Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.1.12 20:41:14

Edellinen.
Ja sori, nyt ei tuu alkupätkää tähän ennen kuin huomenna.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   11.1.12 21:08:30

Miksi tämäkin on 7? :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.1.12 21:14:35

Koska mä mokasin :D

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   12.1.12 09:34:13

kentälle, (mikähän tähän voisi tulla missä-sanan tilalle)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.1.12 17:22:24

No niin, miten ois jolla?
----------------

Se ilta jäi mieleeni kesäiltana parhaimmillaan, vaikkei mitään sen kummempaa tapahtunutkaan. Vähän ratsastusta ilta-auringossa, joka Mustaojan takaisessa metsässä oli vielä sykähdyttävämpi, kun se siivilöityi sinne kultaisina raitoina puunrunkojen lomasta. Sarri ei puhunut paljon ja senkin vähän täysin vaarattomista asioista, kuten omasta työstään ja siitä, mikä hänestä tulisi tai ei ainakaan tulisi isona. Palasin Teemun luo hyvillä mielin, joskin minua hiukan korvensi se fakta, että olin paremmalla tuulella kuin aikoihin nyt, kun olin ollut monta tuntia poissa sieltä. Aamukin oli hyvä, sillä heräsin omia aikojani siihen, että olin painautunut Teemun selkää vasten ollenkaan huomaamatta, että hän oli jossain vaiheessa yötä tullut siihen. Makasin vähän aikaa silmät kiinni ja kuuntelin vain tunteitani. Näin oli hyvä.

Paitsi että minulla oli vieressäni alaston mies, joka ihastuisi ikihyväksi, jos herättäisin hänet rakastelemaan kanssani. Ja mikä minua esti? Ei niin mikään. Päätin aloittaa herättelyn puhaltamalla Teemun niskaan ja siirryin siitä kutittamaan hänen korvaansa kielelläni. Siinä vaiheessa hän alkoi jo selvästi olla hereillä, mutta meni hetki, ennen kuin sain hänet liikahtamaan.
- Mitä sä teet? hän kysyi ja kääntyi minuun päin.
- Miltä näyttää? naurahdin.
- En mä siitä tiedä, mutta tuntuu lupaavalta, Teemu naurahti puolestaan ja suuteli minua. Hänen kätensä meni pitkin vartaloani niin, että se jätti kylmänväreitä jälkeensä siirtyessään lämpimänä eteenpäin. Minusta alkoi lupaavasti tuntua siltä, että räjähtäisin kohta ja vedin innokkaasti Teemun päälleni. Joskus oli vaan ihan turha viivytellä, jos oikotie oli edessä leveänä ja tasaisena. Se oli ehkä yksi parhaita kertoja ikinä.

- Voi elämä, Teemu sanoi ja kohottautui pois päältäni.
- Voi kuolema, sanoin kiusoitellen, hengästyneenä.
- Sä olet niin ihanan helppo, hän jatkoi ja kierähti omalle puolelleen. Pädäng, minusta tuntui, että olin saanut päälleni ämpärillisen vettä. Kylmää.
- Mitä sä sanoit? kysyin.
- Että sä olet niin ihanan helppo.
Hän ei voinut tajuta, mitä oli päästänyt suustaan. Hän ei ikinä loukkaisi minua sillä tavoin. Minun oli valaistava häntä.
- Väititkö sä, että mä olen joku horo? kysyin ja kiskoin itselleni kaiken peiton.
- Mitä? En tietenkään!
- Helppo kuulostaa just siltä. Ihan kuin mä lähtisin kenen tahansa mukaan. Mitä mä en sattumoisin tee, sanoin jääkylmällä äänellä, joka havahdutti Teemun tajuamaan, että jokin oli vialla.

- Enhän mä nyt sitä tarkottanut!
- Ai et? Mitäs sitten?
- Sitä, että… no, että sua on niin mahtavaa naida, kun sä oot mukana. Ankku… joitain… äh, toisia saa pamputtaa niin, että on veren maku suussa, ennen kuin ne edes huokasee!

Selitys oli hyvä, se oli pakko myöntää, mutta ei se pyyhkinyt pois loukkaantumistani. Mikään ei voinut peruuttaa niitä ajatuksia, jotka olivat välähtäneet päässäni sen sanan kuultuani. Miten olin aikoinani heittäytynyt Jerryn syliin – ei, kimppuun oli oikeampi sana. Kaikki lyhyet ja lyhyemmät juttuni siinä ja sen hetken välissä, kun olin mennyt Teemun kanssa sänkyyn. Olin sittenkin suostunut siihen ihan liian nopeasti. Minun olisi pitänyt olla pidättyväisempi. Nousin istumaan ja lähdin suihkuun. Teemu sanoi jotain, kun astuin kynnyksen yli, mutta hän oli tarpeeksi viisas antaakseen minun mennä ihan rauhassa.

Ahdistus ei jättänyt minua koko päivänä, vaikka yritinkin peittää sen esittämällä vihaista, ja niin hyvin esitinkin, että uskoin siihen pian itsekin. En ollut enää vihainen Teemulle sen takia, mitä hän oli lipsauttanut, vaan koska hän oli loputtoman kiltti, pahoitteleva ja kärsivällinen. Vihaisempi olin itselleni, sillä Teemun käytös sai minut suorastaan hirviömäiseen tilaan. Mitä hän sanoikin, tiuskin takaisin, huusin ja kiroilin tai piikittelin ja ylenkatsoin. Jos Teemu olisi osannut lukea ajatuksia, hän olisi ottanut minua niskasta kiinni, ravistanut ja käskenyt minun käyttäytyä ja minä olisin itkenyt onnesta. En minä halunnut tulla pahoinpidellyksi, kuvaannollinen ravistus olisi riittänyt oikein hyvin. Tai karjaisu. Tai edes yksi poikkinainen sana. Jotain, joka olisi ottanut tämän noita-akan vallan pois minulta.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   12.1.12 19:04:57

Lisää koordinaatteja: Klaukkala-Loppi -tielle ei oo pitkä matka, se on sellai poikkitie Perttulantien varrella...

Länsi-Heltsinkistä noin 30km matkaa.

Ja voi apua(!) millasen sammakon Teemu meni suustaan päästämään!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.1.12 19:12:45

flanu, se on sitten kyllä ihan lähellä meidän tallia :)

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   13.1.12 12:21:45

lulz, mulle muistetaan sanoa riittävän usein et "sä oot hankala" x)

Tänään riekutiriek pändipoikien kanssa, huonosti taitaa käydä jee!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.1.12 17:19:06

des, halusinkohan mä tietää tota tässä asiayhteydessä? :D
-------------

Mutta Teemu ei tehnyt mitään sellaista, vaan muuttui sitä sovittelevammaksi, mitä kamalampi minä olin. Siinä vaiheessa, kun olin valmis ihan oikeasti käymään hänen kimppuunsa kynsin ja nyrkein, tajusin, että minun piti lähteä.
- Mä menen käymään mutsilla.
- Käymään? Teemu toisti. Hän näytti pelästyneeltä, mutta ei minulla sittenkään ollut sydäntä väittää lähteväni kokonaan ja ikuisiksi ajoiksi.
- Aikalisä, sanoin ja luojan kiitos hän ei enää sanonut mitään. Yksi pikkuinen ”mä rakastan sua” olisi voinut katkaista kamelin selän.

Tietenkään en lähtenyt äidille päinkään. Itse asiassa ajoin korkeintaan kilometrin ja pysäytin heti, kun näin meren. Käteni ja kaikki muutkin paikat päätä myöten tärisivät niin, etten uskaltanut lähteä kauemmaksi. Istuin vähän aikaa pää rattia vasten, mutta minusta tuntui, etten saanut ilmaa, joten nousin ulos autosta. Olin ihan vieraan talorykelmän parkkipaikalla, vieraspaikalla sentään, ja edessäni aukesi harvinaisen epäkutsuva rantanäky: kiviä, vähän betonia, pari laiturintapaista ja rikkaruohoja. Meri oli vihertävänharmaa ja merituuli tunkeutui sekä keuhkoihini että vaatteideni läpi ja yritti repiä minulta hiukset päästä. Istuin betoniseinämän reunalle ja yritin lopettaa vapisemisen.

Ehkä oli tuulen ansiota, että minusta alkoi jonkin ajan kuluttua tuntua paremmalta. Tärisin edelleen, mutta se johtui paremminkin kylmästä kuin kiihtymyksestä ja yritin ajatella mitä tahansa muuta kuin Teemua. Koska oli mahdotonta olla ajattelematta jotain tiettyä asiaa, koska silloin ajatteli juuri sitä, könkkäsin jäykin jaloin takaisin autoon. Jos soittaisin jollekulle, voisin keskittyä siihen.

Valitsin Saran. Minttu ja Heli olisivat töissä, mutta Saran työajat olivat yhtä omituiset ja vielä vaihtelevammat kuin Teemulla, joten hänellä ehkä olisi aikaa minulle.
- En mä ole töissä, hän sanoi. – Vapaapäivä. Ihanaa.
- Mitä sä teet vapaapäivänäsi? kysyin ja kuulostin mielestäni kelvollisen normaalilta.
- Mä tulin just tallilta ja mun pitäis ruveta siivoamaan. Kiinnostaa kuin kilo kiviä. Kuin?
- Mä kaipaan seuraa.
- Menikö Teemu jo töihin?
- Naisseuraa, tarkensin.
- No tule tänne.
- Mä olen jo matkalla.

Olin käynyt Saralla joskus ihan pikaisesti, joten tiesin, missä hän asui. Asunto oli samaa kokoluokkaa kuin Teemunkin, epäilemättä isäukon työsuhdeasuntoja sekin. Saran koti vain oli kuin ylikokoinen teinitytön huone. Joka paikassa oli vaatteita, kihartimia, meikkejä, kaikkea mahdollista sellaista, mitä tyttöjen huoneissa nyt lojuu. Olohuoneen nurkassa oli suunnaton vuori vaatteita, valehtelematta puolentoista metrin korkuinen. Makuuhuonetta en ollut aiemmin nähnytkään, enkä tuntenut mitään tarvetta nähdä sitä nyt. Jos tämä oli paraatipuoli, en halunnut nähdä privaattikammarin kaaosta.
- Mitä sä teet, jos saat joskus kaapattua jonkun miehen tänne? kysyin ihan mielenkiinnosta.
- Mitä sä tarkotat? Ja miten niin jos?
- No en mä tarkottanut sillä tavalla jos vaan että eikö se mahda tuntea oloansa vähän orvoksi kaikkien näiden keskellä, selitin ja nappasin Saran rytöläjästä punaiset rintaliivit.
- Kukaan ei oo toistaseksi valittanut, Sara sanoi hyväntuulisesti ja minä huokaisin helpotuksesta. En tosiaankaan halunnut riidellä molempien sisarusten kanssa samana iltana. Hän nosti sohvalta läjän vaihtelun vuoksi viikattuja vaatteita ja kehotti minua istumaan alas.
- Vie ne kaappiin, neuvoin totellessani, vähän peläten, että hän heittäisi ne siihen samaan läjään nurkassa, vaikka ne selvästi olivat puhtaita eivätkä puolipitoisia. Mahtoikohan kasan alla olla tuoli tai jotain vai ulottuiko se lattiaan asti?
- Tietysti vien. Haluatko sä jotain? Vai mitä tehtäis? Kiva, kun tulit, niin mä voin jättää siivoamisen toiselle päivälle.

Minulla oli suunnitelma valmiina, se oli kehräytynyt päässäni ihan omia aikojaan tänne tullessani. Sohvalta kuitenkin näkyi hyvin keittokomeroon. Tiskipöytä oli ihan yhtä runsaasti lastattu kuin muutkin paikat.
- Mitä tarjoat, jos mä tiskaan? kysyin. Ajatuskin vapaaehtoisesta tiskaamisesta olisi aikoinaan saanut minut sylkäisemään inhosta, mutta olin siedättynyt siihen aika hyvin kouluaikoina ja astiat tuntuivat nykyään ystäviltäni.
- Mitä sä haluat?
- Mä haluan, että sä lähdet mun kanssa terassille vetämään perskukkarot, niin että mikä tahansa alkoholipitoinen kelpaa.
- Kelpaako siideri vai avaanko mä valkoviinipullon? Sara kysyi hetkeäkään miettimättä.

 

Lähettäjä: flanu (eo) 
Päivämäärä:   13.1.12 18:36:39

jeeeeeee vihdoin henu hermostu teemuun kunnolla! Vähän hauska, jos palppari muuttaa sun naapuriin melkeen, joskus kun tripsu on kattomassa sitä, voidaan tuoda se sullekin näytille! (pahoittelen yhdessä pötkössä kirjoittamista, tää puhelin ei tunne netissä entteriä)

Lähettäjä: salde 
Päivämäärä:   14.1.12 18:21:34

miten tää voi olla tokalla sivulla? :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.1.12 19:05:58

40. Välinäytös kesäyössä
Minulle olisi kelvannut lähin anniskeluravintola, mutta Sara ei suostunut jäämään mihinkään viiden kilometrin säteellä pizzeriastaan. Hän sanoi, että saisi muuten ottaa pizzatilauksia puolen iltaa. Minulle oli ihan sama, joten lähdimme sitten keskustaan. Sara näytti olevan aidosti iloinen siitä, että olin tullut ehdottelemaan pääntuuletusiltaa ja tulin ajatelleeksi, että ehkä hänenkin oli noilta työajoilta hankala ylläpitää kaveruussuhteita. Teemu ainakin ani harvoin mainitsi jutelleensa kenenkään ystävänsä kanssa, vaikka olihan niitä. Olinhan itse tavannut Jaken ja liudan muitakin talvella. Tai ehkä pojat kävivät pitämässä hänelle seuraa Tuopissa.

- Mistä sä tämmöstä sait päähäsi? Sara kysyi, kun olimme löytäneet paikan, johon asettaa sievät pikku pyllymme. Ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut Elielin läpikulkuterassi, mutta keskustassakin tuuli niin, että olin vaihtanut terassiehdotuksen sisäravintolaehdotukseksi ja olimme päätyneet Sports Academyyn, sillä se oli suunnilleen toiseksi lähinnä metroasemaa. – Siis, ethän sä oo varsinaista juhlijatyyppiä.
- Riippuu tilanteesta, sanoin tajuten, että joskus olin ollut, vaikkei minulla ollut rahaa ja koko kevään olin käyttäytynyt kuin nunna tai nuorikko, vaikka olin ollut töissä. Teemun syytä sekin. Tai ansiota.
- Ai?
- Me riideltiin Teemun kanssa ja mun oli pakko ottaa vähän etäisyyttä, kerroin. En uskonut Saran siitä kovasti hermostuvan tai ottavan automaattisesti veljensä puolta. Olihan hän itsekin aikojen alussa sanonut, että Teemu oli raivostuttava. En vaan ollut ymmärtänyt millä tavalla, tai ehkä Saran raivostuttava ei ollut sama kuin minun. Tuskin olikaan.

- Mistä? hän uteli ja imi siideriään pillillä, jonka oli pyytänyt siihen.
- Se on pitkä juttu, aloitin ja ymmärsin, etten voisi kertoa, en ainakaan kaikkea.
- Meillä on aikaa, Sara esitti, mutta pudistin päätäni.
- Se alkoi seksistä, enkä mä aio keskustella siitä sun kanssasi.
- Okei, siitä mä en tosiaan haluakaan kuulla. Onko Teemu joku perverssi?
- Ei tietenkään ole, sanoin tuohtuneena. – Ja sähän et halunnut kuulla.
- Niin… ehkä mä olisin halunnut tietää, jos se on. Tai en. En mä halua olla minkään Pervo-Pertin sisko.
- No et sä ole. Ja se siitä.
- Ette kai te eroa?
- Ei tää semmonen riita ollut, huokaisin. – Mä jouduin ottamaan vähän etäisyyttä, ettei siitä tulisi semmonen. Ymmärrätkö sä, mun teki mieli kuristaa se, tai lyödä sitä läppärillä päähän, enkä mä ole mikään väkivaltanen ihminen.
- Munkin tekee joskus, Sara nyökkäsi ymmärtäväisesti. – Tietääkö se, että me lähdettiin baanalle?
- Ei, mä sanoin, että mä lähden mutsille. Mikä klassikko.
- Haittaako sua, jos mä laitan sille tekstarin? Se huolehtii muuten mahansa kipeäksi.

Saatoin kuvitella, miltä Teemusta tuntui. Jos hän olisi lähtenyt vihaisena kävelemään riidan päätteeksi, olisi minunkin vatsani ollut heikoissa kantimissa. Sitä paitsi aloin jo unohtaa ja rauhoittua. Aurinko varmaan paistoi edelleen, vaikkei sitä sisään näkynytkään ja minulla oli melkein raukea olo. Kuin olisin päivemmällä juossut maratonin tai ratsastanut kolmekymmentä kilometriä. En ollut tajunnut, että riiteleminen oli niin fyysisesti rasittavaa.
- Laita vaan, lupasin suopeasti. – Mutta sano sille, etten mä ole leppynyt vielä kokonaan. Ei kannata soittaa. Mä voin hakea meille lisää juotavaa sillä aikaa.

Viivyimme siellä vielä parin lasillisen verran leppoisasti jutellen. Sara näpytteli ison osan siitä ajasta puhelintaan, mutta en kysynyt, mitä hän kirjoitti. Teemu oli tämän illan hyllyllä. Tietenkään en ollut aikomassa pahoille teille missään mielessä, ellei keskikokoista känniä sellaiseksi laskettu. Semmoinen ei vaan kuulunut tapoihini. Jos oltiin, niin oltiin ja jos sekaannuttiin muihin, ei oltu.

Siitä huolimatta eksyimme seuraavaksi Mummotunneliin, mutta totesimme pian, ettei se ollut meidän paikkamme. Läheisellä sisäpihalla oli menossa jazzkonsertti, jota kuuntelimme hetken, mutta päädyimme sitten Königiin, lähinnä, koska Sara sanoi, ettei aikonut jaksaa metriäkään kauemmas. Hän oli pistänyt jalkaansa äärettömän korkeakorkoiset kengät, mikä tasapainotti meitä mukavasti, hän kun oli niin pieni ja siro. Minulla oli matalakorkoiset avokkaat ja olin silti pidempi, mutta en sentään niin paljon, että meitä olisi voinut kutsua majakaksi ja perävaunuksi.
- Sä et voi sitten tanssia, totesin pahoillani.
- Hölmö, mitä varten sä luulet, että mä säästän mun jalkoja?

