Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.9.10 13:58:28

Edellinen.

Kahdeksaa pidempään en jaksanut mitenkään nukkua, siinä kohden kello oli jo ehtinyt kertaalleen ympäri ja hyvän matkaa ylikin. Nousin istumaan, venyttelin ja totesin, että vaatteet päällä nukkuminen teki krapulaisen olon, vaikken ollut enempää kuin maistanut tervetuliaisdrinkistä, jonka Tirppa oli minulle edellisiltana kiikuttanut. Mistä puheen ollen, hän ei ollut tullut herättämään minua ja vaatimaan puolikasta sohvastaan.

Olin ottanut tavakseni jättää laukkuni eteisen naulaan, joten menin sinne tarkistamaan puhelimen. Ei mitään. Ei Kasimirilta, ei Tirpalta. Ensimmäinen olisikin ollut aika epätodennäköistä joskaan ei mahdotonta, mutta toinen suututti. Tirpan menot eivät tietysti edelleenkään kuuluneet minulle, mutta hänhän oli luvannut. Toisaalta olin kyllä itse käyttäytynyt niin narttumaisesti edellisiltana, että ei olisi ihme, ettei häntä huvittanut muistella minua vapaalla. Ehkä hän oli löytänyt jonkun ihanan tytön ja päässyt yökylään – siellä ei varmaan kämppis tullut mieleen, ajattelin. En raaskisi yrittää herättää häntä vielä, mutta kohta koittaisin soittaa, ellei hän antaisi kuulua itsestään. Ellei hän vastaisi, soittaisin Natalle ja kysyisin mitä tehdä.

Tirppa oli kylpyhuoneessa. Säikähdin puolikuoliaaksi, kun astuin sinne ja näin hänet lattialla. Hän oli kaatanut lattialle koko likapyykkikorin sisällön ja levittänyt pyyhkeet päälle ja siinä hän nukkui. Minun ei tarvinnut kumartua kokeilemaan pulssia, sillä hän kuorsasi hiljaa. Uskomattomat omantunnontuskat valtasivat minut. Raukka parka ei ollut raaskinut herättää minua, jotta olisi päässyt omaan sänkyynsä, vaan oli tullut tänne mieluummin.

Nyt oli kuitenkin hänen vuoronsa päästä sänkyyn. Kumarruin ja ravistin häntä, samalla tuntien vahvan alkoholin hajun. Se ei yllättänyt enkä osannut pitää sitä pahana. Viikonloppu, ravintolailta ja vapaa aamu, mikäs siinä.
- Tirppa, nouse ylös ja tuu sänkyyn, komensin kuiskaten, mutta sillä ei nukkuvaa tyttöä saanut edes hievahtamaan. Sain ravistaa oikein kunnolla, ennen kuin mitään tapahtui, eikä sittenkään paljon.
- Mä olen, hän mutisi lopulta, joten katsoin helpoimmaksi kieputtaa hänen käsivartensa niskani ympäri ja yksinkertaisesti kiskoa hänet pystyyn. Onneksi olin saanut sairaalassa opetusta oikeaan nostamiseen, eikä Tirppa kuitenkaan ollut ihan poissa tästä maailmasta. Hän liikutti jalkojaan ja sain hänet sohvalle ongelmitta.

Huomasin, että aamukahdeksan lauantaina kaupungissa oli kuollut ja tylsä hetki. Tapoin vähän aikaa siivoamalla kylppärin, jotta pääsin suihkuun ja keitin kahvia, mutta sen jälkeen en saanut tartutuksi yhtään mihinkään. Tirppa tuskin olisi herännyt, vaikka olisin mennyt katsomaan jonkun elokuvan, mutta sekään ei kiinnostanut. Halusin ulos. Niinpä soitin Annille ja kysyin, kelpaisiko talliseura.
- Sä herätit mut, hän valitti.
- Anteeksi. Ootko sä ollu pämppäämässä eilen?
- En kun töissä. Mutta joo, ois kiva saada seuraa!

Sovimme, että kävelisin Annille, jotta hän ehtisi sillä aikaa pukeutua ja juoda aamukahvin ja minä saisin raitista ilmaa. Sieltä siirryimme tallille hänen pikku autollaan. Kodiak oli kuulemma ollut vanha hyvä itsensä sen jälkeen, kun oli saanut lomailla viikon ja Anni oli intoa täynnä.
- Mistäs me löydettäis teille hyvä, vakituinen valmentaja? pohdin ääneen. – Pitäisköhän sun kysyä, josko Arska tai Irpo haluais ruveta? Olis ainakin selkeetä, koska saa niiden kentän käyttöön.
- Nehän on ihan kakaroita, vasta valmistuneita, Anni puuskahti.
- No ei nyt ihan vasta.
- No joo mutta luuletko sä, että mä voin kelpuuttaa mitä tahansa Veskun jälkeen?
- Musta tuntuu, että kuka tahansa säännöllinen olis hyvä itsekullekin, yritin esittää, mutta Anni ei välittänyt vastata, joten vaihdoin puheenaihetta ja kerroin Kasimirista, joka ei ollutkaan soittanut.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   28.9.10 15:14:34

Kauheeta, nyt on taas kunnollinen ja tylsä Alissa nostamassa päätään?

mua jännittää hirveesti että tuleeko tosta mun jutusta tosi tylsä. Tähän mennessä se on melkein pelkkää dialogia näiden parin viimeisen päivän osalta. Liian hyvässä muistissa vielä nää keskustelut. Ja koko ajan muistuu lisää aika olennaisia juttuja mieleen. Kamalaa kun vanhat tapahtumat on kirjotettu jotenki tosi nopeesti ja pinnalta. Pitää nyt vaan jatkaa kirjottamista ni tulee yksityiskohtasempaa muutenki ku näiltä parilta päivältä.

Kuus sivua vasta tekstiä... Ja pari kuukautta tosta välistä puuttuu. Eikä mulla ole mitään hajua mitä sen parin kuukauden aikana on tapahtunu. Pitää repiä tapahtumia ja juttuja ja juoruja vähän kauempaa ja ujuttaa ne viime aikaisiin tapahtumiin, että pysyis vähän mielenkiintosena.

voitätä taiteilijan tuskaa!!

Lähettäjä: Tigerlily_ 
Päivämäärä:   28.9.10 15:29:21

Lisää tätä tekstiä, olen koukussa. Kohta tulee vieroitusoireita.. :D

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   28.9.10 19:13:35

Edellisestä topasta löytyi vikasta pätkästä tämmöinen:
"Puhelinnumeroni ei ollut muuttunut sen jälkeen. kun Kasimir oli viimeksi soittanut minulle." Taas siellä on se piste pilkun paikalla, "nokun ne on vierekkäin" :D

Oivoi, onko Kassulle mennyt pupu pöksyyn kun ei se uskalla soitella?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.9.10 23:45:36

Toi, mä taitasin tarvita uudet silmälasit :D

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   29.9.10 10:51:25

Mä taidan lopettaa kommentoimisen ja keskittyä vaan lukemaan, mä oon aina liian sanaton kun luen useemman pätkän kerralla :D.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   29.9.10 12:29:28

- Mikset sä soita sille? Anni kysyi järkevästi.
- No kun.
- Me ei eletä enää sellasessa maailmassa, ettei naiset saa tehdä alotetta. Sitä paitsi musta se teki sen jo.
- Mä haluaisin silti, että se soittaisi, sanoin surkeana. – Mä haluan kai tuntea olevani haluttu enkä se perässä juokseva osapuoli.
- Mutta ajatteles nyt. Jos sä valitset kaikista uroista sen, jonka perässä sä haluat juosta etkä kaikista sun perässä juoksevista parasta niin sullahan on monta kertaa enemmän valinnan varaa!
- Yritätkö sä vihjailla jotain siihen suuntaan, että semmosia miehiä, jotka haluaa juosta mun perässä on vähemmän kuin semmosia, joiden perässä mä haluan juosta? kysyin uhkaavasti. Anni katsoi minua vähän aikaa valmiina puolustautumaan, mutta ymmärsi sitten, että vitsailin, ja alkoi nauraa.
- Ei tietystikään ole. Sä olet vastustamaton. Ootko nyt tyytyväinen?
Päätin olla, sillä olimme perillä.
- Mä voin laittaa Kodin sulle kuntoon. Mulla on hevosenhoitovajausta, lupasin, ja se sopi Annille hyvin.

Kaikki meni kuten kymmenet kerrat aiemminkin. Kävelimme pian polkua pitkin Kopseen kentälle Kodiakin seuratessa perässä unisen näköisenä, siellä istuin muovituolille kentän aidan taakse ja katsoin, miten Anni nousi satulaan. Valmennuksia oli hauska seurata, mutta yksittäisen individuaalin päivittäinen hevosen liikutus ei aina jaksanut olla kovin innostavaa. Joskus Anni pyysi minua neuvomaan häntä – ei opettamaan, hän ei koskaan käyttänyt sitä sanaa – mutta tänään hän ei ollut sanonut mitään siihen suuntaan ja arvelin, että hän oli ottanut vähän itseensä valmentajapuheistani matkalla. Niinpä, kun Irpo vähän ajan kuluttua saapasteli paikalle, seurasin häntä talliin. Tämä oli ollut taka-ajatukseni soittaessani Annille, joskin olisin mieluummin jutellut Arskan kanssa. Ehkä.

- Miten teillä menee? kysyin suoraan. Olin pyöritellyt mielessäni tallin asioita jo niin paljon etenkin juteltuani Jasun kanssa viimeksi, että tunsin olevani täysin oikeutettu saamaan vastauksen.
- Paskahommia, Irpo sanoi.
- Mä voin kyllä auttaa, lupasin, vaikken tiennyt, oliko hän tarkoittanut kirjaimellisesti. Boksit olivat kuitenkin putsaamatta ja siihen hommaan hän oli selvästi ryhtymässä.
- Ota sitten naftisti. Turve on vähissä.
- Mites oppilaat? Riittääkö niitä? kysyin ja hain itselleni toisen talikon.
- Huonosti. Meillä on maanantaina istunto pankissa. Ne on alkanu epäillä, että haluaako ne antaa meidän leikkiä niiden rahoilla enää.
- Voi ei, puuskahdin, sillä se kuulosti pelottavalta.
- Sano muuta. Me jo mietittiin, että alettaisko laskuttaa Annia kentän käytöstä. Sais ees tupakkarahat.
- Ei kukaan teistä polta, huomautin.
- Kohta pitää alottaa joko polttaminen tai juominen.

Irpo vaikutti hiukan vastahakoiselta avautumaan, mutta sain lopulta ovelasti kyselemällä kuulla jopa heidän pankkitilinsä saldon. Siellä ei ollut paljon.
- Mutta Arska on parhaillaan katsomassa taas yhtä ratsutettavaa, Irpo kertoi ilmeisesti yrittäen 7.hiukan piristyä.
- ”Taas” kuulostaa hyvältä, sanoin rohkaisevasti.
- Niin kai. Sitä edellistä se ei saanu. Ne kuulemma oletti että se menisi laukanvaihtoja saman tien kun ammattilainen nousee selkään.
- Just niin, mutisin miettien, että enpä ollut tuollaistakaan tullut ennen ajatelleeksi, mutta minähän olinkin ratsastanut nuoria hevosia vain Veskulle, jolla oli paljon realistisemmat odotukset kuin minulla itselläni.

Boksit olivat puhtaat, kun kuului kavioiden ääni ja Anni tuli Kodiakia taluttaen ovelle.
- Mä olen valmis, mites sä?
- Olen mäkin, ilmoitin. Irpo lausui vaisun kiitoksen avusta ja lähdimme palauttamaan Kodiakin kotitallilleen. Sen jälkeen Anni ehdotti lounasta Hesessä.
- Sopii, sanoin, kun suunnaton hampurilaisenhimo iski minuun. Sitä paitsi ei minulla ollut mihinkään kiire. Odotin edelleen, että Kasimir soittaisi enkä ollut suunnitellut koko päiväksi muuta ohjelmaa. Tirpan asunto houkutteli hyvin vähän, paremminkin se tuntui pimeältä loukolta, johon en halunnut palata, etenkin jos hän nukkui siellä humalaansa.

Anni oli kuitenkin lähdössä käymään kotona vanhempiensa luona ja vaikka hän tarjosi minullekin kyytiä, kieltäydyin.
- Mä tuun ehkä huomenna sinne, sanoin.
- Mä pidän peukkuja, että se Kasimir soittaa, Anni sanoi.
- Pitikö sun muistuttaa? puuskahdin, vaikka tunnustelin vähän väliä, mahtoiko puhelin taskussani väristä.

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   29.9.10 15:15:41

"... Irpo kertoi ilmeisesti yrittäen 7.hiukan piristyä."

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   29.9.10 21:56:19

en edelleenkään osaa kirjottaa mitään kehittävää kritiikkiä, muutaku että valtoa kehiin! ja jatkoa kiiiiitoss ==)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   29.9.10 22:12:09

(sanaton toive, josko saisi lisää?)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.9.10 12:44:40

7. Tyttöporukassa
En sitten lopultakaan keksinyt muuta kuin palata Tirpan luo, sillä Dannikin vastasi Mustaojalta. Hän oli aika nolo tunnustaessaan, että oli unohtanut minut kokonaan ja kysyi, olisinko halunnut mukaan. En edelleenkään olisi halunnut, mutta hän lupasi hövelisti, että saisin auton, kun hän illemmalla palaisi.

Tirppa taisi herätä, kun tulin, vaikka yritin olla hiljaa. Tosin hän ei puhunut mitään, mutta kuulin, miten hän kääntyili ja puhahteli ja tuhahteli. Minä asetuin keittiön pöydän ääreen koulukirjoineni ajatellen, että kai sitä voisi sitten tehdä jotain hyödyllistä, mutta keskittymiskykyni ei ollut kauhean aktiivisella päällä. Uppouduin kerran toisensa jälkeen miettimään Kopseen asioita, niin hedelmätöntä kuin se olikin. Kasimirin ajatteleminen oli kuitenkin vielä turhempaa. Lopulta Tirppa kuului kömpivän ylös ja laahautui vessaan pitkäksi aikaa. Olin pahanilkisen iloinen hänen viipymisestään siellä. Siitäpä sai, mahtaisiko hän miettiä hetken ennen seuraavan krapulan hankkimista?

Yllättävän eloisan näköisenä hän kuitenkin tuli sieltä.
- Huomenta!
- Iltapäivää, sanoin purevasti.
- Ja sä vaan ahkeroit. Toivottavasti mä en herättäny sua kun tulin.
- Kyllä mä johonkin heräsin, mutta en mä tiedä, olitko se sinä. Ota kahvia, kehotin. Olin keittänyt sen silloin aamulla, mutta kai se termoskeittimessä oli säilynyt juotavana tähän asti.
- Aiotko sä nyt opiskella koko viikonlopun?
- Entäs jos aionkin?
- Kai sitä joskus pitää rentoutua.

Kysymykset ja rupattelu ärsyttivät minua ihan hirvittävästi. Minun teki mieli räjähtää ja huutaa Tirpalle, mutta en keksinyt syytä. Ei ollut hänen vikansa, että hänen asuntonsa oli niin pieni, ettei siellä ollut omaa rauhaa ellei lukinnut itseään vessaan, ja vielä vähemmän hän oli vastuussa Kasimirin hiljaisuudesta.
- Mä saatan lähteä myöhemmin jonnekin, mutisin ja olin keskittyvinäni taas lukemiseen. Tirppa ei ollut kovin herkkävaistoinen tai –nahkainen. Ainakin, kun oli tottunut tasapainottelemaan Annin kanssa, hän tuntui virtahevolta, joka ei huomannut, vaikka sitä olisi heitetty tikalla. Nyt kuitenkin painoin nenäni niin tiukasti kirjaan, että hän ymmärsi vaieta ja vähän ajan kuluttua siirtyä telkkarin seuraan.

Pari tuntia myöhemmin en halunnut enää edes teeskennellä opiskelemista ja takapuoleni oli puuduksissa kovalla tuolilla istumisesta puhumattakaan siitä, miten niskaani ja hartioitani särki. Siirsin kirjat sivuun, ikkunalaudalle ja tallustelin olohuoneen puolelle.
- Sori, että mä olin nuiva, sanoin ja Tirppa hätkähti hereille.
- Mikä?
- Nuiva. Ja sori, että mä herätin sut.
- En mä nukkunut, hän väitti, mutta katsoi televisioruudulla pyörivää elokuvaa, kuin ei olisi tiennyt, mikä se oli. – Haluatko sä nähdä tän? Alotetaan vaan alusta.
- Ihan sama, sanoin haluttomasti.
- Paha ylvikohtaus, ma huomaan, Tirppa mutisi operoidessaan kaukosäädintä, kunnes alkutekstit alkoivat pyöriä.
- Paha mikä? kysyin vuorostani.
- Ylvi. Yleistä vitutusta. Vai onko se jotain spesifimpää vitutusta? Haluatko sä avautua?

En halunnut puhua hänelle Kasimirista, joten tyydyin ylviin. Sehän oli oikeastaan ihan tottakin.
- Sä tarvitset vähän piristystä, Tirppa ilmoitti.
- Niin kai.
- Mä ajattelin mennä yksille kavereille etkoilemaan ja sitten me mennään tanssimaan. Tule mukaan!
Ensimmäinen ajatukseni oli kieltäytyä, sanoa, etten lähtisi minnekään muiden kuin Kasimirin kanssa, mutta tiivistinkin sen yhteen sanaan:
- Ai.
- Ne on kyllä tyttöpari, mutta ehket sä pelkää niitä?
- Mä en pelkää teikäläisiä. Mä olen asunut sun luona jo monta päivää, huomautin.
- Eikä ne sua yrittäiskään, ne on yhdessä.
- En mä niitä pelkää, toistin.
- Sä voit ihan hyvin tulla. Ne on kivoja tyyppejä.
- Mä mietin. Katotaanko me tää leffa vai ei? äyskähdin.
- Katotaan, senkin Ksantippa.

Lähettäjä: kieroutunut 
Päivämäärä:   30.9.10 16:28:20

Mistä löytää vanhat Jessi tarinat :)?

