Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.6.13 20:49:06

Edellinen.

Lähettäjä: qwerty 
Päivämäärä:   7.6.13 21:30:54

Puhuit tossa toisessa topassa uudesta tarinasta niin onhan sekin vielä Jerry&Henu juttua? :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.6.13 22:30:15

Ei, mä yritän päästä vaihteeksi kokonaan eroon mustaojalaisista. :) (Mä tarttisin nimen päähenkilölle. Ehdotuksia?)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.6.13 14:05:55


Seuraavat pari päivää minulla oli tunne, kuin joku olisi yhtäkkiä antanut minulle silmälasit ja olisin huomannut olevani alasti. Mikään ei maistunut ihan samalta kuin ennen, kun kaiken taustalla oli jäyti koko ajan ajatus siitä, että saatoin olla tekemässä suuren virheen. Huomasin tarkkailevani Henriikan joka sanaa ja tekoa kuin etsien hänestä hylkääviä virheitä, kunnes hän kysyi, oliko hänellä finni nenässä vai mitä tuijotin. Toisina hetkinä suomin itseäni siitä, että edes epäilin ja saatoin halata Henriikkaa yhtäkkisesti ja anteeksipyytävästi kesken tallihommien tai ruoanlaiton. Hän alkoi katsoa minua omituisesti.

Minua ei kuitenkaan ollut rakennettu kauheasti vatvomaan asioita ja minulla oli talli pyöritettäväni. Päätin antaa itselleni aikaa sen viikon verran ja viikonloppuna puhuisin Henriikan kanssa. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tulisin sanomaan. Olisi kauhean noloa ruveta esittämään häiden perumista, mutta oli isä kyllä oikeassa siinä, että siitä tulisi päivä päivältä nolompaa ja vaikeampaa, etenkin kun itsehän olin naimisiin vonkunut. Helpompaa olisi ilmoittaa, että nyt loppui hömpötys; maanantaina haettaisiin kuulutukset ja juhannuksena pidettäisiin häät. Mutta luotin siihen, että muutama nukuttu lisäyö selvittäisi ajatukseni. Asioilla oli tapana järjestyä.

Sillä viikolla oli onneksi ylimääräistä puuhaa. Flabberista junailemani mainos oli sittenkin ottanut tulta ja sitä kävi katsomassa kaksi eri ihmistä, molemmat hyvinkin sopivia sen omistajiksi. Jos se lähtisi, meillä alkaisi olla tallissa suorastaan tyhjää, etenkin jos Gigikin kohta muuttaisi omistajalleen. Olin maininnut siitä Hannalle, joka oli kuitannut asian miettiväisellä hymähdyksellä mutta soitti pian takaisin.
- Mä tiedän pari kivaa nuorta hevosta. Jos mä pistän ne täällä laivaan niin ehditkö sä laitella niitä vähän ja myydä pois?
- Totta hitossa ehdin, lupasin innokkaasti ja unohdin oitis naimahuoleni. – Millasia ne on?
- Kuuden ja seitsemän, trakikantakirjassa. Vähän tusinatavaraa täällä, mutta sulla ei pitäisi olla mitään ongelmaa saada niitä kaupaksi siellä.
Hanna oli ruvennut puhumaan entistä halveksuvammin Suomen hevoskannasta Saksaan muutettuaan, mutta en jaksanut ottaa siitä nokkiini. Olihan hän yrittänyt koko ikänsä nostaa sen tasoa ja minä sekä hänen isänsä jatkoimme hänen työtään.

Hevosten odottaminen ei sinänsä kuluttanut aikaa, mutta koska minulla oli miellyttävä tunne, että tämä kerta ei ehkä jäisi viimeiseksi, perehdyin siihen, mitä kaikkea hevosen maahantuontiin liittyi.
- Hyvä, että sä hoidat noi hommat. Mä saan päänsärkyä jo näiden lukemisesta, Henriikka totesi selatessaan aamukahvilukemiseksi tulostamiani maa- ja metsätalousministeriön, Eviran ja Hippoksen ohjeita ja asetuksia.
- Etkä saa, sanoin harmistuneena. Ohjeitahan ne vain olivat!
- No tota jargonia ei normaali ihminen pysty ymmärtämään, ainakaan kokkipohjalta, hän sanoi purevasti ja mieleeni välähti äkkiä, ettei kai isä ollut epäillyt liittomme onnistumista, koska Henriikalla ei ollut korkeakoulututkintoa. Se olisi melkein rasistista mutta ei mahdotonta.

Minulla oli tietysti myös normaalit valmennukseni hoidettavina. Haaveilin jo siitä, miten vähän ajan kuluttua voisin hoitaa ne keikat valkoisella autollani; kyynärpää ikkunasta ulkona ja aurinkolasit nenällä. Myönnän, että ajatus oli naurettava, mutta sain kai keskenäni sillä hekumoida? Ja sitten saapui Rosa. Bosselle oli ollut itsestään selvää, että jos Deri muuttaisi Ahvenanmaalle, hän tulisi siittolaan töihin ja joku muu tulisi meille vaihto-oppilastyyliin, ja Rosa sieltä tupsahti. Hain hänet itse laivalta keskiviikkona; ujon näköisen parikymppisen nuoren naisen, jonka olin nähnyt siittolassa käydessäni ruokapöydässä, mutta jota en tuntenut sen paremmin.
- Sä pääsit äkkiä lähtemään, totesin.
- Ei mua siellä mikään pidätellyt. Vaatteet kassiin vaan ja menoksi, hän sanoi ja vaikutelma ujoudesta katosi, kun hän vastasikin peräti kahdella lauseella.
- Etkö sä viihtynyt siellä? utelin.
- No joo… viihdyin, näin kesällä. Mutta toista talvea mä en halua siellä viettää!
- Selvä, kuittasin. Jos Hanko hiljeni talveksi, niin Ahvenanmaalla ei tainnut tapahtua senkään vertaa.

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   8.6.13 22:28:13

Voi Jerry älä turhia mieti tai ainakaan peruuttele, Henun maailmahan menisi palasiksi jos nyt keksisi laittaa kapuloita rattaisiin! Nih, parempi nyt tulla hyviin ajatuksiin vaan :)

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   9.6.13 22:52:55

vähän draamaa vaan kehiin!! :D

Lähettäjä: Jenna 
Päivämäärä:   10.6.13 17:02:36

Toivottavasti Rosasta ei tule Jerrylle mitään houkutuksia...

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   11.6.13 20:30:32

jatkoa? =)

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   14.6.13 13:18:31

nostetaanpa pois kakkossivulta.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   14.6.13 16:58:09

ohoh.. nyt on mun murheet päässy lehtiin asti. enempää en aio kertoa, kuin että ensi viikon alussa istutaan ja kuunnellaan mihin suuntaan meidän elämämme tästä lähtee :s Neljä kuukautta takana, "muutama" vielä edessä.. Ei ole ollut helppoa, mutta onneksi työterveyshuolto on monipuolista ja työkaverit huolehtivat omalta osaltaan hyvinvoinnista!

Kaipaisin lukemista viikonlopuksi, tästä tulee pitkä viikonloppu :(

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.6.13 20:44:39

Tripi, mitä ihmettä?
Ja sry, tulin just Tallinnasta enkä oo ehtiny kirjottaa oikeen mitään. Yritän saada huomenna aikaiseksi! Nyt ei oo takeita mistään...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.6.13 17:06:03


Rosa oli koulutukseltaan hevosenhoitaja ja vaikka Lundsätra oli hänen ensimmäinen oikea työpaikkansa, en ollenkaan epäillyt häntä osaamattomaksi tai kokemattomaksi. Bosse ei olisi pitänyt häntä töissä yli talven, jos hän olisi ollut lusmu tai tumpelo, eikä etenkään olisi lähettänyt häntä meille. Deri sai oitis kauhean matkakuumeen, mutta kielsin häntä häipymästä mihinkään ennen kuin viikonlopun jälkeen.
- Sä saat joutaa opettamaan Rosan talon tavoille, etenkin viikonloppuna kisoissa. Ei sillä ole mitään kisahoitajan kokemusta, eihän Bosselta käydä kilpailemassa, sanoin.
- Mä olen kyllä ratsastanut satakunta kilpailua itse, Rosa huomautti ja myönnän, että minulta meni vähän jauhot suuhun.
- Mutta sä et ole ollut meidän hoitajana, sanoin selittävästi, kuin olisimme olleet hyvinkin erityisiä.

Henriikka oli ruvennut happamahkoksi kuullessaan, että meille oli tulossa Rosa esimerkiksi Rasmuksen sijaan. Kun hän tapasi tytön ensi kerran, hän oli kopea kuin kartanonrouva.
- Sä saat nukkua meidän kellarihuoneessa, kunnes Deri lähtee, hän ilmoitti.
- Ai, Rosa sanoi vaisusti ja minä kiirehdin pehmentämään, ettei kyseessä ollut mikään tyrmä vaan ihan kelvollinen vierashuone.
- Ei kai sua pelota nukkua yksin tallissa sitten myöhemmin? jatkoin.
- Ei, sanoi Rosa vilkaisten Henriikkaa kasvoillaan sellainen ilme, että tuo harpyija näytti pelottavammalta kuin yksikään tallissa asuva olio. Tunsin, että Henriikka sieti saada muutaman kommentin asenteestaan, mutta säästäisin ne myöhemmäksi. Ei seuraisi mitään hyvää siitä, jos alkaisin moittia häntä Rosan kuullen, ajattelin ja olin ylpeä tarkkanäköisyydestäni.

Näytimme Rosalle paikat ja hevoset ja alun tiukka tunnelma keveni. Ei Henriikka mikään hirviö ollut ja Rosa oli mukava ja herttainen. Iltaan mennessä tuntui siltä, kuin hän olisi ollut meillä ainakin viikon jo ja Henriikka kutsui Derin ja Marunkin meille syömään.
- Kun mun nyt kuitenkin pitää tehdä ruokaa monelle, hän sanoi kuulostaen vain vähän marttyyrilta.

Niin meillä oli muutaman päivän ajan yliannostus henkilökunnasta. Samalla lailla me kylläkin roikuimme tallilla päivät pitkät, pitihän Rosaa neuvoa ja varmistua siitä, että hän kykenisi täyttämään Derin saappaat. Pidin hänelle myös pari ratsastustuntia nähdäkseni mihin hän pystyi ja hän olikin aika hyvä, vaikka tunnusti heti alkuunsa, että oli ratsastanut kaikki sata kilpailua poni-ikäisenä.

Pääasia kuitenkin oli, että Henriikka näytti tykästyneen Rosaan sittenkin. Löysin heidät kikattelemasta telkkarin edestä, kun kävin yhtenä iltana Leena-mummin luona haistelemassa hänen juhannussuunnitelmiaan. Ne olivat samat kuin aina ennenkin; panna pöytä koreaksi kaikkia poikkeamaan ehtiviä sukulaisia varten. Päättelin, että se kelpaisi hyvin meidän hääjuhlaohjelmaksemmekin, jos sikseen tulisi. Tulisiko? Itse määräämäni aika alkoi käydä vähiin, enkä edelleenkään ollut varma siitä, mitä minun pitäisi tehdä.

- Tuu katsomaan, täältä tulee hääohjelma, Rosa sanoi minulle.
- Miksi ihmeessä mä sellasta haluaisin katsoa? ähkäisin.
- No, tehän olette… ja tää on hauska, noi on ihan hulluja.
- Ne etsii pareja ens vuoden ohjelmaan. Eikö ilmottauduttais? Henriikka kysyi ja näin, ettei se ollut ainakaan ihan kokonaan vitsi.
- Johonkin tosi-tv-roskaan? Sä et oo tosissasi! sanoin kauhistuneena. Jos hän olisi, pitäisi minun tosiaan vakavasti harkita vetäytymistä. Peruuttamattomia ristiriitoja.
- No, en kai, hän myönsi. – Koko maailma nauraisi mulle, jos ne kuvaisi, miten mä yritän väkertää hääkoristeita. Jos mä haluan televisioon niin en naurettavaksi ja nolaamaan itseäni. Urheiluruutuun ehkä, tai HIHS-lähetykseen. Tai sitten mulla voisi olla oma kokkiohjelma.

