Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.7.10 17:05:08

Tänne tulee jatkoa tälle.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   20.7.10 18:19:22

Apua, kaks vai kolme pätkää! Hienoja pätkiä, tykkäsin :)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   20.7.10 22:04:16

Ensinnäkin, tee tälle jotain: Mietin, että paitsi yhtä asiaa Anni oli löytänyt hevoselleen täydellisen tallipaikan, vaikka se aluksi oli näyttänyt niin vaikealta. Se yksi seikka oli se, ettei Annilla käynyt ketään valmentajaa, ellei minua laskettu, eikä minua voinut laskea.

Toisekseen, ei lääkiksen pääsykokeisiin pääsemisessä ole mitään ihmeellistä, siitä vaan ilmottautuu, että on tulossa ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.7.10 22:30:27

Tölkki kyllä, mä kiinnitin tohon huomiota itsekin kun oikoluin tapani mukaan jälkikäteen täältä.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.7.10 17:52:38

Alotetaan vähän pidemmällä pätkällä.
-------------
1. Kesän ensimmäinen perjantai
Minun hätäinen ideani koulunloppumisbileistä otti tulta kuin hellekesän juhannuskokko.
- Hölmö, tietysti kaikki haluaa joka tapauksessa mennä juhlimaan koulun loppumista, et sä sitä keksiny, Danni sanoi minulle. Olin lähtenyt koulusta keskustan kautta ja poikennut Dannin työpaikalla, missä hän nojaili kassatiskiin ja jauhoi purkkaa.
- Mulla on tusina ihmisiä, jotka haluaa lähteä mun kanssa piknikille perjantaina niin että ihan sama, vaikka ne olis keksiny itsekin juhlia, heitin takaisin.
- Tusina, hmph. Sanosit edes kolmetoista.
- Mä kysyn vielä Valtolta, jos mä olen sen kanssa puheissa ennen sitä, hellyin lupaamaan ja Dannin naama levisi hymyyn.
- Ihan miten vaan. En mä halua antaa kuvaa, että mä juoksisin sen perässä. Se olisi naurettavaa.

Olin samaa mieltä. Dannin ei tarvinnut roikkua jossakussa tyypissä, jonka hän oli tavannut kerran. Toisaalta hän saattoi haluta tehdä niin ainoastaan, jotta elämä olisi vähän kiemuraisempaa.
- Kunhan sä muutat niin mä tulen sun luokse pyjamabileisiin ja jutellaan koko yö, ehdotin.
- Tule ihmeessä, paremmin sä tunnet paikat kuin minä, Danni nauroi.

Hän oli onnistunut vuokraamaan Juhanan vanhan asunnon, kuten oli halunnutkin. Omistajan tytär oli ollut niin yllättynyt siitä, että hänen pitäisi tehdä asialle jotain äitinsä puolesta, että hän oli ollut vain onnellinen, kun Juhanalla oli ollut ehdottaa uusi vuokralainen tilalleen ilman, että hänen tarvitsi tehdä asialle yhtään mitään. Tietysti nyt, kun hänet oli herätetty, hän saattaisi keksiä haluta laittaa asunnon myyntiin, mutta Danni sanoi, että se oli ihan okei. Pääasia oli, että hän oli saanut jalan Helsingin oven väliin. Sitä sanontaa hän käytti.
- Saanko mä sulta Leksan sohvan? hän kysyi.
- Et.
- Mutta se seisoo ihan turhan panttina sun kämpässäsi. Ethän sä koskaan edes ole siellä!
- Olen enemmän kuin sä luuletkaan, sanoin arvokkaasti. - Eikä se sitä paitsi mahtuisi sun kämppääsi, jos sä aiot saada sinne sängynkin.

Juhana muutti täsmälleen kuun vaihteessa ja jätti jälkeensä Kallioon vain sen kammottavan hetekan, joka koko alkuvuoden oli pureskellut kylkiluitani. Käytiin pientä polemiikkia siitä, kenen se oikein olikaan ja kuka sen siis joutuisi kuljettamaan pois, mutta lopulta asunnon omistavan mummon tytär keksi, että se olisi hyvä mökkisänky ja sitä paitsi antiikkia.
- Se on varmaan siitetty siinä, Danni arveli ja katseli hetekan vuosikymmenet vanhoja jalanjälkiä korkkimatossa. Mailis oli käynyt tekemässä loppusiivouksen, mutta ei hänkään ollut saanut poistettua jälkiä.
- Älä höpötä, ei se ollut Juhanan sänky.
- No en mä siitä puhunutkaan vaan siitä mun vuokraemännästä. Tai ehkä jopa sen äidistä.

Koulun takia minä en ollut ehtinyt auttamaan Juhanan muutossa oikeastaan ollenkaan ennen kuin laatikoiden purkamisvaiheessa, mutta onneksi hänellä oli veljensä, äitinsä ja Tomppa. Ja eipähän hänellä paljon muuttamista ollutkaan. Uuden sängyn kävimme sentään ostamassa yhdessä ja se oli saatu kaupasta Kiaan menevinä osina, kunhan takaluukun jätti auki ja taittoi oikeanpuoleiset penkit nurin. Minulla oli ollut aika ahdasta kotimatkalla, mutta se ei haitannut, kun odotin sormet syyhyten pääseväni kokoamaan laitosta. Pidin kauheasti sellaisesta hommasta ja suoraan sanoen Juhana ei kyllä olisi päässyt sänkyyn nukkumaan sinä iltana ilman minua. Hän luki ensin kokoamisohjetta muutaman minuutin, tuhahteli sitten hetken ja heitti sen lattialle.
- Ihan tarpeettomia noi on, hän väitti ja ehti ruuvata pari osaa toisiinsa sillä aikaa, kun minä silmäilin paperia.
- Ne ei kuulu yhteen, huomautin.
- Miten niin ei kuulu?
- No kun ei kuulu. Näkeehän sen. Ja jos sä alotat siitä sivulaudasta niin me tarvitaan kohta kolme ihmistä avuksi pitelemään niitä osia ilmassa, että saadaan ruuvattua niihin seuraavat palaset.

Juhana katsoi minua kuin olisin puhunut serbokroatiaa, mutta melko pian sängyn runko alkoi näyttää sängyltä, vaikka Juhana murahtelikin vaan kaikelle, mitä minä sanoin. Hän oli suoraan sanottuna kärttyinen kuin persuksiin ammuttu karhu. Niinpä ajattelin lepyttää häntä vetoamalla hänen miehisiin voimiinsa ja ehdotin:
- Kiristä sä nyt noi ruuvit niin, että siitä tulee jämäkkä.
- Älä sä ala mua neuvoa, Juhana tuiskahti ja vilkaisi minua otsatukkansa alta. Ihan säikähdin hänen vihaista ilmettään.
- Mitä sä mulle riehut, mähän olen vaan auttanut! huudahdin loukkaantuneena.
- No vítuttaa kun sä oot koko ajan määräilemässä että tee noin ja tää näin ja älä noin!

Suuni taisi loksahtaa auki, enkä tiennyt itkeäkö vai nauraa. Suuttumus tuli kuitenkin, ennen kuin ehdin päättää.
- Sä et vaan kestä sitä, että mä osasin koota sen kun itte olit ihan hukassa! ymmärsin ja nauroin pilkallisesti päälle.
- Älä luule! Totta kai mä oisin osannu!

Olihan meillä ollut kinoja ennenkin, mutta tämä oli eri mittaluokassa kuin ne edelliset. Lauoimme mitä ilkeimpiä totuuksia ja olettamuksia toisistamme, mutta osa minusta tuntui olevan jossain erillään ja tarkkailevan tilannetta kuin kiinnostuneena sivustakatsojana. Se mietti, kumpi antaisi periksi ja koska ja riitelevä minä mietti lähtemistä. Sitä en kuitenkaan halunnut tehdä. Olin tullut siihen tulokseen, että se oli lapsellista ja että minä ainakin olin kasvanut ihmisenä moisen yli sitten kevään.

Huoneesta poistumisen pääni kuitenkin salli ja onneksi Juhanalla oli nyt huoneita, minne poistua.
- Tuu ilmottautumaan, kun osaat käyttäytyä asiallisesti ja vaikka kiittää mua avusta, sanoin ylhäisesti ja käännyin menemään pois. Paiskasin makuuhuoneen oven kiinni ja menin keittiöön. Se oli jo kokonaan sisustettu: siellä oli Juhanan pieni ruokapöytä ja siihen kuuluvat tuolit. Mailis varmaankin oli huolehtinut siitä, että kaikissa ikkunoissa oli jo verhot. Täällä ne olivat iloisen keltaruudulliset ja aavistuksen verran liian lyhyet. Kymmenen lisäsenttiä olisi riittänyt peittämään alakarmin ja ikkunalaudan. Kuuntelin korva tarkkana ääniä makuuhuoneesta ja auoin samalla jotain tehdäkseni kaappeja. Juhanan astiat seisoivat siisteissä, mutta yksinäisissä pinoissa ja riveissä. Hänellä ei ollut niitä tarpeeksi täyttämään puoliakaan hyllyistä.

Noin kymmenen minuutin kuluttua Juhana tuli makuuhuoneesta ovi kolisten. Olin kuin en olisi kuullut mitään ja järjestin hänen veitsiään pituusjärjestykseen laatikossa.
- Siinähän sä oot! hän huudahti ja seuraavassa hetkessä hänen kätensä olivat ympärilläni.
- Hmph, sanoin yrmeästi, vaikka olin jo sulanut sukkiini.
- Anna anteeksi, että mä räkytin sulle, jooko?
Käännyin sen verran, että saatoin painaa poskeni hänen olkapäätään vasten ja annoin hänen silittää hiuksiani.
- Kai mä voin antaa, emmin.
- Oikeesti? Tuu kattomaan sitten!

Juhana veti minut kädestä takaisin makuuhuoneeseen, joka ei enää ollut tyhjä vaan täynnä sänkyä. Hän oli saanut pohjan paikalleen, avannut patjarullat ja levittänyt nekin.
- On se hieno, sanoin pää kallellani.
- Tuu kokeilemaan, Juhana sanoi ja heittäytyi pitkäkseen sen päälle. Hän hymyili kutsuvasti ja minä hyppäsin hänen viereensä. Oli suloista olla taas sovussa, itse asiassa se oli niin mukavaa, että harkitsin ruveta tekemään tikusta riitaa useamminkin.
- Sä et olisi saanu sitä kokoon ilman mua, sanoin uhallanikin.
- Oisin varmasti!
- Et ainakaan näin nopeasti.
- No jos sä haluat uskoa niin niin siitä vaan, Juhana sanoi suopeasti. – Kai me koeajetaan tää nyt?
Olin samaa mieltä siitä, että se oli hyvä seuraava ohjelmanumero.
- Ei, ennen kun siinä on lakanat, sanoin päättäväisesti.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   21.7.10 20:41:21

Hmm, enpä tiedä miksi, mutta jostain syystä tämä oli erittäin miellyttävä pätkä sitten hetkeen! =)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   21.7.10 22:44:22

Topicista lähtee muuten soimaan päässä 'Oma pikkuvaimo rakas, enää palaakaan ei takas..'

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   22.7.10 03:42:46

Awwwwws!!! Puita ja pilvenlatvoja! Söpöä. Tää oli muuten sopivan mittanen pätkä näin töissä luettavaks :)

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   22.7.10 04:49:57

"auoin samalla jotain tehdäkseni kaappeja" tää kuulostaa kivalta :D mut on tainnu käyä ajatusvirhekkö?

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   22.7.10 10:34:59

joo, auoin samalla kaappeja tehdäkseni jotain olis loogisempi. nyt se aukoo jotain että saa tehtyä ne kaapit.

btw ärsykejuhana. lemppaa se jo!

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   22.7.10 17:19:32

Jooo Juhanan voi heittää mäjelle.:D En tykkää yhtää topicin nimestä, nööööy.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.7.10 19:06:03

Tölkki nevö hööd tommosta hoilinkia.
*kiittää kommenteista*
-----------------
Kaikkien koulut eivät loppuneet samana päivänä, mutta kesäkuun ensimmäinen perjantai oli se päivä, jota iltapäivälehdissä kauhisteltiin jo etukäteen. Se sopi hyvin myös Juhanalle, jolla ei ollut töitä viikonloppuisin, ja Dannikin sai järjestettyä lauantain vapaaksi. Siinä vaiheessa olimme ehtineet jo kotiutua hyvin Tammistoon – siellä minäkin olin yöpynyt – mutta perjantaina menin koulusta Käpylään. Minun viimeinen koulupäiväni oli ollut surullisenpuoleinen. En voinut olla ajattelematta, että entä jos en palaisikaan sinne enää syksyllä. Mutta kun sille asialle ei voinut mitään, oli turha murehtia. Ehkei niin kävisikään ja jos kävisi niin sitä parempi. Joka tapauksessa Tipi ja Mirjami olivat lähdössä illalla mukaan ja erosimme sopimalla treffit iltakuudeksi. Siinä vaiheessa en enää jaksanut surra, vatsassani kutisi vain hauskan illan odotus.

Kämppäkaverini olivat kaikki lähdössä mukaan, samoin Anni. Juhana tulisi Tompan kanssa. Ei siitä ihan tusinaa tullut, kuten olin Dannille väittänyt, mutta ihan riittävästi. Sanna oli sanellut illan ohjelman. Minä olin miettinyt Hietsun rantaa, josta olin lehdistä lukenut ja jota en ollut koskaan nähnyt, mutta Sanna oli sanonut sen olevan vihoviimeinen paikka. Alaikäisiä nahistelijoita ja poliisiautoja. Me menisimme Pikkukoskelle, joka oli meidän kämpältämme melkein kävelymatkan päässä. Poliisiautoja ja alaikäisiä sielläkin pyörisi, mutta siellä kuulemma pääsisi suojaisille kallioille, missä saisi olla rauhassa molemmilta, tai ainakin poliisiautoilta. Minä olin ehdottanut piknikkiä, voileipiä ja sellaista, mutta Sanna oli vakuuttanut, että pussikalja riittäisi evääksi oikein hyvin. Niinpä pysähdyin lähikaupassa ostamassa itselleni lonkeroa ja siideriä. Ne ehtisivät mukavasti viiletä ennen iltaa.

Muut eivät olleet vielä kotona, joten sain rauhassa vallata suihkun ja kun tulin sieltä, huomasin ilokseni Sannan saapuneen. Hän oli kämppiksistäni se, jonka seuraa juuri kaipasinkin, kaikkein iloluontoisin ja bailuhenkisin. Nata tuntui paljon aikuisemmalta ja Ria nyt oli Ria ja ihmettelin, että hän halusi lähteä mukaamme. Pussikaljoittelu sopi hänen yhteyteensä yhtä hyvin kuin pimeät iltatyöt strippiluolassa.
- Sun puhelin soi! hän ilmoitti heti nähdessään minut.
- Joku kysyy viidettä kertaa treffipaikkaa, arvelin, mutta kun sain kännykkäni esiin, numero olikin vieras ja lisäksi siihen oli jätetty viesti. Ei siis ainakaan puhelinmyyjä. Entä jos se olisikin Valto, joka sittenkin tahtoi mukaan? Hän oli loistanut näkymättömyydellään niinä kertoina, kun olin ehtinyt meseen sen jälkeen, kun hän oli viimeksi kieltäytynyt.

