Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.6.12 21:25:27

Hups vaan, olitte sitten ääntä nopeampia. Tai ainakin mua. Toivottavasti kaikki löytää tänne, kun edellisestä jäi nyt linkki pois...
-------------------------
15. Taikka mörökölli minut vieköön
Minulla oli sen verran kova kiire Mustaojalle oman huoneeni rauhaan soittamaan Jerrylle, että kiroilin ääneen, kun en ensin ollut löytää millekään tuntemalleni tielle Svean luota. Jos hän ikinä kutsuisi minut uudelleen kylään ja aikoisin mennä, tarvitsisin navigaattorin. Siinä muuten olikin aika hyvä joululahjavinkki äidille. Hän oli jo aikoja sitten alkanut kysellä, mitä toivoin, mutten ollut vielä keksinyt mitään tarpeellista ja isoa. Ehkä toivoisin saman tien sen verran fiksun älypuhelimen, että se osaisi navigoida minua.

Ajeltuani hetken aikaa päämäärättömästi päädyin isomman tien risteykseen ja harkitsin hetken aikaa, kumpaan suuntaan lähtisin. Luin kylttejä, jotka eivät sanoneet minulle mitään, kunnes joku tööttäsi takanani ja painoin refleksinomaisesti kaasua päättäen lähteä vasemmalle. Suuntavaistoni oli onneton, mutta lähdinpä kumpaan suuntaan tahansa, näkisin kai ennemmin tai myöhemmin jonkin viitan jollekin tutulle paikkakunnalle. Kirottu Tussula, kirotut pikku kylät siellä!

Refleksini olisivat saaneet olla vähän hitaammat. Toitotus oli saanut minut unohtamaan kolmiomerkin edessäni, ja kun pieni punainen autoni sinkaisi tielle, kuulin kahta kaameampaa torven ulvotusta. Mikään ei rysähtänyt, kukaan ei törmännyt minuun, mutta olin kääntänyt suoraan jonkun eteen, joka onneksi oli ollut niin siunatun nopealiikkeinen, että pystyi ohittamaan minut vasenta kaistaa pitkin ja pelastamaan tilanteen. Jeesusmaria, miten minä säikähdin! Ajoin eteenpäin puristaen rattia rystyset valkoisina ja henkeä haukkoen. Olisin juuri voinut kuolla, tai tappaa jonkun. Sydämeni hakkasi niin, että kaikki alkoi näyttää pilkulliselta ja sinisenkirjavalta.

Ymmärsin, että sinisyys ei ollut harhaa vasta, kun kuulin sireenien ulvaisun ja tajusin poliisiauton ohittavan minut. Kun se oli päässyt ohitseni, se hidasti ja kuljettajan ikkunasta alkoi heilua hullunkurinen pieni, valaistu liikennemerkki. Ymmärsin vähemmälläkin nyt, kun aloin olla taas tässä maailmassa. He halusivat minun pysähtyvän, joten laitoin vilkun päälle. Harkitsin kyllä kiihdyttää äkkiä ohitse ja karkuun, mutta mihin minä muka olisin ajanut? Autoni oli varsin sievä, mutta tiesin, että kestäisi puoli minuuttia, ennen kuin sen mittari näyttäisi satasta, enkä minä sitä paitsi halunnut ruveta takaa-ajetuksi.

Kaikki tuntui sumealta painajaisunelta, kun onnistuin pysähtymään hetkeä ennen kuin olisin törmännyt poliisiauton perään. Sammutin moottorin ja hyppäsin ulos autosta jo ennen kuin kiltit poliisisedät ehtivät ulos omastaan. Tarvitsin raitista ilmaa ja hengitystilaa, mutta jouduin kyllä ottamaan auton katosta tukea. Pääni ei toiminut oikein hyvin ja mulkoilin kauhuissani tyyppiä, joka lähestyi minua. Onneksi hän sentään oli nuorehko mies. Minulla ehkä olisi jokin mahdollisuus selvitä tästä. Mistä hitosta nuo sinivuokot yleensä olivat ilmestyneet näin sopivasti? Ei näin sopivaa ollutkaan, minulle olisi riittänyt opetukseksi ihan vaan tämä jumalaton säikähdys.
- Sinäkö ajoit? poliisi kysyi.
- Minä, sanoin, sillä en minä ketään muutakaan nähnyt, eikä varmaan hänkään.
- Ajokortti ja rekisteriote.

Huokaisin, sillä tyyppi näytti täysin immuunilta sille seikalle, että olin nuori, sievä ja blondi, ja kumarruin ottamaan käsilaukkuni pelkurinpenkiltä. Rekisteriote oli tietenkin hanskalokerossa, joten jouduin ajokortin ojennettuani pyllistelemään vielä perusteellisemmin ja oikeastaan olikin ihan hyvä juttu, että poliisisetä tunsi olevansa virantoimituksessa. Mitä jos hän olisi vaatinut sakkojen maksamista luonnossa, nyt ja heti? Mutta ehkä en saisikaan sakkoja.
- Se tyyppi tööttäsi mun takana ja mä hätäännyin, selitin. Yritin olla sopivasti pahoillani ja anteeksipyytävä. – Mä vaan ajoin, koska mä säikähdin niin pahasti!

Minusta näytti siltä, että miehen katse pehmeni hiukan.
- Odota siinä, hän sanoi ja meni omalle autolleen niin, että sain aikaa koota itseni. Tilanne oli äärimmäisen epämiellyttävä, mutta aloin tottua siihen, eikä se kai tästä enää mainittavasti voisi pahentua. Olin ehkä syyllistynyt varomattomuuteen liikenteessä, mutta jos hymyilisin tarpeeksi kauniisti, selviäisin ehkä nuhteilla ja varotuksella. Ja jos saisin sakot, kääntyisin äidin puoleen. Hänelle ainakin osaisin selittää tarpeeksi vakuuttavasti

Olin valitettavan väärässä.
- Sun autosi olisi pitänyt katsastaa kolme kuukautta sitten, poliisi sanoi palatessaan papereideni kanssa.
- Mitä? minulta pääsi.
- Oletko sä koskaan kuullut, että autot pitää katsastaa?
- Totta kai olen, mutta vastahan se on ollu mulla… vuoden, sanoin vaisusti. Katsastus? Hitto ja helkkari sentään. Oli Pertti siitä jotain puhunut, mutta suoraan sanoen muistin vain sen, että hän oli luvannut huolehtia jostain. Verosta? Kai oli olemassa jotain sellaista kuin autovero? Oli, oli toki. Sellaista joutui maksamaan, jos haki Saksasta muka halvan auton. Oliko Pertti hakenut minun autoni Saksasta?
- Tule käymään tuolla meidän autossa.

Lähettäjä: Ankka 
Päivämäärä:   5.6.12 21:27:05

:o) kiitos sennnu

Lähettäjä: sunny 
Päivämäärä:   5.6.12 23:23:14

Täällä yks hiljainen lukija ilmottautuu! Oon jostain tuolta joulusta asti tätä seurannu, mutta en vaan oo aijemmin mitään kommentoinu. (hui, siitähän on jo puoli vuotta.) Oot ihan loistava kirjoittaja, ja sun tarinat taitaa jopa päihittää Tuija Lehtisenki kirjat;) tai ainaki kaikki hevoskirjat mitä oon lukenu. :D Sulla on loistava kirjotustyyli, ja kirjotat tosi hyvin. Edellisessä topassa joku kirjotti sen pitkän kommentin, ja mä yhdyn siihen. En niitä samoja asioita kehtaa ruveta toistaan. :) Voisin lukea näitä sun tarinoita vaikka kuinka paljo, ja onneksi mulla onki vielä lukematta joitain sun aijempia tarinoita. Puhuit tuolla aijemmin kans jostain kustantamostaki, ja että keräät rohkeutta lähettää näitä sun tekstejä. Sen mä vaan sanon että rohkaistu nyt äkkiä että saahaan kauppoihin nää sun tarinat! Sitä vaan mietin, että julkaseeko kustantamot niitä tekstejä, jos ne on netissä ilmaseks luettavana?
Nyt vaan ootan että millon ne Henu ja Jerry alkaa sitte kunnolla seurusteleen, ku sitähän tässä on koko ajan ootettu. :D Tuolla ku Svea kerto oman iän, ni aloin miettiin että minkä ikäsiä Jerry ja Henu on nykyään? Ku en oo aivan varma. Tykkään niin paljo niistä pätkistä joissa Jerryki on. Ne on vaan niin parhaita, ja Jerry on ihana! Valmistuko Henu siis kokiksi, ja kirjotti ylioppilaaksi? Hävettää myöntää, mutta en oo nyt ihan varma. Jos se oli noin, niin sitten mulla taitaa olla sama juttu tuossa vuoden parin päästä. Käyn aina monta kertaa päivässä kattoon josko ois jatkoa tullu. Anteeksi tästä tosi sekavasta yhteen pötköön kirjotetusta kommentista. Oon puhelimella ni tää nyt tulee näin. :) Täällä jäädään innolla odottaan jatkoa, ja lupaan kommentoida ainaki vähä useemmin ku puolen vuoden välein!

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   5.6.12 23:33:27

jos julkastaan ostan kaikki hyllyyni :o)

mukavampi lukea niitä sitten vaikka sängyssä iltaisin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.6.12 23:33:47

Kiitti sunny! :)
Saa kommentoida useamminkin :D

Noinhan se meni, että Henriikka kävi kokki-yo-linjan, ja nyt se on 23 ja Jerry 24.
Ja joo, sivut taitaa sulkeutua sillä hetkellä, jos tarina lähtee kustantajalle. Täältä ht.netistähän sitä ei millään ilveellä taida saada pois. Mutta se nyt ei oo ihan tän päivän murhe.

Lähettäjä: Meow_ 
Päivämäärä:   6.6.12 02:44:25

Hui, jos tää kustantamoon lähtee ni tarvii ruveta pikapikaan lukemaan noita vanhempia uudestaan! :)) Ja heti kirjojen (monikossa, huom!) ilmestyttyä tehdään niille sopivasti tilaa tohon omaan kirjahyllyyn!

Ihanat pari pätkää taas.. ja tuo katsastusjuttu sai mut oikein kiusaantuneena pyörimään tässä sohvalla, tosi inhottava tunne :/ pystyin ihan liian hyvin samaistumaan, mä olen sellainen ihminen että saattaisin hyvinkin unohtaa tommoset jutut.

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   6.6.12 09:22:28

Eiks poliisi pysäytä näyttämällä punaista valoa, eikä kaartamalla eteen ja näyttämällä liikennemerkkiä? Mähän siis saan sakkoni pääosin kameroista et ei henkilökohtaista kokemusta asiasta, mut näin poliisit -sarjaa katsoneena ja autokouluaikoja muistellen...

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   6.6.12 11:27:02

Mun mielestä ne pystyy kaartaa myös eteen, näyttää merkkiä ja hidastaa, jos auto ei tajua pysähtyä valojen välkkeeseen/sireenin ulvahdukseen, jota ne käyttää myös jos ei tajua että takana on poliisi ja jotain pitäis tehäkin? Ja autokoulusta muistelen että sillä valolla oli joku tietty värikin, mutta hattarapääni nyt ei kykene asiaa muistamaan - kenties punainen kuten des sanoikin? Kolmisen kertaa ollu kyydissä kun poliisi on pysäyttäny ihan hölmöistä syistä.. Tosin aina ovat olleet vain takana kun valot, merkki ja ulvahdus on kyllä ihan riittäny. Tai oli siviilipoliisi auto niin se taisi juurikin ajaa eteen, kun ei tajuttu? :D

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   6.6.12 13:21:29

ruotsin kansallispäivän kunniaksi tänään oiiikein pitkä pätkä, jookos? ;)

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   6.6.12 13:51:36

khanilla oikein hyvä syy, sanon minä! Mä sain päähäni sellaisen hullutuksen, että bloggailen nyt kesän ajan ruotsiksi. Kiva kieli ja hyvä tapa oppia :) Huomaa vaan jälkeenpäin noita kahta olemassaolevaa merkintää lukiessa, että on tullut kirjoteltua vähän silmät ristissä, kun nyt bongailee hassuja kämmejä, joita ei tiedä edes voivansa tehdä (sellaisia, joita tekee väsyneenä ja joskus muuten vaan ihan suomeakin käyttäessään). No, ehtii korjailla myöhemmin! Mutta niin, heja Sverige.

Mä jotenkin osaan samastua tohon Henun "tein näin, koska olin niin paniikissa, etten muuta osannut" -fiilikseen :D Ai kauhia.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   6.6.12 15:14:19

Toi, lukasin sun blogipäivitykset ja sä hallitset kyl ruotsin tosi hyvin! :)
Tunnen moooonta suomenruotsalaista jotka kirjottaa paljon paskemmin, minä myöskin suomenruotsalaisena en olis huomannukaan että sulla ei oo ruotsi äidinkielenä. Pari pientä suomenkieleen viittaavaa juttua paljasti sut (joita mä teen ite koko ajan epähuomiossa...) ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.6.12 17:15:25

Eipä mullakaan ole henkilökohtaista kokemuksesta, poliisit ei oo pysäyttäneet kuin puhallusratsioihin ja tosi-TVtähän mä en katso... ;D
-------------------
Minä poliisiautoon? Siinä vaiheessa harkitsin vakavasti pötkiä pimeään metsään, mutta en toki tehnyt niin. Olinhan aikuinen, viaton ihminen, väärinkäsityksen uhri. Eivät he voisi minua purra. Ehkä selviäisin lausumalla mörököllirunoa, välähti mieleeni, ja se ajatus sai jalkani toimimaan.