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   16.6.13 18:21:40

Henriikka on aivan loistava:D Mullekin tuli heti Hanna mieleen tuosta sen ja Rosan ensikohtaamisesta, tiedän, etten ole ainoa, joka sanoo tätä, mutta apua... :D

Lähettäjä: qwerty 
Päivämäärä:   16.6.13 20:57:44

Millon Jerry meinaa kertoa armaalleen että häät on juhannuksena? :D

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   17.6.13 02:26:55

oi jerryyy, cold feet vaan häiden alla. mä ehkä en kestäis jos se jättäis Henun.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.6.13 19:47:44

Perjantaina menimme tavalliseen tapaan Leena-mummille syömään. Olin ajatellut olla kohtelias ja pyytää Rosan mukaan, mutta tämäpä oli ehtinyt tehdä omia suunnitelmia ja aikoi lähteä Marun kanssa kaupungille.
- Muista, että aamulla on aikanen lähtö kisoihin, Henriikka muistutti.
- Juu juu, Rosa sanoi ja nappasi näyttävästi eteisen naulakosta vara-avaimen, jonka olimme luvanneet hänen käyttöönsä. Ovi loksahti kiinni hänen perässään ja Henriikka sanoi puoliääneen:
- Jos se konttaa kotiin ja haisee aamulla viinalle niin se saa lähteä takaisin.
Minä en ollut valmis menemään ihan niin pitkälle. Eihän Rosan tarvitsisi ajaa ja itse hän pahiten kärsisi, jos hankkisi krapulan kisapäivän ratoksi. Tiesin sen kokemuksesta ja niin tiesi Henriikkakin.
- Ehkei me sentään hajusta hermostuta, ehdotin ja Henriikka mulkaisi minua.

Syötyämme jäimme hetkeksi aikaa pitämään mummille seuraa, mikä tarkoitti, että Henriikka ja hän puhuivat hääjuttuja ja minä katselin televisiota samalla, kun paine kasvoi sisälläni.
- Mitäs Jerry sanoo siihen? mummi kysyi lopulta. Kyse oli jostakin täysin turhanpäiväisestä, enkä ollut ihan varma mistä, kun olin kehrännyt päässäni hyviä sanakäänteitä torpedoidakseni heidän hurjimmat höpötyksensä. Yksi niistä pääsi pulpahtamaan ulos.
- Jerry sanoo, ettei se halua tommosta härdelliä, sanoin. Naiset hiljenivät kertaheitolla.
- Mitä sä et halua? mummi kysyi lopulta. Henriikka oli edelleen ääneti.
- Häitä! Ainakaan tommosia hemmetin bakkanaaleja! Ei me olla mitään hiton kuninkaallisia, joiden tarttee huvittaa ja kestitä puolta valtakuntaa!
- Sä et halua häitä, Henriikka toisti.
- Äh, en mä nyt ihan niin sanonut… aloin toppuutella. Hänen ilmeensä melkein pelotti minua.
- Ehkä meidän on parempi lähteä kotiin juttelemaan tarkemmin tästä asiasta.

Olin samaa mieltä ja niin taisi olla Leena-mummikin, vaikka se tarkoitti, että hän jäisi epätietoisuuteen.
- Menkää, lapset, ja soittakaa mulle huomenna, hän sanoi ja halasi meitä kumpaakin.

Henriikka ei sanonut mitään koko kotimatkalla, eikä edes katsonut minua. Hän piti katseensa tiukasti sivulasissa niin, että aloin ihan huolestua. En minä nyt ollut tarkoittanut järjestää mitään elämää suurempaa yhteenottoa ja tämä enteili pahasti sellaista. Mutta olivathan nämä Henriikan tulivuorenpurkauksetkin sellainen asia, joiden kanssa minun vaan oli opittava elämään, jos kerran menisimme naimisiin. Halusinko minä?

- Sano nyt jotain, kehotin lopulta, kun pääsimme kotipihaan. Mutta ei Henriikka sanonut, nousi vain autosta pyörremyrskyn aloitteellisuudella ja oli jo sisällä, ennen kuin ehdin itse ulos. Minulla meni hetki etsiä hänet, sillä jostain syystä hän oli mennyt makuuhuoneeseen ja istua törötti siellä keskellä sänkyä puristaen edelleen takkiaan tiukasti kiinni, kuin olisi palellut.
- Aiotko sä perua häät? hän kysyi. – Koska jos sä aiot, sä et enää ikinä näe musta häivääkään, paitsi kun mä tulen pilaamaan sun elämäsi niin monella tavalla kuin mitä mä vaan keksin!

Ensimmäinen reaktioni oli nauraa ääneen, mutta onneksi en ehtinyt, sillä Henriikka alkoi itkeä. Hänen silmistään valui jääpalan kokoisia kyyneleitä ja hänen nenänsä alkoi punoittaa. Minun sydämeni suli kerta kaikkiaan. Kun kaksoset olivat olleet pikkuruisia, minulla oli ollut tapana kiusata Sunnaa, kunnes hän alkoi itkeä vain, jotta saisin sitten lohduttaa häntä. Sunnaa vain, ei Sarria, sillä tätä ei saanut itkemään kuin kiukusta ja silloin sai varoa hänen hampaitaan.
- Tietenkään mä en aio perua häitä, hömelö, sanoin hellästi ja konttasin myös sängyn keskelle.
- Etkö? Mitä @!#$ä sä sitten aiot? Henriikka kysyi purevasti ja katsoi minua epäluuloisena.
- Mä aion lopettaa ton älyttömän häähössötyksen tähän paikkaan, ilmoitin ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Minulla oli aika varma tunne siitä, että melko pian harrastaisimme upeaa sovintoseksiä.
- Hössötyksen? Mitä sä sanot hössötykseksi? Henriikka tiukkasi ja tönäisi minut kauemmas.
- Noita järjettömän kokosia juhlia, sanoin ärsyyntyen pikkuisen. Eikö hän nyt vain voisi olla tyytyväinen ja kiitollinen?
- Mitä sä sitten aiot? Käydä jossain maistraatissa kahden hevosen ratsastuksen välissä?
- No siinä tuli hyvä ehdotus! kivahdin.
- Mä menen naimisiin hääpuvussa enkä ratsastushousuissa!
- En mä sua kiellä pukeutumasta siihen! Mä kiellän sua itkemästä ja stressaamasta joidenkin idioottimaisten koristeiden ja kukkien ja turhan tilpehöörin takia!

Siitä oli kehittymässä kunnollinen riita, melkein täytyi ihailla sen täydellisyyttä. Henriikka tuijotti minua silmät salamoiden ja heilautti kätensä ilmaan.
- Okei! Mä lopetan! Mä en tee yhtään mitään koko häiden eteen! Hoida itse koko homma niin näet, miten helppoa se on!
- Selvä juttu, lupasin. – Mennään maanantaina tilaamaan esteettömyystodistus ja sitten juhannuksena naimisiin, kun ei meillä ole kisoja.
- Juhannuksena? Eihän siihen ole kuukauttakaan!
- Mutta sillon meillä on sopivasti vapaata, sanoin tyytyväisenä. Minulla olisi vastaus jokaiseen hänen vastaväitteeseensä. – Justhan sä käskit mun hoitaa, muistutin.
- Mutta eikö meillä sitten olisi hääjuhlia ollenkaan?
- Tottakai. Leena pitää juhannusjuhlat joka tapauksessa. Se vaan ilahtuu, jos tulee vähän enemmän syöjiä.
- Mutta vieraat… tällä varotusajalla!
- No ne tulee, keitä kiinnostaa.
- Ja mistä me saadaan pappi?
- Ei oteta pappia, otetaan tuomari.

Näin, että Henriikka alkoi leppyä sen verran, että uskalsin uudelleen yrittää halata häntä, eikä hän enää työntänyt minua pois. Suukotin häntä poskelle ja riisuin hänen takkinsa pois.
- Sä olet miettinyt tätä, hän syytti.
- Tietysti olen.
- Mä en pistä enää tikkua ristiin.
- Jos voit olla laittamatta, lupasin. En uskonut siihen, mutta mitä tässä nyt enää oli pähkäiltävää, kun aika ja paikka oli päätetty? Nyt voisimme siirtyä siihen sovinto-osaan.

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   17.6.13 21:14:00

Kyllä Jerry hoitaa <3 vaikka sitten sen sovintopuolenkin.. :D

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   20.6.13 20:12:44

Nosto etteipi putoo.

Saadaaks me tänään täytteitä sänpylään?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.6.13 12:39:34

Eilen ei ehtiny, kun piti kutoa, mutta tänään saatte. Toivottavasti kaikki on pysyneet juhannusaattona pinnalla!
------------------
7.
Jo seitsemän jälkeen olimme matkalla kisoihin. Rosa istui Henriikan ja minun kanssa ohjaamossa ja tuoksui huomiota herättävästi yskänpastilleille, mutta näytti muuten olevan täysin hengissä, vaikkemme olleet kuulleet, mihin aikaan hän oli tullut kotiin. Deri matkusti tapansa mukaan livingissä. Puolimatkassa radio vaikeni, kun puhelimeni alkoi soida ja näppäsin sen päälle niin, että äidin ääni täytti auton.
- Mitäs te nyt ootte ruvennu häsläämään? hän kysyi tiukasti.
- Me ollaan matkalla kisoihin ja sä olet kaiuttimessa, sanoin. Mitä hän puhui häsläämisestä? Omatuntoni oli puhdas.
- Leena soitti ja sanoi, että häät on jo juhannuksena sen luona. Et kai sä kuvittele, että vanha ihminen jaksaa järjestää teidän häävastaanoton?
- No se oli järjestämässä juhannusjuhlia joka tapauksessa, puolustauduin. – Ei sen tarvitse kuin tuplata annokset, ei kai sinne niin paljon ihmisiä tule.
- No mutta onhan häät sentään eri asia kuin juhannusbuffa! Tietääkö se raukka edes, mitä te suunnittelette sen pään menoksi?
- Kai se tietää, jos se on kerran soittanut sulle ja kertonut, huomautin ja vilkaisin Henriikkaa, joka näytti uppoutuneen puhelimeensa. Hänen korvansa punoittivat.
- Niin, joo, äiti nolostui mutta vain hetkeksi. – Ei, mun täytyy alottaa loma vähän aikaisemmin ja tulla sinne avuksi. Henriikan äiti saa luvan tehdä saman. Tuleehan siitäkin anoppi.

Kumma kyllä, moittimispuhelu sai minut vain hilpeäksi ja viheltelin ajaessani loppumatkan.
- Menit sitten soittamaan mummille ennen sianpieremää, totesin Henriikalle, kun Rosa meni avaamaan lastaussiltaa Derin kanssa.
- Se herää aina aikaisin, Henriikka puolustautui ja näytti sen verran nololta, että minun piti halata häntä. Leena tosiaan heräsi neljän-viiden maissa eikä takuulla ollut pahastunut puhelusta. Miksi se sitten minuakaan haittaisi. Epäilin, ettei minua haittaisi lähipäivinä yhtään mikään muutenkaan. En ollut tajunnut, että ollako vai eikö olla –pähkäilyni oli ollut niin rasittavaa ennen kuin nyt, kun kaikki oli selvää ja päätetty.

Siinä mielessä ratsastaminen sujui kuin tanssi ja ellei nyt kaiken aikaa ihan sujunutkaan, saattoi sen seikan kuitata fatalistisella olankohautuksella ja pysyä silti hyvällä tuulella. Sunnuntai oli hankalampi päivä, sillä illalla Deriä ei enää voinut pidätellä vaan hän kokosi tavaransa ja kiirehti iltalaivaan. Talli tuntui tyhjältä. Minä pakenin sitä ulkoiluttamalla yömyöhään niitä hevosia, jotka eivät sinä päivänä olleet päässeet kisoihin ja Henriikka raivaamalla Rosan kanssa Derin huonetta poikamiehen pölyistä. Kaaduimme sänkyyn tavallista myöhemmin ja yritin lohduttautua sillä, että aamulla olisi maanantai ja pääsisimme jotenkin konkreettisesti edistämään naimisiinmenoasiaa.
- Entäs kutsut? Henriikka kysyi, kun luulin hänen jo nukahtaneen.
- Mitä kutsuista?
- Mä olen tekstannut vasta viis kunnollista.
- Unohda, käskin ja tulin taas hyvälle tuulelle, sillä fakta oli, että hän oli antanut ohjat minulle ja aioin myös pitää ne. – Me ei lähetetä mitään kutsuja.
- Miten niin ei?
- Mä laitan ryhmätekstarin, lupasin.
- Jerry, ei hääkutsua voi laittaa tekstarilla!
- Watch me, sanoin tyytyväisenä.

