|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 28.12.11 17:05:05
Seuraavana päivänä, kun tulin Teemulle, asuntoilmoitus oli kadonnut netistä ja huokaisin helpotuksesta. Olin tullut yön yli nukuttuani järkiini ja miettinyt pääni puhki, miten vetäytyisin esittelyyn lähtemisestä, mutta nyt saatoin unohtaa kaikki tekosyyt. Teemukaan ei näyttänyt ylenpalttisen pettyneeltä ja mietin, johtuiko se siitä, että ensimmäisen kerran olin puolittain luvannut jotain aiheeseen liittyvää.
- Kai mä sitten lähden vaan töihin, hän huokaisi. – Katsele sä lisää kämppiä sillä aikaa.
- En mä voi muuttaa sun kanssa yhteen, ennen kuin mun koeaika on ohi, huomautin. Se oli yksi kehittelemistäni tekosyistä ja Teemu torpedoi sen oitis.
- Tietysti voit, eihän sillä oo mitään tekemistä asumisen kanssa. Sulla on vuokra-asunnon puolikas nytkin.
- Mene nyt vaan ja jutellaan joskus paremmalla ajalla, kehotin.
Huomasin pian, että edessä oli harvinaisen tylsä ilta. Soitin Mintulle, mutta he olivat asuntonäytöissä ja Minni kuului käyttäytyvän taustalla hyvin huonosti, joten en vaivannut häntä pitkään. Helin olin juuri tavannut käydessäni kotona suihkussa ja vaihtamassa vaatteet, joten olisi ollut noloa soittaa hänelle. Sarakin oli töissä, joten lopulta makasin vain sohvalla tuijottaen kattoon. Teemulla ei ollut edes kirjoja, joihin olisin halunnut uppoutua, ainoastaan muutama hassu jännäri ja sarjakuvia. Siivoamaan en halunnut ruveta. Eihän tämä ollut minun kämppäni. Lopulta hain kuin hainkin läppärin ja aloin surffailla myytäviä hevosia. Tenttu oli tietenkin aina Tenttu, mutta se ei ollut minun.
Ratsujen hinnat masensivat minut, joten jotenkin ajauduin sittenkin asuntosivuille. Santtu ei näkynyt olevan lähdössä meiltä, päinvastoin. Olin salakuunnellut heitä yhtenä iltana laittautuessani suihkun jälkeen ja vaikka olin joutunut täyttämään aukkoja hiljaisessa keskustelussa keksimällä itse sanoja, olin jäänyt käsitykseen, että he vain odottivat minun muuttavan Teemun luokse, jotta saisivat koko asunnon itselleen. Olin ollut aika kylmäkiskoinen pari päivää, mutta kun olin tottunut ajatukseen, minun piti myöntää, että ymmärsin Heliä. Tavallaan.
Vuokra-asunnot lähellä työpaikkaani olivat hirveän hintaisia, mutta löysin muutaman, jossa tosiaankin olisin voinut asua. Raha ei tarkkaan ottaen välttämättä olisi ongelma. Olin tietenkin väittänyt Teemulle, etten suostuisi muuhun kuin siihen, että maksaisimme vuokran puoliksi, mutta sekin oli paremminkin yksi hidastusyrityksistäni. Voisin ihan hyvin elää ylläpidettynä naisena ja Teemu oli vakuuttanut, että voisimme vuokrata minkä tahansa kämpän hänelle työsuhdeasunnoksi. Se oli kutkuttava ajatus, vaikken ollutkaan ihan varma siitä, mitä hänen isänsä lopulta moisesta sanoisi. Oli vain se yksi pikku juttu.
Ilta tuntui loputtomalta, sillä ajatukseni kiersivät loputonta, koko ajan pienempää ympyrää yhden ainoan ajatuksen ympärillä. Kaikki asiat liikahtaisivat eteenpäin, kunhan minä vain hoitaisin pois päiväjärjestyksestä pikku salaisuuteni Jeremiaasta. En ollut ajatellut sitä nimeltä ikuisuuteen jos koskaan, ja se tuntui äkkiä hyvin elävältä ja läheiseltä. Minun piti itkeä pikkiriikkisen, mistä päättelin, että kuukautiset olivat tulossa etuajassa. Onneksi minun piti lopettaa, sillä Vappu soitti ja halusi kuulla, mitä olin tehnyt Tentun kanssa.
Istuin edelleenkin sohvalla, kun Teemu lopulta tuli kotiin.
- Mikä sua vaivaa? Mikset sä ole nukkumassa? hän kysyi hätääntyneenä. Minä melkein huvituin. Olin aikaa tappaakseni ja rohkeutta kerätäkseni tissutellut jääkaapista pois melkein koko pullollisen punaviiniä, joka oli ollut siellä aina. Teemu oli kuulemma saanut sen joululahjaksi joltain tavarantoimittajalta.
