Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.3.10 18:18:49

Edellinen

--------------
12. Hapuilua
Lähdimme kotiin seuraavana aamuna yhdeksän maissa. Minä olisin mielelläni viipynyt kauemminkin, mutta Veskua söi velvollisuudentunto. Edellisenä päivänä hän ei ollut käynytkään tallilla ja seuraavakin olisi todennäköisesti hevoseton Hangon-reissun takia, joten hän halusi nyt ratsastaa oikein urakalla.

Minä en ollut ihan täydellisen tyytyväinen, vaikka kävelinkin autolle Veskun käsivarresta pidellen ja vaikka olimme jutelleet pitkään illalla ja vielä aamullakin. Olin sinisilmäisesti toivonut, että tästä yöstä alkaen kaikki olisi kuin silloin ennen, että aloittaisimme uuden kuherruskuukauden. Vesku epäili minun lukeneen harlekiiniromaaneja, ja vaikken ollutkaan niin kai hän oikeilla jäljillä oli. Minun sieti kai olla iloinen siitä, että hän halusi olla minulle rehellinen eikä lupaillut liian optimistisia.
- Jos mä voisin luottaa siihen, että sä olet vakavissasi niin mun ois helpompi unohtaa miten mua loukkasi sun lähtemisesi, hän oli sanonut.
- Mikset sä voisi luottaa muhun? kysyin pahastuneena. Minähän olin kaiken aikaa niin rehellinen kuin vain saatoin.
- Ja sitten mua aika lailla häiritsee se, että sulle juolahti mieleen haluta palata mun luo vasta sillä hetkellä, kun se jätkä houkuttelee Dannin sänkyyn.
Haukoin henkeäni, sekä sille, että hän viittasi Hanskiin noin suorasti – miten hän siitä muka mitään tiesi? – mutta ennen kaikkea sille, miltä koko juttu näytti, kun sen esitti noin.
- Se ei mennyt ollenkaan noin…
- Jaa. Siltä se täältä katsoen näytti.

Onneksi Veskua ei näemmä huvittanut puhua siitä sen enempää, mutta minä kyllä mietin sitä koko matkan ajaessani kotiin. Juttu oli suorastaan ruma, enkä ihmetellyt, että se piti Veskun käsivarren mitan päässä.
- Ei se mennyt niin. Mä olin jo alkanut tajuta, mitä mä haluan, sanoin, kun olimme päässeet kotiin ja otin kassia takapenkiltä.
- Okei, Vesku myönsi. – Sääli vaan, että Dannin piti mennä sotkeutumaan siihen, ennen kuin sä huomasit tajuavasi.
- Danni nyt haluaa kaiken aikaa olla sotkeutuneena johonkin, se varmaan kuolisi ikävystymiseen muuten, huokaisin, kuten usein ennenkin, mutta sitten sain päähäni ajatuksen, joka loksautti suuni auki ja sai silmäni leviämään kauhistuksesta. Ei kai Vesku tarkoittanut, että Danni oli tehnyt sen tahallaan? Sotkeakseen Hanskin ja minun välit? Uhrannut itsensä, suoraan sanoen.
- Mitä nyt? hän kysyi huolestuneena.
- Mä sain maailman kamalimman ajatuksen päähäni…

En ehtinyt pukea sitä sanoiksi, kun ovi lennähti auki ja Armi tuli rappuset kahdella loikalla. Joku tai jotkut lapsista epäilemättä seuraisivat sitä heti perässä, mutta minä en saanut ilmettäni tasoitettua.
- No niin, Vesku sanoi lohduttavasti ja ymmärsin, että sanoi hän mitä tahansa, meillä oli sittenkin vielä mahdollisuuksia, sillä hän kumartui hiukan ja suuteli minua.
- Kiitos, sanoin melkein äänettömästi ja halasin häntä sillä kädelläni, joka ei pidellyt kassia.
- Uu-uu! kiljui Sarri, joka tuli Armin perässä. – Ootteko te taas rakastuneita?
- Arvaa, sanoi Vesku hyväntuulisesti ja rutisti minua toverillisesti, ennen kuin ehdin kysyä, mitä lapsi sillä tarkoitti. Onneksi en ehtinyt päästää sammakkoa suustani, olinhan vasta päätellyt ihan itsekin, että lapset tiesivät ja näkivät paljon enemmän kuin mitä sitä osasi kuvitella.
- Ollaan, minä ainakin olen, sanoin päättäväisesti. Sarri halasi meitä kumpaakin ja Armi riekkui hurjana haukkuen ympärillä. Se oli hyvä hetki ja katsoin nauraen ylöspäin, Veskun kasvoihin. Ymmärsikö hän nyt, ettei hänen kannattanut jupottaa vastaan?

Teinitytöt olivat vähän huonotuulisia ja laiskoja ratsastamaan sinä päivänä ja ymmärsin, että he olivat valvottaneet Siiriä puolen yötä ja jutelleet elämän tarkoituksesta ja muusta mukavasta. Raivosin heille pikkuisen, sillä Siirin oli pitänyt lähteä aamulla töihin, mutta Danni sanoi viattomana, että Siiri oli sanonut joka tapauksessa enimmäkseen valvovansa ja juoksevansa vessassa. Jerry ei ollut valvoskellut, vaan oli jo tullessamme ratsastamassa Psykolla. Hän toivoi, että Hanna pitäisi pikkuisen valmennusta täällä meilläkin, vaikka Vesku sanoikin, että tuntikausien seisominen maneesissa saattoi viedä mehut niinkin sisukkaasta naisesta kuin Hanna.

En viitsinyt patistaa tyttöjä, kyllä heidän motivaationsa piti tulla jostain muualta kuin minun suustani. Ratsastin sen sijaan itse Daisylla ja keksin, että me voisimme kaksosten kanssa viedä kantavat maastoon. Tytöt olivat riemuissaan, kun pääsivät isojen hevosten selkään, ja kun Veskukin lähti mukaan Kaoman kanssa. Sen jälkeenkin tallilla vielä riitti puuhailemista ihan riittämiin, aina siihen asti, kun Danni tuli sinne potkimaan seiniä ja mököttämään.
- Mikä sua vaivaa? kysyin lopulta, kun hän vain kulki perässä kuin huono omatunto, muttei sanonut mitään. Mitäs, jos hän oli tullut syyttämään minua siitä, että oli joutunut menemään sänkyyn Hanskin kanssa, jotta minä en menisi?

Mutta ei, hänen asiansa oli proosallisempi.
- Mä haluan mun mopon.
- No en mä sitä lähde nyt hakemaan, puuskahdin.
- Mikset? Joku vielä varastaa sen!
- Me ollaan huomenna menossa Hankoon joka tapauksessa, otetaan se sitten matkalla.
- Ai lähdetkö säkin? Danni kysyi piristyen.
- No kai mä saan tulla katsomaan, mitä Hanna on tehny Irkulle?
- Siitä oli sitten hyötyä, niinkö?
- Hannasta? En mä vielä tiedä. Mutta varmasti.
- Idiootti. Siitä, että te lähditte kaupunkiin eilen!
- Ainakin jonkin verran, sanoin varovasti ja päätin, että jättäisin myöhemmäksi, esimerkiksi huomiselle matkalle, tarkemman tenttaamisen, mitä ajatukseeni Hanskista tuli. Jos nyt edes pystyisin puhumaan siitä Dannin kanssa. En ollut ollenkaan varma, enkä ainakaan ottaisi asiaa puheeksi, ellemme olisi kahdestaan ja Danni hyvällä tuulella. Ehken sittenkään, ehkä en ikinä.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   13.3.10 19:47:52

Kiitos, kiitos, kiitos Sennu kun vastasit vihdoinkin mun rukouksiin!
Ja nyt annat niiden jutun mennä tosi hyvin ja lopetat oikein kunnon tuttuun ja turvalliseen happy endiin :)

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   14.3.10 11:53:16

nostellaans, oli pudonnut hävyttömän alas.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.3.10 17:08:23

Purin vähin äänin vierashuoneen sängyn ja petasin makuuhuoneen uusiksi illalla saunan lämmetessä. Sarri ja Sunna auttoivat minua.
- Miksi sä vaihdat lakanat, vaikkei ole lauantai? Sunna kysyi.
- Koska Armi on nukkunu tässä, enkä mä halua nukkua Armin karvoissa.
- Onko Armi nukkunu tässä? Ja Vesku sanoo, ettei se saa nukkua meidän sängyissä! hän sanoi suutahtaen.
- Mä näin sen nukkuvan yhtenä yönä, puolustauduin. – Mutta ehkä Vesku ei huomannu, että se on tullu siihen.
- Mä luulen, että se tulee tänään meidän huoneeseen ihan meidän huomaamatta.
- Okei, siinä tapauksessa en kyllä viitsi vaihtaa teidän lakanoita. Ne on sitten aamulla kuitenkin ihan karvoissa.
- Ei kun vaihda vaan. Puhtaat lakanat on niin ihania.

He olisivat varmaankin osanneet jo vaihtaa ne ihan itsekin, mutta tein ihan hyvää mieltäni, kuten Sunna toivoi. Kaikkien lasten vetäydyttyä omiin huoneisiinsa Vesku kävi vielä huutamassa yläkertaan, että muistaisivat laittaa kellonsa soimaan. Sitten hän alkoi kiskoa ulkokenkiä jalkoihinsa.
- Meetkö sä vielä talliin? kysyin.
- Mä vilkasen niihin samalla, kun Armi touhuaa.
- Mä tulen mukaan.
- Ei se ole tarpeellista.
- Mä tiedän, mutta mä haluan, ilmoitin ja kiskoin itsekin vähän kampetta päälleni. Halusin ehdottomasti mennä Veskun kanssa vilkaisemaan talleihin. Siellä oli käsin kosketeltavana vanha unelmamme. Omat seinät, omat hevoset. Siellä voisi hetken muistella vanhoja aikoja ja todeta, että olimme sentään onnistuneet aika hyvin.

Vesku ei kuitenkaan odottanut minua, vaan meni jo portaissa, kun sain kengät jalkoihini.
- Odota nyt hitossa, sanoin ja kipitin perässä. Armi oli jo kadonnut näkyvistä, mutta ryske pusikoista juorusi, missä se meni. Tartuin kiinni hänen käsivarrestaan samaan tapaan kuin aamulla kaupungista lähtiessä, mutta en saanut katsettakaan osakseni. – Mikä nyt?
- Mä en ole vielä ihan sujut tän kanssa, hän sanoi pahoittelevasti.
- Mutta olithan sä aamullakin! Sä halasit mua, kun me tultiin kotiin! Ja tulit meidän kanssa maastoon, perheretkelle! Kaksoset oli ihastuksissaan!
- Niin, en mä raaskinut niille tuottaa pettymystä, kun ne oli niin innoissaan meidän kaupunkilomasta.
- Miten niin innoissaan? Mehän vaan mentiin sanomatta mitään, mistä ne tiesi, että sopimaan?
- Koska niillä on aivot päässään ja epäilemättä isommat valisti. Sarri oli laittanu mulle aamulla tekstarin, että onko kaikki nyt taas kunnossa.
- Ja mitä sä vastasit? kysyin jännittyneenä. Miksi kukaan ei ollut laittanut minulle tekstareita? Niin, ja olin unohtanut soittaa Ilselle ja raportoida. Vaikka mitäpä olisin raportoinut, kun kaikki oli näköjään edelleen hajallaan?
- Että saa nähdä.
- Ja sitten Sarri näki, kun me tultiin, sanoin sävyttömästi.
- Mä en voinut muuta, Vesku sanoi anteeksipyytävästi.
- Niin että sama se, vaikka mä petyn nyt.

Päästin irti ja tunsin itseni verisesti loukatuksi. Hän olisi voinut paljastaa minulle, että esitti vain lasten takia.
- Entäs sitten, kun ne luulee, että me ollaan sovittu kaikki ja sitten sä saatkin ajatuksesi järjestykseen ja toteat, ettet sä haluakaan mua? kysyin ja pysähdyin tallin ovelle.
- Asiat elää. Minkäs sille voi, jos niin käy.
- Voi jessus, miten hauskaa. Haluatko sä, että mä sittenkin nukun vierashuoneessa?

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   14.3.10 18:59:46

tää on liian nyyhkis... mä oon itkeny tänää ihan liikaa... *snif*

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   14.3.10 19:22:26

Ihan epäreilua :< Mä jo luulin että jees, kaikki on hyvin ja sitten kävi noin. No, katsotaan miten ne "asiat elää" tästä eteenpäin.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   14.3.10 19:26:15

Ei tommoset asiat yhdestä yöstä korjaannu. Ymmärrän Veskua kerrassaan loistavasti.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   14.3.10 20:29:33

yhdyn tölkkiin. uuh.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   14.3.10 20:33:45

des, mmmmmmh!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.3.10 21:06:22

Tallista kuului kolahdus, ääneni oli varmaan herättänyt jonkun torkkuvista hevosista, mutta Vesku kääntyi jo tulemaan takaisin ulos.
- Ei sun tarvitse, parempi ettet, hän sanoi.
- Ettei lapset pety, sanoin purevasti.
- Siksikin, ja koska miten mä voin muuten totutella ajatukseen, hän sanoi ja kietoi kätensä vyötärölleni.
- Nyt sä leikit kissaa ja hiirtä, sanoin ymmälläni, mutta en voinut kieltää, ettenkö olisi ilahtunut eleestä melkein jalattomaksi.
- Kurkataan vielä tammatalliin, hän sanoi ja työnsi minut edellään ulos.

