Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.12.09 20:22:34

Edellinen

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   23.12.09 20:31:55

Jatkoa nyt :) ehin jo innostua ku näin et on tullu uus töpö ku oletin et ois samantien tullu pätkä :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.12.09 20:32:55

Joo joo, kävin vaan ilmottamassa tonne vanhaan :D
-----------

Kun pääsimme syömisvaiheeseen asti, oli jäykkä tilanne jo lauennut. Analysoin sen mielessäni niin, että Hanna oli päättänyt lakata kohtelemasta meitä sekä holhottavina että henkilökuntana ja päätynyt valmennettaviin. Hän oli tehnyt itselleen drinkin ja kun Danni oli kysynyt, emmekö mekin saisi, jos kerran kokkasimme hänelle, hän oli suostunut.
- Kunhan ette aio enää minnekään pikku mopojenne kanssa, hän oli sanonut. Olisihan kaupungille menoa voinut miettiä, sillä Arska oli tekemässä iltatallia, eikä meidän tarvitsisi olla siellä. Mutta ei tietenkään enää drinkkien jälkeen.
- Ei, lupasin.
- Mehän voitaisiin ottaa myös vähän viiniä ruoan kanssa, Danni ehdotti, kun Hanna kaatoi itselleen lasillisen valkoviiniä jääkaapista.
- No ette kai te siihen kuole, hän päätti ja ehkä siksi keskustelimme syödessämme oikein vilkkaasti ratsastuksesta. Minä yritin puristaa Hannasta ulos kaiken, mitä hän tiesi ratsastuksesta yhden aterian aikana sillä seurauksella, että hän lupasi jonain päivänä pitää meille vähän tuntia.
- Entäs voitaisko me joskus saada kyyti johonkin kisoihin, Danni kysyi.
- Tottakai, koska tahansa paitsi sillon, jos mulla on kisoja, Hanna sanoi. – Tai voitte tulla mukaan, jos on sopivia luokkia ja autossa tilaa. Ja tilaa nyt aina voi järjestää. Kunhan mä näen, että te ratsastatte niin, ettei mun tarvitse sitten hävetä.
- Mä ajattelin… aloitti Danni, mutta lopetti.
- Estekisoja? Hanna arvasi. – Te voitte kysyä, jos Arska veis teidät joskus. Saa mun traikkua lainata. Mutta sitten mulla ei saa olla niin isoja kisoja, ettei me pärjätä pelkästään Tiiran kanssa siellä.

Äkkiseltään ajatellen yhtälö kuulosti Hannan auliudesta huolimatta vaikealta ratkaista. Hän oli ainakin tähän asti lähtenyt kisoihin täydellä arsenaalilla. Mutta ehkä Marialla olisi jossain vaiheessa lomaa. Ei kai Hannakaan jaksanut kokonaista autollista ratsastaa.
- Mäpä katson, mitä mä saan tungettua kisakalenteriin, lupasi Danni ja siemaisi viiniä pikkusormi koukussa. – Onko tätä vielä?
- Nyt riittää, nuori neiti, sanoi Hanna päättäväisesti. – Painukaa pois ennen kuin teidän maksat alkaa vaikertaa. Mä voin katsoa teitä huomenna, kun oon ratsastanu Turmiksen.

- Se meidän maastosta, sanoi Danni, kun lähdimme tottelevaisesti takaisin tallille, mutta ei hän kovin surulliselta kuulostanut.
- Me voidaan maastoilla joillain muilla, lohdutin. Halusin totisesti, että Hanna ”katsoisi meitä”.

Minulle oli jäänyt käyttämätöntä kokkausintoa, joten päätin paistaa meille lettuja. Danni piti minulle seuraa istuen sohvalla läppärinsä kanssa ja surffaten kisoja ja lukien kutsuja ääneen. Ne kuulostivat kaikki vähän arveluttavilta. En ollut tottunut omin päin päättämään mitä luokkia menisin, vaan siitä oli aina keskusteltu Jessin ja Veskun kanssa. Miten minä osaisin päättää?
- Hanna on kahden viikon päästä viikonloppuna menossa vain sunnuntaina, Danni ilmoitti. – Me voidaan mennä lauantaina.
- Onko jossain kisat lauantaina?
- Ihan varmaan on. Kunhan mä vaan löydän ne.

Hän ei ehtinyt ennen kuin Arska tömisteli yläkertaan.
- Täällä haisee ihan hemmetin hyvältä!
- Se lähtee meistä, sanoin. – Tai siis minusta.
- Mä näen, hän sanoi ja käveli selkäni taakse niin lähelle, että niskakarvani nousivat pystyyn.
- Älä kuolaa olkapäälle, ehdotin ja suupieleni nykivät.
- Saanhan mäkin? Joohan, Alissa-kulta, kiltti, kaunis, rakas…
Se ei enää tuntunut mukavalta. Se oli liikaa.
- Lakkaa lässyttämästä tai et saa mitään, kivahdin.
- Lakatkaa kuhertelemasta, me ollaan päästy lukioon, sanoi Danni suunnilleen samaan aikaan.

Käännähdin, vaikken nyt kauheasti yllättynytkään. Totta kai me olimme päässeet. Yllätyin ehkä enemmän siitä, että tulokset näköjään lopultakin olivat netissä. Olin käynyt katsomassa niitä jo aamulla ja alkuiltapäivästä, mutta meidän koulumme nimilista oli loistanut poissaolollaan.
- Jaa, no onnea vaan, sanoi Arska ja kääri salavihkaa nyrkkiinsä päällimmäisen paistamani letun. Se oli niin kuuma, että hänen täytyi inahtaa, mutta urheasti hän pisti sen suuhunsa.
- Se oli sitten sun osuutesi, sanoin hyväntuulisesti ja jatkoin paistamista.

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   23.12.09 20:41:24

Hehe, onneks en oo yhtään malttamaton..:D

Lähettäjä: maukka. 
Päivämäärä:   23.12.09 20:43:40

jeijj. :) lisää! :D

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   23.12.09 21:48:04

namnamnam, lisää :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.12.09 21:56:31

Olimme syömässä lettuläjää kera Leenan vattuhillon, kun Dannin puhelin alkoi soida. Jostain syystä se kuulosti kiukkuiselta ja näytti suorastaan tanssivan kohden pöydän reunaa.
- Auts, sanoi Danni ja tuijotti sitä. Ilmeisesti hänkin tunsi sen.
- Mikset sä vastaa? Arska kysyi.
- Mua ei oikeesti huvittaisi, mutta ei tässä taida muukaan auttaa, Danni huokaisi. Hänen silmänsä tuikkivat jotenkin omituisesti, kun hän vastasi puhelimeen. – Hei Jessi!

Arska ja minä kuulimme oikein hyvin kummankin osapuolen repliikit keskustelusta, vaikka istuimme vastapäisellä sohvalla. En olisi koskaan uskonut, että kuulisin Jessin huutavan sillä lailla. Danni kuunteli ja nyökkäili ja iski minulle silmää, kun kaappasin hänen vieressään hiljaa hurisevan läppärin. Minulta ei kestänyt kauan silmäillä meidän lukion nimilistaa, missä itse komeilin ensimmäisenä, kun olin varma siitä, ettei Dannia ollut siinä. Missä hän sitten oli? Olihan hän sanonut, että me olimme päässeet lukioon!

Danni ei ollut siellä, ei vaan kerta kaikkiaan ollut.
- Mihin sä olet menossa? kysyin, mutta hän ei tainnut edes kuulla, enkä ihmetellyt. Jessin ääni täytti huoneen vääristyneenä mutta täysin ymmärrettävänä.
- Missä sä meinasit siellä asua? hän vaati saada tietää siellä kaukana kotona. Minä katsoin Dannia ja tunsin vajoavani sentti sentiltä pienemmäksi. Danni oli päättänyt repäistä ja lähteä jonnekin ihan muualle kuin meidän kotilukioon. Miksei hän ollut kertonut minulle mitään? Minun mieleeni ei ollut koskaan tullut, ettei hän olisi mukanani tulevana vuonna, etenkin, kun olin kuullut hänen vakuuttavan Jessille, ettei ollut hakenut samaan helsinkiläiseen lukioon kuin Leksa. Mihin muualle hän muka olisi voinut hakea? Jos hän oli valinnut jonkin hevoslukioista, kun me olimme yhdessä päättäneet, että emme hakisi niihin, koska oppisimme samat asiat kotona, kuristaisin hänet.

- Sun luona, tietenkin, Danni sanoi kiltisti, hunajaisella äänellä. Jessin ääni alkoi kuulostaa, mikäli mahdollista, vieläkin kovemmalta.
- Mä en asu siellä kuin vuoden!
- No mä varmaan asun sitten vähän pidempään, tuumasi Danni.
- Se aikoo jättää mut, nyyhkäisin ja katsoin avuttomana viereeni, Arskaan. Minä en ollut ollenkaan valmistautunut tällaiseen. Muiden mielestä Danni oli aina ollut arvaamaton, mutta että hän oli mennyt tekemään tuommoisen tempun, se oli ihan odottamatonta minullekin. Aina ennen minä olin ainakin jollain tasolla tiennyt, mitä hän aikoi ja mitä hänen päässään liikkui. Luullut tietäväni. Arska katsoi minua ihmetellen, mutta myötätuntoisesti ja nolostuin tajutessani, mitä olin sanonut. En yleensä paennut tilanteista, mutta nyt en keksinyt muutakaan, kun en tiennyt halusinko purskahtaa itkuun vai ravistaa ilmat pihalle Dannista, joka nyökytteli edelleen puhelimeen. Hän näytti nauttivan haukuista.

Menin pihalle vain todetakseni, että Arska oli jo ottanut hevoset sisälle. Istuin ovenpieleen katselemaan tyhjiä tarhoja ja odottamaan, että Danni tulisi selittämään. Arska tuli kuitenkin ensin.
- Mä lähden nyt. Danni sanoi, että te lukitsette.
Nyökkäsin, niinhän me useimmiten teimme. Olihan se tavallaan meidän ulko-ovemme.
- Ootko sä okei? hän kysyi viivyteltyään hetken ylimääräistä.
- Tietysti oon, sanoin kevyesti. Aloin ollakin, mutta silti Danni oli mielestäni minulle selityksen velkaa.
- Okei, nähdään huomenna sitten, Arska sanoi, tökkäisi ystävällisesti varpaitani omillaan ja meni.

Danni tuli vain vähän sen jälkeen, kun Arskan auto oli kadonnut ja istui viereeni.
- Mun ei ehkä tarvii mennä lukioon ollenkaan, hän sanoi ja heilutteli jalkojaan.
- Älä unta näe, puuskahdin. Sellaista ei tulisi tapahtumaan.
- No sitä ne kuulemma miettii.
- Kyllä ne saa sut järjestettyä meidän lukioon, sanoin.
- Mä en usko, hän sanoi, enkä oikeastaan minäkään. Valintojen lopullisuutta oli painotettu niin moneen kertaan silloin keväällä, että minunkin oli pitänyt tarkistaa kahdesti, että olin takuulla laittanut valintani oikein. Kärsivällisyyteni loppui. – Miksi hitossa sä et kertonu mulle, että sä aiot hakea jonnekin vítun persläpeen? kysyin vihaisesti.
- Millasta kieltä, Alissa! Danni sanoi heilutellen kulmakarvojaan. – En mä voinut, sä olisit lipsauttanu jotain niille.
- Koska mä muka olen sun salaisuuksiasi kertonut?
- Ja sitten sä olisit ollu tommonen jo monta kuukautta.
- Mä luulin, että me ollaan parhaat kaverit! Ja sitten sä yhtäkkiä päätät muuttaa jonnekin sadan kilsan päähän!
- No mutta tietysti me ollaan, Danni sanoi suostuttelevasti.
- Musta ei tunnu siltä nyt. Olisit edes antanu mulle tilaisuuden miettiä, haluaisinko mäkin sinne!
- Et sä olisi halunnut. Sä haluat olla kotona ja käydä kaikkien vanhojen kavereiden kanssa samaa koulua.

Siinä hän oli kyllä oikeassa, mutta en halunnut leppyä ihan vielä. Toisaalta aloin ymmärtää paremmin, kun aloin tottua ajatukseen. Oli oikeastaan ihme, ettei Danni ollut keksinyt mitään tuollaista jo aikaisemmin.
- Jessi tulee huomenna työmatkalla höyhentämään mut, Danni sanoi.
- Ei se huomenna enää höyhennä, kun ei se kerran heti vaivaudu tänne.
- Niin, Danni sanoi tyytyväisenä, mutta hänen puhelimensa soi taas. – Jaha. Veskun vuoro.

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   23.12.09 22:08:06

Argh! Danni on rasittava :D

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   23.12.09 22:34:12

Dannista tulee jotenki Hanna mieleen, oikeen nauttii kun muita ärsyttää :D

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   23.12.09 23:01:49

tulispa vielä joululahjaks yöpälaaa :D

Lähettäjä: maukka. 
Päivämäärä:   24.12.09 00:21:42

kiva yöpala ois aika kiva. ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.12.09 00:23:51

Pikku pätkä jäi tätä lukua enää - mutta yritän olla huomenna reipas ja laittaa palasen jo aamulla ennen tallille lähtöä!
-------------
Jessi ja Vesku tulivat molemmat seuraavana päivänä, Jessi ensin, koska hänellä oli paljon lyhyempi matka, mutta Veskukin melkein samoihin aikoihin niin, että hän oli ehkä livahtanut töistä vähän liian aikaisin. Minä olin jo antanut Dannille anteeksi, joskin toivoin, että jollain konstilla hänen onneton valintansa saataisiin peruttua ja hän pysyisi kotikulmilla minun kanssani. Ellemme olisi tienneet odottaa vierailua, olisimme kai painuneet kaupungille tai uimarantaan. Nyt kökötimme ovenvierustalla kuin kaksi vanhaa ukkoa kuistilla. Puuttui vain, että meillä olisi ollut keinutuolit ja purutupakkaa ja haulikot tunkeilijoiden pelottelemiseksi.
- Mitä mä teen sun kanssasi? kysyi Jessi jätettyään autonsa vinoon maneesinseinustalle, mistä hän oli harpponut kädet lanteilla Dannin eteen. Hän näytti edelleen vihaiselta, muttei kuulostanut enää eiliseltä sumutorvelta.
- Rakastat mua ja hommaat mullekin sängyn, Danni ehdotti ja tutki lettinsä kiharaista päätä. Minun teki mieli tirskahtaa, mutta en viitsinyt kiinnittää Jessin huomiota ja samassa Veskukin tuli.

- Halutaanko me ehkä mennä sisään juttelemaan? Vesku kysyi. Hän ei näyttänyt olevan räjähtämäisillään, mutta hänpä ei koskaan näyttänytkään.
- Ei täällä ole muita nyt, sanoin. Iltatallin teko oli meidän vastuullamme. – Mutta jos te alatte tässä huutaa niin hevoset voi pelästyä. Sitä paitsi se voi kuulua Hannalle asti.
- Hyvä pointti. Mennään sisään.
- Tule, sanoi Danni minulle, kun oli noussut ja lähdössä seuraamaan vanhuksia. Minä keikautin tuolini seinää vasten.
- Älä luule. Oma soppasi, hoida ihan itse.
Danni avasi suunsa kuin väittääkseen vastaan, mutta meni sitten.

Tietenkin uteliaisuus alkoi korventaa minua heti paikalla, kun olin jäänyt yksin. Taistelin sitä vastaan urhoollisesti, mutta ehkä viidentoista minuutin kuluttua minun oli vaan ihan pakko mennä perässä. Kai Jessi ja Vesku nyt kahvia haluaisivat, voisin laittaa tuoretta tippumaan. Tömistelin portaissa mennessäni, jotta he eivät kuvittelisi minun hiipivän salakuuntelemaan ja löysin ihan sopuisan kolmikon sohvilta. Kahvinkin he olivat osanneet itse laittaa.
- Sitten tarvii löytää tallipaikka Daisylle, sanoi Danni parhaillaan.
- Ei, Vesku sanoi ja tajusin tulleeni suvantokohdassa, niin järkyttyneeksi Danni asetteli ilmeensä.
- Mitä ei?
- Daisy ei lähde minnekään.
- Mutta kuka sen muka hoitaa? Ja mitä mä teen kaiket illat?
- Sä opiskelet, sanoi Jessi ja erotinko vahingoniloisen sävyn hänen äänessään? – Alissa voi varmaan ratsastaa Daisylla. Etenkin sitten talvemmalla, kun Mian maha alkaa taas kasvaa.

