Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:47:38

Eli tämä stoori on täällä jo, topsut meni jo kuudennessa, mutta päätettiin laittaa koko tarina alusta alkaen uuteen topaan, kun hitaasta jatkosta johtuen on viimeiset pari topsua melkein täynnä pelkkiä kommentteja :)

Nyt koitetaan saada tarina uudelleen aktiiviseksi.

Tämä tosiaan on homo-tarina, yksi niitä ennen hurjaa buumia aloitettuja, joten turha tulla itkemään kun etusivu on täynnä homotarinoita.

Tässä siis hahmot:

Aleksi Uusitalo

IKÄ:
17, syntymäpäivä 7.1.1992

PERHE:
Asuu äitinsä Maijan kanssa, vanhemmat ovat eronneet. Aleksin isä on häipynyt kokonaan hänen ja Maijan elämästä Aleksin ollessa 4-vuotias. Aleksi ei enää ajattele asiaa, eikä hänellä ole mielenkiinota pitää yhteyttä isäänsä.
Aleksi ei ole vielä päässyt yli hänen 14-vuotiaan veljensä Juhan kuolemasta, joka tapahtui melkein kaksi kuukautta sitten auto-onnettomuudessa.
Aleksi ei ole kovin läheinen äitinsä kanssa, eikä hänellä ole paljon rajoituksia kotiintuloajan suhteen. He kuitenkin tulevat ihan hyvin toimeen, eivätkä paljoa riitele.
Maijalla ei ole tällä hetkellä uutta miesystävää ja hän työskentelee S-marketissa.
Perheen rahatilanne ei ole kovin kehuttava.

LUONNE:
Aleksi on menevä tyyppi eikä paljoa stressaa koulusta. Hän oo rento ja tutustuu melko helposti uusiin ihmisiin pienen alkujännityksen kadottua.
Aleksi on pohjimmiltaan herkkä ja osaa näyttää tunteensa ja kertoo jos jokin asia vaivaa häntä. Toisinaan hänestä tuntuukin, että ihan kaikkea ei ehkä pitäisi kertoa.
Aleksi suuttuu melko helposti, mutta leppyy myös nopeasti. Hän on kuitenkin kohtalaisen positiivinen ihminen, eikä vaadi paljoa, että hänet saa nauramaan.

ULKONÄKÖ:
Aleksin stereoista kuuluu metallimusiikkia, ja se näkyy hänen pukeutumisessaankin. Hänen päällään näkyy yleensä vain mustaa. Bändipaidat ovat kovassa käytössä, samoin niittirannekkeet ja -vyöt.
Aleksilla on olkapäihin ulottuvat mustat hiukset. Hänen kätensä ovat tatuoidut.
Pituutta Aleksilta löytyy 176cm ja ruumiinrakenteeltaan hän on hoikka.

MUUTA:
Erityisiä harrastuksia Aleksilla ei ole. Aika kuluu kavereiden kanssa ja tietokoneella istuen.

MARKO ARHINMÄKI

Ikä:
22 vuotta, synt. 24.6.1987.

Pituus:
183cm

Ulkonäkö:
Ruskeat, lyhyeksi leikatut hiukset, jotka on aina geelillä nostettu pystyyn. Ruskeat silmät, joissa välkkyy ilkikurinen pilke. Hymy on erittäin tuttu näky Markon huulilla, ja hänen suupieliinsä ilmestyy hymykuopat kun hän hymyilee.
Kroppa on treenattu ja lihaksikas, mutta ei kuitenkaan mikään lihaskimppu.

Luonne:
Marko on erittäin sosiaalinen ihminen, joka tutustuu mielellään uusiin ihmisiin. Tämä psykiatrin urasta haaveileva nuori mies on hyvä kuuntelija ja kavereiden keskuudessa hänet tunnetaan luotettavana olkapäänä joka pitää hänelle uskotut asiat omana tietonaan.

Perhe:
Markon perheeseen kuuluu isä Mikko, 45 vuotias psykiatri, äiti Minna, 40 vuotias lastenpsykiatri ja veli Matti, 17 vuotias koulujen kauhu:)
Perhe asuu isossa omakotitalossa kaupungin laitamilla, eikä heillä ole ikinä ollut rahasta tiukkaa. Vanhemmat ovat paljon töissä, minkä takia he ovat lahjoneet poikiaan antamalla kaiken periksi. Marko onkin usein ollut Matille isän korvike, ja perheen pää, joka on jo nuorena pitänyt huolta pikkuveljestään.

Muuta:
Marko on mies joka tekee asiat perusteellisesti, ja siksi hän peruskoulun jälkeen vietti vuoden isänsä vastaanotolla ennen kuin lähti neljäksi vuodeksi lukioon, ja hän lopetti juuri heinäkuussa uransa armeijassa, jossa hän palveltuaan ensin vuoden maavoimissa vietti vielä vuoden kouluttautuen helikopterilentäjäksi.
Marko oli ennen hintelä rillipää, oikea perus nörtti, jolla oli paksut lasit ja hammasraudat, mutta se kävi silmien laser-leikkauksessa ennen kuin lähti lukioon toiselle paikkakunnalle, ja alkoi sen jälkeen urheilemaan ja hoidatti hampaansa kuntoon niin että pääsi raudoista eroon ennen kuin meni armeijaan. Ja on siis asunut kotona viimeksi kuusi vuotta sitten, mutta nyt poikien vanhemmat olisi töiden perässä lähteneet puoleksi vuodeksi ulkomaille, ja sen takia Marko on palannut kotiin "katsomaan Matin perään", eli toisin sanoen pitämään taloa pystyssä:)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:48:37

MARKO

Jalkani nappuuttivat musiikin tahtiin tietä pitkin samalla kun metrit hävisivät taakseni muuttuen kilometreiksi. Olin lähtenyt lenkille päästäkseni hetkeksi pois Matin ja hänen tyttöystävänsä Lotan tieltä, heidän järjestellessä illalla olevia bileitä. Olin suostunut bileisiin hieman pitkin hampain, mutta toisaalta tiesin että ne olisi joka tapauksessa järjestetty vaikka olisin sanonut mitä. Hidastin vauhtini kävelyyn kääntyessäni kotipihalle, suuren kaksikerroksisen vihreän talon kävelypolulle, joka johti uima-altaan ohi taka-ovelle. Livahdin sisälle ja astelin kovalla soivan musikin turvin pesuhuoneeseen jossa kävin pikaisesti suihkussa.
Pyyhe lanteilla kuljin keittiön ohi, ja vilkaisin sinne. Matti ja Lotta tuijottivat mikrossa pyöriviä popcorneja samalla toisiaan lääppien. Tuhahtaen jatkoin matkaa käytävää pitkin, ja vilkaisin ohimennen ruokasaliin, jonka pöydän päässä oli jo täysi boolimalja ja kolme koria kaljaa ja korilliset siideriä sekä lonkeroa. Olohuoneessa oli lisää juotavaa, ja kummassakin oli myös sipsejä ja poppareita odottamassa juhlijoita. Pudistelin päätäni musiikille, joka oli Matin uusi löytö. Hän oli alkanut pari vuotta sitten kuunnella pelkästään metallia, ja samalla hänen kaveripiirinsä oli vaihtunut. Loikin rappuset ylös ja astelin käytävän vasempaan päätyyn, jossa minun huoneeni sijaitsi. Potkaisin oven perässäni kiinni, ja päästin pyyhkeen lanteiltani tippumaan ja kävelin alasti vaatekaapille, josta kaivoin puhtaat vaatteet päälleni. Farkut sai seurakseen valkoisen ihoa myötäilevän t-paidan, ja nyppäsin nopeasti tuntolevyt paidan päälle. Laitoin geeliä hiuksiini jolloin sain ne asettumaan pystyyn. Katselin mietteliäänä kuvaani peilistä, kun ovelta kuului koputus. Ovi aukeni melkein saman tien, ja Matti kurkkasi sisälle.
-Meinaatko sä lähteä pois jaloista? hän kysyi odottavasti, ja pettyi selkeästi kun pudistin päätäni.
-En saanu ketään kavereita kiinni eikä yksin paljoa huvita lähteä. Mutta en häiritte teiän juhlia, lohdutin veljeäni virnistäen, ja poika hävisi oven raosta mumisten jotain epämääräistä. Itse istahdin sängylle lukemaan psykologian kirjaani, joka minun olisi opittava suunilleen ulkoa ennen tammikuussa olevia yliopiston pääsykokeita. Yliopistoon hakemisen takia olin jättänyt armeijan, jossa olin viihtynyt erittäin hyvin. Ja osa syynä oli vanhemmillemme tarjoutunut mahdollisuus päästä Lontooseen kuudeksi kuukaudeksi töihin. Niinpä minä leikin nyt lapsenvahtia ensi keväänä täysi-ikäiseksi tulevalle pikkuveljelleni.

Tuntia myöhemmin musiikin taso oli lisääntynyt siihen malliin, että saatoin heittää kirjan rauhassa takaisin yöpöydälle, ja suuntasin paljaiden jalkojeni askeleet alakertaan. Lukitsin huoneeni oven poistuessani, ja alas päästyäni nappasin ruokasalista pari pulloa siideriä ennen kuin siirryin hiljaiseen keittiöön. Olohuoneeseen oli kertynyt jo aika lailla porukkaa, mutta koska olin luvannut Matille pysyä poissa jaloista niin nappasin itselleni keittiön tasolle leipä tarvikkeet ja aloin syömään samalla selaten aikaisemmin viikolla tullutta Aku Ankka -lehteä. Kuulin jopa musiikin pauhun yli kuinka väkeä saapui enemmän ja enemmän paikalle. Hieman huvittuneena mietin moniko oli kutsuttuja ja moniko oli vain tullut kuultuaan bileistä. Vilkaisin mikron kelloa, joka näytti ilta yhdeksää. Nousin paikaltani, ja lähdin astelemaan kohti olohuonetta, joka oli täynnä väkeä. Päästyäni soittimen luo, hiljensin volymeä huomattavasti, mutta kukaan juhlijoista ei sitä tuntunut huomaavan. Tyhjien pullojen määrä kertoili omaa tarinaansa, eikä kukaan tuntunut huomaavan minuakaan. Paitsi yksi. Katseeni tavoitti toisella puolella huonetta seisovan nuoren miehen katseen, ja hetken tarkkailin hänen kasvojaan, joita kehysti mustat pitkät hiukset. Hitaasti katseeni kulki hänen tatuoitujen käsien yli ja yhtä hitaasti nostin katseeni takaisin hänen kasvoihinsa. Kohotin hieman virnistäen siideripulloani, ennen kuin käännyin ja palasin keittiöön jossa siivosin nopeasti ruokatarvikkeet takaisin paikoilleen. Olin juuri lähdössä ulos keittiöstä, kun tämä sama nuori mies, joka oli tarkkaillut minua olohuoneessa, tuli ovesta keittiöön, ja törmäsimme toisiimme. Nappasin vaistomaisesti kiinni hänen vyötäröltä jottei hän kaatuisi. Poika punastui hieman ja mumisi anteeksipyynnön.
-Siellä tarvitaan tiskirättiä, yks pullo kaatui, hän sanoi ja virnisti hieman pahoitellen. Samassa tajusin pitäväni edelleen kiinni pojan vyötäröltä, ja päästin nopeasti irti. Viittasin tiskipöydälle vuorostani virnistäen pojalle.
-Tuoltahan se rätti löytyy. Olen muuten Marko, Matin isoveli, esittäydyin, ja poika tarttui hieman epäröiden käteeni.
-Aleksi, hän esittäytyi nopeasti ennen kuin irrottautui otteestani ja meni huoneen poikki hakemaan rättiä. Katsoin hetken hänen peräänsä, ennen kuin pakottauduin kääntymään ja palaamaan yläkertaan, jossa lukittauduin omaan huoneeseeni. En kuitenkaan osannut olla ajattelematta tätä Aleksia. Hämmentyneenä pudistin päätäni. Mitä minä oikein ajattelin?

Aleksi

Tutkailin vielä eteisen kokovartalopeilistä kuvaani, mustat farkut niittivyöllä somistettuna ja Metallican t-paita pukivat omasta mielestäni hyvin minua ja t-paidassa oli myös se hyöty että kaikki parhaat tatuointini näykivät estottomasti. Haroin vielä mustat hiukseni suoriksi ennen kuin vetäisin mustat tennarit jalkaani ja pitkähkön nahkatakin ylleni, syksy oli jo pitkällä ja pohjoistuuli osasi yllättää minut aina, kun lähdin pelkkä t-paita päällä pihalle. Tarkistin vielä pikaiesti että kaikki tarvittavat oli mukana; tupakat, puhelin, sytkäri ja avaimet, ennen kuin avasin omakotitalomme ulko-oven.
-Mutsi mä lähen nyt Matille, menee myöhään heippa! Huutelin vielä ovenraosta, vaikka epäilin ettei äitiäni edes juurikaan kiinnostanut missä olin ja minne menin, saatika että olinko tulossa kotiin. Kävelin mutaista pihatietä hiljaiselle pikkukadulle ja vilkaisin vielä taakse jäävää lapsuudenkotiani, vanha, nätti, punainen omakotitalo siirtyisi kohta jonkun muun perheen omistukseen, jäisi vain ne kauniit muistot lapsuudesta. Kyllähän mä ymmärsin ettei äidillä ollut varaa asua omakotitalossa mun kanssa kahdestaan, mutta silti pieni kerrostalo asunto jo pelkkänä ajatuksena puistatti.

Puolen tunnin kävelyn jälkeen saavuin luokkakaverini Matin ovelle ja kuulin sisältä voimakkaan musiikin pauhun, päätin kävellä suoraan ovesta sisään, ei kukaan kuitenkaan kuulisi jos soittaisin ovikelloa. Oven auetessa meteli vain yltyi, heitin takkini ja kenkäni eteisen lattialle ja matkalla olohuoneeseen nappasin mukaani lattialla olevan avaamattoman olutpullon jonka sain avattua hampaillani, viskaisin korkin jonnekkin ihmisjoukon sekaan.
-Hei Aleksi tuli! Moro mitä jätkä?? Matti hoiperteli luokseni, poika oli selvästi ottanut jo muutamankin pullon, joten tyydyin vain hymyilemään vastaukseksi, eikä poika oikeastaan edes tajunnut etten vastannut tämän kysymykseen. Rummuttelin jalallani musiikin rytmissä ja tyhjentelin hyvään tahtiin olutpulloja, kyllähän silloin piti juoda kun kerta ilmaista oli!
-Aleksi hei tanssisitsä mun kaa? Ympäripäissään oleva luokkalaiseni Reetta tuli sössöttämään eteeni ja mulkaisin tyttöä epämääräisesti.
-Joo ei kiitos, totesin tylysti, mua ei voinut vähempää kiinnostaa joku itseään jakava pissis, taino, ei mua kyllä muutenkaan kiinnostanut tytöt, mutta se oli asioita joista en haluaisi puhua. Bileet yltyivät ja jossain vaiheessa huomasin pitkän ja suhteellisen komean nuorenmiehen käyvän hiljentämässä musiikin volumea, en jaksanut noteerata asiaa mitenkään vaan tyhjensin kaljapulloni ja painelin ulos tupakalle.

Sisälle päästyäni suostuin jopa hetken tanssimaan muutaman ihan mukavan tytön kanssani ja mielialani tuntui kohoavan jokaisen tyhjennetyn pullon kanssa samaa tahtia.
-Hakekaa rätti tää vítun idiootti meni heittää täyden siideripullon väärinpäin pöydälle, Matin ääni kaikui takaani, totesin ettei minulla ole parempaakaan tekemistä joten lähdin suunnistamaan keittiöön. Olin omissa maailmoissani kävellessäni keittiöön ja törmäsin tuohon samaan nuoreen mieheen jonka jo aikaisemmin näin olohuoneessa, ja tunsin samantien tämän voimakkaat kädet vyötärölläni, jolloin tunsin punastuvani.
-Sori... mä en nähnyt sua yhtään, mutisin ja hukutin katseeni keittiön mattoon. Skarppasin itseni nopeasti ja vilkaisin nuoren miehen kasvoja, lähietäisyydeltä tämä näytti vieläkin komeammalta.
-Siellä tarvitaan tiskirättiä, yks pullo kaatui, virnistin nopeasti. Nopeasti mies päästi irti vyötäröstäni ja viittoili tiskipöytää kohden.
-Tuoltahan se rätti löytyy. Olen muuten Marko, Matin isoveli, mies esittäytyi hymyillen, katsoin hetken tämän ojennettua kättä ja haparoiden tartuin siihen.
-Aleksi, mutisin nopeasti ja irrottauduin miehen otteesta ja sinkosin hakemaan rättiä, vilkaisin olkani yli ja huomasin Markoksi itsensä esitelleen pojan kadonneen ovelta ja huokaisin syvään. Olisin halunnut juosta etsimään miehen käsiini ja pyytää tätä tanssimaan, tai ehkä mielummin vain juttelemaan, tai mitä vain, olisin halunnut vain nähdä Markon vielä. Mitä mä oikein ajattelin? mä olin varmasti vain juonut liikaa ja kalja sekoitti pääni. Naurahdin ääneen ja lähdin rätti kädessä takaisin olohuoneeseen jossa meno jatkui vähintään yhtä villinä kuin aikaisemminkin.
-Matti hei, minkä ikäinen toi sun broidis on? Kysäisin muka ohimennen pojalta.
-22, miten niin? poika sössötti ja huojui edessäni.
-Aattelin vaan, vaikuttaa aika... rennolta tai jotain sinnepäin, naurahdin ja ojensin Matille rätin jotta tämä sai pyyhittyä pöydän siideristä.

Kahdentoista aikaan yöllä suurin osa porukasta oli jo hävinnyt jonnekkin, osa makasi sammuneena sohvalla mutta muutamat sinnikkäät kiskoivat edelleen kaljaa ja siideriä ringissä lattialla. Liityin viimeksi mainittuun joukkoon kun tajusin heidän pelaavaan pokeria. Olin varmasti eniten selvinpäin, ja se näkyi myös pelityylistäni, olin jo reilusti voitolla muutaman ensimmäisen käden jälkeen.
-Matti, mä jään teille yöks jos sopii? Kysäisin katsoessani jo nuokkuvaa poikaa.
-Joo siis häh joo miten vaan, poika sopersi puoliunessa, naureskelin hetken muiden mukana sammuvalle isännälle ennen kuin huomasin jälleen tutun hahmon oven suussa, Marko katseli meidän peliä hetken ennen kuin laskeutui istumaan viereeni.
-Pääsenkö mukaan? Marko kysyi ja vilkaisi mua hymyillen, nyökkäsin tälle ja jaoin nopeasti uuden käden kaikille.

MARKO

Yksitellen porukka ringissä sammui, ja lopulta hereillä oli enää sama poika johon olin törmännyt keittiön ovella. En kuollaksenikaan saanut häneen nimeä mieleensä. Otin viimeisen huikan tyhjästä pullosta, ja vilkaisin seinällä raksuttavaa kelloa, joka näytti puoli kahta. Nousin ja venyttelin, ennen kuin aloin käymään nuorisoa läpi. Sohvalle oli sammunut viisi henkeä, kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Nostin heidät lattian pehmeälle matolle yhtä lukuun ottamatta, eikä kukaan herännyt siirtoon. Varmistin että kaikilla kulki henki hyvin, ja sen jälkeen siirryin tarkistamaan muita. Lopulta aloin keräämään tyhjiä pilloja, jonka jälkeen hain siivouskaapista ja saunalta tyhjiä pesuvateja ja ämpäreitä nuorten viereen. Tunsin kuinka pojan silmät seurasivat jokaista liikettäni. Lopulta en yksinkertaisesti keksinyt enää tekemistä, vaan käännyin katsomaan häntä kohottaen toista kulmaani kysyvästi.
-Meinaatko jäädä yöksi? kysyin häneltä, ja ilmeisesti pojan ajatukset oli ollut jossain muualla, sillä hän punastui ja siirsi katseensa Mattiin, joka röhki hieman, ennen kuin taas jatkoi tasaista tuhinaansa.
-Mitä sä kysyit? poika mutisi hieman hämmentyneenä.
-Niin että meinaatko jäädä yöksi? toistin kysymyksen huvittuneena.
-Joo, Matti lupasi et mä voin jäädä, poika sanoi varovasti. Nyökkäsin ja ojensin käteni pojalle, joka tarttui siihen epäröiden. Nykäisin hänet ylös lattialta, ja ilmeisesti hieman liian vauhdilla, sillä hän tömähti täysillä päin minua. Suloisesti punastuen poika käänsi katseensa sivuun, ja irrottautui otteestani. Hän kääntyi ja otti askeleen, horjahtaen rajusti. Naurahdin hieman napaten pojan vyötäröstä kiinni.
-Jospa mä autan, sanoin kaapaten pojan kevyesti syliini.
-Hei, ei sun tartte, kyl mä pääsen itekkin, poika koitti sanoa, mutta kietoi silti kätensä kaulalleni, kun kannoin hänet portaisiin.
-Onko talo sulle tuttu? kysyin kun kannoin hänet ylös.
-On joo, poika sanoi nyökäten.
-Saat nukkua Matin punkassa, turha sun tonne lattial on jäädä, sanoin ja työnsin oven auki jalallani. Laskin pojan vuoteelle, mutta hän ei irrottanut otettaan, vaan veti päätäni lähemmäs. Samassa pojan huulet painuivat omiani vasten. Minulla kesti hetken tajuta mitä tapahtui, ennen kuin työnsin hellästi mutta päättäväisesti pojan irti itsestäni.
-Jos koittaisit nukkua pääs selväks, sanoin mietteliäänä, ja käännyin pois. Astelin ulos huoneesta, ja suljin oven perässäni. Menin ulos jossa sytytin tupakan ja korkkasin uuden siiderin. Istahdin kuistin kaiteelle katselemaan pimeää esikaupunkia. Kaikkialla oli hiljaista. Poltettuani tupakan, sytytin vielä uuden, ja join siiderin loppuun. Huokaisten nousin viimein ylös kaiteelta, ja tarkistettuani alakerran nukkujat ja tuotuani vesipulloja ja buranaa olohuoneen pöydälle, kannoin ämpärin ja pari buranaa sekä vesilasin Matin huoneessa nukkuvalle pojalle. Hän oli sammunut päiväpeitteen päälle, joten nappasin tuolin selkänojalta huovan, jonka levitin hänen päälleen. Hymyillen itsekseni menin omaan huoneeseeni, ja jäin hetkeksi nojaamaan perässäni sulkemaani oveen. Hetken mietittyäni päättelin kaiken johtuneen vain siitä, että poika oli kännissä, eikä hän varmasti mitään tarkoittanut. Näiden ajatusten saattelemana menin nukkumaan.

Aamulla istuin juomassa kahvia keittiön pöydän ääressä, ja seurailin hitaasti heräileviä nuoria, jotka alkoivat vähin äänin liukumaan ovista pihalle. Virnistin Matille, kun poika ilmestyi päätään pidellen, seiniä pitkin kulkien, luokseni pöydän äärelle.
-Huomenta päivänsäde, sanoin virnistäen, ja sain osakseni kansainvälisen käsimerkin.
-Noh, ei kai pää ole pipi? kysyin edelleen virnuillen, veljeni mulkaisi minua erittäin murhaavasti.
-Mä lähen käymään Lotan luona, tuo sitten mumisi, ja lähti valumaan viimeisten perässä ulos.

Istuin ulkona tupakalla, kun hän saapui ulko-ovelle, hitaasti takkiaan päälleen kiskoen. Poika kohtasi katseeni, ja käänsi sitten omansa punastuen pois.
-Mikä on olo? kysyin virnistäen.
-Ihan ok, hän vastasi edelleen kenkiään tuijotellen.
-Onko sulla pitkäkin matka? kysyin, ja nyt poika nosti katseensa, katsoen kuitenkin hiukan ohi.
-Joku puolisen tuntia kävellen, hän sanoi epäröiden.
-Mä voin heittää sut, oon meinaan just salille menossa, sanoin nousten ylös kaiteelta.
-Ei sun tartte, poika mumisi, mutta en kuunnellut, vaan iskettyäni oven lukkoon marssin bemarilleni. Poika istui hiljaisena mustalle nahkapenkille, ja neuvoi miten pääsisin heille.

Kymmenen minuuttia myöhemmin pysäytin mustan bemarin punaisen omakotitalon eteen, ja käännyin katsomaan poikaa.
-Okei, me oltais oltu ehkä puolta nopeammin täällä eksymättä, mutta joka tapauksessa säästy sulta parikymmentä minuuttia kävelyä, sanoin naurahtaen. Poika nousi nopeasti autosta mumisten kiitokset, ja lähtien kävelemään kohti talon etuovea, samalla kun itse kaasutin liikenteeseen.

Aleksi

Haparoivin sormin avasin kotioveni, päässäni tuntui takovan joukko moukaroivia miehiä, enkä enään tiennyt, että johtuiko se krapulasta vai morkkiksesta. En edes musitanut koska olisin toiminut viimeksi niin hölmösti kuin viime yönä, suudella nyt ventovierasta miestä josta ei tiennyt yhtään mitään. Viskasin ulkovaatteet miten sattuu eteiseen ja marssin suoraan hakemaan särkylääkkeen ja siitä omaan huoneeseen selvittelemään päätäni. En saanut viime yötä mielestäni. Mielessäni oli vain hatara muistikuva siitä, kuinka Matin isoveli oli kantanut minut Matin huoneeseen nukkumaan ja kuinka olin suudellut häntä, en edes ollut varma, että oliko tuo kaikki oikeasti tapahtunut vai olinko vain nähnyt todentuntuista unta. Marko ei ainakaan ollut aamulla kysellyt mitään varmasti yllättävästä suudelmasta, eikä muutenkaan tehnyt yhtään kiinnostuksen elettä. Mitä mä oikein kuvittelin? Sehän oli yhden mun parhaan kaverin isoveli, ja kaiken lisäksi monta vuotta mua vanhempi, Matti oli muistaakseni sanonut sen olevan 22-vuotias. Tein pikaisen laskutoimituksen päässäni, ja totesin että ikäeroa oli viisi vuotta, eli melko paljon. Miksi ihmeessä sen ikäinen mies kiinnostuisi tälläisestä pikkupojasta. Ja enhän mä edes tiennyt, että oliko Marko kiinnostunut miehistä vai naisista. Makoilin sängylläni ja suljin silmäni, pistin kaikki ajatukseni suoraan kännin piikkiin ja päätin nukkua humalani ja krapulani pois.

Herättyäni kello näytti jo neljää iltapäivällä, pääkipu oli jotakuinkin lähtenyt ja olo oli muutenkin hyvä, vain yksi asia vaivasi mieltäni, mitä tekisin tuon Markon kanssa? Pudistin itsekseni päätäni, en voinut haikailla tuntemattoman miehen perään, ja haikailu oli turhaa, ei tämä kuitenkaan olisi kiinnostunut minusta, hänhän saattoi kaiken lisäksi olla hetero. Näppäilin varovasti Matin numeron puhelimeeni ja kuuntelin epätoivoisena hälytysääntä.
-Ai moi, onks darra? kuulin vihdoin Matin virnuilevan äänen.
-Ei enää ku sain nukuttua koko päivän, onneks sun broidi heitti mut aamul himaan, mut hei pelattaisko teil tänää pari kättä pokeria, ihan selvinpäin? kysyin naurahtaen pojalta, joka myös naureskeli puhelimeen.
-Joo no mikä ettei! Tänää en kyl juo mitään, olo on sen mukanen et otin eilen pari liikaa. Mut joo tuu tänne meille nii mä soitan muutkin mukaan, Matti kälätti tapansa mukaan pirteästi, lopetimme puhelun tämän jälkeen ja hyppelin iloisesti alakertaan pukemaan päälleni, näkisin jälleen Markon, ja hyvällä tuurilla saisimme asiat puhuttua läpi!
-Lähen Matille moikka! huikkasin äidilleni jälleen ovensuusta ja lähdin nopeasti kävelemään jo tutuksi käynyttä taloa kohti samalla kun mp3-soittimestani pauhasi Ruoskan laulajan ääni korviini.

Soitin varovasti Matin ovikelloa ja tuttu nuorimies tuli avaamaan.
-Öh... moi... Me sovittiin Matin kanssa et pelataan tänään pari kättä pokeria, sopersin ovella seisovalle Markolle ja tunsin jälleen punan leviävän poskilleni.
-Joo niinhän tuo Matti sanoi, jos ei haittaa niin pelaan teidän kanssa, Marko virnisti ja päästi minut sisälle. Potkaisin kengät jaloistani ja ripustin takkini nätisti naulakkoon ennen kuin pakenin nopeasti olohuoneeseen, jossa näinkin jo tutun pokeri ryhmän istuvan erittäin huonovointisen näköisinä lattialla ringissä.
-Ei kai äijillä oo darra? Virnuilin saapuessani huoneeseen ja sain vain vihaisia mulkaisuja vastaukseksi. Istahdin Matin viereen istumaan ja pian huomasin Markon istuutuvan toiselle puolelle.
-Noniin, eiköhän sitten aleta pelaamaan! Marko toteisi iloinen hymy kasvoillaan ja vilkaisi nopeasti minuun päin virnistellen. "Pelaamaan tosiaan", mietin mielessäni, enkä osannut oikeastaan keskittyä minulle jaettuihin kortteihin tuon komean miehen istuessa vieressäni. Halusin vain tietää, että mitä tuo ajatteli päänsä sisällä, ulospäin ei mies ainakaan näyttänyt mitään erityisen kiinnostuksen merkkejä muuta kuin peliä kohtaa.
-Sun vuoro, Matti tokaisi ja mulkaisi minua ärtyneenä.
-Ai joo... totesin mietteissäni ja vaihdoin nopeasti pari korttia, en jaksanut edes keskittyä peliin miettiessäni viime ajan tapahtumia.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:49:29

MARKO

Olimme ehtineet pelaamaan muutaman kierroksen, kun kännykkäni alkoi tärisemään sivupöydällä. Kurottauduin ottamaan sitä Matin ja Aleksin välistä. Armas veljeni oli palauttanut pojan nimen mieleen, hieman ennen kuin hän saapui, sillä Matti oli manannut että missä se vìtun Aleksi kuhnii. Huomasin pojan jännittyneen hieman, ja virnistin vetäytyessäni takaisin istumaan suorana, ja vilkaisin näyttöä. "Koo" luki soittajan nimenä, ja vastasin puhelimeen hieman hämmentyneenä.
-Mitä jätkä? kysyin soittajalta.
-Mitä ite? Hei kuule, ehittäiskö tavata? luurin toisesta päästä kuului. Rypistin hieman kulmiani kuullessani kaverini äänensävyn.
-Totta kai, misä oot? kysyin huolestuneena.
-Viiden minuutin päästä teillä, mies vastasi, ja katkaisi puhelun. Asia alkoi huolestuttamaan minua todella, ja vilkaisin kädessäni olevia kortteja. Hieman minua harmitti heittää hyvä käsi pois, mutta tein sen kuitenkin.
-Luovutan, ja häivyn, sanoin ja loikkasin nopeasti pystyyn. Astelin mietteliäänä keittiöön, ja laitoin kahvin tippumaan. Sen jälkeen menin ulos tupakalle, ja pian tuttu pösö kurvasikin bemarini viereen. Astelin nopeasti kaveriani vastaan, ja halasin häntä. Vanha viina lemahti hänestä, ja sänki kertoi parran ajon unohtuneen muutaman päivän ajalta. Mies tarrautui minuun ja painoi kasvonsa kaulaani vasten. Tunsin hänen tärisevän, ja annoin koota itsensä rauhassa.
-Meillä on muutama Matin kaveri pelaamassa korttia, mutta mennään keittiöön jutteleen, sanoin kun Koo sai koottua itsensä. Hän nyökkäsi ja lähti seuraamaan minua sisälle. Kulkiessamme olohuoneen ohi huomasin Aleksin katsovan uteliaana, ja ehkä hieman mietteliäänä, meitä.
Suljin keittiön oven perässämme, ja kaadoin meille isot mukilliset kahvia, ennen kuin istuin Koota vastapäätä.
-Kerro, pyysin hiljaa, kun hän vain tuijotteli kuppiaan. Lopulta hän huokaisi, ja kohotti katseensa.
-Se jätti mut, ja lensin ulos. Tai siis lensin eka ulos, ja sitten Riina jätti mut, Koo sanoi hiljaa. Nousin ja kiersin pöydän toiselle puolelle, halaamaan ystävääni.
-Mitä tapahtui? kysyin. Koo kohautti olkiaan hieman, ja maistoi kahvia.
-No meillä on ollu Riinan kanssa hiukan vaikeeta, mä olen jo jonkin aikaa epäilly että se pettää mua. Ja sitten ku sä häivyit lennostosta, ni mä sain pariks sellasen märkäkorva-kessun, joka luuli osaavansa paremmin kaiken. No mulla saatto hieman kilahtaa sen kanssa kiinni, ja mä palautin sen maan pinnalle. Harmi vaan ko sillä oli jotain mitä mulla ei, meinaan isipappa joka sattu oleen hieman arvovaltanen. Mulle annettiin vaihtoehdot häipyä tai mennä linnaan pahoinpitelystä. No mä keräsin kamppeet ja menin kämpille. Riina nai siellä mun armasta veljeäni, mies päätti puheensa hiljaisena.
-Onko sulla mitään paikka minne mennä? kysyin arvaten vastauksen.
-Minne tie vie, mä oon nyt kolme päivää asunu autossa, Koo sanoi olkiaan kohauttaen.
Samassa ovelta kuului koputus, ja Matti astui sisälle.
-Mä tulin hakeen hiukan jotain sipsei ja juomista, poika sanoi nopeasti, ja marssi ruokavarastolle. Aleksi oli tullut Matin perässä, ja hänen katseensa kulki Koosta muhun ja takaisin, ennen kuin hän meni ottamaan Matilta pari limsapulloa kannettavakseen. Napattuaan sipsikulhon ja suljettuaan varaston oven Matti tuli pöydän luo, ja ojensi kätensä.
-Mä oon Matti, valitettavasti ton kammotuksen pikkuveli, mutta en omasta tahdostani, poika esittäytyi virnistäen. Koo koitti kanssa saada jonkinlaisen hymyn aikaiseksi, vaikka se kyllä muistutti enemmän irvistystä kuin hymyä.
-Kalle, tai Koo, kuten kaikki haukkuu. Oon Maken entinen lentopari, hän esittäytyi kätellen Mattia. Myös Aleksi tuli nopeasti esittäytymään, ennen kuin poistui pikaisesti takaisin olohuoneen puolelle. Kun jäimme kahden, huomasin Koon katsovan minua huvittuneena.
-Mitä? kysyin hölmistyneenä.
-Kerrohan mitä sun ja ton Aleksin välillä oikein on? Koo kysyi virnistäen.
-Kuinka niin? kysyin hämmentyneenä. Oliko meidän välillä muka jotakin? ajattelin mielessäni.
-No eihän se saanu silmiään irti susta, Koo naurahti, ja tuuppasin nauraen kaveriani olkapäähän.
-Taitaa sulla olla aikamoinen kapula, kun omias näet, nauroin, mutta sitten vakavoiduin.
-Mutta hei oikeesti, kyllä sä tänne voit jäädä punkkaamaan, kyllä tää ny auton voittaa, sanoin katsoen miestä, joka huokaisten haroi blondeja, sekaisia hiuksiaan.
-Ootko ihan varma? Koo kysyi katsoen minua väsyneenä.
-Totta kai, sanoin ja lähdin astelemaan keittiön ovelle.
-Tuu, ni näytän sulle vierashuoneen, ni sitten saat painua muuttumaan ihmisen näköseks, sanoin ja avasin oven. Koo jolkotti perässäni kuin koira, ja kävi hakemassa kassinsa autosta. Ohjasin hänet yläkertaan, jossa näytin ensin vierashuoneen ja sitten kylpyhuoneen sijainnin. Palasin sen jälkeen alas, ja aloin tutkimaan pakastimen sisältöä, sillä jääkaappi ei tuntenut sanaa ruoka.
Pian sainkin perunat kiehumaan, ja aloin tekemään kastiketta. Kala muhi uunissa, ja olin täysin omiin ajatuksiini vaipunut, enkä siksi meinannut huomata Aleksia, joka seisoi oven karmiin nojaten katsomassa työskentelyäni.
-Ai Aleksi, onko joku hätänä? kysyin kohottaen toista kulmaani kysyvästi.
-Ei, tai siis, en mä tiiä, poika sanoi punastuen. Tarkkailin häntä odottaen, samalla kun sain kastikkeen porisemaan kattilaan. Pojasta näki selvästi, että hänen mieltään painoi jokin, ja taisin jo arvatakkin mikä se jokin oli.
-Tietääko Matti ja muut? kysyin muina miehinä, ja sain pojan hätkähtämään.
-Mitä? hän kysyi selkeästi varautuneena.
-Että sä oot homo, sanoin rauhallisesti, ja huomasin pojan punastuvan syvemmin.
-En mä mikään hintti oo, hän mutisi, enkä voinut olla naurahtamatta. Astuin nopeasti pojan luo, ja ennen kuin hän ehti reagoimaan, painoin huuleni hänen huulilleen. Poika meinasi juuri vastata suudelmaani, kun irrottauduin hänestä.
-Etpä tietenkään, sanoin kääntäen selkäni hänelle, ja kumarruin tarkistamaan kalan kuntoa.
-Mitä ruokaa? Matti kiljaisi samassa, ja ilmestyi Aleksin taakse kurkkimaan.
-Kalaa ja perunamuussia. Jäätkö Aleksi syömään? kysyin ja vilkaisin poikaa, joka siirsi nopeasti katseensa minusta.
-Mun tarttis varmaan mennä kotiin, hän sanoi, mutta Matti puuttui nopeasti asiaan.
-Höpsis, totta kai sä jäät syömään, sillä niin uskomatonta ko se onkin, ni Marko osaa oikeesti tehä ruokaa. Ja sehän voi viskata sut sitte autolla kotii, veljeni päätti ja puolimiten raahasi Aleksin olohuoneeseen, josta he alkoi kuulua telkkarin ääniä.
En ollut edes huomannut muiden häipyneen, mutta ilmeiseti pokeri ei ollut mukavinta ajanvietettä lauantai-iltana, varsinkaan krapulassa...

Istuimme kaikki neljä hiljaisina pöydän ääressä, ja nyt ihmiseltä näyttävä Koo näytti katselevan tennis-ottelua, sillä hänen katseensa seilasi minun ja Aleksin välillä. Mulkaisin häntä kiukkuisesti, ja kaverini suvaitsi kääntää virnuillen huomionsa ruokaan. Matti keskittyi tuijottamaan jääkiekkoa keittiön kulmassa olevasta pienestä telkkarista, eikä hän tuntunut huomaavan ollenkaan hiljaisuutta joka pöydässä oli.
Syötyämme korjasin Koon avustuksella pöydän, jonka jälkeen kävelin olohuoneen ovelle.
-Mä voin heittää sut nyt, sanoin Aleksille, joka pomppasi nopeasti ylös. Hiljaisina kävelimme autolle, ja ajoin nopeasti nyt tuttua reittiä punaiselle omakotitalolle.
-Kiitos, Aleksi sanoi ja meinasi loikata ulos autosta, mutta tartuin häneen käteensä. Poika kääntyi hämmentyneenä katsomaan minua. Hymyilin hieman, ja sanoin sitten hiljaa
-Oon pahoillani jos hämmensin sua, mutta pakko sun on myöntää että ite aloitit.
Päästin pojan käden irti, ja käänsin katseeni eteenpäin. Aleksi nousi hämmentyneenä ulos autosta, ja sulki oven. Kaasutin saman tien pois paikalta, sillä tiesin että en enää kohta voisi vastata teoistani.

Aleksi

Nousin sekaisin tuntein ulos Markon autosta, en enään tiennyt mitä ajatella, mies oli selvästi osoittanut kiinnostuksen merkkejä, muttei tehnyt elettäkään estääkseen minua poistumasta autosta. Jäin portille katsomaan bemarin loittonevia takavaloja. Huomasin Markon pysäyttävän autonsa kadun varteen vähän matkan päässä talostani ja nousevan ulos tupakalle, jostain käsittämättömästä syystä kyykistyin aitamme taakse, jotta nuori mies ei näkisi minun yhä seuraavan häntä katseellani. Mieleeni palasi elävästi mies joka oli ilmestynyt Markon ovelle aiemmin tänään, hän oli selvästi läheisissä väleissä Markon kanssa, enkä tiennyt miten suhtautua tähän tietoon. Mielessäni pyöri miljoonia kysymyksiä joihin olisin halunnut vastauksen, päällimmäisenä oli kuitenkin halu tietää mitä Markon ja tuon Koon välillä oli ja etenkin mitä minun ja Markon välillä oli. Marko tumppasi tupakkansa maahan ja vilkaisi vielä taloni suuntaan, mies oli selvästi kahden vailla, palaisiko tänne vai jatkaisiko kotiin, ilmeisesti hän valitsi viimeisen, koska pian huomasin jälleen tuijottavani loittonevia takavaloja jotka lopulta hävisi mutkan taakse. Miksi ihmeessä mä olin piiloutunut aidan taakse? Nousin syvään hengittäen ylös märältä maalta ja kävelin avonaisesta ulko-ovesta sisään ja harpoin suoraan yläkertaan joka oli nykyisin oma pikku valtakuntani. Väänsin stereoni päälle ja annoin Sonata Arctican pauhata täysillä, samalla kun riisuuduin ja lukittuduin pieneen, mustanpuhuvaan kylpyhuoneeseeni.

Istuin suihkun lattialla ja nautin kuuman veden valuessa mustia hiuksiani pitkin alastomalle vartalolleni ja siitä edelleen suihkun lattialle, hyräilin hiljaisesti taustalla soivan biisin sanoja ja yritin selvitellä harhailevia ajatuksiani. Lopulta nousin vastentahtoisesti ylös ja pesin pikaisesti sekä hiukseni että vartaloni ennen kuin sammutin suihkun ja tunsin kuinka kylmältä tuntuva huoneilma tulvi keholleni. Kuivasin nopeasti itseni ja kääräisin pyyhkeen hiusteni ympärille ennen kuin tepastelin aatamin asussani vaatekomerolle ja tutkailin sen yksitoikkoista sisältöä, väriskaalana toimi ainoastaan musta. Lopulta valitsin kaapista Rammsteinin paidan ja uudet mustat farkut jotka puin nopeasti. Kietaisin pyyhkeen pois hiuksistani ja aloin selvittää ja kuivata pehkoani föönin ja harjan kanssa. Hiukset oli nopeasti laitettu, taiteilin vielä niittivyön ja yksinkertaisen avainketjun farkkuihini kiinni ennen kuin lähdin hiljalleen kävelemään keskustaan.

Noin tunnin kuluttua seisoin tutun klubin jonossa, olin usein käynyt sielä isolla kaveriporukalla, joten kuvittelin sisäänpääsyn olevan helppoa myöskin yksin, mutta juuri kun olin viimein pitkän jonotuksen jälkeen astumassa baariin isokokoinen portsari astui kulkureittini eteen.
-Jaaha, olisiko nuorella herralla papereita esittää? poke kysyi ivailevalla äänensävyllä.
-No ei kun... Ajokortti on poliisilla kuivumassa ja ajattelin etten tarvii kantapaikkaan ottaa passii mukaan, sönkötin nopeasti enkä selvästikkään vakuuttanut lihaskimppua.
-Mä en ole kyllä koskaan nähnyt sua, joten alas kalppia siitä jos ei papereita löydy, mies sanoi tuimasti. Olin juuri kääntymässä ympäri kun tunsin käden laskeutuvan olkapäälleni, vilkaisin nopeasti sivulle ja näin Markon joka katsoi ensin minuun ja sitten portsariin hieman huvittuneena.
-Mites Tero, taasko sä kiusaat Aleksia? Mehän ollaan tän pojan kanssa käyty täällä iät ja ajat yhdessä! Marko selitti nopeasti ja vakuuttavasti.
-Ai Marko moi, joo niin tais ollakkin, menkää vaan, Teroksi kutsuttu poke sanoi ja loi minuun vielä 'tämä ei jää tähän'-ilmeen ennen kuin päästi meidät sisään.
-Tota... Kiitos ja anteeks... En mä yleensä... sönkötin naama punaisena Markolle joka keskeytti minut virnuillen
-Joojoo, ei sun mulle tarvii selitellä, nyt saat kyllä tarjota ekat tosta hyvästä! mies sanoi nauraen ja pörrötti varovasti hiuksiani.

MARKO

Tiesinhän minä, ettei Tero oikeasti uskonut selitystäni, mutta toisaalta hän kuului niihin harvoihin joita saatoin kotikaupungissani kutsua ystäväksini. Astelimme sisällä suoraan tiskille, ja Teron pikkuveli, minun entinen luokkakaverini, Tapsa, laski meille virnuillen oluet.
-Sua ei ookkaa aikoihin näkynyt, tuo totesi samalla kun antoi Aleksille vaihtorahat.
-No jaa, siitä ny ol ko kuus vuotta, sanoin olkiani kohauttaen ja virnistäen. Paikka on Tapsan ja Teron vanhempien omistama, ja siihen liittyi minullakin paljon muistoja. Tai siis se mitä niistä muutamasta kerrasta on edes mieleen jäänyt.
-Ai mutta kävinhän mä sillon lukion jälkeen kerran, muistin äkkiä edellisen käyntikertani.
-Mutta tosiaan, saisit käydä hieman useammin, Tapsa totesi vielä ennen kuin meni seuraavan asiakkaan luo. Itse annoin katseeni kierrellä vielä suht tyhjässä sisätilassa. Möykästä päätellen kaikki oli ulkona, sillä karaoken alkuun oli vielä aikaa puolisen tuntia. Lähdin liikkeelle, ja suuntasin erään pöydän luo, jossa istui kaksi viimeistä kaveriani tyttöystävineen.
-Moi, sanoin virnistäen. Henkka loikkasi ylös, ja halasi minua.
-Siis voi hèlvetti, eihän jätkää tunne enää! hän kiljui ihan innoissaan. Jami nousi kanssa virnuillen tervehtimään minua.
-Kauanko sä oot maisemissa ollu? hän kysyi kaksoisveljeään rauhallisemmin.
-Tulin tiistaina, sanoin virnistäen, ja halasin häntäkin. Kaksoset näyttivät edelleen samanlaisilta kuin silloin kun viimeksi olemme nähneet, eli ruipeloilta nörteiltä. Itse en kaivannut sitä aikaa ollenkaan, mietin kätellessäni Julian ja Janen (kaksoset, yllättävää), ja jonka jälkeen toivotin hauskaa illanjatkoa, ennen kuin jatkoin kierrostani. Pian palasin tiskille, jossa Aleksi on joutunut Tainan, Teron ja Tapsan siskon, höykytyksen kohteeksi.
-Ja oikeasti, jos et häivy niin käsken Teron viskata sut pihalle, en mä ymmärrä miten sun kaltases kakara on taas onnistunu pääsemään sisälle, nainen paasasi kiukkuisena.
-Mikäs täällä on hätänä? kysyin rauhallisesti hymyillen, ja kiedoin käteni Aleksin vyötärölle. Poika vilkaisi minua pikaisesti, ennen kuin kääntyi katsomaan tiskiin.
-Herran jumala, mä en meinannu ees tuntea sua, Taina sanoi ja loikkasi kaulaani tiskin yli.
-Siitä on hieman aikaa, mutta sä oot yhtä hemaseva kuin ennenkin, naurahdin naiselle, joka irrottautui otteestani.
-Onko tuo poika sun seurassas? hän kysyi vielä kiukkuisesti Aleksia vilkaisten.
-On, vastasin hymyillen.
-No okei, mutta pidä se sitten kurissa, viime lauantaina justiinsa nää kakarat viskattiin ulos kun laittovat puol terassia remppaan, Taina sanoi mulkoillen Aleksia kiukkuisesti. Samassa kuitenkin Tapsa tuli muistuttamaan häntä karaokesta, ja Taina joutui juoksemaan laittamaan laitteita kuntoon. Pyysin Tapsalta meille uudet oluet, jonka jälkeen ohjasin Aleksin ulos terassille, samalla kun joku reippaasti yli 50 lihava äijä aloitti illan ensimmäisen Aikuisen naisen epävireisen version.
Istuimme hiljaisina nyt tyhjentyneellä terassilla kulmapöydässä. Pistin tupakaksi, ja pian Aleksi seurasi esimerkkiä.
-Minkä ikänen sä muuten ees oot? kysyin äkkiä pojalta, ja sain hänet hätkähtämään.
-17, mut mä täytän jo tammikuus 18, poika ilmoitti uhmakkaasti.
-Ai niin muksu. Sä oot Matin luokal? varmistin vielä, ja sain vastaukseksi nyökkäyksen.
Istuimme hiljaisina juoden ja poltellen, ja oikeasti aloin ajattelemaan että miksi edes olin moisen kakaran, ala-ikäisen, seurassa.
-Onks se Koo sun hoitos? kuului äkkiä mustien hiusten takaa. Katsoin hetken poikaa huvittuneena, ennen kuin vastasin
-Me ollaan armeijakavereita, ja lennettiin vuos yhes, mutta ei muuta. Se seukkaskin viel muutama päivä sit muijan kans.
Aleksi kohotti nopeasti katseensa, ja katsoi ensimmäistä kertaa minua reilusti silmiin.
-Eli sä oot sinkku vai? hän kysyi nopeasti, enkä voinut olla naurahtamatta. Ojensin käteni pöydän yli, ja silitin pojan poskea peukalollani.
-Mitä jos sä silti pysyisit ihan oman ikäsissäs, ehdotin ja käännyin kuikuilemaan ketä oli laulamassa, sillä vaihteeksi laulu kuulosti jopa hyvältä.
Samassa näin Koon ja Matin, sekä veljeni perässä luikertelevan Lotan. He huomasivat meidät, ja suuntasivat kulkunsa seuraamme.
-Noh, onkos kivoja misuja näkynyt? Matti päätti virnuillen istuessaan Aleksin viereen, ja kiskaistessaan Lotan syliinsä.
-Ai tässä pitäjässä? kysyin naurahtaen. Koo vilkaisi Aleksia, ja virnisti sitten minulle. Kohotin hieman toista kulmaani haastavasti hänelle, ja hän tarttui siihen.
-Mä päätän biisin, tuo sanoi ja loikkasi ylös. Ehdin sopivasti juomaan kolmannen kaljan, kun Taina kuulutti meidän vuoroamme.
-Seuraavaksi tulee duetto Koo ja Make, esittämään kappaleen Tinakenkätyttö!
Saimme raikuvat abloodit mennessämme, ja vielä kovemmat lopetettuamme. Istuin takaisin paikalleni, ja Koo istui virnuillen viereeni. Aleksi istui vaivautuneena toisiaan imuuttelevien Lotan ja Matin vierellä, ja pian poika nousikin.
-Mä taidan mennä jo, hän mumisi, ja vilkaisin häntä kummastuneena. Samassa tajusin loukanneeni poikaa aikaisemmilla sanoillani.
-Mä tuun ja, sanoin ja tyhjensin tuoppini Aleksin estelyistä huolimatta.
Pian olimme jo baarin ulkopuolella, ja lähdimme kulkemaan kohti pojan kotia. Hiljaisina astelimme hetken aikaa, kunnes pysäytin Aleksin painamalla hänet erästä talon seinää vasten.
-Okei, mä selvästi suututin sut. Sanohan, ootko sä oikeesti muka kiinnostunu musta? kysyin vakavana pojalta, joka kohotti hitaasti katseensa, ennen kuin vastasi.
-Emmä tiiä, hän sanoi hiljaa.
-Mä en tiiä mitä ajatella tästä kaikesta, poika jatkoi vielä, tuijottaen katua eteen päin.
-Aivan, sähän et oo mikään hintti, sanoin ja naurahdin. Hipaisin hänen poskeaan, ennen kuin käännyin jatkamaan matkaa. Aleksi harppoi kohta minut kiinni, ja pujotti arasti kätensä omaani. Hymyilin hänelle rohkaisevasti, ennen kuin kiedoin käteni hänen harteilleen.
-Tajuuthan sä, et meillä on viis vuotta ikäeroa? kysyin kun poika kietoi kätensä vyötärölleni.
-Haittaako se? hän mumisi takkiani vasten.
Kävelimme hiukan matkaa hiljaisina, mutta se hiljaisuus oli erillaista kuin ennen, sillä se ei ollut vaivautunutta. Tosin kun aloimme lähestyä Aleksin kotia, hän irrottautui otteestani, ja minä tiesin kyllä syyn, sillä olin havainnut jo hieman aikaisemmin muutaman nuoren, jotka juopottelivat puiston penkillä. Poika tihensi askeleitaan, ja lisäsi vauhtiaan, ja astelin itsekkin hieman reippaammin, jotta pysyin hänen rinnallaan. Jengi katseli meitä kun menimme ohi, mutta ilmeisesti he eivät viitsineet huudella mitään, koska olin Aleksin mukana.
Omakotitalon portilla vilkaisin puiston suuntaan, ja pysäytin pojan.
-Aattele asioita, tiiät kyllä missä mä asun, jos siltä tuntuu, sanoin pojalle hiljaa, ja pyyhkäisin jälleen peukalolla hänen poskeaan. Sitten kumarruin vielä nopeasti suutelemaan kevyesti häntä.
-Hyvää yötä, sanoin hiljaa ennen kuin lähdin jatkamaan matkaani kotia kohden, sytyttäen samalla tupakan.

Aleksi

Seisoin hetken aitaan nojaten, luulin jalkojeni pettävän ja tiesin, että tällä kertaa se ei johtunut liiasta alkoholimäärästä vaan Markosta. Ilta oli mennyt paremmin kuin olisin koskaan osannut odottaa, musta tuntui että sydän oli hyppäämässä pois rinnasta ja aivot eivät käyneet ihan täysillä. Skarppasin nopeasti itseni ja otin Markon muutamalla juoksuaskeleella kiinni ja tarrasin tämän kaulaan kiinni ja painoin huuleni miehen huulille.
-Jäisit meille yöks, kuiskasin Markon korvaan ja näykkäsin samalla korvalehteä vihjailevasti. Tunsin Markon kädet lanteillani ja olin varma, että mies vastaisi myöntävästi. Suutelin nopeasti miehen kaulaa ennen kuin hän irrottautui väkisin otteestani.
-Se ei oo hyvä idea. Nuku pääs selväks ja ajattele asioita rauhassa, Marko totesi lähes jäisesti ennen kuin antoi nopean pusun poskelleni.
-Hyvää yötä, mies totesi vielä, ennen kuin kääntyi nopeasti ympäri ja lähti harppomaan kotia kohti. Valahdin katukivetykselle istumaan ja sytytin tupakan, ei tässä näin pitänyt käydä.
-Hyvää yötä, kuiskasin pimeyteen, vaikka tiesin ettei Marko sitä enää kuulisi. Mieleni olisi tehnyt itkeä ja huutaa, en halunnut muuta kuin tuntea juuri tuon miehen lämmön lähelläni. Poltin tupakan nopeasti loppuun ennen kuin marssin nopeasti omaan huoneeseeni ja rojahdin sängylle makaamaan. En tosiaan tiennyt mitä ajatella, olin korviani myöten rakastunut, mutta silti samalla peloissani, en halunnut myöntää kenellekään homouttani, mutta silti halusin olla Markon kanssa. Ehkä Marko oli oikeassa, parempi edetä hitaasti ja miettiä rauhassa asioita, mitä Mattikin sanoisi jos alkaisin seurustelemaan hänen veljen kanssa? Päätin kuitenkin noudattaa Markon neuvoa ja alkaa nukkumaan, ehkä aamulla kaikki olisi selkeämpää.

Havahduin puhelimeni soittoääneen, minulla ei ollut hajuakaan, että oliko jo aamu ja kauanko olin nukkunut, tiesin vain että päätäni särki jumalattomasti edellisen illan jäljiltä, taas. Kurottauduin nappaamaan puhelimen pöydältä ja vilkaisin näytössä vilkkuvaa nimeä, ”matti”, sydämeni jätti varmasti pari lyöntiä välistä ennen kuin vastasin puhelimeen, jonka ääni vain pahensi pääkipuani.
-Mitä nyt? tiuskaisin kiukkuisena, kyllähän kaikki tiesi että vihasin herätä puhelimen ääneen.
-No mitäs jätkä? Lähit eilen kauheen aikasin... Ja mitä ihmettä sä muuten ees teit kapakas mun broidin kanssa? Matti tivasi huvittuneena.
-Päätä särkee, älä jaksa kailottaa... Ja eilen alko väsyttää ja Markoon törmäsin sattumalta ja sit se saatto mut kotiin, selostin nopeasti.
-Jaajaa, ei kai se ahdistellu sua? Matti sanoi nauraen.
-Ei... ootsä muute tänään kotona? Kysyin muka ohimennen pojalta.
- En... mut hei huomen nähään, jätän sut nyt sit nukkuu krapulaas pois, aattelin vaan soittaa et oot hengissä, Matti virnuili ennen kuin lopetimme puhelun. Vilkaisin kelloa, se näytti jo kahta iltapäivällä joten päätin nousta sängystä ja raahautua alakertaan syömään.
-Huomenta, mutisin äidilleni joka ei tosin vaivautunut edes vilkaisemaan minua päin, en mä tajuu mikä sitäkin vaivas. Söin nopeasti pari leipää keittiössä ja harpoin takaisin ylös. Tunteeni risteili taas edestakaisin, enkä tiennyt mitä ajatella eilisillasta. Puolet minusta halusi juosta saman tien Markolle, puolet taas halusi pistää kaikki välit poikki. Lopulta kuitenkin kokosin itseni ja päätin lähteä Markon luokse, mun oli pakko saada puhua sen kanssa ja selvittää kaikki. Olin jo puolessa välissä portaita kun peruin ajatukseni, se ei olisi järkevää. Hölkkäsin takaisin pieneen valtakuntaani ja istahdin sängylleni pyörittelemään puhelinta kädessäni.
-Helvettí! karjaisin ja viskasin kännykän lujaa seinään, niin että osat sinkoilivat ympäri huonetta. Miksi ihmeessä Markon piti tupsahtaa elämääni? Mulla oli kaikki hyvin ennen kuin se tuli ja pilasi sen kaiken! Tiesin, etten oikeasti ollut tuota mieltä, mutta niin halusin uskotella itselleni. Keräilin kännykän palaseni ja kokosin ne nopeasti yhteen ja laitoin puhelimeni takaisin päälle, ihme ja kumma se toimi vielä. Kokosin itseni lopullisesti ja päätin lähteä tapaamaan Markoa, toki vain haukkuakseni tämän aivan lyttyyn siitä, että oli pilannut elämäni. Laitoin mp3-soittimeni pauhaamaan täysille ja otin suunnan Markon taloa kohti.

Seisoin jännittyneenä Markon ovella ja vaihdoin painoa jalalta toiselle, yritin kerätä kaiken vihani yhteen ja selittelin itselleni, kuinka Marko vain käyttää minua hyväkseen ja leikkii tunteillani, kuinka tuo mies yritti pilata kaverisuhteeni ja samalla koko elämäni. Pian huomasin oven aukenevan ja Markon seisovan oven suussa vain pyyhe verhonaan. Sydämeni heitti voltin rinnassani ja olin jo valmis antautumaan miehelle ja hyppäämään tämän kaulaan, en tajunnut miten joku voikaan olla noin komea.
-Hei, mies sanoi hymyillen ja otti askeleen lähemmäs.
-Kyllä mä tiedän mitä sä yrität! Sä haluut vaan leikkiä mun tunteilla ja yrität pilata mun ja Matin välit, sun mielestä on varmaan tosi hauskaa pilata toisen elämä! Mä en aio enää langeta sun ansoihin, ettäs tiedät! huusin ovella ja yritin samalla vakuutella itseäni, viimeisen sanan sanottuani käännyin nopeasti ympäri ja harpoin portille, tunsin kuinka kyyneleet kohosivat silmiini, yritin kuitenkin esittää vahvaa, ettei takanani seisova mies huomaisi heikkouttani. Miksi mä edes olin huutanut sille? Eihän se oikeasti ollut tehnyt mitään pahaa. Pian tunsin yksinäisen kyyneleen vierivän poskelleni.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:50:30

MARKO

Tuijotin hämmentyneenä pojan perään, saamatta sanaa suustani. Aivoni koitti kohmeisesti saada suodatettua mitä Aleksi oli sanonut, ja kun asia viimein upposi tajuntaani, iskin nyrkillä täysillä ovenkarmia.
-Make, tuu sisään, Koo kutsui hiljaa, mutta nojasin vain nyrkkiini, jonka rystysistä vuosi verta. Tunsin Koon kädet harteillani, ja annoin hänen taluttaa minut sisälle. Istuin keittiön pöydän ääreen, enkä edes huomannut kun Koo putsasi käteni,ja laittoi siihen siteen päälle. Päässäni hakkasi vain Aleksin sanat "yrität pilata mun ja Matin välit". Nuo sanat vaativat pisimmän ajan upotakseen tajuntaani. Kun ne viimein päätyivät sinne, loikkasin ylös ja marssin kiukkuisena pukeutumaan. Koo jolkutti perässäni huoneeseeni, ja katsoi kun kiskoin mustat reisitaskuhousut ja mustan t-paidan päälleni. Puettuani käännyin marssiakseni ulos, mutta Koo tukki ovi-aukon.
-Väisty, sihahdin hampaideni lomasta, mutta kaverini puisteli päätään.
-En ennen kuin kerrot mitä meinaat tehdä, hän sanoi rauhallisesti. Suljin silmäni ja vedin syvään henkeä. Rentoutin lihakseni, ja avasin silmät.
-Mun täytyy selvittää asiat sen kakaran kanssa, sanoin sitten rauhallisesti. Koo katsoi minua hetken arvioivasti, mutta nyökkäsi sitten, ja siirtyi pois edestä.

Seisoin poltellen tupakkaa ja nojaillen bemarin keulaan, punaisen omakotitalon edustalla. Tuijottelin hiljaisen näköistä taloa, ja tumppasin kolmannen tupakan. Meinasin sytyttää neljännen, mutta muutin mieleni, ja sen sijaan astelin ovelle. Koputin lujaa oveen, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Paukutin vasemmalla nyrkilläni uudestaan ovea, ja hetken jo ajattelin siihen tulleen klommon iskujeni voimasta. Tällä kertaa talossa näkyi liikettä, ja pian ovelle ilmestyi nainen, joka katsoi minua kysyvästi.
-Onko Aleksi kotona? kysyiin ja väläytin hurmaavimman hymyni.
-On se kai, en ainakaan ole huomannut että olisi minnekkään mennyt, nainen sanoi ja päästi minut sisälle.
-Aleksin huone on tuolla, se missä on juliste, hän vielä jatkoi viitaten portaikkoon. Nyökkäsin kiitokseksi, ja lähdin loikkimaan rappusia kaksi kerrallaan ylös. Nainen katsoi uteliaana perääni, ennen kuin veti takin niskaansa, ja astui ulos sulkien oven perässään.

Astuin yläkerrassa suoraan sisälle ainoasta kiinni olevasta ovesta. Musiikki pauhasi täysillä, ja poika makasi sängyllä kasvot tyynyä vasten. Hän ei huomannut tuloani, ennen kuin istuin sängyn laidalle.
-Häivy mutsi, poika mumisi tyynyynsä, ja kuulin hänen sanansa juuri ja juuri musiikin yli. Nousin ylös ja astuin soittimen luo. Sammutin sen, ja käännyin katsomaan poikaa odottavasti. Hän nosti päätään kiukkuisesti, ja meinasi juuri ärähtää jotakin, kun tajusi että paikalla ei ollutkaan hänen äitinsä. Seurasin tunteiden vaihtelua pojan kasvoilla, kun hänen ilmeensä muuttui kiukkuisesta hämmästyneen kautta iloiseksi ja siitä taas epävarmaksi. Pian hän koitti saada kasvoilleen saman kiukkuisen ilmeen kuin aikaisemmin meidän ovella.
-Mitä sä täällä teet? poika kirahti. Hänen äänensä värähti kuitenkin hieman.
-Mä haluan puhua sun kanssa, sanoin rauhallisesti.
-Mä en, poika sanoi haudaten kasvonsa takaisin tyynyyn. Astuin takaisin sängyn luo, ja kieppasin pojan ympäri. Painoin häntä hartioista selälleen sängylle, ja tuijotin häntä kiukkuisesti.
-Nyt kuuntelet jùmalauta, ärähdin pojalle.
-Ensinnäkin, mä en yritä mitään. Sä tän leikin alotit. Ois vaan pitäny arvata että sussa ei oo tarpeeks miestä viemään leikkiä loppuun asti. Vai onko koko ajan ollu kyse vaan siitä et sä oot kusessa Mattiin? No sulle on sitten huonompi juttu, että se on tosissaan Lotan kaa, ja täys hetero. Ehkä sä joskus kasvat aikuiseks, mutta pare ku pysyt poissa mun tieltä sitä oottaessa, paasasin, ja lopetettuani painoin vielä huulet pojan huulille, ennen kuin nousin ja marssin kiukkuisesti ulos.
Ulko-ovi pamahti jäljessäni kuin laukaus, ja taakseni katsomatta marssin autolle. Kaasutin kiukkuisena pois paikalta, kiroten samalla Aleksin alimpaan hèlvettiin. Löin nyrkillä rattia, ja painoin hieman lisää kaasua. Auto kiihdytti nätisti 130km/h, ja onnistuin melkein kiilaamaan yhden pösön tieltä, ennen kuin ymmärsin rajoittaa vauhtia. Siirryin nopeusrajoitusten sallimiin nopeuksiin miettien samalla kuinka vanhempani kaivaisivat minut haudasta vain murhatakseen uudestaan, jos menisin vetämään reilulla ylinopeudella itseni hengettömäksi. Samassa puhelimen pirinä kiskoi minut takaisin tähän maailmaan.
-Missä sä olet? Koo kysyi saman tien kun vastasin puhelimeen. Vilkaisin ympärilleni hämmentyneenä.
-En oikeastaan tiiä, jossain maaseudulla, vastasin huvittuneena.
-Mitä jos kieppaisit sen autos tähän suuntaan? mies kysyi pettävän rauhallisesti.
-Joo, mä tuun. Nähään kohta.
-Ajakin ihmisiks, mä haluan kuulla miten kävi, toinen tokaisi vielä ennen kuin katkaisi puhelun. Irvistin hieman, sillä sitä keskustelua en odottanut.
Aivan liian pian sain talomme näkyviin, ja nousin ulos autosta. Ehdin ottamaan vain kaksi askelta kohti ovea, kun tajusin rappusilla istuvan hahmon. Aleksi kohotti katseensa, ja nousi hitaasti seisomaan tunnistaessaan minut.

Aleksi

Hytisin kylmästä istuessani Markon portailla ja odotin kuumeisesti pojan palaamista. Vihdoin pitkän odottelun jälkeen näin tutun auton kaartavan pihaan, nousin varovasti seisomaan samalla kun katselin komeaa miestä päästä varpaisiin, astuin alas rappusilta ja otin pari varovaista askelta Markoa kohti.
-Marko, voidaanko me puhua? Kysyin varovasti ja katsoin anovasti miestä silmiin.
-Matti ei oo tänään kotona, mies sanoi kylmästi ja tönäisi minua kovakouraisesti, menetin tasapainoni ja otin vaistomaisesti kiinni Markosta, josta seurasi molempien tasapainon menetys ja seuraavassa hetkessä huomasin makaavani kylmällä maalla Markon alla. Mies yritti pikaisesti nousta ylös, mutta kerrankin omasin nopeammat refleksit ja nappasin miehestä uudestaan kiinni.
-Odota! Mä halusin vaan pyytää anteeks, kivahdin nopeasti. Mies repäisi itsensä nopeasti irti otteestani ja painoi kovakouraisesti minut maata vasten niin, etten pystynyt liikkumaan mihinkään suuntaan.
-Ja nyt sä oot tehnyt sen, samoin oot tehnyt selväksi, ettet kaipaa mua sun ja Matin väliin, ja mä tajusin sillä hetkellä, että mä en halua tollasesta pennusta yhtään mitään, Marko sihisi korvaani.
-EI! Mua vaan pelotti tää kaikki, ei mulla oo Mattia kohtaan mitään tunteita, mä haluun vaan sut, mutta tää kaikki on vaan niin hämmentävää ja uutta, sanoin anelevasti samalla kun rimpuilin irti miehen vahvasta otteesta. Pian tunsin kuinka mies painoi omistavasti huulensa omilleni ja suuteli minua, antauduin välittömästi ja lopetin rimpuilun.
-Tätäkö sä víttu haluat? HÄH? mies tiuskaisi ja irrottautui nopeasti minusta ja pomppasi saman tien ylös maasta.
-Mä menen nyt sisään ja toivon etten nää sua enää koskaan! Mies kivahti ja ennen kuin kerkesin sanoa sanaakaan kuulin ulko-oven pamahtavan Markon livahtaessa sisälle ja kohotauduin väkinäisesti istumaan. Tunsin jälleen kyynelten kohoavan silmiini, milloin musta oli oikein tullut näin herkkä? Mä olin aina ollut se porukan kovis joka ei varmasti näyttänyt tunteitaan, nyt mä pillahdin itkuun helpommin kuin pikkuisena poikana.