Kuuntelin viestin ja aloin hypähdellä paikoillani. Se ei ollut Valto, se oli se sairaalan työhönottaja, joka oli lupaillut minulle hommia. Hän tahtoi tietää, voisinko tulla heti ensi viikoksi pooliin ja pyysi soittamaan, jos minulle sopi. En tiennyt, mikä oli pooli, mutta soitin saman tien ja lupauduin. Mikä tahansa voittaisi lehtien myymisen ihmisille. Sen jälkeen ryntäsin Sannan huoneeseen.
- Mä sain ens viikoksi töitä!
- Hienoa! Mä luulin, että sulla on töitä.
- Oikeita töitä, mä menen hoitamaan potilaita! Pooliin!
- Missä se on?
Selitin, että se oli vähän kuin varasto. Jos joku sairastuisi maanantai-aamuna, menisin hänen tilalleen, mutta muuten saisin olla ylimääräisenä.
- Ne varmaan ajatteli, että mun on hyvä vähän opetella hommia siellä, keksin. – Enhän mä ole koskaan hoitanut oikeita ihmisiä.
- No mutta olihan teillä työharjottelua keväällä, Sanna ihmetteli.
- Oli niin, lastentarhassa ja neuvolassa. En mä ole nähnytkään sairasta ihmistä vielä.
- Yks juhlimisen aihe lisää!
- Niin, ei se ollut huono puhelu, vaikkei ollutkaan se, mitä mä vähän toivoin, myönsin ja menin varmuuden vuoksi avaamaan koneeni. Antaisin Valtolle viimeisen mahdollisuuden.

Kerrankin hän oli ihan rehellisesti läsnä. Ehkä se stalkkaava koulukaveri oli lakannut vainoamasta tai luovuttanut, kun kesäloma alkoi.
- Mitä kuuluu, kun sä uskallat olla täällä ihan läsnä? Joko sun kesätyöt alko? Tuletko sittenkin illalla meidän kanssa? latelin, mutta vastausta ei kuulunut ja hetken kuluttua hän häipyi taas linjoilta. Huokaisin ja menin peilin eteen kuivaamaan hiuksiani. Olinpahan ainakin yrittänyt.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   23.7.10 09:06:44

Leevin Kerro terveiset lapsille, josta on myös Vilkkumaan coveri olemassa.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   23.7.10 18:48:47

Valto on toivoton... Mikä sen ongelma on?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.7.10 21:24:42

Flanu, EMT :D
Tölkki, Leevin oon saattanu joskus kuullakin (en tosiaan tunne koko tuotantos) mutta Vilkkumaata en haluakaan kuulla :D

Tästä jäi vähän hassu pätkä, joten aloitetaan sit uuskin luku.
----------
Sanna halusi meikata minut ja kun hän nyt kerran oli ammattilainen, antauduin käsiteltäväksi.
- Ei mitään yökerhomeikkiä sitten, varoitin ainoastaan.
- Ei kun rantabiletysmeikki, joka kestää vaikka ydinräjähdyksen, hän lupasi. Siinä touhutessamme Nata ja Riakin kotiutuivat ja tulivat vuorollaan istumaan Sannan sängylle ja jonottamaan käsittelyyn. Kaikki tuntuivat olevan juhlamielellä, vaikkei ensimmäistäkään korkkia ollut vielä narautettu. Vaihtelimme vaatteita lukuisia kertoja ja nauroimme toistemme asuille, sitten alkoi ovikello soida.
- Danni tai Anni tulee tänne, ilmoitin hypellessäni avaamaan. Samalla kuulin huoneestani, miten mese kilisi. Jessus, että ihmisellä saattoi joskus olla vientiä!

Oven takana olikin Tirppa, joten saatoin saman tien karata tietokoneeni ääreen. Valto siellä ilmoitteli itsestään.
- Linjat toimii kesäkotoa, hän oli kirjoittanut.
- Oletko sä muuttanut tänne? kysyin muutaman huutomerkin kanssa. Olin luullut, että hän kävisi kesätöissä sieltä jostain käsin, missä hän nyt olikaan sanonut asuvansa, Vihdissä?
- Minä olen, hän vahvisti.
- Missä päin?
- Tädin luona Vantaalla. Ainakin kunnes tuun hulluksi. Mutta yritetään nyt säästää luontoa ja bensarahaa niin kauan kun mä kestän. Mitä sulle kuuluu?

Kerroin juuri kähertäväni silmäripsiä iltaa varten ja kysyin, eikö hän tosiaan halunnut mukaan. Luulin jo, ettei hän aikoisikaan vastata ja olin vähällä luovuttaa ja läimäistä koneen kiinni, kun vastaus tuli.
- Me ollaan näemmä serkun kanssa joka tapauksessa lähdössä liikenteeseen. Mihin te olittekaan menossa?
- Pikkukosken kallioille juomaan pussikaljaa, kirjoitin nopeasti. Kaksi poikaa olisi vielä parempi kuin yksi tyttövoittoiseen porukkaamme.
- Kuule, jos sä annat sun puhelinnumeron niin mä voisin ehkä soitella myöhemmin illalla?

Puraisin huultani, vaikkei hän voinutkaan nähdä hymyäni ja pidättäydyin kirjoittamasta, että tietääkseni hänellä oli se jo. Sen sijaan luettelin numeroni enempiä kommentoimatta ja hän vastasi omallaan. Ajattelin jättää sen omaan arvoonsa – miksi minä hänelle soittaisin? – mutta päädyin sitten kuitenkin naputtelemaan sen talteen. Minä en ollut ikinä harrastanut kännipuheluja, joten ei ollut todennäköistä, että aloittaisin tänäänkään.

2. Kallioilla
Puoli kuudelta lähdimme liikkeelle. Meitä oli kaikkiaan seitsemän, sillä Tirppakin oli ilmoittanut liittyvänsä seuraan. Nata oli pyöritellyt silmiään ja vilkuillut minua vaivaantuneena, mutta olin liiaksi juhlatuulella.
- Miksi sä mua katsot kuin kysyisit lupaa? En mä sitä rantaa omista!
- Mutta sä olet koonnu tän porukan.
- Johan toi melkeen kuuluu perheeseen, sanoin huolettomasti ja tutkin, että minulla oli kaikki tarpeellinen kassissani. Juomat, pyyhe lähinnä istuma-alustaksi, joskin oli siellä uimapukukin ja lämmin huppari siltä varalta, että illemmalla tulisi kylmä. Lompakko, aurinkolasit, meikkipussi ja bussilippu. Muut olivat kasanneet suunnilleen samantapaisia selviytymispakkauksia, paitsi Tirppa, joka oli yksinkertaisesti hakenut lähikaupasta kaljaa.
- Eikös näiden pitänyt olla pussikaljabileet? hän kysyi viattomana, kun Danni nauroi hänen kantamukselleen, joka käsitti mäyräkoiran ja sipsipussin muovikassissa.

Ria ehdotti, että kävelisimme, matka ei kuulemma ollut pitkä, mutta Sanna pisti hanttiin.
- Meillä on kaikilla kauheasti raahaamista. Bussipysäkiltäkin on ihan tarpeeksi pitkä matka kävellä, hän sanoi, joten menimme bussilla muutaman kilometrin ja jatkoimme siitä jalan. Se oli viehättävää aluetta, pieniä omakotitaloja pienissä, vihreissä pihoissa. Kaikkialla olisi ollut rauhallista ja hiljaista, ellei samaan suuntaan meidän kanssamme olisi mennyt muitakin porukoita, muutaman vuoden nuorempia minun nähdäkseni. Mopoja ja polkupyöriäkin viiletti ohitsemme.

Tipi ja Mirjami olivat luvanneet tulla uimarannan parkkipaikalle kuudeksi, joten kun aloin nähdä kellertävää hiekkaa ja välkkyvän veden puiden välistä, huokaisin helpotuksesta. Olin jo jonkin aikaa toivonut, etten olisi ollut niin ahne juomien suhteen, mutta en sentään ollut viitsinyt keventää kuormaa avaamalla yhtä, kuten Tirppa. Ystäviäni ei näkynyt missään, paljon muita nuoria sen sijaan kyllä. Autojakin oli muutama, mutta silmiinpistävän vähän. Arvasin, että auringonottajat alkoivat pikkuhiljaa lähteä koteihinsa ja jättää rannan koululaisille.
- Mä lupasin odottaa niitä tässä, mutta me ollaan vähän etuajassa, sanoin. Muut tuntuivat vähän haluttomilta jäämään siihen ja ymmärsin sen hyvin. Minuakin häiritsivät, suorastaan vähän pelottivat pari joukkiota ehkä kuudentoista ikäisiä poikia ja tyttöjä, joilla oli paljon kovaäänistä asiaa toisilleen. Enpä ollut aavistanut heidän olemassaoloaan, kun olin sopinut treffit.
- Me voitais mennä etsimään hyvä paikka, ehdotti Sanna.
- Menkää vaan, sanoin urheasti. Soittaisin Mirjamille ja kysyisin, miten pian he olisivat täällä.
- Mä voin jäädä sun seuraksi, Tirppa lupautui yllätyksekseni ja hymyilin hänelle kiitollisena.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   23.7.10 21:58:48

On se hyvä, että Alissalla on mukavia kavereita ja kämppiksiä :)

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   23.7.10 22:07:16

Jatkoa. Tirpallahan on just loistavat eväät!;D

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   24.7.10 00:28:52

Alissalle ja Valtolle säpinää, Juhana pois kuvioista, se ei vakuuta mua edelleenkää ;D

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   24.7.10 20:47:31

^^Juuri näin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.7.10 21:36:51


Istuimme vähän matkan päähän parkkipaikasta, nurmikolle joka vielä kylpi auringossa. Muut jatkoivat matkaansa hiekkarannan toisella puolella todella korkeina kohoaville kallioille. Kallioseinämää oli arvioni mukaan reilusti toistakymmentä metriä ja siihen oli rakennettu portaita ja tasoja, joilta uskalikot hyppäsivät veteen. Sanna johdatti muuta joukkoa vähän sivuun portaista ja he aloittivat hitaan nousemisen korkealle kallion laelle.
- Onkohan toi hyvä paikka mennä pämppäämään, joku vielä tulee kuperkeikkaa alas, emmin.
- Höpsis, ei se oo kovinkaan jyrkkä, kun sinne ylös pääsee, Tirppa sanoi ja avasi taas oluen kassistaan. – Haluatko sä sipsiä?
- En mä kiitos nyt.

Yhden kylmän siiderin kuitenkin kaivoin kassini pohjalta ja avasin sen. Tirppa ojensi omaa pulloaan ja kilautin sitä, vaikkei muovipullo paljon kilissytkään. Kylmän juoman myötä juhlamieli palasi mieleeni ja katselin rohkeasti aurinkolasieni läpi nuoria huligaaneja, jotka minua olivat pelottaneet. Hölmö olin ollut. Samalla asiallahan tässä oltiin, juhlamielellä ihanassa auringonpaisteessa.
- Ketä me odotetaan? Tirppa kysyi. – Sun poikaystävää?
- Mun koulukavereita. Juhana tulee kaverinsa kanssa myöhemmin, Tomppa pääsee töistä vasta näihin aikoihin, kerroin ja hylkäsin ajatuksen Mirjamille soittamisesta. Mikäs tässä oli istuessa ja odotellessa.

Tirppa tarjosi minulle tupakan, jonka otin enempiä miettimättä. Sekin tuntui kuuluvan tähän iltaan. Juhana tosin haistoi jo monen metrin päähän, jos joskus olin Dannin kanssa poltellut Mustaojalta tullessani, mutta en pitänyt hänen natinaansa siitä asiasta kovin vakavana. Enhän minä tupakoinut kuin ani harvoin.
- Millanen se on, sun poikaystäväsi? Tirppa kysyi ja tapitti minua pyörein, sinisin silmin. Hän oli jossain vaiheessa kevättä leikannut hiuksensa, ja ne olivat nyt lyhyet otsalta ja korvien päältä niskahiusten valuessa pitkälle selkään. En ollut nähnyt sellaista kampausta kuin Ihmemies McGyverin uusinnoissa, joten se näytti virkistävältä.
- Miten niin?
- No, kunhan kysyin. Voit sä kertoa sen sijaan, että millanen sä olet, hän naurahti.
- En mä nyt jouda, tuolta ne tulee, sanoin ilahtuen, kun tunnistin Tipin pitkän ja Mirjamin pyylevähkön olemuksen tiellä. Heidän perässään rullasi hiljaa kuin kummitusauto poliisin mustamaija, mikä sai osan parkkipaikalla oleskelevista alaikäisistä katoamaan nopeasti kuin lauma citykaneja. Itsekin laitoin vaivihkaa siideripulloni korkin kiinni ja työnsin sen takaisin kassiin.

- Nuppukultaset! hihkaisin ja nousin seisomaan Tipin ja Mirjamin lähestyessä. En ollut ikinä ajatellut Tipiä shortsimiehenä, mutta hän sai nekin näyttämään hyvältä, joskin hänen jalkansa olivat vähän ohuet, kun olin tottunut katselemaan ikänsä ratsastaneiden miesten kinttuja. Paitsi Juhanan, mutta hän olikin muuten roteva. Mirjami oli harvinaisen sovinnaisessa asussa, hänellä oli farkut, joiden lahkeet oli kääritty ylös ja vaaleanpunaisen kirjava iso miesten paita. Halasin heitä kumpaakin.
- Alissa, oletko sä juovuksissa? Tipi kysyi ankarasti.
- En, vasta avasin ensimmäisen sidun ja suljin myös, sanoin vilkaisten poliisiautoa, joka oli jäänyt keskelle parkkipaikkaa.
- Ja tunnetko sä ton? oli hänen seuraava kysymyksensä, kun hän katsoi Tirppaa, joka edelleen istui nurmikolla.
- Sen sisko on mun kämppäkaveri. Miten niin?
Mutta Tipi vain pudisti päätään, vaikka Tirppa hymyili hänelle. Hän käänsi selkänsä poliisiautolle ja tyhjensi pullonsa nousten sitten seisomaan.
- Mennään etsimään bileet!

Kallio ei tosiaan ollut niin vaarallisen näköinen, kun pääsi sen lähelle. Hyvin kiivettävä polku johti ylöspäin ja ylöspäin ja kun pääsimme kallion laelle asti asti, näimme muut. He olivat asettuneet röykkiöksi melko lähelle reunaa, mutta eivät niin lähelle, että olisin huolestunut. Hyvä näköala siitä kuitenkin oli alhaalla vihertävänä virtaavaan Vantaanjokeen. Sanna oli ottanut radion mukaan ja se soitti jotain varsin vetävää. Minä istuin Dannin ja Annin viereen auringon kuumentamalle kalliolle ja aloin kaivella kassiani. Minulla oli hyvä mieli ja olin pakahtua, kun katselin koko joukkoa, ystäviäni. Tällaistakaan en olisi ikinä saanut kokea, ellen olisi muuttanut Helsinkiin.
- Mä rakastan Helsinkiä, huokaisin. Danni katsoi minua ymmärtäväisin silmin ja hymyili, mutta Anni huokaisi paljon syvempään kuin minä.
- Mulla on huono omatunto. Mun ois pitäny käydä tänään tallilla, mutta en mä vaan olevinaan ehtiny.
- Miksi? Danni kysyi lyhyesti.
- No kun kukaan ei käy tänään. Se mun vuokraaja sai lakin, se viettää lakkiaisia koko viikonlopun.
- Ei se yhdestä päivästä pahene, Danni ja minä sanoimme yhteen ääneen.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   24.7.10 22:34:54

Mulla on mennyt jotenkin maku tähän stooriin, en tiä miks, mut sellai tunne vaan on.. Mä ehkä kaipaisin enemmän tapahtumaa, äksöniä niinku.. Mut luen silti uskollisesti!

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   25.7.10 11:29:29

Äksönii tulis hyvin ku Valto heittäis Juhanan kalliolta alas :DD No ehkä sekin ois _vähän_ mautonta..

