|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 18.5.10 19:40:30
katie, mä en oo ihan varma, mutta kyllä ne jo yli neljänkymmenen on, koska likat on jo kahdenkymmenen.
-----------
Minä lakkasin ja maalasin melko lailla, vaikka oletinkin, etten tänään tapaisi Arskaa. Ei ollut vielä iltatallin aika eikä kukaan varmasti tulisi tunnille joulupäivänä. Ehkä he jopa olisivat Arskan vanhempien luona Rosan kanssa. Minun pitäisi kuitenkin emäntänä huolehtia vieraistani, kun Käpylään pääsisimme, joten vedin kasvoilleni hyvän perusmeikin ja jätin vain hiusten laittamisen kämpille. Danni kävi sillä aikaa osaksi luvan kanssa ja osaksi ominensa keräämässä meille juotavaa ja syötävää isoon kassiin.
- Olkaa kiltisti, Jessi sanoi jotenkin automaattisesti, kun vedimme takkeja päällemme.
- Jos me haluttais olla kiltisti, me jäätäis teidän kanssa pelaamaan monopolia, Danni sanoi.
Minä ajoin, vaikka Danni olisi halunnut. Hän ei osannut ajaa Annin tallille ja olisimme riidelleet rankasti ennen kuin olisimme päässeet perille. Hän ei ollut hyvä ottamaan vastaan ohjeita. Kylällä Anni, Nooa ja Janne puristautuivat takapenkille ja puhinasta ja naljailusta päätellen siellä oli vähän turhankin tiivis tunnelma.
- Ossilta terveisiä, Nooa muisti sanoa Dannille kesken matkaa ja hetkeksi autoon laskeutui epätietoinen hiljaisuus. Ossi oli merkittävä mies. Ensinnäkin hän oli ollut Dannin ensimmäinen poikaystävä ja lisäksi hän oli nyt suomenmestaruustason kilpaurheilija. Onneksi vain hiihtäjä eikä mitään mediaseksikkäämpää. Pelkäsin, että siinä tapauksessa Danni olisi tuntenut houkutusta lämmittää juttua uudelleen.
- Kiitos, Danni sanoi arvokkaasti ja toivotti terveisiä takaisin.
Poikien raahaaminen tallille ei ollut ihan fiksuimpia temppuja, mutta toivoin heidän kestävän miehuullisesti. Autoin Annia laittamaan Kodiakin vähän hätäisesti kuntoon sillä aikaa, kun Danni ja pojat leikkivät Pollen kanssa.
- Me ei voida kyllä kävellä sun perässä sitä mutapolkua pitkin, tajusin. – Pojilla ei oo vaihtokenkiä, eikä Dannillakaan, ja jos me ollaan vielä jonnekin menossa…
- Tulkaa autolla, Anni sanoi ja talutti hevosensa ulos tarhasta.
Se oli ainoa järkevä vaihtoehto, joten komensin muut takaisin autoon ja lähdin etsimään reittiä naapuritallille. Valitettavasti mieleeni ei ollut jäänyt paljon mitään maisemista siltä kertaa, kun olin Arskan kyydissä päässyt pois ja oletin, että minun pitäisi vain kääntyä seuraavalle pikkutielle. Sepä ei johtanutkaan metsäaukeaa pidemmälle ja sain itsekseni kiroillen peruuttaa takaisin ja kokeilla seuraavaa. Se reitti oli tuloksekkaampi ja päädyimme tallin pihaan. Anni oli jo kentällä ja eikö siellä piru vie ollut katsojiakin. Katsoja.
- Onko toi Arska? Danni kysyi matalalla äänellä.
- On, sanoin. En nähnyt hänen kasvojaan taustapeilistä, mutta pituus täsmäsi häneen paremmin kuin Irpoon.
- Miten sopivaa! Hei te luuserit siellä takapenkillä. Te nuolette nyt maata, jonka päällä Alissa kävelee.
- Älä rupee masinoimaan mitään, sanoin kiusaantuneena.
