt mua yksin. Lisäksi se ei halunnut mun kastuvan ja tuli siihen ihan mun viereen.

Huokaus, että se jätkä vain halusi olla mun kaveri. Itse kun tunsin sitä kohtaan paljon voimakkaampaa vetoa, mutta mun pitäisi nyt ottaa vähän takapakkia ja rauhoittua tai kohta mä ajaisin Justuksen pois luotani lopullisesti ja sitä mä en todellakaan halunnut. En enää nyt kun me oltiin just tutustumassa toisiimme kunnolla ja just, kun musta tuntui, että mä olin saanut siitä itselleni ainakin kunnollisen ystävän, jos en mitään muuta. Huokaisin uudelleen ja minusta tuntui, että tein sitä nykyään yhtenään. Nuuskin huppariani ja nautin Justuksen tuoksusta ja kasvoillani oli yhä edelleen se sama typerä virne, mikä niillä oli ollut siitä lähtien, kun Justus oli väittänyt, ettei muka olisi pöhkö. Pöhkö se kuitenkin oli, mutta erittäin hyvällä tavalla, sitä se ei vain ollut vielä itse tiedostanut.

Makoilin yhä vain siinä sängylläni sen hupparin kanssa, kun Matleena yhtäkkiä porhalsi sisään huoneeseeni. Koitin vaihtaa äkkiä ilmeeni normaaliksi, nimittäin siitä ei hyvää seuraisi, jos Matleena huomaisi typerän virneeni.
Taisin kuitenkin olla hieman liian hidas ja Matleena aloitti heti pitkän kuulustelunsa: ”Täällä sä vaan oot edelleen. Oot kyhnännyt täällä siitä asti, kun tulit kotiin. Mitä on oikein tapahtunut? Ja hei hetki, mikä on toi ilme? Mä taidan tunnistaa ton ilmeen. Kundi on ihastunut! Kerro, kerro heti kuka se on? Tunnenko mä sen? Ja hetko, miks sulla on toi huppari siinä sun vieressäs eikä päälläs?”
Pikkusiskot, suuren suuri ja iso huokaus. Matleena varsinkin tuntui olevan pahimmasta päästä sille tuulelle päästessään ja juuri nyt se oli sillä tuulella. Miljoona kysymystä joista en halunnut vastata yhteenkään ja joista en edes tiennyt mihin olisi pitänyt vastata ensimmäiseksi.

Pikkusysterit oli aina uteliaita ja luulivat, että kaikki asiat kuuluivat niille, vaikkei niillä olisikaan mitään tekemistä minkään kanssa. Ja se kuinka Matleena pystyi lukemaan mun ilmeitä tai no okei, ehkä kuka vain pystyi arvaamaan siitä typerästä virneestä, joka oli hetki sitten ollut kasvoillani, että mä olin ihastunut. Entä sitten? Oliko se väärin ja enkö mä nyt saisi olla ihastunut? Olin joskus ala-aste aikana ollut myös ihastunut, mutta se oli ihan turha ihastus, mutta mulla oli ollut silloinkin kasvoillani vähän samantapainen ilme ja silloin olin tyhmyyksissäni mennyt kertomaan Matleenalle asiasta. Enää en tekisi samaa virhettä ja se mitä tunsin Justusta kohtaan oli ehkä jo jopa enemmän kuin vain pelkkää ihastumista.
Tiuskaisin vain Matleenalle: ”No niin oon ollu täällä, eikö ihminen nyt saa olla muka edes omassa huoneessaan!?” Matleena katsoi ihmeissään purkautumistani, sillä en mä nyt yleensä suuttunut sille ainakaan ilman aihetta.
Niinpä se vain tuumasi: ”Saa, saa. Sori, että edes kysyin...” ja sitten se lähti pois paikalta. Huokaisin raskaasti ja tuumin, että tästä puhuttaisiin vielä. Hetken päästä menin jo pyytämään anteeksi ja Matleena otti sen ihmeellisen hyvin. Enää se ei udellut ja meidän välit oli taas kunnossa, vaikka uskoinkin sen olevan erittäin halukas kuulemaan mun ”ihastuksesta”, mutta siitähän ei puhuttaisi, ei ainakaan vielä pitkään aikaan.

Kesäkuu kului ja heinäkuu oli pian käsillä. Tällä kertaa Justus ei unohtanutkaan mua vaan laittoi mulle tekstareita ja soittelikin aina välillä ja tietysti mä aina vastasin. Sillä oli usein töitä, mutta me nähtiin aina välillä sillon, kun sillä oli vapaata ja me vietettiin aikaa yhdessä ja tutustuttiin toisiimme paremmin. Ei me tehty oikeastaan muuta, kun vaan juteltiin jostain turhan päiväisestä ja välillä ihan asiaakin niin kuin mitähän ne Kari, Niilo ja Jukka aikoisivat tehdä ja siitä meidän tulevasta riparista. Ja ennen kuin edes kunnolla huomasinkaan aikaa oli kulunut jo sen verran paljon, että olikin jo aika lähteä sinne riparille.

”Onhan nyt kaikki tarpeellinen varmasti mukana?” äiti kyseli, kun me istuttiin autossa, se, mä ja isä. Ne oli viemässä mua sinne riparille. Äiti jaksoi aina kysyä ja huolehtia, että kaikki tarpeellinen oli mukana, vaikka se tiesikin, että mä olin tarkka ja että mä en usein unohtanut asioita.
”No on, on.” vastasin sille ja isä, joka ajoi totesi: ”Ette sitten tee mitään typerää siellä ja muistatte käyttäytyä.”
”Joo, joo.” vastasin sillekin ja tokaisin sitten vähän pirteämmin: ”Eikä tarvii teititellä.”
Isä hymähti ja sanoi: ”Emmä nyt vaan sua tarkoittanutkaan vaan teitä kaikkia jotka olette siellä. Ja eikös siellä ole se sun kaverisikin?”
Olin mennyt kertomaan vanhemmille ja Matleenalle Justuksesta, kun ne olivat halunneet tietää missä mä olin silloin yhtenä päivänä ollut. Minua ihmetytti, mistä ne olivat sen nyt keksineet, kun siitäkin oli jo ainakin puoli vuotta, mutta juuri nyt ne sen olivat keksineet ja halusivat tietää, kuka tämä kaveri oli. Olin siinä sitten mennyt kertomaan Justuksesta ja siitä, että sekin olisi samalla riparilla.
Olin tyytyväinen, ettei Matleena ollut tullut mukaan ja totesin: ”No onhan se Justuskin siellä.” sanoessani pojan nimen ääneen mahassa tuntui taas olevan muutama perhonen. Naurahdin hiljaa ja koitin hillitä kaikkein hurjimpia mielikuviani siitä mitä kaikkea kivaa tällä riparilla voisikaan sattua. Onnistuin siinä aika hyvin ja pian olimmekin jo perillä. Mä hyppäsin ulos autosta ja otin kaikki tavarani, jotka olivat kahdessa melko suuressa laukussa ja katselin ympärilleni.
Paikansin Justuksen ja huikkasin porukoille: ”Tuolla Justus onkin! Mä pärjään tästä eteenpäin nyt yksin, että moikka vaan!”
En kuitenkaan päässyt niin vähällä vaan äiti halasi minua ja isä löi minua kevyesti kämmenellään selkää ja toivotti onnea. Mietin hetken mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa, mutta unohdin sen pian lähtiessäni juoksemaan päätä pahkaa Justuksen luokse.

