|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 31.12.09 21:19:09
Sulle sit :)
Ja btw, Jerry-pätkiä ei ole tulossa. Ainakaan vielä. Siihen mä en pysty vääntäytymään.
-------
Suvin pubi oli pieni ja lämpimän tummapuinen. Näin arki-iltana siellä ei ollut paljonkaan ihmisiä ja saimme valita vapaista pöydistä.
- Mä tarjoan sulle tervetuliaisiksi, haluatko sä oluen vai mitä? Suvi kysyi reippaasti.
- Ei sun tarvitse mutta joo, olut on ok.
- Sä voit tarjota toiset.
- Meidän piti tulla vaan yksille, muistutin, mutta Suvi meni jo ja näkyi jäävän hetkeksi juttelemaan tiskin takana olutta laskevan pojan kanssa. Hän kääntyi hetkeksi ja osoitti minua ja minulle tuli hiukan epämiellyttävä tunne, että hän esitteli uutta kanta-asiakasta. Päätin pitää huolen siitä, ettei minusta tulisi sellaista. Se ei sopisi lääkärille.
- Mitä sun miehesi sanoi? Suvi kysyi istuessaan viereeni. Kysymys tuntui tungettelevalta. Olinhan minä tietysti kevään ja kesän mittaan antanut hänen ymmärtää, etten ollut ihan täydellisen onnellinen kotona, mutta vain satunnaisin lauseenpuolikkain, jotka olivat karanneet suustani, ennen kuin olin ehtinyt saada ne kiinni. Suvi oli mukava ja viihdyin hänen kanssaan, mutta minusta olisi ollut anteeksiantamatonta ruveta valittamaan niin vieraalle perheasioista. Jinnan kanssa olisin voinut puhua, ja olin puhunutkin, mutta hän oli sentään tuntenut meidät molemmat iäisyyden.
- Ei paljon mitään, sanoin lyhyesti. Veskun ajatteleminen teki kipeää ja toi syyllisen olon, hänen kätensä olivat tärisseet, kun hän oli sanonut, että minun kai oli parasta mennä sitten. Hänen äänensäkin oli tärissyt.
- Oliko se häijy?
- Ei, enkä mä halua puhua siitä, tokaisin ja Suvi nyökytteli ymmärtäväisesti.
- Puhutaan jostain mukavammasta. Tervetuloa Tammisaareen! hän sanoi ja kilautti lasiani omallaan.
- Puhutaan hevosista, ehdotin.
- Joo! Nyt kun sä olet täällä niin sä voit auttaa mua hevosten liikuttamisessa vaikka joka päivä, vai mitä?
- Mä ajattelin itse asiassa tuoda Irkun tänne, paljastin. – Jos mä vaan löydän sille tallipaikan. Luuletko sä, että sun veljellä olisi tilaa? Ja jos ei niin oisko täällä muita paikkoja?
- No ratsastuskoulu, mutta Hanskilla liikkuu hevoset niin, että takuulla sillä on yhdelle hevoselle tilaa, Suvi innostui. – Mä soitan sen tänne ja jos sä tarjoat sille kaljan, niin saatte takuulla sovittua asian saman tien!
- Meidän piti ottaa vaan yhdet, muistutin.
- Mutta sä tarvitset tallipaikan, eikö? Hanski on aina hirveän höveli, jos se saa kaljan tai pari. Hoidetaan homma.
- Okei sitten, myönnyin. Minun ei ollenkaan tehnyt mieli vielä lähteä.
Hanski ilmestyi parissakymmenessä minuutissa, mikä oli minusta uskomattoman lyhyt aika. Minä olin käynyt pari kertaa Suvin kanssa ratsastamassa nyt kesällä, mutta en ollut sattunut näkemään häntä ja hän oli muutenkin eri näköinen kuin tallilla tai edes silloin, kun hän oli käynyt tuomassa minulle sängyn. Farkut olivat siistit ja puhtaat, samoin T-paita ja bleiseri sen päällä.
- Iltaa, hän sanoi ja lysähti vapaalle tuolille pöytäämme. – Joku täällä kuulemma kaipaa kauheasti saada tarjota mulle kaljan.
- Mä kaipaan jotain ihan muuta, mutta alotetaan siitä kaljasta, tuhahdin ja nousin käymään tiskillä. Vasta siellä tajusin, että sanani saattoi käsittää ihan väärin. Se oli oikeastaan aika huvittavaa ja sai minut tirskahtelemaan itsekseni vielä, kun palasin pöytään.
- Jessi tarvitsee tallipaikan, selitti Suvi puolestani. Hanski tarttui tuoppiin ja vajutti sitä muutamalla kulauksella, ennen kuin katsahti minuun.
- Mille sä sitä tarvitset?
- Mun hevoselle, sanoin miettien, oliko hän ihan tosissaan. En kai minä itsekään siellä aikonut asua?