Mutta emme me kauheasti tanssineet. Musiikki siellä ei oikein kiskonut mukaansa ja oli hauskempaa parkkeerata lähelle tanssilattiaa ja tarkkailla ihmisiä. Intouduimme oikein ilkeiksi arvostellessamme toisten naisihmisten vaatteita ja olemusta, vaikka suoraan sanoen minulla ei ollut sinä iltana mitään varaa. En ollut lähtenyt Teemulta ulosmenomielellä vaan ylläni oli Heliltä saadut kangashousut, jotka hän oli ostanut joskus mielenhäiriössä – ne roikkuivat melkein kuin hopparilla, mutta olivat äärettömän mukavat – ja tavallinen t-paita. Olin sentään sen päälle lainannut Saralta löysän topin, joka antoi asulleni aavistuksen hippahenkeä, sekä vähän koruja.

En ollut odottanut näkeväni ketään tuttua. Se ei itse asiassa ollut juolahtanut mieleenikään, ennen kuin bongasin väkijoukossa tutun tumman pään. Lisko! En ollut nähnyt häntä sitten kuin viimeksi ja ennen kuin ehdin harkita, hän oli kulkemassa ohitse niin läheltä, että yksi askel riitti viemään minut hänen eteensä. Otin sen.
- Hei, kaiffari, kuis kulkee? huudahdin. Ilman kaikkea siihen asti juomaani en olisi valinnut niitä sanoja. En takuulla olisi edes lähestynyt häntä, mutta nyt olin vain mielissäni hänet nähdessäni.
- Henriikka, poika sanoi hämmästyneenä, tai mikä poika. Nuori mieshän hän jo oli.
- Minä itse, vahvistin.
- Mitä sä täällä teet?
- Me ollaan vähän tuulettumassa, sanoin huiskaisten Saran suuntaan ja vasta silloin tuli mieleeni, mitä kaikkea Lisko voisi minusta paljastaa. Hitto, paljastakoon! Mitä väliä? – Ootko sä täällä jonkun kanssa vai haluatko sä tulla meidän seuraksi?

Lähettäjä: flanu (eo) 
Päivämäärä:   15.1.12 04:19:10

hei jee lisää! Mulle on iskeny törkee flunssa ja ei nukuta. Kaipaan piristystä. Mieski päättäny nukkua sohvalla, varmaan eilisen riidan takia.

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   15.1.12 12:08:57

Sennnu ei se nyt siihen varsinaisesti liity, kunhan en vaan aina oo ihan johdonmukainen. Mut mä oon päättäny et mulla on oikeus siihen koska oon tyttö ,) ei pidä senkään elämä olla liian helppoa!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.1.12 17:24:43

Siinä vaiheessa vasta mielessäni kävi, että entä jos hän sanoisi olevansa täällä Jerryn kanssa, mutta toisaalta, hitot siitäkin. Sitten hän saisi jatkaa matkaa ja sillä hyvä.
- Yksin mä olen, hän sanoi kuitenkin ja muistin kuulleeni jotain Jerryn menemisestä Englantiin vai Irlantiko se oli? Joku maa kuitenkin, joka toi hevoset mieleen. Olin niin iloinen siitä, etten muistanut varmasti ja odottamatta toista kutsua Lisko astui syrjään kulkuväylältä, valtaamamme pienen pöydän ääreen.

- Sara, tässä on Esko, mun vanha tuttu, esittelin ja sekä Lisko että minä hiljenimme kuuntelemaan sanojen kaikua. Mistä hitosta Liskon oikea nimi oli yhtäkkiä pulpahtanut kieleni päälle?
- Mua sanotaan Liskoksi, hän sanoi Saralle.
- Sara on mun poikaystävän sisko ja mun ystävä ja ratsastuskaveri, kerroin puolestani Liskolle.
- Ai, sä olet ruvennut seurustelemaan.
- Joo, me ollaan oltu kohta puoli vuotta yhdessä, kerroin.
- No, missä se on?
- Töissä, pahoittelin ja sillä hetkellä taisin antaa Teemulle anteeksi koko sen päivän. Oli sentään oikein hyvä juttu, että hän oli olemassa.

Sara ei näyttänyt panevan pahakseen Liskon ilmestymistä ja kohta me kaikki kolme tiirailimme tanssijoita arvostellen heitä. Joukossa oli ihan varttunuttakin sakkia, keski-ikäistä puku- ja jakkupukukansaa, jotka olivat erityisen huvittavia kuvitellessaan palanneensa nuoruutensa päiviin. Jessus, toivoin, etten koskaan rupeaisi yhtä naurettavaksi.
- Tanssiminen pitäisi kieltää yli kolmekymppisiltä, ehdotin ja toiset olivat samaa mieltä.

Se ei ollut viimeinen paikka sinä iltana vaan aseman snagari, jonne siirryimme jo puolen yön jälkeen. Aikaistahan se tietysti oli, mutta toisaalta olimme aloittaneetkin aikaisin ja olimme kaikki hyvin nälkäisiä.
- Mitä te muuten teette kaupungilla keskellä viikkoa? kysyi Lisko, joka oli ostanut kaksi järjettömän suurta lihapiirakkaa, toisen makkaroilla ja toisen ilman. Hän oli toisen niistä jo ehtinyt popsia ja nakersi nyt toista.
- Syödään, sanoi Sara, joka oli tyytynyt grillimakkaraan ja olueen. Minä olin kehittänyt edelliskesänä vahvan viehtymyksen lihapiirakoihin, joten olin myös ostanut sellaisen. Kaikilla mausteilla.
- Sara on oma pomonsa ja mä olen työtön luuseri, kerroin. – Mitäs itse?
- Mä olen kesälomalla, Lisko sanoi ylpeänä.
- Sulla on siis töitä, oletin.
- Mitä sä teet? Ansaitsetko sä hyvin? halusi Sara tietää ja hetken jo näin, miten he kaksi rakastuisivat ja pyytäisivät minut ensimmäisen lapsensa kummiksi. Hyi hitto, en halunnut sellaista. En halunnut, että kaikki ystäväni rupeaisivat vakiintuneiksi ja tylsiksi ja sitä paitsi Lisko saisi nykyään niin paljon sieviä tyttöjä kuin vain haluaisi. Ei hänen tarvinnut Saraa minulta viedä.

Lisko selvitti muutamalla lauseella, mitä teki ja missä, mistä minä en ymmärtänyt kuin yrityksen nimen, joka sekin oli vieraskielinen ja unohtui saman tien, mutta sitten hän kysyi:
- Mitä te teette juhannuksena?
- Ei kai mitään, sanoin. Juhannus oli lakannut olemasta kummoinenkaan juhla minulle. Pienenä ollessani se oli aina vietetty mummolassa, mutta sen jälkeen, kun äiti ja Pera olivat muuttaneet maalle hevosineen, vierailut sinne olivat harventuneet lähes olemattomiksi. Olisin kai voinut itsekseni lähteä, mutta se oli tuntunut jotenkin vaivalloiselta.
- Ettekö te tuu meidän mökille? Sara huudahti ja melkein tönäisi nurin minun karpalojuomatölkkini.
- Mä en edes tiennyt, että teillä on mökki.
- No onhan meillä! Eikö Teemu oo puhunu siitä mitään? Porukat just päätti, ettei ne lähde sinne, joten me mennään.
- Ei Teemu oo maininnu semmosesta mitään, sanoin jäykähkösti.
- Ehkä se ei saanu suunvuoroa, jos te ootte riidelly koko päivän, Sara keksi. – Mitä sä sitten teet? hän kysyi Liskolta.
- Kai mä menen porukoille Tuusulaan ja vietetään siellä perinteinen kaverijuhannus, tämä sanoi ja panin sivumennen merkille, että toinenkin lihapiirakka oli jo kadonnut.
- Oletko sä sitten päässyt muuttamaan sieltä pois? kysyin terävästi.
- Jep, mä asun Espoossa nykyään. Vieläkö sä asut siellä Pasilassa?
- Virallisesti vielä, joo, vaikka enimmäkseen mä olenkin Teemun luona.

Lisko ei pyytänyt meitä kylään, eikä tuppautunut itsekään. Ajattelin, että vaikka hänestä oli tullut ihan viehättävä nuorimies sen pulskan pojan sijaan, johon olin tutustunut, hän ei ollut tainnut itse tajuta sitä. Tai sitten me emme vain olleet kiinnostavia. Ei, se ei ollut luultavaa. En ainakaan halunnut uskoa niin. Olin aina kuvitellut, että Lisko oli joskus ollut vähän ihastunut minuun. Päätimme yksissä tuumin lähteä kukin tahoillemme kotiin ja halasin Liskoa hyvästiksi.
- Olipa kiva törmätä suhun, sanoin tosissani.
- Samoin, Henriikka! Lisko sanoi ja rutisti minua. – Sä olet edelleen ihana, hän kuiskasi korvaani, ja vaikka se kuiskaus tuoksui kaljalle ja saattoi olla hiukan sössöttäväkin, se sai minut punastumaan lämpimästi.
- Jaa… kiitos, kai, sain ulos ja sitten Lisko lähti junalleen ja Sara ja minä yöbussillemme. En ollut enää niin vihainen Teemulle, etteikö minulla olisi ollut vähän ikävä häntä, enkä edes miettinyt muuta vaihtoehtoa kuin palata hänen asuntoonsa. Mikä hauskinta, hän ei välttämättä olisi vielä edes tullut töistä.
- Tuletko sä mun luo? Sara kysyi.
- Miksi mä tulisin?
- No, mä vaan ajattelin, että jos sä edelleen haluat mököttää Teemulle.
- En mä taida haluta, arvelin. Ilta kaupungilla oli saanut aamun ja päivän tuntumaan kaukaisilta ja melkeinpä häpesin sitä, miten inhottava olin Teemulle ollut. Ei, parasta oli mennä hänen luokseen ja suoda hänelle se helpotus, että kaikki oli kuten ennenkin.
 

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   15.1.12 17:52:32

Teemu tietenki poikkeaa vieraissa tällävälin!

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   15.1.12 18:48:46

Hahahaha, tohveli-Teemuko? =D

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   15.1.12 19:23:20

Nää, Teemu on yhtä nössykkätohveli, kun toi mun mieheni. Ei se missään vieraissa oo käyny.

Mut mä tykkäsin, hirmu kivaa, kun Lisko oli mukana!

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   15.1.12 20:39:20

Alkoin lukkee nuita aikasempia Ilse Jessi ja Vesku tarinoita, ja täytyy sanoa että sennu mua ärsyttää ku oot kirjottanu nui paljo! :D nyytten mää istun illat vaa enkä saa mittää aikaseksi ku luen niitä. Ja niitä on vielä nii kauheen paljo! :D Ääääh ei auta ku lukea noppeeta... Raukkaminä :)

Lähettäjä: Sndy 
Päivämäärä:   15.1.12 23:45:34

Mulla on tismalleen sama ongelma kuin hernerokalla :D Voisin istua kaikki päivät vaan lukemassa näitä sennun tekstejä ja siinä sivussa kaikki tärkeät hommat jää hoitamatta.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.1.12 23:49:53

Voi teitä raukkoja :D
Pitäiskö mun ottaa ne pois netistä?

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   16.1.12 01:52:09

Mulla ei oo muuta ongelmaa, kun että mun mies jätti mut ja mä oon kovasti lohtupätkän tarpeessa ja koko elämä menee alamäkeen, kun ei oo autoa ja kaikki on päin persettä ja... Äääh... Täytyyks mun oikeesti lopettaa tää tupakkalakko ja mennä jo kolmannen kerran tänää tupakalle? (se eka maistu tosi pahalle, toka oli jo parempi)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.1.12 02:02:09

Flanu o.O
Mene vaan tupakalle, mäkin tuun kohta seuraksi.
----------
41. Koiria ja kissoja
Tajuttuaan minun leppyneen Teemu otti puheeksi juhannuksen.
- Mennään meidän mökille, hän ehdotti.
- Mikset sä ole koskaan sanonut, että teillä on mökki? kysyin, sillä luulisi puolessa vuodessa ehtineen kertoa aika paljon.
- Varmasti olen, enkö muka?

En minä kyllä varmasti muistanut. Sen kuitenkin tiesin, etten muistanut hänen kertoneen.
- Entä Tukeva Tuoppi ja Akbarila? kysyin.
- Akbar on kai kiinni ja Tuoppia saa pyörittää muut. Meillä on Saran kanssa virallisesti vapaata. Kesäloma.
- Miten pitkään? kysyin epäluuloisena.
- Ainakin sen viikonlopun.
- No vau. Ketä meitä sitten tulee?
- Meitä oli viimeksi aika lailla sama porukka kuin uutenavuotena. Vai haluaisitko sä mieluummin, ettei pyydetä niitä?
- EI tietenkään! Mä en ala pistää kapuloita rattaisiin, jos sulla on kerrankin tilaisuus tavata sun kavereita, ilmoitin. En myöskään pitänyt juhannusviikonloppua kahdestaan Teemun kanssa kaikkien toiveiden täyttymyksenä. Hitto, mehän olimme aina kahdestaan.

Osoittautui kuitenkin, että juhannusviikolla oli vähän turhaa ruveta suunnittelemaan juhannuksenviettoa. Teemu soitteli ympäriinsä, mutta lähes koko se uudenvuoden kaveriporukka oli jo sopinut yhtä ja toista muuta. Oli ymmärrettävää, etteivät he halunneet luopua Yyteristä vuokratuista mökeistä tai muista maksetuista matkoista. Lohduttauduin sillä, että Sara nyt kuitenkin tulisi mukaan, ja lopulta sitten Jakkekin päätti, että Erästen erämökillä olisi ehkä mukavampaa kuin porauslautalla Suomenlahdella. Teemua ei näyttänyt pahastikaan häiritsevän se, että joukko kutistui näin vähiin.
- Eipähän tarvitse nukkua lattialla, hän sanoi vain. – Kuule, haluaisitko sä auttaa äitiä tässä ennen juhannusta? Palkkaa vastaan tietysti. Se keitraa jotkut häät, jotka on juhannusaattona.

En tiennyt, miten olisin voinut kieltäytyä, enkä myöskään tiennyt, miksi olisin halunnut. Päivänkin työ oli parempi kuin ei työtä, etenkin, jos voisin saada palkkani työkkärin ja verottajan tietämättä. Se, että mieluummin ehkä laiskottelisin, ei ollut syy, päätin.
- Tietysti, sanoin, vaikka jännitys jo puristikin kurkkuani. Mitä, jos en tulisikaan toimeen Sadun kanssa? Vaikka miksen tulisi? – Kunhan sanoo, koska mä tulen.

Torstaiaamuna kahdeksalta seisoin sitten vanhempien Erästen oven takana vaihdellen painoa jalalta toiselle ja keräten rohkeutta soittaa ovikelloa. En minä Teemun äitiä niin pelännyt, mutta olin juuri muistanut sen koiran. Jos portti olisi ollut kiinni, en ehkä olisi uskaltanut mennä siitä sisään peläten, että peto olisi vapaana pihalla ja kävisi kimppuuni. Mutta ei kai sitä päästetty paskomaan puutarhaan. Soitin ovikelloa ja jäykistyin kuullessani sisältä haukahduksen, joka ei onneksi yltynyt rähäkäksi. Ehdin hengittää pari kertaa syvään, ennen kuin lukko naksahti ja Satu tuli avaamaan oven. Valkoinen elukka seisoi hänen takanaan ja tuijotti minua samoin kuin minä sitä.
- Huomenta, sä oletkin ajoissa!
- Teemu puhui kahdeksasta, sanoin ja pakotin katseeni ylös koirasta.
- Mä olen just aamukahvilla ja käymässä vielä läpi ruokalistaa. Tule sisään ja tee mulle seuraa!

Teemun äiti ei ollut paha, se minun oli myönnettävä. Hän hymyili minulle, komensi koiran pois ja siirtyi sivuun niin, että mahduin astumaan sisään. Hänellä oli samanväriset ruskeat hiukset kuin Teemulla, kuten muuten oli Teijollakin, ja aloin ihmetellä, miksi Sara oli vaalea. Satu oli pukeutunut polven kohdalta katkaistuihin farkkuihin ja keltaiseen t-paitaan ja oikeastaan hän näytti liian nuorelta ollakseen kahden täysi-ikäisen lapsen äiti.
- Mennään keittiöön, hän sanoi.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   16.1.12 02:25:57

Kyl mä taidan lukea lohtupätkän ensin ja mennä sit sidutölkin kanssa partsille.

Haaa! Sara on joku avioliiton ulkopuolelta oleva lapsi!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.1.12 20:27:18

Olin osannut odottaa jotain vähän parempaa kuin normaali kotikeittiö, joten katselin uteliaana ympärilleni, kun Satu sulki oven perässämme.
- Musti ei pääse tänne, kun mä teen töitä, hän sanoi.
- Musti? kysyin, sillä koiranrohjohan oli valkoinen.
- Teijon huumoria. Otatko sä kahvia?
- Kiitos mielelläni, sanoin ja istuin voipuneena vapaan näköiselle tuolille suuren puupöydän ääressä. Näin, missä Satu oli istunut, kahvimuki ja lehtiö juorusivat sen. Minun tuolini oli ihan vieressä ja hän siirsi lehtiötä ja malliruokalistaa niin, että minunkin oli helppo lukea niitä.

Maistoin kahvia ja olin olevinani kiinnostunut listasta. Tietysti minun piti olla siitä ihan oikeastikin kiinnostunut; olinhan tullut toteuttamaan sitä. Sadun lehtiö oli kyllä mielenkiintoisempi. Hän oli purkanut ruokalistan osiin ja tehtäviin.
- Mitä sä haluat, että mä teen? kysyin maistaen kahviani.
- Me ei voida tehdä kaikkea vielä tänään, mutta tehdään suolaset palat ja kakut. Mä kuorrutan ne huomenna ja teen salaatin.