- Meidän täytyy puhua, sanoin arvokkaasti ja Teemun naama meni kalpeaksi ja jos mahdollista, vieläkin hätäisemmäksi. Melkein aloin hihittää, mutta tulin ajatelleeksi, miltä hän näyttäisi kerrottuani, eikä minua enää naurattanutkaan.
- Kerro, Teemu sanoi ja istui viereeni sohvalle. Hänellä oli edelleen takki päällä ja kengät jalassa, mutten voinut käskeä häntä viemään niitä pois. Rohkeuteni olisi pettänyt sillä aikaa, sillä sitä ei ollut ollenkaan liikaa.
- Mä olen saanut vauvan, sanoin nopeasti niin, että sanat kompastelivat toisiinsa. Jäin kuuntelemaan niiden kaikua korvissani ja totesin, ettei Teemu varmaankaan ollut saanut mitään selvää.
Totta.
- Mitä? hän kysyi, mutta alkoi näyttää rauhallisemmalta.
- Mä olen saanut vauvan, sanoin hitaammin.
- Hyvä, mä ajattelinkin, ettei se kuulostanut siltä, että sä haluat jättää mut.
- Siinäkö kaikki, mitä sä aiot sanoa?
- Ei, mutta siinä oli tärkein. Missä se on nyt?
- Mikä?
- No se vauva.
- Se kuoli, sanoin harmissani siitä, että viini oli tehnyt minut niin hidasälyiseksi.
- Voi ei, Teemu sanoi ja veti minut halaukseen. Okei, en ollut suorastaan kuvitellut, että hän heittäisi minut ulos, mutta tämä oli ehkä vähän ylenpalttista.
- Siinäkö kaikki, mitä sä aiot sanoa? kysyin irrottautuen.
- Ei, mä aion sanoa vaikka miten paljon asioita, mutta siinä tärkein, hän sanoi ja riisui takkinsa ja kenkänsä lattialle. – Mitä oikein tapahtui?
Vedin henkeä ja aloitin.
- Se oli vahinko. Mä olin vasta kahdeksantoista, eikä mulla ollut sen verran älyä, että olisin edes tajunnut olevani raskaana, ennen kuin oli liian myöhäistä tehdä abortti. Sitten vähän ennen kuin sen piti syntyä, mä jäin hevosen alle, eikä se selvinnyt siitä, latelin. Olin harjoitellut värssyn niin monta kertaa, että olisi ollut ihme, jos olisin unohtanut siitä jotain.
- Hevoshullut tytöt, Teemu puuskahti pudistellen päätään. – Oliko se tyttö vai poika?
- Poika. Jeremias. Se eli puoli päivää.
- Sen on täytynyt olla ihan kamalaa.
Mietin, kuvaillako suunnatonta surua Teemun halatessa minua taas, mutta kun nyt olin alkanut puhua totta, voisin kai jatkaa samalla linjalla.
- Oikeastaan se oli enemmänkin helpotus. Mä olin ihan penska, ei musta olisi ollut äidiksi, tunnustin.
- Entä sen isä?
- Se oli vaan yhden yön juttu, sanoin, sillä siinä kohden en ollut hetkeäkään aikonut muuta kuin valehdella. – Mä en harrasta semmosia enää nykyään. Mitä sä nyt ajattelet musta?
- Että mä rakastan sua, Teemu sanoi ja antoi suukon otsalleni. Suupieleni vetäytyivät hymyyn ja painoin pääni hänen olkapäälleen. Minulla oli niin kevyt ja puhdas olo nyt. Miksi ihmeessä olin kuluttanut kuukausia hautoen juttua, jonka kertominen toi tällaisen helpotuksen tunteen?
- Älä kerro kenellekään, pyysin. – Paljon kukaan ei tiedä.
- En, ellet sä halua, Teemu lupasi. – Joko sä nyt haluat nukkumaan?
Ei, sitä en halunnut ollenkaan. Olin ihan liian täynnä adrenaliinia.
- Mua ei nukuta. Jos me mennään sänkyyn, niin meidän on pakko harrastaa niin hurjaa seksiä, että mä väsähdän. Vai haluatko sä mieluummin katsella asuntoja? lisäsin kiusallani.
- Katsellaan asuntoja ensin, Teemu sanoi yllätyksekseni.
- Etkö sä halua sänkyyn mun kanssa?
- Tietysti haluan. Mutta mä pelkään, että sä vedät ton asuntoehdotuksen takasin, ellen mä tartu siihen heti.
|