Minua jännitti tuon jälkeen hyvinkin paljon mennä Veskun viereen nukkumaan, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Vaikka olisi ollutkin, en olisi niitä huomioinut. Minusta oli alkanut tuntua, että oli vain oikeudenmukaista antaa hänen nyt narttuilla ja hallita tilannetta, minä itse asiassa melkeinpä pidin siitä. Joskus minua oli ottanut päähän se, miten tinkimättömästi hän aina toimi oikein ja niin kuin piti, mutta nyt se oli helpottavaa. Jos hän kerran sanoi yrittävänsä unohtaa tuhlaajatyttären reissuni, saatoin luottaa siihen, että hän tosiaankin yritti. Se oli yksi syy, miksi olin halunnut pois, mutta se oli myöskin syy, miksi halusin takaisin.

- Haluatko sä rakastella? kysyin yrittäen piilottaa toiveikkuuden äänessäni, kun olin kääriytynyt omalle puolelleni puhtaille lakanoille.
- Mä en tiedä, hän vastasi uppoutuneena kirjaansa.
- Okei, kuittasin ja nousin hakemaan itsellenikin luettavaa. Asia oli otettu esiin ja jätetty hautumaan. En takuulla rupeaisi vonkaamaan. Jonkin verran arvokkuutta sentään tahdoin säilyttää.


Luin niin myöhään, etten olisi aamulla millään jaksanut nousta. Emme olleet rakastelleet – Vesku oli nukahtanut ennen minua kirja rintansa päällä – mutta oli hän unissaan ottanut minusta kiinni, kun olin itse ruvennut nukkumaan sammutettuani hänenkin lukuvalonsa. Nyt näin jo päivänvaloa ja kuulin lasten ääniä, joten nousin kiireesti ylös.
- Olisitte herättäny mut! sanoin moittivasti tassutellessani keittiöön. Kaikki olivat siellä aamukahvilla tai aamiaisella.
- Isi kielsi, mutta oltais me just tultu, sanoi Sunna. – Se luuli, ettet sä ole lähdössä mukaan ja käski antaa sun nukkua.
- Ai, sanoin ja vilkaisin Veskua ripsieni lomasta. Kuka muka oli sanonut, ja koska, etten lähtisi? – Tietysti mä lähden.
- Meille tulee ahdasta, Vesku sanoi harmistuneena.
- No en mä sun autoosi ole änkeämässä. Mä tulen omallani ja otan Hannan luota mun traikun ja sitten pysähdyn tullessani Tammisaaressa ottamassa Dannin mopon kyytiin – sähän et varmaan sinne halua koukata, sanoin purevasti ja totesin, että minulla oli sentään oma tahto tallella. Se oli miellyttävä huomio.

- Enhän mä edes tiedä osoitetta, Vesku mutisi ja tunsin olevani niskan päällä. Taputin häntä poskelle.
- Menkää te vaan, jos sulla on jo kiire. Mä tulen perässä, kunhan ehdin, sanoin ja virnistin hänelle. En tiennyt, miksi hän oli vastaan sitä, että minäkin tulisin, mutta kyllä hänkin näki tilanteessa hiukan huumoria. Se näkyi silmistä ja hetken mietittyään hän halasi minua nopeasti, ikään kuin kokeillen, pitäisikö siitä. En kysynyt, mutta jäin melko hyväntuulisena kaatamaan itselleni kahvia, kun muut alkoivat tehdä lähtöä. Vasta, kun ymmärsin, että he aikoivat ottaa koirankin mukaan, lennähdin eteiseen.
- Oletteko te hulluja? Mitä jos se villitsee Hannan hevoset?
- Se on tottunu hevosiin ja sille tekee hyvää nähdä maailmaa, sanoi Alissa opettavaisesti.
- Onhan sillä vastuuvakuutus? kysyin, sillä Marua ei totisesti oltu viety vieraisille eikä ylipäätään juuri pois meidän pihalta, sen vahtireviiriltä.
- Ei me pidetä sitä vapaana siellä.

He menivät ja minä söin kaikessa rauhassa aamiaisen ja pukeuduin. Kävin vielä ennen lähtöäni tallilla vaihtamassa pari sanaa Nooran kanssa ja tarkistamassa suitsivarastomme. Ehkä Hanna ei vielä ollut ehtinyt käydä ostamassa Irkulle uusia.

Lähettäjä: Figaron_haamu (eo) 
Päivämäärä:   14.3.10 21:45:13

Maha täynnä jaksaa mennä siivoamaan (oikeestaan mulla on hélvetinmoinen nälkä enkä mä jaksa siivota) :--D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.3.10 15:52:53

13. Hangossa
Mieleeni tuli vasta, kun olin kääntynyt kohden Hannan tallia, etten ollut kysynyt perheeni aikatauluja. He saattoivat yhtä hyvin olla ensin menossa Leenan luo, ja todennäköisesti olivatkin. Minä olin näemmä tottunut toimimaan yksikkönä, enkä kääntynyt ympäri. Minullahan oli Hannalle ihan omiakin asioita, jotka oli hyvä saada hoidettua ilman lapsilaumaa ympärillä – ehkä kaikki lapset eivät edes tulisi tänne. Heitä vaan oli noin ryhmänä vähän liikaa Hannan tallin lähes kliiniseen ilmapiiriin.

Tallipiha oli tyhjä paitsi traikkuja, paria autoa, jotka todennäköisesti kuuluivat henkilökunnalle ja hevosia tarhoissaan. En nähnyt Irkun vaaleaa hahmoa edes vaikka tarkistin loimitetut hevoset. Oletin Hannan klipanneen sen heti, kun olin selkäni kääntänyt. Sen kainalokarvat tai villahousut eivät sopineet tänne yhtään sen paremmin kuin kaksosten iloiset äänet. Joka tapauksessa oli hienoa, ettei se ollut ulkona, saattaisinhan olla niin onnekas, että olin osunut paikalle sellaiseen aikaan, että näkisin Hannan ratsastavan sillä.

Menin maneesiin ja siellä he olivatkin. Kumpikaan ei tainnut huomata tuloani, vaikka olin viheltänyt kiltisti oven takana ja sen saranat vinkaisivat avatessani sen. Kieltämättä petyin vähän. Irkusta ei ollut tullut liitäen ravaavaa kouluratsua ainakaan vielä, vaan se näytti suunnattoman kyrpiintyneeltä. Ja hikiseltä. Hannakin näytti hikiseltä. Se oli hyvin harvinaista, mutta en ihmetellyt sitä enää, kun näin, minkälaista taistelua he kävivät. Irkku viuhtoi häntäänsä ja aukoi suutaan, eikä se ottanut kahta samanlaista askelta peräkkäin. Se kiemurteli, steppasi, loikki ja sipsutti ja oli selvää, että kohta se räjähtäisi. Istuin varovaisesti penkin reunalle katsomaan. Vain puoli kierrosta lisää ja se lähti, tai yritti lähteä. Pyrähdys kohti kentän keskustaa horjautti Hannaa, mutta ihailtavan nopeasti hän sai itsensä taas tasapainoon, joskin kuulin selkeän kirouksen. Hän otti niin lujasti kiinni, että päätin tarkistaa Irkun suupielet myöhemmin, mutten siinä kohden sanonut mitään. En vielä tiennyt hevosta, jota Hanna ei olisi saanut ruotuun. Ehkä niiden luurangot oli muurattu tallin seiniin.

Palkinnoksi lähdöstään Irkku sai sitten laukata niin monta kierrosta, että menin sekaisin laskuissa ja vaikka Hanna oli manannut sen hyvää kuntoa, se hengitti pian niin kiivaasti, että ääni täytti koko maneesin, ja sen kaula alkoi muuttua tummemmaksi kostuessaan. Lopulta Hanna antoi sen siirtyä käyntiin ja jäi kävelemään ympyrää siihen nurkkaan, missä minä istuin.
- Mä en yleensä toivota omistajia tervetulleiksi katsomaan tässä vaiheessa, hän sanoi.
- Mä ymmärrän, sanoin nöyrästi, sillä näkemäni ei ollut ollut yksinomaan nautinnollista katsoa.
- Mutta nyt sun on parasta katsoa loppuun asti, Hanna jatkoi tuimasti ja keräsi taas ohjat, jotka oli hetkeksi päästänyt löysemmiksi. Irkku ei ollut ehtinyt saada hengitystään täysin tasaantumaan, mutta nyt se näytti huomattavasti yhteistyöhaluisemmalta. Se taipui ja asettui, pureskeli kuolainta ja ravasi ympyröitä suorastaan sievästi. Se oli antanut periksi ja teki, mitä Hanna pyysi, ainakin tällä kertaa, ja minä sain aavistuksen siitä, miten hieno se voisi isona olla oikean henkilön käsissä. Oliko se henkilö kukaan tuntemani, sitä en tiennyt. En tosiaankaan.

Ovi oli narahtanut uudelleen ja Tiira oli tullut sisään iso keltaraidallinen filtti sylissään. Hanna luovutti hevosen hänelle enemmittä puheitta ja vinkkasi minut mukaansa.
- Mä inhoon sitä, että ton sun hevosesi jälkeen on aina pakko mennä suihkuun, hän puuskahti.
- Mulle käy usein noin ratsastuksen jälkeen, sanoin viattomasti, mutten saanut vastaukseksi edes tuhahdusta. Harpoin puolijuoksua Hannan perässä tallin ohi ja hänen asunnolleen, missä sain lyhyen kehotuksen laittaa kahvia, jos halusin. Itse hän katosi kylpyhuoneeseensa.

Tunsin Hannan kämpän sen verran hyvin, ettei minulle tuottanut vaikeuksia löytää kahvinkeitintä ja kahvia. Työpöydällä kiilteli myös espressomasiina ja jokin toinen kone, jonka oletin liittyvään kahviin, mutta valitsin tavallisen keittimen, jota ainakin osasin käyttää. Ehdin jo kaataa itselleni kupillisen, kun Hanna tuli tuoksuvana ja hiukset märkinä valkoisessa kylpytakissa.
- Mitä sä ajattelit tehdä tolla hevosella? hän kysyi.
- Mä ajattelin, että jos siitä tulis mulle harrasteratsu.
- Myy se ennemmin. Ei siitä ole tätiratsuksi.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   15.3.10 18:15:17

Taas just niin Hannaa :--D
"Mä inhoon sitä, että ton sun hevosesi jälkeen on aina pakko mennä suihkuun"

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.3.10 22:05:17

Ihana Hanna.
- Jos mä olen täti niin sä olet isotäti, ilmoitin valmistautuen miellyttävään kinasteluun. Tänään Hanna ei kuitenkaan tarttunut täkyyn.
- Mä olen ammattilainen, sä olet harrastelija.
Sitä ei voinut kiistää.
- Meinaatko sä, ettei se tosta tasaannu?
- Se on ihan saakelin kovapäinen.
- Niin, se tietää aina paremmin, myönsin.
- Ja sulle semmonen ei sovi ollenkaan. Sä olet ihan liian kiltti. Se tarvii jonkun, joka jaksaa laittaa sen järjestykseen kolmesataaviiskymmentä kertaa, tai ehkä kolmetuhattaviissataa. Ei tätiä, joka vie sen kivalle metsäretkelle, koska on kaunis päivä, eikä sitä huvita tehdä töitä.

Se oli vähän kuin ämpärillinen kylmää vettä päähän.
- Sä väität, ettei mulla ole kunnianhimoa, syytin.
- Njaa, on sulla joskus ainakin vähän ollut. Mutta aikaa ja omistautumista, onko sulla sitä? Ja sitten on edelleen se, että sä olet liian kiltti. Siitä sä et pääse mihinkään. Se tarvitsee jonkun, joka on yhtä kovapäinen kuin se. Kovapäisempi. Omi sä joku kiva kiltti varsa lemmikiksi. Tai joku teidän tammoista. Sun on varmaan helppo eläytyä siitostamman rooliin.