Lähettäjä: ww 
Päivämäärä:   16.8.12 15:48:48

oiii jatkooaaa;))) ois kiva jos tulis seuraavassa pätkässä jonku näköstä "säätöö" ;) <3

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   16.8.12 16:31:13

jeeei ihanaa tulla koulust ja löytää jatkoo :33 tulisko tänään lisää :33

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   16.8.12 17:48:40

jatkoo viel tänää pliiis (: IHANA TARINA ♥

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   16.8.12 18:38:45

Kiitos taas kaikille kommentoijille :) Jatkoa tulossa vielä tänään ja siinä pätkässä tapahtuu jotain mukavaa (ainakin uskoakseni voisin sanoa näin) :P

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   16.8.12 19:46:20

Tässä lupaamani jatkopätkä =)

Justus

Tänään se ripari sitten alkaisi, miestiskelin laiskana kun istuin autossa matkalla määränpäähän, jossa rippileirimme kuuluisi olla. Se kestäisi vain viikon, mutta sekin aika ilman tupakkaa tuntui hirmuiselta. Olin nyt siis päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla tupakoimatta riparin ajan. Saisi nyt nähdä mitä siitäkin tulisi. Tuhahdin ja ajattelin, että olin oikeasti aloittanut jonkun uuden elämän tai vähintäänkin kääntänyt uuden sivun elämässäni. Roskaa, mutta toisaalta totta. Mä olin tutustunut Matiakseen, en enää ollut viettänyt aikaani vanhojen ystävieni kanssa ja nyt olin päättänyt olla viikon tupakoimatta. Se tuntui hullulta ja tuntui, ettei vanhaa kunnon Justusta enää olisikaan. Mutta ehkä tämä uusi Justus olisikin paljon parempi kuin se vanha, kovis-Justus, joka kiusasi muita ja ei tehnyt mitään kiusattujen hyväksi. Mutta nyt se kaikki muuttui tai oli ainakin muuttunut jo vähän. En enää jaksanut miettiä mitään syvällistä vaan istuin hiljaa autossa ja katselin kuinka maisemat vaihtuivat. Mutsi kuljetti mua autollaan riparille, kun sekin oli saanut tän päivän vapaaksi ihan vain sitä varten. Edes vähän vapaata sillekin, tekisi varmasti vain hyvää.

Pian olimmekin perillä ja hyppäsin ulos autosta. Mutsikin nousi pois kiidystä, halasi ja toivotti mukavaa riparia. Olin naurahtaa ja tuhahtaa, että ”mukava” siitä varmasti tulisikin, kunnes sain ajatuksiini sen, että Matiaskinhan olisi täällä ja että tästä voisi oikeasti tullakin ihan kiva ripari. Huokaisin ja lähdin etsimään huonetta, jossa tulisin viettämään seuraavan viikon. En kuitenkaan kerennyt kovinkaan pitkälle, kun huomasin jo tutun blondin juoksevan kovalla kiireellä luokseni. Huuleni kaartuivat hymyyn ja tulin heti paremmalle tuulelle. Ei tästä nyt oikeasti ehkä niin huono ripari tulisikaan.
”Moi!” huikkasin tuolle blondille pojalle eli Matiakselle ja kundi vastasi iloisena: ”Moi!”
Se hymyili kuin Naantalin aurinko ja mä en voinut olla ajattelematta kuinka suloinen se oli hymyillessään... Voi ei, voi ei! Ei tuollaisia ajatuksia mun päähän. Justhan mä olin itse reilu kuukausi sitten päättänyt, että me oltaisiin vain kavereita ja sillä selvä. No, kai kaverillakin voi olla suloinen hymy? Vai voiko? Taas mä olin ihan sekaisin tunteittani kanssa, mutta koitin vain näyttää mahdollisimman normaalilta, niin ettei Matias vain huomaisi mitään poikkeavaa mussa. Viimeisen kuukauden aikana me oltiin tutustuttu toisiimme paremmin ja mä olin todella oppinut pitämään tuosta kundista, kaverina en minään muuna tai ainakin niin mä kovaa vauhtia vain uskottelin itselleni, vaikka totuus taisikin olla jotain aivan muuta.

Me käveltiin kämpille, jossa muita riparilaisia jo oli. Meidän luokan Lauri ja Minna olivat paikalla. Minnan perässä kulki myös Tiina ja mä ajattelin, että tytöt olivat vapaavalinnaisesta liikunnasta meille tuttuja. Tai ei me niitä Matiaksen kanssa pahemmin tunnettu, mutta tiedettiin ne kuitenkin, kun Minna nyt oli meidän luokalla ja Tiina rinnakkaisluokalla ja kun oltiin samassa valinnaisessa. Lauri ei kuulunut meidän koulun pahiksiin, se oli enemmän sellainen hiljainen ja mietiskelevä tyyppi. Se ei kuitenkaan ollut yksinäinen eikä arka, vaan se oli viisas ja käytti suurimman osan ajastaan kaikenlaisten asioiden miettimiseen.
Nyt se näytti kuitenkin ottavan rennosti ja huikkasi meille: ”Terve pojat! Ootte näköjään vasta tullu paikalle. Tulkaa kattomaan tätä kämppää.” Lauri lähti edeltä sisälle ja viittasi meitä seuraamaan. Matias hymyili vieläkin melko iloisesti, mutta sen kasvoilta pystyi myös aistimaan sen tutun jännityneen olemuksen.

Matias kiiruhti sisälle ja mä menin ihan sen perässä. Talossa oli aluksi eteinen, jossa oli naulakko ja jotain epämäräistä krääsää ja sitten oli pariovet joiden takana oli huone, josta pystyi kulkemaan kaikkiin muihin talossa oleviin huoneisiin. Lattialla oli jo paikalle saapuneiden kenkiä, paljon erivärisiä crocseja ja muutamia muunlaisia kenkiäkin. Kaikki me leiriläiset ja isoset sekä leirinohjaajamme nukkuisimme samassa talossa. Tästä huoneesta, jossa nyt siis olimme pääsi tyttöjen sekä poikien huoneeseen. Huoneesta pääsi myös vessoihin, siellä oli siivouskomero ja huoneesta pääsi vielä eräänlaiseen kerhotilaan, jossa oli paljon tuoleja, muutama pieni pöytä sekä televisio. Kerhohuoneesta pääsi keittiöön ja siinä se sitten olikin koko kämppä tai no oli siellä vielä erillinen huone leirin aikuisille eli leirinohjaajalle ja avustajalle. Ulkona oli toinen rakennus, joka oli pirtti. Pirtissä oli vain yksi suuren suuri huone, jossa kuulemma pitäisimme aamu- ja iltarukoushetket ja jotain muutakin ripari toimintaa. Mä heitin mustat crocsini pois jalasta ja kävelin poikien huoneeseen. Laskin laukut alas ja valkkasin itselleni sängyn. Matias tuli päättäväisesti perässä ja jäi saman sängyn luokse. Sängyt olivat kerrossänkyjä.
”Mä ha-haluan nukkua alhaalla.” poika ilmoitti vähän sönköttäen, mutta päättäväisesti. Mä vain hymyilin pienesti ja suostuin ilomielin nukkumaan ylhäällä. Sänkyihin pitäisi laittaa vain lakanat kaikki muu oli jo valmiina. Huoh, lakanoiden laittaminen ei tosiaan olisi mun juttu, mutta minkäs teit, parempi aloittaa siitä nyt heti.

Leirillä ei loppujen lopuksi ollut vielä paljo porukkaa ja sitä tuli koko ajan lisää. Olimme tulleet jo ajoissa, koska emme halunneet olla myöhässä tai se ei ainakaan meidän vanhemmillemme sopinut ja pitihän sitä saada tietää minkälaisessa murjussa sitä viikon viettäisi. Muut tulijat vain laittoivat laukkunsa lattialle ja lähtivät tutkimaan millainen ympäristö täällä olisi.

