|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 18.4.11 22:41:58
Yyh, pyydä se lapamato sit tynnytiin formaliiniin, että voit esitellä ihmisille...
Sori, että viipyi, mutta olin ksupungilla syömässä@juomassa!
--------
- Mitä me nyt tehdään? kysyin asiallisesti suudelman päätyttyä.
- Kai meidän pitää palata tonne, Jerry arveli.
- Voidaan me seistä tässäkin loppumatka, mutta mä tarkotin sitten, kun päästään maihin.
- Eikö me olla menossa baarikierrokselle?
- Mä menisin mieluummin ihan vaan sun kanssa kahdestaan jonnekin, ilmoitin. – Ei sulla ihan sattumoisin ois taas Dannin asuntoa käytössä?
- Ei satu olemaan, ja mun pitää mennä sinne minne Lisko menee, tai mulla ei oo yöpaikkaa, en mä kotiin mene kompuroimaan aamuyöllä. Tuletko säkin Liskolle?
- Missä se asuu?
- Meidän lähellä.
- Voiko sinne sitten kompuroida aamuyöllä?
- Voi, sen porukat ei oo kotona.
- Tulen, jos sille vaan sopii, sanoin, vaikka sen nyt tietysti olisin voinut sanoa heti kättelyssäkin ennen kuin aloin kysellä tarkennuksia.
- Mennäänkö takasin juomaan vähän lisää kaljaa? Mullakin on sentään synttärit, Jerry muistutti.
- Mulla ei oo sulle lahjaa, muistin.
- En mä tarvitse lahjoja, Jerry ilmoitti ja alkoi työntää minua kohden baaritiskiä.
Kukaan ei kommentoinut paluutamme ja ihmettelin, olivatko toiset edes huomanneet, että olimme olleet poissa, ei vain yhtaikaa vaan yhdessä. Jerry oli irrottanut otteensa minusta kantaakseen pöytään kaksi tuopillista olutta, eikä hän enää pöydässä pyrkinyt lähelleni tai halunnut suukotella, tai muutenkaan osoittaa, että mitään olisi tapahtunut. Se oli hiukan häiritsevää, mutta ehkei hän halunnut esiintyä ällöttävästi kavereidensa nähden. Minustakin oli tympeää katsella, jos seurassa oli joku toisiaan nuoleskeleva pari. Minä hapuilin kuitenkin pöydän alla hänen kätensä käteeni ja sitten saatoin yrittää olla yhtä välinpitämättömän näköinen kuin Jerry.
Minä olin juonut koko päivän hyvin maltillisesti, vaikka jossain kohden oli tehnytkin mieli vetää perseet. Mielessäni oli kuitenkin pysynyt se, että olin vieraalla maaperällä, ja että minun oli pidettävä huoli itsestäni. Korkeintaan yhden olin joka pysähdyspaikassa ostanut, mutta kun olin aloittanut jo ennen puoltapäivää, alkoi turnauskestävyys tässä kohden olla koetuksella. Kun lähdimme ulos laivasta, en parhaalla tahdollanikaan voinut enää väittää olevani selvin päin, mutta eivät kyllä olleet muutkaan. Minttu oli muistanut olevansa syntymäpäiväsankari ja hän kulki arvokkuutta tavoitellen Niko toisessa ja Lisko toisessa käsipuolessaan, vaikka ohi pyrkivät kiireisemmät matkustajat kirosivat heidän rintamaansa. Jerry oli unohtanut ne syyt, minkä takia hän ei ollut halunnut aiemmin muiden nähden huomioida minua ja me seurasimme kolmikkoa käsi kädessä ja olka olkaa vasten. Minusta tuntui, etteivät jalkani paljon lattiaa koskettaneet. Loppujenlopuksi en ollut koskaan voinut olla varma, että tätä hetkeä tulisikaan, vaikka olin pistänyt itseni uskomaan siihen jaksaakseni tämän kesän.
