|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 9.1.10 20:48:50
No voishan sitä kirjottaa naputtaa vaikka tauotta, mutta välillä pitää kypsytellä sitäkin, että mitä kirjottaa x)
------------
Tulin paremmalle tuulelle, kun sain villasukat jalkoihini ja märkien farkkujen tilalle kotihousut. Jerry piristi minua lisää, kun hän tuli sillä koulutaksilla, johon en ollut liftannut.
- Mä voin ratsastaa Mian, jos sä teet lettuja, hän maanitteli ja virnisteli minulle.
- Letut ei oo kunnon ruokaa, sanoin ankarasti. Ei minua ajatus hellan edessä seisomisesta ilahduttanut vaan Jerryn näkeminen. Hän oli sellainen ilopilleri.
- Jälkiruoaksi?
- No en kyllä jaksa sen jälkeen, kun oon tehnyt jotain ruokaa. Mutta, innostuin. – Mä voin leipoa kakun.
Se sopi Jerrylle yhtä hyvin ja hän lähti lumimyrskyyn ja sai kaksosetkin mukaan. Minä lampsin keittiöön ja aloin tehdä inventaariota ruokakaapeissamme ja selaamaan keittokirjaa. Minusta oli tullut aika hyvä kokki, vaikka itse sanonkin. Ainakin olin parempi kuin Merlin, joka lampsi olohuoneen puolelta hiukset pörrössä.
- Mitä me tehdään tänään? hän kysyi iloisesti.
- Mä leivon. Mene sinäkin ratsastamaan, niin susta on jotain hyötyä, ärähdin. Olin aina vaan kyllästyneempi Merliniin. Mikä virka hänellä oikein oli meillä? No, siivosi hän jonkin verran, mutta muuten hän ei tehnyt muuta kuin oli kotona, kun kaksoset tulivat ja katsoi telkkua.
- Tohon lumisateeseen? Mä ratsastin sitä paitsi jo aamulla, hän sanoi haluttomasti.
- Mene sitten takasin tuijottamaan, kuka seuraavaksi pettää ketä, sanoin epäkohteliaasti. En tosiaankaan halunnut häntä pyörimään jaloissani.
Vesku luuli Merlinin laittaneen ruoan ja kehui hänen kehittyneen.
- Se olin kyllä minä, mutisin, mutta hän ei tainnut kuulla. Merlinin pirulainenkaan ei oikaissut häntä, oli kuin ei olisi kuullutkaan, mutta onneksi Jerry ei ollut ehtinyt kauas.
- Alissa sen teki! hän paljasti ja kurkisti keittiöön. Merlin meni hämillisen näköiseksi ja Vesku katsoi minua kunnioittavasti.
- Aika likka! Miten sä ehdit?
- Jerry ratsasti mun puolesta.
- Mä taidan antaa Djangolle vapaapäivän, sanoi Vesku vilkaisten ulos. Lumisade oli hiljentynyt, mutta sitä tuli edelleenkin tyynen itsepintaisesti. Hän näytti yhtäkkiä kauhean väsyneeltä ja tajusin, ettei hän ollut ratsastanut Kaomalla ainakaan kahteen viikkoon. Ei sitä olisi vielä tarvinnut laittaa lomalle, vaikka se olikin kantavana, mutta hänpä oli laittanut. Surulliseltakin hän näytti ja ajattelin vihaisena Jessiä ja Dannia, jotka olivat jättäneet meidät. Kumpikin väitti, että kyse oli olosuhteiden pakosta ja ettei se tarkoittanut, etteivätkö he ikävöisi meitä ihan yhtä paljon kuin me heitä. Páskat. Minä en olisi hyväksynyt sellaisia olosuhteita, jotka olisivat pakottaneet minut pois perheeni luota. Olisin muuttanut ne.
- Ja haen ne sisään. Ei tuolla voi olla kiva olla, ja loimet ei ehdi kuivua muuten aamuksi, Vesku jatkoi yksinpuheluaan ja nousi pöydästä.