Me jäätiin Matiaksen kanssa laittamaan sänkyjämme kuntoon. Mä laitoin juuri pussilakanaa täkkiini.
”No, voi víttu, kun tästäkään ei nyt tule mitään!” kirosin, kun homma ei ottanut onnistuakseen. Matias laittoi naureskellen ja helpon näköisesti oman täkkinsä pussilakanaan.
”No ei se nyt niin kovin vaikeeta oo.” se mumisi vain mulle ja mä aloin tulla hieman kiukkuiseksi. Eipä vissiin, tuumiskelin ja koitin uudelleen, mutta homma ei edelleenkään ottanut onnistuakseen.
”No voi vítun víttu!” marisin ja Matias katsoi mua nyt jo pahaksuvasti.
”Jotain rajaa, hei!” jätkä komensi ja mä ymmärsin, että mun käytös oli ehkä mennyt vähän yli.
”No kun ei tästä tule mitään!” jatkoin vain valitusta ja tunsin itseni joksikin pieneksi kakaraksi. Okei, pahis-Justus oli täällä taas.
Matias huokaisi ja sanoi: ”Anna se tänne niin mä näytän.” Annoin hieman vastahakoisesti täkin ja lakanan Matiakselle ja kundi laittoi helpon näköisesti lakanan täkkini päälle.
”Näin ei ollu ees vaikeeta.” kundi mupisi vielä päätteeksi ja antoi täkin takaisin.
”Kiitos.” mumisin omasta puolestani ja katselin, kun Matias tarttui tyynyyn aikeenaan laittaa sen päälle tyynyliinan.
Tyyny kuitenkin putosi jäbän käsistä ja tokaisin: ”Eipä taida olla enää helppoa sullekaan!” Matias vain tuhahti ja oli jo valmiina nostamaan tyynyn, kun mä nostinkin sen ylös ja totesin ihan tyynesti: ”Tää tais tippua sulta...” pidin hetken tauon ja otin tyynystä paremmin kiinni ja sitten huudahdin: ”Mä ajattelin palauttaa tän sulle!”
Sitten löin Matiasta sillä tyynyllä silleen aika keveysti, mutta kuitenkin löin. Jätkä katseli mua ihmeissään, mutta päätti kostaa ja löi vuorostaan mua tyynyllä. Kaappasin oman tyynyni ja löin vuorostaan sitä sillä.
”Hei toi sattu!” toinen naurahti vähäsen ja ajattelin, ettei se nyt oikeasti sattunut.
”No sori!” naurahdin ja löin poikaa uudelleen tyynylläni.

Lähdin sitten juoksemaan oman tyynyni kanssa pakoon ja Matias lähti kovaa vauhtia perään. Mun juostessa lattialla oleva matto meni ruttulalle ja kun Matias tuli kovaa vauhtia perässä valmiina lyömään mua omalla tyynyllään, se kompastuikin siihen mattoon ja lensi nurin. Mä olin niin lähellä, että Matias lensi mun päälle ja me molemmat kaaduttiin. Kundi näytti hieman nololta ollessaan siinä mun päällä, mutta mä en pistänyt sitä pahekseni, vaan mä nauroin. Mulla oli kivaa ton Matiaksen kanssa. Siinä ne maattiin lattialla päällekkäin ja mä nauroin, kunnes Lauri ja pari muuta kundia ilmestyi paikalle. Ne katto ihmeissään mua ja Matiasta ja meidän aikaan saamaan siivoa.
”Kundit mitä te ootte tehny?” Lauri uteli meiltä ja Matias nousi kiireellä pois mun päältä.
”Kuhan leikittiin vähän tyynysotaa.” selittelin ja olin revetä nauruun nähdessäni muiden epäuskoiset ilmeet.
”Tähän malliin!” sanoin, nousin ylös ja heitin tyynyn poikien suuntaan tarkoituksena osua sillä Lauriin, mutta se osuikin Mikaan, joka oli Laurin takana.
”No mitä!?” Mika kysyi ihmeissään, mutta ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan pommitti mua tyynyllä takaisin. Mä väistin, mutta tyyny osui Matiakseen. Matias heitti ovella olevia kundeja mun ja sen tyynyllä ja pian oikea kunnon tyynysota saattoi alkaa, kun kaikki kävivät pöllimässä tyynyjä ja heittelivät ja hakkasivat niillä muilta. Siinä ei sitten ollut mitään järkeä, mutta erittäin hauskaa se kyllä osasi olla.

Lähettäjä: ww 
Päivämäärä:   16.8.12 21:59:50

no aawww:3 lisää tälläst söpöstelyy! <3

Lähettäjä: hj 
Päivämäärä:   16.8.12 22:10:53

voi vitsi miten ihanaa <3 :)

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   17.8.12 11:00:21

tää on kyllä hyvä, jatkoo <3

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   17.8.12 11:29:10

ihanaa <33 jatkooo pian!!

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   17.8.12 12:55:28

Kiitos paljon kaikille kommentoijille ja tässä taas jatkoa:

Matias

Kun me lopulta oltiin kaikki rauhoituttu ja saatu lakanat viimein paikoilleen, olivat jo kaikki saapuneet leirille ja saaneet sänkynsä kuntoon. Leirimme saattoi siis viimein alkaa ja meidän kaikkien piti mennä pirttiin, jossa meillä olisi ensimmäinen kokoontuminen. Leirinohjaajamme Heikki ja hänen avustajansa Maija sekä isoset olivat jo paikalla. Me riparilaiset rymistelimme laittamaan kengät jalkaamme ja sitten pirttiin. Siellä riisuimme kenkämme oven suulle ja istuimme penkeille. Mä istuin siihen aikalailla oven lähelle ja olin iloinen, kun Justus istahti viereeni.
Heikki alkoi puhumaan: ”Tervetuloa kaikki tänne rippileirille ja jos joku ei vielä tiedä, niin minä olen Heikki ja toimin tämän leirin pappina ja olen sellainen pääjehu, joten kun tottelette minua ja muuta ”henkilökuntaa” niin meillä kaikilla on varmasti erittäin mukava ja antoisa viikko edessämme.”
Maija jatkoi: ”Juuri niin. Minä olen nuoriso-ohjaaja ja täällä leirillä mä toimin avustajana. Täällä meillä on myös nuo isoset ja iso kiitos heille siitä, että viitsivät auttaa ja toimia täällä isosina. Heidän nimensä ovat Ritva, Viivi ja Sari. Ja ainiin minun nimeni on Maija.”
Maijan luetellessa isosten nimiä nämä nostivat aina oman nimen kuullessaan kätensä pystyyn, jotta jokaiselle tulisi ainakin suurin piirtein selväksi, kuka kukin on.
Heikki sanoi seuraavaksi: ”No niin. Nyt te tiedätte keitä me olemme, mutta me haluamme tietää nyt ihan tarkalleen ottaen keitä te olette. Eli mennään kierros läpi ja jokainen sanoo oman nimensä ja sen mitä odottaa tältä leiriltä.”
Istuimme pirtissä siis ympyrässä tai ainakin jonkinlaisessa kehässä, sillä tuolit oli laitettu ympyrä tai ehkä enemmänkin neliömäiseen muodostelmaan. Kierros alkoi ja meitä riparilaisia oli kaiken kaikkiaan tällä leirillä 14. Kuusi tyttöä ja kahdeksan poikaa. Paikalla oli siis Minna, Tiina, Elli, Kaisa, Pihla, Mika, Harri, Tuomo, Matti, Ossi, Lauri, sekä minä ja Justus. Ihan kiva porukkahan meillä tässä olisi.

Kierros saatiin pian käytyä ja sitten me juteltiin vielä jotain, ennen kuin Heikki ilmoitti, että saisimme loppu illan vapaata ja kunnon leiri toiminta aloitettaisiin vasta huomenna. Paitsi että meillä olisi sitä ennen vielä yksi leikki.
Sari, yksi isosista selitti säännöt: ”Eli tässä pelissä on tosi yksinkertaiset säännöt. Käydään tuollainen samanlainen kierros kuin äsken ja jokainen sanoo omalla vuorollaan yhden adjektiivin. Ja se adjektiivi vastaa kysymykseen millainen, jos joku nyt ei ole sitä tietävinään. Eli esimerkiksi vaikka iloinen tai punainen. Kaikki varmaan älysivät?” Kaikki myönsivät ymmärtäneensä ja peli alkoi. Järjestys jossa adjektiivit lueteltiin oli seuraava: itkuinen, surkea, apinamainen, iloinen, outo, naisellinen, miehekäs, kiimainen, täplikäs, iso, väsynyt, karvainen, kummallinen ja mukava.
Ritva puhui seuraavaksi. ”Okei. Meillä on täällä tällainen tarina ja te täydensitte tätä tarinaa nyt noilla antamillanne adjektiiveilla. Mä luen nyt tän tarinan teille.” Ja Ritva alkoi lukemaan ja sai meidät nauramaan. Tarina kuului:
Nyt vihdoin heinäkuun itkuisena 19. päivä surkea riparimme saattaa viimein alkaa. Apinamaiset riparilaiset ovat saapuneet paikalle. Leirillä odottaa innoissaan näitä riparilaisia iloiset isoset ja outo avustaja Maija sekä naisellinen pappi Heikki. Miehekkäät tytöt asuvat isosten kanssa samassa huoneessa ja kiimaiset pojat saavat keskenään oman huoneen. Täplikkäät sängyt on jo saatu laitettua kuntoon ja olemme päässeet jo melkein tämän ison tutustumisserenomian loppuun. Väsyneet leiriläiset odottavat jo innolla, että pääsisivät täältä pois ja voisivat mennä tekemään karvaisia juttujaan. Kummallinen riparin ”henkilökunta” kiittää ja toivottaa mukavaa riparia kaikille riparilaisille!
Siihen se tarina sitten päättyi ja me pääsimme viettämään omaa vapaa-aikaamme ja ”tekemään karvaisia juttujamme.” Tänä iltana ei enää olisi muuta kuin iltaruoka ja sen jälkeen voisimme mennäkin jo nukkumaan, jos meitä huvittaisi. Riparin alku oli ainakin omasta mielestäni ollut mukava ja tuumin, että tästä taitaisi tulla mukavaa muutenkin.

