Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   4.12.09 22:57:26

Aye. Tällaista tarinaa oon tossa viime talvena kirjotellu ja nyt syksyn aikana oon taas yrittäny rustailla muiden tekstien ohella tätä vähän lisää. Joten jos lukijoita on niin jatkoa kyllä koneelta löytyy. Tosiaan sisältää jätkien välistä rakkautta (näitä tarinoita taitaa jonkun verran täällä olla, toivottavasti ei kuitenkaan liikaa), vaikkei tässä alussa vielä pitkään aikaan mitään siihen viittavaa olekaan. Jonkunlaista k-materiaalia tulee, muttei mitään kovin pahaa sinällään. Sisältänee kiroilua ja kaikenlaista örvellystä, mutta toivottavasti saatte myös muuta irti (: Elän kommenteista, joten toivottavasti joku kävis edes jotain kommenttia pistämässä. Rakentava kritiikki on tietty aina plussaa, mutta kaikki kommentti kelpaa.

Halfway There

This is the point where we stand up, this is the point where we
take back the things that are keeping us from being free,
when enough is enough,
that's when you know that you're halfway there.

Jeremy

Olkapäätä kirveli. Tunsin Codyn käsien aggressiivisen voiman kun se tönäisi mut seinää vasten. Mä olin taas saanut sen ärsyyntymään, eikä siitä yleensä seurannut mitään kovin hyvää. Jotenkin mä olin tiennyt, että tähän lopulta päädytään, en mä kestänyt olla sen kusípään kanssa samassa paikassa tuntia pidempään tappelematta tai riitelemättä.
”Haluutko sä toistaa ton?” Cody sähähti hampaidensa välistä ja käänsin tummanvihreiden silmieni katseen hivenen humaltuneeseen jätkään tuhahtaen.
”Etköhän sä jo kuullu”, murahdin ja yritin työntää Codya pois, mutta sen ote piti juomisesta huolimatta. Sen toinen käsi painoi kipeästi mun olkapäätä, mutta mä päätin vain olla välittämättä kivusta. Cody siristi silmiään ja katsoi mua jotenkin halveksivasti niillä jäisillä harmailla silmillään. Mä en edes tiennyt miten kauan me oltiin inhottu toisiamme. Neljä vuotta? Viisi vuotta? Tai en kai mä sitä varsinaisesti inhonnut, mä en vaan tullut toimeen. Ei sellaisen jätkän kanssa vaan voi tulla toimeen.
”Painu nyt jo víttuun Cody”, kirosin ja sen sanottua repäisin Codyn voimalla irti itsestäni, saaden sen kiroamaan.

”Mikä víttu sun ongelmas taas on?” Ärähdin ja kokeilin hellää olkapäätäni vähän irvistäen. Sisällä soiva musiikki kaikui siihen pihalle asti, mutta muutoin Jimmyn piha oli melko hiljainen. Pienen matkan päässä oli joku nuoleva pari ja oven luona joku tupakoiva kundi, jonka nimi oli kai Oliver, vilkuili meitä jotenkin epäillen, mutta muutoin kukaan ei ollut rauhoittelemassa meitä – tai Codya. Sehän tässä oli se ihminen, jota pitäisi rauhoitella.
”Sä oot aika vítun iso ongelma”, Cody sanoi kylmästi ja kiskoi vielä yhdet sauhut röökistään, ennen kuin viskasi sen siihen Jimmyn talon pihaan.
”No ala vetää sitte”, murahdin ja katsahdin mustatukkaa. Jimmyn luo tuleminen ei varmaan ollut sittenkään viisas idea, mutta enpä mä tiennyt, että Cody kavereineen viitsisi raahautua sinne myös. Tai olisi kai se pitänyt arvata, olivathan Jim ja Cody kuitenkin ihan hyviä kavereita. Ihme siis sinällään, että mä ja Jimmy tultiin varsin kiitettävästi toimeen keskenämme, yleensä mä en juuri pitänyt Codyn kavereista.
”Eikun ennemmin sä lähet”, kundi murahti ja sylkäisi maahan. Katsoin kalpeakasvoista, mustatukkaista, pitkää ja hoikkaa poikaa vähän aikaa ja tuhahdin sitten.
”No eipä sun naamaa kyllä jaksakaan katella”, totesin ja epäilin, että Cody iskisi multa hampaat kurkkuun melko pian. Ihan totta, se jätkä veteli porukkaa turpaan ihan pikku jutuista. Sillä oli varmaan joku AD/HD tai muu vastaava tai sitten se vaan oli aika hemmetin asennevammainen tai ihan hiton sekaisin.
”En sinuna paljon puhuis”, Cody hymähti tylysti ja haroi niitä piikikkäitä hiuksiaan.
”Jaa, vaan kukapa mua estää”, murahdin ja imaisin röökiäni. Valitettavasti Cody ei jättänyt mua rauhaan, se ihan kerjäsi tappelua. Se oli täysin selvin päinkin vähänväliä tappelemassa, mutta jos se otti vähänkin jotain vahvempaa, niin se alkoi hyvin usein ihan kerjätä turpaansa.
”Vaikka mä”, se totesi jotenkin tosi ylimielisesti ja mua alkoi ihan tosissaan vítuttaa koko tyyppi.
”Painu oikeesti jo helvettíin”, tuhahdin ja viskasin tupakan käsistäni, ”sulla on oikeesti joku ongelma, hankkisit apua hiton hullu”, jatkoin vähemmän ystävällisesti ja se riitti. Ennen kuin ehdin päätäni kääntää, tunsin voimakkaan nyrkiniskun kasvoissani. Horjahdin taaksepäin Codyn yllättävästä iskusta, mutta sain pidettyä tasapainoni, enkä lentänyt siihen ruoholle.
”Voi vítun sekopää!” Kirosin kun kipu lävisti kasvoni. En kuitenkaan jäänyt siihen voivottelemaan, vaan tartuin Codya paidan rinnuksista ja työnsin voimalla tiiliseinää vasten. Sen pää kopsahti melko ikävästi seinään ja sai aikaan epämääräistä kiroamista.
”Mikä helvettí sua riivaa?!” Suoraan sanottuna huusin ja katsoin inhoten tummatukkaa. Tunsin kuinka lämmin punainen verivana valui nenästäni ja veren rautainen maku tunkeutui suuhun. Sylkäisin maahan, mutta en irrottanut otettani Codysta pyyhkiäkseni verta valuvaa nenääni.
”Mua ei riivaa tällähetkellä mikään muu kun sä”, se sanoi ärtyneenä ja katsoi mua niillä harmailla silmillään, ”sen kun lyöt Jeremy”, se jatkoi ja siristi silmiään niin kuin jokin vihainen kissa. Cody oli kyllä ennemminkin tiikeri.
”Sä oot säälittävä”, sanoin hampaideni välistä ja huomasin Codyn irvistävän kivusta kun painoin sen kovemmin sitä seinää vasten.
”Sä oot Jeremy, sä et uskalla edes lyödä vítun…” Naps. Sen kummempia miettimättä nostin nyrkkini ja iskin sen niihin kylmäkatseisiin kasvoihin. Rystysissä vihlaisi. Cody kirosi kovaan ääneen ja kun mä päästin irti sen paidan rinnuksista, se nosti kämmenen silmäkulmalleen ja kirosi vielä vähän lisää. Tuhahdin ja pyyhkäisin nenääni, saaden kämmeneni värjäytymään punaiseksi. Verenvuoto ei lakkaisi ihan heti. Sylkäisin maahan ja vilkaisin silmäkulmaansa pitelevää jätkää, joka nosti kohta katseensa muhun ja otti vähän tukea Jimmyn talon tiiliseinästä. Se oven luona tupakoinut kundi, Oliver, oli hävinnyt, eikä se toisiinsa liimautunut pariskunta edes tajunnut meitä. Sisällä soiva musiikki lakkasi kahden sekunnin ajaksi, mutta jatkui kohta uudella biisillä, joka kuulosti lähinnä edellisen huonolta kopiolta.

”Mitä mä en uskalla tehä?” Kysyin ivallisesti ja katsoin kundia, joka nosti katseensa muhun.
”Sä oot oikeesti ihan vítun säälittävä Cody”, jatkoin ja katsoin edessäni olevaa poikaa. Se ei sen pidempään sitä kovaa vauhtia punehtuvaa silmäkulmaansa pidellyt, vaan tonäisi mua rintakehään ja käveli sitten lähemmäs.
”Älä sä kerro mulle mitä mä oon, kun et kuitenkaan tiedä”, se ärähti ja puristeli toista nyrkkiään selvästi hermostuneena. Mä pyyhin nenääni ja katsoin sitten Codya. Se oli vähän mua pidempi, ehkä muutaman sentin. Se oli mua myös vähän vanhempi, se täyttäisi joskus syksyllä yhdeksäntoista, kun taas mä olin vasta kolme viikkoa sitten vietellyt kahdeksantoistavuotissyntymäpäiviäni.

”Jerry! Mitä @!#$ä te teette!?” Milesin ääni rikkoi mun ja Codyn jäisen katsekontaktin ja mä katsahdin pihalle ilmestynyttä kaveriani. Cody loi Milesiin tylyn katseen ja Miles vastasi sen katseeseen vähintäänkin yhtä ilkeästi. Cody katsoi mua vähän aikaa nyrkkejään puristellen ja sylkäisi aivan mun skeittareideni juureen. Sitten se kääntyi ja talsi takaisin sisälle, tönäisten siinä matkalla Milesiä olkapäähän. Mä katsoin sitä vähän aikaa ihmeissäni ja pyyhkäisin sitten taas verta valuvaa nenääni.
”Toi vítun hullu kävi päälle”, kirosin ja Miles tuhahti.
”No se ei oo uutta. Mikä sitäki vaivaa?” Se murahti ja vilkaisi Codyn perään, kunnes katsoi sitten taas mua. Se ei ollut suuremmin juonut, niin kuin en ollut mäkään. Mä olin jotakuinkin yrittänyt luvata Sandralle, että pysyn tänään selvänä koska se sanoi, ettei halunnut seuraavana päivä katsella mun darraani.
”Kuule en tiiä, hankkis apua”, sanoin, ”ei sulla sattus olemaan paperia?”
”Eipä”, Miles sanoi ja kaivoi röökiaskin taskustaan.
”Kylläpä se vuotaa, hemmetti mun tekis vetää sitä @!#$ä turpaan”, blondi jatkoi ja mä naurahdin vähän.
”En estele”, sanoin ja tunsin kuinka vittuuntuneisuus valui musta hiljalleen ulos. Miles oli loistotyyppi, samanlaista kaveria sai hakea. Jotenkin sen läsnäolo sai mut aina piristymään.
”Kannattais hommata jostain paperia, kuolet vielä johonki verenhukkaan”, Miles sanoi samalla kun sytytti röökiään ja vilkaisi sitten mua vähän virnistäen.
”Kyllä tää tästä, mä en aio kuolla ihan vielä”, ilmoitin ja painoin vähän nenääni, jotta vuoto tyrehtyisi.

”Mitäs meinasit huomenna?” Miles kysyi kohta vetäen keuhkonsa täyteen savua.
”Sandra tulee meille”, kerroin ja tunsin kuinka verenvuoto alkoi hiljalleen hellittää. Sandra oli 16, eli kaksi vuotta nuorempi kuin mä. Me oltiin seurusteltu päälle pari kuukautta ja mä tosiaan tykkäsin siitä tytöstä.
”Aaa, pitäkäähän hauskaa”, Miles, oikealta nimeltään Maurice Bryden, sanoi virnistäen.
”Toki, se ei ole ongelma”, virnistin ja annoin toisen käteni kulkea lyhyiden ruskeiden hiusteni lävitse. Mä olin jättänyt lippikseni jonnekin, en millään muistanut minne. Vilkaisin ympärilleni ja sytytin vielä yhden tupakan. Röökin jälkeen voisi vaikka mennä kotiin, koska tässä mielentilassa mä päätyisin kuitenkin vain juomaan, enkä mä oikeastaan halunnut rikkoa Sandralle tekemääni lupaustani.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   4.12.09 22:59:57

Umh. Eka sensuroitu kohta = Helvettíä
Toka sensuuri = kúsipäätä

(lupaava alku, aye? ><)

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   4.12.09 23:40:57

juu jatka toki. lukisin lisää:)

Lähettäjä: JaymieB 
Päivämäärä:   5.12.09 09:56:30

Tää vaikuttaa hyvältä :) Vielä en mitään rakentavaa osaa antaa, mutta jatka ihmeessä!

Lähettäjä: Kharon Nía 
Päivämäärä:   5.12.09 10:50:08

Ooh, kiinnostava alku :')
Jatkoa alan venailemaan.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   5.12.09 15:52:27

anonyymi, JaymieB & Kharon Nía > Kiitos, kiva kuulla :) jatkoa pistelen tässä kohta puoliin kunhan saan ton pätkän lukastua läpi.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   5.12.09 16:34:22

Sanokaa jos tää kertojan vaihtelu sitten sekavoittaa lukemista, niin voin yrittää selvenntää. Ja joo, nää alkupätkät on vähän tämmösiä hmm, nojoo, en tiedä :')

Cody

Auringonvalo tunkeutui mun epämääräiseen unensekaiseen tajuntaani ja hyvin varovasti mä raotin silmiäni. Heti samalla sekunnilla tunsin kuinka joku alkoi porata mun pääkoppaani halki. Tai siltä se tuntui, enhän mä todellisuudessa nähnyt yhtään poraa lähistöllä. Víttu. Suljin silmäni hetkeksi ja toivoin, että ehtisin juosta vessaan ennen kuin oksennus nousisi kurkkuun. Olin jälleen onnellisen tietämätön viime yön tapahtumista, koska muisti ei millään riittänyt ihan sinne asti. Nousin istumaan siinä sängyllä ja uskaltauduin vilkaisemaan sängyn toisella puolella nukkuvaa olentoa. Se oli käpertynyt sikiöasentoon ja sen mustat hiukset olivat valuneet silmille. Siitä huolimatta mä tunnistin sen vaikka unissani. Teki mieli läimäistä itseäni, mutta en sitä tehnyt koska silloin olisin ainakin antanut ylen. Katsoin pörröpäistä mustahiuksista tyttöä vähän aikaa hammasta purren ja päänsärystä huolimatta nousin varovasti ylös ja noukin lattialla olevia vaatteitani.

Mun ei todellakaan pitänyt mennä sänkyyn Emilien kanssa, mutta jostain syystä niin oli käynyt, eikä sille enää mahtanut mitään. Kirosin auringonvaloa ja vedin kuluneet farkut jalkaani. Vilkuilin vähän ympärilleni ja hetken mietittyäni tajusin olevani Emilien huoneessa, eikä mulla ollut aavistustakaan missä välissä me oltiin sinne päädytty. Kun kiinnitin housujeni vyötä, pieni mustahiuksinen möykky alkoi liikkua ja kohta Emilie raotti ruskeita silmiään. Mä vilkaisin sitä hiuksiani haroen ja huomasin kuinka se rypisti vähän kulmiaan.
”Ei kai me..?” Se mumisi ja nousi istumaan, vetäen peittoa vähän paremmin päälleen.
”Siltä näyttää”, vastasin ja irvistin huonolle ololleni. Särkylääke ei olisi pahitteeksi.

Jotenkin huonovointisenoloisena Emilie alkoi pukeutua ja pakkohan mun oli myöntää, että se näytti hyvältä. Ei mulla kuitenkaan ollut suunnitelmissa ajautua sänkyyn exän kanssa, vaikka se miten kivalta edelleen näyttikin. Mä en tuntenut sitä kohtaan enää mitään, vaikka mä olinkin se joka oli pyydellyt sitä tulemaan takaisin, eikä toisinpäin. Se oli víttuuntunut mun käytökseeni ja siksi jätti mut. Tavallaan kai ihan ymmärrettävää. Emilie katsahti mua ja mä keskityin vetämään paitaa päälleni.
”Ei sulla olis särkylääkettä?” Mutisin ja mietin, ettei tähän päänsärkyyn vain yksi pilleri auttaisi.
”On, hetki”, Emilie selitti ja tassutteli vaatekaapilleen, etsien sieltä itselleen uuden paidan. Sitten se katsoi mua ja yritti hymyillä, mutta ei oikein onnistunut siinä.
”Tule, mä etin sitä lääkettä”, Se sanoi ja käveli ulos huoneesta. Mä yritin pysyä perässä, vaikka olo ei ollut parhaimmasta päästä. Suoraan sanottuna mä luulin, että talossa ei ollut muita ja kieltämättä mä vähän säpsähdin kun sen kahdeksan -vuotias pikkuveli istui ruokapöydässä ja söi muroja. Emiliekin näytti yllättyneeltä.
”Anthony! Eikö sun pitänyt olla kaverin luona yötä?” tyttö kysyi ja mä vilkaisin poikaa.
”Niin mä olinkin, mutta tulin just tunti sitten”, Anthony selitti ja katsoi sitten mua, ”moi Cody.”
”No moi Andy”, hymähdin.
”Onko Cody vielä sun poikaystävä, vaikka sä sanoit mulle sillon kerran, että se on täys páskiainen?” Poika kysyi ihan pokkana ja mä katsoin Emielietä kulmat vähän koholla. Kieltämättä olisi ihan kiva tietää, mitä muuta se oli musta pikkuveljelleen sanonut meidän eron jälkeen.
”Hmm, ei se ole mun poikakaveri enää Anthony”, Emilie sanoi, eikä edes viitsinyt katsoa mua. Mä hymähdin ja katsoin muroja mussuttavaa poikaa.
”Miks te sitten nukuitte samassa sängyssä?” Anthony jatkoi uteluaan ja mä olisin varmaan alkanut nauraa jos mulla ei olisi ollut fyysisesti niin kaamea olo juuri nyt.
”Tule Cody, mä etin sen lääkkeen”, Emilie sanoi ohittaen Anthonyn kysymyksen ja tarttui ranteeseeni alkaen raahata mua kohti lääkekaappia.

Emilien särkylääkeannoksen jälkeen mä menin kotiin ja nukuin aspiriinin kera sen hemmetin darran parhaani mukaan pois, eikä iltapäivällä enää edes ollut huono olo. Faijapuoli ei ollut kotona, luojalle kiitos siitä, joten mä sain olla aika rauhassa. Mutsi tulisi työmatkalta kotiin vasta reilun kuukauden päästä, joten siihen asti mun piti kestää Mattya, joka oli vielä kaksi kertaa víttumaisempi ja sekopäisempi silloin kun äiti oli muualla. Siinä oli syy miksi mä en mielelläni kotiin tullut. Se äijä voisi painua helvettíin.

Myöhemmin Jake ja Ray suostuttelivat mut ulkosalle ja kun mulla ei parempaakaan tekemistä ollut, mä päätin raahata itseni rampeille, jonne ne olivat itse linnoittautuneet. Jakelle skeittaaminen oli ainakin yhdeksänkymmentä prosenttia elämästä, joten me roikuttiin sen seurana rampeilla aina toisinaan. Mä en ollut koskaan suuremmin rakastanut skeittailua, vaikka laudan omistinkin. Päätin käydä kaupan kautta ja ostaa itselleni jotain juomista, koska ilma ihan oikeasti oli sairaan kuuma ja hiostava. Harmi vaan, että juuri silloin juuri sen piti olla samaan aikaan kaupalla. Se seisoskeli siinä pihalla muijafrendissään kiinni ja mun oli pakko tuhahtaa. Tässä kaupungissa oli hyvin paljon rasittavia ihmisiä, joiden kanssa mä en tullut toimeen ja oikeastaan Jeremy ei ollut pahimmasta päästä, mutta silti mua tympäisi nähdä sitä juuri tänään.
Katsahdin noita kahta. Mä en tajunnut miten Jeremy saattoi olla Sandran kanssa. Ei sillä, että kusípään asiat mua olisivat kiinnostaneet, mutta ihan totta, Sandra ei ottanut mitään suhteitaan tosissaan, kunhan seurusteli vain seurustelun takia. Joko Jeremy oli helvetín tyhmä, helvetín rakastunut tai ei itsekään ollut ihan tosissaan, ei kai se muuten Sandran kanssa olisi ollut. Talsin noiden ohi ja huomasin Jeremyn vilkaisevan mua sivusilmällä, samalla kun se suikkasi suudelman ruskeatukkaisen tytön huulille. Mä katsoin sitä hetken ajan ja talsin sitten kauppaan ostamaan limpparia.

Rampeilla Ray ja Jake jaksoivat kiusata mua viimeöisestä. Jaken mä olin tuntenut vasta vuoden, mutta Rayn vaikka kuinka monta vuotta, minkä takia se olikin mun parhaimpia kavereita. Sekä Ray että Jake olivat kahdeksantoista niin kuin mäkin. Mä täyttäisin yhdeksäntoista lokakuun alussa.
”Mä tiesin, että te ette saisi kuitenkaan pidettyä sormianne erossa toisistanne”, Ray sanoi ja haroi punaisia hiuksiaan. Sitten se alkoi selittää kaikkea sellaista typerää, mikä ei ainakaan parantanut mun oloani yhtään. Kun me viimein vaihdettiin aihetta, mä lysähdin kuumalle asfaltille ja avasin fantapulloni. Ei mennyt kauaa kun Oliver, Ray ja paikalle eksynyt Chris, joka näytti siltä ettei olisi nukkunut kuukauteen, alkoivat kerjätä hörppyä limpparistani. Mä ojensin niille pulloani ja sain eleelläni aikaa varsin tyytyväisiä hymyjä. Hemmetin janoista porukkaa.

Lähettäjä: verenhimoinen (: 
Päivämäärä:   5.12.09 17:32:51

Kuulostaa kivalta :) jatkoa vaan, mie ainaki luen.

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   5.12.09 18:42:30

minäkin:) jatkoa.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   5.12.09 22:41:54

Kiva, että on lukijoita :) Jatkoa viimistään huomenna päivällä, tänään en tiedä ehdinkö tuota seuraavaa pätkää hiomaan ja korjailemaan. Mutmut, sillon viimestään sit.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   5.12.09 23:00:19

ei ollenkaan huonoa tekstiä. Jatka ihmeessä :)

Lähettäjä: maima 
Päivämäärä:   6.12.09 10:44:11

tää on hyyvvääää ! <3 jatkoa : )

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   6.12.09 14:15:27

Kiitoksia flanelli ja maima! :) hyvä jos kelpaa.