- Mä tulen kanssa, sanoin nopeasti, sillä päivä ilman tallilla käyntiä tuntui tyhjältä. Hevosten kanssa puuhailu kuului elämääni ja sillä hyvä. Kaivoin eteisen komerosta Jessin talvihaalarin ja lähdin Veskun mukaan. Tosin totesin jo ensimmäisen hevosen sisään haettuani, että lunta tai ei, talvikamat olivat liikaa. Minulle tuli hiki ja ilahduin kovasti, kun puhelimen kilinä haalareiden sisältä antoi minulle aiheen vetäytyä hetkeksi. Olimme juuri saaneet varsat äiteineen sisälle ja menin tammatallin keittiöön istumaan, kun näin, että se oli Arska.
- Hei, sanoin yrittäen peittää ilahtumiseni. Olin vähän nyreissäni hänelle, kun hän ei ollut soittanut yli viikkoon, eikä ollut mesessäkään. Siitä, kun olimme tavanneet, oli jo kolmisen viikkoa. Hänellä oli kuulemma viikonlopputalleja tehtävänään ja sitten hänen oli pitänyt vaihteen vuoksi käydä vanhempiensa luona. Minä olin ehtinyt jo varautua siihen, etten enää ikinä kuulisi hänestä mitään, itkenytkin parina iltana itseni uneen, mutta siinä hän nyt oli, puhelimessa.
- Hei, Alissa, hän sanoi ja tunsin järjetöntä kiitollisuutta siitä, että olin ottanut puhelimen mukaan talliin. – Mä meinasin ajaa tänään sinne, mutta ei siitä sitten tullu mitään, kun alkoi tulla lunta.
- Hyvä, ettet lähtenyt, oisit ajanu ojaan! sanoin pelästyneenä.
- Mä olisin halunnut nähdä sut, mutta nyt jäi soittamiseen.
- Kiva kun soitit, sanoin, mutta mieleni oli ehtinyt jo paljon pidemmälle. Oliko se kivaa? Miksi ihmeessä Arska olisi lähtenyt ajamaan minun luokseni arki-iltana?
- Olisi ollut reilumpaa sanoa tää naamakkain…
Se siitä, tiesin jo.
- Sä haluat erota, sanoin sävyttömästi.
- Niin… onhan tää vähän hankalaa, kun on tämmönen välimatka.
- Ja mä olen muutenkin pelkkä penska.
- No ei se siitä ole kiinni, Arska sanoi ja kuulin valheen hänen äänessään.
- Enkä suostu menemään sänkyyn sun kanssa.
- Ei siitäkään.
- Oletko sä tavannut siellä jonkun toisen?
- Olen, anteeksi, hän sanoi, eikä sitten sanonutkaan muuta. Minä se katkaisin hiljaisuuden.
- No, mikäs siinä sitten. Onnea vaan teille, sanoin ja katkaisin puhelun. En olisi mitenkään kyennyt sanomaan enää yhtäkään sanaa alkamatta itkeä.
Laahustin sisälle ja suorinta tietä omaan huoneeseeni ylös. Minä en hetkeäkään ollut pitänyt Arskaa varmana, en koko kesänä. Jokainen hetki, jonka olimme olleet yhdessä ja jokainen suukko ja halaus oli ollut iloinen yllätys. Ironista kyllä, vasta, kun olimme joutuneet eroamaan ja lähteneet tahoillemme kouluun, olin alkanut uskoa, että hän tosiaankin piti minusta: hän se oli halunnut ajaa viikonlopuiksi luokseni. Minä en olisi uskaltanut pyytää.
Kamala ajatus tuli mieleeni. Entäpä, jos Arska olikin käynyt luonani vain nähdäkseen, miten kuuluisa kouluratsastaja, Vesku, piti hevosiaan? Entä jos hän oli koko ajan miettinyt, että pitäessään yhtä minun kanssani, hänellä olisi toinen jalka Mustaojan oven välissä? Ehkä hän oli pedannut tulevaa työpaikkaa. Tai jospa hän ei ollut tullut ajatelleeksi, etten minä ollut Mustaojan perillisiä ja suunnitellut jo isännöivänsä sitä minun kanssani.
Jos Arska oli ollut niin laskelmoiva, niin nyt hänen mahdollisuutensa olivat ainakin menneet, ajattelin häijysti ja kiukku syrjäytti pahan mielen, mutta vain hetkeksi. Mitäpä mikään maallinen merkitsi rakkauden rinnalla, ja hän oli nyt löytänyt jonkun, jota rakastaa.
|