Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.2.10 00:01:25

Edellinen

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   13.2.10 11:21:35

Voi että hymyilytti tuo Kasimir :)
Pikku kina ja pitää erota :D nooo siitä ne oppii.
Millo Merlin saa fudut :)

Flanelli: Mitä? Eimuka oo puudutetta mikä tehoo sinuun :D Ei voi olla, miulle ne suunnillee nauro, ku kysyin nukutuksesta. Ku viisaudehampaat piti ottaa pois.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.2.10 11:54:49

Tajusin, että hän oli ottanut kiistelymme ihan vakavissaan ja taputin peltistä kantta vieressäni. – Tule tänne istumaan äläkä murjota siellä. Täytyyhän sitä joskus vähän tuulettaa. Musta on ihanaa, että sä olit musta niin mustasukkanen.
- Niinkö? hän sanoi ja istui epäröiden. Tarjosin hänellekin tupakan ja painoin pääni hänen olkapäätään vasten.
- Tietysti oli. Sehän vaan todistaa, että sä tykkäät musta.
- Sä olet hassu tyttö. Omituinen.
Minua ei haitannut ollenkaan tulla kutsutuksi omituiseksi, sillä Kasimirin ääni oli muuttunut matalaksi ja helläksi.
- Mua ei huvittais mennä kotiin, sanoin luottamuksellisesti ja halasin häntä. – Mä haluaisin jäädä sun kanssa tähän.
- Tule meille, hän ehdotti.
- En mä, sun koko perhe on ovella tuijottamassa mua aamulla.
- Ja sunkin mutsi takuulla kaipaa sua jo.
- Niin takuulla kaipaa, huokaisin. Olin ollut pitkin matkaa kuulevinani repusta puhelimen soittoa, mutta en ollut välittänyt pysähtyä kaivamaan sitä esiin.
- Mennään nyt, ennen kuin se keksii, että mä olen huonoa seuraa sulle.

Minun ovellani pysähdyimme suutelemaan pitkäksi aikaa, mutta lopulta kylmyys kävi kimppuun ja kengät muuttuivat aina vaan sietämättömämmiksi.
- Hyvää yötä, sanoin päättäväisesti ja tunnustelin avainta äidin takin taskusta.
- Hyvää yötä, muru, Kasimir sanoi lähtemättä minnekään, ennen kuin sain oven auki. Riisuin ensimmäiseksi kengät ja sitten jäin vilkuttamaan lasin läpi, kunnes poika käännähti ja lähti menemään.

Äiti istui sängyllään risti-istunnassa ja näytti ylväältä kuin intiaanipäällikkö. Se, ettei hän juossut eteiseen minua vastaan, tarkoitti, että olin pahoissa hankaluuksissa. Olisi pitänyt viipyä pidempään.
- Hei, sanoin iloisesti ja tipautin kengät naulakon alle.
- Tiedätkö sä, mitä kello on? hän kysyi.
- Ei aavistustakaan, tunnustin.
- Puol neljä.
- Mikset sä ole nukkumassa, hyvä ihminen?
- Missä sä olet ollut? Te ette takuulla saanu olla koululla näin kauan.
- Me mentiin sitten jatkoille. Ja nyt mä olen just kävelly kotiin sun kamalilla kengilläsi ja mä en varmaan pysty kävelemään enää ikinä askeltakaan, sanoin säälittävästi ja lääkäri äidissä heräsi.
- Näytä. Mikset soittanu mua hakemaan?

Sain hellää hoitoa puhjenneisiin rakkoihini ja höysteeksi loppumatonta marmatusta. Äiti haukkui minut siitä, etten ollut vastannut puhelimeen kertaakaan ja siitä, että löyhkäsin viinalle ja tupakalle, mutta enimmäkseen puhelinasiasta.
- Mä en jaksa millään putsata meikkejä, mutisin, sillä lämmin sisäilma ja vuoteeni pehmeys oli saanut minut uniseksi.
- Jaksat sä, äiti määräsi ja osoitti kylppäriä kohden. – Ja putsaa suusi samalla. Mä tulen känniin, jos joudun nukkumaan tommosissa höyryissä. Oksettaako sua?
Pudistin päätäni. Se olo oli kadonnut yökävelyn aikana. Vääntäydyin pesulle ja totesin olevani edelleen ihmeellisen hyvällä tuulella. Olin repäissyt ja saanut vedettyä kunnon kännit, pitänyt hauskaa ja selvinnyt siitä ilman, että kotona odotti hysteerinen kohtaus. Olin oikein tyytyväinen äidin suhtautumiseen ja päätin, että hänen oli saatava siitä ansaittu kiitos.
- Sä käyttäydyit oikein fiksusti, sanoin palatessani sänkyyn.
- Miten niin? kuului yllättyneesti toisesta sängystä.
- Ton verran saarnaa oli just sopivasti.
- Mä en ole lopettanut vielä, mä vaan odotan, että sulla on aamulla krapula ja morkkis, hän sanoi uhkaavasti ja minua alkoi naurattaa. Hihitin tyynyyni, kunnes nukahdin.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   13.2.10 12:48:53

AWWWS ihanasti tullut paljon jatkoa. Oi että, nyt mun tekis taas mieli mennä nukkumaan. Juhliminen ja kolmelta kotiin tuleminen ei sovi mulle... Mua alko väsyttää jo tää Dannin juhlimisen lukeminen, ku oon ite ollu viimeyönä kolmeen asti huitelemassa...

Jekku, ei ne mulle vaa naura, ko ekaa kertaa ku menin toho hammaslääkärii, enkä saanu rauhottavia, ni mä vaa huusin koko ajan, ja just just ne sai tutkittua. Mulle ei riitä se, et saa vaa kivun pois, ku haluun koko suun tunnottomaks poraukseen, ei kuulemma oo aineita siihen noilla tossa Vartsikan hammashoitolassa. Ne vaa totes että Manskulle nukutuksee päästäkseni mä tarviin lääkäriltä diagnoosin hammaslääkärikammoon.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   13.2.10 18:22:37

Mä oon ihan kääntäny kelkkani Dannin suhteen :) ihana tyyppi.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.2.10 18:45:44

Hienoa, Bambi! :)

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   13.2.10 22:31:04

Iltapalaa vielä?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.2.10 23:00:00

Oukei :)
Nyt mun on pakko paljastaa, et mä olen sitten käynyt Flanellin kanssa samassa hammashoitolassa. Nykyään käynkin Manskulla. :) Tai ei se juuri hymyilytä, kun se on jo ylihuomenna...
------------
Morkkista en saanut, mutta krapulan kylläkin. Päätäni särki, silmät tuntuivat tomaatin kokoisilta ja vaikka minulla oli tavallaan kauhea nälkä, tuntui äidin aamiaiseksi paistamien kananmunien tuoksu ainoastaan vastenmieliseltä. Toisaalta en ollut nukkunut kuin viitisen tuntia, miten sitä silloin saattoikaan olla kunnossa.
- Sä et saa ruveta käyttämään alkoholia vielä tossa iässä, äiti sanoi ja piti lääketieteellisen saarnansa.
- Mä tiedän ton kaiken.
- Mistä sä sait viinaa?
- Sieltä jatkoilta, vakuutin silmät viattomina. Hanskia en käräyttäisi, hän oli liian hyödyllinen.
- Ja sitten me päästään sun rangaistukseen.
- Älä viitti, eikö tää hedari ole tarpeeksi?
- En usko. Mitä sä ehdotat?

Inhosin sitä, kun hän vaati minua miettimään itselleni kohtuullisia rangaistuksia.
- Jospa tästä kuitenkin tällä kertaa selvittäis ihan näin, ehdotin.
- Juomisesta, joo, ehkä, mutta ei siitä, että mä olen huolehtinut susta puoli yötä, etkä sä viitsi sen vertaa, että vastaisit puhelimeen ja kertoisit olevasi elossa.
- Mutta jos mä lupaan muistaa laittaa sulle tekstarin seuraavan kerran?
Äiti näytti miettiväiseltä anovan katseeni edessä, mutta ei luvannut mitään.
- Mä mietin sitä sillä aikaa, kun käyn tallilla. Älä katoa mihinkään sillä välin.

En todellakaan aikonut kadota. Rupesin uudelleen nukkumaan, ja kun äiti palasi vaihtamaan tallivaatteet työvaatteisiin, tunsin oloni taas lähes normaaliksi.
- Mitäs Irkku? kysyin sovittelevasti.
- Aika hyvä. Mitä sä aiot tehdä tänään?
- Ajattelin pyytää Kasimirin tänne.
- Siinä tapauksessa voisit siivota ensin.
Katsoin ympärilleni ja totesin, että ehdotus oli aiheellinen, mutta enhän minä sitä sellaisenaan voinut niellä.
- En mä voi tässä kunnossa siivota, valitin.
- Parempi voida.
- Kävi se täällä eilenkin, eikä sua yhtään haitannut!
- Lauantai on täällä siivouspäivä. Vaikka mistäpä sä sen tietäisit, kun et ole koskaan täällä.
- No mä yritän, sanoin voipuneesti ja haluttomasti, mutta yksin jäätyäni pomppasin pystyyn. Ei minua muutama villakoira haitannut, mutta joka puolella lojui vaatteita, Miilan mekkokin, ja määrättömästi äidin rytkyjä. Miten hän olikin ehtinyt yhdessä aamussa sotkea näin? Sänkynsäkin oli jättänyt petaamatta, ruoja. Ja tiskaamatta. Takuulla ihan tahallaan.

Ei siihen kauan saanut kulumaan ja sitten herätin Kasimirin puhelinsoitolla.
- Tule heti tänne, meillä on koko päivä aikaa kahdestaan iltaan asti, sanoin iloisesti. Hän vastasi unisella muminalla, mutta pian ovikello soi. Hyppelin avaamaan ja halasin häntä hellästi, mutta pian kävi ilmi, että hän oli vailla uudempaa lepyttelyä öisen torailun jälkeen.
- Mitä sä siitä enää, sehän sovittiin jo, ihmettelin.
- Mä en meinannut saada unta, kun mä mietin sitä, hän tunnusti.
- Unohda.
- Ja sitä, että kohta on joululoma ja sä häivyt.

Se oli vakavampi juttu, se piti minunkin myöntää, ja lähellä. Lukukausi oli loppumaisillaan.
- Ei se sentään ole kuin pari viikkoa, lohdutin, vaikka se oli laiha lohtu. Vastahan mekin olimme pari viikkoa olleet yhdessä eikä se ollut ollut ”vain”.
- Etkö sä voisi jäädä tänne? Kasimir kysyi.
- Mä ehdotin sitä jo, ei vaikuta kovin helpolta. Mutta tule sä meille, keksin.
- Me mennään jouluksi mummolaan. Me ollaan aina siellä.
- No mutta sen jälkeen. Hei, loistoidea, innostuin.
- Mitä sun porukat sanoo, jos mä änkeän sinne?
- Ei niillä ole mitään sitä vastaan. Ja jos on, niin kai mä sitten tulen tänne. Se pistää ne järjestykseen, sanoin luottavaisena.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   13.2.10 23:55:30

Voi Dannia :)

Mä olen nyt lukenut tota Vanhempieni tarinaa, viimenen luku enää jäljellä. Jotenki jännä lukea näitä silleen ristiin, kun siellä on pikku-Jessi ja täällä Jessi onkin jo kaikkea muuta kuin se pieni saparopää.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   14.2.10 01:41:33

mä oon käyny kahesti manskulla! Eka "tutustumiskäynnillä" (tapasin mua hoitavan hammaslääkärin) ja sit siin nukutuksessa paikattavana. Sen jälkeen en oo käyny.

Mähän oon käyny roihuvuoressa (sillon kun se oli sielä vuorenpeikontiellä) sitte porolahdessa, siellä sain kilarit yhelle hammaslääkärille (ei uskonu, ettei mun kanssa saa laittaa sormia poskiin asti) ja sit aloin käymää herttoniemenrannassa, siellä mun aina rauhotettii ja nyt käyn vartsikassa, siellä ne ei suostunu rauhottaa mua... Nyt pitäis päästä manskulle.

MUTTA, mahtava pätkä (jälleen kerran), mä jotenki toivon, että Dannista ja Kasimirista tulis samanlainen pitkäaikainen pari, kun Jessistä ja Veskusta, edellyttäen, että Jessi ja Vesku ei eroa!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.2.10 17:13:43

12. Hupsis tupsis pimpeli-pompeli
Isä oli ollut oikeassa sen suhteen, että meillä olisi perhejoulu. Olin epäillyt hänen sanojaan siihen asti, kun äiti oli teipannut uusimman työvuorolistansa keittiön kaapinoveen. Siinä oli pitkä rivi tyhjiä valkoisia ruutuja.
- En kai mä nyt aio homehtua täällä joulua, hän oli sanonut, kun olin kysynyt. – Mä otin vähän lomapäiviä ja vähän palkatonta. Nuoremmat opiskelijat saa viettää joulunpyhät töissä, mulla on parempaa tekemistä.