Se ei ollut viimeinen kerta, kun Henriikka yritti palata toimeensa hääsuunnittelijana, mutta aina sain hänet muutamalla hyvin valitulla sanalla muistamaan paikkansa. Yhdestä asiasta hän kuitenkin piti kiinni ja palasi siihen aina uudestaan.
- Sun on saatava uus puku, hän vänkäsi.
- Mulla on ihan hyvä puku.
- Sulla on ollut se sun lakkiaisista asti. Sä olet kasvanu siitä ulos ja se on menny muodista vuosikausia sitten!

Minä en ymmärtänyt, miten puku saattoi mennä pois muodista, mutta äiti oli samalla kannalla, eikä minulla ollut paukkuja heille molemmille pistää hanttiin.
- Mä voin ostaa uudet housut ja pistää kisafrakin, yritin esittää, mutta minut nujerrettiin pilkalla ja ylenkatseella, joten jouduimme yhtenä päivänä jättämään tallin Marun ja Rosan hoteisiin ja ajamaan Helsinkiin vaateostoksille. Henriikka oli vakuuttunut siitä, ettei Hangosta voinut löytyä mitään kunnollista ja hän kuulosti niin päättäväiseltä, että luovutin, vaikka minua kiinnosti kuin kilo kiviä. Onneksi Henriikka oli mukana. Hän valitsi, katseli ja teki päätökset, eikä minun tarvinnut muuta kuin sovittaa ja maksaa. Paluumatkasta saatoin jo täysillä nauttia: uusi autoni oli tullut ja tämä oli ensimmäinen pidempi matka, jonka sillä ajoin.
- Me voitaisiin lähteä tällä jonnekin häämatkalle, Henriikka sanoi. Ikkuna oli raollaan ja viima pöllytti hänen hiuksiaan. Hän näytti yhtä onnelliselta kuin mitä itse tunsin olevani.
- Nope. Meillä ei oo varaa mihinkään ton puvun ostamisen jälkeen, ilmoitin, mutta oikeastaan sekään ei häirinnyt.

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   22.6.13 22:59:25

Pinnalla ollaan, ja onnellisena <3
Ystävät, hyvä ruoka, uusi tuttavuus josta voisi kehittyä suurempaa ja sennnun varma laatu. Tarvitaanko muka muuta? ;)

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   23.6.13 17:07:28

Fyysisesti pinnalla, henkisesti pohjamudissa. En kyllä ees kastanut varpaita järveen, vaikka överisöpöt rantakäärmeet olis olleet uimaseurana, tai vaihtoehtoisesti pari lepakkoa vuorokaudenajasta riippuen. Hyttysiä ei ollu ku yks!

Lähettäjä: Emsku 
Päivämäärä:   23.6.13 17:35:41

Pinnalla ja hengissä, mut hevonen puoliksi kuopassa. Eli fiilikset pohjamudissa täälläkin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.6.13 23:53:06

Emsku auts! Onneksi Hipillä on ollu mukavampaa ja deskin sentään henkissä...
---------------------

Olimme tuskin puolimatkassa, kun Henriikan puhelin soi.
- Sun mutsi, hän ilmoitti ja vastasi. Minä irvistin. Jos olin kuvitellut, että hääjutut alkaisivat sujua huomaamattomasti ja kuin itsekseen, olin erehtynyt. Naiset kai vain olivat sellaisia.
- Mä en pysty sanomaan. Katsos, Jerryhän vastaa nyt koko hommasta, Henriikka sanoi puhelimeen ja pystyin kuulemaan, miten äiti käski häntä kysymään minulta sitten.

- Jessi tahtoo tietää, haittaako meitä, jos se ei saakaan lainaksi semmosta monikerroksista hääkakkuvatia, Henriikka sanoi tapittaen minua kysyvästi, mutta näin, että hän puri poskiaan, jottei nauraisi ääneen.
- Ei haittaa! ilmoitin jämäkästi.
- Ei haittaa, Henriikka toisti. – Entäs halutaanko me mansikka- vai kinuskikakkua?
- Mulle ei oo mitään väliä, ihan mitä vaan jonkun tekee mieli tehdä! Mun puolesta me voidaan olla vaikka ilman kakkua kokonaan! ähkäisin.
- Ei Leenan juhannusjuhlissa ovi olla ilman kakkua! toisti Henriikka kuunneltuaan taas hetken.
- No sitten Leenan juhannusjuhlakakku käy hyvin!
Hittolainen, en voinut ymmärtää moisen asian tärkeyttä. Ne, jotka tulisivat häihimme, saisivat olla tyytyväisiä nähdessään meidät, ja ne, jotka tulivat mummin perinteiseen juhannuspöytään, eivät odottaisi muita herkkuja kuin niitä, joita olivat tottuneet saamaan.

Henriikka lakkasi armeliaasti toistamasta minulle kaikkia kysymyksiä, mutta ehkä vain siksi, että minunkin puhelimeni soi. Kun näin, että se oli Hanna, panin vilkun päälle ja kaarsin sopivasti kohdalla olevalle huoltoasemalle. Olin sattunut saamaan Hannan kiinni viime hetkellä ennen kuin hän oli laittanut kuljetusfirman autoon ne nuoret hevoset, joista oli ollut puhe ja hän oli muuttanut suunnitelmiaan puolessa minuutissa.
- Mä tuon ne itse. Jos te menette naimisiin, mun pitää joka tapauksessa tulla katsomaan, hän oli sanonut. Nyt hänellä oli sanottavanaan, että he starttaisivat Kaitsun kanssa illansuussa ja olisivat perillä ylihuomenna. Vaihdoimme muutaman sanan hevosista ja lopetimme. Hannalla ei ollut tapana juoruilla turhanaikaisuuksia. Se oli vielä yksi asia monien muiden lisäksi, jossa hän oli erittäin hyvä ellei täydellinen.
- Mitä Hanna sanoi? uteli Henriikka.
- Ei mitään kummallista mutta käytäiskö kahvilla nyt, kun kumminkin ollaan pysähdytty, ehdotin. Huomasin olevani nälkäinen.
- Huoltoasemakahvila, Henriikka nyrpisti nenäänsä.
- Täällä on hyviä lihiksiä grillimakkaralla, lupasin, sillä olin vuosien varrella tainnut ehtiä käydä joka taukopaikassa Helsingin ja Hangon välillä ja nälkä oli saattanut herätä juuri siksi, että tämä nimenomainen paikka oli kohdalla.

Kun olimme päässeet pöytään, huomasin saaneeni tekstarin.
- Ei kai tallilla mitään? Henriikka huolestui, kun rypistin kulmakarvojani. Mutta en minä sen takia niitä rypistellyt vaan koska äkkiä koko elämä tuntui olevan pelkkää naimisiinmenoa.
- Ei, tää on maistraatista. Että se meidän todistus on valmis, haetaanko vai postitetaanko.
- Oih, Henriikka vinkaisi kauhistuneen näköisenä, mutta alkoi sitten hymyillä. – Että me siis ollaan naimakelposia? Mä en tiennytkään, että niillä on noin hyvä palvelu.
- Ei niillä varmaan olekaan, mutta mä olen erikoistapaus, arvelin. Risto oli juoksuttanut – tai ajatuttanut - minua maistraatissa monta kertaa viikossa töissä ollessani ja olin tutustunut henkilökuntaan näköjään ihan tarpeeksi hyvin. – Mitä sanot? Poiketaanko siellä matkalla vai pyydetäänkö lähettämään?
- Käydään, mehän ollaan melkeen siellä!

Minulle sopi myös oikein hyvin. Tämä kohta hääaikeissamme oli yksi niitä harvoja, joka minua kiinnosti. Tarvitsimme laillisen luvan ja kun se olisi saatu, homma olisi hoidossa. Seuraava etappi siis oli Tammisaari. Kai me olisimme voineet käydä Hangossakin, kirkkoherranvirastossa, mutta minulla ei ollut mitään erityistä hinkua sotkea kirkkoa häihimme eikä Henriikalla ollut mitään sitä vastaan.

Ehdimme hakea lappusen juuri ennen kuin virasto meni kiinni ja nuori nainen, joka sen antoi, ja joka oli lähettänyt tekstarin, onnitteli meitä lämpimästi.
- Mä olen vähän pettynyt, pidä sä siitä hyvä huoli, hän sanoi Henriikalle ja vilkaisi minua flirttailevasti.
- Kovaa ajoa ja huonoa hoitoa, lupasi Henriikka kuivasti, muttei luojan kiitos nostanut sen suurempaa äläkkää. Minä olin typerästi pollea siitä, että olisin näköjään kelvannut muillekin.
- Älä ole noin omahyväisen näköinen, Henriikka sanoi ja muksautti minua, kun pääsimme ulos. – Olisi mullekin ottajia.
- Ai kuka?
- Mieti sitä.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   25.6.13 01:00:57

Täällä ollaan myös selvitty hengissä ja pinnalla, meillä heitti juhannuksena koko mökkipoppoo talviturkit järveen. Ihan siis pikkuneitiä myöden. Ja ponikin oli ihan mahti kun hömpsöteltiin ilman satulaa. Siitä on tullut ihan ihqu.

Ja mä olin ihan sekasin kun tätä pätkää luin, olin ensin ihan et wtf, ne pysähtyy maistraatissa heppa-auton kanssa, mut sit tajusin, et nehän tuliki shoppailureissulta helsingistä :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.6.13 16:11:30

En minä sitä ruvennut miettimään, sillä tottahan se varmasti oli ja Henriikka puhui yleisesti eikä siitä, että hänellä olisi ollut joku erityinen salainen ihailija. Olisin haistanut sen.
- Pitäisköhän tää saman tien kiikuttaa Ristolle, ajattelin ääneen. Setäni ei ollut mitenkään kauheasti ihastunut pyytäessäni häntä vihkimään meidät juhannusaattona, paremminkin päinvastoin. Minusta tuntui, että hän oli loukkaantunut, kun olin halunnut ruveta keskittymään enemmän hevoshommiin.
- Me ollaan lähdössä veneilemään juhannusaattona, hän oli sanonut.
- Ilman, että käytte Leenalla syömässä ensin? Älä viitti.
- No joo, oli siellä tarkoitus poiketa, hän oli myöntänyt.
- No sitten sulta ehkä liikenee pari minuuttia sanoa että ”julistan teidät mieheksi ja vaimoksi”. Mä voin vaikka itse kirjottaa vihkitodistuksen.

Siihen hän ei ollut enää keksinyt mitään vastaansanomista, mutta nyt hän ei vastannut puhelimeensa.
- Kokeillaan illalla uudestaan ja mennään nyt ratsastamaan vähän, ettei koko päivä mene ihan harakoille, Henriikka sanoi ja niin teimme.

Tytöt olivat huolehtineet tallista esimerkillisesti ja ehtineet jopa jatkaa suursiivousta, jonka Maru oli aloittanut kuullessaan, että Hanna oli tulossa.
- Apua, huomenna me ei sitten varmaan paljon hevosia liikutella, hän sanoi kalveten, kun kerroin, että aikaa siihen hetkeen oli enää yksi kokonainen päivä.
- Joo, asiat tärkeysjärjestykseen, myönsin. Se tarkoitti sitä, että Henriikka ja minä vaihdoimme ratsastuskamppeisiin ja kiipesimme ratsaille. Otimme pikkutammat, Irokeesin ja Gigin ja veimme ne metsässä kulkevalle ratsastuspolulle. Työ tuntui melkein huvilta.

