Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.2.10 20:32:33

Edellinen

Ois pitäny muistaa tehdä uusi jo aiemmin... toivottavasti kaikki löytää tänne.

Lähettäjä: maukka. 
Päivämäärä:   2.2.10 20:41:52

mä löysin oottaan jatkoa. :)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   2.2.10 21:03:14

sama :). Toi edellinen oli hyvä, ja ihan niinku majava jo sano, sai se loppu kyllä hymyn huulille

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   2.2.10 21:11:49

Oujee! Säpinää :D Aikooko Danni pitää jonkun puheen Hanskille, et se ei saa sekaantuu Jessiin tms.. ? :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.2.10 21:43:23

Ei kun Dannilla on vähän muuta mielessä :D
--------
Minun ei olisi tarvinnut mennä Hanskille asti, olisin ihan hyvin voinut sanoa asiani pihalla, mutta otin kuitenkin moponi ja puksutin lyhyen matkan miehen kotiin siltä varalta, että Monika kurkki ikkunoista, mihin suuntaan olin menossa.
- Hakisitko sä mulle juotavaa ensi perjantaiksi? kysyin, kun olimme hänen portillaan.
- Se on laitonta.
- Sä olet tehnyt sen ennenkin, huomautin. – Sä olet antanu pirulle pikkusormen, ja nyt se haluaa seuraavan.
- Ollaanpa sitä runollisia. Mitä sä haluat?
- Jotain, mikä menee pieneen tilaan, eli vahvaa, sanoin.
- Viinaa? Sä olet liian nuori juomaan viinaa.
- Oikeesti, lopeta jo, en mä sitä yksin juo, ja jos mä haluan saarnoja niin voin pyytää mutsilta, kun se tulee, puuskahdin.
- Ja koska se tulee? Hanski kysyi vähän liian nopeasti. Hän ja Monika olivat pari, ainakin jonkinlainen, mutta ei voinut olla näkemättä, että jotain porisi pinnan alla silloinkin, kun he äidin kanssa kohtasivat. Hyi sáatana.
- Tänään, sanoin kuitenkin, enkä ruvennut rähjäämään. – Haetko sä?
- Kaipa mä haen, mies huokaisi.
- Mä tarvitsen sen viimeistään torstaina, perjantaina mä en ehdi hakemaan. Ja kiitos, lisäsin.

Lähdin siitä ajelemaan kotiin. Matkasta tuli vähän pidempi, mutta jos olisin palannut tallin ohi, Monika olisi voinut nähdä minut. Annoin mieluummin hänen jäädä siihen käsitykseen, että minä roikuin Hanskin kämpillä tekemässä ties mitä. Itse asiassa aloin miettiä, että mitä hän mahtoi kuvitella. Ei kai hän tosissaan luullut, että minulla olisi mitään mielenkiintoa antaa kaksi kertaa itseni ikäisen ukonkäppänän hypelöidä itseäni? Ajatuskin yökötti. Kasimir oli ihan toista, ja hänen luokseen minulla oli nyt kiire. Huominen iltapäivä menisi Siirin käsissä ja sitten joutuisin Mustaojalle. Koti tuntui äkkiä rangaistussiirtolalta.

Äiti ei ollut vielä tullut, kun minä tulin kotiin, mutta kun astuin kylppäristä ulos, hän oli siellä. Säikähdin puolikuoliaaksi.
- Missä välissä sä tulit? älähdin.
- Siinä vaiheessa, kun sä lauloit, hän naurahti.
- Oisit voinu ilmottautua, sanoin loukkaantuneena ja aloin kaivaa vaatekaappiani.
- Mitä sulla on jalassa? äiti kysyi tuijottaen sääriäni, joissa vielä näkyi mopo-onnettomuuden asfaltti-ihottuma. Kiesus. Olin muistanut pitää paikkani piilossa kauan aikaa, niin kauan, etten enää itse muistanutkaan sitä, miksi piilottelin niitä, kunhan vain piilottelin.
- Ei mitään, sanoin nopeasti, eivätkä jäljet nyt enää mitenkään pahat olleetkaan. Ellei kesän jo muutenkin hiipuva rusketus olisi kuoriutunut pois samalla kuin ihoni, ei äiti varmasti olisi huomannut mitään.
-. Näytä.
- Mähän sanoin, ettei se ole mitään. Menin mopolla nurin viime viikolla, runoilin, sillä en tosiaankaan aikonut kertoa totuutta.
- Mikset sä kertonut?
- En muistanut, sanoin kevyesti ja aloin vetää vaatteita päälleni.
- Mihin sä olet vielä menossa? Mä ajattelin että tehtäis jotain hyvää ja istuttais iltaa.
- Sori, mutta mulla on menoa, sanoin ylen kohteliaasti, minkä tiesin ärsyttävän häntä. En oikeastaan tiennyt, miksi halusin ärsyttää, ellen sitten sen takia, että olin säikähtänyt. Tai sitten vääjäämättä lähestyvän viikonlopun takia.
- Älä ole myöhään, huomenna on koulupäivä, äiti huokaisi.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   2.2.10 22:40:58

Jessi osaa sitte olla tylsä välillä, ja Danni ei osaakaan olla muuta kun oma räväkkä itsensä :D. Mä toivoisin niin näkeväni vielä vilahduksen siitä hulivili-Jessistä, joka se joskus nuoruudessaan oli. Danni laulaa suihkussa? Laulaa? Niinku siis ihan oikeesti laulaa? o.O Etkai sä vaan oo käyttäny mua ihan oikeesti sun Danni-mallinas?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.2.10 22:45:02

Eiks kaikki laula suihkussa?
Njoo, mä en kyllä laula...

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   2.2.10 23:21:16

ei meijän perheestä muut laula ku minä, suihkussa siis :D

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   3.2.10 08:03:00

No ei voi laulaa suihkussa ku naapurit kuulee etten mä osaa laulaa!

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   3.2.10 11:31:54

Mä ehkä rupeen laulaa suihkussa mun uudessa kämpässäni, ku kukaan ei kuule :D

Mun mielestä Danni ois kanssa voinu mainita jotain Hanskille, sillain Dannimaisesti. Mut ehkäpä se pelkäs viinojensa puolesta.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.2.10 11:35:08

Mua kauheasti kiinnostais, mihin Bambi on muuttamassa :)
-------------
6. Sydämenkevennystä
Siiri tuli puoli kolmelta, kun minä olin juuri ehtinyt koulusta kotiin. Hän jäisi minun lähdettyäni Mustaojalle meille odottamaan, että äiti ehtisi töistä.
- Mitä väriä sais olla, hän kysyi, kun päästin hänet sisään.
- Voisitko sä vaalentaa mut? pyysin ja hän tipautti kassinsa lattialle kuin ällistyksestä.
- Vaalentaa? Mä otin sua varten vaan erilaisia tummia.
- Mä olen kyllästynyt olemaan musta harakka, mä haluan olla Marilyn Monroe, julistin.
- Joku poika, Siiri hymyili tietäväisesti.
- No jessus, enkö mä saisi muuttaa mieltäni muuta kuin jonkun pojan takia? älähdin ja revin mustaraidallista pehkoani, mutta purskahdin sitten nauruun. – Se on ihana.
- Kerro lisää.
- Onnistuuko vaalea?
- Onnistuu, mutta sitten Jessin on tyydyttävä tummiin raitoihin.
- Se on sille ihan oikein, semmonen noita-akka sen on ollu, sanoin tyytyväisenä. Edellisiltana äitimuori oli alkanut soitella minulle jo yhdeksän jälkeen, eikä lopettanut sitä, vaikka olin luvannut tulla ihan heti. Kaikkiin puheluihin en ollut viitsinyt edes vastata, ja sitten kun taas olin vastannut, hän oli uhannut kotiarestilla ja katoamisilmoituksella sun muulla niin, että minun oli ollut pakko riistäytyä Kasimirin kainalosta ja taapertaa kotiin kompastellen pimeässä metsässä. Kaiken huipuksi olin saanut vielä ehkäisyvalistussaarnan ja huomautuksen, että olin liian nuori siihen hommaan joka tapauksessa. Olin siinä silmänräpäyksessä päättänyt, että hankkiutuisin kaikin käytettävissä olevin keinoin eroon neitsyydestäni vielä ennen syntymäpäivääni. Aikaa ei ollut kauheasti, mutta ehkä riittävästi kuitenkin.

Lisäksi minua kimmastutti edelleen se, miten olin ehdottanut, että voisin oikeastaan jäädä täksi viikonlopuksi Tammisaareen ja miten äiti oli kieltäytynyt kuuntelemastakaan mitään sellaista.
- Sä aiot olla täällä ens viikonlopun, eikö vaan, kun on ne teidän pikkujoulut? Sun on mentävä nyt. Mä en aio antaa Veskun sanoa, etten mä anna sen tavata tytärtään, hän oli sanonut ja minä olin hiukkasen pimahtanut.
- Mitä @!#$ tapaamisoikeuksia te olette sopinu? En mä ole avioerolapsi! Ette te víttu oo eronnu!
- Ei tietenkään olla, hän oli sanonut, mutta siinä vaiheessa olin ollut kiukun kyynelten partaalla ja mennyt parvekkeelle, sillä ellei vessaa laskettu, se oli ainoa ovi ulko-oven lisäksi, jonka saattoi välillämme paiskata kiinni. Kaivoin äidin tupakat uudesta piilosta, joka oli – saa nauraa – aski teipattuna pöydän alapintaan, eikä hän ollut sanonut enää mitään, kun tulin sisään ja rupesin nukkumaan tupakansavulle haisten.

Siirille saatoin aina purkaa sydäntäni, hänhän oli oikeastaan vanhin ystäväni, eikä haitannut, vaikka hän oli selkeästi äidin puolella kaikessa, mitä sanoin. Sen saattoi antaa anteeksi, kun hänkin oli jo niin vanha, melkein kahdenkymmenenviiden. Vai ylikö jo? Niillä paikkeilla kuitenkin, sillä hän oli kuulemma hoitanut minua, kun olin ollut pieni, ennen kuin Alissa oli tullut meille. Minä en tietenkään muistanut aikaa ennen Alissaa, vaikka joskus olisin toivonut niin. Että olisi saanut olla ainokainen eikä olisi tarvinnut jakaa vanhempia. Vaikka tietysti Jerry olisi sitten tullut pilaamaan kaiken.

Nyt marmatin ensin pakkovierailut, mutta sitten Siiri kysyi uudestaan Kasimirista ja se olikin paljon mukavampi puheenaihe. Kerroin kaiken, mitä tässä ihanan viikon kuluessa oli tapahtunut, ja aloin taas mieli matalana miettiä sitä, ettemme näkisi kuin vasta maanantaina koulussa. Tai ehkä sunnuntai-iltana, jos lähtisin aikaisin.
- Kai sä nyt haluat tavata perhettäkin, ja hevosia? Siiri kysyi.
- Mä olen katsellu niitä melkein kuustoista vuotta. Kasimiria on sitä paitsi paljon kivempi katsella, tirskahdin.
- Tuskin muistan tunnetta, Siiri sanoi kuivasti ja sanoi, että olisi aika mennä huuhtelemaan.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   3.2.10 11:39:09

No ehkä voin kertoa, että Etelä-Haagaan, kun noin sopivasti tuli vielä jatkoakin ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.2.10 12:03:05

Mä ajattelinkin lahjoa sua x)

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   3.2.10 15:23:52

Tuosta edellisen topickin viimeisestä pätkästä:
"Ratsastaminen kevyttä ravia niin kauan, kun Hanski katsoi hyväksi juoksuttaa hevostaan, oli rankkaa."

:I

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   3.2.10 17:20:27

Sennnu, kieroa, mutta toimivaa :D

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   3.2.10 21:38:55

Sennu miksi tää oli toisella sivulla? ;(

Sä oot sitte ihana, ku aina pitkien päivien jälkee on vähintää yks pätkä luettavana :), mä niin odotan seuraavaa pätkää.

Lähettäjä: Lady-Rahtari 
Päivämäärä:   3.2.10 23:51:45

Olisi kyllä kiva kuulla Miilasta nyt, jotai kuitenkin että heppojakin. Jos se vaikka kävisi kesälömalla Mustaojalla lomailemassa?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.2.10 00:06:28

Miila alkaa pongahdella esiin siellä täällä. Mun pitää miettiä.
------------
Hiuksistani tuli ihan vieraan näköiset. Tai minusta tuli kokonaan, hätkähdin oikein, kun katsoin peiliin. Minä vaaleana ja pöyheänä näytin omasta mielestäni viisi vuotta vanhemmalta. Tai ainakin kolme.
- Mä voisin ehkä päästä ravintolaan näin, arvelin.
- Et voisi.
- No oikeesti. Mutta kiitos! Kun mä vaan osaisin itse kammata ne näin ensi perjantaina!
- Harjottele, Siiri neuvoi ja tarjoutui ajamaan minut asemalle.
- Ei sun tarvitse. Mä joutusin sitten jättämään avaimeni sulle, enkä pääsisi itse sisään sunnuntaina, sanoin käytännöllisesti ja lähdin. Matkalla harkitsin jättää nousematta junaan ja mennä Kasimirin luo, mutta en halunnut nyt keikuttaa venettä. Jäisin kiinni viimeistään illalla, kun isä alkaisi soitella perääni ja minun piti varautua seuraavalla viikolla saamaan rahaa, jotta voisin maksaa Hanskille viinatilaukseni. Tarvitsisin myös rahaa uusiin kenkiin, ellei kotoa löytyisi äidin sopivia ja joka tapauksessa tarvitsisin sukkahousuja ja uusia meikkejä ja kynsilakkaa.

Kello oli sen verran vähän, että sain onnellisen ajatuksen soittaa isälle. Jospa hän ei olisi vielä ehtinyt lähteä töistä niin säästyisin toiselta junamatkalta.
- Mä olin just lähdössä.
- Ota mut kyytiin, mä niin vihaan junia! pyysin.
- Okei. Mutta jää Pasilassa pois, mun on helpompi parkkeerata sinne odottamaan kuin keskustaan. Ja sitten saat tulla mukaan kauppaan.
- Sopii, sanoin helpottuneena ja puolen tunnin kuluttua kohtasimme aseman edessä. Isä kierteli pikkuista parkkipaikkaa väistellen takseja ja jalankulkijoita. Hän sai aikaan äkäisiä tööttäyksiä, kun pysähtyi huomatessaan minut, ja kiirehdin kiipeämään autoon. Onneksi se oli niin iso ja kulmikas, ettei kukaan häijyyttään halunnut kolhia sitä, sinne sai ihan tosiaan kiivetä.
- Mitä penikka? isä kysyi ja ojensi kättään hiuksiani kohti kuin olisin ollut vielä viiden vanha. Liike pysähtyi kuitenkin kesken. – Mitä sulle on tapahtunut? Mä en olis tuntenu sua, ellet olis siinä!
- Siiri tapahtui, sanoin tyytyväisenä ja totesin, että oli kuitenkin kiva tulla kotiin. – Mitä kaikille kuuluu? Onko Django kunnossa jo?
- Ihan kunnossa, mutta mitä sä olet touhunnu koko viikon? Alissa sanoo, ettet sä ole koneella, etkä vastaile puheluihinkaan kuin tekstareilla.
- Kuule kun mulla on ollu vähän ohjelmaa, huokaisin tyytyväisenä ja aloin kertoa Kasimirista. Tietenkin ihan toisin sanoin kuin mitä olin käyttänyt Siirin kanssa jutellessani, jotka taas eivät olleet ne sanat, joita olin suunnitellut Alissan kuultaviksi. – Niin, että mä en ehkä tule jouluksi kotiin.

Siihen asti isä oli murahdellut ja tehnyt asianmukaisia pikku kysymyksiä, mutta nyt hän kääntyi tuijottamaan minua.
- Ei.
- Kato mihin ajat! kirahdin. Tietystikään en ollut kuvitellut hänen jatkavan hymyilyä ja nyökyttelyä, itse asiassa en ollut ehtinyt ajatella vielä mitään, sillä olin vasta keksinyt koko ajatuksen.
- Mä katonkin! Ja meillä on perhejoulu, ihan niin kuin aina ennenkin! isä jyrähti ja painoi jarrua melko kiivaasti. Edessä olevat valot olivat muuttuneet jo vihreiksi, mutta jono ei ollut ehtinyt alta pois. Onneksi ei ollut liukasta. Hymyilin pikkuisen toisella suupielelläni. Enpä ollut muuta odottanutkaan, mutta pidin mielelläni vanhemmat varpaillaan.