Tätä Danni ei selvästikään ollut osannut odottaa. Hän aukoi ja sulki suutaan vähän aikaa, mutta loksautti sen sitten kiinni sanomatta mitään. Epäilin, että asiaan palattaisiin vielä.
- Tää on valmista, otatteko te? kysyin ja tönäisin kahvinkeitintä.
- Kiitos, sanoi Vesku ja näytti ilahtuvan nähdessään minut. Se lämmitti. Hän ilmoitti Dannille, ettei asia ollut vielä loppuun käsitelty ja ettei tämän kannattanut vielä ruveta pakkaamaan ja kysyi minulta, mitä meille kuului ja mitä olimme tehneet ja miltä mahdollisuudet päästä kisoihin näyttivät.
- Hanna lupasi lainata traikkua, jos me halutaan jonnekin ja antaa Arskan viedä meidät, kunhan sitä ei tarvita muualla, mutta se on hitto vie itse aina kisoissa, selvitin. Olin ollut vähän pettynyt, kun ei siksi Hannan kisakalenterin vapaaksi lauantaiksi ollut löytynyt mitään kilpailuja ja nolostunut puolikuoliaaksi, kun Arska oli huomauttanut, että se oli juhannuspäivä. Ei ihme, että kisakalenterit loistivat tyhjyyttään.
- Mä tulen kuskaamaan teidät, ellei muu onnistu, sanoi Jessi päättäväisesti. – Siis jos ei mulla ole töitä.
- Sulla on aina töitä, huomautin.

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   24.12.09 00:54:49

Aattelin tulla toivottamaan hyvää joulua, kun tuskin huomenna haluan olla koneella ja lukea

Lähettäjä: Trot 
Päivämäärä:   24.12.09 01:44:24

Hyvää joulua täältäkin kaikille taspuolisesti :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.12.09 08:09:54

Ja hyvää joulua!
----------
10. Jos ei heilaa helluntaina

Danni tuntui rauhoittuvan vähäksi aikaa nyt, kun oli saanut järkytettyä perhettä ja me vain paiskimme töitä. Ruokimme ja siivosimme ja harjasimme ja ratsastimme. Sen ensimmäisen kerran jälkeen Hanna piti meille toisenkin tunnin ja kerran hän vain sattui menemään ohi ja jäikin neuvomaan. Hänen hevosillaan ratsastamiseen hän ei puuttunut, vaikka olisin toivonut. Psyko oli edelleen lemmikkini ja olisin mielelläni opetellut ratsastamaan sitä paremmin. Työvuoroja oli järkeistetty niin, että meillä oli enemmän vapaa-aikaa. Tai oikeastaan olimme oppineet tietämään, koska saattoi ottaa vapaahetken ja päristellä uimaan tai muuta sellaista. Aamupäivät olivat useimmiten hektistä hevosten satulointia ja lämmittelyä, mutta iltapäivisin oli hyvää, tyhjää aikaa, kunhan hevoset vain saivat välipalaheinänsä suunnilleen oikeaan aikaan. Launo ja Tauno olivat yhtenä päivänä tarjoutuneet näyttämään meille kaupunkia ja kohteliaasti olimme kiertäneet heidän lempipaikkansa, mistä oli ollut hyötyä yhden uuden uimarannan verran.

Enemmän oli kuitenkin ollut iloa siitä, kun Loviisa oli tullut käymään Turusta, missä hän asui ja opiskeli. Hänen kanssaan vietimme kaupungilla yhden illan ja kävimme terassillakin, toki vain limulla. Hän näytti meille ne paikat, joissa oli itse meidän iässä viettänyt aikaa ja joista hänen pikkuveljillään ei vielä ollut aavistustakaan. Hän myös esitteli meidät yhden ystävänsä pikkusiskolle, Juulille, joka oli meidän ikäisemme ja joka katsoi meitä kuin epämiellyttävää kotitehtävää. Velvollisuudentuntoisesti hän silti pyysi puhelinnumeromme ja lupasi soitella jonain päivänä.
- Ei se soita, sanoin Dannille.
- Eikä ole välikskään. Silmälasit ja plyysiverkkarit, sen on pakko olla ihan luuseri.

Mutta Juuli soitti, kumma kyllä, juhannusviikolla. Hän sanoi menevänsä aattona kavereidensa kanssa kokolle uimarantaan ja kysyi, halusimmeko mukaan.
- Joo, halutaan, sanoin kysymättä Dannilta. Minusta silmälasipäisyys ei ollut hylkäävä virhe ihmisessä ja käytin itsekin verkkareita kotona. Olisimme varmasti menneet sinne ihan omin päinkin, mutta olisi mukavampaa kuulua johonkin porukkaan. Ihmisiin olisi helpompaa tutustua jos joku olisi esittelemässä.

Meillä oli tietenkin iltatallivuoro aattona. Niin Tiira kuin Arskakin olivat menossa jonnekin juhlimaan ja mehän nyt joka tapauksessa asuimme tallilla. Se ei ollut suuri vaiva. Mopolla kävisi äkkiä ottamassa hevoset sisään ja iltaruoat saattoi jakaa valmiiksi karsinoihin jo päivällä. Äkkiä siitä sitten syyhkäisisi takaisin rantaan juhlimaan, edellyttäen, että siellä olisi sen verran hauskaa, että teki mieli palata. Tarvitsi vain vetää pitkää tikkua siitä, kumpi meistä kävisi hoitamassa hommat.
- Mihin te aiotte? kysyi Arska minulta eräänä aamuna, kun satuloimme Hannalle ja Marialle ratsastettavia. Sinä aamuna oli Dannin vuoro nukkua pitkään, mikä ei haitannut minua ollenkaan silloin, kun Arska oli töissä. Saatoin itselleni tunnustaa, että olin hiukkasen ihastunut, mutta tietenkään en antaisi hänen huomata sitä. Mitäpä hän jostain viisitoistavuotiaasta piittaisi. Me kuitenkin toimimme hyvin yhdessä ja meillä oli hauskaa ja nautin siitä, miten juttelimme ja laskimme leikkiä.
- Rannalle vaan katsomaan kokkoa, sanoin.
- Jaa. No ehkä nähdään siellä sitten.
- Rannalla? Etkö sä mene jonnekin ravintolaan? ihmettelin. Mahassani kirpaisi ihanasti. Tästä saattaisi tulla kaikkien aikojen juhannus – ainakin saatoin helliä sellaista ajatusta näin etukäteen.
- Ne on täynnä turisteja, ja rannallakin on kaljateltta. Kuka haluaisi juhannusaattona olla sisällä? Niin, paitsi jos sataa, hän lisäsi.

Pelkäsin sitten hulluna sadetta koko aattoa edeltävän yön ja nousin kurkkimaan säätä verhon reunalta pariinkin otteeseen. Aamuyö oli ihanan kirkas ja kuulas ja lopulta aurinkoinenkin, sehän tuskin ehti piiloon ennen uutta nousuaan näihin aikoihin vuodesta.
- Mitä sä pompit? Danni urisi unisena omasta sängystään. Oli vaatinut vähän totuttelemista, että osasi nukkua niin, että kuuli toisen hengityksen, mutta henkilökohtaisesti minua oli häirinnyt paljon enemmän pieni ikkunamme. Olinhan tottunut kotona säkkipimeään ja olin lopulta ripustanut Mian tummansinisen fleeceloimen verhoksi. Se piti valoisan yön tarpeeksi kaukana ja tuoksui kotoisasti hevoselta.
- Mua ei nukuta, sanoin.
- Mene pois sitten.

Totesin kellon olevan jo yli kuusi, joten päätin totella. Voisin mennä ruokkimaan hevoset ja sitten auttaa Arskaa harjaamaan ne. Okei, hölmöähän se oli, kun ei sitä näkyisi listoissa enkä saisi siitä palkkaa, mutta en uskonut saavani enää unta enkä halunnut riitoihin Dannin kanssa. Kävin nopeassa suihkussa ja ehdin silti talliin ennen Arskaa. Harjasin jo Miaa, kun hän tuli ja pysähtyi karsinan ovelle.
- Ei oo totta, sä oot tehny puolet mun hommista. Vai eikö mun pitänytkään tulla aamuun?
- Piti sun, mutta mä en saanu enää nukuttua ja Danni heitti mut ulos häiritsemästä sitä, selvitin, enkä voinut olla hymyilemättä. Tunsin itseni imarrelluksi pojan ilahtumisesta, vaikka se yksinomaan oli ollut tarkoituksenikin, ilahduttaa häntä.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   24.12.09 08:15:16

Hauskaa Joulua!

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   24.12.09 14:09:17

Hyvää Joulua, täältä nietosten keskeltä :)

Lähettäjä: Salde 
Päivämäärä:   24.12.09 14:29:06

Hauskaa joulua! =)

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   24.12.09 17:16:02

Hyvää joulua täältäki :P

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   24.12.09 19:23:46

hei jee, kesäisiä pätkiä jouluna :D. Hyvät joulut kaikille täältäkin :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.12.09 21:34:26

Joo, juhannusta tässä joulun kunniaksi :)
-------------

Siitä päivästä tuli helppo ja hiljainen, sillä Maria oli jo lähtenyt viikonlopuksi jonnekin ja Hannakin oli ilmoittanut, ettei joutaisi ratsastamaan. Siksi Tiirakin oli saanut koko päivän vapaaksi, vain me kolme pidimme putiikkia pystyssä. Se tarkoitti, että ratsastimme pari maastolenkkiä, joista Danni jaksoi nousta mukaan vasta toiselle.
- Siinä oli kaikki liikutukset, mitä oli listassa. Mä heitän päiväheinät ja menen, Arska sanoi, vaikka olin vähän toivonut, että hän jäisi vielä. Toisaalta meidänkin piti mennä, olimme luvanneet mennä juhannuslounaalle Leena-mummin luo ja jossain välissä meidän pitäisi ratsastaa vielä omatkin hevosemme. Danni ehdotti, että ratsastaisimme nekin ennen lähtöä ja pyytäisimme Leenaa lämmittämään saunan meille.
- Se lämmittää sen pyytämättäkin, sanoin ja vilkaisin haikeana Arskan perävalojen perään. Nyt saatoin enää toivoa, että törmäisimme illalla ja että jos niin kävisi, se poikkeaisi jotenkin näistä työtapaamisista. Todennäköisyys jälkimmäiseen oli olematon, vaikka ensimmäiseen olikin jonkinmoinen mahdollisuus.

- Sä olet niin pihkassa, Danni naurahti ja mulkaisin häntä.
- Saa kai sitä katsoa? tokaisin.
- No saa, mutta mä en ymmärrä, mikset sä tee mitään! Mitä iloa pelkästä katsomisesta on?
- Se on liian vanha ja mä olen liian nuori, huokaisin.
- Höpö höpö. Niin sä sanoit siitä Tomistakin.
- No se oli muutenkin tylsä, kuittasin.
- Se on totta, Danni tuumi. Olin näyttänyt hänelle viimeisimmän mesekeskustelun, jossa olin tosiaan yrittänyt saada siitä kaverista irti jotain järkevää. Jos olisin pitänyt fanaattisesti hevimusiikista tai jääkiekosta, olisin ehkä syttynyt Tomin kirjoituksista, tai jos olisin pitänyt hirveästi hänestä, olisin saattanut ruveta pitämään noista asioistakin. Nyt olimme kuitenkin pattitilanteessa ja päätin, että seuraavan kerran koneelle mennessäni poistaisin hänet listaltani.

Palasimme Leenan luota sopivasti ruokkimaan hevoset seuraavan kerran ja haimme sitten meikkipussit. Ovenpielessä auringossa oli mitä parhain paikka meikata ja hiusten laittokin onnistui, kun letitimme toisemme. Danni mäkisi ja kirosi mopokypärää, joka esti yrittämästä mitään kunnianhimoisia tupeerauksia, mutta en todellakaan aikonut antaa hänen lähteä ilman kypärää. En myöskään antanut hänen sosialisoida jääkaapista kuohuviiniä ennen lähtöämme.
- Mä en ehkä kestä sitä Juulia selvin päin, hän sanoi synkästi.
- Sitten sä saat jäädä tänne. Mä en tosiaankaan aio antaa sun ruveta rattijuopoksi.
- Tankojuopoksi, Danni tarkensi ja tirskahti.
- Sitäkään.
- No mutta jos mennäänkin hevosilla?
Kuvittelin Daisyn ja Mian seisomassa liikennemerkkiin sidottuna uimarannan parkkipaikalla ja tukistin.

Olin sopinut Juulin kanssa, että tulisimme sille nimenomaiselle parkkipaikalle seitsemäksi ja sieltä me löysimme hänet kolmen muun tytön kanssa. He seisoskelivat ringissä ja kierrättivät keskuudessaan tupakkaa, kun ajoimme mopot heidän viereensä. Juuli oli saattanut aluksi näyttää vastahakoiselta huolimaan meidät tuttavakseen, mutta nyt hän näytti muuttaneen mielensä. Ainakin hänen ystävänsä näyttivät innokkailta tutustumaan meihin.
- Kauhean kivaa, kun joskus näkee jonkun uuden naaman! sanoi pisin heistä ja esitteli itsensä ja muut: Malda, Laura ja Nelli. He olivat kiltin ja nuoren näköisiä kaikki, farkuissaan, huppareissaan ja tennareissaan, mutta vilkuilivat anteeksiantavasti Dannin mustaa olemusta. Hän oli pannut parastaan pukeutuessaan tänne ja näytti surupukuiselta korpilta.
- Täällä on takuulla uusia naamoja tähän aikaan vuodesta ihan tarpeeksi, sanoi Danni. Me emme ehkä olleet paikkakuntalaisia, mutta Vesku oli asunut nuoruutensa täällä, joten tiesimme hänen kertomuksistaan, miten kaupunki kesäkuukausiksi pullistui kolminkertaiseksi, ellei enemmänkin.
- Ei niitä lasketa, ne on täällä vaan niin kuin katsojat eläintarhassa, Malda sanoi.

Näin Dannin katseesta, etteivät tytöt olleet tehneet häneen kummoistakaan vaikutusta, mutta minusta he olivat mukavia. Tai ehkä oli vain mukavaa nähdä välillä muitakin ihmisiä kuin tallin väki ja Danni, anteeksi vain. Tietysti hän oli minulle läheisin ihminen maailmassa, mutta liika oli liikaa. Juuli ja muut olivat kuin raikas tuulahdus.

Rannalla oli paljon porukkaa ja jonkinlainen karnevaalitunnelma. Siellä oli makkaranmyyntiä ja asuntovaunun lailla auton perässä kiskottava kioski, josta sai texmex-annoksia ja paikallisen jääkiekko- tai jalkapalloseura kauppasi pillimehua ja limsaa. Parkkipaikalla seisovan pakettiauton avoimesta takaluukusta paistoivat äänentoistolaitteet, joista kajahteli iskelmämusiikkia pahimmasta päästä ja muutama pari tanssikin. Kaljateltta, josta Arska oli maininnut, oli myös, ja sen edessä muovituoleja ja pöytiä, joita ympäröi lippusiima, jottei sinne eksyisi alaikäisiä. Niin ainakin oletin, sillä aukkoa lippusiimassa vartioi isokokoinen mies, jonka käsivarressa oli nauha, jossa luki Järjestysmies. Aitaus hänen takanaan oli täynnä ihmisiä, pääasiassa miehiä, enkä voinut erottaa Arskaa sieltä, vaikka miten yritin.

Me kiertelimme rannalla, ostimme makkarat ja mehut ja tapasimme tyttöjen luokkakavereita. Lisää kiltin näköisiä tyttöjä ja muutamia poikia. Minä vahdin ohi kulkevien ihmisten lisäksi kelloa, sillä mielestäni ei hetkeksikään kadonnut se tosiasia, että jommankumman meistä piti kohta lähteä tallille hoitamaan hevoset. Puoli yhdeksältä nyhjäisin Dannia hihasta.
- Kumpi menee? kysyin.
- Mä menen! Danni sanoi yllätyksekseni ja pomppasi ylös hiekalta. Hän oli jutellut pitkään Vellu-nimisen pojan kanssa, mutta siitä ei selvästikään ollut tulossa mitään juhannusromanssia. Danni näytti kyllästyneeltä.

Minä olin jutellut enimmäkseen pitkän Maldan kanssa, sillä olin huomannut pitäväni hänestä. Laura ja Nelli harrastivat ratsastusta, mutta tänä iltana minua ei kiinnostanut edes jutella hevosista. Malda oli joskus käynyt ponitalutuksessa ja pelästynyt siitä niin, ettei halunnut enää ikinä mennä minkään kaviokkaan lähelle. Dannin mentyä Vellu ja tämän kaveri, Jukka, siirtyivät lähemmäksi ja katsoivat minua niin, että Maldan aiempi eläintarhavertaus tuli mieleeni. Lienen ollut valkoinen tiikeri tai jokin muu harvinaisuus.

