|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 1.3.10 12:05:13
Dannia tuntui puraisseen ohjastuskärpänen: hän kävi tallilla seuraavanakin päivänä, vaikka minä sanoin haluavani ratsastaa Irkulla ennen Mustaojalle lähtöä, eikä Suvi ollut pyytänyt apua. Hän oli Markon kanssa ajamassa yhtä Hanskin hevosista ja tulin väkisinkin hyvälle tuulelle, kun näin heidän ajavan pihaan tullessani. Danni nauroi niin, että se kuului valjastuskatoksesta sisään talliin ja he juttelivat vilkkaasti tullessaan sisään Kerosiinan kanssa.
- Oliko kivaa? kysyin mennessäni hakemaan Irkun varusteita.
- Sikakivaa, Danni sanoi tosissaan. – Oletko sä jo lähdössä?
- En, kun mä vasta tulin.
- Jos sä menet radalle niin ole varuillasi. Me otetaan nyt Reiska ja tullaan sinne kanssa. Mä saan ajaa.
- Eikö siellä ala olla liian pimeetä?
- Ei kai, jos siellä näkee ratsastaakin.
Ei oikeasti ollut vielä ihan pimeää, sillä olin päässyt lähtemään töistä ajoissa näin vapaapäivän aattona. Kiersin rataa toista kertaa, kun sain ratsastettua kiinni Reiskan kärryt ja jäin siihen perään saadakseni tarkistettua, että Dannilla oli varmasti kotiavain mukana ja asiat muutenkin järjestyksessä.
- On on, häivy sinä nyt jo, hän sanoi kärsimättömästi ja häipyi itse ajamalla Reiskan reippaampaan raviin. Niin, hän se oli, joka piteli ohjaksia, eikä Marko. Minä sain suostuteltua Irkun siihen, että se antoi kärryjen kadota, vaikka se ei ihan helppoa ollutkaan. Siitä kiitokseksi käänsin sen tallille seuraavasta mahdollisesta kohdasta jatkamatta useampia kierroksia. Hoidin hevosen ja lähdin kohden Mustaojaa harvinaisen hyvilläni. Danni ei ollut nauranut tuolla tavoin hyvään aikaan. Mitään romanssia en kehrännyt Markon ja hänen välille, vaikka poika olikin hyvin nuori, mutta olin iloinen siitä, että tallilla oli joku lähempänä Dannin ikää kuin Monika, Hanski ja papparaiset.
Mustaojalla minua oli vastassa vain yli-innokas nuori koira, vaikka sekä Veskun auto että Merlinille hankittu pikku kauppakassi olivat pihalla. Päättelin perheeni olevan tallilla ja kun menin keittiön ikkunaan, näinkin heidät kaikki kentällä. Vesku piti nelikolle tuntia. Se oli jotenkin kotoisa näky. Ratsukot kiersivät uraa ryhdikkäinä ja tahdikkaina ja ymmärsin, etten ollut hyvään aikaan nähnytkään sellaista ratsastusta. Tammisaaressa lähinnä sitä oli, kun Danni innostui joskus vääntelemään Pojua, enkä nähnyt sitä usein. Katselin pitkän aikaa ja ihastelin lapsiani. Kyllä he olivat taitavia, pienimpiä myöten.
Minulla oli ollut orastava ajatus, että saisin ruveta suursiivoamaan ensimmäiseksi, mutta nyt, kun katselin ympärilleni, talo oli yllättävänkin siisti. Ullakkoa en ruvennut ratsaamaan, mutta alakerran huoneet olivat kaikki kuin siivoojan jäljiltä. Päättelin, että Merlin oli tullut tunnontuskiin ja hoitanut homman ennen lähtöään, mutta totuus paljastui illemmalla.
- Ei se Merlin ollut, paljasti Alissa.
- Ei niin, me täällä siivottiin sunnuntaina. Mä imuroin ja Jerry tamppasi kaikki matot! kertoi Sunna.
- Vau, sanoin. Siivoaminen ei koskaan ollut kuulunut heidän kenenkään lempihommiin, eikä ihme. Kukapa siitä pitäisi. Liikutuin ihan.
- Ei meitä ois huvittanu, mutta Reine pisti meidät hommiin, Sarri puuskahti ja liikutukseni katosi.
