Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.12.11 19:22:17

Edellinen.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   4.12.11 20:36:36

Mutta missä on uuden topan eka pätkä? Vanhan topan vika pätkä oli just jeeeeees :)

Lähettäjä: Keukeu 
Päivämäärä:   4.12.11 21:41:52

Nii-in. Uusi topa pitää aloittaa aina uudella pätkällä! Sennnuuuu!!!!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.12.11 21:49:53

Kyl te ootte pahoja. Mullon ollu niin kauhee kiire, etten oo ehtiny pariin viime viikkoon kirjotella paljon mitään, saa nähdä miten tässä käy :x
-----------------

Se oli totta, mutta minulla ei ollut mitään tarvetta helpottaa hänen oloaan. Olin liian katkera. Mutta sitten muistin yhtäkkiä Teemun, joka oli tulossa ja tahtoisi tietää, kenen kanssa olin jutellut, jos näkisi Alissan.
- Joo joo, ihan sama, sanoin kiireesti.
- Ihan totta?
- Joo, sä olet saanut omatuntosi lepyteltyä ja mut taas muistamaan sen kaiken. Voit unohtaa koko jutun ja jatkaa matkaa!
- En mä tarkottanut…
- Niin, et varmaan, mutta ei sille nyt mitään voi.
- No, mä olen pahoillani, Alissa sanoi ja näin siitä, miten hän puristi suunsa tiukasti kiinni, ettei hän ollut mitenkään tyytyväinen.
- Saat anteeksi, sanoin saadakseni hänet lähtemään, vaikka en olisi halunnut antaa sellaista myönnytystä. Minun puolestani hän olisi saanut valvoa omantunnontuskissa kaikki loppuelämänsä yöt.
- Kiitos, hän sanoi arvokkaasti. – Ehkä me taas törmätään. Mä olen täällä ainakin toukokuuhun asti.
- Toivottavasti ei, mutisin, mutta silloin Teemu ajoi paikalle ja pysähtyi eteeni. – Mun pitää mennä.
- Ahaa, Alissa sanoi. – No, mä olen ainakin iloinen, kun näin sut.

En vaivautunut keksimään enää mitään sanottavaa vaan kiipesin autoon.
- Kuka se oli? kysyi Teemu ensimmäiseksi, ihan niin kuin olin tiennytkin hänen kysyvän ja huomasin, että minua ärsytti se, miten jo osasin hänet. Aloin miettiä, mitä hän sanoisi, jos vastaisin totuudenmukaisesti: kuolleen vauvani tätipuoli, mutta ennen kuin kiusaus kasvoi liian suureksi, hän jatkoi: - Joku työkaveri?
- Jep, sanoin, sillä olihan se hyvin väljästi ottaen totta. – Vietkö sä mut kotiin?
- Tietty. Sä kuulostat väsyneeltä.

Jostain syystä sekään ei ollut oikein sanottu. Joskus Teemu vaan oli liian kiltti. Minun teki kauheasti mieleni ruveta kiukuttelemaan ja katsoa, miten paljon narttuilua hän oikein sietäisi, ennen kuin raja tulisi vastaan.
- Mä olen, sanoin kuitenkin vain ja pistin silmäni kiinni. Jos Teemu luulisi minun nukkuvan, hän ei yrittäisi puhua minulle eikä pahentaisi tilannetta.

Matka meille ei vienyt autolla kuin kymmenisen minuuttia ja perillä kielsin Teemua tulemasta sisään.
- Miksi? hän kysyi ja nyt hän oli loukkaantunut, joten minä lepyin.
- Mä olen kärttynen ja huonoa seuraa, ja eikö sulla ole auto täynnä tukkukamaa, joka pitää viedä perille?
- Ei niillä oo niin kiire. Mä voin tulla keittämään sulle kaakaota. Siitähän sä tykkäät, hän maanitteli ja huokaisten annoin periksi, kun hän nyt kerran oli löytänyt parkkipaikankin. Sitä paitsi hän oli oikeassa. Kupillinen kuumaa kaakaota ja puolen tunnin päikkärit ja olisin kuin uusi ihminen.

- Mä haluaisin jäädä sun kanssa torkuille, Teemu sanoi, kun olin juonut kaakaon, mutta ei hän oikeasti voinut ja minä sain elpyä ihan omassa rauhassani. Kun heräsin, oli pimeää ja Heli kuului tulleen kotiin. Ensimmäinen ajatukseni oli soittaa Teemulle ja pyytää anteeksi, mutta tyydyin lähettämään tekstarin ja nousin ylös. Minun pitäisi pestä vähän pyykkiä ja jutella Mintun kanssa siitä hevosenvuokraussopimuksesta, eikä kai tekisi yhtään huonoa soittaa Pertillekin ja kysyä, olisiko hän valmis kuskaamaan meitä valmennukseen ja jos niin miten usein. Vaikka olisin halunnut nähdä äidin ilmeen, kun hän kuullut, että aioin taas ruveta ratsastamaan, ja millä hevosella.
- Haluatko sä lähteä käymään meillä? kysyin varmuuden vuoksi Heliltä.
- Mikä ettei, tämä vastasi, joten hylkäsin ajatuksen pyykinpesusta ja ajoimme illaksi Tuusulaan.

Paluuni hevosmaailmaan sujui kuin tuhlaajatyttären tarina. Äiti oli syrjällään onnesta kuullessaan Tentusta ja että aioin ruveta käymään sen kanssa valmennuksessa. Pertti ei näyttänyt ollenkaan yhtä ihastuneelta, kun kysyin, haluaisiko hän muutaman kerran kuussa uhrata iltansa hevoskuskina toimimiseen, mutta äiti ei ollut huomaavinaan hänen vastahakoisuuttaan.
- Totta kai Pertti tulee mielellään! Ehkä mäkin ehdin joskus mukaan!

Siinä kohden minua alkoi pelottaa. Mihin hemmettiin olin pääni pistämässä? Yksinkertainen pistäytyminen Mustaojan maneesissa parilla ratsastustunnilla uhkasi paisua kuin pizzataikina.
- Älä nyt ala tehdä tästä elämää suurempaa tapahtumaa – ei mulla niitä valmennustunteja niin monta ole, muutama vaan, ja jonkunhan täytyy hoitaa teidän hevoset! Eikä me siellä varmaan voida yrittääkään käydä kuin kerran, pari kuukaudessa. Ei ois mitään järkeä käydä valkussa ilman, että on tilaisuutta harjotella välillä itsekseen.
- Niin, äiti myönsi empien. – Mutta ehkä mä joskus…
- Tai ehkä et. Se jää nähtäväksi, sanoin diplomaattisesti peläten, että jos oikein kovasti pistäisin vastaan, hän haistaisi palanutta ja änkeäisi paikalle väkisin. Ja vaikka Vesku ymmärtäisi varmasti pienestä vihjauksesta pitää kanssakäymisemme pelkästään ammatillisissa asioissa, saatoin kuvitella, mitä äiti tekisi joutuessaan Mustaojalle. Huokailuja, muisteloita, kaikkea sellaista, mitä Saran ei tarvinnut nähdä.
- Mä maksan, äiti lupasi sitten yltiöpäisesti.
- Mitä? Bensat? kysyin. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että Pertti voisi haluta minulta bensarahaa, vaikka tietysti se oli vain oikeus ja kohtuus.
- Ei kun sun ratsastamisen tietenkin. Niinhän mä olen luvannut jo vaikka miten pitkään. Että jos sä haluat alottaa uudelleen, niin mä maksan.
- No ei se kymppi vie mua vararikkoon. Mä olen työssä käyvä ihminen! muistutin ja nostin nokkani pystyyn, mutta siitä huolimatta Heli kiusasi minua lelliprinsessaksi koko kotimatkan.

Vapun ja hänen äitinsä kanssa sujui ihan yhtä luistavasti. Äiti muistutti hiukan minun äitiäni, mitä tuli tietynlaiseen höpsäkkyyteen ja hän ainakin väitti kuulleensa minusta ihan kaiken silloin, kun he olivat tehneet Tentusta kauppoja.
- Et kai, sanoin pelästyneenä, sillä minun äidistäni ei koskaan tiennyt.
- No en kai ihan – mä en tiennyt, että te olette Teron kanssa käyneet Mustaojalla valmennettavina.
Helpotuksen huokaus. Ehkei äiti sitten ollut liverrellyt mitään tyttärestään, joka oli humpsahtanut vahingossa raskaaksi Mustaojan nuoresta oriista.
- Jonkun kerran vaan, sanoin vaatimattomasti ja sitten esitin hänelle sopimusehdotuksen, jonka Minttu oli lähettänyt sähköpostiini. Se luettiin, hyväksyttiin ja allekirjoitettiin ja sovimme, että tiistait olisivat minun päiviäni. Jos Vappu haluaisi, hän voisi myös tarjota minulle ylimääräisiä tallipäiviä, mihin suostuin mielelläni. Kerta viikossa oli kuitenkin ihan onnettoman vähän.
- Mä tulen sitten ensi viikolla, sanoin mahdollisimman äkkiä. Teemu oli soittanut pitävänsä vapaaillan, koska tunsi olonsa vähän flunssaiseksi ja minulla oli huono omatunto siitä, miten olin kiukutellut hänelle edellispäivänä. Halusin mennä ja keittää hänelle kuumaa teetä ja leikkiä muutenkin tyttöystävistä suloisinta.
- Etkö sä halua ratsastaa? Vappu kysyi.
- Voi, mä en mitenkään ehdi tänään, sanoin. Hitto vie, mikään ei saisi minua ratsastamaan Tentulla hänen äitinsä nähden, ennen kuin olisin saanut Veskulta vähän hyviä neuvoja. Täti repisi koko sopimuksen, jos ymmärsi ratsastuksesta mitään.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   5.12.11 14:13:32

Hihiii, vähänkö hyvä pätkästys. Mä ototan nyt innolla sitä, ko se raahautuu Tenttulin kanssa Mustikselle valmennuksee Veskuliinin valvovan simmun alle.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.12.11 18:26:54

27. Teemu tautivuoteella
Teemu tuli avaamaan minulle oven näyttäen aika huonolta. Hänen silmänsä olivat jotenkin kuin turvoksissa ja muistuttivat vähän lakanaan poltettuja reikiä.
- Hei, sä taidat olla oikeesti kipeä, huolestuin.
- No en mä minkään pikku köhän takia pyydä faijaa tiskin taakse, hän sanoi ja puhkesi yskimään.
- Hui! Uskaltaako kukaan ostaa siltä mitään?
- Uskaltaa tietysti, miten niin? Teemu kähisi.
- No mä olen kuvitellut sitä kauhean pelottavaksi. Onko sulla yskänlääkettä? Tai mitään kuumeeseen? kysyin ja painoin käteni hänen otsalleen. Se oli kuuma.
- On tuolla jotain, hän sanoi huitaisten keittiön suuntaan ja minulle tuli samanlainen olo kuin joskus pienenä, kun Minttu ja minä olimme leikkineet kipeiden koiranpentujen kotia. Kuoriuduin vikkelästi ulkovaatteistani ja marssin makuuhuoneeseen, missä suoristin lakanat ja pöyhin tyynyn.
- Nyt sä tulet tänne ja mä teen sulle kuumaa juotavaa, komensin. Muistelin, että Minttu ja minä olimme tarjoilleet lelupenikoille lämmintä sipulimaitoa, mutten uskonut, että Teemu suostuisi siihen.
- Tuletko säkin sitten? hän kysyi pistämättä enempää vastaan.
- Ehkä, lupasin.

Hääräsin keittiössä hetken aikaa ja vein Teemulle sitten teetä ja kuumelääkettä. Hän joi kiltisti suurimman osan minun löhötessäni omalla puolellani sänkyä, mutta kieltäydyin suutelemasta häntä.
- Mä en halua tota, mikä sulla on. Mulla on huomenna työpäivä, sanoin.
- Sä saat sen varmaan kumminkin, Teemu mutisi, mutta näytti siltä, että oli liukumassa uneen sen sijaan, että olisi yrittänyt tosissaan.
- Nuku sä vaan, sanoin hellästi ja kiskoin peiton hänen korviinsa asti.

Teemun nukahdettua aloin miettiä hevoskuvioitani. Jouluna olin halunnut työpaikan ja poikaystävän, mutta vakiratsua ei ollut edes ollut listallani. Olivatko asiani nyt sitten hyvin? En ollut ihan varma hevososasta. Jotenkin olin tämän Tenttu-jutun suhteen antanut asioiden vain ajelehtia eteenpäin, päähänpistosta toiseen, enkä nyt tiennyt, oliko lopputulos muuta kuin pelottava. Siinä oli ihan liikaa liikkuvia osia ja kaikista epävarmimpana niistä Sara. Miksi hitossa olin suostunut siihen, että veisin hänetkin Mustaojalle? Miksen ollut pysähtynyt ajattelemaan asiaa alusta loppuun? Minulla ei tuntunut nykyään ikinä olevan aikaa ajatella kunnolla. Työ vei liikaa aikaa, ja niin Teemukin. Vilkaisin häntä paheksuvasti, vaikka eihän hän minua pakottanut viettämään aikaa hänen kanssaan. Itse minä halusin.

Sara saattoi olla pahin virheeni ikinä. Veskukin saattaisi lipsauttaa jotain, vaikka miten vannottaisin häntä ja entäs sitten Pertti? Jessi todennäköisesti haluaisi tulla moikkaamaan minua, jos tietäisi minun olevan tiluksilla. Ja entä kaksoset? Muista lapsista en huolehtinut, hehän eivät asuneet enää Mustaojalla, mutta Sarri ja Sunna…

Minulle alkoi tulla fyysisesti paha olo, kun mietin, mikä kaikki saattaisi mennä vikaan, mutta en keksinyt mitään konstia enää perua, sillä olin jo juorunnut Saralle tavanneeni Veskun ja puhuneeni asiasta. Hän oli ollut lentää läpi katon, siltä hän oli kuulostanut. Ei, minun pitäisi vain luottaa hyvään onneeni. Tai ehkä kertoa Teemulle koko juttu, jolloin mitään salaisuutta ei jäisi paljastettavaksi. Mutta sitä en halunnut edes miettiä tähän samaan ahdistukseen. Tarvitsin enemmän aikaa. Parasta, mitä voisin tehdä, oli tuupata ensimmäistä valmennusta mahdollisimman pitkälle eteenpäin, jotta saisin sitä.

Nousin sängystä ja lähdin etsimään Teemun tietokonetta. Minulla ei ollut Veskun puhelinnumeroa, mutta kyllä se Mustaojan nettisivuilta löytyisi. Seurasin johtoa ja löysin läppärin sohvatyynyn alta. Se käynnistyi, kun avasin kannen, ja istuin sohvalle surffaamaan. Jouduin pienen hetken muistelemaan Mustaojan nettisivujen osoitetta, mutta sitten se palasi mieleeni ja aloin kirjoittaa. Kun olin päässyt kohtaan www.mus, selain heitti näkyviin listan ehdotuksia, mutta meni pari hetkeä, ennen kuin havahduin ihmettelemään sitä. Sehän tarkoitti sitä, että joku oli hiljattain käynyt sivulla. Lakkasin kirjoittamasta ja vain tuijotin vähän aikaa.

Itse olin lainannut Teemun konetta aina tarvitessani, mutta Mustaojan sivuilla en ollut sillä käynyt, se oli ihan varma. En edes muistanut, koska olisin viimeksi niillä vieraillut. Tyhjensin osoiterivin ja aloin kirjoittaa Veskun nimeä. Se laajentui pian vesipiipun ja vespan lisäksi Veskuksi. Joku oli sitäkin etsinyt. Minua alkoi vähän kylmätä ja kokeilin omaa nimeäni. Sekin hyppäsi silmille melkein heti, mutta sitä en oikeastaan osannut pitää pahana. Enkö ollut itsekin googlannut Teemua heti, kun olin saanut tietää hänen nimensä? Sormet jännityksestä melkein tunnottomina aloin kirjoittaa Jerryn nimeä, mutta se ei luojan kiitos herättänyt mitään muistikuvia koneraukassa ja uskalsin taas hengittää.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   5.12.11 19:18:40

iskeekö Henussa pakokauhu? Mullakin iskee, jos joudun yhtee tiettyy työtehtävään tänää, sit en oo enää hengissä... tai ääntä ei ainakaa oo...

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   5.12.11 19:26:24

Saisko ryhmätyön tekoa vauhdittamaan tosita pätkää? :/ Kiinnostaa ihan pirusti ja huomenna pitäis lähtee taas reissaamaan...

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   5.12.11 21:30:52

En viitsi edes kerjätä uutta pätkää, edellinen oli jo niin ihanan riipaisevan jännittävä. Voin niin tuntea Henun ahdistuksen..

Lähettäjä: berry@me 
Päivämäärä:   6.12.11 14:31:33

oisko itsenäisyys päivän kunniaksi pitkä pätkä;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.12.11 16:12:53

Okei, tuplapätkä. Hyvää itsenäisyyspäivää!
---------------

Ensimmäinen ajatukseni oli mennä ravistelemaan Teemu hereille ja kysyä, mitä hän tarkoitti etsimällä netistä Veskua ja Mustaojaa, mutta onneksi pysähdyin ajattelemaan. Kai se nyt oli ihan luonnollista, kun ajatteli Sarankin reaktiota siihen, että saattaisimme päästä sinne valmennukseen. Ei kai sitä voinut kauhean pahana pitää. Olisin voinut itsekin tehdä jotain vastaavaa – olisinkin. Ihan varmasti olisin.