Ihan hyviksi tyypeiksi he kyllä osoittautuivat molemmat, kunhan lakkasivat toljottamasta minua, mutta ei ollut kauhean helppoa keksiä puhuttavaa vieraiden ihmisten kanssa. Kun olimme käsitelleet lukiot ja kesätyöt tai niiden olemattomuudet, muut siirtyivät yhteisiin tuttaviin ja se oli ulkopuolisesta tylsää. Huomasin laskevani minuutteja, jotka Danni oli jo ollut poissa ja miettiväni, miten kauan hevosten sisään ottaminen saattaisi pahimmillaan yhdeltä ihmiseltä kestää. Ei puolta tuntia, arvelin. Siihen matkat päälle ja hänen pitäisi palata ihan pian, mikäli hän aikoi palata ollenkaan. Mutta kyllä hän olisi sanonut minulle, ellei aikonut, tai lähettänyt vähintään viestin, etten huolestuisi. Kai.
- Nyt ne alkaa sytyttää kokkoa! huomasi Juuli ja nousimme kaikki hiekalta siirtyäksemme lähemmäs. Musiikkikin vaimeni, kun ihmisjoukko tiivistyi veden rajaan. Pidin käteni takin taskussa ja puristin kännykkää, jotta huomaisin, jos Danni soittaisi tai viestittäisi. Ihmiset eivät suoranaisesti metelöineet lukuun ottamatta joitakin lapsia, mutta heitä vaan oli niin paljon, että arvelin olevan vaikea kuulla kännykän ääntä yleiseltä huminalta.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   24.12.09 22:42:37

Onpa se Alissa huolissaan, mutta ihan hyvä että on, Dannihan on voinu ajaa vaikkapa kolarin, tai eksyä!

Lähettäjä: kalmari 
Päivämäärä:   24.12.09 23:20:06

hei kertokaa joku minkä ikäsiä Jessi ja Vesku on siis nyt tarkalleen?:D

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   24.12.09 23:52:11

Jessi on 35 tai 36

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   25.12.09 10:34:13

Sennnu, ihan pakko korjata. Tuo Järjestysmies nauha on ollut laiton jo.... Noh, muutaman vuoden. Nykyisin ne on Järjestyksenvalvojia, ja se lukee joko laatassa tai takkiin/paitaan painettuna ;P

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.12.09 12:32:55

Oho, onko noin? Kaikkea sitä oppii, kiitti!
-------------

Oranssit liekit roihahtivat ja katselin niitä omituisen haluttomana. Tässäkö tämä nyt oli? Melkein aloin toivoa, ettei Danni palaisikaan vaan pääsisin itsekin lähtemään. Hän kuitenkin tuli, eikä edes tiedustellut etukäteen, mistä löytäisi meidät, koputti vain äkkiä olkapäätäni.
- Mä toin sulle yllätyksen, hän kuiskasi korvaani niin, että pelästyin, tai en minä sitä enää pelästynyt, olin pelästynyt sitä koputusta.
- Mä jo luulin, ettet sä tuliskaan, sanoin moittivasti.
- No en löytäny matkalta parempia bileitä. Mutta ehkä se tästä, häivytään.

Hän tarttui minua kädestä ja kiskaisi mukaansa niin vikkelästi, ettei kukaan tainnut huomata katoamistani. Epäkohteliasta, mutta minkäs teit? Minua vietiin ja melkein tiesinkin, mihin. Se juomateltta, johon olin aina ohi kävellessämme heitellyt etsiviä silmäyksiä, oli nyt huomattavasti tyhjempi kuin kertaakaan aiemmin. Kai sieltä oli suurin osa perheenisistä haettu mukaan katsomaan kokon sytyttämistä. Se järjestysmieskin oli lähempänä rantaa ja henkilökunta teltan takana tupakalla.
- Ja? kysyin, kun Danni astui lippusiiman yli.
- Ja näin, hän sanoi ja veti meille tuolit yhden pöydän ääreen. Arska istui siinä, samoin joku toinen nuori mies. Jokin sai huuleni liimautumaan kerta kaikkiaan yhteen, mutta Danni veti eteemme kaksi täyttä tuoppia.
- Nää söpöläiset kävi hakemassa meille kaljat sillä aikaa, kun mä kävin etsimässä sut. Tässä on Niklas ja tän tyypin sä olet varmaankin nähnyt joskus.
Arska hymyili minulle. Minun oli vaan pakko hymyillä takaisin, vaikka minun teki mieli vilkuilla ympärilleni. Ihan kohta joku huomaisi, että me olimme väärällä puolen aitalankaa. Ja mitä hittoa Danni oikein ajatteli kinutessaan meille olutta? Mehän olimme mopoilla!
- Relaa nyt kerrankin. Me voidaan hakea ne huomenna, ellei ehditä selvitä, hän sanoi lukien ajatukseni.
- Ja millä me päästään nukkumaan? suhahdin takaisin.
- Otetaan taksi.

Jollain tasolla Dannin puheissa oli, ellei nyt suorastaan järkeä, niin ainakin houkutusta.
- Moi, Ari, sanoi Arskalle, tartuin löysään muovituoppiin ja maistoin siitä.
- Älä sano mua Ariksi tai mä sanon sua Lissuksi, hän sanoi ja huomasin, että hän oli hiukkasen humalassa.
- Sitä älä tee, varoitin.
- Ei sitten, hän lupasi ja taputti polveani.

Me saimme juoda ne oluet ihan rauhassa, vaikka kokko roihusi jo ja väki alkoi palata tarjoilun ääreen, mutta sen enempää meillä ei ollut onnea. Toinen tädeistä, joilla olisi luullut olevan ihan tarpeeksi tekemistä oluen laskemisessa muovituoppeihin, tuli katsomaan Dannia ja minua oikein tarkasti.
- Te taidatte olla vähän nuoria tänne, hän sanoi.
- Voi, ei ollenkaan, vakuutin ja ihmettelin, miten moinen rohkeudenpuuska oli päässyt minut yllättämään.
- Paperit tai ulos, hän sanoi koleasti ja olin jo vähällä livauttaa vanhan, koetellun repliikin, että ne olivat hotellihuoneessa, mutta silloin se järkkärikin huomasi, että jotain tapahtui ja alkoi lähestyä.
- Okei, sanoi Danni tuskastuneena ja kiipesi lippusiiman yli pois anniskelualueelta. - No niin, ootko nyt tyytyväinen?
- Menkääs tekin ihan varmuuden vuoksi, järjestysmies sanoi Arskalle ja Niklakselle, jotka yrittivät hetken pistää vastaan, mutta totesivat kai sitten, että saisivat vauhtia lähtöönsä, elleivät tottelisi. Hekin harppasivat langan yli ja siinä me sitten seisoimme, metrin päässä pöydästä, joka oli ollut meidän vielä hetki sitten.
- Ei se mitään, sanoi Danni ja istahti hiekalle. – Mä otin mukaan kaiken tallin jääkaapista.
Nyt vasta huomasin, että hänellä oli reppu mukana. Minua kismitti sen verran, että olin ihan valmis istumaan juuri niille sijoilleni juomaan siideriä tai kuoharia tai mitä vaan, mutta Arska tarttui minua kainalosta.
- Mennään vähän kauemmaksi ennen kuin ne pyytää poliisit tähän.
- Ja vikkelään, sanoi Niklas katsoen poliisikaksikkoa, jonka minäkin olin jossain vaiheessa huomannut partioivan rannalla. Koska he näyttivät lähestyvän, olin samaa mieltä.
- Mennään tonne rantaan katselemaan kokkoa, ehdotin. – Vai mennäänkö pois kokonaan? Mehän voidaan mennä tallille.

Onneksi Arska kieltäytyi kuuntelemastakaan sellaista. Se oli oikeastaan ymmärrettävää. Pahinta, mitä Dannille ja minulle saattaisi tapahtua oli, että Hanna lähettäisi meidät kotiin. Arskan työpaikka oli hänelle varmaankin arvokkaampi kuin meidän kesätyömme meille, etenkin, kun se oli alkujaan ollut rangaistus. En minä siitä kuitenkaan halunnut luopua, joten vedin sanani takaisin.
- Teille vai meille? kysyi Niklas Arskalta.
- Sä asut lähempänä, Niklas sanoi.
- Mä en ole siivonnut vähään aikaan, Arska sanoi vilkuillen meitä alta kulmiensa. Hän näytti syötävän suloiselta noin, vähän hämillään ja minusta tuntui, kuin olisin juonut huomattavasti enemmänkin kuin vain puoli litraa olutta. Toisaalta, olin juonut sen aika nopeasti, ja sitten minua hiukan huippasi sekin, miten Arska piti nyt minusta kiinni. Okei, olin vain viisitoista ja puoli, mutta jos olisin elänyt joitakin satoja vuosia sitten, olisin ehtinyt jo aikapäiviä sitten naimisiin ja äidiksi.
- Kuka tässä sun sohvanalustoja on tulossa tutkimaan? Niklas nauroi ja totesin, että hänelläkin oli hurmaava hymy.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   25.12.09 14:43:37

hehe :D, tytöt sitte meni kaljottelemaan, noh, jussi on jussi ja sillon saa vähän rellestää :).

Ruokalukemista?

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   25.12.09 17:27:22

iltapalaa?? :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.12.09 19:27:21

Nyt on jouluvierailut vierailtu, luojan kiitos!
------------
11. Pusuja

Arska oli vähän minua pidempi, ei paljon, vain reilut viisi senttiä, eli hän oli oikeastaan aika lyhyt. Hänellä oli laineikkaat, suorastaan vellovat hiukset, jotka olivat tummanpunarautiaan suomenhevosen karvan sävyä – parempaa määritelmää en ollut pystynyt keksimään. Siihen hyvin sopivasti hänellä oli suklaanruskeat silmät. Lisäksi hän oli ehdottomasti liian vanha ja hänen kämppänsä oli ehdottoman kammottava. Se oli tosiaan melko lähellä uimarantaa ja työnsimme mopot sinne. Se oli Arskan idea. Hän sanoi, että uimaranta jäisi vandaalien käsiin, kunhan juhlat päättyisivät ja virkavalta poistuisi. Minä en halunnut jättää ratsureimaani alttiiksi sellaisille.

Mutta se kämppä, voi jessus. Se oli pieni yksiö kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja siellä haisi. Se saattoi johtua roskapusseista, joita oli kaksi kappaletta eteisen nurkassa. Niiden jälkeen hajuaisti alkoikin turtua, ehkä, koska Danni sytytti siinä kohden tupakan ja Arska meni avaamaan parvekkeen oven.
- Mä en siivoa kovin usein, hän toisti, ja minun alkoi melkein käydä häntä sääliksi. Huoneen nurkassa oli petaamaton sänky, jota hän yritti siistiä levittämällä pussilakanan suoraksi sen päälle ja telkkaria vastapäätä pieni sohva. Sen päällä ei lojunut mitään ylimääräistä, mutta kun ohitin sen mennäkseni katsomaan, millainen näköala parvekkeelta olisi, satuin potkaisemaan nurin rivistön kaljatölkkejä, jotka olivat seisseet sohvan vieressä kuin rivi tinasotamiehiä.
- Hups, sanoin ja Arska alkoi kerätä niitä syliinsä.
- Tämmösiä täällä ei yleensä pyöri, hän sanoi ja olin iloinen siitä, että hän sanoi niin, oli se totta tai ei. Ne eivät olleet mikään mieltäylentävä näky, joskaan en olisi välittänyt, ellen olisi pitänyt hänestä.

Istuimme parvekkeelle, missä tosin oli vain kaksi tuolia, mutta ratkaisimme ne istumalla poikien syliin. Danni avasi reppunsa ja otti sieltä kuohuviinipullon.
- Onko sulla laseja? kysyin varovaisesti Arskalta. Saattoihan olla, ettei hänellä ollutkaan.
- Tietysti. Tiskikaapissa.
- Mä haen, lupasin ja menin. Oli omituista istua hänen sylissään. Löysin neljä lasia, tai oikeastaan kolme lasia ja yhden kurkkupurkin ja vein ne parvekkeelle.
- Istu takasin, Arska sanoi ja taputti polviaan.
- Ne on terävät, sanoin epäröiden ja jäin seisomaan.
- No istu mukavammin.
- Skool! sanoi Danni ja kohotti omaa lasiaan.

Huolimatta siitä, mitä ajattelin Arskasta, en oikein tiennyt, mitä hänen kanssaan olisin tehnyt. Ehkä, jos olisin saanut päättää, olisin voinut söpöillä ja kuiskailla ja halailla, mutta mieluiten niin, että olisin tiennyt hänenkin olevan ihastunut minuun. En tiennyt, oliko hän, ja vaikka Danni keekoili ihan tyytyväisenä Niklaksen, jonka oli tavannut noin tunti sitten, sylissä, se ei tuntunut sopivalta. Tai sopihan se Dannille ihan hyvin, en minä sellainen siveyden sipuli ollut, että olisin häntä siitä tuominnut. Minulle se ei sopinut.
- Täällä alkaa olla kylmä, mä taidan mennä sisään, sanoin ja häivyin laseineni sohvannurkkaan. Huomasin istuneeni kaukosäätimen päälle ja onnistuin avaamaan television. Toivoin, että Arska tulisi perässäni ja samalla pelkäsin, että hän tulisi.

Hän tuli ja istui viereeni, laittaen kätensä olkapäideni ympäri.
- Mitä sieltä tulee? hän kysyi.
- Ei mitään, huokaisin ja lopetin kanavasurffaamisen musiikkikanavalle.
- Vieläkö sulla on kylmä? Vai oliko se vaan tekosyy, ettei sun tarvitse istua mun syliin?
- Ei mulla enää ole, sanoin käpertyen siihen mukavasti. Tunsin pian hänen hengityksensä hiuksissani ja sitten suukon hiusrajassani. Minun oli ihan pakko kohottaa kasvojani sen verran, että pystyimme suutelemaan kunnolla. Se ei ollut ensisuudelmani, mutta ensimmäistä kertaa kokeilin moista sellaisen tyypin kanssa, joka ilmankin sai sydämeni läpättämään. Se oli ihanaa. Unohdin, että minulla oli lasi kädessäni ja kippasin juomani Arska-paran niskaan, kun aioin vain halata häntä takaisin.
- Apua, hän älähti ja minä taisin huudahtaa vielä kovemmin.
- En mä tarkottanut! hössötin ja tajusin onneksi pistää astian pois. Otin Arskankin lasin ja laskettuani sen lattialle aloin kiskoa hänen paitaansa pois.

- Anna olla, mä saan sen paremmin itse, hän nauroi ja lysähdin takaisin istumaan.
- Vitsi, miten kiihkeetä! kommentoi Danni kurkistaen parvekkeelta. Arska oli saanut märän vaatteen pois ja oli menossa hakemaan uutta.
- Se oli vahinko, sanoin ja mulkaisin häntä. En kehdannut vilkuilla Arskaa, ennen kuin hän uusi, kuiva paita päällään palasi sohvalle viereeni.
- No niin, mihin me jäätiin? hän sanoi ja veti minut lähemmäs.

Lähettäjä: Toi@mokkula 
Päivämäärä:   25.12.09 20:03:45

Oi voi, että tällaista juhannuksenviettoa.

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   25.12.09 21:21:55

Vielä vähän lisää yöpalaa, jooko Sennnu-kiltti? :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.12.09 22:36:01


Me kökötimme siinä sohvalla pussailemassa aika kauan, mutta lopulta minulta alkoi vetää suonta niskasta ja kun Danni ja Niklas tulivat samaan aikaan sisään valittaen kylmää hekin, nousin istumaan säärieni päälle.
- Meidän pitäis varmaan mennä kotiin, sanoin Dannille. Olin ihan varma siitä, ettei hän olisi kuulevinaan, tai jos kuulisi, kieltäytyisi jyrkästi ja suuriäänisesti. Niklas piti käsiään hänen ympärillään niin, että he kävelivät kuin sketsissä samoilla suksilla ja ohjasi häntä selvästi kohden Arskan sänkyä.
- Joo, mennään, sanoi Danni ja irrotti pojan kädet ympäriltään juuri ajoissa, ennen kuin tämä romahti sänkyyn.
- Oikeestiko? Arska kysyi ja katsoi minua järkyttyneen näköisenä. Ensin minua, sitten Dannia, sitten taas minua. – Mä ajattelin, että jäisitte yöksi.
- Ei me jäädä, sanoin ja yritin tulkita hänen ilmettään. Oliko se rehellisesti pettynyt ja taivutteleva, koska hän piti minusta, vai oliko hän vain pahoillaan potentiaalisen panon peruuntumisesta? Saatoin olla sinisilmäinen romantikko, mutta en minä missään pilvilinnoissa elellyt.
- Mikä on taksin numero? kysyi Danni ja napitti takkiaan. Kukaan ei vastannut hänelle. Arska pisti kätensä poskilleni ja katsoi minua silmiin.
- Oletko sä ihan varma? hän kysyi. Nyökkäsin ja hän suuteli minua vielä kerran.
- Ei me tarvita taksia, mä voin kyydittää sut, sanoin Dannille. Tunsin itseni täysin selväksi ja enhän oikeastaan ollut juonutkaan paljon mitään. Yhden oluen siellä rannalla, ja kuoharini olin kaatanut Arskan päälle.

Mopoilu keskellä juhannusyötä kakspäällä ei ehkä ollut maailman fiksuimpia ideoita, mutta onneksi tulin ajatelleeksi sitä vasta, kun käännyin tallin pihaan. Hannan talo oli onneksi pimeänä. Hän ei ollut mitenkään pyrkinyt rajoittamaan kulkemisiamme, mutta mieleeni juolahti, ettei hän todennäköisesti olisi pitänyt siitä, että päristimme herättämään hevoset siihen aikaan. Sitä paitsi Danni, joka oli kai juonut repustaan kaiken mukaansa ottaman, hihitteli itsekseen. Hannalla voisi olla sanomista siihenkin, ettei jääkaapissa yhtäkkiä olisikaan kuin meidän eväämme. Mutta ehkä voisin houkutella Arskan tuomaan sinne vähän täytettä, jos maksaisimme.