Kun pääsimme kauppaan, isä ojensi minulle takkinsa taskusta kauppalistan: kokonaisen sivun täynnä eri käsialoilla ostettuja toiveita. Tunnistin Jerryn harakanvarpaista pizzapohjia ja minua hymyilytti, kun yhdessä kohden luki ”Sarrille karkkia!” ja toisessa ”Sunnalle kanssa karkkia”. Merlinin räpellykset olivat jotain vähän sinnepäin. Hän puhui suunnilleen täydellistä suomea, mutta kirjallinen tuottaminen oli asia erikseen. Isäkin sinne oli kirjoittanut, mutta suurin osa listasta oli Alissan käsialaa ja hän se oli kirjoittanut maidot ja margariinit ja muun välttämättömän. Määrineen jopa.
- Alissako meillä nyt on äitinä? kysyin kuivasti.
- Miten niin?
- Ei mitään, mutisin. Olihan Alissa saattanut olla vain kirjurina Merlinille.

Meni ikuisuus etsiä kaikki tavarat, jotka olivat paperilla tietenkin hujan hajan eivätkä siinä järjestyksessä kuin mitä ne kaupassa olivat ja aloin olla todella tuskastunut ja huonolla tuulella, ennen kuin selvisimme sieltä ulos. Isä maksoi melkein kolmensadan laskun ja mieleeni tuli kysyä:
- Saatko sä elatusapua mutsilta?
- Miten niin? hän kysyi hölmistyneenä.
- No siten niin, että sä ruokit neljä ipanaa ja Merlinin ja hevoset.
- Se maksaa enemmän lainaa, isä sanoi ja se rauhoitti mieleni. Laina oli kuin mörkömäinen sumupilvi, joka oli reilut viisi vuotta ajoittain häälynyt Alissan ja minun päiden päällä. Silloin olimme ensimmäisen kerran kuulleet, miten vanhemmat laskivat tulojaan ja menojaan, tuskastuneina. Desi oli kuollut, eikä tilalle ollut syntynyt yhtään varsaa ja he olivat pohtineet jopa Mustin myymistä. Siihen asti ei kuitenkaan ollut tarvinnut mennä, eivätkä he sen jälkeen olleet enää toiste kuulostaneet samalta, mutta se avuttomuuden tunne ei ollut ikinä sen jälkeen kokonaan kadonnut ainakaan minun mielestäni. Niin kauan, kun meillä oli lainaa, saattaisimme menettää Mustaojan.

- Kertoisithan sä mulle, jos me jouduttais myymään Mustaoja? kysyin kuitenkin.
- Sä varmaan huomaisit sen, isä arveli ja heitti minuun huvittuneen silmäyksen.
- Niin mutta ennen kuin mä huomaisin!
- Jos sä haluat niin saat kaikin mokomin perehtyä meidän kirjanpitoon, hän lupasi. Minulla ei ollut ihan tarkkaa kuvaa siitä, mitä se piti sisällään, mutta se kuulosti siltä, että luovuttaisin lupani Alissalle ja voisin sitä kautta pysyä kärryillä.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   4.2.10 00:39:57

voi että, Danni on sitte monipuolinen persoona. Jossain määrin se muistuttaa Hannaa, mut silti niin erilainen ku Hanna... Aijai, miten joku kykeneekään tuottamaan näin paljon ja näin tiuhaan tekstiä, mulla ei ikinä riitä inspis jatkuvaan kirjottamiseen, aina välillä pitää pitää taukoa...

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   4.2.10 15:14:34

ohoh, olipas kivan erilainen pätkä, ja mustaojaakin pitkästä aikaa .)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.2.10 16:28:58

Alissa oli ottamassa uunista jotain ratsastuskamat yllään, kun tulimme ja Armi istua törötti hänen takanaan kuola valuen, kunnes yhtäkkiä tajusi meidät ja singahti kimppuumme. Alissa taas suorastaan paiskasi vuoan käsistään hellan päälle ja ryntäsi ravistamaan minua. Totesin jälleen, että kotiinpaluussakin oli puolensa.
- Älä kurista mua – ota nää kassit! Ne tippuu! kikatin ja tipautin ne sitten halatakseni häntä. – Mulla on sulle asioita, tuu ylös!
- Ei kun nyt syödään, ruoka on valmista, hän sanoi kuulostaen yllättävän paljon äidiltä.

Muutkin alkoivat keräytyä meluisana joukkona keittiöön. Jerry tuli ulkoa, asustaan päätellen tallilta, ja Merlin ja kaksoset yläkerrasta. Huomasin, että Alissa pisti heidät järjestykseen; koko porukka oli lautasten kanssa jonottamassa hellalle, mutta hän komensi heidät kattamaan pöydän kaikille ja nostelemaan salaatit ja leivät esiin. Isä ja minä tyhjensimme kasseja ja vasta sen jälkeen Alissa nosti vuoan pöytään.
- Missä ruokarukous? kysyin puoliääneen ja Alissa mulkaisi minua.

Pettymyksekseni hän oli lähdössä ulos. Heillä oli myös pikkujoulujuhla, joskaan se ei tainnut ollut niin suureellinen kuin meidän.
- Tuu pian kotiin, mulla on miljoona asiaa puhuttavana, rukoilin, kun kiipesin katsomaan, miten hän puki ja meikkasi.
- Sä voit alottaa nyt. Mitä sä olet oikeen touhunnut koko viikon, kun et oo ehtiny jutella mun kanssa?
- En alota, sanoin itsepäisesti.
- Possu.
- Nukutaan sohvilla ja jutellaan koko yö, kun sä tulet.
- Paljon puhuttavaa.
- Mulla on!
- Tule mukaan, Alissa ehdotti äkkiä yltiöpäisesti. Kai minä näytin kateelliselta. Hetken harkitsinkin ihan tosissani, mutta pudistin sitten päätäni.
- En mä voi, enhän mä ole teidän oppilas.
- Mutta tunnethan sä kaikki!
- No en viitsi lähteä sinne ja antaa jonkun opettajan käännyttää mut ovelta.

Merlin lähti viemään Alissaa koululle, sillä hänen hameensa ja ohuet sukkahousunsa eivät sopineet joulukuiseen mopoiluun, ja minä lampsin isän perässä tallille. Jerry oli kieltäytynyt antamasta minulle Armia mukaan, mikä kiukutti minua. Hän väitti, että olin sille liian vieras, ettei se tottelisi minua ja karkaisi tai joutuisi hevosten jalkoihin. Ainakaan jälkimmäinen ei ollut totta: Halle oli kuulemma pari viikkoa sitten potkaissut sitä niin, että se oli ollut tiedottomana vähän aikaa, mutta sittemmin se ei ollut hevosten jalkoihin mennyt.

Isä näkyi jo olevan Djangon kanssa kentällä, joten päättelin edellisviikkoisen ähkynpoikasen tosiaan olleen vain säikäytys. Hiljaksiin he tosin vain hölkkäsivät.
- Pitäskö mun liikuttaa joku? kysyin häneltä.
- Katso lukujärjestyksestä, kuului arvoituksellinen vastaus, ja kun jäin ihmettelemään sen merkitystä, hän viittasi tallin suuntaan. Sisällä ymmärsin: ilmoitustaululle oli ilmestynyt vähän samantyyppinen ruudukko kuin mitä olin oppinut lukemaan kesällä Hannan luona. Kaikki ratsastettavat hevoset olivat vasemmassa laidassa ja sitten oli sarakkeittain päivämääräruutuja ja niissä nimiä. Siitä oli miljoonasti helpompaa lukea päivän tilanne verrattuna siihen, miten ennen oli pitänyt selata kaikkien hevosten vihot ja toivoa, että ne oli pidetty ajan tasalla.

Tälle päivälle ei enää ollut juuri vapaita ruutuja. Djangon ja Vallonin kohdalla oli tyhjää, mutta edellinenhän oli jo kentällä, enkä aikonut sotkeutua jälkimmäiseen ainakaan näin ex-tempore. Olisi eri juttu, jos isä pyytäisi minua ratsastamaan sillä ja lupautuisi neuvomaan. Luin nimiä ja totesin, että Alissa oli ratsastanut sillä paljon. Aikoikohan hän tosiaan nuorten hevosten ratsuttajaksi?

Menin ratsastamisen sijaan tervehtimään varsoja ja rapsutettuani niitä aikani aloin ottaa hevosia sisään. Niiden kanssa meni aikaa, kun kaikilta piti riisua loimet ja isä ehti auttamaan minua, ennen kuin olin valmis. Jaoimme iltaruoat niitä näitä rupatellen, mutta kun olimme lähdössä tammatallin puolelle, pysäytin hänet ilmoitustaulun eteen.
- Mitä tää meinaa? kysyin tiukasti ja osoitin seuraavan päivän ruutua.
- Reine tulee käymään, isä sanoi viattoman näköisenä.
- Taas?
- Miten niin taas? Onhan siitä jo aikaa.
- Viis päivää. Oletko sä unohtanut, että sä olet naimisissa oleva mies? tenttasin.
- Mitä tekemistä sillä on Reinen kanssa?
- Pitäisköhän sun miettiä sitä? ehdotin.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   4.2.10 17:53:36

Äh, ensimmäistä kertaa tykästyin Danniin :D

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   4.2.10 21:24:51

Hahaaa, Danni pisti pökköä pesään! Tai vettä kiukaalle, tai mitäs niitä muita onkaan?

Se vois vaikka juoruilla Jessille sitte Tammisaareen takas selviydyttyään...

Aijai, mä tykkään Dannista kerta kerralta enempi, se tuo mulle Hannan mieleen, ja Hannan kertomana olis kiva kuulla vaikka niistä Veskun nuoruusvuosista (siis kun niillä oli juttua, ja mitä se ajatteli ku Vesku tapas Jessin jajajaja....)

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   4.2.10 21:42:31

Hihi! Ihanaa päästä Mustaojalle vähän vieraisille taasen :)

Apua! Nyt takasin kouluhommien pariin, tätä vauhtia mä en ikinä saa mitään valmiiksi kun lueskelen vaan danneiluja...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.2.10 17:08:09

Isä kävi hakemassa Alissan vasta kymmeneltä, vaikka marmatin hänelle, että hän antoi tytön viipyä ihan liian kauan epämääräisissä pippaloissa. Virnistin hänen kulmakarvojenkohottelulleen ja menin penkomaan äidin kaappeja. Tarvitsin kengät omiin juhliini. Vihreitä en löytänyt, mutta otin mustat ja hopeanväriset ja yhdet jotka vivahtivat vähän kultaan valitakseni niistä myöhemmin. Pengoin sitten hänen muutkin hepenensä, joista suurin osa oli tietenkin täällä. Ei yksiössämme olisi ollut tilaa niille. Hän ei ollut varmaan ikinä heittänyt mitään pois, siellä oli kaiken maailman rytkyjä enemmän kuin Alissalla ja minulla yhteensä. Löysin jopa sukkanauhaliivit, jotka olivat itse asiassa aika… seksikkäät. Tungin ne yhden kengän kärkeen ja kun isä lähti ajamaan koululle, menin keittiöön tekemään eväitä meille.

- Mitä sä laitat niihin voileipiin? Sarri kysyi.
- Kaikkea hyvää.
- Kai mekin saadaan?
- Ei kun nää on Alissalle ja mulle. Kai Merlin laittaa teille iltapalaa?
- Alissa yleensä laittaa, tai isä.
- Mitä Merlin sitten tekee?
- Ne laittaa sillekin.

Hellyin pikkusiskon tapittaessa minua ja jatkoin voitelua ja päällystämistä, kunnes leipiä oli yli kahden ihmisen tarpeen.
- Tässä, sanoin ja ojensin hänelle toisen lautasen. – Sunnalle ja sulle.
- Entä Jerry ja Merlin?
- Mun käsi kramppaa jo, mä en mitenkään jaksa enempää, sanoin, enkä valehdellut yhtään. Korotin ääneni ja huusin olohuoneeseen Merlinille, että hän saisi tulla jatkamaan.
- Mä katon tän ensin, sieltä kuului vaimeasti.
- Sarri ja Sunna haluaa kaakaota nyt, sanoin ja kävelin oviaukkoon mulkoilemaan häntä. Hetken tyttö mulkoili takaisin, mutta vääntäytyi sitten pystyyn.

Minä ehdin vielä käydä tietokoneella tarkistamassa, mahtaisiko Kasimir olla mesessä, mutta ei hän ollut. En ollut sitä odottanutkaan, hän oli takuulla jossain Joonaksen kanssa. Olinhan riistänyt hänet kavereilta kaikkina viikon iltoina. Siksi en ollut yrittänyt soittaakaan. Jutelkoon kaikessa rauhassa poikien juttuja, minä voisin muistuttaa olemassaolostani joskus puolenyön aikaan. Siihen asti viettäisin laatuaikaa Alissan kanssa.

Häntä oli vähän vaikea saada rauhoittumaan, kun isä lopulta toi hänet kotiin. Hänen poskensa punoittivat ja hän hymisteli itsekseen jotain tonttuleikkilaulua.
- Ylös nyt, vedin ja työnsin.
- Mun pitää putsata meikit.
Lopulta kuitenkin olimme siellä, missä halusinkin, olohuoneessamme. Olin hakenut peitot ja tyynyt valmiiksi sohville ja Alissa makaili toisella mutustaen voileipää ja minä toisella.
- Millasta juhlissa oli? kysyin, en niinkään kohteliaisuuttani vaan kehittääkseni jännitystä.
- Ei mitään erityistä – kaiken maailman kilpailuja ja sitten vähän tanssimista.
- Kenen kanssa sä tanssit?
- Ei siellä ollu ketään, kenen kanssa tanssiminen olisi sun mielestä kiinnostavaa niin, että lakkaa räpättämästä ja ala puhua. Mitä sä olet touhunnut koko viikon?
- Mä olen rakastunut! julistin ja Alissa kääntyi kuuntelemaan ihan tasan niin kiinnostuneena kuin olin toivonutkin.
- Kuka? Olenko mä nähnyt sen? Siis sillon kun mä olin niissä bileissä.
- Et, Kasimir ei ollu siellä, sanoin ja aloin kertoa.

Alissa on ehkä maailman parhaimpia kuuntelijoita. Hän osasi tehdä tarkalleen oikeat kysymykset ja näytti olevan niin innoissaan puolestani, että aloin tuntea omantunnonpistoksia ja lakkasin messuamasta Kasimirin ihanuutta.
- Siksi mulla on ollut kiire, lopetin tyytyväisenä. – Ja mitä tänne kuuluu?
- Kai Jessi nyt on kertonu tärkeimmät?
- Mä en ole oikein ollu puheväleissä sen kanssa, tunnustin.
- Sä olet mahdoton, miten te mahdutte riitelemään niin pienessä kämpässä?
- Älä pistä sitä yksin mun syykseni, se alkoi puhua seksijuttuja heti, kun kuuli Kasimirista, muistin kiukustuen.
- Kai se yritti varottaa sua tekemästä mitään tyhmää.
- Niinkö? No mä ainakin päätin, että yritän houkutella Kasimirin sänkyyn niin pian kuin mahdollista, ainakin ennen kuin mä täytän kuustoista. Ajattele, että sä olet jo oihan laillisessa iässä, vanhus!
- Danni! Alissa huudahti kauhistuneena.
- Omahan on asiani, sanoin tyytyväisenä hänen reaktioonsa.
- Mitä jos sä tuut raskaaksi?
- Onhan siihen konsteja. Jessi hommaisi mulle katumuspillerin nopeammin kuin mä ehtisin sanoa ”katumuspilleri”. Ja ratsastanhan mä toisen lääkärin hevosia, ei mun tarttis välttämättä edes kertoa sille.
- Ole sitten rauhassa hullu. Ja mä haluan kummitädiksi.
- Ei siihen kukaan muu kelpaiskaan, hihitin.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   5.2.10 17:26:29

mä osasin melkein aavistaa tän :D. ääh, mä haluan jo lisää, näistä sun teksteistäs ei saa ikinä tarpeekseen

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   5.2.10 22:03:51

\o/ Päättötyö valmis, printattu ja nidottu - sen kunniaksi jatkoa?

