Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   27.2.12 20:04:55

Eli tänne jatketaan Tie Paratiisiin tarinaa, antakaa KAIKKIEN vanhojen topsujen pudota, niissä kun on suurin osa kommenteja.
TP1 topsusta löytyy tähn mennessä ilmestynyt teksti :) Nyt vain odotellaan Laaran jatkoa :D

Lähettäjä: Sarina(ent. Laara) 
Päivämäärä:   27.2.12 21:14:00

Suuret pahoittelut poistumisesta, toivottavasti lukijoita kuitenkin vielä löytyy :) Alkuun oli pakko kirjoittaa pieni hömppä pätkä ;) Olkaa hyvä ja nauttikaa :D
--
Aleksi

Olisin voinut jäädä siihen hetkeen ikuisesti. Puristin itseäni lähemmäksi Markoa ja suljin hetkeksi silmäni. En pystynyt täysin käsittämään, mitä ihmettä viimeaikoina oli tapahtunut ja ehkä niin oli jopa parempi. Takaani alkoi kuulua hermostunutta liikehdintää ja ymmärsin vihdoin päästää myös muut tervehtimään miestä.Veljekset halasivat toisiaan, en ollut koskaan ennen nähnyt tuota puolta heistä, tiivistä välittämistä ja yhteenkuuluvuutta. Mieleen nousi väkisinkin muistot minusta ja Juhasta ja ajatuksia ei yhtään helpottanut Markon auto-onnettomuus, jossa myös oli toinen osapuoli kuollut. Kylmät väreet kiisivät selkääni pitkin ja käännyin kannoillani ja marssin keittiöön vain palatakseni kahden kahvikupin kanssa takaisin ja ojensin toisen Markolle.
-Tervetuloa takaisin, virnistin ja muut rämähtivät nauramaan. Viime päivien ikävät tapahtumat karisivat hetkessä kaikkien harteilta ja istuimme porukalla olohuoneen sohvalle. Tero joi nopeasti oman kahvinsa ja päätti lähteä Ujon kanssa lenkille, hänen harteillansahan koiran hoito oli ollut myös Markon sairaalassa olo ajan, samoin kuin kaikki muukin. En varmasti olisi selvinnyt noista päivistä ilman Teroa, mies oli vakuutellut kaiken olevan kunnossa, hoitanut kotia ja tarjonnut olkapäätä. Olisin isossa kiitollisuuden velassa hänelle vielä pitkään.

-No, kertokaa nyt viimein et miten teiän viron reissu meni? Ja sori etten hakenu asemalta, oli parempaa tekemistä, Marko virnuili Matille ja Lotalle.
-Tuliaiset löytyy teiän huoneesta, meinasin saada mustan silmän kun Aleksi näki ne, poika virnuili takaisin ja mieleni teki huitaista häntä uudelleen. En pystynyt käsittämään, miten tuo pari oli onnistunutkin löytämään tallinnasta kaksi kirkkaan keltaista t-paitaa joissa oli edessä iso musta teksti; ”HOMO” ja takana vähintään yhtä isolla; ”tulin minä kaapista ulos..”. Yritin varoittaa Markoa tuliaisista, mutta ennenkuin sain suutani auki, oli mies jo puolessa välissä portaita Matin ja Lotan hykerrellessä sohvalla.
-Voi jumalauta kakarat! Mä voin luvata että te kärsitte vielä, kuului Markon naurunsekainen uhkaus yläkerrasta. Matti ja Lotta valuivat naureskellen ulko-ovelle mutisten samalla jotain, että illalla pitäisi lähteä juhlimaan Markoa, eli hyvä tekosyy lähteä baariin.

Vaihdoin ovella vielä muutaman sanan pariskunnan kanssa ja ponkaisin nopeasti rappusia ylös huoneeseemme, jossa Marko makoili sängyllä uusi paita päällää, en voinut olla nauramatta tuolle näylle. Kiepsahdin miehen kainaloon makaamaan ja suukotin tämän kaulaa.
-Mulla on ollut ikävä, mumisin miehen kaulaa vasten ja tunsin kuinka miehen käsi siirtyi varovasti hivelemään selkääni.
-Niin mullakin sua...Anteeks että mä..
-Shh.. Puhutaan myöhemmin, kuiskasin keskeyttäen Markon anteeksipyytelyn ja kurottauduin painamaan vaativan suudelman miehen huulille ja annoin käteni vaeltaa Markon paidan alle. Marko yritti kiemurrella karkuun ja työntää minua kauemmaksi mutisten samalla jotain kädessään olevasta kipsistä. Tuon kipsin ansiosta minulla oli kuitenkin kerrankin ylivoima mieheen ja sain pidettyä Markon aloillaan ilkikurinen virne kasvoillani. Suutelin Markoa kiihkeästi ja mieleeni palasi suhteemme alkuajat, se jännityksen tunne kun kukaan ei vielä tiennyt, se kiihko joka meidät valtasi yhteisinä öinä, pelko tulevaisuudesta ja roihuava rakkaus. Nuo muistot saivat väkisinkin hymyn huulilleni, olin muuttunut paljon lyhyessä ajassa ja tunsin vihdoin olevani onnellinen. Meillä olisi vielä paljon puhuttavaa ja selvitettävää, mutta sen aika ei olisi nyt. Sillä hetkellä halusin vain tuntea sen saman kiihkon ja poltteen kuin ensimmäisinä öinä. Katsoin hymyillen Markoa silmiin samalla kun ujutin käteni tämän boksereiden alle, mies ei enää edes yrittänyt vastustella vaan veti terveellä kädellä minua lähemmäksi ja suuteli rajusti.
-Tero laitto saunan päälle ja sielä oli ruokaa ja olutta ja meidän.. Marko mutisi suudelman lomasta.
-Marko Arhinmäki! Mitä jos nyt vaan pitäisit suusi kiinni, totesin tomerana kunnes pokkani petti ja aloin nauramaan.
-Mä haluan sut just nyt, ilman mitään muttia, virnistin ja kiskoin nopeasti Markon housut pois jalasta.

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   28.2.12 01:34:43

Aaah! Ihan mahtava aloituspätkä uudestaan alkaneelle tarinalle :D On kyl aika upeeta, että tulit takasin kirjottelemaan tätä tarinaa Muiston kanssa :) Aluks tossa tuntu vähän kankeelta, mutta kyllähän se siitä lähti sitten sujumaan! Onhan tää kuitenkin yhtiä ht.netin parhaimpia tarinoita ;)

Lähettäjä: secret 
Päivämäärä:   28.2.12 08:41:04

Kompsin nikkee :)

Lähettäjä: lölölölölö 
Päivämäärä:   28.2.12 14:39:16

:)

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   28.2.12 15:50:18

Aaaa ihanaa et tää jatku<3 luin alusta asti tän uudelleen ja vitsi tää on kyl parhaimmistoo tarinoista mitä oon lukenu:))

Mut ei kellään olis linkkiä 'ennen tietä paratiisiin'? (vai oliko ton niminen, no kuitenki se mikä kertoo mitä aiemmin tapahtu tai jotain:D)

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   28.2.12 15:54:25

Mäkin kyselisin tota Ennen tietä paratiisiin tarinaa, koska iteltä näköjään kadonnut suosikeista :o

Lähettäjä: Tito_man 
Päivämäärä:   28.2.12 18:33:44

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=811072&t=811072

tossa on :) ihanaa että tää jatkuu!

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   28.2.12 18:36:11

kiitti Tito_man! :)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   28.2.12 20:37:34

MARKO

Heräsin täristen ja yltä päältä hikisenä. Olin taas nähnyt saman painajaisen, joka oli kummitellut jo sairaalassa. Kai se oli jonkinlainen alitajuntainen muisto onnettomuudesta, sillä tunsin aina vahvan savun hajun ennen heräämistäni, ja tunsin kuinka jokin painoi ylävartaloani. Kuulin aina sen, sen äänen, kun joku huusi minua jostain kauempaa. Ja samassa havahduin helikopterista, Koon vierestä. Koo istui kuolleena savuavan kopterin maahan syöksyneessä romussa. Hänen huulilleen on jähmettynyt se iloinen virne, ja silmät näyttävät yllättyneiltä. Vain yksi luodinreikä otsassa pilaa näyn. Samassa kopteri leimahtaa palamaan muuttuen bemariksi. Siinä kohtaa herään aina. Vilkaisen nukkuvaa Aleksia, joka näyttää levolliselta. Häntä eivät painajaiset valvota, ajattelen kömpiessäni hiljaa ylös sängystä, ennen kuin kiskottuani vaivalloisesti lökärit ja hupparin päälleni suuntaan kulkuni ulos. Pihalle päästyäni istun korituolin ja vedän jalat alleni. Ilma tuoksuu pakkaselle, ja tien pinta äyttä jäiseltä. Hetken laskettuani päättelen marraskuun juuri alkaneen. Värähdän kylmästä, joka ei kuitenkaan johdu kelistä. Minusta tuntuu kuin jokin olisi kuolut sisälläni. Mieleeni palaa uneni, ja hetken aikaa toivon että voisin soittaa Koolle vain kuullakseni että hänellä on kaikki kunnossa.