Jeremy

Me käytiin Sandran kanssa elokuvissa katsomassa joku leffa, joka oli nimikkeeltään romanttimen komedia, muttei se suoraansanottuna mua ollut oikeastaan juuri saanut nauramaan. Mä en ole ikinä oikein pitänyt elokuvista, mutta koska Sandra oli niin innoissaan, yritin olla hengessä mukana parhaani mukaan. Leffan jälkeen me talsittiin meille. Talo oli tyhjänä koska mutsi oli tuttunsa luona ja Evie, pikkusisko, jossain kaverinsa kanssa. Oikeastaan mutsi oli käskenyt mun ollan Evien kanssa, mutta olin saanut järkättyä pikkusysterin pois ja sillä tavalla hankkinut mulle ja Sandralle niin sanotusti laatuaikaa. Pikkusysteri oli jo 14, helvettí, äiti ei aina tuntunut muistavan, ettei sen ikäinen kaivannut isoveljensä seuraa vaan oli mielummin kavereiden kanssa.
”Mitä sä meinasit ens viikolla?” Kysyin kun me talsittiin rappukäytävään. Sandra puristi vähän kättäni ja katsahti sitten mua hymyillen. Se oli hemmetin nätti hymyillessään. Oli se nätti muutoinkin, mutta erityisesti hymyillessään.
”Mä en tiedä vielä. Mun pitäs mennä varmaan mökille tiistaina tai keskiviikkona”, Sandra selitti ja siirsi ruskean hiuskiehkuran pois kasvoiltaan. Mä nyökkäsin ja astelin hissille. Ei me asuttu kun kolmannessa kerroksessa ja normaalisti mä käytin portaita, mutta Sandra oli valittanut korkkareidensa hiertävän, enkä mä siksi viitsinyt sitä pistää rappusia kävelemään.
”Ai. Ootko sä pitkäänki siellä?” Kysyin samalla kun astelin hissiin.
”En kai.. Tai siis varmaan vaan yhden tai kaks yötä”, tyttö vastasi ja mä hymyilin. Sitten se kurottautui painamaan suudelman mun huulilleni, enkä mä olisi halunnut päästää siitä irti edes sitten kun hissin ovet avautuivat ja sen naapurin kärttyisen rouva Canhamin naama ilmestyi esiin rapusta.

Kello näytti yhtätoista kun me asteltiin sisälle taloon. Ulkona oli siitä huolimatta hemmetin valoisaa. Me riisuttiin kengät ja Sandra kiroili jalkaansa. Korkokenkä oli hiertänyt sen kantapäähän pienen haavan. Oikeastaan se oli niin pieni haava, etten mä käsittänyt miten Sandra piti sellaista ihan katastrofina. Mä kuitenkin annoin sille laastarin ja se rauhoittui ainakin hieman.
”Ei ois pitäny laittaa ollenkaan noita kenkiä”, se valitti ja istahti sängylle mun viereeni. Sitten se avasi laastarin kääreestään ja asetti sen haavan kohdalle.
”Kiitti tästä”, se totesi hymyillen.
”Oles hyvä”, sanoin ja painoin huuleni sen huulille. Sandra oli vähän sellainen tyttö, että se meni aina suoraan asiaan. Ja kun me kuitenkin tiedettiin mitä tänään tehtäisiin, niin se ei turhaan jahkaillut. Se istui hajareisin mun syliini ja mä annoin käsieni liukua sen paidan alle. Sandra vetäisi paidan mun päältäni ja mä vedin sen lähemmän itseäni. Sen jälkeen me noustiin paremmin sängylle ja kun mä vedin paidan tytön yltä, se kumartui mun ylleni ja keskittyi avaamaan mun housujani.

*

Seuraavana aamuna mä heräsin siihen kun joku silitteli mun hiuksiani. Kun avasin silmäni, kohtasin Sandran hymyilevät kasvot.
”Mä en raaskinut herättää sua”, se sanoi hyväntuulisesti ja pyyhkäisi hiuksia silmiltään.
”Oisit vaan herättäny”, virnistin ja nousin istumaan sängylle. Venyttelin unisesti ja katsoin sitten vieressäni istuskelevaa Sandraa. Se suikkasi suukon mun huulilleni.
”Enkä. Näytit niin kivalta”, se naurahti ja mä hymyilin.
”Ite näytät kivalta”, sanoin virnistäen ja kaadoin tytön selälleen. Sandra naurahti ja mä kumarruin se ylle.
”Mä tykkään susta ihan vítusti”, totesin ja painoin huuleni sen huulille.
”Mäki susta Jeremy”, Sandra sanoi suudelman jälkeen ja me hymyiltiin toisillemme. Hemmetti, se oikeasti näytti kivalta hymyillessään.

Sandran piti lähteä iltapäivällä jonnekin sukujuhliin ja mä kävin saattamassa sen siihen lähikaupalle jonka luona se asui. Ne oli aika rikkaita, tai siis jos vertasi vaikka meidän perhettä. Niillä oli kiva iso omakotitalo ja suuri piha kun taas me asuttiin vaan melko halvassa kerrostalokämpässä. En mä kuitenkaan valittanut, loppupeleissä mä tuskin olisin viihtynyt sellaisessa talossa, millainen Sandran perheellä oli.
”Nähdään huomenna?” Tyttö sanoi kaupan kohdalla.
”Jep.”
Me vaihdettiin yksi pitkä suudelma siinä kaupan pihalla kunnes Sandra heilautti kättään ja käveli kotitielleen. Mä katselin sen perään hetken aikaa, kunnes käännyin ja talsin kaupalle. Sitä voisi ostaa itselleen vaikka jotain juomista. Ilma oli kyllä lähinnä tuulinen ja sateisenoloinen, eikä mulla ollut edes jano, mutta en sitten keksinyt muutakaan tekemistä.

Tuhahdin ääneen kun näin Codyn seisoskelemassa limpparihyllyn edessä kädet takkinsa taskuissa. Irvistin vähän ja talsin jotenkin mahdollisimman rennonoloisesti jätkän ohi. Pysähdyin neljän metrin päähän ja jäin tuijottamaan limppareita. Cody vilkaisi mua silmäkulmastaan, mutta piti turpansa kiinni, yllättävää kyllä. Se otti kännykän nahkatakkinsa taskusta, vilkaisi sitä ja laittoi sitten takaisin. Se ei kiinnittänyt muhun mitään huomiota. Mä en ymmärtänyt koko tyyppiä. Välillä se oli suunnilleen tappamassa mut ja parin päivän päästä niin kuin ei tuntisi ollenkaan. Ihme jätkä. Mä katsoin kuinka se nappasi spritepullon kylmästä ja yski tupakkayskäänsä. Se kulki mun ohi ja ohi kulkiessaan kohotti vähän kulmiaan niin, että mä tajusin lopettaa tuijottamiseni. Sitten se talsi kassalle ja mä jäin miettimään ottaisinko kokista vai fantaa.

Lähettäjä: ylös 
Päivämäärä:   6.12.09 18:27:17

i like.

Lähettäjä: maima 
Päivämäärä:   6.12.09 19:08:45

ja senku paranee , lisää :: ))

Lähettäjä: verenhimoinen :) 
Päivämäärä:   6.12.09 22:05:56

tykkään :) jatkoa

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   6.12.09 22:16:24

Kiva kuulla! :) Nyt vähän pitkä pätkä, meinasin jos oisin tän kahessa osassa laittanu mutta pistin nyt yhteen pötköön.

Cody

Ulkona tuuli ihan jumalattomasti. Ja eilen oli vielä paistanut aurinko ja ollut tosi lämmintä. Hymähdin itsekseni samalla kun talsin pois kaupoilta. Oli se vähän kummallista, että näinkin isossa kaupungissa mä törmäsin vähänväliä ihmisiin, joihin mulla ei ollut mitenkään erityisen hyvät välit. Tai sitten mulla vain oli niin helvetísti vihamiehiä, että niihin törmäsi väkisin. Nyt mä tarkoitin jälleen Jeremyä. Kai sen nyt ymmärsi jos silloin tällöin näki, mutta kun se oli koko alkukesän ajan ilmaantunut kokoajan samoihin paikkoihin mun kanssa. Ei kai se nyt hirveästi haitannut, mitä nyt alkoi aina vähän tympäistä. En mä sitä kundia varsinaisesti vihannut tai mitään, enkä mä edes tajunnut miksi me auottiin päätämme (tai mä auoin) toisillemme, mutta jotain siinä oli. Kummasti rupeaa kuitenkin ärsyttämään kun sen näkee, vaikka ihan tavallisenoloinen jätkähän se on. Kai mun ärtymys johtuu siitä, että me ollaan niin pitkään pidetty vihanpitoa välillämme, etten mä edes voisi kuvitella sitä siedettävänä tyyppinä. Hymähdin vähän ja katsahdin taakseni. Jerry asteli ulos kaupasta ja lähti talsimaan vastakkaiseen suuntaan kokispullo kädessään. Mä haroin vähän sotkuisia hiuksiani ja käänsin sitten katseeni takaisin eteen.

Kun mä olin kävellyt jonkin aikaa, pistin tupakaksi. Tummia pilviä liikuskeli kaupungin laidoilla ja mä toivoin, etteivät ne alkaisi tiputella vettä. Ei sateessa mitään vikaa sinällään ollut, mutta koko kesäkuun alku oli ollut niin ankea ja sateinen, että mä todella nautin aurinkoisista ja sateettomista päivistä. Vedin keuhkoni täyteen savua ja vilkaisin sitten ympärilleni. Kaduilla kulki ihan mukavasti porukkaa ilman ankeudesta huolimatta. Matty olisi luultavasti koko illan kotona, eikä mullakaan ollut mitään tekemistä koko päivänä, joten luultavasti joutuisin kestämään faijapuolta tänään ihan urakalla. Ei se tosin yleensä hirveästi mitään tehnyt, kunhan löhösi sohvalla ja joi ja kiroili ja haukkui mua. Se piti mua ihan roistona ja kriminaalina, eikä kyllä pelännyt näyttää mielipidettään. Aina välillä mä ärsyynnyin sen puheisiin ja sitten me tapeltiin. Ei yleensä mitenkään erityisen fyysisesti vaan lähinnä vain huutamalla, vaikka kyllä se aina joskus löi. Nykyisin se ei tosin enää hirveästi alkanut käyttää nyrkkejään kun se tiesi, että mä pystyin laittamaan vastaan. Penskana mulla ei ollut ollut mitään mahdollisuuksia sitä vastaan. En mä tiedä miten mutsi kesti Mattya. Faijapuoli oli tosi usein vihainen mutsille jostain turhasta ja ne huusi toisilleen aika tiuhaan, mutta äitikulta oli sitä mieltä, että Matty vain oli vähän hermostuvampaa tyyppiä. Vähän?! Mä en tajunnut miten naiset ylipäänsä jäävät suhteisiin väkivaltaisten miesten kanssa. Toisaalta joinain päivä mutsi ja Matty taas olivat niin vastarakastuneita, ettei mitään rajaa. Mä toivoin vain, että syksy tulisi ja mä pääsisin muuttamaan omaan kämppään.

Spikey oli mua häntä heiluen vastassa kun mä astelin meidän rivitaloasuntoon. Hymyilin innokkaalle koiralle ja rapsutin sitä vähän korvan takaa.
”Miks hemmetissä mä en ottanut sua sinne kaupalle mukaan”, mutisin itsekseni ja nappasin Spikeyn hihnan naulakosta, ”juu, rauhotu nyt, kyllä sä pääset ulos”, totesin ja kiinnitin hihnan mustan koiran pantaan. Mä olin saanut Spikeyn ilmaiseksi yhdeltä Mattyn idioottifrendeistä. Kuulemma joku naapurin rakki oli käynyt hässimässä Ericin, sen Mattyn kaverin, narttukoiran kanssa ja seurauksena oli Spikey ja sen kolme siskoa. Sekarotuiset koirat olivat olleet vain riesa ja Eric antoi ne kaikki ilmaiseksi halukkaille. Spikey oli viimeinen jäljelle jäänyt, pikimusta ressukka, jota kukaan ei halunnut ja Eric suorastaan tyrkytti sitä mulle. Oli kuulemma ihan mun koira kun hiustenvärikin täsmäsi koiran turkin kanssa. Kieltämättä Spikey on loistokaveri ja käytännössä ainoa syy, miksi mä ylipäätänsä viihdyn kotona. Se oli nyt viisi -vuotias. Mä rapsutin sitä vähän ja talsin sitten takaisin ulos. Siellä oli alkanut hiljalleen sataa.

*

Mä vietin koko loppupäivän lähinnä neljän seinän sisällä ja sain olla aika rauhassa. Kukaan ei suuremmin soitellut tai kysellyt minnekään. Oli sellainen kiva sunnuntairauha. Mattyakaan ei näkynyt. Kai se päätti nuokkua baarissa tämänkin illan kun ensiviikolla olisi töitä, eikä silloin oikein pystyisi. Eipä sillä, ei mua sen menot kiinnostaneet, kunhan vain pysyisi poissa. Mä tuijottelin telkkaria olkkarissa, vaikkei sieltä mitään kiinnostavaa tullut. Oikeastaan mä keskityin stereoissa soivaan musiikkiin, enkä telkkarin poliisisarjaan, mutta annoin kuitenkin telkun olla auki jos sieltä vaikka jossain vaiheessa tulisi jotain viisasta. Harvemmin sieltä kylläkään tuli. Haroin vähän hiuksiani ja istuin syvemmälle nojatuoliin. Spikey oli tunkenut siihen mun viereen ja mun Ramones -paita oli ihan mukavasti karvoissa. Sillä koiralla oli hemmetti karvanlähtöaika kokoajan.

Matty tuli kotiin joskus puoli kymmenen maissa. Mä tuijotin edelleen telkkaria ja kuuntelin musiikkia, enkä mä oikeastaan edes kuullut sen tuloa ennekuin se alkoi kiroilla jotain. Vähän aikaa se ähisi ja kiroili eteisessä ennen kuin talsi olkkariin. Spikey katsoi miestä luimistellen. Se ei tykännyt Mattysta, mikä nyt ei ollut ihmekään. Mattykaan ei pitänyt Spikeystä. Se paskíanen oli kaikkea muuta kuin eläinrakas, ihan totta.
”Laita nyt se musiikki pois”, Se ärisi ja rymisteli keittiöön. Mä en jaksanut vastata, vaan tuijotin telkkaria, jossa joku pariskunta halusi adoptoida itselleen penskan. Se muija ei voinut saada lapsia ja siksi ne halusivat adoptoida, tai niin mä ainakin asian ymmärsin. Vähän ristiriitaista. Jotkut saivat tahtomattaan lapsia ja jotkut eivät voineet hankkia niitä vaikka haluaisivat. Ihan totta muakaan ei pitäisi olla olemassa. Mutsi nyt vaan sattui tulemaan paksuksi, eikä sitten halunnut ruveta mitään aborttia tekemään. Faija lähti heti kun sai tietää, että mutsi oli raskaana. Aika kylmää.
”Kuulitko kakara! Laita nyt se sáatanan musiikki pois, täällä asuu muitakin kun sä ja toi sun rakkis!” Matty tuli mesoamaan olkkariin ja mä hymähdin.
”En laita. Jos ei kelpaa niin mee takas sinne baariin”, murahdin ja faijapuoli laski kaljapullonsa olkkarin pöydälle.
”Älä @!#$ mulle rupea, vaan laita pois toi melu”, se ärisi ja näytti aika huvittavalta siinä raivotessaan. Se oli aina juotuaan hirveän aggressiivinen. Vähän niin kuin mä, mutta paljon pahempi.
”No en tasan laita, tajuutko? En laita, etkö sä nyt äidinkieltäs ymmärrä kusípää”, sanoin ja katsahdin Mattya. Se puristeli nyrkkejään. Se oli varmaan tapellut siellä baarissa ja lentänyt ulos, ei kai se muuten näin aikaisin olisi kotiin tullut. Sitä paitsi sen leuka sinersi hienoisesti.
”Kuules nyt, tuommoset sintit ei mun silmille hypi, luulis sinun sen jo tajunneen näiden vuosien aikana. Helvettí, nyt laita toi musiikki pois tai mä suutun”, Matty murisi ja mä kohotin kulmiani.
”Aika suuttuneelta näytät jo nyt, vai mitä toi punotus sun naamallas on? Poskipunaa?” Kysyin ja naurahdin ilottomasti. Matty raivostui. Se harppoi mun luo ja mä ajattelin, että se vetää mua ihan kunnolla turpaan, mutta se tarttuikin mua paidasta ja repi ylös siitä tuolista. Spikey ärähti.
”Nyt riitti! Kuules jos meinaat täällä asua, niin saat osoittaa vähän kunnioitusta. Helvetín nuorisorikollinen, oot täällä vaan jumaláuta pilaamassa meidän elämää!” Matty raivosi ja mä repäisin itseni irti sen otteesta.
”Minä pilaamassa? Kato peiliin”, ärähdin. Matty haukkui mua aina nuorisorikolliseksi, vaikka enhän mä ole ollut poliisin kanssa tekemisissä oikeastaan kuin pari kertaa. Se äijä tykkäsi nimitellä mua. Mä olin ollut näiden vuosien aikana vähän vaikka mitä paskiaísesta, häiriintyneestä ja hintistä aina äpärään ja mielenvikaiseen asti. Haukkui se mutsiakin aina välillä, mutta niin kävi mun haukkumiseen verrattaessa melkoisen harvoin.
”Kuule painu helvettíin täältä sen rakkis kanssa, mä en jaksa katella tollasta häiriintynyttä sekopäätä”, Matty ärisi ja mä tuhahdin.
”Mä en oo menossa minnekään, jos et sattunu tietämään, mä asun täällä, enkä mä sun takias aio missään rautatieasemalla nukkua”, totesin ärtyneenä ja katsoin Mattya.
”Nuku missä haluat, mutta et täällä ja nyt sammutat ton @!#$ melun!” Faijapuoli ärisi. Mä purin huultani ja sammutin sitten ne sáatanan stereot ihan vain siksi, koska Matty olisi luultavasti muutoin rikkonut koko laitteen, eikä mulla todellakaan ollut varaa ostaa uutta.
”No onko nyt hyvä, helvetín paskíainen, onko nyt hyvä!?” Huusin ja mä ihan oikeasti olin vihainen. Mä raivostuin aina ihan hiton helposti ja nopeasti ja tiesin sen kyllä itsekin. Mä uskoin, että se johtui osittain Mattysta. Kun kasvoi sellaisen miehen kanssa, niin tuli väkisin itsekin aggressiiviseksi.
”Älä kuule nimittele mua”, Matty ärähti.
”Ja mikä oikeus sulla sitten on dissata mua! Víttu sä oot tollanen säälittävä narsistinen páska, miten mutsi kestää sua?!” Huusin ja sitten Matty täräytti. Mä olin jotenkin jopa osannut ennakoida, että se lyö, mutten ollut silti pitänyt suutani kiinni. Mä en kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea väistääkseni ja Matty läimäytti mua avokämmenellä kasvoihin. Poskessa kirpaisi siihen malliin, että siihen tulisi vähintään mustelma. Spikey haukkui.
”Vítun rakki, turpa kiinni!” Matty huusi ja mä ehdin kääntää katseeni juuri sopivaksi nähdäkseni faijapuolen lyövän Spikeyta kiroten kaulan seudulle. Koira vingahti ja mä raivostuin.
”Sä et siihen koske vítun hullu!” Huusin ja sen kummempia miettimättä iskin nyrkkini voimalla Mattyn kasvoihin. Mies oli mua kaksikymmentä vuotta vanhempi ja ihan kiitettävän paljon isompikokoisempi, mutta sen eleet olivat hidastuneet alkoholin takia sen verran, että se olisi lentänyt selälleen, ellei olisi viime hetkellä saanut pöydästä tukea. Mä olin suunnattoman vihainen. Spikey murisi Mattylle pöydän alla ja mä olin kumartumassa sen luo, mutta Matty tarttui mua hartioista ja löi uudestaan tällä kertaa nyrkein ja kirosanojen kera. Se äijä oli ihan sekopää.

Mä tunsin kuinka huuli aukesi ja veri valui norona suuhun.
”Vítun kakara anna olla viimenen kerta kun lyöt mua, anna olla viimenen kerta kun ala mulle aukomaan! Painu helvettíin täältä ja ota toi koira mukaas!” Matty huusi ja mä nielaisin verta ja tärisin raivosta. Vasten tapojani mä kuitenkin hillitsin itseni ja päätin oikeasti lähteä.
”Ei tarvii kahesti käskeä, ei tollasen sekopään kanssa voi asua”, ärähdin ja silitin Spikeytä.
”Spikey”, lausuin ja koira seurasi mua eteiseen. Mä kiskoin kengät jalkaani ja katsoin Mattya. Sen silmäkulma punoitti ja alkoi turvota.
”Haista víttu”, murahdin ääni täynnä puhdasta vihaa, kunnes nappasin Spikeyn hihnan ja talsin koiran kanssa ulos talosta. Mä olin helvetín vihainen, mä vuosin verta, eikä mulla ollut hajuakaan minne mä menisin.

*

Spikey näytti olevan kunnossa lyönnistä huolimatta. Se vilkuili epäillen ympärilleen ja mä silitin sitä jotenkin rauhoittavasti. Mä kelasin, että menisin Raylle. Se asui vähän matkan päässä omassa kämpässään, eikä yleensä pannut pahakseen jos mä aina välillä tulin sinne roikkumaan. Mä en tosin voisi ottaa Spikeytä koska Ray oli lievästi allerginen. Mä päätin kysyä meidän kotitien päädyssä asuvalta Eleanora Wrightiltä jos se voisi ottaa Spikeyn luokseen täksi yöksi. Mä tiesin, että se voisi. Se oli hemmetin mukava vanha nainen. Yleensä kaikki vanhukset mulkoili mun näköisiä jätkiä kaduilla enemmän tai vähemmän paheksuen, mutta Eleanora oli erilainen. Sen mies kuoli viisitoista vuotta sitten ja sen jälkeen se oli asunut yksin, eikä se pannut pahakseen jos Spikeyn kaltainen innokas koira tuli piristämään päivää. Se oli hoitanut Spikeyta aiemminkin. Niin mä sitten silittelin ja rauhoittelin Spikeyta vielä hetken siinä kadulla kunnes talsin Eleanora Wrightin hyvin hoidetulle pihalle. Mä pyyhin verta valuvaa huultani etten säikyttäisi naisparkaa ihan kuoliaaksi, ja painoin sitten ovikelloa.
”No mutta Cody!” Se tervehti hymyillen avattuaan oven, ”mitä sinä täällä tähän aikaan?” Se oli pukeutunut sellaiseen pitkään yömekkoon. Mä hymyilin vähän.
”Sori tää häiriö tähän aikaan, mutta mä mietin, että jos sä voisit hoitaa Spikeyta tän illan ja yön”, selitin ja Eleanora katsoi koiraa hymyillen.
”Tottakai voin”, se sanoi iloisesti ja mä hymyilin kiitollisena.
”Kiitos, mä meen kaverille ja se on allerginen, enkä voi jättää Spikeyta kotiinkaan. Kiitos tuhannesti”, sanoin. Mä puhuin @!#$ asiallisesti sen naisen seurassa.
”Ymmärrän, ymmärrän. Haluatko tulla vaikka teelle, minä juuri keitin?” Nainen kyseli ja mä pyöritin päätäni. Nyt ei ollut oikein hyvä hetki teelle. Sen verran hermostunut ja levoton mä olin.
”En mä taida nyt ehtiä, pitää keretä bussiin”, valehtelin. Eleanora nyökytteli ja nosti vasta sitten katseensa tarkastellakseen mua.
”Sinähän vuodat verta”, se totesi ja mä pyyhkäisin huultani. Helvettí miten paljon siitä oikeasti vuosi verta.
”Kyllä tää tästä”, totesin. Eleanora oli nähnyt mut aika monesti silmä mustana, muttei koskaan suuremmin kysellyt ja sen takia mä pidin siitä. Silti se aina huolestui verennäkemistä ja muusta.
”Minä annan sinulle paperia, ootas hetki”, se sanoi ja katosi asuntoonsa. Mä rapsutin Spikeytä. Kohta Eleanora palasi paperin kera ja mä kiitin. Sitten silitin vielä Spikeytä, kunnes sanoin heipat ja lähdin talsimaan bussipysäkille. Matkalla heitin vereen tahriintuneen paperin roskikseen ja pysäkille päästyäni vilkaisin ympärilleni. Onneksi mulla oli edes rahaa linja-autoon.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   6.12.09 22:19:48

Sensuurit = Helvettí & helvetín. Pitänee rajottaa tota kirosanojen käyttöä kun en millään huomaa kaikkia muokata sellasiks ettei ne sensuroidu :')

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   7.12.09 18:39:39

kahvikuppi.