Hassua, mä bongasin jostain jonkun virheen jossa taisi aikamuoto pompata, ja nyt mä hukkasin sen o.O

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.2.10 22:48:19

Toi etsii vaan :)
Ei kai Flanelli oo oikeesti Nelli? Ei sillä, että tuntisin yhtään (paitsi kaverin koiran), mutta tuli vaan mieleen, kun pohdin N-vuoden varsojen nimiä... Fla-Nelli...
------
7. Kotiviikonloppu
Isä oli kehittänyt yllättävän paljon ohjelmaa lauantaiksi, ja tunsin itseni hiukan petkutetuksi, kun hän tuli tallilta sanelemaan aikatauluja Alissan ja minun lopulta valuttua aamiaiselle. Jopa Merlin oli noussut meitä aiemmin.
- Haluatteko te mukaan tunnille yhdeltätoista? hän kysyi.
- Mikä tunti sulla on, mistä mä en ole kuullutkaan? vaadin saada kuulla, hiukan mukeltaen, sillä suuni oli täynnä leipää.
- Yks mun oppilas tulee kokeilemaan Kaomaa ja Reine halusi tunnille kanssa. Jerry ei halua, ne menee mieluummin kaksosten kanssa maastoon. Te saatte tulla mukaan, jos haluatte. Mä haluaisin ainakin nähdä, mitä huonoja tapoja sä olet oppinut, hän sanoi katsoen minuun.
- Varmaan vaikka mitä, myönsin, sillä olin enimmäkseen vain ratsastellut Suvin hevosilla ja kotona viikonloppuisin maastoillut. Alissa ja Jerry pääsivät enää harvoin arkisin koulun jälkeen pimeydeltä maastoon, joten he tekivät sitä mielellään lauantaisin ja sunnuntaisin. – Miksi Kaomaa pitää kokeilla? Sehän on mammalomalla.
- Ei se vielä ole, enkä mä välittäisi sitä vielä alkaa seisottaa. Paula voisi ehtiä ratsastaa sitä tehokkaammin kuin mihin Noora pystyy.
- Tulenhan mä, mä vaan ihmettelen, mikset sä eilen puhunu mitään, sanoin syyttävästi.
- No ei kai sun tän kauemmin tarvitse valmistautua?

Tallitouhut herättivät minut, vaikka olimme valvoneet Alissan kanssa aamuyön puolelle. Kasimir ei ollut vastannut puhelimeen enää siihen aikaan, enkä ollut raaskinut yrittää pitkään ajatellen, että hän nukkui, olin vain lähettänyt viestin. Siihen ei vielä ollut tullut vastausta, mutta en arvellutkaan hänen vielä heränneen, joten lähetin vain uuden huomenta-viestin ja aloin valmistella Daisya ratsastukseen. Olin sen lukujärjestyksestä nähnyt, ettei se tosiaankaan ollut ollut hunningolla vaan Noora oli ratsastanut sillä lähes joka päivä, olihan se nyt ainoa tamma, jota odotti keväämmällä kisakausi. Ajatus ahdisti hiukan. Daisyhan oli minun nimikkoni, ja vaikka vasta olin ajatellut olevani jo kotona, kun se aika koittaisi, en ollut enää varma. Miten minä muka voisin erota Kasimirista? Sen ajatuksen, että palaisin kotikouluun, olin haudannut suurempien syiden takia, kun Alissa oli päättänyt, että minun piti varjella äitiä joutumasta joron jäljille, mutta isä ottaisi sen puheeksi viimeistään huomenna. Niin hän teki joka viikonloppu, ja nyt en halunnut palata enää ollenkaan. Tai osa minusta tietysti halusi, olihan tämä kotini, mutta… äh, kaikki oli niin vaikeaa!

- Jumalan terve! heläytti joku ovelta.
- Mitä víttua? kysyin ja kurkistin ulos karsinasta. Alissa oli toisessa tallissa laittamassa Vallonia kuntoon, joten tuon omituisen tervehdyksen täytyi olla tarkoitettu minulle.
- Vanha lestadiolainen tervehdys, nauroi Reine, joka talutti sisään Sapnya.
- Oletko sä joku lessu? kysyin siristäen uhkaavasti silmiäni. Savustaisin hänet heti ulos tontiltamme, jos hän olisi.
- En, älä hätäile. Mutta musta toi on kaunis tervehdys – sopivassa tilanteessa - ja herättää ainakin keskustelua. Mä näin paljon lestadiolaisia töissä Oulussa, ennen kuin muutettiin Hesaan, nainen jutusteli vieden Sapnyn omaan karsinaansa.
- Sä olet epäilyttävä, ilmoitin ja hän nauroi taas, mutta sitten ovelta kuului lisää kavionkopsetta. Isä tuli Kaomaa taluttavan nuoren naisen seurassa ja oloni helpottui. Ajatus siitä, että hänellä oli vieraita naisia tyrkylle ratsastamaan hevosiaan oikein kaksin kappalein, oli myös ahdistanut minua aika tavalla, mutta tuosta minun ei tarvitsisi olla huolissani. Hän näytti vähän silmälasipäiseltä kiinalaiselta hamsterilta.
- Tässä on Danni, isä esitteli ja nyökkäsin naiselle suopeasti hyvilläni siitä, ettei hän ollut kaunis.

Jerry ja kaksoset tulivat vähäksi aikaa aidan taakse notkumaan, kun me neljä ratsastimme, mutta lähtivät sitten valmistelemaan maastoretkeä. Isä oli minun mielestäni hyvä opettaja. Hän ei suuttunut käytännöllisesti katsoen koskaan, mutta tänään oli kyllä lähellä. Ei Alissalle, joka näytti taitavalta ja rauhallisuuden perikuvalta mustan Vallonin satulassa, ei Paulalle, joka oli kieltämättä taitava. Reine sai muutamia lähes hannamaisia kommentteja, joille hän nauroi riemastuneena ja yritti parhaansa mukaan korjata harrastelijamaista asentoaan ja apujaan. Minä se olin silmätikkuna ihan niin kuin olin arvannutkin. Istuin kuulemma kuin esteratsastaja ja kiskoin ohjia liian kovalla kädellä. Se ei ollut ihme Hehkulla ratsastamisen jälkeen, sillä sitä sai ajoittain kiskoa oikein tosissaan. Daisy pani sen kyllä pahakseen, mutta vaikka jollain tasolla tiedostin sen, en osannut korjata. Lopulta isä lähetti minut kiertämään pikkuista rataa, joka meillä oli pihaton takana ja sanoi, että me jatkaisimme huomenna kahdestaan. Nyt hän halusi ehtiä keskittymään toisiinkin.

Nyökkäsin ja menin, mutta niskaani kihelmöi inhottavasti, kuin hiukseni olisivat pyrkineet pystyyn. Olin pikkuisen pelästynyt ja isän suhtautuminen kirveli. Olinko minä pilannut ratsastajanurani kokonaan halutessani muuttaa pois kotoa? Ja kun kerran olin muuttanut, niin olisiko minun ollut parempi pitää kokonaan taukoa kuin ratsastaa omin päin väärin? Miksei äiti ollut sanonut mitään? Kiukun tai ties minkä kyyneleet tuntuivat kirvelevinä silmäkulmissani ja sormeilin ohjia yrittäen muistella, millaisesta tuntumasta Daisy pitikään, mutta sitten laskin ne kokonaan kädestäni. Minä malttaisin odottaa huomiseen. Isä osaisi pistää minut taas järjestykseen.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   5.2.10 23:23:00

Voi Dannia.

"Alissa on ehkä maailman parhaimpia kuuntelijoita." Mä olisin ainakin olettanut, että tossa olisi lukenut "Alussa oli ehkä maailman" läpäläpä.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   5.2.10 23:23:09

ei ihan Lotta vaan, mutta on mua luultu Nelliks, mua on jopa vahingossa sanottu Nelliks :D

Voi Dannia, nyt sitä höykytetään :/, mun alkaa käydä sitä sääliksi, mutta kai Vesku voi silti huutaa sille että "Danni prkl nyt ratsasta sitä hevosta!" Mä niiiiiiiin haluaisin *bambikatse*

Aijai, saisko tätä vielä yhden iltapalapätkän?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.2.10 23:31:19

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi xD

Toi, toi oli ihan tarkoituksellinen, mietin sitä. Siis vaikka Danni mietti sitä sillon niin A. on edelleenkin hyvä kuuntelija, ei se ole mihinkään muuttunu.
Eri asia sitten, oliko oikein mietitty, vai tökkääkö tosiaan pahasti?

Mä olen tällä viikolla ehtiny niin kauhean vähän kirjottaa, että tää saa riittää täks illaks (ellei kukaan onnistu lahjomaan mua oikein hyvin x)).
Ens viikolla alkaa kuitenkin taas olla enemmän aikaa!

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   5.2.10 23:41:42

Toi mitä Toi sanoi, on ihan totta, se ainakin töksähtää, voisko se olla parempi näin: Alissa oli aina ollut ehkä maailman...

Tietkö? Ei olis aikamuotohyppyyn viittaustakaan sillon :)

Millasia N-vuoden varsanimiä kaipailet, mä voin kehitellä kyllä, jos saa jatkoa edes yhden pikkiriikkisen pätkän tänään vielä

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.2.10 23:44:40

Joo, toi oli hyvä idea.
Mulla on parisenkymmentä N-nimeä nyt, joten eiköhän niistä löydy ;) (tinkii)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   5.2.10 23:49:35

ootsä ihan varma, mä oon aika mestari nimissä ;)

Voit saada toiset 20 nimiehdotuksia

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.2.10 23:53:41

Okei, mutta muistetaan tää sitten, ellen ehdi saada seuraavaa osaa valmiiksi, ennen kuin tää loppuu...
---------
Palailin paremmalle tuulelle, kun hoidin Daisyn ratsastuksen jälkeen ja lampsin sisään. Armi tervehti minua ylitsevuotavaisen innokkaasti, Merlin laittoi ruokaa ja eteisen lipastolle jääneessä kännykässäni oli viesti Kasimirilta.
- Danni, autatko sä mua tekemään salaattia? Merlin huhuili keittiöstä, kun luin viestiä hymyn levitessä kasvoilleni.
- Sori, mä en ehdi, ja eikö sulle just kotitöistä makseta? huusin takaisin ja vetäydyin loukkoon terassin vieressä, missä oli vain sohva, silityslauta ja kuutioittain silitystä odottavaa pyykkiä. En halunnut kiivetä ylös ullakolle, sillä halusin olla Armin kanssa ja jyrkät portaat olivat sille vähän hankalat. Eivät mahdottomat, mutta alastulo vaati paljon rohkaisua ja houkuttelua, vaikka se ylös menikin kuin nuori hirvi. Houkuttelin koiran syliini ja soitin Kasimirille.

Puhuimme vielä, kun kaikki muut tulivat sisään ja Armi katosi tuulispäänä vastaanottamaan heitä.
Kasimirilla oli kuulemma ollut suunnattoman tylsä ilta ilman minua, mutta kielsin häntä valehtelemasta.
- Musta oli ihana jutella Alissan kanssa puoli yötä ja takuulla susta oli kiva olla Joonaksen kanssa pitkästä aikaa, sanoin.
- No niin no, ei mulla nyt tappavan ikävää ollu, mutta mieluummin mä olisin ollut sun kanssa, hän sanoi ja sai minut punastumaan. Ilosta, ei nolostumisesta.
- Alapa miettiä, miten me hoidellaan joululoma, sanoin. – Ja alapa miettiä, mitä me voitaisiin tehdä ens viikolla, kun mutsi on poissa ja sä olet mun sängyssäni.
Toisessa päässä tuli hetkeksi hiljaista.
- Mitä sä meinaat? poika kysyi varovaisesti hetken kuluttua.
- Puhutaan siitä tarkemmin, kun mä tulen huomenna. Mun pitää nyt mennä syömään, sanoin ja lähetin suukon ääniä.

Paulaa ei näkynyt, mutta olisikin kai ollut outoa, jos hänkin olisi tullut meille lounaalle. Reine sen sijaan tuli ja huseerasi keittiössä tottuneemman näköisesti kuin Merlin. Sen täytyi olla jokin ikäjuttu. Merlin oli sentään asunut meillä kohta vuoden, mutta silti Reine tuntui vaistomaisesti aina avaavan oikean kaapin tai laatikon, kun etsi jotain. Olisin mielelläni kysynyt häneltä, miten se oli mahdollista, mutta vilkaisin Sarria ja Sunnaa ja annoin olla. He näyttivät nielleen Reinen pelkkänä perheystävänä, enkä halunnut tipauttaa heitä raadolliseen maailmaan vielä. Sitä paitsi minun oli pakko myöntää, että pidin Reinestä. Hänestä oli eittämättä apua täällä ja hän tuntui olevan niin kotonaan, että sitä ihan kuvitteli hänen kuuluvan tänne.

- Olinko mä oikeasti niin kammottava? kysyin isältä, kun istuimme pöytään.
- Hyvinhän sä ratsastit, Reine ehätti sanomaan, mutta vilkaisin hänet hiljaiseksi.
- Et sä nyt ikinä kammottava voisi olla, mutta näkee, että sä olet vaan matkustanut metsässä, isä sanoi miettiväisesti.
- Kenttä on niiden tarha, ja sitten pitäis aina ottaa molemmat sisään… aloin selittää.
- Älä nyt luule, että mä sitä sun syyksesi laitan. Kyllä me saadaan sut takasin järjestykseen, kohtahan on jo joululomakin. Ja joko sä sitten vaihdat koulua ja tulet kotiin? Teidän rehtori sanoi, että siinä olisi sopiva hetki. Se ei enää edes vedonnut siihen, ettei olisi vapaita paikkoja. Kai mä olen väsyttänyt sen, tai joku on taas päättänyt lopettaa lukion.

Isä-kulta, rakastin häntä, kun hän touhusi asioistani. Rakastin samalla, kun inhosin hänen hösäämistään, mutta tiesin, että hän teki sen vain, koska halusi, että olisin kotona hänen luonaan. Vai…?
- Ethän sä halua mua tänne vaan sen takia, että sua kiukuttaa Jessin Tammisaaressa asuminen ja haluat kostaa sille? kysyin epäluuloisena.
- Älä sä ikinä epäile, että mä alkaisin sua käyttää aseena meidän riidoissa. Tai ketään teistä! isä sanoi tiukasti.
- Missä riidoissa? Oletteko te riidoissa? Sunna kysyi nopeasti. Sarri hänen vieressään tuijotti isää yhtä kiinteästi ja Jerry tuijotti lautaseensa kuin ei olisi kuullut mitään. Minä aloin tökkiä sapuskaani haarukalla, sillä ruokahaluni oli mennyt. Keskeytin isän selittelyt.
- En mä voi muuttaa vielä takasin, mä en halua jättää Kasimiria sinne.
- Voittehan te aina soitella ja kirjoitella, ehdotti Merlin, vaikka en takuulla ollut kertonut hänelle Kasimirista mitään. Oliko hän salakuunnellut yöllä vai oliko isä kertonut?
- Mä en ala etäsuhteilla, kato vaan, miten Alissan ja Arskan kävi, tokaisin. Alissa puraisi huultaan ja minusta alkoi tuntua, etten osannut sinä päivänä päästää suustani kuin sammakoita. Teki mieli vetää kaikki sanomani takaisin, mutta myöhäistähän se oli.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   6.2.10 00:15:21

Voi Dannia uudestaan :)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   6.2.10 00:39:29

voi että, mä voisin melkein vannoa, että nyt Vesku suuttuu Dannille, ja Alissakin ja Danni puolestaan suuttuu Merlinille ja käskee sen painua jonneki hornan kuusee...

Lähettäjä: Flanu 
Päivämäärä:   6.2.10 03:08:11

Sennnu muuten, mä tiedän olevani ilkeä, mutta sun täytyy saada tietää; mä joudun ehkä lopettamaan sun novellies lukemisen, jos nään vielä kerranki unta näistä. Viime yönä näin, ja mul oli aamulla sen takia epämääränen ahdistuksen tunne.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   6.2.10 09:34:03

Joku vois kyl suuttua merilinille. se on ärsyttävä ja laiska pikkunarttu.

Ja mitä te vauhkootte tästä chromesta, vajaan viikon oon kokeillu ja tää on ihan /c:stä.

vähän äkäinen aamu tänään, selg.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   6.2.10 16:21:12

Desin kanssa samaa mieltä, tosta Merlinistä :E

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.2.10 16:49:16

Flanu o.O. Mä näin unta vaan farmvillestä - voin vakuuttaa, ettei sekään ollu kivaa!
Des, pitäskö sun syödä jtn? Hyvä ruoka, parempi mieli, you know? ;)
-------------
Koska en uskonut, että saisin enää nieltyä muruakaan, nousin ja annoin lautaseni pöydän alla odottavalle Armille. Huomasin kumartuessani, että siellä oli vanhojakin lautasia. Tyhjiä onneksi, hyvin esipestyjä.
- Onko kukaan siivonnu täällä tänä syksynä? kysyin purevasti suoristautuessani ja tuijotin Merliniä. Samassa mieleeni tuli katsoa ympärilleni. Joulukuu oli jo menossa, mutta paitsi kaksosten joulukalentereita missään ei näkynyt merkkiäkään siitä. Muistin edellisjoulun ja sen, miten äiti oli jo silloin ollut unohtaa joulun tekemisen ja minua alkoi itkettää. Minun oli päästävä pois. Kuka oli antanut luvan pilata minun elämäni?