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   30.9.10 18:42:53

Voi Tirppa!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   30.9.10 21:01:57

Kieroutunut, ihan vanhimmat täältä (siellä on sitten linkkiä linkin perään, noita sivustoja on kai neljä) ja viimesimmättäältä.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   1.10.10 11:12:38


Ruska ja Veera asuivat Espoossa, mutta onneksi ihan lähellä junarataa, joten pääsimme sinne helposti. Matkalla Tirppa kävi hakemassa kaupasta laatikollisen olutta ja kun yritin paheksua, hän muistutti, että oli koko ajan puhunut etkoista. Etkot tarkoittivat alkoholipitoisten juomien nauttimista ennen ravintolaan menoa.
- Joo joo, mä tiedän, huokaisin kyllästyneenä. Jopa minä tiesin sen kyllä oikein hyvin. Vilkaisin vielä kerran puhelintani, kun kiipesimme junaan ja päätin, että se olisi viimeinen kerta. Jos Kasimir vielä kehtaisi soittaa hän saisi kuulla, etten todellakaan ollut istunut koko lauantai-iltaa häntä odottamassa.
- Otetaanko yhdet jo? Tirppa ehdotti, kun olimme löytäneet istumapaikat.
- Haluatko sä lentää ulos seuraavalla asemalla?
- Ne ei lauantai-iltasin niin kauheesti voi kaljanjuojia vahtia. Ne joutus tyhjentämään puoli junaa.

Nopea yleissilmäys osoitti sen olevan totta, mutta en silti suostunut siihen, että Tirppa olisi avannut laatikkoa, joten matkustimme ihan kuivin suin perille asti. Vielä asemallakaan en antanut hänen korkata.
- Oot sä yks, hän sanoi närkästyneen näköisenä, muttei avannut.
- Julkijuopottelu on rikos.
- Mä olen nähnyt sun julkijuopottelevan, vaikka poliisiauto oli kymmenen metrin päässä. Sillon rannassa. Alkukesällä.
- Se oli eri asia. Täällä saat pitää tosta lootasta muutenkin kiinni, ettei kukaan vie sitä kokonaan.

Se ei näyttänyt luultavalta, vaikka junassa muutama kaveri olikin katsonut sitä himoiten. Täällä oli suhteellisen rauhallista. Meillä oli kuitenkin vain lyhyt matka enää käveltävänä, jos Tirppaa oli uskominen, ja se piti paikkansa. Kävelimme alle kilometrin ja olimme perillä valkoisen kerrostalon luona. Tirppa painoi ovisummeria, siihen vastattiin saman tien ja sitten tilasimme hissin.
- Mä olen joskus ollu Ruskan kanssa sängyssä, mutta älä ota sitä puheeksi, Tirppa sanoi.
- Miksi sä sitten kerrot mulle ollenkaan?
- Koska mä haluan varottaa sua menemästä sänkyyn sen kanssa. Se on ihan liian ronski ja miesmäinen sulle. Ja mä luulen, ettei Veera tiedä.
- Tirppa, muistatko sä nyt, kenelle sä puhut? Se, että mä olen tässä ei tarkota, että mä olisin mitenkään kiinnostunu tytöistä.
- No kunhan varotin. Mistä sitä koskaan tietää.

Minua oli pikkuisen ujostuttanut koko matkan ajan, mutta nielin sen alas. Olinhan fiksu ja aikuinen ihminen ja olin tavannut homoseksuaaleja aiemminkin. Olin täällä vain, koska minulla ei ollut mitään muuta tekemistä. Poistuimme hissistä kolmannessa kerroksessa ja Tirppa soitti lähintä ovikelloa. Minä nieleskelin ja varauduin mihin tahansa.

Oven tuli avaamaan pienikokoinen, vaalea naisihminen, joka leväytti oven oikopäätä levälleen.
- Hei vaan! hän toivotti ja veti saman tien pitkän henkäyksen astmapiipusta. Kuva jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi, vaalea Veera takaa tulevan valon tehdessä pyhimyskehän hänen päänsä ympärille ja ventilaattori. Tietenkään en tiennyt, kumpi hän oli, ennen kuin Tirppa esitteli meidät ja minun nimeni kuullessaan Veeran silmät levisivät pingispallon kokoisiksi.
- Alissa! Voi jestas, tulkaa sisään!
Vilkaisin Tirppaa vinoon totellessani. Tyttö hymyili minulle aurinkoisesti.
- Mä olen tainnu mainita susta.
- Tirppa otti mut mukaan, kun mulla ei ollu muutakaan tekemistä, selitin toivoen, että olisin voinut samaan hengenvetoon painottaa, että olin hetero. Se olisi kuitenkin ollut aika kornia.

Veera oli meitä selvästi vanhempi, ehkä kolmissakymmenissä, mutta enemmän hämmästyin Ruskan näkemistä. Olin kuvitellut, että ihminen, jolls oli niin kaunis nimi, olisi kaunis ja eteerinen itsekin, mutta hän olikin tukeva ja kovaääninen naisihminen. Hänellä oli lyhyet, tummat, kiharat hiukset ja hän istui keittiössä suuren pöydän ääressä syömässä makaronilaatikkoa suoraan foliovuoasta.
- Alissa? Kiva tavata! Sori tää tankkaus, mulla on diabetes, hän sanoi suu täynnä. – Istukaa alas! Jääkaapissa on kylmää kaljaa.
- Meillä on kaljaa, uskaltauduin sanomaan, ja osoitin Tirpan laatikkoa.
- Mutta se ei ole kylmää, vai mitä?

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   1.10.10 21:56:20

tää kaipais enemmän heppailuu Alissalle (ja Valtoa) ja myös jatkoa koska joudun viettämään koko vklpn kotona koulujuttujen parissa :<

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   1.10.10 22:09:32

Kumpaakaan ei taida ihan lähiaikoina olla tulossa, mutta jatkoa sentään :x
----------
Istuimme kaikki soikean pöydän ääreen ja jo ennen kuin olin ehtinyt humaltua ensimmäisestä puolesta tölkistä olutta, totesin, että tämä oli tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin jäädä yksin murjottamaan Tirpan kämppään. Ruska oli vähän turhan itsetietoinen ja päällepäsmäävä, mutta hänellä oli hyvä huumorintaju ja tarttuva, joskin äänekäs nauru. Veera oli kiltimpi, hiljaisempi ja vilkuili vähän väliä Ruskaa kuin tarkistaakseen, ettei sanonut jotain hullusti, mutta se oli ihan turhaa. Jos hän sanoi jotain tyhmää, Ruska kyllä kertoi. Minä melkein suutuin Veeran puolesta muutaman kerran, mutta häntä ei näyttänyt vaivaavan, että häntä ojennettiin. Hän vain nauroi. He olivat molemmat kovin uteliaita minusta, vaikken ymmärtänyt miksi.

- Mitä te kyselette? Selvästikin Tirppa on kertonu musta ihan tarpeeksi, sanoin syyttävästi.
- Joo, sulla on söpöt vaaleanpunaiset alushousut, joissa on perhosia, Veera nauroi ja minä punastuin. En halunnut ajatellakaan, oliko Tirppa tosiaan kiinnostunut alushousuistani ja jos niin miksi?
- Jessus, ei kai se tommosia…
Tirppa näytti nololta ja Ruska nauroi niin, että oli pudota tuolilta. Mutta juttelimme me siinä vakavampiakin asioita. Veeralla oli lapsia, kaksi kappaletta. He eivät asuneet täällä vaan isänsä luona. Tämä ei ollut suostunut kuulemaan mitään muita vaihtoehtoja, kun Veera oli eron jälkeen muuttanut Ruskan luo.
- Sillon mä yritin ekan kerran itsaria, ja sen jälkeen mulla ei tietenkään ollu edes sen vertaa sanomista huoltajuusasiaan kuin aiemmin. Mutta käy ne täällä kerran kuukaudessa, Veera kertoi ja imaisi taas piipustaan. Toisessa kädessä hänellä oli tupakka.
- Sä oot yrittäny itsaria? toistin epäuskoisena.
- Se otti lääkkeitä, Ruska sanoi. – Ja me otetaan lisää kaljaa.

Illan tunnelma oli muuttunut, ainakin minun mielessäni. Muut jatkoivat iloista lörpöttelyään, mutta minun piti hiljentyä miettimään niitä tummia vesiä, joista minulle oli näytetty vilaus. Avioero, itsemurhayrityksiä, pois otetut lapset? Jokainen erikseenkin oli paha ja vaikea asia ja Veera oli kokenut ne kaikki. Silti hän nauroi ja vitsaili tuossa ja näytti aivan normaalilta ihmiseltä. Omat pahanmielenaiheeni alkoivat tuntua aivan naurettavilta.
- Mikä sulle tuli? Veera kysyi pian.
- Mä vaan mietin… sopersin. Saatoinko minä muka kysyä suoraan? – Miksi sä yritit tappaa itsesi?
- Koska mikään ei tuntunu miltään. Mä olin petetty ja eroamassa enkä jaksanu käydä edes töissä. Mutta älä huolehdi, mulla on nyt lääkitys kohdallaan, hän sanoi kuin olisi vertaillut näkkileipiä.
- Okei, sanoin ja vastasin hänen hymyynsä.

Tunnit kuluivat ihan huomaamatta, mutta lopulta Ruska vilkaisi suurta ja näyttävää sukeltajankelloaan.
- Ei kuulkaa, nyt ois aika lähteä menemään jos meinaa mennä.
- Mihin me ollaan menossa? kysyin. Olin iloisessa hiprakassa ja valmis mihin tahansa. Vähän aikaa sitten järkeni oli vielä kuiskutellut, että aloin olla liian huppelissa jatkaakseni tästä minnekään, mutta se oli ollut silloin. Nyt se ei enää jaksanut sanoa mitään.
- Uu mamaan! kiljaisi Tirppa.
- Mä olen käyny siellä ennenkin, huomautin, mutta se ei tehnyt suurtakaan vaikutusta seuralaisiini, jotka alkoivat riidellä vessavuoroista ja tohottaa muuten. Mikään ei poikennut tavallisen tyttöjoukon liikkeelle lähtemisestä muutaman drinkin jälkeen. Veera kävi vaihtamassa puseroa kahdesti ja Ruskakin kerran. Veera oli menossa vielä kolmannenkin kerran, mutta Ruska tarttui häntä niskasta ja kielsi tai myöhästyisimme junasta.

Mamassa oli ihan toinen meno kuin silloin kerran alkuillasta, kun olimme Mirjamin kanssa seuranneet Tipiä sinne. Pidin siitä, tuntui kuin olisin hypännyt elokuvaan. Ihmiset näyttivät kauniimmilta, valot kirkkaammilta ja musiikkikin kuulosti paremmalta kuin missään muualla. Se ei tietenkään voinut pitää paikkaansa, mutta siltä minusta tuntui.
- Mitä sä haluat juoda? Tirppa kysyi.
- En mä halua juoda, mä haluan tanssia!
- Ei kun mä oon janoon nääntymäisilläni, sillä tavalla kun me laukattiin asemalta tänne.
Suostuin seuraamaan Tirppaa, joka seurasi Ruskaa ja Veeraa baaritiskille, sillä niin kovasti en kaivannut tanssilattialle, että olisin uskaltautunut sinne yksin.

Juutuimme tuoppeinemme vain viiden metrin päähän tiskistä, silä Ruska tapasi tuttuja. Minä en tietenkään tuntenut heitä, nyökkäsin vain ja vetäydyin seinää vasten katselemaan ympärilleni. En mitenkään voinut kuulla, mistä he puhuivat, enkä viitsinyt ängetä ihan kiinni kuullakseni, kuten Veera ja Tirppa. Tunsin itseni ulkopuoliseksi ja yritin olla sen näköinen kuin kuuluisin tänne katsellessani muita ihmisiä. Ihan lähellä oli tyttö, joka minusta oli oudon tutun näköinen, mutta kesti pitkän aikaa, ennen kuin päädyin olemaan varma, että olin nähnyt hänet koulussa ihan edellispäivänä. Se hämmästytti minua ja aloin katsella kanssajuhlijoita uusin innoin. Mistä sitä tiesi, kenet näkisin, kenen likaisen pikku salaisuuden saisin tietää. En tullut ajatelleeksi, että olin ihan samassa jamassa itsekin: jos joku puolituttu näkisi minut täällä, hän kuvittelisi ilman muuta, että olin etsimässä naisseuraa, vaikken ollutkaan.

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   2.10.10 22:30:54

Onpas Alissa villi, ainakin sen mittapuun mukaan. :-D Mainiota!

Nyt taas vähän nälättäis. ;3

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.10.10 23:02:26

Tee voileipä ;)
-------------
Vähän ajan kuluttua seurueemme jatkoi eteenpäin, mutta vain vähän matkaa, kun Ruska törmäsi taas johonkuhun, jonka kanssa hänen ja Tirpan piti pysähtyä juttelemaan. Minua alkoi tympiä, mutta onneksi Veera ei jäänyt enää siihen joukkoon.
- Mä en voi kestää tota akkaa, hän sanoi vihaisesti.
- Mikset?
- Se on Ruskan entinen. Mä luulen, että se haluais sen takaisin.
Minusta ajatus siitä, että joku olisi Ruskasta mustasukkainen, oli omituinen, mutta kai sellaista saattoi tapahtua, vaikkei hän minusta ollutkaan mitenkään viehättävä. Sanoin kuitenkin jotain ymmärtäväistä ja Veera ehdotti, että menisimme tanssimaan.
- Mennään heti, sanoin tyytyväisenä. En olisi itse uskaltanut kysyä häntä, tiedä mitä etikettiä olisin rikkonut. Ilmeisesti tanssimista ei kuitenkaan laskettu pettämiseksi tai mitään.

Siitä se lähti. Veera oli hyvä tanssija niin vanhaksi ihmiseksi ja minäkin innostuin kaiken juomani jälkeen esittämään temppuja, jotka olisivat paremminkin kuuluneet esiintymislavalle kuin lattialle. Tirppa ja Ruska liittyivät seuraamme myöhemmin, mutta Ruska näytti siltä, ettei ollut oikein kotonaan ja siirteli vain jalkojaan ja Tirppa vain huojui. Ehkä hän oli liian humalassa nostellakseen jalkojaan. Minä ainakin aloin olla. Jossain vaiheessa mieleeni juolahti, että minusta ei taitaisi olla ajamaan Mustaojalle tai mihinkään muuallekaan seuraavana päivänä, mutta sille nyt ei voinut enää mitään.

- Tanssitko sä mun kanssa? Tirppa kysyi, kun olimme tehneet uskaliaan retken täpötäyteen ja tulvehtivaan naistenhuoneeseen.
- Miksei, sanoin, sillä olimmehan tanssineet jo vaikka miten kauan, mutta Tirppa ottikin minua vyötäröltä kiinni.
- En mä… aloitin, sillä en ollut edes tajunnut, että oli hitaiden aika, eikä ollutkaan. Jonkinlainen puolislovari soi ja suurin osa ihmisistä tanssi ihan tavallisesti.
- Justhan sä lupasit, Tirppa sanoi suurin, sinisin silmin, enkä minä kehdannut tunnustaa, etten ollut ymmärtänyt, mitä hän kysyi. Ei kai se nyt minua vahingoittaisi, vaikka hän koskettaisi minua.

Tirpan ote oli yllättävän kevyt ja hän itsekin tuntui kevyeltä ja hauraalta, kun epäröiden kiedoin käteni hänen ympärilleen. Olinhan tottunut tanssimaan paljon isompien otusten, miesten, kanssa. Kunhan siihen tottui, se ei tuntunut kovinkaan kummalliselta, mutta kun kappale vaihtui, vetäydyin pois.
- Eiköhän tää riitä, sanoin.
- Jos sä vaadit, Tirppa sanoi vinosti hymyillen ja tiukensi otettaan hetkeksi, ennen kuin päästi kokonaan irti. – Mä ostan sulle juotavaa.
- Vettä, kiitos, sanoin, sillä paitsi, että olin jo ihan tarpeeksi humalassa, olin hukannut ainakin kaksi puolikasta tuoppia ja moinen tuhlaus harmitti minua.
- Ei käy, niiltä on vesi loppu. Ne sano just kun mä viimeksi kävin tiskillä.
- Nyt kyllä huijaat! huudahdin, mutta Tirppa meni jo.

Valomerkin tullessa en jaksanut enää tanssia. Väki oli vähentynyt jonkin verran ja olimme löytäneet istumapaikan. Minä paremminkin makasin siinä Veeran ja Tirpan välissä. Katselin ravintolan kattoa ja ajattelin uudelleen ja uudelleen, miten helppo siitä olisikaan valua lattialle. Rentouttaisin vain loputkin lihakseni ja painovoima hoitelisi lopun.
- Alissa nukkuu, Tirppa sanoi hellästi, enkä jaksanut avata suutani väittääkseni vastaan.
- Herätä se. Meidän pitää mennä, Ruska määräsi. Seuraavassa mielikuvassani oli portaat, sitten muistin taksin ja pahan olon, mutta olen melko varma, etten oksentanut, ennen kuin olin raikkaassa ulkoilmassa.
- Pikku kännikala, Tirppa sanoi hilpeästi ja piti minua pystyssä. Sitten hän sai auttaa minua pysymään pystyssä ovelle asti, missä nojasin seinään sillä aikaa, kun hän etsi avainta ja avasi oven. Sisällä suuntasin suoraan vessaan oksentamaan vähän lisää. Minulla oli kamalampi olo kuin koskaan aikaisemmin.

Loputtomiin en voinut kakoa, vatsastani ei vaan enää tullut mitään. Kömmin pystyyn ja katsoin peilikuvaani, joka oli vitivalkoinen ja mustasilmäinen. Onnistuin pesemään kasvoni ja pistämään hammasharjankin suuhuni, mutta se yökötti niin, että otin sen äkkiä pois. Purskuttelin vain ja hoipuin sitten olohuoneeseen, missä Tirppa pisti minut nukkumaan. Minua huoletti, että mitä jos minulle tulisi taas paha olo, enkä ehtisi vessaan, mutta en jaksanut sanoa niin pitkää lausetta ääneen. Kaaduin vain sänkyyn ja pistin silmät kiinni. Kuulin kyllä, miten Tirppa tuli vessasta ja asettui omalle puolelleen.

Mitään mukavaa siinä yössä ei ollut. Nukuin tietysti enimmäkseen, mutta heräilin välillä juostakseni vessaan. Vatsani reistaili ja pissatti ja janottikin, tietysti. En kuitenkaan uskaltanut juoda, sillä pelkäsin, että alkaisin taas oksentaa. Silloin saisin tehdä pyykkivuoteen pöntön viereen ihan niin kuin Tirppa edellisyönä. Tirppa itse nukkui aika hyvin ohitse kaiken jumppaamiseni, mutta ei hän ihan toisissa maailmoissa ollut.
- Sä olet eläväisin sammunut, jonka mä olen nähny, hän mutisi jossain kohden.
- Mä en ole sammunut! väitin kiivaasti takaisin.
- Niin, et taida olla, hän tuumi ja käänsi kylkeä niin, että tunsin hänen hengityksensä olkapäälläni ja minä karkasin takaisin vessaan.