Auton oven pamahdus saa minut säpsähtämään hereille, ja tajuan nukahtaneeni korituoliin. Tärisen kylmästä noustessani ylös ja haron hiuksiani terveellä kädellä, ennen kuin muistan mikä minut on herättänyt. Pihalta pakittaa juuri pois taksi, josta on noussut kaksi hahmoa. Hetken minulla kestää, ennen kuin tunnistan keskellä pihaa seisovat vanhempani.
-Mitä te täällä teette? kysyn hämmentyneenä lähtien paljain jaloin heitä vastaan.
-Tultiin heti kotiin kun kuultiin, et usko kuinka paljon minä pelästyin kun Matti soitti, äitini sanoi halaten minua tiukasti. Isäni halaa minua nopeasti äidin irrotettua otteensa ja sanoo
-Otimme muutaman päivän vapaata että pääsimme omin silmin katsomaan oletko hengissä vielä.
-Ei teiän olisi tarvinnut, sanon hymyillen kuitenkin samalla leveästi.
-Miten sinä olet pärjännyt? isäni kysyy ottaen tutun työilmeen kasvoilleen, ja tiedän hänen samalla tulkitsevan eleitäni ja ilmeitäni.
-Paremmin nyt kun pääsin kotiin, mutta painajaiset hiukan kiusaa, sanon kohauttaen olkiani. Tiedän että minun on parasta sanoa asiat suoraan, sillä isäni onnistuisi kuitenkin jotenkin kaivamaan asian esille.
-Miksi sinä koitit tappaa itsesi? äitini kirahtaa kyyneliään nieleskellen, välittämättä isän varoittavasta ”Minna” murahduksesta.
-Jos mä olisin yrittänyt tappaa itseni, mä en olisi nyt tässä. Mutta mä onnistuin karistamaan demonini, sanoin kääntyen sitten katsomaan taloa, jonka oven kuulin avautuvan. Ovesta ryntäsi ulos Ujo ja Matti yhtenä sekamelskana, enkä tiedä kumpi räksytti enemmän.
-Ujo paikka! komensin koiraa, joka tuijotti kahta vierasta ihmistä hampaat irvessä. Asetuin koiran viereen kun Matti halasi vanhuksia, ja pian koirakin rauhoittui todettuaan että uudet tulokkaat eivät aiheuttaneet jännitystä minussa tai Matissa. Siirryimme sisälle kylmältä pihalta, ja Matin alkaessa koko ajan pölpöttäen kahvin keittoon, siirryin istumaan keittiön pöydän äärelle niin että sain jalkani nostettua patterille sulamaan. Vilkaisin kelloa, joka näytti viittä yli kahdeksaa aamulla.
-Matti hei, miten sä muuten olet hereillä jo tähän aikaan? en voinut olla virnistämättä pojalle, joka huitaisi kahvimitalla saaden porot lentämään ympäri keittiötä.
-Ton vika, se on puol yötä vinkunut ja raapinut mun ovea, Matti sanoi vilkaisten sitten nolona lattialle levinneitä poroja. Vanhukset vilkaisivat toisiaan ja sitten meitä, ennen kuin äitini kysyi uteliaana
-Ja mistä tämä koira on ilmestynyt? Voisin vaikka vannoa että meillä ei ollut koiraa lähtiessämme.
-Se on Rikun koira, tai siis Riku anto sen meille, kun niille tuli lapsi, sanoin ja vilkaisin ovelle Ujon touttaessa kahvinporoja ympäriinsä ovelle tuijottaen. Aleksi seisoi ovella epäröiden, minun huppariin hukuttautuneena.
-Huomenta kulta, tuu tänne, sanoin pojalle ojentaen terveen käteni hänen suuntaansa. Vanhempani kääntyivät katsomaan Aleksia, isäni lämpimästi hymyillen ja äitini sellaisela ilmeellä että voisin kuvitela jonkun juuri astuneen hänen varpailleen.
-Aleksistaha meillä olikin jo puhetta aikasemmin, sanoin rennosti kiskaisten pojan istumaan syliini. Vaikka sanoinkin sanani osoittamatta niitä erikseen kenellekkään, katsoin haastavasti äitiäni, joka sanoi jäykästi hymyillen
-Niinhän meillä taisi olla.
Isäni puolestaan kysyi pojalta edelleen iloisesti hymyillen
-Miten olet viihtynyt täällä Markon ja Matin seurassa?
Aleksi vilkaisi minua hämmentyneenä ja suloisen unisen näköisenä, ennen kuin sanoi empien
-Hyvin.

Lähettäjä: lölölölölö 
Päivämäärä:   28.2.12 21:06:09

ihana pätkä :) ton markon pitäs kertoo nyt tolle aleksille kaikki viimesetki salaisuudet!! :)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   28.2.12 21:14:42

Ja vielä Ennen tietä Paratiisiin #2

Jospa innostuisin sitäkin jatkamaan jossain kohtaa, kun saadaan tää kunnolla käyntiin...

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   29.2.12 00:24:12

On toi Aleksi vaan niiiiin suloinen ♥ Tosin, mä tykkään Markostakin ihan älyttömästi. Pätkä oli great, mutta ois voinut tossa aleksin ja vanhuksien tapaamisessa olla vähän enemmän jotain :) Ehkä sitten Aleksin näkökulmassa on enemmän, koska Aleksihan oli jännittänyt näiden kahden näkemistä ihan älyttömästi, jos oikein muistan? :)

Lähettäjä: Sarina(ent. Laara) 
Päivämäärä:   29.2.12 10:04:44

Aleksi

Yritin hukuttaa katseeni jo tutuiksi käyneisiin pöydän kuvioihin istuessani Markon sylissä tiukan tuijotuksen alla. Päässäni kiehui, miksi kukaan ei tullut varoittamaan, että Markon vanhemmat olivat tulleet kotiin? Olin ollut lähes shokki-tilassa seistessäni keittiön ovella, tarkoitukseni oli ottaa kuppi kahvia, käydä tupakalla ja hautautua Markon kanssa sohvalle. Tai sänkyyn. Kunhan olisin saanut olla miehen kanssa kaksin. Yritin miettiä jotain järkevää sanottavaa, olin aina pitänyt Matin vanhemmista, etenkin äidistä, mutta nyt tuo aina ennen niin ystävällinen nainen tuijotti jäätävällä katseellaan minuun. Perheen isä oli mielestäni ollut aina jollain asteella hyvin pelottava, tuntui, että hän luki kaikkia ihmisiä kuin avointa kirjaa. Uskalsin lopulta nostaa katsettani pöydästä ja samassa perheen pää ojensi kahvikupin minulle hymyillen.
-Kiitos... Mä voisin käydä tupakalla.. sori, mumisin tietämättä itsekään kenelle olin sanani tarkoittanut. Loikin ulko-ovelle mahdollisimman nopeasti tuntien samalla kolmen silmäparin tuijotukset selässäni.

Olin saanut kasattua itseäni kahden tupakan aikana sen verran, että uskalsin palata keittiöön, jossa kaikki istui hiljaa juomassa kahvejaan. Marko kiskaisi tiukasti minut takaisin syliinsä ja siveli reittäni, en pystynyt ymmärtämään, miten Marko pystyi istua noin rauhassa ja olemaan luonnollinen vanhempiensa edessä poikaystävä sylissään, itse toivoin lähinnä maan nielaisevan koko tuolin ja minut ja Markon mukanaan.
-On se hienoa, että Marko on löytänyt kaltaisesi pojan vierelleen.. Kaikkien tapahtuneiden jälkeen, Markon äiti keskeytti hiljaisuuden, lauseen oli varmasti tarkoitus olla kannustava ja positiivinen, mutta olin varma, ettei nainen tarkoittanut sitä niin painottaessaan poika-sanaa turhankin paljon.
-Olet kyllä Aleksi muuttunut sitten viimenäkemän, parempaan suuntaan tottakai. Vieläkös sinä opetat tuota meidän Mattia matikassa? Markon isä jatkoi välittämättä vaimonsa kommentista. Rentouduin vähän kuullessani miehen rennon äänensävyn ja nyökkäsin.
-Parhaani yritän, toivottavasti siitä vaan on jotain hyötyä Matille, totesin naurahtaen.
-Mukava kuulla.

Jatkoimme turhanpäiväistä rupattelua jonkin aikaa, vain Markon äiti pysyi hiljaisena koko keskustelun ajan. Olin onnellinen Markon vihdoin tuuppiessa minua ylös sylistään, vilkaisin miestä kiitollisena ja kiikutin molempien kahvimukit tiskialtaalle.
-Meidän täytyy Aleksin kanssa nyt lähteä lenkittämään Ujoa, Marko selitti vanhemmilleen nopeasti ja harppoi perässäni yläkertaan, jossa vaihdoin pikaisesti vaatteet ja suurinpiirtein juoksin ulos Ujo perässäni. Huokaisin helpotuksesta sulkiessani oven perässäni ja sytytin tupakan. Sisältä kuului kiivasta keskustelua johon tuntui liittyneen koko perhe, olin täysin varma, että sielä keskusteltiin minun ja Markon suhteesta. Lopullisen varmistuksen sain Markon kävellessä tuohtuneen ulos, mies katsoi minuun anteeksipyytävästi ja nappasi kädestäni kiinni kävellessämme portille.
-Äitisi ei tainnut ilahtua kuullessaan minusta..
-Älä siitä välitä. Ei se ole ikinä tajunnut mistään mitään.
-Pitäisikö minun mennä johonkin muualle kunnes vanhempasi lähtevät..
-EI! Älä välitä heistä, tai siis äidistä, tajuatko? Marko sinetöi viimeisen lauseen vaativalla suudelmalla ja katsoi minua hymyillen.
-Mä rakastan sua, enkä halua peitellä sitä keneltäkään ja kukaan ei saa tulla meidän väliin, varsinkaan vanhempani, mies sanoi hymy huulillaan, ennenkuin jatkoi reipasta kävelyä Ujon jolkotellessa vierellämme.Tunsin talven ensimmäisten lumihiutaleiden leijailevan niskaani ja katsoin hymyillen Markoa ja koiraa, jotka olivat saaneet minusta pienen etumatkan. Hölkkäsin kaksikon kiinni ja rapsutin ohimennen Ujoa.
-Sä et ole käynyt salilla pitkään aikaan, totesin ja katsoin reippaasti harppovaa miestä kysyvästi.
-Ai enkö enää kelpaakkaan ku en ole lihaskimppu? Mies virnisteli takaisin ja tunsin punastuvani. Tottahan se oli, että Markon lihakset olivat tehneet vaikutuksen, mutta eipä mies huonolta nytkään näyttänyt.
-En mä nyt sillä..
-Joojoo, tiedän kyllä. Voisin kyllä taas alkaa käymään, mies hymähti.
-Kai sä tuut kans? Marko virnuili ja tökki laihoja käsiäni. Tuhahdin tyytymättömästi, en ollut oikeastaan koskaan harrastanut urheilua, se ei vaan ollut mun juttu, mutta ehkä Markon takia voisin ainakin harkita asiaa, joten nyökkäsin.
-Kai mä joskus voin tulla kokeileen.. Tai ainakin kattelemaan sua, naurahdin kepeästi.

Olimme olleet yli kaksi tuntia ulkona kun vihdoin astelimme takaisin portista ja heitimme lähes samanaikaisesti tupakat suuhun. Halasin Markoa varovasti ja hamusin huulillani tämän huulia.
-Mä voisin mennä suihkuun, mumisin ja hivutin toisen käteni vihjailevasti miehen housujen kaulukselle. Marko urahti tyytyväisenä ja näin miehen silmistä kuinka hän olisi halunnut ottaa minut siinä paikassa.
-Susta on kultaseni tullut oikea peto, Marko virnisti ja suuteli huuliani vaativasti. Kuulin ulko-oven pamahtavan takanani ja loikkasin nopealla liikkeellä kauemmas Markosta ja meinasin kompastua omiin jalkoihini, tulija oli kuitenkin vain Matti joka nyt nauroi kippurassa ulkoportailla. Puna nousi poskilleni ja voin vain kuvitella, että olin näyttänyt aivan kömpelöltä peuralta ajovaloissa.
-Älä mua säiky, mut mutsi on kyl kyylänny teitä ikkunasta koko ajan, Matti virnisteli ja sytytti itsekin tupakan. Puna tuntui syvenevän kasvoillani, mutta Markoa tuo tieto tuntui vain villitsevän, mies kaappasi minut lähemmäs ja heitti jo oman tupakkansa pois voidakseen livauttaa kätensä paitani alle. Yritin työntää Markoa kauemmaksi ja poltin nopeasti tupakkani loppuun samalla kun kiemurtelin vapaaksi miehen tiukasta otteesta.

