|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 23.4.09 20:59:14
No ilman muuta, kun oot ollu noin ahkera! Saat kokonaisen luvun!
------------
25.
Eihän tuo välienselvittely voinut unohtua, vaikka olimmekin olleet lopulta kovin anteeksiantavaisia toisiamme kohtaan. Minä uskoin kyllä, että Jessin tapaaminen Krisun kanssa oli ollut ihan viaton, mutta kun sain hänet aina aika ajoin kiinni katsomasta minua epäluuloisen näköisenä, alkoi päässäni kiertää omituisia ajatuksia. Miksi hän oli niin epäileväinen? Eikö hän luottanut minuun koska oli itse epäluotettava? Eikö sitä sanottu niin, että valehtelija epäilee kaikkia valehtelijoiksi?
Ulkoisesti käyttäydyimme kohteliaasti ja rakastavasti niin kuin aina, mutta minua kaiversi. Ehkä se johtui siitäkin, että olin niin suruissani isän takia, en tainnut olla ihan vahvimmillani. Isä oli tuotu Hankoon ja hän makasi nyt Jessin osastolla neljän hengen huoneessa. Vaikka odottamaton olikin tapahtunut ja hän oli herännyt tajuttomuudesta, oli se melkein vielä pahempaa. Hänen puheensa oli mennyt niin huonoksi, etten edes minä saanut siitä selvää, eikä äitikään, ja lähes kaikki liikuntakyky oli mennyt. Toinen käsi liikkui vielä jonkin verran, muttei tarpeeksi jotta hän olisi edes pystynyt syömään itse. Olin varma, että hän olisi mieluummin ollut tajuton, tai kuollut. Aloin miettiä eutanasiaa ihan uudelta kantilta.
Jessin sairaslomaa riitti vieläkin, mutta hän alkoi olla jo kunnossa. Hän jopa hyppeli jo Wotin kanssa pikku esteitä mielenvirkistykseksi – molempien, luulisin – eikä valittanut jälkeenpäin, ja se nyt varmaan oli kuitenkin suunnilleen rankinta hommaa mitä kipeällä jalkaterällä saattoi tehdä. Hannan suhteen olin ollut ihan oikeassa, seuraavan kerran tavatessamme hän käyttäytyi kuin olisi kokonaan unohtanut miten oli tiuskinut minulle ja itse hän ehdotti Jessille esteharjoituksia.
Jotain muutakin piristystä oli tiedossa: jokakesäiset mammuttimaiset ratsastuskilpailut. Kimi ja Oona kotitallilta Helsingistä olivat tulossa kilpailemaan ja suhteitani käyttäen olin järjestänyt heidän hevosilleen tallipaikat Hannan luota. Jessi oli tanssinut riemusta tajutessaan olevansa vielä sairaslomalla kilpailujen ajan ja pääsevänsä Kimin ja Oonan avuksi kisapaikalle ja muutenkin seuraamaan koko monipäiväistä showta. Pelkäsin jo hetken, että hän haluaisi majoittaa heidät meille, mutta se nyt oli sula mahdottomuus Jessinkin mielestä, kai, ja he saivat mennä jo keväällä varaamaansa hotellihuoneeseen.
Elämään Hannan tallilla kisat eivät muuten juurikaan vaikuttaneet, kun ei hänellä ollut estehevosia. Tosin Arttu aikoi käydä muutaman helpon luokan käydä hyppäämässä Aramean kanssa eikä viikonloppuna lähdettäisi minnekään kisareissulle, kun kerran kotikaupungissa tapahtui niin paljon. Jessi arveli Hannan haluavan istua esillä VIP-katsomossa koko viikonlopun ajan ja hän saattoi hyvinkin olla oikeassa.
Kimi ja Oona saapuivat jo tiistai-iltana hevoslastiensa kanssa. Oona aikoi hypätä Madnessilla ja Kimi uudella nuorella hevosellaan, Bronskilla, jo keskiviikkona ja näin ne saisivat kotiutua yön yli sen sijaan että joutuisivat matkustamaan kisapäivänä - ylellistä. Niiden lisäksi mukana olivat myös Kimin Kisu, joka pääsisi radalle vasta viikonlopun isoissa luokissa ja Histeeria, joka myös tuli jo odottelemaan viikonloppua kun trailereissa kerran oli tilaa. Sen omistaja Eivor tulisi perässä myöhemmin.