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.7.10 13:12:58

Mä laitan nyt vähän pidemmän pätkän, sillä oon lähdössä reissuun enkä taida viitsiä ruveta ihmettelemään, toimiiko mokkula tuolla aluevesien ulkopuolella. Tiistaihin siis!

Flanu, kurja kuulla, toivottavasti tarpeeksi pian tulee vähän säpinää!
-----------------
Oli suloista vain istua siellä ilta-auringossa ja maistella kylmiä juomia. Anni oli ottanut kameran mukaansa ja napsi kuvia meistä kaikista, sitten Tirppa tahtoi lainata sitä, sillä hän sanoi aina halunneensa valokuvaajaksi.
- Miksei se sitten ottanut omaa kameraa? kysyi Danni minulta.
- Hitostako mä voin tietää? Ehkei sillä ole.
- Entäs sun valkoinen ritarisi?
- Hetkinen, sanoin, sillä puhelimeni tärisi taskussani. Se oli Juhana, joka tahtoi tietää, missä olimme. He olivat parkkipaikalla ja käskin häntä katsomaan kallion korkeimmalle laelle, mihin kävelin heiluttamaan heille. Sekä Juhana että Tomppa heiluttivat takaisin ja lähtivät tulemaan meitä kohden. Minä istuin takaisin Dannin viereen. – Valto on muuttanu Vantaalle ainakin toistaiseksi. Se saattaa soitella tässä illan mittaan. Se pyysi mun puhelinnumeron.
- Uu, entäs Juhana? Anni kysyi.
- No en mä sitä itselleni tilannu, se tietää, että mä seurustelen.

Rianoora oli ottanut mukaan pelikortit ja osa porukasta alkoi Juhanan ja Tompan saavuttua pelata korttia, minäkin menin mukaan suudeltuani Juhanaa tervetuliaisiksi.
- Sä olet tupakoinut, hän totesi.
- Joo ja tupakoin tänään vielä lisääkin, naurahdin. – Tuu pelaamaan?
- En mä taida. Mulla on vissiin vähän kiinniotettavaa teissä, hän sanoi ja otti omasta kassistaan oluen, joka sihahti vaimeasti, kun hän avasi sen.
- Okei, sanoin. Meitä oli pelaamassa Ria, Nata, Anni ja Mirjami minun lisäkseni ja siitä riitti huvia ehkä tunniksi. Sitten Mirjami, joka oli hävinnyt joka ainoan kierroksen, löi kortit pöytään, tai siis kallioon.
- Mun taitaa olla aika katsoa sitä rakkauspuolta, pelissä ei ainakaan tänään onnista.
Minä aloin tuntea kutsua jonnekin missä olisin katseilta suojassa ja nousin seisomaan. Onneksi kallion laki ei ollut pelkkää kalliota vaan metsän raja oli melko lähellä. Lähdin kulkemaan sinne päin päästäkseni jonkin puskan suojiin, panin mennessäni merkille, että Sanna istui vähän erillään meistä ja jutteli nuoren miehen kanssa, joka varmaankin kuului viereiseen kallionkoloon leiriytyneeseen ryhmään.

Istuin Juhanan viereen palattuani helpotukselta. Ajattelin, että hän varmastikin kaipaisi jo seuraani.
- Hyvä, ettei sulla ole valkosia housuja, hän ilmoitti.
- Miten niin? Ne ois kai vähän epäkäytännölliset, arvelin.
- No kerran oltiin jossain tällä lailla retkellä parin misun kanssa joilla oli. Mitä enemmän ne joi kaljaa, sitä useammin ne kävi kusella, ja oli aika ällöttävää kattoa, miten niiden pöksyt alko loppuillasta näyttää keltasilta haarojen välistä, Juhana hörähti ja Tirppa, joka oli istunut lähellä purskahti kovaan nauruun, kuin ei olisi koskaan kuullut mitään niin huvittavaa. Mulkaisin häntä epäluuloisena. En oikein ollut päässyt perille siitä, mikä hän oli naisiaan. Ensin hän oli kysellyt minulta Juhanasta ja sittemmin istunut juttelemassa tämän kanssa koko sen ajan, minkä minä olin ollut korttiringissä. Yrittikö hän viedä poikaystäväni?
- Mulla ei oo pidätysongelmia, sanoin äkäisesti. – Ja mitä misuja ne semmoset oli?
- Ei mitään kummempia, jotain puolituttuja.
- Ai sulla on tapana ryypiskellä puolituttujen kanssa?
- Älä nyt kiehu, en mä enää edes muista niiden nimiä.

Huomasin olevani typerä ja avasin itselleni uuden juoman. Tirppa tarjosi taas tupakkaa ja otin uhallakin. Juhana oli ärsyttänyt minua misupisujutullaan, nyt ärsyttäisin takaisin. Enkä liikahtaisikaan paikaltani, vaan jököttäisin siinä ja kuuntelisin, mikä oli niin mielenkiintoista, että he jaksoivat jutella vaikka miten kauan.

Se ei ollut mielenkiintoista, tai oli tavallaan, mutta ei siten kuin olin uumoillut. Tirppa kertoi matkoistaan. Ymmärsin, että hän oli joskus kiertänyt puoli Suomea ja osan Eurooppaakin moottoripyörällä ja Juhana kuunteli melkein nälkäisen näköisenä. Arvasin sen johtuvan moottoripyöräkohdasta. Hän oli ollut kateellinen jopa minun mopolleni kuultuaan, että olin saanut sellaisen heti, kun ikä antoi myöten ja luvannut vielä joskus hankkia sellaisen itsekin. Moottoripyörän siis, ei mopoa.
- Te ootte tylsiä, sanoin ylhäisesti, kun he siirtyivät ajamisesta moottoreihin.
- Sä oot semmonen pikku maalaistyttö, ymmärrät vaan kauramoottoreista, Juhana sanoi ja yritti taputtaa minua poskelle, mutta väistin.
- Enemmän mä olen kakspyöräsellä ajanut kuin sinä, ilmoitin ja nousin siirtyäkseni Annin luo. Ei ollut mieltä ehdoin tahdoin kehittää riitaa ja konetekniikka ei kiinnostanut minua.
- Mihin sä olet menossa?
- Meen kuuntelemaan, jos tuolla ois mielenkiintosempia juttuja.

Toivoin, että hän olisi estänyt minua, mutta niin ei tapahtunut, joten istuin tyttöjen seuraan mököttämään. Tai oli siinä Tomppakin, hän oli elementissään monta naisihmistä ympärillään ja hän jutteli hauskoja. Olin oikein ylpeä hänestä.
- Onko Valtosta kuulunut mitään? Danni kysyi minulta puoliääneen.
- No ei ole.
- Kauanko me istutaan täällä kallioilla? Lähdetäänkö me jonnekin jatkoille?
- Ei aavistustakaan.
- Oletko sä huonolla tuulella?
Myönsin, että olin ja Danni luki tilanteen ihanasti eikä ruvennut kyselemään, miksi. Tosin hän heitti pitkän, tutkivan katseen Juhanaan ja Tirppaan.
- Soita sille Valtolle, hän ehdotti ja kuinka ollakaan, siinä kohden ajatus oli minusta hyvä. Ei tätä laskettu kännipuheluksi, olinhan juonut vasta kolme siideriä ja lonkeron. Vai neljä? En ollut varma.
- Ei se varmaan vastaa, jos ne on jossain ravintolassa. Eihän se voi kuulla, sanoin ja tunsin puolustautuvani, vaikkei kukaan ollut syyttänytkään minua mistään. Mutta hän vastasikin ja melko pian vielä.

- Hei, sä soitit, hän sanoi kuulostaen ilahtuneelta. Minua alkoi ärsyttää vähän vähemmän.
- Mä ajattelin vaan kysästä onko hauskaa, sanoin ja siirryin vähän kauemmas muista. Oli hassua puhua näin, puhelimessa, kun tosiaan kuuli toisen äänen eikä tarvinnut kuvitella sitä.
- Me ollaan jossain kamalassa pubissa, missä lauletaan karaokea, Valto sanoi.
- Missä?
- Jossain täällä Vantaan perukoilla. Oletko sä siellä rannassa?
Myönsin olevani ja Valto sanoi päättäväisesti, että mikä tahansa voittaisi sen paikan, missä hän oli parhaillaan. Mutta sitten meille tuli ongelma. Minä olin ummikko ja hän oli vielä ummikompi, en mitenkään pystynyt neuvomaan, miten hän löytäisi sinne, missä me olimme. Onneksi Valtolla välähti.
- Mä annan mun serkulle, kerro sille.
- En mä taida osata, mutta mä annan mun kaverille, se osaa! keksin ja menin viemään puhelimeni Sannalle, joka oli palannut kiltisti omaan parveensa Tompan saavuttua. Painuin itse taas kiireimmän kaupalla metsän siimekseen ja kun palasin, oli osa tytöistä pakkaamassa tavaroitaan.
- Mitä nyt? kysyin.
- Lähdetään kaupunkiin. Juomatkin alkaa olla lopussa, Sanna sanoi. – Meillä on treffit.

Oli hirveä operaatio saada kaikki liikkeelle. Aina kun suurin osa oli valmiina, joku keksi vielä pissahädän ja loput istuivat huokaisten takaisin odottamaan. Mutta ainakin Juhana hakeutui taas luokseni.
- Kappas vaan, muistit minutkin, sanoin happamasti.
- Miten niin? Mihin me ollaan menossa?
- Jonnekin kaupungille. Sanna tietää.
- Haluatko sä mennä mukaan?
- Tietysti haluan. Haluatko sä vai jäätkö sä mieluummin tänne Tirpan kanssa?
- Oletko sä mustis? Juhana kysyi ja minua inhotti pieni, tyytyväinen juonne hänen suupielessään.
- Pitäiskö mun olla?
- Ei tietystikään! Suahan mä rakastan! hän julisti ja halasi minua. Annoin sen tapahtua reagoimatta itse mitenkään, sillä idioottimaista tai ei, olin vähän mustasukkainen ja aika lailla loukkaantunut.
- Mennään nyt, eiköhän me olla kaikki koossa, sanoin ja irrottauduin.

 

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   25.7.10 19:10:37

Mä tipahdin kärryiltä, mut ehk selviin takas kyytiin seuraavassa pätkässä...

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   25.7.10 22:29:04

Noonni, nyt on Fig taas palannu kuvioihin piiiiiiiiitkän tauon jälkeen.
Miten mulla tulee Juhanasta mieleen Jaakko? O__o Yh, Alissa vois tehä Jessit ja rakastua Valtoon ja lempata koko ällö-Juhanan ojaan.

Haha, luen tässa parhaillaan ekoja Jessiveskuja, nyt oon siinä Hanko-loppukesä-kohdassa :--D

Lähettäjä: Lady-Rahtari 
Päivämäärä:   26.7.10 22:17:02

Eipäs anneta pudota kovin kauas Sennnun loman aikana!

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   26.7.10 22:18:41

LR// Mä olin itseasiassa just ettimässä tätä topsua ja nostamassa ku huomasin että olitki sen jo tehny :--D

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   26.7.10 22:54:01

Jee ihana Valto :)) Alissa nyt lemppaat sen Juhanan........

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.7.10 12:24:29

3. Lisäsin siihen kahvia
Me emme päätyneetkään keskustaan asti vaan lähelle Pasilan asemaa, mikä riemastutti Annia, sillä hän oli kävelymatkan päässä kotoa. Rianoora oli hymyillen ja kiitellen jo erkaantunut seurueesta, ja Tipi ei jäänyt pois bussista meidän kanssamme vaan jatkoi kohti parempia metsästysmaita. Me muut seurasimme Sannaa ja löysimme ravintolaan, josta kuului musiikkia ulos asti.
- Laukut pitää jättää narikkaan, sanoi poke katsellen meitä kaikkia aina Tirpan muovikassiin asti. Hän rypisti kulmakarvojaan nähdessään sen, vaikkei siellä enää koko mäyräkoiraa ollutkaan, tai ehkä hän katsoi Tirpan hiukan huojuvaa olemusta.
- Tietysti, Sanna sanoi ja nosti omansa kassinsa tiskille. Minä ja Juhana perässäni olimme vuorossa heti seuraavina, mutta solidaarisesti jäimme odottamaan, että kaikki selviäisivät narikasta. Tirppa tuli viimeisenä ja häntä poke katsoi edelleen kovin miettiväisesti.
- Mä en anna sen juoda kuin vettä, sanoi Nata tuskastuneena ja sai kuin saikin taluttaa sisarensa sisään.

Minä onnistuin hukkaamaan Juhanan, mutta vaikka en tehnyt sitä tahallani enkä koska hän ärsytti tänään minua ja minä häntä, se oli vain hyväksi. Minunhan piti etsiä Valto täältä. Sanna piti minua kyynärpäästä vaeltaessani ympäri ravintolaa.
- Missä ne on? hän hoki.
- Mä en näe.
- Miltä ne näyttää?
- Mä en tiedä toisesta, toinen on vaalea.
- Kumpi?
- Se, jonka kanssa sä et puhunu. Se, jonka kanssa sä teit treffit voi olla vaikka yksisilmänen ja kyttyräselkäinen, pelottelin.
- Oisko ne baaritiskillä? Sanna ehdotti ja minun teki mieli lyödä itseäni otsaan. Se nyt kai oli ilmeisin paikka, jos oli vasta tullut ravintolaan.
- Mennään katsomaan, ja saahan sieltä ainakin juotavaa.

Sieltä löytyivät myös etsimämme henkilöt. Minua oli ehkä hämännyt se, etten ollut osannut kuvitella Valton luopuneen mustasta pipostaan, vaikka selkeästi olinkin muistanut vaalean otsatukan. Hän oli kahden yhtä valkotukkaisen miehen seurassa ja menin tökkäämään häntä sormella selkään.
- Iltaa, sanoin.
- Tulittehan te, Valto sanoi ja esitteli serkkunsa, Tonin ja Mikon.
- Oletteko te samanlaisia blondeja koko suku? kysyin Sannan punkiessa ohitseni esittäytymään omasta puolestaan ja samassa Danni ja Annikin löysivät meidät. Lopultakin viime tuntien ärsyynnyksen jälkeen olin tyytyväinen. Ainakin jotain hyvää olin saanut tänään aikaan. Nyt voisin etsiä Juhanan ja katsoa, osaisimmeko tänään muuta kuin nälviä toisillemme. Valto kuitenkin tarttui minua käsivarresta.
- Voinko mä ostaa sulle juotavaa? Tai tarjota tupakan?
- Sä saat tarjota tupakan ja mä ostan sulle juotavaa, päätin. Omatuntoni sanoi, ettei ollut ihan reilua jättää häntä hetsillään tyttöjen armoille, kun olin kerran itse soittanut ja kutsunut hänet mukaan. Lisäksi tunsin, että olin edelleen kiitollisuudenvelasta edellisestä.

Ravintolassa oli tupakkahuone, lasiseinin erotettu selli, jossa löyhkäsi savu ja sinne me menimme.
- Mä sain töitä, muistin, kun olimme asettuneet korkean pöydän ääreen ja Valto oli sytyttänyt tupakkani. – Oikeita töitä, sairaalasta, ainakin ens viikoksi.
- No kivat sulle, et sä tainnut niin kauheesti siitä puhelinhommasta nauttia.
- Voitko sä kuvitella ketään, joka nauttisi? naurahdin ja jo siinä vaiheessa Danni pölähti peräämme. Mulkaisin häntä, sillä vaikka tilanne oli mikä oli, oli tuo minusta vähän tökeröä. Tyrkkyä.
- Sori nyt Alissa, mutta Nata etsii sua. Se näyttää siltä, että joku on pistäny sille muurahaisia pöksyihin.
Danni näytti oikeasti huolestuneelta eivätkä muurahaiset tuntuneet sopivan Natan pöksyihin ollenkaan. Jokin oli varmasti oikeasti vinossa.
- Missä se on? kysyin, mutta olin jo nähnyt Natan itsekin, siellä hän oli baaritiskin lähellä ja puhui Mirjamin kanssa. – Jutellaan myöhemmin, Valto, mun pitää käydä katsomassa, mikä sillä on hätänä.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   27.7.10 15:07:08

Ää, ei tällasiin kohtiin :(

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   27.7.10 17:34:31

Juhana on lipittäny jotain mimmiä siellä, varmasti!!