Koputin uudestaan Markon oveen, sisältä ei kuulunut mitään reagointia, joten hakkasin ovea hieman kovempaa, ei vieläkään vastausta.
-Helvétti, kivahdin yksinäni ja heitin tupakan huuleeni, tajusin kuitenkin nopeasti, ettei minulla ollut tulta mukana joten seisoskelin jo tutuksi käyneellä ovella yksin, kylmissäni ja palamaton tupakka suussa kiroten koko elämäni. Miksi just mun piti aina sotkee asiani näin täydellisesti? Seisoskelin vielä hetken yksinäni täristen, kunnes kuulin oven lukon naksahtavan auki ja huomasin Markon astuvan ulos. Mies näytti selvästi yllättyneeltä nähdesään minut seisomassa pihalla.
-Mitä sä siinä vielä teet? Marko totesi samalla kylmällä äänensävyllä kuin aikaisemminkin.
-Ootin sua. Haluun puhua, paitsi et ensin haluun tulta, sanoin ja loin väsyneen virnistyksen naamalleni. Mies sytytti nopeasti meidän molempien tupakat ja mulkoili minua vihaisesti.
-Mua ei edelleenkään kiinnosta puhua sun kanssa, mutta koska on jo näin myöhä ja kylmä ja mä en jaksa ajaa, niin saat luvan jäädä meille yöks ja aamulla painelet kotiis, onko selvä? Mies totesi kiukkuisena ja minä vain nyökkäsin, totesin sen olevan paras vaihtoehto tässä tilanteessa, paitsi että kotiin en varmasti lähtisi ennen kuin tämä asia olisi selvitetty.
-Sä voit nukkuu Matin huoneessa, Marko sanoi samalla kun menimme sisään.
-Nukkuisin mielummin sun vieressä, sanoin hivenen vihjailevasti, mutta sain osakseni vain murhaavan katseen.
-Se ei taida tässä tilanteessa olla järkevää, mies mutisi samalla kun johdatti minua yläkertaan

MARKO

Käänsin kiukkuisena kylkeä, ja mulkaisin kelloa. Se piru mateli eteenpäin, eikä suostunut kulkemaan normaalisti. Huokaisten käännyin uudelleen, ja onnistuin sotkeutumaan lopullisesti lakanaan. Kirosin itsekseni samalla kun nousin ylös, ja lähdin astelemaan alakertaan. Kiskoin takin päälleni, ja astuin ulos tupakalle. Istahdin kaiteelle ja katselin hiljaiseen yöhön. Huokaisten annoin ajatusten vaellella missä sattuivat, sen tarkemmin takertumatta mihinkään. Ovi aukesi ja vilkaisin sen suuntaan. Koo katsoi minua mietteliäänä, samalla tupakkaansa sytyttäen.
-Eikö tuu uni? hän kysyi ja asettui istumaan minua vastapäätä. Pudistin hiljaisena päätäni.
-Mikset sä anna sen puhua, ei se sulta pois oo, Koo sanoi hiljaa, ja käänsin kiukkuisena katseeni hänen suuntaansa.
-Mitä hyötyä siitä muka on? Eiköhän asia tullu harvinaisen selväks eilen, ärähdin kiukkuisena, ja sytytin uuden tupakan.
-Tai sitten ei. Älä viitti kakaroida, itehän Aleksi sano, että se ei tiedä miten suhtautua asiaan. Mutta jos se ei susta ois ollenkaan kiinnostunu, niin luuletko että se ois istunu melkein tunnin rappusilla oottamassa sua, tai sen jälkeen kun tulit, niin olisko se palellu täällä ovea hakaten jos se ei ois ollenkaan kiinnostunu?
-Vìtustako mä sen kakaran ajatuksista tiiän, tokaisin ja lähdin astelemaan sisälle, sillä ulkona ei ollut ollenkaan sopiva keli loikittavaksi boksereissa ja ohuessa takissa. Viskaisin takkini jonnekkin naulakon suuntaan, ja marssin sen jälkeen keittiöön, jossa laitoin kahvin tippumaan. Istahdin pöydän äärelle, ja aloin selaamaan siihen jäänyttä autolehteä. En tajunnut ollenkaan mitä luin, sillä ajatukseni kiertyi eiliseen keskusteluun, alkaen siitä kun Aleksi huusi ovellamme, siihen kun illalla huusin hänelle samalla ovella. Mutta hiljalleen aloin epäilemään omaa muistiani, sillä väkisin mieleeni nousi kaiken muun keskeltä sanat "mä haluun vaan sut". Toisaalta, poikahan itse huusi, että ei aikonut langeta minun ansaan, tai jotakin siihen suuntaan. Ajatuksissani auoin kädessä olevaa sidettä, ja tarkastelin rystysiäni. Havahduin ajatuksistani, kun Koo iski kahvimukin eteeni. Nyökkäsin hänelle kiitokseksi, ja maistoin mukista. Mies istui minua vastapäätä, ja jäi tuijottamaan minua odottaen. Välttelin miehen tiivistä katsetta, sillä en halunnut puhua mitään, ennen kuin saisin ajatukseni kasaan. Ennen kuin itse tietäisin mitä tunnen. Lopulta käännyin vastaamaan Koon katseeseen. Pian miehen kasvoille nousi virne. Kohotin kulmaani kysyvästi, ja katsoin kaveriani, joka oli oppinut lukemaan minua yhtä hyvin kuin minä häntä.
-Mitä sä siinä vielä istut? Jätkä on niin kusessa siihen poikaan, että ei vois pahemmin enää olla, Koo naurahti hiljaa. Samassa ovi aukesi, ja pian eritäin kännissä oleva Matti ilmestyi oviaukkoon. Horjahtaen poika nappasi kiinni oven karmista, ja siitä vauhtia ottaen hän kompuroi pöytään.
-Huooooomentah, hän sanoi samalla kun Koo nappasi kiinni Matin käsivarresta, estäen poikaa kaatumasta penkiltä lattialle.
-Huomenta, urahdin tarkkaillen Mattia.
-Missä sä oot oikein ollu? kysyin, ja vilkaisin kelloa, joka näytti puoli neljää aamulla.
-Tuolla vaah.
-Ja aamulla kouluun muka? naurahdin hieman, ja vilkaisin Koota, joka pidätteli nauruaan.
-Totta kai, kuului vastaus, samlla kun Matti nousi ylös, vain kaatuakseen ryminällä lattialle, samalla pyyhkäisten lehtipinon mukanaan. Huokaisten pudistelin päätäni, ja Koo kurkkasi Matin perään.
-Nukkuu, hän totesi olkiaan kohauttaen. Ennen kuin Koo ehti jatkamaan, hän huomasi minun katsovan ohitseen ovelle. Mies kääntyi ja katsomaan, ja nousi nopeasti nähdessään ovella seisovan Aleksin.
-Tuu ottaman kahvia. Näytät oikein pirteältä, mies sanoi virnistäen, ja itsekkin katsoin poikaa, jonka kasvot kieli valvotusta yöstä. Aleksi tuli empien pöydän ääreen, ja istui minua vastapäätä, Koon jättämälle paikalle. Hän sai kahvikupin eteensä, jonka jälkeen Koo keräsi sammuneen Matin mukaansa, ja hävisi keittiöstä. Katsoin poikaa odottaen.
-Okei, jos sä haluat selitellä, niin mä lupaan kuunnella sua. Sulla on viis minuuttia aikaa, sanoin terävästi. En kuitenkaan onnistunut olemaan enää niin kiukkuinen kuin aikaisemmin.
-Vai lähdetkö mielumin pitään huolta Matista? kysyin vielä haastavasti, ja katsoin poikaa, joka tarkkaili minua huultaan purren. Sain käyttää kaiken itsehillintäni, jotta sain pidettyä ynseän ilmeen kasvoillani, tai että en olisi mennyt pöydän toiselle puolelle ja suudellut poikaa.

Aleksi

Kömmin viluissani Matin sänkyyn ja kaivauduin peiton alle, kuuntelin hiljaista kellon tikitystä ja yritin saada unta, mutta näin jatkuvasti silmissäni Markon vihasta leiskuvat silmät, nurmikolla maatessamme luulin jo miehen antaneen anteeksi, mutta se oli selvästi ollut suuri erehdys. Lopulta vaivuin levottomaan uneen, heräsin kuitenkin välittömästi tuskanhien virratessa vartaloani pitkin. Mieleni olisi tehnyt itkeä, huutaa ja raivota, kaikki tämä vain oman typeryyteni vuoksi. Miksi ihmeessä mä olin mennyt huutamaan Markolle ilman mitään syytä? Antaisiko mies minulle koskaan anteeksi? Tosin, en tiennyt olisinko itse antanut vastaavassa tilanteessa anteeksi, olin kohdellut Markoa todella törkeästi, vaikka mies ei ollut tehnyt minulle yhtään mitään pahaa, ollut vain ystävällinen ja ymmärtäväinen. Korvissani kaikui Markon sanat: ”mä en halua tollasesta pennusta yhtään mitään”. Sehän mä olin, typerä pentu joka ei ymmärtänyt oikeasta elämästä yhtään mitään.

Pomppasin sängylle istumaan sydän pamppaillen, olin ilmeisesti kuitenkin saanut vihdoin unta, ja nyt heräsin hiestä märkänä alhaalta kuuluvaan kolinaan ja pian tunnistin tuon metelin umpihumalassa örveltäväksi Matiksi ja päätin nousta ylös ja hipsiä hiljaa kotiini, kukaan tuskin olisi tähän aikaan hereillä. Hipsin hiljaisesti alakertaan ja ohitin lattialla nukkuvan Matin varoen, samalla kuulin hiljaisia ääniä keittiöstä ja kurkkasin oven raosta, näin Koon ja Markon juttelevan siellä. Marko havaitsi minut ennen ystäväänsä ja katsoi tiukasti silmiini, en enää osannut päätellä miehen ilmeestä, että mitä tämä ajatteli minusta. Pian myös Koo huomasi minut ja pomppasi salamana seisomaan.
-Tuu ottaman kahvia. Näytät oikein pirteältä, Koo sanoi virnistellen. Olin kahden vailla mennäkkö keittiöön vaiko lähteä kotiin, Marko oli vannottanut minua lähtemään aamulla ja meinasin tämän varjolla kieltäytyä tarjouksesta. Houkutus kuumasta kahvista, sekä mahdollisuudesta yrittää selvittää asiat, oli kuitenkin liian kova, joten nappasin kupillisen kahvia ja istuin edelleen empien Markoa vastapäätä ja upotin katseeni mustaan kahviin. Pian huomasin Koon poistuneen ja Markon tuijottavan minua erittäin tuiman näköisenä.
-Okei, jos sä haluat selitellä, niin mä lupaan kuunnella sua. Sulla on viis minuuttia aikaa, Marko sanoi viileällä äänellä, enkä osannut arvioida, oliko mies vielä vihainen vai lähinnä utelias kuulemaan selitykseni. En kuitenkaan tiennyt mistä aloittaa, vaan tuijottelin edelleen kahvikupin syövereihin.
-Vai lähdetkö mielumin pitään huolta Matista, mies kysyi vielä, ikäänkuin kerätäkseen uuden kiukunpuuskan minua kohtaan. En jaksanut enään edes yrittää, en tajua mitä tuo mies oikein yritti piikittelemällä ja pilkkaamalla minua.
-Etkö sä nyt voi víttu uskoa että Matti on mun kaveri! Vaan kaveri, ei mitään muuta! kivahdin kiukkuisena ja tunsin jälleen kyynelten kohoavan silmiini, mutta mä en saanut alkaa itkeä, en todellakaan saanut näyttää miehelle, miten heikko olin.
-Mä olisin vain halunnut pyytää anteeksi ja kertoa että välitän susta oikeesti. Tää tilanne on vain täysin uus mulle, enkä tiedä mitä tehdä. Mua pelottaa, ymmärrätkö? Nyt oon sanonu kaiken, minkä halusinkin ja jätän sut vihdoin rauhaan, sanoin ääni väpättäen ja pinkasin salamana ylös tuolista, ja kiitin onneani, että istuin lähellä ovea. Säntäsin nopeasti eteiseen jossa keräsin tavarani ja juoksin portille ja tunsin kyynelten valuvan valtoimenaan pitkin poskiani. Olin unohtanut takkini Markolle, mutten jaksanut välittää, kaivoin itselleni tupakan, mutta tajusin nopeasti, ettei mulla vieläkään ollut tulta. Lysähdin maahan istumaan ja nojailin aitaan, selkä Markon talolle päin, ja painoin käteni nyrkkiin. Miksi mun piti olla näin idiootti pentu ja pelkuri vielä kaiken lisäksi?

MARKO

Seisoin keittiön ikkunassa, ja tuijottelin aitaa vasten istuvaa poikaa. Tunteet ja järki kävivät kamppailua sisälläni, ja lopulta järki hävisi. Marssin nopeasti pesuhuoneeseen, ja nappasin narulta ensimmäiset käteeni osuvat housut. Kiskoin verkkareita jalkaani samalla kun pompin eteiseen, jossa nykäisin takin päälleni. Samassa huomasin Aleksin takin lojuvan kiltisti naulakossa, joten otin senkin mukaani. Astuttuani ulos ovesta sytytin tupakan, jonka jälkeen kävelin pojan luo. Pysähdyin pari askelta ennen, ja emmin hiukan. Näin pojan nyrkkiin puristetut kädet, ja huomasin hänen tärisevän. Astuin erottavat askeleet, ja laskin takin hänen harteilleen. Istuin hänen viereensä, ja tarjosin tulta. Hetken poika tuijotti sytkäriä, ennen kuin ymmärsi sytyttää tupakkannsa. Hän vältti kuitenkin katsomasta suuntaani, kun mumisi hiljaisen kiitoksensa. Istuimme vaiti polttaen tupakkamme, jonka jälkeen vain istuimme. Pian kylmyys alkoi kuitenkin tunkeutua vaatteistani läpi, joten nousin seisomaan. Silloin Aleksi reagoi ensimmäisen kerran kääntyen katsomaan minua surullisena. En voinut mitään sille, että pieni virne karkasi huulilleni, kun ojensin käteni poikaa kohden.
-Susta en tiiä, mutta mulla on ainakin kylmä ja mä voisin nukkuakkin pari tuntia. Sitä paitsi, eikös sun tarttis aamulla mennä kouluun? kysyin virnuillen. Poika katsoi minua hetken empien, mutta sitten varovainen hymy nousi hänen huulilleen, ja hän tarttui käteeni. Nykäisin Aleksin suoraan syliini, ja kiedoin käteni pojan ympärille. Painoin huuleni hänen huulilleen, ja annoin käsieni lipua pitkin hänen selkäänsä. Aleksi pujotti kylmät kätensa takkini alle, enkä voinut olla kiemurtelematta.
-Sulla on hèlvetin kylmät kädet, nurisin virnuillen. Nappasin Aleksia kädestä, ja lähdin kiskomaan häntä taloa kohden.
-Eikös mun pitäny mennä kotiin? poika koitti kysyä, ja pysähdyin äkisti. Päästin irti hänen kädestään, ja työnsin kädet taskuihini.
-Oma on valintas. Voit joko häipyä nyt, tai sitten mä voin heittää sut huomenna. Mä meen joka tapauksessa nyt nukkumaan, ja mulla on leveä punkka, sanoin pysytellen vakavana melkein loppuun asti. Lopuksi iskin silmää, ja lähdin jatkamaan matkaa sisälle. Olin juuri alimmalla rappusella, kun Aleksi juoksi minut kiinni, ja kietoi kätensä ympärilleni.
-Anteeks ko mä oon tällanen @!#$ kakara, hän mumisi poski selkääni vasten painettuna. Laskin käteni hänen käsien päälle, ja puristin hieman. Poika siirtyi viereeni, ja painautui kainalooni.
-Kyllä mä ymmärrän. Mutta mä haluan et sä oot varma asiasta. Jopa toi juoppo velikulta alkaa laskemaan asioita yhteen, jos sä aamulla kömmit sen eteen sen näkösenä et oot nukkunu meillä, huomautin katsoen poikaan, joka katsoi minua epäröiden.
-Se on sun päätös, sanoin ennen kuin avasin oven.

Siirryimme yläkertaan, jossa vilkaisin Matin huoneeseen. Koo oli kohteliaasti rysäyttänyt Matin poikittain sängylle, ja poika kuorsasi täyttä häkää, tietämättä maailman menosta tuon taivaallista.
-Ei se edes heränny ku kannoin sen ylös, taitaa olla sukuvika, kuului väsynyt ääni vierashuoneen ovelta. Koo nojasi ovenpieleen virnuillen tyytyväisen näköisenä. Huomasin Aleksin vilkaisevan mietteliäänä Koota, enkä voinut olla hymyilemättä väsyneesti.
-Älä suotta mustikseks ala, Koo on joskus kantanu mut majapaikal vähän kosteamman illan jälkeen, ja sama toisinpäin, sanoin naurahtaen ja rutistin Aleksin hieman tiiviimmin kainalooni. Poika vilkaisi minua tyytyväisenä hymyillen, ja haukotteli samassa leveästi.
-Viehän poju nukkumaan, mä vähän luulen ettei siitäkään oo aamulla kouluun menijäks, Koo sanoi ja vetäytyi huoneeseensa virnuillen. Me astelimme Aleksin kanssa minun huoneeseen, ja huomasin pojan empivän ovella, kun viskasin verkkarit huoneen nurkassa olevaan vaatepinoon, ennen kuin kömmin pelkissä boksereissa sänkyyn. Virnistäen taputin vieressäni olevaa paikkaa, ja poika siirtyi empien ovelta lähemmäs sänkyä, sulkien oven perässään. Katselin ikkunasta tulevasta kalpeasta valosta, kuinka hän hitaasti riisui vaatteensa, ennen kuin luikahti peiton alle. Vedin hänet likeemmäs, ja tunsin pojan jännittyvän.
-Älä pelkää, kuiskasin hiljaa hänen korvaansa, ja silitin hänen hiuksiaan. Pian asetuin nukkumaan, enkä kauaa joutunut unta odottamaan. Viimeinen muistikuva ennen nukahtamista oli, että tajusin kellon siirtyvän juuri osoittamaan puoli viittä aamulla. Siis normaalia heräämisaikaa entisessä elämässäni.

Aleksi

Istuin huultani purren kylmällä maalla nojaten kovaa aitaa vasten, en tiennyt mitä pitäisi tehdä tai ajatella. Olin väsynyt valvotun yön jäljiltä ja myös väsymys sekoitti ajatuksiani entisestään. Katselin palamatonta tupakkaa turhautuneena ja huokaisin syvään. Tiesin etten millään jaksaisi kävellä näin väsyneenä kotiin, mutta ylpeyteni ei enää antanut periksi jotta menisin koputtelemaan jälleen Markon ovelle yöpaikkaa vailla. Hyytävä kylmyys tunkeutui kehoni läpi, enkä enää tiennyt, että tärisinkö kylmästä vai väsymyksestä. En jaksanut enää edes ajatella päivän tapahtumia, ne vain pyörivät silmissäni ikään kuin surkuhupaisa elokuva, paitsi että se kaikki oli tapahtunut, ja se kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Kuulin oven käyvän mutten jaksanut välittää edes siitä, hetken kuluttua tunsin jonkun asettavan takin harteilleni ja muotoilin huulilleni kiitoksen, mutten saanut ääntä kuuluviin. Olin liian väsynyt ja kylmissäni, tai oikeastaan en edes pahemmin tuntenut kylmyyttä, olin täysin turta. Vilkaisin pikaisesti viereeni ja tajusin Markon istuvan siinä ja ojentavan sytkäriä, hetken päästä otin varovaisesti sytyttimen pojalta ja sytytin oman tupakkani. Katselin mustaa maata ja mumisin toistamiseen kiitoksen, nyt sain jopa pienen äännähdyksen huuliltani. Olisin halunnut vain käpertyä Markon syliin, pyytää uudestaan anteeksi ja aloittaa alusta, mutta olin liian voimaton. Istuin vaiti ja tuijotin kaukaisuuteen. Hiljaisuus ei edes tuntunut mitenkään ahdistavalta, hiljaisuus oli luonnollista ja hetken aikaa tunsin olevani Markon kanssa samalla aaltopituudella, ainakin jollain tasolla. Havahduin ajatuksistani Markon noustessa viereeni seisomaan, vilkaisin nopeasti miehen virnisteleviä kasvoja ja annoin tämän auttaa minut viereensä seisomaan. Hetken vain katsoimme toisiamme, tunsin yhä palavampaa halua vain kietoutua miehen vartaloa vasten ja painaa silmäni kiinni ja vain nukahtaa.
-Susta en tiiä, mutta mulla on ainakin kylmä ja mä voisin nukkuakkin pari tuntia. Sitä paitsi, eikös sun tarttis aamulla mennä kouluun? mies kysyi lopulta virnuillen. En tiennyt mitä sanoa tai tehdä, oliko tuo kehotus että lähtisin kotiin, vai että menisimme yhdessä nukkumaan? Lopulta tein päädyin ainakin yrittämään viimeistä vaihtoehtoa ja hymyilin varovasti ennen kuin tartuin Markon käteen, muuta en kerennytkään ajattelemaan, ennen kuin huomasin olevani aivan Markossa kiinni ja lepääväni osittain miehen vahvojen käsien varassa. Tunsin Markon lämpöiset huulet omillani ja vastasin onnellisena tämän suudelmaan, tätä juuri olin halunnut. Pujotin varovasti käteni miehen takin alle ja tajusin tämän väistelevän kosketustani, katsoin hetken miestä kummastuneena.
-Sulla on hèlvetin kylmät kädet, Marko virnuili tuskainen ilme naamallaan, ja en voinut olla naurahtamatta pienesti.
-Eiks mun pitänyt mennä kotiin? kyselin samalla kun mies lähti raahaamaan minua kohti talonsa ovea, pian hän kuitenkin pysähtyi äkisti ja kääntyi katsomaan minuun. Mies irrottautui jälleen nopeasti ja pujotti kätensä taskuihinsa kuin varmistaakseen, etten voisi tarttua niihin. Seisoin hölmistyneenä katsomassa miestä, en ymmärtänyt taaskaan, mitä hän oikein ajatteli, olisiko hän sittenkään oikeasti kiinnostunut vai pelasiko vaan jotain hemmetin peliä kanssani.
-Oma on valintas. Voit joko häipyä nyt, tai sitten mä voin heittää sut huomenna. Mä meen joka tapauksessa nyt nukkumaan, ja mulla on leveä punkka, mies sanoi pystyen pitämään naamansa lähes peruslukemilla melkein koko lauseen ajan, saman tien hän iski nopeasti silmää ja lähti harppomaan ovea kohti. Huokaisin helpottuneena, saisinpahan ainakin vielä yön aikaa ajatella, eikä tarvitsisi palella ulkona. Juoksin nopeasti miehen kiinni ja kiedoin kädet lujasti tämän ympärille ja painoin kasvoni tämän selkää vasten ja hengitin syvään tuon miehen ihanaa tuoksua.
-Anteeks ko mä oon tällanen sáatanan kakara, mutisin tyytyväisenä, nyt sain vihdoin tiivistettyä kaikki asiani lyhyeen lauseeseen ja jopa sanottua sen Markolle ilman riitelyä, sitä mä olin yrittäny jo aikaisemmin, tosin huonolla menestyksellä. Hivuttauduin varovasti miehen kainaloon ja painauduin lujasti tämän vartaloa vasten, tunsin kuuluvani juuri siihen, Markon rinnalla pystyin olemaan juuri sitä mitä oikeasti olin.
-Kyllä mä ymmärrän. Mutta mä haluan et sä oot varma asiasta. Jopa toi juoppo velikulta alkaa laskemaan asioita yhteen, jos sä aamulla kömmit sen eteen sen näkösenä et oot nukkunu meillä, Marko sanoi puristaen minua samalla itseään vasten yhä tiukemmin. Tiesin miehen sanoissa olevan perää ja selvästi myös Marko tiesi, että Matin reaktio huolestuttaisi minua eniten. Lopulta päätin, että murehtisin sitä vasta myöhemmin, nyt olin aivan liian väsynyt ajattelemaan yhtään syvällisemmin ja halusin vain nauttia tästä hetkestä jonka sain olla Markon vieressä.

Löntystin uuvuksissa Markon vieressä yläkertaan ja naurahdin Matille joka röhnötti sängyllään, pian kuulin Koon sanovan jotain aivan läheltä, mutta aivoni eivät jaksaneet rekisteröidä miehen sanoja tarkemmin, tajusin sen kyllä liittyvän jotenkin Markon ja Matin yhteneväisyyteen jossain asiassa ja jäin katsomaan Koota hieman epäillen.
-Älä suotta mustikseks ala, Koo on joskus kantanu mut majapaikal vähän kosteamman illan jälkeen, ja sama toisinpäin, Marko sanoi väsyneesti naureskellen ja rutisti minua entistä kovemmin, tyytyväisenä hymyilin nopeasti miehelle ja vajosin jälleen johonkin horroksen kaltaiseen tilaan, näin jälleen päivän tapahtumat kuin elokuvan kiitävän silmieni edessä, mutta nyt tuo surku hupaisa elokuva oli muuttunut selvästi rakkaustarinaksi. Naurahdin hiljaa omille ajatuksilleni ja havahduin seistessäni yksin Markon huoneen ovella ja mies seisoskeli sänkynsä vieressä vain bokserit jalassaan, jäin vain tuijottamaan hölmön näköisesti miehen komeaa vartaloa ennen kuin mies pujahti sänkyynsä peiton alle ja taputti odottavasti vierellään olevaa tyhjää paikkaa. Siirryin varovasti sängynviereen ja riisuuduin nopeasti ennen kuin kömmin myös sänkyyn, Marko huomasi välittömästi välillemme jääneen rakosen ja vetäisi minut lähemmäksi, en tiennyt miten reagoida tilanteeseen, mutta Marko oli selvästi lukenut ajatukseni.
-Älä pelkää, mies kuiskasi hiljaa korvaani ja silitti varovasti hiuksiani ennen kuin vääntäytyi parempaan nukkuma-asentoon ja kietoi kätensä varovasti ympärilleni. Marko nukahti saman tien ja jäin tyytyväisenä kuuntelemaan miehen rauhallista tuhinaa korvani juuressa. Tajusin olevani pitkästä aikaa oikeasti onnellinen maatessani siinä Markon vieressä, edes huoli Matin reagtiosta ei jaksanut vaivata mieltäni kun painauduin tiukasti miehen lämmintä vartaloa vasten ja suljin silmäni.
-Hyvää yötä... Ja kiitos... kuiskasin hiljaisesti, vaikka tiesin Markon olevan jo täydessä unessa.

MARKO

Aamulla heräsin ovelta kuuluvaan koputukseen. Unisesti murahdin kehotuksen tulla sisään, ja pian Koo kurkkasikin oven raosta.
-Huomenta Ruususet, hän kuiskasi, ja vilkaisin nopeasti Aleksia, joka liikahti hieman mutta ei kuitenkaan herännyt.
-Huomenta. Onko Matti suihkussa? kysyin haukotellen, sillä olin kuulevinani suihkun paukutuksen jostakin kaukaa.
-Joo on. Se heräs kanssa justiinsa. Tuutko kahville?
-Joo mä tuun, kuhan saan silmät auki. Mitä se kello jo on?
-Eihän se vasta oo ku varttia yli kaks.
Koo hävisi ovelta, ja sulki sen perässään. Varovasti kömmin pojan yli, että en herättäisi häntä, ja hieman huvittuneena ajattelin ensimmäistä kertaa livistäväni omasta sängystä. Kaivoin vaatekasasta reisitaskuhousut ja armeijan kopterilentäjien t-paidan, ennen kuin kävin hakemassa kännykkäni yöpöydältä. Suutelin kevyesti Aleksin huulia, ja virnistin hieman, kun hän kääntyi naama seinää päin, ja runttasi peittoa syliinsä, ennen kuin jatkoi tyytyväisenä uniaan.

Alakerrassa Matti tuli minua vastaan keittiön ovella, näyttäen kamalalta. Poika oli suuntaamassa kahvikupin kera ulos tupakalle, joten hain pikaisesti itsellenikin kahvia, ja liityin hänen seuraansa.
-Mitä sä näytät just heränneeltä? Matti totesi ensimmäiseksi kun istahdin kaiteelle. Hän tuijotteli minua mietteliäänä korituolista, ja sitten pojan kasvoille levisi tietävä virne.
-Ei hèlvetti, jätkä on saanu. Kuka se on? Tunneks mä sen?
Mulkaisin hyvin kohteliaasti veljeäni, joka antoi asian tällä kertaa olla, todennäköisesti oman päänsärkynsä takia. Samassa Koo ilmestyi takkia päälleen kiskoen ulos, autonavaimia kädessään roikottaen.
-Mä meen hakee pizzaa. Sulle se tavallinen vai?
Nyökkäsin vain väsyneesti.
-Matti?
-Mä tuun mukaan, ni saat tipauttaa mut samalla Lotan luo, se asuu ihan siin pizzerian liki, Matti päätti ja hävisi sisälle hakemaan kamppeitaan.
-Mitäs meinaat Aleksin kanssa tehä? Koo kysyi hiljaa kun Matti oli hävinnyt.
-Mä en tosissaan tiedä. Se poika pelkää niin hèlvetisti muitten reagtiota, sanoin ja hieraisin väsyneenä niskaani. Muistelin aikaa, jolloin olin itse astunut ulos kaapista. Olin tehnyt sen viisi vuotta aikaisemmin. Sen jälkeen kun olin saanut olla jo vuoden poissa vanhempieni valvovan silmän alta. Hymy nousi huulilleni, kun muistelin sitä joulupäivällistä, jolloin olin läväyttänyt vanhemmilleni, että miniää oli turhaa odotella, sillä pidin enemmän miehistä. Samassa Matti tuli ulos, ja hän ja Koo suuntasivat askeleensa Koon pienelle pösölle. Katselin auton perään vielä pitkään sen hävittyä näkyvistä, ennen kuin palasin sisälle. Jätin kahvikupin eteisen pöydän ja kapusin hitaasti rappuset ylös. Seisoin hetken huoneeni ovella katsellen nukkuvaa poikaa, ennen kuin astelin sängyn luo. Kumarruin painamaan huuleni pojan huulille, ja hänen kääntäessä päänsä sivuun puhalsin hänen korvaansa. Poika mumisi jotakin ja huitaisi kädellään ilmaa. Virnistäen kumarruin näykkäisemään häntä, ja sen jälkeen siirsin huuleni pojan kaulalle. Hän heräsi ja koitti kiemurrella pois alta, mutta painoin hänet tiukasti patjaa vasten, kunnes olin tyytyväinen aiheuttamaani jälkeen. Suutelin vielä hellästi pojan huulia, ja hän vastasi ahneesti. Kun meinasin irrottautua, poika nosti kätensä niskaani ja veti päätäni alas. Näykkäisin hänen alahuultaan, ja sen jälkeen irroitin pojan otteen kaulastani.
-Kuule, mä en kohta enää vastaa teoistani, varoitin ja siirryin kauemmas sängystä hymyillen.
-Ajattelin vaan herättää sut nyt kun Matti lähti, niin et joudu sille selittelemään mitään vielä tänään. Se saattaa kyllä huomenna kysyä jotakin tosta sun kaulasta.
Astelin rennosti ulos huoneesta, ja viheltelin mennessäni keittiöön kaatamaan itselleni uuden kupin kahvia. Pian Aleksi ilmestyi kanssa keittiöön. Käännyin katsomaan häntä hymyillen, ja sain pojan kääntämään pikaisesti katseensa, punastuen samalla.
-Istu, ni mä tuon sulle kahvia, sanoin ja käännyin kurottamaan kaapista viimeisen mukin. Mietin itsekseni että täytyisi muistaa laittaa kone päälle, kun huomasin astioiden muutenkin huvenneen epäilyttävästi kaapista. Annoin Aleksille mukin, ja istuin hänen viereensä. Poika hörppäsi mukistaan samalla kun itse silittelin hänen selkäänsä paidan alla. Siirsin virnuillen käden hänen mahalleeen, ja annoin sen valua alas päin. Tunsin pojan jännittyvän, ja vedin käteni pois. Suutelin hänen hiuksiaan nousten samalla ylös.
-Anteeksi, Aleksi sanoi napaten kiinni kädestäni. Huomasin hänen hermostuneen ilmeensä, enkä voinut olla hymyilemättä.
-Ei hätää, mä olen menossa vaan tupakalle. Tuutko ja?
-Joo jos tarjoot, mä poltin yöllä viimesen.
Nyökkäsin vain, ja lähdimme käsikkäin kuistille. Istuin korituoliin, ja vedin Aleksin syliini.
-Älä hermoile, edetään ihan sun tahtiin, sanoin kun Aleksi nojasi rintaani vasten. Hän käänsi katseensa ylöspäin arasti hymyillen.
-Kiitos, poika kuiskasi, ja suutelin häntä pikaisesti. Polttelimme tupakat rauhassa loppuun, ja jäimme istumaan nauttien syksyn viimeisistä auringonsäteistä. Onnistuin melkein nukahtamaan, kun auton oven pamahdus havahdutti minut. Tai oikeastaan meidät, sillä Aleksi ponkaisi säikähtäneenä ylös.
-Se on vaan Koo ja pizzat, mumisin venytellen. Nousin kuitenkin kanssa ja astelin kaveriani vastaan.
-Huomenta Aleksi, Koo sanoi virnistäen astellessaan rappuset ylös kuistille.
-Huomenta, poika mumisi vaivaantuneena.
-Te olette söpö pari, kuului vielä ovelta, ennen kuin Koo livahti sisälle.
-Oo onnellinen että sulla on ne pizzat kädessäs, uhosin virnistäen samalla kun työnsin Aleksin edelläni sisälle. Huomasin pojan epäröinnin.
-Syödään eka, ni mä heitän sut sitten kotiis, sanoin ja potkaisin kengät jalastani. Menin keittiöön, jossa Koo availi kolmea pizzalaatikkoa.
-Toivottavasti Havaji kelpaa, hän sanoi Aleksille, ja osoitti virnistäen yhtä pizzaa. Aleksi istui empien viereeni, ja vilkaisin häntä mietteliäänä.
-Aristeletko sä nyt mua vai Koota? kysyin pojalta, joka vilkaisi nopeasti minua.
-Ei ku mä vaan mietin et kai mun tarttis lähtee kotiin jo ennen kuin Matti tulee, poika mumisi epäröiden.
-Ei se nyt heti oo tulos, eli syö vaan, sanoin ja keskityin juttelemaan Koon kanssa.

Aleksi

Istuin vaitonaisena Markon vieressä pizzaani syöden, en ollut aikaisemmin edes tajunnut miten kova nälkä minun oikeastaan oli, en ollut syönyt yli vuorokauteen yhtään mitään. Kuuntelin puolella korvalla Koon ja Markon keskustelua joka pomppi inttijutuista vanhoihin bileisiin ja taas takaisin inttiin.
-Ei kai meidän jutut kyllästytä sua? Marko kysyi yllättäen ja katsoi minuun hymyillen. Pudistin nopeasti päätäni ja jatkoin pizzan mättämistä naamaani, en ollut edes varsinaisesti valehdellut, eihän ne voinut kyllästyttää kun en edes kunnolla kuunnellut keskustelua. Tungin viimeisen palan pizzaa suuhuni ja nojauduin venyttelemään penkillä.
-Oisko aika mennä päikkäreille? kysyin virnistellen Markolta, joka kääntyi katsomaan minua ilkikurisesti.
-Sori mut sä olit lähdössä kotiin, mies naurahti ja pörrötti hiuksiani. Myös Koo naurahti pienesti ja tunki myös viimeistä palaa pizzaansa kitaan, mies yritti selvästi uutta ennätystä siitä, kuinka ison palan saa kerralla suuhunsa ja kieltämättä onnistui melkoisen hyvin siinä.
-Niin mä kai oli... Voisit kyl kohta heittää mut jos sopii? Kyselin samalla kun nousin ylös tuolilta ja vein lautaseni tiskipöydälle.
-En mä kyl taida päästää sua mihinkään, Marko totesi virnistellen ja painoi minut hellästi keittiön seinää vasten. Ojennuin antamaan pienen pusun miehen huulille ja vilkaisin hivenen vaivautuneena Koota, joka kuitenkin ystävällisesti keskittyi katselemaan pöydän kuviointia.
-Ei vaan, lähetään vaan niin pääset ehkä jo huomenna kouluun, Marko naurahti ja päästi minut vapaaksi.
-Ei mul oo huomen ku matikan kaksari, ja oon matikas niin paljon edel et en kyl jaksa mennä sinne, eli mul ei oo huomen koulua, virnistelin pojalle.
-Lintsari, Koo huudahti naurahtaen pöydän äärestä ja katsoi minua mukamas kovin totisena, epäonnistuen siinä kuitenkin.

Puoli tuntia myöhemmin olimme viimein valmiita lähtemään ja vedin eteisessä juuri takkia päälleni, kun Matti rymisteli ovesta sisään Lotan kanssa, jännityin saman tien ja yritin keksiä jotain mahtavaa selitystä, minkä takia olisin täällä.
-Hei Aleksi mitäs sä tääl teet? Matti katsoi minuun ihmeissään ja mietin kuumeisesti mitä sönköttäisin tälle.
-Joo moi tota mä tulin kattoo ootsä kotona ja... Marko avas oven ja sano et voisin venaa sua täällä, selitin nopeasti ja tunsin punan leviävän kasvoilleni, toivoin syvästi että selitys menisi läpi. Onnekseni Matti nyökytteli hyväksyvästi.
-Okei, mitä sul oli mielessä? Ai nii sun piti tänää jeesaa mua matikas! Sori mä unohdin ihan kokonaan, Matti huudahti, katsoin poikaa hetken aikaa hölmistyneenä, itse en nimittäin kyllä muistanut mitään sopimusta matikan tukiopetuksesta, mutta se oli tullut kuin tilauksesta.
-Joo... Ei se mitään... Tota voidaan me harjotella myöhemminkin nii mä voin täst lähtee kotiin... sanoin nopeasti ja vilkaisin Lottaan, joka seisoi edelleen ovella katsoen odottavasti vuoroin minuun ja Mattiin.
-Eiku jää vaan, käyn vaan vaihtamas rennommat vaatteet päälle nii alotetaan, mee vaik olkkariin venaa, Matti sanoi ja tunsin pienen onnen piston sydämessäni, saisin olla edes hetken pidempään Markon seurassa. Samassa mies ilmestyikin taakseni eteisen ovelle ja oli selvästi juuri kietomassa käsiään ympärilleni kunnes havaitsi Matin ja Lotan.
-Ai terve sä tulitkin aikasi, Marko sanoi ja vilkaisi ensin minuun ja sitten Mattiin. Matti vain nyökkäsi ja harppoi Lotta perässään yläkertaan. Käännyin nopeasti Markoon päin joka katsoi minua hivenen ihmeissään.
-Me oltiin kuulemma Matin kaa sovittu et opetan sille Matikkaa tänään, sanoin virnistellen ja kävelin nopeasti Markon ohi olohuoneeseen. Mies halusi selvästi kiusata minua ja tuli perässäni ja istahti viereeni sohvalle mahdollisimman lähelle ilman että se näyttäisi epäilyttävältä ja napsautti television päälle. Samalla hetkellä Matti rymistelikin jo alakertaan ja istui minua vastapäätä kaivellen matikankirjansa esille.
-Hei mitä helv... LOTTA! Aleksil on joku muija! Sil on kaula ihan syöty! Kuka se on? Kerro heti! Matti huuteli tyttöystävälleen havaittuaan jäljen kaulassani, Marko meinasi purskahtaa nauramaan mutta peitti sen taitavasti yskäisyksi ja minä taas tunsin kuinka punastuin, olin varma että näytin aivan palo-autolta.
-No et sä sitä tunne, sopersin nopeasti ja vilkaisin nopeasti Markoon, joka edelleen pidätteli nauruaan.
-No kerro nyt! Ja mitä sä Marko siin naureskelet? Matti tivasi ja näytti siltä, että selvästi alkoi epäillä jotain.
-Yks Mari, vanha tuttu, mutisin hiljaa ja katselin sohvapöydän pitsiliinaa yrittäen laskea siinä olevia reikiän. Marko ei enää pystynyt pidättelemään nauruaan vaan nousi räkättäen ylös ja paineli ilmeisesti ulos tupakalle.
-Uu... Oliks hyvä? Ja mikä helvettí tol yhel on? Matti kiusoitteli ja vilkaisi ihmeissään veljensä perään.
-Mmm joo... iha joo hyvä... tai siis ei m... tai ei mitää, ja en tiiä mikä sil on, totesin virnuillen.
-Noniin katotaanpa nyt sitä matikkaa! jatkoin tiukasti ja Matti avasi hieman nuristen kirjansa.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:51:42

MARKO

Palasin tupakalta takaisin olohuoneeseen, ja jäin katselemaan Aleksin kärsivällistä selitystä Matille, joka ei millään tuntunut ymmärtävän mitä poika koitti selittää. Mattia kiinnosti ennemmin tämä "Mari".
-Sun täytyy tuoda se perjantaina näytille, mennää vaikka porukalla ulos. Vìttu jätkät sekoo ku kerron! Meiän pikku Aleksi ei oo enää neitsyt, se on siirtyny miesten sarjaan!!! Matti rallatteli ihan innoissaan. Aleksi punastui punastumistaan, ja Matin viimeiset sanat sai pojan hätkähtämään.
-Mä oo mikään hèlvetin neitsyt ollu aikoihin, hän mutisi vilkaisten minua pikaisesti. Kohotin mietteliäänä toista kulmaani. Siitäkö pojan käytös johtuikin? ajattelin hajamielisesti, samalla kun muka keskityin katsomaan telkkaria.

Tuntia myöhemmin Aleksi nousi lähteäkseen.
-Mun tarttee nyt mennä kotiin, poika sanoi epäröiden ja vilkaisi minua nopeasti.
-Mä heitän sut, sanoin nousten seisomaan haukotellen.
-Ootko sä menossa trefeil sen sun panos kans? Matti kysyi tunkiessaan kirjoja reppuunsa. Katsoimme Aleksin kanssa kumpikin häntä hämmästyneinä.
-Ai eiks Aleksi tiedäkkään viel? Joo siis mä yllätin ton meiän Markon aamulla, ko se oli just sen näkönen et se oli saanu, veljeni selitti virnuillen. Heitin poikaa sohvatyynyllä, ennen kuin suuntasin kulkuni eteiseen. Aleksi tuli perässäni, ja valitettavasti Matti ja Lotta seurasivat heti pojan perässä, joten en voinut vieläkään koskea häneen. Aleksi ei tajunnut, kuinka suloiselta hän näytti punastellessaan, ja sitä enemmän hän punastui mitä enemmän yritti välttää katsettani. Onneksi Matti keskittyi jo Lottaan ja tytön vaeltaviin käsiin. Nuoripari hävisi yläkertaan, ja me suuntasimme Aleksin kanssa bemarille. Käänsin auton liikenteeseen, mutta en ajanutkaan pojan kotia kohti.
-Sä olet menossa väärään suuntaan, Aleksi tiedotti vilkaisten minua varovasti. Urahdin vain merkiksi että olin kuullut, mutta en välittänyt asiasta sen enempää. Poikakin rentoutui penkillä, mutta vain hetkeksi. Pian hän alkoi katsella ohi vilahtavia maisemia. Huomasin Aleksin jännittyvän sitä enemmän mitä kauemmas kaupunki jäi. Tarkkailin häntä sivusilmällä samalla kun kääntelin autoa yhä kapeammille teille.
-Älä pelkää, en mä sua meinaa raiskata tai murhata, sanoin pojalle, jonka pää pyöri hermostuneena. Aleksi vilkaisi minua pikaisesti, mutta katseli edelleen jännittyneenä. Samassa puskien takaa putkahti esiin iso hirsimökki ja maisema joka aukeni meren rantaan. Pysäytin bemarin mökin viereen, ja vilkaisin Aleksia virnistäen.
-Tuun ihan kohta, sanoin hymyillen, ja suutelin kevyesti pojan huulia, ennen kuin nousin autosta. Aleksi katsoi hetken perääni, ennen kuin nousi kanssa ulos autosta, jääden nojaamaan sen kylkeen. Minä kiersin mökin taakse, ja astuin takaovesta sisälle. Näpyttelin nopeasti hälyttimen pois päältä, ja tarkastin jääkaapin ja pakastimen. Kävelin etuovelle, ja viitoin Aleksin luokseni.
-Ootko käyny täällä ennen? kysyin ja poika pudisteli päätään katsellen ympärilleen.
-Joo elikkä tää on meiän mökki. Tulin tätä kautta, koska meillä on toi hälytin laitettu hälyttämään kännykkään, ja se ilmoitti sulamisesta. Meen tarkistaa kellarin pakastimet, mutta kattele ihmeessä ympärilles, sanoin ja lähdin kellariin. Huomasin siellä toisen pakastimen olevan raollaan, minkä takia se oli aiheuttanut hälytyksen. Suljin kannen kunnolla, ja palasin ylös. Aleksi katseli juuri takan reunalla olevia valokuvia, ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Tunsin pojan jännittyneen, ja suutelin hellästi hänen niskaansa. Painoin leukani hänen olalleen, ja kuiskasin hiljaa
-Mähän lupasin sulle, että edetään sun tahtiin. Älä siis pelkää.
Irottauduin pojan otteesta, ja kiersin mökin läpi. Poika oli sillä välin palanut autolle. Sammutin valot ja kytkin hälyttimen uudelleen, jonka jälkeen astelin autolle. Sytytin tupakan ja tarjosin Aleksille kanssa. Poika nyökkäsi kiitollisena ja sytytti kanssa tupakan.
Kun olimme saaneet ne poltettua, lähdimme ajamaan takaisin kaupunkia päin. Aleksi näytti vaipuneen omiin ajatuksiinsa, enkä viitsinyt häiritä häntä. Vasta kun pysäytin auton punaisen omakotitalon eteen, näytti poika havahtuvan. Ojensin käteni ja hipaisin pojan kasvoja hymyillen pienesti. Aleksi kääntyi katsomaan minua epävarmana hymyillen.
-Mä pyytäisin sut sisälle, mutta...
-Ei se mitään. Nuku hyvin, sanoin ja suutelin poikaa vielä, ennen kuin päästin hänet nousemaan autosta.
Ajoin kotiin ajatuksiini vaipuneena. Matti ja Koo istuivat olohuoneen lattialla pleikkaria rämpyttäen, ja jäin hetkeksi katselemaan heitä ovensuuhun. Samassa Matin hahmo kuoli, ja poika vilkaisi suuntaani.
-Olipas Aleksi muuttanut kauas, hän huomautti virnuillen.
-Kävin mökillä, siellä oli pakastin sulamassa, sanoin mietteliäänä. Se pakastin vaivasi minua yhä.
-Ootko sä Matti käyny mökillä viime aikoina?
-En sitten viime vuoden jälkeen, poika ilmoitti keskittyen taas peliin.
-Meen suihkuun, sanoin ja astelin mietteliäänä pesuhuoneeseen.

Illalla luin psykologiaa kun puhelin ilmoitti viestin saapumisesta. Virnistin nähdessäni viestin olevan Aleksilta.
"Hyvää yötä, vaikka paremmin nukkuisin sun vieressä" poika kirjoitti, ja virnistäen vastasin hänelle "Tuunko hakeen?"

Aleksi

Istuin sängylläni musiikin pauhatessa täysiä taustalla ja tuijotin hymyssä suin Markon lähettämää ”Tuunko hakeen?”- viestiä. Voi kuinka olisinkaan halunnut vastata myöntävästi tuohon kysymykseen ja käpertyä jälleen Markon viereen nukkumaan. En kuitenkaan halunnut vielä kertoa Matille mitään, enkä varsinkaan halunnut hänen nuuskivan sitä itse selville joten näpyttelin vain nopeasti Markolle viestin: ”ei, houkutteleva tarjous kyllä ;)” ja tipautin kännykkäni sängylle. Minua ei oikeastaan edes väsyttänyt, mutten keksinyt mitään järkevää tekemistä. Nousin pompahtaen ylös ja kaivelin takintaskujani, tajuten lopuksi, että tupakat olivat loppuneet jo aikoja sitten. Kirosin hiljaa itsekseni ja vetäisin takin päälle ennen kuin löntystin alakertaan. Minua ei olisi yhtään huvittanut lähteä pilkkopimeässä kävelemään kiskalle, etenkin kun säätiedotuksessa oltiin kovasti lupailtu sadekuuroja, mutta pakko kai se olisi. Olin juuri vetämässä kenkiä jalkaan, kun tunsin kännykkäni tärisevän taskussani, kaivoin sen nopeasti esille ja vilkaisin näytössä vilkkuvaa nimeä: ”Marko”, hymähdin pienesti ennen kuin vastasin.
-Moi, sanoin nopeasti kiskoen toisenkin kengän jalkaani.
-Moi, et kai sä nukkunu vielä? Marko kysyi pirteästi, mies ei selvästikkään itse ollut menossa nukkumaan ja taustalta kuuluvasta autonäänestä päätellen tämä ei myöskään ollut kotona.
-Een... Just lähös ostaa röökii, mutisin puhelimeen ja mietin kuumeisesti mihin Marko olisi menossa.
-Ainii sul ei oo röökii, no mä hoidan yhen asian ensin nii voin sit käyttää sut ettei tarvii kävellä, tääl sataa. Mun piti kyl vaan soittaa sulle hyvät yöt mut eipä tuo ole iso koukkaus, mies sanoi naurahtaen.
-Ai, okei, kiitti! Kauan sul menee nii tiedän tulla ulos? kysyin huokaisten samalla helpotuksesta ja lösähdin eteisen tuolille istumaan.
-Puolisen tuntii varmaan, soitan sit, Marko sanoi ja lopetimme puhelun. Mietin edelleen, että mitä asioita mies kävisi ensin hoitamassa tähän aikaan illasta, mutta totesin lopulta, että mitäpä se minulle kuuluu.

Oli kulunut 45 minuuttia Markon soitosta, tuijotin kuumeisesti puhelintani joka makasi mykkänä pöydällä, olin jo varma että mies ei tulisikaan. Odotettuani vielä kymmenen minuuttia lisää olin juuri heittämässä puhelintani seinään kun tunsin sen vihdoin tärisevän kädessäni, tyytyväisesti hymyillen vastasin edes katsomatta kuka soittaa.
-Luulin jo et unohit mut, sanoin virnistellen puhelimeen.
-Täh? Mitä sä äijä sekoot? Kuulin tutun miesäänen puhelimen toisesta päästä, se ei kuitenkaan ollut Marko, vaan Matti. Hämmästyin niin etten meinannut saada sanaa suustani.
-Ai se olitki sinä... Luulin et se oli yks toinen, mutisin ehkä hivenen masentuneen kuuloisena puhelimeen.
-Haha! Eli sul on treffit! Matti ivaili langan toisessa päässä, en jaksanut vastata mitään vaan odotin hiljaisesti, että kuulisin mitä asiaa pojalla oli ollut soittaessaan.
-No ei, sitä mä vaan soitin et voitko sanoo matikan... poika aloitti ennen kuin julmasti keskeytin hänet.
-Sinuna mä kävisin vaan ihan ite siellä tunneilla, kun et mitään osaa! Ja mä en mee huomenna koska oon jo käynyt ne asiat, tiuskaisin ehkä turhankin tympeästi pojalle, ja kaduin heti sanojani mutten jaksanut kuitenkaan vaivautua korjaamaan asiaa.
-No sori... Mut tänää ois ollu yhet bileet... Mut en mä kyl mee sinne, puhuit ihan asiaa, kyl mun on pakko mennä tunneille et pääsen läpi. Kiitti kamu! Matti sanoi naurahtaen ja lopetti puhelun. Manailin suurta suutani, jos olisin antanut Matin puhua loppuun, niin tämä olisi lähtenyt bileisiin ja olisin voinut rauhassa olla Markon kanssa, mutta tehty mikä tehty. Ja eihän Marko ollut vieläkään edes soittanut minulle. Juuri kun olin jälleen luopumassa toivosta, tunti Markon ensimmäisen puhelun jälkeen, huomasin puhelimeni soivan, tällä kertaa muistin tarkistaa soittajan, nyt näytöllä vilkkui Markon nimi. En jaksanut enää vastata pirteästi.
-Mmm... mumisin puhelimeen ja lähdin jo valmiiksi laittamaan kenkiä takaisin jalkaani.
-No sähän kuulostat pirteältä! Sori et kesti, mut oon iha just siin teil, Marko totesi pirtsakasti. Tungin puhelimen taskuuni ja raahauduin kaatosateen läpi portilla odottavalle autolle ja hyppäsin jo tutuksi tulleelle etupenkille. Marko loi minua kohti nopean hymyn ennen kuin kaasutti pois pihastamme.

Matka kioskille oli sujunut hiljaisuudessa, enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Kumpikaan ei vain ollut hiiskunut sanaakaan. Ostin nopeasti tupakat ja heitin saman tien yhden huulilleni.
-Hitto mul ei oo vieläkään tulta, se on edelleen kotona, virnistin hieman nolona Markolle joka naurahtaen sytytti jälleen molempien tupakat.
-Nii sori et jouduit oottamaan... Mul tuli asioita jotka oli pakko hoitaa, Marko sanoi nopeasti ja miehen ilme kertoi selvästi, ettei kysely asioista ollut suotavaa, joten päätin vain nyökytellä hiljaa.
-Matti soitti... Se oli lähös johonkin bileisiin mut ei kai sit lähekkään, totesin kun en keksinyt parempaakaan puhuttavaa, samassa tajusin miten tyhmältä lauseeni kuulosti.
-Ai... Ei se mulle mitään puhunu... Pitäiskö meiän lähtee? Marko kysyi tumpatessaan tupakkansa. Nyökkäsin ja heitin myös oman tupakkani menemään ennen kuin hyppäsin takaisin bemarin etupenkille.

MARKO

Ajoin aika reippaasti kohti Aleksin kotia, ajatuksiini vaipuneena, kun äkkiä takana välkähti siniset valot. Vilkaisu taustapeiliin varmisti tilanteen, ja hiljaa kiroten pysäytin auton kadun varteen.
-Hyvää iltaa, ajokortti ja rekisteriote, sanoi nuori poliisi astellen ikkunan vierelle. Ojensin hänen pyytämät dokumentit vaisusti hymyillen.
-Oli hieman reipas vauhti sulla, poliisi sanoi papereita tutkien.
-Ehkä ihan hiukan ajoin ylinopeutta, sanoin ja hymyilin mahdollisimman viattomasti.
-Viistoista meni yli, mutta jos annetaan tällä kertaa asian mennä varotuksella, mutta muistahan höllätä sitä kaasujalkaa.
-Totta kai.
-Hyvää illanjatkoa.
-Kiitos samoin, sanoin huokaisten mielessäni helpotuksesta. Samassa kuitenkin toinen poliisi asteli ikkunan vierelle.
-Ja jos vielä sais pitkän puhalluksen, tuo pyysi, ja puhalsin jännittyneenä.
-Oletko juonut tänään?
-Pari kaljaa, vastasin vältellen, ja nuori poliisi vilkaisi minua huvittuneena.
-Okei, se selittääkin asian. Tää jää vielä rajan alle, mutta ajelehan varovasti, mies sanoi ja toivotti hyvät illan jatkot.

Ajoimme hiljaisuuden vallitessa aina Aleksin kotiin asti. Poika ei kuitenkaan noussut heti ulos, vaan hän katsoi minua mietteliäänä. Suljin silmäni, ja hengitin syvään, rentouttaen samalla jokaisen lihaksen, ennen kuin käännyin hänen puoleensa.
-Mitä? kysyin rauhallisesti.
-Mä vaan mietin, että missä sä oikein olet? Sä oot niin etäinen, poika sanoi punastuen samalla.
Hymyillen ojensin käteni Aleksin niskaan, ja vedin hänet lähemmäs. Suutelin pojan huulia pitkään, ennen kuin päästin irti ja vetäydyin kauemmas. Surullinen hymy huulillani silitin pojan poskea. Aleksi huomasi ilmeeni, ja näin kuinka pelko hiipi hänen silmiinsä.
-Mitä nyt? hän kuiskasi hiljaa.
-Ei mitään hätää pikkuinen, sanoin ja vedin pojan hankalasti halaukseen.
-Ei mitään hätää, kuiskasin uudestaan. Painoin huuleni hänen kaulalleen, ja imutin kunnollisen jäljen toisellekkin puolelle kaulaa. Vetäydyin hieman irti pojasta, ja katselin tyytyväisenä työni tulosta.
-Tiedätkö, mä taidan pitää susta, sanoin ja suutelin poikaa vielä kevyesti.
-Mutta sun on aika mennä nukkumaan. Nähdään huomenna, kai.
Aleksi katsoi minua hetken empien, mutta nousi sitten ulos autosta. Kaasutin pois paikalta heti kun ovi oli sulkeutunut, ja vilkaistessani taustapeiliin näin pojan katsovan perääni. Kiukkuisena iskin rattia. Miksi kaikki oli näin vaikeaa?

Kävelin kotia kohti hieman horjahdellen. Jätettyäni Aleksin kyydistä ajoin tapaamaan Teroa, jolla onneksi oli aikaa jutella. Tapsa liittyi jossain vaiheessa seuraani, Teron joutuessa ovelle. Pilkun aikaan en enää muistanut, montako olin juonut, tai edes mitä olin juonut. Tiesin vain että aamulla olisi pää kipeä. Lähdin siis kävelemään kotia kohden, sillä jo kävely oli hankalaa, niin autolla olisin varmasti ollut ensimmäisen talon kyljessä. Tero oli luvannut siirtää bemarini sisäpihalle, pois kadulta, ja muistin vasta koti-ovella että avaimeni oli kiltisti autonavaimien kanssa samassa nipussa. Kirosin hakatessani toisella kädellä ovea ja puristaen kännykkää toisessa. Koitin saada Koota hereille, ja manasin kaveriani, josta oli jo armeijassa naurettu että ei heräisi vaikka kopteri laskeutuisi korvan juurelle. Pian aloin paukuttamaan Matin numeroa, mutta poikakaan ei vastannut. Samassa muistin Aleksin maininneen jotakin bileistä, ja arvasin Matin livistäneen sinne. Huokaisten lähdin kiertämään taloa ja kokeilin ohimennen ikkunoita. Kun sain kierroksen loppumaan, jatkoin kaksikon pommittamista samalla korituolissa tupakkaa polttaen. Ajatuksissani taisin painaa yhden soitetun numeron yli, sillä Aleksin uninen ääni vastasi puhelimeen. Hetkeksi hukkasin ajatukseni täysin, ja jouduin tarkistamaan kenelle olin soittanut. Huokaisin helpotuksesta tajutessani numeron olevan Aleksin. Olin jo ehtinyt mielessäni käymään läpi kauhukuvia Aleksista ja Matista yhdessä. Samassa tajusin sanoa jotakin.
-Anteeksi kulta, ei ollut tarkotus sua herättää, painoin vahingossa sun numeron, ku koitan päästä sisälle eikä Koo tai Matti vastaa, selittelin hymyillen itsekseni. Hämärästi tajusin olevani kunnolla humalassa, mutta en jaksanut välittää siitä.
-Ootko sä kännis? poika kysyi väsyneenä.
-Ehkä ihan hiukan, mutta mä päästän sut nukkumaan. Mut hei, mä taidan olla rakastunu, sanoin samalla kun katkaisin puhelun. Poltin uuden tupakan, ja tuijottelin typerästi hymyillen yöhön. Pian silmäni alkoivat lurpsahtamaan kiinni, ja seuraavan kerran havahduin Koon ravistellessa minua kovakouraisesti.
-Mitä hèlvettiä sä täällä nukut? mikset oo tullu sisälle? hän kysyi kiukkuisena.
-Mun avain jäi Terolle, mumisin ja venyttelin. Huomasin täriseväni, ja samassa tajusin että olin aivan jäässä.
-Tuu ny sisälle lämpimään, sä oot ihan valkoinen, Koo tiedotti ja kiskaisi minut pystyyn. Otin tukea hänestä, ja koitin muistaa mitä olin yöllä tehnyt. Samassa muistin koittaneeni soittaa Koolle ja Matille.
-Misä se kakara on? kysyin unisesti samalla kun Koo kiskoi kenkiä jalastani istutettuaan minut sohvalle.
-Matti? Nukkuu vielä, kello on vasta kuus. Mä herätän sen kyllä ja potkin kouluun. Koita nyt ite vaan saada nukuttua toi krapulas pois. Puhutaan sitten ko heräät, Koo sanoi ja levitti peiton päälleni. Mumisin jotakin sen suuntaista että ei minua nukuta, mutta kun sain pään tyynyyn sammuin heti.

-...vielä, mutta luulis sen kohta heräävän, tuu ihmeessä sisälle, Koon ääni tunkeutui uneeni eteisestä. Tai ehkä olin herännyt jo koputukseen, en ollut varma, sillä kohmeiset aivoni eivät ottaneet käynnistyäkseen. Päässä myllersi kolmas maailmansota, ja valo särki silmiin. Sen verran onnistuin silmiä raottamaan, että näin Koon tuoneen vesilasin ja kolme buranaa sohvan viereen odottamaan. Nappasin napit naamaan ja tyhjensin vesilasin, ennen kuin upposin takaisin sohvan pohjalle. Kuulin jonkun astelevan sohvan vierelle, mutta en vaivautunut avaamaan silmiäni. Tunsin aran kosketuksen kasvoillani, ja Aleksin tuoksu tunkeutui nenääni. Makasin hiljaa aloillani, ja annoin pojan silitellä kasvojani. Hän ei puhunut mitään, istui vain varovasti sohvan laidalla. Pian en enää pystynyt olemaan aloillani, vaan nostin käteni pojan käden päälle, ja suutelin hänen rannettaan.
-Huomenta, poika sanoi hiljaa.
-Huomenta, mumisin vastaukseksi, ja raotin hieman silmiäni.
-Näytät kaamealta.
-Kiitos, mumisin ja käännyin varovasti kyljelleni, jolloin näin paremmin. Hymyilin pojan mietteliäälle ilmeelle.
-Mitä sä mietit? kysyin hymyillen.
-En mitään, hän sanoi nopeasti punastuen. Samassa Koo tuli paikalle kahta kahvikuppia kantaen. Otin kupin tärisevin käsin, ja Aleksi otti toisen kiittäen Koota.
-Ootko sä päättäny? mies kysyi katsoen minua. Katsoin häntä empien.
-Maanantaina ne vasta haluaa vastauksen, mumisin hiljaa. Koo urahti ja kääntyi palatakseen keittiöön.
-Mitä päättäny? Aleksi kysyi varovasti ja katsoi minua empien. Huomasin saman pelon hiipivän hänen katseeseensa joka oli ollut siinä illalla autossani. Kohotin käteni silittämään hänen poskeaan.
-Älä siitä välitä, ei se oo sun ongelma, sanoin hiljaa ja siirryin varovasti istumaan. Maistoin mustaa kahvia, ja tuijottelin hetken mattoa. Sitten huokaisin syvään.
-Tai no, kai se sullekkin kuluu. Mä sain työtarjouksen eilen. En vaan tiiä haluanko ottaa sitä vastaan, sanoin hiljaa. Tunsin pojan jännittyvän, ja kohotin surullisena katseeni hänen silmiinsä.
-Jos mä otan sen, ni mä lähen Irakiin, sanoin hiljaa. Aleksi nousi ylös ja kääntyi selin minuun. Näin hänen hartioiden tärisevän, ja pomppasin hieman liian äkkiä ylös. Kahvikuppi ehti ensin lattialle, leviten matolle, ja itse tipuin perässä päätäni pidellen.
-Marko, mikä sulle tuli? kuulin Aleksin itkuisen äänen. Poika kyykistyi eteeni huolestuneena, kyynelet poskilla valuen.
Hymyilin varovasti kun maailma lakkasi kieppumasta, ja pyyhkäisin kyyneleet pois.
-Hei, en mä sitä vielä oo päättämässä, laukut on vielä pakkaamatta. Mulla on miltein viikko vielä aikaa, sanoin ja nousin takaisin sohvalle. Koo oli tullut katsomaan melun aiheuttajaa, ja asteli nyt luokseni.
-Tuu ni autan sut ylös. Sä voit tulla mukaan, hän sanoi ja auttoi minut ylös. Pääsimme lopulta huoneeseeni asti, ja lysähdin sängylle. Koo asteli ovelle, jolla Aleksi seisoi.
-Ei Make tänään oo minnekkään lähössä, hän sanoi pojalle ennen kuin meni ovesta ulos. Katsoin Aleksia vaisusti hymyillen.
-Tuu tänne mun viereen, pyysin ja ojensin käteni Aleksia kohden. Poika empi hetken, mutta tuli sitten makaamaan viereeni, tosin peiton päälle. Vedin hänet mahdolisimman lähelle, ja nukahdin hänen hiustensa tuoksuun.

Aleksi

Kohottauduin varovasti istumaan ja katselin nukkuvaa Markoa, en tiennyt enää mitä ajatella mistään, kaikki tapahtui liian nopeasti. Olin suunnitellut kertovani Matille lähipäivinä, mutta miksi ihmeessä kertoisin, jos Marko kerta olisi lähdössä maapallon toiselle puolelle. Miten se oli voinut tehdä näin? Ensin uskottelee välittävänsä ja sitten harkitsee lähtöä Irakiin. Toki mä ymmärsin, että Marko halusi lähteä, enkä halunnut estää poikaa elämästä omaa elämäänsä eteenpäin, hetken ajan mä vaan olin kuvitellut kuuluvani miehen tulevaisuuden suunnitelmiin. Kirosin omaa hölmöyttäni, eihän kukaan aikuinen mies suunnittelisi tulevaisuuttaan teinipojan varaan, ehkä olisi jopa parempi, jos Marko ottaisi työn vastaan. Kuulin alakerrasta oven kolahduksen ja Matin ääni kantautúi ylös saakka kun tämä vaahtosi Lotalle matikanopettajasta, joka siis aivan selkeästi vihasi Mattia. Sydämeni hypähti kurkkuun ja mietin epätoivoisesti mihin piiloutuisin tai mitä selittäisin kun poika löytäisi minut veljensä viereltä. Sydän pamppaillen nousin seisomaan ja pyörin tyhmänä ympäri huonetta.
-Hei, mitä sä teet? Marko oli ilmeisesti herännyt ja katsoi minuun hivenen huvittuneena sängyltään.
-Matti tuli kotiin, mutisin ja pysähdyin aloilleni selkä Markoon päin. Mies nousi päätään hieroen istumaan sängylle ja mumisi jotain käsittämätöntä.
-Hei Koo, onks Marko himassa? Se sais heittää meiät Lotalle, kuulin Matin äänen alakerrasta ja tunsin sydämeni jälleen hyppäävän ulos rinnastani, mietin jo vahvasti ikkunasta ulos hyppäämistä, mutta totesin etten halua välttämättä kuolla näin nuorena.
-Joo mut se nukkuu krapulaansa pois, mä ajan teiät, Koo kuului sanovan ja pian ulko-oven kolahdus kertoi porukan poistuneen. Huokaisin helpottuneena ja rojahdin Markon viereen sängylle istumaan, mies kietoi välittömästi kätensä ympärilleni ja vetäisi minut mukanaan lösähtäessään sängylle makaamaan.
-No niin, nyt voit taas rauhoittua ja kertoa miten saan tän olon pois, Marko totesi virnistellen silittäen samalla käsivarttani. Naurahdin pienesti miehen sanoille ja katsoin tätä virnuillen.
-Iteppä oot sen ittelles aiheuttanut, naureskelin ja painoin pienen suudelman miehen huulille.
-Ei saa nauraa, tää on vakaa, mies mumisi ennen kuin jatkoi uniaan. Kuuntelin hetken miehen suloista tuhinaa ennen kuin painoin itsekin silmät kiinni ja päätin yrittää nukkua hetken.

Heräsin hätkähtäen ja katselin ympärilleni, kaikkialla oli pimeää, myös aurinko oli painunut mailleen. Käännyin ympäri ja pomppasin saman tien istumaan, Marko ei ollut enää vierelläni. Hetken aikaa pyörittelin päätäni ennen kuin totesin, ettei mies ollut huoneessaan. Kömmin ylös sängystä ja suunnistin hiljaisesti alakertaan ja näin keittiöstä loistavan valon. Kuulin myös Koon ja Markon äänet keittiöstä, miehet kuitenkin juttelivat sen verran hiljaa, etten erottanut muuta kuin sanoja sieltä täältä ja niistä ei voinut päätellä muuta kuin, että keskustelu oli kiivasluontoinen. Hiivin varovasti keittiöön ja minut huomatessaan miehet hiljenivät äkisti ja molemmat jäivät katsomaan minua.
-Huomenta vaan ruusunen, en raaskinut herättää kun nukuit niin sikeästi, Marko sanoi varovasti hymähtäen ennen kuin vetäisi minut syliinsä istumaan ja halasi lujasti.
-Mä täst lähenkin, Koo murahti synkkänä ennen kuin poistui suureleisesti keittiöstä, katsoin ihmeissäni miehen perään.
-Mikäs tolla on? kyselin Markolta joka vain kohautteli hartioitaan.
-No mistä te puhuitte? tivasin mieheltä, joka ei myöskään näyttänyt kovinkaan iloiselta.
-Ei mistään tärkeästä. Matti on Lotalla yötä, haluutko jäädä tänne vai vienkö sut kotiin? Marko vaihtoi nopeasti puheenaihetta.
-Voin mä tännekki jäädä nii sun ei tarvii lähtee ajaa enää, mutisin mietteissäni, olisin tosiaan halunnut tietää mistä Koo ja Marko kiistelivät.
-No kiva, voin sit aamul viedä sut kouluun jos oot menossa, mies sanoi hymyillen ja päästi minut vihdoin irti otteestaan.
-Syö jotain tuolt kaapista jos on nälkä, mies sanoi samalla kun kävelin pöydän toiselle puolelle istumaan omalle tuolille, puistelin päätäni.
-Ei oo nälkä. Mitä sä nyt meinasit sen työtarjouksen suhteen? kysyin varovasti Markolta ja piirtelin sormenpäälläni pöydänkuvioita.
-Mä en tosiaan tiedä, mies mutisi ja nousi seisomaan ja alkoi kävellä ympäri keittiötä kädet puuskassa.
-Sä et voi edes ymmärtää miten vaikee päätös tää on! Se on mun unelmien työpaikka, sinne mä oon koko ikäni halunnut ja nyt kun saisin sen paikan, niin en enää tiedä voinko lähteä, mies sanoi lopulta hiljaisesti katse visusti maahan suunnattuna.
-No mikäs sua estää lähtemästä? kysyin hieman tympiinyneenä ja katselin miehen pörräämistä.
-SINÄ! Marko tiuskaisi ja paineli kiukkuisen näköisenä ulos tupakalle. Mulla kesti hetki ennen kuin tajusin, mitä oli tapahtunut. Suupieleni kääntyi väkisinkin hymyyn, Markolla siis oli oikeasti tunteita mua kohtaan! Painelin nopeasti miehen perään ulos ja sytytin tupakan ja katselin hetken kun mies istui pää käsiä vasten painautuneena rappusilla. Istahdin miehen viereen ja tartuin varovasti tämän käteen.
-En mä halua sua estää lähtemästä, vaikka kyl toivoisin että et lähtisi. Mut ymmärrän kyllä jos lähdet, sanoin ja katselin Markoa joka kohotti varovasti katseensa minuun päin.
-En mä halua jättää sua tänne, mutta sit kuitenkin haluan sen työn, mies sanoi hiljaisesti ennen kuin käänsi katseensa takaisin pimeyteen ja vaipui selvästi omiin mietteisiinsä.
-Mieti rauhas. Mä meen kattomaan telkkaria, totesin ja heitin tupakan pois ennen kuin loikin olohuoneeseen ja avasin telkkarin. En oikeastaan jaksanut edes keskittyä telkkarissa pyörivään elokuvaan, vaan mietin Markon sanoja. Pian kuulin ulko-oven kolahtavan ja Marko tuli hiljaiseni viereeni istumaan ja kietoi kätensä ympärilleni sanaakaan sanomatta. En jaksanut enää kysellä mitään vaan laskin pääni miehen olkapäälle huokaisten syvään.

MARKO

Telkkarissa pyöri joku sotaleffa, johon en kuitenkaan pystynyt keskittymään. Minua vaivasi riita Koon kanssa, ja varsinkin se, että tiesin hänen puhuneen järkeä. Ja tiesin, että hän lähtisi, päättäisinpä minä mitä tahansa. Mietin hiljaisena vieressäni istuvaa poikaa, ja vertasin häntä parhaaseen ystävääni. Tuntui kamalalta joutua valitsemaan kahden välistä. Huokaisin syvään ja suutelin pojan päätä. Hän käänsi katseensa ylöspäin, ja katsoi minua odottaen.
-Katotko sä muka tota? kysyin ja Aleksi vilkaisi telkkaria.
-En oikeastaan. Mul ei oo hajuakaan mitä siin on tapahtunu.
-No voin valaista, et noi kaikki kuolee kopterin räjähdykses.
-Ai, kiitti.
-Mä haluan näyttää sulle jotakin.
Kurottauduin ottamaan kaukosäätimen, ja räppäsin tekstikanavan päälle. Avasin sivun, jossa kerrottiin alas ammutusta kopterista.
-Toi on mun duuni. Mä oon taistelulentäjä, eli lennän kopterilla kuskaamassa joukkoja etulinjaan. Tonne mut haluttaisiin lentämään. Palkka on hèlvetin hyvä, mutta 60% ei palaa kotiin, ja niistä jotka palaa niin ei kukaan ole ennallaan, selitin hiljaa. Suljin silmäni ja rentoutin lihakseni.
-Ja tonne Koo on lähdössä, maanantaina kello 18.00.
-Siksikö säkin haluaisit mennä?
-Jos mä en ois tavannu sua, mä olisin jo kentällä.
-Mä en halua estää sua, jos sä haluat oikeasti mennä.
Mietin hetken pojan sanoja. Silittelin samalla hänen käsivarttaan hiljaisena. Siirsin telkkarin takaisin elokuvan puolelle, edelleenkään siihen keskittymättä.
Kuulin oven käyvän,ja käännyin katsomaan. Koo seisahtui viinapullo kädessään olohuoneen ovelle. Hän näytti todella surulliselta. Nousin ylös, ja Aleksi kääntyi katsomaan, kun astelin Koon luo. Seisahduin hänen eteensä, ja mies nosti kätensä. Hän hiveli kaulassani roikkuvia tuntolevyjä.
-Mulle tulee ikävä sua. Mutta kyllä mä ymmärrän. Saan kai silti laittaa sut vastaan-ottajaks?
Nyökkäsin vain, ja tunsin kyynelten polttavan silmissäni. Surullinen hymy nousi Koon kasvoille, ja hän halasi minua tiukasti.
-Mä palaan kyllä, hän sanoi hiljaa. Tiesimme kumpikin, että se oli lupaus jota hän ei välttämättä pystyisi pitämään. Aleksi koitti katsella ympärilleen kuin ei huomaisikaan meitä, mutta tunsin hänen silmät vähän väliä selässäni. Lopulta irrottauduin kaveristani, ja tunsin kuinka yksinäinen kyynel vierähti poskelleni. Koo naurahti hieman, ja pyyhkäisi sen pois.
-Hei, en mä viel oo kuollu.
-Äläkä kuolekkaan, murahdin vastaukseksi, ja käännyin sohvan suuntaan. Istuin Aleksin vierelle, ja vedin pojan syliini. Suutelin häntä pitkään, ja kun lopulta päästin irti, poika huohotti raskaasti. Hän punastui nopeasti, enkä voinut olla hymyilemättä.
-Mä jään tänne, sun luo, kuiskasin hiljaa.
-Toivottavasti et kadu, Aleksi sanoi epävarmana. Naurahdin hiukan ja kohautin olkiani.
-Mä jatkan vanhan suunitelman mukaan. Pääsen yliopistoon, luen psykiatriks ja saan oman vastaanoton, tienaan miljooni vuodessa, ja asun omakotitalossa rakastamani miehen ja koiran kanssa.
Virnistin Aleksin hölmistyneelle ilmeelle, ja suutelin uudestaan häntä, painaen samalla hänet alleni sohvalle. Siirsin huuleni hänen poskelleen, ja siitä hiljaa alaspäin. Näykkäisin hänen korvaansa, ja kuiskasin.
-Ja sä saat kertoa armaalle veljelleni meistä. En mä halua painostaa, mutta kidutus on laissa kielletty, etkä usko miten kiduttavaa on kun en voi koskea suhun. Jokaista lausetta painotin uudella näykkäisyllä. Sitten siirryin istumaan nojatuoliin, ja katsoin huvittuneena hengästynyttä poikaa. Koo ilmestyi uudelleen olohuoneen ovelle, ja hänkin vilkaisi huvittuneena Aleksia, joka kohosi nopeasti istumaan, naama tulipunaisena.
-Sun kännykkä soi äsken, mut mä en löytäny sitä, Koo selitti minua katsoen. Rypistin hieman kulmiani, ja lähdin keittiöön. Pian Aleksi ja Koo tulivat ja paikalle. Kumpikin koitti olla avuksi, mutta Koosta oli enemmän haittaa, sillä hän oli tyhjentänyt jo melkein koko viinapullonsa. Lopulta Aleksi löysi puhelimeni.
-Mistä lähin nokialaiset on tarvinnu jääkaappihoitoa? poika kysyi huvittuneena ottaessaan kännykkäni jääkaapista. Vilkaisin kuka minua oli kaivannut, ja huomasin soittajan olleen äitini. Palasimme Aleksin kanssa olohuoneeseen, ja istuin sohvalle pojan käpertyessä kainalooni. Soitin äidille tyypillisen "mitä kuuluu? hyvin menee, ei paniikkia"-puhelun, jonka jälkeen annoin ajatusteni vaellella vapaasti, ja nautin pojan lämmöstä kylkeäni vasten.