Se oli ollut loistava uutinen. Olin pelännyt, että joulusta tulisi vajaa, ikävä ja erilainen kuin aiemmat, kun elämä muutenkin oli mennyt niin omituiseksi. Osaksi sen takia olin ajatellut, että jäisin sitten mieluummin Tammisaareen, jottei olisi tarvinnut kohdata puoliksi asuttua kotia. Tämä järjestely melkein kuitenkin korvasi surulliset jäähyväiset Kasimirin kanssa koululla joulujuhlan jälkeen. Äiti oli tullut minua vastaan, jotta pääsisimme lähtemään saman tien. Ihmettelin hänen kiirettään, mutta en kyseenalaistanut. En oikeastaan halunnut viettää enää minuuttiakaan yksiössämme.

- Sopiiko sulle, että pysähdytään vähän jouluostoksille? äiti kysyi suunniteltuaan puoli matkaa ääneen, mitä kaikkea hänen tulisi leipoa ja kokata näinä muutamina päivinä ennen aattoa.
- Ei tietystikään, piristyin. Olin ostellut joululahjoja jo jonkin aikaa varojeni mukaan, mutta pieni shoppailu oli aina paikallaan. – Jos sä annat rahaa, tietty.
- Tietty, hän sanoi lakonisesti ja ajoi Jumbon parkkihalliin. – Jospa erotaan tunniksi ja mennään sitten yhdessä ruokakauppaan? Soitellaan ja sovitaan, missä tavataan.

Se kuulosti lupaavasti joululahjoilta minulle, joten suostuin oitis. Tunnin kuluttua äiti kuitenkin sanoi tarvitsevansa vielä toisen tunnin ja aloin kyllästyä. Kassejakin minulla oli niin, että pelkäsin kohta unohtavani niistä jonkun jonnekin. Äidillä oli niitä kuitenkin vielä enemmän, ja kun tapasimme minun vaatimuksestani auton luona, että hän oli käynyt siellä jo kerran tai pari.
- Oletko sä saanut lottovoiton tai jotain? kysyin nähdessäni kassiröykkiön takapenkillä.
- Ei ne suuret tulot vaan pienet menot, äiti sanoi opettavaisesti.
- Vesku sanoi, että sä olet maksanut lainaa enemmän, muistin.
- Mun ei ole tarvinnut huoltaa puolta tusinaa ihmistä niin kuin sen. Se oli vaan oikeudenmukaista.
- Entä hevoset, kuka ne on ruokkinu? Ja onko sulle muka silti jäänyt noin paljon ylimäärästä?
- Pyhätöistä maksetaan hyvin, ja jos sä haluat perehtyä tilan kirjanpitoon niin olet enemmän kuin lämpimästi tervetullut, hän naurahti.
- Mikä hinku teillä on molemmilla tunkea mulle jotain kirjanpitoa? Ajatuskin kuulostaa niin kuivalta, että alkaa yskittää, tuhahdin. – Ja mulla on jano. Kai mä saan limun, jos nyt pitää vielä mennä kauppaan?
- Pitää. Merlin ja Vesku ei oo kuitenkaan osanneet ostaa leipomatarvikkeita.

Alkoi jo pimetä, kun pääsimme kotiin täyteen ahdetulla autolla. Vastaanotto oli kuin kirjoista. Ovi aukesi heittäen valokeilan hämärään ja kaksoset juoksivat Armin kanssa vastaan meitä kuin olisimme olleet poissa vuoden. Kyllä siitä tuli joulumieltä kerrakseen. Halailimme heitä ja estimme heitä kurkkimasta autoon sen jälkeen, kun ruokakassit oli nostettu ulos.
- Loput on salaisuuksia, äiti sanoi ja napsautti ovet lukkoon.
- Onko noi kaikki joululahjoja? Sunna henkäisi.
- Ei, siellä on mun likapyykit kanssa, sanoin kuivasti, mutta annoin niiden olla tähän hätään. Kännykkä oli taskussani, jos Kasimir sattuisi soittamaan, muulla ei ollut niin kiire.

Muu perhe oli tullut vastaan vain eteiseen asti, mutta joulumieleni sen kun parani, kun näin sivusilmällä isän ja äidinkin halaavan pikaisesti. Voi vitsi, ehkä tämä farssi oli oikeasti loppumassa ja he alkaisivat elää normaalisti! Huomasin toivovani sitä silläkin uhalla, että äiti irtisanoisi yksiönsä ja muuttaisi takaisin kotiin. Kyllä me Kasimirin kanssa jotain keksisimme. Hän voisi vaikka muuttaa meille ja voisimme molemmat vaihtaa koulua.
- Onko sulla todistusta, kysyi isä minulta.
- Sä olet vanhanaikanen. Ei me mitään todistusta tähän aikaa vuodesta saada, tuhahdin.
- No kai sulla jotain arvosanoja on näyttää?
Minulla oli, printti suoritetuista kursseista, mutta en olisi välittänyt esitellä sitä. Siinä oli enemmän hylättyjä kuin olin uskaltanut edes pelätä. Toisaalta kai se oli parempi käsitellä nyt, kun kaikki olivat vielä iloisia siitä, että olin tullut kotiin, eikä myöhemmin, kun minuun olisi totuttu ja minut raaskittaisiin haukkua.

Silloin meidät kuitenkin keskeytti kova meteli, joka johtui siitä, että Armi oli kaatanut joulukuusen. Onneksi sitä ei vielä oltu ehditty koristella, mutta aika lailla luuttuamista ja pälpätystä siitä seurasi nolon koiran lisäksi. Alissa ja minä käytimme tilaisuuden hyväksemme ja juoksimme yläkertaan. Meillä oli paljon puhumista. Valitettavasti isällä ei ollut muistissa mitään vikaa, vaan hän palasi asiaan illemmalla, mistä seurasi varsin ikävää sanailua. Minä en voinut muuta kuin tehdä hyviä lupauksia ja yrittää olla räjähtämättä. Okei, olin laiskotellut, mutta minun elämänihän tämä oli, eikö vaan?

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   14.2.10 17:24:41

"Äidillä oli niitä kuitenkin vielä enemmän, ja kun tapasimme minun vaatimuksestani auton luona, että hän oli käynyt siellä jo kerran tai pari." Sattuisikohan tosta lauseesta puuttumaan jotain? :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.2.10 18:36:52

Tarkkasilmäinen Toi :D
Mikähän sana siihen arvottais?

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   14.2.10 18:39:05

huomasin?

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   14.2.10 21:11:27

- Sopiiko sulle, että pysähdytään vähän jouluostoksille?
- Ei tietystikään, piristyin.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   14.2.10 21:19:53

Äidillä oli niitä kuitenkin vielä enemmän, ja kun tapasimme minun vaatimuksestani auton luona, NÄIN/HUOMASIN että hän oli käynyt siellä jo kerran tai pari.

vai mitä?

Kiva pätkä taas, kuten aina :D. Iltapalaa?

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   15.2.10 06:00:59

Tuon tölkin laittaman kohdan jouduin itekkin lukemaan kolmasti, ennen kuin ymmärsin mitä siinä oli :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.2.10 12:00:32

No kaikennäköstä sieltä löytyy :D Kiitti, olen korjannut noi nyt itselleni.

Ja selvisin hengissä hammaslääkäristä, tosin tää oli vain tarkastus ja ens viikoksi on varattu kahden tunnin aika.
----------
Seuraavan päivän äiti leipoi ja milloin ei juuri vatkannut jotain, vetäytyi Jerryn entiseen huoneeseen paketoimaan lahjoja. Sen lisäksi hän puhui puhelimessa ja komenteli Merliniä siivoamaan milloin mitäkin. Sitä kuuntelin vallan mielikseni. Typykkä oli mielestäni edelleenkin patalaiska ja Alissan kertomukset todistivat samaa. Onneksi hän oli seuraavana päivänä lähdössä kotiin vanhempiensa luokse pyhiksi.
- Ei kai teitä häiritse, jos Siiri tulee tänne jouluksi? kysyi äiti illalla tullessaan ruokapöytään viimeisenä; hän oli ollut puhelimessa ja viittoillut meitä vaan kattamaan pöydän, kun olimme tulleet tallista.
- Vielä laajempi perhejoulu? isä kysyi. Se oli osuva kysymys, sillä Leena-mummikin oli tänä vuonna luvannut luopua järjestämästä joulua kotonaan pitsihuvilassa. Jaska-setä perheineen oli päättänyt viettää joulun Kanarialla, ja kun me, suvun muut lapset, asuimme Mustaojalla, päätti mummi siirtää joulunsa meille. Hän sanoi kaipaavansa lasten ääniä, ja kun me emme voineet jättää hevosia ja lähteä pyhiksi sinne, oli hänen siis tultava meille.

- Se olis nyt tarpeen. Siiri-parka.
- Mitä on tapahtunut? Alissa kysyi ja me muutkin katsoimme äitiä odottavasti.
- Toni… perhana sentään! äiti sanoi ja täräytti nyrkkinsä pöytään ällistyttäen meidät kaikki. – Anteeksi. Ruma juttu.
- Onko niillä perheriita? Sarri kysyi uteliaana.
- Siksikö, kun Siiri ei saa vauvaa? kysyi Sunna ja näin vanhuksien vaihtavan nopean, hämmästyneen katseen. He eivät olleet tainneet tajuta, miten paljon Sarri ja Sunna jo ymmärsivät ja etenkin kuulivat. Ja jos he sattuivat kuulemaan jotain, mitä eivät ymmärtäneet niin olimmehan me isommat sisarukset selittämässä.
- Tietysti se voi tulla, ellei kerran mieluummin mene vanhemmilleen, mutta miksi? isä kysyi. Äiti katsoi kaksosia ja Jerryäkin hetken aikaa, mutta päätti ilmeisesti sitten puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
- Toni on lähtenyt kävelemään. Siiri on lopultakin raskaana ja Toni huomasi sitten, ettei tykkääkään ajatuksesta ruveta isäksi.

Hiljenimme kaikki ja minä ainakin tunsin polttavaa vihaa Siirin puolesta. Miten páskan miehen hän olikaan nainut! Olin puolitoista vuotta kuullut juttuja siitä, miten kovasti he muka molemmat halusivat vauvaa ja sitten tapahtui tällaista!
- Voi Siiri-parka! huudahti Alissa ja minulta näytti, että hänellä oli kyyneleet silmissä. – Koska se tulee?
- Itse asiassa mä sanoin sille, että se voi lähteä ajamaan heti, äiti tunnusti.
- Kivaa, sanoi Sarri. – Se on varmaan surullinen, mutta ei se voi olla surullinen meidän kanssa. Me piristetään sitä.

Niin Siiri tuli ja seuraavana päivänä Leena-mummikin ajoi meille. Tunnelma tiivistyi, eikä se ollut pelkästään positiivista, vaikka pidinkin molemmista. Minun mieleeni hiipi inhottava epäilys siitä, että tämä oli taas jotain vanhuksien juonia, että he haalivat talon täyteen ihmisiä välttyäkseen joutumasta kasvotusten. Tosin miten kumpikaan olisi voinut junailla Jaskan perheen matkaa tai Tonin lähtemistä, sitä en voinut ymmärtää, joten ehkä olin pikkuisen vainoharhainen. Päätin, että olin ja keskityin ripustelemaan joulukoristeita ja hoitamaan tallihommia. Ei ollut lunta mutta pakkasta kyllä ja kenttä ja tarhat olivat kivikovat. Se ei estänyt ratsastamasta, periaatteessa, mutta kauhean kovaa ei olisi viitsinyt niin kovalla alustalla mennä. Sitä taas eivät hevoset ollenkaan tajunneet. Niillä kaikilla oli pikkuisen liikaa energiaa, kuin pakkanen olisi johtanut niihin sähkövirtaa, eikä isä antanut kenenkään meistä nousta satulaan ilman turvaliiviä. Siirillä ei sellaista ollut, eikä kenenkään meidän oma sopinut hänelle, mutta ei hän tuntunut olevan pahoillaan siitä, ettei voinut ratsastaa. Hän oli aika hiljainen ja katseli vaan meidän ratsastusta.
- Nyt alkaa lämmetä ja huomenna jo sataa. Pehmenee ja sä voit tulla meidän kanssa joulumaastoon, isä lohdutti häntä. Siiri irvisti hänelle surkuhupaisasti.
- On siinäkin syy iloita vesisateesta jouluaattona.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   15.2.10 14:05:10

Voi Siiriä :(

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   15.2.10 17:17:08

Jee, Siiri ja buu, Toni :D
Jatkoa :)

Lähettäjä: Arctic Warrior 
Päivämäärä:   15.2.10 19:17:32

Ohops, kivan paljon oli tullut jatkoa:)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   15.2.10 20:32:17

KAHDEN TUNNIN?! woot?! Mitä ihmettä ne meinaa tehä sulle? o.O

eikä isä antanut kenenkään meistä nousta satulaan ilman turvaliiviä <-- mä olin tonne tunkemassa väliin sanaa 'lupaa', koska luin ensin että kenellekään (enkä kenenkään, niinkun tossa lukee)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   15.2.10 20:41:01

Lobotomia ;P

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   15.2.10 23:04:07

Lobotomia JA uus kampaus? :-O

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.2.10 23:32:38

Kampausta tarttisinkin x)
Kuka tahansa trimmaustaitoinen on tervetullut!
------------
Alissa lähti illalla viemään joululahjaa ystävälleen Annille ja viipyi niin pitkään, että vanhukset alkoivat jo melkein hermostua. Mummi, kaksoset ja Jerrykin olivat jo menneet nukkumaan, mutta minä istua kökötin olohuoneessa keskittyneenä tekstailemaan Kasimirin kanssa, joka istui parhaillaan auton takapenkillä matkalla jossain päin Suomea. Tosin ehdin siinä keskittyä ihan yhtä hyvin siihen, miten Siiri purki sydäntään. Hän oli ensin vilkuillut minua epäröiden, kun äiti oli hienovaraisesti ruvennut onkimaan asioita, mutta olin huomauttanut, että olin jo melkein aikuinen ja että oli syntymäpäiväni, enkä tosiaankaan aikonut tulla lähetetyksi nukkumaan oman kotini olohuoneesta.
- Voi Danni-parka! Sun synttärit unohtu! Siiri oli huudahtanut pelästyneenä.
- Ei oikeastaan, sanoin ja kohotin uutta kännykkää, joka oli aamulla odottanut tyynyni vierellä. Sen suurempia juhlallisuuksia en ollut kaivannutkaan. Kai minä aloin jo olla iso.