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   2.10.10 23:19:06

aww Tirppa taitaa olla ihastunu =)

Lähettäjä: Ra 
Päivämäärä:   3.10.10 14:23:18

Tirppa ärsyttää mua joka pätkä enemmän :D

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   3.10.10 16:02:51

Voisko se Kasimir nyt soittaaaaaa:DD

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.10.10 17:03:21

8. Kassi-Alma taas matkalla
Joskus, kun oli jo valoisaa, heräsin siihen, että Tirppa silitti hiuksiani.
- Älä herätä mua, mutisin.
- Sori. Sä olit niin sulosen näkönen.
Hälytyskellot alkoivat soida päässäni, mutta en millään olisi jaksanut terästäytyä puolustamaan koskemattomuuttani.
- Älä kuvittele mitään, vaikka me tanssittiin, sanoin.
- Se oli niin kivaa. Minkälainen olo sulla on?
- Kamala. Mä haluan nukkua.
- Eikö sua yhtään paneta? Mua aina panettaa krapulassa, Tirppa sanoi toiveikkaasti.

Se oli vähän liian paksua.
- Mitä se sulle kuuluu? rähähdin. – Ja mitäs sitten jos? Sä et kiinnosta mua!
- Sä oot niin kamalan kiukkuinen. Pikku pano. Eihän se tarkota mitään.
- Mulle se tarkottaa. Mulla ei ole tapana mennä sänkyyn tosta vaan edes miesten kanssa, saati sun!
- Entäs vaikka uteliaisuudesta? Tirppa houkutteli.
- Nyt riittää. Mä häivyn täältä! Mä muutan pois heti tänään!
- Olisitko sä noin äkäinen, ellei sua yhtään kiinnostaisi?
- Sä ahdistelet mua! huudahdin vihaisesti.
- Niin mä taidan tehdä, anteeksi vaan, ja nyt mä aion pussata sua, jos sä kerran aiot sen takia lähteä, Tirppa sanoi ja teki niin. Hänen huulensa olivat yhtä odottamattoman kevyet ja herkät kuin mitä hän oli ollut tanssiessamme itsekin. Valto oli juhannuksena suudellut minua samaan tapaan, paitsi ettei se oikein ollut ollut edes suutelemista. Tämä oli, eikä ollenkaan huonoa. Päässäni pyörivät myös Dannin sanat. Pitäisikö minun ruveta yhtä kokeilunhaluiseksi kuin hän?

Huokaisin tahtomattani, kun suudelma loppui ja Tirppa sipaisi poskeani tyytyväisen näköisenä.
- Ei hullumpaa, vai mitä? hän kysyi ja minä kokosin itseni ja nousin istumaan. Minua hävetti hemmetisti, että olin antanut hänen suudella, vaikkei siinä paljon lupia ollut kyseltykään.
- Sä et kerta kaikkiaan voi käydä tolla tavalla ihmisten kimppuun. Mun kimppuun et ainakaan! Mä en halua!
- Anteeksi, Tirppa sanoi ja näytti vetäytyvän vähän pienemmäksi. – Mutta ei mulla ollut paljon vaihtoehtoja. Sulla olis menny kymmenen vuotta myöntää, että sua kiinnostais kokea yks tyttöjen välinen suukko.
- Mä olisin voinu elää ilman sitä.
- Mä en, Tirppa sanoi.
Tönäisin hänet pois ja vedin peiton pääni yli. Istuminen oli osoittanut, ettei minusta olisi muuttamaan pois ihan heti.
- Mä menen laittamaan aamiaista, Tirppa sanoi ja sohva keikahti, kun hän nousi.

Huolimatta uhkauksestani en päässyt sinä päivänä lähtemään yhtään mihinkään. Olin ihan liian kipeä. Tirppa maanitteli minua juomaan tuoremehua ja syömään vähän paahtoleipää, mutta minä pysyin peiton suojissa enkä edes vastannut hänelle. Itse koitin lopulta juoda vähän, mutta mikään ei pysynyt sisällä ja aloin epäillä, että minulla oli vatsatauti eikä krapula.
- Kyllä se siitä valkenee, kohta mä haen sulle kaupasta pekonia ja munia, Tirppa lohdutti, mikä sai minut välittömästi sinkoamaan taas kerran kohti vessaa. En vastannut hänelle edelleenkään, sillä minusta tuntui, että olin absurdissa unessa, enkä tiennyt mitä sanoa vuokraemännälle, joka oli lähennellyt minua. Uskottelin itselleni, että olin kuvitellut koko jutun, jotta pystyisin nukkumaan siinä sohvassa yön, josta vannoin tulevan viimeisen.

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   3.10.10 17:25:29

hei tää on kehitystä ku Alissa jo muisti Valton! ja musta Tirppa on jotenki symppis, vaikka noi sen panojutut vei sitä vähän miinukselle. :D

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   3.10.10 20:34:18

"Juutuimme tuoppeinemme vain viiden metrin päähän tiskistä, silä Ruska tapasi tuttuja." <- sillä

Ihanaa kun sai lukea paaaaljon mökiltä tultuaan :)

Lähettäjä: Ra 
Päivämäärä:   3.10.10 23:42:28

Tirppa ärsyttää taas !

Lähettäjä: Campsu 
Päivämäärä:   4.10.10 00:13:30

Musta tirppa on just kiva :3

Lähettäjä: Meow 
Päivämäärä:   4.10.10 06:22:16

Ää, ärsyttävään kohtaan jäi! Mä olisin varmaan tirvassu sitä tätiä nassuun jos se olis noin vaan yrittäny mua tulla pusuttelee :D Tai ainaki tökänny silmään.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   4.10.10 13:29:35

Tirpan sairasloma oli loppu, se, johon hän oli saanut viikon jatkoaikaa Veskulta nilkkansa takia. Minä olin nukkuvinani aikaisin aamulla, kun hänen kellonsa soi ja kuuntelin vain, miten hän jupisi eri puolilla asuntoa. Hän oli sanonut, ettei ollut aamuihminen ja siltä se kuulostikin. Yö oli mennyt rauhallisesti, joskin olin muutaman kerran yön mittaan herännyt miettimään, että voivatko naiset raiskata toisiaan ja jos, niin miten se tapahtuisi.

Oven sulkeutuessa Tirpan takana pomppasin ylös sängystä ja hapuilin puhelimeni sohvan alta. Se näytti vasta seitsemää, mutta etsin Lauran puhelinnumeron ja soitin hänelle. Ehkä se oli häijyä, mutta tilanne vaati toimenpiteitä, ja sitä paitsi hän vastasi ihan pirteästi.
- Mä en tainnu herättää, sanoin happamasti esiteltyäni itseni.
- Et, mä oon menossa kasiksi kouluun.
- Miten sun asuntojutut?
- Ei niistä oo mitään uutta, miten niin? Laura sanoi pelästyneenä.
- Siten niin, että mä tarvitsen sänkyni takaisin nyt, tänään. Meidän pitää siirtyä siihen versioon, että sä ja patja Rian huoneessa.
- Eihän? Mitä nyt on sattunu?
- Sanotaanko vaan, että tää on pakkorako. Mä tuun illalla koulun jälkeen sinne, sanoin ilman aikomustakaan ruveta selvittämään, minkälaisia ongelmia olin väliaikaisessa majapaikassani kohdannut. Laura myönteli vaisusti ja sitten minunkin piti ruveta laittautumaan koulua varten. Olo oli vähän heikko, mutta se olisi saanut olla monin kerroin heikompi, ennen kuin olisin harkinnut pois jäämistä.

Tuntui siltä, kuin olisin ollut siellä kuukausia aiemmin. Viikonloppuna oli tapahtunut niin paljon – ja ollut tapahtumatta. Kasimir loisti edelleen hiljaisuudellaan, mutta sekin tuntui jotenkin kaukaiselta nyt. Tulin melkein myöhässä, ja kun havaitsin Esmen luentosalin edessä edellisviikolla tapaamiemme tyttöjen, Kertun ja Eevan kanssa, he kääntyivät ja lähtivät menemään luentosaliin. Se tuntui läimäykseltä kasvoille. Ihan sama oli tapahtunut minulle lukion alussa, silloin kun Danni oli kesän aikana muuttanut pois ja yhteiset ystävämme tuntuivat pitävän sitä minun vikanani. En olisi kaivannut sitä tänään, vaikka olikin mahdollisuuksien rajoissa, että he eivät vain olleet huomanneet minua. Seurasin perässä tuntien, että hartioillani oli ehkä vähän liikaa painoa nyt.

Viimeisin järkytys muuttui onneksi helpotukseksi, sillä Kerttu huomasi minun tulevan ja vilkutti innokkaasti huoneen sivusta, minne he olivat asettuneet.
- Hei Alissa, tuu tänne! hän huikkasi ja taputti tuolia vieressään. Päivä lakkasi tuntumasta elämäni tympeimmältä. Onnistuin jopa hymyilemään uusille tuttavilleni ja siitä se lähti paranemaan melko hyväksi. Jaksoin edelleen olla riemuissani siitä, että olin päässyt opiskelemaan ja kuuntelin luennoitsijoiden sanoja kuin ne olisivat olleet virvoittavaa vettä. Aika kuivunut olo minulla olikin edellispäivän jäljiltä.

Päivän päätteeksi tarkistin Dannilta, missä automme oli parkissa ja lähdin etsimään sitä. Tirpalla pitäisi käydä seuraavaksi, hakemassa omaisuuteni tai ainakin välttämättömin. Onneksi edessä ei olisi samanlaista draamaa kuin Juhanan luona, todennäköisesti Tirppakin olisi onnellinen saadessaan koko sohvan taas itselleen. Ehkä se jopa oli syynä hänen lähentelyynsä, joka ei nyt enää tuntunut niin anteeksiantamattoman tunkeilevalta kuin vielä aamulla. Mielikuvapakkasin muovikasseja jo matkalla ja tuumin, että elämästäni oli tullut äkkiä aika liikkuvaista. Melkein alkoi jo hymyilyttää. Kaikesta häsellyksestä huolimatta asiani olivat sata kertaa paremmin kuin vuotta aikaisemmin.

Ne paranivat vielä, kun kävelin Hämeentieltä Kolmatta linjaa ylös ja pysähdyin kuuntelemaan, soiko laukkuni. Soi se, enkä osannut odottaa mitään hauskaa puhelua, joten yllätyin ihanasti, kun soittaja oli Kasimir.
- Alissa, henkäisin vastaukseksi.
- Hei, mitä kuuluu?
- Mitäs tässä, sanoin ja istuin ensimmäiseen sopivaan paikkaan, kivirappuselle, joka vei pölyisen näköiseen kauppaan. En tosiaan aikonut ravata mäkeä ylös ja läähättää puhelimessa hengästymisen takia.
- Kun oli puhetta… miten sulla ois aikaa tällä viikolla?
- Pyydätkö sä mua ulos? kysyin.
- Joo, sähän sanoit, että voitais mennä joskus. Vai…?

Olin näkevinäni hänet, hiukan huolissaan ehkä, odottamassa vastaustani. Kuvitelma sai suupieleni kivertymään.
- Mä vähän odotin, että sä olisit soittanu jo viikonloppuna, huomautin.
- Mä lähdin heti perjantaina käymään kotona, Kasimir puolustautui. – Mä ajattelin, että niin säkin.
- Mä en käyny tänä viikonloppuna siellä ollenkaan. Perjantai-illan mä nukuin, lauantaina mä olin tyttöporukalla ulkona niin, että eilinenkin meni pelkkään nukkumiseen. Mutta tällä viikolla mulla ei oo mitään sovittuna, kiiruhdin sanomaan, ettei hän luulisi minun muuttaneen mieltäni.
- No mentäskö joku ilta kahville, tai vaikka lasilliselle viiniä?
- Mennään ihmeessä, lupasin ja nousin hypähtelemään pieniä tanssiaskeleita, kun sovimme keskiviikosta. Lasillinen viiniä! Jumaliste, kutsuiko kukaan ketään lasilliselle viiniä? Se kuulosti juuri niin kosmopoliittiselta kuin miltä Kasimir näytti. Oliko minulla mitään, mihin pukeutua lasilliselle viiniä? Tilaisuus vaatisi roikkuvat helmikorvakorut – mistä minä sellaiset tähän hätään saisin?

Lähettäjä: Tigerlily_ 
Päivämäärä:   4.10.10 15:31:58

Ihanaa tekstiä taas kerran. En ihmettele, että olen jäänyt koukkuun tähän..

Mulla on tatska-aika perjantaina, täytän sillo 18, jee jee! :D Jännittää ihan pirusti, se on sellanen "valuva" perhonen tohon oikeeseen lapaluuhun, aika iso kuva.. :)

Lähettäjä: Ra 
Päivämäärä:   4.10.10 16:00:57

Jeejee Kasimir <3 ihanaa !

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   4.10.10 16:30:26

mulla on pakkomielle Valtosta mut kai Kasimirki käy näin ensihätään ;>

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   4.10.10 16:31:57

Samaa meinaan ku elwaen- :--D

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   5.10.10 08:56:26

Valuva perhonen tuo mieleen Salvador Dalin.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.10.10 13:41:53

Virnistelin vielä itsekseni, kun olin Tirpan oven takana ja soitin ovikelloa. Olihan minulla vielä avain, mutta minusta ei tuntunut oikealta käyttää sitä tässä tilanteessa. Hän tuli avaamaan kohtuullisessa ajassa ja varovainen ilme muuttui helpottuneeksi.
- Luojan kiitos, sinä! Mulle tuli just mieleen, että eihän mulla ole televisiolupaa!
- Ovisilmä voi tulla kalliimmaksi, tuumin ja huomasin, etten jaksanut enää olla hänelle vihainen tai loukkaantunut. Olin liian hyvällä tuulella.
- Oletko sä hukannut avaimen?
- En, musta ei vaan ollu fiksua käyttää sitä. Tässä se on.
- Voi ei, ootko sä ihan tosissasi muuttamassa? Hei, anteeksi siitä eilisestä! Mä olin ihan kännissä vielä, en mä muuten olisi mitään sellasta tehny! Tirppa huudahti. Hän näytti olevan aidosti pahoillaan, joten lakkasin olemasta hänelle kovin vihainen.

- Tehty mikä tehty, sanoin ja kohautin olkapäitäni.
- Kai sä voisit jäädä vielä, jos mä lupaan olla tekemättä mitään sellasta enää ikinä?
- Ei kuule, mä oon jo pistäny Lauran siirtämään kamansa Rianooran huoneeseen. Ja suoraan sanoen mä kaipaan omaa sänkyäni ihan kauheasti, sanoin ystävällisesti ja avasin sen eteisen kaapeista, missä oli minun vaatteitani.
- Mutta kai me ollaan kavereita edelleen?
- Mikä ettei, tietysti, miten vaan, sanoin välinpitämättömästi.
- Oikeesti!
- Tietysti oikeesti. Voisinko mä saada muovikasseja?
- Joo, Tirppa huokaisi ja meni keittiöön.

Sain koko omaisuuteni pakattua yhtä nopeasti kuin lähtiessäni Juhanalta. Nyt minulla oli aikaa olla hosumatta, mutta vaatteita oli vähemmän, sillä olin kesäisimmät jo vienyt Mustaojalle edellisviikonloppuna. Kirjani olivatkin valmiina kassissa sohvan vieressä paitsi koulukirjoja, jotka asuivat keittiön ikkunalaudalla.
- Haluatko sä kahvia ja voileipää? Tirppa kysyi, kun eteisessä seisoi jono kasseja ja kävelin vielä kierroksen asunnossa katsellen, olinko unohtanut jotain.
- Voisin mä ottaa, lupasin, kun tulin ajatelleeksi, että hyllylläni Käpylän asunnon jääkaapissa olisi vain Lauran ruokia. Sitä paitsi olisi mukava, liennyttävä ele niin sanoakseni murtaa leipää vielä kerran yhdessä. Huomattavasti parempi lähtö kuin Juhanan luota.

- Mä olen tosi pahoillani, jos mä säikäytin sut eilen, Tirppa sanoi ja onnistui vääntämään silmänsä suuriksi ja anoviksi. Nyt, kun istuin häntä vastapäätä, muistin hyvinkin tarkasti hänen edellispäiväisen tykötulonsa ja suudelman, jota en ollut pyytänyt.
- Säikähtäminen ei ollut pahinta, sanoin ankarasti. – Se oli, että sä ahdistelit sairasta naista.
- Krapulaista, Tirppa korjasi.
- Sairasta. Ei mulla ikinä ole krapuloita, jotka pistää oksentamaan kokonaisen vuorokauden.
- No ihan sama. Mutta mä olin humalassa ja arvostelukyky petti. Sitä paitsi sä olet aina ollu mun mielestä suloinen.
- Sä olet hirveän usein humalassa, huomautin ja jätin loppuosan lauseesta huomiotta.
- Enemmän kuin tavallisesti. En mä tee niin enää ikinä, ellet sä halua. Ollaanhan vielä kavereita?
- Ollaan ollaan, johan mä sanoin, ilmoitin kärsivällisesti ja tunsin itseni hyvin aikuiseksi. Vielä aamulla olin tuntenut pientä paniikkia ja nyt ihmettelin, miksi. Eihän Tirpasta voinut olla vaaraa kenellekään.
- Ja eikö meillä kuitenkin oo ollu aika kivaa?

Mietin sen aikaa, että söin yhden voileivän, yrittäen olla objektiivinen ja olla painottamatta edellispäivää turhan paljon.
- On, sanoin lopulta. – Mutta kyllä tää on välillä ollu tuskastuttavaakin, olla näin pienessä asunnossa törmäilemässä toisiinsa. Pitäisi olla umpirakastunut, että tämmöstä kestäis.
- Ai, ei mua oo haitannu, Tirppa sanoi ja kiiruhdin korjaamaan:
- Siis mä olen tosi kiitollinen sulle! Sä olit kauhean kiltti, kun otit mut tänne, mutta en mä ajatellu, että sitä kestäisi näin kauan! Pari päivää korkeintaan.
- Kai me voidaan silti joskus käydä yhdessä ulkona? Veerakin jo kyseli sun perään.
- Ilman muuta joskus, lupasin täysin valheellisesti, vaikkakin maininta Veerasta lämmitti.
- Ja jutella. Meillä on ollu hyviä keskusteluja.
- Varmaankin.
- Sä et sitten ole mulle vihainen, Tirppa totesi ja hymyili tyytyväisenä. – Mä voin tulla auttamaan sua kantamisessa. Sä joudut juoksemaan Käpylässä miljoona kertaa autolle ja takasin, ennen kuin saat kaikki noi nyssykät sisään. Sitä paitsi mä en ole nähny Nataa aikoihin.