Kuten aina hevosista puhuessaan Hanna puhui järkeä, mutta tuo viimeinen oli pisara liikaa. Ajattelin, että syöttäisin hänelle Irkun seuraavan talvikarvan samalla, kun pistäisin hänet nielemään kaiken, mitä hän oli minusta sanonut. Minä pystyisin omistautumaan ja olemaan luja.
- Kauanko sä haluat pitää sitä? kysyin.
- En mä halua pitää sitä ollenkaan! Vaikka heti veisit pois niin sopis hienosti!
- Sori, mä en voi tänään. Danni tappaa mut, ellen mä tänään hae sen mopoa. Irkku ei varmaan suostu matkustamaan sen kanssa samassa traikussa.
- Okei, Hanna hyväksyi syyni.
- Mutta vakavasti. Tuntuuko susta, ettet sä pysty opettamaan sille mitään? Koska kyllä se siinä tapauksessa voi tulla kotiin heti, kun vaan sopii.
- Tottakai mä pystyn opettamaan sille vaikka mitä! Hanna sanoi ja huomasin ilokseni, että olin tainnut tarkoittamattani osua arkaan paikkaan.
- Voisitko sä siinä tapauksessa pitää sen niin kauan kun mä joudun vielä olemaan Tammisaaressa, pyysin. – Mun on hankalaa omistautua sille ennen sitä. Tässä ois vajaa kuukausi vielä.
- Voin, Hanna sanoi liikemiesmäisesti. – Mä voin samalla kysellä sille ostajia, jos sä haluat.
- Ei viitsitä hätiköidä sen asian kanssa.
- No Psykon mä otan joka tapauksessa takasin huomenna. Mulla on nyt tilaa.

Katsoin asian loppuun käsitellyksi ja kaadoin meille lisää kahvia.
- Mihin aikaan Vesku ja ipanat on tulossa käymään? Mä unohdin kysyä niiltä, tunnustin.
- Ei Vesku mitään ipanoista puhunut.
- Ai jaa. No, ehkä ne jää sitten mummolaan.
- Tiesit sentään, että se on tulossa, Hanna huomautti silmät kaventuen ja siten saaden minulle hiukan epämukavan olon. En lopultakaan tiennyt, mitä ja miten paljon oli tapahtunut. Nyt oli kuitenkin tilaisuuteni selvittää asioita.
- Mä olen vähän pettynyt suhun. Mä luulin, että me ollaan ystäviä, ilmoitin.
- Ystäviä, Hanna sanoi ja kohotti täydellisiksi nypittyjä kulmakarvojaan. – Hyvä nainen. Mä otin sun hevosesi, vaikka mulla ei ollut tilaa sille. Sen paremmasta ystävyydestä mä en tiedä. Mä en ole siinä asiassa mikään asiantuntija.

Ei, sitä hän ei ehkä ollut, mutta joskus hän kyllä yllätti.
- Oli kuulemma sun ideasi nyhjätä Veskun kanssa niin, että mä tulisin mustasukkaiseksi, syytin.
- No mutta. Onko Vesku menny juoruamaan sulle tommosta?
- Onpa hyvinkin menny. Me aiotaan yrittää uudestaan, ilmoitin tyytyväisenä ja odotin jonkinlaista reaktiota. Hannan tuntien se saattoi olla ihan mitä tahansa. Lausahdus, että lopultakin olin tullut järkiini, olisi ollut tervetullein, mutta sitä en saanut.
- Ai jaa. Sä sitten käänsit kelkkasi.
- Miksen mä olisi saanut? Se on kuitenkin mun mies, sanoin ja yritin kuulostaa siltä, etten ollut loukkaantunut. Hannalle ei kannattanut loukkaantua, se oli hänelle ravintoa ja hän sai siitä vain lisää voimaa.
- Niin niin. Kuule, nyt mun pitää mennä kuivaamaan hiukset, etten mä ole ihan harakka, kun se Vesku tulee.

Minut heitettiin ulos.
- Selvä. Me varmaan nähdään sitten huomenna, jos sä tulet Psykon hakemaan. Ellei sitten siellä valkussa jo, sanoin lyhyesti ja nousin. Kahvini oli juomatta, mutta en halunnutkaan sitä enää.
- Aiotko säkin tulla sinne?
- Saa nähdä, riippuu monesta asiasta.
- Eikö sulla ole töitä?
- Lauantaina vasta. Mä otan traikkuni nyt mukaan. Älä luule, että kukaan on varastanu sitä.
- En varmasti, sanoi Hanna äänellä, joka juorusi, ettei hän uskonut sen edes kelpaavan kenellekään.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   15.3.10 22:13:08

Hohhooho tota Hannaa :---D

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   15.3.10 22:46:14

Hanna on kyllä loistava! Mulla on kamalan hyvä ja ihastunut olo pitkästä aikaa, niin voitko vielä lisätä yhden ihanan pätkän? :D

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   15.3.10 22:49:07

Voi Hannaa, on se... suloinen :] Siinä onj otain samaa kuin mun tädissä, paitsi että mun täti eiyllä ole lainkaan suloinen ja seon sellanen vanhapiikakin kyllä, mutta on niissä jotain samaa. Töräyttelevät kumpikin kommenttejaan vähän miten sattuu, milloin sattuu ja missä sattuu.

Lähettäjä: flanelli (eo) 
Päivämäärä:   16.3.10 08:08:39

oi vitsit, monta pätkää joissa Hannaa :). Mahtia.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   16.3.10 17:40:20

Lahjuksii triljoona pätkää, kiitos :>

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.3.10 18:04:17

Ei tätä oo enää miljuunaa pätkää, ei lähellekään. Enkä onnittele sua uudestaan!
---------------
Minun piti pysähtyä Hannan pihalle vetämään vähän henkeä. Tunsin hänet varmasti paremmin kuin yksikään toinen nainen maailmassa, ellei laskettu hänen äitiään. Käsittääkseni olin myös hänen äitinsä lisäksi ainoa nainen, joka piti hänestä, joskaan juuri nyt en tuntenut erityistä kiintymystä. Joskus liikuttuneessa tilassa Hanna oli sanonut minun olevan ainoa nainen, josta hän piti, mutta ehkä se oli ollut vain humalaisen uhoa. Olin vähän ymmälläni, suoraan sanoen. Olisi ollut klassinen tuumaustupakan paikka, paitsi ettei minulla ollut tupakkaa. Niinpä kävelin takaisin tallille ja yritin järjestää ajatuksiani matkalla. Pääsin niin pitkälle, että muistin Irkun ja meninkin suoraan talliin jättäen Hannan vatvomisen sikseen. Irkku oli ollut niin hiessä Hannan jättäessä sen Tiiran käsiin, että se varmasti seisoi edelleen sisällä kuivattelemassa.

Olin oikeassa. Tiira oli parhaillaan vaihtamassa sille uutta fleeceloimea valkoiseksi huurtuneen sijaan, kun kävelin sisään. Irkku ei irvistellyt tytölle vähääkään vaan näytti kiinnittävän kaiken huomionsa isoon kimoon, jota kengitettiin käytävällä. Tervehdin kaikkia paikallaolijoita yhteisesti ja tungin minäkin itseni Irkun boksiin.
- Mitä mamman ongelmanuori? sanoin hevoselle ja Tiira tirskahti.
- Se on vähän persoonallinen, hän myönsi.
- Ei kai se pompota teitä?
- Ei, tyttö sanoi jämäkästi. – Täällä ei tehdä semmosta.

Semmoista ei tosiaan tapahtunut Hannan tallissa. Tosin muistin Namun, ilkeän tamman, jonka Hanna oli joskus ostanut Tanskasta aikomuksenaan voittaa sillä kaikki, mitä Suomessa oli voitettavaa. Se oli ollut häijy hevonen melkeinpä luonnevikaisuuteen asti, mutta se oli saanut kaiken anteeksi suoritustensa takia. Ennen ja jälkeen sen siellä oli ollut persoonallisiakin hevosia, mutta eivät ne tosiaan ihmisten nenille hyppineet.

Irkku ilahtui selvästi nähdessään minut ja olin iloinen siitä, että olin kieltänyt Hannaa ryhtymästä etsimään ostajia. Hänen valmennettavistaan kukaan ei varmaan olisi ollut kiinnostunut Gawd Daymnin tyttärestä, mutta hän tunsi käytännöllisesti katsoen koko hevossuomen ja olisi varmasti saanut sen kaupaksi viikossa. Minä tunsin lämpimän läikähdyksen, kun Irkku antoi minun rapsuttaa itseään ja hamuili itse takkini olkapäätä. Ei haitannut, vaikka se sattui näykkäisemäänkin aika kirpakasti. Mistäpä se olisi tajunnut, ettei minulla ollut paksua hevosen nahkaa.

Paljon tasapainoisempana lähdin tallista ja aloin osuttaa autoani traikun eteen. Harkitsin vain hetken käydä vielä Hannan pihalla tarkistamassa, oliko Vesku mahtanut ehtiä sinne, enkä sitten lähtenyt kuitenkaan. Vaikka Veskun auto olisikin ollut siellä, mitä olisin voinut tehdä? Nojata ovikelloon, kurkkia ikkunoista, peruuttaa traikun Hannan pensasaitaan? Hanna oli varmasti puhunut omituisia vain kiusoitellakseen minua. Niinpä ajoin anoppini luokse ja totesin tyytyväisenä, että Veskun auto seisoi siellä ihan niin kuin pitikin. Ajoin yhdistelmänikin pihaan ja marssin sisään, missä sain ylenpalttisen vastaanoton, enkä ainoastaan Armilta. Kaksosten äänet kuuluivat peremmältä haluten tietää, missä olin viipynyt, mutta en voinut heti vastata, sillä ovea avaamaan tullut Leena oli kietaissut minut vapisevaan halaukseen. Hän tuntui äkkiä pelottavan vanhalta, vaikkei oikeasti vielä ollutkaan.
- Lapset sanoo, että te olette sopineet, hän sanoi kysyvästi irrottaessaan otteensa.
- Me yritetään, vakuutin.
- Paras uutinen sitten… en edes tiedä minkä!
- Niin minustakin!

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   16.3.10 18:37:26

Leena on sulonen mummo :)
Toivottavasti ne nyt oikeestikki sopii, lopullisestikki!

Hannaki on mainio :D mie en vältsimättä kestäs tommosta
"ystävää" :D

Lähettäjä: Ninna 
Päivämäärä:   16.3.10 18:43:58

Öh, aamupalaa? Aamupalaa mulle siis,nää omituiset työajat sekottaa mun pään.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   16.3.10 20:16:42

Leena on kyllä mahtimummi, onneks mullakin on mahtimummi ja mahtieno. Sellaset, jotka pelastaa mut pulasta.

Joo, lisää?

Lähettäjä: Trot 
Päivämäärä:   16.3.10 20:23:02

Iltapalaa?
Ihan oikein Jessille, ettei Vesku olekaan onnesta soikeena kun arvon rouva suvaitsee tulla järkiinsä. Hanna on aina ihana ;)

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   16.3.10 20:55:24

Ja voihan Vesku ollakin onnesta soikeena, mutta on eri asia, mitä sitä päästää suustaan ulos. Joko siks et Jessi ei ansaitse tai itse ei uskalla luottaa.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   16.3.10 21:34:53

Lisäälisää, iltapalaa mie oon ahne possu :D

Des, totta. Ei pie antaa toiselle sitä kivaa et voi tehä mitä haluaa ja sit vaa tulla kotiin tosta noi vaa...

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   17.3.10 05:55:03

Olipas karannu jonnekin huisin kauas.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.3.10 07:16:05

Vesku tuli varsin sopivasti siihen myös, eikä näyttänyt pakoilevalta eikä velvollisuudentuntoiselta, kun halasin häntäkin.
- Mä lähden käymään Hannan luona. Meidän pitää käydä huomisen ohjelma läpi, hän sanoi.
- Niin, mä tiedän. Hanna heitti mut ulos, että se saa laittautua, ennen kuin sä tulet.
- Kävitkö sä siellä?
- No kävinhän mä nyt Irkkua katsomassa. Meneekö sulla kauan?
- Ei kai. Ehkä tunnin verran, ei tässä vaiheessa nyt enää ole paljon mitään.
- Eikö lapset tuu mukaan?
- Ei. Danni on odottanut sua moponhakureissulle siitä lähtien, kun tänne päästiin. Voi olla, että joudut kohta lähtemään.

Arkisen sananvaihdon päätteeksi minun teki mieli sanoa Veskulle, että hän ei saisi tehdä Hannan kanssa mitään, mitä minä en tekisi, mutta en voinut sanoa sitä ääneen, kun Leena ja muut olivat kuuloetäisyydellä.
- Älä viivy kauan, sanoin ja toivoin hänen ymmärtävän, mitä oikeasti tarkoitin.

