|
Lähettäjä: Second Prize
Päivämäärä: 23.1.10 02:45:59
Cody
Jeremy ei voinut olla seuraavana päivänä. Se oli toisessa kaupungissa serkkunsa lapsen ristiäisissä ja sanoi tulevansa illalla. Mä hengasin Rayn ja muiden kanssa. Se oli tavallaan masentavaa, sillä mä jouduin toteamaan useaan otteeseen, että Jerry oli kymmenen kertaa parempaa seuraa kuin mun kaveriporukkani. Sitäpaitsi Rayn, Chrisin, Sammyn ja muiden kanssa oli aina vaarana ajautua juomaan, eikä mun kohdalla vaadittu paljoa, että mä ottaisin liikaa. Mä en halunnut juoda yli kohtuullisten rajojen, en nyt kun mulla oli Jerry.
Ray selitti jotain siitä, että saisi ensi viikolla serkkunsa fordin koko loppukesäksi käyttöön. Mä kuuntelin puolella korvalla. Me istuskeltiin rampeilla tekemättä mitään sen kummempaa. Muutama skeittaava jätkä taiteili vähän kauempana, mutta muuten oli aika hiljaista.
"Kuulitko Cody?" Ray älähti ja tönäisi mua kylkeen.
"No?"
"Että ens viikonppuna sitten lähetään ajelemaan ja hommataan muutama hyvännäkönen muija kyytiin", se sanoi ja virnsiti. Mä hymähdin kyllästyneesti, enkä edes jaksanut yrittää esittää innostunutta. Koko seura masensi mua. Ray masensi mua. Mä en tiennyt miksi, sehän oli mun paras kaveri, mutta siltä vaan tuntui.
"Jahas", hymähdin ja Rayn naama venähti.
"Miks vítussa sä oot tollanen?" se tivasi ja mä vilkaisin sitä, "jos mä olisin sanonut sulle joskus kesän alussa, että mennään viikonloppuna juomaan ja naisiin, niin sä olisit ollut heti messissä. Nyt sä vaan hymähtelet niinkun sua ei kiinnostas páskaakaan", jätkä sanoi syyttelevällä äänensävyllä.
"Ehkä mua ei kiinnostakaan hitto", murahdin ärtyneenä ja Ray katsoi mua viileästi. Siitäkin huolimatta millainen kusípää Ray joskus oli, me riideltiin harvoin. Ei oikeastaan melkein koskaan.
"Voi víttu C", kundi tuhahti, "sä oot ihan outo."
"Ehkä siitä on tullut homo", Chris totesi ja mä meinasin täräyttää sitä kasvoihin, mutta hillitsin itseni. Hetken ajan mä meinasin jopa sanoa niille siitä mitä mun ja Jerryn välillä oli, mutta pidin suuni kiinni ja hyvä niin. Ray naurahti Chrisin puheille. Mä tyydyin puremaan hammasta ja katsomaan jonnekin autotielle päin. Tunsin Sammyn katseen itsessäni, mutta en viitsinyt katsoa takaisin. Musta tuntui, että Sam oli ainoa ihminen tästä porukasta, jolle mä ikinä voisin kertoa mitä mä tunsin Jerryä kohtaan. Sammy ymmärtäisi ja hyväksyisi, jotenkin mä tiesin sen. Sam oli aina ollut erilainen kuin muut jätkät meidän porukasta. Hymähdin vähän itsekseni ja kuuntelin tympääntyneenä kuinka Chris ja Ray yrittivät keksiä syitä mun innostumattomuuteeni.
"Joo, mä taidan lähtee himaan", totesin lopulta koska en olisi jaksanut kuunnella noita kahta juuri paljoakaan pidempään. Mä halusin Jeremyn seuraan. Nousin ylös ja sytytin tupakan.
"No et kai sä nyt suutu", Ray hymähti ja kohotti kulmiaan.
"En, särkee vaan vítusti päähän", valehtelin ja imaisin tupakkaani, "nähään taas."