Sadun suolaiset palat tarkoittivat pieniä voitaikinaleivonnaisia, joihin samoin kuin voileipäkakkuihin minä sain ruveta sekoittamaan täytteitä Sadun alkaessa vatkata sokerikakkutaikinaa. Hän keräsi pitkälle pöydälle erivärisiä leikkuulautoja ja niiden päälle sipuleita, paprikoita sun muita ainesosia menuunsa. Uskallan sanoa, että kuka tahansa tavallinenkin miniäkokelas olisi osannut pilkkoa niitä, joskaan ei ehkä yhtä vikkelästi kuin minä.
- Sä taidat olla paremminkin leipuri tai kondiittori kuin kokki, arvelin.
- Mä olen mitä vaan tarvitaan, mutta kyllähän se näissä hommissa vähän leipomapuolelle menee, Satu myönsi. – Kerro nyt jotain itsestäsi.

Olin varautunut siihen, että palkkani vastineeksi saisin paitsi tehdä ruokaa, myös pitää seuraa ja avautua. Kysymys olikin vain siitä, miten paljon haluaisin avautua.
- No, mä olen 23-vuotias, valmistuin kokiksi ja joulun alla, eikä mulla ole sisaruksia, ainoastaan äiti, aloitin.
- Entä sun isä?
- Se on kuulemma olemassa, mutta ne erosi siinä vaiheessa, kun mä vasta suunnilleen opettelin kävelemään, kerroin.
- Eikö sun äiti sitten ole mennyt uudelleen naimisiin?
- Ei, mutta se löysi kyllä kolme tai neljä vuotta sitten uuden miehen. Ne asuu nykyään Tuusulassa.

Aloin rentoutua ja tavallaan nauttia. Tunsihan sitä itsensä tärkeäksi, kun sai kertoa itsestään, tai olla kertomatta ja keksiä kiertoilmauksia. Siitäkin nautin. Vaikka ei Satu mitään todella tunkeilevaa kysynyt, kuten olinko koskaan ollut raskaana tai saanut lapsen. Siinä samalla totesin, että tämä olisi viimeinen kerta, kun tulin hänelle hommiin. Tein kaiken vähän väärin. Käytin väärää veistä tai leikkasin väärin, sekoitin lusikalla, kun olisi pitänyt käyttää puuhaarukkaa ja niin edelleen. Sadun tapa huudahtaa ”ei noin, lapsikulta!” sai niskakarvani nousemaan pystyyn, mutta ei se nyt kovin paha ollut. Olinhan mukautuvainen ja kiltti ihminen, ja kouluajoista oli niin vähän aikaa, että ohjeiden vastaanottaminen ei ollut kadonnut selkärangastani. Olivat seniorit yrittäneet pomottaa minua Meikussakin, mutta siellä oli ollut niin kiire, ettei siitä ollut tarvinnut välittää, kun ei kukaan kuitenkaan ehtinyt vahtia, teinkö, kuten oli käsketty.

Nyt välitin, enkä edes irvistellyt totellessani. Kerran kestää aidanseipäänäkin.
- Minkälainen se teidän mökki on? kysyin vaihtaakseni puheenaihetta.
- Voi, ei kummonenkaan. Täällä on paljon mukavampaa, Satu naurahti. – Se ei ole edes meren rannalla. Ei minkään rannalla. Se on itse asiassa Teijon synnyinkoti.
Petyin kieltämättä hiukan, sillä olin ehtinyt kuvitella yöuintia ja auringonottoa.
- Sukutila siis, sanoin jotain sanoakseni ja toivoin, ettei se kuulostaisi siltä, että kuvittelin pääseväni kartanon emännäksi piakkoin.
- Mummonmökki paremminkin. Kun lapset oli pieniä, me oltiin siellä kaikki kesät. Tai Teijo ei tietenkään ollut, se oli kaupungissa ja teki töitä. Töitä vuorotta, Satu huokaisi.
- Mä jotenkin tunnistan ton, huokaisin vastaukseksi.
- Aiotteko te hankkia lapsia?

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   17.1.12 07:27:36

Noniiiin, nyut päästiin asiaan!

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   17.1.12 18:00:50

Mä kyl laittasin ,joihin, samoin kuin voileipäkakkuihin, sain ruveta sekoittamaan... eli lisää tauotuspilkku. Jotenkin musta tuntuu, että oli jotain muutakin, mut ei oo taas tullu laitettua ylös. Ylläripylläri

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.1.12 18:33:31

Joo, hyvä huomio.
---------------
Se kysymys kieltämättä yllätti minut.
- Me ei olla puhuttu siitä asiasta, sanoin nopeasti.
- No eikö alkaisi olla aika, ennen kuin te muutatte yhteen ja menette kihloihin ja kaikkea. Mitä jos te olettekin siitä asiasta ihan eri mieltä?
Siinä oli järjenhiven, se oli pakko myöntää. En siltikään aikonut kysyä Teemulta, kuvitteliko hän minun rupeavan hänen lastensa äidiksi, sillä en tahtonut panna ideoita hänen päähänsä.
- Minkälainen Teemu oli pienenä? kysyin sen sijaan.
- Se on aina ollut maailman kiltein pikku poika, Satu sanoi hymyillen ylpeän äidillisesti ja sitten minun ei tarvinnut enää huolehtia siitä, silppusinko tillit oikein. Sain kuulla kaiken Teemusta. Ihan kaiken.

Puolenpäivän paikkeilla Teijo ilmestyi keittiöön juuri heränneen näköisenä ja jotenkin näin välähdyksen tulevaisuudesta. Teemu oli epäilemättä heräilemässä juuri myös. Olisimmeko me kolmenkymmenen vuoden kuluttua juuri tällainen aviopari? Tekisikö Teemu edelleen töitä yhtä epäsosiaalisiin aikoihin minun harrastellessani kotona jotain hemmetin pitopalvelua, josta ehkä sain vähän taskurahoja? En tiennyt, pidinkö ajatuksesta, vaikka puitteet olivatkin hienot. Mietin, kyselikö Satu minulta kaikki asiat niin tarkkaan, koska hänellä ei ollut minkäänlaista omaa elämää?
- Mitenkäs teillä sujuu? Teijo kysyi ystävällisesti mutta selvästi hyvin vähän kiinnostuneena. Satu kaatoi hänelle kupillisen kahvia ja nosti jääkaapista lautasen, jolla oli pari ruisvoileipää ja niiden päällä juustoa ja paprikarenkaita.
- Jos ei sen syömisestä pidä huolta, se elää ranskanperunoilla ja suolapähkinöillä, hän sanoi hellästi. Teijo murahti ja nosti paprikat pois leipiensä päältä.

Se ei ollut huono päivä, mitenkään, mutta ajatuksia herättävä. Teijon lähdettyä töihin Satu oli tehnyt meille maalaismunakkaan lounaaksi ja kierrättänyt minua ympäri taloa. Teemun ja Saran huoneet olivat varmaan lähes sellaisessa kunnossa, kuin olivat olleet heidän kouluaikoinaan, enkä tiennyt, oliko se hellyttävää vai mitä. Ponijulisteet Saran ja kirjahyllyllinen sarjakuvia Teemun huoneessa panivat minut miettimään, olivatko he aloittaneet työt ja muuttaneet omilleen viidentoista vai minkä ikäisinä. Kolmen aikoihin Satu sanoi, että kaikki, mitä tarvitsi tehdä, oli tehty.
- Haluaisitko sä käydä saunassa? Me käydään tosta pihasta ihan uimassakin, vesi on yllättävän puhdasta, hän ehdotti toiveikkaasti. Minun ei tarvinnut kauan miettiä. Hän oli ihan kiva ja mukava, ja pikkunipottamiset työnteostani saatoin unohtaa, koska niille ei ollut perustetta, mutta liika oli liikaa ainakin yhdellä kertaa.
- Mun täytyy varmaan mennä katsomaan, että Teemu on päässyt ylös, pahoittelin.
- Niin tietysti, Satu ymmärsi ja minulle tuli huono omatunto, kun näin hänen pettyneen ilmeensä. Nainen oli yksinäisyyden perikuva.
- Joku toinen kerta sitten, valehtelin voidellakseni omatuntoni ja Satu hymyili ja sanoi, että ehdottomasti.

Minusta ei ollut ajamaan Teemun luo, ei mitenkään nyt heti. Tarvitsin vähän omaa aikaa hymyiltyäni kohteliaasti ja rupateltuani koko päivän. Nälkä minulla ei ollut, mutta kaipasin jotain helppoa seuraa. Sellaista, jonka kanssa voisin olla yhtä oma itseni kuin yksin. Kaipasin Minttua. Katsoin kelloa ja arvelin, että töissähän hän varmaan olisi, mutta tiesin, että hän oli nyttemmin päässyt tekemään viikonloppujakin, joten oli mahdollisuuksien rajoissa, että hän oli vapaallakin.

Töistähän hän vastasi.
- No en mä sitten häiritse, sanoin pettyneenä.
- Äläs hoppuile. Mulla on ihan hiton tylsää täällä just nyt, sähän voisit tulla käymään ja piristämään mua.
- Eikö siitä tule sanomista?
- Miten siitä vois tulla? Mä olen yksin täällä. Ja voithan sä aina esittää asiakasta.
Minttu oli kesätöissä löytöeläintalossa. Seuraavana kesänä hän aikoi jo päästä pieneläinsairaalaan, joka oli ihan vieressä, ja hänen lopullinen päämääränsä oli tietenkin hevossairaala rakennuksen toisessa päässä.
- Okei, mä tulen, lupasin.

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   17.1.12 21:24:46

Hienoa tekstiä taas :) Tuli mielee että Sennu kui vanha oot? :)

Ja nii, nytten jää pätkiä jonku verran lukematta. Lähen nimittäin tossa aamuyöllä oulunsalon lentsikkakentälle ja sieltä Sharjahiin, sinne Dubain viereen.. :) Hihi hauskaa! :)

Lähettäjä: YGC 
Päivämäärä:   17.1.12 22:10:45

hernerokka, tulin just pari viikkoo sit samast paikast ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.1.12 01:22:21

Enpä olekaan Dubaissa käynyt, vaikka käly perheineen on asunutkin siellä... kyllä mä olen ihan aikuinen ja täysi kaikin puolin :D

Lähettäjä: Az 
Päivämäärä:   18.1.12 17:20:33

Hienoa Sennnu!

Luin nyt pitkästä aikaa kaikki tarinasi läpi, ja edelleen fanitan eniten Veskun nuoruusvuosia. Hanna kun on niin pop! :D

Henriikkatarina rupesi kyllästyttämään minua välissä ihan mahdottomasti, ja lopetinkin seuraamisen hyväksi aikaa. Nyt kuitenkin Henun jutut alkaa taas kiinnostamaan, kun tässä on jotain hiukan erilaista! Tykkään siitä, että olet viimein rikkonut sen itseään toistavan kaavan (Miila - Danni, Vesku - Jerry, Jessi - Alissa) ja saanut luotua tarinaan monta ihan uutta hahmoa! Sara on tosi kiva ja käytännöllisen oloinen hahmo, sellainen helppo ystävä ja helposti kirjoitettava sivuhenkilö, jonka kautta tarinassa pysyy hevostelu pinnalla.

Teemun äiti tuo mun mieleen hiukan Veskun äidin, mutta kaipa nuo kaikki äidit ovat jollain omituisella tapaa samankaltaisia. :)

Teemu puolestaan muistuttaa hieman Alissan Juhanaa, tosin paljon positiivisemmin. Juhana oli todella ällöttävä, mutta Teme vaikuttaa ihan jeessiltä ja jotenkin Henrikkaa täydentävältä. Henu pystyy kyllä kiukuttelemaan aika paljon Teemulle ja se voi olla hiukan paha juttu tuolle Henriikan lapsellisuusongelmalle. Toisaalta, musta on tosi hienoa että Henu sitoutuu vaikka Teemu ajaakin sen välillä hulluuden partaalle.

Teemusta en omana puolisonani tykkäisi ollenkaan, kamalan vässykkä ja tuntuu, että sitä voisi polkea miten paljon vaan saamatta Temeä kuitenkaan suuttumaan. Ja minusta on hienoa, että sarjassa on nyt keskeisessä osassa myös Mies joka EI ole hevosihmisiä! Niitä ei ole montaa Juhan ja Valton (+Iljan, joka teki myös hetken heppahommia) jälkeen näkynyt ja Valtokin oli vain pienen hetken kuvioissa.

Tiestysti minäkin kaipaan kovasti Mustaojalle, haluiaisin että Henu jotenkin yllättäen pariutuu vaikka Alissan kanssa ja muuttaa Mustaojalle jälleen. Toki kasvaneempana ja elämää nähneempänä.

Hienoa on kuitenkin se, että olet murtanut tuon kaavoihin kangistuneen ihmisten samanlaisuuden ja että olet periaatteessa tarinassa jo ihan uusissa ympyröissä. Lukijathan voivat palata Mustaojalle aina noissa vanhoissa tarinoissa. :)

Hienoa edistystä tapahtunut, mutta silti kaipaan Mustaojaa ja asioita Mustaojalta. Varsinkin Veskua kaipaan paljon ja samoin sitä suloista ja ihanaa poikaa joka Jerry oli nuorempana. Jerryn näkökulmasta olisi tosi hienoa lukea jossain vaiheessa!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.1.12 18:02:45

Ihana, pitkä analyysi, Az! Ihan alko sormet syyhytä kirjoittamaan ton jälkeen!
--------------

Melkein kaduin koko soittoani etsiessäni sitä hiton elukkahoitolaa. Olin käynyt ensin hevossairaalan pihalla kääntymässä ja sitten ajellut ristiin rastiin hiekkateitä, ennen kuin osuin oikean rakennuksen luo. Eksyneenä ympäriinsä ajeleminen oli lähes pahinta mitä tiesin, vaikka onneksi täällä ei sentään ollut muuta liikennettä, ellei yhtä traktoria laskettu. Nousin autosta ja kiipesin portaat sisään. Minttu istui siellä lasisen luukun takana kuin olisi ollut neuvonnan täti rahanvaihtokioskilla.
- Tuu tänne, hän huikkasi.
- Tostako? kysyin lasiluukkua osoittaen, mutta Minttu nousikin avaamaan minulle oven. Samassa ilmoille räjähti haukkukuoro, joka sai minut jähmettymään aloilleni.

- Älä nyt mamoile, ei täällä ole kuin kaksi koiraa ja ne on häkeissä, Minttu sanoi.
- En mamoilekaan. Mä vaan pelästyin, sanoin ja pakottauduin liikkeelle. Peremmällä oli häkkejä häkkien perään ja siellä haisi niin, että nyrpistin nenääni.
- Siihen tottuu, Minttu sanoi välinpitämättömästi ja ärähti isolle, vaaleanruskealle koiralle, joka piti isointa meteliä. Toinen, pienempi ja mustavalkoinen, oli jo hiljentynyt ja asettunut kerälle. Minä astuin niiden ohi ja päädyin huoneeseen, jossa oli häkkejä vierekkäin ja päällekkäin ja suurimmassa osassa oli kissoja. Se oli rauhoittavaa, sillä vaikken ollut tutustunut kissoihin senkään vertaa kuin koiriin, ne eivät ainakaan haukkuneet.

- Mä voin laittaa kahvia, jos sä haluat, Minttu tarjoutui ja nyökkäsin hajamielisesti.
- Saako näitä katsella?
- Saa. Mutta älä pistä sormias sen ruskeatäplikkään häkkiin. Mä en ihmettelis, vaikka se olis ilveksenpoikanen eikä kissa, niin hurja se on.
- En, lupasin seuraten hänen katsettaan. Ruskea kissa tuijotti minua vihamielisesti, enkä todellakaan aikonut lähestyä sitä. Muitakin oli ihan riittämiin. Kirjavia, raidallisia, harmaita ja valkoisia, ja muutamat niistä näyttivät melkein yhtä ylenkatseellisilta kuin ruskea. Muutama tuli kuitenkin uteliaana lähemmäs ja epäröiden ojensin käteni ja silitin niiden poskia. Sievin oli pieni valkoinen, jolla oli harmaa päälaki, ja joka taputteli kättäni pehmeällä, siloisella tassulla, jossa ei ollut aavistustakaan kynsistä. – Oletko sä vähän sievä? lepertelin sille ja se katsoi minua tummilla, mantelinmuotoisilla silmillään ja maukaisi hiljaa. Hätkähdin sitäkin, joskin nolostuen, mutta enpä tosiaan tuntenut yhtäkään kissaa.

- Tulitko sä hankkimaan lemmikkiä? Minttu kysyi tullessaan kahden mukin kanssa.
- En tosiaankaan, sanoin, mutten voinut olla vielä sipaisematta kisulaisen nenänpäätä. Se oli vaaleanpunainen, viileä ja kostea.
- No mitäs sä sitten olet puuhaillut?
- Mä olen ollu töissä koko päivän, sanoin ylpeänä.
- Vau, missä?
- Teemun äidillä vaan, huokaisin, koska totuus oli niin latistava.
- Mennään tonne istumaan, Minttu ehdotti osoittaen etuhuonetta. – Ellet sä mieluummin seiso täällä.
Aistin taas eläinmäisen hajun ja olin ihan valmis palaamaan, heitin vain viimeisen silmäyksen harmaapäiseen kissaan. Se oli suloinen.

Mutta sitten unohdin sen ja muutkin elukat. Oli ikuisuus siitä, kun Minttu ja minä olimme ehtineet jutella kunnolla, paitsi pikaisia päivityspuheluja noin kerran viikossa. Nekin enää harvoin nykyään venyivät viittä tai kymmentä minuuttia pidemmiksi, sillä minusta tuntui, että lapset vaativat Mintulta jatkuvaa huomiota, ja jos ne olivat nukkumassa, Viltsulta oli kateissa sukat, paita tai jotain tärkeämpää. Nyt meitä ei häirinnyt kukaan, eläimetkin olivat hiirenhiljaa, ja saimme rupatella kaikessa rauhassa ja käydä läpi kaikki talot, joita Minttu ja Viltsu olivat käyneet katsomassa. Täydellistä ei ollut vielä löytynyt mutta, kuten Minttu sanoi, ei heidän kannattanutkaan kiirehtiä. Hänen valmistumiseensa oli vielä aikaa. Puhelin soi pari kertaa ja siihen Mintun tietysti piti vastata. Kuuntelin, miten hän neuvoi eläimensä kadottaneita ja löytäneitä ihmisiä, mutta sitten jatkoimme turinointia.

