|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 12.9.10 21:26:09
Mä laitan vielä yhden pätkän, että päästään eteenpäin tässä...
--------------
20. Sopuli sialle antaa
Minun oli pakko soittaa Juhanalle heti, kun minulla oli tilaisuus, eli kun olimme käyneet Leenan kanssa kaupassa ostamassa kuution ruokaa ja auttaneet häntä purkamaan lastin kaappeihin.
- Mitä sä teet näin paljolla ruoalla, yksinäinen, pieniruokainen ihminen, Danni moitti.
- Mulla käy paljon vieraita, vaikkei sitä teiltä katsoen ehkä huomaakaan, Leena sanoi aavistuksen katkerasti. Vaikka sen taisin vain kuvitella. Leena ei ollut katkera tyyppi. Siinä vaiheessa joka tapauksessa karkasin pihalle puhelimineni.
- Soitatko sä sanoaksesi, ettet oo tulossa kotiin vieläkään, Juhana vastasi syyttävästi, ihan kuten olin pelännytkin.
- Soitan. Mähän sanoin, että me ollaan ehkä kaks yötä, puolustauduin.
- No sano nyt sitten vielä, että sä menet vielä viikonlopuksi Mustaojalle! hän sanoi katkerasti. En ollut ajatellut sellaista, mutta koin saavani niskoilleni kohtuuttomasti syytöksiä ja kimpaannuin. En minä sentään ihan tossukka ollut.
- Riippuu ihan siitä, mitä sä teit eilen ja aiot tehdä tänään, kivahdin.
- Miten niin eilen?
- No sä valvot yömyöhään jonkun iltauinnin takia heti, kun mä olen poissa. Mahtoiko ihana Anu olla mukana uimassa?
Juhana vaikeni, ihan liian pitkäksi aikaa. Ehdin nähdä hänet kuolaamassa naista, jota en ollut koskaan nähnyt. Pitkää, jäntevää, sievää, hoikkaa, punapäistä, kuten tarina kertoi.
- Mä olin Tompan kanssa, hän sanoi väkinäisesti.
- Tompan ja kenen muun?
- Mitä sä oikeen tenttaat mua?
- Jos sulla ei ole mitään salattavaa niin mikset sä voi sanoa?
- Haluatko sä, että mä valehtelen sulle?
Minun teki mieli huutaa, että juuri sitä minä halusin, mutta sen jälkeen olisin alkanut ulvoa. Sitä en halunnut, vaikka minusta tuntuikin, että sydämeni repesi parhaillaan kahtia. Ehkä en ollut silmittömästi ihastunut ja rakastunut Juhanaan, ainakaan enää, mutta oli hän kuitenkin noin kahdeksankymmentä prosenttia elämästäni.
- Mitä sä aiot tehdä tänään? kysyin kuivin huulin.
- No ellet sä tule kotiin, mä kai menen Tompan kanssa ulos.
- Tompan ja kenen?
- Mistä mä tiedän ketä me tavataan? Pidä sä vaan hauskaa siellä missä on mukavampaa kuin täällä.
- Niin pidänkin, sanoin hampaitteni välistä ja sammutin puhelimeni. Vaikka ei kai hän olisi soittanutkaan takaisin, ei noin vihaisena. Siltikään en halunnut nähdä, ettei hän soittaisi. Sanoisin Dannille ja Kasimirille, että akkuni oli loppu. Hyvä luoja, että minuun koski.
Kiukku ja ylpeys polttoaineenani kiharsin Dannin hiukset ja suoristin omani, meikkasin niin vahvasti kuin näin kesäaurinkoon uskalsin ja pukeuduin shortseihin ja toppiin. Oli sääli, että olin käyttänyt kesämekkoani jo edellisiltana, siinä olisi ollut hyvä lähteä tanssimaankin. En kuitenkaan halunnut Kasimirin kuvittelevan, että omistin vain yhden ainoan vaatekappaleen.
- Sä näytät siltä kuin olisit menossa rannalle tekemään hiekkakakkuja, Danni kommentoi asuani.
- Ei voi mitään. Mä en ottanu mukaan enempää hörhelöitä, sanoin oikeastaan tyytyväisenä. En minä halunnut vamppikaan olla. Ellen olisi riidellyt Juhanan kanssa, en ehkä olisi halunnut lähteä ollenkaan, mutta nyt en uskaltanut jättää menemättä. Leena menisi nukkumaan aikaisin ja sitten vain hautoisin ikäviä ajatuksia.
Kävelimme kaupungille yhdeksäksi ja löysimme Kasimirin samaiselta terassilta kuin edellisiltana. Joimme yhdet siiderit siinä ja minä onnistuin painamaan muistumat unistani jonnekin mieleni perukoille, kun tulin laskeneeksi, kuinka paljon oikein olin juonut siideriä sillä viikolla. Säikähdin ihan.
- Miksi sä näytät noin kauhistuneelta? Kasimir kysyi, kun tuijotin tuoppiani.
- Koska mä olen pistänyt melkein sata euroa kurkusta alas tällä viikolla! puuskahdin. Toiset hiljenivät hetkeksi, mutta sitten sain niskaani vähättelevän ja lohduttelevan puheryöpyn.