Illalla näytin Alissalle kellarin joulukoristepiilot.
- Kyllä mä tiesin, että nää on täällä, hän sanoi.
- Mutta muistatko sä, että niitä voi käyttääkin? Muistatko sä, miten Jessi oli joka yö etsinyt jotain uutta meidän keksittäväksi? kysyin haastavasti.
- Niin tekikin! Mä mietinkin, että jotain puuttuu! Alissa huudahti.
- No nyt se jää sun vastuullesi, sähän olet täällä aina!
- Mulla on parempi idea, viedään nää ylös ja annetaan kaksosten koristella. Niille tulee sikahauskaa! Alissa sanoi ja tarttui yhteen laatikkoon. Mutta ei, minusta se oli ihan väärin.
- Niin ei kuulu tehdä! sanoin kiivaasti ja kiskoin laatikon häneltä pois. – Ne kuuluu viedä yksi kerrallaan ja odottaa, että lapset huomaa ne!

Alissa katsoi minua ymmärtäväisen näköisenä.
- Danni kuule, ei toi auta. Ei täällä mikään muukaan ole ennallaan. Eikä missään. Paitsi hevoset, ne on, hän huokaisi.
- Mutta kuuluis olla!
- Ei vaan ole, etkä sä voi sille mitään.

Kaikki ei tosiaan ollut ennallaan. Ei mikään, ymmärsin, kun Reine oli aamulla keittiössä alas mennessäni. Hän oli jäänyt isän kanssa olohuoneeseen juttelemaan, kun minä olin kiivennyt ylös jutellakseni rauhassa Kasimirin kanssa.
- Oletko sä ollut täällä yötä? kysyin ja ääneni kuulosti omiin korviinikin pahalta: hyökkäävältä, vihaiselta ja ennen kaikkea loukkaantuneelta. Kaksi ensimmäistä olisi ollut hyväksyttävää, mutta kolmas oli lapsellista.
- Mä nukuin vierashuoneessa, hän vakuutti nopeasti. – Just heräsin. Vesku taitaa olla tallissa.

Tilanne taisi olla yhtä inhottava hänenkin mielestään. Minä en siitä kuitenkaan leppynyt, siirsin vaan kiukkuni toisaalle, kun näin ison kattilan hellalla.
- Sinäkö oot laittanu puuroa?
- Minä, Reine myönsi.
- Se ois kyllä ollu Merlinin hommaa. Se on laiskin au pair, minkä mä olen ikinä nähnyt. Sais häipyä, latelin.
- Pikkutytöt taitaa tykätä siitä, Reine arveli, mutta minä en halunnut antaa periksi.
- Mä meen auttamaan Veskua ja kattomaan, josko se jo haluais opettaa mua.
- Kai te nyt syötte ensin?

En jaksanut huolehtia moisesta, enkä siitäkään, että isä ehkä olisi mielellään tullut sisään lämmittelemään ja juomaan kahvia aamutallin päätteeksi. Menin tallille ja ilmoittauduin valmiiksi.
- Mä just vein Daisyn ulos, isä sanoi.
- No hyvä, se ehtii sulatella sapuskansa sillä aikaa, kun mä haen sen sisään ja harjaan, sanoin.
- Mikä kiire sulla on? Mä haluan aamiaista! Tunnin päästä. Aikaisintaan.
Minun oli myönnyttävä antamaan isälle se tunti ja laahustin itsekin hänen peräänsä takaisin sisälle syömään jotain. Toivoin vain Merlinin itsensä takia, että hän nukkuisi myöhään. Minun teki mieli nälviä häntä, vääntää ja paukuttaa kuin pullataikinaa, johon saattoi tökkiä sormella koloja nähdäkseen, miten nopeasti ne täyttyisivät.
- Mä lähden menemään, kun olen ratsastanu, ilmoitin ulko-ovella.
- Miksi näin aikaisin?
- Koska mä olen piikikkäällä tuulella ja jos sä annat vähän rahaa, mä voin pysähtyä keskustassa ja ostaa vähän joululahjoja. Ja mulla on ikävä.

Se sulatti hänet, uskoisin.
- Mikä sen pojan nimi olikaan? hän kysyi ja kiskaisi minut kainaloonsa.
- Kasimir.
- Ja koska se esitellään mulle?
- Jos mä en kerran voi jäädä jouluksi sen luokse niin se voi tulla jouluksi tänne, ehdotin ilahtuen.
- Ei kai sen vanhemmat päästä. Joulu on perhejuhla.
- Tarkottaako toi, ettei mun tarvitse jouluaamuna herätä siihen, että Reine on täällä? kysyin uskaliaasti.
- Ei tietenkään, se on kotona oman lapsensa kanssa. Ja me ollaan täällä koko perhe, isä sanoi vakuuttavasti.
- Jessikin?
- Niin.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   6.2.10 17:12:02

Toivotaan että joulu nyt lopulta tuo helpotusta noiden tilanteeseen :)

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   6.2.10 18:50:10

jep, söin aamupalan ton jälkeen, ja heti helpotti. lounas intialaisessa ravintolassa ja nyt oon tuhannen hyvällä tuulella x)

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   6.2.10 21:02:57

juustotarjotinjakelua ees tänne?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.2.10 22:20:51

8. Hyvät tytöt pääsee taivaaseen
Una uiskenteli mieleeni, kun istuin junassa. Eilenhän oli pitänyt olla Se Päivä, hänen ja Miikan ensi kerta. Katsoin ympärilleni ja päätin, että kukaan ei kiinnostuisi, vaikka soittaisin hänelle – eihän minun tarvitsisi ihan täsmällisiä termejä käyttää. Toisaalta, mitäpä se kenellekään kuului. En vaan halunnut olla se tyyppi, jota seuraavana päivänä kauhisteltaisiin ja naureskeltaisiin siellä täällä. ”Joku pissis jutteli junassa kaiken maailman naimajuttuja”.
- Minä täällä, miten meni? kysyin, kun Una vastasi. Ainakin hän kuulosti ihan tavalliselta.
- Mikä?
- Älä ole idiootti. Miikka ja sinä. Eilen. Tarviiko mun tavata?
- Tota, ei mitään erityistä, hän sanoi ja yhtäkkiä tajusin, että hänkään ei tainnut voida puhua ihan vapaasti. Ehkä he olivat koko perheen kesken katsomassa iltapäivän elokuvaa tai jotain.
- No sano edes, oliko kivaa? Siihen sä voit vastata kyllä tai ei, vaikka kuka kuuntelis.
- Mä en tiedä, Una sanoi kiusaantuneesti. – Missä sä olet?
- Junassa, entäs itse?
- Käymässä mummilla.
- Olitteko te? kysyin suoraan. Se kai oli turvallisesti muotoiltu?
- Ei.
- Miksi? tenttasin ja Una vastaili kierrellen ja mumisten. Lopulta sain hänestä irti, että Miikka ei ollut ehtinyt käydä kioskilla.
- Se ei siis kehdannu hommata…! huudahdin ilahtuneena siitä, että tajusin ja tavallaan siitäkin, ettei Una ollut ehtinyt edelleni.
- Nimenomaan, Una puuskahti. – Ei tiistaina, ei keskiviikkona, ei torstaina… ei vaan oo aikaa. Tai unohtuu.

Minun oli pakko nauraa. Miikka-parka! En tosiaan voinut kuvitella häntä kortsuostoksilla. Tosin en minä halunnut loukatakaan Unaa, joten yritin parhaani mukaan vakavoitua.
- Okei, no ehkä se jossain vaiheessa, sanoin lohduttavasti ja vaihdoimme normaalit nähdään huomenna –läpätiläät. Olin iloinen siitä, että olin soittanut Unalle: kun pääsin Rautatieasemalle, marssin ensimmäiselle kioskille ja ostin paketin kondomeja. Minä en missään nimessä halunnut ottaa sitä riskiä, että Kasimir osoittautuisi yhtä saamattomaksi kuin Miikka. En uskonut, että niin kävisi, mutta mistäpä minä tiesin? En voisi ikinä enää kunnioittaa häntä, jos hän olisi niin raukkis, ettei kehtaisi käydä kortsuostoksilla.

Myyjä katsoi minua pitkään, ennen kuin ojensi kätensä hyllyä kohden ja minä hymyilin suloisesti. Saatoin näyttää nuorelta uudesta kampauksesta huolimatta, mutta ei kortsuissa ollut ikärajaa. Jos hän huomauttaisi jotain, voisin kysyä, kannattiko hän sitten teiniraskauksia. Tai sitten voisin kysyä, oliko hän kenties kateellinen minulle, ehkä katkeroitunut vanhapiika. Jälkimmäinen oli niin hyvä, että minua harmitti, kun hän vain lausuikin hinnan ja otti rahat. Tyytyväisenä jatkoin jouluostoksille ja kotiin päästyäni vietin illan Kasimirin luona, kuitenkaan tällä kertaa vielä esittelemättä ostoksiani. Ne vaativat enemmän aikaa ja rauhaa ja äiti soitti minut kotiin heti tultuaan iltavuorosta, ihan niin kuin olin arvannutkin.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   6.2.10 22:53:23

nii, mä näin unta, et olin Alissa ja sit me örvellettii Dannin kaa jossai oman tiepätkän vieruspusikossa, ja sit joku sukulainen tuli sanomaa, et pitää väistää ko sielt tulee levee kuljetus, ja me tiputtii ojaa. Ja sit kaiken huippu oli, et ku mun piti mennä hakee jotai alkoholia, ni Jessi näki, ja sit kysyin et saadaako Dannin kaa ottaa, ja sit se vaaa sano et "älkää unohtako spriteä", sit vastasin, et "ei ei, otan just sitä kaapist", ja sit menin takas örveltää Dannin kaa xD

sit mulle tuli sellai olo, et onkohan näiden lukemine enää turvallista, ku mun mielikuvitus alkaa lentelee vähä liianki kanssa...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.2.10 22:56:25

Flanelli, huippua! :D

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   6.2.10 23:10:47

flanelli, i lol'd .D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.2.10 14:12:57


Näytti siltä, että koulussa alettiin huomata, että meillä Kasimirin kanssa oli jotain vipinää vasta sillä viikolla ennen pikkujouluja. Pistin sen Joonaksen syyksi, ja Kasimirin tietysti, jonka oli täytynyt kertoa tälle.
- Niin kerroin, Kasimir tunnusti. – Mutta kai säkin olet jo kertonut Unalle?
- En mä ole viitsinyt häiritä sitä sen pienessä miikkamaailmassa. Ei sillä ole aikaa mun jutuille, näinkään mehukkaille, tuhahdin. Olimme toisella välitunnilla, mutta kun muut olivat jo siirtyneet seuraavaan luokkaan, olimme me jääneet naulakoille kuin sattumalta. Sitä oli tullut taitavaksi keksimään tuollaisia pikku juttuja, jos halusi pitää lähemmän suhteen salassa mutta silti välillä vaihtaa muutaman sanan tai taputuksen tai jotain. Nyt taputin Kasimiria tuttavallisesti takapuolelle.
- Anteeksi, Kasimir sanoi ja palautti palveluksen.
- Ei se mitään. Näkeehän ne kaikki kuitenkin viimeistään pikkujouluissa. Tuletko sä meille tänään?
- Tulen, poika sanoi, veti minut nopeasti hetkeksi vasten itseään ja jätti sitten siihen. Katsoin, miten hän katosi luokkaan ja suupieleni levisivät väkisin hymyyn. Hän oli niin ihana! Minä olin katsellut vähän alentuvasti Alissaa kesällä ja Unaa syksyllä, mutta nyt omassa päässäni soi viulusinfonia ja ymmärsin heitä sata kertaa paremmin.

Una osui siihen juuri sopivasti; hän oli mennyt käymään opettajanhuoneessa jutellakseen jostain kurssista. Kuulin pari kiiruhtavaa, melkein juoksevaa askelta, ennen kuin hän oli vieressäni.
- Näinkö mä oikein? hän henkäisi.
- Mistä mä voin tietää, ellen mä tiedä, mitä sä näit, tokaisin.
- Musta näytti, että Kasimir ois halannu sua!
- Ai, sanoin välinpitämättömästi ja kaivoin vielä muodon vuoksi takkini taskua.
- Onko teillä jotain?
- No pikkujoulut – kyllähän sä tiesit, että me ollaan menossa sinne yhdessä.
- Siinäkö kaikki? Una kysyi epäluuloisena. – Musta näytti…
- No ehkä jotain pientä on ilmassa, huokaisin, sillä Una ei antaisi minulle ikinä anteeksi, jos kaikki muut luokassa tietäisivät ennen häntä ja nyt, kun Joonas oli jo toisen välitunnin saanut juoruta, olivat kaikki varmasti kuulleet.
- Ihan tottako? ystäväni kiljahti ja katsoin häntä epäluuloisena. Mistä moinen riemu?
- Siltä ehkä näyttäis, myönsin.
- Me voidaan tehdä kaksoistreffejä!
- Niin, sanoin. Sitä emme tulisi tekemään. Kasimir ei erityisemmin tuntunut pitävän Miikasta, enkä suoraan sanottuna minäkään. Vuoteemme saisivat jäätyä, ennen kuin Una ja Miikka olisivat parempi vaihtoehto kuin loikoilla siellä kahdestaan juttelemassa.

Se päivä oli tiistai ja olin lupautunut taas talliavuksi Suville. Koulupäivää kesti sen verran myöhään, että Suvi ja äitikin ehtivät tallille, ennen kuin minä kerkesin ratsaille asti.
- Ai säkin poikkesit tänne, sanoin äidille vähän happamasti. Olin olettanut hänen lähtevän suoraan Mustaojalle viettämään vapaapäiviään.
- Joo, Irkku kaipaa vielä vähän ratsastamista, hän sanoi.
- Mä voisin mennä sillä, ehdotin.
- Mutta sä olet jo laittanut Hehkun.
- Enhän ole, harjannut vaan. Anna nyt mä välillä ratsastan sillä. Mua pelottaa katsoa, kun sä kökötät sen selässä ja odotat, että taivas tippuu niskaan, ja mä olen just saanut Veskulta teho-opetusta!

Äiti katseli minua hetken aikaa epätietoisena, alahuultaan pureskellen, mutta suureksi ihmeekseni nyökkäsi kuitenkin.
- No kokeile sitten.
- Jess, kiljaisin ja harppasin hetken mielijohteesta halaamaan häntä. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten tänne muuttomme ja hyvään aikaan ennen sitäkin.
- Kunhan et satuta itseäsi, hän sanoi, mutta näin, että spontaani halaukseni oli hänelle mieleen. Oli kannattanut säännöstellä niitä.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   7.2.10 14:55:39

Mie en osaa sanoo mitää fiksuu.. ja turha miu on kommentoija kui hyvä sie oot kirjottamaan. Muut tekee sen miukii puolesta :)

Kiva pätkä, mie en jotenki hirveesti oo tykänny Dannin jutuista. Mutta nyt se on jotenki kiinnostavampi ku aikasemmin. Johtuukoha tosta pojasta vai b :D

Mutta jatkoa, miulla on nälkä!!

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   7.2.10 23:24:26

mites ei oo koko päivänä kukaan mitään kirjotellut :o ihmeellistä. kaipa mäkin lähden kotia ja untenmaille kohta.. olis ollu kiva saada iltapalaa :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.2.10 23:28:55

No tässä!
----------
Meni sitten melkein tunti, ennen kuin tallin kaikki kolme ratsua olivat valmiina, eikä sinä aikana muita näkynyt. Ihan hyvä juttu sinä päivänä. En kaivannutkaan Monikaa todistamaan tai irvailemaan, jos Irkku päättäisi hankkiutua minusta eroon. Olin onneksi tottunut isoon Hehkuun tässä syksyn mittaan, joten Irkku ei tuntunut mitenkään pelottavan korkealta. Yhtä iso se ei ollut kuin Hannan hevoset, mutta kyllä se oli korkea. Jos se ylittäisi tällä rungolla esteitä samaan tapaan kuin vaikkapa Ville-poni, siitä tulisi vielä jotain ihan uskomatonta. Mieleeni juolahti, että äiti oli useaan otteeseen sanonut olevansa itse jo liian vanha aloittelemaan vaikeita esteluokkia. Jos Irkusta tulisi kauhean taitava kilpahevonen, hän tarvitsisi sille ratsastajan – minut.

Ensin piti kuitenkin selvitä tästä sessiosta. Irkulla oli selkeästi epämukava olo, kun minä kiipesin sen selkään nyt, kun yksinomaan äiti oli ratsastanut sillä, ja erittäinkin kutsumatta mieleeni palasi se turhautunut masennus, jota olin tuntenut kotona lauantaina Daisyn kanssa, kun isä oli ajanut meidät pois kentältä. Osasinko kuitenkaan tarpeeksi?
- Rentoudu, äiti sanoi Hehkun selästä, ääni hiukan hermostuneesti värähtäen mutta erittäin varmasti, ja se osui. Mulkaisin häntä kiitokseksi, mutta mieleeni palasi, että olin tekemässä ihan samaa, kuin mistä olin häntä syyttänyt. Jännäkakkailin ja jäykistelin. Heilautin jalustimet jaloistani ja ohjat käsistäni ja aloin näpeltää Irkun ihan liian pitkäksi venähtänyttä, lähes valkoista harjaa. Hyräilinkin vähän, se oli takuuvarma konsti, vaikka kuulostikin omiin korviin kireältä ja kaikkea muuta kuin rentouttavalta. Irkku kuitenkin piti siitä ja venytti kaulaansa.

