|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 21.2.12 16:37:55
Kiitti ?-? ja flanu ja jee berryn seisomiselle!
Tää on ehkä aavistuksen tavallista pidempi, mutta tohon on melkein pakko katkasta.
-----------
Kun lopulta olin valmis kiipeämään ylös, oli lounaan syönti jo täydessä vauhdissa. Jessin, Veskun, Jerryn ja Camin lisäksi pöydän ääressä istui Sarri, jolla ilmeisesti oli vapaapäivä tai iltavuoro.
- Kylläpä sä viivyit, Sarri sanoi.
- Pitihän mun hoitaa hevonen, ettekä te ois arvostanu, jos mä oisin tullu tähän hieltä haisten, sanoin kevyesti ja istuin vapaalle paikalle. Lohta näköjään, ja uusia perunoita sekä salaattia. Ei hullumpaa. Jessi oli selvästi skarpannut tuhlaajapojan saavuttua kotiin, sillä tähän asti lounaat olivat olleet lähinnä tähteitä.
- Sä olet täällä nyt sitten oikein töissä, sanoi Cami minulle. Se kuulosti sellaiselta lässytykseltä, johon olin kyllästynyt jo kuusivuotiaana, kun sukulaistädit olivat ihmetelleet, että minulla oli oikein kaksi lettiä ja niissä rusetit, joten mulkaisin häntä.
- Oikein joo. Ehkä musta saa kotitalousvähennyksen, onkohan siitä kukaan huomannut ottaa selvää? tokaisin. Olin kuullut termin radiosta, kun olimme palanneet Lappeenrannasta ja se tuntui sopivan tilanteeseen, vaikken tarkalleen tiennytkään, mitä se tarkoitti. Varmaan kuitenkin jotain positiivista. Mutta sitten minua alkoi kaduttaa pisteliäisyyteni ja hymyilin Camille sovinnollisesti. – Mitä sä… te ajattelitte tehdä tänään?
- Jerry lupasi viedä mut ratsastamaan, Cami sanoi.
- No sepä hauskaa.
- Onhan se. Me käytiin ratsastamassa siellä Irlannissakin. Siitäkin on kuvia, ja videota, jos sä haluat nähdä.
- Riippuu siitä, onko mulla aikaa, ja se riippuu siitä, mitä kaikkea Vesku haluaa mun vielä tekevän, sanoin diplomaattisesti.
Vesku ei tainnut ymmärtää vinkkiäni vaan sanoi, että voisin kaikin mokomin tehdä, mitä halusin iltapäivän ajan. Jos Jerry ja Cami ottaisivat jotkut luotettavat hevoset, hän lähtisi maastoon kolmanneksi Venturinan kanssa, se viihtyisi pehmeällä metsätiellä kokeneempien hevosten perässä.
- Me voidaan sillä aikaa käydä kaupassa ja vaikka leipoa jotain, Jessi ehdotti minulle, ja vaikka leipomista ei mainittukaan työsopimuksessani, en nähnyt mitään syytä kieltäytyä kauppareissusta. Minun piti joka tapauksessa saada lisää kosteusvoidetta, jos aioin käydä suihkussa pari kertaa päivässä.
Illalla sitten koitti se hetki, etten keksinyt enää tähdellisempää tekemistä kuin suostua Camin houkutteluihin ja istua olohuoneen toiselle sohvalle. Jerry istui toisella, kun Cami kytki kameransa televisioon ja katselin salavihkaa molempia. Oli helpotus huomata, että huolimatta vanhan päiväkirjani lukemisesta ja siitä, miten radikaaleihin tekoihin se oli minut ajanut, minua ei vaivannut nähdä heitä yhdessä. Jerry oli ihan samannäköinen kuin ennenkin istuessaan peukaloitaan pyöritellen sohvalla, mutta Camin katsominen pisti minut aina vaan hymyilemään. Torinhevonen.
- Mä luulin, että sä oot Englannissa ja pysyt siellä syksyyn asti, sanoin Jerrylle.
- Mä en tiedä, miksi sä sellaista luulit, tämä sanoi naurahtaen.
- Siitä, että sun siskosi sanoi niin.
- Kuka niistä?
- En mä muista, ja se oli joka tapauksessa joskus keväällä, sanoin välittämättä leimata ketään heistä valehtelijaksi.
- Ai jaa, no sillon mikään ei ollutkaan vielä varmaa. Mutta en mä päässyt Englantiin niin, että mä olin sen sijaan ensimmäisen kesälukukauden Dublinissa.
- Ensimmäisen, minulta pääsi, sillä minusta ajatuskin lukukaudesta kesällä oli aavistuksen verran käsittämätön, saati sitten kahdesta. Mutta minähän olinkin pelkkä ammattikoulun käynyt kokki.
