|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 22.10.11 12:55:50
Vähän pidempi pätkä viikonlopun iloksi. Tai tosta ois tulla kaks niin naftia pätkää.
----------------
Taksijono oli masentava, kuten sääkin. Ihmisiä oli sata metriä, tai kaksisataa, en osannut arvioida, mutta paljon kuitenkin ja jono oli kuin muurahaispolku. Siitä erkani tummia hahmoja aina vähän päästä vain haahuillakseen kohta takaisin tai jäädäkseen tappelemaan jonkun muun haahuilijan kanssa. Kuulin monestakin suunnasta sellaisia huutoja ja älämölöä, että jos minulla olisi ollut mikä tahansa vaihtoehto, olisin valinnut sen ennemmin kuin jäänyt tähän. Käveleminen kotiin ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Sinne oli liian pitkä matka. Kaatuisimme matkalle ja löytyisimme aamulla hangesta, paitsi ehkä Minttu. Mutta ei Minttu kyllä jättäisi Heliä ja minua, kyllä hän kaatuisi kanssamme. Täytyi vain toivoa, etteivät nuo känniääliöt sentään naisia löisi.
- Kuulkaa, tytöt…
Käännähdin hitaasti peläten, että takanani olisi joku niistä todistamassa toiveeni turhaksi, mutta se olikin vain Lisko.
- Niin mitä? kysyin helpottuneena.
- Mihin asti te olette menossa?
- Pasilaan, sanoin.
- Me mietittiin, tai no Jerry mietti, että jos te jaksatte kävellä vähän matkaa niin niille voi mennä.
Heli ja Minttu olivat myös jo kuulolla.
- Mun täytyy mennä kotiin, sanoi Minttu heti ja katsoi Liskon olan yli. – Hei, Jerry!
- Siellä voi olla lyhyempiä taksijonoja, tämä sanoi astahtaen askeleen lähemmäksi.
- Jerry Kamke, totesi Heli, mutta niin hiljaa, etteivät muut kuulleet kuin minä. Hän tärisi.
- Sepä, sanoin.
- Mitä se täällä tekee?
- Sitä mä kysyn Leksalta, kunhan saan sen kiinni, mutisin ja ääneen sanoin: - Kiitos, mutta ei me sinne ängetä. Mitä ihmettä sun siskotkin sanoisi?
- Ne on Mustaojalla, sanoi Lisko, joka oli näköjään ruvennut puhemieheksi.
- Mihin asti? kysyi Minttu Jerryltä. – Mun täytyy mennä kotiin, Viltsu huolestuu ja lapset kaipaa mua aamulla.
- Hakaniemeen, Jerry sanoi. – Mä en usko, että siellä voi olla näin paljon jonoa, jos sä haluat sieltä ottaa taksin. Tai me voidaan soittaa ja tilata semmonen meille, kun päästään sinne. Jos taksikeskus vastaa.
- Musta se kuulostaa hyvältä, sanoi Minttu hetken mietittyään. – Jos nää kaksi vaan pystyy laahustamaan niin pitkälle.
- Jos sä saat sieltä taksin niin mekin saadaan sieltä taksi, sanoin minä ylpeänä omasta järkevyydestäni.
Matka kaupungin halki sellaisena yönä ja edelleen puuskissa puhaltavassa räntätuulessa ei ollut herkkua. Keskusta kiemurteli taksijonoja ja niihin turhautuneita humalaisia, mutta vaikka kerran käytännöllisesti katsoen kompastuimme sohjossa jalkoihimme kieriviin tappelupukareihin, meidän kimppuumme ei kukaan käynyt. Käveleminen oli raskasta, mutta siinä tuli lämmin ja väkisinkin pääkin selvisi viimassa. Korvat eivät lämmenneet, se on mainittava, ja viimeinen sillanylitys oli hyvin ikävä. Sillan jälkeen Jerry pysähtyi.
- Meille on tuolla ja taksiasema on tuolla, hän sanoi osoittaen ensin vasemmalle ja sitten suoraan eteenpäin.