- Miksi sä suostuit lähtemään jo? kysyin Dannilta, kun olimme päässeet sänkyihin asti.
- Se alkoi kähmiä, Danni sanoi unisesti.
- Mutta sä tunnuit viihtyvän sen kanssa.
- Siihen asti. Mä kerron, jos mä haluan, että mua kähmitään, hän sanoi ja käänsi kylkeä. Ennen kuin keksin lisäkysymyksiä, hän alkoi hengittää raskaammin. Sekin sopi kyllä minulle oikein hyvin. Saisinpa mietiskellä itsekseni illan tapahtumia ja maistella niitä uudelleen ja uudelleen. Muistella ja laskea. Olin päässyt kahteenkymmeneenkuuteen suukkoon, kun olin mennyt sekaisin laskuissa. Arvelin, että niitä oli tullut vielä saman verran lisää. Oli oikeastaan ihme, etteivät huuleni olleet rohtuneet kipeiksi.

Iltavuoroa seurasi yleensä aamuvuoro ja niin etenkin nyt. oli osoittautunut mahdottomaksi edes keskustella rakentavasti sellaisesta, että Tiira tai Arska olisi tullut juhannuspäivänä seitsemäksi. Danni oli ehdottanut, mutta Tiira oli huomauttanut, että koska emme kuitenkaan iltatallin jälkeen ehtisi kummemmin juhlia, voisimme oikein hyvin hoidella aamunkin. Koska tarkoitus ei ollut siinä vaiheessa ollutkaan juhlia, olin katkaissut tuskin alkamaan päässeen kinan ja luvannut.

Aamulla toivoin, että jollain konstilla olisimme voittaneet sen kiistan. Minua nukutti ihan hirveästi, mutta velvollisuudentunto ajoi minut ylös.
- Danni, talliin, komensin ja tönin nukkuvaa hahmoa toisessa sängyssä. Vaati vähän ravistelua, ennen kuin sain minkäänlaista vastausta.
- Etkö sä voisi? hän aneli lopulta.
- Mä en tosiaankaan voi. Jos sä et nouse ja tuu auttamaan mua, mä menen takasin sänkyyn ja sä saat hoitaa ne kaikki yksin! uhkasin. Minä olin noussut aamuhommiin jo monta kertaa useammin kuin Danni, ja olisin ottanut sen seuraavaksi aseekseni, mutta hän huokaisi ja nousi.
- Ei harjata niitä nyt ja tullaan sitten takaisin, hän vaati kuitenkin, ja se sopi minulle oikein hyvin.

Normaalisti pukeuduin ratsastushousuihin lähtiessäni tallihommiin, mutta tänään pyjamanhousut ja T-paita saivat riittää. Elikot tuntuivat pureskelevan joka saamarin korren erikseen sinä aamuna, mutta lopulta ne kaikki olivat tarhoissaan. Palasimme vuoteisiimme. Olin kyllä pahan kerran ehtinyt herätä ja eihän minulla mitään krapulaakaan ollut, mutta mitäs sitä sitten olisi tehnyt? Maria ei tulisi, Hanna oli sanonut, että tulisi aikaisintaan neljältä ratsastamaan pikaisesti sunnuntaina kisoihin menevät läpi. Arska ei tulisi ollenkaan vaan Tiira, ja hänkin vasta joskus iltapäivällä.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   26.12.09 00:51:04

etenkin nyt. oli osoittautunut
--> MITEN TÄÄ ON MAHDOLLISTA? Eka kirjotusvirhe, joka pisti heti silmään. Aijaijai, lauseen ensimmäinen kirjain AINA isolla alkukirjaimella lopetusmerkin (piste, huutomerkki, kysymysmerkki) jälkeen!

^^ Jes, pääsinpäs nakuttamaan kerranki, ku valitit sillo kerran (ku aikuinen nainen oli viel kesken), ku en sun pätkistäs koskaan kaiva kirjotusvirheitä tmv esiin :p. Ootko nyt tyytyväinen (salee nyt sanot, et toi oli tahallaan tehty, et testasit huomautanko...)

Lähettäjä: jee 
Päivämäärä:   26.12.09 00:54:20

oee, vielä yks kunnon yöpalaXDD

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   26.12.09 01:00:55

Flanelli, ei ollu tahallinen, mutta huomasin sen jo itse, kun luin pätkän täältä. :D Mä huomaan aina helpommin bongaavani noi virheet vihreältä taustalta!
Thanks anyway!
--------
Danni nukahti hennosta kuorsauksesta päätellen heti uudelleen, mutta ei enää pitkäksi aikaa. Kohta, ehkä puolen tunnin kuluttua, hän loikkasi minun sänkyyni ja istui säärieni päälle.
- Oletteko te nyt yhdessä? hän kysyi, kun yritin huitaista häntä. En olisi juuri nyt kaivannut sisarellista juttuhetkeä. Mutta minkäs minä Dannille mahdoin. Aina hän sai tahtonsa perille, ennemmin tai myöhemmin.
- Ei tietystikään. Ei me edes puhuttu semmosesta, tokaisin.
- Mikset kysyny?
- Hullu! Se ois luullu mua ihan penikaks!
- Niinhän me sen mielestä varmaan ollaankin.
- No mutta mua ei huvittaisi kauheesti korostaa sitä.

Rupattelimme vähän aikaa ja teimme sitten kaakaota ja munia aamiaiseksi ja aloimme suunnitella päivän ratsastuksia. Listalla ei ollut mitään pakollista liikutettavaa, sillä Hannallakin oli sentään sydän, ja omille olimme päättäneet antaa vapaan. Mutta voisimme me kai jotain sentään ajankuluksi tehdä.
- Mennään mummille syömään, Danni ehdotti.
- Ei jaksa. Justhan me eilen käytiin, sanoin haluttomasti. – Jaa joo. Mutta sun moposhan on kyllä kaupungilla. Kai meidän pitää se käydä hakemassa.
- Olisit kuullut itsesi! Ensin ei halua liikahtaakaan, mutta sitten kun se tajuaa, että meidän pitää ajaa Arskan parvekkeen alle, sillä alkaa silmät loistaa! Danni kikatti.
- Enkä, vastustelin, mutta tunsin punastuvani.
- Me ehditään sinne ennen päiväheiniä oikeen hyvin! Mene maalaamaan silmät päähäsi!
- Enkä mene, en takuulla!

Enkä mennyt. Normaalistikaan en vaivautunut meikkaamaan. Miksi tekisin poikkeuksen tänään? Jos Arska yhtään oli minusta kiinnostunut eikä kaikki ollut ollut vain juhannusillan huumaa, se kiinnostus kohdistui ihan meikittömään minuun. Muunlaisesta en välittänytkään.

Tajusin vasta, kun olin löytänyt Arskan talon uudemman kerran, että olimme kauhean aikaisessa. Kadut olivat olleet hyvin hiljaiset, mitä nyt pihoilta kuului lasten leikkien ääniä. Arska ei takuulla olisi vielä hereillä. Jos olisimme tulleet pärryttelemään mopoja vasta iltapäivällä, hän olisi saattanut olla vaikka aamukahvilla parvekkeella. Mutta oikeastaan näin oli ihan hyvä. Minä en tainnut olla vielä ihan valmis tapaamaan Arskaa.
- Ehkä se tulee tallille tänään, Danni lohdutti kaasutellessaan muutaman kerran silmät lukkiutuneena hiljaiseen parvekkeeseen.
- Hui! Toivottavasti ei! sanoin pelästyen.
- Jos se on rakastunut suhun niin se tulee.

Perhanan Danni pisti päähäni typeriä ajatuksia. Tuo lause sai minut sittenkin kampeamaan meidät iltapäivällä Leena-mummin luo, sillä huomasin lorvivani tallipihalla, harjaavani hevoset tarhoissaan ja kuuntelevani mahdollisia lähestyviä autoja, enkä halunnut käyttäytyä niin idioottimaisesti. Kirjaimellisesti huokaisin helpotuksesta, kun Leenan luona olikin sitten puoli sukua, joiden kanssa piti keskustella ja jotka veivät ajatukseni mukanaan.

Tiira oli huonotuulisena lastaamassa kisakamoja autoon, kun palasimme tallille.
- Víttu ois ollu ystävällistä tulla apuun aikasemmin! Mä sanon sille kohta takasin! hän sanoi, mutta silmäsi samalla pikaisesti olkapäänsä yli, ettei pomo vaan sattunut olemaan kuuloetäisyydellä.
- Sulla oli hyvä juhannusvapaa, niin että muistele vaan sitä ja nauti, Danni huomautti.
- Danni! Missä on vanhempien kunnioitus? Tiira kysyi muka kauhistuneena, mutta hänen silmänsä alkoivat hymyillä. Hän saattoi olla temperamenttinen ja laukoa joskus vähän pahastikin, mutta hänen huumorintajunsa oli pettämätön.
- Mä otan sen esiin vaan pakkotilanteissa, Danni hymyili.
- Me voidaan auttaa. Mitä sieltä puuttuu? lupasin minä.
- Katso itse, sä olet melkein yhtä tarkka kuin Hansku itse, Tiira sanoi.
- Hansku?
- Keksi sille lempinimi niin se ei ole niin pelottava. Miksi sä luulet, että karhulla on niin monta nimeä? Otso, Mesikämmen, Nalle, Lalli…
- Lalli? Danni kysyi.
- Lalli, Tiira vakuutti. – Tuu mun kanssa hakemaan pintelit. Tarkista sä Alissa, että mä olen tuonut tarpeeksi loimia.
- Keitäs lähtikään? kysyin, vaikka uskoinkin muistavani: Mentee ja Macarthurpark, Hannan ykkösratsut ja Psyko, henkilökohtainen kullannuppuni.
- Menttu ja Mäkki ja Psyko, Tiira vahvisti ja kiipesin varustekomeroon tarkistaakseni, että oikeat satulat ja suitset ja riittävä määrä kuivatusloimia ja varasatulahuopia oli siellä. Tarkistin lisäksi, että takanurkan naulassa säilömäni varaohjat ja –jalustinhihnat olivat yhä siellä ja hyppäsin ulos. Meidän pitäisi vielä sopia, millä kombinaatiolla me hoitajat lähtisimme kisoihin.

Hanna tuli minua vastaan tallin ovella uhkaavan näköisenä. En kuitenkaan uskonut sen kohdistuvan minuun henkilökohtaisesti, joten päästin hänet ohitse ja livahdin sisään. Tiira ja Danni olivat varustehuoneessa käärimässä valkoisia pinteleitä rullalle. Ne olisi tietysti pitänyt ja voinut kääriä jo päiväkausia sitten, mutta jotenkin ne olivat päässeet unohtumaan. Onneksi ne oli sentään muistettu pestä, eikä sekaan ollut eksynyt yhtään Dannin tai minun punaista T-paitaa.
- Me päätettiin, että sä voit mennä Arskan kanssa kisoihin, Danni sanoi minulle kesken rullaamisensa ja hymyili leveästi. Taisin lehahtaa saman tien punajuuren sävymaailmaan.
- Joo, mä voin tulla aamupäivällä tarhaamaan ja ratsastamaan, kun Danni sanoi, että se haluaa nukkua ja tehdä vasta illan, Tiira sanoi viattomasti ja käänsin selkäni, jotta hän saisi säilyttää viattomuutensa.
- Danni haluaa aina nukkua, jupisin silti.
- No nousinhan mä tänäänkin! Danni älähti.
- Koska mä pakotin!
- No mene sä nyt kuitenkin. Mulla on vähän huono olokin. Onneksi Arska on kuitenkin tulossa aamuun ja kisoihin, sehän tulee yleensä ajoissa, Danni esitti ja minun teki yhtä paljon mieli halata ja kuristaa häntä.

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   26.12.09 11:19:06

Aamiaista? :)

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   26.12.09 13:15:18

aiai Dannia, se sitte jaksaa kiusotellla Alissaa :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   26.12.09 13:18:37

12. Sota villakoiria vastaan

Danni ei onneksi herännyt aamutouhuihini sunnuntaina. En meikannut, edelleenkään, mutta kävin suihkussa ja laitoin hiuksia ainakin kaksikymmentä minuuttia, mikä oli ennenkuulumatonta. Tein sen siitäkin huolimatta, että olin jotenkin ottanut Dannin edellispäiväiset sanat enteenä: jos Arska tulisi tallille, hän olisi rakastunut minuun, tai sitten ei. Eipä hän ollut, merkillistä kyllä, vapaapäivänään työpaikalle raahautunut, joten se siitä. Ei siis ollut väliä silläkään, etten saanut hiuksiani asettumaan kuten halusin.

Lähtö ei tänään onneksi ollut mahdottoman aikaisin ja hiusten kanssa taistelu oli vienyt ylimääräisen ajan, jonka olin unettomuuttani saanut. Olin vasta harjaamassa hevosia, kun Arska tuli.
- Huomenta! hän kajautti ovensuusta, enkä pelästynyt, sillä olin tietenkin kuullut hänen autonsa.
- Huomenta, vastasin, kuten tapanani oli.
- Jaha, sinä. Mekö ollaan lähdössä kisoihin? hän kysyi ja pysähtyi Mentun avoimen oven eteen. Hanna olisi karjunut minulle, jos olisi nähnyt, miten olin ainoastaan sitonut riimunnarun estämään hevosta lähtemästä ulos. Ori oli kuitenkin fiksu, eikä kenelläkään tallin tammoista ollut kiimaa. Ajattelin kapinallisesti, että Hanna ei tiennyt hevosistaan mitään, kun ei koskaan tehnyt niiden kanssa muuta kuin kiipesi satulaan ja ratsasti ja hyppäsi satulasta alas.
- Jep, sanoin lyhyesti ja kokeilin vielä kädelläni hevosen silkinsileää kiiltävää kylkeä.
- Okei. Mihin aikaan lähtö?
- Puoli kymmenen maissa.
- Hyvä, poika sanoi ja käännähti mennäkseen aloittamaan harjausta toisesta päästä tallia. En voinut olla katsomatta vähän haikeasti hänen peräänsä. Olisihan hän saattanut yhtä hyvin haluta jatkaa siitä, mihin juhannusyönä olimme jääneet, ja halunnut suudella minua. Mutta kun ei niin ei.

Onneksi olin järkevä ihminen ja saatoin jatkaa hommiani oikeastaan ihan hyvillä mielin. Oli hyvä, että asiat olivat selvillä ja järjestyksessä, vaikka järjestys olisi voinut olla mieluisempikin. Pian huomasin vihelteleväni.

Hanna tuli varttia yli yhdeksän, mutta kaikki oli valmiina. Tiesin, mihin hän kiinnittäisi epäluuloisen katseensa ensimmäiseksi ja mihin seuraavaksi ja kaikki oli kunnossa. En ollut valmistautunut siihen, että hänellä olisi varastossa ihan uusia laiminlyöntejä, joita en ollut tullut huomanneeksi – varustehuoneen ovi oli levällään ja Psykon otsatukka oli letittämättä.
- Jessus, sä olet mahdoton! tuiskautin lopulta ja Hanna katsoi minua hämmästyneenä.
- Minäkö?
- Sinä niin! Valittaisit edes säästä tai jostain, jos sun on pakko valittaa, etkä haukkuisi meitä olemattomista asioista! sanoin, mutta hänen katseensa sai minut kyllä lannistumaan loppua kohden. Ääneni muuttui mutinaksi ja painoin pääni ja menin pukemaan Psykolle riimun.

- Tulkaa pitämään mulle seuraa ohjaamoon, Hanna sanoi, kun olimme valmiit lähtemään, kuin en olisikaan vängännyt hänelle vastaan.
- Onko pakko? mutisin, mutta ihan kuulumattomasti. Se olisi voinut olla Hannalle liikaa, enkä minä halunnut Arskankaan sitä kuulevan. Olisi vielä kuvitellut, että halusin matkustaa hänen kanssaan kahden livingissä.

Lähempänä toisiamme me kyllä ohjaamossa istuimme, mutta ainakin Hanna oli jo paremmalla tuulella, vaikka jatkoikin vähän aikaa Psykon otsatukasta.
- Ei siinä mene kuin hetki, nopeemmin mä sen hoidan kuin käärin yhden pintelin, sanoin. – Sitä paitsi eikö se olisi söpömpi ilman? Sillä on hyvä otsatukka!
- Ei niin hyvä, Hanna sanoi.