Lähettäjä: Kharon Nía 
Päivämäärä:   7.12.09 20:03:53

Kivasti jääny mulla väliin näitä O.o (Käyn toki aktiivisesti tääl :'D)
Mutjoo, tykkäsin taas, ja jatkoa venaan.

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   7.12.09 20:08:42

jatkoa :).

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   7.12.09 20:10:09

Kharon Nía, joo no mä oon aika tiuhaan näitä tänne tunkassu kun tosiaan tota tekstiä aika paljon valmiina löytyy. :')

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   7.12.09 20:16:18

anonyymi, katellaan jos tänä iltana saisin lukastua ton seuraavan pätkän ees jonkinlaiseen julkasukuntoon. Mut viimistään huomenna :)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.12.09 16:16:05

tää on hyvä =)

Lähettäjä: tara 
Päivämäärä:   8.12.09 16:52:55

jatka (:

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   8.12.09 18:41:48

eli tänäää pitäisi tulla :)?

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   8.12.09 20:10:18

Kiitos kommenteista! :)

Jeremy

Mua väsytti ihan helvetísti. Suoraan sanottuna mä en tiennyt miksi mua väsytti niin paljon koska mä olin nukkunut paremmin kuin hyvin viimeisen viikon aikana, mutta siltikin haukotus tuntui vähän väliä karkaavan huulilta. Mä olin roikkunut siellä täällä ympäri kaupunkia Milesin, Daven ja parin muun tyypin kanssa ja lopulta päätin ottaa bussin kotiin. Talsin lähimmälle bussipysäkille, kaivelin bussikortin taskustani ja sain odotella muutaman minuutin, ennen kuin linja-auto kaarsi kulman takaa. Se helvetín linkki oli jostain syystä ihan täynnä. Oli suoranainen ihme, että mä löysin itselleni vapaan paikan. Pari tyyppiä seisoskeli bussin käytävällä ja mä rojahdin ympärilleen mulkoilevan epäilyttävännäköisen mummelin viereen, koska kukaan ei ollut siihen istumaan halunnut mennä.

Se mummo jäi pois kahden pysäkin jälkeen. Sillä pysäkillä jäi pois todella paljon ihmisiä, mutta siltikin bussin jokainen paikka oli varattu, lukuun ottamatta sitä paikkaa, jonka se vanhus oli jättänyt. Mä hivuttauduin ikkunapaikalle ja vilkaisin hiljalleen hämärtyvään kesäiltaan. Kun mä käänsin katseeni takaisin bussin oville, mun silmät pyöristyivät pariksi sekunnikisi. Siinä se taas oli. Cody. Se ojensi hilut bussikuskille, mumisi kiitokset ja kääntyi sitten etsiäkseen itselleen paikan. Vähän aikaa sen katse kierteli ympäri bussia, ennen kuin se tajusi mut. Mä vedin lippiksen lipan eteen ja yritin näyttää jotenkin huomaamattomalta, mutta onnistuin siinä aika huonosti. Mietin, ettei Cody siihen mun viereeni istuisi, vaikka se olikin ainoa vapaa paikka, mutta olin väärässä. Se talsi jotenkin tympääntyneenä bussin käytävää pitkin mun luokseni. Se vuosi verta, taas vaihteeksi.
”Tää on niin mun tuuria”, kundi murahti hiljaa ja lysähti siihen mun viereeni, samalla kun bussi lähti liikkeelle.
”No ei oo mikään pakko istua siihen”, tuhahdin ja Cody pyyhkäisi auennutta, verta valuvaa huultaan.
”Tää oli kuule bussin ainoa vapaa paikka, että ei ole paljon valinnanvaraa”, jätkä sanoi víttuuntuneena, ”enkä mä halua seistä.”
”Aha”, murahdin viileästi ja katsoin Codya. Sen huuli oli haljennut ja sen poski punoitti melko ilkeästi. Mä en käsittänyt miten se aina tappeli. Se oli vähänväliä silmä mustana tai huuli auki tai muuta vastaavaa.
”Mitä helvettíä sä tuijotat?” Se ärähti mulle kohta ja mä tuhahdin.
”Kato peiliin niin tajuat. Sä näytät ihan karseelta”, murahdin ja Cody olisi varmaan katkaissut multa niskat jos me ei oltaisi oltu juuri sillä hetkellä bussissa. Mä panin merkille, että puoli bussia tuijotti meitä ihmeissään. Tai luultavasti ne tuijotti Codya, sehän tässä verta vuosi. Jätkä kirosi jotain itsekseen ja nojautui penkin selkänojaa vasten sulkien hetkeksi silmänsä. Mä katsoin sitä vähän aikaa, kunnes siirsin katseeni ikkunaan. Musta tuntui, että Cody tarvitsi jonkinlaista apua. Tai ainakin sen pitäisi vähän rauhoittua. Hymähdin itsekseni. Tosin eihän sen asiat mulle kuulunut.

Cody jäi pois samalla pysäkillä kuin mä. Kohtalo teki tosiaan pilaa musta ja Cody näytti miettivän samaa, sen verran tympääntyneitä katseita se muhun loi kun me talsittiin ulos bussista. Mulla ei ollut hajuakaan minne se oli menossa, eihän se täälläpäin asunut. Se talsi seinän vierustaa pitkin, syljeskeli verta suustaan ja pyyhki huultansa. Mä mietin, että se kuolee tuolla menolla vielä verenhukkaan. Ihan totta siitä huulesta tuli paljon verta. Sitä tuli paljon enemmän kuin normaalisti ehkä odottaisi auenneesta huulesta tulevan.
”Sä vuodat verta”, mutisin kun me oltiin kävelty viisi metriä.
”Katos ku en ite huomannut”, Cody hymähti sarkastisesti. Mua ärsytti sen äänensävy.
”Mikä hitto sulla on mua vastaan?” Tuhahdin lopulta tylysti ja katsoin kuinka bussi kaarsi kulman taakse.
”Mikä itelläs?” Cody murahti tympääntyneenä ja sylkäisi, ”voi víttu”, se kirosi. Se oli ihan totta aika hemmetin turhautunut. Sekunnin ajan musta tuntui jopa vähän pahalta sen puolesta, mutta se tunne katosi nopeasti.
”Tota.. Haluutsä paperia?” Mutisin kohta ja hämmästyin itsekin omia sanojani. Mä mietin, että jos mä itse olisin samassa tilanteessa, Cody luultavasti vain víttuilisi mulle, mutta ei kai mun tarvinnut tehdä samoin. Mä halunnut ottaa omalle tunnolleni sitä jos se nyt kuolisi verenhukkaan. Sen mafiosokaverit varmaan tappaisivat mut siinä tapauksessa, ihan totta.
”Ihan sama”, kundi mutisi ja mä ojensin sille yhden puhtaan nenäliinan. Se nappasi nenäliinan mun kädestäni ja pyyhki sillä huultaan. Mä laitoin nenäliinapaketin takaisin taskuuni ja tungin nyrkit hupparini taskuihin. Cody oli tosi säälittävä sen nenäliinan kanssa. Sillä ei ollut mitään hajua miten se saisi verenvuodon tyrehtymään.
”Sun täytyy painaa ja pitää sitä paperia siinä huulen päällä”, selitin. Mulla oli paha tapa päästä pätemään ja mä tiesin, että se ärsytti Codya. Se tuhahti.
”Mistä vítusta sä sen tiedät?” Se murahti ja katsoi mua niillä harmailla silmillään.
”Mutsi on sairaanhoitaja”, sanoin ja yritin kätkeä voitonriemuni. Mä sain Codyn hiljaiseksi. Se ei ihan totta laittanut vastaan, kunhan mutisi jotain.
”Kuulitko, pidä sitä paperia siinä ja paina, ei se muuten tyrehdy”, selostin ja mä mietin miltä me näytettiin siinä kadulla. Varmaan aika koomisilta. Cody katsoi veristä paperia, sitten mua ja pyyhki huultaan. Mua ärsytti, ettei se millään voinut tehdä niin kuin mä sanoin.
”Tällä tavalla”, ärähdin lopulta, talsin Codyn eteen ja nappasin paperin sen kädestä. Nostin paperin sen vertavaluville huulille ja painoin kevyesti, ”vai haluutko sä kuolla johonki verenhukkaan?” Mutisin ja katsoin Codyn siniharmaisiin silmiin. Niiden ilkeys oli kadonnut, mutta tilalle oli tullut hämmennys ja vasta sitten mä tajusin mitä olin tekemässä. Se näytti varmasti aika hemmetin epäilyttävältä. Cody nosti kätensä paperille, jotta mä pystyin ottamaan omat sormeni pois sen huulilta. Vähän häkeltyneenä mä talsin pois kundin luota ja vilkaisin sitä sitten pikaisesti.
”Paina sitä niin se tyrehtyy”, ynähdin epämääräisesti ja lähdin sitten pitkin askelin talsimaan kohti kotitietä, jättäen hämmentyneen mustatukan siihen kadulle seisoskelemaan.

*

Seuraavana päivänä mä näin Sandraa. Se kertoi lähtevänsä vanhempiensa kanssa sinne mökille jo huomenna. Kieltämättä mua vähän ärsytti se, että sen oli todellakin pakko mennä niiden vanhempiensa mukaan sinne. Ei sitä koskaan ennenkään ollut porukoidensa mökille menot kiinnostaneet ja nyt oli ihan pakko päästä sinne. Eikä se sitten edes voinut olla mun kanssa tänäänkään kovin paljon kun se sanoi, että sen pitäisi pakkailla ja olla kotona. En mä yleensä helposti tympääntynyt muijien takia, mutta kyllä se vähän ärsytti. Meidän oli pitänyt olla kahdestaan tänään ja huomenna.
”Kulta, nähdään heti sitten kun mä tuun, ei se oo kun muutama päivä, eiks niin?” Sandra sanoi ja kietoi kätensä mun ympärille. Se hymyili vähän, enkä mä sitten enää oikeastaan osannut olla ärtynyt.
”Juu, mut lupaatkin sitten”, sanoin ja virnistin vähän. Sandra nyökkäsi hymyillen ja me vaihdettiin pitkä suudelma siinä niiden pihalla.
”Oot tärkee”, tyttö kuiskasi ja laski hupparin hupun mun päästäni.
”Niin säki”, vastasin ja sitten Sandra suikkasi vielä suukon mun huulilleni, ennen kuin sanoi heipat ja katosi ulko-ovesta sisälle. Mä katselin vähän aikaa sulkeutunutta ovea, ennen kuin lähdin talsimaan poispäin. Voisi soittaa vaikka Milesille ja Davelle.

Lähettäjä: verenhimoinen (: 
Päivämäärä:   8.12.09 20:28:30

Kiva toi oli taas =) jatkoa vaan.

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   8.12.09 20:47:46

jess, tiesin et noin käy :))

Lähettäjä: maima 
Päivämäärä:   8.12.09 21:15:31

jatkoa (tä on NIIN hyvä<3)?? odottelu kärsimystä, mut ei hoppua ^^

Lähettäjä: tara 
Päivämäärä:   9.12.09 08:58:05

jatkoaaaaa

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   9.12.09 15:27:49

Kiitän ja kumarran kommenteista jälleen (: Koitan saada tänään pistettyä tuota jatkoa tänne.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.12.09 16:30:18

toivottavasti tänään saadaan vielä jatkoa! tää on niin hyvä =)

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   9.12.09 19:31:27

Noni, nyt taas tämmönen pitkä pätkä. Ja mjoo, muistan vieläkin hyvin sen fiiliksen joka mulla viime keväänä oli kun mä rustasin tätä pätkää silmät ristissä ma-ti välisenä yönä :'D Ja tää on töksöä tekstiä, mä tappelin aika kauan tän kanssa, mutta en saanu tästä siltikään toimivaa. Forgive me.

Cody

Rayta ei hirveämmin ollut haitannut mun tunkeutumiseni, tosin sillä oli siellä kämpässään joku muija, enkä mä oikeastaan saanut juuri unta koko yönä siinä sohvalla, niin kovaa meteliä siellä makuuhuoneessa pitivät. Ei se mua kuitenkaan haitannut, Ray oli kunnon kaveri kun antoi mun aina pyöriä nurkissaan ja syödä jääkaapin tyhjäksi.

Mä nukuin melko pitkään ja kun mä heräsin, Ray istuskeli ruokapöydässä pelkissä boksereissaan ja mussutti paahtoleipää. Mä nousin haukotellen istumaan ja katsoin punapäätä, joka virnisti mulle pirteästi. Mä haroin hiuksiani ja venyttelin. Verenvuoto huulessa oli tyrehtynyt heti Rayn kämpille päästyäni, mutta maistoin silti kuivuneen veren huuliltani. Eilinen kohtaaminen Jeremyn kanssa oli ollut jossain määrin omituinen, en mä nyt varsinaisesti tajunnut miksi se mua oli alkanut auttamaan.
”Oli vissiin hauskaa viime yönä?” Naurahdin väsyneesti ja nousin sohvalta. Nyt pitäisi päästä suihkuun.
”Kysytki vielä”, Ray virnisti ja voiteli itselleen uuden leivän.
”Kuka se muija oli?” Hymähdin ja lysähdin kundia vastapäätä. Ray ojensi mulle leipäpakettia ja mä otin pari paahtoleipää, vaikkei mulla oikeastaan edes ollut nälkä.
”Joku Annie, eikun Anna.. En mä oon ihan varma”, Ray sanoi ja mä pyöritin päätäni huvittuneena. Rayn yhdenillan jutuille ei aina tiennyt pitäisikö nauraa vai itkeä. Mä voitelin itselleni leivän, samalla kun kundi selitti tästä Annie/Annasta. Ihan kivannäköinen tyttöhän se oli ollut, mutta ei ehkä ihan mun makuuni.

”Tuutko sä sinne Slimen mökille muuten?” Ray kysyi haukotellen. Se raapi paljasta rintakehäänsä ja hieraisi silmiään. Raylla oli hyvä kroppa. En mä todellakaan mikään homo ole, mutta sillä vaan oli. Se oli sellainen treenattu sixpack -kroppa, jonka takia kyllä mielellään kulki kaduilla ilman paitaa. Kaikki muijat rakasti sellaista kroppaa, ihan totta. Ei Ray mikään urheilija ollut, mutta se kuitenkin treenasi salilla, joten se oli lihaksikas. Mä olin melkolailla ruipelo sen rinnalla. En mä mikään toivoton tikku ollut, mutta Rayn rinnalla mun oli turha alkaa kehuskella lihaksillani.
”Mitä mä siellä?” Hymähdin ja tungin paahtoleivän loput suuhuni.
”No mitäköhän nyt yleensä? Onhan siellä ihmisiä ja juomista”, Ray naurahti ja mua huvitti sen intoilu. Se rakasti bileitä, muttei ollut mikään baari-ihminen. Mä lähdin vileisiin yleensä vain siksi, että mulla itselläni oli pelottavan läheinen suhde viinapulloon. Humala oli hieno tila, pystyi välillä unohtamaan kaiken muun páskan.
”Millon?” Kysyin sitten ja Ray nousi ylös, laittaakseen uudet paahtoleivät koneeseen. Se oli vetänyt jo varmaan puolipakettia sitä leipää.
”Sillä on se mökki varmaan koko viikon omassa käytössään, mutta huomenna ois vissiin porukka menossa sinne, että sillon”, jätkä totesi ja mä nyökkäsin mietteliäänä.
”Kyllähän mä tiedän että sä lähet Cody rakas”, Ray virnisteli leivänpaahdinta kytäten.
”Kai se pitää lähtee sua sinne vahtimaan”, totesin ja Ray vilautti mulle keskariaan virnistäen.
”Sinä se oot jota pitäs vähän vahtia”, se totesi ja mä naurahdin, nousten sitten ylös. Ilmoitin meneväni suihkuun ja Ray nappasi leipänsä nyökäten samalla.
”Et sitten jää runkkaamaan sinne, mun pitää kans päästä suihkuun vielä ennen kahtatoista”, se sanoi mulle virnuillen ja mä talsin naurahtaen kylppäriin.

**

Seuraavanpäivän iltana me ängettiin porukalla Sammyn auton takapenkille. Slimen mökille ei ollut pitkä matka, mutta sen verran matkaa kuitenkin, että oli pakko käyttää autoa. Mulla ei oikeastaan ollut mitään suurempaa juomisfiilistä, mutta en sitten viitsinyt jäädä poiskaan. Ray ja keskellä istuva Chris olivat jo pienessä nousussa, joten mä sain kuunnella niiden typeriä juttuja koko helvetín matkan. Sammy naureskeli Rayn ja Chrisin jutuille ja välillä mä epäilin, että se ajaa meidät ojaan. Vanha Volvo pysyi kuitenkin tiellä.

Slimen mökki oli hurjan iso. Siis iso jos miettii minkä kokoisia mökit yleensä ovat. Pihalla oli ihan mukavasti porukkaa, mutta lippispäisen Slimen erotti helposti. Jätkä heilautti meille kättään ja lähti talsimaan meidän luo.
”Mitä jätkät?” Se virnisti ja mä paiskasin Volvon oven kiinni.
”Ollaan varmaan viimesiä kun piti oottaa Sammya, että se saa meikkinsä kuntoon”, Ray hymyili ja juuri autosta ulos astunut kundi vilautti sille keskariaan. Slime virnisti.
”Ei me sua Sammy syrjitä vaikka susta miten hinttimäisiä piirteitä löytyis”, Slime, oikealta nimeltään Samuel Campbell, sanoi vitsaillen ja Sammyn keskari nousi taas.
”Te alatte kerjätä verta nenästä jo heti alkuillasta, ei hyvältä näytä”, jätkä sanoi, mutta hymyili kuitenkin. Me lähdettiin talsimaan lähemmäs muita.
”Aika kiva mökki”, hymähdin osittain itsekseni ja katsoin puista rakennusta.
”Jeah, on. Mä en tajua miten helvetissä porukoilla oli varaa tällaseen”, Slime sanoi ja mä katsahdin sitä pikaisesti. Slime aina luuli, että se oli kaikkien kaveri, mutta en mä ainakaan sitä varsinaisesti kaveriksi laskenut. Oli se ihan mukava jätkä, mutta ei sellaista tyyppiä, jonka seurassa mä alkaisin päivittäin hengailla. Se oli vähän teennäinen, ihan totta. Haukottelin vähän ja katselin ympärilleni. Slime tapitti mua vähän aikaa ja lähti sitten etsimään itselleen seuraa. Me oltiin kerran tapeltu, mutta se oli jäänyt vain epämääräisen tönimisen tasolle, koska kumpikaan ei ollut oikeastaan pysynyt juuri ollenkaan pystyssä humalatilan takia. Mä tallustelin sisälle, jonne Chris ja Ray olivat äsken kantaneet juomia.

Mökki oli sisältä ihan yhtä kalliinnäköinen kuin ulkoakin. Musiikki pauhasi vähintäänkin kovasti ja satunnaisilla nojatuoleilla istuskeli porukkaa. Mä en jaksanut kiinnittää niihin huomiota vaan nappasin itselleni bissen ja annoin sitten katseeni kierrellä mökin seinillä.
”Cody moi!” Joku sohvalla istujista huikkasi musiikin yli ja käänsin katseeni ääneen suuntaan. Näin Daisyn hymyilevät kasvot ja kohotin vähän kulmiani. Tyttö oli siis palannut Meksikosta.
”Ai moi”, vastasin ja vilkaisin Daisyn vieressä istuvaa Derekiä, jonka katse oli hyvin tiiviisti kääntynyt tytön rintavarustukseen.
”No olipa innokas tervehdys”, Daisy sanoi naurahtaen ja kohautin vähän olkiani, samalla kun hörppäsin pullostani.
”Millon sä tulit takas tänne?” Kysyin musiikin yli ja istahdin vapaaseen nojatuoliin. Viereisessä nojatuolissa istuva muija mulkaisi mua pahasti, sillä ilmeisesti siinä oli jonkun paikka, mutta mua ei jaksanut kiinnostaa. Tavallaan oli oikein kiva nähdä Daisya, enhän mä ollut kuullut siitä mitään koko keväänä.
”Tossa viikko sitten”, Daisy sanoi ja mä nostin jalkani nojatuolin käsinojalle, mikä näytti vituttavan sitä blondia vieressä istuvaa muijaa vielä enemmän. Mulle tuli tajuttoman hyvä fiilis sen ärtymyksestä. Mä olin kieltämättä välillä ihan karsea persoona. Kohotin blondille vähän kulmiani ja käänsin sitten katseeni Daisyyn.
”Mitäs siellä Meksikossa?” Kysyin kaljaani hörppien. Daisy kohautti olkiaan ja vilkaisi humalaista Derekiä sivusilmällä.
”Mitäs siellä, kivaa oli ja silleen”, tyttö sanoi ja mä nyökyttelin, ”mitäs sulle kuuluu?”
”Ei mitään erikoista.”
”Et oo sitte rauhottunu yhtään, ainakaan tosta sun leuastas päätellen”, Daisy totesi ja mä hipaisin leuassani olevaa mustelmaa, joka oli selvästi katoamaan päin. Hymyilin tytölle vähän ja Daisy pyöritti päätään, hymyillen kuitenkin lopulta. Me puhuttiin aika pitkään ja mä ehdin juoda sinä aikana suhteellisen paljon. Mä olin tuntenut Daisyn ekaluokasta asti ja vaikkei me nyt mitenkään läheisiä kavereita oltu, niin aina välillä oli kiva jauhaa kaikkea turhaa. Daisyn kanssa oli tajuttoman helppoa puhua.

Parin tunnin kuluttua porukka oli enemmän tai vähemmän humalassa. Mä olin aika selvä, vaikken ollutkaan säästellyt pullojen ja boolin kanssa. Mulla oli suhteellisen hyvä viinapää, vaikka itse sanonkin. Suuriosa porukassa oli rannalla ja pihalla, mutta myös sisällä oli äänistä päätellen ihan mukavasti porukkaa. Mä talsin pihalla ja olin törmätä Rayhyn.
”Voi helvettí, eikö täällä saa ees kusta rauhassa!” Kundi huudahti ja mun oli pakko naurahtaa.
”Ai sä oot kusella, ihme tyyli sulla”, naurahdin ja Ray virnisti.
”Ai se on Cody”, se totesi hilpeästi ja mä vilkaisin sitä huvittuneena. Se piti kiinni puusta ja yritti ilmeisesti pysyä pystyssä, samalla kun päästi pitkän kaaren jonnekin puskien suunnalle.
”Codyhan se”, hymähdin ja kohotin vähän kulmiani, kunnes lähdin itse talsimaan mökin ovelle. Sisällä oli jotenkin intiimi meno. Ei mua varsinaisesti huvittanut katsoa muiden hässimistä, ei ollut yhtään sellainen fiilis, mutta en jaksanut mennä takaisin uloskaan. Lysähdin sohvalle hieman väsyneenä ja kumosin jonkun pöydälle jättämän boolilasin kurkkuuni.
”Kato shuakin näkee”, Chrisin ääni kuului kohta vierestäni ja huomasin istuneeni kundin viereen.
”Näkee, näkee.”
Vilkaisin humalaista kaveriani ja vielä humalaisempaa tyttöä, joka roikkui Chrisin kaulassa hymyillen typerästi. Humalaiset ihmiset olivat ihan vítun tyhmiä ja tyhmännäköisiä, mä en edes halunnut kuvitella minkänäköinen itse olin aina juotuani kunnon känniin asti.