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   27.7.10 18:38:57

LISSÄÄÄÄÄÄ

Lähettäjä: Keukeu 
Päivämäärä:   27.7.10 19:06:39

Eiiiih! Tää on suoranaista kidustusta jättää tälläseen kohtaan. Lisää, kiitos!

Lähettäjä: Keukeu 
Päivämäärä:   27.7.10 21:29:54

Siis kidutusta.. Ei kidusteta ketään! =) (piiloup)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   27.7.10 22:20:43

omansa kassinsa -> oman kassinsa

Minä onnistuin hukkaamaan Juhanan, mutta vaikka en tehnyt sitä tahallani enkä koska hän ärsytti tänään minua ja minä häntä, se oli vain hyväksi. -> läimäsisin, jos olisit läsnä. Nyt täytyy tehdä se vain henkisellä tasolla.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.7.10 22:37:28

Sä oot tölkki niin kauhean väkivaltanen!
Jatkuu huomenna.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   28.7.10 06:16:59

Ei tollaseen kohtaan! Ei vaan voi! Nyt äkkiä lisäää!!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.7.10 09:47:47

Natan hätä oli Tirppa, mikä minun olisi tietysti pitänyt arvata. Hän johdatti Mirjamin ja minut naistenhuoneeseen, missä mainittu henkilö istui nurkassa sen näköisenä, ettei enää ikinä pääsisi omin jaloin ylös.
- Mitä sille on tapahtunut? kysyin kauhuissani. Vastahan hän oli kävellyt sisään, olin nähnyt.
- Liikaa viinaa, Nata sanoi kyllästyneesti.
- Mulle tuli paha olo kaljasta, Tirppa sopersi.
- Niin että se katsoi hyväksi juoda pari kolme viskipaukkua, Nata selvitti.
- Mitä sä haluat, että mä teen? kysyin.
- Voitko sä auttaa mua raahaamaan sen ulos? Mä oisin pyytäny Sannaa, mutta se on niin pikkiriikkinen, että se ois lyyhistynyt.

Lupasin tietysti sen enempää miettimättä, olihan avuliaisuus toinen nimeni ja niin lupasi Mirjamikin. Hän sentään keksi kysyä, että mitä Nata sitten aikoi tehdä.
- Tota ei varmaan mikään taksi huoli kyytiin, arvelin.
- Mä soitin faijan hakemaan meidät. Siitä tulee perheriita ja paljon pahaa sanomista, mutta en mä sitä voi tännekään jättää, Nata sanoi harmissaan.
- Aletaan mennä sitten vaan, Mirjami sanoi reippaasti ja kumarruimme nostamaan tytön jaloilleen. Nata kaivoi Tirpan taskuja kunnes löysi narikkalapun ja sitten aloimme matkan läpi täyden baarin.

Ulkona ei ollut vielä pimeää mutta onneksi sentään hiukan hämärää. Niinkin oli ihan tarpeeksi noloa raahata jalatonta naisihmistä kadunvarteen, minne oli ihan riittämiin matkaa, kun kerran olimme Pasilassa, missä kaikki oli rakennettu omituisten kävelykansien päälle. Tirppa soperteli jotain, mistä ei oikein saanut selvää ja Nata tuli perässä kantaen hänen kilisevää muovikassiaan. Kun pääsimme lopulta kadulle asti, laskimme Tirpan istumaan vasten muuria, joka reunusti jalkakäytävää siinä kohden.
- Antakaa mulle yks tupakka, hän pyysi, tai niin ainakin kuvittelin, mutta eihän meillä kellään ollut. Omista taskuistaan hän löysi rutistuneen askin. Minä katsoin Nataa osaaottavasti, mutta hän ei tainnut pitää siitä. Äkkinäisellä liikkeellä hän heilautti Tirpan muovipussin muuria vasten niin, että kilinä kävi. Siihen hän ilmeisesti sai purettu pahimmat höyryt, sillä tiputtaessaan sen maahan hän sanoi:
- Kiitos paljon avusta. Kyllä mä nyt pärjään.
- Varmastiko? kysyin.
- Kyllä me se isän kanssa saadaan autoon. Tuutko sä kotiin yöksi?

Se kuulosti yllättävän äidilliseltä, mutta minun oli pakko sanoa, etten tiennyt.
- Todennäköisesti tuun kyllä. Mä en jotenkin jaksa Juhanaa tänään, lisäsin hetken mietittyäni.
- Menkää, jatkamaan juhlia. Toi on meidän auto, Nata sanoi, kun farmarimersu laittoi vilkun päälle ja alkoi hidastaa kohdallemme. Minua ei juuri huvittanut jäädä todistamaan tyttöjen isän reaktiota, eikä kai Mirjamiakaan, sillä suorimme liukkaasti takaisin kohti ravintolaa.
- Mielenkiintoinen tapaus, Mirjami sanoi diplomaattisesti.
- Luuletko sä, että se oli ottanu jotain muutakin kuin viinaa? kysyin, sillä ajatus oli juuri juolahtanut mieleeni.
- Ei aavistustakaan. Eihän meille ole vielä opetettu semmosia. Kuule, nyt mun tekisi mieli tupakkaa. Onko sulla?
- Ei, mutta jos tuolla myydään niin mä voin ostaa. Mä olen vaan pumminut kaikilta koko illan. Mennään sinne tupakkakoppiin istumaan ja puhutaan järkeviä.
- Kiinni veti, Mirjami sanoi iloisesti.

Vaikkei tupakointitilaan saanut viedä juomia, ehdimme kuitenkin juoda vielä muutaman oluen ja vasta valomerkin lähestymisen aiheuttamassa yleisessä hälinässä ja ruuhkassa törmäsin taas Juhanaan.
- Missä sä olet piilotellut koko illan? kysyin.
- Mä voisin kysyä samaa sulta, mutta ei mun tarvii, mä haistan sen, hän vastasi ja heilutti kättään kasvojensa edessä. Se sinetöi suunnitelmani loppuillaksi.
- Soittele mulle joskus, kun osaat taas olla víttuilematta joka lauseessa, ehdotin ja käänsin hänelle selkäni.
- Alissa hei, kuulin hänen sanovan, mutta en pitänyt äänensävystä. Se oli kyllästynyt ja alentuva, kuin olisin ollut tyhmästi käyttäytyvä pikkulapsi. Näin Dannin etäämmällä ja luovin hänen luokseen välittämättä siitä, että hän oli Valton seurassa. Voisin häiritä orastavaa romanssia, ehkä jopa tuhota sen kokonaan, mutta pyytäisin sitä anteeksi sitten myöhemmin. Nyt halusin vain päästä Juhanasta eroon.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   28.7.10 13:00:13

Oi vitsi, Alissa ounas Juhanan paremmin ku itse olisin osannu! Pakko pistää toi lause muistiin!

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   28.7.10 15:25:26

Säälipätkä vielä tänään juurihoidon uhrille.....? :<

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   28.7.10 16:21:14

Ja tälle kans säälipätkää? Viimeisten ajotuntien ja lähestyvän inssin kunniaksi? Mä sentäs mokailin tänää ehkä vähän turhan paljon ajotunnilla (en oo 3kk ajanu...)

Lähettäjä: Keukeu 
Päivämäärä:   28.7.10 17:30:19

Ihanaa, Juhana saa painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa!

Myötätuntosäälipätkää ilmastoimattomassa iltavuorossa kärsivälle... ? *räpyttelee silmiään*

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   28.7.10 18:35:28

Sennnu kiitos vihdoinki ton Juhanan suhteen jotai tapahtuu ;D

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   28.7.10 21:52:44

kas, olikin aamupätkä eikä iltapätkä. turhaa mä sit norkoon täällä.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   29.7.10 12:07:39


- Siinähän sä olet, Danni sanoi ihastuneena nähdessään minut.
- Mitäs te ajattelitte tehdä? kysyin.
- Ottaa yhdet shotit vielä ja mennä mun luokse jatkoille. Tuletko säkin?
- No en kai, tajusin sentään toppuutella. Danni saattoi nyt hymyillä, mutta kuristaisi minut, jos tunkisin kolmanneksi heidän jatkoillensa.
- Ei kun tietysti tuut. Toni ja Annikin tulee, Mikko lähti jo kotiin, Danni sanoi ja tapitti minua suoraan silmiin. Yritin kovasti tulkita katsetta. Yrittikö hän sanoa että älä helvetissä suostu vai tarkoittiko hän sitä mitä suu sanoi? Toisaalta, jos sinne oli menossa muitakin…
- Ei sun luo mahdu viittä, sanoin epäillen.
- Voi, mahtuu. Tuu mun kanssa käymään veskissä. Valto, osta sä meille ne shotit.

Taas kerran löysin itseni vessasta ja kun nyt kerran oli tilaisuus, menin eriöön.
- Oletko sä tosissasi? huusin Dannille seinän toiselle puolen.
- Minä olen. Sä tuut mukaan.
- Mutta mä tunkeilen! Mä olen kolmas pyörä! Viides pyörä!
- No ei tässä olla niin pitkällä, että sä häiritsisit.
- Jos Anni lähtee vielä sun luo vaikka se asuu sadan metrin päässä niin sitä saattaa häiritä.
- Lakkaa nyt vitisemästä ja mennään.

Tottelin ja tajusin vasta, kun olimme juoneet viimeiset lasilliset ja päässeet juuri ennen ruuhkaa ulos ravintolasta, että olin ensimmäistä kertaa menossa Juhanan entiseen asuntoon nyt, kun se oli Dannin hallussa. Minä olin ollut niin kiinni Juhanan muuttamisessa, etten ollut edes muistanut tarjota Dannille muuttoapua vaan hän oli hoitanut sen lähinnä Jerryn kanssa.
- Anteeksi, sanoin ja tartuin Dannia käsivarresta.
- Saat.

Kävelimme, sillä yö oli kaunis ja meitä oli liikaa yhden taksin kyytiin. Se oli paras mahdollinen tapa huijata laskuhumalaa. Oikaisimme suorinta tietäAleksis Kiven kadulle, mistä pääsimme Alppilan ja sitten Kallion kivisokkeloihin. Vanhojen talojen reunustamille kaduille, jotka minulle olivat alkaneet merkitä Helsingin ruumiillistumaa. Aurinko alkoi harkita nousemista värjäten jo kattoja ja kävelin katsellen niitä ja melkein pidätellen kyyneleitä, kun oli niin kaunista. Ei ehkä niin kaunista, että jäisin tänne loppuelämäkseni, mutta äärettömän kaunista kuitenkin.
- Eikö kuulkaa elämä ole hyvää? kysyin hartaasti ja tartuin lähimpiä ihmisiä käsistä.
- Sä taidat olla pikkuisen kännissä, Anni arveli.

Viivyin Dannin luona pari tuntia, mutta sitten porukka alkoi väsähtää. Dannin tarjoamalla konjakilla saattoi olla osuutensa siinä asiassa. Minua ei enää kauheasti huvittanut juoda sitä, mutta otin tilkan näön vuoksi ja keitin pannullisen kahvia, jota join enemmänkin. Olin ruvennut harmittelemaan, että olin lähtenyt mukaan, vaikka meillä olikin miellyttävää. En ollut koskaan aikaisemmin istunut koko ajan valoisammaksi muuttuvassa aamuyössä puhumassa elämän tarkoituksesta ja se oli mielenkiintoista, mutta en oikein osannut määrittää paikkaani joukossa. Annin ja Tonin välillä oli selvästi jotakin, vaikkei sitä huomannut kuin nopeista katseista ja siitä, että Anni ylipäätään oli paikalla. Valto olisi voinut olla Dannin ja minun isoveli, niin tasapuolinen ja ystävällinen hän oli. Minun olisi kuitenkin pitänyt olla, ellei Juhanan luona, niin omassa sängyssäni, ja kun kello tuli niin paljon, että bussit alkoivat kulkea, lähdin.
- Nukkukaa hyvin ja pitkään ja soitellaan kun herätään, toivotin.
- Ei sun tarvii, Danni haukotteli.
- Sulla ei ole tilaa. Ja mun tarvii. Silmäilin muita, jotka näyttivät yhtäkkiä saaneen annoksen unihiekkaa ylleen. Valto oli juuri heittäytynyt Dannin sängylle ”lepuuttamaan silmiään” ja nyt hän kuorsasi. Toni ja Anni näyttivät myös nukkuvan.

Päässäni soi Ultra Bran Sinä lähdit pois, kun lähdin aikaisia katuja kohden bussipysäkkiä. Dannilla vain ei ollut parveketta, eikä sieltä kukaan olisi perääni katsellutkaan. Eikä ollut lätäköitä vaan kaunista ja kesäistä.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   29.7.10 21:39:18

tietäAleksis

^^ MISSÄ ON VÄLILYÖNTI!!!

Ihanan herkkä pätkä, mä niin näin ton lopun sieluni silmin. Awwws. Mistä vetoa, että todellisuudessa joko Valto tai Danni on kattonu ikkunasta?

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   29.7.10 21:55:28

Söpö toi loppu. En oo muuten ikinä ajatellu, et lätäkkö onki sama asia ku vesilammikko... jälkimmäinen kuulostaa sen verran hienommalta :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.7.10 16:00:24

4. Ei sovintoseksiä
Heräsin hyvin levänneenä kolmen aikoihin hiljaisessa asunnossa. Minulla oli karmiva nälkä ja hiukan surkea olo. Nyt en enää voinut sysätä huomiseksi sitä tosiseikkaa, että Juhana ja minä olimme riidelleet ja lähteneet niskojamme nakellen eri suuntiin. Hän ei ollut edes soittanut. Mietin, voisinko minäkään soittaa hänelle, enkä osannut päättää suuntaan jos toiseenkaan. Olisiko se säälittävää roikkumista vai fiksu veto?

Joku oli jossain vaiheessa keittänyt kahvia ja pistin mukillisen mikroon siksi aikaa, kun join mehutölkkini tyhjäksi. Olisin antanut mitä vaan kunnon englantilaisesta aamiaisesta pekoneineen ja munineen, mutta jouduin tyytymään jugurttiin. Tänäänkin oli kaunis päivä ja kaupunki, josta olin yöllä niin pitänyt, ahdisti minua. Ainakaan en jäisi tänne istumaan. Antaisin Juhanalle aikaa sanotaan nyt sen verran kuin mitä minulla menisi suihkussa ja ellei siltä suunnalta kuuluisi parempia ehdotuksia, lähtisin Mustaojalle.

Mitään ei tapahtunut antamissani aikarajoissa, enkä leppynyt edes vaikka huomasin puhelimeni olevan kuollut akun loputtua. Ei siellä ollut viestejäkään. Lataisin sitä hetken, keräsin kamani ja lähdin asemalle viitsimättä häiritä Dannia ja Anniakaan. He saattoivat vielä nukkua, joskaan en oikein uskonut ainakaan sitä, että he kaikki edelleen nukkuisivat Dannin luona. Saattoi sinne sammua neljän läjään mutta takuulla siten ei voinut nukkua enää kymmenen tuntia myöhemmin ilman unilääkettä, nuijanukutusta tai vuotavaa kaasuhanaa.