Katajanokalla paistoi vielä kirkkaasti aurinko ja pysähdyimme keskelle pihaa, sillä Mintun piti ottaa selvää, missä Sini ja muut tytöt olivat. Minä nojasin selkäni Jerryn rintaan, suljin silmäni ja nautin ilta-auringosta kasvoillani. Jerry halasi minua ensin, mutta alkoi sitten suoria hiuksiani. Minua alkoi naurattaa.
- Pidä tota, sanoin ja käännyin pistämään reppuni hänen käsiinsä. – Mä tarvitsen hiusharjan.
Selvitin pahimmat laivan kannella tulleet takut sillä aikaa, kun Minttu puhui puhelimessa ja tungin harjan takaisin reppuun samaan aikaan, kun hän lopetti. Hän näytti tuohtuneelta.
- Niille ei tainnu mennä ihan perille, kun mä sanoin, että me ollaan laivalla. Meinasivat, että me ollaan tehty ohari.
- Eli me ei tavatakaan niitä? kysyin toiveikkaana. Tietysti asiat olivat nyt eri tavalla kuin aiemmin illalla, kun nyt tunsin Jerryn käden olkapäälläni ja saatoin tarttua siihen ihan milloin tahdoin. Pelkäsin silti, että ainakin Sini järjestäisi jonkin nolon kohtauksen.
- No tietysti tavataan, ne on Kolmen Sepän luona. Me päästään sinne ratikalla.
- Mennään sitten, Lisko sanoi ja lähti jo menemään. Hän näytti selvinneen oikein hyvin siitä, että kaikki huomioni oli siirtynyt hänestä Jerryyn. Tosin saatoin yliarvioida itseni, ehkei hän ollut edes huomannut.
Ratikka oli niin täynnä, että Jerry ja minä tuskin enää onnistuimme tunkeutumaan sisään Mintun ja poikien perässä, mutta minua ei haitannut. Olin enemmän kuin mielelläni painautunut häntä vasten ja hänkin tunki kätensä reppuni alle selkää vasten ja silitteli toisella hiuksiani. Hän myöskin puhui jotain, mutta olin sen verran lyhyempi, etten saanut sanoista selvää, kun hän ei kumartunut. Sillä ei ollut väliä, eikä vastaus tuntunut olevan tarpeellinen. Pikkuhiljaa ihmisiä jäi pois sen verran, ettei meidän olisi ollut enää välttämätöntä olla kiinni toisissamme, mutta erosimme vasta, kun olimme oikealla pysäkillä.
- Mahtaakohan ne olla kovinkin innokkaita tarjoilemaan meille vielä lisää, Jerry sanoi.
- Ellei ne ole niin jatketaan matkaa, tuumasin. Olisin joka tapauksessa sata kertaa mieluummin lähtenyt suoraan Liskolle.
Lyhyesti kerrottuna, koska pitkää versiota sen jälkeen, kun olin ostanut ja juonut päivän seitsemännen tai kahdeksannen, en itsekään muistanut tarkasti, loppuilta ei ollut suunnaton menestys. Sini istui patsaan juurella Emman ja Heidin kanssa ja kaikki kolme näyttivät happamilta, kun me saavuimme.
- Terveisiä Tallinnasta! Minttu hihkui ehkä vähän liian äänekkäästi ja tytöt nousivat kukin vuorollaan halaamaan häntä, olihan hän päivänsankari. – Katsokaas, mitä me saatiin mereltä. Tässä on Niko ja Lisko, ja Henriikka on napannu isoimman kalan!
Muistan, miten Sinin leuka loksahti auki ja kun keräsimme hiljalleen tyhjentyvältä terassilta itsellemme tuoleja ja toisen pöydän, hän tuijotti yhä.
- Jerry Kamke, hän henkäisi ja silloin Heidi ja Emmakin alkoivat tuijottaa. Jerryllä ei enää ollut paukkuja paistatella heidän ihmetyksessään, vaan hän tipautti aurinkolasinsa otsalta nenälleen ja sulkeutui kuin simpukka. Ymmärsin häntä, oli sentään hänenkin syntymäpäivänsä ja hän halusi pitää hauskaa, eikä esiintyä lehdistä tuttuna kouluratsastuslupauksena.
