|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 19.7.10 21:19:03
Kun palasin keittiöön, olivat pidot parantuneet Sannan ja Tirpan verran. Ensimmäisellä oli pyyhe turbaanina hiustensa päällä ja jälkimmäisellä sixpäkki olutta.
- Ole hyvä, hän sanoi hövelisti, kun palasin ja tönäisi pakkausta minun suuntaani.
- Kiitos, sanoin ja tottelin. Sannakin näkyi ottaneen, mutta Ria piteli edelleen teemukiaan ja Nata näytti happamalta.
- Mä menen nyt suihkuun, että päästään menemään, hän ilmoitti katsoen Tirppaa, joka tapitti viattomana takaisin. Minä tunsin velvollisuudekseni kysyä, mihin he olivat menossa.
- Nata-kulta lupasi viedä mut kaverille, Tirppa sanoi ja avasi itselleen toisen oluen.
- Onko silläkin auto? huudahdin muistaessani, etten ollut tainnut vielä täällä kehuskella Juhanan uudella autolla, tai asunnollakaan sen puoleen.
- Mä kävin pihistämässä faijan auton ja Nata ei halua, että mä joudun hankaluuksiin, Tirppa tunnusti ja hihitti hiukan päälle.
- Vítun juveniili! Nata hihkaisi huoneestaan.
Seurue hajosi, kun Nata ja Tirppa lähtivät. Sanna meni kuivaamaan hiuksiaan ja Ria alkoi tiskata, mikä sai minutkin katoamaan vikkelästi. Ulkona näytti edelleen ihanalta, joten nappasin koneeni ja lähdin pihaan. Niin, opiskelijatalollakin oli pihansa. Meidän pihalla oli jopa pari keinua ja hiekkalaatikko, kaiketi siltä varalta, että jostakin soluasunnosta joskus tulisi perheasunto, jossa asuisi lapsi. Tähän asti en ollut kiinnittänyt mitään huomiota koko pihaan, kun se ei ollut julkisivun eikä ikkunani puolella, mutta Sanna oli juuri maininnut, että siellä oli nyt jo parina viikonloppuna pidetty grillibileitä joten kai sitä sai käyttää kotitoimistonakin.
Istuin nurmikolle lähelle taloa, jotta pysyisin kiinni sisäverkossa ja pensaan varjoon, jotta näkisin jotain näytöstä ja valmistauduin julistamaan kaikille kavereille, että pääsykokeet olivat ohi. Valitettavasti meselistani näytti enimmäkseen harmaata, vain Sunna näkyi olevan läsnä. Kaikilla taisi olla parempaakin tekemistä tällaisena päivänä kuin istua koneella. Juttelin Sunnan kanssa hetken, mutta sitten Anni sentään ilmestyi.
- Pääsykokeet on ohi! julistin hänelle kymmenkunnan huutomerkin kanssa.
- Niin että suakin saattaa ehkä taas jossain välissä nähdä? hän tökkäsi, mutta sentään hymiön kanssa. Minua nauratti ja lupasin, että minua näkisi vaikka ihan heti, jos haluaisi tulla katsomaan. Anni nappasi salamannopeasti lupauksestani ja kysyi, lähtisinkö hänen seurakseen tallille.
- Mikä ettei, lupasin oitis ja samalla pompsahti toinenkin ikkuna auki. Vanha kunnon Valto, joka ei näyttänyt olevan läsnä, oli sittenkin läsnä. Sovin Annin kanssa, että hän tulisi poimimaan minut kyytiin kohtapuoleen ja kysyin Valtolta, miksi hän oli näkymätön.
- Mua stalkataan, hän ilmoitti. Minä arvioin, että minulla olisi varmaankin vielä lähemmäs tunti aikaa, ennen kuin Anni ehtisi meille asti – tuskin akkukaan kestäisi sen kauemmin – joten kysyin kuka ja miksi. On pakko sanoa, että minusta oli vähän outoa jutella tyypin kanssa, jonka olin tavannut niin ohimennen kuin hänet, mutta toisaalta se sujui niin vaivattomasti kuin olisimme tunteneet ikuisuuden. Ja Dannihan oli käskenyt.
Valto sanoi jonkun opiskelukaverinsa saaneen edellisviikonloppuna vääriä käsityksiä erinäisistä asioista ja minua nauratti. Kiusasin häntä hiukan ja sitten en voinut olla hehkuttamatta pääsykokeitani.
- Vaikka ei kai niitä vielä auta juhlia, ja saa nähdä, onko juhlimista vielä sittenkään, kun tulokset tulee, huomautin.
- Musta on ihan tarpeeksi juhlimista, jos on pääsee lääkiksen pääsykokeisiin, Valto ilmoitti ja seuraavaan hengenvetoon sanoi saaneensa kesätöitä Vantaalta ja kysyi, voisimmeko joskus tavata. Mietin hetken, mitä vastaisin, jotta olisin tarpeeksi diplomaattinen Danninkin makuun.
- Mikä ettei. Mun poikaystäväkin on just muuttamassa Vantaalle.
Ei se näyttänyt kovin diplomaattiselta kirjoitettuna, totesin surullisena ja kun ei vastausta muutamaan minuuttiin kuulunut, aloin kehitellä lörpöteltävää, jos nyt voi sanoa, että mesessä voi lörpötellä. Keksin ehdottaa, että Valto tulisi mukaan, kun menisimme porukalla juhlimaan koulujen loppumista. Millä porukalla, sitä en vielä tiennyt, paitsi että Danni olisi varmasti mukana. Tosin ajatus oli niin hyvä, että enköhän saisi muitakin suostuteltua.
- Kuule, en mä ehkä halua tulla katsomaan jos sä otat poikaystäväsi mukaan, Valto vastasi hetken kuluttua.
- No mitä sä minusta? Meillä on kiva porukka, ja mun sisko haluaa ehdottomasti tavata sut, kirjoitin melkein hädissäni. Tai jotain siihen suuntaan, aika paljon kirjoitusvirheitä siihen tuli.
- En mä ole kiinnostunut sun siskostasi.
Danni ei pitäisi tästä ja minulta olivat sanat karussa.
- Mieti nyt kumminkin, kirjoitin lopulta. Mese oli inhottava yhteydenpitotapa. Mitkään asiat eivät näyttäneet kirjoitettuina samalta kuin mitä ne kuulostivat päässäni, enkä voinut tietää, oliko Valto suuttunut vai tympääntynyt, kun en nähnyt hänen ilmeitään enkä kuullut äänen sävyä.
- Joo, np, hän vastasi, minkä otin niin, ettei hän ollut suuttunut. Ainakaan hän ei kadonnut näkymättömyyteensä vaan vaihtoi puheenaihetta ja juttelimme vähän aikaa hänen koulustaan. Hänestä tulisi kokki, mikä sai minut nieleskelemään vähän aikaa. Tietysti kokit olivat muodikkaita nykyään, kiitos kaikkien television ruokaohjelmien, mutta jotenkin hän oli enemmän vaikuttanut vaikkapa autonasentajatyypiltä.
- Kirjotellaanko vielä joskus? Valto kysyi, kun huomasin, että akussani alkoi virta käydä vähiin.
- Kirjotellaan ihmeessä! vastasin salamannopeasti ja lisäsin perään aitoutta korostavan hymiön. Minusta olisi tuntunut tosi pahalta, jos yhteydenpitomme olisi katkennut tähän vain siksi, että olin raahannut Dannin ja Juhanan keskustelunaiheiksi.
|