Nojauduin vähän taaksepäin sohvalla ja huomasin kohta Sammyn istahtavan viereeni.
”Moi”, se hymähti ja kuulosti varsin selvältä. Moikkasin takaisin ja haukottelin vähän.
”Ootko sä ajokunnossa?” Kysyin ja katsoin kundia.
”Enköhän. Mä varmaan lähen ihan tunnin sisään, tuutko kyytiin?” Sammy kysyi.
”Näillä näkymin joo”, vastasin sillä mulla ei oikein ollut bilefiilistä. Sam nyökkäsi. Olin sanomassa jotain, mutta katseeni kiinnittyi mökin ovelle sen avautuessa. Pieneen minihameeseen pukeutunut ruskeatukkainen tyttö asteli naurahdellen sisälle. Mä oletin näkeväni Jeremyn astelevan tytön perässä, mutta näinkin kaikeksi yllätykseksi Mikeyn. Se oli eräs tennistä pelaava kusípää kaupungin laidalta. Sandra kikatti kovaan ääneen ja liimautui kiinni Mikeyyn. Nuo vaihtoivat pitkän kielisuudelman, jonka aikana Sandra työnsi Mikeyn vapaaseen nojatuoliin ja asteli hajareisin jätkän syliin. Mun kulmat kohosivat väkisin.
”Missä välissä Jeremy ja Sandra eros?” Kysyin ja vilkaisin Sammya.
”Ei ne oo eronnu, mutta kyllähän sä Sandran tiedät”, Sammy hymähti, ”ei se sen Jeremyn kanssa tosissaan ole, kunhan pelaa vähän aikaa.” Mä katsoin Sandran ja Mikeyn nuoleskelua ja yhtäkkiä musta tuli tajuttoman vihainen. En mä varsinaisesti tiennyt miksi mä niin vihastuin, mehän oltiin Jeremyn kanssa kaikkea muuta kuin ystäviä, mutta jostain syystä tuntui @!#$ pahalta sen puolesta.
”Miten kauan se on sitä pettäny?” Mutisin ja Sammy kohautti olkiaan.
”Pari viikkoo, tai ainakin niin kauan mä oon nähny sen Mikeyn kyljessä kiinni”, kundi hymähti, eikä näyttänyt olevan sen suuremmin kiinnostunut asiasta. Eikä näyttänyt kukaan muukaan huoneessa olijoista, lukuun ottamatta mua. Vilkaisin Chrisiä, jonka kädet kulkivat ihan häpeilemättä vieressä istuvan tytön paidan alla. Tuhahdin ääneen ja siristin sitten silmiäni kääntäessäni katseeni Sandraan ja Mikeyyn. Mä mietin, että jos mulla olisi ollut ase niin mä olisin ampunut ne paskíaiset. No en nyt oikeasti, mutta kuitenkin. Mikey oli itseään täynnä oleva paskíainen, eikä Sandrakaan paljon parempaa arvostelua ansainnut. Jeremy ei ollut ärsyttävyysasteikolla mitään niiden rinnalla.
”Ei @!#$ mitä kusípäitä”, kiroilin ääneen ja Sammy katsoi mua kummissaan.
”Ai ketkä?” Se hymähti.
”No nuo”, murahdin ja osoitin Sandraa ja Mikeytä.
”No mitä noiden puuhat sua liikuttaa?” Sammy kysyi ja mä puraisin huultani.
”Ihan totta, tollanen on niin víttumaista”, sanoin ääntäni korottaen ja Sammy kohotti kulmiaan. Hienoinen humala sai mut tuntemaan oloni astetta aggressiivisemmaksi.
”Et ainakaan ala tapella Cody, okei?” Sam kysyi, mutta mä en vastannut. Juuri nyt Mikey tuntui täydelliseltä aggression purun kohteelta. Sammy katsoi mua vähän aikaa, kunnes kääntyi keskustelemaan vieressä istuvan tyypin kanssa jostain mitä mä en kuullut.

Kun Mikey jätti Sandran hetkeksi ja lähti käymään ulkona, mä nousin siitä sohvalta ja talsin sen perään. Epäilin, että Sammy tulisi estämään mua, mutta ei se ilmeisesti huomannut. Sammy oli ihme rauhan mies, aina sovittelemassa ihmisten välejä. Mikeyn kasvoilla oli tyytyväinen virne kun se asteli pihalle. Se luuli olevansa niin @!#$ komea ja fiksu ja täydellinen. Se rakasti itseään. Ei sillälailla normaalilla tavalla, vaan ihan sairaalloisesti. Se oli ihan kusessa itseensä. Sen vanhemmat olivat ihan samanlaisia. Ne katsoivat muita ihmisiä kuin páskakasoja, mä olen nähnyt.
”Hei pelle, suakin näkee!” Huusin sille ja se kääntyi nopeasti.
”Mitä sä sanoit?” Se kysyi uhmakkaasti. Se yritti aina olla hirveän kova, mutta suoraan sanottuna se oli vain rikas pentu, joka eli faijansa rahoilla, eikä pärjännyt missään ilman kavereitaan.
”Kyllä sä kuulit”, sanoin haastavasti ja astelin lähemmäs.
”Mikä @!#$ sua vaivaa Cody?” Mikey ärähti ja puristeli nyrkkejään.
”Mikä sua vaivaa?!” Huusin ja sen kummempia odottamatta iskin kundia voimalla kasvoihin. En mä varsinaisesti väkivaltaa kannattanut, mutta joissain, itse asiassa aika monissakin tapauksissa se toimi. Mikey kaatui maahan kiroten.
”Víttu!” Se huudahti ja nousi ylös. Se yritti lyödä, mutta mä väistin, mikä sai Mikeyn ärtymään entisestään. Mä virnistin ivallisesti, mutta kohta tajusin Mikeyn lyövän uudestaan. Tälla kertaa osuen. Mä horjahdin seinää vasten, mutta en jäänyt siihen seisoskelemaan vaan vetäisin Mikeyltä jalat alta ja painoin sen maata vasten. Sen kroppa oli hirmu treenattu ja roteva, mutta silti mulla ei ollut ongelmia pitää sitä aisoissa. Mä oli niin tottunut tappelemiseen, ettei isompikokoisetkaan jätkät tuottaneet yleensä kovin suuria ongelmia. Mikey kiroili jotain mun allani ja mä iskin sitä voimalla kasvoihin. Rystysiin sattui hitusen. Mä olisin varmaan hakannut koko jätkän aika kivasti, ellei Sammy olisi tullut väliin. Olin juuri lyömässä uudelleen kun tunsin sen repivän mut ylös Mikeyn päältä. Pari muuta kundia oli tullut myös meidän väliin ja joku auttoi vertavaluvan Mikeyn ylös, samalla kun Sammy piteli musta kiinni.
”Mä tapan sut pérkele!” Mikey mesosi ja pyyhki vertavaluvaa nenäänsä. Mua jotenkin nauratti sen riehuminen. Sandra uikutti ovella ja juoksi Mikeyn luokse. Kundi oli kuitenkin niin vihainen, että työnsi Sandran pois ja lähti vihaisin askelin talsimaan pois.
”Mikey kulta”, Sandra vingahti ja mä tunsin pienen voitonriemun sisälläni. Ei helvettí mikä ilonpilaaja mä olin.

Mikey ihan totta lähti. Mulla ei ollut mitään hajua minne se lähti, mutta ei sitä enää näkynyt. Ketään ei varsinaisesti kiinnostanut páskan vertaa meidän yhteenottomme, Sammy tosin huokaili vähän väliä jotenkin merkitsevästi ja Sandra pillitti tosi säälittävästi yrittäen saada jotain huomiota. Mä polttelin pihalla tupakkaani ja odottelin, että Sammy lähtisi. Ei mua enää hermostuttanut, mutta jostain syystä mun teki mieli lähteä. Otin henkoset tupakastani ja vilkaisin ympärilleni. Osa porukasta oli lähtenyt, mutta niillä jotka olivat jääneet meno tuntui vain kiihtyvän. Karistin röökin tuhkia maahan ja mietin Jeremyä. En mä nyt varsinaisesti tiennyt miksi mä sitä mietin, kunhan vain tupsahti mieleen. Mulle tuli mieleen se, miten kiltisti se oli auttanut mua sen huulen kanssa. Musta tuntui, että mä olin aika páskamainen tyyppi kun mä aina haastoin riitaa sen kanssa. No ei se kyllä itsekään mua mitenkään mukavasti kohdellut.

”Moi…” Säpsähdin todellisuuteen kun kuulin äänen vierestäni. Sandra katsoi mua varovasti ja mä tuhahdin. Se näytti tosi surkealta, mutta mä mietin, että siinäpähän näytti, ei ollut mun ongelma.
”Mitäs helvettíä sulla oli?” Murahdin ja kiskoin vielä yhdet henkoset tupakastani, kunnes viskasin sen maahan. Sandra käveli mun eteeni, puraisi vähän huultaan ja silitteli etusormellaan mun rintakehääni.
”Painus víttuun”, hymähdin ja Sandra hymyili vähän.
”Shh”, se virnisti ja mua suoraan sanottuna ärsytti, että se kuvitteli voivansa kietoa jokaisen jätkän sormensa ympärille.
”Kuule Cody, ethän sä kerro Jerrylle musta ja Mikeystä?” Sandra kuiskasi mun korvaan ja mä tunsin kuinka sen kädet liukuivat mun t-paitani alle. Mä en varsinaisesti tiennyt, miksi Sandra luuli mun kertovan Jeremylle mitään, enhän mä sen kaveri ollut.
”Ethän? Mä oon aina pitänyt susta Cody”, Sandra sanoi ja painoi suudelman mun kaulalleni. Mä aloin melkein nauraa. Miten kukaan voi vajota noin alas? Tönäisin tytön irti itsestäni.
”Sä oot säälittävä”, hymähdin tympääntyneenä, laskin paitani ja talsin pitkin askelin pois tytön luota. Sandra vikisi jotain mun perääni, muttei mua jaksanut kiinnostaa.

Mitä helvettíä se Jeremy oli alunperinkään koko muijassa nähnyt? Tissit?

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   9.12.09 19:33:55

Ja taas noi sensuurit, äääh. Alan kyllä karsia noita kirosanoja ihan urakalla.

Lähettäjä: verenhimoinen :) 
Päivämäärä:   9.12.09 21:26:57

Vähän ihana :) jatkoa vaan noppeesti!

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   9.12.09 21:58:42

mua ei haittaa nuo kirosanat:). tuo vaan tunnelmaa:D. hyvä pätkä. jatkoa:)

Lähettäjä: tara 
Päivämäärä:   10.12.09 08:38:54

jatkoaaaa!

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   10.12.09 16:03:53

Heha, kiva jos kelpaa (: Tänään tai huomenna pistän tuota jatkoa tänne.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.12.09 18:31:08

Huh, en osaa kommentoida muuta kun hymynaamoja, mutta tämä on kyllä ihana =) hihii <3

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   10.12.09 20:45:17

hih :)
Nah, taas tämmönen pitkä pätkä, nää aina kummasti venähtää kun mä innostun kirjottelemaan kaikkee vähemmän olennaista.

Jeremy

Mä vietin seuraavat päivät aika tiiviisti Milesin, Daven ja Thomasin kanssa. Ei me mitään kovin fiksua tehty, kunhan roikuttiin ostarilla ja etsiskeltiin itsellemme jotain sosiaalisia kontakteja. Torstaina mä viimein kuulin Sandrasta. Se kyseli milloin voitaisiin nähdä ja mä tekstasin tyytyväisenä, että vaikka heti tänään.
”Ootko sä tänään menossa mihinkään?” Mutsi kysyi kun mun kännykkä piippasi. Vaihdoin asentoa olkkarin sohvalla ja katsahdin äitiini.
”En oo ihan varma vielä, mahdollisesti”, vastasin ja äiti hymähti. Se näytti karsean väsyneeltä. Mä tiesin, että se kulutti itsensä loppuun kolmivuorotyössä, mutta en alkanut sille asiasta saarnata kun ei se olisi mitään hyödyttänyt. Äiti piti työtään tärkeänä ja sitähän se olikin, muttei se näyttänyt käsittävän, että tuolla menolla se romahtaisi ihan parin vuoden sisällä. Kuukausi sitten mä olin järkyttynyt kun olin löytänyt masennuslääkkeitä meidän lääkekaapista. Ihan totta mutsin pitäisi ottaa vähän lomaa.
”Eviekin on ehkä menossa kaverin luo, pitää sitten olla itsekseen täällä”, äiti sanoi ja asetteli astioita koneeseen. Mä tunsin pienen omantunnon pistoksen, mutta yritin olla ajattelematta asiaa. Mutsin pitäisi etsiä itselleen mies, tuntui, ettei se vielä yli kuudenkaan vuodenkaan jälkeen ollut päässyt yli faijan kuolemasta.

Me sovittiin, että mä tulisin Sandralle kun niillä ei ollut ketään kotonakaan. Mä en varsinaisesti oikein pitänyt Sandran vanhemmista. Ne oli sellaista hienostoporukkaa, joiden kanssa mä en ikinä ollut ihan samalla aaltopituudella. Meidän perhe oli faijan kuoleman jälkeen elänyt välillä melko tiukilla, joten Sandran perheen varakkuutta oli toisinaan vaikea ymmärtää. Niillä todella oli rahaa. Illalla mä annoin prätkälleni suunnaksi Sandran kodin. Oikeastaan mä käytin koko pyörää ihan liian vähän, jos otti huomioon mitä se oli maksanut.

Sandra tuli hymyillen avaamaan oven kun mä soitin kelloa.
”Hei kulta”, se sanoi iloisesti ja me vaihdettiin pitkä suudelma siinä ovella. Se silitteli mun niskaa ja lyhyitä ruskeita hiuksia ja mä annoin käsieni kiertyä sen kapealle lantiolle. Sandralla oli upea kroppa, se oli sanomattakin selvää. Mä tiesin, että jätkät katsoi sitä aina sillä silmällä, olinhan mäkin katsellut, mutta mä olin onnistunut pitämään mustasukkaisuuteni kurissa. Mä talsin Sandran perässä sisälle ja jätin skeittarini eteiseen. Toinen niiden kissoista tassutteli mun luokseni ja mä kumarruin silittämään sitä. Mä olin aina ollut enemmän kissa – kuin koiraihminen, mikä saattoi johtua siitä, että meillä oli aiemmin ollut kaksikin kissaa kotona.
”Darry on ihan hulluna suhun, ei se muiden luo koskaan tuolla tavalla tule”, Sandra naurahti ja mä nostin kissan syliini virnistäen.
”Darry ja mä ollaankin niin hyviä kavereita, vai mitä?” Totesin kissalle, joka kehräsi mun sylissäni, ”eikö meissä ookkin jotain samaa näköö?” Sanoin ja nostin kissan lähemmäs kasvojani. Sandra nauroi ja mä virnistin.
”Kieltämättä. Ootte molemmat tosi komeita”, se sanoi hymyillen ja suikkasi suukon mun huulilleni. Mä soin sille hymyn ja laskin sitten Darryn alas. Kissa seurasi meitä olohuoneeseen ja hyppäsi lopulta yhteen nurkkaan asetetuista nojatuoleista.
”Millasta oli mökillä?” Kysyin kun me oltiin istahdettu alas.
”Jaa, no tiedäthän sä, aika tylsää”, Sandra sanoi, ”Mutsi ja faija on aika tylsää seuraa pidemmän päälle.”
”No älä”, virnistin ja Sandra hymyili. Se nojaili mun olkapäähäni ja ehdotti, että katsottaisiin joku leffa. Mulle kelpasi paremmin kuin hyvin.

Mä olin Sandran luona varmaan kahteentoista. Me katsottiin joku aika kliseinen toimintaleffa, joka oli loppupeleissä kuitenkin ihan hyvä. Sandra nukahti leffan aikana mun olkapäätäni vasten, mutta heräsi juuri ennen loppua. Loppuilta me vaan istuttiin siinä sohvalla suukotellen ja muuta häärien. Mulla oli sellainen rauhallisen hyvä fiilis siinä. Sen faija tuli kotiin yhdeltätoista. Ei se meidän puuhiimme suuremmin huomiota kiinnittänyt tosin me siirryttiin siitä sohvalta ihan suosiolla Sandran huoneeseen. En mä sen faijaa kovin hyvin tuntenut, se oli joku tärkeä liikemies. Kyllä me aina joskus muutama sana vaihdettiin ja ihan okei heppu se oli noinkin rikkaaksi ja menestyneeksi tyypiksi. Mä kuitenkin lähdin kahdeltatoista. Ilta oli hämärtynyt melko paljon, muttei mitenkään häiritsevästi. Sandra halasi mua vielä eteisessä.
”Oot tärkee”, se kuiskasi mun korvaani ja suuteli mun kaulaa.
”Niin säkin”, vastasin ja silitin tytön hiuksia. Sandra katsoi mua ja mä painoin huuleni sen huulille.
”Nähään huomenna?” Kysyin sitten ja Sandra nyökkäsi.
”Joo.. Soitellaan vaikka”, se sanoi ja hymyili vähän. Sitten mä vedin kengät jalkaani ja katsoin Sandraa joka tuijotti mua hieman hymyillen.
”Mitä sä katot?” Naurahdin.
”Sulla on vaan niin jännät silmät, mä tykkään niistä niin paljon”, tyttö sanoi hymyillen ja mä silitin sen poskea.
”Sä oot ihan hassu”, virnistin ja Sandra hymyili.
”Sä ootkin ihana”, tyttö sanoi ja liikutteli kättään mun kyljelläni.
”Sä oot”, sanoin ja suikkasin suukon tytön poskelle. Me hymyiltiin toisillemme, sanottiin heipat ja sitten mä talsin ulos. Prätkälle päästyäni vedin kypärän päähäni, nousin ajokkini päälle ja käynnistettyäni sen, otin suunnaksi kotitieni. Tuuli kävi ilkeästi ohuen hupparin läpi. Ei mua varsinaisesti haitannut. Mulla oli tosi hyvä fiilis.

Seuraavana päivänä mä nukuin varmaan yhteen. Mulla oli loistavat unenlahjat, se oli totuus, ja mä sain aika usein kuulla asiasta. Mutsi olisi seuraavan yön yövuorossa ja se stressasi sitä jo aamusta.
”Sun pitäisi mennä nukkumaan”, sanoin sille joskus puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Se ei kuunnellut, siivosi vain. Se siivosi aina silloin kun se oli stressaantunut, eli tosi usein, minkätakia meillä oli aina (mun huonetta lukuunottamatta) aika siistiä.
”Oliko kivaa eilen Sandralla?” Se kysyi samalla kun pyyhki pölyjä olkkarin pöydältä. Mä yritin nähdä telkkarinruudun sen takaa.
”Sä oot tiellä”, huomautin ja se siirtyi vähän.
”Oliko kivaa?” Se kysyi uudestaan. Äiti kyseli aina kaikkea tuollaista, vaikkei sitä varmana oikeasti hirveästi kiinnostanut. Se vain halusi mun luulevan, että sitä kiinnosti mun ihmissuhteeni tai muu vastaava.
”Juu, oli”, sanoin nyökytellen ja hörppäsin mehuani. Hieraisin vähän silmiäni ja vilkaisin kännykkäni ruutua. Evie tallusteli kohta olohuoneeseen ja vilkaisi mua kulmiensa alta. Se oli välillä tosi rasittava pikkusisko. Se luuli olevansa ihan @!#$ vanha, jotain kahdeksantoista, vaikka se oli todellisuudessa juuri täyttänyt neljätoista. Toisinaan se taas oli tosi mukava. Varsinkin silloin kun me katsottiin telkkaria iltaisin, se aina kommentoi kaikkea ja sitten me väiteltiin kaikista ihan typeristä jutuista. Ei mitenkään riidallisesti, vaan lähinnä sisarellisesti. Se oli hauskaa, ihan totta.
”Vieläkinkö sä siinä löhööt?” Evie hymähti mulle ja istui nojatuoliin.
”Jeah. Onko sulla joku ongelma sen asian kanssa?” Vastasin ja vilkaisin systeriä.
”Ei kai. Anna se kaukosäädin mulle.”
”Miks?” Pyyhkäisin collegehousujani, joiden päälle oli tipahdellut jotain leivänmuruja.
”Koska mä haluun kattoo yhen ohjelman nyt”, Evie sanoi ja mä tuhahdin, mutta viskasin kaukosäätimen pikkusiskolleni. Se kirosi jotain, että miksi mun piti aina viskellä tavaroita, mutta mä en jaksanut vastata. Mä löhösin siinä sohvalla vielä muutaman minuutin kunnes nousin ylös ja talsin keittiön puolelle.
”Käytkö kaupalla Jeremy?” Mutsi kysyi lopettaessaan pöydän hinkkaamisen.
”Ehkä”, sanoin samalla kun kaadoin itselleni mehua.
”Käy nyt, ei meillä oo mitääs syömistä”, äiti sanoi ja tallusti keittiön puolelle, ”en mä kyllä tajua miten kolmen ihmisen taloudessa menee näin paljon ruokaa.”
”Jerry syö kun hevonen, ihan oikeesti”, Evie sanoi ja mä tuhahdin. Pikkusysteri irvisti ja mutsi avasi jääkaapin mietteliäänä.
”En mä kyllä tajua miten sä Jeremy voit pysyä noin laihana, et ikinä liho vaikka sä syöt niin paljon”, Evie jatkoi selostustaan ja mä katsoin sitä ruskeita hiuksiani haroen.
”Kato mä urheilen”, sanoin sarkastisesti. Se nyt oli maailman suurin valhe. Mulla oli tosi páska kunto tupakoinnin takia. Evie hymähti.
”Sen kun näkis.”
Mä kohautin olkiani ja join mehuni, laskien sitten lasin tiskipöydälle.
”Mee nyt sinne kauppaan”, mutsi hoputti ja mä kohautin olkiani, tarttuen kuitenkin sen ojentamaan seteliin. Mä vaihdoin nopeasti paidan, nappasin prätkäkypäräni ja talsin sitten pitkin askelin rappukäytävään.