- Kyllä sun varmaan pitää muuttaa pois sieltä, Minttu sanoi, kun olin valittanut Kelan epäluuloista Santun suhteen. – Siis, ettekö te nyt muutenkin ollu muuttamassa yhteen Teemun kanssa?
- Mä en tiedä, sanoin kiusaantuneena siitä, että minun piti lausua epäilykseni ääneen.
- Häh?
- No kun en mä tiedä.
- Mä luulin, että… mutta mikä sitten mättää?

En tiedä, olisinko pystynyt Helillekään avautumaan sillä tavalla, mutta Minttu nyt oli Minttu.
- Kun mua ihan suoraan sanottuna ottaa välillä päähän koko Teemu. Sen mielestä mä en voi tehdä mitään väärää. Se jumaloi mua. Se ostaisi mulle hevosen, jos mä kehtaisin pyytää, eikä se halua vastapalvelukseksi muuta kuin että mä oon sen kanssa, aloitin hiukan haparoiden, mutta sain sitten voimaa ja vauhtia sanoihini. Kerroin, miten minussa heräsi pieni piru, kun huomasin saattavani tehdä mitä tahansa ja selvitä silti sillä, että Teemu pyysi anteeksi, jos oli ärsyttänyt minua. Minttu kuunteli kiltisti ja kiinnostuneena, kunnes en enää kehdannut jatkaa.
- Ja mä kun luulin, että just tollanen mies olisi sulle se oikea, sen jälkeen, kun Jerry kohteli sua niin kuin kohteli.
- Niin mäkin luulin, sanoin surkeana. – Mutta älä vedä Jerryä tähän. Ei se kohdellut mua mitenkään, mitä tarvitsisi muistella. Mä taidan vaan olla huono ihminen, kun valitan tämmösestä.
- Niin, sähän et välitä koirista, Minttu sanoi arvoituksellisesti, mutta silloin ovi lopultakin kävi ja sisään käveli huolestuneen näköinen nainen kysymään kissaansa. Vetäydyin hyvin pieneksi, kun Minttu alkoi kysellä tuntomerkkejä ja pudisti sitten päätään. Täällä se ei ollut. Nainen ei tahtonut uskoa, joten Minttu päästi hänet häkkihuoneeseen ja hetken pelkäsin, että hän päättäisi viedä sen harmaapäisen, vaikka oli kysynyt mustaa kissaa.

Mutta valitettavasti keskustelumme keskeytyi vielä toisaaltakin, kun Teemu soitti minulle. Hän kuulosti äärettömän innostuneelta ja halusi tietää, missä olin, kun Satu oli kertonut minun lähteneen jo aikaa sitten.
- Mä poikkesin vaan katsomaan Minttua, sanoin.
- Tule kotiin. Mä sain järkättyä illan vapaaksi. Lähdetään mökille!

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   19.1.12 15:34:23

Mua ahdistaa sattumoisin lukea tällä hetkellä tätä. Johtuen todennäkösesti aika pitkälti siitä, että Teemu muistuttaa niin paljon tota mun exääni, jonka kanssa vielä toistaseks joudun jakamaan asunnon...

Noh, onneks tullaan toimeen, mutta on se silti perseestä...

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   19.1.12 17:49:38

Hihhih, tää ei oo alkanu kovin vahvasti tää vuos :D istutaan eteisessä koiran ja kassien kanssa odottelemassa että pyykkikone on valmis, jotta voidaan lastata auto ja poistua maisemista. Käsky kävi, mut ei oo tosiaan helppoa.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.1.12 18:27:54

Voi teidän kanssanne :/
------------
42. Mökillä
Unohdin kaiken, mitä olin juuri valittanut Mintulle ja huomasin olevani vain innoissani. Lopultakin vähän vaihtelua!
- Teemu on saanu illan vapaaksi, me lähdetään nyt niiden mökille viettämään juhannusta! kerroin.
- Hieno homma, pitäkää hauskaa, Minttu toivotti. – Meidän juhannus ei taida tapahtua Seurasaarta kauempana. Ellei me kutsuta itseämme sun äidille.
- Sano terveisiä, jos te niin teette, sanoin ja hetken mielijohteesta halasin häntä. Heli oli tuskin huomannut minua koko keväänä Santtu-huumaltaan. Minttukin oli perheellinen ja minulla oli enää ihan pikkuruinen osa hänen elämässään, mutta oli mukavaa, että oli edes sen verran.

Mutta sitten minun piti päästä liikkeelle. Ajoin Teemulle ennätysvauhdissa ja löysin hänet raahaamassa eteiseen isonpuoleista kassia.
- Mitä sulla tuolla on? kysyin.
- Vaatteita, pyyhkeitä, lakanoita, semmosta.
- Ei kai mun vaatteita?
- En mä uskaltanut niitä pakata, kun en mä tiennyt, mitä sä haluat mukaan.
- Mitä mä tarvitsen mukaan?
- Mitähän sä nyt mahdat tarvita yhdeksi viikonlopuksi? Ota jotain lämmintä, yöt voi olla kylmiä.
- No lähinnä mä tarkotin, että ei kai me olla lähdössä mihinkään lavatansseihin huomenna. Koska sillon mun pitää hakea Pasilasta joku hörhelö.
- Ei hitossa, Teemu sanoi näyttäen kauhistuneelta.

- Ja entäs Sara ja Jakke, jos me lähdetään jo nyt? jatkoin tenttaamista samalla, kun jo inventoin hyllyäni Teemun vaatekaapissa. Jos aioimme pelkästään kököttää mökillä, pärjäisin niillä vaatteilla. Minulla oli siellä jopa yhdet monista bikineistäni, ja ne kyllä ottaisin mukaan siltä varalta, että tulisi auringonottosäitä.
- Sara lupasi lähteä ajamaan, kunhan pääsee töistä ja Jakke tulee joko sen kyydissä tai sitten huomenna. Se sanoi pyytäneensä sen Tarunkin mukaan.
- Jakke? lipsautin, ennen kuin tajusin, että Sarastahan hän tietenkin puhui ja Luffen toisesta omistajasta. Tunsin onton vihlauksen vatsassani, kun ajattelin Tarua, mutta komensin sen pois. Tietysti hän oli Saran ystävä, ei kai hevosta ostettu vihamiehen kanssa puoliksi?
- Ei kun Sara.
- Kiva tavata sekin lopulta, valehtelin. – Ainakin meillä tytöillä riittää puhumista. Hevosista. Mutta mitä me syödään?
- Käydään matkalla marketissa.

Asia selvä. Matkajännitys palasi, jos sellaisesta nyt saattoi puhua, kun olimme menossa alle kahdensadan kilometrin päähän. Joka tapauksessa oli hauska päästä jonnekin. Pakkasin omat tavarani ja sitten lähdimme. Annoin autoni avaimet Teemulle, sillä hän saisi ajaa. Minähän en tiennyt, mihin me olimme menossa, enkä muutenkaan mielelläni ajanut, jos Teemu oli kyydissä. Pelkäsin aina, että mokaisin jotain, ajaisin väärin tai antaisin auton sammua ja sitä, mitä Teemu sitten sanoisi tai tekisi. Järjellä ajatellen hän ei varmaankaan nauraisi tai pilkkaisi, mutta en halunnut antaa järjelle mahdollisuutta olla väärässä.

- Mintulla oli töissä huoneellinen kissoja, kerroin, kun olin asettunut mukavasti. – Ne oli aika söpöjä.
- Et kai sä ajatellut haluta kissaa? Teemu kysyi.
- En tietystikään, sanoin vaikka ajatus olikin käynyt mielessäni.
- Hyvä, koska mä olen niille ihan sairaan allerginen. Ilmankos mua on kutittanut siitä asti, kun sä tulit, jos sä oot hipelöiny kissoja.
- No anteeksi! sanoin melkein loukkaantuneena ja tungin käteni takapuoleni alle. – Miten mä oisin voinu arvata, että sä oot yhtäkkiä allerginen, kun teillä on koira ja mun vaatteet kerää hevosenkarvaa?
- Mä vaan olen, ei sille mitään voi. Meillä oli joskus kissa, mutta se piti antaa pois, kun mä meinasin kuolla.
- Okei, sanoin todeten puheenaiheen loppuun käsitellyksi ja vaihdoin puheenaihetta.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   19.1.12 18:40:18

Me ollaan tripin kaa tällasia kärsijöitä... Onneks meil on molemmilla oma nelijalkanen, joka loppujen lopuks on miljoona kertaa ihanampi, kun kaksjalkanen.

EIKÄ! Nyt Teemu muistuttaa jo liikaa tota mun exääni... Se on kanssa allerginen kissoille, ja niillä ollut kissa piti antaa pois, kun tää oli yöllä saanu allergiakohtauksen (aiemmmin ei mitään allergiaoireita ollu) ja joutunu sairaalaan sen vuoks...

Kirjotaksä tätä kenties mun elämästäni tjtn?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.1.12 18:44:04

En tietääkseni :D

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   20.1.12 11:06:41

onks flanullakin kuollut vauva jonkun tussulalaisen hevostilanperijän kanssa?

Mä oon melko tyytsä siitä et oon tässä(kin) asiassa erilainen nuori.

Also, sain vintoosan asennettua eilen uudestaan, toiveissa siis päästä oikeesti ens viikolla kotikoneelta mestoille <3

Lähettäjä: Az 
Päivämäärä:   20.1.12 17:35:32

Eipä mitään, mä aina välillä intoudun kommentoimaan hiukan paremmin. :)

On muuten hiukka hankalaa kirjottaa koneella kun puolet kädestä on paketoitu! Menin sitten murtamaan kaksi rystystä kun liukastuin. Sormet ikäänkuin rusahtivat ympäri, ja sojottivat väärään suuntaan... Rannekin napsahti samalla. Kipsattiin käsi kasaan tänään.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.1.12 17:45:22

Auts. Mullakin on kerran menny rystyset muusiksi. Ikävää.
------------
Olin ajatellut, että matka ei olisi pitkä, mutta olimme ajaneet jo ainakin puolitoista tuntia, ennen kuin Teemu näpäytti vilkun päälle ja kääntyi pois tylsääkin tylsemmältä valtatieltä. Tietysti liikennettäkin oli ollut aika lailla.
- Vieläkö on pitkä matka? kysyin piristyen.
- Ei paljon. Alle kymmenen kilometriä kauppaan ja sitten saman verran perille.
- Hyvä. Mä alan puutua, sanoin, ja aloin odottaa kauppaa innokkaammin kuin koskaan lapsena mummolaan pääsemistä. Liike osoittautui matalaksi teollisuushalliksi, jonka katolla ei komeillut minkään ketjun kylttiä, mutta jonka parkkipaikka oli täyteen ahdettu. Hyvä merkki, kai, päätin. Seinässä oli iso kyltti, jossa mainostettiin paikan olevan auki joka päivä yhdeksästä yhdeksään. – Huomennakinko? kysyin osoittaen sitä.
- Joka päivä, tämä vahvisti.

Kauppa ei pystynyt hävittämään hyvää tuultani; paremminkin se tuntui kuuluvan tähän seikkailuun. Haloo, miten säälittävä olin, jos viikonloppu mökillä oli minusta seikkailu? Mutta sekin ajatus vain nauratti, kun valitsimme suurin piirtein suoraan kulkevan ostoskärryn ja lähdimme kiertämään hyllyjä. Ruokaosasto oli suppeahko, mutta tähän hetkeen ihan riittävästi varusteltu, selvästi mökille menijöiden tarpeisiin suunniteltu. Grillimakkaraa ja varhaisperunoita oli tarjolla sammioittain, kaikkea muuta oli vähän niukemmin. Paitsi krääsää. Ainakin puolet hallista oli tavaraa: vaatteita, leluja, onkia, astioita ja koriste-esineitä. Niin, paitsi tietysti sitä neljännestä, joka oli varattu oluelle.
- Onko teidän mökillä tämmöstä? kysyin Teemulta, jonka olin houkutellut tavarahyllyjen väliin ja kohotin ilmaan helisevää tuulikelloa.
- Eiköhän siellä ole. Jostain syystä aina, kun joku tulee kylään, ne tuo tuliaisiksi jotain kamalaa täältä, Teemu naurahti. Ymmärsin ja palautin värkin paikalleen.
- Tarvitaanko me vielä muuta?
- No kai me voitais vähän kaljaa ostaa. Ja siideriä, jos sä haluat sitä mieluummin.
- Eiköhän se kuulu juhannukseen, sanoin suopeasti kuin minulta olisi kysytty lupaa, joten haimme laatikollisen kumpaakin ja hetken mietittyään Teemu nosti vielä toisen kaljakeissin kärryyn.
- Parempi, että sitä on liikaa kuin liian vähän, hän sanoi.
- Ota sitten toinen siiderikin. Meitä naisia on enemmän, jos nyt olettaa, että tytöt juo sidukkaa ja pojat kaljaa.

Ostimme ja Teemu maksoi suuren määrän ruokaa ja juomaa ja sitten jatkoimme matkaa. Ihanan pian Teemu pysäytti auton punamullalla maalatun mummonmökin pihaan. Vettä ei tosiaan näkynyt missään, peltoa ja metsää vain. Nousin autosta ja yritin kuvitella pikku-Teijon tänne viisi tai kuusikymmentä vuotta sitten, ja sitten Teemun ja Saran. Piha oli vihreä ja viettävä ja rakennus vanhan mutta mukavan näköinen.
- Onko täällä vessaa? kysyin, sillä mieleeni oli juuri tullut ikävä ajatus.
- On, tuolla, Teemu sanoi osoittaen niinikään punaista piharakennusta. – Odota hetki, mä haen sisältä avaimet, se on lukossa, kun kukaan ei ole täällä.
- Ei mun tarvitse sinne mennä, ajattelin vaan, että onko täällä… mutisin ja totesin, että pissahätäni oli kadonnut.
- Tietysti on, täällä on sähkötkin. Vesi vaan pitää kantaa.

Minä kammosin ulkovessoja. En pelkästään sen takia, että ne olivat hankalia – juosta nyt pihan yli, jos sattuisi keskellä yötä heräämään siihen, että piti mennä – vaan koska ne haisivat ja sitten se reikä oli aina niin iso. Pienenä joutuessani käymään sellaisessa olin aina ollut varma siitä, että putoaisin, ja ajatuskin siitä, mikä alhaalla odotti, puistatti. Tietenkin olin kasvanut niistä ajoista niin, että putoaminen reiästä ei enää ollut todennäköistä, mutta kammo ei ollut kadonnut mihinkään. Minun pitäisi ottaa vakavaan harkintaan puskapissojen mahdollisuus tänä viikonloppuna.

Mutta nyt meillä oli hommaa asettautumisessa. Kannoimme ostokset ja kassit sisään mökkiin, jota tutkin uteliaana sillä aikaa, kun Teemu purki ruokia jääkaappiin. Päädyn eteisen jälkeen olimme tulleet keittiöön, joka näytti varsin kelvolliselta ulkohuusin jälkeisessä shokissa. Siellä oli jääkaappi, sekä sähkö- että puuhella ja ruokapöytä. Sen takaseinässä oli iso oviaukko kamariin, jossa oli vanhahtavia huonekaluja ja edelleen samanlainen oviaukko toiseen kamariin, ja vielä kolmanteenkin. Mietin, oliko taloa jatkettu aina huoneella kerrallaan perheen kasvaessa, sillä muuta syytä en keksinyt siihen, että huoneet olivat niin omituisesti jonossa.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   20.1.12 18:12:13

Kuulostaa vähän meijän ex-mökiltä =) ja kauppa säästövinkiltä =D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.1.12 18:14:34

Vinkki mikä Vinkki :)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   20.1.12 20:28:07

Haha, eli niillä suunnilla liikuttiin siis =D Meijän möksä oli Jokioisissa, on siitä kauan sitten ollu #kanavalla puhettakin

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.1.12 20:42:13

Tota mä en muista (et ois ollu puhetta, mutta kaverin mökkiä Jokioisten Palikkalassa mä tossa aika lailla kuvasin :D

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   20.1.12 21:13:02

No, tästä on jo aika monta vuotta aikaakin kun se myytiin (-04) =D Se oli vanha maatila Jokioisten ja Humppilan välillä. Mut hyvin tunnisti Vinkin =D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.1.12 21:23:23

Tästä mallimökistä tuli ikäviä uutisia tapaninpäivän jälkeen - iso kuusi oli kaatunu päälle ja muutenkin oli maisema kuin talvisodan jäljiltä. Mikä on tosi surullista, siellä on vietetty x hauskaa juhannusta!

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   21.1.12 03:43:14

No mukuloita ei oo vielä ehtiny osumaan omalle kohdalle, mutta muuten tää kyllä meinaa muistuttaa NIIIN mun ja ton ex-ukon elämää, että huh huh... Paitsi nyt kun päästiin mökille, koska sen kotiseudulla on talo järven rannalla ja meijän perheen mökki on järven rannalla :D. Exän perheen talo Saimaan rannalla ja meidän mökki Syvärin rannalla. Tähän asti on noin muuten kuitenki muistuttanu tää Henun ja Temen elämä aika paljon meirän elämää. Mut nyt se on ohi ja uusi elämä edessä (meistä tulee ehkä tirpan kanssa kämppiksiä, ehkä).

