|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 13.12.10 17:04:40
Joulutonttumaisissa tunnelmissa Danni ja minä ajoimme sunnuntai-aamupäivällä jakelemassa suklaarasioita ja joulutähtiä. Vaikka kaikilla oli moisia varmasti jo ennestään, oli niitä kiva käydä viemässä. Aloitimme Siiristä, joka asui minun lähelläni. Karoliina oli poikaystävineen muuttanut idemmäs, Herttoniemeen, ja sinne menimme seuraavaksi, sillä Danni järkeili, että Jinnan luona Kalliossa löytyisi parkkipaikka sitä helpommin, mitä myöhemmin sinne menisi, kun ihmiset pikkuhiljaa lähtisivät pois kaupungista joulunviettoon.
- Eiköhän ne kaikki oo lähteny jo perjantaina, jotka on lähdössä, arvelin, mutta Danni tuumi, että osa teki varmasti vielä viimeisiä jouluostoksia täällä, missä kaikki kaupat olivat.
Oli miten oli, minulle oli samatekevää, missä järjestyksessä me kierroksen teimme ja puolen päivän aikoihin soitimme Jinnan ovikelloa. Kaduilla oli kuin olikin ollut epätavanomaisen väljää.
- Ai te, Jinna sanoi hämmästyneenä meidät nähdessään.
- Me ollaan kuriirihommissa, Danni sanoi ja ojensi ison kukkapaketin.
- Me ollaan joulutonttuja, oikaisin.
- No niin näköjään. Tuletteko te juomaan mukilliset glögiä? Leksakin on täällä.
- No sitten, Danni sanoi, vaikka olimme vasta päättäneet Siirin ja Karoliinan samanlaisten tarjousten jälkeen, että glögi riittäisi siksi päiväksi. Emme olleet nähneet Leksaa ikuisuuksiin, ainakaan minä en ollut nähnyt, eikä Dannikaan ollut sellaisesta maininnut.
- Oi, sä olet täällä ihan yksin ilman Hannea! Danni huudahti, kun löysimme Leksan keittiön pöydän äärestä.
- Joo, tämä murahti eikä näyttänyt erityisemmin ilahtuvan näkemisestämme. Mutta sellainen hän oli ollut kaikki vuodet sen jälkeen, kun oli äänenmurroksen saanut. Sitä ennen hän oli ollut herttainen ja nauravainen poika.
- Kuuluu sanoa että ihana nähdä pitkästä aikaa ja mitä teille kuuluu, sanoin ja potkaisin hänen tuoliaan. Kolme tai neljä vuotta sitten Leksa olisi korkeintaan murahtanut siihenkin, mutta hän oli aikuistunut.
- Mitä teille kuuluu? hän kysyi tottelevaisesti ja jopa hymyili hiukan kauimmaisella suupielellään.
- Ei varmaan mitään, mistä sä et olisi kuullut, tuumasin, sillä olin varma, että Jessi oli kertonut kaikki kuulumisemme Jinnalle, joka oli kertonut ne eteenpäin.
Toiseen suuntaan uutiset eivät kuitenkaan olleet liikkuneet yhtä nopeasti. Danni mainitsi jotain Jinnan ja Villen joululomasta ja nainen meni onnettoman näköiseksi.
- Mä en tiedä, lähdenkö mä.
- Älä ole idiootti, johan mä sanoin, että totta kai sä lähdet, Leksa sanoi vihaisesti.
- Mutta kun.
- Mitä sä voisit täällä tehdä? Kyllä mä pärjään.
- Tässä haisee nyt pienoinen draama, Danni sanoi ja katsoi toisesta toiseen.
- Leksalla ja Hannella on kriisi, Jinna juorusi ja Leksa huokaisi syvään.
- En mä sanoisi sitä kriisiksi, hän sanoi.
- No mikäs se sitten on?