Ihan pikkuisen ontto olo siitä kuitenkin jäi, mutta sivuutin sen ja etsin puhelinnumeron, jota olin tullut hakemaan. Itse soittamiseen minun piti vähän aikaa valmistautua, joten tein itselleni mukillisen kaakaota ja vaeltelin vähän aikaa ympäri kämppää poimien vaeltaessani röyhkeimpiä villakoiria, mutta sitten tunsin itseni valmiiksi ja valitsin numeron. Kesti ainakin tuskaisen minuutin, ennen kuin Vesku vastasi, mutta vastasi kuitenkin.
- Hei, Henriikka täällä… häiritsenkö mä? kysyin epävarmana.
- Et ollenkaan! Mä olen just lähdössä lanaamaan maneesia. Soitatko sä niistä valmennustunneista?
- Juu, piipitin, mutta sitten Veskun ääni valoi minuun sulaa rauhaa, kuten se aina oli tehnyt, ja pystyin jatkamaan. – Miltä sun tiistait näyttää? Me sovittiin, että se on mun ratsastuspäivä, mutta jos sä olet joka tiistai jossain marttakerhossa niin mä saan sen varmaan vaihdettua, sanoin kävellen edelleen ympäri asuntoa.
- Mä en ole tiistaisin marttakerhossa, Vesku vakuutti naurahtaen ja kuulin, miten hän alkoi selata kalenteriaan.

Me juttelimme hyvän aikaa ja sain tuupattua ensimmäisen valmennusreissun kahden viikon päähän, tietenkin sillä varauksella, että Pertille sopisi. Saran suhteen asia oli minusta samantekevä, olisi pelkästään helpotus, jos esimerkiksi Akbarin vaimo olisi synnyttämässä ja hän joutuisi paistamaan pizzoja sen illan.
- Mä kuittaan sulle heti, kun mä saan kyydin varmistettua, lupasin ja sitten Vesku halusi hiukan rupatella minun asioistani. Vakuutin hänelle, että kaikki asiani olivat paremmin kuin ikinä ennen, mutta sitten minun oli astahdettava parvekkeelle.

- Sopiiko, että sä et sitten sano mitään siitä, että mä olen asunut teillä, tai vauvasta tai Jerrystä, sanoin matalasti, sillä halusin olla varma siitä, ettei Teemu mitenkään voisi kuulla.
- Tietysti, jos sä niin haluat, mutta miksi?
- Koska Sara ei tiedä. Me ollaan tunnettu vasta ihan vähän aikaa.
- Selvä juttu, Vesku lupasi.
- Voitko sä sanoa Jessille ja kaksosillekin, jos me vaikka satutaan törmäämään niihin?
- Tietysti voin. Tervetuloa vaan ratsastamaan, molemmat. Luottamuksellisesti.
- Kiitos, henkäisin ja se oli sitten siinä. Se oli melkoinen helpotus.

Melkoinen säikähdys sen sijaan odotti, kun käännyin palatakseni sisään ja Teemu seisoi oven takana näyttäen edelleen zombilta. Polveni olivat oikeasti vähällä pettää siihen paikkaan ja jouduin ottamaan tukea jääkylmästä ikkunalaudasta.
- Mitä hittoa sä siinä teet? äsähdin saatuani oven auki ja astuttuani sisään.
- Kenen kanssa sä puhuit? Mä heräsin, kun sä ramppasit ympäri asuntoa ja puhuit.
- No en mä kuvitellu, että sä siihen heräät!
- Mä vaan heräsin, etkä sä ollutkaan siinä.
- Painu nyt takasin sinne niin mäkin tulen, sanoin. – Haluatko sä lisää teetä?
- En halua, edellinenkin vaan haluaa ulos.
- No painu vessaan niin saat mennä takasin nukkumaan.
- Tuletko sä?
- Voin mä tulla pitämään sua kädestä.

Minä tärisin säikähdyksestä vielä, kun Teemu palasi vessasta ja tuli tarttumaan sormistani.
- Sun ei ois pitäny mennä ulos. Sun käsi on ihan kylmä, hän sanoi huolehtivaisesti.
- Ei se niin kylmä ole, sä vaan olet tulikuuma, sanoin pakottaen ääneni tavalliseksi ja seurasin häntä makuuhuoneeseen. Sairas koiranpentu –leikki oli oikeastaan lakannut huvittamasta minua, mutta en viitsinyt lähteä kotiinkaan ihan vielä.

- Kenen kanssa sä puhuit? Teemu kysyi uudestaan, kun olimme päässeet sänkyyn. Hän ei enää näyttänyt kummittelevan unen rajamailla vaan näytti aika pirteältä ja pisti kätensä tutusti ympärilleni.
- Mitä sä siitä? kysyin ihan vaan kysyäkseni, sillä olinko minä jotenkin tilivelvollinen puheluistani?
- En mitään, kunhan kysyin.
- No, mä soitin vaan Veskulle niistä Saran ja mun tunneista, paljastin. – Mun piti etsiä netistä sen puhelinnumero. Säkin oot tainnu etsiä sitä?
Teemu meni niin noloksi, että minun teki mieli nauraa.
- Mistä sä tiedät? hän kysyi.
- Selain muistaa hassuja juttuja, ilmoitin ja seurasin kiinnostuneena hänen hämmennystään.
- No ehkä mua kiinnosti tietää, minkä näkönen semmonen ihmeukko on, hän puolustautui lopulta yrittämättäkään kieltää.
- Tietysti kiinnosti, ei siinä mitään pahaa ole! huudahdin ja sitten minun tosiaan piti nauraa, sillä Teemun pakka näytti hajoavan ihan kokonaan. Ihan kuin hän ensin olisi odottanut haukkuja, nolona kiinni jäämisestään, ja nyt hän ei tiennyt enää ollenkaan, missä mentiin.

- Minkä näkönen se susta sitten oli? kiusoittelin, kun hän ei näköjään keksinyt mitään sanomista ja siihenkin hänen piti miettiä vastausta pitkän aikaa.
- Ihan tavallisen kai.
- No niin, sulla ei oo mitään huolenaihetta, summasin ja oletin asian olevan loppuunkäsitelty.
- Onko se joku sun entinen? Teemu uskaltautui kuitenkin kysymään vähän ajan kuluttua.
- Täh? säpsähdin. – Miten niin?
- Ei kun mä vaan ajattelin. Kun sä et koskaan puhu sun entisistä.
- Ei niissä oo paljon puhumista.
- Mutta sä sanoit sillon, kun me tavattiin, että sulla oli ollu joku vaikea suhde.
- No, siitä saat olla varma, ettei se ollu Vesku! Sehän on ikivanha, se vois olla mun isä! Sitä paitsi et sä itsekään ole kertonut mitään sun entisistä!
- Ne ei oo mainitsemisen arvoisia nyt, kun mulla on sut. Hyvä, jos mä enää edes muistan niitä, Teemu sanoi ja järjesti otettaan vähän paremmaksi. – Ei meidän tarvii siitä asiasta puhua, jos sä et kerran halua.

Mietin hetken, pysyäkö tuohtuneena siitä, että Teemu oli kuvitellut minun muhinoineen jonkun isähahmon kanssa. Mutta rehellisyyden nimissä, emmehän me vieläkään tunteneet toisiamme kovin hyvin, joten ei kai siitä voinut suuttua.
- Mitä sä olisit sanonu, jos mä olisinkin ollu sen kanssa? kysyin uteliaana.
- En kai mä mitään.
- Oikeesti?
- Mitä mä oisin voinu sanoa?
- No, mitä sä sanoisit, jos mä olisin vaikka ollu naimisissa ja mulla ois kolme lasta? runoilin hapuillen oikeaan suuntaan, mutta vetäen varmuuden vuoksi vähän överiksi.
- Kuule, välikö sillä? Me ei asuta yhdessä. Mä en tiedä, vaikka sulla olisi toinenkin poikaystävä, joka loisii sun luona sillon, kun sä et ole täällä.

Minun oli pakko nousta kyynärpääni varaan, jotta näin hänen kasvonsa kunnolla.
- Niinkö sä luulet?
- Joskus mä mietin, Teemu myönsi.
- Etkö sä ole mustasukkanen musta?
- Olen, niin paljon, että välillä tekee kipeetä. Mutta minkä mä sille voisin? Pääasia, että sä olet munkin kanssa.

Teemu oli ennenkin sanonut jotain tuonsuuntaista, muistin asettuessani varovaisesti takaisin makuulle. Minulle ei ollut koskaan sanottu mitään noin… omistautuvaa. Jaloa? Kiintynyttä? En löytänyt oikeaa sanaa Teemun suhtautumiselle. En myöskään sille, miltä minusta tuntui, kun se alkoi upota tajuntaani. Kai minun olisi pitänyt olla imarreltu, mutta olin paremminkin hämmentynyt.
- Kaikki okei? Teemu kysyi.
- Tietysti.
- Tiedäthän sä, että mä rakastan sua?
- Tiedän, myönsin. Se oli nyt vielä ilmeisempää kuin tähän asti.
- Hyvä. Etkö sä tosiaan aio uskaltaa antaa mulle edes suukkoa? Mulla on ihan terve olo nyt.
- Koska sä otit lääkettä ja nukuit, sanoin ankarasti, vaikka hitto vieköön, me hengitimme toistemme hengitystä koko ajan. Jos se oli tarttuvaa, olin saanut sen jo viimeistään tullessani tänne. – Mun täytyy ruveta lähtemään kotiin, että mä jaksan nousta aamulla töihin.
- Älä vielä. En mä enää utele sulta asioita.

Eihän hän ollut udellutkaan. Minä olin. Jäin siihen kuitenkin vähäksi aikaa ja häivyin sitten, kun Teemu nukahti uudelleen. Minun piti saada ajatella.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   6.12.11 20:06:46

Huisin puisia. Vähän jänskän vänskä pätkä, mä kyllä tosin tiesin, että Vesku suostuu pitämään suunsa kiinni Jerrystä ja vauvasta ja noin...

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   6.12.11 22:14:14

Vesku on ihana <3 mua ei haittais vaiks se ois isähahmo ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.12.11 16:49:25

28. Valmennuspäivä
Ensimmäiseen valmennukseemme mennessä kevät oli ehtinyt ruveta antamaan merkkejä itsestään, vaikka olikin jo lähes pimeää, kun pääsimme lähtemään. Pertti ei mitenkään ehtinyt kovin aikaisin hakemaan meitä, kun hänen piti ensin ajaa töistä kotiin hakemaan traileri ja epäilemättä hän siinä välissä ruokki hevoset, söi aikaisen päivällisen tai vähintään välipalan ja vaihtoi vaatteet. Minä ehdin jännittää itseni ruikulille odottaessani, että pääsisimme lähtemään ja miettiessäni kaikkea mahdollista. Lastautuisivatko hevoset, tulisiko Pera ollenkaan vai oliko hän ajanut ojaan, muistaisiko hän pitää suunsa soukalla, ja entä Vesku ja muut mustaojalaiset, jos heihin törmäisimme? Aloin olla kiehuvan kiukkuinen epävarmuudessani, joten en uskaltanut avata suutani ollenkaan, mutta Sara ei tuntunut pitävän sitä mitenkään kummallisena. Hän oli itsekin aika lailla kalpea ja juoksi vessassa.
- Olenko mä hullu, kun halusin ruveta tähän? hän kysyi.
- Pähkähullu, sanoin heti toivoen, että hän päättäisi jäädä sittenkin pois ja osa huolistani katoaisi.

Pera kuitenkin tuli siihen aikaan, kun oli luvannutkin ja Tenttu ja Luffe menivät traikkuun vain parin ihmettelypysähdyksen jälkeen. Sara muistutti minua ottamaan satulan ja suitset mukaan ja minä muistutin häntä kypärästä, joten olimme tasoissa.
- Mua jännittää! Voinko mä pyytää siltä nimikirjotuksen? hän kysyi, kun nousimme takapenkille.
- Jos sä haluat leikkiä olevasi joku pissis. Se on hei ihan tavallinen ihminen.
- Suakin jännittää! Sara sanoi ilahtuneena.
- Totta hitossa mua jännittää. Mä en ole ollut kunnon valkussa vuosikausiin, tuhahdin, ja sitten se alkoi kadota ja viileä fatalistisuus valui tilalle. Ratsastamiseni minua huoletti vähiten, sillä siihen Vesku saisi järjestystä ja mitä kaikkeen muuhun tuli, en voisi enää millekään mitään. Asiat menisivät niin kuin menisivät. Jos joku lörpöttelisi Mustaojalla jotain, mistä Sara voisi vetää johtopäätöksiä, voisin yrittää lahjoa hänet hiljaiseksi. Tai kertoa kaiken Teemulle. Tai antaa kaiken vain olla ja katsoa, mitä tapahtuisi. Olin viime viikkoina alkanut uskoa, ettei Teemu todellakaan välittäisi suuresti, vaikka minulla olisi aviomies jossain.

Hätistin miehen mielestäni, kun käännyimme Mustaojan pihaan. Oli jo pilkkopimeää, mutta maneesin edusta oli valaistu ja neuvoin Peraa ajamaan sinne.
- Hitto, kun on pimeetä. Mä olisin niin halunnu nähdä, miltä täällä näyttää, ja tallin ja hevoset, Sara sanoi, kun pysähdyimme ja traikusta kuului tarmokas kolahdus. Uskoin sen olevan Tenttu. Sillä oli aina ollut tapana ruveta pitämään meteliä itsestään, kun liike pysähtyi, kuten esimerkiksi liikennevaloissa. Kai se pelkäsi unohtuvansa koppiin.
- Sä saat kai tyytyä näkemään maneesin, sanoin.
- No joo, ja onhan sekin enemmän kuin mitä mä olisin osannut toivoa.
- Kysy Luffelta, millasta on Mustaojalla, sehän on kasvanu täällä.

Kiipesin traikkuun etuovesta ja huomasin, että minua jännitti sittenkin, kun sormeni eivät tahtoneet totella vaan vapisivat Tentun suitsien solkien kanssa. Sara oli paljon nopeampi, mutta lopulta minäkin onnistuin ja Pertti avasi takaluukun ja –puomin. Tenttu katseli välinpitämättömänä ympärilleen, mutta Luffe oli vähän eloisampi.
- Tietääköhän se, mihin se on tullut? Sara pohti.
- Mistä se tietäisi? Siis eihän se voi nähdä mitään ja maneesi on ollu pystyssä vasta pari vuotta. Luuletko sä, että täällä haisee jollekin?
- Mä en tiedä, Sara sanoi mutta Luffe melkein hukutti hänen sanansa hirnumalla kovaan ääneen. Jostain pimeydestä kuului muutama vastaus ja se kai hälytti Veskun. Hän tuli pihalle, kun olimme Pertin avustuksella saaneet hevoset satuloitua.
- No niin, tervetuloa Mustaojalle, hän sanoi ja kätteli muodollisesti Peran ja Saran. Luulen, että hän oli hilkulla halata minua, mutta ojensin päättäväisesti oman tassuni ojolle niin, että hänen oli vain tartuttava siihenkin.

- Mun täytyy käväistä tallissa, mutta menkää te maneesiin aloittelemaan. Mä tulen ihan just, hän jatkoi ja avasi oven ratsastushalliin. Kuulin taluttaessani Tenttua sisään, miten hän sanoi Peralle, että tämä voisi kaikin mokomin mennä sisälle ja saada kupin kahvia sillä aikaa, kun me ratsastaisimme. Melkein käännyin ja kielsin häntä vaivaamasta Jessiä Peran kahvikupillisella, mutta toisen kerran harkittuani pidin suuni kiinni. Pera tulisi mieluummin toisenkin kerran, jos hänen ei tarvitsisi palella tuntia maneesissa. Jos tämä nyt tulisi menemään sen verran hyvin, että edes haluaisin tulla uudestaan.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   7.12.11 19:27:07

Voi ei, jätät mut köhäpotilaan jännäämään huomista pätkää! Voi mä oon niin täpinöissäni, et tahtoisin niiiiiiin kovin jo tietää mitä tässä tapahtuu ja jaja... Tjoo, ehkä vaan hiljenen.

Lähettäjä: Sndy 
Päivämäärä:   8.12.11 18:42:35

Jatkoa :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.12.11 18:58:43


Vesku palasi, kun olimme kävelleet hevoset lämpimiksi, ja ensi töikseen hän komensi meidät alas satulasta.
- Mulla on uusi kärpänen, hän sanoi selitykseksi ihmetteleviin katseisiimme. – Mä haluan lämmittää ratsastajatkin. Me voidaan jutella samalla, kun te talutatte niitä. Käyntiä ja ravia.
Minun teki mieli kysyä, oliko hän hullu. Kierros juosten maneesin ympäri tekisi minusta lopun. Mutta tottelin ja lämpenin kyllä, sitä ei voinut kieltää, joskin vastaukseni olivat tuskin ymmärrettävää läähätystä. Saralla ei mennyt paljon paremmin, etenkin, kun Vesku jutteli kolme neljäsosaa ajasta hänen kanssaan. Ymmärrettävästi hän oli kiinnostuneempi Luffesta kuin Tentun ja minun asioista. Niistä olin jo tehnyt selvää, kun olimme jutelleet puhelimessa, ja eihän Tenttu ollut syntynyt Mustaojalla.