Asemalla, kun totesin junan juuri menneen, aloin taas epäillä tekemisieni järkevyyttä. Eikö olisi aikuisempaa ottaa härkää sarvista ja yrittää selvittää saman tien, mikä eilen oikein meni vikaan? Jos tämä nyt oli tämän tarinan loppu niin eikö olisi selkeämpää saada se selville saman tien kuin mennä Mustaojalle haikailemaan että juuko vai eikö? Istuin penkillä ja pyörittelin puhelintani. Siihen oli ehtinyt latautua vain parin tolpan verran ytyä, mutta ehkä se riittäisi. Tuntui vain kauhean vaikealta etsiä Juhanan numero.

Tein sen sittenkin ja keräsin sisua odottaessani, että hän vastaisi. Se tapahtui kohtuullisen nopeasti, en ollut vielä kuin ehtinyt harkita ajatella, etten soittaisikaan.
- Moi, Juhana sanoi lyhyesti. Ei helpotusta eikä iloa siitä, että olin soittanut, mutta olisi hän voinut olla vastaamattakin, joten eivät kai asiat ihan mahdottomalla tolalla olleet.
- Meidän pitäisi kai puhua, sanoin äänellä, jonka onnistuin saamaan niin hyiseksi, että itseänikin palelsi.
- Niin kai pitäisi, Juhana sanoi.
- Sopiiko sulle nyt vai lähdenkö mä Mustaojalle? kysyin.
- Kai nyt on ihan hyvä aika, hän arveli ja vaikeni sitten. Jessus sentään, pitikö minun kiskoa joka sana hänen suustaan ulos?
- Missä? kysyin silti vielä.
- Tule tänne? Juhana ehdotti, mutta sitä en halunnut. Puolueeton maaperä olisi parempi.
- En jaksa kun mä olen jo juna-asemalla. Mä voin hypätä seuraavaan junaan ja ajaa Tikkurilaan. Hankkiudu sinne, keksin.
- Missä me siellä nähdään?
- Hitostako minä tiedän. En mä ole käynyt siellä ennen, tiuskaisin. Olin minä, olin joskus vaihtanut siellä junaa, kun edelliseen oli tullut jokin vika, mutta ei kai sellaista laskettu.

Vaihdoin toiselle laiturille ja ajoin Tikkurilaan, missä vaelsin asemarakennuksen eteen. Siinä oli hyvä istua auringossa ja harjoitella vakavaa ilmettä. Juhanaa ei näkynyt, ei kuulunut, joten kävin ostamassa sisältä askin tupakkaa, olin edellisen loput jättänyt Dannille. En polttanut niin paljon enkä niin usein, että hänen olisi tarvinnut siitä nillittää, kuten oli edellisiltana tehnyt. Se ei kuitenkaan maistunut tänään kuin pahalta, joten hautasin askin pyykkilaukkuni sivutaskuun ja jatkoin odottamista. Kauanko minun nyt pitäisi antaa Juhanalle aikaa?

Näin tutun hopeanharmaan auton, ennen kuin ehdin päättää ja se pysähtyi kohdalleni. Juhana avasi pelkurinpuolen ikkunan ja kumartui lähemmäs.
- Tuutko sä kyytiin?
Päätin mennä, sillä ei hän siihenkään voinut pysäköidä. Istuin etupenkille sanomatta mitään, puristin vain kassini sankoja.
- Mihin mennään? Juhana kysyi.
- Lähimpään paikkaan, mihin sä voit pysäköidä, ehdotin.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   30.7.10 16:53:47

Mä meinasin jo kelata, et onks Tiksis muka asemarakennusta, mut onhan siel :D

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   30.7.10 18:47:29

voi lapsikullat, älkää vaan menkö rusalle.. mä just kävin siellä :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.7.10 18:55:06

Miksei, tripi?

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   30.7.10 21:35:16

Ei junalla ajeta, sillä matkustetaan ;P

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   30.7.10 23:43:50

Sennnu, miten kauan sä olet yhteensä kirjoittanu näitä Jessiin liittyviä tarinoita?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   31.7.10 00:24:32

Ramona, mä alotin aika tarkkaan neljä vuotta sitten. Sillonkin oli kuuma ja Venäjältä tuli metsäpalojen savut Suomeen :D

Lähettäjä: |katie| 
Päivämäärä:   31.7.10 11:54:00

Mie muistan sen ku alotit kirjottaa näitä tänne! Oon lukenu näitä iha alusta asti ja tykänny aina. :)Ja mieti Sennu, oon käyny lukion sinä aikana ku oon lukenu näitä, ja aina jos koulusta tuli suoraan kotiin, piti heti tulla koneelle kattoo onko myöhään illalla tullu lisäpätkää! :D
Sitä piti siis sanoa et hyvä pätkä taas, iha oikein et Alissa suuttu, mut kyl ne vois sopii riitansa Juhanan kanssa! :DD

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   31.7.10 13:59:47

Hih, katie, neljä vuotta täällä on aika pitkä aika :D
--------------------
Hän totteli ajamalla lähimmän kaupan parkkipaikalle, joka oli vain kulman takana.
- No niin, hän sanoi.
- Niin, sanoin minä. Hemmetin jäppinen, eikö hän voinut ollenkaan auttaa? Siinä hän istui kädet ratissa ja tuijotti eteenpäin. Hänen profiilinsa oli jo kipeää tekevän tuttu minulle, suora nenä ja hiukan pyöreä leuka ja hiukset, joita hän ei ollut tänään pessyt, sillä ne eivät olleet valahtaneet otsalle vaan pysyivät sivulla, mihin hän ne aina kampasi. Kun hiljaisuus vain jatkui, hamuilin ajatuksen päästä kiinni ja aloitin: - Sä olit mulle aika ilkeä eilen.
- Ai olin? Sä et ollu huomaavinasi mua koko iltana. Sä riekuit niiden kavereidesi kanssa kuin mikäkin pissis.
- Ai nyt mä olen pissis? kysyin purevasti.
- No siellä sä kikattelit ja keikistelit.
- Oisko mun pitäny kököttää sun kainalossa koko ilta?
- Oisit kököttänyt edes vähän aikaa.

Niin minä ehkä olisin voinut tehdä, se oli myönnettävä, kun vähän aikaa mietin.
- En mä viitsinyt tulla häiritsemään kun sulla näky olevan niin kivaa Tirpan kanssa.
- Äh, en mä sen kanssa muuten ois ruvennu juttelemaan, mutta kun sä mieluummin pelasit korttia kuin huomioit mua, Juhana ähkäisi. Minä aloin pikkuhiljaa leppyä, mutta ei minua ollenkaan huvittanut myöntää sitä. Riita oli möyrynnyt vatsanpohjassani kuin muta järven pohjassa eilisillasta asti. Olin minä saattanut riekkua mutta siellä se oli ollut koko ajan painamassa ja riekkumisen loputtua se vasta oli alkanutkin painaa.

- Etkö sä rakasta mua enää? Juhana kysyi. Jos hän olisi katsonut minua koiranpentusilmin tai alahuuli töröllään, olisin todennäköisesti lähtenyt kävelemään, mutta hänkin näemmä otti tämän vakavasti.
- Rakastan, huokaisin, sillä huomasin sen olevan totta. Ei minulla muuten olisi ollut näin paha olo ja kova ikävä.
- Voi sua, Juhana sanoi ja ojensi kätensä koskemaan minua. Nojauduin vaistomaisesti häntä kohden ja tunsin, miten itsepäinen nyyhkytys kohosi kurkustani, kun hän sai kätensä ympärilleni. Se tuntui niin tutulta ja hyvältä ja hän alkoi suukotella kasvojani. Otsaa, poskia, silmiä – se tuntui mielenkiintoiselta.
- Ei riidellä enää, sanoin.
- Ei, äläkä itke.
- En mä itke, valehtelin.
- Hei, mulla on sulle jotain.

Minua ei kauheasti kiinnostanut, olisin mieluummin pysynyt siinä tutussa halauksessa. Juhana kuitenkin irrotti minusta ja kaivoi pusakkansa taskusta pienen pussin.
- Tässä, hän sanoi. Tartuin siihen melkein vastahakoisesti, sillä en voinut keksiä mitään materiaa, joka olisi ollut minulle sillä hetkellä halausta arvokkaampaa. Juhana kuitenkin työnsi sen käteeni ja tuijotti sitä niin, että se oli selvästikin tällä hetkellä pääosassa. Niinpä avasin sen ja katsoin sisään.
- Ohoh, sanoin poimiessani sieltä kultaisen sormuksen. Tai ainakin se oli kullanvärinen ja siinä oli rivi punaisia kiviä. Se oli kyllä niin painava ja kiiltävä, etten voinut olla ajattelematta, että se oli täyttä kultaa. – Miksi sä annat mulle sormuksen?
- Eikö tyttöystäville ole tapana antaa sormuksia?
- Mutta… aloitin ja sovittelin korua eri sormiini. Se oli kaunis ja sopi keskisormeeni. – Tänäänkö sä oot tän käyny ostamassa?
- Niin.
- Vaikka me oltiin riidoissa? Vaikket sä soittanu mulle koko yönä tai päivänä?
- Just siksi. Huolitko sä sen?
- Tietysti huolin!
- No hyvä. Vaikka ois sen saanu palauttaakin.
- Uskallapas palauttaa mun sormusta! sanoin uhkaavasti.
- Mennäänkö meille vai vieläkö sä haluat Mustaojalle? Juhana kysyi seuraavaksi ja nostin katseeni sormestani.
- Mun teki kauheesti mieli mennä Mustaojalle, mutta nyt mä en ole enää varma. Vaikka kai me voitais sinnekin mennä? Voitais saunoa ja grillata sen päälle ja lähteä huomenna vasta kotiin, kun mä oon ratsastanu Nötellä, pohdin.
- Tai sitten me voidaan käydä saunomassa ja grillaamassa ja tulla yöksi kotiin ja sitten mä voin viedä sut huomenna taas ratsastamaan, Juhana ehdotti.
- Tai sitten voidaan mennä suoraan sun luo ja huomenna vasta Mustaojalle.
- Selvä, tehdään niin, Juhana sanoi ja käynnisti auton.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   31.7.10 16:11:24

tripi, mitä vikaa Rusassa on? Vai missä siellä ei saa käydä?

Höh, mä olisin niin halunnu et noi ei olis sopinu, tai ainakaan näin. Ne vaan on liian.. emmä tiä. Mä en vieläkää tykkää Juhanasta.

Lähettäjä: tirpi 
Päivämäärä:   31.7.10 18:24:04

rusan shell... mua ahdistaa se paikka, vaikka pakko siellä on käydä monta kertaa viikossa... ihan vaan keirtämässä ympyrää.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   31.7.10 18:33:19

no shelli nyt on shelli :D

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   31.7.10 18:55:40

Säälipätkä meille jotka on lauantai-iltana kotona?:s

Lähettäjä: Lilli 
Päivämäärä:   31.7.10 23:08:06

Hep Sennnuu, oon jääny pahasti jälkeen sun kirjotuksissa! Mitä oot kirjotellu ennen Smalltown girl- topiceja, ja löytyykö ne jostain?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   31.7.10 23:25:34

Tripi, voisitko sä ajatella roikkuvas absilla? :D

Lilli, viime talven täällä meni Aikuinen nainen ja jatko-osat, sitä vanhemmat jutut onkin mun sivuilla. Tota en oo vielä saanut talteen mihinkään, mutta tässä on linkki vikaan osaan, ellet oo sitä lukenu. Noi edellinen-linkit kaiketi toimii, kunnes pääsee alkuun eli Aikuiseen naiseen asti.

Lähettäjä: Lilli 
Päivämäärä:   31.7.10 23:44:35

Paljon kiitoksia, lähden lueskelemaan :)

Lähettäjä: Keukeu 
Päivämäärä:   31.7.10 23:46:03

Komppaan flanellia. Jotenkin vaan Juhana on liian.... lälly? Yök... Alissa sais olla jämäkämpi eikä heti olla antamassa periksi!

Mutta silti mahtavaa luettavaa. Virheitäkään ei löydy, ei edes suurennuslasilla! =)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   1.8.10 18:08:18

Kyllä niitä löytyy, kysy vaikka tölkiltä =D
------------
Riitelemisessä oli puolensa, olin nyttemmin alkanut ymmärtää sen. En ollut koskaan ollut oikein hyvä riitelemään, vaikka luoja tietää, että kun olin varttunut Dannin kanssa, tilaisuuksia harjoitella oli ollut pariinkin otteeseen kovasti. Ennen kouluikää lähinnä, ja sitten joskus esiteineinä. Danni oli kehittänyt tappelun puolessatoista lauseessa eli noin viidessä sekunnissa, kun oli ollut sillä tuulella, mutta minä olin lähes aina luistanut. Muistin muutaman kerran, jolloin aihe oli ollut niin tärkeä, että olin jaksanut puolustaa omaa kantaani, mutta enimmäkseen olin kääntänyt toisen posken. Usein joko Jessi tai Vesku oli tullut väliin tai Danni oli yhtäkkiä kokenut suuren kääntymyksen ja pyytänyt vuolaasti anteeksi ja viimeiseen viiteen vuoteen emme olleet oikeastaan riidelleet ollenkaan. Koskaan en ollut oikein kunnolla ehtinyt antaa hänelle takaisin, ennen kuin kaikki oli ohitse, joten olin oudosti viehättynyt siitä, että pystyin sanomaan paljon hitaammin reagoivalle Juhanalle, mitä mieltä minä olin.

Sopiminenkin oli hänen kanssaan hauskempaa. Tälläkin kertaa ajoimme Tammistoon, nousimme autosta ja saman tien hakeuduimme taas kylki kylkeen kiinni. Kädet toistemme ympärillä menimme sisään, mutta jos olin toivonut, että pysähtyisimme heti eteiseen suutelemaan ja kiskomaan kiihkoissamme toistemme vaatteita, sitä ei tapahtunut.
- Tuu sisään, katotaan, onko Tomppa syöny kaiken pizzan, Juhana sanoi.
- Häh? Onko Tomppa täällä?
- Sillä oli niin krapula, ettei siitä ollu vielä lähtemään. Se haki vähän kaljaa tosta kaupasta ja sitten me tilattiin pizzaa. Haluatko sä?
- Mikset sä sanonu, ettet sä ole yksin? Sen mä haluan tietää! suhisin puoliääneen.
- En mä ajatellu, että sillä olisi väliä, Juhana sanoi ihmeissään. – Mä luulin, että sä pidät Tompasta.

Niin minä pidinkin, joten en pullikoinut enempää vaan menin sisään ja tervehdin jo varsin elävän näköistä raatoa, joka makasi Juhanan olohuoneen lattialla katsellen telkkaria.
- Moi Alissa! Tomppa sanoi ilahtuneen näköisenä ja nousi istumaan. Joku Mailiksen työkaveri oli kuulemma luvannut Juhanalle vanhan sohvansa, kunhan vain hakisi sen pois, mutta niin pitkälle hän ei ollut vielä päässyt ja Tomppa makasi ilmapatjan päällä.
- Moi, Tomateus, sanoin minä ja menin avaamaan parvekkeen oven. Asunnossa löyhkäsi ihan pikkuisen vanha viina.