Nämä poliisit eivät kuitenkaan olleet saaneet kiltiksi tekevää kahvia vähään aikaan. Minä sain sakot ja uskalsin vaivoin toisella silmällä kurkistaa summaa. Se ei ollut niin valtava kuin olin pelännyt, mutta veisin sen hemmetti sentään äidille ja Pertsalle.
- No niin, voinko mä mennä? kysyin äkeästi. Minua oli oikeastaan lakannut pelottamasta, kun olin ruvennut suuttumaan.
- Kaikin mokomin, mutta toi auto ei mene mihinkään, toinen poliisi sanoi.
- Mitä?
- Meidän täytyy ottaa siitä kilvet, pahoitteli se ystävällismielisempi. – Sä et voi enää ajaa sillä.
- Mitä mä sillä sitten teen? Jätän tänne?
- Niin. Laita ovet lukkoon.
- Ja millä mä saan sen pois?
- Esimerkiksi hinausautolla, ehdotti se toinen. Mistä minä muka hinausauton löytäisin? Pertti!

Sen verran inhimillisiä tyypit sentään olivat, että eivät jättäneet minua siihen tienposkeen kilvettömän pikkupunaiseni kanssa vaan veivät minut Mustaojalle. Inhosin joka hetkeä matkasta ja vannoin itsekseni, että tämä saisi olla viimeinen kertani poliisiauton takapenkillä. Hyppäsin ulos niin pian kuin auto vain hidasti tarpeeksi vauhtiaan pihassa enkä jäänyt kiittelemään kyydistä. Onneksi Jessi ja Vesku eivät nähneet saapumistani. Olisin kuollut häpeästä.

Kunhan olin päässyt sisään ja vähän aikaa miettinyt tilannetta, aloin epäillä, että kuolisin sittenkin. Minä en ollut ikinä kuullut kenestäkään, joka olisi ollut tällainen idiootti. Lehdissä oli tietenkin juttuja ihmisistä, jotka ehdoin tahdoin ajoivat kännissä ja kortitta katsastamattomilla autoilla, ja kai sen asian saattoi unohtaakin niin, että katsastusaika meni umpeen. Mutta unohtaa kokonaan, että kaikki autot kuului joskus käyttää katsastusasemalla, se oli ennenkuulumattoman typerää. Minä olin liian hölmö astellakseni maan päällä. Onneksi kukaan ei tiennyt!

Sekään ajatus ei pitkälle kantanut. Minunhan olisi pakko soittaa äidille ja pistää hänet komentamaan Pertti tekemään mitä nyt sitten täytyikin tehdä, että saisin autoni takaisin käyttöön. Ei täällä maalla tullut ilman ajopeliä toimeen. Rohkaisin mieleni ja soitin. Kun otin lähtökohdaksi sen, että oli oikeastaan äidin syy, ettei heistä kumpikaan ollut käskenyt minua katsastamaan autoani, selvisin itkemättä ja vajoamatta maan alle. Kiukku oli merkillinen voimavara ja lopulta saimme aikaan pienen sievän riidan. Mutta ilmeisesti äitikin oli sitä mieltä, että koko jupakka oli hyvä siirtää Pertsukan harteille, sillä hän lupasi tämän ottavan yhteyttä huomenissa. Meidän pitäisi organisoida etsintäretki, sillä en osannut antaa tapahtumapaikasta muita koordinaatteja kuin että olin ajanut Svean luota jonkin aikaa ja sitten tullut t-risteykseen, jossa kaikki oli tapahtunut.

Niin paljon en piristynyt äidin kanssa riitelemisestä, että olisin pystynyt soittamaan Jerrylle. Minulla oli ikävä hänen ääntään – mitä en jaksanut juuri sillä hetkellä tallentaa listaani, vaikka se seikka olisi ansainnut päästä sinne – mutta en ymmärtänyt, miten saattaisin puhua hänen kanssaan paljastamatta mitään illan tapahtumista. Keskustelu etenisi väistämättä jossain kohden siihen, koska tapaisimme ja minun olisi kerrottava, ettei minulla ollut autoa. Tai ellei asia tällä kertaa tulisi esiin, tapahtuisi se huomenna tai ylihuomenna ja Jerry ihmettelisi, miksen ollut kertonut niin isoa asiaa saman tien. Niin, siksi, etten halunnut paljastaa typeryyttäni. Se paljastuisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, ja Jerry todennäköisesti toteaisi, ettei oikeastaan halunnut olla missään tekemisissä kanssani. Niinpä rupesin nukkumaanmenopuuhiin, vaikken uskonutkaan saavani unta, ja kun Jerry soitti vähän myöhemmin, tuijotin kännykkää sormet epävarmasti sen yllä haahuillen, mutta jätin vastaamatta. Sydäntäni särki, mutta jätin vastaamatta.

Vähän ajan kuluttua oveltani kuului koputus.
- Henriikka?
Se oli Jessin ääni.
- Mitä? minulta lipsahti, ennen kuin tulin ajatelleeksi, että olisin voinut olla nukkuvinani.
- Oletko sä kunnossa?
- Miksi mä en olisi kunnossa?
- Jerry pelkäsi, että sulle on sattunut jotain – sä olit kuulemma luvannut soittaa sille. Mun piti tulla katsomaan, että oletko sä tullut ollenkaan, kun ei sun auto ole pihassa. Missä se on?

Voi jessus, kaikki hajosi käsiin. Olisihan tuo pitänyt arvata. Turhaan minä mitään korttitaloa suojakseni rakensin.
- Saanko mä tulla sisään? Jessi kysyi, kun vielä mietin, mitä ihmettä sanoa.
- Tule vaan, huokaisin ja hän tuli.
- Missä sun auto on?
- Jossain tuolla tienposkessa.
- Menikö se rikki? Miten sä pääsit tänne?
- Ei siinä ole mitään vikaa, paitsi ettei siinä ole kilpiä. Mulle ei ole tullut mieleenkään, että se pitäisi katsastaa ja poliisit otti ne pois.
- Herrajumala, Jessi sanoi ja nosti kädet suunsa eteen. No niin, siinä se nyt nähtiin. Vaikka eikö tuo nyt kuitenkin ollut vähän liioiteltu reaktio? Katsoin häntä epäluuloisesti.

- Mun ois pitäny katsastaa mun maasturi viime kuussa, hän sanoi, vaikken kysynyt mitään muuta kuin katseellani.
- Sanotko sä noin, jotta mulle tulisi parempi mieli? Koska ei mulle tullut. Ei ainakaan paljon. Sä sentään tiesit, että koska se pitää katsastaa, mä en ollut ikinä ajatellut koko asiaa.
- No enkä sano! Mun täytyy hoitaa se heti huomenna. Eikä toi nyt mikään maailmanloppu ole. Sä saat ne kilvet takaisin katsastuskonttorilta. Ei kai siinä mitään vikaa ole.
- Ei kai, tai jos on niin Pertti saa korjata sen. En mä sitä tässä sure.
- Vaan?
- Että mä olen niin tyhmä, etten oo koskaan ajatellut koko katsastusta!
- Njaa, en mä sua sen takia sanoisi tyhmäksi, Jessi arveli.
- Vaan?
- No, ehkä vähän epäkäytännölliseksi. Realismin puutetta.
- Mä olen niin blondi, sanoin katkerasti.
- Höpö höpö. Soitatko sä sille Jerrylle? Vai soitanko mä? Se kuulosti huolestuneelta.

Panin merkille, ettei Jessi kysynyt, miksi Jerry odotti minun soittavan tai miksi hän yleensä halusi puhua kanssani tähän aikaan illasta. Siinä ei ollutkaan mitään ihmettelemistä. Kyllä joko Danni tai Alissa oli tähän mennessä ehtinyt juoruta hänelle ja Veskulle Jerryn äkkiä lämmenneistä tunteista.
- Mitä sä sanot? kysyin arasti.
- Siitäkö, että Jerry on rakastunut? Jessi kysyi ja hänen ilmeensä muuttui täysin. Hänen silmänsä alkoivat vilkkua ja hän alkoi hymyillä, kuin rakastuminen olisi ollut maailman puheenaiheista mielenkiintoisin. Minä olin ällikällä lyöty. Tiesin kyllä, että Jessi oli romantikko, se oli selvä juttu. Olin kuitenkin ollut varma siitä, ettei minun nimeni liittäminen Jerryyn saisi esiin tuollaisia ilmeitä.
- Niin kai.
- Mä olen niin ilonen!

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   6.6.12 17:41:47

oi kiitos ihana sennnu :)

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   6.6.12 20:18:38

<3

Lähettäjä: elisa 
Päivämäärä:   6.6.12 20:53:27

Oon aikasemminkin kommentoinut tähän, mutta nyt taas pitkästä aikaa. Tää tarina on niin mahtava, perusjuoni on ihana muttei sellane tyypillinen normaali ja jatkoa tulee ihanan usein <3

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   6.6.12 23:47:55

Tietkö, nää on kummallisia piristysruiskeita nää pätkät aina töiden jälkeen. Tääkin sai mut nauramaan, vaikken rehellisesti oo nauranut taas sitten eilisaamun... Sen verran ahdistavaa on töissä käynti... Noh. Onneks ei tarvi kun syyskuun loppuun asti jaksaa (enää 82 työvuoroa ja sit mä saan olla AINAKIN vuoden sieltä pois! Tosin, mä pyrin olemaan ainakin 3 vuotta kotona!)

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   7.6.12 08:37:33

Mä säästän nää aina niin et luen aamulla ekana töissä :) Alkaa työpäivä paljon paremmin.

Lähettäjä: hih! 
Päivämäärä:   7.6.12 16:28:43

Ihanaa tekstiä taas! :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.6.12 17:10:50

Kiva kuulla :)
--------------------
Huomasin joutuneeni halatuksi ja jos kyseessä olisi ollut joku muu kuin Jessi, olisin rimpuillut irti. Hänen kosketukseensa olin kuitenkin ehtinyt tottua viime kuukausina niin, että se tuntui oikeastaan ihan miellyttävältä. Sitä paitsi olin niin hämmästynyt, etten ehkä olisi osannut rimpuilla muutenkaan.
- Mä luulin, että sä et tykkäisi… että te… mutisin.
- Mistä ihmeestä sä olet sellaista saanut päähäsi? Sehän on vaan oikein! Mä olen toivonut tätä siitä asti, kun Cami katosi kuvioista. Ja ehkä vähän sitä ennenkin, Jessi nauroi. Sekin oli epäilyttävää. Oliko hän jotenkin aivopessyt poikansa?
- Käskitkö sä Jerryn jättää Camin? kysyin.
- En tietenkään!

Niin, eiköhän se ollut ollut Camin päätös. Niin oli Jerry sanonut ja uskoin häntä.
- Onko sulla sitten jotain tekemistä sen kanssa, että Jerry luulee yhtäkkiä…? kysyin keksimättä oikeaa loppua lauseelle. Ei sillä ollut väliä. Jessi tajusi kyllä.
- En mä rupeaisi semmoseen, hän vakuutti. – Ja sikäli kun mä oon ymmärtänyt oikein, ei vielä tarvii ruveta leipomaan kihlajaiskranssia. Että sä et ole varma.
- Teidän tietotoimisto, puuskahdin, sillä en voinut muutakaan.
- Meidän perheen ihana tietotoimisto, Jessi nauroi ja halasi minua vielä nopeasti. – Soitatko sä sille Jerrylle? Sen täytyy kumminkin saada tietää, ettet sä ole ajanut kolaria.
- Mä soitan, lupasin. En voittaisi mitään sillä, että antaisin Jessin raportoida, ja sitä paitsi olin saanut yllättävästi rohkeutta ja mielentyyneyttä siitä, mitä hän oli sanonut. – Mutta jos Jerry pitää mua ihan idioottina, kun en oo tajunnu katsastaa mun autoa?
- Ei se pidä. Sano että sä unohdit. Niin kuin minäkin. Uskallankohan mä lähteä sillä aamulla töihin, Jessi alkoi pohtia ja nousi sängyltäni. Mutta minä en aikonut silotella tarinaa sillä tavalla. En aikonut enää huijata Jerryä. Olin syöttänyt hänelle pajunköyttä ja mukailtua totuutta ihan tarpeeksi yhden elämän ajaksi. Kun Jessi oli mennyt, valitsin Jerryn numeron ja hän vastasi heti.

