|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 6.7.12 16:26:23
1. Kesäelämää
Olisi voinut kuvitella, että kun ihminen valmistuu joksikin, hän säntäisi uusien haasteiden kimppuun kuin vasikka kevätlaitumelle. Kun Jerry sai oikeustieteen maisterin paperinsa, hän unohti sen pariksi kuukaudeksi Mustaojan olohuoneen ikkunalaudalle haalistumaan. Siinä se oli ollut vieraiden selattavana juhlissa, jotka oli järjestetty vastoin hänen tahtoaan. Tai ei Jerry nyt suorastaan ollut vastaan pannut vaan paremminkin alistunut pakolliseen. Jessi halusi järjestää juhlat, sukulaiset, ystävät ja kylänmiehet halusivat tulla juhliin ja minä tahdoin olla juhlakalun sievä tyttöystävä. Niinpä juhlat järjestettiin.
Luulen, että Jerryä oli tilaisuudessa eniten vaivannut ajatus siitä, miten hän saisi kaikille ihmisille yhdessä ja erikseen selittää, ettei hän ollut vielä töissä missään hienossa asianajotoimistossa ja ettei hän ollut edes hakenut sellaisia töitä.
- Me hoidetaan tallia ja kilpaillaan ankarasti tää kesä, hän oli kertonut ja minä olin pysytellyt tarpeeksi lähellä, jotta kaikki tajuaisivat, kenen takia Jerry sanoi ”me” eikä ”minä”. Suurin osa vieraista nyökkäili ymmärtäväisesti, mutta jotkut kysyivät, oliko sitten ollut järkeä kuluttaa vuosikausia opiskeluun ja Jerryn lakimiessetä Risto näytti tukehtuvan.
- Kyllä mä jossain vaiheessa hommaan oikeita töitä, mutta en tänä kesänä, kun kaksosetkin jäi Ypäjälle kesäksi ja meillä on talli täynnä kilpahevosia, koulutettavia ja varsoja, Jerry lupasi hänelle. Hän oli myöskin sanonut minulle vasta edellispäivänä, ettei halunnut nähdäkään mitään lakitekstiin viittaavaa ainakaan lähimpään kuukauteen tai kahteen, mutta sitä en viitsinyt toistaa Riston kuullen.
- Oikein, noin sun olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, keskittyä siihen, missä sä olet parhaimmillasi, sanoi Hanna ja katsoi haastavasti Ristoa, joka ei kestänyt kilpailua vaan painoi katseensa. Kunnon yhteenottoa olisi ollut kiehtovaa seurata, mutta ei kunnianarvoisasta varatuomarista ollut Hannalle vastusta.
- Ja Jessi ja Vesku pääsee oikealle lomalle ensimmäistä kertaa yli kolmeenkymmeneen vuoteen, sanoi kuin pisteeksi keskustelulle Miila, Jessin sisko.
Niistä asetelmista alkoi se kesä. Jessi ja Vesku todellakin lähtivät lomalle juhannuksen jälkeen. Miila ja hänen miehensä veivät heidät mukaansa Etelä-Ranskaan, josta he olivat vuokranneet huvilan kuukaudeksi. Jerry, Danni ja Alissa, jotka olivat jakaneet asunnon Helsingissä, hajottivat taloutensa. Danni aikoi muuttaa yhteen poikaystävänsä kanssa ja Alissa ja Jerry eivät nähneet järkeä pitää kallista asuntoa kahdestaan, etenkin, kun molemmat olivat muuttamassa Mustaojalle ainakin kesäksi. Alissa oli ottanut työpaikan Järvenpään terveyskeskussairaalasta ja sinne hänen oli paljon nopeampi päästä Mustaojalta käsin.
Ja Jerry pujahti minun sänkyyni ajatusta nopeammin. Se oli tosiasiassa hänen oma sänkynsä, sillä olin muuttanut hänen suureen huoneeseensa, josta näki tielle, kun meistä oli julkisesti tullut pari, ja hän oli viettänyt siellä lukemattomia öitä sen jälkeen. Kaikki viikonloput ja koko edelliskesän esimerkiksi. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen. Jerry oli aina palannut omaan kotiinsa, mutta nyt sellaista ei enää ollut.
