|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 20.1.13 20:41:46
Minttu lähti pian sen jälkeen ajamaan takaisin Helsinkiin. Olin vannottanut häntä kysymään lapsiltaan, halusivatko nämä olla morsiuslapsia ja Minttu oli luvannut.
- Ole sä varovainen, hän sanoi vilkaisten kättäni, johon olin kiskonut ratsastushanskan, koska sitä paleli ja koska olin menossa ratsastamaan.
- Olen tietysti, lupasin. Kroppani tuntui olevan jo menossa, laukkaa ympäri maneesia. Tai metsärataamme, ihan sama. Edellisestä laukasta oli ihan liian kauan. Sormet eivät kyllä vielä tuntuneet ihan tutuilta, vaikka taivuttelin niitä, mutta olivathan ne niin sanoakseni olleet läsnä vain alle vuorokauden.
Maru oli tallihommissa, sillä Jerryllä oli sekä Deri että Kim mukanaan. Minusta se oli lievää liioittelua, mutta arvelinkin Kimin lähteneen vähän niin kuin huviretkelle ja tarkkailemaan mantereen kisaympyröitä. Ja eihän se minulta pois ollut, sitä parempi vain mitä harvempi oli näkemässä ensiyritykseni.
- Mä tulin ratsastamaan! ilmoitin Marulle.
- Ai jaha! Kato, sulla ei ole kipsiä!
- Ei ole ei, hykersin tyytyväisenä.
- Kenet sä haluat?
- Flabberin, jos se on listalla, sanoin. Ajattelin, että sillä se oli parasta aloittaa mihin se oli jäänytkin.
- Okei, mä laitan sen sulle, tyttö sanoi yksinkertaisesti ja ajattelin taas, miten hyvin asiani olivatkaan nykyään. Omaa henkilökuntaa, jumaliste!
- Ei sun tarvitse sitä verkata tai mitään, mutta jos satuloit. Voi olla, ettei mun ratsastus ole tämmösen tauon jälkeen paljon verkkausta kummempaa kuitenkaan, vähättelin, vaikka toivoin suuresti, että olin ihan väärässä.
No, en ollut. En kyllä ihan oikeassakaan. Alkuverryttely meni ihan okei, kunhan selvisin ensimmäisistä epämukavista minuuteista. Taukoja minulla oli ollut ennenkin enkä ollut määrättömästi lihonut tai jäykistynyt näiden viikkojen aikana; paremminkin oli kyse siitä, että viimeisin muistikuvani ratsastamisesta liittyi putoamiseen. En olisi uskonut sen muiston tunkevan niin voimakkaana päällimmäiseksi, mutta koska Maru oli jäänyt maneesiin katselemaan meitä, jouduin hankkiutumaan siitä eroon hyvin pian. Siunattu Maru! Ilman häntä olisin ehkä tyytynyt vähän keventelemään puolilöysin ohjin ja palannut sitten häntä koipien välissä talliin, mutta hän tiesi, miten piti ratsastaa ja se velvoitti yrittämään tosissaan.
Sormet. Niistä ei ollut oikein mihinkään, kunhan vauhtiin päästiin. Flabber ei ollut hevosia, joita saattoi ratsastaa silkkilangalla ja kymmenen tai viisitoista minuuttia ratsastettuani oikea käteni tuntui olevan suorastaan tulessa. Vasenkaan ei ollut ihan hehkeimmillään – en olisi voinut uskoa, miten paljon ohut, kapea kultarengas saattoi painaa. En kuitenkaan ajatellut ottaa sitä pois, kasvakoon vaikka känsiä sen ympärille, ja juuri niin varmaan kävisikin.
- Mä en pysty pitämään ohjia enää, tunnustin, kun tuska kävi ylitsepääsemättömäksi. Flabber oli tuskin hionnut, mutta minä olin ihan loppu.
- Mä voin kävelyttää sen, Maru tarjoutui.
- Näytänkö mä niin kamalalta?
- Aika lailla. Taitaa sattua?
Nyökkäsin.
- No mene kotiin ja haudo sitä jääpalakulhossa tai jotain. Jatketaan huomenna.
Hommasin todellakin kupillisen jäävettä ensi tuskiin ja samalla, kun lepuutin käpäliäni siellä aloin tuntea pientä, voitonriemuista kutkutusta. Olinpahan tehnyt sen. En nyt järjettömän loistokkaasti mutta kuitenkin. Ehken olisi täydessä ratsutuskunnossa vielä lähiviikkoina, mutta kai minä jo parin päivän päästä pystyisin olemaan oikeasti hyödyksi. Kun käpäläni olivat tunnottomat, kaadoin veden pois ja aloin hoitaa niitä elvyttävillä voiteilla. Se oli hyvin terapeuttista ja tuntui niin mukavalta, että suunnittelin illemmalla meneväni saunaan hieromaan nahkaani vaikka Hannan jättämää hunajasoosia. Hyvällä säkällä Jerry ehtisi auttaa minua siinä.
Kävi niin onnellisesti, että kihlattuni oli sekä ehtiväinen että halukas saunottamaan minua. Vetäisin pienoiset iltatorkut sillä aikaa, kun hän ja Kim vielä kisojen jälkeen pistäytyivät tallissa ja – ihmeiden ihme – hän palasi sieltä yksin ja herätti minut hyppäämällä viereeni sänkyyn.
- Kuka se täällä uinailee? hän kysyi herttaisesti ja heräsin sekunnissa.
- Se on kysyjän morsian, vastasin samaan sävyyn.
- Sepä hauska yllätys!
Pussailimme vähän aikaa ja sitten Jerry kysyi, jomottiko kättäni vielä.
- Pikkusen, huijasin. – Selkä ja vatsalihaksia kans. En ois uskonu, että ne näin vähästä innostuu. Mihin Kim katosi?
- Derin kanssa kaupungille.
- Derin? Eihän Deri käy kaupungilla!
- Nyt se käy.
- No hiton hienoa, lämmitetään sauna ja sä saat hieroa mua!
- Lämmitetään vaan, Jerry suostui oitis ja nousi mennäkseen napsauttamaan sen päälle.
Voi, oli taivaallista maata lauteilla, kun Jerry levitti hunajamössöä selkääni ja jalkoihini, unohtamatta takapuoltanikaan. Reisilihakset tuntuivat yllättäen ihan voimattomilta.
- Mm, Jerry sanoi puraisten olkapäätäni. – Täähän on hyvää.
- Et sä voi syödä sitä, ei se takuulla ole syötävää! pelästyin.
- Eikö?
- Eiköhän se ole ulkoiseen käyttöön vaan.
- No ulkoista mulle sitten mahapuolesi, sitä riittää vielä vähän, hän komensi ja käänsin puolta. Tämä oli niin hauskaa. Samalla kertaa yksinkertaisen suloista ja rentouttavaa ja sitten tietysti myös vähän seksuaalista.
- Nyt se loppui, Jerry ilmoitti ja painautui hunajaista vartaloani vasten.
- Sääli, se oli ihanaa.
- Niinpä, hän sanoi ja suuteli minua. – Tiedätkö sä mitä?
- En kai?
- Sä olet ihana ja mä olen maailman onnellisin mies, kun me ollaan menossa naimisiin.
- Oih, minulta pääsi. Miten kauniisti sanottu! – Niin minäkin! Tai siis en mä ole mies, mutta muuten!
- Onneksi et ole, Jerry naurahti.
|