- Mä jo pelkäsin, että sulle on sattunut jotain. Ja vielä enemmän mä pelkäsin, että sä oot päättäny skipata mut, hän sanoi helpottuneena mutta kysyvästi.
- Mulle sattu jotain.
- Jotain ikävää?
- Niin… ja typerää. Poliisit pysäytti mut ja vei kilvet mun autosta.
- Miksi ihmeessä? Jerry älähti.
- Koska mä en ollu tullu katsastaneeksi sitä.
- No mikset? Unohdit?
- En oikeastaan, enpähän vaan ollu silleen tajunnu, että niin kuuluu tehdä, tunnustin ja jäin odottamaan, saisinko vastaukseksi kiusoittelua vai ylenkatsetta. Kuulin naurua, mutta en osannut tulkita, kummasta oli kyse.
- Anna mä arvaan. Sä pelkäät katsastusasemia, Jerry nauroi.

Tsädäng, se meni vyön alle.
- Haista kuule, kimmastuin. – Ei! Mä en pelkää katsastusasemia! Tai mä en ole ikinä tullut ajatelleeksi, että niitä pitäisi pelätä. Mä en ole ylipäätään ajatellu niitä ollenkaan!
- Hei, älä nyt suutu, sä olet vaan hellyttävä, Jerry maanitteli. – Haluatko sä, että mä katsastan sen?
- Kiitos, mutta ei tarvitse, kyllä se hoituu, sanoin arvokkaasti. En aikonut eritellä tarkemmin, kuka sen hoitaisi, eli Pertti. Olinhan aikuinen ihminen, joka osaisi itsekin.
- Varmastiko? Koska mä voin, jos sä haluat. Ei ne pure siellä.
- Varmasti. Vaihdetaan puheenaihetta.
- Okei. Koska nähdään?
- No tohon mä en voi sanoa mitään. Ei ainakaan ennen kuin mä saan autoni takaisin tai sä tulet tänne. Mä olen vähän niin kuin nalkissa.
- Mä tulkitsen ton kutsuksi.
- Tää on sun koti, et kai sä mitään kutsua tarvitse, sanoin kuivasti.
- No jos mä ajan huomisiltana sinne.
- Mä saatan joutua huomenna tekemään jotain tän autojutun eteen.
- Mutta et sä sitä koko yötä selvittele. Mä luulen sitä paitsi, että mun pitää tulla hakemaan vähän talvivaatteita niin, että on mulla asiaakin.
- Sittenhän mä en missään nimessä voi estää sua, totesin.

Lähettäjä: reetta 
Päivämäärä:   7.6.12 19:24:14

pliis ihana sennnu toinen pätkä vielä tänään! olisit kiltti :)

Lähettäjä: Meow_ 
Päivämäärä:   7.6.12 20:39:27

Hiii, ihanaa pätkää :)) josko toi noiden homma lähtis toimimaan vähän paremmin kuin edellisellä kerralla..

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   7.6.12 23:12:16

Mä en voi jättää aamuun ennen työvuoroa luettavaks, koska siinä tapauksessa tuskin menisin töihin. Paremmin tää piristää työpäivän jälkeen. Nytkin oli pakko tulla lukemaan, etten menis ja hyppäis partsilta... Tosin meinasinhan mä tänään jo kävellä trukin alle (tosin vahingossa, mutta silti). Että ihan näin hyvin menee uudessa duunissa. Noh, onneks ei oo kun 81 työvuoroa jäljellä...

Lähettäjä: anski 
Päivämäärä:   7.6.12 23:20:25

Munkin on pakko ilmottautua, että oon lukenu ihan alusta saakka näitä täällä ja tuntuu ihan että oikeesti tuntis nää kaikki henkilöt!

Just viimeyönä näin unta, että menin Mustaojalle ratsastamaan ja Vesku huokaili vaan epätoivoisena kun olin niin huono! :D Täytyy myöntää, että välillä pitää ihan herätellä itseään kun alkaa uskomaan tähän tarinaan vähän liiankin kanssa ja huomaa että yrittää bongailla näitä henkilöitä kaupungilla ja facebookkasin yks päivä näitä nimiä...

Mua on jääny kauheesti kiinnostamaan, et mitä kuuluu Reinelle ja Kiielle! Vai pitääkö mun vaan kuvitella miten niillä menee?

Mutta joo, ei oikein ajatus pyöri nyt, voin antaa joku päivä ihan rakentavaakin palautetta jos sellaista keksin :D

Lähettäjä: moi 
Päivämäärä:   7.6.12 23:50:02

näistä ajoista ois ihana lukee jerrun näkökulmasta. awwws<3

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   8.6.12 08:54:13

Onko Alissan Charmi muuten se sama Charmi, joka majaili aikanaan Hanskilla? Eikös sekin vaan vähän jääny Arskalle ilman asiaankuuluvia maksuja? Nyt vasta aloin miettiä, kun lueskelen uudemman kerran noita Tammisaariaikoja ja muistui koko hevonen ylipäänsä mieleen. :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.6.12 15:45:07

Jaa, sitäpä ei tiedä :D Mä en kirjoittaessani ollenkaan muistanut, että sielläkin oli ollut Charmi. Joten voi se ollakin, tai voi olla olematta.

Ja anskin unille :D Mä en ole miettinyt Reineä ja Kiieä... ehkei niille ole tapahtunut mitään niin mielenkiintosta, että ne enää pääsisi mukaan. Ilja sen sijaan tulee aina välillä mieleen. Sen ehkä joutuu kaivamaan naftaliinista jossain vaiheessa.
--------------
16. Silkkii mun sylissäin
Pertsukka ei näyttänyt yksinomaan ilahtuneelta tapaamisestani, kun hän seuraavana iltana ilmestyi Mustaojan ovelle.
- Sinä se osaat, hän murahti ja katsoin häntä loukkaantuneena samalla, kun vedin kenkiä jalkaan.
- Miten miellyttävää nähdä suakin.
- Onko se nyt niin ylivoimaista ajaa auto katsastuskonttorille ja antaa katsastusmiehelle avaimet?

En tiennyt, enhän ollut koskaan tehnyt niin. Koko sana katsastus oli jo aamupäivällä alkanut tympiä minua, kun en ollut muuta osannut ajatellakaan, mutta minun olisi kestettävä puhetta siitä vielä tämä ilta.
- Sä olisit voinut muistuttaa, sanoin ja käärin huolellisesti kaulaliinan kaulaani.
- Mä muistutin!
- Mä en muista sun puhuneen aiheesta mitään, ainakaan sitten kevään.
- No, ehkä en ihan viime aikoina, Pertti myönsi ja tunsin saaneeni yliotteen. Hän mulkoili minua vielä, kun lähdimme liikkeelle, mutta enpä ollut kuvitellutkaan koskaan saavani häneltä mitään isällistä rakkautta, jonka voimalla teki lapsen eteen mitä tahansa. En kyllä isältänikään, sen puoleen. Minä raukka.

Uudelleen hän hermostui, kun en osannut kertoa, mihin olimme menossa. Neuvoin hänet ensin Ammon tallille, mutta sitten en vaan enää muistanut, miten Svealle mentiin.
- Mä olin eksyksissä, tiuskaisin, kun Pertti paheksui epätietoisuuttani. Soitin Svealle.
- Ai hei, mä oisin soittanut sulle kohta. Nyt mä olen vielä tallilla. Sä varmaan siitä Mintusta?
- En oikeastaan, sanoin, sillä olin unohtanut koko Mintun. – Oletko sä päättänyt jotain sen suhteen?
- No, kai se voisi tulla näyttäytymään. Ei joku vararatsastaja ehkä ole pahasta.
- Hieno homma, mä kysyn siltä koska sille sopisi! Mutta oikeastaan mun tarvii tietää sun osoite.
- Miksi ihmeessä? Svea huudahti.
- Koska multa jäi eilen auto tienposkeen, kun mä lähdin sun luota, ja nyt mun tarttis löytää se. Mä vähän eksyin ja nyt mun täytyy vaan yrittää eksyä samalla lailla uudelleen.
- Mitä tapahtui?
- Pitkä juttu, mä kerron myöhemmin, lupasin ja Svea kertoi osoitteensa. Toistin sen Pertille ja lähdimme etsimään oikeaa tietä. Jo se oli pitkällinen ja hankala prosessi, sillä isäpuolellanikaan ei ollut sen parempaa suunnistusvälinettä kuin puhelinluettelon kartta. Kun lopulta löysimme Svean talon, minun oli melkein mahdoton muistaa muuta kuin että olin lähtenyt siitä takaisin päin, vasemmalle. Yöstä vaikutti tulevan pitkä ja pimeä.

- Kuule, oiskohan siinä sakkolapussa osoite! huudahdin, kun tunnelma autossa alkoi olla lähes jäätävä.
- Sulla on sakkolappu? Pertti totesi.
- No on. Eiköhän se kuulu asiaan, jos ajaa katsastamattomalla autolla, sanoin ja pengoin laukkuani. Olin rypistänyt mokoman lipareen kerran tai pari, mutta kyllä siitä vielä selvää sai ja luin siitä osoitteen ääneen. Tai tien nimen, ei siinä mitään numeroa ollut. Ei sillä kohdalla ollut ollut kuin metsää.
- Hienoa, nyt meidän ei enää tarvitsekaan kuin ajaa se tie koko kahdenkymmenen kilometrin matkaltaan, Pertti murisi.
- Älä nyt kiukuttele. En mä nyt sentään kahtakymmentä kilometriä ajanut, ennen kuin käännyin sille. Se oli t-risteys ja mä käännyin vasemmalle. Ja sä saat tän, kerroin ojentaen rangaistusvaatimuksen hänelle.

Olin kuulevinani hiljaisen kirosanan, mutta sitten mies huokaisi ja tunki sen taskuunsa. Näillä tiedoilla autoni löytyi jo suorastaan helposti ja Pertti pysäytti sen perään.
- Hinataanko me se nyt pois? kysyin huolestuen äkkiä, sillä en yllättäen koskaan ollut ollut hinattavan auton ratissa.
- Äh, sanoi Pertti miettiväisesti. – Mä olen sitä mieltä, että me ajetaan se katsastuskonttorille. Tästä ei ole pitkä matka.
- Me, toistin.
- No, jompikumpi meistä.
- Oisko sulla vähän viinaakin? Koska jos mä haluan ajaa katsastamattomalla ja kilvettömällä autolla niin en mä siihen selvin päin rupea.
Lopultakin Pertti alkoi kuulostaa tavalliselta hyväntuuliselta itseltään, sillä hän purskahti nauramaan.
- Sä olet ihan oikeassa. Mä voin ajaa sen.

Loppureissu meni kuin tanssi. Pertillä oli selvästi paremmat suojelusenkelit kuin minulla ja hän ajoi autoni katsastusaseman pihaan ilman, että yksikään poliisiauto osui kohdalle ja näinköhän kukaan edes huomasi kilpien puuttumista pimeässä, ajovalojen häikäistessä. Minä, joka ajoin hänen perässään, näin kyllä tuskallisen selvästi tyhjän paikan, jota rekisterikilven lamppu valaisi, mutta tiesinhän muutenkin, että siitä puuttui jotain.
- Mä tulen huomenna näyttämään sen ja toivotaan, ettei siinä ole mitään, minkä takia se ei saisi leimaa, Pertti huokaisi ja pyyhkäisi otsaansa parkkeerattuaan auton pimeälle pihalle. Oli häntäkin tainnut pikkuisen jännittää.
- Sä olet kiltti, sanoin kiitollisena, sillä sitähän hän ehdottomasti oli.
- Niin niin. Mun elämäni tarina. Kiltit saa aina paskahommat. Tuletko sä kylään?
- Ei kun vie mut Mustaojalle, pyysin muistaessani, että minulla oli oikeastaan treffit. En maininnut niistä mitään, sillä eihän ollut mitään mainittavaa. – Mä tapaan mutsin mieluummin vasta sitten, kun tää juttu on vähän unohtuneempi.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   8.6.12 23:45:55

Mulla on huomenna lauantaivuoro, ja herätys kello 0600, että ehdin varmasti dösään. Silti oli pakko tulla iltasatu lukemaan. Jes, 6h unta ja sit töihin. Huomisiin dyyds!

ps. Pertti on vähän rasittava

Lähettäjä: sitruunapiiras 
Päivämäärä:   9.6.12 14:58:59

viikon lukutauko ohi!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.6.12 15:36:09

Minua melkein ujostutti mennä sisään, kun näin Jerryn auton. Mitä hän sanoisi, mitä minä sanoisin? Mitä Jessi ja Vesku sanoisivat? Seisoin hyvän aikaa portailla, kunnes minusta alkoi tuntua siltä, etten kohta uskaltaisi astua enää askeltakaan ja pakotin itseni ovesta. Ja kas vaan, talo oli tyhjä. Katsoin kelloa ja arvasin heidän olevan iltatallissa koko konkkaronkan. Olin ihan turhaan hukannut aikaa rappusilla huolehtimassa tulevista. Hitto vie, minä lopettaisin sellaisen. Tästedes hyökkäisin päin vaikeuksia ja murehtisin niitä jälkeenpäin, jos tarvitsisi. Olin käyttänyt pelottavan suuren osan elämästäni pohtien, mitä jos.