Jessi ei ollut suostunut lähtemään tallilta ennen kuin Oona ja Kimi olivat perillä, joten hätistin Hesen vapaalle ja aloin valmistella hevosten iltaruokintaa odotellessamme. Meillä menisi kuitenkin hyvän aikaa vielä. Muutama hevonenkin oli vielä haettava tarhoista sisään ja kun hain niitä näin Hesen hyppäävän tukka pystyssä maastopyöränsä selkään ja häipyvän. Meeri oli kiusoitellut häntä jo monen päivän ajan jostain lukiolaistytöstä; taisi pojalla olla treffit.
Kaikki oli valmiina lastattua heinäkärryä myöten eikä enää voinut kuin odottaa. Menin ulos, missä Jessi istui ovenvieruspallillani ilta-auringossa ja hätistin hänet ylös.
- Mun paikka.
- Hävytön mies, seurassa naiset istuu eikä miehet.
- Sä saat istua mun syliin, ilmoitin. Minulla oli ollut jokin tavallista vahvempi läheisyydentarve riidastamme lähtien ja jos Jessi ihmetteli äkillistä haluani halailla ja silitellä, ei hän ainakaan näyttänyt sitä vaan kesti urheasti. Ei häntä nytkään kovin näyttänyt harmittavan, hän vain asettui siihen mukavasti ja painoi päänsä olkapäälleni, hypähtääkseen heti pystyyn. – Tuolla ne tulee! Näytti siltä että hänen teki mieli hyppiä, mutta arvokkaasti hän kuitenkin asteli vastaan kahta perävaunullista autoa, jotka ajoivat pihaan.
Hälinää, naurua, tervehdyksiä. Lastaussiltojen kolahduksia ja hevosten vaativia äännähdyksiä trailereista. Oli kiva nähdä Oona ja Kimi ja uteliaana kurkin traikkuihin, vaikka tiesinkin mitä sieltä löytyisi. Talutimme hevoset talliin, niille valmistelluille paikoille. Valitsin Histeerialle tyhjän karsinan Namun vierestä, koska ne olivat melkein yhtä isoja ja harmaita, toivoin vain, ettei aamutallin tekijä sekoittaisi niitä keskenään. Mutta tuskin, Oona kiinnitteli jo pitkiä ruokintaohjelistoja kunkin karsinan oveen.
- Mitä te nyt teette? Mennäänkö yhdessä syömään? Jessi ehdotteli kulkien Oonan perässä kuin laahus. – Vesku viedään noi syömään, eikö?
- Viedään tietysti, sanoin ja lähdin hakemaan heinäkärryt. Se aiheutti hillityn kiihtymisen tallin asukkaiden keskuudessa ja Helsingistä tulleet hevoset liittyivät liikahteluun ja hörähtelyyn kuin olisivat aina asuneet täällä.
Minulla meni ruokkimiseen ja sitten kärryjen täyttämiseen taas aamuksi niin kauan, että Jessi oli ehtinyt esitellä Kimille ja Oonalle paikat ja auttaa tavaroiden järjestelemisessä niin, että kaikki seuraavana päivänä tarvittava oli valmiiksi toisessa traikussa. Kimin auto irrotettiin toisen kopin edestä, toinen sai jäädä lähtövalmiina tallinseinustalle odottamaan aamua.
- Mitäs me nyt tehdään? Missä tavataan? Jessi kyseli.
- Oiskohan siinä meidän hotellin lähellä jotain säällistä? Oona kysyi ja kaikkien katseet kääntyivät minuun, paljasjalkaiseen paikalliseen. Ehdotin yhtä siistiä ketjuravintolaa, johon heillä olisi vain parin minuutin kävelymatka ja sovimme tapaavamme siellä tunnin kuluttua.
- Kivaa, kivaa, kivaa, messusi Jessi syöksyessään ensimmäisenä suihkuun. Olihan minustakin kivaa, toki, mutta ylireagoikohan hän nyt vähän? Olinko ollut noin tylsää seuraa? Mutta en jäänyt siihen ajatukseen rypemään, odotin vain kärsivällisesti omaa suihkuvuoroani.
