|
Lähettäjä: Katale
Päivämäärä: 27.2.09 16:21:20
Perjantaipätkä. Ja piiiiitkä vielä! :) Pahoittelen tätä väliä, viime pätkästä on ties kuinka kauan. :o
Kiitokset kuitenkin upitelleille ihmisille. :>
Tosiasiassa hajoilin täällä ihan ääneen kirjoitellessani muutamia kohtia. :'D Älkää kuvitelko hulluksi. :>>
-
Aamulla heräsin lattialta, olin kai jossain vaiheessa kierähtänyt pois lattialle asetetusta patjasta. Auringonsäteet suodattuivat sälekaihtimen raoista suoraan naamalleni ja siihen olin kai herännytkin. Muualta talosta kuului matalaa puhetta ja kohottauduin kyynärpäitteni varaan nähdäkseni kellon, joka osoitti viittä vaille kymmentä. Huokaisten lysähdin takaisin selälleni ja kierähdin patjan päälle. Päätä särki, mutta muuten olo tuntui ihan suhteellisen hyvältä. Edellisen illan tapahtumat kertaantuivat mieleeni ja väkisinkin hymyntapainen kohosi suupieliini muistellessani Robertia. Oli aikaa kun olin tavannut yhtä mukavan ja mutkattoman ihmisen. Iku oli saattanut meidät ihan Suvin portille saakka ja me olimme seisoneet pitkään postilaatikon vieressä tuijottamassa tähtitaivasta ja juttelemassa henkeviä. Hiljalleen tähtitaivas valtasi mieleni ja kun aurinkokaan ei enää paistanut kasvoihini, vaivuin takaisin uneen, joskin pinnalliseen ja katkonaiseen.
Suvi heräsi hieman yhdentoista jälkeen ja näytti kärsineeltä. Minä päätin sitten viimein ryhtyä toimeen ja nousin istualtaan ja sitten seisomaan. Oma päänsärkyni oli jo laantunut, eikä pienoisesta krapulastani ollut jäljellä enää juuri mitään. Ystävällisesti kävelin ulos huoneesta vastakkaiseen vessaan, kaivoin buranapaketin ja lasillisen vettä, jotka sitten kiikutin Suville. Vaikkei päätä enää särkenytkään sen kummemmin, käsi tuntui kipeältä ja otin sitten paketista puolikkaan nelisataisen ja hörppäsin lasista. Suvi näytti räjähtäneeltä ja muistelin toisen olleen huomattavasti enemmän hiprakassa kuin minä, mutta omapahan oli valintansa.
Vasta varttia myöhemmin Suvi alkoi olla hivenen ihmismäisemmän oloinen ja kohottautui sängystä istumaan ja mutisi käyvänsä suihkussa. Odottelin häntä sen aikaa, että suihku vapautuisi lukemalla yöpöydällä ollutta lehteä. Lainasin sitten pyyhettä ja kävin pikaisesti suihkussa palatakseni sitten pukemaan vaatteet niskaani.
”Moi. Sä olet nyt jo hengissä”, kysyin tuolilla istuvalta Suvilta, joka nojasi päätänsä seinään.
”Joo, ehkä. Voi jumalauta kun päätä särkee, miten se ees on mahdollista?”
”Huono viinapää”, totesin ja virnistin kiusoittelevasti ja väistin helposti ilman halki lentävän tyynyn. Keskustelumme jatkui harvasanaisena ja Suvi kaivoi kaapeistansa vielä tavaraa sukulaisreissullensa. Minä seurasin hivenen tympääntyneenä häntä. Miksi Suvin piti juuri nyt lähteä pois? Oli totta, että ei asiasta pitäisi tehdä niin suurta numeroa, mutta minä olin liian tottunut siihen, että Suvi oli aina puhelinsoiton päässä valmiina tekemään mitä keksisimme.
Puoli kahden aikaan aloin tehdä lähtöä kotiin, kun Iku soitti ja kysyi tarvitsinko kyytiä. Otin tarjouksen iloisena vastaan, minua ei kiinnostanut kävellä ja sunnuntaisin bussit kulkivat toivottoman harvoin, etenkään sellaiseen kellonaikaan. Odotellessamme me Suvin kanssa vain oltiin ja pälätettiin varastoon. Iku lähetti viestin, kun hän lähti Markon luota ja minä keräsin tavarani kassiin ja me menimme Suvin kanssa portinpieleen istumaan, odottamaan kuljetustani. Aurinko paistoi nyt jo hivenen matalammalta, mutta päivä oli silti vielä kaunis ja tuntui jotenkin painostavan hyväntuuliselta, vaalea taivas ja muutama hassu pilvenkiehkura auringon peitteenä. Tuntui jotenkin masentavalta ajatella tulevaa viikkoa ja yritin pitää ajatukseni siinä hetkessä. Ikun skootterin äänen ensin kuuluessa ja myöhemmin sen tullessa näkyviin suoran päässä, nousin vaivalloisesti pystyyn asvaltilta, joka lämmitti ihanasti siihen varastoituneella lämmöllä. Suvikin kohottautui ylös ja seisoimme hetken vastakkain. Ikun pysähtyessä rinnallemme, rutistin Suvia lujasti ja hymyilin iloisesti ja näin irtaantuessamme saman, hivenen onton ilmeen ystäväni kasvoilla ja sen jälkeen nousin Ikun taakse istumaan, pitäen kassia sylissäni. Skootterin lähdettyä liikkeelle käännyin hivenen taaksepäin ja vilkutin Suville.