Juhana kävi raahaamassa sängystä toisen patjan olkkariin ja vietimme lopun iltapäivää siinä. Minä söin poikien pizzojen rääppeitä ja Tomppa, joka oli tuonut kaupasta olutta enemmänkin kuin omiksi tarpeikseen myi meille tölkkejä asevelihintaan euron kappale. Ostin ensin yhden ja sitten toisen, kun puhelimeni alkoi soida ja siirryin parvekkeelle juttelemaan Dannin kanssa. Hän oli oikein hyvällä tuulella. Anni ja Valto serkkuineen olivat lähteneet vasta suunnilleen tunti sitten. He olivat nousseet aikaisin eli jo ennen puoltapäivää, kävelleet Hakaniemen torille aamukahville ja palanneet sitten Dannin luo viettämään laiskaa lauantaita.
- Kuulostaa kivalta, sanoin melkein kateellisena, mutta oli ehkä sittenkin ollut mukavampaa nukkua omassa sängyssä.
- Missä sä olet?
- Juhanan luona, kerroin.
- No niin tietysti. Meetkö kotiin tänään?
- Taidetaan mennä vasta huomenna, arvelin.
- Okei. Saisko teiltä kyydin?
- Tietysti saa, lupasin.

Nopea soitto Annille vakuutti minut siitä, että oli ollut onnenkantamoinen häiriköidä Valtoa, kunnes hän oli raahannut serkkunsa kaupungille. Anni oli rakastunut, eikä ehtinyt jutella minun kanssani. Hän oli menossa tallille ja sen jälkeen käymään Tonin luona. Annoin hänen siis mennä ja palasin poikien seuraan.

Illan tullen Tomppa ei suostunut lähtemään kotiin. Hän asui vielä vanhempiensa luona, eikä halunnut mennä sinne juotuaan laatikollisen olutta.
- Ei sua oo ennenkään häirinny, Juhana huomautti.
- Sä et kuullu, mitä mutsi sano mulle viimeksi, Tomppa sanoi itsepintaisesti. Minä kuuntelin kinastelua jonkin aikaa ja vetäydyin itse makuuhuoneeseen. Ei ollut minun kämppäni, ei ollut minun asiani, kuka siellä yöpyi. Vähän ajan kuluttua kuulin Juhanan raahaavan patjansa takaisin sänkyyn ja totesin sentään olevani mieleisempää nukkumaseuraa kuin Tomppa.

Turhankin mieleistä, totesin, kun Juhana kierähti selkääni vasten ja tarttui lujasti kiinni minusta.
- Irti, sanoin kiukkuisesti.
- Hei, ootko sä koskaan kuullu sovintoseksistä?
- Hei, ootko sä koskaan kuullu, että mä en todellakaan aio ruveta naimaan sun kanssa, jos sun kaveri makaa korvat hörössä seinän takana? suhisin.
- Äh, ei se mitään kuule!
- Ja mistä sä sen tiedät?
- No se nukkuu!

Mutta ei Tomppa nukkunut. Hänen hiukan sammalteleva äänensä kuului hyvin makuuhuoneeseen. Varmaankin hän puhui puhelimessa jonkun onnellisen kaverin kanssa. Juhana lopetti vonkaamisen vähäksi aikaa ja aloitti sen uudelleen, kun Tomppa hiljeni, mutta siinä vaiheessa minäkin olin jo ehtinyt melkein uneen ja ärisin vain hänelle ja hän luovutti. Ehkä hän seuraavalla kerralla osaisi ajatella vähän ulokkeitaan pidemmälle.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   1.8.10 18:43:32

Juhana on kyl vähä tyypillinen mies, se ei ajattele aivoillaan, vaan rakkaimmalla elimellään :D

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   1.8.10 20:01:43

Haa hyvä toi vika lause :D Vitsi tät vois oikeesti lukee monta tuntii putkee. Aina loppuu pätkä liian aikasin :P

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   2.8.10 02:30:24

Oi kyllä, tuolla on koko eka kappale remontin tarpeessa ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.8.10 12:19:20

Tölkki mut kun joskus vaan rupee menemään sotkuseks :D
Mutta eilen kyllä hioin yhden kappaleen (tai ainakin yhden lauseen) ihan uusiksi, kun mietin, mitä sä sanoisit siitä...
----------------
Sunnuntai oli täydellinen kesälomanaloituspäivä, sekin. Lähdimme Mustaojalle jo aikaisin jättäen Tompan vielä parantelemaan kankkuskakkosta, eikä Juhana murissut siitä, että olin luvannut hakea Danninkin kyytiin. Päinvastoin, hän näytti itsekin olevan aika lomafiiliksissä T-paidassa ja aurinkolaseissa.
- Meillä on varsa! ilmoitti Danni heittäytyessään Kian takapenkille.
- Onko? kysyin ja tunsin mustan ailahduksen ilon päällä. Miksei minulle ollut kerrottu, jos hänkin jo tiesi?
- Jessi laitto just viestin.
Minun oli pakko kaivaa puhelimeni ja helpotuin, kun näin, että minutkin oli sentään muistettu. Se oli Mian, tammavarsa, ja komensin Juhanaa painamaan kaasua. Tuli kauhea ikävä Mustaojan kesää. Ruohontuoksua ja varsoja – mikä idioottimainen päähänpisto minut oli saanut haluamaan sieltä pois?

En voinut kuitenkaan hetken päähänpistosta jäädä sille tielleni, joten vietimme vain täydellisen päivän. Kaikki oli pikkuisen vinksallaan uuden varsan takia, joten sain rauhassa toteuttaa itseäni ja ratsastaa. Pistin vain Juhanan pihalle ottamaan aurinkoa siksi aikaa ja hän näytti viihtyvän siinä ihan hyvin. Jerry näkyi pitävän hänelle seuraa siinä jonkin aikaa, samoin Jessi, ja aloin tyytyväisenä ajatella, että ehkä hän lopulta kuitenkin jotenkin sulautuisi perheeseen.

Iltapäivällä grillattiin pihalla makkaroita ja maissia, mikä kruunasi päivän. Olin käynyt suihkussa ja vaihtanut ylleni kesämekon ja tunsin itseni onnelliseksi. Juhana oli kuiskannut minulle kohteliaisuuksia, ratsastaminen oli sujunut hyvin ja ja Jessi oli innostunut seuraavana päivänä alkavasta työstäni. Hän antoi minulle hyviä neuvoja, jotka saivat Juhanan katsomaan minua kunnioittaen.
- Meinaatko sä mennä tekemään tommosta? Vaihtamaan mummojen vaippoja? hän kysyi.
- Se ei voi olla pahempaa kuin tunkea sisälmystahnaa luonnonsuoleen, huomautin.
- En mä tee sitä enää.

Uutta autoa Mustaojalla ei vielä ollut romuttamani tilalle, eikä Dannikaan ollut sellaista saanut uhkailuistaan huolimatta hankittua, mutta kun asia tuli puheeksi, Juhana lupasi yllättäen omansa minulle käyttöön seuraavaksi viikoksi. Jos asuisin hänen luonaan, ymmärsin.
- Mä voin kävellä töihin, hän huomautti.
- Säpä olet kiltti, sanoi Danni happamasti ja Jessi säesti häntä.
- Ja koska sulla on kesäloma? Vesku kysyi Juhanalta.
- Juhannuksesta eteenpäin.
Se riitti hänelle ja aloimme jutella Nöten seuraavista kisoista. Vesku oli sitä mieltä, että saisin viedä sen seuraavana viikonloppuna vielä yksiin tavallisiin kisoihin. Hän oli itse käynyt sen kanssa yhdessä ikäluokkakisassa, joka oli mennyt hienosti, mutta sellaisia ei ollut nyt lähiviikkoina luvassa.
- Sen jälkeen vähän lomaa ja juhannuksena seuraavan kerran, hän suunnitteli.

Olin väsynyt ja tyytyväinen, kun palasimme illalla Helsinkiin. Ihoa kihelmöi auringonpaisteesta ja minulla oli raukea olo.
- Ei jaksa, sanoin, kun Juhana ehdotti, että kävisimme vilkaisemassa hänen äitiään samalla, kun veimme Dannin. Se oli tietenkin väärä vastaus, mutta ei hän jurputtanut vastaan, juoksi vain itse käymään sisällä minun jäädessäni autoon nuokkumaan. Huomasin vain miettiväni, oliko Tomppa vieläkään selvinnyt kotiinsa.

Hän oli ja hän oli jopa siivonnut hiukan jälkiään. Ainakin kaikki tyhjät tölkit olivat kadonneet ja ikkuna oli auki, joten asunto oli tuulettunutkin.
- Jääthän sä yöksi? Saat huomenna mennä autolla töihin, ja mä haluan sänkyyn sun kanssasi, Juhana, houkutteli.
- Jään, huokaisin ja muistin pikaisen kahdenkeskisen keskustelun Jessin kanssa ennen kuin olimme lähteneet. Hän oli pysäyttänyt minut eteisessä, katsonut tutkivasti silmiin ja kysynyt, olinko onnellinen.
- Enkö mä näytä siltä? olin nauranut.
- No et sä onnettomaltakaan näytä.
- No niin. Ei kai kukaan alvariinsa ole täydellisen onnellinen?
- Mä.. Jessi aloitti, mutta lopetti kesken ja jatkoikin: - Harrastatteko te seksiä?
- Se kai on mun asiani? olin sanonut punastuen. Tuollaisista ei juuri juteltu yli sukupolvien kuilun.
- Niin tietysti onkin…
- Joo, tunnustin yltiöpäisyyden puuskassa.
- Sujuuko se hyvin?
- Kohtuullisesti.
- Kohtuullisesti? Jessi oli kirahtanut äänellä, jossa oli ainakin kuusi huutomerkkiä.
- Ihan hyvin.
- Hyvä, hän oli sanonut ja halannut minua ja minä mietin edelleen, missä kohden olin vastannut väärin.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   2.8.10 12:29:57

"ratsastaminen oli sujunut hyvin ja ja Jessi"
Hahaa! Kerrankin kerkeen ekana ilmottamaan virheestä! (tietysti joku on just nyt kerenny laittamaan viestiä .__.)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.8.10 12:40:46

Hah, toinen! Itse huomasin ylimääräsen pilkun :D

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   2.8.10 18:58:30

JUHANA VAIHTOON!!! :D

Tjooh, mä taisin bongata samat virheet kun tekin, joten ei siitä sen enempää.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.8.10 13:56:12

5. Good Luck Charm
Viikkoni poolissa muuttui sijaisuudeksi jo kolmantena päivänä, kun yksi kesätytöistä totesi olevansa väärällä alalla eikä tahtonut enää jatkaa. Pienoinen shokki sairaalan todellisuus oli ollut minullekin, mutta ei se ollut likimainkaan niin kamalaa kuin mitä Jessi oli maalaillut. Potilaat eivät olleet höppäniä housuunkakkaajia vaan oikeasti sairaita ja halusivat enimmäkseen nukkua. Vaikeinta oli suhtautua heihin tavalla, joka herättäisi heissä luottamusta. Miten hitossa he pystyisivät luottamaan minuun, joka tiesin varmasti oikeastaan vain huuhteluhuoneen sijainnin enkä paljon muuta? Se ei tietenkään ollut totta, mutta siltä minusta ensimmäisinä päivinä tuntui ja kaikki uusi pyöri päässäni ja unissani niin, että olin ihan poikki.

Joka tapauksessa saatoin ilmoittaa toiseen työpaikkaani, että olisin toistaiseksi puhelinmyyntini myynyt, mikä ei ollut ollenkaan ikävää. Hain kämpältäni muutamaan otteeseen lisää vaatteita Juhanan luo, kävin Nöten kanssa kisoissa melko kylmiltään mutta siihen nähden onnistuen oikein hyvin ja aloin nauttia kesästä. Vaikka en ollut halunnut muuttaa Juhanan luokse virallisesti, alkoi sekin tuntua hauskalta. Aikuiselta. Pidin kotiin tulemisesta, kun siellä oli keittiössä tilaa tehdä ruokaa, kellarin pesutuvassa käymisestä ja alkuun jopa tiskaamisesta. Danni sanoi minua hulluksi, mutta en välittänyt.
- Kyllä siihen ennen pitkää varmaan tylsistyy, anna mun nyt nauttia kun se on vielä kivaa, huomautin.
- Mä en ajatellut, että sä haluat ruveta väsyneeksi perheenäidiksi heti koulusta päästyäsi, Danni tuhahti.
- Mä en ole väsynyt enkä äiti! muistutin, mutta jokin totuuden häivä Dannin sanoissa kyllä oli, se oli pakko myöntää.

Ensimmäisen työviikon jälkeen en enää ollut yhtä puhki ja jaksoin lähteä Annin mukaan tallillekin. Hän oli saanut kesätöitä jostain lakifirmasta, missä hän enimmäkseen kirjoitti puhtaaksi, kopioi ja mapitti ja missä hän tuntui viihtyvän erinomaisesti. Hänellä oli paljon jännittävämpiä juttuja juristeista kuin minulla lääkäreistä, joita tuskin näin.
- Irpo järjestää ens viikolla kouluratsastuskurssin ja mä ajattelin osallistua, hän kertoi.
- Loistoidea, sanoin lämpimästi.
- Mä en tietenkään pääse arkipäivinä, mutta mä ajattelin, että jos Maarit kävisi torstain ja perjantain ja mä sitten viikonlopun.
- Kuka sen pitää? Irpoko?
- Ei vaan Sami, Anni kertoi ja ymmärsin hänen tarkoittavan yhtä nuorta, melko hyvin pärjännyttä kilparatsastajaa. Ymmärsin myös, että se oli Irpolta ja kumppaneilta aika hyvä veto. He olivat jotenkin sinnitelleet koko kevään ja saaneet jonkin verran vakituisia oppilaita, mutta pelottavan hiljaista tallilla vaan aina oli, kun siellä kävi. Jos he nyt onnistuisivat saamaan mainetta myös valmennuskurssien järjestäjänä, se poikisi varmasti lisää asiakkaita.

Enemmän kuin valmennuskurssi Annia kuitenkin puhutti hänen syntymäpäivänsä. Jokin oli hänen sanojensa mukaan puraissut hänen vanhempiaan persuksista ja nämä olivat järjestämässä juhlat.
- Kaksykköset kai yleensä juhlitaan vähän niinku viihteellä kavereiden kanssa, uskalsin ihmetellä.
- No älä! Mutta ne on varmaan kattonu jotain typeriä tosiTV-ohjelmia amerikkalaisista miljonääreistä ja nyt ne haluaa… arvaa, mitä ne on suunnitellu mulle synttärilahjaksi!
Anni näytti niin tuohtuneelta, että sen täytyi olla jotain ihan omituista.
- Ponin? Tallin takapihalle? yritin, mutta Anni vain pudisti päätään.
- Ne on kunnostanu meidän uima-altaan! Meillä on siis pihajuhlat mun synttäreiden kunniaksi. Uima-allas Tuusulassa! Enhän mä enää edes asu siellä!

Minä en voinut olla nauramatta.
- Ehkä ne ajattelee, että sä muutat takaisin ainakin kesäksi, kun uima-allasta taas voi käyttää, kiusoittelin. Se oli ollut ihana paikka, kun olimme olleet pari vuotta nuorempia, mutta ainakaan kahteen kesään sinne ei ollut edes laskettu vettä, sillä se oli muuttunut mudanruskeaksi puolessa päivässä.
- Niin tai että saanhan mä sen joskus perinnöksi… ellei ne myy sitä sitä ennen. Mutta oikeesti!
- Hei kuule, uima-allasbileet kuulostaa ihan sikamakeilta! Ja jos ne on kerran sun synttärit niin sinähän päätät, ketä sinne kutsutaan! Ja ehkä sä sentään saat kultasen ranneketjunkin, tirskahdin ja Anni mulkaisi minua.
- Ne on ehkä keksiny koko jutun vain, jotta mä veisin Tonin näytille. Tai koska mutsin joku työkaveri on keksiny pitää allasbileet. Se onkin oikeastaan todennäköisempää. Eihän ne voi olla huonompia. Ne on talvella lähdössä Meksikoon, koska faijan pomo kävi siellä viime talvena.
- Te ootte taas yhdessä Tonin kanssa? yllätyin. Reilussa viikossa he olivat ehtineet jo erota kahdesti ja näköjään palata yhteenkin kahdesti.