- Nouskaa vaan sitten selkään, sanoi Vesku lopulta, mutta siinä vaiheessa vasen kantapääni tuntui jo siltä, että siihen oli kasvamassa rakkojen rakko. Olin siis erittäin iloinen päästessäni istumaan johonkin, jopa satulaan. Tosin arvasin, ettei tästä helppo osuus alkaisi, vaikka siltä ensin näyttikin. Vesku pisti meidät vain kävelemään ympärillään, ravata ehdimme yhden keskiympyrän verran, ennen kuin hän käski kummankin pysähtyä.
- Sara, sun kintut käy kuin maratoonarilla. Ota jalustimet pois jaloista. Ja sinä kanssa, Henriikka, tasapuolisuuden vuoksi, vaikka sulla onkin enemmän vikaa käsissä.
- Istuntatuntiko tästä tulikin? kysyin nenäkkäästi.
- En mä pysty teille mitään opettamaan, ennen kuin perusasiat on kunnossa. Et sä ennen istunut tolla tavalla könössä.
- Et sä voi muistaa, lipsautin.
- Voi, kyllä mä voin. Selkä suoraksi.

Katsoin, miten Sara jo tottelevaisesti nosti jalustimia ristiin kaulalle ja päätin lakata tuhlaamasta aikaa väittelyyn. Jos Vesku väitti, että istuin väärin, se todennäköisesti oli totta, vaikkei Kikka taannoisella tunnilla ollut mitenkään siihen puuttunutkaan.

Sitä höykytystä. Vesku vahti meitä haukansilmin, vaikkemme tehneet sen kummallisempaa kuin ravasimme samaa iankaikkista keskiympyrää. Tuntui mahdottomalta pitää pakkaa koossa kovin kauan, ja viimeistään sitten, kun piti tehdä jotain äärimmäisen helppoa, kuten käydä käynnissä ja siirtyä uudelleen raviin, kaikki hajosi. Vasen käteni oli erityisen tottelematon. Vesku kutsui sitä rautakangeksi ja käski minun katsoa rannettani joka viidennen askeleen jälkeen. Joka ainoa kerta se oli taipunut kuin reumaatikolla.

- Sara, teille riittää nyt. Kokonainen kierros meni jo hyvin, Vesku sanoi lopulta. Minä rentoutin salamannopeasti itsepäisen ranteeni ja jatkoin matkaa ajattelematta mitään muuta kuin sitä sillä seurauksella, että ohja, joka nyt oli ulko-ohjana, alkoi roikkua. Ehdin huomata sen sekunnin murto-osaa, ennen kuin Vesku huomautti siitä ja hän sulki suunsa kesken nimeni lausumista.
- Kävelkää heti pitkin koko uraa, sitten otetaan yhdet laukat ja mä luulen, että tällä kertaa ei kannata hinkata enempää.
- Voinko mä ottaa jalustimet? kysyin, sillä en ollut sitten villien teinivuosien laukannut ilman niitä. Onneksi Vesku nyökkäsi ja Sara oli ihan yhtä vikkelä omien jalustimiensa kanssa. Tosin hän pysähtyi heti kokeiltuaan niitä jalkoihinsa ja pidensi hihnoja. Hetken olin huolissani siitä, mitä ihmettä Sara oli pitänyt tunnista. Hän oli takuulla odottanut paljon enemmän nimekkäästä valmennuksesta kuin loputonta ravaamista ympäriinsä kuin alkeiskurssilla. Mutta sitten rauhoituin. Sara tiesi asioista sen verran, että ymmärsi kyllä, miten perustavanlaatuista opetusta olimme saaneet. Luffe näytti ihan eri hevoselta nyt kuin se säpsyvä ja säntäilevä tamma, joka se oli ollut tunnin alussa. Minäkin huomasin eron Tentussa. Se oli jotenkin miellyttämishaluisempi eikä minusta enää tuntunut siltä, että kävimme kaksintaistelua. Laukka nousi helposti ja pyöri paremmin kuin ehkä koskaan. En voinut mitään sille, että suupieleni alkoivat revetä leveään hymyyn. Juuri tätä olin tullut hakemaankin.

- Ratsastakaa yhdessä. Tai vielä parempaa, katsokaa toistenne ratsastusta. Henriikka vahtii Saran ja jalkoja ja Sara, sä seuraat Henriikan käsiä ja sanot, jos se ei muista pitää selkäänsä suorassa. Onnistuuko? Vesku kysyi.
- Pannaan onnistumaan, Sara sanoi päättäväisesti.
- Selvä, ravatkaa ne rennoksi. Tuutteko te taas ens tiistaina?
- Mä en ehdi ratsastaa ennen sitä kertaakaan, huomautin. – Mulla on vain yksi päivä viikossa.
- Se ei riitä mihinkään.
- Mä tiedän, mutta paha mun kai on mennä omimaan enempääkään?
- Taitaa olla. Kahden viikon päästä?

Siihen me päädyimme ja Vesku häipyi maneesista heilauttaen kättään. Minä huomasin äkkiä olevani suunnattoman väsynyt. Ajatus rentouttavasta ravista ja sen jälkeen loputtomista käyntikierroksista sai minut huokaisemaan, enkä edes uskaltanut ajatella, että menisi vähintäänkin pari tuntia, ennen kuin olisin kotimatkalla. Miksi tällaisen hauskuuden piti olla niin rasittavaa? Se ei ollut reilua. Minä tarvitsin hevosenhoitajan.

Lähettäjä: empppu 
Päivämäärä:   8.12.11 21:46:41

hyvä pätkä taas(: virheitä ei ainakaan omaan silmään osunu ja tämmönen sennu laatu niinkuy aina:D
MUTTA AAARGH :D haluun että teemu saa tietää siitä vauvastaaaa !!1! :DD olen malttamaton, tiedän :s hiljaa hyvä tulee, eikös se niin menny?=D mutta silti... nyyh

mutta joooo.. enempää ei tähän aikaan illasta irtoo :D
jatkoa odottelen (;

Lähettäjä: Meow 
Päivämäärä:   8.12.11 21:54:46

"Henriikka vahtii Saran ja jalkoja ja Sara, sä seuraat Henriikan käsiä ja sanot, jos se ei muista pitää selkäänsä suorassa."

Mut kivaa pätkää ollut taas pitemmän aikaa :)

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   8.12.11 22:48:20

Voi, voisko Vesku tulla pitämään mullekin pari tuntia... tulis niiiin tarpeeseen! Ihana lueskella hevosjuttuja, purr. Ja odotan jo sitä hetkeä, kun palailen kotiin reissulta ja täällä on paljon luettavaa. Lomakin on jo koko ajan lähempänä, niin että mikäs tässä nyt on elellessä? :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.12.11 23:27:48

Tack tack. :)

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   9.12.11 13:29:10

Mullekin Vesku vois tulla pitämään tuntia, sitte ko mun poni osaa muutaki ko lähtee liikkeelle ja pysähtyä :D.

Saisko tää hengitystietulehdus-potilas, jolla on erittäin paha köhä, nii lisää luettavaa?

Onneks kyl oli kiva lääkäri, kun se anto tosi tehokasta yskänlääkettä, joka ei kuitenkaa maistu pahalle.

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   9.12.11 15:49:05

Mulle tullee iha kauhee ratsastuskuume näistä pätkistä! :D Voi että haluaisin jonkun hepan jolla saisin käyä valkussa! Ois varmaa niii paljo parannettavaa oon kumminki nii vähä ratsastanu.. :) Mutta joo huippu pätkä muakkaa ei haittais jos vähä reilummasti pisäisit ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.12.11 17:12:49


Sara ja minä päätimme tehdä juuri niin kuin Vesku oli ehdottanut, eli ratsastaa yhdessä seuraavana tiistaina.
- Mä voin tulla katsomaan sua jonain toisenakin päivänä, ehdotin.
- Ja mä voin antaa sun harjotella Luffella!
Mutta siitä en ollut kauhean innostunut. Pääasiassa minun teki mieli ratsastaa Tentulla ja vain sillä.
- Katsotaan, sanoin epämääräisesti ja sitten istuimme kumpikin autoihimme ja lähdimme kotiin. Teemu oli töissä, joten ajoin tosiaankin kotiin, missä Heli ja Santtu natustelivat viikonloppuna leipomiamme kaurakeksejä ja pelasivat korttia. Myönnän, että harmistuin nähdessäni Santun. Heli ja hän tuntuivat olevan valumassa kohden syvempää suhdetta huonosta alusta huolimatta, ja niin hullua kuin se olikin, olin mustasukkainen Helistä.
- Mä en häiritse teitä, mä käyn vaan suihkussa ja menen omaan kolooni, ilmoitin.
- Et sä häiritse, Heli sanoi hajamielisesti ja alkoi jakaa kortteja. Enpä. Tai ehkä en, mutta he ainakin häiritsivät minua. Olin kuulevinani heidän juttelunsa ja naurunsa jopa suihkun läpi ja kun vetäydyin omaan huoneeseeni, kuulin sen varmasti. Ellei Teemu olisi ollut töissä, olisin lähtenyt hänen luokseen heti saatuani hiukseni kuiviksi, mutta nyt en voinut, koska minulla ei ollut avainta.

Mutta toden sanoakseni en halunnut sinnekään. Sanoisinko, että olin aavistuksen verran kyllästynyt kömpimään hänen kämpilleen lähinnä naimaan ja nukkumaan. Joskus olisi ollut hauskaa tehdäkin jotain, mutta mitä muuta muka saattoi tehdä aamuyöllä, kun Teemu pääsi töistä, tai illallakaan, kun minun piti nousta ennen kuusitiaisen kukuntaa? Tuijotin kattoa ja tajusin, että taisin olla naistenlehtinaisten täydellinen vastakohta. Minä aloin olla kyllästynyt loppumattomaan halailuun, rakasteluun ja yhdessä nukkumiseen ja siihen, että Teemu oli sellainen kuin oli: kiltti. Jos minä jonain iltana kaipasin omenoita, niin satavarmasti niitä seuraavana iltana oli tarjolla, vaikka silloin minun tietenkin teki mieli viinirypäleitä.

Hautasin pahat ajatukseni ja huonon omatunnon tyynyn alle. Hullu minä taisin olla sellaisia miettiessäni, kiitollinenhan minun piti olla siitä, että seurusteluni oli niin auvoista. Parempaa kuin olin odottanut, tasaisempaa, tasapaksumpaa… vaikka hitostako minä tiesin mitään seurustelemisesta? Teemu oli ehdottomasti pisin suhteeni ikinä, sillä ei vuotta Jerryn kintereillä voinut seurusteluksi sanoa, sitä se ei ollut ollut edes hetkellisesti. Niin että nyt oli parasta tyytyä tähän. Itsehän olin halunnut poikaystävän ja toiveeni oli toteutunut. En minä sinkuksikaan halunnut.

Heli ja Santtu nauroivat suureen ääneen keittiössä ja minä soitin Mintulle. He viettivät koti-iltaa, joten lähdin sinne saadakseni muuta ajattelemista.


29. Pientä hankausta

Olin säikähtänyt ja pahoillani siitä, miten rumasti olin ajatellut Teemusta, joten aioin painua suorinta tietä hänen luokseen heti seuraavana päivänä töistä päästyäni. Poistuin tavalliseen tapaan lastauslaiturin kautta, missä tupakoivat työkaverini kävivät tupakalla ja siellä olivat Heksu ja Misha parhaillaankin.
- Tulit tupakalle? Heksu kysyi ja pysähdyin virnistämään hänelle. Pojat olivat siellä ainoat suunnilleen minun ikäluokkaani, paitsi Sofiaa, joka oli kehitysvammainen ja kävi iltapäivisin esipesemässä tiskejä muutaman tunnin ajan. Sofia – jota minä itse asiassa pelkäsin vähän enemmän kuin vähän - se oli juorunnut minulle, että Heksun ja Mishan mielestä minä olin nirppanokka.
- Miten niin? olin huudahtanut, vaikka mieleni oli tehnyt vain nyökkäillä väkinäisesti hymyillen, kuten yleensä tein Sofian kohdatessani ja painua karkuun.
- No kun sä et juttele niille ollenkaan!

Enpä ollut jutellut, en, kun olin jotenkin ajatellut sen olevan Teemulta pois. Sitä en ollut ajatellut, että se tekisi minusta poikien silmissä pöyhkeän, mutta sen tajutessani olin tipauttanut aitalangat ympäriltäni. Mitä Teemulle sitä paitsi kuului, jos juttelin työkavereideni kanssa? Niin kai hänkin teki? Joka tapauksessa nykyään meillä oli hyvät välit ja töissä oli hauskempaa.
- Mä en polta muuta kuin seksin jälkeen, ilmoitin.
- Oliko toi joku vihjaus? Heksu hörähti ja melkein punastuin, sillä en ollut aikonut olla vihjaileva.
- In your dreams, tokaisin.
- Me ollaan menossa kaljalle, tuutko sä mukaan? Misha kysyi.
- Nytkö? Teillähän on vielä töitä ja mä oon lähdössä.
- Ei, kun perjantaina. Mähän sanoin, että perjantaina, enkö sanonutkin?
- Et sanonut. Enkä mä tiedä.
- No mutta eikä sullakin oo vapaa viikonloppu?

Nyökkäsin ja käännyin menemään lupaamatta mitään. En ollut käynyt ulkona Helin juhlien jälkeen, mutta en nähnyt mitään erityisen houkuttelevaa siinä, että lähtisin Heksun ja Mishan kanssa johonkin kuppilaan. Mutta jospa Heli haluaisi lähteä minun kanssani vähän viihteelle? Ainakin voisin kysyä. Jos hän nyt olisi illalla kotona, ja yksin.

Mutta ensin Teemun luo. Hän tuli avaamaan minulle oven halauksen kera, kuten aina.
- Sun hiukset haisee ruualle, hän sanoi.
- No anteeksi vaan, se on rahan haju!
- No en mä pahalla sanonut!
- Se on niin pinttyny mun nenään, etten mä enää edes huomaa, puolustauduin huomatessani, että olin kuulostanut kovin kärkevältä. – Mä voin käydä suihkussa, jos se häiritsee.
- Ei mua häiritse, mutta mennään vaan.
- En mä sitten, jos säkin tulet, se vaan menee siihen, että me päädytään sänkyyn ja mun hiukset kastelee sun tyynyt ja sitten ne on pystyssä ja märät, kun mä lähden kotiin, latelin, kunnes minusta alkoi tuntua, että luettelin liikaakin syitä. – Voitasko tehdä jotain muuta?
- Tietty, mitä?
- Mennään vaikka vähän shoppailemaan ja hampurilaiselle, sanoin ensimmäisen mieleeni juolahtaneen asian. Palkkapäiväni lähestyi ja se sai edelleen, vaikkei ollutkaan enää ensimmäinen, mieleni käymään lievästi kierroksilla. Minulla ei ollut koskaan ollut niin paljon omaa, itse ansaittua rahaa käytettävissä kuin nyt. Ja kevät oli tulossa, tarvitsisin kohta uuden takin ja kengät.
- Shoppailemaan mitä? Teemu kysyi varovaisesti.
- Vaatteet ois kiva juttu! Tai mennään ensin syömään ja mietitään samalla. Mihin aikaan sun pitää olla töissä? Kuudelta?
- Vaikka, Teemu sanoi ja alkoi vetää takkia päälleen. – Mihin me mennään?
- Itäkeskukseen, ehdotin.

Lähettäjä: katjaaa 
Päivämäärä:   9.12.11 18:43:46

ja taas Teemu suostui heti :D Mahtaa Henriikkaa ärsyttää moinen tohvelieläin!

Tosiasiassa minäkin voisin kyllä ottaa tollaisen poikaystävän, mistä niitä löytyy? ;)

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   9.12.11 19:08:41

Mäkin tykkäisin, jos mun mies suostuis helpommin kaikkeen mitä ehdotan...

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   10.12.11 10:20:15

Mä kävin itiksessä keskiviikkona! Tuli kyllä heti Jessit ja Miilat mieleen siellä palloillessa kun odottelin kyytiä Haagaan.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   10.12.11 17:57:39

Missä päivän ruoka?

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   10.12.11 20:46:31

sennuu päivän pätkä? :(

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   10.12.11 20:54:26

Sorppa, olin Tallinnassa vaihteeksi!
-----------
Teemulla ei ollut siihen mitään sanomista, sen sijaan hänellä oli pakettiauto kadun varressa ja sillä hurautimme Itikseen vikkelästi. Menimme ensimmäiseksi hampurilaisravintolaan ja ostimme ateriat.
- Oletko sä vihainen mulle? Teemu kysyi tehtyään selvää hampurilaisestaan.
- En, miten niin? havahduin.
- Sä et puhu mitään, etkä edes katso mua.

Se oli totta. Olin niin ilahtunut päästessäni pitkästä aikaa ihmisten ilmoille, että olin unohtunut katselemaan ohi kulkevia ihmisiä, etenkin ikäisiäni nuoria naisia. Tietysti näin ihmisiä päivittäin työmatkalla ratikassa, mutta täällä oli paljon enemmän materiaalia, kun halusin tutkia, mikä mahtoi olla muotia tänä keväänä.
- Mä vaan katselin ihmisiä. Musta tuntuu, että mä en ole missään ikuisuuteen. Ja enhän mä olekaan, paitsi sun luona.
- Ja tallilla, Teemu huomautti.
- Se ei mun mielestä ole ihmisten ilmoilla. Nyt mä haluan mennä hypistelemään vaatteita!
- Sä et ole syöny vielä.
- Sä saat loput, multa meni nälkä, ja sitä paitsi se vaan lihottaa, sanoin ja työnsin tarjottimen Teemun eteen.