Se meni kaikkiaan aika hyvin. Enimmäkseen Irkku kulki pää pystyssä, välinpitämättömän näköisenä mutta sinne minne halusin. Kun yritin pyytää siltä vähän muutakin kuin juoksemista, se luimisti korviaan ja alkoi loikkia, enkä oikein tiennyt, mitä tehdä. Oli toki hyvä, että se hyväksyi minut satulaansa, mutta mitä hyötyä kenellekään oli siitä, että se vain lönkötti? Vaikka niin lönkötti Hehkukin. Minusta näytti, ettei äiti tehnyt mitään muuta kuin katseli minua.
- Mä yritän nyt vähän ratsastaa, ilmoitin ja liikautin hiukan ohjia.
- Mitä sä olet tehnyt tähän asti? kysyi Suvi huvittuneena ja seisautti Pojun keskelle kenttää.
- Kunhan olen antanut sen mennä. Varokaa.

Suvi taisi naurahtaa, mutta kun lopetin matkustamisen ja aloin käyttää yli kymmenen vuoden aikana oppimiani taitoja, Irkku kilahti. Se ei tahtonut taipua, se ei halunnut väistää. Sen mielestä oli hevoselle ihan riittävästi, että liikkui eteenpäin. Ehkä en tehnyt asioita oikein, mutta kyllä se reagoi vähän turhan kiivaasti. Kahdesti se otti suuntiman vastakkaiseen kulmaan ihan minusta riippumatta ja siirtyi sinne sulavassa pukkilaukassa. Suvi ja äiti oppivat siirtymään hyvin vikkelästi pois tieltämme.
- Sun pitää lopettaa nyt! äiti sanoi kalpeana, kun toisella kertaa roikuin kaulalla. Minullakaan ei ollut varsinaisesti hauskaa, mutta hänellekö sen olisin tunnustanut?
- Pikkusen vielä, sanoin jääräpäisesti ja paukutin tamman taas liikkeelle. Seuraavaksi tajusin sen, että olin maassa ja aitatolpat huojuivat yläpuolellani heikossa, keltaisessa valossa.
- Oletko sä kunnossa?

Kuulin huolestuneen huudahduksen ja sitten äiti oli siinä ja ihmettelin, mihin hän oli oman ratsunsa jättänyt.
- Olen, sanoin harmistuneena ja nousin ylös.
- Nyt et mene sinne enää.
- Mun pitää, kyllä sä sen tiedät.
Olin täynnä kylmää päättäväisyyttä enkä havainnut itsessäni kummempia vammoja noustessani ylös katkenneiden aitalankojen päältä. Suvi näkyi pitävän kumpaakin hevostaan ja Irkku seisoi tarhan nurkassa katsellen meitä vähän nolon näköisenä. Menin sen luokse kiukkua nieleskellen ja perille päästessäni se oli jo syöty. Tiesin, ettei Irkku enää muistaisi olleensa ihmispäällä ajatellen häijy, ei varmaan tajunnut koko asiaa. Siispä sipaisin sen kaulaa kiitokseksi siitä, ettei se ollut juossut karkuun lähestyessäni ja nousin taas selkään.
- Ole varovainen! äiti sanoi hätäisesti, mutta Irkku tuntui saaneensa tarpeeksi sikailusta. Sain sen yhtäkkiä yllättäen liikkumaan paremmin aikuisen hevosen tavoin, niin kuin sen jo kuuluikin, olihan se jo pian viisi. Minä en ollut meidän perheen paras nuorten hevosten ratsastaja, mutta nyt olin muutaman minuutin ajan ylpeä itsestäni. Irkku tuntui unohtaneen, ettei se hetki sitten ollut osannut taipua ja siitä ilahtuneena se taivutti kaulansakin. Pelkkää valetta ja silmänpalvontaa, ei se koonnut itseään oikeasti ollenkaan, paremminkin oli vain väsynyt kantamaan kaulaansa kameliasennossa. Siltikin se tuntui voitolta.

- Nyt lopetetaan! sanoi äitikin, eikä minulla ollut enää mitään sitä vastaan.
- Kyllä siitä hyvä tulee, lupasin, ihan kuin minulla olisi ollut salainen valta luvata.
- Toivottavasti.
- Mä voin varmaan ratsastaa sitä nyt, kun sä lähdet? kysyin.
- Ei sun tarvitse.
- Mutta jos mä haluan.
- Jos mä en uskalla…
- No voinhan mä sitten vaan lähteä suoraan koulusta Hesan asemalle etsimään, josko joku haluais tykittää muhun jotain suonensisäistä, ehdotin.
- Sä olet sitten mahdoton. Et saa mennä sen selkään, ellei tallilla ole joku muukin, äiti suostui.
- Mä voin ottaa Kasimirin mukaan, keksin. Saatoin kuvitella, että vaikka Irkku paiskaisi minut maata kiertävälle radalle, Monika vain katselisi tyytyväisenä menoani ja unohtaisi soittaa ambulanssin.
- Se kuulostaa hyvältä, sanoi äitikin. – Se varmaankin välittää susta sen verran, ettet sä keksi mitään kovin vaarallista.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   7.2.10 23:53:52

oi ihana Jessi! Vähän se oli reilu, kun päästi Dannin sinne Irkun selkään... Aijaijai. Mä oon iloinen. Mutten satakiloinen, mutta mun hoitoponi on paras ja mulla on paras äiti ja paras novelli luettavani ja... Joo, ehkä pitäis mennä nukkumaa, mut ehk ei kuitenkaa...

Ai että, ehkä mä sittenki tykkään nähdä JesKuDanIssaRryNnaRri -unia :D, se oli oikeestaan jälkeenpäin ajatellen meinaa iha hupaisa uni, mä muistan sen vieläki nii elävästi, mut en vaa osaa selittää sitä...

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   8.2.10 00:24:14

Sennnurakas, koskas sä väsäät nettisivun näille "uudemmille" teksteille (Aikuisesta naisesta tähän)? Mä odotan, että pääsen laittamaan suosikkeihini taas uuden Sennnu-sivun :D

Saako yöpalaa yrittää edes kysyä, vai ootko sä mennyt jo nukkumaan?

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   8.2.10 15:27:09

saisko tv:tä pienemmälle?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.2.10 15:35:53

Des, nyt piti kyllä toinenkin hetki miettiä, että hä? :D

Ja Flanelli, pakko tunnustaa, etten mä vielä ollut nukkumassa, kun yritin kovasti kirjoittaa jatkoa. Taitaa saada ne sivut odottaa siihen asti, kun saan tän tarinan valmiiksi. Olen niin kauhean kiireinen!
--------

Luulen, että Kasimir välitti. Äiti lähti tallilta suoraan kotiin Mustaojalle ja minä painuin kotiin. Soitin Kasimirille, että tie oli vapaa ja hän oli oven takana jo, kun minä vasta sammuttelin suihkua. Kiskoin äkkiä äidin kylpytakin päälleni ja menin avaamaan.
- Sori mummovaate, sanoin, mutta en ollut halunnut näyttäytyä pelkässä pyyhkeessäkään. Se olisi ollut liian vihjailevaa.
- Sä näytät kotoiselta, hän sanoi ja halasi minua, vaikka olin märkä ja valuin vettä eteisen lattialle.
- Mä en halua näyttää kotoiselta, se kuulostaa keitetyiltä perunoilta, nauroin.
- Perunat on hyviä.
- Mä meen kuivaamaan hiukseni. Mene sisään, komensin.

Me kulutimme illan kuin vanha aviopari. Katsoimme telkkaria käsi kädessä ja juttelimme. Söimme iltapalaa ja kävimme parvekkeella tupakalla. Teimme vähän läksyjäkin ja ahtauduimme aikaisin peiton alle sänkyyni. Kasimir nojasi kyynärpäähänsä ja näpelsi nappia äidin pyjamassa, joka edelleen oli haarniskanani.
- Mitä sä tarkotit, kun sä käskit mun miettiä, mitä me voitaisiin tehdä? hän kysyi.
Hain hetken sanoja. Olin tietysti arvannut, että joutuisin tilille lausahduksesta, jonka olin riehakkuudenpuuskassa hänelle heittänyt, ja mikäs siinä. En minä yleensä perunut puheitani. Jotenkin en vaan itse ollut saanut otettua asiaa puheeksi.
- Mä täytän kuustoista jouluaaton aattona, sanoin ja katsoin syvälle Kasimirin tummiin silmiin.
- Niin? Haluatko sä jotain erityistä syntymäpäivälahjaksi?
- Ei nyt siitä ole kyse vaan siitä, miten pian se tapahtuu.
- Mä en tajua.
- Mutsi suututti mut. Se sanoi, etten mä saa mennä sänkyyn kenenkään kanssa, ennen kuin olen kuustoista.

Oikeastihan äiti ei ollut sanonut ihan niin, mutta olinkin loukkaantunut lähinnä siitä, että hän oli ottanut koko asian puheeksi. Olihan kyse minun yksityisasiastani.
- Niin, että mä haluan päästä neitsyydestä eroon ennen sitä, selitin.
Kasimir ei sanonut mitään vähään aikaan ja jätti nappini rauhaan.
- Mä luulin, että sä tykkäät musta, hän mutisi joidenkin minuuttien madeltua ohi.
- Mä tykkäänkin, huudahdin ja kiersin käteni hänen laihan selkänsä ympäri. Puristin kovasti kuin painottaakseni sanojani.
- Musta alkoi kuulostaa, että sä haluat vaan käyttää mua hyväksesi.

Minä en oikeasti tainnut oikein ymmärtää poikia. Nousin itsekin kyynärpääni varaan niin, että olimme kasvokkain.
- Mä luulin, että kaikki pojat haluaa vaan päästä hässimään. Mä luulin, että sä olisit riemuissasi, sanoin ihmeissäni.
- Miksi ihmeessä olisin jos mä olen tässä nyt sitten ihan vaan sattumalta? Että sulla olisi joku, jonka kanssa kokeilla seksiä. Sä olisit voinu kysyä ketä tahansa muutakin etkä antaa mun kuvitella, että meillä on jotain.

Hän oli hyvä selittämään. Hän myös näytti niin loukkaantuneelta, että minun teki mieleni lohduttaa häntä samalla tavalla kuin Sarria tai Sunnaa pienempinä, kun polveen oli tullut naarmu tai varvas kolahtanut portaankulmaan.
- Se, että mä olen rakastunu suhun, on ihan eri asia!
- Sanoitko sä rakastunut?
Vietin mitä nautinnollisimman varttitunnin vakuuttaen Kasimirille, että olin vakavissani rakastumispuheiden suhteen. Se oli hauskaa, etenkin siinä vaiheessa, kun hän alkoi uskoa.
- Haluatko sä mennä sänkyyn mun kanssa? kysyin, kun olimme lopuksi suukotelleet pitkään, kuin sovinnon merkiksi. Tunsin, että hän halusi, joten kysymys oli lähinnä retorinen.
- Musta olisi kivempi, jos sä haluaisit sen takia, että sä tykkäät musta, etkä sen takia, että sä haluat kapinoida äitiäs vastaan.
- Mutta ne on ihan eri asia! Minkä mä sille voin, jos mulla on kaks hyvää syytä? maanittelin.
- No ei me nyt voida. Vai syötkö sä pillereitä?

Jostain syystä en halunnutkaan sanoa mitään kortsupaketista, joka oli piilossa yhdessä reppuni monista sisätaskuista. Pudistin vain päätäni.
- En syö.
- Sä voisit tulla raskaaksi.
- Mä tiedän. Pitää keksiä jotain muuta.
- Koska sun äiti tulee takasin?
- Ylihuomenna vasta.
- Hyvä, sitten meillä on aikaa, Kasimir sanoi ja veti minua lähemmäksi. Sydämeni hakkasi vähän liian kovaa, kun huokaisin onnellisena. Oli hyvä saada vähän lisäaikaa kaiken keskustelun jälkeen. Minun oli tunnustettava, että minua jännitti.

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   8.2.10 16:28:01

mut selvis kuitenkin? .D

ja thx .)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   8.2.10 20:04:41

voi että, Danni on sitten hölmö! mä en osaa sanoa mitään järkevää, paitsi että "odotan innolla seuraavaa sivustoa näille uusille pätkille aikuisesta naisesta eteenpäin!"

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   8.2.10 21:06:06

Iltapalaa? :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.2.10 22:08:58

Miks Danni on hölmö?
Iltayöpalaa.
-------------
9. Pics or didn’t happen
Olimme unohtaneet laittaa herätyksen ja havahduin siihen, kun Kasimir käänsi kylkeä ja oli tönäistä minut alas sängystä. Siihen asti olimme nukkuneet sylikkäin ja olin kerran herätessäni miettinyt, miten luonnolliselta se tuntuikaan. Olisi voinut luulla ahdistavaksi, kun joku koko ajan hengitti päin naamaa, mutta se ei pitänyt paikkaansa ainakaan, jos se toinen oli Kasimir. Melkein tipahtaminen ei kuitenkaan ollut kivaa.
- Älä vie kaikkea tilaa! älähdin ja nousin istumaan vain kiivetäkseni seuraavassa hetkessä pojan päälle. – Me ollaan myöhästytty koulusta.
- Eikä? Kasimir sanoi ja avasi unisena silmänsä.
- Joo. Tästä alkaa tulla tapa.
- Paljonko kello on? Kannattaako sinne enää mennä?
- Ei kannata, sanoin päättäväisesti ja kaivauduin seinän ja pojan väliin. Puoli vuorokautta kapealla sängyllä alkoi kuitenkin tuntua jo suoranaisena kipuna ihossa ja nousin istumaan.
- Haluatko sä tulla mukaan tallille? kysyin. – Mä lupasin mutsille, etten ratsasta sen hevosella, ellei joku ole vahtimassa ja soittamassa ambulanssia, jos käy käpy.
- Millä sinne pääsee? kysyi Kasimir käytännöllisesti ja lupasin ottaa hänet mopon kyytiin, eihän ollut vaihtoehtoja.

Niinpä ajoimme tallille. Joku näkyi korjanneen edellisiltana hajottamani aidan köydenpätkällä, huomasin, kun hain ensin Hehkun ja sitten Pojun sisälle, että pääsisin Irkun kanssa taas niiden tarhaan. Kasimir seurasi minua uskollisesti parin askeleen päässä ja kyseli, mitä tein ja miksi tein niin. Selitin auliisti ja rohkaisin häntä taputtamaan Irkkua.
- Miksi sä luulet tarvitsevasi ambulanssia? hän kysyi, kun Irkku katseli häntä sielukkaasti ihan liian pitkän otsatukkansa takaa.
- Jos se heittää mut selästään.
- Mutta se on niin kiltin näkönen.
- Haluatko sä kokeilla? kysyin yltiöpäisesti.
- Mikäs siinä.

Pojat. Suurimmalla osalla ei ollut mitään tajua ratsastamisen vaativuudesta ja kun Kasimir lisäsi, ettei se kai voinut olla kovin vaikeaa, en voinut olla antamatta hänelle tilaisuutta. Neuvoin hänet nousemaan Irkun satulaan ja talutin hevosen Pojun ja Hehkun tarhaan.
- Mitä mä nyt teen? hän kysyi korkeuksista.
- Nosta varpaat ylöspäin ja istu suorassa, sanoin katsahtaen hänen asentoaan. Muutoin se olikin aika hyvä. Kun kerran olin saanut Ossin maaniteltua hevosen selkään, hän oli istunut siellä koukussa kuin hänellä olisi ollut kova mahakipu.
- Miten tää menee kovempaa?
- Ei sitä saa heti ruveta juoksuttamaan. Sen nivelnesteiden täytyy lämmetä ensin, sanoin ja neuvoin, miten hänen piti pitää ohjaksista.
- Älä taluta, mä haluan itse.

Kasimir oli yllättävän innokas ja itsepäinen. Kohta hän kiersi volttia ympärilläni. Irkku liikutteli korviaan ja heilutteli vähän päätään, mutta ei näyttänyt haluavan tehdä mitään kohtalokasta.
- Joko se on lämmennyt?
- Ravaaminen on epämukavampaa, varoitin.
- Miten niin?
Huokaisin ja tartuin taas poskihihnasta. Oli helpompi näyttää kuin selittää. Maiskautin ja otin pari juoksuaskelta.
- Älä sinä, mä haluan itse, Kasimir komensi. – Mitä mun pitää tehdä?
- Istu ja nauti, irvistin, kun Irkkukin alkoi lönkyttää. Odotin kuulevani tuskan ähkäisyjä, mutta niin ei käynyt.
- Päästä irti!