Pojat suuntasivat uimaan, sillä kämpän ja pirtin lähellä oli myös järvi, jossa sai uida. Mä en jaksanut mennä uimaan eikä Justuskaan mennyt.
”Kierrelläänkö paikkoja?” kundi ehdotti mulle ja mä suostuin. Tytöt olivat lähteneet kikatellen laittamaan huoneettaan kuntoon ja valmiina jo käymään pian nukkumaan. Me saatiin siis Justuksen kanssa kävellä ulkona ihan rauhassa kahdestaan. Mitä nyt välillä kuului sieltä järveltä muiden poikien huutamista. Justus vain naurahti mölylle enkä minäkään pistänyt sitä pahakseni, vaikka mieluiten olisin ollut täällä ihan vain kahdestaan Justuksen kanssa ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä.

Me käveltiin kahdestaan ympäri leirialuetta. Kämpän lähellä oli niitty ja pirtin takaa näytti lähtevän polku metsään. Kämpän ja pirtin välissä oli suuri punainen rakennus ja se näytti jonkinlaiselta puuliiteriltä. Puuliiterin ja kämpän välissä kulki tie, josta pääsi järvelle, jossa muut pojat nyt siis olivat uimassa. Tie vei ison mäen alle, jossa oli mökki, jossa pystyi saunomaan ja vaihtamaan vaatteita, sekä käymään myös suihkussa. Kämpän vessoissa oli myös pari suihkua. Täällä olot olivat ainakin hyvät. Niityn vieressä kulki tie, josta me oltiin tänne tultu, se siis oli ihan oikea tie, jossa pystyi kulkemaan autolla. Tien toisella puolella oli jalkapallokenttä ja siellä oli kaksi maaliakin. Yhtäkkiä tunsin kuinka Justus painautui lähemmäksi minua niin, että sen leuka melkein koski mun toista olkaa ja sen käsi oli melkein mun toisen olan päällä.
Jätkä osoitti sormellaan jalkapallokenttää ja sanoi: ”Vau! Täällä on tällänenkin. Aika upee. Ois kyl kivaa päästä pelaamaan jalista.” Justus tuntui olevan niin jalkapallon lumoissa, että ei tuntunut tajuavan ollenkaan kuinka lähelle oli oikein painautunut.
”Niin.” vastasin hieman käheästi, sillä vaikka Justuksen läheisyys olikin erittäin mukavaa, se osasi samalla olla erittäin häiritsevää, varsinkin kun tiesi, ettei poika halunnut mitään ystävyyttä syvenpää. Pian Justus tuntui kuitenkin älyävän mitä oikein oli tekemässä ja siirtyi vaistomaisesti vähän kauemmaksi. Katsoin miettiliäänä poikaa ja mietin mitähän se mahtoi ajatella. Olisi se vihainen? Tulisiko siitä taas etäinen? Vai...? En kuitenkaan kerennyt miettimään pidempään, kun kohtasin jo Justuksen katseen ja yllätyksekseni pojan kasvoilla oli vain hymy. Vastasin hymyyn pienesti ja olin vain iloinen siitä, ettei äskeinen ollut häirinnyt Justusta tai ettei kundi sitä ainakaan mulle paljastanut. Lähdimme kulkemaan seuraavaksi tietä pitkin järvelle, jossa muut kundit olisivat yhä uimassa. Mennessämme kämpän ohi katsoimme sen sivuseinää. Seinällä roikkui tikkataulu.
”Täällä on tikkataulukin!” Justus kommentoi ja pyöritteli huvittuneena päätään. Mä voin hymähdin jotain ja olin tyytyväinen, ettei äskeinen ollut vaivannut Justusta.

Päästyämme järvelle siellä uimavahtina toimiva Sari totesi: ”Hei vaan Matias ja Justus. Nyt ette kyllä enää kerkeä tänään menemään uimaan, sillä mä just sanoin joille muille, että tulisivat pois, kun meillä on nyt iltapala. Niin että sitten, kun se on syöty menette kiltisti nukkumaan, jotta jaksatte huomenna puuhailla täällä kaikkea. Vaikka täällä onkin paljon vapaa-aikaa niin, täällähän uurastetaan ja tehdään paljon kaikenlaista.”
”Ja lässyn lässyn.” Ossi kuittasi Sarin puheet, mutta nousi kuitenkin pian pois vedestä muut kundit vanavedessään. Sari katsoi Ossia arvostelevasti, mutta ei kuitenkaan viitsinyt sanoa tälle mitään. Kun muut viimein olivat selvinneet pois järvestä ja saaneet vaihdettua jotain kuivaa päälleen, me lähdettiin kämpille ja mentiin syömään iltapalaa. Iltapalan jälkeen me tehtiin iltapuuhat ja mentiin ihme kyllä kaikki ihan siivosti nukkumaan. Jokaista taisi jo väsyttää ja mietityttää huomenna kunnolla alkava rippileirimme.

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   17.8.12 13:27:55

jeees :33 saaks lisää jatkoa pliiiisss <333

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   17.8.12 14:35:31

aws C: niin kiva ku jatkat näin usein ja ah ! löysin yhen kirjotusvirheen edellisestä luvusta : ...mahtoi ajatella. Olisi se vihainen? ' << toi vika kysymys kuulostaa oudolta, pitiköhän siinä lukea olisiko se vihainen ? :d

jatkoa ! C::

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   17.8.12 16:04:35

Kiitos kommenteista ja illalla luultavasti laitan jatkoa!

varma, joo siinä olisi pitänyt lukea olisiko se vihainen. Se -ko- jäi siitä näköjään pois :P

Ja sitten vielä sellanen asia, että tämä tarina on nyt suunnilleen puolivälissä muistaakseni. Taitaa olla jo hiukan yli puolivälin puolella, mutta kyllä tässä vielä aika montaa pätkää on tulossa :)

Lähettäjä: a 
Päivämäärä:   17.8.12 16:17:37

jatkooaaaa <3

Lähettäjä: JAsssuu 
Päivämäärä:   17.8.12 16:28:28

ääääääääh nopeesti jatkooo <33

Lähettäjä: Tiddex 
Päivämäärä:   17.8.12 16:31:18

Jatkoaa:)<3

Lähettäjä: aqcfgtyrvh 
Päivämäärä:   17.8.12 18:13:29

jatkoaa odotellessa, söpöily on blussaaa;) <3

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   17.8.12 18:53:07

Tässä jatkoa ja kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille =)