Teemu seurasi minua nöyrästi kaupasta kauppaan, vaikkei osannut mitään järkevää kommentoidakaan, kun kysyin hänen mielipidettään kaiken maailman takeista ja kengistä. Viidennestä tai kuudennesta kaupasta löysin täydellisen takin. Se oli hiukan vihertävään taittuva vaaleansininen väriltään ja siinä oli vyö, joka sai minut näyttämään ampiaisvyötäröiseltä.
- Tää on paras tähän mennessä, vai mitä? kysyin pyörähtäen ympäri peilin edessä.
- Se sopii sun silmiin ja hiuksiin, Teemu myönsi. – Otatko sä sen?
- En mä voi vielä, mun palkkapäivä on vasta perjantaina, sanoin ja riisuin takin. En ollut vaivautunut katsomaan hintalappuja, mutta nyt etsin sen ja suuni loksahti auki. Kolminumeroinen luku, kaksi kolmasosaa siitä, mitä jouduin maksamaan vuokraa.
- Miksi sä sitten halusit kauppaan, jos ei sulla ole rahaa? Teemu kysyi.
- Tietysti, että mä tiedän, mitä ostaa sitten, kun mulla on rahaa! Mutta tätä mä en kyllä raaski ostaa.
- Mikset?
- Koska se on ihan sairaan kallis.
- Mä voin ostaa sen sulle, jos sä haluat, Teemu sanoi edes vilkaisematta hintaa.

Kuulinko oikein?
- Ei sun tarvitse pistää muhun näin paljon rahaa, sanoin näyttäen hintalappua hänelle, vaikka samalla puristin takin helmusta syliini. Kun ajattelin, että se voisi olla kohta minun, en halunnut enää päästää sitä käsistäni.
- Miksen pistäisi? Teemu kysyi vain vilkaisten hintaa. – Ei mulla ole muutakaan mihin törsätä, ja ei kai me nyt hitto soikoon turhan takia oo raahustettu kymmenessä kaupassa?
- Ei me käyty kymmenessä kaupassa.
- Siltä se tuntui. Haluatko sä sen?
- Haluan, henkäisin.
- Mennään sitten maksamaan se ja häivytään.

Takki oli ihana ja sydän täynnä kiitollisuutta Teemua kohtaan pidin häntä kädestä, kun palasimme parkkihalliin.
- Sä olet ihana, ilmoitin, kun hän avasi auton ovia.
- Kiva kuulla, saanko mä suukon?
- Vaikka kaks, lupasin ja toteutin lupaukseni saman tien.
- Ja haluatko sä kyydin kotiin? Mun pitää ruveta lähtemään töihin päin. Vai haluatko sä mennä mun luokse?
- Kotiin, kiitos, pahoittelin. – Mulla on asiaa Helille ja muutenkin.
- Sun pitää mennä aamulla töihin, Teemu sanoi yhtaikaa kanssani. – Mä toivon, että sä olisit töissä jossain lähempänä, että sä voisit olla enemmän mun luona.

Avasin suuni muistuttaakseni, että työpaikkoja ei ollut tarjolla ihan kassikaupalla ja etten aikonut luopua tästä, mikä minulla oli vain voidakseni nukkua hänen luonaan useammin. Samalla hetkellä mieleeni tuli, että Teemu oli juuri ostanut minulle takin, johon minulla ei olisi ollut varaa ja että kuulostaisin kiittämättömältä, jos sanoisin sellaista. Jos äsken olin ollut pelkästään iloinen vaatekappaleesta, nyt en enää ollut. En pelkästään.
- Niin, mä tiedän. Ehkä sun pitäisi muuttaa Meilahteen?
- Heti, jos sä lupaat muuttaa mukana! Teemu sanoi ja hänen siniset silmänsä tuikahtivat onnellisina. Ehkei hän sittenkään halunnut kiristää minua kalliilla lahjallaan.
- Mietitään sitä, sanoin kiusoitellen ja kiersin auton toiselle ovelle.

Heli oli kotona.
- Kato, mitä Teemu osti mulle! riemuitsin ja kaivoin takin esiin muovikassista.
- Vau, Heli sanoi ja tuli hypistelemään sitä. – Kallis, hän lisäsi päästyään hintalappuun asti.
- On, myönsin.
- Se hemmottelee sut pilalle.
- Se tuli mulle mieleen vasta sen jälkeen, kun se oli ostettu, myönsin.
- No, kai miehet on sitä varten, että ne hemmottelee naisia?
- Kai ne on, sanoin piristyen. – Kuule, mentäiskö ulos perjantaina?
- Ai me kahdestaan?
- Teemu ei oo tanssijatyyppiä ja se on varmaan töissä kuitenkin. Vai oletko sä tekemässä jotain Santun kanssa?
- Ei oo ollu puhetta, mutta ehkä sekin haluaa lähteä ulos meidän kanssa.

Minusta se ei taas kuulostanut ollenkaan hauskalta, mutta kuitenkin aavistuksen verran paremmalta kuin perjantai-ilta yksin. Mikäli Teemu haluaisi tulla mukaan, siis. Mikään ei olisi vähemmän houkuttelevaa kuin olla kolmantena pyöränä Helin ja Santun seurassa, ei edes Heksu ja Misha.
- No, katotaan, huokaisin. – Mä ehdotin Teemulle, että se voisi muuttaa Meilahteen tai jonnekin lähemmäs mun duunia ja se sanoi, että ilman muuta. Jos mäkin muutan.
- Uu! Heli päästi. – Sisko, ollaanko me hajottamassa meidän kimppakämppää?
- Ei kai, minulta pääsi.
- Mutta jos te puhutte jo yhteen muuttamisesta…
- Teemu puhuu, musta tää on vähän liian aikasta. Ette kai te…?
- Ei tosiaankaan, Heli sanoi punehtuen lievästi. Minä olin tyytyväinen siihen.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   10.12.11 21:33:00

Joo, ei Henu voi olla liian hätänen. Ja muutenkin, Teemu on jotenkin liian lapanen, en tykkää yhtään.

Lähettäjä: palikkA- eikirj. 
Päivämäärä:   10.12.11 21:52:28

komppaan flanua täysin! teemu hemmettiin ja jerry tilalle : DD

Lähettäjä: kipi 
Päivämäärä:   10.12.11 22:33:14

Sennu, voisitko edes senvertaa kertoa tulevasta, että tuleeko Jerry enää missäänvaiheessa kuvioihin? =//

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   11.12.11 00:23:46

Nytte joku Jerry tullee maneesii ku ne on Saran kaa Veskun rääkissä ja Sara saa jostai tietää sen menneisyydestä ja Teemu räjähtää ja on iha raivona ku Henu ei oo kertonu ja ottaa eron ja Jerry alkaa vikittelee Henua ja lopun te osaatte kuvitella.. :) Mite ois Sennu? :D

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   11.12.11 10:45:14

En pistäis ollenkaan pahaks Hernerokan ehdottamaa juonikuvioo :D Jerryn tyttöystävä vois puhua pöydässä vähän ohisuun niin että Sara kuulee :'D
Tahon myös tietää mitä luurankoja Teemun kaapista löytyy. Ei voi täysin puhtoinen olla.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.12.11 17:34:23

Perjantai-ilta jäi hautumaan, mutta Teemu ei aikonut tulla mukaan, kun kysyin sitä häneltä.
- Mä en voi, mä en mitenkään pääse töistä, hän sanoi, kun röhnötimme vierekkäin hänen sohvallaan katsomassa telkkaria. .
- Kai nyt Tuoppi pysyy yhden illan pystyssä ilman sua, puuskahdin. Olihan hän monesti muulloinkin ottanut vapaaillan vain, koska minulla oli vapaata.
- Tuoppi saa pysyäkin, mutta mun pitää mennä Satumaahan. Porukat menee luokkakokoukseen Jyväskylään.
Huokaisin. Satumaa oli kolmas Teemun vanhempien paikka, karaokepaikka, jossa en ollut käynyt, enkä tulisi koskaan käymäänkään, jos se minusta riippui. En voinut kuvitella pahempaa kuin karaoke. Humalaisia ihmisiä hoilaamassa nuotin vierestä Aikuista naista – en kestäisi sitä myötähäpeän määrää.
- Eikö Sara voisi mennä? kysyin.
- Se ei voi sietää karaokea. Mä lupasin.

Piste Saralle, ehdottomasti, mutta minä olin kyllä aika pettynyt ja ärsyyntynyt.
- Sun isä ei kanssa anna sulle mitään omaa elämää, syytin.
- Se antaa mulle töitä, joista mä saan hyvät rahat, huomautti Teemu, mikä sai minut muistamaan takin, jonka hän oli maksanut ja kiukustumaan vielä lisää.
- Ja sillä varjolla se pitää sua kiinni niskavilloista. Aiotko sä ikinä aikuistua?

Kohtuutonta ehkä, mutta sillä hetkellä en tullut ajatelleeksi sellaista.
- Mun kai pitää sitten vaan mennä duunin poikien kanssa, heitin tyytyväisenä, kun olin muistanut Heksun ja Mishan kutsun. Teemun ilme oli säälittävää nähtävää.
- Keiden poikien? Mä luulin, että sä olit menossa Helin kanssa.
- No mä en mene kolmanneksi pyöräksi sen ja Santun seuraan, ellet sä tule mukaan! [- Hei, Satumaa menee kiinni yhdeltätoista. Mä voin tulla sen jälkeen!
- Sulla menee tunti, ennen kuin sä oot laskenu kassan ja saanu paikat kuntoon ja sitten on puoliyö, huomautin leppymättömänä.
- No, sille mä en vaan voi mitään. Mä tulen sitten, jos sä vaan haluat.
- No, soittele mulle sitten niin katotaan tilanne. Jos me nyt ollaan jossain, missä kuulee puhelimen äänen.

Olin häijy, mutta Teemun kiltteys vain jotenkin kävi hermoilleni. Minun teki tavallaan mieli kiusata häntä vielä vähän lisää, katsoa mihin asti hän suostuisi nielemään kaikki ilkeydet, mitä keksin, mutta oli minulla sentään omatunto. Hän näytti niin surulliselta, että tulin järkiini ja aloin hävetä.
- Anna anteeksi, sanoin ja otin häntä kaulasta. Heti tuntui paremmalta.
- Tietysti, hän sanoi helpottuneena.
- Tietysti sun pitää tehdä työt ensin, jos sun kerran pitää. Mutta soita mulle sitten.
- Mä soitan ja jos siellä on joku luotettava ihminen, mä jätän sulkemisen sille, Teemu sanoi ja halasi minua takaisin. Tunnekuohu oli kiihdyttänyt minua ja hänen kosketuksensa tuntui äärimmäisen hyvältä, joten suutelin häntä vihjailevasti korvan viereen.
- Henriikka, mitä sä teet?
- Ihan mitä sä haluat, kehräsin. – Onko meillä aikaa mennä sänkyyn, ennen kuin sun pitää lähteä töihin?
- Takuulla on.
- Vai suuttuuko isipappa?
- Älä ole ilkeä.
- Sori, sanoin katuvaisena, mutta Teemu ei tuntunut kaipaavan enää anteeksipyyntöjä, hän nosti minut syliinsä ja kantoi makuuhuoneen puolelle. Kaljatynnyreiden nostelusta sai merkittävästi ytyä hauiksiin, ja siitä seikasta pidin kovasti. Nautin siitä, miten Teemu jaksoi nostaa ja kannella minua, ottaa ohjat käsiinsä ja viedä minut minne halusi.

Lähettäjä: en tykkää :( 
Päivämäärä:   11.12.11 21:19:18

teemu on tohvelieläin

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   11.12.11 23:44:41

Saispa munki mies pakettien nostelusta tolleen habaa :D.

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   12.12.11 08:52:52

Toi tollanen ohjien ottaminen on aika siistii. Mä haluisin et mun ohjien otto keskittyis ratsastukseen mut näyttää vähän siltä et täs tarttee tehdä töitä ihan lumikolan kanssa ennenko putkiaivo ymmärtää.

Paistaako mitenkään rivien läpi et oon Melko Suivaantunut siitä et joku vietti koko viikonlopun keskisuomessa??? t. nimim. maanantaikärtty.

Lähettäjä: hienna 
Päivämäärä:   12.12.11 16:21:58

Oonko tosiaan ainoa jonka mielestä Henu saa olla ihan onnellinen Teemun kanssa? Paremmin se sitä kohtelee kun Jerry :--) Eihän sitä ihminen tunteelleen mitään voi
nimim. olen itsekin koittanut rakastua ihmiseen kenestä en oikeasti vaan välitä sillä tasolla

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.12.11 17:13:18

Parempi Kesi-Suomi kuin Pasila?
------------
30. Santunsaatana
- No tuletko sä? kysyi Misha minulta perjantaina.
- Minne? kysyin nostamatta katsetta työstäni. Ihan kuin en olisi muistanut, muistin hyvinkin, mutta olin päivien kuluessa alkanut ajatella, että pojat olivat heittäneet kutsunsa vain läpällä, kun eivät olleet puhuneet mitään sittemmin. Ikinä maailmassa en olisi tehnyt mitään niin noloa kuin mennä kysymään heiltä, että mihin he olivat menossa ja halusivatko he tosiaan minut mukaan.
- Meidän kanssa kaljalle. Onko sun muistissa vikaa? Tai kuulossa? Kaikki tulee!
- Eikä tuu, sanoin epäuskoisena ja katsoin häntä.
- Ei niin, Misha myönsi. – Mutta me mennään Heksun kanssa ja Martti ja Tilda tulee kanssa.

Tunsin epämääräistä pettymystä. Olin kuvitellut, että nuoret miehet olivat pyytäneet vain minua, koska… no, koska he olivat nuoria miehiä ja minä olin minä. Mutta Martti ja Tilda olivat jo vanhoja, etenkin Tilda, häntä ei ainakaan ollut pyydetty mukaan viehättävyytensä takia. Täti oli ehkä viisikymppinen, pyöreä ja punatukkainen. Mukava kyllä, kerrassaan hauskaa seuraa, mutta koko kutsun merkitys heitti nyt häränpyllyä. Rupesin asialliseksi.
- Mä voin miettiä. Mihin te ootte menossa? Mä nimittäin aion joka tapauksessa käydä ensin kotona suihkussa, sillä mä tapaan sitten myöhemmin mun kaverin ja… no, muita. Meidän poikakaverit.
- Me mennään Chicosiin, Misha sanoi itsestäänselvyytenä. – Siellä me aina käydään. Tuletko sä?
- Mä saatan tullakin, lupasin ja hymyilin hänelle. Minusta Misha oli hyvin sievä, mutta venäläinen tai mikä lie tataaritausta tietenkin lokeroi hänet mielessäni jonnekin, missä sievyydellä ei ollut merkitystä.
- Hieno homma! poika sanoi ja hymyili minulle leveästi. Ei siihen voinut kuin hymyillä takaisin ja ajattelin, että voisi ihan oikeastikin olla mukavaa käydä työkavereiden kanssa muutamalla. Ehkä täällä oli sellainen tapa palkkapäivänä. Ihan kiva tapa, minusta.

Joka tapauksessa suihkuun halusin ennen kuin lähtisin ihmisten ilmoille, joten kiiruhdin työpäivän päätyttyä ratikkaan. Mietin käytännöllisesti katsoen koko kotimatkan, olisiko minun oikein lähteä mukaan vai ei, Teemun kannalta siis, mutta päätin, ettei siinä olisi mitään pahaa. Työkavereita, herraisä, koko joukkio! Maailman viattominta. Huojentuneena kirjoitin tekstiviestin Helille saadakseni selville, mitä hän oli Santun kanssa sopinut, mutta en ehtinyt saada vastausta, ennen kuin jäin pois ja kiiruhdin kotiin.

Olin kompastua Helin kenkiin, mikä ei käynyt järkeen. Hänen ei pitänyt päästä töistä näin aikaisin. Mutta siinä ne vain olivat, keskellä eteisen lattiaa, missä niiden ei kuulunut olla.
- Heli? huikkasin kokeeksi. Kai hän oli sitten vain livistänyt töistä valmistautuakseen treffeihin. Suihkussa hän ei ainakaan ollut, mutta hänen huoneensa ovi oli auki, joten menin kurkistamaan sinne. Hän makasi sängyllään takki päällä ja näytti kuolemalta.
- Hei, hän sanoi vaisusti.
- Mikä sulla on? Oletko sä kipeä? kysyin säikähtäneenä. Sydänkohtaukseen hän oli liian nuori, migreeniä hänellä ei ollut, mutta jokin kyllä oli pahasti vinossa.
- Mä vihaan sitä jätkää, hän sanoi hiljaa mutta kiivaasti ja huokaisin helpotuksesta. Tietenkään minun ei olisi pitänyt iloita siitä, että selvästikin Santtu oli taas tehnyt jotain, mutta oli se parempi kuin joutua soittaa ambulanssi, ja minähän en ollut koskaan pitänyt tyypistä.
- Kerro, sanoin, ja Heli kertoi.