"Moro, nähään viimestään ens viikolla."
Mä lähdin astelemaan pois rampeilta ja ehdin kävellä melkein kilometrin kunnes huomasin Sammyn juoksevan mun vierelleni. Vilkaisin kundia ja kohotin vähän kulmiani. Sammy huohotti vähän. Sen kunto oli tupakoinnin myötä aika nollissa, vähän niin kuin mullakin.
"Tsau", se tervehti.
"Moi."
"Ei sun päähän oikeasti koske", jätkä totesi ja sai hengityksensä hyvin pian kulkemaan taas normaalisti. Mä kohautin olkiani ja kävelin rauhassa eteen päin.
"Joskus pitää valehdella", hymähdin ja tungin nyrkit housujeni taskuihin.
"Onks sulla kaikki ihan okei?" Sammy kysyi ja mä naurahdin vähän.
"Jeah, on. Ei vaan jaksa Rayn ja Chrisin seuraa just nyt", kohautin olkiani ja haukottelin vähän.
"Niin. Ne nyt on semmosia kusípäitä välillä."
"Jeah."
"Onks sulla jotain muuta?"
"Mitä? Ootsä joku terapeutti vai?" naurahdin vähän levottomasti. Suoraan sanottuna mua hermostutti, että Sammy tiesi musta ja Jerrystä.
"En, mä vaan kysyin. Kai sitä saa olla huolissaan kaveristaan, vai onko se jotenkin hinttimäistä?" Sammy virnisti, mutta pyyhki sitten virneen kasvoiltaan, "äh, sori."
"Mistä?"
"Tosta. Tai ei mitään."
"Mitä?" mun kurkkua kuristi vähän.
"No tota... Mä tiedän Cody", Sammy katsoi mua varovasti. Mä pysähdyin ja katsoin poikaa pitkään.
"Mitä?" kysyin, vaikka olin melko varma mistä kundi puhui. Sammy pysähtyi mua vastapäätä.
"No kyllä sä tiedät, susta ja Jeremystä."
Mä aukaisin suuni, mutta en osannut sanoa mitään. 'Helvetín homo, mä en enää ikinä halua nähdä sua, ootahan kun mä kerron muille', mä melkein kuulin Sammyn sanovan, vaikka sisimmässäni tiesin, ettei se ollut sellainen ihminen.
"Mä näin vahingossa teidät sillon siellä kadulla kun tulin kaupasta, en mä mitään kyylännyt, satuin vaan näkemään", se sanoi rauhallisesti ja hymyili vähän, "mut mun mielestä se on okei. Ei sukupuoli sitä määrää jos tykkää jostakusta. Vaikka en mä kieltämättä susta ois ihan heti kuvitellut, mutta niin... Mun mielestä se on okei." Sammy katsoi mua ja mä käänsin katseeni jonnekin alaviistoon.
"Mä tota..."
"Ei sun tarvii mitään sanoa Cody. Mä oon sun frendi ja tuun aina olee, okei?" Sammy sanoi ja mä sain varmaan olla kiitollinen tuollaisista ystävistä. Mä en ollut koskaan suuremmin asiaa ajatellut, mutta vaikka mä olinkin suurimman osan ajastani viettänyt Rayn kanssa, niin Sammy oli kaverina mulle kuitenkin se, jolle mä pystyisin asioistani parhaiten puhumaan jos vain haluaisin. Mä en vaan ollut ajatellut Sammysta sillä tavalla suuremmin, jätkä oli pysynyt mulle omalla tavallaan etäisenä kaikkien näiden vuosien aikana. Nyökyttelin vähän ja katsoin kaveriani.
"Kiitti."
"Mistä?"
Mä kohautin olkiani.
"En mä tiedä."