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   29.2.12 15:29:54

Voi että :D Toi on niin ihana, kun Aleksi on joka tapauksessa kauheen ujo! Suloista :) Miten ois, voisitko sä Sarina ettii Aleksille uuden kuvan, kun se entinen ei enään toimi/on kadonnut?

Lähettäjä: Sarina(ent. Laara) 
Päivämäärä:   29.2.12 15:49:56

Mitä vain takiasi Nikke, kärsivällisesti (tai ei niin kärsivällisesti :'D) oot tarinaa seurannut, eli tässä edessä/keskellä Aleksi :)

Lähettäjä: Tito_man 
Päivämäärä:   29.2.12 17:35:12

äää noi on niiin sulonen pari! ♥ :3

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   29.2.12 17:45:52

Niin siitä kärsivällisyydestä ei ehkä kannata niin kauheesti mainostaa...:D Mutta alusta asti ainakin! Se on suloinen! tykkään ;)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   29.2.12 20:16:09

MARKO

Minua ärsytti suunnattomasti äitini käytös. Hän kohteli Aleksia kylmän kohteiaasti, mikä ei jäänyt Matiltakaan huomaamatta. Ja kun Lotta puolilta päivin ilmesti meille, hän sai äidiltä lämpimän halauksen, ihan kuin nainen olisi tarkoituksella halunnut näyttää kuinka hyvä poika Matti oli kun hän oli tuonut miniä-ehdokkaan taloon. Minun oli pakko läteä ulos istumaan, sillä muuten olisin räjähtänyt oikein kunnolla. Oloani ei yhtään parantanut se, että Koo ei ollut vastannut sähköposteihini, ei edes viimeiseen jossa kerroin onnettomuudesta ja pyysin häntä vain ilmoittamaan että hän olisi hengissä.
Ovi avautui ja vilkaisin isääni joka tuli ulos karvalakkia päähänsä kiskoen.
-Milloin te lähdette? kysyin mieheltä joka katseli hiljaista katua muka kiinnostuneena.
-Sunnuntaina, iltalennolla. Kuule Marko, anna äidillesi hetki aikaa asettua. Kaikki tämä vimeaikainen on nostanut hänen mieleensä Kimmon kuoleman, ja kun olet asunut kuitenkin kauan omillasi, niin ymmärrät kai että äidilläsi on hankalaa asennoitua siihen ajatukseen että sinä todellakin asut miehen kanssa yhdessä. Tai pojan, jonka kaiken lisäksi olemme tunteneet jo muutaman vuoden, isäni sanoi katsellen edelleen kadulle.
-Luuletko sä, etten mä ajattelis Kimmoa aina, kun luen onnettumuudesta tai edes kuulen sellaisesta? Mä en ole unohtanut sitä, sanon kireästi, ja taistelen pitääkseni kyyneleeni kurissa. Isäni tulee istumaan viereeni ja laskee kätensä olalleni.
-En minä sitä tarkoittanut. Pyydän vain että annat äidillesi aikaa. Me lähdemme kohta, ja eiköhän hän totu ajatukseen kun saa ajatella asioita rauhassa. Muuten, meidän pitäisi varmaan katsoa sinulle uutta autoa, bemarihan meni lunastuskuntoon, jos oikein ymärsin, isäni sanoi vaihtaen nopeasti puheenaihetta.
-Joo niin meni, mutta en mä nyt ihan heti oo ajokunnossa, sanoin kohottaen hieman kipsattua kättäni.
-No niin tietysti. Mutta minä laitan sinulle tilille rahaa niin saat ostettua auton tervehdyttyäsi, hän päättää ja nousee lähteäkseen liikkeelle, samalla kun taksi kaartaa pihalle.
-Minne sä oot menossa? kysyn uteliaana.
-Autovuokraamolle hakemaan autoa. Käyn samalla kaupassa, tarvitsetko jotain? hän kysyy hymyillen, mutta pudistan päätäni ja jään tuijottamaan poistuvaa taksia ajatuksiini vaipuneena.

-Mitä sä mietit? kysyn Aleksilta joka tuijottaa tietokonetta hiljaisena. Poika hätkätää hieman ja vilkaisee minua pikaisesti, ennen kuin kumartuu sulkemaan sivun jota on tuijottanut ja kääntyy sen jälkeen puoleeni hymyillen.
-En mitään, hän sanoo ja kietoo kätensä kaulalleni painaen huulensa huuliani vasten.
-Huijari, mumisen vetäen terveellä kädellä hänet tiukemmin itseäni vasten. Naapurihuoneesta kuuluu tasainen töminä, kun Matin sänky hakkaa seinää vasten.
-Ei kai me jäädä noita huonommaksi? kysyn virnistäen ja painan Aleksin sängylle.

-Kuule Aleksi, tuletko auttamaan illallisen laitossa? äitini kysyy olohuoneen ovelta ja katsoo odottavasti minua ja kainalossani lojuvaa poikaa. Matti ja Lotta olivat hävinneet saunaan hetkeä aikaisemmin ja isäni oli löytänyt nipun vanhoja sanomalehtiä, joita hän tavasi nojatuolissa näkemättä tai kuulematta mitään. Aleksi vilkaisi minua nopeasti, ennen kuin nousi epäröiden.
-Joo, totta kai, hän mutisi hieman hämentyneenä, ja hymyilin hänelle rohkaisevasti. Katsoin vielä hetken telkkaria, ennen kuin hipsin varovasti keittiön suuntaan. Seisahduin oviaukon viereen kuuntelemaan äitini tenttatessa Aleksilta tämän koulunkäynnistä ja tulevaisuuden suunitelmista.
-Onko lukio mennyt hyvin?
-Joo on, kuulin Aleksin mutisevan hämentyneenä.
-Mikä sinusta sitten aikuisena tulee? äitini jatkoi uteluaan, ja hänen äänensävynsä juorusi minulle että isäni on sanonut hänelle jotain, sillä vaikka se ei ollut yhtä iloinen kuin änen keskustelessa Lotan kanssa, niin ainakin äitini oli ystävällisempi kuin aamulla.
-Öh, en mä oo ajatellut, kuulin Aleksin sanovan empien, joten päätin mennä pelastamaan hänet äitini kuulustelulta.
-Mitä ruokaa, kaamea nälkä, sanoin tekopirteästi astellessani keittiöön jossa tuuppasin saman tien pienen telkkarin päälle nähdäkseni uutiset.
-Lämpimiä voileipiä, mutta vasta puolen tunnin kuluttua, äitini vastasi kääntäen samalla katseensa pois kun kumarruin suutelemaan Aleksia ennen kuin istuin katsomaan uutisia. Levottomuus joka velloi sisälläni aamulla ei ollut kadonnut, eikä Koo ollut vieläkään vastannut minulle.
-Onko kaikki hyvin? Aleksi kysyi hiljaa kun äitini nappasi pellin ja lähti kiikuttamaan sitä uuniin.
-Joo kai, sanon kulmiani rypistäen. Uutisissa ei vaikuttanut olevan mitään kiehtovaa, ja huomioni kääntyi haukahdukseen eteisestä. Samassa ovelta kuului koputus, joten nousin nopeasti ja lähdin Ujon luo eteiseen, jossa Tero seisoi odottelemassa ovella.
-Mitä jätkä? kysyin virnistäen, ennen kuin huomasin hänen vakavat kasvonsa.
-Ei niin hyvää, Tero sanoi hiljaa ja vilkaisi luokseni tullutta Aleksia.
-Noh? kysyin nyt huolestuneena, jolloin Tero tuuppasi virnistäen oven auki. Ovella seisoi koko vanha kaveriporukkani, Tapsa, Taina, Henkka ja Jami, kaikki virnuillen typerästi.
-No voi helètti, mitä te täällä? kysyin halaten jokaista vuoronperään terveellä kädelläni.
-Tultiin kattomaan ootko sä oikeesti kokovartalokipsissä niinku toi väitti, Jami sanoi viitaten Teroon, jonka viattomasta ilmeestä ei puuttunut kuin sädekehä ja siivet.
-Tulkaa nyt hitossa sisälle, sanoin nauraen ja ohjasin Aleksi kainalossani porukan olohuoeeseen, josta isäni ymmärsi siirtyä vähin äänin keittiöön lehtineen. Äitini kävi vilkaisemassa ovelta paikalle tullutta porukkaa ja olin kuulevinani hänen mutisevan jotain parista lisäpellillisestä. Silä hetkellä unohdin mielessäni vaanivan huolen, ja otin kiitolisena vastaan Tainan ojentaman olutpullon.
-Markolle, ja sen yhdeksälle elämälle joista se on jo kuluttanut kahdeksan, Tapsa sanoi nostaen omaa pulloaan. En voinut olla naurahtamatta ja vilkaisematta Aleksia, joka katsoi minua hymyillen.

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   1.3.12 18:10:03

Ihan mahtava pätkä! Pitääkin vielä lukasta uudestaan :) Erittäin laadukasta tekstiä, mutta mua raivostuttaa toi Markon ja Matin äiti :D ihme almost homofoobikko :DD

Lähettäjä: Mivava 
Päivämäärä:   1.3.12 21:13:26

Ei voi muuta sanoa kuin että ihanaa, että Sarina olet palannut! Tää on kuitenkin sinällään legendaarinen tarina ht.netin mittapuulla ajalta, ennen kuin poikarakkausbuumi alkoi. Minkään tarinan kesken jääminen ei ole harmittanut mua enemmän kuin tämän. Piristi kummasti mieltä, kun huomasi tämän olevan taas hengissä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Sillain ohimennen vielä pahoittelut Muistolle, että en ole tuota app:tä jatkanut. Olen ollut taas viimeisen kuukauden aivan puolikuollut ja kirjoitusblokissa, mutta ehkä tää elämä alkaisi tästä taas luttaantua eteenpäin.