He olivat olleet yhdessä syömässä, koko huoneen porukka, kuten aina. Samaan pöytään oli tullut naisihminen, jota Heli ei ollut tuntenut, mikä ei ollut mikään ihme. Eihän hän ollut ollut töissä vasta kuin kolmisen kuukautta. Heli oli tullut maininneeksi Santulle jotain illallisesta tapaamisesta. Se oli ollut pelkkä sivuhuomautus ja toiset olivat jatkaneet omaa juttuaan ilmeisesti edes huomaamatta, mutta vähän myöhemmin, kun kaikki olivat palanneet työpisteisiinsä jatkamaan hommia, hänen puhelimensa oli soinut. Se oli ollut se vieras nainen.
- Onko sulla joku salasuhde Santtu Salmen kanssa? hän oli kysynyt ja saanut Helin änkyttämään. Kuka eukko oikein oli? Mustasukkainen exä tuli ensimmäisenä mieleen.
- Ei, hän sanoi kuitenkin, sillä eihän heillä oikeastaan ollut, ei virallista eikä salaista, jonkinlaista yritystä vain.
- Koska tiedäthän sä, että sillä on avovaimo ja pieni lapsi?
- Ei oo tullu puheeksi, Heli oli sanonut ponnistaen kaikin voimin äänensä tavalliseksi ja välinpitämättömäksi.
- No, sillä on. Sori vaan, jos mä tunkeilin turhaan. Mä olin vaan näkevinäni jotain ja ajattelin, että sun on parasta kuulla Ninasta ja Lassesta, ellet oo vielä kuullut.
- No, nyt mä tiedän, Heli oli sanonut. – Ei sillä, että sillä mulle mitään merkitystä olisi.

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   12.12.11 20:19:51

Maailma on täynnä kusipäisiä jätkiä. Sille vaan ei mahda mitään. Niinkun ei sillekään, että jänisten häkki ei mahdukaan meijän kämppään, ja että tallipaikkojen ettiminen on penteleen vaikeeta ja ... Huoh...

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   13.12.11 08:46:06

No abt kaikki on parempi kuin Pasila .D

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   13.12.11 14:11:47

"kuin joutua soittaa ambulanssi" Musta toi ois kyllä joutua soittamaan :)

Oi voi voi, että sellasta sitten. Voi Heliä :<

Lähettäjä: Sennnu_w 
Päivämäärä:   13.12.11 15:56:54

Niin tietysti, Toi.
Tän illan pätkä tulee vähän myöhemmin, mä lähden nyt kaupungille parantelemaan maailmaa kaverin kans.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   13.12.11 16:07:06

Oliks jossain Teemun pakun väri mainittu?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.12.11 22:52:33

Ei oo mainittu, mut se vois olla sininen? Kert Villellä oli punanen ja jollakulla oli kai joskus valkonen (kellä? kuka muistaa?)
------------
Panin mieleeni, että minun pitäisi onnitella Heliä erityisen onnistuneesta vastauksesta, mutta annoin hänen jatkaa. Tosin siinä ei ollut paljon jatkamista. Santtu oli ollut jossain muualla parhaillaan, mutta kun hän oli palannut, Heli oli taluttanut hänet lähimpään tyhjään neuvotteluhuoneeseen ja vaatinut kuulla totuuden.
- Se sanoi, että ne on kasvanu erilleen, hän sanoi inhoten ja se pisti minutkin irvistämään. Haloo, kasvaneet erilleen? Kas, kun ei klassinen ”vaimoni ei ymmärrä minua!” – Nyt mä ymmärrän, miksi sillä oli niin kiire pois täältä sillon, kun se oli yötä, Heli jatkoi.
- Mikä mulkku, sihisin hampaideni välistä ja Heliltä taisivat sanat loppua, sillä hän ei sanonut enää mitään, huokaisi vain ja tuijotti kattoa. Hän näytti siltä, että aikoi ruveta kyynelehtimään, joten hienotunteisuuttani kysyin, haluaisiko hän mukillisen kaakaota.
- Ennemminkin litran rommia, hän tuhahti.
- Meillä ei ole, mutta kai meillä jotain on, sanoin valmiina palvelukseen. Nousin Helin sängynlaidalta ja liihottelin keittiöön. Jääkaapissa oli yksi siideri ja puoli pulloa valkkaria. Kaadoin siitä juomalasillisen viivytellen mahdollisimman kauan, jotta Heli saisi aikaa koota itsensä. Otin itsellenikin.

- Se sanoi, että se tykkää musta ja että se oli halunnu kertoa jo kauan, Heli sanoi, kun palasin. Hän oli noussut istumaan ja näytti paljon rauhallisemmalta, vaikka hänen äänensä värähtikin vähän.
- Sanahelinää, tuomitsin.
- Ehkä. Mutta ainakin se sanoi tykkäävänsä.
- Älä nyt sano, että sillä on enää mitään merkitystä sulle, rukoilin. Santtu oli osoittautunut kusípääksi, mutta Helin piti vielä päästää hänestä.
- Tietysti sillä on, mä olen rakastunut! Mitä sä olisit sanonut, jos Jerryllä ois ollu tyttöystävä? Että se ei ole este vaan hidaste!

Jerry? Miksi hitossa Heli Jerryn veti tähän? Teemun kanssahan minä olin. Mutta käskystä kuvittelin tilanteen. Juuri niin minä varmaankin olisin sanonut. Jessus sentään, minä en olisi suonut kahta ajatusta Jerryn imaginääriselle tyttöystävälle, vaikka hän olisi kertonut sellaisen olemassaolosta.
- Mutta et sä voi ruveta millekään ukkomiehen kanssa, sanoin silti.
- Niinhän sitä äkkiseltään luulisi, Heli mutisi.
- Oikeesti! Se ei ole pelkästään ukkomies, se on isä! Ihan sama, vaikkei sen avovaimo ymmärrä sitä!
- Ehkä sen lapsikaan ei ymmärrä sitä? Heli kysyi ja ensimmäistä kertaa näin hymykuopan hänen poskessaan. Muistin jostain syystä äkkiä Orbis-vitsit, joita olimme joskus löytäneet netistä ja nauraneet vatsamme kipeiksi. Mutta ei ollut aika ruveta vitsailemaan vammaisesta vauvasta.
- Ehkei, mutta et sä voi ruveta toiseksi naiseksi.
- Miksen?
- Koska jos sä et ole ensimmäinen, sä olet vain kakkonen, sanoin yrittäen tapailla tuntemuksiani sanoiksi. – Jos se tosiaan tykkää susta, se hankkiutuu eroon siitä naisesta.
- Niin kai, Heli huokaisi. – No, meillä ei kuitenkaan ole tuplatreffejä tänään.
- Loistojuttu, mennään me treffeille kahdestaan, sanoin.
- Mä luulin, että sun työkaverit pyysi sua ulos, ja entäs Teemu?
- Se on töissä ja luuletko sä, että mä jättäisin sut yksin ja lähtisin työkavereiden kanssa? Tämmösenä päivänä?
- Et kai, Heli sanoi kuulostaen tyytyväiseltä.
- Niin että mihin mennään?
- Mennään Alkoon, suljetaan puhelimet ja vedetään kalsarikännit.
- Jos sä haluat, lupasin minä.

Koska halusin olla kiltti Helille, käskin hänet suihkuun ja lähdin itse käymään Alkossa, joka oli kävelymatkan päässä. Matkalla yritin soittaa Teemulle suunnitelmien muuttumisesta, mutta hänen puhelimensa ei ollut päällä. En jättänyt viestiä, sillä inhosin puhua vastaajiin. Lähetin sen sijaan tekstarin ja mietin, pitäisikö minun ilmoittautua Mishallekin, mutta sitäpä en voinut tehdä. Ei minulla ollut työkavereideni puhelinnumeroita ja enhän lopultakaan ollut luvannut ilmestyä mihinkään.

Kävin Alkon lisäksi viereisessä kaupassa hakemassa karkkia. Kotipizzakin siinä olisi ollut vieressä, mutta en halunnut jäädä odottamaan vaan palata mahdollisimman pian kotiin. Tyttöjen ilta kahdestaan kuulosti hyvin houkuttelevalta. Olin kyllä pahoillani Helin puolesta, mutta onnellinen myös. Kyllä hän ensijärkytyksestä toivuttuaan varmasti tajuaisi päästää irti ja unohtaa koko Santun. Hankalaa se tietysti olisi, jos he kerran tekivät töitä samassa huoneessa, mutta minun täytyisi takoa hänen päähänsä ylpeyttä ja ylevyyttä. Oli alhaista liehitellä naista, jos samaan aikaan asui toisen naisen kanssa, etenkin naisen ja lapsen.

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   13.12.11 23:08:53

Kedoilla oli valkee :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.12.11 23:16:12

Haa! Kedot! Miten mä oon voinu ne unohtaa!?

Lähettäjä: Figaron_haamu (eo) 
Päivämäärä:   14.12.11 06:52:45

Ja eikös se Jessin ja Veskun heppapaku ollu valkonen myös? :)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   14.12.11 12:52:35

lähinnä tässä oli tarkotus yrittää ennakoida tulevia vrt ilarin auton väri ja sennnun mielipide tietyn väristen autojen omistajiin

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   14.12.11 12:57:19

olihan se ilari se alissan mies? Jokj iillä alkava kuitenkin =D sori jos typottaa, kännytekstit kosketuksella ei oo aina pala kakkua

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   14.12.11 13:22:24

tölkki no siks puhelimessa on tietty esiinvedettävä qwerty-näppäimistö! Sonyerkka <3

Hesus el kristus sitä ehkä tietäis ratsastaneensa! Sunnuntaina tunti, maanantaina kaks ja eilen vielä puoltoista. Viime viikolla maanantaina yks, tiistaina kaks, torstaina, perjantaina ja sunnuntaina yks. Uhhuh, ehkä tää tästä rauhottuu - joskus ens vuonna..

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   14.12.11 16:33:27

des, mul oli esiinvedettävä qwerty nokialaisessa, mut n8iin sai angry birdsin ja muutenkin hienompi =D

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   14.12.11 16:57:12

*köh*E7*köh*... ei mullakaan oo ku N8, paras kamera mitä löytyy ja hyvä muutenkin, tosin kyllä mä haluaisin ton E7:n kuitenkin just sen qwertyn takia :(

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   14.12.11 19:38:03

Pelkästään superpáskoja päiviä viimeaikoina. Voisin mieluusti lukea pidemmän pätkän samalla kun mietin uskallanko pyytää äidiltä raha-apua, miinuksella olevalla tilillä kun ei suurempia laskuja maksella.

Että stressaa. Ja hävettää. Ja masentaa ja ahdistaa jne.

Lähettäjä: pony 
Päivämäärä:   14.12.11 19:40:20

Jatkoa oottelen.. :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.12.11 20:00:04

Ilari? Valto? (Oon itse koko päivän miettiny, mikä sen nimi oli :D Mutta ei Ilari, siitä mä oon satavarma. Ykskään mun henkilöistä tuskin koskaan tulee olemaan Ilari. Tai Lari, tai jokin muu epänimi...
Ja Kedot! Ne mä olin ihan unohtanu!
Mutta jos leikitään, että se on sininen, niin ei tuu ennakko-odotuksia ;) Tai voihan se olla vaikka oranssi, ravintolan nimin teipattu.
--------------

Nyyhkyelokuvan katsominen ei todellakaan ollut asia, jota minä olisin ehdottanut, mutta sellaisia Heli halusi katsoa. Hän oli palatessani pukeutunut, ei kalsareihin vaan flanellipyjamaan ja minä seurasin esimerkkiä.
- Sun huoneeseen vai mun? kysyin.
- Sun, Heli sanoi ja tuli pari kolme DVD-koteloa käsissään minun sängylleni. Asetuimme mukavasti ja aloimme tuijottaa surullisia rakkauselokuvia. Ensin vain katsoimme, mutta kun samalla naukkailimme ostamaani helmeilevää omenaviiniä ja söimme irtokarkkeja, alkoi ainakin minun keskittymiskykyni hapertua.

- Mitä sä sanoit Santulle? kysyin, sillä sitähän Heli ei ollut kertonut.
- Että mä en ois kuvitellu sitä niin epärehelliseksi.
- Hyvin sanottu, kehuin.
- Sitten mä kävelin pois enkä ollut huomaavinani, että se yritti päästä mun kanssa puheisiin. Se lähetti sähköposteja, se yritti chätätä, ja se yritti pyytää, että mä lähtisin sen kanssa iltapäiväkahville ulos talosta. Siinä vaiheessa mä lähdin töistä.

Siihen en tiennyt, mitä sanoa, joten katsoimme elokuvan loppuun hiljaisuuden vallitessa.
- Mikä sitten? kysyin räpytellen silmiäni. Ehkä Helistä johtuen elokuva oli kuitenkin päässyt puraisemaan surullisuudellaan. – Eikö me voitaisi katsoa jotain iloisempaa?
- Ei, mä haluan nähdä, että mä en ole ainoa surkimus maailmassa. Mitenkäs Teemu, joko se on ruvennut etsimään asuntoa Meikusta?
- Ei se ainakaan mulle ole sellasta kertonut, ja turhaan se etsisi, en kai mä sua tänne yksin jättäisi, tuhahdin.
- Hullu.
- Ai miten niin? kysyin yllättyneenä. Olin ennemminkin olettanut, että Heli kiittäisi minua kyynelsilmin ajattelevaisuudestani.
- No tietysti on mukavaa, että sä ajattelet mua, mutta haloo, jos te kerran haluatte muuttaa yhteen niin en mä halua olla esteenä! Et säkään olisi ruvennut venkoilemaan, jos mä olisin sanonut muuttavani Santun kanssa kimppaan!

Olisin minä, todennäköisesti, ainakin olisin halunnut. Mutta totuuden nimissä en olisi varmaankaan kehdannut ruveta ääneen mankumaan, ettei Heli jättäisi minua.
- Sitä paitsi mulla on nyt työpaikka ja mä saan aika hyvää palkkaa. Koeaikaakaan ei oo enää paljon jäljellä. Jos mut vakinaistetaan ja mun palkka nousee, niin mulla on varaa tän vuokraan vaikka yksin.
- Musta alkaa kuulostaa, että sä yrität kammeta mua ulos, sanoin yrittäen kuulostaa huvittuneelta, vaikken ollut ollenkaan.
- Enkä yritä, mä yritän vaan sanoa, että ole onnellinen, kun sulla on Teemu, ja jos se kerran haluaa asua sun kanssa ja jopa muuttaa sinne, minne sä haluat, niin mä en ymmärrä, mitä sä jäkität vastaan.

Hyvä huomio, tajusin nyt, kun Heli sanoi sen ääneen. Jäkitinhän minä, en vain oikein ollut tajunnut sitä itsekään ennen kuin nyt. Olin onnellinen siitä, että minulla oli oma kotini, jonne siirtyä, kun Teemun seura alkoi tuntua liian ylitsevuotavaiselta.
- Se on niin kauhean kiltti, huokaisin.
- Suloista, Heli sanoi ymmärtämättä ilmeisesti ollenkaan.
- Ei kun mä tarkotan kammottavan kiltti, liian kiltti, ällöttävän kiltti, yritin tarkentaa.
- Mitä sä tarkotat?
- Sitä, että musta tuntuu, ettei sillä ole omaa tahtoa ollenkaan. Jos mä haluan tehdä jotain, niin mehän tehdään. Se ei ikinä sano mulle vastaan.
- Valmiiksi hyvin koulutettu, Heli totesi naurahtaen. En näköjään saisi itseäni ymmärretyksi.
- Ota lisää viiniä, sanoin.

Toisen elokuvan loppupuolella olimme hiprakassa ja pahoinvoivia karkeista. Minua oli alkanut etoa myös leffan melodramaattisuus.
- Mun ois pitäny sittenkin käydä siinä Kotipizzassa, voihkin ja työnsin karkit kauemmaksi.
- Me voidaan tilata pizzaa, Heli ehdotti.
- Hei, mähän voin tilata Saralta! keksin. Sen verran olin pöhnässä, etten tullut edes ajatelleeksi, ettei asuntomme varmastikaan ollut heidän normaalilla jakelualueellaan – Sara nyt vaan sattui olemaan henkilökohtainen pizzalähettini.
- Mulle salamia ja valkosipulia, Heli sanoi, kun pistin puhelimeni päälle. Olimme tosiaan sulkeneet ne, kuten olimme sopineet.

Sara ei kuulostanut pahastuneelta, vaikka soitin kännipuhelun hänen henkilökohtaiseen numeroonsa ja tilasin pizzaa.
- Teidän iltahan loppui lyhyeen. Mä kuulin, että sä olit menossa ulos, hän sanoi vain.
- Äh, en mä mennytkään. Me kalsarikännätään Helin kanssa kotona.
- Tyttöjen ilta? Kuulostaa kivalta! Saanko mäkin tulla?
- Sarakin haluaa tulla, sanoin Helille, joka näytti miettiväiseltä vain hetken.
- Jos se lupaa pukeutua pyjamaan kanssa niin tulkoon vaan.