Justus

”Pojat herätyyys!” oli ensimmäinen ääni, jonka tiedostin seuraavana päivänä.
”Hmm?” mumisin epämääräisesti ja joku muu kysyi: ”Mitä kello oikein on?”
Viivi, joka oli tullut herättämään meitä tokaisi: ”Se on jo kahdeksan, että ylös sängyistä ja sassiin kundit!”
Mitään ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan meidän osalta, joten Viivi vain jatkoi hirveää älämölöä ja mä mietin kuinka joku saattoikin jaksaa jo näin aamusta metelöidä niin pírun kovasti. Huokaisin ja päätin nousta ylös, kun nukkumisestakaan ei enää tulisi siinä melussa mitään. Kiskaisin täkin pois päältäni, katsoin ettei kukaan olisi lattialla edessä ja hyppäsin alas kerrossängyn ylimmästä pedistä. Katsoin alhaalle päästyäni kummissani Matiasta, joka seisoi toisella puolella sänkyä jo täysissä pukeissa.
”Nukuit sä noi vaatteet päällä?” heitin ihmeissäni kundille, sillä itselläni oli päällä vain bokserit ja valkoinen t-paita. Mä olin vielä aika unenpöpperössä ja en voinut käsittää miten joku saattoi olla jo pukeutunut mustiin farkkuihin ja siniseen t-paitaan. Kiinnitin huomiota siihen, että se oli ensimmäinen kerta, kun näin Matiaksella farkut jalassa. Yleensä jätkä käytti collegeja tai verkkareita, mutta nyt sillä oli jaloissaan farkut.
”No en tietenkään!” poika vastasi hymyillen ja mietin, että sen rohkeus oli joko kasvanut tai sitten se vain jostain muusta syystä uskalsi olla oma itsensä ilman minkäänlaista sönköttämistä. Hymyilin pojalle ja musta tuntui, että mä todella pidin sen uudesta ja rohkeammasta asenteesta. Kundi näytti vielä kaiken lisäksi erittäin hyvältä uusissa farkuissaan.
”Mitäs sä kyyläät?” poika kysyi kohta ja älysin pian itsekin, että olin jäänyt katselemaan kundin uusia housuja ihmeen pitkäksi aikaa.
”Eiku mä vaan sitä, että sulla on farkut.” totesin jotenkin tyhmän kuuloisesti ja tunsin poskieni saavan hieman punaista väriä. Mieleni olisi tehnyt hakata päätäni seinään tai vaikka ihan vain siihen vieressäni olevaan kerrossängyn laitaan. Matias sai mussa tosiaan aikaan kummia tuntemuksia.
Poika kuitenkin vastasi: ”Joo nää on ihan uudet.” Aukaisin suuni ja olin juuri sanomassa, että farkut sopivat Matiakselle hyvin, mutta en kerennyt tekemään sitä ennen kuin Viivin vaativa ääni taas totesi: ”Nyt jätkät! Oikeesti ylös ja liikkeelle ennen kuin mä meen hakee lisää porukkaa.”
Ei lisää huutavia tyttöjä kiitos, ajattelin ja rupesin kiireellä pukemaan päälleni, ettei mun ainakaan vain tarvitsisi kuunnella enää kenenkään huutamista. Musta tuntui jo nääs siltä, että mun huutamista vastaanottamiskykyni oli siltä aamulta jo ihan täynnä tai että se oli ehkä jopa mennyt vähän ylikin.

Kun kaikki lopulta olivat heränneet ja saaneet kuteet päälleen, menimme pirttiin ja pidimme aamurukoushetken. Heikki puhui jotain, samoin myös Maija. Lauloimme muutaman laulun ja rukoilimme. Sen jälkeen meille oli aamupala ja vähän aikaa vapaata. Kellon ollessa puoli kymmenen meidän piti mennä pirttiin uudelleen.
Kun kaikki istuivat paikoilleen pirtissä, Maija aloitti: ”No niin. Eli me olemme nyt jakaneet teidät jokaisen ryhmiin. Ryhmiä on kolme, keittiöryhmä, rukoushetkiryhmä ja herätysryhmä. Keittiöryhmä huolehtii aamupalan laitosta ja keittiön puhtaana pidosta, rukoushetkiryhmä suunnittelee ja vetää aamurukoushetken ja herätysryhmä herättää muut. Ja ryhmien tehtävät vaihtuvat päivittäin niin, että jokainen ryhmä joutuu tekemään kaksi kertaa jokaisen asian. Ryhmät ovat seuraavat: Viivi, Minna, Tiina, Harri, Tuomo ja Matti ovat herätysryhmä tänään. Sari, Leena, Kaisa, Lauri, Ossi ja Mika olette rukoushetkiryhmä ja suunnittelette siis huomen aamuksi rukoushetki ohjelman ja pidätte sen silloin. Viimeinen ryhmä on keittiöryhmä, joka nyt tänään säästyi aamupalan laittamiselta, mutta joudutte siivoamaan keittiön sitten illalla. Tähän ryhmään kuuluvat siis Ritva, Matias, Justus, Elli ja Pihla. Jokaisessa ryhmässä on isonen, joka auttaa teitä hoitamaan asiat ja varmistaa myös, että hommat hoituvat.”
Heikki jatkoi: ”Juuri niin. Maijalla on tuossa nyt tuollainen taulukko, jossa lukee mitä kukin ryhmä tekee minäkin päivänä. Katsokaa sitten siitä mitä teette aina minäkin päivänä niin kenellekään ei pitäisi olla epäselvää mitä tekee milloinkin. Onko kenellekään mitään kysyttävää tästä?”
Kellään ei ollut mitään valittamista eikä kysyttävää ja mä olin vain iloinen, että pääsin Matiaksen kanssa samaan ryhmään. Keittiön siivous ei taas vastaavasti kuulostanut mukavalta puuhalta, sillä mä nyt vain yksinkertaisesti olin ihan surkea kaikissa kodinhoitoon liittyvissä asioissa, niin kuin se jo taisi tulla selville siitä lakanoiden laittamisestakin.

Seuraavaksi söimme lounaan ja saimme taas vähän vapaa-aikaa. Sen jälkeen seuraavat pari tuntia kuluivat siinä, että luimme noissa äsken jaetuissa ryhmissämme Raamattuja ja pidimme tietovisaa siitä Raamatun kohdasta, joka meidän piti lukea. Maija ja Heikki olivat laatineet meille kysymykset. Kysymykset olivat aika vaikeita, mutta osasimme vastata niihin jotenkuten. Meidän ryhmämme jäi häviölle ja Sarin ryhmä otti johto aseman. Ei mikään ihme, ajattelin, kun otti huomioon että Lauri oli heidän ryhmässään. Laurilla oli hyvä muisti ja se todella keskittyi aiheeseen eikä häseltänyt muuta.

Saimme vapaa-aikaa päivälliselle asti ja päätin mennä uimaan muiden kanssa.
Huikkasin Matiakselle: ”Mä meen uimaan. Tuutko säkin?” Matiaksesta oli taas tullut jotenkin vaisu ja mä mietin, mikä sillä mahtoi olla.
”Emmä nyt...” kuului pojan hieman epäselvä mumina, mutta ymmärsin siitä kuitenkin, ettei kundi olisi tulossa uimaan. No omapahan oli häpeänsä, mä ainakin olin lähdössä, sillä oli tosi kuuma päivä ja uiminen tulisi tarpeeseen. Menin hakemaan ja vaihtamaan uimahousut päälleni. Sen jälkeen porhalsin täyttä päätä mäen alle olevalle mökille ja siitä laiturille. Laiturilla hidastin vauhtia ja huusin jo vedessä oleville jätkille: ”Pois alta!” Muut tekivät tilaa ja mä hoikkasin veteen. Menin pommilla ja olin pian veden alla.

Nousin pintaan ja ravistin päätäni niin, että tummat hiukseni siirtyisivät pois silmiltä, jotta voisin taas nähdä jotakin. Viileä vesi tuntui hyvältä ja oli mukavaa päästä uimaan taas pitkästä aikaa. Uimareissusta olisi tehnyt huomattavasti mukavampaa vielä se, että Matiaskin olisi tullut uimaan. En tiedä miksi halusin koko ajan olla Matiaksen kanssa. Siinä oli jotain outoja, mutta kun toiseen oli tutustunut paremmin niin olin ehkä tullut myös hieman riippuvaiseksi tästä. Outoa, mietin ja pohdiskelin, että ehkä Matiaksen omituinen käytös johtuinkin siitä, että en antanut kundille tilaa ja olin melkein koko ajan sen kimpussa. Ei hyvä. Nyt pitäisi ottaa rennosti ja viettää aikaa myös muiden kanssa. Ehkä olikin vain hyvä, ettei Matias sittenkään ollut tullut uimaan...
”Hei Jutsku, Jutsku!” joku huuteli minulle, mutta en kiinnittänyt siihen paljon huomiota.
”No voi hyvä ihme, Justus!” nyt pystyin jo tajuamaan, että huutelija oli Lauri.
”No mitä?” huusin takaisin, mutta pitkään minun ei tarvinnut ihmetellä miksi Lauri oli huudellut mulle. Mä olin nimittäin ajatuksissani uinut jonkin sortin vesiheinien keskelle ja siellä mä nyt lilluin tälläkin hetkellä.
”Vää!” huudahdin refleksinomaisesti ja lähdin kiireellä kauhomaan itseäni pois sieltä heinikosta. Kun olin päässyt pois ja takaisin muiden kundien ilmoille, Lauri naurahti: ”Tota mä just koitin kertoo sulle. Kundi vaan ui siellä ihan ajatuksissaan vesiheinien keskelle ja on nyt niitä täynnä!” Mulkaisin Lauria vihamielisesti ja tokaisin: ”No heh, onpa hauskaa.” Mutta heti sen sanottuani en ollutkaan enää niin kovin vihainen. Olihan se toisaalta aika huvittavaa, vaikka nämä heinät olivat tosi ärsyttäviä.