Ruokakaupassa ei jostain syystä ollut juuri asiakkaita, vaikka oli perjantai. Kassalle päästyäni ojensin myyjälle rahat, mutisin kiitokset ja pakkasin maidon, leivät ja muut ostokset muovikassiin. Ilma ulkona oli jotenkin harmaa. Aurinko ei paistanut, muttei satanutkaan. Oli vaan jotenkin tosi kolkkoa. Mä en antanut sen kuitenkaan häiritä vaan tallustelin ulos kaupasta. Mä talsin parkkipaikalle haukotellen ja pari metriä käveltyäni muistin, että olin jättänyt prätkäni kaupan alla olevaan parkkihalliin, enkä suinkaan siihen ulos. Kiroten käännyin takaisin ja astelin kaupan halki oville, jotka veivät parkkihalliin. Rymistelin kauppakassin kanssa portaat alas ja käännyin nopeasti parkkihallille. Samassa mä kuitenkin tajusin jonkun tulevan nurkan takaa ja yhteentörmäys oli väistämätön. Vauhti oli molemmilla niin kova, että kauppakassi lensi onnellisesti mun kädestäni ja me molemmat kompuroitiin toistemme jalkoihin. Mä sain kuitenkin pidettyä tasapainoni ja hyvin pian tajusin kehen olin törmännyt.
”Voi víttu kato nyt ees vähän etees!” Cody ärähti ja mä nostin katseeni siihen. Se oli ottanut tukea seinästä, mutta nousi nyt kokonaan pystyyn.
”Minä? Kattoisit ite!” Sanoin ärtyneesti ja katsoin sitten kappakassiani, jonka sisältö oli osittain levinnyt parkkihalliin. Niin mun tuuria.
”Víttu”, ärisin ja kyykistyin alas noukkiakseni ostokset takaisin kassiin. Cody vain seisoi siinä. Mä katsoin sen tennareiden kärkiä samalla kun keräsin leivän ja rasvan takaisin kauppakassiin. Yksi jogurttipurkki oli ainakin mennyttä. Mua ärsytti ihan hemmetisti. En mä tiedä ärsyttikö mua se @!#$ jogurttipurkki vai Cody vai se, etten ollut katsonut tarpeeksi hyvin eteeni. Varmaan kaikki ne. Mä tunsin Codyn katseen itsessäni ja mietin, että mitä @!#$ä se siinä vielä seisoi. Kun mä olin saanut ostokset takaisin pussiin, nousin ylös ja viskasin hajalle menneen jogurttipurkin vieressä olevaan roskikseen. Sitten katsahdin Codya, joka ojensi mulle maahan lentäneen juustopaketin. Mä lievästi sanottuna hämmästyin, että se ojensi sen mulle noin vain, ihan kohteliaisuuttaan. Mä silmäilin sitä vähän aikaa kummissani, kunnes nappasin juuston ja tungin pussiin. Cody vain katsoi mua. Mä olin melko varma, että se vetäisi mua turpaan, niin pelottavaa se sen puhumattomuus oli, mutta ei. Se vain katsoi mua ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Mä mietin, että haluaisiko se nyt sanoa mulle jotain víttumaista ja odotin hetken, mutta kun se oli ihan hiljaa ja seisoskeli vain siinä, niin mä käännyin ja lähdin talsimaan prätkälleni.

Pyörälle päästyäni, vedin kypärän päähäni ja katsahdin Codya. Siellä se vain edelleen seisoskeli ajatuksissaan seinään nojaillen ja tarkkaili mua. Mä en tajunnut, että mitä @!#$ä se tuijotti, mutta kun mä vilkaisin sitä kerran, niin mä en enää saanutkaan katsettani pois siitä. Mä vaan tuijotin sitä ja se tuijotti mua ja sitä kesti vaikka kuinka kauan. Me vaan tuijoteltiin toisiamme. Ihan järjetöntä. Kun mä vihdoin sitten havahduin todellisuuteen, tajusin viimein lähteä kohti kotia. Nousin prätkäni kyytiin ja katsahdin vielä Codya. Se katseli ympärilleen ja lopetti nojailunsa, kääntäen kuitenkin vielä katseensa muhun. Ihan ihme jätkä. Ei siitä kukaan voinut ottaa selvää.

Mutsi nukkui kun mä tulin kaupoilta. Evie oli huoneessaan ja ilmoitti menevänsä Mirandan, erään kaverinsa, luo yöksi. Se oli kokoajan jossain kaverillaan yötä ja mutsi aina valitti siitä mulle. Tyhjensin kauppakassin jääkaappiin ja yritin sitten soittaa Sandralle koska me oltiin sovittu tapaavamme tänään. Mä mietin, että se voisi tulla meille yöksi, koska Evie ei olisi kotona ja mutsi yövuorossa. Sandra ei kuitenkaan vastannut. Mä soitin sille varmaan viidesti, mutta sain kuunnella vain puhelimen tuuttailua. Lopulta mun oli luovutettava ja soittelemisen sijaan talsin partsille tupakalle. Mulla meni siellä parvekkeella varmaan puoli tuntia. Mä vaan mietiskelin asioita. Joskus kun alkaa kunnolla miettiä asioita, niin aika vaan hurahtaa. Mä mietin Sandraa. Sillä oli riittänyt vientiä elämänsä aikana, kyllä mä sen tiesin, mutta mä luotin siihen. Sitten mä mietin mutsia ja sitä miten se kuluttaa itsensä loppuun töissä. Mä mietin Milesiä, sitä, että se oli ihan huippujätkä. Mä mietin koulua ja syksyä. Sitten mä mietin Codya. Mä mietin sitä miten monesti me oltiin tapeltu. Ei siinä ollut mitään järkeä, suoraan sanottuna. Oikeastaan mä yleensä vaan puolustin itseäni, Cody meidän riidoista useimmin fyysisen teki. Mä saatoin yllyttää sitä siihen, mutta sen piti aina päästä lyömään.
Cody soitti rumpuja. Mulle tuli vaan ihan yhtäkkiä mieleen sellainen asia. Se soitti meidän koulun päättäjäisissä rumpuja varmaan melkein jokaisessa biisissä. Se oli @!#$ taitava siinä, ihan totta, ja se todella nautti soittamisesta. Sen näki sen olemuksesta. Mä mietin niitä päättäjäisiä. Mä myöhästyin sieltä varmaan puolituntia ja talsin sisään kesken jonkun ihme laulun, jota se polkkatukkainen tyttö, Olivia Steele lauloi. Se sali oli täynnä ihmisiä ja silti ne huomasivat mun tuloni, ihan uskomatonta, vaikka en mä edes metelöinyt hirveästi tai mitään. En mä tahallani myöhästynyt, mä en vaan ollut herännyt tarpeeksi aikaisin. Kuten sanottua, mun unenlahjani olivat uskomattomat.

Mä pyörin kotona varmaan kahdeksaan ja yritin soittaa Sandralle. Ei se hitto vastannut, ei edes tekstareihin. Lopulta mä päätin kävellä sen luo. Vedin hupparin päälleni ja nappasin avaimet naulakosta, astellen sitten rappukäytävään. Harpoin rappuset alas ja kävelin ulos. Kun mä olin kävellyt puoli kilometriä, mua alkoi vähän kaduttaa, että olin lähtenyt. Tosi typerästi tehty. Jos Sandra ei vastannut puhelimeen, niin sitten se ei vastannut, ehkä sillä oli akku loppu. Mä tuhahdin ääneen ja käännyin puistolle. Jos mä olisin tiennyt mitä siellä oli, mä en ehkä olisi mennyt sinne. Tai sitten olisin, ihan vain nähdäkseni pitikö se paikkansa. Joka tapauksessa, mä tumppasin röökini ja tallustin katuvalojen valaisemaan puistoon. Se oli melko tyhjä, muutamaa satunnaista ihmistä lukuun ottamatta. Se - ei vaan ne - istuivat puiston penkillä, enkä mä ehkä olisi kiinnittänyt niihin huomiota, ellen olisi tunnistanut niitä. Mä en erehtynyt niistä ruskeista hiuksista. Se oli Sandra. Mun sydän tuntui jättävän lyönnin väliin. Se tosiaan oli Sandra. Mun Sandra. Ja Mikey, se ihminen jota kuvaillessa loppuivat haukkumasanat kesken. Mun Sandrani ja se kusípää Mikey. Mä tunsin lamaantuvani ja järkyttyneenä katsoin kuinka Mikeyn sylissä istuva Sandra suuteli jätkää enemmän kuin kiihkeästi. Mikey kuljetti käsiään Sandran reisillä ja kaikki se kiihko mikä niiden kahden välillä oli sai mut melkein huutamaan. Mä en voinut uskoa näkemääni. Sisuksia kuristi.

”Sandra..!” Mun suusta pääsi ja tyttö irrotti huulensa Mikeyn omista. Sen silmät levähtivät kun se tajusi mut. Mikey käänsi myös katseensa muhun. Se näytti hemmetin vahingoniloiselta. Viha kuohahti hurjalla voimalla mun sisälläni.
”Jerry, mä… Anna anteeks”, Sandra ynähti, mutta mua ei kiinnostanut. Ei se ollut pahoillaan, ei oikeasti. Mä en halunnut nähdä enempää. Mä vihasin Sandraa. Mä vihasin Mikeyta. Mä en voinut ajatella muuta kuin sitä miten paljon mä vihasin niitä.
”Miten vítussa sä saatoit”, mä sanoin ääni vihasta täristen ja katsoin tyttöä, joka nousi Mikeyn sylistä.
”Jeremy, mä..” Se aloitti ja käveli mua päin.
”Haista páska”, Sanoin kylmästi, ”ois kai mun pitäny arvata”, jatkoin ja katsoin Sandraa inhoten. Mä näin punaista. Mikey nousi ylös ja nopeasti mä kävelin sen luo ja sen kummempia miettimättä täräytin sitä suoraan kasvoihin. Jätkä kirosi ääneen ja lysähti takaisin penkille. Mä olin kuullut, että Cody oli tapellut sen kanssa pari päivää sitten ja kieltämättä sen silmäkulma oli aika @!#$ sininen. Kohta sen leukakin olisi.
”Paskíaiset”, ärähdin. Sitten mä loin vielä yhden vihantäyteisen halveksivan katseen Sandraan ja lähdin kävelemään poispäin vihasta sekaisin. Mikey ei alkanut tapella, eikä Sandra juossut mun perään. Ne ei edes huutaneet mitään, tai sitten mä en vain kuullut. Mä en kuullut todellakaan mitään. Niin kuin kaikki äänet olisivat kadonneet mun ympäriltäni. Mä olin niin vihainen. Mä en voinut uskoa sitä. Mä olin hemmetti tykännyt siitä tytöstä ihan vítun paljon. Kuséttaja koko muija. Vielä eilen se oli niin kovasti sanonut, että se välittää musta. Ja páskat.

Mä en tiennyt minne mä oikeastaan olin kävelemässä, mutta jonkin ajan kuluttua huomasin kauempana näkyvän rannan. Ajattelin, että menisin sinne kun ei siellä kukaan koskaan käynyt. Kurkkua kuristi. Mä mietin, että mä alan itkeä, mutta päätin sitten, etten mä Sandran takia alkaisi porata. Sytytin hermostuneena, hammasta purren tupakan ja annoin jalkojen viedä. Mun teki mieli huutaa, viskellä tavaroita, ihan mitä vaan. Tuntui niin perkéleen pahalta. Mikey ja Sandra. Sandra ja Mikey. Ja miten kauan sitä oli jatkunut? Mä tunsin itseni typeräksi, käytetyksi, petetyksi. Mä olin ollut sokea. Ihan helvetín sokea.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   10.12.09 21:13:47

Haah. Innostuimpa nyt ihan kunnolla ja korjailin tän seuraavankin pätkän. Toivottavasti vaan jaksatte lukee.

Cody

Spikey poukkoili tiellä kuono kiinni maassa, nyhti aina välillä narua ja kääntyi sitten aina katsomaan jotenkin vaativasti mua niillä ruskeilla koiransilmillään. Me oltiin kävelty ainakin tunti. Kello lähenteli jo puolta yhdeksää. Hassua miten aika kului kun antoi vain jalkojen viedä. Toisaalta ei mulla ollut kiire minnekään, enhän mä varsinaisesti edes tiennyt minne olin menossa. Mattylta pöllitty viinapullo painoi laukussa ja mä mietin, että mun pitäisi mennä varmaan juomaan kotiin itsekseni. Ei se mua haitannut yhtään, siis se että jouduin juomaan itsekseni, vaikka kyllähän se jollaintapaa vähän masentavalta kuulosti. Tuli jotenkin alkoholistimainen olo. Kieltämättä mun ehkä pitäisi rajoittaa juomistani ainakin jossain määrin. Spikey pysähtyi nuuhkimaan lyhtypylvästä ja mä pistin tupakaksi. Toivottavasti Matty ei olisi kotona. Spikey nosti jalkaansa pylvään juurella ja jatkoi sitten matkaansa. Ilma oli jotenkin harmaa ja kolea. Aurinko oli pysytellyt piilossa koko päivän. Mä hymähdin ja talsin rannan vierestä kulkevalle hiekkatielle. Ranta oli ihan tyhjä. Kukaan ei koskaan uinut siellä kun se oli niin leväinen. Aina joskus joku juoppo tuli ryyppäämään tänne, mutta muutoin paikka oli hyvin usein ihan hiljainen, ohikulkijoita lukuun ottamatta.

”Aika kuollutta vai?” Mumisin Spikeylle ja imaisin tupakkaani. Saisivat ihan totta tehdä jotain tuolle rehevöitymiselle. Hymähdin ääneen ja samassa huomasin jonkinnäköisen elonmerkin tiellä. Spikey heilutti häntäänsä huomattuaan vastaantulijan ja pystyt mustat korvat hörössä katseli kohti kävelevää ihmistä. Jeremy. Kyllä mä sen tunnistin. Mulle tuli mieleen aamuinen törmäys. Mä en ollut tapojeni vastaisesti saanut sanottua mitään. Jotenkin Jeremy oli vain saanut mut hiljaiseksi. Jerrystä mulle tuli mieleen Sandra ja Mikey ja musta tuntui pahalta kundin puolesta. Huppupää kulki nopein askelin meitä kohti, eikä ilmeisesti edes nähnyt mua siinä. Spikey heilutti häntäänsä ja haukahti innokkaasti. Jeremy nosti katseensa maasta ja mä pysähdyin. Se katsahti mua helvetín kylmästi.
”No Jeremy, en mä sua oo koskaan mitenkään fiksuja ihmisenä pitänyt, mutta että uimaan tällaisella ilmalla tuonlaatuiseen veteen, aika jännä veto jopa sunlaiselta pelleltä”, hymähdin sarkastisesti rantaa kohti kävelevälle kundille. Musta tuntui vähän pahalta puhua sille niin ja samassa mä kaduin, että olin alkanut aukoa päätäni. Pitikö mun aina olla niin ilkeä sille? Jeremy katsoi mua sanomatta sanaakaan ja talsi sitten nopein askelin mun ohitseni. Mä oikeasti säpsähdin sitä katsetta. Kylmyys oli kadonnut sen silmistä, mutta tilalle oli tullut helvetín surullinen, ahdistunut, satutettu katse. Se ei ilmeisesti edes jaksanut yrittää katsoa mua ilkeästi. Suoraan sanottuna se näytti jotenkin tosi surkealta ja mulle tuli aika páska fiilis. Mä käänsin katseeni rannalle kävelevän huppupäähän, joka heitti tupakan maahan, lysähti ruohikolle, aika kauas rantaviivasta ja kietoi kätensä koukistettujen polviensa ympärille. Hieman tärisevin käsin se sytytti itselleen uuden röökin, samalla kun mä viskasin omani maahan. Jonkin aikaa mä vain katsoin sitä kunnes lähdin talsimaan sen luo. Kieltämättä mä yllätyin itseeni aikalailla. Olisi kai kuka tahansa yllättynyt, oltiinhan me Jeremyn kanssa pidetty vihanpitoa välillämme jo vaikka miten kauan ja nyt mä olin menossa sen luo kysymään mikä sillä oli. Mä en ollut koskaan nähnyt Jeremyä sellaisena, jotenkin mua kävi sitä sääliksi.

Varovasti mä talsin rannalle Spikey vierelläni ja kyykistyin Jeremyn viereen. Yskäisin ja käänsin katseeni sen tyhjiin kasvoihin.
”Hei.. Kaikki reilassa?” Kysyin varovasti ja hieman takellellen. Jeremy puhalsi röökin savut ulos keuhkoistaan ja katsahti mua selvästi ihmeissään. Oli se kai syystäkin ihmeissään, tuskin se olisi ihan heti odottanut mun tulevan huolehtimaan sen henkisestä hyvinvoinnista.
”Joo”, se mumisi karheasti, ”mitä se sua liikuttaa?” se jatkoi tuhahtaen ja mä kohautin olkiani, istuen sitten alas.
”Kunhan kysyin”, sanoin, en mitenkään tylysti, vaan varsin ystävällisesti. Joko ne kolme bisseä, jotka mä olin aiemmin juonut, olivat sekoittaneet mun pääni tai sitten mun tunteellinen puoli puski pintaan normaalia kovemmin. Spikey katseli kiinnostuneena ympärilleen ja mä päästin sen vapaaksi. Koira kirmasi rantaviivalle häntä heiluen ja alkoi haistella hiekkaa. Mä katsoin sitä vähän epäillen ja toivoin, ettei se alkaisi litkiä järvivettä kun se ei kuitenkaan ollut siitä puhtaimmasta päästä. Jeremy katsoi lasittuneena mustaa koiraa ja mä nypin ruohoa maasta mietiskellen.
”Hei, haluutko?” Kysyin sitten ja kaivoin pullollisen kirkasta laukustani. Jeremy katsoi mun pulloani vähän aikaa rypistäen otsaansa, mutta käänsi sitten katseensa pois. Mä kohautin olkiani ja otin itse pitkän kulauksen pullosta. Irvistin vähän koska ihan totta se maistui páskalta, mutta samalla lämmitti mukavasti. Vilkaisin Jeremyä, jonka katse oli tiiviisti rantaviivalla. Hítto se jätkä tarvitsi ryypyn.
”Mikä sulla on?” Kysyin ja katsoin poikaa. Epäilin tosin, että mikä tahansa sitä vaivasikin, se kertoisi siitä kaikkein vähiten mulle. Jeremy vilkaisi mua pikaisesti, tumpaten sitten röökinsä.
”Ei mikään, johan mä sanoin”, se sanoi katsomatta muhun. Mä mietin, että ehkä se oli saanut tietää Mikeystä ja Sandrasta.
”Mitä víttua sä valehtelet?” Murahdin.
”Valehtelen?” Jeremy sanoi äyskähtäen ja käänsi katseensa muhun. Mä nostin pullonsuun huulilleni ja katsion sitten huppupäätä.
”Ei sulla oo kaikki hyvin.”
”Joo, kiitti samoin, ei oo sullakaan”, Jeremy sanoi ja sen ääni värähteli vähän, ”mistä helvetístä sinä sen tiedät onko mulla kaikki okei vai ei?” Se jatkoi äkeästi ja katsoi taas jonnekin järvelle.
”No näkeehän sen sun silmistä ja olemuksesta”, vastasin. Se kuulosti oudolta mun suusta. Jeremy puraisi huultaan ja oli hetken hiljaa.
”Ai…” Se mumisi sitten tosi hiljaa ja käänsi katseensa maahan. Se ei kuulostanut enää mitenkään tylyltä.

Mä katselin Jeremyä ja pienen hetken oli ihan hiljaista kunnes kundi nosti katseensa järvelle.
”Sandra petti mua sen vítun Mikeyn kanssa”, se lopulta pukahti jotenkin vihaisesti ja katkerasti, ”mä näin ne puistossa äsken.” Jerryn ääni värisi pienesti. Mä puraisin huultani ja katsoin vähän aikaa maahan, nostaen sitten katseeni järvelle.
”Mä oon pahoillani”, sanoin lopulta hyvin hiljaa. Mä tarkoitin joka sanaa. Musta tuntui oikeasti aika pahalta Jeremyn puolesta. Poika käänsi katseensa muhun ja mä katsahdin sitä. Sillä oli päällään löysä harmaa huppari, jonka alla joku yksivärinen tumma t-paita. Jaloissa sillä oli isot housut ja hivenen kärsineen näköiset skeittikengät. Me pukeuduttiin ihan erilailla, me tykättiin ihan eriasioista ja kai me oltiin muutenkin ihan helvetín erilaisia, mutta sillä hetkellä kun mä katsoin Jeremyn tummanvihreisiin silmiin, musta jotenkin tuntui, että me jollain ihmeellisellä tavallaan ymmärrettiin toisiamme. Jotenkin musta tuntui, ettei me ehkä oltukaan niin erilaisia kun mä olin aina luullut. Hämilläni käänsin katseeni pois ja ojensin sitten pulloa uudelleen kohti Jeremyä.
”Ota nyt”, sanoin ja poika katsoi pulloa vähän aikaa kunnes tarttui sen kaulaan ja otti pitkän kulauksen. Hieman irvistäen se ojensi pullon takaisin mulle.
”Kiitti”, se sanoi ja mä kohautin olkiani, koska ’ole hyvä’ ei varsinaisesti kuulunut sanavarastooni. Hörppäsin taas pullostani, katsoin vähän aikaa Jeremyä ja käänsin sitten katseeni jonnekin rantaviivan suuntaan. Hetken aikaa me oltiin hiljaa, kunnes mä yskäisin.
”Mä.. Víttu mä tiesin, että se pettää sua”, sanoin ja katsahdin Jeremyä, joka vilkaisi mua.
”Ne oli Slimen mökillä tiistaina, Sandra ja Mikey”, jatkoin varovasti ja Jeremy nielaisi kuuluvasti. Katselin huppupäätä ja nyppäisin taas ruohonkorren maasta.
”Mä en tajua miten mä oon näin vítun tyhmä ja sokea”, Jeremy sanoi hiljaa ja katseli rannalla kuljeksivaa Spikeytä. Mä olin tosi huono sanomaan mitään tällaisissa tilanteissa. Availin suutani, mutten saanut ääntä kuulumaan.
”Aina sitä ei vaan huomaa..” Mutisin lopulta ja tunsin itseni idiootiksi sanottuani sen. Jerry katsahti mua varovasti ja käänsi sitten katseensa pois. Jostain syystä mä en enää inhonnut sitä. Jostain syystä mä halusin oppia tuntemaan sen paremmin, tietää siitä enemmän. Mä en tiedä miksi, mutta sellainen fiilis mulle tuli.