Oli kiinnostavaa kuulla Siirin tarinointia, vaikka se saikin minut kihisemään ja puhisemaan kiukusta. Tahdoin etsiä sen Toni-roiston käsiini ja satuttaa häntä, kovasti, mutta pidättäydyin kaikista huomautuksista peläten, että jos oikein innostuisin, Siiri lakkaisi kertomasta.
- Se jätti vaan lapun? äiti toisti järkyttyneen näköisenä.
- Ei siitä olis ikinä uskonut. Mutta parempi kai, että se tapahtui nyt kuin että olisi hyljännyt sut ja vauvan, isä sanoi.
- Mitä eroa siinä muka on?
- No, jos sä et näissä oloissa haluakaan pitää vauvaa…
- Vesku! äiti huudahti, mutta meistä muista taisi ajatus olla vain järkevä. Mitäpä äiti moisesta olisi ymmärtänyt – ellei hän olisi ollut lääkäri, olisin epäillyt, oliko hän koskaan kuullutkaan abortista, kun oli kerran vääntänyt näin monta kakaraa.

- Niin, mutta en mä ala miettiä murhaa näin jouluna, Siiri huokaisi. – Arvatkaa, mikä on kaikkein pahinta.
- No?
- Kaikki ne joululahjat, jotka mä olin ostanu Tonille.
- Et kai sä jättänyt niitä sinne kuusen alle odottamaan, että jos se päättääkin palata takasin? älähdin.
- En tosiaan, mä otin ne mukaan. Mutta nyt mä en tiedä, mitä mä tekisin niille, Siiri sanoi räpäyttäen silmiään. Hän kuulosti surkeammalta puhuessaan turhaan ja epäilemättä rakkaudella ostetuista lahjoistaan kuin vielä kertaakaan.
- Polta ne! äiti huudahti ja pompahti sohvalla.
- Anna ne Jerrylle ja Veskulle, ehdotin minä käytännöllisesti, mutta Siiri katsoi äitiä omituinen loiste silmissään. – Jessi, miten sä aina osaat olla noin fiksu! Mennään polttamaan ne!

Näin, miten isä avasi suunsa kuin vastustellakseen, mutta Siirin ja äidin innostus tarttui minuunkin ja hän huokaisi ja sulki suunsa. Itse asiassa olen aika varma, että hän alkoi nauraa, vaikka ääneen päivittelikin ja sanoi, että olimme pähkähulluja. Siitä välittämättä äiti ja minä menimme kiskomaan takit niskaan Siirin mennessä hakemaan tavaroistaan muovikassin, jossa epäilemättä olivat Tonille aiotut lahjat. Menimme pihalle, missä hän laski sen maahan.
- Tulta? hän sanoi äidille, joka kaivoi taskustaan tulitikkuaskin. Siiri kyykistyi sytyttämään pari tikkua, joiden liekit nuolivat valkoista muovia ensin käpertäen ja sulattaen, mutta sitten ne saivat sisältä jotain jykevämpää, mihin tarttua ja leimahtivat suuremmiksi.
- Jii-haa! kiljaisin, kun kassi syttyi kokonaan. En tietenkään tiennyt, mitä Siirin paketeissa oli, mutta selvästi jotain palavaa.
- Pala, paskiainen, Siiri jupisi hampaittensa välistä ja hypähdimme, kun nuotiosta kuului vaimea possahdus. – Ei siellä taida olla mitään räjähtävää, hän sanoi epävarmasti, mutta astuimme silti vähän kauemmas. Siiri laittoi kätensä meidän kummankin olkapäille ja tunsin ihanaa yhteenkuuluvaisuutta hänen ja äidin kanssa. Vähät ikäerosta, me naiset pitäisimme yhtä, tuli mitä tuli.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   15.2.10 23:38:43

sais jo jessi ja vesku palata yhteen.. :(

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   15.2.10 23:53:56

Oho! Joha on markkinat :o Ikävää tuo Siirin juttu. Oma poikaystävä on Toni, toivottavasti ei enteile pahaa ;D

Flanelli: sie sit pelkäät tosiaa paaaljo enemmä ku mie?
Ei minuu oo tarvinnu koskaa rauhottaa. kerra vaa joutu kaks hoitajaa pitää paikallaa et saivat porattuu :D ja purin lekurii sormeen :DD

Enemmä mie sitä kipuu pelkään, mut siis puol suuta puudutettu ja mie en tuntenu mitään. Ku ei se sohi sille puuduttamattomalle puolelle.
Mut mie toivon rohkeutta ja onnee siulle :)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   15.2.10 23:58:27

Jekku, älä viiti, mut on nukutettu poraukseen, ja ku se alko laittaa sitä nukutuspiikkiä mulle, ni mä huusin nii kovaa, et ihme ko äipältä ei menny kuulo :D. Ja jo hammaslääkärin ajatteleminen saa mut ihan sekasin... mulle on annettu rauhottavia tosiaan ihan siis tarkastukseenki, ku ei ne pystyny hoitaa, väkivaltaa jos muhun käyttää, ni mä käytän takas...

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   16.2.10 14:39:19

just kävin viime viikolla hammaslääkärissä ja otettiin viisaudenhammas veke. ainoa mikä vähän kirpaisi, oli puudutuspiikki kitalakeen. Ei kyllä pelota hammaslekurit, ärsyttää vaan kun on niin paljon asiaa sinne :D ruskeasuolla on tullu vietettyä niin monet hetket että sitä on melkein oppinut viihtymään siinä tuolissa!

Älkää jännittäkö niin paljon :)

Ja ei, Danni on ihan liian nuori jämähtämään suhteeseen. Mites tuo Siiri, mistä me sille keksittäis mies? Mua kiinnostais noi kaksoset vähän. Ne on nyt vaan kaksoset, 2 in 1.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   16.2.10 16:49:08

Mäki osallistun nyt tähän hamppilääkärikeskusteluun.

Mul on kans ollu kaiken maailman mahdolliset oikomishoidot ja muut viisaudenhampaan leikkaukset, mut ikinä ei oo ollu vähäisintäkään kammoa. Kai sitä välillä miettii, että joo joku ventovieras ronklaa nyt mun suussa kaikenmaailman leikkureilla ja muilla, mut siihen vaan on niin tottunu luottamaan.

Tripi on ollu ihan melkein mun naapurissa sit :)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   16.2.10 17:01:00

mua alkaisi melkein kiinnostaa marttatapaaminen..

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.2.10 17:06:00

Aattoaamun perinteistä maastoretkeä lähdettiin suorittamaan lämpimässä ja märässä säässä, mutta oli sentään hyvä, että pääsimme matkaan. Oli tosiaan lämmennyt ja maa paremminkin litisi kuin kumisi.
- Lyödään vetoa, moniko tippuu, ehdotti Jerry, kun kokoonnuimme pihassa.
- Se, joka tippuu, tulee kuraiseksi, totesi Sunna.
Leena-mummi oli tullut ulos sadetta uhmaten ja otti meistä valokuvia ja aika joukko me olimmekin, kymmenen ratsukkoa. Klaudia oli tullut myös ja Noora, vaikka hänellä olisi ollut muuten vapaata. Hän oli sanonut tulevansa joululahjaksi tekemään aaton aamutallin ja tietenkin hänet oli sitten pyydetty mukaan. Hän istui Djangon selässä ja piti sen tasajaloin seisomassa, vaikka suurin osa muista hevosista tepasteli paikoillaan tai pientä ympyrää. Niillä kaikilla riitti energiaa kylmien päivien kevyen kävelyn jälkeen ja minuakin alkoi kiinnostaa se, moniko meistä selviäisi puhtaina kotiin. Siiri näytti vähän huolestuneelta Mian selässä, mutta hän oli sentään saanut ratsun luotettavimmasta päästä. Alissa ratsasti Vallonilla, joka katsoi mallia joka-ainoasta vanhemmasta hevosesta ja yritti yhtaikaa tanssia, stepata, pyöriä ja peruuttaa.

Saldo oli neljä, vaikka kolonnamme eteni enimmäkseen rauhallisesti käyntiä. Kärjessä menevä Django liukastui astuessaan pienemmältä polulta isommalle, ja sen äkkinäinen räpiköinti säikäytti Vallonin, minun Daisyni ja ponit. Onneksi kaksoset ja minä saimme pidettyä ohjista kiinni. Alissa tuli täysin yllätetyksi ja lensi polunviereiseen ojaan, mutta Vallon ei ymmärtänyt lähteä karkuun kun kaikki sen ystävät täpisivät paikoillaan.
- Siinä sen näkee, miten tytöt ratsastaa, hihkui Jerry.
- Oletko sä ihan idiootti? puhisin, vaikka ymmärsinkin hänen keksineen sen ihan vain ärsyttääkseen meitä.

Hevoset tuntuivat, merkillistä kyllä, rauhallisemmilta kalabaliikin jälkeen. Vireitä ne olivat, mutta eivät enää sikailemiseen asti. Parempiakin joulumaastoja meillä oli ollut, ja lumisempia, mutta huolimatta siitä, että vaatteeni olivat märät ja valuivat kuraa ja saisin hinkata satulaa puhtaaksi ikuisuuden, huomasin olevani hyvällä tuulella. Teki mieli ruveta laulamaan, mutta pidättäydyin. Miten lapsellista se olisi ollut?

Palattuamme söimme riisipuuroa, jota Leena-mummi oli keittänyt ja perinteisesti Ilse ja Artsi ja Karoliinakin tulivat puurolounaalle. Jouduin taas esittelemään todistustani ja aloin vähän kypsyä pettyneisiin silmäyksiin.
- Sä olet fiksu tyttö, Danni, Ilse-mummi sanoi hitaasti.
- Ne on vaan yhdet kurssit, ei niillä ole väliä! Mä uusin ne! sanoin kiivaasti.
- Olisitkohan sä saanut paremmin luettua kotona? Onko sulla liikaa tekemistä siellä? Tallillekin on matkaa, eikä oikein lukurauhaa.
Isä rykäisi takanani ja kun vilkaisin, näin hänen kasvoillaan melkeinpä tyytyväisen ilmeen. Hän oli tietysti iloinen siitä, että mummi oli sanonut sen ääneen. Olin odottanut, että hän olisi itse nostanut tuon katin pöydälle, mutta kai hän oli arvannut, että siitä tulisi tappelu. Äiti otti sen itseensä nytkin.
- Danni ei käy tallilla joka päivä, ja sikäli kun mä ymmärrän, niin enimmän ajan tässä viime viikkoina siltä on vienyt se poika, hän sanoi napakasti.
- Mun kouluni, mun elämäni, mutisin ja kiskaisin paperin itselleni. Onneksi kukaan ei halunnut jatkaa aiheesta nyt. Se ei ollut ihan omiaan nostattamaan joulumieltä.

Meillä ei varmaan koskaan ole ollut niin yltäkylläistä joulua. Lahjoja oli kymmenittäin. Mieleeni tuli ihan Harry Potterin Dudley-serkku, joka oli itkenyt, kun oli saanut vain 36 synttärilahjaa. En ehkä ollut saanut ihan niin monta pakettia, mutta riittävästi kuitenkin, ja hyviä paketteja. Jos olisin halunnut riidellä, olisin kysynyt äidiltä, aikoiko hän lahjomalla hyvittää poismuuttamisensa, mutta en halunnut nyt hämmentää. Sitä paitsi jonkun mustaojalaisen sitä olisi pitänyt kysyä eikä minun. Kaksoset tohisivat kuin olisivat olleet vasta seitsemän ja kikattivat Armille, joka pöllytti hurjistuneena papereita ja ruusukkeita. Se oli ensinnäkin ollut ihan tohkeissaan kaikista ruoan tuoksuista, sitten varmaankin siitä, miten paljon ihmisiä meillä oli yhdellä kertaa olohuoneessa, ja lopullisesti se oli pimahtanut huudahduksista ja naurusta ja, niin, papereista, kun lahjoja oli auottu.