Muut olivat syöneet aikaisen lounaan ja nyt lapset istuivat ruokasalin pitkän pöydän ääressä ahmimassa kakkuja ja keksejä. Minä sain seurata Leenaa keittiöön, missä sain eteeni lautasellisen soppaa.
- Mä olen niin iloinen, Leena sanoi ja istui viereeni pyöreän pöydän ääreen.
- Tää ei oo ihan valmista vielä, varoitin ja vilkaisin häntä sivusilmällä. Hänelle saattoi kertoa totuudenkin. – Vesku harkitsee.
- Harkitsee mitä?
- Että haluaako se huolia mut takaisin.
- Mitä se oikeen miettii? Leena tulistui. – Mä pistän sen järjestykseen!
- Anna sen olla. Kyllä mä ymmärrän, että se on ollu loukkaantunut mulle. Mäkin olisin. Antaa sen vähän aikaa miettiä ja murjottaa ja toivotaan parasta, sanoin jalomielisesti ja sovittelevasti.

Leena näytti edelleen uppiniskaiselta, eikä luvannut mitään ja Danni pölähti keittiöön.
- Voitaisko me nyt jo lähteä?
- Eihän Jessi ole saanut kahviakaan! Leena esteli.
- Ei se tarvii kahvia, mutta mä tarvitsen mun mopon.
- En mä tosiaankaan tarvitse kahvia, mä join Hannan luona. Mutta ei kai sitä kehtaa suoraan ruokapöydästä lähteä.
- Me ollaan oltu täällä sunkin edestä ja mä olen ollut ilman mopoa ikuisuuden. Ala tulla, meillä on menoja Alissan kanssa! Danni määräsi. En raaskinut olla tottelematta. Koira, Jerry ja kaksoset sentään jäivät vielä Leenan seuraksi odottamaan, että Vesku hakisi heidät ja minä lupasin Leenalle pistäytyä jonain iltana. Kävisin kuitenkin Irkkua katsomassa.

Koska Alissa lähti mukaan, ei minun tarvinnut edes harkita vakavia keskusteluja Dannin kanssa, ja se oli helpotus. En ehtinyt myöskään pohtia, että mitä Vesku mahtoi Hannan luona tehdä ja koska hän ja loput lapset tulisivat. Minulla oli ihan tarpeeksi tekemistä yrittäessäni tulkita tyttöjen viikonloppusuunnitelmia aikuisten kielelle. Heillä oli selkeästi jotain porisemassa ja Dannin mopo liittyi siihen, että heidän piti päästä illalla kylälle suunnittelemaan lisää.
- Muistattehan te olla ihmisiksi? kysyin, en vaan voinut olla kysymättä. Heidän juttunsa katkesi siihen, ihan kuin he olisivat unohtaneet, että minäkin olin läsnä.
- Ainahan me ollaan, Danni sanoi ja alkoi miettiä, missä mopon avain oli.
- Sä lähdet hakemaan sitä, etkä ota avainta mukaan? hermostuin.
- No en mä sitä voinu ottaa mukaan kun ei se ole mulla! Sä pistit mut pakkaamaan niin kiireesti, etten mä ehtiny sitä ajatellakaan!
- No sitten sen täytyy olla kämpillä, totesin, vaikken muistanutkaan nähneeni sitä.

Danni oli niin varma siitä, ettei avain ollut hänellä eikä Mustaojalla, että jouduimme kiipeämään kämppääni kaikki kolme ja pitämään siellä melkoiset penkojaiset.
- Jumankekka, mikä sotku, puuskahdin, kun avain lopulta löytyi Dannin naulakkoon jääneen tallitakin taskusta. Asunto näytti melkein siltä kuin siellä olisi käynyt murtovarkaita.
- Äkkiähän sä tän vetäset kuntoon, kun taas tuut. Eihän sulla ole nyt muutakaan tekemistä, Danni lohdutti.
- Oikeesti, puuskahdin. – Painukaa ulos ja pistäkää se hemmetin rakkine traikkuun sillä aikaa, kun mä siivoan, ellette kerran aio auttaa.

Siivoamiseni vaihtui nopeaksi pakkaamiseksi, kun silmäni osuivat isoon tyhjään muovikassiin Dannin sängyn alla. Täällä oleminen ei viihdyttänyt minua ollenkaan eikä ajatus paluusta töihin viikonloppuna huvittanut. Arvelin, että jaksaisin nämä viimeiset viikot ajaa huomattavasti useammin Mustaojalle kuin mitä tähän asti, ja keräsin suurimman osan lattialla nyt lojuvista tavaroista kassiin. Voisin muutenkin ruveta tyhjentämään asuntoa. Vetäisin Dannin patjan kainalooni, se menisi hyvin traikun toisessa puolikkaassa. Olin henkisesti jo kokonaan Mustaojalla.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   17.3.10 14:11:24

Jee :D Onpas Jessillä muuttunu ääni kellossa :)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   17.3.10 19:18:34

voih, tuo pätkä tuli liian aikaisin tänään.. ehdin lukea sen jo ennen hammaslääkäriä, eikä työillan piristykseksi ole tullut toista :/

mun mielestä jessi on ollut vähän konemainen ennen tuota dannin tempausta.. tuli tuosta Jekun kommentista mieleen, että onko se edes ollut toisin? Nojoo, oli asenne aivan eri ennen koko tätä tammisaaren juttua, mutta siitä on ikuisuus. Tammisaaren uutuudenviehätyksen laimettua Jessi tosiaan koneistui (muuttui konemaiseksi??) mun mielestä, enkä mä ainakaan ole saanut siitä mitään irti ennen dannin älynväläystä.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   17.3.10 19:50:30

Jessi on mielenkiintonen tuuliviiri, joskus se saa vaikka mitä aikaan, ja joskus se on kun kone, joka tuntuu elävän vaan saman kaavan mukasesti... Lisää?

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   17.3.10 21:20:28

Juu lisää:)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.3.10 01:32:44

Tää kone vihaa mua ja mä vihaan tätä konetta :x
Puolikkaan pätkän vaan saatte siksi.
-------------
14. Valmennuspäivä
Vesku, Armi ja loput lapset tulivat kotiin tuskin tuntia minun ja isojen tyttöjen jälkeen, mutta siinä vaiheessa Danni ja Alissa olivat kadonneet jo aikapäiviä sitten ja jättäneet minut laskemaan minuutteja ja arvioimaan, että olisivatko Vesku ja Hanna ehtineet sänkyyn. Olisivat tietenkin, eihän siihen parhaimmillaan tai pahimmillaan tarvinnut kuin muutaman sekunnin. No okei, ehkä minuutin. Joka tapauksessa puolentoista tunnin palaveriin saattoi varmaan mahduttaa kaksikin kertaa. Vesku ainakin harppoi sisään hyvinkin itseensä tyytyväisen näköisenä ja se pisti minut miettimään epämiellyttäviä asioita, kunnes hän mennessäni eteiseen vastaan nappasi minua kainaloista.
- Voitko sä auttaa huomenna? hän kysyi.
- Auttaa missä? kysyin varovaisesti.
- Kuskaamisessa. Hanna suostui siihen, että Jerry saa tulla Psykolla mukaan valkkuun.
- Entäs tytöt? kysyin vimmastuneena syrjinnästä. Aina vaan Jerry ja Jerry! Pois se minusta, ettenkö olisi rakastanut Jerryä vähintään yhtä paljon kuin ketä tahansa tytöistä tai enemmänkin – joskus valvoin miettien sitä, pitikö minun ja saisinko minä arvottaa lapsiani. Totuus oli kuitenkin, että vaikka minä yritin parhaani mukaan olla tasapuolinen, Hanna ei koskaan ollut sitä. Isot tytöt olivat päässeet hänelle kesätöihin vain, koska olin ärsyttänyt häntä tarpeeksi, eikä hän koskaan pyörtänyt päätöstään, vaikka olisi lipsauttanutkin sen viinipäissään.
- Millä hevosilla ne tulis? Tammat on ihan heitteillä, ei ne jaksaisi Hannan valkkua, Vesku puuskahti ja päästi minusta. Jaha. Tässäkö sitä taas jo mentiin. Kohta emme puhuisi kuin tiuskien ja Vesku kääntäisi minulle kiukkuisesti selkänsä, kun menisin makuuhuoneeseen ja minä kimmastuisin ja muuttaisin takaisin vierashuoneeseen… kannattiko edes yrittää?

- Tietysti mä kuskaan. Leivonko mä ja hoidan buffetinkin siinä samalla? huokaisin luovuttaen.
- Ei sun siihen tarvitse puuttua, seuran tädit hoitaa sen. Mutta varmaan ne on ikionnellisia, jos sä haluat auttaa, Vesku virnisti ja katsoi minua silmät huvittuneesti tuikahtaen. Tulin oikein hyvälle tuulelle huomatessani sen. Hän ei olisi näyttänyt tuollaiselta, jos olisi juuri tullut toisen naisen sängystä, eikä tuiskahdukseni olisi viihdyttänyt häntä.
- Oukei. Tarviitko sä kyytiä Djangollekin?
- En mä osallistu, huseeraan vaan siellä paikan päällä.
- Mikset?
- No en mä sinne niiden lasten sekaan mene.

Niinhän se tosiaan taisi olla. Vesku olisi saanut olla oma ryhmänsä yksin ja sen saattoi hoitaa paljon helpommin täällä kotonakin, tai käymällä Hannan luona joskus, kun tällä ei ollut tusinaa muutakin silmätikkunaan.
- Hanna oli mulle aika tyly, ilmoitin.
- Minkäs mä sille voin?
- Sano sille, että sä olet päättäny olla mun kanssa taas, ehdotin ja nojasin häneen. Toivoin uutta halausta ja sainkin. Tuijotin ylös Veskun kasvoihin ja ajattelin, että ei se sittenkään ollut vielä tässä.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   18.3.10 14:21:06

Aamupalaa :)

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   18.3.10 18:06:06

blaa, saisko teeämmää? ysiin asti pitäs olla ja tääl on ihan kuollutta..

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.3.10 19:48:59

Viikko oli ollut aika tapahtumantäyteinen, vaikka Dannin muilutus olikin tapahtunut jo edellisviikolla. Olihan siihen siltikin mahtunut yölomamme Helsingissä, Hangon-reissu ja nyt tämä valmennuspäivä. Tajusin melkein säikähtäen, että ilman ensimmäistä minulla ei varmasti olisi ollut osaa eikä arpaa toiseen tai kolmanteenkaan, kunhan olisin haahuillut tyhjässä talossa koiran kanssa. Tosin, ehkä olisin sittenkin saanut kunnian viedä Psykon ja Jerryn maneesille. Vesku ja kaksoset olivat lähteneet pääkallonpaikalle jo aikaisin aamulla katsomaan, että kaikki oli järjestyksessä. Isoja tyttöjä ei tapahtuma tuntunut ollenkaan kiinnostavan, ei edes Alissaa.
- Ei mulla ole hevosta sinne, hän oli sanonut.
- Mutta etkö sä halua nähdä? Näkemälläkin oppii, ja kuuntelemalla!

Tytön ilme oli kuvastanut keskisuurta sisäistä myllerrystä, mutta Danni oli osunut juuri silloin hakemaan hänet mukaansa ja he olivat vetäytyneet taas suunnittelemaan jotain, joka tapahtuisi viikonloppuna. Painoin mieleeni, että minun pitäisi varoittaa Veskua ja annoin heidän olla. Olihan totta, että katseleminen oli vain kalpea korvike itse osallistumiselle. Minun pitäisi paneutua siihen, että kuka tällä kaudella kisaisi, mitä ja millä hevosella. Tai meidän tietysti, Veskun ja minun.

Sarri, Sunna ja Vesku olivat siis jo perillä, kuten varmaan Hannakin, kun Jerry ja minä menimme laittamaan Psykoa lähtökuntoon. Hannan tamma oli ollut enimmäkseen Alissan ratsastettavana meillä ollessaan, niin olin ymmärtänyt, ja ehkäpä hän sen takia ei ollut ollut niin innokas lähtemään yleisöksikään. Hannalla oli kuitenkin täysi oikeus valita pilotti omalle ratsulleen, joten tässä sitä oltiin.
- Tää ei ole ihan oikeudenmukaista, vai mitä? Jerry sanoi osuen hyvin samaan kuin mitä itsekin ajattelin.
- Ei minustakaan, huokaisin.
- Mun puolesta Alissa ois voinu mennä. Mä en edes tiedä, haluanko mä kisata tänä kesänä.
- Hanna on sun kummitätisi, totta kai se haluaa paapoa sua vähän ylimääräisesti.
- Mutta se ei ole reilua.
- Elämä ei ole. Ja muista, että Alissa ja Danni sai sentään olla Hannan luona koko viime kesän.
- Jokohan se huolisi mutkin, Jerry sanoi unohtaen olla enää huolissaan.
- Sun ikäsiä lapsia ei saa vielä palkata kesätöihin, naurahdin.