Ehdimme takaisin talliin asti, kun Risto soitti takaisin, vaikken ollut mitään viestiä jättänytkään. Hän vaan oli sellainen. Olin kuullut hänen soittavan takaisin puhelinmyyjillekin, ja kai se nyt periaatteessa oli ihan fiksuakin, jos jokainen soitto saattoi merkitä uutta asiakasta. Epäilen, että Riston kohdalla oli kuitenkin kyse neuroosista.
- Jerry, sä olit soittanut, hän sanoi.
- Joo, me käytiin ohi mennessämme hakemassa maistraatista se esteettömyystodistus. Haluatko sä sen vai pidänkö mä sen juhannukseen asti?
- Niin, itse asiassahan munkin piti soittaa sulle.
- Jaha, sanoin odottavasti.
- Eeva löysi naurettavan edullisen äkkilähdön ja me lähdetään kohta ajamaan lentoasemalle. Me ei ollakaan juhannuksena täällä.

Äkkilähtö ja Risto-setäni eivät sopineet samaan lauseeseen. Ukko suunnitteli aina kaiken etukäteen ja niin kyllä teki hänen vaimonsakin. Mutta lauseessahan oli mukana myös taikasana: edullinen. Muutaman satasen alennuksella suunnittelun saattoi hoitaa pikakelauksella. Mutta se ei ollut pääpointti.
- Mitä hittoa? Kuka meidät sitten vihkii? ärjäisin.
- Teidän täytyy kai yrittää saada maistraatista joku. Mä olen pahoillani, hän lisäsi vaivalloisesti. Hitot hän mitään pahoillaan ollut. Paremminkin päinvastoin.

Lähettäjä: Meow_ 
Päivämäärä:   25.6.13 17:04:36

Eei, ei Jerryn hienot suunnitelmat pikahäistä voi tähän kaatua! Just tommoset häät mäki sitten joskus haluan, helppoa suunnittelua ja pikkiriikkiset.

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   25.6.13 17:15:38

Damn :(

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   25.6.13 21:48:04

- Ei Leenan juhannusjuhlissa ovi olla ilman kakkua! toisti Henriikka kuunneltuaan taas hetken.
^^ Tuntuuko tuo ovi tuolla kenestäkään muusta ihmeelliseltä ;)

Juhannuksesta onneksi selvitty, seuraavana joulu, kohta jo ovella...

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.6.13 13:48:21

" Ei Leenan juhannusjuhlissa ovi olla ilman kakkua!"

Varmaan voi :) Todella harvoin löytyy tekstistä muuten kirjoitusvirheitä, mitä nyt aiemmissä teksteissä häitisi paitsi-sanan väärinkäyttö.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.6.13 15:34:13

Mitä paitsista? Kerro ihmeessä, mä en oo tienny käyttäväni sitä väärin!
-------------------
- Mitä? Mitä? Henriikka hyppeli vieressäni ja onnistui kiskaisemaan minua käsivarresta niin, että tiputin kännykän maahan ja se hajosi kolmeen palaseen.
- Risto on lähdössä lomalle, se ei tule meidän häihin, sanoin poimiessani akkua ja takakantta betonikäytävältä.
- Mitä? Miten se voi?
- Ne sai halvan lähdön.
- Mitä me nyt tehdään? Henriikka kysyi ja näytti valmiilta purskahtamaan itkuun. Tyyneys laskeutui mieleeni ja halasin häntä.
- No ei tässä mitään hätää. Me voidaan käydä maistraatissa vihittävinä edellisenä päivänä ja pitää vaan juhlat sillon juhannuksena. Risto ehdotti pyytämään sieltä jonkun paikalle, mutta en mä usko kenenkään huvittuvan semmosesta juhannusaattona, nehän on vieraita ihmisiä.
- Niin kuin se naikkonenkin, Henriikka sanoi pikkuisen purevuutta äänessään. Hyvä, se oli parempi kuin itku.
- Tuskin se saa ketään vihkiä, eiköhän se ole vaan konttoristi, naurahdin.
- Mutta mennäänkö me vielä naimisiin?
- Totta hitossa mennään!

Seisoimme hetken tallikäytävällä sylikkäin mutta sitten Henriikka liikahti äkkinäisesti.
- Jos meitä ei kerran vihitä Leenan pihalla niin miksei Risto voi tehdä sitä ennen kuin se lähtee?
- Kai se voisi, paitsi että se sanoi niiden olevan lähdössä ihan kohta.
- Tuskin se ehtii mihinkään ennen kuin me ehditään sen luokse. Sen kun hypätään autoon ja mennään.
- Mutta etkö sä halua hienoa pukuasi ja laittautua ja kaikkea? kysyin ymmälläni.
- Hitot siitä. Sen voi hoitaa sitten jussina, sen hienostelun. Mennään ja marssitaan lantasissa ja pölysissä saappaissa Riston olkkariin ja käsketään sitä hoitamaan homma. Otetaan Rosa ja Maru mukaan todistajaksi, eikös me tarvita todistajia?

Hiton Henriikka. Miksei hän ollut voinut tehdä koko asiaa noin helpoksi alun alkaen? Olin luullut että royal-luokan häät olivat hänelle maailman tärkein asia ja nyt hän ehdotti pikanaimista minuutin varoitusajalla. Mutta minustakin ajatus oli loistava ja sitä paitsi erittäin hyvä näpäytys Ristolle.
- Maru! karjaisin, mutta ketään ei ilmestynyt mistään hyvään aikaan. Lopulta portaat narisivat ja Rosa ilmestyi yläkerrasta.
- Maru lähti jo, mä hoidan iltatallin.
- Okei, no kai me saadaan tyytyä suhun. Tule mukaan.
- Mihin?
- Naimisiin! tirskahti Henriikka.

Veimme tammat vielä tarhoihinsa ja jatkoimme sitten puolijuoksua autolle. Tarkistin, että äsken hakemamme todistus oli vielä kojelaudalla ja odotin, että Rosa ahtautui nimellisen kokoiselle takapenkille.
- Mä luulin, että te menette naimisiin juhannuksena, hän huomautti.
- Me mennäänkin nyt heti, kertoi Henriikka ja sen jälkeen ei keskusteltu enempää. Huomasin ajaessani, että minua hiukan hirvitti. Niinpä olikin hyvä saada tämä hoidettua pikimmiten. Minua ei jännittänyt kisa-aamuina eikä paljon muulloinkaan, mutta aavistelin, että juhannusaattoaamu olisi tuntunut hirvittävän pitkältä h-hetkeä odotellessa.

Risto asui neliskanttisessa valkoisessa talossa, jossa ei ollut mitään pyöreää tai viistoa; puutarhan puut ja pensaatkin olivat säntillisissä riveissä. Jätin tahallani auton vähän vinoon ajotielle: näkymä vaan kaipasi jotain pientä rikkoa. Eeva-täti tuli avaamaan meille jyhkeän ulko-oven ja näytti ällistyvän meidät nähdessään.
- Me ollaan lähdössä lomalle, hän sanoi.
- Me tultiin toivottamaan teille hyvää matkaa ja menemään naimisiin, Henriikka hymyili.
- Mutta…
Mutta ei hän estänyt meitä tulemasta sisään, käski vain meidän riisua saappaat.
- Sä et halua, että mä riisun nää. Teidän pitäisi jättää kaikki ikkunat auki teidän loman ajaksi, että täällä ehtii tuulettua, huijasin ja pyyhin jalkojani tarmokkaasti kynnysmattoon.

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   28.6.13 16:53:24

Buahahaha :D

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   28.6.13 16:55:52

Niin kutkuttava pätkä, että oli pakko lukea, ja kommentoidakin, ihan kahteen kertaan x)

Lähettäjä: Meow_ 
Päivämäärä:   28.6.13 17:53:01

Ahahaha, ihan kiusallaan menee lantasissa saappaissa sinne peremmälle :D

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   28.6.13 23:22:35

Aivan mahtavaa! Mä oon ihan sanaton, tää oli niin huippua!

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   29.6.13 19:41:51

Ahahhaa, ihana pätkä! :)

Lähettäjä: Jenna (phone) 
Päivämäärä:   29.6.13 21:37:36

Toi loppu! Ihan huippu. Hahahaa.. =D

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   30.6.13 02:20:06

<3

Lähettäjä: Tripi 
Päivämäärä:   30.6.13 17:33:03

Lisää tätä ihanuutta! Itsellänikin on pikavihkiminen pian edessä :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.6.13 21:52:32


- Mitäs nyt? kysyi eteiseen saapunut Risto.
- Me tultiin vihittäviksi, sanoin ja heilutin todistusta.
- Nytkö?
- Niin, ennen kuin teille tulee kiire lentokentälle.
- Mutta…

Pariskunta ei jaksanut kauan äimistellä. Eeva jopa päästi meidät Riston työhuoneeseen asti levittämättä sanomalehtiä lattialle.
- Onko teillä sormuksia? Risto kysyi.
- Ei me ehditty niitä tässä aikataulussa hankkia, Henriikka sanoi syyttävästi. – Me ostetaan ne myöhemmin. Ala nyt vaan hommiin.
- Mä en ole ollenkaan ehtinyt miettiä, mitä mä teille sanoisin.
- Ei sun tarvitse lirkutella. Riittää ihan hyvin se vähimmäisin.
- Odottakaa, mä haen kameran, sanoi Eeva-täti sentään ja sitten hän videoi koko kolmeminuuttisen Rosan seistessä haaveellisen näköisenä takavasemmalla.

Oli ihan hullua, että muutama sana oikean ihmisen suusta saattoi muuttaa toisen ihmisen elämän niin perusteellisesti. Sisään tullessamme olimme olleet vain pari tyyppiä ja hetkisen kuluttua olimme aviopari. Minua alkoi naurattaa, kun suutelin Henriikkaa toimituksen jälkeen. Hänen hiuksensa hapsottivat kypärän jäljiltä ja hänen puserossaan oli ruohoinen kuolatahra. Hän ei takuulla ikinä villeimmissä unelmissaan ollut kuvitellut päätyvänsä naimisiin ratsastushousut jalassa, mutta hitto vie, olimmepa kehittäneet hyvän tarinan lapsenlapsille kerrottavaksi.

- Onnea nyt teille, Risto sanoi yllättävän lämpimästi ja puristi meitä kumpaakin kädestä ja Rosaa vielä kaupanpäällisiksi. – Odottakaahan niin mä allekirjoitan vihkitodistuksen. Eiköhän teidän pidä näytellä sitä ihmisille niissä juhlissa.
- Ehditkö sä varmasti? kysyin yrittämättä olla ilkeä.
- Mä tein sen jo muuten valmiiksi tossa muutama päivä sitten.

Jotenkin hän siis oli sentään valmistautunut hommaansa, ajattelin leppyneenä ja sitten jätimme heidät jatkamaan pakkaamista.
- Te olette nyt sitten naimisissa, totesi Rosa pihalla. Sisällä hänestä ei ollut päässyt sanaakaan. – Voiko se tosiaan olla noin helppoa? hän lisäsi kunnioittavasti.
- No me mentiin helpoimman kautta, myönsin.
- Haluatteko te lähteä jonnekin juhlimaan? Koska mä voin kyllä ajaa auton tallille.
- Ei, sanoin nopeasti. En antaisi autoani hänen käsiinsä, enkä kenenkään muunkaan. – Eikä me taideta tässä kohden ruveta juhlimaan.
- Eikä näissä kamppeissa, Henriikka lisäsi.
- Viettäkää nyt ainakin vapaailta. Korkatkaa vaikka vähän kuplajuomaa ja nauttikaa avioliitosta, Rosa ehdotti. Siihen emme väittäneet vastaan, vaikka ajattelin mielessäni, että kävisin kyllä silti illalla tallissa tarkistamassa, että kaikki oli kunnossa. Hän oli vielä niin uusi, etten osannut ihan täysin luottaa siihen, että hän muistaisi ja osaisi kaikki tapamme.

Ensin kuitenkin menimme vain kotiin. Henriikka painui suoraan suihkuun ja minä olin sen verran hidas jäädessäni eteiseen haaveilemaan, että keksin liian myöhään, että olisi voinut olla hyvä veto tehdä hänelle seuraa. Minulla oli vähän hassu olo. Olin hitto vie naimisissa. Ujostuttikin, ihan kuin olisimme äkkiä olleet ensitreffeillä.
- Tää naiminen hiottaa, vai mitä, virnistin Henriikalle, kun kohtasimme kylppärin ovella.
- Puhu vaan omasta puolestasi!

