|
Lähettäjä: siru
Päivämäärä: 27.5.12 13:17:15
Haha näitä on jännä lukea, melkein uskon kommenttien perusteella että nämä ois ihan oikeita ihmisiä!
h, tervetuloa! :)
kitatin, kiva kuulla! Oletko sä tänne/muualle jo julkaissut sun tekstiä? Ihan sillä, että ois kiva lukea... :)
=======================================================
Ratsastuskoulu oli täynnä lapsia, kun menimme Hennin kanssa sisään. Saimme melko pitkiä katseita osaksemme ja uskoin ensimmäisen hoitajatytön olevan kurkussamme kiinni, jos edes vilkaisisimmekaan hänen rakkaaseen hoitohevoseen päinkään.
- Täällä alkaa kohta alkeiskurssi, tiiätkö sä, mihin meidän pitäisi mennä? kysyin harmittomimman näköiseltä tytöltä ja hän katsoi meitä pitkään, ennenkuin vastasi.
- Ilari tulee kohta jakamaan hevoset, ja me hoitajat tullaan avustamaan varustamisen kanssa. Ootteko te molemmat tulossa muka alkeiskurssille? tyttö kysyi epäillen ja vilkaisi meitä uudemman kerran pitkään.
- Tää Henni on, vastasin, sillä Henni tuntui menettäneen puhekykynsä ja vilkuili ympärilleen kärsimättömänä. - Mä tulin vain kaveriksi.
- Aha, tyttö totesi värittömästi ja haihtui paikalta ääntäkin nopeammin.
Tuli se Ilarikin paikalle, jonkun nuoren naisen kanssa, joka vaikutti erittäin napakalta ja katseli tallissa seisovia ihmisiä tutkivasti.
- Tervetuloa! Ilari korotti ääntään puheenhälinän ylitse ja sai uteliaat päät kääntymään itseään kohden.
- Minä olen Ilari Koivu, tämän ratsastuskoulun omistaja, ja tässä on Elise, teidän ratsastuksenopettajanne. Elise kierrättää teidät tallissa ja sitten jakaa hevoset, joilla ratsastatte tänään. Hoitajat ovat teidän käytettävissänne missä tahansa ongelmassa, joten kääntykää heidän puoleensa. Niin, ja hyvää ratsastustuntia! Ilari toivotti ja käveli ohitsemme. En voinut olla varma, tunnistiko hän minut Maestron ratsastajana, mutta ainakin hänen silmänsä välähtivät, kun hän ohitti käytävällä minut.
- Okei, seuratkaapa kaikki minua, Eliseksi esitelty nainen komensi ja Henni näytti hetken peuralta auton ajovaloissa, kun en seurannutkaan ryhmärämää, mutta enhän minä tänään ratsastaisikaan. Vieläpä mukamas alkeisryhmässä, pyh.
Minulla ei ollut aavistustakaan saivatko tuntemattomat kierrellä tallissa, mutta koska ketään kieltäjää ei näkynytkään, etsin Maestron karsinan ja siellähän poni oli. Sen selkää koristi pöly-ja purukerros ja se katsoi minuun hiukan tylsistyneenä.
- Mitä poju? kysyin ja ojensin kättäni sen nuuhkittavaksi. Se luimisti, mutta työnsi kuitenkin pehmeää turpaansa varovaisesti lähemmäksi. Äkkiä sen korvat liimautuivat niskaa pitkin ja ehdin juuri ja juuri vetää käteni pois, sillä sen hampaat napsahtivat yhteen puolen sentin päässä omasta kämmenestäni.
- Mitä ihmettä sä teet sen karsinalla? miehen ääni kysyi terävästi ja käännähdin ympäri. Tässä vaiheessa Henni olisi luultavasti pyörtynyt seisaalleen, mutta mustatukkainen ilmestys ei tehnyt minun tunnetilaani sen kummempia muutoksia, ärsyynnyin vain.
- Eikö teillä saa edes hevosia katsoa? kysyin ja itse Topi Koivu näytti ankaralta.
- Saa, mutta ei syöttää kädestä hevosia. Mitä sulla on taskuissa? hän kysyi hyökkäävästi ja suuni melkein loksahti auki.
- Mikä poliisi säkin olet? kysyin. - Kännykkä, ja ei kyllä ihan heti tulisi mieleen syöttää sitä teidän hevosille.
- No tuu nyt kuitenkin pois, se on vihainen koko hevonen, ei pikkutyttöjen pitäisi mennä lähellekään sitä, Topi yritti pehmentää ja minä siirryin pois pikkutytöttelystä huolimatta, sillä en todellakaan haluaisi saada porttikieltoa itse tallinomistajan pojalta. Henni ainakin tappaisi minut.
- Mä ootan mun kaveria, sillä alkaa tunti kohta, yritin puolustautua ja lähempää huomasin, että tämän tyypin komeutta ei turhaan kyllä ylistetty. Mustat hiukset olivat ärhäkästi pystyssä, mutta silti täysin huolitellut ja siniset silmät olivat tummat, en yhtään ihmetellyt Hennin huokailuja siitä, miten niihin voisi melkein hukkua.