- Nyt siivotaan, sanoi äiti lopulta päättäväisesti. – Katsokaa, ettei yhtään naruja jää mihinkään. Mä olen varma, ettei ne tee hyvää Armin suolistolle.
- Mä olen ihan poikki, henkäisi Leena-mummi. – Jessus mikä bakkanaali.
- Mä laitan kahvia ja rauhotutaan vähän, äiti sanoi. Hän häipyi keittiöön ja palasi vain tuodakseen ison jätesäkin pakettiroskille ja hakeakseen puhelimensa. Kuulin, miten hän alkoi soitella joulupuheluita tuttaville ja ystäville.
- Tuleeko joku mukaan iltatalliin? kysyi isä ja nousi sohvalta. Me kaikki halusimme mennä. Jouluna tallissa oli jotain erityistä. Joskus mietin, että olikohan Jeesus-lapsi oikeasti ollut olemassa ja syntynyt tallissa. Se olisi selittänyt sen melkein pyhän tunnelman, joka siellä vallitsi jouluiltaisin ja itse asiassa aina aamuisin.
- On se hyvä, että meillä on oma talli, sanoin ja tartuin molemmin käsin isän käsivarresta.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   16.2.10 21:47:47

ei tollaseen kohtaan voi jättää! Lisää

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   16.2.10 22:19:02

Nyt ois must jo iltapalan aika. Mua kuuluu sääliä, koska mulla ei oo telkkaria eikä mokkapaloja.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.2.10 22:24:08

Onpahan menny harakoille koko päivä.
----------
13. Joululomaa
Kun joulun pyhyydet olivat kalenterinkin mukaan ohitse, alkoi proosallisempi mutta hauskempi talviloman vietto. Miila ja Lauri kävivät yleensä joulupäivänä meillä syömässä, mutta usein he olivat jossain matkoilla ja niin tänäkin jouluna. Sen sijaan vanhukset alkoivat kumpikin suunnallaan soitella ystävilleen ja kutsua näitä käymään sen lisäksi, että Siiri viipyi edelleen.
- Ne haluaa tänne vierasta väkeä, ettei ne voi tapella, sanoin puoliääneen Alissalle, kun äiti ilmoitti pyytäneensä Jinnan ja Leksan pariksi päiväksi meille.
- Luuletko sä? tämä kysyi samalla, kun isä ilmoitti juuri kutsuneensa Villen kylään.
- Oisit sanonu mulle ensin, siitä voi tulla vähän kiusallista, äiti puuskahti.
- No et säkään kertonut aikovasi pyytää Jinnaa.

He tuijottivat toisiaan hetken aikaa, mutta sitten äiti antoi periksi.
- Ei niitä varmaan haittaa. Aikuisia ihmisiähän ne on.
- Reine tulee kanssa poikansa kanssa pariksi päiväksi, isä ilmoitti. – Viikonloppuna. Siitä on sovittu jo monta viikkoa sitten.
- Teille alkaa tulla niin täyttä, että mä taidan lähteä kotiin, Leena-mummi ilmoitti ja minäkin huolestuin.
- Muistakaa, että Kasimirkin on tulossa! Vaikka se ei tietysti tarvitse omaa sänkyä, se nukkuu mun kanssa, muistin. Isä ja äiti kääntyivät molemmat katsomaan minua.
- Niinkö sä luulet, nuori neiti? isä kysyi. Nyökkäsin pontevasti.
- Siinähän se nukkuu muutenkin, kun vaan on tilaisuus. Mitenkäs nyt sitten, jos Reine tulee? Joutuuko Jessikin ullakolle vai miten?

Se oli tietoinen isku vyön alle ja nautin heidän kiusaantuneista ilmeistään. Onneksi pienemmät olivat ulkona niin, että olin saattanut kysyä sen. Äiti oli automaattisesti siirtynyt nukkumaan isän viereen heti, kun Leena-mummi oli tullut ja ottanut vierashuoneen haltuunsa, ja minua kiinnosti nähdä, mitä sinänsä viaton kysymys toisi tullessaan. Leena-mummi vilkaisi nopeasti kumpaakin, mutta päätti ilmeisesti, ettei asia kuulunut hänelle.
- Mä alankin tästä pakata.
- Älä nyt hoppuile! isä sanoi vihaisesti ja mulkoili minua. Minun tietääkseni Reine ei nukkunut hänen kanssaan, vaikka olikin usein täällä yötä, mutta äidin järkyttynyt ilme ja katse, jonka hän loi isään, oli paras palkinto. – Menkää sanomaan mummille, ettei sen tarvitse tilanpuutteen takia lähteä. Ei täältä ole ennenkään nukkumapaikat loppunu.

Menin mielelläni ja otin Alissankin mukaan. Mummi oli mennyt vierashuoneeseen, mutta ei hän sentään vielä pakannut.
- Mistä sä keksit kaikki noi sun jäynät? Alissa puuskahti istuessaan mummin viereen sängyn laidalle ja mulkoili minua kädet puuskassa. Kuuntelin hetken aikaa, alkaisiko keittiöstä kuulua mielenkiintoisia repliikkejä, mutta ei, vanhukset juttelivat ihan normaalilla äänellä, joka ei kantanut tänne asti. Saattoivat he tietysti sähistä hampaidensa rakosista, mutta sille en voinut nyt mitään. Kun ei kuullut niin ei kuullut.
- Mulla on hyvä mielikuvitus, sanoin iloisesti ja istuin lattialle.

Mummi ei tarvinnut paljon taivuttelua luvatakseen jäädä vielä yöksi tai pariksi, mutta ei hän myöskään suostunut puhumaan isän ja äidin asioista.
- Se on niiden välistä, eikä kuulu mulle.
- Mutta meille se kuuluu, sanoin.
- Niin kuuluukin, hän myönsi.
- No kai me saadaan kysyä sulta neuvoa, että mitä meidän pitäisi tehdä tämmösessä tilanteessa? kysyin viattomasti.
- Ette te voi tehdä mitään muuta kuin luottaa siihen, että teidän asiat järjestetään parhaalla mahdollisella tavalla. Siitä mä olen ihan varma, mummi sanoi luottavaisesti ja siihen sain tyytyä. Sitten hän alkoi kysellä Kasimirista ja minä innostuin puhumaan unohtaen koko mahdollisen perheriidan parin oven päässä. Alissa oli tosin tainnut hiukkasen suuttua hämmentämisestäni, sillä hän kysyi aika purevasti, mitä aioin tehdä, kun minulla olisi yhtaikaa saman katon alla sekä Leksa että Kasimir.
- Sä saat Leksan. Kun sä näet Kasimirin, sä ymmärrät miksi, sanoin hyväntuulisesti.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   16.2.10 23:15:10

Ihana kiltti Sennnu :) Ja Danni on kyl mainio.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   16.2.10 23:38:27

sä jätät nää ihan vääriin kohtiin ja kirjotat ihan liian lyhyitä pätkiä. Tahtoo lisää!

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   17.2.10 00:56:57

Musta on taas tullu kamalan laiska kommentoija. Monta kertaa tätäkin pitä kommentoida, mutta se on jäänyt aina. Nyt päätin reipastua, kun kerran aloin korjata ja oikolukea Juskupaoloitaki.

Mäki oon alkanut tykätä Dannista jonkin verran, kun se seurustelee Kasimirin kanssa. Jos Lavinia on ht.netin paras sanankäyttäjä, niin sä oot kyllä paras samaan arkisetkin asiat mukavaksi luettavaksi. Tiiät varmaan, etten niinkään noita heppajuttuja jaksa lukea, mutta nää sun heppajutut on kyllä ihan parasta mahdollista!

Jessi ja Vesku vois ihan tosissaan fiksuuntua, istua alas juttelemaan ja palata takaisin yhteen. Tai sitten Reinestä vois tulla Veskun uusi nainen. Mua kyllä niin huvittais tietää äkkiä, miten tässä tulee käymään.

Ja kerran kun oon näin kirjailevalla tuulella, niin lisätään, että kaksosista ois tosi mukava lukea. Vaikka sitten kun ne on jotain Alissan ja Dannin ikäisiä.

Loppuun vielä osallistun hammaslääkärikeskusteluun, että mä oon jopa tottunut niihin. Eihän se mukavaa oo, varsinkaan kun tehdään jotain juurihoitoa, mutta yritän aina miettiä muita juttuja :D

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   17.2.10 17:45:00

Mä taas pysyn edelleen laiskana ja tuun vaan nostelemaan :D Tätä on muuten tosi outoa lukee näin lyhyinä pätkinä ku oon tottunu et saan lukee vaik tunnin uutta juttua :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.2.10 18:51:39

Jinna ja Leksa tulivat ensin, tai Jinna, Leksa ja Ville. Oli kai ollut turha huolehtia heidän väleistään, kun he kerran sopivat samaan autoonkin. En ollut nähnyt Leksaa livenä kuukausiin, eikä häntä moneen viikkoon ollut näkynyt mesessäkään. Olisi kai voinut sanoa, että olin ikään kuin menettänyt toivoni keväisten tyhmien juttujen jälkeen.
- Mitä sulle on tapahtunu? Alissa kysyi tunkeilevasti ja minä olin äkkiä oikein tyytyväinen siitä, että olin antanut Siirin vaalentaa hiukseni. Olisi ollut noloa kohdata Leksa sinä samana goottivariksena, sillä hänkin oli muuttunut. Pitkät kiharat olivat poissa ja vaikka hän ei ollutkaan luopunut mustasta nahkatakistaan – en minäkään olisi luopunut, se oli hemmetin tyylikäs – sen alla vilkahteli vaaleanruskea ruudullinen neule mustan bändipaidan sijaan.
- Äidin iso poika on aikuistunut vähän, Jinna sanoi hellästi ja tunnistin vanhan Leksan tuskaantuneesta irvistyksestä ja äkkinäisestä väistöliikkeestä, kun Jinna yritti pörröttää hänen hiuksiaan.
- Oletko sä vaalentanut hiuksiasi? kirahdin, kun olin näkevinäni kullanvärisen välähdyksen muutamassa hiustupsussa.
- Suu kiinni, kakara, tai mä suljen sen, Leksa sanoi, mutta rauhoittui, kun mekin lakkasimme vinoilemasta. Tai minä. Oli myönnettävä, että tuo siloitellumpi olemus sopi hänelle myös, mutta mikäpä ei olisi sopinut. Jerry vei hänet mennessään ylös; hän oli vaatinut saada Leksan omaan huoneeseensa, mikä oli sikäli vain sopivaa, että se oli aina ollut Leksan huone, ennen kuin Jerry oli muuttanut ullakolle.

Sinä iltana sytytimme pihalla grilliin tulen ja paistoimme liekeissä jouluomenoita, Siiri ja me sitä nuoremmat. Yritin kysellä Leksalta, mitä kuului niille kavereille, jotka olin edellistalvena tavannut karatessani Helsinkiin, mutta hän sanoi, ettei enää pitänyt juurikaan yhteyttä.
- Entä Nanja? minulta livahti, mutta pojan ilmeestä päätellen hän joutui toden teolla miettimään hetken, ennen kuin tajusi, kenestä oli kyse.
- Ei aavistustakaan, hän sanoi.
- Mikä sut on saanu muuttumaan noin paljon? kysyi Alissa suoraan.
- Mä en jaksanu enää olla kauhukakara, Leksa sanoi lyhyesti. – Kai tässä nyt on vähän kasvanut jokainen vuoden mittaan.
- Minä ainakin, mä maltan tuskin odottaa, että Kasimir tulee huomenna! ilmoitin kuuluvasti, sillä minulla oli epämiellyttävä tunne, että minua pidettiin edelleen kauhukakarana.

Leena-mummia ei voinut enää pidätellä vaan hän lähti seuraavana aamuna kotiin ja minä tekstailin koko aamupäivän Kasimirin kanssa antaen ajo-ohjeita. He pysähtyisivät meillä paluumatkallaan jouluvierailulta ja jättäisivät hänet kyydistä. Paitsi että äidille ei tietenkään sopinut mikään niin simppeli. Kun auto ajoi pihaan, hän tepsutteli perässäni pihalle ja kumartui kutsumaan koko Kasimirin perheen kahville.
- Teillä on yli tunnin ajo vielä, hyvä tauon paikka, hän sanoi ja Kasimirin vanhemmat taisivat olla samaa mieltä. Tämän sisarukset eivät ehkä olleet, mutta nousivat silti autosta. Minä en heistä piitannut, halasin poikaystävääni tiukasti ja nauroin silkasta ilosta.
- Mulla oli kauhean ikävä sua!
- Samoin, kuiskasi Kasimir korvaani ja otti takakontista vihreän kassin.
- Mennään sisään, mä näytän meidän huoneen. Sä ehdit nähdä kaiken vähemmän tärkeän myöhemminkin.