Aleksi

-Mä kerron Matille... Heti kun nään sen, kuiskasin hiljaa ja painauduin lähemmäksi Markoa.
-Hyvä niin. Parempi et kerrot ite kun se et se tajuu sen muuten, mies totesi hiljaisena, häntä kalvoi selvästi edelleen ajatus Koosta joka lähtisi yksin Irakiin, omatuntoani kolkutti pieni syyllisyydentunne Markon jäämisestä. Yritin seurata televisiossa pyörivää elokuvaa, joka vaikutti omaan makuuni erittäin tylsältä. En myöskään tiennyt miten voisin kertoa Matille olevani homo, saatika seurustelevani tämän veljen kanssa, poika ei varmastikkaan hyppisi riemusta kuullessaan.
-Mattiako sä mietit? Marko keskeytti pähkäilyni.
-Mmm... Sitäkin, en tiedä mitä sanoisin sille. Voi olla aikamoinen shokki kuulla et hyvä kaveri seurustelee veljen kanssa, virnistin nopeasti ja Markokin näytti pitkästä aikaa suloisen hymynsä.
-No voihan se olla, että sil menee aikansa totutella, mut kyl se varmasti ymmärtää, Marko rauhoitteli minua ennen kuin sammutti telkkarin.
-Sun on kuules nyt aika mennä nukkumaan et jaksat herätä kouluun, mies virnuili ja nousi ylös sohvalta vetäen minut mukaansa. Vastentahtoisesti seurasin Markoa yläkertaan ja riisuin t-paidan, farkut ja sukat nopeasti ennen kuin pujahdin peiton alle, Marko seurasi heti perässä ja tuttuun tapaansa vetäisi minut nopealla liikkeellä syleilyynsä.
-Sä et uskokaan miten onnellinen mä oon siitä ettet lähe Koon mukaan, mumisin miehen rintaa vasten.
-Kyllä mäkin olen onnellinen, ihan vain siitä syystä, että sä olet siinä, Marko hymähti ja sukotti nopeasti päätäni.
-Hyvää yötä, mutisin jo puoliunessa ennen kuin suutelin nopeasti miehen kaulaa ja käännyin selkä häneen päin.
-Hyvää yötä, Marko sanoi ja kuulosti siltä että nukkuisi jo, mies kietoi kätensä varovasti ympärilleni ja ei kestänyt pitkään, ennen kuin nukahdin tyytyväinen hymy kasvoillani.

Herätyskellon ääni kajahti tajuntaani kesken mukavan unen, yritin vain kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista, mutta Marko terrorisoi ajatukseni tökkimällä hellästi kylkeäni. Silmät puoliummessa metsästin puhelimeni lattialta ja olin tipahtaa sängystä samalla, lopulta sain herätyksen sammutettua ja tajusin että mulla oli puol tuntia aikaa ennen kuin pitäisi istua pirteänä psykologian tunnilla.
-Huomenta, kuulin Markon mumisevan takaani samalla kun hän kiskaisi minut takaisin viereensä ja suuteli niskaani.
-Huomenta... ynisin puoliunessa ja olin jo valmis nukahtamaan uudestaan, mutta Marko nousi takanani istumaan ja venytteli niin, etten varmasti pystynyt makaamaan mukavassa asennossa, joten jouduin pakosta nousemaan ylös.
-Mä käyn keittää kahvii niin keretään juomaan ne nopeesti ennen kuin meet kouluun, Marko hymähti ja suuteli minua nopeasti ennen kuin puki pikaisesti päällensä ja paineli alakertaan. En voinut ymmärtää miten joku pystyi olemaan noinkaan pirteä heti aamusta. Aloin vaivalloisesti pukea päälleni ja minulla kesti hetki miettiä miten päin mikin vaate tuli pukea, mutta selviydyin kuitenkin haastavasta tehtävästä kunnialla vajaassa kymmenessä minuutissa ja valuin zombin lailla alakertaan, jossa Marko odotti minua kaksi kahvimukia käsissään pirteästi hymyillen, mies tyrkkäsi minulle toisen ja meni sen jälkeen ulos tupakalle, seurasin miestä hitaasti mutta varmasti tupakalle samalla juoden kahvia.
-Sä oot aika söpö kun haahuilet ympäriinsä kuin mikäkin zombi, Marko virnisteli, minä tyydyin vaan hymähtämään vastaukseksi ja painauduin nojaamaan miehen olkapäätä vasten.

Marko kaasutti bemarillaan koulun pihaan vain muutama minuutti ennen tuntejen alkua, vaihdoimme nopean suudelman, ennen kuin kiirehdin tunnille Markon toivottaessa hauskaa koulupäivää auton ikkunasta huudellen. Psykologian tunti oli yhtä kärsimystä, opettaja selitti kuolettavan tylsästä aiheesta kuolettavan tylsällä äänellä. Vilkuilin vähän väliä luokan toisella puolella istuvaa Mattia hermostuneena, olin luvannut Markolle, että kertoisin tämän veljelle, joten minun oli myös tehtävä se. Heti seuraavalla tauolla. Minuutit kuluivat tuskaisen hitaasti ja aivoissani myllersi jonkun asteen ydinsota, lopulta kellot soivat ja kiirehdin nopeasti ulos luokasta jääden odottamaan Mattia, joka tapansa mukaan laahusti viimeisenä ulos.
-Moi... Mun pitäis kertoo sulle yks tärkee asia, mutisin pojalle ja välttelin tämän katsetta.
-Ai, no kerro! Poika totesi iloisesti ja katsoi minuun odottavasti.
-Kahen kesken, murahdin vilkuillen ympärillä hälisevää ihmispaljoutta, Matti nyökkäsi ja johdatti minut takaisin luokkaan josta viimeisetkin ihmiset olivat kerennyt jo poistua.
-Tota... Mä en oikeen tiedä miten mä tän kertoisin, mumisin vaivaantuneena ja annoin katseeni vaeltaa ympäri luokkaa.
-No anna nyt vaan tulla, Matti sanoi kärsimättömästi.
-Mhmm... Tota... Mä olen homo, töksäytin ja vilkaisin Matin ilmettä, jota ei voinut sanoin kuvailla, meinasin revetä nauramaan pojan hölmistyneille kasvoille.
-Sä olet MITÄ? Matti änkytti.
-Homo. Eikä siinä kaikki... Mä seurustelen sun veljen kanssa, mutisin hiljaisesti ja Matin ilme vaihteli vuoroin hölmistyneeseen ja vuoroin kiukkuiseen.
-Siis mitä víttua?! Ei hélvetti ja mä luulin et mä tunnen teidät! Matti huusi kiukkuisena ja paineli ulos luokasta ovet paukkuen, juoksin kiireesti hänen peräänsä.
-Matti! Odota nyt! Puhutaan, mä selitän kaiken, huutelin Matin loittonevalle selälle turhaan, poika ei kuunnellut vaan lisäsi vauhtia ja hävisi pian väenpaljouteen. Ärtyneenä löin käteni muutamaan otteeseen koulun tiiliseinään ja sain siitä hyvästä vain veriset ja kipeät rystyset, oloani se ei helpottanut millään tavalla. Kyllä mä olin tiennyt, ettei Matti pitäisi ajatuksesta, mutten ollut odottanut ihan näin vahvaa reaktiota. Lähdin kävelemään tupakkapaikalle päin ja yritin samalla soittaa Markolle, että hakisi minut pois, mua ei enää kiinnostanut istua hetkeäkään täällä. Markon numero oli varattu, joten päättelin Matin ehtineen ennen minua. Sytytin nopeasti tupakan enkä jaksanut noteerata ketään ympärilläni olevia, miten kaikki voikaan muuttua näin nopeasti.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:52:58

MARKO

Matti soitti minulle täysin hysteerisenä. Vaikka kuinka koitin saada selvää pojan sanoista,se tuntui mahdottomalta. Lopulta ymmärsin jutun perusosan, joka oli suunnilleen että olimme paskiaisia, minä ja Aleksi. Huokaisin tajutessani Aleksin kertoneen.
-Anna Lotalle, pyysin, sillä arvasin tytön olevan jossain lähellä. Vastaukseksi sain kirousten tulvan, ennen kuin puhelin riuhtaistiin pojalta.
-Marko, Lotta täällä, tytön ääni sanoi vaisusti.
-Lotta, oo kiltti ja raahaa se Matti kotiin sieltä, jooko?
-Musta tuntuu et sen täytyy saada eka ajatella asiaa. Mutta me tullaan koulun jälkeen, tyttö lupasi, ja kiitin häntä vaisusti. Katkaisin puhelun, ja soitin Aleksille, joka oli koittanut soittaa minulle.
-Tuu hakee mut pois täältä, poika pyysi surullisena.
-Mä olen siel viidessä minutissa, lupasin ja pomppasin ylös.

Pysäytin auton Aleksin eteen, ja poika nousi nopeasti kyytiin. Musta bemari keräsi paljon katseita, mutta en välittänyt siitä. Kaasutin liikkeelle, ja vilkuilin Aleksi huolestuneena. Huomasin hänen verillä olevat rystysensä, ja rypistin hiukan kulmiani.
-Tuliko teille tappelu? kysyin hiljaa. Poika säpsähti ja vilkaisi minua. Samassa hän tajusi minun tarkoittavan kättään.
-Ei kun mä löin seinää, Aleksi mutisi. Vilkaisin häntä uudestaan, ennen kuin käänsin auton kotipihalle. Nousimme autosta, ja vedin pojan kainalooni. Astelimme hiljaisina sisälle, ja ohjasin pojan keittiöön, minkä jälkeen menin hakemaan ensiapulaukun. Putsasin pojan rystyset, ja laitoin siihen siteen. Sen jälkeen vedin pojan syliini, ja hän painoi kasvonsa kaulaani vasten.
-Antaakohan Matti ikinä anteeks, hän mumisi kaulaani vasten.
-Antaa se.
-Mutta entä jos...
-Älä sure, Matti tottuu kyllä ajatukseen.
Painoin huuleni pojan kaulalle, ja sain hänet kiemurtelemaan. Kuulin pienen naurahduksen, ja kohotin katseeni pojan kasvoihin. Hän hymyili, ehkä hieman surullisena, mutta hymyili kuitenkin. Suutelin hänen huuliaan, ja päästin käteni vaeltamaan pojan iholla. Hän värähti hieman, kun käteni siirtyivät hänen paitansa alla, mutta kun meinasin vetää käteni pois, poika painautui lähemmäs minua, pujottaen samalla omat kätensä minun paitani alle.
-Kröhöm. Hankkikaa huone, ääni sanoi ovelta. Käännyimme katsomaan Koota, joka seisoi krapulaisena ovella. Naurahdin hieman ja päästin pojan pois sylistäni. Näin pienen pettymyksen käväisevän pojan kasvoilla, kun menin keittämään kahvia. Koo raahautui istumaan pöydän äärelle, ja vilkaisi kelloa. Sitten hän katsoi hämmentyneenä Aleksia.
-Eikös sun pitäis olla koulussa?
-Pitäis.
-Aleksi kerto Matille, sanoin selkä kahta muuta päin.
-Ai jaa. Ei kai tartte kysyä miten se suhtautu.
-Suunnilleen samoin ku sä silloin kun löysit mut ja sen mekaanikon kopterista.
-Se selittääkin asian, Koo sanoi naurahtaen. Sitten hän kääntyi katsomaan hymyillen Aleksia.
-Ja älä sä sure, kyllä Matti siihen tottuu.
Samassa oven koahdus sai meidät kaikki katsomaan ovelle. Matti ja Lotta ilmestyivät siihen hiljaisina.
-Istukaa, pyysin ja kaksikko siirtyi Koon viereen istumaan. Itse palasin Aleksin viereen, ja vilkaisin poikaa joka tuijotti hermostuneena pöytää. Otin hänen kätensä käteeni, ja puristin sitä rauhoittavasti.
-Matti, sähän tiesit että mä olen homo, vai? aloitin rauhallisesti. Veljeni nyökkäsi samalla kun hänen katseensa kierteli ympäri keittiötä, samalla kuitenkin vältellen katsomasta minua tai Aleksia.
-Mikä tässä sitten on niin vaikeeta?
-Mikäkö? Siis ei hèlvetti, Aleksihan on mun kaveri! Ja se läväyttää yht äkkiä nussivansa mun veljee!
-Korjaus, me ei olla pantu, sanoin rauhallisesti ja sain Matilta vain kiukkuisen mulkaisun.
-Sama se.
-Kuulehan nyt. Olisko sun ollu parempi saada tietää jotain muuta kautta?
-Parempi ois ku ei tätä ois ees tapahtunu!
-Matti, anna olla jo, Lotta pyysi nyt hiljaa. Siten hän siirsi katseensa meihin kahteen, ja hymyili.
-Musta on vaan hienoa, jos Aleksi on löytänyt ittensä ja jonkun rinnalleen, tyttö sanoi rauhallisesti. Nyökkäsin hänelle kiitollisena, ja katsoin odottaen Mattiin. Lopulta poika huokaisi ja nosti katseensa meihin.
-Ei mua niinkään vaivaa se, että Aleksi on homo. Kai se jotenkin oli arvattavissa, sillä kyllähän kiinostuneita tyttöjä sen ympärillä on pörränny. Mutta jotenkin... Tai siis teillä on ikäeroakin vaikka kui paljon.
Nyt oli minun vuoro naurahtaa.
-Sä sanot noin vaan koska Aleksi on vielä alaikäinen. Jos hetken mietit, niin vanhuksilla on ikäeroa ja viis vuotta.
-Niin kai sitten. Mä meen Lotalle pariks päiväks, mun täytyy sulatella asiaa.
Nyökkäsin vain, ja katsoin kun poika nousi vetäen Lotan mukaansa. Olin aina pitänyt tytön rauhoittavasta vaikutuksesta Mattiin. Vilkaisin Aleksia, joka näytti hieman helpottuneelta. Pörrötin pojan hiuksia noustessani hakemaan meille kahvia. Koo haukotteli ja katseli kun kannoin leipätarvikkeet pöytään.
-Sehän meni yllättävän hyvin, Koo sanoi rauhallisesti.
-Matti on saanu purettua pahimman järkytyksensa, vastasin olkia kohauttaen. Aleksi tuijotti minua mietteliäänä, ja suutelin poikaa nopeasti virnistäen.

Aleksi

Otin kiitollisena Markon ojentaman kahvikupin vastaan ja hörppäsin nopeasti suuren kulauksen kahvia polttaen samalla suuni. Laskin irvistellen kupin pöydälle ja pyörittelin sitä mietteliäänä käsissäni.
-Mikä on? Marko kysyi istahtaessaan viereeni. Kohautin olkiani ja kohotin katseeni miehen suuntaan.
-Ei mikään... Hyvä kun sait puhuttua Matille, sanoin pikaisesti ja yritin luoda hymyn huulilleni. Marko kohotti kulmiaan epäilevästi mutta päätti ilmeisesti antaa asian olla ja kääntyi katsomaan vastapuolella päätään pitelevää Koota.
-Onks hyvä olo? Marko ivaili ja sai mieheltä vastaukseksi epämääräisen irvistyksen. Mä yritin keksiä jotain fiksua sanottavaa, mutta päätin lopulta vain olla hiljaa ja keskittyä kahvin juomiseen kuten muutkin teki. Hiljaisuus oli painostava, kukaan ei hiiskahtanutkaan ja kaikki pysyi lähes liikkumattomina tuijotellessaan kahvikuppejaan. Havahduin puhelimeni ääneen ja kaivoin sen pikaisesti taskustani.
-Mutsi, mumisin lähinnä itsekseni mutta huomasin sekä Markon että Koon katsovan minua kiinnostuneena vastatessani puhelimeen.
-Mitä nyt? sanoin lähes jäätävästi puhelimeen ja kuuntelin sen jälkeen hiljaisena valittavaa äitiäni.
-Sehän on kiva, jos ei sul ollu muuta niin heihei, totesin lopulta ja lähes heti laitoinkin puhelimen taskuuni. Marko katsoi minuun kysyvänä.
-Meidän talosta on tehty tarjous, hymähdin pienestä ja jatkoin kahvin juomista.
-Ai, minne te muutatte? mies kyseli kiinnostuneena.
-Johonkin kämäseen kerrostalo asuntoon, virnistelin ja join viimeiset tipat kahvistani ennen kuin laskin mukin pöydälle ja katsoin hymyillen Markoa. Tunsin itseni onnellisemmaksi kuin koskaan, edes lapsuudenkotini myynti ei jaksanut enää painaa mieltäni.
-Mitä sä siin virnuilet? Marko kysyi naurahtaen.
-Mietin vaan miten onnellinen oon pitkäst aikaa, hymähdin ja kumarruin antamaan nopean suukon Markon huulille. Mies kiskaisi minut syliinsä hymyillen.
-Tiesitsä et sä et oo ainut onnellinen tääl, Marko virnuili ja vilkaisi nopeasti Koota.
-Millä mielellä sä oot maanantaina lähössä? Marko kysyi varovasti. Silmäilin Koota ja yritin lukea tämän ilmeestä jotain, mutta miehen kasvot pysyivät kivettyneinä tämän kohautellessa olkiaan.
-Ihan hyvällä, tätähän mä oon halunnut. Luulin vain aina että me lähdettäisiin yhdessä ja palattaisiin yhdessä sankareina, Koo totesi hieman kaihoisasti, ja huomasin myös Markon ilmeen muuttuneen surullisemmaksi. Halusikohan mies sittenkin lähteä Koon mukaan?
-Niin mäkin luulin, mutta mä toivon että sä ymmärrät miksen mä lähe, Marko totesi anteeksipyytävä ilme kasvoillaan, Koo vain nyökkäsi.
-Tottakai mä ymmärrän. Mut muistutan vaan että sulla on vielä muutama päivä aikaa miettiä, mitä todella haluat, Koo totesi ennen kuin poistui pöydän äärestä ja kipusi nopeasti yläkertaan vain tullakseen vähintään yhtä nopeasti alas häipyen ulko-ovesta jonnekkin. Marko huokaisi raskaasti.
-Ei sun mun takia tarvii jäädä... Kyl mä ymmärrän jos haluat sittenkin ottaa sen työn, sanoin hiljaisesti Markolle joka pudisti nopeasti päätään.
-Ei, mä oon päätökseni tehnyt ja jään tänne, miksi riskeerata koko elämä yhden työn takia kun täällä on kaikki hyvin? Mies sanoi yrittäen kuulostaa pirteältä

MARKO

Makasin yöllä hereillä, vain katsellen Aleksin nukkumista. Pojan kasvot olivat niin levolliset hänen nukkuessa. Koko illan niillä majillut huoli olli viimein poissa. Nousin hiljaa, jotta en herättäisi poikaa, ja livahdin ulos tupakalle. Katselin pimeää kaupunkia mietteliäänä. Mieleeni hiipi Koon sanat, jotka hän olli pamauttanut minulle riidellessämme edellispäivänä.
"Sä oot tuntenu ton kakaran alle pari viikkoa. Mistä sä tiiät kuinka pian se kyllästyy? Silloin sua harmittaa kun heitit elämäs tilaisuuden pois käsistäs!"
Pyörittelin hajamielisesti tuntolevyjä kädessäni. Pari vuotta sitten olin löytänyt uuden elämän armeijasta, kurjan lapsuuden jälkeen. Tai ei kai lapsuuteni nyt niin kurja ollut, olihan minulle sentään muutama kaverikin, vaikka ylensä juuri se meidän jengi oli ollut kaikkien sylkykuppina. Pieni ivallinen hymy kohosi huulilleni, kun muistelin menneisyyttäni. Kuka olisi uskonut miten paljon meidän jengi tulisi muuttumaan. Samassa ovi kolahti, ja uninen Aleksi ilmestyi siihen.
-Mä jo huolestuin kun sä olit hävinny, poika sanoi tullen seisomaan vierelleni. Liusuin alas kaiteelta, ja halasin poikaa hymyillen.
-En vaan saanut unta, enkä halunnut herättää, sanoin rauhallisesti hymyillen, samalla pojan selkää silittäen.
-Mietitkö sitä työtä?
-En. Mietin lapsuuttani, sanoin naurahtaen. Poika vilkaisi minua hämmentyneenä.
-Äh, unohda, mumisin ja painoin huuleni hänen huulilleen. Lähdimme takaisin sisälle, ja poika käpertyi kainalooni, nukahtaen melkein saman tien pää rintakehäni päällä. Silittelin hänen hiuksiaan mietteliäänä kattoa tuijottaen. Nyt oli torstai. Maanantain takaraja läheni aimo harppauksin. Samassa mieleeni palasi Matti. Äitini tiesi työtarjouksestani, ja oli luvannut, että jos lähtisin niin hän voisi palata kyllä muutamassa päivässä kotiin. Muistin hänen äänensävynsä, ja se varmisti asian. Minulla oli vielä aikaa tehdä vaikka mitä, mutta vanhempani elivät nyt unelmiensa puolta vuotta. En voisi vaatia heitä, tai äitiäni, heittämään ainutlaatuista tilaisuutta hukkaan. En sittenkään vaikka Aleksi päättäisikin kyllästyä minuun. Suljin silmäni kuunnellen pojan tuhinaa, ja lopulta uni valtasi minutkin.

Aamulla heräsin pojan puhelimen herätykseen. Kurotin puhelimen käteeni, ja sammutin sen. Aleksi käänsi tyytyväisenä kylkeään ja kietoi kätensä rintakehäni ympärille. Poika hymyili suloisesti kaivautuessaan paremmin kainalooni, samalla jotakin mumisten. Kumarruin hieman lähemmäs kuullakseni hänen sanansa.
-Rakastan sua, poika mumisi hiljaa, ennen kuin tasainen tuhina valtasi hänet taas. Suutelin pojan hiuksia, ja siittelin hänen paljasta kylkeä. Hymyillen seurasin hänen ilmeittensä vaihtelua. Olin jo aikaisemmin huomannut että Aleksi oli helposti kutiavaa sorttia, ja nyt sainkin pojan heräämään kutitukseeni. Naurahdin kun hän nosti unisena päätään ja katsoi minua kiukkuisesti.
-Oli sitten pakko herättää vai? poika mutisi ja nousi istumaan venytellen. Samassa hänen katseensa osui kelloon, ja poika säpsähti. Hän pomppasi ylös ja alkoi pukeutumaan kiireesti.
-Onko sulla joku kiire? kysyin hymyillen samalla pojan pukeutumista seuraten.
-Mun tarttee olla koulussa kymmenen minuutin kuluttua, poika vastasi nopeasti. Nousin ja istumaan, ja katselin mietteliäänä kun poika metsästi toista sukkaansa.
-Haluatko välttämättä mennä? kysyin ja nyt poika kääntyi katsomaan minua hämmentyneenä.
-Miten niin?
-Ajattelin vaan että olisko kauheesti haittaa jos olisit pari päivää poissa sieltä?
-Ai lintsaisin koulusta? No ei kai siitä nyt ihan mahdotonta vahinkoa olis, mutta...
-Aleksi hei, ajattele nyt itekkin. Eilinen ei varmasti jääny muilta huomaamatta. Antaisit savun hälvetä ensin, pyysin hiljaa poikaa katsoen. Hän katsoi minua hetken, ja näin hänen keksivän mitä tarkoitin.
-Meinaatko että Matti on kertonu kaikille? hän kysyi epäröiden.
Kohautin harteitani poikaa katsoen. Hän tuli takaisin sängyn luo, ja istahti viereeni. Kiedoin käteni pojan ympärille, ja vedin hänet lähelleni.
-Toivottavasti et kadu, kuiskasin hiljaa.
-En tietenkään, Aleksi vastasi hymyillen surullisesti. En ollut aivan varma tarkoittiko poika mitä sanoi.
-Mitä jos lähettäisiin meiän mökille, saatais olla ihan kahestaan, ehdotin varovasti, poikaa katsoen. Hetken emmittyään Aleksi nyökkäsi. Hän kääntyi katsomaan minua silmiin, ja laski kätensä reidelleni.
-Kuulostaa hyvältä, hän sanoi hymyillen, ja painoi huulensa huullilleni. Painoin hänet sängylle makamaan, ja siirryin itse hänen päälleen. Suutelin hänen kasvojaan ja kaulaansa, samalla kun pujotin kädet hänen paitansa alle. Aleksi vingahti hieman, kun siirryin suutelemaan hänen vatsaansa, ja samalla päästin toisen käteni putoamaan hänen jalkoväliinsä. Tunsin pojan hermostuvan, ja kiemutelevan pois altani. Nousin nopeasti, ja loikin alakertaan suihkuun. Kirosin itsekseni poikaa, ja väänsin kylmän veden valumaan niskaani. Kun viimein rauhoituin, kietaisin pyyhkeen vyötärölleni, ja palasin huoneeseeni. Aleksi istui sängyllä polvet sylissään, ja huomasin pojan itkeneen. Kävelin hänen viereensä, ja vedin hänet halaukseen.
-Anteeksi, poika sanoi itkuisesti.
-Hei, ei mitään hätää, mumisin hänen korvaansa.
-Edetään ihan rauhassa.
-Kiitos, Aleksi sanoi ja suuteli kevyesti huuliani. Nousin ja menin vaatekaapille. Tuijotin mietteliäänä kaapin sisältöä, ja nappasin lopulta maastokuvioiset reisitaskuhousut ja vihreän hihattoman t-paidan. Tunsin pojan katseen selässäni kun viskasin pyhkeen tuolille, ja kaivoin vielä bokserit jalkaani kaapin perukoilta. Kun sain puettua,vilkaisin poikaa virnistäen. Aleksi käänsi punastuneena katseensa ikkunasta ulos. Sitten hän kääntyi katsomaan kun viskelin muutamia vaatekappaleita kassiin. Huomasin huolestuneen ilmeen pojan kasvoilla, enkä voinut olla naurahtamatta.
-Älä nyt noin säikyltä näytä. Eikös me oltu sinne mökille menossa? kysyin naurahtaen. Aleksi naurahti hiukan ja punastui lisää. Astuin nopeasti hänen luo, ja suutelin hänen otsaansa.
-Mennään syömään jotakin, ja käydään sitten teil ni saat ja pakata.
Lähdimme käsi kädessä alakertaan, ja jätin kassini ovenpieleen. Söimme nopeasti leipää ja lähdimme liikenteeseen. Ensin ajoimme Aleksin kotiin, jossa poika nappasi hiukan vaihtovaatteita mukaan ja jätti äidilleen lapun että oli mennyt kaverin mökille. Sen jälkeen suuntasin bemarin nokan kohti mökkiämme.

Perillä astelime sisälle ja suljn nopeasti hälytyksen. Astelimme keittiön läpi olohuoneeseen, kun pysähdyin äkisti. Aleksi törmäsi selkääni, ja kiersi viereeni seisomaan.
-Mitä nyt? hän kysyi kanssa katsellen ympärilleen.
-En tiedä. Täällä on jotakin outoa.
-En mä vaan näe mitään.
-Katso, sanoin ja osoitin takan vieressä olevaan halkokoloon. Sieltä oli yksi halko tipahtanut lattialle muiden eteen. Olin varma että se oli ollut paikallaan käydessämme aikaisemmin.
-Kasa on sortunut, Aleksi totesi rauhallisesti, selvästi ymmärtämättä mitä tarkoitin. Mutta minua häiritsi nämä pienet outoudet, kuten pakastimen auki olo ja nyt pudonnut halko.

Aleksi

Marko oli lopulta suostunut myöntämään, että halkopino oli vain romahtanut ilman mitään yliluonnollisia tai muitakaan voimia ja olimme vihdoin saanut takkaan tulen.
-Mennäänkö laittaan sauna päälle? Marko kysyi suukotellen samalla hiuksiani. Nyökkäsin ja nousin hitaasti venytellen seisomaan upottavalta sohvalta.
-Teil on upee mökki, hymähdin lähtiessämme käsi kädessä kävelemään meren rannalla olevalle saunalle.
-Tiedän, Marko virnisteli astuessamme saunan kuistille. Jäin ihailemaan merinäköalaa Markon mennessä sytyttämään saunaa, kylmä syksyinen tuuli puhalsi jäätävästi, lähes aavemaisesti lävitseni aiheuttaen minulle vilunväristyksiä lämpöisestä vaatetuksestani huolimatta. Pian tunsin tutun miehen kädet ympärilläni ja huulet niskallani, mielihyvän väristykset kulkivat kehoni läpi ja äsköinen koleus oli tipotiessään nojatessani varovasti miehen rintaa vasten. Hetken vain seisoimme siinä ja tuijotimme hiljalleen meren taakse laskeutuvaa aurinkoa, hetken tuntui että aika olisi pysähtynyt ja ainut mikä oli todellista, oli me kaksi. Läheisestä pusikosta kuuluva kova rasahdus palautti minut liian nopeasti todellisuuteen, säpsähtäen irrottauduin Markon otteesta ja katsoin puskan suuntaan, huomasin myös Markon tuijottavan samaa pusikkoa.
-Mä käyn kattomassa mikä se oli, mies sanoi yhtäkkiä ja lähti pitkin harppauksin äänen suuntaan. Sytytin rauhassa tupakan ja lähdin vasta sitten miehen perään.
-Ei täällä ole mitään, ei ihmisiä, ei eläimiä eikä edes jälkiä, mies totesi kummastuneena vähän aikaa palloiltuaan edestakaisin pusikon ympärillä.
-Ehkä se oli vain lintu joka pyrähti lentoon, ehdotin huvittuneena miehen tarkoista etsinnöistä.
-Ei siitä tulisi niin kovaa ääntä, Marko totesi mietteliäänä. Yritin pitää ilmeeni peruslukemilla miehen jatkaessa etsimistä, lopulta tämä kuitenkin luovutti ja palasi luokseni.
-No, mennään takaisin mökkiin, saunassa kuitenkin kestää vielä, Marko sanoi olkiaan kohauttaen ja tarrasi kädestäni kiinni.

Saapuessamme takaisin mökkiin, jonka takassa iloisesti loimuava tuli oli lämmittänyt ja tehnyt mukavan kotoisaksi, olin jälleen törmätä miehen selkään tämän pysähtyessä äkisti.
-Onko halkokasa romahtanut uudestaan? Kysyin huvittuneena, mies pudisti päätään ja osoitti seinällä roikkuvia vanhoja perhevalokuvia. Kävelin lähemmäksi nähdäkseni kuvat paremmin, muutamia kuvia Matista ja Markosta leikkimässä metsässä, perheestä kalastusreissulla ja jostain sukujuhlien tapaisesta, en huomannut mitään normaalista poikkeavaa joten katsahdin vain mieheen kysyvällä ilmeellä.
-Etkö sä huomaa että yksikään kuva ei ole suorassa! Mies kivahti tuskastuneen oloisena.
-Huomasin toki, se tuo omanlaista särmää tähän huoneeseen, kuka on keksiny ettei kuvien tarvii olla suorassa? Kysyin naurahtaen miehen tuskailulle, olin varma että se oli ollut Markon idea, koska hän halusi niin kiivaasti esitellä sitä minulle.
-Äh, sä et nyt tajunnu, ne on aikasemmin ollut suorassa, Marko äyskähti ja lähti suoristelemaan kuvia.
-Jos teiän äiti on saanut jonkun inspiksen et haluu muuttaa huoneen ilmettä? Ehdotin hermostuneena, tiesin kuinka epätodennäköistä olisi, että ehdotukseni osuisi oikeaan.
-Ei täällä käy kukaan näin syksyllä, ja mä olen ihan varma että ne oli suorassa kun me tultiin, Marko sanoi hermostuneena saatuaan kaikki valokuvat suoristettua. En keksinyt enää yhtäkään hyvää selitystä ihmeellisiin tapahtumiin ja aikaisemmin niin kodikkaalta tuntunut paikka oli muuttunut pelotavaksi ja kolkoksi. Ulkona aurinko oli jo laskenut kokonaan ja metsän valtasi pimeys, taivaalla ei näkynyt tähden tähteä ja ainoa valo mikä näkyi, oli saunan kuistilla palava ulkovalo.
-Jos naapurit on päättänyt pilailla sun kustannuksella? Ehdotin nopeasti miehen vetäessä minut mukaansa sohvalle istumaan.
-Sitä mietin itekkin, ennen kuin tajusin, ettei tässä ole naapureita, Marko sanoi ja pälyili ympärilleen.
-No ehkä me ollaan vaan vainoharhaisia, mitä täällä nyt olisi? Naurahdin hermostuneena ja yritin vakuuttaa edes itseni tuolla lauseella. Kuulin kuinka tuuli yltyi pihalla lyöden puiden oksia toisiaan vasten ja kolisutellen kattopeltejä, en ollut enää yhtään varma, halusinko jäädä mökille vaikka päivällä olin vielä ollut täynnä intoa tajutessani, että viettäisin Markon kanssa kahdestaan pari päivää jossain, ilman kyräileviä katseita.

MARKO

Sanoi Aleksi mitä hyvänsä, koko juttu tuntui oudolta. Koitin kuumeisesti miettiä, mikä voisi aiheuttaa kaiken tapahtuneen. Aleksi nojasi syliini hiljaisena, takkaa tuijottaen. Tunsin pojan värähtävän vähän väliä, kun joku oksa rapsahti kattoon tai ikkunoihin. Hymyilin hieman hänen säpsähtelyilleen.
-Mitä jos siirretään saunominen aamuun? ehdotin hymyillen pojalle joka kohotti katseensa ja nyökkäsi. Nousin sohvalta ja Aleks loikkasi nopeasti ja ylös.
-Rauhassa vaan, mä lukitten vaan ulko-ovet, sanoin naurahtaen ja astelin ensin sulkemaan etuoven, jonka jälkeen kävelin keittiön ovelle. Vilkaisin ulos pihalle, jossa nyt tuli jo vettä taivaan täydeltä. Säpsähdin nähdessäni melkein valon rajalla seisovan tumman hahmon. Tuijotin tuota liikkumatonta hahmoa hetken, ennen kuin tajusin tuijottavani isoa piha-patsasta. Naurahdin jo omalle hölmöydelleni, ja näpyttelin hälytyslaitteen kuorisuojauksen päälle. Sen jälkeen palasin takaisin olohuoneeseen, jossa Aleks odotti minua hermostuneena.
-Ulkona sataa, totesin rauhallisesti samalla kun kiersin sulkemassa verhot. Aleksi katsoi minua edelleen hermostuneena, ja kävelin pojan luokse. Kiedoin kädet hänen ympärilleen, ja painoin huuleni hänen huulilleen. Poika vastasi innokkaasti suudelmaan, ja pujotti kätensä paitani alle. Kirahdin hieman, ja poika kohotti katseensa hämmentyneenä. Pudistin päätäni ja hymyilin hänelle surullisesti. Otin askeleen taakse päin, ja kohotin käteni hänen poskelleen. Hetken aikaa poika näytti pelästyneeltä, ja sitten hän laski pettyneenä katseensa, sekä kätensä. Hän liikahti kävelläkseen ohitseni, mutta pysäytin hänet ja vedin halaukseen.
-Anteeksi, mun moka, kuiskasin hiljaa pojalle, joka nosti hitaasti kätensä selkääni. Hän painoi hiljaa päänsä rintaani vasten.
-Mua pelottaa, poika kuiskasi hiljaa paitaani vasten.
-Ei ole mitään hätää, koitin vakuutella häntä, miettien samalla uskoinko itsekkään sanoihini. Samassa kännykkäni pirahti soimaan saaden meidät kummatkin säpsähtämään. Irrottauduin uudelleen pojasta, ja vastasin puhelimeen.
-Minnes te ootte kadonnu? Koon ääni kysyi pirteästi puhelimen toisesta päästä.
-Mökillehän me.
-Tässä säässä?
-Joo, me nautitaan myrskystä kummitusten keskellä.
-Okei, pitäkää hauskaa, Koo sanoi naureskellen ennen kuin katkaisi puhelun.
Aloin aukomaan sohvasta vuodetta, mutta pidin katseeni tiukasti Aleksissa, joka tuijotteli ulos verhon raosta. Äkkiä poika säpsähti, ja päästi verhon tipahtamaan paikoilleen.
-Mitä nyt? kysyin ja harpoin nopeasti pojan vierelle.
-Tuolla liikku joku, hän mumisi tarrautuen käsivarteeni. Raotin verhoa varovasti, ja tarkkailin hetken pihaa. En kuitenkaan nähnyt muuta liikettä kuin tuulen hakkaamat puut ja pensaat.
-Ei sielä mitään ole, sanoin ja vilkaisin poikaa rauhoittavasti hymyillen. Talutin hänet istumaan nojatuoliin, ja suuntasin kulkuni yläkerran suuntaan.
-Haen meille peiton ja tyynyjä, sanoin Aleksin katsoessa levottomana perääni.
-Tulen pian, jatkoin vielä virnistäen, ennen kuin harpoin rappuset kaksi kerrallaan ylös. Palasin pian alakertaan mukanani kolme peittoa ja kasa tyynyjä. Levittelin ne takan eteen lämpeämään, ja astelin keittiöön. Kaivoin esiin kynttilöitä, ja vein ne olohuoneeseen. Aleksi istui polvet sylissään, jännittyneenä, ja seurasi tarkkaan jokaista liikettäni. Kaivoin kaapista meille keksejä ja olutta, ja viskasin pikkupakkasesta aamuksi sulamaan leipää. Kun palasin olohuoneeseen, sähköt katkesivat. Takka valaisi kuitenkin sen verran, että näin sytyttää muutaman kynttilän, jonka jälkeen vedin pojan luokseni vuodesohvalle. Istuimme tyynyihin nojaten, peiton päällä istuen jalat takkaa kohden. Annoin yhden oluen hermostuneelle pojalle, ja avasin seuraavan itsellen. Kiedoin vapaan käteni pojan ympärille, ja hivelin hänen käsivarttaan hiljaisena. Aina jonkin kovemman kolahduksen kuuluessa poika säpsähti. Minä kuitenkin luotin hälytysjärjestelmään, joka kuitenkin sai minut miettimään, että mikä mökissä oli liikkunut.

Yöllä heräsin kolahdukseen. nostin unisena päätäni, ja näin varjon viipottavan seinän edestä. Käännähdin nopeasti keittiötä kohden, ja tuijotin murtautujaa suoraan silmiin. En ollut varma olinko hereillä, joten nipistin kättäni. Koska se sattui, totesin olevani hereillä, ja purskahdin raikuvaan nauruun. Kuului uusi kolina, kun varas tipautti tyhjän olutpullon, jonka kaatumiseen olin herännyt, lattialle työtasolta. Aleksi kohotti unisena päätään nauruni herättämänä.
-Mitä nyt? hän mummisi ja katsoi minua kuin hullua.
-Näin sen... näin sen kummituksen! käkätin kippurassa. Aleksi vilkaisi keittiön suuntaan, ja katsoi sitten taas minua ihmeissään.
-Se oli kärppä, sanoin hieman rauhoituttuani. Kun Aleksi ei vieläkään ottanut tajutakseen mikä minua niin nauratti, niin kaappasin hänet syliini, ja suutelin rajusti. Poika heräsi ainakin nopeasti, ja katsoi minua silmät suurina kun päästin irti hänestä.
-Ei kummituksia eikä murhamiehiä. Vain me kaksi ja kärppä, kuiskasin ja painoin huuleni hänen kaulalleen. Aleksin kädet siirtyivät selälleni, ja kulkivat hitaasti pitkin lihaksiani. Lopulta hänen kätensä tavoittivat bokserieni reunan, ja kohotin päätäni nähdäkseni hänen katseensa. Hän katsoi minua silmiin ja hymyili arasti. Virnistin kulmiani kohottaen, ennen kuin siirsin oman käteni hänen alushousujensa sisälle. Tarkkailin pojan ilmeitä, ja tajusin lopulta, että tällä kertaa hän ei ajaisi minua pois.

Aleksi

Heräsin Markon hellästä syleilystä miehen suudellessa varovasti niskaani, kirkkaat auringonsäteet tunkeilivat verhojen läpi sisälle mökkiin ja edellisyön myrskystä ei ollut tietoakaan. Painaudun hitaasti aivan kiinni takanani makaavan mieheen.
-Huomenta, mumisin unisesti samalla kun käännyin ympäri.
-Huomenta, Marko sanoi hymyillen ja painoi hellän suudelman huulilleni ennen kuin puristi minut tiukasti itseään vasten. Suutelin nopeasti miehen kaulaa ennen kuin irrottauduin hänestä venytellen ja lopulta nousin istumaan. Katselin ympärilleni tarkkaavaisesti, kolkkous oli hävinnyt ja jäljellä oli se kodikkuus johon olin ihastunut heti ensi silmäyksellä. Jäin kuitenkin tuijottamaan seinällä roikkuvia valokuvia, jokin tuntui olevan erilailla kuin eilen. Hetken tutkailtuani päätin antaa asian olla ja nousin seisomaan.
-Tuutko tupakalle? kysyin Markolta, joka makoili edelleen sängyllä. Mies nyökkäsi unisena ja nousi hitaasti ylös ja nappasi peiton mukaansa.
-Siel on varmaan kylmä, mies virnisteli ihmettelevälle katseelleni samalla kun kävelimme kuistille. Marko oli ollut oikeassa, ulkona ei todellakaan ollut lämmin joten kietouduin tyytyväisenä miehen viereen peiton sisälle ennen kuin sytytin tupakan. Nojailin hymyillen Markon olkapäätä vasten katsellessani upeaa meri maisemaa, luonto tuoksui raikkaalta yön myrskyn jäljiltä ja meri kimalteli upeasti, kaikki tuntui sadulta joka oli liian hyvää ollakseen totta.
-Mennään keittämään kahvit, Markon sanat pudottivat minut haavemaailmasta takaisin todellisuuteen.

Saadessamme vihdoin kahvit juotua ja vaatteet päällemme kello oli jo lähempänä kahta iltapäivällä. Marko oli lähtenyt hakkaamaan lisää puita minun jäädessä tekemään ruokaa, olimme löytänyt poronlihaa pakkasesta joten olin lupautunut tekemään poronkäristystä, olin mennyt möläyttämään sen olevan bravuurini. Radiosta soi joku uusi hitti jumputus, joka kuulosti mielestäni aivan samalta kuin kaikki muutkin dancebiisit joita olin kuullut. Lopulta jumputus alkoi ärsyttää joten kävin etsimässä radio Rockin taajuuden ja laitoin masiinan huutamaan kovempaa hyräillessäni AC/DC:n tahdissa. Lopulta sain ruuan valmiiksi ja hymähdin lopputulokselle, yhtä herkullisen näköistä kuin ennenkin. Hiljensin radion ja lähdin etsimään Markoa, kiinnitin matkalla huomioni jälleen valokuvin somistettuun seinään, mutten keksinyt vieläkään mikä seinässä oli outoa, kohautin hartioitani jatkaessani matkaa kuistille. Päästyäni raikkaaseen ulkoilmaan sytytin tupakan samalla kun huutelin Markoa ja pian mies ilmestyikin talon takaa pyyhkien hikikarpaloita otsaltaan.
-Ruoka ois valmista, sanoin samalla kun mies astui kuistille ja sytytti myös tupakan.
-Sen ois parempi olla hyvää, mulla on kauhee nälkä, Marko naurahti istahtaessaan viereeni ja kietoessaan vapaan kätensä lantiolleni.
-Jos se ei oo hyvää, niin sun makuaistissa on jokin pahasti vikana, virnistin miehelle ja tumppasin tupakkani noustessani ylös. Menin edeltä keittiöön Markon polttaessaan tupakkaansa loppuun. Sain juuri katettua pöydän valmiiksi Markon kävellessä keittiön ovesta, mies säntäsi saman tien ruoka kattilan ääreen ja kauhoi itselleen kukkurallisen lautasen ruokaa.
-Olit oikeessa, tää on tosi hyvää! Marko totesi hotkiessaan poronkäristystä tyytyväisenä, itse tyydyin närppimään vähän sieltä sun täältä, söin harvemmin itse tekemääni ruokaa paljoa, löysin siitä aina jotain vikaa, nytkin olin varma, että suolaa oli liikaa vaikka Marko sanoi ruuan olevan täydellistä.

Ruuan jälkeen päätimme mennä takaisin sängylle makoilemaan, kumpaakaan ei oikeastaan väsyttänyt, mutta nautin täysin siemauksin saadessani vain maata hiljaa Markon kainalossa miehen haroessa hiljaisesti hiuksiani.
-Voisin jäädä tähän ikuisesti, virnistin ja painoin suudelman miehen kaulalle tämän naurahtaessa vaimeasti.
-Ikuisuus saattais olla yllättävän lyhyt kun kuolisit janoon ja nälkään, mies naurahti.
-Ainahan mä voin syödä sut, virnuilin ja näykkäsin hellästi miehen kaulaa.
-Kuules nyt nuori mies, toi ei ole yhtään soveliasta keskellä päivää, Marko sanoi ja yritti esittää vihaista kohottautuessaan käsiensä varassa päälleni ja katsoessaan minua tuimasti.
-Entäs tää? kysyin ja kohottauduin suutelemaan miehen huulia, tämä meinasi selvästi ensin työntää minut pois, mutta antautui lopulta ja vastasi kiihkeästi suudelmaani.

MARKO

Katselin pojan nukkumista hymyillen. Olimme rakastelleet jonka jälkeen Aleksi oli nukahtanut. Nousin hiljaa ja astelin ulos saatuani ensin housut ja hupparin päälleni. Ulkona sytytin tupakan ennen kuin lähdin astelemaan saunalle. Hymyilin hieman miettiessäni pojan muuttunutta käytöstä. Jotenkin hän on rennompi kun olemme viimein kahdestaan. Saatuani saunan sytytettyä lähden maleksimaan takaisin talolle. Aleksi seisoo hermostuneena kuistilla peittoon kääriytyneenä. Helpottunut hymy kohosi hänen huulilleen kun hän havaitsi minun lähestyvän.
-Huomenta unikeko, sanoin naurahtaen, ja astelin nopeasti viimeiset metrit saadakseni pojan syliini. Painoin huuleni hänen huulilleen vaativasti, ja peitto tipahti jalkoihimme. Kumarruin nostamaan sen ylös, ja kiedoin pojan uudestaan siihen.
-Sytytetään takkakin, niin ei palelluta kun tullaan saunasta, mumisin painaessani huulet uudelleen hänen huulilleen.

Siirryimme sisälle ja lähdimme kiertämään mökkiä, sillä Aleksi ei ollut vielä ehtinyt käymään ylhäällä. Kun palasimme alas poika alkoi pukeutumaan samalla kun minä sytytin takan. Keitimme kahvia ja söimme mikrossa sulattamiani korvapuusteja. Samassa Aleksin puhelin alkoi soimaan. Hän vilkaisi numeroa kulmiaan rypistäen ja vastasi epäluuloisesti puhelimeen. Pian hän kuitenkin rentoutui, ja ojensi puhelimen suuntaani.
-Se on Koo, Aleksi selitti ja otin puhelimen hämmentyneenä.
-Mikset sä mulle soittanu? kysyin uteliaana mieheltä.
-Kyllähän mä koitin, oon soitellu pitkin päivää, mutta et sä oo vastannu, hän sanoi nopeasti.
Rypistin mietteliäänä kulmiani. Minä en muistanut nyt jälkikäteen ajatellen, nähneeni koko kännykkää tänään.
-Noh, oliks sulla jotain?
-Joo, milloin te palaatte?
-Huomenna aamupäivällä kai, miten nii?
-Mä lähen tänään jo kasarmille. Ajattelin et on helpompi näin.
Istuin hetken hiljaa puhelin korvallani vain hiljaa takkaa tuijottaen.
-Make?
-Joo, ai... No hyvää matkaa, kai, sain lopulta kakaistua ulos.
-Kiitos. Kaikesta, Koo sanoi ennen kuin katkaisi puhelun.

Koitimme Aleksin kanssa etsiä puhelintani, mutta kun sitä ei heti löytynyt, luovuimme toivosta ja lähdimme saunomaan. Uskaltauduin jopa käymään uimassa, mutta Aleksi ei siihen suostunut. Hän jäi katselemaan laiturille uintiani. Saunassa koitin olla mahdollisimman pirteä mutta en onnistunut.
-Mikä sua painaa? poika kysyi nojaten kylkeeni hiljaisena. Kumarruin heittämään löylyä lisää ennen kuin vastasin hiljaa
-Koo muutti tänään pois. Ei halunnu nähä ennen ku lähtee.
-Haluatko sä ja mennä? Siis mä en halua...
Katkaisin pojan lauseen suutelemalla häntä, ennen kuin sanoin
-Usko jo, mä aion pysyä täällä, sun luona.

Palasimme mökille, jossa takka roihusi edelleen iloisesti. Rypistin hieman kulmiani sille, sillä olimme olleet kuitenkin aika kauan saunassa. Vilkaisin kelloa joka naksutti hiljaa keittiön hyllyllä, ja totesin meidän olleen poissa toista tuntia. Samassa käännyin katsomaan uudestaan, sillä siinä, kellon edessä hyllyllä, nökötti kännykkäni viattomasti.
-Ai tossa se onkin, sanoin pirteästi, vaikka päässäni mietin miten puhelin oli saattanut siihen päätyä, sillä olin varma että aikaisemmin se ei vielä siinä ollut.
Menimme sängylle makoilemaan, poika makasi pää rintakehäni päällä, ja tuijottelimme takkaa. Ajatukseni harhaili samalla kun silittelin pojan märkiä hiuksia. Takan alkaessa hiipua poika nukahti. Minä nousin varovasti, ja hiippailin tarkistuskierrokseni ennen kuin palasin nukkumaan. Vedin pojan ihan kiinni itseeni, eikä hän herännyt. Suutelin hänen hiuksiaan ja suljin silmäni.

Aamulla heräsimme kumpikin kaameaan kolinaan. Huoneessa oli todella kylmä. Katsoin automaattisesti ensin ovelle, joka oli kiinni. Nousin istumaan ja haroin hiuksiani. Seisomaan noustessa tajusin mistä kylmyys johtui. Kellarin ovi oli auki. Tuijotin sitä hievahtamatta, ja Aleksi siirtyi viereeni seisomaan. Hän tuijotti kanssa ovea.Mutta tajusin samassa että se ei ollut voinut aiheuttaa meidät herättänyttä kolinaa. Hitaasti katseeni kiersi ympäri huonetta, ja pysähtyi kuvaseinälle. Iso perhekuva oli tipahtanut, ja sen kehys oli särkynyt. Vilkaisin Aleksia, ja sanaakaan sanomatta viskelin sohvan kasaan, jonka jälkeen pukeuduin. Aleksi oli jo pukeutuneena, mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen edes kahvin keittoon. Nappasin vielä kuvan mukaan, ja marssimme ulos mökistä. Aktivoin hälyttimet, ja kävelimme autolle. Vilkaisin vielä mökkiä, sillä minulla oli ilkeä tunne, ikään kuin joku olisi tarkkaillut meitä talosta. Nousimme autoon, ja ajoimme pois. Pysäytin auton ensimmäisen huoltoaseman luo, ja menimme sen kahvioon aamukahville. Vilkaisin kelloa, joka näytti varttia yli seitsemää aamulla.

Lopulta saavuimme kotiin, ilman että kumpikaan oli maininnut ääneen aamun tapahtumia.
-Mitä siellä oikein oli? Aleksi kysyi kun istuimme turvallisesti olohuoneen sohvalla.
-Mä en enää tiedä, sanoin väsyneesti. En tosiaan tiennyt.
Nousin ja kävelin keittiöön laittaakseni kahvin tippumaan. Keitintä vasten nojasi kirjekuori, jossa oli nimeni päällä. Otin sen varovasti käteeni, ja avasin. Sisältä luiskahti tuntolevyt ja kirje. Avasin kirjeen hitaasti.
"Make, mä haluan vaan sanoa, että mä toivon teiän tulevan onnellisiksi yhdessä. Ole ylpeä, kun sulla on joku joka auttaa jaksamaan elämässä eteenpäin. Mulla ei oo enää ketään. Kiitos kun annoit mulle siivet. K."
Lysähdin lattialle, ja annoin itkun tulla. Puristin Koon tuntolevyjä kädessäni, ja tiesin, että en näkisi tätä ystävääni, aseveljeäni, enää ikinä. Siksi hän oli halunnut lähteä ennen kuin palaisimme. Koska hänkin tiesi sen. Tunsin käden laskeutuvan olalleni. Aleksi istui viereeni epäröiden. Vedin pojan syliini ja puristin hänet itseäni vasten.
-Mä rakastan sua, kuiskasin pojan hiuksiin hiljaa.

Aleksi

-Niin mäkin sua, sanoin hiljaa ja kiedoin käteni tiukasti miehen ympärille, en tiennyt olisiko minun pitänyt sanoa tai tehdä jotain. Vaikken ollut nähnyt kirjettä, arvasin kyseen olevan Koosta. Olisin halunnut lohduttaa miestä, mutta tiesin sanojen olevan turhia, mitä olisin edes voinut sanoa? En pystynyt lupaamaan, että Koo tulisi takaisin, en voinut sanoa, että kaikki menee hyvin. Tiesin kyllä, miltä tuntuu menettää läheinen ihminen, mutta senkin sanominen tuntui turhalta, mitä hyötyä siitä olisi. Silitin varovasti Markon hiuksia tämän painautuessa lähemmäksi minua. Pian Marko kuitenkin kohotti katseensa ja hymyili minulle surullisesti pyyhkiessään silmiään.
-Onneksi sä olet siinä, mies sanoi hiljaa ja painoi suudelman huulilleni ennen kuin nousi ylös lattialta kiskoen minut mukanaan. Kävelin Markon perässä ulos ja sytytin tupakan juuri kun miehen puhelin pirahti soimaan. Näin miehen silmissä toiveikkaan välähdyksen, joka kuitenkin sammui Markon vilkaistessa soittajan nimeä.
-No? mies vastasi itkuisesti puhelimeen sytyttäen samalla tupakkaa, äänensävystä pystyin päättelemään ettei soittaja ollut Koo, vaikka Marko niin oli selvästi toivonut.
-Jaa no me ollaan kymmenes minuutissa siinä, mies mutisi puhelimeen ja viittoi minut mukaansa auton suuntaan.
-Niin Aleksi on kans täällä, noni moi, Marko sanoi ja tunki puhelimen taskuunsa.
-Mihin sä oot menossa? kysyin mieheltä harppoessani tämän perässä bemarin luokse.
-Haetaan Matti ja Lotta, Marko totesi ja hyppäsi tupakka huulessaan autoon istumaan.
-Ethän sä polta ikinä autossa? kysyin kulmiani kohottaen samalla kun avasin etuoven itselleni.
-Nyt poltan, tuu kyytiin nyt, mies totesi jäätävällä äänensävyllä. Nousin autoon ja vilkaisin ihmeissäni miestä joka pakitti auton kiukkuisesti pois tieltä. Miehen koko olemus oli muuttunut, en nähnyt enää pilkahdustakaan siitä iloisesta ja mukavasta miehestä johon tutustuin, tilalla oli kylmä ja kivikasvoinen ventovieras mies.

Markon kaahailun ansiosta olimme perillä sovittua aikaisemmin ja mies tööttäili kiukkuisena torvea Lotan talon edessä, ja pian Matti ja Lotta kipittivätkin bemarin takapenkille.
-Mitäs täällä on sattunut kun on näin kiree ilmapiiri? Matti kyseli ihmeissään Markon kaasuttaessa renkaat ulvoen takaisin kotia kohti.
-Koo lähti, mutisin hiljaisesti ja tuijottelin ulos ikkunasta. Sivusilmällä huomasin Markon puristavan rattia rystyset valkoisina.
-Ai, minne? Matti jatkoi tenttaamistaan, Markon hermot eivät enää selvästi kestänyt kyselyä ja miehen ilme kiristyi entisestään.
-Irakiin, Marko tiuskaisi nopeasti. Matti tuntui ymmärtävän saman tien mistä oli kysymys, koska hiljeni välittömästi. Loppu matka sujui hiljaisuuden vallitessa ja vihdoin päästyämme takaisin Markolle, mies harppoi nopeasti sisään meidän muiden jäädessä katsomaan hänen peräänsä.
-Taitaa olla kova paikka Markolle, Matti totesi hiljaisesti, nyökkäsin vastaukseksi katsomatta poikaa ja harpoin Markon perässä sisälle. Lukitusta kylpyhuoneen ovesta ja vedenlotinasta päättelin Markon menneen suihkuun, joten päätin mennä tämän huoneeseen odottamaan. Makoilin sängyllä lueskellen vanhoja sarjakuvia, ajatukseni vaelteli kuitenkin ja en edes tajunnut mitä olin lukemassa.
-Tota, anteeks ku huusin sulle sillon koululla... Ei mulla ole mitään sua ja Markoo vastaan, kuulin Matin mutisevan ovensuusta hiljaisesti. Katsahdin poikaa joka tuijotteli varpaitaan ja vaikutti oikeasti olevan pahoillaan.
-Ei se mitään, mun olis pitänyt kertoa sulle jo aikasemmin, hymähdin ja huomasin pojan kasvoilla helpottuneen ilmeen.
-Kavereita? Matti kysyi hymyillen ja kohotti katseensa minun suuntaan kysyvästi. Nyökkäsin hymyillen pojalle
-Me keitettiin kahvii, tuutko alas? Poika kysyi ja nousin nopeasti ylös sängyltä ja kävelin pojan perässä alakertaan jossa Lotta hääräili keittiössä etsien puhtaita kahvikuppeja. Otin tyytyväisenä kupillisen höyryävää juomaa käteeni ja istahdin keittiön tuolille, huomasin Koon kirjeen lattialla ja luin sen nopeasti, nyt ymmärsin Markon reaktion tämän lukiessa kirjettä. Laskin varovasti kirjeen ja tuntolevyn pöydälle.
-Maikat kyseli sun perään koulussa, et kuulemma pääse ruotsia läpi jos et ala käymään siellä, Matti totesi selvästi vain murtaakseen piinaavan hiljaisuuden.
-Jaa... Kai mä sit jo huomenna tuun sinne, vaik en mä pääse ruotsia läpi vaikka kävisinkin sielä, virnistin nopeasti. Samassa kuulin kuinka kylpyhuoneen ovi avautui kolisten, ja olin kahden vaiheilla, että menisinkö Markon luokse vai odottaisinko että tämä tulisi alakertaan.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:54:35

MARKO

Seisoin hiljaisena vierashuoneen ovella. Huone näytti siltä kuin siellä ei olisi ketään ollutkaan. Askeleet lähestyivät, mutta en kääntynyt. Aleksi kietoi kätensä ympärilleni ja halasi minua tiukasti. Käännyin hieman hämilläni hänen puoleensa, ja vastasin halaukseen. Suutelin pojan hiuksia ja huokaisin.
-Musta ei taida oikein olla seuraa tänään, pahoittelin ja poika kohotti katseensa hymyillen.
-On susta, hän vastasi hiljaa.
-Alhaalla on kahvia, Aleksi sanoi sitten, ja lähti takaisin rappusten suuntaan. Seurasin häntä alas, mutta seisahduin keskelle keittiötä. Poika kääntyi katsomaan minua hämmentyneenä, mutta oma katseeni oli nauliutunut pöydälle nostettuihin kirjeeseen ja tuntolevyihin. Suljin silmäni ja tein tutun rentoutusharjoituksen, ennen kuin astelin sivupöydälle jääneen kirjekuoren luo. Palautin paperin ja levyt kirjeeseen ja laitoin sen taskuun, ennen kuin hain kahvia. Siirryimme olohuoneeseen, jossa Matti ja Lotta juuri kinasivat siitä mitä he katsoisivat. Kumpikin hiljeni kun astuimme sisälle, ja huomasin heidän katsovan minua levottomina. Hymyilin heille pikaisesti, ja istuin sohvalle vetäen Aleksin syliini. Matti käänsi hieman vaivaantuneena päänsä pois, ja Lotta livautti nopeasti DVDn pyörimään. Titanicin alkutekstit alkoivat pyörimään, ja vilkaisin Lottaa, joka hymyili voitonriemuisena lattialta jossa makoili Matin sylissä. Aleksi asettui parempaan asentoon, ja aloimme katsomaan elokuvaa.

Kolme tuntia myöhemmin oli vasen kylkeni aivan puutunut, samoin kuin vasen jalkani. Aloin tuuppimaan poikaa hereille, huonoin tuloksin. Mutristin suutani mietteliäänä, ja aloin kutittamaan Aleksin kylkeä. Poika vaan ynähti ja vaihtoi asentoa. Virnistin ja sujautin käteni pojan paidan sisälle, ja jatkoin hänen kutittamista. Poika käännähti rajusti ja luiskahti alas sohvalta. Aleksi kyllä heräsi, ja punastui meidän muiden nauraessa.
-Sulla on ainakin hyvät unenlahjat, sanoin auttaessani pojan ylös.
-No mun yö jäi vähän lyhyeks, poika mumisi ja istui sohvalle uudestaan. Hän katsoi minua mietteliäänä, pieni virne huulillaan.
-Mitä?
-Ei mitään.
-Kerro nyt.
-Sä oot vaan sulonen kun hymyilet.
Pojan viimeinen huomautus sai minut vavahtamaan. Nousin ylös ja lähdin ulos. Sytytin tupakan ja istuin paikalleni kaiteelle ja kaivoin kännykän taskustani. Yritin soittaa Koolle, mutta puhelin oli kiinni. Aleksi tuli epäröiden luokseni.
-Anteeks, en mä tarkoittanu sitä niin.
Hymyilin hieman, ja vedin pojan luokseni. Suutelin häntä pikaisesti ennen kuin päästin hänet sytyttämään tupakkansa. Katselin Aleksia siirtäen katseeni hitaasti alemmas hänen ruumiillaan, ja sitten taas takaisin. Virnistin hieman tavoittaessani pojan katseen.
-Mun tarttee mennä tänään kotiin, ja huomenna kouluun. Matti sano et opet kaipailee jo, hän sanoi sitten hiljaa. Nyökkäsin nopeasti ja vilkaisin kelloa.
-Syödään jotain ni mä heitän sut sitten, sanoin ja palasin sisälle. Suuntasin keittiöön, jossa aloin tekemään makaroonilaatikkoa. Saatuani ruuan uuniin menin nopeasti ylös, varmistettuani Aleksin olevan Matin ja Lotan seurassa olohuoneessa. Huoneessani kaivoin vaatekaapin ylähyllyn perukoilta puisen laatikon. Sujautin kirjekuoren sisältöineen laatikkoon, ja palautin sen paikoilleen. Palasin alas, ja aloin aikani kuluksi latomaan tiskejä koneeseen. Siivoilin muutenkin paikkoja odotellessani laatikon kypsymistä. Lopulta katoin pöydänkin. Matti saapui juuri keittiöön, ja jäi mietteliäänä tuijottamaan touhujani.
-Mä oon pahoillani Koon takia.
Käännyin katsomaan poikaa hämmentyneenä.
-Kiitos, mumisin lopulta. Samassa kello kilahti sen merkiksi että ruoka oli valmista. Huikkasin Lotan ja Aleksin kanssa syömään, ja nostin makaroonilaatikon pöytään.

Aleksi

Istuin autossa kotini edessä ja katsoin Markoa silmiin, mies näytti surulliselta ja väsyneeltä. Kiedoin käteni miehen kaulan ympärille ja imin tämän hiusten tuoksua sieraimiini, olisin vain halunnut jäädä siihen ja tuntea miehen voimakkaat käsivarret ympärilläni ikuisesti, mutta tiesin, että minun olisi mentävä kotiin jos meinasin päästä lukion joskus läpi.
-Pärjäätsä? mumisin Markon hiuksia vasten.
-Pakkohan se on, mies naurahti hiljaisesti ja irrottautui otteestani.
-Mä voin hakee sut huomenna koulusta niin käydään vaikka syömässä tai jotain, Marko sanoi ja silitteli poskeani. Nyökkäsin vastaukseksi ja painoin hellän suudelman miehen huulille ennen kuin nousin autosta.
-Mul on kahestatoista yhteen hyppäri jos tulee ikävä, virnistin oven raosta.
-Mä soitan, mies tokaisi nopeasti ja pian sainkin jälleen tuijotella bemarin loittonevia takavaloja. Kipitin sisälle ja yritin juosta yläkertaan ennen kuin äitini huomaisi minut, mutta epäonnistuin yrityksessä täydellisesti.
-Aleksi, tule tänne, tärkeää asiaa, kuului naisen käskevä ääni keittiöstä, joten suunnistin lannistuneena istumaan äitiäni vastapäätä olevalle tuolille ja katsoin tätä kysyvästi.
-Oliks mökillä hauskaa? äitini aloitti, tiesin että tuo ei ollut hänen asiansa, äidilläni oli vain paha tapa kierrellä asioita, joista en tulisi pitämään, niinpä tiesin ettei luvassa ollut iloisia uutisia.
-Oli, ja nyt suoraan asiaan kiitos, mun pitäis olla lukemassa ruotsin verbejä, töksäytin naputellen samalla sormenpäilläni pöytää.
-No tota... Mä olen löytänyt meille kivan asunnon, nainen sanoi ja varoi tarkasti katsomasta minua silmiin.
-Ai, kiva, mistä? Kysyin laiskasti, en jaksanut uskoa, että tämäkään oli äidin tärkeä asia.
-Rovaniemen yläpuolella kiva pikkukylä, äitini mutisi hiljaa.
-MITÄ?! Ei, mä en tosiaankaan lähde toiselle puolelle suomea! Unohda! huusin kiukkuisena ja marssin yläkertaan äidin jäädessä huutamaan perääni. Mitä se nainen oikein ajatteli? Muuttakoot yksinään pohjoseen, minä en todellakaan ollut lähdössä mihinkään täältä. Istahdin tietokoneelle, ei ruotsin tehtävistä tulisi kuitenkaan tässä mielentilassa mitään. Heitin kiukkuisena pöydällä lojuvat koulukirjat seinään ja olin vähällä heittää myös tietokoneen sen temppuillessa jälleen.
-Hélvetin helvettí, manasin yksinäni ja siirryin istumaan sängylleni, miksi ihmeessä mikään ei voinut sujua juuri niin kuin on suunniteltu.

Heräsin hiestä märkänä täristen sängyltäni täysissä pukeissa. Olin ilmeisesti nähnyt jonkun asteista painajaista, en vain saanut millään päähäni, että mitä. Vilkaisin kelloani joka näytti kahtakymmentä vaille kuutta, totesin, että tässä vaiheessa olisi turha enää mennä nukkumaan, joten kampesin itseni ylös ja raahauduin väsyneenä suihkuun. Normaalisti rakastin lojua suihkussa vaikka kuinka pitkään ja tuntea kuinka kuuma vesi iski paljasta ihoa vasten, mutta nyt edes se ei saanut mieltäni rauhoittumaan, päässäni pyöri vain äitini sanat muutosta. Löin lujasti suihkun seinämää ja ulahdin kivusta, rystyset eivät vielä olleet toipuneet edellisestä matsista seinää vastaan. Vilkaisin kättäni josta tippui verinoroja suihkun lattialle, lyönti oli saanut vanhat haavat aukeamaan uudelleen. Suljin kiukkuisena suihkun ja vetäisin toisen pyyhkeen pitkiin hiuksiini ja toisen lantiolleni ja löntystin alakertaan, joka oli onneksi tyhjä, äitini oli ilmeisesti töissä. Laitoin kahvin valumaan ja jäin vain istumaan ja tuijottamaan, kuinka musta neste valui hiljalleen pannuun. Havahduin ovikellon ääneen ja vilkaisin kelloa, kuka kumma olisi kuudelta aamulla meidän ovella? Mietteliäänä kävelin eteiseen ja avasin oven, kylmä viima puhalsi ovenraosta paljaalle iholleni saaden minut tärisemään. Ovella seisoi tuntematon mies, varmasti lähempänä viittäkymmentä, joka oli selvästi vähintään yhtä häkeltynyt kuin minä.
-Hei vaan, onkohan Maija kotona? Mies kysyi toipuessaan ensijärkytyksestä.
-En mä tiedä missä mutsi on, totesin kysyvä ilme kasvoillani, mies selvästi huomasi ihmetykseni ja naurahti.
-Anteeksi, unohdin esittäytyä, olen Jarkko Koskinen, Maijan kiinteistövälittäjä, meidän piti näin aamutuimaan täytellä vähän papereita tästä talosta, mies esittäytyi puristaen nopeast kättäni.
-Aleksi, Maijan poika, kai se kohta tulee jos ootte kerta sopinu, tuu vaan sisälle oottaan, mumisin ja käännähdin ympäri hakeakseni vihdoin kahvia. Kirjoitelkoot nuo rauhassa sopimuksia, en tosiaan halunnut olla todistamassa sitä. Otin kahvimukin mukaan yläkertaan ja aloin pakata koulureppuani.
-Ruotsi, bilsa ja äikkä, mutisin itsekseni tarkistaessani vielä kolmannen kerran reppuni sisällön, matikan tunnille minun ei tarvitsisi mennä.

Kello näytti vasta seitsemää kun olin jo täysin valmis lähtemään, mutta kävelymatka koululle kestäisi alle viisitoista minuuttia, joten istahdin vielä sängylleni ja kaivoin ruotsin kirjan repustani ja aloin lukemaan turhautuneena ruotsin sanoja, jotka eivät meinanneet millään upota päähäni. Vilkuilin jatkuvasti kelloa ja vihdoin se näytti tarpeeksi paljon, että voisin lähteä kävelemään. Työnsin kirjan takaisin reppuun ja kipitin alakertaan jossa kuulin äitini nauravan Jarkon kanssa jollekin selvästi erittäin hauskalle jutulle, tuhahdin kiukkuisesti mennessäni ja painelin nopeasti ulos ovesta. Lämpömittari oli kääntynyt ja muutaman asteen pakkasen puolelle, eikä kylmä pohjoistuuli helpottanut asiaa lainkaan.

