|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 9.1.10 00:43:04
Yöpala
-----------
Shoppailu ja turistikävely jäivät siltä päivältä. Palasin kotiin laittamaan vähän lounasta ja Dannikin sattui tulemaan koulusta sopivasti syömään.
- Siellä oli ihan kauheeta mättöä taas, hän sanoi tyytymättömänä.
- Lähdetkö sä mukaan pakkaamaan Irkun tavarat? kysyin vilkuillen kelloa.
- Mitä?
- Se muuttaa. Se paiskasi mut taas aamulla selästä ja Oonakin sanoi, että se taitaa tarvita rauhallisemman paikan, sanoin ja olisin sitten halunnut nielaista Oona-kommentin. Minun hevoseni, minun päätökseni, tuo kuulosti siltä kuin olisin sysännyt vastuun muualle.
- Mutta minne?
- Hanskin tallille.
Danni sulki suunsa haarukallisella ruokaa ja näytti pohtivan tarkkaan sanojani.
- Siellä oli kyllä oikeasti aika kamalaa, noin hevosen kannalta, hän myönsi nielaistuaan ja huokaisin helpotuksesta. Olin aika lailla pelännyt, että hän nostaisi metelin, olihan hän niin iloinnut päästessään käymään tallilla, missä oli muitakin samanikäisiä.
- Tuletko sä siis?
- Tulen tietysti. Mitä Alli sanoo?
- Mä en ole muistanut kertoa sille vielä, tunnustin ja painuin saman tien parvekkeelle soittamaan. Hänellä ei tietenkään voisi olla mitään sitä vastaan, mutta toivoin kyllä, ettei hän haluaisi veloittaa minulta enempää tallivuokria kuin kuluvan kuun, jonka olin jo maksanut. Hän olisi voinut, sopimuksessamme oli kuukauden irtisanomisaika. Onneksi hän oli anteliaalla tuulella ja kuulosti melkeinpä helpottuneelta, kun kerroin, että Irkkua tultaisiin hakemaan vielä samana päivänä.
Matkalla Danni aloitti, kuin olisi vasta tullut ajatelleeksi koko asian läpikotaisin.
- Mutta entäs minä? Mun pitää tuoda Daisy tänne Irkun tilalle!
- Ei, sanoin jyrkästi.
- Mutta mun kaverit käy ratsastuskoululla!
- Sähän näet ne koulussakin? Ja voithan sä käydä siellä edelleen, mutta yhtään meidän hevosta ei enää pistetä siihen loukkoon. Ehkä sun kaverit antaa sun putsata karsinoita.
- Mutta on väärin, että sulla on täällä hevonen ja mulla ei!
- Sä olet koululainen ja sulla on jo ratsastettavia hevosia Poju ja Hehku ja Irkku, muistutin. – Ei sun aikas voi riittää enempään.
- Yksikään niistä ei ole mun!
- Sä tiesit sen kun tänne halusit ja Alissa tarvitsee Daisyn talvella, kun Miaa pitää ruveta ratsastamaan rauhallisemmin.
Se tukki Dannin suun kertaheitolla ja hän tuijotti minua kai lähinnä raivosta mykistyneenä. Olin iloinnut liian aikaisin hänen aikuisuudestaan. Hän ei sentään hypännyt kyydistä liikennevaloissa, vaan jatkoimme puhumattomina tallille asti.
- Mä otan hoitsun, hän ilmoitti avatessaan ovensa.
- Ei niitä ole niin helppo saada, huokaisin. Minun ei tarvitsisi mennä siihen asti, että kieltäisin, jottei koulu kärsisi. Danni ei varmasti tahtoisi jonottaa hoitopäiviä, että saisi ruokota jotain tuntsaria, kun hän oli tottunut siihen, että hevonen oli oma ja sillä sai tehdä mitä huvitti. Eikä hoitohevosia takuulla ollut jaossa nykyään sen paremmin kuin minun nuoruuspäivinäni. Hänen todennäköisyytensä saada sellainen ennen joulua oli lähes olematon.
- Pyh. Et sä mua määrää!
Annoin olla ja Danni auttoi minua keräämään Irkun vähät tavarat auton takakonttiin, sillä tallilla ei vielä ollut muita. Kun ensimmäiset hoitajat saapuivat, hän jätti minut omin nokkineni laittamaan Irkkua valmiiksi matkaa varten ja meni hakemaan näiden kanssa tuntihevosia sisään ja epäilemättä vuodattamaan näille kaiken, mitä ei ollut ehtinyt vielä minun niskaani kaataa. Minulle se sopi hyvin. Harjasin Irkun toistamiseen, nyt huolellisemmin kuin aamulla, kun sillä oli ollut kiire ulos. Jostain syystä halusin sen olevan oikein edukseen, kun Hanski näkisi sen. Kymmentä yli kolme kävin vilkaisemassa pihalle, missä ei ollut vielä muita kuin hoitajia ja ensimmäiset tuntilaiset, jotka eivät tohtineet tulla talliin vaan istuivat pihalla. Katsoin kuitenkin parhaaksi laittaa Irkulle jo kuljetussuojat. Hanski oli sanonut tulevansa kolmelta, kai hän olisi täällä ihan pian. Irkku ei pitänyt painavista suojuksista jaloissaan, se yritti ravistaa niitä pois ja sitten se alkoi kakata. Se ei ollut matkustanut niin paljon eläessään, että olisi kehumaan päässyt, mutta ilmeisesti se osasi yhdistää suojat johonkin jännittävään.