Kiipesimme ullakolle ja osoittelin ovia ja oviverhoja ohi mennessämme.
- Tossa nukkuu mun pikkuveli Jerry ja Leksa, joka on kylässä. Tossa on Merlinin huone, mutta se on nyt kotonaan käymässä. Näissäkin on nyt vieraita, vaikka tavallisesti ne on tyhjillään. Alissan huone on tossa vastapäätä ja tässä on meidän, julistin ja päästin hänet omaan kopperooni. Olin siivonnut sen mahdollisimman sieväksi ja hakenut ylimääräisen lampunkin, sillä tottumattoman silmiin se varmasti oli aika pimeä.
- Makee, Kasimir sanoi ja kuulosti siltä, että oli ihan tosissaan.
- Ja tuolla on sitten meidän olohuone, näytin vielä, ennen kuin päästin paksun oviverhon valahtamaan paikoilleen ja eristämään meidät muusta maailmasta.
- Ei ovea? Kasimir kysyi.
- Toi pitää ääntä paremmin kuin ovi, vakuutin ja istuin sängylleni. – Tuu tänne, heti paikalla!

Kaikki oli täydellisesti kohdallaan, kun kaaduimme sängylle suukottelemaan. Emme olisi varmaan liikahtaneet siitä lähimpään tuntiin, ellei Sarri olisi pistänyt päätään verhon raosta.
- Kasimirin perhe lähtee nyt, tulkaa sanomaan heido, hän käski.
- Oletko sä koskaan kuullu koputtamisesta? kysyin uhkaavasti.
- Mä koputin, mutta verho vaan heilahti, tyttö sanoi nokkavasti.
- Ei oo tarkotus koputtaa verhoon vaan ovenpieleen, senkin riiviö!

Nyt, kun Kasimir oli tullut, minua ei enää haitannut ollenkaan, että talostamme oli tullut majatalo. Tai ei se ollut minua häirinnyt alun perinkään, nyt en vaan ehtinyt enää kiinnittää siihen senkään vertaa huomiota. Kukaan ei tullut sentään komentamaan Kasimiria pois sängystäni, vaikka olin vähän epäillyt, että isä voisi tehdä niin. Mitä hän kylläkin teki, oli pieni kahdenkeskinen juttutuokio illalla ruoan jälkeen.
- Mä en ole ihan sinut sen kanssa, että sulla on poikaystävä sun sängyssäsi, hän sanoi.
- Vesku-kulta, mä olen jo kuustoista. Mä olen suorittanut sen kurssin, missä puhuttiin ehkäisystä jo aikoja sitten.
- Ette kai…
Minua vähän suretti hänen ilmeensä, joten halasin häntä.
- Tuollako? Missä väliseinistä tuulee läpi ja ovien tilalla on kangasta ja missä nukkuu tusina muita ihmisiä?

Huijasin tietenkin. Meidän tarvitsisi vain valvoa sen verran pitkään, ettei kuuluisi enää mitään ääniä. Se olisi helppoa, sillä mehän olimme aina olleet hyviä kuluttamaan aikaa puhumalla. Ensin katsoimme elokuvia porukalla pitkälle aamuyön puolelle. Siiri luovutti ensimmäisenä, sitten Leksa ja Jerry ja lopulta vain Alissa löhösi toisella sohvalla.
- Alkaisko olla nukkuma-aika? kysyin häneltä.
- Menkää vaan, mä katon tän loppuun, hän sanoi ja heilutteli jalkojaan.
- Sun nukkumaanmenoaika?
- Älä höösää, Danni, mä en jätä viimestä viittätoista minuuttia katsomatta. Menkää itse nukkumaan, jos nukuttaa, hän tokaisi ja siihen saimme tyytyä. Kun kaikkialla oli hiljentynyt, kävin varmuuden vuoksi kuuntelukierroksella ja palasin sänkyyn.
- Nyt kaikki nukkuu, me voidaan rakastella, sanoin Kasimirille.
- No eihän voida, poika sanoi kauhistuneena.
- Miksei?
- No, tää on sun koti. Ja sun vanhemmat on täällä, ja sata muutakin ihmistä.
Hän näytti olevan ihan tosissaan, joten sammutin valon ja painauduin vain muuten hänen kainaloonsa. Sopi minulle sekin.
- Selvä, mä vaan ajattelin, että sä halusit.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.2.10 19:39:22

Ja kiitti Jamikselle pitkästä kommentista :)
Mä olen ollut ihan yhtä laiska kommentoimaan itsekin... kuten olet ehkä huomannu.

Ja voipi hyvinkin olla, että kaksoset joskus pääsee sieltä sivuosastaan esiin.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   17.2.10 20:57:51

Mä ehdin jo pienessä päässäni viritellä jotain kolmiodraamaa Leksalle ja Dannille ja Kasimirille :D Vaik ehtiihän sitä vielä.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   17.2.10 22:09:04

oioioioioi kun noi on niin söpöjä<3 mut nyt jääkiekkoa, jatkathan piakkoin taas ja jajaja emmä tiiä, mä en enää osaa puhua, sen oon todistanu tänää jo monesti

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.2.10 17:10:27

Se oli ehkä paras loma ikinä. Meillä oli niin paljon väkeä, ettei siinä ehtinyt huomata sitä, etteivät isä ja äiti ehkä olleet ihan parhaissa väleissä, ja äiti pysyi siellä minne kuului, omassa sängyssään, sittenkin kun Reine ja Matias tulivat. Reine sai varasängyn työhuoneeseen ja Matias huoneen yläkerrasta, joka alkoi olla täpösen täysi. Ville oli jo aikonut lähteä kotiin, mutta muutti mielensä Reinen tultua ja Alissa ja minä olimme tyytyväisiä. Ehkäpä he päätyisivät yhteen, eikä meidän tarvitsisi enää huolehtia Reinestä ja isästä.

Mitä Matias sitten teki meillä, sitä minä en ymmärtänyt. Hän oli jo iso ja aikuinen ja opiskeli jotain tietokoneisiin liittyvää. Hän oli myöskin aika hiljainen, eikä välittänyt hevosista, joten hän vietti enimmän osan aikaa olohuoneessa lukemassa. Me muut olimme melko paljon tallilla. Kasimir oli muistuttanut siitä, että olin luvannut antaa hänen ratsastaa meillä, enkä minä sitä halunnutkaan perua. Hän ei suostunut pukeutumaan Jerryn ratsastushousuihin, mutta kypärän hänelle etsin ja sitten komensin farkuissaan Hallen selkään. Se oli porukan täysipäisin, jos ajatteli siltä kantilta, että satulassa oli ihminen, joka ei ollut ennen ratsastanut.

Kasimirilla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä miten ja miksi ratsastusta opeteltiin, hän halusi vain nauttia vauhdin huumasta, joten alun jälkeen lakkasin neuvomasta ja annoin hänen posottaa ihan itsekseen kenttää ympäri. Halle ravata lönkytteli korvat lerpallaan, ja kun olin todennut, ettei Kasimir tosiaankaan aikonut tipahtaa sieltä, neuvoin, miten hän ehkä saisi sen siirrettyä laukkaan. Sen jälkeen hän laukkasi ympäri kenttää, kunnes minun piti sanoa, että riitti.
- Paljonko sä olet ratsastanut? isä kysyi kohteliaasti pysähtyessään aidan taakse, kun olin lopettanut luentoni loppukävelyn tarkoituksesta.
- Paljonko? Kerran, Kasimir sanoi.
- Mä en tainnu kuulla, isä sanoi katsoen minua kysyvästi, sillä Kasimir oli kävelyttänyt Hallen jo kauemmas.
- Se on ratsastanu kerran Irkulla, sanoin.
- Aha. Just niin.
Isä ei selkeästikään uskonut, mutta mitäpä siitä. Vaikeaa se olikin.

Muuten me kaksi löhösimme niin paljon jossain pussailemassa, että lopulta kaksosetkaan eivät enää jaksaneet kiinnittää siihen huomiota ja ilkkua, kuten alkuun. Ensimmäisten päivien jälkeen se kyllä alkoi kyllästyttää meitäkin, tai ainakin Kasimiria. Hän uppoutui pelaamaan Leksan ja Jerryn kanssa enkä minä raaskinut olla kovin mustasukkainen, kun olin iloinen siitä, että he tulivat toimeen. Kasimir oli vähän niin kuin perheen kadotettu poika olisi tullut kotiin, niin hyvin hän sopi porukkaan. Vanhuksetkin tuntuivat pitävän hänestä, vaikka en päässyt tunteesta, että isä katseli häntä vähän epäilevästi, ja täytyy myöntää, että oli syytäkin. Ujon alun jälkeen me naiskentelimme häpeämättömästi öisin.

Kun vuodenvaihde alkoi lähestyä, talo hiljeni. Pikkuhiljaa jäljelle jäi vain Kasimir ja äiti alkoi esittää, että meidän pitäisi palata hänen mukanaan Tammisaareen. Jouluvapaan vastapainoksi hänellä oli uusivuosi töitä. Minulle oli periaatteessa ihan sama, missä viettäisimme uutta vuotta, kunhan olisimme yhdessä, ja niin Kasimirillekin, mutta minua ärsytti se, miten minua yritettiin määräillä. Lisäksi Mustaojalla oli yksi eittämätön plussapuoli: oma huone.
- Eikö muka Kasimirin vanhemmat kaipaa sitä jo kotiin? äiti kysyi.
- Ei kai niillä niin kauhea ikävä ole, tämä tuumi ja siinä vaiheessa isäkin sotkeutui keskusteluun.
- Mä en haluaisi esittää uhkavaatimuksia, mutta ellei sun seuraava jaksosi siellä suju vähän paremmin, sä muutat takaisin kotiin heti.
- Älä sitten esitä, mutisin. Hän oli suhtautunut suopeasti siihen, kun olin vedonnut nuoreen rakkauteen ja päättänyt haluta pysyä Tammisaaressa, mutta todistukseni oli melko raskaana toisessa vaakakupissa.
- Sä voit leikkiä olevasi vaikka miten aikuinen, mutta ei se niin mene. Mä en anna sun pilata tulevaisuuttasi, kun sun ei tarvitsisi kuin vähän ryhdistäytyä. Ei sun päässäsi mitään vikaa ole, viitsimisessä vaan.
- Jessus, puuskahdin, enkä äkkiä halunnut jäädä Mustaojallekaan.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   19.2.10 12:21:46

Aamupalaaa :)

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   19.2.10 14:22:54

Nälkä vaivaa. :|

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   19.2.10 16:39:16

Jännää! Mä olen alkanut kaivata Jessin näkökulmaa :D Näin se mieli muuttuu, vähän aikaa sitten se alkoi ikäänku kyllästyttää ja nyt taas olisi kiva lukea Jessiäkin joskus.

Lisää luettavaa, joohan?

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   19.2.10 17:09:11

siistii, oon vihdoin ajan tasalla .) hirveesti kivaa tekstii ja jännii juttui ja kaikkee!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.2.10 17:26:14

Kohta päästäänkin Jessiin taas :)
---------
14. Loppu
Se äidin sivuhuomautus, että hän olisi uudenvuoden yövuorossa, ratkaisi asian ja Kasimir ja minä lähdimme aatonaattona hänen kyytiinsä.
- Jos te aiotte kännätä niin kuin pikkujouluissa, mä löylytän teidät molemmat omakätisesti, hän sanoi heti, kun olimme päässeet liikkeelle.
- Älä pistä ajatuksia mun päähäni, sanoin nenäkkäästi ja valuin penkille puolimakaavaan asentoon.
- Oikeasti. Mä en sanonut siitä mitään tuolla, koska…
- Koska Vesku olisi haukkunut sut huonoksi äidiksi, jatkoin hänen lausettaan. Olin kovin sanavalmiilla tuulella.
- Älä venytä mun pinnaani. Sä et varmasti halua sen laatusia ikävyyksiä, mihin sä joudut, jos sä rupeat leikkimään viinan kanssa tossa iässä.
- Ei kai muutamasta drinksusta vatsahuuhteluun joudu? Äläkä yritä väittää, ettet itse kokeillu mitään kuustoistavuotiaana. Miila on kertonu!
- Entäs päihdehuolto ja lastensuojelu? Mä en usko, että sä pitäisit siitä, että ne alkaa puuttua sun elämääsi.

Minä ajattelin, että jos minun äitini aikoi päästää moisia instansseja lähellekään ketään lapsistaan, piti asioiden olla aika paljon huonommin kuin mitä ne olivat ja aloin miettiä uudenvuodenaaton juomamahdollisuuksia. Aikaa ei ollut paljon, jos jotain halusimme, ja koska äiti takuulla oli menossa tallille heti tänään, olisi minun hankala päästä kahden kesken juttusille Hanskin kanssa. Mutta ehkä Kasimirin isoveli voisi tällä kertaa auttaa?
- Mä en tule tänään tallille, mä käyn saattamassa Kasimirin kotiin, sanoin nopeasti, kun olimme kotinurkilla.
- Meinaatko sä, että mä kannan sun tavarasi autosta sisään? äiti kysyi.
- No etkö sä vois? Ei niitä niin paljon ole.