- Mä en oikein tiedä, voiko sitä ottaa vakavasti, Anni uskoutui ja sitten juttelimme antaumuksella miehistä aina tallille asti ja sielläkin, kunnes pääsimme Kopseen kentälle asti. Minä en ollut ehtinyt oikeastaan ollenkaan tutustua Toniin koulujenpäättymisiltana, mutta hän oli vaikuttanut hauskalta pojalta, joka innostui joka viides minuutti uudesta asiasta. Minulle tuli mieleen perhonen, mikä minusta istui oikein hyvin välillä liiankin järkevän Annin seuraksi.
- Pidä se kesäkollina. Eihän sitä tarvii häitä suunnitella, jos muuten on hauskaa, ehdotin.
- Paraskin puhuja. Onko Juhana sun kesäkolli?
- Näyttääkö siltä?
- Sä voisit ottaa sen vähemmänkin vakavasti sen sijaan, että muutat sen luokse, Anni arveli.
- En mä ole muuttanut sen luokse ja mehän ollaan sentään seurusteltu jo kohta puol vuotta!

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   3.8.10 17:58:45

Mä oon kohta puol tuntia miettiny, et mitä mä kommentoisin tästä pätkästä. Hieno pätkä kyllä, mutta en mä muuta taida osata sanoa.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   3.8.10 18:02:12

Mä vihaan Juhanaa .__.

Lähettäjä: Clove 
Päivämäärä:   3.8.10 18:29:14

Tää jotenkin junnaa paikoillaan, mitä on tapahtunut joskus ennenkin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.8.10 20:01:20

Se taitaa olla mun helmasyntejä ._.

Lähettäjä: haudi 
Päivämäärä:   3.8.10 21:12:11

aaaaa juhana on inhottava. vihaan sitä. :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.8.10 12:59:26

Kopseessa oli tänään lapsia, puolisen tusinaa pientä tyttöä. He seisoivat ringissä Banyan ympärillä ja katsoivat, miten Arska esitteli heille ponin eri ruumiinosia ja erilaisia harjoja. He olivat selvästi laajentaneet valmennuksen lisäksi toiseenkin suuntaan. Tuo oli ponikerho jos ikinä olin sellaista nähnyt.
- Moi! Arska sentään huomasi sanoa meille lippiksensä alta ja parikymmentä pyöreää silmää katseli Kodiakia kunnioittavasti.
- Sä olet laajentanu lapsiin, huomautin. Arska ei vastannut, mutta heitti minuun paljonpuhuvan silmäyksen ja minua alkoi äkkiä naurattaa, kun tajusin, mitä olin sanonut.
- Haluaisitteko te mennä maastoon? hän kysyi. – Me meinattiin ottaa vähän selkäännousuharjotuksia tossa kentällä. Ja liinassa menoa.
- En mä jaksa juosta Kodin perässä, sanoin laiskasti.
- Lainaa meiltä joku. Ota Charmi.
- Tietysti me voidaan mennä, Anni sanoi sovinnollisesti ja olihan kieltämättä totta, ettei häntä koko keväänä ollut kolmea kertaa kielletty pääsemästä kentälle.

- Se on se sun uusi ratsutettava? kysyin vastahankaisena, vaikka olin varuiksi itsekin ratsastushousuissa ja kypärä kainalossa. Minusta Arska oli laskenut tasoaan, kun oli Nimuelin jälkeen ottanut työstettäväkseen lämminverisen, entisen ravurin tietenkin. Good Luck Charm sen nimi oli ja se käynyt radalla kymmenkunta kertaa saamatta killinkiäkään. Seuraavaksi se oli myyty ratsuksi ja uuden omistajan taisteltua sen kanssa talven ajan oltiin nyt tässä. Tai itse asiassa tarina oli surullisempi ja tavallisempi, uuden omistajan sijaan hevosen kanssa oli taistellut enimmäkseen vuokratallin asiansa osaava henkilökunta, sillä omistaja oli vasta kuudentoista ikäinen tyttö. Ehkä siksi hevosesta ei ollut muodostunut huonotapaista hirviötä, ainoastaan vähän lihakseton pihankoriste, kun ei kukaan ollut keksinyt sille mitään muuta tekemistä kuin tarhassa seisomisen.

Kisakauden alettua tytön vanhemmat olivat alkaneet kysellä, että koskas uusi hevonen nähtäisiin kilpailuissa ja koko vyyhti oli alkanut purkautua. Ei tyttö ollut osannut siitä ratsua tehdä, mutta ei hän onneksi ollut onnistunut sitä pahasti pilaamaankaan, ja fiksut vanhemmat olivat päättäneet pistää sen koulutukseen vähäksi aikaa saadakseen siitä edes omansa pois. Kaiken tämän oli Anni kertonut minulle ja minä säälin hevosparkaa sydämeni pohjasta. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että haluaisin lähteä sen kanssa maastoon.

- Se just, Arska sanoi kuin uhitellen.
- Mä en ole koskaan ratsastanu lämppärillä.
- Neljä jalkaa silläkin on. Ja on sillä sukutaulukin, jos se auttaa asiaa.
- En mä sitä tarkottanut! sanoin tuohtuen. – Mä vaan meinaan, että jos se on juoksija, niin mikä siihen toimii? Jos mä yritän pidättää niin se lähtee vaan kovempaa! Ei mulla ole semmosista kokemusta!
- Ai, Arska sanoi ja jatkoimme taistelunhaluista mulkoilua vielä hetken, ennen kuin hän jatkoi: - Ei se ole enää paha, kunhan se ei pääse kuolaimen päälle, ja sillä on martsa. Se kuuntelee istuntaa jo aika hyvin. Et kai sä luule, että mä lähettäsin sua jollekin itsemurhareissulle?

Siinä kävi sitten niin, että Arska komensi lapset harjaamaan ponia, kaksi kerrallaan ja näytti minulle Charmin varusteet ja hevosen itsensä. Anni sai sentään siksi aikaa mennä kentälle pyörimään, kun minä hain tarhasta pienen tummanruunikon ruunan, joka katseli minua varautuneesti. Se huusi lämppäriä metrien päähän pitkine harjoineen ja se oli jäntevä tavalla, joka juorusi, että se oli eläessään tehnyt kosolti töitä, vaikkei ollutkaan iällä pilattu. Toki sillä olisi ratsastettu jo muutama vuosi, jos se olisi ollut ratsurotuinenkin, mutta aika alkutekijöissään se olisi ollut. Muistelin Annin sanoneen, että se oli viisivuotias, mutta en tiennyt miten tarkasti. Anni ei suostunut puhumaan hevosista vuosikertoina, hän laski niiden todellisen iän aina, kun se vain oli mahdollista.
- Oletko sä ihan varmasti ihan viisas? hän kysyi, kun nousin Charmin satulaan. Sekin sujui helpommin kuin olin kuvitellut.
- Kai se on tähän ikään aika lämppäriäkin kokeilla. Ei Arska olisi pyytänyt mua, jos se olisi ihan hullu, sanoin luottavaisesti.
- Muista ääniavut! tämä huusi peräämme.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   4.8.10 16:39:16

Lämppärit on kivoja! Tosin ex-ravurit ei, niistä on huonoja kokemuksia, mutta mun sukulaisen lämppäri on kiva<3.

Vähän repesin tolle kohalle, kun Alissa sano, et ne on laajentanu lapsiin xD

Lähettäjä: Keukeu 
Päivämäärä:   4.8.10 17:57:09

Vähän pliisu pätkä. Kai.
Ja mä en kestä tota Alissan ja Juhana perheidylliä! Juhana vaihtoon ja Alissalle vähän jotain repäisevää...

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   4.8.10 18:05:43

Mitä vikaa ex-ravureissa? :D Mä kisasin pari vuotta sitten sellasella kansallisella tasolla esteitä, ei saa yleistää ;P.

Lähettäjä: riitasointu. 
Päivämäärä:   4.8.10 19:01:30

Voi hyvänen aika:D oon nyt parin päivän sisään lukenu tän koko hässäkän (tai siis tosta ekasta smalltown girl:stä asti) ja miten hauskasti onkaan sattunu kaikki melkein kohdilleen! Oon ite just muuttamassa vantaalle opiskeleen (kunhan vaan asunnon saisin mutta aika epätodennäköseltä näyttää) ja oon tän kesän ollu töissä sairaala-apulaisena (laitoshuoltajana). Plus erosin just vähän aikaa sitten poikaystävästä joka oli just tollanen ahistavan mustasukkanen, ihanku Juhana! Sairaanhoitajaks en sentään oo lähössä opiskeleen eikä meillä kotona oo ainuttakaan kopukkaa, eikä sen enempää muitakaan eläimiä.

Muttamutta, oon tykännyt tosi paljon tästä, sopivasti etenee ja on tarpeeks kuvailua, eikä kliseitä oo tainnu vielä tulla. Toivoisin kuitenkin että tuo lemppais Juhanan, koska se ahdistaa mua henkilökohtaisesti:D Mutta hyvähyvä, miltei täydellistä tekstiä:)

Lähettäjä: gig 
Päivämäärä:   4.8.10 22:58:24

No body likes Juhana :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.8.10 23:22:37

Riitasointu, aika hyvä :D
Mä luulen, että valtaosa lämppäreistä on exiä. En oo ainakaan kuullu, että kukaan niitä tosissaan kasvattaisi ratsuiksi.

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   5.8.10 00:32:47

Sennu, niimpä, ei oo tullu mullakaan vastaan lämpöstä, joka ei olis nähnykkään ravirataa. Kyllä niitä melkein kaikkia Suomessa on varmasti ainakin yritetty treenata radoille.

Lähettäjä: Embbu 
Päivämäärä:   5.8.10 11:14:46

^^ Eipä vaan ole ;)
Kyllä on paljon niitäkin lämpösiä, jotka eivät oikeasti ole koskaan nähneet ravirataa, saatika sitten pitäneet siloja selässään.

Ei saa yleistää ;)

Niin ja Sennu, yleensä en ole näihin kirjoitellut, mutta nyt pakko --> Juhana vaihtoon :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.8.10 15:10:21

Embbu, niin varmaan on, mutta tarkotin, että kyllä niitäkin suunniteltaessa on varmaan toivottu ravihevosta :D

Juhana-parka. Onpa sillä huonot pointsit nykyään...
----------------------
Siitä tuli ikimuistoinen retki, vaikka Anni vaatikin, että ratsastaisimme vain käyntiä lähimetsän ryteiköissä. Hän ei varmastikaan halunnut nähdä minun katoavan ratsuni selässä jonnekin moottoritien suuntaan. Pistin vastaan, mutta vain vähän, sillä ei täällä minun tietääkseni oikein hyviä maastoteitä edes ollut tähän aikaan vuodesta, kun pelloille ei saanut mennä.

Charmi palautti minut takaisin nuoremmaksi itsekseni, jolle vielä sattui uusia asioita. Tietenkään en kuvitellut olevani täysinoppinut, mutta melko pätevänä kyllä itseäni jo Nöten jälkeen pidin. Tämä oli erilaista kuin mikään, mitä olin aikoihin kokeillut. Hevonen oli niin erilainen. Se oli pieni ja hontelo ja vähän huono tasapaino sillä oli, kuten kenellä tahansa aloittelevalla ratsuhevosella. Siltikin se oli ihan erilainen kuin mikään, millä olin aiemmin ratsastanut. Minun piti kuunnella sitä ja yrittää päästä sen korvien väliin ja keskityin siihen niin, etten ehtinyt edes jutella Annin kanssa. Onneksi hän ei pahastunut, oli varmaankin vain tyytyväinen, kun keskityin ratsastamiseen. Mutta ei sillä olisi ollut väliäkään. Sillä oli väliä, mitä minä kuvittelin kuulevani Charmin sanovan. Se sanoi olevansa ymmällään, mutta oli iloinen päästyään pois tylsästä tarhasta ja se oli melko arka ja seurasi mielellään Kodiakin vankkaa takapuolta. Ehkä se siksi ei ollut raveissakaan pärjännyt. Siinä vaiheessa, kun aloin kuvitella sen varsavuosia, laitoin kuitenkin stopin hölmöilyilleni.
- Anni hei, mennään pikkusen tielle ja ravataan, pyysin.
- Kas kun ei laukata!
- En mä tiedä, osaako tää laukata. Mutta ravataan. Tää pysyy Kodin takana, ihan takuulla pysyy!

Minun piti uhata mennä yksinäni, ennen kuin hän suostui ja ravasimme hyvän pätkän omakotitalorivistön takapihojenkin takana, ennen kuin lähdimme palaamaan tallille. Kodi luimisteli Charmille, kun yritin ratsastaa Annin rinnalle, joten jättäydyin suosiolla sen jälkeen ja annoin pitkät ohjat. Tai no, pidemmät. Jos olisin heittänyt ne kokonaan käsistäni, se olisi kompastunut niihin.
- Tää oli loistokeikka, sanoin miettiväisesti.
- Ai koska sä pääsit juttelemaan Arskan kanssa? Anni kysyi.
- Hölmö! Tää hevonen on hauska!
- Miten niin?
Mutta kuulin äänestä, etten saisi häntä ymmärtämään, ainakaan tässä lyhyessä ajassa, joka meiltä menisi palata talliin. Voisin yrittää joskus paremmalla ajalla. Nyt minulla oli itsellänikin vielä analysoimista. Ainoa mistä olin varma, oli se, että minun pitäisi vakavasti harkita uudestaan, halusinko sittenkin muka mieluummin hoitaa ihmisiä vai ratsastaa.

Arska oli vielä kentällä pikkutyttöjen kanssa, muttaminusta näytti siltä, että he olivat lopettelemassa.
- Mä voin mennä viemään Kodin pois ja ajaa tänne hakemaan sut, Anni ehdotti.
- Okei. Muista ottaa mun siviilit satulahuoneesta! Juhana ei kestä, jos mä meen sinne hevosenhajusissa kamppeissa.
- Hylkäävä virhe, Anni mutisi.
- Joojoo. Sä oot sanonu ton ennenkin, tuhahdin ja hyppäsin alas Charmin satulasta. Se säpsähti hiukan tömähdystä, joka minusta tuli, mutta rauhoittui, kun äännähdin matalasti ja kääntyi katsomaan minua kuin ihmetellen, mikä oikein olin naisiani. Se kiehtoi minua.

Käytin melkeinpä enemmän aikaa varusteiden riisumiseen kuin mitä olin käyttänyt nopeaan harjaukseen ja niiden pukemiseen lähtiessämme, kun Anni oli odottanut. Charmia eivät tekemiseni paljon kiinnostaneet vaan se asettui pää nurkkaan murjottavan näköisenä. Yritin houkutella sitä rapsutettavaksi ja seurustelemaan, mutta sitä ei kiinnostanut. Mietin, oliko sekin jokin opittu tapa. Ravitalleilla tuskin paljon paapottiin hevosia lenkin jälkeen, ja liekö Charmi pikku metsäretkeämme osasi edes lenkkinä pitää. Toisaalta kaipa se kuusitoistavuotias oli ainakin alkuun rakastanut hevostaan, niin luulisi.