Olin tuskin ehtinyt riisua päällysvaatteeni, kun Jerry ja vanhempansa tulivat myös sisään.
- Saitteko te autohommat hoidettua? Jessi kysyi.
- Saatiin, sanoin ja väistin Veskua, joka kiirehti ohitseni olohuoneeseen pistämään TV:n päälle, silmäni Jerryssä. Tämä oli seisahtunut kynnykselle ja vain katsoi minua.
- Mä menenkin tästä, Jessi sanoi paljonpuhuvasti ja painui käsiään heilutellen Veskun perään. Hiton täti. Vaikka hyvä tietysti, että hän meni häiritsemästä tuijotteluamme. Jerry näytti olevan vähän hämillään ja minä totesin aina vaan pitäväni hänen ulkonäöstään kovasti. Me olisimme komea pari. Siis jos.
- Hei, Jerry sanoi ja levitti hiukan käsiään. Se oli selvä kutsu ja astuin lähemmäs niin, että saatoimme halata. Halusin tehdä niin, sillä nyt oli selvää, että minulla oli ollut ikävä. Senhän olin halunnutkin saada selville. Huh hei Henriikka, tässäkö sitä taas mentiin?
- Toitko sä tällä kertaa leffoja? kysyin virnistäen.
- Koko kassillisen. Ne on kaikki ylhäällä, Jerry naurahti.
- No, ehditkö sä katsoa jonkun niistä mun kanssa, vai pitääkö sun lähteä ajamaan kotiin?
- Mä ajattelin jäädä yöksi. Ei mun tarvitse paljon aikasemmin aamulla nousta, jos mä täältä lähden.
- Omathan on yöunesi.

En viitsinyt edes muodon vuoksi olla menossa television ääreen, vaan kun olimme peräperää nousseet portaat ullakolle, annoin Jerryn painaa kätensä selälleni ja työntää minut hänen huoneeseensa. Siirryin enempiä käskyjä odottamatta hänen sängylleen ja yhtälailla kutsua odottamatta hän rojahti viereeni. Tuntui maailman tutuimmalta, kun hän pisti kätensä vyötärölleni ja veti minut lähemmäs. Tuntui ihan entisiltä ajoilta, ja korvissani alkoi pikkuisen suhista.
- Sä taidat sittenkin tykätä musta vähän, Jerry sanoi voitonriemuisena.
- Niin taidan, myönsin. Aloin olla aika valmista kamaa, mitä tuli vakituiseen seurustelemiseen Jerry Kamken kanssa. Ainakin, jos hän pysyisi tällaisena, hellästi ja innokkaasti rakastuneena tyyppinä, joka suukotteli kasvojani. Mutta pysyisikö hän?
- Voi kuule kulta, muutatko sä meille?
- Teille? kysyin ymmälläni. Minähän asuin heillä.
- Meille Hakaniemeen.
- No älä nyt ole idiootti! huudahdin ja aloin nauraa.
- Miten niin? Jerry kysyi pahastuneena.
- No siten niin, että mähän olen töissä täällä! Ja siten niin, että mä en kyllä vapaaehtoisesti muuta Alissan kanssa saman katon alle!
- Miksi ihmeessä?

Pohdin hetken, alkaisiko Jerryn sinisilmäisyys jossain vaiheessa ottaa minua päähän, jos siis tulisi joitain uusia vaiheita. Siltähän nyt kyllä vahvasti näytti. Työnsin hänet vähän kauemmas saadakseni hyvän kuvan tilanteesta.
- No? Jerry kysyi vaivautuessaan ilmeisestikin ennen pitkää hiljaisesta tuijotuksestani.
- Ei kun mä vaan yritän ymmärtää sua. Mä en ole tottunut siihen, että joku puhuu enimmäkseen totta.
- Mitä sitten? Jerry kysyi ihmeissään.

Niin. Miten selittää hänelle, etten ehkä ikinä pääsisi tavasta etsiä piilotettuja merkityksiä ihmisten puheista?
- No, mulla on ehkä luottamusongelma, sanoin ympäripyöreästi.
- No muhun sä voit luottaa, Jerry sanoi. Mikä klisee ääneen lausuttavaksi, mutta jotenkin se ei kuulostanut siltä, koska tiesin Jerryn tarkoittavan sitä, mitä hän sanoi.
- Mun täytyy kai totutella siihen, sanoin pehmeästi ja siirryin taas vähän lähemmäksi häntä.

Lähettäjä: BZ 
Päivämäärä:   9.6.12 16:23:48

Uus pätkä <3 Pliis :)

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   9.6.12 16:54:30

"Tästedes hyökkäisin päin vaikeuksia ja murehtisin niitä jälkeenpäin, jos tarvitsisi." Hmm.. joo Henuhan ei koskaan aiemmin oo syöksyny vaikeuksiin.. Ne taitaa vaan vahingossa hypätä sen tielle. Ja voi kyllä, niitä murehditaan jälkeen päin - aina :D

"--, kun Jerry ja vanhempansa tulivat myös sisään" kovasti haluaisin työntää tuohon hänen vanhempansa. Sujuvampi, vaikka toki tuostakin ymmärtää, riittävä, oikein ja ihan ok. Mutta silti.

Tän tarinan mukana pitäis olla varotus, että lukeminen voi aiheuttaa voimakasta riippuvaisuutta, unettomuutta, ylimääräistä päänvaivaa ja yleistä saamattomuutta/laiskuutta asioiden suhteen kun mietit vain tätä tarinaa etkä pysty tekemään mitään muta kuin painaa F5.

Mitenniin ei onnistunut jälleen kerran tää en enää kommentoi yritykseni :(

Lähettäjä: sndy 
Päivämäärä:   10.6.12 10:29:30

Hahah PV on kyllä niin oikeassa : D

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   10.6.12 16:09:45

jatkuu:)

Lähettäjä: Meow_ 
Päivämäärä:   10.6.12 16:16:00

Tarvii pätkän tai mieluiten 10. Avokki petti ja lemppas tekstarilla. Tarviin tekemistä kunnes kaveri tulee tänne pitää mut kasassa.

Lähettäjä: Emsku 
Päivämäärä:   10.6.12 16:32:21

Meow_, ei ssaaatana!! Otan osaa, mut samalla onnittelen, et pääsit tuommosest ääliöstä eroon!!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   10.6.12 17:28:05

Voi ei Meow_ - mutta mikä ääliö tosiaan!
------------------
Keskityimme vähäksi aikaa suukottelemaan ja aloin miettiä, oliko se väärin. Tiesinkö minä muka vieläkään tarpeeksi varmasti, että meillä oli tulevaisuutta? Olin nyt kovin kiintynyt ajatukseen olla raadollisen rehellinen. Mutta oli niin mukavaa olla Jerryn syleilyssä, etten jaksanut ruveta puhumaan epämiellyttävistä asioista ja sitten ovelta kuului koputus.
- Tuletteko te iltapalalle? kuulin Jessin kysyvän anteeksipyytävästi.
- Totta kai, heläytin ääneen, ennen kuin Jerry ehti avata suutaan ollenkaan.
- Onko sulla muka nälkä? Jerry kysyi.
- On, ja kova. Tullaan sitten takaisin, sanoin, mutta Jerry ei päästänyt minua ylös.
- Odota. Anna mulle nyt jotain ennen kuin mennään.
- Niin kuin mitä? Sä oot saanu jo ainakin sata suukkoa.
- Vähän jatkuvuutta? Niin kuin koska me tavataan taas? Muutetaanko me yhteen? Montako lasta me hankitaan?
Viimeinen sai minut melkein sanattomaksi, mutten näyttänyt sitä.
- Noissahan meillä on puhumista, kun ollaan käyty syömässä, ilmoitin, mutta sitten aloin ujostella. Tunsin olevani arasti luimisteleva varsa, kun menin alakertaan. Mitä jos Jessi ja Vesku naureskelisivat meille? Vilkuilisivat merkitsevästi?

Mutta eivät he tehneet mitään sellaista. He olivat uppoutuneet keskustelemaan varsoistaan ja tuskin huomasivat saapumistamme. Jerry yritti tarttua kiinni kädestäni, mutta ravistin sen pois, joten hän vain auttoi herrasmiesmäisesti tuolin alleni ja kaatoi minulle kaakaota. Sekin oli vähän liikaa. En minä paapomista kaivannut ja aloin melkein kiukkuisesti voidella itselleni sämpylänpuolikasta, ennen kuin hän ehtisi tehdä senkin.
- Tuo vaan ne molemmat. Alma saattaa vingahtaa, mutta minkäs teet ja ehkä Henriikka voi auttaa sitä, Jessi lausahti. Minä olin täysin pihalla, mutta suuni oli niin täynnä, etten voinut kuin tuijottaa odottavasti tarkennusta.
- Lähdetkö sä mukaan? Vesku kysyi minulta ja minun oli pakko nielaista.
- Mihin?
- Ahvenanmaalle käymään. Eikö Jerry kertonut?
- Ilmeisesti ei, tuhahdin.
- En mä ehtinyt! Jerry puolustautui. – Tuletko sä mun kanssa käymään Hangossa ja Ahvenanmaalla?

Ajatus kuulosti elähdyttävältä, vaikkei edelleenkään ollut heinäkuu vaan syysmyrskyjen aika. Me kaksin matkalla, ehkä kaikki ratkeaisi siellä? Jäin pää kallellaan ja pöytää tuijottaen pohtimaan, miten olin tullut ajatelleeksi tuollaista. Minkä pitäisi ratketa?
- Henriikka? Jerry kysyi.
- Jaa. Joo. Miksen mä voi tullakin, ellei mua tarvita täällä, sanoin nopeasti.
- Me voidaan lähteä torstai-iltana täältä, olla yötä Hannan luona ja mennä perjantaina aamulaivalla.
- Miten vaan. Onko meillä joku syykin tähän matkaan?

Meillä kuulemma oli. Hannan Ellebore oli loukkaantunut. Se piti lähettää siittolaan toipumaan ja Jerry oli ilmeinen kuriiri. Samalla reissulla Mustaojan tammavarsat pääsisivät kotiin.
- Ja kun Hanna käskee, täällä asti hypätään, totesin.
- Mielelläni mä sitä autan, väitti Jerry.
- Täytyy ne varsat saada kotiin ennemmin tai myöhemmin, sanoi Vesku. Jessi ei sanonut mitään, hymyili vain.

Jerry ja minä palasimme pian yläkertaan.
- Kai sä nukut mun kanssa? Jerry kysyi.
- Eikö olisi vähän tylsää, jos sä olisit tullut tänne, enkä mä nukkuisi? kysyin, sillä yksi asia oli varma. Jerry tuntui sametilta ja silkiltä ihollani ja olin valmis ottamaan halailuöverit. Jerry ei vastannut, mutta halasi minua ja kohta olimme taas sylikkäin sängyllä. En aikonut ruveta tenttaamaan, miksei hän ollut sanonut mitään matkasta Ahvenanmaalle. Olihan ilmeistä, ettei siihen ollut ollut aikaa.
- Tää on mukavaa, huokaisin.
- Ja voidaanko me nyt puhua siitä, mihin me halutaan muuttaa yhdessä ja koska me mennään naimisiin ja…
- Ei! kivahdin.
- Eikö? Jerry kysyi hämmentyneenä.
- Ei. Mä ahdistun, jos sä alat kysellä multa tommosia.
- Ai. No, jos mä en kysele? Jos mä kerron, miten mä haluaisin?
- Sen sä voit tehdä, sanoin hetken mietittyäni.

Minä tiesin, ettei se, että oli yliopistossa tai korkeakoulussa, tehnyt ihmisestä fiksua. Sen olin oppinut Mintun ja Viltsun ja heidän kavereidensa kautta – hehän olivat akateeminen pariskunta ja heillä oli opiskelukavereita, jotka olivat kauniisti sanottuna törppöjä. Jerry opiskeli yliopistossa, mutta siitä huolimatta hänellä oli jonkinlaista tilannetajua. Hän lakkasi puhumasta muka yhteisistä suunnitelmistamme ja alkoi kertoa, mitä hän itse elämältään toivoi. Hän kuvaili unelmaelämänsä ja teki sen niin, että näin itseni siellä. Ilman, että hän mainitsi nimeäni.
- Kaikista parasta olisi toteuttaa tää kaikki jonkun samanhenkisen, seksikkään, naisen kanssa, hän sanoi ja suukotti minua ohimolle. Minun täytyy sanoa, että siitä ropisi pisteitä niin, että melkein aloin riisua.
- Ai vähän niin kuin Forsten ja Pentti? kysyin.
- Ei mitään sinne päinkään. Mä kouluratsastan enkä todella aio lähteä ulkomaille. En ainakaan pysyvästi. Suomi riittää mulle, Jerry sanoi vaatimattomasti.
- Mitäs me suomenmestarit, mutisin puoliääneen.