Me olimme matkalla länteen, joten tiesin, ettei Vesku ollut tulossa sinne. Harvoinpa he juhannusviikonloppuna missään kävivätkään. Matka ei onneksi ollut pitkä, mutta se tuntui silti ikuisuudelta. Arska istui puhumattomana ovea vasten nojaten ja näytti torkkuvan, mutta hänen reitensä oli kiinni minun reidessäni ja se tuntui hohkaavan kuumuutta niin, että minulle tuli hiki. Sitten pelkäsin tietysti, että alkaisin hiota kainaloistanikin ja haista.
- Onko tolla krapula? Hanna kysyi lopulta epäluuloisesti.
- En mä usko, lausahdin ja vilkaisin itsekin Arskaa. Hän näytti suloiselta nukkuessaan, mutta raotti katsoessani toista silmäänsä, räpäytti sitä ja hymyili. Ruoja vain teeskenteli.

Pääsimme perille ja saimme käskyn ruveta laittamaan Psykoa kuntoon Hannan lähtiessä etsimään kisakansliaa.
- Oletko sä vihanen mulle? kysyi Arska, kun paiskasin hänen syliinsä kaksi valkoista pintelirullaa.
- En, sanoin hämmästyneenä ja tulin katsoneeksi häntä ensi kertaa kunnolla. Miksi hän sellaista kysyi? – Miten niin?
- No kun sä olet jotenkin niin… lyhytsanainen. Mä olen pahoillani siitä juhannusaatosta, jos se sua vaivaa.

Ja äkkiä, kuin sormia napsauttamalla, peli oli taas käynnissä.
- Ei se mua vaivaa, naurahdin ja vilkaisin häntä ripsieni alta.
- Mä ajattelin, kun sä halusit niin yhtäkkiä lähteä pois.
- Meillä oli aamutalli.
- Niin, niin tietysti. Mutta mikset sä sitten tullut seuraavana päivänä käymään tai mitään?
- Mä ajattelin että sä nukut krapulaasi. Mikset sä itse tullu käymään tallilla?
- Mä nukuin krapulaani, Arska virnisti ja ojensi kätensä sipaistakseen poskeani. Tulin tolkkuihini ja pakotin idioottimaisen hymyn pois kasvoiltani.
- Nyt tää hevonen kuntoon tai ei hyvät heilu, kun Hansku tulee takasin.
- Hansku?
- Oikeesti.

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   26.12.09 14:03:46

aaw, ihanaa<3

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   26.12.09 14:15:51

ahahahahahahahaha :D Alissaki sitte alko sanoa sitä selän takana Hanskuks. Eiks Hansu olis ollu hienompi?

Lounasta?

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   26.12.09 14:31:10

Lounas olis tosiaan kiva :D

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   26.12.09 17:09:08

hansku x) Saitpas mut hymyilemään, ees hetkeksi!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   26.12.09 17:19:04

Kiva, des!
-------
Psyko seisoi kiltisti renkaaseen sidottuna kääriessämme pinteleitä ja Arska satuloi sen sillä aikaa, kun minä nousin lastaussillalle letittämään otsatukan. Se oli valmis ja kiiltävä ja sievä, kun Hanna palasi ja olin juuri antamassa sille suukkoa turvalle.
- Kävelytä sitä kymmenen minuuttia, mä en tarvitse sitä vielä, Hanna sanoi ja tottelevaisesti käännyin lähteäkseni. Arska taisi olla lähdössä perääni, mutta Hanna komensi hänet takaisin. Eihän oreja voinut jättää autoon yksinään, eikä hän ilmeisesti voinut niitä itse pitää silmällä kohentaessaan nutturaansa ja huulipunaansa. Hiton narttu! Ihailin häntä, kun hän oli ratsailla ja kunnioitin, kun hän opetti. Muina aikoina hän enimmäkseen kävi hermoille. Lohduttauduin kuitenkin ajattelemalla, että kunhan palaisin, Hanna nousisi satulaan ja häipyisi verryttelemään ja meillä olisi hetken ajan omaa rauhaa. Yleensä kyllä katselin häntä, jos vaan oli mahdollisuus, mutta tänään päätin, etten menisi seuraamaan edes rataa. Aavistelin, että Arskalla ja minulla olisi ihan riittämiin tekemistä sillä aikaa.

- Tulkaa jompikumpi ennen mun vuoroa ottamaan pintelit ja tuomaan mun takki ja potta, Hanna määräsi kiristettyään satulavyön ja noustessaan satulaan.
- Koska on sun vuoro? Arska kysyi.
- Mä olen yhdeksästoista.
- Selvä, Arska kuittasi ja Hannan mentyä hän istahti lastaussillan reunalle. Minä istuin kainosti vähän matkan päähän, keskelle siltaa.
- Mihin aikaan Menttu ja Mäkki pitää laittaa? kysyin.
- Ei aavistustakaan, Arska sanoi, hymyili minulle ja ojensi sitten kätensä. Tartuin siihen vähän epäröiden. En kyllä aikonut alkaa nuoleskella hänen kanssaan täällä kaikkien nähden. Hän ei kuitenkaan yrittänytkään mitään sen tapaista, asetti käteni vaan polvensa päälle ja alkoi silitellä sormiani.

- Jos sä et kerran tykänny huonoa siitä juhannuksesta niin haluaisitko sä ehkä tavata joskus muutenkin? hän kysyi varovaisesti. Minä hilasin peffani hiukkasen lähemmäksi ja puristin häntä, oikeastaan melkein nipistin.
- Mitäs sä sitten siitä tykkäsit? kysyin.
- Voi kuule, mä tykkäsin, Arska sanoi ja palaset asettuivat taas uusiin asentoihin, kun hän tarttui leuastani ja suuteli minua. – Mitä sä sanot?
- Mihin?
- Siihen, että me tavattaisiin joskus?
- Sun luona? kysyin ja vetäydyin hiukan. Tunsin kulmieni kurtistuvan hiukan.
- Ei, ei siellä! Älä näytä tommoselta! Jossain muualla, mun täytyy siivota siellä ensin!
- Mä voin tulla sun kanssa siivoamaan tänään, sanoin.
- Etkä, Arska sanoi näyttäen nololta.
- Kylläpä. Jos sulla on jotain, millä siivota, tietysti, sanoin muistaessani.
- Mulla on fairya ja mäntysuopaa.
- Sitten me poiketaan mun mummin luona matkalla ja lainataan siltä.
- Haluatko sä muka tosissas tehdä semmosta?

Kohautin olkapäitäni. En minä nyt kauheasti siivoamista rakastanut, mutta Arska-parka näytti tarvitsevan apua sen kanssa.
- Jos mä vaikka olisin halunnutkin jäädä sinne niin mua ois ehkä aamulla oksettanut, tunnustin.
- Auts. Mutta jos sä olet ihan varma, että sä haluat…
Nyökkäsin, ja Arska jatkoi sormillani leikittelemistä ja juttelimme niitä näitä, kunnes askelten rapina keskeytti meidät.
- Mitä hélvettiä te siinä istutte unelmoimassa? Hanna kivahti ja ääni oli kuin nahkaruoskan pamahdus.
- Et sä oo voinu vielä verkata, sanoin pelästyneenä ja pomppasin pystyyn niin, että Psyko hypähti taaksepäin.
- Mä olen. Saanko takkini, Hanna sanoi jäätävästi ja syöksähdin hakemaan niitä Arskan polvistuessa ottamaan pinteleitä pois. Sydämeni hakkasi sataaviittäkymppiä ja ajattelin, että Hanna ei takuulla ollut voinut käydä verryttelyalueella kuin kääntymässä. Aika ei voinut kadota tällä tavoin.

Saimme hänet uudemman kerran matkoihinsa ja syyllisyydentuntoisena ajoin Arskan tarkistamaan lähtölistoja. Kukaan ei hyötyisi siitä, ettei Hanna saisi oikeaa hevosta alleen oikeaan aikaan, ja vaikka hän olikin mahdoton akka, oli hän kuitenkin meidän mahdoton akkamme, jonka soin hakkaavan kaikki muut kilpailijat, kun Vesku ei kerran ollut täällä.
- Nyt tehdään töitä, sanoi Arskalle, joka veti kättä lippaan.
- Sä olet pomo, hän sanoi, ja se oli ehkä yllättävintä, mitä olin ikinä kuullut. Ei pahaa, silti.

Hanna sai kaksi voittoa ja Psykolla kakkossijan, joten hän oli varsin hyvällä tuulella, kun lähdimme kotiin. Niin minäkin olin. Arska ja minä olimme sopineet, että heti, kun olisimme saaneet hevoset hoidettua, hyppäisin hänen kyytiinsä ja häipyisimme. Kihisin ajatellessani Dannin naamaa, kun häipyisimme saman tien.

Talli oli kuitenkin tyhjillään ja tarhoja vilkaistessa saattoi päätellä, että Danni ja Tiira olivat ratsastamassa. Olifant ja Quesera puuttuivat. Hanna häipyi oman asuntonsa suuntaan sanoen tulevansa illemmalla siirtämään auton pois tallin edestä ja muistutti meitä siivoamaan sen.
- Totta kai, Arska sanoi.
Hevoset olivat ehtineet kuivahtaa matkan aikana, joten saimme ne vikkelästi ulos kavereiden seuraan ja autokin hoitui nopeasti.
- Mennään, Arska sanoi. Epäröin hetken käydäkö vaihtamassa vaatteet, mutta päätin jättää sen. Farkut ja virkapaita kelpaisivat ihan hyvin siivoukseenkin.
- Mennään, sanoin.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   26.12.09 19:41:06

mä oon jo tippunu et paljo Alissalla ja Arskalla on ikäeroa, ehkä mun täytyy lukasta aiempia pätkiä :D

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   26.12.09 20:58:41

Aijai, toinen puuttuva ännä jonka mä huomaan:
- Nyt tehdään töitä, sanoi Arskalle <- sanoin, kenties :)

Ihanaa luettavaa, lisää vaan. Jotenkin toi Hannan määritteleminen "meidän mahdottomaksi akaksemme" hymyilytti.

Lähettäjä: miiuska 
Päivämäärä:   26.12.09 21:15:15

I'm back in the game! Jossain vaihees kärsimättömyyttäni lukaisin Jessi&Vesku jutut loppuun sivuiltas. Vähä aikaa sitten onnekseni huomasin et tarina jatkuu, jei!
Eli siis, jatkoa <3

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   26.12.09 21:25:05

Flanelli, Arska tais olla 18, ja Alissa viistoista ja puol. Loppupeleissä ikäeroa siis vaan kolmisen vuotta.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   26.12.09 22:16:20

Kiitto Toi, niinpä puuttukin. Ja tervetuloa takaisin miiuskalle :D
------------

- Mitä jos me mentäskin vaan syömään, Arska sanoi, kun oli ajanut vähän aikaa ääneti. Olin jo ihmetellyt hänen hiljaisuuttaan ja miettinyt, oliko hän tullut katumapäälle minun suhteeni. Nyt tajusin, että minullakin oli nälkä. Tai en tuntenut sitä, mutta pakkohan minulla oli olla. En ollut syönyt sitten aamun.
- Mulla ei ole rahaa mukana, sanoin, harmissani siitä, etten sittenkin ollut käynyt vaihtamassa vaatteita. Silloin laukku ja kukkaro olisi varmaan tullut napattua mukaan.
- Mä voin lainata, Arska lupasi. – Tai siis. Mä voin tarjota, jos sä kerran haluat tulla siivoamaan mun luo.
- Ei sun tarvitse, sanoin punastuen. Se tuntui jotenkin epämääräiseltä. Väärältä. – Ja haluan mä.
- Mutta mä kuolen nälkään.
- Niin, totesin, kun hän ajoi hampurilaisravintolan eteen ja pysäytti. Nälästä pyörtyminen ei sentään ollut tavoitteeni, vaikka siitä ehkä olisikin saanut kehiteltyä jotain romanttista. – Mä maksan sulle takasin, toistin, kun olin syönyt.
- Katotaan sitä joskus, Arska sanoi epämääräisesti.

Hän teki vielä muutaman vaisun yrityksen yrittää saada minut muuttamaan mieleni siivoamisen suhteen.
- Onko sulla siellä joku misu odottamassa sua, jolle sä et halua esitellä mua? kysyin. Olisihan hänellä tietysti voinut olla, ja saanutkin – mikä minä olin sitä kieltämään?
- No ei ole. Nolottaa vaan päästää sua mun villakoirien kimppuun.
- Mä olen nähny ne jo, ja ellei siellä sitä isompia vihulaisia ole niin mä luulen pärjääväni niille, nauroin.
- Nää on kyllä hulluimmat treffit ikinä.
- Ei nää ole treffit. Tää on pelastuspartio Bernard ja Bianca.

Roskapussit olivat kadonneet eteisestä, mutta juuri muuta muutosta en asunnossa huomannut. Räväytin kaikki valot päälle nähdäkseni koko karmean totuuden.
- Kerää nää ja kaikki lattialla lojuvat vaatteet johonkin, sanoin päättäväisesti ja kiskaisin päällimmäisen lakanan sängystä. Viimeksi maailmassa halusin penkoa Arskan käytettyjä vaatteita. Ennemmin vaikka tiskaisin.

Arska oli puhunut totta, hänellä oli astianpesuainetta ja mäntysuopaa, ja kun en enää ollut muistanut lupaustani käydä lainaamassa Leenalta jotain, niillä piti pärjätä.
- Miten sä olet selvinnyt tähän asti? kysyin, kun kävi ilmi, ettei Arskalla ollut pölynimuria.
- En mä ole kauheesti tiputellut mitään lattialle, hän sanoi ja otti parvekkeen nurkasta harjan ja rikkalapion. – Nää on riittäny.

Meidän siivoamisemme ei olisi kelvannut Jessille tai Leena-mummille, se oli varmaa. Parannus entiseen oli kuitenkin huomattava, kun Arska oli saanut lakaistua ja pyyhittyä vanhalla T-paidallaan lattian ja minä olin siivonnut keittiön. Tosin lattia kiilteli vielä paikoin märkänä ja kylpyhuone suorastaan lainehti. Peili oli epämääräisen näköinen, sillä rätti jätti siihen merkillisiä raitoja, vaikka miten yritti pyyhkiä. Eteisessä oli rivissä pyykkikasseja, pussillinen tyhjiä tölkkejä kauppaan vietäväksi ja roskapussi, vähemmän haiseva tällä kertaa.
- Missä sä peset pyykkisi? kysyin sysäten pyykkipusseja, mutta ennen kuin Arska ehti vastata, puhelimeni soi. Danni. Ihmettelin, että hän soitti nyt vasta. – Moi.
- Sä kuulostat hengästyneeltä. Missä sä olet?
- Arskalla, sanoin, ihan kuin hän ei sitä olisi osannut arvata. Arskan auto puuttui ja minun moponi ei.
- Ooh… mä vähän mietinkin… en mä häiritse enempää!
- Et sä häiritse, nauroin. – Me vaan siivottiin.
- Joo joo!
- Oikeesti. Sä voisit oikeastaan siivota meidän huoneen. Mä en aio koskea rättiin ihan hetkeen.
- Äh, enkä. Hannan siivooja hoitaa sen.

Se oli totta, Hannan siivooja siivosi Hannan talon lisäksi tallin oleskeluhuoneen, tosin vain joka toinen viikko. Hänelle sopi kuulemma loistavasti imuroida meidän makuuhuoneemme samalla. Kuka siitä olisi voinut kieltäytyä? Dannin kiherrys joka tapauksessa katosi vikkelästi puhelimestani ja kun katsoin, oli hän katkaissut puhelun.
- Mitäs seuraavaksi? Arska kysyi, muttei kovinkaan innokkaasti. Minunkin siivoushaluni katosivat saman tien.
- Mä olin ajatellu ikkunoiden pesua, mutta ei mua oikeasti enää huvita, sanoin vastahakoisesti.
- No ei enää tänään. Iltahan nyt jo on. Mennään parvekkeelle vähän tuulettumaan. Haluatko sä jotain juotavaa?
- Haluan totisesti, sanoin hartaasti. Olin juonut vettä hanasta useita kertoja, kun oli tuntunut, että pöly tukki kurkkuni, mutta nyt kaipasin jotain ihan nestehukkaan.

Alkoi tosiaan olla ilta. Arska toi purkillisen tuoremehua ja kaksi vasta tiskaamaani lasia ja istuimme parvekkeella mehua siemaillen ja katsellen merta, joka näkyi muutamana sinisenä ja välkehtivänä läikkänä puiden ja talojen väleistä. Ilta-aurinko ei paistanut tälle parvekkeelle ollenkaan, mutta juuri nyt se ei haitannut. Minulla oli kuuma ilmankin.
- Jäätkö sä nyt yöksi? Arska kysyi viattomasti ja vilkaisin häntä sivusilmällä.
- Ei, en tosiaankaan. Mä haluan kotiin ja suihkuun.
- Voit sä käydä suihkussa täälläkin, hän ehdotti.
- Ja laittaisin sitten nää samat saastaset vaatteet? Ei tuu kauppoja.
- No mutta koska me sitten taas nähdään?
- Huomenna töissä, luulisin, virnistin ja muistin samassa, etten ollut ratsastanut Miaa tänään. Se olisi huomenna säpsy ja leikkisi unohtaneensa kaiken, mitä osasi, mutta ehkä minä kestäisin sen. Ehkä tämä oli ollut sen arvoista. – Kai sä viet mut?
- Miten sä sinne muuten pääsisit? Arska kysyi ja nousi niin, että tuoli kolahti. – Mennään.