Itse asiassa niitä oli, mutta kun ei hän narissut enemmän, annoin olla.
- Mitä me tehdään tänään? kysyin, kun pysähdyin halaamaan Kasimiria heidän talonsa nurkalla.
- Mä taidan käydä moikkaamassa Joonasta.
- Okei, myönnyin, vaikka mutristinkin vähän huuliani. Olinko minä tullut tänne istumaan yksin iltaa kotona? – Hei, sun broidi. Voisko se hakea meille jotain juotavaa huomiseksi?
- Kai mä voin kysyä, Kasimir myöntyi.
- Laita mulle viesti, jos se lupaa, tai ei lupaa. Jos mun tarvii käyttää muita keinoja, vannotin ja Kasimir lupasi.

Oli oikeastaan oikein kivaa olla vaihteeksi ihan yksin eikä niin, että joka nurkassa pyöri ihmisiä. Nautin siitä makaamalla sängylläni puoli tuntia ihanassa hiljaisuudessa, mutta sitten Kasimirilta tuli viesti, että Kasper oli suostunut aamulla käymään Alkossa ja piristyin. Soitin Unalle ilmoittaakseni, että olin palannut paikkakunnalle.
- No lopultakin, ja oliko sulla muka niin kivaa kotona, ettet kertaakaan ehtiny soittamaan? ystäväni kysyi happamasti.
- Oli mulla, Kasimir oli mukana, selitin.
- Siis mitä?
- Se oli meillä melkein koko joululoman.
- Mä alan suuttua. Eikö toi muka ollut kertomisen arvoinen juttu? Mä luulin, että me ollaan ystäviä!

Sain lepytellä Unaa hyvän aikaa ja jättää seksijutut myöhemmäksi. Hän olisi loukkaantunut lopullisesti, jos olisi samaan syssyyn ymmärtänyt minun pimittäneen niitäkin jo vaikka miten kauan. Sain luvata, että tapaisimme huomenna ja viettäisimme iltaa yhdessä. Se oli oikeastaan vain oikeudenmukaista, kun ajattelee, että Kasimirkin oli juossut suoraa päätä Joonaksen luokse. Ja pääsisihän hänestä eroon viimeistään sitten, kun tulisimme meille yöksi. Lopetin puhelun tekemättä tarkkoja lupauksia seuraavasta illasta ennen kuin olisin jutellut Kasimirin kanssa ja palasin nauttimaan hiljaisuudesta. En viitsinyt edes telkkaria avata, eikä sitä avannut äitikään tullessaan tallilta.
- Mitä sä olet tehnyt? hän kysyi ja heittäytyi omalle sängylleen.
- Nauttinu. Mitäs Irkku?
- Elämänsä kunnossa. Hanski on ajellu sillä sen aikaa, kun me oltiin poissa. Lähdetkö sä aamulla ratsastamaan? Suvi pyysi kysymään, että se ehtisi liikuttaa hevoset ennen töihin menoa ja pauketta.
Huokaisin ja lupasin. Joillekin ihmisille hevonen tuntui olevan melkein enemmän riippakivi kuin ilo.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   19.2.10 22:13:19

Ah, Jessiä siis luvassa =) Jostain syystä se vaan on aina mun suosikki. Varmaan siksi, kun tää koko tarinahöskä alko siitä. Tiedä siitä sitten.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   20.2.10 12:58:57

hauska saada Jessiä taas :), vaikka mä kyllä edelleen puollan noita joiden näkökulmasta ei oo vielä tullu tekstiä

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   20.2.10 13:05:18

mielenkiintosta lukea taas kohta Jessiä, kun jotenkin vaivaa et mitä sen elämässä tapahtuu ku siitä nyt ei niin kamalasti puhuta enää :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.2.10 13:47:42

No kohta sitten :)
Selvitetään tää Dannin uusi vuosi ensin.
---------------
Uudenvuodenaaton aamu meni siis tallilla. Ei edelleenkään ollut kummoinen talvikeli, joten kuraista treenilenkkiä olimme vain kiertäneet. Muutama paukku oli jo kuulunut, mutta eivät hevoset olleet niistä mitään paniikkia saaneet, mitä nyt Poju oli vähän hötkähtänyt.

Syötyämme soitin Kasimirille tarkistaakseni, että hän oli kotona ja voisin mennä suunnittelemaan. Enhän voisi mitään äidin kuullen puhelimessa puhua ja hän lähtisi töihin vasta puoli yhdeksän maissa. Etuajassa, hän oli selittänyt, sillä illasta odotettiin yhtä vuoden vilkkaimmista. Kasimir vastasi kuitenkin vasta toisella soitolla ja sanoi olevansa Joonaksen ja joidenkin muiden kanssa junassa, menossa käymään Hesassa.
- Ai, sanoin ja pettymys ja suuttumus löi ylitseni kuin iso aalto merenrannassa.
- Oisitko sä halunnu tulla mukaan?
- Onko sillä enää väliä jos te olette jo matkalla? kysyin purevasti, enkä viitsinyt sanoa, etten olisi ehtinytkään. – Mites ilta?
- Jos nähdään kaupungilla?
- Niin kai sitten, sanoin lyhyesti.

Äiti halusi tietää, miksi tuhahtelin ja tömistelin lattiaa. Olisin tehnyt pahempaakin, kuten paiskannut puhelimen seinään, ellei se olisi ollut niin uusi ja hieno.
- Kasimir on lähteny kavereidensa kanssa käymään Hesassa.
- Jaa, no sillä oli varmaan niitä jo ikävä, kun koko loma meni meillä, äiti sanoi tasoittelevasti. Niinhän se varmasti oli, mutta ei se minun huonoa tuultani parantanut. Minut oli tylysti jätetty huomiotta. Minulla oli vain yksi vaihtoehto ja se oli lähteä Unan luokse. Hän oli pyytänyt, mutta en tosiaankaan ollut ajatellut mennä, kun epäilin, että Miikkakin oli jossain vaiheessa tulossa. Minun oli kuitenkin mahdotonta jäädä kotiin istumaan koko alkuillaksi. Äitikin olisi kuvitellut, että minut on hylätty.

- Laita kunnolla päälle. Muista, mitä mä sanoin juomisesta. Muista vastata, jos ja kun mä soitan sulle, hän huusi keittiöstä, kun aloin vetää ulkokenkiä jalkaan.
- Joo! Joo! Joo! Mitä jos mä olen keskellä rakettien pauketta enkä just kuule sun soittavan? Jätätkö sä kaikki silmävammat sikseen ja tulet haravoimaan tän käpykylän keskustan? huusin takaisin.
- Kurkit sitä puhelinta välillä ja soitat mulle sitten takasin. Jos mä en vastaa, laitat tekstarin. Ja hyvää uutta vuotta!
- Hyvää uutta vuotta, mutisin ja lähdin. Minulla oli reppu ja siellä meikit ja muuten olin ihan valmis mihin tahansa. Una oli sanonut, että nuorisolla oli tapana kokoontua aseman luokse. Se oli köyhää ja kylmää, mutta kahvilat olivat onneksi auki, eivätkä kuulemma hyljeksineet palelevia nuoriakaan tänä iltana, kunhan nämä eivät olleet humalassa. Siitähän minulla ei olisi toivoa, ennen kuin yhyttäisin Kasimirin.

Una oli onneksi riemuissaan, kun päristelin pihaan jo näin aikaisin.
- Ah ihanuutta, hän hihkaisi ja halasi minua. Halasin takaisin huonon omatunnon vallassa. Olin ollut ihan liian lyhytpinnainen Unan kanssa viime aikoina. Ensin olin ollut ärsyyntynyt, kun hän oli niin auliisti suonut aikaansa Miikalle minun kustannuksellani, mutta nyt Kasimirin jälkeen ymmärsin paremmin. Sitä paitsi ainahan Una oli toivottanut minut tervetulleeksi kolmanneksi pyöräksi.
- Sori, että mä oon ollu nyrppä, sanoin ja toivoin, että olisin sanonut niin jo aikaisemminkin, kun Unan hymy levisi suorastaan silmäripsiin asti. Toisaalta, olisiko sillä sitten ollut sama vaikutus?
- Missä Kasimir on?
- Joonaksen kanssa jossain, me nähdään illemmalla, sanoin rauhallisesti.
- Hienoa, Miikkakin on jossain kylässä sen porukoiden kanssa ja tulee vasta kaupungille!

Se sinetöi hyvän illan alun ja me kulutimme mukavasti alkuillan tunnit meikkaamalla ja juoruamalla ja juttelemalla vakaviakin. Unan äiti kävi välillä kutsumassa meitä syömään ja kävimme napsimassa vähän nakkeja ja salaatteja.
- Me voidaan ottaa totakin, sanoin aurinkoisesti ja tuijotin lasia, joka poreili Unan äidin kädessä.
- Hih hih, tämä päästi ja Una käänsi katseensa paljonpuhuvasti tuijottamaan ulos ikkunasta, mutta saimme me sitten puoli lasillista kuohuviiniä kummatkin. Unan kasvot olivat punaiset ja minun teki mieli sanoa hänelle, ettei turhaan nolostelisi. Kyllä minunkin vanhempani olivat joskus kännissä, vaikka he miten yrittivät olla kuin eivät olisikaan. Joskus jopa oikein kännissä, joskin se oli todella harvinaista.
- Me lähdetään nyt kaupungille, Una sanoi kuitenkin, kun olimme syöneet ja juoneet ja hänen äitinsä toisti lähes sanatarkasti saman kuin mitä Jessikin oli sanonut. Minua melkein nauratti.

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   21.2.10 11:00:01

Olipas tää tippunu.

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   21.2.10 11:53:06

Jatkoa :D Miks musta tuntuu, että Dannin uusivuosi ei mene ihan putkeen :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.2.10 12:11:54

Kyyditsin Unan meille asti, mutta sinne halusin jättää moponi. Ensinnäkin keskemmällä olisi varmaan virkavaltaa valittamassa siitä, ettei Unalla ollut kypärää, ja toiseksi, kun löytäisin Kasimirin, päätyisin tankojuopoksi. Vai olivatko kännimopoilijat tankojuoppoja? Eikö sitä sanaa käytetty polkupyöräilijöistä? Jatkoimme matkaa kävellen käsikynkkää, kun olin äkkiä käynyt viemässä meikkireppuni ja kypäräni sisään. Äiti oli liikuttavan ilahtuneen näköinen, kun pistäydyin, vaikka herätinkin hänet, mutta herätinpä sentään selvin päin.

Kovin kylmä ei ollut tullut vielä näin illaksikaan, paremminkin litisi ja lätisi, ja kun olimme todenneet, ettei kaduilla vielä oikein törmännyt kuin ihan pikkukakaroihin, menimme kaakaolle pysyäksemme lämpiminä ja ottaaksemme selvää siitä, missä poikaystävämme mahtoivat olla. Melkein lepyin, kun Kasimir vastasi nopeammin kuin Miikka.
- Missä sä olet? kysyin helpottuneena, sillä olin jo pelännyt, että pojat aikoisivat jäädä Helsinkiin juhlimaan. Vaikka kai hänen puhelimensa olisi sielläkin toiminut.
- Me ollaan nyt meillä ja sitten mennään käymään Joonaksella, Kasimir sanoi. – Missä sä olet?
Sanoin, että olimme jo ytimessä ja että hän saisi soittaa päästessään sinne ja että olihan hänellä meidän pullomme ja mitä se oli ja tarvittiinko blandista?
- No ehkä limu ois hyvää, Kasimir arveli ja lupasin hommata jostain sellaista. Korvaani ja etenkin mieltäni lämmitti hänen äänensä kuuleminen ja taisin hymyillä hölmösti, kun panin puhelimen pois. Onneksi Una puhui vielä Miikan kanssa. Hän ei kuulostanut yhtä iloiselta kuin minä, oikein huolestuin.

- Una, mikä on? kysyin, kun hän laittoi oman puhelimensa pois. Hän oli pelastanut alkuiltani, vähintä, mitä saatoin tehdä, oli ottaa osaa.
- Miikka on menny broidinsa kanssa niiden naapuriin joihinkin bileisiin. Se sanoi tulevansa vasta myöhemmin!
- No en mä näe munkaan poikkista missään, lohdutin. – Mutta se tulee varmaan pian ja mä lupasin ostaa limua. Mennään käymään huoltsikalla, jooko? Tulee se Miikkakin sieltä kunhan ehtii. Takuulla tulee.

Olin oikeassa, Miikka soitti Unalle ennemmin kuin Kasimir minulle. Olimme istuskelleet rannassa jo hyvän aikaa ja minä ainakin olin ikionnellinen päästessäni liikkeelle. Minulla oli puolitoista askia tupakkaa, mutta se puolikas oli jo mennyt ja olin iloinen, kun saimme jotain tekemistä lähtiessämme tapaamaan Miikkaa. Kylmäkin alkoi tulla. Matkalla soitin Kasimirille ja aloin olla hiljalleen kylmän kiukkuinen. Sormiani paleli, kun roikotin puolentoista litran jaffapulloa ja muutenkin minulla oli nyt aikaa olla kiukkuinen, kun minun ei tarvinnut enää pitää Unaa hyvällä tuulella. Hän kuitenkin torpedoi hyvin kasvamaan lähteneen raivarin taimen.
- Mä näen sut, hän vastasi. – Lakkaa hölskyttämästä sitä limua!
Minäkin näin jo Kasimirin, hän oli poikajoukossa ihan lähellä ja pistin puhelimen taskuun. Tartuin häntä käsikynkästä vain vilkaisten toisia poikia. Joonas siinä oli, ja Ari ja Marko, jotka tunsin koulusta, mutta muita en tuntenut nimeltä, ainoastaan näöltä.
- Mä olen vihanen sulle, kehräsin ja kiedoin käteni hänen vyötäisilleen.
- Miksi? Kasimir kysyi ja halasi minua takaisin.
- No kun sä olet vaan menny ja menny ja mä olen joutunut olemaan ilman sua!
- Vai ilman pulloa? hän kysyi kuivasti.
- Kyllä mä kestän sua selvin päinkin.