- Mennäänkö pyörillä vai autolla vai kävellen? hän kysyi tullessaan ulos.
- Otetaan vaan auto, sä saat olla jaloillasi ihan tarpeeksi huomispäivänä, lupasin.
- Hyvä, sitten mä voin laittaa hameen, se ei ois ollu kätevä pyörän kanssa.
Oona ja Kimi jo odottelivat meitä, vaikkemme varmasti olleet viipyneet tuntia. Söimme pihviä ja pizzaa ja muut jakoivat pullollisen viiniä, vaihdoimme kuulumisia ja kuuntelimme kisasuunnitelmia. Molemmat olivat menossa vasta iltapäivän isompiin luokkiin ja Jessi ilmottautui tulemaan heti aamusta tallille. Hänellä nyt oli siellä hommaa muutenkin, Wotin ratsastus ainakin, ja sitten hän pääsisi sieltä suoraan kyydissä kisapaikalle.
- Sairaalaan mä en kyllä taida ehtiä huomenna, hän sanoi katsoen minua pahoittelevasti.
- Eiköhän meitä riitä muitakin, mä käyn jos ruokis osuu sopivaan aikaan, ja äitihän käy kumminkin, laskeskelin. Me olimme ottaneet tavaksemme pistäytyä katsomassa isää ruokailujen aikaan, milloin vain pääsimme. Minua inhotti se kiire, millä hoitajat joutuivat syöttämään potilaat, jotta kaikki ehtivät saada edes jotain.
- Niin, miten sun isäs jaksaa? kysyi Oona myötätuntoisena, mutta en tahtonut ruveta tässä selostamaan sen tarkemmin, sanoin vain hänen olevan täällä sairaalassa.
- Mitenkäs sä ehdit huomenna tonteille? kysyi Kimi minulta.
- Jaa, mun täytyy soitella että vieläkö te ratsastatte kun mun työt loppuu, että tulenko katsomaan vai nähdäänkö tallilla, arvioin.
Ehdin kilpailuihin, vaikka työpäivä menikin vähän pitkäksi. Oonalla oli vielä viimeinen rata ratsastamatta. Kimi oli hypännyt Bronskilla metrin luokan, vähän niin kuin kenraaliharjoitukseksi sillä hän aikoi perjantaina viedä sen nuorten hevosten noviisisarjaan, ja löysin hänet tyytyväisenä vahtimassa nuorta hevostaan, joka seisoi täysin rauhallisena trailerissa, katseli sivuovesta maailman hyörinää ja nyhtäisi silloin tällöin mietteliään näköisenä suullisen heinää heinäverkosta.
- Onpas se fiksu, ihastelin, kun pysähdyin kysymään, miten heillä oli mennyt.
- Se on, sanoi Kimi ihailevasti myös ja ojensi nähtäväkseni sinistä ruusuketta, jota hän oli silitellyt käsiensä suojassa kuin kallisarvoista kukkasta.
- Ja näköjään aika hyväkin, jatkoin kehumista ennen kuin lähdin kohden rataa etsimään Jessiä ja Oonaa. Väkeä oli kuin pipoa mutta vähän haastattelemalla ja lainaamalla lähtölistaa yhdeltä perheenäidin näköiseltä naiselta arvioin, että Oona olisi vuorossa noin kolmen ratsukon jälkeen, hänen täytyi olla verryttelyalueella. Löysin Jessin sen kulmalta.
- Miten Oonan metri meni? kysyin kiertäessäni käteni hänen ympärilleen.
- Hui, hän säikähti. Petyin, kun hän ei kääntynytkään päin, halaamaan minua, vaan piti katseensa kiinnittyneenä Oonaan, joka hyppäsi parhaillaan verryttelyestettä kuin en olisi tullutkaan.
- Enkö mä saa mitään pusuja tai mitään? anelin, vaikka samalla melkein hävetti.
- Ai näinkö? Jessi vilkaisi minua hajamielisesti mutta kääntyi sitten, laittoi kätensä niskani taakse ja suuteli minua jotenkin näytösluontoisesti.