- Rupeanpas, Danni ilmoitti riehakkaana ja kääntyi kuiskuttelemaan Jannelle ja Nooalle lisäohjeita. Tietysti tilaisuus oli loistava, kuin käsikirjoitettu alleviivaamaan, ettei minua mitenkään voinut kiinnostaa jokin vuosia vanha romanssi, mutta se oli himpan liian loistava minun makuuni. Pelkäsin, että Arska luulisi minun järjestäneen koko esityksen.
Danni ei kuitenkaan ollut pideltävissä ja ajattelin synkkänä, että kuristaisin hänet myöhemmin illalla, jos hän vetäisi överiksi ja esittelisi pojat minun haareminani. Hän kipitti kohden kenttää pari metriä edellä ja minä jouduin likistetyksi Nooan ja Jannen väliin, kun kumpikin otti kiinni vyötäisiltäni.
- Vähempikin riittää, sähisin heille.
- Danni käski, Janne sanoi viattomana.
- Mitä mun silmäni näkee? Danni liversi ehdittyään puhe-etäisyydelle.
- Danni, Arska sanoi ilahtuneen näköisenä ja he halasivat. Ajatukseni raksuttivat kovaa kyytiä – miten minun piti tulkita se, että meidän tavatessamme hän oli ollut yhtä pökkelönä kuin minäkin?
- Alissa on kertonut vaikka miten teidän tallista niin, että me päätettiin tulla katsomaan kanssa, Danni selitti ja esitteli puolihuolimattomasti pojat ja minut. – Me ollaan menossa Alissan luo pitämään tupareita.
- Joulupäivänä? Arska ihmetteli ja minusta näytti, että hän tutki hyvinkin tarkkaan Nooan ja Jannen päästä jalkoihin.
- Nimenomaan. Meillä on koko kämppä itsellämme – ehkä jopa koko talo. Vaikka kaupungille me ollaan tietysti menossa, kunhan alotellaan siellä ja tullaan sitten jatkoille ja nukkumaan… hei, tuletko sä mukaan? Danni lörpötteli ja tein eleen mennäkseni potkaisemaan häntä. Janne taisi aavistaa sen ja kaappasi minusta oikein kunnolla kiinni.
- Anna Dannin tohottaa, hän kuiskasi.
- Sulla on hauskaa, tuhisin kiukkuisena samalla, kun kuuntelin korvat höröllä Arskan vastausta. Minusta hän kuulosti siltä, että olisi oikeasti halunnut mukaan, niin tuskastunut hänen äänensä oli.
- Mä en voi… tämmösenä päivänä. Ja me lähdetään aamulla aikasin käymään mun porukoilla.
Me. Me! Arska ja Rosa ja se vítun syntymätön penska. Minä en halunnut kuunnella enempää, vaan piilouduin Jannen taakse ja kaivoin puhelimeni taskusta, kun en muutakaan keksinyt peittääkseni pojilta ilmeitäni. Siellä oli viesti.
- Jee! Tipi tulee! huudahdin luettuani sen. Se ilahdutti minua ihan vilpittömästi ja Danni käännähti kannoillaan.
- Se sun häijyn komea koulukaveri? hän kysyi.
- Se nimenomaan, sanoin tyytyväisenä.
- Tuleeko Tipi? huudahti Annikin, joka ratsasti juuri ohi.
- Niin se väittää. Haluatko sä, että mä pidän sulle tuntia? kysyin, mutta hän pudisti päätään.
- Mä en jaksa ruveta ridaamaan kunnolla. Mulle riittää, ettei Kodi kuvittele, että se on lomalla ikuisesti. Pitäiskö meidän ruveta lähtemään kohta, jos muitakin kerran tulee?
- Kaikin mokomin, lupasin ja Anni aloitti loppuravit, vaikkei nähdäkseni ollut vielä päässyt alkuraveja pidemmälle.
- Haluatteko te nähdä tallin? Arska kysyi ja Dannilla oli tietenkin vastaus valmiina.
- Ei noi jätkät kestä tallinhajua ja Alissa on nähnyt sen kai jo sata kertaa. Jätetään ne tänne ja saat esitellä mulle.
Niin hän sanoi ja kiskoi Arskan sisään talliin. Minusta tuntui, että Arska loi epätoivoisen katseen minuun, kuin toivoen minun seuraavan ja jättävän pojat siihen, mutta pistin sen mielikuvitukseni piikkiin.
|