Hänen äkkinäisyytensä sai minut varuilleni. Uumoilin, ettei hän ollut pitänyt vastauksestani. Asiaa ei kuitenkaan voinut auttaa. En voinut mitenkään kuvitella itseäni hipsimässä alastomana hänen kylpyhuoneessaan – pestyssäkään – tai nukkumassa sen paremmin sängynpuolikkaalla kuin sohvallakaan. Koko matkalla hän ei sanonut viittä lausetta, joten ristin käteni suojaksi rinnuksille ja olin yhtä hiljaa itsekin. En aikonut kysyä, oliko hän suuttunut minulle, kun en halunnut jäädä, enkä aikonut olla kuin en olisi huomannut mitään.
- Hyvää yötä sitten, Arska sanoi pysäytettyään autonsa tallipihalle. Danni oli parhaillaan ottamassa hevosia sisälle ja näin hänen heittävän uteliaita silmäyksiä auton suuntaan.
- Hyvää yötä, sanoin. Viivyttelisin hetken antaakseni hänelle tilaisuuden suudella minua. Pari sekuntia korkeintaan, ehkä viisi, ajattelin, mutta ei hän tarvinnut kuin yhden. Sain suukon, mikä oli helpotus. Ei hän ollutkaan ainakaan kauhean vihainen.

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   27.12.09 00:30:31

Kiitos ikäselvennyksestä^^

Hei niillähän on ikäeroa arvioiden mukaa sitte siis saman verran ku Jessillä ja Veskulla, siistiä :D *maalailee mielikuvissaan kaikkea mahdollista*

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   27.12.09 02:26:36

Alissa ja Arska ovat kyllä ihana pari :) Alan jo elätellä toiveita et ne on yhdessä loppuun asti ;). Dannille vaan pitäis saada joku yhtä räväkkä jätkä joka pistäis sen kuriin ja Jessin ja Veskun asiat kuntoon :P. Mutta näitä Alissan pätkiä on kyllä erityisen ihana lukea!

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   27.12.09 11:07:15

Joo, mäkin tykkään lukea mielummin Alissaa, kuin Dannia. Danni on liian ahdistava ja rimpuileva mun tänhetkiseen elämäntilanteeseen. Tasainen Alissa on helpompaa luettavaa .D

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   27.12.09 12:15:07

Alissaa on kyllä ihana lukea :) Mutta mä tykkäsin Dannistakin, ei sen puoleen.

Luettavaa?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.12.09 12:33:38

Kummassakin on kai puolensa
-----------
13. Rannalla

- Oletteko te yhdessä? kyseli Danni tauotta seuraavina päivinä ja minä vastasin joka kerran samalla tavalla:
- Ei me olla puhuttu siitä.
- No miksi ihmeessä te ette voi puhua siitä?
- Miksi meidän pitäisi?
- Te pussailette salaa ovien takana. Eikö se ole seurustelua?

Kohautin olkapäitäni. Minusta se melkein oli, mutta en ollut varma siitä, oliko Arska sitä mieltä. Virallinen seurustelu kuitenkin vaati mielestäni myös sanallisen sitoumuksen eikä pelkkää kuhertelua, mutta minä en voinut ottaa asiaa puheeksi. Arska oli sen verran vanhempi, että pelkäsin taas kerran vaikuttavani koulutytöltä, jos menisin tiukkaamaan vastausta siihen, miten hän näki suhteemme. Oli ihan turha korostaa ikäeroamme ja tarkalleen ottaen, oliko sillä väliä? Tämä nyt oli parhaimmillaankin vain kesäromanssi. Palaisin kotiin ja menisin lukioon kuuden viikon kuluttua ja Arska jäisi tänne ja se siitä. Yritin ottaa homman asiallisesti.
- Mä kysyn siltä huomenna, jos mennään rannalle, Danni lupasi.
- Ja sen jos teet niin mä kuristan sut. Kuoliaaksi asti.

Päivistä oli tullut niin kuumia, että Hanna ja Maria olivat siirtäneet ratsastamisen iltapäiväheinien jälkeen, jolloin oli viileämpää, ja he ratsastivat ulkona, sillä maneesin lämpötila ei laskenut alle kolmenkymmenen mihinkään aikaan vuorokaudesta. Me yritimme liikuttaa mitä liikutettavaa oli heti aamusta tai jouduimme menemään metsään, missä oli varjoisaa. Daisy ja Mia vaikuttivat ihan tyytyväisiltä pelkkiin maastoretkiin, mutta se ei ollut parasta mahdollista liikuntaa, jos aioimme kisatakin sinä kesänä. Estekisoihin hankkiutuminen vaikutti edelleen hyvin hankalalta, mutta Hanna oli luvannut mahduttaa meidän hevosemme autoon seuraavana viikonloppuna, kun hän oli menossa nuorten kanssa. Ajatuskin tavoitteellisesta valmentautumisesta keskipäivän helteessä sai läähättämään, joten ratsastimme kentällä heti aamulla ja olimme valmiita hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Siten meillä oli kauheasti aikaa päivällä, ja keksimme lähteä kuluttamaan sen ajan uimarannalle. Tallipihallakin saattoi ottaa aurinkoa, tai tallin takana, sillä Hanna oli ajanut meidät huut hemmettiin julkisivun puolelta, mutta ranta oli aina ranta. Varmuuden vuoksi olin kysynyt luvan.

- Kunhan hevoset saa ruokansa ajallaan eikä hommat jää tekemättä, Hanna oli luvannut, mutten voinut väittää pitäväni epäluuloisesta ilmeestä hänen kasvoillaan.
- Kaikki on hoitunu tähänkin asti, eikö vaan? kysyin hiukan kireästi.
- Onko kisahuovat ja pintelit pesty? hän kysyi vastaamatta ja kerrankin sattuma antoi täyspotin. Rehuhuoneessa seisova pesukone alkoi juuri lingota ja osoitin ylväästi sinnepäin sanomatta sanaakaan. Hannan toinen suupieli nyki muutaman kerran.
- Tiedätkö, sä muistutat vähän Jessiä, kun se oli nuori. Tai miksikäs se nyt olisi muuttunut, samanlainen se on edelleenkin.
- Ai, sanoin tietämättä, oliko se kehu ja välittämättä paljastaa, ettei siellä koneessa mitään kisakamoja ollut vaan Arskan lakanat.

Me joka tapauksessa lähdimme rannalle seuraavana päivänä, joka oli keskiviikko. Tiira oli tulossa iltatalliin, mutta Arska tuli aamulla seuraksemme ratsastamaan ja siivoamaan karsinat. Työvuorot olivat menneet vähän sekaisin, kun hevosten kuntoon laittaminen Hannalle ja Marialle oli mennyt iltatyöläisen niskoille. Toisaalta iltavuorolaisen ei sitten tarvinnut haaveillakaan ehtiä ratsastavansa, mikä kävi työstä sekin, kun sitä tarpeeksi teki. Tai niin Tiira ja Arska väittivät. Itse en ollut vielä huomannut.
- No niin, hop kyytiin, Arska sanoi, kun hevoset ja talli oli hoidettu.
- Hei stop hei. Kuka tulee antamaan päiväheinät? kysyin.
- Mä voin tulla, mä otan mopon, sanoi Danni, joka oli ollut jo käsi ovenkahvassa. Hän vilkutteli minulle silmää niin, että pelkäsin jo ripsien tippuvan. Tarjous oli kuitenkin yllättävän jalo tullakseen häneltä.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   27.12.09 13:21:56

Tai sitten Dannin pään vois laittaa sekasin ja joku tyttö vois iskeä sen =)

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   27.12.09 14:58:18

Me joka tapauksessa lähdimme rannalle seuraavana päivänä, joka oli keskiviikko. Mä en voi sille mitään, mutta jotenkin toi virke kuulostaa vähän omituiselta.

Lähettäjä: jei 
Päivämäärä:   27.12.09 15:27:07

mukavia pätkiä =) nyt päivällistä! vai onko se lounasta`?XDD

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   27.12.09 15:29:08

Dannin pitäis kyllä saada kanssa mies, tai sitten sen pitäis ottaa Ossi takasin :D

Lisää lisää, mä jään kertakerralta enemmän koukkuun tähän!

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   27.12.09 16:40:24

Ei Ossia, Ossi vaikuttaa jotenki liian nyhveröltä :D

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   27.12.09 16:47:41

Jatkoa, kun mäkin pitkästä aikaa pääsin lukemaan? :D

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   27.12.09 16:49:18

Nii no se on kyllä totta, Dannihan pompottaa sitä mennen tullen! Leksa ja Danni olis ollu kiva pari, Leksa olis ehkä sopivan räväkkä Dannille, tai sit joku hevosjätkä joka pistäis sen ojennukseen :D

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   27.12.09 17:19:25

Ruokaa!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.12.09 17:43:27

Nääntyvät lapsipoloiset :D
------------
Auringonotto ei ollut koskaan ollut minusta oikein järkevää ajanvietettä, mutta tällaisena päivänä, kun oli todella kuuma ja välillä pääsi aina veteen, se oli upeaa. Tai sitten se johtui siitä jännityksestä, mikä syntyi siitä, että lojuimme Arskan kanssa niin lähekkäin ja niin vähissä vaatteissa. Hän oli kyllä käynyt täällä ennenkin, sen näki tasaisesta, joskin vaaleasta väristä hänen ihossaan. Hän ei varmaan mitenkään ruskettuisi kauhean tummaksi, mutta tuo kullanvärinen sävy oli kaunis.

Olimme maanneet auringon armoilla tuskin tuntia, kun Danni alkoi kiskoa vaatteita päälleen.
- Mä meen ruokkimaan ne elikot. Tuonko mä jotain tullessani?
- Jäätelöä, toivoin.
- Limsaa, sanoi Arska.
- Siideriä.
- Viskiä.
- Radio.
- Televisio ja aurinkovarjo.
Danni katseli meitä, ensin toista ja sitten toista.
- Mä tuon tupakkaa ja kortsuja. Vai joko teillä on?
- No ei! kiljaisin ja käännyin vatsalleni.
- Selvä, Danni nauroi ja tipautti rutistuneen askin eteeni. Hän tiesi ihan hyvin, etten polttanut muulloin kuin erityistilanteissa, joten se oli turvallista jättää siihen. Ei hänen itsensäkään ollut helppo mopoa ajaessa tupakoida.

- Ei se saa mistään tupakkaa, Arska sanoi ja romahti takaisin mahalleen.
- Tiira toi sille pari askia viime viikolla, paljastin. Vaikka ei kai se kummoinenkaan salaisuus ollut, oli Arskakin tuonut kuohuviinipullon sen tilalle, jonka olimme juoneet juhannuksena. Mutta sitten lankesi kiusallinen hiljaisuus ja minun piti kysyä kysymys, jonka olin valmistellut pattitilanteiden varalta. Tämä oli jonkinlainen pattitilanne kyllä. Yleensä me emme jutelleet yhtä paljon kuin mitä suutelimme, mutta en voinut kuvitella pussailevani ketään uimarannalla kymmenten ihmisten nähden ja oli siis pakko puhua.

- Miksi sä olet Hannalla hevosenhoitajana?
- Koska mä aion ratsuttajaksi, Arska sanoi ja painoi päänsä käsivarsiensa varaan niin, että kasvomme olivat ihan lähekkäin. – Mä hommaan työkokemusta ennen syksyä.
- Oletko sä lähdössä opiskelemaan?
- Olen, mä pääsin Ypäjälle.
- Oh, sanoin. Olin tietysti miettinyt mahdollisia vaihtoehtoja pääni puhki, mutta jotenkin kaikki hevoskoulut olivat ainakin mielessäni täynnä tyttöjä. Vaikka tietysti kaikkien ratsastavien miestenkin piti tulla jostain. Vesku ei kylläkään ollut käynyt mitään hevoskoulua. Hän sanoi oppineensa Hannan luona kaiken, mitä hevosista tiesi.
- Ja just täällä mä olen, koska mun isä ja Hanna on tunteneet toisensa joskus vuosikymmeniä sitten. Onko sulla mitään käsitystä siitä, minkä ikäinen se on?

- Hanna? Mulla on ihan tarkka käsitys, ilmoitin tirskahtaen. Ei meidän perheessämme ikä mikään salaisuus ollut ja Jerryn kummitätinä Hanna oli melkein perhettä. Toisin oli Emmalla, joka ei kuulemma tiennyt vanhempiensa ikää. Nämä olivat sanoneet, ettei se kuulunut lapsille.
- Mun isä väittää, että se on kolmenkymmenenkahdeksan, mutta mun matikkapääni pistää hanttiin siinä kohden, että se olisi muka joskus tehnyt töitä teini-ikäselle, Arska sanoi ja rypisti kulmakarvojaan mietteliäästi.
- Onko sun isä tehnyt Hannalle töitä? innostuin ja nousin istumaan. – Niin munkin. Tai siis ei mun isä, mutta Dannin. Vesku.
- Veskupa tosiaan. Se saattaa tietää mun faijan, Arska sanoi. – Miten vanha Hanna sitten oikeen on?
Naisten välinen solidaarisuus nosti päänsä esiin ajatusteni järvestä ja sanoin arvoituksellisesti:
- Se ei ole vielä viittäkymmentä. Mutta yli neljäkymmentä.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   27.12.09 18:50:52

Hoo, mielikuvitus laukkaa! Arska on saleen joku Villen salainen lehtolapsi x)

Ja niin siis piti sanoa et a) mulle osu silmään kans toi keskiviikkolause ja b) Dannia on hankala lukea kun mulla ei (nyt) riitä jaksaminen saati sympatia yhellekään dramaqueen-teinille. Ja tosiaan ei sille Ossia, kert se ei o mies. Pojat on tylsii, heitä niitä kivillä.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   27.12.09 18:56:29

Tää on varmana sen poika, ku Vesku meni tallille ja sitten se sai lähteä, kun sukkamustaili Hannasta ja Vesku sit sai sen pedinlämmittäjän paikan.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   27.12.09 19:07:14

Ai joo, niin voi muuten ollakin! Oskariko sen nimi oli?

Lähettäjä: flanelli 
Päivämäärä:   27.12.09 19:36:59

:D heh, mitä spekulointia! Saisko alkuiltapalaa sennnusein?

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   27.12.09 19:38:48

no mä mietin kans iltapalaa kert leipä oli homeessa ja nakkisuklaayhdistelmä ei ollut hyvää .D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.12.09 19:48:26

Kokeilitko sä tosiaan nakkeja suklaassa? :D
-----------
- Mikä susta sitten tulee isona? Arska kysyi, kun olimme yrittäneet vähäisten tietojemme perusteella päätellä, olivatko Vesku ja hänen isänsä tunteneet toisiaan. Itse en ainakaan ollut koskaan kuullut Veskun mainitsevan mitään Arskan isästä, jolla oli kuulemma ratsastuskoulu rannikolla. Minulle nimi oli etäisesti tuttu, mutta olinhan jossain vaiheessa, ei kovinkaan kauan sitten, elänyt läpi sen vaiheen, jossa Hevoshullut luettiin läpi leiri-ilmoituksia myöten.
- Mä olen ajatellut, että mustakin tulisi ratsuttaja, tunnustin. Samassa se tuntui maailman typerimmältä asialta. Jessi ja Vesku olivat aina painottaneet sitä, että meidän pitäisi hankkia oikea ammatti, mikäli vaan mitenkään pystyisimme. Minä en tiennyt, olivatko he itse kovinkaan loistavia esimerkkejä siinä suhteessa yrittäessään venyä sekä töihinsä että hevosiin, ja kun meitä lapsiakin oli kasvatettavina. Enemmän minua kuitenkin harmitti ajatus, että Arska saattoi kuvitella minun matkivan häntä. Sen takia kiirehdin selittämään. – Mä sain pääsiäisenä ratsastaa Roisella ja se meni Hannan mukaan hyvin. Ja viime kesänä mä autoin Jessiä sen varsan kanssa – ja ehdin mä vähän olla avuksi tänä keväänäkin, ennen kuin me lähdettiin tänne. Hanna liisasi meille yhden kolmevuotiaan. Mä tykkään nuorista hevosista.
- Niin minäkin, Arska sanoi innoissaan ja nousi hänkin istumaan.
- Mutta vanhukset on kyllä sitä mieltä, että musta pitää tulla jotain muutakin, ehätin sanomaan.
- Mun ei. Mua kuulemma tarvitaan jatkamaan yritystä. Mun pikkuveli vihaa hevosia. Mutta ne haluaa, että musta tulis ratsastuksenopettaja eikä ratsuttaja. Vaikka mitä siitä, ei niillä koulutuksilla niin kauheasti eroa ole.

