|
Lähettäjä: DC
Päivämäärä: 5.1.12 18:04:28
Sebastian
Kun Alma oli nukahtanut, nostin päätäni ja katsahdin käärmeissään olevaa Jamesia. Toinen istui nojatuolissa kuin sidottuna, niin painautuneena pehmuksiin kuin vain pystyi, kädet puristaen käsinojien päitä niin että jos hänellä olisi terävät kynnet, siihen jäisi reiät. Laskin pääni takaisin alas ja silittelin varovasti Alman hiuksia, hymähtäen tyytyväisenä kun toinen käpertyi paremmin minua vasten. En mielelläni tahtonut sulkea silmiäni ja käydä nukkumaan tuon kusípään ollessa täällä, mutta en voinut muutakaan. Tiesin että Alma olisi aamulla erittäin äkänen jos minä en olisi nukkunut vaan valvoa tapittanut Jamesia. Siispä, pakotin itseäni sulkemaan silmäni ja yrittämään käydä nukkumaan.
Aamulla heräsin siihen kun Alman polvi hieroi haaraväliäni kiusoittelevasti, joten totta kai sain heti stondiksen. Kuitenkin kun raotin silmiäni katsoakseni Almaa, tämä ei ollut hereillä vaan näytti siltä kuin näkisi painajaisia. Ravistelin toista hellästi, kohta lentäen sängystä alas kuin leppäkeihäs, kiitos Jamesin.
”Hei!” älähdin ärtyneenä, kun James istui päälläni.
”Mitä ikinä yritätkään Almalle tehdä, en anna sinun tehdä sitä.” James murahti ja katsoi minua kylmästi.
”Yritin herättää hänet, toope! Hän näyttää näkevän painajaisia.”
”Totta kai sinun vieressä näkee painajaisia idiootti kun sinulla on heti aamulla mielessä tyydytys. Alma on toipilas, saisit hävetä.”
”Ai, huomaat mun stondiksen niin hyvin, että taidatkin olla mun etkä Alman perään. Huih! Oletkin tainnut koko yön vetää käteen kun sulla ei seiso, mikä onkin hyvä.”
”Sinä senkin..!”
Aloitimme kunnon painin lattialla, mutta lopetimme siihen kun Alma huudahti jotain. Käänsin katseeni Almaan joka katsoi minua ja Jamesia kiukustuneena.
”Ulos.” kuului Alman suusta ja katsahdimme Jamesin kanssa toisiamme. ”Molemmat. Heti!”
”S-selvä.” älähdimme molemmat ja kömmimme lattialta ylös, astellen sitten Alman sviitistä ulos. Jäimme molemmat seisomaan oven luo, molemmat toisille puolille jämähtäen, samalla mulkoillen toisiamme.
”Sinun vikasi.” James murahti minulle ja mulkaisin tätä pahasti.
”Minun? Kukakohan se hyökkäsi päälle?”
”Luulin sinun satuttavan häntä.”
”Miksi minä Almaa satuttaisin?”
”Sait hänet ammutuksi. Hänen ei ole turvallista kanssasi.”
”Mistä sinä edes siitä tiedät? Ja miten niin muka ei olisi?”
”Hei pliis, olen poliisi joka tuli paikalle sillä välin, kun sinua pidettiin kauempana, jottet olisi hoitajien tiellä. Olit näköjään niin pahassa shokissa, ettet edes tajunnut minua. Minä kerroin Mirjamille mikä on tilanne, hän pyysi minulta sitä.”
”Tietenkin, ja koska Mirjami on Alman pomo, Almalla ei ole oikein oikeutta häätää sinua…” murahdin ja mulkaisin Jamesia paheksuvasti.
”Anteeksi, mutta voisivatkohan herrat väistää?” kuului ja käänsin katseeni salamana tarjoilijaan joka kärräsi jotain kuvun alla. ”Minun pitäisi päästä viemään aamiainen neiti Heinoselle jonka hän tilasi hetki sitten.
”Odottakaa hetki.” tuumasin ja koputin oveen, Alma tullen sen kiukkuisena avaamaan.
”Voisitteko te kaksi häipyä siitä ovelta? Ei mikään ihme että itse joutuu tulla avaamaan oven kun te olette tiellä.” Alma ärähti kiukkuisena ja hypähdin heti ovesta kauemmas Jamesin kanssa, jotta tarjoilija pääsi kärräämään kärryt sisälle ja poistumaan. ”Alkakaa, vetää.”
Olin aikeissa sanoa jotain, mutta Alman toru oven paiskaaminen kiinni nenän edestä sai minut lukkoon.