"Mä en kerro Raylle tai kenellekään muulle jos sä sitä pelkäät. Sulle kävis varmaan aika huonosti", Sammy hymähti ja mä hymyilin vähän. Jätkä vastasi mun hymyyni. Me lähdettiin kävelemään eteen päin ja alettiin puhua jostain muusta. Oikeastaan mä vietin loppupäivän Sammyn kanssa ja kuuden aikaan illalla mä tekstasin Jeremylle, joka kertoi olevansa vajaan tunnin päästä kotonaan.
**
Jerry tuli meille puoli kahdeksan aikaan. Mä menin poikaa Spikeyn kanssa vastaan pysäkille ja me käytiin kiertämässä pieni puistolenkki ennen kuin mentiin sisälle. Oikeastaan kun me käveltiin siellä kesäillassa käsikädessä mulla oli uskomattoman onnellinen olo. Tottakai oli vähintäänkin víttumaista, että meidän piti piilotella ja koko ajan katsoa ettei kukaan tuttu näkisi, mutta mä yritin olla välittämättä.
"Mä en tajua miten mä oon ikinä voinut inhota sua", Jeremy totesi kun me oltiin päästy meidän asunnon pihalle. Kundi siveli sormellaan mun kaulaani ja painoi sitten huulensa mun huulilleni. Mä liikuttelin huuliani Jeremyn tupakanmakuisia huulia vasten ja nappasin pojan lippiksen tämän päästä.
"No eikös se niin ole, että rakkaus ja viha kulkee käsi kädessä", sanoin ja laitoin capin päähäni, "tai jotain sellasta, en mä oo ihan varma." Jeremy hymyili rennosti ja käänsi mun päässä olevan lippalakin lipan taakse.
"Miks sen pitää olla takana?" kysyin virnistäen ja Jeremy kallisti päätään hymylleen.
"Mun on helpompi tehä näin..." se sanoi ja suuteli mua lämpimästi, "...kun se lippa ei pääse tökkimään mua kasvoihin", kundi jatkoi ja mä hymyilin.
"Se on aika hyvä selitys", sanoin ja painoin huuleni vielä kerran pojan huulille. Jeremy painautui lähemmäs mua ja meidän kielet tapasivat lämpimästi toisiaan. Mä olisin voinut olla siinä vaikka loputtomiin, mutta samassa tajusin Spikeyn jolkottelevan pois pihalta. Käännyin katsomaan koiran perään ja huomasin sen tassuttelevan katua pitkin asunnolleen kulkevan Eleanoran luo. Vanha nainen alkoi lörpötellä koiralle tapansa mukaan ja Spikey näytti silmin nähden tyytyväiseltä huomiosta.
"Spik!" huusin koiralle, jota ei voinut vähempää kiinnostaa mun huutoni. Se oli varmaan suuttunut mulle siitä, että mun kädet kulkivat nykyisin mielummin Jeremyn vartalolla kuin rapsuttamassa sen niskaa.
"Se on alkanut kapinoida sua vastaan", Jerry totesi kun koira ei tullut mun kutsustani.
"Niin näyttää", vastasin ja kundi hymyili. Eleanora käveli hymyillen meidän pihalle ja Spikey seurasi mukana.
"Hei Cody, Spikeyllä sitä virtaa löytyy", vanha nainen sanoi lämpimästi ja mä hymyilin.
"No joo, se tulee varmaan aina olemaan tollanen kakara", sanoin ja Eleanora naurahti. Se siirsi harmaantuneita hiuksiaan korvansa taakse ja silitteli vielä hetken Spikeytä, kunnes katsahti Jeremyyn. Mä tiesin, että se oli nähnyt meidät äsken ja kieltämättä sen silmissä näkyi pieni hämmenys ja yllättyneisyys, mutta kuitenkin se tuttu lämpö. Mä en tiennyt lämpimämpää tai sympaattisempaa vanhusta kuin Eleanora Wright.
"Hei, kukas sinä olet?" nainen kysyi Jerryltä.
"Jeremy. Codyn öhm..." kundi aloitti. Niin mikä? Ystävä? Poikaystävä? Eleanora kuitenkin vain hymyili ystävällisesti.