- Odota siinä, mä haen meille kaljat, lupasin, etten olisi ruvennut komentamaan ja sättimään tyttöjä.
Enempää juotavaa emme ehtineet siinä ostaa, kun terassia alettiin sulkea ja istuimia pinota ja seuraavaksi siirryimme Zetoriin ja kun siellä ei enää haluttu myydä meille, vielä pikku pubiin Rautatieasemaa vastapäätä. Sielläkään ei tiskillä onnistanut ja Lisko alkoi esittää kotiinlähtöä. Kellään meistä ei ollut mitään sitä vastaan, paitsi Mintulla, mutta hän oli melkeinpä eniten päissään koko porukasta, joten luovutin hänet ilomielin Sinin ja kumppaneiden huoleksi.
- Etkö sä tule? Sini kysyi moittivasti.
- En, mä menen Jerryn kanssa jatkoille.
Lisko halusi ottaa taksin, eikä kukaan laittanut hanttiin. Minäkään en osannut, sillä vaikka mielessäni kävi pitkä ja kallis matka, en tiennyt, oliko edes olemassa muita vaihtoehtoja. Istuin takapenkille Jerryn ja Nikon väliin ja nojasin ensin mainitun olkapäähän torkkuen ja nukahdellen niin, että minut piti ravistaa hereille, kun olimme perillä. Inhosin tätä tunnetta, kun ei ollut ihan varma, missä oli ja kenen kanssa ja ajattelin, että en enää toiste joisi näin paljon.
- Tule nyt, Jerry maanitteli ja muistin, että hän oli oikea eikä unta, kuten olin ensin luullut.
Olimme matalan tiilitalon edessä ja Lisko päästi meidät sisään sivuovesta. Totesin väsyneesti, että siellä oli melko hulppeaa ainakin päätellen siitä, että olimme juuri astuneet uima-allashuoneeseen. Vaaleansininen vesi hohti katulamppujen valossa, kunnes Lisko laittoi valot päälle ja näky muuttui arkisemmaksi. Huoneen toisessa päässä oli takka ja muutama sohva.
- Alotetaanko jatkot, Niko kysyi suunnaten sinne istumaan. Hän kaivoi repustaan pullon, jonka oli epäilemättä ostanut Tallinnasta. Minä en halunnut jatkoja enkä enempää juotavaa. En minä tänne siksi ollut tullut. Jerrykin näytti suorastaan kuolemanväsyneeltä ja huojui hiukan.
- Mennään me nukkumaan, jooko? sanoin puoliääneen ja hetken mietittyään hän nyökkäsi.
Me päädyimme huoneeseen, joka varmaankin kuului Liskon vanhemmille. Olin liian poikki miettiäkseni mitään muuta kuin että halusin pitkäkseni enkä jaksanut edes ujostella, kunhan kiskoin suurimman osan vaatteistani pois ennen kuin pujahdin peiton alle. Siinä kohden virkistyin vähän, sillä Jerry oli samassa puuhassa sängyn toisella laidalla, vähän hitaampana vaan. Toivoin hartaasti, että olimme juoneet pois vain estomme ja jännityksen niin, ettemme sammahtaisi ennen kuin mitään ehtisi tapahtua. Niin, ja ettei mikään palohälytin tällä kertaa alkaisi kiljua. Päättäväisesti pujottelin pois loputkin vaatteet ja kun Jerry kävi makuulle, siirryin sinne. Painoin viileät rintani häntä vasten, tein hiuksistani meille luolan ja katselin Jerryn unisia kasvoja. Suuta, joka äännähti yllättyneesti ja silmiä, jotka piristyivät nopeasti ihan samoin kuin minullekin oli käynyt. Minä en ollut ollut ihan varma tästä vielä Dannin luona, mutta nyt olin valmis. Perhanan Jerry oli ihan liian vaikeasti kiinniotettava, jotta minulla olisi ollut aikaa leikkiä vaikeasti saatavaa.
|