Una vilkutti mennessään ja tiesin, että hän meni Miikan ilmoittamalle treffipaikalle. Kasimir ja minä sen sijaan lähdimme kahden kävelemään sivummalle ylämäkeen, kunnes löysimme divarin edestä hyvän paikan istua. Hän kaivoi povitaskustaan kirkkaan pullon ja minä avasin ostamani limsan ja aloimme maistella.
- Tässä tulee kylmä, Kasimir valitti jo ensimmäisen hörpyn jälkeen.
- Me voidaan kohta mennä meille, mutsi menee jo aikaisin töihin, ehdotin.
- No älä höpäjä, Arron isoveli on ostanu raketteja ja se lupasi, että me saadaan ampua niitä kanssa!
- No ei kai me sitten, jos meillä on semmosta tiedossa.

Istuimme kyljikkäin vähän aikaa, mutta sitten Kasimir tahtoi lähteä. Kaadoimme kaikki juomat siihen isoon limupulloon, jossa nyt oli tilaa ja lähdimme maleksimaan kohti keskustaa. Siellä alkoi olla jo hiukkasen enemmän väkeä ja vanhempiakin kuin me koululaiset. Minä silmäilin joka suuntaan nähdäkseni Unan, mutta hän oli jossain piilossa, joten kuljin vain Kasimirin mukana.
- Tuolla ne on, Kasimir ilahtui lopulta, kun olimme kävelleet lähelle rantaa ja tunnistin ainakin muutaman siitä porukasta, joiden seurasta olin hänet lunastanut. Joonas siellä oli ja muutamia tyttöjäkin, jotka tiesin kasvoilta. Oman koulun kakkosluokkalaisia. Annoin heidän olla omassa rauhassaan ja vääntäydyin Kasimirin kainaloon.
- Meidän ensimmäinen uusivuosi yhdessä, ilmoitin hänelle.
- No ihan niin.

Kello ei ollut vielä lähellä puoltayötä, mutta raketteja aseteltiin jo koloihin siellä, missä rantarinnettä oli yritetty kivetä. Minua ei erityisemmin viehättänyt ajatus rapsia tulta tulilankoihin, vaikka se Kasimiria innostikin – saatoin ihan yhtä hyvin rapsia tulta tupakkaani ja maistella pullostamme hiukan kauempana poikien ulvoessa raketeille, joista suurin osa lähti lähes vaakatasossa suoraan merelle. Aloin palella ja aloin tulla humalaan ja jostain syystä panin merkille senkin, ettei kellään ollut suojalaseja. En kuitenkaan aikonut mennä moisesta huomauttelemaan, odotin vain tyynesti Kasimiria, vaikka mitä enemmän palelin, sitä ontommaksi oloni tuli. Yhdentoista aikoihin oli kai kaikki ammuttu, sillä silloin hän ja muut pojat nousivat rannasta kadulle.
- Mua palelee, voitaisko jo mennä meille? esitin, mutta Kasimir ei halunnut, joten seurasin joukkiota. Varsinainen juhlapaikka täällä näkyi olevan aseman parkkipaikka, sillä sinne juutuimme seuraavaksi ja taas minä jäin syrjään. Kasimir tuntui melkein välttelevän minua ja lopulta menin istumaan pyörätelineiden päälle. Oli vain pikkiriikkisen pakkasta, mutta sen verran, että ilman paksua. pitkää takkiani takapuoleni olisi takuulla jäätynyt. Näin Kasimirin koko ajan, mutta hän tuntui olevan valovuoden päässä nauraessaan toisten poikien kanssa.

Lopulta nousin seisomaan, sillä minusta alkoi tuntua siltä, että kohta en enää pääsisi. Kävelin kylmästä jäykin, alkoholista haparoivin jaloin Kasimirin luo.
- Kuule, sanoin.
- Niin? hän kysyi käännähtäen.
- Mä tunnen itseni vähän laiminlyödyksi, ilmoitin.
- No älä oo hölmö.
- Haluaisitko sä olla munkin kanssa muutaman minuutin?
- Tietysti, mutta justhan mä olen ollu sun kanssa viikon. Eikö se nyt riitä vähäksi aikaa?
Ei. Se ei riittänyt ollenkaan. Käännyin ja lähdin kävelemään kotia kohden, eikä Kasimir tullut perässä.

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   21.2.10 12:55:56

Oli vain pikkiriikkisen pakkasta, mutta sen verran, että ilman paksua. pitkää takkiani takapuoleni olisi takuulla jäätynyt.

Haa, kerranki löysin virheen :D tossa paksua ja pitkää sanojen välissä on piste! omg :DD

ja voi Danni parkaa, mikä tota Kasimiria nyt vaivaa ;s

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   21.2.10 15:31:21

Kasimiria vaivaa läheisriippuvaisen kyllästymä ja se haluaa aikaa itelleen ja kavereilleen.

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   21.2.10 15:52:00

Nojoo, mutta törkeesti se silti "hylkäs" Dannin ku Dannilla ei ollu ees kavereita mukana joiden kanssa se ois voinu hengaa.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   21.2.10 21:51:40

Iltapalaa? :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.2.10 21:57:35

Pilkut ja pisteet on niin hankalia oikolukea :D Etenkin jos on vähän likinäköinen.
------------
15. Oman elämänsä päähenkilö
Onneksi olin ehtinyt juoda aika lailla, se auttoi minua nukahtamaan paskamaisesta olosta huolimatta. Olin jopa niin järkyttävän fiksu, että laitoin äidille tekstarin, ettei hän kohta herättäisi minua, tai yrittäisi. En tiennyt, heräisinkö puhelimen soittoon ja vaikka olisin mieluummin haistattanut koko maailmalle, ajattelin epämääräisesti, etten haluaisi herätä riidoissa kaikkien kanssa. Sitten suutuin vähän lisää ja kaduin viestiäni. Samalla vaivalla sitä olisi ollut kiukkuinen koko maailmalle, ja olisihan siinä ollut tiettyä ylevää yhtenäisyyttä.

Heräsin äidin tuloon aamulla ja vedin peiton tiukasti silmäripsiin asti. En halunnut hänen tulevan haistelemaan hengitystäni ja sitä paitsi en ollut jaksanut vaihtaa yöpukua, vähentänyt vain muuten vaatteita. Tuli hän silti nuuskimaan, tunsin sen ilmavirrasta, mutta puristin peittoa, eikä hän alkanut sitä kiskoa vaan sipaisi vain hiuksiani. Odotin silmät ummessa, että hän saisi aamuiset nukkumaanmenohommansa hoidettua ja nukahtaisi. Se kesti hitto vie ikuisuuden. Hänen oli pakko lukeakin, ja kihisten kuuntelin sivujen rapinaa.

Kun huoneessa lopulta kuului vain rauhallinen hengitys, nousin istumaan ja havaitsin kaksi asiaa. Päässäni oli jokin vinksallaan ja minulla oli näköjään ollut unileluna lähes tyhjä limsapullo. Hölskytin sitä inhoten ja kiitin onneani, etten ollut kierähtänyt sen päälle niin, että se olisi hajonnut. Litimärkä viinanhajuinen sänky, siinä olisi ollut selittämistä. Menin vessaan edelleenkin ihmetellen tukkoista päätäni ja vasta siellä ymmärsin, että se muistutti kuumeista. Hah, Kasimirin olisi pitänyt uskoa minua! Nyt olin vilustunut, koska hän ei ollut halunnut lähteä meille, kun olin pyytänyt.

Pääni ratkaisi sen ongelman, että mihin kuluttaisin päivän äidin nukkuessa. Halusin jatkaa nukkumista itsekin. Vaihdoin yöpuvun päälle ja piilotin todisteet eli tyhjensin pullon työntäen sen muiden tyhjien sekaan kaappiin. Koskaan vielä en ollut ollut täällä äidin ollessa yövuorossa, ja mietin, mitä olisin tehnyt, ellei päässäni olisi ollut pumpulia. Mennyt kai Kasimirille jatkamaan unia, päätin. Palasin sänkyyn mukanani kirja, mehupurkki, muki, kuumelääkettä, kuumemittari ja tarkistin, että puhelimeni oli tyynyn alla. En ollut vielä päättänyt, mitä vastaisin Kasimirille, kun hän soittaisi ja pyytäisi anteeksi, vai vastaisinko ollenkaan. Nyt en ollut enää ihan niin vihainen kuin yöllä ja saatoin etäisesti ymmärtää hänenkin kantansa asiassa, mutta ihan riittävän vihainen kuitenkin. Ja loukkaantunut.

Pohdin, mahtoiko tämä olla kaiken loppu. Ajatus tuntui tuskalliselta, mutta jotenkin etäiseltä ja äkkiä muistin pikku juttutuokion, jonka olimme joskus käyneet äidin kanssa. Hän oli tuntunut olevan sitä mieltä, että olin ollut liian jyrkkä Ossin suhteen ja nyt, kun olin melkein vuoden vanhempi, minun oli pakko myöntää, että aloin olla sitä mieltä itsekin. Tämä oli kuitenkin ihan eri juttu. Kasimiria ei ollut kukaan pakottanut pistämään kavereitaan minun edelleni. ”Justhan mä olen ollu viikon sun kanssa”, my ass! Sen jälkeen, kun me olimme yökaudet suunnitelleet tulevaisuutta niin, että lapsillekin oli jo nimet valmiina, luulisi viikon olevan vain alkua. Aloin miettiä, miten saisin mahdollisimman selvästi ja ylenkatseellisesti selvitettyä Kasimirille, että hän oli käyttäytynyt anteeksiantamattoman typerästi ja kuvittelin hänen rypevän edessäni. Ensin pistin hänet itkemään katumusta, mutta ei se ollut miellyttävä ajatus. Muutama miehekäs kyynel sai riittää. Mutta mitä minä sanoisin? Halusinko minä antaa anteeksi? Unohtaa en ainakaan voisi, ei näin täysivaltaista loukkaantumista voinut. Mittasin kuumeen ja otin lääkettä ja oma surkeuteni melkein itketti. Sairastaa nyt ilman, että kukaan oli hoitamassa.

Kasimir soitti kello kaksi. Siihen mennessä olin herännyt huomaamaan, että olin hionnut hiukseni inhottaviksi, klähmäisiksi nipuiksi, mutten ollut jaksanut nousta suihkuun, olin vain kääntänyt tyynyn ja ruvennut lukemaan.
- Niin? sanoin lyhyesti.
- Mitä sä touhuat ja mihin sä katosit eilen?
- Nukun, sanoin edelleen yhtä lyhyesti ja siinä vaiheessa viesti taisi mennä perille. Melkein kuulin, miten hänen aivonsa raksuttivat.
- Ai niin, sun mutsi nukkuu, hän sanoi sitten ilahtuneena.
- Niin, sanoin taas vain ja siinä vaiheessa kuulin äidin heräävän. Piru vie, nyt minun olisi pakko olla vielä lyhytsanaisempi, mikäli vaan mahdollista.
- Nähdäänkö me tänään?
- Mä olen kipeä.
- Ai siksi sä halusit sisään! Oisit sanonu!

En sanonut mitään. Äiti nousi sängystä ja meni minua pitkään vilkaisten kylppäriin. Kuulin hänen menevän suihkuun.
- Tuletko sä meille? Kasimir kysyi.
- En.
- No tulenko mä sitten teille? Illalla kun sun mutsi on menny töihin?
- Se taitaa olla parasta, sanoin arvokkaasti. – Mä alan nyt taas nukkua.
Se ei ollut totta, mutta en halunnut puhua enempää. Korpesi niin perhanasti se, ettei hän edes tajunnut minun olevan vihainen.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   22.2.10 00:00:09

Mie ymmärrän kerranki Dannia :D

Miulle tuntuu käyvän aina noin ku ollaan porukassa liikkeellä. Se ei oo kovin kivaa :/

Mites Flanellin hammas voi?