Lähtemisen tuntu oli pitkästä aikaa miellyttävä nyt, kun päämääränä oli valmennus eikä mopon muutto tai Irkun salamasiirto tallilta toiselle.
- Miksi sä ajattelet, ettet haluaisi kisata? kysyin, kun olimme ristiintarkistaneet Jerryn kanssa kaikki varusteet samaan tapaan kuin lentoemännät lomalennon lähtiessä, ja lastanneet hevosen.
- No kun. Kuka mun ikänen poika muka ratsastaa? Jerry kysyi hiukan tuskastuneena, enkä voinut kuin huokaista ja pudistaa päätäni. Hän oli tosiaan vähemmistöä. Jospa hän edes olisi käynyt jossain ratsastuskoulussa, jossa hyvällä tuurilla olisi ollut muitakin poikaoppilaita ja sata tyttöä!
- Haluaisitko sä mieluummin pelata lätkää tai jotain? kysyin miettien, onnistuisimmeko mitenkään kuskaamaan häntä jäähallille kuusi kertaa viikossa.
- No en, ja sitä paitsi mun olis pitänyt alottaa viisi vuotta sitten!

Sekin oli totta, emmekä me missään vaiheessa olisi mitenkään ehtineet tarjota lapsille muuta harrastusta hevoshommien lisäksi. Näillä mentiin.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   18.3.10 20:37:55

Jerry on sitten viehättävä lapsonen :). Fiksu poika!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.3.10 23:21:22

Valmennus oli järjestetty maneesiin, joka oli valmistunut vasta edellissyksynä ja jota en ollut nähnytkään. Kyseisellä tallilla olin toki käynyt monestikin, kun siellä oli järjestetty ulkokilpailuja kentällä, joka nyt oli parkkipaikkana. Ajoin sinne kapeasta portista ja parkkeerasin jonon jatkoksi. Kysyin Jerryltä, halusiko hän käydä ensin katsomassa, mitä tapahtui ja missä, mutta hän pudisti päätään ja vilkaisi kojelaudan kelloa.
- Otetaan vaan Psyko ulos niin mä voin vaikka vähän kävellä sen kanssa, hän sanoi ja tajusin, että emme tienneet, missä hevosia voisi lämmitellä, kun kenttä oli käytössä, emmekä sitäkään, oliko ohjelma aikataulussa. Usein tällaisina päivinä viimeinen ryhmä saattoi olla tunnin tai enemmänkin myöhässä, kun asiat venyivät. Tosin nyt ei vielä oltu lähelläkään viimeistä ryhmää, mutta helpompi oli tiedustella ilman hevosta kuin hevosen kanssa.
- Mä käyn sitten katsomassa, missä mennään. Vaihda sä saappaat jalkaasi sillä aikaa, sanoin huomatessani, että Jerryn sormet tärisivät vähän. Hänellä taisi olla ramppikuume, mikä oli uutta. Toisaalta oli tilannekin sinänsä hänelle uusi. Ei hän ollut osallistunut tällaisiin julkisiin valmennuksiin aikaisemmin, vaikka olikin kilpaillut niin paljon.
- Selvä, hän sanoi ja minun teki mieleni sipaista hänen hiuksiaan, mutta äkkiä hän tuntui liian isolta sellaiseen eleeseen.

Meni hetki, ennen kuin löysin uudesta, vielä puuntuoksuisesta maneesista ihmisenkokoisen oven. Mikään ei olisi saanut minua aukomaan isoja pariovia, joista hevoset epäilemättä kulkivat. Hanna olisi murhannut minut pelkällä katseellaan, jos olisin sillä tavoin häirinnyt. Kulman takaa pääsin kuitenkin katsomontapaiseen ja haistoin tuoreen kahvin. Olin oikeassa paikassa. Yleisöä oli joitakin kymmeniä, mutta jos laskin, että ainakin puolet oli parhaillaan ratsastavien kuskeja ja kavereita, ei kyseessä vielä ollut mikään yleisöryntäys. Sitä en ihmetellytkään, sillä aamu oli alkanut kokemattomista, nuorista hevosista, jotka eivät vielä olleet kovin kiinnostavia. Tunnistin kuitenkin erään hevoslehden toimittajan, joka istui eturivillä komea kamera kaulassaan. Minun olisi parasta olla mainitsematta hänestä Jerrylle etukäteen. Vesku näkyi kuitenkin istuvan hänen vieressään, joten minäkin livahdin sinne.

- Miten täällä menee? kysyin ja säpsähdytin molemmat, vaikka kuiskasin.
- Tässähän tämä, Vesku sanoi.
- Missä kaksoset on?
- Ne halus mennä talliin. Otatko sä ne mukaan, kun te lähdette, niillä taitaa jo käydä aika pitkäksi.
Nyökkäsin, niin olin etukäteen arvellutkin. Kylmäkin maneesissa varmasti oli, kun piti istua hiljaa paikoillaan.
- Onko nää aikataulussa ja mihin Jerry voi mennä verkkaamaan?
- No niin hyvin aikataulussa kuin eka ryhmä voi olla. Kunhan nää lopettaa, tulee tauko ja tänne voi tulla. Siihen asti ei voi oikeen kuin kiertää ympyrää tallipihalla.
- Selvä, kuittasin ja silmäilin nopeasti lävitse kolme ratsukkoa, joita Hanna parhaillaan ohjasi. Näki, että ne olivat nuoria, ehkä jopa liian nuoria tällaiseen rääkkiin. En ymmärtänyt, miten Hanna saattoi antaa pienen, ruskean tamman ratsastajan pitää ohjia niin tiukalla, että hevosen suupielet rypistyivät.
- Näiden pitäisi lopettaa jo vartin päästä, Vesku sanoi ja kuulosti siltä, että se oli lähtökehotus ja niinhän se tietysti olikin. Meillä menisi jo Psykon laittamiseen sen verran.
- Mä menen, mä menen, huokaisin ja nipistin häntä reidestä, mitä hän ei tainnut huomatakaan toppahousujensa läpi. Ainakaan hän ei reagoinut mitenkään. Toimittajanainen kyllä huomasi ja punastuin aavistuksen verran ennen kuin katosin, vaikkei siihen ollut mitään syytä.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.3.10 18:27:31

Ja tähän loppuu Jessin jutut.
-------
Sarri ja Sunna olivat löytäneet Jerryn, kun palasin traikun luo.
- Jännittääkö sua? Sunna kysyi myötätuntoisesti juuri, kun pääsin kuuloetäisyydelle.
- Ihan hemmetisti, Jerry tunnusti puoliääneen.
- Älä turhia, hyvin se menee!
Sisarusten välinen kohtaus oli kerrassaan hellyttävä, mutta se keskeytyi, kun he huomasivat minut.
- Tässä on just sopivasti aikaa ottaa Psyko ulos ja sitten sä varmaan pääsetkin suoraan maneesiin verryttelemään, sanoin reippaasti.
- Otetaan se sitten, Jerry sanoi reippaasti, eivätkä hänen sormensa enää tärisseet, kun hän avasi sivuoven ja otti suitset satulakaapin koukusta.

Tytöt ja minä saatoimme Jerryn maneesiin nyt avoimesta isosta ovesta ja jätimme hänet kiertämään uraa siirtyessämme taas katsomopäätyyn. Edellisryhmän ratsukot tekivät lähtöä jäähdyteltyään ja maneesiin jäi lopulta Jerryn ja Psykon lisäksi kolme muuta ratsukkoa. Se sai minut arvailemaan, että Jerry oli otettu mukaan ohitse kaikkien peruutuspaikkoja jonottavien, mikä voisi myöhemmin aiheuttaa ikävää napinaa nettikeskusteluissa. Jerry ei tietääkseni lukenut niitä, mutta minun pitäisi varoittaa Dannia ja Alissaa, etteivät tuohtuisi hänen kuultensa, jos löytäisivät jotain ilkeää.

Sarri ja Sunna kinusivat Veskulta rahaa kaakaoon, kun otin äskeisen paikkani eturivistä. Hannakin oli siinä, nojaili väliaitaan ja joi jotain höyryävää pahvimukista. Hän jutteli niin vilkkaasti toimittajanaisen kanssa, että ehti vain hyvin niukasti nyökätä minulle. Nyökkäsin yhtä minimaalisesti takaisin ja kun kaksoset menivät kolikoineen ostoksille, tartuin omistavasti Veskun käsivarresta. Sitten päästin hyvin nopeasti irti, sillä tunsin itseni teiniksi.
- Joo, ehkä me aletaan jatkaa, Hanna päätti.

Jerry ei erottunut porukasta niin paljon kuin olisi voinut. Pituutensa ansiosta hän ei näyttänyt pikkupojalta aikuisten naisten seassa, eikä hänen tarvinnut ratsastustaitojaankaan hävetä. Hanna ei onneksi keskittynyt häneen, niin kuin olin vähän pelännyt, vaan soi enimmän huomionsa maksaville asiakkaille. Se saattoi johtua siitäkin, että Jerry ratsasti siisteimmin, vaikkakaan ei selvästi ollut ihan niin sinut Psykon kanssa kuin mitä olisi voinut olla. Yksi muista, etupainoinen suomenhevonen, jolla ratsasti pullea nuori nainen, sai alkuun eniten höykytystä, mutta puolen tunnin paikkeilla Hanna jätti hänetkin rauhaan. Ymmärsin sen tavallaan. Mikään, mitä hän oli sanonut, ei tuntunut menevän ratsastajalle perille. Olisin itsekin turhautunut toistelemaan samaa, kun ei sillä ollut mitään vaikutusta.

- Jerry on hyvä, huokaisin Veskulle, kun Hanna katsoi sen ryhmän valmiiksi. Kaksoset olivat katsoneet osan tuntia, mutta kyllästyneet puolessa välissä ja palanneet talliin katselemaan hevosia ja kuulemma putsaamaan karsinoita. Ihan kuin sitä ei saisi kotona tehdä.
- Joo, Vesku sanoi, kuin olisin herättänyt hänet syvistä ajatuksista. – Hei, mä pyysin Hannan meille syömään tän jälkeen. Kai sä saat kokoon jotain fiksumpaa kuin tähteitä?
Loukkaannuin melkein.
- Meillä ei taida olla tarpeeksi tähteitä koko porukalle, mutta mä yritän parhaani mukaan hommata semmosia jostain, tuhahdin.
- Mitä? Vesku kysyi ja katsoi minua ihmeissään. Mikä tampio!
- Että selvä. En mä aja Psyko kopissa ostamaan juottovasikkaa tai sisäfilettä, mutta eiköhän Hannankin maha saada täyteen.
- Hienoa.
- Joko sä kerroit sille?
- Kerroin mitä?
- Että me ollaan taas yhdessä.
- Kuule, ei täällä ole ehtinyt perhe-elämästä jutella!

Harkitsin tarttua häntä kurkusta ja puristaa ja sitten harkitsin pyytää suukkoa, mutta en ehtinyt tehdä kumpaakaan, kun joku järjestävän seuran ihmisistä tuli hyvin kiihtyneessä tilassa hakemaan Veskua. Jos ymmärsin oikein, oli seuraavan ryhmän osallistujissa jotain sekaannusta. Minusta ei olisi ollut edes henkistä apua siihen ongelmaan, joten annoin hänen häipyä ja lähdin itse etsimään Sarria ja Sunnaa.

Tytöt löytyivät helposti, hikisen Psykon lastaus sujui ongelmitta ja Jerry näytti innostuneelta, joten lepyin.
- Mitä Hanna sanoi sulle? utelin.
- Ei vielä mitään, se sanoi, että jutellaan meillä sitten.
- Mun varpaat jäätyy, Sarri valitti, joten komensin hänet istumaan etupenkille, missä lämmityslaitteesta oli jotain iloa ja starttasin auton. Kenttä alkoi olla aika täynnä, mutta minulla oli jo niin paljon rutiinia kopin kääntelystä, etten joutunut paniikkiin vaan houkuttelin sen pois lokosestaan ja jäin sitten kärsivällisesti odottamaan, että tie aukeaisi. Portin ja minun välissä oli yhdistelmä, joka sahasi edes takaisin nähdäkseni samoissa pyöränjäljissä edistymättä ollenkaan kohti porttia. Aioin juuri pyytää, että Jerry menisi ehdottamaan, että hän pysyisi sen aikaa paikallaan, että pääsisin ohi, kun joku mies meni neuvomaan kuskia. Katsoin, ettei takana ollut hevosia ja peruutin hiukan antaakseni tilaa ja kymmenen tuskastuttavan hitaan minuutin jälkeen edelläni seilaava tiilenpunainen traikku lopulta osoitti oikeaan suuntaan. Se nytkähti eteenpäin kuin ilahtuneena ja alkoi kiihdyttää ulos kentältä vain kolauttaakseen mennessään toisen porttipylväistä kumoon. En voinut olla kiroilematta. Nyt tähän jäätäisiin ihmettelemään tapahtunutta, eikä olisi toivoakaan päästä tielle lähimpään puoleen tuntiin.