"Minä olen Eleanora, Codyn naapuri tuosta parin talon päästä, hoidan Spikeytä aina välillä", nainen sanoi ja kumartui vielä rapsuttamaan mustaa koiraa.
"Mutta minä jätän teidät rauhaan, hauskaa päivää", Eleanora sanoi lempeästi ja lähti jatkamaan matkaansa Spikey kannoillaan, "no niin Spikey menehän Codyn luokse", nainen naurahti ja lopulta koira kääntyi ja tassutteli kevyin askelin meidän luo.
"Mä en tiennyt että sulla on noin mukavia naapureita, mun muistaakseni sä joskus sanoit että sun naapurusto on ihan kamala", Jerry sanoi kun me asteltiin sisälle taloon.
"Jeah, niin se onkin, mutta Eleanora on ainoa poikkeus", totesin hymyillen ja pörrötin pojan lyhyitä hiuksia, sulkien sitten ulko-oven perässäni.
Me katsottiin joku kliseinen, mutta ihan kohtalaisen hyvä toimintaleffa, joka Mattyn väkivaltapainotteisesta leffahyllystä löytyi.
"Oliko hauskaa ristiäisissä?" kysyin kun me oltiin katseltu elokuvaa puolisen tuntia.
"Tylsää. Sitäpaitsi se puku ahdisti", kundi totesi ja mä naurahdin, "mä oisin halunnut mennä ihan tavallisissa vaatteissa, mutta mutsi ja Evie sanoivat, että häpeävät silmät päästään jos mä meen normaaleissa vaatteissa sinne", se jatkoi selostustaan ja mä virnistin.
"Naiset", totesin ja Jeremy hymyili.
"Onneks sä et oo nainen", kundi sanoi ja kiersi kätensä mun ympärilleni. Mä hymyilin.
"Suloisesti sanottu", totesin ja katsoin Jeremyyn hymyillen. Poika suikkasi suukon mun poskelleni ja kääntyi sitten katsomaan leffaa. Mun kasvoille nousi hymy kun mä mietin Jeremyä pukuun pukeutuneena. Kundi kääntyi katsomaan mua ja kohotti kulmiaan.
"Mitä sä itekses virnuilet?" se naurahti ja mä hymyilin.
"Mietin vaan sua pukuun pukeutuneena", totesin ja Jeremy kohotti kulmiaan huvittuneena.
"Onko siinä sitten jotain hauskaa?"
"Oikeestaan se ajatus kiihottaa mua", sanoi virnistäen ja Jeremy naurahti.
"Mä voin tulla seuraavan kerran tänne pukuun pukeutuneena niin me voidaan toteuttaa sun villeimmät fantasiat", se sanoi ja mä hymyilin.
"Käy mulle", vastasin ja etsin huulillani tieni Jerryn huulille. Lämpimän suudelman jälkeen Jeremy kiersi kätensä paremmin mun ympärilleni ja mä painauduin poikaa vasten pieni hymynkare huulillani.
Puolessa välissä leffaa mä kävin hakemassa meille kaljat. Istahdin takaisin Jeremyn viereen ja poika hymyili kevyesti. Vilkaisin elokuvaa, jossa oli meneillään joku enemmän tai vähemmän vakava keskustelu päähenkilön ja Yhdysvaltain johdon kesken. Hymähdin itsekseni ja käännyin katsomaan Jerryyn.
"Sammy muuten tietää meistä", sanoin suoraan ja kundin katse kääntyi muhun. Pojan silmissä näkyi pieni epäusko.
"Mitä? Miten? Et kai sä mennyt kertomaan?" se kysyi vähän levottomana ja katsoi mua.
"No en tietenkään mennyt", sanoin ja laskin pullon olkkarin pöydälle, "se oli vaan nähnyt meidät sillon kun me käytiin kaupalla yks päivä."
"Hitto. Mitä jos se kertoo? Mitä jos se...?" Jeremy alkoi heti hermostua.
"Ei se kerro", keskeytin ja katsoin poikaa, "se on sille ihan okei, ei se kerro kellekään."