Toistin omituisen vaatimuksen Saralle, joka nauroi.
- Mä olen itse asiassa pyjamassa parhaillaan.
- Etkö sä olekaan töissä? tajusin vasta nyt kysyä.
- Mä olen ollu töissä aamusta asti ja käynyt jo tallillakin, just pääsin kotiin.
- No hitto, ei mulle tullut mieleenkään, ettet sä olisi, en mä olis soittanu sulle muuten!
- Ahaa, sä siis haluat multa vaan pizzaa.
- En mä sitä tarkottanut, puuskahdin, mutta en saanut selitettyä, mitä oikein olin tarkoittanut, kun Sara keskeytti minut.
- Anna olla. Mä soitan Akbarille, että panee pari lättyä uuniin ja ajan sitten hakemaan ne. Mä olen siellä varmaan puolessa tunnissa.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   15.12.11 18:41:21

Selvispä sekin askarruttanut asia sitten lopulta =) Ja tosiaan autosta oli kyse, ei pakusta =D meitsin mistake

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   15.12.11 19:07:02

Toinen pohdinta: onks des alaviivadesire ja jos on niin mikä putkiaivo sillä on?! Mä oon niin kujalla kaikesta.

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   15.12.11 19:15:14

tölkki tiiäkkö oon hyvin pitkälti kans ite ihan kujalla :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.12.11 19:29:25

Tölkki sä oot liian vähän Mestoilla (vaikka des siellä vasta vähän onkin :D)
-------------
31. Kortit kertoo
Saran tultua keskustelu ajautui taas Santtuun ja vaikka pidin Helistä ja olin pahoillani siitä, että hän oli pahoilla mielin, aloin hiukan kyllästyä koko aiheeseen. Sara toi kuitenkin tuoreita tuulia aiheeseen, ja Helikin tuntui jo ottavan koko jutun paremminkin hirtehishuumorin kannalta. Lisäksi Sara vaikutti olevan liikuttavan vakaasti sitä mieltä, mitä Helikin varmaan haaveissaan oli: että se, mitä Santtu oli sanonut, tarkoitti, että hän aikoi tehdä asialle jotain. Kuten jättää avokkinsa ja lapsensa.
- Mutta älä tee mitään, ennen kuin se tulee kertomaan olevansa vapaa mies, Sara vannotti, ihan niin kuin minäkin olisin tehnyt.
- Joo, en. Pitäiskö mun tehdä jotain? Heli kysyi napittaen Saraa kuin tämä olisi legendaarinen Leelia, jonka lepotuolissa sai vastaukset kaikkiin mieltä painaviin ongelmiin. Kiittämättömyys on maailman palkka, sanon vaan. Niin paljon hyviä neuvoja kuin Heli oli minulta saanut!
- Ei, sä olet vaan kylmänkalsea ja jos se yrittää iholle, sanot, ettei sulla ole tapana koskea varattuihin, Sara neuvoi.

Katsoimme vielä yhden leffan, mutta koska meillä oli mahat täynnä, minä ainakin enimmäkseen torkuin.
- Hei, se loppu jo, oletko sä sammunut? kysyi Sara ja tönäisi minua olkapäähän.
- En, sanoin ja ryhdistäydyin. Ilman kysymystä olisin kyllä voinut ruveta jo nukkumaan, mutta en voinut myöntää sellaista tappiontapaista. Maistoin taas lasistani ja piristyin ihan oikeasti. – Nyt mä en halua nähdä enää yhtä ainutta nyyhkyleffaa.
- Okei, jutellaan vaan, Sara myöntyi ja näin, että hänelläkin oli viiniä lasissa. Ensin hän ei ollut suostunut ottamaan, mutta ellen ollut nähnyt unta, Heli oli luvannut hänelle yösijan vanhanaikaiselta puusohvalta, joka meillä oli tupakeittiössämme. Minua ei mikään olisi saanut nukkumaan siinä: vuode löytyi, kun nosti ylös istuimena toimivan kannen. Olisin joutunut valvomaan ja tuijottamaan sitä koko yön, sillä kyllähän se takuulla kaatuisi alas kesken parhaiden unien niin, että sitä tuntisi olevansa ruumisarkussa.

- Jutellaan jostain mukavasta. Jutellaan Henriikasta ja Teemusta, Heli ehdotti.
- Ai, ollaanko me mukavia?
- No, ainakin teillä menee aika hyvin, jos te puhutte jo asunnosta sun työpaikan lähellä. Eikö vaan?
- Mitä? älähti Sara.
- Eikä puhuta, tai mä vaan sanoin, että mä voisin olla useammin yötä siellä, jos se ei asuisi toisella puolella kaupunkia, epäsin kiireesti.
- Jaa jaa. No ei se ihan helpolla siitä kämpästä varmaan lähde. Faija saisi kohtauksen, Sara kuittasi ja minä pyöräytin ainakin henkisesti silmiäni.
- Senkö kämppä se onkin? kysyin, sillä tajusin, etten ollenkaan tiennyt, kuka Teemun asunnon omisti.
- Sen, niin. Sillä on muutama työsuhdeasunto. Mutta tietysti joku muu olisi sekunnissa valmis muuttamaan siihen, jos Teemu… te muutatte muualle.
- No ei me nyt tähän hätään olla muuttamassa minnekään, sanoin ja muistin, että olin jo ikuisuuden ajan pyöritellyt mielessäni kysymystä, johon Sara osaisi vastata. – Kerro mulle Teemun edellisestä tyttöystävästä, pyysin.
- Mikset sä kysy siltä?
- Koska… jäin miettimään, mitä vastata. Koska silloin Teemu voisi kysellä vastaavia minulta ja saattaisin joutua heikoille jäille. – Se sanoo, ettei niillä entisillä ole merkitystä. Mutta mua kiinnostaisi silti tietää.
- Tietysti kiinnostaisi, Sara sanoi ymmärtäväisenä ja risti säärensä mukavasti.

- Viimeisin oli Sanna, ellei sen jälkeen oo ollu jotain, kenestä mä en ole kuullut, hän aloitti hetken muisteltuaan.
- Millanen se oli?
- Hoikka, vaalea, en mä muista, mistä Teemu sen löysi. Varmaankin ravintolasta, joko Tuopista tai sitten jostain ihan muualta.
- Oliko se mukava?
- Ihan okei, kai, en mä tavannut sitä kuin pari kertaa. Ei kai ne ollu yhdessä kuin max pari kuukautta.
- Miksei?
- Teemu ei kertonut, eli kai Sanna vaan halusi erota. Ja sitä edellinen oli Angela. Musta se oli ihana nimi, mutta se halusi välttämättä olla Ankku. Jos mun nimi olisi Angela… Sara jäi miettimään niin, että minun piti hoputtaa häntä.
- Miksi ne erosi?
- Mä en tiedä. Siitä on kumminkin aikaa jo pari vuotta. Sitten oli Tuike, joka pyöritti siinä sivussa ainakin kahta muutakin jätkää. Teemu oli ihan hajalla sen takia, mutta ei se silti olis halunnu erota, Tuike halusi. Ja Ankun kanssahan ne ehti mennä kihloihin. Viikkoa myöhemmin se loppui.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   15.12.11 20:47:45

Teemu on takertuja!!

Mä ostin koiran... saa nähä lauantaina että tuleeko se oikeeesti :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.12.11 21:10:50

Tripi, nyt saat kyllä kertoa enemmän. Missä myydään koiria niin, että ne tulee lauantaina jos tulee?

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   15.12.11 22:02:52

No mä netissä näin ilmoituksen, laitoin sähköpostia ja sitten soitin vielä sille myyjälle. Sieltä tulee pentulähetys Torniosta lauantaina kun Rasmuksen sisko tuodaan Helsinkiin, niin se tulee samalla :) 3kk vanha toyvillis :)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   15.12.11 22:06:01

Mitä mä yritin sanoa, että ei tunnu todelta... oonko nähny unta?

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   16.12.11 10:40:21

tölkki sama kaveri eri housut ja jotain on ollu täs ny vähän vireillä ,)

Lähettäjä: mihmin ek. 
Päivämäärä:   16.12.11 17:31:03

Voiii villakoirat on ihania!:) Minkä värinen tripille tulee?:) Mulla kääpiöpuudeli, musta, uros, ihan huippu!:)

Vähänkö täynnä hymiötä tää mun teksti. No tää oon nii ilonen asia.

Jaja jatkoa, tää on niin hyvä, oon koukussa!

Lähettäjä: flanu 
Päivämäärä:   16.12.11 19:08:12

Voooooi tripsu saa tuoda kyllä hauvan näytille joskus! (ps. aapolle ei kannata käydä näyttää, se puri kesällä kaverin koiraa)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   16.12.11 19:27:56

isä on punanen ja äiti aprikoosi. rasmus tällä hetkellä aika vaalea, mutta eikö se siitä tummene ennen ku vaalenee :) Ensimmäinen koirani koskaan, toivottavasti lähtee sujumaan :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.12.11 19:29:25

Mun Murulle saa tulla näyttämään, se rakastaa enstekseniten kissoja ja toiseks pieniä koiria. Ex-tallikamun kleinspitz oli ihan paras koira!
---------------

Minä en halunnut kuulla enempää. Teemu oli sanonut, ettei existä ollut paljon kerrottavaa, mutta minä olin jo kuullut enemmän kuin halusin ja haloo, kihloissa! Oliko kihloissa ei mitään? Minä en koskaan ollut ollut kihloissa. Samassa tajusin, että kello alkoi olla paljon. Digiboksini kello oli talviajassa, mutta olin tottunut siihen ja tiesin, että se oli jo hyvinkin lähellä yhtätoista, vaikka näyttikin kymmentä. Olin sulkenut puhelimeni uudelleen soitettuani Saralle pizzatilauksen, eikä Teemu mitenkään saisi minuun yhteyttä, jos haluaisi.
- Mun täytyy etsiä mun puhelin, sanoin.

Se oli kylppärissä lavuaarin laidalla, vaikka en voinut tajuta, mitä se siellä teki. Laitoin sen päälle ja muutaman sekunnin kuluttua se alkoi piipata. Teemu oli lähettänyt minulle kolme viestiä, joissa kussakin hän kysyi, missä olin ja miksen vastannut, kun hän soitti. Soitin hänelle takaisin, vaikka jokin pikku ääni pääni sisällä yritti esittää, ettei se ollut hyvä idea. Ei juuri nyt, kun olin vihainen ja loukkaantunut. Mutta enhän minä sitä kuunnellut.
- Miksi sä olet laittanu mulle kolme viestiä? kysyin ärhäkästi. – Eikö yks olisi riittänyt?
- Koska sä et vastannut!
- Mähän sanoin, etten mä varmaan vastaa. Etten mä edes kuule sitä, jos mä olen jossain raflassa, missä musiikki soi.
- No, missä te olette?
- Me jäätiin kotiin, huokaisin. – Santtu on ruvennut kusipääksi, eikä Heli halunnut minnekään.
- Ootte kännänny siellä keskenänne, Teemu oletti.
- Entäs sitten? Kai sitä saa kotonaan tehdä mitä haluaa?
- Saa tietysti. Mä tulen sinne.
- Ai miksi? tokaisin.
- Mikä sua vaivaa? Koska mä haluan, tietysti!
- Ja sä saat aina, mitä sä halusit? puhisin. Olin äärettömän sydämistynyt siihen, ettei Teemu ollut kertonut minulle olleensa kihloissa.
- Kuule nyt Henriikka, mä en tiedä, mikä sulla on, mutta mä lähden ajamaan sinne saman tien.

Palasin tyttöjen luokse sängylleni ja kanavasurffailin heiltä kysymättä jollekin kanavalle, missä näytettiin viikon komediasarjojen uusintoja.
- Pitäiskö mun lähteä jonnekin ulos, missä mä voisin tavata jonkun, josta voisin maanantaina brassailla Santulle, Heli pohti.
- Sä olet kännissä kuin käki, jätä huomiseen, neuvoin.
- Mä en voi tulla mukaan, te sanoitte, että pitää tulla pyjamassa, voihkaisi Sara, sillä hän oli tosiaan saapunut flanelliset pyjamanhousut pitkän takin alta vilahdellen.
- Okei, en mä kai sitten, Heli huokaisi.
- Teemu on tulossa tänne, huomautin, ja se sai heihin eloa.
- Mennään sitten pois sun sängystäsi! Sara sanoi ja nousi saman tien.
- Mulla on vähän nälkä. Mennään syömään jäätelöä, ehdotin.

Teemu tuli yllättävän äkkiä toiselta puolen Helsinkiä, tai sitten ajantajuni vain petti. Sara oli ruvennut leikkimään pöydälle jääneellä korttipakalla ja olimme juuri virittämässä ennustuspeliä, kun Teemu soitti ja vaati päästä sisään alaovesta. Huono tuuleni palasi, mutten sentään halunnut käännyttää häntä pois. Hipsin pyjamassani rappuset alas päästämään hänet sisään.
- Mikä sua vaivaa? Teemu kysyi, kun väistin hänen halauksensa.
- Kylmä, sanoin ja käännyin juoksemaan portaat takaisin ylös.
- Mitäs riekut yövaatteissasi?
- No kai mä riekun, jos meillä on pyjamabileet!

Sara ja Heli olivat saaneet kortit pöydälle levälleen ja Sara sepitti Helille lohduttavia satuja.
- Mitä sä täällä teet? Teemu älähti sisarensa nähdessään.
- Kai mä saan kutsua kylään, kenet mä haluan? sanoin loukkaantuneena. – Ja nyt meillä on tyttöjen juttuja. Sä voit mennä mun huoneeseen.

Omatuntoani särkee sanoa, että Teemu totteli sanomatta edes näön vuoksi vastaan ja minä istuin takaisin pöydän ääreen kuuntelemaan Saran sepityksiä.
- Sä keksit ton sitä mukaa, kun sun suu aukeaa, väitin, kun hän oli luvannut Helille hyviä uutisia rakkausrintamalta.
- En! Sara väitti ja katsoi minua tyrmistyneenä moisesta väitöksestä. – Mä osaan lukea kortteja!
- No lue mullekin.
- Ilman muuta! Istu alas.

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   16.12.11 23:20:10

Tyhmä Helsku. Eiköhän se vauva ole vähintään yhtä iso juttu kuin kihlat.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   17.12.11 13:34:20

Eiköhän se vauva oo aika paljon isompi juttu. Ja tietty se kimmastuu kun sitä ahistaa oma salaisuutensa koko ajan

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.12.11 19:07:53

Sara keräsi pienen läjän kortteja ja sekoitti ne, mutta antoi pakan sitten minulle.
- Tässä on kuvakortit. Sun täytyy sekottaa loppuun, jos tässä puhutaan sun tulevaisuudesta, hän sanoi.
- Just, tuhahdin, mutta otin kortit ja aloin sekoittaa niitä hienoisen epävarmuuden vallassa. Kyllähän minä periaatteessa uskoin, että korteista ennustaminen oli mahdollista, mutta se, että Saralla sattuisi olemaan sellainen kyky… sitä nyt oli vähän hankala uskoa, mutta kai joillain oli?
- Käännä esiin neljä korttia, Sara pyysi, kun olin sekoittanut aikani ja katsoin häntä kysyvästi. Tottelin ja aloin uskoa hänen olevan jonkinlainen noita, kun pakan päältä kääntyivät pöydälle patakuningas ja patasotilas, ristikuningas ja ristisotilas.
- Mikä määrä miehiä! Heli henkäisi ja Sarakin näytti hämmästyneeltä.
- Ketä noi kaikki muka edustaa? kysyin.
- Sen tiedät vain sinä, Sara sanoi. – Nimeä ne. Siis ei sun tarvitse kertoa meille, mutta sulla pitää itselläsi olla taju siitä, kuka on kuka. Ihanteellisesti ajatellen sun pitää keksiä kaks mustatukkaista miestä, nuorempi ja vanhempi, ja samoin kaks ruskeatukkaista. Tai kokeneempi ja kokemattomampi. Tai jotain. Mieti vaan rauhassa.

Tuijotin kortteja ja ajattelin kuumeisesti. Teemu olisi itseoikeutetusti pöydässä, mutta oliko hän ruskeine hiuksineen risti vai pata? Ja kuningas vai solttu? Ja keitä ihmeessä loput olisivat? Elämässäni ei ollut muita vanhempia miehiä kuin Pertti, mutta en nähnyt, että hän olisi mitenkään merkityksellinen tulevaisuuteni kannalta. Misha oli hyvin sievä ja tumma, hän ehkä voisi olla patasolttu, jos Teemu olisi risti. Mutta kuninkaat?

Mietin niin kauan, että Heli alkoi jo töniä minua.
- Haluatko sä, että mä nimeän ne? hän kysyi. – Toi vois olla Leksa, hän sanoi siirtäen patasotilasta.
- No en halua! sanoin kiireesti, sillä seuraavaksi hän olisi höläyttänyt Jerryn nimen. Kävin mielessäni kaikki lävitse. Leksa saisi tulla mukaan ja olla patakuningas, olihan hän vanhempi ja kokeneempi. Teemu oli ristisotilas ja Vesku ja Jer… Misha ristikuningas ja patasolttu. – Ne on nimetty. Entäs sitten?
- Sekota tää toinen pakka ja käännä niiden päälle seuraavat kortit, sanoi Sara tyynesti.