- Käydään katsomassa sitä asemaa, sanoi Minttu, mutta Jerryn lupauksista huolimatta sielläkin oli pitkä jono, jota valaisi nakkikioskin keltainen valo. Se näytti, jos mahdollista, vielä rauhattomammalta kuin keskustan jonot, joissa oli ollut myös vakavaraisen ja keski-ikäisen näköistä porukkaa. Täällä oli käynnissä parhaillaan kaksikin tappelua.
- Tulkaa meille, soitat Viltsulle tai laitat viestin ja yritetään soittaa sieltä. Varmasti tunnin kuluttua helpottaa jo, Jerry sanoi Mintulle kuin ei meitä muita olisi ollutkaan.
- Se taitaa olla parasta, Minttu huokaisi.
Niin päädyin lakkiaisiltanani maailman epätodennäköisimpään paikkaan, Jerryn luokse. Siinä säässä olisin ollut valmis menemään suojaan vaikka mustaan maijaan tai juoppoputkaan ja aloin olla huolissani Helistä. Hänellä oli lyhyempi takki kuin minulla ja lyhyemmät saappaat ja omatkin polveni olivat jo kylmästä tunnottomat. Kun Jerry avasi rapun oven, työnsin Helin pieneen hissiin ja painoin ohjeen mukaan toisen kerroksen nappulaa. Onneksi Minttu tuli mukaan ja operoi ristikko-oven kiinni puolestani. Minä inhosin niitä melkoisesti.
Pojat ehtivät ennen meitä ylös ja asunnon ulko-ovi oli kutsuvasti auki. Katselin uteliaana ympärilleni työntäessäni Heliä peremmälle. Mustaojan penskoilla taisi olla enemmän haltiatarkummeja kuin olin tiennytkään, kun pystyivät asumaan näin lähellä keskustaa. Toisaalta ehkä Alissa ja Danni tekivät töitä opiskellessaan, ja mistä minä tiesin, vaikka Jerrykin olisi tehnyt. Asunto oli kylläkin vanha ja vähän nuhruinen, mutta aika suuri se oli. Päässäni vilisti lukuja. Sen täytyi olla paljon kalliimpi kuin Helin ja minun kämppä, jos kaikille oli oma huone. Huimasti kalliimpi, päätin, kun olin kiskonut Heliltä saappaat jaloista ja antanut hänet Mintun haltuun.
- Tulkaa tänne olkkariin, sanoi Jerry. Siis ainakin neljä huonetta.
Riisuin takkini ja saappaani ja seurasin. Okei, olohuone oli pikkuruinen, mutta mahtui sinne sohva, nojatuoli ja telkkari. Heli oli istunut nojatuolin nurkkaan ja minä menin hänen viereensä käsinojalle, kietoen hänen ympärilleen huovan, joka oli ollut sohvan selkänojalla. Minttu seisoi keskellä lattiaa ja naputteli tekstiviestiä, epäilemättä Viltsulle.
- Mä laitan jotain kuumaa juotavaa, sanoi Lisko ja meni keittiöön, johon oli suora näkyvyys siitä, missä olin. Heli painoi kätensä kirkkaanpunaisten korviensa peitoksi ja toivoin voivani tehdä samoin, mutta hän tärisi niin, että katsoin parhaaksi yrittää hieroa häntä lämpimäksi.
- Sä olet täällä kuin kotonasi, sanoin Liskolle epäluuloisena.
- Mä asuin täällä, kun Danni oli Saksassa, hän myönsi. – Se oli huippua.
- Takuulla, jos on asunut radan varressa neljänkymmenen kilometrin päässä, sanoin epähienosti. – Miten sä maltoit mennä takasin landelle?
Jerry oli kadonnut jonnekin, mutta saapui pian ja oli vaihtanut pikkutakkinsa venyneeseen, mutta mukavan näköiseen neuleeseen.
- En mä tiedä, miksi täällä asuminen ois joku itseisarvo, hän huomautti, oli selvästikin kuullut sanani.
- Sitä tietysti näkee asiat ihan eri lailla, jos ei ole täkäläisiä vaan maalta, sanoin alentuvasti.