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   10.6.12 18:37:11

ihanan pitkä pätkä :)

Lähettäjä: Nipa 
Päivämäärä:   10.6.12 19:10:40

Palasin taas muutaman kuukauden tauon jälkeen lukemaan tätä ja oon nyt päässy samaan tahtiin ja nyt mulla onki sitte hirveitä ongelmia sopeutuu siihen et pätkiä tulee vaan yks päivässä enkä voikkaa lukee keralla niin kauan ku jaksan.. Mut oon kuitenki niin koukussa tähän et ei vaan oo mahollista jättää esim viikon pätkiä kerralla luettavaks! ;D

Lisää vaan Jerryä kiitos! Oisin niiiin valmis lähtee ostaa sormuksia sen kanssa...

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   10.6.12 23:34:35

kunhan hanna vaan ei ampuis henua aika korkeelta alas...

Lähettäjä: etusivulla 
Päivämäärä:   11.6.12 00:19:04

tää on parasta!

paitsi että tää koko mustaojasaaga on saanut mun todellisuudentajuni hämärtymään, ja välillä aamuisin herätessäni luulen olevani mustaojalla.

ihan ensiksi tätä tarinaa ahmittuani suhtauduin aika skeptisesti noihin aikaisempiin vessijesku siis jessivesku juttuihin, mutta koska kuten alkoholisoituneen pitää saada kuperkeikkaöljyä, niin oli minunkin saatava päivittäinen annokseni mustaojaa. tai no, kaksneljätuntinen annos seitsemänä päivänä viikossa...

siispä syvennyin aikasempiin tarinoihin. ja hyvä niin! tihrustan tarinoita pikkuruiselta iphonen näytöltä aina kun kerkiän eli toisinsanottuna aina kotona, öisin, päivisin, töissä, koulussa, tallilla, automatkoilla vilkuilen sekä aina kun on mahdollisuus.

suosittelen lämpimästi kaikille muillekin kaltaisilleni tuoreille lukijoille syventymään aikaisempiin osiin, sillä se auttaa äärettömästi hahmottamaan koko kuvion ja pääsemään syvemmälle sisälle kaikkiin hahmoihin.

olen mustaojasoitunut.

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   11.6.12 09:34:50

Ha, Forsten ja Forsten ;) Ja vauvaforsten kans .D

Lähettäjä: moi 
Päivämäärä:   11.6.12 11:03:09

etusivulla// mä oon kans lukenut kaikki ihan alusta alkaen järjestyksessä silloin aikoja sitten, mutta koska en osaa olla ilman mustaojaa myöskään, oon alkanu uusintaruundin tuolta vanhimmista pätkistä.:D

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   11.6.12 12:54:29

etusivulla - voin kertoa ettei tohon ongelmaan auta mitkään vieroitushoidot :( Voi olla pari päivää ilman, joskus jopa viikon, mutta sitten taas repsahtaa.. tästä tulee pakkomielle. Voi sitä kurjuuden päivää, jos Sennnu joskus lopettaa kirjoittelun.

Lähettäjä: etusivulla 
Päivämäärä:   11.6.12 12:58:03

pv - hrrh meni ihan kylmiä väreitä kun puhuit lopettamisesta! onneksi (jumalalle kiitos) mulla on vielä noita vanhempia tarinoita vielä lukematta!

olin äsken käymässä terveyskeskuksessa ja siinä odotusaulassa sitten syvennyin ihan täysin lukemaan näitä tarinoita ja kappas, sai lääkäri huudella vähän useammankin kerran ennenkuin tajusin nostaa nenäni näytöstä ; D

pitäis varmaan perustaa joku vertaitukiryhmä sitten jos nää tarinat loppuukin! kokoonnutaan kaikki kahville voivottelemaan ja muistelemaan mustaojan elämää!

moi - sielunkumppani!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.6.12 16:00:50

Jihaa, jopas te piristitte mun päivääni. :D Mustaojistukaa vaan kaikki! :D
--------------
Jerry nukahti ennen minua ja minä valvoskelin hyvän aikaa käteeni nojaten ja katsellen häntä puolipimeässä. Mikä hitto tässä nyt oikein mätti? Minun olisi pitänyt olla sulaa vahaa, ja osittain olinkin, se piti myöntää. Silti minusta tuntui, että jokin mätti. Oliko aika ajanut Jerryn ohi? Oliko hänen liian myöhäistä tarjoilla minulle sitä, minkä takia olisin nuorempana voinut valehdella, varastaa ja tappaa? Ajatus oli niin surullinen, että hätistin sen oitis pois. Sitä paitsi ei siitä ollut kyse. Minä olin saattanut vihata häntä ja lakata olemasta rakastunut häneen, mutta joitain tunteita minulla kyllä oli tallella. Ne olivat tässä viime päivinä salaa mönkineet pintaan ja olivat vielä hyvin hanskassani, mutta kuinka kauan? Minun täytyisi ratkaista henkilökohtainen seksiongelmani, ennen kuin ne kasvaisivat hallitsemattomiksi. Kuolisin, jos huomaisin rakastavani Jerryä peruuttamattomasti ja sitten hän ei haluaisikaan olla kanssani, koska seksi olisi huonoa. Hyi, ajatus sai minut värähtämään kammotuksesta.

Tietenkään en valvonut koko yötä, mutta kun Jerry aamulla heräsi, olin taas jo hereillä ja istuin katsellen häntä. Hän avasi silmänsä, näki minut ja alkoi hitaasti hymyillä. Siihen ei voinut olla vastaamatta, mutta kun hän yritti koskea minua, väistin.
- Mitä nyt?
- Yks juttu vaan.
- No, anna kuulua! Jerry komensi.
- Mä en kestä sitä, että sä esität niin umpirakastunutta.
- Mitä?
- Mä en ole tottunut siihen. Tässä ei oo mitään jännää, jos sä oot koko ajan vadilla tarjolla, valmiina tekemään, mitä mä vaan keksin. Teemu oli just sellanen. Se on tiedätkö sä ihan saakelin ärsyttävää, että vaikka sitä keksii mitä niin toinen vaan sanoo ”joo kyllä kulta.” Siitä tulee pirulliseksi.
- Senkö takia sä jätit Teemun? Jerry kysyi ja risti kätensä, jotka olin huitaissut pois, niskansa taakse.
- En. En ainakaan kokonaan.
- Miksi sitten.
- Koska mä tajusin, etten mä ollut ikinä hetkeäkään ollut siihen yhtä rakastunut kuin suhun.

Minun ei ollut pitänyt koskaan sanoa sitä ääneen, mutta siinä se nyt vaan tuli ja oikeastaan, mikä ettei. Olinhan päättänyt ruveta rehelliseksi. Sitä paitsi välähdys, jonka sanani saivat aikaan Jerryn silmissä, sai sydämeni humpsahtamaan. Hän ei siltikään yrittänyt koskea minuun.
- Okei, hän sanoi.
- Okei?
- Niin. Sä et halua, että mä piiritän sua. Sä et halua olla varma musta. Sä haluat, että kaikki on jännää ja että sä saat metsästää.

Se kuulosti jotenkin ihan hullulta ja väärältä ja huokaisin tuskastuneena, mutta en keksinyt millä sanoin väittää vastaankaan, ennen kuin Jerry kiepsahti istumaan sängyn laidalle.
- Mun pitää mennä.
- Mitä? huudahdin, sillä kello oli tosi vähän.
- Mun tarttis olla kasilta yliopistolla.
- Mutta ei kai sulla niin kiire ole, etten mä ehdi saada paria suukkoa?
- Jaa, Jerry sanoi ja istahti takaisin. – No ehkei ihan niin kiire. Jos sä oot semmosta vailla.

En tiennyt, oliko hän loukkaantunut puheistani ja sen takia omituinen vai oliko hän heti ottanut niistä opikseen. Ihan sama, se toimi. Kiepsahdin salamannopeasti hänen syliinsä.
- Yritit livahtaa, kehräsin ja hieraisin poskeani hänen leukaansa.
- Mm, Jerry myönsi ja piti minusta kiinni. Ikävän nopeasti hän kuitenkin siirsi minut sivuun.
- Mun pitää ihan oikeasti mennä.
- Mutta torstaina? Nähdäänkö me sitten? kysyin muistaen suunnitellun matkan.
- Joo. Jos sä haluat edelleen mukaan.
- Haluan mä. Mutta mä olen sitten vaan apukäsi. Hanna ei saa haistaa mitään epäilyttävää. Se kuristaa mut, jos se kuvittelee, että meillä on jotain meneillään, muistin.
- Onko meillä sitten? Jerry virnisti.
- Ehkä.
- No, käyttäydy sitten kunnolla siellä. Ja omat huoneet.
- Tietysti, sanoin, vaikkei se kuulostanutkaan ollenkaan houkuttelevalta. Mutta minä en menisi Hannalle kertomaan, että me halusimme nukkua yhdessä. En.
 

Lähettäjä: sitruunapiiras 
Päivämäärä:   11.6.12 16:11:55

Musta kyllä tuntuu, että kaikki jotka tätä tarinaa lukee on mustaojasoituneita. Onpas muuten vaikea sana, mustaojasoitunut hm..... Nää pätkät lukee ihan liian nopeasti ja nyt kun on kesä niin ei ole mitään tekemistä kuin vain ODOTTAA! Ja mä olen kesäerakko ja vietän kesäni yksin + tallikaverit. Asiasta riippumattoon, saisko toisen pätkän myöhemmin illalla vai ootko vieläkin pulassa sen kirjoittamisen kanssa? PLIIIIIIIIIIS

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.6.12 16:13:16

Sry, mä oon aika lailla pulassa, en tiedä mihin viime viikonkin kaikki vapaahetket taas katosi... mutta voin luottamuksellisesti kertoa, että tulin just ajatelleeksi Henun tappamista.

Lähettäjä: sitruunapiiras 
Päivämäärä:   11.6.12 16:15:06

Eeei tätä voi päättää sillä tavalla, että tulee vaan "sitten kaikki pimeni ja kuolin" :(

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   11.6.12 18:48:27

hahahaha, vähän naurahdin ääneen ku luin sitruunapiiraan viestin :D ei ois ihan sennnu-lopetus. mut ehkä ihan kokeilun arvoinen idea, vähän yllätystä peliin? ;)

Lähettäjä: sitruunapiiras 
Päivämäärä:   11.6.12 20:46:33

No mutta jos Henu kuolee, niin Jerrystä tulee sellainen angstinen lehmä. Kyllä joku loukkaantuminen on OK (ei halvaantumista tai amputaatioita kiitos:D) tai sitten pitäisi tapahtua joku Itämeren Titanic pluplup vaan, Viking Line törmäsi meripoijuun ja hirrrveen reiän teki mutta molemmat pelastu..... Mutta tää on nyt ehkä vähän epätodennäköstä, ei ne meripoijut niin isoja ole eikä täällä taida jäävuoriakaan olla.

Taidan olla vähän väsynyt (:

Lähettäjä: Fanii 
Päivämäärä:   11.6.12 22:29:04

Anteeks Sitruunapiiras mut repesin tolle Itämeren Titanic jutulle :DDD

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   11.6.12 22:41:27

Fanii ei oo ainoo :'D
Ja Sennnu et voi olla tosissasi tappamassa Henua :O Toki se on välillä raivostuttavan vaikea ihminen, mutta mitäs teet siitä sellasen - tosin liian helppokaan ei saa olla :D
Kaikista tarinoista olen eniten tykännyt Veskun nuoruus vuosista ennen Jessiä sekä Miilan ja tästä Henun tarinasta. Myös Ilsen tarina oli hyvä ja vesku&jessit ennen mustaojaa oli myös ihan ok.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.6.12 22:49:36

PV, jäiks tosta jotain puuttumaan? :'D
Hitto toi Titanichan nyt sopis LOISTAVASTI, kun ne kerran on menossa laivalla Ahvenanmaalle! Paitsi että se ois tietty sitten Estonia.
Mutta en mä voi, niillä on kumminkin hevosia kyydissä eikä musta kyllä ole hukuttamaan niitä.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   11.6.12 22:50:34

Miksei se vois olla mustaojalaistunut? tai mustaojittunut? Helpompia sanoa ja varmasti kaikki vannoutuneet Sennnu-fanit ymmärtävät sanan merkityksen.

Tänään ei tarvinnutkaan lukea tsemppipätkää, vaan oli tavanvuoksipakkolukea-pätkä. Töissä oli siis tänään ihan jees päivä. Mutta on tää silti vähän tsemppilukemistakin samalla, kun J on Kiinassa bändin kanssa (ne pirulaiset lähti sinne vetämään pari keikkaa!) ja mä joudun nukkumaan ihan yssin. Kaiken lisäks se muuttaa kuun vaihteessa pois, eli sit joudun nukkumaan AINAKIN marraskuuhun asti (jossei pieni päätä tulla etuajassa) yssin.

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   11.6.12 23:05:47

Sennnu mitä jäi puuttuu? :D Mun aivot lyö tyhjää. Kauhee päänsärky, univelka ja oon ihan liikaa kirjottanu tänään. Ei jaksa enää katsoa mitä kirjottaa.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.6.12 23:10:41

Niin no sitä minäkin, kun äkkiä katsoen siinä oli ihan kaikki :D
Flanun kuviot kuulostaa aina vaan kiemuraisemmilta...

