|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 31.12.09 15:37:42
Mun piti jo tehdä uusi varuiksi. Nimi vaihtuu, koska Veskun osuus loppuu tähän.
---------
Koska ruoka vain paranisi muhiessaan ja tytöt olivat unohtaneet nälkänsä, veimme Hannan ensin tallille. Merlin jäi viimeistelemään siivousta, mutta Jerry tömisteli yläkerrasta mukaamme. Danni ja Alissa olivat ilmoittaneet, että he olivat vähäksi aikaa nähneet Hannaa ihan tarpeeksi ja häipyneet jo kavereidensa luo.
- Hyvä ihme sentään miten sä kasvat, Hanna huudahti Jerryn nähdessään ja kietaisi kätensä tämän vyötärölle. Minä en ollut huomannut sitä, mutta nyt näin, että pitkä Hannakin sai katsoa häntä ylöspäin.
- Ei se voi enää kauhean kauan jatkua, Jerry sanoi toiveikkaasti.
- Toivottavasti, tai meidän pitää kohta ruveta jalostamaan sulle omaa hevosrotua.
Hannalle Jerry ei puhunut mitään siitä, että ajatteli pitää taukoa kilpailemisesta, enkä minäkään mennyt puhumaan sivu suuni. Uskoin, että Hannalla olisi ihan tarpeeksi nielemistä siinäkin, että minä aioin tehdä niin. Siihen hän pureutuikin, kunhan olimme syöneet ja istuimme kahdestaan olohuoneessa viinilasien kanssa. Merlin hoiteli kaksoset nukkumaan ja kävi viimeisellä iltakierroksella tallissa ja taloon laskeutui rauha. Vain piippaus yläkerrasta juorusi, että Merlin ja Jerry pelasivat.
- Jessi oli aika kaukonäköinen, kun hommasi teille tommosen pienen kotiapulaisen, Hanna lausahti jossain vaiheessa iltaa, kun olimme jo juoneet aika monta lasillista.
- Merlin on täyttä kultaa, sanoin lämpimästi. – Ainoo vaan, että mä en voi olla miettimättä aina, kun näen sen, että Jessi on suunnitellut tätä pois muuttamista jo keväällä.
- Sillä on vaan joku villitys.
- Mä en ymmärrä tommosia villityksiä.
- Onko sillä joku toinen vai haluaako se vaan riekkua?
- Mä en tiedä, tunnustin ja huomasin, että viini oli ollut hyvä ajatus.
- Mäpä kysyn, keksi Hanna ja sivuuttaen kaikki vastalauseeni soitti Jessille saman tien. Ihan sama, miten huidoin ja vastustelin ja lopulta yritin vääntää häneltä puhelimenkin kädestä.
- Ai hei, hän sanoi ja väistin takavasemmalle, tarkemmin sanoen keittiöön asti. En tosiaankaan halunnut kuulla Hannan tenttaavan vaimoani, saati sitten lukea hänen kasvoiltaan vastauksia. Avasin radion, laitoin astianpesukoneen päälle, tiskasin kattilan ja kolistelin itselleni lopulta lasillisen konjakkia kulmakaapista. Jessi oli saanut pullon syntymäpäivälahjaksi, ja kun Danni ja Alissa kerran olivat poissa, olimme uskaltaneet jättää sen kaappiin. Nyt voisi olla viisasta juoda se pois, mietin ja sitten iski huono omatunto, kun olin epäillyt tyttöjen heti ehättävän viinavarkaisiin.
- Mäkin voin ottaa, Hanna sanoi. En ollut kuullut hänen tuloaan musiikilta, äkkiä hän vaan nojasi selkääni.
- No? kysyin unohtaen, etten äsken ollut halunnut kuulla.
- Ei sillä ole mitään meneillään, Hanna sanoi. Uskoin häntä, halusin uskoa.
Siinä vaiheessa tytöt tulivat kotiin ja palasimme olohuoneen puolelle tekemään selvää konjakista. Aamusta tulisi varmaan helvetillinen, mutta en välittänyt. Juttelimme asiallisesti mutta ehkä hiukan sössöttäen hevosista sen aikaa, kun Danni ja Alissa pistivät jotain suuhunsa keittiössä ja irvistelivät meille ovensuusta huvittuneen näköisinä. Kauhean kauan heillä kestikin sommitella itselleen iltapalaa.
- Me voidaan mennä aamutalliin, lupasi Alissa, mutta Jerry oli luvannut jo ja kerroin sen hänelle.
Kun he siirtyivät yläkertaan, katsoin Hannaa vaativasti.
- Mitä Jessi sanoi? Ja mistä sä tiedät, ettei se sano vaan?
- Usko mua, se olisi sanonut mulle, Hanna vakuutti. – Alatkohan sä olla valmis sänkyyn?
- En, sanoin jääräpäisesti, mutta totuus oli, että aloin olla. Päässäni pyöri ja puhe tuli ulos mokeltaen.
- Tule, mami auttaa, Hanna sanoi äidillisesti
- Sulle on vierashuone, sanoin ja osoitin käytävän päähän.
- Höpsis, mä tulen sun viereen nukkumaan.
- Et kai?
Ajatus ei kuitenkaan tuntunut ollenkaan huonolta siinä vaiheessa. Olin nukkunut yksin melkein neljä viikkoa ja sitä ennenkin käytännöllisesti katsoen yksin vaikka miten kauan. En edes ajatellut seksiä, ajattelin vain, että kaipasin pitää kiinni toisesta ihmisestä ja tuntea, että joku oli läsnä. Kaiken juomani jälkeen enempää oli muutenkin ihan turha miettiä. Himoja saattoi herätä, mutta pullo punaviiniä ja puolikas konjakkia pitäisivät huolen siitä, että nukahtaisin ennen kuin ehtisin tunnistaa ne.