Saavuin koululle täsmällisesti juuri kellojen soidessa ja törmäsin Mattiin käytävällä.
-Oliks Marko sun luona yötä? poika kysyi ihmeissään ja selvästi myöskin huolissaan.
-Ei, miten niin? Eiks se muka ollu kotona? kysyin ja mieleeni hiipi kaikki mahdolliset kauhukuvat jo valmiiksi siitä, missä mies olisi tai mitä hänelle oli tapahtunut. Matti puisteli päätään.
-Se ei oo ees käynyt kotona sen jälkeen kun vei sut pois, ja sil on puhelinkin kiinni, Matti ennätti sanoa, ennen kuin vanha kurppainen ruotsinopettajamme lyllersi luokkaan näyttäen yhtä víttumaiselta kuin aina. Huokaisin syvään ja kaivoin ruotsinkirjat repustani esille ja päätin ainakin esittää opiskelevani tunnollisesti, sisälläni kuitenkin kalvoi huoli Markosta, mies ei ollut puhunut mitään, että olisi lähdössä jonnekkin muualle kuin kotiin.

MARKO

Nojasin bemarin konepeltiin tupakkaa poltellen, ja katselin koulun suuntaan. En joutunut odottamaan kauaakaan, kun näin Aleksin juoksevan ulos ovesta. Muutamat ennen häntä ulos ehtineet katsoivat uteliaina kun poika juoksi luokseni ja kietoi kätensä kaulalleni. Hän painoi huulensa huulilleni ja vastasin pikaisesti suudelmaan.
-Missä sä olet ollu? poika kysyi kun irrottauduin hänen otteestaan.
-Ajelemassa, vastasin ja kiersin omalle puolelleni autoa. Nousimme autoon ja ajoin pikaisesti pois koululta. Aleksi vilkuili minua huolestuneena, mutta koitin olla huomaamatta hänen ilmettään. Ajoin kaupungin keskustassa olevan ravintolan eteen, ja nousimme ulos autosta.
-Toivottavasti tää kelpaa, sanoin hymyillen väsyneesti pojalle, joka vilkaisi minua ihmeissään.
-Joo kelpaa kyllä, hän sanoi ja kietoi kätensä vyötärölleni. Astelimme sisälle hiljaiseen ravintolaan, ja tarjoilija tuli nopeasti luoksemme.
-Tervetuloa ravintola Kultahelmeen, nainen sanoi hymyillen.
-Kiitos. Saisimmeko rauhallisen pöydän? pyysin vastaten naisen hymyyn. Hän johdatti meidät ihan takaseinustalle, jossa istuimme loosiin joka jäi kasvien suojaan, kuin omaan maailmaansa. Tarjoilija ojensi meille ruokalistat hymyillen.
-Mitä haluaisitte juoda?
-Ensinnäkin otamme lasilliset shampanjaa, ja tuo sitten pullo talon punaviiniä, pyysin ja nainen poistui hakemaan tilaustamme.
-Mitäs me oikein juhlitaan? Aleksi kysyi huvittuneena. Vastasin hänen hymyynsä, ja ojensin käteni pöydän yli. Poika tarttui siihen ja katsoi odottavasti silmiini.
-Tarvitseeko aina olla joku syy juhlimiselle? No juhlitaan vaikka sitä, että tapasin sinut, sanoin naurahtaen.
-Se on ihan hyvä syy, Aleksi päätti ja puristi kättäni. Samassa tarjoilija toi juomamme, ja otti tilauksemme. Koska itse olin useasti käynyt täällä ennenkin, tiesin heti mitä haluaisin.
-Härkä talon tapaan, pyysin ja jäin katselemaan Aleksin mietteliästä ilmettä.
-Samanlainen, hän lopulta sanoi. Katselin poikaa samalla kun hän katseli ympärilleen.
-Oletko sä ennen käyny täällä? kysyin ja sain vastaukseksi pään pudistelun.
-Ei meillä ole ollu varaa, poika mumisi niin että kuulin hänen sanansa juuri ja juuri.
-Miten teiän talokaupat on edennyt? kysyin jotain sanoakseni, ja nyt Aleksi kääntyi katsomaan minua surullisena.
-Hyvinhän ne, mutta äiti haluaa että muutamme jonnekkin hèlvetin Rovaniemen takaiseen tuppukylään.
-Ei sun tartte muuttaa. Sähän oet kohta täysi-ikäinen.
-Sanoppa se mutsille. Mä en vaan tiiä millä mä saan asunnon ittelleni. Tai millä mä maksan sen. Täytyy kai hakea jotain osa-aikaista työtä, Aleksi sanoi pöytää tuijotellen.
-Muuta meille, ehdotin rauhallisesti, ja silti tiesin sen olevan oikea ratkaisu. Pojassa oli sitä jotain, jota olin kaivannut. Rakastuin häneen heti kun näin hänet ensimmäistä kertaa.
-Ootko sä tosissas? poika kysyi, mutta samassa tarjoilija saapui salaattien kanssa. Kun hän oli mennyt, sanoin hymyillen
-Totta kai mä olen tosissani. Ja jos et halua mun kanssa samassa huoneessa asua, niin voit olla vierashuoneessa, sanoin silmääni iskien. Aleksi loikkasi ylös ja kiersi luokseni.
-Uskallakkin estää, hän mumisi ja painoi huulensa omilleni. Lopulta työnsin hänet irti naurahtaen.
-Meehän paikoilles ja syö, sanoin hänelle virnistäen. Poika palasi paikoilleen laskematta hetkeksikään katsettaan silmistäni.

Kun saimme syötyä haimme jälkiruokapöydästä kahvia ja täytekakkua. Tarkkailin poikaa joka oli juonut minua enemmän punaviiniä, ja jolla viinin vaikutus alkoi jo näkyä. Hän sieppasi kermavaahtoa sormeensa ja työnsi sormen suuntaani.
Nappasin hänen sormensa suuhuni, ja nuolin hitaasti kermavaahdon pois. Aleksi punastui ja koitti vetää kätensä pois, mutta nappasin hänen ranteestaan kiinni. Lopulta päästin hänet irti virnuillen. Poika kiemurteli levottomana tuolillaan ja joi nopeasti kahvinsa. Tahallani pitkitin omaa jälkiruokaani,ja seurasin pojan levottomuuden kasvamista. Lopulta sain kahvini juotua ja nousin ylös. Astelimme kassalle, jossa maksoin nopeasti ruokamme. Eteisessä vedin Aleksin mukanani miestenhuoneeseen. Poika näytti ensin hämmentyneeltä, mutta kun työnsin hänet ainoaan vessakoppiin ja aloin avaamaan hänen housujaan, hän tajusi mitä aioin.
-Entä jos joku tulee? Aleksi kysyi kirahtaen samalla kun suutelin hänen kaulaansa.
-Ei tule, urahdin ja käänsin pojan selkä minua päin. Jotenkin sain kumin paikoilleen ja työnnyin hänen sisäänsä urahtaen tyytyväisenä. Näykin hänen kaulaansa ja Aleksi puri hihaansa jottei olisi huutanut.

Kävelimme ulos vessasta käsi kädessä, Aleksi punaisena kuin paloauto. Narikassa saimme takkimme, ja narikkavahti toivotti mukavaa päivänjatkoa. Kiitin häntä ja kiskaisin takin niskaani. Tarkkailin Aleksia, joka otti takkinsa punastuen yhä syvemmin kun narikka vilkaisi hänen syötyä kaulaansa.
Istuimme jo autossa matkalla kotiin ennen kuin poika avasi suunsa.
-Sä olet hullu, hän sanoi huokaisten. Vilkaisin poikaa virnistäen ja livahdin keltaisilla risteyksen läpi.
-Jep, hulluna suhun, sanoin ja laskin toisen käteni pojan reidelle.
-Pidä katse tiessä! hän parahti enkä voinut olla nauramatta, mutta siirsin kuitenkin käteni takaisin rattiin.

Kun pääsimme kotiin, ilmestyi Matti olohuoneesta. Vilkaisin Aleksia, joka jännittyi hieman.
-Hei rakastavaiset, tulkaa bilettämään! Matti kailotti täysillä, ja kiskoi meidät perässään olohuoneeseen jonne oli jo kokoontunut Matin ja Aleksin kavereita juhlimaan perjaintai-iltaa. Musiikki pauhasi ja olutpulloja oli siellä täällä. Pojat olivat kerääntyneet korttirinkiin tyttöystäviensä kannustaessa ja juoruillessa omana ryhmänään. Kirkas pullo kiersi rinkiä reippaasti.
-Alotetaan täällä ja mennään myöhemmin baariin, Matti selosti ja lysähti paikalleen. Aleksi kiskottiin kanssa rinkiin istumaan, mutta itse lähdin käymään yläkerrassa suihkussa.

Aleksi

Istahdin naurahtaen Matin viereen istumaan ja loin vielä katseen Markoon joka jatkoi virnuillen matkaansa yläkertaan.
-Tuokaa Aleksille bisse! Matti huuteli ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, luokkalaiseni Julia kiikutti täyden pullon valmiiksi avattuna käteeni, hymähdin kiitokseksi ja aloin tutkailemaan käteeni tungettuja pokerikortteja. Mietin kuumeisesti, oliko Matti mahtanut kertoa muille minun ja Markon suhteesta, ainakaan kukaan ei toistaiseksi sanonut asiasta mitään eikä edes katsonut minua oudoksuen, joko he olivat löytäneet itsestään hienotunteisen puolensa tai sitten he eivät yksinkertaisesti tienneet asiasta mitään. Kerkesin juuri ja juuri juomaan ensimmäisen olutpullon tyhjäksi kun Julia jo työnsi uuden käteen. Katsoin nuorta naista hieman oudoksuen, mutta otin kuitenkin kiitollisena pullon vastaan ennen kuin jatkoin pelaamista, huomasin Julian jääneen istumaan taakseni.
-Matti hei, tuutko käymään tossa ulkona, ois asiaa, tokaisin saatuamme ensimmäisen käden pelattua, poika vilkaisi minuun kysyvästi mutta nousi kuitenkin ylös ja käveli perässäni ulos. Sytytin tupakan ja mietin tarkkaan mistä aloittaisin.
-Tuota... Ootko sä kertonut muille musta ja Markosta? kysyin kuin ohimennen. Matti puisteli päätään.
-En, aattelin et saatte kertoa itse kun haluutte, Matti sanoi ja vaikutti edelleen hieman vaivautuneelta keskustellessamme aiheesta.
-Okei, mutsi haluis muuttaa jonnekkin Rovaniemen lähistölle tuppukylään, totesin jalkojani tuijotellen. Matti näytti todella ällistyneeltä ja katsoi ensi kertaa paljastukseni jälkeen minua silmiin kun suostuin nostamaan katseeni takaisin ylös.
-Täh? Ethän sä voi lähteä! Matti tiuskaisi järkyttyneenä.
-En mä lähdekkään. Marko pyysi että muuttaisin tänne, siis tietenkin jos sulla ei ole mitään sitä vastaan? sanoin arasti tarkastellen pojan reaktiota, ilmeestä ei kuitenkaan pystynyt päättelemään mitään.
-Ai... Siis Markon huoneeseen vai? En mä tajunnu et ootte niin vakavissanne... Mut siis jos se saa sut jäämään tähän kaupunkiin niin totta kai se käy mulle, Matti sanoi lopulta hieman hämmentyneenä.
-Mä tiedän et tää on sulle outo tilanne ja vaadit aikaa sopeutua, mutta ihana kun oot suhtautunut noin hyvin ja me voidaan edelleen olla kavereita, sanoin hymyillen samalla kun heitin tupakan pois.
-Tottakai me ollaan kavereita, nyt ja aina, Matti virnisti ennen kuin painelimme yhtä matkaa hymyssä suin takaisin sisälle.

Tuntia myöhemmin tajusin olevani jo reilussa hiprakassa istuessani edelleen pelaamassa pokeria, mutta havahduin tajutessani, ettei Marko ollut vieläkään tullut alakertaan, Julia sen sijaan oli roikkunut kimpussani koko illan vaikka olin hienovaraisesti vihjaillut etten ollut kiinnostunut tytöstä.
-Mä käyn kattoo mihin se Marko jäi, mutisin Matille noustessani hieman horjahtaen ylös lattialta suunnistaakseni yläkertaan. Marko istui sängyllään ja näpräsi puhelintaan.
-Mihin sä oikein jäit? kysyin iloisesti naurahtaen nojaillessani ovenkarmeihin.
-Mutsi soitti ja varmisti et kaikki on hyvin, mies totesi hymyillen ja nousi saman tien sängyltä.
-Okei, nyt mennään pitämään hauskaa, naurahdin ja tarrasin miehen kaulasta kiinni samalla kun suutelin häntä pitkään ja intohimoisesti.
-Jos sä jaksat tolla linjalla niin me jäädään tänne ihan kahdestaan pitämään omaa hauskaa, mies virnuili irrottautuessaan minusta. Hymähdin pienesti ja lähdin hoippuen takaisin alakertaan. Loikin innoissani takaisin lattialle istumaan ja tein viereeni tilaa, jotta Marko mahtuisi siihen ja pian mies ilmestyikin kahden oluen kera viereeni.
-Toin sullekkin, Marko virnisti ja ojensi toisen pulloista käteeni Julian mulkoillessa pahasti huoneen toiselta puolelta.
-Olit sitten luvannut majoittaa tuon hulttion meille, Matti virnuili Markolle muiden katsoessa ihmetellen meitä kolmea.
-No niinhän mä taisin luvata, mies virnisti ja kietoi kätensä lantioni ympärille, jännityin välittömästi ja tarkkailin muiden reaktiota, kukaan ei ainakaan toistaiseksi ollut huomannut mitään, joten uskalsin jälleen hengittää ja jatkaa pelaamista.

Kellon näyttäessä yhtätoista illalla porukka alkoi olemaan hyvässä hiprakassa ja itse olin jopa rikastunut muutamalla eurolla pokeripelissä, muutama tarkkasilmäinen kaverini oli selvästi huomannut minun ja Markon välillä olevasta kipinästä, mutta kukaan ei ollut maininnut asiaa millään tavalla.
-Nyt kyllä lähdetään sinne kuppilaan ja vauhdilla! Jari huuteli eteisestä.
-Niin just, kaks tilataksia on iha justiinsa pihassa, eli vauhtia, Jarin tyttöystävä Maria tuki pojan sanoja ja porukka alkoi hitaasti valua ulos. Soluttauduimme myös Markon kanssa porukkaan ja kävelimme käsikädessä taksiin, Julia ei selvästi ollut huomannut mitään, koska tyttö änkesi väkisin viereeni istumaan kolmipaikkaiselle penkkiriville ja flirttaili avoimesti. Naureskelin tytön epätoivoisille iskuyrityksille, ja nyt oli Markon vuoro mulkoilla happamasti toiselta puoleltani. Baariksi valittiin yksimielisesti sama kuppila, jonka ovelta Marko oli jo kertaalleen minut pelastanut. Tällä kertaa sisäänpääsy ei tuottanut ongelmia, poke ei vaivautunut edes vilkaisemaan porukkaamme, josta varmasti ainakin puolet olivat alaikäisiä. Ahtauduimme jo valmiiksi täyteen baariin istumaan, jälleen Julian tunkiessa lähes syliini.
-Tuu Aleksi tanssimaan, tyttö yritti houkutella ja repi minua tanssilattialle päin.
-Sori, ei onnistu, totesin naurahtaen ja keskityin juomaan edessäni olevaa drinksua, Marko oli hävinnyt juttelemaan jonkun tuttunsa kanssa, yritin tavoittaa miestä katseellani, mutta tätä ei näkynyt missään, joten päättelin miehen lähteneen ulos tupakalle. Nousin itsekin ylös Julian seuratessa tiiviisti perässä, en tajunnut miksi tuo nainen ei voinut jo jättää minua rauhaan. Arvaukseni osui oikeaan, näin nimittäin Markon jo heti terrasin ovelta juttelemassa jonkun miehen kanssa, mutta en tunnistanut keskustelun toista osapuolta, joten en kehdannut tunkea väliin, vaan jäin kauemmaksi polttamaan tupakkaani ja yritin parhaani mukaan kuunnella miesten keskustelua huonolla menestyksellä.

MARKO

Katsahdin ympärilleni ja huomasin Aleksin seisovan pienen matkan päässä tupakalla, sama tyttö kyljessään kiehnaten, joka oli koko illan koittanut saada pojan huomiota kiinnitettyä itseensä. Tavoitin pojan katseen ja kohotin kysyvästi kulmiani samalla tyttöä kohden nyökäten. Vastaukseksi Aleksi muljautti silmiään, joten viitoin hänet luokseni. Poika astelikin nopeasti paikalle, ja tytön ilme oli näkemisen arvoinen kun vedin pojan kainalooni. Varmistaakseni hänen ymmärtäneen asian laidan, painoin huuleni Aleksin huulille, ja poika vastasi intohimoisesti suudelmaani. Vilkaisin tyttöä, joka nyt marssi järkyttyneen näköisenä sisälle. Virnuillen käänsin huomioni takaisin Tapsan puoleen, joka poltteli tupakkaansa huvittuneena.
-Aleksi, muistatko Tapsan? se seisoo ylensä tiskin takana, sanoin viitaten vieressämme seisovaan mieheen.
-Ai, joo, poika vastasi hieman epävarmasti, ja soi sitten nopean hymyn miehelle.
-Vai tollanen kloppi on sut saanu kiedottua pikkurillinsä ympäri, Tapsa puolestaan päätti katsoen arvioivasti Aleksia päästä varpaisiin.
-Tällainenpa hyvinkin, vahvistin ja suutelin poikaa uudelleen. Poika kainalossa siirryimme sisälle, Tapsan jatkaessa matkaa jonnekkin muualle, omien sanojensa mukaan katsastamaan kilpailijoiden tarjontaa. Sisällä menimme samojen pöytien luo, jotka Aleksin ja Matin kaverit olivat jo valloittaneet.
-Rakas ihana veli kulta, Matti aloitti meidän saapuessa ja viittoi istumaan vieressään olevaan tyhjään tuoliin. Arvasin jo mitä hän halusi, ja asia sai varmistuksen kun näin Tainan tiskin takana.
-Varaa meille paikka, sanoin nopeasti Aleksin korvaan, ja laskin seurueen pääluvun.
-13 kaljaa, kiitos, tilasin tiskiltä, jolloin Taina vilkaisi seuruettamme.
-Pliis, jatkoin ja loin koiranpentuilmeen kasvoilleni. Nainen naurahti ja alkoi laskemaan juomia.
-Miten sulle muka voi sanoa ei, hän vielä kysyi ja sipaisi leukaani sormellaan.
-Sä lasket vaan euroja jotka menis muuten Pedron taskuun, naurahdin musiikin yli viitaten läheiseen bubiin jossa ei koskaan turhan tarkkaan katsottu kenelle myytiin ja mitä.
Palatessani pöytään ensimmäisen tarjoittimen kera huomasin Aleksin kimpussa pyörineen tytön selittävän jotain vieressään oleville kahdelle tytölle. Lotta kumartui kanssa kuuntelemaan mitä tytöt juorusivat, ja tullessani toisen tarjoittimen kanssa hän juuri parahiksi kommentoi puheita.
-Väistys vähän, sanoin Aleksille ja poika nousi seisomaan. Nykäisin hänet syliini istumaan ja nappasin itselleni tarjottimen viimeisen tuopin. Samassa kolme tyttöä nousi ja siirtyi toiseen pöytään. Nykäisin Lottaa hihasta, ja hän tuuppi Matin viereensä vapautuneeseen tuoliin ennen kuin keskittyi selittämään asiaa minulle ja Aleksille.
-Julia ei oikein tykänny ideasta että Aleksi ei oo kiinostunu siitä, tyttö selitti kikattaen. Virnistin hänelle, ja hörppäsin oluestani, samalla kun katseeni vaelteli ympäri paikalla olijoita. Annoin oikean käteni sivellä pojan reittä, ja sain hänet aina välilä liikahtamaan. En jaksanut kiinnittää huomiota porukan jutteluun, jota käytiin melkein otsat toisissaan kiinni. Välillä jotku vaihtoivat paikkaa jonkun mennessä vessaan tai tupakalle, mutta melkein koko ajan sama porukka pysyi pöydässä. Illan edetessä loputkin seurueestamme sai haettua tiskiltä juotavaa, ja minun ei tarvinnut liikkua Aleksin alta mihinkään, sillä jokainen kantoi vuorollaan kierroksen kaikille vielä paikalla oleville. Kun sitten musiikki alkoi rauhoittumaan, kellon alkaessa lähennellä yhtä, tuupin Aleksin ylös sylistäni.
-Meen kuselle, odota täällä, sanoin pojan korvaan ja varastin nopeasti suukon. Aleksi nyökkäsi ja istui takaisin tuolille samalla kun aloin pujoittelemaan vessan suuntaan. Sieltä ulos tullessani hain pojan mukaani ja kiskoin hänet tanssilattialle. Vedin hänet ihan lähelle minua, ja aloimme hitaasti liikkua musiikin mukana. näin kyllä Julian seuralaisineen puhumassa ja osoittelemassa meitä, mutta en jaksanut välittää heistä. Aleksi oli onneksi selin heihin, niin ei pojankaan tarvinnut stressata suotta tilanteesta.

Pilkun jälkeen lähdimme Matin ja Lotan kanssa kävelemään kotiin päin. Olimme kaikki neljä olleet samaa mieltä siitä, että kävellen olisimme nopeammin kotona kuin mitä meillä menisi jos jäisimme jonottamaan taksia. Sytytin kaksi tupakkaa, ja annoin toisen Aleksille. Matti nappasi minulta toisen, joten sytytin kaksi uutta ja tarjosin Lotalle, joka kiitti iloisesti.
-Mitä sä Lotta oot juonu, sulla kun on tota energiaa niin pirusti? kysyin ihmeissäni tytöltä, joka hyppelehti edellemme keräämään viimeisistä syksyn kukkasista kimppua.
-Se joi batteri-paukkuja, Matti valoitti ja juoksi nopeasti tyttönsä kiinni, sillä tuloksella että kaksikko horjahti ojaan. Seisahduimme katsomaan heidän ylös sätkimistä huvittuneina.
-Onneksi se oli kuiva oja, nauroin kiskaistessani ensin Matin ja sitten Lotan ylös. Huomattavasti rauhallisemmassa tahdissa jatkoimme matkaa kotiin. Aleksi nojasi kylkeeni puhumatta mitään, ja kumarruin katsomaan hänen kasvojaan tarkistaakseni oliko hän vielä hereillä. Tyytyväisesti hymyillen poika kohotti katseensa.
-Mmmmmitä? hän kysyi haukoitellen. Suutelin nopeasti pojan otsaa.
-Varmistin vaan että oot hereillä vielä, sanoin sitten ja silitin Aleksin käsivartta.
-Yhy, kuului jostain takkini uumenista, sillä Aleksi oli haudannut kasvonsa takkini kaulukseen.

Kotona autoin pojan ylös, minkä jälkeen lähdin hakemaan alakerrasta vielä buranaa. Matti ja Lotta olivat jo hautautuneet pojan huoneeseen, ja jätin heitä varten särkylääkepaketin oven taakse, sillä en välittänyt mennä häiritsemään sängyn narisuttamista. Kun pääsin omaan huoneeseen, nukkui Aleksi jo täyttä päätä. Hiivin hänen viereensä, ja poika takertui rintani ympärille sellaisella otteella että epäilin ettei hän päästäisi ikinä irti.

Aamulla olin ensimmäisenä hereillä, ja tein juuri aamupalaa hyräillen musiikin tahtiin, kun kalpea poika ilmestyi oviaukkoon.
-Huomenta, sanoin ja hymyilin Aleksille, joka katsoi minua hetken, ennen kuin tuli luokseni ja kietoi kätensä ympärilleni. Hän painoi päänsä paljasta olkaani vasten.
-Mä näin painajaista että sä lähit kuitenkin, ja kuolit siellä, hän mutisi hiljaa. Kiedoin käteni Aleksin ympärille ja suutelin hänen hiuksiaan.
-En mä oo minnekkään menossa, lupasin rauhallisesti. Talutin pojan pöydän luo, ja suutelin hänen huuliaan vielä ennen kuin hain kahvia ja buranaa hänelle. Itse olin onneksi selvinnyt tällä kertaa ilman krapulaa, ajattelin kun istuin pojan viereen ja aloin silittelemään hänen hiuksiaan.

Aleksi

Tarrasin tärisevin käsin kahvikupista kiinni ja jäin hetkeksi vain tuijottamaan kupin sisältämää mustaa nestettä jonka tuoksu leijaili nenääni. Normaalisti rakastin tuoreen kahvin tuoksua, mutta krapula aamuina tuo haju sai minut voimaan entistä huonommin. Laskin kupin takaisin pöydälle huikkaakaan ottamatta ja nielaisin veden avustuksella muutaman buranan alas kurkustani. Tuntui kuin päässäni hakkaisi muutama tuhat moukaria yhtä aikaa ja jokainen kolahdus kuulosti pommin räjähdykseltä. Tartuin uudelleen kahvimukiin Markon virnuillessa vieressä, nyt sain jopa juotua pari huikkaa, ennen kuin tunsin käsistäni loppuvan voimat mukin pitelemiseen ja siirsin sen takaisin pöydälle. Eilen taisi tulla taas otettua parit liikaa, loppuilta oli lähes kokonaan pimennyksen peitossa, minulla ei ollut havaintoakaan, miten olimme poistuneet baarista saatika siitä, että mihin aikaan lähtömme oli tapahtunut.
-Mä en juo enää ikinä, mutisin ja painoin otsani pöytää vasten. Marko naurahti huvittuneena, miehellä itsellään ei selvästi ollut minkään näköistä krapulaa.
-Et taida uskoa tuota itsekkään, mies naurahti ja nousi ylös.
-Uskallatko ite kävellä tupakalle vai pitääkö kantaa? Marko jatkoi virnuilua ja päätin näyttää miehelle, että selviytyisin ihan itse. Pöydän kulmasta tukea ottamalla selviydyinkin jotenkuten seisomaan, tartuin varovasti kahvikuppiin ja aloin hitaasti raahautumaan miehen perässä ulko-ovea kohti, kävely ei suinkaan auttanut pääkipuani, päinvastoin. Istahdin kylmille portaille ja laskin kahvikupin viereeni.
-Tääl on kylmä... Ja mun tupakat on sisällä, mumisin ja hörppäsin varovasti huikan kahvista nenääni nyrpistäen. Markolla näytti selvästi olevan edelleen hauskaa kustannuksellani, mutta mies päätti sentään vähän helpottaa oloani ja ojensi minulle valmiiksi sytytetyn tupakan. Marko istui viereeni ja kietoi kätensä ympärilleni, nojailin tyytyväisenä miehen olkaa vasten.
-No onko nyt parempi? mies kysyi hymähtäen.
-Mjoo... Ainaki vähän, naurahdin takaisin ja totesin, että nauraminenkin pahensi oloani. Että mä vihasin krapulaa. Miksi ihmeessä mun piti aina juoda överit?
-Mä taidan mennä takas sänkyyn, mutisin ja heitin melkein puolet tupakasta pois noustessani takaisin seisomaan hieman horjuen.
-Kaipaatko seuraa? Marko kysyi vihjailevalla äänellä ja en voinut olla nauramatta miehelle.
-No tuu nyt sitten, totesin ennen kuin valuin varovasti sisälle ja lähdin viemään kahvikuppiani keittiöön, jossa istui kaksi hiljaista ja kalpeaa hahmoa, joilla oli selvästi vähintään yhtä huono olo kuin itsellänikin.
-Huomenta vaan, naurahdin Lotalle ja Matille, jotka tyytyivät mulkaisemaan vastaukseksi ja keskittyivät ahmimaan Markon tekemät ruuat.
-Hei kuulkaas nyt nuori pari, mä tein ne safkat ittelleni! kuului Markon tiukka ääni takaani, Matti ei ollut selvästi yhtään juttu tuulella, vaan tyytyi nostamaan keskisormensa ilmaistakseen, ettei häntä juurikaan kiinnostanut, että kenen ruokia mussutti. Marko mutisi vielä jotain, ennen kuin tuli perässäni yläkertaan.

Olin ilmeisesti nukahtanut uudestaan heti päästyäni Markon pehmeään ja lämpöiseen sänkyyn, ainakaan en muistanut mitään sen jälkeisiä tapahtumia, kun olin päässyt yläkertaan. Heräsin paria tuntia myöhemmin Markon silitellessä varovasti hiuksiani, pääkipu oli hellittänyt ja olokin oli lähes ihmismäinen jo.
-Huomenta, mutisin hymyillen vieressäni makoilevalle pojalle ja painoin nopean suudelman tämän huulille.
-Huomenta vaan unikeko, mies naurahti ja kietoi kätensä ympärilleni vetäen minut aivan kiinni itseensä.
-Mitä kello on? mumisin unisesti enkä jaksanut avata silmiäni enää tarkistaakseni itse kellonaikaa.
-Kohta neljä... Pitäisköhän sun jo kohta jaksaa nousta ylös? mies mumisi näykkäistessään samalla leikkisästi korvalehteäni.
-Mmm... Ei, naurahdin ja olin juuri ujuttamassa kättäni miehen housuihin kun Matti rymisteli huoneeseen sen enempää koputtelematta Lotta perässään. Vetäisin nopeasti käteni pois ja peiton paremmin päälleni.
-Helvetín pennut, opetelkaa koputtamaan! Marko sihahti ärtyneenä Lotan naureskellessa nolon näköisen Matin takana.
-Sori, en mä oo viel tottunut et sul on tääl yövieraita, tai vieraita ylipäätään, poika mumisi nolona.
-Mut niin sitä mä vaan et Marko vois hilata ittensä kaupoille, saat käydä hakee juomat, meil on pienet illanistujaiset täällä, te ootte tietysti kanssa tervetulleita, Matti sanoi ilmoitusluontoisesti enempiä kyselemättä. Marko mutisi jotain käsittämätöntä mutta nousi kuitenkin vastahakoisesti ylös sängystä.
-Sä olet kyllä ikuisesti kiitollisuuden velassa mulle kun juoksen aina sun asioillas, mies nurisi Matin ja Lotan hymyillessä kiitollisena ovella. Marko puki nopeasti päälleen ja vilkaisi mua kysyvästi.
-Joo joo, noustaan noustaan, mumisin ja nousin venytellen ylös sängystä pukemaan päälleni.

Puolta tuntia myöhemmin istuimme kaikki neljä jo erittäin tutuksi käyneessä bemarissa, lämpötila oli vaihtunut pakkasen puolelle ja tiet olivat jäässä, Marko näytti aivan pikkupojalta leikkiessään autonsa kanssa jokaisessa mutkassa. Päästessämme kuin ihmeen kaupalla hengissä paikallisen ostoskeskuksen pihaan Lotta ja Matti tunkivat kasan seteleitä Markon kouraan.
-Öö... Tuo pari pulloo leiskaa, sit vaik pari korii kaljaa ja muutama pägi lonkeroo, Lotta sirkutti takapenkiltä.
-Ai että ihan pienet illanistujaiset vaan, Marko mutisi noustessaan ylös autosta ja painellessaan kauppaan.
-Julia on tulossa tänäänki meille, Matti totesi virnuillen takapenkiltä ja katsoi minuun vihjailevasti Lotan tönäistessä poikaa kyynerpäällä kylkeen.
-Joo kiitos vaan tarjouksesta, mutta jos et oo sattunut huomaamaan niin seurustelen sun broidin kanssa, naurahdin ja näpräilin bemarin radiota.
-En ois kyl susta ikinä uskonu... Tai siis, ei mul mitään homoja vastaan ole, mut sä et vaan oo jotenkin... Äh, ihan sama, antaa olla, Matti oli meinannut heittäytyä tunteelliseksi, mutta totesi sen olevan turhaa ja antoi asian olla, Lotta tirskui vieressä, tyttö osasi selvästi suhtautua tilanteeseen paljon paremmin. Pian Marko saapuikin takaisin autolle ja riensin avaamaan miehelle takakonttia.
-Siel on nyt sit kaks isoo leiskaa, kolme korii bissee ja niistä yks on mulle ja Aleksille, sit siel on kuus karpalo lonkeroo ja kuus kultalonkeroo ja muutama siideri, pärjäättekö? Marko luetteli naureskellen, alkoholimäärä oli taas kiitettävä, ja lupaukseni raittiudesta loppui ilmeisesti tähän iltaan.
-No niillä päästään alkuun, Lotta nauroi vastaukseksi Markon kääntäessä bemarinsa pois parkkipaikalta.

MARKO

Kauppareissun jälkeen kävin iskemässa saunan päälle. Sauna oli rakennettu talon päätyyn, ja sinne mentiin ulkokautta omasta ovesta. Sauna lämpeni puilla, vaikka siellä olikin suihkut ym. nykyajan herkut. Puukiuas oli ollut äitini ehdoton vaatimus, sillä hän inhosi sähkösaunan kuivia löylyjä. Polttelin rauhassa tupakan ennen kuin menin keittiön ovesta sisälle. Matti ja Lotta tekivät juuri boolia keittiössä, ja heillä tuntui olevan hauskaa.
-Tilataanko pizzat? ehdotin parille, joista kumpikin oli heti valmiina ilmoittamaan mitä täytteitä halusivat. Aleksin löysin huoneestani, ja saatuani häneltäkin täyte-luettelon, soitin pizzeriaan ja tilasin meille ruokaa.
Palasimme alakertaan ja valloitimme olohuoneen sohvan. Poika istui kainalossani ja katseli telkkaria kun harrastin kanavasurffausta.
-Mitä jos katottaisiin edes kaks sekunttia jotakin kanavaa? hän lopulta ehdotti sarkastisesti. Vältyin vastaamasta, sillä ovelta kuuluva koputus kertoi ruokamme saapuneen. Marssin ovelle, ja sielä tosiaan seisoi pizzalähetti. Maksoin ruuat, ja palasin niiden kanssa olohuoneeseen. Matti oli kaapannut kaukosäätimen, joten katsoimme jotain vanhaa bondia syödessämme.

Pian Lotta ja Matti hävisivät saunan suuntaan, ja jäimme Aleksin kanssa kahdestaan olohuoneeseen.
-Haetaanko huomenna sun tavarat tänne? kysyin pojalta, joka nyökkäsi hiljaa. Huomasin hänen kasvoillaan olevan mietteliään ilmeen. Nostin hänen leukaansa, ja suutelin hänen huuliaan.
-Mitä sä mietit? kysyin hiljaa ja sain pojan säpsähtämään.
-En mä oikeastaan mitään erityistä, poika mumisi häkeltyneenä. En oikein uskonut häntä, mutta en jaksanut ruveta inttämäänkään asiasta. Onnistuin melkein nukahtamaan siihen sohvan kulmaan, kun Lotta ja Matti paukkasivat sisälle.
-Sauna on vapaa, Matti kailotti kulkiessaan olohuoneen ohi.
-Mennäänkö? ehdotin Aleksille, joka nyökkäsi nopeasti.
Otimme oman kaljakoppamme mukaan ja suuntasimme saunan puolelle. Aleksi katseli uteliaana ympärilleen pukuhuoneessa.
-Mitäs pidät? kysyin virnistäen.
-Mukavan näköinen, poika sanoi ja seurasi esimerkkiäni ja alkoi riisumaan vaatteitaan.

Saunoimme useaan kertaan, tullen välillä vilvoittelemaan ulos. Itse join hitaasti olutta, ja poika tyhjensikin suurimman osan pulloista. Lopulta sain taluttaa hoipertelevan Aleksin taloon, joka oli sillä välin täyttynyt nuorisosta. Jätin Aleksin alakertaan juttelemaan kavereidensa kanssa, kun taas itse suuntasin kulkuni ylös. Laitoin kuulokkeet korvilleni ja rauhallisen countrymusiikin soimaan, ennen kuin lysähdin lepolasseen lukemaan psykologiaa. Päätin pysyä poissa nuorison jaloista, kunhan eivät alkaisi laittamaan taloa palsiksi. Nukahdin jossain vaiheessa tuoliin, ja heräsin vähän ennen kolmea, kun Aleksi rymisteli huoneeseen. Otin kuulokkeet pois korvilta, ja katsoin hymyillen poikaa, joka oli jo sammunut poikittain sängylle. Autoin hänet oikein päin ja riisuin vaatteet, ennen kuin vedin peiton hänen päälleen. Hiippailin alakertaan, jossa juuri viimeiset poistuivat ulos ovesta. Vilkaisin olohuoneeseen, josta lemahti vastaan oksennuksen ja vanhan viinan haju. Huone oli kuitenkin tyhjä. Pudistin itsekseni päätäni, ja mietin irvistäen että Matilla ja Lotalla olisi mukavaa aamulla alkaa siivoamaan bileidensä jälkiä.

Aleksi

Sunnuntai aamu aukeni eteeni kirkkaana, monet sanoisivat, että päivä oli mitä kaunein, mutta itse en sillä hetkellä nähnyt mitään kaunista siinä, kun auringonsäteet tunkeilivat väkisin verhojen läpi huoneeseen ja valaisivat huoneen erittäin kirkkaasti. Urahtaen käänsin kylkeä ja hautasin kasvoni Markon paljasta rintaa vasten. Eilisaamun pääkipu oli pientä tämän hetkiseen olooni verrattuna, tuntui kuin kolmas maailmansota olisi käynnistynyt päässäni. Yritin sulkea silmäni ja jatkaa nukkumista, mutta räväytin silmäni samalla sekunnilla auki kun olin ne kiinni saanut, silmät kiinni tuntui kuin maailma pyörisi hurjaa vauhtia joka suuntaan viskellen minua mennessään kuin räsynukkea, parempi siis pitää silmät visusti auki. Huokaisin syvään ja yritin paeta kirkasta auringon valoa peiton alle, mutta se pirulainen änkesi sinnekkin. Syvään huokaisten käänsin uudestaan kylkeä ja annoin katseeni vaeltaa huoneessa, kunnes se osui etsimääni asiaan, sängyn vierellä oli pari särkylääkettä ja vesilasi, kurotin varovasti niitä kohti ja olin samalla tipahtaa sängystä, mutta hurjan taistelun jälkeen sain kuitenkin nieltyä särkylääkkeet ja lösähdin takaisin sängylle. Miksi ihmeessä mun oli pitänyt eilenkin juoda? Ja kaiken lisäksi olin selvästi taas juonut muutaman liikaa, muisti alkoi pätkiä jo alkuillan kohdalla, ja loppuilta olikin sitten täysin pimennossa, jälleen. Toivoin hartaasti etten ollut hölmöillyt ainakaan pahasti illan aikana. Pian tunsin tutun käden silittelevän olkapäätäni.
-Huomenta komistus, Marko mumisi unisesti ja vetäisi minut nopeasti aivan itseensä kiinni ja suuteli niskaani.
-Huomenta... örisin hiljaa, jopa puhuminen tuntui hankalalta ja työläältä siinä olotilassa, krapulani selvästi paistoi äänestäni, koska mies naurahti mutinalleni. Marko hivutti varovasti kättään alemmas vartalollani, päästessään lantiolleni nappasin miehen kädestä kiinni ja puristin sen rintaani vasten.
-Mikäs nyt on? hän mumisi ja näykkäisi leikkisästi korvaani.
-Vähän heikko olo, mutisin hiljaa ja yritin hautautua syvemmälle peiton uumeniin.
-Kannattaako juoda kahta päivää putkeen, mies virnuili ja puhui selvästikkin aivan tarkoituksella kovaan ääneen aivan korvani juuressa.
-Mmhm... Älä huuda, sanoin lähes kuiskaten ja kiskoin peiton uudelleen korvieni suojaksi, Marko kuitenkin päätti jatkaa ärsyttämistäni ja kiskoi nauraen peiton kokonaan pois.
-Hei, anna mun kärsiä rauhassa, mutisin ja hamuilin voimattomana peittoa.
-Enpäs, nyt noustaan ylös ja lähdetään hakemaan sun tavarat tänne, Marko sanoi suunnattoman ärsyttävällä ja ylipirteällä äänellä, ennen kuin hyppäsi liiotelluin liikkein ylitseni heiluttaen sänkyä mahdollisimman paljon. Kahmaisin peiton uudelleen päälle ja pudistelin päätäni.
-Ei vielä, tuu nyt vaan tänne takas, mutisin ja yritin jälleen sulkea silmäni, yhtä huonolla menestyksellä kuin viimeksi.
-En tule, nyt mennään, ellet sitten halua muuttaa äitisi kanssa pohjoseen, mies virnisteli samalla kun puki päälleen, ja pian hän seisoi edessäni ja katsoi minuun odottavasti, lopulta Marko kuitenkin selvästi kyllästyi odotteluun ja repäisi peiton päältäni ja lähti peitto kainalossa alakertaan.
-Helvettí ku ei saa edes krapulaa potea rauhassa, mutisin yksinäni ja nousin vaivalloisesti istumaan sängynlaidalle ja metsästelin vaatteitani lattialta. Kun vihdoin olin saanut vaatteet ylleni ja lähdin laahautumaan alakertaan, Marko pomppi minua rappusissa vastaan kahvikuppi ja tupakka kädessään, hän työnsi molemmat nopeasti käteeni ennen kuin suuntasi askeleensa ulos. Katselin irvistellen kitkerän hajuista nestettä kupissa ja lähdin raahautumaan miehen perään työntäessäni samalla valmiiksi tupakan huulilleni.

Paria tuntia, ja muutamaa kahvipannullista, myöhemmin oloni alkoi pikkuhiljaa olemaan edes vähän ihmismäinen, päässä tosin jyskytti edelleen epämiellyttävästi ja välillä hieman heikotti, mutta puhuminen ja liikkuminen sentään onnistui edes jotenkuten. Katselin olohuoneen ovella virnuillen Mattia ja Lottaa, joilla oli vähintään yhtä kaamea olo kuin itselläni, heidän siivotessa irvistellen eilisillan jälkiä.
-Kämpän täytyy sit olla tiptop siisti kun tullaan takaisin, lähdetään nyt Aleksin kanssa hakemaan sen tavaroita. Marko kajautti takaani liioitellun kovalla äänellä, miehellä oli selvästikkin pakkomielle kiusata krapulaisia ihmisiä. Matti ja Lotta nyökyttelivät alistuneina saamatta kumpikaan sanaa suustaan.
-Niin, ja tänään ei sitten minkään näköisiä illanistujaisia, teillä kaikilla on huomenna koulua, Marko lisäsi isällisellä äänellä, en voinut olla nauramatta pojan äänensävylle, myös Lotta naurahti vaimeasti.

Bemarin kääntyessä tutulle kotitielleni aloin naputella hermostuneena auton ovea sormillani, olin koko matkan pähkäillyt mitä ihmettä voisin selittää äidilleni, olisi kai pakko kertoa aivan kaikki.
-Älä näytä noin kauhistuneelta, ei sun äitis sua syö, Marko naurahti huomatessaan, kuinka kiemurtelin penkillä ja vilkuilin hermostuneena ulos ikkunasta.
-En olisi niin varma, sain lopulta vastattua auton pysähtyessä kotiportilleni. Marko nousi nopeasti ulos minun jäädessä istumaan paikalleni, olin varma, että äitini reaktio ei olisi kovinkaan lämmin ja mukava. Mies avasi minun puolen oveni ja painoi nopean suudelman huulilleni.
-Mitä nopeemmin mennään, sitä nopeemmin se on ohi, hän sanoi virnistäen ja puoliksi repi minut ulos autosta. Kävelin kuin hidastetussa elokuvassa ovelle ja rukoilin ettei äitini olisi kotona, mutta tietystikkään kukaan ei vastannut rukouksiini ja kuulin äitini hyräilevän yksinään keittiössä. Kävelin vastentahtoisesti naisen luokse Markon seuratessa perässäni.
-Ai hyvä Aleksi kun tulit, sun täytyy alkaa pakkaamaan, me muutetaan ihan lähi viikkoina, äitini sirkutti ylipirteästi, ja oli kuin ei huomaisikaan takanani seisovaa miestä.
-Tuota noin... Itse asiassa mä muutan jo aikasemmin, enkä tule pohjoiseen, muutan Matille, sanoin varovasti ja pidin katseeni visusti lattiassa.
-No ei tule kuuloonkaan! Ethän sä voi missään kaverin nurkissa asua, kyllä se nyt Aleksi on niin, että sinä muutat kanssani pohjoiseen, äitini sanoi erittäin tuimasti ja tapitti minua vaativasti. Nostin varovasti katseeni lattiasta ja yritin muotoilla päässäni lausetta valmiiksi.
-No mä en oikeastaan muuta Matin takia... Tässä on Matin veli Marko, mä muutan oikeastaan sen luokse, me seurustellaan, sanoin mahdollisimman rennolla ja huolettomalla äänellä ja jäin tarkkailemaan äitini reaktiota, nainen aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla, ja tämän naama punertui uhkaavasti.
-Hei vain, mukava tutustua, Marko sanoi hymyillen, äitini vastasi tervehdykseen vain mulkaisulla, josta päättelin että nyt olisi viisas hetki poistua paikalta, joten käännähdin ympäri ja kiskoin Markon mukanani nopeasti yläkertaan.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:56:10

MARKO

Makoilin pojan sängyllä ja katsoin huvittuneena kun hän pakkasi vaatteitaan kiukulla jätesäkkiin.
-Melkein vois luulla ettei äitis oikeen ilahtunu asiasta, naurahdin ja Aleksi kääntyi katsomaan minua mietteliäänä.
-Mä oikein odotan sitä kun se päästää kaiken ton paineen ulos, poika vastasi silmiään pyöräyttäen, ja kiskaisi samalla viimeisen hyllyn sekalaisia vaatekappaleita edellisten seuraksi säkkiin.
Seuraavaksi Aleksi siirtyi tuhjentämään pöydän päällystää putkikassiin. Vielä kun kirjahyllyn sisältö löysi tiensä toiseen kassiin, alkoi huone näyttää tyhjältä. Aleksi katsoi ympärilleen hieman surullisen näköisenä, ja nousin ylös sängyltä ja astelin pojan luo. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja halasin häntä hymyillen.
-Viedään nää nyt eka autoon, poika mumisi ja nosti kassinsa ylös. Minä nappasin pahvilaatikon, jonne poika oli huolellisesti pakannut kaikki cd:nsä ja soittimensa. Lähdimme alas, ja Aleksin äiti tuli katsomaan kun laitoimme kenkiä jalkaan eteisessä.
-Aleksi, minä haluan puhua kanssasi kahden, nainen sanoi ja mulkoili minua kiukkuisesti.
-Mä vien kamat autoon, ja tuun sitte, poika sanoi terävästi, ja seurasi nopeasti perässäni autolle. Sytytin tupakan kun sain laatikon pois käsistäni, ja nojasin bemarin kylkeen. Poika sytytti kanssa tupakan, mutta hän vaikutti huomattavasti hermostuneemmalta. Ojensin käteni ja vedin hänet luokseni. Painoin huuleni hänen huulilleen välittämättä ulko-ovelle katsomaan tulleesta naisesta. Virnistin Aleksille rohkaisevasti.
-Älä oo noin myrtsin näkönen, sanoin hänelle ja pyyhkäisin peukalollani hänen poskeaan.
-Voi vìttu, mulla on viellä talvivaatteita varastossa, poika älähti äkkiä.
-Mitä jos sä meet pakkailemaan niitä, ja kuuntelemaan mitä asiaa äidilläs on, ni mä vien nää jo meille. Nähään kohta, sanoin ja suutelin kevyesti pojan huulia, ennen kuin kiersin auton toiselle puolelle. Aleksi lähti hitaasti valumaan taloa kohti, ja minä suuntasin bemarin nokan kohti kotia.

Puoli tuntia myöhemmin palasin punaiselle omakotitalolle, ja löysin Aleksin istumasta tupakalla pihalla, kolmen jätesäkin ja kahden laatikon kera. Poika näytti kiukkuiselta, ja sain tuskin auton parkkiin kun hän jo kantoi tavaroita auton luo.
-Mikäs nyt on, kysyin ja vedin pojan syliin.
-Toi yks vaan veti maissipellon nokkaansa. Se ilmoitti et jos kerta meinaan muuttaa ni parempi sit ku lähen samalla lopullisesti. Ja se meinaa muuttaa sen sàatanan kiinteistövälittäjän kanssa saman katon alle, Aleksi nurisi nyppien takkini kaulusta. En voinut olla nauramatta, ja painoin huuleni kiihkeästi pojan huulille. Hän vastasi suudelmaani, ja rentoutui sen jälkeen. Poika painoi huokaisten otsansa olkaani vasten, ja kuiskasi stten hiljaa
-Mennään pois täältä, jooko?
-Nostetaan kamat kyytiin ja lähdetään. Annetaan tilanteen rauhoittua, nin tule sitten juttelemaan äitis kanssa kun olette kumpikin rauhoittuneet, sanoin ja irrottauduin pojan otteesta. Aloin nostelemaan tavaroita kyytiin nopeasti, kun Aleksi istui voimattomana autoon. Vilkaisin taloa kohden vielä ennen kuin istuin ratin taakse, ja näin naisen seisovan yhdessä ikkunassa meitä tuijottaen.
-Haluatko sä puhua siitä? kysyin samalla kun suuntasin bemarin nokan kohti kotia.

Aleksi

Olin istunut koko automatkan hiljaa ikkunasta ulos tuijottaen, olo oli haikea, vaikka olin osannut odottaa rajua reaktiota äidiltäni, en olisi koskaan uskonut tämän ilmoittavan, että minulla ei olisi enää koskaan mitään asiaa hänen silmiensä eteen.
-Antaakohan se koskaan mulle anteeksi? Kysyin huokaisten Markon sammuttaessa autonsa heidän pihaan, tai kai voisin sanoa että meidän pihaan, nythän minäkin asuin sielä. Mies katsahti minuun vienosti hymyillen.
-Ihan varmasti, se vaan järkytty ja haluaa aikaa ajatella, Marko sanoi ja halasi minua lujasti.
-Niin kai, mutisin, mutten ollut yhtään varma, että niin kävisi. Äitini oli tunnetusti pitkävihainen ja meillä ei koskaan ole ollut mitenkään kovin lämpöiset välit, etenkään veljeni kuoleman jälkeen. Nousin hitaasti ulos autosta ja otin muutaman laatikon kannettavakseni ja huomasin Markon tekevän samoin ennen kuin suuntasimme askeleemme yhtä matkaa ovelle, jonka Matti oli tullut avaamaan ilmeisesti kuultuaan auton äänen.
-Alas kantaa tavaroita, Marko murahti Matille astellessaan perässäni tämän ohi.

Puolta tuntia myöhemmin Markon, tai siis meidän, huone oli täyttynyt laukuista ja laatikoista, nyt pitäisi enää keksisä, että minne ihmeeseen tuo tavarapaljous saataisiin mahtumaan. Omakin mielialani oli pikkuhiljaa kohonnut kun olin saanut muuta ajateltavaa. Marko raivasi kaappeihin hyllyjä minun tavaroille ja minä ahtasin niitä täyteen, jotenkin ihmeenkaupalla saimmekin kaikki tavarani mahtumaan huoneeseen, vaikka tiukkaa se tekikin. Huokaisin helpotuksesta saatuamme myös pahvilaatikot pois huoneesta, paikka tuntui jo nyt kodilta. Kävelin keittiöön ja nappasin jääkaapista oluen ja juuri kun sain sen auki Marko käveli luokseni ja nappasi pullon kädestäni.
-Eiköhän se kahen päivän putki riittänyt, mies totesi tuimasti, nappasin kuitenkin pullon takaisin itselleni ja otin kunnon kulauksen ilolientä.
-Mä juon vaan tän yhen, muutto-olut, virnistin ja kipitin olohuoneeseen Matin ja Lotan luokse, jotka myöskin makoilivat olutpullojen kanssa sohvalla. Marko mutisi jotain alkoholisoituneista nuorista, mutta antoi sitten asian olla ja istahti minun ja Lotan väliin sohvalle ja ryösti kaukosäätimen itselleen.
-Jos te kerta juotte, niin mä päätän kyllä ohjelman, mies mutisi ja alkoi selailla tiuhaa tahtia kanavia.
-No ala päättämään jo, Matti tuhahti kyllästyneeltä, ja päädyimme katsomaan jotain sairaalasarjaa.

Tuntia myöhemmin nousin venytellen ylös sohvalta ja vein tyhjän pullon keittiöön.
-Marko, tuutsä röökille? Huhuilin ulko-ovelta ja kuulin Markon mutisevan jotain ennen kuin saapui kanssani ulos ja istahti rappusille vetäen minut viereensä ja kietoi kätensä ympärilleni.
-Vietkö mut huomenna kouluun, meen vasta kymmeneen? kysyin Markolta mahdollisimman mielistelevällä äänellä, ja mies katsoi minuun huvittuneena.
-Mitäs mä siitä hyödyn? mies kysyi virnuillen.
-Hyvän mielen, naurahdin ja Marko pudisteli päätään.
-Ja saat nukkuu hetken pidempään jos mun ei tarvii kävellä, virnistin ja mies selvästi puntaroi vaihtoehtoja päässään.
-No ehkä tän kerran, hän sanoi nopeasti ja pörrötti hiuksiani.
-Mutta vaan sillä ehdolla että sä teet huomenna ruokaa, mies virnuili.
-Ähh... niin kai sit, totesin alistuneena samalla kun heitin tupakan pois.
-Mut nyt mun on pakko mennä tekemään ruotsin tehtävät, se maikka vihaa mua jo nyt ihan tarpeeks, naurahdin ja kävelin nopeasti sisälle.

MARKO

Aleksi istui kirjoituspöydän ääressä kynää mietteliäänä pureskellen kun menin ylös. Katselin hetken poikaa hymyillen, ja menin sitten urkkimaan tehtävää hänen olkansa yli. Olin aina rakastanut kieliä, sillä niiden opiskelu antoi mahdollisuuden päästä pois Suomesta.
-Tossa on virhe, sanoin ja osoitin yhtä kohtaa. Aleksi tuijotti sitä, ja vilkaisi sitten minua.
-Eihän oo, poika intti , ja ennen kuin huomasinkaan, selitin hänelle mitä tehtävässä haettiin. Lopulta jouduin tarkistamaan kaikki pojan tehtävät, ja hän teki niihin korjauksia ohjeideni mukaan.

-Kuka haluaa lämpimiä voileipiä! kiljaisin portaiden alapäässä, mutta en saanut vastausta. Kurkkaisn olohuoneeseen, ja se oli tyhjä. Palasin eteiseen ja huomasin sekä Matin ja Lotan takkien ja kenkien puuttuvan, joka kertoi kaksikon poistuneen jonnekin.
-Eli haluatko lämpimiä voileipiä? kysyin Aleksilta, joka virnisti ja kietoi kätensä kaulalleni.
-Mä voisin ottaa ihan jotain muuta, hän ehdotti ja suuteli minua. Laskin käteni pojan takapuolelle, ja vastasin suudelmaan. Pian pojan kädet siirtyi paitani alle, ja urahdin hieman, ennen kuin kaappasin hänet syliini. Palasimme ylös Aleksi sylissäni, ja sulkeuduimme omaan huoneeseemme.

Aamulla sain tuuppia unisen Aleksin ylös, kellon huutaessa jo kolmatta kertaa. Lopulta meille meinasi tulla kiire, ja kaarsin minuuttia vaille kymmenen koulun pääovien eteen. Aleksi suuteli nopeasti huuliani, ennen kuin juoksi sisälle kouluun. Itse suuntasin auton nokan kaupungille, sillä jääkaapissa ei enää asunut kuin valo ja mäyräkoira.
Astuin juuri kaupan ovista sisälle, kun kuulin tutun äänen huutamassa nimeäni takanani.
-Marko! Milloin sinä oikein olet palannut?
-Pari viikkoa sitten, vastasin ja kättelin luokseni astelleen miehen.
-Sinä olet kasvanut sitten viime näkemän, mies sanoi, enkä voinut olla naurahtamatta.
-En mä kyllä vuoden aikana oo kasvanut, vähättelin nopeasti.
-Mitä sinä nykyisin teet?
-Luen kevään pääsykokeisiin. Koitan päästä lukemaan psykologiaa, sanoin hymyillen.
-Aa, psykiatri kuten vanhempasikin. Miten he viihtyvät britanniassa?
-Hyvin. Äiti tosin valitteli kaipaavansa suomalaista ruokaa.
-No mutta, kerro terveisiä kun olette puheissa.
-Totta kai.
-Hyvää päivän jatkoa.
-Samoin.
Jäin hetkeksi katsomaan vanhan miehen perään, ja suuntasin sen jälkeen kulkuni täysin vastakkaiseen suuntaan. Jostakin kumman syystä vanhan papin näkeminen oli saanut mieleeni palautumaan asian, jota koitin haudata. Tänään oli maanantai.

Hätkähdin oven kolahdukseen. Käännyin hitaasti katsomaan ovelle, ja kohtasin Aleksin katseen. Olin laittanut soittimeen isäni lempi cd:n, ja siihen toistoon Sininen ja Valkoinen kappaleen. Istuin sohvalla toisessa kädessäni valokuva kuudesta nauravasta haalareihin pukeutuneesta miehestä, ja toisessa finlandia vodka pullo. Toinen pullo lojui tyhjänä lattialla. Iso herätyskello raksutti edessäni pöydällä. Olin laittanut sen soimaan kuudelta. Aleksi asteli luokseni, ja kietoi kätensä ympärilleni.
-Ketä noi on? hän kysyi kuvaa katsoen.
-Tossa on Tero, tossa Koo, tossa Juha, Teron lentopari. Tossa olen minä, ja noi on Mika ja Pauli. Pauli on kuollut, se kuoli auto-onnettomuudessa viikko tän jälkeen, selitin ja otin huikan pullosta. Aleksi otti varovasti pullon minulta, ja loikkasi ylös sohvalta. Tuijotin hetken hänen peräänsä, mutta kohautin sitten olkiani. Kaivoin uuden pullon sohvan päädyssä olevasta kassista. Sain sen korkattua, kun sekin hävisi kädestäni, ja sitten poika jo kantoikin koko kassin pois ulottuviltani. Jäin katsomaan hänen peräänsä, mutta sitten minua alkoi väsyttämään, ja suljin silmäni hetkeksi. Seuraava mitä tajusin, oli rämisevä kello. Sammutin kellon, ja katsoin hetken hämilläni ympärilleni. Nousin ylös ja tunsin kuinka päässä heitti. Suljin silmäni hetkeksi, ja kuulin pienen naurahduksen.
-Kuka nyt on juoppo? Aleksi kysyi jostain nojatuolin suunnalta.
-Helppo sun on sanoa, ärähdin ja nousin ylös. Marssin ulos tupakalle, ja istuin kaiteelle. Ulkona ilma oli kuten mielialanikin, musta ja sateinen. Vettä satoi taivaan täydeltä. Aleksi tuli ovelle, ja jäi katsomaan minua epäröiden. Huokaisin ja ojensin käteni varovasti hymyillen.
-Sori kulta, mumisin ja vedin pojan syleilyyni. Painoin kasvoni hänen hiuksiinsa, ja hengitin niiden tuoksua hitaasti.
-Anteeksi, sanoin vielä uudestaan, ja poika nosti katseensa. Hän painoi huulensa huulilleni varovasti.
-Mä olen pahoillani, poika sanoi hiljaa ja painoi päänsä rintaani vasten. Seisoimme siinä kuistilla sateen ropistessa ympärillämme, vain toisiimme nojaten. Olin niin tyytyväinen osaani, että en uskonut kenenkään voivan olla minua onnellisempi.

Aleksi

-Aleksi Uusitalo! Jälleen myöhässä, kai sinä ymmärrät, että voisin hylätä kurssisi jo pelkästään näiden myöhästelyjen ja poissa-olojen takia, ruotsinopettaja, vanha kurppainen ja selvästi elämäänsä kyllästynyt ämmä kailotti pöytänsä takaa minun astuessa luokkaan, vaivaiset kolme minuuttia myöhässä.
-Mmm... Sori, ei tuu toistumaan, mutisin kyllästyneenä raahautuessani paikalleni takarivistöön ikkunoiden viereen opettajan mulkoillessa kiukkuisesti rilliensä takaa. Aamu ei ollut mennyt aivan putkeen, taaskaan, olin kyllä herännyt herätyskelloon, mutta painellut torkku-nappulaa puolen tunnin ajan, jonka jälkeen olin lopulta joutunut herättää Markon keretäkseni ylipäätään ensimmäiselle tunnille. Huomasin välittömästi muiden ryhmäläisteni tiukat katseet ja kuiskuttelut, sana minusta ja Markosta oli siis levinnyt kulovalkean tavoin, mikä nyt ei ollut mikään yllätys. Kaivoin huokaisten ruotsinkirjat repustani ja yritin esittää seuraavani tiiviisti opetusta, vaikka ajatukseni pyörivätkin jossain aivan muualla kuin ruotsin lauseiden sanajärjestyksissä tai jossain muussa tyhjänpäiväisessä. Koon lähtö oli selvästi iskenyt Markoon kovemmin, kuin mitä osasin kuvitellakkaan ja pahinta oli, etten tiennyt, mitä sanoa tai tehdä, kaikki tuntui niin turhanpäiväiseltä ja kliseiseltä. Muistin tietysti, kuinka kaikki kaverini olivat yrittäneet lohduttaa veljeni kuoleman jälkeen sanomalla aina samat lauseet, ”kyllä se siitä, ajan kanssa”, ”olen todella pahoillani”, ”Juha elää aina sun muistoissa”, ”Juhalla on hyvä sielä, missä hän nyt on”, kaikki nuo lauseet olivat niin turhia, mikään niistä ei koskaan toisi pikkuveljeäni takaisin, ja mistä kukaan muka tietäisi, oliko Juhalla kaikki hyvin.
-Tahtoisin vielä näin tunnin päätteeksi muistuttaa ensiviikon koeviikosta, ruotsin kielen koehan on siis tässä luokassa ensi viikon tiistaina kello yhdeksästä kahteentoista, ruotsinopettajan sanat herättivät minut ajatuksistani takaisin todellisuuteen. Koeviikko, tosiaan, olin jo unohtanut tuon liian nopeasti lähestyvän viikon, enkä ollut edes aloittanut lukemista. Turhautuneena pakkasin nopeasti kirjani reppuun ja poistuin ensimmäisten mukana luokasta, minua ei huvittanut jäädä vastailemaan kenenkään kysymyksiin minun ja Markon suhteesta.

Loppupäivän tunnit olivat onneksi edes hieman mielenkiintoisempia kuin ruotsin tunti. Olin jaksanut raahautua jopa matikan kaksoistunnille, vaikka ne ei minulle pakollisia ollutkaan, olisi riittänyt, että palautan tehtävät ja osallistun kokeeseen, mutta koska matikan opettajakin oli ihan mukava neljänkymmenen paikkeilla oleva nainen, olin päättänyt huvin vuoksi mennä tunneille. Viimeisenä oli vielä kemian kaksoistunti, joka oli sekin ihan mukavaa, lähinnä vain sen takia, että olin aina ollut hyvä myös kemiassa, joten tehtävät pystyi tekemään puolinukuksissa. Jokainen opettaja jaksoi muistuttaa ensiviikon koeviikosta, aivan kuin masentaakseen minua entisestään. En ollut edes nähnyt Mattia koko päivänä koulussa, epäilin vahvasti tämän olevan Lotan kanssa jossain aivan muualla, kuin koulussa. Vaikka olin vältellyt muita ihmisiä parhaani mukaan olin silti joutunut kysely tulvan kohteeksi, kaikki kuulosti jotenkin niin sääliviltä ja pahoittelevilta, kun kyselivät minusta ja Markosta, aivan kuin olisivat juuri kuulleet minun olevan kuoleman vakavasti sairastunut. Kemian tuntien päätteeksi riensin ulos minkä jaloistani pääsin, vettä tuli edelleen kaatamalla ja kaiken lisäksi oli alkanut tuulla, eli jääkylmät ja kivenkovat pisarat iskeytyivät naamaan vaakasuorassa, ja yritin epätoivoisesti kiskoa takin kauluksia ylemmäs, mutta eihän tuo mitään auttanut, yhtä tyhjän kanssa kaikki. Huokaisten lähdin raahautumaan kodin suuntaan kastuen alta viiden minuutin aivan litimäräksi.

Päästessäni vihdoin tutulle portille, huomasin välittömästi Markon bemarin puuttuvan pihasta, ja yritin kuumeisesti miettiä, oliko mies puhunut aamulla lähtevänsä jonnekin, mutten saanut millään päähäni aamun tapahtumia, sillä olin yksinkertaisesti ollut liian väsynyt rekisteröidäkseni mitään tietoa niin aikaisin. Astelin ovelle ja totesin onnekseni sen olevan auki, pitäisi varmaan käydä teettämässä avain itsellenikin ja iltatöitäkin pitäisi varmaan etsiä. Kävin nopeasti laittamassa kahvin valumaan ennen kuin tepastelin metsästämään pyyhkeen itselleni ja suunnistin suihkuun. Lilluin kuumassa suihkussa pitkään pyyhkiäkseni koulupäivän ajatukset mielestäni, samalla päätin aloittaa välittömästi kokeisiin lukemisen, ja nyt myös pitäisin päätöksestäni kiinni. Havahduin ulko-oven pamahdukseen, joka ilmaisi, ettei tulija selvästi ollut parhaalla mahdollisella tuulella. Väänsin nopeasti suihkun hanan kiinni ja kietaisin pyyhkeen hiuksiini ja kuivasin itseni nopeasti toiseen pyyhkeeseen ennen kuin kiedoin sen lanteilleni ja rymistelin alakertaan, jossa törmäsin Markoon.
-Hei kulta, hymähdin ja suurin piirtein hyppäsin miehen kaulaan ja suutelin tätä nopeasti. Marko katsoi minua toista kulmaansa kohottaen päästäessäni irti hänen kaulastaan.
-Hei vaan, sulla on ilmeisesti ollut hyvä päivä? mies naurahti kummastuneena ja kaatoi kahteen kuppiin kahvia ojentaen toisen minulle.
-No en mä nyt tiedä, ruotsin maikka uhkaili kurssin hylkäämisellä, kaikki muistutteli koeviikosta, joka siis on ensiviikolla ja lisäksi kaikki puhui mulle kuin olisin vakavasti sairas kysellessään susta, irvistin ja sain muuten hieman myrtsin näköisen miehen nauramaan iloisesti.
-Homous on sairaus monen mielestä, Marko virnisti naurun lomasta ja kietoi minut uudestaan syleilyynsä.
-Ja mä olen mielelläni sitä sairastava jos saan olla sun kanssa, Marko mumisi hiuksiani vasten.
-Miten sun päivä on sujunut? kysyin ja sain miehen jännittymään, pystyin jo siitä päättelemään, ettei ilmeisestikkään kovin hyvin. Marko kuitenkin välttyi kysymykseen vastaamiselta ulko-oven kolahtaessa Matin lampsiessa sisään, ihme kyllä yksin.
-Hyvä et ootte täällä, me suunniteltiin Lotan kanssa et pidettäis viikonloppuna pienet pippalot ihan koeviikon kunniaksi, ja aateltiin pitää ne mökillä ja haluttais Aleksi ehdottomasti mukaan, joten kaiketi teidät molemmat on kutsuttu, Matti selitti iloisesti samalla kun otti itselleenkin kahvia. Tuoreessa muistissani oli edellinen mökkeily reissu, ja uusi samanlainen matka ei innostanut, oikeastaan ajatuskin sai ihokarvani nousemaan pystyyn. Päätin kuitenkin pysyä hiljaa ja katselin kysyvästi Marko, joka tosin vaikutti olevan vahvasti omissa ajatuksissaan.

MARKO

Matti katsoi meitä odottavasti, ja pudistelin päätäni.
-Mä en pääse, lupasin tuurata Teroa ovella, sanoin kiitollisena tästä mahdollisuudeesta välttää nuorison kanssa ryyppäämisen. Huomasin Aleksin hieman pettyvän, ja kiirehdin nopeasti sanomaan
-Mutta mee sä vaan muitten mukana. Saat pitää hauskaa kavereiden kanssa.
-Niin mutta...
-Kuhan olet kunnolla, sanoin vielä katkaisten pojan lauseen. Suutelin häntä nopeasti, ja käännyin sen jälkeen jääkaapin puoleen, haaveena tehdä jotakin ruokaakin tänään.

-Missä sä olit? Aleksi kysyi kun tuli hetkeä myöhemmin takaisin alas pukeutuneena.
-Asioilla, murahdin vain nopeasti. Vilkaisin pojan suuntaan, ja huomasin hänen pettyneen katseensa. Hymyilin hänelle rauhoittavasti samalla kun pilkoin perunoita kattilaan.
-Meinaatko mennä viikonloppuna muitten mukaan?
-Kyllä mä varmaan. Mitä mä tääläkää yksin tekisin, jos säkin oot töissä.
Nyökkäsin pojan sanoille, ja keskityin taas jauhelihakeittooni.
-Marko, Aleksi aloitti varovasti, ja vilkaisin hänen suuntaansa kysyvästi.
-Tota, onko sulle oikeesti okei se että mä asun täällä?
-Totta kai, mitä sä edes kysyt moista?
-Mä vaan ajattelin et sä oot ollu niin kiree viime aikoina.
Nostin kattilan hellalle, ennen kuin kävelin pöydän luo, jonka ääressä poika istui. Vedin hänet syleilyyni, ja mietin hetken miten sanani asettaisin.
-Mulla vaan pyörii nyt niin monta asiaa mielessä, sanoin sitten hiljaa.
-Etkä sä halua kertoa mulle mitä.
-En vielä. Ehkä myöhemmin. Mun tarttee vaan eka selvittää asiat ittelleni.
Välillemme laskeutui hiljaisuus, joka tunti erittäin vaivautuneelta. Koitin suudella poikaa, mutta hän käänsi päätään niin että huuleni osuivat hänen poskeensa. Nousin huokaisten, ja palasin hellan luokse. Tunsin pojan katseen selässäni, ja vilkaisin häntä pikaisesti olkani yli. Ilme Aleksin kasvoilla oli epäluloinen.
-Mä muuten kävin teettämässä sulle avaimen. Se on mun takin taskussa, sanoin katkaistakseni hiljaisuuden. Poika ei vastannut mitään, nousi vain ja asteli eteiseen. Hän ei enää palannut alas, ja saatuani ruuan valmiiksi menin ylös etsimään poikaa.
Koputin Matin huoneen ovelle, ja ilmoitin hänelle ruuan olevan valmista. Matti vilkaisi minua matematiikan kirjansa takaa, ja nyökkäsi merkiksi kuulleensa. Arvasin hänen lähtevän syömään kun nälkä tulisi, joten menin huoneeseemme. Aleksi istui sängyllä ruotsin kirja polviaan vasten pystyssä. Poika mökötti selvästi minulle, sillä pikaista vilkaisua lukuun otamatta hän ei katsettaan kohottanut kirjasta. Istahdin sängylle ja nostin pojan jalat syliini, ja aloin hieromaan niitä.
-Sain tänään kutsun pääsykokeisiin, sanoin lopulta. Aleksi laski kirjansa ja jäi tuijottamaan minua.
-Olisitko sä halukas muuttamaan syksyllä mun kanssa toiseen kaupunkiin? Mä hain moniin kouluihin silloin kun olin vielä sinkku, selitin nopeasti ja vilkaisi pahoitellen poikaa. Yllätyksekseni hän hymyili tyytyväisenä.
-Toiko sua on painanu koko päivän? Totta kai mä muutan sun kanssa minne tahansa, poika vastasi ja huokaisin helpotuksesta. Kurottauduin suutelemaan Aleksia pikaisesti.
-Alhaalla on ruoka, mennään syömään, sanoin virnistäen ja nousin seisomaan. Vedin pojan mukaani ja lähdimme yhdessä alakertaan.