- Älkää alottako, Minttu keskeytti meidät alkuunsa ja oikeassahan hän tietysti oli. Ilman Jerryä olisimme nyt ehkä mukiloituja ja ryöstettyjä, ehdottomasti ainakin hyvin kylmissämme.
- Mun tarvii käydä vessassa, sanoin. Se oli arvokas tapa perääntyä ja sitä paitsi minun pitikin. Odotin, että Jerry meni keittiöön ja livahdin peremmälle asuntoon.
Eteinen jatkui pitkänä käytävänä olohuoneen ohi ja päättelin, että ensimmäinen makuuhuone oli erotettu olohuoneesta, sillä sekin oli pienen näköinen. Minunhan piti tietenkin avata ovi ja katsoa, oliko se vessa. Kylpyhuone oli kuitenkin vasta seuraavan oven takana, mutta käytin tilaisuuden hyväkseni ja katsoin myös loppuihin kahteen huoneeseen. En uskaltanut sytyttää valoja tai muuten tutkia niitä niin kauan, että olisin voinut päätellä, mikä huone kuului kenellekin, mutta saatoin aistia jotain Mustaojasta siellä. Kolme sisarusta – miten todennäköistä oli, että sellaiset jakoivat asunnon? Miten he sietivät toisiaan vietettyään yhdessä jo yli kaksikymmentä vuotta? Entäs poika- ja tyttöystävät? Kävikö Cami täällä ja mitä Danni ja Alissa mahtoivat hänestä pitää?
Ei hitto vie kuulunut minulle, ajattelin vihaisesti ja menin kylppäriin. Siellä oli suihkukaappi ja rivi pyyhkeitä ja kylpytakkeja. Enemmän kuin kolme. Sekään ei kuulunut minulle, päätin, toimitin asiani ja tutkin peilikaapin. Suurin osa oli naistavaroita, Jerryllä oli deodorantti ja partavesi, joiden tuoksu lehahti tuttuna nenääni, joten paiskasin oven kiinni ja tarkistin kuvani. Poskeni olivat edelleen punaiset ja se sopi minulle. Päänikin alkoi tuntua siltä, että puna oli paremminkin ulkoilmasta kuin kolossaalisesta kännistä, mutta silmäni näyttivät unisilta. Aamulla minulla olisi niiden alla tacon kokoiset pussit. Minun piti pitää huolta, että olisin kotona siinä vaiheessa.
Lisko oli keittänyt pannullisen kahvia ja kattilallisen vettä ja Minttu oli jo vienyt Helille mukillisen. Tyttö alkoi näyttää vähän enemmän elävältä. Väsyneeltä, mutta elävältä. Hän oli edelleen käpertyneenä nojatuoliin ja enimmäkseen peiton suojissa, mutta me muut istuimme keittiön pöydän ääreen.
- Mä näen, ettei teillä ole siivousvuoroja, sanoin ja kasasin pöydällä lojuvat lehdet siistiin pinoon. Minttu tönäisi minua kylkiluihin, joten pyysin anteeksi, eikä Jerry tarttunut siihen vaan alkoi kysellä Mintun kuulumisia ja päinvastoin. Minä otin päällimmäisen lehden ja aloin selata sitä. OIinhan jo kysellyt Liskolta kaiken vastaavan, enkä halunnut näyttää siltä kuin Jerryn asiat olisivat kiinnostaneet minua. Korkeintaan ihan etäisesti, kuin jonkun vanhan tutun, jolle ei nyt suorastaan toivonut pahaa, mutta joka unohtuisi heti, kun selkänsä kääntäisi.
- Kello on yli viisi. Jokohan sen taksin saisi, sanoin Mintulle, kun olimme tyhjentäneet kahvipannun. Hän soitti taksikeskukseen, sai vastauksen heti ja me pääsimme lopultakin lähtemään kotiin.
- Jos sä olet puheissa Leksan kanssa, niin sano sille, että mulla on vakavaa puhuttavaa, sanoin Jerrylle, kun olimme herättäneet Helin ja olimme valmiita lähtemään.
- Niin mullakin, sanoi Jerry.
|