Tumpelokuski ei kuitenkaan pysähtynyt, vaikka en voi ymmärtää, miten hän ei muka ollut kuullut ja tuntenut rysäystä. Ihmisiä kertyi vaurioituneen aidan ympärille, mutta minua ei huvittanut jäädä ihmettelemään sitä vaan ajoin ohi.
- Mikset sä pysähtynyt? Sunna kysyi takapenkiltä.
- Mitä mä oisin voinu tehdä? Mun täytyy mennä kotiin ja laittaa jotain ruokaa, koska Hanna on tulossa syömään.
- Ai no sitten, Sunna henkäisi kunnioittavasti ja se repliikki oli piste i:n päälle. Kun olimme päässeet kotiin ja saaneet Psykon väliaikaiseen karsinaansa, lähdin sisään penkomaan pakastinta. Kaivaisin sieltä kaikki vanhimmat tähteet ja löisin ne uuniin. Hanna rakastaisi niitä, sillä hänen juuri kaupasta tuodun näköisessä keittiössään ei koskaan saatu mitään niin hyvää ja minä nauttisin Veskun ilmeestä, kun nostaisin pöytään lusikallisen makaronilaatikkoa, vähän lihamureketta, joululta jäänyttä lanttulaatikkoa ja noin tusinaa muuta ruokalajia.

Vesku ja Hanna saapuivat vasta neljän aikaan ja Hanna näytti ilahduttavan vanhalta ja väsyneeltä.
- Haluatko sä virkistävän drinksun? kysyin myötätuntoisesti napsautettuani uunin päälle.
- No kiitti vitusti, mun pitää vielä ajaa kotiin, nainen irvisti.
- Ai niin. Miten kurjaa, naurahdin.
- Missä Jerry on? Mä haluan jutella sen kanssa.
Jerry oli yläkerrassa ja kun huusin hänet alas, mukana tulivat kaikki sisaretkin. Kaikki halusivat kuulla, mitä Hannalla oli hänelle sanottavaa. Minä en viitsinyt tunkea joukon jatkoksi, sillä kuulin ihan hyvin keittiöönkin. He puhuivat aamun ratsastuksesta vain vähän, sillä Hannan mielestä oli ilmeisesti tärkeämpää selvittää Jerryn tulevan kauden suunnitelmat.
- Jerry ei ehkä halua kisata tänä kesänä, livautin oviaukosta pöytää kattaessani, mutta en saanut vastakaikua edes Jerryltä itseltään.
- Kyllä mä sittenkin taidan, hän sanoi ja epäröinti oli kadonnut hänen äänestään. Siinä kuului vain innostusta.
- Ja mitä sä kisaat ja millä hevosella? Hanna kysyi ankarasti.
- Mustilla kai.
- Etkä. Se on jo liian vanha. Se ei enää jaksa. Se on jäykkä kuin sahapukki.

Avasin suuni väittääkseni vastaan, mutta en sitten viitsinytkään ruveta huutelemaan vieraisiin pöytiin. Olihan Hanna ainakin osittain oikeassa. Musti oli jo vanha, harmaakin silmien ympäriltä. Pelkäsin, että Hanna seuraavaksi tarjoaisi Jerrylle lainaan jotain paremmista hevosistaan, vaikka ne tietysti menisivät ihan hukkaan junnuluokissa, mutta sitä ei sentään tapahtunut. He pallottelivat eri vaihtoehtoja, kunnes tytöt kyllästyivät ja valuivat yksi kerrallaan keittiöön nälkää valitellen.
- Ruvetaan vaan syömään, sanoin suopeasti ja aloin nostella vuokia uunista ja mikroaaltouunista pöytään. – Meillä on kyllä vaan tähteitä, mä kaavin pakastimesta kaiken mitä löysin.

Minun oli pakko vilkaista Veskua, joka Hannan perässä tuli keittiöön ja sitten minun piti puraista huultani, kun hän näytti huvittavan kimmastuneelta. Hanna ei kuitenkaan huomannut mitään vaan istui pöytään ja alkoi lappaa lautaselleen kaikkea, mitä tarjolla oli.
- Ihme, että sä Jessi olet pysynyt noinkin hoikkana, kun sä olet aina kokkaamassa, hän ehti sanoa suu täynnä.
- No, suurin osa näistä taitaa olla Merlinin ajoilta, tuumasin ja koska en ollut itselleni kattanut lautasta, menin nojailemaan Veskun selkään ja puraisin häntä korvasta. – Kai sä Hanna olet jo kuullut, että me ollaan taas yhdessä?
- Ota itselles ruokaa äläkä mua syö, Vesku murahti, joten puraisin uudestaan, hyvin hellästi tosin.
- Lakkaa marmattamasta. Mä laitan kohta saunan lämpiämään, se ehtii kuumaksi sillä aikaa, kun Hanna lastaa Psykon. Sitten voidaan viettää ihana koti-ilta.

Hanna tuijotti meitä pureskellen samalla suutaan tyhjäksi, muttei sanonut mitään, ennen kuin oli tyhjentänyt koko lautasensa.
- Mä en mitenkään ehdi viipymään pidempään. Tule Vesku auttamaan mua lastauksessa.
Vesku hypähti pystyyn kuin marionetti ja he häipyivät. Minua eivät keittiöhommat enää kiinnostaneet ollenkaan, mutten voinut mennä perässä talliinkaan. Maanittelin Sarrin ja Sunnan siivoamaan pöydän ja tarjoilemaan Armille tähteet. Lahjoin heidät lupaamalla sen jälkeen pelata heidän kanssaan mitä vaan. Siitä tulisi ihana koti-ilta, oikea idylli, joka odottaisi Veskua, kun hän tulisi sisään kylmästä ja pimeästä kevättalven illasta. Hän ei voisi kuin rakastaa sitä.

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   19.3.10 18:54:25

yh, jos mä olisin vesku, mä potkasisin jessiä ihan vaan siks koska se on rasittava. ällöteineilyy tollanen ollaanxheiyhessä???!?!!11 -lässytys.

Lähettäjä: Salde 
Päivämäärä:   20.3.10 09:46:31

eu nää voi loppua! =S

Lähettäjä: kalmari 
Päivämäärä:   20.3.10 17:25:23

mistäs alkaa uudet jutut? (:

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   20.3.10 17:56:03

Veskua seuraavaks :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.3.10 18:01:42

Vesku saa viimeisen luvun :)
----------------
Veskun päätös[b/]
Viimeisinä Tammisaaren-viikkoinaan Jessi yöpyi siellä vain äärimmäisen harvoin, silloin kun oli menossa iltavuoron jälkeen suoraan aamuvuoroon. Muuten hän ajoi uskollisesti kotiin, enkä voinut olla muutamaan otteeseen kirpeästi piikittelemättä siitä, että matka oli tainnut lyhentyä vuodessa aika lailla.
- Se ei enää tunnu ollenkaan niin pitkältä, Jessi ilmoitti suuttumatta ja taputti minua poskelle tai tökkäsi jotenkin muuten. Sitä seurasi aina nopea katse, joka oli samalla arka ja odottava. Se hiveli minua.

Koko tilanne hiveli, se on pakko myöntää. Olin odottanut, odottanut ja odottanut, että Jessi tulisi järkiinsä, kunnes jokin osa minusta oli luovuttanut ja todennut odottamisen turhaksi. Alkutalvella olin päässyt siihen onnelliseen olotilaan, etten enää välittänyt. Jessi sai mennä ja tulla vapaapäivinään miten huvitti, eikä hänen läsnä- tai poissaolonsa hetkauttanut minua juurikaan. Minulla oli uusi elämä ja jos se nyt ei kovin hohdokas ollutkaan niin se oli minun. Yksinhuoltajuus ei kovasti vaivannut minua, vaikka vältinkin käyttämästä sitä sanaa, siinä oli niin säälittävä sävy etenkin miehelle. Lapset olivat jo sen verran isoja, että käytännön asiat sujuivat ilman kokoaikaista läsnäoloani ja he olivat muutenkin enkelimäisiä. Hyvään elämääni kuuluivat myös ystävät, Reine etunenässä mutta vanhoja mitenkään väheksymättä. Olisi voinut kuvitella, että ne ihmiset, jotka olivat alun perin olleet Jessin ystäviä, olisivat kadonneet ja hiljentyneet, mutta ei. Jinna soitteli minulle tasaisin väliajoin ja Siiri kävi kylässä silloinkin, kun Jessi ei ollut Mustaojalla.

Reine oli kuitenkin parasta. Hän ei tuntenut Jessiä, eikä säälinyt minua myttyyn menneen avioliiton takia. Hän oli vain tupsahtanut kuin taivaasta täyttämään ammottavaa koloa elämässäni ja olin toivottanut hänet avosylin tervetulleeksi. Me olimme aina olleet ennen kaikkea hyviä ystäviä, eivätkä kuluneet vuodet olleet muuttaneet sitä asiaa mihinkään. Oli kuin niitä vuosia ei olisi ollutkaan.
- Ajattele, miten kaikki kiertää ympyrää, Reine sanoi kerran, kun istuimme yömyöhällä meillä. Olimme juoneet jotain hänen tuomaansa terveysteetä niin, että lotisin, kun liikahdin, ja jutelleet murrosiästä. Hänen Matiaksensa oli ollut kuulemma hyvin helppo ja murrostellut tasaiseen tapaansa ketään häiritsemättä, ja ehkä siksi Reine oli kovin kiinnostunut Dannista. Hän yritti keksiä naisnäkökulmasta syitä ja ratkaisuja niin, että minua jo melkein ärsytti.
- Mä luulen, että se on enemmän kuin murrosikää, sillä vaan on sellanen luonne. Ja miten niin ympyrää?
- No siten, että me tunnettiin jo ennen kuin sä osasit haaveillakaan olevasi isä ja tässä me nyt ollaan, kokonaista sukupolvea myöhemmin. Monipäistä sukupolvea, jestas sentään! Sullakin viisi!
- Niin, myönsin.
- Mitähän meidän elämästä ois tullu, jos mä en olisi lähtenyt Hangosta ja osunut sen idiootin kanssa yksiin? Jos me oltaiskin päädytty yhteen?

Muistin idealistisen itseni niiltä ajoilta, kun olin tutustunut Reineen ja pudistin päätäni. Pidin hänestä, olin pitänyt silloinkin, mutta en ollut missään vaiheessa ollut häneen rakastunut. Ihastunut, alkuun, mutta en koskaan rakastunut.
- Ei me oltais päädytty yhteen, sanoin.
- Meillä ois voinu olla paremmat lähtökohdat kuin kolmasosalla aviopareista, Reine huomautti.
Siinä hän saattoi olla oikeassa, mutta en voinut sittenkään kuvitella avioliittoa ystävyyspohjalta. Ehkä voisin nyt, jos olisin tähän asti ollut yksinäinen vanhapoika. Reine huokaisi syvään ja koska me nyt olimme ehdottomasti ystäviä, kysyin, mitä hän tarkoitti, halusiko hän muka ruveta äitipuoleksi lapsilleni.
- Et sä tarvitse niille äitipuolta. Niillä on äiti.
- Niin näkyy, sanoin sarkastisesti ja vilkaisin hämärää huonetta, jossa ei meidän lisäksemme ollut muuta elävää sielua kuin Armi.

Missään nimessä en kohteliaisuuttani antanut Reinen kuvitella, että meillä olisi jotain mahdollisuuksia ruveta seurustelemaan, ja ehkei hän sellaista halunnutkaan yhtään sen paremmin kuin minä. Sen sijaan minulla ei ollut mitään sitä vastaan, että menimme sänkyyn, kunhan olin sen asian oikein kunnolla ruotinut. Minulla ei ollut mitään käsitystä Jessin tekemisistä ja oli selvää, ettei hän ollut kiinnostunut minun tekemisistäni. Sitä paitsi Reine ja minä olimme harrastaneet hyvää ja lohdullista kaveriseksiä ilman sen suurempia sitoumuksia jo silloin sukupolvi sitten. Ihan oikealta se ei kuitenkaan tuntunut, joten sitä ei tapahtunut kuin pari kertaa, ja vähän hankalaa se oli järjestääkin. Kun Jessi suureksi yllätyksekseni kysyi asiasta hiukan myöhemmin, en kertonut. Olin suoraan sanoen niin hämmästynyt siitä, että hän vaivautui edes ottamaan asian puheeksi, että ehdin lipsauttaa meidän olevan vain kavereita, ennen kuin ehdin ajatella. Myöhemminkään en halunnut korjata lausuntoani. Mitä se Jessille kuului, kun en kerran ollut Reineen rakastunut ja uutta perhettä suunnittelemassa. Tunsin häijyä iloa siitä, että minulla oli oma pikku salaisuus.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.3.10 18:08:35

No piru! Koittakaa kestää :D

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   20.3.10 18:11:45

Ooo, senkin Vesku :D Nyt ne on melkein tasoissa Jessin kanssa sit.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   20.3.10 23:37:06

Vesku onki näemmä melkonen kettu.