Painoin käteni poskiini ja mietin ensimmäistä kertaa, mitä tapahtuisi Mustaojalle Veskun ja Jessin jälkeen? Minä en olisi jakamassa sitä. Minä en ollut heidän perillisensä. En kyllä nähnyt Danniakaan ratsutilan emäntänä. Ehkä se meillä olisi Jerry, joka olisi seuraava isäntä, ja niinhän sen tietysti vanhojen sääntöjen mukaan piti mennäkin. Perheen vanhin poika. Minua ei olisi haitannut ruveta pyörittämään ratsutilaa ja siittolaa, mutta enhän ollut perhettä.
- Entä sinä? Miksi sä olet täällä? Eikö teillä riittänyt kotona hommia? Arska kysyi.
- Oishan siellä varmaan riittänyt, mutta me ollaan täällä, koska Danni… suljin suuni kesken kaiken. Asia pitäisi muotoilla niin, etten kuulostaisi kakaralta. – Hanna oli jossain vaiheessa väittäny osaavansa kasvattaa meitä paremmin niin, että kai sille piti antaa tilaisuus todistaa se.
- Kasvattaa? Arska nauroi ja totesin, ettei se sanavalinta ollut tainnut olla yhtään parempi.
- No kai me ollaan vaan oppimassa vastuuntuntoa tai jotain. En mä voi sille mitään, että me ollaan synnytty niin myöhään. Me vanhennutaan koko ajan!
- Sä puhut melkein enemmän ”meistä” kuin ”minusta”, Arska huomautti. – Te taidatte olla aika läheisiä.
- Ei niin läheisiä, sanoin ja vastoin aiempia päätöksiäni kurotuin antamaan hänelle suukon. Halusin vaihtaa puheenaihetta.
- Mennään uimaan, hän ehdotti.
- Voidaanko me mennä yhtaikaa, ennen kuin Danni tulee? Jos joku varastaa meidän vaatteet?
- Täälläkö, Arska naurahti.
- Ja autonavaimet!
- Niin, ne… Käy sä, jos sulla on kuuma!
Niin ritarilliseen tarjoukseen piti tarttua. Voisimmehan mennä yhdessä, kun Danni tulisi.

Juhannuksena oli jäänyt jotain kesken. Me olimme jättäneet Juulin ja muut tytöt kuin nallit kalliolle, ilman selityksen sanaa, kun Danni oli löytänyt Arskan ja Niklaksen. Minulla oli ollut siitä seuraavana päivänä hirveän huono omatunto, ja olin yrittänyt soittaa Juulille, mutta hän ei ollut vastannut. Olin yrittänyt vielä parina seuraavana päivänä tuloksetta, mutta sitten olin päätellyt, että hän oli suuttunut niin kovin, ettei enää halunnut olla missään tekemisissä kanssani. Minä olin pahoillani siitä, sillä en olisi halunnut jättää itsestäni niin negatiivista mielikuvaa, mutta ei se minun maailmaani kauheasti järisyttänyt.

Nyt kävelin suoraan vastaan Juulia ja Lauraa.
- Hei! sanoin ja he hidastivat hetkeksi, mutta oli aika korventavaa nähdä, miten hymy katosi heidän kasvoiltaan.
- Hei, sanoi Juuli koleasti kuin haudan takaa ja oli jatkamassa matkaa.
- Sori siitä viimekertaisesta, sanoin kiireesti ja tartuin häntä käsivarresta. – Me löydettiin tuttuja…
- Mä luulin, ettei teillä ole tuttuja täällä. Miksi me muka muuten oltais suostuttu ottamaan teidät mukaan? Juuli sanoi nyrpeästi.
- Ei meillä olekaan, paitsi työkaverit…
- Päästä irti.

Päästin, tietenkin, ja katsoin, miten he purjehtivat tiehensä. Minua ei enää kauheasti huvittanut mennä uimaan, mutta menin kuitenkin, kun kerran olin aikonut. Tosin kastauduin vain nopeasti, sillä en oikein pitänyt suolaisesta merivedestä, ja pidin katseeni tytöissä, jotka näkyivät asettuneen vähän matkan päähän siitä, missä me olimme. Rannalla vaan oli niin paljon väkeä, etten ollut huomannut heitä aikaisemmin – tuskin olisin huomannut, vaikka olisin muistanut heidän olemassaolonsa, mitä en ollut tehnyt. Päätin unohtaa sen uudemman kerran, vaikka omatunto korvensi edelleen, ja vaikka olin pitänyt Maldasta ja näin hänen pitkän hahmonsa.
- Sun vuoro mennä, sanoin Arskalle ja romahdin pyyhkeelleni antaakseni auringon kuivattaa ihoni. Dannikin oli tullut takaisin sinä lyhyenä hetkenä, jonka olin ollut poissa.

- Mikä sun naamasi on venyttänyt? hän kysyi minulta.
- Juuli ja muut on tuolla. Niiden naamat meni norsunvituralle, kun ne mut näki.
- Ai! Danni sanoi melkeinpä ilahtuen ja kurkotti kaulaansa heitä etsien. – Mäpä menenkin juttelemaan niiden kanssa!
- Sähän inhosit niitä alun perinkin.
- No mutta täytyyhän mulla olla jotain tekemistä täällä, että tekin saatte joskus olla kahden kesken! hän sanoi ja vilkutti silmäänsä. Ripeästi hän heitti ylimääräiset vaatteet pois ja lähti auringonottajia väistellen tyttöjen suuntaan. Tiesin, ettei kyse ollut ainoastaan seuran kaipuusta. Danni rakasti haasteita. Hän huvittaisi itseään pitkän aikaa hieromalla rauhaa Juulin ja muiden kanssa, etenkin, kun oli ensin ollut heille niin nuiva. Mitä sitten tapahtuisi, kun hänet, tai ehkä jopa meidät, olisi taas hyväksytty, ei voinut kuin arvailla. He saattaisivat lakata kiinnostamasta Dannia kokonaan ja hän heittäisi heidät sivuun. Tai ehkei hän olisi niin kovasydäminen sentään.

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   27.12.09 20:40:45

En, mut söin eka pari nakkii ja suklaata perään. Oli tarpeeks pahaa niinkin .D

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   27.12.09 21:49:58

tulisko vielä yksi iltapala, mulla on taas nälkä :P

Lähettäjä: maukka. 
Päivämäärä:   27.12.09 21:50:41

oon ollut kaks pvää ilman alissaa, dannia ym. ja nyt kun luin noi pätkät, niin tykkäsin todella!

Tahtoo lisää ^^

Dannille kans joku kesäheila tai sit ihan vakituinen heila. ;) Ja Arska ja Alissa yhteen! :D

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   27.12.09 22:54:45

Miksi mä luin että Ramona pyys tuolla ruoan sijasta ruoskaa >__< Mä alan kai olla väsynyt, mutta mun on pakko sanoa että lisää olisi kiva lukea. Tekisi hyvää tässä loppumattoman piirrosurakan keskeyttäjänä...

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   27.12.09 22:58:25

Kannatan maukkaa, arska ja alissa pysyväksi pariksi ja Dannille mies :D

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   27.12.09 23:00:44

Toi, en oikein usko että Sennnu pystyy roskaa toimittamaan, vaikka miten kauniisti pyytäisi (tai käskisi)... :D Ainakaan sen perusteel mitä olen lukenu. ;)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   27.12.09 23:08:59

Anna mulle piiiiskaaaa...
---------
14. Arskan kanssa

Hanna halusi nähdä, miten ratsastimme, sillä hän sanoi ottavansa hevosemme kyytiin vain, jos emme häpäisisi häntä.
- Oikeesti, jos se kieltäytyykin ottamasta meitä niin mä karkaan, sanoi Danni tuohtuneena. – Meillä on ollu jo yli kuukauden tauko kisaamisessa.
Se oli tosiaan vähän huolestuttavaa minunkin mielestäni, joskaan ei niin huolestuttavaa, kuin jos olisimme vielä ratsastaneet poneilla ja olisi ollut viimeinen ponikesämme. Ehkä meitä ei siinä tapauksessa olisi lähetettykään maanpakoon vaan sen sijaan kotiin olisi hankittu toinen traikku, jotta olisimme päässeet kisaamaan täysillä. Danni rypisti kulmakarvojaan huolestuttavasti, kun esitin huomioni hänelle.
- Ne pirulaiset. Ne teki tän tahallaan, ettei joutuisi panostamaan meihin, hän puuskahti.
- Lähetti meidät tänne? Eiköhän se ollu sun aikaansaannoksesi, sanoin kuivasti.
- Ei kun koko juttu, siitä alkaen, että pikkulikat sai periä meidän ponit, vaikkei me oltu niille vielä isoja. Pitkän tähtäimen suunnitelma.
- Sä taidat olla vähän vainoharhainen, ilmoitin ja tutkin tarkasti hänen ilmettään, toivoen löytäväni jonkin merkin siitä, että hän vitsaili.

Katsastus meni kuitenkin ihan hyvin. Hanna ei suorastaan vuodattanut ylistystä, mutta nyökkäili sentään suopeasti muutamaan otteeseen.
- Arskako tulee mukaan myös? hän kysyi sanottuaan, että voisimme ruveta jäähdyttelemään tammoja ja katsoi minua niin kiinteästi, että melkein punastuin.
- Joo, niin kai, mutisin.
- Kai se tietää... tai ei mitään.
Ei ollut Hannan tapaista niellä sanojaan tuolla tavoin, joten katsoin häntä uteliaana. Hän ei mitenkään voinut tietää Arskasta ja minusta, jos nyt oli mitään tiedettävääkään. Olimme olleet hyvin varovaisia, kun hän oli ollut lähistöllä.

Kisa-aamu valkeni harmaana ja ensimmäistä kertaa minulla oli pinna tiukalla ja tarkistin tavaroita yhtä monesti kuin Hanna pahimmillaan. Tiuskin Arskalle ja Dannille ja olisin tiuskinut vaikka itse Hannallekin, jos hän vaan olisi uskaltanut napista jostain jonninjoutavasta. Onneksi hänellä oli hyvä aamu. Jälkeenpäin saatoin hyvin kuvitella, miten hän olisi pistänyt minut takaisin paikoilleni muutamalla osuvalla sanalla.
- Te saatte mennä taakse, mä en katsele sua koko matkaa, ilmoitti Danni, kun lähdön hetki tuli ja työnsi minut livingiin. – Muista, että se on sakkolihaa, hän suhahti kuuluvasti Arskalle.
- Danni perhana, aloitin, mutta hän läimäytti oven kiinni Arskan perässä ja istuin tuohtuneena sängylle. Kisajännitys alkoi vaihtua toisenlaiseen jännitykseen, kun hän istui viereeni ja moottori jyrähti käyntiin. Ehkä Hanna oli ollut jo autossa eikä ollut kuullut sitä, ajattelin ja tulin paremmalle tuulelle.

Arska ei vetänytkään minua syliinsä, niin kuin olin odottanut, vaan istui peukaloitaan pyöritellen ja niitä tuijottaen, kuin ne olisivat esittäneet hänelle nukketeatteria. Minä olin jo tarttumassa häntä kaulasta, mutta tuo mykkyys ei rohkaissut mihinkään muuhun kuin vetäytymään yhtä mykäksi mytyksi vastakkaiseen nurkkaan.
- Mikä sua vaivaa? kysyin lopulta, kun poika vilkaisi minua sivusilmällä.
- Miten niin?
- Sä olet kyllästynyt muhun, syytin. Olipa loistava alku kisapäivälle. Unohtaisin radan, kun murehtisin Arskaa.
- En!
Innokas lause loppui lyhyeen.
- Vaan? kysyin kehottavasti vähän ajan kuluttua. Arska näytti siltä, ettei aikonut ensin sanoa mitään, mutta lopulta hän puuskahti:
- Hanna piti mulle puhuttelun.
- Mitä se sanoi? kysyin ihastuneena ja helpottuneena. Tunsin olevani romanttisen romaanin sankaritar. Sain maanitella vähän aikaa, ennen kuin Arska suostui kertomaan. Hanna oli kuulemma vain käskenyt hänen pitää näppinsä erossa minusta; sanonut, että Vesku ja Jessi murhaisivat hänet omin käsin, jos täällä masinoitaisiin teiniraskauksia.

- Siitä sun ei tarvitse huolehtia, sanoin helpottuneena ja kömmin lähemmäksi.
- Eikö? Arska kysyi silmin nähden ilahtuen ja seuraavaksi huomasin, että minut oli kellistetty selälleni. Arska makasi puoliksi päälläni kyynärpäihinsä nojaten ja alkoi suukotella minua. Minusta hän oli aika hyvä siinä hommassa, sain kevyenkevyitä suukkoja, jotka melkein kutittivat ja jotka saivat oloni ennen pitkää levottomaksi.

Olin pukenut kisapaidan valmiiksi, toivoen, etten saisi siihen ennen rataani kuolatahroja mihinkään sellaiseen paikkaan, joka ei jäisi takin alle piiloon ja Arska siirtyi aukomaan sen nappeja. Tartuin automaattisesti ensin hänen käteensä estääkseni häntä – tähän asti olimme vain pussailleet ja halailleet. Vaatteiden alle pyrkiminen oli jotain ihan uutta. Sitten päästin kuitenkin otteeni. Minun oli parasta pitää mielessäni, että Arska tosiaan oli ne kolme vuotta minua vanhempi. Kauanko hänelle muka kädestä pitäminen riittäisi? Eikä tämä vielä horjuttanut minun periaatteitani. Ne tulisivat vastaan vasta vähän myöhemmin.
- Mun pitäisi ehkä mieluumminkin muistella rataani, sanoin, ja tukistin häntä hellästi, kun hän alkoi pyrkiä rintsikoidenikin alle. Ne olivat urheilumallia ja varsin hyvä vastus.
- Muistele ihan vaan rauhassa, hän sanoi auliisti.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   27.12.09 23:25:56

Nuorta rakkautta :) Voi kun joku pyrkis munkin rintsikoiden alle...

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   28.12.09 00:23:36

Ramona, en mä roskasta puhunutkaan :)

Oivoi. Kyllä tää piirtämisen voittaa :D Alkaa meinaan maistua puulta ton kynän liikuttaminen. Piristi tää pätkä, lisää saa aina laittaa.

Lähettäjä: jei 
Päivämäärä:   28.12.09 00:24:20

ooi, vieläkö sennnu ois hereillä? XD yöpalaa?

Lähettäjä: a_des 
Päivämäärä:   28.12.09 09:20:24

huomenta.

Lähettäjä: Kyu 
Päivämäärä:   28.12.09 10:53:35

Vai meinaa Arska lähennellä, tämähän meni kiinnostavaksi >:3 Aamupalaa kaipailtaisiin?

Lähettäjä: Ramona 
Päivämäärä:   28.12.09 11:13:58

Toi, tiedän. :)

Jotakin palaa voisi kyl tosiaan nytkin maistella. :P

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.12.09 12:17:53

Meillä ei kuitenkaan ollut kovin pitkä matka tänään ja tajutessani, että Hanna alkoi hidastaa ja auto kääntyillä, työnsin Arskan pois.
- Alissa kuule, koska sä oikein tulet mun luokse yöksi? hän kysyi huokaisten, kun nousin istumaan ja aloin napittaa paitaani.
- Mä en ole sellanen tyttö, sanoin arvokkaasti.
- Tietystikään et ole. Mutta kai sä voisit silti tulla.
- Mä tarkotin sitä ihan tosissani. Tai siis, voin mä tulla, mutta mä olen päättänyt, etten mä harrasta seksiä ennen kuin olen naimisissa, sanoin. Oli varmasti parasta selvittää se asia tässä vaiheessa.

- Siis hä? Arska kysyi leuka loksahtaen auki. Sitten hän alkoi nauraa. – Sä huijaat.
- En. Sitä varten mä sanoin, ettei sun tarvitse huolehtia teiniraskauksista. Tuskin mä menen naimisiin ennen kuin vähän vanhempana kuin teini-ikäisenä.
- Mä luulin, että sä tarkotit, että sä syöt pillereitä.
- Sori, sanoin. Tietysti oli riskipeliä mennä sanomaan tuollaista tässä vaiheessa, mutta kiusallisempaa se olisi ollut myöhemmin. Jos Arska ei pystyisi nielemään sitä niin voi voi. Se olisi surullista, mutta koko ajan surullisemmaksi se vain muuttuisi, kun kiintyisin häneen enemmän.
- Mutta miksi? Oletko sä joku uskovainen vai? hän kysyi samalla, kun auto tuntui pysähtyvän.
- En tosiaankaan, nauroin. – Mä en vaan aio. Mä haluan olla viisas ja aikuinen siinä vaiheessa. Ja tosissani.
- Ja etkö sä nyt ole tosissasi?
- Voin ollakin. Mä en tiedä vielä, sanoin ja vilkaisin häntä ripsieni alta. Flirttailevasti, pakko myöntää, mutta tilanne tuntui vaativan sitä ja pidin siitä, miten tunsin hallitsevani tilannetta. Arska voisi vähän mietittyään päättää, ettei hän halunnut tuhlata aikaansa minuun, joten se ei ehkä olisi pitkäaikainen ilo.
- No niin, oletteko te pukeissa, voiko oven avata? huusi Danni ja avasi jo. Hän näytti hiukan pettyneeltä, kun ei nähnytkään mitään epäilyttävää. – Haiseeko täällä hapansilakka?
- Haise keskenäs, puuskahdin ja nousin sängyltä.