Aleksi

Pyörittelin ajatuksissani keittoa lusikallani, mietin mahdollista muuttoa uuteen kaupunkiin. Olihan se toki hieno mahdollisuus, voisi jättää taakse kaiken vanhan ja aloittaa elämän puhtaalta pöydältä ja mikä parasta, voisin aloittaa uuden elämän rakastamani miehen kanssa. Muutto tarkoittaisi myös, että joutuisin hyvästelemään kaikki kaverini ja etsimään uudesta kaupungista uuden lukion, jättäisin huonojen asioiden lisäksi myös kaikki hyvät asiat tänne. Tiesin jo nyt, että minun tulisi kova ikävä etenkin Mattia, poika oli kuitenkin ollut paras ystäväni jo pitkään ja ollut aina tukena, me oltiin koettu paljon yhdessä. Mielessä pyöri myös vahvasti tuleva viikonloppu, bileet mökillä. Minua ei oikeastaan edes kiinnostanut lähteä juhlimaan, mutten viitsinyt kieltäytyäkkään, etenkään kun Marko oli kannustanut minua lähtemään, päähäni nousi väistämättä ajatus, olisiko Markolla jotain muutakin menoa kuin työt, kun mies oli niin vannoutuneena halunnut minun lähtevän muiden mukaan juhlimaan, en kuitenkaan rohjennut kysyä tätä mieheltä suoraan.
-Ei se keitto nyt noin pahaa voi olla, Markon sanat tunkeutuivat tajuntaani vain puolittain, ja vilkaisin hölmistyneenä miestä, mistä tämä oli edes puhunut?
-Häh? sain lopulta sanottua ja vilkaisin samalla edessäni olevaa keittoa, johon olin hädin tuskin koskenut.
-Ai joo, ei keitossa mitään vikaa ole, hyvää tämä on, virnistin ja aloin lapioimaan ruokaa suuhuni todistaakseni asian.
-Mitä sä sitten mietit? Marko katsoi minuun uteliaasti. Matti rymisteli samalla hetkellä keittiöön, joten tyydyin kohauttamaan olkiani ja tyhjensin nopeasti lautasen.
-Kiitos, mumisin samalla kun kiikutin lautasen lavuaariin ja painelin ulos tupakalle. Nojailin kylmää kaidetta vasten, enkä jaksanut välittää kylmistä vesipisaroista jotka sinkoilivat ilkeästi kasvoihini.
-Onks kaikki hyvin? kuulin Markon sanat takaani samalla kun mies kietoi kädet ympärilleni. Nyökkäsin vaitonaisena ja tuijotin sateen pieksemää maisemaa.
-Koeviikko vähän mietityttää, sopersin nopeasti, jotta saisin miehen lopettamaan tenttaamisen, tämä tunsi selvästi jo nyt minut liian hyvin.
-Ehkä sun sit pitäis olla lukemassa, eikä täällä katselemassa sadetta, mies naurahti ja suuteli nopeasti niskaani.
-Niin totisesti pitäisi, taidanpa mennä heti, sanoin nopeasti ja käännähdin ympäri, suutelin pikaisesti miehen huulia ennen kuin lähes juoksin yläkertaan ja kaivoin ruotsin kirjat takaisin esille. Lukemisesta ei kuitenkaan tullut mitään, kaikki muut ajatukset pörräsivät kyllä päässäni.

Olin jo parin tunnin ajan tuijottanut koulukirjojani, mukamas lukenut kovinkin ahkerasti, kunnes Marko vihdoin tuli huoneeseen ja puoliväkisin heitti kirjani lattialle.
-Lakisääteinen tauko, mies virnuili suudellessaan kiusoittelevasti kaulaani.
-Hei, mun piti lukea, mutisin ja yritin huonolla menestyksellä hamuilla lattialla olevia kirjoja.
-Kello on jo paljon, sun täytyy saada levättyä, Marko sanoi virnistellen, huomasin heti miehen ilmeestä, että tällä oli kyllä mielessään jotain aivan muuta kuin nukkumista.
-Ehkä mä sit rupeen nukkumaan, virnuilin ja käännyin kyljelleni ja esitin nukkuvaa, Marko kuitenkin kiepsautti minut nopeasti takaisin selälleni ja asettui osittain päälleni istumaan.
-Ja mistä lähtien sä oot nukkunu kaikki vaatteet päällä? Marko kyseli kulmaansa kohtottaen, mietin jotakin hyvää vastausta, mutten kerennyt edes avata suutani kun mies jo repi vaatteita päältäni.

Aamulla heräsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan täysin pirteänä, vaikka yöunet olivatkin jääneet hivenen turhan lyhyiksi, siitä sain syyttää jälleen Markoa. Olimme rakastelleet villisti pikkutunneille asti ja lopulta nukahtaneet tyytyväisinä toisiimme kietoutuneina. Sammutin nopeasti herätyskellon ja vilkaisin vieressäni sikeästi nukkuvaa miestä ja painoin pienen suudelman tämän otsalle ennen kuin kipitin suihkuun törmäten matkalla Mattiin.
-Oisko mitenkään mahdollista, että pitäisitte öisin vähän pienempää meteliä että ihmiset saa nukkua, Matti mutisi kiukkuisesti minut huomatessaan. Tunsin punan leviävän kasvoilleni mutistessani nopean anteeksi pyynnön samalla kun ryntäsin suihkuun ja purskahdin nauramaan. Minun kävi vähän sääliksi Mattia, mutten voinut olla nauramatta, pojalla oli varmasti ollut mukava yö. Kävin vain pikaisesti suihkussa, en jaksanut alkaa edes pesemään hiuksia. Loikkiessani rappusia alas pelkkä pyyhe ympärilläni kuulin jo pitkälle Matin puhuvan kiivaasti jonkun kanssa, mutta koska en kuullut toista ääntä, päättelin pojan puhuvan puhelimessa. Yritin olla mahdollisimman huomaamaton vilahtaessani pojan ohi ottamaan kahvia.
-Sä et kanssa tajua mistään mitään! Miten sä voit TAAS tehä jotain tollasta? Ei helvettí mä en tajua mitä mä nään sussa, Matti rääkyi puhelimeen, ja näin parhaaksi poistua vähin äänin tupakalle. Mietin kuumeisesti, mistä Matti riiteli. Epäilin vahvasti toisen osapuolen olevan Lotta, mutten millään keksinyt, mistä riita voisi johtua.
-Oisko sulla heittää rööki? Matin ääni katkaisi ajatukseni. Vilkaisin alakuloisen näköistä poikaa ja tarjosin tälle nopeasti tupakan ja tulta.
-Lotan kanssa riitaa? Kysyin hiljaisesti, eihän asia minulle kuulunut, mutta päätin kuitenkin yrittää. Matti nyökkäsi vaikeasti.
-Kyllä sä voit mulle kertoa, jos haluat. Ei meidän välien tarvitse muuttua, vaikka seurustelenkin Markon kanssa.
-Ei täs mitään vakavaa, meetkö muuten Markon kyydillä kouluun? Matti sivuutti avuntarjoukseni nopeasti, huomasin kuitenkin pojasta heti ettei kaikki ollut hyvin.
-En varmaan, ellei se sit satu heräämään kohta.. Moneen sä meet?
-Ysiin, sä?
-Samoin, mennään sit yhtä matkaa jos joudutaan käveleen, hymähdin. Toivoin, että yhteinen kävelymatka saisi pojan kertomaan, mikä tämän mieltä painoi.

MARKO

Heräsin aamun ollessa jo pitkällä. Kello näytti viittä yli yhtätoista, kun raahauduin suihkuun. Peseyydyttyäni menin huoneeseemme vetämään shortsit jalkaan ja t-paidan päälleni. Päätin lähteä lenkille, sillä en viime aikoina ollut ehtinyt juoksemaan pahemmin.
Kiskoin lenkkarit jalkaani ja suljin oven perässäni. Vilkaisin harmaalle taivaalle, joka kuitenkin armollisesti piti vedet sisällään. Tie oli kuitenkin koskea, kun venyteltyäni lähdin hölkkäämään hiljaista katua eteenpäin. Nautin askelten rytmistä jalkojen takoessa katua pitkin, ja annoin keuhkojen täyttyä raikkaasta syysilmasta. Musiikki soi Mp3sta vauhdittaen matkaani. Mietin juostessani Aleksin käytöstä. Jotenkin poika oli ollut todella vaisu eilisestä iltapäivästä lähtien, ja mietin mahtoiko poika olla sittenkään halukas muuttamaan mukanani. Vilkaisin pikaisesti katua kumpaankin suuntaan, ja lähdin ylittämään tietä pururadan suuntaan. Pian juoksin pitkin pururadan pehmeää pintaa, ja laitoin kuntoni koetukselle ottamalla ylämäet vauhdikkaammin. Olin juuri juoksemasa viimeistä mäkeä, kun tunsin äkillisen piston rinnassani. Maailma pimeni hetkeksi kun hapen kulku häiriintyi, ja tipahdin polvilleni kylmään ja kosteaan maahan. Pari minuuttia myöhemmin olin jälleen jaloillani, ja seisoin nojaten käsillä polviini. Huohotin rankasti ja odotin kunnes mustat täplät lakkasivat loikkimasta silmissäni. Lähdin hitaasti kävelemään mäkeä ylös, ja mäen päällä laitoin taas juoksuksi.
Manasin mielessäni heikkouttani, joka johtui tyhmästä vammasta. Olin armeijan alkuaikoina loukannut kylkeni, ja yksi kylkiluu oli nirhaissut keuhkoani. Se oli totta kai tulehtunut, ja tulehdus oli tehnyt jonkinlaisen kotelon, jonka sisällä se muhi.
Tämä oli jo toinen kerta viime aikoina kun kipu yllätti minut, ja jouduin viimein myöntämään itselleni että olisi aika mennä lääkäriin tarkistuttamaan keuhkot ja tulehdusarvot. Armeijassa oli lääkäri varoittanut että tulehdus saattaisi siirtyä sydämeen, jonka jälkeen se tietäisi lentolupani peruuntumista.
Kun pääsin kotiin, jäin alakertaan venyttelemään. En oikein pystynyt keskittymään tekemiseeni, ja sainkin iskettyä varpaani suoraan pöydänkulmaan. Kirosin kuin mustalainen hyppiessäni yhdellä jalalla ympäri olohuonetta. Kuulin oven käyvän ja pian Aleksin hämmentynyt naama ilmestyikin olohuoneen oviaukkoon.
-Mitä sä oikein teet? poika kysyi pidätellen hymyään. Mulkaisin häntä kiukkuisesti, ennen kuin varovasti laskin jalkani maahan.
-Kuhan harjoittelen kiroamaan kymmenellä kielellä, ärähdin ennen kuin istuin sohvalle ja avasin telkkarin. Aleksi katsoi hetken minua oviaukosta ennen kuin poistui jonnekkin. Siinä vaiheessa annoin tunteilleni periksi, ja hautasin kasvot käsiini. Kun sain itseni koottua, aloin ihmettelemään mitä poika oikeastaan teki kotona jo ennen yhtä. Lähdin etsimään häntä, ja löysinkin Aleksin makaamasta sängyltä. Astelin varovasti sängyn luo, ja laskin käteni hänen olalleen. Poika kiepahti selälleen ja katsoi minua huolestuneena. Huomasin hänen katseensa olevan huolestunut ja surullinen. Silittelin pojan poskea ja katsoin huolestuneena häntä silmiin. Hiljalleen hymy nousi hänen huulille, ja hän ojensi kätensä sipaisemaan poskeani.
-Mitä sä tähän aikaan kotona oot? kysyin hiljaa, ja Aleksi naurahti hieman.
-Yks maikka oli kipeenä, joten me saatiin käsky häipyä kotiin lukemaan, poika sanoi katsoen minua mietteliäänä, hänen sormiensa sivellessä kasvojani.
Kumarruin suutelemaan poikaa, joka kietoi kätensä niskaani. Naurahtaen pyörähdin pojan päälle makaamaan, ja melko pian vaatteemme olivat lennähtäneet lattialle.

Laitoin keittiössä ruokaa, kun Matti saapui kotiin. Aleksi istui olohuoneessa lukemassa kokeisiin, mutta kuulin hänen sanovan jotakin Matille, joka tuli pian keittiöön.
-Mitä ruokaa?
-Spagettia ja jauhelihakastiketta.
-Aha. Mä meen Lotalle syömään.
-Matti hei, ootas vähän.
-Noh?
-Mikä sulla oikeen on?
-Vìttuako se sua liikuttaa?!
-Entä jos liikuttaakin? Sä oot kuiteskin mun veli.
-Meil on vaan Lotan kanssa hiukan riitaa, Matti sanoi ja poistui nopeasti paikalta, ennen kuin ehdin kyselemään enempää. Ilmeisesti meillä Arhinmäen miehillä oli paha tapa kantaa huolemme itse.
Aleksi ilmestyi Matin lähdettyä keittiön ovelle, ja hän katsoi minua mietteliäänä. Vilkaisin hymyillen poikaa, joka hymyili takaisin hiljaa.
-Puhuuko Matti sulle vielä? kysyin ja poika nyökkäsi hiukan epäröiden.
-Hyvä, totesin ja nostin kastikkeen pois liedeltä.
-Puhuisitpa säkin, poika kuiskasi niin hiljaa että tuskin kuulin sitä.
-Niinhän mä puhunkin, sanoin ja katsoin poikaa kulmiani kohottaen.
-Et kaikkesta mitä mielessäs liikkuu.
-Kaikesta kuitenkin minkä olen selvittänyt itsellenikin, sanoin ja kannoin ruuat pöytään.

Aleksi

Ruokailu sujui täydessä hiljaisuudessa.Minua kiukutti suuresti Markon asenne, miksei mies voinut kertoa minulle kaikkea? Olin sentään lupautunut muuttamaan tämän takia toiseen kaupunkiin ja jättämään kaiken entisen taakse, luotin mieheen täysin, miksei tämä näyttänyt samaa luottamusta minua kohtaan? Huokaisten nousin pöydästä ja kiikutin astiat tiskiin mutisten samalla kiitokset ja poistuin takaisin koulukirjojen ääreen olohuoneeseen ja keskityin täysin psykologian sanastoihin, vaikka osasinkin ne jo valmiiksi ulkoa. Se oli kuitenkin ainoa aine, johon jaksoin tällä hetkellä keskittyä. Havahduin oven kolahdukseen ja päättelin Markon menneen tupakalle, ja nousin jo seuratakseni miestä, mutta istahdin saman tien takaisin alas, sillä en jaksanut enää lisää sitä vaivautunutta hiljaisuutta. Tipautin koulukirjat lattialle ja avasin telkkarin josta tuli joku typerä visailu ohjelma jossa oli ylipirteä juontaja, joka esitti kilpailijoille typerän helppoja kysymyksiä. Pian ovi kolahti toistamiseen ja Marko laahusti viereeni istumaan ja kietoi kätensä ympärilleni. Painoin pääni miehen olkapäälle, mieleni olisi tehnyt kysellä kaikkea mahdollista mieheltä, mutta päätin, että olisi parasta vain olla hiljaa ja ainakin näytellä katsovansa telkkaria. Pian huomasin miehen katsovan minuun kysyvä ilme kasvoilla. Olin vaipunut ajatuksiini ja mietin kuumeisesti, oliko Marko sanonut jotain.
-Häh? sain lopulta päästettyä suustani. Marko virnisti minulle, viimeistään nyt tämä varmasti tajusi etten missään vaiheessa ollut seurannut ohjelmaa, joka näköjään oli sitä paitsi jo loppunut.
-Sitä vaan, että voinko vaihtaa kanavaa vai haluutko ehdottomasti katsoa mainoksia kun näytit niin keskittyneeltä, mies virnisti ja tunsin punan kohoavan kasvoilleni. Kauankohan olimme mahtaneet tuijottaa turhanpäiväisiä mainoksia?
-Joo vaiha vaan, mutisin ja haparoin lattialta jonkun koulukirjan käteeni ja avasin sen edes vilkaisematta kantta. Käteeni oli sattunut kemian kirja, jota aloin selailemaan ja luin sieltä täältä joitain kohtia Markon surffaillessa tapansa mukaan kanavien välillä. Mies ei selvästikään osannut ikinä päättää, mitä katsoisi telkkarista.
-Ootteko edelleen lähössä mökille vaikka Matti ja Lotta riitelee? Marko kysyi selvästi vain paremman keskusteluaiheen puuttuessa.
-Kyl kai, ei mulle ainakaa oo sanottu ettei mentäis, totesin olkia kohauttaen ja mietin samalla edessä olevaa viikonloppua. En vieläkään ollut kovin innokas lähtemään, vaikka kieltämättä olisi ihan mukava juhlia ”meidän porukalla”, vielä kun se oli mahdollista ennen kuin muuttaisimme pois kaupungista.

Tunnin ajan tuijotettua telkkarista toinen toistaan typerämpiä saippuasarjoja, Matti rymisteli ovesta sisään aivan yhtä myrtsinä kuin oli lähtenytkin, ei tainnut mennä nappiin juttelut Lotan kanssa.
-Tarviitko vielä apua matikassa ennen koetta? huikkasin Matille joka oli jäänyt seisomaan olohuoneen ovelle meitä tuijottaen.
-En mä siitäkään kuitenkaan mitään tajua, poika mutisi kiukkuisena ja naputteli sormillaan seinää.
-Et varmasti tolla asenteella, ei vissii tullut sopua Lotan kanssa? kysyin pienesti naurahtaen ja samassa Marko tökkäisi minua kivuliaasti kylkeen, okei, nauraminen oli tyhmää, mutta jokin Matin olemuksessa sai minut huvittumaan.
-Ei tullut ei. Ja kyl me voitais huomen kattoo sitä matikkaa jos vaan jaksat, tänään mua ei kiinnosta, poika mutisi ja hävisi jälleen ovensuusta jonnekkin, kuuli vain oven kolahduksen pojan perässä.
-Mihinköhän se meni, ihmettelin lähinnä itsekseni ääneen ja Marko vilkaisi minuun huvittuneena.
-Baariin, mies sanoi lopulta naurahtaen ja kiskoi minut perässään ylös sohvalta.
-Ja me lopetetaan nyt tää tyhmä mykkäkoulu ja murjotus, hymyä kiitos, mies virnisti ja suuteli minua pitkään ja hellästi.
-En mä oo mitään murjottanu, mutisin mutta loin samalla pienen hymyn kasvoilleni.
-Oletpas, mennään tupakalle, Marko totesi ja kirjaimellisesti raahasi minut ulos.
-Mut ei mulla ole tupakkaa, tuhahdin vihdoin ulkona Markon päästäessä kädestäni irti.
-No et sitten sisällä voinut sanoa, mies mutisi ja hävisi hetkeksi sisälle ja saapui takaisin autonavaimet kädessään ja loikki autolle.
-No tuletko sä? Mennään ostamaan sulle sitä tupakkaa, mies naurahti istahtaessaan autoon. Kipitin pelkkä t-paita päälläni auton etupenkille ja aloin räpläämään radiota Markon peruuttaessa tielle. Hymähdin tyytyväisenä löydettyäni radio Rockin taajuuden.

MARKO

Perjantaina pääsin viimein lääkäriä tapaamaan. Olin jo eilen käynyt labrassa verikokeissa, ja nyt istuin vastapäätä nuorta lääkäriä, joka tutki papereitani kulmat rypyssä. Hän avasi sitten koneensa saadakseen eteensä labratulokseni, ja lopulta huokaisi syvään.
-Minulla on huonoja uutisia, hän aloitti, enkä voinut olla naurahtamatta.
-Eikös ylensä sanota että on hyviä ja huonoja uutisia? kysyin hermostuneesti.
-Kunpa olisikin hyviä, lääkäri totesi rauhallissesti hymyillen. Hän näytti oikeasti olevan pahoillaan, tajusin ja arvasin heti mitä hän aikoi sanoa.
-Ei lentoa? kysyin hiljaa, ja lääkäri huokaisi syvään enne kuin nyökkäsi. Minusta tuntui kuin olisin taiteillut veitsen terällä, ja tipahtanut juuri. Maailmaltani katosi pohja. Jostakin lääkärin ääni kantautui korviini.
-Tulehdus on lähtenyt liikkeelle, ja rajut painemuutokset tulevat todennäköisesti siirtämään sen sydämeen, joka olisi kohtalokasta. Siispä lentäminen, lentokoneeseen nousu, sukeltaminen ja vuorikiipeily on toistaiseksi poissa laskuista. Kirjoitan sinulle lääkettä, vahvaa antibioottia, joka toivottavasti auttaa purkamaan tilanteen.
-Saanko urheilla?
-Et sitäkään toistaiseksi. Tulehdus voi meinaan aiheuttaa vakavia jälkitauteja. Lepää vain ja tule viikon kuluttua uudestaan kokeisiin, lääkäri selitti ja ojensi minulle reseptin. Kiitin häntä hiljaa, ja poistuin huoneesta kuin zombie. Sellaiseksi oloni tunsinkin.

Kotona löysin Matin ja Aleksin päät yhdessä matikankirjaa tutkimasta. Jäin hetkeksi katselemaan paria, enkä voinut olla ajattelematta että he näyttivät tavattoman suloisilta. Aleksi ilmeisesti vaistosi katseeni, sillä hän kääntyi vilkaisemaan taakseen, ja nähdessään minut hän nousi hymyillen ja asteli luokseni.
-Missä sä olit? hän kysyi hymyillen ja kietoi kätensä ympärilleni.
-Hakemassa teille huomisia juomia ja grillattavia, vastasin hymyillen ja suutelin pojan huulia.
-Hankkikaa huone, Matti tokaisi sohvalta, ja lähdin virnistellen kiskomaan Aleksia mukanani ylös.

Kuljetin sormiani pitkin pojan paljasta kylkeä, ja hän pyöritteli mietteliäänä tuntolevyjäni sormissaan.
-Miks sä et oo ottanu näitä pois kaulastas?
-Kai niihin on tottunu, sanoin olkiani kohauttaen.
-Kaipaatko takas armeijaan?
-Joo ja en. Mikä ristikuulustelu nyt on? kysyin ja laskin käteni pojan reidelle. Painoin huuleni hänen kaulalleen, ja sain pojan älähtämään. Hän kiemurteli otteessani ja näykääsin hänen korvaansa. Hitaasti suudellen laskeuduin alemmas hänen vartaloaan pitkin, ja päästessäni hänen haaruksensa kohdalle Aleksi puri tyynyä jotta ei huutaisi ääneen, sillä Matti oli kuitenkin vain ohuen lattian päässä.

Illalla päätimme lämmittää saunan, jonne tungimmekin kaikki kolme samaan aikaan. Matti ehti nappaamaan löylykauhan itselleen, jonka takia minä luovutin jo viiden minuutin jälkeen ja poistuin ulos jäähdyttelemään. Pääsin juuri istumaan kuistin penkille, kun tunsin piston rinnassa, ja maisema pimeni. Hetken kuluttua näkö kuitenkin palasi, ja sain itseni koottua juuri ennen kuin naureskelevat Matti ja Aleksi tulivat ulos. Aleksi istui kylkeeni kiinni, mutta vetäytyi samassa kauemmas.
-Sä oot ihan jääkylmä, poika nurisi, joten kaappasin hänet karhunhalaukseen.
-Sitten sun tarttee varmaan sulattaa mun pakkasukon sydän, sanoin naurahtaen.
-Ihmisiksi, naapurin muorilta tipahtaa kohta silmät päästä, hampaat sillä tippu jo, Matti huomautti ja vilkutti hymyillen naapurin vanhalle Lehdon rouvalle, joka tuijotti meitä ikkunasta. Itsekkin vilkutin noita-akalle, ja sen jälkeen ihan hänen kiusakseen suutelin Aleksia oikein pitkälle kielisuudelmalla. Kun viimein irrottauduin pojasta, tuo huohotti rankasti ja minä poistuin nauraen saunan lämpöön.

Aleksi

Lauantai-aamu olisi varmasti avautunut upeana ja mukavana eteeni, mikäli en olisi herännyt alakerrasta kuuluvaan kolinaan. Markoa kolina ei selvästi häirinnyt, mies vain kääntyi unissaan ja kiskoi peittoa paremmin päälleen. Kello näytti seitsemää aamulla, joten yritin itsekin jatkaa nukkumista, huonolla menestyksellä. Alakerrasta kuului tasaisin väliajoin kolinaa, joten päätin nousta ylös ja mennä katsomaan mitä siellä tapahtui. Nappasin vaatekaapista isoimman hupparin minkä löysin ja vedin sen päälleni ennen kuin lähdin raahautumaan haukoitellen alas. Astelin keittiön suuntaan aikeenani mennä keittämään kahvia, mutta pysähdyin äkisti keittiön ovelle ja muutin suunnitelmiani, ja samalla selvisi myös kolinan aiheuttaja. Keittiön pöytää vasten nojasi nainen, tai no tyttö, ilman paitaa, tunnistin tämän nopeasti meidän luokkalaiseksi Janeteksi. Tytön edessä seisoi Matti, joka oli Janeten housujen kimpussa. Ovelle asti tuoksahti vahva viinan lemu, josta päättelin Matin olevan juonut muutaman liikaa.
-Matti mitä helvettíä sä teet! kivahdin toivuttuani järkytyksestä ja poika kääntyi horjuen katsomaan minua.
-Ai kato Aleksi, no miltä näyttää, Matti sopersi sössöttäen ja nauroi päälle.
-Siltä että sä lähdet nukkumaan ja Janette voi painua sinne mistä on tullutkin, mutisin ja kävelin nopeasti Matin luo ja revin tämän väkisin mukaani vastusteluista huolimatta. Janette jäi hölmönä tuijottamaan meidän perään kun raahasin Matin olohuoneen sohvalle ja tönäisin siihen makaamaan. Eipä tainnut tyttökään olla selvin päin liikenteessä. Marssin kiukkuisena takaisin keittiöön ja raahasin seuraavaksi kikattavan Janeten ulos ovesta.
-Hei mä kuulin vähä juttuu susta, tyttö kikatti seistessään lopulta portailla, edelleen ilman paitaa ja ilman kenkiä.
-Jaahas, mutisin ja läiskäsin oven kiinni tytön nenän edestä, jäätykööt vaikka kuoliaaksi ajattelin samalla kun astelin takaisin olohuoneeseen jossa Matti kälätti yksinään jotain aivan käsittämätöntä.
-Miten sä voit tehdä ton Lotalle? huusin kurkku suorana Matille ja sanojani vahvistaakseni läimäisin poikaa takaraivoon.
-Lotta? Joo Lotta... Missä Lotta on? Mä haluun Lotan tänne, poika kimitti ja yritti nousta sohvalta ylös, mutta kaatui saman tien takaisin.
-Ehkä on parempi et puhutte kunhan oot selvinny, mutisin ja lähdin kiukkuisena takaisin yläkertaan. Päästessäni vihdoin takaisin huoneeseemme, Marko katseli kiinnotuneen ja unisen sekaisella ilmeellä minua peiton alta.
-Mikä sota siel oli menossa ku kauhee huuto kuulu? mies mutisi unisena kömpiessäni takaisin tämän viereen.
-Matti otti pari liikaa ja pakotin sen sohvalle nukkumaan, mutisin hiljaisesti ja painoin silmäni kiinni. Päätin, että olisi parempi etten ainakaan vielä sano Janetesta mitään Markolle.
-Pitäis varmaan sanoo suorat sanat sille, Marko murahti ja jatkoi sitten uniaan kiskoen minut samalla kainaloonsa.

Seuraavan kerran heräsin paljon mukavammalla tavalla, aurinko pilkisti varovasti verhojen lomasta ja Marko suuteli hellästi kaulaani.
-Huomenta, hymähdin unisena ja sain vastaukseksi nopean suudelman huulilleni. Aamun ikävä tunnelma oli pyyhkiytynyt mielestäni ja nyt halusin vain käpertyä Markon viereen ja jäädä siihen ikuisesti.
-Nyt mennään kyllä herättämään se yks kännikala, Marko sanoi virnuillen ja pomppi ylitseni täysin pirteänä.
-Onkohan se nyt ihan fiksua, mutisin, mutta Marko ohitti kysymykseni käden huitaisulla, joten totesin parhaaksi vain vääntäytyä itsekin ylös sängystä ja vetää vaatteet päälleni.

Alakerrasta löysin huonovointisen näköisen Matin, jota Marko parhaillaan tenttasi Janeten paita kädessään. Kirosin mielessäni, että olin unohtanut heittää tytön paidan tämän mukaan. Kipitin nopeasti keittiöön ja laitoin kahvin tippumaan ennen kuin lösähdin keittiön pöydän ääreen istumaan. Pian ovesta ilmestyi myös Marko ja tämän perässä päätään pitelevä Matti.
-Mikä olo? virnistin pojalle joka kohotti keskisormensa minun suuntaan.
-Henkisesti vai fyysisesti? poika mutisi Markon mulkoillessa meitä kahvinkeittimen luota. Päätin vain pysyä hiljaa ja nappasin kupin kahvia.
-Voiskohan nyt jompikumpi selittää, että minkä takia täällä on jonkun naisen paita keskellä keittiön lattiaa? Marko totesi tiukasti istuutuessaan viereeni.
-Matti voi varmaan itse kertoa, mutisin ja hukutin katseeni kahvin joukkoon.
-Se on Janeten ja... En mä tiiä... En mä tiiä mitä tapahtu sen jälkeen ku tanssin kapakassa, Matti totesi hiljaa ja painoi päänsä pöytää vasten.
-Kuulostaapa hyvältä, Marko mutisi ja paineli ulos tupakalle minun kipittäessä kiltisti perässä kuin koiran pentu. Matti totesi selvästi että mikäli henkikulta on kallis, olisi parasta jäädä sisälle.
-No niin, alotetaanpas alusta. Mitä täällä tapahtui aamulla? Marko kysyi tuijottaen minua vaativasti. Huokaisin syvään ja päätin kertoa koko tarinan, mikäpä minä olisin Mattia puolustelemaan, poika oli toiminut kuin idiootti. Päästyäni vihdoin siihen kohtaan kun sain Matin nukkumaan, Marko näytti siltä ettei tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa.
-Mitä sen pojan päässä taas liikkuu, hän totesi lopulta päätään puistellen ja asteli saman tien sisälle heitettyään tupakan pois.

Istuttuani puolisen tuntia yksin pihalla selvittelemässä ajatuksiani, päätin vihdoin mennä sisälle. Avatessani oven kuulin erittäin kiivasta keskustelua keittiöstä ja harkitsin pitkään ennen kuin livahdin Markon viereen istumaan.
-Älkää kiltit kertoko Lotalle mitään, en mä tarkottanu mitään, Matti katsoi meihin anelevasti ja vilkaisin Markoa.
-Ei kerrota, mutta sä kerrot itse, Marko sanoi lopulta tiukasti ja Matti painoi uudestaan päänsä pöytää vasten.
-Helvettí mä oon tyhmä, poika mutisi hiljaisesti.
-Niin oot! Marko kivahti ja otti itselleen ja minulle lisää kahvia.

Olimme vetäytyneet Markon kanssa loppupäiväksi omaan huoneeseemme Matin lähtiessä Lotan luokse, poika oli välttämättä halunnut kävellä saadakseen ajatuksensa selviksi. Itse taas yritin keskittyä lukemaan kokeisiin, koeviikko kun läheni järkyttävää vauhtia. Marko oli yllättäen häirinnyt lukemistani parhaansa mukaan. Neljän aikaa päivällä kuulin oven käyvän ja pian kuulosti kuin norsulauma riehuisi rappusissa.
-Mä en kyllä tuu ikinä pääsemään kokeista läpi, mutisin ja heitin kirjan lattialle Markon virnuillessa vieressä. Pian huoneemme ovi rykäistiin auki ja Matti pamahti huoneeseen sisälle silmät loistaen.
-Ja kukas sieltä saapuu, känniääliö itse, Marko tuhahti ja keskittyi tietokoneella naputteluun.
-Juu juu, me kaapattais nyt tää Aleksi täältä mukaan, Matti virnuili ovenraosta.
-Mites Lotta? kysyin ja venytellen nousin ylös sängyltä.
-Kerroin sille ja se löi mua, kato ku tulee muuten magee mustelma silmän ympärille, ja sit me sovittiin ja harrastettiin villiä sovintoseksiä, Matti naureskeli minun ja Markon vilkaistessa toisiamme.
-Ja sä olet nyt jo kännissä, anna mun kaikki kestää, naurahdin pakatessa reppuuni vaihtovaatteet.
-Nii hei Marko sä varmaan heität mut, Aleksin ja Lotan mökille? Matti hihkaisi juostessaan takaisin alakertaan. Marko nousi huokaisten ylös tietokoneelta.
-Ilmeisesti mä vien teidät...
-Hyvä, mun ei tarvii olla niin pitkään erossa susta, virnistin ja painoin nopean suudelman miehen huulille ennen kuin harpoin jo edeltä alakertaan ja nappasin kaljapullon kouraani ja tyhjensin sen yhdellä huikalla ennen kuin Marko kerkesi alakertaan.
-Mennään sit heti, mun täytyy saada nukkua vielä ennen töitä, mies mutisi ja auttoi meitä kantamaan juotavat ja muut tavarat autoon.

Matka mökille sujui iloisesti rupatellessa, Lotta kuittaili koko matkan Janetesta ja Matti kiemurteli tuskaillen penkillään. Epäilin vahvasti, että Janette olisi tulossa myöskin mökille, mikä taas merkitsi aivan varmaa tappelua. Mökin pihassa oli jo muutamia ihmisiä ennen meitä ja Matti ja Lotta syöksyivätkin saman tien viemään tavaroita sisälle minun jäädessä vielä autoon.
-Olet sitten nätisti, Marko mumisi vetäessään minut syleilyynsä.
-Tottakai mä olen, naurahdin ja suutelin nopeasti miehen kaulaa.
-Ois kyllä ollut kivempaa jos säkin olisit jäänyt tänne, mumisin vetäen samalla miehen tuoksua sisälleni.
-Mutta en voi, ja nyt mun täytyy mennä. Pidä hauskaa, Marko sanoi hymyillen ja painoi vielä suudelman huulilleni ennen kuin hypähdin ulos autosta ja jäin katselemaan hetkeksi auton loittonevia takavaloja ennen kuin menin muiden luokse mökkiin, joka sai edelleen ihokarvani nousemaan pystyyn. Nappasin nopeasti kaljapullon käteeni ja menin auttamaan Mattia boolin teossa.
-Onko Janette tulossa, kysyin ohimennen saatuamme boolin tehtyä. Matti nyökkäsi ja katosi nopeasti paikalta, naurahdin pienesti ja otin ison lasillisen boolia ja samassa korviahuumaava musiikki tulvi korviini, bileet olivat virallisesti alkaneet.

Ensimmäiset tunnit sujuivat rauhallisesti, juotiin lähes maltillisesti ja naiset juoruilivat omiaan ja miehet pelasivat korttia, kuten aina. Pian kuitenkin oviaukkoon saapui tuttu hahmo, Janette, samalla hetkellä Matti ponkaisi ylös kortti ringistä ja kiskaisi minut mukaansa keittiöön, mukamas juotavaa hakemaan.
-Mitä víttuu mä nyt teen? poika hermoili ja kiskoi boolia kurkustaan alas.
-Et mitään, nyt relaat ja mennään jatkamaan peliä, virnistin ja täytin oman lasini ennen kuin menin takaisin olohuoneeseen. Huomasin heti Lotan jäisen tuijotuksen joka kohdistui Janetteen ja päätin mennä ulos tupakalle, ja muut pojat seurasivat kiltisiti perässä. Pian sisältä kuitenkin kuului järkyttävää huutoa ja heti perään lasien helinää, joten pinkaisimme takaisin sisälle. Sisällä oli täysi mellakka käynnissä, Lotta ja Janette painivat keskellä lattiaa ja muut kannustivat ringissä. Matti kävi repimässä Lotan ylös Janeten päältä ja itse tarrasin Janetesta tiukasti kiinni tytön yrittäessä sännätä takaisin Lotan kimppuun.
-Noniin, ja sitten rauhotutaan, karjaisin ja kaikki hiljeni.
-Miten voi olla mahollista, että naiset jää pariksi minuutiksi keskenään ja heti syntyy tappelu, Jarkko naureskeli jostain kauempaa ja taas alkoi naisten epämääräinen huuto.

Tilanne rauhoittui onneksi suhteellisen nopeasti ja kaikki pystyivät taas elämään sovussa saman katon alla ja kaikilla oli hauskaa ja iloliemi virtasi. Uskaltauduin itsekin puolilta öin tanssimaan muiden kanssa, kuunneltuani ensin koko alkuyön typeriä homo vitsejä ja kuittailua. Hetken aikaa tanssittuamme istahdin nauraen sohvalle Lotan, Kristan ja Matin kanssa.
-Mun on nyt Aleksi pakko kysyy, jos sä kerran oot homo, niin mitä sillon vuos sitten tapahtu bileissä Julian kanssa? Krista kysyi nauraen tuijottaen samalla tiukasti minuun, myös Matti ja Lotta kääntyivät ihmeissään katsomaan minuun päin.
-Mitä, onko jotain vähä jäänyt kertomatta? Matti tivasi ihmeissää ja tunsin punan leviävän kasvoilleni. Mistä naiset aina repii kaiken tiedon itselleen?
-Se oli erehdys, paha känni erehdys, mutisin ja poistuin äkkiä tupakalle, juhlatunnelma oli kadonnut kokonaan kun minua oli muistutettu niistä bileistä, joita todellakin kaduin. Olin vain päättänyt sinä iltana olla hetero, ja jotenkin päätynyt Julian kanssa samaan sänkyyn ilman vaatteita, todellisuudessa en tiedä yhtään, mitä oli tapahtunut vai oliko mitään.
-Aleksi hei, mitä hittoa? Miks mä en tienny mitään tosta Julia keikasta? ulos rymistellyt Matti tivasi.
-Johan sanoin, se oli virhe, eikä mitään tapahtunut.
-Niiniin, ihan varmasti, kävitsä höylää siis SITÄ Juliaa?
-En mä sitä höylänny, mutta juurikin meidän koulun Julia, ja tämä keskustelu loppuu tähän, ilmoitin kärkkäästi ja korkkasin uuden kaljapullon jonka tyhjensin vauhdilla vain saadakseni ottaa jälleen uuden pullon.
-Sitten lopetetaan mökötys ja takaisin bilettämään, Matti totesi hetken kuluttua ja kiskoi minut väkisin takaisin sisälle ja tanssimaan kanssaan. Hetkeä myöhemmin huomasin tanssivani Julian kanssa tytön hivuttautuessa koko ajan vain lähemmäksi.

Heräsin järkyttävään pääkipuun, hetken aikaa jouduin miettiä, missä olin ja miksi, mutta lopulta muistin bileet mökillä. Samassa havahduin tuntiessani jonkun hengityksen niskassani ja vilkaisin nopeasti taakseni, Julia. Valahdin varmasti kauhusta valkeaksi, mitä hittoa tuo nainen teki vierelläni? Ponkaisin hieman turhan nopeasti ylös, päässä tuntui ikävä humahdus ja tipahdin heti polvilleni, samassa tajusin että minulla oli vain bokserit päällä. Hetken aikaa otettuani lukua maassa, nousin varovaisesti ylös ja laahustin tupakalle ulos miettien samalla, mitä ihmettä illalla oli tapahtunut. Muistikuvani loppui minun ja Matin keskusteluun kuistilla. Miten mä olin taas onnistunut juomaan niin paljon että muisti meni? Se oli sen hemmetin Kristan syytä, se oli pilannut koko illan.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:57:26

MARKO

Nousin ulos autosta hiljaisen näköisen mökin pihalla. Vilkaisin kelloa, joka oli jo hieman yli kolmen, ja päättelin ainakin osan väestä jo lähteneen koteihinsa lukemaan. Astelin sisälle keittiön ovesta, ja pysähdyin tarkkailemaan olohuoneen tapahtumia. Aleksi makasi sohvalla jonkun tytön nuollessa hänen kaulaansa innoissaan. Tunsin pienen mustasukkaisuuden pistoksen, ja hetken aikaa mietin mitä tekisin. Voisin tietenkin pamauttaa paikalle ja aiheuttaa kohtauksen, tai voisin häipyä vähin äänin ja antaa kolmikon hommata toinen kyyti pois täältä. Tai sitten voisin kiertää ulkokautta etuovelle ja kolistella sen verran että kaksikko huomaisi varmasti tuloni. Vältyin kuitenkin valinnalta, sillä joku tulla rymisteli alas, ja Aleksi tuuppasi kikattavan tytön lattialle.
-Missä Marko on? kuulin Matin äänen kysyvän samalla kun aloin laittamaan kahvia tippumaan.
-Marko? Ei se tullu mukaan, jos muistat, Aleksi kuului vastaavan.
-Sen bemari on pihalla, Matti totesi samalla keittiöön kävellen.
-Täällähän sä oot, veljeni totesi ilmestyen oviaukkoon.
-Piti tulla kattomaan ootteko hengissä vielä, ku teillä ei oo puhelimet päällä, sanoin hieman kireästi. Matti nosteli tyhjiä pulloja tarjoilutasolta toiveikkaasti, mutta luovutti pian ja alkoi latomaan niitä tyhjiin koreihin.
-Mikset sä sanonu mitään ku tulit? Aleksi puolestaan kysyi ja tuli halaamaan minua. Työnsin pojan käsivarren mitan päähän, ja käänsin hänen leukaansa niin että Mattikin näki syödyn kaulan.
-Sulla näky olevan muuta tekemistä, huomautin ennen kuin astelin etupihalle tupakalle. Matti ja Aleksi seurasivat kumpikin perässä, ensimmäinen tosin jatkoi matkaansa saunan suuntaan mutisten jotakin sen tarkistamisesta. Katselin merelle ja olin kuin poikaa ei olisikaan, kunnes tunsin Aleksin päättäväisen otteen leuassani. Poika käänsi kasvoni suuntaansa, ja katsoi minua tiukasti silmiin.
-Toi ei merkinny mitään, ja mä en ole tehny mitään. Mä en ikinä pettäis sua, hän sanoi vakavana, ja lauseensa päätteeksi kurottautui nopeasti suutelemaan huuliani, ennen kuin vetäytyi portaille istumaan. Tuijotin hetken hänen peräänsä, ja tunsin kaiken kiukun häipyvän. Astelin pojan luo, ja istuin hänen selkänsä taakse. Vedin vapaalla kädellä hänet itseäni vasten ja suutelin pojan hiuksia, jotka maistuivat tupakalle. Koko poika lemusi vanhalle viinalle ja tupakalle.
-Sä haiset, totesin nenääni nyrpistäen, ja Aleksi purskahti nauruun. Samassa Matti tuli ylös saunalta, ja huomasin hänen näyttävän tyytyväiseltä.
-Missä kunnossa se oli? kysyin nopeasti häneltä.
-Hyvässä, unohin eilen avata sen, poika nauroi ja kohotti hiukan kulmiaan meille.
-Kaikki hyvin, vastasin hänen äänettömään kysymykseensä.
-Hienoa, Matti tokaisi loikkiessaan sisälle.
Pian pihaan ajoi auto, ja sisältä kipitti neljä tyttöä ulos, kaksi juuri heränneen näköisinä. Yksi tytöistä oli sama jonka olin nähnyt Aleksin seurassa sohvalla. Poika vilkaisi tyttöä, jonka jälkeen kääntyi suutelemaan minua intohimoisesti. Minulla kesti hetken tajuta mitä hän teki, mutta sitten vastasin suudelmaan, ja ujutin käteni pojan paidan alle. Pian auto kaasuttikin pois pihasta, mutta en päästänyt silti otettani pojasta. Pian kuitenkin mökin ovi aukesi, ja Lotta kurkkasi ulos.
-Me päästään tänään vielä kotiin jos tuutte auttamaan, hän ehdotti ja nykäisi päänsä sisälle jättäen oven kuitenkin auki. Nousin seisomaan ja virnistäen kiskaisin Aleksin syliini, painaen huulet samalla hänen huulilleen uudestaan pikaiseen suudelmaan, ennen kuin käännyin ja harpoin edellä sisälle.

Aleksi

Istuin vaitonaisena Matin vieressä sohvalla, vilkaisin sivusilmällä poikaa, joka oli upottanut kasvonsa matikankirjan taakse olin kuitenkin varma, että poika ei oikeasti lukenut. Itse tuijotin jo toista tuntia samaa sivua ruotsinkirjassa, lukemisesta ei tullut mitään eilisillan tapahtumien pyöriessä päässä, eikä pieni jomotus päässä auttanut asiaa. En voinut ymmärtää, miten Marko oli päästänyt minut niin helpolla, vaikka oli nähnyt minut ja Julian mökissä. Miten olinkaan taas päätynyt Julian kanssa samaan sänkyyn? En ollut vieläkään täysin perillä yön tapahtumista, mutta epäilin, tai oikeastaan toivoin, ettei mitään ole tapahtunut tai jos olikin, niin toivoin Julian pitävän suunsa kiinni.
-Mitä sun ja Julian välillä tapahtu? Matin ääni katkaisi ajatukseni. Vilkaisin poikaan, joka tuijotti minuun herkeämättä.
-Ei mitään.
-Niin varmaa, kaulas kertoo jotain muuta.
-No ei tapahtunu niin ei tapahtunu.
-Mä luulin et oot homo.
-No niin oonki.
-Miten on sit mahollista et oot jo kahteen kertaan herännyt Julian kanssa samasta sängystä? Matin lopetettua lauseensa kuulin rykäisyn ovelta. Marko. Mies oli varmasti kuullut kiivasta keskustelusta ainakin viimeisen lauseen, mitä mä nyt voisin sanoa tai tehdä. Mulkaisin Mattia kiukkuisesti, poika vain käänsi katseensa takaisin kirjaan. Nousin hitaasti ja kävelin Markon luokse.
-Hei kulta... Missä sä oot ollut koko päivän? Kysyin mahdollisimman normaalilla äänellä.
-Asioilla. Mitä toi Matin viimenen lause tarkoitti? Marko sihahti hampaidensa välistä.
-Ei mitään. Mun ja Julian välillä ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan yhtään mitään, mutisin hiljaa ja kiedoin käteni miehen kaulalle tämän mulkoillessa minua epäuskoisena.
-Ihan oikeesti, mä sammuin ja Julia änkes samalle sängylle nukkumaan. Toisesta kerrasta on jo yli vuos aikaa ja tapahtu aika samalla tavalla, sanoin hitaasti katsoen anovasti Markoa, mies näytti onneksi hyväksyvän selitykseni ja suuteli minua nopeasti.
-Lupaatko että tossa oli kaikki? Marko katsoi minuun tuimasti
-Lupaan ja vannon, rakastan vain sua, mumisin ja suutelin pikaisesti miehen kaulaa ennen kuin palasin sohvalle ja kaivoin ruotsin kirjan uudestaan käsiini.
-Mä meen tekee ruokaa, Marko mutisi katseltuaan hetken lukemistamme.

Tuntia myöhemmin Marko keskeytti lukemisemme huutelemalla keittiöstä ruuan olevan valmista. Minun ei oikeastaan edes ollut nälkä, mutta raahauduin silti keittiöön ja lappasin lautaselleni pienen kasan riisiä ja kanakastiketta ja istahdin nyrppimään ruokaani Markon vierelle.
-Mites teidän ilta muuten sujui? Marko kysyi vilkuillen vuorotellen minua ja Mattia.
-Siinähän se, pieni kissa tappelu siel synty mut ei mitään vakavempaa, virnistin muistellessani Lotan ja Janeten taistelua.
-Ootko muuten Matti huomannu et naisellas on väkivaltasia taipumuksia, ensin se tempo sua turpaan ja nyt Janetellakin on silmä mustana, naurahdin ja huomasin Markon naureskelevan myös vieressäni katsellessaan Matin silmää, joka punoitti hieman.
-Joo se Janen silmä oli kyl ihan kivan näkönen aamulla, ja Lotal on kivat kynnen jäljet kaulassa, Matti virnisteli syömisen lomasta.
-Onneks en lähteny mukaan, mulle riitti parin kännisen äijän välien selvittely, Marko naurahti.
-Noista pippaloista taas sitten kuullaankin huomenna koululla, naurahdin ja käännyin katsomaan Markoa.
-Voisitsä viedä mut huomenna kouluun, kysyin ja loin koiranpentumaisen ilmeen naamalleni Matin naureskellessa pöydän toisella puolella, tämä varmasti tiesi, että pääsisi myös kyydillä jos saisin Markon suostuteltua kuskiksi.
-Kai se on pakko, mies myöntyi hetken hiljaisuuden jälkeen, painoin pienen suudelman miehen huulille kiitokseksi Matin irvistellessä toisella puolella pöytää, poika ei selvästi vieläkään ollut aivan sujut meidän jutun kanssa, mutta peitti sen ihmeen hyvin.

MARKO

En voinut mitään pienelle levottomuudelle, joka minua oli vaivannut siitä asti kun olin nähnyt Aleksin ja sen Julian mökillä. Astuin ulos suihkusta, jonne olin livahtanut poikien palattua lukemaan, ja astelin huoneeseemme. Jäin katselemaan itseäni kaapin ovessa olevasta peilistä, ja hetken emmittyäni nostin tuntolevyt pois kaulasta. Minulle tuli suorastaan alaston olo, mutta siitä huolimatta laskin levyt Koon levyjen kanssa samaan laatikkoon, ja palautin laatikon takaisin kaapin perukalle. Sain juuri lökärit jalkaani kun Aleksi tulla kolisteli yläkertaan.
-Joko lukeminen alko kyllästyttämään?
-Jo. Sitä paitsi täällä on paljon mukavempaa katseltavaa, poika naurahti ja kietoi kätensä ympärilleni.

Makasimme sängyllä, Aleksi pää rintakehäni päällä. Silittelin pojan hiuksia samalla häntä tarkkaillen.
-Sä oot laihtunu. Sun tarttee ruveta syömään, tai lähetän sut äitis luo lappiin, uhkasin ja sain pojan vilkaisemaan minua nopeasti.
-Mä vaan urheilen nykyisin enemmän kuin ennen, hän naurahti, mutta huomatessaan minun ilmeeni poikakin vakavoitui.
-Mä lupasin pitää susta huolta, sanoin ja siirsin pojan hiuksia silitelleen käteni hänen kyljelleen.
-Sun luut törröttää jo, nurisin ja sain Aleksin vaihtamaan asentoa. Samalla hän kuitenkin siirtyi hieman kauemmas minusta, joten nykäisin hänet takaisin. Tällä kertaa käänsin pojan niin että näin hänen kasvonsa.
-Sitä paitsi en mä niin huono kokki oo ettei sitä sapuskaa vois syödä. Tänäänki sä tuskin koskit ruokaas, kuhan tuupit sitä ympäri lautasta.
-Söinhän mä sen, poika puolustautui nopeasti.
-Ehkä puolet, ja annoskin oli sellanen varpusen annos.
Samassa poika kuitenkin painoi huulensa vaativasti huulilleni ikään kuin hiljentääksen minut sillä. Keskeytin kuitenkin hänet ja työnsin päättäväisesti kauemmas.
-Kello on jo paljon ja sulla alkaa huomenna koeviikko, sanoin ja sain Aleksin kääntymään kiukkuisena selin minuun. Hän asettui vielä aivan sängyn laidalle, sillä seurauksella että kun nykäisin peittoa hieman poika rämähti lattialle. Kun poika nousi seisomaan katsoin häntä viattomasti hymyillen, mikä sai pojankin suupielet nykimään.
-Tuu nukkumaan, sanoin ja nostin peittoa kutsuvasti. Poika livahti takaisin sänkyyn, ja asettui tällä kertaa ihan kiinni minuun. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin hänen niskaansa. Viimein asetuimme nukkumaan, ja Aleksi nukahtikin melkein heti. Itse makasin valveilla kuunnellen pojan hengitystä. Siinä maatessani minä päätin uskoa Aleksin sanaa siitä, että hänen ja sen tytön välillä ei ollut mitään.

Aamulla heräsin Aleksin kellon soittoon, samalla kun poika koitti kiskoa peittoa pään yli. Aloin tökkimään hänen kylkeään virnuillen, ja pian poika alkoikin huitomaan kättäni pois.
-Ylös ja ulos ja lenkille! kiljaisin ja loikkasin ylös kiskaisten peiton mukanani. Aleksi nurisi mutta sammutti kuitenkin huutavan puhelimensa ja nousi istumaan sängyn laidalle.
-Mitä hèlvettiä sä oot ottanu ku sussa noin paljon virtaa on? hän murisi ja haukoitteli sen jälkeen.
-Rakkautta, mi amor, vastasin ja suutelin hänen huuliaan nopeasti, ennen kuin loikin kaapille ja kiskoin sieltä omat farkut ja hupparin, ja sen jälkeen heitin Aleksille hänen housunsa ja paitansa.
-Mä meen keittään kahvia, tuu pian alas, sanoin ja loikin alakertaan kaksi askelmaa kerrallaan.
Vihellellen laitoin kahvin tippumaan, minkä jälkeen menin ulos tupakalle. Sain juuri tupakan sytytettyä kun Aleksi tuli ulos haukotellen makeasti.
-Joko Matti on noussut? kysyin edelleen aivan ylikierroksilla käyden.
-Emmä tiiä, Aleksi vastasi nappaten tupakkani. Sytytin uuden ja kaivoin puhelimen taskustani. Neljästi sain luurin korvaan ennen kuin Matti vastasi.
-Mmmm...
-Ylös ja heti, tai mä tuun viskaamaan ämpärillisen kylmää vettä sun naamal! hihkaisin ja läppäsin puhelun poikki. Aleksi katsoi minua hieman kieroon, mutta ei sanonut mitään. Kun palasimme sisälle tuli Matti hiuksiaan haroen rappusia alas.
-Onko kahvia? hän kysyi ensimmäisenä.
-On. Juokaa nopeasti ni mä viskaan teiät sitten kouluun.

Puoli tuntia myöhemmin kaasuttelin koulun pihalle renkaat ulvoen.
-Onnea kokeisiin, sanoin Aleksille ja suutelin häntä pitkään, ennen kuin päästin pojan ulos autosta. Oven sulkeuduttua kaasutin pois koulun pihalta ja palasin kotiin, jossa aloin purkamaan järjettömäksi paisunutta pyykivuorta, ennen kuin menin surffailemaan nettiin.

Aleksi

Hölkkäsin Matin kiinni koulun pääovilla ja lähdin tämän vierellä tunkemaan täyteen käytävään. Tunsin ihmisten katseet niskassani, mutta yritin olla välittämättä, sana viikonlopusta oli siis kiirinyt muiden korviin, ihan kuten arvelinkin.
-Jäätkö sä valmistelevalle? kysyin Matilta saavuttuamme tutun matikan luokan eteen. Seuraavan kokeen valmisteleva tunti oli toki oikeasti pakollinen jokaiselle, mutta harvemmin sielä ketään näkyi, paitsi ne hikipingot jotka pelkäsivät saavansa vain kymppi miinuksen kurssista jos eivät sinne menisi, raukat eivät olleet tajunneet, että valmisteleva tunti ei edes vaikuttanut arvosanaan millään tavalla.
-No en varmana, sä? Matti sanoi naurahtaen kuin olisin laukonut parhaimmankin vitsin. Pudistin nauraen päätäni samalla kun astuin luokkaan ja asetuin istumaan takapulpettiin Matti vierelläni. Samassa tuttu naisopettaja käveli luokkaan sisälle ja sanoi ne kaikki tutut ohjeet, jotka varmasti jokainen kyllä tiesi ennestäänkin. Lopulta sain koepaperin nenäni eteen. Luin nopeasti kaikki tehtävät läpi, ja totesin kokeen olevan juuri niin helppo kuin epäilinkin, valitsin vaikeimmat tehtävät, joista sai tietysti eniten pisteitä, ja raapustin nopeasti vastaukset paperille. Olin saanut kokeen tehtyä puolessa tunnissa, nyt pitäisi vielä jaksaa puolisen tuntia istua hiljaa paikoillaan ja odottaa lupaa poistua luokasta. Vilkaisin vaivihkaa Mattia, joka selvästikään ei selviytynyt yhtä helpolla kokeesta.

Tasan puolen tunnin päästä opettaja antoi luvan poistua luokasta, palautin koepaperin ja kaikki tehtävät opettajalle ja loikin ulos tupakalle, ollen ensimmäinen joka kerkesi sinne asti. Päätin kuitenkin olla koululla hetken odottelemassa, että ruokailu alkaa ja samalla odottaa että Matti pääsisi tunnilta. Näpyttelin nopeasti Markolle viestin, että olisin nyt valmis mutta tulisin Matin kanssa samaa matkaa kotiin. Poltettuani tupakan huomasin kuinka muitakin ihmisiä alkoi valua luokista ulos ja suurin osa suunnisti heti tupakkapaikalle. Kiiruhdin takaisin sisälle ja kävin vilkaisemassa, mitä olisi ruokana. Puuroa, hyi, päätin jättää ruokailun väliin ja siirryin luokan eteen odottamaan Mattia.
-Tais olla raju viikonloppu, kuulin Jarin virnuilevan selkäni takaa, käännähdin katsomaan poikaa.
-Eipä oikeastaan, mutisin ja vilkuilin ympärilleni.
-Mä kuulin et sul oli vähän säpinää Julian kanssa.
-Ei ollut, eikä ole.
-Julia puhuu ihan muuta.
-Puhuu páskaa, mutisin ja käännähdin ympäri. Kävelin koulun ala-aulaan ja pian näinkin Matin laahustavan luokasta ulos.
-Miten meni? huikkasin pojalle ja kipitin tämän luokse.
-Hyvä jos läpi pääsen, poika mutisi surkeana kun lähdimme rinnakkain kävelemään ulos.
-Mikset sä sanonu et Marko on tulos hakemaan? poika katsoi minuun kysyvästi, minulla ei ollut mitään havaintoa mistä poika puhui.
-Häh? Eihän se tuukkaan.
-No kyllä sen auto on ainakin pihalla... Ja sillä näyttää olevan seuraa, Matti naurahti ja vilkaisin kiireesti ulos. Tosiaan, Markon bemari kiilteli parkkipaikalla tyttölauman ympäröimänä, Marko seisoi selvästi itse kaiken keskipisteenä autoonsa nojaten.
-Niin näkyy... Ja tottakai siellä on Julian porukka heti sen ympärillä... Helvettí, kirosin ja pysähdyin paikoilleni. Mitäköhän ne nyt oli keksinyt kun olivat Markon luona, toivottavasti tajusivat pitää päänsä kiinni. Toivoin vahvasti, ettei Marko uskoisi tyttöporukan juoruja.
-No, tuutsä? Matti katsoi mua odottavasti ovella, sitä ei selvästi haitannut ilmainen kyyti kotiin.
-Joojoo, mutisin ja lähdin vastentahtoisesti raahautumaan autolle.

MARKO

Kuuntelin tyttöjen juoruiluja puolella korvalla, ja olin tyytyväinen kun he äkkiä päättivät lähteä. Kikattaen ja perseitään pyörittäen kanalauma suuntasi kulkunsa pois koulun alueelta, ja vilkaistessa olkani yli näin autoa lähestyvät Matin ja Aleksin. Matti moikkasi minua iloisesti, mutta Aleksi vaikutti jotenkin vaivautuneelta. Tarkkailin pojan kasvoja hiljaisena, ja hän punastui.
-Mitä sä täällä teet? poika lopulta kysyi vaivautuneena.
-Tulin hakemaan teitä, ko huomasin et kaupassa tarttee käydä, tokaisin ja nousin autoon. Aleksi luikahti etupenkille ja Matti jo paasasi takapenkillä siitä miten kamala koe oli ollut.
-Mitäs muuten noi likat halus? Matti kysyi äkisti saaden meidät hätkähtämään. Vilkaisin poikaa taustapeilin kautta ennen kuin vastasin.
-Kuhan kyytiä olisivat kaivanneet, ja kertoivat muutamia kiinnostavia juttuja mökillä olleista bileistä, sanoin ja vilkaisin nopeasti Aleksia, joka näytti siltä että toivoi maan nielaisevan hänet.
-Ai mitä juttuja? Matti kysyi uteliaana.
-No lähinnä kuka pani ja ketä, murahdin ja sain Matin vaikenemaan. Hän vilkaisi kuitenkin Aleksia nopeasti ennen kuin kääntyi katsomaan ulos auton ikkunasta. Kaarsin auton ison marketin pihalle ja nousimme autosta. Lukitsin ovet ja astelin edeltä sisälle kauppaan kaksikon valuessa hitaammin perässä keskenään kuiskien.
-Hakekaa jotain pitza-aineita illaks, komensin heitä ja iskin korin Matin syliin. Itse harpoin kärryjä työntäen kauppaan peremmälle, häviten pian ihmisten joukkoon. En saanut mielestäni Julian huomautusta Aleksista. Tyttö oli tokaissut että "Mä luulin et se on täys homo, mutta ilmeisesti se onkin Bi. Ainakin meillä oli aivan mahtava yö" ja kikattanut lauseensa perään. En enää tiennyt mitä minun pitäisi uskoa. Eikä minua se niinkään haitannut, vaikka poika olisikin pannut sitä kanaa, mutta minua loukkasi se että hän ei tunnustanut asiaa. Nappasin nopeasti pyykinpesujauhepaketin hyllystä ja astelin hakemaan tiskikoneen pesuainetta hyllyrivin toisesta päästä. Kun jatkoin matkaa hyllyn kulman ympäri, melkein törmäsin Teroon.
-No mutta, mikäs nyt on? mies kysyi tunnistettuaan minut.
-Ai sori, en nähny sua, mutisin nopeasti ja koitin jatkaa matkaani, mutta Tero esti sen laittamalla käsivartensa eteeni.
-Hetkinen, mistä nyt tuulee?
-Äh, ei mistään. Tai no, vähän vaan ryppyjä rakkaudessa, tunnustin ja mies nyökkäsi hiljaa.
-Kuule mitä jos tulisit Flamingoon illalla? Siel on ylensä näin maanantaisin hiljasta, niin juteltais vähän. Talon piikkiin tietysti, mies ehdotti ja hetken emmittyäni nyökkäsin.
-Okei, mä tuun ysiltä, lupasin ja jatkoimme kumpikin matkaamme. Keräsin vielä jotakin aivan perusruokatarvikkeita ja löysin sitten pojat lehtihyllyiltä. Aleksi katsoi minua huolestuneena, mutta en välittänyt hänestä.
-Mennään, sanoin ja suuntasin kulkuni kassalle. Kun olimme saaneet tavarat hihnalle hätyytin pojat pakkaamaan ja maksoin ostokset. Ostin myös tupakkaa meille kaikille, vaikka kaappasinkin askit omiin taskuihini.

-Mä meen käymään ulkona, ilmoitin puoli yhdeksältä olohuoneessa lukevalle kaksikolle. Matti ei vaikuttanut edes kuulevan sanojani, mutta Aleksi nousi nopeasti.
-Marko oota, hän pyysi ja juoksi eteiseen. Katsoin häntä odottavasti ja poika seisahtui parin askeleen päähän.
-Meinaatko sä olla myöhäänki?
Kohautin olkiani laiskasti, mutta en sanonut mitään. Aleksi kohotti katseensa suoraan silmiini.
-Sä oot mulle kiukkunen jostain. Mitä ne sano sulle? Ne likat?
Katsoin hetken pojan surullisia silmiä ennen kuin käänsin katseeni pois.
-Mun täytyy saada hiukan sulatella asioita, sanoin ja astuin ulos. Aleksi astui nopeasti perääni ja tarttui käteeni. Käännyin katsomaan häntä, ja poika kurottautui suutelemaan huuliani.
-Mä rakastan sua, hän kuiskasi hiljaa.

Kahden aikaan yöllä viimein kolistelin sisälle, ja onnistuin kaatamaan eteisessä naulakon. Naureskelin itsekseni nostaessani sormen huulilleni ja hyssytellessäni naulakkoa, ennen kuin itsekseni kiherrellen aloin kapuamaan portaita ylös, rämähtäen kahdesti nurin matkalla. Loppujen lopuksi pääsin ylös asti, ja jäin nauramaan ylimmälle rappuselle istuen. Matti ilmestyi viereeni mietteliään näköisenä.
-Meinaatko sä päästä joskus nukkumaanki? hän kysyi unisesti.
-Masa, rakas veliseni. Mitä sulle kuuluu? Istuhan tähän ja kerro huolesi veljelles, sanoin hieman korotetulla äänellä ja taputin rappua vieressäni. Aleksin kalpea hahmo ilmestyi Matin viereen.
-Kato, mitäs meiän huora, naurahdin pojalle ja könysin ylös. Painoin Aleksin seinän ja itseni väliin, ja suutelin häntä lujasti huulille.
-Kerrohan, oliko se muija parempi ku mä, sanoin ja laskin toisen käteni Aleksin bokserien päälle. Samassa Matti tarttui toiseen käteeni ja veti minut irti Aleksista.
-Mitä jos sä menisit nukkumaan ton humalas pois, poika mutisi ja raahasi minut vierashuoneen sängylle.

Aamulla heräsin jumalattomaan päänsärkyyn, ja jouduin hetken miettimään missä olin. Hitaasti osa tapahtumista palautui mieleeni, ja jotenkin hämärästi muistin kotiin tuloni. Samassa Aleksi tuli mieleeni, ja kömmin ylös sängystä. Vilkaisu huoneeseemme kertoi pojan jo nousseen, joten lähdin alakertaan niin vauhdilla, että laskin muutaman viimeisen rappusen persluisua alas astuttuani huti yhdestä rappusesta. Kolina sai kaksi pojan päätä ilmestymään keittiön ovelle, mutta toinen hävisi todettuaan minun olevan hengissa kirouksista päätellen. Otin naulakosta tukea kun kömmin ylös, ja astelin enää hiukan huojahdellen Aleksin luo, joka tuijotti kädet puuskassa lähestymistäni.
-Aleksi, sanoin hiljaa, ja poika otti askeleen taaksepäin kun ojensin käteni koskeakseni häntä. Sen sijaan otin seinästä tukea, ja katsoin poikaa surullisena.
-Mulla ei oo ihan täyttä muistikuvaa eilisestä, mutta mä oon selkeästi loukannu sua jotenkin. Pyydän sitä anteeksi. Mutta säkin oot loukannu mua. Sä oot valehdellu mulle, sanoin pojalle tarkkaillen hänen ilmeitään.
-Mä en oo valehdellu sulle. Mun ja sen Julian välillä ei tapahtunu mitään. Se valehtelee jos se sanoo jotain muuta, poika sanoi hiljaa ja katsoi minua suoraan silmiin.
-Vannotko? kysyin, ja Aleksi empi.
-Mä vannon, hän sanoi sitten.
Nyökkäsin ja astuin pojan ohi keittiöön, jossa Matti ojensi minulle kupin vahvaa kahvia.
-Mä en ainakaan muista että silloin olis tapahtunu mitään. Mä sammuin, Aleksi sanoi tullen viereeni istumaan.
-Mä en välitä tapahtuko jotain vai ei, mutta mä haluan et sä oot rehellinen, sanoin ja ojensin käteni pojan hiuksiin. Hän kääntyi katsomaan minua hymyillen.
-Mä olen sulle ollu rehellinen koko ajan, hän sanoi hiljaa, ennen kuin kumartui suutelemaan minua.

Aleksi

Istuin sohvalla nenä kiinni psykologian kirjassa ja tavasin puoliääneen kirjan kappaleita Markon tuijottaessa jonkin sortin visailuohjelmaa.
-Ei se nyt noin vaikeeta ole, Marko virnuili huomatessaan tuskastuneen ilmeeni.
-Ei olisi jos olisi kuunnellut tunneilla tai edes käynyt sielä, mutisin siirtäessäni tekstikirjan sivuun ottaen tilalle tehtäväkirjan ja avasin lisätehtävä sivut. Mulkoilin tehtäviä toivoen niiden katoavan mystisesti jonnekkin. Marko oli pakottanut minut harjoittelemaan huomista koetta varten vastusteluistani huolimatta. Mies vilkuili välillä kirjani yli ja huomautteli virheistä, joista kyllä suurin osa oli huolimattomuusvirheitä.
-En mä tuu ikinä pääsemään koetta läpi, huokaisin tuskastuneena ja painoin pääni Markon olkapäätä vasten. Mies suukotti nopeasti päälakeani ennen kuin vetäytyi hivenen kauemmaksi.
-Noniin, yritäs nyt vaan jaksaa niin mä käyn laittamassa pyykit koneeseen, Marko sanoi noustessaan ylös pörröttäen samalla nopeasti hiuksiani.
-Onks sul joku pakkomielle sotkea mun hiukset? virnistelin sukiessa hiukseni takaisin suoraksi ja uppouduin takaisin psykologian tehtäviin. En voinut vieläkään uskoa että Marko oli antanut niin helpolla anteeksi mökki toilailuni, itse taasen olin edelleen hieman katkera sanoista, jotka mies oli sanonut yöllä kotiin rymytessään, yritin vain parhaani mukaan antaa asian olla.

Heräsin hätkähtäen kuullessani Matin nauravan korvan juuressani, silmät avattuani näin ensimmäisenä avonaisen koulukirjan jota olin selvästi käyttänyt tyynynäni.
-Sä luet selvästi erittäin ahkerasti kokeisiin, poika virnuili saatuani silmät auki.
-Mmm... Mitä kello on? kysyin haukotellen noustessani takaisin istuma asentoon sohvalle venytellen samalla hartaasti.
-Seittemän... Marko pyys sanoo et se lähti käymää kaupungil tai jossain. Saitteks te välinne kuntoon? poika mutisi silmäillessään samalla psykologian kirjaani.
-Ai... Joo saatiin, ainakin mun tietääkseni, sanoin ajatuksissani ja nousin ylös. Mitä Marko oli lähtenyt tekemään keskustaan? Laahustin keittiöön ja laitoin kahvin tippumaan ja jäin ajatuksissani tuijottamaan kahvin valumista. Pian kuulin oven kolahtavan ja säntäsin eteiseen jossa kirjaimellisesti törmäsin Markoon ennen kuin kietaisin kädet tämän kaulan ympärille.
-Missä sä oli? mumisin suudellessani samalla miehen kaulaa.
-Asioilla, en viittinyt herättää kun nukuit niin sulosen näköisenä, mies virnuili ja kietoi kätensä ympärilleni. Marko ei vieläkään kertonut minulle tekemisiään, tosin en kai voinut sitä edes vaatia sähläilyni jälkeen.
-Mä keitin just kahvia, sanoin irrottautuessani miehestä ja lähdin edeltä keittiöön ja kaadoin molemmille kahvia.
-Onkohan sun fiksua juoda vielä kahvia, et taas saa ajoissa unta ja sit joudun potkii sut aamul ylös, mies sanoi tuhahtaen tarttuen samalla toiseen kupeista ja istahti mietteliään näköisenä
-Mikä on? kysyin ja yritin tavoittaa Markon katsetta joka oli kuin liimattuna pöydässä.
-Ei mikään, kuhan mietin eri asuntovaihtoehtoja mutta turha sitä on vielä miettiä, mies sanoi olkiaan kohauttaen ja totesin että minun on turha kysellä enempää.
-Hassua muuttaa pois täältä, mä olen asunut täällä koko ikäni, hymähdin ja uppouduin hetkeksi muistelemaan lapsuuttani, kaikki oli ollut niin viatonta silloin. Tosin ei kai sillä ollut mitään väliä missä sitä asui, ja saisimmepahan Markon kanssa ainakin aloitettua puhtaalta pöydältä kaiken ilman Juliaa tai ketään muuta joka yrittäisi sabotoida suhteemme. Havahduin tuntiessani puhelimen värisevän taskussani viestin merkiksi, kaivoin nopeasti puhelimen ja katsoin hetken ihmeissäni viestin lähettäjää. Se oli enoltani, joka piti minuun nykyisin harvakseltaan yhteyttä. Avasin viestin ja luin sen pariin kertaan, kahvikuppi meinasi tipahtaa käsistäni ja naamani varmasti vaihteli väriä punaisesta valkoiseen ja takaisin.
-No mikäs nyt? Marko kysyi naurahtaen.
-Eno lähetti viestin... Mutsi on kertonu sille meistä ja nyt se tulee huomenna tänne ja haluaa tavata mut... Eli siis se haluaa pitää mulle saarnan, huokaisin ja laskin puhelimen pöydälle. Tiesin enoni asenteen kaikkiin hiemankin normaalista poikkeaviin ihmisiin ja se asenne ei ollut mitenkään myönteinen, huomisesta tulisi varmasti tuskaa. Marko naurahti laimeasti.
-Tuskinpa se sua syö.
-Toivotaan niin, mutisin ja nousin ylös kaivaen samalla tupakat taskustani. Marko seurasi minua ulos ja kietoi ulkona kätensä ympärilleni.
-Mä oikeasti rakastan sua ihan älyttömästi, mumisin ja nojasin varovasti miehen vartaloa vasten tämän suukotellessa hiuksiani.
-Mäkin rakastan sua... Mitä mä sanoin sulle yöllä? mies mutisi, tätä selvästi vaivasi ettei itse muistanut kotiin paluutaan kunnolla.
-Kutsuit mua nätisti huoraks ja olit muutenkin hieman käärmeissäs, mutisin mutta naurahdin päälle tuntiessani miehen raskaan huokaisun takanani.
-Mut mä olin ansainnut sen, mä ite olen ollut ihan idiootti, mutisin ja käännyin halaamaan lujasti Markoa.