Kiipesin laiturille, sen päässä olivia tikkaita pitkin ja Lauri seurasi esimerkkiäni. Laiturilla oli kaksi penkkiä ja Lauri istui niistä toiselle, katselemaan kun mä yritän epätoivoisesti repiä niitä heiniä pois itsestäni. Ne oli kietoutuneet mun ympärille ikävästi.
”Mikä oli niin ihmeellistä, että siihen piti keskittyä niin tarkasti, että et sitten yhtään katsonut eteesi?” Lauri tiedusteli ja naureskeli: ”Ja mä kun luulin olevani se mietiskelijä.”
”Yks juttu vaan.” mumisen vuorostani ja ajattelen, että en todellakaan kertoisi Matiaksesta Laurille. Mietin kuinka mä nyt niin syvällisesti olin sitä jäbää pohtinut. Laurille mä vain tokaisin: ”Hei auta nyt vähän. Mä en saa näitä @!#$íng heiniä pois itestäni!” Lauri vain naureskeli, mutta nousi kuitenkin ylös ja auttoi mua repimään niitä heiniä pois. Huokaisin kun me lopulta saatiin ne pois ja olin ihan tyytyväinen, ettei Matias sittenkään ollut tullut mukaan, sillä en edes olisi halunnut tietää mitä hullua olisin silloin tehnyt. Jos jo kundin ajattelu saattoi minut tuollaiseen pulaan niin mihinkähän olisin sitten joutunut, jos se olisi ollut siinä mun lähettyvillä? Tai ehkä mä sitten olisin osannut uida paremmin ja pitää katseeni siinä suunnassa jonne olin menossa. Tai sitten mun katse olisi ollut suunnattuna Matiakseen ja kuka ties minne mä olisin sitten uinut ja mihin törmännyt. Kyllä se uinti osasi olla vaarallista puuhaa, tuumin, mutta menin kuitenkin takaisin veteen ja tällä kertaa pidin ajatukseni visusti poissa Matiaksesta.

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   17.8.12 18:55:17

Jaahas, toi yks sana ei onnistunu :P Se Justuksen repliikki siinä on siis: "Mä en saa näitä fúcking heiniä pois itestäni!”

Lähettäjä: daammn 
Päivämäärä:   17.8.12 22:57:39

jatkoooo<33!

Lähettäjä: Jamis 
Päivämäärä:   18.8.12 00:46:30

Nostan sulle hattua, kun jaksat/pystyt jatkamaan näin nopeasti, pari kertaa päivässä usein :) Se on loistojuttu, koska se ainakin pitää mut lukijana. Mikään ei oo niin ärsyttävää kuin löytää hyvä tarina, jota ei sitten jatketakaan.

Muutaman kirjotusvirheen löysin parista viime pätkästä.
kiidystä > kyydistä
keveysti > kevyesti
tuolit oli laitettu ympyrä > ympyrän?
johto aseman > johtoaseman
hoikkasin > loikkasin?
outoja > outoa

Yritin laittaa nuo järjestyksessä, toivottavasti saat jotain selkoa :D Sitten tää ei varmaan ollut kirjotusvirhe, mutta ihan älyttömän hauska sana: ruttulalle.

Matias on ihana änkytyksineen ja Justus hellyttävä painiskellessaan omien ajatuksiensa kanssa. Tätä lisää!

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   18.8.12 10:16:18

daammn, jatkoa laitan tänään joskus iltapäivällä :)

Jamis, kiitos =) ja niin se on ärsyttävää, että jos on joku tosi hyvä tarina ja se jää sitten kesken.

Kiitos kun olet jaksanut nuo virheet laittaa tuohon. En näköjään sitten jaksanut enää illalla lukea tuota pätkää ajatuksella, kerta siellä oli noinkin paljon virheitä :P Ja yksi yleisimmistä virheistä on tuo, että i ja y menee sekaisin x)

Kiva jos tykkäsit siitä ruttulalle sanasta :D Kyllä se ainaskin mun mielestä on ihan oikea sana tai niin me ainakin sanotaan, jos matto menee silleen jännisti, ettei se oo suorassa vaan juuri ruttulalla xP

Ja jatkoa laitan luultavasti iltapäivän puolella, jos sitten jo vaikka jaksaisi lukea sen seuraavan pätkän hieman enemmän ajatuksen kanssa niin ei toivon mukaan löytyisi virheitä :)

Lähettäjä: jjs94 
Päivämäärä:   18.8.12 14:50:37

Matias

Kaikki muut tuntuivat olevan jossakin. Vain mä olin tullut kämpille ja mennyt poikien huoneeseen ja makoilemaan omalle sängylleni. Olin kaivanut oman mp3-soittimeni laukustani ja kuuntelin nyt siitä musiikkia. Pojat olivat menneet ainakin uimaan ja tytöistä minulla ei ollut aavistustakaan. Ehkä hekin olivat uimassa tai ulkona tai saattoivat he olla vaikka omassa huoneessaan, mutta niin hiljaa, että en ainakaan kuullut mitään, joka kyllä saattoi johtua siitäkin, että minulla oli kuulokkeet korvilla ja musiikki pauhasi aika kovalla. Mietin Justuksen uintitarjousta ja sitä miten kundi yhtäkkiä halusi olla mun kanssa kaikkialla tai halusi mut mukaansa kaikkialle. Luulin että olisin suostunut melkein mihin vaan mitä jätkä ehdotti, mutta jotenkin mua oli vain ruvennut äkkiä ahdistamaan sen läheisyys. Homma ei toimisi pitkään, jos Justus tahtoisi edelleenkin olla vain mun kaveri ja jos mun omat tunteeni pysyisivät samanlaisina. Olisi ehkä vain parasta vältellä nyt sitä jonkin aikaa. Enää en niinkään ihmetellyt sitä miksi Justus joskus vältteli minua. Niin tuntui vain yksinkertaisesti olevan helpointa tehdä. Ja oli minulla toinenkin syy miksi olin kieltäytynyt lähtemästä uimaan tai no syy saattoi olla kyllä luokiteltavissa tuohon ensimmäiseenkin, mutta kuiteski. Toinen syy siis oli se, että en halunnut nähdä Justusta vain pelkissä uimahousuissa. Tiedän että se on ihan normaali uima-asu, mutta jos Justuksen seura tuntui jo nyt tukalalta niin sitten se vasta ainakin olisi tuntunut tukalalta, kun pojalla ei olisi päällään paljon mitään. Naurahdin tyhmille ajatuksilleni ja karistin äkkiä kuvan Justuksesta vain pelkät uimahousut päällään, mielestäni. Keskityin vain kuuntelemaan Musen kappaletta, joka parhaillaan kuului kuulokkeista. Makoilin siinä sitten aika pitkään, otin rennosti ja kuuntelin vain musiikkia.