Otin tarjouksen vastaan, sillä hän oli ihan oikeassa, mutta sikäli hän lähti turhaan, että Nata ei ollut kotona. Rianoora ja Laura olivat ja heidän ilmeensä juorusivat, etten ollut kovin suuressa suosiossa. Tirppa notkui asunnossamme hetken autettuaan minua kantamaan tavarani, mutta hänen häivyttyään Ria kysyi:
- Mikä kiire sulle tuli muuttaa sieltä pois? Mä ajattelin, että te ootte riidelly, mutta ei toi siltä näyttäny.
Suoraan kysymykseen oli vaikea olla vastaamatta.
- Voi sitä mennä sukset ristiin ilman, että tahtoo repiä toiselta hiukset päästä, sanoin ympäripyöreästi. – Ehkä Tirppa tahtoo sinne mieluisamman kämppiksen. Ehkä se aikoo ottaa kissan ja mä mä olen allerginen. Ehkä mä sain astman, koska se tupakoi sisällä.
- Ehkä? Sä et edes tiedä, miksi sä haluat yhtäkkiä muuttaa takasin, Ria sanoi syyttävästi.
- Missään kohden ei oo sovittu, että mä saan muuttaa takasin omaan huoneeseeni ainoastaan, jos sä hyväksyt syyn, tuhahdin ja hiljensin Rian. Laura ei ollut koko aikana mitään sanonutkaan, mutta nyt hän avasi suunsa.
- Ria, ole hiljaa. Totta kai Alissan pitää saada huoneensa takasin. Niinhän me sovittiin.

Siihen loppui sen asian käsittely ja minä otin huoneeni taas haltuun. Tuntui kuin olisi kotiin tullut, vaikka en ollut siellä kovin paljon oleillutkaan. Ainakin minulla oli palanen ihan omaa tilaa, joskin minusta tuntui, että Ria katsoi minua pahansuovasti muutamia päiviä.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   5.10.10 20:50:22

ja mä mä olen allerginen. <-- mämämämämämämämämämä?

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   5.10.10 21:01:14

Meinasin ihmetellä samaa ku Fig, mut ei nyt sit tarvinnu ku se ehti ensin.

Voi Alissaa, sillä on kohta koko elämä jatkuvasti muovipusseihin pakattuna. Ja Rialla ei ole mitään oikeutta kattoa sitä pahansuovasti!

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   5.10.10 22:48:21

jatkoa kolmanneks vikan koeviikon päättymisen kunniaksi jooko =)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   5.10.10 23:05:47

No jos pikkuisen :)
Kiitos taas okoluvusta, fig ja Toi!
----------------------
9. Unelmatreffit
Keskiviikkona menin autolla kouluun ajatuksenani, että selviäisin iltapäiväruuhkasta huolimatta sillä vikkelämmin kotiin kuin julkisilla. Ihmeellistä kyllä se toimi, vaikka olinkin vähällä saada hermoromahduksen monessa kohden, kun autojonot seisoivat, eikä matka tuntunut etenevän ollenkaan. Onneksi radio toimi ja sitenhän minulla oli aikaa vielä käydä lävitse vaatteet ja korut, jotka kohta vaihtaisin ylleni.

Olin epäröinyt kertoa Dannille, että minulla oli treffit Kasimirin kanssa, mutta toisaalta hän oli se, jolle niistä kiihkeimmin tahdoin kertoa, joten olin soittanut hänelle tuskin kolme tuntia sen jälkeen, kun niistä oli sovittu. Hän oli kuulostanut ihan yhtä ilahtuneelta kuin minä ja huomauttanut, että jos halusin vanhanaikaiset korvakorut korviini, minun kannattaisi kysyä Ilse-mummilta. Niinpä olin käynyt siellä edellisiltana ja saanut juuri sellaiset korvikset kuin olin halunnutkin. Olin varmaan joskus nähnyt ne Ilsen korvissa, kun hän oli juonut meillä lasillisen viiniä ja siitä mielikuva.
- Ei tarvitse palauttaa, Ilse oli luvannut.
- Mutta onko ne aidot? En mä voi ottaa niitä, jos ne on kauhean kalliit, olin sanonut.
- Ne on aidot, muttei kovinkaan kalliit. Ota ihan huoleti.

Niinpä minulla oli korvakorut, jotka pelastaisivat illan, vaikka mikä tahansa muu menisi pieleen. Mutta miten mikään voisi mennä pieleen – mikään ei menisi. Huolimatta siitä, että minulla oli ollut jonkin verran epäonnea viime aikoina, olin lapsellisen varma siitä asiasta. En edes jännittänyt, sillä tiesin, että tulisimme hyvin toimeen Kasimirin kanssa ja keksisimme puhumista. Kyllä nämä kerrat, kun olimme tavanneet, osoittivat sen jo. Mielenkiintoista tulisi olemaan, puhuisimmeko tänään uudenlaisista aiheista, kun olisimme kahden ja keksisimmekö muutakin tekemistä.

Tapasimme Stockan kellon alla. Minä ehdin ensin paikalle ja asetuin varmuuden vuoksi tasan kellon alapuolelle, tosin vilkuillen sitä välillä epäileväisesti. Olisipa komeaa, jos se päättäisi tipahtaa päähäni. Sen alla oli tavattu varmasti miljoona kertaa ja minut se tappaisi.

Paitsi ettei tietenkään tappanut. Seisoinkin siinä vain muutaman minuutin, ennen kuin Kasimir tuli. Hän näytti edelleen syötävän hyvältä ja tunsin pienoisen kouraisun mahassani. Olikohan tämä jokin sijaisreaktio Juhanasta eroamiseen? Paitsi että tämähän oli tavallaan alkanut jo ennen sitä. Heitin naurettavana sivuun ajatuksen, että olisin jättänyt Juhanan Kasimirin takia, sillä en ollut muistanut koko heppua siinä vaiheessa. Omatuntoni oli puhdas.
- Hei, sanoi Kasimir ja tunsin hänen kätensä selälläni. Se oli täysin säädyllinen ele, mutta tuntui oikein mukavalta.
- Mihin mennään? kysyin.
- Mihin sä haluat?
- Johonkin hienoon paikkaan juomaan sen lasillisen viiniä. Mä en ole ikinä ennen käyny missään juomassa lasillista viiniä, sanoin aurinkoisesti.
- Apua, sitten tarvii kai etsiä joku hieno paikka, Kasimir sanoi.
- Mä en ainakaan tiedä yhtään, ilmoitin.
- Ja sä olet asunu täällä vuoden kauemmin kuin minä.

En ollut, ihan, mutta ei sillä ollut väliä. Lähdimme kävelemään ja silmäilimme ravintoloita sillä silmällä, kunnes Seurahuoneen punainen matto sai minut huudahtamaan. Se näytti sopivalta paikalta helmikorvakoruilleni, eikä meitä tuijotettu sieltä ulos, vaikka olimmekin nuorenpuoleisia, eikä siellä ollut kummoista ruuhkaa. Muutamissa pöydissä istui rouvahenkilöitä ostoskassien kanssa ja joissakin liikemieshenkilöitä viskilasien ääressä. Kasimir tilasi meille lasilliset valkoviiniä ja siinä me sitten olimme. Hetken äänettömyys ei ollut pahaa äänettömyyttä, minä vain tutkin joka paikan kultakehyksisiä peilejä ja kristallikruunuja myöten.
- Täydellinen paikka, sanoin.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   6.10.10 10:57:40

Minne se Valto jäi :(
Mulla on nyt joku hemmetin tappajaflunssa joka ei esiinny kuumeen muodossa. Perjantaista asti mä oon ollu ihan kuollu, päätä särkee, kurkku kipee, paleltaa, kuumeinen olo MUTKU SE SAMPERIN KUUME EI TULE >:(. Sit ku oisin päivän kuumees ni ois toi virus savustettu musta pihalle, oisin yhen päivän viel himassa ja sit kouluun.
Mutku ei ni ei.

Lähettäjä: Ra 
Päivämäärä:   6.10.10 12:19:04

Jee Kasimir !

Ja nyt mäki saan kerranki huomauttaa kirjotusvirheestä !! Okoluvusta pitäis varmaan olla oikoluvusta :D

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   6.10.10 12:45:40

Mä meinasin nipottaa tosta okoluvusta mut sit olin sillee et "äh, antaa olla" ku ei ollu tarinan puolella :--D
*seliseli*

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   6.10.10 13:10:10

Ja mä kun ainakin ajattelin, että Sennu heitti ton okoluvun ihan tarkotuksella :D

"Tapasimme Stockan kellon alla. Minä ehdin ensin paikalle ja asetuin varmuuden vuoksi tasan kellon alapuolelle, tosin vilkuillen sitä välillä epäileväisesti. Olisipa komeaa, jos se päättäisi tipahtaa päähäni. Sen alla oli tavattu varmasti miljoona kertaa ja minut se tappaisi."
Ei aww! Jotenkin mä voin kuvitella ton fiiliksen, ihana kohta :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.10.10 13:37:58

Okoluku oli ihan tarkotuksella :D Vähän kuin kirjoitusvihreet :D
------------
Juttelimme ja joimme toisetkin lasilliset viiniä, mutta täytyy myöntää, että sitten aloin jo odottaa jonkinlaista etenemistä. Koulut oli käsitelty, asunnot samoin – Kasimir oli saanut asunnon Ruoholahdesta, mistä hän pääsi metrolla keskustaan vikkelämmin kuin vislaus. Opintosuunnitelmatkin oli jo käyty läpi ja aloin pohtia, olisiko tämä ilta nyt tässä. Olin vähän ajatellut, että ehkä jatkaisimme jonnekin tanssimaan tai jotain ja nyt mietin, olinko jotenkin hypellyt asioiden edelle. Mutta mikään ei estänyt minua kysymästä.
- Mitäs sitten? tiedustelin ja nostin tyhjän lasini pöydän reunalle.
- Haluaisitko sä mennä vielä jonnekin? Kasimir kysyi katsoen minua mustilla silmillään.
- Ei mulla olis mitään sitä vastaan, myönsin.
- Mä ajattelin, että sä haluaisit kohta lähteä kotiin nukkumaan. Silloin viimeksi sä sanoit, että et halua mennä krapulaisena kouluun.

Punastuin, kun tunnistin lauseesta muistutuksen Juhanasta ja vieläpä sellaisesta tavasta, jota olin pitänyt erityisen naurettavana.
- Se oli eri asia, kiiruhdin sanomaan. – Seuraavana aamuna ekat oikeet luennot, ja sä pyysit kaljalle. Siinä oli jo hyvät pohjat, ois vielä karannu mopo käsistä.
- Aa, okei, Kasimir sanoi ja nyökytteli ärsyttävästi ja näytin hänelle kieltä.
- Ei väkisin! Ehkä sä haluat mennä kotiin lukemaan, arvelin.
- Mennään kävelemään, Kasimir ehdotti.

Ensimmäinen ajatukseni oli kieltäytyä, mutta onneksi en ehtinyt. Tajusin, että vaikka olimmekin Juhanan kanssa koko kevään rampanneet ympäri Helsinkiä, en voinut antaa sen estää minua enää koskaan kävelemästä Punavuoressa, Eirassa ja Kaivopuistossa. Niissä paikoissa oli edelleen viehätystä.
- Loistoajatus! huudahdin, kun muistin, miten helppoa oli kävellä käsikädessä ja miten liikennevaloihin saattoi pysähtyä suutelemaan. Ihan riippumatta siitä, miten kiinnostunut olin Kasimirista taisin tarvita kuhertelukävelyretkeä, jotta saisin Juhanan pois kummittelemasta kävelyretkiltäni.
- Mennään rantaan, Kasimir ehdotti.
- Mihin rantaan?
- Ihan mihin tahansa.
- Kauppatori on lähinnä, sanoin asiallisesti.

Ehdimme Aleksanterinkadulle asti, ennen kuin Kasimir tarttui käteeni ja sydämeni pompsahti. Sinne oli sen verran pitkä matka, että olin jo alkanut epäillä, ettei hän ollutkaan tarkoittanut mitään muuta kuin juttuhetkeä ja yrittänyt suhtautua tyynesti. Enhän minäkään tässä varsinaisesti ollut uutta poikaystävää etsimässä näin pian. Tosin, jos sellainen rysähtäisi kohdalle niin minkäs sille voisi. Pakkohan sitä olisi alistua kohtaloon.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   6.10.10 14:14:58

Olipas lyhyt pätkä :< Tulee vaan nälkäsemmäksi tommosista.

Kasimir tuo mun mieleen edelleen jonkun koiranpennun :D On se lutunen ja söpö, mutta mä toivoin (ja toivon yhä), että siihen olisi tullut vähän enemmän särmää.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   6.10.10 18:43:11

Joo, myönnetään, että se oli lyhyt. Tässä luvussa on jotenkin kauhean vaikea löytää hyviä katkopaikkoja. Mutta laitetaan nyt sit toinen lohdukkeeksi.
---------------
- Miten sä olet viihtyny täällä? kysyin, sillä jotain piti sanoa, ettei käteeni tarttuminen saisi liikaa merkitystä. Se oli nimittäin hiljentänyt minut hyväksi toviksi, vaikka siihen asti olimme jutelleet. – Siis Hesassa. Tammisaaren jälkeen. Yhtäkkiä omassa kämpässä?
- No mähän harjottelin omillani asumista jo kesän ajan Hangossa. Kasimir muistutti.
- Ai niin. Mulla oli kyllä alkuun aika ankeeta, muistelin. – Kotona oli koko ajan hirveä hässäkkä päällä, ei siinä kolme hiljasta kämppistä sen jälkeen paljon viihdyttäny. Mutta onneksi mulla oli jo kavereita täällä, koulusta tuttuja.
- Niinpä, kaverit on hyviä, ja on mullakin kämppis, Kasimir sanoi ja puristi kättäni. – Pari mun kaveria on asunu täällä jo vuoden ja nyt tekin löydyitte, sinä ja Danni. En mä ole ehtiny olla yksinäinen, ja opiskelu kyllä näyttää vievän kauheesti aikaa, etenkin jos aikoo ottaa osaa kaiken maailman rientoihin.

Sen tiesin hyvin. Omaankin kalenteriini oli tyrkyllä ties minkälaista oheisohjelmaa ja harkitsin osallistuakin. Jessi oli suositellut sitä ja ymmärsin itsekin, että olisi vain hyödyllistä tutustua paremmin opiskelukavereihini. Ainakin oman viihtymiseni kannalta ellei muuten.
- Sun ei tarvitse sitten sovittaa siihen vielä työtä? kysyin.
- Ei onneksi, ei kai sun tarvitse?
- Kyllä kai mun jotain pitää etsiä, vaikka mä en kyllä ymmärrä, että millä ajalla mä sitten enää ikinä ehdin käydä kotona tai ratsastamassa, huokaisin. En olisi välittänyt muistaa sitä tosiseikkaa juuri nyt.
- Voi raukkaa, Kasimir sanoi.
- No ei tarvii säälitellä. Enköhän mä pääse tekemään viikonloppuja mun kesätyöpaikassa tai sitten puhelinmyyntiin, niin kuin viime keväänä.
- Sulla ei sitten varmaan oo juuri aikaa seurustella, Kasimir arveli ja sai sanoillaan jotain muljahtamaan sisälläni. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän kuitenkin jatkoi: - Mäkin ajattelin ettei tähän enää ehdi mitään deittailua kummempaa sovittaa.
- Ai? sanoin ja pysähdyin, mutta vain sekunniksi. Sekunnin murto-osaksi. Kasimirhan oli ehdottoman oikeassa ja olisin hölmö, jos väittäisin muuta, kun olin juuri luetellut kaikki tekemiseni ja kiireeni. – Joo. Se voi tosiaan olla hankalaa, sanoin sävyttömästi.
- Mutta mä kyllä haluaisin tavata sua silti, Kasimir sanoi.
- Istutaan alas, sanoin ja vedin hänet vapaalle penkille. Olin toki nainen ja minun olisi pitänyt osata lukea rivien välistä ja tulkita, mutta se oli vaikeaa, kun en vielä tuntenut häntä kovin hyvin. Olin väsynyt hyppimään tunteesta toiseen tähän tahtiin – ilahtumista, jännitystä, odotusta, pettymystä. Ja taas alusta.

- Mitä sä oikeen ajattelet musta? kysyin vastauksena Kasimirin kysyvään ilmeeseen.
- Mä ajattelen, että sä olet söpö, hän sanoi ja piti edelleen kiinni kädestäni, nyt vain molemmin käsin.
- Kiitos, et säkään ole paha katella, virnistin. – Mutta mä tarkotin, että yrititkö sä nyt sanoa, ettei sulla missään nimessä tule olemaan aikaa tai aikomusta tapailla mua vai päinvastoin? Vai että täytyyhän kavereita joskus tavata? Että mikä mä oikein olen?
- Sä olet ihana nainen ja mä tapailisin sua mielelläni, Kasimir lausui. Se kuulosti melkein ulkoa opetellulta.
- Vaikka sulla ei ole aikaa kaikilta opiskelijariennoilta? kysyin epäillen.
- Onko sulla muka?
- Mä tekisin sulle mielelläni aikaa sillon tällöin, tuumin.
- No ihan sama. Mutta mä en tiedä vielä, paljonko sitä aikaa tulee olemaan.
- En mäkään. Kerran, pari viikossa tai kahdessa, ehkä? Mutta ei joka päivä, sanoin ja tunsin, miten otsani rypistyi, kun muistin, miten olin keväällä mahduttanut Juhanan melkein joka ainoaan päivään. Se ei ollut ollut sen arvoista, kun asiaa mietti nyt. – Ei missään nimessä joka päivä, toistin.
- Jotain sellasta, Kasimir sanoi ja antoi suukon poskelleni. – Sä olet oikeasti ihana.
- Mä olen vaan halpa kopio Dannista, huokaisin.
- Hölmö! Päinvastoin. Se on koekappale ja sussa on särmät hiottu täydellisiksi, Kasimir nauroi.