- No niin, haluaako joku kakkua? kysyi Cami, joka oli saanut piuhansa paikoilleen, aurinkoisesti. Hän oli tarttunut kiinni Jessin leipomisideasta ja halunnut tehdä mansikkakakun, sillä olihan vielä tuoreiden mansikoiden aika. Minusta lopputulos oli likilaskuinen ja maistui perunajauholle, mutta muille se oli näköjään kelvannut, sillä puolet oli jo syöty.
Keskityin katsomaan kuvia ja kuuntelemaan Camin polveilevaa selostusta niistä, mutta ennen pit-kää huomioni herpaantui, kun talo ja kaupunkimaisema seurasi toistaan.
- Mun ois pitäny kirjottaa muistiin, mikä paikka oli mikäkin, mä en enää muista, Cami päivitteli. – Tässä on kuitenkin yliopisto. Kohta tulee Jerryn kämppä.
Kiinnostuin uudelleen hetkeksi, mutta sitten kuvaaja oli selvästikin palannut turistiksi kaupungille. Mielenkiintoisen näköistähän siellä oli, kaunistakin tavallaan, mutta jos minua kiinnostaisi kaupun-kinäkymä Dublinissa, voisin kai mennä googlemapsiin ja katsoa itse.
- Miksi ihmeessä sä lähdit huviksesi kesälomalla opiskelemaan lisää, sitä mä en ymmärrä, sanoin Jerrylle.
- No, olihan se mahtava tilaisuus, tämä vastasi. – Ja sain mä siellä suoritettua vähän kursseja, joista on hyötyä myöhemmin. Ja kielikylpyä.
- Puhutko sä nyt irlanninenglantia? utelin.
- Nyt tulee meidän ratsastusretki, hihkaisi Cami, ennen kun Jerry ehti vastata ja keskityin taas hetkeksi. Mutta ei niissäkään kuvissa paljon näkemistä ollut. Aukeaa vihreää maisemaa ja ihmisiä ratsailla.
- Toi oli semmonen vuokratalli. Mä kävin siellä pari kertaa hakemassa hevosen ja kävin päästelemässä pitkin kukkuloita, kun oikein alkoi tulla koti-ikävä, Jerry kertoi ja kuulin koskettavan häivän surua hänen äänessään. Tajusin, että minusta ei olisi lähtemään ulkomaille opiskelemaan. Ihan yksin vieraassa maassa – miten sitä edes olisi osannut lentokentältä sinne, mihin nyt oli menossa? Ei, minä olisin varmasti saanut paniikkikohtauksen jo yrittäessäni päästä tässä päässä oikeaan koneeseen. Ajatuskin puistatti.
- Kivoja, sanoin ja nousin kiireesti sohvalta, kun viimeinen kuva lopulta tuli. – Mun täytyy mennä laittamaan hevosten safkat.
- Aikamoinen yllätys, että sä oot yhtäkkiä täällä tallihommissa, Jerry sanoi nousten hänkin.
- Ai. No, mulla ei just ollut muuta tekemistä, sanoin kohauttaen olkapäitäni.
- Mä tuun auttamaan.
- Älä turhaan. Siinä menee vaan sekasin, jos on monta kättä söhlimässä. Menkää ennemmin vaikka niittämään vihreetä oreille, ehdotin, sillä Camikin oli ilmiselvästi tulossa mukaan. Tunsin itseni hyvin päteväksi ja ammattimaiseksi käskyttäessäni heitä, etenkin, kun he tottelivat.
Sara ja Luffe tulivat tiistaina ja minä huomasin kaivanneeni häntä oikein huolella. Hyvä, että pysyin housuissani odottaessani Peran yhdistelmää saapuvaksi.
- Vai täällä sitä herrastellaan nykyään, Sara sanoi vähän töksähtävästi, kun juoksin innoissani heitä vastaan.
- Täällä on enemmän tilaa kuin Mintun ja sun luona, ja sitä paitsi mä teen töitä ja saan palkkaa myös, sanoin mietin, pitäisikö minun loukkaantua hänen äänensävystään.
- Pera sanoi, että sä olet ruvennut ratsuttajaksi.
Auts. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että ajattelematon kehuskeluni saattaisi tuota reittiä vuotaa asiaankuulumattomiin korviin.
- Se on ymmärtäny väärin, mä vaan ratsastan, tai siis liikutan noita hevosia ja teen tallitöitä, oikaisin nopeasti välittämättä siitä, kuuliko Pertti vai ei.
- No jo mä ajattelinkin, Sara sanoi leppyen. – Teemu lähetti terveisiä. Että kysyisin, oletko sä vaihtanut puhelinnumeroa.
|