Me oltiin taas pitkään hiljaa. Mä tarjosin Jerrylle välillä hörpyn pullostani, mutta suurin osa nesteestä meni kyllä omasta kurkusta alas. Tunsin miten viina alkoi hiljalleen nousta päähään ja olo tuntui parantuvan pikkuhiljaa. Oli tosi säälittävää vetää kokoajan alkoholia, mutta mä en voinut itselleni mitään. Joku sanoi joskus, että se oli mun pakotieni, alkoholi, ja niin se kai olikin. Mä pääsin pois viinapullon avulla.
”Mä en tiennyt, että sulla on koira”, Jeremyn ääni palautti mut takaisin todellisuuteen ja mä huomasin Spikeyn tassutelleen meidän luo, ”suoraan sanottuna mä en ois koskaan uskonut, että sulta löytyis tarpeeks empatiaa lemminkin pitämiseen”, kundi jatkoi ja hymyili vähän surumielisesti. Mä naurahdin hieman.
”Millaisena ihmisenä sä mua oikein pidät? Että mä ammun vapaa-ajallani kissoja ilmakolla?” Kysyin ja Jeremy virnisti vähän.
”En mä tiedä, sori”, se sanoi ja rapsutti Spikeyta varovasti, ”mä oon tainnu luulla ihan väärin.”
”Kieltämättä”, vastasin ja otin pitkän hörpyn pullostani.
”Kivanoloinen kaveri”, Jeremy sanoi sitten ja katsahti mua.
”Joo, parempaa kaveria saa hakea”, vastasin ja katselin Spikeytä, ”Spikey on käytännössä ainoa syy miks mä kestän asua kotona”, sanoin sitten ja kohautin olkiani.
”Onko sulla mitään eläimiä?” Kysyin heti perään ja katsoin Jerryä. Kundi katsoi mua hetken aikaa mietteliäänä, ennen kuin tajusi vastata.
”Ei. Oli meillä kissa, mutta se kuoli pari vuotta sitten. Mutsi haluais kyllä koiran, se on ihan hulluna niihin”, Jeremy sanoi ja mä nyökkäsin pienesti.
”Miksette sitten hanki?” Kysyin ja nostin pullon huulilleni.
”Ei sitä kukaan ehtis hoitaa, mutsi on aina töissä, mä oon aina vaan harvemmin kotona ja pikkusysteriä ei hirveämmin koirat kiinnosta”, Jerry sanoi ja mä katsoin sitä.
”Ai...” Mutisin hiljaa, ”mitä sun mutsis tekee työkseen? Eiku niin, sehän oli sairaanhoitaja?”
”Joo”, Jeremy mutisi katse Spikeyssä, joka oli istahtanut meidän väliimme.
”Mä kuvittelin sut ihan erilaiseks”, sanoin kohta ja sytytin taas tupakan. Vilkaisin Jeremyä ja käänsin sitten katseeni eteenpäin. Alkoholi sai mut puhumaan kaikkea sellaista, mitä en ehkä olisi ihan heti ollut ääneen sanomassa, mutta en jaksanut välittää.
”Niin no, niin mäkin sut”, Jeremy sanoi varovasti ja katseli järvelle. Yskäisin vähän ja kiskoin pitkät sauhut tupakastani. Sitten otin taas kulauksen kirkasta, vaikka tajusinkin, etten ehkä pääsisi täältä Spikeyn kanssa kotiin jos olisin kovin juopunut. Mulla oli hemmetin paha tapa menettää kontrolli asioihin ja itseeni, kai se on tullut jo selväksi. Aika moni ihminen varmaan kyseenalaisti mun mielenterveyteni. Otin vielä henkoset röökistäni kunnes ojensin jämät Jerrylle. Mä katsoin kuinka se nosti tupakan huulilleen ja sulki silmänsä kun savu imeytyi keuhkoihin. En tiedä, mutta mä taisin olla jo aika humalassa, sillä jostain syystä Jerry näytti aika kivalta polttaessaan.

Lähettäjä: Numb. 
Päivämäärä:   10.12.09 23:41:27

awww <3 Mulla on oikeesti ihan jäätävä idioottivirne päällä ku luen tätä :D

Mukava lukeva tällasta missä asiat etenee vähän hitaammin (kuitenkin siihen tahtiin että jaksaa seurata). Tekstikin on sujuvaa ja mukavasti luettavaa, tunnelma on hyvin "aito" tai miten sen voisi sanoa.

Lähettäjä: verenhimoinen (: 
Päivämäärä:   11.12.09 00:28:13

oii, ei tämmöseen kohtaan saa jättää! jatkoa äkkiä : D.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   11.12.09 14:12:44

Hih. Joo, no mä vähän alkuun pelkäilin että tää asioiden hitaanpuoleinen eteneminen karkottaa kaikki lukijat, mutta hyvä jos kelpaa :)

Jatkoa pistelen tänään illalla tai huomenna päivällä, miten nyt vaan ehdin :)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.12.09 14:20:54

Mieluiten tänään illalla =)
Hyvä kun teksti ei ole yhtä pötköä, sitä olisi vaokea lukea :)
Tosiaan, ei tälläisiin kohtiin jätetä ;)

Lähettäjä: verenhimoinen (: 
Päivämäärä:   11.12.09 18:17:02

Mielummin tänään illalla ;)
Mun mielestä tää ei etene liian hitaasti, just sopivaan tahtiin, mielenkiinto säilyy :).

Lähettäjä: Mökötöö 
Päivämäärä:   11.12.09 19:04:16

Tänää jatkele please<3 (:

Lähettäjä: Kharon Nía 
Päivämäärä:   11.12.09 20:51:43

Kivaa unohtaa käydä ht.netissä, ja huomata, että tähän on näin kivasti tullu jatkoa :)

Lähettäjä: maima 
Päivämäärä:   11.12.09 21:07:14

tänää jatkoaa ? : D ps. Hulluna tähän ! >.<

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   12.12.09 11:42:33

Ooh, täällähän on kommentteja. Piristää päivää lukee noita, joten kiittelen taas. :) Kauheesti tekemistä tänä viikonloppuna, mutta yritän saada tänään iltapäivään mennessä sen seuraavan pätkän tänne pistettyä.

Lähettäjä: Riko 
Päivämäärä:   12.12.09 11:51:30


Kivaa tekstiä. Mua vaivaa yks juttu, josta itse sain usein huomauttelua aikoinan. Aloitat välillä puheen jälkeen suoraan isolla esim. ”Miksette sitten hanki?” Kysyin ja nostin pullon huulilleni. Pitäisi olla pienellä, koska ei ole erisnimi. Ilkee, kun tuollaisista huomauttelen.

Sitten teksti välillä töksähtelee, kun on hyvin lyhyitä lauseita, niitä voisi vähän miettiä.

Tykkään kuitenkin kovasti! Jotenkin vaan ihana. Tykkään sun tyylistä kertoa asioita, etenee just sopivaa tahtia. Ei mee liian nopeasti eikä hitaasti, asiat tapahtuu silleen järkevästi, ei tuollaiset asiat muovaudu ihan yhdessä yössä.

Toivottavasti tajusit, mitä tarkoitin... =)

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   12.12.09 12:00:34

Riko, eikä mitään, just tollasista saa ja pitää huomauttaa :) Mulla on kaks ongelmaa kieliopin suhteen ja se on just noi alkukirjaimet ja sitten pilkut, mutta yritän olla tarkaavaisempi. Töksähtelyn oon huomannut itsekin ja se on mulla aina ongelmana silloin kun kirjottelen puhekielellä tekstejä, mutta yritän olla senkin asian suhteen tarkaavaisempi (: Kiitos kommentista.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   12.12.09 13:19:40

Noin. Seuraavan kerran ehdin pistää jatkoa varmaan huomenillalla. (:

Jeremy

Okei, mä olin jotenkin tosi iloinen Codyn seurasta, en mä tiedä miksi, mutta kundi vei mun ajatukset pois Sandrasta ja Mikeysta. Asia ei edes enää ahdistanut mua niin suuresti, saivat ne kusípäät tehdä mitä halusivat, ei ollut enää mun asiani. Mä mietin, olinko mä edes oikeasti koskaan rakastanut Sandraa. Tuskin.

Me oltiin aika kauan hiljaa. Cody alkoi olla tosissaan kännissä. Sen näki jätkän silmistä. Sen katse harhaili humalaisesti siellä täällä ja välillä se naurahti jollekin jutulle humaltuneena. Mä mietin, että miten helvetíssä se pääsisi Spikeyn kanssa kotiin tuossa kunnossa.
”Mennäänkö uimaan?” Cody naurahti kohta ja katsoi mua hilpeästi.
”No ei tasan mennä. Sun pitäis varmaan mennä kotiin”, vastasin ja katsoin mustatukkaa. Sen hymy hyytyi.
”En mä minnekään kotiin mee”, se hymähti ja nosti pullon suun huulilleen. Mä katselin sitä hetken aikaa vaitonaisena. Cody joi ihan liikaa, sen nyt tajusi tyhmäkin. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ruvennut aggressiiviseksi humalastaan huolimatta, vaan oli pikemminkin enemmän tai vähemmän hilpeä. Parempi niin, todellakin.
”Kuule, missä sä asut?” kysyin kohta ja rapsutin vähän Spikeytä. Mä mietin, että voisin vaikka saattaa Codya vähän matkaa jos se ei asuisi kovin kaukana. En mä nimittäin sitä halunnut siihenkään jättää, Codyn tietäen se hankkisi itselleen vain vaikeuksia. Musta tuntui, että mä olin jollain tavalla vastuussa siitä.
”Tuolla jossain, mutta hitto mähän sanoin etten mee himaan”, Kundi sanoi nyt jo vähän ärtyneemmin ja nousi horjahdellen ylös. Mä katsoin sitä hetken aikaa ja nousin sitten itsekin ylös siitä maasta. Spikey tassutteli ympäriinsä ja katseli meitä uteliaana. Silittelin koiraa hajamielisesti ja katsoin Codya joka tuijotteli sumein silmin eteenpäin. Kohta se yskäisi ja lähti horjahdelleen talsimaan eteenpäin.
”Minne helvettíin sä oikeen meet?” ynähdin sille ja se kohautti olkiaan, ottaen sitten taas hörpyn pullostaan.
”Keskustaan. Kai”, Cody mumisi ja mä otin sen kiinni muutamalla nopealla askeleella.
”Etkä mene”, sanoin painokkaasti ja Cody naurahti. Sitten se horjahti ihan kunnolla ja mä sain otettua sen olkapäästä kiinni, ettei se olisi lentänyt rähmälleen.
”Sä meet nukkumaan”, hymähdin niin kuin pienelle lapselle. Cody ei kuunnellut, se vain hoippui eteenpäin niin kuin olisi hyvinkin tiennyt minne oli menossa. Mä purin hammasta ja mietin, että vien sen meille nukkumaan kun ei kotona kukaan kuitenkaan ollut. Mutsi oli yövuorossa ja Evie kaverillaan.
”Mihin me mennään?” Cody kysyi kohta humalaisesti kun ei näyttänytkään olevan täysin varma omasta keskustanreissustaan. Poika katsoi mua sumein silmin.
”Vaikka meille”, vastasin ja Cody virnisti.
”Okei”, se sanoi hilpeänä ja lähti talsimaan reippain askelin eteenpäin. Muutaman metrin se ehti kävellä kunnes kaatui ruohikolle. Mun oli pakko nauraa vähän.
”Víttu! Autatko vähän?” kundi sammalsi ja mä tartuin sen käteen ja vetäisin sen ylös siitä. Katsoin kännistä mustatukkaa ja pyöritin päätäni. Positiivista oli sentään se, ettei Cody tapojensa vastaisesti käyttäytynyt yhtään aggressiivisesti, vaikka oli vetänyt päänsä aika kehuttavasti täyteen. Mua ei olisi millään meinaan huvittanut tapella sen kanssa. Se oli paljon mukavampi tuollaisena typeränhilpeänä kukkaislapsena.

**

Mä kiitin luojaani ettei meille ollut pitkä matka. Spikey tassutteli meidän vierellä kuono kiinni maassa ja olin tyytyväinen, ettei se karannut minnekään. En mä koiria osannut käsitellä, enkä todellakaan tiennyt mitä helvettíä pitäisi tehdä jos Spikey lähtisi livohkaan. Cody horjahteli eteenpäin, selitteli kovaan ääneen jotain mistä mä en tajunnut puoliakaan ja meinasi vähän väliä kaatua maahan. Kun me viimein päästiin meidän talolle, mun suusta pääsi tyytyväinen huokaisu.
”Onpa sulla iso talo!” Cody hihkaisi ja otti tukea seinästä. Mä avasin ulko-oven hymähtäen ja autoin mustatukan rappuun. Spikey tassutteli varovasti perässä ja vilkuili ympärilleen.
”Hei, onko sulla röökiä?” Cody kysyi ja mä vilkaisin sitä. Sen humalaiset silmät harhailivat mun kasvoillani.
”Et sä nyt mitään ala polttaa”, sanoin sille ja astelin portaisiin, sillä mä en oikeasti ollut koskaan pitänyt meidän talon hissistä lievähkön klaustrofobiani takia. Mietin, ettei Cody pääsisi rappusia tuossa kunnossa ylös, mutta aika hyvin, joskin melko kompuroiden, se kuitenkin selvisi.

Kun mä avasin meidän oven, Spikey katseli vähän aikaa epäillen ympärilleen, mutta tassutteli lopulta sisälle. Mä päätin antaa sille vettä, ihan vain koska oletin, että se läähätyksestään päätellen olisi ehkä ihan kiitollinen juomasta. Cody heitti tennarit jalastaan naureskellen ja asteli sitten peremmälle.
”Kaunista on”, se nauroi humalaisesti ja katseli ympärilleen. Sitten se horjahti ja kaatui onnellisesti lattialle.
”Voi víttujen víttu”, jätkä kirosi sammaltaen ja nousi hoippuen ylös. Mä katsoin vähän aikaa sen humalaisia, unisia kasvoja kunnes Cody tallusteli heiluen mun huoneeseeni. Se piteli vähän aikaa kiinni seinästä ja sulki silmänsä, kunnes avasi ne ja katsoi mua.
”Sun on parempi mennä nukkumaan”, hymähdin jätkälle ja se virnisti, pörröttäen sitten veljellisesti mun hiuksiani.
”Asutko sä täällä?” Cody kysyi ja mä hymähdin.
”Asun, edelleen”, vastasin vähän kyllästyneenä ja mustatukka nauroi.
”Älä nyt oo noin ärtynyt”, se virnuili humalaisesti ja mun oli ihan pakko naurahtaa sen sanoille. Cody kietoi toisen kätensä mun ympärilleni ja halasi. Mä en oikein tiennyt mitä tehdä joten taputin sen selkää, jolloin sen huulilta pääsi huvittunut naurahdus. Sitten se irrottautui musta ja pieni humalainen hymy kasvoillaan lysähti mun sängylleni, päättäen ilmeisesti nukkua siinä. Mä en edes ruvennut ehdottamaan mitään sohvaa. Nukkukoon siinä hítto sitten, pääasia, että mä saisin sen uneen, eikä se alkaisi riehua.
”Sä voit juoda tän tyhjäks, hei, mä tarjoon”, Cody selosti ja ojensi pulloa mulle. Ei siellä ollut enää mitään nestettä sisällä, mutta mä otin pullon kuitenkin sen kädestä ja laitoin kirjahyllyn päälle. Pullon sisältö oli ollut mulle aivan tuntematonta, mutta jotain vahvaa ja varmaan ulkomaalaista se oli ollut. Mä mietin millaisessa krapulassa Cody huomenna olisi sen takia.
”Sä oot hyvä jätkä”, poika puhui humalaisesti ja haukotteli. Sitten se tappeli hetken aikaa takkinsa kanssa kunnes sai sen heitettyä päältään. Ei mennyt kovin kauaa kun se kävi makuulle ja painoi päänsä tyynyn.

Mä päätin käväistä röökillä ja kun mä palasin, Cody oli jo sikeässä unessa. Nappasin viltin tuolilta ja laskin
sen kundin päälle. Koska en tuntenut itsekään oloani, Codyn tarjoamisyta hörpyistä huolimatta, erityisen virkeäksi, päätin mennä nukkumaan. Sitä paitsi uskoin, että jos alkaisin nyt itsekseni valvoa, niin alkaisin ajatella Sandraa, vaikka vakuuttelinkin, ettei sen asiat mua enää kiinnostaneet. Eikä kiinnostaneetkaan, mutta en mä silti halunnut sitä tai meitä enää miettiä. Vedin hupparin ja t-paidan päältäni, haukotellen vähän. Mä nukkuisin Evien sängyssä, vaikka se raivostuikin siitä kun joku meni sen huoneeseen ilman lupaa. Tosin eihän sen tarvinnut tietää.
Hymähdin itsekseni ja katsahdin Codya, joka liikahti vähän unissaan. En mä nyt ihan heti olisi uskonut, että kaikista maailman ihmisistä juuri Cody olisi tullut meille nukkumaan humalaansa. Tai mähän sen tänne olin raahannut. Enhän mä sitä uloskaan olisi voinut jättää, kieltämättä mä olin jollaintavalla vähän huolissani siitä. Katselin vähän aikaa nukkuvan kundin kasvoja kunnes se alkoi tuntua turhan perverssiltä. Vedin lökärit jaloistani ja tallustelin hiljaa ulos huoneesta. Spikey oli mennyt makuulle Codyn jalkopäähän ja katseli mua vähän hermostuneena, mutta laski lopulta päänsä. Mä astelin Evien huoneeseen ja hetken kuluttua asetuin nukkumaan. Väsymys tuntui samalla hetkellä valtaamaan mun kehoni, eikä mennyt kovinkaan kauan kun mä vajosin uneen.

Lähettäjä: Kharon Nía 
Päivämäärä:   12.12.09 17:51:44

Buahaha, oisit nähny mun ilmeen ku huomasin jatkon tulleen :)
Perusidioottivirne sitten kokoajan lukiessa.
Todellakin, tykkään tästä, ja paljon.

Lähettäjä: maima 
Päivämäärä:   12.12.09 18:31:56

aina vaan paranee.tosi tosi hyvä on on ^^

Lähettäjä: Lörtsy 
Päivämäärä:   12.12.09 19:23:41

aaaa.. ihana<3

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   12.12.09 22:57:55

ajeifjfh tä on hyvä. jatkoa:)

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   13.12.09 14:56:49

Hihi. Kiitos kommenteista kaikille! :D Yritän tänään illalla pistää ton jatkon tänne.

Lähettäjä: Mökötöö 
Päivämäärä:   13.12.09 15:56:07

Tää on hyvä<3 Jatkoaa<3 (:

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   13.12.09 20:31:52

Kiva jos kelpaa ja kiitti kaikille lukijoille vaan kovasti :)

Cody

Kun mä raotin silmiäni auringonpaisteen takia, jouduin jälleen pettymään itseeni. Mä olin taas juonut ihan liikaa. Huono-olo ja pääkipu valtasivat mut sillä samalla hetkellä kun mä nousin unimaailmasta todellisuuteen.
”Víttu”, mumisin niin epämääräisesti, ettei siitä kyllä kukaan olisi mitään selvää saanut, vaikka olisi miten tarkasti kuunnellut. Painoin pääni tyynyyn huonovointisena ja tunsin Spikeyn nuolevan kättäni. Se koira ei ikinä tiennyt milloin ei saisi häiritä. Tai sitten se tiesi ja teki sen ihan tahallaan, niin kuin sanoakseen, että taas se nähtiin, taas sitä ollaan krapulassa, helvetín idiootti lopeta jo tuo alkoholin kanssa pelleily. Mä avasin silmäni ja irvistin huonon olon takia. Vähän mä kyllä järkytyin kun ensimmäinen ihminen, jonka mä näin oli Jeremy. Se istui lattialla pleikkarin ohjain kädessään ja katsoi mua. Mä yritin muistaa miten olin päätynyt tänne, mutta liika miettiminen vain pahensi mun pääkipuani. Nousin varovasti istumaan ja tunsin kuinka oksennus nousi kurkkuun. Nostin käden suuni eteen.
”Vessa on oven ulkopuolella, heti oikeella”, Jeremy sanoi ja mä loin siihen yhden sekunnin sadasosan kestävän katseen kunnes juoksin ulos huoneesta. Vessaan päästyäni polvistuin ja oksensin koko eilisen ruokalistan vessanpönttöön. Yleensäkään mun darraani ei kuulunut vessanpöntön halailu, mutta nyt mikään ei tosiaan meinannut pysyä sisällä. Eilen tyhjentämäni pullon sisältö oli ilmeisesti ollut jotain tavallisuudesta poikkeavaa, eikä ihme, Mattyn viinakaapista nyt löytyi vaikka minkälaisia litkuja. Irvistin ja vetäisin vessan heti kun olin varma, ettei laatta enää lentäisi. Laskin pytyn kannen ja lysähdin hetkeksi istumaan. Pahoinvointi oli jotakuinkin huuhtoutunut alas vessanpöntöstä, mutta pää tuntui edelleen keilapallolta.

”Tota.. Haluutko sä särkylääkettä?” Kuullessani Jerryn äänen, nostin katseeni ja nyökkäsin epämääräisesti.
”Joo”, sain mumistua ja Jeremy talsi mun ohitseni lääkekaapille. Mä muistin eilen puhuneeni Jeremylle rannalla, mutten millään muistanut miten olin sitten loppujenlopuksi tänne tullut. Mahtoi mennä eilen taas vähän yli.
”Mä annan sulle vettä”, kundi sanoi. Varovasti nousin ylös ja katsoin vähän aikaa itseäni vessan peilistä. Pytyt mustat hiukset sojottivat vielä enemmän sinne ja tänne kuin normaalisti ja kasvot olivat ihan @!#$ kalpeat. Kun olin vähän aikaa katsonut peilikuvaani, talsin Jeremyn perään ja löysin pojan keittiöstä. Istahdin keittiön pöytään ja pitelin vähän aikaa päätäni. Jeremy istahti mua vastapäätä ja ojensi mulle vesilasin ja pilleripaketin.
”Kannattaa varmaan ottaa kaks jos tosi paljon koskee”, se sanoi ja mä nyökkäsin. Nappasin pillerit ja join vettä päälle. Jeremy tarjosi mulle mehua ja mä otin sitä jotenkin kiitollisena vastaan ja join saadakseni oksennuksen maun pois suustani. Spikey istuskeli lattialla mun vieressäni ja tapitti mua jotenkin syyttävästi.

”Mä en millään muista miks mä oon täällä”, mutisin ja join tuoremehuani. Jeremy hymyili varovasti ja rapsutti sitten Spikeytä.
”Sä olit siinä kunnossa, etten mä millään viitsinyt jättää sua ja Spikeyta kadulle”, Jerry valotti asiaa ja mä hymähdin. Mua hävetti ja mä epäilin, että Jeremy nautti mun häpeästäni. Olisin mäkin nauttinut, ihan totta. Oli aika @!#$ ironista, että mä olin juuri Jerryyn törmännyt ja vielä päätynyt sen luokse, ottaen huomioon millaiset välit meillä oli aina ollut.
”Mä en tosiaan halua tietää enempää”, sanoin ja pyörittelin lasia käsissäni, vilkaisten Jeremyä. Kundi virnisti ja vilkaisi ulos ikkunasta.
”Haluutko sä jotain? Niinku jotain aamupalaa vaikka?” Se kysyi kohta ja mua melkein nauratti sen avuliaisuus. Voisi luulla että tallaiseesa tilanteessa se vain vain työntäisi mut parvekkeelta alas tai ei ainakaan olisi näin mukava.
”En mä tarvii”, sanoin ja vilkaisin parvekkeelle, ”voiko tossa polttaa?”
”Jeah, siitä vaan.”
Mä aloin etsiä röökejäni, mutta muistin samalla, että ne olivat takin taskussa ja takki oli Jerryn huoneessa.
”Tossa”, poika sanoi ja ojensi mulle askiaan. Mä kohotin vähän kulmiani.
”Miks helvetíssä susta on tullut noin avulias?” Kysyin huvittuneena ja nappasin tupakan askista.
”Mä vaan yritän pitää sut rauhallisena”, Jerry sanoi ja mä naurahdin vaisusti. Sitten me noustiin ja talsittiin partsille.