Lähettäjä: nakkisoturi 
Päivämäärä:   1.3.12 22:46:51

Uuu ihanaaaa :D Mut Koo ei saa kuolla eikä mitää pahaa :<
Oon niiin ilone et tää saatiin jatkuun! :)

Lähettäjä: Sarina(ent. Laara) 
Päivämäärä:   1.3.12 22:57:05

Kiitos kaikille lukijoille, olette ihania :) Tässä nyt hieman sekava lyhyehkö pätkä, yrittäkää ymmärtää :D
--
Aleksi

Kuuntelin hiljaisena Markon ja hänen ystävien keskustelua, tunsin oloni täysin ulkopuoliseksi muiden muistellessa ”vanhoja hyvä aikoja”, hymähdin välillä joillekkin jutuille ja yritin näyttää kovinkin kiinnostuneelta, jotten pilaisi Markon iloa. Mies tuntui saavan elämästä uudelleen kiinni vanhojen ystäviensä seurassa, välillä hän vilkaisi minuun hymyillen, mutta kääntyi sitten välittömästi takaisin kavereidensa puoleen.
-Aleksi, tuutsä mun kanssa saunomaan kun Lotta joutui lähtemään kotiin? Matin ääni keskeytti mietiskelyni ja pomppasin välittömästi ylös vilkaisten samalla Markoa.
-Haittaaks sua jos meen?
-Ei tietenkään, hölmö. Pidä kivaa, Marko hymähti takaisin ja kurottautui antamaan nopean pusun minulle.

Nappasimme nopeasti muutaman oluen saunalle mukaan ja istahdimme löylyihin, Matti tapansa mukaan viskoi kiukaalle vettä minkä kerkesi ja minä en voinut muuta kuin pyöritellä päätäni.
-Lupaathan sä että et kerro Markolle tai kellekkään jos kerron sulle jotain? Matti kysyi hieman vaivaantuneena, katse tiukasti kiukaassa. Vilkaisin ystävääni kysyvästi.
-En tietenkään kerro, kyllä sä voit luottaa muhun ihan samalla tavalla kun aina ennenkin vaikka seurustelenkin sun veljesi kanssa.
-Mä luulen et Lotalla on joku toinen.. Sille on yhtäkkiä tullut ihmeellisiä iltamenoja sun muuta ja se on ihan outo, Matti totesi apeana, lähes itkien. Yritin miettiä, mitä tuohon nyt voisi vastata, tiesin kuinka tärkeä Lotta oli Matille.
-No mutta voihan se olla, että sillä on vaan stressiä koulusta tai jostain, ehdotin lohduttavasti vaikken itsekään uskonut tuohon selitykseen. Matti pudisti päätään ja kumosi yhdellä huikalla pullollisen olutta.
-Sun pitäis varmaan jutella sen kanssa... Selvinpäin, totesin vain sanoakseni edes jotain. Matti vain nyökytteli hiljaisena.
-Nyt mennään hakemaan lisää juotavaa ja röökille! Poika hihkaisi yht'äkkiä ja sinkosi ulos saunasta. Laahustin Matin perässä pihalle ja sytytin itsellenikin tupakan.
-Mä jätän sen! Mä soitan sille nyt ja jätän sen, poika uhosi kovaan ääneen hyssyttely yrityksistäni huolimatta, kuningas alkoholi oli taas tehnyt tehtävänsä.
-Mitä jos nyt annat humalan laskeutua ja mietit asiaa huomenna uudestaan, yritin rauhoitella kiukuttelevaa poikaa. Laskin varovasti käteni pojan olkapäälle ja sain hänet rauhoittumaan edes vähän.
-Sä taidat olla oikeessa.. Kiitti.. Mä taidan painua nukkumaan, Matti mutisi alakuloisena ja suuntasi kulkunsa takaisin sisälle samalla kun Marko kavereineen tuli naureskellen ulos.
-Mikäs Mattia vaivaa? Marko kysyi kulmiaan kohottaen. Pudistin päätäni kevyesti.
-Humala, totesin lopulta virnistäen vaikka paloin halusta kertoa Markolle koko jutun, mutta en voisi pettää parasta ystävääni. Marko tuntui kuitenkin nielevän selitykseni ja jatkoi rupatteluaan muiden kanssa. Olin hieman pettynyt, kun mies tuntui unohtaneen minut kokonaan tämän ystävien tullessa käymään.
-Mä taidan kanssa lähteä nukkumaan, mumisin ja olin jo kääntymässä ympäri mennäkseni sisälle kun Marko kiskoi terveellä kädellään minut lähellensä ja suuteli.
-Mä lähen vielä käymään baarissa jos ei haittaa, mies totesi hymyillen ja silitti poskeani. Nyökkäsin nopeasti ja vilkaisin miehen ystäviä jotka odottivat jo kärsimättömänä portilla.
-Mee vaan, oo nätisti, hymähdin ja irrottauduin miehen otteesta. Olin toivonut pääseväni käpertymään Markon kainaloon ajoissa, ihan kuten suhteemme alkuvaiheessa, mutta yritin ymmärtää häntä, ei hän turhan usein nähnyt ystäviään. Mies silitti nopeasti poskeani ennenkuin harppoi ystäviensä luokse.

Saatuani vaatteet päälleni kävelin keittiöön ja olin törmätä Markon isään ovella.
-Tuota Aleksi.. Anteeksi vaimoni käytös sinua kohtaan. Olet hieno poika ja toivon todella, että Marko osaa käsitellä sinua niinkuin kuuluu, mies totesi hivenen vaivautuneena.
-Kiitos. Marko on parasta mitä minulle on tapahtunut.
-Ole kuitenkin varovainen. Nyökkäsin hajamielisesti ja yritin pohtia, mitä mies tarkoitti sanoillaan. Miksi hän halusi varoitella minua omasta pojastaan? Mielessäni pyöri monia kysymyksiä Markon menneisyydestä, en edes tiennyt, halusinko oikeasti niihin vastausta, joten päätin pysyä hiljaa.
-Mä menen nukkumaan.. Ja kiitos kun saan asua täällä, totesin vielä hymyillen miehelle, joka vastasi varovasti hymyyni.
-Hyvää yötä, mies toivotti pikaisesti ja jatkoi matkaansa olohuoneeseen telkkarin äärelle. Nappasin nopeasti lasin vettä ja raahauduin yläkertaan. Markon isän sanat eivät kuitenkaan haihtuneet mielestäni, joten nukkumisesta ei tullut mitään. Huokaisin raskaasti ja kaivoin koulutehtävät esille ja yritin keskittyä niihin huonolla menestyksellä.

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   1.3.12 23:24:24

Sais Marko kyl kertoo jo vikatkin jutut Aleksille :D Mun mielestä tämmöset salailut on ihan tyhmiä!! Ja NYT mä toivon, että marko pettäis aleksia jonkun kanssa kännipäissään 8D

Lähettäjä: looc 
Päivämäärä:   2.3.12 15:58:12

jatkoaa tää on nii kiva tarina :)

Lähettäjä: nakkisoturi 
Päivämäärä:   3.3.12 11:15:53

Voi Aleksia :< paitsi heihei nyt ois hyvä jos marko pettäis sitä tai jotai :D

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   4.3.12 20:48:05

Missäs Muiston pätkä viipyilee? Jäiköhän se ruuhkaan jumiin? :D

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   5.3.12 21:24:58

Muiston kello loikkii tunneista yli, aiheuttaen sen että vuorokaudesta loppuu tunnit :D
Silmät ristissä kirjoitettu pätkä, vilise varmaan vihreitä ja aikamuotosekoiluja, pahoitteuni....
_________________________________________________________

MARKO

kävelin yksinäni hiljaisia katuja kotia kohti, nauttien kevyestä pakkaslumesta joka leijui hiljaa kirpeässä ilmassa. Olin aina jotenkin nauttinut näistä ensimmäisistä lumisateista, kai minulle oli jonnekkin jäänyt se lapsuuden ilo kun heräsi aamulla ja näki lunta, mikä tarkoitti ensimmäistä lumipalloa naapurin ikkunaa kohden... Naurahdin hieman ajatuksilleni ja aloin etsimään taskuistani tupakkaa, ennen kuin muistin heittäneeni askin baarissa roskikseen, päätettyäni lopettaa tupakoimisen kokonaan. Olinhan jo onnistunut vähentämään pariin sätkään päivässä, joten en uskonut että lopettaminen olisi ongelma. Samassa sain kuitenkin kääntyä jo kotikadulle, joten tihensin askeleitani. Jostain kumman syystä minulle tuli mieleeni Aleksin huomautus salilla käymisestä enkä voinut olla naurahtamatta uudelleen. Kun käännyin kotipihalle, pääsi talvi yllättämään minut ja ennen kuin ehdin tavoittaa yllättävällä liukkaalla tasapainoni, tunsin mätkähtäväni maahan, mitä seurasi kipu jollaista en ennen ollut tuntenut, onnistuessani laskeutumaan murtuneen käden päälle. Sadatellen nousin varovasti ylös, maailman pyöriessä silmissäni. Kipu sai aikaan sateenkaaren värit välkkymään strobovaloina näkökentässäni, ja tunsin kuinka huono olo hiipi jostain kimppuuni. Jotenkin onnistuin kompuroimaan rappuset ylös ja sain jopa ulko-oven auki, ja komennettua oven takana odottaneen Ujon kauemmas, ennen kuin lysähdin istumaan rappusille. Pimeys valtasi mieleni melkein heti.

Jos on kuollut, voiko silloin tuntea kipua? Ajatus hiipi jostain mieleeni, ja toi mukanaan hassun kostean olon. Pian tajusin kosteuteen liittyvän karheuden, kun Ujo nuoli naamaani.
-Pois, ärähdin sille ja tuppasin koiran kauemmas, kiroten samalla kaikilla kielillä jotka osasin. Käteni lisäksi minulla oli selkä kipeä rappusilla makaamisesta, ja jotenkin seiniä pitikin seilaten sain kömmittyä vanhempieni makuuhuoneen ovelle.
-Isä, voisitko sä heittää mut ensi-apuun? kysyin hiljaa. Ujo tassutteli sängyn vierelle ja sai kuin saikin pään nousemaan.
-Mitä ih....? isäni uninen ääni aloitti, ennen kuin hän hoksasi minut ovella seisomasta.
-Mä kaaduin ja tää jäi alle, sanoin nostaen hieman kipsattua kättä.