MARKO

Silittelin pojan käsivarsia hänen poltellessa tupakkaansa hermostuneena, rintaani vasten painautuneena. Äkisti Aleksi tuntui tajuavan, että minä en polttanut, ja hän kääntyi katsomaan minua uteliaasti.
-Etkö sä poltakkaan? hän kysyi ja sai minut hätkähtämään ajatuksistani.
-Mitä? Ai, en mä nyt, mumisin nopeasti, ja Aleksi siirtyi hieman jotta näkisi paremmin kasvon.
-Mikset?
-Se on epäterveellistä, naurahdin ja kiskaisin pojan takaisin itseäni vasten.
-Mitä sä et kerro? kuulin hänen mumisevan puoliksi itsekseen, mutta kuitenkin sen verran kovaa että varmasti kuulisin sen.
-Mulla on keuhkoissa, tai siis toisessa, vikaa, vastasin hiljaa. Aleksi kääntyi katsomaan minua kulmiaan kurtistaen.
-Mitä vikaa?
-Mulla on vasen keuhko tulehtunu, ja lääkäri sanos että ei tupakanpoltto ainakaan paranna tilannetta, joten mä koitan vähentää, sanoin rauhallisesti. Huoli paistoi pojan silmistä, ja pyyhkäisin nopeasti peukalollani hänen poskeaan.
-Älä näytä noin huolestuneelta. Mulla on lääkekuuri siihen, ja se ei haittaa tavallista elämää. Mä oon muutenki ajatellu et vois jo ammatti-uskottavuuden takia vähentää polttamista, sanoin naurahtaen. Aleksi asettui uudelleen nojaamaan rintaani vasten, ja tuijotti nyt omaa sätkäänsä.
-Ehkä munkin tarttis lopettaa, hän mumisi. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän kuitenkin jatkoi
-Mutta en ennen huomista ainakaan vähennä.
-Sä taidat oikeasti pelätä sitä enos tapaamista?
-Niin kai. Mä tiedän mitä se on mieltä, eli kehuja tai onnitteluja on ihan turha oottaa, Aleksi sanoi surullisena.
-Kulta hei, jos me ootetaan et kaikki hyväksyis meiät, niin me saadaan odottaa maailman tappiin asti, totesin rauhalliseti, jonka jälkeen suutelin pojan hiuksia. Hitaasti siirsin huuleni hänen kaulalleen, ja sain hänet värähtämään. Virnistin hieman ja näykkäisin pojan korvalehteä, jolloin sain hänet ponkaisemaan liukkaasti ylös.
-Kuules nyt, Aleksi aloitti nauruaan pidätellen, mutta se mitä minun olisi pitänyt kuulla, jäi selvittämättä sillä Matti paukkasi vauhdilla ulos ovesta, puhelin korvallaan.
-Ei sillä kuitenkaan mitään tekemistä oo, kyllä se mut heittää, hän sanoi ja katsoi minua odottavasti. Huokaisten nousin ylös ja kävin hakemassa auton avaimet eteisestä. Ulos palatessani huomasin kummankin pojan istuvan jo autossa odottamassa, joten suljin oven silmiäni pyöräyttäen.
-No minne sä haluat? kysyin Matilta vilkaisten häntä taustapeilistä.
-Lotalle tietty, Matti vastasi silmiään muljauttaen, ja mutisin itsekseni "niinpä tietysti". Aleksi kuuli sanani ja naurahti hiukan, saaden Matin vilkaisemaan itseään kummastuneena.

Kun olimme jättäneet Matin pois kyydistä, ajoin läheisen pizzerian luo, ja menimme hakemaan pitsat illalliseksi. Odotellessamme niitä ovi kolahti, ja sisään astui Julia ja muutama muu tyttö.
-Moi Aleksi, tyttö kujersi ja tuli halaamaan poikaa, joka jännittyi selvästi.
-Ai moi, hän mumisi punastuen ja työnsi tytön kauemmas. Saimme onneksi samassa tilauksemme, ja puolittain työnsin pojan ulos.
Kotimatkalla Aleksi vilkuili minua hermostuneena.
-Älä viitsi näyttää noin syylliseltä, naurahdin vilkaisten poikaa, ja pörrötin hänen hiuksiaan. Aleksi koitti väistää kättäni ja naurahti myös.
-Mä en vaa ymmärrä sitä.
-Mitä?
-No tota Juliaa, ja miks se tunkee koko ajan kimppuun.
-Sä oot vaan niin sulonen, sanoin ja pyyhkäisin peukalolla hänen poskeaan nopeasti.

Kotiin päästyämme istuimme pizzojemme kanssa olohuoneeseen, Aleksi kainalooni käpertyneenä, ja aloimme katsomaan jotain elokuvaa syödessämme. Sain ensin pizzani tuhottua, ja aloin silittelemään pojan kylkeä. Pian sujautin käteni hänen paitansa sisälle, ja sitten toisenkin. Suutelin Aleksin otsaa, ja siirsin huuleni hitaasti alemmas.
-Mulla ei taida olla enää nälkä, poika ähkäisi samalla kun siirsin käteni hänen housujensa sisälle, ja virnistäen painoin hänet selälleen sohvalle.
-Entä jos Matti...
-Se jää yöks Lotan luo, sillä oli reppu mukana, murahdin ja painoin huuleni pojan kaulalle. Tunsin kuinka Aleksin kädet siirtyivät paitani sisälle, ja pian kyseinen vaatekappale lensi lattialle. Riisuin pojan paidan, ja siirryin avaamaan hänen vyötään. Pian hän oli alastomana siinä sohvalla, ja hänen kätensä räpelsivät housujeni napin kimpussa. Virnistellen avasin housuni, ja pian ne lensivät muiden vaatteidemme seuraksi lattialle.

Aamulla heitin Aleksin kouluun, sillä poika oli, melkein yllättäen, taas nukkunut niin pitkään että hänelle tuli kiire. Naureskellen suutelin Aleksia ennen kuin hän joutui juoksemaan sisälle kouluun. Olin luvannut hakea hänet koulusta, sillä poika oli hermostunut enonsa tulosta. Palasin kotiin siivoilemaan paikkoja, ja talo alkoi jo näyttää siltä että sitä se kaipasikin. Sain juuri imuroitua kun poika soitti olevansa valmis. Kymmenen minuuttia myöhemmin noukin kalpean pojan kyytiini koulun pihalta.
-Hei, hengitä välillä, sanoin ja suutelin poikaa, ennen kuin käänsin auton kotia kohden.
-Niin.
Naurahdin pojan jäykälle vastaukselle, ja puristin hänen kättään.

Kun pääsimme kotiin, oli pihalla jo hopea mersu odottamassa.

Aleksi

Istuin hermostuneena psykologian luokassa ja tuijotin lamaantuneena koepaperiani. Tehtävän oli kirjoittaa kolme esseetä ja muutama sanaselitys, minun ruutupaperissani komeili yksi puolen sivun pituinen essee ja pari hassua sanaselitystä. Aikaa olisi kuitenkin vielä tehdä koe loppuun, mutta en vain yksinkertaisesti saanut tarvittavia asioita päähäni, ainut mitä mielessäni pyöri, oli enoni tulo. Huokaisten nousin seisomaan ja palautin koepaperin heti pakollisen ajan tullessa täyteen, opettaja katsoi minua pöytänsä takaa ihmeissään.
-Oletko sä Aleksi aivan varma että lopetat kokeen tähän? opettaja kysyi rauhallisesti vilkaistuaan paperiani. Nyökkäsin hiljaisena ja laahustin ulos luokasta näppäillen samalla Markon numeron puhelimeeni soittaakseni olevani valmis. Mies ilmoitti tulevansa saman tien joten laahustin ulko-oven suuntaan, päätin kuitenkin pysähtyä limuautomaatin viereen ja tilasin puhelimellani batteryn, vaikka tiesin puhelinlaskujeni olevan jo valmiiksi kaaottisia. Kävelin ulos ja heitin tupakan huuleeni. Poltin tupakan nopeasti ja kerkesinpä polttaa vielä toisenkin ennen kuin tuttu bemari kaarsi parkkipaikalle.

Näin jo kaukaa tutun mersun seisovan pihassa, toivoin syvästi että bemarin penkki vetäisi minut sisuksiinsa tai että meteoriitti sattuisi putoamaan kohdallemme, mitä tahansa että minun ei tarvitsisi tavata mersussa istuvaa miestä.
-Hyvin se menee, kuulin Markon sanat, jotka olivat ilmeisesti tarkoitettu rohkaisuksi. Hymähdin pienesti noustessani täristen autosta ja samassa myös toisen auton ovi aukeni ja ulos astui liki kaksimetriä pitkä, hyvin ruskettunut ja muutenkin suht timmissä kunnossa oleva hivenen päälle kolmenkymmenen oleva mies joka tarkkaili vuoroin minua ja vuoroin Markoa päästä jalkoihin.
-Jaahas, sä olet kyllä muuttunut aika lailla viime näkemästä, mies sanoi lopulta katsoen tarkasti minua silmiin kävellessään vierelleni. Marko yritti selvästi tulla esittelemään itsensä, mutta enoni käänsi tylysti selkänsä Markolle ja katsoi minuun.
-Mites koulu menee? enoni kysyi tiukalla äänensävyllä.
-Menee jos on mennäkseen, mutisin ja yritin haudata katseeni maahan.
-Mä käyn keittämässä kahvia, Marko mutisi närkästyneen kuuloisena kävellessään sisälle.
-Mä vähän juttelin äitees kanssa. Me tultiin siihen tulokseen, että ei tässä nyt mitään suurempaa ongelmaa ole, sä olet vain nuori ja nuoret tunnetusti keksii kaikkea tyhmää ja haluaa kokeilla kaikkea, itse en tosin koskaan mitään noin typerää keksinyt, mutta onneksi tämä on vain ohimenevä elämän vaihe, enoni paasasi virnistellen samalla.
-Eihän tässä mitään ongelmaa ole, mä olen homo, olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Otatko kahvia? Mutisin mahdollisimman ärsyttävällä äänensävyllä ja kävelin miehen ohitse kohti ulko-ovea.
-Niin niin, tuo on juuri sitä uhmaa, mitä epäilinkin että saan kuulla kun tulen tänne, mies huikkasi naureskellen kävellessään perässäni.
-Kuules nyt, mun uhmaikä on ohittunut jo aikoja sitten, kyllä mä olen ihan tosissani Markon kanssa, tuhahdin avatessani oven ja päästäessäni enoni edeltä sisälle. Harpoin nopeasti keittiöön josta löysin Markon tuijottelemassa kahvin valumista. Tämä katsoi minuun kysyvästi, mutta päätti ilmeisesti olla hiljaa nähdessään enoni kävelevän perässäni ja istuvan pöydän ääreen.
-Minkäs ikäinen tämä hulttio on mikä nyt on Aleksin saanut yllytettyä kokeilemaan rajojaan? enoni kysyi katsoen tarkasti Markoon.
-Kaksikymmentäkaksi kiitos kysymästä. Ja tietääkseni en ole kyllä Aleksia mihinkään yllyttänyt, Marko tokaisi kääntyen ottamaan kahvikupit kaapista ja kaatoi kolmeen kuppiin kahvia ja pamautti ne voimakkaasti pöydälle.
-No, miten vaan. Me ollaan nyt joka tapauksessa äitisi kanssa Aleksi sovittu, että saat asua minun luona mikäli et äitisi kanssa halua lappiin muuttaa, enoni sanoi kierosti hymyillen. Tunsin kylmien väreiden kulkevan pitkin selkääni, mitä nuo oikein oli ajatelleet.
-Kiitos vaan tarjouksesta, mutta mä asun täällä, sanoin yrittäen pitää ääneni rauhallisena vaikka mieleni olisi tehnyt huutaa.
-No et sä voi muiden nurkkiin jäädä lojumaan loppuiäksesi, eno sanoi naureskellen juodessaan kahvinsa nopeasti pois.
-En, asun täällä vain siihen asti, että me muutetaan yhdessä Markon kanssa pois, sanoin kuullen pientä uhmaa äänessäni, se ei kuitenkaan ollut tarkoitukseni, en vain voinut mitään, että sisälläni kiehuu.
-Niin niin, tottakai. Kai sinäkin nyt Marko ymmärrät, ettei MEIDÄN Aleksi olisi ikinä tosissaan ryhtymässä mihinkään näin typerään, enoni sanoi luoden murhaavan katseen Markoa kohti. Tarrasin Markon kädestä lujasti kiinni.
-Kai sä eno ymmärrät, että mä en ole enää TEIDÄN Aleksi. Osaan kyllä tehdä omat päätökseni ilman sinun apuasi. Ole hyvä ja poistu, osaat varmasti itsekin ulos, puhisin kiukusta saatuani sanottua viimeiset sanat. En jaksanut kuunnella enää yhtään enoni mollaamista. Mies katsoi minuun hivenen haastavasti.
-Sinuna muistaisin, että olet edelleen alaikäinen. Kerron äidillesi tämän keskustelun kulun ja voin luvata ettei asia jää tähän, enoni sanoi haastavasti noustessaan ylös tuolilta ja suunnatessaan kulkunsa ulos.

MARKO

Katsoin ärtyneenä poistuvan miehen selkää. Monet sanat pyörivät mielessäni, jotka olisin halunnut sanoa, mutta sain pidettyä suuni kiinni. Aleksin hijainen nyyhkäisy vierelläni sai minut lopulta havahtumaan, ja vedin pojan syliini.
-Ei hätää, kuiskasin rauhoittavasti hänelle, samalla kun poika painoi kasvonsa kaulaani vasten.
-Mä en haluu joutua eroon susta, hän sai sanottua nyyhkytyksensä lomasta.
-Ei sun tartte minnekkään lähteä. Ajattele nyt, kohta sä oot jo täys-ikänen ja saat päättää ite asioistas.
-Niin mutta ennen sitä. Entä jos ne pakottaa mut takas kotii?
-No sitten sun tarttee karata, sanoin ja naurahdin hieman. Aleksi kohotti päätään, ja pyyhkäisin hänen poskensa kuiviksi.
-Me selvitetään tää asia sun huoltajan, siis oikean huoltajan kanssa. Eli äitis, sanoin vakavana, ja nousin ylös.
-Minne sä oot menossa? Aleksi kysyi säikähtäneenä, enkä voinut olla nauramatta pojan ilmeelle.
-Hakemaan lisää kahvia. Sä olet suloinen, kuin pikku peura, sanoin ja kumarruin suutelemaan häntä.
-Ja jos sä päästät viel irti, niin mä pääsen hakemaan sitä kahvia.
Aleksi irrotti hätkähtäen kätensä vyötäröltäni, ja jäi tuijottelemaan omaa kuppiaan, josta ei ollut vielä maistanutkaan. Palasin pian pöydän luo, ja kaadoin mukanani tuomasta pullosta tilkan hänen kuppiinsa.
-Juo, käskin pojan vilkaistessa minua, ja Aleksi hörppäsi saaden heti perään kaamean yskäkohtauksen.
-Mitä sä oikein kaadoit tähän, hän kähisi saatuaan yskänsä loppumaan.
-Isän rommia, sanoin hymyillen viattomasti. Aleksi koitti kanssa naurahtaa hiukan ennen kuin maistoi uudelleen mukistaan. Saatuaan sen tyhjäksi, hän alkoi olla jo paremmalla tuulella.
-Mennäänkö käymään siellä äitis luona? kysyin huvittuneena pojan kiivetessä syliini istumaan kasvot minua päin. Tunsin hänen huulensa kaulallani, ja samalla hänen kätensä vaelsivat alaspäin kehollani.
-Ei ihan vielä, kuului vastaus, ja siirsin käteni hänen paitansa alle.
-Mennäänkö sitten ylös? murahdin ja näykkäisin Aleksin korvaa.
-Se sopii, kuului vastaus, ja pian olimmekin omassa huoneessamme.

-Miten muuten sun koe meni? kysyin puoli tuntia myöhemmin pojalta joka makasi pää rinnallani, tyytyväinen hymy kasvoillaan.
-Huonosti. Mä en pystyny keskittymään ollenkaan.
-Ja niin hyvin kun mä sua koitin opettaa, älähdin ja sain Aleksin mätkäisemään minua reiteen.
-Kuulehan nyt, sanoin nauraen ja aloin kutittamaan pojan kylkeä. Pian Aleksi mätkähti sängyn reunan yli lattialle, nauraen hysteerisesti. Loikin nopeasti pojan yli ja painuin suihkuun. Tullessani ulos sieltä pyyhkeeseen kääriytyneenä, Aleksi odotti jo vuoroaan. Suutelin häntä pitkään ennen kuin päästin hänet suihkuun, ja suuntasin itse hakemaan vaatteita päälle.

Poika tuli alas pukeutuneena, ja ojensin hänelle kupillisen kahvia. Joimme kahvit hiljaisina, ennen kuin marssin eteiseen ja aloin kiskomaan kenkiä jalkoihini.
-Minne sä nyt oot menossa?
-En mä vaan me. Ja äitis tykö.
Vilkaisin kalvennutta poikaa, ja astelin hänen luo. Vedin pojan tiukkaan halaukseeni.
-Kaikki selviää kyllä, sanoin hiljaa ja suutelin pojan hiuksia.

Pian nousimmekin bemarista punaisen talon pihalla. Piha oli täynnä autoja, ja olipa siellä hopeinen mersukin. Marssin suoraan ovelle, ja soitin ovikelloa. Pian nainen tulikin avaamaan sen, ja vilkaistuaan pikaisesti minusta Aleksiin, hän pyysi meidät sisälle. Suuntasimme naisen perässä keittiöön, jossa istui Aleksin eno ja vanhempi pariskunta sekä vieras kolmas mies.
-Tässä on vanhempani, ja tässä on Jarkko Koskinen. Minun miesystäväni, nainen esitteli hieman vaivautuneena.
Istutin Aleksin tuoliin, ja jäin itse seisomaan hänen taakseen, kädet hänen olkapäillään.
-Sulla on varmaan kiire pakata, eikä me haluta häiritä turhaan, mutta musta nyt on aika nostaa kissa pöydälle, aloitin rauhallisella äänellä. Huomasin Aleksin enon aikovan sanoa jotain, mutta kiirehdin ensin ääneen.
-Aleksi tulee täysi-ikäiseksi ihan muutaman kuukauden kuluessa. Toisin kuin eräs antoi ymmärtää, niin tää juttu ei ole mikään Aleksin "hairahdus", ainakaan mun tietääkseni. Ja mä olen tosissani Aleksin suhteen. Aleksin asuminen meillä sopii mun vanhemmille, jotka tietää myös miksi Aleksi on meillä. Ne on luvanneet että Aleksi saa asua meillä niin kauan kuin haluaa. Eli sen suhteen ei ole mitään ongelmaa. Nyt mä haluan tietää mistä siis kiikastaa? Ettekö te luota Aleksin omaan järkeen?
Lopetettuani puheeni huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Tunsin pojan hulien hipaisevan kämmenselkääni, ja puristin hänen olkaansa, samalla kun tuijotin pojan punaiseksi muuttunutta enoa haastavasti.

Aleksi

Tutkailin perheeni ilmeitä, kukaan ei selvästi tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Enollani olisi selvästi ollut muutama valittu sana sanottavanaan, mutta kerrankin jopa hän pysyi hiljaa. Isovanhempani näyttivät järkyttäviltä, pitikö tosiaan koko suvun olla paikalla aina kun keskusteltiin minuun liittyvistä asioista. Äitini tuntui tokenevan ensimmäisenä Markon puheesta.
-Voi Aleksi kulta, kyllähän me tiedetään että Juhan kuol...
-Älä sotke Juhaa tähän! Juhan kuolema ei liity millään tavalla tähän asiaan, ja olin kyllä homo jo ennen sitä ja Juha myöskin tiesi sen, tiuskaisin keskeyttäen tylysti äitini. Tunsin Markon vavahtavan hieman takanani, en ollut puhunut miehelle mitään Juhasta, enkä tiennyt oliko Mattikaan maininnut asiasta, todennäköisesti mies ei siis tiennyt mistä puhuimme. Juha tosiaan oli ollut ainut joka tiesi homoudestani, vaikka meillä olikin ikäeroa jonkun verran, olin aina voinut puhua veljelleni kaikesta, samoin kun hän oli puhunut minulle kaikesta. Juha oli ollut täydellinen pikkuveli.
-Äläpäs poika viitsi puhua noin rumasti äidillesi, isoisäni sanoi surullisen kuuloisena, Juhan kuolema oli selvästi ottanut koville. Kyllähän minä tiesin, että Juha oli aina ollut isovanhempieni lempi lapsenlapsi, sillä Juha oli hyvä koulussa ja muutenkin kiltti poika.
-Mielestäni tämä nuori mies Aleksin selän takana kyllä puhui aivan asiaa. Aleksi on aina ollut fiksu poika ja osaa kyllä huolehtia itsestään, mummi sanoi lempeästi ja loi hymyilevän katseen minuun ja Markoon.
-Ja kaiken lisäksi olette todella suloisen näköinen pari, vanha nainen vielä jatkoi. Mummi oli aina ollut sukumme ymmärtäväisin ihminen, hän halusi aina uskoa pelkkää hyvää kaikista ihmisistä. Huomasin enoni katsovan kiukkuisena vuorotellen jokaista pöydässä istujaa, hän ei selvästikään pitänyt siitä, että meitä puolustettiin.
-Minun mielestäni Aleksi ei todellakaan ole valmis muuttamaan pois kotoa. Poika on toki järkyttynyt veljensä kuolemasta ja ei pysty ajattelemaan järkevästi, eno sanoi tärkeän oloisena ja tyynen rauhallisesti.
-Aleksi tehköön oman päätöksensä, en minä pysty väkisin poikaa kotona pitämään. Olet siis vapaa lähtemään jos haluat, mutta kun kerran muutat pois kotoa, ei takaisin ole tulemista, äitini sanoi tiukasti, tiesin hänen tosiaan tarkoittavan sitä. Enoni nyökytteli tyytyväisenä.
-Minulta on myöskin turha sitten pyytää apua kun tajuat tehneesi elämäsi virheen, enoni jatkoi äitini kanssa samaa virttä. Vilkaisin nopeasti Markoa huolestuneena, jolloin mies hymyili minulle rohkaisevasti.
-Mä haluaisin pysyä teidän kanssa väleissä, olette kaikki mulle tärkeitä, mutta se ei saa minua heteroksi muuttumaan. Pysyn siis Markon luona, sanoin hieman surumielisesti, sillä tiesin etten tulisi olemaan sukuni suosiossa koskaan, hyvä jos muistaisi minua edes syntymäpäivinäni.
-Minun luokse olet silti aina tervetullut, sillä olet se sama pikku Aleksi, seurustelet sitten miehen tai naisen kanssa, mummini sanoi kannustavasti saaden enoltani kiukkuisen mulkaisun.
-Jos tämä oli sitten tässä, niin mukavat päivän jatkot kaikille, oli erittäin hauska tavata, mutta Aleksin täytyisi varmaan päästä jo lukemaan kokeisiin, Marko sanoi takaani ja nousin itsekin ylös. Kiersin pöydän ja halasin pikaisesti mummiani.
-Kiitos mummi, mä tiesin että sä ymmärrät, sanoin hymyillen vanhalle naiselle joka taputti selkääni.
-Sinä olet hyvä poika, te pärjäätte kyllä, nainen vastasi vienosti hymyillen. Muut huoneessa olijat mulkoilivat kiukkuisena peräämme astellessamme ulos talosta hiljaisuuden vallitessa.

Olimme pysynyt koko automatkan hiljaa, noustessamme vihdoin kotipihassa ulos autosta heitin tupakan huuleen ja sytytin sen.
-Sehän meni yllättävän hyvin, Marko virnisti ja käveli halaamaan minua. Vastasin halaukseen ja painoin suudelman tämän kaulalle.
-Niin kai sit, naurahdin pienesti ja katsoin miestä suoraan silmiin.
-Onneksi sä olit mukana, mä en ikinä olisi selvinnyt sielä yksin, mutisin hiljaisesti ja käännyin selin Markoon polttelemaan tupakkaani.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 16:59:48

MARKO

Vedin pojan nojaamaan vasten rintaani, ja itse nojasin auton lämpimään konepeltiin. Mietin tapahtumien kulkua, ja tunsin pienen pettymyksen piston, kun ajattelinettei poika ollut sanallakaan maininnut kuolleesta veljestään. Hän kantoi omia salaisuuksiaan, kuten minäkin, ja siihen minun oli tyytyminen. Kyllä Aleksi puhuisi jos jossain vaiheessa hänestä tuntuisi siltä.
Poika sai tupakkansa poltettua, ja lähdimme sisälle. Menin laittamaan uutta kahvia tulemaan, ja Aleksi valtasi sohvan nurkan vetäen kirjan nenänsä eteen. Istuin hänen viereensä sohvalle ja aloin surffailemaan kanavalta toiselle. Lopulta jäin tuijottamaan jääkiekkoa, kun ei muutakaan katsomisen arvoista tullut. Aleksi siirtyi istumaan niin että sai nojattua kainalooni, ja aloin hajamielisesti silittelemään hänen käsivarttaan. Pian havahduin tuuppaisuun kyljessäni, ja käännyin hämmentyneenä katsomaan vierelläni istuvaa poikaa.
-Mitä? kysyin tajuten hänen odottavan jotakin.
-Mä vaan kysyin että keititkö sä kahvia? poika selvensi nauruaan pidätellen.
-Joo, keitin mä. Kai se on jo valmista.
Marssimme keittiöön jossa kaadoin kahteen mukiin kahvia, ja istuimme sen jälkeen keittiön pöydän äärelle. Olimme kumpikin hiljaa, mutta hiljaisuus oli jotenkin kotoisaa, ei vaivautunutta. Sellaista mukavaa hiljaisuutta.
-Mihin me muutetaan? Aleksi kysyi äkisti, ja hätkähdin taas.
-En mä tiiä. Hesaan, Turkuun, Tampereelle tai Joensuuhun kai, tai siis niihin mä on hakenu kouluun.
-Mun tarttee sit kattoa joku uus lukio.
-No kuhan selviät kevääästä hyvin arvosanoin ni se on varmasti helppoa, lohdutin poikaa hymyillen.
-Milloin me sitten muutetaan?
-Kuhan nyt nähdään pääsenkö mä edes minnekkään, mutta koulu alkaa sit ens syksynä, eli kesällä muutetaan.
-Milloin sun vanhemmat palaa?
-Onko sulla joku kyselyikä? Huhtikuussa kai, ellei niitten suunnitelmat muutu radikaalisti.
-Mutta jos me ollaan silloin viellä täällä ni...
Keskeytin pojan lauseen purskahtamalla nauruun.
-Voi sun kanssa, sanoin nauraen ja Aleksi napasutti suunsa kiinni hieman loukkaantuneen näköisenä. Kiersin pöydän ympäri ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.
-Toisin ku teillä, ni mun vanhuksen on jo luopunu toivosta mun suhteen.
-Mitä ne sano ku sä kerroit meistä?
-Ei mitään ku mä en oo viel kertonu, sanoin ja suutelin poikaa nopeasti, ennen kuin nappasin mukini ja suuntasin askeleeni olohuoneeseen.
-Niin mutta sähän sanoit että...
-Ei niillä mitään sua vastaan oo, älä sure, sanoin silmää iskien ja hävisin olohuoneen puolelle. Istahdin paikalleni sohvalle, ja pian poika jolkutti luokseni.
-Entä jos ne vihaa mua?
-Onhan ne sut nähny.
-Joo, Matin kaverina, mutta ne voi vihata mua nyt kun mä...
Lause jäi roikkumaan ilmaan, ja Aleksi punastui. Odotin hetken, mutta kun poika ei jatkanut lausetta loppuun, niin minä päätin sen hänen puolestaan.
-Ne vihaa sua kun sä panet mun kanssa vai? Kuulehan kulta pieni, ne on lakannu oottamasta multa jo jälkeläisiä, eli älä sure. Ennemminkin ne on tyytyväisiä kun oon löytäny sun kaltasen suloisen otuksen, enkä mitään hullua massamurhaajaa, sanoin naurahtaen lopuksi, ja sain Aleksin mätkäisemään käsivarttani.
-Oles kunnolla siinä, poika mumisi ja jatkoin nauramista alkaen kutittamaan häntä.
Pian makasimme kumpikin lattialla nauramassa, ja siitä Matti ja Lotta meidät löysivät.
-Mikä teitä naurattaa? Matti kysyi ja vilkaisi varmuuden vuoksi telkkaria, jossa juuri esiteltiin silpottua ruumista. Nousin istumaan ja pyyhkäisin vedet silmistäni.
-Aleksi panikoi vanhusten tapaamista, selitin ja sain sohvatyynystä takaraivooni. Käännähdin ja aloin kutittamaan uudelleen pojan kylkiä. Pian Matti, jota olin viskaissut koristetyynyllä, ja Lottakin olivat yhtyneet tyynysotaamme, ja meno oli aikamoista. Kun lopulta väsyimme, kävin hakemassa keittiöstä sipsejä ja juotavaa, ja keräännyimme kaikki neljä katsomaan alkamassa olevaa leffaa. Matti ja Lotta olivat valloittaneet sohvan, ja Aleksi istui nojatuolissa. Kiskaisin hänet kuitenkin viereeni lattialle, ja pian Aleksi makasi pää mahani päällä. Leffa oli joku Stephen Kingin romaaniin perustuva zombie elokuva, ja rajuimmissa kohdissa tunsin pojan hätkähtävän.

Valuimme nukkumaan leffan loputtua, vaikka Lotta epäilikin kykyään nukkua moisen elokuvan jälkeen.
-Mä näen taatusti painajaisia koko yön, hän valitti, ja vaikka Aleksi ei sanonut mitään, tiesin hänen epäilevän samaa.
-Mä suojelen sua zombien hyökkäyksiltä, kuiskasin pojan korvaan, ja sain hänet vilkaisemaan minua irvistäen. Pörrötin hänen hiuksiaan naurahtaen, ja toivotin pikaisesti hyvät yöt nuorelle parille, ennen kuin he sulkeutuivat Matin huoneeseen.
Meidän huoneessa vedin pojan kainalooni, ja pian hän nukahtikin suloisesti tuhisten, kun itse jäin makaamaan hereillä, kattoa tuijottaen. Päivä oli antanut paljon ajattelemisen aihetta.

Aleksi

Heräsin keskellä yötä vapisten ja raskaasti huohottaen. Vilkuilin ympärilleni pimeässä huoneessa ja minulla kesti hetken tajuta missä olin. Huokaisin helpotuksesta huomatessani Markon nukkuvan rauhallisesti vierelläni, kaikki oli siis vain ollut unta. Olin odottanut näkeväni painajaisia zombeista sun muista yliluonnollisesta, mutta se oli vasta alkua. Unessani näin Juhan kuoleman yhä uudelleen ja uudelleen lopulta autossa oli Juhan lisäksi kaikki muutkin läheiseni, Marko, Matti ja mummini, ja minä pystyin vain seuraamaan sivusta kuinka pieni auto paiskautui yhä uudelleen rekkaa päin. Vapisten painauduin Markon kylkeen kiinni ja halasin miestä lujasti. Onneksi se oli vain unta.

Aamulla en olisi millään jaksanut nousta, Marko joutui jälleen potkimaan minut ylös, mies oli jo selvästi tyytynyt kohtaloonsa ja huikkasi huoneemme ovelta vievänsä minut kouluun. Mutisin nopeasti kiitokset ja nousin venytellen istumaan sängyn laidalle. En ollut juurikaan yöllä nukkunut, sama painajainen oli toistunut koko yön silmissäni ja se kaikki oli tuntunut niin todelliselta. Huokaisten nousin lopulta ylös ja puin vaatteet päälleni ennen kuin raahauduin alakertaan jossa Marko odotti minua kaksi kahvia kädessään.
-Meille tulee TAAS kiire, juo nopeesti, mies virnisteli työntäessään toisen kupin käteeni.
-Kuten aina, mutisin ja hörppäsin ison kulauksen kuumaa nestettä polttaen suuni.
-Ai víttu tää on kuumaa, murahdin ja istuin keittiön pöydän ääreen.
-Ai ihan tosi? Sori kulta, en tiennyt et haluut kahvis kylmänä, Marko virnisteli ja pörrötti hiuksiani. Näytin nopeasti kieltä miehelle ja yritin sukia hiukseni suoriksi. Kuulin rappusista kiroilun sekaista ryminää ja naurahdin pienesti, en selvästi ollut ainut aamu-uninen.
-Hyvä te ootte vielä täällä, kai Marko vie meidät? Matti katsoi huohottaen minuun ottaessaan itselleen kahvia.
-Niin se vähän lupaili... Missä Lotta on? kysyin yrittäen kuulostella tytön olinpaikkaa, mutta talo tuntui hiljaiselta.
-Se päätti jäädä nukkumaan, poika mutisi kiukkuisena. Marko pudisteli päätään selaillessaan sanomalehteä, joten hivuttauduin varovasti miehen syliin istumaan ja suutelin tätä nopeasti.
-Mitä jos mäkää en menis tänään, mul on ruotsin koe ja se ei kuitenkaa menis läpi, selitin nopeasti ja loin kasvoilleni koiranpentu-ilmeen tuijottaessani Markoa, ja kuulin Matin naureskelevan takanani.
-Hyvä Aleksi, puhu se ympäri et voidaan jäädä kotiin, poika kannusti Markon mulkoillessa vuoroin meitä.
-Ei, mies sanoi tiukasti ja keskittyi taas lehteen. Suutelin nopeasti miehen kaulaa ja valutin käteni tämän reidelle.
-Ootsä varma? mumisin näykkäistessäni Markon korvalehteä pikaisesti. Matti kääntyi välittömästi ympäri ja mumisi jotain pukemisesta ja katosi samalla hetkellä.
-Okei, tän kerran, mutta tää ei tuu toistumaan, Marko myöntyi lopulta ja suuteli ahnaasti huuliani. Hymähdin tyytyväisenä ja vastasin suudelmaan.
-Mennään ylös, mutisin ja kiskoin miehen mukanani kohti rappusia. Portaiden yläpäässä huikkasin Matille peruuntuneesta koulupäivästä samalla kun Marko vuorostaan repi minut huoneeseemme ja pamautti oven kiinni.
-Hyvä, nyt voidaan jatkaa nukkumista, sanoin virnistellen ja loikkasin sängylle kiskoen peiton nopeasti päälleni.
-Älä jätkä kuvittelekaan, Marko tuhahti ja syöksähti perässäni sängylle ja repi nopeasti vaatteet pois päältäni.

MARKO

Palasimme alakertaan vasta iltapäivällä. Lotta ja Matti olivat vallanneet keittiön, ja huomasin Lotan koitavan tehdä ruokaa Matin terrorisoidessa yritystä minkä ehti.
-Painu nyt laittamaan se sauna päälle tai...
-Mä meen, älä hermostu, Matti naurahti ja väisti heiluvaa kastikekauhaa.
-Uskaltaako kysyä kuinka vanhaa toi kahvi on? kysyin virnistäen ja sain parin hätkähtämään.
-Katos, nuoripari on kivunnut alas lemmenpesästään, Lotta sanoi virnistäen iloisesti. Matin kasvoilla kävi pikainen synkkyyden naamio, mutta sitten hänkin sai hymyn huulilleen.
-Se on just keitetty. Mä meen laittaan tulen saunaan, hän ilmoitti ja poistui nopeasti paikalta.
Kaadoin kahvia kahteen mukiin, ja ojensin toisen paikalle valuneelle Aleksille.
-Mä taidan haluta tupakalle, poika mumisi painautuessaan minua vasten.
-Mennään vaan, sanoin ja tuupin pojan liikkeelle edeltäni.
Matti liittyi seuraamme, ja huokaisi syvään istuessaan rappuselle Aleksin viereen. Katselin kaksikkoa, kun he polttivat hiljaisina tupakkansa.
-Onko meillä kaljaa? Matti kysyi äkisti.
-On. Mutta eikös teillä oo huomenna koulua?
-Ei. Siellä on vaan ranskan tentti, eikä meillä oo sitä, eli me saadaan jäädä lukulomalle, Matti vastasi virnistäen, ja sai minut hieman rypistämään kulmiani.
-Eli meinaatte ryypätä pitkän viikonlopun?
-No ei kun me mennään Lotan kanssa huomenna niiten porukoitten kyydissä jonnekkin keski-suomeen, siellä on jotku sen mummon synttärit lauantaina, Matti selitti ennen kuin palasi sisälle.
-Mä muuten meen ovelle huomenna ja lauantaina, sanoin äkkiä muistaessani asian. Aleksi kääntyi katsomaan minua mietteliäänä.
-Ai. Kiva ku viittit mainita, poika tuhahti. Nousin kaiteelta ja menin istumaan pojan taakse.
-Älä ala mököttämään, sanoin kietoen käteni hänen ympärilleen. Aleksi tumppasi tupakkansa ennen kuin kääntyi puoleeni.
-Jos mä lähtisin kanssa viihteelle, hän ehdotti hymyillen ja pujotti kätensä takkini sisään.
-Jaa, mä en taitais voida päästää sua sisälle, ku oot alaikäinen, naurahdin hieman ja Aleksi koitti vetäytyä kauemmas.
-Vitsi, naurahdin ja vedin hänet takaisin syliini.
-Tuu lauantaina, siellä on Janne Hurme silloin. Perjantaina on levymusiikkia, sanoin ja painoin huuleni hänen huulilleen.
-Vai onko sulla treffit huomenna, minkä takia et halua mua sinne? poika kysyi varovasti. Nyt oli minun vuoro vetäytyä irti. Katsoin häntä tarkkaavaisesti hetken. Hiljalleen pojan pokka petti, ja hän purskahti nauramaan. Virnistin hänelle ja aloin kutittamaan pojan kylkiä.
-Senkin, murahdin mutta samassa puhelimeni alkoi soimaan.
-Haloo? Ai hei äiti. Joo täällä menee hyvin. Joo, se on menossa Lotan kanssa sukuloimaan viikonlopuksi. Joo mä sanon, vastailin äitini kysymyksiin samalla kun koitin yhdellä kädellä huitoa Aleksin käsiä pois kimpustani. Poika luopui yrityksestä todettuaan että ei onnistunut kutittamaan minua edelleenkään, ja siirtyi sen sijaan vierelleni, ja alkoi näykkimään korvaani. Nappasin vapaan käteni pojan ympärille ja kiskaisin hänet syliini istumaan. Aleksi kiljaisi rämähtäessään selälleen, enkä voinut olla nauramatta hänen sätkimiselleen.
-Mitä? Ai ei, se oli Aleksi. Se tippu mun sylistä, sanoin. Kuuntelin hetken naurua pidätellen.
-No joo, just se Aleksi, sanoin huultani purren. Hytkyin äänettömästä naurusta.
-Joo, sain vastattua ja muljautin silmiäni.
-Isä haluaa puhua, kuiskasin nopeasti Aleksille. Poika lähti valumaan sisälle, vilkaisten vielä virnuillen olkansa yli minua.
-Marko, mitä mä kuulin, isäni ääni jyrähti puhelimeen. Huokaisin syvään, ennen kuin selitin koko jutun. Kaivoin selittäessäni tupakat takin taskusta. Olin jo onnistunut olemaan polttamatta muutaman päivän, mutta nyt kaipasin käsilleni jotain tekemistä. Isäni kuunteli kiltisti koko jutun, keskeyttämättä kertaakaan. Sitten oli minun vuoro kuunnella. Hän pauhasi tyypillisen saarnansa vastuusta ja muusta, mutta yllätti minut lopussa.
-Sitä paitsi se poika on kokenut kovia, hän sanoi saarnansa päätteeksi. Huokaisin syvään.
-Tarkoitat sitä kuollutta veljeä? Mutta hei, mä olen vakavissani.
-Tuo oli yllättävää kuulla sinun suustasi.
-Miten niin? Mulla ei ole tapana iskeä jokaista kaksilahkeista, huomautin ehkä liian terävästi.
-Älä hermostu.
-En mä hermostunu, sanoin ja sytytin uuden tupakan.
-Rakastatko sä sitä poikaa? isäni kysyi rauhallisesti. Kuin olisi säätä tiedustellut.
-Rakastan, vastasin hetkeäkään epäröimättä.
-Älä polta näppejäs. Me tullaan jouluna käymään, mutta ennen ei ehditä.
-Me pärjätään täällä kyllä, sanoin ennen kuin suljin puhelimen. Käännyin katsomaan Aleksia, joka tuijotti minua mietteliäänä. Hymyillen viitoin hänet viereeni.
-Niin mäkin sua, hän sanoi painautuessaan kainalooni.

Aleksi

Perjantai aamu aukeni eteeni yllättäen sateisena, onneksi sai sentään nukkua niin pitkään kuin huvitti. Hapuilin kännykkäni lattialta ja vilkaisin kelloa, joka näytti kahtatoista. Marko nukkui vielä tyytyväisenä kiskoen peittoa paremmin päälleen. Mies oli jäänyt illalla katsomaan jotain sotaelokuvaa minun painuessa pehkuihin yhden aikaan yöllä, ihme kyllä en herännyt edes miehen kömpiessä viereeni.

Nousin venytellen ylös ja sipsuttelin alakertaan vain bokserit jalassani. Lotta hääräili keittiössä iloisesti vihellellen ja työnsi käteeni kupin höyryävää kahvia ennen kuin kerkesin suutani avata.
-Huomenta vain, mikäs sut noin iloiseksi saa heti aamusta, mutisin ja hörpin kahvia. Lotta vain kikatteli vastaukseksi jotain, mistä ei saanut mitään selvää, päätäni pudistelin painuin ulos tupakalle vetäistyäni ensin nahkatakkini päälle. Ulkona oli kylmä ja syksyinen viima teki ilmasta oikein pistävän, nopeasti kiskoin tupakkani ja pingoin takaisin kodin lämpöön ja tepastelin suoraan yläkertaan, jossa Marko edelleen nukkui tyytyväisenä. Hiivin sänkyyn ja kiedoin jääkylmät käteni miehen ympärille ja tämä suurin piirtein hypähti ilmaan herätessään.
-Huomenta unikeko, virnuilin tyytyväisenä ja annoin nopean pusun Markon poskelle.
-Olipa mukava herätys, mies mutisi närkästyneenä ja käpertyi takaisin peiton alle kiskoen minut viereensä. Tyytyväisenä painauduin miehen paljasta vartaloa vasten.
-Sä oot ihanan lämmin, mutisin tämän rintaa vasten.
-Sä et, Marko tuhahti ja en voinut olla nauramatta.

Heräsin uudestaan vasta kellon näyttäessä kolmea iltapäivällä, tällä kertaa oli Markon vuoro herättää minut. Mies ei ilmeisesti ollut saanut enää unta herätykseni jälkeen. Marko oli tuonut kahvin sänkyyn ja herätti minut kerrankin oikein mukavasti, ja ihmettelin tätä suuresti, sillä olin varautunut erittäin ikävään herätykseen.
-Juo kahvis nopeesti niin lähetään käymään ajelulla, mies sanoi pirteästi ja penkoi vaatekaappiaan samalla. Katselin hetken kummastuneena miestä.
-Mihin me ollaan menossa? mutisin unisena ja join kahvini loppuun ennen kuin löntystin miehen taakse ja halasin tätä lujasti. Mies vain kohautteli olkiaan ja vetäisi vaatteet päälleen työntäen samalla minullekkin vaatekasan syliin. Laiskasti puin päälleni ja raahauduin Markon perässä alakertaan joka oli tyhjillään, Lotta ja Matti oli ilmeisesti jo lähtenyt jonnekkin. Marko kiskoi minut välittömästi perässään autoon istumaan ja suuteli minua nopeasti ennen kuin peruutti pois pihasta.
-Voitko nyt jo kertoa mihin me mennää? kysyin hivenen närkästyneenä, mies ei antanut edes aamutupakkaa polttaa.
-En mä oo vielä päättänyt, Marko sanoi nauraen ja ajoi keskustan suuntaan. Tuhahdin ja metsästin auton radiosta radio Rockin päälle ja väänsin äänet kovalle jonka jälkeen jäin tuijottelemaan ikkunasta ulos.

Marko pysäytti auton ostoskeskuksen pihalle ja nousi vikkelään ulos autosta, itse en ollut yhtä ketterällä tuulella vaan rymysin jotenkin päin ulos autosta ja heitin tupakan huuleen.
-Saanko nyt jo polttaa aamutupakan? mutisin ja nojailin autoa vasten. Marko vain naureskeli ja painautui minua vasten.
-Mitä vain haluat, mies sanoi leveästi hymyillen ja suuteli minua pitkään.
-Mä en kyllä tajua mikä sulla on, mutta tää on ihan mukavaa, virnistelin ja poltin mahdollisimman nopeasti tupakkani. Välittömästi heitettyäni savukkeen maahan Marko kiskoi minut kauppaan ja suoraan juomaosastolle.
-Aattelin et haluut varmaan tänään ottaa pari ja huomen ainakin pohjia kotona ennen kuin tuut kapakkaan, Marko mutisi ja kahmaisi korin kaljaa käteensä. Päätäni puistellen seurasin miestä kassalle, Marko oli selvästi seonnut lopullisesti. Marko osti vielä tupakkaa kassalta ja harppoi sitten takaisin autolle minun kipitellessä perässä. Mieleeni nousi väkisinkin kysymys, miksi mies oli ollut koko päivä noin pirteä ja ystävällinen, olisiko tämä oikeasti menossa töihin illalla? Ja vaikka menisikin töihin, olisiko Markolla oikeasti joku sovittu tapaaminen, sillä mies tosiaan oli ehkä hieman vaivautunut vitsillä heittämästäni tulevasta tapaamisesta kun eilen olimme jutelleet. Samalla hetkellä päätin, että tekisin yllätysvisiitin baariin, ihan vain yhdellä voisin käydä siinä samalla.

MARKO

Illalla kävin pikaisesti suihkussa, ja aloin sen jälkeen kiskomaan mustia reisitaskuhousujani jalkaan. Vilkuilin Aleksia, joka istui sängyllä synkän näköisenä, oluttaan hörppien. Kun sain kaivettua vielä mustan kauluspaidan päälleni, astelin sängyn luo, ja kumarruin suutelemaan poikaa. Hän katsoi minua mietteliäänä, ja alkoi napittamaan paitaani kiinni.
-Mikä sulla oikein on? kysyin pysäyttäen hänen kädet.
-Ei mikään, Aleksi mumisi nopeasti.
-Älä viitti murjottaa, pyysin ja suutelin poikaa uudelleen. Aleksi sai hymyn kasvoilleen, ja vaikka se ei ihan aito ollutkaan, en ehtinyt kinaamaan kauempaa. Nousin lähteäkseni, ja Aleksi seurasi minua hiljaisena, ja jäi tuijottamaan kun kiskoin kenkiä jalkaani.
-Kutsu vaikka jotain sun kavereitas kylään, ni ei tartte olla yksin, kun Matti ja Lottakin lähti sinne sukuloimaan, sanoin ja suutelin poikaa vielä pikaisesti, ennen kuin kiskoin takin niskaani ja marssin ulos autolleni.

Alkuilta sujui rauhallisesti, ennen kuin vähän ennen kymmentä jouduin käännyttämään selvästi alaikäisistä koostuvan porukan pois ovelta.
-Melkeen teki mieli jo sanoa että päästä sisään, täällä on niin kuollutta, Tapsa sanoi astellen ohitseni ulos tupakalle.
-Joo ei oo vielä oikeen väki liikenteessä, vastasin hajamielisesti.
-No siel on se Yön keikka mullikassa, sinne kaikki on menny, mies sanoi viitaten kaupungin isoimman hotellin baarissa esiintyvään yhtyeeseen. Siksi minäkin olin perjantain ovivuoron saanut, kun Tero oli vienyt tyttöystävänsä keikalle.
Avasin oven kahdelle miehelle, jotka olivat paikan kanta-asiakkaita, ja keskityin Tapsan kanssa jutteluun. Mies oli ollut koko illan vaisu, ja viimein hän suostui kertomaan, että hänellä oli mennyt kihlattunsa kanssa poikki, sillä tyttö oli pettänyt häntä. Samassa Tapsa viittasi kadulle taakseni.
-Sun pikku ystäväs tulee, hän huomautti ja palasi sisälle, kun minä käännyin katsomaan lähestyvää Aleksia.
-Mitä sä täällä teet? kysyin ja kiedoin käteni pojan ympärille.
-No en mä jaksanu kotonakaan yksin olla, poika sanoi hieman vältellen.
-Vai tulitko sä kattomaan oonko mä oikeesti töissä? kysyin kun aloin tajuamaan pojan käytöksen syyn. Hän punastui ja näin varmisti epäilyni oikeiksi. Purskahdin nauruun ja vedin pojan ihan kiinni itseeni. Suutelin häntä pitkään.
-Voi sua hupsua, mutisin ja suutelin häntä uudelleen. Aleksi kietoi kätensä kaulalleni, ja vastasi ahnaasti suudelmaan.
-Mee sisälle, sä palellut, huomautin ja vilkaisin ympärilleni siirtyessäni itsekin oven sisäpuolelle. Koko paikassa oli ehkä kymmenen henkeä, ja musiikki soi hiljaisellä peittäen puheen alleen. Pari miestä näkyi katselevan jotain jääkiekko-ottelua telkkarista baarin nurkassa, ja laskettuaan Aleksille oluen Tapsakin palasi seuraamaan peliä. Aleksi istui pöytään josta näki ovelle, enkä voinut olla virnistämättä pojalle, ennen kuin menin aukaisemaan oven kahdelle vanhemmalle naiselle, jotka purjehtivat sisään hieman horjuen.

Aleksi istui koko illan tuijottelemassa minua, samalla kun paikka alkoi täyttyä. Täynnä ei baari ollut koko iltana, ja valomerkin jälkeen kun seisoin ovea auki pitäen, laskin että ulos lähti 37 henkeä. Eikä aikaisemminkaan kymmentä henkeä ollut paikalta poistunut.
Taina oli ilmestynyt jostain takahuoneesta neljän lihapiirakan kanssa, ja hän antoi yhden Tapsalle, jonka jälkeen siirtyi Aleksin kanssa samaan pöytään istumaan.
-Tapsa hei, tuo mulle ja Markolle oluet, nainen pyysi samalla kun itse lukitsin etuoven ja sammutin narikan valot. Tapsa toi juotavat, ja istui kanssa pöydän ääreen. Kiersin pöydän ja suutelin Aleksin hiuksia, ennen kuin istuin hänen viereensä.
-Kiitoksia sulle taas, Taina sanoi minulle hymyillen, kun Aleksi painoi päänsä olkaani vasten huokaisten.
-Väsyttääkö? kysyin häneltä hymyillen, ja poika vilkaisi minua.
-Hiukan, hän sanoi ja haistoin hyvin kaljan hajun hänen hengityksessään.
-Kohta mennään, lupasin ja jatkoin syömistä ja sisarusten kanssa keskustelua. Hiukan ennen kolmea siirryimme kaikki takapihalle, ja sieltä nousimme autoihimme. Aleksi nukahti melkein heti, eikä hän kunnolla herännyt kotonakaan, kun talutin hänet sisälle.

Aleksi

Tuijotin synkkänä edessäni olevaa kahvikuppia vilkuillen aina välillä sivusilmällä toisella puolella pöytää istuvaa Markoa, joka virnuili huvittuneena huomatessaan vilkuiluni. Minua hävetti eilinen tempaukseni, olipa taas ollut mahtava älynväläys pamahtaa Markon työpaikalle. Minun olisi pitänyt tietää, että mies arvaa kyllä todellisen syyni mennä sinne. Ihme ettei Marko ollut suuttunut, miehellä täytyi tosissaan olla hyvät hermot.
-Epäilitkö sä oikeasti että mulla on joku toinen ja yritän peittää sen sanomalla meneväni töihin? Marko katkaisi lopulta hiljaisuuden, jota oli jatkunut koko aamun. Mies oli selvästi huvittunut, mutta olin kuulevinani tämän äänessä myös katkeruutta, tai sitten se oli vihaa, tai jotain sinne päin. Tai sitten vain kuvittelin.
-En… Kai… Mutisin mahdollisimman hiljaa katse edelleen vahvasti kiinni kahvikupissani. En tiennyt mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa, istuin vain tyhmänä ja tuijottelin kahvikupin mustaa sisältöä joka oli kerennyt jo haalistumaan lähes juomakelvottomaksi.
-Sä olet huono valehtelemaan, Marko naurahti ja nousi seisomaan, vilkaisin tämän perään ja huomasin hänen vain hakevan lisää kahvia. Minun olisi tehnyt mieli vajota maan alle, mutta parketti lattia ei suostunut kanssani yhteistyöhön vaikka tuijotinkin sitä hetken vaativasti, joten kohtaloni oli ilmeisesti jäädä tähän istumaan ja ehkäpä antaa jokin selitys käytökselleni. En ehtinyt miettiä sen enempää selityksiä käytökselleni, kun tunsin tutut vahvat käsivarret ympärilleni.
-Ja sä olet suloinen kun mietit jotain hyvää selitystä typerälle käytökselle, Marko kuiskasi korvaani ja näykkäsi samalla kuin ohimennen korvalehteäni. Ainakaan mies ei ollut vihainen tai ainakin hän peitti sen hyvin. Tai sitten Markolla oli joku suunnitelma, ehkä epäilykseni toisesta miehestä oli osunut oikeaan ja Marko yritti nyt kaikin keinoin peitellä tekemisiään? Mietin hetken aikaa kuumeisesti eri vaihtoehtoja pääni sisällä. Marko katkaisi ajatukseni kiskomalla minut varovasti ylös tuoliltani ja pakotti minut katsomaan häntä silmiin.
-Älä oo noin myrtsi, mies sanoi hymyillen ja suuteli vaativasti huuliani, vastasin suudelmaan ja samalla kaikki ikävät ajatukset katosivat päästäni. Minusta oli selvästi tulossa vainoharhainen, tai itse asiassa taisin olla jo sellainen.
-Anteeks, mumisin hiljaa ja hautasin kasvoni miehen kaulaan. Marko halasi minua lujasti.
-Sä olet niin hölmö. Sun kannattaa tänäänkin tulla tarkistamaan, ettei mulla ole töissä ketään hoitoa, Marko virnisteli irrottautuessaan minusta. Mulkaisin miestä ja raahasin tämän väkisin mukanani ulos.
-Sun piti lopettaa, mies mutisi sytytettyäni tupakan ja istahtaessani kylmille rappusille.
-Piti piti. Ajattelin kyl oikeesti tulla tänään ottamaan pari… Jos sua ei haittaa, katsoin varovasti viereeni istunutta miestä joka hymyili minulle. Tunsin punan kohoavan poskilleni.
-Eikös me niin jo sovittu, paitsi että mulla on villi veikkaus että saan taas kantaa sut pois kun juot pari liikaa, Marko virnuili huvittuneena. Loin uuden mulkaisun miestä kohti ja tumppasin tupakan.

Makasin hiljaisena sängyllä kattoa tuijotellen, Marko oli ilmoittanut menevänsä suihkuun välittömästi päästyämme sisälle. Avaamaton kaljapullo nökötti yöpöydällä, minusta tuntui kuin se olisi tuijottanut minua vaatien avaamaan sen välittömästi. Nauroin ajatuksilleni, olin tosiaan tulossa hulluksi jos kuvittelin jo kaljapullojen puhuvan minulle. Marko tuntui viettävän ikuisuuden suihkussa, joten päätin toteuttaa kylmän pullon toiveen ja avasin sen nopeasti hampailla, vaikka kaikki aina varoitteli avaamasta pulloja hampailla, mutten jaksanut välittää siitä, sillä olisi totisesti liian raskasta kävellä hakemaan alhaalta pullonavaaja. Pullo aukesi sihahtaen ja nenääni tulvahti tuo ihanan kutkuttava tuoksu. Hetken aikaa tuijotin kädessäni olevaa pulloa mietteliäänä. Tuo pullon ihana sisältö oli paras lääke kaikkeen, se auttaisi edes hetkeksi unohtamaan ihan kaiken ikävän ja kunhan joi tarpeeksi, ei tarvinnut edes välittää mistään vaan pystyi elämään juuri niin kuin halusi ja tekemään mitä ikinä halusi. Nostin pullon huulilleni ja join pitkän, hartaan kulauksen ja huokaisin syvään, tästä se taas alkoi.
-Sähän aloitit ajoissa, kuulin tutun äänen virnuilevan huoneen ovelta. Marko oli huomaamattani tullut suihkusta ja katsoi nyt minuun suloisesti hymyillen pelkkä pyyhe päällään. Hymähdin jotain epämääräistä vastaukseksi, en edes itse tiennyt varmaksi, että mitä olin pyrkinyt kertomaan tuolla hymähdyksellä, mutta ehkä sillä ei ollut niin väliä. Otin uuden kulauksen pullosta ennen kuin laskin sen takaisin yöpöydälle Markon siirtyessä viereeni istumaan.
-Onks kaikki hyvin? mies kysyi katsoen minua huolestuneena. En tiennyt mitä vastata, kertoisinko Juhasta ja siitä kuinka pikkuveli tunki edelleen joka yö uniini painajaisten muodossa? Vai kertoisinko vaan epäileväni omaa mielenterveyttä? Yritin luoda kasvoilleni jonkun hymyn tapaisen katsoessani Markoa.
-On, sanoin ja nojauduin miehen paljasta vartaloa vasten. Oloni tuntui oikeasti paremmalta heti kun Marko kietoi kätensä ympärilleni ja suukotti kevyesti päätäni.
-Mä ajattelin levätä hetken ennen töitä, mies mutisi ja nousi ylös sängyltä suunnaten kulkunsa vaatekaapille. Tartuin välittömästi uudelleen olutpullooni ja kulautin sen tyhjäksi ennen kuin lysähdin sängylle makaamaan. Marko katsoi minuun huvittuneena.
-Sä sit annat mun oikeesti levätä, mies sanoi lopulta naurahtaen vastatakseen minun kysyvään ilmeeseen.
-Ainahan mä, virnistin ilkikurisesti miehen kömpiessä viereeni. Marko kuitenkin hylkäsi nopeasti nukkumisaikeensa minun suudellessa hetken miehen kaulaa ja antaessa käteni vaeltaa hitaasti Markon jalkoväliä kohti, muutamassa minuutissa huomasin kuinka vaatteeni lensivät Markon toimesta tyylikkäästi lattialle.

-Et sä sit halunnutkaan nukkua? mumisin huohottaen miehen hikistä kaulaa vasten. Marko kiskoi minut lähemmäksi itseään ja suuteli nopeasti huuliani.
-En kai sit niin, nyt mun täytyy mennä uudestaan suihkuun sun takia, Marko mutisi ja katsoi minuun yrittäen näyttää totiselta. Nauroin miehen ilmeelle.
-Mä voisin tulla sun kanssa, virnistin tyytyväisenä.
-Hyvä idea, kunhan mennään nyt heti, Marko sanoi ja unohti totisen minänsä välittömästi ja yhtyi hymyyni kiskoessaan minut perässään kylpyhuoneeseen.

Tuntia myöhemmin olimme vihdoin saaneet vaatteet päällemme ja Marko totesi että tässä vaiheessa on turha enää yrittää nukkua joten siirryimme suosiolla alakertaan juomaan kahvia. Aamupäivän totisuudesta ja hiljaisuudesta ei ollut enää tietoakaan, vaan olimme molemmat hyvällä tuulella. Join nopeasti kupin kahvia ja kipitin sitten hakemaan olutpullon jääkapista.
-Nyt ei varmaan ole enää liian aikaista aloittaa? virnuilin avatessani pulloa, Markon seuratessa tiukasti katseellaan tekemisiäni.
-Ei kai, mies tuhahti lopulta hakiessaan itsellensä lisää kahvia. Kävin laittamassa olohuoneen stereoista musiikkia.
-Pääsen varmaan samalla kyydillä kapakkaan, esitin asiani enemmänkin toteamuksena kuin kysymyksenä, minua ei tosiaankaan kiinnostanut kävellä kylmässä syysilmassa yksinään minnekään.
-Sillä ehdolla että tulet nyt välittömästi tänne, Marko virnisti ja kiskoi minut syliinsä istumaan.

MARKO

Ajoin auton parkkiin baarin taakse, ja kiersin sen jälkeen etupuolelle Aleksi kainalossani. Tapsa tuli avaamaan oven meille, ja vilkaisi virnistäen Aleksia.
-No mutta, etkö sä raaskinu erota Markosta muutamaks tunniks?
-Eiku mä vaan... Aleksi aloitti, mutta rutistin poikaa hieman ja katsoin häntä hymyillen. Aleksi kohotti katseensa hämmentyneenä.
-Täytyyhän Aleksin päästä välillä tuulettumaan, sitä aina jaksa lukea, sanoin ja vilkaisin varoittavasti Tapsaa, joka kohautti olkiaan ja palasi takaisin orkesterin lavan luo. Aleksi vaikutti hermostuneelta, joten vedin pojan syliini.
-Mikä hätänä? kysyin hiljaa pojalta, joka kohautti harteitaan, ja painoi huokaisten kasvonsa kaulaani vasten.
-Ei mikään, hän sanoi sitten, ja kohotti kasvonsa hymyillen. Suutelin poikaa ja sipaisin peukalollani hänen poskeaan.
-Mee vaan istumaan, etkös sä ryyppään tullu, sanoin sitten, ja Aleksi nyökkäsi mennen istumaan samaan pöytään kuin eilenkin. Taina vei pojalle tuopin, ja vaihtoi muutaman sanan hänen kanssa. Itse avasin paikan oven, sillä kello kilahti kuuteen.

Yhdeksältä paikalla oli jo reilusti porukkaa. Olin päästänyt pari Matin ja Aleksin kaveria sisälle, mutta paljon heidän ikäluokan nuoria olin myös ajanut pois. Hurme aloitti, ja väkeä valui edelleen sisälle. Hanna, Tainan hyvä ystävä, istui narikassa ottamassa takkeja ja rahastamassa sisääntulijoita, kun itse seisoin sisäovella tarkkaillen samaan aikaan sekä sisäpuolta että sisään tulijoita.
-Mä voin ottaa tän sisäpuolen hoitooni, hoida sä ovi, päätti viereeni jostain ilmestynyt Tero. Nyökkäsin tyytyväisenä, ja siirryin seisomaan ulko-ovelle, avaten sitä sisään tulijoille ja ulos menijöille. Kolmen aikaan sain viimein lukita oven viimeisten perässä, ja lysähdin huokaisten Aleksin viereen istumaan. Poika nukkui pää käsien päällä, ja sain tökkiä aika kauan häntä ennen kuin sain hänet hereille.
-Mjooh? Aleksi sanoi ja katsoi hetken hämmentyneenä ympärilleen. En voinut olla nauramatta hänen ilmeelleen, samalla kun Tero istahti viereeni, tuoden minullekkin tuopin. Otin sen ja nyökkäsin kiitokseksi. Taina ilmestyi lihapiirakoiden kera, ja vilkaisi huvittuneena Aleksia.
-Maistuuko? hän kysyi, ja poika pudisteli päätään, siirtäen tuolinsa lähemmäs minua. Tunsin kuinka Aleksin pää painautui olkaani vasten, ja vilkaisin poikaa nopeasti. Rypistin hieman kulmiani, Aleksin alkaessa nukkumaan uudestaan, mutta keskityin sitten taas pöydässä käytävään keskusteluun. Teron avulla raahasin pojan autoon, ja laitoin tahallani radion soimaan täysillä. Aleksi havahtui sen verran, että sulki radion, ja vaihtoi hieman asentoaan. Tuhahdin ärsyyntyneenä pojalle, joka ei sitä kuitenkaan kuullut. Mieleeni nousi menneisyydestä muistoja, jotka olin aktiivisesti koittanut unohtaa.
Kotona sain taas raahata Aleksin sisälle, ja jätin hänet sohvalle nukkumaan. Kävin pikaisesti suihkussa, jonka jälkeen menin itsekkin nukkumaan nyt suorastaan tyhjältä tuntuvaan sänkyyn.

Aamulla kolasin keittiössä, kun uninen, ja ennen kaikkea krapulainen, poika ilmestyi hiuksiaan haroen ovelle.
-Onko ihan pakko kolata? hän ärähti ja vajosi istumaan pöydän vierelle. Otin kaapista lasin, ja laskin siihen kylmää vettä, jonka jälkeen vein lasin ja burana paketin pojalle. En sanonut mitään, ja huomasin Aleksin katsovan hiukan hermostuneena minua. Jatkoin aamiaisen tekoa, ja kolauttaessani puurokattilan pöytään sain Aleksin kohottamaan katseensa pöydän pinnasta jota oli tuijottanut.
-Anteeksi, hän sanoi hiljaa, katuvaisen näköisenä. Katsoin hetken arvioiden pojan kasvoja, ja kiersin sitten hänen taakseen. Kiedoin kädet Aleksin ympärille, ja rutistin häntä hymyillen. Suutelin pojan hiuksia, ja irvistin.
-Jos sä pysyt tolpillas, ni mee suihkuun. Sä lemuat, ilmoitin, ja sain pojan naurahtamaan.
-Joo mä voisin käydä.

Katselin pojan perään, ja hain sitten päätäni pudistellen itselleni kupin kahvia ja lautasen. Sain juuri syötyä, kun Aleksi ilmestyi pyyhe lanteillaan keittiöön.
-Otatko puuroa? kysyin ja poika pudisteli päätään.
-Kahvia?
-Kiitos.
Istuimme hetken hiljaa, ennen kuin Aleksi nosti epäröiden katseensa.
-Marko, mä...
-Anna olla, sanoin hymyillen rauhoittavasti. Aleksi meinasi selvästi sanoa vielä jotain, mutta sulki suunsa ja laski katseensa kuppiinsa. Koitin pitää rauhallisen hymyn naamallani, mutta se oli todella hankalaa. Aleksi ei onneksi huomannut hampaideni kiristelyä, vaan keskittyi täysin kuppinsa tuijottamiseen.
-Tuu, sanoin, ja vedin pojan mukanani olohuoneeseen, jossa istuin sohvalle ja vedin Aleksin syliini.
-Mä ajattelin et sä oot suuttunu mulle, kun heräsin täs, poika sanoi painaen kasvonsa kaulaani vasten. Silittelin hetken hänen käsivarttaan, ennen kuin vastasin.
-Oikeastaan niin mä yöllä olinkin. Mutta sit mä tajusin, että ei mulla oo oikeutta suuttua sulle, ite kun oon ollu samassa ja pahemmassakin kunnossa, sanoin rauhallisesti. Tunsin pojan huulet kaulallani, ja käänsin kasvoni niin, että hänen huulensa tapasivat omani. Pian siirryimme yläkertaan, eikä sänkykään enää tuntunut niin tyhjältä.

Aleksi

Hapuilin kädelläni sängyn toista puolikasta vain todetakseni Markon nousseen ylös, ja jo toistamiseen saman päivän aikana heräsin siis yksinäisenä, tällä kertaa sentään omasta sängystä. Vilkaisin pikaisesti kännykästä kelloa joka näytti jo kuutta illalla, ja alakerrasta kaikuva puheensorina kertoi Matin ja Lotankin kotiutuneen jo. Vaikka pääkipu oli jotenkin hellittänyt aamuisesta, ei oloani voinut edelleenkään kuvailla kovinkaan hehkeäksi, päässä jomotti pienesti, suuta kuivasi ja joka paikkaa särki ja kolotti. Otin lattialta ensimmäiset housut jotka sattuivat käteeni, taisivat olla jotkut Markon gollege housut, ja vedin ne jalkaani ennen kuin lähdin laahautumaan alakertaan. Näytin varmasti kuolleista nousseelta ja olo oli myös sen mukainen.
-Hei katos, äijä selviytyi alas asti, oliko rankka viikonloppu? Matti kailotti keittiöstä minut huomatessaan ja kaatoi minulle kahvin valmiiksi.
-Älä nyt hitto huuda. Voisi asian tietysti noinkin ilmaista, mutisin ja hörppäsin kahvia samalla kun lösähdin istumaan pöydän ääreen. Matti ja Lotta molemmat virnuilivat olotilalleni mutta yritin olla kuuntelematta pariskunnan kommentteja.
-Missä Marko on? tajusin vihdoin kysyä, olin toki huomannut että miestä ei näkynyt eikä kuulunut.
-Eiks se ollut sun kaa ylhäällä? Bemari on pihassa, mut ei me miestä olla nähty koko aikana, Lotta katsoi minuun kummastuneena. Pudistin päätäni varovasti ja yritin miettiä, olikohan mies ehkä maininnut menevänsä jonnekin tänään.
-Sä varmaan sit muistit että huomenna alkaa uusi jakso ja olet ostanut kirjat valmiiksi, Matin ivallinen ääni tunkeutui tajuntaani, sillä poika tiesi vallan hyvin etten ollut varmasti muistanut ostaa yhtäkään kirjaa.
-Víttu… Onks meil samat tunnit? Moneen mennään huomenna? mutisin ja onnistuin samalla läikyttämään puolet kahvista pöydälle. Lotta tuli tirskahdellen rätin kanssa siivoamaan sotkujani minun jatkaessa manausta puoliääneen.
-Kaikki paitsi enkku ja matikka. Mennään vast kahteentoista ja ekana Kososen bilsa, eli kirjat kannattaa hommata. Sit meil on täs jaksos Kurpan fyssa ja kemma ja sulla ilmeisesti Riitalan enkku ja Tossun matikka, Matti luetteli ulkomuistista, enkä voinut olla ihailematta pojan muistia, tämä kun muisti omien asioiden lisäksi aina minun asiani.
-Meen aamul hakee kirjat. Miksi hitto me ollaan otettu kaks kurssia Kurppaa? manailin ja tunsin jo vilunväristyksiä ajatellessani fysiikan ja kemian opettajaamme, joka oli varmasti eläkeiän ohittanut pieni, laiha ja ryppyinen nainen jonka ääni oli nariseva ja joka ei todellakaan osannut opettaa vaikka niin kuvitteli. Matti kohautti hartioitaan ja alkoi selvästi tehdä lähtöä.
-Me mennään meille yöksi, oli tarkoitus pyytää Markolta kyyti mutta ehkä me sit kävellään, Lotta naurahti ja nappasi Matin käden omaansa ja kiskoi pojan eteiseen. Heilautin kättäni hyvästiksi ja hörppäsin loput viilenneistä kahveista sisuksiini nousten samalla seisomaan viedäkseni kupin pois ja etsiäkseni jotain syötävää.

Kello näytti kymmentä illalla kun kuulin vihdoin ulko-oven käyvän ja Markon huhuilevan eteisestä ennen kuin tämä lampsi olohuoneeseen ja istahti viereeni sohvalle.
-Missä sä oot oikein ollu? tivasin välittömästi kääntämättä katsettani telkkarissa pyörivästä toiminta elokuvasta.
-Asioilla, mies virnisti ja käänsi väkisin pääni itseensä päin ja suuteli huuliani nopeasti.
-En raaskinut herättää sua kun nukuit niin söpösti, mies jatkoi edelleen virnuillen ja kietoi kätensä hartioilleni.
-Mikset sä autolla menny? mutisin painautuessani tiukemmin miehen kylkeen kiinni.
-Halusin liikuntaa, tää on muute aika hyvä leffa, Marko totesi kääntäen keskustelun ovelasti pois raiteiltaan. Mutisin vastaukseksi jotain epämääräistä ja jatkoin ruudun tuijottamista, mutta ajatukseni harhailivat jälleen jossain ihan muualla. Marko ei taaskaan kertonut minulle juuri mitään tekemisistään ja se ärsytti minua suuresti. Tuskin miehen reissuissa mitään epämääräistä oli mutta olisin mielelläni kuullut silti jotain niistä, ja eniten minua ihmetytti miehen liikunta innostus.
-Missä Matti on? Marko keskeytti ajatukseni ja alkoi pyöritellä sormiaan hiuksissani.
-Meni Lotalle yöks. Mun täytyy sit huomenna aamul käydä kirjakaupas, olisit sä ihana ja veisit mut autolla? kysyin luoden kasvoilleni koiranpentumaisen ilmeen. Marko naurahti, tiesin jo siinä vaiheessa että aneleva ilmeeni oli toiminut.
-Ei kai mulla mitään muutakaan ole. Onks täällä mitään syötävää?
-Joo mä tein jauhelihakastiketta ja makaronia ja siit tuli ihan syötävää, naurahdin ja mies nousi välittömästi ylös kiiruhtaen keittiöön. Suljin television ja nousin itsekin venytellen ylös.
-Mä menen jo ylös, väsyttää, huikkasin portaiden alapäästä ja kuulin jonkun epämääräisen vastauksen keittiön suunnalta lähtiessäni nousemaan portaita ylöspäin.