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.1.12 21:13:24

Mä oon ehkä ennustajaeukko :D
--------------
- Missä me nukutaan ja mitä me syödään? menin kysymään Teemulta, sillä katsoin parhaaksi hoitaa kaiken kuntoon lakanoita myöten.
- Mä olen yleensä ollut tässä ekassa huoneessa, mutta mä ajattelin, että jos otettaiskin nyt se viimenen. Siellä on isoin sänky.
- Selvä, nyökkäsin ja kannoin kassimme sinne. Se oli varmaankin Teemun vanhempien makuuhuone silloin, kun he ehtivät sinne yhtaikaa. Jos koskaan ehtivät. Siellä oli parivuode ja pitsiverhot ikkunoissa. Ikkunalaudoilla oli kaikennäköisiä koriste-esineitä tekokukista kynttilänjalkoihin ja kehystettyihin valokuviin. Kaikkiaan paikka oli niin erilainen kuin Teemun vanhempien talo, jonka juuri olin nähnyt, että epäilin kaiken olevan Teemun isän edesmenneiden vanhempien jäljiltä.

Vietimme alkuillan katselemalla paikkoja. Teemu näytti kaiken alkaen villiintymään päässeestä kasvimaasta, jossa vain vahvimmat olivat selvinneet, kuten valkoisena joka paikassa kukkiva juhannusruusu, tiilistä kasattuun grilliin ja lopulta liiterirakennukseen.
- Tässä päässä on sauna ja tossa päässä vessa, välissä puuliiteri ja varasto. Haluatko sä, että lämmitetään sauna? hän kysyi.
En oikeastaan halunnut. Oikeastaan en halunnut astua koko ulkorakennukseen, mutta nyt minun alkoi olla pakko käyttää sen toista päätä.
- Näh, saunotaan huomenna. Tai sitten, kun Sara tulee, jos se haluaa saunaan, sanoin.
- Silloin on yö.
- Mitä väliä tähän aikaan vuodesta? Mene nyt pois, mun pitää mennä vessaan.
- Odota, mä laitan sinne valon, Teemu sanoi ja vaikken enää mielelläni odottanutkaan, pistin koivet ristiin siksi aikaa, kun hän kävi sytyttämässä seinäkoukussa roikkuvan kynttilälyhdyn. Mitä mukavuuksia.

Huussi ei ollut niin kamala kuin olin kuvitellut, mutta pidin silti nenästäni kiinni ja suoriuduin sieltä ulos niin pian kuin mahdollista. Istuimen vieressä oli ollut pino lehtiä ikään kuin joku todellakin viettäisi siellä aikaansa lukien Aku Ankkaa tai toissakevään meikkitrendejä. Sinä lyhyenä hetkenä Teemu oli mennyt pöyhimään grilliä, joka näyttikin kutsuvalta. Se oli keskellä pihaa, sen vieressä oli kestopuisilla ritilöillä katettu alue, jonka päälle pihakalusteet oli asetettu. Suuri aurinkovarjo oli sen reunalla sellaisessa kohdassa, että sateen sattuessa grillaamista saattoi edelleen harkita, ainakin ellei ihan vaakasuoraan saavista vettä tullut. Teemu oli jo aiemmin raahannut mökin eteisestä keinuun ja tuoleihin pehmusteet ja juuri nyt pöyheätyynyinen keinu näytti minusta maailman houkuttelevimmalta paikalta. Olin sentään ollut hereillä seitsemästä lähtien.
- Paistettaisko vähän makkaraa? Teemu ehdotti.
- Sopii, sanoin, ja annoin ajatuksen grillatuista vihanneksista ja muista kunnianhimoisemmista lisukkeista vilistää ohi silmieni. Paneutuisin niihin aikaisintaan huomenna, nukuttuani hyvät yöunet.

Teemu hoiti ruoanlaittopuolen: sytytti grillin, haki makkarapaketit, kertakäyttöastiat ja olutta ja minä sain istua kaikessa rauhassa keinussa kaljatölkki kädessäni. Minusta oli hauska katsoa Teemua, kun hän touhusi. Hän näytti jotenkin äärimmäisen rentoutuneelta unohtuessaan välillä katselemaan peltojen yli kohden sitä suuntaa, johon aurinko varmaankin tavallisesti laski. Yllättävän hauskaa oli myöskin särpiä olutta tölkistä ilman huolta huomisesta. Me emme koskaan olleet tavanneet ryypiskellä, ellemme sitten olleet ulkona juhlimassa jotain, mutta nyt en kieltäytynyt, kun Teemu haki jääkaapista tölkin toisensa jälkeen. Hän pyrähteli muutenkin sinne sun tänne rauhoittuen aina vain hetkeksi istumaan viereeni.
- Sä taidat viihtyä täällä, sanoin, kun hän palasi kytkemästä letkua kaivoon tai jotain sellaista.
- Tää on maailman paras paikka, hän sanoi huokaisten tyytyväisenä ja minua ilahdutti kummasti nähdä hänet niin onnellisena syystä, joka ei liittynyt minuun mitenkään. – Jos mä voisin päättää, mä muuttaisin tänne ja eläisin itse kasvatetuilla potuilla. Tai ehkä tohon valtatien varteen vois perustaa jonkun kuppilan. Hei, eikö se oiskin hyvä idea? Muuttaisitko sä tänne mun kanssa?
- Jessus, en! nauroin. – Mitä mä täällä tekisin?
- Sä tulisit tietysti siihen kuppilaan kokiksi. Meistä tulisi paras pysähdyspaikka näillä tienoilla. Ihmiset ajaisi Autokeitaan ohi tänne vaan saadakseen syödä sun tekemää ruokaa.
- Höpsis, ilmoitin, mutta tavallaan Teemun unelmassa oli jotain vetoavaa. Ei tietenkään mitään toteuttamiskelpoista, mutta eivätkö unelmat olleetkin aina jotenkin saavuttamattomia?

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   22.1.12 02:59:10

Ai nyt sille maistukin kalja eikä siideri :3 joo oli pakko sanoa. Kiva pätkä !

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   22.1.12 12:46:11

Yh. Mulla on NIIIIIIN hirvee olo! Loppuu tän neidin baari-iltojen vietot kyllä tähän, sen verran hirveetä oli viime yönä, vaikka ei ees tullu juotua paljo mitään!

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   22.1.12 21:46:10

Huraa! Haaviston tilanne näyttää hyvältä \o/

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.1.12 21:48:05

Baareilu on taitolaji. Ja Haavisto pärjäsi kyllä paremmin kuin odotin.
--------------
Siinä vaiheessa, kun Sara ja Taru puolenyön paikkeilla saapuivat, olin iloisesti huppelissa ja ymmärrettävistä syistä tyystin unohtanut ulkovessakammoni. Teemu oli juuri virittänyt grilliin uuden tulen, sillä nälkä oli palannut, ja ehkä hän oli ajatellut Sarankin saapumista, minkä itse olin melkein unohtanut. Olin antautunut leikkimään mukaan Teemun haaveessa, jossa me muka asuisimme tätä vedetöntä mökkiä vuoden ympäriinsä ja kasvattaisimme laumaa pellavapäisiä kakaroita. Vaarallista, myönnän, mutta tavallaan hauskaa myös, kun lakkasi miettimästä sitä, että entä jos Teemu ei tajunnut sitä leikiksi. Olimme juuri miettimässä hyviä nimiä kuvitteellisille lapsillemme, kun auton ääni hiljaisessa kesäyössä havahdutti meidät.
- Sara, huudahdin tajutessani, mistä oli kysymys.
- Niin varmaan, Teemu arveli ja rypisti kulmiaan kuin pahoillaan häiriöstä.
- Kivaa, jatkoin ponkaisten pystyyn ja tapaillen hetken aikaa tasapainoa. Sitten lähdin kohden Saran autoa, josta hän itse ja toinen naisihminen parhaillaan nousivat. Ryhdistäydyin tajutessani, että tapaisin Luffen mystisen toisen omistajan ensimmäistä kertaa ja halusin tietenkin tehdä hyvän vaikutuksen.

Tarun ikä yllätti minut, vaikka tiesinkin hänet meitä vanhemmaksi. Arvioin hänet ainakin kolmevitoseksi ja siinä kesäyön hämärässä hän näytti siltä, että oli syntynytkin kolmevitosena. Hänellä oli lyhyet, tummanruskeat, kiharat hiukset, jotka huusivat tätiä ja kummallisen juonteikkaat kasvot. Hän näytti miellyttävältä sammakolta, jos sellaista yleensä saattoi kuvitella.
- Päivää, mä olen Henriikka, esittäydyin ja sain itseni kiinni sekuntia ennen kuin niiasin.
- Hei, mä olen kuullut susta aika lailla kaikenlaista, Taru sanoi arvoituksellisesti, ja koska en osannut arvioida, oliko se hyvä vai paha asia, hymyilin vain parasta blondihymyäni.
- Hyi hitto, täällä on hyttysiä! Auttakaa meitä kantamaan meidän tavarat sisään, Sara sanoi huitoen käsillään. Itse olin hieronut hyttysmyrkkyä kaikkiin paljaisiin kohtiini, mutta nyt, kun Sara mainitsi asian, minuakin alkoi kutittaa joka puolelta. Tartuin kassiin, jonka Sara minulle ojensi ja menin sisään.

Siinä meni varmaankin puoli tuntia yleisessä hässäkässä, kun Sara ja Taru asettuivat taloksi toiseksi viimeiseen huoneeseen, petasivat sänkynsä ja purkivat kasseistaan tärkeimmät. Sara oli tuonut muutaman pizzan, mutta ne tungettiin jääkaappiin, sillä Teemu oli jäänyt kääntelemään makkaroita täydellisellä hiilloksella, joka grilliin oli kuulemma muodostunut. Yhden maissa istuimme kaikki mökissä sisällä syöden makkaraa ja juoden kaljaa ja siitä se sitten lähti. Oli jo täysin valoisaa, kun menimme nukkumaan, ja kun katsoin keittiön kelloa, se näytti seitsemää. Päättelin sen näyttäneen niin koko yön ajan, sillä normaalistihan minä heräsin tähän aikaan, jos olin juonut.

Kovin monta tuntia en onnistunut nytkään nukkumaan, ennen kuin silmäni aukesivat ja morkkis iski. Sille ei pitänyt olla mitään syytä, mutta se oli itsepintainen, enkä onnistunut hätistämään sitä pois. Mitä esimerkiksi Taru mahtoi ajatella minusta? Tulla nyt viettämään juhannusta ja joutua heti kättelyssä kännäämään vieraiden ihmisten kanssa. Tai siis vieraan minun, olin ymmärtänyt, että Teemun hän oli joskus tavannut. Ja vielä tuntikausiksi! Minkälaisen kuvan olin antanut itsestäni? Konkarijuopon ehkä? Vaikka ei Tarulla muistaakseni ollut ollut mitään sitä vastaan, että kylmiä tölkkejä nosteltiin pöytään yksi toisensa jälkeen, ja niiden loputtua lämpimiäkin.

Tuskastuin ja päätin nousta ylös. Teemu ja minä nukuimme järjettömän paksun, vanhan täkin alla ja minulla oli kuuma ja kylvin hiessä. Sitä paitsi minun piti mennä vessaan tai vaihtoehtoisesti puskaan. Vessa tuntui vähemmän houkuttelevalta, mutta kai minun pitäisi ensin tarkistaa, etteivät Sara ja Taru olleet aamunraikkaina pihalla pelaamassa sulkapalloa tai jotain.

Ei, molemmat nukkuivat seuraavassa kamarissa ja hiivin heidän ohitseen. Keittiön kello näytti kymmentä – hitto, se toimi sittenkin! – ja jouduin räpeltämään avainta ulko-ovessa hyvän tovin, ennen kuin pääsin ulos. Vessapaperidilemman vuoksi päädyin sittenkin ulkohuoneeseen. Enhän voinut jättää käytettyä paperia mihinkään juhannusruusun juurelle, enkä myöskään aikonut tulla toimeen ilman.

Teemu heräsi, kun palasin sänkyyn ja kääntyi minuun päin.
- Huomenta kulta, hän sanoi ja otti minusta kiinni.
- Huomenta, sanoin happamasti.
- No, onko kankkunen?
- Ei tietenkään, epäsin kiireesti, sillä mitään en tunnustaisi.
- Me ei rakasteltu eilen.
- Ei kai, kun valvottiin koko yö! Ei kai siinä kohden enää sen vertaa pysynyt valveilla!
- Niin, Teema sanoi hajamielisesti ja silitti kylkeäni. Voi ei. Tiesin, mihin hän oli tähtäämässä, mutta minä en voinut ajatellakaan sellaista. En ollut voinut sen jälkeen, kun hän oli sanonut minua helpoksi. Mitään sovintoseksiä ei ollut ollut. Eikä olisi nytkään.
- Hulluko sä olet? sihahdin ja heitin merkitsevän silmäyksen oviverhoon, joka erotti meitä nukkuvista Sarasta ja Tarusta. Teemu taisi ymmärtää, sillä hän huokaisi pettyneenä.
- Eikö me rakastella koko viikonloppuna?
- Ei varmaan, ei ainakaan niin kauan, kun noi nukkuu parin metrin päässä.
- Mutta ne nukkuu!
- Mutta mä tiedän, että ne on siinä. Mä en vaan voi!
- Voi Henriikka, etkö sä luule, että ne nukkuu kuin tukit iltapäivään asti?
- Mekin ollaan hereillä, huomautin. – Nekin voi herätä.

Teemun ilme näytti siltä, että juupas-eipäs -väittely oli vasta ottamassa vauhtia, joten minä aloin harkita sängystä nousemista, vaikka kolme nukkumaani tuntia anelivatkin lisäseuraa.
- Me voidaan olla ihan hiljaa, Teemu maanitteli, mutta silloin ulkoa kuului jotain.
- Hys, sanoin ja kohotin päätäni. Kuin auton ääni, ja vakuudeksi sieltä kuului myös tööttäys. – Joku tulee!
- Jakke, Teemu tajusi ja hälvensi säikähdyksen, joka oli noussut kurkkuuni, kun olin miettinyt vihaista naapuria tai jotain kylähullua. Olin unohtanut koko Jaken.
- No, noustaan ylös ottamaan se vastaan, sanoin hilpeästi. Ainakin tällä erää vonkaaminen loppuisi tähän.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   22.1.12 21:56:41

Teema =D

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   22.1.12 22:43:35

Joo, ja mä en sitä taitoa enää omaa... Mutta ei se kyllä oikeestaan edes haittaa, selviää halvemmalla :D

Oivoi, mulla on ollut ennätyksellisen pitkä keskustelemalla käyty keskustelu ton ex-avokin kanssa ja vielä pitäis saada pari asiaa sanottua, en vaan osaa sanoa. Itkettää ja on niin paha olla. Tahtois niin kovin lohtupätkää vielä, mutta ei kehtaa pyytää.

Hirmu kiva pätkä kyllä! Hauska lukea hyttysistä, kun maassa on vihdoin lunta :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.1.12 18:28:51

43. Vips vaan
Juhannusaatto muodostui mukavaksi, syyntakeettomaksi päiväksi, vaikken ilahtunutkaan Jaken näkemisestä mitenkään vilpittömistä syistä. Keitin kuitenkin hänelle ja meille kahvia ja nostelin ostamamme voileipäainekset pöytään. Sarasta ja Tarusta ei kuulunut hiiskahdustakaan sinä aikana, kun söimme, eikä vielä silloinkaan, kun kävin vaihtamassa ylleni bikinit. Oli ihan kohtuullisen hieno kesäpäivä, enkä tiennyt, mihin muuhunkaan ruveta kuin auringonottoon. Pojat keksivät omia, miehekkäitä mökkihommia ja käyskentelivät ilman paitaa pitkin pihaa leikkaamassa nurmikkoa, jossa ei ollut mitään leikkaamista, hakkaamassa polttopuita ja täyttämässä saunan vesiastioita, jotka kai olivat ihan tarpeellisia toimenpiteitä. Minä käänsin puolta, torkuin ja lueskelin löytämiäni vanhoja lehtiä, kunnes naisihmiset ilmestyivät pihalle. Ilahduin kovasti heidät nähdessäni.

- Hei, mitä tehtäis? kysyin ja nousin istumaan pyyhkeelleni.
- Mennään kauppaan, sanoi Sara, joka näytti siltä kuin olisi mennyt nukkumaan iltakymmeneltä eikä aamuseitsemältä. Taru näytti vähän rupsahtaneemmalta, mutta hänhän tietenkin olikin jo vanhempi.
- Mutta mehän käytiin eilen, huomautin.
- Niin ja nyt meillä ei ole yhtään kaljaa jäljellä. Eikä mainittavasti siideriäkään. Onneksi mä jätin terävät takakonttiin yöllä, kun me tultiin, ettei tarvitse ajaa Forssaan asti Alkoon.
- Auts, sanoin. En ollut tajunnut, että olimme olleet sellaisia loppasuita, mutta näin jälkikäteen ajatellen taisi olla ihme, että mitään oli jäljellä. – Jos me mennään kauppaan niin mä tulen mukaan.
- Pystytkö sä ajamaan vai mennäänkö mun autolla? Sara kysyi. Arvioin nopeasti hänen kuntonsa ja omani ja muistin, että hän oli sentään aloittanut vasta yöllä.
- Sun auto voisi olla parempi tässä kohden, arvelin. Ei sillä, että olisin tuntenut itseni mitenkään humalaiseksi.

Kokosimme ostoslistan, minä puin bikinien päälle t-paidan ja caprit ja sitten lähdimme Saran kyydillä kohden samaa kauppaa, jossa me Teemun kanssa olimme vasta edellisiltana käyneet. Taru oli hyvin vaisun ja hiljaisen oloinen koko menomatkan, enkä uskaltanut sanoa hänelle yhtään mitään, mutta kun olimme ostaneet kärryn täydeltä juomia ja hiukan ruokaa, hän piristyi. Syy oli selvä: iso kylmä lonkero, jonka hän avasi heti, kun ryhdyimme pakkaamaan tavaroita autoon. Jos sinä niin minäkin, tuumin ja seurasin esimerkkiä.
- Mä unohdin ostaa tupakkaa, odottakaa vähän! nainen tajusi hetken kuluttua, jätti tölkin auton katolle ja viipelsi takaisin kauppaan. Minä huokaisin helpotuksesta, sillä juuri nyt ujostelin Tarua aika lailla.
- Mitä hittoa se ajattelee musta, henkäisin Saralle.
- Taruko? Miten niin?
- No kun, mä kännäsin koko viime yön.
- No niinhän me tehtiin kaikki. Mitä se nyt siitä ois ajatellu? Ja mitä väliä?