Aamu alkoi jo valkenemaan, kun vihdoin pääsin kömpimään Aleksin viereen. Minusta tuntui että voisin nukkua ikuisuuden, mutta toisaalta olin vat´rma että olin vasta saanut silmäni kiinni kun tunsin jo pojan huulet huulillani.
-Älä, murahdin hänelle ja käänsin pääni pois, millä sain aikaiseksi sängyn heilahduksen sen merkiksi että Alekis nousi ylös.
-Onko krapula? kuuin pojan kysyvän samalla kun hän aukaisi verhot päästäen huoneeseen valoa.
-Ei kun aivotärähdys, murahdin kiskoen peittoa paremmin päälleni.
-Mitä?! Aleksi huudahti istahtaen uudelleen sängyn laidalle, ja nyt minun oli pakko raottaa silmiäni sen verran että näin pojan kasvot.
-Niin että aivotärähdys, ja käsi murtu kipsin reunan kohdalta, kun levasin portille. Mä olen ollu puol yötä ensi-avussa, että mä haluaisin nyt nukkua, ilmoitin ja kiskoin peiton pääni yli. Hetken kuluttua kuulin kuin ovi kolahti pojan perässä kiinni, ja minua alkoi kaduttaa käytökseni, mutta uni onnistui ottamaan valan ennen kuin liiallinen katumus sai minut nousemaan.

Kun vihdoin nousin ja kömmin alakertaan, oli talo hiljainen ja pimeä. Ujo tuli häntä heiluen minua vastaan rapusten alla, ja Matti ja Aleksi keskustelivat hiljaa olohuoneessa, lopettaen kuitenkin heti kun havaitsivat minut.
-Jätkä sitten rikko ittensä uudestaan, Matti naurahti nähdessään käteni, jossa oli nyt koko käsivarren peitävä kipsi. Mulkaisin vain häntä ja käänsin huomioni Aleksiin.
-Anteeksi, onistuin sanomaan pojan kanssa samaan aikaan, mitä seurasi parin sekunnin hiljaisuus ennen kuin purkahdimme kumpikin nauramaan ja Aleksi kiersi sohvan tullen halaamaan minua.
-Mä rakastan sua, kuiskasin hiljaa pojan korvaan.

Lähettäjä: murr 
Päivämäärä:   5.3.12 22:48:12

Siit ei pääse yli eikä ympäri, että tää tarina on MAHTAVA! Ja jos toi pätkä vilis kirjotusvirheitä ja muuta ni hyvin oot onnistunu ne piilottamaan, koska mä huomasin vaan kolme. Eka lause oli alotettu pienel kirjaimel ja sit oli tämmönen lauseen pätkä: "mutta toisaalta olin vat´rma että olin vasta saanut silmäni kiinni kun tunsin jo pojan huulet huulillani", toi "vat'rma" ja sit ennen kun sanaa puuttu pilkku.

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   6.3.12 06:51:51

Joo mäkih huomasin noi samat virheet kuin murr, mutta myös lisäksi tosta kolmannesta kappaleesta kolme muuta. Alussa olit laitttanut Alekis, piti olla Aleksi. Sitten ihan sen alla piti olla kuulin, mutta olikin kuuin ja loputta oli vallasta tullut vala :) Ja sitten oli varmaankin k.virhe en oo ihan varma: "Hetken kuluttua kuulin kuin ovi..." niin toi kuin-sana. Eikö se pitäisi olla joko kuinka tai kun, jolloin sinne tulisi se pilkkukin.

Mutta oothan sä silti ihan mahtava kirjoittaja :D tämmössiä pätkiä joissa on virheitä (muitta joissa kuinteknkin se itse sisältö on mahtava!!!) tulee jokaiselle parhaallekkin, jos vähän unisena kirjottaa.

Lähettäjä: looc 
Päivämäärä:   6.3.12 15:14:45

ihana pätkä ja mua ei noi pienet kirjotusvirheet haittaa ku en niit ees huomaa :) sisältöhän se on tärkein :D jatkoa !

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   6.3.12 20:01:22

Alotin viime viikon loppuna lukee ja jäin koukkuu nyt oon lukenu tänne saakka ja himoitsen lisää :DD

En löytänyt kun pikkuvirheitä, tai en ainakaa huomannu mitää suurempia. Yks parhaista tarinoista muuten :)

Lähettäjä: Sarina 
Päivämäärä:   7.3.12 12:58:50

Aleksi

Rapsuttelin hajamielisesti Ujoa samalla kun yritin keskittyä koulujuttuihin, viimeyön unet olivat kuitenkin jääneet vähille joten keskittymiseni ei ollut parhaimmillaan, kaikenlisäksi Marko ravasi ympäri kämppää ja yritti siivota yhdellä kädellä sadatellen samalla kipsiään.
-Lähetäänkö Ujon kanssa ulos? Huikkasin Markolle ja jo ennen kuin sain lauseeni loppuun oli koira syöksähtänyt ovelle ja vinkui sielä häntäänsä heiluttaen.
-Mulla ei taida olla vaihtoehtoja, Marko naurahti katsoessaan koiraa. Pomppasin välittömästi sohvalta ylös kiskoen takin jo samalla päälle.
-Mä en sit oo noin nopee, Marko nurisi ja alkoi raahautua liioitellun hitaasti yläkertaan vaihtamaan vaatteita. Kurottauduin antamaan nopean pusun Markon poskelle ja loikin ovelle.
-Mä meen jo tupakalle, huikkasin ja astelin Ujon kanssa ulos ja sytytin tupakan. Pakkanen oli kiristynyt ja taivaalla möllöttävä aurinko tuntui vain kylmentävän ilmaa.

Marko astui lopulta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen ulos ovesta edelleen kipsiään manaillen ja lähti varovasti sipsuttamaan kävelytielle.
-Hemmetin jäät.. Mies mutisi mennessään ja en voinut olla nauramatta Markon ilmeelle ja asenteelle.
-Herra yltiöpositiivinen taas vauhdissa, totesin naureskellen harppoessani miehen ja koiran kiinnni.Marko vaikutti edelleen jotenkin pahantuuliselta, joten totesin parhaaksi vain nauttia säästä ja hiljaisuudesta. Mies oli jo päivällä ollut hetken aikaa hyvällä tuulella, mutta yhtä nopeasti mieliala tuntui laskevankin, toivoin sen johtuvan vain kipsistä ja viimeyön sairaala reissusta.
-Puhuuks Matti sulle vielä asioistaan? Marko kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hätkähdin kysymystä ja nyökkäsin nopeasti.
-Jonkun verran..
-Onks sillä pojalla kaikki kunnossa? Juuri tuota kysymystä olin pelännyt. En halunnut valehdella Markolle, mutten voinut pettää Matin luottamusta.
-Sil on vaan vähän stressiä koulusta, mutisin katse maahan liimautuneena ja yritin kiristää vauhtia huomaamattomasti kunnes Marko nappasi minua kädestä kiinni ja käänsi itseään vasten.
-Kyllä mä ymmärrän ettet sä voi kertoa Matin asioista, mutta kai sä tajuat että mä olen vaan huolissani? Marko tuijotti minua tiukasti silmiin ja tunsin oloni tukalaksi. Olin aina ollut huono valehtelemaan ja en enää tiennyt mitä pitäisi sanoa.
-Se epäilee että Lotta pettää sitä, huokaisin lopulta hiljaa, toivoin vaan, että Matti ei tästä hyvästä vihaisi minua loppuelämäänsä. Marko höllensi otettaan ja suuteli minua nopeasti ennen kuin jatkoi kävelyä.
-Sä et sit oo kuullut sitä multa, mutisin vielä ja jatkoin matkaa Markon rinnalla. Marko vaan pudisteli päätään, hetkittäin hän näytti jopa siltä, että olisi purskahtamaisillaan nauruun, en tosin keksinyt mikä kertomassani oli niin hauskaa, joten päätin vain antaa asian olla.

Päästyämme takaisin kotiin oli talo jälleen täynnä elämää, Matti pelasi kaveriporukan kanssa korttia keittiön pöydän ääressä ja Matin vanhemmat katsoivat viinilasit kourassaan telkkari olohuoneessa. Keittiöön oli ilmestynyt limua, olutta, sipsiä ja pitsaa, Marko pyöritteli päätään.
-Mitäköhän Matti nyt on noille sanonut et on saanut taas jotkut juhlien tapaset tänne, mies naureskeli ja kahmaisi kourallisen sipsejä itselleen.
-Tulkaa hei pelaamaan, Matti huuteli ja siemaili oluttaan, en tiedä kuvitteliko poika ettei vanhemmat tajua jos hän juo selkä heihin päin, vai oliko Matilla oikeasti lupa juoda, mutta jokatapauksessa poika tuntui taas olevan hyvässä hiprakassa.
-Pitäisköhän sun rajoittaa juomista, mutisin, mutta istuin kuitenkin Matin viereen ja nappasin itsellenikin oluen.
-Mä taidan mennä huoneeseen, Marko mutisi ja nappasi itselleen limupullon ja pitsan mukaan harppoessaan yläkertaan.
-Onpas hassua olla pelkällä jätkäporukalla, Jupe virnisteli ja yritti mussuttaa pizzaa samalla kun keskittyi peliin. Matti näytti vähän apealta, mutta hukutti huolensa taitavasti olutpullon taakse.

Lähettäjä: mievaa 
Päivämäärä:   7.3.12 20:54:02

Kiva pätkä lisää vaan :)

Lähettäjä: ö 
Päivämäärä:   7.3.12 21:45:47

<3

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   8.3.12 07:36:54

Lisää, lisää.. Kiva pätkä :)

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   8.3.12 17:05:09

Mahtava pätkä :D Matti ja Lotta, nyt välit kuntoon!

Lähettäjä: looc 
Päivämäärä:   9.3.12 17:48:30

kiva pätkä :) vähän äksöniä nyt ! :DD

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   9.3.12 22:02:42

Jatkoa piaan ;) ja äksonia peliin mukaan :DD

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   11.3.12 20:46:23

koska jatkoa

Lähettäjä: chan 
Päivämäärä:   12.3.12 19:55:07

millon jatkoaa ? :))

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   13.3.12 14:50:01

Jatkelkaapas..?