Kun olin huuhtonut pölyt varrestani ja saanut puhdasta päälleni, menin etsimään Henriikkaa. Hän oli mennyt terassille istumaan, pukeutuneena lyhyeen kesämekkoon, jollaisia hän piti ani harvoin nykyään. Minulle tuli huono omatunto. Olisiko ollut parempi, jos minulla olisi ollut siisti sisätyö eikä tallillista hevosia niin, ettei tyttöystäväni… ei vaan vaimoni ehtinyt koskaan keikistellä muuta kuin ratsastushousuissa?
- Avaa toi niin otetaan lasilliset, hän sanoi osoittaen pullollista kuoharia, jonka oli tuonut ulos. Erittäin sopivaa.

- Miltä susta nyt tuntuu? kysyin, kun olimme kilauttaneet lasien reunoja yhteen ja kaikki huoleni ja epäilykseni hälvenivät.
- Hel-vetin hienolta, Henriikka sanoi ja hymyili minulle koko kasvoillaan.
- Hyvä, niin mustakin!

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   1.7.13 04:36:12

aww!!! vihdoinkin !!

Lähettäjä: Emsku 
Päivämäärä:   1.7.13 08:06:31

Oijoijoi! <3

Ihanaa!

Nää on niin ihanat pari minuuttia, kun pääsee irti arjesta :) Hevosella jalassa murtuma, ero meneillään ja ilman opiskelupaikkaa, hieno homma.

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   1.7.13 18:10:04

ihanaa sennnu :) vaikka en kyllä ihan kauheesti tykkää jerrystä kertojana, jotenkin se tuntuu paljon tylsemmältä ku henriikka.

ja innolla odottelen uusiaki tuulia! :)

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   2.7.13 22:53:11

Ihanaaa <3

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.7.13 23:11:14

Emsku, aika lailla painolastia kerralla :/
Ja khan, Jerry on vähän semmonen jakke jäyhä :D
-------------------
8.
Lakkasin murehtimasta aina aamuun asti, jolloin heräsin siihen, että Henriikka itki. Kello ei ollut vielä soinut, eikä hän edes parkunut ääneen vaan nikotteli ja nyyhki vain ihan hiljaa.
- Mitä hittoa? Joko sä kadut? kysyin ja nousin istumaan.
- E-hen.
- Mitä sitten?
- Sä naurat…
- No naurata mua.
- Mä rupesin ajattelemaan Sveaa ja Minttua, ja Minniä. Minni pettyy niin, kun se ei pääsekään morsiusneidoksi!

Okei, minun ei tarvinnut huolestua. Helpottuneena palasin vaakatasoon ja lohduttelin häntä antaumuksella siihen asti että herätys alkoi piipata.
- Ei nousta vielä, ei meidän tarvitse, Henriikka sanoi.
- Ei niin. Paitsi että Hanna tulee huomenna.
- Holy @!#$. Mun täytyy siivota tää kämppä!
- Tuskin se tulee edes käymään täällä.
- Tulee takuulla, ainakin ellen mä siivoa.

Hanna herätti pelkoa ja kunnioitusta jopa meren yli. Emme sentään pesseet tallia katosta lattiaan, mutta muuten kaikki paikat olivat tip-top-kunnossa iltaan mennessä ja saatoimme hyvillä mielin painua nukkumaan ja odottamaan valkeaa valtiatarta. Hän ja Kaitsu saapuivat suoraan laivalta trailerin kanssa. Hevoset! Tämä olisi sinetti – tämän jälkeen minä olisin oikeasti hevoskauppias.

Pelottava kummitätini ei näyttänyt ollenkaan pelottavalta noustessaan autostaan ilman, että hänen herttainen aviomiehensä ehti nousta avaamaan hänelle ovea, tai minäkään, sen puoleen.
- Jerry! hän huudahti ja halasi minua. Rutistin takaisin minkä jaksoin. Hän oli hankala ihminen, mutta oli aina ollut vain ja ainoastaan ihana minua kohtaan.
- Oletko sä käynyt teettämässä jotain plastiikkakirurgista? Sä näytät nuoremmalta kuin lähtiessäsi, sanoin ja varauduin nauraen läimäykseen.
- Varo suutasi poju, sä et ole liian vanha selkäsaunaan vielä!
- No, sä näytät joka tapauksessa hyvältä.
- Niin sinäkin. Ja missäs morsian on?
Henriikka astui esiin ja Hanna halasi häntäkin, tosin maltillisemmin, kunnes muisti pääasian.
- Nyt ne elukat ulos. Niiden ei tarvitse olla tuolla minuuttiakaan ylimääräistä.

Huusin Marun ja Rosan avuksi ja purimme trailerista kaksi aika hemmetin hyvännäköistä ruunikkoa. Toinen oli sirorakenteisempi ruuna, tamma oli hyvässä lihassa ellei suorastaan lihava, mutta näki kyllä heti, että ne olivat laatutavaraa.
- Tamma varsoi viime kesänä ja se on vähän rupukunnossa sen takia, Hanna sanoi ja komensi henkilökuntamme kentälle kävelyttämään niitä. Menimme perässä katsomaan.
- Mitkä niiden nimet on? Henriikka kysyi.
- En mä muista, pitää katsoa papereista. Teidän pitää hommata kengittäjä mahdollisimman pian, ne on ilman kenkiä. Ja mitäs te sanoisitte lounaasta kaupungilla?

Se kuulosti hemmetin hyvältä idealta ja sai minut hohdokkaasti tuntemaan itseni ratsutilan omistajaksi. Ilman Hannaa se tunne käsitti enimmäkseen ruumiillista työtä ja rehukaupan laskuja.
- Missä te asutte? kysyin, sillä Kaitsun kaupunkiasunto kai oli edelleen vuokrattuna.
- Me ollaan hotellissa. Irrota traikku, että me päästään lähtemään ja tulkaa sinne puolen tunnin päästä, Hanna esitti kyselemättä sen enempää meidän aikomuksiamme, joten oli yksinkertaisinta totella.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.7.13 23:11:48

Sry, tuli liian lyhyt pätkä
-----------------------------
Melkein minuutilleen säädetyssä ajassa Henriikka ja minä kävelimme sisään hotellin ovista. Vaikka Hanko oli kesäkaupunki, oli siellä vielä kohtuullisen hiljaista näin juhannuksen alla ja Hanna ja Kaitsu oli helppo bongata ravintolan pöydästä.
- Tulittehan te taksilla? Tästä tulee pitkä lounas, Hanna sanoi ojennellessaan meillekin ruokalistoja.
- Ei kun autolla, sanoin ja manasin, ettei hän ollut varoittanut. Vaikka ei tässä nyt ollut millekään lounasryypiskelylle aikaakaan, uudet hevoset ja kaikki.
- Mä voin ajaa kotiin, Henriikka lupasi ja katsoin häntä epäilevästi. Hän vain himoitsi minun autoni rattiin.
- Oletko sä raskaana? Hanna kysyi.
- En! Henriikka sanoi kauhistuneena.
- No älä nyt hermostu. Mä vaan ajattelin, kun nää häät tuli näin äkkiä.
- Ei se siitä ollut kiinni. Jerry taisi pelätä, että sille menee pupu pöksyihin, jos se joutuu odottamaan ensi vuoteen.
- Enkä pelännyt!
- Ottakaa taksi kotiin, Hanna sanoi huolettomasti, kun tarjoilija toi pöytään pullon astiassa, jossa jääpalat kolisivat ja neljä lasia. Se alkoi tuntua hyvältä idealta.

Hyvältä idealta alkoi myös tuntua karkaaminen saman tien, kun olimme kilistelleet ja Hanna halusi kuulla viimeisimmät hääsuunnitelmat.
- Itse asiassa meidät vihittiin jo toissapäivänä, Henriikka sanoi pahaa aavistamatta, mutta Hannan jäätävä hiljeneminen pelästytti hänetkin pian.
- Te olette jo naimisissa?
- Joo, meidän piti…
- Mä järjestän itseni hitto vie puolesta välistä Eurooppaa tänne katsomaan teidän vihkiäisiä ja sitten te menette hoitamaan sen salaa?
- Älä nyt hermostu, puutuin puheeseen, sillä jopa Kaitsu näytti siltä, ettei rohjennut puuttua tilanteeseen. Hanna kuulosti vähän samalta kuin tunnelista kohti jyskyttävä pikajuna, joten minun piti tehdä jotakin.
- Hermostu? Totta kai…
- Hääjuhlat on edelleen juhannuksena, meidän piti vaan toi muodollinen puoli hoitaa alta pois. Kuuntele, tää on hyvä juttu, maanittelin ja kumma kyllä Hanna suostui kuuntelemaan. Onneksi olin oikeassa. Hän ei ollut koskaan pitänyt Risto-enostani ja kuvailu siitä, miten olimme marssineet hänen hypersiistiin kotiinsa suoraan satulasta, sai hänet nauramaan.
- Ja teillä on se videolla? Kai me nähdään se sitten juhlissa? hän kysyi leppyneenä.
- Jos Eeva-täti vaan osaa käyttää jotain internet-kahvilaa sen verran, että osaa lähettää sen meille, lupasin.

Lähettäjä: Emsku 
Päivämäärä:   4.7.13 08:13:41

Ai miten ihana pätkä! Hanna on vaan niin paras!
Vielä kun saadaan Leksa kuvioihin ;)

Lähettäjä: Jenna 
Päivämäärä:   4.7.13 09:06:14

- Ja teillä on se videolla? Kai me nähdään se sitten juhlissa? hän kysyi leppyneenä.
- Jos Eeva-täti vaan osaa käyttää jotain internet-kahvilaa sen verran, että osaa lähettää sen meille, lupasin.

Hihiii... :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.7.13 20:11:03

Lisäksi huomasin olleeni harmillisen lyhytnäköinen, ellen sitten suorastaan hölmö, kun olin kuvitellut, että sen kuin menisimme juhannuksena niin sanotusti valmiiseen pöytään. Henriikka vaati kolme tai neljä kertaa päivässä minua tarkistamaan sähköpostistani ja puhelimestani uudet viestit, jotta kaikki saataisiin varmasti kirjanpitoon ja minua nolotti huomata, että kun olin hutaissut kutsun menemään, olin valinnut vastaanottajia ihan turhan suurpiirteisesti. Vanhat opiskelukaverini esimerkiksi – vain harvan kanssa olin enää pitänyt yhteyttä, mutta olin näemmä lähettänyt kutsun koko luokan jakelulistalle. Enpä voinut enää toppuutellakaan, kun jotkut sieltä kiittivät kutsusta ja lupasivat tulla. Kun äiti tuli Hankoon, Henriikka vietti pitkiä aikoja Leena-mummin luona, missä he kolme epäilemättä laskivat, kuinka hemmetin paljon ruokaa tarvittaisiinkaan. Minut soitettiin välillä hätiin hakemaan ostoslistoja ja käymään kaupoissa.
- Maksat omasta pussistasi, äiti sanoi uhkaavasti. – Leena antaa teille ihan liian arvokkaan häälahjan jo, kun antaa talonsa käyttöön ja vastaa kaikista valmisteluista.
- No en mä ollut siltä rahaa pyytämässäkään, sanoin harmistuneena, vaikka kerran minun piti pyytää kassaa toistamaan summa, kun luulin kuulleeni väärin. Toisella kertaa en kehdannut kysyäkään, vingutin vaan korttia.

Sitten rakas tuleva anoppini saapui iloksemme. Hänen mukanaan oli nuori nainen, joka esiteltiin Henriikan sisarpuoleksi.
- Eipäs nyt liiotella, ei meistä sisaruksia sillä saa, että sinä ja Pertsukka löitte hynttyynne yhteen, Henriikka ojensi äitiään. – Nyt, kun teitä tulikin kaksi, niin taitaa olla parempi, jos menette Leenan luo asumaan. Meillä ei ole noin paljon tilaa, ellette te halua nukkua samassa sängyssä.