Jäin miettimään, mutten oikein osannut selittää Saralle, mikä minua häiritsi. Ja oliko sillä nyt sitten oikein väliäkään? Sara ei ainakaan näyttänyt siltä. Hän kaivoi takapenkillä makaavasta kassista jaffapullon, avasi sen ja otti pitkän huikan.
- Taru on ihan okei, hän sanoi sitten.
- Mistä te tunnette? utelin, sillä tajusin, etten tiennyt sitä.
- Tallilta. Me vuokrattiin vastakkaisten boksien hevosia jossain vaiheessa ja käytiin usein yhtaikaa ratsastamassa. Me ystävystyttiin ja siitä se sitten lähti. Se on hyvä tyyppi.
- Epäilemättä säkin olet sen mielestä hyvä tyyppi, jos se kerran on täällä, huomautin. – Vaikka se on noin vanha. Musta se on omituista.
- Mutta ei se oo mitenkään kamalan vanha, Teemun ikäinen.

Hiljennyin miettimään sitä. Taru-parka! Toivottavasti en itse koskaan rupsahtaisi niin, että näyttäisin lähes kymmenen vuotta itseäni vanhemmalta. Oletusarvoisesti en kyllä pitänyt koko naisesta, koska olin jotenkin alitajuisesti mustasukkainen Sarasta. Se ei ollut mitenkään mieltäylentävä syy, mutta eipä minun tarvinnut sitä kenellekään paljastaa. Ja ehkä minä vielä ystävystyisin Tarun kanssa. Ensivaikutelma oli pettänyt minut ennenkin.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   24.1.12 00:17:01

Nii, Henuhan oli eka ajatellu Jerrystä et se on @!#$, kun ei vielä tienny kuka se oli, kun se oli vähän jotain siel kisoissa sekoillut (kun se sitten oli laatannutkin yms). Ja sit se meni ja rakastu siihen...

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.1.12 22:01:09

missä jatko? :(

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.1.12 22:21:47

Se oli Helmin Grillissä Kontulassa!
----------

Palasimme mökille, missä jääkaappi täytettiin taas juomilla ja niiden viilentyessä kokoonnuimme grillin viereen laiskottelemaan. Sara, Teemu ja Jakke pelasivat mölkkyä, Taru luki ostamaansa iltalehteä ja minä jatkoin auringonottoa. Pelaaminen näytti hauskalta, mutta en aikonut liittyä seuraan. En kuitenkaan osuisi kalikoihin ja tulisin huonolle tuulelle. Vähän illemmalla minulle alkoi tulla nälkä, ja kun sanoin sen ääneen, toiset tuntuivat huokaisevan helpotuksesta.
- Tarkottaako toi, että te oletatte mun tekevän teille ruokaa? kysyin epäluuloisena.
- Ei kun me grillataan Jaken kanssa. Se on miesten hommaa, Teemu sanoi. – Mutta jos te haluatte jotain rehua…
- Mä voin keittää perunoita, jos sä haluat tehdä salaattia, ehdotti Sara.
- Okei. Tarulle jää sitten tiskaaminen, huomautin ja virnistin varmuuden vuoksi siltä varalta, että hän pahastuisi.
- Kertakäyttölautaset, Sara kuittasi sen ehdotuksen.
- No perunakattilan ja veitsen ainakin.

Ruokailimme pitkään ja hartaasti ja toiset jatkoivat vielä, kun minuun ei enää mahtunut. Palasin pyyhkeelleni loikoilemaan ja naukkailemaan siideriä. Teemu söi toisen tai kolmannen satsin ja tuli sitten viereeni makaamaan. Koska olimme siinä kaikkien nähtävänä, en viitsinyt irvistellä hänelle ja miksi olisinkaan. Ei hän siinä rupeaisi minua vokottelemaan.
- Te ootte söpöjä, Sara sanoi suopeasti katsellen meitä, kun Teemu pisti kätensä vyötäisilleni.
- Kiitti, mutisin vähän hämilläni, mutta Teemu huokaisi hiuksiini. – Mitä sä höngit siellä?
- Mä en ole söpö, hän totesi.
- Nää, olet sä, vakuutin.
- No en tarpeeksi söpö.
- Mitä varten sun pitäisi olla söpömpi? kysyin uteliaana.
- No, jos mä olisin söpömpi niin etkö sä muuttaisi mun luokse?
- Hölmö, tirskahdin. – Ei sun naamasi siihen asiaan vaikuta.
- Mikäs sitten? Sara puuttui puheeseen. – Mikset sä muuten muuta? Tai siis, täytyyhän sun, ellet sä halua mennä Kelaan selittelemään Santun tuloja. Ja olittehan te muutenkin etsimässä asuntoa.
- Niin niin, huokaisin.

En halua väittää, että minua jujutettiin, mutta kun Taru ja Jakke alkoivat osallistua keskusteluun ja ihmetellä, miksi ihmeessä en tosiaankaan muuttanut Teemun luokse, kun oma asuntoni oli käytännöllisesti katsoen vallattu, nousin kiukustuneena istumaan.
- No mä en vaan ole saanut aikaiseksi! Tietysti mä muutan.
- Koska? Teemu kysyi riemuissaan ja puristi minua reidestä.
- Miten niin koska? Mähän käytännöllisesti katsoen asun siellä jo.
- Mutta et kokonaan. Oveen mahtuisi toinenkin nimi.
- Vaikka heti, tai siis maanantaina. En kai mä nyt ihan heti voi mihinkään tehdä muuttoilmoitusta.
- Totta, Sara huomasi, mutta Jakke väitti vastaan.
- Voithan, eihän se vaadi kuin viis minuuttia netissä.
- Näytä mulle netti, sanoin voitonriemuisena.
- Tietty. Ole hyvä, Jakke sanoi ojentaen minulle puhelintaan.
- Älä luule, että mä alan puhelimella näpyttelemään osoitteita, vastustelin.
- No hetki sitten, mä haen autosta läppärin.
- Hullu, onko sulla läppäri mukana juhannuksena? Sara huudahti.
- Sattuu olemaan, Jakke sanoi ja kävi hakemassa sen autostaan. Minä olin nalkissa.

Paitsi että en tietenkään ollut. Olinhan minä ollut tekemässä tämän joka tapauksessa jossain vaiheessa. En tosin juhannusaattona, mutta ehkä kuun vaihteessa. Itse asiassa oli helpottavaa ruveta lopultakin sanoista tekoihin. Hain mökistä laukkuni ja kaivoin sieltä verkkopankkitunnukseni, sitten täytin muuttoilmoituslomakkeen, jonka Jakke oli etsinyt minulle valmiiksi.
- Noin, sanoin voitonriemuisena, kun homma oli hoidettu ja Teemu kaappasi minut karhumaiseen syleilyyn.
- Niin sitä pitää! hän karjui ja Sara ja Taru hihkuivat ja esittivät maljapuheita suhteemme jonkinmoiselle virallistamiselle. Ainakin meillä oli mitä liruttaa niihin maljoihin.

Minulle tuli tyynen tyytyväinen olo, kun annoin koneen takaisin Jakelle ja Teemu halasi minua. Hittoako minä tässä olin jäkittänyt päivänselvää asiaa ja hankaloittanut kaikkien elämää, itseni mukaan luettuna? Nyt minun ei tarvinnut enää stressata asuntoasioista eikä siitä, miten Heli ja Santtu kiristelivät hampaitaan selkäni takana, kun eivät päässeet eroon minusta.
- Mulla menee muutama päivä pakkaamiseen, ja sitten pitää miettiä, mitä tehdään mun huonekaluille. Vaikka ei niitä nyt taakaksi asti olekaan, sanoin.
- Päivässä me ne siirretään. Onneksi on paku olemassa, Teemu sanoi ja katsoi minua rakastuneesti.

Lähettäjä: EpE 
Päivämäärä:   24.1.12 22:32:49

Noouuuh! Voi Henu minkä teit! Se olis aika heivata koko Teemu jo kuvioista pois :D Ja, kun muuttopäivä koittaa tytöllä on kauhiat omantunnontuskat, että miks mää menin tekemään, olin kännissä, en ajatellut selkeästi, muut painosti :D

Miten niin muka Team Jerry? :O

Hyvää tekstiä jälleen enkä virheitäkään pongannut! =)

Lähettäjä: Anne 
Päivämäärä:   25.1.12 15:44:31

Edelleen lueskelen, vaikken niin aktiivisesti kommentoikkaan :) Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Tätä on niin kiva lukea, virheetöntä tekstiä ja asiat etenee kivaa tahtia, ei liian nopeasti, eikä liian hitaasti! Team Jerryä minäkin kannatan ja jokaisen uuden pätkän kohdalla toivon jostain kohtia tekstiä pulpahtavan Jerryn nimi ;)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   25.1.12 17:00:44

mökille, jossa

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   25.1.12 17:01:30

Voi Henu.. Eikös se lupautunu menee kihloihin kun ne muuttaa yhteen? :D
Ois muuten ihan kauheeta olla Teemun tilanteessa. Rakastais toista ja toinen ei ajattele aivan samalla tavalla. Ois sellanen hätävara kun ei oo muutakaan, näin asiat järjestyy ja pinnalta kaikki on hyvin. Esittää muille että kaikki asiat on paremmin kuin hyvin hoidossa :/
Myönnän myös itse tekeväni niin että salaan tekstin eka pintapuolisesti silmäillen etsien yhtän nimeä.. Ja vaikea varmaan arvata mikä se mahtaa olla :D Sellainen jiillä alkava.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   25.1.12 21:27:12

plääh, mä jo odotin innolla lisää luettavaa, mutta ei sitä vielä ollutkaan. Henun olis helppo tehä Teme mustasukkasekskin... Mäkin onnistuin, vaikka ei sillä kyllä oo enää mitään vaikutusta mihinkään suuntaan, ei toi silti sano, että olis mitään millä voisin korjata kaiken sen pahan mitä oon tehnyt...

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   26.1.12 15:41:22

Eilisen pätkä puuttuu!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   26.1.12 16:56:20

Niin puuttuukin, sori vaan. Iski niin hirveä tauti, etten jaksanu koneella edes käydä koko päivänä, minkä nyt mua tuntevat tietävät melkein kuoleman varjon laaksossa kulkemiseksi... ja ei, kyseessä ei ollut darra, vaikka joku valopää niin fb:ssä kuvittelikin x) (Joa mä olisin niin amatööri, että hankkisin keskellä työviikkoa niin lamauttavan kankkusen, niin en mä sillä siellä leuhkisi :D
--------------------
Sunnuntai meni aika heikossa hapessa, mikä ei ole ihme, kun valvoimme taas ohitse aamunkoiton. Vietin suurimman osan päivästä reporankana pihakeinussa aurinkolasit silmilläni ja olin nukkuvinani muiden siivotessa. Se ei tietenkään ollut reilua, mutta minusta ei olisi ollut siihen. Hyvä, että sain kammettua itseni pystyyn illemmalla, kun muut olivat jo lähteneet.
- Mä olen pakannut sun tavarat ja kaikki ruoat, Teemu tuli sanomaan.
- Sori, että mä olen laiskotellut, ähkäisin.
- Onko sulla vielä huono olo?
- Vähän, mutisin. Minulla oli kovin omituinen olo, vähän kuin sydämeni olisi laukannut villisti Venäjän aroilla.
- Mene autoon. Mä ajan.

Mutta halusin sentään ensin käydä vessassa ja vaihtaa vaatteet. Teemu oli tehnyt hurjaa jälkeä kassissani heittäessään sinne kaikki käyttämäni vaatekappaleet yhdeksi mytyksi. En kuitenkaan katsonut asialliseksi sanoa asiasta mitään, kaivoin vain niiden alta puhdasta päälleni ja vilkuilin ympärilleni tarkistaakseni, ettei mitään ollut unohtunut. Kaikki näytti hyvältä.
- Tässä, Teemu sanoi ja sihautti auki lonkerotölkin, kun istuin autoon.
- Hulluko sä olet? Yritätkö sä tehdä musta juoppoa? kivahdin, vaikka minusta tuntui heti siltä, etten ikinä ollut nähnyt mitään yhtä himoittavaa. – Onko se kylmää?
- Suoraan jääkaapista.
- No, anna tänne!

Nautiskelin kylmää juomaa pieninä kulauksina ja nautin hurjasta tunteesta, jonka se kihautti pääkoppaani. Krapularyyppyhän se oli, tasoittava, korjaussarja, mutta se toimi. Sydämentykytys katosi ja tulin taas loistavalle tuulelle.
- Kuule, sanoin Teemulle luottamuksellisesti.
- Kerro, muru.
- Me juotiin ihan liikaa tänä viikonloppuna. Tai ainakin minä join.
- No kerrankos sitä sattuu. Etenkin juhannuksena.
- En mä yleensä.
- Niin, mä tiedän. Ei mua häiritse. Et kai sä aio mennä Pasilaan?
- Mä en todellakaan aio näyttäytyä siellä sunnuntai-iltana kesken niiden parhainta kuherrusviikonloppua haisten sekä vanhalle että uudelle viinalle. Mä menen sinne vasta aamulla, sanoin varmasti.

Ja niin minä tein. Pitkien, sikeiden yöunien jälkeen heräsin pirteänä ja jätin Teemun vielä nukkumaan. Hän oli juonut pari olutta kotiin tultuamme ja oli tietysti muutenkin tottunut sellaiseen vuorokausirytmiin, ettei ollut varppeimmillaan heti aamusta.
- Mä menen pakkaamaan, kuiskasin lähtiessäni, vaikken kuvitellut hänen kuulevan, mutta kuuli hän sittenkin.
- Soita, jos sä haluat, että mä tuun auttamaan, hän sanoi puoliunissaan.
- Viikkaamaan mun pikkuhousuja? Älä unta näe, naurahdin.
- Soita sitten, kun haluat, että mä tuun pakun kanssa.
- Tuskin sitä tänään tarvitaan. Mä ajattelin ensin viedä kaiken tarpeettoman mutsille. Ei tänne mahdu kaikki mun tavarat.
- Mahtuupa.

Mutta eivät ne mahtuisi, tiesin sen. Jätin Teemun uinailemaan ja lähdin vihellellen kohti entistä asuntoani. Tuntui kuin viimeviikkoiset epäilykseni olisivat olleet poispuhallettuja. Tuntui niin hyvältä, kun olin tehnyt päätöksen ja lakannut ajelehtimasta. Nousin kotirappuset puolijuoksua ja irvistin vain toisella suupielelläni nähdessäni kirjainsekamelskan postiluukussamme. Kohta siitä olisi Peltonen poissa ja Heli ja Santtu saisivat enemmän tilaa, muutenkin kuin nimikyltissä. Päästin itseni sisään ja menin ensimmäiseksi tarkistamaan, mahtoiko minulle olla postia keittiön pöydällä. Ei mitään, mutta miten olisi ollutkaan. Olin vasta käynyt täällä loppuviikolla.

Helin ovi kävi täysin yllättäen ja säikähdin. Santtu sieltä marssi esiin sen näköisenä, että olin juuri herättänyt hänet.
- Miks hitossa sä et oo töissä? kivahdin.
- Mä olen lomalla, mies sanoi, ei nyt suorastaan anteeksipyytävästi vaan paremminkin kuin olisi kertonut kaksivuotiaalle seitsemännen kerran saman asian. Niinhän se olikin, muistin. Helillä ei vielä ollut mainittavasti lomaa ja hän pitäisi ne muutamat päivät vähän myöhemmin, mutta oli minulle kyllä kerrottu, että Santun loma alkaisi juhannuksesta.
- Sori, mä unohdin, sanoin, kun hän kääntyi takaisin ja palasi hetken kuluttua pukeutuneena boksereiden lisäksi t-paitaan ja polvimittaisiin sortseihin.
- Ei se mitään, täähän on sun kotisi, hän sanoi sovittelevasti.
- Niin kuin sunkin, eikä enää mun, vastasin ihan yhtä sovittelevasti. – Mä olen jo tehnyt muuttoilmoituksen Teemun luo. Mä tulin pakkaamaan.

Lähettäjä: noes 
Päivämäärä:   26.1.12 20:33:01

Hei ois vähintäänkin reilua saada myös toinen pätkä tänään ku eilen jouduttii olee ilma:)

Lähettäjä: Keukeu 
Päivämäärä:   26.1.12 21:21:11

Mä oon samaa mieltä. Tänään kaks pätkää kun eilen joutu kärvistelemään ilman yhtään pätkää!!!!

Lähettäjä: berry&me(puhelin) 
Päivämäärä:   27.1.12 08:29:50

No eikohan me nyt kesteta ilman yhta patkaa varsinkin ku se olisi ollu vaan lisaa teemua joka alkaa ottaa muakin paahan kiltteydellaan :D

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   27.1.12 16:07:13

Ties mimmosilla verukkeilla täällä välillä saa kaksi pätkää/pvä niin eiköhän se ole ihan kohtuullista antaa Sennnulle välillä välipäivä. Tuskin sitä on tautisena kauheesti edes kirjoitellut tarinaa eteenpäinkään.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   27.1.12 16:08:54

berry&me:n kanssa samaa mieltä!

Heeeeeei, Sennnuhan keksii jostain mulle tallipaikan? 2vk aikaa löytää lapselle paikka, kun meidän Nurmijärven paikka peruuntuikin :/. Joudun varmaan ottaa ponin meidän parvekkeelle :(.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.1.12 16:45:17


Santun ilme repesi leveään hymyyn ja sain aavistuksen siitä, miksi Heli oli rakastunut häneen. Paitsi että ehkä hänen ei olisi tarvinnut olla niin ilmeisen ilahtunut.
- Toivottavasti susta ei tunnu, että mä olen jotenkin ajanut sut pois, hän sanoi.
- Ei ollenkaan, valehtelin. – Sattuisko sulla olemassa tallella yhtään laatikoita sun muuton jäljiltä? Vaatteet mä voin tietysti viedä muovikasseissa, mutta täällä on aika paljon astioita, jotka pysyis paremmin ehjinä laatikoissa.
- Parvekkeella, Santtu sanoi avuliaasti. – Mä voin auttaa sua.
- Epäilemättä. Mitä pikemmin mä häivyn, sitä parempi.
- Älä höpötä. Minähän tässä tunkeilin.
Olin niin kohtelias, että itseänikin ällötti, mutta onneksi Santtu häipyi pian takaisin Helin huoneeseen ja minä aloin hommiin.