Huokasin syvään ja poistuin paikalta. En viitsinyt jäädä oven luo norkoilemaan kun Alma itse oli niin kiukkuisena käskenyt häipyä, ja en voisi tehdä normaalisti nyt kun Alma oli toipilas, ja James pyöri lähistöllä. Oli Jamesin vika että tämä koko soppa lähti käyntiin. Mutta oli minun vikani että Almaa ammuttiin… Olin ollut varomaton Samanthan suhteen.
”Psst..?” kuului ja käänsin katseeni naikkoseen joka näytti hiukan vaivaantuneelta.
”Niin?” kysyin toinen kulma koholla ja käännyin naikkosta kohti.
”Tuota… Oletteko te Sebastian?”
”Riippuu siitä kuka kysyy.”
”Olen Mirjami ja… ”
”Hetkinen, Mirjami Hagert? KIC-yhtiön varapuheenjohtaja, Alman pomo?”
Nainen katsoi minua kummastuneena, mutta nyökkäsi sitten. ”Oletteko kenties joku poliisi tai vastaavaa?”
”En lähellekään. Mutta kertokaa toki asianne.” tuumasin tyynesti ja nojauduin seinää vasten.
”Huomasin teidän tulevan juuri Alman luota, ja kuulin tämän ärähdyksen tänne saakka. Olin itse menossa kysymään mitä hänelle kuuluu, mutta minusta tuntuu että naamani näyttäminen vain pahentaisi tilannetta.”
”Siinä olette valitettavasti aika oikeassa. Miksi edes palkkasitte Jamesin Alman vahdiksi?”
”Olin ja olen vieläkin huolissani hänestä.”
”Olitte suotta huolissanne hänestä. Minä olin hänen kanssaan kunnes James tunki nokkansa tänne.”
”Niinkö? Anteeksi, en tiennyt sitä. Kuka muuten olette?”
”Olen Sebastian. Hauska tutustua.”
”Selvä, Sebastian…”
”Mirjami, mitä sinä teet tuon raakalaisen kanssa jonka takia Alma on nyt tuossa kunnossa?” kuului Jamesin ärähdys Mirjamin takaa, ja nostin katseeni Jamesiin.
”James?” Mirjami kysäisi ja kääntyi toista kohti, samalla kun itse luikahdin kulman taakse ja siitä pois hotellilta, suoraan limusiiniin joka odotti minua vieläkin parkissa.
”Aja.” murahdin kuskille ja otin rennon asennon jääden tuijottamaan kauemmas katoavaa hotellia. Aioin kyllä vielä palata sinne, mutten ihan pariin tuntiin. Piti odottaa että Alma oli saanut päästellä höyryjään tarpeeksi.
Pari päivää myöhemmin, kun olin yrittänyt rauhoitella Almaa varmaan kymmenen kertaa jo, puhelimeni pärähti soimaan kun istuin työpöytäni ääressä mieli maassa. Numero oli tuntematon, eikä edes numerotunnistimeni saanut nimeä kaivettua esille. Painoin vihreää luuria ja painoin puhelimeni korvalle, sanomatta sanaakaan.
”Tervehdys, Sebastian. Minulla taitaa olla jotain sinulle kuuluvaa.” sanoi käheä miesääni toisella puolella, ja kohotin kulmiani hiukan kummastuneena.
”Robus, miksi ihmeessä vedät aina tämän saman näytelmän joka kerran kun soitat?” kysyin kummastuneena ja puhelimen toisesta päästä alkoi kuulua kiroilua.
”Seb! Miksi sä et voi koskaan leikkiä mukana? Äh, anyways, mulla on jotain, joka saattas ehkä kiinnostaa sua ja kunnolla.”
”Lauo.”
”Tiedän miten saat sen naikkosesi leppymään, sen Alman. Mulla on ollut… kissa, vähän nuuskimassa asioita.”
”Kissa?” kysyin kulmat kurtussa, ja säpsähdin kun oveni lävähtivät auki varoittamatta.
Louis tuli pöytäni luo hymyillen iloisena, pienesti puuskuttaen. ”Alma on tullut kylään.”
”Mitä?” kysyin silmät suurina ja olin vähällä unohtaa puhelun olevan päällä, kunnes Robus herahti nauramaan.
”Ei tarvitse kiitellä, vähintä mitä voin sinulle tehdä. Pidä hänestä hyvää huolta, tämä saattaa nimittäin olla viimeinen mahdollisuutesi.
Kun puhelin alkoi tuuttaamaan puhelun loppumisen merkiksi, tungin puhelimen taskuuni ja nousin nopeasti ylös tuolistani, astellen Louiksen luo.
”Missä hän on?”
|