Meillä oli mennyt hyvin tämä aika. Oikein hyvin. Niin hyvin, että en voinut muuta kuin pelätä kaiken muuttuvan huonommaksi, kun asiat nyt muuttuivat. Eikö minulla muka ollut mennyt poikki Teemunkin kanssa heti, kun olimme olleet muuttamassa yhteen? Murehdin, minkä hommiltani ehdin ja kun Jerry lähti auttamaan Dannia huonekalujen muuttamisessa tämän uuteen kotiin, leiriydyin olohuoneeseen märehtiäkseni oikein kunnolla. Olin löytänyt kaapista suklaarasian, jonka täytyi olla peruja joulusta ja ellei se olisi luiskahtanut joululahjuspullojen taakse – niitäkin olin harkinnut – se olisi kadonnut jo monta kuukautta sitten. Nyt katsoin parhaaksi syödä sen, ennen kuin se vanhenisi lisää ja sairastuttaisi jonkun, mutta Alissa tuli kotiin kesken kaiken.
- Mitä sä täällä herkuttelet? hän kysyi, puristi minua niskasta ja heittäytyi viereeni sohvalle.
Paljon oli vettä virrannut sen jälkeen, kun Alissa ja minä olimme vihanneet toisiamme enemmän kuin mitään. Sen jälkeen, kun Jerry ja minä olimme ruvenneet seurustelemaan, olin pelännyt hänen taas harkitsevan murhaamistani, vaikka hän olikin jo ennen sitä yrittänyt hieroa rauhaa. Olin ajatellut, että hän yritti olla minulle ystävällinen, koska Jessi ja Vesku olivat käskeneet, tai koska minusta ei enää ollut mitään vaaraa, kun siinä vaiheessa elämääni en halunnut olla missään tekemisissä Jerryn kanssa. Mutta kummallista kyllä kaikki Jerryn siskot näyttivät menevän pähkinöiksi uudesta tulemisestani ja Alissa kaikista eniten. Nykyään hän oli yksi läheisimmistä ystävistäni, jopa siinä määrin, että huokaisin ja painoin pääni hänen olkapäälleen.
- Mua hirvittää, sanoin.
- Jaa, mikä nyt? Alissa kysyi hiven naurua äänessään. Hän tuntui pitävän minua paitsi hellyttävänä myös huvittavana. Välillä tunsin olevani kissanpoikanen, mutta myönnän, että yleensä uskoin hänen sanaansa melkein sokeasti.
- Sano, että mä olen idiootti, pyysin toiveikkaana.
- Sä olet idiootti, Alissa sanoi tottelevaisesti.
- Ei kun kuuntele ensin ja sano sitten!
- No, kokeillaan.
- Mä pelkään, että kaikki loppuu nyt, kun Jerryllä ei ole enää omaa kotia. Että se kyllästyy muhun, tai että mä kyllästyn siihen.
- Niinkö?
- Niin mulle kävi, kun mä yritin seurustella ennen kuin tapasin Jerryn uudelleen.
- Luuletko sä, että nyt käy niin?
Mietin ankarasti, mutta vastaus oli oikeastaan helppo. Minulla oli jatkuva ikävä Jerryä, kun emme olleet yhdessä ja hyvä olo, kun olimme. Vaikka olinkin aloittanut Jerryn palvomisen yhtenä hölmönä heppahulluna pikkutyttönä ja siten päässyt karkeasti sanottuna hänen pöksyihinsä, se kaikki oli romahtanut vauvan kuolemaan. Nykyään ajattelin, että se ehkä oli sittenkin ollut aitoa ja todellista alusta asti ja olin vain huijannut itseäni niinä vuosina, kun hänen näkemisensä ja ajattelemisensa oli tuntunut mahdottomalta. Sellainen rakastuminen ei unohtunut näköjään ikinä.
- Ei, mä en tule kyllästymään Jerryyn, sanoin varmasti.
- Eikä se suhun.
- Eikö?
- Saat piiskata mut nokkosilla, jos mä olen väärässä. Mä olen sentään tuntenut sen yli neljännesvuosisadan ajan.
- Hyvähän sun on tommosta luvata, sanoin epäilevästi, mutta oloni oli keventynyt niin, etten enää tuntenut tarvetta pitää koko suklaarasiaa itselläni vaan tarjosin Alissallekin. – Nokkosia kasvaa vaan muutaman lyhyen kuukauden ajan, ja jos mä meinaisin niitä kerätä vitsaksi, mun kädet menis näppylöille.
- Kumihanskat, Alissa ehdotti ja napsi nopeaan tahtiin kolme konvehtia.
- Juoksutusraippa?
- Lakkaa olemasta pölvästi. Mun puolesta saat lyödä vaikka lyhtypylväällä, jos mä olen väärässä.
- Sovittu, sanoin helpottuneena. Ilman Alissan väliintuloa jotain pahaa olisi saattanut tapahtua. Minä olisin ollut epäluuloinen ja etäinen, Jerry olisi ihmetellyt miksi, ruvennut itse omituiseksi ja noidankierre olisi ollut valmis. Päätin ostaa Alissalle ruusuja seuraavasta palkastani. Tai ehkä sittenkin suklaata.
|