Kun hän oli tarpeeksi mankunut, päästin. Satuttakoon sitten itsensä, tipahtakoon. Rusentakoon pallinsa, jos Irkku päättäisi ottaa kunnon raviaskeleen mummohölkän sijaan. Mutta ei, Irkku jatkoi askellustaan silmät puoliummessa ja Kasimir näytti onnelliselta.
- Annapa minä jo, ettei täällä mene koko päivä, sanoin lopulta.
- Meneekö tää kovempaa?
- Menee, mutta sä et, ainakaan tänään. Jos tuut joskus käymään meillä niin saat kokeilla jollain vähän vähemmän tärähtäneellä, lupasin ja vastahakoisesti Kasimir ratsasti kohden minua. Tartuin Irkun ohjista ja pysäytin sen, sillä sitä en ollut tullut vielä neuvoneeksi.

Oli huono idea kiivetä Irkun selkään kiireisenä, mutta minua alkoi ahdistaa ajatus, että Monika tai joku ilmestyisi tallille pian ja yritin saada sen äkkiä kuulolle. Sain ihan ansioni mukaan, kun se kiikutti minua taas pukkilaukassa ympäri tarhan ja tipautti lopulta nurkkaan.
- Miksi se noin teki? Kasimir kysyi ja kuin syntyperäinen hevosmies otti ensin Irkun kiinni ja tuli sitten vasta katsomaan minua. – Sattuiko sua?
- Vaan ylpeyteen, mutisin.
- Te menitte ehkä vähän liian kovaa.
- Täsmälleen, nyt oot niinku asian ytimessä.
Ratsastin vielä vähän aikaa, nyt paremmin ajatuksen kanssa ja lopetin siihen.
- Voidaanko me tulla huomennakin? Kasimir kysyi, kun roudasimme hevosia takaisin.
- Sä olet huomenna kipeä kuin olisit selkääsi saanu, ennustin.
- Entäs sinä kun tipahdit?
- Saa nähdä. Mutta voidaan me tulla. Etkö sä tosiaan ole koskaan ennen kokeillut ratsastamista?
- En sen jälkeen kun systeri pakotti mut jonkun markkinahevosen selkään, kun mä olin siinä kahdeksan.
- Okei, sitä ei lasketa.
- Aja huoltsikan kautta, kun mennään kotiin.
- Miksi? Ai… sanoin ja suljin suuni.
- Mä käyn ostamassa sulle namia, Kasimir virnisti ja iskikö hän silmää? Ei, taisin vain kuvitella.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   8.2.10 23:06:25

no yäk :D kuka sanoo että käyn ostamassa sulle namia :D

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   8.2.10 23:24:50

Nauroin samalle ku polli :D

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   9.2.10 01:41:11

siks ko se luuli kaikkien poikien haluavan vaa hässiä...

Vitsi mikä pätkä, mä vaan odotan sitä shokkia, kun Jessi saa tietää :D

Sennnurakas, onhan hpuolen päivän jälkeen monta pätkää, musta tuntuu, että mä en selviä ilman. Mulla on hammaslääkäri 20 vaille 11 ja ne poraa ja.. IIIIIIIK PANIIKKI!!! yhyyy mä saatan ehkä kuolla aamulla sinne, hammaslääkäri- ja piikkikammo on aika kauhea yhdistelmä, ne kun saa luvan puuduttaa mun koko alaosan naamasta, mielellään kaiken poskista alaspäin aina kaulaan asti :D. Mä en halua tuntea yhtään mitään mitä ne mun suussani tekee, muuten saan varmaan paniikkikohtauksen.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   9.2.10 08:35:08

Voi vitsit mie nauroin tolle Kasimirin ratsastus innokuudelle :D aivan ihana :)
Samoin toi Pollin ja muitten naurunkohdr "ostan sulle namia.." mut entäs jos se oikeesti ostaaki vaa karkkipussin? Eikä mitään kumeja :D

Flanellille rohkeutta hampilääkäriin. Mieki pelkään niitä piikkejä ja poraamista. Mut sen puudutteen kanssa se missään tunnu :)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   9.2.10 11:05:52

eih, mul onki hammaslääkäri vasta huomenna, en siis tänään tarvii Danni-hoitoa, ainakaan nyt heti. Mulla on hammaslääkäri, piikki ja hämähäkkikammot :D. Oon monikammoinen ihminen, ja yhdistettynä ei voi seurata mitään hyvää. Jos olisin ollu fiksu, olisin tajunnu pyytää rauhotuksen itelleni, mut tyhmä ei tajunnu.

Kyl mä sittenki voisin ottaa Danni-hoitoa, jookos?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.2.10 11:24:13

No ni! Just kun olin tulossa lohduttamaan! Kauhean hyvä syy - mulla on hammaslääkäri ens maanantaina ja huomaan, että se alkaa jo pyöriä mielessä. Ottasin ennemmin vaikka katkenneen luun kuin hammaslääkärin...
------------
Minä odotin mopon kanssa ulkona, kun Kasimir kävi huoltamolla, enkä kiusallanikaan pyytänyt häntä näyttämään, mitä hänellä oli kassissaan, en edes sitten, kun pääsimme takaisin meille. Suoraan sanoen minua jännitti niin, että melkein tärisin, ja se oli todella harvinaista. Minulla oli loistavat kisahermot, mutta nyt en ollut menossa kisoihin. Kuvitelkaa itse. Tyttö. Poika. Sanaton sopimus siitä, mitä tulisi tapahtumaan, tai sanallinen, miten sen nyt halusi ottaa. Istuin sängylleni miettimään, olimmeko me muka illalla sopineet, että se tapahtuisi tänään.
- Mä ostin meille sämpylät, haluatko sä kinkkua vai juustoa? Kasimir huusi keittiöstä, mihin hän oli mennyt.
- Mulla ei oo nälkä, sanoin heikosti.
- Miten niin ei ole? Eihän me syöty mitään, ennen kuin lähdettiin sinne tallille.
- Ei vaan ole, toistin. En voinut kuvitellakaan syöväni mitään.
- No otatko sä salmiakkia? Kasimir kysyi ja tuli esiin. Hän heitti syliini karkkipussin ja istui viereeni toisessa kädessään muovipussiin pakattu sämpylä ja kainalossaan limsapullo. Takataskustaan hän kiskoi puolihuolimattomasti mustankirjavan pahvipakkauksen ja heitti sen tyynylleni. Jäin tuijottamaan sitä kuin käärmettä, kun Kasimir avasi telkkarin ja istui viereeni.
- Mä menen tupakalle, sanoin ja ponkaisin pystyyn.

Siihen mennessä, kun palasin, Kasimirkin oli tainnut tajuta, että jotain oli vialla. Olin yrittänyt selittää itselleni, että itsehän olin halunnut, ja etten voisi peräytyä nyt, mutta pääni oli edelleen kaaoksessa.
- Mikä sulla on hätänä? Kasimir kysyi ja katsoi minua huolestuneena. – Sun ois pitäny ottaa takki. Sä täriset.
- Ei mikään, mutisin ja istuin takaisin hänen viereensä. Ei siellä oikein muitakaan istumapaikkoja ollut. Äidin sängylle istuminen olisi ollut mielenosoitus, se oli ihan liian kaukana.
- Mä lämmitän sua, hän sanoi ja veti minut kainaloonsa. Annoin sen tapahtua, mutta vapina ei lakannut.
- Oletko sä kipeä?
- Mun pitäisi kai ruveta lukemaan ruotsin kokeeseen, sanoin äkkiä, sillä se oli ainoa järjellinen asia, joka tuli mieleeni.
- Pitäiskö mun lähteä kotiin? Kasimir kysyi loukkaantuneena.
- Joo… ei, ei tietystikään, enkä mä aio ruveta lukemaan, vaikka mun pitäiskin, sanoin, sillä äkkiä palaset loksahtivat paikoilleen. Olin unohtanut sen toisen syyn, mistä olin edellisyönä luennoinut. Minähän olin rakastunut myös. Nousin paremmin istumaan ja painoin suukon pojan poskelle. – Muhun iski äkkiä kauhea paniikki.
- Ai sänkyyn menemisestä?
- Siitä. Mitä jos mä en osaa?

Kasimir huokaisi syvään.
- Ei meidän tarvitse sitä nyt tehdä, hän sanoi kuulostaen liikuttavan helpottuneelta.
- Eikö? Vaikka sä ostit…
- Ei ne pahene, hölmö.
- Sä olet fiksumpi kuin miltä sä näytät, sanoin ja nauroin helpottuneena. Pyyhkäisin paketin pois tyynyltäni, työnsin Kasimirin makuulle ja kellahdin itse viereen. Ihana helpotuksen tunne levisi koko kroppaani. Me voisimme vain halailla ja suukotella kuten tähänkin asti, ja nukkua sylikkäin.
- Väitätkö sä, että mä näytän tyhmältä?
- Älä tee tyhmiä olettamuksia. Mä sanoin, että sä olet fiksu, nauroin ja ihmettelin, mikä minua oli äsken kammottanut. – Jos me päätettäisiin tehdä se, niin mitä meidän pitäis tehdä?
- Varmaan riisua, Kasimir arveli.

Se ei kuulostanut vaaralliselta ja harkitsevasti laskin käteni ratsastushousuilleni vain todetakseni, että ne rapisivat hiekkaa. Olin jo unohtanut, että olin tipahtanut.
- Jessus, mutsi tappaa mut, kun se näkee, että mulla on lakanat ravassa, älähdin.
- Sun pitää kai vaihtaa ne. Suihkukaan ei tekisi välttämättä pahaa, sä olet ravassa muutenkin, Kasimir sanoi ja pyyhkäisi poskeani.
- Onko siinäkin?
- Jep.
- Okei. Mä menen. Haluatko säkin käydä?
- Ehkä. Katotaan myöhemmin, hän sanoi ja kääntyi takaisin telkkaria kohden, kun nousin.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   9.2.10 12:48:15

kasimir on ihanan huomaavainen :) awws

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   9.2.10 15:00:59

Voi vitsit! Dannia jänskättää :D kerranki se on ite vähä perääntyvämpi, eikä semmone soitellen sotaan :D

Jee! Se toi Dannille oikeestikki karkkia :)

Ja Flanelli, et sie mitää huomaa ku se puudute tekee hommansa.
Ps. mieki pelkään piikkejaä, hampilääkäriä/lääkäriä ja hämähäkkejä :D

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   9.2.10 15:27:55

Jekku, älä yritä, mä maistan ne lateksihanskat kumminkin, yäk, niihin tukehtuu...

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   9.2.10 19:11:17

MÄ HERÄSIN KUOLLEISTA!

Mun päähän ei ikinä oo mahtunu miten joku voi pelätä hammaslääkäriä tai piikkejä :--D. Mä oon käyny oikomishoidossa nyt sen 5 vuotta, ne on repiny mun hampaita nii et oon välillä rääkässy kivusta ja monesti maannu kyyneleet silmissä, mutta ei. Ei hammaslääkärifobiaa.
Jossain vaiheessa mä luulin että mulla on piikkikammo, ja jos oli ni nyt se ainakin on poissa :--D

On hammaslääkärissä yks ihan järkyttävä asia, nimittäin hammasmuottien ottaminen (vai mikälie, se missä on sellasta sinistä mönjää jossain reikäses metallinkappalees joka tungetaan sun suuhus), ku ne tunkee sitä sáatanan lusikkaa nieluun asti eikä saa hengitettyy, viimekski meinasin tukehtuu ja nää yhet joutuu suurinpiirtein nostaa mut istumaan ja hokemaan et "Koita hengittää, koita hengittää nyt, ihan rauhassa"

NONI MENI TOTALLY OT. Ögh.

Lähettäjä: flanelli (ie) 
Päivämäärä:   9.2.10 19:44:36

Figu, älä? mä meen iha paniikkii, ku joku tulee lähellekään mua piikin kaa, ja hammaslääkäritkin saa mut paniikkiin. Yhyy mulla sekos toinen selain ;( enkä osaa käyttää tätä uudempaa IE:tä kunnolla...

Sennuuu lisää??

Lähettäjä: Hiutale 
Päivämäärä:   9.2.10 22:27:49

Sennu hei, en tiedä muistatko mut sieltä kaukaisilta ajoilta about 1,5 vuotta sitten. Ne oli niitä aikoja, ku marttakerhoa pistit marttojen kanssa pystyyn.Sillon luin suhteellisen aktiivisesti näitä Jessi&Vesku stooreja, ja nyt.. tulin takas ehkä puol vuotta sitten. Hitsi, että on hauska seurata Mustaojan elämää! On pakko ilmoittautua, koska tykkään sun tavasta kirjottaa. Ei voi muuta sanoa vaanku, että keep going! :) Me luetaan kyllä!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.2.10 23:05:03

Hiutale, muistan toki! Kiva kun palasit - täällähän ei ole yläikärajaa :D
-----------
Soutaakseni ja huovatakseni nyt oikein tyypillisen naisihmisen tavoin jätin äidin pyjaman tänään sikseen ja palasin sänkyyn topissa ja pikkuhousuissa.
- Ihan vaan kaiken varalta, ettei ole niin paljon riisumista, jos alkaa tuntua siltä, virnistin Kasimirille, joka tuijotti minua.
- Sä olet mahdoton. Haluatko sä nyt vai et? hän puuskahti.
- Mä en voi tietää vielä. Katotaan, mitä tapahtuu, sanoin ja asetuin hyvin hänen selkänsä taakse, mistä saatoin nähdä television, kun asetin leukani hyvin hänen olkapäälleen. Samalla saatoin pistää käteni ja jalkani hänen ympärilleen. Olin sittenkin alkanut kallistua kyllä-vaihtoehdon puolelle.

Kasimiria ei ollut lopulta kauhean vaikea houkutella. Minä en oikein tiennyt, mitä odottaa, paitsi todennäköisesti vähän kipua. Olin tietysti lukenut kilokaupalla kirjoja, joista olin oppinut miltä se voisi tuntua, mutta epäilin, ettei Kasimir ollut lukenut samoja kirjoja. Olimme aika lailla hämillämme molemmat, ja sitten, kun se lopulta sattui, se sattui niin kovasti, että minun piti huudahtaa.
- Haluatko sä lopettaa? Kasimir kysyi huolestuen, mutta pudistin päätäni.
- En, se meni ohi jo, valehtelin, mutta se oli siunattu valhe ja kävi pian toteen. Mitenkään suunnattoman nautittavaa se ei ollut missään vaiheessa paitsi ajatustasolla. Ajattelin riemastuneena, mitä äiti sanoisi jos tietäisi.
- Sä olet ihana, Kasimir sanoi lopulta ja puristi minua kovasti.
- Mun täytyy mennä vessaan, sanoin käytännöllisesti.
- Ethän sä ole vihainen?
- Hölmö, miksi olisin? Mä tulen just takasin, sanoin hymyillen ja suutelin häntä.

Palatessani Kasimir istui sängyn laidalla ja oli vetänyt vähän vaatteita päälleen.
- Mitä sä meinaat? kysyin pujahtaessani nopeasti peiton alle.
- Mä mietin, että ehkä mun pitäis mennä kotiin, hän sanoi. Oliko hänen äänensä jotenkin omituinen?
- Anteeksi kuinka? kysyin kohteliaasti. Äkillinen murhanhimo oli vallannut minut sekunnin murto-osassa.
- Mä mietin, että pitäiskö mun… hän alkoi toistaa, mutta en minä sitä uudelleen halunnut kuulla.
- Ai painua karkuun nyt, kun sait? Sen jos teet niin mä tapan sut, sanoin matalasti ja hän kääntyi kummastuneen näköisenä katsomaan.
- En mä…
- Kuristan sut, puukotan…
- Danni, lopeta! hän sanoi ja kääntyi ravistamaan minua. – Mä ajattelin, että jos sä haluat olla yksin. Viimeksi kun… siis se halusi painua kotiin heti. Hyvä että pukemaan ehti.