- Joku tädin pikku lemmikki?
- Mun nelivuotias, jota mä yritän kouluttaa, lausuin. Jo ensitapaamisella Hanskin suhtautuminen ratsuhevosiin ja ratsutäteihin eritoten oli saanut minut miedosti kimmastumaan, ja nyt hän teki sen taas.
- Ajolle opetettu?
- Puoliverinen, pérkele, ei siitä radoille ole, mutta ei se mikään lemmikki ole, tokaisin.
- Katsos nyt, sanoi Hanski isällisesti ja risti kätensä tuoppinsa ympärille. – Mä olen valmentaja. Ja kasvattaja. Kun mä otan talliini valmennettavan, mä laskutan siltä täysihoidon ja valmennuksen. Jos mä pidän siellä omia varsovia, ne synnyttää mulle joko tähtijuoksijoita tai rahaa. Jos mä otan sinne tätien promenadihevosia, mä en saa kuin muutaman hassun satasen.
Hän puhui asiaa, mutta olisi hän sen voinut ystävällisemminkin ilmaista. Minä kiehahdin, ja niin teki Suvikin.
- Johannes! Älä ole mahoton! hän huudahti ja hänen silmänsä salamoivat. Hanski näytti vajoavan vähän matalammaksi.
- Suvi hei, älä nyt viitti… hän sanoi.
- Älä sä tule tänne machoilemaan, kun mun ystävä tarvitsee apua! Suvi jatkoi ja tökki häntä käsivarteen.
- Anna olla, en mä tosiaankaan tahdo tunkea Irkkua Hanskin vaivoiksi, jos se kerran tarkottaa suurenpuoleista tulonalennusta, sanoin ja siirsin katseeni pubin sisäkattoon. Siellä olisi kai pitänyt olla tummia tukihirsiä, mutta ei siellä ollut, jotain kipsilevyä vain.
- Luuletko sä, että mulla ei ole varaa ottaa sitä sinne? mies kysyi epäluuloisesti.
- Niinhän sä just sanoit, vai mitä? kysyin päätäni kallistaen.
Pattitilanne, Olisin kai voinut hoitaa asian paremminkin, nyt olimme tilanteessa, että Hanskin oli melkein pakko tarjota Irkulle paikkaa tai hänen olisi tunnustettava, ettei hänellä ollut varaa ottaa hoiviinsa tuottamatonta ratsua.
- Anna olla, mä löydän sille jonkun muun paikan, lupasin.
- No etkä! Suvi huudahti.
- En mä ala viedä sun veljeltäsi leipää suusta. Ottakoon vaan jonkun isotuottosen valmennettavan sinne, ei Irkku tarvitse kuin katon päänsä päälle.
Hanski kiemurteli, ihan kirjaimellisesti, enkä oikeasti enää ollenkaan halunnut viedä hevostani hänen niskoilleen.
- Multa on lähdössä kaks hevosta, hän myönsi. – Toinen lähtee kyllä vasta syksyllä, mutta sen yhden lämpösen kimppa ei millään saa maksettua laskujaan ajoissa ja mä alan kyllästyä niihin muutenkin. Mä olen jo pari kertaa vihjassu niille, että saavat viedä sen jonnekin muualle, mutta mun pitäisi kai ottaa ja kertoa se henkilökohtaisesti jokaiselle kymmenelle tyypille, ennen kuin menee perille.
- No niin, Suvi sanoi tyytyväisenä. – Sä heität sen pellolle ja Jessi tuo Irkun tilalle.
- Ei se nyt niin vaan käy, enhän mä voi olettaa, että joku niistä vie sen takapihalleen.
- Älä painosta sitä, mä voin ihan hyvin tarkistaa muut vaihtoehdot, sanoin minäkin Suville. – Mitä talleja täällä on?
- Ratsastuskoulu nyt ainakin, Hanski kertoi auliisti. – Soita sinne.
- Ei Jessi halua viedä Irkkua sinne, ja sitten me ei voida ratsastaa yhdessä, Suvi väitti, mutta päätin ainakin kokeilla. Minä en kaikin ajoin oikein pitänyt Hanskista, tai oikeastaan oli ihan reilua sanoa, että useimmiten en pitänyt hänestä ollenkaan. Jos Irkun saisikin Suvin ja kenkälusikan ja kiristyksen keinoin hänen tallilleen, niin olisiko siellä sitten kovin miellyttävää?
- Mä käyn katsomassa sen ratsastuskoulun, sanoin päättäväisesti ja Suvi huokaisi.
- No jos sä ehdottomasti haluat. Mutta tulethan sä huomenna mun kanssa ratsastamaan?
- En. Mä menen huomenna käymään Hangossa. Mun täytyy käydä kertomassa tytöille, missä mennään, sanoin. Se ei ollut mikään helppo tehtävä, mutta halusin hoitaa sen mieluummin silmätysten.
|