Havahduin siihen, kun Elli aukaisi poikien huoneen oven ja asteli epävarmasti sisälle. Kohottauduin kyynärpäideni varaan nähdäkseni paremmin, kuka oikein astui sisälle. Elli hymyili minulle nähdessään, että olin paikalla yksin. Hän sanoi jotain mistä en ottanut selvää musiikin takia ja otin toisen kuulokkeen pois korvastani.
”Mitä?” kysyi hieman hiljaisella äänellä ja mietteliäänä siitä mitä asiaa Ellillä oikein mahtaisi olla. Hänen kanssaan en ollut ollut paljon tekemisissä synttäreideni jälkeen.
”Sanoin vaan moi.” Elli selitti ja käveli siihen mun sängyn luokse. Nousin hieman vastahakoisesti istumaan ja suljin soittimeni.
Sanoin Ellille: ”Ai, moi vaan. Kuuntelin musaa niin en kuullu.”
Elli nyökkäsi ja totesi sitten: ”Ollaan sitten samassa ryhmässä.”
Vastasin vain lyhyesti: ”Joo.” ja mietin mihin Elli pyrki tällä keskustelulla. Aivan kuin sillä olisi ollut jotain asiaa, mutta aivan niin kuin se ei olisi sitten kuitenkaan halunnut sanoa sitä.
Elli näytti rohkaisevan mielensä ja kysyi sitten aivan yllättäen: ”Oletko sä muutes Matias sinkku?”
Hätkähdin Ellin kysymystä ja jos olisin istunut tuolilla olisin varmaan lentänyt nurin. Ellin kysymys tuli suoraan puskista. Mulla oli ollut aavistus, että se oli kiinnostunut musta, mutta emmä nyt koskaan olisi uskonut, että se tulisi ja kysyä pamauttaisi, että olinko mä sinkku.

Mietin mitä vastaisin Ellille, huokaisin ja puhuin sitten totta: ”O-olen mä... mutta mä o-oon kyllä kiinnostunu yhestä.” Tunsin kuinka naamani muuttui punaiseksi ja purin kieltäni. Tämä oli aihealue, josta en mielelläni puhunut kenenkään kanssa.
Elli vain nyökkäsi yllättävän asiallisesti ja kertoi: ”Mäkin olen sinkku ja kiinnostunut yhdestä tyypistä.” Minulla oli pahat aavistukset kuka tämän Ellin ”yksi tyyppi” oikein olisi ja aloin melkein voida pahoin. Mietin kuumeisesti mitä vastaisin, kunnes ovi avaantui ja sisälle astuivat Harri ja Tuomo.
”Mitäs täällä tapahtuu?” Harri kysyi ovelan oloisena ja sillä hetkellä mä olin erittäin tyytyväinen, että kundit sattuivat tulemaan juuri nyt uimasta.
”Eipä mitään.” sanoin kundeille ja onnekseni Elli älysi häipyä paikalta. Toivon, ettei Elli tulisi enää puhumaan kanssani äskeisestä aiheesta tai ylipäätään mistään muustakaan.
”Eipä vissiin.” Tuomo kuitenkin vielä heitti ja hänen ilmeensä oli vihjaileva, mutta minä vain tuhahdin kyllästyneenä ja ajattelin miltähän hänen naamansa sitten näyttäisi, jos hän saisi tietää mitä oikeasti tunsin ja ketä kohtaan.

Pian muutkin tulivat uimasta ja kello oli jo niin paljon, että meillä oli päivällisen syömisen aika. Syötyämme päivällisen, Maija muistutti meitä: ”Ja Ritvan ryhmä siivoaa tänään sitten keittiön. Tuolla on pöytäliinoja joilla voitte pyyhkiä pöydät ja imuri löytyy siivouskomerosta, että imuroikaa sitten lattiakin.”
Ritva vastasi Maijalle: ”Asia selvä ja nyt kaikki hommiin!”
Lähdin täyttämään pesuvatia ja Justus lähti hakemaan yhdessä Pihlan kanssa imuria. Elli meni hakemaan pöytäliinoja. Saatuani pesuvatiin vettä ja saippuaa laitoin sen yhden pöydän päälle, jossa sitten voisimme käydä puhdistamassa liinoja, kun ne tulisivat likaisiksi. Elli toi hymyillen minullekin pöytäliinan ja otin sen ja soin tälle pienen pienoisen hymyn kiitokseksi siitä, samalla toivoen, ettei tämä vain käsittäisi sitä väärin. Rupesin pyyhkimään pöytiä ja tulin iloisemmaksi nähdessäni Justuksen ja Pihlan, jotka saapuivat pian paikalle imurin kanssa.
Pihla sanoi: ”Okei kundit ja Elli, pyyhkikää te pöydät niin mä voin imuroida.”
Justus meni hakemaan epämääräinen ilme kasvoillaan pöytäliinaa ja mä olin purskahtaa nauruun nähdessäni taas sen ”ei-tästä-tule-mitään” -ilmeen sen kasvoilla. Tuumin, ettei kodinhoito tainnut olla Justuksen vahvimpia lajeja ja jatkoin pöytien pyyhkimistä. Ritva ei jaksanut tehdä mitään, vaan katsoi, että kaikki tulisi varmasti hoidetuksi ja keittiö hyvään kuntoon.

Justus oli saanut liinan kasteltua ja meni pyyhkimään pöytää, joka oli vastapäinen pöytä sille jota minä juuri parhaillaan pyyhin. Elli pyyhki pöytiä toisella puolella keittiötä ja Pihla oli aloittanut imuroinin. Imurista lähti hirveä melu. Justus pyyhki pöytää keskittyneenä ja yritti selvästi parhaansa. Kundi ei kuitenkaan näyttänyt osaavan hommaa oikein hyvin. Mä päätin mennä auttamaan sitä ja täysin oikeassahan mä olin ajatusteni kanssa. Justuksen nostaessa liinaa, sieltä tippui muruja lattialle.
”Hei ei noin.” sanoin Justukselle ja se katsoi mua ihmeissään, ehkä hieman vihaisestikin.
”Ja mäkö en muka osaa?” Justus kysäisi.
”No sä-sä tiputit muruja lattialle.” vastasin ja yhtäkkiä minusta ei enää tuntunutkaan niin kovin hyvältä.
Jostain syystä mä vaan halusin auttaa Justusta, mutta pojan suuttuminen ei tuntunut kovin hyvältä.
Justus taisi kuitenkin huomata, että mä olin pelästynyt ehkä hieman sen asennetta ja se sanoi nopeasti: ”No okei, okei. Mä en oo hyvä missään kodinhoito asioissa ja mä saatoin pudottaa niitä roskia lattialle, mutta kyllä toi Pihla ne imuroi. Ja jos sä haluat niin voit näyttää mulle kuinka se pitää oikein tehdä.”
Justuksen puhuminen sai mut taas hyvälle tuulelle ja koitin epätoivoisesti opastaa kundille kuinka pöytä pyyhitään oikeaoppisesti ilman, että liinasta tippuu kesken kaiken roskia lattialle ja ympäriinsä. Justus katsoi tarkasti mun pyyhkimistä ja yritti sitten itse uudelleen.
”No voi hítto! En mä vaan älyä.” poika manaili taas ja mä huokaisin. Mua ennemminkin huvitti se, että se ei osannut kuin suututti. Ritvakin katseli Justuksen toimia ihmeissään, mutta ei jaksanut kiinnittää siihen nyt niin hirveästi huomiota. Kaipa sekin ajatteli, että Pihla voisi imuroida lattialle joutuneet muruset. Huokaisin ja ennen kuin edes tajusin kunnolla mitä tein, jätin oman luuttuni siihen pöydälle, jota olin pyyhkimässä, kävelin Justuksen luokse ja laskin käteni sen käden päälle, jolla se piti luutusta kiinni. Pyyhin pöydän näin yhdessä Justuksen kanssa käsi sen käden päällä ja käytin varmoja otteita.
Justus katseli ihmeissään mun toimiani ja mä olin myös vähän ihmeissäni siitä halusta, joka mulle on iskenyt, kun halusin opettaa Justuksella kuinka oikein siivotaan.
Kun pöytä tuli pyyhittyä, sanoin Justukselle: ”Joko sä nyt älysit sen?”
Justus vastasi: ”Joo kyl mä luulen tajunneeni.” Sitten mä kävelin takaisin oman liinani luokse ja pyyhin sen pöydän loppuun. Katselin samalla Justuksen pöydän pyyhintään ja hymyilin huomatessani, että se sujui jo paljon paremmin. Ehkäpä kundi tosiaan ymmärsi kuinka pöytiä pyyhitään, kun neuvoin sen tälle ihan konkreettisesti kädestä pitäen.