- Ai Reine on käynyt pistämässä teidät töihin, sanoin värittömästi. Ei minulla ollut mitään Reineä vastaan, ei sinänsä, mutta että hän oli käynyt siivoamassa minun taloni. Se pisti miettimään, että olikohan hän siivonnut minun lipastonlaatikkonikin ja niissä olevat jäljelle jääneet alusvaatteeni. Ja kun ihan tarkkaan ja rehellisesti ajatteli, niin enhän minä pitänyt siitä ollenkaan, että hän pyöri täällä. Lapset olivat minun lapsiani ja Vesku oli edelleen minun mieheni, ainakin virallisesti.
Se oli jonkinlainen totuuden hetki. Mielessäni oli jo viikkoja epämääräisesti häilynyt tietoisuus maaliskuun lähenemisestä. Dannin lähdettyä hiihtoloman alkaessa minulla olisi enää kuukauden verran aikaa Tammisaaressa ja olin tietoisesti välttänyt ajattelemasta asiaa. Tai ei niinkään sitä kuukautta vaan sitä, mitä tekisin sen jälkeen. Jos aikoisin muuttaa, minun pitäisi irtisanoa asuntoni piakkoin. Ja miksi en muuttaisi? Mikä minua Tammisaaressa muka piti, etenkin kun siirtyisin töihin Helsinkiin? Se harkinta-aika, jota olin halunnut sinne lähtiessäni, oli kulumassa loppuun ja mitä minä olin saanut harkittua? Hyvin, hyvin vähän. Olin suorastaan vältellyt sitä.
Nyt alkoi kuitenkin olla korkea aika. Vastaus ei ollut tupsahtanut syliini talvikuukausina, enkä nyt enää tiennyt, miten asiat oikein olivat. Reine oli tullut hämmentämään niitä, enkä minä voinut tietää, mikä hänen roolinsa oli. Minuahan ei mikään tietenkään pidellyt Tammisaaressa, ajattelin vihaisena. Jos talli-isäntäni jotenkin kiehtoikin minua, se ei ollut mitään vakavaa. Jos olisin ollut Hanna, olisin kiksauttanut häntä jo yli puoli vuotta sitten ja päässyt asiasta ylitse. Jopa Miilan olisi voinut olla helppo tehdä niin minun tilanteessani, uumoilin. Minusta ei kuitenkaan ollut niin kevytmieliseen toimintaan, kun olin edelleen naimisissa ja monen lapsen äiti.
Mutta entäs Vesku? Minä en ollut kysynyt häneltä, mitä Reine oikein merkitsi sen jälkeen, kun hän oli kesällä tai syksyllä ohimennen sanonut heidän olleen ja olevan vain kavereita. Ehkä niin, mutta se, että Reine tuli minun kotiini ja valjasti minun lapseni siivoamaan, vasta sai minut pohtimaan asiaa faktana. Hän vietti siellä näköjään kaikki viikonloputkin, vaikken tiennytkään missä hän nukkui. Siitä minun pitäisi ottaa selvää, sillä jos Vesku avoimesti lasten edessä piti toista naista minun paikallani, sänkyäni myöten, se ei ollut oikein. Danni oli jouluna hämmentänyt nukkumakysymyksillä, mutta Danni nyt oli Danni, joka rakasti hämmentämistä ihan hämmentämisen ilosta. En ollut ottanut niitä ihan tosissani, ennen kuin nyt muistin asian.
Minun pitäisi saada tietää, ottaa selvää, puhua Veskun kanssa. Jos hän edelleen vakuuttaisi Reinen olevan vain ystävä, joka kävi meillä viikonloppuratsastusleirillä, uskoisin. Painoin nenäni epäluuloisena tyynyyni, kun menin nukkumaan, mutta en erottanut siinä vieraita hajuja. Ei outoa hajuvettä, ei saippuaa, jota meillä ei ollut. Ainakaan Reine ei nukkunut minun vierashuoneen vuoteessani yöpyessään. Valvoin puolen yötä miettien, voisinko hiipiä ratsaamaan talon muut vapaat sängyt ja haistelemaan niiden tyynyt, mutta en lopulta lähtenyt mihinkään.
|