Tottelin ja nostin patakasin, herttakuutosen, ruutukuutosen ja ristikolmosen.
- Jaaha, Sara sanoi tutkien kortteja otsa rypyssä.
- Nytkö sä alat keksiä mulle satuja pitkästä, tummasta muukalaisesta, joka tulee meren takaa? murjaisin.
- No, ne kaikki näkyy olevan tummia. Selvästikin sä ajattelet enemmän miehiä kuin esimerkiksi meitä, sun ystäviäsi. Sä olit Helin pöydässä, herttarouva. Ja hyvä ja luotettava ystävä sä olitkin.
Mietin sekunnin, oliko se loukkaavaa, mutta päätin ottaa huumorilla ja ohittaa sen, että olin kuulemma herttarouva.
- Te, mun ystävät, ette tuota mulle minkäänlaista päänvaivaa. Miehistä ne ongelmat aina sikiää – vai mitä, Heli?
- Kyllä, Heli sanoi nyökkäillen pontevasti. Sara mietti vielä hetken, ennen kuin alkoi puhua.

- Tää tyyppi, hän sanoi osoittaen patakuningasta, jolla oli sylissään ristikolmonen. - Tää ei ole mitenkään miellyttävä tyyppi. Kylmä ja tyly, mutta tulee auttamaan sua jollakin tavalla.
Räpäytin silmiäni, sillä sen kortin olin nimennyt Leksaksi ja eikö Saran luonnehdinta sopinut häneen kirjaimelleen.
- Missä se tulee auttamaan mua? kysyin, vaikka olin ajatellut vain kuunnella huvittuneena.
- Sitä mä en näe.
- Onko se voinut tapahtua jo?
- On kai periaatteessa, vaikka eihän tää sitten ois mikään ennustus, Sara sanoi epävarmana. – Mennään eteenpäin. – Ristikuningas, se on yrittäjä ja neuvonantaja. Vähän kuin joku guru.
- Entä toi ruutukuusi?
- Sekin on auttamista. Sulla on avuliaita miehiä ympärilläsi.

Avulias guru. Olisiko Veskua voinut paremmin kuvata? Karvat nousivat pystyyn käsivarsissani.
- Tää? kysyin osoittaen Teemuksi nimeämääni korttia, ristisotilasta, joka seurusteli patakasin kanssa.
- Toi on semmonen hurmaava hömppä, Sara sanoi virnistäen mielikuvalleen. – Ei mikään ruudinkeksijä, urheilijatyyppi paremminkin.
Hymyilin mukana, kunnes hän jatkoi:
- Mutta patakasi on paha kortti. Se on vankilapako tai lähtemisen pelko.
- Ahaa, sanoi Heli, ennen kuin minä ehdin reagoida. Hän näytti hyvin tietäväiseltä.
- Mitä ahaa? tuhahdin ja osoitin kiireesti viimeistä korttia.
- Patasotilas, se ei ole yhtään sen miellyttävämpi kuin kunkkukaan. Ehkä jopa rikollinen. Kylmä ja pomottava, Sara lateli. – Se näyttäisi olevan joku sun vanha tuttu, jonka kanssa sä joudut uudestaan tekemisiin. Tai pääset, hyvässä mielessä. Hertta on positiivinen maa.

Hänellä ei tuntunut olevan enempää sanottavaa ja katsoin kortteja vähän aikaa, ennen kuin keräsin ne kiivaasti yhteen läjään.
- Hölynpölyä! ilmoitin.
- Kuka niistä oli Teemu? Sara uteli. – Kai joku oli?
- Joku oli, myönsin.
- Anna mä arvaan! Heli hihkaisi.
- Juu ei sun tarvitse. Oli puhe, ettei mun tarvitse kertoa. En mäkään tiedä, mistä miehistä sulle ennustettiin.
- Reilu peli, sanoi Sara.
- Okei sitten. Mutta Sara, sun pitää ennustaa itselleskin! Heli myöntyi.
- Mä luulen, että mä menen vähän seurustelemaan Teemun kanssa, päätin. En enää muistanut tarkalleen, mitä Sara oli sanonut patakahdeksikosta, mutta sen kuuleminen oli vähän säväyttänyt. Ei Teemu mikään vankila ollut vaan minun rakas poikaystäväni ja sitä paitsi minun piti selvittää, miksei hän ollut koskaan kertonut minulle olleensa kihloissa.

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   17.12.11 20:50:27

Mukava pätkä, mutta pitää lukea toiseen kertaan että pääsen kärryille.. Saisko toisen pätkän? Rankka, mutta ihana tallipäivä takana. Tappelin vatipään kanssa siitä, että saako mun päältä rynniä, mennäänkö tarhaan vai leikitäänkö hippasta.. Unohtamatta operaatiota 'kuinka irrottaa 700 kilonen hevonen seinästä'..

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.12.11 21:04:28

Sori, nyt ei riitä lisäpätkiä, kun en oo ehtiny kirjottaa useempaan viikkoon kuin pari hassua sivua. Voi olla, että joudun jopa vetäytymään tästä ihan joululomalle, kun ei oo toiveissakaan ylimääräistä aikaa ennen kuin joulunpyhinä...

Mutta sun tallipäivä kyllä kuulostaa erinomaisen mielenkiintoselta! :D Millä se btw irrotetaan seinästä?

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   17.12.11 21:37:45

Höh :/
Piehtaroidessa kiilas ittensä seinää vasten niin, että jalat jäi sinne väliin ja ite oli tiellä. Ei päässy ite irti ja hokkikin tais tarrata vähän seinään. Siinä sitten liinoja pujotettiin alimmaisten jalkojen alle ja vedetttiin käsin.. Viriteltiin narut toisen karsinan puolelle kaltereiden välistä, jalka seinää vasten ja veto.. yks ihminen keikku karsinan puolella.. neljä ihmistä siihen tarvittiinkin sitten ja aikaakin meni. Onneks hengissä selvittiin. Kaikki muut hevoset oli ihan hengessä mukana. olivat ihan hiljaa, kattelivat vaan, mutta heti kun kaveri pääs irti ja jaloilleen kuulu kauheesti hirnahduksia ja hörähtelyä. Oli itku päästä helpotuksesta ja toi oli jotenkin niin koskettavaa. Rakas hevonen ja ois voinu käydä pahasti jos ois rimpuillessa taittanu niskansa :/ Ei tarvita toista hevosta menettää heti edellisen perään.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   17.12.11 21:51:47

Aa, mä jotenkin näin sieluni silmillä hevosen, joka itsepäisenä nojaa seinään, en tajunnu ollenkaan, että piehtaroidessa... Mä tiedän yhden tapauksen, joka jäi yöksi selälleen ja sillä valui kaikki suolet väärään järjestykseen - mitään ei aamulla ollut tehtävissä. :(

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   17.12.11 22:07:21

Niin sekin vaara, kun sisälmykset ei oo mitenkään kiinni missään vaan velloovat vapaana :/ Ja jos se pää ois ollu jotenkin toisin niin paitsi että ois voinu taittaa niskansa niin ennen pitkään ois kuollu kun ei pääse kunnolla hengittä, veri ei kierrä riittävän hyvin.. Kaiken lisäks jos pitkään ois maannu niin lapaluu (tai oikeastaan lapaluun keskellä menevä luuharju) ois painannu lavan alueen lihaksia ja ne ois voinu jopa halvaantua. Yllättävän pieni aika tarvitaan sellaseen, puutumiseen vielä pienempi..

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   18.12.11 11:07:54

Hyi tolle Sennnun suolisekamelskahevoselle, nyt mua alko pelottaan enemmän Vanhan hapannaaman puolesta .( Onneks ne usein kyllä jää leikkimään kuollutta melko nopeesti kun huomaavat olevansa kiinni, eivätkä reuhdo itseään rikki.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   18.12.11 16:17:43

Teemu makasi sängylläni katsomassa telkkaria, mutta oli jättänyt viereensä hyvin tilaa minulle. Istuin varovasti reunalle ja katsoin häntä tuimasti.
- Tuu tähän, Teemu sanoi taputtaen patjaa, ennen kuin tajusi ilmeeni. – No niin, mikä hitto sua vaivaa? Mitä mä oon muka tehnyt?
- Sä olet ollu kihloissa.
- Ai. Se, hän sanoi vaivautuneen näköisenä. – Sarako juorusi?
- Sara tietysti. Mikset sä ole kertonut mulle?
- Koska ei sillä ole mitään merkitystä.
- Ei vai? Noinko sä sanot mustakin sun seuraavalle eukolle?
- En tietenkään! Teemu sanoi ja tutkin uteliaisuuden vallassa hänen kasvojaan. Vähän häpeää, ehkä, mutta myös vilpittömyyttä. Ja sievähän hän oli kuin sika pienenä. Hellyttävä.
- Mä en ole huomannut, että sä olisit mulle puhunut mitään sellasta.
- Olenhan! Mä haluan mennä sun kanssa kihloihin, ja asua sun kanssa yhdessä. Ja naimisiin! Sä vaan aina vedät leikiksi.
- Vitsit vitseinä.
- Mä en ole vitsaillut.

Tunsin, miten kiukku alkoi valua minusta pois. Teemu kuulosti olevan niin tosissaan. Ehkä hän tosiaan piti minusta enemmän kuin niistä entisistä?
- Tarkoitatko sä tota? lypsin.
- Takuulla. Sä olet parasta, mitä mulle on tapahtunut. Tule mun viereen.
Viivyttelin vielä ehkä sekunnin, mutta mukavampi olisi sopia kuin jatkaa hajanaista riitaa. Tällaisessa pöhnässä oli sitä paitsi vaikea riidellä. Sitä unohti, mitä oli sanonut, mitä oli aikonut sanoa ja välillä senkin, mitä mieltä oikein oli ollut alkuperäisestä asiasta.
- Haluaisitko sä mennä mun kanssa kihloihin, utelin ja käperryin omalle puolelleni sänkyä.
- Enemmän kuin mitään muuta. Haluatko sä lähteä heti aamulla ostamaan sormuksia?
- Mm, sanoin jaksamatta vastata. Sänky oli lämmin ja tungin kylmät varpaani Teemun säärien väliin. Suloista.

Teemu jäi yöksi ja heräsimme oikein sopuisissa merkeissä, mutta kieltäydyin jatkamasta keskustelua kihloihin menosta. Tavallaan olin loukkaantunut siitä, etten minä ollut päässyt sille askelmalle asti, vaikka joku randomi entinen oli, mutta kirkkaassa päivänvalossa aloin jänistää, vaikka olisi ollut tapahtumaa tarjolla.
- Mietitään sitä vielä, mutisin, kun Teemu toisti ehdotuksensa sormuskauppaan lähtemisestä. Minulla oli mukavaa juuri siinä, missä olin, minulla oli lämmin ja melkein haistoin kevään tulon, sillä aurinko paistoi ikkunasta suoraan sänkyyn. Se tapahtui vain näin kevään kynnyksellä, jos oli unohtanut vetää verhot eteen. Parin viikon kuluttua aurinko olisi jo liian korkealla nähdäkseen petiini.
- Taas sä vetäydyt vastuusta, Teemu naurahti ja minä kiedoin käteni hänen kaulaansa. Olin erityisen hyvällä tuulella ja ajattelin, että rakastin häntä aika lailla.
- Liian kaunis sää lähteä vaeltamaan jossain kauppakeskuksessa. Mitä sä teet tänään?
- Mun pitäisi mennä töihin, Teemu sanoi pahoitellen.
- Jos meillä joskus on perhe niin sä saat kyllä luvan muuttaa työaikojasi. Eihän lapset tietäisi edes, että kuka sä olet, kun ei ne koskaan näkisi sua.
- Jos? Kun!
- Jos, toistin hihittäen.

Suukottelimme vähän aikaa, mutta sitten auringonpaiste sai minut ajattelemaan, ei vain kevättä vaan suorastaan kesää ja ojentauduin sängylle kuin olisin ottanut aurinkoa rannalla. Olin jossain vaiheessa yötä hankkiutunut eroon pyjamastani, sillä Teemun kyljessä oli aina niin kuuma nukkua, mutta en enää ujostellut, vaikka hän nousi kyynärpäänsä varaan tutkimaan näkymiä.
- Sä olet kaunis, hän totesi ja siveli sormellaan vatsaani.
- Ja sä olet kohtelias.
- Ei kun mä olen tosissani. Kauneinta, mitä mä olen nähnyt.

Harkitsin kysyä, että olinko kauniimpi kuin se hänen lyhytaikaiseksi jäänyt kihlattunsa, mutta minua ei huvittanut jatkaa nalkuttamista, joten hymyilin vain.
- Onko tää joku syntymämerkki? Teemu kysyi sivellen alavatsaani kerran toisensa jälkeen, iho alkoi ihan tuntua aralta siitä kohden.
- Ei mulla ole semmosia, epäsin, ennen kuin tajusin, mistä hän puhui ja hiukseni nousivat pystyyn kauhusta. Tai siltä se tuntui. Jäljet olivat melkein kadonneet jo seuraavaan kesään mennessä, kun olin voidellut niitä kaikilla mahdollisilla shamaanisalvoilla ja nyttemmin olin kokonaan unohtanut, että minulla oli joskus ollut raskausarpia.
- No ei toi semmoselta oikein näytäkään, paremminkin kuin ikivanha arpi, Teemu sanoi ja lakkasi sivelemästä sitä.

Minulla olisi ollut elämäni tilaisuus kertoa, mutta en saanut sanaa suustani. En edes ehtinyt ajatella sitä mahdollisuutta, ennen kuin Teemu jo alkoi puhua jostain muusta. Hymähdellessäni poissaolevana vastaukseksi ajattelin, että minun olisi pitänyt kertoa, ehdottomasti! Näin hyvää tilaisuutta ei ehkä tulisi toista. Mutta en minä olisi uskaltanut. En nyt, kun olimme näin läheisissä tunnelmissa ja kaikki oli ihanaa. Jos Teemu olisi kauhistunut ja perunut kaikki kihlauspuheensa edes väliaikaisestikin, olisin yksinkertaisesti kuollut siihen paikkaan. Tietysti kertoisin, joskus, mutta…¬
- Noustaan ylös, mulla on nälkä! keskeytin Teemun viipyvät, toiveikkaat silittelyt ja keikautin itseni istumaan.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   19.12.11 13:15:46

siis yäk.

Lähettäjä: berry&me 
Päivämäärä:   19.12.11 14:47:19

vois jerry nyt jotenkin olla edes kuvioissa kun haluuun mustaojaa ♥ seuraava tarina sit jerryn näkökulmasta. tai vaikka veskun. rakastan veskua enemmän kun mitääään muuta henkilöä. hanna ja ilse tulee kans hyvinä kakkosina.
mut vesku <3

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   19.12.11 16:33:17

Ei enää Veskua kertojaks! :/ Mulla on kausi ettei jaksa/ole kiinnosta lukee vanhemman näkökulmasta. Vesku on ihana, mutta sen näkökulmasta on kirjotettu niin paljon. Ei enää jaksa. Mutten kyllä edelleenkään pistäisi pahakseni, jos hyvästä haltijatarkummista eli Hannasta kirjoitettaisiin :P Sen nuoruudesta, ajasta ennen Veskua tai siis pätkäsis just Veskuun.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.12.11 16:58:08

Vesku on ihan mahdoton, en mä mitenkään voi kuvitella olevani 50+ ukkeli :D
--------------
32. Tosielämän laidalla
Heksu ja Misha pistivät minut tilille siitä, etten ollutkaan tullut perjantaina, mutta leppyivät, kun selitin, että ystävyyssiteet olivat vaatineet läsnäoloani toisaalla, valitettavasti. Se oli ehdottomasti oikea tapa lähestyä asiaa, totesin, vaikka ensin olin aikonut vain tuhahtaa, että enpä ollut luvannutkaan. Lämmin ja sovinnollinen mieliala asettui keittiöömme ja sinne oli äärimmäisen mukava palata seuraavanakin aamuna.

Helillä ei ollut mennyt yhtä miellyttävästi, mutta yritin valaa häneen lujaa uskoa siihen, että asiat olivat parhain päin nyt ja että Santtu oli painolastia.
- Musta olisi ollut mukavampaa, jos se olisi ollut töissä tänään, Heli sanoi surkeana.
- No nyt näet, mikä luovuttaja ja luuseri se on! sanoin minä voitonriemuisena, sillä minä en ihmetellyt ollenkaan sitä, ettei älykääpiö kehdannut kohdata Heliä.
- Älä näytä noin ilahtuneelta! Heli suuttui ja minä otin opikseni, enkä kysellyt häneltä enempää aiheesta. Seuraavana päivänä en häntä nähnytkään, sillä tallilla Tentun luona meni myöhään, eikä hän ollut tullut kotiin, ennen kuin minun piti ruveta nukkumaan. Ihmettelin sitä hiukan, mutta ajattelin, että hän oli päättänyt lähteä ystävällismielisempään seuraan, uskoutumaan vaikka Eevalle tai Mintulle. Se kirpaisi, joten päätin ruveta olemaan entistä ystävällisempi ja vaieta Santusta kokonaan.

Viikon ratsastustauko valkun jälkeen ei ollut niin paha juttu kuin mitä olin pelännyt, mutta Sara ja Luffe näyttivät huomattavasti paremmilta, mistä olin kateellinen. Sara oli niin hyvillään siitä, kun sanoin sen ääneen, että hän käytännöllisesti katsoen vain käveli ympäri maneesia ja huuteli minua pitämään selän suorassa. Yritin olla víttuuntumatta, sillä mikä Vesku hän luuli olevansa? Lopuksi Tenttu meni kuitenkin niin hyvin, että en voinut muuta kuin olla tyytyväinen.
- Ja ajattele, että ens tiistaihin on vaan viikko, Sara iloitsi.