Me olimme menossa ratsastamaan helpon aan ja Hanna samoin Unton ja Turmiksen kanssa. Se tiesi aika hektistä valmistautumista, kun kaikki olimme menossa radalle lähes peräkkäin, mutta meillä oli jo rutiinia selvitä siitä kunnialla. Vuorotellen kävimme Dannin kanssa livingissä vaihtamassa kisahousut ja –saappaat, kun olimme satuloineet hevosemme. Minua ei jännittänyt enää, siis kilpaileminen. Arska vähän jännitti, mutta hänellä oli sen verran kiire Hannan kahden hevosen kanssa, ettei hän olisi ehtinyt kanssani jutella, vaikka olisi halunnutkin. Kunhan Hanna oli noussut Turmiksen selkään, hän kuitenkin kääntyi minun puoleeni. Mikään ei viitannut siihen, että hän olisi ollut vihainen tai loukkaantunut. Päinvastoin, hänen suklaanappisilmänsä olivat hyvin lämpimät hänen kysyessään:
- Saanko auttaa neidon ratsaille?
- Ole hyvä, James, sanoin ja piilotin hymyni.
- Anna suukko ensin, hän sanoi ja kurkisti Mian kaulan alta Hannaa, joka näkyi odottavan meitä. – Se ei voi nähdä hevosen läpi.
- Okei, tirskahdin.

Kisatauko ei ollut ruostuttanut taitojamme. Ajatuskin oli naurettava, mihinkä ne olisivat ruostuneet, kun ratsastimme monta tuntia joka päivä? Hanna meni ensin, sitten Danni ja lopulta minä. Kuvittelin radalle ratsastaessani, että Mia olikin Psyko ja minä Hanna. Siis nuori Hanna tietenkin, en halunnut olla liki viisikymppinen, hyvin säilynytkään. Se ehkä siivitti meitä niin, että saimme oikein hyvät pisteet, paljon paremmat kuin Danni ja jopa hiukan paremmat kuin Hanna Turmiksella. Unton kanssa hän ei onnistunut ollenkaan yhtä hyvin, mutta se ei yllättänyt meistä ketään. Se ei oikeasti vielä ollut ihan tällä tasolla.
- Näkee, että siinä on kouluhevosia seitsemänteen sukupolveen, sanoi Hanna hyväksyvästi katsoessaan Miaa. Niinhän siinä oli, vaikkei se ollut sellainen tähti kuin ne hevoset, jotka hän oli pitänyt itsellään, ja vaikka sen olisi ikänsä puolesta pitänyt jo mennä paljon vaikeampia luokkia.
- Mä olen ilonen, että mulla on puolet estehevosta, sanoi Danni iloisesti, eikä ollut moksiskaan siitä, että oli hävinnyt minulle. – Mä tympääntyisin kuoliaaksi, jos joutusin aina vaan menemään koulua.

Maltoin tuskin odottaa, että pääsimme kotimatkalle, kun soitin Jessille. Oli todennäköisempää saada hänet kiinni kuin Vesku ja jollekin minun piti päästä pröystäilemään. Lisäksi hän osaisi enemmän arvostaa sitä, että olin voittanut Hannan, niin uskoin.
- Irti, sanoin Arskalle, joka yritti halata minua odottaessani, että Jessi vastaisi, minkä hän tekikin melko pian. Vuodatin uutiseni, ennen kuin tuli edes mieleen kysyä, missä hän oli. Toisaalta, ei hän olisi vastannutkaan, jos olisi ollut kuristamassa jonkun potilaan peräpukamia tai muuta sellaista.
- Hieno homma! hän sanoi lämpimästi. – Oisinpa ollu näkemässä. Koska te kisaatte seuraavan kerran?
- Ei mitään käsitystä. Kaikki täällä pyörii Hannan ympärillä, sanoin hiukan masentuen.
- Niin, mä tiedän, Jessi sanoi anteeksipyytävästi. – Kuule, mulla on ens viikolla vapaa sunnuntai. Mä tuun kuskaamaan teidät jos te löydätte sopivat kisat. Mutta nyt mulle tulee seuraava potilas. Soitellaanko illalla lisää? Tai hakisinko mä teidät kylään? Mä olen Tammisaaressa.
- Mä en tiedä siitä, sanoin vilkaisten Arskaa. En halunnut tehdä päätöksiä illasta, ennen kuin olisin varma siitä, ettei hänellä ollut mitään parempia ehdotuksia. – Jospa me soitellaan, kun ollaan saatu hevoset hoidettua. Me ollaan vasta matkalla takasin.
- Tehdään niin! Jessi sanoi iloisesti.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   28.12.09 17:04:58

Päivällistä? :D

Lähettäjä: Smiley 
Päivämäärä:   28.12.09 18:23:35

jatkoa? :)

Lähettäjä: maukka. 
Päivämäärä:   28.12.09 18:29:29

päivällistä ja vähän alkuiltapalaa. 8)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.12.09 18:39:35

Kulutimme paluumatkan hyvin paljon samaan tapaan kuin menomatkankin ja takaisin tallille päästyämme olin luvannut illemmalla mennä Arskan luo kylään, ellei Danni kovasti näyttäisi pahastuvan siitä.
- Ette te voi ikuisesti olla kuin siamilaiset kaksoset, Arska huomautti.
- Ei niin, mutta musta tuntuu tylsältä jättää se yksin tallille istumaan lauantai-iltana.
- No menköön kaupungille, tai teidän mummille, tai jotain.

Danni oli onneksi samaa mieltä.
- Totta kai sä menet, ei mua tarvitse vahtia, hän sanoi ja alkoi soitella. Hän oli tosiaankin onnistunut pääsemään väleihin Juulin kanssa, mutta tästä ei nyt ollut pelastajaksi. Hän oli veneilemässä vanhempiensa ja Lauran kanssa.
- Jessi pyysi kylään, se on Tammisaaressa, muistin.
- Miten se siellä on, ellei sillä ole iltavuoro? Danni kysyi epäluuloisena. Sitä en ollut tullut ajatelleeksikaan, mutta niin hän vaan kuitenkin oli ja Danni päätti lähteä sinne.
- Jos te teette aamutallin niin mä voin jäädä yöksi. Jos mä vaikka saisin valmista ruokaa, hän sanoi kaihoisasti.

- Jos Danni menee yöksi pois niin tule sä mun luokse yöksi, ehdotin, kun Danni oli ajanut tiehensä. Tiira tosin oli tallilla ja auttoi Mariaa seuraavan päivän kisahevosten kanssa, mutta en uskonut hänen olevan kovinkaan pahoillaan, jos lupaisin hoitaa iltaruokinnan hänen puolestaan niin, että hän voisi häipyä ja me saisimme omaa rauhaa. Minua miellytti ajatus siitä, että minulla olisi tavallaan kotikenttäetu.
- Ihmettelee Tiira silti, mitä mä täällä roikun, Arska epäili.
- Tiira ei mitään ihmettele, se on vaan ilonen päästessään vapaalle ajoissa. Mennään laittamaan ruokaa, mä kuolen nälkään.

Danni saattoi saada paremmat safkat Jessin luona, mutta en minäkään ihan poropeukalo ollut. Tein pussista perunamuusia ja tölkistä lihapullakastiketta ja söimme kaiken ketsupin kanssa viimeistä lusikallista myöten.
- Menetkö sä mun kanssa naimisiin? Arska kysyi oikaistessaan itsensä toiselle sohvalle. Minä tahansa muuna päivänä olisin ottanut sen kohteliaisuutena, ehkä jopa punastellen, mutta en tänään.
- Sulla on taka-ajatuksia, syytin.
- Eikä ole! Mutta täytyy sitä kai jonkun kanssa mennä? Vai ajattelitko sä pysyä sinkkuna lopun ikääsi?
- Mä en ole oikein ajatellu asiaa vielä, sanoin. Enkä ollutkaan, kuka hitto sitä tosissaan minun iässäni teki suunnitelmia noin pitkälle?
- Kai sun on ollu pakko, jos sä kerran olet päättäny, ettet mene kenenkään kanssa sänkyyn ennen sitä.

Mutta en minä ollut. Samassa Hanna kolisteli ylös kuin kotiinsa, vaikka oikeastaan kyseessä oli minun olohuoneeni.
- Tekö täällä ootte iltaa? Mä ajattelin ratsastaa vielä Mentun, jos teille sopis.
Olisin niin mielelläni sanonut, että hän voisi oikein hyvin minun puolestani ratsastaa kenellä vain, mutta oli ihan turha vänkyttää vastaan.
. Mä meen laittamaan sen sulle, huokaisin. Onneksi alkoi sataa sillä aikaa, kun hän oli oriin kanssa ensin kentällä, mistä näin hänen kiireesti siirtyvän maneesiin ensimmäisten isojen pisaroiden tipahdellessa, joten meillä oli hyvä syy ottaa loput hevoset sisään sillä aikaa ja menin norkoilemaan, saisinko hevosen jo jäähdyteltäväkseni sillä aikaa, kun Arska alkoi valmistella iltaruokintaa.

- Missä Danni ja Tiira on? Hanna kysyi nähdessään minut.
- Tiira lähti jo kotiin ja Danni meni Jessin luokse yöksi, sanoin.
- Aiotko sä olla täällä ihan yksin yötä?
- Luuletko sä, etten mä uskalla? kysyin ja nostin uhmaavasti leukaani.
- Enpä kai, hän huokaisi. – Kisoihin lähtö yhdeltätoista.
- Ay-ay, sir! sanoin ja vedin kättä lippaan.
- Älä venytä onneasi, Hanna sanoi ja hyppäsi alas Mentun satulasta. Näin kuitenkin melkein varmasti, että häntä nauratti.
- Otatko sä meidät ens kesänäkin tänne? huusin hänen peräänsä hetken mielijohteesta.
- En, jos vaan voin välttää. Mä olen penteleellisessä pulassa ens kuussa, kun te kaikki opiskelijat lähdette yhtaikaa.
Niinhän se varmaan oli, mutta en jäänyt murehtimaan Hannan puolesta. Hänellä oli takuulla parijono oven takana, kun hevosenhoitajia palkattiin. Itsekin olisin jonottanut niin maineikkaalle tallille, ellen olisi päässyt jonon ohi.

Kävelin kaikessa rauhassa Mentun kanssa viisitoista minuuttia ja vein sen sitten talliin. Olin ruvennut miettimään iltaa ja yötä Arskan kanssa. Olinko tehnyt virheen, kun olin pyytänyt hänet tänne sen sijaan, että olisimme olleet Arskan luona? Sieltä minun olisi ollut helppo livahtaa tieheni, jos jokin olisi mennyt vikaan, helpompi kuin käskeä Arskaa katoamaan. Mutta tietystikin pelkäsin ihan turhaan. Arska oli hyvä ihminen. Minä en ehkä ollut kovin kokenut, mutta olin varma siitä, ettei hän aikoisi raiskata minua. Yhtä hyvin olisin voinut kuvitella Jerryn tai Veskun tekevän sellaista, hänessä oli samaa kiltteyttä kuin heissäkin. Niinpä talutin Mentun sateessa talliin ja odotin pääseväni siellä lämpimään syleilyyn. Olisin varmasti päässytkin, ellei Hanna olisi ollut vielä tallissa luennoimassa Arskalle, mitä kaikkea autoon tuli pakata. Hän jatkoi sitä koko sen ajan, mikä minulla meni riisua Mentulta varusteet ja viedä ne paikoilleen, ja harjata se ja loimittaa. Viivyttelin niin kauan kuin mahdollista, mutta lopulta minun vaan oli pakko hakea heinäkärryt.

- Hyvää yötä, me pannaan hevoset nukkumaan, sanoin Hannalle.
- Ja lastataan auto, lupasi Arska. Hanna näytti edelleen epäluuloiselta ja tökkäsi häntä etusormellaan rintaan.
- Ja sä muistat, mitä mä sanoin sulle, hän määräsi.
- Älä huolehdi, mäkin muistan, mitä sä sanoit sille, sanoin suloisesti ja lopultakin Hanna levitti kätensä ja lähti. Minua alkoi naurattaa, en vaan voinut sille mitään ja Arska pisti kätensä ympärilleni.
- Se on kuin lohikäärme, hän sanoi ja alkoi nauraa sitten itsekin.
- Mä ihmettelen, ellei se hiivi tänne takasin yöllä.

Hanna ei kuitenkaan tehnyt niin. Me saimme ihan rauhassa istua ja katsella televisiota ja juoda kaakaota. Juttelimme hevosista. Minua kiehtoi kaikki, mitä Arska kertoi elämästä ratsastuskoululla, se oli niin erilaista kuin oma elämäni, vaikka yhtä lailla sekin hevosten ympärillä pyöri.
- Sun pitäis tulla käymään siellä, Arska ehdotti.
- Se olis kauhean kivaa, sanoin tosissani. Olin jo ymmärtänyt, ettei sinne ollut kovinkaan pitkä matka. Sieltä käsin Arska oli käynyt lukion täällä Hangossa, ja oli vasta nyt kesäksi muuttanut kaupunkiin asti. Hän sanoi, että olisi ollut naurettavaa herätä yhdellä tallilla ja matkustaa sitten toiselle töihin.
. Okei, järjestetään yhteinen vapaapäivä ja mennään käymään, hän sanoi ja antoi suukon nenälleni. – Mennäänkö jo nukkumaan.
- Sä et voi nukkua Dannin sängyssä, se kuristaisi mut, sanoin vakavasti. – Sä voit nukkua täällä sohvalla, jos haluat.
- Älä höpäjä. Mä tulen sun viereesi.
- Ja sä muistat, mitä mä sanoin sulle? kysyin ja katsoin häntä tutkivasti silmiin.
- Muistanhan mä. Mä vaan olen mielelläni läsnä, jos sä satut unohtamaan, hän hymyili.

Lähettäjä: maukka. 
Päivämäärä:   28.12.09 18:52:03

oooi, ihanaa. 8) jatkoa odotellessa. ;)

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   28.12.09 19:08:19

Mä olen oikeastaan vähän yllättynyt tuosta Alissan "totaalikieltäytymisestä".. Olisin jotenkin ennemmin odottanut jotain "vasta kun löydän sen oikean"-seksiä :D Mutta toisaalta se nyt ei niin hirveästi hämmentänyt. Ehkä mä en ole kovin perillä Alissan ajatusmaailmasta kuitenkaan :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.12.09 19:19:29

Hmm, ehkä se lientyy sellaiseksi vielä, whisky.
Tää oli muuten tällä erää vika Alissa-pätkä. En huomannut itsekään ennen kuin aloin kopioida tekstiä ja tuli loppu vastaan.

Lähettäjä: polli 
Päivämäärä:   28.12.09 19:30:53

höh, alissaa on kiva lukea kun se on jotenki tasapainosempi ku danni tai jessi :D

Lähettäjä: maukka. 
Päivämäärä:   28.12.09 19:39:32

voi rähmä! kenen näkökulmasta seuraavaks? :o :)

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   28.12.09 19:47:41

tölkistä lihapullia! en olis kuvitellut sua noin raa-aksi .O x)

Lähettäjä: Toi 
Päivämäärä:   28.12.09 20:15:24

Höh, pariin kohtaan livahtanut vuorosanaviivan sijaan vuorosanapiste. Aijai Sennnua. Eikä, ei saa olla viimeinen Alissapätkä, mä tykkää lukeaa alissaa :<

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.12.09 20:15:37

No vastahan mä olin tekemässä siitä tuikkukuppia :D

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   28.12.09 20:45:43

Jatkoa :) Alissaa oli yllättävän kiva lukea :p Aiemmin Danni oli mun "suosikki" mut oli tosi kivaa vaihtelua!=) Just hyvä kun nää tyypit on niin erilaisia eikä ehi kyllästyä keneenkään.

Lähettäjä: Bambi 
Päivämäärä:   28.12.09 21:14:01

Toivottavasti kuulemme vielä Alissalta lisää jossain vaiheessa, vaikka musta tää on kyllä hyvä paikka vaihtaa kertojaa :)

Lähettäjä: jei 
Päivämäärä:   28.12.09 21:19:55

iltapalaa! =)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   28.12.09 22:16:53

Joo, Alissalta on jo pätkä valmiina odottamassa :)
Täällä nyt kumminkin on uusi topicci.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   28.12.09 23:42:08

Täällä yks lukumaratonin käynyt. Luin Mansikkakesästä tähän hetkeen asti + ne pari pikkutynkää (Vesku juhannuksena ja Jessi pienenä) ja eihän siihen menny ku kuukausi :--D

Mua on ahistanu toi Jessin ja Veskun välien viilentyminen niin pahasti että on ollu vaikee nukahtaa, eli katokkin että korjaat asian jotenkin! >:(((

Ja myönnän auliisti olevani koukussa :)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   28.12.09 23:59:24

Mitä mä nyt oon tehnyt?! :o

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   29.12.09 00:00:31

Selkis