MARKO

Istuin mietteliäänä syömässä keittiössä. Aleksin käytös kummastutti minua todella. Ihan kuin poika olisi ollut kiukkuinen minulle. Ärtyneenä kävin hakemassa oluen, ja tyhjensin puoli pulloa kerrallaan. Tuijotin hetken ulos ikkunasta, ja menin sitten olohuoneeseen katsomaan Tähtiporttia paremman puutteessa. Päätin antaa Aleksin nukahtaa, ennen kuin menisin ylös. Hain siis uuden oluen, ja aloin surffailemaan kanavalta toiselle. Onnistuin lopulta nukahtamaan jotenkin sohvalle, ja havahduin aamuyöllä yöchatin pyöriessä. Kömmin yläkertaan, jossa Aleksi nukkui tyynyäni rutistaen keskellä sänkyä. Nappasin pojan tyynyn, ja kömmin omalle paikalleni nukkumaan.
Aamulla heräsin siihen, että poika potkaisi minua suoraan reiteen kääntyessään. Kun kerta olin jo hereillä, päätin nousta ylös ja painua suihkuun. Suutelin pojan kaulaa, ja oli likeellä että en saanut nyrkistä naamaani. Hetken minun teki mieli herättää Aleksi, sillä juuri sillä hetkellä hän ärsytti minua suunnattomasti. Sen sijaan marssin ulos huoneesta, ja nykäisin oven kiinni sen verran lujaa, että se pamahti.
Palattuani suihkusta oli Aleksikin jo herännyt. Tai hän oli ainakin noussut istumaan, ja istui sängyn laidalla venytellen ja haukoitellen.
-Huomenta kulta, Aleksi sanoi ja koitti tarttua kädestäni, kun kuljin hänen ohitseen hakemaan tuolin selkänojalle jättämäni paidan.
-Huomenta, murahdin ja suuntasin kulkuni vaatekaapille. Tunsin pojan katseen selässäni, kun pukeuduin nopeasti. Lähdin kauluspaitaa napittaen ulos huoneesta, ja ovella vilkaisin edelleen sängyn laidalla istuvaa poikaa.
-Mä lähen tunnin kuluttua, et oo silloin valmis jos aiot tulla niitä kirjoja ostamaan.
Marssin alas ja iskin kahvin tippumaan, jonka jälkeen aloin latomaan astioita tiskikoneeseen. Kuulin kuinka Aleksi tuli alas, ja kääntyessäni näin hänen seisovan keittiön ovella, aivan kuten silloin aikoinaan kun näin hänet toista kertaa. Mutta ilme pojan kasvoilla oli se, mikä kiinnitti huomioni.
-Mitä? kysyin tarkkaillen pojan ilmeitä.
-Vihaatko sä mua? Kun mä ryyppäsin viikonloppuna? Tai tulin baariin.
-En tietenkään. Miks sä sellasta luulet?
-No onko sulla joku toinen? Aleksi kysyi, ja näin selvästi ettei kyyneleet olleet enää kaukana. Tunsin itseni hirviöksi, kun katsoin pojan ylläpitämän naamion hiljaista murenemista. Tunsin kaiken vihan valuvan pois, ja astuin pojan luo. Vedin Aleksin syliini, ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.
-Sori, sanoin hiljaa ja tunsin kuinka poika alkoi nyyhkyttämään äänettömästi.
-Ja ei, mulla ei ole ketään toista. Mä rakastan sua. Kunpa sä luottaisit muhun.
-Miten, kun sä et kerro mulle mitään? Aleksi nyyhkäisi hiljaa, samalla paitaani nyppien. Painoin huuleni hänen hiuksiinsa, ja Aleksi nosti katseensa. Painoin suudelman hänen huulilleen, ja pyyhkäisin poskella valuvan kyyneleen pois. Katsoin hymyillen pojan silmiin, ja hän katsoi minua mietteliäänä, alahuultaan purren. Olin pannut merkille, että Aleksi teki sen aina, kun oli hermostunut.
-Missä sä olit eilen?
-Asioilla.
-Missä?
-Mikä ristikuulustelu tää on?
-Mä haluan tietää, Aleksi sanoi jääräpäisesti.
Katselin hetken poikaa, ennen kuin käännyin ottamaan meille kahvikupit kaapista. Kaadoin kahvia mukeihin, ja siirryin pöydän ääreen, annettuani ensin toisen mukin Aleksille. Poika istui minua vastapäätä, ja tuijotti edelleen tiiviisti silmiini. Hörppäsin kahvista mietteliäänä, ennen kuin kohotin katseeni pojan silmiin.
-Mä kävin kirjastossa, ja sen jälkeen salilla.
-Ja olit iltaan asti?
-No en ihan. Törmäsin pariin kaveriin matkalla, ja kävin niitten kanssa kahvilla.
-Aha.
Pojan katseesta huomasin että hän nieli viimeiset kysymykset, ja alkoi sen sijaan hörppimään kahviaan. Tunsin ärtymyksen nostavan päätään taas, joten kävin kippaamassa yli puoli kuppia kahvia viemäristä alas, ja suuntasin kulkuni eteiseen. Pian Aleksi saapui perässäni eteiseen, ja puki nopeasti kengät jalkaansa. Hän seurasi minua ulos takkia päälleen kiskoen, ja laukkua mukana roikottaen. Ajoin hiljaisena ostarille, jossa astelimme kirjakauppaan. Itse menin tutkimaan uusia dekkareita, pojan suunnatessa muiden viime tippaan kirjojen oston jättäneiden laumaan. Ostin pari uutta kirjaa, ja jäin odottelemaan poikaa. Katselin aikani kuluksi yhtä tyttärensä kanssa lasten krjoja tutkivaa, suunnilleen ikäistä miestä. Miehellä oli hyvä kroppa, ja unohduin katselemaan häntä, kun tunsin mätkäisyn takaraivossani. Käännyin katsomaan Aleksia, joka oli suorastaan raivoissaan.
-Jos sä oot tuijotellu tarpeeks ton äijän persettä, niin mä olisin valmis lähtemään, poika kivahti kovalla äänellä.
-Älä alota taas, murahdin ja lähdin kävelemään kohti ovea.
-Ai mä vai? Kukas se kuolaa kaikkien ohikulkevien perään.
Seisahduin kuin seinään, ja Aleksi pamahti suoraan selkääni päin. Poika ei tiennyt, miten paljon hänen sanansa minua satuttivat.
-Olet säkin paraskin puhumaan. Hetkeks kun sut jättää yksin, niin oot naimassa jotakin sàatanan hùoraa! ärähdin kiukkuisena, ja sain pojan kalpenemaan.
-Mähän olen sanonu sulle että mitään ei tapahtunu! Taidat ite käydä...
Loppu lauseesta jäi kesken kahden vartijan saapuessa paikalle.
-Päivää. Mitä jos siirtyisitte ulos keskustelemaan, toinen varttija sanoi rauhallisesti. Mulkaisin miestä, mutta vedin sitten syvään henkeä ja rentoutin lihakseni. Tunsin kuinka rauhoituin, ja nyökkäsin vartijalle.
-Olen pahoillani aiheuttamastamme häiriöstä, sanoin ja loin kasvoilleni jonkinlaisen hymyn, ennen kuin vilkaisin Aleksia.
-Mennään, sanoin pojalle suunnatessani kulkuni ulos. Vartijat seurasivat perässä, ja jäivät ovelle katselemaan kun kuljimme parkkipaikalle. Sytytin tupakan, ja niin teki Aleksikin. Sain pienen yskän puuskan, jolloin poika tuli huolestuneena viereeni.
-Mikä tuli? hän kysyi, mutta pudistelin päätäni. Avasin auton ovet, mutta jäin istumaan bemarin konepellille. Kun saimme poltettua tupakat, nousimme autoon ja ajoin pojan koululle.
Kotiin päästyäni suuntasin kulkuni olohuoneeseen, ja soitin lääkärille. Sain varattua ajan seuraavaksi päiväksi, sopivasti Aleksin koulun aikaan.

Aleksi

Istuin koulun käytävällä ja mietin kulunutta aamua, joka oli sujunut kaikkea muuta kuin hyvin. En edes varsinaisesti tiennyt, mistä riita oli saanut alkunsa. Olin vihainen sekä itselleni että Markolle, enkä oikeastaan edes tiennyt miksi. Ajatukset sinkoilivat päässäni epämääräisenä sekamelskana ja minun olisi tehnyt mieli vain juosta karkuun.
-Mitä ihmettä, sä oot nyt jo täällä vaik tunnin alkuun on vielä kymmenen minuutti, Matin pirteä ääni kuului jostain vasemmalta puoleltani, mutta en vaivautunut edes vilkaisemaan poikaa, vaan nojasin kylmää kiviseinää vasten ja suljin silmäni.
-Marko tiputti mut jo vartti sitten koululle, mutisin hiljaa ja toivoin, että biologian opettaja saapuisi nopeasti, jotta välttyisin kysymysten tulvalta.
-Te ootte riidelly eiks niin? pojan myötätuntoinen ääni kuului lähempää ja vilkaistuani vasemmalle huomasin Matin istuutuneen vierelleni ja katsovan minua odottavasti.
-Njoo… Pientä sanaharkkaa tos aamulla, sanoin ympäripyöreästi ja ponkaisin nopeasti ylös nähdessäni nuoren, suoraselkäisen ja laihan naisen astelevan yhtä ylpeän näköisenä luokkaan kuin aina. Riitta Kososesta ei tosiaankaan voinut erehtyä, nainen oli alle kolmenkymmenen ja näytti kuin olisi karannut jonkun sortin huutosakkiporukasta, mutta naisella ei tuntunut olevan sydäntä ollenkaan. Hakeuduin tuttuun tapaan luokan perälle istumaan ja Matti änkesi viereeni. Onneksi Kosonen sentään piti huolta, ettei kukaan päässyt puhumaan tunneilla. Nainen aloitti nimenhuudon kimeällä, korvia särkevällä äänellään vaikka hän varmasti jo tunsi jokaisen oppilaan erittäin hyvin.

Biologian tunti oli ollut yhtä kidutusta, ajatukseni olivat harhailleet ja jos opettaja ei ollut huomauttanut siitä minua niin Matti oli. Päätin livistää tässä vaiheessa koulusta, eihän minulta jäisi väliin kuin matikan kaksari ja kemia, joilla nyt ei niin väliä ollut.Valuin nopeasti ulos koulusta vältellen Mattia, joka onneksi oli keskittynyt juttelemaan muiden ryhmäläisten kanssa uudesta jaksosta, kukaan ei tuntunut huomaavan kun poistuin paikalta. Tungin kuulokkeet korviini ja napsautin ipodin päälle lähtiessäni kävelemään päämäärättömästi synkkiä katuja pitkin. Luonto kuvasti täydellisesti omia tunteitani, pimeää, koleaa ja synkkää. Harva ihminen viitsi lähteä kävellen liikenteeseen kolean tuulen takia, ja sen johdosta kadut olivat täysin autiot joten sain rauhassa selvitellä ajatuksiani, tuloksetta tosin.

Vilkaistessani seuraavan kerran kelloa, huomasin sen näyttävän jo kolmea ja tajusin kävelleeni lähes kaksi tuntia ja päätyneeni hautausmaan porteille. Hetken aikaa katselin empivästi ympärilleni ja lopulta työnsin raskaan metalliportin auki ja astuin sisälle. En ollut käynyt Juhan haudalla hautajaisten jälkeen, sillä en voinut vieläkään myöntää kunnolla itselleni että veli oli lopullisesti poissa ja hautausmaalla käynti olisi tehnyt sen todeksi, mutta tiesin että nyt olisi vihdoin aika. Vaikka olin käynyt haudalla vain sen yhden ainoan kerran, muistin reitin ulkoa, ensimmäisestä vasemmalle, kolmas oikealle ja viides hauta oikealla. Pysähdyin katsomaan tummaa hautakiveä jossa luki kohokirjaimin Juhan nimi ja syntymä- sekä kuolinpäivä, tunsin kuinka kyyneleet kohosivat silmiini astuessani hautakiven viereen ja sytytin sammuneen kynttilän ja nappasin muutaman rikkaruohon pois istutettujen kukkien viereltä ja istuin kostealle nurmikolle ja vain tuijotin hautaa. En suostunut vieläkään uskomaan, että elämäni tärkein ihminen makasi nyt syvällä maan uumenissa ja en koskaan enään näkisi häntä. Kyyneleet tulvivat silmiini ajatellessani hetkiä, jotka olin viettänyt veljeni kanssa ja tajutessani, että olin todellakin liian usein sanonut kuinka paljon välitinkään hänestä, kuinka korvaamaton Juha olikaan ollut elämässäni.

Tunnin istuttuani hiljaa haudalla muistelemassa menneitä, kunnes tunsin kuinka kännykkäni tärisi taskussani ja kaivoin sen haluttomasti esille. Ruudulla vilkkui Markon nimi. Mietin pitkään, että vastaisinko, mutta lopulta kuitenkin painoin vihreän luurin kuvaa.
-Niin, sanoin tylyllä äänellä yrittäen peittää itkun.
-Missä helvetíssä sä olet? Matti sanoi että lähit koulusta ekan tunnin jälkeen! Markon kiukkuinen ääni tulvi puhelimesta tajuntaani ja viha kuohahti suruni tilalle.
-Asioilla, totesin kylmästi matkien Markon äänensävyä, vaikka arvasinkin miehen suuttuvan tästä vain enemmän.
-Jaahas, nyt kerrot välittömästi missä sä olet niin mä haen sut kotiin, mies sanoi jäätävällä äänellä. Olin hetken hiljaa ja päätin lopulta niellä ylpeyteni, autokyyti kyllä passaisi.
-Ostarilla, mutisin hiljaa, en halunnut paljastaa miehelle, missä oikeasti olin viettänyt päiväni ja ostarille kävelisi muutamassa minuutissa tästä.
-Kymmenen minuuttia, Marko tuhahti ja löi luurin korvaan. Tungin puhelimen takaisin taskuuni ja nousin seisomaan puistellen nurmikon rippeet housuistani ja loin viimeisen katseen haudalle.
-Hei sitten veli, mä rakastan sua, kuiskasin hiljaa ja pyyhkäisin yksinäisen kyyneleen pois kasvoiltani kääntyessäni kävelemään ostarille päin.

Ostarin pihassa jouduin odottelemaan Markoa ikuisuudelta tuntuvan ajan kunnes lopulta tuttu bemari kaahasi renkaat vinkuen eteeni ja nousin haluttomasti etupenkille istumaan. Marko vain mulkaisi minua kiukkuisena kaasuttaessaan kotiin päin, kumpikaan ei sanonut sanaakaan vaikka molemmat varmasti tiesivät, että puhuttavaa olisi ollut. En tiennyt, olinko oikeastaan vihainen itselleni vai Markolle, enkä edes välittänyt tietää, olin väsynyt ja nälkäinen ja ajatukseni hyppivät edelleen Juhasta Markoon ja jälleen takaisin Juhaan. Kotipihaan päästyämme loikkasin nopeasti ulos autosta ja harpoin edeltä suoraan keittiöön Markon tullessa puolijuoksua perässäni.
-Eiks tääl oo edes mitään syötävää? murahdin läimäyttäessäni jääkaapin voimalla kiinni.
-No herra on hyvä vaan ja lähtee kauppaan, Marko kivahti tuohtuneena minun muljautellessa silmiäni ja kaivaessani kännykän taskusta. Tilasin nopeasti pizzan itselleni ja tunsin Markon katseen selässäni.
-Et sitten mulle viittinyt tilata
-Herra on hyvä vaan ja tilaa itse pizzansa, mutisin matkien Markon äänen sävyä ja painelin ylös suihkuun.

Tullessani ulos suihkusta tepastelin pelkkä pyyhe lanteillani alakertaan ja olin jo täysin valmis sopimaan typerän riidan Markon kanssa, kunnes näin miehen istuvan tyynesti olohuoneen sohvalla juoden kaljaa ja syöden minun pizzaani. Kiukku leimahti uudelleen sisälläni ja repäisin pizzalaatikon itselleni.
-Enkö mä víttu jo sanonut että tilaa itse pizzasi, kivahdin ja marssin suuri eleisesti yläkerran vierashuoneeseen pamauttaen oven voimalla kiinni. Istuin sängylle syömään pizzan loppua.

MARKO

Vilkuilin aamulla kelloa, joka liikkui tuskastuttavan hitaasti. Olin nukkunut todella huonosti, sillä minua harmitti eilinen riita Aleksin kanssa. Matti oli aamulla käynyt hakemassa pojalle vaatteita, ja oli näyttänyt siltä, että hänen olisi tehnyt mieli sanoa jotain, mutta olin esittänyt nukkuvaa, ja Matti oli poistunut huokaisten huoneesta. Nousin vasta, kun kello oli yhdeksän, ja pojat lähteneet kouluun. Kävin suihkussa ja palasin huoneeseen pukeutumaan. Kiskoin farkut jalkaani, ja kaivoin kaapista paidan. Lähdin alas mieteliäänä, ja laitoin kahvin tippumaan. Tuijotin hetken jääkaappia, mutta mikään ei oikein maistunut. Lopulta tyydyin kupilliseen kahvia, joka sekin maistui aivan kamalalta. Lopulta päätin lähteä kohti sairaalaa.

Olin lääkärin vastaanotolla puoli tuntia etuajassa, ja selailin hajamielisesti vanhaa Aku Ankkaa. En pystynyt keskittymään lehteen, ja pian viskasinkin sen takaisin lehtikoppaan. Paikalla olevat kolme mummoa vilkuilivat minua närkästyneinä, ennen kuin hävisivät taas lehtiensä taakse. Naputtelin hermostuneena jalallani lattiaa, ja tuijotin kelloa. Tunsin kuinka äänettömälle laittamani puhelin värisi taskussani, ja vilkaisin nopeasti soittajaa. Numero oli tuntematon, joten jätin vastaamatta siihen.
Lopulta pääsin lääkärin luo.
-No niin, mikäs meillä on hätänä? mies kysyi hymyillen.
-Mua on alkanu kauheesti yskittämään, ja pistään tähän vasemmalle, selitin ja lääkäri nyökkäili tehden muistiinpanoja.
-Onko kuumetta?
-En mä tiedä, sanoin hämmentyneenä. Lääkäri törkkäsi minulle mittarin, ja jatkoi kyselyään. Lopulta hän lähetti minut verikokeeseen ja keuhkokuvalle.
-Soita huomenna puolen päivän jälkeen, niin katsotaan mitä kokeista selviää, hän vielä sanoi kun tein lähtöä. Nyökkäsin ja lähdin mietteliäänä valumaan kohti sairaalan toisessa päässä sijaitsevaa labraa.

Istuin mietteliäänä bemarin ratin takana, ja tuijotin koulua. Vihdoin väkeä alkoi purkautumaan ulos. Aleksia ei vaan näkynyt. Ajattelin jo pojan livistäneen taas kesken päivän, kun näin hänen valuvan viimeisenä ulos. Pää alas painettuna poika tuli kohti parkkipaikkaa, kiveä edellään potkien. Käynnistin auton, ja Aleksi vilkaisi suuntaani. Hän käänsi jo katseensa takaisin maahan, ennen kuin kääntyi uudestaan katsomaan minua epäluuloisen näköisenä. Hetken emmittyään poika suuntasi kulkunsa autolle, ja istui apumiehen puolelle. Katselin hänen sivuprofiliaan tarkkaan, ja Aleksi tuijotti tiiviisti syliinsä.
-Anteeksi, sanoin lopulta, ja sain pojan kohottamaan katseensa hämmentyneenä.
-Mistä? Aleksi kysyi epäluuloisena. Ojensin käteni ja pyyhkäisin hänen poskeaan peukalollani.
-Siitä että mä olen ollu mulkku, sanoin surullisesti hymyillen. Sitten käänsin huomioni eteenpäin, ja ajoin pois parkkipaikalta.

Kun pääsimme kotiin, Aleksi suorastaan loikkasi ulos autosta. Tunsin pettymyksen sisälläni, ja nousin hitaammin itse ulos. Nostin takapenkiltä kaksi kauppakassia. Kun käännyin kädet täynnä tavaraa, Aleksi kietoi kätensä kaulaani ja painoi huulensa huulilleni. Hämmentyneenä tuijotin poikaa, joka irrottautui hymyillen, ja nappasi toisen kassin minulta.
Tartuin Aleksin käteen, ja poika vilkaisi minua edelleen hymyillen. Käsi kädessä kävelimme sisälle, ja tunsin itseni onnelliseksi. Katsoin hymyillen Aleksia, joka vastasi hymyillen katseeseeni.
-Mistä se tyhmä riita ees sai alkunsa?
-En mä tiedä, Aleksi vastasi, mutta käänsi vaivautuneena katseensa pois. Pysähdyin ja päästin pojan kädestä irti.
-Sä oot vieläkin vihanen mulle, sanoin pettyneenä. Otin kauppakassin Aleksilta, ja menin keittiöön. Aloin purkamaan kasseja kiukulla, enkä huomannut pojan tuloa keittiöön, ennen kuin hän kietoi kätensä ympärilleni. Jännityin odottamaan, että selkääni nojaava poika sanoisi jotain. Hetken kuluttua Aleksi irroitti otteensa, ja poistui keittiöstä. Seisoin tiskipöytää puristaen, ja tärisin kiukusta. Olin kiukkuinen itselleni, tajusin samassa kun kuulin suihkun menevän päälle. Emmin hetken, mutta menin sitten ylös. Aleksi ei onneksi ollut huomannut lukita suihkun ovea. Astelin suihkukaapin luo, ja avasin oven. Poika ei huomannut minua, sillä hän istui suihkun lattialla itkemässä. Kyykistyin hänen tasolleen, ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Painoin huuleni Aleksin otsalle, ja kun poika kohotti päätään, suutelin häntä pitkään.
-Mä olen pahoillani. Ja mä lupaan kertoa sulle kaiken, sanoin, ja halasin poikaa tiukasti.
-Alotetaanko siitä, että miks sä oot vaatteet päällä suihkussa? Aleksi kysyi hiljaa naurahtaen, samalla kietoen kätensä ympärilleni.
-Sen takia ko mä oon mäntti, nauroin, ja varastin pikaisen suudelman vielä ennen kuin poistuin suihkusta. Huomasin pojan katsovan epäröiden perääni, joten virnistäen riisuin märät vaatteeni, ja laitoin oven lukkoon, ennen kuin palasin Aleksin seuraan suihkuun.

Tuntia myöhemmin tein vihellellen pizzaa, Aleksin tehdessä koulujuttujaan pöydän ääressä. Tosin huomasin hänen huomionsa turhan usein harhautuneen suuntaani, kun vilkaisin häntä. Sain pellin uuniin, ja siirryin hymyillen istumaan poikaa vastapäätä. Suljin hänen kirjansa, ja jäin katsomaan Aleksia.
-Muistinko mä mainita, että sä tapaat tänään mun kaverit? kysyin poikaa katsellen.
-Etpä tainnu. Ketä ja missä?
-No Henkan ja Jamin, ja ne niitten tyttöystävät, joiden nimet oon jo unohtanu, ja sitten Matti ja Lotta tulee mukaan. Niin ja mennään kasiks Kultaiseen helmeen, sanoin hymyillen. Aleksi mietti hetken, mutta nyökkäsi sitten.
-Okei, hän sanoi sitten ja kiersi luokseni pöydän toiselle puolen.
-Mutta kello on vasta puol kuus. Mitäs me sitä ennen keksittäis?
-Mä teen ton pizzan, jotta meil on jotain syömistä huomenna, ja sä saat kunnian imuroida sillä välin, sanoin virnistäen, ja työnsin pojan pois sylistäni. Aleksi näytti pettyneeltä, mutta nousi sitten huokaisten ja meni eteiseen, josta pian alkoi kuulua imurin pörinää.

Astuimme Kultaiseen helmeen viittä vaille kahdeksan Matin ja Lotan perässä. Henkka odotti meitä narikan luona, ja vilkaisin virnistäen Aleksia, joka sattui juuri sopivasti vilkaisemaan minua kohden, ja punastui reippaasti. Virnuillen menin tervehtimään kaveriani, joka oli kumman hermostunut.
-Hienoa että pääsitte tulemaan, Henkka sanoi iloisesti ja halasi minua.
-Totta kai, vastasin ja vedin Aleksin viereeni.
-Aleksi, tässä on Henkka, Henkka, Aleksi, sanoin esitellen kaksikon toisilleen. Henkka kätteli Aleksin hymyillen, ja saatuamme jätettyä takit narikkaan seurasimme poikaa kabinettiin, jossa oli jo jonkin verran väkeä.
-Istumaan, istumaan, Jami ohjasi hymyillen, ja kätteli meidät läpi. Pian hän siirtyi pitkän pöydän toiseen päähän, ja Henkka toiseen.
Jami jäi seisomaan, veljensä istuessa.
-Kröhöm. Siis ensinnäkin kaikille tervetuloa, ja mukavaa että liityitte seuraamme näinkin runsain joukoin, vaikka elämmekin arkipäivää. Mutta syy, miksi olemme täällä, on se, että meillä on ilo ilmoittaa, että minä ja Jane, sekä Henry ja Julia, olemme päättäneet viime viikon maanantaina yhdistää voimamme, ja menimme siis kihloihin, Jami selitti innoissaan. Emme voineet muuta kuin onnitella nelikkoa.
-Enpä ois noista uskonu, kuiskasin Aleksille, joka oli ihan muissa maailmoissa. Tuuppasin häntä, ja sain pojan säpsähtämään.
-Mitä?
-Missä sä oikeen oot?
-Huomasitko ketä tuol on? poika kysyi nyökäten Janen viereen. Olin jo huomannut Aleksin "tyttöystävän" istuvan pöydän toisessa päässä, nuoren jolpin vierellä. Nyökkäsin vain nopeasti.

Myöhemmin illalla, kun kuusitoista henkeä käsittänyt seurueemme oli päässyt jälkiruokiin, sain kysyttyä Janelta tytöstä.
-Joo se on meiän Juhon uus tyttöystävä. Aika kana, jos multa kysytään, Jane uskoutui hiljaa.
-Minkä ikänen Juho on? kysyin katsellen kaksosten veljeä.
-Vasta viidentoista, ja toi Julia on jo seittemäntoista, Jane selitti, ja samassa hänen siskonsa saapui paikalle. Kuullessaan että keskustelimme hänen kaimastaan, hän sanoi rauhallisesti hymyillen
-Ei se varmaankaan Juhon seurassa kauaa viihdy. Me ollaan kasvatettu armas velikultamme liian pumpulissa, oppiipahan sitten kun kerran näppinsä polttaa.
-Totta, sanoin ja vilkaisin kylkeeni nojaavaan Aleksiin.
-Joko me lähettäis? kysyin pojalta, joka nyökkäsi. Matti ja Lotta oli kanssa valmiina lähtöön, kun ehdotin, ja suuntasimme kulkumme ulos.
-Tarttiskohan käydä vessassa? kysyin muina miehinä kun seisoimme narikalla odottamassa takkejamme.
-En usko, Aleksi mumisi nopeasti punastuen. Matti katsoi ihmeissään, kun poika suorastaan kiskoi minut ulos heti kun saimme takit päällemme.

Aleksi

Kello löi vihdoin viisitoista yli kolme joka merkitsi päivän viimeisen tunnin loppua, olin ollut valmiina lähtöön jo viimeiset puolituntia joten syöksähdin ensimmäisenä ulos luokasta lähes autioon käytävään.
-Venaa nyt Aleksi vähän, Matti ärähti syöksyessään viereeni ja nappasi takkini hihasta kiinni pakottaen minut kävelemään hitaammin.
-Missä sun ajatukset oikein on? Meidän piti mennä yhtä matkaa kotiin, poika marmatti saatuaan vauhtimme hänelle sopivaksi.
-Ai, sori mä unohdin sanoo et Marko tulee hakee mut, mutta eiköhän me sut viedä samalla, mutisin yrittäen pujotella luokasta tulvivien ihmisten välistä mahdollisimman nopeasti.
-Just, ai että mun seura ei enään kelpaa kun isoveli astu kuvioihin? Matti tuhahti selvästi hivenen loukkaantuneena. Huokaisin syvään, mieleni olisi tehnyt väittää vastaan, mutta poika puhui totta, olin tosiaan lähes unohtanut parhaan kaverini vaikka asuimmekin saman katon alla.
-Sori… En mä tarkottanut. Mun ajatukset vaan oli tänään vähän sekaisin. Kävin eilen Juhan haudalla, sanoin madaltaen ääneni lähes kuulumattomiin ja hidastin vähän vauhtia. Vilkaisin nopeasti Mattiin joka pysyi hiljaa, poika tiesi etten ollut aikaisemmin käynyt hautausmaalla.
-Mut hei tarviiksä vielä matikassa apua? Voitaisiin kotona vaikka kattoa sitä, ehdotin yrittäen saada sovun palaamaan.
-Njäh, mee vaan Markon kanssa. Jupe pyysikin mua kaupungille niin voin lähtee sinne suoraan. Nähään kotona, poika sopersi nopeasti ja kääntyi kannoillaan takaisin tulosuuntaamme. Kirosin hetken itsekseni käytöstäni, minun täytyisi tosiaan yrittää hyvittää tämä kaikki Matille jotenkin. Jatkoin matkaani parkkipaikalle ajatuksiini vajoten ja refleksin omaisesti sytytin tupakan välittömästi päästyäni ovesta ulos. Aurinko paistoi ensi kertaa varmasti viikkoihin ja mielialani kohoni välittömästi. Navakka tuuli teki edelleen ilmasta kolean, mutta eipähän ainakaan satanut. Samassa sain näköpiiriini tutun bemarin ja sen konepeltiin nojailevan miehen joka katsoi minuun hymyillen. Kiristin tahtiani ja olin muutamalla harppauksella Markon syleilyssä.
-Miten koulussa meni? Mies kysyi kietaistuaan kätensä omistavasti hartioilleni. Kohautin olkiani ja katselin hiljalleen tyhjentyvää parkkipaikkaa, juuri kukaan ei enää nykyisin katsonut kummastuneena minun ja Markon suuntaan, kaiketi ihmiset olivat jo tottuneet näkyyn.
-Psykan maikka keksi antaa meille omien sanojensa mukaan hauskan ja mukavan tehtävän, pitäisi kirjoittaa neljän sivun essee aiheesta Miksi olen minä ja omaan ihanaan tapaansa ohjeiksi se antoi varmaan kymmensivuisen paperinivaskan siitä, mihin tulee esseessä kiinnittää huomiota, sanoin naurahtaen. Marko virnisteli huvittuneena, nappasi sitten tupakan kädestäni ja viskasi sen välittömästi menemään.
-Eiköhän tästä koulun ilmapiiristä ole jo nautittu tarpeeksi. Onks Matti tulossa kyytiin? Mies kysyi ja luikki kuskin puoleiselle ovelle. Pudistin päätäni ja mietin, pitäisikö minun mainita jotain pienestä riidan poikasestamme. Päätin kuitenkin olla huolestuttamatta Markoa ja loikkasin sujuvasti apukuskin paikalle Markon jo käynnistäessä autoa.
-Täytyy käydä kaupan kautta, Marko mutisi ilmeisesti lähinnä itsekseen minun säädellessäni jälleen auton radiota, olin jo luopunut cd soittimen käytöstä tutkittuani miehen levykokoelmat pariin otteeseen.

Ajoimme kaupungille hiljaisuuden vallitessa, mutta kerrankin hiljaisuus ei ollut vaivautunutta eikä kireää, se tuntui täysin luonnolliselta, jopa mukavalta. Tuijottelin ulos ikkunasta, kadut olivat täyttyneet ihmisistä ja lähes jokaisen kasvolta paistoi hymy, hyvä ilma tosiaan taisi vaikuttaa kaikkiin muihin samoin kuin minuun. Samassa näin tutun näköisen, pienikokoisen tummahiuksisen naisen laahustavan tien reunassa ja minulla kesti pitkään, ennen kuin tajusin kuka nainen oli.
-Ei helv… Pysäytä! hihkaisin ja Marko loi minuun epäilevän silmäyksen, mutta noudatti kuitenkin kehotustani ja käänsi auton tien sivuun. Bemari oli hädin tuskin pysähtynyt kun jo työnsin oven auki ja loikkasin salamana ulos autosta.
-Kisu! huusin naisen perään ja tämä käännähti nopeasti epäilevän näköisenä ympäri, mutta epäilevä ilme vaihtui epäuskoiseen hymyyn hänen huomatessa minut tienlaidassa. Ennen kuin kerkesin liikahtaakkaan, nainen jo juoksi luokseni ja loikkasi kaulaani roikkumaan, nainen tosiaan joutui kirjaimellisesti loikkaamaan, sillä korkokengistä huolimatta hän oli minua reilusti päätä lyhyempi.
-Ei hitto vie Aleksi mitä sä täällä teet? Mä luulin et sun piti lähtee sillon ku mä lähin, Kisu lähes kiljui roikkuen edelleen kaulassani. Naurahdin ja taputin naista selkään saaden tämän vihdoin irrottamaan otteensa. Katsoin hymyillen naisen kasvoja uskomatta vieläkään silmiäni, samassa tunsin käden painuvan olalleni ja muistin Markon läsnäolon.
-Jutellaan siitä myöhemmin, sanoin ja tartuin Markon käteen kiinni ja kiskoin miehen vierelleni.
-Tässä on mun elämänkumppanini, Marko, Marko tässä on mun ja Matin lapsuuden, tai no nuoruuden, miten vaan, ystävä Kristina, tutummin Kisu, esittelin nopeasti ihmiset toisilleen ja molemmat katsoivat toisiaan hivenen epäilevästi ennen kuin Kisu ojensi reippaasti kätensä.
-Hei vaan, hauska tavata, nainen sanoi muodollisesti. Marko tarttui ojennettuun käteen ja nyökkäsi.
-Kuin myös, mies sai sanotuksi hiljaa, lähes kyräilevästi. Ilmapiiri oli jännittynyt ja totesin parhaaksi yrittää sulavasti poistua tilanteesta.
-Onks sun numero pysynyt samana? Voitais käydä vaikka kahvilla tai syömässä joku päivä kun nyt samoilla kulmilla jälleen ollaan, kysyin hymyillen Kisulta joka nyökkäsi hivenen vaivautuneena ja vilkaisi vielä Markoa epäilevästi.
-Joo, hei soittele Ale joku päivä niin nähää, ihan uskomatonta nähä sut taas, Kisu lopulta sanoi ja katsoi minuun taas hymyillen ennen kuin käännähti kannoillaan ja hävisi nopeasti ihmisten sekaan. Vilkaisin kysyvästi Markoa.
-Olisikohan tolle teidän käytökselle jokin looginen selitys? kysyin ja hyvä tuuleni tuntui haihtuvan astellessani miehen vierellä takaisin autolle.
-Ai mille käytökselle? Marko kysyi kireän oloisesti ja käynnisti nopeasti auton ja lähti ajamaan kaupan suuntaan. Kyllähän mä tiesin, että Matilla ja Kisulla oli aikoinaan ollut jonkin sortin säpinää ja Matti oli jopa joutunut muutamaan otteeseen vaikeuksiin naisen takia, Kisu kun oli tunnetusti huonoissa piireissä liikkuva pikkurikollinen, jotkut väittivät naisen myös sotkeentuneen isompiinkin ongelmiin, mutta olin syrjäyttänyt ne asiat olan kohautuksella. Mutta mistä ihmeestä Marko voisi Kisun tuntea, omasta mielestäni kukaan ei ikinä maininnut sanallakaa

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 17:05:20

sanallakaan Matin veljeä niihin aikoihin kun Kisu vielä täällä pyöri.
-Mistä sä tunnet Kisun? päätin tarttua härkää sarvista, vaikka osasinkin jo arvata vastauksen.
-Mitä sä tarkotat? Vastahan mä sen naikkosen näin ensimmäistä kertaa? Marko vastasi lähes luontevasti, hetken aikaa jo uskoin kuvitelleeni koko jännittyneen ilmapiirin, mutta epäilys kalvoi sisintäni. Päätin kuitenkin jättää asian sikseen ja tyydyin nyökkäämään, en tosiaan halunnut uutta riitaa Markon kanssa, etenkään nyt, kun molemmilla tuntui selvästi olevan kerrankin hyvä päivä samaan aikaan.

Kotiin saapuessamme välikohtaus oli jo unohtanut ja automatka kaupalta kotiin oli sujunut pirteän jutustelun ja naureskelun merkeissä. Raahasimme yhdessä kauppakassit kotiin.
-Päätit sitten ostaa vuoden ruuat yhellä kertaa? marmatin leikilläni kantaessani viimeistä kassia sisälle Markon jo purkaessa ensimmäisiä.
-Joo no eihän sitä ikinä tiedä jos tulee vaikka joku tulva ja ei päästä kauppaan, Marko virnisteli ja yritti saada mahdutettua kaiken ostamamme kaappeihin. Samassa puhelimeni pirahti soimaan ja kaivoin sen nopeasti taskusta, Markokin keskeytti tekemisensä ja katsoi minuun kysyvästi. Vilkaisin puhelimen ruutua.
-Matti, hymähdin ehkä enemmän itselleni kuin Markolle, mutta ainakin miehen huomio kiinnittyi jälleen ostoskasseihin ja kaappien siivoamiseen.
-Mitä mies? vastasin puhelimeen ja siirryin pöydän ääreen istumaan.
-Ei kai kummempia, hei sori se aikaisempi, en mä sitä sellain tarkottanu, linjan toisesta päästä kuului Matin aidosti pahoillaan oleva ääni.
-Joo ei se mitään, veikkaan et sulla oli muutakin asiaa soitella? sanoin ja tuijotin samalla tiiviisti Markon tekemisiä, mies selvästi kuunteli korvat höröllä keskustelua, vaikka yrittikin esittää keskittyvänsä täysin tekemisiinsä.
-Me ollaan menossa Jupen ja Jarin kans pelaamaan bilistä ja aateltiin et jos tulisit mukaan niin saatais vanha porukka ainakin puoliks kasaan? Matin naureskelevasta äänestä päätellen jompikumpi pojista oli lohkaissut jotakin erittäin hauskaa taustalla. Mietin hetken aikaa ennen kuin nyökäytin päätäni, eihän Matti sitä voinut nähdä, mutta jotenkin se oli refleksin omaista.
-Okei… Kai mä voisinki tulla.. Nyt heti vai? mutisin ja samassa huomasin Markon vilkaisevan nopeasti minuun kysyvänä.
-Joo me ollaan oikeestaan jo salilla et tuu vaan niin nopeasti ku pääset, puhelimesta kuului, nyökkäsin uudestaan.
-No jos joudun kävelee nii menee hetki mut yritän saada kyydin, sanoin naurahtaen huomatessani Markon kaivelevan jo taskustaan avaimet valmiiksi. Nopeasti lopetin puhelun ja katsoin kysyvänä edessäni seisovaa miestä.
-Kuljetuspalvelu Marko&Bemari oy palveluksessanne, mies sanoi virnistellen ja sujautti nopean suukon otsalleni ennen kuin marssi vihellellen eteiseen.
-Matti ja Jupe ja Jari on menos pelaamaan bilistä ja pyysi mut mukaan, selitin kipittäessäni miehen perässä eteiseen ja siitä suoraan autoon saatuani kengät jalkaan,
-Hyvä et vietät välillä aikaa kavereidenkin kanssa. Soita vaan jos tarvoitte kyydin pois, tuun kyllä hakemaan jos ei oo just ruuan laitto kesken, Marko totesi hyväntuulisesti lähtiessään ajamaan biljardi salia kohti, matkaa ei ollut kuin vaivainen kilometri, mutta sekin taittui mukavammin autolla kuin kävellen. Hymyilin kiitollisena miehelle tämän pysäyttäessä auton salin eteen.
-Mä soitan sit, sanoin ja suutelin nopeasti Markon huulia ennen kuin loikkasin ulos autosta ja syöksähdin oven suunnalle.
-Lasku tulee perässä, kuulin Markon huutelevan vielä perääni ja päätäni pudistellen astuin ovista sisälle.

Biljardisali ei ollut muuttunut miksikään sitten viime näkemän, josta oli varmasti jo lähemmäs vuoden verran aikaa. Seinät oli maalattu erinäisin graffiti-maalauksin, heti ovesta tultua näkyi kolme pelipöytää ja niiden takana pienehkö baaritiski, jonka takana seisoi viime vuonna lukion lopettanut poika joka nyt heilautti pirteänä minulle kättään. En saanut millään päähäni pojan nimeä ja tyydyin nyökkäämään tälle tervehdykseksi, samalla kun pujottelin pöytien välistä toiseen saliin. Salit oli erotettu toisistaan väliseinällä ja taaempaa salia ei välttämättä edes huomaisi ilman isoa kylttiä, jossa ilmoitettiin tupakoivien puolesta. Meidän seurueemme lisäksi muita pelaajia ei näkynyt, kuten ei yleensäkään, en ymmärtänyt, miten paikka ei vielä ollut konkurssissa vähäisen kävijämäärän takia.
-Jumalauta Ale siisti nähä pitkästä aikaa! porukasta isokokoisin ja vanhin Jari huudahti heti minut nähtyään ja läimäytti toverillisesti selkääni. Jari oli lähemmäs kaksimetrinen, lihaksikas mies, jolla oli tatuointeja joka lähtöön ja siiliksi ajellut hiukset, juuri sellainen, joka kierrettiin kadulla törmätessä kaukaa.
-Todellakin, mitä siitä on kun viiimeks nähtiin? Ainakin puolvuotta, tokaisin hymyssä suin ja heilautin kättäni Jupelle ja Matille jotka kasailivat palloja kolmion sisään.
-Tiesitkö muuten et Kisu on taas kuvioissa? kysyin perään antamatta Jarille mahdollisuutta alkaa muistelemaan menneitä sen enempää. Tässä vaiheessa myös Matti lopetti pallojen kasailemisen ja käänsi katseensa hölmistyneenä meidän suuntaan. Jari naurahti kyynisesti.
-Vaikee sitä on olla huomaamatta kun muija pamahti muutama päivä takaperin keskellä yötä oven taakse itku kurkussa ja urheilukassit olalla ja pyys et saa majottua mun luona, Jari totesi virnistellen. Matti yritti jälleen keskittyä pallojen järjestelemiseen, mutta pojan ilmeestä huomasin hänen ajatusten kulkevan jossain ihan muualla. Nyökyttelin naureskellen päätäni ja kävin hakemassa itselleni mailan.
-Matti muuten, Marko sano et voidaan soittaa ku halutaan kotiin, tulee hakemaan jos sil ei oo mitään ihmeempiä, totesin ohimennen Jarin jo aloitellessa peliä. Pari jako oli selvästi pysynyt samana kuin aina, minä ja Matti vastaan Jari ja Jupe.
-Ei helvettí mä en enää ikinä valita siit et oot broidin kans, ei se ikinä suostuis mua tulla hakemaan jos soittaisin, Matti totesi päätään pudistellen, mutta piti katseensa tiivisti pelipöydässä.
-Mä vähän kuulinkin, et sulla on ollut juttua Markon kanssa, ei ois kyllä susta ihan heti uskonut… Mutta enpä olis kyllä Markostakaan uskonut sillon nuoruusvuosina, Jari totesi naureskellen aloituslyöntinsä jälkeen ja uppoutui selvästi omiin maailmoihinsa. Vasta siinä vaiheessa tajusin, että Jari ja Kisu tosiaan oli lähempänä Markon kuin minun ikäluokkaa, joten siinä mielessä ei ollut ihmekään, jos Marko tuntisi Kisun ja Jarin. Päätin kysyä Markolta uudestaan aiheesta myöhemmin, nyt sen sijaan päätin hetkeksi työntää kaikki murheet sivuun ja vain nauttia siitä, kun olimme vihdoin saaneet vanhan kaveriporukan kasaan.

MARKO

Tiputettuani Aleksin biljardi salille ajoin Teron luo. Painoin miehen kerrostalokaksion ovikelloa vaativasti, ja pian ovi aukesikin.
-Mitä sä täällä mesoat? Tero kysyi unisen oloisena.
-Mulla on asiaa, mutta en voi viipyä kauaa, sanoin astuessani miehen viittauksesta sisälle.
-Ootko sä yksin? kysyin vielä ympärilleni vilkaisten.
-Oon. Mä olin just laittamassa kahvia tulemaan, tuu tänne keittiöön.
Seurasin Teroa keittiöön saatuani kengät potkittua jalastani, ja istuin pienen pöydän äärelle.
-Muistatko sattumoisin erään naisen nimeltä Kisu?
-Sen pirihuoran? Totta kai. Eikö se jonnekkin hesan suuntaan hävinny?
-No nyt se on palanu takas, sanoin tuijotellen ulos ikkunasta.
-Mitä?
-Niin just. Se on palannu takas. Me nähtiin se kaupungilla. Aleksi sen tunsi.
-Niin sehän liikku tossa muutama vuos sitten Aleksin ja Matin kanssa samois porukoissa, Terokin sanoi nyökytellen. Itse olin juuri silloin aloitellut armeijaa, ja joutunut kuuntelemaan puhelimessa vanhempieni selostuksia Matin kapinallisesta vaiheesta.
Pureskelin alahuultani mietteliäänä, ja tuijottelin ikkunan takana lentelevää lokkia.
-Mutta Kisu tuskin oli sun asias? Tero sanoi tarkkaillen minua. Vilkaisin kaveriani nopeasti, ja ihmettelin jälleen kuinka hyvin hän pystyi lukemaan minua.
-Ei... Se ei ollu mun asia, mutisin hiljaa.
-Mikä sitten on hätänä? Tero kysyi laskien mukillisen kahvia eteeni. Käänsin huomioni mukiin, ja pureskelin mietteliäänä huultani.
-Mä vaan... Mua pelottaa, sanoin hiljaa.
-Aleksi?
-Niin. Kuten varmaan muistat, niin mulla pakkaa olemaan huonoa tuuria noitten suhteiden kanssa.
-Ari, Leksa, Kimmo, Masa... Jep, sulla on ollu huonoa tuuria, mutta etkö säkin jo usko, että joskus suakin on pakko onnistaa?
-Niin kai, mutta...
-Ei mitään muttia. Sä onnistut korkeintaan ite pilaamaan suhtees, jos liikaa murehdit. Ei Aleksi musta vaikuta mitenkään narsistilta, eikä sen paremmin huumeita tai viinaa dokaavaltakaan.
-Mä vaan jotenkin... Kun me se Kisukin tavattiin ja...
-Sehän oli kuivilla silloin ku se noitten nuorten kanssa kulki. Tai niin ainakin puhuttiin. Ja hei oikeesti, et sä voi koko loppuikääs elää viikatemiehen morsiona.
-Oot varmaan oikeassa, sanoin ja tyhjensin puoli kuppia kerralla.
-Mutta sun kannattais puhua Aleksille, Tero jatkoi katsoen minua suoraan simiin.
-Ai mistä? Mun existä vai? Tuleepa hilpeä keskustelu. Aleksi hei, mä halusin vaan sanoa, et kaikki mun edelliset suhteet on kariutunu siihen että toinen on menny ja kuollu, tai joutunu laitokseen, sanoin tekopirteästi, ja tunsin kuinka paniikki oli nostamaisillaan päätään sisälläni. Suljin silmäni, ja vedin syvään henkeä, päästäen ilman sitten hitaasti valumaan ulos.
-Sori, mutisin Terolle, joka katsoi minua huolestuneena.
-Oikeesti, puhu sille pojalle, tai edes jollekkin, ennen ku sä ite sekoat, hän sanoi varovasti. Huoli kuului hänen äänessään.
-Tää vaan... No tää syksy ylipäätänsä, sitten kaikki tapahtunu saa mut vaan niin... No sanottaisko näin, että turhan monta menneisyyden haamua on noussu viime aikoina esille, sanoin lopulta, ja jäin taas tuijottelemaan ulos ikkunasta. Tunsin kuinka Tero tuli viereeni, ja halasi minua lujasti.
-Mä olen aina valmis kuuntelemaan, kyllähän sä sen tiedät?
-Kiitos, sanoin miehen irrottaessa otteensa. Nousin ylös, ja vein mukin tiskialtaaseen.
-Mun tarttee mennä, täytyy tehä jotain ruokaa, sanoin hermostuneesti.
-Soittele jos haluat puhua, Tero sanoi, ja nyökkäsin siirtyen eteiseen.

Päästessäni kotiin, näin pienen hahmon istumassa rappusillamme. Nainen nousi seisomaan epäröiden, kun nousi autosta.
-Matti ei oo kotona, sanoin terävästi naista tarkkaillen.
-Tiedän. Sut mä halusin nähä. Mä halusin pyytää anteeks. Mä tiiän, että sä et usko, mutta mä olen muuttunu niistä ajoista kun sä mut tunsit.
-Aha.
-Hei Make, ihan tosi, nainen sanoi ja tarttui käsivarteeni.
-Pysy poissa mun ja Matin tieltä. Sä aiheutit sille ihan tarpeeks ongelmia jo silloin aikanaan. Ja pysy erossa Aleksista, sanoin katsoen naista tiviisti. Hän päästi kätensä valahtamaan alas, ja näin kuinka kyneleet nousi hänen silmiinsä.
-Mä toivoin, että sä olisit ymmärtäny. Mä olen oikeesti muuttunu. Mä en enää edes pidä yhteyttä niihin porukoihin, joissa silloin liikuin.
-Mitä sä hesassa teit?
-Olin suljetulla, Kisu kuiskasi hiljaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin jotain säälin tapaista naista kohtaan.
-Sori Kisu, mutta mulla on ihan tarpeeks vaikeaa ilman että joudun miettimään oletko sä tosiaan muuttunut vai et, sanoin naiselle ja pyyhkäisin kyyneleen hänen poskeltaan, ennen kuin käännyin ja astelin sisälle.

Sain makaroonilaatikon juuri uunista, kun Aleksi soitti.
-Me oltais valmiita tuleen kotiin, tuutko sä hakemaan?
-Mä olen tulossa, sanoin mahdolisimman pirteästi, ja katkaisin puhelun.
Pian pysäytin bemarin salin eteen, ja moikkasin hajamielisesti Jarille ja Jupelle, jotka suuntasivat Jarin auton suuntaan.
-Tehän aikasin lopetitte, sanoin kun Matti ja Aleksi nousivat autoon.
-Joo no Jarille tuli menoa, ja johan me ehittiin kolme tuntia palloja mäiskimään, Matti sanoi äänellä, josta selvästi kuuli että hän jätti sanomatta monta asiaa. Vilkaisin taustapeilin kautta poikaa, joka hymyili tyynesti katsellessaan ikkunasta ulos.
-Mä sain just makaroonilaatikon uunista ulos, niin päästään syömään heti, sanoin kääntyen koti-pihalle. Samassa puhelimeni alkoi soimaan, ja vilkaisin uteliaana soittajaa. ”Riku” välkkyi näytöllä, ja vastasin hieman ihmetellen.
-Make.
-Riku tääl moi, mies aloitti iloisesti.
-No moro, sanoin nousten autosta.
-Onko paha paikka?
-Ei ole, puhu vaan, sanoin ja jäin istumaan kuistin kaiteelle ihmeissäni. Menneisyys alkoi todella nousta turhan usein esiin.
-Mulla ois sulle kaksikin asiaa. Ensiksikin, mitä teet viikonloppuna?
-En varmaan mitään ihmeellistä.
-Ajeletko tänne? Sunnuntaina.
-Miksi?
-No meillä ois tollanen pikku juttu, kuin ristiäiset, ja me ajateltiin Minnan kanssa, et jos haluaisit tulla pojan kummiks, Riku selitti ja sai minut melkein tippumaan kaiteelta.
-Mitä?
-Siis ei pakko ole, mutta...
-Mä tulen mielelläni, mä vaan yllätyin.
-Minnan sisko miehensä kanssa on sylikummit, mutta me haluttais pojalle toisetkin kummit, ja ajateltiin sitten pyytää sua ja toiseks kummitädiks tulee Eetun sisko Emilia. Muistatko sä Empun viel?
-Joo muistan, sanoin vaisusti. Eetu oli itse ampunut itsensä pari vuotta aikaisemmin.
-Ja sit meillä ois pyyntö.
Olin jotain sellaista osannut odottaakin, kun näin soittajan nimen, mutta silti Rikun pyyntö yllätti minut.
-Katos kun toi meiän nelijalkanen vauva ei oikein pidä tästä kaksjalkasesta, niin me ajateltiin että haluaisitko sä ottaa Ujon.
-Oletko sä tosissas? kysyin innoissani.
-No sä pidit Jöröstäkin, niin ajattelin että jos sä haluaisit ottaa ton Jörön pojan, mies selitti nopeasti.
-Totta kai mä sen otan, lupasi välittömästi.
Sovimme vielä tapaavamme sunnuntaina kymmeneltä, ja menin sisälle, jossa Matti ja Aleksi istuivat syömässä.
-Sunnuntaina mennään käymään Hesassa, ilmoitin Aleksille ja suutelin häntä pikaisesti.
-Haluatteko sä ja Lotta mennä Leenan porukkaa moikkaamaan? kysyin Matilta, joka tuijotteli lautastaan.
-Joo voitais me mennä, Kaisa on kauan jo pyytäny käymään, poika vastasi samalla kun itse menin hakemaan ruokaa.
-Ai niin, meille tulee koira, ilmoitin selkä poikia päin. Kun käännyin, huomasin kummankin tuijottavan minua hämmentyneinä.

Aleksi

-Koira? kohotin toista kulmaani epäilevästi ja tuijotin Markoa. Mies nyökkäsi ja jatkoi tyynesti syömistä. En voinut ymmärtää mistä mies oli moisen päähänpiston saanut.
-Mä en sit yhtäkään rakkia ala kusettamaan aamusin, marmatin ja aloin lapioida makaronilaatikkoa suuhuni närkästyneenä. Marko naurahti huvittuneena.
-Mitä sul on koiria vastaan? Mun kaveri ei pysty pitämään Ujoa enää niin se tulee meille, mies lopulta totesi sellaisella äänensävyllä, että arvasin että vastaansanominen olisi täysin turhaa. Pudistelin päätäni ja nousin viemään lautasta tiskialtaaseen.
-Mulla ei ole mitään koiria vastaan, mutta mun mielestä tällaisista asioista kuuluisi keskustella etukäteen, tuhahdin alkaessani samalla tyhjentää tiskikonetta.
-No kaveri sai muksun ja ei pysty pitämään koiraa, joten lupasin ottaa sen meille. Se on oikeasti tosi kiva koira, Marko sanoi hivenen lepyttelevään sävyyn ja ilmestyi samalla vierelleni hymyillen.
-Sä tuut tykkäämään siitä, mies totesi nopeasti ja sujautti kevyen suukon poskelleni ennen kuin poistui yläkertaan. Matti alkoi nauraa pöydän ääressä epäuskoisena ja vilkaisin tätä murhaavasti.
-Mikä nyt on noin hauskaa, tuhahdin saatuani viimein astiat laitettua ja marssin ulko-ovelle kaivaen samalla tupakat taskusta Matin hölkötellessä perääni.
-On toi mun rakas veljeni vaan niin ihana, koirahan tästä talosta enää puuttuikin.. mitä seuraavaksi, varmaan haluaa adoptoida jonkun pienen neekerilapsen, Matti totesi edelleen naureskellen ja lopulta minun oli pakko yhtyä nauruun. Ajatus Markosta hoitamassa koiraa ja pientä tummaihoista lasta sai väkisinkin hymyn huulille.
-No ehkä toivotaan että tää villitys jää pelkästään tähän koiraan, naurahdin ja tajusin samassa, että eihän koiran hankkiminen välttämättä olekaan mikään maailmanloppu, voihan sellainen pieni karvaturri olla ihan hauskaakin seuraa.

Löysin Markon yläkerrasta jonkin sortin kirjaa selailemassa. Jäin epäröiden huoneen ovelle ja tuijottelin jalkojani miettien, mitä pitäisi sanoa tai tehdä. Lopulta Marko nosti katseensa kirjasta minuun.
-Noh, mikä on? mies kysyi ja nousi sängyn reunalle istumaan. Hipsin varovasti miehen viereen istumaan ja kiedoin kädet tämän ympärille.
-Ei se koira varmaan nyt niin kauhea asia ole… Mutta mä en sit oikeesti rupee aamusin heräämään sen takia aikaisemmin, sanoin lopulta hymähtäen ja kuulin kuinka Marko naurahti ja pörrötti hiuksiani.
-Mä tiesin et oot oikeesti tota mieltä, mies lopulta totesi ja suuteli pikaisesti huuliani.
-Mä käyn vielä hoitamassa kylillä pari asiaa, sun pitäis varmaan tehä läksyt, Marko totesi nyökäten kohti avaamatonta koululaukkuani. Irvistin muka tuskallisesti mutta kiskoin kuitenkin repun sängyn viereen.
-Älä oo myöhään, mutisin vielä miehen perään ja kaivoin englannin kirjat nenäni eteen ja yritin tosissani keksittyä tehtäviin.

-Aleksi! Aleksi nukutsä, tuttu ääni tunkeutui tajuntaani ja nousin säpsähtäen sängyn reunalle istumaan ja vilkuilin ympärilleni, minulta meni hetki tajuta missä olin ja mitä oli tapahtunut. Lopulta kohtasin Markon virnuilevat kasvot kun tämä vilkuili vuoroin unisia kasvojani ja vuoroin sängyllä avoinna olevaa englanninkirjaa, jossa oli esillä edelleen sama aukeama, jota aloin tekemään Markon lähtiessä. Virnistin unisena ja yritin sukia hiuksiani suoriksi.
-Mitä kello on? Mä vissiin nukahdin, mutisin ja yritin hapuilla kännykkääni lattialta.
-Kohta yhdeksän, tuutko alas kattoo mun ja Matin kans leffaa? Marko sanoi kiskoen samalla minut ylös sängyltä ja kiersi kätensä ympärilleni.
-Mulla on kyl viel noi läksyt tekemättä mut.. No joo, tuun mä, naurahdin lopulta ja suutelin miehen huulia ennen kuin irrottauduin tämän otteesta ja lähdin laahustamaan alakertaan jossa Matti jo istui sohvalla sipsikulho sylissään.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 17:07:06

MARKO

Ajatukseni eivät oikein tahtoneet pysyä elokuvassa jota katsoimme. Onneksi kumpikaan pojista ei näyttänyt huomaavan sitä. Aleksi nojasi olkaani vasten ja vaikutti nukahtaneen uudestaan. Matti oli valloittanut sohvan toisen päädyn sipsikulhon kera, eikä hän ollut tarjonnut kulhoa meidän suuntaan kuin kerran. Elokuvassa oli juuri koira, joka muistutti Jöröä todella paljon. Mietin hajamielisesti millainen kaveri Ujo mahtaisi olla. Pieni hymy nousi huulilleni kun muistelin Jöröä. Koira oli jouduttu lopettamaan vajaa vuosi sitten kun siltä löydettiin kasvain.
-Matti, muistatko sä Jörön? kysyin äkkiä veljeltäni, joka katsoi minua hämmentyneenä.
-Joo muistan. Ei se kesä ihan hevillä unohdu, poika vastasi hitaasti.
-Ujo, se koira joka meille tulee, on Jörön poika, sanoin kääntämättä katsettani telkkarista. Aleksi liikahti hieman, ja tunsin pojan tarkkailevan kasvojani.
-Milloin sulla on koira ollu? hän kysyi lopulta, kuin punniten jokaista sanaansa huolella.
-Muutama vuos sitten, vastasin ja vilkaisin nopeasti Mattia, ennen kuin käänsin katseeni Aleksiin.
-Mutta ei puhuta siitä nyt, se oli vaan hoidossa, jatkoin hänelle ja hymyilin hiukan. Uteliaisuus paistoi pojan kasvoista, mutta hän ei kuitenkaan kysynyt mitään.
-Mun tarttee käydä vessassa, sanoin ja nousin ylös. Menin äänekkäästi astellen vessaan, ja hiippailin takaisin päin juuri parahiksi kuullakseni Aleksin kysyvän Matilta
-Mitä silloin tapahtui?
-Marko saa ite kertoa, kun haluaa. Musta tuntuu kyllä hiukan ihmeelliseltä et se ei oo kertonu. Vaikka ei teillä taida pahemmin jäädä aikaa puhumiselle, veljeni kuului vastaavan. Mitä Aleksi vastasi hänelle, meni minulta ohi, sillä hiippailin takaisin vessaan vetämään pöntön ennen kuin astelin reippaasti olohuoneeseen ja palasin paikalleni.
Minun olisi puhuttava Aleksin kanssa, tiesin sen, mutta tänään ei ollut oikea aika.

Seuraavana aamuna käänsin laiskasti kylkeä Aleksin kellon soidessa. Olin valvonut suurimman osan yöstä, joten nukahdin saman tien uudestaan. Seuraavan kerran heräsin siihen että oli ihan hèlvetin kuuma ja aurinko porotti suoraan kasvoilleni. Raotin hitaasti silmiäni ja vilkaisin kelloa, joka kipusi juuri näyttämään puoli kolmea. Haukotellen nousin istumaan ja katselin hetken Aleksia joka tuhisi unisesti ja kiskoi peittoa paremmin kasvojensa suojaksi. Katselin hymyillen hänen heräämistään.
-Mitä sä tuijotat? Ja mitä kello on? kuului uninen mumina peiton sisältä.
-Sua ja puol kolme, että nuoriherra saa luvan alkaa keräämään luitaan ja nousemaan ylös. Lähetään käymään ostamas sille muksulle joku lahja. Se ei taida autoa viel tarvita?
-Häh? Aleksi kysyi nousten istumaan ja venytteli makeasti haukotellen.
-Mikä muksu? hän kysyi katsoen valppaasti minua hetken.
en voinut olla nauramatta pojan kauhistuneelle ilmeelle, ja nousin ylös pörröttäen hänen hiuksiaan.
-Mikäköhän. No se Rikun ja Minnan toukka, se mun kummilapsi, sanoin alkaen kiskomaan vaatteita kaapista.
Löydettyäni puhtaat vaatteet suuntasin kulkuni kohti suihkua vihellellen.

Kello oli jo miltein neljä, kun viimein astelimme kultasepän liikkeeseen.
-Voinko auttaa jotenkin? kysyi hymyilevä nainen tiskin takaa.
-Tota oikeastaan voit. Mun tarttis saada kummilapselle joku kastelahja, eikä mulla oo hajuakaan mitä sellaiselle kuuluis viedä, sanoin ja hymyilin naiselle.
-Täältä löytyy oikeastaan kaikenlaisia muistotavaroita, nainen sanoi ja ohjasi minut erään vitriinin luo. Katselimme hetken tarjolla olevia tuotteita, ja päädyin lopulta hopeiseen haikara-patsaaseen.
Kun käännyin ympäri huomasin Aleksin katselevan hajamielisesti sormuksia joita oli esillä tiskin vitriinissä.
-Haluaisitko sä tuollaisen? kysyin kietoen käteni pojan ympärille. Aleksi hätkähti ja punastui myyjän vilkaistessa meitä huvittuneena.
-Mitä? En mä kun mä vaan... Tai siis...
-Älä ny pelästy, sanoin ja rutistin poikaa hiukan, jonka jälkeen suutelin hänen hiuksiaan.
-Ootetaan nyt edes sen aikaa että tuut täysikäseksi, kuiskasin pojan korvaan, jonka jälkeen irrottauduin hänestä ja menin maksamaan haikaran.

Sunnuntai alkoi yhtenä kaaoksena, sillä onnistuimme nukkumaan komeasti pommiin. Ainoastaan Lotan iltainen järjestälmellisyys, kun hän oli patistanut minua ja Aleksia kaivamaan puvut valmiiksi, sai meidät liikkeelle niin, että tiputettuamme Matin ja Lotan Leenan asunnon lähelle, seisoimme Rikun ja Minnan asunnon ovella kymmentä yli kymmenen. Riku tuli avaamaan oven, ja nähdessään minut hän kietoi hihkaisten kädet ympärilleni
-Jumalauta, sua meinannu enää edes tunnistaa, Riku totesi työntäessään minut takaisin käsivarren mitan päähän itsestän. En voinut muuta kuin naurahtaa.
-Kiitti samoin, sua voi tunistaa puku päällä, sanoin ja käännyin sitten taakseni jääneen Aleksin puoleen.
-Riku, tässä on mun poikaystävä, Aleksi. Aleksi, Riku, esittelin kaksikon toisilleen. Riku kohotti hieman kulmiaan katsoessaan Aleksia päästä varpaisiin, mutta ojensi sitten kätensä hymyillen pojalle.
-Joo, tervetuloa, tulkaa toki sisälle, hän sanoi muistaen isännän roolinsa.
Tuskin saimme itsemme sisälle, kun Minna ryntäsi halaamaan minua, perässään Emppu sekä joku toinen nainen, jonka nopeasti päättelin olevan Empun tyttöystävä.
-Make! Siitä on aikaa siis... No liian kauan, Emppu sanoi halaten minua Minnan siirtyessä kättelemään Aleksia. Pian Empunkin huomio kiinnittyi punastelevaan poikaan, joka selvästi oli hämillään saamastaan huomiosta. Tyttö sanoi sen, jota olin pelännyt koko ajan
-Ai tää on sun nykyinen? Ei kyllä yhtään sun tyyppinen, siis ku vertaa entisiin. Mutta saahan sitä makuaan vaihtaa, ja sulla on ollu huono maku, tyttö laukoi ja minä toivoin että olisin voinut vajota lattian läpi. Riku ja Minna aavistivat jotain, sillä Minna nappasi Aleksin matkaansa, luvaten esitellä paikalla jo olevat ihmiset, kun taas Riku halusi että me menisimme ihan ensimmäisenä tutustumaan Ujoon. Kun pääsimme takapihalle, vilkaisi mies ympärilleen ja kysyi siten hiljaa
-Paljonko Aleksi tietää? Siis Arista ja Leksasta ja muista?
Huokaisin hiljaa ja kyykistyin rapsuttelemaan koiraa, joka oli tullut luoksemme.
-Ei se tiedä mitään, tai siis mä en ole ainakaan kertonut mitään, sanoin hiljaa.
-Oletteko te vakavissanne yhdessä? Riku kysyi, ja jokin hänen äänessään muistutti elävästi minua Arista. Pyyhkäisin vaivihkaa kyyneleen pois poskeltani. Riku oli liian tarkkaavainen, ja tunsin kuinka hän kietoi kätensä harteilleni.
-Sori, ei mun ollu tarkoitus pahoittaa sun mieltäs, hän sanoi.
-Mä vaan... Mulle tuli Ari mieleen, sanoin hiljaa.
-Marko? kysyi epäröivä ääni jostain takaamme. Riku nousi ja kuulin kuinka hän käveli pois päin minusta. Pian tunsin uudet kädet ympärilläni, ja tunsin kuinka Aleksi painoi päänsä olkaani vasten. Hän ei sanonut mitään, joten arvasin Rikun sanoneen jotakin.
Pyyhin silmäni kuiviksi, ja käännyin Aleksin puoleen. Halasin häntä pitkään, ennen kuin irrottauduin ja katsoin Aleksia. Nostin pojan kasvoja leuasta ylöspäin, kunnes tavoitin hänen silmänsä. Katsoin poikaa surullisesti hymyillen.
-Kuule, mitä jos me ei mentäis tänään vielä kotiin? Mennään jonnekkin hotelliin yöks, ja puhutaan. Mun tarttee kertoa sulle monta juttua... Juttua mun menneisydestä, sanoin ja katsoin poikaa kysyvästi. Aleksi nyökkäsi empien, joten painoin huuleni uudestaan hänen huulilleen.

Palasimme sisälle, ja minä livistin nopeasti vessan kautta, ennen kuin palasin muiden luo. Käteltyäni kaikki paikalla olijat läpi, siirryin Aleksi perässäni hieman sivummalle, jossa Emppu ja hänen tyttönsä odottivat juhlan alkua omissa oloissaan.
-Moi, mä oon Make, sanoin tytölle joka tarttui käteeni hymyillen.
-Siiri, ja mä olen kuullut susta niin paljon, että on hienoa vihdoin tavata, tyttö sanoi hymyillen. Katsoin häntä hieman tarkemmin, sillä hänessa oli jotain tutun oloista.
Tummat hiukset oli leikattu lyhyiksi, ja silmät olivat syvän ruskeat. Kaikesta huolimatta en osannut yhdistää häntä mihinkään.
-Tota, tää on noloa, mutta sä näytät kauheen tutulta? sanoin empien, ja sain Siirin naurahtamaan.
-Joo no se voi johtua siitä, että sä tunnet mun veljen, Rinkisen Mikan, tyttö sanoi, ja samassa tajusin hänen ja veljensä yhdennäköisyyden.
-No voi hemmetti, miks mä en sitä ite tajunnu, sanoin naurahtaen.
-Mitä Mikal kuuluu? jatkoin hymyillen. Siirin kasvot muuttuivat surullisiksi.
-Ei hyvää, se joutu lento-onnettomuuteen, se harjotuslento ku hornetti tippu, muistatko? No se selvis hengissä joo, ja on nyt kuntoutuksessa, jaloissa ei tuntoa, Siiri selitti surullisena.
-mutta ennuste on hyvä, hän jatkoi koittaen saada hymyn huulilleen.
Samassa onneksi Riku tuli hakemaan minua ja Emppua, joten pääsin eroon ikävästä tilanteesta.

Aleksi

Koko päivä oli ollut yhtä hullunmyllyä, en ollut muutenkaan oikeastaan koskaan viihtynyt minkään tyyppisissä sukujuhlissa, saatika nyt kun ympärillä pörräsi täysin tuntemattomat ihmiset joiden nimiä yritin vaivalloisesti muistella. Markon outo käytös yhdistettynä muiden vieraiden pahoitteleviin katseisiin ja hiljaisiin supatteluihin ei suinkaan parantanut oloani, en voinut lakata miettimästä, mitä Marko oli minulta salannut. Päässäni risteili toinen toistaan kummallisempia ajatuksia, hetkittäin luulin kuvittelevani kaiken ja seuraavassa hetkessä olin täysin varma, että Marko on vähintäänkin mielipuolinen murhaaja tai jotain muuta vastaavaa.
-Mä käyn tupakalla, kuiskasin Markon korvaan ja poistuin nopeasti, ennen kuin mies ehtisi lähteä mukaani, halusin olla hetken ihan yksin. Menin ulos ja ensimmäiseksi sain vastaani häntää heiluttavan koiran joka kerjäsi rapsutuksia, en voinut olla hymyilemättä rapsuttaessani hajamielisesti koiraa, ehkä tuo karvaturri tosiaan olisi ihan mukava kaveri.
-Voi kunpa ihmiset olisivat yhtä yksinkertaisia kuin koirat, säkin näytät perin tyytyväiseltä pelkästään siitä ilosta et silitän sua, hymähdin ajatuksissani koiralle samalla kun sytytin tupakan. Päässäni risteilivät kaikkien ihmisten toistamat sanat, kuinka Markon kaikki aikaisemmat suhteet olivat olleet jollain tapaa huonoja, kuinka miehellä oli jo nyt rankka elämä takanaan noin nuoreksi. Kaikki vaan jätti oleellisimman kertomatta, MITÄ oikeastaan oli tapahtunut Markon elämässä aikaisemmin?
-Tuu Aleksi sisälle, kuulin jonkun nimettömän kasvon huikkaavan ovelta. Loin viimeisen katsauksen koiraan ja harpoin olohuoneeseen josta löysin nopeasti Markon ja siirryin tämän viereen. Mies pujotti kätensä ympärilleni ja vilkaisi minua hymyillen ennen kuin käänsi katseensa takaisin juhlan aiheeseen, pieneen poikaan joka makasi ihmeen rauhallisesti sylikuminsa sylissä papin aloittaessa tutun selityksensä. En jaksanut juurikaan kiinnittää huomiota papin sanoihin vaan annoin katseeni vaellella ympäri huonetta.
-Kastan sinut, Ari Eetu Matias... Pappi kuului sanovan kovaan ääneen ja samassa tunsin Markon säpsähtävän vieressäni, vilkaisin vierelläni seisovaa miestä ja huomasin tämän kostuneet silmät. Ei ollut vaikea huomata, että Marko ei myöskään ollut ainoa, jota nimi oli selvästi koskettanut. Katsoin Markoa kysyvästi, tunsin oloni erittäin pahasti ulkopuoliseksi muiden katsoessa liikuttuneina vuoroin lapsen vanhempia ja vuoroin pientä poikaa, joka edelleen makasi hiljaisena kumminsa sylissä.
-Mä kerron sulle kaiken tänään, mä lupaan, Marko kuiskasi hiljaa korvaani ja puristi minut tiukemmin itseään vasten. Tyydyin nyökkäämään. En edelleenkään tiedä, mitä olisin asiasta ajatellut.

