|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 14.2.11 18:06:56
Lepyin äidillekin ennen viikonloppua, joskin se johtui enimmäkseen siitä, miten pahoillaan hän oli, kun olin joutunut lähtemään omin rahoin syömään.
- Mua vaan väsytti niin kovasti, hän sanoi ja tunki minulle kolme kymppiä.
- Mulla meni enemmän kuin tää, sillä mä jouduin ostamaan Mintullekin aterian. Ja sitten, mä ajattelin ruveta kouluratsastajaksi ja alottaa menemällä lauantaina katsomaan kisoja. Kai sä voit huolehtia Tentusta?
- Tietysti, äiti sanoi ja antoi minulle lisää rahaa.
Lauantai-aamuna Minttu ja minä olimme sopineet tapaavamme metroasemalla kymmenen aikoihin. Minä olin ottanut äidin kisakylmälaukun, joka oli kätevän kokoinen ja äiti oli tehnyt minulle sinne ihania kolmiovoileipiä. Hän oli varsin loistava kokki, kunhan hänen ei tarvinnut keittää tai paistaa. Niitä asioita hän ei hallinnut. Minttu oli luvannut tuoda sipsejä ja karkkeja, sillä hänen äitinsä ei hallinnut kuin kaupassa käymisen. Laskimme sen varaan, että juotavaa sieltä kyllä saisi ostettua.
Olin pukeutunut vähän polven yläpuolella ulottuviin sortseihin ja pinkkiin lähes hihattomaan t-paitaan, sillä päivästä oli luvassa todella lämmin. Jotenkin ei vaan vielä siinä kohden toukokuuta osannut ajatella, että voisi pukeutua oikeisiin hellevaatteisiin, mikä oli sinänsä surullista. En voinut etsiä auringonottotoppeja vielä, sillä en tahtonut joutua silmätikuksi. Toukokuu oli kuitenkin toukokuu, eikä sellaisille ollut sijaa ennen koulun loppumista.
Yllätyin hiukan, mutta en pahastunut, kun Minttu ei ollutkaan yksin, vaan Sinin kanssa.
- Meille tuli eilen Sinin kanssa puheeksi, että me ollaan lähdössä katsomaan kisoja ja se halus mukaan, Minttu sanoi anteeksipyytävästi.
- Ei se mitään, sanoin suurpiirteisesti, sillä siinä uudessa järjestyksessä, joka vallitsi päässäni, Sini oli mahdollisesti hyvinkin hyödyllinen henkilö. Tosin toivoin, että hän olisi pukeutunut vähän toisin. Hänellä oli hennon pinkki leninki, joka oli mallia viisikymmentä vuotta sitten. Tiukka yläosa, leveä hame, vaaleanvihreitä rusetteja, sekä valkoiset pitsiset polvisukat ja vaaleanpunaiset tennistossut. – Me ei kyllä olla menossa mihinkään pukujuhliin, tokaisin.
- Hölmö. Ei näin kuumalla voi pitää farkkuja, Sini sanoi. – Onko teillä kameroita? Mä otin. Ja hei, mulla on hyviä kuvia teistä torstaina radalla, lähetänkö?
- Tietysti, lähetä kaikki! sanoin ja toivoin, että Sini osaisi myös käyttää kameraansa. Jos hän ottaisi kehotukseni todesta ja lähettäisi kaikki kuvaamansa otokset, olisi niissä varmaan muutama Jerrystäkin. Tuota… mitä mietinkään? Sinin tuntien kymmenittäin kuvia mustaojalaisista.
Siitä tuli ehkä kevään paras päivä. Meillä olisi ollut hyvin hauskaa vaikka mustaojalaiset eivät olisi tulleetkaan. Me matkustimme ensin paikalle metrolla ja bussilla ja henkäisin nähdessäni koko tallialueen kaukaa tieltä. Miten suuri se olikaan! Mahtoiko Mustaoja olla samaa luokkaa? Nettisivujen kuvista oli vaikea saada selvää.