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   13.3.12 16:27:42

no tuolla sarinan ja muistan höpössähän muisto vähän lupaili jatkoa tänään :D

Lähettäjä: pöpö 
Päivämäärä:   14.3.12 18:04:38

tää on ehdottomasti mun lempparitarina täällä! millonkas jatkoa? :)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   14.3.12 19:52:05

Eli laitetaas ny tännekin: Koulussa on loppukiri (ja jollakin rästissä tehtäviä :o ) joten on ollut aika hiljaista kirjoittamisen suhteen... Mutta lupaan huomenna kirjoittaa, kun on vapaata, meinasin ensin tänään kirjoitella mutta yksinkertaisesti ei jaksa :(

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   15.3.12 17:18:19

Laita jatkoa sitten kun jaksat ja koululta kerkeät :) Kyllä me osataan odottaa, kun osattiin toi pitempikin aika kun Sarina oli poissa :)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   16.3.12 12:33:31

MARKO

Istuin nojatuolissa ikkunasta ulos tuijotellen, kuulokkeet päässä ja kannettava sylissäni. Iso vaateröykkiö, joka oli ollut tuolissa, toimi rahina jalkojeni alla ja Ujo kuorsasi leveästi sängyllä. Olin pitkästä aikaa tehnyt facebook-päivityksiä, ja se ei ollut mitenkään helppoa kun oli vain yksi käsi käytössä, mutta oln kuitenkin saanut hieman päiviteltyä profiiliani, mm. vaihdettua statukseni seurustelevaksi. Sen jälkeen olin unohtunut tuijottelemaan ikkunasta ulos välittämättä useista yksityiskeskusteluista joita ruudun alalaitaan paukkui koko ajan niinkutsutuilta kavereiltani.
-Marko? isäni ääni kuului jostain oven suunnalta ja käänsin katseeni ikkunasta mieheen, joka seisoi ovella takki päällä.
-Mitä? kysyin laskien kuulokkeet kaulalleni, niin että hiljainen country kuului muutoin hiljaiseen huoneeseen. Alhaalla kuului pauhaavan rokki, ja arvasin etä kohta se pauhaisi vielä kovemmin, sillä vanhukset oli selvästi lähdössä.
-Me lähdetään nyt, kai te pärjäätte? isäni vahvisti ajatukseni ja tyydyin vain nyökäämään. Mies katsoi minua hetken huolestuneena, mutta kääntyi sitten lähteäkseen. Hän tuntui kuitenkin muuttavan mieltään ja kääntyi uudelleen puoleeni.
-Kuule Marko, eikö sun olis jo aika päästää irti ja jatkaa eteenpäin? hän kysyi saaden minut säpsähtämään. Katsoin hetken isääni silmät suurina, mutta sitten mies kääntyi ja sulki oven mennessään, jättäen minut yksin haamujeni kanssa.

Sinä yönä näin pelkiä painajaisia. Elin yhä uudelleen ja uudelleen ne hetket, kun kuulin Arin, Kimmon ja Eetun kuolemista. Ja aina sama toistui, ensin minua tuli lohduttamaan Aleksi, joka muuttui äkkiä Leksaksi, joka raiskasi minut, uudestaan ja uudestaan. Lopulta nousin kolmen aikaan ylös, en uskaltanut enää edes nukkua, vaan hiippailin puettuani alakertaan ja Ujo kannoillani jatkoin ulos ovesta. Suuntasin kulkuni hiljaisen kaupungin läpi aina hautausmaalle saakka. Siellä istuin penkille ja vedin jalat syliini koukkuun. Ujo istui valppaasti ympärilleen katsellen viereeni, välillä urahtaen kun sen tarkat korvat kuulivat jotain tai sen kirsuun leijaili jokin kiinnostava tuoksu.
Hiljalleen minulle tuli kylmä, joten nousin penkiltä. Nostin katseeni kirkaaseen taivaaseen, ja mieleeni palasuí vuosia sitten käyty keskustelu.
-Oletko ikinä ajatellut, minne menemme kuoleman jälkeen?
-Minne? No mullan alle tietysti, naurahdin ja kohotin pääni Arin rinnalta nähdäkseni hänen kasvonsa.
-Mäntti, hän sanoi ja pörrötti hiuksiani.
-Minä luulen, että aina kun ihminen kuolee, taivaalle syttyy uusi tähti. Ja aina kun ihminen syntyy, yksi tähti sammuu. Tähdet ovat vain sieluja, jotka odottavat paluuta maan pinnalle, Ari sanoi haikeuden kuuluessa hänen äänessä.
-Lupaan sinulle, että jos lähdet ennen minua täältä, niin etsin sen kirkkaimman tähden, jonka tiedän olevan sinun sielusi, sanoin hänelle silloin, ja hän suuteli minua pitkään.
-Kiitos, Ari kuiskasi lopuksi hymyillen.
Etsin hetken taivaalta kirkkainta tähteä, ja löydettyäni sen kuiskasin yöhön hiljaa
-Älä luule, että mä unohtaisin sua, mutta mun on aika jatkaa eteenpäin. Annathan anteeksi?
Vain hiljainen tuulen henkäys pyhkäisi hautausmaan yli, ja tunsin kuinka Ujo painautui jalkaani vasten.
-Mennään kotiin, sanoin koiralle ja pyöräytin sormiani koiran turkissa, ennen kuin suntasin askeleeni pois hautausmaalta ja kohti kotia.

Aamupäivä oli jo pitkällä, kun Aleksi kömpi ulko-ovesta sisälle.
-Missä sä oikeen olit? kysyin pojalta terävästi. Olin vasta aamulla tajunnut hänen puuttuvan, ja siitä asti olin odottanut kuulevani Aleksista, toinen toistaan kauheampien kuvien noustessa mieleeni kun Aleksin puhelin pysyi mykkänä.
-Ulkona, poika mumisi selvästi kännissä, kietoen samalla kätensä kaulalleni ja koittaen osua huulillaan huulilleni. Ujo haukahti ovella ja kääntyi katsomaan meitä, juuri kun Kisu ilmestyi Aleksin takin kanssa ovelle.
-Aleksi hei, sä unohdit... tytön lause jäi kesken kun hän näki minut.
-Ai moi Make, hän sanoi hymyilen kokeilevasti. Tyydyin mulkaisemaan häntä ja sitten Aleksia, joka edelleen roikkui kaulassani. Irrotin pojan otteen ja kävelin naisen luo, napaten takin hänen käsistään.
-Häivy, sanoin vain hänelle ennen kuin löin oven kiinni naisen naaman edestä.

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   16.3.12 12:45:19

Jatkoa jatkoa :) Todella hyvin taas kirjoitettu :)

Lähettäjä: lalaa 
Päivämäärä:   16.3.12 15:44:11

kiva pätkä mut vois olla vähän pidempii :) mut on tääki hyvä !

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   16.3.12 20:26:40

tää oli jotenkin... Jännä pätkä? Hyvä kuitenkin :)

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   17.3.12 01:35:05

Jippii ja jatkoa tulee??

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   19.3.12 18:20:49

uppista keikkaa

Lähettäjä: Sarina 
Päivämäärä:   20.3.12 01:37:31

Se tunne kun olet juuri kirjoittanut 2,5 a4:sta tekstiä ja kone päättää sammua tallentamatta mitään -.- eli kaikille vinkki, tallennelkaa välissä tekstiä ;) Tässä nyt kuitenkin jotain.
--

Aleksi

-Hei muru äläsh nyt oo noin shuppee, sopersin hihitellen ja yritin hoippua avaamaan ovea uudestaan, Marko kuitenkin esti liikkeeni astumalla minun ja oven väliin.
-Mikä hélvetti sua vaivaa? Toi ämmä ei todellakaan oo tulossa tänne ja sä painut nyt nukkumaan, Marko murahti kiukkuisena. En jaksanut välittää miehen kiukuttelusta vaan hoipuin hihitellen keittiöön ja nappasin jääkaapista oluen ja yritin epätoivoisesti avata sitä sytkärillä.
-No víttu.. Aukee nyt, mutisin ja pitkän yrittämisen jälkeen pullo lopulta aukesi ja kumosin puolet siitä yhdellä huikalla kurkkuuni.
-Mä olin tosissani, mene nyt nukkumaan pääsi selväksi, Marko murahti takaani ja kiskoi olutpullon kädestäni ja kaatoi sen omasta kurkustaan alas. Mulkaisin miestä ja lähdin hoippumaan rappusia kohti.
-Ilonpilaaja, mutisin matkalla ja raahauduin kaiteessa roikkuen rappuset ylös. Rojahdin kaikki vaatteet päällä sängylle ja kirosin vielä puoliääneen Markoa, joka oli keskeyttänyt loistobileet.

Heräsin armottomaan pääkipuun jota tehosti mahassa vellova kuvotus. Yritin laittaa silmät takaisin kiinni, mutta samalla hetkellä huone alkoi pyöriä holtittomasti ja jouduin pääkivusta välittämättä loikata ylös sängystä ja juosta vessaan. Olin varma, että kuolisin siihen paikkaan tai vähintään oksentaisin kaikki sisuskalunikin ulos. Yritin epätoivoisesti löytää muistikuvia eilisillasta. Olin lähtenyt Matin kanssa jollekkin Matin kaverille, sinne oli tullut kaikki vanhat tutut ja jotain myös meidän koulusta. Sen jälkeen alkoikin löytyä mustia aukkoja, me oltiin ainakin pelattu korttia. Ehkä juomapokeria? Tai jotain sinnepäin. Muistin myös, että jopa Kisu oli saapunut sinne ja roikkunut minussa ainakin alkuillan ja siihen filmi katkeaa. Sadattelin itseäni, miksi en vain voinut oppia juomaan kohtuudella? Ja missä hemmetissä Matti oli? Keräsin lopulta itseni ja nousin vapisevin jaloin ylös vessan lattialta ja vedin vessan. Pesin nopeasti kasvoni kylmällä vedellä ja katsoin itseäni peilistä, irvistin kuvalleni joka muistutti enemmänkin zombia kuin jotain elävää olentoa. Markon kasvot heijastuivat takaani peiliin, mies oli ristinyt kätensä rintansa päälle ja katsoi minua tuima ilme kasvoillaan. Painoin katseeni lattiaan, en halunnut edes tietää monelta ja miten olin päätynyt kotiin ja mitä sen jälkeen oli tapahtunut.
-Kahvia? Mies kysyi pieni virne suupielessään. Pudistin päätäni hitaasti, lattia tuntui keinuvan jalkojeni alla. Marko halasi minua varovasti ja talutti keittiöön istumaan antaen samalla särkylääkkeen ja lasin vettä.
-Missä sä olit eilen?
-Jollain Matin kaverilla.. Sori..
-Mitä sä teit sen ämmän kanssa? Marko kohotti toista kulmaansa kysyvästi. Yritin kaivaa muistoja viimeyöstä, mutta illan ajattelu vain lisäsi päänsärkyä, joten kohotin katseeni Markoon.
-Siis kenen? Marko alkoi nauramaan lähes hysteerisesti, mies siis tajusi vasta nyt, että minulla ei todella ollut mitään muistikuvaa eilisestä.
-Antaa olla, missä Matti on? Mies kysyi hymyssä suin ja pörrötti varovasti hiuksiani.
-Ei niin mitään tietoa.. Mut mä meen takas sängyn pohjalle, mutisin ja kipusin varovasti raput ylös Markon varmistaessa, etten kaadu suorilta alas.