Hanski tuli varttia vaille neljä, eikä pyydellyt mitenkään anteeksi viipymistään. Siinä vaiheessa tallipihalla oli jo aika paljon porukkaa ja minäkin olin lakannut hinkkaamasta Irkkua ja nojailin ovenvierustaan. Kuulin tallista tyttöjen juttelua, joka taukosi hiirenhiljaiseksi, kun ison moottorin ääni lähestyi. Hanskin hevosauto oli ollut joskus bussi, mutta sittemmin sitä oli varmaan sekä korotettu että madallettu, ikkunat oli peitetty ja se oli maalattu kirkkaan siniseksi. Se oli kunnioitusta herättävän näköinen vehje minunkin mielestäni, ja Danni, joka oli tullut ensimmäisenä ovelle, henkäisi:
- Irkku ei ikinä mene tonne.
- Irkun on pakko, sanoin, vaikka pelkäsin vähän samaa.
Onneksi osa tytöistä joutui häipymään pois jaloista, koska tunti alkoi ja sain lähes rauhassa hakea Irkun ulos.
- Jahas, Hanski sanoi nähdessään sen. – Mamman pikku poni.
- Puhu vaan omasta puolestasi, tuhahdin loukkaantuneena. Irkku oli isompi kuin yksikään hevonen hänen tallissaan, ellei Suvin omia laskettu ja vielä suuremmalta se näytti nyt, kun se oli seisahtunut ovelle pää pystyssä ja tuijotti kauhusta jäykkänä bussia. Vähän ajan kuluttua sain sen seuraamaan perässäni lähemmäs sitä. Danni kulki vierelläni ja heilutti kauraämpäriä, mutta Irkku ei edes vilkaissut sitä. Ruoka oli varmasti viimeisenä sen listalla nyt, kun sen piti lähestyä hevosia syövää hirviötä.
- Niin just, Hanski sanoi kyllästyneenä, kun olin saanut Irkun lastaussillalle asti. Siitä se oli aina astunut epäröiden taaksepäin, ja minusta alkoi tosiaankin tuntua siltä, että olin tätiratsastaja, jonka olisi pitänyt kuljettaa pikku my little ponynsa käsilaukussa. Irkku oli ottamassa minusta yliotteen.
- Mä olen kuule lastannu hevosia kohta kakskymmentä vuotta, mutta tää on hankala, sähähdin hänelle.
- Ei ole kauan, Hanski sanoi ja otti liinan kädestäni. Huomasin, ettei hänellä ollut hanskoja, mutta eipä minun kannattanut omiani tarjota. Eivät ne olisi mahtuneet.
Koko seurakunta hiljeni katsomaan, miten mies talutti kullanvärisen hevosen kerran tallin nurkalle, pyöräytti siellä pari kertaa ympäri niin vikkelästi, että Irkku oli kompastua omiin jalkoihinsa ja sitten suoraan sillalle. Ylhäällä, juuri ennen kuin piti astua hämäriin sisätiloihin, Irkku pysähtyi ja toivoin kädet nyrkissä, ettei se putoaisi tai hyppäisi alas sillalta. Hanski ärjäisi sille ja seuraavaksi se olikin kadonnut auton sisään. Vähän ajan kuluttua mies tuli ulos ja sulki sillan.
- Mennään, hän sanoi ja mietin, oliko hän varmasti sitonut liinan niin, ettei Irkku saanut sotkettua sitä jalkojensa ympärille. Äh, tietenkin oli. Jos joku oli ammattilainen niin hän.
- Mennään, sanoin kiireesti ja etsin Dannia katseellani. Hän työnsi nopeasti kauraämpärin lähimmän tytön syliin ja lähti vilkutellen ja pikaisia jälleennäkemisiä lupaillen siirtymään kohti minun autoani.
- Se meni näppärästi, hän sanoi hyväksyen, kun sain hänet kiinni.
- Ravihevosia ei varmaan paljon maanitella kyytiin. Jos niiden pitää käydä kerran viikossa raveissa ja kerran hiitillä isossa porukassa niin kaiken pitää mennä sukkelasti, selitin.
- No kai mä sen ymmärrän. Luuletko sä, että Irkusta tulee taas täyspäinen tuolla? Danni kysyi viattomasti.
- Luulen. Tuolla jos missään, sanoin vasten parempaa tietoani. Ehkä se ei onnistuisi missään muualla kuin Mustaojalla. Tai jos vähän aikaa vielä leikkisin, ehkä se ei onnistuisi enää missään. En vaan voinut uskoa niin synkkään tulevaisuuteen. – Irkulla tulee olemaan siellä kissanpäivät, vakuutin ja lisäsin itselleni, että elleivät asiat parissa viikossa tai kuukaudessa muuttuisi huomattavasti parempaan suuntaan, minun pitäisi tehdä jokin suurempi liike.
|