Päätin sittenkin ottaa vain rakkaimmat astioistani, sillä suurin osa niistä oli minun ja Helin hyllyt jäisivät ikävän tyhjiksi, jos ottaisin kaiken, mikä minulle kuului. Eivät ne edes mahtuisi Teemun kaappeihin. Keittiöstä siirryin omaan huoneeseeni ja täytin yhden laatikon kirjoilla ja muulla hyllykössä asuvalla sälällä. Kolmanteen laatikkoon pakkasin kaikki liinavaatteeni: ne saisivat muuttaa Tuusulaan talvivaatteideni seuraksi. Teemulla oli sitäkin lajia ihan tarpeeksi. Loput laatikot ja liuta muovipusseja täyttyi ihmeellisellä roinalla, jota minulle oli kertynyt, mutta jota en osannut poiskaan heittää. Televisionkin veisin äidin luo, hittoako me Teemun luona kahdella tekisimme.

Yhteen huoneeseen ja muutamaan eteisen ja keittiön kaappiin mahtui kerta kaikkiaan pelottavan paljon tavaraa. Melkein masennuin, kun se ei tuntunut loppuvan ollenkaan, mutta kahden aikaan päätin, että nyt riitti. Näin juhannuksen jälkeen ei varmasti ollut kauheita työmatkaruuhkia, mutta halusin silti tien päälle ja kohti Tuusulaa ennen niitä. Santtu tuli juuri sopivasti, kun kasasin laatikoita ja nyssyköitä eteiseen.
- Sä olet saanut paljon aikaan! hän kiitteli.
- Jep. Mä lähden nyt tältä päivältä, mutta mä tulen huomenna hoitelemaan loput, sanoin ja mies tarjoutui auttamaan kantamisessa. Sille en sanonut ei ja kohta tavarat olivat autossani.

Äiti ja Pera olivat kotona, epäilemättä kesälomalla myöskin, joten värväsin heidät apuun kantamisessa siinä päässä.
- Vai nyt te olette päättäneet, äiti sanoi haaveellisena.
- Just niin, sanoin. – Tietystikään mä en voinut jättää Heliä pulaan ja muuttaa aiemmin, mutta nyt, kun Santtu on maksamassa puolet vuokrasta, mikään ei pidättele mua siellä.
- Haluatko sä ratsastaa? kysyi Pera, mutta en halunnut. Halusin nyt keskittyä tähän muuttamiseen.
- Mä menen ennemmin purkamaan mun tavaroita Teemun luo. Voin kai mä tuoda mun sängyn ja kirjahyllyn ja pöydän tänne?
- Tietysti, aina ne johonkin mahtuu.

Seuraavana päivänä sitten veimme huonekaluni yhdessä Teemun kanssa pakettiautolla ja palasin sinä iltana vielä Pasilaan. Viimeistä kertaa, oletin. Aioin siivota villakoirat entisen huoneeni nurkista ja kaappien hyllyiltä, jättää avaimeni ja hyvästellä Helin. Ajatus oli surullinen, mutta en voinut vain livistää kimppakämpästämme kuin varas yöllä. Suuri oli siis hämmästykseni, kun päästin itseni sisään ja kuulin entisestä huoneestani kolinaa ja naurua. Kun pääsin sen ovelle, näin, että se oli jo mitä suurimmassa määrin uudessa käytössä. Siellä oli pöytä, jota en ollut ennen nähnyt, mukavan näköinen nojatuoli ja kirjahylly, jota Heli ja Santtu kokosivat. Minusta tuntui kuin joku olisi lyönyt minua nyrkillä palleaan. Jumaliste, eikö muistoni ollut edes yhden illan hiljaisen hetken arvoinen?

- Mä tulin siivoamaan, sanoin soinnuttomasti, kun Heli huomasi minut.
- Voi, mä imuroin jo ja pyyhin lattian, hän sanoi iloisesti.
- Te ootte näköjään jo ehtiny sisustaa, jatkoin.
- Joo, Santtu kävi vuokraamassa pakettiauton iltapäivällä. Yläkaapissa oli vielä sun tavaroita, mä nostin ne eteiseen, Heli sanoi ja vilkaisin automaattisesti kaappejani, joiden ovet olivat avoinna. Siellä roikkui paitoja ja pukuja, hyllyillä oli kalsaripinoja. Santtu oli täyttänyt jättämäni tilan nopeammin kuin nousuvesi.
- No, kiitti vaan siitä. Mä sitten tästä lähdenkin, lausuin ja toivoin Helin aistivan loukkaantumiseni. Toisaalta pelkäsin, että hän huomaisi sen, sillä en ollut ihan varma, oliko se oikeutettua.
- Et kai sä näin äkkiä?
- Ei mulla ole enää tekemistä täällä. Mä jätän avaimen eteisen pöydälle, sanoin ja käännyin lähtemään, sillä silmiäni kirvelsi. Kun pääsin eteiseen, Heli oli perässäni.
- Hei, ethän sä suuttunut?
- Mistä ihmeestä mä olisin suuttunut? ihmettelin.
- Öö… en mä tiedä. Mutta musta on kamalaa, että sä lähdet nyt pois, Heli nyyhkäisi ja se sai minut kääntymään.
- Niin mustakin, tunnustin ja purskahdin itkuun. Ihan sama, että olin menossa maailman rakastuneimman miehen luokse, Heli oli ollut puolet elämääni niin pitkään, että eroa sietikin itkeä.

Santtu sentään ymmärsi pysytellä poissa, kun Heli ja minä sopertelimme ja halailimme eteisessä ja sitten Heli auttoi minua kantamaan viimeiset muovikassit autoon.
- Eihän tää ole mikään ero, mehän ollaan parhaita ystäviä, Heli sanoi pyytävästi, kun heitin käsilaukkuni
- Ei tietenkään! Mehän pidetään yhteyttä, ja… lupasin vuolaasti, mutten tiennytkään, miten jatkaa. Me pitäisimme yhteyttä, kyllä varmaan, mutta emme koskaan enää viettäisi laiskoja sunnuntai-aamuja jommankumman sängyssä katsellen nyyhkyelokuvia ja epätodennäköistä oli sekin, että viettäisimme tyttöjeniltaa papiljottien ja siiderin merkeissä lähteäksemme myöhemmin kaupungille katsomaan illan miestarjontaa. Ei @!#$, se oli kyllä itkun asia ja minä itkin. Niin teki Helikin, ja halasimme, kunnes ohi kulkeva nainen katsoi meitä niin omituisesti, että putosimme maan pinnalle.
- Soitellaan, sanoin, irrottauduin ja istuin autooni.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   27.1.12 17:23:39

Heli sanoi pyytävästi, kun heitin käsilaukkuni

"autoon"?

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   27.1.12 17:54:38

Ainiin, mun on monta päivää piytänyt kirjoitella..

Ollakseni rehellinen, käyn päivittäin lukemassa tän vain tavan vuoksi. Pätkät eivät ole moneen päivään sytyttäneet, enkä todella tiedä miksi. Vikassa pätkässä sentään oikeasti tapahtui jotain, mutta jotenkin musta tuntuu että tää ei ole juuri edennyt mihinkään.

Viimeksi 18.1. pätkässä jaksoin keskittyä, mutta viimeisen viikon aikana onkin taidettu käsitellä vain näitä paria juhannuspäivää, ja mun mielestä nää pätkät on kaunistelematta olleet todella tylsiä.

Puuttuuko noiden suhteesta huumori kokonaan, vai onko se mennyt multa vain ohi? Vai etkö kerro siitä yhtään mitään? En kyllä tuollaista lammaskoiraa jaksaisi katsoa päivääkään (okei, ehkä sen pari päivää kestäisin). Verratakseni omaan KOIRAANI.. Mun nelikuisella vauvalla on viis kertaa enemmän munaa ku Teemulla. Se on kyllä nyt vasta tajunnut olevansa poikakoira, ja pari kertaa oon yllättäny sen rynkyttämästä pinkkiä pehmokalaansa.. Mun Rasse ärisee ja murisee ja vaatii, ei anele tai pyydä (okei, joutuessaan oven taakse kun menen suihkuun), kun taas Teemu on RAIVOSTUTTAVA "jeesjees"-mies. Mä kyllästyisin kuoliaaksi jos Rasse ei sanoisi mihinkään vastaan.

Lähettäjä: Pinja 
Päivämäärä:   27.1.12 19:10:20

Täällä sama ongelma kuin tripillä. Tästä tarinasta puuttuu jokin kipinä. Ensimmäistä kertaa koko Sennnun tarinoiden seuraamisaikana käyn katsomassa topikin vain, koska se on jo niin pitkään kuulunut tapoihin. :s

Lähettäjä: YGC 
Päivämäärä:   27.1.12 19:39:38

Oon kyl aika samaa mieltä tripin kans.. Tarina jotenki vaa "junnaa" paikoillaan ja Teemu on ärsyttävä. Mul menis aika nopeesti hermo tollasee hiireen. Sori nyt, mut Teemu on aika semmonen hiirimäinen :D Se vaan on, eikä sano mistään vastaan ja tekee niin kuin käsketään.. Ja kerran kun Henu vähän korottaa ääntään, ni Teemu on häntä koipien välis jo menos piiloon.

Nyt vähä jotai actionii tähä tarinaa! Henu vois ärsyyntyy Teemun kilttiyteen ja ihastuu johonkin muuhun jätkään (mieluiten tietty Jerryyn, mut täs tapaukses EHKÄ joku muukin kävis ;)) Tai sit Teemust paljastuu jotai shokeeraavaa :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.1.12 19:44:49

Ihan aiheesta marmatatte, mutta mä lupaan, että tänä viikonloppuna jo tapahtuu. :)

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   28.1.12 18:15:46

PÖÖ! jatkoa kiitos =)

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   28.1.12 19:02:35

Aaah. Tripsupipsu sano JUST sen mitä mäkin oon ajatellut! Itseasiassa, tässä viimesen 2vk aikana oon tajunnut, että Teemu on vielä enempi lapanen, kun toi mun ex-ukkoni.

tripi, eikai se vaan oo yhtä homo, kun A (viitaten pinkkiin pehmokalaan)? Tosin A:lla ei oo enää kaikki pinkkiä (hyi mua, huono omistaja oon, ku en oo pitäny värilinjasta kiinni).

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.1.12 20:49:40

Terveisiä Tallinnasta!
------------
44. Totuuden hetki
Teemu oli tietenkin töissä, kun pääsin hänen asunnolleen asti, joten minun ei tarvinnut peitellä punareunaisia silmiäni. Vaikka kaipa hän olisi ymmärtänyt, miten ero pitkäaikaisesta kämppäkaverista saattoi olla yhtä rankkaa kuin ero tyttö- tai poikaystävästä. Ainakin toivoin niin. Surkeilin sen illan täysillä, hakien lohtua puhelusta Mintun kanssa, joka ymmärsi oikein hyvin, mutta aamulla olin jo paremmalla mielellä. Elämä vei eteenpäin ja en kai ollut halunnutkaan asua Helin kanssa loppuelämääni?

Teemu oli onnensa kukkuloilla. Hyvä, että hän malttoi töihin lähteä iltaisin, kun minä olin kotona, mutta kielsin häntä olemasta idiootti ja hoitamaan hommansa. Eihän mikään oikeastaan ollut muuttunut, paitsi että minulla ei enää ollut omaisuutta Helin luona.
- Koska sulla on viimeksi ollut kesälomaa? kysyin kuitenkin.
- Varmaan viitisen vuotta sitten, hän arveli.
- Oletko sä koskaan ajatellut, että kannattaisi välillä levätäkin?
- No kukas Tuopin sitten hoitaisi?
- Sun isä?
- Niin, sitä voisi kyllä miettiä. Haluatko sä, että mä kysyn?

Tavallaan halusin, tavallaan en.
- Ihan miten sä haluat, sanoin jättäen päätöksen Teemulle. Oikeastaan ihmettelin sitä, ettei hän itse ollut keksinyt haluta lomaa, jos meillä nyt tavallaan oli jonkinlainen kuherruskuukausi. Mutta ehkä Teijo oli liian ankara konsernijohtajan roolissaan. Ja kun Teemu sitten tuli iloitsemaan, että oli saanut järjestettyä pari päivää vapaata, melkein petyin. Olin tottunut siihen, että hän oli kaiket illat poissa aamuyöhön asti ja ajatuskin siitä, että se, mitä olin tottunut pitämään omana aikanani, otettaisiin pois, oli ikävä.
- Me voidaan mennä mökille, Teemu ehdotti ja se oli minusta loistava ajatus. Vähän irtiottoa tavallisesta, tylsästä kotielämästä. Vähän seikkailua. Mutta sitten alkoi sataa ja mökkiloma muuttui seikkailusta äärimmäiseksi tylsyydeksi. Teemua ei sekään näyttänyt häiritsevän, hän oli täysin tyytyväisen oloinen, kun istuimme keittiön pöydän ääressä pelaamassa korttia, ja kun ilta alkoi hämärtää ja menimme nukkumaan, hän halusi rakastella. Tietenkin halusi, emmehän olleet harrastaneet sitä ikiaikoihin. Minusta vaan tuntui siltä, etten pystynyt ja syytettyäni ensimmäisenä iltana kaikkia siidereitä, jotka olin juonut, saatoin jo seuraavana kieltäytyä krapulan varjolla. Kolmantena päivänä satoi edelleen ja huomasin kuukautisteni alkaneen, joten vaadin heti paikalla päästä kotiin. Elely kantoveden varassa oli muutenkin jo alkanut tympiä saati sitten tässä tilanteessa.

Se, ettemme rakastelleet, oli omituisen häiritsevää. Olinhan juuri tehnyt suuren päätöksen muuttaa Teemun luokse ja silti, kun hän halusi lähelleni, tuntui, kuin käsivarsiini ja kaikkialle muuallekin olisi kasvanut piikit. Olin siili. Niin kauan, kun Teemu ei yrittänyt fyysisesti lähelle, saatoin muistella sitä rakastamisen tunnetta, jonka vallassa olin tehnyt sen hiton muuttoilmoituksen, mutta vaikka oikeasti yritin, en saanut päälle oikeata mielialaa naidakseni hänen kanssaan. Siitä asiastahan ei oikeastaan puhuttu, mutta kun Teemu yritti hyväillä minua, tulin salamannopeasti kiukkuiseksi ja joko käännyin ja sähisin kuin vihainen kissa tai iskin kyynärpääni häneen ja ilmoitin olevani äärimmäisen väsynyt. Pohdin asiaa, kunnes ahdistuin liikaa ja lopetin. Ongelma oli minun ja minun oli sille jotain tehtävä, mutta menkat antoivat ainakin muutaman päivän lisäaikaa.

Teemu oli tietenkin palannut töihin saman tien, kun olimme palanneet kaupunkiin, olihan perjantai ja kiireinen ilta, joten koska en halunnut enää ajatella, vaeltelin ympäri asuntoa yrittäen keksiä jotain tekemistä. Yritin miettiä, mitä haluaisin muuttaa ja sisustaa uusiksi, mutta en oikein keksinyt mitään. Olin jo niin tottunut siihen, että Teemun asunto oli sellainen kuin oli, eikä siellä kauheasti ollut tilaakaan vaihdella huonekalujen paikkoja. Saati että olisin jaksanut niitä siirrellä. Ruokapöydän käänsin pitkittäin, kun se oli ollut poikittain, mutta totesin, että vanha asento oli ollut parempi ja vaihdoin sen takaisin. Olin saanut osan vaatteistani purettua kaappeihin, mutta kaikille ei vaan ollut tilaa, sillä Teemu ei ollut ehtinyt sulloa omiaan tiukemmin tai karsia niitä. Suurin osa omaisuudestani oli muovikasseissa makuuhuoneen lattialla ja sängyn alla.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   28.1.12 23:24:59

"mutta kielsin häntä olemasta idiootti ja hoitamaan hommansa." kielsin häntä olemasta idiootti ja käskin hoitamaan hommansa...?

Henun tilanne ei vaikuta ihan ratkiriemukkaalta, sanon minä! Mun tilanne sen sijaan kyllä, pitkästä aikaa tuntuu maalailut edistyvän, jeeesh. Niin ne tosin kyllä aina silloin, kun niiden ei pitäisi = koeviikkojen yms. aikaan. Ja tää on nyt sekä että: koeviikko ja se yms., eli mä olen huikeessa vauhdissa maalausten (+ piirroksen) kanssa! :D

Mä olen ollut täällä itsekseni vaan vakaasti sitä mieltä, ettei Teemu ole Henulle sopiva "vastakappale", vähän nimen omaan siksi, että se on ihan liian tossu. Sit toisaalta mä vaan elättelen jonkinlaisia, paremman sanan puutteessa, toiveita siitä, että Teemukin vielä paljastaa jonkun ihan toisenlaisen karvan. Viimeistään siinä kohti, kun Henu läjäyttää olevansa tyytymätön ja valmis ottamaan ritolat. Jotenkin se, että Henu lähtisi ja Teemu vaan toteaisi, että "ahaa, nyt se sitten taisi mennä", ei tunnu... oikealta? Ehkä se ruikuttaa Henua takaisin, ehkä se haukkuu Henun huoraämmäksi, ehkä Henu ei syystä tahi toisesta koskaan lähdekään, ei ainakaan minkään hyvän sään aikana. No, mene ja tiedä.

Musta toi mökkeilykohta tuntui tosiaan vähän turhan pitkältä siihen nähden, mitä kaikkea sen aikana tapahtui - no juu, päätyihän Henriikka tekemään muuttoilmotuksen, se on sinänsä iso tapahtuma, mutta jotenkin... kuitenkin. :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   29.1.12 10:29:25

... ja sen sijaan hoitamaan hommansa? Kielsin ja käskin samassa virkkeessä tuntuu vähän töksäyttävältä?