Heräsin uudestaan alhaalta kuuluvaan kiroamiseen, Matti oli selvästi palannut kotiin. Humalassa. Tunsin, kuinka Marko kietoi kätensä tiukemmin ympärilleni ja painoi huulensa niskaani. Kihelmöivä tunne valtasi kehoni miehen käsien vaeltaessa paitani alla, valuen hitaasti alaspäin. Pääkipu oli helpottanut, tai ainakaan en hurmokseltani sitä enää huomannut. Samassa huoneen ovi pamautettiin auki ja hyppäsin vaistomaisesti istumaan ja kiskoin peittoa syliini Markon naureskellessa vieressä.
-Hei Alekshi alas nyt tulla, meil on jatkot, Matti hihitteli ja ei tainnut edes tajuta keskeyttäneensä jotain.
-Eiks sun pitäis mennä nukkumaan? Marko mutisi ja yritti edelleen tavoitella kädellään vyötäni. Kömmin miehen yli pois sängystä Matin luokse, joka hipsi jo kohti alakertaa, josta kuului epämääräinen känninen örvellys. Pudistelin päätäni ja astelin raput alas ja silmät meinasivat pudota päästäni, koko eilinen porukka oli valloittanut viinapulloinensa alakerran.

Lähettäjä: lalaa 
Päivämäärä:   20.3.12 13:31:28

eikää ihana pätkä <3

Lähettäjä: s.m. 
Päivämäärä:   20.3.12 19:23:14

Saitte just uuen lekian, tää on ihana :D

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   20.3.12 19:59:59

hyvä pätkä oli :) vähän lyhykäinen kuitenkin :/

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   23.3.12 14:52:08

Hyvä pätkä jatkoo ja up!

Lähettäjä: Hermanni 
Päivämäärä:   23.3.12 15:06:25

Aijotteko te vielä jatkaa tätä??

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   24.3.12 10:45:21

up

Lähettäjä: Muisto97*ek 
Päivämäärä:   24.3.12 14:27:25

Hermanni, aiotaan, mutta joka päivä ei ehditä koneella roikkumaan...

Lähettäjä: Hermanni 
Päivämäärä:   24.3.12 18:14:19

Juu, kiva että jatkatte ja ei mitään kiirettä :) Nii hyvä tarina että kyllä jatkoa jaksaa oottaa :))

Lähettäjä: chan 
Päivämäärä:   26.3.12 19:29:19

up

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   28.3.12 21:00:36

yLÖÖS!

Lähettäjä: tepa 
Päivämäärä:   28.3.12 22:39:55

oijoiii tää on nii ihana<3 oon lukenu alusta asti läpi monta kertaa! jatkoa odotellen:)

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   30.3.12 00:44:09

Oooo tää on ihanaaaa ! Lisää vaa<3

Lähettäjä: lala 
Päivämäärä:   1.4.12 20:15:52

up

Lähettäjä: NeiTi 
Päivämäärä:   3.4.12 17:41:21

Meinaattekohan jatkaa tätä enään..

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   3.4.12 20:03:40

MARKO

Minun teki sillä hetkellä mieli pamauttaa Mattia turpaan, oikein tosissaan. Tuijotin hetken sulkeutunutta ovea, joka eristi minut alhaalla juhlivasta jengistä, mutta sitten totesin että olisi kaikille parasta jos poistuisin paikalta vähin äänin, joten kiskoin vaatteet päälleni ja suuntasin ulos ilman että kukaan kiinnitti huomiota minuun.
Ujo nousi seisomaan kun pääsin kuistille, ja se tervehti minua häntää heilauttaen.
- Mennään kattomaan Teroa, sanoin koiralle ja rapsutin nopeasti sitä korvien välistä, ennen kuin suuntasin kulkuni koira rinnallani pihatien kautta kadulle. Kadulla vilkaisin talon suuntaan, ja huokaisin syvään. Olisin halunnut puhua Aleksin kanssa, mutta se oli turha toive, sen tiesin.

- No mutta, Tero sanoi naurahtaen ja päästi meidät sisälle. Minua kadutti hieman tunkeiluni, sillä vilkaisu kertoi minun tulleen keskelle illanistujaisia.
- Sori jos me häiritään, sanoin nopeasti mutta Tero tuhahti ilmaa huitaisten.
- Te mitään häiritse, tuu sisälle vaan ja ota olut, sä näytät siltä että tarttet sitä.
- Kiitos, mutisin potkaisten kengät jalastani ja siirtyen olohuoneeseen, jossa mutisin uuden kiitoksen Tapsalle, joka huomaavaisena ojensi minulle valmiiksi avaamansa oluen.

Kun yöllä astelin kotia kohti Ujo edelläni hölkäten, olin tyytyväinen että olin lähtenyt. Tero, Tapsa ja Teron pari kaveria, Samu ja Ville, olivat saaneet minutkin nauramaan. Ja kun toiset olivat lähteneet baarin, olin saanut Terolle purettua päässäni vellovat asiat, mikä oli kummasti selkeyttänyt asioita omassa päässänikin. Olin jo melkein kotiovella, kun puhelimeni alkoi soida taskussani. Vilkaisin näyttöä, joka ilmoitti tuntemattomasta numerosta. Rypistin hieman kulmiani, kuka muka minulle soittaisi tähän aikaan yöstä? Minulle tuli heti mieleen että Koo oli kuollut, ja vastasin hieman käheästi puhelimeen.
- Haloo? Sain kuitenkin hönkäistyä linjan auettua.
- Marko Arhinmäki? Täällä on Pertti Laakso poliisista, iltaa. Soittelen tällaisissa hieman ikävissä merkeissä, mutta asia koskee Matti Arhinmäkeä, joka on ilmeisesti teidän holhottavananne tällä hetkellä? Hän ja muutama hänen ystävänsä olivat olleet täällä ala-asteella ja hieman sotkua on tullut kun nuoret ovat alkoholin vaikutuksen alaisina täällä. Sakothan me toki joudumme kirjoittamaan, mutta koska asianosaisilla ei muuten ole vaateita, niin voimmehan luottaa siihen, että kotona pidätte kunnon keskustelun asiasta?
Huomasin vain saavani jonkinlaisia ynähdyksiä aikaiseksi poliisin puhuessa, ja tajusin vasta parin sekunnin hiljaisuuden jälkeen, että hän odotti minulta jotain vastausta.
- Totta kai, kiitos kun ilmoititte, sanoin enkä voinut mitään äänessäni varmasti kuuluvalle helpotukselle. Matille teki ihan hyvää joutua poliisin käsiin, jos vaikka oppisi olemaan erossa siitä mokomasta akasta, ajattelin kuunnellessani kuinka poliisi vielä lupasi tarjota pojalle kyydin kotiin, sillä hän oli kuulemma aikamoisessa kunnossa. Kiittelin vielä miestä, ja lysähdin helpottuneena istumaan portaille. Ujo tuli viereeni istumaan, ja rapsuttelin sitä hajamielisesti, ennen kuin mieleeni iski hassu ajatus. Missä Aleksi oli? Aleksin äiti tuskin kiittelisi kovasti, jos poliisi soittaisi hänelle Rovaniemelle tai minne lie porolandiaan, ainakaan kello kolme yöllä. Jostain kumman syystä ajatus alkoi naurattaa minua, ja kohta koira tökkäsi märän kuononsa poskeeni, minun nauraessa kippurassa portailla.
Ehdin juuri saamaan taloon valot, jotka tosin teki mieli sammuttaa saman tien kun näin olohuoneen kunnon, kun poliisimaija kaarsi pihalle. Matti oli todellakin sammumispisteessä, kun kaksi poliisia auttoi hänet ulos autosta. Minulla oli täysi työ saada tuota mokomaa kakaraa sisälle yhdellä kädellä, mutta jotenkin onnistuin saamaan hänet eteiseen, johon jätin pojan mennessäni viheltämään Ujon sisälle. Katselin vielä hetken poliisiauton poistuvien valojen perään, ja mieleeni nousi uudelleen kysymys Aleksista. Missä poika oli?

Toinen valvottu yö alkoi vaatia veroaan, kun aamulla nojailin keittiön ikkunapieleen ja katselin kuinka sanomalehdenjakaja laittoi lehden laatikkoon. Muistin kuinka aikanaan vanhukset olivat käskeneet tulla ennen lehteä kotiin, sillä äidilläni oli tapana nousta samoihin aikoihin kun lehti tuli.
- Mennäänkö hakemaan lehti? Kysyin Ujolta, joka katsoi minua kuono tassuilla leväten samalla kun häntä tamppasi lattiaa.
Koira kannoillani suuntasin kulkuni ulos, ja Ujo pinkaisi omille tarpeilleen kun itse astelin laatikolle ja jäin katsomaan hiljaista katua kumpaankin suuntaan. Minulle hiipi mieleeni ikävä ajatus. Minua ei enää niinkään huolettanut ajatus missä Aleksi ole, vaan ennemminkin Mitä tekemässä saatikka kenen kanssa. Pyyhkäisin ajatuksen nopeasti mielestäni, sillä se oli aivan liian kamala mietittäväksi, ja suuntasin kulkuni sisälle.

Luettuani lehden ja juotuani melkein pannullisen kahvia laitoin musiikin täysille ja aloin, vastoin päätöstäni, siivoamaan olohuonetta. Musiikilla oli toivottu vaikutus, ja Matti kömpi jonkin ajan kuluttua zombeilemaan huoneen oviaukkoon.
- Siivoamaan siitä! Huikkasin musiikin yli ja sain vastaukseksi keskarin ennen kuin poika käänsi selkänsä minulle. Ei kulunut kuin kymmenisen minuuttia, kun hän kuitenkin palasi ja käännettyään musiikkia huomattavasti pienemälle alkoi Matti kerätä kippoja syliinsä ja lähti kuskaamaan niitä keittiön suuntaan.
Vasta kun olimme saaneet olohuoneen jo melkein siivotuksi, uskalsin kysyä nyt jo pirteämmän näköiseltä pojalta
- Missä Aleksi on?
Matti pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan minua ihmeissään.
- Eiks se ookkaan nukkumassa? Hän kysyi empien, ja jokin Matin äänessä sai minut varpailleen.
- Mä en oo nähny sitten eilisen, sanoin katsoen vaativasti Mattia, joka hetken kiemurreltuaan sanoi
- Älä nyt sitten pillastu, mutta me tavattiin yks porukka eilen, ja siinä oli mukana semmonen jätkä, jonka kanssa Aleksi tuntu viihtyvän, sellainen Mikki...
Samassa Ujo haukahti ja itsekin kuulin kuinka auton ovi paukahti. Marssin ulko-ovelle juuri sopivasti nähdäkseni uuden bemarin kaasuttavan pois ja kohdatakseni Aleksin nolon ja krapulaisen ilmeen. Kiukkuni nousi nollasta sataan nopeammin kuin ferrari kiihdytti, kun näin Aleksin syödyn kaulan.
- Huomenta, oliko hauskaa kun toiset täällä odottelee sydän kurkussa että mitä sulle on tapahtunut? Kysyin ennen kuin käännähdin kannoillani ja marssin kiukkuisesti huoneeseemme.
Makasin selin Aleksiin kun poika myöhemmin tuli suihkusaippualta ja shampoolta haisten istumaan sängyn laidalle.
- Marko... poika aloitti saamatta kuitenkaan enempää sanottua. Pian kuulin kuinka hän pukeutui ja poistui huoneesta. Pyyhkäisin ehjällä kädelläni kyyneleen poskeltani ja kellahdin selälleni. Univajeet vaativat veronsa, ja kiukkuni vaihtui uneen.