Voi apua, mää en nyt kyllä uskalla nukkua, kun ihmettelen että mitähän ihmettä tuolla naapuritalossa tapahtuu kun näkyy jotain ihmehahmoja parveilevan ympärillä kirkkaine valoineen ja kaikkea, ovet ihan sepposen selällään. Sellai kiva pätkä ois tietty voinu helpottaa nukahtamista... mut nyt ei ehtis lukea vaikka semmosen saisikin :/

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   21.3.10 14:16:16

haa, kertoja vaihtui .) veskua on aina kiva lukea. mut ihan oikeen et se sano reinelle suoraan ettei tulis mitään, tosin en oo viel päättäny et oliks ihan oikeen et ne pani, saatika siitä et se kiels sen .D

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   21.3.10 14:32:32

Mitenii viimesen luvun??
Loppuuko tää tarina muka sit:( eihän?

Joo tuo oli aika yllätys, et ne oli puuhastellu :D huh!

Lähettäjä: xd 
Päivämäärä:   21.3.10 15:47:50

mites, ai nytkö tää loppu? :(

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.3.10 17:26:19

Kyllä tää rupee tähän loppumaan, tää on tokavika pätkä. Mulla on kyllä uutta kirjoitelmaa tekeillä, mutta sitä on niin vähän, ettei sitä ainakaan lähiaikoina täällä nähdä.
-------
Sitten kaikki asiat heittivät häränpyllyä, kun Danni tuli pikatoimituksena kotiin. Olen rauhallinen ja järkevä mies, mutta ensimmäinen ajatukseni oli ajaa Tammisaareen ja höyhentää se paskiainen, joka oli uskaltanut koskea tyttäreeni. Ensin hänet ja sitten Jessi, joka oli syypää siihen, että sellaista oli päässyt tapahtumaan. Ilman häntä Danni ei olisi ollut siellä ollenkaan eikä joutunut tuollaiseen tilanteeseen.
- Älä ole noin vihainen, Danni oli kuitenkin sanonut minulle ja näyttänyt pelästyneeltä.
- Miksen olisi? Sä olet lapsi eikä mun lapsia kohdella tolla tavalla! Eikä ketään lapsia!
- Mä olen kuustoista eikä mua kukaan ole mitenkään kohdellut, itse mä tekemisistäni vastaan.

Keskustelu oli ollut melkeinpä vain pahentanut oloani. Danni taisi nauttia ilmoittaessaan kevyesti, ettei häntä ollut kukaan vietellyt tai pidellyt huonosti, päinvastoin. En voinut uskoa sitä, missään tilanteessa ei ollut aikuiselta mieheltä oikein mennä teinitytön kanssa sänkyyn, mutta ainakin Danni vaikutti olevan kunnossa. Hän yritti selvästi olla hyvin iso ja aikuinen sillä seurauksella, että näytti tuskin kaksitoistavuotiaalta.
- Ja miksei sun äitisi vahtinu sua? puuskahdin ja puristin hänet syliini.
- Hölmö. Miten se ois voinu, sehän oli täällä, Danni sanoi tukahtuneesti olkapäähäni, mutta murhanhimoni ei siitä laantunut. Ei siitä vielä, vasta aika saattoi siihen auttaa.

Hyvin fiksusti Jessi antoikin minulle aikaa, ennen kuin näyttäytyi, mutta tullessaan hän keikautti loputkin asiat päälaelleen. Odottamiseni oli ohi ja hän halusi palata takaisin luokseni. Ensimmäinen ajatukseni oli toivottaa hänet hemmettiin kiusaamasta ihmisiä tuuliviirimäisyydellään, sanoa, etten ollut enää kiinnostunut. Samalla kertaa tunsin itseni kevyeksi kuin olisin ollut heliumpallo. Tajusin kirjaimellisesti, miksi vihan ja rakkauden sanottiin olevan sama tunne, niin sulassa sovussa ne vuorottelivat päässäni.

Annoin hänen kidnapata minut yölomalle kaupunkiin, sillä olin samaa mieltä siitä, että meidän oli puhuttava ja vakavasti puhuminen oli kotioloissa vähän hankalaa. Tietysti sitä saattoi odottaa, että lapset nukahtaisivat, mutta Sarri ja Sunna kuitenkin nukkuivat naapurihuoneessa, mikä rajoitti asioiden painottamista äänenvolyymilla. Armikin olisi voinut huolestua.

Oli kuitenkin yllätys minullekin, miten vihainen lopulta olin. Tai ehkä loukkaantunut oli parempi sana. Sen sijaan, että olisimme vajonneet toistemme syliin Miilan ja Laurin oven sulkeuduttua takanamme, kylmä kiukku piti leukaperäni kireinä ja kulmakarvat rypyssä. Vuoden asumuseron ja parin-kolmen vuoden kylmyyden jälkeen Jessi kuvitteli saavansa minut taas kierrettyä sormiensa ympärille heti, kun vain keksi pyytää. Osa minusta halusi kiertyä, kyllä, ja mitä pikemmin sitä parempi, mutta vaiensin sen. En ollut niin hyvä ihminen, että olisin edes hävennyt sitä. Nautin tilanteesta, ja nautin siitäkin, miten Jessi selvästi oletti kaiken olevan kunnossa rakasteltuamme ensimmäisen kerran ikuisuuteen. Se oli kyllä ollut suunnittelematon haksahdus, jota olin sittemmin varonut, mutta antoi kummaa painoarvoa leppymättömyydelleni.

Ja Jessi huokaisi ja kesti. Ei rähissyt minulle, ei painostanut, muutti takaisin makuuhuoneeseen ja oli kaikin puolin kärsivällinen ja hellyttävä. Aloinko edes silloin hävetä? Aloin.
- Pidä sitä nyt vielä vähän aikaa varpaillaan, neuvoi Hanna minua, kun tapasimme ohimennen lounaalla Helsingissä. – Mistä sä tiedät, miten pian se haluaa lähteä uudestaan maailmalle tarkistamaan, onko sillä vielä vientiä.
- Ei se siksi lähtenyt, puolustin Jessiä.
- Mistä sä tiedät, ettei, tai ettei se ole seuraava syy?
- Lopeta, sanoin väsyneesti. Hannakin oli ollut aivan ihana etenkin viimeisen talven, vaikkakin omintakeisella, piikikkäällä tavallaan. Siitä olisi voinut loukkaantua kymmenen kertaa, mutta loukkaannuin vasta nyt.
- Älä väitä mulle, ettetkö ois miljoona kertaa itsekin miettinyt sitä, niin kuin sitäkin, että kuinka monen kanssa se on käyny kuksimassa tänä aikana, kun sä olet leikkiny selibaattia, Hanna jatkoi näsäviisaasti.
- Ei se ole! Ja nyt saat pitää suus kiinni! huusin.
- Oho, oho!

Muutamia päitä kääntyi lähipöydissä, joten hiljensin ääneni.
- Koska se muuttaa takasin? Hanna kysyi tarkastellen kynsinauhojaan.
- Ensi perjantaina sillä loppuu työt. Kai sä sen tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, sillonhan Irkkukin muuttaa.
- Niinpäs tiedänkin, en vaan tullu ajatelleeksi. Menetkö sä auttamaan muutossa?
Hanna kiusasi ihan tarkoituksella. Minä en ollut suostunut käymään Jessin asunnossa kertaakaan, ja hän tiesi sen ihan hyvin.
- Menen, sanoin yltiöpäisesti ja lopultakin onnistuin hämmästyttämään hänet. Oli mukava nähdä hänen siron leukansa loksahtavan auki, kerrankin. Samalla minulle tuli loistavan hyvä olo. Sen tekisinkin. Menisin sinne ja sillä olisi sopumme sinetöity, maskini tiputettu.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   21.3.10 18:24:53

äääää! Ei tää voi viell loppua:´(
Kui monta pätkää on viellä jälellä?

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   21.3.10 21:44:39

Tokavika pätkä jo? Nej. Nej nej.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   21.3.10 22:34:17

No hei, ainahan Sennnu voi julmistua ja laittaa ton viimesen pätkän kymmenessä osassa, jos tarpeeks ruinataan ;)

Mun mielestä ihan looginen ja hyväkin paikka laittaa väliloppu tälle, kun saa vastauksen tähän aikahyppäyksen jälkeiseen ongelmaan :) Vaikka tietysti näitä kyllä lukis vaikka miten monta lukua vielä, en mä sitä sano etten itsekin toivois pikaista jatkoa.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.3.10 22:42:29

En mä jaksa julmistua :D
Tässä loput näin viikon päätteeksi.
---------
Jessi lähti viimeisenä työpäivänään Tammisaareen traikun kanssa, sillä ei hän muulla konstein saisi huonekaluja sieltä tuotua, vaikkei niitä ymmärtääkseni paljon ollutkaan. Kaikkea muuta hän oli tuonut nyssykkä kerrallaan jo viikkoja.
- Mä tulen sitten huomenna, hän sanoi tehdessään lähtöä.
- Huomenna? kysyin ymmälläni.
- Joo. Silakka työkaverit haluaa viedä mut syömään ja sitten me epäilemättä jatketaan Suvin kanssa vielä viimestä kertaa parille kaljalle. Sitten me ei varmaan enää juuri tavatakaan, hän sanoi surullinen sävähdys äänessään.
- Ai, sanoin lyhyesti ja totesin, että olipa mukavaa, että hän oli kertonut. Olisin tuntenut itseni idiootiksi jos olisin ajanut sinne illalla turhaan ja saanut soitella ovikelloa ihan turhaan.
- Ei kai sua haittaa? hän kysyi epävarmasti yrittäen lukea kasvojani.
- Mikä mä olen sun menojasi estämään? Etenkään nyt, kun en oo koskaan ennenkään, murahdin.
- Niin…

Näytti siltä, että hänellä oli vielä jotain sanottavaa, mutta lähdin touhukkaasti herättämään kouluun lähteviä lapsiamme ja hän jätti sanomatta asiansa ja lähti. Olin taas pikkuisen loukkaantunut, mutta nyt sain sen järkeiltyä pois. Läksiäiset olivat kiva juttu, enkä halunnutkaan vaimoa, joka olisi nyrkin ja hellan välissä. Jos Sarri ja Sunna olivatkin pikkuisen pettyneitä siitä, että Jessi oli vielä yhden yön poissa, heidät oli helppo lohduttaa sillä, että se olisi viimeinen.
- Mennään aamulla auttamaan sitä muutossa, ehdotin. Tietystikään tytöistä ei olisi kauheasti apua huonekalujen kantamisessa, mutta mitäs siitä.
- Mennään vaan! Sunna riemastui.
- Meinaatko sä lähteä Tammisaareen? kysyi Danni, jonka en ollut tiennyt olevan kuuloetäisyydellä. Tosin hänellä oli myötäsyntyinen lahja olla siellä, missä ei olisi tarvinnut.
- Miksen menisi? kysyin.
- No et sä ole ennenkään… mihin aikaan te meinaatte mennä? Ette kai kauhean aikaisin?
- No ei, täytyy aamutalli tehdä ensin. Ellet sä sitten…
- Voi me ajateltiin Alissan kanssa nukkua huomenna myöhään, Danni sanoi viattomasti. – Me mennään nyt vähän ulos.

Sarri ja Sunna auttoivat mielellään aamutallissa ja jo ennen kymmentä olimme valmiit lähtemään. Loput lapset nukkuivat vielä autuaan unia ja muistelin vähän haikeana aikaa, kun olin itsekin ollut teini-ikäinen ja pystynyt nukkumaan vaikka iltapäivään.
- Menkää vaihtamaan vaatteet, komensin kaksosia ryhtyessäni itse lakaisemaan tammatallin lattiaa. Pääsisimme liikkeelle ihan pian.

Tuskin tytöt olivat kadonneet, kun Hanna soitti.
- Mihin aikaan te tulette hakemaan Irkun? hän kysyi esipuheitta.
- Sopiiko jos me haetaan se vasta huomenna. Jessikin on vielä muuttamatta.
- Eikö sen pitänyt lopettaa eilen?
- Niin se lopettikin, mutta sille oli järkätty läksiäiset niin, että me ollaan nyt vasta lähdössä auttamaan.
- Rouva otti viimeisen haukkauksen sinkkuelämää, Hanna naurahti. – Okei, kyllä mulle käy huominen. Mulle tulee yksi ratsutettava huomisaamuna, mutta olkoot sitten sisällä kunnes te tuutte. Oliko hurjat läksiäiset?
- Mä en voi tietää, vai mitä?
- Etkö sä ole varottanut sitä, että te olette tulossa?
- Ei, sanoin. – Se on yllätys.

Hanna piti pahaenteisen pienen tauon, enkä ehtinyt itse ajatella yhtä nopeasti kuin hän.
- Mitä sä luulet löytäväsi sieltä?
- Pahimmillaan krapulaisen naisihmisen, naurahdin.
- Toivottavasti vaan semmosen, hän sanoi synkästi ja sydämeni valahti jonnekin tallikenkien tasolle. Tietysti Hanna oli manipuloiva vanha noita, mutta hän oli hyvä hommassaan. Näin jo silmissäni, miten soittaisimme kaksosten kanssa ovikelloa ja avaamaan tulisi joku puolialaston hemmo. Se hélvetin Hanski parhaassa tapauksessa. Viimeiset kiksaukset.
- Kiitti, nyt mulle riitti, murahdin ja sammutin puhelimeni.