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   11.6.12 23:13:10

Aaa jos tarinoita tarkotat niin ei kyllä ollu! :D Vesku&Jessi jutut kun lapsia on, samoin Siirin, Dannin ja Alissan tarinat ei mun listalla kyllä korkeelle pääse :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.6.12 23:18:21

Jaaajoo, en mä pysy noissa enää perässä :D

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   12.6.12 05:11:47

eiiii, henu ansaitsee onnea !!! siis jerryn... :oD

älä tuhoa mun työvuoro fantasia maailmaa !!

mä olen vähän extraa tekemässä ,keikalla, mutta yössä yhtäkaikki.

pitää tehdä rahat yhteen kappaleeseen leonbergin koiria (miehelle lahjaksi).
Niin jotta ihan mun jaksamisen kannalta ihanaa henu ja jerry kamaa tulemaan (mulla on 9 yön putki edessä....)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   12.6.12 07:58:26

Voi että kun nämä pätkät ovat olleet mulla pako arjesta. Aloin taas lukea JessiVeskuja ja niitä onkin onneksi jäljellä Mammamian jälkeenkin. Meinaa vaan itkettää kun mun entinen mies taisi olla se elämäni mies kuitenkin. Se suhde vaikutti hyvin pitkälti samanlaiselta kuin Jessin ja Veskun. Mutta ajoitus ei ollut oikea.

Muutin ESPOOSEEN. Remontti on ollut käynnissä kuun alusta asti, ja koko ajan sieltä löytyy lisää ylläreitä, kuten tosihyvin piilotettuja tapetteja, liimattuja tapetteja, murenevia seiniä, vuotavia putkiliitoksia ja huokosia seiniä. Toivottavasti tasoitteet riittää että pääsee maalaamaankin pian. Ja mä tarvitsen apulaisia että saan tapetoitua liimatapettien päälle, maalattua, tehtyä keittiön ja makkarin lattiat, listoitettua koko asunnon (n.60m listaa). Ja lisäksi mulla on TODELLA ikävä mun rakasti pikkupiskiä. Se on jo kaksi viikkoa ollut hoidossa kun ei sitä voi tuonne työmaalle ottaa. Pitäisi ehtiä muuttaakin jossain välissä, mutta onneksi tässä on vielä kaksi viikkoa aikaa, vaikka juhannus onkin välissä.

Elämä tavallaan hymyilee, ja pikku stressi pitää virrat päällä, mutta alan mä aika poikki olla. Auttakaa. Ja kiitos Sennnu vaan näistä päivittäisistä.

Lähettäjä: salde 
Päivämäärä:   12.6.12 11:36:26

Eiköhän pistetä tripille remonttiapu pystyyn :)

Ja minä täällä hiljaisena lukijana taasen kiittelen sennnua mainiosta tarinasta. Pikkuhiljaa tuohon Jerry -kuvioon alkaa tottua, vaikkei se siitä vieläkään mitään täydellistä tule. Tuleeko noista edes mitään, kun Henu jo nyt epäröi noin paljon? Elämme jänniä aikoja!
Jatkoa odotellessa, se on pitkä odotus näin vapaapäivänä :)

Lähettäjä: salde 
Päivämäärä:   12.6.12 11:37:09

tai siis meinaan täydellisellä sitä, että en ole varauksetta vieläkään asiasta innostunut. :D mutta ajan kanssa ehkäpä

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.6.12 16:34:28

Tripillä tt-remonttitalkoot? ;D Se ois uutta.
----------------
17. Ilta Hangossa
Jerrystä ei kuulunut inahdustakaan sen jälkeen ja minä aloin miettiä, olinko tosiaan sohaissut häntä johonkin kipeään paikkaan. Juoksisin pääni tammatallin harkkoseinään, jos olin niin tehnyt ja karkottanut hänet. Lopulta minun oli keskiviikko-iltana soitettava hänelle.
- Moi vaan, Jerry vastasi.
- Sori jos mä häiritsen, sanoin purevasti, vaikken ollut aikonut kuulostaa muuta kuin asialliselta.
- Et sä häiritse, ollenkaan. Mulla on ollut vähän kiireitä, mutta nyt mä oon jo kotona.
- Mitä kiireitä?
- Kaiken maailman kissanristiäisiä.

Minä en ollenkaan pitänyt ajatuksesta, että Jerry oli juossut kissanristiäisissä ties missä seurassa, mutta itsepähän olin tilannut.
- Ollaanko me edelleen huomenna lähdössä Hankoon? kysyin asiallisesti.
- Ollaan kai. Vai haluatko sä perua?
- En, mä vaan ajattelin kysyä, että haetko sä mut. Mä en ole vielä saanut mun autoa.
- Totta kai mä haen sut – pitäähän mun joka tapauksessa hakea traikku. Kolmen maissa?
- Selvä, sanoin tuntien itseni tyhmäksi.
- Nähdään sitten. Hyvää yötä.
- Hyvää yötä? toistin.
- Niin. Vai oliko sulla vielä muuta?
Se oli sentään liikaa.
- Ei mulla muuta. Hyvää yötä, sanoin ja lopetin puhelun. Jerry oli loukkaantunut, ilmiselvästi. Tai sitten hän oli päättänyt järjestää minulle metsästettävää ja ruvennut tieten tahtoen etäiseksi ja lyhytsanaiseksi. Mutta se ei tuntunut hänen tapaiseltaan, se oli liian kieroa. No, minä hänet kyllä huomenna pehmittäisin.

Se tarkoitti, että jouduin lopettamaan ratsastamisen jo yhden maissa ja painumaan suihkuun. Alma lupasi pitkin hampain juoksuttaa yhden hevosen, vaikka hän näytti muutenkin huonotuuliselta.
- Mikä sua risoo? Ei kai niistä kahdesta uudesta niin kauheasti vaivaa ole, ihmettelin.
- No kaks karsinaa lisää. Ihan kiva. Mutta en mä sitä.
- Mitäs sitten?
- Mä sain eilen kirjeen niistä kouluista, mihin mä hain.
- Etkö sä päässyt? kysyin osaaottavasti, mutta sisimmässäni riemuiten. Olin alkanut pelätä tulevaa vuotta ja Alman mahdollista lähtöä. Hommaisiko Vesku muka uuden talliorjan, kun minäkin olin täällä? Eiköhän vain hän olettaisi, että pystyisin helposti hoitamaan tallit siinä sivussa, kun ratsastaisin?
- En mihinkään, pelkkiä varasijoja vaan, Alma puuskahti.
- No mutta sentään niitä! Takuulla jotkut peruu!
- Niin kai, hän sanoi kuulostamatta mitenkään luottavaiselta.
- Hyvin se menee, sanoin ja huomasin taputtavani häntä olkapäälle ihan samoin kuin Jessi olisi varmaankin tehnyt. – Mutta nyt mun pitää mennä. Hyvää viikonloppua!
- Samoin, Alma sanoi katkeranpuoleisesti. En antanut sen häiritä.

Kello kolmelta saapastelin pihassa suloisena, tuoksuvana, käherrettynä ja huomaamattomasti meikattuna. Jaoin hevosille iltapäiväheinät hiukan liian aikaisin, mutta en voinut jättää niitä ruoatta siihen asti, kun Vesku ja Jessi ehtisivät töistä. Liikuskelin sen verran hitaasti, että asiakkaat jo protestoivat tarhoissaan, mutta en halunnut hiottaa itseäni. Ja sitten Jerry lopultakin tuli, kun olin saanut kärryni tyhjiksi. Jätin ne niille sijoilleen – Jessi ja Vesku saisivat ihan itse täyttää ne ennen iltatallia. Ei se heitä pahasti hidastaisi ja meidän piti päästä liikkeelle.

Jerry ajoi sinne, missä traikut seisoivat varasto- ja pihattorakennuksen seinustalla ja peruutti autonsa toisen eteen. Minä olin ruvennut pitämään kovasti hänen autostaan. Se oli ehkä vähän pröystäilevä, mutta kaunis ja päitä kääntävä, ihan kuin Jerry itsekin. Kipitin sen luokse muina miehinä, varautuneena siihen, että tapaisin sen lyhytsanaisen tyypin, joka oli kiirehtinyt pois luotani ja puhunut kanssani puhelimessa, mutta ei. Hän oli ilmeisesti jäänyt Helsinkiin. Autosta astui ulos sellainen Jerry, joka levitti kätensä ja kaappasi minut suureen karhunhalaukseen.
- Sopiiko näin tehdä? hän kysyi hetken kuluttua huolestuneena ja päästi irti astahtaen puoli askelta taaksepäin.
- Sopii. Älä lopeta, sanoin ja seurasin häntä. Kaikki oli taas kunnossa. Jerry ei ollut minulle vihainen. Hän piteli minua lähellään ja olin onnellinen ja täysin tyytyväinen elämääni.

Lähettäjä: BZ 
Päivämäärä:   12.6.12 16:43:06

<3

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   12.6.12 17:02:07

nää pätkät ajoittuu aina ihanasti tähän neljän paikkeille, ku töissä tulee rauhallisempi vaihe :) mä yritin myös viime viikolla tota "huomaamatonta meikkausta". sain palautetta, että näytän ihan 15-vuotiaalta. enpäs oo huomannutkaan, että rajaukset ilmeisesti vanhentaa mua 9 vuodella :D

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   12.6.12 20:16:18

khan, eli sä oot 6-vuotias?

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   12.6.12 20:18:07

hmm, eiköhän tossa tarkotettu niin päin, että khan käyttää yleensä rajauksia ja ilman niitä näyttää 9 vuotta nuoremmalta, eli 15-vuotiaalta? :D

Voi Henu, Henu, Henu. Mä odotan innolla, että päästään tapaamaan Hannaa!

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   12.6.12 20:22:14

sama täällä, hannalla on pelottavan hyvä vainu... varsinkin jos kyse on jerrystä.

grrr....

Lähettäjä: Lasikannu 
Päivämäärä:   12.6.12 22:24:36

Niimpä, ja Hannan vainu on useimmiten oikee...
muistan vaa ku se huomas Jessin ja Juhan välit sillon aikoinaa ilman et Jessikää suostu myöntää mitää... :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.6.12 17:55:10

Jerry viihdytti minua suurimman osan matkaa kertomalla tiistai-illastaan opiskelijabileissä. Hän oli siis tosiaan ollut kissanristiäisissä ja minä, joka olin kuvitellut hänen uurastavan päntäten kaikki illat, sain ihan toisen kuvan asioista.
- Tommostako opiskelijaelämä onkin? kysyin paheksuen, kun hän oli kuvaillut, kuinka moni oli kontannut vasta toiselle tai kolmannelle luennolle seuraavana aamuna.
- No ei se yleensä olekaan. Mutta nyt, kun lukukausi alkaa olla loppumaan päin, näitä alkaa tulla. Oltiin me eilenkin sitten vähän loiventavilla.
- Pystytkö sä ajamaan? kysyin epäluuloisesti.
- Tietysti, Jerry nauroi. – Mitäs sä olet puuhaillut?

Minä en ollut puuhaillut yhtään mitään ratsastamisen lisäksi ja sen hän tiesi oikein hyvin, olinhan kertonut, ettei minulla ollut vieläkään autoa, joka oli kaiken tekemisen edellytys. Siinä ei ollut mitään perustavanlaatuista vikaa, takavaloihin piti vain vaihtaa polttimo ja Pertti oli luvannut tehdä sen. Kunhan ehtisi.
- Luulisi, ettei siihen menisi kuin kaks minuuttia, huokaisin. Eikä kai siihen mennytkään, mutta Pertti oli sanonut, ettei hän voinut joka päivä lähteä töistä aikaisemmin huolehtiakseen autostani.
- Mä olisin voinut hoitaa sen, jos olisit vaan kysynyt, Jerry huomautti.
- Mutta ethän sä olisi ehtinyt kaikilta menoiltasi.
- Priorisointikysymys, Jerry tuumi ja hiljeni vähäksi aikaa. Minun puolestani hän olisi saanut jatkaa puhumista, sillä minua alkoi hermostuttaa Hannan tapaaminen. Sinänsä olin oikein tyytyväinen päästessäni taas tapaamaan hänet. Minuun oli iskenyt jonkinlainen motivaationpuute ratsastaessani vain enimmäkseen yksin. Elleivät asiat olleet kovin pahasti muuttuneet, pelkkä Hannan näkeminen saisi kipinäni taas syttymään. Mutta sitten se toinen asia… olin toimimassa, tai ainakin harkitsin vakavasti, toimia hänen nimenomaista käskyään vastaan. Muistin, miten kammottavaa oli syksyllä ollut, kun olin ollut epäsuosiossa.