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   22.2.10 00:14:21

Kyllä mäkin Dannia ymmärrän, ei tuollainen ole yhtään kivaa :D

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   22.2.10 14:17:24

up - kohti korkeuksia.
jatkoa :):)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.2.10 15:18:26

Äiti, joka oli kuullut minun olevan kipeä, alkoi paapoa minua ihan kiitettävästi tarkistettuaan ensin, ettei kyse ollut krapulasta. Tosin oloni oli jo paljon parempi, etenkin suihkun jälkeen, mutta en minä kieltäytynyt puhtaista lakanoista ja sänkyyn tarjoillusta päivällisestä. Hän kyseli edellisillasta, mutta en kertonut muuta kuin että olin lähtenyt itsekseni nukkumaan jo aikaisin. Minua ei huvittanut mennä yksityiskohtiin, sillä hän olisi tarttunut niihin enemmän kuin ahneesti ja alkanut tarjoilla mielipiteitään. Sellainen hän oli.
- Mä vähän mietin, että mitä mä teen, jos löydän täältä teidät molemmat nukkumasta aamulla, hän tunnusti.
- Mitä sä nyt sen kummempaa oisit voinu tehdä kuin mennä nukkumaan?
- No olis se musta ollu vähän epämukavaa. Nukkua puolen metrin päässä sun poikaystävästä.
- Oisithan sä voinu aina potkia meidät pellolle, sanoin lyhyesti. En ihan ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, paitsi että olisihan ollut kiusallista, jos hän olisi yllättänyt meidät muuten kuin nukkumasta. Rypistin otsaani yrittäessäni kuvitella tilannetta.
- Mä taidan yrittää nukkua vielä hetken, äiti sanoi ja sulki silmänsä.
- Mä en halua sulkea telkkaria.
- Ei se mitään.

Hän onnistui tosiaan nukkumaan, vaikka minä selasin digiboksin levyä ja katselin pätkiä kaikenlaisista sinne tallennetuista ohjelmista. Olin ikävystyä kuoliaaksi, ja kun äiti taas heräsi, aloin naputtaa hänelle, niin että olimme melkein riidoissa, kun hän lähti tallille. Halusin hioa kynsiäni Kasimirin varalle, mutta kun äiti kiukuissaan nappasi mukaan työvaatteensakin ja sanoi, ettei palaisi nälvittäväksi ennen kuin aamulla, tunsin omantunnon pistoksen. Se meni onneksi pian ohi ja aloin odottaa katuvaa poikaystävääni. Jollei hän ollut vielä ymmärtänyt omaa hyväänsä ja alkanut katua niin sepä ikävää. Hänelle.

Kasimir soitti tietenkin vasta, kun olin odottanut tuntikausia. Minun piti heittää hänelle avaimet parvekkeelta ja sitten istuin tyynenä kuin Buddha sängylläni, kun hän tuli sisään.
- Ootko sä vielä kauhean kipeä? hän kysyi myötätuntoisesti ja istui viereeni. Väistin hänen halaustaan.
- Parempi, sanoin lyhyesti.
- Mikä sua vaivaa?
- Mä olen vihainen, ilmoitin, jotta pääsisimme nopeammin itse asiaan.
- Miksi ihmeessä?
- Tarviiko mun selittää? Koska sä olit mieluummin niiden typerien jätkien kanssa kuin mun!
- Tsiis, Danni, et kai sä kuvittele, että mun maailma pyörii sun napasi ympärillä? hän kysyi rypistäen kulmakarvojaan ja hänenkin äänessään alkoi olla vähän särmää.
- Mä kuvittelin, että mä olin sulle yhtä tärkeä kuin sä mulle, sanoin itsepintaisesti.
- Sä oletkin tärkeä, mutta et sä nyt niin tärkeä ole, että mä nyhjään loppuelämäni sun ympärillä!
- En mä sitä haluakaan, sanoin, vaikka kyllä minä oikeastaan halusin. Se vaan kuulosti tyhmältä. - Mä olisin halunnu olla sun kanssa sillon, kun vuosi vaihtui, mutta tietysti on hyvä näin, jos ei tää kerran olekaan tän vakavampaa.

Latelin kaiken, mitä olin päivän mittaan suunnitellut sanovani ja lopulta olin melkein leppynyt. Suljin suuni ja katsoin Kasimiria odottavasti.
- Siinäkö kaikki? hän kysyi.
- Joo. Sun vuoro.
- Ei mulla oo mitään, hän sanoi ja nousi seisomaan.
- Ai ei?
- Ei. Mua ei kiinnosta silitellä sua, jos sä oot vetäny herneen nenään tommosesta jutusta.
- Ai ei? Mä luulin, että sä rakastat mua!
- Oonko mä joskus sanonut niin?
Ei hän ollut, tiesin sen ihan tarkkaan. Kauhean paljon kaikkea muuta, mutta ei sitä.
- Sä olet antanu ymmärtää, syytin.
- Minkä mä sille voin, mitä sä ymmärrät? Kasimir tuhahti ja sai sen kuulostamaan siltä, etten minä ymmärtänyt mitään.
- Sä veit mun neitsyyden! kiljuin.
- Itse halusit! Vonkasit oikeen!

Koko esitys alkoi valua alamäkeen kiihtyvällä vauhdilla. Enää menoa ei voinut pysäyttää, ei edes hidastaa. Keikuin hyvin pienen hetken siinä partaalla miettien, yrittäisinkö pelastaa romanssimme rippeet vai ylpeyteni. Ylpeys voitti.
- Häivy äläkä enää ikinä puhu mulle, käskin.
- Ilomielin! Kasimir huusi takaisin ja harppoi eteiseen. Joko hän kaappasi kenkänsä kainaloon tai suorastaan hyppäsi niihin, sillä vain muutaman sekunnin kuluttua ovi kävi ja olin yksin.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   22.2.10 15:22:32

Danni veti vissiin vähän yli ton noiden riidan :---D

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   22.2.10 21:34:12

tsiisus, mä olin vaan ruotsinristeilyllä ja näin paljon luettavaa! Ihanaa! Mitenhän paljon on jatkoa / uutta tarinaa, kun mä tuun sunnuntaina mökiltä... Yöpalaa / lähtöpalaa?

Hammas voi hyvin, kiitos kysymästä Jekku, ei sille oo mitään tehty, ei yhtikäs mitään.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   22.2.10 23:26:32

Traitrai, toi rakkaudentunnustus-juttu! Toisintoa Ilsen nuoruudesta =D

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   22.2.10 23:28:25

Hyvä Kasimir, taputukset!

Lähettäjä: maukka. 
Päivämäärä:   22.2.10 23:54:11

Sennu, jatkuuks noita tarinoita ton Jessijutut Jatkoa jälkeen? nimittäin oon lukenu ne kaikki jo ja mietin et jatkuuko ne jossain muualla, vai sit siitä Aikuinen nainen-topicista. :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.2.10 23:54:22

Tässä Dannin viimeiset jorinat.
------------------
Itkin ja tupakoin itselleni päänsäryn ja olin seuraavana aamuna oikeasti kipeä parvekkeella istumisesta. En sentään suruissanikaan ollut niin hölmö, että olisin tupakoinut sisällä, sellaista ei vaan tehty. Minulla oli pahempi olo kuin vielä ikinä elämäni aikana ja silmäni alkoivat valua aina, kun ajattelin niitä hyviä hetkiä, jotka meillä oli ollut. Päivät matelivat ohi enkä päässyt kouluunkaan, kun se alkoi. Äiti alkoi olla huolestunut minusta. Hän raahasi minut autoon aamulla palatessaan viimeisestä yövuorostaan ja vei töihinsä, missä minulta valutettiin verta. Vikisin kuin vauva, kun neula meni suoneeni ja jupisin koko kotimatkan.
- Se ei osannu pistää yhtään, mä saan takuulla kamalan mustelman, valitin ja puristin kyynärtaivettani.
- Ikävää, äiti sanoi lakonisesti.
- Sadisti.
- Mä haluan tietää, miksi sä et parannu.

Luulen, että se johtui siitä, ettei minua kiinnostanut parantua. Minua ei kiinnostanut paljon mikään muukaan, joskin olin jo pahimmasta päässyt yli, enkä ollut enää koko ajan itkuun purskahtamaisillani. Olin jo puhunut Unankin kanssa, sillä tietenkin hän oli alkanut soitella, kun en ollut tullut kouluun.
- Oletteko te riidelly Kasimirin kanssa? äiti kysyi.
- Vítun tarkkanäköstä. Me riideltiin jo uutenavuotena, tuhahdin.
- Niinkö? Mikset sä ole sanonut mitään? hän huudahti.
- Mitäpä se oikeastaan sua kiinnostaa?
- Lakkaa olemasta hölmö, äiti sanoi, pysäytti auton talomme eteen ja halasi minua. – Totta kai mua kiinnostaa, mitä sun elämässä tapahtuu.
- Ei se mitään, semmosta sattuu, niiskahdin ja avasin auton oven. Jos hän alkaisi säälitellä minua, romahtaisin. Se olisi sääli, sillä olin jo aika hyvin jaloillani.
- Sä tulet mun mukana Mustaojalle, hän sanoi päättäväisesti.
- En mä voi tulla, ei nyt ole viikonloppu.
- Mutta et sä mene kouluunkaan kipeänä, enkä mä aio jättää sua tänne yksin.
- Mene nukkumaan, että jaksat ajaa sinne, sanoin töykeästi. Minun piti saada miettiä, halusinko hänen mukaansa vai en.

Päädyin haluamaan, vaikka päätöksen tekeminen ei ollut helppoa. Ajatus monesta päivästä yksinäisessä yksiössä oli kuitenkin niin lytistävä, etten uskaltanut ruveta kokeilemaan sitä. Se saattoi olla raivostuttava loukko jos ja kun olimme siellä molemmat, mutta se oli osoittautunut vielä pahemmaksi, kun olin yksin ja kuuntelin vain ääniä rapusta toivoen, että Kasimir tulisi soittamaan ovikelloa.
- Et sitten kerro niille kaikille, sanoin, kun lähdimme jatkamaan matkaa tallilta. Olimme jo käyneet apteekissa hakemassa minulle lääkettä – äiti oli herättyään soittanut sairaalasta tulokseni ja ilmoittanut, että minulla oli poskiontelontulehdus – ja tallillakin hänen oli pitänyt saada pysähtyä. Hän oli luvannut vain käydä jättämässä Hanskille lapun, että olisimme molemmat poissa muutaman päivän, mutta viipyi viipymistään. Minä en ymmärtänyt miksei sitä voinut hoitaa puhelimella. Mitä se oikeastaan Hanskille edes kuului? Irkku hoidettiin siellä joka tapauksessa samoin, kävi meistä jompikumpi sitten liikuttamassa sen tai ei.
- Kerro mitä? äiti kysyi hajamielisesti.
- Mun… mitä sä oikeen kuppasit siellä tallissa? Mä meinasin jäätyä.
- Jäin vaan suustani kiinni. Mutta Hanski lupasi ajaa sillä pikku lenkin tai ottaa käsihevoseksi. Mä ratsastin eilen sen verran rankasti, että pitää vähän palautella.
- Miks ratsastit?
- No kun ajattelin palauttelevani tänään itse, mutta ethän sä voi täällä kylmässä odottaa, äiti sanoi ja alle kilometrin ajettuaan hän alkoi hyräillä.

Mustaoja oli ollut oikea ratkaisu, ymmärsin sen heti, kun olimme päässeet perille. Tunsin itseni tervetulleeksi, vaikkei meitä näin alkuiltapäivästä ollut vastassa kuin Armi ja Merlin ja jälkimmäinen vilkuili minua varuillaan alkaen saman tien siivota keittiötä. Minä heittäydyin sohvalle lepäämään ja nautin kodin tunnusta. Enää ei haitannut, että äiti oli läsnä. Hän ei ärsyttänyt ollenkaan niin paljon näin paljon isommassa tilassa. Pyysin Armin viereeni sohvalle, vaikka tiesin, että se ei kuulunut sen sallittuihin paikkoihin ja nukahdin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.2.10 23:56:31

Maukka, kaksosten syntymästä seuraava on Aikuinen nainen, jos sitä meinasit?

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   22.2.10 23:58:26

voi Dannia, muta rupee itteä väsyttää ku se vaa nukkuu :D Kiitos SENNNU :)

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   23.2.10 12:28:34

Dannilla meni vähän yli :DD Jee kohta Jessiä, jatkoa ja sassiin :):)

Lähettäjä: maukka. 
Päivämäärä:   23.2.10 18:28:27

Sennu, okei.:) mietin vaan et onks siinä välissä ollu joku muu tarina vielä. :) mutta joo. tykkäsin todella nisitä vanhemmistakin tarinoista ja harmittaa kun vesku ja jessi oli niiiiin rakastuneita ja nyt ne on mitä on. :(

jatkoa odotellessa. ^^

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   23.2.10 18:52:46

Mä olen nyt tehnyt selvää noista vanhoista jutuista melko hyvää tahtia, Vanhempieni tarina ja Minä, Miila on luettu ja olen mä jo ehtiny Veskuilujakin jo viidenteentoista lukuun ^^ Jotenki tosi jännää lukea Reinestä ja Hannastakin, mutta Reine nyt erityisesti jotenkin alkoi kiinnostaa. Ja mä olen edelleen sitä mieltä että Hanna on ihana, siinä on jotain kavalasti piilotettua sympaattisuutta :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.2.10 19:08:42

Toilla on sitten vielä pikkusen lukemista :)

Höpötelkää ihmeessä lisää, täällä on hyvää tilaa (/me on vieraanvarainen) ja sitten täällä on jatkoa.