Lähettäjä: lala 
Päivämäärä:   3.4.12 21:15:56

jee vihdoin jatkoa ! kiva pätkä mut voivoi aleksi eikai se ny petä markoo :o

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   3.4.12 22:04:29

Ooii, mitäs se Aleksi oikein on mennyt tekemään..?

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   4.4.12 21:47:47

ounooou ! ))=

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   4.4.12 22:04:54

Voi ei :( tosin kuhan noi vaa sopii jossai vaihees ni pieni välirikko on ihan jees ;)

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   8.4.12 15:12:11

uppista keikkaa :)

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   10.4.12 18:38:50

uppupu

Lähettäjä: Em 
Päivämäärä:   12.4.12 11:27:23

Jatkoajatkoajatkoa;))

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   22.4.12 21:48:14

uuuuuuuuuup!

Lähettäjä: g 
Päivämäärä:   22.4.12 23:07:23

jatkoaaaaa

Lähettäjä: =) 
Päivämäärä:   27.4.12 22:36:42

piu

jatkoo millo?

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   28.4.12 08:26:49

Jatkuu taas kunhan Sarina herää henkiin...

Lähettäjä: Keukeu 
Päivämäärä:   28.4.12 21:38:01

Yllättäen Sarina on tehnyt katoamistempun... (taas)...

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   28.4.12 22:36:03

Jotenkin mua ei ylltä yhtään että se katosi.

Lähettäjä: juup 
Päivämäärä:   4.5.12 23:05:58

up..

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   7.5.12 09:48:56

upupupupupup.... Ja taaas se Sarina katos, no ei ollu taaskaa yllätys...

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   7.5.12 19:53:29

Onnistuuko sulla Muisto97 jatkaa tää tarina yksin loppuun? Vai tuntuuko liian isolta urakalta? :)
Ärsyttää kun Sarina ei voi tulla kertomaan ettei pääse jatkamaan, vaan tuollain katoilee...

Lähettäjä: Admiral 
Päivämäärä:   8.5.12 20:31:01

Ymmärrän Sarinaa hyvin. Älkää painostako, sillä ei oo mukavaa kirjottaa pakosta. Tää on tosi ihana tarina<3

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.5.12 15:31:05

joo painostaa ei tartte mutta vois kai sitä ilmottaa lukijoillekkin ettei kiinnosta enää kirjottaa tai ettei tekstiä synny ... -.-
samaa kysyisin ku maea että voisko muisto kirjottaa tän yksin loppuun?

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   9.5.12 21:58:57

Kyllähän Muisto vois kirjoittaa tän yksinkin loppuun, mutta Muisto ei halua kirjoittaa tätä yksin loppuun...

Ja eihän tässä nyt oo odoteltu kuin... kuukausi?!

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   10.5.12 22:52:03

No voisko Muisto hankkia uuden kirjotuskaverin tän sun kanssa loppuun jatkelemaan??

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   17.5.12 22:55:34

up

Lähettäjä: laura 
Päivämäärä:   28.5.12 13:08:23

vouvouvou ! mä luin tän koko tarinan eilisen illan ja tän aamun aikana. aivan mahtava !! rakastuin markoon ;o;o kirjotusvirheitä on muutamassa jatkossa näkynyt, mutta ei häiritseviä. (----: upea tarina kertakaikkiaan ! ehkä paras mitä olen täällä lukenut !

jatkoa tulemaan ehdottomasti ! :--------)

Lähettäjä: Lasikannu 
Päivämäärä:   29.5.12 16:01:53

juu täälläki on just saatu luettua koko tarina ja kyl vetää hiljaseks... tää on ihan mahtava tarina ja
mahtava kerronta ja wow... nyt vaan odottelen jatkoa :)

Lähettäjä: --_ 
Päivämäärä:   1.6.12 19:58:57

up, oon lukenu tän jo kahesti läpi ja on aivan ihana! Toivottavasti tää vielä jatkuis, ja Muisto kiitos kun sää ainakaan et oo meitä jättäny! :))

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   1.6.12 21:45:29

Minä jaksan elää toivossa että Sarina vielä palaa, kunhan saa elämänsä järjestykseen. Lisäksi olen sitä mieltä, että uuden kirjoittajan ottaminen näin pitkälle edenneeseen tarinaan olisi hankalaa, koska hahmojen luonteisiin tulisi muutoksia, siksi en halua vaihtaa Aleksin kirjoittajaa.

Toivottavasti myös te lukijat jaksatte olla kärsivällisiä.

Lähettäjä: höhöö 
Päivämäärä:   3.11.12 18:20:26

haluun jatkoo :D

Lähettäjä: inkkukinkku 
Päivämäärä:   4.11.12 09:12:34

luin koko tarinan viime yönä aivan mahtava:) toivottavasti saataisiiin jatkoa:)

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   7.11.12 16:12:53

ÄÄÄ )= jatkooooo<3

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.11.12 12:51:33

Muisto on sanonut, että tarina ei en jatku -.- tää tarina tiphahti jo viime kevänä. Tuskin en toivoakaan, että jatkuisi.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   8.11.12 13:25:38

Muisto korjaa, että Muisto ei halua jatkaa tätä yksin loppuun eikä ottaa toista kirjoittajaa Aleksille, koska en usko että kukaan pystyisi kirjoittamaan Aleksilla ilman että luonne muuttuisi.

Eli mahdollisesti tarina jatkuu, jos Sarina/Laara palaa elävien kirjoihin, tai tulee ilmoittamaan että ei halua enää jatkaa.

Lähettäjä: iru000 
Päivämäärä:   8.11.12 15:04:47

Mukava nähä tämä tarina etusivulla pitkästä aikaa, kun pitkään seurannu ja tykänny lukee. Ja en voi kieltää olevani muiden kanssa samaa mieltä siitä, että jatkoa toivoo, mutta usko alkaa hiipua. Pöytälaatikkokirjailijana (aika huonona sellaisena) ymmärrän kyllä myös hyvin, ettei tekstiä synny pakottamalla ja mikäli Sarinalla/Laaralla on omassa elämässään jotain mielekkäämpää (tai miksei voisi myös traagista olla, mutta haluan ajatella positiivisesti) niin sekin on selvää että helposti tarina tai kaksi unohtuu täysin.

Olisi tosin mielekästä tietää, että jos joku tuntee/tietää ja kykenee olemaan yhteyksissä, voisi mahdollisesti kysyä kirjoittajalta ja ilmoittaa tänne, mikäli tarinaan ei ole hetkeen jatkoa tulossa. Olisiko esimerkiksi Muisto97 lla mahdollisesti Sarinan/Laaran sähköpostia tms. että voisi kysyä tilanteesta? Toivossa on toki aina hyvä elää, mutta epätietoisuus on hermoja raastavaa. Uskoisin monen mieltä rauhoittavan tietää, että mikä on tilanne.

Ja Sarina/Laara: Tervetuloa takaisin, milloin ikinä palaatkaan.

Lähettäjä: Yewwily 
Päivämäärä:   9.11.12 14:27:30

NOOOOOoooOOOOOOU!!!!!!

EI TÄÄ VOI KESKEYTYÄ NÄIN..

JATKOAJATKOAJATKOA NYT HETI PAIKALLA!

Lähettäjä: Sarina 
Päivämäärä:   13.11.12 21:24:22

Arhg, mitä mä voin enää sanoa??? Mä todellatodellatodella haluan herättää tämän tarinan uudestaan henkiin, olen halunnut joka kerta kun olen palannut ja ikinä en ole tarkoituksella kadonnut.-.. Henkilökohtainen elämä vain on... noh.. vaikeaa, todella vaikeaa. Minulla on siis vaikea pitkäaikais sairaus, mahdollisuus parantumiseen on ja aina kun olen palaamisen tänne tehnyt, niin lääkärit ovat sanoneet, että nyt ollaan voiton puolella jne p*skaa, kunnes kunto on taas romahtanut ja olen viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa, hoitoloissa ymsyms (en ala tähän tarkemmin asiaa analysoimaan, haluan kuitenkin edes jokseenkin pysyä anonyyminä, jos jollain nyt on jotain tarvetta epäillä ja kiukutella katoamisen syytä tmv niin sähköpostiin saa ottaa yhteyttä). Nyt sitten taas kerran kuulin olevani kunnossa ja sairaus on jo melkein voitettu(ehkä tämä miljoonas kerta toden sanoo..) ja pääsin takaisin kotiin ja sain lapsenikin luokseni asumaan (<3 en nyt tosin muista, että kerroinko jo, että tosiaan vahinkoraskaus huomattiin 7:llä kuulla ja nyt minulla on melkein 1,5v. ihana prinsessa, joka luonnollisesti rajoittaa tätä netissä roikkumista). Mä voin vain jälleen kerran nöyrästi pyytää anteeksi, mielelläni jatkan kirjoittamista, pyrin teitä infoamaan jos tilassani tulee muutoksia, mutta yleensä muutokset ovat rajuja ja ennalta-arvaamattomia, eli tästä syystä en ole koneelle päässyt näistä ilmoittamaan... Tämä oli taas se hetki kun minut saa haukkua ja lytätä ja nyt on myös hyvä hetki ilmoittaa jos on vastalauseita siihen, että jatkan kirjoittamista kaikesta huolimatta. Kiitos ja Anteeksi, Muisto, jaksathan sä vielä minnuu ja jatkat kirjoittamista? *anova katse*