- Noin just, sanoin, enkä päästänyt häntä irti, vaikka hän itse kai katsoi näytöksen päättyneeksi ja yritti irrottautua. Läheisyydenkaipuuni ei ollut kadonnut mihinkään, päinvastoin se kasvoi koko ajan niin että kuulin huminan korvissani. Minun pitäisi saada Jessi pitkähköön neuvotteluun kanssani, minusta tuntui että jokin mätti nyt välillämme, mutta sen kai pitäisi odottaa kunnes nämä hevoskarnevaalit olisivat ohitse. Hänellä oli ihan liikaa tekemistä niiden ajan.
Niinpä rutistin häntä vielä pikaisesti ja toistin kysymykseni: - Eikö Oona mennyt metrinkin?
- Meni juu, yks pudotus.
Yhden puomin Madness tiputti tässäkin luokassa, mutta ei Oona näyttänyt mitenkään murheen murtamalta tullessaan radalta, lupaili vaan seuraavana päivänä parempia ratoja. Jessi jäi lastaamaan heidän kanssaan Madnessia ja kokoilemaan tavaroita, minä lähdin jo ajamaan tallille.
- Ai niin, mä ratsastin Tantan aamulla, huikkasi Jessi perääni. – Mulla oli aikaa ja katoin, että Hanna on jättänyt sulle Namun. Kai se oli ok?
- Joo, hienoa, vastasin. Selviäisin tuntia nopeammin valmiiksi, ja ajatus siitä, että saisin näyttää Namua Oonalle ja Kimille sykähdytti. He saapuivatkin parahiksi kun talutin hevosta ulos tallista.
- On sinä kokoa, totesi Oona taivuttaen niskaansa ja katsoen ylöspäin.
- Tulkaa kattomaan miten siinä on liikettä, kun ootte saanu hevoset talliin, sanoin ylpeänä kuin omasta lapsestani ja kiskaisin Namua terävästi ohjista sen selvästi harkitessa tarttua Oonaa olkapäästä hampaillaan.
Tiesin ettei minun olisi tarvinnut juurikaan yrittää korkeamman koulun liikkeitä, että Hannan jättäessä Namun minulle hän odotti vain sen saavan vähän liikuntaa, mutta enhän voinut vastustaa kiusausta kun Kimi ja Oona tulivat nojailemaan aitaan. En tokikaan saanut hevosesta irti vielä murto-osaakaan siitä, mitä Hanna, mutta jotain sentään. @!#$ hienoja lisäyksiä esimerkiksi, vaikka ne edelleenkin tuppasivat jäämään vähän lyhyemmiksi kuin toivoin. En itse jaksanut, eikä se tehnyt niitä ilmaiseksi. Tulin ajatelleeksi, että Hannan vatsalihasten täytyi olla kerta kaikkiaan terästä. Ratsastin lopuksi Kimin ja Oonan luo kuuntelemaan vuolaita ihasteluja.
Lähdimme taas yhdessä syömään, seuraavaksi illaksi Jessi halusi kutsua heidät meille sillä edellytyksellä, että saisi lainata Sanderssonin grilliä ja sitä rataa vierailu jatkui, ja kisat. Minä en ehtinyt niitä työpäivinä seuraamaan ollenkaan, ehdin vain töiden jälkeen käydä ratsastamassa ja sillä hyvä, mutta ainakin Jessillä tuntui olevan hauskaa. Perjantaina Kimin ja Oonan hevoset olivat kaikki jo tallissa kun pääsin sinne töiden jälkeen ja minä päätin heittää hösseliksi. Väsytti niin, että harmitti. Tallilla ei ollut ketään muutakaan ja minä juoksutin vain Namun ja annoin Tantan viettää vapaata.
Oona, Kimi ja Jessi istuivat pihallamme, tai Sanderssonin pihan puolella grillikatoksen lähellä, kuten olin kuullutkin kun olin tehnyt tilannetiedustelua ennen töistä lähtöäni. He juhlivat, kuulemma, ja haluttomasti potkiskellen kävelin sinne. Olihan ollut kivaa nähdä tuttuja mutta jotenkin alkoi tämä jatkuva viihdyttäminen risoa.