"No mistä sä voit tietää?" Jerry kysyi ja laittoi myös pullonsa pöydälle. Mä en tajunnut miten Jeremystä tuli niin levoton tuosta asiasta puhuttaessa. Se stressasi ihan liikaa.
"No kyllä mä tiedän, ei Sammy oo semmonen", sanoin ja hymyilin. Jeremy puri huultaan.
"Vaikka kuka on voinut nähdä meidät, mieti nyt, voihan víttu", kundi mumisi levottomana ja mä huokasin.
"No älä nyt hermoile tollasesta", sanoin, mutta Jeremy ei rauhoittunut. Ei tällä kertaa.
"Hermoilenhan. Miten sä ite voit ohittaa tän asian vaan olan kohautuksella? Etkö sä yhtään ajattele mitä meille voi käydä jos joku saa tietää meidän jutusta?"
"No ajattelen!" älähdin, "älä väitä ettenkö mä miettis sellasta asiaa, mä nyt vaan en halua tehdä siitä niin isoa juttua."
"Sä haluat vaan lakasta sen asian maton alle! Mieti nyt mitä mäkin teen jos joku Miles saa tietää!" Jeremy kimpaantui ja nousi ylös. Mua alkoi oikeasti ärsyttää.
"Ihanniinkun se ei mulle olis paha jos tää paljastuis! Sulla ei sentään oo laitoshoitoo tarvitsevaa faijapuolee ja suunnilleen fasistista kaveripiiriä!" mesosin ja nousin itsekin sohvalta.
"No en mä väittänytkään etteikö se ois sulle paha!" Jeremy huusi, "vítuttaa vaan kun sulle kaikki tuntuu olevan niin vítun sama! Mun mielestä meidän pitäis miettiä mitä me tehdään, mutta sä vaan sanot, että mä hermoilen liikaa! No kai mä nyt stressaan kun en tiedä miten me voidaan tätä meidän juttua salailla ja mitä tapahtuu jos tää paljastuu!"
"Voi helvettí Jer, sä ylireagoit!" huusin ja tunsin miten viha ja ärtymys nousivat taas kovaa vauhtia pintaan.
"Ja sä ootkin maailman paras ihminen syyttämään muita ylireagoinnista!" Jeremy sanoi ivallisesti ja katsoin poikaa ärtyneenä.
"Kiitti ihan vítusti taas, kyllä mä tiedostan mun ongelmat ilman, että sä alat niistä mulle päätäs aukomaan", sanoin vihaisesti, "sitä paitsi jos ei miellytä niin senkun menet tosta ovesta ulos ja lähet!"
"No sulle sekin ois varmaan ihan sama! Ihan sama vaikka hyppäisin junan alle, niinkö? Ihan sama, mietitään sitä huomenna tai ens viikolla tai viiden vítun vuoden päästä!" Jeremy huusi.
"No älä oo lapsellinen!"
"Syytä vaan vielä lisää! Mitä muuta mä teen kun ylireagoin ja käyttäydyn lapsellisesti?!"
"No sähän se tässä oot mua syyttänyt!" huusin vihaisesti, "ei tarviis riidelläkään jos sä et ois alkanut hermoilla ja syytellä mua!"
"Noniin, eli tää riitakin on mun vika!?" kundi raivosi. Telkkarissa pyörivän leffan huudot yhtyivät meidän riitaan.
"Víttu sä oot rasittava Jer! Kääntelet asioita kokoajan!"
"Ja mitähän muuta?!"
"Ihan sama, ei tässä oo mitään järkee!"
"Taas ihan sama! Varmaan tää meidän juttukin on sulle ihan sama!"
"Itelles tuntuu olevan!"
"No miten niin!? Mä sentään oon huolissani miten tässä käy, sua taas ei vois kiinnostaa páskan vertaa!"
"Mä oon sanonu, että mua kiinnostaa, koita nyt tajuta äläkä vääristele mun sanomisia!" huusin. Mä aloin olla aika hiton vihainen.