- Onko meidän pakko olla Hannalla yötä? Eikö me voida jatkaa suoraan Ahvenanmaalle? kysyin.
- Hanna odottaa meitä, Jerry sanoi hämmästyneenä. – Se on luvannut tilata ruokaa ja sitten meidän pitäisi ruveta suunnittelemaan ensi kautta.
- Tietääkö se, että mä tulen? kysyin pienellä äänellä.
- Joo, kyllä mä kerroin.
- Ja se sanoi mitä?
- Että ihan fiksua ottaa hevosenhoitaja laivalle.
Helpotuin hiukan. Siinä oli järkeä ja se oli ilmeisestikin riittävä tekosyy minun olla mukana.
- Muista sitten olla varovainen, vannotin Jerryä. – Jos Hanna edes epäilee…
- Joo joo, Jerry sanoi tuskastuneena, kuin olisi ollut tyyten kyllästynyt minuun. Ehkä hän olikin. Olin tainnut toistaa tätä asiaa tarpeeksi.

Hanna oli huonolla tuulella. Sen näki hänen kulmakarvoistaan ja kuuli hänen äänestään, kun hän tuli tallista katsomaan, miten Jerry jätti yhdistelmän maneesinseinustalle pitkittäin. Kysyin puoliääneen Jerryltä:
- Eikö sun ois pitäny parkkeerata niin kuin normaalista, traikku seinää vasten, ja irrottaa se?
- No en mä ala sitä irrottaa yhden yön takia. Ei se siinä ketään häiritse.
Joka tapauksessa pysyttelin nöyrästi takavasemmalla ja katselin kengänkärkiäni, kun Jerry halasi Hannaa ja käski tämän sylkäistä sitruunan kurkustaan, ellei se ollut pahasti poikittain. Kuulin, jotain, jota olisi etäisesti voinut kutsua nauruksi, joten uskalsin nostaa katseeni.

- Mikä hätänä? Jerry kysyi. – Se Ellin jalkako?
- No, sekin. Mutta sellasta sattuu, ja täällä ollaankin selvitty ilman mitään ihan liian kauan, oli jo aika. Ja syylliset on mestattu ja niin edelleen, tässä on vaan kaikenlaista pientä.
- Kuka on mestattu? minulta pääsi ja Hannan terävä katse kääntyi minuun.
- Hasse.
- Sekö hajotti Ellin jalan?
- No ei kai suoranaisesti, mutta sen asennevamma alkoi käydä rasittavaksi.

Minustakin Hassella oli asennevamma, mutta Hannan läheisyydessä oli kovin helppo kehittää sellainen.
- Mitä pientä? Jerry kysyi ja lähti taluttamaan kummitätiään sisälle talliin. Pihalla oli paitsi melkein pimeää, myös kylmä. Minä seurasin niin lähellä kuin pystyin, sillä halusin kaikin mokomin kuulla Hannan huolista.
- No Mikko. Siis mun ratsuttaja.
- Onko se huono? kysyin osaaottavasti.
- Ei, en kai mä huonoa palkkaisi. Sen piti lähteä kesken päivän tänään, koska sen lapsi oli sairastunut ja piti hakea tarhasta. Mä en edes tiennyt, että sillä on lapsi!
- Etkö sä kysynyt työhaastattelussa?
- Miksi mä olisin kysynyt? Kai sillä lapsella äitikin on!
- No, onko?
- On, mutta se ei kuulemma voi lähteä töistä. Ja todennäköisesti se on poissa huomisenkin ja mulla menee treeniohjelmat ihan sekasin. Ihmisten ei pitäisi hankkia lapsia!

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   13.6.12 20:32:51

me loooove hanna !!!!!!

Lähettäjä: Madeira 
Päivämäärä:   13.6.12 20:34:03

Vie Sennu nää sun tekstin kustantamolle! Itse lukisin nämä edellisetkin tarinat mieluusti paperisena versiona:) Ihan loistavaa tekstiä, hyvän ammatin saisit tästä;)

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   13.6.12 20:35:00

auts :o

Lähettäjä: helenakinkki8) 
Päivämäärä:   13.6.12 23:03:55

Oon vähän pihalla, mut mistä tarinasta alkaa Jessi & Vesku jutut? Haluaisin alkaa lukea :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.6.12 23:11:45

Kiitti vaan madeira, pitäis ehkä yrittää. Pitäisi vaan aika lailla sitten harrastaa uudelleenkirjoitusta ja siivoamista.

Kinkki-Helena, tässä taas kerran tää linkkilista. Jessijutuista alkaa Veskun & Jessin tarina.

Vanhempieni tarina ja Minä, Miila
Oi kultainen nuoruus
Jessijutut ja
Jessijutut jatkoa
Myöhemmät tarinat
[linkki= http://henriikan.webs.com/]Henriikka[/linkki]

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.6.12 23:13:02

Tohon viimeseen tuli näemmä ylimääränen välilyönti, josko nyt? Henriikka

Lähettäjä: elisa 
Päivämäärä:   14.6.12 12:17:27

Rakastan tätä. Pitäs varmaan jaksaa lukasta noi muutkin sun tarinat läpi, mut silmät ei vaan pahemmin pidä kun tuijottaa ruutua :-D Oon täysin samaa mieltä kuin Madeira, kirjoina nää olis ihan mahtavia!

Lähettäjä: helenakinkki8) 
Päivämäärä:   14.6.12 15:27:23

Kiitos Sennnu! :) Mistä vuodesta lähtien oot kirjoittanut näitä? Oon todellaki samaa mieltä kuin muut, että sun pitäis viedä nää kustantamoon :) harva oikeasti jaksaa kirjoittaa näin paljon ja näin laadukasta tekstiä!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.6.12 16:57:17

Elkää yllyttäkö :D
Mä alotin 2006, kiitos Karoliinan, joka sillon kirjotti tänne DFHta.
---------------
Hannan tuohtumus oli aitoa ja laskin taas äkkiä katseeni, vaikken suunnitellutkaan lasten hankkimista.
- Voidaanko me auttaa? Jerry kysyi.
- No, jos te voisitte pari ratsastaa niin helpottaisi huomistakin, Hanna myönsi. Minä en ollut olettanut joutuvani hevosen selkään, mutta olin kuitenkin sujauttanut ratsastuskamat mukaan. Niiden Ahvenenmaalla käyminen oli pienempi paha kuin olla ilman varusteita, jos tarjoutuisi tilaisuus johonkin mielenkiintoiseen, kuten nyt.
- Opetatko sä meitä? kysyin toiveikkaana. Vesku oli yhtä hyvä opettaja kuin Hannakin, mutta jotenkin minulla oli aina tunne, että hän antoi minulle asioita anteeksi. Kun Hanna kerran kiekaisi jostakin virheestäni, asia syöpyi selkärankaani parhaassa tapauksessa viikoksi.
- Tarvitseeko mun? hän kysyi otsaansa rypistäen.
- Luuletko sä, etten mä voi oppia sulta mitään? kysyin ja sain hänet hymyilemään. Pidin sitä henkilökohtaisena voittona.

Minun käskettiin ottaa Feisty, se ori, jolla Jerry oli kisannut kesällä ja Jerry otti sen ikätoverin, Flirtin. Ulla oli tallilla iltavuorossa, mutta koska hän ei voinut monistua, satuloin ja lämmittelin Feistyn itse Ullan huolehtiessa Flirtistä. Ei ollut kovin kauan aikaa siitä, kun olin täältä lähtenyt, mutta tallilla oli tapahtunut kaikenlaista pientä. Ulla saattoi minut tapahtumien tasalle, kun kävelimme maneesissa Hannan ja Jerryn jäätyä talliin neuvottelemaan jotakin.

Seurasi intensiivinen ja rankka puolituntinen. Hanna vain katseli meitä noin kolme minuuttia, ennen kuin alkoi repiä hiuksiaan ja heiluttaa sanan säilää. Nautin joka ainoasta hetkestä, vaikka hän tarttui äärimmäisen pieniin asioihin. No, oikea käteni oli iso asia, mutta suurin osa muista oli niin pieniä, että pidin suoranaisena kunniana, että Hanna viitsi tuhlata ääntään niihin. En ollut ajautunut ihan tuuliajolle. Tietysti hänellä oli paljonkin neuvoja, jotka liittyivät niiden nimenomaisten hevosten ratsastettavuuteen, mutta se oli eri asia. Minun persoonaani koskevien kommenttien vähäisyys oli kiitos. Valitettavasti kaikki loppui vähän lyhyeen, kun Hannan puhelin soi.
- Meidän ruoka tuli. Mun täytyy mennä lunastamaan se. Jäähdytelkää ne ja tulkaa perässä, hän määräsi.

Varmuuden vuoksi en Ullankaan nähden vilkaissut Jerryä yhtä ylimääräistä kertaa. En tiennyt, millaisista asioista hän Hannan kanssa jutteli, mutta parempi vara kuin vahinko. Pidin myös huolen siitä, että kävelimme Hannan talolle säädyllisen etäällä toisistamme ja sähisin, kun Jerry yritti suudella minua etuportailla. Mitä jos Hanna sattui juuri katsomaan valvontakameraansa?
- Me ollaan hädin tuskin puheväleissä, muistutin.
- Sä olet hassu, Jerry totesi, mutta veti naamansa peruslukemille ja soitti ovikelloa, ennen kuin käveli sisään ja lukitsi sitten oven perässämme.

Hanna oli tilannut kiinalaista, ja kun olimme tyhjentäneet foliolla peitetyt vuoat paitsi riisiä, jota oli liikaa, ja juoneet pullollisen viiniä, hän käänsi sinisen katseensa minuun.
- Joko sua nukuttaa?
- Ei, vastasin totuudenmukaisesti.
- Meillä on Jerryn kanssa puhuttavaa.
- Mä voin tietysti mennä käymään suihkussa ja viedä tavarani alas, jos mä siis nukun taas siellä, ehdotin, vaikkei minulle ollut kummoinenkaan hiki ehtinyt tulla. Olin tosiaan kehittynyt aika lailla tässä ratsastushommassa.
- Ei kai meillä nyt sellasia salaisuuksia ole, ettei Henriikka niitä saa kuulla, Jerry sanoi, mikä oli minun mielestäni melkein sopimuksemme rikkomista. En kuitenkaan uskaltanut mulkoilla häntä. Hanna olisi osannut tulkita sen.
- No, viekää kamanne, vaihtakaa vaatteet, mitä haluatte. Mä avaan sillä aikaa uuden viinipullon, Hanna sanoi kärsimättömästi.

Jerry vei kassinsa vihellellen äärimmäisen pieneen ja askeettiseen vierashuoneeseen, joka oli Hannan pukeutumishuoneen vieressä, ehkä jopa siitä vastentahtoisesti erotettu. Oli oikeastaan omituista, että niin epävieraanvaraisella ihmisellä kuin Hanna oli talossaan kaksikin vierashuonetta, mutta mitäpä se minulle kuului. Laskeuduin itse tuttuja portaita kellariin ja totesin huoneeni odottavan kutsuvan näköisenä. Ilman kukkia tai suklaata kuitenkin tällä kertaa. En ollut tullut pakanneeksi kummempaa oloasua, mutta vaihdoin pois ratsastushousut ja puin puhtaan paidan, ennen kuin palasin ylös. Olisin tietenkin minimoinut Hannan mahdollisuuden huomata mitään, jos olisin jäänyt alas, mutta oli kyllä ihan liian aikaista ruveta nukkumaan. Kai Hanna olisi ihmetellyt sitäkin, jos olisin ruvennut niin tottelevaiseksi.

Olin viivytellyt parhaani mukaan ja löysin palatessani Hannan ja Jerryn samalta sohvalta, jolla viimeksi olimme nukkuneet. Hanna ojensi minuun edes vilkaisematta kaukosäädintä, jonka otin ja istuin mahdollisimman pieneksi keräksi sohvan toiseen päähän. Kelailin kanavia vähän aikaa ja löysin kokkikilpailun, johon jämähdin. Ensinnäkin niitä oli hauska katsoa ja toiseksi Hanna varmasti kuvittelisi minun uppoutuneen siihen niin, että unohtaisi korvieni olevan läsnä. Joku oli tuonut minullekin lasin pöydällä seisovan viinipullon viereen ja uskaltauduin täyttämään sen, ennen kuin aloin keskittyä ohjelmaan. Kilpailijoiden piti tehdä kalaruokaa ja katselin myötätuntoisesti, miten he teurastivat aineksiaan. Kalan fileoiminen ei ollut helpoimmasta päästä tehtäviä, mutta osa porukasta hoiti sen suorastaan luokattoman huonosti. Ehkä minun pitäisi harkita osallistumista? Ensi talvena voisin olla televisiossa.

Lähettäjä: sunny 
Päivämäärä:   14.6.12 22:44:57

Minä yllytän! :D Mukavempi lukea kirjana ku netistä ;)

Lähettäjä: Tiuku 
Päivämäärä:   15.6.12 07:17:29

Ostaisin kirjana kyllä aivan ehdottomasti :)

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   15.6.12 08:27:57

Musta näillä nettijutuillakin on viehätyksensä. Mä en enää tiedä kuinka aloittaisin työpäiväni, jos mun daily doze jäis puuttumaan :D

Vaikka siis joo, kyllä näitä varmasti kirjanakin lukis.