- Kimi tuli toiseksi siinä noviisiluokassa aamulla, ilmoitti Jessi ja tunki käteeni viileän oluen kylmälaukusta, jonka päällä hän istui. Näin, että he olivat lainanneet paitsi Sanderssonin grilliä myös Sanderssonin saunaa, hänellä oli pyyhe hiuksiensa ympärillä, kuten Oonallakin. Annoin hänelle velvollisuudentuntoisen suukon ja istahdin grillikatoksen reunalle.
- Me syötiin kaikki makkarat, sanoi Kimi pahoitellen.
- Ei se mitään. Maistoin olutta, pitkän kulauksen, ja kun se alkoi valua kurkusta alas, tuntui se aikamerkiltä. Viikonloppu oli alkanut ja saattoi rentoutua.
Kuuntelin Kimin selostuksen Bronskin radasta ja sitten Jessi alkoi usuttaa minuakin saunaan.
- Lähetään kaupungille katsomaan kisahulinaa, ihan niin kuin viime vuonnakin! hän intoili.
- Ai niin, muistin. – Viime vuonna me oltiin täällä viettämässä sun synttäreitä. Sillon nää kisat oli vähän myöhemmin.
- Niin just! Me voidaan juhlia mun synttäreitä nyt, koska ne on oikeesti ens viikolla arkipäivänä, ja mä olen todennäkösesti töissä sillon. Jessi näytti tyytyväiseltä ideaan.
- Mitenkäs te hyppäätte huomenna? kysyin Kimiltä ja Oonalta. Oona pudisti vain päätään, ei hän enää noihin isoihin luokkiin osallistuisi, Kimi sen sijaan kyllä.
- Lähdetään me silti kaupungille, eihän mun tarvii örveltää, Kimi lupasi.
En tiennyt, huvittiko minua, mutta juomani olut ja muiden innostus saivat minut sentään hakemaan pyyhkeen ja menemään jäähtyvään saunaan. Laitoin lisää puita ja hain pihalta vielä toisen kaljan, sitten heittäydyin lauteille makailemaan. Tunsin miten viikon kiire valui hien mukana pois jäsenistäni ja tuskin jaksoin kättäni nostaa heittääkseni välillä löylyä. Viivyin siellä niin kauan, että Jessi tuli kurkistamaan ovenraosta.
- Et kai sä nuku täällä?
- En ihan, mutisin silmiäni avaamatta.
- Ala tulla pois sitten, päästään lähtemään.
- Tuu tänne ensin, pyysin.
- Mitä niin? Kärsimättömän näköisenä hän tuli sisään niin, että yletyin tarttumaan hänen vaatteistaan kiinni ja kiskomaan hänet ihan lähelleni.
- Vähän pusuja, pyysin ja otin häntä kiinni niskan takaa niin, että pyyhe hänen hiuksistaan irtosi ja putosi kasvoilleni. Jessi nosti sen pois ja antoi pari nopeaa suukkoa, jatkaen sitten hoputtamistaan.
- Ei hitto, ei tommossia. Kunnollisia, vaadin.
- Ei me voida ruveta kunnolla pussailemaan jos me aiotaan päästä tänään vielä kaupungille.
- Etkö sä osaa hillitä itseäsi? kysyin kiusoitellen enkä päästänyt hänen niskastaan ennen kuin olin saanut, tai antanut, ihan kelvollisen suudelman.
- Nyt ylös sitten, Jessi komensi ja irrottautui, mutta pieni huokaus sai minut hyvälle mielelle. Oli hänkin tainnut tykätä. Nousin istumaan ja havaitsin unohtaneeni että minulla oli oluttakin mukana, yllättävää kyllä se oli pysynyt kohtuullisen kylmänä. Mietin, että minun täytyisi hommata Jessille jotain kivaa synttärilahjaksi.
Pihalla totesin Iljankin istuvan siellä juttelemassa Oonan kanssa hevosista kuin olisi tiennytkin niistä jotain. Ennen kuin olin saanut mökistä puhtaat vaatteet päälleni, hänkin oli lähdössä mukaan. No, mikäs siinä, vanha kaveri.
|