"Joo, mä en jaksa kuunnella sua!"
"No painu vaikka víttuun sitte!"
"Niin meenki kun noin nätisti pyydetään! Eipähän tarvii sunkaan sekoilua kattoo!"
"Niin, enhän mä muuta tehny ookkaan ku sekoillut!" huusin raivoissani.
"Niinpä, vítun tunteeton hullu!" Jeremy huusi. Se meni yli, todella.
"Haluutsä toistaa ton?!" mä olin vähintäänkin raivoissani.
"Vítun tunteeton hullu, ootko sä kuuro?!"
Mä en voinut itselleni mitään. Se tapahtui jotenkin vahingossa. Niinkuin refleksinä tai pakonomaisena käskynä mun päässäni. Ennen kuin mä ehdin edes ajatella muuta, tajusin kuinka oli nostanut nyrkkini ja lyönyt sen Jerryn kasvoihin. Eikä se ollut mikään hento lyönti. Mun rystysissä todella tuntui iskun voima. Hyvin nopeasti tajuntaan iski järkytys tapahtuneesta ja kipu rystysissä hävisi järkytyksen tieltä. Jeremy horjahti rajusti ja saatuaan tasapainonsa hallintaan, nosti käden nenälleen, josta valui verta kuin raanasta. Poika kirosi hiljaa ja nojasi hetken polviinsa, kunnes nousi seisomaan. Mä hengitin raskaasti ja katsoin järkyttyneenä eteeni. Jeremy katsoi mua hetken ajan kylmästi, järkyttyneesti ja jotenkin surullisesti, nosti sitten hupparin hihan nenälleen ja käveli nopein askelin sanaakaan sanomatta mun ohitseni kohti eteistä. Mä en tiennyt mitä tehdä. Mä olin lyönyt Jeremyä. Lyönyt. Taas.
Jerry tunki levottomin elein skeittarit jalkaansa ja otti hattunsa. Kundi niiskaisi, enkä mä tiennyt itkikö se, vai niiskuttiko se verenvuodon takia. Mä en pystynyt tiedostamaan oikein mitään. Mä vaan seisoin ja katsoin poikaa. Poikaa, johon mä olin askel askeleelta rakastumassa enemmän. Jeremy katosi kesäyöhön nopeasti, sanomatta mitään ja katse alas luotuna. Se paukautti oven vihaisesti kiinni, niin että naapurit varmasti kuulivat. Mun teki mieli juosta sen perään, mutta en saanut itseäni liikkeelle. Niinkuin mun kroppa olisi lamaantunut ja vain sydän jäänyt hakkaamaan normaalia kovempaa. Talossa kaikui hiljaisuus ja Spikeyn tassujen hiljainen rahina kun se asteli juomaan vettä. Mun olo oli surkea. Mä en tiennyt mitä tehdä ja lopulta nappasin kaljapullon pöydältä ja paiskasin se voimalla lattiaan helpottaakseni oloani. Tosin ei mun oloni siitä yhtään helpottunut. Neste valui parketille. Mua ei kiinnostanut. Mua ei kiinnostanu juuri nyt mikään muu kuin Jeremy. Lysähdin voimattomana sohvalle ja painoin pään käsiini. Mä vähintäänkin vihasin itseäni. Kunpa mä voisin kääntää aikaa ja ottaa takaisin kaikki pahat sanat ja teot. Kävin makuulle sohvalle ja vedin polvet koukkuun ja viltin päälleni. Tuijotin televison ruutua näkemättä mitään. Tuntui pahalta. Kaiken lisäksi mun oli kylmä. Mä olisin halunnut Jeremyn viereeni, mutta mä sain vain haaveilla. Jerry varmaan vihasi mua. Totuus kuitenkin oli, että mä en millään voinut elää ilman sitä poikaa.
_______
Love hurts :< (mitenkähän paha kirosanasensuuri tähän pätkään iskee.)
|