- Jos sä tulet niin mä halaan sua, varoitin, sillä se oli minusta vain reilua. Ainakaan silloin, kun olimme olleet paljon nuorempia emmekä vielä naimisissa tahoillamme, Hanna ei ollut rakastanut ollenkaan niin paljon läheisyyttä kuin viileitä lakanoita.
- Mä varmaan kestän sen, Hanna sanoi yllättävän lempeästi ja kiskoi farkut jalastani. Kun hän lähti kylpyhuoneeseen, suljin silmäni ja ajelehdin jonnekin pois.
Olin tottunut heräämään aikaisin ja silloin harvoin, kun join, nukuin vieläkin huonommin ja heräsin yleensä jo aamuyöllä. Olin oikeastaan iloinen siitä, sillä muistin vielä, miten olin saattanut nukkua vuorokaudenkin parin kaljan jälkeen silloin, kun minulla oli ollut kasvain päässäni. Tai ainakin minun olisi tehnyt mieli. Siitä päätellen tauti ei ollut uusiutunut, ja minun on pakko myöntää, että joskus mahdollisuus huolestutti minua.
Sinä aamuna saatoin herätä siksikin, etten minä ollut muistanut eikä Hanna ymmärtänyt vetää verhoja ikkunan eteen ja aamuvalo tuli sisään. Arvelin sen harmaudesta, että kello oli ehkä viisi. Minulla oli hyvä ja lämmin olo, mikä ehkä johtui siitä, että käteni olivat tosiaan Hannan ympärillä ja hän nukkui rauhallisesti selkä rintaani vasten painautuneena. Valitettavasti en voinut nauttia siitä kovin pitkään. Se tuntui niin kamalan väärältä. Minä olin naimisissa, eikä Hanna ollut vaimoni vaan Jessi, ja vaikka Jessi ei halunnut enää nukkua sängynpuolikkaallaan, ei se oikeuttanut minua ottamaan siihen ketään toistakaan. Se, että Hannakin oli naimisissa, ei käväissyt mielessäni ollenkaan, hän eli niin omien sääntöjensä mukaan.
- Älä mene minnekään, nainen mutisi, kun valmistauduin nousemaan ylös.
- Pakko, valehtelin, vaikka oikeastaan minun olikin kyllä pakko mennä vessaan.
- No takasin sitten saman tien.
T-paitani haisi, joten heitin sen matkalla kellarin portaikkoon, joka toimi pyykkikorina nyt, kun Jessi ei ollut kotona, mutta sitten palasin sänkyyn. En keksinyt mitä muutakaan tehdä, oli liian aikaista mennä tallillekaan ja sitä paitsi Jerry oli luvannut. Hain jääkaapista pullon kivennäisvettä ja palasin makuuhuoneeseen. Helpotti huomata, ettei Hannakaan ollut riisunut kaikkia vaatteitaan: todennäköisesti hän ei aikoisi jallittaa minua rakastelemaan.
- Koska me ollaan viimeksi herätty tällä tavalla? hän kysyi pohtivasti, kun romahdin takaisin sänkyyn.
- Ei voi enää muistaa, siitä on ihmisikä, sanoin torjuvasti.
- Ei puoltakaan, hän mietiskeli. Aprikoin hetken, että jos alkaisin väittää vastaan, sanoisin, että yli puoli ihmisikää, ja vetäisin sillä lailla huomion ikäeroomme, niin suuttuisiko hän. Mutta ei hän näyttänyt niin kauhean vanhalta, ainakaan näin, kun minulla ei ollut lukulasejani ja hän oli ihan lähellä. Vanheneminen on joissain suhteissa armeliasta – vaikka ne lukulasit minulla oli ollut jo melkein siitä asti, kun toisinaan heräsin Hannan sängystä.
- Onko sulla tapana herätä näin jumalattomaan aikaan? hän kysyi.
- Ainoastaan, jos mulla meinaa olla krapula.
- Hmm. Vieläkö sun tekee mieli rakastella, jos sulla meinaa olla krapula?
Minun teki, mutta ei siitä sitten sen enempää.
- Mä en voi pettää Jessiä, sanoin.
- Etkö sä ikinä ole pettänyt sitä?
- En.
- Jessus, ois sun jo aika saada vähän vaihtelua.
- Pelkkä saaminenkin olisi vaihtelua, tunnustin.
- Mä voin tehdä ystävänpalveluksen, Hanna ehdotti.
- Kiitos mutta ei kiitos. Nukutaan vielä vähän, jooko?
Se sopi Hannallekin ja heräsimme vasta pari tuntia myöhemmin, kun Jerry paukautti oven auki.
- Hei! Hallella on varsa! Siihen hänen lauseensa katkesi ja silmät pyöristyivät. Hannan näkeminen sängyssäni ei ollut ihan sitä, mitä olin ajatellut hänelle näyttää, mutta en ehtinyt ruveta hakkaamaan päätäni seinään. Jerrykin sai äänensä takaisin nieleskeltyään vähän. – Ja musta näyttää, että Godis on kanssa alottelemassa.
- Onko se varsa kunnossa? kysyin terävästi ja kiskoin jo vaatteita päälleni.
- Näyttää se ihan hyvältä, mutta parempi kai sun on tulla katsomaan.
- Me tullaan, me tullaan, sanoi Hanna rauhallisesti ja nyt vasta olinkin iloinen siitä, että hänellä oli yllään se pitsinen aluspaita.
|