Toi, toi on klassinen juttu. Tiedäthän sä, kauheesti alkaa tehdä mieli siivota, jos pitäis lukea tenttiin ja tyhjentää vaatekaappia, jos pitäis pestä lattioita jne.
--------------------
Ainoa etäisestikään kiinnostava asia oli käydä läpi ne Helin pakkaamat viimeiset kassit. Minulla oli hyvin hämärä mielikuva siitä, mitä olin yläkaapeissani säilyttänyt. Kurkotin ne sängyn alta, kaadoin sisällön sängylle ja ensimmäinen ajatukseni oli, että niistä selviäisin helpolla pistämällä kaiken roskikseen. Siellä oli koulukirjoja ja vanhoja lehtiä, puolitekoinen kaulaliina, josta saisi hyvän pannulapun, jos viitsisi päätellä sen ja muuta yhtä omituista ja tarpeetonta. Siellä oli jopa läjä vanhoja vöitä ja huiveja ja mikä kummallisinta, avattu pussillinen turkinpippureita. Ne olivat vielä ihan kunnollisia ja aloin nakerrella niitä selatessani lehtiä: vanhoja Vogueita ja Seventeenejä. En voinut muistaa, miksi olin ne säästänyt, mutta ihan hauska niitä oli nyt katsella ja muistella menneitä muoteja. Heitin ne kuitenkin suoraa päätä yhteen pussiin ulos vietäviksi ja niiden jälkeen koulukirjat saivat tehdä seuraa. Olin kai ajatellut joskus, että kieliopeista ja Maolin taulukoista voisi olla minulle vielä joskus jotain iloa, mutta ellen ollut tarvinnut niitä tähän mennessä, en takuulla tarvitsisi vastakaan. Pois vaan.

Sitten tuli vastaan vihko, jonka muistin hetken selattuani. Se oli hetken aikaa ollut päiväkirjani, ennen kuin olin epäluuloissani siirtänyt muistiinpanoni tietokoneelle salasanan taakse, jottei äiti pääsisi niihin käsiksi. Tämä käsin kirjoitettu dokumentti oli kuitenkin vielä tallella ja hiukkasen uteliaana aloin lukea pätkiä sieltä täältä. Olin kirjoittanut vihkoon silloin, kun olin ollut rysäysrakastunut Jerryyn, nuori ja äärettömän typerä. Herraisä, miten typerä. Luin raapustuksiani siitä, miten olin ensimmäisen kerran nähnyt Jerryn, ja toisen kerran, ja mitä hänestä oli kirjoitettu netissä. Miltä hän oli näyttänyt, mitä hänellä oli ollut päällään ja miten olin lukenut ratsastuskilpailujen lähtölistoja tietääkseni, missä saattaisin nähdä hänet seuraavan kerran. Mä niin menen katsomaan kisoja ja yritän keksiä jotain asiaa parkkialueelle tai kanslian luokse. Ehkä se huomaa mut, ehkä ei, mutta ei se osaa mua kotoakaan tulla etsimään. Tsiisus mitä scheissea. Me puhuttiin! Mä olen yhtä sydämentykytystä edelleen, kenelläkään en oo ikinä nähnyt niin ihania silmiä! Kaikki ihokarvat mun käsivarsissa törröttää pystyssä, kun mä ajattelen niitä. On ihan selvä juttu, että se on ainoa mies, jonka kanssa mä voin harkita viettäväni koko loppuelämän.

Minulle tuli hiki ja arvelin olevani punainen kuin lasillinen karpalolonkeroa, kun jatkoin. Osaksi se oli nolostumista, osaksi ihmetystä siitä, etten ollut tullut tätä vuodatusta hävittäneeksi silloin, kun tiemme olivat eronneet. Mitenkähän oli mahtanut käydä sille muistitikulle, johon olin jatkanut tarinaa? Sillä ei oikeastaan ollut väliä, tässäkin oli melkein enemmän kuin mitä saatoin kestää. Mä menen ihan velliksi pelkästään siitä, että ajattelen sitä. Ellei me päädytä yhteen, mulla ei ole mitään syytä elää.

Kirjoitus loppui siihen ja paiskasin vihon sängylle, heittäytyen itse sen viereen. En voisi tuhota sitä edelleenkään. Se oli kammottavaa luettavaa, mutta se oli samalla raadollisen rehellistä. Sydänverelläni olin sitä kirjoittanut ja muistin nyt, miltä elämä ja oleminen oli tuntunut silloin, kun elämä oli pyörinyt yhden ainoan asian ympärillä. Yhden ainoan ihmisen. Minulla ei ollut hetkeäkään ollut samanlainen olo Teemun kanssa. Ehkä olin hölmö kuvitellessani, että ensirakkaus voisi toistua, mutta jos siitä tunteesta ei ollut hajuakaan, kannattiko yrittääkään?

Se ajatus jäi kaikumaan päässäni toistaen itseään kerran toisensa jälkeen, kunnes lopulta nousin istumaan. Minä olin tehnyt kammottavan virheen. Minun täytyisi korjata se, ennen kuin se muuttuisi vielä pahemmaksi. Hain eteisen kaapista isot kangaskassini ja tyhjensin niihin ne hyllyt kaapeista, joihin olin asetellut eniten käyttämäni vaatteet. Meikit ja tietokone saivat tehdä seuraa, lempikenkäni ja ratsastuskamani pääsivät toiseen kassiin. Päällimmäiseksi pistin sen vihon, jonka alkuosa käsitteli derivointia ja loppuosa elämääni. Astioista otin tällä kertaa vain veitseni, jotka olivat sekä arvokkaat että henkilökohtaiset ja sitten aloin kantaa tavaroita autoon. Sain suurimman osan pusseista ja kasseista mahtumaan takakonttiin ja takapenkille ja aloin vasta sitten miettiä, mitä tekisin ja mihin menisin. Palasin vielä sisään ja irrotin Teemun antaman avaimen avainrenkaasta. Asetin sen keskelle pöytää ja kirjoitin sen seuraksi muistilapulle yksinkertaisen, tylyn, mutta selkeän viestin. ”Mä en voi jatkaa sun kanssa. Anteeksi. Vika ei ole sinussa vaan minussa.” Se kuulosti kamalalta kliseeltä, mutta en mitenkään keksinyt parempia sanoja. Ehkä olisi ollut reilumpaa soittaa Teemulle ja sanoa se ääneen, mutta en halunnut pilata hänen työpäiväänsä. Ainakin hän saisi vielä muutaman tunnin elää onnellisessa tietämättömyydessä. En elätellyt mitään haaveita siitä, että Teemu ottaisi tämän kevyesti, mutta mitä pidempään vetkuttelisin, sitä vaikeampaa se olisi meille kummallekin.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   29.1.12 11:56:37

Niin no, töksähtävältä ehkä kuulostaa, mutta kun toi on ihan hölmö virke, jos sanotaan, että "kielsin häntä -- hoitamaan hommansa". Sen kuvanhan mä tosta nappasin mieleeni, eikä niin vaan voi sanoa. Tai no siis joo... jooojoo, nyt mä alan nähdä sen koko virkkeen. Se ei silti vaan uppoa mun järkeeni ihan purematta, olkoonkin, että on sellainen "lakkaa olemasta idiootti ja hoida hommasi" -virke. Mutta kun argh, "kielsin häntä olemasta idiootti ja hoitamaan hommansa" ei yksinkertaisesti toimi, eikä edes sen sen sijaanin kanssa. "käskin häntä lakkaamaan olemasta idiootti ja hoitamaan hommansa"?

No niin, mä olisin ollut niin pettynyt, jos ei Henu olis koskaan törmännyt tohon päiväkirjantapaseensa! Odotan innolla, mitä tästä kehkeytyy. :)

Lähettäjä: berry&me(puhelin) 
Päivämäärä:   29.1.12 12:03:43

JEES HUVA HENU!!

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   29.1.12 14:21:55

Kauan tätä odotettinkin ja nyt se vihdoin ja viimein tuli!!! Nyt alkaa Henulla uusi railakkkaan raikas elämä ja hyvästi tomuiset teemut. :D

Lähettäjä: Rianna 
Päivämäärä:   29.1.12 15:13:05

"En voinut muistaa, miksi olin ne säästänyt, mutta ihan hauska niitä oli nyt katsella ja muistella menneitä muoteja. Heitin ne kuitenkin suoraa päätä yhteen pussiin ulos vietäviksi ja niiden jälkeen koulukirjat saivat tehdä seuraa."
Tässä jäi vähän epäselväksi, lukiko Henriikka lehtiä vai heittikö suoraan roskiin lukematta.

Lähettäjä: mursuvaara 
Päivämäärä:   29.1.12 16:07:17

JES!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   29.1.12 16:27:05

Totta Rianna, täytyy korjata toikin kohta (kyllä se selasi ne) ja Toi, alan kallistua sun kannalle, kiitos vaan rautalangan vääntämisestä! :D

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   29.1.12 16:53:06

JES HYVÄ HENU!!!

hehkutusta/Mamman poni on ehkä maailman hienoin! Vaikkei se taaskaan antanu heti tarhasta kiinni, niin se oli tooooosi hienosti käytävällä ja nosti pitkästä aikaa jalat ihan kiltisti ja oli muutenkin ihan pusuttelutuulella. Ja kentällä se vaan toimi kun ajatus, ja äitikin talutti sitä ja se oli ihan mun äidin parasta kaveria, kun äidillä oli namipussi (porkkanoita ja omena). Oonko ees ylpee mun lapsestani, kyllä siitä vaan tulee niin pirun hieno poni! Pitäis vaan sit kun on muutettu, niin saada soitettua Vermoon, että jos sais Estolan kotikäynnille, rokottamaan ja mittaamaan. Ja ehkä vähän kurkkaamaan suuhunkin, että jos tarvii jotain tehä./hehkutus päättyy

Lähettäjä: Lasikannu 
Päivämäärä:   29.1.12 17:18:12

uuulalalaaaaa ! :) niin sitä pitää Henu !

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   29.1.12 19:22:44

hehee, tätä on ootettu! :)

Lähettäjä: sann. 
Päivämäärä:   30.1.12 08:23:04

go henu!

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   30.1.12 12:23:40

Mahtavaa Henu!

Pistelin itsekin suhteen poikki hetki takaperin, muutto edessä lähipäivinä. :) Kissan kanssa kaksioon, ja näemmä uusi mies kainalossa. Epäromanttisena ihmisenä sanon kuitenkin, että etsintä on päättynyt. Tuntuupa mahtavalta.

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   30.1.12 19:21:52

pätkät tullee tätä nykyä myöhemmin ko joskus.. :/ no, pääasia että ees tullee :)

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   30.1.12 20:31:43

Henu elää nyt hivenen samaa tilannetta kuin minäkin (miten tuntuu siltä että kaikki täällä menevät henriikan käänteiden mukaan?), joten on jännittävää seurata sen ajatuskulkua ja vastaako se ollenkaan omaa..

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.1.12 20:53:00

Sori, en ehtinyt postata töiden jälkeen, kun piti kiiruhtaa tallille ellää tapaamaan. Flanu muuten, sinun alkaisin jo soitella, jos ajattelit ennen kesää E:n saada...
-----------------

Kun istuin autooni tunsin oloni pitkästä aikaa kevyeksi ja rauhalliseksi. Ajatukset kyllä jo virittelivät lonkeroitaan epämiellyttävämpään suuntaan; miten Teemu tämän ottaisi ja mitä sanoisin, kun puhuisimme. Tietenkin meidän täytyisi puhua, ei näin pitkälle edenneestä suhteesta lähdettäisi muutaman rivin kirjelappusella. Ja sitten minun piti tietenkin miettiä, minne menisin. Sketseissä naiset aina muuttivat äidin luo, mutta se oli minulle vihoviimeinen vaihtoehto. Olin aikuinen, enkä halunnut enää asua äitini luona, etenkin, kun hänellä oli uusi mies. Sitä ei laskettu, että Pera ei nyt enää ollut niin kauhean uusi ja että siedin häntä jo ihan hyvin. Äidin luo en menisi, ennen vaikka nukkuisin autossani kunnes yöpakkaset pakottaisivat minut sieltä pois.

Heli oli yhtä mahdoton, tajusin. Näin silmissäni oman entisen huoneeni, joka oli silmänräpäyksessä muuttunut Santun näköiseksi, ja vaikka tiesin, että tupakeittiön ruumisarkkusohva olisi varmaankin minulle tarjolla, jos vain pyytäisin, en ollut kovin innokas pyrkimään sinnekään. Etsin puhelimeni, tajusin, että laturi oli jäänyt Teemun makuuhuoneeseen ja soitin Mintulle.
- Hei Henkuliini, mitä kuuluu? hän vastasi äärettömän pirteästi.
- Henkuliini? toistin. Jostain syystä en oikein tahtonut kestää sitä, että nimeäni väänneltiin.
- Se on Minnin keksimä nimi sulle, niin, että älä valita.
- En mä sitten, lupasin, sillä Mintun pikku tyttö oli kovin lähellä sydäntäni. – Saanko mä tulla teille? Mä olen jättänyt Teemun.
- Mitäh?
- Mä tarttisin yösijan.
- Mutta miksi?
- Mä voin yrittää selvittää sulle sitä asiaa, jos mä saan tulla, lupasin.
- Totta kai sä saat tulla!

Niin minä kuitenkin ajoin Pasilaan, väärälle puolen siltaa vain, ja soitettuani summeria Mintun ja Viltsun alaovelle pääsin oitis sisään. Minttu avasi oven silmät suurina kuin lautaset ja Minni roikkui hänen reidessään.
- Niiden pitäisi mennä jo nukkumaan, mutta mä lipsautin, että sä tulet ja nyt ne haluaa, että sä luet niille iltasadun.
- Tietysti mä luen, huokaisin. Lasten viihdyttäminen ei juuri nyt ollut mieluisinta hommaa, jonka keksin, mutta mitä nopeammin ne nukahtaisivat, sitä nopeammin pääsisin avautumaan Mintulle. – Onko Viltsukin kotona?
- Tietysti. Mutta mä voin käskeä sen makkariin. jos sä haluat jutella rauhassa, Minttu lupasi.
- Ei tarvitse. Tietäähän se mun asiat varmaan yhtä hyvin kuin sinäkin. Vaikka ehkei sitä kiinnosta kuunnella.

Mutta kyllä Viltsua kiinnosti, ainakin alkuun. Lapset olivat nukahtaneet ja me istuimme olohuoneessa juoden minttuteetä. Tulisin varmaan ikuisesti yhdistämään sen maun epämääräiseen pahaan oloon, joka minulla oli.
- Mistä te riitelitte? Minttu kysyi.
- Ei me olla riidelty. Ei ollenkaan.
- No mitä hittoa sitten? Sähän vasta muutit sinne!
- Niin, nyökkäsin ja kerroin, miten olin löytänyt tavaroistani neljä vuotta vanhan päiväkirjan.
- Sun ei olisi pitänyt lukea sitä, Minttu sanoi vihaisesti.
- Mutta mä luin, niin että siitä on turha enää räyhätä. Tietysti se oli oksettavan idioottimaista tekstiä, mutta mä tajusin, etten mä ole ollenkaan rakastunut Teemuun, kun luin, mitä mä olin kirjottanu Jerrystä.
- Nytkö sä yhtäkkiä rakastuit siihen uudestaan? Minttu kysyi.
- En tietenkään! Ei sillä ole mitään tekemistä tän asian kanssa! Mutta en mä voi sen jälkeen leikkiä, että tää on muka joku loppuelämän suhde, sanoin ja minua alkoi itkettää. Minttu kuulosti vihaiselta ja minua alkoi epäilyttää, että temppuni olikin typerä.
- Et voikaan, sanoi Viltsu ja pisti hetkeksi kätensä ympärilleni. Katsoin häntä kiitollisena ja näin, että hän ymmärsi.
- En mäkään sitä tarkota, mua vaan surettaa Teemun puolesta, Minttu huokaisi.

Minua suretti myös ja raukkamaisesti pistin puhelimeni kiinni yöksi. Uskottelin itselleni, etten olisi tehnyt niin, ellen olisi ollut kylässä. Jos lapset heräisivät sen soittoon tai siihen, että yrittäisin keskustella Teemun kanssa aamuyöllä, kellään ei olisi kivaa. Nukkumisesta ei tietenkään tullut mitään, eikä se johtunut pelkästään sohvan epämukavuudesta. Stressasin mahani kipeäksi sitä, miten Teemu ottaisi eron ja minun teki pahaa ajatella, miltä hänestä varmaankin tuntui kirjeeni lukemisen jälkeen. Hitto, en ollut tiennyt itsestäni löytyvän sellaista myötäelämistä ja olisin rehellisesti sanoen mieluummin ollut ilman moista ominaisuutta. Se teki hemmetin kipeää.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   30.1.12 21:25:37

Joo mun piti itseasiassa tänään soittaa, mutta olin koko helkutin päivän kiireinen. Täytyy huomenaamulla soitella sinne Vermoon ja kysellä, että miten pian Estolaa sais kotikäynnille. Kun ehdottomasti Estolan tahtoisin (se on käyny kaverin heppaa raspaamassa ja mittaamassa, ja se on hirmu mukava ELL).

Mä ymmärrän varsin hyvin Henun stressaamisen. Mä meinaan tiedän erään, joka stressasi viikko tolkulla, ennen kuin uskalsi sanoa mulle, ettei enää rakasta.

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   31.1.12 11:03:31

Ellää? Onko lohikärmeksellä joku hätä?

Lähettäjä: Sennnu_w 
Päivämäärä:   31.1.12 11:43:03

Nope, vuosihuollon aika oli vaan. Pakko kertoa, että kun siinä pesuboksissa aloteltiin hammashuoltoa, halus talli-isi tuoda paalin sisään = ovet auki ja traktorilla talliin. Muru tuskin vilkaisi sitä :D (joo, oli se jo saanut vähän päiväkänniä, mut silti...)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   31.1.12 17:16:45

Ja uusi.

Lähettäjä: nobody 
Päivämäärä:   31.1.12 17:22:09

murrrr... Mua alko kismittämään tuo henun raukkamaisuus ton eron kanssa..... Kumminki se oli hyvä että henu otti eron Teemusta, muotta tuolla tavalla nii argh... :@