Mun olo parani ihan mukavasti kun sain röökin huulilleni. Jeremy katseli alas parvekkeelta ja sylkäisi maahan. Mä tarkastelin sitä vähän aikaa ja mietin jos me oltaisiinkin aina oltu kavereita vihamiesten sijaan. Jerry katsahti mua ja mä nostin röökin huulilleni ja käänsin katseeni jonnekin vastakkaisen talon seinään.
”Miten menee?” Kysyin kohta ja kundi katsahti mua kulmat koholla. Mä mietin sitä mitä se oli eilen mulle sanonut, että se oli saanut tietää Sandrasta ja Mikeystä. Sen mä jopa muistin.
”Ihan jees. Miten niin?” Se kysyi ja mä katsoin sitä.
”Kunhan kysyin”, kohautin olkiani ja otin henkoset tupakasta. Jeremy hymyili itsekseen ja karisti röökin tuhkia jalkojensa juureen.
”Tiiätkö, mua ei kiinnosta se Sandran ja Mikeyn juttu enää páskan vertaa, mä en niinkun tunne enää mitään, víttu siinäpähän panevat toisiaan, mä en aio vaivata päätäni niiden jutuilla tai rypeä jossain itsesäälissä”, Jeremy sanoi ja kiskoi sauhut tupakastaan. Mä virnistin.
”Oikea asenne”, sanoin ja karistin tupakan tuhkat alas parvekkeelta, ”kyllä niitä naisia riittää.”
”Nimenomaan”, Jerry vastasi hymyillen huvittuneena. Se vaikutti oikeastaan ihan hyvältä tyypiltä ja kieltämättä mua harmitti, että meidän välit olivat aina olleet niin surkeat.

”Eikö tää oo vähän koomista?” Kundi kysyi kohta ja nojautui parvekkeen kaidetta vasten, katsahtaen mua.
”Mikä?”
”No kaikki tää, mä luulin aina että mä vihaan sua ja joo, luultavasti mä vihasinkin, ja nyt sä sitten oot eka ihminen jolle mä kerroin siitä mitä Sandra teki ja nyt mä ajattelen, että sä et oo yhtään huonompi tyyppi, päinvastoin”, Jeremy sanoi ja mä naurahdin sen selitykselle.
”Jea, koomista, kieltämättä”, vastasin ja katselin alas partsilta, ”vaikka parempi näin, mulla on nyt ainakin yksi vihamies vähemmän”, jatkoin virnistäen ja Jerry naurahti vähän.
”Ootpä sä positiivinen”, poika totesi ja kiskoi vielä yhdet sauhut tupakastaan, kunnes tumppasi sen tuhkakuppiin. Mä toistin saman melkein viisi sekuntia myöhemmin.

Mä olin Jerryn luona lähemmäs yhteen. Me puhuttiin kaikkea turhaa ja mun krapula tuntui lähtevän hitaasti mutta varmasti. Luultavasti mä olisin ollut kauemminkin, mutta Spikeyn tarvitsi päästä ulos ja saada ruokaa.
”Hei kuule.. Kiitti”, sanoin Jerrylle kun olin vetänyt tennarit jalkaani.
”Ei mitään ja kiitti itelles”, kundi vastasi ja kohotin vähän kulmiani, samalla kun tartuin Spikeyn hihnaan.
”Mistä?”
”Emmä tiiä, siitä kun pidit seuraa mulle siellä rannalla, vaikka se sitten menikin vähän yli”, Jeremy sanoi olkiaan kohauttaen.
”Sori, mulla menee aina vähän.. Tai no, kai sä sen oot huomannu”, vastasin.
”Älä nyt. Ja sulla oli ihan hauskoja juttuja”, kundi totesi ja virnisti vähän.
”No niistä mä en halua kuulla”, totesin ja nappasin takkini lattialla. Ulkona oli sen verran lämmin, että palaisin kuoliaaksi jos edes harkitsisin takin päälle pistämistä.
”Tsau”, Jeremy sanoi kun mä käännyin.
”Jea, moi”, vastasin ja vilkaisi vielä poikaa kunnes avasin ulko-oven ja talsin rappuun Spikey kannoillani. Mulla oli sellainen hassu tunne sisälläni. Jotenkin tuli hyvä fiilis kun olin päässyt tuollaisiin väleihin Jeremyn kanssa. Loppupeleissä vihaaminen oli aika turhaa ja otti pidemmän päälle voimillekin.

Lähettäjä: Assassin-107 
Päivämäärä:   13.12.09 22:05:37

En yleensä jaksa lukea HT.netin tarinoita kovinkaan pitkälle, mutta tää on oikeasti ihan kiva. :)

Lukeminen on sujuvaa, mutta ehkä toivoisin vähän enemmän kuvailua, että tarina ei ala vaikuttaa liian "alkeelliselta".
Lisäksi tuo "talsia" -verbi ei sovi tuonne, jos puhutaan ihmisen kävelystä. Se tuo lähinnä mieleen jonkun kouluhevosen, joka tanssahtelee kouluradalla tai vastaavaa. Enkä nyt dissaa sitä verbiä sen takia, että ehkä ainoana (?) saan tuollaiset mielikuvat. Se ei oikeasti vain omien silmieni ja korvieni mukaan sovi tuonne, muuten hyvin kirjoitettujen sanojesi väliin.

Tarinasi on kuitenkin kokonaisuudessaan ihana ja mielenkiinnolla jatkan tämän lukemista. :)
Plussana se, että näiden poikien suhden kehittyy hitaasti ja kokeilevasti, että ei heti jo kolmannessa pätkässä oltu rakkauden tunnustuksia tekemässä.

Jatkoa odotellen.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   14.12.09 17:18:02

Assassin-107, kiitos kommentista :) Yritän kiinnittää huomiota tuohon kuvailuun ja lisäillä sitä enemmän noihin seuraaviin pätkiin. Tuota talsia -verbiä en ookaan ite sen tarkemmin alkanut miettiä, mutta joo, kieltämättä sen tilalle löytyisi varmasti paljon fiksumpiakin sanoja. :> Kiva jos kumminkin kelpaa ja tää juonen hidas eteneminen ei ole ongelma.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   14.12.09 21:07:25

Nostellaampa :o

Lähettäjä: =)) 
Päivämäärä:   14.12.09 21:19:03

aaa jatkoaa <3

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   14.12.09 21:49:02

jatkoa :)

Lähettäjä: verenhimoinen (: 
Päivämäärä:   14.12.09 22:22:11

No voi kun söpöä :) jatkoa vaan! =DD

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   15.12.09 11:39:31

Ah, kiitos kommenteista. :) Nyt tämä ja noi pari seuraavaa pätkää vähän tylsempiä, ennenkun alkaa tapahtua, mutta koittakaa kestää.

Jeremy

Seuraavat pari päivää mulla oli ihan ihme tunne sisälläni. Mä tunsin edelleen tietynlaista tyhjyyttä ja katkeruutta Sandran takia, mutta samalla mä olin jotenkin iloinen, että mun välit Codyyn olivat parantuneet. Meidän vihanpito oli loppujenlopuksi huonontanut mun elämänlaatuani ihan liikaa. Mutsi kysyi kolme päivää myöhemmin musta ja Sandrasta ja mä totesin, että me oltiin erottu. Se yritti olla pahoillaan, mutta jotenkin mä tiesin, että se oli vaan tyytyväinen. Se vihasi Sandran rikkaita vanhempia (tosin se vihasi melkein kaikkia ihmisiä jotka rypivät rikkauksissa kun se itse yritti hoitaa meidän taloutta vähemmän hyvällä hoitajanpalkallaan), enkä mä usko, että se koskaan oikeasti piti koko muijasta. Mä oleskelin seuraavat pari päivää Milesin, Daven ja Thomasin seurassa ja unohdin koko Sandran lopullisesti.

Mä näin Codya muutaman päivän päästä. Se jutteli vanhan ala-asteen pihalla jotain Rayn ja jonkun jätkän, jonka nimeä en muistanut, kanssa kunnes lähti kävelemään tupakka huulillaan pois noiden luota. Mä mietin vähän aikaa ja päätin sitten ottaa sen kiinni. En mä nyt varsinaisesti tiennyt miksi mä sille menin puhumaan, mutta ei mulla silloin muutakaan tekemistä ollut.
”Moi”, hymähdin kun sain kundin kiinni. Se säpsähti vähän ja käänsi savunharmaat silmänsä muhun.
”Oho, moi”, se vastasi ja otti henkoset röökistään, ”víttu säikähin.”
”Mitä? Mua? No sori”, vastasin ja katsoin Codya.
”Saat kerranki anteeks”, poika sanoi ja ojensi röökinsä mulle. Mä katsoin sitä vähän huvittuneena ja Cody virnisti sanojen päätteeksi. Mä otin lyhentyneen tupakan sen sormista ja nostin huulilleni.
”Minne sä meet?” Cody kysyi ja katsahti ympärilleen. Puhalsin sauhut ulos keuhkoistani ja kohautin olkiani.
”Emmä tiiä. Sä?”
”En minnekään oikeestaan”, Cody sanoi piikikkäitä mustia hiuksiaan haroen ja katsoi taivaalle. Se oli pukeutunut rennosti t-paitaan ja collegehousuihin ja tällä kertaa meidän pukeutuminen jopa näytti aika samalta. Mä polttelin tupakkani loppuun, viskasin tumpin maahan ja tungin sitten käteni collegehousujeni taskuihin.

”Mitä sulle oli sillon sattunut kun sä tulit sinne bussiin ja vuosit aika helvetísti verta?” Kysyin jonkun ajan päästä kun me oltiin kävelty varmaan puoli kilometriä. Cody katsahti mua. Sen silmissä oli hetken aikaa viileä katse ja mä säikähdin vähän.
”Faijapuoli vähän riehu”, se sanoi ja katseli eteenpäin. Mä katselin sitä ja purin vähän huultani. Mä en ollut koskaan tavannut sen faijapuolta, vaikka olinkin jo yläasteaikoina tiennyt, että sillä oli taipumusta väkivaltaisuuteen.
”Ai.. Löikö se sua?” Kysyin ja epäilin, että mun uteluni saisi Codyn suuttumaan. Se siristi silmiään samalla tavoin kun se oli tehnyt joskus kun mä olin saanut sen ärtymään.
”Mitä vítun väliä sillä on? Se on sekopää”, poika sanoi ja kaivoi uudemman röökin askistaan.
”Sori”, mä mutisin.
”Mistä?”
”No kun mä kysyin”, sanoin ja Cody katsoi mua.
”Mitä anteekspyydettävää sellasessa on? Saa sitä kysyä, mutta mikään pakko ei oo vastata”, kundi filosofoi ja hymyili mulle samalla kun sytytti tupakkaansa.
”Ai?” Hymähdin ja katselin Codyn polttamista.
”Ja hei, yleensä ketään ei kiinnosta mun mustelmat, joten mä voisin olla melkein imarreltu, että sua kiinnostaa mä ja mun víttumainen faijapuoli”, se sanoi keveämmin ja kylmyys oli kadonnut sen silmistä.
”Älä, mitenniin ei kiinnosta? Missä sun mutsi on?” Kysyin kun olin saanut varmistuksen sille, ettei Cody vetäisi mua turpaan vaikka mä vähän utelisin.
”Ai nyt? Irlannissa, Skotlannissa, en mä muista. Se on aina jossain helvetín työmatkoilla, en mä muista minne päin Eurooppaa se milloinkin menee”, kundi sanoi ja yritti näyttää tapansa mukaan siltä, ettei asia tuntunut missään, mutta jotenkin mä näin, että siihen vähän sattui. Vähän siihen sattui, vaikkei se sitä päällepäin näyttänyt.
”Mä..” Aloitin.
”No älä nyt ainakaan sano, että oot pahoillas”, Cody keskeytti. Se oli vähän levoton ja mä päätin, etten jauhaisi aiheesta enempää. Poika nosti tupakan huulilleen ja puhalsi kohta savut ilmaan. Mä katselin sen polttamista ja kohta Cody käänsi katseensa muhun. Mua hävetti tuijottamiseni ja käänsin silmäni jonnekin kadun päähän.
”Kerro nyt säkin jotain sun perheestäs. Eikös sulla oo pikkusisko?” Poika sanoi ja viskasi röökin käsistään.
”On”, hymähdin ja kohautin olkiani.
”Jea, sun mutsi on sairaanhoitaja tai jotain? Entäs sun faija?” Cody kysyi ja katsoi mua. Mä vilkaisin sen harmaita silmiä. Me pysähdyttiin risteykseen.
”Se on kuollu”, sanoin ja Codyn silmissä näkyi yllättyneisyys.
”Ai.. Mä oon pahoillani”, se totesi ja mä käänsin katseeni siihen, kohauttaen olkiani.
”Siihen on tottunu, vaikka välillä on vähän vaikeeta elää ainoana miespuolisena kahden naispuolisen kanssa, varsinkin kun toisella on pahin murrosikä menossa”, sanoin ja hymyilin. Cody virnisti varovasti ja me katsottiin hetken aikaa toisiamme, kunnes Cody käänsi katseensa pois. Mä katselin sitä hetken ja vaihdoin sitten painoa jalalta toiselle.
”Jep.. Mä sitten tästä varmaan meen”, mutisin. Kundi käänsi harmaat silmänsä muhun.
”Alright. Mä lähen etsimään jostain lisää röökiä”, se sanoi ja virnisti vähän, ”näkyillään.”
”Näkyillään”, vastasin. Me katsottiin vähän aikaa toisiamme ja lähdettiin sitten kävelemään eri suuntiin. Mä tiedä, mutta mulle tuli pakottava tarve katsoa Codyn perään ja kun mä katsoin taakseni, se katsoi takaisin ja heilautti kättään. Mä hymyilin ja heilautin takaisin.

Lähettäjä: nina 
Päivämäärä:   15.12.09 15:52:32

jatkoaa :)

Lähettäjä: Atom Heart 
Päivämäärä:   15.12.09 19:08:59

Pakko sanoa tosta talsia-verbistä: ihan hyvin se sinne sopi, eikä siitä todellakaan tule mieleen tanssahtelu (oli sitten kyseessä hevonen tai ihminen :D). Talsia on nimenomaan vetelhtivää kävelyä, huoletonta....

:) Awwws! Tykkään tästä tosi paljon. :) Kirjotat mukaansa tempaavasti ja oot saanu näihin henkilöihin syvyyttä.
Mun mielestä tää ei etene yhtään liian hitaasti - jos tää ois tosi nopee, uskottavuus ja tunnelma kärsis.

Joissain kohdissa oot laittanu lauseenvastikkeiden kanssa pilkun (toisiin kohtiin se tavallaan sopii jaksottamaan virkettä, mutta joissain se on täysin turha). Lauseenvastikkeiden kanssa ei siis kuulu koskaan käyttää pilkkua, esim.
katsottuamme vähän aikaa toisiamme lähdimme kävelemään eri suuntiin
mutta ainakin itse otan joskus itselleni oikeuden laittaa sen, jos se muuttaa lauseen painotusta fiksummaksi, eli toimii vaikka pelkkänä lisäyksenä virkkeeseen. :D

Ootko kirjottanu tän jo kokonaan?

Lähettäjä: Mökötöö 
Päivämäärä:   15.12.09 19:13:57

´Jatkhooo<3 (:

Lähettäjä: verenhimoinen (: 
Päivämäärä:   15.12.09 19:25:23

IHANA <3 :) jatkoa tuleen juu =)

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   15.12.09 22:29:13

Juu, kiitos lukijoille kun jaksatte toivoa jatkoo, inspaa itteeni tosi paljon :) Huomenissa yritän alottaa tekemään noita mun historian itsenäänsuorittamisen esseitä, mutta enköhän mä siinä sivussa ehdi ton seuraavankin pätkän korjailla. :)

Atom Heart, joo varmaan tossa aiemminki saatoin mainita, mutta ei oo nuo pilkkusäännöt mulla vieläkään oikeen hallinnassa. Yleensä just pistelen noita pilkkuja ihan liikaa joka paikkaan ja lauseenvastikkeidenkin yhteyteen vaikkei pitäis :D Mutta kiva jos tykkäät!

En oo kirjotellu läheskään kokonaan tätä, mutta melko monta pätkää vielä löytyy tuolta tiedostoista valmiiks kirjotettuna :) Juoni on kyllä päässä aika hyvin kehiteltynä ja pitääkin tässä pikkuhiljaa alkaa kirjotella tätä eteenpäin, ettei lopu pätkät kesken.

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   16.12.09 18:18:21

Cody

Vähän hassua, mutta mä aloin jotenkin viettää aikaa Jeremyn kanssa. Ironista kyllä, mä viihdyin sen seurassa helvetín hyvin, melkein paremmin kuin muiden. Ray ja muu porukka tosin ihmetteli aika suureen ääneen sitä, että mä olin yhtäkkiä ystävä ihmisen kanssa, jota olin vihannut useamman vuoden ajan.
”Mitä sä sen Jeremyn kanssa oikeen liikut?” Ray tivasi kun me istuttiin ostarilla. Mä kohautin olkiani.
”Se onkin aika jees tyyppi.”
”Mitä víttua Cody, tehän vihaatte toisianne.”
”Me sovittiin kaikki jutut, usko pois, me ei enää tapella.”
”Niin varmaan, sä tappelet kaikkien kanssa Codyrakas”, se naurahti ja mä näytin sille keskaria pieni vino hymy kasvoillani.

Kesä tuntui menevän huimaa vauhtia eteenpäin. Yhtenä lämpimänä tiistaipäivänä mä törmäsin Jeremyyn tullessani Raylta. Se istuskeli kerrostalonsa edustalla portaikolla ja poltteli tupakkaa. Mä kävelin sen luo, eikä se edes tajunnut mua.
”Jerry?” Lausuin. Kundi nosti katseensa muhun.
”Oho. Moi. Mitä sä täällä?” Se kysyi. Mä istuin kaiteelle.
”Kunhan pyörin, mulla ei oo rahaa bussiin joten pitää kai kävellä kaheksan kilsaa kotiin”, sanoin ja Jeremy kohotti kulmiaan.
”Älä?” Se sanoi ja mä naurahdin rennosti.
”Jeah, mut kävelin mä kerran keskellä yötä täältä kotiin röökin ja viinan voimalla. Mä olin vasta aamulla kotona kun eksyin pari kertaa”, sanoin ja Jeremyn kasvoille nousi huvittunut virne.
”Ihme jätkä säkin”, se sanoi ja pyöritti päätään. Mä virnistin.
”Mitäs sä siinä istut?” Kysyin ja liu’uin laidetta pitkin alas. Jeremy katsoi mua huvittuneena. Mä talsin portaat ylös ja istuin takaisin kaiteelle.
”En mä tiedä. Mä jätin avaimet kotiin ja en pääse sisälle. Mä mietin jos kiipeisin tonne parvekkeelle mutta se taitaa olla vähän turhan korkeella”, kundi sanoi pieni huvittunut itseironia äänessään ja imaisi tupakkaansa. Mun oli pakko naurahtaa.
”No joo, vähän. Ootko sä kauankin siinä istunu?” Kysyin. Jeremy katsoi mua mietteliäänä ja tapojeni vastaisesti mä vähän vaivaannuin.
”Jaa, en kovin kauan”, se hymähti ja ojensi mulle lyhentyneen röökinsä. Mä otin sen ja nostin huulilleni.
”Mitäs sä nyt meinasit?” Se kysyi sitten. Mä imaisin tupakkaa ja kohautin olkiani.
”En mä tiedä”, vastasin ja laskeuduin alas kaiteelta. Otin vielä yhdet henkoset tupakasta kunnes viskasin sen katuun. Katsoin Jeremyä vähän aikaa. Sillä oli lökärit ja joku rento t-paita. Sen lyhyet ruskeat hiukset eivät tällä kertaa olleet peittyneet lippalakin tai hupun alle. Aurinko osui niihin hassusti ja sai ne näyttämään vähän punertavilta. Kaulalla oli kuulokkeet, joiden läpi musiikki kuului mun korviini asti.
”Mitä sä kuuntelet? Jotain hiphopia?” Kysyin ja Jeremy katsahti mua.
”Kuuntele”, se sanoi ja ojensi nappikuuloketta mun suuntaani. Mä istahdin sen viereen portaille ja laitoin kuulokkeen korvaani. Jotain hiphopia se oli. Mä en tunnistanut artistia.
”Onko tää páska susta muka hyvää?” Kysyin skeptisesti. Jeremy virnisti.
”Mä odotin paljon pahempaa reaktiota sulta”, se sanoi huvittuneena, ”ja joo, tää páska on musta hyvää, mutta kuuntelen mä muutakin, ootas”, se jatkoi ja selasi soittimensa biisejä. Mä katsoin sitä hieman huvittuneena. Kun kuulokkeista alkoi soida Bad Religionin A walk, mun kasvoille nousi kevyt virne.
”Mä melkein luovuin toivosta sun suhteen Jeremy”, sanoin. Poika naurahti ja mä soin sille rennon hymyn.

”Mä voin lainata sulle rahaa niin sun ei tarvii kävellä”, Jeremy sanoi kun me oltiin kuunneltu biisi loppuun.
”Ei sun tarvii, liikunta tekee varmaan ihan hyvää”, totesin vitsailevalla äänensävyllä.
”Eikun mä oon tosissani, sä et kuitenkaan jaksa kävellä sitä matkaa.”
”No kiitti vaan uskosta.”
”Mä voin tulla samalla bussilla ja mennä jonnekin, en mä jaksa tässä istua ja odottaa että mutsi tai Evie tulee”, Jeremy ehdotti ja lopulta mä myönnyin. Me lähdettiin talsimaan pysäkille.

”Mitäs meinasit viikonloppuna?” Jeremy kysyi kun me oltiin päästy istumaan bussiin.
”Jaa-a, vaikea sanoa. Varmaan tyhjennän faijapuolen viinakaapin kun se ei oo viikonloppuna kotona”, totesin. Jeremy katsoi mua kulmat koholla.
”Mä toivon ettet sä oo tosissas”, se sanoi.
”Miksen olis?” Sanoin ja pakotin pienen virneen kasvoilleni.
”Sulla ei oikeesti oo mitään kontrollia”, kuului vastaus.
”Siinä sä oot oikeessa”, myönsin varsin rauhallisesti. Mun kontrolloimattomuuteni oli jo nyt ongelma, enkä mä edes halunnut kuvitella mitä se olisi tulevaisuudessa. Mä en halunnut tulla samanlaiseksi kuin Matty.
”Mitäs sä? Meet sä sinne Zachin synttäribileisiin?” Kysyin ja katsoin poikaa. Bussi pysähtyi ja suurin osa bussissa olijoista asteli pihalle.
”En mä tiedä.. Ei oikeen innosta kun sinne tulee kaikki Sandrat ja Mikeyt ja muut, mä en oikeen jaksas mitään massatapahtumia”, Jeremy sanoi kohauttaen olkiaan, ”mikset sä mee?”
”Ei huvita, vaikka Ray ja Chris varmaan tekee kaikkensa saadakseen mut sinne.. En kyllä aio mennä”, sanoin hymähtäen, ”mut jos sä et mene niin sittenhän sä voit tulla auttamaan mua sen viinakaapin tyhjentämisessä”, jatkoin. Jeremy naurahti ja katsoi mua.
”Mä en halua että sun faijapuoles hirttää mut kun tajuaa että mä oon juonu sen viinoja”, se sanoi ja mä naurahdin vuorostani.
”Ei se ikinä edes tajua jos mä juon sen viinoja ja jos tajuaa, niin ei se siitä sen enempää suutu kuin normaalisti”, sanoin hymyillen vähän, ”ihan totta Jeremy, tuut mun seuraks. Spikeyn kanssa on tosi tylsää juoda kun se on absolutisti.” Jeremy nauroi mun puheilleni.
”Harkitaan. Tai ehkä mä tulen Spikeyn seuraks niin sen ei tarvii yksin kestää sun kännäämistäs”, kundi sanoi ja virnisti ilkikurisesti. Mä irvistin sille, mutta en voinut estää hymyä nousemasta kasvoilleni. Bussin kaartaessa puistolle, Jeremy päätti jäädä pois. Me sanottiin heipat ja mä katselin ikkunasta kuinka kundi lähti talsimaan kaupoille päin.