Saatuamme keittiön siivottua meillä alkoi iltaohjelma pirtissä.
Kun olimme päässeet pirttiin, Maija selosti: ”Tänään meillä on iltaohjelmassa leikkejä. Saatte pelailla kaikki yhdessä ja sitten myöhemmin illalla on iltarukoushetki. Ensimmäinen peli on sanomalehti leikki. Sillä on kai jokin muukin nimi, mutta en nyt muista sitä. Viivi voisitko selittää ohjeet?”
Viivi alkoi selittää: ”Eli tässä leikissä kaikki leikkijät istuvat pienessä ringissä ja leikissä käytetään sanomalehteä tai voi se olla ihan mikä tahansa muukin lehti. Lehti taitetaan rullalle ja sitten tarvitaan yksi vapaaehtoinen.”
”Mä voin olla.” Matti tarjoutui.
Viivi jatkoi: ”Okei, Matti saat olla ensimmäinen. Eli Matilla on tämä lehti ja se on tällä lailla rullalla. Matti seisoo ringin keskellä ja te muut istutte siellä ringissä. Sitten tarvitaan vielä joku joka aloittaa leikin.”
”Minä!” huudahti Minna iloisena ja ensimmäisenä, vaikka ei vielä edes tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä. ”Okei,” Viivi puhui taas ja selitti leikin ohjeet loppuun: ”Eli nyt siis sitten, kun leikki alkaa, Minna sanoo jonkun ringissä istujan nimen ja Matin pitää mennä lyömään tätä kenen nimen Minna sanoi. Eli jos Minna sanoo, vaikkapa Kaisan nimen niin Matti menet ja lyöt sillä lehdellä Kaisaa. Mutta jos Kaisa ennättää sanoa jonkun toisen nimen, ennen kuin Matti kerkeää lyömään tätä niin, Kaisa on turvassa ja Matin pitää vuorostaan mennä lyömään sitä kenen nimen Kaisa sanoi. Ja tämä jatkuu niin pitkään kunnes Matti saa lyötyä lehdellä jotakuta ennen kuin tämä on kerennyt sanomaan jonkun toisen nimen. Sitten se jota Matti löi vaihtuu lyöjäksi ja Matti saa päättää ketä lyödään seuraavaksi. Mutta jos Matti istuu ennen kuin sanoo kenenkään muun nimen niin se, joka jäi lyöjäksi voi lyödä Matin takaisin lyöjäksi. Ymmärretty? Ja että sitten lyö sillä lehdellä muita kovasti, sillä se tekee kipeää.”
Kaikki olivat ainakin suurin piirtein ymmärtäneet säännöt ja leikki saattoi alkaa. En tiedä oliko siinä nyt sitten paljon järkeä, mutta erittäin hauskaa se ainakin oli. Matti eli ensimmäinen lyöjä ja peli alkoi.
Minna huudahti: ”Leena!” Matti syöksyi lyömään Leenaa, mutta Leena oli nopea ja huusi: ”Harri!”
Harri oli jännittynyt seuraamaan peliä, mutta ei kerennyt tajuamaan ajoissa omaa nimeää, vaan Matti tuli ja huitaisi poikaa lehdellä.
”Nyt Harri jäit lyöjäksi ja Matti saat päättää ketä Harri menee lyömään.”
Viivi ohjeisti, mutta ennen kuin Matti sanoi kenenkään nimen, hän istui alas ja Harri, joka oli pistänyt säännöt muistiinsa löi kundia lehdellä.
”Jahas. Matti jäikin takaisin lyöjäksi!” Viivi totesi naurahtaen ja Matti mumisi jotain, mutta nousi kuitenkin takaisin ylös ottaen lehden käteensä. Harri seisoi paikoillaan ja sanoi.
”Elli!” Sitten Harri istahti alas ja Matti kiiruhti Ellin suuntaan.
Elli hihkaisi minun nimeni ja yllättyneenä huudahdin ensimmäisen nimen joka mieleeni tuli: ”Justus!”
Justus istui ihan mun vieressä ja Matti, joka oli nopea tuli ja löi Justuksen lyöjäksi.
Matti, joka oli nyt oppinut, että ei saisi käydä istumaan tokaisi: ”Mika!” Ja Justus kiiruhti pojan suuntaan.
Mika, joka oli vähän ulkona pelistä sanoi: ”Justus!” Ja kaikki saivat hyvät naurut, kun Justus jäi hetkeksi miettimään mitä tehdä, mutta löi sitten Mikaa.
Viivi selitti hymyssä suin: ”Lyöjää ei voi huutaa, Mika jäit lyöjäksi!”
Ja pelimme jatkui vielä pitkään sen jälkeen, kun Mika oli siirtynyt lyöjäksi. Peli oli erittäin hauskaa ja kaikilla tuntui olevan mukavaa, ainakin naurusta ja hymyistä päätellen.

Sinä iltana emme enää pelanneetkaan muuta, koska sanomalehti pelissä oli mennyt niin paljon aikaa ja koska olimme innostuneet pelaamaan sitä. Halusin ottaa Justukseen taas vähän etäisyyttä ja lähdin yksin kävelemään järvelle päin. Jäin istumaan järven rannalle ja katselemaan kaunista järvimaisemaa. Järvi oli tyyni ja ei tuullut paljon ollenkaan, mutta ei jostain kumman syystä ollut itikoitakaan. Oli mukavan rauhallista ja oli mukavaa vain istua siinä ja nauttia yksin kesästä ja luonnon rauhasta sekä katsella aurinkoa, joka oli juuri laskemassa.

Huokaisin raukeasti ja käänsin päätäni, kun kuulin että joku oli tulossa. Ensin luulin, että se oli Justus ja että poika haluaisi jutella kanssani, mutta sitten huomasinkin, että se oli Elli.
”Voi ei.” minun olisi tehnyt mieli sanoa ihan ääneen sen osoitukseksi, että en tykännyt siitä ajatuksesta, että Elli hiippaili selkäni takana ja että tämä varmaan tulisi puhumaan minulle ja jatkaisi siitä mihin viimeksi olimme päässeet ennen kuin Harri ja Tuomo olivat tulleet ja -onneksi- keskeyttäneet meidät. Elli istui viereeni ja katsoin häntä. Ihmeekseni tyttö ei hymyillyt vaan hänen ilmeensä oli vakava ja hän sanoi: ”Kuule Matias. On eräs asia jonka haluan kertoa sinulle.”
”Mä...” aloitin, mutta Elli keskeytti: ”Älä pliis sano mitään. Mun täytyy nyt sanoa tää ennen, kun mä taas jänistän. Niin siis,” Elli aloitti, veti syvään henkeä ja jatkoi: ”Matias, mä tykkään susta. Tykkään ihan oikeasti ja haluaisin, että me voitas seurustella. Sun ei tarvii päättää sitä nyt, mutta mä olisin iloinen, jos sä edes miettisit asiaa, okei?”
Elli katsoi minua nopeasti silmiin ja mä vain nyökkäsin kykenemättä tekemään mitään muutakaan, niin ihmeissäni mä olin. Elli nousi nopeasti ylös ja lähti pois paikalta. Mä jäin vain lamautuneena istumaan paikoille ja musta tuntui, ettei äskeinen upea kesämaisema enää ollutkaan lähellekään niin upea kuin mä olin vielä hetki sitten ajatellut. Mulla ei ollut tuntemuksia Elliä kohtaan ei minään muuna kuin vain hyvän päivän tuttuna ja ehkä juuri ja juuri jonkin sortin kaverina, mutta siihen se jäi. Ei mitään sellaista mitä tunsin Justusta kohtaan. Mä joutuisin pahoittamaan Ellin mielen, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta mä mietin joutuisiko Justus pahoittamaan mun mielen vielä joskus samalla tavalla.

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   18.8.12 16:11:40

äää jatkoa ! :D iha sairaa hyvätää :)

Lähettäjä: iii 
Päivämäärä:   18.8.12 16:14:45

jatkoaa:))) tapahtuu ny jotaii noitte välillä ;)))