Se oli näppärää, minun täytyy myöntää. Minulla oli ystävällisen kohteliaat välit Henriikan äitiin, mutta eivät ne niin lämpimät olleet, että olisin ehdottomasti halunnut nähdä hänet aamiaispöydässäni.
- Teidän täytyy saattaa meidät sinne. Eihän me voida vaan kävellä vieraaseen taloon ja ilmottaa, että tultiin olemaan, Mervi sanoi.
- Tietysti, sanoi Henriikka. – Jerry, sä tulet mukaan. Siellä voi olla hommia sulle.

Luulen, että Henriikka tiesi jotain siitä asiasta, sillä äiti kävi kimppuuni jo ennen kuin Mervi ja Iira oli saatu kahvipöytään.
- Meillä on katosongelma, hän sanoi.
- Mikä katos?
- Jos sataa.
- Jos sataa niin mennään sisään, tuumasin. – Eikä sitä paitsi sada. On luvattu kauhean kaunista juhannusta.
- Sehän vaan tarkottaa sitä, että koska tahansa saattaa tulla ukkonen. Mä olen yrittänyt löytää vuokratelttaa mutta mistään järkevän ajomatkan päästä ei löydy. Eikä se vierasjoukko missään tapauksessa mahdu sisälle taloon! Haluatko sä kuulla päivän saldon?

En halunnut.
- No eikö täällä jossain ole niitä puutarhapaviljonkeja? Semmosia on ainakin ennen ollut pihalla kesällä.
- Niin, ne on vaan vanhoja. Sä saat pystyttää ne pihalle ja tarkistaa, ettei ne oo hapertunu riekaleiksi ja joka tapauksessa niitä pitää saada lisää.

Vietin sitten hikisen iltapäivän tapellen pihalla alumiiniputkien ja pölyisten pressujen kanssa ja sen jälkeen jonottaen romukaupassa. Oli hyvä, että olin yksin. Jos Henriikka olisi tullut seuraksi, olisi ensimmäinen perheriitamme takuulla roihahtanut kuin bensiinipalo, niin huonolla tuulella minä olin. Ainoa, millä saatoin lohduttautua oli, että ellen olisi viheltänyt peliä poikki, tämä kaikki potenssiin kuusi tai seitsemän olisi ollut edessä ensi kesänä.

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   6.7.13 00:14:58

<3

Lähettäjä: Emsku 
Päivämäärä:   6.7.13 07:28:21

Oijoi! Ihanan eläväisiä pätkiä!

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   6.7.13 14:50:15

huippuja pätkiä kyllä! en malta odottaa itse juhlia ;)

Lähettäjä: des. 
Päivämäärä:   8.7.13 18:23:46

upup :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.7.13 19:40:05

Aika kuitenkin kului väistämättä, sillä niin sillä oli tapana tehdä, tuntui se miten hitaalta tai nopealta tahansa, ja tuli juhannusaatto. Minulla oli huono omatunto siitä, että jättäisimme tallin koko päiväksi Marun ja Rosan hoteisiin ja olin menossa auttamaan Marua aamutallin kanssa, kun Henriikka kielsi minua.
- Me lähdetään Leenalle.
- Mutta ei sinne ketään tule ennen kuin iltapäivällä!
- Ja luuletko sä kaiken valmistuvan itsekseen iltapäivään mennessä? Tänään me ei käydäkään tallilla.
- Mutta mitä jos jotain sattuu?
- Miksi siellä sattuisi jotain kaikista päivistä just tänään? Me ei olla oltu niin huonoja ihmisiä edellisessä elämässä, että meidän pitäis meidän hääpäivänä lähteä taluttelemaan ähkyistä hevosta tai jotain.

Hän oli varmaan oikeassa, mutta ei se oloani paljon parantanut.
- Musta on niin väärin, ettei ne pääse juhlimaan juhannusta.
- Pääseehän ne, ne tulee iltapäivällä kanssa! Ja sitten Rosa tulee takaisin tekemään iltatallin.
- Ei kuulosta reilulta, huokaisin.
- Mistä sä luulet, että me maksetaan niille? Ja voidaan me niille luvata hääpäivänsä vapaaksi, kun menevät naimisiin. Ala tulla.
- Selvä. Joko mä puen puvun? alistuin.
- Et tietenkään! Sitten vasta, kun kaikki on kunnossa siellä! Missä se vihkitodistus on? Teitkö sä DVD:n siitä Eevan videosta? Missä sormukset?

Sain käydä tallilla sen verran, että vein Rosalle Henriikan auton avaimet, jotta hän pääsisi juhlapaikalle ja sieltä takaisin tallille ja sitten lähdimme. Leenan luona oli hallittu kaaos, joka keittiössä näytti jopa hallitsemattomalta. Olin iloinen, kun minut komennettiin pihahommiin, sillä naislauma näytti Leijonakuninkaan villiintyneeltä gnulaumalta. Pihalla oli sentään tilaa, aurinkoa, raitista ilmaa ja serkkuni Launo ja Tauno. Vain yksi paviljongeista oli enää pystyttämättä ja se sujui kolmisin helposti.
- Tupakkatauko, Tane ilmoitti.
- Pitääköhän mun kohta mennä vaihtamaan vaatteet, pohdin.
- Älähän hoppuile, kellarista pitää kantaa tuoleja ja penkkejä ja mummi oli sitä mieltä, että ne pitää pyyhkiäkin, ja sitä paitsi kello on vasta kymmenen.
Kymmenen. Minusta tuntui, että olin ollut jalkeilla jo normaalin työpäivän verran.

Kun ensimmäiset vieraat – Vesku ja kaksoset – saapuivat, päätin kuitenkin liueta. Kohta sukulaisia alkaisi tulla muitakin ja minusta tuntui, että olin hämähäkinseittien peitossa. Minua se ei kauheasti haitannut, mutta ei tuntunut oikealta esiintyä omissa häissään likaisena t-paidassa ja shortseissa, vaikka ajatuskin puvusta tällaisena kesäpäivänä ahdisti. Päätin, että minun olisi sopivaa riisua paitahihasilleni noin puolessa tunnissa ellei nopeamminkin. Jos joku vieraista oli ollut tarpeeksi hullu pukeutuakseen pukuun, hän kiittäisi minua hyvästä esimerkistä.

- Mä olin just tulossa hakemaan sua, mene kiireesti vaihtamaan vaatteet!
Räpyttelin silmiäni hämärässä eteisessä, vaikka tietysti tunsinkin äidin äänen.
- Mä osasin ihan itse, sanoin vähän purevasti, sillä aloin tuntea itseni pikkupojaksi, jota kaikki komentelivat sinne tänne.
- Älä nyt ala kiukutella. Jännittääkö sua? hän kysyi ja halasi minua.
- Ei, miksi jännittäisi? Tässähän vaan ruvetaan pitämään hauskaa.
- Mutta tää on merkittävä päivä!

En voinut olla virnistelemättä. Olimme Hannan reaktion jälkeen päättäneet pitää omana tietonamme sen, että oikeasti olimme jo naimisissa, paitsi että Leenalle oli täytynyt kertoa. Hän olisi joka tapauksessa soitellut Risto-pojalleen kuullakseen, mitä tämä aikoi sanoa vihkiäispuheessaan ja neuvomaan parempia sanamuotoja. Mummeli oli näyttänyt pettyneeltä mutta vain hetken, sitten hän oli selvästi alkanut pitää salaliittolaisen osastaan. Nyt kuitenkin ajattelin paljastaa asian perheellenikin, odotin vain että mustaojalaisetkin ehtivät sisään.
- Mitä merkittävää tässä nyt on? Juhannusjuhlat.
- Mutta te menette naimisiin!
- Ei, ei me mennä.

Lähettäjä: katiee 
Päivämäärä:   8.7.13 19:53:06


ooooijeeeeee! En malta oottaa seuraavaa pätkää et saadaan tietää mitä Jessi sanoo! :D Ja mitä se sanoo sitten, kun selviää että Hannakin on jo tiennyt asiasta.

Ihan huippua tekstiä Sennu! Oot uskomaton kirjoittaja.

Lähettäjä: Jenna (phone) 
Päivämäärä:   8.7.13 20:06:26

Ei tämmöseen kohtaan saa jättää! Tätä kutsutaan kiusaamiseksi. =D

Lähettäjä: desiderata 
Päivämäärä:   8.7.13 20:27:52

Voi Jessi raukkaa! :D

Lähettäjä: EpE 
Päivämäärä:   9.7.13 12:42:25

Oi voi voi, huutoräkänauru pääsi ilmoille viimisiä rivejä lukiessa :D Mää niin voin kuvitella Jessin kauhistuneen ilmeen sekä kiroilu ja syytös tulvan, joka tosta ilmoituksesta tulee :D

Lähettäjä: sunny 
Päivämäärä:   9.7.13 15:42:17

Mä oon ollu ihan yhteiskunnan ulkopuolella viimeset kolme viikkoa, ja sinä aikana täällä on jo keretty mennä naimisiinki! Muutama päivä ennen juhannusta mun kännykkä meni rikki ja toimitin sen korjaamoon josta sain sen tänään takasin. Tuon puhelimen hajoamisen jälkeen myös tietokone meni rikki. Netti on yhistetty tohon pöytäkoneeseen, joten läppärilläkään ei päässy nettiin(miks kaikki laitteet menee rikki aina yhtä aikaa?)

No, joka tapauksessa oli mukava lukea monta mahtavaa pätkää yhellä kertaa, kun yleensä oon täällä yhtenään päivittämässä tätä sivua :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.7.13 19:50:10

Sry, enpä hoksannu tehdä tohon isompaa draamaa :D
------------------
Hiljaisuus, joka laskeutui eteiseen, oli niin painostava, etten kestänyt sitä kuin hetken.
- Me mentiin jo. Risto on jossain päin Espanjaa, joten se hoiti homman ennen lähtöään, paljastin.
- Mikä sikapossu, tolla lailla pelottelet! pikkusisareni huusivat kuorossa ja aikoivat ryhtyä pahoinpitelemään minua kuristaen ja tukistaen, joten pyörähdin äidin taakse turvaan.
- Mun täytyy nyt mennä. Missä Henriikka on?
- Se on ollu Riikan huoneessa jo monta tuntia, eiköhän se ala kohta olla valmis. Ja jos te kerran olette jo naimisissa niin kai säkin voit mennä sinne.

Nappasin pukupussini eteisen naulakosta ja harpoin peremmälle, mutta mainitun huoneen oven takana pysähdyin. Sieltä kuului naisääniä. Oliko Henriikka höpsähtänyt niin, että puhui itsekseen? Koputin varovasti.
- Kuka siellä? kuului oven takaa ja se aukeni raolleen. Olin kyllä tunnistanut äänen.
- Siiri! Mä en tiennyt, että sä olet jo täällä!
- Henriikka tilasi mut laittamaan sen hiukset, mä tulin jo eilen.
- Oletteko te valmiita? Munkin pitäisi kai vaihtaa vaatteet.
- Ollaan, tule vaan, Siiri sanoi hyväntuulisesti ja purjehti ulos huoneesta. Minä menin tilalle ja kampauspöydän tuoli kolahti, kun Henriikka nousi seisomaan. Hän näytti jumalaisen kauniilta kermanvärisessä puvussaan ja hiukset kiiltävinä vaaleankultaisina kiharoina olkapäillään, mutta hän näytti hirveän onnettomalta.
- Sä olet kamalan kaunis, sanoin hartaasti. – Mutta miksi sä näytät tolta? Onko jotain pielessä?
- Mä en tiedä, olenko mä nyt ihan hassu… mutta joo, on!

En tosiaankaan tiennyt, mitä odottaa. Henriikan tuntien hän oli juuri saattanut tajuta tehneensä virheen ja että nyt heti oli minimoitava vahingot ja karattava paikalta.
- Mitä? Mitä? huusin ja ravistin häntä olkapäistä. Jos minun pitäisi ruveta taivuttelemaan häntä jäämään, olisi parasta päästä aloittamaan niin pian kuin mahdollista.
- Musta tuntuu hullulta pitää tätä pukua. Enhän mä enää ole mikään morsian! Mä olen ollut rouva jo monta päivää!