- Et ala valkasta nenää tänään. Sä ehdit ens viikolla, summasi Danni. Nyökkäsin, mutta ajattelin, että pysyttelisin enimmäkseen vesilinjalla tänään. Ainakin, ellei siitäkin joutunut maksamaan monta euroa lasilta.
- Ollaanko me valmiita jatkamaan matkaa? Kasimir kysyi ja tyhjensi oman tuoppinsa. Danni pomppasi saman tien ylös ja ilmoitti, että olimme.
Ravintolassa soi hyvä musiikki ja vesi maksoi, joten oli ihan sama jatkaa siiderilinjalla. Oli hiukan omituista olla ulkona tällaisella porukalla, kaksi tyttöä ja yksi poika, mutta olimmehan me toisaalta samalla porukalla olleet edellisiltanakin. Vasta ensimmäisten hitaiden sattuessa kohdalle minusta alkoi tuntua todella tympeältä.
- Mennään vessaan, Alissa, Danni pelasti tilanteen ja sinne katosimme. Oli hyvä hengähtää hiukan. Seisoin peilin edessä ja kaivelin taskujani – olin päättänyt matkustaa kevyesti ja tunkea rahat ja huulikiillon taskuihini laukun asemesta, kun Danni oli jatkanut kiusaamistaan ja ehdottanut, että ottaisin leikkiämpärin käsilaukuksi.
- Miten usein hitaita tulee? Kerran tunnissa? pohdin.
- Ehkä, riippuu kai siitä, tanssiiko niitä kukaan. Miten niin?
- Mietin vaan, että miten usein pitää piiloutua tänne.
- Miten niin piiloutua? Mun oli pakko tulla, Danni tuhahti.
- Okei, mä piiloudun sitten keskenäni seuraavan kerran.
Danni katsoi minua kysyvästi, joten minun oli pakko selventää: - Että te saatte rauhassa tanssia.
- Ai! Jaa. Joo. En mä tiedä, haluanko mä. Eikä sun ainakaan tarvitse karkuun tulla.
- Mä ajattelin, että jos Kasimirille tulee semmonen olo, että sen on pakko tanssia munkin kanssa. Ja mä en halua, sanoin päättäväisesti.
Luonnollisestikin siitä seurasi se, että kun musiikki seuraavan kerran vaihtoi tahtia hitaammaksi, Danni katosi kuin maan nielemänä. Kasimir ei kadonnut.
- Tanssitaan, hän ehdotti ja tuijotin häntä tietämättä mitä sanoa tai tehdä. Kaikki oli mennyt täsmälleen toisin kuin olisin halunnut. Kai se oli karman laki.
- Eh, sanoin, kun poika heilutti kättään silmieni edessä ja hymyili. Se oli vähän noloa, mutta en epäillyt, etteikö hänen silmiinsä olisi hukkunut tyttölapsia ennenkin. Mutta mikä minä olin pistämään vastaan kohtalolle. Sitä paitsi yksien hitaiden tanssiminen Dannin entisen poikaystävän kanssa, kun sen noin puki sanoiksi, oli kerrottavissa vaikka Juhanalle. – Okei. Tanssitaan vaan.
Kasimir pisti kätensä vyötäröllen, minä laitoin omani hänen olkapäilleen ja siirryimme keskemmälle lattiaa. Yritin pitää rakoa välillämme, mutta se oli jotenkin hankalaa ja teennäistä. En myöskään ollut nähnyt unta sellaisesta, joten painauduin sitten mukavasti Kasimiria vasten ja tunsin, miten hän painoi poskensa ohimoani vasten. Tietysti hänkin oli minua pidempi etenkin näin, kun jalassani oli vain tasapohjaiset tossut, joilla oli hyvä tanssia. Niin pitkä hän ei kuitenkaan ollut kuin Juhana, jonka kainaloon saatoin hyvin työntää nenäni, jos ja kun joskus harvoin tanssimme. Sellaista ei kyllä ollut tainnut tapahtua sitten tammikuun.
Se ei luojan kiitos ollut ihan niin värisyttävää kuin unessani, mutta erittäin mukavaa. Koska tiesin, ettei sitä kestäisi kuin korkeintaan kymmenen minuuttia, annoin itseni nauttia ja kun valot rävähtivät taas päälle, olin tuntevinani kevyen suukon hiusrajassani. Räpytin hiukan silmiäni, sillä olin pitänyt niitä kiinni pimeämmässä.
- Danni on näköjään tuolla, Kasimir sanoi ja nyökkäsi selkäni taakse, joten päättelin kuvitelleeni suukon.
- Mennään sinne sitten, sanoin kiitollisena siitä, että olin selvinnyt koettelemuksesta.
- Voi että te olitte suloliineja, Danni sanoi tyytyväisen näköisenä, kun liityimme hänen seuraansa.
- Kiitos sulle tästä, sanoin sarkastisesti ja toivoin sitten, että olisin valinnut sanani toisin. Musiikin pauhatessa sarkasmia ei ehkä kuullut tarpeeksi selvästi.
- No problem, Danni hymyili ja Kasimirkin taisi kuulla sen kirjaimellisesti, sillä hän puristi harteitani ja tällä kertaa tunsin suukon selvästi. Niin, että me tanssimme sitten illan loputkin hitaat Dannin myhäillessä baaritiskillä. Olihan se loppujenlopuksi ihan sama, montako kertaa me tanssimme, kun olimme kerran aloittaneet.
|