Matka oli kaikkea muuta kuin mukava. Näin mielessäni Jessin heräilemässä jonkun uroon vieressä, ja seuraavaksi suomin itseäni moisesta epäluottamuksesta. Sitten tunsin itseni naiiviksi, kun olin uskonut häntä ja seuraavaksi päätin seuraavan kerran tavatessamme tunkea Hannan kynsien alle hammastikkuja.
- Oletko sä vihainen? Sunna kysyi, kun aloimme jo lähestyä Tammisaarta.
- Miten niin?
- Sä puhiset.
- Vähän. Mä riitelin Hannan kanssa.
- Miten sä uskalsit?

Hänen kauhistunut äänensä sai suupieleni värähtämään ja ontto epäily muuttui vähän pienemmäksi.
- Teidän isänne uskaltaa mitä tahansa, ilmoitin. – Osaattekohan te neuvoa, mihin mun pitää ajaa?
He osasivat ja lyhyen matkaa ajettuani näinkin jo Jessin auton ja traikun sen perässä. Ainakin vielä ne seisoivat ohuen räntäkerroksen peittäminä kadun varressa, joten muuttoa ei ollut varsinaisesti aloitettu. Pysäköin vastakkaiselle puolelle katua ja nousin avaamaan tytöille oven.
- Se on täällä, Sarri sanoi touhukkaasti ja tarttui käteeni. Totuuden hetki lähestyi, kun hän johdatti minua kohden vaaleanpunaista kerrostaloa. Rapun ovi ei ollut lukossa, vaan pääsimme kiipeämään portaat ylös ja ennen kuin ehdin estää tai ruveta jännittämään enemmän, Sunna rimpautti ronskisti ovikelloa. Mitään ei kuulunut sisältä.
- Eikö se ole siellä? Sunna kysyi pettyneesti.
- Kokeile uudestaan. Jos se nukkuu, neuvoin ja hän totteli. Sitten alkoi kuulua liikettä ja tartuin kumpaakin tyttöä olkapäästä, jotta muodostaisimme lujan rintaman, tulisi sieltä mitä tahansa.

Ovi aukesi.

Loppu

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   21.3.10 22:48:06

Hmm, näytit julmistuvan, sittenkin. Tollaseen kohtaan jättää. Ja taitaa olla jos ei ensimmäinen, niin korkeintaan toinen kerta, kun mä valitan sun lopetuskohdista! :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.3.10 23:03:53

Bambi, mun oli vaan mahdotonta vastustaa kiusausta, kun toi juolahti mieleen :D Mutta nythän kaikki saa kuvitella mieleisensä lopun!

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   21.3.10 23:31:49

Musta tää oli vaan paras mahdollinen loppu! Vesku ja pienet yhtenä rintamana, ja sitten sitä voi itse kuvitella mitä sieltä sitten tulisikaan :) Jotain tämmöstä loppua mä jostain syystä tavallaan odotin, mutta en mä osannut kuvitella sitä näin hyväksi. Kruunasi kaiken.

Onneksi mulla on vielä noita vanhoja lukematta vaikka kuinka paljon! Voin niitä selailla siihen Sennnun mainitsemaan uutta kirjoitelmaa odotellessa.

Mutta oikeasti, musta näitä on ollut vaan hurrrrjan ihana lukea, ihan loppuun saakka. Pakko nyt kuitenkin kysyä, että kuinka lopullinen loppu on kyseessä - vieläkö suvun nuorempiin sukupolviin (tai muuten vaan tuttaviin, sukulaisiin) palataan? Oli miten oli, kiitos ihanasta luettavasta :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.3.10 23:52:57

Kiitos Toi! :)
Ja kyllä mä Mustaojalla olen tälläkin hetkellä tossa kirjoitelmassa, tarkoitus on kuitenkin avartua siitä aika lailla muualle, kunhan pääsen pidemmälle.

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   22.3.10 09:12:08

Oivoivoivoi. Hieno loppuu ja hienohan tämä oli kaikin osin. Harvaa tarinaa on tullu seurattua yhtä pitkään. Kumarrukset ja kiitokset Sennnulle! *heittää kukkakimpun ja halaa*

Mitähän mä nyt sitten luen? :D

Lähettäjä: Sinnia 
Päivämäärä:   22.3.10 10:15:58

Voi ei, mua harmittaa tajuttomasti että tää loppu. :( Ei osaa olla kattomatta aina ekana kun koneelle tulee, että onks tähän jatkoa tullu. :/ Oon lukenu nää kaikki sitä mukaa ku on tullu.. Kiitos Sennnu älyttömästi upeimmista tarinoista koskaan! :)

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   22.3.10 13:33:10

Voi elämä mihi kohtaan loppu :)
Mutta kiva kuulla, että ehkä viellä päästään mustaojalle. Pitäähä se saaha tietää, kuka sitä jatkaa :D

Onha nää siellä Jessin jutut sivuilla?
Mutta tää on ehottomasti paras tarina täällä ikinä, kiitos Sennnu :)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   22.3.10 14:14:51

Voi harmi, kun tää loppui. Ja koskas me saahaan tää kirjana :D
Mutta Sennnulle iso kiitos monen päivän piristyksestä:D

Lähettäjä: Suski 
Päivämäärä:   22.3.10 14:41:10

Ei, en voi uskoa, että tää loppui nyt... Hieno lopetus kuitenkin. :)

Pakko kommentoida nyt tähän loppuun, kun olen lukenut nämä kaikki, mutta en ole koskaan tainnut kirjoittaa tänne mitään. :D
Kirjoitat tosi hyvin ja näitä on ollut aina ihana lukea. Kiitos! Toivottavasti julkaiset pian lisää. :)

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   22.3.10 16:13:21

Jees, kiva kuitenkin vielä jotain tulla kuulemaan Mustaojasta, ja huu, että vielä muuallekin avartumaan - sitä sitten odotellessa.

Pakko kyllä epäillä tätä mun lukutaitoisuutta, mää luin että Ramona kirjotteli heittävänsä tuhkakupin. Kukkakimppu, tuhkakuppi... no joo. Melkein sama asia.

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   22.3.10 17:18:44

Mahtava loppu :D Mä kyllä uskon että Jessi on sielä ihan yksin, tai korkeintaan Suvin kanssa :D
Kiitos Sennnulle! Jatkoa odotellessa..:)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   22.3.10 20:06:21

tää on koukkukohta, tällaisia tehdään, jotta saadaan draaman kohdalla katsoja jatkamaan katsomista. Lukemisen kohdalla, haetaan halua jatkaa lukemista, joten ET SÄ VOI TÄHÄN LOPETTAA!!!

*kääriytyy peittoon ja alkaa vuodattamaan surukyyneliä hautajaismarssin tahtiin, haudaten Jessin ja Veskun ja Sennnun alimmaiseksi*

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.3.10 21:34:53

Voi että te kirjotatte ihanasti! Kiitos! Kiitos! :)

Jekku, en oo vielä saanut tätä pätkää mihinkään sivuille, mutta enpä oo saanu paljon muutakaan nykyään aikaiseksi... Kyllä se sinne sitten aikanaan.
Ja Muisto97, oishan se niin kauhean kivaa saada ihan oikea kirja tehtyä... pitäis vaan oikolukea ja korjailla kamalasti... ja ks. edellinen! :D

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   22.3.10 22:39:56

Hui, nytkö se jo muka loppu? Kun mä vähän aikaa tota loppua pyörittelin, nii tulin siihen tulokseen, että on itse asiassa aika loistava. Ja en mä ala toistella edellisten kommentoijien sanoja, vaan totean että ne vei mun sormet näppiksiltä.

Näin Veskusta ja Reinestä yks yö unta..

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.3.10 23:20:02

Jamis <3

Kerro ihmeessä, millasta unta!

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   23.3.10 22:27:48

mä muuten oletan, että sä julkaset näistä omakustanteisena jokusen kappaleen kirjoja, niin että mä saan nää kirjoina. Sit mä ehkä joskus, vuosien päästä, selviän tästä järkyttävän aikaisesta lopetuksesta, ja siitä, etten mä koskaan saanut Hannan, Jerryn tai kaksosten näkökulmista tätä lukea. Ja mä haluan signeeraukset kaikkiin sarjan osiin sitte kanssa!

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   23.3.10 22:31:32

Oli siinä Jessikin. Reine oli Veskun potilaana jossain kummallisessa alppisairaalassa ja työhuone oli semmonen pieni mökki keskellä lunta ja ei-mitään. Jessi tuli sinne mökkiin kesken kaiken ja alko vinkuun Veskulle, miten se tuntee itsensä tosi ala-arvoiseksi ja toistaitoiseksi lääkäriksi Veskun rinnalla. Vesku vaan vilkas Jessiä pikasesti ja käski sen kadota :D Oli siinä vielä jotain, mutta en muista enempää enkä mä voi oikeen kirjottaakaan, koska mun käsi varmaan irtoaa kohta

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.3.10 23:20:23

Jamis :D Sä et oo koskaan tainnu oikeen tykätä Jessistä?

Flanelli, en mä ole lopettanut. Pidän vaan julkaisutaukoa, sillä mä en halua, että joudun naputtelemaan väkisin jatkoa, koska täällä odotetaan. Kunhan tota uutta on riittävästi (kymmeniä sivuja tjsp) niin palataan asiaan...
Ja joo, noita omakustanteitakin on mietitty.

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   23.3.10 23:33:25

Oon mä siitä tykännyt :D Siksi mua ehkä hiukan huvittikin, ku heräsin aamulla ja muistin tuon unen!

Lähettäjä: Tallukka 
Päivämäärä:   24.3.10 15:52:47

Kiitos Sennnulle mukavista luku hetkistä.<3 Aivan mahtava tarina, ei voi muuta sanoa. Jessiä ja Veskua tulee kyllä ikävä, tulihan tätä yli kolme vuotta luettua.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   24.3.10 20:11:04

Mie haluun sit ehottomasti saman paketin ku flanelli :D

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   24.3.10 21:54:08

ehkä mä kestänen siihen asti, juuri ja juuri... Mutta ne omakustanteiset signeeratut ja omistuskirjotuksella varustetut kirjat mä haluan!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.3.10 22:24:48

Kiitos, Tallukka :)

Just nyt tekee vähän tiukkaa omakustantaa, joten älkää pidätelkö hengitystä. Lupaan kyllä mainostaa täällä jos joskus siihen päästään :D

Lähettäjä: Lady-Rahtari 
Päivämäärä:   25.3.10 00:08:25

Mitään omakustanteita, suoraan kustantamoihin ensin. Luulen että menee läpi sen kummempia nikottelematta! Jos niissä ollaan tyhmiä, niin sitten harkitset omakustannetta.

http://www.otava.fi/otayhteytta/haluatko_kirjailijaksi/fi_FI/aiotko_kirjailijaksi/

http://wsoy.fi/yk/contact/show

http://www.wg.fi/Yhteystiedot/Henkil%C3%B6kunta/Markkinointi/tabid/182/Default.aspx

Siinä sulle :P Omakustanne...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.3.10 00:19:11

LR <3
Nimenomaan, omakustanne on vasta vaihtoehto jälkeen oikeiden... ensin tarttis vaan korjailla niin paljon!!

Lähettäjä: Lady-Rahtari 
Päivämäärä:   25.3.10 01:29:25

Ai nii *nolo*...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   1.4.10 01:26:30

Ihan vaan väliaikatietona, että alan päästä vauhtiin uuden tarinan kanssa ^_^
Ja kiitti vielä Lady_R noista linkeistä, en ollu kaikkia itse löytänytkään!

Lähettäjä: Lady-Rahtari 
Päivämäärä:   1.4.10 05:04:45

Ole hyvä. Tosin mulla oli käsitys, että Suomessa olisi enemmän kustantamoja, tai sitten en osanut etsiä oikein.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   1.4.10 12:02:09

Mie ootan innolla uutta tarinaa :))
Tuntuu jotenki tyhjältä, ku ei voi lukee enää tätä :D tai Sennnun tarinaa ylipäätänsä...

Lähettäjä: Lady-Rahtari 
Päivämäärä:   1.4.10 22:17:08

Jekku: Niin odotan miekii ja varmaan moni muukin. Jotenkin tyhjä olo. Mutta hyvä että jatkoa on tulossa, ja kun tässä nyt tulee pientä taukoa, niin uuden jatkon tullessa on kuin palaisi kotiin reissun jälkeen, eikö? Ja entistä suuremmalla innolla taas lukemaan.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.4.10 22:28:23

Pääsiäisen kunniaksi jos hiljalleen taan palaisi kuvioihin.
Uusi tarina.