- Ai alkeiskurssi? Topin kulmat kohosivat melkein halveksivasti ylöspäin, niin että muistui mieleeni, miksei Topi todellakaan ollut miehistä se, johon haluaisin tutustua. Hän oli ylimielinen, ja ylimielisiin poikiin ei kannattanut koskaan kiinnittää sen kummempaa huomiota.
- Taitaa olla just se, totesin ja Topi naurahti sekä hieroi tukkaansa, mutta minulla ei ollut aikaa hänen säälittävälle esitykselleen, sillä Elise oli tuonut kaikki lapset sekä Hennin takaisin aloituspaikkaan ja minä menisin seuraamaan, miten Henniltä varustus onnistuisi.
Hennin ratsuna oli symppikseltä vaikuttava, vehnäpullan värinen-ja näköinen suomenhevostamma Viuhka. Sen hoitaja oli itsekin hieman pyöreän oloinen tyttö, joka rupesi meistä välittämättä harjaamaan hoidokkiaan.
- Eikö sun pitäisi näyttää Hennille, miten toi tehdään? kysyin hetken päästä, kun tyttö meihin katsomattakaan rupesi puhdistamaan tamman kavioita.
- Tuu tänne sitten, tyttö tuhahti kiukkuisena kuin ampiainen ja hetken epäröityään Henni meni karsinaan.
- Toi osa tossa on säde, älä missään nimessä osu tällä siihen, koska se on tällä herkkä kohta. Anna mä näytän ensin ja ota sä tää seuraava koipi seuraavana, tyttö kimitti ja Henni kuunteli tarkkaavaisena kuin paraskin oppilas.
Henni selviytyi myös satulanlaitosta hoitajan avustuksella ja sitten Viuhka-tamma oli valmis. Ratsastuksenopettaja Elise kiersi katsomassa kaikki oppilaansa ja sitten komensi näitä hoitajien kanssa taluttamaan hevoset kentälle.
- Se on menoa, Henni mutisi, kun hoitaja oli käynyt hakemassa hänelle kypärän, ja koska en osannut sanoa mitään, mikä ei olisi niin valheellisen ja kliseisen kuuloista, nostin vain peukkuni pystyyn ja se sai Hennin jopa hymyilemään kalpeutensa keskeltä.
Nojailin kentän aitaan ja joitakin lasten vanhempia oli myös valunut jostakin katsomaan tuntia. Henni näytti pieneltä lapselta itsekin, jäykkänä ja säikähtäneen näköisenä. Toivoin, että olisin jotenkin voinut rauhoittaa häntä, mutta en keksinyt yhtään mitään. Yhden kierroksen jälkeen Henni näytti lähinnä kireältä ja huomasin Viuhka-tamman hoitajan mäkättävän jotakin Hennille, eli en yhtään ihmetellyt hänen kireyttään.
- Sitten ottakaa lyhyet ohjat, muistakaa, että pikkurilli jää sinne ohjien alle, Elise komensi ja Henni muiden mukana totteli. Äkkiä hän valpastui - ja punastui - ja ryhdisti selkäänsä sekä katsoi eteenpäin. Hän näytti aloittelijoista ryhdikkäimmältä ja osaavimmalta, vaikkeivat he menneetkään käyntiä lujempaa.
Minun ei tarvinnut kääntyä nähdäkseni kenen takia Henni oli mennyt ketsupin väriseksi, seurasin vain tuntia ja kuuntelin Elisen ohjeita puolella korvalla. Kuulin hiekan rahisevan takanani ja sitten mies tuli nojaamaan viereeni aitaan.
- Kuka noista sun kaveri on? Topi kysyi ja siirryin kiusaantuneena kauemmas. Henni kuristaisi minut omiin kengännauhoihinsa, jos näkisi minun juttelevan ihastuksensa kanssa.
- Toi tumma ton suokin selässä, mutisin vastentahtoisesti ja Topi katsoi kentälle. Hänen kulmansa kohosivat aavistuksen ja hän hymyili puolella suupielellään.
- Hyvännäköinen. Minkä niminen?
Minua otti päähän suunnattomasti se, miten Topi puhui Hennistä, ikäänkuin tämä olisi ollut hevonen, enkä olisi halunnut vastata, mutta toisaalta Topihan saattaisi mennä juttelemaan vaikka Hennin kanssa tunnin jälkeen ja silloin Henni olisi kyllä palveluksen minulle velkaa.
- Henni, sanoin ja Topi mutisi jotakin itsekseen. Siirryin kauemmas jälleen ja melkein tallasin jonkun ylpeän vanhemman varpaille. Onneksi vain melkein.
Tunti loppui myöhemmin ja Henni liukui Viuhkan selästä maahan. Hoitaja kysyi jotain Henniltä ja tämä vastasi, sekä kipitti kentän poikki minun luokseni.
- Etkö sä hoidakaan tota hevosta loppuun? ihmettelin ja Henni ravisti päätään.
- En, toi hoitaja kysyi, että saako se hoitaa sen ja mä sanoin että joo.
- Mennäänkö me sitten? kysyin ja otin jo toiveikkaita askelia autolle, mutta Henni ei liikahtanutkaan.
- Mennään, mutta voitsä ensin kertoa, miks Topi viihtyi niin hyvin jutellen sun kanssa? hän kysyi tummien silmien välähtäen vaarallisesti.
|