Kahvipöydässä tunnelma oli jo rentoutunut ja kaikki onnittelivat tuoreita vanhempia ja kehuivat hienoa nimeä. Itse olisin ollut jo aivan valmis lähtemään pois, mutta yritin olla hienotunteinen ja en vihjaissut asiasta millään tapaa, vaan keskityin tarjoamisten kumoamiseen alas kurkustani kuunnellen sivukorvalla muiden iloista höpötystä milloin mistäkin. Kahvittelut tuntuivat kestävän ikuisuuden, johtuen varmaan myös siitä, että itse istuin suurimman osan ajasta hiljaa, mitä nyt muutamat kyselivät silloin tällöin jotain turhanpäiväistä minulta.
-Me voitaisiin Aleksin kanssa alkaa pikkuhiljaa tehdä tästä lähtöä, Marko totesi lopulta pitkien jaarittelujen jälkeen.
-Voi että, olisi kyllä ollut mukava jos olisitte jääneet pidemmäksi aikaa, lapsen äiti, jonka nimeä en millään saanut heti päähäni, totesi noustessaan pöydästä ja kiersi meidän luoksemme ja halasi Markoa.
-Tosi kiva kun kävitte, ja kiitos nyt vielä kerran kun otatte Ujon itsellenne, nainen höpötti ja siirtyi sitten kättelemään minua.
-Oli mukava tutustua myös sinuun, pidä toi Marko nyt ruodussa, nainen sanoi hymyillen.
-Kuin myös, parhaani yritän, sanoin naurahtaen ja vilkaisin Markoa joka kävi vielä ilmeisesti hyvästelemässä kaikki ennen kuin saapui takaisin rinnalleni ja ohjasi minua ulko-ovea kohti.
-Nätin nimen olivat antaneet lapselle, totesin muka ohimennen kokeillakseni kepillä jäätä. Marko jännittyi hivenen mutta nyökkäsi sen jälkeen.
-Niin... Totta puhut, mies lisäsi hiljaisesti saapuessamme eteiseen Riku kannoillamme puhuen iloisesti Ujosta ja sen hoitamisesta.

MARKO

Minua harmitti, kun Riku ei ollut varoittanut etukäteen nimestä jonka he olivat pojalle antaneet. Toisaalta ymmärsin heidän valintaa, sillä Ari oli kuitenkin ollut kuin veli Rikulle, ja myös Minna oli tuntenut hänet hyvin. Samoin kun Eetu oli ollut heille läheinen. Huokaisin hiljaa, ja sain Aleksin vilkaisemaan minua kysyvästi. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan pysäytin auton hotellin parkkipaikalle, ja nousimme ulos siitä pieneen tihkusateeseen. Vilkaisin taivasta mietteliäänä. Se oli synkkä, vaikka siihen asti oli aurinko paistanut. Hetken ajan kuvittelin taivaan kuvastavan mielialaani. Aleksi tuli viereeni ja tarttui varovasti käteeni, jolloin käänsin kasvoni hymyillen pojan puoleen.
-Eiköhän mennä, sanoin, ja Aleksin nyökätessä lähdimme kävelemään sisälle hotellin isoista ovista.

Huone oli pieni mutta siisti. Olin tyytyväinen, että saimme sen, sillä minusta tuntui parhaimmalta että saisimme puhua asioista puolueettomalla maaperällä. Heitin kassin, jossa oli meidän vaihtovaatteemme sekä pari viinapulloa, jotka Riku oli antanut mukaan, sillä mies kai ajatteli että tulisin tarvitsemaan vahvistusta. Käännyin katsomaan mietteliäänä Aleksia, joka oli seisahtunut ovelle.
-Mä käyn eka suihkussa, tilaa sä sillä aikaa meille jotain sapuskaa, jooko kulta?
Poika nyökkäsi hajamielisesti, ja minun viskatessa pikkutakkini kassin viereen, ennen kuin suuntasin kulkuni suihkuun.

Tullessani ulos suihkusta huomasin Aleksin siirtyneen istumaan pienelle parvekkeelle. Ruoka oli myös tullut, ja poika näkyi jo syövän. Hänen pukunsa oli sängyllä kassin vieressä, ja huomasin toisen viinapullon puuttuvan. Kiskottuani farkut jalkaani suuntasin kulkuni parvekkeelle. Aleksi kääntyi katsomaan minua kevyesti punastuen.
-Tota, toivottavasti ei haittaa ku mä otin ton jo tänne, poika selitteli viitaten avattuun viinapulloon. Pudistin päätäni hymyillen, ja kaadoin tyhjän lasin miltein täyteen kirkasta ennen kuin istahdin toiselle tuolille ja loin katseeni jonnekkin kauas. En kuitenkaan nähnyt edessäni aukeavaa maisemaa, vaan muistelin menneisyyttäni. Maistoin lasistani ja irvistin. Huokaisin hiljaa ja vilkaisin silmäkulmastani hermostunutta poikaa.
-Ihan ekaks, tässä on sulle satanen, siltä varalta et sä päätät poistua ovet paukkuen, mutta mä toivon et sä kuitenkin kuuntelisit eka, sanoin ojentaen samalla pojalle kaksi viisikymppistä. Aleksin ilme oli jotain hermostuneen ja kauhistuneen välillä, kun hän otti rahat ja nyökkäsi. Täytin myös pojan lasin, ennen kuin siirsin taas huomioni kaukaisuuteen.
-Okei, mä tiedän et mun olis pitäny kai puhua tästä jo aikoja sitten... Tai viimeistään nyt kun kaikkea omituista on alkanut tapahtua, ja menneisyyden haamuja on alkanu liikumaan taas... Tästä on nyt muutama vuos aikaa, mä olin joku sun ikänen, ja justiinsa sekä muuttanut kotoa että astunut kaapista. Mä rakastuin mun treenikaveriin, ja se muhun. Me oltiin onnellisia yhdessä, mutta kohtalo puuttui peliin. Mä olin just kertonut kotiväelle mukavana joulu-yllätyksen, eli että mä olen homo, ja seurustelen miehen kanssa. No sitten kaikki muuttu, Ari, jonka kanssa siis seurustelin, joutui kolariin... Se ei ikinä herännyt koomasta. Arin kautta mä tutustuin myös Rikuun ja Minnaan, ja Eetuun, jonka siskon sä tapasit tänään. Eetu oli todella läheinen Arille ja Rikulle, mutta se ampu ittensä syistä, jotka jäi mullekkin aikoinaan epäselväks. Mä jäin Eetulle paljosta velkaa. Noh, Arin jälkeen, nuorena ja naivina, mä uskoin löytäneeni uuden rakkauden ittelleni. Mutta selvis myöhemmin, et se jätkä oli täys sekopää. Riku ja Eetu autto selvittämään sille että sitä ei kaivata mun lähellä. Mä en tiiä missä se jätkä nykysin on, mutta sen takia Rikun edellinen koira oli mulla hoidossa, suojelemassa mua, sillä se jätkä seuras mua ja muuta paskaa.
En pystynyt kertomaan edes Aleksille, että Leksa oli raiskannut minut. Huokaisin syään ja maistoin uudelleen lasistani. Yksinäinen kyynel karkasi poskelleni, mutta en jaksanut välittää siitä.
-Oli mulla muutamia randomeita yhden yön juttuja nimettömien tyyppien kanssa, ja sitte oli yks juttu, joka ei unohdu, ja jonka takia mä katkaisin välini siihen osaan sukua jonne Matti ja Lotta meni. Lyhyesti sanottuna Leksa mustasukkaisuudessaan tappo mun kummisetäni.
Sitten oli yks tyyppi, jonka ansiosta jouduin sairaalaan. Myöhemmin mulle selvis et se oli joku Leksan tuttu.
Vilkaisin poikaa, joka istui hiljaa käsiään tuijottaen, vain kuunnellen.
-Mä en ole uskaltanut ehkä antaa itteni ihan täysin rakastua, vaikka olis pitäny tietää että en mä sitä pysty estämään. Aleksi, mä rakastan sua, ja toivon, että sä annat mulle anteeks, kun en oo kertonu. Mutta mulla on ollut todella huono tuuri suhteissa. Ari ja Kimmo kuoli, Leksa oli mitä oli, Masa, no jaa, ei meillä ees ollu suhdetta, se oli mun vakipano, mutta sen takia pilasin kaverisuhteen hyvään ystävään, ja myöhemmin se pääty vankilaan. Sen jälkeen mä en ole antanu itteni rakastua, ennen kuin tapasin sut.
Mä ymmärrän kyllä, jos kaiken tän jälkeen sä et halua nähä mua, mutta Aleksi, mä olen haudannu kolme mulle tärkeetä ihmistä, ja yks on leikkimässä sankaria, ja mun puhelin voi päivänä minä hyvänsä soida ja tuntematon soittaja sanoa et Koo on kuollut. Mä pyydän vaan yhtä asiaa, anna mun korvata tää kaikki sulle, sillä mä rakastan sua, kysy vaikka keneltä, sanoin lopuksi. Tyhjensin lasini yhdellä kulauksella, ja jäin odottamaan että Aleksi sanoisi tai tekisi jotain, ihan mitä tahansa.

Aleksi

Kuuntelin lähes lamaantuneena koko Markon tarinan, en oikeastaan tiennyt enää, mitä ajatella. Mikään tapahtumista ei tietenkään Markon vika ollut, enkä häntä syyttänytkään, mutta sisälläni silti kaihersi epätietous. Miksi mies ei ollut kertonut minulle aikaisemmin? Ja mikä tärkeintä – pystyisikö hän koskaan täysin luottamaan minuun? Vilkaisin kädessäni olevia seteleitä, hetken aikaa se tuntui parhaalta vaihtoehdolta, lähteä ja jättää kaikki taakseen. Mennä jonnekin, missä kukaan ei tuntisi. Toisaalta taas, hylkäisinkö rakastamani miehen tämän menneisyyden tähden, etenkään, kun hän ei itse voinut siihen vaikuttaa? Kulautin lasini melkein tyhjäksi kerralla ja tein samalla päätökseni. Nousin tärisevin jaloin ylös ja vilkaisin Markoon, jonka poskella vaelsi yksinäinen kyynel, mies katsoi minuun lähes häpeillen, anoen samalla silmillään että jäisin. Odotin hetken, jatkaisiko tämä puhumista, mutta Marko vain istui hiljaa ja katsoi surullisena minuun. Otin muutaman hataroivan askeleen Markoa kohti ja istahdin miehen syliin kietoen kädet tiukasti tämän ympärille ja suutelin miestä pitkään.
-Kyl me selvitään, mä olen vain tyytyväinen että kerroit mulle... Ja tietysti toivon että voit ainakin joskus luottaa muhun täysin menneisyydestäsi huolimatta, kuiskasin miehen korvaan ja tunsin välittömästi vahvat käsivarret tiukasti ympärilläni ja kuuman hengityksen kaulallani.
-Kyllä mä pystyn, mä rakastan sua, en vois toivoa mitään enempää kuin mitä mulla on sun kanssasi, mies sanoi hieman itkuisella, hiljaisella äänellä ja puristi minua entistä tiiviimmin itseään vasten. Meinasin alkaa nauramaan, en suinkaan Markon sanojen takia, vaan muistaessani, kuinka olin jo täysin varma, että mies on vähintään mielipuoli murhaaja. Sain kuitenkin tukahdutettua naurunpurskahdukseni ja irrottauduin hitaasti miehen tiukasta otteesta.
-Niin mäkin rakastan sua. Lupaathan jatkossa kertoa, jos sun mieltä painaa joku? Kysyin jo hymyssäsuin ja otin huikan lasistani. Mies nyökkäsi jo hivenen pirteämmän näköisenä ja tarttui myös omaan lasiinsa.

Istuimme parvekkeella myöhään yöhön asti, ensin tunnelma oli kireä minun kertoessa veljeni kuolemasta ja Marko kertoi myös seurustelukumppaneistaan. Ainoastaan viimeisimmän, tämän sekopään jonka nimeä en edes tiennyt, tarina oli minulle keskustelunkin jälkeen täysin pimennossa. No, en kai voinut edes niin paljoa vaatia, että mies olisi repinyt kipeimmät haavansa auki. Pian kuitenkin pääsimme muihin aiheisiin, kuten Ujoon, johon olin jo täysin tykästynyt Rikun luona vieraillessamme. Ensimmäinen viinapullo nökötti tyhjänä pöydän alla ja toinenkin oli jo lähes puolillaan kellon näyttäessä vähän vaille yhtä yöllä.
-Nyt on aika mennä nukkumaan, mun täytyis vissiin ajaa huomenna, Marko naurahti ja nousi hivenen horjuen seisomaan. Naureskellen siirryin miehen perässä takaisin sisälle ja kiepsahdin tämän viereen sängylle.

Heräsin aamulla Markon painaessa pehmeän suukon otsalleni, avasin silmäni ja venyttelin makeasti. Ihme kyllä, eilinen juopottelu ei muistuttanut itsestään muuten kuin pienen pienellä jomotuksella ohimossa ja myös Marko näytti yllättävän pirteältä.
-Nyt täytyy lähteä hakemaan Ujo mukaan ja suunnata takaisin kotiin, pysähytään sitten matkalla johonkin syömään, Marko huikkasi ja keräili tavaramme pikaisesti kasaan. Vilkaisin puhelintani, jonka kello näytti jo lähes kolmea iltapäivällä, no tulipahan ainakin nukuttua kunnolla. Nousin venytellen ylös ja kiskoin lattialla kasassa olleet vaatteeni päälle luoden samalla viimeisen silmäyksen huoneeseen.
-Mennään vaan, mumisin vielä unisena ja poistuin Markon kanssa käsikädessä ulos ovesta.

Rikun ja Minnan kotiin oli onneksi vain lyhyt ajomatka, olin jo valmistautunut kahvitarjoiluun, mutta ovella meitä vastassa oli vain Minna, joka pahoitteli, että Riku oli kerennyt lähteä ja hänelläkin olisi kiire. Marko nappasi pikaisesti siis vain uuden perheenjäsenemme tavaroineen mukaan ja passitti koiran takapenkille hypäten itsekin nopeasti takaisin autoon. Ujo ei olisi millään malttanut pysyä aloillaan vaan pyöri ja hyöri ympäri istuinta ihmeissään, lopulta se kuitenkin rauhoittui ja nukahti pienelle kerälle Markon taakse.

MARKO

Olin omalla tavallani helpottunut, kun minun ei tarvinnut pelätä sanojani Aleksin seurassa enää, ja olin todella iloinen, kun poika suhtautui asiaan noinkin hyvin ja rauhallisesti.
Vilkaisin sivuikkunasta ulos katselevaa poikaa hymyillen. Aleksi oli uponnut täysin omiin maailmoihinsa, jouduin toteamaan, joten vilkaisin taustapeilin kautta takapenkillä makaavaa koiraa. Ujon viisaat silmät katselivat minua hännän yli, ja vaikka Ujo oli isäänsä pienempi ja vaaleampi, näin koiran katseessa sitä samaa viisautta jota Jöröllä oli ollut.
Mietin eilistä iltaa ja sitä mitä Aleksi oli kertonut veljensä kuolemasta. Silloin olin tuntenut että hän ymmärsi minua paremmin kuin monet muut, ja minä säälin poikaa. Itse olin menettänyt paljon, mutta minulla sentään oli perheeni tuki takana, toisin kuin Aleksilla, varsinkaan sen jälkeen kun aloimme seurustelemaan.
Käännyin päätieltä huoltamon pihaan, ja Aleksikin havahtui omista ajatuksistaan, ja vilkaisi minua kysyvästi, samoin kuin takapenkillä istumaan noussut koirakin.
-Mennään syömään jotain, mä vaan ulkoilutan ton Ujon eka, sanoin pysäyttäen auton parkkipaikan reunalle. Aleksi nousi laiskasti venytellen autosta samalla kun minä vein Ujon haistelemaan ojan penkan tuoksuja. Koira kävi pissalla ja lähdin sen kanssa takaisin bemarille, jonka takapäähän poika nojaili poltellen tupakkaa meitä katsellen. Aleksin ilme oli tutkimaton, enkä tiennyt mitä poika oli niin hartaasti miettinyt koko matkan, ja minua hiukan pelotti että hän mietti kuitenkin pois lähtemistä. Olihan hänellä vielä eilen antamani rahatkin, joita minulle ei tullut mieleenkään pyytää takaisin, sillä olin ollut huomaavinani Aleksin tutkivan välillä hieman huolestuneena kukkaroaan. En voinut kuin ihmetellä, kauanko poika aikoi pitää ylpeytensä ja olla kysymättä minulta rahaa. Hän oli jossain vaiheessa mutissut jotain iltatöiden hommaamisesta, mutta minua kauhistutti jo ajatuskin että hän olisi kaikki päivät ensin koulussa ja illat ja viikonloput töissä. Päästin Ujon takaisin autoon ja kiedoin käteni Aleksin vyötärölle, kun suuntasimme kulkumme kohti huoltsikan baaria. Siellä oli onneksi vielä seisova pöytä katettuna, joten maksettuani ruuat lähdimme hakemaan syömistä sieltä. Seurasin huolellisesti poikaa, joka lappoi kunnolla ruokaa lautaselleen. Olin jo alkanut huolestumaan Aleksin tavasta vain näykkiä ruokaansa. Pojan vilkaistessa minua kysyvästi käänsin katseeni pois, ja meinasin saada sydänkohtauksen pelkästä järkytyksestä. Yhdessä pöydässä istui liiankin tuttu hahmo.

-Mihin me mennään istumaan? Aleksi kysyi ja tökkäsi minua kyynärpäällään kun en heti vastannut. Käänsin katseeni miehestä ja vilkaisin ympärilleni.
-Tuolla nurkassa on tyhjä pöytä, sanoin viitaten perimmäiseen nurkkaan. Vilkaisin vielä pikaisesti miestä, ja päättelin erehtyneeni. Mies ei muistuttanut häntä yhtään. Ei yhtään, ajattelin päättäväisesti. Tai ei ainakaan paljon, korjasin lannistuneena ajatustani, vilkaisten kolmannen kerran miestä.

Söimme hiljaisuuden vallitessa, kun Aleksin puhelin alkoi soimaan. Poika kaivoi hämmentyneenä puhelimensa esiin, ja vilkaistuaan soittajaa vastasi.
-Moi Matti, hän sanoi ja vilkaisi minua nopeasti.
-Joo me ollaan jo tulossa, Aleksi vastasi Matin ilmeisesti tiedustellessa olinpaikkaamme.
-No kysy ite siltä, Aleksi päätti taas hetken kuunneltuaan ja ojensi puhelimen pöydän yli minulle.
-Noh? kysyin nopeasti ja vilkaisin Aleksia joka koitti pitää naamansa peruslukemilla pöydän toisella puolella.
-Me vaan Lotan kanssa ajateltiin et eihän sua haittaa jos me ei tulla kotiin vielä tänään? Tai huomenna? Me mennään käymään Virossa nyt kun kerta ollaan jo täällä asti, Matti selitteli iloisesti. Hetken aikaa meinasin sanoa vastaan, mutta tajusin sitten että se olisi ihan turhaa, sillä asiahan oli periaatteessa ilmoitusluontoinen, ja taustahälystä päätellen kaksikko oli jo terminaalissa.
-Aha. No omapahan on koulus, ja tiiät sitten et saat ite selitellä poissaolos, sanoin muka kiukkuisesti, ja Aleksi koitti piilottaa naurunpuuskansa hörppäämällä maitoa, jonka hän kuitenkin onnistui vetämään väärään kurkkuun sillä tuloksella että sai aikaiseksi vain kaamean yskänpuuskan.
-Kiitti. Me tullaan keskiviikkona sillä seittemän junalla, nyt mun tarttee mennä, moikka! Matti katkaisi puhelun ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, ja ojensin puhelimen takaisin Aleksille joka sai juuri yskimisen loppumaan.
-Tuli muuten mieleen et sunkin olis tänään kuulunu olla koulussa, sanoin ja poika vilkaisi minua virnistäen.
-Joo mut mä sanon et oli suuri perhejuhla, niin en siks ehtiny tänään kouluun, Aleksi päätti hymyillen. Pudistin päätäni naurahtaen.
Jatkoimme hetken syömistä hiljaisina, mutta kun haimme jälkiruoka-kahvit, Aleksi sanoi mietteliäänä
-Missäköhän mun puhelinlasku viipyy? Sen ois pitäny tulla jo pari viikkoa sitten. Hän katsoi minua kysyvästi, ja hörppäsin kahvia ennen kuin vastasin epäröiden
-Joo niin se tulikin. Mä maksoin sen samalla kun muitakin laskuja makselin.
Aleksi näytti hetken harkitsevan heittäisikö kahvinsa syliini vaiko kävelisi vain yksinkertaisesti pois, joten kiiruhdin sanomaan
-Siis en mä ees ajatellu asiaa, kun aina Matinkin puhelimen maksan, eikä se koskaan kysele laskunsa perään.
-Ai. No paljonko se oli, et mä tiiän sitten maksaa sen sulle takasin? poika kysyi terävästi.
-En mä muista, eikä sun tosiaan tartte maksaa sitä takasin, sanoin katsoen poikaa suoraan silmiin. Ennen kuin Aleksi ehti vastaamaan mitään, alkoi baarin palohälytys huutamaan. Nousimme nopeasti ylös ja henkilökunnan ohjaamina suuntasimme kulkumme ulos. Tartuin Aleksia kädestä ja lähdimme kävelemään kohti bemaria, joka seisoi ylhäässä yksinäisyydessään. Vilkaisin taakseni ja huomasin että huoltamon yhdeltä seinustalta nousi paksu savu. Paikka oli ilmeisesti oikeasti tulessa. Autolle saapuessamme näin kuskin pyyhkijän alle laitetun lapun. Rypistin hieman kulmiani, sillä auto oli parkkipaikalla, joten tuskin lappu oli pysäköintisakkokaan. Avasin lapun, joka osoittautui tavalliseksi ruutupaperiksi. Siinä luki isoin kirjaimin Tiedän mitä teit viime kesänä!
Teksti itsessään ei minua häirinnyt, vaan se, että tunnistin käsialan. Vain yksi kirjoitti teet tuolla tyylillä. Ryttäsin lapun ja heitin pois. En huomannut että Aleksi noukki paperin maasta, sillä minulla oli täysi työ saada auton ovia auki, käsieni täristessä. Ujo seisoi takapenkillä niskavillat pystyssä tuijottaen jonnekin huoltamon viereiseen pieneen metsikköön. Tunsin itsekin kuinka joku katseli meitä sieltä.
Nousin autoon ja käynnistin sen samalla kun Aleksi kiersi pelkääjän paikalle. Auto singahti eteenpäin kun survaisin kaasun pohjaan. Halusin mahdollisimman pian mahdollisimman kauas tuolta huoltoasemalta. Aleksi oikoi runttaamaani paperia viereisellä penkillä, ja Ujo istui valppaana takapenkillä tuijottaen ulos tuulilasista, paloautojen painaessa pillit soiden kohti huolto-asemaa.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.12.10 17:09:47

Siinä tähän asti ilmestynyt teksti.

Pahoittelut tuosta viimosen pätkän boldauksesta, olis pitäny arvata että tää kone temppuilee jossain vaiheessa...

Jatkoa on tulossa huomenna(köh?) Laaralta :)

Ja edelleen palaute (varsinkin se rakentava) on enemmän kuin tervetullutta :D

Lähettäjä: Laara 
Päivämäärä:   10.12.10 18:26:38

Mä oon tässä jo kovaa vauhtia alotellu kirjottamista ja jos saan ilman keskeytyksiä jatkaa niin saatte heti tänään uuden pätkän luettavaksi :) haluutkos muisto tehä vielä höpötöpön vai teenkö mä?

Lähettäjä: Laara 
Päivämäärä:   10.12.10 18:47:53

Tässä nyt vähän ajateltua lyhyempi pätkä, mutta pätkä kummiskin ;)
--
Aleksi

Tuijotin lappua ja luin sanat aina vain uudestaan ja uudestaan. Vilkaisin vieressäni istuvaa miestä, joka tuijotti totisena tietä ja puristi rattia rystyset valkoisina. Olisin halunnut kysyä lapusta, mutta toisaalta, en ollut varma, haluaisinko edes tietää totuutta. Ujo oli sentään jo rauhoittunut ja nukkui tuhisten takapenkillä.
-Marko… Aloitin kysyvästi, tietämättä kuitenkaan, miten jatkaa. Mies vilkaisi minua ja ilmeisesti huomasi vasta nyt kädessäni olevan paperinpalasen.
-Voi víttu, pitääkö sunkin sáatana noukkia kaikki maailman paperit maasta, Marko kivahti kiukkuisena ja runnoi autoa kovempaan vauhtiin. En enää tiennyt, mitä sanoa tai mitä tehdä.

Ikuisuudelta tuntuneen, hiljaisen automatkan jälkeen pääsimme vihdoin kotipihaan. Marko pomppasi välittömästi ulos autosta ja paineli sisälle, ennen kuin tajusin edes kunnolla auton pysähtyneen. Huokaisin syvään ja taittelin edelleen kädessä olevan paperinpalan taskuuni ja nousin päästämään Ujon autosta ulos. Päätin antaa Markon rauhoittua hetken yksinään ja nappasin Ujon hihnaan kiinni ja lähdin sen kanssa kävelemään portista ulos. Ujo jolkutteli rauhassa vierelläni ja tutki mielenkiinnolla uutta ympäristöä. Itse taas vaivuin mietteisiini, mietin aikaa taaksepäin ja taas takaisin nykyhetkeen. Miten toisin kaikki olisikaan, jos en olisi koskaan tavannut Markoa? Olisiko kaikki helpompaa? Asuisinko nyt pohjoisessa äitini kanssa? Sadat kysymykset tulvivat ryöppyinä mieleeni, mutta yhteenkään en saanut vastausta, mieleni oli turta ja lopulta tajusin vain käveleväni eteenpäin ajattelematta mitään, tuntematta mitään, minä vain kävelin. Kuulin puhelimeni piippavan viestin merkiksi, kaivoin kännykän taskusta ja avasin viestin, joka oli Markolta. “Anteeks kulta, tuu kotiin?”, huokaisin syvään ja vilkaisin ympärilleni, oli jo pimeää ja olin varmasti kävellyt tuntitolkulla päämäärättömästi eteenpäin.
-Mennään kotiin poika, totesin koiralle ja työnsin kännykän taskuun samalla kun lähdin koira vierelläni hölkkäämään kotia kohti.

Pysähdyin puuskuttaen kotiportilla ja hengitin muutaman kerran syvään ennen kuin astelin sisälle. Nenääni kantautui lämpimien voileipien tuoksu ja samassa Marko pörhälsi eteeni ja kaappasi minut syliinsä.
-Anteeksi rakas, mä en olis saanut tiuskia sulle, sä et oo tehnyt mitään väärää. Mä kerron sulle myöhemmin kaiken, nyt mennään kattomaan leffaa ja syömään, mies hölötti putkeen vetämättä henkeä välissä ja vahvisti sanansa painamalla vaativan suudelman huulilleni. Tyydyin nyökkäämään ja muotoilin kasvoilleni jonkin hymyn tapaisen ilmeen samalla kun päästin Ujon irti hihnasta. En vieläkään ollut varma, halusinko oikeastaan edes tietää, mitä kerrottavaa Markolla minulle oli, mutta kuunneltavahan se varmasti oli. Laahustin olohuoneeseen johon Marko oli ladannut pöydän täyteen syötävää sekä korillisen olutta ja valinnut elokuvaksi jonkun romanttisen komedian, aloin nauraa lähes hysteerisesti. Romanttinen komedia? Huumorintaju oli ainakin Markolla kohdallaan. Huomasin pian miehen tuijottavan minua kysyvästi sohvalta, pudistin vain päätäni ja yritin parhaani mukaan lopettaa nauramisen samalla kun pujahdin miehen vierelle istumaan.

Elokuva oli jopa yllättävän hyvä ja muutama olut sai olon mukavan rennoksi. Venytellen nousin ylös sohvalta Marko perässäni ja kannoin miehen kanssa tiskit ja loput syötävät keittiöön.
-Jutellaanko huomenna kun pääsen koulusta? nyt ajattelin mennä tupakalle ja nukkumaan, mumisin jo puoliunessa haukotuksen lomasta. Marko nappasi kädestäni kiinni ja hymyili hyväksyvästi seuratessaan perässäni ulos, mies tosin väkipakolla halusi myös Ujon mukaan pihalle ja piti koiran tiukasti vierellään. Sytytin tupakan ja nojasin Markon kylkeen itseni, tunsin kuinka jännittynyt mies oli ja pälyili jatkuvasti ympärilleen, vaikka ujo makoili rappusilla selvästi vailla huolen häivää.

Seuraava aamu alkoi hyvinkin normaalisti -pommiin nukkumisella. Marko kiskoi minut väkisin ylös sängystä varttia vaille kahdeksan, eli minulla oli noin kaksikymmentä minuuttia aikaa olla tunnilla. Kiskoin vaatteet hätäisesti päälleni ja ryntäsin autolle, jossa Marko odotti Ujon kanssa valmiina syöksymään kohti koulua. Sipaisin nopean pusun miehen poskelle rynnätessäni autosta ulos ja ihmeekseni kerkesin luokkaan juuri ennen kuin opettaja asteli sisälle, läksyt minulla toki oli tekemättä ja oikeastaan kirjakin oli jäänyt kotiin, mutta siitä sain vain hyvän syyn vajota koko tunniksi omiin mietteisiini. Katsoin ulos ikkunasta jääden tuijottamaan jokaista ohikulkijaa, miettien samalla, että oliko joku Markon perässä? Oliko joku menneisyyden haamuista nostanut päätään vai oliko lappu sittenkin vain jonkun pikkupennun typerä pila? Lopulta ajatukseni kääntyivät aikaisempaan mökkireissuun ja sen outoihin tapahtumiin, liittyivätkö tapahtumat jollain tavalla toisiinsa vai oliko kaikki vain sattumaa? Pääni pursuili jälleen kysymyksistä, joihin ei ollut vastausta, tai ainakaan minä en sitä vastausta keksinyt vaikka mietin pääni puhki.

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   10.12.10 20:48:36

Voi kiitoskiitoskiitos Laara, ku laitot nyt jo jatkoo! (:

mutmut.. ei kai toi oo leksa? D: hui

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   11.12.10 14:51:29

voi laara!<3 mää tiesin et sä et hylkää meitä! kiitos tästä<3 nyt vaan äkkiä jatkoo kehiin=)

Lähettäjä: reino 
Päivämäärä:   11.12.10 15:08:07

Ihanaa ku jatkoit <3 Oottelen innolla seuraavaa pätkää! :)

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   11.12.10 17:09:04

Lähettäjä: Dacco
Päivämäärä: 10.12.10 20:48:36

Voi kiitoskiitoskiitos Laara, ku laitot nyt jo jatkoo! (:

mutmut.. ei kai toi oo leksa? D: hui

Lähettäjä: über ihq
Päivämäärä: 11.12.10 14:51:29

voi laara!<3 mää tiesin et sä et hylkää meitä! kiitos tästä<3 nyt vaan äkkiä jatkoo kehiin=)

Lähettäjä: reino
Päivämäärä: 11.12.10 15:08:07

Ihanaa ku jatkoit <3 Oottelen innolla seuraavaa pätkää! :)

--------

Kaikki tarvittava sanottii jo:)<3

Lähettäjä: Laara 
Päivämäärä:   11.12.10 19:08:24

teiän piti haukkua mut pystyyn mun katoomisesta eikä ylistää ;) tässähän ihan ylpistyy ^^ ei vaan, ihana kun otitte näin kivasti vastaan ja aivan ihana olla taas kirjoittamassa :)

Lähettäjä: NictorNactor (ek.) 
Päivämäärä:   12.12.10 12:50:01

Ihanaa että oot palannut! <3
Sua on odotettu ;)

BTW, ei kai se oo Leksa? ;s

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   12.12.10 19:00:49

Hmm... Tarttiskohan mun jatkaa vaikkapa... Ystävänpäivänä?! Ettei tuu lukijoille yliannostusta :D

Ei vais, uus pätkä jo hyvällä mallilla :D

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   12.12.10 19:55:16

Ja tässä uusi, vihreitä vilisevä, "pikku" pätkä...
_______________________________________________________

MARKO

Olin palannut ajassa taakse päin. Kirjaimellisesti. Säpsähtelin jälleen jokaista pientä räsähdystä, ja jokainen talon narahdus kuulosti askeleelta. Ujo kulki kuin varjo perässäni, varmaan ihmetellen käytöstäni, ja huomasin melko pian kuinka jännittynyt olemukseni sai koirankin jännittymään. Talon ohi hitaasti ajava auto sai minut jo kaivamaan kännykän esiin ja olin täysin valmis soittamaan poliisille, mutta sitten auto kääntyi naapurin mummon pihalle, ja tunnistin autosta nousevan naisen kotiavustajaksi, joka oli ilmeisesti tullut tekemään viikkosiivoaan. Manailin itsekseni niin autoa vaihtanutta naista kuin omaa käytöstäni.
-Mennäänkö lenkille poika? kysyin koiralta, joka katsoi minua mietteliään näköisenä.
-Ulos? kokeilin ja sain kuin sainkin Ujon pomppaamaan seisomaan ja haukahtamaan iloisesti. Seurasin koiraa meteiseen päätäni pudistellen.
-Ollappa koira, ainoa huoli se että ei saa makuuhaavoja tai naapurin katti pääse ruokakupille, mutisin samalla kun kiskoin kenkiä jalkaani.

Varttia myöhemmin hölkkäsin musiikin soidessa katua pitkin Ujon ravatessa rinnallani. Olin huomannut kotoa lähdettyämme että en muistanut ottaa Ujolle hihnaa mukaan, ja jouduin muistuttamaan itseäni että vierelläni jolkottava koira ei ollut Jörö. Mutta toisaalta Riku ja Minna olivat tehneet hyvää työtä koiran kanssa, eikä Ujo poistunut viereltäni siinäkään vaiheessa kun yksi nainen kahden puudelinsa kanssa kipitti karkuun tien toiselle puolelle. Melko varmasti nainen huusi irti olevasta koirasta, mutta musiikin läpi en saanut selvää hänen sanoistaan, joten tyydyin vain hymyilemään nätisti ja vilkuttamaan ohimennessäni, mikä sai naisen kääntymään ja poistumaan paikalta nokka pystyssä kuin mikäkin maailman omistaja.
Ajatuksissani en sen tarkempaa seurannut minne juoksin, ja yllätyinkin huomatessani että olimme melko lähellä Teron asuntoa.
-Mennäänkö herättämään Tero? kysyin Ujolta, joka katsoi minua pää kallellaan.
-Uff? koira kysyi ja totesin sen olevan tarpeeksi lähellä myöntävää vastausta, joten ylitin tien ja avasin ala-oven päästäen koiran edeltäni sisälle. Jos silloin olisin katsonut taakseni, olisin nähnyt kuinka tumma mersu pysähtyi kadun toiselle puolelle, jääden parkkiin tyhjäkäynnille.

Yllätyksekseni Tero oli hereillä, ja tuli pirteänä aukaisemaan ovea.
-No mutta, mitäs se tuuli toi tupaan? mies sanoi päästäen meidät kaksi sisälle.
-Väsyneen lenkkeilijän ja armottoman valkun, naurahdin potkaistessani lenkkarit jalastani.
-Jälkimmäisellä taitaa olla neljä jalkaa? Se huohottaa vähemmän kuin kaksjalkanen, Tero päätti silmää iskien, joten tyydyin näyttämään hänelle kieltäni. Tero tuuppasi minua nauraen, kun tapahtui jotain yllättävää. Tutkimusmatkalle lähtenyt Ujo ilmestyi vauhdilla eteiseen, ja asettui hampaat irvessä murisemaan minun ja Teron väliin.
-Oho, Tero sanoi siirtyen varovasti kauemmas.
-Ujo, ei mitään hätää, Tero on Ok, sanoin taputtaen ensin koiraa ja siirtyen sitten Teron viereen. Ujo lopetti murisemisen, mutta katsoi edelleen epäillen Teroa.
-Sori, en mä ajatellut että sillä noin vahva suojeluvaisto on jo mua kohtaan, kun se vasta eilen tuli meille, sanoin pahoitellen Terolle, joka naurahti hiukan päätäämn pudistellen.
-Sä sitten onnistut valkkaamaan kilttejä pikku koiruuksia, mies päätti, viitaten sitten meitä käymään peremmälle.

Kun istuimme keittiössä, Ujo tiiviisti tuolini vieressä maaten, ja Tero sai meille kaadettua kahvia, kerroin eilisestä kotimatkastamme, ja kuinka olin ollut näkevinäni Leksan siellä huoltamolla. Kun pääsin siihen asti, että kerroin auton tuulilasista löytyneeseen lappuun, huomasin ystäväni huolestuneisuuden. Olihan hän kuitenkin nähnyt mihin se mies pystyi...
-Oletko sä varma et se oli se? Tero kysyi. Kohautin olkiani mietteliäänä. Niin, enhän minä voinut olla varma, mutta kaikki meni liian tuttuja ratoja...
-Melko varma. Sen verta varma et mä säikyn joka helvètin narahdustakin kotona.
-Ootko sä Aleksille kertonu? Tai Matille? Sehän kuitenkin seuras sillon viimeks sivusta...
-Mä kerroin Aleksille Leksastakin, kun keroin kaiken muunkin, mutta en mä tiiä kuinka paljon se osaa yhdistää, kun se sai aika paljon tietoa sitten yhdellä kertaa, sanoin keskeytrtäen Teron kyselyn.
-Ja ei, Matti ei tiedä. Ne on Lotan kanssa virossa käymässä, tulevat tänää illalla kotiin vasta, jatkoin hiljaa mutisten, samalla ikkunasta ulos katsellen.
Tero ojensi kätensä pöydän yli, Ujoa vilkaisten, ja rutisti kättäni.
-Lupaa soittaa mulle koska vaan, niin mä tulen teille, jos siltä tuntuu. Lupaathan? Ja muista, sä et oo enää se sama epävarma pikkupoika, joka sä olit viimeks. Make, sä olet kymmenen Leksan veronen, muista se, Tero sanoi ja vilkaisin häntä virnistäen.
-Totta. Ei hitto, mä olen oikeesti eri ihminen kuin silloin. Tää kaikki vaan... Noh, mä vaan ajauduin jotenkin ajatuksissani siihen mitä oli silloin, ja mikä mä olin silloin viimeks, sanoin ääneni hiipuessa loppua kohden.
-Mikään ei ole kuin silloin. Lupaathan soittaa, ihan koska tahansa, jos se paska ilmestyy teille? Tero vielä vannotti, ja lupasin tehdä sen.

Kotimatkalla askeleeni oli paljon kevyempi, ja ajatukseni laukkasi jo aivan muissa asioissa, enkä siksi kiinnittänyt huomiota Ujoon, joka vilkuili vähän väliä taaksemme. Sain huomata, että minun olisi kannattanut olla tarkempi. Paljon tarkempi.

Istuin bemarin konepellillä Aleksia odotellen, Ujon istuessa valppaana koulun suuntaan katsellen. Kirsu värisi koiran rekisteröidessä hajuja joita koulun suunnalta tuli. Minua huvitti koiran into kun se odotti. Epäilin hiukan että se tuskin osaisi erottaa Aleksin hajua muiden ihmisten hajusta, saatika se edes saisi vainua pojasta. Toden näköisesti se oli vain huomioinut minun katseeni suunnan ja siksi katseli odottaen rakennuksen suuntaan.
-Joko tulee? kysyin innoissani koiralta, joka jännittyi edelleen ja häntä alkoi pöllyttämään parkkipaikalta hiekkaa. Pölyn tunkeutuessa kasvoilleni en voinut olla yskimättä, ja siksi minulta jäikin kuulematta pieni vufh kun Ujo paikallisti ensimmäisenä ulos ryntäävän Aleksin. Vasta kun Ujo loikkasi pystyyn ja otti askeleen eteenpäin käännyin katsomaan koulua kohden.
-Paikka, komensin koiraa joka kävi maahan tehden uuden hiekkamyrskyn hännällään, jolloin itse siirryin tuulen yläpuolelle suojaan.
-Vapaa, sanoin kun Aleksi oli enää parin askeleen päässä, ja pian poika saikin innokkaan koiran syliinsä, sillä seurauksella että poika ja koira kaatuivat maahan, jälkimmäisen ollessa päällä nuolemassa innoissaan Aleksin kasvoja.
-Ujo, ei, lopeta! Aleksi parahti koiran alta koittaen työntää koiraa päältään.
-Ujo, tänne, käskin koiraa nauruni lomasta, ja koira tulikin vierelleni alkaen uudestaan tomuttamaan maata samalla katsoen minua odottavasti. Sen kasvoilta saattoi hyvin lukea, kuinka innoissaan se oli kun oli tuunistanut pojan, joka pyyhki hiekkaa vaatteistaan mulkoillen samalla ohi kulkevia nauravia oppilaita.
-Anteeksi kulta, en mä tienny et sä noin herkästi kaadut, sanoin pojalle nauruani pidellen, ja suutelin nopeasti häntä.
-Ens kerralla sä voisit harkita sellasta taskuun mahtuvaa koiraa tollasen norsun tilalle, Aleksi mutisi mutta vakavaa äänensävyä laimensi huulille ilmestynyt virne. Ennen kuin ehdin kuitenkaan sanoa mitään, kuului ulvahdus kun joku revitti moottoria, ja kyseinen norsu hyppäsi meitä päin, kaataen meidät Aleksin kanssa pois alta juuri kun musta mersu kiihdytti opettajien käyttämältä parkkipaikalta niin että auto törmäsi bemarin vasempaan etukulmaan, ja meni juuri siitä missä olimme Aleksin kanssa seisseet vain hetkeä aikaisemmin.
Loikkasin nopeasti ylös maasta, ja koitin katsoa mersun rekkaria, mutta se oli peitetty jollain.
-Oletteko kunnossa? Minä soitin jo poliisille, sanoi vastakkaisesta autosta noussut nainen, joka tuli luoksemme juosten. Muitakin ihmisiä alkoi kertymään siihen, mutta minä kiinnitin huomioni edelleen maassa makaavaan poikaan, joka tuijotti minua kalpeana, sekä välissämme seisovaan koiraan, joka puolestaan tuijotti muita ihmisiä, hampaat irvessä ja niskavillat pystyssä, murinan kantautuessa koiran rinnasta.
-Oletko sä kunnossa? kysyin Aleksilta hiljaa auttaen hänet pystyyn. Poika nyökkäsi painautuen minua vasten, ja tunsin hänen tärisevän.

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   12.12.10 20:38:38

hyi saakeli säikähin tossa lopussa :x
Kauhee toi Leksa. Voi siitä on pakko saada äkkiä paljon tietoa ja menneisyydestä paljonpaljon tietoa kanssa, ooh taisin juuri rakastua <3

Ja sitte Ujo, voivoi tuitui hmmm norsu <3

Mutta Marko on ääliö, miten se ei tajua että se typerä mersu on joka paikassa!?! :D
Ja sais kyllä jo iso mies ottaa itteään niskasta kiinni ja varottaa Aleksia ku kumminki sille sattuu jotain ja sitten mää kuolen suruun! ;(

Niin ja jos tähän loppuun vielä anelisin jatkoa :)<3

Lähettäjä: Numb. 
Päivämäärä:   13.12.10 06:21:39

Jeij <3 Vihdoin kiitoksia ^^

Oonks mä ihan tyhmä vai eiks täst ollu kans joku toinenki osa? En mä oo voinu kuvitella toista tarinaa tähän rinnalle, muistan meinaan ihan selvästi kaikki Kimmot ym. ja mulla ei mielikuvistus riitä nimeemään henkilöitä :D

Lähettäjä: secret 
Päivämäärä:   13.12.10 14:11:20

ihanaa oikeesti ku on jatkunu!!!! ja äkkiä lisää :))) <3

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   13.12.10 18:32:49

Yhyy, tyhmä leksa! >:( murmur

Lähettäjä: reino 
Päivämäärä:   13.12.10 19:09:59

Ah ku rakastan tätä tarinaa!<3 Nopeesti vaa jatkoa!

Lähettäjä: Laara 
Päivämäärä:   14.12.10 12:22:17

Aleksi
Tunsin kuinka päässäni pyöri, en tosin tiennyt, johtuiko pyöriminen kaatumisesta vai päässäni myllertävästä ajatustulvasta. Enää minun ei tarvinnut pohtia, oliko kaikki vain sattumaa, tiesin kaiken oudon kuuluvan yhteen, mökin tapahtumat, Markon hermoilu, tulipalo, epämääräinen lappu tuulilasissa ja monet muut sellittämättömät asiat valkeni päässäni salaman lailla kirkkaiksi, kaikki oli ennalta suunniteltua. Kokosin itseni ja nojauduin hieman kauemmas Markosta.
-Nyt sä saat kertoa mulle kaiken, ja tarkoitan todellakin kaiken, kuiskasin jäätävästi miehelle. Marko vaihtoi levottomana painoa jalalta toiselle ja katsoi ohitseni kaukaisuuteen.En päästänyt katsettani irti Markosta, ennen kuin poliisin ääni kantautui takaani korviini. En kuullut puoliakaan poliisin kysymyksistä saatika Markon vastauksista, keskityin yhdistelemään palasia päässäni yhteen, puuttuvaksi osaksi jäi tekijä ja motiivi. Miksi joku halusi kiusata meitä? Oliko Marko ehkä mukana jutussa? Vai oliko kaikki vain sairasta pilaa. Huomasin Markon jännittyvän poliisin kysellessä, tiesikö, tai epäilikö Marko tuntevansa tekijän. Mies ei selvästi tiennyt mitä vastata, ja lopulta tämä vain pudisti hitaasti päätään. Olin oikeastaan varma, että mies tiesi tapahtuneesta paljon enemmän kuin suostui kertomaan.

Lopulta puolen tunnin kyselytuokion jälkeen poliisi päästi meidät lähtemään, luvaten olla myöhemmin vielä yhteydessä. Pujahdin nopeasti kolhiintuneen bemarin etupenkille Markon vielä tarkkaillessa ympäristöä valppaasti, ennenkuin passiti Ujon takapenkille ja siirtyi itse rivakasti viereeni istumaan.
-Kuka se oli? tiukkasin Markolta, mutta mies pysyi vaiti.Turhautuneena käänsin katseeni ikkunaan juuri sopivasti nähdäkseni tutun, edestä kolhiintuneen tumman auton lipuvan hitaasti risteystä pitkin, kuin etsien jotain.
-MARKO! karjaisin miehelle ja tämä vilkaisi automaattisesti minuun, nähden samalla, mikä minut oli säikäyttänyt. Miehen suusta pääsi pitkä kiroustulva tämän kääntäessä auton näppärästi ympäri ja lähtien kaasupohjassa toiseen suuntaan kaivaen samalla kännykän taskustaan. Näpläsin hermostuneena turvavyötä ja huomasin myös Ujon jännittyvän takapenkillä.
-Me tullaan teille nyt, kaikki kolme.. Jos siis sopii? Marko tiuskaisi puhelimeen yllyttäen autoa yhä kovempaan vauhtiin, en uskaltanut katsoa ikkunoista ulos, vaan tuijotin tiiviisti käsiäni siihen asti, kunnes mies pysäytti autonsa minulle oudon talon pihaan ja viittoili minua vauhdilla mukaansa. Kiltisti sipsutin Markon ja koiran perässä asuntoon, jonka ovella seisovan miehen tunnistin Teroksi. Mies kiskoi nopeasti oven perästämme kiinni ja katsoi Markoon kysyvästi.
-Se on täällä, yritti just ajaa meiän yli, Marko mutisi ja rapsutteli hajamielisesti Ujoa istuessaan keittiön pöydän ääressä kahvikuppi edessään.
-Ootko varma? Tero kysyi ja vilkaisi nopeasti minua. Marko nyökytteli ja tämän jälkeen molemmat miehet hiljenivät.
-Te puhutte Leksasta? Vai mitä? intin miehiltä palapelin palojen loksahdellessa jälleen yhteen, olin jo unohtanut tuon osan Markon hotellissa kertomasta tarinasta, mutta nyt kaikki tuntui yhä selvemmältä. Miehet nyökkäsivät yhtä aikaa.
-Mä oon Aleksi niin pahoillani että sotkin sut tähän, mun ois pitänyt tajuta jo aikoja sitten, etten saa päästää sua liian lähelle, mä tiesin tän, Marko mumisi ja veti minut varovasti syliinsä istumaan. Kiedoin käteni miehen ympärille, olisin halunnut kertoa, että tapahtumat eivät olleet Markon vika ja että rakastin tätä, mutta sanat vain eivät tulleet ulos suustani, joten istuin vain hiljaa miehen sylissä ja mietin, mitä seuraavaksi? Jahtaisiko Leksa meitä loppu elämämme? Pakoilisimmeko ikuisesti toisten nurkissa jotain hemmetin sekopäätä?
-Mikset sä kertonut poliisille? sain lopulta avattua suuni ja kysyttyä, tuo ei ehkä ollut fiksuin kysymys, mutta eipä tarvitsisi istua hiljaa. Marko vain kohautti olkiaan ja käänsi katseensa Ujoon.

Istuimme Terolla vielä iltamyöhällä, Marko oli soittanut Matille ja kehottanut tätä jäämään vielä yöksi Helsinkiin. Olin jutellut Teron kanssa pitkään kaksistaan Markosta ja miehen menneisyydestä, minulle oli selvinnyt paljon asioita, jopa ehkä turhan paljon, ja nyt minun kävi sääliksi rakastamaani ihmistä. Tero oli pyytänyt, etten kertoisi Markolle, että Tero oli kertonut tuon kaiken ja vaikka pakahduin halusta mennä juttelemaan Markon kanssa, yritin käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Lopulta päätimme lähteä kotiin, Teron asunto kun ei kovin tilava ollut kolmelle miehelle ja norsun kokoiselle koiralle. Tero kuitenkin halusi välttämättä lähteä mukaamme ja en pistänyt sitä ollenkaan pahakseni. Tero hyppäsi yllätyksekseni bemarin kuskin penkille ja Marko könysi tämän viereen, hämilläni siirryin koiran kanssa takapenkille ja mieleni teki murjottaa kuin lapsi menetettyäni etupenkkipaikan, mutta järjellä ajateltuna oli kieltämättä fiksua antaa Teron ajaa, hän oli ehkä vähiten shokissa ja minä taas istuin ihan mielelläni turvallisesti koiran kanssa.

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   14.12.10 14:43:39

oivoivoi...ei näin voi käydä ei leksa saa sekottaa aleksin ja markon suhdeta!

Lähettäjä: ubico 
Päivämäärä:   15.12.10 15:27:15

äkkiä jatkoaaaa :))))))))

Lähettäjä: reino 
Päivämäärä:   15.12.10 20:07:33

AAAAAAAAAA! Jatkoaaa :D Mä oon liian kärsimätön....

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   16.12.10 14:49:24

asdasdasd jatkoaaaa !! :)) kuolen tähä odotukseen ;)

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   16.12.10 18:55:48

OMFG! ♥ Oahh, ihanaa :D
Lisäälisäälisäälisää!

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   19.12.10 17:41:50

upp

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   19.12.10 21:22:01

millon jatkoa? =)

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   19.12.10 23:40:09

Nosteleenn ♥

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   20.12.10 21:06:34

Up♥

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   21.12.10 16:28:09

nostelen=)

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   22.12.10 07:26:37

Millos tulee jatkoa?

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   22.12.10 21:46:00

millon jatkoaa? ;o

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   24.12.10 10:42:30

Pahoittelut katoamisesta, vuorokausiin on vaan laitettu liian vähän tunteja, mutta nyt alkaa helppaamaan, ja koitan saada lähiaikoina kirjoiteltua!

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   25.12.10 22:02:28

nosan=) ja jatko ois kiva;)

Lähettäjä: comn 
Päivämäärä:   26.12.10 18:19:36

jatkoo?:))

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   26.12.10 19:20:50

Jatkoa on jo aloitettuna, kun vaan saisin inspiksen päästä kiinni ja kirjoitettua pätkän loppuun :/ Mutta eiköhän jatkoa tule viellä tämän vuoden kuluessa ;D

Lähettäjä: murr 
Päivämäärä:   26.12.10 21:23:29

Toivottavasti ette jätä tätä tarinaa kesken, oon nimittäin ihan rakastunut!

Lähettäjä: jjjj 
Päivämäärä:   26.12.10 21:45:44

Wow, luin juuri koko tarinan putkeen ja ähh, nyt oon ihan Aleksin ja Markon maailmoissa! Eläydyn aina ihan liikaa tarinoihin ja sama kävi tämänkin kanssa ...... joten pliis, jatkakaa ja ruokkikaa meidän nälkäset lukiat äkkiä!! :(

Lähettäjä: pööä 
Päivämäärä:   30.12.10 01:12:02

uppista :)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   30.12.10 23:34:16

Numb.// Tästä on täällä jossain Markon tie paratiisiin (tai jotain sinne päin) oleva etko-stoori :D Joka on siis hieman kesken (jumissa...)

Mutta tässä tähän jatkoa :D Ja juu, todellisuus hieman hämärtyy, mutta elkää antako sen haitata...
_______________________________________________________

MARKO

Kotimatkalla minä tajusin sen. Vastaus oli koko ajan ollut silmieni edessä, mutta menneisyyden haamut olivat saaneet minut sokeaksi ilmiselvälle asialle. Vilkaisin takapenkillä Ujoa rapsuttavaa Aleksia, ja tunsin kuinka suru riipaisi sydäntäni. Huokaisin syvään kääntyessäni katsomaan eteenpäin. Kaivoin kännykän taskustani ja näpyttelin nopeasti viestin. Ojensin puhelimen Terolle, joka luki viestin ja sai auton nytkähtämään väistäessään vastaantulijaa. Hän tuijotti minua hetken epäluuloisena, ja vastasin miehen katseeseen vakaasti. Minä olin löytänyt itsestäni sen, mihin koulutuksella oli pyritty. En ollut enää se sama nörtti-marko, joka toimi kynnysmattona. Ei, minä olin luutnantti Arhinmäki, taistelulentäjä. Päässäni kajahti kouluttajani toteamus. ”Sodassa on kaksi vaihtoehtoa. Tapa tai tule tapetuksi. Tee valintasi nyt, sillä siinä vaiheessa kun tuijotat vihollista silmästä silmään, ei sinulla ole aikaa ajatella.” Tyhjensin viestikentän, ja näpyttelin lyhyen viestin. Sitten käänsin katseeni ulos ikkunasta, yksinäisen kyyneleen valuessa poskelleni.

Päästyämme kotiin patistin Aleksin kuumaan suihkuun, ja itse menin huoneeseemme pukeutumaan, Tero ja Ujo tiukasti kannoillani.
-Sä olet hullu! Víttu sä olet hullu! Tero sätti, kun vaihdoin päälläni olleet vaatteet mustiin reisitaskuhousuihin ja mustaan huppariin. Hetken emmittyäni kaivoin tuntolevyt kaapista, ja pujotin ne kaulaani.
-Mä haluan olla hetken yksin, sanoin äänellä, jota en edes itse tunnistanut. Tero empi sekunnin kymmenyksen, ennen kuin nyökkäsi ja vihelsi koiran mukaansa astellen ulos huoneesta. Kaksikko sulki oven jälkeensä, ja minä nappasin lähimmän vihon, joka osoittautui Aleksin psykologian vihoksi. Irvistin hieman asian ironialle. Hetken emmittyäni aloin kirjoittamaan;
Rakas,
mä olen pahoillani, siis aivan kaikesta.
Anteeksi että en pysty hyvästelemään sua kasvokkain, mutta musta tuntuu, että sitten mä jänistän. Ja mulla ei ole siihen varaa. Tässä aurinkokunnassa ei sellasta paikkaa ole minne se ei meitä seurais, mutta mä hoidan asian tavalla tai toisella.

En lukenut mitä kirjoitin, jätin vain kynän vihon väliin ja marssn ulos huoneesta. Suihkun kohina kieli Aleksin oevan edelleen sielä. Tero odotti minua eteisessä. Halasin miestä nopeasti.
-Kato ettei toi hukuttaudu tonne, jooko? kuiskasin hänen korvaansa.
-Totta kai. Tuu pian takas, mies sanoi, ja huomasin surun hänen silmissään. Nyökkäsin hiljaisena ja hymyilin surullisesti.
-Kunnes tavataan, sanoin ja marssin ulos ovesta, puristaen bemarin avaimia kädessäni.

Tunnistin Leksan hahmon jo kaukaa. Hän odotti ilmoittamassani paikassa, polttaen tupakkaa ja jutellen toisen hahmon kanssa, jonka tunnistin tullessani lähemmäs. Irvistin hieman nähdessäni Kisun. Leksa nousi virnuillen pelkääjän paikalle.
-Mä tiesin että sä tulet järkiis, mies sanoi virnuillen ylimielisesti. Sain huulilleni jotain hymyn tapaista, ja huomasin Kisun rypistävän mietteliäänä kulmiaan, katsoessaan kun lähdin ajamaan eteenpäin. Ajoimme hiljaisuuden vallitessa eteenpäin, ulos kaupungista.
-Minne me mennään? Leksa kysyi äkisti.
-Mökille, vastasin nopeasti.
-Hei, älä mökötä, vieressäni istuva mies sanoi, ja laski kätensä reidelleni, hivuttaen sitä ylöspäin. Kiihdytin auton vauhtia, ja Leksa naurahti.
-Kyllä me kuule ehitään, vaikka et kaikkia kyttiä perääs keräiskää, mies sanoi.
-Vilkaisin häntä irvistäen, ja näin Leksan kasvoista hänen tajuavan aikeeni.
-Voi víttu! mies parahti, ja ensimmäistä kertaa näin kauhun hänen silmistään, kun hän syöksähti kohti oven aukaisevaa ripaa. Samassa käänsin rajusti ratista, ja auto lensi ulos tieltä.

Havahduin siihen, kun joku läpsi minua kasvoihin. Avasin silmäni varovasti. Maailma ympärilläni välkkyi sinisenä ja punaisena. Joku huuteli jotain, ja jossain haisi savu.
-Tervetuloa takaisin, naisen ääni sanoi lähelläni, ja käänsin hieman päätäni. Vieressäni oli vaalea nainen, joka hymyili suloisesti.
-Mitä tapahtui? kysyin hiljaa.
-Olit auto-onnettomuudesssa. Onneksi eräs rekkakuski sattui näkemään autonne, ja ehti vetämään sinut ulos ennen kuin auto syttyi palamaan.
-Entä Leksa? kysyin pelokkaasti. Naisen ilme kertoi kaiken. Huokaisin syvään ja suljin silmäni.
-Olen pahoillani, nainen sanoi vielä ennen kuin tajuttomuus vei minut mukanaan.

Seuraavan kerran kun heräsin, makasin sairaalassa. Pidin silmiä kiinni tunnustellen olinko edelleen elossa. Samassa tajusin jonkun puhuvan vierelläni.
-...etkä enää ikinä saa säikäyttää mua näin, kuulin Aleksin manaavan hiljaa.
-En kulta, mutisin ja avasin silmäni sopivasti nähdäkseni Aleksin yllättyneen ilmeen, ja kuinka hänen poskensa punehtuivat.

Kaksi päivää myöhemmin astelin ulos sairaalasta, käsi paketissa. Kiitos auton turvavyön ja lauenneen turvatyynyn, minä olin selvinnyt murtuneella kädellä, aivotärähdyksellä, mustelmilla ja ruhjeilla. Poliisi oli käynyt minua kuulustelemassa, ja todennut sitten että koska verestäni ei löytynyt alkoholia eikä lääkeaineita, niin he totesivat tapahtuneen olleen valitettava onnettomuus. Myös Leksan kuolema kuittaantui sillä, että hänellä ei ollut turvavyötä, ja hän oli lentänyt ulos auenneesta ovesta.
Tero tuli hakemaan minua Tapsan autolla, ja kotona minua odotti innostunut koira, sekä hermostuneet Matti, Lota ja tietysti Aleksi, joka ensimmäisenä ryntäsi halaamaan minua.
Halasin varovasti poikaa terveellä kädelläni, ja painoin huulenbi hänen hiuksiinsa.
-Älä itke kulta, kaikki on nyt hyvin, kuiskasin hiljaa. Aleksi kohotti katseensa kasvoihini.
-Lupaatko?
-Lupaan, sanoin ja painoin huuleni pojan huulille.

Lähettäjä: pööä 
Päivämäärä:   31.12.10 01:29:36

Jes ihanaa kun tuli jatkoa, kiitos!:)

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   31.12.10 11:35:27

Juhuu, Leksa on poissa! 8D Jatkakaa pian, ja nyt Aleksin ja Markon välille jotain söpistelyy, ku on ollu pitkään vaan draamaa :---)

Lähettäjä: moi 
Päivämäärä:   31.12.10 12:00:21

Komppaan täysin Daccoa! Söpistelyä kunnolla kehiin :)Edes yhden pätkän verran, eikös juu? ;)

Lähettäjä: möpö 
Päivämäärä:   1.1.11 00:10:54

Jatkoa kehiin, loistava tarina ja tosiaan, söpistelyä kehiin=)

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   1.1.11 14:54:37

Oh My God.
Tää on jotain niin mahtavaa ♥

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   1.1.11 20:42:52

Jatkoo :)

Lähettäjä: ss 
Päivämäärä:   2.1.11 21:25:21

Koska jatkoa:)?

Lähettäjä: ssomppa 
Päivämäärä:   3.1.11 21:23:23

up:)

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   4.1.11 20:46:20

up!jatkoo!!

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   5.1.11 12:39:50

Awwws, jatkoa vaaan ♥

Sama hyypiö olen kuin NictorNactor.

Lähettäjä: jjw 
Päivämäärä:   6.1.11 01:12:50

jatkoaaaa!

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   6.1.11 15:46:03

ahihi, tnä tulee jatkoaaa, lallalallallaaalaa! ♥

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   6.1.11 15:50:45

Aijai Nikke, et kai sää käy meiän höpössä vakoilemassa ;P

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   6.1.11 15:51:46

Se on mun lempi topa! :D

Lähettäjä: ddd 
Päivämäärä:   6.1.11 18:50:39

Oh, oon niin rakastunut tähän. <3

Lähettäjä: Murre 
Päivämäärä:   6.1.11 22:43:26

Niin onko tänään tulossa jatkoa? :) Oon vahdannut koneella koko päivän että jos olisi tullut jatkoa ... hihi =)

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   7.1.11 00:38:43

Heiii tänää on Aleksin öö ootas onks 19w synttärit<3:D

Lähettäjä: Murre 
Päivämäärä:   7.1.11 00:52:20

Möh, ei oo tullu jatkoa. :<

Lähettäjä: siiri 
Päivämäärä:   7.1.11 10:42:04

Heh paljon onneeeaaa vaaaan aaaaleeeksi, paljon onneeaaa vaaan!

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   7.1.11 11:39:14

Oiii, onnee aleksi! ♥♥♥

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   7.1.11 15:11:50

hahaa hyvää synttärii Aleksi!:D

ja sen kunniaks joku kiva söpöstely pätkä=) kiitoos<3

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   7.1.11 15:18:40

Laara kilttiii ♥

Lähettäjä: Nika-ma 
Päivämäärä:   9.1.11 09:37:28

Tää on tosi hyvä tarina :) Jonku verran oon kirjoitusvirheita ja sellasia löytäny, mutta ei ne juurikaan haittaa lukemista. Oon lukenu tätä nyt kolme päivää ja sain viimein loppuun asti, ja nyt oottelen innolla jatkoa! Toivottavasti sitä tulee lähipäivinä :)

Aattelin kysyä vielä että kuinka kauan tässä tarinan aikana on kulunut aika? Onko mennyt pari viikkoa, kuukausi vai enemmän siitä kun Marko ja Aleksi tapas ekan kerran (ja kuinka kauan Aleksin synttäreihin vielä on?)? Ja paljonko tarinaa on mahdollisesti jäljellä?

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   9.1.11 11:12:26

Nika-ma; kiitos pitkästä kommentista :D Tosiaan, vihreitä siellä on paljon, ite just oikoluen tätä aina ehtiessäni, niin ehkä joskus kun valmistuu, niin saadaan tehtyä kotisivut _oikoluetulle_ ja korjatulle tarinalle :D

Hmm... Aikaa tuossa on kulunu varmaan joku pari kuukautta, eli siel eletään (kai) jotain marraskuun puoliväliä... Ja Aleksin synttärithän on tammikuussa :D Varmaan hyppäytetään tätä hiukan etiöpäin tässä jossain vaiheessa, ettei jää junnaamaan liian pitkäveteisenä paikoilleen ;)

Ja tää tulee jatkumaan vielä pitkään :D Jos siis lukijoita riittää ;P

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   9.1.11 11:45:35

Viimeiseen lauseeseen huomautus Muisto, että mistä sä arvelit, että täällä ei riittäisi lukijoita? ::D Kaikkihan (ainakin minä...) täällä odottaa innokkaasti jatkoa aina!

Lähettäjä: self 
Päivämäärä:   9.1.11 12:35:58

Oi, mä oon niin rakastunut! Luin tän yks ilta kerrallaan kokonaan läpi ja oisin voinu lukee vielä paljon lisää! Hahmot on mielenkiintosii ja tarina etenee just sopivalla vauhdilla. Mä en jaksa välittää virheistä tekstissä, koska tää on vaan niin hyvä!

Ihanata <3 Jatkoa!

Lähettäjä: suhveli. 
Päivämäärä:   9.1.11 19:01:13

Yhdyn Nikkeen. :D Mutta joo, oon koukuttunut tähän ihan täysin. Hahmot on jotenkin todentuntuisia ja hirmu sulosia! Hah, Marko on niin ihana kun se haluu suojella Aleksia, ja Aleksi on vaan niin, no suloinen! Osaatteko sanoa, koska tulisi jatkoa? :)

Lähettäjä: Pelop 
Päivämäärä:   9.1.11 19:30:20

VÍTTU KUINKA PALJO NÄITÄ H0MOTARINOITA OIKEE PITÄÄ OLLA?????
--------------------------------------------------------

Lähettäjä: lllollll 
Päivämäärä:   9.1.11 20:55:43

Lähettäjä: Pelop
Päivämäärä: 9.1.11 19:30:20

VÍTTU KUINKA PALJO NÄITÄ H0MOTARINOITA OIKEE PITÄÄ OLLA?????
--------------------------------------------------------

Ihan btw, Muisto ja Laara kirjoitti tätä paljon ennen kuin tää hirvee buumi alkoi, et valita myöhemmin aloittaneille?

Lähettäjä: dddd 
Päivämäärä:   9.1.11 21:02:15

Lähettäjä: Pelop
Päivämäärä: 9.1.11 19:30:20

VÍTTU KUINKA PALJO NÄITÄ H0MOTARINOITA OIKEE PITÄÄ OLLA?????
--------------------------------------------------------

Ihan sama kun sanoisin ''@!#$ KUINKA PALJON TÄÄLLÄ PITÄÄ OLLA HETEROTARINOITA?!?!?!?!'' Ihan näin muuten vaan, miks se sua haittaa:)?

Lähettäjä: self 
Päivämäärä:   9.1.11 21:02:42

Lähettäjä: Pelop
Päivämäärä: 9.1.11 19:30:20

VÍTTU KUINKA PALJO NÄITÄ H0MOTARINOITA OIKEE PITÄÄ OLLA?????
--------------------------------------------------------

Hah, ihan yhtä paljon täällä varmaan on heterotarinoita, jos ei enemmänkin, että joo..

Lähettäjä: niksu 
Päivämäärä:   11.1.11 15:45:38

Saiskohan tämä piakkoin jatkoa? :)

Lähettäjä: papi 
Päivämäärä:   13.1.11 18:57:34

ihana tarina <3 millon olis jatkoa tulossa? :))

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   14.1.11 14:43:13

Up

Lähettäjä: Khöröm 
Päivämäärä:   15.1.11 10:14:28

hei koo takas irakista!!!!!!!!!!!

Lähettäjä: ssssa 
Päivämäärä:   15.1.11 22:06:09

jatkoa, olkaa kilttejä!

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   15.1.11 22:34:44

khörömin kans samaa mieltä!! Koo on sulosin<3

Lähettäjä: _blue_ 
Päivämäärä:   16.1.11 00:47:20

Lähettäjä: Pelop
Päivämäärä: 9.1.11 19:30:20

VÍTTU KUINKA PALJO NÄITÄ H0MOTARINOITA OIKEE PITÄÄ OLLA?????
-------------------------------------------------------

älä sit lue jos noin paljo ärsyttää :D

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   16.1.11 10:20:41

Toivotaan, että saadaan pian Laaralta uutta pätkää :)

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   16.1.11 12:50:39

JEI luin just koko tarinan alusta tähän asti ja RAKASTUIN ! tää on vaa tosssiiiii ihanan <3 tää on kirjotettu todella hyvin ja juoni on menevä, mut siin pysyy hyvin mukana ! (::

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   16.1.11 13:04:37

Millon jatkoa ;__;

Lähettäjä: Laara 
Päivämäärä:   17.1.11 10:34:30

Anteeks anteeks anteeks kun taas kestää tää kirjoittelu, pätkä valmistuu tässä pikkuhiljaa... Inspis ollu jotenki vähän kateissa koko alkuvuoden niin sen takia vähän jumittanut tuo teksti. Eli työn alla on.

Lähettäjä: mors 
Päivämäärä:   17.1.11 16:22:51

Ei se mitään, ihanaa kun tulit ilmoittamaan kuitenkin tänne:)! Kyllä me (ehkä) jaksetaan odottaa, vaikka näkäisiä olemmekin;)

Lähettäjä: piu 
Päivämäärä:   22.1.11 15:13:12

Toivon todella paljon jatkoa <3!

Lähettäjä: ^^ 
Päivämäärä:   25.1.11 19:07:04

Jatkoaa ! <3 oon ihan rakastunu koko tarinaan... Luin sen viime yönä putkeen ja oon koukussa! Ja Koo takas <3

Lähettäjä: Wari 
Päivämäärä:   25.1.11 21:29:15

Ihana! Ei voi kyll muuta sanoo :D

..Muutaku et hyvin kirjoitettu, todentuntunen, suht realistinen, tavallaa omalaatunenki, kiva toteutus yms :PPPP Ohhoh <3 Marko ^_^ <3<3<3 ja Ujo ;)

JA! Ennen kaikkea, helposti samaistuttava :>

Jatkoaa! ^_^

Lähettäjä: miss 
Päivämäärä:   26.1.11 18:07:38

Tosi ihana tarina! Millon olis jatkoa tulossa?

Lähettäjä: pä. 
Päivämäärä:   29.1.11 12:55:36

Up..

Lähettäjä: Laara 
Päivämäärä:   29.1.11 16:46:16

Viimeistä kappaletta vaille valmis ;)

Lähettäjä: pä. 
Päivämäärä:   29.1.11 16:53:52

OI IHANAA <3

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   29.1.11 17:41:35

Oi, ihanaa Laara ♥

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   29.1.11 18:57:09

Jeeee<3 Saatasko vaik viikonlopun aikana jatko tänne nii olis kyl iha parasta<3