Se viikko menikin nopeasti ja kevään tulemisen nopeuden huomasi, kun valkkuiltana pääsimme Mustaojalle asti, eikä ollut vielä pimeää. Valo sai minut hyvälle tuulelle ja ajatukseni pyrähtivät lähestyvään kesään. Voisimmekohan me Teemun kanssa tehdä jotain hauskaa kesälomalla? Tai eihän minulla tietenkään juuri ollut oikeaa lomaa, mutta kai sitä muutaman ylimääräisen vapaapäivän saisi järjestettyä. Tosin pihalla, talon vierellä, oli ylimääräinen auto, jonka tunnistin Jerryn omaksi siinä vaiheessa, kun otimme hevosia ulos traikusta ja sydämeni alkoi hakata miljoonaa. Sain sen rauhoittumaan ajattelemalla, että Jerryllä ei olisi mitään asiaa pistää nokkaansa maneesiin, kun me olimme siellä. Tuskin hän edes tiesi, että siellä olin minä ja vaikka olisi tiennytkin, se ei voinut kiinnostaa häntä sen enempää kuin hänen näkemisensä minua. Huojennuin, kun olimme taluttaneet hevosia maneesissa pari kierrosta ja huomasin unohtaneeni hanskani autoon. Hakiessani niitä Jerryn auto oli jo poissa.

Säikähdys ja helpotus tuntuivat imeneen minusta kaikki hevosiin liittyvät ajatukset ja käteni tärisivät niin, että tuskin sain vedettyä hanskoja käsiini, kun palasin maneesiin ottamaan Tenarin uskolliselta Pertiltä. Pystyin vain ajattelemaan, miten hauras korttitaloni oli.
- No niin, ravia, Pertti sanoi ystävällisesti ja tuijotin häntä vähän aikaa, ennen kuin ymmärsin edes, mitä hän oli sanonut. Sitten minun piti miettiä, oliko hänen sanoissaan jotain piilomerkityksiä ja saattoiko hän muka ymmärtää, millainen kudelma minulla oli käsissäni. Ihan sama, silloin Vesku tuli. Pera ajettiin taas sisään kahville ja me saimme pistää tossua toisen eteen. Hengästyminen ja kiihtyvä pulssi veivät hiljalleen tilan pahalta ololta ja huolelta, ja kun saimme taas luvan nousta satulaan, oloni oli lämmin ja rentoutunut.

Vesku ei kohdellut meitä enää kuin alkeiskurssilaisia, ainakaan siinä määrin kuin edelliskerralla. Päinvastoin, illan teema oli laukka. Turha kai sanoa, että minulle se oli ihan tappavaa. Olin tottunut – silloin kauan sitten – laukkaamaan estelaukkaa, kyllä, mutta sitä ei jynssätty kierroskaupalla. Pisinkin rata estetunnilla kesti kuitenkin vain joitakin minuutteja ja nyt näköpiirissä ei ollut mitään merkkiä helpotuksesta, vaikka olimme laukanneet arvioni mukaan vähintään viisitoista minuuttia. Ehkä jopa puoli tuntia. En oikeastaan enää edes välittänyt, korvissani suhisi, raajani tuntuivat tekevän omia asioitaan ja minä sain keskittyä vain pysymään kyydissä.

Lähettäjä: hernerokka 
Päivämäärä:   19.12.11 19:04:59

teemun pittää saaha tietää henun ja jerryn vauvasta!

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   19.12.11 21:20:41

JERRY TAKAS !!!

Lähettäjä: Sndy 
Päivämäärä:   19.12.11 21:42:39

Mäkin haluisin lisää Mustaojaa ja etenkin Veskua kuvioihin lisää. Luin muutama viikko sitten Veskun nuoruusvuosista ensimmäistä kertaa ja olen ihan in love :D Olis myös ihan sikahyvä idea jos Hannan nuoruusvuosista kirjoitettaisiin jotain! Mulla näyttää olevan tismalleen samat suosikit kuin barry&me:llä :D

Lähettäjä: Luna$i 
Päivämäärä:   19.12.11 21:45:52

ähh ei mitää hannaa :D En oo koskaan tykänny kyseisestä henkilöstä :D

Lähettäjä: Sndy 
Päivämäärä:   19.12.11 21:50:07

Ja tämä tarina kaipaa kipeesti lisää Jerryä! Teemu on niin tylsä ja mitäänsanomaton :(

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.12.11 17:06:03

- Yritätkö sä tappaa mut? inahdin lopulta. Sara teki avotaivutusta, kuten Vesku oli käskenyt, mutta minussa ei ollut enää voimaa muuta kuin kiskoa hiukan asianomaisesta ohjasta.
- Ohoh, loppuuko sulta kunto? Vesku kysyi hämmästyneenä, ihan kuin hänen haukansilmänsä eivät olisi olleet minussa joka toinen sekunti.
- Mä olen hämärän rajamailla, sanoin ja käytin tilaisuuden hyväkseni. Siirsin Tentun käyntiin ja heitin niin ohjat kuin jalustimet pois.
- Ja just, kun mä ajattelin, että sä näytät ihanan rennolta.

Yritin olla läähättämättä ja kohdistin epäluuloisen katseeni Veskuun. Hän näytti kuitenkin täysin vakavalta.
- Ai? sanoin toiveikkaasti, mutta Vesku ei antanut minun lypsää itsestään enempää. Sarakin siirtyi käyntiin ja Vesku alkoi selittää seuraavaa tehtävää.
- Aletaan työstää vähän vastalaukkaa, tulkaa pitkillä sivuilla loivat kiemurat pituushalkaisijalle asti ja sitten takaisin uralle ennen kulmaa. Antaa mennä.

Purin hammasta ja tottelin. En aikonut valittaa toista kertaa, etten jaksaisi. Ennen vaikka tömähtäisin hiekalle, kun silmissäni oli mustennut. Lepohetki olikin tehnyt ihmeitä. Pystyin taas toimimaan ja yritin parhaani mukaan keskittyä tekemään, kuten Vesku halusi. Tentunperkele vaan ei ymmärtänyt vastalaukan päälle ollenkaan, olinhan itse aikoinani kiittänyt sitä joka ainoasta kaarteessa vaihdetusta laukasta.
- Ota loivemmin, älä tule keskelle asti, Vesku neuvoi.

Sara oli paljon, paljon parempi tänään. Sitä ei tarvinnut sanoa ääneen, tiesin ja näin sen muutenkin. Yritin kertoa itselleni, että hän oli ratsastanut Luffella ainakin puoli tusinaa kertaa edellisen valkun jälkeen, minä en ollut edes ratsastanut kuin kerran. Sitä paitsi Saran motivaatio näkyi tuimana ilmeenä ja yhteen purtuina hampaina. Hän aikoi ottaa irti Veskusta ihan kaiken, mitä oli tarjolla, joka minuutin. Hitto vieköön, kohta hän olisi Veskun ykkösvalmennettava, vaikka olikin päässyt tänne minun siivelläni.
- Okei, ruvetkaa jäähdyttelemään niitä, Vesku sanoi lopulta räpläten kännykkäänsä. – Tulkaa sitten sisään kahville. Miniäkokelas on käynyt leipomassa jotain.
- No ei kai me tulla, tänne maneesiinko me hevoset jätettäis? huudahdin.
- No nimenomaan. Ne voi ihan hyvin jättää tänne. Ei tänne kukaan enää tänään oo tulossa. Loimet niskaan vaan ja ne voi tarhata täällä sen aikaa.
- Meidän kyllä täytyisi päästä lähtemään, yritin vielä.
- Kymmenen minuuttia sinne tai tänne.
- Totta kai me mennään, sanoi Sara ja hänen äänestään kuuli kuurokin, että kahvitteluhetki Mustaojalla oli jotain, mistä hän ei harkinnutkaan luopuvansa.

Jäähdyttelimme ja loimitimme hevoset, jotka jäivät maneesiin pöllähtäneen näköisinä. Ei sillä, en ollut itsekään koskaan ajatellut, että maneesia voisi käyttää tarhana.
- Eikö me voitaisi vaan käydä hakemassa Pera pois, esitin, vaikka tiesinkin sen turhaksi.
- Vesku pyysi meidät kahville, sillä täytyy olla meille jotain asiaa, sanoi Sara päättäväisen tyhjentävästi ja niinhän se tietysti olikin. Laahustaen seurasin häntä sisään taloon.

Pera oli olohuoneessa katsomassa telkkaria, Jessiä ei onneksi näkynyt missään.
- Tulkaa tänne, Vesku huikkasi keittiöstä. Hän oli kattanut meille kahvimukit ja pöydällä oli vadillinen rumimpia koskaan näkemiäni muffinsseja.
- Ne on varmaan oikein hyviä, Sara sanoi sovinnollisesti, mistä tiesin, että hänen ajatuksensa menivät samoja latuja ja jouduin pidättelemään hihitystä. Istuimme alas ja Vesku kaatoi meille kahvia.
- No niin, mitä sulla oli? kysyin kiireesti muistaessani, että halusin pois. Pian.
- Mä halusin jutella vähän tulevaisuudesta, Vesku sanoi ja tunki yhden muffinssin suuhunsa, ennen kuin jatkoi.
- Mitä siitä? Sara kysyi.
- Mä en ole muistanut tuoda sulle niitä lipukkeita, pelästyin.
- Ja tässä on mun rahat, Sara sanoi vielä kiireemmin kaivellen ratsastushousujensa taskua.
- Kiitos, vaikka en mä sitä, Vesku sanoi hajamielisen oloisesti ja keräsi setelit pöydältä.
- Vaan?
- Että mitä varten te treenaatte. Teidän suunnitelmat. Millasia kisoja te olette ajatelleet.

Lähettäjä: Emsku 
Päivämäärä:   21.12.11 19:50:40

Upitus

Lähettäjä: berry&me 
Päivämäärä:   21.12.11 19:55:26

juu jatkoa vaaan kun kerkeää :)

Lähettäjä: berry&me 
Päivämäärä:   21.12.11 20:25:43

Mun on nyt pakko tuplapostata kun aloin lukee näitä henun tarinoita alusta ja tossa kun se mainitsi että sen isän nimi oli Risto niin eikö Veskun velikin ollut?

Ja eilen kun olin Antti Tuiskun (♥) keikalla niin mun vieressä istui ihan ilmetty Jessi, Vesku, Danni ja Alissa! Se nainen puhui vielä, että Jerry pitää hakea hoidosta!! Ja ne tytöt oli kaksosia, tosin niiden mukana oli kolmaskin pikkutyttö. Ja sivukorvalla kun niiden puheita kuuntelin niin ne asu Tuusulassa.

Sitä mun on Sennu pitäny kysyä että onks näille sun hahmoille joku vastike oikeessa elämässä vai keksitkö kaiken ihan päästäsi?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.12.11 21:34:59

b&m ei oo todellista!!! :D
Ei, ei näille oo esikuvia, ihan munpäästä ne on putkahtanu. Eikä, apua, en mä kyllä voi kuvitella Jessiä ja Veskua AT:n konsertissa :´D
-----------------------

Masennuin ja hiljenin. Minulla ei ollut mitään oletuksia sellaisesta, että Vappu antaisi minun kisata Tentulla. Sarakin näytti hiukan pöllähtäneeltä.
- Oletko sä selvittänyt, mitä Tenarin uusi omistaja ajattelee kilpailemisesta? Vesku kysyi minulta.
- Mä en ole hetkeäkään kuvitellut, että se antaisi mun kisata sillä yhtään missään, sanoin totuudenmukaisesti. – Ei me olla puhuttukaan sellaisesta.
- Niin mä vähän pelkäsinkin. Mutta Luffehan on sun? hän kääntyi Saran puoleen, ihan kuin se ei olisi ollut hänelle selvää.
- Puoliksi. Mutta en mä ole ollenkaan ajatellut niin pitkälle kuin kilpailut.
- Sitä paitsi Sarakin hyppää mieluummin, ehätin juoruamaan. – Taru on niistä se kouluratsastaja.
- Hyppäämiseenkin tarvitaan kouluratsastusta, Vesku muistutti ja keskittyi juttelemaan Saran kanssa. Minä murentelin muffinssia ja velloin äkkiä hyökänneen mustasukkaisuuden kourissa. Minä olin syy siihen, että Sarakin oli täällä ja nyt hän ja hänen Mustaojalla syntynyt hevosenpuolikkaansa olivat pääosassa. Voi víttu, etten paremmin sano.

Sara kuunteli ja nyökkäili, kun Vesku esitti, mitä hän Luffen kanssa tekisi, jos saisi päättää, mutta armollisesti keskustelu loppui aikanaan.
- Henriikka? Vesku sanoi ja kohotin katseeni murukasasta.
- Niin?
- Sä tarvitset enemmän satula-aikaa.
Minä tuhahdin.
- Ihan kuin mä en tietäisi.
- Sä voisit tulla tänne ratsastamaan välillä.

Olin tipahtaa penkiltä ja niin oli näköjään Sarakin.
- Millä muka? huudahdin.
- No onhan tuolla noita. Mia on vielä, samoin Daisy ja Django. Teeterilläkin ratsastetaan jo. Ai mutta ehkä sä et siitä välitä, Vesku lisäsi kiireesti ja meni nolon ja kauhistuneen näköiseksi. Minun teki mieli potkaista häntä.
- Ei missään tapauksessa, sanoin kiivaasti.
- Mutta Henriikka…
- Mun porukoilla on pari ihan nelijalkaista hevosennäköistä, sanoin jäykästi. – Pera!
- Mitä? kuului olohuoneen puolelta.
- Saanko mä tulla teille ratsastamaan joskus?
- Onko sua koskaan kielletty tulemasta? kuului vastaus.
- No niin, siinäs kuulit, sanoin tyytyväisenä.
- Selvä, Vesku naurahti.
- Äläkä ala mitään sellasta, että ne on vaan suomenhevosia.
- En, mies lupasi.
- Onni nyt ei osaa mitään, mutta Sameli…
- Mä uskon! Vesku ehti keskeyttää ja silloin Jessi liihotteli jostain keittiöön.
- Hei vaan hei, täälläkö te olettekin?

Ponkaisin ylös tuoliltani.
- Hei, mä olen Henriikka, sanoin kiireesti, ennen kuin hän ehtisi sanoa jotain, mistä Sara tajuaisi, että olimme aika hyviä tuttuja.
- Tietysti sä olet, Jessi sanoi hämmästyneenä. – Unohditko sä jo joulun, ja miten sä syksyllä…
- Tässä on Sara Eränen. Mun poikaystävän sisko, esittelin kiireesti hävittääkseni kaiken aiheuttamani hämmennyksen. Tietenkään en voinut näyttää siltä kuin tapaisin Jessin ensi kertaa. Heli tiesi Mustaojan-keikoistani edellisvuonna, samoin Minttu, vaikka häntähän Sara tuskin tunsi.
- Päivää, sanoi Sara nousten seisomaan ja minä sopersin jotain, miten Jessin äkillinen saapuminen oli saanut minut ajattelemaan, että olin jossain ihan muualla. En tiedä, menikö se läpi, mutta onneksi Perakin tuli keittiöön.
- Nyt alkaisi kyllä mun mielestä olla aika lähteä menemään, jos te olette rupatelleet tarpeeksi, hän sanoi.
- Niin on! sanoin hartaasti.

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   21.12.11 22:23:32

Tylsimys miten lyhyt pätkä ja luntakaan ei oo maassa :/

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.12.11 22:29:20

Sry, mä yritän nyt vähän annostella, että pystysin pitämään kiinni mun pätkä päivässä -tahdista. Ja täällä on yllättäen maa valkosena! Ei ollut, kun lähdin tallille viiden jälkeen, mutta palatessa oli!

Lähettäjä: berry&me 
Päivämäärä:   21.12.11 23:47:16

Joo, eikä lyhyet haittaa kunhan edes vähän pätkää! Muakin nauratti kun kattelin niitä siellä konsertissa ja meinasin jo ruveta kysymään ettei teillä sattumalta ole tallia takapihalla :D

Lähettäjä: des 
Päivämäärä:   22.12.11 13:54:53

Sennnu kun niistä yhden tutun lasten nimistä oli puhetta tossa pari topikkia sit, niin antaisitkos sä lapsille nimeksi Kerttu ja Veikko, kuten työkaverin jälkikasvu on tehnyt?

Ei sillä, että mä haluaisin olla myöskään Miiiiiiisa kuten toisen työkaverin jälkikasvun jälkikasvu, mä en kestä koko nimeä ja välillä ei voi olla kahvitauollakaan kun kaikki on pelkkää Miiiiiiisaa koko ajan.

Ei sillä että tää mitenkään mihinkään liittyis, halusin vaan jakaa tän sun (ja tölkin ja dm:n) kanssa ,)

Lähettäjä: Sennnu_w 
Päivämäärä:   22.12.11 14:50:40

Kerttu ja Veikko on semmosia, että niihin on pikku hiljaa joutunut siedättymään. Kyllä ne kohta voi olla ihan kelpoja nimiä. Miisa (tai Misa, kuten yks mun opiskelukaveri) musta on kiva! Tosin tommosen kidutuksen jälkeen ymmärrän hyvin, ettei iske x)

Mä teen nyt uuden topicin ja lähden sitten työkavereiden kanssa leffaan.

Lähettäjä: Sennnu_w 
Päivämäärä:   22.12.11 14:52:37

Uusi.