Siihen ei voinut sanoa, että olin Dannia vanhempi, ei vaan voinut.
- Ja te olitte kuoliaaksi asti rakastuneita toisiinne! huudahdin peittääkseni hämmennykseni.
- Hei kuule, siitähän on jo vaikka miten kauan. Saatettiin olla, mutta ei se valitettavasti kestänyt kovin kauan. Ja ei, mä en ikävöi sitä enää, Kasimir vakuutti katsoen minua syvälle silmiin. Uskoin häntä.
- Okei, nyt mä olen valmis jatkamaan matkaa meren rantaan, ilmoitin.
- Mä en vielä.
- Mikset? kysyin, tai aioin kysyä, mutta en ehtinyt, kun Kasimir suuteli minua. Pieni, hellä suukko huulille se oli ja minusta tuntui että olin valmis valumaan penkiltä.
- Ei huono, henkäisin, kun hän erkani minusta ja tyytyväinen hymy levisi hänen kasvoilleen.
- Ei minustakaan, hän sanoi, joten kokeilimme varmuuden vuoksi toistamiseen. Se oli edelleen ainakin minusta yhtä hyvää.
- Kasimir kuule, joku poliisiauto nappaa meidät kohta siveettömästä käytöksestä, sanoin lopulta.
- Täällä? Ei kai? Haluaisitko sä tulla mun luo?
- Haluaisin, mutta en mä voi tulla.
- Mikset voi?
- En vaan voi, en nyt, sanoin ja tarrauduin kiinni häneen todistaen ihan päinvastaista. Minäkö olin vasta väittänyt Tirpalle, ettei seksi pyörittänyt maailmaa? Olinpa valehdellut komeasti.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   6.10.10 20:28:30

Mä meinasin myös ihan närkästyä ton ekan pätkän lyhyydestä, mut onneks oli toinen :) Ja mun mielestä on hyvä, että saadaan vähän tuuletusta Tirpasta, se on vähän raskas välillä.

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   6.10.10 22:55:57

Tämän pätkän myötä Toi painuu tyytyväisenä nukkumaan.

Kasimir on edelleen vähän turhan koiranpentu.

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   6.10.10 23:01:25

buuuhuuu kasimir on ihan nössö, valtoa kehiin! paitsi toisaalta kaikki käy kuhan ei oo juhana ja sit myös heppoja myöski kehiiin jooko =D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.10.10 12:21:53

Meinasin toivottaa hyvää viikonloppua, mut eihän se vielä alakaan... :P
------------------
Erosimme vasta, kun oli jo pimeää. Kasimir saattoi minut bussipysäkille ja totta puhuen annoin yhden bussin mennä ohitse, kun en raaskinut irrottautua halauksesta. Oli ihan turha miettiä syviä unia sinä yönä. Olin kuin adrenaliinipöllyssä ja pyörin ja mietin iltaa uudelleen ja uudelleen, joka minuuttia, joka suukkoa, joka kosketusta. Siitä huolimatta olin aamulla pirteä kuin peipponen ja tunsin jaksavani vaikka mitä. Minulla ei ollut ollut tällaista oloa vuosikausiin – olin kuin ihastunut teinityttö. Ymmärsin, etten ollut Juhanan kanssa hetkeäkään tuntenut tällä tavoin. Olin kai luullut, ettei tällaiseen ihastumiseen kyennyt viittätoista vanhempana.

Tunne jaksoi kantaa torstain ruokatuntiin asti, mutta sitten tuli romahdus ja olin nukahtaa iltapäivän luennoille. Ajatuksetkaan eivät enää olleet yhtä miellyttäviä vaan huomasin miettiväni, seurustelimmeko me nyt Kasimirin kanssa vai mitä tämä oikein oli. Minusta ei voinut sanoa seurusteluksi, jos tapasi joka toinen viikko. Mutta ehkä Kasimir ei halunnutkaan sillä tavalla seurustella. Halusinko itsekään? Vähän hävetti muistella, miten olin ollut hänen kimpussaan illalla. Mitähän hän mahtoi siitä ajatella, ja minusta? Että olin tyrkky ja puutteessa?

Ja sitten hän oli laittanut viestin, jonka huomasin, kun olin pakkaamassa tavaroitani viimeisen tunnin jälkeen. ”Oletko sä jo vapaalla? Ootko tulossa keskustan kautta? Kahville?” Vikkelämmin kuin mitä sormet tahtoivat toimia, yritin vastata. Onnistuin eksymään puhelimen valikkoihin, enkä löytänyt enää koko viestiä. Minun piti soittaa.
- Mä hukkasin sun viestin, koska sä lähetit sen? kysyin.
- Öö, suunnilleen kolme minuuttia sitten.
- Hyvä, mä ehdin jo miettiä, että sä oot odottanu tunnin vastausta ja kyllästyny ja lähteny kotiin.
- Sitten mä voisin kääntyä takasin. Jos sä oot tulossa tännepäin, siis.
- Mä tulen joka tapauksessa, kai mä ehdin siinä samalla törmätä suhun, sanoin ja yritin lakata olemasta yltiöinnostunut tai ainakin kuulostamasta siltä.
- Millä sä tulet? Mä tuun vastaan.
- Nelosen ratikalla.
- Stockan pysäkille?
- Vaikka.
- Mä odotan sua sitten siinä.

Ja niin hän teki. Minä mietin koko matkan, oliko tämä fiksua ja mitä tästä piti ajatella versus eilisiltaiset sopimukset tapailla vain harvakseltaan, mutta lopulta en enää viitsinyt analysoida. Tämä tuntui hyvältä nyt, se sai riittää. Jos Kasimirista tuntui samalta niin mikäs sen upeampaa. Ja siltä vaikutti. Erotin hänet jo kaukaa, tiesinhän kurkkia ratikan ikkunasta. Minun piti nielaista, sillä en ollut ihan tarkkaan muistanut, miten hyvän näköinen hän olikaan. En enää ehtinyt pohtia sitä, kun astuin alas ja hän tuli kaappaamaan minut syliinsä. Seisoimme siinä keskellä pahinta ruuhkaa ihmisten tönittävinä, mutta minua vain nauratti, kunnes tunsin kovan tönäisyn selässäni. Se oli aikuinen mies, tavallistakin tavallisemman näköinen, ruudullisessa paidassa ja naama hikisenä.
- Eikö sullekaan suomalainen kelpaa? hän ärjäisi minulle ja jatkoi matkaansa. Ei siihen olisi ehtinyt vastata, enkä olisi edes tiennyt, mitä sanoa.
- Älä välitä, Kasimir sanoi, kun katsoin häntä ymmälläni. – En mäkään.
- Mutta… se luuli, että sä oot ulkomaalainen.
- Ei oo ensimmäinen, eikä lähelläkään viimestä. Haittaako sua?
- Haittaa, sanoin tiukasti ja Kasimir päästi irti vyötäröltäni. – Siis se, että on tommosia idiootteja, ei se, että sä olet noin tumma. Luulis, ettei tällä vuosikymmenellä enää näkis tommosta!
- Näkee niitä. Mutta ei niistä kannata ottaa itseensä. Menee päivä pilalle muuten. Miten se kahvi? Vai kävelläänkö vaan?
- Kävellään, sanoin ja tartuin häntä kädestä.

Muutaman päivän tiiviin kuhertelun jälkeen tuli viikonloppu ja katosimme kumpikin omiin suuntiimme. Minulla oli jo ikävä Mustaojalle ja Kasimir oli menossa kotiin myös.
- Mä voisin jäädäkin, hän oli ehdottanut epäröiden, kun äkkiseltään tapasimme perjantai-iltanakin.
- Mä en vois. Mulla on kauhea koti-ikävä. Sitä paitsi me ollaan tuhlattu jo kuinka monen viikon treffit tällä viikolla, muistutin hymyillen vinosti.
- Niin ollaankin. No, saatatko mut bussille niin mä soittelen sulle sitten joskus… Kasimir vilkaisi kännykkäänsä kulmakarvat rypyssä. – Lokakuussa?
- Ehdottomasti saatan, nauroin. – Ja jos nyt tulee tiukka paikka niin ehkä syyskuun loppukin käy.

Vitsailimme ja hyvästelimme hellästi, mutta olin itse asiassa helpottunut, kun Kasimir nousi linja-autoon ja vilkutti viimeisen kerran. Hän oli ihana, komea ja seksikäs ja ihoni tuntui jo kylmältä hänen halauksensa jäljiltä, mutta hän oli vähän… liikaa minulle juuri nyt. Kun bussi lähti, jatkoin venähtänyttä koulumatkaani Käpylään, mistä keräsin pyykkini ja lähdin kohden Mustaojaa. Danni ei lähtenyt mukaan; hän oli menossa ulos uusien koulukavereidensa kanssa ja tulisi ehkä huomenna. Ellei hänelle kävisi yhtä vanhanaikaisesti kuin minulle oli käynyt edellisviikonloppuna.

Se oli hyvä loma. Nukuin enemmän kuin olin kuvitellut mahdolliseksi ja siinä välissä ratsastelin ja pesin pyykkiä ja touhusin muuta kotoista. Kävin kaksosten kanssa maastossa ja nostelin Jerrylle puomeja, sillä hän oli uskaltautunut Irkun selkään nyt, kun Dannikin oli alkanut käydä harvemmin kotona. Se sujui yllättävän hyvin, mutta en jaksanut olla kateellinen Jerryn lahjakkuudesta. Minulla ei ehkä ollut sitä tuollaisia määriä, mutta tällä hetkellä ihan liikaa siihen nähden, miten sitä ehdin hyödyntää.

- Oletko sä ihan kunnossa? kysyi Vesku, kun sunnuntainakin nukuin puoleen päivään ja tulin alas vasta lounaalle hiukset pörrössä.
- Miksen olisi? kysyin.
- Tommonen väsymys.
- Mulla on ollu rankat pari viikkoa, huomautin.
- Niin onkin, Jessi puuttui puheeseen. – Muuttoa muuton perään ja koulua ja rankkoja ihmissuhteita. Vähemmästäkin väsähtää.
- Ei kai Juhana kiusaa sua enää? Vesku kysyi ankarasti.
- Voi ei, en mä ole kuullut siitä mitään! saatoin vakuuttaa. – Eikä rankat ihmissuhteet oo välttämättä yksinomaan negatiivisia.
- Toi tarkottaa mitä? Jessi kysyi salamannopeasti, koska Danni ei ollut kysymässä. Tosin Dannihan ei olisi kysynytkään.

- Nyt mä olen yllättynyt. Eikö Danni oo hoitanu tiedotusta? nauroin.
- Mitä tiedotusta?
- Mulla oli treffit keskiviikkona. Ja torstaina. Ja perjantainakin.
- Okei, en mä sitten pakota sua verikokeisiin, Vesku sanoi huokaisten, toivottavasti helpotuksesta.
- Oletko sä ollut kolmen eri tyypin kanssa treffeillä? Sunna kysyi.
- Ei kun kolme kertaa saman tyypin kanssa, hymyilin ja Jessi alkoi ystävällisesti mutta yleisluontoisesti jutella laastarisuhteista ja yksin olemisen pelosta. Minusta oli merkillepantavaa, ettei hän kysynyt kenen kanssa olin ollut treffeillä. Jotain Danni oli tainnut sittenkin tiedottaa.
- Tässä ei oo kyse mistään suhteista, pelkistä treffeistä vaan. Me nähdään seuraavan kerran ehkä kuukauden kuluttua tai jotain. Ei meillä oo aikaa seurustella kunnolla, kun pitää opiskella. Se on nyt tärkeintä, sanoin päättäväisesti.

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   7.10.10 13:36:28

No ei oo viel viikonloppu. Mut huomen on! Ja ainoo vapaa viikonloppu ainakin kuuden viikon sisään!

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   7.10.10 16:45:45

Ihana laastaripätkä piristämään mun päivää! Sain kelalta häijyn kirjeen, joissa ne uhkaili opintotuen lakkauttamisella :/

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   7.10.10 18:51:28

Nyt mun tuli ikuva :(. Täytyy soittaa Antille ja sanoa että sen pitää kieltää multa kaikkien novellien lukeminen, tai sit sen pitää tarkastaa ne ennen ko saan lukea. Onneks kohta on huominen<3

Mä en uskalla ees pyytää lisää enää...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.10.10 12:08:43

Kela on ihan mestari häijyissä kirjeissä :x
---------------
10. Syksyä
Kasimirin ja minun juttu asettui suunnilleen sellaisiin uomiin kuin olimme alun perin suunnitelleetkin. Se oli sekä hyvä että huono asia enkä osannut alkuun valita, kumpaa mieltä olin. Oli tietysti ollut jännittävää leikkiä niin umpirakastunutta, ettei kestänyt vuorokautta erossa toisesta, mutta järkeni sanoi, että siten kaikki olisi palanut loppuun hyvin pian. En myöskään halunnut sitoutua jokailtaiseen tapaamiseen ja ajautua siihen, että kaiken aikani koulun ja nukkumisen lisäksi veisi joku mies. Edes Kasimir. Olin ihastunut, ehkä vähän hullaantunutkin häneen, mutta enemmästä en tiennyt. En tiennyt myöskään Kasimirin fiiliksistä. Hyvin helposti hänelle oli sopinut, ettemme tapaisi ennen perjantaita, jolloin olimme menneet leffaan ja pussailleet siellä enimmän aikaa.

- Toi on omituista seurustelua, sanoi Anni minulle syyttävästi.
- Mulle tää sopii oikein hyvin, sanoin ja niin olisi luullut sopivan hänellekin, sillä silloin, kun olin ollut Juhanan kanssa, minulla ei ollut ollut aikaa kyläillä hänen luonaan juttelemassa ja lainaamassa kynsilakkoja.
- Mutta jos sitä haluaa olla yhdessä niin eikö sitä halua olla yhdessä koko ajan?
- Mä en näe Tonia täällä, huomautin.
- En mä sitä tänne viitti pyytääkään. Kämppikset yrittää tästä antimaskuliinista aluetta. Niillä on ollu vähän epäonnea rakkaudessa, Anni naurahti ja alkoi puhua työpaikkansa syyspäivästä, jonne hänetkin oli kutsuttu, vaikka hän olikin töissä vain muutamana iltana viikossa.

Dannikin ihmetteli hiukan, mutta antoi täyden hyväksynnän, kun selitin, miksen tahtonut toista Juhanaa. Tosin hän loukkaantui hiukan Kasimirin puolesta.
- Ettäs kehtaat verrata sitä siihen tahmatassuiseen tampioon!
- Tahmatassu? Ihmettelin. En ihan pysynyt perässä.
- No sehän ei ois päästäny sua edes vessaan. Kasimir on paremminkin sitoutumiskyvytön. Sen takiahan me erottiin.
- Jos se ei ole halunnu leikkiä sun kanssa kotia vielä kuudentoista vanhana niin mahtaako se tarkottaa, että se on sitoutumiskyvytön? pohdin, mutta silloin Danni veti isomman herneen nokkaansa. Sain lepytellä häntä hyvän aikaa ja hän lakkasi mököttämästä vasta, kun lupasin pistää välit poikki Kasimirin kanssa ja sanoin, että olimmepa olleet viisaita, kun emme tähän asti olleet puuttuneet toistemme entisiin, nykyisiin tai tuleviin poikaystäviin, jos siitä seurasi tällaista.
- Älä ole hölmö! Tietenkään et pistä! Te ootte hyvä pari, jos tommonen deittailu kerran kelpaa sulle! Danni suuttui taas ja jouduin lepyttelemään häntä senkin takia.

Koska minulla nyt kerran oli omaa aikaa, Anni mielellään pyysi minua liikuttamaan Kodiakin niinä iltoina, kun hän oli töissä ja useimmiten suostuinkin. Pitihän sitä joka tapauksessa saada vähän raitista ilmaa ja liikuntaa ja lenkille en halunnut. Kopseessa oli kuitenkin surullista käydä. Ehdin sinne yleensä kuuden maissa, jolloin oli vielä keväällä joutunut joko kääntymään pois tai ratsastamaan tuntilaisten seassa, mutta nykyään oppilaita oli selvästi vähemmän, joten aloin enimmäkseen ratsastaa pitkin teitä ja pellonreunoja. Paradoksaalista, mutta tunnelma ratsastuskoululla oli niin ankea, että se tappoi ilon siitä, että siellä oli tilaa tehdä jotain.

Olin tietysti udellut Arskalta ja Irpolta, mikä oli homman nimi. Rosa taisi edelleenkin keskittyä Roopen hoitamiseen, sillä häntä en tallilla tavannut.
- Mulla on yksi ratsutettava, Charmin lisäksi siis. Mä yritän etsiä lisää, jos tän vielä saisi toimimaan, Arska oli kertonut.
- Mä olen ruvennut etsimään töitä. Ratsastuksenopettajia vaan haetaan tosi vähän tähän aikaan vuodesta, Irpo oli sanonut ja pudistanut lohduttomasti päätään. – Mä alan miettiä, että jos lähtis jonnekin ulkomaille. Haluatko sä ostaa kelvollisen hevosen?
- Ei kiitos, sanoin ja mietin, mitä tekisin sitten, kun tulisi liian pimeä ratsastaa muualla kuin valaistuilla kävelyteillä, mistä saisi todennäköisesti sapiskaa tai jäisi mopolapsien alle. Aloin vihjailla Annille, että ehkä hänen kannattaisi ruveta kyselemään uutta tallipaikkaa.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   8.10.10 14:39:31

flunsku-flansku tykkäs tästä pätkästä kovin. Tää on vaan niin hirmu kiva, kun tän vois kuvitella olevansa oikeesti tapahtunutta. Tää on jotenkin niin kivan arkinen :)

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   8.10.10 15:01:41

ihanaa ku Alissa on alkanu ratsastaan Kodiakia =) elän nyt toivossa et toi juttu Kasimirin kanssa kuivuu kasaan ja Valto tulee kehiin :p

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.10.10 20:19:57

Elämä on enimmäkseen arkista :D
Toinen pätkä viikonlopun alun kunniaksi!
-----------
Kun syyskuuta oli mennyt muutama viikko, tarkistin pankkitilini, vyötin kupeeni ja aloin kysellä viikonlopputöitä. Jessihän oli kyllä kesällä puhunut taskurahasta ja opintoavustuksesta, mutta hän oli tainnut unohtaa sen, enkä aikonut muistuttaa ellei olisi ihan pakko. Työnhaku oli onneksi melkein yhtä kivutonta kuin keväällä, numeroni otettiin kesätyösairaalassani talteen ja minulle soitettaisiin, jos jollain osastolla tarvittaisiin sijaista. Siitä rohkaistuneena soitin toiseenkin sairaalaan, siihen, joka oli ihan solukämppäni vieressä, ja pääsin sinnekin kirjoille. Se tuntui jo tarpeeksi turvalliselta ja jätin puhelinmyyntifirman sikseen, ainakin toistaiseksi. Mustaojalla käynnit saisivat lyhentyä huomattavasti mutta minkäs teit. Enhän minä siellä enää asunut. Ajatus tulevista palkkapusseista oli helpottava ja soitin Kasimirille kysyäkseni, huvittaisiko häntä juhlia uusia työpaikkojani tapaamisen merkeissä.
- Huvittaisi, mutta tänään ei käy, hän sanoi. – Mä meen pelaamaan squashia yhden kaverin kanssa ja sitten yhdelle. Tai jos sen jälkeen?
- Näh, joku toinen päivä kelpaa oikeen hienosti, vakuutin. En halunnut lähteä enää kovin myöhään kaupungille, parhaassa tapauksessa keskeyttämään, jos Kasimirin ja kaverinsa yhdet venyisivätkin vaikka kolmeksi. Mieluummin menisin nukkumaan ajoissa.
- Sä olet aarre, Kasimir vakuutti ja jatkoi tapansa mukaan valelemalla ylleni suloisia kohteliaisuuksia, kunnes minun oli pakko nauraen keskeyttää.
- Kiitos, kulta, säkin olet ihan sairaan ihku, mutta nyt mun pitää juosta että ehdin saada ees sämpylän. Mä olen tuhlannu ruokatuntini puhelimessa.