- En mä tiedä. Käännöspiste. Loppu. Alku. Kevätsiivous, Leksa luetteli muuttuen sana sanalta harmistuneemman näköiseksi, mutta tämä kaikki oli Dannin ja minun uteliaisuudelle liikaa ja vaadimme lisätietoja. Leksa ei sentään karannut paikalta, kai hän halusi olla vahtimassa, ettei Jinna puhunut läpiä päähänsä selvittäessään meille tapahtunutta.
- Hanne on lähdössä ulkomaille, Pariisiin, Jinna kertoi.
- Töihin? Danni kysyi nopeasti ja rypisti kulmakarvojaan. Arvasin, mitä hän ajatteli, sillä olimme kerran tai pari ruotineet Hannea oikein sydämiemme pohjasta. Pienten, mustien, katkerien ja kateellisten sydämiemme, ajattelin tuntematta silti suurtakaan katumusta, vaikka olimme haukkuneet häntä oikein pahantahtoisesti. Meidän keskeiseksemme se oli jäänyt ja olihan selvä, ettei kukaan meidän mielestämme voinut olla tarpeeksi hyvä Leksalle, joka oli kuin isoveljemme ja enemmänkin. Ei ainakaan Hanne, joka oli olevinaan niin ihana, vaikka oli ilman meikkiä ja kampausta kuin kuka tahansa maalaishiiri. Unohduin miettimään, mitä omalle ulkonäölleni tapahtuisi, jos osaisin meikata kuin ammattilainen.
- Töihin, niin. Au pairiksi.
- Ai ei malliksi? minulta lipsahti.
- Mä ymmärsin, että mallin työ ois perimmäinen tarkotus. Että siellä olisi helpompi tulla keksityksi, Jinna selitti ja Leksa nyökkäsi hänkin.
- No mutta mikäs siinä. Kuulostaa hienolta tilaisuudelta, sanoin puolueettomasti, joskin ajattelin, että minusta olisi ollut loogisempi polku tehdä ensin sen verran uraa kotimaassa, että olisi sitä kautta päässyt maailmalle. Mutta mitäpä minä niistä asioista ymmärsin, en niin yhtään mitään. Ehkä Hanne oli jalosydäminen tyttö, joka rakasti lapsia ja tahtoi ruveta kodinhengettäreksi.
- No se siinä on, että se lähtee heti joulun jälkeen ja että se sattui mainitsemaan mulle asiasta eilen illalla, Leksa puuskahti.
Se selitti täydellisesti, miksi hän oli niin huonotuulisen näköinen, eikä hän näyttänyt hiukkaakaan arvostavan Dannin ja minun ihmetystä ja osaaottavia lauseita, joten suljin suuni pian.
- Mitä sä nyt aiot tehdä? kysyin ja vastaus tuli mieleeni saman tien. – Sä tuut tietysti Mustaojalle. Nyt heti, meidän mukana. Sillä et kai sä halua viettää joulua katsoen, miten Hanne pakkaa?
- Ei kai niiden nyt tarvitse erota epäsovussa! Kannattais varmaan jutella ja selvittää asioita, Danni aloitti ja se kuulosti niin väärältä hänen suustaan, että hän näytti itsekin hämmästyneeltä. Danni, joka oli leppymättömyyden ja nopeiden liikkeiden mestari, puhui sovittelusta.
Leksakin oli leppymätön, ainakin sillä hetkellä. Häntä ei tarvinnut paljon taivutella ennen kuin hän hän lupautui mukaamme. Tosin ei nyt ihan heti. Hän halusi käydä ensin kotona hakemassa vähän vaihtovaatteita, mutta hän lupasi ajaa perässä pikimmiten.
- Tuleekohan se, aprikoin, kun lähdimme kaupungista. – Jos Hanne saakin sen leppymään ja ne viettää pikaisen kuherruskuukauden ennen kuin se lähtee. Tai jospa Hanne päättääkin viime hetkellä olla lähtemättä?
- Kohtahan se nähdään, Danni sanoi fatalistisesti.
|