Minä ajattelin, että tästä ehkä sittenkin tulisi paras päivä elämässäni ja suutelin häntä, mutta hän pyristeli pois.
- Sä sotket mun huulipunat, kaikki seitsemän kerrosta!
- Sä voit laittaa ne uudestaan sillä aikaa kun mä vaihdan… ei niille hei tapahtunut mitään.
- Sä naurat mulle!
- Miten mä voisin olla nauramatta, höppänä!
- Miksen mä ottanut mukaan mitään kesämekkoa? Musta tuntuu, että mä olen huijari, kun pidän tätä hääpukua!
- Ota se pois, varmaan Leenalta löytyy lainaksi joku mekonretale, ehdotin hyväntuulisesti. – Sitten munkaan ei tarvii vaihtaa vaatteita.
- Sä pilkkaat mua!
- Joo. Täytyyhän sun pitää tota ainakin sen aikaa, kun vaihdetaan sormukset ja kaikki ottaa valokuvia, muistutin ja se sai Henriikankin asettumaan. Hän istui takaisin tuolilleen, tutki hetken aikaa huuliaan peilistä ja tarttui sitten lasiin, joka oli pöydällä.
- Me juotiin Siirin kanssa kuoharia, haluatko sä?
Ajattelin hetken kotimatkaa ja päätin lakata huolehtimasta. Joku kyllä ajaisi meidät sinne tai sitten ottaisimme taksin. En selviäisi tästä päivästä ajokunnossa eikä sitä kukaan odottaisikaan.
- Anna vaan, sanoin.

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   13.7.13 12:09:47

Aijai mitkä pätkät!! :D Virnistelen täällä kuin hullu.
Sainkin lukea tosi paljon, koska en ole pitkilleen käynyt lukemassa. Osin siksi, että tarinasta tuntui menevän jotain hohtoa, kun olin vaistoavinani, ettet Sennnu ollut ihan.. siis tuntui, että kirjoitat pakosta. Ryhdyit taukoilemaan ja se teksti, mitä tuli, ei ollut niin sujuvaa ja sytyttävää. Tosin ymmärsin, ettei sinulla ollut elämässäsi juuri silloin kaikki ihan hyvin? Olin surullinen ja pelkäsin, että lopetat kirjoittamisen. Olen iloinen, että jaksat vielä kirjoittaa ja teksti näyttää jo hyvältä :)
Eli olen palannut lueskelemaan, vaikka yritänkin vähentää kommentointia.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.7.13 00:13:19

PV, kiva nähdä :D
Joo, aika lailla noinhan toi kevät meni, ja nyt tuntuu ikävästi siltä, että kirjoittamisen rutiini on kadoksissa. Mutta saattaa se johtua siitäkin, että mä vähän niin kuin vasta tutustun tohon uuteen päähenkilööni. Eiköhän se siitä taas lähde - nyt, kun on kesälomakin <3

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   14.7.13 23:45:43

Henu on kyllä varsin mielenkiintoinen hahmo.. Välillä se kaikkine outouksineen saa lukijan melkein kiehumaan raivosta ja säälimään Jerry-raukkaa. Seuraavalla hetkellä Henu kuitenkin saa kaikki sympatiapisteet itselleen olemalla jotenkin niin kovin hellyyttävä.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.7.13 00:02:51

Whiskypiste, kiva! Henussa mulla oli ajatuksena luoda tyyppi, joka on ärsyttävä ja rasittava ja josta silti pitää, tai johon ainakin samaistuu... nyt yritän päästä vielä portaan korkeammalle tossa mun uudessa :D

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   15.7.13 20:06:12

joko tänään saatais ihana hääpätkä 8)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.7.13 21:14:33

Tää on sitten tokavika.
------------------------
9.
Ikinä en ollut nähnyt niin paljon ihmisiä mummolassani. Heitä oli sisällä ja pihalla, juhlapuvuissa ja arkisemmissa, nimittäin ne, jotka olivat tulleet poikkeamaan matkalla mökille. Henriikan äiti oli yrittänyt järjestää portaiden viereen pienen kahden hengen pöydän, jonka ääressä Henriikan ja minun olisi kuulemma pitänyt patsastella, jotta kaikki voisivat käydä katsomassa meitä, mutta kieltäydyimme yhteen ääneen. Oli sekä hauskempaa että miellyttävämpää kuljeskella ympäriinsä, etenkin, kun tämä ei ollut mikään varsinainen vastaanotto, jonne kaikki olisivat ajaneet jonossa kirkosta.

- Mihin aikaan vihkiminen on? kysyi kuusikymmentä prosenttia vieraista ja siihen vastaaminen alkoi kyllä jo kyllästyttää.
- Se oli jo. Sisällä on todistusaineistoa, sanoi Henriikka loputtoman kärsivällisesti, sillä Launo oli järjestänyt vihkimisvideomme pyörimään television ruudulla ja vihkitodistus oli asetettu sen eteen. – Mutta jos te haluatte seremoniaa, niin puoli kahdelta me vaihdetaan sormukset.

Kaikki vieraat olivat niin hyviä tuttuja, että vain naureskelivat moiselle epämuodollisuudelle, ainakin päin naamaa. Mitä he takanapäin puhuivat kiinnosti minua äärimmäisen vähän. Sen sijaan aloin vilkuilla kelloani, kun se alkoi lähestyä määrättyä kellonlyömää.
- Viittä vaille puoli. Eiköhän hoideta homma pois, sanoin Henriikalle.
- Me ei voida. Hanna ja Kaitsu ei oo vielä tulleet.

Se oli hyvä syy. Sen jälkeen, miten Hanna oli hermostunut siitä, ettei ollut päässyt todistamaan itse vihkimistä, ei olisi tullut mieleeni riistää häneltä sormustenvaihtoa, jonka olimme itse tarjonneet vaihtoehtoiseksi seremoniaksi. Saimme kuitenkin odottaa pariskuntaa melkein kahteen asti ja kun he lopulta saapuivat, olisi voinut kuvitella, että he olivat juhlan keskipiste emmekä me. Väkijoukko portilta portaille aukesi kuin Punainen meri, kun Hanna purjehti meidän luoksemme Kaitsu käsipuolessaan.
- Paljon onnea teille, lapsikullat, Hanna sanoi ja suuteli meitä kumpaakin kuninkaallisesti posken viereen.
- Kiitos, sanoi Henriikka, jolle Kaitsu antoi ihan oikean poskisuukon. – Te olette myöhässä. Kaikki odottaa, että me vaihdettais jo sormuksia niin että menkää nyt siihen johonkin seisomaan, että me saadaan se homma hoidettua. Jerry, onko ne sulla?

Tapailin housuntaskuani ja kauhukseni löysin pelkkää tyhjää.
- Ei, mun pitää mennä etsimään mun takki, jospa ne on siellä, sanoin puoliääneen. Enkö muka ollut laittanut rasiaa taskuuni? Taatusti olin ottanut sen mukaan. Se oli ollut minulla kädessä vihkitodistuksen ja DVD-levyn kanssa. – Hakekaa juotavaa. Mä tulen just takasin.

Ajan käsite venyi taas. Minulta ei mennyt kuin ehkä viisi tuskallista minuuttia löytää sormusrasia pukupussin pohjalta, mutta se tuntui tunnilta, vähintään. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt vielä hermostuneelta, kun palasin portaille, vähiten Hanna ja Kaitsu, jotka olivat sillä välin onnistuneet hankkimaan käsiinsä lasilliset kuohuviiniä. Henriikkakin oli näemmä löytänyt yhden, mutta minun tullessani hän kiipesi pari rappusta minua vastaan.
- Löysitkö sä ne? Hyvä, jessus sentään. Pitäiskö sulla olla takki päällä? Nyt meistä otetaan satakunta kuvaa.
- Mä haen sen, jos sä haluat, lupasin.
- Ei sun tarvitse. Tässä mitään virallisia hääkuvia tarvita, kun ei muutenkaan menty niin kuin piti. Mihin se Minni meni? Anna Minnille se sormusrasia.

Mintun pikku tyttö ilmestyi Henriikan hameen poimuista suloisena kuin ruusunnuppu, hänellä oli jopa pieni korillinen ruusuja käsivarrellaan. Muistin, miten Henriikka oli huolehtinut siitä, ettei hän saisi tähtihetkeään tai kaunista pukuaan, joten ojensin mielelläni rasian hänelle ja autoin häntä avaamaan sen.
- No niin, laita mulle sormus, Henriikka komensi ja ojensi nimetöntään, mutta hänen nyrkkinsä oli pystyssä ja takuulla kaikki vieraat luulivat, että hän näytti minulle sormimerkkejä.
- Ole kunnolla tai et saa! kuiskasin ja yritin olla nauramatta ja hän ojensi kätensä kauniimmin.

Lähettäjä: Meow_ 
Päivämäärä:   15.7.13 21:39:37

"Mitä he takanapäin puhuivat kiinnosti minua äärimmäisen vähän." Niin sitä pitää, Jerry! Voi ei, tokavika jo! Onko sulla suunnitteilla tulevia tarinoita jo, vai pitääkö sitä elää sennnuttomana pitkään? :(

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.7.13 22:10:59

Mä alottelen täällä hitaasti uutta kyllä, mutta en tiedä, onko se ht.net-kamaa. Ans kattoo nyt.

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   15.7.13 22:44:47

Haluan saada lukea uuttakin :O Jos et julkaise muualla, sähköpostiin kiitos!

Musti-piirros heittäytyi hankalaksi. Se ei halua asettua hyvin.. :/ Havahduin tässä, että se on edelleen kesken. Ja koska se ei vastannut enää mielikuvaani, jouduin aloittamaan piirtämisen kokonaan alusta.. Saa nähdä tuleeko tästäkään mitään :'D

Hauska pätkä muuten taas vaihteeksi :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.7.13 02:41:54

Etsin tässä like-nappia :D

Lähettäjä: Emsku 
Päivämäärä:   16.7.13 07:52:54

Mä oon kans sähköpostilistalla!!

Lähettäjä: qwerty 
Päivämäärä:   16.7.13 09:04:15

Kyllä meille kelpaa mikä tahansa sennnu-laatu, mutta oon kuitenkin kanssa sänköpostilistalla!

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   16.7.13 16:13:18

Kuin myös, jos jotain tuotosta odotettavissa niin vaikka sinne säpöön sitten :) mitä muuten tekisin ilman sun tarinoita? ;)

Lähettäjä: Serbi 
Päivämäärä:   16.7.13 20:29:04

Minä olen kans siinä säpölistalla, jos et julkaise täällä tarinaa!:)

Lähettäjä: EpE 
Päivämäärä:   17.7.13 06:40:30

Minä myös sähköpostilistalla ellei muualla saa lukea =)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.7.13 09:47:04

Jooei, en mä kyllä rupea mun nykyistä kummempaa säpolistaa pitämään :D
Joko tänne tai sitten jonnekin omalle sivulle, piste. Mutta kiitos paljon kiinnostuksesta! :D

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.7.13 10:38:55

Aloitin lueskelemaan tarinoita alusta ja ainakin nämä paitsit pistävät kovasti silmään :)

"Esteetkään eivät näyttäneet pelottavilta, paitsi ehkä bankettia."
http://www.freewebs.com/antenainen/huvikumpu.htm

"Henkilökunta oli paikalla kokonaisuudessaan, paitsi Minnaa, ja piti ilmeisesti jonkinlaista yleistä suursiivousta."
http://www.freewebs.com/antenainen/loppukes.htm

Lähettäjä: Annika 
Päivämäärä:   18.7.13 10:47:36

Just viimestelin lukemasta jessiveskujutut läpitte en ees tiiä monetta kertaa :D nyt on töissä tylsää kun sain ne luettua..!