Minulla oli muutama poikittainen reittivaihtoehto päästä koululta kotiin, mutta helpointa oli kiertää keskustan kautta, joten sitä yleensä käytin. Hyppäsin ratikasta Lasipalatsin edessä ja kävelin bussipysäkille. Tänään törmäsin matkalla tuttuihin kasvoihin, kun Veera juoksi viime tingassa suojatien yli ja tupsahti melkein syliini.
- Sori! Hei! Se oot sinä! hän huohotti.
- Se olen minä, myönsin. – Mikä kiire sulla on?
- Ei enää mikään, halusin vaan kadun yli. Sä kuulemma muutit pois Tirpan luota.
- Joo, sanoin. Ei tuntunut tarpeelliselta ruveta selvittämään syitä, ja varmaan Veera oli jonkun version jo kuullutkin.
- Onko sulla kiire? Tuu mun kanssa kahville tai jotain. Mun piti tavata Ruska Mamassa, mutta se laitto just viestiä, että se myöhästyy, Veera pyysi.

Arvoin hetken, mutta päätin suostua. Pääsisin sittenkin purkamaan jollekulle iloani työpaikoista.
- Mutta en mä tiedä, viitsinkö mä kävellä Mamaan asti kahville, epäröin.
- Mutta Ruska ei tienny, paljonko se myöhästyy. Jos se sitten ehtiikin sinne ennen mua, Veera sanoi räpäyttäen silmiään hätääntyneesti.
- Oisko se niin kamalaa? töksäytin. Pelkäsikö Veera tyttöystäväänsä? – No, sama se, en mä siihen matkaan tuuperru.

Tunsin itseni avarakatseiseksi kosmopoliitiksi poiketessani noin vaan homokuppilaan kahville, paitsi että otinkin teetä Veeran seuraksi. Se näytti ja tuoksui niin hyvälle.
- Sääli Tirppaa, Veera huokaisi, kun olimme istuneet mukavasti alas.
- Onko sille sattunut jotain? kysyin miettien, koska olin nähnyt Natan viimeksi. En ollut ainakaan kuullut mitään Tirpasta.
- No ei muuta kuin sinä.
- Minä? Ei sitä mun takia tarvitse sääliä, sanoin enkä voinut hallita pientä punastumista. Kaduin jo, että olin tullutkaan.
- No kun se niin toivoi, että teistä tulisi jotain.
- Ei meistä ollu ikinä mitään tulossa! En mä välitä tytöistä – mulla on poikaystävä, sanoin jämäkästi saadakseni tämän puheenaiheen mahdollisimman pian päätökseen.
- Niinkö? Mä ihan luulin… tai ehkä mä käsitin väärin, Veera huokaisi siihen malliin, että oli tottunut käsittämään asioita väärin ja usein myös saamaan haukut siitä. Hän säälitti minua.
- Tirpan tuntien sun ei ole tarvinnu käsittää mitään väärin. Se ei taida ihan aina pysyä tarkasti totuudessa, tuhahdin.
- No se on kyllä totta. Mä luulin, että teillä oli jotain juttua.
- Ainoa juttu oli se, että Tirppa yritti laskuhumalassa lähennellä mua. Sen takia mä muutin poiskin, sanoin lopullisesti ja aloin kertoa työpaikoistani. Veera ymmärsi vihjeen ja lakkasi puhumasta Tirpasta. Hän kertoi sen sijaan juttuja omalta työpaikaltaan Sokoksen kodintarvikeosastolta, kunnes Ruska tuli ja nousin lähteäkseni.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   9.10.10 01:13:37

Oi voi Tirppasta =/

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   9.10.10 10:32:43

tölkki mee pokaa se?

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   9.10.10 10:48:50

Kasimir on noin satatuhatta kertaa parempi ku Juhana mut odottelen täällä et Kasimirista tulis esiin jotain jänniä uusia puolia ;P

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.10.10 13:29:30

- Mihin sulla on kiire? Jää meidän kanssa istumaan iltaa! Ruska karjui.
- En, mulla on kaikki koulukamat mukana ja mulla on kouluhommia tehtäväksi, selitin.
- Mikä pinko, Ruska nauroi, mutta se oli hyväntahtoista naurua. – Oikeesti. Mulla on synttärit kohta, me suunnitellaan niitä. Sä näytät siltä, että sulla vois olla hyviä ideoita.
- Tuskinpa vaan, tuumin.
- Mitä ideoita niihin nyt tarvii, kun tullaan vaan tänne ja juodaan kaljaa, Veera ihmetteli ja Ruska mulkoili hänet hiljaiseksi.
- Tuu sitten ainakin tänne juhlimaan perjantaina! Ruska vaati.
- Mä menen varmaan kotiin viikonlopuksi, ellen mee töihin, sanoin ja otin laukkuni.
- No, tiedät missä bileet on, jos muutat mielesi!

Minulla ei ollut aikomustakaan mennä Ruskan bileisiin – en aikonut mennä Mamaan enää ikinä ilta-aikaan, tai en ainakaan lähiaikoina. Edelliskerta hävetti edelleen ja mitä minä siellä tekisinkään? Mustaojalle en kuitenkaan lähtenyt viikonlopuksi, sillä minulle tarjottiin lauantaiksi naapurisairaalassa iltavuoro, joka todennäköisesti jatkuisi sunnuntaina aamuvuorolla. Yritin asennoitua perjantai-iltaan yksin kaupungissa pelkästään innokkaasti, hyvänä tilaisuutena lukea lähestyvään tenttiin tai ainakin rentoutua. Kasimir oli menossa kämppiksensä kanssa tämän vanhempien mökille valmistelemaan sitä talven tuloon ja minun kämppikseni olivat menossa kuka minnekin. Sanna aikoi kaupungille bilettämään ja Rianoora, joka oli ruvennut puhumaan minulle ystävällisemmin Lauran päästyä muuttamaan omaan soluun, lähti viikonlopuksi kotiin. Natasta en tiennyt muuta kuin että jos hän oli kotona, hän varmaan nukkui, kun oli niin hiljaista. Se sopi minulle hyvin, rauha ja hiljaisuus.

Olin tulla hulluksi jo tunnissa. Rauha ja hiljaisuus oli kyllä ihanaa, mutta minä olin alkanut miettiä seuraavaa työpäivää, miten löytäisin oikealle osastolle ja miten pärjäisin. Minua tuskastutti suunnattomasti moinen tyhjän stressaaminen, kun tiesin, että pystyisin tilanteen tullen loistavasti löytämään perille ja toimimaan niin kuin piti. Koska minusta oli tullut tällainen turhan jännittäjä? En vaan jotenkin osannut lopettaa sitä ja päätin lähteä kävelylle sairaala-alueelle. Ehkä tyyntyisin, kun saisin selville, mihin rakennukseen ja mistä ovesta minun pitäisi mennä.

Kiersin koko hemmetin alueen ja ohitin vain suljettuja portteja. Se ei parantanut mielialaani juurikaan ja mietin vähän tunkeutua lävitse orapihlaja-aidasta. Lopulta löysin pääportin, joka oli suunnilleen vastakkaisella puolella sairaala-aluetta ja siitä olisin päässyt sisään. Sitä kuitenkin hallitsi vartiointiliikkeen auto ja vartija, joka istui kopissa portin pielessä. Hyvät hyssyrät, oliko hän täällä katsomassa, ettei vandaaleja päässyt alueelle vai etteivät potilaat päässeet ulos? Kopin seinässä oli kuitenkin alueen kartta ja pysähdyin katsomaan sitä. Jos löytäisin siitä huomisen työpisteeni, voisin palata levollisin mielin kotiin.
- Voinko mä auttaa? kumartui vartija kysymään. Hänellä täytyi olla kauhean tylsää, jos hän tarjoutui vapaaehtoisesti harjoittamaan asiakaspalvelua. Ainakin minun mielikuvani vartijoista oli aika nyreä.
- Et, mä vaan katsoin, että missä päin mun huominen työvuoro on, selitin toivoen, ettei hän luullut minun yrittävän murtautua lähimpään lääkevarastoon.
- Mikä osasto?
Sanoin osaston numeron, sillä muu olisi tuntunut epäilyttävältä ja poju – tuskin minua vanhempi – osoitti etuoikealle mäkeen.
- Tuolla, toinen talo. Sen puolen portti on lähempänä, mutta se on jo kiinni tähän aikaan illasta.
- Kiitos, sanoin ja lähdin jatkamaan matkaa. Tunsin itseni idiootiksi.

Tirppa seisoi ovemme takana soittamassa ovikelloa, kun ehdin sinne asti. Hän näytti hiukkasen hurjistuneelta, kunnes huomasi minut.
- Voi, mä voisin halata sua! hän huudahti.
- Älä edes harkitse, kielsin ja avasin oven. Tirpan kanssa sentään tunsin olevani niskan päällä ja se oli hyvä tunne.
- Onko Nata kotona?
- Miten mä voisin tietää? Sä olet ollu tässä kauemmin kuin minä. Miten sä olet päässy rappuun?
- Tavalliseen tapaan. Nata lupasi lainata mulle vähän rahaa, mutta nyt se ei vastaa puhelimeen eikä avaa ovea.
- Mä en ole nähny sitä tänään, sanoin ja päästin Tirpan sisään. Hän meni suoraan sisarensa huoneen oven taakse ja kokeili kahvaa, mutta se oli lukossa.

- Perhanan perhana, Tirppa puuskahti ja istui niille sijoilleen.
- Mikä nyt on noin kamalaa? kysyin alkaen tuntea lievää kiinnostusta ja jopa myötätuntoa.
- Mä olen ihan persaukinen ja mun piti mennä Ruskan synttäreille.
- Ai niin ne.
- Ei sulla olisi lainata yhtään? Hei, sähän tulet kanssa! Tirppa innostui ja kömpi pystyyn.
- Mä en ole lähdössä minnekään ja kai säkin voit kerran elämässäsi kokeilla, millasta on kapakassa selvinpäin? Sitä paitsi ei mulla ole kuin tyhjä lompakko.
- No voisinkin, hitto vie, mutta kun mä en pääse sisään! Sinne maksaa perjantaisin! Tuu ja piffaa mut sisään ja mä maksan sulle heti, kun mä saan Ruskan käsiini! Tirppa pyysi.
- Ei, sanoin.
- Voi, ole nyt ihminen! Ruska on mun suunnilleen paras ystävä maailmassa ja se lainaa mulle kyllä rahaa! Mun on pakko päästä sinne!

Tirppa aneli aikansa ja minä tavallaan nautin siitä, vaikka tiesin hänen murentavan puolustustani koko ajan. Jopa lähteminen Tirpan kanssa käymään Mamassa olisi hauskempaa kuin mehustua täällä yksin.
- Okei, sanoin lopulta. – Mä tulen ja maksan sut sisään ja otan ehkä yhden kaljan – jonka sä tarjoat mulle. Sitten mä tulen kotiin, nukahdan ja nukun hyvin aamupäivään asti ja lähden töihin.
- Alissa, sä oot niin paras! Tirppa hihkaisi ja halasi minua nopeasti. Se oli vain ilahtunut ja kiitollinen halaus, jota hän taisi itsekin kavahtaa, joten en pitänyt sitä pahana huolimatta siitä, mitä Veera oli tavatessamme sanonut.

Viivyin bileissä pari tuntia enimmäkseen jutellen Veeran kanssa. Sen jälkeen lähdin hyvillä mielin kotiin, sillä suoraan sanoen minun oli tehnyt mieli jäädä tanssimaan ja iloitsin, kun pystyin vastustamaan moista heikkoutta. Palkinnoksi sain oitis unta ja viikonloppu alkoi sujua paremmin. Töissä sujui kelvollisesti, vaikka raskasta se oli, kun kyseessä oli miesten vuodeosasto ja käännettäviä, nostettavia ja syötettäviä oli monta kymmentä. Lauantaina minulla ei ollut nukkumisvaikeuksia ja sunnuntaina, kun tulin toisesta vuorostani, nukahdin myös sunnuntailisien ihana kuva silmissäni. Minusta oli pidetty siellä ja he olivat kysyneet, saisivatko soittaa toistekin. Se tuntui hyvältä.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   9.10.10 15:01:15

Voi Alissaa, kun sillä käy tuuri töiden suhteen. Onneksi mullakin käy töissä aika hyvin tuuri, kun lisäöitä saa aina kun haluaa suunnilleen :)

Lisää?

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   9.10.10 16:05:25

des, ei se oo oikein mun makuun, mutta mä myötäelän sitä tässä asiassa sujuvasti.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   9.10.10 18:19:07

tölkki mä jo mietinkin et ei se oo yhtään sun tyyppinen.

mäkään en kyl o ikinä käyny mamassa. toisaalta tähän vaikuttaa kyl myös se et oon kuullu juttuu, et niil on pahaa viinaa. siitä menee kuulemma kuuppa niin sekasin ettei tiiä mistä putkasta ittensä aamulla löytää ,)

(tai no, koska ny ylipäänsä olisin ollu missään..)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.10.10 19:08:54

Des, mennään joskus!

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   9.10.10 20:07:58

tylsääääääää :< jatkoa jooooko?

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   9.10.10 20:10:55

Sennnu joo!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   9.10.10 23:18:25

Hihihibuah :D
Osu silmiin toi otsikko ja ei, tää ei ollu treffikutsu :D Mut ekskursiolla vois käydä!

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   10.10.10 01:45:07

Joo sieltä voi päätyä vaikka ja minne o_O kotiin, toisen kotiin tai jonnekin IHAN muualle.. Mut yläkerrassa on kiva tiski =P

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   10.10.10 13:52:59

Sennnu kiltti piristä mun kokeisiinluku päivää joookoo?:))

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   10.10.10 13:56:35

11. I wanna do bad things with you
Syksyissä ei yleensä ollut minun mielestäni mitään vikaa. Koulun alkaminen oli aina ollut jännittävää ja se oli kantanut jopa kuukauden tai pari kohti pimeyttä. Sitten olikin jo aika ruveta miettimään joulua ja joululahjoja, jotka nekin olivat kivoja asioita. Varsoja alettiin pikkuhiljaa vierottaa ja ne kaipasivat ylimääräistä paapomista ja opettamista. Ehkä minua tänä syksynä masensikin varsojen puuttuminen? Ehdin käymään Mustaojalla paljon vähemmän kuin olisin toivonut sen jälkeen, kun olin päättänyt ruveta tekemään töitä. Sinänsä kivoja töitä, pidin siitä, miten tulin aina pelastavana enkelinä kun osasto olisi muuten ollut alimitoitettu. En tietysti osannut paljon, mutta opin koko ajan ja sain paljon anteeksi pelkän läsnäoloni vuoksi.

Tänä syksynä olin epämääräisen ahdistunut. Ehkä se johtui siitä, että tämä oli ensimmäinen syksyni Helsingissä, vaikka edellissyksykin oli ollut rankka pitkine matkoineen. Tai sitten siitä, että olin suhteellisen yksin. Olinhan löytänyt Juhanan aika pian muuttoni jälkeen ja hän oli tehokkaasti täyttänyt vapaa-aikani siitä lähtien. Kasimirista ei ollut täyttämään sitä tyhjyyttä, enkä olisi edes halunnut niin. Hän oli se hiukan etäinen, toisaalta hyvin läheinen henkilö, joka toi elämääni häivähdyksen romantiikkaa silloin, kun tapasimme. Hän ei kuulunut arkipäivään, hän oli juhlaa.

Me tapailimme edelleen kaupungilla ja toimimme toistemme seuralaisina sellaisissa opiskeluun liittyvissä pippaloissa, joihin sellaisia sopi viedä. Se oli hyvä järjestely, sillä en ollut saanut hyvästä alusta huolimatta sydänystäviä ensimmäisen päivän juttukavereista. Ryhmätyökavereita, kyllä, lounasseuraa, mutta enempään ei kemioissamme ollut aineksia. Meitä oli kuitenkin paljon ja tarkistamatta oli monta kymmentä potentiaalista ystävää. Kämpilleni Käpylään saati kotiin Mustaojalle en ollut Kasimiria vienyt, enkä myöskään ollut käynyt hänen luonaan. Sen sijaan aloimme tuntea Helsingin rantakadut aika hyvin. Meri tuntui vetävän Kasimiria puoleensa.

- Joko te olette olleet sängyssä? Danni kysyi minulta.
- Me ei liikuta paikoissa, joissa ois sänkyjä.
- No ei siihen aina sänkyä tarvitakaan.
- Ei assan vessakaan paljon houkuttele! Ei mulla ole mitään kiirettä heittäytyä seksisuhteeseen, sanoin ylevästi.
- Joko sä taas rupesit uusioneitsyeksi? Varo vaan, sä kasvat kohta umpeen, Danni tuhahti.
- Ei kai ihmisen tarvitse kaikkien kanssa harrastaa seksiä? Vai hyppäätkö sä aina ensi silmäyksestä petiin?
- Riippuu silmäyksestä, Danni nauroi.
Kieltämättä hän antoi minulle ajattelemisen aihetta. Mitähän Kasimir mahtoi siitä asiasta ajatella? Me emme keskustelleet aiheesta, sillä se ei ollut tarpeellista, kun vaelsi pitkin syksyisenharmaata
Kaivopuiston rantaa tai kävi viinilasillisella elokuvan jälkeen.