Lähettäjä: Mökötöö 
Päivämäärä:   16.12.09 18:24:19

Jatkoo(: Nää on ihanan pitkii pätkiä<3

Lähettäjä: kit... 
Päivämäärä:   16.12.09 21:45:17

jee jatkoo ihana<3<3<3jaatkoajatkoajatkoa!! siis heti kun kerkiät :)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.12.09 12:40:18

jatkoa..

Lähettäjä: maima 
Päivämäärä:   18.12.09 14:57:04

Jatkoaaaaa !! <3

Lähettäjä: fha 
Päivämäärä:   18.12.09 15:29:31

JATKOA <3 nii paras <3 vitsit ihana oikeesti :))<33

Lähettäjä: tara 
Päivämäärä:   18.12.09 16:53:35

JATKOAAA my dear

Lähettäjä: Lörtsy 
Päivämäärä:   18.12.09 18:42:53

”ihan totta Jeremy, tuut mun seuraks. Spikeyn kanssa on tosi tylsää juoda kun se on absolutisti.” Jeremy nauroi mun puheilleni.

rakastuin tohon lauseeseen (::<3

Lähettäjä: Mökötöö 
Päivämäärä:   18.12.09 18:51:06

Jatkoajatkoajatkoa<33 Millo tulleeee?<3

Lähettäjä: nina 
Päivämäärä:   18.12.09 18:51:57

jatkoa!! (:

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   19.12.09 10:30:27

Sec is here again. Nyt on ollu keikanlaista juttua tässä, mutta koitan saada tänään tuon seuraavan pätkän pistettyä tänne. Kiitos kaikille lukijoille, ei tätä tarinaa ilman teitä täällä olis :)

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   19.12.09 16:04:57

Tosi tönkkö pätkä, yritin korjailla tätä mutta en saanu tästä siltilään oikein toimivaa. :d

Jeremy

Mä vietin Codyn kanssa keskiviikon ja siinä sivussa torstainkin. En mä suuremmin miettinyt, että mä sen kanssa alkaisin aikaani viettää, mutta jotenkin siinä kuitenkin niin kävi. Miles ja muut oli huippujätkiä, mutta jostain syystä mä viihdyin Codyn seurassa jollain tavalla ehkä vielä enemmän. Ehkä se johtui siitä, että Cody oli niin erilainen.

Me talsittiin yhtä puiston vierustalla olevista kujista. Ei me varsinaisesti oltu menossa mihinkään, kunhan käveltiin ja annettiin jalkojen viedä. Codyssa oli se hyvä puoli, ettei sen kanssa tarvinnut kokoajan puhua ja tehdä jotain. Se ei loppupeleissä ollutkaan niin sosiaalinen tyyppi kuin aluksi saattoi luulla. Mä katsahdin sitä. Se poltteli tupakkaansa ja katseli eteenpäin niillä harmailla silmillään. Ilta oli jo hämärtynyt, vaikkeivat kesäillat mitenkään erityisen hämäriä olleetkaan. Mun katse kääntyi taaksepäin kun kuulin takaa askeleita.
”Ridley!” hieman ivallinen ääni huudahti ja Codyn katse kääntyi myös taakse. Kalju kundi talsi meidät kiinni. Mä tunsin tyypin, mutta nimi ei tullut heti päähän. Damian? Danny? Daniel? Jotain sellaista. Blondi poika, jota mä en tuntenut, talsi kaljun vierelle ja Codyn kulmat kohosivat hieman.
”Mitäs mä nään. Luulis, ettet sä enää näyttäis naamaas täällä Rids”, kalju sanoi ja Cody pysähtyi.
”Jaa, minkä takia? Mä näytän naamaani vaikka valkosessa talossa jo haluan Danny”, Cody murahti kylmästi ja viskasi tupakan asfalttiin. Se kalju, Danny, naurahti ilottomasti. Mä vilkuilin noita kahta vähän levottomana. Mä tunsin Codyn tappeluherkkyyden lähes täydellisesti ja mä tiesin, että se saattaisi ihan pikkujutusta iskeä jommaltakummalta kundilta hampaat kurkkuun.
”No älä nyt vitsikkääks rupea helvettí”, Danny hymähti ja vilkaisi sitten mua kulmat vähän koholla, ”sullahan on kaveri, hei, sehän on Jeremy. Mitäs sä Cody nyt tuommoseen seuraan oot päätyny?” Jätkä kyseli ivallisesti ja katsoi Codya. Se blondi kundi raaputteli maata ja näytti siltä, ettei olisi millään halunnut olla siinä. Mä katsahdin Dannya ja hymähdin. Mä en juuri tuntenut koko jätkää, mutta näköjään se kuitenkin tiesi mun nimeni.
”Se ei oo osun ongelmas”, Cody murahti.
”No mutta mä vaan kysyin, sähän vihaat tota jätkää”, Danny jatkoi, ”vai onko meidän Codylla sittenkin inhimillinen puoli, mitä?”
”Painu víttuun Dan”, kuului tympääntynyt vastaus.
”Älä nyt suutu. Jonny sanoo, että sä oot vuoden sisällä linnassa. Mä oon sitä mieltä, että puolen vuoden sisällä. Sä oot ihan vankilakamaa, tollanen helvetín sekopää”, Danny sanoi venytellen. Cody otti kädet taskuistaan ja asteli lähemmäs kaljupäätä.
”Sä haluut oikeesti, että mä taitan sun niskat? Luulis sun jo tajuavan millon on parempi lopettaa”, se tuhahti. Danny säpsähti vähän, mutta nosti kasvoilleen silti ivallisen virneen.
”Eikun mä haluun rahaa ja sä saat antaa mulle sitä”, Danny sanoi astetta uhkaavammin.
”Vedä käteen”, Cody hymähti, ”mä antasin rahani vaikka McDonald’sille mielummin kun sulle pikku-Danny.”
”No saanko mä sitte painaa sun huoraäitiäs jos rahaa ei kerta heru? Saanko, mitä?” Danny sanoi ivallisesti virnistäen. Codyn silmissä välkähti. Se oli nopea. Se työnsi Dannyn voimalla tiiliseinää vasten, eikä kundi ehtinyt tehdä mitään.
”Tuskin. Mutta mä voin kyllä ottaa sut takaapäin jos sä niin kovasti haluat”, Cody sanoi ja painoi Dannya kovemmin seinää vasten. Kaljupää irvisti kivusta, eikä sen kaveri tullut edes auttamaan.
”Päästä irti”, Danny sähähti.
”Sä et puhu mun mutsista noin vítun kusípää”, Cody sanoi. Sen käsi kävi jo Dannyn kurkulla.
”Cody…” Mä yritin. Se alkoi hitaasti, mutta varmasti menettää kontrollin itseensä ja mä olin kuitenkin pasifisti jos Codyyn vertasi. Kundi ei kuunnellut mua.
”Haista víttu Rids, mä puhun miten haluan”, Danny ärisi. Cody naurahti ilottomasti.
”Joo, mutta mä en vastaa seurauksista”, se sanoi ja oli lyömässä, mutta sitten se Dannyn pellavapääkaveri saikin eloa itseensä ja tarttui Codyn hartioihin voimalla. Mustatukan ote irtosi Dannysta. Mä en voinut enää pysyä paikallani, vaan kävin sen blondin kimppuun. Repäisin sen irti Codysta ja iskin sitä päin näköä. Rystysissa kirpaisi. Poika alkoi kirota ja mä ehdin hetken ajan jopa tuntea voitonriemua, kunnes tunsin voimakkaan iskun selässäni. Keuhkot tyhjenivät ja polvet pettivät alta. Lysähdin asfaltille. Silmissä sumeni sekunniksi. Mä en tiedä kuinka kauan mä haukoin henkeäni siinä maassa, mutta lopulta sain itseni ylös. Mitä ilmeisimmin Danny oli lyönyt mua laudanpätkällä, joka majaili nyt vesilätäkössä. Selkään sattui, sitä mä en voinut olla huomaamatta, mutta yritin olla ajattelematta asiaa. Danny ja Cody tappelivat vähän matkan päässä, mutten mä ehtinyt jäädä miettimään asiaa pidemmäksi ajaksi koska se blondi tyrkkäsi mun seinää vasten. Se kirosi hampaidensa välistä ja iski mua poskelle ennen kuin mä ehdin edes yrittää laittaa vastan. Tosin se ei edes lyönyt kovaa, suoraan sanottuna mua alkoi melkein naurattaa sen lyöntiyritys. Jätkä näytti kuitenkin olevan tyytyväinen itseensä ja mä pyyhin omahyväisyyden sen kasvoilta iskemällä sitä toistamiseen kasvoihin. Se oli todella oli paska tappelija. Olin mäkin melko huono, mutta se kundi oli surkea. Mä pärjäsin sille vaikka hengitys ei kulkenut ja vaikka mua huimasi. Blondi kiroili ja mua melkein nauratti. Jätkä nosti katseensa muhun ja näytti siltä, että kävisi päälle, mutta muuttikin mieltään ja otti hatkat. Ihme tyyppi. Mä kokeilin vähän aristavaa olkapäätäni ja katsoin kuinka kundi hävisi kulman taakse.
”Pelle”, hymähdin itsekseni ja katsoin sinne suuntaan missä Cody ja Danny olivat olleet. Danny oli kadonnut ja Cody nojasi seinään ja sylki. Mä talsin sen luo. Se ei näyttänyt niin pahalta kuin mä olin odottanut. Sen huuli ja silmäkulma olivat auki, mikä oli todella vähän, jos otti huomioon millaisessa kunnossa mä olin sen näiden vuosien aikana nähnyt.

”Ootko sä okei?” Kysyin. Cody nosti katseensa ja sen kasvoilla kävi leikkisä virne, niin kuin se olisi juuri tullut futismatsista, jossa sen lempijoukkue oli piessyt vastapuolen vähintäänkin kovin lukemin. Mä mietin oliko tappeleminen sille oikeasti vain jotain peliä. En kuitenkaan alkanut pohtia asiaa enempää.
”Jeah”, kundi totesi, pyyhkäisi vähän huultaan ja nousi paremmin pystyyn, ”ne lähti karkuun”, se jatkoi tyytyväisenä ja kaivoi tupakat taskustaan.
”Sattuko suhun?” Cody kysyi sitten ja ojensi mulle askia.
”Ei pahemmin. Sähän se tässä oot joka vuotaa verta”, sanoin ja otin röökin askista. Cody ojensi mulle sytkärin.
”Niin, mutta sähän se tässä oot, jota lyötiin laudanpätkällä”, kundi totesi. Mä naurahdin vähän ja sytytin tupakan. Mun selkään toki sattui, mutta tilanteen huomioon ottaen, mä olin päässyt aika vähällä. Cody virnisti ja sytytti sitten itselleen röökin.
”Sulla tosiaan on vihamiehiä.. ja mä kun luulin joskus, että mä oon se kaikkein pahin”, totesin kun me lähdettiin talsimaan eteenpäin. Cody nauroi.
”Sä olit aika pieni harmi loppujenlopuksi”, se sanoi.
”Sä taas olit varmaan mun pahin harmi. Vítun kieroa”, sanoin. Cody virnisti ja sylkäisi verta.
”Jeah. Sä mahdoit vihata mua paljon”, se sanoi ja puhalsi röökin savut ulos keuhkoistaan.
”En ehkä niinkään. Mä vaan toivoin, että sä pysyisit pois mun silmistä”, vastasin hieman huvittuneena ja hipaisin poskeani.
”No älä, eikö mun kanssa ollu hauska tapella?” Cody kysyi ja imaisin tupakkaansa.
”Älä nyt kuvittele itestäs liikoja”, naurahdin ja otin henkoset tupakastani, ”sitä mä en kyllä tajua mikset sä hakannu mua sillon siellä parkkihallissa kun mä törmäsin suhun.”
Cody hymyili hassusti ja katseli eteenpäin.
”En mäkään. Ehkä sä olit vaan niin hellyttävä näky sen levinneen kauppakassin kanssa, ettei mulla ollut sydäntä alkaa tapella”, kundi virnisti. Mä tönäisin sitä naurahtaen kylkeen.
”Mua oikeesti vítutti, siinä ei pitäis olla mitään hellyttävää”, totesin. Cody virnisti ja katsoi mua, kohauttaen sitten rennohkosti olkiaan.

”Sä vuodat aika pahasti”, totesin kun me oltiin päästy pois sieltä kujalta.
”Kyllä tää tästä”, Cody vastasi ja pyyhkäisi huultaan ja silmäkulmaansa.
”Mä voin puhdistaa ne”, ehdotin. Kundi kohotti kulmiaan.
”Millä?”
”No milläköhän? Puhdistusaineella, hyvä ystäväni. Sä voit tulla meille.”
”Älä nyt, kyllä mä pärjään, ei tää oo ees paha”, Cody sanoi ja mä pyöritin päätäni.
”No on se aika paha. Mä oon tosissani, meille on tästä tosi lyhyt matka”, totesin. Cody myöntyi ja me lähdettiin talsimaan meille päin.

Evie oli kotona kun me asteltiin sisälle. Mutsi oli iltavuorossa, joten ainakaan ei tarvinnut kestää sen hössötystä. Toisinaan se leikki sairaanhoitajaa myös kotona ja silloin sitä ei pidellyt mikään.
”Kuka tuli?” Evie huuteli olohuoneesta.
”Jer”, vastasin ja viskasin skeittikengät eteisen nurkkaan. Cody otti tennarit jalastaan ja seurasi mua.
”Arvaas kuule.. Ooh”, Evie tassutteli olkkarista ja sen kiinnostunut katse kääntyi oitis Codyyn. Mä tukahdutin tuhahdukseni.
”Mitä, mistä lähtien te ootte ollu kavereita?” se kysyi.
”Mistä lähtien mun asiat on sulle kuulunu?” hymähdin takaisin ja systeri irvisti mulle.
”Ihmettelen kyllä suuresti miten sä Cody - oliko se Cody? - Kestät tollasta seuraa, Jeremy on vítun hapannaama aina”, Evie sanoi ja mä pyöräytin silmiäni.
”Kaikkeen tottuu”, Cody sanoi vähän huvittuneena. Evie virnisti sille ja mun suusta pääsi tuhahdus. Talsin pikaisesti vessaan ja etsin sieltä puhdistusaineen, kunnes palasin takaisin eteiseen.
”Missä te ootte ittenne telonu?” pikkusysteri kyseli, enkä mä jaksanut alkaa vastaamaan. Toisinaan Evie ärsytti mua hyvin suuresti, esimerkiksi nyt. Se rasittavin silloin kun mulla oli joku tuttava mukana. Sen piti aina esittää jotain. Eikä se nytkään yhtään hävennyt piilotella itseään, vaikka sillä oli päällä pikkuruinen toppi ja ylilyhyet yöshortsit. Olihan se jo neljäntoista, mutta en mä hirveästi pitänyt siitä, että mun kaverit, joista hyvin suuri osa oli täysi-ikäisiä, tuijotteli sen takamusta tai rintavarustusta. Se oli kuitenkin mun pikkusisko, hítto.
”Sattu pieni haaveri”, Cody totesi kun mä olin hiljaa.
”Ai pieni?” Evie sanoi vähän naurahtaen. Cody hymyili hieman.
”Mähän voisin vaikka keittää kahvia”, Evie sanoi hilpeästi.
”No todellakin voisit”, murahdin ja Evie hymyili. Sitten se talsi mun luokseni ja käänsi mun lippalakin lipan eteenpäin.
”Voi, että mä tykkään mun isoveljestä kun se on aina niin hyväntuulinen”, Evie sanoi aurinkoisesti.
”Se on sitä sisarrakkautta”, Cody mietti. Mun teki mieli läimäistä sitä.
”Aivan”, Evie sanoi, soi Codylle flirttailevimman hymynsä ja tassutteli sitten keittiöön kahvinkoneen luo. Cody katsoi sen perään vähän hymyillen ja mun teki mieli läimäistä sitä jälleen, mutta sain hillittyä itseni.
”Mäkin haluan pikkusiskon”, kundi sanoi. Mä pyöräytin silmiäni ja käänsin hattuni lipan takaisin taakse.
”Et halua”, totesin ja talsin huoneeseeni. Cody naurahti mulle ja talsi mun perässäni. Se vuosi edelleen verta, mutta vuoto sekä silmäkulmassa, että huulessa oli tyrehtynyt paljon.

”Mä en usko, että sun tarvii puhistaa näitä, ei nää enää ees vuoda”, se sanoi. Mä pyöritin päätäni.
”Sitä suuremmalla syyllä, tiedä mitä likaa niihin on menny”, vastasin ja istutin Codyn sängylleni.
”Mitä víttua? Mikä asiantuntija sä oot?” Kundi kysyi. Mä istahdin sen viereen ja kaadoin puhdistusainetta vanulapulle.
”Usko tai älä, mutta mutsi pakotti mut ensiapukurssille kun mä olin kakstoista”, totesin. Cody repesi nauruun ja mun kulmat kohosivat hitusen.
”Sä olit ensiapukurssilla? Ei luoja..”
”Mä olin kakstoista! Mitä hauskaa siinä nyt on?”
”Ajatus on vaan niin koominen, mä en voi millään kuvitella sua sinne, tai voin, mutta se tuntuu helvetín huvittavalta”, Cody sanoi naureskellen.
”No kiitos vaan”, totesin, mutta en voinut olla virnistämättä.
”Ole hyvä”, se virnuili ja mä pyöritin vähän päätäni, painaen sitten vanulapun jätkän silmäkulmalle.
”Ai víttu! Tajuutko sä miten paljon toi kirvelee?” Se älähti mulle ja mun oli pakko nauraa.
”Sä oot aina ihan mustelmilla ja et valita mitään ja sitte yhtäkkiä alat itkeä jonkun puhdistusaineen takia, et oo tosissas”, sanoin virnistäen. Cody naurahti.
”Mä vaan säikähdin”, se puolusteli ja mä pyöritin päätäni huvittuneena. Puhdistin silmäkulman haavan Codyn irvistellessä ja heitin sitten vanulapun roskikseen. Sitten otin uuden lappusen ja painoin sen kevyesti Codyn alahuulen päälle.
”Au, tätä menee mun suuhunkin”, poika sanoi irvistäen.
”No pidä se suus kiinni niin ei mene”, vastasin ja Cody vilautti mulle keskisormeaan. Tartuin kevyesti pojan leukaan ja pyyhin veren sen huulilta. Kun mä tajusin käteni sen leualla, omituinen hämmennys valtasi mut. Codykin näytti hämmentyvän. Se käänsi katseensa alas ja mä laskin käteni äkkiä pois. Jostain syystä mun sydän hakkasi ja tuntui tulevan rinnasta läpi. Hoidin toimenpiteeni nopeasti ja uskalsin sitten katsoa Codya. Se vilkaisi mua niillä harmailla silmillään ja pyyhkäisi huuliaan.
”Kiitti.”
”Eipä mitään”, totesin samalla kun Evie ryntäsi huoneeseen.
”Sitä kahvia olis”, se sanoi hilpeästi ja mä käänsin katseeni siihen. Me vilkaistiin Codyn kanssa toisiimme ja seurattiin sitten Evietä keittiöön.

Lähettäjä: Atom Heart 
Päivämäärä:   19.12.09 17:10:44

Mun selkään toki sattui, mutta tilanteen huomioon ottaen, mä olin päässyt aika vähällä.
Tuolta pilkku pois. :) tilanteen huomioon ottaen mä olin....

Se vuosi edelleen verta, mutta vuoto sekä silmäkulmassa, että huulessa oli tyrehtynyt paljon.
Tuoltakin pilkku pois, sekä - että:n kanssa ei pilkkua.

:)Tykkäsin tästäkin pätkästä. Kirjoitat edelleen uskottavasti ja luontevasti. Mua hymyilyttää toi loppu. :)

Lähettäjä: maima 
Päivämäärä:   19.12.09 17:36:01

uiiihhh jatkoaa !!! <3 ; D

Lähettäjä: verenhimoinen (: 
Päivämäärä:   19.12.09 18:02:41

Jälleen kerran aivan ihana :) Mulla nous sellanen typerä virne välillä, ja lopussa kans alko hymyilyttään. Sulosta, jatkoa noppeesti!

Lähettäjä: Mökötöö 
Päivämäärä:   19.12.09 18:54:56

Jatkoo äkkiä<3 Tää on ihana<3

Lähettäjä: tara 
Päivämäärä:   19.12.09 23:55:33

jatkoaaaaaaaaaaaaaa

Lähettäjä: Kharon Nía 
Päivämäärä:   20.12.09 02:38:22

Muokin hymyilytti loppu :')
Jatkoa venailen :)

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   20.12.09 12:53:51

Ää, mä en vaan opi noita pilkkujuttuja, vaikka tuosta sekä - että:stäkin oon saanut kuulla niin monesti :D Pitää yrittää skarpata.

Kiitos kommenteista! Hymyileväistä porukkaa :>

Lähettäjä: fha 
Päivämäärä:   20.12.09 14:49:31

jatkoa<3:) tällehän pitää tehä kohta uus topa ;)

Lähettäjä: anonyymi 
Päivämäärä:   20.12.09 18:25:26

jatkoa:)

Lähettäjä: fha 
Päivämäärä:   21.12.09 07:29:48

up.

Lähettäjä: verenhimoinen(: 
Päivämäärä:   21.12.09 20:43:50

Oisko jatkoa luvassa vielä ennen aattoa ? =)

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   21.12.09 22:45:24

Ooh, joo, enköhän mä ennen aattoa ehdi ton seuraavan pätkän pistää. Jos en huomenna niin keskiviikkona sitten :)

Lähettäjä: Kulkija . 
Päivämäärä:   21.12.09 23:45:34

Voin rehellisesti sanoa, että pírun hyvä tarina. OIkeasti, parhaita tähän mennessä, vaikka oon kuitenkin pyörinyt jokseenkin useamman vuoden täällä välillä lukien joitain juttuja. Ja ensimmäinen poika/poika tarina, jota edes viitsin lukea. Useimmat ovat sitä samaa massaa, joissa ei ole juonta juuri lainkaan. Pikkasen tässäki pelottaa tuon junen hukkuminen, sillä jotenkin samaa paikallaan jankkaamista on ollut loppua kohden. Mutta pidän silti.

Tsemppiä jatkoon! :)

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   22.12.09 03:03:10

Kulkija ., kiitos :) Joo, onhan tää vähän paikallaan junnannut, mutta oon kehitellyt tätä juonta sillä tavalla että jotain tapahtuisikin tässä pikkuhiljaa. Kiva jos kelpaa :)

Lähettäjä: Lörtsy 
Päivämäärä:   22.12.09 23:22:39

UPITAAn! jatkooo (:

Lähettäjä: Second Prize 
Päivämäärä:   22.12.09 23:26:54

Jatkelen huomenissa, ellen tänä yönä innostu datailemaan ja korjailemaan tota seuraavaa pätkää (: Viiminen viesti, hohoo.