Lähettäjä: des. 
Päivämäärä:   20.7.13 11:52:03

Nostellaanpa kun oli putoomisvaarassa.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.7.13 14:34:58

Lopetetaanpas tää leikki nyt :)
---------
Henriikka sai sormuksensa, minä sain omani, kun hän pujotti sen sormeeni ja häiden virallinen osuus oli ihanasti ohi. Seisoimme siinä kyllä vielä hyvän aikaa ihmisten kännyköiden ja kameroiden räpsiessä ja pidimme vuoroin Minniä sylissä ja sitten Valluakin, joka ei halunnut antaa isosiskon viedä kaikkea huomiota. Lopulta Minttu haki heidät pois ja kökötimme siinä ihan vaan kahdestaan, kunnes minua ainakin alkoi tympäistä.
- Nyt saa riittää, sanoin. – Ruvetaan juhlimaan.
- Mä menen laittamaan huulipunaa, ja sä voisit kanssa käydä katsomassa peiliin, Henriikka sanoi ja suukotti minua vielä kerran poseeraten poskelle.

Ruokaa oli vielä, juomaksi tehtyä booliakin näkyi riittävän ja aurinko paistoi edelleen. Henriikka ja minä erosimme omille teillemme juttelemaan omille kavereillemme, sillä emme me olleet kasvaneet kyynärtaipeista yhteen, vaikka olimmekin naimisissa. Tietysti törmäsimme aina välillä ja se oli hauskaa. Olin onnellinen siitä, että hän oli nyt virallisesti minun, eikä hänkään onnettomalta näyttänyt.
- Pirun näpsäkkä tytsy, sanoi Leksa, kun Henriikka kävi pyyhkäisemässä taas yhden huulipunatahran poskeeni minun seistessäni hänen ja Liskon kanssa syreenipuskan suojissa kierrättämässä Liskon taskumattia.
- Ja minun, sanoin ylpeänä.
- Sulla on aina ollu se kultalusikka suussa, Lisko huokaisi. – Olisin minäkin sen huolinut.

En voinut kuvitella häntä Henriikan pariksi, joten naurahdin ja läimäytin häntä selkään.
- Se ois purru sulta pään irti viikossa, ylpeilin.
- Ja sulta ei?
- Näyttääkö se puuttuvan?
Sitten tuli Leksan äiti paikalle, joten piilotimme taskumatin ja juttelimme säällisesti, kunnes hän kysyi:
- Mitä te olette saaneet häälahjaksi?
- Häälahjaksi? toistin hölmistyneenä. Niin, kyllähän ihmiset olivat tulleet jos jonkinnäköisten pakettien kanssa, mutta en ollut kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota ja nyt minulle tuli huono omatunto. Pikkuisen siitä, etten ollut kiinnostunut asiasta mutta enemmänkin siitä, että tunsin huijanneeni kaikkia vieraita, jotka olivat tuoneet lahjoja eivätkä olleet edes nähneet vihkimistä. – En mä tiedä. Ei me toivottu mitään häälahjoja.
- Mennään katsomaan, Jinna sanoi.

Henriikka sattui myös olemaan äitinsä kanssa samalle asialle menossa, joten seurasimme heitä olohuoneeseen, jossa me edelleen noin neljättäsataa kertaa astuimme virallisesti aviosäätyyn ja jonne lahjatkin oli viety. Sunna seisoi pöydän ääressä järjestellen tavaroita ja kortteja.
- Mä olen avannut kaikki paketit, mutta kortit on paikoillaan, hän sanoi. – Ihmiset on kuitenkin halunneet nähdä, mitä kaikkea te ootte saaneet. Ja tietenkin mä olen pistänyt kaikki rahalahjat omiin taskuihini niin, että sellasia te ette oo saaneet ollenkaan.
- Kiitos, sanoin ja tarkoitin, etten ollut hetkeäkään ajatellut, että häissä tarvittaisiin sellainenkin toimihenkilö.
- Oi, katso tätä kaikkea! Henriikka huudahti ja olihan siinä katsottavaa. Oli pataa ja kattilaa, kynttilää ja kylpypyyhettä.

- Hanna käski teidän katsoa tän heti, kun tulette, Sunna sanoi ja tyrkkäsi minulle violetin kirjekuoren.
- Siellä on varmaan jonkun huippuvarsan paperit, tai sitten se luovuttaa firman meille! Henriikka henkäisi, mutta ei siellä ollut. Kun avasin kuoren, löysin liitupaperisen esitteen, jonka päälle oli liimattu keltainen post-it-lappu. ”Lomailette ensi perjantaihin, minä hoidan tallin. Hyvää kuherrusviikkoa!”
- Mikä se on? Henriikka kysyi ja nappasi esitteen minulta. – Taalintehdas. Eikö se ole tässä jossain ihan lähellä?
- Aika lähellä, sanoi Hannan lumikuningatarääni takaamme ja käännähdimme. – Te voitte lähteä koska haluatte. Kaitsun vanha ystävä vie teidät ja auto odottaa tiellä.
- Ei kai se siellä istu odottamassa? Jinna kysyi ja Hanna hymyili hienoisesti.
- Ei, se on syömässä voileipäkakkua.
- Mutta ei kai me voida näin lähteä ja viettää koko viikkoa näissä vaatteissa! Henriikka huudahti ja levitti kermanvärisiä helmojaan.
- No, mä kävin teillä pakkaamassa vähän vaatteita sun muuta tarpeellista, Hanna sanoi kuin olisi ollut täysin luonnollista, että hän kävi meillä penkomassa tavaroitamme. Ehkä se olikin, olihan talo kuitenkin hänen. Ajatus siitä, että voisimme häipyä täältä ja palata vasta viikon kuluttua, alkoi tuntua vastustamattomalta.

- Mennäänkö? kysyin Henriikalta, joka näytti olevan täysin ymmällään.
- Mutta…
- Mä voin vakuuttaa, että jälkeen päin, kun mietitte asioita, tää tulee olemaan teidän paras häälahja. Teillä ei varmasti tule olemaan viikon lomaa yhdessä niin kauan kuin aiotte pitää tallia, Hanna sanoi ja se kuulosti pelottavan realistiselta.
- Mennään, sanoin Henriikalle, joka ravisti kiharoitaan kuin herätäkseen ja vilkaisi kaihoisasti häälahjaröykkiötä. Mutta sitten hän äkkiä hymyili minulle kuin pilven takaa vilahtava aurinko ja sanoi:
- No mennään. Mihin vaan sun kanssa!

- L O P P U -

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   20.7.13 14:39:24

Awwwww <3 :3

Lähettäjä: Meow_ 
Päivämäärä:   20.7.13 14:49:20

Aaaa ihana loppu! Ja pelottavan todelliselta kuulosti toi Hannan lausahdus :D

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   20.7.13 16:51:54

Voi miten kaunis loppu.. :)

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   20.7.13 17:34:26

Mut mut... Mutta ei tää voi olla loppu!! Ei vielä! Vastahan tää alkoi :O
Eikö ois mahdollista että tää jossain muodossa jatkuisi? :D
Oon koko viikonlopun lukenu Henun juttuja alusta.

Ja minä olen sun sähköpostin listalla. Sä et vain vielä tiedä sitä :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.7.13 18:05:15

Ehkä, joskus, jotenkin :D Eräät on väittäneet, etten mä kuitenkaan voi olla palaamatta Mustaojalle ja suattaapahan tuo nuinnii olla...

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   20.7.13 19:45:39

Oijoi, Taalintehdas <3

Lähettäjä: Jenna 
Päivämäärä:   21.7.13 00:30:56

Oooij. Vähän tuli haikee fiilinki kun tää nyt loppu. En ole reaaliaikaisesti tätä seurannut kun Omillaan tarinan 4 tai 5 topasta lähtien, mutta tuli ne vanhemmat tekstit luettua vähän reilu parissa viikossa läpi. Oli kyllä aivan upea tarinakokonaisuus ja mieluusti lukisin tätä vielä lisääkin.

Lähettäjä: ~Rtu 
Päivämäärä:   21.7.13 11:06:40

ui :3

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   21.7.13 23:35:21

Mitä mä nyt luen eloni piristämiseksi? Nyyh, tahtoo lisää mustaojalaisia juttuja. Täytyy varmaan lukea kaikki alusta alkaen uusiks.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   22.7.13 11:55:44

Onko turhan aikaista kysyä, milloin mahdollisesti alat julkaista uutta tarinaa? Ei mitään painostusta, on vaan jo nyt ikävä näitä päivän piristyksiä :)

Lähettäjä: L-R 
Päivämäärä:   22.7.13 22:58:22

Loppu... NYYH! Mutta totuushan on että aina sinä palaat Mustaojalaisiin :D Minulla on onneksi juuri nyt työn alla Jessijutut. Tosin tällä kertaa en aloittanut ihan alusta, vaan Veskusta.

Uutta tarinaa odotellessa. Vaikka se ei Mustaojalaisista kertoisikaan, niin se on kuitenkin taattua Sennnulaatua.

Lähettäjä: Emsku 
Päivämäärä:   23.7.13 07:34:19

Voieiiii :( Kaikki hyvä loppuu aina liian nopeesti. Saisko linkin Mansikkakesään?

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   24.7.13 00:42:10

sennnu, kiitos mahtavasta maailmasta jonka eteeni levitit. siellä viihtyi takuuvarmasti ja murheet jäivät sen ulkopuolelle.

toivon että palaat... täytyyhän kaksoset naittaa... ja muutkin siskot.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.7.13 10:01:21

Kiitti, ankka ja muut :)
Mun täytyy päästä vähän pidemmälle tossa tarinassa vielä, ennen kuin alan laittaa sitä mihinkään. En oo kunnolla vauhdissa vielä ja haluan olla varma siitä, että siitä tulee kokonainen tarina.

Ja Emsku, Mansikkajutut.

Lähettäjä: des. 
Päivämäärä:   24.7.13 17:43:25

Oliks Henriikat jossain levällään kans?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.7.13 19:10:07

Des, <henriikan.webs.com> ja täällä. Saa nähdä, oisko mulla jonain lomapäivänä niin paljon aikaa, että saisin nää loputkin osat sinne... en lyö vetoa.

Lähettäjä: Emsku 
Päivämäärä:   24.7.13 20:25:26

Oijoi, aloinki lukemaan Vanhempieni tarinaa :) IHANA

Lähettäjä: hepp 
Päivämäärä:   24.7.13 21:16:11

Täällä yksi hiljainen lukija ilmoittautuu! Vähään aikaan en ole näitä uusia pätkiä lukenut kun aloitin aivan alusta ja huomasin, että en yhtään tykkää Henriikasta :( Danniin ja Alissaan asti luin innoissani päivittäin, mutta kun pakko lukea Henriikka-juttuja, niin ei vaan edisty. Jotenkin kamalan ikävä ihminen :D
Mutta mahtavia Mustaojan tarinat ovat silti, toivottavasti jatkoa tulisi joskus! :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.7.13 21:33:26

Voi vitsi, tää topicci alkaa olla täynnä - pitäiskö mun tehdä uus vaikkei mulla vielä ole mitään tarinaa laittaa? Mulle nimittäin tulee kauhea ikävä teitä muuten...

Hepp, Henriikka on laisensa... mutta monet sanoo tykästyneensä siihen ennen pitkää...

Lähettäjä: des. 
Päivämäärä:   26.7.13 09:10:59

Olisko Google Drive-palvelu kätsä? Jos jollain sais ne wordista (openoffice ainaki tekee itsekin, wordista en tiedä, että pitääkö käyttää joku ohjelma välissä) suoraan pdf:ksi, niin sit ei tarttis kun ladata se tiedosto pilveen josta voisi sitten kaikki lukea? Vai meneeköhän liian monimutkaiseksi? Toisaalta, sit a) olis ainakin kaikki samassa paikkaa, b) ei tarttis miettii mitään rivitysongelmia tai sivupohjan ulkonäköjä tai copypasteja. Ja jos tavaraa tulee lisää, nekin on sit helppo saada samaan paikkaan. Ja voi tehdä kansioita, että saa vanhemmat, miilat, veskujessit, dannit, henriikat, jerryt ja kaikki sit omiin kansioihinsa. Lukuoikeudet kaikille, muokkausoikeus vaan sulle.

Hei joo, nyt mä innostuin :D Mä melkeen teen tota jo koska töissä on kuollutta :D

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   26.7.13 23:37:37

No voihan, ja voih. :')

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.7.13 00:04:49

No niin, kyllä mä tein tommosen rupattelutopicin.