Lokakuussa alkoi sade, joka ei osoittanut mitään taukoamisen merkkejä moneen päivään. Se tappoi jopa Kasimirin innon katsella merta ja yhtenä iltana kastuimme pahan kerran yrittäessämme. Oli vähän aikaa näyttänyt kirkkaammalta, mutta vain sen aikaa, että olimme ehtineet pois ydinkeskustasta.
- Mennään mun luokse kuivattelemaan, Kasimir ehdotti, kun olimme puolijuoksua pelastautuneet ratikkapysäkin katoksen alle.
- Mä en ole koskaan käyny siellä, huomautin.
- Toinen hyvä syy, hän hymyili ja painoi suukon märälle otsalleni. Edelleenkin se värähdytti.
- Mennään sitten, myönnyin.

Kasimir ei asunut virallisessa opiskelija-asunnossa vaan jakoi kaksion jonkun kaukaisen sukulaisen kanssa, sen verran tiesin jo etukäteen, mutta en ollut osannut odottaa, että kämppä olisi niin mukava. Se oli kuin oikea koti ja vaikka huoneita oli vain kaksi, olohuoneen puutteen korvasi iso tupakeittiö.
- Vau, sanoin nähdessäni sen.
- Niin, tää on kiva. Tuo sun märät vaatteet tänne. Ne kuivuu äkkiä täällä, Kasimir sanoi kylpyhuoneesta.
- Nää vaatis kuivausrumpua, sanoin murheellisesti riisuen vettävaluvan takkini ja katsoen läpimärkiä housujani. Paitanikin oli kastunut, vaikka takkini piti olla vedenpitävä.
- Onnistuu sekin, riisu pois vaan.
- Mä en ajatellu ruveta oikopäätä strippaamaan alusvaatteisilleni. Mitä sun kämppiskin sanoisi jos paukahtaisi paikalle, nauroin.
- Mä haen sulle jotain kuivaa, Kasimir lupasi ja ripusti oman takkinsa patterin päälle. Hän toi minulle T-paidan ja verkkarit ja käski laittaa märät vaatteet suoraan kuivuriin. Tottelin kainostelematta kummemmin, sillä hän itse vetäytyi eteisen puolelle pois näkyviltä ja vaatteiden kahinasta päätellen ryhtyi samaan hommaan.
- Voiko tulla? hän kysyi hetken kuluttua.
- Voi, sanoin ja sidoin verkkareiden vyönauhaa niin, että ne pysyivät ylhäällä. Kasimir astui sisään ja väänsi kuivausrummun päälle.
- No niin. Haluatko sä jotain kuumaa juotavaa?
- Joo, ja kuivat sukat, jos sulla ois vielä semmosia. Sun kämppis ei taida olla kotona?
- Ei taida, Kasimir sanoi ja meni keittiöön. – Teetä vai kahvia? Istu alas, mä haen sulle sukat kohta.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   10.10.10 17:33:38

Miksköhän me ei Antin kanssa käydä kävelyillä... Varmaan siks, että touhutaan aina kaikkea muuta.

Hieno pätkä, jotenkin virkistävä pätkä, vaikka mä oonkin edelleen ihan töötpiupiupokspoks.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   11.10.10 12:46:21

Istuin puusohvalle, joka oli pöydän toisella puolella ja nostin kylmät varpaani pehmusteelle myös, kunnes Kasimir toi minulle huopuneen parin villasukkia. Joimme kupilliset höyryävää teetä ja sitten Kasimir sanoi:
- Mutta ei kai me tähän jäädä istumaan. Tuu ihmeessä peremmälle.
- Tietysti, sanoin ja katsoin, miten hän nosti mukimme tiskikoneeseen, sitten menimme hänen huoneeseensa. Se näytti yhtä vähän opiskelijakololta kuin muukin asunto. Siellä oli sänky, tietenkin, pieni pöytä ja hyvin täyteen ahdettu kirjahylly. Kirjoja siinä ei ollut kovin paljon, vaan lähinnä kodinelektroniikkaa. Yksi seinä oli vaatekaappeja ihan niin kuin minullakin ja niiden vieressä olevan vaatekasan alla oli todennäköisesti tuoli, ehkä jopa nojatuoli. Seinällä oli vain pari kehystettyä taidejulistetta eikä muuta. Kasimir napsautti CD-soittimen päälle ja esitteli minulle huonekalut.

- Tossa on mun makuuhuone ja vaatehuone – hups, se on vähän sekasin. Kirjasto ja työhuone on tässä.
– Entä olohuone? kysyin ja silmäilin niitä muutamaa hyllyä, joilla oli kirjoja. Suurin osa oli koulukirjoja, mutta oli siinä muutama romaanikin.
- Sitä ei ole, niin että makuuhuone on yhdistetty olohuoneeseen, hän sanoi ja pisti kätensä ympärilleni. Tunsin hänen hengityksensä hiuksissani, mutta olin keskittyvinäni kirjoihin. Jos olisimme olleet Ruttopuistossa tai Kaivopuiston rannassa, olisin kääntynyt ja suudellut häntä, mutta täällä tilanne oli vähän toinen ja minun piti sulatella sitä. Iso sänky oli liian hallitseva ja vihjaileva, joten vedin yhden kirjoista hyllystä ja selailin sitä.
- Oletko sä kiinnostunut länsimaisen oikeusjärjestelmän historiasta? Kasimir kysyi ääni naurua kehräten.
- Miksen olisi? kysyin vakavana, mutta inhottava, jäykistelevä olo meni ohi, kun tunsin hänen puhaltavan niskaani. Pistin kirjan pois ja käännyin halaamaan häntä. – Mä olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Vieläkö sä pyydät mut peremmälle, vai pitääkö meidän seistä tässä kirjastossa loppuilta?
- Käy ihmeessä olohuoneeseen, Kasimir sanoi ja viittasi kohden sänkyä.

Istuin keskelle petiä risti-istuntaan ja Kasimir tuli minua vastapäätä kurottaen antamaan minulle suukon, mutta ei siitä mennyt edes minuuttia, kun olimme pitkällämme ja toistemme tiukassa halauksessa.
- Mitä nyt tapahtuu? kysyin.
- Mitä sä haluat tapahtuvan? Kasimir kysyi ja silitti hiuksiani.
- Mä en tiedä… tavallaan musta tuntuis pahalta rakastella sun kanssa vain, koska siihen ois tilaisuus. Tai siis, pitäisi siihen kai muitakin syitä olla? sanoin hiukan ahdistuneena.
- Ei meidän tarvii. Vaikka kyllä mulla on paljon muitakin syitä. Eikö sulla ole?

Minulla oli. Olin vain tarvinnut pari sanaa pistämään asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
- Sä olet seksikkäin mies, jonka mä olen tavannut ja sä olet pistänyt mut hyrräämään siitä lähtien, kun me nähtiin Hangossa kesällä, tunnustin.
- Siitä on ikuisuus, Kasimir sanoi näyttäen tyytyväiseltä.
- Niin onkin. Äläkä muistuta mua siitä, että mä seurustelin vielä sillon.
- Eihän sillon mitään tapahtunut.
- Ei ainakaan mitään erikoisempaa kuin mitä sille tapahtui, kun se oli reissussa ilman mua, sanoin katkerasti ja kerroin Kasimirille, miten Juhana oli rakastunut Anuunsa ja kertonut siitä minulle, kai kuvitellen, että onnittelisin häntä.
- Mikä vítun idiootti se oikeen oli? Kasimir kysyi ennestäänkin tummat silmät musteten kiukusta.
- Eiköhän se ollut nimenomaan vítun idiootti. Ei puhuta siitä enää.

Sitten me rakastelimme ja pitkän tauon jälkeen se oli jotenkin katkeransuloista, mutta ehdottomasti ihanaa. Minua häiritsi vain se, että kesken kaiken kuulin ulko-oven käyvän ja hetken ajan olin järjettömän kauhun vallassa, kun ajattelin, että Kasimirin pikkuserkku, vai mikä se nyt olikaan, paukkaisi sisään vaihtamaan kuulumisia.
- Ei se tule tänne, Kasimir vakuutti. – Eikä se kuule mitään, musiikki on ihan tarpeeksi kovalla.
- Eikö varmasti tule? kysyin valmiina sukeltamaan peiton alle, jos joku avaisi oven ja kysyisi, oliko talossa maitoa tai jotain vastaavaa.
- Ei, Kasimir sanoi ja suuteli minua. Minä en ollut ihan vakuuttunut, mutta päätin uskoa häntä. Hän kuulosti hyvin vakuuttavalta ja sitä paitsi halusin olla siinä, halusin jatkaa sen tekemistä, mitä teimme. Ruumiini tuntui äärimmilleen venytetyltä kuminauhalta, joka oli jo alkanu väreillä kireyttään ja joka kohta pääsisi irti kuin olisin ollut ritsa, jolla joku ampui. En ollut kertaakaan Juhanan kanssa tuntenut kuin aavistuksia sellaisesta tunteesta, joten kyyneleet alkoivat valua silmistäni, kun sisäinen vaijerini lopulta löystyi ja rentouduin.
- Et kai sä itke? Sattuiko sua? Kasimir kysyi hätääntyneenä ja rakastin häntä sen vuoksi.
- Ihan päinvastoin, nyyhkäisin ja nauroin yhtaikaa. En halunnut ikinä enää liikahtaa siitä mihinkään. Sillä hetkellä elämä tuntui täydelliseltä. Pidin siitä, miten Kasimir silitti selkääni ja pidin siitä, miltä hänen ihonsa tuntui, kun silitin häntä. Se oli yksinomaan onnellinen hetki.

Lähettäjä: Tigerlily_ 
Päivämäärä:   11.10.10 14:36:18

Olis hei mullakin jotain ton tyyppistä joskus, mitä tossa lopussa on.. :/

Tiksu täytti 18v perjantaina, otti tatskan lapaan ja ryyppäsi lauantain kärsien krapulaa eilen ja tänään. Koulu alkoi Paasikivi-opistolla 13.10 ja mä istun Luolavuoressa, prkl. Ei jaksa mennä sinne, eilen vasta raahauduin raumalta Turkuun, on tää elämä niiiiin hanurista.

Onko täällä turkulaisia? Mä voisin haluta turustaki kavereita, ku ei viel oikee yhtää.. :D

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   11.10.10 15:17:26

No awwistapawwista, menipäs tämä nyt söpöilyksi! Kivaa kun Alissaa tuntuu onnistavan :)

Lähettäjä: Ra 
Päivämäärä:   11.10.10 16:00:40

Tigerlily: meikä on Turusta ! Itseasiassa asun sun koulumatkan varrella :)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   11.10.10 16:35:22

Awwwwwww! Nyt tää sekos... Siis kääks.. Apuva, ei oo totta.. Mä en osaa enää kommentoida.

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   11.10.10 16:37:20

Kivoja vertauksia ja mä tykkään väliotsikosta!

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   11.10.10 17:05:30

Jatkoa :) ja Kasimirista ois kiva kuulla enemmänkin :P

Lähettäjä: Tigerlily_ 
Päivämäärä:   11.10.10 21:11:56

Ra, kiva juttu! :D Kasimir on kyllä jotenki nii ihana. :)

Lähettäjä: elwaen- 
Päivämäärä:   11.10.10 21:33:10

aww Kasimirin pisteet nousi taas =) ihana! jatkoa joooooko

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   11.10.10 22:15:29

"Lähettäjä: Aivokana
Päivämäärä: 11.10.10 17:05:30

Jatkoa :) ja Kasimirista ois kiva kuulla enemmänkin :P"

Mä en halua kuulla Kasimirista liikaa, ettei siitä mene maku :D

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   11.10.10 22:29:13

Olenko mä ainut joka ei tykkää Kasimirist? :D

Lähettäjä: Clove 
Päivämäärä:   11.10.10 22:53:04

Ramona: Et. :D

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   11.10.10 23:04:57

Huhhuh! Mie en vaan siedä. Vaikka onhan se hyvä jos Alissa on onnellinen. :3

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.10.10 00:41:47

Kertokaa nyt ihmeessä, mikä Kasimirissa mättää!

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   12.10.10 09:39:15

Sennnu rakas, saiskos tää lohtupätkää, kun tää meni ja tippu kaverin 180cm koulutykiltä eilen ja telo ittensä? Ja siilikin on koulussa? Ja homovauva tallilla muhkuilemassa (hitsi ku ei oo rahaa, ei voi mennä touhuilemaa homovauvan kanssa).

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   12.10.10 11:11:51

Eikai Kasimirissa mun mielestä mikään mättää, mutta ite ainakin kerkesin ihastua niin siihen Valtoon :D

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   12.10.10 11:21:54

Ei musta Kasimirissä mätä mikään, ihan hauska kaveri, vähän kiiltokuvamainen mutta tekee hyvää Alissalle just nyt. Kunhan et vaan tee siitä sellasta mr. täydellisyyttä niinku Vesq.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.10.10 13:23:06

No hätä, ei se oo täydellinen...
-----------

Valitettavasti se ei voinut jatkua ikuisuutta, vaan minulle tuli kylmä.
- Mä palelen, sanoin heikosti.
- Mennään peiton alle. Jää yöksi.
- Tiedä siitä, naurahdin, mutta siirryin sen verran, että Kasimir sai kiskottua päiväpeiton päällemme.
- Sä olet niin suloinen, että mä voisin syödä sut, hän sanoi ja sitten höpöttelimme vähän kaikenlaisia samantyyppisiä höpsötyksiä, kunnes aloin tulla levottomaksi.
- En mä voi jäädä tänne, mun pitäis sitten mennä aamulla toiselle puolelle kaupunkia hakemaan koulutavarat ja vaihtamaan vaatteet, sanoin.
- Noustaan kuudelta? Mä tulen sun mukaan, jos haluat.
- Et tule, sanoin ajatellessani, mitä kämppikseni sanoisivat, jos Kasimirin näköinen nuori mies kävelisi sisään siihen aikaan aamusta. Tuskin he muuten panisivat hanttiin, mutta kaikilla heillä olisi siihen aikaan aamusta vielä tukka pystyssä ja unipussit meikkaamattomien silmien alla. He eivät ikinä antaisi minulle sellaista anteeksi.

- Mitä vaihtoehtoja meille sitten jää?
- Semmonen, että mä lähden nyt kotiin, sanoin. Tavallaan halusin jäädä, kovastikin, mutta enemmän halusin omaan rauhaani ja mitä pikemmin, sitä parempi. Minulla oli hyvin paljon ajattelemista, etenkin, kun olin ollut kuulevinani, että Kasimir oli mutissut jotain rakastamisesta viimeisessä lauseessaan.
- Mutta jos mä en päästä sua.
Se oli ehkä tarkoitettu kiintymyksenosoitukseksi, mutta sai minut pongahtamaan pystyyn.
- Miksi sä luulet, että sä voisit pidätellä mua? kysyin terävästi ja tajusin vasta Kasimirin loukkaantuneesta ilmeestä, että olimme puhuneet eri kieltä.

- Mä luulin, että sä tykkäät musta, hän mutisi. Minun teki heti mieli vakuuttaa ellei nyt sentään ikuista rakkautta niin ainakin suurta kiintymystä. Onneksi pääni toimi sen verran vikkelästi, että totesinkin sen ainoaksi oikeaksi reaktioksi.
- Niin mä tykkäänkin! sanoin ja asetuin hellän varovaisesti puoliksi hänen päälleen.
- Mikset sä sitten halua jäädä tänne?
- Koska… jos me ollaan koko yö yhdessä niin koska me sitten tavataan seuraavan kerran, kun ollaan nyt vietetty niin paljon aikaa yhdessä? Tammikuussa? kysyin, puoliksi leikilläni mutta osaksi tosissani.
- Mua ei haittaisi vaikka heti huomenna. Mua ei oikeastaan haittaisi, vaikka ei poistuttais tästä sängystä ennen kuin ylihuomenna, Kasimir sanoi.
- Mä en voi lintsata luennoilta huomenna, sanoin ajatusteni säntäillessä ja miettiessäni, mitä kaikkea minulla seuraavana päivänä olikaan kuunneltavana.
- Mä voin. Mä voisin tulla sun mukaan sun luennoille, Kasimir ehdotti. Hän oli kertakaikkisen hellyttävä ja suloinen, sillä hän näytti niin vilpittömältä. Päätin, ettei minulla ihan vielä ollut niin kova kiire.
- Sua tuskin kiinnostaa solubiologia, sanoin hellästi.
- Yhtä paljon kuin sua lainsäädäntö.
- Entä jos se kiinnostaa mua ihan oikeasti?

Höpötimme vielä vähän aikaa, mutta sitten Kasimir nosti päänsä tyynystä valppaan näköisenä.
- Kuivausrumpu piippaa. Mä menen hakemaan meidän vaatteet.
- Mä voin mennä, sanoin kiireesti, sillä halusin vessaan muutenkin.
- Ja mulla ois nälkä, Kasimir sanoi. – Mentäskö puolittamaan yks pizza tossa lähikuppilassa? Ne on ihan hyviä.
Huomasin, että minullakin oli nälkä, kovastikin.
- Mennään vaan, sanoin ja kömmin seisaalleni etsimään paitaa, jonka olin aiemmin saanut.

Olin jo unohtanut, ettemme olleet asunnossa kahdestaan ja säpsähdin, kun näin lihavahkon nuoren miehen istuvan syömässä. Hän ei näyttänyt ollenkaan hämmästyneeltä, ainoastaan uteliaalta, joten tervehdin häntä iloisesti kuin kävelisin joka ilta puolipukeissa vieraissa asunnoissa. Luojan kiitos olin ottanut edes paidan! Menin kylppäriin, kävin vessassa ja tyhjensin kuivausrummusta vaatteet, jotka nyt olivat ihanan lämpimiä. Takkini ei ollut yhtä hyvässä jamassa, vaikka roikkuikin lämpimällä pyyhetelineellä. Jätin sen siihen toistaiseksi ja palasin Kasimirin huoneeseen taas hymyillen syövälle pojalle. Nyt vasta huomasin, että oven kädensijassa roikkui yksinäinen musta sukka. Nappasin sen mukaan vaateläjään ja astuin sisään.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   12.10.10 15:48:31

Miten se sukka on pysyny siinä, jos se on avannu sen oven tullessaan sieltä huoneesta ulos?

No jaa.. Samahan se on. Tää oli kyllä hjuva piristyspätkä, vaikkakin ehkä vähän tylsä.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   12.10.10 18:03:32

Tänään toinen pätkä sen kunniaksi että vihdoin sain kotiin netin? :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.10.10 23:38:33

whisky. ooksä kirjotellu enää mitään? Muistan, et tykkäsin sun jutuista1
---------------
Kasimir oli jo pukeutunut löysiin, mutta siisteihin samettihousuihin ja korkeakauluksiseen poolopaitaan. Hän näytti syksyiseltä.
- Älä katso, komensin, kun aloin vaihtaa lainakamppeita omiin vaatteisiini.
- Alissa, ootko sä nyt vähän hassu? Kasimir kysyi. Olin, tietystikin. Hän oli juuri nähnyt minut ilkosen alastomana, ellei sitten ollut huomaamattani pitänyt silmiään koko ajan kiinni.
- Silti, sanoin ja huokaisten hän totteli. Minuutissa olin valmis ja kumarruin antamaan hänelle suukon otsalle. – Valmis. Mennään.