Kuulin Arskan tuovan Banyan sisään ja tyttöjen hälinän, joka seurasi häntä.
- Alissa, tarjoa sille vähän vettä, jooko? hän sanoi minulle ja tottelin. Se sai Charmin kääntämään päänsä nurkasta ja sen juodessa Arska lähetti lapset koteihinsa ystävällisesti mutta päättäväisesti ja tuli luokseni. – Menikö kaikki hyvin?
Nyökkäsin ja mietin, mitä sanoa. Olisi lapsellista kertoa salaperäisestä yhteydestä, jonka olin tuntenut välillämme, vai olisiko? Ainakin oli mahdollista, että Arska ymmärtäisi, mistä puhuin. Monesta muusta ihmisestä en voinut sanoa samaa, en ollut varma edes Annista.
- Musta se on suloinen.
- Eikö olekin? Arska innostui. – Ja nöyrä! Se menisi vaikka solmuun, jos sen vaan saa tajuamaan, että sen pitäis mennä!
- Kauanko se on sulla?
- Oli puhe kuukaudesta, mutta mä kyllä sanoin, etten mä siitä siinä ajassa lasten ratsua tee. Ehkä se jää toiseksikin.

Päähäni tuli idioottimainen ajatus. Minähän voisin ostaa Charmin itselleni. Jos ostaisin sen heti nyt, ennen kuin Arska ehtisi kouluttaa sitä kovin monta viikkoa, saisin varmasti monta sataa alennusta. Käytännössä se olisi siis melkein ilmainen. Mutta tietenkään en voisi. Ei minulla olisi rahaa siihen eikä sen elättämiseen, enkä voisi viedä Arskalta leipää käsistä. Mustaojaltakin olisi turha odottaa apua. He eivät voisi ymmärtää, että haluaisin jonkun rataraakin, kun sain kilpailla Nötellä.
- Mä tykkään siitä, huokaisin.
- Jepp. Ehditkö sä avittaa vielä sen verran, että viedään nää loppuillaksi tonne vihreälle vai onko sulla kiire?
- Kai mä sen verran ehdin, arvelin, ja talutimme Charmin ja Banyan vähän kauemmas tallista, aidatulle niitylle, joka näytti jo surullisen kalutulta verrattuna Mustaojaan. Hevoset näyttivät kuitenkin tyytyväisiltä ja painoivat päänsä maahan saman tien ja sitten Anni jo tulikin minua hakemaan.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   5.8.10 16:23:27

voih, hepan selkään on ikävä... eipä ole tullut yli kahteen vuoteen ratsastettuakaan :/ kyllä mä viime kesänä sain istua selässä kun heppoja vietiin laitumelle, mutta siinä se sitten :s

nyt alissa ostaa ton lämpösen ja antaa juhanalle pakit koska sitä alkaa ärsyttää hevostelu, koska se vie niin paljon alissan aikaa.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   5.8.10 16:46:04

muttaminusta

^^ taas on jotain unohtunut...

Onneks huomenna taas tallipäivä, tätä pätkää lukiessa tuli jo ikävä ADHD:ta ja Pappaa<3

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.8.10 02:11:52

Tripi, just muistelin miten menin Famella kauden lopputunnin olympiakentällä ilman satulaa x)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.8.10 15:59:11

6. Tiskivuoro
Koska en viitsinyt ruveta autossa vaihtamaan vaatteita, Anni vei minut Käpylään. Hän marisi muutenkin välillä siitä, miten kauas Juhana oli muuttanut, enkä mielelläni pyytänyt häneltä kyytiä sinne asti. Olin kerran kiukuissani sanonut, ettei hänen tarvitsisi, että meninkin mieluummin sellaisella kyydillä, missä ei koko ajan laskettu, paljonko bensaa vein. Anni ei kuulemma tietenkään ollut tarkoittanut sitä ja olimme mököttäneet vähän aikaa. Oli kuitenkin totta, että hän ei enää ollut niin uuden ajokortin tai auton lumoissa, että olisi huvikseen ajellut ympäri pääkaupunkiseutua.

- Mikä säkä, että sä tulit! huudahti Rianoora, joka oli pistänyt päänsä oman huoneensa ovesta heti kuultuaan oven käyvän. Tunsin itseni hölmön tervetulleeksi, vaikka epäilemättä hän vain halusi minulta jotain.
- Kerro, kehotin hyväntahtoisesti.
- No kun. Sähän et ole täällä oikeastaan ollenkaan.
- En, myönsin. Vaatekaapilla tai suihkussa käymistä ei voinut pitää oleskeluna.
- Mun serkku saisi kesätöitä täältä, mutta sillä ei ole asuntoa. Etkö sä vuokraisi sille sun huonetta? Rianoora kysyi ristien kätensä vatsalleen ja kallistaen päänsä pyytävästi. Ensimmäinen ajatukseni oli tokaista ”ei”, mutta hän näytti niin madonnamaiselta, että ajatukseni harhautuivat taidepostikorttiin, jonka olin joskus saanut Miilalta Italiasta.

- Että myisin itsenäisyyteni? sanoin, kun sain taas ajatuksen päästä kiinni.
- Ei kun huoneen vaan, ja vaan kesäksi. Ethän sä kuitenkaan nuku täällä koskaan. Tää ois loistava tilaisuus Lauralle! Ajattele nyt, saada kesätöitä vielä tähän aikaan vuodesta, kun ei mitään oo tähän asti löytyny!
- Entä jos me erotaankin Juhanan kanssa? kysyin, vaikka minun oli myönnettävä, että Rian logiikassa oli järkeä.
- Tekö? Hah! Mutta jos niin käy niin Laura saa sitten muuttaa mun huoneeseen ja nukkua lattialla.

Ajattelin ehdottaa, että Riahan voisi kaikin mokomin ottaa serkkunsa ihan kokonaan omaan huoneeseensa, niin kuin hän epäilemättä tekisikin, jos kieltäytyisin. Oli kuitenkin hölmöä, että vieressä pölyttyisi tyhjä huone.
- Okei, sanoi Avulias-Alissa eli minä ja Ria hyppäsi kaulaani. – Mutta me tehdään virallinen vuokrasopimus, ja se saa muuttaa sun huoneeseen päivän varotusajalla, jos tulee tarvis.
- Ilman muuta, mutta mitä sä nyt maalailet piruja seinille? Et sä tule tarvitsemaan sitä huonetta!
- Nyt mä tarvitsen, ja kylppäriä kanssa, ilmoitin.

En oikeastaan osannut katua edes toisella ajattelemalla, mietin vain, miten Juhana tulisi ilahtumaan, ja miten minä selviäisin kesän vuokrista kuin koira veräjästä. Pakkasin ratsastuskamat tiukasti muovipussiin, etteivät ne häiritsisi Juhanan nenua ja soitin hänelle.
- Haluatko sä tulla hakemaan mut? Mulla on vähän enemmän kannettavaa? kysyin paljastamatta vielä tavullakaan miksi.
- Kyllä sulla kesti! Missä sä olet? Mennään vähän ajelemaan, jooko?

Juhana ei ollut saanut tarpeekseen ajelemisesta, ei sinne päinkään. Päinvastoin, se oli alkanut tuntua ihan harrastukselta, mutta ei se minua haitannut. Oli hauskaa ajella ympäriinsä ilman aikataulua ja päämäärää. Se oli aikaa vievää ylellisyyttä, jollaiseen en ollut tottunut.
- Mennään ihmeessä! sanoin iloisesti ja sovimme treffit puolen tunnin päähän. Siinä ajassa ehdin lainata Rian hiustenkuivaajaa, käyttää niitä meikkejä, jotka eivät olleet vielä ehtineet muuttaa Juhanalle ja pakata pari kassia. Hyväntuulisena roudasin ne ulos, missä Juhana jo odotti. Hän oli noussut ulos autosta ja nojaili siihen pyöritellen avaimia kädessään. Näky oli ihan miellyttävä, hän näytti rennolta ja kesäiseltä. Yleensä unohdin katsoa, miltä hän näytti, kun olin niin tottunut häneen, mutta ei siinä näössä mitään moittimista ollut. Tai ehkä se, että olisin suonut pituuseroa olevan pikkuisen vähemmän. En viihtynyt korkokengissä ja tunsin itseni aina vähän tatiksi.

- Terve! huudahdin, tipautin kassit jalkakäytävälle ja menin halaamaan häntä. Hän halasi empimättä takaisin.
- Oletko sä hyvällä tuulella? hän kysyi ja kohotti aurinkolasejaan hymyilläkseen minulle.
- Näyttäskö siltä? Olen mä. Mitä sä olet puuhannu? kysyin aurinkoisesti. Tänään en ollut nähnyt häntä sitten aamun; olin mennyt bussilla töihin, mistä olin mennyt Annin luo ja sieltä tallille.
- En paljon mitään. Älä sinne laita niitä! hän kiiruhti sanomaan, kun avasin takaoven nostaakseni kassini sinne. – Ne on pölysiä kun ne on ollu jalkakäytävällä. Laitetaan takakonttiin.
- Jessus, mä tiedän keittiöitä, jotka on saastasempia kuin sun autosi, jupisin puoliääneen.
- Mä ajattelin, että ajettais käymään mun kummitädin luona. Sopiiko sulle?

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   6.8.10 20:20:19

moi, tulin mökiltä! eikä faijan kanssa kertaakaan ees tapeltu!

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   6.8.10 22:38:11

Sennnu käytsä RUSALLA?!

Kauhian kiva pätkä, mä tykkäsin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.8.10 23:03:43

Kävin aikoinani, ennen tota omaa. :)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   7.8.10 02:50:24

Mä just tapasin ruisingeissa yhden naisen, joka käy rusalla hoitamassa jotain heppaa.. se kerto että fresia ja fame on ihan erottomattomat nykyään :) Mun fresia <3

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   7.8.10 10:58:22

Mä' oon käyny Rusalla hoitamassa aikoinaa, kilpiksellä jonku aikaa mut pääasias polarilla. Pari vuotta :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.8.10 11:37:50

Miksei minulle olisi sopinut. Nousin autoon ja Juhana lähti ajamaan. Iltapäiväruuhka oli jo aikaa sitten kadonnut ja hän ohjasi lähimmälle moottoritielle. Vaikka sainkin lainata autoa työmatkoilleni, oli Juhana aina se, joka ajoi, kun olimme kahden menossa jonnekin. Minusta oli alkanut tuntua, että hermostuisin ja kääntäisin virta-avainta väärään suuntaan, jos yrittäisin edes käynnistää autoa hänen haukankatseensa alla, siitäkin huolimatta, että uskoin ajaneeni enemmän.
- Missä sun kummitäti asuu? kysyin.
- Porvoossa. Just kiva iltalenkki.

Juhanan kummitäti Teija oli Mailiksen serkku, pieni täti-ihminen, joka asui mummonmökissä vihreän puutarhan keskellä. Minulla oli pikkuisen epämukava olo, kun hän oli niin kiinnostunut minusta, mutta kestin sen tyynesti ja toivoin, ettei hän kuvitellut tämän virallisen näytteillepanon tarkoittavan sitä, että suunnittelimme juhannushäitä.
- Ei me olla tunnettu edes puolta vuotta vielä, painotin varmuuden vuoksi.
- Mitä sillä ajalla on merkitystä?
- Ei olekaan, myönsin muistaessani, että Vesku ja Jessi olivat perimätiedon mukaan suurin piirtein muuttaneet saman tien kimppaan, kun olivat toisensa nähneet. Sain toisen kupillisen kahvia ja kuuntelin kärsivällisesti, miten Teija selvitti Juhanalle kaikki sukuhaaransa tapahtumat. Ihailin Juhanan kärsivällisyyttä, tai sitten hänen sukurakkautensa ylitti ymmärrykseni. Että hän oli kovin sukurakas, se oli jo selvää. Pidinhän minäkin tietysti omista sukulaisistani, mutta ei minun mieleeni ollut juolahtanut viedä Juhanaa ohimennen iltakahville esimerkiksi Miilan luo. Ehkä minun pitäisi. Ehkä se oli aikuismainen tapa seurustella.

Koska en jaksanut keskittyä tarinoihin tuntemattomista ihmisistä, menin kiertelemään Teijan puutarhaa, mikä ilahdutti häntä silminnähden. Kiertelin siellä harmaaraidallisen kissan pyöriessä jaloissani ja leikin olevani torpparintytär edellisvuosituhannelta, kunnes Juhana ja Teija seurasivat minua.
- Katso mun liljoja, kohta ne kukkii, Teija osoitteli ja minä nyökkäilin asiantuntevan näköisesti. Puutarhanhoito oli varmasti hauska harrastus. Jessi saattoi kerran tai kaksi kesässä saada puuskan ja istuttaa joka paikan täyteen jotain kukkivaa, mutta se liittyi yleensä siihen, että Siiri tai isänsä tuli käymään laatikoittain myymättä jääneitä kukanraaskuja mukanaan. Ehdotin kuitenkin, että ehkä meidän oli aika lähteä. Alkoi tulla myöhä.
- Mennään vaan, Juhana myöntyi ja Teija puhkesi puheenpapatukseen, jonka pääsisältö oli, että Juhanan pitäisi ottaa eteisestä mukaan laatikko, mihin Teija oli kerännyt pikkuesineitä Juhanan uutta kotia varten. Huomasin, että se oli tarpeeksi puhdas päästäkseen takapenkille.

Tulomatkalla olimme jutelleet lähinnä Teijasta, tämän edesmenneestä miehestä sekä siitä, mitä Juhanalle oli tapahtunut töissä. Nyt palatessamme muistin, miksi olin ollut niin hyvällä tuulella lähtiessämme.
- Mä ratsastin tänään, kerroin ja Juhana vilkaisi minua.
- Annin hevosella? hän kysyi, vaikkei häntä oikeasti voinut kiinnostaa vähääkään. Jos minä kerroin ratsastaneeni se oli vähän sama kuin jos olisin sanonut juoneeni aamulla appelsiinimehua. Charmi oli kuitenkin ollut eri asia ja halusin yrittää saada Juhanan ymmärtämään sen. Aloitin ravureiden ja ratsujen eroista, miten epäonnisia ravureita myytiin halvalla ratsuiksi, vaikkei niillä olisi ollut mitään edellytyksiä siihen. Käytin niin paljon rautalankaa kuin vain osasin ja siinä vaiheessa, kun olimme päässeet Kehäkolmoselle, luulen Juhanan päässeen kärryille.
- Sä siis sanot, että sä voisit ostaa parilla sadalla jonkun hevosen, joka on aina hävinny raveissa, opettaa sen ratsuhevoseksi ja myydä kalliilla eteenpäin?
- Vähän siihen suuntaan, sanoin, vaikka tunsin lievän henkisen notkahduksen. Se ei ollut Juhanan syytä, huomasinpahan vain johdattaneeni keskustelun alueelle, jonne en oikeastaan halunnutkaan.
- No miksei me tehdä niin?

Lopun matkaa selitin, ettei se ollut itsestään selvä rahasampo ja että jossain ja jollain se hevonen pitäisi elättääkin sillä välin.
- Onhan teillä talli kotona.
- Niin… kuule, mua on pyydetty vuokraamaan mun huone kesäksi.
Sitä ei tarvinnut selitellä enempää. Juhanan mielestä se oli heti loistava idea, ja niinhän se itse asiassa olikin.
- Mä lupasin jo, nauroin, kun hän oli vähän aikaa selittänyt, miksi minun pitäisi. – Kunhan et rupea miksikään ritari Siniparraksi tai kotityranniksi, kun mä olen saanut kaikki kamani sun luokse!
- Minäkö? Mitä sä musta kuvittelet?
- No kunhan kiusasin!

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   7.8.10 15:44:38

Oi vitsit, toi loppupätkä! Juhanan pointsit nous, mut vaan vähän!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.8.10 17:31:28

Uusi.