Tietysti tiesin, ettei tämä ollut ollut hänen ensimmäinen kertansa, mutta muita yksityiskohtia en ollut kuullutkaan, kun en ollut kehdannut kysyä.
- Sä et halua mennä? varmistin.
- No en ihan välttämättä.
- Jessus, mä jo luulin. Tule takasin tänne, huokaisin ja nostin peiton kulmaa. Ehkä hän epäröi hetken, ehkä ei. Kiitettävän nopeasti hän kuitenkin oli taas vieressäni. Oli aika ruveta söpöstelemään.
- Rakastatko sä mua? uskalsin nyt kysyä. Olin itse tehnyt sen edellisiltana kohtuullisen selväksi, oli hänen vuoronsa.
- Kovasti, Kasimir vakuutti.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   9.2.10 23:38:57

awwwws ne on niin söpöjä<3 vielä lisää? *bambikatse*

mul on vaikee päätös edessä, mennäkö nukkumaan Frasierin jälkeen, vai jäädäkö koneelle väkertämään ulkoasuja?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   10.2.10 12:41:29

10. Pikkujoulujuhlat
Emme viitsineet lintsata toista päivää, vaikka se vuorokausi meni lähinnä valvoessa. En ikinä unohtaisi sitä yötä. Se oli parempaa kuin elokuvissa. Juttelimme, vaikka olimme näinä lyhyinä viikkoina jutelleet jo enemmän ja salaisempia kuin mitä ikinä olin kenenkään kanssa puhunut, Alissaa lukuunottamatta. Kun siihenastiset elämämme oli käsitelty, olimme siirtyneet rakentamaan tulevaisuutta. Olimme päässeet yhteisymmärrykseen siitä, montako lasta hankkisimme ja missä asuisimme isoina. Kummallakin meistä oli sisaruksia vähän liikaa, joten meille saisi riittää yksi tyttö ja yksi poika ja kotimme olisi Helsingissä, ellei sitten suorastaan ulkomailla. Kumpikaan meistä ei halunnut asua tällä tavoin syrjässä. Me myöskin rakastelimme uudestaan, eikä se enää ollut hämmentävää, vaikkakin vielä vähän outoa. Kaipa siihen tottuisi, ja Kasimir tuntui pitävän siitä.

Minun piti olla koulussa kahdeksalta ja silmät ristissä lähdin ajamaan. Kasimirin tunnit alkaisivat vasta kymmeneltä ja hän pääsisikin myöhemmin, joten en ollut luvannut sittenkään ottaa häntä mukaan tallille. En tiennyt, haluaisinko itsekään ratsastaa tänään. Jo mopon satulassa istuminen tuntui vähän omituiselta, mutta piti minun siellä käydä hakemassa tilauksen Hanskilta.

Torkuin useimmat tunnit ja heräsin välitunneiksi. Una halusi tietää, miksi olimme molemmat olleet edellispäivän poissa, ja vaikka me nyt aloimmekin kaikkien silmissä olla pari, en sentään kertonut, ettemme olleet päässeet ylös sängystäni. Tietysti olisin voinut, olihan hänkin kertonut aikeistaan Miikan kanssa, mutta jotenkin en jaksanut. Se olisi vaatinut pidemmän ajan kuin välitunnin ja pikkujoulut olivat paljon hauskempi puheenaihe. Niistä johtuen oma poissaolevuuteni ei pistänyt niin silmään. Opettajat katsoivat tuskastuneina kaikkia oppilaita, sillä bileistä puhuminen ja suunnittelu oli muidenkin mielestä tärkeämpää kuin opetus.

Äiti tuli alkuillasta, juuri, kun olin päässyt kotiin Kasimirin luota. Minun oli ollut pakko lähteä, sillä minusta tuntui, että nukahdin pystyyn ja Kasimirkin oli haukotellut niin, ettei ollut edes pannut vastaan. Emmehän jaksaisi seuraavana iltana juhlia näillä nukkumisilla.
- Oletko sä kipeä? kuului ensimmäinen kysymys, kun äiti astui sisään. Olin käytännöllisyyden vuoksi jo pukeutunut yöpukuun ja mennyt peiton alle.
- En ole, ilmoitin ja piristyin hiukan. – Toitko sä mulle mitään?
- Ruokakaupassa mä kävin. Onko sulla nälkä?
- Ei, väsyttää vaan.
- Mikä sua väsyttää? hän kysyi terävästi ja ennen kuin arvasinkaan, hän oli kokeilemassa kaulaani. Olisihan se pitänyt arvata.
- Ei mulla ole kuumetta, en mä ole kipeä, väsynyt vaan, toistin kärsivällisesti. – Me valvottiin melkein koko viime yö.
- Me?
- Kasimir ja minä.
- Niinkö? Oliko se fiksua koulupäivänä? äiti kysyi ja kohotti kulmakarvojaan.
- Se oli vaan niin paljon hauskempaa kuin nukkuminen, tirskahdin. – Mutta nyt mun pitää nukkua, muuten mä en jaksa huomenna pikkujouluihin. Tarjoatko meille kyydin koululle? Mä en ala mopoilla Miilan mekossa ja sun korkkareissa.

Yllätyksekseni äiti suostui heti paikalla.
- Eikö sulla olekaan iltavuoro? kysyin hämmästyneenä.
- Ei satu olemaan. Kyllä mä ehdin teidät viedä.
Hän meni tyhjentämään ostoksiaan jääkaappiin ja minä leikittelin hetken ajatuksella mennä perässä ja kertoa tarkemmin, mihin yö oli kulunut, mutta olin vaan kerta kaikkiaan liian väsynyt.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   10.2.10 13:03:13

saanko mä arvata?

Seuraavaks Jessi tulee keittiöstä roskapussia roikottaen, ja alkaa udella Dannilta, et miks siellä on kortsuja :p

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   10.2.10 16:32:55

Tai sit huomaa Dannin petaamattoman sängyn ilmiselvine todisteineen. Ellei sekin sit mee siihen samaan Siiripiikkiin, et menkat alkoi.

Lähettäjä: Arctic Warrior 
Päivämäärä:   10.2.10 20:53:29

Uusi lukija ilmoittautuu:) Sain nyt vihdoin tämän koko ketjun luettua. Tosi hyvää tekstiä ja tykkään lukea ihan älyttömästi! Mitään rakentavaa en kyllä tähän hätään osaa sanoa, mutta jatkoa odottelen innolla:)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   10.2.10 21:15:09

Tervetuloa, AW!
-----------
Perjantai oli koulussa vielä sekopäisempi päivä kuin torstai oli ollut ja ne opettajat, joiden tunnilla ei ollut koetta, luopuivat yrityksistä opettaa kokonaan ja antoivat meidän hälistä. Koulu oli jo joka tapauksessa niin lopuillaan, että eiköhän suurin osa sen jakson numeroistakin ollut selvillä. Ajatus masensi minua hiukan, samoin kuin se ruotsinkoe, johon en missään välissä ollut ehtinyt lukea, mutta tänään se tuntui toisarvoiselta. Parilla tunnilla saimme tehdä muka ryhmätöitä, joten silloin vetäydyimme Kasimirin kanssa luokan takanurkkaan. Päät yhdessä raapustelimme jotain paperille, mutta itse asiassa puhaltelimme toistemme korviin ja vaihdoimme nopeita suukkoja. Elämä oli hyvää. Onneksi Una ja Miikka olivat ängenneet samaan ryhmään ja tekivät itse tehtävän.
- Nyt se on siinä ja te saatte lopettaa ton ällöttävän imeskelyn, Una sanoi lopulta.
- Ällöttävän? kysyin ja räpsyttelin ripsiäni. Eikö Una itse ollut ollut ällöttävyyden huippu koko syksyn ajan?
- Niin just. Haluatteko te tulla meille ennen bileitä?

Mietin hetken ja katsoin Kasimiria, joka liikautti silmiään aavistuksen verran. Maailman hienovaraisin pudistus.
- Kiitos ei, mutsi lupas tuoda meidät koululle, sanoin. – Teiltä on niin pitkä matka.
- Meidänkin äiti lupas, Una huudahti.
- No mutta mä lupasin jo sille, että se osallistua, sanoin. – Tiedäthän sä äidit.

Koulu loppui ennen aikojaan puoli kolmelta, kun viimeisen tunnin opettaja totesi, ettei hänellä ollut mitään sanansijaa keskustelussa, joka luokassa velloi.
- Menkää kotiin! hän puuskahti. – Jos on musta kiinni, ensi vuonna ei kyllä ole mitään pikkujouluja! Koko tää viikko on menny ihan harakoille!
Me emme toista kehotusta kaivanneet, puolet oppilaista oli jo ulkona luokasta, kun hän lopetteli lausettaan. Kasimir odotti minua naulakon luona.
- Mihin aikaan mä tulen teille? hän kysyi ja puristi minua vyötäisiltä. – Ja onko mun pakko tulla?
- On sun. Mutsi on oikeesti aika jees ja mä tiedän, että se haluaa kuollakseen nähdä, minkä näkönen sälli meillä yöpyy, kun se ei ole kotona, naurahdin.
- Ethän sä kertonut sille… tai siis, ei kai se kurista mua heti ja ilmota poliisille?
- En mä kertonut, vakuutin ja nyt olin siitä iloinen, vaikka aamulla vielä olin vähän harmitellut. Mutta malttaisin minä odottaa äidin ilmeen näkemistä vielä jonkin aikaa. Hyviä ja vielä parempia tilaisuuksia tulisi varmasti, sellaisia, jolloin haluaisin iskeä häntä vyön alle.
- Monelta?
- Puolelta. Sitten sun ei tarvitse olla esillä kuin muutama minuutti, ehdotin.
- Selvä, hän sanoi ja suuteli minua. Se ei ollut pelkkä suukko vaan sen verran enemmän, että aloin vilkuilla ympärilleni.
- Lopettakaa. Ei ihan kaikki ole koulun käytävillä sopivaa! tiuskaisi viimeisenä luokasta tuleva opettaja. Odotimme, että hän ehti melkein kymmenen metrin päähän, ennen kuin aloimme nauraa.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   10.2.10 21:24:03

kiesus mikä maikka :D. Valittaa nyt toisten hempeilystä!

Aiettä mikä iltapala

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   10.2.10 21:31:44

Flanelli varasti varpaat suustani.

Lähettäjä: Salde 
Päivämäärä:   10.2.10 21:31:54

- No mutta mä lupasin jo sille, että se osallistua, sanoin.

Pitäisi varmaan olla saa osallistua tai jotain? :D

Muuta en tähän osaa edelleenkään sanoa. Loistavaa tekstiä, kuten aina!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   10.2.10 21:34:15

Joo, "se saa tuntea osallistuvansa" tjsp

Mulle on käyny just tolleen koulussa :D

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   10.2.10 23:34:43

Aww! Onpa Danni nyt söpöiliä kerrassaan :)

Flanelli: Meill on samat inhokki kohteet :D miekää en voi sietää sitä kumin makuu suussa:/ Onneks eivät ees tunkeneet sormiaan suuhun!!

Nykysin mie en nii paljo pelkää, ku penskana. Mut silti, en mie oo ensimmäisena jonossa piikillä osotellaan :D

Mutta mutta, jatkoaaa! Mie veikkaan kanssa,et Jessi löytää kortsut roskiksesta tms.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.2.10 12:36:12

Kotona menin suihkuun ja sen jälkeen rasvasin koko vartaloni äidin ihanantuoksuisella vartalovoiteella ja kasvoni hänen hienoimmalla kosteusvoiteellaan. Föönasin hiukseni mahdollisimman paljon samoin kuin Siiri oli tehnyt ne leikattuaan ja totesin ihmeissäni, että osasin. Ehkä se oli viikon harjoittelun tulos – vaikken joka päivä ollutkaan edes yrittänyt – tai sitten onnenkantamoinen. Siinä tapauksessa tahdoin ottaa sen hyvänä enteenä.

Meikkaamiseen meni toista tuntia, kun halusin kaiken olevan täydellistä. Värivoide, puuteri ja poskipuna. Luomiväriä, rajaus, ripsiväri. Lisää luomiväriä ja kulmakynää. Huultenrajauskynä ja huulipunaa. Sotkin iloisesti sekä äidin että omat meikkini läjään lavuaariin ja lisäsin lopuksi kaikkea vielä ylimääräisen kierroksen, paitsi huulipunaa kaksi. Muistin äidin joskus nauraneen ohjetta, jonka mukaan huulipunaa piti laittaa seitsemän eri kerrosta ja aina välillä puuteria. Minä laitoin yhdeksän. Lopputulos oli yllättävän hyvä. Yliammuttu, tietenkin, mutta ainahan minä olin ampunut yli. Nyt oli aihettakin, kun halusin itselleni filminäyttelijän meikin, joka sopisi Kasimirin pukuun.

Sunnuntaina Mustaojalta palatessani olin käynyt joululahjaostoksilla, ihan niin kuin olin luvannutkin, mutta olin pistänyt suurimman osan isän antamista rahoista uusiin rintsikoihin. Ne olivat ratsastusvarusteita lukuun ottamatta kallein kapistus, mikä minulle ikinä oli ostettu, ja istuvin. Ne paransivat Miilan mekkoa kaksisataa prosenttia. Äidin sukkanauhaliivit olisivat olleet niille loistava lisä, mutta en ollut jaksanut etsiä kaupoista sukkia, joten sain tyytyä sukkahousuihin. Yritin tehdä valintaa äidin kenkien välillä, kun hän tuli kotiin.
- Mitäs tykkäät? kysyin, ennen kuin hän ehti sanoa mitään ja pyörähdin eteiseen. Meillä ei ollut kokovartalopeiliä, joten olin yrittänyt kurkkia kenkien sopivuutta vessanpöntön kannella seisten. Meni hetki, ennen kuin äiti sanoi mitään.
- Ja sä olet…?
- Mä olen sun tyttäresi Danni Aleksandra, sanoin juhlallisesti, enkä voinut pidättää kikatusta. Äiti oli tosiaan joskus aika jees. En olisi voinut saada parempaa kehua kuin hänen tyrmistyksensä.
- Mun kengät, hän huomasi.
- Sun, myönsin. – Ei mulla ole mitään, mikä olisi sopinut Miilan mekkoon. Nämä vai mustat?
- Ota ne, äiti päätti, joten astuin muutaman horjuvan askeleen lisää korkeilla kullanvärisillä ja menin sitten ottamaan mekon kaapista.

Kun olin sen saanut ylleni, saatoin vain seistä paikoillani ja odottaa Kasimiria. Äiti yritti tarjota minulle syötävää, mutta en halunnut tuhrata huulipunaani, ja sitten tajusin, ettei minulla ollut koruja.
- Ei mullakaan ole täällä paljon mitään, äiti sanoi vähintään yhtä huolestuneena kuin minä.
- Mulla ei ole hajuvettäkään, tajusin.
- Sä tuoksut ilmankin. Oletko sä kylpenyt mun vartalovoiteessa? hän naurahti ja kaivoi käsilaukkuaan. Yllättävää kyllä sieltä löytyi pari isoja tekotimantteja, joita en ollut koskaan nähnyt hänen pitävän.
- Ei ihan sun tyyliä, sanoin epäluuloisena.
- No ei niin, ne osu mun silmiin jossain ja mä mietin niitä meidän pikkujouluihin… mutta enhän mä päässyt niihin ollenkaan, kun tuli se sairastapaus. Haluatko sä ne?
- Musta ne sopii mun pikkujouluihin just, sanoin ja kiinnitin ne korviini.

Kasimir tuli minuutilleen puolelta ja sipsutin avaamaan oven. Äiti oli varsin innokkaana takanani, mutta hänen kenkänsä jaloissani olin pidempi ja saatoin tukkia näkyvyyden. Kasimir näytti komeammalta kuin koskaan. Hänellä oli valkoisen pukunsa päällä pitkä takki, jonka hän varmaankin oli lainannut isältään, sillä en voinut kuvitella kuusitoistavuotiaan pojan omistavan sellaista. Minunkin täytyisi lainata äidin pitkää takkia, ei tähän asuun lyhyt toppatakki käynyt.
- Sä olet upea, Kasimir sanoi, mutta vilkuili hermostuneena ohitseni.
- Tule sisään, ei se pure, sanoin ja väistyin. Kuten yleensä tiukoissa paikoissa, äiti ei pettänyt luottamusta.
- Jaaha, hän sanoi Kasimirille. – Mä ajattelin, että Danni on ylipukeutunut, mutta te näytätte aika tasaväkiseltä parilta. Tule sisään, mun on pakko ottaa teistä pari kuvaa kotiväelle.

Yritin Kasimirin vuoksi pitää kuvaussession lyhyenä, mutta hän näytti kotiutuneen saman tien ja se oli itse asiassa äiti, joka meitä hätisteli liikkeelle. Hän halusi vielä ehtiä ratsastamaan.
- Kasimir ratsasti Irkulla, muistin sanoa, kun kiskoin hänen takkiaan päälleni.
- Häh?
- Se oli kivaa, Kasimir sanoi ja äiti katsoi minua kuin heikkopäistä.
- No problem, kaikki hengissä, sanoin ja levitin käsiäni. – Mennään, ettei me myöhästytä.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   11.2.10 15:18:47

Aahahahaa :D aivan mahtavaa!!