Me asetuimme hyvälle paikalle sellaisen retkipöydän ääreen, mistä näki sekä kisakentälle että parkkialueelle. Teoriassa. Käytännössä siitä ei nähnyt oikein mitään muuta kuin hiekkatien, joka halkoi tallialuetta ja verryttelykenttä oli onnettoman kaukana. Söimme siinä kuitenkin osan eväistä, sillä eväsretkien tapaan nälkä alkoi heti, kun oli päässyt perille. Sitten Minttu tahtoi, että kiipeäisimme katsomoon istumaan, jos kerran olimme tulleet kisoja katsomaan, ja niin teimme. Sini pyrähteli sinne tänne mekossaan ja kiharoissaan ja kävi aina välillä tiedottamassa meille, kenet oli bongannut parkkialueelta ja kuka oli nyt lähdössä verryttelemään. Häntä tuijotettiin, oikeasti. Hän näytti siltä kuin olisi ollut lapsitähdeksi pukeutunut aikuinen.
- Missä sun olkihattusi on? kysyin, sillä sellainen olisi mielestäni kuulunut hänen päähänsä.
- Se ei oo vielä tullut. Vasta alkuviikolla tilasin. Nää lämpöset säät tuli liian yllättäen, Sini sanoi rauhallisesti ja veti polvisukkansa takaisin ylös.
Minä olin joskus pienempänä kirjoittanut kalentereihini salakielisiä merkintöjä sentyyppisistä asioista kuin että olinko nähnyt ihastukseni, olinko peräti puhunut hänen kanssaan ja mitä hän oli sanonut. Päiväkirjaan ne olisi tietysti ollut helpompi purkaa, mutta sellaiseen minulla ei ollut riittänyt kärsivällisyyttä ja sitä paitsi olin ihan varma – olin edelleenkin – että äiti olisi käynyt salaa lukemassa sitä. Tämän päivän olisin merkannut punaisella ja piirtänyt pari tähteä reunaan ja itse asiassa päätin tehdäkin niin, kunhan pääsisin kotiin. Hölmöä tai ei, omahan oli elämäni ja minä kai päätin, miten haluaisin sitä vanhana muistella. Ehkä näyttäisin kalenteria joskus lapsenlapsilleni ja kertoisin osoittaen helatorstaita, että tuolloin rakastuin isoisäänne.
No, se ehkä meni vähän liian pitkälle, sen verran realismia minussa sentään oli. Joka tapauksessa päivä oli hyvä, koska näin Jerryn ja sain painettua hänen jo ennestäänkin melko tutut piirteensä paremmin muistiin. Kultatähdet kalenterin reunaan rustaisin siksi, että olin kahdesti onnistunut hankkiutumaan melkein puheisiin hänen kanssaan. Ensimmäinen kerta oli ihan rehellinen vahinko, kun osuimme kisakanttiiniin yhtaikaa ja koska tilaisuus oli niin hyvä, minun piti tönäistä häntä, jotta sain pyytää anteeksi. Toisessa kohtaamisessa oli vähän enemmän järjestelyn makua, kun lähdin etsimään vessaa ja kiersin hevosajoneuvoille tarkoitetun parkkipaikan kautta. Oikeasti, olisi vessarivi voinut olla sielläkin. Jerry sattui olemaan siellä toisen pikkusiskonsa kanssa ja nyökkäsi minulle ystävällisesti tervehdykseksi, kun kävelin ohi. Olin nyökännyt ensin, mutta uskoin, että hän muisti minut kioskijonosta.
Kisat olivat isot ja kestivät ikuisuuden ja Minttua alkoi kyllästyttää viiden aikoihin.
- Mä en oikeesti jaksais katsoa enää yhtään koulurataa. Ne on tylsempiä kuin hissantunnit, jos niitä katsoo kuus tuntia. Tai viis. Oikeastaan mä olin kyllästynyt jo neljän tunnin jälkeen.
Siinä kohden Mustaojan porukat olivat jo ratsastaneet kaiken, mitä olivat tulleet ratsastamaan ja olin ollut itsekin valmis lähtemään, enpähän vaan ollut saanut sitä sanotuksi, etten herättäisi epäilyksiä.
- Mennään vaan, sanoin ja venyttelin koko päivän aurinkoa imeneitä käsivarsiani. Hyvä päivä.
|