Selvisimme pizzapaikkaan kastumatta uudestaan ja kun olimme syöneet, Kasimir ilmoitti saattavansa minut kotiin.
- Ei sun tarvitse, sanoin.
- Ei niin, mutta mä tulen silti. Ehkä mä saan sut matkalla muuttamaan mielesi ja sä suostut kumminkin vaan hakemaan kamasi ja tulemaan takasin mun luokse yöksi.
Ajatuksessa oli tiettyä houkutusta, mutta en lähtenyt sittenkään takaisin Kasimirin mukana. Hyvästelimme hellästi alaovellani ja lähdimme omiin suuntiimme. Mietin kovasti, koska tapaisimme taas ja miten välimme muuttuisivat, sillä kai ne nyt muuttuisivat väkisinkin.

Yön aikana varauduin sekä pahimpaan että parhaimpaan ja päivän mittaan aloin kallistua pahimman suuntaan. Kasimirista ei kuulunut mitään, joten saatoin vain päätellä, että joko hän oli loukkaantunut lähtemisestäni tai hänellä ei ollut enää mitään käyttöä minulle. Etenkään jälkimmäistä en olisi uskonut hänestä, mutta totuin ajatukseen yllättävän helposti. Iltapäivällä olin jo käsittelemässä surutyötä ja melkein petyin, kun hän soitti.
- Mä luulin, ettet sä enää ottais yhteyttä, kun sait mut sänkyyn, sanoin syyttävästi.
- Oletko sä hullu? Mä haluan nähdä sut, niin kuin nyt. Vieläkö sä oot koulussa?
- Just lähdössä, kerroin ilon pulpahdellessa kurkussani.
- Stockan pysäkki?
- Vaikka, lupasin.

Kasimir käyttäytyi suloisemmin kuin olisin voinut toivoa, vaikka olisin itse kirjoittanut käsikirjoituksen. Hän halasi minua tervehdykseksi tuttuun tapaansa ja kysyi, olinko suuttunut hänelle.
- En, miten niin? kysyin hämmästyneenä.
- Sä kuulostit vähän piikikkäältä, kun mä soitin. Etkä sä soittanu mulle, etkä tekstannu. Ja sä et halunnu jäädä yöksi, Kasimir luetteli näyttäen hellyttävän huolestuneelta.
- Ei, ei, nauroin. – Kaikki on kunnossa! Mä en vaan halunnu… musta tuntui, että mun piti saada ajatella rauhassa. Että mitä nyt sitten.
- No mitä nyt sitten?

- Musta olisi parasta jatkaa niin kuin tähänkin asti. Tapaillaan kun tapaillaan. Ei meille kummallekaan siunaantunu yhtään lisää aikaa, vaikka me hypättiinkin sänkyyn, sanoin mietittyäni hetken. Kasimirin kasvoilla saattoi häivähtää hiukan pettymystä, mutta en voinut olla ihan varma. Ehkä olin odottanut sitä ja kuvittelin vain.
- Mä pelkäsin, ettet sä enää halua tavata mua, hän sanoi.
- Pelkäsitkö sä myös, että mä haluan muuttaa yhteen ja mennä kihloihin ja ruveta leikkimään kotia? Sillä mä pelkäsin sitäkin, tunnustin.
- Pikkusen, Kasimir nyökkäsi otsa rypyssä ja minua alkoi naurattaa.
- Ei, sitä lajia mulla on ollu tarpeeksi tänä vuonna. Ollaan vaan edelleen sitoutumiskammoisia ja tavataan joka toinen viikko, ilakoin.
- Mutta yhtä asiaa mä haluaisin, Kasimir sanoi.
- Kerro.
- Että sä tulisit mun luokse yöksi. Sitten mä lähden viikonlopuksi himaan ja ens viikolla on vaikka mitä kiireitä. Mennään hakemaan sun luota yöpaita ja mitä sä nyt haluatkaan, Kasimir pyysi.

Tänään ajatus ei tuntunut ollenkaan pahalta tai huonolta, päinvastoin se tuntui oikein hyvältä.
- En mä tarvitse muuta kuin puhtaat pikkupöksyt ja puseron. Muuten mä pärjään sillä, mitä täällä on, sanoin ja taputin laukkuani. Voisin käydä kulman takana Seppälässä ostamassa jotain huokeaa ja tällaiseen hätätilanteeseen sopivaa. Ehkä siellä olisi jopa hammasharjoja, sillä sellaista en sentään kuljettanut meikkipussissani.
- Jos se on siitä kiinni niin me voidaan heittää sun pikkupöksys pesukoneeseen. Mä haluan sut joka tapauksessa ulos niistä mahdollisimman pian, Kasimir kuiskasi korvaani ja purskahdin nauruun. Moisesta pikkutuhmuudesta olisi voinut yhtä hyvin loukkaantuakin, mutta en viitsinyt. Eiköhän se ollut vitsiksi tarkoitettukin.
- Mennään sitten vaan, sanoin ja tartuin häntä käsivarresta.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   13.10.10 06:09:12

Awwws, ne on sitten söpöjä<3. Onneks me ei olla Antin kanssa sentäs ihan noin söpöjä, vaikka joidenki mielest aika söpöjä ollaanki... Me vaan lauotaan ääneen kaikki härskeimmätki ehdotukset :D. Mut ei siit sen enempää..

Mitähän muuta tästä vois sanoa? Hieno pätkä, men jaskanu taaskaa ettiä kirjotushäröjä, mut so not. Ulkona on salee -1 aste, ja tää oikeesti lämmitti tää pätkä. Kiitos aamupalasta!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   13.10.10 13:04:23

12. Hetken mielijohteesta
Hyppäys niin sanoakseni uudelle tasolle suhteessa Kasimirin kanssa valaisi syksyä vähäksi aikaa ja olin oikein tarmokas ja jaksavainen. Tein jonkin verran töitäkin, mutta ehdin sentään välillä viikonloppuisin kotiin Dannin kanssa. Hän oli onnistuneesti solahtanut yliopistomaailmaan ja uiskenteli sieltä löytämiensä uusien ystävien seassa nykyään kuin kala vedessä niin, että kaupungissa ollessaan hän oli aina menossa. Me soittelimme, mutta tapasimme vielä harvemmin kuin Kasimir ja minä, ellemme osuneet yhtaikaa Mustaojalle. Annia vähän välttelin, mistä minulla oli huono omatunto, sillä hän halusi aina tallille, enkä olisi välittänyt todistaa Kopseen kuolonkorinoita. Olihan se tietysti ymmärrettävää Annin kannalta. Kodiakista piti huolehtia ja hänen piti tehdä se iltaisin, koska oli päivät koulussa. Minun tapaamiseni oli helppo yhdistää samaan pakettiin, kun olin hevosihmisiä itsekin – tuskin hän olisi voinut sopia kenenkään koulukaverinsa kanssa tapaavansa tallilla, missä tähän aikaan vuodesta oli jo todella kurjaa, märkää ja pimeää.

- Annin faija maksaisi ihan takuulla Kodiakin olemisen jollain paremmallakin tallilla, jossain missä on maneesi, kiukuttelin Dannille, kun eräänä lauantai-iltapäivänä ajoimme Mustaojalle. Olin ollut aamuvuorossa töissä, mutta sunnuntaiksi ei ollut vielä tiedossa mitään ja jos jotain pompsahtaisi tässä vaiheessa, kieltäytyisin.
- Mikset sä ehdota sille? Danni kysyi.
- Mä olen ehdottanu, monta kertaa!
- No sitten se epäilemättä tekee niin ihan pian, sä olet sen idoli, Danni sanoi. – Mä luulin, että susta oli kiva Annin varjolla käydä kurkkimassa, mitä Arskalle kuuluu.
- Ei ole! tiuskaisin.
- Niin no, et kai sä sitä nyt enää mieti, kun Kasimir on kuvioissa.
- Ei se siitä oo kiinni. Mua vaan ahdistaa nähdä, miten huonosti niillä menee.
- No miten huonosti? Danni uteli. Minä tietenkin tiesin vastauksen, sillä kuulinhan Annilta kaiken, vaikka miten olisin onnistunut välttelemään paikkaa.
- Irpo on lähteny, kerroin. – Se sai oikean työpaikan joltain ratsastuskoululta, mutta se jätti hevosensa toistaiseksi, että noilla riittää tuntsarit, jos sattuis tulemaan tarve. En vaan tiedä tuleeko. Ja Jasu on vieny suokkinsa pois. Toinen Arskan ikivanhoista hevosista ontuu millon mitäkin jalkaa, eikä se oo päässy eroon siitä lämppäristä.
- Toihan kuulostaa jo paremmalta, jos yksi suu on poissa, Danni sanoi rohkaisevasti, mutta minusta Irpon lähteminen vain korosti uppoavan laivan tuntua. Ja sitten Danni lakkasi rohkaisemasta minua.

- Miten hemmetissä sä muuten teet niin kauheesti töitä? Eikö sun opintotukirajat pauku vai onko hoitsuilla tosiaan niin surkea palkka?
Niskakarvani nousivat pystyyn kauhusta. En ollut ajatellut koko asiaa sitten kevään, jolloin olin laskenut, että minulla olisi hyvin varaa tehdä töitä kesällä. Sitä en kyllä aikonut sanoa Dannille.
- Ei ne oo paukkumassa, sanoin lyhyesti ja minun teki mieli pyytää, että hän pysäyttäisi auton jotta pääsisin saman tien kotiin laskemaan, miten pahasti valehtelin.
- No hyvä. Ei onneksi mullakaan.

Kun en ollut Kasimirin kanssa tai Kodiakin luona, löysin itseni usein Tirpan seurasta. Se ihmetytti minua itseäni vähintäänkin yhtä paljon kuin muutamia tuttaviani, kuten Nataa. Kaikki oli alkanut hyvin tavanomaisesti, kun Tirppa oli eräänä iltana paukannut Käpylään, vaikka Nata oli töissä ja oli pummannut minulta kyydin Ruskan ja Veeran luokse. Olin tietysti pullikoinut vastaan.
- Mä en ole mikään taksikuski, eikä sulta ole kotoa kuin pari pysäkinväliä asemalle, oisit menny junalla! huomautin.
- Mutta kun mulla ei ole rahaa seutulippuun, Tirppa oli sanonut onnettomana ja koska minulla sattui olemaan autonpitovuoro eikä kovin tähdellistä tekemistä, olin lähtenyt, sillä Espoossa kuului olevan kriisi. Ruska ja Veera olivat riidelleet ja kumpikin vuorollaan oli soittanut Tirpalle, jotta tämä tulisi erotuomariksi. Tirppa oli sanonut pelkäävänsä, että Veera tekisi jotain itselleen ja se oli oljenkorsi, joka sai minut liikkeelle. Kun pääsimme perille, oli tilanne jo ohi ja soikean pöydän ääressä niistettiin ja hymyiltiin kyyneleiden läpi. Olin iloinen, kun olin tullut turhaan, mutta saapumisestani ilahduttiin vilpittömästi myös. Istuin siellä huomaamattani pari tuntia, kun Ruskan ja Veeran kinaa puitiin alusta loppun ja keskustelu laajeni yleensä ihmissuhteisiin ja itsekunkin hyviin ja huonoihin kokemuksiin.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   13.10.10 14:46:31

Vautsi, edellinen oli oikeestaa iltapala, ja tää aamupala. Siistiä!

On se yötyö kätevä...

Hieno pätkä tämäkin, vaikka olikin lyhyt, niin oikein mukava. Sellai perusrauhallinen välipätkä ikäänkun.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.10.10 11:33:36


Sen jälkeen olin käynyt naiskaksikon luona useammankin kerran, ja välillä kävin koulumatkalla moikkaamassa Veeraa Sokoksella. Me olimme ruvenneet lainailemaan toisillemme kirjoja ja siinä niitä oli kätevä vaihtaa, kun joka ilta kuitenkin menin siitä ohi. Tirppa asui porukasta minua lähinnä ja kävin hänenkin luonaan. Saatoimme katsoa jonkun elokuvan ja jutella, joskus ehkä ottaa oluen tai kaksi, jolloin puheenaiheet tuppasivat menemään vähän vakavammiksi. Tirppa tapasi kiusata minua Kasimirista väittäen, että olin hankkinut korean poikaystäväni vain julkisivuksi, mikä sai minut yleensä kuohahtamaan.
- Mille mä muka tarvitsisin julkisivua? Jos mä haluaisin olla sun kanssa niin mä olisin sun kanssa, mutta mä en halua! huusin lopulta. – Ja tiedätkö sä, minkä takia en? Koska sä olet onneton juoppo, se sä olet!
- No mähän vaan vitsailin. Eikö kaikki pikkutytöt tykkää, kun niitä kiusaa niiden ihastuksista? Tirppa kysyi jättäen loppuosan sanomastani täysin huomiotta. Niin hän teki epämiellyttäville asioille.

Mutta ellei jaksanut välittää siitä, että hänen mahakipunsa vaati näköjään joka ilta ohravelliä lääkkeekseen, Tirppa teki minulle hyvää. Hänelle saatoin valittaa, miten en millään tahtonut saada lukemisensyrjästä kiinni tai miten en saanut mistään käsiini kirjaa, jonka olisin tarvinnut tulevaan tenttiin. Hän nauroi sellaiset huolet kuoliaaksi ja sai minutkin uskomaan, että olin edes väriksi niin fiksu kuin hän kuvitteli. Ruska ja Veera eivät pitäneet minua ihan samanlaisena ihmelapsena, vaikka Veera sanoikin kerran haikeasti, että olisi halunnut aikoinaan opiskella oikean ammatin ja ehkä tehdä elämässään jotain merkittävämpää kuin naputella kassakonetta.
- Mikset sä sitten opiskellut? kysyin. – Etkä sä ole vielä liian vanha. Sähän voit vielä mennä kouluun ihan hyvin!
- Ei voi. Meidän asuntolaina ei kestä semmosta. Olis vaan hoitanu noi asiat aikanaan sen sijaan että rupee repimään víttuaan ja pykäämään kakaroita, Ruska sanoi harvinaisen rumasti, eikä siitä asiasta puhuttu enää enempää. Minä hiukan pelkäsin häntä, kun hän oli niin suorasanainen ja kovaääninen ja mielessäni vertasin häntä Juhanaan. Muistin kuitenkin liian hyvin, miten olisin loukkaantunut – ja olinkin – jonkun pistäessä hyvää tarkoittavan nenänsä omaan huonoon suhteeseeni, joten en kysynyt Veeralta, miksi hän halusi olla moisen tyrannin kanssa. Minulle Ruska oli kuitenkin aina ystävällinen ja hyvällä tuulella ollessaan hän oli hauskaa seuraa, joten en puuttunut heidän väleihinsä.

Syksyn sateet ja harmaus ottivat näköjään Ruskankin hermoille, sillä eräänä iltana Tirpan kinutessa kyytiä heille kylään, emännät istuivat keittiön pöydän ääressä selailemassa matkakuvastoja.
- Me lähetään jonnekin, Ruska julisti.
- Kiva teille, tuumin istuessani alas. Kiiltäväkantiset, värikkäät lehdet palmuineen ja merenrantoineen näyttivät niin ihanilta, että kurkkuani melkein kuristi.
- Te tuutte mukaan, Ruska ilmoitti. – Mä just keksin. Siitä tulee vielä hauskempaa!
- Tirpalla ei oo varaa ees junalippuun enkä mä voi lähteä viikoksi koulusta, vaikka mulla ois rahaa, eikä mullakaan sitä ole turhuuteen asti, sanoin haikeasti.
- Kai sullakin joku syysloma on? Veera kysyi arasti.
- On joku, mutta se menee lukemiseen. Sen jälkeen on tentti.

Ruska ei tainnut edes kuulla epuutani vaan alkoi esitellä paikkoja, joita oli merkinnyt eri opuksiin taitetuilla sivunkulmilla ja väkisinkin aloin innostua. Tietysti ihan vaan unelmointimielessä, en minä oikeasti ajatellut lähteä mihinkään. En ollut ikinä käynyt rantalomalla, sillä perheessämme ei harrastettu sellaisia, mutta haaveillahan kai sai. Kuten aina, tai ainakin melkein aina Ruskan ja Veeran luona, keskustelumme alkoi käydä yhä innokkaampana, kunnes parin tunnin päästä olimme päässeet jonkinlaiseen yksimielisyyteen siitä, mihin ehkä olisi hauska matkustaa ja mihin ei missään nimessä.
- Ja nyt mennään koneelle ja katotaan, mihin saa äkkilähtöjä halvalla, Ruska virnisti. Seurasimme häntä makuuhuoneeseen, jonka nurkassa tietokonepöytä oli ja Ruska napsautti vanhan pöytäkoneen henkiin. Siinä vaiheessa, kun hän alkoi kysellä syntymäaikojamme, ymmärsin hänen olevan tosissaan.
- Mä en voi, en oikeesti voi. Unohda mut, sanoin.
- Tottakai sä voit, Tirppa maanitteli. – Ajattele, miten kivaa meille tulis!
- No et voi sinäkään, jos ei sulla oo rahaa, sanoin vihaisesti.
- Hei, ne tarjoo luottoa. Mä haen sitä.
- Älä nyt mamoo, Alissa! sanoi Ruskakin.

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   14.10.10 17:15:23

Hui toi Ruska muistuttaa yhtä tuttua _sikaärsyttävää_ ihmistä...

Lähettäjä: Meow 
Päivämäärä:   15.10.10 03:21:18

Heheei, täälläkin turkulainen!

Oi kiva, noitten juttu on edenny jo noinkin pitkälle 8)
Mut ihan varmasti Kasimir on laittanu sen sukan siihen ovenkahvaan merkiks ettei vaan saa mennä ku on jotain kesken, joku niitten tapa kämppisten kesken. Eihän se siinä olis pysynytkään ellei sitä olis solmittu siihe ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   15.10.10 14:12:04

Tein uuden.

Lähettäjä: Tigerlily_ 
Päivämäärä:   15.10.10 14:21:35

Meow, kiva juttu! Tarttee tehdä joku yhteis miitti jossain.. :D

Taasen ihana pätkä, vähän lyhyt, mutta ihana. Toi ruska on jotenkin kauheen olonen, ei inspais olla sen seurassa.. :)