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   11.2.10 16:09:56

Musta on vähän hassua kuinka utelias Jessi oli Kasimirin suhteen, kun olihan ne aiemminkin tavanneet.. Siis silloin kun Jessi heitti Dannin ja Kasimirin Miilan luokse.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   11.2.10 16:56:35

*tippuu tuolilta* hahahahahahaehehehehehehehahahahahaheheheheh *piteee mahaansa*

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.2.10 17:28:13

Whisky, ehkä se oli vaan utelias siitä, mihin se oli pukeutunut, että Dannin tarvitsee mennä lainaamaan Miilan rytkyjä. :)

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   11.2.10 17:55:26

Niin juu, ehkäpä :D

Mutta saisko mitenkään toista pätkää tälle päivälle? *koiranpentuilme*

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.2.10 18:00:56

Oukei.
-------------

Osa oppilaista oli jäänyt koululle koristamaan juhlasalia ja kun me pääsimme sinne, sitä valaisi väriä vaihtava näyttämövalaisin ja oikeat kynttilälyhdyt. Ihmettelin, miten moisia oli saanut tuoda sinne, kun opettajat tuntuivat joskus ajattelevan, että jopa lyijykynä oli liian vaarallinen oppilaan pidellä. Toisaalta ne olivat kyllä niin korkealla, ettei niitä voinut vain poimia, vaikka sattuisikin olemaan pyromaniaan taipuvainen.

Lukiossa oli ehkä sataviisikymmentä oppilasta ja kaikki taisivat olla paikalla, abitkin. Myös lähes kaikki opettajat oli kutsuttu, sillä olimmehan jo melkein aikuisia ja saatoimme kohdella heitä lähes vertaisinamme. Sitä paitsi tuskin koulua olisi saanut käyttää juhlapaikkana ilman heidän läsnäoloaan. En tiedä, mistä musiikki oli hommattu, mutta se oli hyvää. Kasimir ja minä kuljimme käsikoukkua ympäriinsä ja keräsimme katseita. Ensisilmäyksellä olin ihan varma siitä, että me olimme parhaiten pukeutuneet. Kukaan muu ei päässyt lähellekään, ei ainakaan parina. Tietysti se johtui Kasimirin valkoisesta puvusta. Kellään muulla pojista ei ollut mitään siihen verrattavaa. Okei, muutama kiva punkkari ja heviketjuasu oli, mutta ne hukkuivat mustina salin hämäryyteen. Pukukilpailu ei enää kuitenkaan tuntunut kovin tärkeältä. Oli hauskempaa kulkea Kasimirin kanssa ja tanssia ja käydä tupakalla. Periaatteessa kenelläkään ei pitänyt olla mitään asiaa ulos, sillä koulun alueella ei saanut tupakoida. Yllättävän iso joukko vaan oli jatkuvasti niin kuumissaan, että pihalle oli pakko päästä ja kun astuimme aidan taakse jalkakäytävän puolelle, ei kenelläkään voinut olla mitään sanomista. Itse asiassa pari opettajaakin kävi siellä. Heidän nähden me oppilaat emme voineet maistella salapulloistamme, mutta eivät he onneksi siellä koko aikaa roikkuneet.

- Anna huikka-huikkanen, kuiskasin Kasimirille, kun kuviksenope katosi joukostamme kohden ovea. Olin edellisiltana vienyt Hanskin tuoman pullon suoraan hänen luokseen, missä olimme jakaneet sen kahteen pienempään pulloon. Kasimirin isän taskumatti oli nyt Kasimirin taskussa ja toinen pullo minun repussani narikassa. Tietenkään alkoholijuomia ei saanut tuoda kouluun, mutta ei meitä ja tavaroitamme niin tarkkaan ollut tutkittu, että olisimme jääneet kiinni. Reppuun oli kurkistettu, mutta litteä muovinen konjakkipullo, jonka olin tyhjänä löytänyt kaapista, oli turvallisesti piilossa terveyssidepaketissa. Olin päätellyt, ettei niitä kukaan menisi tonkimaan.
- Tässä, muru, Kasimir sanoi ja ojensi metallisen, littanan pullon. Terästäydyin ja join vähän, mutta en voinut estää naamaani vääntymästä. Se oli ihan järkyttävän pahaa. Kasimirkin joi ja sitten palasimme sisään tanssimaan.

Juhlat olivat periaatteessa aika lapselliset, mutta juhlatunnelma ja kevyt humala sai typerimmätkin kilpailut tuntumaan hauskoilta ja taputin ja viheltelin innokkaasti kilpailijoille ja voittajille. Jossain vaiheessa ruotsinryhmän Sara, joka oli ollut järjestelytoimikunnassa, kävi tuomassa Kasimirille ja minulle isot, punaiset tarrasydämet. Ne tarkoittivat sitä, että esiraati oli valinnut meidät ehdolle pukukilpailuun. Liimasin tarran olkapäähäni, sillä pelkäsin, ettei se lähtisi irti Miilan puvun kevyestä kankaasta ja virnistin Kasimirille.
- Ajattele, mikä säkä, että joku on keksinyt tämmöisen pukukilpailun.
- Miten niin?
- No jos sä et olisi halunnut voittaa sitä ja kysynyt mua sun pariksi niin oltaisko me muka tässä?
- Mä olisin keksinyt jotain muuta sitten, hän sanoi.
- Oi, olisitko? Mitä?
- Ei aavistustakaan. Mutta jotain. Käydään äkkiä vielä pihalla, ennen kuin ne kutsuu meidät esiin.

Mitä useammin olimme käväisseet pihalla, sitä puuroisemmaksi oli ajantajuni alkanut mennä ja itse asiassa unohdin jo koko kisan, kun tulimme sisään lämpimään.
- Mun täytyy käydä vessassa, sanoin.
- Okei, nähdään salissa.
Tyttöjen vessaan oli melkein jono, kun käytössä oli vain se yksi, mikä oli juhlasalin yhteydessä ja muu koulu oli suljettuna ja pimeänä. Kaikki eriöt olivat varattuina ja peilin eteen tuskin mahtui, kun siinä keekoili rivi kakkosluokkalaisia parantelemassa meikkejään.
- Mistä sä olet saanut ton puvun? kysyi yksi heistä melko ystävällisesti minulta.
- Mun tädiltä, ilmoitin ja totesin, että minun meikkini ei kaivannut korjausta.
- Kenen se on?

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   11.2.10 18:38:42

*kiipeää takaisin tuolille ja todettuaan vaaran menneen ohi*

Jes, sä pelastit mut varmalta naurukuolemalta. Ihan mahtavia pätkiä kiitos..

Figu, en varmasti varastanu sun varpaitas!

Jekku, pelkurit on parhaita. Hihii, ne ei saanu tehtyy mulle mitää, ku "ei löydy nii hyvii puudutusaineita. Me saadaan kipu pois, mut ei tuntoa". Lopputulos: Lotta kävelee ulos ja sanoo "hyvästi". Ny pitäis varaa aika tohtorille, et sais diagnoosin hampilääkäri kammoon ja pääsis Manskulle nukutukseen hoidattamaan hampaat.

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   11.2.10 18:51:23

Käsittääkseni tämä jäi nyt liian jännään kohtaan! >:O

Lähettäjä: &#160; 
Päivämäärä:   11.2.10 18:59:28

:))

Lähettäjä: |katie| 
Päivämäärä:   12.2.10 14:46:31

Heiiii, ei voi olla totta! Tulin just kotiin tekstitaidon yo-kokeesta ja ajattelin et pääsen lukee täältä jotai hauskaa ja rentoutuu ja sit ei ollukkaa tullu jatkoo. :o

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.2.10 14:47:56

Olin vähällä mokata ja toistaa, että tätini, kun ymmärsin, että hän tarkoitti merkkiä.
- Katso sieltä niskasta, en mä muista, sanoin välinpitämättömästi ja käänsin hänelle selkäni. Muistin kyllä, mitä lapussa luki, mutta en uskonut osaavani lausua sitä oikein, näin oli helpompaa. Tunsin kevyet sormet ja kuulin arvostavan henkäyksen.
- Balenciaga!
- Niinhän se olikin, totesin, mutta sitten yksi kopeista vapautui ja vetäydyin sinne. Tytöt olivat edelleen peilien edessä, kun tulin ulos.
- Meillä on jatkot tän jälkeen, haluatko sä tulla? kysyi se, joka oli udellut puvustani. Ällistyin. Kakkosluokkalaiset olivat parhaimmillaan alentuvan ystävällisiä, mutta eivät koskaan noin tuttavallisia.
- Mun täytyy kysyä, onko meillä muuta tiedossa, sanoin epämääräisesti. Ei meillä ollut, mutta en halunnut luvata kysymättä Kasimirilta. – Ja nyt mun pitää mennä, kohta on se pukukilpailu.
- Me pidetään sulle peukkuja!

Una ja Miikka seisoivat etsivän näköisinä juhlasalin ovella ja tarttuivat minua kummastakin käsivarresta.
- Vauhtia, kaikki muut on jo lavalla!
- No hups, mutisin ja annoin kiidättää itseni halki ihmisjoukon Kasimirin luo. Tuskin ehdin vilkaista muita neljää paria, kun mikrofonia pitelevä tyttö pisti pystyyn huutoäänestyksen.
- Mä jo luulin, ettet sä tulekaan, Kasimir mumisi korvaani.
- Sä olisit voittanu yksinkin, tirskahdin.
- Ei sillä ole väliä, kuka voittaa.

Mutta ehkä sillä oli kuitenkin. Me saimme äänekkäimmät huudot ja palkinnoksi pullollisen lasten samppanjaa. Katsoin sitä suoraan sanoen aika pettyneenä, mutta sitten tajusin, että se oli oikeastaan mitä parhain palkinto, Joisimme siitä vähän pois ja tyhjentäisimme sekaan loput väkevät, eikä yksikään opettaja epäilisi yhtään mitään.

Juhlat loppuivat kello kymmeneltä ja siinä vaiheessa välttelin jo opettajia huolellisesti. Heidän ei tarvitsisi kovin tarkasti katsoa huomatakseen, että olin kännissä kuin käki. Oli selvä, että kotiin ei ollut viisasta ihan vielä mennä. Una ja Miikka olivat varautuneet maltillisemmin ja Una sanoi huolestuneena, että voisimme toki mennä heille.
- Ei, sun äiti tulee kuitenkin juttelemaan ja huomaa, sanoin varmasti.
- Mennään jonnekin jatkoille, Kasimir ehdotti.
- Muthan kutsuttiinkin jatkoille, muistin siinä vaiheessa ja aloin katsella ympärilleni. Missä ihmeessä oli se tyttö?
- Kuka pyysi? Kasimir kysyi epäillen.
- Yks kakkosluokkalainen tyttö. Se ihastu mun pukuun ja sanoi pitävänsä peukkuja, että me voitetaan – ja mehän voitettiin! muistutin ja kohotin palkintopulloa, jota raahasin pullonsuusta pidellen. Se oli nyt asianmukaisesti terästetty ja melkein puoliksi juotu.

Lopulta suurin osa oppilaista parveili pihalla ja minä löysin sen tytön. Una ja Miikka vilkuttivat hyvästit ja lähtivät kävelemään kotimatkaa, mutta minä vedin Kasimirin uuden tuttavani luo.
- Missä bileet? kysyin railakkaasti.
- Ai niin, sinä, hän sanoi kuin olisi unohtanut minut.
- Sä kutsuit, muistutin. Ehkä hän ei ollut ollut tosissaan, mutta minä olin ottanut sen tosissani, joten en aikonut antaa periksi.
- Meillä, me odotetaan vaan tässä, että enemmän porukkaa ehtii paikalle, tyttö sanoi hymyillen. – Mä olen Miira.
Esittelin itseni ja Kasimirin ja kun ympärillemme oli kertynyt kymmenkunta ihmistä, Miira lähti näyttämään tietä. Monet huutelivat tulevansa perässä, kunhan kävisivät kotona tai kuka missäkin. Kasimir ja minä maleksimme jonon viimeisinä ja maistelimme palkintopullostamme. Ilta oli paranemaan päin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.2.10 14:49:51

Hyvä ajoitus!

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   12.2.10 16:32:12

ai kato, olin pummimassa päiväpalaa mut sehän oliki abt just tullut. tvkin on niin pienellä tässä vaiheessa (ei enää jaksa maindaa) et en kehtaa senkään varjolla kinuta .D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.2.10 23:49:31

11. Talviyönä
Viisas ihminen olisi tehnyt sinä iltana kaiken toisin. Alissa esimerkiksi, vaikka olisi juonutkin itsensä humalaan ja lähtenyt jatkoille, olisi lähettänyt äidille tekstiviestin, ettei tämä olisi ehtinyt kerätä niin kauheasti höyryjä. Alissa olisi myöskin mainituilla jatkoilla ollut ystävällinen ja käyttäytynyt hyvin ja jos hän olisi huomannut olevansa auttamattomasti liian kännissä, hän olisi mennyt jonnekin nukkumaan.

Minä sen sijaan tanssin pöydällä ja join lisää. Miira ja muut tytöt katsoivat minua ja poistuivat huoneesta niskojaan nakellen, mutta minä jatkoin niin kauan kuin juotavaa riitti ja pysyin pystyssä. Kasimir oli ottanut haltuunsa terästetyn voittopullomme väittäen, että olin juonut siitä jo ihan liikaa, mutta paikalla olevat muut pojat tarjoilivat auliisti olutta ja siideriä siihen asti, kun liukastuin. Onneksi olin sentään kengät ottanut pois, sillä ei se lasipöytä olisi kestänyt niiden korkoja kovinkaan kauan.
Siinä vaiheessa Kasimir otti minut haltuunsa ja vei sivummalle jonkun makuuhuoneeseen.
- Haluatko sä mennä sänkyyn? kysyin auliisti.
- En täällä, hän sanoi, mutta menimme sängylle silti ja siihen se hauskanpito minun osaltani loppuikin. Kun heräsin, olivat jatkotkin ohitse ja Miira halusi nukkumaan.
- Selviättekö te kotiin? hän kysyi velvollisuudentuntoisesti mutta näin kyllä, ettei häntä liikuttanut muu kuin saada talo tyhjäksi.
- Tietysti, sanoin ja tunsin pääni täysin selväksi. Kasimir sai kuitenkin auttaa minulle kengät jalkaan, sillä raajani elivät vähän omaa elämäänsä.

- No niin, mitäs nyt? hän puuskahti, kun seisoimme kylmässä talviyössä oven paukahdettua kiinni takanamme.
- Kävellään kotiin niin virkistytään, sanoin. Olimme vain vähän matkan päässä koululta, eli kotiin asti oli ihan kiitettävä kävelymatka, mutta ei Kasimirillakaan ollut parempaa ehdotusta. Ei se kyllä herkkua ollut. Jalkani ottivat tosiaan välillä vähän omia sivuaskelia ja kengät, jotka olivat kalvaneet aikaisemmin vain hiukan, alkoivat hiertää tosissaan.
- Tää ei oo enää kivaa, vingahdin lopulta ja tajusin vasta sitten, ettei Kasimir ollut sanonut sanaakaan koko matkalla. – Ja mitä sä mökötät?
- En mä mökötä, hän sanoi umpimielisesti kädet taskuissa.
- Ai. Miten musta ihan näyttää siltä? sanoin purevasti. Miten hän kehtasi murjottaa, kun minulla oli kevyt, joskin tuskainen olo irroteltuani kerrankin. Toivoin, että olisi ollut kymmenen astetta lämpimämpää ja että olisin voinut kävellä paljain jaloin.
- Miksi sä keikistelit niille kaikille toisille kundeille?
- En mä mitään keikistellyt, väitin piristyen. Matka sujuisi paljon nopeammin jos juttelisimme samalla.
- Vääntyilit pöydällä kuin joku strippari!
- Näytinkö mä stripparilta? kysyin salaa mielissäni. Kaikki, jotka olin nähnyt telkkarissa, olivat tanssineet kauhean hyvin. Enkä minä ollut riisunut mitään, kyllä minä sen muistin.

Kinasimme siitä aiheesta niin, että kilometri tai useampikin taittui ihan huomaamatta ja tuttujen talojen näkeminen sai minut äkkiä tajuamaan, miten poikki olin. Matkaa oli vielä kadunkulmaan asti ja siitä ohitse kahden ensimmäisen talon.
- Mä en jaksa enää askeltakaan, voihkaisin ja laahustin istumaan ison hiekkasäiliön päälle. Kasimir otti muutaman askeleen kuin jatkaakseen suoraan kotiin, mutta kääntyi sentään.
- Oliko tää nyt tässä? hän kysyi hyisesti. Minä olin muistanut, että minulla oli tupakoita ja nostin hämmästyksissäni katseeni rypistyneestä askista.
- Mikä?
- Meidän juttu.
- Mitä sä nyt hourit, poika parka. Miksi olisi?
- Mehän ollaan tapeltu koko matka.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   12.2.10 23:52:40

Oivoi! Vai että koko matka tapeltu, eiköhän se ole eron paikka.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.2.10 00:03:18

Uusi