Lähettäjä: sndy 
Päivämäärä:   15.6.12 08:34:46

Jos tänään voisi saada oikein pitkän pätkän mun synttäreiden kunniaksi (en oo vielä koskaan pyytänyt vedoten johonkin :D ), että voin lukea sen sitten kun olen yöllä ryöminyt kotiin ja aamulla sitten uudestaan kun en muista enää mitään :P

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.6.12 17:27:43

Onnea sndy!
Tässä on luvun loppuun asti, mutta ei se kyllä taida tavallista pidempi olla. Tän jälkeen mulla on nimittäin vaan yksi kokonainen luku valmiina :x
-----------------
Kuulin toisten puhuvan tallista ja hevosista – mikä yllätys – ja Elleboren vammasta. Diipa daapa. He voisivat jatkaa aiheesta vaikka aamuun, ja vaikka hevoset nyt olivatkin työni ja suuri mielenkiinnon kohteeni, Hannan hevoset eivät olleet. Sen sijaan minun päässäni alkoi kiertää ajatus siitä, etten saanut esittää minkäänlaista huomiota Jerryyn. Se oli tuhoon tuomittu ajatus, tietäähän sen. Jos ihmisen käsketään ajatella mitä tahansa paitsi juustovoileipää niin ajatteleeko hän mitään muuta kuin juustovoileipää? Ei, ei ja ei. Olin katsovinani telkkaria, mutta katseeni karkaili Jerryyn, joka oli keskittynyt juttelemaan Hannan kanssa. Hän innostui välillä haromaan hiuksiaan ja kohentamaan asentoaan vain valuakseen sitten takaisin puolimakaavaan asentoon, mutta jotenkin hän taisi aistia katseeni, sillä hän alkoi vilkuilla takaisin. Minä nappasin sohvatyynyn syliini naamioituakseni sen taakse ja olin taas kokkisodan lumoissa, kunnes jalkani ojentui ihan omia aikojaan ja kaivautui kutittamaan Jerryn reittä. Hanna ei varmaankaan nähnyt sitä, mutta Jerry hätkähti ja minua alkoi naurattaa. Pidin rintamasuunnan suoraan telkkariin ja ilmeen peruslukemilla, mutta kohta yritin kaivaa varpaani uudestaan Jerryn takapuolen ja sohvatyynyn väliin. Hänen korvanlehtensä alkoivat pikkuhiljaa punottaa, mutta hän oli tarkkaan kuuntelevinaan Hannan puhetta.

Sitten sain maistaa omaa lääkettäni. Jerry siirsi äkkiä kättään ja tarttui jalastani. Hänen sormensa olivat kuin ruuvipihdit paitsi niitä muutamaa, jotka kiemurtelivat kutittamaan minua jalkapohjasta. Se sika! Tästä puhuttaisiin vielä! Yritin hirveästi reuhtomatta vetää raajaani pois, mutta en onnistunut ja minua kutitti niin, että olin varmasti tulipunainen, kun pidättelin kikatusta. Vasta, kun kohensin päättäväisesti asentoani ja nousin kaatamaan itselleni pikkutilkan viiniä lisää, Jerry irrotti. Jätin hänet rauhaan, ainakin toistaiseksi. Oli ollut uhkarohkeata ruveta pelehtimään sillä lailla, mutta onneksi Hanna ei tuntunut huomanneen.

- Kuka voitti?
Hannan ääni halkaisi ilmatilan ja säpsähdin. Huomasin lopputekstien rullaavan kuvaruudussa, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä kilpailussa oli tapahtunut.
- Ei kukaan vielä, ne tipahtaa kisasta yks kerrallaan, sanoin.
- No kuka tipahti?
Hittoako se häntä kiinnosti?
- Mä unohdin jo sen nimen, ketä häviäjät kiinnostaa, ilmoitin. Keskityin kääntelemään kanavia ja Hanna ja Jerry siirtyivät ensi kesän kisoihin. Niitä juttuja en jaksanut kuunnella. Jos minä kilpailisin, olisi Veskun kädessä koska ja millä hevosella, eikä minun tekemiseni kuitenkaan täällä merkitsisi.

Paitsi että Hanna oli eri mieltä.
- Entä sinä, Henkka, hän kysyi äänellä, joka taas tunkeutui läpi omien ajatusteni.
- Mä teen mitä Vesku sanoo, sanoin nöyrästi, kuten palkollisen kuului.
- Sä aiot siis olla maisemissa ensi kaudenkin?
- Näillä näkymin.
- Mustaojalla?
- Miksi mä muuallekaan haluaisin? kysyin hämmästyneenä.
- Niin, Hanna totesi arvoituksellisesti ja nousi. – Mä haen vielä vähän viiniä. Miettikää sillä välin, kumpi teistä ajaa huomenna. Se ei saa enää.

Kun Hanna oli mennyt, Jerry ojensi kätensä ja nipisti minua reidestä.
- Riiviö! hän kuiskasi.
- Hiljaa! suhisin takaisin ja huidoin käsilläni. Hanna saattaisi kuulla keittiöön tai palata ihan minä hetkenä hyvänsä.
- Hiljaa itse! Sä alotit!
- Mutta mä en aja! sanoin kiireesti, kun muistin Hannan sanat.
- Mitä mä saan jos mä ajan? Jerry kysyi uhkaavasti ja tarttui kiinni sohvatyynystä, jota edelleen puristin sylissäni.
- En mä tiedä – jotain! Puhutaan siitä myöhemmin! ehdotin, mutta Jerry nappasi kiinni tyynyn lisäksi minusta. En oikein tiedä, ravistiko hän minua kostonhimoissaan, mutta ihan lähellä hän yhtäkkiä oli, ja ihan huomaamattani olimme taas kerran ajautuneet suudelmaan. Sellaista tuppasi tapahtumaan nykyään. Ihan niin kuin sitä toimisi kauko-ohjauksella.
- Ole nyt kunnolla! komensin puoliääneen, kun tajusin, mitä olimme tekemässä ja missä. Mutta se oli myöhäistä. Hanna seisoi noin metrin päässä ja katseli meitä. Päätellen siitä, miten hän nojasi polveaan sohvapöytään ja piteli lasiaan, oli seissyt jo jonkin aikaa.

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   15.6.12 20:07:59

aijj herkku tuo lopetus! :D oon ollu kaks viikkoa liesussa ja välillä vaan päässy käymään koneella, ja silti tuntuu että lukeminen loppuu aika ihan kesken :D on vaan niin yksinkertasen hyvä tarina ja kirjottaja että! :)

Lähettäjä: sitruunapiiras 
Päivämäärä:   15.6.12 20:23:56

oijjjjoi mikä loppu

Lähettäjä: Mirage 
Päivämäärä:   15.6.12 20:40:13

Oi joi mikä lopetus! Voin vain kuvitella Hannan katseen :D Ja äkkiä lisää!!

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   15.6.12 21:53:40

voi saakeli sentään.... eihän tohon nyt voi lopettaa !!!

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   15.6.12 22:35:31

apua mikä loppu :D

Lähettäjä: Lasikannu 
Päivämäärä:   15.6.12 23:19:00

autss.... Nyt tulee varmaa tukkapöllyt noille lapsukaisille Hanna-tädiltä...

Lähettäjä: Meow_ 
Päivämäärä:   16.6.12 16:53:56

Hanna-täti saattaa olla hiukan kiukkunen.. :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.6.12 17:33:43

18. Siunaus
- Haluattekohan te kaksi olla ihan kaikessa rauhassa? Mä voin tietysti lähteä yöksi Kaitsun luokse, Hanna sanoi ja hänen äänensä oli niin sileä ja hunajainen, että niskakarvani nousivat kauhusta pystyyn.
- Ei me haluta, sanoin kiireesti. – Mä voin tästä mennä nukkumaan. Jääkää te vaan rauhassa juttelemaan… ääneni vaimeni vaimenemistaan ja kömmin pystyyn sohvalta. Tai yritin, Jerry piti käsistäni kiinni.
- Etkä mene mihinkään äläkä sä Hanna kiihdy! Mä en ymmärrä muutenkaan, miksei Henriikka halunnut, että sä saisit tietää mitään. Mitä sulla muka on sitä vastaan, jos me tykätään toisistamme?

Jerry oli varmaan ainoa ihminen maailmassa, joka saattoi puhua vihaiselle Hannalle sillä tavoin, paitsi ehkä hänen vanhempiaan, mutta juuri nyt toivoin, että olisin ollut jonkun herranpelkoisemman seurassa. Hanna mulkoili minua.
- Henriikka tietää kyllä, mitä, hän sanoi.
- Jos sä tarkotat sitä, että se rupeaa mulle kotirouvaksi ja tekemään lapsia niin älä pidätä hengitystäsi. Mä en ole saanut sitä puhuttua ollenkaan niin ympäri ja musta alkaa näyttää, että tässä käykin toisinpäin, jos me ikinä siihen vaiheeseen asti päästään.
- Mihin vaiheeseen? inahdin.
- No perhevaiheeseen, Jerry selitti ja ravisti minua hellästi niskasta. – Sähän olit jo tekemässä musta koti-isän, muistatko sä?

Sellaista en kyllä ollut koskaan sanonut, yksinhuoltajaksi minä olin aikonut Jerryn jättää. Mutta sillä ei juuri nyt tainnut olla väliä.
- Et kai sä kuvittele, että mä tosissani yritän määräillä toisten ihmisten elämästä? Hanna kysyi. Luulin sitä retoriseksi kysymykseksi, kunnes hän lakkasi häälymästä uhkaavan näköisenä ja istuutui pöydänkulmalle. – Onko teillä nyt jonkinlainen yhteisymmärrys?
Aivoni olivat pelästyksestä vähän jähmeät ja jouduin miettimään, mitä hän mahtoi tarkoittaa yhteisymmärryksellä. Se toi mieleen jotain vanhahtavaa. Oliko Vaahteramäen Liinalla ja Aatulla ollut yhteisymmärrys, kun Liina oli halunnut naimisiin ja Aatu ei osannut sanoa ei?
- Mitä sä tarkotat? Jerry kysyi ymmällään ja arvelin luulleeni väärin. Jos hän oli kerran halunnut pienenä olla Peppi Pitkätossu niin kai hän tiesi myös, mitä Vaahteramäellä oli tapahtunut.
- Että seurusteletteko te? Hanna kysyi kärsimättömästi.
- Ei, kiiruhdin vastaamaan.
- Ehkä, kohta, sanoi Jerry ja vilkaisi minua.
- No just niin! Päättäkää nyt jumalauta. Tommonen haikailu ja haahuilu vie kaiken ajan ja tarmon, jonka te tarvitsette ratsastamiseen.
- Nyt on lepokausi, uskalsin huomauttaa.
- Mutta ei enää kauan. Vuodenvaihteen jälkeen teillä pitää olla kuviot selvillä tai ensi kausi kärsii. Onko selvä?

Hanna jaksoi aina vaan yllättää. Olin luullut saavani häipyä talliin nukkumaan, koska hän oli saanut Jerryn kiinni suutelemasta minua, ja nyt hän jatkoi melkein ystävällisellä äänellä:
- Jos teidän nyt pitää seurustella – ja kai teidän sitten pitää, nuorten ihmisten – niin on varmaan parasta, jos te olette yhdessä, ettekä kenenkään ihan sopimattoman kanssa.
- Kenenkään toritamman, minulta lipsahti ja Hanna vilkaisi minua huvittuneena. Onneksi Jerry ei joko kuullut tai tajunnut.
- Niin. Painukaa nyt keskustelemaan. Tai jotakin. Teidän pitää kumminkin lähteä hemmetin aikaisin aamulla, että ehditte laivaan. Mutta huolehtikaa hemmetissä ehkäisystä!

Mikään ei olisi voinut miellyttää minua enemmän, kuin komento poistua, etenkään tuon loppukaneetin kanssa.
- Mä menen. Hyvää yötä, sanoin ja nousin sohvalta.
- Jos mäkin sitten, Jerry sanoi.
- Älä turhaan teeskentele meneväsi tohon pikkuhuoneeseen. Herätät vaan mut, kun alat rämpiä sieltä alakertaan, kun luulet mun nukahtaneen, Hanna sanoi hänelle ja siirtyi sohvalle istumaan.

Lähettäjä: Figaron_haamu (ek) 
Päivämäärä:   16.6.12 20:12:28

Ihana Hanna :D

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   16.6.12 20:40:15

Hanna on paras! Nyt ei osaa ees muuta sanoa :D

Lähettäjä: ankka 
Päivämäärä:   16.6.12 21:49:10

hmm... hmmm olikohan tuo tuossa?

vaikka toisaalta mä vähän arvelin että omalla tavallaan Hanna vaan testaa ihmisiä.
Henuhan palvoo Hannaa ja on aktiivisesti heppa hommssa. tuskin paremmin Hannalle vois käydä Jerryn tyttöystävän suhteen :o)

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   16.6.12 22:43:34

oikeestaan ku ajattelee niin ihan ymmärrettävää Hannalta et se hyväksy, onhan Henu nyt paaaljon parempi ku Cami :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.6.12 08:08:15

Mä tein jo uuden näin aamutuimaan, sillä nyt mä hilpasen Tallinnaan ja tulen vasta myöhään. Kommentoikaahan ahkerasti! :)