Kotona kävin heittämässä kassini huoneeseeni ja tympääntyneenä lähdin takapihalle istumaan. Hetken aikaa istuin terassinnurkassa olevalla aurinkotuolilla, mutta pikkuhiljaa auringon siirtyessä se kulma peittyi talon varjon alle ja vaivalloisesti kohottauduin ylös. Raahasin sen sitten sen jälkeen keskelle nurmikkoa, missä mikään ei varjostaisi sitä ja kävin hakemassa lehden ja lasillisen mehua sisältä. Päälläni olevista shortsien ja caprien välimuodosta käärin lahkeita hivenen ylöspäin ja asetuin lehden kanssa tuoliin, siemaillen kylmää mehua.
Päivä oli hyvin lämmin, ehkä lämpimin siihen mennessä koko kesänä ja etenkin oikean käden kipsi oli kuin sauna, hiostaessaan kättä. Mehulasikin oli jo juotu ja lehti selattu, mutta tuoli oli mukava. Laitoin lehden oikean käden päälle levälleen, niin että se peitti kipsin ja toivoin sen auttavan. Sen jälkeen laskin tuolia hieman enemmän vaakatasoon ja suljin silmäni, nauttien auringonsäteiden leikistä ihollani.
Hitaasti aloin tulla tietoisemmaksi siitä, että jokin ärsytti minua ja kovasti, mutta ajatukset tuntuivat silti jotenkin hitailta. Rypistin otsaani ja tajusin nukahtaneeni. Silmäluomien läpi ei näkynyt oletettavaa auringonloisetta ja ensi alkuun ajattelin, että olin nukkunut pimeän tuloon saakka. Kuitenkin tunsin vasemmassa jalassa auringonsäteiden lämmön ja ärsyyntyneenä raotin hivenen silmiäni, nähdäkseni mikä niitä varjosti. Kesti hetken ennen kuin katseeni tarkentui ja sain muutaman kerran räpytellä silmiäni yrittäen karistaa uneliaisuuden niistä.
”Kassu? Mitä pirua sä siinä teet?”
”Terve päivänsäde, tulin tervehtimään sinua.”
”Aijaa.”
”Saako liittyä seuraan?”
”Joo”, totesin ja oletin pojan istuvan maahan, mutta varjon väistyessä auringon tieltä sokaisten minut hetkeksi, enkä nähnyt mihin Kasper oli lähtenyt. Laiskana en kuitenkaan jaksanut nousta ja yritin kuunnella askeleita. Hetken kuluttua saatoinkin kuunnella askeleiden äänen ruohikossa ja käänsin päätäni hitaasti vasemmalle, minne Kasper oli ilmaantunut toisen tuolin kanssa. Tunsin kuinka nauru kupli sisälläni, mutta poika hääräsi vakavana, enkä kehdannut nauraa hänelle päin naamaa. Hieman myöhemmin oli pystyttänyt toisen aurinkotuolin viereeni ja istahti siihen vilkaisten minua, minun miltei hytkyessä pidätellystä naurusta.
”Mitä nyt?”
Se oli liikaa minulle, räjähdin iloiseen nauruun. Kassu katsoi hetken kummeksuen, mutta sitten hänkin alkoi hymyillä.
”Sä olet ensimmäinen poika jonka mä tiedän ottaneen aurinkoa”, totesin tyrskähdellen sanojen välissä.
”Jaa, en mä taida kuitenkaan ihan ainoa olla”, Kasper virnisti takaisin ja kohottautui hivenen katsoen jonnekin oikealle puolelleni. ”Mikä lehti toi on?”
”Öö, Demi. Mutta et sä sitä saa, se on mun varjostuslehti.”
”Mikä?”
”Tää kipsi kiehuu muuten”, totesin ja tyrskähdin jälleen. Demi ei ollut ihan niitä lehtiä, joita kuvittelin Kasperin lukevan. Hämmennyksekseni poika kuitenkin nousi, katsoi nopeasti ympärilleen, noukki maassa olevan lasini ja lähti terassia kohden. Hämmentyneenä seurasin hänen menoansa, mutta en sanonut mitään, katsoin vain.
Olin jo ehtinyt sulkea silmät, kun Kasper palasi, mutta kuulin askeleista hänen tulonsa ja avasin silmäni niiden pysähtyessä. Kasper seisoi vasemmalla puolellani.
”Juotavanne, mademoiselle”, hän sanoi vakavana ja ojensi minulle lasin, joka oli täytetty samaisella mehulla, mitä olin aikaisemminkin juonut. Toisessa kädessään hänellä oli toinen lasi ja kyynärpään ja kyljen välissä oli Aku Ankka. Sitten hän istui toiseen tuoliin, laski molemmat hetkeksi maahan ja otti T-paitansa pois päältään.
Minä en voinut kuin tuijottaa.
”Mä olen jo lukenut tän, annatko sä sen toisen lehden mulle”, Kasper totesi ja heilautti akkaria kädessään. Minä en onnistunut vastaamaan, tuijotin vain.
”Haittaako tää?” Kasper kysyi sitten viitaten paidattomuuteensa ja tunsin kuinka puna levisi poskilleni.
”Ei haittaa”, totesin nopeasti ja vielä nopeammin käänsin katseeni pois. Oli kuitenkin pakko myöntää, että Kasper oli syötävän suloinen ilman paitaa, ruskettunut iho ja vatsalihakset. Ojensin kuitenkin Demin pojalle ja tämä antoi Aku Ankan minulle. Vilkaisin nopeasti sen kantta, mutta minäkin olin jo lukenut sen, joten aukaisin sen kipsin päälle ja käännyin katsomaan vieressä istuvaa poikaa, tyrskähtäen sitten.
|